”Nämä ovat ensimmäiset Daavidin sankareista, jotka voimakkaasti auttoivat häntä kuninkuuteen yhdessä koko Israelin kanssa tehdäkseen hänet Israelin kuninkaaksi Herran sanan mukaan. Tämä on Daavidin sankareiden luettelo: Jaasobeam, hakmonilaisen poika, niiden kolmen päällikkö, hän, joka oli heiluttanut keihästään kolmensadan kaatuneen yli yhdellä kertaa. Hänen jälkeensä Eleasar, Doodon poika, ahohilainen, yksi niistä kolmesta sankarista. Hän oli Daavidin kanssa Pas-Dammimissa, kun filistealaiset olivat kokoontuneet sinne sotimaan. Siellä oli peltopalsta täynnä ohraa. Väki pakeni filistealaisia, mutta he asettuivat keskelle palstaa, saivat sen pelastetuksi ja voittivat filistealaiset. Herra antoi suuren pelastuksen.” (1. Aikakirja 11:10–14)

Rakas Jeesuksen Kristuksen seurakunta!

Aikakirjojen 11. luvussa löydämme luettelon sankarillisista miehistä, jotka olivat uskollisia kuningas Daavidille – hyvinä päivinä ja pahoina päivinä.

Mistä syystä ja mihin tarkoitukseen nämä nimet on tallennettu Raamattuun? Jumalan sana haluaa osoittaa meille ensinnäkin, kuinka runsaasti Jumala oli siunannut kansaa hurskaan kuningas Daavidin alaisuudessa, että Hän herätti heistä niin erinomaisia miehiä – ja kuinka oikein oli palvella juuri tätä Jumalan antamaa kuningasta kaikessa uskollisuudessa.

Mutta mitä hyötyä tästä on meille tänään? Ei unohdeta sitä, kuinka apostoli puhuu kaikesta, mitä Vanhassa testamentissa on kirjoitettu: "Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Kirjoitusten lohdutuksen kautta olisi toivo. " (Room. 15:4).
Näin ollen kaikki, mitä Vanhassa testamentissa on kirjoitettu, on tarkoitettu sitä varten, että meillä Kirjoitusten [Raamatun] lohdutuksen kautta olisi toivo!
Kuningas Daavid ja hänen kuninkuutensa ovat loppujen lopuksi ennustamassa tai osoittamassa siihen yhteen Kuninkaaseen, jonka valtakunta on ikuinen ja joka itse kokoaa kansansa kutsumalla syntisiä luokseen evankeliumin kautta, Kristukseen.
Eikä vähemmän tärkeää ole se, että ihmisluontonsa puolesta Messiaan oli määrä tulla "Daavidin sukukunnasta".

Niinpä "Daavidin sankarien luettelo" antaa katseemme vaeltaa pidemmälle: Sillä on olemassa toinenkin luettelo, jota ei ole kirjoitettu musteella, joka sisältää tuhansia nimiä. Se on luettelo ihmisistä, jotka myös taistelivat, taistelun, jota useimmat ihmiset eivät pidä edes mainitsemisen arvoisena, mutta joka on erittäin hyvin Jumalan huomaama ja ylistämä. Jumalan sana puhuu tästä luettelosta: "Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa " (Luuk. 10:20). Kyllä, -- iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa.
Apostoli Paavali kirjoittaa niistä, jotka joutuivat käymään läpi vaikeita hengellisiä taisteluita uskon tähden: " -- joiden nimet ovat [kirjoitettuina] elämän kirjassa" (Fil. 4:3).
Mutta ei heitä heidän kamppailunsa vuoksi ole tallennettu elämän kirjaan, koska ne ovat niiden nimiä, jotka kuuluivat täällä elämässä uskon kautta Daavidin Pojalle, Vapahtajalle Jeesukselle Kristukselle, ja jotka palvelivat Häntä peräti kuolemaan asti.
Mutta heitä ei ole myöskään kirjoitettu elämän kirjaan heidän palveluksensa vuoksi, vaan koska Jumala teki jotakin heidän hyväkseen, ja he eivät kieltäneet häntä: "Olette vastaanottaneet pesun, olette pyhitetyt, olette vanhurskaiksi julistetut Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengessä" (1. Kor. 6:11).
Nämä ovat niiden nimiä, jotka nyt kiittävät Häntä ja siksi seurasivat Herraa Kristusta elämässään, jotka kestivät kärsimystä ja pilkkaa Hänen nimensä tähden – ja jotka seurasivat Sanaa:
"Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon olet hyvällä tunnustuksella tunnustautunut monen todistajan edessä, " (1. Tim. 6:12).
Heidän nimensä tulevat loistamaan kirkkaasti sinä päivänä – vaikka he olisivatkin olleet kovin merkityksettömiä ja huomaamattomia täällä tässä maailmassa.

Mutta miten meidän nimemme pääsevät "elämän kirjaan"?
Ne ovat tässä kirjassa, kun Jumala ei lue syntiä ihmiselle, kuten Paavali kirjoittaa: "Autuas se mies [ihminen], jolle Herra ei lue syntiä" (Room. 4:8).

Tällainen ihminen puhuu apostolin kanssa: "ja minun havaittaisiin – omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee uskon kautta Kristukseen, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskolle" (Fil. 3:9).
Tämä on Kristuksen veri ja vanhurskaus, jonka Hän osti meille kärsimyksellään ja kuolemallaan; Jumala lukee tämän sille, joka antaa Kristuksen sanan voittaa itsensä ja jolla on usko.

Sinun nimesi kirjoitetaan siis sen vuoksi "Elämän kirjaan", jos olet antanut Jumalan tehdä sinusta erilaisen ihmisen, ihmisen, joka ei pane kaikkea luottamustaan itseensä, vaan Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen, ja joka sanoo: Herra Jeesus, sinulle minä elän. Herra Jeesus, sinulle minä kuolen. Herra Jeesus, minä olen sinun, kuolleena ja elävänä. Pelasta minut.


Palataanpa nyt Daavidin sankarien luetteloon...

Sieltä löydämme joidenkin miesten nimet, jotka erottuivat muista suurilla teoilla. Heidän joukossaan oli Eleasar. Meille kerrotaan hänestä teko, jonka hän teki kahden muun kanssa ja jonka jokainen meistä voi soveltaa itseensä. Sillä – kuten ymmärrämme saarnan loppuun saakka – jokainen kristitty haluaa palvella Kuningastaan, Jeesusta Kristusta, kuten Eleasar palveli Kuningastaan.


Tässä suhteessa Eleasar on esimerkki
1) Kun suurin osa ihmisistä pakeni, hän jäi.
2. Hän ei horjunut, kun vain kaksi muuta seisoi hänen rinnallaan.


Joten –
1. Kun useimmat pakenivat, hän jäi.

Filistealaiset olivat hyökänneet Jumalan kansaa vastaan.
Filistealaiset olivat Nooan pojan Haamin jälkeläisiä ja taistelivat jatkuvasti Israelia vastaan.
Raskaasti aseistettuina, taisteluissa karaistuneina, yhtä ylivoimaisen pilkkaavina kuin jättiläinen Goljat, joka oli yksi heistä, he olivat saavuttaneet täydellisen yliotteen kuningas Saulin aikaan mennessä. Kun Daavidista tuli kuningas Saulin jälkeen, filistealaiset yrittivät alistaa myös hänet. Pas-Dammimiin he olivat pystyttäneet leirinsä – valmiina aloittamaan taistelun minä hetkenä hyvänsä! – taistelun, joka oli usein koitunut Israelin tuhoksi.

Jakeissamme sanotaan: "Väki pakeni filistealaisia".

Jo aiemmin he olivat paenneet vuorille, piiloutuneet luoliin tai etsineet suojaa kiinteistä torneista.

Nähtyään vihollisten armeijan he olivat nyt myös vaipuneet melkoiseen epätoivoon. Mutta kaikki eivät kääntäneet selkäänsä viholliselle.

Tämä tapahtui ohrapellolla; filistealaiset halusivat tuhota tämän tärkeän Israelin ravinnonlähteen.

Sitten Eleasar , Doodon poika, kohtasi heidät kahden muun rohkean miehen kanssa; He ajoivat filistealaiset pakoon.
Eleasar oli heidän joukostaan rohkein, hänellä oli suurin osuus voitosta – siksi hänen nimensä mainitaan erityisesti.
Eikö hänelläkin olisi ollut syytä paeta? Eikö hän olisi voinut sanoa: Mitä voin tehdä kahden ystäväni kanssa sellaista mahtia vastaan!!!
Varmasti sellaiset ajatukset tulivat hänelle mieleen, mutta hän oli vannonut uskollisuutta kuninkaalleen! Uskollisuus Daavidille kuolemaan asti – se oli hänen iskulauseensa; kaikki muut saattaisivat tehdä mitä halusivat: Hän ei voinut luovuttaa!

Tämä Eleasarin uskollisuus on esimerkki meille jokaiselle!

Pyhässä kasteessa Herra Jumala teki liiton jokaisen kristityn kanssa, antoi hänelle uuden syntymän ja adoptoi hänet lapsekseen.

Jokainen meistä on myös vannonut uskollisuutta Herralle ja kuninkaalle Jeesukselle Kristukselle. Ja konfirmaatiossa me julkisesti vahvistimme tämän valan: " Minä luovun paholaisesta ja kaikista hänen teoistaan ja kaikesta hänen petoksestaan". (vrt. Lutherin kastekaava. Kääntäjän huomio)
Kyllä, olet vannonut Herrallesi Jeesukselle, ettet kuulu kenellekään muulle etkä anna kenenkään muun ottaa hänen paikkaansa! Jokainen todellinen kristitty puhuu itsestään uskossa: "Älköön minussa olko pisaraakaan verta, joka ei, Herra, tee sinun tahtoasi."
Se on sinun ja Herrasi välinen asia tai minun ja hänen välisensä asia, mutta koskaan minä en voi uskoa sinun puolestasi tai sinä minun puolestani.

Joten, aivan kuten se oli Eleasarin henkilökohtainen päätös jäädä, kun useimmat pakenivat, niin Jumalan armosta ja voimasta se on sinun ja minun [päätös] toistuvasti luopua paholaisesta ja seurata Herraa Kristusta järkkymättömästi.
Se, että me Jumalan lapsina toistuvasti, kukin omasta puolestamme, "pidämme kiinni vahvistuksesta", eli vahvistamme kasteen liiton yhä uudelleen ja uudelleen, on se, mihin Herra Jumala kutsuu meitä, kun kuulemme hänen sanansa.
Kuulet Jumalan sanan nyt, sinun Jumalasi puhuu sinulle: "Seuraa minua!", ja hän haluaa sinun seuraavan tätä kutsua pelastuksesi vuoksi ja vannovan uskollisuutta hänelle uudelleen. Myös Eleasar teki päätöksen omasta puolestaan; Hänen kaksi ystäväänsä tekivät myös päätöksen kumpikin omasta puolestaan olla seuraamatta niitä, jotka olivat pakenemassa.
Tässä mielessä Eleasar on meille esimerkki, joten sanon:
Vaikka kaikki muut pakenisivat – minä jään!

Jos kaikki kääntyvät pois Kristuksesta ja Jumalan sanasta – minä en!

Kun monet tekevät vääriä kompromisseja – minä en!

Kuinka moni onkaan kääntänyt selkänsä Jeesukselle!

Kuinka moni ei halua enää kestää hänen pilkkaansa ja häpeätään!

Kuinka moni, kun uskon taistelu alkaa, piiloutuu luoliin tai vuorille, menee sinne, missä useimmat ovat!

Emme halua peittää sitä tosiasiaa, että meitäkin haastavat tällaiset ajatukset ja että myös meillä on vähän uskoa ja olemme epätoivoisia – emmekä suinkaan aina varmoja ja vahvoja uskossa!

Paholainen tekee meille vaikeaksi puolustaa Herraa ja hänen sanaansa päättäväisesti, pitää kiinni oikeasta tunnustuksesta, tehdä uhrauksia ja myös kärsiä, jos se on tarpeen.

Katsokaa, kun apostoli tuli Korinttiin, hän ei ollut välinpitämätön: jumalanpilkka, pilkka ja halveksunta kohtasivat Paavalia siellä; ja siihen mennessä kun seurakunta oli koottu, Paavalin täytyi kestää vaikeita asioita. Myöhemmin hän kirjoitti heille: "Sillä olin päättänyt olla luonanne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna. Ja olin luonanne heikkoudessa, pelossa ja vapisin kovin" (1. Kor. 2:2, 3).
Paavalin täytyi kestää se, että monet entiset aseveljet lähtivät, hylkäsivät uskon, lankesivat takaisin vanhaan jumalattomaan elämään, ja hän kirjoittaa: "Tähän nykyiseen maailmaan rakastuneena Deemas jätti minut ja matkusti Tessalonikaan..." (2. Tim. 4:10)
Hänen täytyi kokea se, mitä Kristus itse kesti: "Tämän tähden [siitä lähtien] monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssaan". [Joh. 6: 66]
Mutta Paavali ei antanut itsensä hämmentyä – aivan kuten Pietari ei antanut itseään hämmentää tuolloin: "Jeesus sanoi niille kahdelletoista: 'Tahdotteko tekin mennä pois?' Simon Pietari vastasi hänelle: 'Herra, kenen luo menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat, ja olemme uskoneet ja ymmärtäneet, että sinä olet Jumalan Pyhä" (Joh. 6:67-69).


Se ei ollut yhtään erilaista Eleasarin kanssa, koska ...

2. hän ei lannistunut, kun vain kaksi muuta seisoi hänen rinnallaan.
"he asettuivat keskelle palstaa, saivat sen pelastetuksi ja voittivat filistealaiset. Herra antoi suuren pelastuksen [suuren voiton]."
Tämä voitto ei todellakaan ollut helposti taisteltu! Filistealaisilla oli kuitenkin musertava ylivoima noihin kolmeen nähden!

Mutta tässä oli vaakalaudalla heidän kuninkaansa asia ja kunnia, jolle he olivat vannoneet uskollisuutta. Niinpä Eleasar ja kaksi taistelijaa heittäytyivät vihollisen kimppuun. Se oli ratkaiseva taistelu, tärkeä voitto tulevaisuutta varten!

Jos meistä tuntuu lähes uskomattomalta, että kolme miestä voisi voittaa ylivoimaisen voiman, meidän tulisi kiinnittää huomiota tekstimme viimeisiin sanoihin: "Herra antoi suuren pelastuksen."
Se oli HERRA, Hän oli seissyt heidän rinnallaan, hän oli antanut heille voimaa, hän oli auttanut heitä voittoon!

Kuten Eleasar palveli kuningastaan, palvelkaamme mekin HERRAAMME!

Daavid oli epäilemättä suurin kaikista Israelin kuninkaista, mutta hän oli myös vain ihminen – meidän kuninkaamme on ihminen ja Jumala yhdessä persoonassa!

Daavid oli suuri syntinen kuninkaallisuudestaan huolimatta.
Hänen valtaistuimensa oli maallinen, katoavainen, horjunut ja kaatunut.

Jeesuksen valtaistuin on ikuinen ja hänen hallintonsa on horjumaton!

Eikö meidän siis pitäisi jäljitellä Eleasaria entistä enemmän?

Eikö meidän pitäisi osoittaa vielä suurempaa uskollisuutta kuninkaallemme kuin hän osoitti? Eikö meidän pitäisi vaarantaa kaikki voimamme, henkemme ja ruumiimme, omaisuutemme ja veremme, kun hänen asiansa on vaakalaudalla, kun hänen valtakuntansa, hänen kirkkonsa sitä vaatii?

Jos meillä on ystäviä tässä palveluksessa, veljiä ja sisaria uskossa, haluamme kiittää Jumalaa – mutta jos ketään ei löydy, haluamme silti mennä eteenpäin ja sanoa: "Vaikka monet kääntyisivät suurimman joukon perään, minä silti seuraan sinua rakkaudessa".
Meidän kamppailumme koskee tärkeämpiä asioita kuin peltoa täynnä ohraa: Kyse ei ole maallisista asioista; kyse on iankaikkisesta pelastuksestamme!

Olipa meitä kuinka vähän tahansa, me haluamme taistella, kärsiä, kestää pilkkaa ja laulaa: "Asia ja kunnia, Herra Jeesus Kristus, ei ole meidän, vaan sinun; auta siis niitä, jotka turvautuvat sinuun."

Niin voimme olla varmoja, että Herra antaa meille myös "suuren pelastuksen [suuren voiton]", koska emme taistele omassa toimessamme, vaan Hänen palveluksessaan ja Hänen voimassaan.

Hän kutsuu jokaista: "Älä pelkää, sillä minä olen kanssasi. Älä arkaile [väisty], sillä minä olen Jumalasi: vahvistan sinua, autan sinua, tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä. Katso, häpeän ja pilkan saavat kaikki, jotka palavat vihasta sinua vastaan..." (Jes. 41:10, 11a)
Meidän tulee taistella, mutta Herra antaa voiman!
Meidän tulee voittaa, mutta voiton antaa Jeesus!

Niin kuin Eleasar sivalsi filistealaisia rauta-aseilla, niin käykäämme mekin paholaisen valtakuntaa vastaan Hengen miekalla, joka on Jumalan sana (Ef. 6:17)!
Jos emme enää taistele, jos annamme periksi, menetämme kaiken – ei vain sydämen rauhan, hyvän omantunnon, vaan ennen kaikkea pääsyn iankaikkiseen pelastukseen. Tästä voit olla varma: Jos taistelet syntejäsi ja pahoja tapojasi vastaan, jos taistelet sydämestäsi nousevia pahoja haluja vastaan ja jos taistelet hyvän uskon taistelun, saavutat todellisia sankaritekoja! Tämä taistelu on usein hyvin raskas, mutta ehdottoman tarpeellinen, sillä siellä missä se pysähtyy, vihollinen saa yliotteen.

Se ei ole meidän taistelumme, joka vie meidät taivaaseen, vaan yksin Kristuksen uhri syntiemme tähden, jonka otamme vastaan uskossa.

Mutta kamppailumme on meidän osuutemme, jotta emme uudelleen menetä sitä arvokasta asiaa, joka meillä on uskossa.

Rukoilemme: "Anna iloa ja voimaa kestää taistelussa, jonka Saatanan valtakunta ja sen työt päivittäin tuovat meille. Auta meitä taistelemaan ritarillisesti [kuin ritari], jotta voimme voittaa, ja jotta yksikään kristitty ei antautuisi syntien palvelukseen."

Aamen.

Pastori Janis Dimzan saarna 3.8.2025