Tämä kertomus on tositarina Suomesta 1930-luvulta. Perheissä oli tuolloin tyypillisesti kymmenen lasta. Äidit eivät käyneet töissä, joten elettiin vain isän palkalla. Talot lämmitettiin puu-uuneilla ja ruokaa valmistettiin puuhelloilla. Tulitikkuja käytettiin siis paljon, mutta lapsia oli ankarasti kielletty koskemasta tulitikkuihin. Yhä vielä syttyy tulipaloja lasten tulitikkuleikeistä.

Kerttu oli perheen lapsikatraan vanhimmasta päästä. Lapset auttoivat vanhempia, minkä osasivat. Niinpä Kerttu saattoi käydä kaupassa. Kauppias antoi joskus hakijalle palkaksi karamellin. Kerttu ei kuitenkaan syönyt saamiaan karamelleja, vaan hän pani ne tulitikkurasioihin joululahjoiksi nuoremmille sisaruksille.

Kerran Kerttu näki, että yksi tulitikkurasia oli tyhjentynyt. Hän huomasi tilaisuutensa saada taas yksi rasia joululahjoihinsa ja nappasi sen. Perheen isä ei tiennyt, että rasia oli tyhjä, mutta huomasi yhden rasian puuttuvan. Seurasi ankara kuulustelu, kuka oli sen ottanut. Kerttu ei uskaltanut tunnustaa tekoaan, vaikka hänellä olisi ollut vain hyvä tarkoitus. Kun kukaan lapsista ei tunnustanut, isä päätteli, että syyllinen oli Kertun veli, Kaarlo. Kaarlo sai tästä syyttömänä selkäsaunan.

Tuo asia vaivasi Kerttua vuosikausia. Hän katui, ettei uskaltanut sanoa totuutta, mutta hän ei myöskään osannut korjata sitä, mitä siitä seurasi. Veljelleen hän sai sen tunnustettua joskus nuoruudessa. Veli oli unohtanut koko tapahtuman, eikä ollut siitä Kertulle vihainen. Isälleen Kerttu kertoi asiasta vasta aikuisena. Olihan isäkin menetellyt väärin rangaistessaan syytöntä.

Lapsena meille opetettiin, että totuuden salaaminen on valehtelemista. Nykyään lapsilla on varmasti paljon tilanteita – he näkevät koulukiusaamista jne., mutteivät uskalla kertoa totuutta kellekään aikuiselle. Toisaalta kännykät ja niiden avulla napatut videot jopa arkaluonteisista asioista on helppo levittää kaikkien tietoon. Jumalan 8. käsky, älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi, on yhä voimassa ja todella ajankohtainen. Luther selittää käskyä näin: ”Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa niin, ettemme valehtele lähimmäisestämme emmekä häntä petä, panettele tai saata huonoon maineeseen, vaan puolustamme häntä, ajattelemme ja puhumme hänestä hyvää ja käännämme kaiken parhain päin.”

Kerttua vaivasi vuosikausia, kun hänen veljensä oli saanut kärsiä syyttömänä hänen tähtensä. Jeesus, meidän veljemme, kärsi syyttömänä meidän kaikkien pahojen puheidemme, tekojemme ja laiminlyöntiemme edestä. Hän ei meitä syytä, eikä rankaise, vaan Hän antaa katuville anteeksi.

Julkaistu Luterilainen 7-8/2025, Teksti Eeva Voima, Kuva: Kuvapankki.papunet.net / Arasaac