”Nämä ovat ensimmäiset Daavidin sankareista, jotka voimakkaasti auttoivat häntä kuninkuuteen yhdessä koko Israelin kanssa tehdäkseen hänet Israelin kuninkaaksi Herran sanan mukaan. Tämä on Daavidin sankareiden luettelo: Jaasobeam, hakmonilaisen poika, niiden kolmen päällikkö, hän, joka oli heiluttanut keihästään kolmensadan kaatuneen yli yhdellä kertaa. Hänen jälkeensä Eleasar, Doodon poika, ahohilainen, yksi niistä kolmesta sankarista. Hän oli Daavidin kanssa Pas-Dammimissa, kun filistealaiset olivat kokoontuneet sinne sotimaan. Siellä oli peltopalsta täynnä ohraa. Väki pakeni filistealaisia, mutta he asettuivat keskelle palstaa, saivat sen pelastetuksi ja voittivat filistealaiset. Herra antoi suuren pelastuksen.” (1. Aikakirja 11:10–14)

Rakas Jeesuksen Kristuksen seurakunta!

Aikakirjojen 11. luvussa löydämme luettelon sankarillisista miehistä, jotka olivat uskollisia kuningas Daavidille – hyvinä päivinä ja pahoina päivinä.

Mistä syystä ja mihin tarkoitukseen nämä nimet on tallennettu Raamattuun? Jumalan sana haluaa osoittaa meille ensinnäkin, kuinka runsaasti Jumala oli siunannut kansaa hurskaan kuningas Daavidin alaisuudessa, että Hän herätti heistä niin erinomaisia miehiä – ja kuinka oikein oli palvella juuri tätä Jumalan antamaa kuningasta kaikessa uskollisuudessa.

Mutta mitä hyötyä tästä on meille tänään? Ei unohdeta sitä, kuinka apostoli puhuu kaikesta, mitä Vanhassa testamentissa on kirjoitettu: "Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Kirjoitusten lohdutuksen kautta olisi toivo. "(Room. 15:4).
Näin ollen kaikki, mitä Vanhassa testamentissa on kirjoitettu, on tarkoitettu sitä varten, että meillä Kirjoitusten [Raamatun] lohdutuksen kautta olisi toivo!
Kuningas Daavid ja hänen kuninkuutensa ovat loppujen lopuksi ennustamassa tai osoittamassa siihen yhteen Kuninkaaseen, jonka valtakunta on ikuinen ja joka itse kokoaa kansansa kutsumalla syntisiä luokseen evankeliumin kautta, Kristukseen.
Eikä vähemmän tärkeää ole se, että ihmisluontonsa puolesta Messiaan oli määrä tulla "Daavidin sukukunnasta".

Niinpä "Daavidin sankarien luettelo" antaa katseemme vaeltaa pidemmälle: Sillä on olemassa toinenkin luettelo, jota ei ole kirjoitettu musteella, joka sisältää tuhansia nimiä. Se on luettelo ihmisistä, jotka myös taistelivat, taistelun, jota useimmat ihmiset eivät pidä edes mainitsemisen arvoisena, mutta joka on erittäin hyvin Jumalan huomaama ja ylistämä. Jumalan sana puhuu tästä luettelosta: "Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa "(Luuk. 10:20). Kyllä, -- iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa.
Apostoli Paavali kirjoittaa niistä, jotka joutuivat käymään läpi vaikeita hengellisiä taisteluita uskon tähden: " -- joiden nimet ovat [kirjoitettuina] elämän kirjassa"(Fil. 4:3).
Mutta ei heitä heidän kamppailunsa vuoksi ole tallennettu elämän kirjaan, koska ne ovat niiden nimiä, jotka kuuluivat täällä elämässä uskon kautta Daavidin Pojalle, Vapahtajalle Jeesukselle Kristukselle, ja jotka palvelivat Häntä peräti kuolemaan asti.
Mutta heitä ei ole myöskään kirjoitettu elämän kirjaan heidän palveluksensa vuoksi, vaan koska Jumala teki jotakin heidän hyväkseen, ja he eivät kieltäneet häntä: "Olette vastaanottaneet pesun, olette pyhitetyt, olette vanhurskaiksi julistetut Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengessä"(1. Kor. 6:11).
Nämä ovat niiden nimiä, jotka nyt kiittävät Häntä ja siksi seurasivat Herraa Kristusta elämässään, jotka kestivät kärsimystä ja pilkkaa Hänen nimensä tähden – ja jotka seurasivat Sanaa:
"Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon olet hyvällä tunnustuksella tunnustautunut monen todistajan edessä, "(1. Tim. 6:12).
Heidän nimensä tulevat loistamaan kirkkaasti sinä päivänä – vaikka he olisivatkin olleet kovin merkityksettömiä ja huomaamattomia täällä tässä maailmassa.

Mutta miten meidän nimemme pääsevät "elämän kirjaan"?
Ne ovat tässä kirjassa, kun Jumala ei lue syntiä ihmiselle, kuten Paavali kirjoittaa: "Autuas se mies [ihminen], jolle Herra ei lue syntiä"(Room. 4:8).

Tällainen ihminen puhuu apostolin kanssa: "ja minun havaittaisiin – omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee uskon kautta Kristukseen, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskolle"(Fil. 3:9).
Tämä on Kristuksen veri ja vanhurskaus, jonka Hän osti meille kärsimyksellään ja kuolemallaan; Jumala lukee tämän sille, joka antaa Kristuksen sanan voittaa itsensä ja jolla on usko.

Sinun nimesi kirjoitetaan siis sen vuoksi "Elämän kirjaan", jos olet antanut Jumalan tehdä sinusta erilaisen ihmisen, ihmisen, joka ei pane kaikkea luottamustaan itseensä, vaan Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen, ja joka sanoo: Herra Jeesus, sinulle minä elän. Herra Jeesus, sinulle minä kuolen. Herra Jeesus, minä olen sinun, kuolleena ja elävänä. Pelasta minut.


Palataanpa nyt Daavidin sankarien luetteloon...

Sieltä löydämme joidenkin miesten nimet, jotka erottuivat muista suurilla teoilla. Heidän joukossaan oli Eleasar. Meille kerrotaan hänestä teko, jonka hän teki kahden muun kanssa ja jonka jokainen meistä voi soveltaa itseensä. Sillä – kuten ymmärrämme saarnan loppuun saakka – jokainen kristitty haluaa palvella Kuningastaan, Jeesusta Kristusta, kuten Eleasar palveli Kuningastaan.


Tässä suhteessa Eleasar on esimerkki
1) Kun suurin osa ihmisistä pakeni, hän jäi.
2. Hän ei horjunut, kun vain kaksi muuta seisoi hänen rinnallaan.


Joten –
1. Kun useimmat pakenivat, hän jäi.

Filistealaiset olivat hyökänneet Jumalan kansaa vastaan.
Filistealaiset olivat Nooan pojan Haamin jälkeläisiä ja taistelivat jatkuvasti Israelia vastaan.
Raskaasti aseistettuina, taisteluissa karaistuneina, yhtä ylivoimaisen pilkkaavina kuin jättiläinen Goljat, joka oli yksi heistä, he olivat saavuttaneet täydellisen yliotteen kuningas Saulin aikaan mennessä. Kun Daavidista tuli kuningas Saulin jälkeen, filistealaiset yrittivät alistaa myös hänet. Pas-Dammimiin he olivat pystyttäneet leirinsä – valmiina aloittamaan taistelun minä hetkenä hyvänsä! – taistelun, joka oli usein koitunut Israelin tuhoksi.

Jakeissamme sanotaan: "Väki pakeni filistealaisia".

Jo aiemmin he olivat paenneet vuorille, piiloutuneet luoliin tai etsineet suojaa kiinteistä torneista.

Nähtyään vihollisten armeijan he olivat nyt myös vaipuneet melkoiseen epätoivoon. Mutta kaikki eivät kääntäneet selkäänsä viholliselle.

Tämä tapahtui ohrapellolla; filistealaiset halusivat tuhota tämän tärkeän Israelin ravinnonlähteen.

Sitten Eleasar, Doodon poika, kohtasi heidät kahden muun rohkean miehen kanssa; He ajoivat filistealaiset pakoon.
Eleasaroli heidän joukostaan rohkein, hänellä oli suurin osuus voitosta – siksi hänen nimensä mainitaan erityisesti.
Eikö hänelläkin olisi ollut syytä paeta? Eikö hän olisi voinut sanoa: Mitä voin tehdä kahden ystäväni kanssa sellaista mahtia vastaan!!!
Varmasti sellaiset ajatukset tulivat hänelle mieleen, mutta hän oli vannonut uskollisuutta kuninkaalleen! Uskollisuus Daavidille kuolemaan asti – se oli hänen iskulauseensa; kaikki muut saattaisivat tehdä mitä halusivat: Hän ei voinut luovuttaa!

Tämä Eleasarin uskollisuus on esimerkki meille jokaiselle!

Pyhässä kasteessa Herra Jumala teki liiton jokaisen kristityn kanssa, antoi hänelle uuden syntymän ja adoptoi hänet lapsekseen.

Jokainen meistä on myös vannonut uskollisuutta Herralle ja kuninkaalle Jeesukselle Kristukselle. Ja konfirmaatiossa me julkisesti vahvistimme tämän valan: " Minä luovun paholaisesta ja kaikista hänen teoistaan ja kaikesta hänen petoksestaan". (vrt. Lutherin kastekaava. Kääntäjän huomio)
Kyllä, olet vannonut Herrallesi Jeesukselle, ettet kuulu kenellekään muulle etkä anna kenenkään muun ottaa hänen paikkaansa! Jokainen todellinen kristitty puhuu itsestään uskossa: "Älköön minussa olko pisaraakaan verta, joka ei, Herra, tee sinun tahtoasi."
Se on sinun ja Herrasi välinen asia tai minun ja hänen välisensä asia, mutta koskaan minä en voi uskoa sinun puolestasi tai sinä minun puolestani.

Joten, aivan kuten se oli Eleasarin henkilökohtainen päätös jäädä, kun useimmat pakenivat, niin Jumalan armosta ja voimasta se on sinun ja minun [päätös] toistuvasti luopua paholaisesta ja seurata Herraa Kristusta järkkymättömästi.
Se, että me Jumalan lapsina toistuvasti, kukin omasta puolestamme, "pidämme kiinni vahvistuksesta", eli vahvistamme kasteen liiton yhä uudelleen ja uudelleen, on se, mihin Herra Jumala kutsuu meitä, kun kuulemme hänen sanansa.
Kuulet Jumalan sanan nyt, sinun Jumalasi puhuu sinulle: "Seuraa minua!",ja hän haluaa sinun seuraavan tätä kutsua pelastuksesi vuoksi ja vannovan uskollisuutta hänelle uudelleen. Myös Eleasarteki päätöksen omasta puolestaan; Hänen kaksi ystäväänsä tekivät myös päätöksen kumpikin omasta puolestaan olla seuraamatta niitä, jotka olivat pakenemassa.
Tässä mielessä Eleasaron meille esimerkki, joten sanon:
Vaikka kaikki muut pakenisivat – minä jään!

Jos kaikki kääntyvät pois Kristuksesta ja Jumalan sanasta – minä en!

Kun monet tekevät vääriä kompromisseja – minä en!

Kuinka moni onkaan kääntänyt selkänsä Jeesukselle!

Kuinka moni ei halua enää kestää hänen pilkkaansa ja häpeätään!

Kuinka moni, kun uskon taistelu alkaa, piiloutuu luoliin tai vuorille, menee sinne, missä useimmat ovat!

Emme halua peittää sitä tosiasiaa, että meitäkin haastavat tällaiset ajatukset ja että myös meillä on vähän uskoa ja olemme epätoivoisia – emmekä suinkaan aina varmoja ja vahvoja uskossa!

Paholainen tekee meille vaikeaksi puolustaa Herraa ja hänen sanaansa päättäväisesti, pitää kiinni oikeasta tunnustuksesta, tehdä uhrauksia ja myös kärsiä, jos se on tarpeen.

Katsokaa, kun apostoli tuli Korinttiin, hän ei ollut välinpitämätön: jumalanpilkka, pilkka ja halveksunta kohtasivat Paavalia siellä; ja siihen mennessä kun seurakunta oli koottu, Paavalin täytyi kestää vaikeita asioita. Myöhemmin hän kirjoitti heille: "Sillä olin päättänyt olla luonanne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna. Ja olin luonanne heikkoudessa, pelossa ja vapisin kovin"(1. Kor. 2:2, 3).
Paavalin täytyi kestää se, että monet entiset aseveljet lähtivät, hylkäsivät uskon, lankesivat takaisin vanhaan jumalattomaan elämään, ja hän kirjoittaa: "Tähän nykyiseen maailmaan rakastuneena Deemas jätti minut ja matkusti Tessalonikaan..."(2. Tim. 4:10)
Hänen täytyi kokea se, mitä Kristus itse kesti: "Tämän tähden [siitä lähtien] monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssaan". [Joh. 6: 66]
Mutta Paavali ei antanut itsensä hämmentyä – aivan kuten Pietari ei antanut itseään hämmentää tuolloin: "Jeesus sanoi niille kahdelletoista: 'Tahdotteko tekin mennä pois?' Simon Pietari vastasi hänelle: 'Herra, kenen luo menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat, ja olemme uskoneet ja ymmärtäneet, että sinä olet Jumalan Pyhä"(Joh. 6:67-69).


Se ei ollut yhtään erilaista Eleasarin kanssa, koska...

2. hän ei lannistunut, kun vain kaksi muuta seisoi hänen rinnallaan.
"he asettuivat keskelle palstaa, saivat sen pelastetuksi ja voittivat filistealaiset. Herra antoi suuren pelastuksen [suuren voiton]."
Tämä voitto ei todellakaan ollut helposti taisteltu! Filistealaisilla oli kuitenkin musertava ylivoima noihin kolmeen nähden!

Mutta tässä oli vaakalaudalla heidän kuninkaansa asia ja kunnia, jolle he olivat vannoneet uskollisuutta. Niinpä Eleasar ja kaksi taistelijaa heittäytyivät vihollisen kimppuun. Se oli ratkaiseva taistelu, tärkeä voitto tulevaisuutta varten!

Jos meistä tuntuu lähes uskomattomalta, että kolme miestä voisi voittaa ylivoimaisen voiman, meidän tulisi kiinnittää huomiota tekstimme viimeisiin sanoihin: "Herra antoisuuren pelastuksen."
Se oli HERRA, Hän oli seissyt heidän rinnallaan, hän oli antanut heille voimaa, hän oli auttanut heitä voittoon!

Kuten Eleasar palveli kuningastaan, palvelkaamme mekin HERRAAMME!

Daavid oli epäilemättä suurin kaikista Israelin kuninkaista, mutta hän oli myös vain ihminen – meidän kuninkaamme on ihminen ja Jumala yhdessä persoonassa!

Daavid oli suuri syntinen kuninkaallisuudestaan huolimatta.
Hänen valtaistuimensa oli maallinen, katoavainen, horjunut ja kaatunut.

Jeesuksen valtaistuin on ikuinen ja hänen hallintonsa on horjumaton!

Eikö meidän siis pitäisi jäljitellä Eleasaria entistä enemmän?

Eikö meidän pitäisi osoittaa vielä suurempaa uskollisuutta kuninkaallemme kuin hän osoitti? Eikö meidän pitäisi vaarantaa kaikki voimamme, henkemme ja ruumiimme, omaisuutemme ja veremme, kun hänen asiansa on vaakalaudalla, kun hänen valtakuntansa, hänen kirkkonsa sitä vaatii?

Jos meillä on ystäviä tässä palveluksessa, veljiä ja sisaria uskossa, haluamme kiittää Jumalaa – mutta jos ketään ei löydy, haluamme silti mennä eteenpäin ja sanoa: "Vaikka monet kääntyisivät suurimman joukon perään, minä silti seuraan sinua rakkaudessa".
Meidän kamppailumme koskee tärkeämpiä asioita kuin peltoa täynnä ohraa: Kyse ei ole maallisista asioista; kyse on iankaikkisesta pelastuksestamme!

Olipa meitä kuinka vähän tahansa, me haluamme taistella, kärsiä, kestää pilkkaa ja laulaa: "Asia ja kunnia, Herra Jeesus Kristus, ei ole meidän, vaan sinun; auta siis niitä, jotka turvautuvat sinuun."

Niin voimme olla varmoja, että Herra antaa meille myös "suuren pelastuksen [suuren voiton]", koska emme taistele omassa toimessamme, vaan Hänen palveluksessaan ja Hänen voimassaan.

Hän kutsuu jokaista: "Älä pelkää, sillä minä olen kanssasi. Älä arkaile [väisty], sillä minä olen Jumalasi: vahvistan sinua, autan sinua, tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä. Katso, häpeän ja pilkan saavat kaikki, jotka palavat vihasta sinua vastaan..."(Jes. 41:10, 11a)
Meidän tulee taistella, mutta Herra antaa voiman!
Meidän tulee voittaa, mutta voiton antaa Jeesus!

Niin kuin Eleasar sivalsi filistealaisia rauta-aseilla, niin käykäämme mekin paholaisen valtakuntaa vastaan Hengen miekalla, joka on Jumalan sana(Ef. 6:17)!
Jos emme enää taistele, jos annamme periksi, menetämme kaiken – ei vain sydämen rauhan, hyvän omantunnon, vaan ennen kaikkea pääsyn iankaikkiseen pelastukseen. Tästä voit olla varma: Jos taistelet syntejäsi ja pahoja tapojasi vastaan, jos taistelet sydämestäsi nousevia pahoja haluja vastaan ja jos taistelet hyvän uskon taistelun, saavutat todellisia sankaritekoja! Tämä taistelu on usein hyvin raskas, mutta ehdottoman tarpeellinen, sillä siellä missä se pysähtyy, vihollinen saa yliotteen.

Se ei ole meidän taistelumme, joka vie meidät taivaaseen, vaan yksin Kristuksen uhri syntiemme tähden, jonka otamme vastaan uskossa.

Mutta kamppailumme on meidän osuutemme, jotta emme uudelleen menetä sitä arvokasta asiaa, joka meillä on uskossa.

Rukoilemme: "Anna iloa ja voimaa kestää taistelussa, jonka Saatanan valtakunta ja sen työt päivittäin tuovat meille. Auta meitä taistelemaan ritarillisesti [kuin ritari], jotta voimme voittaa, ja jotta yksikään kristitty ei antautuisi syntien palvelukseen."

Aamen.

Pastori Janis Dimzan saarna 3.8.2025

Rakkaat veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa!

Tämän päivän saarnana on Jeesuksen kenttäsaarna Luukkaan evankeliumin kuudennesta luvusta.

Olkaa armahtavaisia, samoin kuin teidän Isänne on armahtavainen. Älkääkä tuomitko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan. Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä millä mitalla mittaatte, sillä mitataan teille takaisin.” Hän sanoi heille myös vertauksen: "Voiko sokea taluttaa sokeaa? Eivätkö molemmat kaadu kuoppaan? Opetuslapsi ei ole opettajaansa parempi. Täysin oppineena jokainen on oleva kuin hänen opettajansa. Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa parrua omassa silmässäsi? Kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Veljeni, salli, niin otan pois rikan, joka on silmässäsi', sinä, joka et näe parrua omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, poista ensin parru omasta silmästäsi, sitten näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä. (Luuk 6:36-42)

Vähän ennen tämän saarnan pitämistä Jeesus oli kutsunut kaksitoista opetuslastaan apostoleikseen – Hän teki sen vietettyään yön rukoillen. Ja sitten, kuten luemme – "Hän astui alas heidän kanssaan ja seisahtui tasaiselle paikalle" ja tapasi suuren kansanjoukon. "He olivat saapuneet kuulemaan häntä ja hänen parannettavikseen taudeistaan"

Sitten Hän nosti silmänsä opetuslastensa puoleen ja piti tämän niin sanotun kenttäsaarnan. (Vuorisaarnan Jeesus piti vuorella, nyt oltiin tasaisella paikalla. Kääntäjän huomautus) Tämä saarna oli osoitettu opetuslapsille ja apostoleille. Se on katekismussaarna kahdesta tiestä – elämän tiestä ja kuoleman tiestä. Tämänpäiväisen saarnamme sanat ovat Jeesuksen puheen huipentuma.

Ja vielä yksi asia, joka meidän tulisi pitää mielessä kuunnellessamme nyt: muistakaamme, että tämä saarna on kirkkovuodessamme jatkoa saarnalle rakastavasta isästä, joka on antanut anteeksi kaikki nuoremman poikansa rikkomukset antaen hänelle lahjaksi kaiken. Nuorempi poika otettiin takaisin isänsä kotiin. Ja nyt, kun hän on saanut anteeksi kaikki tahalliset ja tahattomat syntinsä, nyt hänelle, niin kuin kaikille meillekin, jotka olemme samankaltaisessa tilanteessa ja jotka olemme juuri kuulleet anteeksiannon sanat kaikista synneistämme, Kristus sanoo: Olkaa armahtavaisia toisillenne. Antakaa anteeksi, niin teille annetaan anteeksi. Antakaa, niin teille annetaan. Tässä ei ole kyse ehdosta Jumalan anteeksiannolle, vaan meidän sydämestämme – siitä, että olemme avoimia emmekä vastusta Jeesuksen sanoja. Jos Pyhä Henki asuu sydämissämme – jotka on puhdistettu kaikista synneistä Jumalan anteeksiannon kautta – me annamme anteeksi ja annamme omastamme.

Kun emme anna anteeksi, kun syytämme ja tuomitsemme lähimmäistämme, asetumme Jumalaa vastaan, joka on antanut meille anteeksi. Ja silloin se osoittaa, että Pyhä Henki on karkotettu ja laitettu sydämen nurkkaan, sillä tällainen ihminen on antanut tilaa omalle egolleen, joka mielellään näkee rikat ja tikut toisen silmässä, mutta ei huomaa lukemattomia rikkoja ja tikkuja omissa silmissään. Ja se on totta – on paljon vaikeampaa nähdä rikat omassa silmässä – on helpompaa nähdä muiden ihmisten synnit ja syyttää heitä ja ympärillä olevia siitä, mitä omassa elämässä tapahtuu. Ja nuo toiset ja ne jotka ovat ympärilläsi ovat todella syyllisiä. Kuitenkin Kristus opettaa meitä ja sanoo meille niin, jotta tunnistamme, että ainoa todellinen ratkaisu on anteeksianto – ei tuomitseminen, ei syyttäminen – ja antaminen ja auttaminen lähimmäisen kaikissa ruumiillisissa tarpeissa. Koska emme ole parempia tai huonompia kuin toiset, meidän ei tule – eikä meidän tarvitse – alkaa vertailla itseämme toisiin.

Niin kuin Salomo on sanonut: “Tämänkin minä olen nähnyt turhina elinpäivinäni: hurskas hukkuu, vaikka on elänyt oikein, jumalaton elää pahuudestaan huolimatta kauan. Älä ole liian hurskas äläkä esiinny ylen viisaana: miksi tekisit elämäsi autioksi?” Saar 7:15-16 Salomo haluaa tässä sanoa: Älä ole omahyväinen! Jeesus sanoo saman niillä sanoilla, jotka jo kuulimme tänään: "Miksi katsot rikkaa veljesi silmässä, mutta et huomaa parrua omassa silmässäsi?" Ei ole epäilystäkään siitä, että monet epäoikeudenmukaiset menestyvät ja kukoistavat tässä maailmassa. Mutta ennen kuin tulemme liian pettyneiksi, meidän täytyy katsoa itseämme ja elämäämme ja sanoa: "Jos Jumala olisi rangaissut minua kaikesta, mitä olen tehnyt, minulla olisi asiat paljon huonommin kuin nyt." Meidän menneisyydessämme on ollut enemmän kuin tarpeeksi pahoja ja typeriä tekoja, joiden pitäisi ohjata meitä luopumaan olemasta "liian vanhurskaita" tai "liian viisaita".

Äärimmäinen vastakohta liialliselle vanhurskaudelle on se, että on ylettömän jumalaton, ylettömän paha. Jotkut saattavat typerästi päätellä: koska maailma on kuitenkin jumalaton ja paha, heilläkin on lupa olla jumalattomia. Mutta vaikka jotkut jumalattomat ihmiset voivat välttää raskaan lain elämässään, heidän pitää silti tulla Jumalan tuomiolle. Ne jotka ovat liian ylpeitä Jumalan lakia vastaan, kokevat lopulta sen ankaruuden. Psalmin kirjoittaja Asaf tuli tähän päätelmään: Kuinka he joutuvatkaan äkisti turmioon! He hukkuvat, heidän loppunsa on kauhistava. (Ps. 73:19) Siksi Salomo kannustaa meitä välttämään ääripäitä, kirjaimellisesti sanoen “Se joka pelkää Herraa välttyy näiltä” [yllämainituilta].

Ja Salomo jatkaa: “Sillä ei ole maan päällä ihmistä niin vanhurskasta, että hän tekisi vain hyvää eikä tekisi syntiä. Älä myöskään pane mieleesi kaikkia puheita, mitä puhutaan, ettet kuulisi palvelijasi sinua kiroilevan. Sillä oma sydämesikin tietää, että myös sinä olet monta kertaa kiroillut muita.” (Saarn. 7:20-22) Ihmisten syntisyys opettaa viisasta olemaan ottamatta itseensä kaikkea, mitä muut sanovat. Kyllä: "Älä pane sydämeesi kaikkea, mitä ihmiset puhuvat, ettet kuulisi palvelijasi kiroavan sinua" (latvialaisessa käännöksessä: pilkkaavan sinua). Lopulta Salomo lisää, että itse asiassa sinä olet tehnyt samaa itse! Kuinka monta kertaa olet ollut vähättelemässä toisia ja puhunut pahaa heistä? Kun tiedetään ihmisen syntinen asema ja taipumus kritisoida muita, luultavasti joudut kuulemaan epäsuotuisia kommentteja, jos kuuntelet, mitä muut sanovat sinusta. Mitä paremmin ihmiset tuntevat sinut, sitä paremmin he tuntevat myös heikkoutesi. Joku on sanonut: “Kukaan ei ole sankari palvelijansa silmissä." Juuri siksi joskus voi olla niin vaikeaa kaikkein läheisimpien kanssa, koska he ovat olleet rinnallamme vuosia, he tuntevat meidät, ja heiltä emme voi peittää asioita niin kuin tuntemattomilta.

Jeesus neuvoo meitä – koska meille on annettu anteeksi, koska Hän on antanut meille anteeksi! – että jos emme kohtele lähimmäisiämme (ei vain rakkaitamme, vaan myös niitä, jotka ovat satuttaneet meitä) ylitsevuotavalla hyvyydellä, ylitsevuotavalla anteeksiannolla, se merkitsee sitä, että seuraamme vääriä opettajia, jotka opettavat meitä huolehtimaan omasta egostamme, niin ettemme antaisi muiden käyttää meitä hyväkseen – silmä silmästä, hammas hampaasta, käsi kädestä, jalka jalasta. Ja Kristus lisää, että jos seuraamme sellaisia sokeita opettajia, kaadumme samaan ojaan heidän kanssaan. Ja lisäksi se tarkoittaisi, että olisit tullut sokeaksi itse. Siksi, älkäämme seuratko sokeiden neuvoja, vaan seuratkaamme mitä Kristus opettaa - mitä Jumalan sana opettaa. Vain siellä on valo, totuus ja elämä, vain Jeesus Kristus on valo, totuus ja elämä. Ja vain Jumala Sana antaa voiman tehdä sitä mitä se opettaa meille. Eikä vain opeta, vaan myös lupaa sen meille.

Ole armahtavainen (armollinen) niin kuin Taivaallinen Isäsi.

Älä tuomitse, ja sinua ei tuomita.

Älä arvostele toista, ja sinua ei arvostella.

Anna anteeksi, ja sinulle annetaan anteeksi.

Ole armollinen, niin kuin sinun Taivaallinen Isäsi on armollinen, niin kuin Hän oli armollinen [vertauksessa] nuorimmalle pojalleen, ja niin kuin hän on armahtavainen ja laupias meille.

Anna sullottu, pudistettu ja kukkurainen mitta, sillä millä mitalla mittaatte, sillä mitataan teille takaisin.

Sama asia on toistettu toisin sanoin apostoli Paavalin kirjeessä korinttolaisille: “Mutta se, joka niukasti kylvää, myös niukasti niittää, ja se, joka runsaasti kylvää, myös runsaasti niittää.” (2. Kor 9:6) Antakaa, niin teille annetaan. Kenellä on paljon, voi antaa paljon, mutta kenellä on vähän, voi antaa vähän – niin kuin Kristus itse kerran ylisti leskeä, joka lahjoitti pienen kolikon, mutta Kristus tiesi, kuinka paljon se oli hänelle, ja siksi Hän sanoi, että tämä köyhä nainen on antanut enemmän kuin muut, sillä kaikki muut antoivat ylijäämästään, mutta hän antoi köyhyydestään (Luuk. 21:3–4).

Antakaa, niin teille annetaan. Jos et tee niin, tapahtuu päinvastoin – sinulle ei anneta. Lihallinen ihminen, seuraten oman mielensä ääntä, rakastaa niitä, jotka ovat kauniita, ja antaa niille, joista hän toivoo hyötyvänsä. Se on itsekästä, yksipuolista, köyhää ja surkeaa laupeutta. Jos annat sille, joka ansaitsee sen, tai sille, joka on kaunis tai suosittu tai on kohdellut sinua ystävällisesti, silloin olet vain täyttänyt velvollisuuden tai maksanut velan takaisin etkä ole ollut laupias. Näin sanoo Martti Luther saarnassaan tästä raamatunkohdasta.

Tästä myös Herra puhui juuri ennen meidän tämän päivän tekstiä: “Jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mitä kiitosta teille siitä tulee? Rakastavathan syntisetkin niitä, jotka heitä rakastavat.  Jos teette hyvää niille, jotka tekevät teille hyvää, mitä kiitosta teille siitä tulee? Niinhän syntisetkin tekevät. Jos lainaatte niille, joilta toivotte saavanne takaisin, mitä kiitosta teille siitä tulee? Syntisetkin lainaavat syntisille saadakseen saman verran takaisin. (Luuk. 6:32-34) Ja sitten Martti Luther jatkaa: ”Jos sydämesi pysyy uskossa ja tiedät, että Jumalasi on kohdellut sinua niin lempeästi ja armollisesti, eikä niin ole tapahtunut omien ansioidesi tähden – vaikka olet ollut Hänen vihollisensa ja iankaikkisen kadotuksen lapsi – jos uskot sen, sinun on oltava armollinen lähimmäisellesi – toisin ei voi olla, sinun on tehtävä kaikkea, mikä on Jumalalle otollista ja lähimmäisellesi hyväksi. Sen tähden pidä huoli siitä, ettet jaa ja luokittele ihmisiä ystäviin ja vihollisiin, arvollisiin ja arvottomiin (tai muutenkaan).” ”Sillä ennen kuin voimme antaa, meidän täytyy saada; ennen kuin teemme armon työn, meidän on vastaanotettava se Jumalalta. Emme itse asettaneet ensimmäistä kiveä; sillä lammas ei etsi paimenta, vaan paimen etsii lammasta. Siksi emme voi saavuttaa mitään teoillamme Jumalan edessä, vaan ilman mitään omia ansioitamme saamme Jumalalta kaiken sen, mitä meille annetaan.

Jesajan kirjassa on kirjoitettu: ”[Minä, Jumala] olen niiden etsittävänä, jotka eivät minua kysyneet, niiden löydettävänä, jotka eivät minua etsineet. (65:1) Ja vähän myöhemmin Jesajan kirjassa on kirjoitettu: ”Ennen kuin he huutavat, minä [Jumala] vastaan, heidän vielä puhuessaan minä kuulen. (65:24)

Paavali puhuu tästä meille kirjeessään roomalaisille: ’ Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä osoittaakseen vanhurskautensa, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaakseen vanhurskautensa nykyajassa, sen, että hän itse on vanhurskas ja julistaa vanhurskaaksi sen, jolla on usko Jeesukseen.” (Room. 3:23-26)

Luther jatkaa, toivoen että jokainen meistä pohtii tätä kysymystä mielessään: ”Jos tunnen, että teot lähtevät rakkaudesta sydämessäni, voin olla varma, että uskoni on aito ja vilpitön. [Eli] jos annan anteeksi [muille],tämä anteeksianto vakuuttaa minut siitä, että uskoni on vilpitön.” Siksi teot ovat hedelmiä, jotka yksinkertaisesti seuraavat uskoa ja [nämä hedelmät] osoittavat uskoa.Uskon pitää tulla esiin ja pitää paljastaa itsensä teoista, jotka syntyvät uskosta.Jos joku haluaa olla kristitty, hänen täytyy antaa ja lainata lähimmäiselleen aina kun ja niin paljon kuin mahdollista, ilman mitään varauksia.

Ja jos näemme jonkun, joka ei voi antaa meille mitään, meidän on annettava hänelle lahja ja päästettävä hänet velan painolastista – kuten luemme Nehemian kirjan 5. luvussa. Siksi, pidä mielessäsi ja pyri ymmärtämään nämä evankeliumin sanat, ettet tulisi Jumalan eteen muun kuin uskon kanssa; tekojen sitä vastoin pitää pysyä ulkopuolella ja palvella ainoastaan lähimmäistä," sanoo Martti Luther.

Kristillisen saarnan ja opetuksen päätarkoitus on, että uusi opetuslapsi sanoisi: Herra, Herra, – sitten tulisi kastetuksi ja sen jälkeen ottaisi vastaan Herran pyhässä ehtoollisessa! Tällä tavalla otamme vastaan Jumalan armon ja anteeksiannon uskossa. Ja sitten menemme tähän maailmaan ja näytämme teoilla Jumalan armon ja anteeksiannon muille, niin että meidän lähimmäisemme näkee Kristuksen, joka on jokaisen kristityn kaikkien hyvien tekojen takana.

Kuten olemme paljon kuulleet saarnoissa - kuka on saanut anteeksi paljon, niin kuin oli nuorimman pojan laita, hän rakastaa lähimmäistään paljon ja palvelee häntä rakkaudella. Joten, me uskomme, ja olemme varmoja siitä, että Jumala ”hänen kirkkautensa väkevyyden mukaan” on vahvistanut meitä kaikella voimalla ”olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä ilolla”, niin että kiitämme Isää, joka on tehnyt meidät ”soveliaiksi pyhien perintöosaan valkeudessa”. (Kol 1:11-12)

Siksi, ”rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan. (1 Joh. 4:7).

Me rakastamme [häntä], sillä hän on ensin rakastanut meitä. (1. Joh 4:19)

Aamen.

Pastori Janis Dimzan saarna raamattuleirin päätösjumalanpalveluksessa 13.7.2025