21. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, III vuosikerran epistolateksti

Sillä minä tahdon, että te tiedätte, kuinka suuri kilvoittelu minulla on teidän tähtenne ja laodikealaisten ja kaikkien tähden, jotka eivät ole minun ruumiillisia kasvojani nähneet, että heidän sydämensä, yhteenliittyneinä rakkaudessa, saisivat kehoitusta omistamaan täyden ymmärtämyksen koko rikkauden ja pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä. Tämän minä sanon, ettei kukaan teitä pettäisi suostuttelevilla puheilla. Sillä jos ruumiillisesti olenkin poissa, olen kuitenkin teidän kanssanne hengessä ja iloitsen nähdessäni järjestyksen, joka teidän keskuudessanne vallitsee, ja teidän lujan uskonne Kristukseen. Niinkuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä, juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niinkuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen. (Kol. 2:1–7)

I.

Rakkaat kristityt! Mitä on todellinen viisaus? Ihmiset ovat vuosi­tuhansia etsineet vastausta tähän kysymykseen vastauksia uskonnon, tieteen ja filosofian avulla. Raamatun antama vastaus ei kuitenkaan ole ”mitä” vaan ”kuka”.

Kristuksessa ovat kätkettyinä kaikki viisauden ja tiedon aarteet. Hän on Jumalan Viisaus, jonka kautta koko maailma on tehty. ”Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät – – kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa”. (Kol. 1:15–17).

Niinpä kaikki oikea tieto ja viisaus, mitä maailmassa on, tulee Kris­tukselta, kaiken luojalta. Jumalan luomaton Sana, jonka kautta maail­ma on luotu, opettaa ihmislapsille, mikä on totta ja oikeaa: Hän tekee antaa järjen, jolla ihminen tutkii maailmaa. Hän antaa viisauden erottaa hyvä ja paha.Kykymme ymmärtää maailmaa ja tietää ylipäänsä mitään perustuu Jumalan luo­mis­työhön. Jumalan luomana ihminen kykenee tutkimaan maailmaa, jonka Jumala on myös luonut, ja teke­mään sitä koskevia tosia päätelmiä. Luomisen perusteella meil­lä on myös todellinen kyky erottaa hyvä ja paha, jotka eivät ole vain inhi­mil­li­siä käsitteitä.

Nämä Jumalan antamat kyvyt ovat kuitenkin meissä synnin särkemiä ja heikentämiä. Niistä on jäljellä jotain, niin että ihmiskunnalla voi olla tietoa ja viisautta tämän maailman asioissa. Kristus-Viisaus sa­noo itsestään Sananlaskujen kirjassa: ”Minun avullani kuninkaat hal­litsevat, ruhtinaat säädöksensä vanhurskaasti säätävät. Minun avul­la­ni päämiehet vallitsevat ja ylhäiset, maan tuomarit kaikki.” (Snl. 8:15–16) Maallinen viisauskin on Jumalan lahjaa hänen Poi­kan­sa kaut­ta, jossa maailma on luotu. Siksi meidän tulee rukoilla sitä hänel­tä itsellemme ja apostolisen käskyn mukaan myös esi­vallalle. (1 Tim. 2:1) Jumalan Poika tahtoo synnin särkemässä maail­massakin varjella hyvää luomistyötään ja säilyttää siinä järjestyksen.

Hengellisen viisaus ja Jumalan tunteminen meiltä kuitenkin langen­neina puuttuu. Paavali kirjoitti, että ihminen on”pimentyn[yt] ym­mär­rykseltään ja vieraantun[ut] Jumalan elämästä [hänessä] olevan tietämättömyyden tähden ja sydämensä paatumuksen tähden” (Ef. 4:18).”Luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hen­gen on”. (1 Kor. 2:14) Hän voi tietää asioita Jumalan olemassa­olosta, suuruudesta ja hyvyydestä. Mutta todellinen Jumalan tunte­mi­nen, rak­kaudellinen yhteys häneen, ei kuitenkaan ole mah­dol­lista niin kau­an kuin olemme ”vieraantuneet ja mieleltä[mme] hänen viha­mie­hi­änsä pahoissa teoissa[mme]”. (Kol. 1:21) Niin kauan kuin synti py­syi pois ottamatta, tekin olitte ”kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympäri­­­leikkaamattomuuteen”, kuten Paavali kirjoitti kolossalaisille (Kol. 1:21, 2:13), osa turmeltunutta ja kado­tettua ihmiskuntaa, ennen kuin Kristus löysi teidät: pyhässä kas­tees­sa, tai kun palasitte uskoon myö­hem­min. Kiitos Jumalalle, että hän on ilmoittanut evankeliumin pelas­tavan viisauden meille! Se on tie­toa, jota maailmalla ei ole eikä voikaan olla, ellei Jumala sitä ilmoita – siksi Paavali nimittää sitä Jumalan salaisuudeksi – tietoa Jumalan armon tutkimattomista rik­kauksista Kristuksessa.

II.

Jumalan luomaton Sana, Jeesus, omaksui luodun ihmisyyden elääkseen ja kuollakseen puo­les­tamme. ”Hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti”. (Kol. 2:9) Hän ei luopunut jumaluu­des­taan, mutta kätki sen niin, että saattoi elää puolestamme ihmiselämän kaikkine vaivoineen meidän pelastamiseksemme. Kirkkoisä Augusti­nus kir­joit­ti: ”Tämä jumalien Jumala – – tuli nälkäiseksi ja ruokki­maan, hän tuli janoiseksi ja antamaan juotavaa; hän tuli kuolevai­suu­teen pue­tuksi ja pukeakseen kuolemattomuuteen, hän tuli köyhäksi teh­däk­seen rikkaaksi. Hän ei menettänyt rikkauk­si­aan ottaessaan itsel­leen meidän köyhyytemme, sillä ’hänessä ovat kaik­­ki viisauden ja tiedon aarteet kätkettyinä.’”¹

Pyhällä elämällään Kristus hyvitti pahat tekomme. Viattomalla kuo­le­mallaan hän otti pois syntiemme rangaistuksen. ”Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen.” (Kol. 1:14) Jeesuksen kautta Juma­la sovitti itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. (Kol. 1:20) ”Teidätkin – – hän nyt on sovittanut Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta”. (Kol. 1:21–22) Hänen ristinsä veren kautta Jumala teki kanssamme rauhan. (Kol. 1:20)

Kasteessa olemme tulleet osallisiksi tästä Kristuksen sovitus­kuole­masta. Siinä meille jo lahjoitettiin kaikki hengelliset aarteet, kun mei­dät liitettiin Kristukseen. Hengellinen tyh­jyytemme on täytetty hänen rikkaudellaan. (Kol. 2:10) Lihan ruumis on riisuttu pois, kun meidät kasteessa haudattiin ja herä­tettiin yhdessä hänen kanssaan uskon kaut­ta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti Jee­suksen kuolleis­ta. Juma­la teki yhdessä Jeesuksen kans­­sa eläviksi meidät, jotka olim­me kuolleet rikoksiimme, antaen meille anteeksi kaikki synnit. Hän pyyh­ki pois lain syytökset, ”sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vas­tus­ta­jamme; sen hän otti meidän tiel­tämme pois ja naulitsi ristiin.” Kristus on saanut voiton kaikista pahan val­loista, jotka orjuuttavat ihmis­kuntaa tietämättömyydessä, ja nyt hän on vapauttanut meidät Jumalan lasten vapauteen. (Kol. 2:10–15)

III.

Tämän perusteella apostoli kehottaa tekstissämme kolossalaisia: Niinkuin te siis olette omak­sen­ne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä, juurtuneina häneen ja hänessä ra­ken­tuen ja uskossa vahvistuen, niinkuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitse­vuota­vainen. Puun juuret kaivautuvat syvälle maahan imeäkseen sieltä puhdasta vettä ja ravinteita. Tuuli ja myrs­kyt saavat sen juurtu­maan entistä tiukemmin maahan. Näin meidän­kin tulee juurtua Kris­tuk­seen: imeä kaikki hengellinen voima ja ravin­to hänestä ja tarttua yhä lujemmin häneen myrskyjen ja koe­tus­ten käydessä ylitse. Raken­nuk­sen lujuus seuraa sen perustasta. Kris­tuksen ja hänen sanansa pe­rus­talla uskomme voi kestää tur­val­li­sesti kaikki vastus­tuk­sen myrs­kyt. Lepäämme Kristuksen sydämellä ja hänen haavoissaan. Siksi kristityt eivät etsi uutta, mieltä kutkut­te­le­vaa oppia tai johtajia osoittamaan heille uutta tietä taivaaseen, vaan he pysyvät synnin ja armon opin perustalla, niin kuin heitä on opetet­tu. Jumalan ilmoitettu armotahto sellaisena kuin se on Raamatussa riittää kaikkiin tarpeisiimme.² Kristus yksin on pelastava viisau­tem­me ja tiemme Jumalan yhteyteen.

Paavali varoittaa kir­jees­sään kolossalaisia, ettei kukaan saisi pettää heitä suostutte­levilla puheilla. Harhaopettajat houkuttelivat kolossa­laisia pois Kris­tus-perustalta filosofialla. He pitäytyivät ”ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin” (Kol. 2:8): he veto­sivat siihen, mikä luonnostaan vetoaa ihmiseen. Heillä oli viisauden maine itse­valitun jumalanpalveluksen ja näennäisen nöyryyden täh­den ja koska he kurittivat ruumistaan noudattaen sääntöjä, jotka sa­noi­­vat: ”älä tartu, älä maista, älä koske”. (Kol. 2:20–23) Näin Paavali heitä kuvaa. Mutta ”mitään muuta viisautta ja jumaluutta ei ole kuin Kristuksen.”³ Harha, joka vie etsimään pelastusta ja totuutta muualta, vie pois kaiken totuuden lähteeltä, vaikka se vaikuttaisi miten hengel­li­seltä ja hurskaalta. Har­hoja vastaan Paavali asettaa kolossalaisten jär­jestyksen ja lujan us­kon. Oikea järjestys seura­kunnassa suojelee si­tä vierailta opeilta ja opettajilta. Uskossa lujana pysyminen varjelee kris­tittyjä vaihtamasta tosi viisautta siihen, millä on vain viisauden mai­ne. Sellaista on paljon ympärillämme sekä ulkoisessa kristi­kunnassa että maailmassa.

Paavali kirjoitti, että hänellä on suuri kilvoittelu kolossalaisten puo­lesta, että heidän sydämensä, yhteenliittyneinä rakkaudessa, saisivat kehoitusta omistamaan täyden ymmärtämyksen koko rikkauden ja pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen. ”Paavali tah­too, että kaikkien Kolossan – – kristittyjen sydämet vah­vistuvat loh­du­tuksessa, unohtavat kaiken epäilyksen, epä­varmuu­den ja horju­mi­sen ja omistavat rohkeuden, joka voittaa kaiken viholli­suu­den ja vas­tus­tuksen.”⁴ Näin kaikkien pastorien kuuluu kilvoitella Kris­­­­tuksen Kirkon hyväksi. Toimittaessaan virkaansa he jakavat ja tekevät tunnetuksi Jumalan salaisuutta, Kristusta, julistaessaan evan­ke­liumia ja jakaessaan sakramentteja. Näin he kasvattavat seura­kun­taan­sa – ja itseään – ”omistamaan täyden ymmärryksen koko rik­kauden”: tunte­maan yhä syvemmin Jeesuksen ja Jumalan armon hä­nessä, luotta­maan häneen yhä lujem­min ja nauttimaan aina enem­män sitä rauhaa, joka heillä on Jumalan kanssa. Kaikki tämä meillä on jo omanamme Kristuksen pelastustyön ja pyhän kasteen kautta.

Kristuksen tuntemisessa kasvamisen tulee tapahtua ”sydämet yhteen liittyneinä rakkaudessa”. Yhdessä Kristukseen liitettyinä meidän tu­lee vaalia yhteyttä ja rauhaa keskenämme. ”Rak­kau­tena vaikuttava usko” (kuten Paavali kirjoittaa Gal. 5:6) näkyy myös muuten kristit­tyjen elämässä: Kristuksessa vaeltaminen merkitsee vaeltamista siinä uudessa elämässä, jonka olemme saaneet kasteessa. ”Olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan.” (Kol. 3:9–10) Koska tunnemme armol­lisen Jumalan uskon kautta ja tiedämme, mikä hänen tahtonsa on, voim­me vaeltaa sen mukaan. Paavali kehottaa siis kolossalaisia: ”Kuo­lettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta, sillä niiden täh­den tulee Jumalan viha, ja niissä tekin ennen vaelsitte, kun niissä elit­te. Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki: viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustanne. Älkää puhuko valhetta toi­sis­tanne”. (Kol. 3:5–9)

Kristukseen kastettuina päämäärämme on ikuinen kirkkaus. ”Te olet­te kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kans­sa Ju­ma­lassa; kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hä­nen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa.” (Kol. 3:3–4) Paavali kirjoitti: ”Nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täy­delli­sesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.” (1 Kor. 13:12) Silloin tunnemme pelastuksen salaisuuden ja Jumalan armon täydellisesti ja saamme katsella Kristusta iankaikkisesti ”kasvoista kasvoihin”.