Marko Kailasmaa
  • ”Sinun syntisi ovat anteeksiannetut”

    Niin eräs fariseuksista pyysi häntä syömään kanssaan. Hän meni fariseuksen taloon ja asettui aterialle. Katso, siinä kaupungissa oli nainen, joka oli syntinen; ja kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen talossa, hän toi mukanaan alabasteripullon, asettui hänen taakseen hänen jalkojensa kohdalle, itki ja rupesi kastelemaan hänen jalkojaan kyynelillään, kuivasi ne päänsä hiuksilla, suuteli hänen jalkojaan ja voiteli ne hajuvoiteella. Mutta kun fariseus, joka oli hänet kutsunut, näki sen, ajatteli hän mielessään: "Jos tämä olisi profeetta, hän tietäisi, mikä ja millainen tuo nainen on, joka häneen koskee: että hän on syntinen." Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Simon, minulla on jotakin sanottavaa sinulle." Hän lausui: "Opettaja, sano." – "Lainanantajalla oli kaksi velallista; toinen oli velkaa viisisataa denaaria, toinen viisikymmentä. Kun heillä ei ollut, millä maksaa, hän antoi molemmille velan anteeksi. Sano, kumpi heistä siis rakastaa häntä enemmän?" Simon vastasi ja sanoi: "Minun mielestäni se, jolle hän antoi enemmän anteeksi." Hän sanoi hänelle: "Oikein ratkaisit." Naiseen kääntyen hän sanoi Simonille: "Näetkö tämän naisen? Tulin sinun taloosi, et antanut vettä jaloilleni, mutta tämä kasteli kyynelillään jalkani ja kuivasi ne hiuksillaan. Sinä et antanut minulle suudelmaa, mutta tämä ei ole lakannut suutelemasta jalkojani siitä asti, kun tulin sisään. Sinä et voidellut päätäni öljyllä, mutta tämä voiteli hajuvoiteella jalkani. Sen tähden sanon sinulle: tämän monet synnit ovat anteeksi annetut: hänhän näet rakasti paljon, mutta jolle vähän anteeksi annetaan, se rakastaa vähän." Sitten hän sanoi naiselle: "Sinun syntisi ovat anteeksi annetut." Ateriakumppanit rupesivat ajattelemaan mielessään: "Kuka tämä on, joka synnitkin antaa anteeksi?" Mutta hän sanoi naiselle: "Sinun uskosi on sinut pelastanut, mene rauhaan." Luuk. 7:36 - 50

    Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisessa!

    Jeesus avaa sydämesi oven

    "Sinun syntisi ovat anteeksi annetut." – Tämä on maailmankaikkeuden ihanin ilouutinen! Jeesus vakuuttaa täydellä Jumalan Pojan varmuudella: Aivan kaikki syntisi ovat jo nyt anteeksi annetut ­– erotuksetta ja ehdoitta, niin menneet, nykyiset kuin tulevatkin syntisi. Ja nyt käymme tässä sanassa Tämän Armon Herran luokse, kuten tuossa hetkessä saivat käydä niin isäntänä toiminut fariseus Simon, hänen pöytävieraansa kuin paikalle tullut nainenkin.

    Fariseukset olivat tarkkoja siinä keiden kanssa he aterioivat ja keitä he kutsuivat luokseen syömään. Ateriayhteys oli ja on yhä Lähi-idässä tärkeä osa ystävyyttä ja toisen aseman tunnustamista. Yhteinen ateria ei kuitenkaan ollut tae uskon yhteydestä, kuten tässä kuulemme. Siinä Simon teki kyllä oikein, että hän pyysi Jeesuksen kattonsa alle. Tämä päätös kysyy meiltä, miten me pyydämme Jeesuksen luoksemme. – Kutsummeko Hänet aamu- ja iltarukouksiin, ruokahetkiin ja kaiken elämämme suunnitteluun? Millaisen paikan Hän saa luonamme? Fariseus Simon ei kuitenkaan antanut Jeesukselle sitä osaa ja paikkaa, joka Hänelle kuuluu. Simon piti Jeesusta opettajana ja korkeintaan profeettana. – Hän ei antanut vettä Vapahtajamme jaloille, niin kuin tuon ajan vieraanvaraisuus edellytti; eikä hän voidellut halvimmallakaan öljyllä Jeesuksen päätä, kuten olisi tullut arvostettua vierasta kunnioittaa. Simon piti epäuskossaan itseään muita parempana ja tuomitsi hänen vaatimustensa ja ehtojensa ulkopuolella olevat. Hän halusi ottaa Jeesuksen luokseen halvempana kuin hän itse oli, koetellen, olisiko Jeesuksesta hänen väittelykumppanikseen.

    Jeesus varoittaa omavanhurskaudesta ja armon pelastuksen torjumisesta tuomiopäivän kuvauksessaan: ”Silloin alatte sanoa: 'Mehän söimme ja joimme sinun seurassasi, ja meidän kaduillamme sinä opetit.' Mutta hän lausuu: 'Sanon teille: en tiedä, mistä olette. Menkää pois luotani, kaikki vääryyden tekijät.'” (Luuk. 13:26–27) Mutta samalla tämä on lempeä kehotuksen sana uskoville: ottaa Jeesus päivittäin vastaan Raamatun sanassa, rukouksessa, kiitoksessa ja ylistyksessä. Siitä on merkkinä se, miten Simonin suunnitelmat väittelystä Jeesuksen kanssa muutti tuo nainen. Hänen nimeään ei edes kerrota, mutta Jeesus tunsi hänenkin elämänsä läpikotaisin. Jeesus tiesi naisen rikkoneen monin tavoin, mutta Jeesuksen armollisuus oli vetänyt naisen Vapahtajamme luokse. Nainen oli varmastikin kuullut Jeesuksen saarnaavan syntien anteeksiantamuksesta. Ehkä Jeesus oli katsonut häneen ja Herramme kaikentietävä ymmärrys oli nähnyt naisen sydämeen ja siellä nainen oli tuntenut syvänä vihlaisuna syntinsä.

    Sen nainen osoitti katumuksen kyynelillään. Hän tiesi olevansa halveksituin ja heikoin. Hän tuomitsi itse itsensä ja haki armoa, anteeksiantamusta ja hyväksyntää Jeesukselta. Siksi hän uskaltautui arvottomana Pyhän Jumalan eteen. Mutta juuri sillä paikalla Jeesuksen sanat ja läsnäolo olivat murtaneet toisella tapaa tämän kuulijan. – Nainen tiesi satuttaneensa synneillään itseään, mutta ennen kaikkea Jeesusta. Nainen oli saanut ymmärtää Kristuksen kärsivän kaikkien syntien rangaistuksen kaikkien ihmisten puolesta, ja sen, että Jeesuksen vierellä ei ole enää vertailua muihin, ei selittelyjä eikä verukkeita, ei väittelyitä eikä kiistelyitä, vaan ainoastaan syntinsä tunnustaminen.

    – Mutta siksi sillä paikalla on myös lahjaksi saatu usko Kristukseen Sovittajaamme ja Lunastajaamme – Syntisten Ystävään.

    Tässä myös naisen ulkomuotokin muuttui. Itseään ehkä aikaisemmin paljonkin maallisesti koristanut nainen pesi nyt kyynelillään Jeesuksen tomuiset jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Tomulla ja pölyllä koristetut kasvot ja hiukset olivat nyt merkkinä naisen katumuksesta mutta ennen kaikkea Herramme armosta, joka samalla pesi ja kuivasi naisen anteeksiantamuksellaan. Siksi mitä kaikkea nainen olikaan tehnyt, niin nyt se kaikki oli anteeksi annettu, poispyyhitty ja unohdettu. – Kaikki entinen oli mennyt. Näin kumpikin, sekä tuo nainen että Simon, hämmästelivät Jeesusta, mutta siinä heidän näkökulmansa olivat täysin erilaiset. – Simon hämmästeli sitä, että Jeesus otti julkisyntiseksi tunnetun naisen vastaan. Nainen taas hämmästeli Jeesuksen armollisuutta ja anteeksiantamusta. Sillä Jeesus ei ole tässäkään tuomitseva, vaan hellä ja rakastava. Siksi Hän murtaa myös esteet ja väliaidat. Hän kutsui naisen luokseen pelastukseen. Siitä on merkkinä tässä Jeesuksen tekemä ihme, jossa nainen sai käydä Simonin ateriahuoneeseen ilman, että kukaan esti häntä.

    Ja siellä naisen saama sydämen usko näkyi palvelemisena. Nainen ei sanonut mitään, mutta teoillaan puhui sitäkin enemmän. – Jeesus kutsui uskon lahjan saaneen naisen luokseen myös rohkaisuksi Simonille ja kaikille hänen pöytävierailleen. Ja naisen käyttämä kallis tuoksuvoide oli sekin suuri kannustus kaikille läsnäoleville kääntyä Jeesuksen puoleen. Sillä kun tuo nainen yhtään voidetta säästelemättä vuodatti sen kaiken Jeesuksen jaloille, oli se kaikki merkkinä siitä kuinka iankaikkisesti Kallis Aarre Simonilla ja kaikilla hänen vieraillaan olikaan edessään. Mutta kun Simon ja muut torjuivat tämän uskonkutsun, esitti Jeesus hänelle ja pöytäseurueelle vertauksen kahdesta velallisesta.

    Velkasi on maksettu

    Jeesus on tässäkin paikalla olleista ainut, joka ei ollut velallinen eli syntinen. Simon ymmärsi kyllä Jeesuksen tarkoituksen anteeksiantavan velkojan rakastamisesta, mutta hän kuitenkin torjui Kristuksen, koska hän piti itseään velattomana. Jeesuksen sanat osoittavat kuitenkin meidän kaikkien olevan luonnostamme ja jo syntymästämme lähtien syntisiä. Olemme rikkoneet Pyhä Kaikkivaltiasta Jumalaa vastaan, ja olemme siksi velassa ja velallisia, ellei meillä ole anteeksiantamusta Kristuksessa.

    Toiseksi Jeesuksen sanat osoittavat, ettei meillä itsellämme ole mitään, jolla voisimme maksaa velkamme takaisin. Jeesus totesi vertauksellaan sekä Simonin että naisen syntisiksi. Saatat nyt Kallis Ystävä kysyä, onko tässä merkitystä summalla? Eikö meistä jokainen ole yhtä syntinen Jumalan edessä? – Lopulta kyse on siitä kuinka suureksi saa itse velkataakkansa uskossa nähdä. Kyse on syntisyytensä tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Sen ymmärtämisestä, että on tehnyt vararikon, ja on siten teoissaan varaton velattomuutta edellyttävän Jumalan edessä. Sillä vaikka olisi vain yhden denaarin velkaa Jumalalle, on sekin kadottava velka, ellei sitä ole maksettu pois. Ilman sitä 50 denaariakin on kuin 500, kun jälkimmäinen velanmaksu on uskossa otettu vastaan ja kuitattu. Eikä epäuskon velan denaarimäärä ole mitattavissa tuomiopäivänä.

    Niinpä tähän hetkeen kuuluvat Jeesuksen armolliset sanat: ”hän antoi molemmille velan anteeksi.” Velallisiksi tunnustautuvia oli tässä kaksi, ja kumpikin heistä sai velkansa anteeksi. Ja niin monta kuin on velallisia eli niin monta kuin koskaan on ihmisiä, kuuluu aivan jokaiselle kutsu anteeksiantamukseen ja pelastukseen. Se kaikuu kautta ihmiskunnan ja läpi maailmanhistorian, ettei kukaan torjuisi kutsua, eikä jäisi miljoonia eikä denarin sadasosaakaan velkaa, sillä koko ihmiskunnan velka on täysin maksettu. Tässä oli Jeesuksen avoin armonkutsu myös Simonille ja hänen vierailleen tarttua maksettuun velkakirjaan.

    On järkyttävää, ettei kenenkään pöytävieraista kerrota murtuneen ja tulleen kääntymykseen, tunnustaneen syntisyyttään ja tarvettaan Vapahtajalle. He jäivät vain hämmästelemään Jeesusta ajatellen ”kuka tämä on, joka synnitkin antaa anteeksi?” He eivät näin rakastaneet vähääkään Jeesusta, vaan koko sydämestään itseään ja asemaansa. Siksi Jeesus nosti vielä naisen fariseusten katsottavaksi ja kysyi jokaiselta läsnäolijalta: ”Näetkö tämän naisen?” Jeesus kutsui näkemään hänen katumuksensa ja sen, kuinka paljon hän uskoi ja rakasti. Jeesus teki tämän, jotta he olisivat pyytäneet Jumalalta anteeksi ja pyytäneet Kristukselta rakkautta Jumalaa kohtaan, niin kauan kuin heillä oli armonaikaa jäljellä.

    ”Mene rauhaan”

    Tuo nainen ei saanut suupalastakaan ruokapöydästä, ei myöskään pöytäseurueelta yhtään hyväksyvää sanaa eikä huomiota, mutta nainen sai kuitenkin Suurimman Lahjan kaikista – Hän sai Jeesuksen, ja Jeesuksessa hän sai pelastuksen, elämän ja autuuden. Naisen katumus ja rakkaus eivät olleet syitä Jeesuksen anteeksiannolle, vaan ne olivat ainoastaan seurausta ensin ja ehdoitta annetusta Jeesuksen rakkaudesta.

    Näin Simon sai kutsua Jeesuksen kotiinsa, mutta nainen sai Jeesuksen sydämeensä. Tuo nainen oli Jeesuksen vuoksi velaton Jumalan edessä. – Ja näin katumuksen kyyneleet vaihtuivat rauhan ja onnen kyyneleiksi.

    Siksi tuolloin oli läsnä kaksi juhlapöytää: oli juutalaisten sapatinaaton ateria, mutta Jeesuksessa oli läsnä jo taivaallinen juhla-ateria ja nyt tuo nainen sai käydä tuohon ikuiseen ja pysyvään juhlapöytään. Siihen hän oli tervetullut ja siinä hänen Vapahtajassaan oli hänen juhla-ateriansa. Sillä aterialla Jeesus on Isäntä, joka yhdistää pöytävieraansa. Hänen anteeksiantamuksensa pöydässä ei enää tuomita, koska Jeesus on kaikkien edestä tuomittu. Siinä pöydässä ei enää halveksita, koska Jeesus on kaikkien edestä halveksittu. Eikä siinä seurassa syrjitä, koska Jeesus on kaikkien edestä syrjitty. Tuon taivaallisen juhla-aterian Jeesus vain hieman myöhemmin asetti ensimmäisellä ehtoollisella tosiasiallisesti myös jo tänne aikaan. Ja tuo taivaallinen armon ja anteeksiantamuksen ateria meillä on tänäänkin täällä pyhässä ehtoollisen sakramentissamme.

    Ja kuten Jeesus on kattanut tämän koko anteeksiantamuksensa juhlapöydän, sen kaikki tarjottavat ja lahjat, niin samoin Hän valmistaa myös rakkauden sydämiimme Häntä kohtaan. – SIllä koska usko on Hänen täysi lahjansa, niin samoin ovat toivo ja rakkauskin, sillä lahjausko herättää lahjatoivon ja lahjarakkauden. Tästä Augsburgin tunnustuksen puolustus opettaa uskonkohdassa IV Vanhurskautus seuraavasti: ”Miten ihmissydän voisi rakastaa Jumalaa niin kauan kuin se vain tajuaa hänen olevan hirvittävästi vihoissaan ja ahdistavan meitä ajallisin ja iankaikkisin onnettomuuksin. Laki taas alati syyttää meitä ja alati kuvaa eteemme vihastuvan Jumalan. Eipä siis Jumalaa mitenkään rakasteta, jollemme ensin ole uskossa turvautuneet laupeuteen. Vasta silloin hänestä voi tulla meidän rakkautemme kohde.”

    Ja niin Rakkaat Ystävät, lahjarakkaus herää ja elää kaikki syntinsä anteeksisaaneessa sydämessä. Meiltä ei siis vaadita rakkauden puristamista sydämistämme Jeesusta kohtaan, vaan senkin Hän itse valmistaa ja herättää Itseään kohtaan. Sitä tarkoittaa Jeesuksen juhlapöytään käyminen. – Sillä käydäksemme siihen pöytään meidän on ovella riisuttava syntimme, kaikki vaatimuksemme ja erinomaisuutemme, ja niin saamme ottaa vastaan lahjapelastuksen puvun. Näin Jeesus oli myös tuon Simonin pöydän todellinen Isäntä, koska Hänen valtansa on Hänen armossaan.

    Vapahtajamme sanoo sinullekin tänään saattaen sinut kohti taivaankotiaan: ”Syntisi ovat anteeksi annetut, uskosi on sinut pelastanut, mene rauhaan." (+ Luuk. 8:48) Aamen.

    Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. Aamen.

    Pastori Marko Kailasmaan saarna Helsingissä 5.3.2023

  • Armo ja pelastus elämänveden kaivolla

    Niinpä hän tuli Syykar-nimiseen Samarian kaupunkiin, joka on lähellä Jaakobin pojalleen Joosefille antamaa maa-aluetta*. Siellä oli Jaakobin lähde. Kun nyt Jeesus oli matkasta väsynyt, hän istuutui lähteen reunalle. Oli noin kuudes tunti. Eräs Samarian nainen tuli ammentamaan vettä. Jeesus sanoi hänelle: "Anna minulle juoda." Sillä hänen opetuslapsensa olivat lähteneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialainen nainen sanoi hänelle: "Kuinka sinä, joka olet juutalainen, pyydät juotavaa minulta, samarialaiselta naiselta?" Sillä juutalaiset eivät seurustele samarialaisten kanssa. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos tuntisit Jumalan lahjan, ja kuka se on, joka sinulle sanoo: 'Anna minulle juoda', sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä." Nainen sanoi hänelle: "Herra, eihän sinulla ole ammennusastiaa, ja kaivo on syvä, mistä sitten olet saanut elävää vettä? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, joka antoi meille tämän kaivon ja joi siitä, hän itse sekä hänen poikansa ja karjansa?" Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jokaiselle, joka juo tätä vettä, tulee jälleen jano, mutta sille, joka juo sitä vettä, jota hänelle annan, ei tule koskaan jano, vaan se vesi, jonka hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään." Nainen sanoi hänelle: "Herra, anna minulle sitä vettä, ettei minun tulisi jano eikä minun tarvitsisi käydä täällä ammentamassa." Jeesus sanoi hänelle: "Mene, kutsu miehesi ja tule tänne." Nainen vastasi ja sanoi: "Ei minulla ole miestä." Jeesus sanoi hänelle: "Oikein sinä sanoit: 'Minulla ei ole miestä', sillä viisi miestä sinulla on ollut, ja se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi. Siinä sanoit totuuden." Nainen sanoi hänelle: "Herra, näen, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaen rukoilleet tällä vuorella, mutta te sanotte, että Jerusalemissa on se paikka, jossa tulee kumartaen rukoilla." Jeesus sanoi hänelle: "Nainen, usko minua! Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sitä, mitä ette tunne. Me kumarramme sitä, minkä tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista. Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa, sillä sellaisia rukoilijoita Isä etsii itselleen. Jumala on henki, ja niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa." Nainen sanoi hänelle: "Tiedän, että Messias on tuleva, hän, jota sanotaan Kristukseksi. Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken." Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen, joka puhun kanssasi." Aamen. (Joh. 4:5–26)

    Armo, laupeus ja rauha Jumalalta Isältämme ja Kristukselta Jeesukselta, Herraltamme!

    Jeesuksen anteeksiantamus puhdistaa häpeän

    ”Oli noin kuudes tunti.” – Puolenpäivän hetki on tärkeä lähtökohta tähän Jeesuksen ja samarialaisen naisen kohtaamiseen. Juutalaiset laskivat tuona aikana päivän tunnit aamukuudesta alkaen ja kello oli nyt noin 12 keskipäivällä. Palestiinan alueen asukkaat kävivät tuolloin yleensä illalla tai sitten jo aamuvarhaisella hakemassa vettä kaivoilta. He välttivät näin keskipäivän kuumuuden. Puhtaan veden vuoksi kaivot olivat tärkeitä ja niiden ympärille kokoontui kansaa pitkienkin matkojen päästä. Yleensä perheiden naiset hakivat yhdessä veden turvallisuutensa ja seurankin vuoksi, miesten tehdessä muita töitä. Naisilla oli silloin aikaa keskustella asioista ja kenties jakaa painavaa taakkaakin – niin vettä kuin elämän surujakin. Nyt kuitenkin tämä nainen oli tullut yksin päivän kuumimpana aikana kaivolle. Niin hän oli tehnyt ehkä jo pitkään. Mutta vettä oli saatava ja matka oli kuljettava, vaikka sitten ilman seuraa ja turvaa. Naisella oli takanaan kenties jo pitkä ja vaivalloinenkin matka.

    Tämän kaltainen tilanne on ehkä meillekin tuttu. Kipeitä asioita on vaikea kohdata. Etsimme helpompaa tietä ja välttelemme niihin liittyviä asioita tai niistä tietäviä ihmisiä. Ja siksi teemme monia vaivalloisiakin asioita ennemmin kuin kohtaamme totuuden. Ajankohta ja yksin tuleminen kertovat siitä, että tämä nainen oli menettänyt ystävänsä. Hänen rikkomuksensa ja syntinen elämänsä olivat johtaneet siihen. Miten helposti luemmekaan tämän evankeliumitekstin naista syyttävin ja hylkäävin ajatuksin. Kuinka usein otammekaan elämässämme tuhlaajapoikavertauksen vanhemman veljen osan ja hylkäämme syntiä tehneen. Näin kuitenkin lisäämme hänen tuskaansa sen sijaan, että lohduttaisimme ja auttaisimme häntä. Syntiselle luonnollemme on niin helppoa toimia syyttäjänä ja tuomarina, kun on kyse toisen elämästä.

    Nainen on elämällään ja sanoillaan varoittava esimerkki myös ihmisten välisestä vertailusta. Ummistamme siltäkin mielellämme korvamme. Kuulemme sen naisen useista sanoista: ”Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob…”, ”eihän sinulla ole ammennusastiaakaan…” ja: "Kuinka sinä, joka olet juutalainen, pyydät juotavaa minulta, samarialaiselta naiselta?" Vertailu johtaa ylpeyden syntiin tai sitten väärään nöyryyteen, jonka senkin tavoitteena on vain itsensä korottaminen. – Siksi on huomattava, ettei tämän keskustelun aikana ole paikalla muita kuin Jeesus ja tuo nainen. – Se on kehotus jokaisen suorasta uskonsuhteesta Jeesukseen. Hän haluaa hiljentyä kanssamme myös kahden, niin että elämämme salaisetkin asiat saavat tulla puheeksi Hänen kanssaan. Herramme seurassa ei tarvita vertailua eikä itsensä korottamista.

    Siten Jeesus poistaa myös synnin taakat ja häpeän esteet. Nekään eivät Häntä pidättele. Niinpä Hän murtaa myös pelon ja epävarmuuden muurit, ja niin kutsuu meitä kuulemaan ympärillämme pyynnöt: – Anna minulle aikaasi ja huomiotasi. – Anna ymmärrystäsi ja lempeyttäsi. – Rakasta siltikin, vaikken ole rakkauden arvoinen. Sitä tämäkin nainen janosi. Ja juuri sen janon Jeesus näki ja sanoi ääneen naisen syvimmän pyynnön: ”Anna minulle juoda.”

    Rakas Ystävä, mitä sinä janoat? – Käy Vapahtajamme luokse ja kerro janosi Hänelle. Kerro toiveesi, kipusi ja kaipuusi rehellisin ja avoimin sydämin. Hän kuulee ja vastaa sinulle. – Hän odottaa sinua sanansa kaivolla, loppumattomalla aarteellaan, josta saat ammentaa päivittäin rukoukseen, kiitokseen, pyyntöihin – iloihin ja suruihin. Sillä huomaathan, miten lempeästi Jeesus kohtasi tämänkin samarialaisen naisen. – Syyttikö Jeesus häntä? – Tuomitsiko Jeesus hänet? – Ei, vaan Lunastajamme kutsui ja johdatti hänet lempeästi uskoon. Samalla Jeesus auttoi naista nöyrtymään ja luopumaan syntisestä elämästään. Jeesus nöyrtyi pyytämään naiselta vettä rohkaisten samalla tämän itsetuntoa. Herramme kehottaa tällä esimerkillään sinuakin vastaavasti pyytämään lähimmäisesi apua ja osaamista, jotta saat myös tilaisuuden vahvistaa ja tukea häntä – ehkä saat samalla mahdollisuuden kertoa hänelle Vapahtajastammekin.

    Juutalaiset ja samarialaiset

    Tämä keskustelutilanne oli kaikkiaan hyvin ainutlaatuinen. Se käytiin lähellä Sykarin kaupunkia, joka oli lähellä patriarkka Jaakobin pojalleen Joosefille lähes 2000 vuotta aikaisemmin antamaa maa-aluetta – Sikem-nimistä vuorenharjannetta. Poikkeuksellisen tästä keskustelusta teki se, että juutalainen mies puhui samarialaiselle naiselle. Nainen näki Jeesuksen ensin vain juutalaisena miehenä ja hämmästyi, kun Jeesus puhutteli häntä. Nuo kaksi kansanryhmää eivät olleet juurikaan tekemisissä uskonsa ja historiallisten erimielisyyksiensä vuoksi. Toteamus ”juutalaiset eivät seurustele samarialaisten kanssa” perustui siihen, että samarialaisiin oli sekoittunut Israelin pakkosiirtolaisuuden aikana valloittajavaltioiden alueelta tuotuja kansallisuuksia. He kuitenkin korostivat polveutuvansa Joosefin kautta Jaakobista. He vaalivat siten kansallistuntoaan ja läheistä yhteyttään juutalaisiin, ja katsoivat siten kuuluvansa Jumalan kansaan. Lisäksi samarialaiset tunnustivat Kirjoituksista vain Mooseksen kirjat ja odottivat Messiasta omasta joukostaan. Kaiken tämän vuoksi juutalaiset kulkivat Galileaan yleensä Jordanin itäpuolelta Perean ja Dekapolin kautta. (2 Kun. 17:24-41)

    Tämä kuuluu myös kaivolle tulleen naisen sanoista. Etääntyminen muista ja yksinäisyys olivat saaneet naisen etsimään turvaa samarialaisten ja juutalaisten yhteisistä juurista. Ehkä hän juuri siksi vetosi yhteiseen kantaisään Jaakobiin. Jeesuksella oli julistettavanaan kuitenkin paljon suurempi lohdutus. Evankeliumi tuli Hänen mukanaan myös samarialaisille. Se oli Jumalan tahto ja johdatus. Tämä tekstimme kohta kutsuu pohtimaan, missä tai mikä on sinun ´Samariasi´. Mihin sinun on vaikea mennä tai mihin asiaan sinun on vaikea tarttua epäilystesi ja ennakkoluulojesi vuoksi? – Millä tavoin Jeesus haluaa sinun kohtaavan pelkäämäsi asiat ja sinun luottavan siihen, että Hän yksin on kaiken Herra ja Valtias? Hänen seurassaan saat viedä evankeliumin sanan ehkä juuri sinne, mitä olet eniten oudoksunut ja vieroksunut? – Sillä evankeliumi kuuluu kaikille – sydäntemme kovuudesta huolimatta.

    Jeesus herättää uskon

    Sykarin kaivolla oli tuona hetkenä kaksi erilaista janoa: oli ihmiskehon janoa kuumassa ilmastossa ja oli ihmissydämen armahduksen ja iankaikkisen elämän janoa. Näihin janoihin tarvitaan kahta erilaista vettä. Jumalan armosta tuolla paikalla oli läsnä myös kaksi erilaista lähdettä. Oli ajallinen yli 30 metriä syvä Jaakobin kaivo, josta sai vettä tätä katoavaa elämäämme varten. Kaivo on ihmisen tekemä, joka kaivetaan maahan, jotta ylletään pohjaveteen. Näin se on kuva ihmisen yrityksestä pelastua omilla teoillaan.

    – Siinä vesi ei nouse ilman kaivutyötä ihmisen luokse, eikä leviä muiden pariin.

    – Kaivo saattaa myös kuivua ja se voidaan peittää.

    Lähde taas on luonnon anti, jossa vesi pulppuaa maan tasolle. Se kuvaa yksin Jeesukselta saatavaa elämän vettä. – Sillä tuolla paikalla oli läsnä ikuinen ja ylöspäin vievä Jumalan Pyhä Poika. Häneltä Pyhä Kaikkivaltias Isä kehottaa yhä ammentamaan kestävää ja pysyvää elämän vettä.

    Aloittaessaan keskustelun naisen kanssa Jeesus osoittaa olevansa uskomme Alkaja ja Täyttäjä. Johannes Kastaja sai julistaa seuraavan Jumalan sanan, Johanneksen evankeliumin luvussa 3, jakeessa 27: "Ihminen ei voi ottaa mitään, ellei sitä ole annettu hänelle taivaasta.” Siksi Jeesus ei luovuttanut naisen hämmästelevien kysymystenkään edessä, vaan kehotti tätä tuntemaan Hänessä Jumalan lahjan ja ottamaan vastaan ikuisen elämän veden. – Herramme kertoi näin Hänellä olevan jotakin paljon suurempaa ja kestävämpää kuin kaivon ajallinen vesi. Nainen oli kuitenkin vielä lukkiutunut ajallisiin asioihin ja huomioi ensin sen, ettei Jeesuksella ole astiaa, jolla nostaa kaivosta. Lisäksi nainen oli vielä kiinni sen ajan kulttuurin ymmärryksessä, ettei patriarkkojen jälkeläinen voi olla näitä suurempi. Tähän liittyen Jeesus haastoi kirjanoppineet Luukkaan evankeliumin luvussa 20, jakeissa 41–44: "Kuinka he sanovat, että Kristus on Daavidin poika? Sanoohan Daavid itse Psalmien kirjassa: 'Herra sanoi Herralleni: Istu oikealle puolelleni, kunnes panen vihollisesi jalkojesi astinlaudaksi.' Daavid siis kutsuu häntä Herraksi. Miten hän on hänen poikansa?" Tämän Messias-lupauksen edessä kirjanoppineet luovuttivat, mutta juuri sen turviin Jeesus johdattaa omansa. – Siksi Jeesus jatkaa kärsivällisesti:  "Jokaiselle, joka juo tätä vettä, tulee jälleen jano, mutta sille, joka juo sitä vettä, jota hänelle annan, ei tule koskaan jano, vaan se vesi, jonka hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään." Tämä sana on vaikuttava todistus Jeesuksen kertakaikkisesta uhrityöstä, Hänelle perustuvasta uudestisyntymisestä ja Pyhän Hengen työstä elämässämme. Lunastajamme antama vesi on Pyhä Henki. Hän on Lähde, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään. Hän tulee Herramme lähettämänä, Isän luota ikuisuudesta, ja johdattaa virran lailla sinne takaisin. Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumin seitsemännen luvun jakeissa 37–39: "Jos joku janoaa, tulkoon minun tyköni ja juokoon. Joka uskoo minuun, kuten Raamattu sanoo, hänen sisimmästään on juokseva elävän veden virrat. Mutta sen hän sanoi Hengestä, jonka ne saavat, jotka uskoivat häneen…"

    Vähitellen kaivolla ollut nainenkin alkoi ymmärtää tämän. Hänen kuivuutensa alkoi täyttyä Jeesuksen antamalla elämän vedellä ja hän sai ymmärtää olevansa lammen sijaan uoma, joka johtaa eteenpäin. Jeesus vie totuuden kautta pelastukseen. Mutta Jeesuksen seurassa on aina totuuden puhumisen aika ja paikka. – Syyttävä ja omat synnit tuomitseva omatunto tarvitsee Jeesuksen. –Juuri sitä varten Hän tuli maailmaan. Ja niin Hän julistaa yhä: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä mielenmuutokseen." (Luuk. 5:31–32) Siksi Jeesus pyysi, että nainen hakisi aviomiehensä paikalle. Ja niin naisen tunnustus ja Jeesuksen totuudelliset sanat osoittavat naisen hylänneen ja kokeneen hylkäämisiä, eikä viimeisinkään mies ollut hänen omansa, vaan aivan jonkun toisen.  – Elämäänsä repinyt nainen ei ollut enää välittänyt tästäkään häpeästä, kunhan joltakulta huomiota sai. Näin vähän hän oli itseäänkään rakastanut.

    Jeesuksen kaiken tietävän ymmärryksen edessä naisen elämä oli täysin avoin, mutta tämä kaikki tapahtui armon ja anteeksiantamuksen vuoksi. Nainen oli siksi lopulta helpottunut, kun Jeesus näki hänen koko elämänsä, – sillä nyt huono omatunto, syntinen elämä ja raskaat ajat vaihtuivat anteeksiantamukseen ja armoon. – Vasta nyt hän sai sekä armoa että todellista rakkautta ja arvostusta. – Näin ihmeellinen on Jeesuksen rakkaus syntistä kohtaan. Tämä on jälleen vakuuttava sana myös siitä, että kaikki pelastuksessa on Jumalan työtä.

    Miten me, jotka emme ole armoa ansainneet, saamme kuitenkin sen kaiken täysin lahjaksi. Jeesus antoi täysimääräisen huomionsa ja anteeksiantamuksensa hänelle, joka ei ollut niitä ehkä koskaan keneltäkään toiselta saanut. Jeesus ei pakota, eikä murra, vaan suostuttelee ja kutsuu. Vähitellen Hän täytti naisen koko elämän ja ymmärryksen ikuisen Lähteen vedellään. – Siksi naisen vajavainen ja riittämätön tunnustus profeetastakaan ei saanut Jeesusta lopettamaan. Ei sekään, että nainen yritti vielä piilotella rukouspaikkakysymyksen takana. Olennaista ei enää ollut se, missä rukoiltiin vaan Ketä ja miten rukoiltiin. – Silloin myös Vapahtajamme kanssa ja Hänen kauttaan tapahtuu totuudellinen ja Isän tahdon mukainen rukous. Sillä uskossa Herramme Lähettämä Pyhä Henki asuu sydämissämme ja ilmoittaa meille Isän Jumalan. – Näin Jeesuksen sanat ”senkaltaisista rukoilijoista” kertoo siitä, että Pyhä Kaikkivaltias Isä kaipaa sydämessään yhteyttä lastensa sydämiin ja sinne lahjoittamaansa uskoon.

    Ja lopulta Jeesus antoi tälle naiselle uskon lahjan sanoen: "Nainen, usko minua!" Tässä kuulee, miten alussa arkipäiväinen ja välttelevä sananvaihto kesken vedennostamisen lopulta hiljenee. Vesiruukku laskeutui ja katse nousi Jeesukseen. Nainen sai ymmärtää, että hän on kasvokkain Jumalan lupaaman Messiaan kanssa – Hänen, joka oli tullut ajattomuudesta, ja joka kerran otti tuon naisenkin mukaansa ikuiseen kotiinsa. Näin toteutui myös hänen kohdallaan Jeesuksen autuas vaihtokauppa. Sillä hän, joka tunnustaa syntinsä, saa nähdä myös Jeesuksen suuruuden. Kristus antaa armossaan meille kaikki syntimme anteeksi – ja ottaa meidän omikseen. – Näin Synnitön Kristus saa tulla meissä syntisen paikalle. Siksi Jeesus ilmoitti naiselle olevansa odotettu Messias sanoen: "Minä olen, joka puhun kanssasi." Samalla Jeesus vahvisti pelastuksen olevan juutalaisista. Tämä sana voidaan kääntää myös: pelastus on Juudeasta – tarkoittaen sitä, että Vapahtajamme syntyi Juudean Beetlehemissä ja näin tämäkin sana on vahvistus Hänen neitseellisestä syntymästään ja Kirjoitusten täyttymisestä.

    Ajassamme on samanlaisia piirteitä kuin tuo Jeesuksen maanpäällisen vaelluksen ajassa. On uskonnollista fundamentalismia, joka tuomitsee muita. On hurmahenkisyyttä, kiihkomielisyyttä ja hengellistä ylpeyttä, joka yltää Jumalan sanan vastaisiin sanoihin ja tekoihin. Onpa vieläpä pelokkuutta ja arkuutta, joka piilottelee mykkyyden ja suljettujen ovien takana.

    – Lisäksi odotamme Herramme toista tulemusta, kuten tuolloin odotettiin Messiasta. Tämän kaiken keskellä meillä on Vapahtajassamme kestävä hengellinen koti. Hänen Pyhässä sanassaan ja muissa armonvälineissään meillä on turva, lohtu ja suoja maailman pimeyttä ja pahuutta vastaan.  – Näin hengellinen kotimme varjeltuu siellä, missä Raamatun sana puhtaana julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. –  Tämä raamatullinen ja apostolinen seurakunnallisuus kestää maailmanloppuun, Herramme toiseen tulemiseen asti. Siksi meidänkin tulee antaa Jumalan sanan pysäyttää, nuhdella ja opettaa meitä, jatkuvasti niin yksittäisinä kristittyinä, seurakuntana kuin koko kirkkonakin. Sillä yksin Kristuksessa meillä on anteeksiantamus, armo ja kestävä apu sielun janoomme ja omantunnon vaivoihimme.

    Herramme kutsuu pois ajallisten ajatusten, murheiden ja synnin parista ammentamaan Häneltä katoamatonta sanaa. Etsimään Hänen seurassaan pysyvää vettä – voimaa, jota ei mikään voi saastuttaa, eikä kahlita. Hänen armossaan meistäkin on tullut lähteitä. Saamme välittää tuon Ikuisen Lähteen pohjaveden uusien ihmisten luokse, jotta hekin pelastuisivat, kumpuaisivat uusiksi lähteiksi ja johtaisivat jälleen toisia janoisia Vapahtajamme luokse. Jeesus ei lisännyt vettähakeneen naisen taakkaa. Siksi Hän ei antanut tämän myöskään jatkaa väärää ja synnin täyttämää elämäänsä, vaan vapautti hänet siitä ja antoi hänelle Jumalan suurimman lahjan, iankaikkisen elämän. – Muulla ei enää ollut väliä. Häpeä ja pelko saivat jäädä. Ja niin nainen lähti kiitollisin ja riemuitsevin mielin kutsumaan kotikaupunkinsa väkeä Jeesuksen luokse.Enää osoittelu ja pilkka eivät sattuneet, koska Hän, jolla on ainoa tuomiovalta, ei häntä tuominnut, vaan armahti.

    – Ikuisen Elämän Vesi, Pyhä Henki, kulki naisen mukana eteenpäin. Naisesta tuli lähde Suurimman Lähteen käyttöön. Ja kun hän vei sanan Jeesuksesta kotikaupunkiinsa, monet siellä uskoivat Herraamme. (Joh. 4:39)

    Rakas Ystävä, siksi Jeesus ei luovuta sinunkaan kysymystesi ja kipujesi kanssa, vaan armahtaa, auttaa ja hoitaa. – Hän johdattaa sinut tiellään ikuiseen taivaan kotiin.

    Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. Aamen.

    Pastori Marko Kailasmaan saarna Helsingissä 15.1.2022

    Voit myös kuunnella saarnan: https://www.youtube.com/watch?v=mW8DEisQFAY

  • Filadelfian seurakunnan enkelille

    Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Pyhä ja Tosi, jolla on Daavidin avain, se, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa: Tiedän tekosi. Katso, olen pannut eteesi avoimen oven, eikä kukaan voi sitä sulkea, sillä voimasi on vähäinen, ja olet pitänyt sanani etkä ole kieltänyt nimeäni. Katso, annan sinulle saatanan synagogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valehtelevat. Katso, olen pannut heidät tulemaan ja kumartumaan jalkojesi eteen ja tietämään, että minä olen sinua rakastanut. Koska olet pitänyt kärsivällisyyteni sanan, minäkin otan vaarin sinusta ja varjelen sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka asuvat maan päällä. Katso, tulen pian. Pidä kiinni siitä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi kruunuasi. Sen, joka voittaa, teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta Jumalani luota, ja uuden nimeni. Jolla on korva, kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.' Ilm. 3:7–13

    Armon Armonruhtinaalta, rauhaa Rauhanruhtinaalta!

    Vapahtajamme Jeesus Kristus sanoo: ”Katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt. 28:20) Kristuksen ylösnousemuksesta ja Pyhän Hengen vuodattamisesta oli tässä vaiheessa kulunut vasta muutama vuosikymmen, mutta silti tunnistamme näistä sanoista Kristuksen kirkon myös meidän aikanamme ja aina Herramme paluuseen asti.

    Uskonpuhdistajamme Martti Luther opettaa kirkon seitsemän tuntomerkkiä kirjassaan Kirkolliskokouksista ja kirkosta, jossa hän kysyy: ”Mutta mistähän voi köyhä, erehtyväinen ihminen huomata, missä tuota kristillistä, pyhää kansaa on maailmassa?” Kristus opettaa Itse tässä päivän epistolassamme nuo kirkon tuntomerkit.

    Sana

    Hän toteaa Filadelfian seurakunnasta: ”olet pitänyt kärsivällisyyteni sanan.” Tunnistamme Kristuksen kirkon siitä, että sillä on Jumalan pyhä sana Raamattu. Pelastuva seurakunta saarnaa, lukee ja muistelee Jumalan puhdasta ja väärentämätöntä sanaa. Omistaa sen ja elää siitä. Kristuksen kirkko pitää Raamattua erehtymättömänä, elävänä, voimallisena ja iankaikkisesti muuttumattomana totuutena, jonka varassa voi turvallisesti elää ja autuaasti kuolla.

    Raamattu on näin kirjoitettu Kristus. Sillä Hän Itse pyytää Isältään ylipapillisessa rukouksessaan omilleen: Pyhitä heidät totuudessa, sinun sanasi on totuus. (Joh. 17:17) Kehotus Jumalan sanaan uskomisesta koskee kaikkia seurakuntia kuin niiden seurakuntalaisiakin. Tämä on perustava kirkon piirre myös myöhemmille tuntomerkeille, koska Pyhä Jumala on läsnä sanassaan ja vaikuttaa sen kautta. Jos vieraannumme siitä, vieraannumme Kaikkivaltiaasta Jumalasta.

    Raamattu opettaa merkityksestään monessa kohdin. Apostoli Johannes ilmoittaa evankeliuminsa luvussa 20, jakeessa 31: ”Nämä ovat kirjoitetut, jotta te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja jotta teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessään.” Sanallaan Jumala synnyttää uskon ja siksi se on Kristuksen omille Hengen miekka, joka torjuu kiusaukset ja harhaopit, ja johdattaa ikuiseen elämään. (Room. 10:17; Ef. 6:17) Näin oli tapahtunut myös Filadelfiassa kristittyjen pysyessä poissa synagoogista ja harhaopeista.

    Filadelfian seurakunta on ainoa Ilmestyskirjan seitsemästä Kristuksen kirjeen saaneesta seurakunnasta, joka ei saa nuhteita. Sen rinnalla voidaan mainita ainoastaan Smyrnan seurakunta, joka sekin oli joutunut Kristuksen kieltäneiden juutalaisten ahdistamaksi. Jumalan sana osoittaa, että tällaiset uskolliset seurakunnat ovat Pyhän Hengen tekoa. Kukaan ihminen, eikä mikään ihmisryhmä, voi päättää luoda sellaisia.

    On tärkeä kuulla Herramme kutsuvan Raamattua juuri ”kärsivällisyytensä sanaksi”. Tämä saarnaa meille ensinnäkin Vapahtajamme pitkämielisyydestä ja armollisuudesta. Toiseksi se ilmoittaa sen, etteivät Filadelfian seurakuntalaiset olleet itsessään sen pyhempiä kuin muutkaan kristityt, mutta he pitivät kiinni Kristuksen sanasta ja siinä uskottavista lupauksista.

    Kaste

    Toiseksi Kristus sanoo epistolassamme: ”Katso, olen pannut eteesi avoimen oven, eikä kukaan voi sitä sulkea.” (Apt. 14:27; 1 Kor. 16:9; 2 Kor. 2:12) Tässä on pyhä kasteen sakramentti. Se on ovi seurakuntaan ja iankaikkiseen elämään, eikä kukaan voi sulkea sitä, koska se on Jumalan Pojan asettama. Hän antaa ja tekee sen. Jeesus käskee: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.” (Matt. 28:19)

    Kasteessa vesi liittyy Jumalan käskyyn ja yhdistyy Hänen sanaansa. Näin kasteen ja uskon kautta Jumalan kansa liitetään Kristuksen kirkkoon. (Tiit. 3:5; 1. Piet. 3:21) Tämän vuoksi Kristukselle uskollinen seurakunta tunnetaan siitä, että se toimittaa Jumalan sanan mukaisesti kasteen. Se on julkinen tuntomerkki ja hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta. (1 Piet. 3:21)

    Kaste on myös taivaallinen kruunu ja voitonseppele, jonka rinnalla kaikki maallinen kunnia menettää merkityksensä. Niistä Jumalan seurakunta joutuu ajassa luopumaan. Mutta kaste lupaa monin verroin suurempaa. Kristus oli Itse vetänyt juutalaisten synagoogista tulleet polvistumaan eteensä. Aikuisikäiset ottavat juuri polvistuen kasteen vastaan ja tunnustavat näin Kristuksen.

    Ehtoollinen

    Kolmanneksi Herramme opettaa päivän epistolassa: ”Sen, joka voittaa, teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja kirjoitan häneen Jumalani nimen.” Kristus on Pysyvä Pylväs taivaan temppelissä. Hän vakuuttaa Sinullekin Kallis Kuulija: "Älä itke! Katso, leijona Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut.” (Ilm. 5:5) Hän on voittanut kaikki vihollisemme ja on armollisesti ottanut meidätkin voittajiksi omaan voittoonsa.

    Ja Vapahtajamme kutsuu juhlistamaan voittoaan juhla-aterialle. Tässä on pyhä ehtoollisen sakramentti, joka on Kristuksen kirkon kolmas tuntomerkki. Asetussanoissa ja ehtoollista jaettaessa meihin kirjoitetaan Jumalamme nimi, sillä me uskomme ristillä edestämme kärsineeseen ja kuolleeseen Jumalan Poikaan, Jumalihmiseen, joka sanoo: ”Minä ja Isä olemme yksi.” (Joh. 10:30)

    Ehtoollisen leivässä ja viinissä otamme vastaan Kristuksen tosiruumiin ja tosiveren. Ja osallistuessamme ehtoollisellemme tunnustaudumme yhteiseen Raamatun mukaiseen oppiimme. (Apt. 2:42) Saadessamme ehtoollisen sakramentin otamme vastaan Itsensä Kristuksen, joka johdattaa sakramentillaan parannukseen ja pyhitykseen. Ja kun uskomme Häneen, ei mikään mahti voi ajaa meitä ulos Hänen armon pelastuksestaan, kunhan emme sitä itse kiellä.

    Huomaathan rakas ystävä, että tässäkin kohtaa epistolamme on levollisen rauhoittava: Kristus on kaikessa ensisijainen toimija. Hän sanoo: ”minä teen pylvääksi” ja ”minä kirjoitan häneen Jumalani nimen”. Ensin ei siis ole meidän ponnistelumme, vaan aina ensin on Kristuksen armo. Se on lahjavoiton varma perusta.

    Avaintenvalta

    Tekstimme alussa Vapahtajamme sanoo: 'Näin sanoo Pyhä ja Tosi, jolla on Daavidin avain´. Jeesus on Luvattu Messias, Daavidin Poika, joka on aina istuva kunniansa valtaistuimella. Siksi Hänellä on myös Daavidin avain. Tässä on neljäs Kristuksen kirkon tuntomerkki – avaintenvalta.

    Herramme antoi itse tämän vallan apostoliensa kautta kirkolleen ja sen seurakunnille. Hän sanoo: ”Olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa.” (Matt. 16:19)

    Kristuksen omat tunnetaan siitä, että he käyttävät julkisesti ja yksityisessä ripissä näitä side- ja päästöavaimia, jotta syntejään katuvalle julistetaan synninpäästö Jeesuksen avaintenvallan voimassa ja turvissa. (Apt. 3:19) Saamme tunnustaa luottavaisin mielin syntimme niin yhteisessä kuin yksityisessäkin ripissä, ja ottaa vastaan Itsensä Jumalan anteeksianto. Tähän Kristuksen armon evankeliumin sanaan perustuu koko pelastuksemme ja autuutemme. Sen Hän julisti tässä Filadelfian seurakunnalle ja sen Hän julistaa myös meidän seurakunnillemme.

    Saarnavirka

    Tekstissämme Lunastajamme kertoo olevansa: ”Hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa.” Tämä on Kristuksen kirkon viides tuntomerkki. Hän sanoo seurakuntiensa paimenille: ”Ottakaa siis vaari itsestänne ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on pannut teidät kaitsijoiksi paimentamaan Jumalan seurakuntaa, jonka hän omalla verellään on itselleen ansainnut.” (Apt. 20:28)

    Tunnistamme Kristuksen kirkon siitä, että se kutsuu ja vihkii pyhään saarnavirkaan Jumalan sanan ja luterilaisen opin mukaisesti Pyhän Hengen johdatuksessa siihen Herramme kutsumia ja viran hoitoon koulutuksen saaneita miehiä. Tämä virka ei ole heidän omansa tehdäkseen siinä ja sillä mitä haluavat, vaan se on aina Kristuksen virka. Sen kautta Hän avaa eikä kukaan sulje.

    Herramme kehottaa paimentaan: ”Saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehota, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.” (2 Tim. 4:2; vrt. 1. Tim. 2:11–12; Ef. 5:21–33; 1. Tim. 3:1–7) Siksi saarnaviran palvelijan tulee julkisesti ja yksityisesti saarnata ja opettaa Raamattua, käyttää seurakunnan hänelle suomin oikeuksin Kristuksen avaintenvaltaa ja toimittaa uskollisesti kirkollisia toimituksia. Päivän tekstissämme kuulimme, että pyhän saarnaviran oikea opetus ja hoitaminen olivat selvästi kunniassa Filadelfian seurakunnassa, sillä siellä oli pidetty Hänen sanansa myös tältä osin.

    Jumalanpalvelus ja rukous

    Epistolamme jakeessa kahdeksan Vapahtaja lausuu: ”olet pitänyt sanani etkä ole kieltänyt nimeäni.” Hän sanoo sanassaan myös: ”rakkaani, rakentukaa pyhimmän uskonne varaan, rukoilkaa Pyhässä Hengessä.” (Juud. 1:20) Ja lisäksi Hän kehottaa: ”Ylistäkää Jumalaa hänen pyhäkössään, ylistäkää häntä hänen voimansa taivaanvahvuudessa.” (Ps. 150:1)

    Tässä on kuudes Kristuksen kirkon tuntomerkki. Se rukoilee, kiittää ja ylistää Pyhää Kaikkivaltiasta. Jumalanpalveluksen ja rukouksen sanoin pyydämme elämäämme Jumalan läsnäoloa ja johdatusta, apua ja tukea sekä voimia taisteluun vihollisten voimia vastaan. Tämä kuului myös Filadelfian seurakunnan elämässä. Kristus kehottaa sitä: ”Pidä kiinni siitä, mitä sinulla on.”

    Käyttäessämme ahkerasti Jumalan sanaa rukouksessa ja hengellisessä elämässämme Kristus pitää kiinni meistä ja me Hänestä. Siksi seuraamme Filadelfian seurakunnan tavoin uskollisesti myös tuttua jumalanpalveluskaavaamme, jonka monet osat ovat periytyneet meille tuolta apostolien ajalta asti.

    Sillä tässä rukouksen tuntomerkissä meitä opetetaan myös siitä, että olemme kolminkertaisesti osa Jumalan temppeliä. Ensinnäkin Kristuksen kirkko on Hänen ruumiinsa (1 Kor. 12:13; Ef. 1:23). Toiseksi yksittäinen kristitty on tämän seurakuntaruumiin jäsenenä Pyhän Hengen temppeli. Ja kolmanneksi: ne molemmat sulkee omikseen Jumala, joka itse on Ikuinen Temppeli. Toteaahan apostoli Johannes Ilmestyksensä lopulla ihaillen uutta Jerusalemia: ”Temppeliä en siinä nähnyt, sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa.”

    Ristin kantaminen

    Kristus toteaa Filadelfian seurakunnan olevan voimiltaan vähäinen ja Hän puhuu myös koetuksen hetkestä. Kristuksen seurakunnissa ei useinkaan ole paljon jäseniä, voimavaroja on vähän ja jaksaminenkin saattaa olla heikkoa. Herransa jalanjäljissä Hänen kirkkonsa kärsii myös vainoa ja pilkkaa. Kaikki tämä on ristin kantamista, joka Kristuksen kirkon seitsemäs tuntomerkki.

    Jeesus sanoi opetuslapsilleen ja heidän kauttaan koko kirkolleen: "Jos joku tahtoo kulkea minun perässäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” (Matt. 16:24) Ristin kantaminen ja sen kanssa eläminen ei ole helppoa, mutta jos eläisimme seurakunnissamme vain onnen ja helpon elämän aikoja, tulisi meidän olla syvästi huolissamme siitä olemmeko lainkaan osa Kristuksen kirkkoa.

    Autuaaksijulistuksissaan Jeesus toteaa: ”Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat, vainoavat ja valehdellen puhuvat teistä kaikenlaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä.” (Matt. 5:11–12) Ja juuri kaiken tämän ristin kantamisen tähden Rakas Vapahtajamme sanoo näiden sanojensa edellä: ”Sen teille käsken, että rakastatte toisianne.” (Joh. 15:17) Tämä ei ole Herramme toivomus eikä pyyntö, vaan se on Hänen käskynsä. Hänen omiensa tulee rakastaa toisiaan – pitää huolta ja kantaa toisten murheita, hoitaa ja vaalia, antaa anteeksi ja armahtaa. Rukouksemme olkoon, että tämä toteutuu myös meidän seurakuntiemme elämässä niin kuin se oli totta Filadelfian seurakunnassa kaikista raskaista ajoista huolimatta.

    Sillä Kristus vakuuttaa Kaikkivaltiaan voimalla: ”varjelen sinut koetuksen hetkestä.” Tämän varmempaa turvaa ei ole. Kristuksen sana kestää niin ikuisuudessa kuin ajassakin. Hän lupaa tulla pian ja sanallaan Hän yhdistää kaikki nämä kirkkonsa tuntomerkit, säilyttää kirkkonsa ja pitää sen elävänä. Siitä on osoituksena epistolamme sanat, jotka ovat väkivahva ja ikuisesti kestävä sidos niin Kristuksen kirkon olemuksen, sen vaelluksen kuin taivaan päämääränkin välillä, koska se kaikki on totta Vapahtajassamme.

    Pitäessämme uskollisesti kiinni Jumalan sanasta seuraa myös meitä tässä kuultu Jeesuksen lupaus:
    ”otan vaarin sinusta ja varjelen sinut.” Ne Herramme sanoo tänään sinullekin rakas ystävä.

    Aamen.

    Pastori Marko Kailasmaan saarna Tampereella 26.3.2023

  • Jeesuksessa rikas ja köyhä

    Pastori Marko Kailasmaan saarna 19.6.2022

  • Jeesus huolehtii äidistään

    Mutta Jeesuksen ristin ääressä seisoivat hänen äitinsä ja hänen äitinsä sisar Maria, Kloopaan vaimo, ja Maria Magdaleena. Kun Jeesus näki äitinsä ja sen opetuslapsen, jota hän rakasti, seisovan siinä vieressä, hän sanoi äidilleen: "Nainen, katso, poikasi!" Sitten hän sanoi opetuslapselle: "Katso, äitisi!" Siitä hetkestä opetuslapsi otti hänet luokseen. Sen jälkeen, kun Jeesus tiesi, että kaikki oli jo täytetty, hän sanoi, että Raamattu kävisi toteen: "Minun on jano." Siinä oli astia täynnä hapanviiniä. Niin he täyttivät hapanviinillä sienen ja panivat sen iisoppikorren päähän ja ojensivat sen hänen suunsa eteen. Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, hän sanoi: "Se on täytetty", ja kallisti päänsä ja antoi henkensä. Joh. 19:25–30

    Jeesus huolehtii rakkaistaan

    Olemme Jeesuksen kuolinpäivän yhdeksännen tunnin vaiheilla. Hän oli kärsinyt tuolloin jo kuusi tuntia ristillä ja pimeyttä oli ympärillä kestänyt kolme tuntia. Siinä pimeydessä Herramme tiesi kuolemanhetkensä koittavan pian ja siksi Hän vielä viimeisillä voimillaan piti huolta rakkaan äitinsä hyvinvoinnista.

    Jumala käskee sanassaan, Toisen Mooseksen kirjan, luvussa 20, jakeessa 12, neljännessä käskyssään: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.”

    Uskonpuhdistajamme Martti Luther selittää käskyä Vähässä katekismuksessaan seuraavasti: ”Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa niin, ettemme halveksi emmekä vihoita vanhempiamme tai hallitusväkeämme, vaan kunnioitamme ja palvelemme heitä. Olemme heille kuuliaiset ja pidämme heitä rakkaina ja kalliina.”

    Tämänkin käskyn Jeesus täydellisesti ja viimeistä piirtoa myöden täytti antaessaan äitinsä Marian apostoli Johanneksen huolehdittavaksi ja Johanneksen Marialle ottopojaksi uskon kuuliaisuudessa. Hän tiesi tässäkin jo etukäteen, miten murhe Hänen kuolemastaan koettelisi niin Mariaa kuin Johannestakin.

    Siksi tämä siunattu adoptio oli lohtu, tuki ja turva heille molemmille. Johannes halaisi ja tukisi Mariaa äitinään, kun Jeesus ei enää siihen pystynyt käsien ja jalkojen ollessa naulittuina ristinpuuhun. Eivätkä he olleet toisilleen tuki vain ensimmäisten raskaimpien päivien ajaksi, vaan Marian koko loppuelämäksi ja kerran heidän yhteiseksi kiitoksen ja ylistyksen aiheekseen taivasten valtakunnassa. Ikuiseen kotiin, jossa Jeesus oli heitä vastassa.

    Maria ei ollut tuolloin todennäköisesti 50-vuotiaskaan ja Johannes opetuslapsista nuorimpana ehkä vasta 20 ikävuoden tietämillä, joten heillä oli vielä monia vuosia edessään täällä ajassa. Raamattu ei kerro kuinka vanhaksi Maria eli, mutta Johanneksen tiedämme eläneen korkeaan ikään.

    Jeesuksen rakkaus asettaa meidät vastaamaan Kaikkivaltiaalle, miten me huolehdimme vanhemmistamme ja lapsistamme. Annammeko heille parhaan hoivan ja huolenpidon? Kutsummeko heidät kristittyjen yhteiseen uskoon ja elämään? Saatammeko heidät Tämän kaikki pelastuvat yhdistävän Ristin Kuninkaan luokse?

    Jeesus antaa näillä sanoillaan armollisen kehotuksen kaikille. Kuulemme sen siitä, ettei Hän nimitä Mariaa ja Johannesta etunimillä. Sillä kuten Jeesus oli yhdistävä armo ja vakuus myös Marian ja Johanneksen uskolle ja heidän keskinäiselle palvelus- ja kuuliaisuussuhteelleen, aivan samoin Jeesus yhdistää kaikki kristityt ja kutsuu kaikkia lähimmistään huolehtimiseen ja rakastamiseen.

    Hänen täydellisen Uhrinsa varaan saivat myös Maria ja Johannes tuoda kaiken sen missä he olivat rikkoneet ja myös luottaa siihen, että missä heillä olisi vaikeaa, vastoinkäymisiä ja osaamattomuutta, niin kaiken senkin he saisivat myöhemminkin kertoa Jeesukselle ja Hän johdattaisi heitä. Hänessä on myös meillä kaikki armo ja anteeksiantamus. Sillä kuinka taitamattomia ja jopa välinpitämättömiä me usein olemmekaan ihmissuhteissamme, jopa kaikkein tärkeimmissä ja rakkaimmissa.

    Mutta myös kaiken sen rikkonaisuudessaan Jeesus tuli sovittamaan. Siksi Hän Itse osoitti Marian ja Johanneksen toisilleen. Sen Hän tekee yhä myös meidän ajassamme ja elämässämme. Hän näyttää sinulle rakkaimpasi, jotta saat Hänen armossaan ja anteeksiantamuksessaan palvella heitä omalla paikallasi.

    Siksi Hänen armonsa riittää myös perheisiimme ja ihmissuhteisiimme, kun perustamme elämämme, tekomme ja toimemme Hänen sanalleen ja armolliselle tahdolleen. Silloin anteeksiantamus, laupeus ja rauha saavat vallita myös kodeissamme.

    Sillä muistathan Kallis Kuulija, miten tuo Jumalan lupaus kuuluikaan: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.” Vanhempien kunnioittaminen on samalla myös merkki seuraavan sukupolven oikeinkasvattamisesta. Tällöin Jumalan siunaus saa jatkua myöhempiin polviin ja tukea osaltaan seuraavan polven pitkää ikää.

    Mutta miten täydellisesti tämä lupaus toteutuikaan Jeesuksen kohdalla, vaikkei Hän saanutkaan vaeltaa maan päällä vanhuusikään asti. Sillä Hän totisesti kunnioitti Taivaallista Isäänsä täyttäessään kaikessa Hänen tahtonsa. Hän kunnioitti ajallista kasvatusisäänsä Joosefia opettelemalla hänen ammattiinsa ja tottelemalla hänen opetustaan. Hän kunnioitti äitiään Mariaa pitämällä tästä aina huolta.

    Evankelista Luukas on saanut tallettaa evankeliuminsa toiseen lukuun, jakeisiin 51 ja 52 vakuuttavat sanat: ”Hän [Jeesus] lähti heidän kanssaan [Joosefin ja Marian], tuli Nasaretiin ja oli heille alamainen. Mutta hänen äitinsä talletti kaikki nämä sanat sydämeensä. Jeesus varttui viisaudessa, iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä.”

    Joosef ja Maria olivat syntisiä ihmisiä, mutta Jeesus totteli heitä lapsena ja oppi heiltä elämänsä aikana paljon. Tietenkin oli selvää, että missä tuli kiistaa heidän ja Jeesuksen välillä, niin Jeesus oli oikeassa. Mutta siitä huolimatta Jeesus oli kuuliainen ja nöyrä lapsi, koska niin Hän täytti Taivaallisen Isänsä tahdon.

    Maria varmasti muisti tuossa hetkessä poikansa hirvittävän ristinpuun edessä niin lupaukset Jeesuksen ihmeellisestä syntymästä kuin nuo monet Jeesuksen lapsuuden hetketkin. Marian sydämen läpi kävi miekka, kun hän joutui luopumaan kaikessa nuhteettomasti eläneestä, Rakkaasta Pojastaan.

    Täydellinen Jeesus täytti kaiken täydellisesti

    Mutta juuri siksi Jeesukselle kuuluu täydellisesti tuo Jumalan käskyn lupaus kauan elämisestä. Sillä kaiken tuo Täydellinen Herramme täydellisesti täytti. Siksi Hän tässäkin totesi vielä ”Minun on jano”, sillä Psalmissa 69 Hän Itse rukoilee Taivaalliselle Isälleen: ”Sinä tiedät häväistykseni, häpeäni ja pilkkani, edessäsi ovat julki kaikki ahdistajani. Häväistys on särkenyt sydämeni. Olen käynyt heikoksi. Odotin sääliä, mutta en saanut, ja lohduttajia, mutta en löytänyt. Koiruohoa he antoivat syödäkseni ja juottivat minulle janooni hapanviiniä.” (Ps. 69:20–22)

    Tämä Ristin Uhrikaritsamme totisesti kärsi kaiken syntimme hapanviinin. Sen maljan Hän joi viimeiseen pisaraan asti. Ja siksi Hän sanoi ylipapillisessa rukouksessaan Isälleen: ”Minä olen kirkastanut sinut maan päällä: olen täyttänyt sen työn, jonka annoit tehtäväkseni.” (Joh. 17:4) Siksi kuolema ei voinut pitää Synnitöntä ja Vanhurskasta, vaan Isä herätti Poikansa kuolleista. Ja siksi Hän totisesti elää iankaikkisesti ja kutsuu nyt kaikkia luokseen ikuiseen autuuteensa ja lepoonsa.

    Pelastuksen vakuudeksi Hän vielä sanoi maailmankaikkeuden suurimmat ja ihanimmat rakkauden sanat:
    ”Se on täytetty.” Se on täytetty, jotta meillä on armo ja anteeksiantamus kaikista rikkomuksistamme. Se on täytetty, jotta koko ihmiskunta saa olla synneistä vapaa. Se on täytetty, jotta sinulla Rakas Ystävä on ikuinen elämä ja autuus Hänessä.

    Aamen.

    Pastori Marko Kailasmaan saarna Siitamassa pääsiäisleirillä pitkäperjantaina 7.4.2023

  • Jeesus puhuu kuolemastaan

    Mutta Jeesus vastasi heille sanoen: "On tullut hetki, jolloin Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti sanon teille: jos ei vehnänjyvä putoa maahan ja kuole, se jää yksin, mutta jos se kuolee, se tuottaa paljon hedelmää. Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen. Mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, säilyttää sen iankaikkiseen elämään. Jos joku minua palvelee, seuratkoon minua, ja missä Minä olen, siellä on myös minun palvelijani oleva. Jos joku minua palvelee, Isä on kunnioittava häntä. Nyt minun sieluni on järkytetty, ja mitä minun pitäisi sanoa? Isä, pelasta minut tästä hetkestä. Kuitenkin: sitä varten olen tähän hetkeen tullut. Isä, kirkasta nimesi!" Niin taivaasta tuli ääni: "olen sen kirkastanut ja olen sen vielä kirkastava." Kansa, joka seisoi siinä ja kuuli sen, sanoi ukkosen jyrisseen. Toiset sanoivat: "Häntä puhutteli enkeli." Jeesus vastasi ja sanoi: "Tämä ääni ei tullut minun tähteni, vaan teidän tähtenne. Nyt tulee tuomio tälle maailmalle. Nyt tämän maailman ruhtinaan pitää tulla heitetyksi ulos. Kun minut ylennetään maasta, vedän kaikki tyköni." Mutta sen hän sanoi osoittaen, millaisella kuolemalla hän oli kuoleva.  (Joh. 12:23 - 33) Aamen.

    Armoa Armonruhtinaalta, rauhaa Rauhanruhtinaalta!

    Jeesus on runsaan sadon jyvä

    Jeesus on näissä sanoissaan ihmiselämän tärkeimmässä tienhaarassa maailman viljapellon päädyssä. Jokainen käy lopulta elämän peltomaalta tähän kahden tien risteykseen. Siitä kuljetaan ainoastaan yhtä tietä ikuisuuteen. Siksi Herramme varoittaa kadotuksen tiestä. Sillä tielle menevät rakastavat kalleimpana aarteenaan ajallista elämäänsä. Kieltäessään Kristuksen nämä jyvät jäävät kuivumaan yksin maailman kallioille ja kivikoihin. Lahjapelastuksen torjuvia ei kylvetä Herramme armon viljapeltoon, eivätkä he siksi tuota uutta hedelmää. Lavean tien loppuna on näin elämän kadottaminen.

    Saatat nyt Kallis Ystävä, kysyä, eikö maahan kylvetty jyväkin jää yksin. Näiden Herramme sanojen edessä kuitenkin huomaat, ettei se ole yksin. Sillä se on Vapahtajamme runsaan armon mullan turvissa. Tuottaakseen sadon, maa suojaa ja ympäröi jyvän joka puolelta. Armon peltomaa ravitsee, kasvattaa ja herättää jyvästä elämän. Sillä ihmisjyvä ei saa satoa aikaan, vaan tarvitsee ulkopuoleltaan tulevan lahjauskon ja lahjapelastuksen.

    Näin uskovasta jyvästä kasvaa monta jyvää ja ne tulevat Pyhän Hengen antamassa uudestisyntymisen hapatteessa yhteiseksi jauhoksi ja leiväksi. Ja siinä meillä on Kristuksen ruumis eli Hänen seurakuntansa. Siksi vain toinen tie vie elämään. Ikuinen kadotus on kyllä päättymätöntä tietoista olemista, mutta vain taivaassa on ikuinen elämä.

    Sillä niin kuin Jumala loi ajallisen elämän, joka oli paratiisissa onnea ja autuutta, niin samoin Hän on valmistanut tuon toisen tien päähän iankaikkisen autuaallisen elämän – vielä monin kertaisesti enemmän kuin mitä elämä paratiisissa oli. On totta, että jokainen jyvä kyllä kuolee. (1 Kor. 15:36) Jeesuskin vehnänjyvänä kuoli, mutta Isä herätti hänet niin kuin viljan varsi ja tähkä nousevat maahan kylvetystä ja kätketystä jyvästä. Samoin Kristus kutsuu jyvämme kuolemaan kanssaan pois maailman tien kulkemisesta täällä ajassa, jotta eläisimme ikuisesti Hänen luonaan taivaassa.

    Jeesus julistaa: "Jos joku tahtoo kulkea minun perässäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta se, joka kadottaa elämänsä minun tähteni, löytää sen.” (Matt. 16:24–25) Ylipaimenemme omat lampaat kuulevat tässä sanat ”minun perässäni” ja ”seuratkoon minua”. Elämänsä kadottaminen Jeesuksen tähden tapahtuu aina Herramme kanssa. Sen Jeesus vahvistaa päivän evankeliumin sanoissaan: ”missä Minä olen, siellä on myös minun palvelijani oleva.”

    Ja apostoli Paavali saarnaa Galatalaiskirjeensä toisessa luvussa jakeissa 19 ja 20: ”Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, jotta eläisin Jumalalle. Olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, mutta elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa, ja minkä nyt elän lihassa, sen elän uskossa Jumalan Poikaan, häneen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.” –  Näin apostoli Paavali.

    Aikamme ihmiselämän kirjon keskellä unohtuu kuitenkin helposti se, että jokaiselle jyvälle on Suuri Viljelijämme valmistanut anteeksiantamuksen ja armon. Se on tarjolla ehdoitta kaikille, jotta jokainen uudestisyntyisi ja tuottaisi runsaasti hedelmää. Tästä saarnaavat Jeesuksen sanat ”vedän kaikki tyköni”. Sillä Poikansa Kalliin Uhrin vuoksi Isä on puhdistanut syntiinlankeemuksessa pilaantuneet jyvät. Yhden Täydellisen Siemenjyvän tähden on koko sato pelastettu ja kaikilla on kutsu ottaa pelastus vastaan. Ihmeellinen on Jumalan armo ja pelastustahto! Kristuksen palveleminen ja kaikki syntyvä sato perustuvat yksin siihen, että Jumala on meille Pojassaan jo hyväksi lukenut vanhurskauden ja pelastuksen. Ja nyt Poikansa tähden Isä kunnioittaa, suojelee ja varjelee Poikaansa uskovia.

    Pyhän Hengen kautta Kristus vetää omansa luokseen. Ja siksi myös sato, jonka Herramme jyvät tuottavat muiden kristittyjen uskon heräämiseksi ja palvelemiseksi, on yksin Herramme teko ja ansio. Sillä Suuri Viljelijämme ei ole jättänyt jo pitkälle tuuleentunutta satoaan heitteille, vaan hoitaa ja kasvattaa sitä, jotta se on runsas iankaikkiseen elämään.

    Älä siis Rakas Ystävä pelkää, kun joudut luopumaan elämässäsi rakkaista ihmisistä tai sinulle tärkeistä asioista. – Se on satoa tuottavan jyvän osa. Se vie pois monilta maailman riemujen ja rientojen teiltä lihamme ja tahtomme kieltämiseen – mutta juuri siinä Herramme seuraamisen tielle. – Sillä tiellä Hän kehottaa rakastamaan iankaikkista elämää ja odottamaan kuuliaisena uskossa sen koittamista.

    Tämä on Herramme palvelemista. Se on sydämen uskoa, että Jumala on Hänet kuolleista herättänyt. Se on suulla Jeesuksen tunnustamista Herraksi. (Room. 10:9–10) Tällä Herramme palvelemisen tiellä saamme pitää huolta läheisistämme ja omastakin ajallisesta elämästämme parhaalla mahdollisella tavalla – Jumalan luomistyötä ja tahtoa kunnioittaen ja seuraten. Sillä Jeesus ei tarkoita elämän vihaamisella millään tavalla elämämme vahingoittamista eikä turmelemista, vaan elämänsä vihaaminen on täällä ajassa uskon ja Kristuksen tunnustamisen tie.

    Jeesus on kivulla kirkastettu

    Saarnatessaan tämän evankeliumimme sanat Jeesus oli ratsastanut Jerusalemiin ja julisti viimeistä kertaa maanpäällisen vaelluksensa aikana kansalle. Hän oli jo kulkemassa kohti kärsimystiensä loppua. Siksi Hän sanoi: ”Nyt minun sieluni on järkytetty.” Jeesus on täysin Jumala, mutta myös täysin ihminen. Jumalihmisenäkin Hänen edessään oleva kärsimys ja kuolema järkyttivät Häntä. Hän ei siis langennut myöskään ylimielisyyden, ylpeyden eikä itsetuhon syntiin. Siksi Vapahtajamme pyysi nytkin Kaikkivaltiaalta Isältään: ”Isä, pelasta minut tästä hetkestä.” Tässä Jeesus ei kuitenkaan millään tavalla kieltänyt tehtäväänsä eikä kuuliaisuuttaan, vaan nöyrtyen totesi: ”sitä varten olen tähän hetkeen tullut.” Kysymme mitä tarkoittavat sanat ”sitä varten”. Nämä lyhyet sanat menevät helposti ohi. Niissä on kuitenkin sisällä koko Raamatun tärkein sanoma.

    Apostoli Johannes sai kirjoittaa Jumalan pienoisevankeliumiksi kutsutun jakeen, evankeliuminsa luvussa 3, jakeessa 16: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”

    Tätä tarkoittavat tässä sanat ”sitä varten”. Sillä pelastustamme varten Lunastajamme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus syntyi ihmiseksi. Autuuttamme varten Hän eli lainkuuliaisen ja synnittömän elämän. Iankaikkista elämäämme varten Hänet ristiinnaulittiin. Ikuisuuttamme varten Isä herätti Hänet kolmantena päivänä.

    Apostoli Paavali opettaa Kirjeessään filippiläisille, sen toisen luvun, jakeissa 5–8 seuraavasti: ”Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliikseen olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ottamalla orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olemukseltaan sellaiseksi kuin ihminen. Hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, aina ristin kuolemaan asti.”

    Tämän Raamatun sanan mukaisesti Kristinoppimme opettaa Lunastajamme alennuksen tilasta seuraavasti: ”Alennuksen tilassa Lunastajamme ei aina eikä täysin käyttänyt inhimillisen luontonsa Puolesta sitä jumalallista kirkkauttaan, josta hänen inhimillinen luontonsa oli osallinen, vaan hän alensi itsensä mitä syvimmällä tavalla voidakseen lunastaa meidät kuuliaisuudellaan ja kärsimisellään. Lunastus olisi jäänyt tekemättä, jos hän olisi aina ja täydellisesti käyttänyt jumalallista kirkkauttaan.” (Kohta 186.)

    Tässä on tärkeä huomata, että Jeesus käytti toisinaan jumalallista kirkkauttaan inhimillisen luontonsa puolesta, esimerkiksi kirkastumisessaan Kirkastusvuorella. Niin Hän toimi myös tehdessään ihmeitä. Siten hän osoitti olevansa Jumalan Poika ja luvattu Vapahtaja. Ja siksi nyt kysyessään päivän evankeliumissamme ’mitä minun pitäisi sanoa’, Jeesus antoi kaiken kunnian ja ylistyksen Isälleen. Sillä kaikessa Jeesus täytti Isänsä tahdon ja turvautui yksin Häneen. Ja niin uhritiensä osaan alistuen Hän rukoili: ”Isä, kirkasta nimesi!" Ajallisen maailman valojen ja tekoloisteen keskellä ymmärrämme helposti väärin sen mitä Isän nimen kirkastaminen tarkoitti. Profeetta Jesaja ilmoitti Jumalan tahdon kirjansa luvussa 42, jakeessa 8: ”Minä, Herra, se on minun nimeni, en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille.”

    Meidän olisi hyvä varsinkin nyt alkavana paastonaika hiljentyä sekä Jumalan pyhyyden että Jeesuksen kärsimystien äärelle. Sillä Jumalan pyhyys ja vanhurskaus edellytti ihmiskunnan syntiinlankeemuksen, syntisyyden ja kaikkien syntien rankaisemista. Ei ollut mahdollista, että Jumala olisi kieltänyt Pyhän olemuksensa. Kaikkivaltiaanakin Hän on sitoutunut siihen Kuka Hän on ja mitä Hän on sanassaan tahtonut ja ilmoittanut.

    Siksi Hän tuli Itse ihmiseksi ja kantoi ihmiskunnan synnit, koska ihmiskunta ei voinut päästä synneistään. Hänen oli lunastettava ja sovitettava kaikki ihmiset Oman Pyhän vihansa alta – kärsimällä vihansa Itse. Ja niin kaikessa Kristuksen kuuliaisuudessa ja koko elämässä tapahtui Hänen kirkastamisensa. Isä Jumala kirkasti Hänet kivulla ja kärsimyksellä, häpeällä ja häväistyksellä. Sitä Jeesus pyysi ja sen alle Hän nöyrtyi. Sillä kaikessa Hän kaiken täytti (Ef. 1:23). Ja siksi tämä armon evankeliumin sana on tullut meille meidän tähtemme. Se kuuluu yhä, jotta me uskoisimme, että Hän on kuningasten Kuningas ja herrojen Herra. (Ilm. 19:16) Meidän autuutemme tähden uhrattu Kertakaikkinen Uhri.

    Viimeisessä risteyksessä

    Jeesus ilmoittaa, että tuomio on tulossa tälle maailmalle. Jeesuksen Uhrikuoleman myötä Jumala viskasi tämän maailman ruhtinaan eli paholaisen pois syyttäjän ja ihmiskunnan sielujen perijän asemastaan. Siksi paholainen riehuu nyt ulosheitettynä maan päällä kuin karjuva leijona etsien kenet voisi niellä. (1 Piet. 5:8)

    Mutta sen paholainen tekee vain siksi, koska Kristus on jo voittanut hänet. Sillä Isä korotti Jeesuksen maasta ristinpuulle voittona paholaisesta, Isä korotti Vapahtajamme herättäessään Hänet kolmantena päivänä ja Isä korotti Poikansa luokseen taivaan kunniaan. Kallis kristitty, minkä tai kenen turvissa siis kuljet tuohon jokaisen edessä olevaan viimeiseen risteykseen? Mikä kestää silloinkin, kun kaikki muu jää? Rakas Ystävä älä pelkää, sillä Vapahtajamme Voittajan sana kuuluu sinulle: Olen jo pelastanut Sinut. Täytin kaiken juuri Sinun vuoksesi. Valmistin jo leposijasi, eikä sen vuoksi kukaan tai mikään voi ryöstää sinua minun kädestäni. Hänen suojaamanaan saat olla Jumalan viljankorren jyvä – jyvä, jolla on iankaikkinen elämä.

    Ja niin Vapahtajamme Jeesus on kätkenyt Sinut pyhyytensä viitan alle. Siinä Hän kuljettaa Sinut mukanaan elämän tietään autuuteen. Hänen armon kankaansa alla Sinulla on hyvä ja levollinen osa. Hänen kanssaan edessäsi ei ole enää risteystä, vaan ainoastaan yksi tie – taivaan kotitie. Jää Herrasi kaiken kestävään suojaan ­– pelastukseen, jossa Sinutkin on jo Hänen kärsimyksessään kirkastettu. Vapahtajamme vakuuttaa lempeästi: "Älkää olko aralla mielin. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun. – En jätä teitä orvoiksi, tulen teidän luoksenne. Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää minua näe, mutta te näette minut. Koska minä elän, tekin elätte.” (Joh. 14:1, 18, 19)  Aamen.

    Pastori Marko Kailasmaa Helsingissä laskiaissunnuntaina 19.2.2023

  • Jeesus ruokkii rakkauden sanallaan

    Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: "Simon, Joonan poika, rakastatko minua enemmän kuin nämä?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra, sinä tiedät, että olet minulle rakas." Hän sanoi hänelle: "Ruoki minun karitsoitani." Hän sanoi hänelle taas toistamiseen: "Simon, Joonan poika, rakastatko minua?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra, sinä tiedät, että olet minulle rakas." Hän sanoi hänelle: "Kaitse minun lampaitani." Hän sanoi hänelle kolmannen kerran: "Simon, Joonan poika, olenko minä sinulle rakas?" Pietari tuli murheelliseksi siitä, että hän kolmannen kerran sanoi hänelle: "Rakastatko minua?" ja vastasi hänelle: "Herra, sinä tiedät kaikki. Sinä tiedät, että rakastan sinua." Jeesus sanoi hänelle: "Ruoki minun lampaitani. Totisesti, totisesti sanon sinulle: kun olit nuori, vyötit itsesi ja kuljit, minne tahdoit. Mutta kun vanhenet, ojennat kätesi, ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, minne et tahdo." Mutta sen hän sanoi osoittaen, millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Tämän sanottuaan hän lausui hänelle: "Seuraa minua." Pietari kääntyi ja näki sen opetuslapsen seuraavan, jota Jeesus rakasti ja joka myös oli aterioitaessa nojannut hänen rintaansa vasten ja sanonut: "Herra, kuka kavaltajasi on?" Kun Pietari näki hänet, hän sanoi Jeesukselle: "Herra, kuinka hänen käy?" Jeesus sanoi hänelle: "Jos tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes tulen, mitä se sinua koskee? Seuraa sinä minua." Niin sellainen puhe levisi veljien keskuuteen, ettei se opetuslapsi kuole. Mutta Jeesus ei sanonut hänelle, ettei hän kuole, vaan: "Jos tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes tulen, mitä se sinua koskee?" Tämä on se opetuslapsi, joka todistaa näistä ja on nämä kirjoittanut, ja tiedämme, että hänen todistuksensa on tosi. On paljon muutakin, mitä Jeesus teki, ja jos se kohta kohdalta kirjoitettaisiin, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa. Joh. 21:15-25.

    Armon Armonruhtinaalta, rauhaa Rauhanruhtinaalta!

    Opetuslapset olivat hiljaisia ja arkoja miehiä tuolla Genesaretinjärven hiilivalkealla. He olivat Pitkäperjantaina paenneet pois ja jättäneet Mestarinsa yksin, mutta nyt Herra oli noussut ylös ja koonnut heidät takaisin luokseen. Kuulemme tässä Pietarin nöyrtymisestä. Ylipapin talon valkealla hän oli kieltänyt kolme kertaa Herransa, mutta nyt Jeesus oli kutsunut hänet uudelle hiilivalkealle. Siinä armon lämmössä Lunastajamme kutsuu luokseen meidätkin nöyrtymään ja tarttumaan kipeisiinkin asioihin Hänen kanssaan.

    Tässä on myös tärkeä kehotuksen sana kaikille kristityille. Meidän on oltava Jeesuksen suuna ja korvina. Suuna meidän on kerrottava lähimmäisillemme se minkä Jeesus sanassaan sanoo. Se miten Hän nuhtelee ja kurittaa sekä se miten Hän armahtaa ja antaa anteeksi. Olemme Jeesuksen suuna myös rukoillessamme seurakuntalaistemme ja läheistemme puolesta. Saamme palvella Häntä jokainen omalla paikallamme, jolla myös esirukous on ensiarvoinen kristityn palvelutehtävä. Jeesuksen korvina olemme, kun sielunhoidossa kuuntelemme ja tuemme lähimmäisiämme Jumalan sanan avulla. Silloin Raamatun sana vaikuttaa sen ohjaaman omantunnon kautta.

    Jeesuksen nuhde Pietarille kuului Hänen käyttämästään puhuttelusta ”Simon, Joonan poika”. Tämä Jeesuksen kolme kertaa toistama nimi palautti Pietarin aikaan ennen Jeesuksen antamaa kutsua ja muistutti myös siitä, keneltä Pietari oli armon, anteeksiantamuksen ja apostolin virkansa saanut. Ei Jeesus tarkoittanut Pietaria miksikään sijaisekseen maan päällä, vaan julistamaan Jumalan sanaa siinä missä muutkin apostolit. Tärkeintä oli ja on julistaa Ylösnoussutta Vapahtajaa Hänen sanansa mukaisesti, vaikka moni kirkoksi itseään kutsuva toimija väittääkin, ettei ole väliä mitä tunnustusta ja oppia kristinuskon nimissä opetetaan. Silloin vääristyy myös se mikä on ja mikä ei ole Jumalan tahdon mukaista rakkautta.

    Niinpä Pietari sai nyt nousta Vapahtajamme kanssa uudelleen uskon palveluksen kalliolle. Siksi Hän käski Pietaria: ”Seuraa minua” ja antoi niin apostolin viran Pietarille takaisin. Siitä Pietari muistutti myöhemmin ensimmäisen kirjeensä ensimmäisessä luvussa todeten: ”Sillä [te] olitte "eksyksissä kuin lampaat", mutta nyt olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan luo.” (1 Piet. 1:25)

    Jeesus ei vie vertailuun

    Jeesuksen esittämän kolmen kysymyksen määrä on pysäyttävä. Jäämme helposti pohtimaan miksi Hän kysyi näin monta kertaa Pietarilta tämän rakastamisesta. Tämä on kuitenkin varma merkki siitä, että Jeesus haluaa totuutta salatuimpaan saakka. Hänen kanssaan asiat on kohdattava ja käsiteltävä niin kuin ne ovat. Jeesuksen kanssa puhumme totta, koska Hän on totuudellinen. Toiseksi Jeesuksen esittämien kysymysten määrä kertoo siitä, että Hän pitää meistä kiinni, eikä koskaan luovuta eikä luovu meistä.

    Jeesuksen ensimmäinen kysymys Pietarille on erityisen hätkähdyttävä. Hän vaikuttaa pyytävän siinä Pietaria vertailemaan rakkauttaan muiden opetuslasten kiintymykseen Jeesusta kohtaan. Jeesus muistuttaa kuitenkin tässä Pietaria tämän aikaisemmista itsevarmuutta täynnä olleista sanoistaan: "Henkeni annan edestäsi." (Joh. 13:37) sekä "Vaikka kaikki loukkaantuisivat, en kuitenkaan minä." Pietari oli vakuuttanut, että hän pysyisi Jeesuksen rinnalla, vaikka muut opetuslapset pakenisivat ja jättäisivät Jeesuksen. Ja siten Pietari oli vakuuttanut myös rakastavansa enemmän kuin muut ja nostanut samalla itsensä muiden opetuslasten yläpuolelle.

    Tähän vakuutteluun Jeesus oli todennut Pietarille: "Sinäkö annat henkesi minun edestäni? Totisesti, totisesti sanon sinulle: kukko ei laula, ennen kuin kiellät minut kolme kertaa." (Joh. 13:38) Siksi ensimmäisellä kysymyksellään Jeesus varoittaa myös meitä vertaamasta toisiamme uskon vahvuudessa, palveluksen tehtävissä tai vaelluksen asioissa. Sillä ainoastaan Jeesus tuntee sydämet läpi kotaisin. Siitä on erityisen puhuttelevana esimerkkinä alkukielen sanat näissä kysymyksissä ja vastauksissa. Näissä kolmessa kysymys- ja vastausvastaparissa vain viimeisessä ovat samat kreikan alkukielen sanat.

    Kahdessa ensimmäisessä kysymyksessään Jeesus käyttää rakastaa-sanaa, joka suomen kielessämme on käännetty kreikankielisen sanan mukaan agapee-rakkaudeksi. Se kertoo kaikkensa antavasta ja uhraavasta rakkaudesta. Se ei ole meille ihmisille mahdollista, vaan niin rakastaa ainoastaan Jumala. Siksi Jeesuksen kysymys Pietarin sydämessä vielä kuului: Rakastatko minua enemmän kuin nämä muut ja enemmän kuin mitään muuta elämässäsi. Oletko valmis luopumaan kaikesta ja heti minun vuokseni.

    Ja mitä Pietari vastasi? – Jeesuksen totuuden edessä hän tunnusti rakastavansa Herraansa ihmisen vajavaisella, lähinnä ystävyyttä tarkoittavalla sanalla, joka voitaisiin kääntää suomeksi: ”Herra, Sinä tiedät, että pidän Sinua rakkaana”, ”haluan rakastaa sinua” tai vain ”pidän sinua ystävänä”. Pietari tunnusti, ettei rakastanut niin kuin Jeesus kysyy ja niin kuin Häntä pitäisi rakastaa. Meillä kenelläkään ei ole syntisestä luonnostamme johtuen ilman uskoa sitä rakkautta Jeesusta kohtaan, joka meillä vielä oli paratiisin alkutilassa ennen syntiinlankeemustamme. Ja siksi Pietarilla ei lopulta ollut enää muuta vastausta kuin ”Herra, sinä tiedät kaikki”. Pietarin sanat kertovat kokonaisvaltaisesta Kristuksen varaan jäämisestä.

    Jeesus kaitsee Pietaria

    Vapahtajamme kolmas ja viimeinen kysymys Pietarille on kaikkein sydäntä riipaisevin. Siinä Hän ei enää kysykään ”rakastatko minua” samalla kaikkensa antavalla rakkauden sanalla kuin kahdella ensimmäisellä kerralla, vaan paljon vähemmän. Mutta samalla Hän julistaa Pietarille ja meille kaikille ihmeellisen paljon. Jeesus käyttää nyt samaa sanaa kuin Pietari vastauksissaan kahdella ensimmäisellä kerralla. Ja siksi Jeesuksen kolmas kysymys voitaisiin kääntää ”olenko sinulle ystävä?” – Saanko olla sinulle edes siten tärkeä?

    Herransa tapaamista pelänneelle Pietarille tuli vastaan Jeesuksen nöyrä pyyntö: ”Saanhan tulla takaisin Herraksesi ja Vapahtajaksesi, joka olen kaiken aikaa ollutkin.” Ja näin Jeesuksen kaikkien kysymysten takaa kuuluu Hänen kaikkein perustavin kysymyksensä meille: ”Saanko minä rakastaa sinua?”

    Jeesus vakuutti Pietarille sovittaneensa kaikki tämän synnit, lunastaneensa opetuslapsensa kuolemasta ja kadotuksesta. Jeesus kertoo näin antavansa Pietarille anteeksi myös hänen kieltämisensä. Jeesuksen armotyö kattaa senkin aivan täysin. Ja tästä Jeesuksen ensin olevasta rakkaudesta avautuu Pietarin ja kaikkien apostolien tehtävä. Vain Jeesuksen armon evankeliumilla he ruokkivat Herramme karitsoita ja ainoastaan Kaikkivaltiaan sanalla he kaitsevat Hänen lampaitaan. Ilman uskoa Jeesukseen ja Hänen sanaansa, he eivät olisi milloinkaan onnistuneet tehtävässään.

    Puhuessaan lampaista Jeesus muistutti Pietaria sanoistaan: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: Minä olen lammasten ovi… jos joku minun kauttani menee sisälle, hän pelastuu, ja hän käy sisälle ja käy ulos ja löytää laitumen.” (Joh. 10:7–9) Siitä on merkkinä juuri vyöttäminen. Jeesus muistutti Pietaria siitä, miten tämä oli nuorempana sinkoillut tahtonsa mukaan minne halusi. Kun ihminen vyöttää itsensä, hän päättää millä vyöttää eli mitä puhuu, mitä tekee ja minne menee. Mutta kun Pyhä Henki vyöttää, niin Hän antaa sen millä ja miten vyöttää. Ja silloin myös Hän vie meidät siihen suuntaan mihin tahtoo. Nyt Pietari ei enää rynnännyt Herramme edelle, vaan nöyrtyi Vapahtajamme taakse Hänen jäljessään kulkevaksi lampaaksi.

    Pyhä Henki salli Pietarin kokea myös marttyyrikuoleman. Silloin Jumalan armosta tapahtui lopulta myös Pietarin vakuuttelu siitä, että hän antaa henkensä Jeesuksen puolesta. Tämän Pietari kertoo itsekin Toisen kirjeensä ensimmäisessä luvussa: ”Sillä tiedän, että majani paneminen pois tapahtuu nopeasti, niin kuin myös meidän Herramme Jeesus Kristus sanoi minulle selvästi. (2 Piet. 1:14)

    Jeesuksen työssä katseemme on jo iankaikkisessa voittopalkinnossa. Siksi Pietarin ei tarvinnut myöskään tietää kuinka pitkä palvelusaika olisi Johanneksellakaan edessään. Liika huolehtiminen on merkki epäuskosta. Taivas on jo läsnä Jeesuksen kanssa. Sillä muistathan rakas ystävä, miten Kristus oli vastannut Pietarille jo ennen kuin tämä kielsi Hänet: "Mihin menen, sinne et voi nyt minua seurata, mutta myöhemmin seuraat minua." (Joh. 13:36) Tässä on Jumalan armon tie ja varmuus. Hän johtaa meidät perille taivaan kotiin. Mekin seuraamme sinne uskossa Herraamme ja Vapahtajaamme.

    Ja evääksi tälle matkallemme Hän antoi uuden käskynsä: ”Uuden käskyn annan teille, että rakastatte toisianne, niin kuin olen rakastanut teitä – että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tulevat tuntemaan teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskenänne rakkaus." Vain Kristuksen sana ja siinä opittava Hänen rakkautensa ruokkii lauman. Rakas ystävä, myös sinä kuulut tähän Herramme laumaan. Hän ruokkii ja kaitsee lampaansa pitäen sinusta aina huolen. Jää siis Hyvän Paimenemme turvissa Hänen hyvän omantunnon armon laumaansa. Aamen.

    Pastori Marko Kailasmaan saarna Tampereella 23.4.2023

  • Jeesus ruokkii sanansa rakkaudella

    Pastori Marko Kailasmaan saarna
    Jumalanpalveluksessa Tampereella 23.4.2023

  • Jumalan luomisen ja pelastuksen kolmiossa

    Jos maailma teitä vihaa, tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä. Jos te maailmasta olisitte, maailma omaansa rakastaisi. Mutta koska ette ole maailmasta, vaan minä olen valinnut teidät maailmasta, sen tähden maailma teitä vihaa. Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi.' Jos he ovat minua vainonneet, he teitäkin vainoavat. Jos he ovat pitäneet minun sanani, he pitävät myös teidän sananne. Mutta kaiken tämän he tekevät teille minun nimeni tähden, koska he eivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt. Jos en olisi tullut ja puhunut heille, heillä ei olisi syntiä, mutta nyt heillä ei ole, millä puolustaisivat syntiään. Joka vihaa minua, se vihaa myös minun Isääni. Jos en olisi tehnyt heidän keskuudessaan niitä tekoja, joita kukaan muu ei ole tehnyt, heillä ei olisi syntiä, mutta nyt he ovat nähneet ne ja ovat vihanneet sekä minua että minun Isääni. Mutta se sana oli käyvä toteen, joka on kirjoitettuna heidän laissaan: 'He ovat vihanneet minua syyttä.' Joh 15:18–25

    Armoa Armonruhtinaalta, Rauhaa Rauhanruhtinaalta.

    Kallis kuulija, tunnetko maalaustaiteen kolmioasetelman? Siinä esimerkiksi ihmiset, maisemat tai esineet on aseteltu kolmion muotoon, jossa jokaisella kulmalla ja suoralla on merkityksensä taideteoksen kokonaisuudessa. Asetelman tehtävänä on kertoa teoksen osien yhteyksistä ja vastakohdista sekä auttaa katsojaa ymmärtämään teoksen sanoman.

    Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus toimii tässä evankeliumissamme samoin. Hän, jonka kautta kaikki on saanut syntynsä, opettaa meitä ja luo eteemme kuvan kolmesta toisistaan poikkeavasta toimijasta. Kannallaan seisovan tasasivuisen kolmion kulmat kuvaavat näitä kolmea toimijaa ja kulmien väliset suorat niiden välisiä suhteita. – Kolmion oikeassa alanurkassa on epäuskoinen maailma. Vasemmassa nurkassa Kristukseen uskovat ja ylhäällä Pyhä Kolmiyhteinen Jumala.

    Epäuskoinen maailma vihaa evankeliumia

    Ensimmäisen Mooseksen kirjan ensimmäisessä luvussa Jumala ilmoittaa siitä, miten Hän loi maailman ja myös ihmiskunnan. Sen luvun jakeissa 27 ja 28 ilmoitetaan: ”Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän loi hänet, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät.”

    Paratiisin alkutilassa ihminen rakasti, kunnioitti ja totteli täysin ja kaikessa Jumalaa, sillä Jumala ei olisi siunannut vihaa. Suhteemme Kaikkivaltiaaseen oli synnittömässä tilassamme molemminsuuntaiseen rakkauteen perustuva. Kolmioomme verrattuna voisi jopa sanoa sen olleen niin läheinen, että se koostui vain kahdesta pisteestä lähellä toisiaan.

    Syntiinlankeemuksemme kuitenkin särki tämän yhteyden ja heitti koko ihmiskunnan etäälle Jumalasta kolmiomme etäiseen pisteeseen. Siksi epäuskossaan lankeemuksen alainen maailma vihaa Jumalaa, eikä halua luonnostaan kuulla Häntä. Sen vuoksi tämän kuvaamani kolmion oikea sivusta on alhaalta tulta ja tappuraa ylöspäin kohti Jumalaa. Jeesus ilmoittaa tämän tekstissämme sanoessaan maailman vihaavan Häntä ja Häneen uskovia. Maailma kuvittelee itsellään olevan kaiken, mutta vihassaan Jumalaa kohtaan se on kuitenkin kaikista köyhin eikä omista mitään pysyvää.

    Jeesus ei tarkoita pelkästään avointa vainoa ja väkivaltaa uskovia kohtaan, vaan myös epäuskoa ja Jumalan sanan kieltämistä. Maailman viha Jumalaa kohtaan ilmenee välinpitämättömyytenä ja ylimielisyytenä Hänen pyhää sanaansa Raamattua ja Jumalan pyhiä sakramentteja kohtaan. Tämä viha perustuu siihen, ettei maailma tunne Jeesusta eikä Hänen Lähettäjäänsä. Maailman viha ei ole kuitenkaan millään puolusteltavissa. Syntiinlankeemus oli ihmisten oma valinta ja niin perustavalla tavalla olemustamme vahingoittava, ettei maailma edes tunne enää Luojaamme, vaan itsekeskeisyydessään, omahyväisyydessään ja ahneudessaan on Hänet unohtanut ja vihaa siksi Häntä.

    Jeesus tiesi mistä puhui. Jo paratiisissa Jumalan Poika näki ihmiskunnan lankeemuksen ja tuntee sen seuraukset. Mutta siksi Hänet myös torjuttiin ja kiellettiin maan päällä vaeltaessaan. Häntä pilkattiin ja häväistiin. Lopulta Hänet tuomittiin kuolemaan ja ristiinnaulittiin. Jumalan Lähettämänä Vapahtajana Hänen täytyi ottaa vastaan, mutta myös kärsiä ja kantaa kaiken sen vihan ja epäuskon minkä syntiinlankeemuksemme aiheutti.

    Koko ihmiskunta jo Aadamissa ja Eevassa lankesi perisyntiin, emmekä siten ole kukaan siitä osattomat emmekä viattomat. Ensimmäisten ihmisten lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä, ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina. Tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät Jumalan sanan, kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan.

    Uskovat ottavat Jeesuksen vastaan

    Tulemme kolmiomme vasempaan kulmaan ja samalla saarnan toiseen osaan. On Jumalan suurta armoa ja laupeutta, että meillä ylipäänsä on tämä Jumalan ja ihmiskunnan kolmiomuoto. Jumalalla olisi ollut täysi peruste ja oikeus katkaista yhteys ihmisiin ja jättää meidät kaukaiseksi etäpisteeksi ilman yhtäkään yhteyttä Häneen. Mutta niin Kaikkivaltias ei kuitenkaan tehnyt, vaan Hän lähetti Oman Poikansa maailmaan, Synnittömän syntisten keskelle. Vain Jeesus on Ainoa koko ihmiskunnan ja maailmanhistorian Synnitön. Jeesus ilmoittaa tämän sanoillaan: ”He ovat vihanneet minua syyttä.”

    Kristus ei tullut tuomitsemaan, vaan Hän täytti puolestamme lain. Hän teki ainoastaan hyvää, eikä missään pois poikennut. Siksi Hän ei tehnyt eikä aiheuttanut mitään mikä olisi ansainnut vihaa. Synnitön Herramme on sen vuoksi syntiselle maailmalle kuin kirkas peili, jonka kirkkaus ja puhtaus osoittavat todeksi maailman syntiturmeluksen. Mutta juuri siksi Kristus perusti tämän kolmiomme pelastuksen kulman. Tänne Hän oli ottanut jo heidätkin, jotka ennen Hänen syntymäänsä uskoivat Tulevaan Messiaaseen. Tänne Hän kutsui opetuslapsensa ja kutsuu kaikki omansa aina aikojen loppuun saakka. Kolmion kannan matkalla oikeasta kulmasta vasempaan viha ja epäusko vaihtuvat uskoon.

    Jeesus sanoo: ”Ei ole palvelija herraansa suurempi. Jos he ovat minua vainonneet, he teitäkin vainoavat.” Kenelläkään ei ole sijaintipistettään Jumalan yläpuolella. Jeesus ilmoittaa alkuperäisen luomistahtonsa totuuden: Kaikki ihmiset ovat Jumalan palvelijoita. Osa kieltää tämän kunniansa ja toimii synnin palvelijoina, osa saa löytää Jumalan palvelijan tehtävän, mutta joutuu sen tähden ensimmäisten vihaamiksi.

    Siksi Jeesus ilmoitti totuudellisesti: ”Mutta koska ette ole maailmasta, vaan minä olen valinnut teidät maailmasta, sen tähden maailma teitä vihaa.” Jeesus sanoo tämän merkiksi omilleen. He, jotka kuulevat ja seuraavat Hänen pyhää sanaansa, he, jotka tulevat Hänen oikein toimitettujen sakramenttiensa ääreen, joutuvat maailman silmissä vihatuiksi ja halveksituiksi. Mutta Kristus ennen kaikkea lohduttaa näillä sanoillaan. Sillä kuulethan Rakas Ystävä, olet Hänen valitsemansa. Meillä ei ole suurempaa armoa ja kunniaa!

    Apostoli Pietarin ensimmäisen kirjeen, neljännen luvun, jakeissa 12 ja 13 Herramme Itse rohkaisee: ”Rakkaani, älkää pitäkö outona sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikään kuin teille tapahtuisi jotain outoa, vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös iloitsisitte riemuiten hänen kirkkautensa ilmestyessä.”

    Jeesus kääntää omiensa katseet sanaansa ja lohduttaa myös sanoen: ”Jos he ovat pitäneet minun sanani, he pitävät myös teidän sananne.” Jeesus tarkoittaa yhteisen Pyhän Raamattumme saarnaa, lakia ja evankeliumia, kautta sukupolvien. Hänen omansa julistavat uskollisesti sen mitä Hän on Itse sanonut. Kristuksen seurakunnan uskovat ovat pitäneet ja pitävät yhä uskollisesti Hänen sanansa torjuen harhaopit ja valheopetuksen säilyttäen puhtaan Jumalan sanan.

    Jumalan sana pysyy Kristuksen tähden tässä uskovien usein ahtaaksikin ajassa käyvässä nurkkauksessa, jossa sen vuoksi on monenlaista ahdistusta ja tuskaa, ja joka on maailman ahdistaessa monella tapaa terävä ja satuttava. Mutta näistä kahdesta kolmiomme kannan kulmasta vain tässä on Herramme Jeesus Kristus Itse. Hänen vuokseen tästä pisteestämme puuttuu synti. Ajassa näemme olevan toisin, mutta Hänessä se kaikki on anteeksiannettu. Vapahtajamme vuoksi tästä lahjakulmauksestamme puuttuvat epätoivo ja päämäärättömyys. Uskomme ja toivomme on kiinnitetty Herraamme, joka pitää ne elossa omassa voimassaan.

    Jeesus kutsuu kaikkia omikseen

    Tulemme kolmanteen ja tärkeimpään kolmiomme pisteeseen. Ihmiseksi syntynyt Jumalan Poika on Ylösnoussut kuolleista ja Isä otti Hänet takaisin taivaan autuuteen. Vapahtajamme ei kuitenkaan jättänyt meitä yksin, vaan lähetti meille Puolustajan, Pyhän Hengen, joka turvaa Herramme omat kaikkien maailman vainojen ja vihankin keskellä. Hänestä Herramme lupasi: ”Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä olen teille puhunut.” (Joh. 14:26)

    Kaikessa Jeesus kaiken täytti. Siksi Hän sanoi: ”Jos en olisi tehnyt heidän keskuudessaan niitä tekoja, joita kukaan muu ei ole tehnyt, heillä ei olisi syntiä, mutta nyt he ovat nähneet ne ja ovat vihanneet sekä minua että minun Isääni.” Nämä Herramme sanat pysäyttävät. Kysymme eikö synti olisi juuri silloin pysynyt, jos Jeesus ei olisi tullut ja tehnyt kaikkia tekojaan. Nyt Hän kuitenkin ilmoittaa, että juuri tekemiensä tekojen vuoksi epäuskoisten synti pysyy. Jos Jeesus ei olisi tullut ja uhrautunut edestämme, kaikkien ihmisten synnit olisivat pysyneet ja kuolisimme jokainen synteihimme. Silloin kenelläkään ei olisi myöskään Pyhän Hengen Jumalan lain kautta herättämää synnintuntoa ja orastavaa uskon ymmärrystä syntiturmeluksestamme Pyhän Kaikkivaltiaan edessä.

    Mutta koska Jeesus on tullut ja antanut Täydellisen Uhrinsa edestämme, on maailma saanut evankeliumin kautta nähdä Hänet. Sen tähden pysyy viimeisellä tuomiolla heidän epäuskon syntinsä, jotka eivät ota uskossa vastaan Vapahtajamme sovitustyötä ja siinä meille hyväksiluettavaa Jumalan anteeksiantamusta ja armoa. Sillä Jeesuksen vuoksi kaikki muut ihmiskunnan kaikkina aikoina tekemät ja vielä edessä olevat synnit ovat jo anteeksi annetut, mutta epäuskon synti aiheuttaa ikuisen lankeemuksen, jos tämä täysi armo Jeesuksessa Kristuksessa ei täällä ajassa kelpaa.

    Tässä kierroksemme kolmion ympäri täydentyy ja huipentuu. Kerran koittaa tuomion hetki, jolloin jää enää Jumalan näkökulma. Hän katsoo kolmiotamme yläkärjestä alas päin. Jumala ilmoittaa tämän viimeisen tuomion saarnassaan Matteuksen evankeliumin luvussa 25 jakeissa 31–46, joista tässä jakeet 31–33: ”Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.”

    Tässä asetelmassa ihmiskunta käy tuomiolle. Silloin Jumalan tahtoma liike maailman kulmasta Kristuksen tähden pelastuneiden joukkoon on päättynyt, mutta Kristuksen armoon ja anteeksiantamuksen perustuva yhteys kestää Hänen vuokseen. Kolmiomme luomisen ja ajan suora sekä kanta puretaan. Kadotukseen joutuvat jäävät epäuskonsa tähden yksin ilman Kristusta ja iankaikkista elämää.

    Mutta Vapahtajamme ottaa lupauksensa mukaan maailmasta valitsemansa luokseen taivaan autuuteen, päättymättömään iloon. Siellä suurimpana riemuna on se, että Jeesuksessa Kristuksessa, Jumalihmisessä, ovat molemmat luonnot, jumalallinen ja inhimillinen, samassa persoonassa erottamattomasti yhtyneinä, kuten Augsburgin tunnustuksessa tunnustamme. Häntä ylistämme iäisyyksien iäisyyksiin.

    Sillä tämä tunnustuksemme jatkaa: ”Tämä sama Kristus astui alas tuonelaan, nousi todella kolmantena päivänä kuolleista ja astui ylös taivaisiin istuakseen Isän oikealla puolella, hallitakseen ja vallitakseen ikuisesti kaikkia luotuja sekä pyhittääkseen ne, jotka uskovat häneen, lähettämällä heidän sydämiinsä Pyhän Hengen, joka heitä johtaa, lohduttaa, tekee eläviksi ja puolustaa saatanaa ja synnin valtaa vastaan. Sama Kristus on näkyvällä tavalla tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.”

    Pastori Marko Kailasmaan saarna Helsingissä 21.5.2023.

  • Ketkä ovat autuaita

    Pyhäinpäivän pyhä evankeliumi

    Nähdessään kansanjoukot hän nousi vuorelle; ja kun hän oli istuutunut, hänen opetuslapsensa tulivat hänen luokseen, ja hän avasi suunsa ja opetti heitä sanoen: "Autuaita ovat hengessä köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen. Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat periä maan. Autuaita ovat ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano, sillä heidät ravitaan. Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden. Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan. Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heitä sanotaan Jumalan lapsiksi. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat, vainoavat ja valehdellen puhuvat teistä kaikenlaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä. Matt. 5:1-12

    Armon Armonruhtinaalta, rauhaa Rauhanruhtinaalta.

    Millä paikalla olet? Kallis Kuulija, millaisena tulet tänään näiden Jeesuksen vuorisaarnan sanojen äärelle? Tuletko itsevarmoin ja itseesi tyytyväisin ajatuksin? Vai tuletko aroin ja kaipaavin toivein ja haet paikkaasi läheltä Herraa, jonka sanat haluat kuulla? Pienelle paikalle käyvälle on lohdullisia uutisia, sillä huomaathan miten Vapahtajamme sääli kansaa nähtyään, miten paljon heitä tuli Hänen luokseen. Jeesus ei opettanut tuomarina eikä käskijänä, vaan Hän puhui lempein ja ymmärtävin sanoin. Hän istuutui opetuslastensa ja muiden kuulijoittensa keskelle, heidän vierelleen, heidän tasolleen.

    Sitten Jeesus kuulutti sanansa avoimen taivaan alla ja kertoi armon viestinsä kaikille. Kaikkia Hän kutsui ja kutsuu edelleen pelastukseen, taivasten valtakunnan iankaikkiseen iloon. Hän ei vaadi mitään, vaan pyytää edelleen vierelleen, mistä tahansa tulemmekin, ja jättämään pois ylpeät ajatukset ja itseriittoisen mielen, vain kuulemaan, uskomaan ja ottamaan vastaan. Tästä ovat myös aikaisemmat sukupolvet meille kertoneet ja meitä opettaneet. Vietämme tänään Pyhäinpäivää ja muistamme autuaasti poisnukkuneita. Kiitämme Jumalaa pyhien antamasta esikuvasta. Esimerkillään he vahvistavat meitä uskontaistelussamme ja kannustavat meitäkin luottamaan siihen, että Herramme on kaiken aikaa tukenamme ja turvanamme. Näiden Jeesuksen vuorisaarnan sanojen eteen pysähtyneelle kuulijalle avautuu niissä neljän näkökulman polku.

    Ensimmäisenä on tyhjän astian paikka. Jos tarkoituksesi on nostaa vettä kaivosta, on sinulla oltava ämpäri tai muu astia, jolla saat nostettua veden. Tämä astia olet sinä ja kaivo on Jumalan sana. Olemme erilaisia astioita, mutta kaikkia yhdistää se, että olemme Jumalan tekemiä, kukin arvokkaita, koska Kaikkivaltias on meidät luonut. Ja Hän tuo Raamatun sanassaan ja muissa armonvälineissään ehtymättömän kaivonsa lähellemme. Ammenna, nosta ja ota sanastani runsaasti ja päivittäin omaksesi, Hän kutsuu. Astia pitää täyttää. Se on Jumalan tahto ja uskontiellemme tarpeen. Mutta, millaisen astian lasket kaivoon? Yritätkö laskea sinne sellaisen, joka on jo valmiiksi täynnä omahyväisyyttä ja itseriittoisuutta eli kaikkea mitä sinulla jo on tai mitä kuvittelet sinulta löytyvän? Vai tunnistatko, että itsessämme olemme vain tyhjiä itsekkyyden ja synnin onttoutta kumisevia astioita?

    Itseensä pettyneet ja tyhjät astiat kaipaavat täyttämistä. Heillä on todellinen vanhurskauden nälkä ja jano. Niinpä Rakas Ystävä, kun tulet tyhjänä astiana Kristuksen luokse, Hän haluaa täyttää sen armollaan, anteeksiantamuksellaan ja laupeudellaan. Sama toteutuu tällä vuorisaarnan paikalla. Sillä jos käy tämän sanan äärelle sydän täynnä, on mahdotonta ottaa mitään vastaan. Täyttä kun ei voi tehdä täydemmäksi. Jumala sanoo Jesajan näyn sanoin: ”Katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto sanani edessä.” (Jes. 66:2)

    Tällä saarnapolkumme ensimmäisellä paikalla tunnustamme, ettemme ole omassa varassamme autuaita. Tätä muistamme tänään myös Uskonpuhdistusjuhlassamme, kun kiitämme Jumalaa siitä suuresta armotyöstä, jonka Hän teki uskonpuhdistajamme Martti Lutherin kautta torjuen Raamatun sanalla teko-opin, opilliset harhat ja monet väärinkäytökset. Elämämme ei täytä Jumalan sanan mittaa, sen käskyjä ja edellytyksiä. Jumalan sana ilmoittaa: ”Sillä se, joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, on syypää kaikissa kohdin.” (Jaak. 2:10) Ja: ”Kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet. Ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään.” (Room. 3:12) Näin kiistatta osoittaa Jumalan pyhä sana. Joka muuta luulottelee tai esittää, valehtelee itselleen ja Jumalalle.

    Oletko puhdassydäminen? Polun ensimmäiselle askelmalle emme siis voi jäädä, vaan jatkamme matkaa. Seuraavalla paikalla meille julistetaan: ”Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.” Tällä askelmalla paikkamme on edellistäkin pienempi: Tiedämme, ettei elämämme täytä synnittömyyden mittaa, mutta samalla kuulemme iankaikkiseen elämään tarvittavan täydellisyyttä – ikuisuuteen, joka saattaa koittaa hetkenä minä hyvänsä. Minua on usein surettanut Johanneksen evankeliumin kuudennen luvun kohta, jossa kerrotaan: ”monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssaan.” (Joh. 6:67–69) Osa kansasta loukkaantui Jeesuksen nuhtelevaan puheeseen. He jäivät katsomaan omaa elämäänsä, eivätkä turvautuneet Jeesukseen ja luottaneet Häneen. He kääntyivät polullamme takaisin, pois Jeesuksen luota. Mutta mihin nuo pois lähteneet menivät? Minne kulkea ihmiselämän tyhjässä autiomaassa ilman Vapahtajaa? Heitä on myös meidän ympärillämme paljon, ja meidän tulee heitä muistaa ja heitä lähestyä evankeliumin sanalla. Tässä surussa on kuitenkin suuresti lohduttanut heti tuossa tilanteessa kuultu Herran Jeesuksen kysymys lähimmille opetuslapsilleen. Hän kysyi: "Tahdotteko tekin mennä pois?" Jo tämä kysymys osoittaa vuoren varmasti, ettei Hän aja ketään luotaan pois. Hän ei halua kenenkään lähtevän ja jättävän Häntä. Ja siksi vastaamme tällä polkumme toisella askelmalla Vapahtajallemme Simon Pietarin sanoin: "Herra, kenen luo menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat, ja olemme uskoneet ja ymmärtäneet, että sinä olet Jumalan Pyhä."

    Ethän siis Rakas Ystävä käänny pois, etkä sulje korviasi ja sydäntäsi. Vaan kuulkaamme Paimentaan seuraavina lampaina Hänen sanansa: ”autuaita ovat hengessä köyhät”. Tässä käytetty Uuden testamentin alkukielen sana (ptōkhoi) tarkoittaa rutiköyhiä, ihmisiä, joilla ei ole mitään. Heidän elämisensä ja olemisensa perustuu sille, että he saavat kaiken mitä elääkseen tarvitsevat itsensä ulkopuolelta. Herra Jeesus tarkoittaa sellaista köyhyyttä hengessä, joka ei valmiiksi omista mitään, joka ei ole itsessään mitään. – Ja miten Hän jatkaa? – ”Autuaita ovat hengessä köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.” Jeesus ei sano: voisi olla tai ehkä on tai saattaa joskus tulevaisuudessa olla. Ei, vaan Hän toteaa ja vakuuttaa: ”heidän on taivasten valtakunta.” Juuri tässä ja nyt, tällä hetkellä ja aina. Kaikki on valmista ja polkumme on tähän asti selvä: Tunnustamme olevamme tyhjiä ja itsessämme kelvottomia astioita, jotka ovat hengessä köyhiä. Mutta taivasosa onkin luvattu juuri köyhille, joilla ei ole itsessään, ilman Auttajaansa, mitään.

    Jeesus on Autuas

    Mutta vielä jää iso kysymys: Missä me täytämme sydämemme tällä köyhyydellä, joka on suurinta rikkautta taivasten valtakunnassa? Miten saadaan tyhjästä täysi? Miten köyhästä tulee rikas? Kuka täyttää astiamme ja nostaa sen kaivosta? Seuratkaamme edelleen rohkeasti ja tarkasti tämän evankeliumin sanoja: Kuulethan Rakas Ystävä, miten lisäksi autuasta kuvataan: Hän on murheellinen, hiljainen, laupias, rauhantekijä, vainottu ja solvattu. Kuka tähän kuvaukseen sopii? Tänään vietettävän Uskonpuhdistusjuhlamme teemana on: ”Jeesus kirjoitusten selittäjänä.” Jeesus avaa Raamatun sanan todistuksen Itsestään. – Niinpä Herramme Jeesus Kristus on perusta kaikelle autuudelle. Hän itki, armahti, rakensi rauhaa, paransi ja oli pilkattu ja vainottu aina ristinkuolemaan asti. Hänessä avautuu tämäkin Raamatun kohta, sillä vuorisaarna ei ole erillinen osa Raamatussa, ei mikään inhimillinen korkeakoulu, eikä elämän mitta uudestisyntyneillekään. Jeesuksessa järjestys ja perusteet ovat kaiken aikaa oikein. Itsekäs ihmisluontomme kun lukee ja kuulee helposti sanat: Autuaita ovat hengessä köyhät, siksi heidän on taivasten valtakunta… Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sen tähden heidän on taivasten valtakunta. Näin Jeesus ei kuitenkaan sano, vaan Hän osoittaa oikean järjestyksen ja perustuksen:

    "Autuaita ovat hengessä köyhät, SILLÄ heidän on taivasten valtakunta. Autuaita ovat murheelliset, SILLÄ he saavat lohdutuksen.” Lisäksi Jeesus sanoo: ”Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden.” He eivät ole autuaita sen vuoksi, että he olisivat ensin laupiaita, vaan sen tähden, että he saavat Herralta laupeuden. Ja niin uskon ja pelastuksen lahjan saatuaan myös heillä on laupias ja armahtava sydän. Kuulemme näin kaikissa autuaaksijulistuksissa lopputuloksen, joka kuitenkin saa voimansa autuaitten ulkopuolelta. Jeesus osoittaa näin kaiken autuuden perustuvan Hänen uhrityölleen, joka otetaan uskossa vastaan. Jeesus ei siis laadi tässä mitään vaatimuslistaa, vaan auttaa suuntaamaan uskon katseen oikein. Taivasten valtakunta, pelastus ja Jumalan lohdutus ovat ensin. Kaikki muu seuraa niistä. Jeesus lohduttaa omiaan elämän tuskien keskellä kaiken aikaa Hänessä avautuneella pelastusvarmuudella. Niinpä tällä polkumme kolmannella paikalla Autuas-sana saa uskossamme uuden kirjoitusasun: se saa ison alkukirjaimen – tarkoittaen sillä Luvattua Messiasta, ihmiskunnan Vapahtajaa ja Lunastajaa, Herraamme ja Vapahtajaamme Jeesusta Kristusta.

    Tiemme saa siis Hänen kanssaan varman suunnan ja turvan. Vain Hänessä kuljemme eteenpäin polulla, jolle paistaa jo taivaan rauha, autuus ja ilo. Lisäksi tässä avautuu oikea järjestys sille, että kristittyinä kannamme huolta ja vastuuta myös luomisen todellisuuteen liittyvistä asioista. Kristuksessa rikkaiksi tulleina annamme aikaamme, voimavarojamme ja maallista hyväämme sitä tarvitseville ja elämme valona ja suolana Herramme meille antamissa tehtävissä.

    Apostoli Paavali opettaa Toisen korinttolaiskirjeensä ensimmäisessä luvussa, jakeissa 3 ja 4: ”Kiitetty olkoon Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikessa ahdistuksessa ovat.” Näin apostoli Paavali. Ehtymätön voimanlähteemme on Hän, joka on Ainoa Todellinen Vanhurskas, ja jolta saamme taivaassa kelpaavan lahjavanhurskauden, kun Taivaallinen Isä on hyväksilukenut meille Hänen tähtensä pyhyyden, autuuden ja taivaskelpoisuuden. Tähän lupaukseen uskomme tarttuu ja sen varassa se lepää. Tämä Jumalan Kallis Uhrikaritsa sanoo vanhurskautensa perusteella omistaan: ”Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.” Jeesus ei lupaa helppoa eikä kivutonta loppupolkua, vaan jatkaa: ”Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat, vainoavat ja valehdellen puhuvat teistä kaikenlaista pahaa.” Jeesus sallii omiaan riisuttavan, jotta Hän saa antaa paljon enemmän. Siksi avainsanat tässä ovat: ”minun tähteni”. Hän vahvistaa omiaan ja vakuuttaa olevansa heidän kanssaan kärsimyksissä läsnä. Hän pitää heidät uskossa kestävinä. Siitä pelastetut antavat Hänelle kunnian. Maailman pilkasta huolimatta Jeesus kesti kaiken kivun ja kuoleman. Hänen kanssaan uskon polkumme on turvattu.

    Jeesuksessa olet Autuas

    Isän meille lähettämän Poikansa suojissa me kuljemme tämän evankeliumin polun neljännelle ja viimeiselle askelmalle. Tänään muistaessamme poisnukkuneita omaisia ja läheisiä ymmärrämme, että saattelemme vielä tällä viimeisellä polun paikalla omaisiamme iankaikkisuuteen. Ja kuten tiemme on kulkenut tähänkin asti Herramme kanssa, on siltä levollista lähettää eteenkin päin Hänen turvissaan. Siten odotamme uskollisina Herramme paluuta. Siksi Kallis Kuulija, tartuthan ja turvaathan Hänen sanoihinsa: ”Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa.” Kaiken ihmiselämän kivun keskellä meille kuuluu kehotus iloita ja riemuita, sillä Jeesuksessa meillä on jo iankaikkinen palkka. Hän Itse on Se Suuri Palkka, joka meitä taivaan kodissa odottaa. Hänen katselemisensa ja ylistämisensä on se kaiken olemisemme tarkoitus ja huipentuma, johon meidät luotiin. Polku Hänen seurassaan täällä johtaa Hänen lepoonsa siellä.

    *****

    Kallis Kuulija, kysyin alussa, millaisena tulit näiden vuorisaarnan sanojen äärelle. Kysyn sinulta nyt, millaisena lähdet niiden ääreltä? Painathan tarkasti ja rohkeasti sydämeesi seuraavat sanat: Jeesuksessa Kristuksessa olet autuas! Niinpä saat lähteä paikaltasi armahdettuna ja anteeksisaaneena! Saat lähteä autuaana! Saat nyt sanoa itsellesi: Jeesuksessa olen Autuas! Ja näe ja usko mielessäsi edelleen tuo Autuas-sana isolla alkukirjaimella, niin aina muistat, ettet omassa voimassasi, et omilla teoillasi, etkä millään elämässäsi ole ilman Vapahtajaasi autuas, vaan tuo pelastava Autuus on lahja-autuus, lahjapelastus, lahja-armo. Ja niin tuossa kahden Jeesusta kuvaavan arvokkaimman sanan: Hänen Pyhän Kalliin nimensä ja Hänen armollisen ja muuttumattoman pelastus- ja armotahtonsa välissä sinun on autuaallista olla. Siinä sinulla on jo taivaan koti ja lepo, Herramme turva ja varmuus: ensin on Jeesus, sitten sinä, ja lopuksi pelastuksesi ilmoittava ja vahvistava sinetti. Siksi Rakas Ystävä, Jeesuksessa olet Autuas.

    Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

    Aamen.

     Marko Kailasmaa Lahdessa 5.11.2022

  • Kristillisten juhlapyhien merkityksestä

    Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

    Kalliit ystävät,

    Nykyisin jotkut varttuneemmatkin suomalaiset kysyvät: miksi maassamme vietetään kirkollisia juhlapyhiä. Niihin liittyvät vapaapäivät ansiotyöstä kyllä kelpaavat, mutta vain harva etsiytyy silloin Jumalan sanan kuuloon ja ehtoolliselle. Aikaisemmin pyhäkoulu- ja rippikoulutyö piti suurimman osan kansaa edes tietoisina pyhäpäivien merkityksistä. Jo suomen kielessämme käytetyt sanat ´arkipyhä´ ja ´arkivapaa´ kertovat arjen ja maallisuuden vallasta ja yrityksestä nousta hengellisen elämän ylitse. Niin pitkälle on maallistunut ja kaiken kaupallistava aikamme edennyt. Pyhä ja arki ovat sekoittuneet toisiinsa, eikä maallisessa elämässä viikonvaihdetta erota enää kunnolla arkipäivistä.

    On suurta Jumalan armoa, että yhteiskunnassamme vielä vietetään pyhäpäiviä, vaikka pienelläkin joukolla. Tämä on tärkeää, jotta Jumalan sana kuuluu yhä keskuudessamme, ja jotta kaikki päivät eivät ole vain yhtä harmaata jatkumoa, kuten joissakin maissa on tapana. En tarkoita kuitenkaan sitä, että kaikkia päiviä tulisi viettää pyhäpäivinä, vaikka elämä uskossa onkin ainutlaatuisen arvokasta ja Herramme vuoksi pyhää joka hetki. Kristukseen uskova seurakunta on kristillisessä vapaudessaan valinnut pyhäpäiväkseen sunnuntain, koska se on Herramme ylösnousemuksen päivä.

    Teemme ahkerasti ja tunnollisesti työmme niille varattuina päivinä. Monet palvelevat lähimmäisiään kutsumustyössään läpi vuorokausien, viikkojen ja vuosien, työnsä määrää kysymättä. Tarvitsemme kuitenkin jokainen lepoa ja virkistystä. Siksi meillä tulee olla myös vapaamme. Mutta juuri siksi meillä on myös pyhäpäivämme.

    Jumala käskee sanassaan, Toisen Mooseksen kirjan, luvussa 20, jakeessa 8: ”Muista pyhittää lepopäivä.” Tämä on Jumalan lain kolmas käsky. Uskonpuhdistajamme Martti Luther selittää tämän käskyn Vähässä katekismuksessaan seuraavasti: ”Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa niin, ettemme halveksi saarnaa ja Jumalan sanaa, vaan pidämme sen pyhänä, mielellämme sitä kuulemme ja opimme.”

    Tähän liittyy Lutherin jatko-opetus: ”Pyhittäminen on jonkin asian erottamista ja siunaamista Jumalan tarkoittamaan käyttöön Jumalan sanalla ja rukouksella. Ilman Jumalan sanaa emme voi pyhittää mitään.

    Me pyhitämme oikealla tavalla lepopäivän, kun kokoonnumme uskoen kuulemaan seurakunnassa puhdasta Jumalan sanaa, käyttämään sakramentteja, kiittämään ja rukoilemaan Jumalaa, ja kun käytämme yksityisesti Jumalan sanaa ahkerasti ja pyhitämme elämämme uskomalla Jumalan sanan. Joutenolo ilman Jumalan sanan käyttöä ei ole lepopäivän pyhittämistä.”

    Luther viittaa tässä kahteen Apostolien tekojen kohtaan. Ensin luvun kaksi, jakeeseen 42: ”He pysyivät apostolien opetuksessa, keskinäisessä yhteydessä, leivän murtamisessa ja rukouksissa.” Toiseksi luvun 17 jakeeseen 11: ”He ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä Kirjoituksia, oliko asia niin.”

    Lepopäivän erityinen merkitys on näin liittymisessä ja rakentumisessa Jumalan sanaan. Siksi on erityisen tärkeää, että tänään vietettävä Kristuksen taivaaseenastumisen päivä eli Helatorstai on juuri torstai, eikä lauantai, koska juuri tänään tulee ensimmäisestä Pääsiäissunnuntaista kuluneeksi 40 vuorokautta. Nämä päivät on laskettu niin, että tuo pääsiäissunnuntai lasketaan raamatullisen käytännön mukaisesti tähän lukuun mukaan.

    Vuosina 1973–1991 Helatorstaita vietettiin maassamme Helatorstaita edeltävän viikon lauantaina, ilmeisesti jotta ei menetetty yhtä arkipyhää vapaaksi työstä. Mutta Helatorstain nimikin kertoo jo pyhästä, koska suomen kieleemme hela-sana tulee pyhää merkitsevistä ruotsin hel ja helg -sanoista. Helatorstain tärkein sanoma on sen toisen nimen mukaisesti Kristuksen taivaaseenastuminen. Kärsittyään, kuoltuaan ja ylösnoustuaan Hän ei jäänyt tänne maailmaan, vaan Hänet otettiin takaisin taivaan pyhyyteen Isän luokse.

    Hänessä on siksi tärkeä kehotuksen sana niin tämän kuin kaikkien muidenkin pyhäpäivien viettämiseen. Sillä mekään emme jää lopullisesti tänne aikaan. Jokainen ihminen on Jumalan luomana, tahtomana ja tarkoittamana ikuisuusolento. Ja Kaikkivaltias kutsuu jokaista viettämään ikuisuuden luonaan. Siksi myös Helatorstai saarnaa meille Kristuksen Uhrista alkanutta päättymätöntä riemuvuotta. Kirkkovuoden kierto ei siksi ole paikallaan polkemista, vaan eteenpäin kulkemista Kristuksen voiton levossa ja tukeutuen Hänen armonvälineisiinsä matkalla taivaan kotiin.

    Seurakuntalaiset ja läheiset

    Tälle matkalle Herramme on antanut meille myös seurakuntalaisemme ja muut läheisemme. Pyhäpäivien vieton tarkoitus on saada meidät muistamaan heitä, olemaan apuna ja myös autettavana, kun sen aika on. Saamme ja oikeammin meidän myös tulee pyytää apua ja tukea, kun jokin asia meitä koettelee. Siksi pyhäpäivät eivät ole myöskään suorittamista eikä kilpailua, vaan vastavuoroista toistemme auttamista ja tukemista. Pyhäpäivät rohkaisevat laupeuden työhön myös arjessa. Sillä muistammehan me arjessakin toimia kohteliaasti, asiallisesti ja ystävällisesti kaikkia kohtaan?

    Pyhän erityinen merkitys on näin käydä Vapahtajamme kanssa toistemme luokse. Silloin on tärkeä saada elää Jeesuksen lampaana, joka kaipaa kanssauskovien yhteistä laumaa ja seuraa. Pastorilta pyydettävä rippi ja sielunhoito on olennainen osa pyhää vaellusta ja kristittynä elämistä myös arjessa.

    Kysyin 15-vuotiaana rippipapiltani rippikoulun muisteluviikonlopussa eli niin sanotulla jatkoriparilla: ”Voiko kristitty elää yksin uskossa?” Olin ainoana lapsena tottunut olemaan usein yksin. Aika nopeasti pastori vastasi tähän: ”Ei voi. Kristitty tarvitsee yhdessä toisten uskovien kanssa yhteyden Kristukseen ja Hänen armonvälineisiinsä, jotta hän säilyy uskossa.” Olen tänä päivänä kiitollinen tästä vastauksesta. Moni kristitty joutuu kuitenkin elämään uskonsa kanssa yksin. Mutta juuri siksi meillä on Jumalan lahjana kirkkomme ja sen seurakunnat. Siksi saamme kutsua yksin eläviä, elämän koettelemia ja aivan jokaista jumalanpalveluksiin ja Raamatun sanan kuuloon, jotta kaikki Jeesuksen omat kulkisivat yhteistä matkaa niin arjessa kuin pyhässäkin.

    Kulkekaa Kristuksen kanssa

    Kolmas ja tärkein pyhäpäivien vieton merkitys on jatkuva kulku Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kanssa. Hän on lahjoittanut meille Itsensä ja tullut meitä uskossamme monin eri tavoin vastaan. Maanpäällisen elämänsä ja kärsimyksensä lisäksi Hän tulee vastaan päivittäin uskossamme. Kasteen ja ehtoollisen kautta sekä Raamatun sanassa Hän käy luoksemme kulkeakseen vierellämme iankaikkiseen lepoon. Mutta myös monen rakkaamme huolen ja murheen kautta Hän tulee meitä vastaan pyytäen apuamme ja kutsuen työhönsä.

    Kristuksen läsnäolo vahvistuu ja käy meille sitä ilmeisemmäksi mitä tiiviimmin saamme elää seurakuntaelämää ja Hänen armonvälineistään. Olkaamme kiitollisia Herrallemme Kirkostamme ja sen seurakunnista. Jumalan armosta saada vaeltaa yhtenä laumana kohti ikuisen autuuden leposijoja. Siinä toteutuu myös tämän juhlapäivämme otsikko ”Saamme olla Kristuksen kanssa”.

    Siitä saarnaa koko Helatorstain sanoma. Hän kokosi omansa luokseen ja saatteli heidät matkaan. Niin Hän tekee aina jumalanpalveluksessammekin: Hän kokoaa yhteen ja lähettää eteenpäin. Niin Hän tekee myös taivaan ovella. Sinne Hän kokoaa omansa ja saattelee armonvaltakuntaansa antaen nähdä siellä kaikki edeltämenneet rakkaamme ja kaikki ne ihmeelliset lahjat, jotka Hän on sinne valmistanut. Sillä ei ole meillä täällä pysyvää asuinsijaa, vaan tulevaista me etsimme.

    Rukoilkaamme.

    Pyhä, Rakas Vapahtajamme, Herramme Jeesus Kristus, kiitämme Sinua kaikesta laupeudestasi, johdatuksestasi ja huolenpidostasi. Kiitämme kirkostamme, sen seurakunnista ja kaikista seurakuntalaisistamme. Sinä, Hyvä Paimenemme, olet meille ihmeellisen Laupias. Olet kärsivällinen ja anteeksiantava meitä kohtaan. Ja niin runsaasti ravitset ja ruokit laumasi, kaikin tavoin sitä hoidat. Siitä kaikesta Sinua kiitämme. Johda askeleemme myös täältä eteenpäin, jotta kaikessa ja kaiken aikaa turvaamme pyhään sanaasi ja sakramentteihisi, ja niissä kuultaviin lupauksiisi. Pidä meistä kiinni ja johda elämämme, jotta aina uskossa luotamme Sinun täydelliseen Uhriisi edestämme. Siunaa ja hoida kaikkia niitä seurakuntalaisia, jotka eivät tänään päässeet juhlapäiväämme. Nosta Herra meidät kaikki armosyliisi, jotta siinä saamme levätä Sinun hyvyydessäsi. Pyhän Kalliin nimesi tähden. Aamen.

    Pastori Marko Kailasmaan puhe Lahdessa helatorstaina18.5.2023

  • Kuolleitten ylösnousemus on tosiasia

    Mutta jos Kristuksesta saarnataan, että hän on noussut kuolleista, kuinka eräät teistä sanovat, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole? Mutta jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, Kristuskaan ei ole noussut ylös. Mutta jos Kristus ei ole noussut ylös, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne. Silloin meidät myös havaitaan vääriksi Jumalan todistajiksi, koska olemme todistaneet Jumalaa vastaan, että hän herätti Kristuksen, jota hän ei ole herättänyt, jos kerran kuolleita ei herätetä. Sillä jos kuolleita ei herätetä, ei Kristustakaan ole herätetty. Mutta jos Kristusta ei ole herätetty, teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne. Silloinhan Kristuksessa nukkuneet olisivat kadotetut. Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tätä elämää koskien, olemme kaikkia muita ihmisiä kurjemmat. Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, ensi hedelmänä kuoloon nukkuneista. Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, on myös kuolleiden ylösnousemus tullut ihmisen kautta. 1 Kor. 15:12–21

    Jeesuksen hauta on ylösnousemuksen hauta

    Kallis kuulija. Oletko kulkenut koskaan sokkoradan läpi? – Sokkorata on vastuullisuuden ja johtamisen pariharjoitus. Siinä kaksi ihmistä toimii parina. Heistä oppaana toimiva johdattaa radalla toista, jolta on silmät sidottu. Harjoitus sisältää yleensä pieniä esteitä, mutkittelua, ryömimistä tai muuta harjoittelijoille mahdollista liikkumista. Sokkona oleva ei tunne rataa etukäteen ja siksi tehtävän tarkoitus on vahvistaa parin keskinäistä luottamusta ja ymmärrystä.

    Apostoli Paavali vie tässä epistolatekstissämme meidät syvälliselle uskon logiikan radalle. Paavalin päättelyketjun ensimmäinen hämmentävä piirre on sen kielteisyys. Hän tuntuu vievän meitä koko ajan eri suuntaan kuin uskossa haluaisimme mennä. Usein tekee mieli pysähtyä sanomaan oppaanamme toimivalle apostolille: ”ei sinne päin, vaan kokonaan toiseen suuntaan”.

    Paavali kirjoitti tässä Korintton seurakunnalle, joka oli hänelle erityisen rakas, ja siksi hän halusi, että korinttolaiset ymmärtäisivät oikein Jumalan armotahdon ja Kaikkivaltiaan valmistaman pelastuksen evankeliumin. Omilla sanoillaan Paavali oli ilmoittanut, ettei hän juuri täällä tuntisi mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen ja hänet ristiinnaulittuna.

    Kreikan Peloponnesoksen niemimaan koillisosassa sijannut Korintton kaupunkivaltio oli tärkeä satamakaupunki ja pääteiden risteyspaikka. Siellä kohtasivat toisensa niin kauppiaat kuin kulttuuritkin. Monista elämän houkutuksista huolimatta useat olivat saaneet tulla uskoon Korinttossa. Kreikkalaisten lisäksi myös useita juutalaisia oli löytänyt Kristuksen Vapahtajakseen. Jopa kaksi juutalaisten synagoogan esimiestä Krispus ja Soostenes kääntyivät kristityiksi. Krispuksen kerrotaan tuoneen jopa perheensä mukanaan.

    Näin nuori kristillinen seurakunta sai paljon huomiota osakseen. Siksi paha nousi sitä vastaan, mutta Jumala rohkaisi Paavalia yöllä näyssä sanoen: "Älä pelkää, vaan puhu, äläkä vaikene, sillä minä olen kanssasi, eikä kukaan käy sinuun käsiksi tehdäkseen sinulle pahaa, sillä minulla on paljon kansaa tässä kaupungissa." (Apt. 18:9–10)

    Paavalille oli erityisen tärkeää, että Korintton seurakunnalla oli oikea käsitys Jumalan rakkaudesta ja armosta sekä kuolleitten ylösnousemuksesta. – Hän joutui kuitenkin myös murehtimaan tuon seurakunnan vuoksi. Elämänvaellukseen liittyvien syntien lisäksi Paavalia painoivat väärät opetukset.

    Sillä kuulethan Rakas Ystävä, kuinka apostoli kysyy: Kuinka eräät teistä sanovat, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole? – Hän ei tarkoita tässä epäuskoisia, eikä kaupungin asukkaita yleensä, vaan heitä, joille kirjoittaa eli Korintton seurakunnan jäseniä – tavallisia kristittyjä, – ei oppineita, muttei myöskään kaikkien opin tuulien vietävissä olevia seurakuntalaisia.

    Seurakunnan sisälle oli päässyt pesiytymään jopa Vapahtajamme ylösnousemuksen kieltänyttä opetusta.
    Ja siksi Paavali vie kristityt tässä uskomme perusteiden tottelevaisuusradalle. Hän aivan kuin rivien välissä sanoo, että ´hyvä on, jos kerran olette tuota harhaoppista mieltä, niin kulkekaamme sokeutenne sokkorata, sittenpähän näemme mihin päädymme´.

    Kristus kuoli mutta nousi ylös

    Kieltäessään ylösnousemuksen harhaopettajat kielsivät ensinnäkin Itsensä Kristuksen, koska Hänen ylösnousemustaan ei olisi myöskään tapahtunut, jos ylösnousemusta ei lainkaan olisikaan, ja silloin ei kukaan myöskään nousisi ylös. He kielsivät näin Jumalan tahdon ja Hänen ilmoituksensa niin Vanhan testamentin kirjoituksissa kuin Jeesuksen sanoissakin, mutta samalla he torjuivat myös Pyhän Hengen ilmoituksen ja opetuslasten todistuksen pelastuksesta Kristuksessa.

    Tuon ajan Gnostilaisissa harhaopeissa luuloteltiin Kristuksen poistuneen Jeesuksesta ennen kuolemaa ja jopa ennen kaikkea kärsimystä. Tämä on Kristusta herjaava opetus, joka kieltää Jumalan ja ihmisen persoonallisen yhtymyksen Kristuksessa.

    Kristuksen ylösnousemusta on katsottava ensin Hänen kuolemansa näkökulmasta. Franz Pieper opettaa Kristillisessä dogmatiikassaan tästä seuraavasti: ”Jumalan ja ihmisen ihmeellistä ja ainoalaatuista liittymistä Kristuksessa yhdeksi ainoaksi persoonaksi sanotaan persoonalliseksi yhtymykseksi. Sanat ilmaiset, etteivät Jumala ja ihminen Kristuksessa ole jonkinlaisessa liitossa keskenään, vaan muodostavat persoonallisen ykseyden.” (s. 253–254 v. 1995 suomennos)

    Kristuksen kuolemasta taas Pieper opettaa: ”Kristuksen kuolema oli todellinen kuolema, koska Hänen kuolemassaan ruumis ja sielu erkanivat toisistaan, mikä juuri on kuolemalle olennaista. Kaikki jotka puhuvat Kristuksen valekuolemasta, katselevat asioita kristinuskon ulkopuolelta käsin. Selvää on, että Kristus kuollessaankin vielä jäi ihmiseksi.” (s. 300 v. 1995 suomennos)

    Tämä opetus ei ole sivuseikka kristinuskon opissa. Tässä on tottelevaisuusratamme ensimmäinen rastipaikka, sillä jos emme usko Jumalan sanaa niin menetämme myös Kristuksen. Sitä suuntaa me emme seuraa, vaan jatkamme Paavalin opetusta.

    Saarna ja usko perustuvat Ylösnousseeseen Kristukseen

    Tämä epistolamme osoittaa, että Kristuksen herättäminen kuolleista on täysin kristillisen uskomme ytimessä. Pieper opettaa ylösnousemuksesta seuraavasti: ”Raamatun oppi on edelleen, että Kristus on noussut kuolleista samassa ruumiissa, jonka Hän oli omaksunut Neitsyt Mariasta ja tehnyt kärsimyksen alaiseksi. (Joh. 20:20 ss.) Tällä Kristuksen ruumiilla oli kuitenkin ylösnousemuksen jälkeen toiset ominaisuudet: siitä oli tullut kirkkauden ruumis.” (s. 302 v. 1995 suomennos)

    Paavali osoittaa, että juuri Kristuksen ylösnousemukseen perustuu koko apostolinen saarna. Jos siis Kristus ei olisi ylösnoussut, evankeliumi ei olisi totta, ja turhia olisivat myös sitä saarnaava apostolinen virka ja sen saarna. Jos ylösnousemusta ei olisi, ei olisi myöskään syntien anteeksiantamusta eikä iankaikkista autuutta.

    Niin Korintton seurakunta kuin muutkin kristilliset seurakunnat perustivat ja perustavat yhä uskonsa, olemassaolonsa ja toimintansa suunnan ylösnousemukselle. Siksi Paavali joutuu toteamaan ”silloin turha on myös teidän uskonne”. Hän ei ensinnäkään puhu monesta uskosta, niin kuin ajallemme on tapana, vaan yhdestä ja yhteisestä uskosta. Toiseksi hän ilmoittaa, ettei muuta uskoa ole olemassakaan. Kaikki muu on ajallisia elämäntapoja tai inhimillisiä viisauksia, muttei uskoa. Silloin kaikki toivo ikuisesta elämästä on myös turhaa.

    Saarna Ylösnousseesta oli herättänyt kristittyjen uskon ja sille kristilliset seurakunnat oli perustettu. Jos ylösnousemusta ei nyt olisikaan, niin Paavali toteaa, että siinä tapauksessa hän olisi itsekin väärä Jumalan todistaja. Siksi Paavali jatkaa: ”Silloin meidät myös havaitaan vääriksi Jumalan todistajiksi, koska olemme todistaneet Jumalaa vastaan.”

    Tämä on reittimme toinen rasti. Kysymme mitä tarkoittavat sanat ”silloin meidät havaitaan”. – Tässä kuuluu Paavalin terävyys, sillä sana ”silloin” viittaa jo viimeisen tuomion hetkeen. Se tulee osoittamaan kaikille ylösnousemuksen todellisuuden. Ja mitä silloin todella havaitaan? Ei Paavalia ja muita Kristuksen sanan mukaan opettaneita silloin havaita todistaneen Jumalaa vastaan, vaan juuri heidän, jotka kielsivät tai yhä kieltävät ylösnousemuksen, havaitaan opettaneen Jumalaa vastaan.

    Paavali herättelee väärinopettaneita juuri sillä, että jos ylösnousemusta ei olisikaan, niin eihän kenenkään havaittaisi opettaneen oikein eikä väärin, mutta koska ylösnousemus todella on, niin on katsottavan tarkasti miten siitä ja muusta Jumalan sanasta opetetaan, koska silloin viimeisenä päivänä todella myös nähdään vääriä todistajia – muun muassa juuri ylösnousemuksen kieltäneet opettajat.

    Sillä aivan kaikki ihmiset kyllä ylösnousevat: toiset ikuiseen autuuteen, toiset päättymättömään kadotukseen. Sillä Jumala opettaa sanassaan Kristuksen ylösnousemuksen merkitsevän sekä yleistä vanhurskauttamista että kaikkien kuolleista herättämistä. Kukaan ei jää ajalliseen hautaansa ja uskovat saavat iloita ylösnousemuksessa sekä kirkastetun ruumiin että sielun osalta.

    Kaikki toivo ja pelastus on Kristuksessa

    Tässäkään emme mene harhapoluille, vaan jatkamme ja seuraamme uskollisesti reittiämme eteenpäin.

    Paavali vetoaa jakeissa 18 ja 19 kaikkein henkilökohtaisimmalla tavalla lukijoihinsa. Sillä jo tuolloin monilla oli sukulaisia ja ystäviä, jotka olivat kuolleet uskossa ajallisen kuoleman. Paavali saattaa korinttolaiset heidän läheistensä haudoilleen ja toteaa nyt, että eiväthän hekään silloin nouse autuuden ylösnousemukseen ja pääse Jumalan luokse taivaaseen, vaan ovat kadotetut, jos pelastus Kristuksessa ei olisi totta. Kurjin osa olisi kaiken toivonsa asettaminen sellaiseen mikä ei olisi totta.

    Tällä neljännellä rastipaikalla Paavali vie jokaisen myös oman ajallisen hautansa äärelle. Hän vie pois kaikki omavanhurskauden yritykset ja ihmispelastuksen ponnistukset. Sillä se on sama kuin kuollut yrittäisi kaivaa itseään ylös haudasta.

    Ja tähän mykkyyteen Paavali lähtee vastaamaan. Hän vie meidät takaisin sokkorataamme lähtöpisteeseen ja aloittaa sen toteamalla: ”Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, ensi hedelmänä kuoloon nukkuneista.”

    Kaikki ihmiset ovat kyllä Aadamissa langenneet syntiin, josta seuraa Jumalan viha ja Hänen rangaistuksensa. Syntiä ei olisi voinut antaa anteeksi, ellei sitä olisi sovitettu ja hyvitetty Jumalalle. Mutta nytpä Kristus on Lunastajanamme ja Takaajanamme maksanut kaiken syntivelkamme.

    Ja Hänen ylösnousemuksensa on Jumalan ilmoitus ja vakuutus siitä, että ihmiskunnan perisynti ja aivan kaikki tekosynnit, eli siten yhdistettynä ´koko synti´, on kärsitty ja sovitettu, ja siten anteeksiannettu ja poispyyhitty.

    Siksi syntivelan maksu toi meille elämän ja poisti synnin myötä ihmiskunnalle tulleen ikuisen kuoleman. Otamme pelastuksen ja iankaikkisen elämän vastaan, kun armonvälineet synnyttävät uskon ja hengellinen kuolema vaihtuu hengelliseen elämään, ja kadotuksen omasta tulee taivaan perillinen. Vain tässä on taivaan oikea tottelevaisuus- ja luottamuspolku. Jumalan luokse ei tulla muuta kautta kuin Kristuksessa.

    Rakas ystävä, sydämessäsi oleva usko on Hänen sinulle antamansa lahja. Osoitus siitä, että Hän elää, sillä eiväthän kuolleet anna lahjoja. Kaiken epäuskon saa hukuttaa Kristuksen pelastukseen, armoon ja autuuteen. Se kaikki toteutui Ylösnousseessa Jumalan Pojassa, joka on pelastuksen Ensi Hedelmä. Hän on sato ja ravinto koko ihmiskunnan pelastukseksi – jokaiselle joka uskoo.

    Koska Kristus on noussut ylös, niin kaikkein tärkeintä ihmisten pelastukseksi on saarnata juuri Hänestä – Ristiinnaulittuna ja Ylösnousseena. Ja juuri silloin Jumalan lahjoittama usko tarttuu tähän sanaan Ylösnousseesta ja edestämme kuoleman kärsineestä Vapahtajasta. Siksi Häneen uskovat eivät ole enää Jumalan edessä synneissään.

    Ja niin Ylösnousseesta julistavat Jumalan oikeat todistajat heille, jotka saavat uskossa laittaa toivonsa Kristukseen ikuista elämäänsä koskien. He ovat kaikkein onnellisimpia ihmisiä, koska Itse Kaikkivaltias Jumala on heille armollinen ja antaa heille heidän syntinsä anteeksi.

    Siksi myös läheistemme ja kerran omalla haudallamme, jos Herramme ei tule sitä ennen takaisin, vallitsee autuuden ylösnousemuksen toivo ja varmuus, koska juuri Tämä Ylösnoussut Vapahtajamme lähetti jo taivaasta Puolustajaksemme Pyhän Hengen. Ja kun näin taivaassa jo Tämä Suuri Esirukoilijamme rukoilee kaiken aikaa edestämme, on Hän ottamassa meidät myös luokseen vastaan.

    Ylösnoussut Herramme tuo pelastuksensa sanansa lisäksi pyhässä kasteessaan, josta apostoli Paavali opettaa: ”Vai ettekö tiedä, että kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että kuten Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, mekin samalla tavalla vaeltaisimme uudessa elämässä. Sillä jos olemme hänen kanssaan kasvaneet yhteen yhtäläisessä kuolemassa, samoin olemme myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa.” (Room. 6:3­–5)

    Pyhässä ehtoollisessa saamme Kristuksen ylösnousemusruumiin, kuten Luther opettaa, vaikkei Jumalan sana tätä suoraan ilmoitakaan. Mutta uskomme, ettei Kristuksen ruumis ole enää ajan kahleissa maailmassa, koska Hän on ruumiillisesti Ylösnoussut. Ehtoollinen on uskoville pantti ja vakuutus omasta ylösnousemuksestamme, kun tulemme siinä osallisiksi edestämme annetusta Kristuksen tosiruumiista ja tosiverestä.

    Tämän Jumalan opin ja sen mukaisen opetuksen Paavali halusi myös Korintton seurakunnan omistavan ja sulkeutuvan uskossa Kristuksen turviin. Sillä juuri Hänestä Paavali kirjoittaa myös tämän kirjeensä luvussa 13, jossa Hän ylistää: "Rakkaus iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. Rakkaus ei koskaan häviä."

    Ja siksi Tämä Ylösnoussut Herramme kuljettaa Itse meitä huomassaan tällä uskon luottamusradallamme. Hän kasvattaa ja vahvistaa meissä antamaansa uskoa niin, että jäämme Hänen kaikennäkevän ja -tietävän johdatuksensa varaan. Siksi apostoli Paavali toivottaa kirjeensä lopussa: ”Herran Jeesuksen armo olkoon kanssanne. Rakkauteni on teidän kaikkien kanssa Kristuksessa Jeesuksessa.” – Aamen.

    Pastori Marko Kailasmaan saarna Siitamassa pääsiäisleirillä pääsiäsisunnuntaina 9.4.2023

  • Kuulkaa ja seuratkaa Jeesusta - uskomme alkajaa ja täyttäjää

    Pastori Marko Kailasmaan saarna
    aikuisten raamattuleirin päätösjumalanpalveluksessa 17.7.2022

  • Maria voitelee Jeesuksen jalat

    Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus saapui Betaniaan, jossa Lasarus asui, hän, jonka Jeesus oli herättänyt kuolleista. Siellä valmistettiin hänelle ateria, ja Martta palveli, mutta Lasarus oli yksi niistä, jotka aterioivat hänen kanssaan. Maria otti naulan oikeaa, kallisarvoista nardusvoidetta, voiteli Jeesuksen jalat ja pyyhki ne hiuksillaan, ja huone tuli täyteen voiteen tuoksua. Silloin sanoi yksi hänen opetuslapsistaan, Juudas Iskariot, joka oli hänet kavaltava: "Miksi tätä voidetta ei myyty kolmella sadalla denaarilla ja annettu niitä köyhille?" Mutta tätä hän ei sanonut sen tähden, että olisi pitänyt huolta köyhistä, vaan sen tähden, että hän oli varas ja että hän rahakukkaron hoitajana otti itselleen, mitä siihen oli pantu. Jeesus sanoi: "Anna hänen olla, että hän saisi toimittaa tämän hautaamispäivääni varten. Sillä köyhät teillä on aina keskuudessanne, mutta minua teillä ei ole aina."

    Silloin suuri joukko juutalaisia sai tietää, että hän oli siellä. He menivät sinne, ei ainoastaan Jeesuksen tähden, vaan myös nähdäkseen Lasaruksen, jonka hän oli herättänyt kuolleista. Mutta ylipapit päättivät tappaa Lasaruksenkin, koska monet juutalaiset hänen tähtensä menivät sinne ja uskoivat Jeesukseen. Seuraavana päivänä, kun suuri kansanjoukko, joka oli saapunut juhlille, kuuli, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin, he ottivat palmujen oksia ja menivät häntä vastaan ja huusivat: "Hoosianna, siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen, Israelin kuningas!" Saatuaan nuoren aasin Jeesus istui sen selkään, kuten on kirjoitettu: "Älä pelkää, tytär Siion. Katso, sinun kuninkaasi tulee istuen aasin varsan selässä." Tätä hänen opetuslapsensa eivät aluksi ymmärtäneet, mutta kun Jeesus oli kirkastettu, silloin he muistivat, että tämä oli hänestä kirjoitettu ja että he olivat tämän hänelle tehneet. Joh. 12:1-16.

    Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisessa!

    Ei ansion vaan armon tähden

    Kallis Kuulija, millaisten elämäntilanteiden keskeltä tänään tulet? Tuletko kysymysten tai kipujen kanssa? Tuotko mukanasi jonkin pyynnön Pyhällä Jumalalle? Myös evankeliumitekstimme ihmiset tulivat Jeesuksen luokse monista erilaisista taustoista ja tilanteista, monien erilaisten haavojen ja odotusten kanssa.

    Betanian sisaruksiin kuului Martta, jonka kerrotaan palvelleen Jeesusta ja muita. Martta oli todennäköisesti sisarusparven vanhin ja heidän vanhempiensa todennäköisesti jo kuoltua, oli hän tottunut pitämään huolta nuoremmista sisaruksistaan. Siksi ruoanlaitto ja ateriajärjestelyt olivat hänen vastuullaan.

    Martalla oli kuitenkin aluksi palvelutehtävässään palkkio mielessään. Hän oli varmasti kyllä kaikessa ahkera ja toimelias, mutta siinä hän ei katsonut muiden etua, vaan kiitosta, jota palveluksestaan odotti. Siksi Herramme muistutti häntä: "Martta, Martta, monista asioista huolehdit ja hätäilet, mutta vain yksi on tarpeen.” (Luuk. 10:41)

    Martan tilanne kysyy meiltäkin, tulemmeko Herramme luokse ansion ajatukset mielessämme. Tarvitsemme kyllä seurakunnissamme eri paikoilla palvelevia, mutta meidän palveluksemme ei ole itsetarkoitus eikä pääasia, vaan se Ketä palvelemme.

    Mutta Kristus ei hylkää meitä itsekkäisiin ajatuksiimme. Siitä on jo merkkinä se, miten Martta oli tässä edellä todennut Jeesukselle veljestään Lasaruksesta: ”Tiedän hänen nousevan ylösnousemuksessa, viimeisenä päivänä.” Jeesus vastasi Martalle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Se, joka uskoo minuun, elää, vaikka olisi kuollut, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?" (Joh. 11:25–26)

    Ja tähän uskon herättävään Kristuksen sanaan Martta tunnusti: "Uskon, Herra. Minä olen uskonut, että sinä olet Kristus, Jumalan Poika, se, joka oli tuleva maailmaan." (Joh. 11:27) Tämän uskon ja tunnustuksen Martta sai vain Herraltamme ja siksi luotamme siihen, että Martta sai kulkea uskossa Herraamme myös tästä eteenpäin.

    Toiseksi meille kerrotaan Martan sisaresta Mariasta. Maria tuli katumuksen, mutta myös kiitoksen ja ylistyksen ajatuksin Jeesuksen luokse. Maria sai uskossa ymmärtää oikean palvelemisen kohteen. Hän uhrasi ja vuodatti kallisarvoisen voiteen Jeesuksen jaloille ja pyyhki ne hiuksillaan osoittaen näin kunnioitusta Herrallemme.

    Maria koki saaneensa anteeksi ja samalla jo uskoi ja uskossa ymmärsi, ettei syntejä soviteta, eikä ihmiskuntaa lunasteta, ilman uhria kuolemaan. Siitä on merkkinä tuo kallisarvoinen nardusvoide, jota käytettiin tuolloin yleisesti hautauksen yhteydessä. Sillä Maria valmisti Jeesusta kuolemaan.

    Tämän nuoremman sisaren esimerkki kysyy: Tulemmeko me päivittäin Herramme eteen kiitollisin mielin, uhraten Hänelle kiitosta ja ajallisesta omastamme sekä pyytäen Hänen sanansa ohjausta ja Hänen armollista läsnäoloaan elämäämme? Meillä ei ole mitään mikä ei olisi jo Jumalan. Ja kaikesta siitä hyvästä mitä olemme Häneltä saaneet ja joka päivä saamme, meillä on myös varaa uhrata Hänelle.

    Tiedämme Raamatun sanasta Marian elämänsuunnan, sillä Jeesus oli kutsunut hänet omakseen ja sanoi siksi: ”Maria on valinnut hyvän osan, jota ei oteta häneltä pois." (Luuk. 10:42)

    Entä sitten heidän veljensä Lasarus? Hän oli saanut kokea jo omakohtaisesti Jeesuksen ihmeellisen vallan ja voiman, kun Jeesus oli herättänyt hänet kuolleista. Siksi Lasarus sai nyt tulla ja aterioida Jeesuksen vierellä levollisen uskon varassa. Siinä hän jo tiesi, ettei elämämme pääty ajalliseen kuolemaan, vaan kaikki päivämme kuin myös ikuisuutemmekin on Lunastajamme käsissä.

    Lasarus on väkevä meillekin kehotus siihen, että luotamme ja turvaamme Kallisarvoiseen Vapahtajaamme. Sillä mitä Lasarus saattoi tehdä haudassaan herätäkseen eloon? Pyysikö hän heräämistä Jeesukselta? Ei, sitä hän ei voinut tehdä, vaan ainoastaan Jeesuksen käskysana herätti hänet eloon kuolemasta. Sama on Raamatullisen uskomme kanssa. Pelastava usko herää vain Vapahtajamme Pyhän Henkensä kautta antamassa käskysanassa. Jeesus sanoi Lasarukselle: ”Lasarus, tule ulos!” Tässä on pelastuksen ja autuuden sana jokaiselle kuoleman unessa nukkuvalle. Kristus kutsuu yhä ulos synnin, kadotuksen ja kuoleman alta iankaikkiseen elämään. Hän tuli synniksi ja kävi kuolemaan edestämme, jotta me saamme elää. Siksi myös Lasaruksen taivastie oli Kristuksen kanssa selvä.

    Jeesus on tärkein omaisuus

    Tekstissämme kerrotaan myös juutalaisista ylipapeista. Toisin kuin Lasarus, joka oli ollut ruumiillisessa kuolemassa, olivat ylipapit hengellisessä kuolemassa. Ylipapit tulivat epäuskon ja oman edun ajatuksin ylpeästä ja itseään täynnä olevasta asemastaan. Ja sinne he myös palasivat.

    He olivat vihanvimmassaan päättäneet tappaa Lasaruksenkin. Näin epäuskoinen maailma vainoaa Herraamme uskovia ja Hänestä todistavia. Siksi ylimielisyyden ja itseriittoisuuden lisäksi ylipapit ovat varoitus siitä, ettemme koskaan liity Herraamme halveksiviin. Raamatun Sananlaskut kehottavat liittymään toisten uskovien seuraan sanoin: ”Vaella viisasten kanssa.” (Sananl. 13:20)

    Kuitenkin heitäkin kaikkia Jeesus kutsui uskoon ja autuuteen. Siksi Hän saarnaa Matteuksen evankeliumin luvussa 23, jakeissa 37–39: ”Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat luoksesi lähetetyt, kuinka usein olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kana kokoaa poikasensa siipiensä alle! Mutta ette ole tahtoneet. Katso, 'teidän huoneenne on tuleva autioksi.' Sillä sanon teille: tästedes ette näe minua, ennen kuin sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen.'"

    Entä sitten opetuslapsi Juudas? Hän näki vain omat etunsa ja apostolien yhteisen rahakukkaron. Miten vähän hän etsikään elämässään. Hän laski denaareja ja valehteli vielä tekopyhyyttään köyhien huolehtimisesta ymmärtämättä olevansa itse kaikista köyhin. Juudaskin oli saanut vaeltaa kolme vuotta Kirkkauden Herramme rinnalla, mutta hän jäi kuitenkin kiinni vain tämän ajallisen elämämme rikkauksiin. Juudas kielsi itseltään armon ja pelastuksen. Näin hän tuhlasi myös kaiken Jeesuksen rakkauden itseään kohtaan. Tässä on vakava varoituksen sana. Ensinnäkin, jotta emme koskaan hylkäisi Jeesuksen armon ja pelastuksen rakkautta. Ja toiseksi, jotta emme olisi esteenä kenenkään uskolle, emmekä tuhlaisi rakkaittemme parasta oman itsekkyytemme ja ahneutemme tähden.

    Jumala asettaa kuitenkin rajat myös kaikelle pahalle. Siksi Jeesus nuhteli Juudasta sanoen: "Anna hänen olla, että hän saisi toimittaa tämän hautaamispäivääni varten. Sillä köyhät teillä on aina keskuudessanne, mutta minua teillä ei ole aina." Tuskin Betaniassakaan asuvat sisarukset rikkaita olivat. Ja siksi Jeesus kehotti niin Juudasta kuin muitakin Häneen uskovia auttamaan köyhiä. Siihen Herramme kutsuu meidätkin: Huomaamaan ja julistamaan armon evankeliumia erityisesti heille, jotka eivät ole siitä vielä osalliset.

    Armon lapset veisatkaa

    Armon evankeliumin julistus kuuluu myös tässä tekstissämme. Suuri joukko kansaa meni Jerusalemiin kuulemaan Jeesusta, koska heille oli ensin julistettu hyvää sanomaa Herrastamme. (Room. 10:13–15) He uskoivat Jeesukseen Luvattuna Messiaanaan ja myös ylösnousemukseen Hänen kauttaan. Ja niin kääntyneet saivat julistaa uskoaan kaikille muillekin paikallaolleille. Palmun oksat käsissään he menivät Jeesusta vastaan ja huusivat Jumalan lupauksen mukaan jo Psalmissa 118 jakeessa 26 kuullut sanat: ”Hoosianna, Siunattu olkoon Hän, joka tulee Herran nimeen, Israelin kuningas!”

    Tässä on Jumalan tekemä suuri ihme, jossa toistuvasti epäilevästä ja Jeesuksen kieltäneestä kansasta löytyivätkin ”kivet, jotka huusivat” ja todistivat Jeesuksesta. Ja niin Jeesuksen ratsastaessa nuoren aasin selässä Jerusalemiin täyttyivät Vanhan testamentin lupaukset Pelastuksen Kuninkaasta, aasilla ratsastavasta vanhurskaasta ja nöyrästä Auttajasta, joka tuo palkkansa mukanaan. (Jes. 62:11; Sak. 9:9)

    Hänen palkkansa on armo ja pelastus, joka on tullut meille jo uskossamme. Ja kerran se koittaa kaikessa voimassaan Hänen paluunsa kunniassa ja kirkkaudessa. Luterilaisiin Tunnustuskirjoihin kuuluvan Yksimielisyyden ohjeen kappaleessa 8, Kristuksen persoona, kohdassa 12 tunnustetaan seuraavasti: ”Me uskomme, opetamme ja tunnustamme niin ikään, että Kristuksessa oleva omaksuttu ihmisluonto yhä edelleen säilyttää luonnolliset, olemukseen kuuluvat ominaisuutensa. Sen lisäksi se on kuitenkin persoonallisessa jumaluuteen yhtymisessä ja myöhemmin kirkastamisessa (glorificatio) ylennetty majesteetin, voiman ja vallan oikealle puolelle ylemmäksi kaikkea, mikä voidaan mainita, ei ainoastaan tässä vaan (Ef. 1:21) tulevassakin maailmassa.”

    Franz Pieper opettaa Kristillisessä dogmatiikassaan tähän liittyen: ”Mutta jos [Kristuksen] alennustila on sitä, että Hän osittain ei käyttänyt jumalallista majesteettiuttaan inhimillisen luontonsa puolesta, on korotus sitä, että Hän täysin käytti jumalallista majesteettiuttaan inhimillisen luontonsa puolesta.” (s. 291, v. 1995 suomennos) Ja hieman myöhemmin Pieper vielä jatkaa: ”Istuminen Jumalan oikealla puolella kuvaa pysyväistä Hallitsijan asemaa, johon Kristus taivaaseenastumuksensa kautta on tullut inhimillisen luontonsa puolesta.” (s. 303, v. 1995 suomennos)

    Kysyin saarnan alussa mistä tänään tulet? Kysyn nyt: Mihin olet menossa. Mitä tahansa edessäsi onkaan, niin jää uskossa Tämän Kirkastetun Armon Kuninkaan suojiin. Kaikissa kärsimyksissään Vapahtajammekin turva oli kaiken aikaa Hänen Isässään. Sillä Kaikkivaltias Isä tuhlasi enemmän kuin kukaan koskaan voisi tuhlata. Hän antoi Ainoan Poikansa, ettei kukaan hukkuisi, vaan jotta jokaisella Häneen uskovalla olisi iankaikkinen elämä. Hän vuodatti Pojassaan armonsa ja anteeksiantamuksensa ihmiskunnan päälle, kuten Maria nardusvoiteen.

    Jumalan Poika tuli taivaan autuudesta ja palasi alennuksen tilansa, kaiken kärsimyksensä, ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen takaisin Isän luokse taivaalliseen kirkkauteen. Ja nyt tuo taivaantie on Hänen vuokseen meillekin avoinna. Hänessä on meidänkin menemisiemme ja tulemisiemme turva.

    Rakas ystävä, Lunastajasi sanoo sinulle levollisesti: ”Minä olen ovi: jos joku minun kauttani menee sisälle, hän pelastuu, ja hän käy sisälle ja käy ulos ja löytää laitumen.” (Joh. 10:9) Sen vuoksi Hän oli jo siellä mistä tulet, ja Hän on sinua vastassa siellä minne menet jokaisessa elämäsi päivässä ja hetkessä. Hän tukee, kantaa ja turvaa kaikki askeleesi. Vapahtajasi vakuuttaa sinulle: ”Älä pelkää. Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret.” (Joh. 12:15; 5 Moos. 33:27)

    Aamen.

    Pastori Marko Kailasmaan saarna Helsingissä 2.4.2023

  • MINÄ OLEN - Totuudella valhetta vastaan

    Pastori Marko Kailasmaan saarna 3.4.2022

  • Minä olen voittanut maailman

    Itsenäisyyspäivän evankeliumi, hartaus

    Kallis kuulija,

    Millaisten kysymysten ja kipujen keskellä sinä elät? Kaikissa ikävaiheissa on omat vaikeutensa. Erityisen raskaaksi elämä käy läheisen menettämisen, sairauksien, väkivallan, työttömyyden tai yksin jäämisen myötä. Erityisesti juuri silloin meiltä kysytään jaksamista.

    Huoli maamme asukkaista kasvaa. Toisia vaivaa tämän ajan keskellä kiire, toisia riittämättömyyden tunne. Joitakin taas haavoittaa yksinäisyys ja syrjäytyminen, kun ei jaksa olla mukana ja osallistua. Kilpailu kovenee ja vertaileminen toisiin vie monelta voimat.

    Miten käy hävinneiden, pudonneiden ja voimattomien? Millaista lapsilla ja nuorilla on kasvaa aikamme vaatimusten keskellä? – Tarvitsemme kaikki osallisuutta ja ymmärrystä. Paikan olla arvokas ja tärkeä – tulla kuulluksi ja kohdatuksi.

    Jumala ilmoittaa Raamatun sanassaan edellyttävänsä virheettömyyttä vielä paljon täydellisemmin kuin yksikään ihminen kykenee elämään todeksi. Syntiinlankeemuksemme ja syntiemme vuoksi kukaan ihminen ei täytä Jumalan lain mittaa.

    Keskelle elämäntaistelua kaikuu kuitenkin evankeliumin ilouutinen: "Katso, leijona Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut.” (Ilm. 5:5) Tämä Jumalan Poika, Jeesus Kristus, eli puolestasi täydellisen ja synnittömän elämän ja kuoli ristillä edestäsi. Hän sovitti kaikki syntisi ja lunasti sinut pois ikuisesta kuolemasta ja kadotuksesta.

    Ristillä henkensä antaneen Poikansa tähden Kaikkivaltias Isä ei vaadi meiltä mitään. Jeesus on jo täyttänyt Jumalan lain kaikki vaatimukset ja ehdot. Hänen virheettömyytensä turvissa olemme taivaskelpoisia. Jeesuksen ristinuhrin ja ylösnousemuksen kautta tie Taivaan Isän syliin on avoinna.

    Vapahtajamme lohduttaa Johanneksen evankeliumin luvussa 16: ”Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisin mielin: minä olen voittanut maailman.” (Joh. 16:33)

    Adventin- ja Joulunaika kutsuu meitä ihmiseksi syntyneen Armollisen Vapahtajan luokse. Hän näkee tänäänkin kaikki surumme, vastoinkäymisemme ja synnin taakkamme. Jeesus, kipujen mies ja sairauden tuttava, tuntee niistä tuskaa ja sääliä meitä kohtaan. Hän ei hylkää ketään luoksensa tulevaa, vaan lohduttaa ja auttaa jaksamaan.

    Sillä Vapahtajamme on Vapahtaja juuri siksi, että Hän armahtaa ja vapauttaa: arvottomuuden ja riittämättömyyden tunteista, synnin häpeästä ja hylkäämisten alta. Tilalle Hän antaa oman voittonsa, pyhyytensä ja synnittömyytensä. Jeesuksen vierellä arvottomasta tulee arvokas ja hävinneestä voittaja.

    Rukouksessa ja armon välineissään Raamatun sanassa, kasteessa ja ehtoollisessa Herramme pitää sinut omanaan. Saat uskoa Häneen ja käydä niissä Hänen seurassaan. Niin kuulut nyt jo voittajajoukkueeseen. Ikuisen elämän kilpailussa et putoa, koska sen kilpailun voitto on jo saatu.

    Jeesuksen vierellä katse nousee jo kohti iankaikkisuutta. Kristuksessa voitto on sinun.

    Hiljennymme rukoukseen:

    Pyhä Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus. Käymme luoksesi kaipaavin sydämin. Tunnustamme edessäsi, että olemme rikkoneet Sinua vastaan monin eri tavoin.

    Mutta Rakas Herra Jeesus, olet sanassasi luvannut armosi ja anteeksiantamuksesi kaikille, jotka tahtovat tehdä parannuksen ja uskossa turvautua Sinun laupeuteesi. Tähän armoosi me turvaudumme ja pyydämme siunaustasi ja johdatustasi elämäämme.

    Rohkaise meitä pyytämään ja antamaan anteeksi, rakentamaan rauhaa ja olemaan lempeitä ja rakastavia kaikille. Johdata askeleemme ja valintamme pyhän sanasi ja tahtosi mukaan.

    Siunattu Joulunlapsi, siunaa lasten ja nuorten elämää, jotta he varttuisivat Sinun tuntemisessasi.

    Ohjaa askeleemme uskossa kohti taivaan kotia, jossa saamme nähdä Sinut kasvoista kasvoihin ja elää seurassasi iankaikkisesti.

    Pyhässä ja Kalliissa Nimessäsi Herra Jeesus Kristus

    Aamen.

    Virsi 659 = UVK 404

    pastori Marko Kailasmaa, Iltahartaus 29.11.2022 Yle Radio 1

  • Pyhä Henki yhdistää uskovat

    Kun helluntaipäivä oli tullut, he olivat kaikki yksimielisesti yhdessä. Silloin tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niin kuin olisi käynyt kova tuulenpuuska, ja se täytti koko talon, jossa he istuivat. He näkivät ikään kuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itse kunkin päälle. He tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki antoi heille puhuttavaksi. Jerusalemissa asui juutalaisia, jumalaapelkääviä miehiä, kaikista kansoista, mitä taivaan alla on. Kun tämä ääni kuului, kokoontui paljon kansaa. He olivat ihmeissään, sillä kukin kuuli heidän puhuvan hänen omaa kieltään. He hämmästyivät ja ihmettelivät sanoen: "Katso, eivätkö nämä kaikki, jotka puhuvat, ole galilealaisia? Kuinka me kuulemme kukin sen maan kieltä, jossa olemme syntyneet? Me parttilaiset, meedialaiset, eelamilaiset ja me, jotka asumme Mesopotamiassa, Juudeassa ja Kappadokiassa, Pontossa ja Aasiassa, Frygiassa ja Pamfyliassa, Egyptissä ja me, jotka olemme Libyasta Kyrenen seudulta, ja täällä oleskelevat roomalaiset, juutalaiset ja käännynnäiset, kreetalaiset ja arabialaiset, kuulemme heidän puhuvan meidän kielillämme Jumalan suuria tekoja." He olivat kaikki aivan ihmeissään eivätkä tienneet, mitä ajatella, ja sanoivat toinen toiselleen: "Mitä tämä oikein on?" Mutta toiset sanoivat pilkaten: "He ovat täynnä makeaa viiniä." Apt. 2:1–13

    Armo, laupeus ja rauha Jumalalta Isältämme ja Kristukselta Jeesukselta, Herraltamme!

    Tässä evankeliumitekstissämme on ilmoitettu tärkeä Pyhän Hengen vuodattamista koskeva kertaluonteinen tapahtumahetki, joka on ollut usein altis Jumalan sanan vastaiselle opetukselle. Tekstissä toistuu monta kertaa he-sana. Sen ymmärtämiseksi on tärkeä kuulla tarkasti mitä eri ihmisryhmiä tässä kulloinkin tarkoitetaan ja mitä jokaiselle ryhmälle tapahtuu. Tässä luetellaan useita kansallisuuksia, mutta tarkasti luettuna tekstissämme on kuvaus neljästä ihmisryhmästä.

    Ensinnäkin ensimmäisessä jakeessa kerrotaan: ”Kun helluntaipäivä oli tullut, he olivat kaikki yksimielisesti yhdessä”. Tässä he-sanalla tarkoitetaan Jeesuksen opetuslapsia eli apostoleja. Edeltävät jakeet eli Apostolien tekojen ensimmäisen luvun päätös kuvaa Mattiaan valintaa Juudaksen tilalle kahdenneksitoista opetuslapseksi. Ensimmäisen luvun lopun kuvauksessa toistuu he-sana: ”He panivat ehdolle kaksi… He rukoilivat… He heittivät heistä arpaa, ja arpa lankesi Mattiaalle…” – Samoin on ensimmäisen luvun alussa, jossa Jeesus puhuttelee juuri opetuslapsiaan ja heidät vieläpä luetellaan jakeessa 13.

    Näin on täysin selvää, että toisen luvun alkaessa kuvataan juuri apostoleja, ei ketään muita alkuseurakunnan jäseniä. Tämä on tärkeä tosiasia ja lähtökohta, jotta uskossa ymmärrämme mitä tuossa tapahtui ja kenelle. Sillä tekstimme kuvaa miten vain apostolien päälle asettuivat ikään kuin tuliset kielet. Tämä on tärkeä opetus apostolisen saarnaviran valtuutuksen vuoksi. Pyhän Hengen vuodattaminen eli päälle tuleminen, ei tarkoita Pyhän Hengen asettumista sydämeen uskon myötä, vaan apostolien ja heidän seuraajiensa saamaa saarnavirkaa ja voimatekoja. Toki myös usko saadaan Pyhän Hengen kautta, mutta se on asia erikseen ja se kerrotaan tässä tekstissämme hieman myöhemmin. Apostolitkin olivat saaneet uskon Pyhän Hengen kautta, silloin kun Pyhä Henki tuli heidän sydämiinsä Jeesuksen sanojen myötä. Silloin kun Jeesus oli kutsunut heidät ja saarnannut kansalle maan päällä vaeltaessaan. Nyt Helluntaina oli tullut aika sille mitä Kristus oli luvannut juuri taivaaseenastumisensa edellä. Apostolien tekojen ensimmäisen luvun jakeessa kahdeksan Vapahtajamme lupaa: ”saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee päällenne*, ja tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa, Samariassa ja aina maan ääriin saakka."

    Toisena ihmisryhmänä ovat apostolien kanssa yksimielisesti rukouksessa ja anomisessa eläneet muut uskovat. He pysyivät Jumalan sanan kuulossa ja Herran aterian viettämisessä, kuten me täällä tänään. Seurakunnan jäsenet olivat saaneet Pyhältä Hengeltä uskon kohdattuaan Jeesuksen ja heillä oli ensiarvoisen tärkeä paikkansa Jeesuksen lampaina. Heitä apostolit palvelivat, eivätkä suinkaan herroina hallinneet. Näille alkuseurakunnan jäsenille ei olisi tullut mielenkään väittää olevansa apostoleja tai yrittää omia heidän pyhää saarnavirkaansa itselleen. Moni valitettavasti saarnavirkaan Jumalan sanan mukaan kelpaamaton toimii kuitenkin meidän aikanamme näin Herramme suureksi pettymykseksi.

    Opetuslasten kanssa alkuseurakuntaan kuuluneet naiset ja muut miehet kuulivat sen mitä nyt tapahtui, mutta Pyhän Hengen valtuutus ei koskenut muita kuin opetuslapsia. Tämän vahvistavat seitsemännen jakeen sanat: "Katso, eivätkö nämä kaikki, jotka puhuvat, ole galilealaisia.” Osa muista Jeesukseen uskovista oli myös muualta kuin Galileasta. Siksi tässä on kyse vain apostoleista ja siitä että he tulivat saarnaviran erityisillä voimateoilla täytetyiksi.

    Kolmanneksi meille kuvataan laaja ihmisryhmä, johon kuului juutalaisia monista eri kansoista. Ilmaisulla ”Jumalaa pelkäävät” kuvattiin juutalaiseen uskoon kääntyneitä, mutta taustaltaan ja lähtökohdiltaan pakanakansoihin kuuluneita. Juutalaisuus oli levinnyt vuosisatojen ajan israelilaisten pakkosiirtolaisuuden, kaupankäynnin ja matkustamisen vuoksi monien kansojen pariin. Runsas eri kansallisuuksien kuvaus ei ole kuitenkaan merkityksetön, vaan Pyhä Henki ilmoittaa tässä, miten Hän haluaa kerrottavan Jumalan suurista teoista kaikkien kansojen parissa. Sillä nyt tässä on Jumalan sana uskon saamisesta koko ihmiskunnalle Pyhän Hengen kautta. Vaikka he eivät kaikki edelleenkään ymmärtäneet toistensa kieliä, oli riemu kuitenkin kansoja yhdistävä. Ja se oli sitä kaikkien kansojen kesken, koska ilo pelastuksesta näkyi ja kuului kielestä huolimatta. Mutta se ilo oli ja on yhä erityinen myös jokaisen kieliryhmän sisällä. Ymmärrämme sen sanoista ”kuulemme heidän puhuvan meidän kielillämme Jumalan suuria tekoja”. Samoja kieliä puhuvat riemuitsivat näin yhdessä.

    Koko ihmiskunnalla oli alussa yksi kieli ja yksi puhetapa. Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvussa 11 on kerrottu siitä, miten ihmiset yrittivät rakentaa Baabelin tornin taivaaseen asti ylpeytensä ja itseriittoisuutensa merkiksi. Ihmiskunta osoitti tällä yrityksellään syntisen halunsa pärjätä ilman Jumalaa ja osoittaa mahtinsa Hänelle. Kaikkivaltias kuitenkin sekoitti ihmisten kielen antaen meille monet kielet. Näin Baabelin tornin rakentajat eivät enää ymmärtäneet toisiaan ja rakennustyö jäi kesken. Jumala teki tämän suojellakseen ihmiskuntaa. Samoin Hän oli tehnyt myös paratiisista kartoittamisessa, kun ihmiset olivat rikkoneet Jumalan käskyn ja syöneet paratiisin keskellä olevasta puusta. Jumala karkotti ihmiset paratiisista, jotta he eivät olisi syöneet myös elämän puusta ja eläneet niin iankaikkisesti lankeemuksen tilassa.

    Mutta nyt Jumala yhdisti jälleen. Kun Hän oli Baabelin tornia rakennettaessa erottanut kielet, niin tässä epistolassamme on vakuutus siitä, miten Hän yhdistää kansakunnat yhteisen uutisen alle. Kansojen kielet eivät olleet edelleenkään yhtä, eivätkä ne tule olemaankaan maailmanloppuun saakka, mutta ilosanoma on nyt yksi ja yhteinen ja se yhdistää sen uutisen vastaanottaneet yli kieli- ja kansallisuusryhmien.

    Viimeisenä on vielä neljäs ihmisryhmä – Nuo ”toiset”, jotka sanoivat pilkaten: ”He ovat täynnä makeaa viiniä.” Tästä epäuskoisesta ihmiskunnasta Pyhä Henki kaikki pelastuvat kutsuu ja siksi heidän pariinsa Hän nyt lähetti apostolit. Kaikki pilkkakin on syntiinlankeemuksemme seurausta. Houkutellessaan ihmiset syntiin paholainen pilkkasi Jumalaa ja Hänen tahtoaan, ja sai ihmiset lankeamaan samaan. Ja siksi Jeesus valmisti omansa kantamaan tätä epäuskoisen maailman pilkkaa. Kallis Ystävä, et enää uskosi myötä kuulu tähän ryhmään. Sillä meidän on kavahdettava Jumalan ja Hänen sanansa pilkkaa.

    Niin tapahtuu myös silloin, jos kielilläpuhumisesta opetetaan väärin. Koulujakäymättömien ja kielitaidossa oppimattomien miesten saama vieraidenkielten osaaminen oli Jumala antama ainutkertainen armolahja ja ihme alkuseurakunnalleen. Apostolit puhuivat tietoisesti ja hereillä ollen, eikä hurmos- eikä unitilassa. He ymmärsivät mitä tapahtui ja toimivat Pyhän Hengen opettamina ja opastamina. Tämä vierailla mutta tunnetuilla kielilläpuhuminen tapahtui Pyhän Hengen vaikutuksesta apostolien työn käynnistämiseksi ja vain alkuseurakunnan aikana. Siksi siitä ei saa tehdä ehtoa eikä merkkiä myöhempien aikojen tai nykyhetken pyhässä saarnavirassa toimimiselle.

    Evankeliumi on kaiken ydin

    Tulemme saarnan ytimeen ja tärkeimpään sanomaan. Emme ole tarkastelleet ihmisryhmiä millään tavalla korottaaksemme ihmistä, vaan oppiaksemme Pyhän ja Hyvän Jumalan tahtoa ja johdatusta ihmisten pelastamiseksi. Sillä se on totisesti Hänen tärkein halunsa. Kolmiykseys on ainoa Ylistettävä ja ainut Kiitoksen saaja. Siksi uskossamme Häneen hiljennymme huomaamaan, että moni näistä tekstissämme mainituista Jumalaa pelkäävistä oli tullut Jerusalemiin viettämään juutalaisten lainantamisen juhlaa. Jumala oli johdattanut heidät Jerusalemiin ja kutsunut heidät luokseen. Arkoja omatuntoja vaivasi kuitenkin ymmärrys siitä, että he juhlivat jotakin, joka on itsessään pyhä ja täydellinen, koska se on Kaikkivaltiaan Jumalan tahto. – Mutta samalla heitä painoi omantunnon pisto siitä, ettei heidän oma elämänsä, tekonsa ja vaelluksensa täyttäneet Jumalan pyhää lakia.

    Onko Sinulla, Kallis Kuulija, samoin? Kannatko huonoa omaatuntoa rikkomustesi vuoksi? Painavatko sinua tekosi ja valintasi? Kuulethan nämä pyhiinvaeltajien sanomat sanat, jotka kuuluvat juuri sinulle, siihen omalle paikallesi, istuin- tai makuusijallesi, täällä Siitamassa tai siellä etäyhteyksien päässä: ”kuulemme heidän puhuvan meidän kielillämme Jumalan suuria tekoja”. Jumalan suuret teot tarkoittavat Hänen Poikansa antamista Uhriksi koko ihmiskunnan syntien edestä. Isä Jumala lähetti Poikansa, Jumala syntyi ihmiseksi. Hän eli täydellisen synnittömän elämän, täytti kaikessa Jumalan lain ja Lähettäjänsä tahdon. Aivan kaikki ihmiskunnan koskaan tapahtuneet, nykyiset ja myös tulevat synnit Hän sovitti. Tuo Jumalihminen, Jeesus Kristus, kärsi ja kuoli edestämme. Mutta Hän on nyt Ylösnoussut ja Isä on ottanut Hänet takaisin luokseen taivaan autuuteen. – Siellä Hän kaiken aikaa rukoilee edestämme ja on lähettänyt luoksemme Puolustajan, Pyhän Hengen. Tätä evankeliumin ilouutista kansat nyt kuulivat apostolien julistavan. Pyhän Hengen vuodattaminen ja apostolien saama valtuutus tapahtui näin pelastuksen ja anteeksiantamuksen sanan julistamiseksi ja omistamiseksi kautta maailman.

    Suurta ei ollut, eikä edellään ole, saarnaajien muoto eikä esiintyminen, vaan suurta on sisältö: sydämeen ja omaantuntoon osuva lainsaarna siitä, että olemme jokainen rikkoneet ja poispoikenneet Jumalan tahdosta. Ja samoin sieluun asti kaikuva varmaakin varmempi julistus Jumalan täydestä anteeksiantamuksesta ja armosta Pojassaan. Näin nuo ”Jumalaa pelkäävät” saivat ymmärtää, että kaikki se mikä heidän omaatuntoaan painoi, olikin jo sovitettu ja anteeksiannettu. Heidät, kuten kaikki ihmiset, olikin jo tuolloin lunastettu kuolemasta ja kadotuksesta. Tämä ainutlaatuinen ja kertakaikkinen evankeliumi heillä oli vietävänään kotiin. Ja siitä riittää ilosanomaa aina viimeiseen päivään asti.

    Rakas Ystävä, Jumala puhuu sanassaan suuria tekojaan juuri Sinun pelastamiseksi. Kaikki sinun syntisi, rikkomuksesi ja laiminlyöntisi ovat kaikki Kristuksen tähden anteeksiannetut. Taivaallinen Isä lukee sinulle Poikansa tähden hyväksi kaiken autuuden, koko pelastuksen ja täyden laintäyttämisen. Kuulethan siksi rohkaistunein sydämin, miten Kristuksen käskyissä on Jumalan rakkaus. Hän näkee meidät synnin myrskyulapalle joutuneet lapsensa ja tekee kaikkensa vetääkseen meidät seurakuntansa pelastuksen veneeseen. Yhtäkään Hän ei halua jättää syvyyksiin. Kuule Kallis Ystävä myös siksi se sana, jossa Hän nuhtelee ja kurittaa. Sen Hän sanoo vain, jotta saa pitää sinut luonaan, jotta Hän saa sanoa sinua omakseen. Sillä olet totisesti Hänen omansa, koska Hän on jo sinun omasi, sinun Vapahtajasi, sinun Puolustajasi ja Pelastajasi.

    Siksi tänään me ylistämme hämmästynein ja kiitollisin mielin Pyhän Hengen kautta Jumalan Ainosyntyistä Poikaa, Jeesusta Kristusta. Ja sinne mihin me menemme, sinne me myös viemme ilosanoman mukanamme. Tässä on Jeesuksen oman lampaan korvan ja suun tuntomerkki. Lampaan vähäisen ääntelyn ei pidä olla suuria puheita. Sillä suurinta on se, kun lammas tunnustaa uskossa Hyvälle Taivaalliselle Paimenelleen apostoli Tuomaksen tunnustuksen sanoin: ”Minun Herrani ja minun Jumalani.” (Joh. 20:28)

    Ja tämän Herramme lammas tunnustaa, koska sen korva tunnistaa Hyvän Paimenensa äänen. Häntä se seuraa ja tottelee Häntä. Sillä Kristus sanoo: ”Minun lampaani kuulevat minun ääneni, ja minä tunnen heidät, ja he seuraavat minua. Minä annan heille iankaikkisen elämän, eivätkä he ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on antanut heidät minulle, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.” (Joh. 10:27–29)

    Pastori Marko Kailasmaan saarna Helluntaina 28.5.2023 Siitamassa Orivedellä.

  • Seimen lapsi toi meille lahjaksi ikuisen elämän

    Pastori Marko Kailasmaan saarna
    Joulukirkossa Marttalassa 25.12.2022

  • Sinulle kuuluu hyvän paimenen ääni

    Pastori Marko Kailasmaan saarna
    lastenleirin päätösjumalanpalveluksessa 3.7.2022

  • Sykarin kaivolla

    Pastori Marko Kailasmaan saarna
    Helsingissä 15.1.2023

  • Ystävä on saatava turvaan

    19. Kolminaisuudenpäivän jälkeisen sunnuntain ensimmäisen vuosikerran pyhä evankeliumi.

    Sitten hän astui veneeseen, meni jälleen toiselle rannalle ja tuli omaan kaupunkiinsa. Katso, hänen luokseen tuotiin halvaantunut mies, joka makasi vuoteella. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: "Poikani, ole turvallisella mielellä; sinun syntisi ovat sinulle anteeksiannetut." Katso, muutamat kirjanoppineista sanoivat mielessään: "Tämä pilkkaa." Mutta Jeesus ymmärsi heidän ajatuksensa ja sanoi: "Miksi ajattelette pahaa sydämessänne? Sillä kumpi on helpompaa sanoa: 'Syntisi ovat sinulle anteeksiannetut', vai sanoa: 'Nouse ja kävele'? Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa synnit anteeksi, niin" – hän sanoi halvaantuneelle – "nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi." Hän nousi ja lähti kotiinsa. Mutta kun kansanjoukot sen näkivät, he ihmettelivät ja ylistivät Jumalaa, joka oli antanut sellaisen vallan ihmisille. Matt. 9:1 – 8.

     Armoa Armonruhtinaalta, rauhaa Rauhanruhtinaalta.

    Isänmaamme sodissa monet urhoolliset sotilaat vetivät ja kantoivat kaatuneita sankarivainajia ja haavoittuneita taistelutovereitaan pois kovimpienkin taistelujen keskeltä. Aseveljeä ei jätetty kuoleman, vammautumisen tai vangitsemisen uhriksi, vaikka kantajien oma henki ja terveys olivat uhattuja. Huoli toisista ja isänmaasta oli yhteinen.

    Näillä evankeliumitekstin halvaantuneen kantajilla oli vielä suurempi huoli ystävästään. Hänen hätänsä ja kaipuunsa Jumalan puoleen sai heidät liikkeelle. Jeesuksen heissä herättämä usko antoi voimia kantaa tuo halvaantunut kansanjoukkojen katsellessa Herramme luokse. Halvaantuminen ei välttämättä ollut synnin seurausta, mutta halvaantuneella oli joka tapauksessa synninhätä ja pelastuksen kaipuu. Siitä kertoo kantajien kiirehtiminen.

    Ohitamme liian helposti tämän tärkeän kantajien tehtävän. Se oli voimia vaativa teko kansanpaljouden vuoksi: ensinnäkin löytää tie ja pääsy Jeesuksen eteen. Mutta vielä enemmän se oli hengellistä rohkeutta vaativa työ, koska kirjanoppineet ja muut valtaapitävät ylenkatsoivat Jeesuksen lisäksi myös kaikkia Hänen seuraajiaan ja Häneen uskovia. Siitä kaikesta huolimatta nämä halvaantuneet auttajat toivat ystävänsä Jeesukselle.

    Heidän uskon määrätietoisuutensa kysyy sinulta Kallis Kristitty, kenet sinun tulee kantaa Jeesuksen luokse – rukouksessa, sanoissa ja teoissa. Ketkä sinä saat saattaa Jeesuksen turviin ja kertoa heille armollisesta ja anteeksiantavasta Vapahtajastamme?

    Armon evankeliumin tehtävässä eivät aluksi suurilta tuntuvat vaikeudet ole kuitenkaan lopulta esteitä, koska Herramme on Itse mukanamme sanassaan ja evankeliumin ilouutisessaan. Niinpä meille suomalaisille ominainen jäyhyys ja vain omista asioistaan huolehtiminenkaan eivät ole esteitä Kristukselle. Sen on moni saanut huomata, kun ilo uskosta ja iankaikkisesta osasta onkin osoittautunut yhteiseksi. Tämän rinnalla, Rakas Ystävä, Sinun on tärkeä huomata myös ne asiat, jotka sinun on omasta elämästäsi tuotava Herralle Jeesukselle. Mitkä ovat ne synnit, joista Kristus nuhtelee sinua, ja jotka sinun on siksi tarpeen saada Vapahtajamme valoon ja anteeksiannettaviksi? Entä mitkä ovat ne pyynnöt, joita olet jo pitkään pitänyt mielessäsi? Kerrothan nekin Vapahtajallemme. Ne kaikki Jeesus haluaa luokseen – kohdattavakseen, hoidettavakseen ja parannettavakseen.

    Sillä nämäkään saattajat eivät kantaessaan kaiken aikaa nähneet Jeesusta kansanjoukkojen keskellä, mutta he päättelivät suunnan Jeesuksen sanojen perusteella ja luottivat Häneen. Sen Jeesus sai aikaan, sillä Hän näki heidät koko ajan ja veti heidät puoleensa. Tällaista määrätietoisuutta mekin tarvitsemme kristittyinä ja kirkossamme kaikkina aikoina.

    Jeesus on tullut sinua varten

    Taustaksi tässä evankeliumissa kerrotaan, kuinka Jeesus tuli veneellä gadaralaisten alueelta Genesaretinjärven pohjoisrannalle. Hän asui tuolloin apostoli Pietarin kodissa Kapernaumin kaupungissa. Sanoma Jeesuksen herättämästä uskosta ja Hänen tekemistään parantamisista oli kiirinyt laajalle ja väkijoukkoja tuli runsain määrin Jeesuksen luokse minne tahansa Hän menikin. Jeesus opetti isojakin kansanjoukkoja, mutta kohtasi jokaisen juuri hänen kärsimysten ja hätänsä keskellä. Vapahtajamme kutsuu aina henkilökohtaisesti omakseen.

    Hän tuli maailmaan juuri sinua ja juuri minua varten. Sinä et pyytänyt Häntä luoksesi, vaan Hän tuli vierellesi. Sinä et valinnut Häntä, vaan Hän valitsi sinut ja otti sinut omakseen. Jeesus syntyi maailmaan, eli täydellisen elämän, kuoli ristillä ja ylösnousi juuri sinun vuoksesi. Tälle Jeesuksessa avautuneella ja Pyhän Hengen voimassa edistyvällä taivastiellä Jeesus haluaa, että ajattelemme hyvää sydämissämme. Sen Hän julisti myös kirjanoppineille kysymällä heiltä: ”Miksi ajattelette pahaa sydämissänne?” Pahan ajatteleminen peitti kirjanoppineiden sielunkaipuun kuulla omalle osalleen Jeesuksen anteeksiantamuksen. Sen Hän antoi tässäkin kuin merkkiviiriksi, jonka alle Hän kutsuu kaikki syntiensä haavoittamat, oman erinomaisuutensa hylkäävät, kaikki armoa ja anteeksiantamusta janoavat. Siksi Jeesus sanoi halvaantuneelle: ”Syntisi ovat sinulle anteeksiannetut.” Ja niin nämä varmat, Jeesuksen Uhriin perustuvat sanat mullistivat koko maailmanhistorian ja kaiken nämä sanat vastaanottaneiden elämässä.

    Kirjanoppineiden epäuskon tähden ja kutsuakseen heitäkin pelastukseen Jeesus joutui kysymään heiltä: ”Kumpi on helpompaa sanoa: 'Syntisi ovat sinulle anteeksiannetut', vai sanoa: 'Nouse ja kävele'?” Jeesus ei siis kysynyt kumpi on helpompaa tehdä, vaan kumpi on helpompaa sanoa. Hän kysyy totuudellisia sanoja ja siten rehellistä omaatuntoa Jumalan sanan edessä. Samalla Hän antaa tässä vakuutuksen siitä, että kaikki on Hänen vallassaan. Sanojen ”sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi” todenperäisyyttä ei kukaan ihminen voinut tuossa hetkessä tarkistaa, vaan ne oli otettava ainoastaan uskossa vastaan. Sen sijaan kehotuksen ”nouse ja kävele” toteutumisen ihmiset näkivät. Ja siksi rohkaisuksi epäuskoisille Jeesus teki tämän ulkoisen ihmeen, jotta Häneen turvauduttaisiin myös syntien anteeksisaamisen ihmeessä ja uskon lahjassa.

    Fariseukset pitivät kuitenkin epäuskossaan Jeesuksen synninpäästön sanoja katteettomina ja osa kansasta ruumiillista parantumista vain suurena ihmeenä. Mitä siis kansanjoukot lopulta ihmettelivät? Mistä he ylistivät Jumalaa, joka oli antanut sellaisen vallan ihmisille? Tässä on sekä varoitus epäuskosta että kehotus Jumalan tahdon seuraamiseen Kristuksen seurakuntaruumiissa. Varoitus epäuskosta on siinä, että kirjanoppineet eivät uskoneet Jeesuksella olevan valta antaa syntejä anteeksi, koska he eivät uskoneet Jeesuksen olevan Jumalan Poika, Luvattu Messias. He syyttivät ajatuksissaan Jeesusta jumalanpilkasta, koska syntien anteeksiantamisella Hän ilmoitti olevansa Luvattu Messias. Heidän syytöksensä oli vakava, sillä Mooseksen lain rangaistus jumalanpilkasta oli teloituskuolema. (3. Moos. 24:16) Tämän he lopulta Jeesuksen ristinkuolemassa toteuttivat Jumalan suuren pelastussuunnitelman mukaisesti. Kirjanoppineiden vihaa lisäsi myös se, ettei tässä tilanteessa annettu Mooseksen lain mukaista syntiuhria. Kirjanoppineiden hengellinen sokeus paljastui siinä, etteivät he nähneet Jeesuksen olevan Tuo Luvattu Kertakaikkinen Syntiuhri koko ihmiskunnan puolesta. Uhri oli siis heidän silmiensä edessä kaiken aikaa. Näiden kirjanoppineiden ymmärrys ihmisen syntivelasta ja siten myös anteeksiantamuksesta eivät olleet Jumalan tahdon mukaisia. He toki tunsivat Jesajan näyn kohdat: Luvussa 43, jakeessa 25: ”Minä pyyhin pois rikoksesi itseni tähden enkä syntejäsi muista.” Ja luvussa 44, jakeessa 22: ”Pyyhin pois rikoksesi kuin pilven ja syntisi kuin sumun. Palaa luokseni, sillä lunastan sinut.” Juutalaiset uskonjohtajat kielsivät sijaisuhrin ja hyväksiluetun armon pitäen Jumalan anteeksiantamusta ainoastaan ihmisen hyviin tekoihin ja ansioihin perustuvana. Niiden myötä sitten Jumala hyväksyisi oikein toimineet. Tämä on synergistinen eli Jumalan ja ihmisen yhteistyöhön perustuva pelastusoppi, joka on Jumalan ilmoituksen ja tahdon vastainen.

    Osa kansasta jäi vain ihastelemaan halvaantuneen parantumista kuin taikurin temppua. He pitivät sanoja ”nouse ja kävele” kaikkein vaikeimpina ja taas sanoja ”syntisi ovat sinulle anteeksiannetut” merkityksettöminä. Heidän ajatuksena, kaipuuna ja toiveensa olivat vain tässä ajallisessa elämässä. Kansaa kuvataan kuitenkin myös kreikankielisellä alkutekstin sanalla ’pelästyivät’. Tässä on Jumalan laki ja nuhde, jonka ainakin osa kansasta tunsi omassatunnossaan nähdessään sen vallan, jonka Jumala oli antanut Jeesuksessa ihmisten keskelle. Jeesus ei halua meidän jäävän pelon valtaan. Johanneksen evankeliumin luvussa 20, jakeissa 21–23 meille saarnataan seuraavasti: ”Niin Jeesus sanoi heille jälleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät." Tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päälleen ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit annatte anteeksi, niille ne ovat anteeksi annetut. Joiden synnit pidätätte, niille ne ovat pidätetyt."

    Vapahtajamme haluaa kaiken aikaa kääntää katseemme uskossa Häneen ja Hänen avaamaan iankaikkisuuteen. Siksi Hän saarnaa, että vaikeinta kaikista on vakuuttaa syntien olevan anteeksiannetut. Se vaati synnittömän elämän ja Uhrin koko ihmiskunnan puolesta. Ja juuri se Jeesuksessa toteutui! Tämän kautta avautuu oikea Jumalan tahdon mukainen ylistys Hänen puoleensa. Pyhä Jumalan Poika ei voi valehdella. Siispä sanoessaan syntien olevan anteeksiannetut olivat halvaantuneen synnit anteeksi juuri tuolla hetkellä. Jeesuksella oli jo tuolloin valta antaa synnit anteeksi ennakoivasti sovituskuolemaansa perustuen. Synninpäästö on Jeesuksen evankeliumi. Siitä saarnaavat myös Hänen sanansa Ihmisen Pojasta, jolla on valta antaa synnit anteeksi. Tämä on viittaus Jeesuksen tehtävään Herran kärsivänä palvelijana ja siten osoitus myös Hänen kärsimysmuodostaan täysin ihmisenä ja Täysin Jumalana. Tämän perustansa varassa Jeesus myös paransi halvaantuneen ja lähetti hänet matkaan.  Mikään parantuminen ei olisi ollut mahdollista ilman Kristuksen Isältään saaman tehtävän täyttämistä.

    Kristuksessa meillä on rauha, josta saamme ylistää Taivaallista Isäämme. Koska Isä on lähettänyt Poikansa, niin Poika lähetti apostolit ja kaikki myöhemmät Jeesuksen sanan ja opin uskolliset saarnaviran palvelijat Pyhän Hengen voimassa. Tässä meillä on Jumalan ihmisille antama taivaan valtakunnan avaintenvalta sitoa ja päästää synneistä. Se on kristillisellä seurakunnalla, joka uskoo sen saarnaviran haltijoilleen. Näin neljäs kristillisen kirkon seitsemästä tuntomerkistä ei ole rippi, vaan laajemmin ja perustavammin avainten valta, joka toteutuu ripissä julistettuna Jumalan anteeksiantamuksena. Tämä anteeksiantamus tulee meidän ulkopuoleltamme ja perustuu vain ja ainoastaan Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen täydelliselle ja kaikenkattavalle sovitus- ja lunastustyölle, jonka Pyhä Jumala lukee meidän hyväksemme.

    Monet huolehtivat tänä päivänä ylenpalttisesti vaatteittensa puhtaudesta, kotinsa siisteydestä ja pesettävät jopa autonsa usein. Eikä niissä sinänsä ole mitään pahaa, mutta älkäämme unohtako tärkeintä tai jopa ainoaa tärkeää: iankaikkista autuuttamme ja sen edellyttämää armon evankeliumin pesua ja puhtautta. Luterilaisiin Tunnustuskirjoihin sisältyvässä Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa todetaan seuraavasti: ”Jos ei avainten valta suo lohdutusta Jumalan edessä, mikä sitten voi rauhoittaa meidän omantuntomme?” Siis jos tämä Jumalan ihmisille antama avainten valta ei toteudu syntien anteeksiantamisena, niin meillä ei ole missään eikä minkään perusteella rauhaa Jumalan kanssa. Sillä mitään omaa tekoa, työtä tai ansiota meillä ei ole Pyhälle Jumalalle tuotavana.

    Mutta Jeesuksen ihmeellisen ihana ja suurenmoinen valta on tänään täälläkin keskellämme toteutunut synnintunnustuksessa ja synninpäästössä. Tämä on valta, josta Jeesus tässä evankeliumissa julistaa, jotta kaikki tietäisivät, että Hänellä on valta maan päällä antaa synnit anteeksi. Ja tämä Jeesuksen valta on viimeisen päivän tuomarin valtaa – armon valtaa, joka kutsuu luokseen ja omakseen päivittäisessä katumuksessa ja anteeksiantamuksessa, kiitoksessa ja ylistyksessä – niin kauan kuin armon aikaa on jäljellä.

    Tässä on kehotus ja lepo elää osana Kristuksen seurakuntaruumista. Sitä kuvaa evankeliumitekstin Jumalaa uskossa ylistävä kansanosa – ne kaikki, jotka saivat uskoa ja turvata Jeesukseen Vapahtajanaan.

    Jeesus ymmärtää ajatuksemme

    Evankeliumitekstin näljäs jae kertoo Jeesuksen ymmärtäneen kirjanoppineitten ajatukset. Samoin Jeesus ymmärtää kaikkien ihmisten ajatukset. Tässä Hän ymmärsi eli tiesi ja tunsi fariseusten pahoista sydämenajatuksista nousevan epäuskon. Ainoa jumalanpilkka tässä oli vain se, että kirjanoppineet eivät uskoneet Jumalan Poikaan ja Hänen evankeliumiinsa. Kuitenkin heidänkin pilkkansa Jeesus sovitti kärsimällä kaiken sen kuolemanrangaistuksen, joka olisi kuulunut meille. Suomeksi käännetty ’ymmärsi’-sana saa hoitaa ja suojella Jeesukseen uskovia lohdullisella ja armollisella tavalla. Sen ilmaisu kreikankielisessä alkutekstissä voidaan kääntää laajemmin sanoilla ”nähden ja tietäen” eli Jeesus Kaikkivaltiaana näki ja tiesi kaikki heidän ajatuksensa ja koko heidän elämänsä – niin menneen kuin tulevankin. Nämä sanat kuvaavat ihmiselämän kokonaisvaltaista ymmärtämistä, sääliä ja rakastamista. Sillä Jeesus totisesti kuulee kaikki armoa ja pelastusta kaipaavat ajatukset. Ne tuottavat Hänelle iloa. Ensimmäisen kuninkaiden kirjan luvussa kahdeksan, jakeessa 39 kuultava lupaus ylistää Jumalaa sanoilla: ”sinä yksin tunnet kaikkien ihmislasten sydämet.”

    Kuulethan Kallis Ystävä, kuinka Jeesus näillä sanoillaan vakuuttaa sinulle ymmärtävänsä jokaisen kysymyksesi, kaikki huolesi ja hätäsi. Hän tuntee sinut läpikotaisin ja elämäsi eilen, tänään kuin huomenna. Olet Hänelle tuttu joka soluasi myöden. Ja vielä enemmän: olet Hänelle rakas, ainutlaatuinen ja tärkeä! Siksi Sinullekin Kallis Kristitty kuuluu Jeesuksen armolliset sanat: ”Poikani, Tyttäreni, ole turvallisella mielellä; sinun syntisi ovat sinulle anteeksiannetut."

    Amen.

    Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

     Marko Kailasmaa 23.10.2022