Kaisa-mummo näki ikkunasta, kun naapurin pojat, Jaakko ja Jussi, menivät kalastamaan. Pojat kävelivät onkineen rantaan. Ystävykset saivat muutaman kalan. Kun pojat palasivat rannasta, he eivät tienneet, mitä olisivat saamillaan kaloilla tehneet. Niinpä Jaakko päätti tehdä kolttosen Kaisa-mummolle. Hän pudotti ohi mennessään märät kalat sellaisinaan Kaisa-mummon postilaatikkoon.
Kun Kaisa-mummo meni hakemaan postiaan, hän löysi kalat ja tuli vihaiseksi mutta samalla surulliseksi. Tietysti hänen postinsa oli kastunut ja kalat olivat lianneet postilaatikon, joka oli nyt pestävä. Kaisa soitti Jaakon isälle. Hän toivoi, että Jaakon isä olisi lähettänyt poikansa pyytämään anteeksi ja pesemään sotkeutuneen postilaatikon. Samalla Jaakko olisi oppinut, ettei tällaista kiusaa saa tehdä.
Jaakon isä kysyi Jaakolta: “Oletko pudottanut kaloja Kaisa-mummon postilaatikkoon? ”En, vastasi Jaakko ja nauroi makean hörönaurun päälle, sillä hän huomasi tekonsa tulleen ilmi. Jaakon isä uskoi poikaansa ja tyytyi vain vastaamaan Kaisalle: “Ei meidän Jaakko ole sellaista tehnyt, hyvää päivänjatkoa”. Sitten hän sulki puhelimen, eikä jaksanut ruveta asiaa selvittelemään.
Nykyään on yleistynyt sellainen tyyli, että kaikkea saa tehdä, mutta kiinni ei saa jäädä. Jos teko paljastuu, niin ei sitä pidä ainakaan tunnustaa. Kaisa-mummolla ei ollut valokuvaa tai muuta todistusta siitä, että juuri Jaakko pani kalat laatikkoon, vaikka kaikki — myös Jaakon isä — sen ymmärsivät. Jussi ei uskaltanut kertoa totuutta, sillä hän pelkäsi joutuvansa itse vaikeuksiin.
Jaakko unohti, että Jumala näkee ja tietää kaiken, jopa salaiset ajatuksemmekin. Suurimman menetyksen tässä kertomuksessa koki lopulta Jaakko. Teon salaamisessa piilee vaara ja houkutus. Usein ne, jotka tekevät ensin pientä pahaa jäämättä kiinni, myöhemmin luulevat voivansa tehdä isompiakin tekoja ilman seuraamuksia. Raamatussa sanotaan: “Joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen, ja joka vähimmässä on väärä, on paljossakin väärä.” Ja Salomon viisaissa sananlaskuissa on hyviä neuvoja myös Jaakon isälle: “ Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa.” ja “Totuta poikanen tiensä suuntaan, niin hän ei vanhanakaan siitä poikkea.”
Vaikka paha teko jäisi rankaisematta ihmisten kesken, niin Jumala kuitenkin näkee kaiken. Hän sanoo sanassaan: “Saattaako joku niin piiloon piiloutua, etten minä häntä näe? sanoo Herra.” ja “Sillä hänen silmänsä valvovat ihmisen teitä, ja hän näkee kaikki hänen askeleensa. Ei ole pimeyttä, ei pilkkopimeää, johon voisivat piiloutua väärintekijät.”
Jaakon isän olisi pitänyt puuttua asiaan ja neuvoa poikaansa: Tällaista ei saa tehdä, eikä muutakaan pahaa. Ketään ei saa kiusata — ei vanhuksia eikä omia koulukavereita — ei isompia eikä pienempiä. Olisi ollut viisasta lähettää Jaakko korjaamaan tekemänsä vahinko ja pyytämään Kaisalta anteeksi. Niin olisi tullut lopulta asia sovittua ja ystävyys olisi säilynyt.
Sananlaskuissa meitä neuvotaan pitämään arvossa sitä, että saamme hyvän kasvatuksen: “Herran pelko on tiedon alku; hullut pitävät halpana viisauden ja kurin. Kuule, poikani, isäsi kuritusta äläkä hylkää äitisi opetusta, sillä ne ovat ihana seppele sinun päähäsi ja käädyt sinun kaulaasi.”
Sananlaskuissa on ohje myös Jussille: “Avaa suusi mykän hyväksi, oikeuden hankkimiseksi kaikille sortuville. Avaa suusi, tuomitse oikein, hanki kurjalle ja köyhälle oikeus.”
Tietysti poikien olisi pitänyt pyytää pahoja tekojaan anteeksi myös meidän taivaalliselta Isältämme. Jumala antaa meille meidän syntimme anteeksi sen tähden, että Jeesus on ne sovittanut. Kun Jumala antaa anteeksi, Hän tekee sen armostaan, eikä vaadi meiltä mitään hyvityksiä. Anteeksiantaminen tarkoittaa sitä, ettei asiaa myöhemmin muistella eikä kaivella — se on sovitettu ja unohdettu.
Muistatko, mitä Jeesus sanoi naiselle, joka oli tehnyt syntiä ja tunnustanut sen? Jeesus sanoi hänelle: “En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee.” Sananlaskuissa sanotaan meille kaikille: “Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.”