Saarna
  • Jumala tekee mahdottomasta mahdollisen (Mark. 10:17-27)

    Pastori Dani Puolimatkan saarna Jumalanpalveluksessa 4.10.2015 Tampereella.

  • Jumala voi tehdä pahastakin hyvää

    Jumala voi tehdä pahastakin hyvää

    Sen jälkeen kun Joosef oli haudannut isänsä, hän palasi Egyptiin, hän ja hänen veljensä sekä kaikki, jotka hänen kanssaan olivat menneet hautaamaan hänen isäänsä. Mutta Joosefin veljet pelkäsivät, kun heidän isänsä oli kuollut, ja ajattelivat: "Ehkä Joosef nyt alkaa vainota meitä ja kostaa meille kaiken sen pahan, mitä olemme hänelle tehneet." He lähettivät Joosefille tämän sanan: "Isäsi käski ennen kuolemaansa ja sanoi: 'Sanokaa Joosefille näin: Oi, anna anteeksi veljiesi rikos ja synti, sillä pahasti he ovat menetelleet sinua kohtaan.' Anna siis isäsi Jumalan palvelijoille anteeksi heidän rikoksensa." Joosef itki kuullessaan nämä heidän sanansa. Sitten tulivat Joosefin veljet itse, lankesivat maahan hänen eteensä ja sanoivat: "Katso, me olemme sinun orjiasi!" Mutta Joosef vastasi heille: "Älkää pelätkö, olenko minä Jumalan sijassa? Tosin te pyritte saamaan aikaan pahaa minua vastaan, mutta Jumala on kääntänyt sen hyväksi, että hän saisi aikaan sen, mikä nyt on tapahtunut, ja pitäisi hengissä paljon kansaa. Älkää siis pelätkö. Minä elätän teidät, vaimonne ja lapsenne." Hän lohdutti ja rauhoitti heitä.(1 Moos. 50:14–22)

    Rakkaat kristityt! Voiko pahasta tulla hyvää? Tämä teksti vastaa kysymykseen Joosefin elämänvaiheiden kautta.

    Muistatte varmasti mitä Joosefille tapahtui. Hän oli isänsä suosiossa, mutta veljet olivat hänelle kateellisia. He lavastivat Joosefin kuoleman ja myivät hänet orjaksi. Joosef joutui egyptiläisen Potifarin talouteen, missä hän kohosi vähitellen koko talouden hoitajaksi. Joosef kuitenkin joutui uudelleen vastoinkäymisiin, kun Potifarin vaimo olisi halunnut hänet rakastajakseen, mutta Joosef ei suostunut, ja Potifarin vaimo järjesti hänet kostoksi väärillä syytöksillä vankilaan. Mutta Jumala ei unohtanut Joosefia, vaan hän pääsi vankilan päällikön suosioon. Selitettyään oikein faraon ylimmän juomanlaskijan ja leipurin unet Joosef päätyi lopulta faraon eteen selittämään tämän näkemät enneunet. Joosefin viisaus teki niin suuren vaikutuksen, että farao asetti hänet koko Egyptin toiseksi ylimmäksi mieheksi, ja niin Joosef pelasti Egyptin tulevalta nälänhädältä. Nälänhädän aikaan hänen veljensä lähtivät Kanaanin maasta ostamaan elintarvikkeita ja tulivat Joosefin eteen. Joosef koetteli veljiään ja huomasi heidän sydäntensä muuttuneen. Joosef ilmaisi itsensä heille ja haetti isänsä sekä koko sukunsa asumaan Egyptiin.

    Nyt kaikkien näiden tapahtumien jälkeen Jaakob oli kuollut. Joosefin veljet pelkäsivät, että Joosef käyttäisi valtaansa kostaakseen heille, kun isä ei enää ollut näkemässä. Veljet eivät luottaneet Joosefin anteeksiantoon. Mutta Herraan turvaavan ei pidä kantaa kaunaa eikä kostaa. Siksi Joosefkaan ei niin tehnyt. Hän oli antanut veljilleen anteeksi ja niin hän nyt rohkaisi ja lohdutti heitä. ”Älkää pelätkö, olenko minä Jumalan sijassa?” Jumala oli nähnyt hyväksi tehdä Joosefin veljien pahan teon kautta hyvää, eikä ollut Joosefin asia lähteä Jumalan sijassa kostamaan veljille. Joosef on esimerkki anteeksiantamisesta.

    Mitä muuta hänen vaiheistaan voi oppia? Joosef ei katkeroitunut. Hän teki oikein, vaikka olosuhteet olivat vastaan. Hän noudatti Jumalan tahtoa ollessaan orjana Potifarin talossa eikä suostunut Potifarin vaimon viettelemäksi. Hän joutui kärsimään siitä, mutta ei hylännyt uskoaan Jumalaan.

    Vastoinkäymisten kohdatessa voi tulla kiusaus katkeroitua ja hylätä Jumala. Joosefin kohtalo näyttää kuitenkin sellaista, mikä on aina totta vaikka ei näy: Jumala on omiensa kanssa. Kaikkien kohtalo ei ole Egyptin kakkosmieheksi nouseminen, kaikkia Jumala ei näkyvällä tavalla korota, mutta kaikkien kärsivien lastensa luona Jumala on. Kaikki on hänen kädessään. Tästä seuraa se, että kaikki on lopulta hänen lastensa parhaaksi, niin Jumala on luvannut.

    Antakoon Jumala anteeksi, mitä olemme tässä rikkoneet. Jos hengelliset silmämme olisivat avoinna, emme niin helposti epäilisi hänen rakkauttaan. On syntiä vastoinkäymisen tullen unohtaa Jumala tai poiketa hänen tieltään. Valitamme turhaan ja olemme kärsimättömiä. Rikomme Jumalan käskyjä. Tämä on ilmentymää syntisestä kiittämättömyydestä ja piittaamattomuudesta Jumalaa kohtaan, joka kadottaa, ellei Jumalan armo tule avuksi.

    Mutta katuvalle, Kristukseen turvaavalle Jumala antaa anteeksi. Älä siis lannistu vaikeuksissa. Jumala ei ole unohtanut sinua. Seuraa yhä hänen tahtoaan ja jatka uskonkilvoitustasi. Jumala ei ole hylännyt sinua. ”Kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy.” (Gal. 6:9)

    Joosefin elämän suuri opetus on, että Jumala voi tehdä pahastakin hyvää. Raamattu opettaa samaan tapaan muissakin kohdissa: ”Tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen päätöksensä mukaan ovat kutsutut.” (Room. 8:28) Tästä seuraa: ”Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen”. (1 Piet. 5:7) Tämä opetus antaa meille uutta näkökulmaa elämään ja sen vaikeuksiin.

    Ei kuitenkaan aina ole helppo uskoa, että kaikki vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa. Tuskin se oli sitä Joosefillekaan. Eihän kaikki kärsimys suinkaan aina käänny tässä maailmassa hyväksi. Monesti kyllä vaikeiden asioiden kautta seuraa jotakin hyvää. Usein voi löytää kärsimyksistä jotain mielekkyyttä, hyötyä tai tarkoitusta, jos katsoo asioita oikeasta näkökulmasta. Mutta on myös paljon kärsimystä, jolla ei ole mitään havaittavaa positiivista vaikutusta, joka ei käänny paremmaksi eikä lopu. Tämän asian tunsivat jo Vanhan testamentin pyhät, jotka psalmeissa valittavat sitä, miten jumalattomat sortajat menestyvät, mutta viattomat kärsivät. Paljon jää vielä vastausta vaille.

    Lopulta jää mahdollisuus vain katsoa suureen totuuteen, josta Joosefin vaiheet ovat esikuva: Jeesukseen. Monien Vanhan testamentin henkilöiden vaiheissa voi nähdä paljon samaa kuin Kristuksessa. He ovat esikuvia Jeesuksesta. Jeesus on Jumalan lopullinen vastaus.

    Miten näemme Joosefin elämänvaiheissa Jeesuksen?

    Joosef hoiti tehtävänsä hyvin orjana Potifarin talossa eikä suostunut Potifarin vaimon viettelemäksi. Samoin Kristus oli kuuliainen alennuksen tilassaan, ”orjan muodon” ottaneena ihmisenä (Fil. 2:7), eikä suostunut perkeleen kiusauksiin.

    Kateelliset veljet kävivät Joosefin kimppuun. Jeesuksen veljet, siis hänen oman kansansa jäsenet, juonittelivat surmatakseen hänet – kateudesta, kuten evankelista kertoo. Mutta eivät ainoastaan juutalaiset, vaan koko ihmiskunta on hänen veljiään, samaa lihaa ja verta. Ja meihin kaikkiin sopii profeetan sana: ”hänet – – on runneltu meidän pahojen tekojemme tähden”. (Jes. 53:5) Kuitenkin Jeesus rukoili pahantekijöilleen armoa ja sovitti kaikkien ihmisten synnit verellään. Jeesus osoitti samanlaista anteeksiantavaisuutta kuin Joosef – tai oikeastaan Joosefin anteeksiantamuksessa näkyy jotain siitä, mitä on Kristuksen jumalallinen anteeksiantamus; niin moni asia Raamatussa (ja maailmassa) kertoo jotain Jumalan ominaisuuksista ja teoista niille, joilla on silmät nähdä. Jumala antaa anteeksi synnit ja rikokset.

    Niin kuin Joosefin veljien, ei meidänkään siis ole syytä pelätä, että Vapahtajamme anteeksiantamus vaihtuisi rankaisemiseen. Minkä hän on antanut anteeksi, sen hän on antanut anteeksi. Hän ei nosta uudelleen esiin vanhoja syntejämme, jotka hän on upottanut kuin meren syvyyksiin, kuten profeetta Miika sanoo. (Miika 7:19) Jumala ei muutu, hänen anteeksiantamuksensa ei muutu. Ihmiset voivat epäillä hänen anteeksiantamustaan tai hylätä sen kokonaan, mutta Jumala pysyy kuitenkin uskollisena, sillä hän ei voi kieltää itseään (2 Tim. 2:13): Jumala on herättäessään Kristuksen kuolleista julistanut, että uhri koko maailman syntien edestä on annettu, ja niin hän on julistanut maailman synnit Kristuksessa anteeksi annetuiksi. Tämä ei voi muuttua, sillä se on Jumalan teko.

    Jeesuksen kärsimyksen kautta Jumala on korottanut hänet korkeammalle kaikkea muuta. Farao teki Joosefista Egyptin hallitsijan, mutta Jumala korotti Jeesuksen (hänen inhimillisen luontonsa puolesta) oikealle puolelleen hallitsemaan koko maailmankaikkeutta.

    Joosefin kärsimysten kautta suuri joukko ihmisiä pelastui nälänhädältä. Jeesuksen kokeman pahan kautta Jumala on tehnyt monin verroin enemmän hyvää kuin Joosefin vastoinkäymisten. Kärsimyksensä ja kuuliaisuutensa kautta Kristus vanhurskautti monet (Jes. 53:11, Room. 5:19), siis koko maailman: se tarkoittaa, että Jeesuksessa on kaikkien syntien anteeksiantamus ja pelastus.

    Ja tässä on lopullinen, perimmäinen voitto, voitto synnistä, kuolemasta ja kaikesta pahasta. Jeesus on voittanut, ja hänen valtakuntansa tulee. Kaiken langenneen maailman pahan ja kärsimyksen jälkeen Jumala lausuu viimeisen sanansa: hän tekee kaikki uudeksi. (Ilm. 21:5) Kun ”kaikki jälleen asetetaan kohdalleen” (Apt. 3:21), löytyy lopullinen vastaus siihen, miten paha kääntyy hyväksi.

    Joutuessamme kärsimään me kärsimme, kuten Herrammekin joutui kärsimään tässä maailmassa. Mutta meitä kohtaa myös se, mikä kärsimyksen jälkeen kohtasi Kristusta: ylösnousemus ja ikuinen elämä. Kun olemme Jumalan lapsia, olemme myös ”Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että yhdessä myös kirkastuisimme.” (Room. 8:17)

    Voimme kiittää Jumalaa kaikesta, mikä meitä kohtaa: ”kiitos, sillä tämä oli sielulleni tarpeellista”. Tiedämme, että tämän elämän rosoista ja säröistä kasvaa iankaikkisuudessa jotakin kaunista. Jumala kirkastaa kärsimyksemmekin niin, että ne tulevat meille kunnian kruunuksi; ei ansiosta vaan armosta, armopalkkana. Jumala kääntää kaiken kunniakseen ja hyvyytensä ylistykseksi. Niin hän tekee varmasti myös vastoinkäymisille ja kärsimyksille, joko tässä elämässä tai sitten iankaikkisuudessa. Sellainen Jumala on.

    Tämä ei vastaa kaikkiin kysymyksiin, joita meillä nyt saattaa olla. Mutta Jeesuksen kautta tunnemme Jumalan, joka on hyvä ja joka on kanssamme kaikkina elämän hetkinä, ja joka antaa syntimme anteeksi. Ja meillä on luja toivo siitä, että kaikki kääntyy lopulta hyväksi.

  • Jumalalla on aika sinulle juuri nyt

    Pastori Markku Särelän saarna 11.7.2021
    Aikuisten ja lasten raamattuleirin päätösjumalanpalveluksessa

  • Jumalan huolenpito vastalääkkeenä murheisiin (Saarna, Matt. 6:24-34)

    Teol. kand. Mika Bergmanin saarna 8.9.2013 Siitamajalla

  • Jumalan kansalle on sapatinlepo varmasti tuleva

    Kolmantena pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina, II vuosikerran epistolateksti

    Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva. Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa. Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä. Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija; eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili. Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta. Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan. Hebr. 4:9-16.

    Väsynyt kaipaa lepoa. Taivaan matkalainen tarvitsee toistuvasti levähdyshetkiä ja virkistystä kulkiessaan kohti päämääräänsä. Häntä lohduttaa suuresti Sanan lupaus, että sapatinlepo on Jumalan kansalle varmasti tuleva. Tekstimme antaa meille uusia voimia. Toteutuu Herran lupaus: "He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy." (Jes. 40:31).

    1. Lepo Kristuksen haavoissa

    Matka ei ole vaeltajalle lainkaan niin raskas, jos tie on tiedossa ja jos voi iloisin mielin astella polkuaan eteenpäin tietäen, että kohta on perillä. Mutta jos on epävarma siitä, onko oikealla tiellä ja pääseekö lopulta perille lainkaan, askel on raskas ja matkanteko on ahdistavaa. Näin on myös taivasmatkasta puheen ollen. Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Mihin minä menen - tien sinne te tiedätte." (Joh. 14:4) Tällä sanalla Jeesus osoitti, että hänen opetuslapsensa tuntevat tien iankaikkiseen elämään. Ja tekstimme puhuu tähän liittyvistä asioista varmasti tapahtuvina. Jos olemme epävarmoja taivaan tiestä tai siitä, että mekin saamme sinne tulla, on uskossamme jotakin vialla. Tarvitsemme varmuuden näistä asioista. Sen Jumala haluaa meille antaa.

    Yhtenä syynä ihmisen epävarmuuteen autuudestaan on se, ettei hän ole selvillä siitä, mitä Jeesus on tehnyt hänen ja koko maailman edestä. Ja kun hän ei sitä tunne, hän yrittää omilla teoillaan ansaita autuuttaan tai jollakin tavalla sitä varmistaa.

    Epävarmuus on synnyttänyt monenlaisia harhoja, joiden johdosta ihmiset vaipuvat yhä syvempään epävarmuuteen ja hengelliseen pimeyteen. On keksitty ihmistekoja, joita Jumala ei ole määrännyt sanassaan ja joiden luullaan pelastavan. Olemme viime päivinäkin kuulleet viimeisestä voitelusta ja kuolinmessusta, jossa rukoillaan vainajan puolesta. Mutta totena pysyy Raamatun sana: "Ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio" (Hebr. 9:27). Ja: "Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa." (2 Kor. 5:10) Kuoleman jälkeen ei ole Raamatun mukaan mahdollisuutta kääntyä. Sen jälkeen ei ole myöskään uskossa kuolleille kiirastulta eikä tarvetta sieltä vapautua. Kiirastuli on ihmiskeksintö. Kuoleman jälkeen on vain joko iäinen autuus tai loputon vaiva. Uskovat tulevat kuoltuaan heti heitä sinne, missä Jeesus on eli taivaaseen. Epäuskoiset joutuvat suoraan vaivan paikkaan eli helvettiin.

    Raamatullisluterilaisen opin mukaan toimiva kirkko ei pidä esirukouksia kuolleitten puolesta. Ne ovat itse asiassa jumalanpilkkaa ja sisältävät opillisen harhan. Kun Jumala on sitonut meidät kaikiksi ajoiksi Raamatun sanaan, on suurta röyhkeyttä pyytää Jumalaa tekemään toisin kuin hän on sanonut peruuttamattomasti tekevänsä. Uskonpuhdistus vapautti luterilaiset siitä harhasta. Uskonpuhdistajamme sanoo nimenomaisesti, ettei meidän pidä rukoilla kuolleitten puolesta.

    Tekstimme sanoo meille lohdullisesti: "Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan." On olemassa armonistuin, itse Herra Kristus, joka on jo tehnyt meidän edestämme kaiken, mitä autuuteemme tarvitaan. Häneltä saamme avun. Se apu, minkä tarvitsemme, on syntien anteeksiantamus. Kun synnit ovat täällä anteeksiannetut, mitään estettä taivaaseen pääsemiselle ei ole. Kristus on sanonut: "Se on täytetty" ja hän on mennyt meidän edustajanamme edeltä Isän tykö. Niin mekin saamme kulkea hänen perässään. Hän sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä." Kun Kristus on jo maksanut koko syntivelkamme, ei Jumala vaadi meiltä siihen mitään lisää. Niin syntisinä kuin olemme, saamme käydä armoistuimen eteen ja kuulla päivittäin: "Sinun syntisi ovat anteeksiannetut." Nyt on armonpäivä, oikea aika ja otollinen aika. Armo ei ole kätkössä, vaan tarjolla sanassa ja sakramenteissa ja niistä löydettävissä. Saamme omistaa täyden armon uskolla. Meidän ei tarvitse jäädä epävarmuuteen.

    On myös synti epäillä Jumalan armoa, kun hän sanassaan vakuuttaa sen lujaksi ja varmaksi, jo olemassa olevaksi Kristuksessa ja hänen meille hankkimakseen. Tekstimme kehottaa: "Käykäämme uskalluksella armon istuimen eteen." Pois siis epäröinti! Pois pelonsekaiset ajatukset siitä, mahtaako Jumala olla minulle armollinen! Saamme rohkeasti käydä armonistuimen eteen. Emmekä käy turhaan, vaan saamme armon. Armonistuimen eteen käyminen on samaa kuin Vapahtajaamme Kristukseen ja hänen sovitusuhriinsa turvautuminen.

    Meidän ei siis tarvitse yrittää päästä Jumalan suosioon omilla teoillamme. Sellainen yrittäminen uuvuttaa eikä kuitenkaan tuota tulosta. Sanoohan Jeesus: "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon." (Matt. 11:28) Kun tulemme Jeesuksen luo, omat tekemiset autuuden saamiseksi jäävät ja saamme levon. Saamme jäädä lepäämään Jeesuksen haavoihin. Ja kun Jumalan sana toistuvasti vakuuttaa meitä tästä armosta, saamme uusia voimia ja virkistymme armolähteellä. Saamme, kuten profeetta Jesaja sanoo (Jes. 12:3), "ilolla ammentaa pelastuksen lähteistä". Kun lähteet ovat avoinna, niin taivaskin on auki. Sinne ylös avoimeen taivaaseen sai kuoleva Stefanus katsella Jumalan Karitsaa, joka seisoi voimassa Isän oikealla puolella, vaikka kivet sinkoilivat häneen. Raskaimmankin ristin alla taivas pysyy uskolle avoinna. Vain epäusko vetää verhon sen eteen. Tämä verho ei ole Jumalassa, vaan epäuskoisen ihmisen sydämessä. Tämä peite katoaa ja otetaan pois vain Kristuksessa (2 Kor. 3:14). Usko siirtää syrjää epäuskon pimeyden.

    2. Ahkeroikaamme päästä Jumalan kansan lepoon

    Olemme saaneet armosta lahjaksi uskossa levon omalletunnollemme. Olemme kuitenkin vielä taipaleella päivän helteessä ja monenlaisessa rasituksessa. Emme ole vielä perillä. Sen vuoksi tekstimme kehottaa meitä vetoavasti: "Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä." Tekstimme kirjoittaja viittaa siihen, että monet israelilaiset kääntyivät pois uskon ja kuuliaisuuden tieltä tottelemattomuuteen. He käänsivät selkänsä Jumalan sanalle eivätkä päässeet hänen lepoonsa. "Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat." (Hebr. 4:2) Jumalan sanaa ei käy noin vain hylkääminen. Siitä on seuraukset. Tekstimme lausuu: "Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija; eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili."

    Jos ihminen tässä ajassa kääntää Jumalalle lopullisesti selkänsä, Jumala on vuorostaan kääntävä selkänsä tällaiselle ihmiselle ja karkottava hänet armollisten kasvojensa edestä ikuiseen pimeyteen.

    Sen vuoksi Jumalan sana kehottaa meitä ahkeroimaan päästäksemme Jumalan kansan lepoon. On siis oltava valpas ja valvottava, ettemme anna periksi kiusauksissa ja mukaudu tähän maailmaan ja sen epäuskoiseen menoon.

    On suuria vaaroja elämän alueella. Erityisesti nykyisin vaanivat ahneus ja rietas elämä, itsekkyys ja välinpitämättömyys Jumalan käskyistä ja pakoilu vastuun ottamisesta ja kantamisesta.

    On vaaroja Jumalan sanan ja opin alueella. On suoranaista kapinaa Jumalan sanaa ja siinä pysymistä vastaan. Ei ole arkaa tuntoa Jumalan kirjoitetun sanan, pyhän Raamatun edessä, ennemminkin turtunut tunto, täysi piittaamattomuus, tympääntyneisyys ja ehdoton vastustus ja vielä kuvitellaan, ettei Jumala siitä rankaise, vaan että hän katsoo kaiken läpi sormiensa ja lausuu vastustajilleen: "Sinä uskollinen palvelija, käy Herrasi iloon." Ei elävä Jumala ole heidän herransa eikä kutsu heitä iloonsa. Ja muista, jos sinä omaksut tuon maailmallisen elämisen ja uskomisen tavan, olet seisova siinä joukossa, joka kuulee sanat: "Menkää pois."

    Ottakaamme vaari Jumalan sanan varoituksista. Tehkäämme selkeät, tietoiset päätökset: Jumalan armon avulla haluamme pysyä uskollisesti puhtaassa Jumalan sanan opissa ja luterilaisessa tunnustuksessa. Jumalan armon voimalla vastustamme sydämemme halusta kaikkea maailmallisuutta ja pyydämme kulkea vakaasti uskon tietä Herramme kiitokseksi. Ja kun näin päätämme, tehkäämme se nöyrästi rukoillen: Herra, sinä uskon alkaja ja päättäjä, saata minussa päätökseen se hyvä työsi, jonka olet alkanut.

    Aina on tarpeen muistaa heikkoutemme. Raamattu sanoo: "Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea." (1 Kor. 10:12) Apu lankeamisen vaaraan tulee vain ylhäältä, Kristukselta. Tekstimme sanoo: "Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä." Meitä lohduttaa Kristuksen kestäminen, sillä se toi meille voiton ja vakuuden siitä, että kerran pääsemme Jumalan lepoon.

    On tavattoman lohdullinen asia, että Jumala lunastaa lupauksensa ja vie kansansa iankaikkiseen autuuteen. Kun uskova kuolee, hän pääsee suoraan paratiisiin Vapahtajansa luo, siis taivaan autuuteen. Hän ei joudu kärsimään syntiensä tähden, ei kiirastulessa eikä helvetissä, koska Kristus sovitti kerta kaikkiaan kaikki synnit. Tästä saamme olla varmoja.

    Markku Särelä 14. 4. 2005

  • Jumalan Karitsa on ottanut pois maailman synnin

    Uudenvuoden päivän jälk. sunn.II vsk:n evankeliumi.

    Armo lisääntyköön teille ja rauha Häneltä, jolta jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta eikä vaihteen varjoa.

    Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Tämä on se, josta minä sanoin: 'Minun jälkeeni tulee mies, joka on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä.' Ja minä en tuntenut häntä; mutta sitä varten, että hän tulisi julki Israelille, minä olen tullut vedellä kastamaan." Ja Johannes todisti sanoen: "Minä näin Hengen laskeutuvan taivaasta alas niinkuin kyyhkysen, ja se jäi hänen päällensä. Ja minä en tuntenut häntä; mutta hän, joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: 'Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä.' Ja minä olen sen nähnyt ja olen todistanut, että tämä on Jumalan Poika." Joh. 1:29-34.

    Johdanto

    Joulunaika päättyy kauniilla tavalla loppiaiseen, pakanain jouluun. Sille maailmalle, jolle oli syntynyt Vapahtaja, piti viedä viesti asiasta, iankaikkinen evankeliumi uskottavaksi, jotta me kaikki pelastuisimme Kristuksen nimen kautta. Vakuuttaahan pyhä Raamattu: Kristuksesta "kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta." Apt 10:43.

    Uusi vuosi on kutsunut meitä tilintekoon menneestä ja parannuksessa elämiseen niinä armonpäivinä, jotka ovat edessä. Kunpa me saisimme sellaisen armon, että ymmärtäisimme elämän vakavuuden, jotta käsittäisimme, että meillä on vain yksi elämä, elämä Jumalan antamana lahjana, jotta me sen jokaisena päivänä etsisimme Jumalan armollisia kasvoja ja löytäisimme omalletunnolle rauhan.

    Tästä asiasta puhuu meille myös saarnatekstimme, joka asettaa eteemme Jeesuksen Kristuksen, koko maailman syntien kantajan. Se lausuu: "Seuraavana päivänä hän (Johannes Kastaja) näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Tämä on se, josta minä sanoin: 'Minun jälkeeni tulee mies, joka on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä.' Ja minä en tuntenut häntä; mutta sitä varten, että hän tulisi julki Israelille, minä olen tullut vedellä kastamaan."

    Johannes Kastajan äiti Elisabet ja Vapahtajan äiti neitsyt Maria olivat sukulaisia. Suvussa tiedettiin hyvin, että Johannes syntyi noin puoli vuotta ennen kuin Jeesus. Nyt Johannes todistaa: "Minun jälkeeni tulee mies, joka on ollut minun edelläni." Näin Johannes Kastaja tunnustaa Jeesuksen jumaluuden ja lisää: "Minä en tuntenut häntä". Niin hän tunnustaa, että sellainen Jeesuksen tunteminen on tyhjän arvoista, mikä perustuu luonnolliseen järkeen ja sukulaisuuteen. Jeesus tulee tuntea omakohtaisesti Pyhän Hengen opettamana. Jumala oli kutsunut Johanneksen profeetaksi ja Jeesuksen edelläkävijäksi. Jumala oli antanut hänelle ilmoituksen siitä, kuka Jeesus on ja mitä hän tekee, ja tämä ilmoitus oli totuuden mukainen ja luotettava. Sitä Johannes nyt toi julki ja oli sitä varten aloittanut kastetoiminnan. Hän kehotti ihmisiä tunnustamaan syntinsä ja ottamaan vastaan kasteen syntien anteeksisaamiseksi. Siinä on meillekin oiva ohje vuotta alkaessamme. Kristityn tulee elää jokapäiväisessä parannuksessa ja turvata siihen armoliittoon, jonka Jumala on tehnyt hänen kanssaan pyhässä kasteessa.

    Mutta miten sitten meille voivat uskonasiat selvitä?

    Kaikki lähtee siitä, että meillä on Vapahtajan tarve. Se on samaa kuin syntien anteeksisaamisen tarve. Se on samaa kuin tuntea itsensä kurjaksi syntiseksi, joka ei voi itseänsä auttaa. Kurjaksi tuntee itsensä sellainen, joka pelkää Jumalan vihaa. Syntinsä tuntee sellainen, joka tunnustaa, että hän on ansainnut Jumalan vihan, ja tunnustaa, ettei hän voi pelastua muuta kuin Jeesuksen kautta.

    1. Kristukselle sälytettiin kannettavaksi koko maailman synti

    Katsokaamme nyt, mitenkä Johannes Kastaja lohduttaa kuulijoitaan, jotka tunnustavat syntisyytensä. Jo edellä huomasimme, että hän toi esille Jeesuksen jumaluuden. Samalla hän tuo esille Jumalan Pojan alentumisen kaikkeen siihen, mitä syntien sovitus vaati. Hän sanoo: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Nämä sanat edellyttävät huolellista tarkkaavaisuutta. Hän nimittää Jeesusta Jumalan Karitsaksi. Tähän Sanaan Johannes Kastaja yhdistää useita Vanhan testamentin ennustuksia ja esikuvia. Jesaja oli lausunut Messiaasta: "niin kuin Karitsa, joka teuraaksi viedään", Jes. 53:7. Ja 3 Mooseksen kirjassa 16:7ss. oli määräys, jonka mukaan suurena sovintopäivänä oli otettava kaksi kaurista syntisuhriksi. ["Sitten hän ottakoon ne kaksi kaurista ja asettakoon ne Herran eteen ilmestysmajan ovelle. Ja Aaron heittäköön arpaa niistä kahdesta kauriista: toisen arvan Herralle ja toisen Asaselille. Ja Aaron tuokoon sen kauriin, jonka arpa määräsi Herralle, ja uhratkoon sen syntiuhriksi. Mutta se kauris, jonka arpa määräsi Asaselille, asetettakoon elävänä Herran eteen, että sille toimitettaisiin sovitus ja se sitten päästettäisiin erämaahan Asaselille." Huom. Asasel ei ole tässä erisnimi, vaan merkitsee 'poisottamista', 'poiskantamista', 'poisviemistä']

    Näistä toinen kauris uhrattiin syntiuhrina Herralle ja toisen päälle sälytettiin koko kansan pahat teot ja ajettiin erämaahan. Näistä toinen kuvasi uhria, toinen sitä, että synti vietiin kokonaan pois Herran edestä, siis sovituksen täydellisyyttä. Nyt Kastaja lausuu Kristuksesta, että hän on Jumalan Karitsa, siis se, joka suurena sovintopäivänä uhrataan Herralle, mutta myös se, joka kantaa pois maailman synnin. Toinen kauris siis tapetaan, toinen lasketaan vapaaksi ja saa elää ja vie synnit pois. Näin Kastaja yhdistää nämä esikuvat kahdesta kauriista ja liittää molemmat Kristukseen.

    Nyt kun me katselemme asioita taaksepäin lähes parin vuosituhannen takaa, me emme enää katsele Kristusta tätä toimittamassa, vaan me sanomme toisillemme: "Katso, Jumalan Karitsa, joka on jo kantanut maailman synnin." Kiitollisin mielin ylistämme Jumalaa siitä, että kaikki on jo tehty, kaikki on valmiina. "Se on täytetty." Kristus on elämällään täyttänyt lain vaatimukset ja kuolemallaan maksanut syntivelkamme.

    Kun Johannes Kastaja osoitti Jeesusta, se tapahtui noin kolme vuotta ennen Kristuksen kuolemaa. Mutta jo silloin hän sanoi, että Jeesus kantaa pois maailman synnit. Jotkut opettavat, että syntien sovitus tapahtui yhtenä päivänä ja että muu Kristuksen elämä ei siihen kuulu. Tällainen oppi ei sovi yhteen Johanneksen profeetallisen julistuksen kanssa eikä mainitun esikuvan kanssa.

    Kuva syntejä kantavasta viattomasta kauriista osoitti havainnollisesti, että kauriin painuessa erämaahan sen mukana menivät pois kaikki kansan synnit. Se oli erittäin lohdullinen kuva. Se kuvasi osuvasti myös sitä, mitä vanhurskauttaminen eli syntien anteeksisaaminen on. Se ei ole ihmisen muuttumista, vaan anteeksiantamista, joka perustuu sovitukseen, siis Kristuksen ansion hyväksi lukemista syntiselle. Kaikki on armoa, Kristuksen aikaansaamaa armoa, joka uskolla otetaan vastaan.

    2. Koska Kristus kantoi koko maailman syntejä ja koska hän vei työnsä päätökseen, anteeksiantamus koskee koko maailmaa

    Palautamme mieliimme nuo tutut sanat tekstistämme, jotka jokainen varmaan osaa ulkoa: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! ja kiinnitämme niissä erityisen huomiomme sanaan 'maailman'. Voimme ehkä kaikki jotenkin kuvitella, että se oli todella hirvittävä taakka, vaikka emme käsitäkään, miten suuri se oli, koska Kristus kantoi koko maailman kaikki synnit.

    Tässä Raamattu ymmärtää maailmalla kaikkia ihmisiä, joihin sinäkin kuulut. Tästä meidän on tehtävä pari välttämätöntä, lohdullista johtopäätöstä.

    Ensiksikin seuraavan: koska Kristus vei koko maailmaa koskevan sovitustyönsä päätökseen, siis ristin kuolemaan asti, merkitsee tämä sitä, että kukaan ihminen ei voi eikä hänen tarvitse itse sovittaa syntejänsä. Kaikki ansioajattelu kaatuu tähän tosiasiaan. Paavikirkkohan opettaa, että ihmisen on itse hyvitettävä tekosyntinsä, ja jos hänen omat tekonsa eivät riitä, tulevat muka avuksi pyhimysten ylimääräiset ansiot. Lisäksi katolisen opin mukaan ihmisen on sovitettava syntejänsä kiirastulessa, kunnes puhdistuu kokonaan. Kuviteltu kiirastulen piina voi lyhentyä kirkon esirukouksien vaikutuksesta. Toisin puhuu tässä ja kaikkialla Raamattu. Heprealaiskirjeen alussa sanotaan Kristuksesta, että hän toimitettuaan puhdistuksen synneistä istuutui Majesteetin oikealle puolen korkeuksissa (Hebr. 1:3). Kristus on kantanut koko maailman synnin. Mikä on kerran maksettu, on maksettu; mikä on puhdistettu, on puhdistettu. Jumala ei vaadi, että ensiksi Kristuksen piti antaa hyvitys kaikista synneistä ja että sitten ihmisten pitäisi vielä toiseen kertaan niistä maksaa. Ei niin. Eikä ihminen sellaiseen pysty. Sitä yrittäessään hän vain lisää syntiensä määrää, hänhän ei silloin usko Kristuksen uhrin riittävyyteen ja hän häpäisee Kristusta. Kun nyt on koko maailman synnit sovitettu, on vain yksi tie rauhaan. Se on: "Usko Herraan Kristukseen, niin sinä pelastut." Pelastus on yksin uskosta. Usko omistaa sen, mitä Kristus on tehnyt meidän lunastuksemme tähden. Usko ei lisää mitään siihen, mitä Kristus teki meidän hyväksemme, se vain vastaanottaa sen, mutta ottaa sen vastaan sen kokonaisena vähentämättä mitään siitä, mitä Kristus teki meidän hyväksemme.

    Toiseksi teemme myös tämän johtopäätöksen: Kristus ei sovittanut vain valittujen syntejä, vaan kaikkien synnit, siis niidenkin, jotka joutuvat kadotukseen. Reformoidut opettavat, että Kristus on sovittanut vain valittujen synnit. Tästä harhasta seuraa, ettei ihminen voi päästä varmuuteen siitä, ovatko hänen syntinsä sovitetut. Ja jos ihminen on tästä epävarma, miten häntä voidaan lohduttaa ja rohkaista uskomaan. Edessä on epätoivo. Tekstimme sanoo selvästi, että Kristus kantoi koko maailman synnit, kaikkien ihmisten, jokaisen, sinunkin. Voit siis olla varma siitä, että Kristus on hankkinut sinulle syntien anteeksisaamisen. Se on jo olemassa. Ja että sovitus koskee kaikkia, sen Raamattu vahvistaa, kun se lausuu: "... teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon." (2 Piet. 2:1). Siinä lausutaan selvästi, että Herra on ostanut eli lunastanut nämäkin harhaopettajat, ja että nämä tuottavat itselleen perikadon eli joutuvat omasta syystään kadotukseen. Selvää on, että sellaisia on kartettava, jotka itse menevät ja ovat harhoillaan muitakin viemässä kadotukseen.

    Miten lohdullinen onkaan Raamatun oma oppi: Kristus on saanut aikaan täydellisen sovituksen ja se koskee koko maailmaa. Apostoli Paavali lausuu sen näin: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehottaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi." 2 Kor. 5:19-21.

    3. Pyhä Henki ottaa Kristuksen omasta ja jakaa meille

    Tekstimme sanoo lopuksi. "... mutta hän, joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: 'Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä.' Ja minä olen sen nähnyt ja olen todistanut, että tämä on Jumalan Poika." Näin Raamattu osoittaa, että Pyhä Henki on Kristuksen Henki. Hänestä Jeesus sanoi: "Hän on minut kirkastava" ja vielä: "Hän ottaa minun omastani ja jakaa teille."

    Kun pyhä Raamattu todistaa sinulle Kristuksesta, hänen jumalinhimillisestä ihmeellisestä persoonastaan ja hänen lunastustyöstään, tiedä, että se juuri on Pyhän Hengen päävirka.

    Ihmisillä on monia luuloja Pyhästä Hengestä. He luulevat, että Pyhän Hengen läsnäolosta todistaisivat kaatumiset, nauramiset, sielulliset häiriötilat. Ei niin, vaan Pyhä Henki on raittiuden Henki. Hän on siellä missä laki ja evankeliumi oikein erotetaan toisistaan. Hän toimii siellä, missä osoitetaan lain avulla ihmisen syntisyys ja missä sydämet lohdutetaan evankeliumilla. Evankeliumissa on läsnä Kristus ja Hänen Henkensä ja niin uskon kautta evankeliumiin löydämme rauhan sielullemme. Kun meillä on varmuus syntien anteeksisaamisesta Kristuksessa, muuta Hengen todistusta emme tarvitse. Siinä rauhassa on hyvä elää alkanut vuosi ja joka päivä sellaisena kuin Jumala sen meille suo.

    Saarnan lopputoivotus

    Hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän, kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien aina ja iankaikkisesti. Amen. (Ef. 3:20-21)

    Markku Särelä

  • Jumalan kohtaaminen

    Pastori Vesa Hautalan saarna 8.5.2016 Siitamajalla

  • Jumalan Kolmiykseys, suuri, ilmoitettu salaisuus

    Pastori Markku Särelän saarna 7.6.2020

  • Jumalan lahjojen oikea käyttö

    Yhdeksäntenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran evankeliumiteksti

    Ja hän puhui myös opetuslapsilleen: "Oli rikas mies, jolla oli huoneenhaltija, ja hänelle kanneltiin, että tämä hävitti hänen omaisuuttansa. Ja hän kutsui hänet eteensä ja sanoi hänelle: 'Mitä minä kuulenkaan sinusta? Tee tili huoneenhallituksestasi; sillä sinä et saa enää minun huonettani hallita.' Niin huoneenhaltija sanoi mielessään: 'Mitä minä teen, kun isäntäni ottaa minulta pois huoneenhallituksen? Kaivaa minä en jaksa, kerjuuta häpeän. Minä tiedän, mitä teen, että ottaisivat minut taloihinsa, kun minut pannaan pois huoneenhallituksesta.' Ja hän kutsui luoksensa jokaisen herransa velallisista ja sanoi ensimmäiselle: 'Paljonko sinä olet velkaa minun herralleni?' Tämä sanoi: 'Sata astiaa öljyä.' Niin hän sanoi hänelle: 'Tässä on velkakirjasi, istu ja kirjoita pian viisikymmentä.' Sitten hän sanoi toiselle: 'Entä sinä, paljonko sinä olet velkaa?' Tämä sanoi: 'Sata tynnyriä nisuja.' Hän sanoi hänelle: 'Tässä on velkakirjasi, kirjoita kahdeksankymmentä.' Ja herra kehui väärää huoneenhaltijaa siitä, että hän oli menetellyt ovelasti. Sillä tämän maailman lapset ovat omaa sukukuntaansa kohtaan ovelampia kuin valkeuden lapset. Ja minä sanon teille: tehkää itsellenne ystäviä väärällä mammonalla, että he, kun se loppuu, ottaisivat teidät iäisiin majoihin. Luuk. 16:1-9

     Vertauksella väärästä huoneenhaltijasta Jeesus opettaa meitä omaisuuden oikeasta käytöstä. Väärä huoneenhaltija ei ole meille esimerkki vääryydessään, vaan oveluudessaan. Sana, joka tässä on käännetty oveluudeksi, merkitsee paremminkin viisautta, älykkyyttä ja käytännöllistä järkeä. Vanha Biblia-käännös kääntääkin sen sanalla toimellisuus. Väärä huoneenhaltija käytti järkevästi ja ahkerasti, vaikkakin väärään tarkoitukseen, sitä mikä hänelle oli uskottu. Samalla tavalla, mutta hyvään tarkoitukseen, Herra haluaa meidänkin käyttävän sitä mikä meillä on. Hän haluaa tähdentää meille sen oikeaa käyttöä, minkä olemme häneltä saaneet. Omasta voimastamme emme kykene siihen. Olemme syntisiä, emmekä siksi osaa käyttää hänen lahjojaan oikein. Ansaitsemme synnillämme Jumalan tuomion, mutta Kristus on tullut pelastamaan meidät. Hän kärsi syntiemme sovitukseksi ja hankki meille Jumalan armon. Hänen armostaan saamme voimaa omaisuutemme ja lahjojemme oikeaan käyttöön.

    Jumalan lahjojen oikea käyttö

    Yksi Jumalan lahjoista on materiaalinen omaisuus, raha ja tavara. Jeesus nimittää sitä tekstissämme vääräksi mammonaksi. Hän ei tarkoita, että rahan ja omaisuuden omistaminen olisi syntiä. Monet uskon esikuviksi nostetut Raamatun henkilöt, kuten Aabraham, Daavid ja Job, olivat hyvin rikkaita. Jeesus nimittää mammonaa vääräksi siksi, että ihmiset usein käyttävät sitä väärin. Tästä puhuu Jumalan seitsemäs käsky: Älä varasta. Luther selittää sen Vähässä Katekismuksessaan näin: ”Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa niin, ettemme anasta lähimmäiseltämme rahaa tai omaisuutta, emmekä saata sitä itsellemme petollisella kaupalla tai vääryydellä, vaan autamme häntä enentämään ja varjelemaan omaisuuttaan ja elatustaan.” Käsky kieltää siis selvän ryöstön ja varkauden, mutta myös kaikenlaisen omaisuuden itselleen hankkimisen epärehellisellä tavalla. Jumalan tahdon vastaista on konkreettisen toisen tavaroiden tai rahan ottamisen lisäksi yhtä lailla petos, yhteisön rahojen kavaltaminen, kaupanteossa huijaaminen ja virka-aseman väärinkäyttö taloudellisten etujen hankkimiseksi. Tämän pitäisi olla luonnollisen moraalitajun perusteella itsestään selviä, mutta silti jokainen meistä saattaa hyvin yllättävissäkin paikoissa joutua kiusaukseen toimia näin. Epärehellisestä menettelystä saattaa olla ajallista hyötyä. Kuitenkin jos ihminen tekee niin katumatta ja synnistään parannusta tekemättä, hän ei saa taivaallista hyötyä eli hän ei pelastu. ”Voi heitä … he ovat palkkansa saaneet”, (Matt. 6) lausuu Jeesus sellaisista, jotka tavoittelevat pelkkää maallista voittoa.

    Jumala katsoo myös motiivejamme omaisuuden hankkimiseen. Jumala ei hyväksy ahneutta missään muodossa. Hän ei halua millään tavalla meidän tavoittelevan sellaista, josta tiedämme, ettei se kuulu meille. Omaisuutta ei pidä käyttää väärin. Päinvastoin, hän haluaa, että käytämme aktiivisesti omaisuuttamme hänen valtakuntansa työn edistämiseksi ja lähimmäisen parhaaksi sekä ”autamme [lähimmäistämme] enentämään ja varjelemaan omaisuuttaan ja elatustaan.” Jumalan lahjoja ei pidä käsittää ahtaasti pelkäksi rahaksi ja tavaroiksi, vaan myös erilaiset kyvyt, lahjakkuudet ja toimintamahdollisuudet ovat hänen lahjojaan, joita voimme käyttää hyvän tekemiseen. Hän haluaa meidän toimivan uskollisesti tehtävissämme. Meidän ei pidä vain karttaa pahaa, vaan myös tavoitella hyvää.

    Halun auttaa lähimmäistä ja toimia tehtävissään uskollisesti on noustava sydämestä. Oikein toimiminen ei saa olla pelkkää ulkonaista silmänpalvelua ja voitontavoittelua. Tässä meillä kaikilla on varmasti opittavaa. Teemmekö työmme uskollisesti sen vuoksi, että se on Jumalan tahto, hyvä ja oikea asia sekä lähimmäisemme parhaaksi? Vai teemmekö sitä ainakin jonkin verran ahneesti, omaa etua tavoitellen? Yleensä juuri ahneudesta seuraavat kaikki räikeät seitsemännen käskyn rikkomiset: varkaudet, kavallukset, petokset, virka-aseman väärinkäytöt ja muu vastaava. Meissä kaikissa asuu perisynnin pahojen himojen tähden tällaisen siemen.

    Samalla tavoin on muidenkin käskyjen laita: pystymme ehkä pitämään ne ulkoisesti, mutta ajatuksissamme ja sydämemme asenteella kuitenkin rikomme niitä. Emme halua aina vilpittömästi hyvää, kuten Jumala tahtoisi. Jokainen meistä on tavalla tai toisella ”väärä huoneenhaltija”, joka käyttää Jumalan antamaa elämää ja sen lahjoja itsekkäästi omiin tarkoituksiinsa. Olemme luonnostamme Jumalasta pois kääntyneitä syntisiä. Sydämemme torjuu hänet, joka yksin on pyhä, hänet, joka on kaiken elämän ja hyvyyden lähde. Erotamme synnillä itsemme Jumalasta. Se on kauheinta, mitä voi tehdä. Siksi Jumalan oikeudenmukaisuus vaatii jokaisen ihmisen syntien rangaistukseksi iankaikkisen eron Jumalasta, kadotuksen tuskan.

    Jeesus sovitti synnit

    Kristus tuli kuitenkin pelastamaan meidät syntiset, väärät huoneensa haltijat. Me hävitimme hänen omaisuuttaan käyttämällä itsekkäästi lahjojamme, mutta silti hän rakasti meitä niin paljon, että tuli itse maailmaan ihmiseksi ja kuoli puolestamme. Pyhä Herra, joka hallitsi taivaan kirkkaudessa, syntyi meidät pelastaakseen köyhäksi ihmiseksi Beetlehemin seimeen. Jumalan Poika, joka oli kuunnellut taivaassa serafien ylistyslauluja, heräsi ehkä Nasaretissa puuseppänä eläessään kukonlauluun. Kristus ”tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon” (Fil. 2:7) pelastaakseen meidät. Hän tuli ihmiseksi täyttämään Jumalan lain: Me emme siihen kyenneet emmekä ole tehneet niin, mutta Jeesus teki sen meidän puolestamme. Jeesus palveli aina lähimmäistään ja Jumalaa sillä, mitä hänellä oli. Myös hänen motiivinsa olivat täydelliset. Hän on Jumala ja siten lain Herra, joten hän tuli ihmiseksi lakia noudattamaan täysin vapaaehtoisesti. Jeesus täytti lain meidän hyväksemme, että hänen pyhä täydellisyytensä peittäisi meidän syntisen puutteellisuutemme. Kun uskomme Kristukseen, hänen lain täyttämisensä luetaan meidän omaksemme.

    Kristus oli viaton, eikä ansainnut mitään rangaistusta. Kuitenkin hän kärsi kauhean kuoleman ristillä rangaistukseksi synnistä. Hän teki sen rakkaudesta meitä kohtaan pelastaakseen meidät. Kädet, jotka olivat palvelleet lähimmäistään kaikessa, lävistettiin säälimättä. Jalat, jotka olivat kulkeneet Palestiinan mäkisiä teitä apua tarvitsevien luo, naulattiin kiinni ristin karkeaan puuhun. Synti, jonka takia Jeesus kärsi, ei ollut hänen omansa, vaan meidän syntimme. Jeesus kärsi sen Jumalan tuomion, jonka meidän syntimme ansaitsivat, vapauttaakseen meidät siitä. Profeetta Jesaja kirjoittaa Vapahtajasta: ”Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut.” Jes. (53: 5-7) Jeesuksessa Jumala itse kärsi rangaistuksen, joka olisi kuulunut meille. Niin suuren armon hän antoi meille syntisille. Jeesuksen elämän ja kuoleman kautta synti on sovitettu. Jokaisen hyväksi, joka uskoo Kristukseen, Jumala lukee Kristuksen täytetyn työn ja antaa synnit anteeksi.

    Millaista onkaan olla rakastettu niin syvästi, ettei sitä voi edes täysin käsittää! Jumalan armo on rajaton ja jokaiselle syntiselle tarkoitettu. Meille Jumalaa vastaan rikkoneille Kristus hankki pelastuksen valmiiksi pyhällä elämällään ja uhrikuolemallaan jo ennen kuin osasimme sitä pyytääkään. Jumalan armo Jeesuksessa on kuin valtameri. Ihmisen synti on kauhea ja kadotukseen vievä, mutta tähän armon mereen verrattuna se on vain pieni pisara.

    Tähän pelastukseen tartutaan uskolla. Evankeliumin sanassa, jota meille julistetaan, Jumala tuo meille tiedon pelastuksesta. Hän näyttää meille ristiinnaulitun Vapahtajamme ja vakuuttaa, että syntimme on annettu anteeksi. Epäusko on tämän lahjan torjumista ja Jumalan suuren armon törkeää halveksimista. Siksi epäuskoinen ei voi pelastua. Jokainen saa kuitenkin uskoa, että Jumalan lupaus syntien anteeksi saamisesta Kristuksessa koskee juuri häntä. Uskoa ei tarvitse puristaa itsestään, eikä ihminen voikaan saada sitä omilla teoillaan aikaan. Jumala synnyttää ja vahvistaa uskoa sanallaan ja sakramenteillaan. Kristus, hänen armonsa ja rakkautensa, on läsnä Jumalan sanan kautta. Sanassa Jeesus tuodaan meille. Minkälainen aarre meillä onkaan käsillä, kun tulemme kirkkoon, kun avaamme Raamatun tai hartauskirjan, tai kun vain hiljaa mielessämme muistelemme Jumalan armolupauksia! Kaiken kärsinyt Vapahtajamme vakuuttaa niiden kautta meitä yhä uudelleen ja uudelleen armostaan meitä kohtaan. Pyhä Henki vaikuttaa sanan kautta ja saa meidät uskomaan sen, mitä kuulemme Jeesuksesta, Pelastajastamme. Usko siis rohkeasti, että armo on juuri sinua varten! Jokainen saa uskoa, että hänen syntinsä ovat sovitetut ja Jumala on juuri hänellekin armollinen Poikansa tähden.

    Usko hankkii ystäviä väärällä mammonalla

    Usko ei ole pelkkää faktatietoa, asioiden älyllistä totena pitämistä. Se on elävä ja voimallinen asia. Usko on sydämen turvautumista Kristukseen, hänen sovitustyöhönsä. Tällainen usko ei jää elämässä pelkäksi teoriaksi. Kun ihminen saa syntinsä anteeksi Jumalan armosta ja tulee siten Jumalan rakkaaksi lapseksi, hänen sydämensä suuntautuu uudella tavalla kohti Jumalaa. Pyhä Henki synnyttää uskovassa rakkautta. Hän saa meissä aikaan hyviä tekoja ja antaa myös oikeaa motivaatiota niiden tekemiseen.

    Kristuksen sanat ”Tehkää itsellenne ystäviä väärällä mammonalla, että he, kun se loppuu, ottaisivat teidät iäisiin majoihin” puhuvat juuri tästä. Ystävien tekeminen väärällä mammonalla tarkoittaa lähimmäisen palvelemista omaisuudella. On muistettava, että vaikka Kristus käsittelemässämme tekstissä puhuu erityisesti rahasta ja muusta aineellisesta omaisuudesta, hänen antamansa ohjetta voi soveltaa muunkinlaisiin lahjoihin. Elämällä kristillisesti kaikilla elämän osa-alueilla osoitamme rakkautta lähimmäisillemme ja teemme sillä tavoin heistä ystäviämme tekstimme tarkoittamassa mielessä.

    Väärä huoneenhaltija oli neuvokas pahanteossaan. Hän etsi ajan ja paikan, jolloin hänen herransa velalliset voisivat tulla sisään ja muuttaa huomaamatta velkakirjojaan. Hän löysi keinot auttaa velallisia petoksella. Ihmiset ovat usein taitavampia pahaan kuin hyvään ”Tämän maailman lapset ovat omaa sukukuntaansa kohtaan ovelampia kuin valkeuden lapset.” Meidän Herramme haluaa meidän olevan yhtä neuvokkaita hyvän tekemisessä. Kun rakkaus ja halua auttaa ovat vilpittömät, Jumala varmasti auttaa löytämään myös tilaisuuksia palvella lähimmäistä. Rakkautta ja auttamishalua lähimmäistämme kohtaan saamme Jumalan armahtavasta rakkaudesta ja auttamishalusta meitä kohtaan. Jumala haluaa, että katsomme lähimmäistämme niin kuin hän: luotuna ja lunastettuna, Jumalalle äärettömän kallisarvoisena. Kun ajattelemme, miten paljon Jumala tekee päivittäin hyvää meille heikoille ja syntisille, emmekö mekin tekisi hyvää lähimmäisillemme? Muistamme Jeesuksen vertauksen palvelijasta, joka oli 10 000 leiviskää velkaa kuninkaalle ja sai velkansa anteeksi, muttei antanut anteeksi toverilleen sadan denarin velkaa. Jumala on antanut meille anteeksi 10 000 leiviskän velan, valtavan suuren syntivelkamme – emmekö me antaisi anteeksi lähimmäisellemme sadan denarin velkaa ja auttaisi häntä tämän elämän pienissä asioissa?

    Se, että ystävät, joita olemme palvelleet, ”ottavat meidät iäisiin majoihin”, kun väärä mammona loppuu, ei tarkoita sitä, että pelastuisimme lähimmäisten auttamisen perusteella. Kukaan ihminen ei voi ottaa toista taivaaseen. Lähimmäistämme auttamalla ja muita hyviä tekoja tekemällä osoittaudumme uskoviksi kristityiksi. Näin lähimmäisemme tulevat ikään kuin todistajiksi oikeasta uskostamme. Usko on se, joka pelastaa, koska usko tarttuu Kristukseen, ja todellinen usko synnyttää myös tekoja. Omien tekojensa varassa ihminen ei kuitenkaan pelastu uskoon tultuaankaan, koska ne eivät hänen syntisyytensä tähden voi olla täydellisiä eivätkä ansaita mitään Jumalan edessä. Uskova pysyy itsessään syntisenä eikä tule täydelliseksi ennen kuin vasta perillä taivaassa. Kristuksen ansio on alusta loppuun ainoa pelastuksemme. Saamme kaikki synnit ja pyhityksemme vajavaisuuden anteeksi hänessä. ”Armosta te olette pelastetut, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojenne kautta, ettei kukaan kerskaisi”, (Ef.2:8-9) kirjoittaa apostoli Paavali. Jumalan armo on varma lohdutus ja voima heikkouden keskellä. Siitä saamme voimaa ja iloa kulkea uskon tiellä. Anna siis lahjasi Jumalan käyttöön. Hänellä on varmasti oma suunnitelmansa, kuinka hän voi sinun avullasi tehdä hyvää läheisillesi, yhteiskunnalle ja Kirkolleen. Omista Kristuksen armo uskomalla Jumalan sanan lupaukset. Uskosta pelastettuna ja täydellisesti Jumalan rakastamana voit kiitollisena palvella häntä ja lähimmäistäsi sillä, mitä olet häneltä saanut.

     Vesa Hautala 1.8.2010

  • Jumalan lapsen turva viettelysten keskellä

    Yhdeksäntenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, psalmiteksti

    Kuinka sinun lakisi onkaan minulle rakas! Kaiken päivää minä sitä tutkistelen. Sinun käskysi tekevät minut vihollisiani viisaammaksi, sillä ne ovat minun omani iankaikkisesti. Minä olen kaikkia opettajiani taitavampi, sillä minä tutkistelen sinun todistuksiasi. Minä olen ymmärtäväisempi kuin vanhat, sillä minä otan vaarin sinun asetuksistasi. Minä pidätän jalkani kaikilta pahoilta teiltä, noudattaakseni sinun sanaasi. Minä en poikkea sinun oikeuksistasi, sillä sinä neuvot minua. Kuinka makeat ovat minulle sinun lupauksesi! Ne ovat hunajaa makeammat minun suussani. Sinun asetuksistasi minä saan ymmärrystä; sentähden minä vihaan kaikkia valheen teitä. Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni. Ps. 119:97-105.

    Eräs suuri koettelemus Jumalan lapsille on hurskaitten esikuvien puute, ja suuri siunaus, jos heitä on. Miten suuri tuki lapselle, nuorelle ja vanhemmallekin uskovalle on, jos hänen kodissaan ja ympäristössään on vakaita uskovia, jotka uskontunnustuksellaan ja elämällään antavat hyvän, seurattavan esikuvan. Kun seurakunnassa Jumalan sana asuu runsaana, sitä innolla kuullaan ja tutkitaan ja ollaan valmiita sitä seuraamaan ja noudattamaan, heikot vahvistuvat, arat rohkaistuvat ja epäilevät pääsevät oikeaan varmuuteen. Ja jos uskovien yksimielinen joukko jollakin paikkakunnalla vielä olisi väestön enemmistönä, voimme kuvitella, mitenkä valtavan hieno asia se olisi. Tuollaisia kukoistuksen aikoja on kuitenkin harvoin.

    Usein uskovat ovat sangen yksin. Monasti on jopa niin kuin tekstistämme käy ilmi, että nuoremmat joutuvat ottamaan kantaa - eivät vain oman ikäpolvensa epäuskoisia vastaan - vaan jopa omia vanhempiaan ja opettajiaan vastaan, kun nämä eivät pysy Jumalan sanassa. Ei ole kysymys vain Jumalan sanan tutkimisesta rauhallisissa olosuhteissa, vaan taistelutilanteista, viettelyksistä ja kiusauksista. Kysymys on uskossa säilymisestä, oikeasta Kristuksen tuntemisesta ja hyvän omantunnon säilyttämisestä.

    Missä meillä on Jumalan lapsen turva viettelysten keskellä?

    Jumalan sana on valo

    Psalminkirjoittaja lausuu: "Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni." Ilman Jumalan sanaa elämä täällä maailmassa on kuin meren pohjaan vaipuneessa sukellusveneessä olemista. Syntinen ihminen on pimeyden ja kuoleman vanki. Tähän vankilaan ei kuulu taivaallisten pelastusjoukkojen vaimeita koputusääniä, eivätkä näiden pelastusyritykset jää toivottomiksi, vaan Jumala lähetti oman Poikansa meidän pimeyteemme ja hän tuli meille tieksi iankaikkiseen elämään. Hänhän kukisti kuoleman sovittamalla maailman synnin, hankki syntien anteeksiantamuksen ja Jumalan mielisuosion ja hän voi lohduttaa sanomalla: "Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." Joh. 14:6.

    Jumala ei ole vain lähettänyt Poikansa keskuuteemme, vaan hän on sytyttänyt meille kirkkaan valon, nimittäin sanansa valon. Vanhan ja Uuden testamentin sana on Jumalan sana, sana Kristuksesta ja Jumalan armosta hänessä. Se ei ole epäselvä tai hämärä sana, vaan se valaisee meille tien perille taivaaseen asti. Se karkottaa pimeyden sydämestä, kun se antaa omantunnon rauhan syntien anteeksisaamisessa ja vakuuttaa, että Kristus on jokaisen ihmisen syntien sovitus ja että Kristus on apu ja hyvä turva suurimmallekin syntiselle.

    Kun usko syttyy, se ottaa kiinni Jumalan sanasta, aivan tarttuu siihen ja pitää siitä kiinni. Kiusaukset ja viettelykset tahtovat irrottaa uskovan Jumalan sanasta ja johdattaa hänet muualle eli etsimään omia tunteitaan, ymmärtämään uskonasiat järkensä valossa tai kieltämään kaikki.

    Epäuskoinen maailma ylistää omaa fiksuuttaan ja omaa hurskauttaan. Lahkot eli harhassa olevat kirkot ovat onnettomasti epäjohdonmukaisia ja ovat siirtyneet pois terveeltä Jumalan sanan pohjalta järkeilynsä, tunteilunsa ja kokemustensa vangeiksi.

    Me olemme pimeys, mutta Jumalan sana on valo. Jos haluamme soveltaa itseemme Jeesuksen sanan, jonka hän sanoi apostoleilleen: "Te olette maailman valkeus", ei meidän sovi saarnata sitä, mitä itse ajattelemme tai teemme, vaan meidän tulee pysyä Jumalan puhtaassa sanassa, kuten Jeesus sanoo: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." Joh. 8:31-32. Silloin meissä oleva valo ei ole omaa pimeyttämme, vaan Jumalan sanan taivasvaloa.

    Jumalan sana on suuri viisaus

    Psalmin kirjoittaja ylistää Jumalan sanaa monesta syystä. Hän on tullut sen hyvin tuntemaan ja sen aarteet ovat avautuneet hänelle. "Kaiken päivää minä sitä tutkistelen", hän sanoo. Kristityllä, joka tuntee hyvin Jumalan sanan, on tämän sanan tähden rikas elämä. Sananjulistajalla, joka tuntee Raamattunsa ja sen oikean opin, on paljon annettavaa kuulijoilleen. Hän voi tuoda sanan aarrekammiosta esiin uutta ja vanhaa.

    Psalminkirjoittaja oli saanut sanasta viisautta, taitoa, ymmärrystä, jopa hunajan makeutta ja elämän pyhitystä. Kun kysymme millaista viisautta hän oli saanut, Raamattu vastaa: Suurin viisaus on tuntea Jeesus Kristus ja hänet ristiinnaulittuna.

    Vastustajat ja vihamiehet esiintyivät viisaina ja taitavina ja yrittivät kietoa kuulijat pauloihinsa. Israelissa oli aikoja, jolloin kuninkaat valheprofeettoineen kääntyivät palvelemaan epäjumalia. Silloin psalminkirjoittaja joutui panemaan vastatusten heidän viisautensa ja sen viisauden, jonka hän oli saanut Jumalan sanasta. Ja niin hän kirjoittaa: "Minä olen kaikkia opettajiani taitavampi, sillä minä tutkistelen sinun todistuksiasi. Minä olen ymmärtäväisempi kuin vanhat, sillä minä otan vaarin sinun asetuksistasi. Minä pidätän jalkani kaikilta pahoilta teiltä, noudattaakseni sinun sanaasi."

    Joudutko ottamaan kantaa korkeita auktoriteetteja vastaan, kun nämä eivät seuraa Jumalan sanaa? Niin joutui psalminkirjoittajakin. Hän joutui asettumaan opettajiaan ja vanhoja kunnioitettuja isiä vastaan, mutta yhdestä hän ei halunnut luopua, ja se yksi oli Jumalan sana. Hän ymmärsi sen kestävän arvon. Jumalan käskyistä eli asetuksista hän sanoi: "Ne ovat minun omani iankaikkisesti." Niin ovat meidänkin omiamme Jumalan sanan ja sakramenttien lupaukset. Ihmispolvet vaihtuvat, sana jää ja sanan varassa saavutamme armosta ja lahjana autuaan iankaikkisuuden. Ihmisauktoriteetit väistyvät, Jumalan auktoriteetti pysyy. Ihmisajatukset eivät auta, Jumalan aivoitus, hänen pelastussuunnitelmansa sen sijaan toimii. Ja tämä sana antaa rohkeuden kulkea uskon tietä muista riippumatta.

    Jumalan sana on uskovalle rakas

    Psalminkirjoittaja sanoo: "Kuinka sinun lakisi onkaan minulle rakas." Tällaisessa yhteydessä Raamattu ei tarkoita lailla evankeliumin vastakohtaa eli Jumalan vaativaa ja tuomitsevaa tahtoa, vaan koko Jumalan sanaa, jolla Jumala ohjaa ja opastaa ihmistä autuuteen. Lailla Jumala vaikuttaa synnintuntoa, evankeliumilla hän lohduttaa. Pääasia on juuri evankeliumi, tuo suloinen, hunajainen anteeksiantamuksen sana.

    Miten usein kuuleekaan aivan toisenlaista suhtautumista Jumalan sanaan.

    Joillekuille se on kuin jokin ikävä kahle, josta on päästävä irti. Jumalattomat sanovat: "Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä." Sen mukaan he toimivat ja yrittävät tukahduttaa Jumalan sanan oikean julistuksen. Mutta niistä niskoittelijoista, jotka tulivat kääntymykseen, Raamattu sanoo: "Hän vei heidät ulos pimeydestä ja synkeydestä, hän katkaisi heidän kahleensa. Kiittäkööt he Herraa hänen armostaan." Ps. 107:14-15. Jumalan sana vapauttaa, pelastaa tästä kuoleman varjon maasta. Siksi tuo sana on rakas. Pelastuneet sanovat kiitollisina: "Hän lähetti sanansa ja paransi heidät ja pelasti heidät haudasta." Ps. 107:20.

    Jotkut ajattelevat, ettei koko Jumalan sanan opilla ole väliä, kunhan uskoo pääasian. Mutta se, joka noin kevytmielisesti ajattelee Jumalasta, tuskin todellisella uskolla uskoo pääasiaakaan, kuten uskonpuhdistaja Martti Luther huomauttaa. Psalminkirjoittajamme ei tunne sellaista valikoivuutta, vaan sanoo tekstissämme: "Minä en poikkea sinun oikeuksistasi, sillä sinä neuvot minua." Ja psalmin lopulla hän lausuu: "Sinun sanasi on kokonansa totuus". Ps. 119:160.

    Uskovan sydämessä on siis rakkaus Jumalan sanaan, koska siellä on rakkaus Jumalaan. Jeesus sanoo: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt." Joh. 14:23-24. Jos rakastamme Jumalaa, rakastamme hänen sanaansa; jos emme rakasta Jumalaa, emme rakasta myöskään hänen sanaansa.

    Tutkija voi innostuneesti tutkia tieteen ja järjen menetelmin Raamattua. Hän voi olla ihastunut Raamatun kieleen, historiaan, etiikkaan, kulttuuriin, mutta se ei ole rakkautta Jumalaan. Se ei ole armon saaneen tuhlaajapojan rakkautta Isään. Se ei nouse uskosta, vaan ihmisestä itsestään. Sille, joka rakastaa Jumalan sanaa todellisesti, sana on sielun turva.

    Oikea rakkaus torjuu kaiken, mikä on ristiriidassa sen kanssa. Neljä eri kertaa tässä psalmissa kirjoittaja sanoo vihaavansa valhetta ja kaksimielisiä. "Valhetta minä vihaan ja inhoan, mutta sinun lakiasi minä rakastan." Hänellä on suoranainen inho väärää oppia kohtaan. Rakkaus Jumalan sanaan ei ole aitoa, jos sen rinnalla ei ole vihaa valheopetusta kohtaan.

    On hyvä, jos meillä on myönteinen, parhain päin ymmärtävä asenne ihmisiä kohtaan. Väärää oppia emme kuitenkaan saa selittää parhain päin ja siten antaa sille vaikutusmahdollisuuksia. Kaikkea väärää oppia tulee vastustaa ja vihata, se tulee torjua eikä sille saa antaa sijaa seurakunnassa, sillä "vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan", Gal. 5:9.

    "Viettelysten täytyy kyllä tulla, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee", sanoi Vapahtaja, Matt. 18:7. Miten voimme varjeltua niiden keskellä? Tekstimme opetus on: Meidän tulee ihmisiä pelkäämättä Pyhän Hengen voimalla pysyä Jumalan sanassa, pitää siitä kiinni. Ja jotta voisimme pitää siitä kiinni, meidän tulee rukousmielin tutkia sitä, omaksua se ja ymmärtää sen sanoma. Emme tunne vielä silloin Raamattua, jos vaikka osaisimme sen ulkoa alusta loppuun, vaan meidän tulee sisäistää sen pelastussanoma. On paljon hyötyä siitä, että tuntee Raamatun kertomukset ja raamatunhistorian, mutta jotta se jäsentyisi meille, tarvitsemme sen sanoman eli evankeliumin opin tuntemuksen. Tässä katekismus on suuri apu. Evankeliumin opin valossa voimme sitten ymmärtää oikein päin meille vaikeita ja hämäriä kohtia. Viettelysten tullessa voimme pitää kiinni Raamatun selkeistä kohdista ja kumota selvillä Raamatun sanoilla harhat.

    Pitäessämme kiinni pyhän Raamatun sanasta, seuraamme Hyvän Paimenemme ääntä. Se ääni säilyttää Jeesuksen omat Isän pelastavassa ja hoitavassa kädessä. Amen.

    Markku Särelä

  • Jumalan lapsen turva viettelysten keskellä (Saarna, Ps 119:97-105)

    Pastori Markku Särelän saarna 21.8.2011 Siitamajalla

  • Jumalan luoma yhteys

    Pastori Vesa Hautalan saarna Tampereella 13.10.2019

  • Jumalan luomisen ja pelastuksen kolmiossa

    Jos maailma teitä vihaa, tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä. Jos te maailmasta olisitte, maailma omaansa rakastaisi. Mutta koska ette ole maailmasta, vaan minä olen valinnut teidät maailmasta, sen tähden maailma teitä vihaa. Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi.' Jos he ovat minua vainonneet, he teitäkin vainoavat. Jos he ovat pitäneet minun sanani, he pitävät myös teidän sananne. Mutta kaiken tämän he tekevät teille minun nimeni tähden, koska he eivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt. Jos en olisi tullut ja puhunut heille, heillä ei olisi syntiä, mutta nyt heillä ei ole, millä puolustaisivat syntiään. Joka vihaa minua, se vihaa myös minun Isääni. Jos en olisi tehnyt heidän keskuudessaan niitä tekoja, joita kukaan muu ei ole tehnyt, heillä ei olisi syntiä, mutta nyt he ovat nähneet ne ja ovat vihanneet sekä minua että minun Isääni. Mutta se sana oli käyvä toteen, joka on kirjoitettuna heidän laissaan: 'He ovat vihanneet minua syyttä.' Joh 15:18–25

    Armoa Armonruhtinaalta, Rauhaa Rauhanruhtinaalta.

    Kallis kuulija, tunnetko maalaustaiteen kolmioasetelman? Siinä esimerkiksi ihmiset, maisemat tai esineet on aseteltu kolmion muotoon, jossa jokaisella kulmalla ja suoralla on merkityksensä taideteoksen kokonaisuudessa. Asetelman tehtävänä on kertoa teoksen osien yhteyksistä ja vastakohdista sekä auttaa katsojaa ymmärtämään teoksen sanoman.

    Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus toimii tässä evankeliumissamme samoin. Hän, jonka kautta kaikki on saanut syntynsä, opettaa meitä ja luo eteemme kuvan kolmesta toisistaan poikkeavasta toimijasta. Kannallaan seisovan tasasivuisen kolmion kulmat kuvaavat näitä kolmea toimijaa ja kulmien väliset suorat niiden välisiä suhteita. – Kolmion oikeassa alanurkassa on epäuskoinen maailma. Vasemmassa nurkassa Kristukseen uskovat ja ylhäällä Pyhä Kolmiyhteinen Jumala.

    Epäuskoinen maailma vihaa evankeliumia

    Ensimmäisen Mooseksen kirjan ensimmäisessä luvussa Jumala ilmoittaa siitä, miten Hän loi maailman ja myös ihmiskunnan. Sen luvun jakeissa 27 ja 28 ilmoitetaan: ”Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän loi hänet, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät.”

    Paratiisin alkutilassa ihminen rakasti, kunnioitti ja totteli täysin ja kaikessa Jumalaa, sillä Jumala ei olisi siunannut vihaa. Suhteemme Kaikkivaltiaaseen oli synnittömässä tilassamme molemminsuuntaiseen rakkauteen perustuva. Kolmioomme verrattuna voisi jopa sanoa sen olleen niin läheinen, että se koostui vain kahdesta pisteestä lähellä toisiaan.

    Syntiinlankeemuksemme kuitenkin särki tämän yhteyden ja heitti koko ihmiskunnan etäälle Jumalasta kolmiomme etäiseen pisteeseen. Siksi epäuskossaan lankeemuksen alainen maailma vihaa Jumalaa, eikä halua luonnostaan kuulla Häntä. Sen vuoksi tämän kuvaamani kolmion oikea sivusta on alhaalta tulta ja tappuraa ylöspäin kohti Jumalaa. Jeesus ilmoittaa tämän tekstissämme sanoessaan maailman vihaavan Häntä ja Häneen uskovia. Maailma kuvittelee itsellään olevan kaiken, mutta vihassaan Jumalaa kohtaan se on kuitenkin kaikista köyhin eikä omista mitään pysyvää.

    Jeesus ei tarkoita pelkästään avointa vainoa ja väkivaltaa uskovia kohtaan, vaan myös epäuskoa ja Jumalan sanan kieltämistä. Maailman viha Jumalaa kohtaan ilmenee välinpitämättömyytenä ja ylimielisyytenä Hänen pyhää sanaansa Raamattua ja Jumalan pyhiä sakramentteja kohtaan. Tämä viha perustuu siihen, ettei maailma tunne Jeesusta eikä Hänen Lähettäjäänsä. Maailman viha ei ole kuitenkaan millään puolusteltavissa. Syntiinlankeemus oli ihmisten oma valinta ja niin perustavalla tavalla olemustamme vahingoittava, ettei maailma edes tunne enää Luojaamme, vaan itsekeskeisyydessään, omahyväisyydessään ja ahneudessaan on Hänet unohtanut ja vihaa siksi Häntä.

    Jeesus tiesi mistä puhui. Jo paratiisissa Jumalan Poika näki ihmiskunnan lankeemuksen ja tuntee sen seuraukset. Mutta siksi Hänet myös torjuttiin ja kiellettiin maan päällä vaeltaessaan. Häntä pilkattiin ja häväistiin. Lopulta Hänet tuomittiin kuolemaan ja ristiinnaulittiin. Jumalan Lähettämänä Vapahtajana Hänen täytyi ottaa vastaan, mutta myös kärsiä ja kantaa kaiken sen vihan ja epäuskon minkä syntiinlankeemuksemme aiheutti.

    Koko ihmiskunta jo Aadamissa ja Eevassa lankesi perisyntiin, emmekä siten ole kukaan siitä osattomat emmekä viattomat. Ensimmäisten ihmisten lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä, ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina. Tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät Jumalan sanan, kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan.

    Uskovat ottavat Jeesuksen vastaan

    Tulemme kolmiomme vasempaan kulmaan ja samalla saarnan toiseen osaan. On Jumalan suurta armoa ja laupeutta, että meillä ylipäänsä on tämä Jumalan ja ihmiskunnan kolmiomuoto. Jumalalla olisi ollut täysi peruste ja oikeus katkaista yhteys ihmisiin ja jättää meidät kaukaiseksi etäpisteeksi ilman yhtäkään yhteyttä Häneen. Mutta niin Kaikkivaltias ei kuitenkaan tehnyt, vaan Hän lähetti Oman Poikansa maailmaan, Synnittömän syntisten keskelle. Vain Jeesus on Ainoa koko ihmiskunnan ja maailmanhistorian Synnitön. Jeesus ilmoittaa tämän sanoillaan: ”He ovat vihanneet minua syyttä.”

    Kristus ei tullut tuomitsemaan, vaan Hän täytti puolestamme lain. Hän teki ainoastaan hyvää, eikä missään pois poikennut. Siksi Hän ei tehnyt eikä aiheuttanut mitään mikä olisi ansainnut vihaa. Synnitön Herramme on sen vuoksi syntiselle maailmalle kuin kirkas peili, jonka kirkkaus ja puhtaus osoittavat todeksi maailman syntiturmeluksen. Mutta juuri siksi Kristus perusti tämän kolmiomme pelastuksen kulman. Tänne Hän oli ottanut jo heidätkin, jotka ennen Hänen syntymäänsä uskoivat Tulevaan Messiaaseen. Tänne Hän kutsui opetuslapsensa ja kutsuu kaikki omansa aina aikojen loppuun saakka. Kolmion kannan matkalla oikeasta kulmasta vasempaan viha ja epäusko vaihtuvat uskoon.

    Jeesus sanoo: ”Ei ole palvelija herraansa suurempi. Jos he ovat minua vainonneet, he teitäkin vainoavat.” Kenelläkään ei ole sijaintipistettään Jumalan yläpuolella. Jeesus ilmoittaa alkuperäisen luomistahtonsa totuuden: Kaikki ihmiset ovat Jumalan palvelijoita. Osa kieltää tämän kunniansa ja toimii synnin palvelijoina, osa saa löytää Jumalan palvelijan tehtävän, mutta joutuu sen tähden ensimmäisten vihaamiksi.

    Siksi Jeesus ilmoitti totuudellisesti: ”Mutta koska ette ole maailmasta, vaan minä olen valinnut teidät maailmasta, sen tähden maailma teitä vihaa.” Jeesus sanoo tämän merkiksi omilleen. He, jotka kuulevat ja seuraavat Hänen pyhää sanaansa, he, jotka tulevat Hänen oikein toimitettujen sakramenttiensa ääreen, joutuvat maailman silmissä vihatuiksi ja halveksituiksi. Mutta Kristus ennen kaikkea lohduttaa näillä sanoillaan. Sillä kuulethan Rakas Ystävä, olet Hänen valitsemansa. Meillä ei ole suurempaa armoa ja kunniaa!

    Apostoli Pietarin ensimmäisen kirjeen, neljännen luvun, jakeissa 12 ja 13 Herramme Itse rohkaisee: ”Rakkaani, älkää pitäkö outona sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikään kuin teille tapahtuisi jotain outoa, vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös iloitsisitte riemuiten hänen kirkkautensa ilmestyessä.”

    Jeesus kääntää omiensa katseet sanaansa ja lohduttaa myös sanoen: ”Jos he ovat pitäneet minun sanani, he pitävät myös teidän sananne.” Jeesus tarkoittaa yhteisen Pyhän Raamattumme saarnaa, lakia ja evankeliumia, kautta sukupolvien. Hänen omansa julistavat uskollisesti sen mitä Hän on Itse sanonut. Kristuksen seurakunnan uskovat ovat pitäneet ja pitävät yhä uskollisesti Hänen sanansa torjuen harhaopit ja valheopetuksen säilyttäen puhtaan Jumalan sanan.

    Jumalan sana pysyy Kristuksen tähden tässä uskovien usein ahtaaksikin ajassa käyvässä nurkkauksessa, jossa sen vuoksi on monenlaista ahdistusta ja tuskaa, ja joka on maailman ahdistaessa monella tapaa terävä ja satuttava. Mutta näistä kahdesta kolmiomme kannan kulmasta vain tässä on Herramme Jeesus Kristus Itse. Hänen vuokseen tästä pisteestämme puuttuu synti. Ajassa näemme olevan toisin, mutta Hänessä se kaikki on anteeksiannettu. Vapahtajamme vuoksi tästä lahjakulmauksestamme puuttuvat epätoivo ja päämäärättömyys. Uskomme ja toivomme on kiinnitetty Herraamme, joka pitää ne elossa omassa voimassaan.

    Jeesus kutsuu kaikkia omikseen

    Tulemme kolmanteen ja tärkeimpään kolmiomme pisteeseen. Ihmiseksi syntynyt Jumalan Poika on Ylösnoussut kuolleista ja Isä otti Hänet takaisin taivaan autuuteen. Vapahtajamme ei kuitenkaan jättänyt meitä yksin, vaan lähetti meille Puolustajan, Pyhän Hengen, joka turvaa Herramme omat kaikkien maailman vainojen ja vihankin keskellä. Hänestä Herramme lupasi: ”Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä olen teille puhunut.” (Joh. 14:26)

    Kaikessa Jeesus kaiken täytti. Siksi Hän sanoi: ”Jos en olisi tehnyt heidän keskuudessaan niitä tekoja, joita kukaan muu ei ole tehnyt, heillä ei olisi syntiä, mutta nyt he ovat nähneet ne ja ovat vihanneet sekä minua että minun Isääni.” Nämä Herramme sanat pysäyttävät. Kysymme eikö synti olisi juuri silloin pysynyt, jos Jeesus ei olisi tullut ja tehnyt kaikkia tekojaan. Nyt Hän kuitenkin ilmoittaa, että juuri tekemiensä tekojen vuoksi epäuskoisten synti pysyy. Jos Jeesus ei olisi tullut ja uhrautunut edestämme, kaikkien ihmisten synnit olisivat pysyneet ja kuolisimme jokainen synteihimme. Silloin kenelläkään ei olisi myöskään Pyhän Hengen Jumalan lain kautta herättämää synnintuntoa ja orastavaa uskon ymmärrystä syntiturmeluksestamme Pyhän Kaikkivaltiaan edessä.

    Mutta koska Jeesus on tullut ja antanut Täydellisen Uhrinsa edestämme, on maailma saanut evankeliumin kautta nähdä Hänet. Sen tähden pysyy viimeisellä tuomiolla heidän epäuskon syntinsä, jotka eivät ota uskossa vastaan Vapahtajamme sovitustyötä ja siinä meille hyväksiluettavaa Jumalan anteeksiantamusta ja armoa. Sillä Jeesuksen vuoksi kaikki muut ihmiskunnan kaikkina aikoina tekemät ja vielä edessä olevat synnit ovat jo anteeksi annetut, mutta epäuskon synti aiheuttaa ikuisen lankeemuksen, jos tämä täysi armo Jeesuksessa Kristuksessa ei täällä ajassa kelpaa.

    Tässä kierroksemme kolmion ympäri täydentyy ja huipentuu. Kerran koittaa tuomion hetki, jolloin jää enää Jumalan näkökulma. Hän katsoo kolmiotamme yläkärjestä alas päin. Jumala ilmoittaa tämän viimeisen tuomion saarnassaan Matteuksen evankeliumin luvussa 25 jakeissa 31–46, joista tässä jakeet 31–33: ”Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.”

    Tässä asetelmassa ihmiskunta käy tuomiolle. Silloin Jumalan tahtoma liike maailman kulmasta Kristuksen tähden pelastuneiden joukkoon on päättynyt, mutta Kristuksen armoon ja anteeksiantamuksen perustuva yhteys kestää Hänen vuokseen. Kolmiomme luomisen ja ajan suora sekä kanta puretaan. Kadotukseen joutuvat jäävät epäuskonsa tähden yksin ilman Kristusta ja iankaikkista elämää.

    Mutta Vapahtajamme ottaa lupauksensa mukaan maailmasta valitsemansa luokseen taivaan autuuteen, päättymättömään iloon. Siellä suurimpana riemuna on se, että Jeesuksessa Kristuksessa, Jumalihmisessä, ovat molemmat luonnot, jumalallinen ja inhimillinen, samassa persoonassa erottamattomasti yhtyneinä, kuten Augsburgin tunnustuksessa tunnustamme. Häntä ylistämme iäisyyksien iäisyyksiin.

    Sillä tämä tunnustuksemme jatkaa: ”Tämä sama Kristus astui alas tuonelaan, nousi todella kolmantena päivänä kuolleista ja astui ylös taivaisiin istuakseen Isän oikealla puolella, hallitakseen ja vallitakseen ikuisesti kaikkia luotuja sekä pyhittääkseen ne, jotka uskovat häneen, lähettämällä heidän sydämiinsä Pyhän Hengen, joka heitä johtaa, lohduttaa, tekee eläviksi ja puolustaa saatanaa ja synnin valtaa vastaan. Sama Kristus on näkyvällä tavalla tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.”

    Pastori Marko Kailasmaan saarna Helsingissä 21.5.2023.

  • Jumalan Poika hallitsee (Saarna, Ps. 2:1-12)

    Vikaari Vesa Hautalan saarna 29.12.2013 Siitamajalla

  • Jumalan rakkaus

    Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.(Joh. 3:16)

    Kristillisessä kirkossa puhutaan paljon Jumalasta. Mutta mikä merkitys Hänellä on meille? Onko Jumala kaukana meistä? Kuka Jumala on ja miten hän kohtaa meidät? Tekstimme opettaa meille, että Jumala rakastaa maailmaa. Hän rakastaa antamalla ainokaisen Poikansa. Jeesuksen kautta Jumala lähestyy meitä armollisena. Kohtaamme hänet rakastavana Isänä, joka antoi ainokaisensa meidän pelastamiseksemme.

    Jo luodessaan ihmisen Jumala osoitti rakkautta. Koko olemassaolomme on hänen lahjaansa. Jumala on kaiken hyvän lähde. Kaikki, mitä meillä on, on peräisin häneltä. Hän on antanut meille kaiken sen ilon, onnen, rakkauden ja kauneuden, mitä elämässämme on. Jumala rakastaa ihmisiä. Siksi hän tahtoo meidän aina elävän hänen yhteydessään. Se on suurin onni, mikä ihmisellä voi olla.

    Jumala antoi ihmiselle lakinsa. Siinä hän ilmoittaa, mikä on oikeaa, hyvää ja hänen tahtonsa mukaista. Laki on Jumalan hyvä, rakastava tahto meitä kohtaan. Jumalan laki on kirjoitettu jokaisen ihmisen sisimpään ja ilmenee omantunnon toiminnassa. Ihmisen omatunto saattaa kuitenkin olla synnin seurauksena paatunut tai hämääntynyt. Siksi Jumala on omantunnon lisäksi ilmoittanut lakinsa selkeästi Raamatussa. Kymmenen käskyä ja rakkauden kaksoiskäsky – ”rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” – tiivistävät lain sisällön.

    Mutta luonnostaan me olemme Jumalan rakkaudesta luopuneita, syntisiä. Vaikka laki on hyvä ja sen tarkoitus on hyvä, me emme noudata sitä. Teemme syntiä eli pahoja, Jumalan tahdon vastaisia asioita. Jokainen meistä on pahoilla ajatuksillaan, sanoillaan ja teoillaan erottanut itsensä Jumalan yhteydestä. Niitä tekemällä olemme luopuneet Jumalasta ja nousseet kapinaan häntä vastaan. Rakkauden sijasta olemme valinneet itsekkyyden ja Jumalan tahdon noudattamisen sijasta oman tahtomme noudattamisen.

    Tämä on koko syntiin langenneen ihmiskunnan synnynnäinen tila. Tätä kaikkea tarkoittaa tekstimme sana maailma. Se tarkoittaa Jumalasta erossa olevaa, häntä vastaan kapinoivaa ihmiskuntaa. Ja ilman Jumalan armoa jokainen ihminen kuuluu tähän pahaan maailmaan.

    Synnillä on seurauksensa. Se vie lopulta kadotukseen, joka on iankaikkisuus erossa Jumalan hyvyydestä. Sitä tarkoittaa tekstissämme mainittu hukkuminen. Ilman Jumalan hyvyyttä on vain tuskaa ja ahdistusta. Pahuus saa silloin ansaitsemansa rangaistuksen.

    Mutta Jumala etsii ihmistä. Hän ei ole jättänyt meitä. Syntimme erottaa meidät hänestä, mutta hän haluaa meidät takaisin yhteyteensä. Me olimme synneillämme hylänneet sen rakkauden, jota Jumala luomisessa osoitti meitä kohtaan. Mutta Jumala osoitti meitä kohtaan pelastavan rakkautensa lähettämällä Poikansa. Jumala rakasti häntä vastaan kääntynyttä maailmaa. Jumala rakastaa sitä, missä ei itsessään ole mitään rakastettavaa. Hän tahtoo sulkea armoonsa sen, mikä itsessään on pahaa. Siksi meillä kaikilla syntisillä on toivo!

    Jumala teki äärettömän suuren uhrauksen edestämme. Hän ”antoi ainokaisen Poikansa”. Pelastaakseen meidät Jumala lähetti Poikansa ihmiseksi maksamaan syntivelkamme ja kärsimään meidän edestämme. Jumalan Poika eli ihmiselämän sen kaikkine vaikeuksineen ja vaivoineen.

    Jeesus oli synnitön ja täysin hyvä. Hän täytti Jumalan tahdon täydellisesti meidän puolestamme. Lisäksi Jeesus otti päällensä kaikki meidän syntimme niin kuin ne olisivat olleet hänen omiaan ja kärsi niiden seuraukset sijastamme. Kun Jeesus ristiinnaulittiin, hän kärsi Jumalan hylkäämäksi tulemisen sanoinkuvaamattoman tuskan. Hän kärsi kadotuksen puolestamme, ettei meidän tarvitsisi koskaan kärsiä sitä. Jumala Jumalan hylkäämänä, pyhä syntisten sijaiskärsijänä – tällainen on se rakkaus, joka Jumalan sydämessä palaa meitä jokaista kohtaan. ”Niin on Jumala maailmaa rakastanut.”

    Elämällään ja kuolemallaan Jeesus on sovittanut koko maailman synnit. Niin hän on hankkinut pelastuksen jokaiselle ja avannut meille pääsyn Jumalan yhteyteen. Yksikään, joka häneen uskoo, ei huku, vaan hänellä on iankaikkinen elämä. Jokainen, joka uskoo häneen, saa syntinsä anteeksi ja tulee Jumalan omaksi. Epäusko on Jumalan tarjoamasta pelastuksesta kieltäytymistä. Usko taas on Kristukseen luottamista, häneen turvautumista Pelastajana ja anteeksiantamuksen lupauksen soveltamista itseen. Mitään ihmisen omia tekoja tai ponnistuksia ei vaadita pelastuksen vastaanottamiseen. Vain usko, jonka Jumala vaikuttaa meissä, ottaa pelastuksen vastaan.

    Jumalan pelastava rakkaus tulvii meidän ylitsemme armonvälineissä. Ne ovat Jumalan sana, kaste ja ehtoollinen. Niiden kautta Jumala välittää ja lahjoittaa meille armonsa. Jumalan Pyhä Henki kohtaa meidät armonvälineiden välityksellä. Kun käytämme niitä, hän synnyttää ja ylläpitää meissä uskoa.

    Kun kuulemme evankeliumin sanaa, Jumala puhuu meille rakkaudestaan: Hän kertoo meille Jeesuksesta ja pelastuksesta. Jumalan sanan saarnassa kuulemme Pyhän Hengen julistavan juuri meidän sydämellemme evankeliumia: Jumala antoi ainokaisen Poikansa sinunkin edestäsi. Ja synninpäästön sanassa tuo evankeliumi lausutaan erityisesti meihin soveltaen: sinun syntiesi tähden myös Kristus on annettu, sinä saat ne kaikki anteeksi. Ja Herran pyhä ehtoollinen vakuuttaa meitä samasta armosta. Annetaanhan siinä meille Kristuksen tosi ruumis ja veri, jotka hän antoi ja vuodatti meidän puolestamme, meidän syntiemme anteeksi antamiseksi. Niin sakramentti vakuuttaa meille, että Jumalan rakkaus koskee meitäkin, meidänkin syntimme on annettu anteeksi.

    Kristuksen Kirkko on olemassa pitääkseen armonvälineitä esillä. Jumala tahtoo näin Kirkkonsa kautta kutsua kaikkia ihmisiä pelastukseen. Hän haluaa kohdata meidät sanan ja sakramenttien kautta auttaen ja vahvistaen uskoamme. Emme myöskään ole yksin matkallamme, vaan saamme kulkea uskon tiellä yhdessä toisten kanssa toinen toistamme tukien, saman Isän lapsina.

    Kun Jumala on meitä näin rakastanut, saamme mekin osoittaa rakkautta lähimmäisellemme. Jumala sääli meitä kurjuudessamme ja auttoi meitä. Kun olemme saaneet häneltä osaksemme niin suurta rakkautta, auttakaamme ja hoivatkaamme mekin lähimmäistämme, niillä keinoin kuin se meille on mahdollista.

    Jääkäämme tämän sanan turviin: ”Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” Se sana kantaa meidät iankaikkiseen elämään. Jumala antoi Poikansa kuolemaan meidän puolestamme, että me saisimme elää yhdessä hänen kanssaan. Kristus nousi kuolleista sovitettuaan syntimme ja astui Isänsä luo taivaan autuuteen. Niin myös kaikki Kristukseen uskovat herätetään viimeisenä päivän ikuiseen iloon. Meillä on jo nyt uskossa iankaikkinen elämä omanamme, ja pian saamme nähdä sen täydellisenä, kaikessa kirkkaudessaan. Olkoon kiitos Jumalalle, joka on näin meitä syntisiä ja ansiottomia rakastanut antamalla ainokaisen Poikansa meille, että meillä olisi syntien anteeksiantamus ja ikuinen elämä!

  • Jumalan rakkaus

    Pastori Vesa Hautalan saarna 15.1.2016 Mäntässä

  • Jumalan sana toteutuu

    Pastori Markku Särelän saarna 29.11.2020

  • Jumalan sanaa on kuunneltava parannuksen hengessä

    1 paast. aik. sunn. II vsk:n evankeliumi

    Siitä lähtien Jeesus alkoi ilmoittaa opetuslapsilleen, että hänen piti menemän Jerusalemiin ja kärsimän paljon vanhimmilta ja ylipapeilta ja kirjanoppineilta ja tuleman tapetuksi ja kolmantena päivänä nouseman ylös. Silloin Pietari otti hänet erilleen ja rupesi nuhtelemaan häntä sanoen: "Jumala varjelkoon, Herra, älköön se sinulle tapahtuko." Mutta hän kääntyi ja sanoi Pietarille: "Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten. Matt. 16:21-23.

    Erityinen Kristuksen kärsimysten tutkistelun aika, paastonaika, on alkanut. Haluamme hiljentyä Herramme suuren kärsimyksen äärellä. Meillä on lupa ottaa asiaa huomioon ulkonaisestikin pidättyvillä elämäntavoilla, kunhan emme tee niistä ansiota tai luule siten pääsevämme Jumalaa lähemmäksi, vaan muistamme Raamatun opetuksen: "Mutta ruoka ei lähennä meitä Jumalaan; jos olemme syömättä, emme siitä vahingoitu; jos syömme, emme siitä hyödy." 1 Kor. 8:8.

    Tämän sunnuntain rikas teksti opettaa meille monen muun asian ohella, että Jumalan sanaa on kuunneltava parannuksen hengessä. Siitä nyt puhumme.

    1. Kun kuulemme Jumalan sanaa, emme saa yrittää parannella sitä, vaan meidän tulee ottaa se vastaan nöyrästi sellaisena kuin se lukee

    Jumalan sanan vastaanottamiseen kuuluu oikea nöyryys. Sitä ei ole ihmisellä luonnostaan, vaan Jumalan täytyy opettaa sitä meille elämän kovassa koulussa. Tästä Pietari on kuvaava esimerkki.

    Pietari oli sanavalmis, nopea toimimaan ja johtajaluonne. Hänellä oli vähemmän harkintakykyä eikä hän aina osannut arvostaa hitaampiaan. Niinpä hän helposti erehtyi eikä osannut ottaa oppia toisista. Tämä luonteenpiirre ei kuitenkaan ole nyt se asia, johon kiinnitämme päähuomiomme, vaan se, miten Pietari suhtautui - ei vain yleensä tovereihinsa - vaan itseensä Herraan Kristukseen ja hänen sanaansa.

    Tekstimme kertoo meille: "Siitä lähtien Jeesus alkoi ilmoittaa opetuslapsilleen, että hänen piti menemän Jerusalemiin ja kärsimän paljon vanhimmilta ja ylipapeilta ja kirjanoppineilta ja tuleman tapetuksi ja kolmantena päivänä nouseman ylös."

    Edellä Raamattu kertoo, että Jumala oli ilmoittanut Pietarille ja muille apostoleille, että Jeesus on Kristus, luvattu Messias ja Vapahtaja. Ja nyt Jeesus kohta sen jälkeen alkoi ilmoittaa heille, että hänen piti kärsimän ja nouseman ylös kuolleista. Pietari tajusi jotakin asian inhimillisestä puolesta, jotakin siitä suuresta kärsimyksestä ja valtavasta häpeästä, mikä Jeesusta odotti. Ehkäpä hän ajatteli sitäkin, mitä tämä kaikki merkitsi hänelle itselleen; hän, joka oli jättänyt kaiken ja seurannut Jeesusta, itsekin menettäisi asemansa ihmisten silmissä. Mutta Pietari ei ajatellut sitä, minkä tähden kaikki tämä tapahtuisi. Hän ei syventynyt Jeesuksen sanaan, että Jeesuksen piti kärsimän. Niin täytyi tapahtua, koska se oli Jumalan tahto ja nimenomaan Jumalan rakastava tahto maailmaa, meitä kaikkia, sinua ja Pietariakin kohtaan. Pietari ei ajatellut syntisyyttään, pelastustaan eikä maailman pelastusta. Pietari kiinnitti huomionsa vain Jeesuksen kärsimykseen, ei hän lainkaan huomannut sanoja "ja kolmantena päivänä nouseva ylös".

    Eikö tämä ole luonnollisen ihmisen lyhytnäköistä ajattelua? Sanoma ristiinnaulitusta Kristuksesta on pahennus. Maailma huutaa: ei sijaiskärsijää! ei syntien sovittajaa! ja se tahtoo poistaa kristillisestä uskosta sovituksen sanan.

    Maailma ei ajattele myöskään sitä suurta, sanoinkuvaamatonta lohdutusta, mikä sisältyy Kristuksen ylösnousemukseen ja taivastoivoon, kun kaikki paha on poissa ja Jumala on kaikki kaikessa ja olemme osallisia Jumalamme autuudesta. Mutta ajattele sinä sitä ja yhdy kiitollisena Raamatun sanaan: "tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna" (1 Kor. 2:1).

    Simon Pietari, tässä tapauksessa tuo oivallinen vanhan ihmisemme edustaja, ottaa Jeesuksen erilleen ja moittii häntä sanoen: "Jumala varjelkoon, Herra, älköön se sinulle tapahtuko."

    Missä on nöyryys Kristuksen edessä? Missä nöyrä henki hänen sanojensa edessä. Missä opetuslapsi, joka tutkistelee sydämessään Jeesuksen sanoja. Missä kurja syntinen, joka tarvitsee Vapahtajan ja hänen sovituskuolemansa? Missä parannuksen eli katumuksen ja uskon henki? On vain epäuskoa ja järjen päätelmiä.

    Eikö meidänkin aikamme ole täynnä sitä henkeä, että kristinuskoa on muutettava, että se on tehtävä kansaan, työväestöön ja sivistyneistöön meneväksi, ja että siitä on poistettava loukkaava sijaissovitusoppi?

    Onko tämä asenne syy siihen, että monen askel on niin kovin hidas sanankuuloon? Ethän vain sinäkin ajattele noin?

    2. Kun Jumalan sana nuhtelee meitä, ottakaamme nuhde vastaan parannuksen hengessä

    Huomatkaamme, miten Jeesus suhtautuu tällaisiin puheisiin ja ajatuksiin. Hänen edessään on rakas opetuslapsi, jota hän on kolme vuotta opettanut kädestä pitäen ja rukoillut, ettei hänen uskonsa raukeaisi tyhjään. Miten paljon Vapahtajamme on tehnyt työtä meidän sielujemme eteen? Kuka sen voi mitata? Ristin kuolemaan asti hän on meitä rakastanut. Hän on lähettänyt sanansa meidänkin luoksemme. Olemme jo lapsina saaneet pyhän kasteen ja olemme kasvaneet kristillisen seurakunnan yhteydessä. Vapahtaja rukoilee meidän edestämme, ja monet rukoukset nousevat Jumalan puoleen myös Herran seurakunnasta meidänkin sielujemme puolesta.

    Mitä Jeesuksella on sanottavana sille, joka järjellään mestaroi ja muka parantelee hänen pelastussuunnitelmaansa?

    Näin Jeesus sanoo tekstissämme: "Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten."

    Kristus ei ota vastaan Pietarin suulla tullutta kiusausta, vaan torjuu sen välittömästi ja selvästi. Vapahtaja näkee, että tämä Pietarin lausuma ajatus ei ole vain Pietarin, vaan kiusaajan, joka tahtoo saada hänet pois kuuliaisuuden tieltä. Kristus kesti, ja sen tuloksena meillä on nyt lohdullinen sanoma Kristuksen voitosta ja uskossa pääsy Jumalan tykö.

    Älkäämme kuvitelko, että tämä Kristus hyväksyisi, että saarna ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta saataisiin korvata jollakin muulla opilla. Älkäämme luulko, että seuratessamme järjen päätelmiä tulisimme perille taivaaseen. Älkäämme ajatelko, että tuon tapaisilla epäuskon puheilla olisi olemassaolon oikeus Jumalan seurakunnassa.

    Kristus sanoo selvästi: "Mene pois" moisine toimintasuunnitelminesi "minun edestäni". Ne eivät kerta kaikkiaan sovi sinne, missä toimitaan Kristuksen nimessä ja hänen seurakuntanaan.

    Tapaamme tämän jälkeen Pietarin Jeesuksen seurasta. Hän otti vastaan Jeesuksen nuhteet. Mutta vielä monta kertaa Pietari pahasti kompasteli, jopa kielsi Herransa. Mutta hän aina Jumalan armon avulla nousi lankeemuksestaan, ei sen vuoksi, että hänessä olisi ollut jotakin hyvää, vaan sen vuoksi, että Jeesus rakkaudessaan veti hänet luoksensa. Hän oppi tuntemaan Jeesuksen rakkauden itseään kohtaan, tuon kaiken uhraavan rakkauden. Itkun kautta Pietari nousi lankeemuksistaan ja hänen sydämensä kiintyi Jumalan Karitsaan. Pietari kirjoittaa nuo ihanat sanat: "Tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan, hänen, joka tosin oli edeltätiedetty jo ennen maailman perustamista, mutta vasta viimeisinä aikoina on ilmoitettu teitä varten, jotka hänen kauttansa uskotte Jumalaan, joka herätti hänet kuolleista ja antoi hänelle kirkkauden, niin että teidän uskonne on myös toivo Jumalaan." 1 Piet. 18:21. Näin Pietari muistaa ensimmäisessä kirjeessään sekä Herramme kuoleman että hänen ylösnousemuksensa. Ja seuraavassa luvussa hän taas muistuttaa Jeesuksen sijaissovituksesta näillä sanoilla: "Joka 'itse kantoi meidän syntimme' ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen 'haavainsa kautta te olette paratut'. Sillä te olitte 'eksyksissä niinkuin lampaat', mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan tykö." 1 Piet. 2:24-25. Eikö tässä ole parannuksen sulous ja ihanuus: "Te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan tykö"? Tästä samasta asiasta hän puhuu vielä kolmannessakin luvussa ja sanoo: "Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö." 1 Piet. 3:18. Mikä voisi olla suurempi autuus kuin saada olla Jumalan luona? Ei mikään. Sitä varten me tarvitsemme Jumalan sanan. Sen vuoksi oman järkemme päätelmät on pantava pois. Saamme turvata Kristukseen, joka kärsi meidän vääräin puolesta. Saamme luottaa pyhän kasteemme kestävään armoliittoon. Jumala on uskollinen, hän ei kutsumistansa kadu.

    Haluammekin lopettaa saarnamme apostoli Pietarin toivotuksella, johon hän päättää toisen kirjeensä:

    "Ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään." 2 Piet. 3:18.

    Amen.

    Markku Särelä

  • Jumalan sanan peili

    Pastori Vesa Hautalan saarna 22.10.2017 Tampereella

  • Jumalan suuri rakkaus

    Pastori Markku Särelän saarna 23.5.2021

  • Jumalan valtakunta (Luuk. 17:20-25)

    Vikaari Dani Puolimatkan saarna Tampereella 7.12.2014

  • Kahden Herran palveluksessa (Saarna, Luuk. 16:10-17)

    Teol. yo. Mika Bergmanin saarna 5.8.2012 Siitamajalla

  • Kahdenlaista leipää

    Joh. 6:24–36 Kun siis kansa näki, ettei Jeesus ollut siellä eivätkä hänen opetuslapsensa, astuivat hekin venheisiin ja menivät Kapernaumiin ja etsivät Jeesusta. Ja kun he löysivät hänet järven toiselta puolelta, sanoivat he hänelle: "Rabbi, milloin tulit tänne?" Jeesus vastasi heille ja sanoi: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ette te minua sentähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja, vaan sentähden, että saitte syödä niitä leipiä ja tulitte ravituiksi. Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään ja jonka Ihmisen Poika on teille antava; sillä häneen on Isä, Jumala itse, sinettinsä painanut." Niin he sanoivat hänelle: "Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?" Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt". He sanoivat hänelle: "Minkä tunnusteon sinä sitten teet, että me näkisimme sen ja uskoisimme sinua? Minkä teon sinä teet? Meidän isämme söivät mannaa erämaassa, niinkuin kirjoitettu on: 'Hän antoi leipää taivaasta heille syötäväksi'." Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei Mooses antanut teille sitä leipää taivaasta, vaan minun Isäni antaa teille taivaasta totisen leivän. Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän." Niin he sanoivat hänelle: "Herra, anna meille aina sitä leipää". Jeesus sanoi heille: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa. Mutta minä olen sanonut teille, että te olette nähneet minut, ettekä kuitenkaan usko.

    Facebookissa tuli vastaan mielenkiintoinen kuva: siinä oli kaksi ympyrää, jotka menivät osittain päällekkäin. Toisessa ympyrässä luki, mitä sanot uskovasi ja toisessa, miten käytät aikasi ja rahasi. Siinä kentässä, joka kuului yhteisesti kummallekin ympyrälle luki: mitä oikeasti uskot. Kuvassa konkretisoituu se, mitä Jaakob tarkoittaa sanoessaan: ”Joku ehkä sanoo: ’Sinulla on usko, ja minulla on teot’; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon.’” (Jaak. 2:18).

    Päivän evankeliumi kysyy meiltä: mikä on se leipä, joka elättää sinua? Minkä varassa sinun elämäsi on? Ensin luomme katseemme maalliseen leipään, sitten taivaalliseen.

    Maallista leipää, joka ei pysy

    Taustaksi päivän evankeliumille on hyvä tietää, että aiemmin Jeesus oli Galileassa ruokkinut viidellä leivällä ja kahdella kalalla 5000 miestä. Suuri ihmetys oli vallannut väen, kun he saivat todistaa ruokkimisihmettä. He innostuivat niin tapahtuneesta, että tunnustivat Jeesuksen Mooseksen kaltaiseksi profeetaksi, joka oli luvattu Viidennessä Mooseksen kirjassa. He sanoivat: ”Tämä on totisesti se profeetta, joka oli maailmaan tuleva”. Syy sille, miksi ruokkimisihme vei heidän ajatuksensa Mooseksen kaltaiseen profeettaan, johtui siitä, että Moosekseen liitettiin manna. Mooses oli profeetta, joka oli ruokkinut kansaa taivaasta tulleella leivällä. Nyt heidän keskuudessaan oli toinen, jolta sai ihmeellistä leipää.

    Jeesuksen, Mooseksen ja mannan välinen yhteys käy ilmi kansanjoukon sanoista ja Jeesuksen vastauksesta niihin: ”Minkä tunnusteon sinä sitten teet, että me näkisimme sen ja uskoisimme sinua? Minkä teon sinä teet? Meidän isämme söivät mannaa erämaassa, niinkuin kirjoitettu on: 'Hän antoi leipää taivaasta heille syötäväksi'.’ Niin Jeesus sanoi heille: ’Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei Mooses antanut teille sitä leipää taivaasta, vaan minun Isäni antaa teille taivaasta totisen leivän.”

    No, profeetaksi tunnustaminen ei vielä riittänyt kansalle. Hänestä haluttiin tehdä myös kuningas. Jeesus joutuikin lähtemään pois estääkseen kruunajaisaikeiden toteutumisen: ”Kun nyt Jeesus huomasi, että he aikoivat tulla ja väkisin ottaa hänet, tehdäkseen hänet kuninkaaksi, väistyi hän taas pois vuorelle, hän yksinänsä.” (Joh. 6:15) Vielä seuraavana päivänä kansanjoukko puhutteli Jeesusta kunnioittavasti opettajaksi, kun he olivat viimein löytäneet hänet pitkän etsinnän jälkeen.

    Vaikka voisi ajatella, että huomio olisi ollut imartelevaa, Jeesusta se ei mairitellut ollenkaan. Se näkyy ensiksi siinä, että hän pakeni suosionosoituksia, toiseksi siinä, että kansan löydettyä hänet hän sanoi heille: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ette te minua sentähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja, vaan sentähden, että saitte syödä niitä leipiä ja tulitte ravituiksi.” Jeesus ei kiitä sitä, että kansanjoukot ovat ylipäätään halunneet tulla kuuntelemaan häntä. Hän ei halunnut tällaista suosiota, jonka motiivit eivät olleet oikeita. Väkijoukon jumalana oli heidän vatsansa eivätkä heidän ajatuksensa olleet kiinni siinä ruossa, joka pysyy iankaikkiseen elämään.

    On vaikea ajatella, että nämä ihmiset olisivat kieltäneet sen, että hyvinä juutalaisina heidän suurimpana toiveenaan oli päästä Messiaan pitoihin, kun tämä aika päättyy. Varmasti he olisivat vakuuttaneet, että taivaalliset aarteet menevät maallisten edelle. Luultavasti heillä olisi riittänyt myös selityksiä sille, miksi oli ihan perusteltua ja hurskasta rakastaa katoavaa mannaa siinä määrin kuin he rakastivat sitä. Mutta Jeesus näkee väärät motiivit. Hän näkee epäjumalat siellä, missä syntisillä on sokeita pisteitä.

    Maallinen mieli ei ole kadonnut maailmasta minnekään viimeisen 2000 vuoden aikana. Nykyäänkin suuret väkijoukot etsiytyvät sinne, mistä he ajattelevat saavansa ajallista apua. Toisin kuin Jeesus, ihmeiden lupailijat eivät tänä päivänä nuhtele näitä kansanjoukkoja, joiden katse ei ole taivaallisissa, vaan tämän ajan aarteissa. Uskon, että me osaamme varoa tällaisia liikkeitä. Ne vaarat, jotka uhkaavat meitä ovat salakavalampia. Ne liittyvät laajemmin maailmankuvaan, ennen kaikkea siihen, mitä toivomme elämältä.

    Mietitään, millaista on ihanteellinen elämä: minulle tulee mieleen turvallinen lapsuus rauhallisessa yhteiskunnassa. Läsnä olevat vanhemmat, jotka ovat tukena ja lohtuna. Kohtuullinen vapaus nuoruudessa, jotta olo ei tunnu tukalalta, mutta silti jonkinlaisia rajoja, jotka pitävät oikealla tiellä. Peruskoulun jälkeen mahdollisuus päättää siitä, miten suuntautuu ammatillisesti elämässään. Ihanan aviopuolison löytäminen. Oikeus valita, missä vaiheessa ja kuinka paljon haluaa lapsia, jos niitä ylipäätään haluaa. Menestyminen työelämässä, mutta samalla tarpeeksi vapaa-aikaa, jotta elämä ei ole vain suorittamista. Omaisuutta pitää olla ainakin sen verran, ettei siitä tarvitse murehtia ja että joskus on mahdollista tehdä vaikkapa ulkomaan matkoja. Mahtavaa olisi myös se, että voisi mahdollistaa lapsille harrastuksia ja säästää heille hieman perintöä. Eläköityminen kohtuullisen aikaisin, jotta on vielä hyvissä voimissa ja on vapautta viimein keskittyä siihen, mihin itse haluaa. Lastenlapsien näkeminen ja viimein kuoleminen rauhassa ilman kipuja elämästä kylläisenä. Elämää ylipäätään tulee leimata se, että on hyvä terveys, tärkeitä ystäviä ja tietyissä rajoissa mahdollisuus tehdä sitä, mitä itse haluaa.

    Ehkä tässä luettelossa kaikki ei kolahda sinuun, mutta varmaan edes jotkut asiat. Sanon kuitenkin, että jos et näe tässä listassa hyvin perustavanlaatuista ongelmaa, ajatustapasi on maailmallinen. Tässä luetelluista asioista valtaosa on sinänsä ihan hyviä – mutta koko listaa värittää väärä perspektiivi: siinä lähtökohtana on se, että voisi elää maallisesti hyvää elämää. Näkökulma on täysin minäkeskeinen. Jumalaa ja hänen tahtoaan ei näy missään. Kun apostoli Paavali sanoo: ”tehkää kaikki Jumalan kunniaksi.” (1 Kor. 10:31), tämä lista ikään kuin huutaa vastaan, että kaiken pitää tapahtua minun lihalleni mieliksi. Ihanteellinen elämä ei ole kuitenkaan sellaista, mitä leimaa meidän tahtomme, vaan sellainen, jota luonnehtii Jumalan tahto. Ymmärrämmeköhän, mitä oikein rukoilemme sanoessamme: ”tapahtukoon sinun tahtosi”?

    Voi olla, että käytännössä Jumalan tahdon muovaama elämä on hyvin lähellä kuvailemaani listaa. Ehkä Jumala siunaa sinua noin leppoisalla elämällä. Ehkä se on osa, jota pitkin sinut voidaan viedä perille iankaikkiseen elämään. Mutta ihanteellinen elämä voi olla hyvin toisenlaista. Se voi olla raskasta raatamista fyysisessä työssä, jotta perhe saisi edes vähäisen leivän. Se voi olla monesta lapsesta huolenpitämistä vuosikausia univelkaisena ja uupuneena. Se voi olla kuolemista jossain kaukomailla evankeliumin julistustyössä – tai miksi ei täällä Suomessakin. Itsensä uhraaminen Jumalan tahdon tähden on ihanteellista elämää. Se on ihanteellista, että ihmiseltä voidaan viedä kaikki, mutta Jumalan tahto on hänelle niin rakas, että hän pitää kaikkea muuta roskana sen rinnalla. Kun ihminen uhraa itsensä evankeliumin ja lähimmäistensä hyväksi, hän muistuttaa Herraansa.

    Mutta turhaa on sellainen elämä, jossa Jumalan tahto sivuutetaan. Kuinka turhaksi se osoittautuukaan, kun kerran joudumme käymään pyhän Jumalan eteen tekemään tiliä jokaisesta teostamme, ajatuksestamme ja sanastamme. Joudumme käymään tilille siitä, miten olemme käyttäneet aikamme ja voimamme. Kuinka turhaa tämä elämä on, jos joudumme käymään alastomina Jumalan eteen eikä meillä ole mitään, millä puolustaa itsekeskeistä vaellustamme. Silloin tuomarin tarvitsee nostaa vain yksi jae esiin ja kysyä olemmeko noudattaneet sitä. Se jae on tämä: ”etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.” (Matt. 6:33). Ja meillä ole mitään, millä puolustaa itseämme.

    Taivaallista leipää, joka pysyy

    Kun tämän elämän leivälle tulee loppu, ratkaisevaa on, onko meillä leipää, joka pysyy iankaikkiseen elämään. Siksi Jeesus aikoinaan kehotti maalliseen leipään kiintynyttä väkijoukkoa: ”Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään ja jonka Ihmisen Poika on teille antava; sillä häneen on Isä, Jumala itse, sinettinsä painanut.” Kansalle nämä sanat eivät kelvanneet. Heidän mielensä oli maallisiin ja heiltä puuttui iankaikkisuuteen liittyvät näköalat. Mutta rakas ystävä, sinä tiedät tarkalleen, mitä Jumalan sana opettaa aikamme lopusta. Sinä tiedät hyvin, kuinka turhaa se on, jos elämä pyörii maallisen leivän ympärille. Sinä ymmärrät, ettei maallinen leipä ole ikuista, vaan niin kuin manna, sekin käy kerran aivan kelvottomaksi.

    Meidän pitää saada sitä leipää, joka pysyy. Äsken lainaamastani jakeesta käy ilmi, että Vapahtaja sanoo antavansa tätä leipää, mutta meidän tulee tietää, mitä tämä leipä on. Vastauksen löydämme evankeliumitekstin sanoista: ”Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa.” Jeesus sanoo tässä, että hän on elämän leipä. Hän on se ravinto, joka pysyy. Mutta hän ei puhu itsestään tässä vain mitenkään yleisesti, vaan aivan tietyssä merkityksessä. Hänhän sanoo tulevaisuuteen viitaten antavansa taivaallista leipää: hän on antava ruokaa, joka pysyy iankaikkiseen elämään. Mihin tässä oikein viitataan? Ristiin. Ristillä Jumalan Poika antoi itsensä meille. Ristillä meille valmistettiin se leipä, jonka syöminen antaa iankaikkisen elämän. Todellinen elämän leipä on meidät puolestamme kuollut Jumalan Poika, ja häntä syödään uskossa. Kristillinen usko, tämä hengellinen syöminen, ei ole mitä tahansa uskoa Jeesukseen, vaan se on uskoa Jumalan Poikaan, joka tuli taivaasta ristiinnaulittavaksi meidän syntiemme tähden.

    Tämä leipä on katoamaton. Se on turmeltumaton. Se on äärimmäisen kallis. Meidän ei tarvitse saada joka päivä uutta leipää mannan tavoin, vaan meille riittää tämä yksi leipä. Se riittää tähän elämään. Se riittää myös iankaikkisuuteen. Kristuksen sovitustyöllä on iankaikkinen arvo. Sanoohan Raamattu, että Kristus ”on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.” (Hepr. 10:14) Ihmeellistä tässä leivässä on se, että kun nautimme sitä uskossa, se vaatettaa meidät. Hengellinen syöminen pukee meidät Vapahtajamme viattomuuteen. Tätä leipää nauttimalla Jumala ei näe meitä alastomina. Hän ei näe meidän omaa vanhurskauttamme, joka on kuin saastainen vaate. Hän näkee meidät Pojassaan, ja Raamattu lupaa, ettei ”ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.” (Room. 8:1)

    Usein ihminen tavoittelee kuumeisesti maallista leipää ja tämän ajan aarteita, koska häneltä puuttuu elämän leipä. Hän yrittää päästä hengellisestä nälästä eroon väärin keinoin. Hän turvautuu siihen, mikä ei koskaan tyydytä Jumalan yhteyteen luotua ihmistä. Siksi Raamattu kysyykin: ”Miksi annatte rahan siitä, mikä ei ole leipää, ja työnne ansion siitä, mikä ei ravitse?” (Jes. 55:2). Ja jatkaa: ”Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvää, ja teidän sielunne virvoittuu lihavuuden ääressä. Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni; kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää. Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot.” (Jes. 55:2–3). Vain elämän leipä voi tyydyttää meidän nälkämme. Ainoastaan se voi antaa todellisen merkityksen elämällemme. Tätä leipää nauttien me tiedämme, että vaikka meiltä ristettäisiin kaikki muu, tässä on jotain, mikä säilyy iankaikkiseen elämään, jotain, mikä antaa iankaikkisen elämän. Eikö ihanteellista elämää ole elämä Kristuksen ja Jumalan oikeassa tuntemisessa? Elämän leivän syöminen painaa sydämiimme sen, että Kristuksessa meillä on kaikki, mitä ikinä tarvitsemme käydessämme kerran pyhän Jumalan eteen. Tässä meillä on jotain, mitä maailma ei voi antaa.

    Sanotun valossa aikaisemmin lainaamani Jeesuksen sanat värittyvät eri tavalla. Kun Jeesus toteaa: ”etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.”, se alkaa kuulosta innostavalta. Alamme ymmärtää, ettei näiden sanojen tarkoituksena ole niinkään tuomita meitä, vaan opastaa. Ne antavat luvan pistää elämän leipä maallisen leivän edelle. Ne rohkaisevat haltioitumaan iankaikkisesta ravinnosta. Ne lupaavat, että taivaallisen leivän nauttiminen tuo myös maallisen leivän pöytään. Näillä sanoilla Jumala haluaa nostaa katseemme ainaisesta aherruksestamme elämän leipään, jonka saamme ottaa vastaan sulana lahjana.

    Elämän leipä on meidän rakas ristinnaulittu Herramme. Kun hän on elämäsi keskuksena, tämä elämä ei ole ainoastaan ihanteellista, vaan se on iankaikkista elämää jo täällä ajassa, sillä tämä leipä pysyy iankaikkisesti. Siksi rukoilemme: Herra, anna meille aina tätä leipää. Aamen.

  • Kaikille pyhille ovat yhteistä ahdistus, Karitsan veri ja iankaikkinen elämä

    Pyhäinpäivänä, I vsk:n epistolateksti

    Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: "Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?" Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen." Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Sentähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään, ja hän, joka valtaistuimella istuu, on levittävä telttamajansa heidän ylitsensä. Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano, eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle, sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä. Ilm. 7:13-17.

    Tämän pyhäinpäivän saarnateksti tuo eteemme kolme asiaa, jotka väistämättä kuuluvat kristilliseen elämään. Nämä asiat ovat ahdistus, Karitsan veri ja iankaikkinen elämä. Raamatun mukaan nämä asiat kuuluvat kaikille kristityille. Kaikki pyhät ovat olleet ahdistettuja. Kaikki ovat uskoneet Karitsan veren perusteella syntinsä anteeksi. Kaikki ovat myös iankaikkisesta elämästä osallisia. Tässä saarnassa on tarkoituksena tarkastella, mitä merkitsee, että olemme osallisia ahdistuksesta, Karitsan verestä ja iankaikkisesta elämästä.

    1. Ahdistus

    Arkipäivän kielenkäytössä sana "ahdistus" on hyvin tavallinen. Sillä voidaan tarkoittaa monia asioita. Se on usein yleisnimi, jota käytetään ihmisen pahasta olosta silloin, kun sen syytä ei tiedetä. Tyypillistä sille on, että monet ongelmat kasaantuvat ihmisen mielessä kimpuksi, jota on hyvin vaikea selvittää. Tässä Ilmestyskirjan kohdassa, kuten Raamatussa yleensäkin, ahdistus merkitsee jotain muuta.

    Kun Jeesus puhui maailmanlopun ennusmerkeistä, hän puhui myös ahdistuksesta: "Silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti, eikä milloinkaan tule. Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään." (Matt. 24:21-22) Näihin aikoihin liittyvät vakavat ihmiskuntaa koskevat vaikeudet. Vapahtaja sanoo: "Te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin." (Matt.24:6-7) On huomattava, että voimme sekä menneisyydessä että nykyisyydessä havaita näiden ennustusten toteutumista. Meidän ei tule pyrkiä laatimaan tulevaisuutta koskevia ennustuksia ahdistuksen tulosta ja yksityiskohdista. Olennaista on, että joka hetki olemme Vapahtajan yhteydessä, valmiina siirtymään iankaikkiseen iloon. Ahdistukseen, josta Kristus puhuu, kuuluu myös väärien Kristusten esiintyminen. Hän sanoo: "Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta." (Matt. 24:5) Tällaista kirkon historia tuntee. Joidenkin lahkojen johtajat ovat väittäneet itseään Kristukseksi. Roomalaiskatolisen kirkon oppi paavin asemasta liittyy myös tähän. Sen mukaan paavi ei ole ainoastaan Pietarin vaan myös Kristuksen sijainen maan päällä. Tämän huomaamme karkeaksi harhaksi jo sillä perusteella, että Kristus on luvannut olla omiensa kanssa joka päivä maailman loppuun asti. Meidän kanssamme oleva Vapahtaja ei tarvitse eikä hänellä voi olla sijaista. Tunnustuskirjoissa osoitetaan, kuinka paavius vääristää evankeliumin ja loukkaa Jumalan kunniaa: "... paavin oppi on monin kerroin ristiriidassa evankeliumin kanssa, ja kolmella tavalla hän esiintyy röyhkeästi jumalallisen arvovallan haltijana: 1) Hän ottaa itselleen oikeuden muuttaa Kristuksen opin ja Jumalan asettamat jumalanpalveluksen muodot; hän vaatii, että hänen oppiaan ja kulttejaan on tarkoin noudatettava kuten jumalallisia ainakin. 2) Hän ottaa vallan päästää ja sitoa, ei vain eläviä vaan myös vainajien sieluja. 3) Paavi ei salli kirkon eikä kenenkään häntä arvostella, vaan asettaa oman arvovaltansa kirkolliskokousten ja koko kirkon tuomion yläpuolelle. Mutta se, ettei alistu kirkon eikä kenenkään tuomittavaksi, se juuri on itsensä jumalaksi tekemistä." (Paavin valta ja yliherruus, Tunnustuskirjat 1990, s. 290) Ihmisiä, jotka joko salatusti tai avoimesti korottavat itsensä Kristukseksi, on esiintynyt jo pitkään. Tämä on osa ahdistusta, joka maailmaa kohtaa ennen viimeistä päivää. Monia muitakin kristillistä oppia vääristäviä ja elämää vaikeuttavia vaikeuksia liittyy tämän ajan tapahtumiin. Kaikkina aikoina eläneet kristityt ovat joutuneet tällaisten asioiden kanssa tekemisiin. Kuitenkin juuri ennen Kristuksen paluuta ahdistus voimistuu ja saavuttaa huippunsa. Me emme tiedä, kuinka kaukana se aika on.

    Vaikka Raamattu ei tarkoita sanalla "ahdistus" epämääräistä pahaa oloa, joutuvat kristityt kokemaan myös sisäistä pahaa oloa. Perisynnin tähden me jokainen kannamme sydämessämme kristillistä oppia vääristäviä ja elämää vaikeuttavia asioita. Oma syntisyytemme saa aikaan pahaa oloa, kun se vaikuttaa pahan omantunnon ja vaikeuttaa suhteita toisiin ihmisiin ja ohjaa meitä luottamaan itseemme Jumalan sijasta. Meistä lähtöisin olevaa hurskautta kuvaa Jes. 64:6: "Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme. Ja kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä kuin tuuli." Tällainen täysin kieroutunut hurskaus asuu yhä meidän sydämessämme. Se pyrkii ottamaan meidät valtaansa. Apostoli Paavali tunsi itsessään synnin valtavan vaikutuksen. Hän kirjoitti itsestään: "Minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen." (Room. 7:18-19) Tämä on totta jokaisen kristityn kohdalla. Paavali ei elänyt karkeissa synneissä, mutta silti hän tunnusti näin. Samanlaisia asioita ovat joutuneet kaikki muutkin kristityt kokemaan. Meidänkin elämässämme on asioita, joissa havaitsemme tekevämme väärin. Pahoista teoistamme on joskus myös seurauksena ikäviä asioita. Tästä syystä mieli usein masentuu. Jumalan laki osoittaa, että omassa varassamme emme voi päästä iankaikkiseen iloon. Tarvitsemme jatkuvasti turvaksemme evankeliumin, josta kaikki pyhät kaikkina aikoina ovat eläneet. Sen evankeliumin perustana on Karitsan veri.

    2. Karitsan veri

    Kaikille kristityille on yhteistä, että he ovat valkaisseet vaatteensa Karitsan veressä. He tuntevat syntinsä ja tietävät tarvitsevansa puhdistuksen. He uskovat, että heidän kaikki syntinsä ovat anteeksi annetut Jeesuksen tähden. Jeesuksen veri puhdistaa synneistä siksi, että Jeesus kärsi pelkästään toisten ihmisten puolesta. Hän täytti kokonaan Jumalan lain. Hänen laintäyttämyksensä luetaan meidän hyväksemme. Apostoli Paavali kirjoittaa: "... yhden (Jeesuksen) kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi." (Room. 5:19) Tässä sana "monet" merkitsee yhden vastakohtaa, suurta ihmisjoukkoa, kaikkia. Näin ollen hänen kuolemansa on todellinen armon lähde, ja me olemme vapaat lain orjuudesta. Heprealaiskirjeessä sanotaan: "Kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän... meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkein pyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen. Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen, kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa." (Hebr. 9:11-14) Iankaikkinen lunastus on tapahtunut. Puhdistuslähde on avoinna. Meidän kannaltamme puhdistautuminen ei ole ajankohtainen vasta sitten, kun kuolemme tai Kristus palaa. Sen sijaan vaatteiden valkaiseminen Karitsan veressä on jokapäiväinen asia tässä ajassa. Vaatteiden valkaiseminen Karitsan veressä on samaa kuin uskoa, että kaikki syntimme ovat anteeksi annetut Kristuksen tähden. Jotta osaamme elää armosta joka päivä, meidän on tarpeen tietää, missä pääsemme puhdistuksesta osallisiksi.

    Eräs mies oli tullut uskoon. Hän iloitsi Karitsan verestä ja kertoi siitä työpaikallaankin. Kerran eräs työtoveri kysyi häneltä, mistä sitä Karitsan verta saa. Kysymys voidaan asettaa myös toisin: "Mistä usko syntyy ja mistä se saa vahvistusta?" Silloin mies ei vielä osannut vastata, mutta myöhemmin asia selvisi. Vapahtajan puhdistava veri, syntien anteeksiantamus, tulee omaksemme sanassa ja sakramenteissa. Tämä tieto on meille tärkeä, jotta itse löydämme tien puhdistuslähteelle ja osaamme neuvoa sinne toisiakin.

    Apostoli Paavali kirjoittaa, kuinka Jumalan sana tuo Jeesuksen veren kautta puhdistuksen ja syntien anteeksiantamuksen: "Mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä. Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden, kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan, ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden. Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö." (Ef. 2:13-18) Tässä osoitetaan, että Kristuksen armotyö on ainoa pelastuksen perusta sekä juutalaisille että muille. Kun tekstissä esiintyy sana "molemmat", on kyse juutalaisista ja muista kansoista. Jeesuksen veri on pelastuksen lähde kaikkien kansojen kaikille uskoville. Vapahtajan veri on saanut aikaan sen, että meillä on pääsy Isän luo iankaikkiseen elämään. Käskyjen laki säädöksineen on tehty tehottomaksi. Jumalan laki osoittaa synnin. Se osoittaa, että ihmisperäinen hurskaus on kuin saastainen vaate. Kristuksen sovitustyön tähden olemme vapaat tuosta hirvittävästä lain orjuudesta. Kun Vapahtaja oli maan päällä, hän julisti evankeliumia. Hänen opetuslapsensa kuulivat sitä ja uskoivat. Heille Kristus sanoi: "Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut." (Joh. 15:3) Nyt sama rauhan julistus on ulottuvillamme Raamatussa ja julistetussa Jumalan sanassa.

    Karitsan veren puhdistava voima kohtaa ihmisen myös pyhässä kasteessa: "Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta." (Ef. 5:25-26) Pyhässä kasteessa on Vapahtaja pessyt meidät puhtaiksi synneistämme. Siitä muistuttavana vertauskuvana luultavasti useimmilla meistä on ollut valkoinen puku yllä kastehetkellä. Ulkonaisella merkillä ei tosin ole merkitystä kasteen sisällön kannalta, mutta valkoinen puku kauniilla tavalla muistuttaa meitä Vapahtajan armotyöstä. Kasteessa vaeltaminen merkitsee jokapäiväisessä katumuksessa ja uskossa palaamista kasteen liittoon.

    Vapahtajan veri tulee osaksemme myös pyhässä ehtoollisessa. Kristus sanoo ehtoollisleivästä: "Tämä on minun ruumiini." (Matt. 26:26) Viinistä hän sanoo: "Tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi." (Matt. 26:28) Vapahtaja ei rajoita anteeksiantamusta niin, että se kuuluisi monille mutta ei kaikille. Tässäkin sana "monet" merkitsee rajoittamatonta ihmisjoukkoa, kaikkia. Ehtoollispöydässä Jumalan Pojan pyhä ruumis ja veri tuovat anteeksiannon omaksemme.

    Jumalan sanan, kasteen ja ehtoollisen varassa elivät ne kristityt, jotka ennen meitä ovat päässeet taivaan iloon. Armonvälineisiin he turvautuivat. Niiden kautta Kristus antoi rauhan heidän sydämeensä. Sen rauhan varassa he siirtyivät iankaikkiseen iloon. Kun me käytämme armonvälineitä, olemme yhtä joukkoa kaikkien pyhien kanssa. Meillä on sama lohdutus. Tie iankaikkiseen elämään on auki myös meille. Koska Jumala on antanut armonvälineet meille pelastukseksi, on meidän tarpeen käyttää niitä ahkerasti. Samoin on tarpeen, että Jumalan armon avulla säilytämme ne aivan puhtaina. Kun Martti Luther alkoi julkisesti taistella roomalaiskatolisessa kirkossa esiintyviä harhoja vastaan, hän korosti, kuinka tärkeää on, että puhdas evankeliumi on kaikkien ulottuvilla. Yksi hänen laatimistaan teeseistä kuuluu: "Kirkon todellinen aarre on Jumalan kunnian ja armon kaikkein pyhin evankeliumi." (62. teesi) Tätä aarretta vastaan on hyökätty monella tavalla. Keskiajalla opetettiin, että kirkon aarre on pyhimysten hyvät työt, joita kirkko myi ihmisille. Nykyisin esitetään usein, että kirkon aarre olisi tarjota ihmisille tilaisuus tehdä uskonratkaisu ja päättää tulla uskovaksi. Tällä tavoin ihmisiä kuitenkin ohjataan etsimään aarretta omista tai toisten ihmisten teoista ja ajatuksista. Tämä johtaa väistämättä armonvälineiden halveksimiseen ja vääristelyyn. Koko kirkon kaksituhatvuotisen historian ajan on keskeisin kysymys ollut armonvälineiden puhtauden säilyminen. Kaikkia armonvälineitä, sanaa, kastetta ja ehtoollista vastaan on hyökätty ja edelleen hyökätään. Mutta armonvälineiden puhtaus on mitä tärkein asia. Se on tärkeää itsemme kannalta. Tarvitsemme oikean lohdutuksen. Samoin se on tarpeen muiden ihmisten kannalta. On tärkeää, että puhdas Jumalan sana ja oikein toimitetut sakramentit ovat ihmisten ulottuvilla. Niiden yhteyteen voimme iloisin mielin kutsua toisia. Kun pyrimme pitämään armonvälineet puhtaina, on kaikkein keskeisintä, että itse elämme niiden varassa. Se merkitsee elämistä yksin armosta, uskomista syntien anteeksisaamiseen yksin Kristuksen tähden. Tämä johdattaa meidät pitämään arvossa kastettamme. Se johdattaa meidät sanan äärelle lukemaan ja kuulemaan evankeliumia. Samoin Kristuksen ruumis ja veri, jotka ehtoollisessa saamme, ovat meille tärkeitä. Tämä merkitsee yhteyttä niihin lahjoihin, jotka Jumala on omilleen antanut. Jumalan armo on meidän ainoa turvamme. Siitä pääsemme osallisiksi armonvälineissä. Siksi armonvälineiden säilyttäminen puhtaina on mitä riemullisin asia. Keskeisintä on, että me jokainen itse elämme Jumalan armon varassa. Tämä merkitsee osallisuutta syntien anteeksiantamuksesta, joka antaa ilon ja rauhan. Olemme Karitsan veren puhdistamia.

    3. Iankaikkinen elämä

    Valkeisiin vaatteisiin puettu joukko pääsee iankaikkiseen iloon. He tulevat suuresta ahdistuksesta. Iankaikkisuudessa ei ole enää minkäänlaista ahdistusta. Sinne ovat päässeet uskossa Vapahtajaan kuolleet rakkaamme. Mutta kuten huomasimme, Karitsan veri ja puhdistus synneistä on omanamme jo täällä, keskellä ahdistusta. Siksi voimme sanoa elävämme uskossa iankaikkista elämää jo nyt. Ne, jotka ovat jo kirkkaudessa, ovat päässeet sinne armon turvin. Samasta armosta saamme mekin elää. Jo täällä saamme juoda iankaikkisen elämän lähteestä.

    Kun pääsemme iankaikkisuuteen, loppuvat kaikki murhetta tuottavat asiat. Tämän vakuuttaa lupaus: "Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano, eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle, sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistään." (Ilm. 7:16-17) Mitkään murheet eivät vaivaa. Poissa ovat toisten tuottamat vaivat. Omien puutteidenkaan tuomat hankaluudet eivät seuraa mukana. Siellä on pelkkää iloa, jota kuvataan näin: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt." (Ilm. 21:3-4) Mitkään murheet eivät enää edes muistu mieleen. On vain täydellinen ilo. Siinä ilossa ovat meitä ennen perille päässeet Vapahtajan omat. Heidän jäljissään, armon varassa, saamme mekin kulkea jäljellä olevan taipaleemme.

    Paitsi että iankaikkisuudessa loppuvat kaikki vaivat, siellä saamme nähdä kirkkaana ja kasvoista kasvoihin sen, mitä nyt katsomme kuin usvan takaa. Se, mitä sana ja sakramentit lahjoittavat jo nyt, on kaikessa loistossaan silmiemme edessä iankaikkisuudessa. Täällä ajassa näemme vain hämärästi. Apostoli Paavali kirjoittaa: "Nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan." (1 Kor.13:12) Tässä ajassa meillä on esteitä, joiden tähden emme voi nähdä Jumalan kirkkautta täydessä loistossaan. Syntiemme tähden emme voisi elää, jos näkisimme Jumalan kirkkauden ilman mitään estettä. Iankaikkisuudessa kaikki synnit ovat poissa. Siellä saamme katsoa Jumalaa kasvoista kasvoihin. On huomattava, että arvoituksen tavoin näkeminen ei merkitse epävarmuutta syntien anteeksisaamisesta tai Vapahtajan luokse pääsemisestä. Ei, Jumalan sanan perusteella näemme aivan tarkasti sen, mitä meidän on tarpeen nähdä. Aivan tarkasti tiedämme, että kaikki syntimme ovat anteeksi annetut. Vapahtaja on ottanut pois syntimme ja puhdistanut meidät armollaan. Tämän armon varassa eläminen on iankaikkista elämää. Anteeksiantamus tuo jo nyt iloisen mielen. Saamme jo nyt jättää kaikki taakkamme ja aavistaa, miltä tuntuu, kun Jumala pyyhkii kaikki kyyneleet silmistämme.

    Rukoilemme: Rakas taivaallinen Isämme. Varjele meitä, ettemme masentuisi ahdistuksista, vaan entistä lujemmin luottaisimme sinun apuusi. Varjele armonvälineet puhtaina keskellämme ja auta meitä ahkerasti käyttämään niitä autuudeksemme. Kiitos ennen meitä eläneistä uskovista, joiden esimerkki rohkaisee meitä. Kiitos, että Kristus on puhdistanut meidät synneistämme ja että saamme armon varassa tulla luoksesi iankaikkiseen iloon. Amen.

    Markku Särelä

  • Kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta

    Laskiaissunnuntaina, I vuosikerran evankeliumi

    Ja hän otti tykönsä ne kaksitoista ja sanoi heille: "Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta. Sillä hänet annetaan pakanain käsiin, ja häntä pilkataan ja häväistään ja syljetään; ja ruoskittuaan he tappavat hänet, ja kolmantena päivänä hän nousee ylös." Mutta he eivät ymmärtäneet tästä mitään, ja tämä puhe oli heiltä niin salattu, etteivät he käsittäneet, mitä sanottiin. Ja hänen lähestyessään Jerikoa eräs sokea istui tien vieressä kerjäten. Ja kuullessaan, että siitä kulki kansaa ohi, hän kyseli, mitä se oli. He ilmoittivat hänelle Jeesuksen, Nasaretilaisen, menevän ohitse. Niin hän huusi sanoen: "Jeesus, Daavidin poika, armahda minua!" Ja edelläkulkijat nuhtelivat häntä saadakseen hänet vaikenemaan; mutta hän huusi vielä enemmän: "Daavidin poika, armahda minua!" Silloin Jeesus seisahtui ja käski taluttaa hänet tykönsä. Ja hänen tultuaan lähelle Jeesus kysyi häneltä: "Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?" Hän sanoi: "Herra, että saisin näköni jälleen." Niin Jeesus sanoi hänelle: "Saa näkösi; sinun uskosi on sinut pelastanut." Ja heti hän sai näkönsä ja seurasi häntä ylistäen Jumalaa. Ja sen nähdessään kaikki kansa kiitti Jumalaa. Luuk. 18:31-43.

    Kalliit kristityt Herrassa Kristuksessa!

    Olemme paastonajan kynnyksellä. On laskiaissunnuntai. Tämän päivän evankeliumimme johdattaa meidät Jeesuksen matkaan, kun hänelle oli tullut aika siirtyä kohti julkisen toimintansa päätepistettä, Jerusalemia ja Golgataa. Hänen oli mentävä Israelin pyhään kaupunkiin; sinne missä oli temppeli; sinne, missä toimitettiin ne uhrit, jotka kuvasivat sitä uhria, jonka hän tuli antamaan; sinne, jonka temppelin Herra hän itse oli; sinne, josta hänen oli ristiä, häpeällistä kuolinpuuta kantaen kuljettava Golgatalle ristiinnaulittavaksi.

    Oli tullut aivan lähelle tuo hetki, jolloin Jeesuksen oli lähdettävä viimeiselle matkalleen Jerusalemiin. Sen vuoksi hän kutsui opetuslapset luokseen ja halusi puhua heille ja valmistaa heitä siihen, minkä täytyi tapahtua. Jeesus sanoi heille: "Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta." Tähän haluamme syventyä tekstimme nojalla.

    1. Pyhä Raamattu on toteutuneiden ja toteutuvien ennustusten kirja

    Tekstissämme Jeesus vakuuttaa, että kaikki on täysin toteutuva, mitä hänestä on kirjoitettu profeettain kautta. Jo heti alussa, kun hän oli valinnut opetuslapsensa, hän sanoi heille vuorisaarnassa: "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut." (Matt. 5:17-18). Ja kun hänen suuri kärsimyksensä oli päättymässä, hän saattoi lausua: "Se on täytetty", minkä jälkeen hän kallisti päänsä ja antoi henkensä Isän käteen. Kaiken Jeesuksen elämässä piti tapahtua, niin kuin tapahtui, koska niin oli kirjoitettu.

    Jeesuksen Raamattu on täyttyneiden ja täyttyvien ennustusten Raamattu. Ja kun kiusaukset kohtasivat häntä, hän otti käyttöön Raamatun sanan ja lausui: "Kirjoitettu on" ja voitti kiusaajan.

    Onhan sinullakin sama Jumalan sana, sama, yhtä varma, yhtä luotettava, samoin toteutunut ja toteutuva Raamattu kuin Jeesuksella. Jos sitä alat epäillä, teet syntiä, ja olet vaarassa joutua pois Jeesuksen seurasta ja uskon tieltä. Raamatun epäileminen on kiusaajan kavala juoni. Kun kerran olet kastettu Jeesuksen opetuslapseksi, niin pysy siinä, mikä Raamatussa on kirjoitettuna. Jeesus sanoo meille: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." (Joh. 8:31-32).

    Kaikki se, mitä Raamattu Vanhassa testamentissa ennusti Jeesuksen kärsimyksestä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta on jo toteutunut. Se, mikä koskee hänen tuloaan tuomiolle ja hänen morsiamensa, pyhän seurakunnan, iäistä hääjuhlaa, on vielä edessäpäin, ja se toteutuu sinä hetkenä, jonka Jumala on määrännyt ja jonka hän yksin tietää. Sitä hetkeä hänen seurakuntansa odottaa, mutta maailmalle se on yllätys ja kauhistus.

    Raamattu on totta kaikissa sanoissaan. Onhan se syntynyt Kristuksen Hengen vaikutuksesta. On suurenmoista, että meillä on tällainen kirja, joka erehtymättömästi ja luotettavasti puhuu meille, joka ottaa meidät mukaansa Jeesuksen kärsimystielle ja lopulta vie meidät taivaan autuuteen. "Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni." (Ps. 119:105)

    Käytä siis Raamattuasi. Lue sitä. Tutki sitä. Löydä sieltä Kristus ja taivaan tie. Ojenna uskosi Raamatun mukaan. Silloin olet sillä samalla perustuksella, jolla on koko muukin Kristuksen seurakunta, josta Raamattu sanoo: "Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä." (Ef. 2:19-22)

    2. Pyhä Raamattu vie meidät Jeesuksen kärsimystielle

    Olethan, ystäväni, selvillä siitä, mikä on Raamatun tärkein asia? Toivottavasti se ei ole peitossa keneltäkään, joka saarnojamme kuulee tai lukee. Jopa monen teologin ja piispan Raamatusta puuttuu risti ja syntien sovitus. Aikanaan arkkipiispa Mikko Juva esitti eräässä tv-ohjelmassa Raamatun pääasiaksi seuraavan Raamatun kohdan: "Ja niinkuin te tahdotte ihmisten teille tekevän, niin tehkää tekin heille." (Luuk. 6:31) Onhan tämä kootusti sanottuna pyhän Raamatun sisältö, mitä lakiin tulee, mutta ei sikäli, mitä evankeliumiin tulee.

    Jeesus ei tullut vain sitä varten, että hän opettaisi meille lakia, eikä hän tullut myöskään vain sitä varten, että hän opettaisi meille evankeliumia. Onhan hän toki "hyvä Opettaja" ja ainoa Mestari, kaikista muista opettajista erottuva. Opettihan hän niin kuin se, jolla on valta. Silti Jeesus on paljon, paljon enemmän kuin pelkkä opettaja. Hän on uhri koko maailman ja siis myös meidän syntiemme edestä. Sen vuoksi Jeesus sanoo opetuslapsilleen: "Kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta. Sillä hänet annetaan pakanain käsiin, ja häntä pilkataan ja häväistään ja syljetään; ja ruoskittuaan he tappavat hänet, ja kolmantena päivänä hän nousee ylös." Eihän tässä asiassa sinulla ole epäselvyyttä?

    On täysin toteutunut se, mitä Raamattu oli ennustanut meille Kristuksen kärsimyksestä. Vanhassa testamentissa on siitä monia ennustuksia. Koko Israelin uhrijumalanpalvelus oli siitä esikuva. Jo ympärileikkaus kertoi siitä, että Jumalan armoliitto perustuu verelle; ei ole syntien anteeksiantamusta ilman verenvuodatusta. Mooses ylensi käärmeen erämaassa niin kuin Kristus ylennettiin ristille. Israelin kansa marssi Egyptistä Kanaaniin tietyssä, ristin muotoisessa järjestyksessä (4 Moos. 2), Ilmestysmajan ja leeviläisten ollessa keskellä. Vuorilta ylhäältäpäin nähtiin Jumalan kansan kulkevan ristimuodostelmassa. Psalmien kirjassa on monia messiaanisia psalmeja, jotka puhuvat meille Kristuksen kärsimyksestä. Ehkäpä psalmi 22 on niistä meille tunnetuin. Siinä kuvataan Jeesuksen kärsimystä ristillä ja siinä ovat nuo kuuluisat sanat: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit." Jesajan kirjan 53. luku kuvaa Kristuksen meidän sijaiskärsijänämme ja sanoo: "Hänet on haavoitettu meidän syntiemme tähden ja runneltu meidän pahain tekojemme tähden, että meillä rauha olisi." Vanhassa hepreassa taw-kirjain oli ristinmuotoinen. Se oli erityinen merkki, jota käytettiin merkitsemiseen. Jumalan kansa on ristillä merkitty. Se kulkee ristin alla ja sen suojassa. Psalmeissa, monien muiden Vt:n kohtien ohella, ennustetaan myös Jeesuksen voitto ja ylösnousemus: "Sinä et anna hurskaasi nähdä kuolemaa." (Ps. 16:10)

    Pyhän Raamatun tärkein ja keskeisin opetus on Jeesuksen suorittama syntien sovitus. Kun kysyt, kuinka voit saada syntisi anteeksi, Raamattu vastaa: Voit saada anteeksi, koska sinulla on Vapahtaja Jeesus, joka on jo syntisi sovittanut. Usko häneen ja ole aivan varma. Torju epäilykset ja pidä kiinni siitä, mitä Raamattu sanoo, kun se todistaa: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa." (2 Kor. 5:19-21)

    Ei ole toteutunut vain se, että Jeesus meni Jerusalemiin ja että hänet ristiinnaulittiin, vaan toteutui myös se, minkä tähden tämä kaikki tapahtui, siis sen tähden, että "meillä rauha olisi ja hänen haavainsa kautta me olemme parannetut" (Jes. 53:5).

    3. Koska syntien sovitus on toteutunut, voimme olla turvallisella mielellä ja luottaa Jumalaan kaikessa hädässämme

    Tästä meillä on esimerkkinä tekstimme sokea mies. Hän kuulee, että Jeesus on tulossa. Ja hän huutaa, vaikka häntä estetään: "Jeesus, Daavidin poika, armahda minua." Sokea mies oli tarkasti kuullut Vanhan testamentin kirjoituksia ja osasi yhdistää niiden ennustukset Jeesukseen. Siellä Messias oli kuvattu Daavidin pojaksi. Olihan Daavidille luvattu: "Sinun valtaistuimesi on oleva iäti vahva" (2 Sam. 7:16), ja olihan hän kirjoittanut psalmissa 110:1: "Herra sanoi minun Herralleni: 'Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi.'" Varmasti sokea tunsi myös Jesajan ennustuksen: Messias on lähetetty "avaaman sokeat silmät." (Jes. 42:7) Mies uskoo Jeesuksen Messiaaksi ja esittää hänelle uskon rukouksen, joka pitää yhtä näiden Raamatun ennustusten kanssa ja pyytää saada näkönsä takaisin.

    Kun Jeesus parantaa hänet, tapahtuu suuri ihme. Se ei ole kertomus vain terveyden palaamisesta, vaan se on kertomus Jeesuksen voitosta, todiste hänen ylösnousemuksestaan. Tällä teollaan Jeesus osoittaa, että hän on juuri se, miksi sokea mies häntä sanoi, "Daavidin poika", Messias. Mutta se sisälsi myös Jeesuksen voiton, asian, joka silloin oli opetuslapsiltakin niin kovin salattuna. Sillä sairaus yleisesti otettuna on seurausta syntiinlankeemuksesta ja kiusaajan vallasta, joka tekee elämän täällä vaikeaksi. Kun Kristus paransi sokean, hän osoitti olevansa kaiken Herra, ja vielä enemmän, koska synti oli turmellut maailman, parantaminen oli osoitus siitä voitosta, jonka Kristus saa aikaan sovittamalla synnin ja kukistamalla kiusaajan. Kristuksen voitto oli niin varma, että hän saattoi sen nojalla jo parantaa sokean miehen. Kun opetuslapset olivat parantaneet riivattuja hänen nimessään, Jeesus sanoi: "Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman." (Luuk. 10:18)

    Kun meillä on usko Kristukseen syntien sovittajana, tiedämme samalla turvallisesti, että hänellä on voitto kaikesta pahasta ja voimme luottaa häneen kaikissa elämämme vaiheissa. Siitä ei seuraa, että olisimme vapaita sairaudesta ja aina paranisimme, kun sitä häneltä pyydämme, mutta siitä seuraa kyllä se, että tiedämme olevamme vapaita kaikesta pahasta taivaassa, ja olemme varmoja myös siitä, etteivät ahdistukset ja tuskat tässä elämässä ole verrattavissa siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin. Siitä seuraa, että sairauden ja muidenkin koettelemusten alla olemme Jumalan lapsia kasteen ja uskon kautta.

    On siis myös toteutuva se Raamatun lupaus, että Kristus vie seurakuntansa taivaan autuuteen, ja että saamme sanoa Raamatun sanoilla: "Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." (Room. 8:37-39)

    Amen.

    Markku Särelä

  • Kaikki syntisiä, kaikki armahdettuja (Saarna, 1 Joh. 1:8-2:2)

    Teol. kand. Vesa Hautalan saarna 2.9.2012 Siitamajalla

  • Kaksi kadonnutta (Luuk. 15:11-32)

    Vikaari Dani Puolimatkan saarna 6.7.2014 Siitamajalla

  • Kaksi ohjetta lampaille (Saarna, Hes. 34:11-16)

    Teol. kand. Vesa Hautalan saarna 14.4.2013 Tampereella

  • Kaksi tietä

    Kahdeksantena sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, II vuosikerran evankeliumiteksti

    "Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.Matt. 7:13-14

     Jeesus opettaa päivän evankeliumitekstissä kahdesta tiestä. Toinen vie elämään, toinen kadotukseen. Toinen on kaita ja toinen on leveä. Toisella kulkee monia ihmisiä, toisella harvoja. Tarkastelemme tänään sitä, mitä nämä kaksi tietä ovat ja ketkä niillä kulkevat.

    Lavea tie kuolemaan

    Lavea tie on synnin tie. Se on elämistä erossa Jumalasta, jonka lahjaa kaikki on. Sillä kulkevat ihmiset eivät elä Luojansa yhteydessä eivätkä voi löytää tietä hänen luokseen. Sillä tiellä kulkevat luonnostaan kaikki ihmiset, koska koko ihmiskunta on perisynnin alainen. Jokaisen ihmisen oma pahuus erottaa hänet Jumalasta. Syntinen ihminen on suuntautunut kohti itseään ja omia halujaan, ei Jumalaa. Siksi kaikki, mitä ihminen tekee ilman Jumalaa, on syntiä ja suuntautuu pohjimmiltaan Jumalasta ja hänen hyvyydestään poispäin.

    Tie on lavea siksi, että sitä kulkevat kaikenlaiset ihmiset. Kaikki Jumalasta erossa olevan ihmisen ajatukset, sanat ja teot mahtuvat sille tielle. Kaikki käy. Mitä tahansa filosofiaa, aatetta tai uskontoa kannattava voi kulkea sitä tietä. Jopa nimellisesti kristityt ja kristillisten seurakuntien jäsenet kulkevat sillä tiellä, jos he eivät usko Vapahtajaan – myös tunnustuksellisten luterilaisten seurakuntien epäuskoiset jäsenet . Avarasta portista mahtuvat kaikki syntiset ja heidän kaikenlaiset syntinsä. Jokainen, joka ei kadu syntejään, on lavealla tiellä. Siitä mahtuvat myös kaikki ihmisen omat yritykset etsiä ja miellyttää Jumalaa. Jokainen, joka yrittää omalla hyvyydellään ansaita pelastuksen Jumalalta, on lavealla tiellä. Räikein synti ja kaunein teeskennelty pyhyys kulkevat sitä tietä rinta rinnan.

    Lavea tie vie kuolemaan. Sillä kulkevat ovat hengellisen kuoleman vallassa matkalla iankaikkiseen kuolemaan, kadotukseen. Kuoleman merkit ovat nähtävissä jo nyt. Ihmisten elämää sävyttää monenlainen ahdistus, joka on seurausta siitä, etteivät he etsi Jumalaa elämässään. Himo, mustasukkaisuus, valtapelit ja perheiden särkyminen ovat ongelmia, kun parisuhteissa ei yhdessä etsitä Jumalan tahtoa. Kateus, kilpailuhenkisyys ja turha stressi kalvavat niitä, joita riivaa ylpeä kunnianhimo tai ahneus. Taloudelliset ja muut huolet rasittavat kohtuuttomasti monia, jotka eivät luota Jumalan huolenpitoon. Elämä tuntuu pohjimmiltaan tyhjältä ja merkityksettömältä niille, joille kaikelta puuttuu perimmäinen tarkoitus.

    Nämä ovat ennakoivia oireita lopullisesta kuolemasta, iankaikkisesta kadotuksesta. Silloin kaikki valhe, jolla ihmiset ovat yrittäneet paeta Jumalaa, hajoaa. Ihmisen yritykset paeta jumalattoman olemassaolonsa tyhjyyttä kaatuvat ikuiseen merkityksettömyyteen ja tuskaan. Silloin Jumala hylkää lopullisesti ne, jotka ovat hylänneet hänet, ja pahuus saa iankaikkisen rangaistuksensa.

    Eihän tämä ole sinun tiesi? Meidän on tärkeä sanoa psalmin sanoin: Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle. (Ps. 139:23-24) Jumala tahtoo pelastaa jokaisen kuolemasta elämään. Hän on vannonut: Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää. (Jes. 33:11).

    Kaita tie elämään

    Kuinka sitten menemme sisään ahtaasta portista ja kuljemme kaitaa tietä? Yksin Jumalan armosta ja hänen voimallaan. Vain Jumala voi tuoda meidät kuoleman tieltä elämän tielle. Se tapahtuu, kun hän lahjoittaa meille uskon Kristukseen. Hänessä saamme syntimme anteeksi ja pääsemme Jumalan yhteyteen.

    Puheeseen ahtaasta portista liittyy yleinen väärinkäsitys. Se on ajatus, että ihmisen pitäisi itse ponnistella mahtuakseen ahtaasta portista sisään. Sen jälkeen hänen olisi pinnisteltävä kaidalla tiellä taivaaseen asti, että pelastuisi. Tosiasiassa ihminen ei kykene itse kääntämään itseään kaidalle tielle tai vääntäytymään sisään ahtaasta portista. Hänen ei ole itse mahdollista luopua synneistään eikä ansaita armoa; pelkkä elämän ulkoinen parantaminen ei vielä ole uskovaksi tulemista. Kuollut ei voi itse nousta haudastaan. Samoin ei synteihinsä kuollut ihminenkään voi synnyttää eikä ylläpitää itse itsessään uskoa ja hengellistä elämää. Jumalan täytyy tehdä se meissä.

    Ainoa tie elämään on Jeesus. Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. (Joh. 14:6) Kristus on ainoa portti elämään. Totisesti, totisesti minä sanon teille: minä olen lammasten ovi – – jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, Jeesus sanoo verratessaan itseään hyvään paimeneen ja ihmisiä lampaisiin.

    Jeesus on tie ja portti elämään siksi, että hän on syntien sovittaja. Ihminen pääsee Jumalan yhteyteen saamalla syntinsä anteeksi. Tämä on mahdollista, koska Jeesus on sovittanut koko ihmiskunnan synnit. Hänet Jumala on lähettänyt lunastamaan meidät vapaiksi synnin ja kuoleman vallasta takaisin yhteyteensä, että meillä kuoleman vallassa olleilla olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys. (Joh. 10:10)

    Jeesus sovitti syntimme kärsimällä niiden seuraukset puolestamme. Hänellä ei ollut omaa syntiä, mutta hän otti meidän syntimme päälleen niin täydellisesti, että Raamatussa sanotaan: Hänet Jumala meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi (2, Kor. 5) ja Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme (Gal. 3:13). Ristillä Jeesus koki kirouksen eli tuli Jumalan hylkäämäksi puolestamme, ettei meitä hylättäisi. Kadotus, joka meille kuului, on kärsitty puolestamme, ja me olemme siitä vapaat.

    Jeesus myös täytti Jumalan tahdon puolestamme elämällä koko elämänsä ilman syntiä rakastaen Jumalaa ja lähimmäisiään. Hänen hyvyytensä ja ansionsa ovat ylenpalttisia. Ne luetaan meidän hyväksemme uskoessamme häneen. Ne peittävät meidän jumalattomuutemme ja saattavat meidät takaisin Jumalan yhteyteen.Jeesus on syntien anteeksiantamus koko ihmiskunnalle, myös juuri sinulle ja minulle. Kristuksessa on ääretön, ikuinen armo, joka verhoaa meidät pyhyyteen ja Jumalan rakkauteen. Kaikki on valmiina, synti on otettu pois, tie taivaaseen on auki ja portti paratiisiin selkoselällään.

    Tämä Jumalan varma anteeksianto ja armo tulvii ylitsemme armonvälineistä. Sanassa, kasteessa ja ehtoollisessa anteeksiantamus tarjotaan meille. Sanassa Jumala itse julistaa armonsa ja pelastuksensa meille. Kasteessa hän on pukenut meidät Kristukseen. Pyhässä ehtoollisessa hän antaa meille Kristuksen ruumiin ja veren vakuutukseksi armostaan. Armonvälineiden kautta Jumala synnyttää meissä uskon kaikkivaltiaalla voimallaan, ilman meidän omaa myötävaikutustamme. Usko tarttuu armonvälineissä tarjottuun anteeksiantamukseen ja omistaa sen itselleen. Se on turvautumista Jeesukseen Vapahtajana. Jokainen, joka uskoo Kristukseen, on varmasti elämän tiellä.

    Miksi elämän tie on kaita, vaikka Jumalan armo on ylitsevuotava? Näin on siksi, että Jeesus on ainoa tie. Ainoastaan Jeesus Kristus on syntien sovitus, ja siksi uskon luottamus voi kohdistua vain häneen. Jos mikä tahansa omamme, oli se sitten syntiä tai pyhyyttä, ottaa Jumalan paikan elämässämme, emme mene ahtaasta portista sisälle emmekä kulje elämän tietä. Tie on kaita siksi, että paholainen, maailma ja oma lihamme yrittävät jatkuvasti houkutella meitä luopumaan armosta ja vapaudesta Kristuksessa ja vaihtamaan sen lain orjuuteen tai synnin kahleisiin.

    Mutta jokaiselle, joka turvautuu Jeesukseen, tie on suora ja vie varmasti perille. Kristus on vahvempi kuin maailma, paholainen ja synti, ja hän on varmasti joka hetki kanssamme. Uskova saa sanoa Paavalin kanssa: kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa! (2. Kor. 2:14) Jeesuksessa meillä on kaikki, mitä tarvitsemme. Meillä on jo pelastus, anteeksiantamus, usko ja autuus. Ne on lahjoitettu meille jo kasteessa ja tuodaan meille uudestaan ja uudestaan sanassa ja ehtoollisen sakramentissa. Saamme jäädä Kristuksen turvaan. Hänessä pysymme varmasti kaidalla tiellä ja olemme käyneet ahtaasta portista sisälle Jumalan valtakuntaan. Aamen.

     Vesa Hautala, Lahti ja Turku 14.8.2011, Helsinki 17.8.2011

  • Kalassa Jeesuksen kanssa

    Ensimmäisenä pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina, II vuosikerran evankeliumiteksti

    Sen jälkeen Jeesus taas ilmestyi opetuslapsilleen Tiberiaan järven rannalla; ja hän ilmestyi näin: Simon Pietari ja Tuomas, jota sanottiin Didymukseksi, ja Natanael, joka oli Galilean Kaanasta, ja Sebedeuksen pojat sekä kaksi muuta hänen opetuslapsistaan olivat yhdessä. Simon Pietari sanoi heille: "Minä menen kalaan." He sanoivat hänelle: "Me lähdemme myös sinun kanssasi." Niin he lähtivät ja astuivat venheeseen; mutta eivät sinä yönä saaneet mitään. Ja kun jo oli aamu, seisoi Jeesus rannalla. Opetuslapset eivät kuitenkaan tienneet, että se oli Jeesus. Niin Jeesus sanoi heille: "Lapset, onko teillä mitään syötävää?" He vastasivat hänelle: "Ei ole." Hän sanoi heille: "Heittäkää verkko oikealle puolelle venhettä, niin saatte." He heittivät verkon, mutta eivät jaksaneet vetää sitä ylös kalojen paljouden tähden. Silloin se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti, sanoi Pietarille: "Se on Herra." Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, vyötti hän vaippansa ympärilleen, sillä hän oli ilman vaatteita, ja heittäytyi järveen. Mutta muut opetuslapset tulivat venheellä ja vetivät perässään verkkoa kaloineen, sillä he eivät olleet maasta kauempana kuin noin kahdensadan kyynärän päässä. Kun he astuivat maalle, näkivät he siellä hiilloksen ja kalan pantuna sen päälle, sekä leipää. Jeesus sanoi heille: "Tuokaa tänne niitä kaloja, joita nyt saitte." Niin Simon Pietari astui venheeseen ja veti maalle verkon, täynnä suuria kaloja, sata viisikymmentä kolme. Ja vaikka niitä oli niin paljon, ei verkko revennyt. Jeesus sanoi heille: "Tulkaa einehtimään." Mutta ei kukaan opetuslapsista uskaltanut kysyä häneltä: "Kuka sinä olet?", koska he tiesivät, että se oli Herra. Niin Jeesus meni ja otti leivän ja antoi heille, ja samoin kalan. Tämä oli jo kolmas kerta, jolloin Jeesus noustuaan kuolleista ilmestyi opetuslapsillensa. Joh. 21:1-14.

    Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus ilmestyi useita kertoja opetuslapsilleen. Tekstimme kertoo meille tapauksen Genetsaretin järven rannalta Tiberiasta. Pietari, joka oli ollut Galilean kalastajia, päätti lähteä kalaan. "Minä menen kalaan", hän sanoi. Ja toiset opetuslapset, kuusi muuta paikalla ollutta, päättivät lähteä myös. He sanoivat: "Me lähdemme myös sinun kanssasi." Niin he lähtivät, mutta eivät saaneet sinä yönä mitään.

    Jumalan valtakunnan työtä ei tehdä ihmisvoimin

    Siinä on meillä kuva seitsemästä uurastajasta, jotka tekevät koko yön kovaa, mutta tuloksetonta työtä. Jumalan valtakunnassa ei saada mitään aikaan ihmisvoimin, ei suurimmallakaan tarmolla, ei parhaimmallakaan inhimillisellä asiantuntemuksella. Saalista Jumalan valtakunnan nuottaan tulee vain Ylösnousseen voimalla, hänen sanansa mukaan toimittaessa, hänen siunatessaan työmme.

    Pietari toimii itsenäisesti, muista riippumatta. Mutta toiset lähtevät hänen mukaansa omasta halustaan. Pietari jää ilman saalista, niin myös muut. Siinä ei auta Pietarin persoona eikä toisten apu. Ihminen on voimaton, olkoon kuka hyvänsä. Vuosituhannet eivät ole tilannetta muuttaneet. Ihmiset ovat ihmisiä, vajavaisia, lankeavia, erehtyviä, voimattomia, taitamattomia. Tosin Pietarista tuli uudelleen apostoli. Ensimmäinen tuli viimeiseksi, ja hän saarnasi totuuden sanaa; mutta sitä hän ei tehnyt omassa voimassaan ja viisaudessaan, vaan Kristuksen voimassa ja Hengessä. Ja kun hän kirjoitti kirjeensä, hän kirjoitti ne Pyhän Hengen johdatuksessa, niin että ne kuuluvat pyhään Raamattuun ja ovat luotettavia oppaita, erehtymätöntä Jumalan sanaa kuten koko muukin Raamattu.

    "Ei ihminen voi mitään, ellei hänelle anneta taivaasta", Johannes Kastaja sanoi. Jumalan valtakuntaan kuuluu sellainen lainalaisuus, että ihmisen tulee vähetä ja Kristuksen kasvaa. Tätä Vapahtajamme opetti opetuslapsilleen, kun he eivät ahkerasta yrityksestä huolimatta saaneet lainkaan kalaa.

    Meidän on myös valvottava, ettemme yritä tehdä Jumalan valtakunnan työtä omin voimin ja oman viisautemme varassa. Jumala on antanut siihen välineet, sanan ja sakramentit. Niihin meidän tulee luottaa ja pitää niitä uskollisesti esillä.

    Jeesus antaa meille syödä

    Apostoleitten ahkeroidessa Jeesus seuraa tapahtumia ja kysyy heiltä aamun koittaessa: "Lapset, onko teillä mitään syötävää?" Ja he joutuvat vastaamaan: "Ei ole." Elämän leipää ja elämän kalaa ei saada omilla teoilla. Mutta se kala, joka tuo Joonan syvistä vesistä ja syntisen pahan omantunnon kurimuksista elämän rannalle, on siinä heitä rakkaasti turvaan vetämässä. Tämä maailma oli hiillostanut Pietaria kieltämään Lunastajansa lämmittelyvalkean ääressä, mutta Ylösnoussut oli valmistanut lämpimän aterian hiillokselle anivarhaisen kevätaamun viileyteen, jotta opetuslapset uskoisivat, että Jeesus on taivaasta tullut elämän leipä ja että he muistaisivat hänen sanansa: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa." (Joh. 6:35).

    Millä tulilla sinä olet ollut? Oletko kulkenut maailman polkuja, vai ovatko ajallisen elämän työt ja harrastukset rauhoittaneet tuntosi? Näillä viimemainituilla on oma merkityksensä tätä aikaa varten, mutta niitä ei ole tarkoitettu omantunnon lääkkeeksi. Siihen kelpaa yksin Jeesus. Tarvitset Armonruhtinaan rakkautta, leipää ja lämpöä tässä kuoleman varjon kolkossa ja kylmässä maailmassa. Ja tämä kaikki on sinulle valmiina tarjolla sanassa ja sakramenteissa, niin kuin tuolloin hiilloksella olivat leipä ja kala, ja Jeesus kutsui: "Tulkaa einehtimään." Niin Jeesus kutsuu sinua nytkin.

    Saarna on kuin heittoverkolla kalastamista

    Opetuslapset kalastivat heittoverkolla. Jeesus sanoi heille: "Heittäkää verkko oikealle puolelle venhettä." Kalastus heittoverkolla tapahtui siten, että verkko heitettiin veneestä tai rannalta veteen ja sen silmiin tarttui kaloja. Samalla tavalla evankeliumin verkko heitetään ihmismereen ja se kerää kaloja. Jeesus oli sanonut opetuslapsilleen: "Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia." (Mark. 1:17) Kun Jumalan sanaa opetetaan ja julistetaan, se laskeutuu kuin verkko kuulijoiden ylle. Onhan Uuden liiton ajasta luvattu: "Minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle." Vanhassa testamentissa käytetään kevätsateesta ja opetuksesta samaa sanaa. Jumalan sanan opetus on virvoittavan, viheriöitsevän kasvun alkuun panevan kevätsateen kaltainen. Siksi on niin siunaavaa olla Jumalan sanan alla.

    Työtä on tehtävä tarkasti Jeesuksen käskyn mukaan

    Jeesus antoi yksityiskohtaisen käskyn. Verkko piti heittää veneen oikealle puolelle. Ei olisi luullut olevan eroa sillä, mihin veneestä sen heitti. Samanlaista vesi oli joka puolella. Yhtä hyvin olisi voinut saada saalista miltä puolelta venettä tahansa. Mutta Jeesuksen käsky oli täsmällinen ja sitä seuraten opetuslapset saivat jättisaaliin. Evankeliumin verkkokalastuksessa hän on sitonut meidät yhtä tarkasti sanaansa. Hän ei ole jättänyt sen sisältöä ja julistusta meidän harkintaamme. Hän on sanonut: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." Joh. 8:31-32. Ja toisessa paikassa: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." Matt. 28:19-20. Näin hän on sitonut meidät valtakuntansa työssä sanaansa. Vain sanaan pitäytyvää toimintaa koskee hänen siunaava läsnäolonsa.

    Varmasti tiedätte, että Jumalan valtakunnan työtä yritetään tehdä monella tavalla. Olette myös selvillä siitä, etteivät kaikki edes yritä opettaa pyhän Raamatun mukaan, ja että monet ottavat itselleen vapauden siitä poiketa. Sillä on kahtalaisia seurauksia. Toisaalta kirkot tyhjenevät. Toisaalta ne voivat kerätä joukkoja, joilla ei ole suurtakaan käsitystä siitä, mitä kristilliseen uskoon kuuluu. Ja lopulta ehkä ihmiset kyllästyvät kaikkeen hengellisluontoiseen toimintaan. Olennaista ei kuitenkaan ole se, millaisia väkimääriä mikin julistus saa taakseen, vaan se, mitä sielulle tapahtuu. Oikea evankeliumi on Jumalan voima uskovalle pelastukseksi. Kun sitä julistetaan, edes joitakuita pelastuu. Kaikki eivät pelastu siitä syystä, että monet hylkäävät evankeliumin ja monelle tämä maailma on rakkaampi kuin Jeesus. Harha taas ei pelasta ketään. Ja totuuden ja harhan sekoitus on aina sielulle vaarallinen. Se on myös ristiriitainen, sillä totuus vetää Jumalan puoleen, harha taas vetää pois Jumalasta.

    Jokainen sielu on Jeesukselle rakas

    Kun apostolit toimivat Jeesuksen käskyn mukaan, he saivat valtavan saaliin. Suuria kaloja oli 153. Jokainen kala evankeliumin verkossa on suuri kala, Jeesukselle tärkeä ja merkitsevä. Se ei ole sitä sen vuoksi, että me olisimme jotakin tai että Jeesus meitä tarvitsisi, vaan sen vuoksi, että Jeesus rakastaa meitä suuresti ja on antanut henkensä meidän edestämme. Ihmisen arvo Jumalan valtakunnassa mitataan sillä hinnalla, minkä Jeesus on hänestä maksanut, ei sillä, mitä ihminen itsessään on. Niin älä sinäkään epäile Jumalan armoa omalla kohdallasi, vaan ole siitä täysin varma. Vaikka olet suuri syntinen, niin Jumala ei ole sinua syntiesi tähden hylännyt, vaan on antanut Poikansa sinunkin edestäsi ja haluaa vetää sinut nuotassaan iankaikkisen elämän rantaan.

    Kalojen lukumäärä laskettiin ja ilmoitetaan tarkasti. Niitä oli 153. Niitä ei voitu jakaa tasan kalassa olleitten seitsemän apostolin kanssa. Kun Jumalan lapset toimivat Kristuksen käskyn mukaan, saatuja tuloksia ei voi jakaa siten, että kalastajat voisivat sanoa: "Tämän minä sain. Se on minun kalani" Kalastamme Jeesukselle. Kalat ovat hänen. Kysymyksessä on yhteistyö Jeesuksen siunauksen alla.

    Tuosta tarkasta lukumäärästä huomaat myös, että Jumalan silmissä kukaan ei huku suureen massaan, vaan jokainen on tarkasti luvussa mukana eli kullakin elävällä kivellä on oma paikkansa Herran temppelissä. Yksikään ei unohdu Jumalalta. Tätä huolenpitoa saamme koko elämämme aikana. Herra lohduttaa murheellisia: "Katso, onneksi muuttui minulle katkera murhe: sinä rakastit minun sieluani, nostit sen kadotuksen kuopasta, sillä sinä heitit kaikki minun syntini selkäsi taa." (Jes. 38:17) Ja apostoli Pietari kehottaa: "Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." (1 Piet. 5:7) Jeesus sanoo ristinkantajille: "Eikö viittä varpusta myydä kahteen ropoon? Eikä Jumala ole yhtäkään niistä unhottanut. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Älkää peljätkö; te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta." (Luuk. 12:6-7)

    Tekstimme kertoo meille ylösnousseesta Jeesuksesta, joka ilmestyi opetuslapsilleen, jotka Ylösnousseen sanan voimasta saivat suuren, täsmälukuisen kalansaaliin. Tämä tapahtuma kuvaa osuvasti sitä, että valittujen tarkka luku tulee ajallaan täyteen. Jeesus elää yhä, ja edelleen hänen sanansa voimasta hänen seurakuntansa kasvaa. Jeesus toteuttaa lupauksensa: "Minä olen teidän kassanne joka päivä maailman loppuun asti."

    Jeesuksen vertaus nuotasta, joka vedetään rannalle ja jonka keräämät kalat lajitellaan, kuvaa taas sitä, että evankeliumin nuotta kerää täällä sekä uskovia että teeskentelijöitä. Uskovat pelastuvat armosta ja tulevat iankaikkiseen elämään, teeskentelijät taas hylätään. Se kehottaa meitä ottamaan vastaan Jumalan armon, niin ettei se jää kohdallamme turhaksi (2 Kor. 6:1). - Amen.

    Markku Särelä

  • Kanaanilaisen naisen suuri usko (Saarna, Matt. 15:21-28)

    Pastori Kimmo Närhin saarna 24.2.2013 Tampereella

  • Kärsivä kuningas

    Pastori Dani Puolimatkan saarna Talvileirin päätösjumalanpalveluksessa 20.3.2016 Siitamajalla

  • Kaste pelastaa

    Viidentenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran epistolateksti

    Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä, jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta. Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta, hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella; ja hänen allensa ovat enkelit ja vallat ja voimat alistetut. 1 Piet. 3:18-22.

    Pyhä kaste on ihmeellinen Jumalan armotoimi meitä syntisiä kohtaan. Apostoli Pietari lausuu: "Vesi nyt teidätkin pelastaa kasteena." Otamme nyt kokoavasti esille kasteeseen liittyvistä lohdullisista asioista neljä. Nämä ovat kasteen kertakaikkisuus, kasteessa annetut objektiiviset, uskosta riippumattomat lahjat, lapseus ja uudestisyntyminen.

    Kasteen kertakaikkisuus

    Pyhä Jumalan sana sanoo: "Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste" (Ef. 4:6). Ihminen voi siis saada elämänsä aikana vain yhden pätevän kasteen. Kristillistä kastetta ei voida toimittaa monta kertaa samalle ihmiselle, vaan vain kerran. Tämän, että kaste on yksi, ilmaisee ja vahvistaa paitsi yllä lainattu raamatunkohta, myös se tosiasia, että pyhä Raamattu käyttää kastetuksi tulemisesta sellaista kieliopin muotoa, aoristia, joka ilmaisee kertakaikkista tekemistä. Kun siis ihminen on kastettu, hän on tullut kertakaikkisesti kastetuksi, ja tämä tilanne kastetun kohdalla jatkuu pysyvänä hautaan ja iankaikkisuuteen asti miksikään muuttumatta.

    Kun ihminen on saanut oikean kasteen eli hänet on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen vettä käyttäen, niin kaikki sen jälkeiset muut "kasteet" on hylättävä syntinä ja jumalanpilkkana.

    Kasteen kertakaikkisuutta Raamattu ei kytke uskon käsilläoloon. Esimerkkinä on Simon noita. Filippus oli hänet kastanut (Apt. 8:13). Simon ei ollut kuitenkaan ottanut kastetta vastaan oikealla mielellä, vaan oli jäänyt epäuskoonsa. Tosin hän oli uskonut Filippusta (Apt. 8:12-13), kuten Raamattu sanoo ja oli sen seurauksena mennyt kasteelle kuten toisetkin, mutta hän ei ollut löytänyt sydämensä aarteeksi Kristusta, vaan halusi sijoittaa rahansa kykyyn välittää muille taidon tehdä ihmeitä. Silloin apostoli Pietari sanoi hänelle: "Menkööt rahasi sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa. Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tähän sanaan, sillä sinun sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä. Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa - jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan. Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä." (Apt. 8:20-23.) Pietari kehotti Simonia siis tekemään parannuksen eli muuttamaan mielensä, mutta ei käskenyt häntä menemään uudelle kasteelle. Kaste oli siis Jumalan kertakaikkisena tekona voimassa.

    Voimassa on myös meidän kasteemme. Jos olemme lapsenuskosta langenneet, tulee meidän tehdä parannus ja palata siihen, mitä kerran kasteessa saimme. Kaste on Jumalan puolelta näet yhä voimassa.

    Kasteen objektiiviset lahjat

    Pyhä kaste on sellainen vesi, johon yhdistyy Jumalan sana eli Kristuksen asetus. Se ei ole siis pelkkää vettä, vaan se on, kuten Luther sanoo, "armorikas elämän vesi". Siinä on itse Kristus, ihmiskunnan Vapahtaja, kaikkine armoinensa persoonallisesti läsnä. Sanotaanhan Raamatussa, että "kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette hänet päällenne pukeneet" (Gal. 3:27).

    Nyt on tarkka paikka se, mikä liittää Kristuksen kasteeseen.

    Toiset ajattelevat, että se on ihmisen usko, mutta silloinhan usko saisi kasteen aikaan ja kaikki kasteen lahjat lepäisivät uskon varassa ja itse asiassa kaste olisi tarpeeton, jos kaikki, mitä kaste antaa, tulisi kasteeseen uskosta. Silloinhan ihminen ei saisi mitään kasteesta, vaan hänellä olisi jo ennen kastetta kaikki niin, että hän voisi tuon kaiken panna uskostaan kasteeseen.

    Se, mikä liittää Kristuksen kasteeseen, ei siis ole meidän uskomme, vaan se on Kristuksen sana. Sen vuoksi kasteessa ovat läsnä Jumalan armon objektiiviset, uskosta riippumattomat lahjat.

    Näin kaste tuo meille Kristuksen kaikkine armonsa lahjoineen, ja kaste on taivaallinen aarreaitta. Mutta mikä paikka tässä on uskolla?

    Usko on Pyhän Hengen synnyttämä toiminto, jolla ihminen ottaa omakohtaisesti vastaan nuo kasteen objektiiviset lahjat. Tällainen usko syntyy ilman ihmisen myötävaikutusta, yksin Jumalasta. Usko ei tee kastetta, ei perusta sitä, vaan usko perustuu kasteelle. Olemme jumalallisen salaisuuden edessä: kaste ei pelasta ilman uskoa ja kuitenkin se voidakseen pelastaa edellyttää uskoa. Kaste ei pelasta tehtynä tekona, kuten Simon noita uskoi, vaan vain silloin, jos kastettu uskolla ottaa vastaan kasteen lahjat. Sen uskon, mitä kaste edellyttää, se myös vaikuttaa tai vahvistaa sitä uskoa, joka on syntynyt ennen kastetta evankeliumin sanasta. Simon noita on esimerkki siitä, että ihminen voi ottaa oikean kasteen vastaan väärällä, epäuskoisella mielellä.

    Siis kaikki, jotka ovat saaneet oikean kasteen, ovat kasteessa saaneet siihen sisältyvät objektiiviset lahjat eli Kristuksen ja hänen armonsa, mikä sisältää syntien anteeksiantamuksen, ruumiin ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän. Tämä kaikki on kasteessa, ja siinä kasteessa, minkä kastettu on jo saanut. Pyhä kaste on pelastuksen lähde. Siitä usko ammentaa armoa armon päälle, mutta epäusko jättää nämä taivaalliset lahjat käyttämättä.

    Vaikka kaikki kastetut ovat kasteessaan saaneet tämän kaiken, niin vain ne pelastuvat, jotka sen uskolla omistavat. Ei ole näet mitään muuta tapaa ottaa vastaan omakohtainen pelastus kuin usko. "Joka uskoo ja on kastettu, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." (Mark. 16:16.)

    Asian havainnollistamiseksi voimme verrata kastetta eteemme asetettuun ja katettuun juhlapöytään. Tämä pöytä ei ole vain Golgatalla Kristuksessa, vaan tämä kaikki on asetettu eteemme valmiina iankaikkisen elämän ateriana ja meille sanotaan, kuten Herran enkeli sanoi Elialle ja raamattu siitä kertoo: "'Nouse ja syö, sillä muutoin käy matka sinulle liian pitkäksi.' Niin hän nousi ja söi ja joi. Ja hän kulki sen ruuan voimalla neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä Jumalan vuorelle, Hoorebille, asti." (1 Kun. 19:7-8) Kasteemme liiton varassa jaksamme kulkea koko lopun elämäämme, samalla kuitenkin saaden ravintoa myös muista armonvälineistä.

    Lapseus ja liitto

    Pyhä Raamattu puhuu lapseudesta eri merkityksissä, ja on tärkeätä osata erottaa ne toisistaan.

    Olemme Jumalan lapsia luomisen nojalla. Ef. 3:15 lausuu Jumalasta: "... josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä." Niin siis luomisen nojalla Jumala on jokaisen ihmisen Isä. Mutta koska me olemme syntiin langenneita, me emme ole enää sitä, miksi Jumala meidät loi. Olemme kadottaneet Jumalan kuvan. Jeesus sanoikin aikansa juutalaisista, jotka eivät häneen uskoneet: "Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt." (Joh. 8:42)

    Olemme lapsia myös lunastuksen nojalla. "Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan." (Gal. 4:4-5) Kristuksen lunastustyö on hankkinut meille lapsenoikeuden.

    Israelilaisista lihan puolesta apostoli Paavali lausuu: "Heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!" (Room. 9:4-5) Heillä oli siis monta etuisuutta pakanoihin verrattuna; niiden joukossa oli myös lapseus. Tämä lapseus koski Israelin kansaa sen nojalla, että Jumala oli ottanut sen kansakseen. Israel oli Jumalan "esikoispoika" (2 Moos. 4:22-23), Jumalan "omaisuus ennen kaikkia muita kansoja" (2 Moos. 19:5). Kuitenkin tämä suhde perustui Jumalan tekemään liittoon eikä se ilman uskoa pelastanut.

    Se ei tehnyt israelilaisista sydämeltään Jumalan lapsia. Apostoli Paavali sanookin: "Eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi." (Room. 9:8) Ja apostoli Pietari sanoo kastetta "hyvän omantunnon liitoksi" (1 Piet. 3:21). Luterilainen jumaluusoppinut Johannes Gerhard sanoo tästä: Tässä oleva kreikan sana eperooteema tarkoittaa "kysymystä ja vastausta, kuten niitä oli tapana käyttää sopimuksissa ja liitoissa, että toinen osapuoli kysyy ja toinen vastaa, minkä jälkeen liitto solmitaan. Tätä sanaa käytetään myös Vt:n septuaginta-käännöksessä, kun he halusivat sanoa tietyissä tapauksissa kysytyn Jumalan suulta; tähän tähtää myös pyhä Pietari, kun hän nimittää kastetta sellaiseksi kysymykseksi ja näin opettaa, että voimme kasteessa olla varmoja Jumalan armosta ja siis vastakin omistaa hyvän omantunnon." (Taufe, s. 57).

    Samalla tavalla kuin oli ero epäuskoisen ja uskovan israelilaisen välillä, mitä lapseuteen tulee, on myös ero epäuskoisen kastetun ja uskovan kastetun välillä. Ihminen voi olla Jumalan lapseksi kastettu, hänen kansaansa eli seurakuntaansa kasteessa ulkonaisesti liitetty, niin että hänellä on lapseus ja liitot samaan tapaan kuin juutalaisilla oli, mutta jos hän ei usko, niin epäuskonsa tähden hän ei ole sydämeltään Jumalan lapsi eikä pelastu. Parannuksessa tällainen ihminen palaa uskossa kasteensa liittoon.

    Varsinaisia Jumalan lapsia, niitä, jotka perivät iankaikkisen elämän, siis lapsia hengellisen syntymän perusteella, ovat vain ne, jotka uskovat.

    Uudestisyntyminen

    Jotkut, jotka tässä kysymyksessä ovat muuten aivan oikeassa opissa, tarkoittavat uudestisyntymisellä kasteen kertakaikkisuutta ja sen objektiivisia, uskosta riippumattomia lahjoja sekä lapseutta edellä mainitussa merkityksessä, siinä merkityksessä, mikä epäuskoisilla juutalaisillakin oli. Tällöin he katsovat, että uudestisyntyminen voi tapahtua vain kerran. Kantansa tueksi he viittaavat tuhlaajapoikavertaukseen; tuhlaajapoika oli isänsä poika silloinkin, kun ei ollut kotona, vaan oli vieraalla maalla. Tämä kanta on muuten oikea, mutta termi "uudestisyntyminen" ei ole oikea tästä asiasta.

    Raamattu, Luther ja luterilainen tunnustus käyttää sanaa uudestisyntyminen toisessa merkityksessä sisällyttäen siihen eloon virkoamisen uskon kautta, puhuuhan Raamattu myös evankeliumin sanan kautta tapahtuvasta uudestisyntymisestä.

    Ne, jotka rajaavat uudestisyntymisen pelkäksi kastetuksi tulemiseksi ilman eloon virkoamista uskon kautta, joutuvat sitten päättelemään, ettei evankeliumin sana uudestisynnytä. Sekin on tietyssä määrin johdonmukaista sen kanssa, ettei pelkän evankeliumin saarnan kautta, mikäli kaste ei ole edeltänyt sanaa tai seuraa sitä, tapahdu Jumalan kansaan liittämistä sellaisella ulkonaisella, objektiivisella tavalla, että voitaisiin sanoa kuten juutalaisista, että heidän on lapseus ja liitot jne. Kun kaste on saatu, voidaan osoittaa sekä muille ulospäin että itselle omalle sydämelle kuuluminen Jumalan kansaan. Tässä suhteessa kaste eroaa muista armonvälineistä. Liittäminen seurakunnan jäsenyyteen tapahtuu kasteessa. Siten kuvaa Apostolien teot lähetystyötä. Ja vanhat ovat nimittäneet kastetta alkamisen sakramentiksi antaen täten kasteelle erityisen painon tultaessa Jumalan seurakuntaan ja siinä elettäessä. Tällaisena välineenä ja peruuttamattomana, pysyvänä liittona kaste tarjoaa erityistä lohdutusta varsinkin ahdistuksen tilassa olevalle.

    Paneudutaanpa hieman tarkemmin kysymykseen, mitä pyhä Raamattu tarkoittaa uudestisyntymisellä? Tämähän on ratkaisevan tärkeä asia.

    Jeesus sanoo Nikodeemukselle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa... Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan." (Joh. 3:5) Jeesus puhuu sellaisesta uudestisyntymisestä, joka vie sisälle Jumalan valtakuntaan. Sillä, joka siis on uudestisyntynyt, on omanaan iankaikkinen elämä; hän on käynyt sisälle Jumalan valtakuntaan; ei vain ulkonaisesti ulkonaisen seurakunnan jäsenyyteen, vaan sisäisesti, hengellisesti. Luterilainen tunnustus samaistaa uskonvanhurskauden ja uudestisyntymisen ja sanoo, että me saamme Pyhän Hengen ja uuden elämän uskon kautta armonvälineiden vaikutuksesta: (TK 1948, s. 72,74,75,76,83,101,113-114. Puolustus IV,45-46,61,64-65,68,72,78; TK 1990, s. 97,99,107,124,135s. Puolustus IV,61,64,100,101,125,247, 249-251, 311.)

    Tuhlaajapoika vieraalla maalla ollessaan oli kuollut isän kannalta. Sanoohan isä: "Tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.' (Luuk. 15:24.) "Minun poikani", siis isän lapsi, hän oli, mutta "kuollut", kunnes "virkosi eloon". Epäuskoiset ovat Jumalan lapsia luomisen ja lunastuksen nojalla, myös liiton nojalla,mikäli ovat kastettuja, mutta silti "synteihinsä kuolleita", joilla ei ole iankaikkista elämää itsessään, vaan joiden täytyy pelastuakseen saada uusi elämä Jumalalta eli uudestisyntyä. Nyt uudestisyntyminen raamatullisessa merkityksessä on juuri "eloon virkoamista". Kaste virvoittaa kuolleen eloon; onhan se armorikas elämänvesi, kuten Luther sanoo. Kaste ei vaikuta sitä kuitenkaan ilman uskoa, vaan uskon kautta. Epäuskossa elävää kastettua ei voida sanoa eloon vironneeksi, vaan häntä on pidettävä kuolleena.

    Tuhlaajapojan eloon virkoaminen tapahtui, kun hän muisti, kuinka hyvä oli olla kotona. Isän rakkaus veti hänet takaisin kotiin ja antoi voiman paluuseen. Vertaus ei yksilöi, millä perusteella tuhlaajapoika näin muisti. Vt:ssa ei ollut kastetta, mutta oli muita armonvälineitä. Ut:ssa meillä on kaste, evankeliumin sana ja ehtoollinen. UT:n aikana tuhlaajapoika saa rohkeuden palata kotiin muistaessaan entistä osallisuuttaan näihin, ja hän voi vedota sekä kasteeseen ja sanaan, ja tultuaan takaisin kotiin osallistua myös ehtoollisen aterialle.

    Kun kaste vaikuttaa uudestisyntymisen, se tekee kaksi asiaa. Ensiksi se hautaa meidät Kristuksen kanssa, sitten se herättää eloon hänen kanssaan (Room. 6:1ss). Jos ihminen epäuskollaan estää eloon heräämisen, ei ihminen ole tullut sisälle Jumalan valtakuntaan eikä hänellä ole elämää, vaan hän on hengellisesti kuollut. Vaikka kaikki paavilaiset munkit ja nunnat olivat oikealla kasteella kastettuja, mutta Kristukseen pukeutumisen sijasta luottivat kaapuihinsa, Luther sanoo, etteivät he ole uudestisyntyneitä. Sama meidän on sanottava oman maamme epäuskoisista kastetuista.

    Luther määrittelee uudestisyntymisen Jumalan kuvan palautumiseksi. Kun ihminen menetti Jumalan kuvan, hän "kuolemalla kuoli". Kun hän saa sen takaisin, hän 'elämällä elää', hän virkoaa eloon. Hengellisesti kuollut ei ole Jumalan kuva, sillä Jumala ei ole kuollut, vaan meidän Jumalamme on iankaikkisesti elävä Jumala. Niin siis se, jonka Jumala uudesti luo eli uudesti synnyttää, on vironnut kuolemasta elämään. Ja tämä tapahtuu kasteessa, ei kuitenkaan vain kasteessa.

    Ymmärtääksemme paremmin tätä asiaa, verratkaamme apostolien toimintaa ja Raamatun sanaa kasteesta "uudestisyntymisen pesona" (Tiit. 3:5). Apostolit alkoivat toimintansa kullakin paikkakunnalla saarnalla. Ja ne, jotka ottivat sanan vastaan, kastettiin. Apostoli Paavali kertoo, että korinttolaisilla ei ole monta isää, vaan hän sanoo: "Minä teidät synnytin evankeliumin kautta Jeesuksessa Kristuksessa" (1 Kor. 4:15). Paavali käyttää synnyttämisestä samaa kreikan sanaa kuin Jeesus Joh. 3:5:ssä (gennaoo). Lisäksi tämä sana on aoristissa. Apostoli tuo esille kirjeessään sen, ettei hän kastanut Korintossa kuin muutaman. Väline, jolla apostoli synnytti useimmat korintolaiset, oli siis evankeliumin sana.

    Näin oli kaikkialla, missä apostolit saarnasivat ja missä seurakuntia syntyi. Silti apostoli Paavali voi muitta mutkitta sanoa kristityistä, että he ovat "pelastetut uudestisyntymisen peson kautta" (Tiit. 3:5). Siis heillekin, jotka jo ennen kastetta olivat sanasta uudestisyntyneitä, kaste oli uudestisyntymisen peso. Tässä voi olla ihmisjärjelle ristiriitaista, mutta se on Jumalan sanan opetus. Asia on helpompi ymmärtää, jos muistamme, että kaikkien armonvälineiden vaikutus on sama. Luterilainen tunnustus sanoo sanasta ja sakramentista: "Kummankin vaikutus on siis sama." (TK 1990, s. 186, 5).

    Kastetta edeltävä evankeliumin sana ei vähennä eikä kumoa mitään kasteen voimasta eikä kasteen lahjasta. Myöskään kaste ei vähennä eikä kumoa mitään evankeliumin sanan voimasta eikä sen vaikutuksesta, vaan vaikuttaessaan samaa kumpikin vahvistaa toinen toisensa vaikutusta. Sillä tavoin Jumalan moninainen armo tulvailemalla tulvailee meille uudestisynnyttävällä, elämää antavalla voimallaan. Sanan luonteeseen kuuluu toistaminen, kaste toimitetaan vain kerran.

    Jos kastettu lankeaa uskosta, hänestä kaikkoaa hengellinen elämä. Hän kuolee hengellisesti. Kun hän Jumalan armosta tulee parannukseen, hän virkoaa uudestaan eloon eli uudestisyntyy; toisin sanoen hän palaa siihen, mistä oli langennut, siis kasteensa varaan ja siihen sisällöltään samaan ja kasteessa tapahtuneeseen uudestisyntymiseen, mistä hän oli välillä joutunut kuoleman tilaan.

    Apostoli Pietari kirjoittaa: "Olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta." (1 Piet. 1:23) Jotkut yrittävät selittää tämänkin kasteeksi sanan poissulkien - apostolin selvistä sanoista ja niiden tekstiyhteydestä välittämättä. Toiset katsovat, että tämä uudestisyntyminen on jotakin olemukseltaan erilaista kuin kasteen kautta uudestisyntyminen, koska tässä verbi ei ole nyt aoristissa, vaan perfektissä. He taas eivät tunne riittävästi kreikan kielioppia. Perfekti näet tuo esille joskus tapahtuneen asian ja esittää tämän asiantilan edelleen jatkuvana. Kun aoristi kiinnittää huomion tapahtuman kertakaikkisuuteen, niin perfekti kertoo asiantilan jatkumisesta. Pietari siis opettaa, että uskovat eivät ole vain joskus uudestisyntyneet ja tulleet uskoon, vaan heissä uskontila ja kerran saatu hengellinen elämä jatkuu. On myös huomattava, että Pietari ei tässä ulossulje asiasta kastetta; onhan siinäkin sana mukana ja kasteen lohdullinen, hyvä, elämää antava vaikutus pysyy sekin kautta koko elämän, mistä Pietari puhuu kirjeensä kolmannessa luvussa sanoen veden pelastavan kasteena (1 Piet. 3:21).

    Markku Särelä

  • Katoavien aarteiden orjuudesta katoamattomien aarteiden varaan (Saarna, Luuk. 16:19-31)

    Teol. kand. Mika Bergmanin saarna 2.6.2013 Siitamajalla

  • Katso Jumalan luomistekoja

    Pastori Markku Särelän puhe Hämeenlinnassa 18.4.2021

  • Keisari ja Jumala

    Matt. 22:15-22 Silloin fariseukset menivät ja neuvottelivat, kuinka saisivat hänet sanoissa solmituksi. Ja he lähettivät hänen luoksensa opetuslapsensa herodilaisten kanssa sanomaan: "Opettaja, me tiedämme, että sinä olet totinen ja opetat Jumalan tietä totuudessa, kenestäkään välittämättä, sillä sinä et katso henkilöön. Sano siis meille: miten arvelet? Onko luvallista antaa keisarille veroa vai ei?" Mutta Jeesus ymmärsi heidän pahuutensa ja sanoi: "Miksi kiusaatte minua, te ulkokullatut? Näyttäkää minulle veroraha." Niin he toivat hänelle denarin. Hän sanoi heille: "Kenen kuva ja päällekirjoitus tämä on?" He vastasivat: "Keisarin". Silloin hän sanoi heille: "Antakaa siis keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on". Kun he sen kuulivat, ihmettelivät he ja jättivät hänet ja menivät pois.

    On kysymyksiä, joihin vastaamalla ei voi voittaa. Kysyjä tarjoaa kaksi vaihtoehtoa, joista kummankaan valitsemisesta ei seuraa hyvää. Jeesus oli itseasiassa esittänyt tällaisen kysymyksen aiemmin fariseuksille kysyessään heiltä, oliko Johanneksen kaste taivaasta vai ihmisistä. Jos fariseukset olisivat vastanneet taivaasta, heidän toimintansa olisi joutunut kyseenalaiseen valoon, kun he eivät olleet uskoneet Johannesta, jos ihmisistä, kansa olisi suuttunut heille, koska se piti Johannesta profeettana.

    Ehkäpä jonkinlaisena kostona aiemmasta fariseukset lähestyvät Jeesusta nyt oman kysymyksensä kanssa. Yleensä fariseukset ja vallanpitäjää liehittelevät herodilaiset olivat toistensa vihollisia. Mutta nyt fariseukset ovat ottaneet herodilaiset mukaan. Yhteinen vihollinen on saanut vanhat veriviholliset yhdistämään voimansa.

    Keisarille keisarille kuuluva, Jumalalle Jumalalle kuuluva

    Fariseukset alustavat kysymyksensä suurella imartelulla: ”Opettaja, me tiedämme, että sinä olet totinen ja opetat Jumalan tietä totuudessa, kenestäkään välittämättä, sillä sinä et katso henkilöön.” He tulevat Jeesuksen luo esittäen vilpittömiä ja hyväntahtoisia. He puhuttelevat häntä kunnioittavasti opettajana, joka opettaa oikeaa Jumalan lain mukaista tietä ja korostavat hänen puolueettomuuttaan. Vasta sitten he esittävät kysymyksensä: ”miten arvelet? Onko luvallista antaa keisarille veroa vai ei?” Ansa on nyt viritetty, ja he tuntevat sydämessään pahanilkistä iloa siitä, että Jeesus on saatu ahdistettua nurkkaan. Hänhän ei voisi millään vastata kysymykseen niin, ettei vastauksesta koituisi hänelle harmia.

    Fariseukset olivat päätelleet, että jos Jeesus vastaisi, että keisarille pitäisi maksaa veroa, häntä voitaisiin syyttää vihollisvallan kanssa veljeilijäksi. Juutalaisille oli nimittäin tuolloin hyvin tärkeää temppeliveron maksaminen. Tuolla verolla ylläpidettiin temppelin toimintaa. Se oli juutalaiseen kansaan kuulumisen merkki. Sillä tunnustettiin, että Jumala oli lunastanut Israelin Egyptistä ja antanut sille lupaamansa maan. Temppelivero oli Jumalan kuninkuuden tunnustamista. Tämän valossa veron maksaminen keisarille vaikutti Jumalan kuninkuuden kieltämiseltä. Se oli solidaarisuuden osoittamista vieraalle vallalle, joka oli ryövännyt juutalaisilta maan, jonka Jumala oli heille antanut. Verorahoissa oli tuolloin vieläpä keisarin jumaluutta korostava kuva ja teksti: keisari Tiberius Augustus, jumalallisen Augustuksen poika. Kolikkoa ei ollut vaikea nähdä epäjumalanpalveluksen välineenä. Jos Jeesus olisi taas julistanut, ettei veroa tule maksaa, herodilaiset olisivat saman tien kannelleet hallitsijalle, että kansan keskuudessa on kapinoitsija.

    Jumalan Poika aloitti vastauksensa osoittamalla, että hän näkee sydämeen: ”Miksi kiusaatte minua, te ulkokullatut?” Vaikka fariseukset olivat parhaansa mukaan yrittäneet peittää suunnitelmiaan, tosi Jumalana Jeesus tiesi koko ajan, mitä he aikoivat. Hän näki ulkoisen hyväntahtoisuuden takana vilpillisen, pahan sydämen. Alustamalla vastauksensa tällä tavoin hän osoitti, että tiesi kyllä, millaiset juonet kätkeytyivät fariseusten imartelun ja kysymyksen taakse.

    Sitten Jeesus käski: ”Näyttäkää minulle veroraha.” Saatuaan fariseuksilta denaarin Jeesus kysyi heiltä, kenen kuva rahassa on. He sanoivat: keisarin. Tämän perusteella Jeesus antoi mykistävän vastauksensa: ”Antakaa siis keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on”. Hän vältti ansan osoittaen, että kuuliaisuus keisarille ja Jumalalle oli samaan aikaan mahdollista. Se, missä oli keisarin kuva, kuului luonnollisesti keisarille. Ihminen taas alun perin luotiin Jumalan kuvaksi ja vaikka lankeemus on turmellut tuon kuvan, meidät kutsuttu Kristuksessa jälleen uudistumaan Jumalan kaltaiseksi. Kaikki, mitä meillä on, kuuluu hänelle.

    Jeesus erottaa kaksi eri hallintavaltaa, eli regimenttiä. Kummallekin kuuluu kunnioituksemme eikä meidän tarvitse lähtökohtaisesti valita jompaakumpaa. Ristiriitaa näiden kahden välillä ei tarvitse olla, koska esivalta on Jumalan asettama. Sillä on oikeus kerätä veroja ja rangaista rikollisia. Sen tehtävänä on maallisen rauhan ylläpitäminen. Jumala itse toimii esivallan kautta, ja kuuliaisuus esivallalle silloin, kun se toimii valtansa mukaan, on kuuliaisuutta Jumalalle. Neljäs käsky velvoittaa meitä osoittamaan kunnioitusta esivallalle. Siksi kristityn suuhun ei sovi hallitsijoiden pilkkaaminen tai muu vastaava käytös, joka sotii neljättä käskyä vastaan. Keisarilla ei ole kuitenkaan absoluuttista oikeutta meihin. Jumala ei ole esimerkiksi antanut sille valtaa hallita sielujamme.

    Augsburgin tunnustuksen puolustus kiteyttää hienosti evankeliumitekstin ajatuksen: ”tunnustamme, että kristityn on lupa toimia esivallan viroissa, käyttää tuomiovaltaa keisarillisten lakien tai muiden voimassa olevien lakien mukaisesti, langettaa oikeuden perusteella kuolemantuomioita, käydä oikeutettuja sotia ja olla asepalveluksessa, tehdä laillisia sopimuksia, omistaa yksityistä omaisuutta, vannoa vala esivallan sitä vaatiessa, solmia avioliitto, sanalla sanoen: yhteiskunnan lailliset järjestykset ovat Jumalan hyvää luomistekoa ja jumalallista järjestystä, ja niitä kristitty voi turvallisesti käyttää hyväkseen.

    Koko tätä Kristuksen valtakunnan ja maallisen valtakunnan välistä eroa koskevaa uskonkohtaa on meikäläisten teoksissa valaistu kaikkien hyödyksi. Siitä opetetaan, että Kristuksen valtakunta on hengellinen, toisin sanoen valtakunta, joka panee sydämessä alulle Jumalan tuntemuksen, jumalanpelon ja uskon, iäisen vanhurskauden ja iäisen elämän. Tämän elämän kestäessä meidän on kuitenkin sallittua tässä maailmassa käyttää hyväksemme sitä laillista yhteiskuntajärjestystä, joka on voimassa sen kansan keskuudessa, jonka parissa me elämme” (Apologia XVI. TK 1990.)

    Jumala ennen keisaria

    Meillä Suomessa on vahva luterilainen esivaltaan luottamisen perinne. Kuitenkin voimme esimerkiksi Saksan 1900-luvun tapahtumien valossa huomata, mihin sokea kuuliaisuus esivaltaa kohtaan voi johtaa. Ristiriitaa ei siis välttämättä ole mallisen ja hengellisen vallan välillä, mutta voi kyllä olla. Meidänkin on nykyisten ajatusvirtausten tähden totuttava siihen, että ei ole enää itsestäänselvyys, että kuuliaisuus keisarille olisi Jumalan tahto. Elämme monessa mielessä jälkikristillistä aikaa. Ohjeenamme tulee siksi olla ennen kaikkea Raamatun sana: ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” (Apt. 5:29).

    Jos esivalta esimerkiksi kieltäisi meitä kristillisen uskon levittämisen, meidän tulisi uhmata sitä. Jos se uhkaisi rangaista meitä Jumalan sanan koko totuuden opettamisesta, meidän pitäisi tehdä sitä kuitenkin lähetyskäskyn velvoittamana. Jos se vaatisi meiltä ehdotonta kuuliaisuutta Jumalan tahdon vastaisia arvoja ja ajatuksia kohtaan, meidän pitäisi sitäkin tiukemmin riippua kiinni Jumalan sanassa.

    Takana meillä on pitkä rauhanjakso. Vielä muutama vuosikymmenen sitten kristillisiä arvoja kunnioitettiin yleisesti. Mutta ilmapiiri on muuttunut merkittävästi. Tulevaisuus näyttää synkältä. Kristus ei luvannut, että ennen loppua kirkko nauttisi leppoisista päivistä, vaan Vapahtaja päinvastoin kysyy: ”kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä” (Luuk. 18:8). Ei ole ihme, jos edessä ovat vainot: keltä riistetään maine, keltä lapset, keltä henki. Ne, jotka vainoavat meitä, luulevat toimivansa hyvyyden ja ihmisarvon nimissä, mutta he eksyvät, koska eivät tunne häntä, joka on totuus. Meidän on varauduttava siihen, että me kristityt olemme vainottu vähemmistö länsimaissakin.

    Toisaalta: autuaat ovat ne päivät, kun kirkko on vaivan alla! Milloinkaan kirkko ei voi niin huonosti kuin silloin, kun se voi ulkoisesti hyvin. Omahyväinen kirkko, jolla on kaikki maailman resurssit käytössään, on itsetyytyväisyydessään kaikkea muuta kuin valo pimeydessä. Ollessaan ulkoisesti vahva, se on sisältä heikko. Sen luottamus on sen ulkoisessa voimassa eikä ristiinnaulitussa Herrassa. Ja se tekee kaikkensa pitääkseen kiinni tuosta mahtavasta asemasta, joka sillä on. Koosta ja voimasta on tullut itseisarvo. Ei sitä kiinnosta, vaikka suurin osa sen jäsenistä olisi menossa helvettiin, kunhan jäsenrekisteri näyttää hyvältä. Ei se halua julistaa parannusta, koska se voisi pahoittaa nimikristittyjen mielen. Ei sitä liikuta taivaallisen kuninkaan tahto, kun se on keisarin nöyrä oppipoika.

    Mutta kun Jumala ahdistusten kautta laittaa meidät polvillemme huutamaan apua, kun hän vainojen kautta suuntaa kyynelehtivät katseemme kohti Vapahtajaa, kun hänen kirkkonsa pahan vallan voimistuessa kuulee jo tulevan maailman äänen, niin autuas on se aika! Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita ovat ne, jotka ovat muukalaisia tässä maailmassa, sillä heidän todellinen isänmaansa on taivaassa. Autuaita ovat ne, joiden sydämissä soi alati uusi virsi Karitsalle!

    Vainojen ajat ovat puhdistumisen aikaa. Silloin käy ilmi, ketkä ovat Jumalan omia, ketkä eivät; ketkä Jeesus on niin valloittanut, että he ovat valmiita kärsimään hänen tähtensä, ketkä luopuvat hänestä. Ei kristitty voi olla ilman ristiä. Vain uskosi kieltämällä ja piilottamalla voit välttää kärsimyksen. Mutta kuinka autuasta onkaan kärsiä Kristuksen tähden! Sen voit tehdä hyvällä omallatunnolla tietäen, että he voivat kyllä tappaa ruumiisi, mutta sieluasi he eivät voi saada riistettyä Vapahtajasi hellistä käsistä. Aika voi olla paha, mutta Jumalan lupaus on vieläkin sama: mikään ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Jeesuksessa. Meidän toivomme on siinä, että Kristus hallitsee. Hän on voittanut ristillä synnin, kuoleman ja perkeleen vallan. Siksi meitä ei kohtaa mikään hänen sallimattaan. Viekööt he henkemme, osamme ja onnemme, kunhan meidän vain on Jumalan valtakunta.

    Rakas ystävä, meidän tehtävämme ei ole voivotella maailman pahuutta. Meidän tehtäväämme ei ole haikailla takaisin nimikristillisempää aikaa. Jokaisen meistä on tarpeen keskittyä omaan jumalasuhteeseen. On luovuttamatonta, että olet varma siitä, että sinulla on rauha taivaallisen Kuninkaan kanssa. Kun suhteemme keisarin huonontuu huonontumistaan, on tärkeää, että suhde kuninkaiden Kuninkaaseen on kunnossa. Kauhein kohtalo ei ole kärsiä Kristuksen tähden, vaan luulla olevansa kristitty ja mennä helvettiin.

    Onko sinulla rauha Jumalan kanssa? Mistä voit ylipäätään tietä sen? Raamattu sanoo selkeästi: ”Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.” (Room. 5:1-2). Uskon kautta Jeesukseen pääsemme rauhaan Jumalan kanssa. Ja tuossa rauhassa meillä on kerskauksenamme tuleva kirkkaus, koska sydämemme saa levätä siinä, että Jeesus on tehnyt kaiken tarvittavan edestämme: hän on osoittanut täydellistä kuuliaisuutta Jumalan lakia kohtaan, ja hyvittänyt näin meidän laittomuutemme. Hän on kärsinyt ristillä iankaikkisen kadotuksen piinan ja niin me voimme periä taivasten valtakunnan.

    Vielä Raamattu vakuuttaa meille, että koska Jumala on antanut rakkaimpansa meidän edestämme, hän antaa meille hänen kanssaan myös kaiken, mitä tarvitsemme. Jos sinua ahdistaa tulevaisuus etkä tiedä kuinka kestät, heittäydy Jeesuksen varaan. Oman voimasi loppuessa sinua kantavat edelleen iankaikkiset kädet. Hän, joka on aloittanut sinussa hyvän työn, on täyttävä sen Kristuksen Jeesuksen päivään saakka. Täällä ajassa joudut ehkä elämään monen ristin alla. Monien taakkojen rasittamana kilvoitellet antaen keisarille sen, mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle sen, mikä Jumalalle kuuluu. Kerran kuitenkin kaikki keisarit joutuvat väistymään ja Kuningas tulee kunniassaan. Jumalan viholliset joutuvat hämmästymään, mutta meille koittaa iankaikkinen elämä. Kyllä – voi olla, että joudumme elämään marginaalissa, mutta juuri siellä kirkko on kukoistanut.

  • Keisarille, mikä keisarin on

    Pastori Vesa Hautalan saarna 30.10.2016 Tampereella

  • Kenelle Herra ei lue syntiä

    Pastori Markku Särelän saarna 20.6.2021

  • Kenen kunniaa tavoittelemme

    Seksagesimasunnuntaina II vuosikerta, evankeliumi

    Niin Jeesus sanoi heille: "Vielä vähän aikaa valkeus on teidän keskuudessanne. Vaeltakaa, niin kauan kuin teillä valkeus on, ettei pimeys saisi teitä valtaansa. Joka pimeässä vaeltaa, se ei tiedä, mihin hän menee. Niin kauan kuin teillä valkeus on, uskokaa valkeuteen, että te valkeuden lapsiksi tulisitte." Tämän Jeesus puhui ja meni pois ja kätkeytyi heiltä. Ja vaikka hän oli tehnyt niin monta tunnustekoa heidän nähtensä, eivät he uskoneet häneen, että kävisi toteen profeetta Esaiaan sana, jonka hän on sanonut: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme, ja kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?" Sentähden he eivät voineet uskoa, koska Esaias on vielä sanonut: "Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, että he eivät näkisi silmillään eivätkä ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi." Tämän Esaias sanoi, kun hän näki hänen kirkkautensa ja puhui hänestä. Kuitenkin useat hallitusmiehistäkin uskoivat häneen, mutta fariseusten tähden he eivät sitä tunnustaneet, etteivät joutuisi synagoogasta erotetuiksi. Sillä he rakastivat ihmiskunniaa enemmän kuin Jumalan kunniaa. Joh. 12:35-43.

    On erikoista, kuinka Kristuksen evankeliumi on tässä maailmassa syrjään sysättynä kuin jokin häpeällinen asia, mutta samanaikaisesti eräät hyväntekijät saavat suurta kunniaa.

    Mainitsen pari esimerkkiä.

    Albert Schweizer, saksalainen teologi ja lääkäri, perusti sairaalan Afrikkaan Lambareneen ja tuli sikäläisten hyväntekijäksi. Hän sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1952. Hän kielsi kaikki tärkeimmät kristinuskon perusopit, kuten Kolmiykseyden, Kristuksen neitseellisen syntymän ja ruumiillisen ylösnousemuksen. Hän katsoi Kristuksen erehtyneen mm. opetuksissaan viimeisistä ajoista. Häntä pidetään lähinnä panteistina.

    Äiti Teresa, Intian köyhien auttaja, oli hurskas paavilainen ja neitsyt Marian palvoja. Eräässä TV-haastattelussa hän ilmaisi uskonsa päästä taivaaseen omilla teoillaan, koska hän oli ruokkinut nälkäisiä, vedoten Jeesuksen sanaan: "Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä." Ei siinä Kristus eikä hänen ristinkuolemansa saanut kunniaa.

    Maailman silmissä hurskasta on ihmishurskaus, ja sille se antaa arvon. Todellinen usko sen sijaan on maailman silmissä hullutus. Tekstimme kehottaa meitä säilyt-tämään uskon ja antamaan kunnian Jumalalle.

    1. Säilyttäkää usko eli vaeltakaa valkeudessa

    Tekstissämme Jeesus sanoo: "Vielä vähän aikaa valkeus on teidän keskuudessanne. Vaeltakaa, niin kauan kuin teillä valkeus on, ettei pimeys saisi teitä valtaansa. Joka pimeässä vaeltaa, se ei tiedä, mihin hän menee. Niin kauan kuin teillä valkeus on, uskokaa valkeuteen, että te valkeuden lapsiksi tulisitte." Vaikka Kristus teki paljon hyvää, se ei tuottanut hänelle mainetta Israelin johtajien keskuudessa, ja he saattoivat taivutella helposti kansankin puolelleen Jeesusta vastaan. Se, joka seurasi Jeesusta tai tunnusti uskonsa häneen, oli merkitty. Sen monet hyvin käsittivät. Tekstimme lausuu: "Kuitenkin useat hallitusmiehistäkin uskoivat häneen, mutta fariseusten tähden he eivät sitä tunnustaneet, etteivät joutuisi synagoogasta erotetuiksi." Jeesuksen teot kertoivat hänen sanansa voimasta. Eikä Jeesuksen saarna ollut tyhjää puhetta, vaan Pyhä Henki vaikutti siinä voimallaan ja vakuutti omattunnot siitä, että se todella oli Jumalan sana.

    Tänäkin päivänä oikeassa, puhtaassa Jumalan sanassa on läsnä Jumalan voima. Ja meille kuuluu Jeesuksen kehotus: "Niin kauan kuin teillä valkeus on, uskokaa val-keuteen, että te valkeuden lapsiksi tulisitte."

    Kun Jeesus tätä puhui, hänen kuulijoillaan oli erityinen etsikon aika. Maailman Vapahtaja oli heidän keskellään ja julisti heille ihanaa armonevankeliumia kutsuen luokseen työtätekeväiset ja raskautetut, antaen synnit anteeksi syntiensä tähden murheellisille ja katuville ja avaten heille taivaan portit. Todellinen valo loisti kuoleman varjon maassa. Tämä valo loisti vielä sen jälkeen apostolien sanassa, mutta tuomion aika tuli. Jerusalem hävitettiin vuonna 70, ja juutalaiset joutuivat hajaantu-maan eri puolille maailmaa. Sen jälkeen heidän keskuu-dessaan ei ole vastaavalla tavalla ollut vapaata evankeliumin saarnaa. Etsikon aika, kun puhdas armonoppi kaikuu, ei ole ikuinen. Se voi olla hyvin lyhyt. Tuolloin se oli noin 40 vuotta. Ja miten lyhyt aika se on! Kun katsomme sitä elämässämme taaksepäin, se on kiitämällä kulkenut. Ja kuitenkin, tuo aika on aivan riittävän pitkä pelastuksen omistamiseen ja siitä todistamiseen toiselle ja kolmannellekin polvelle.

    Kun meille julistetaan pelastusta yksin armosta, yksin Kristuksen sovitustyön tähden, yksin uskon kautta Kristukseen, ottakaamme se uskolla vastaan. Annetaan sille se arvo, mikä sille kuuluu. Kysymyksessä on näet aivan erityinen Jumalan armo ja laupeus meitä kohtaan, jota emme ole ansainneet millään tavoin.

    Jeesus sanoo: "Vielä vähän aikaa valkeus on teidän keskuudessanne. Vaeltakaa, niin kauan kuin teillä valkeus on, ettei pimeys saisi teitä valtaansa. Joka pimeässä vaeltaa, se ei tiedä, mihin hän menee." Näillä sanoilla Jeesus osoittaa meille riippuvuutemme valkeudesta. Epäuskoinen ihminen elää pimeydessä eikä tunne tietä taivaaseen. Kuinka ihminen voisi löytää pimeässä tien, jota hän ei tunne? Kuinka hän voi päästä päämäärään, jos hän ei ole sinne johtavalla tiellä? Se on mahdotonta. Tullaksemme taivaaseen tarvitsemme valon, joka näyttää meille tien. "Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni", sanoo psalmi. Siitä on pidettävä kiinni. Sanan valossa on uskoen katsottava Jeesukseen, häneen, joka sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä, ei kukaan tulo isän tykö muutoin kuin minun kauttani."

    Pimeydellä on oma vetovoimansa. Se ei vetoa uskoon eikä uuteen ihmiseen, vaan vanhaan ihmiseen ja syntiseen lihaan. Sen vuoksi liha on kuoletettava. Jeesus varoittaa: "... ettei pimeys saisi teitä valtaansa."

    Pimeyden piiriin kuuluu ihmiskunnian tavoittelu. Monet, jopa useat hallitusmiehetkin, Jeesuksen aikana uskoivat, että Jeesus oli luvattu Messias, mutta pimeyden vetovoima sai heidät salaamaan uskonsa ja menemään enemmistön ja voimakkaampien mukana. Raamattu sanoo heistä: "Mutta fariseusten tähden he eivät sitä tunnustaneet, etteivät joutuisi synagoogasta erotetuiksi. Sillä he rakastivat ihmiskunniaa enemmän kuin Jumalan kunniaa." He eivät halunneet elää ulkopuolella kansallisen synagogalaitoksen, aivan samaan tapaan kuin tänään monet haluavat pitäytyä valtakirkkoon. Tämä pimeyden ruhtinaan juoni on tukkinut monta suuta, turruttanut omiatuntoja ja aiheuttanut suunnatonta vahinkoa evankeliumin asialle. Tässäkään suhteessa ei ole mitään uutta auringon alla. Jeesus sanoo: "Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne." (Joh. 15:24) Merkillinen, meille aivan uskomaton ja kuitenkin tosi on tämä Jeesuksen rinnastus. Asiaan ei vaikuta se, puhuuko Jeesus näkyvänä keskellämme vai puhuuko hän palvelijoidensa suulla, jos vain on kysymys hänen sanastaan.

    Olkaamme siis tarkkoja, valppaita ja valvovia. Niin kauan kuin valkeus on keskuudessamme, olkaamme uskollisia sanankuulijoita. Maailman loppua kohden sen kuuleminen vain vaikeutumistaan vaikeutuu. Jos ymmärrämme, että yö on jo pitkälle kulunut ja iäisen aamun koitto on lähellä, valo tässä säkkipimeydessä on meille arvokasta arvokkaampaa.

    Mitä tuo valo on? Se on anteeksiantamuksen valoa Jeesuksen kalliissa nimessä. Se on autuuden valoa. Se on iankaikkisen elämän valoa. Se on aamun koitto korkeudesta, Jumalan tyköä, kuoleman varjon maahan. Kuule siis, kun Herra sanoo: "Herää sinä, joka nukut, niin Kristus sinua valaisee." Usko siis häneen ja säilytä uskosi Pyhän Hengen voimassa.

    2. Anna kunnia Jumalalle

    Usein ennen vanhaan vanhat hengelliset kirjat päättyivät sanoihin "Jumalalle yksin kunnia". Ikivanhasta on jumalanpalveluksessa veisattu: "Kunnia olkoon Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, niin kuin alusta ollut on, nyt on ja aina iankaikkisesta iankaikkiseen." Kun apostoli Paavali aloittaa Galatalaiskirjettään, jolla hän pelastaa galatalaisille puhtaan armon evankeliumin, hän sanoo jakeessa 5: "Hänen olkoon kunnia aina ja iankaikkisesti!" Ja hän lisää sen jälkeen tuon uskon varmuutta uhkuvan sana: "Amen."

    Kiusaaja ei halua antaa kunniaa Jumalalle. Mutta Jumala ei luovu siitä kunniasta, joka hänelle kuuluu. Jo luojana kunnia on hänen, mutta se on hänen myös lunastajana ja pyhittäjänä. Ja Herra sanoo: "Minä, Herra, se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille" (Jes. 42:8) ja toisessa paikassa: "Oman nimeni tähden minä olen pitkämielinen, ylistykseni tähden minä hillitsen vihani, etten sinua tuhoaisi. Katso, minä olen sinua sulattanut, hopeata saamatta, minä olen sinua koetellut kärsimyksen pätsissä. Itseni, itseni tähden minä sen teen; sillä kuinka onkaan minun nimeäni häväisty! Kunniaani en minä toiselle anna." (Jes. 48:9-11)

    Paha ihmisluonto nauttii kunnian saamisesta ja tuntee itsensä imarrelluksi silloinkin, kun ihminen ei sitä ansaitse. Näin on jo ajallisenkin elämän asioissa. Miten oppisimme sanomaan: Kunnia yksin Jumalalle. Kunpa osaisimme noudattaa Jeesuksen sanaa: "Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sa-nokaa: 'Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.'" (Luuk. 17:10) Hän itse antakoon meille siihen ensiksikin halua ja toiseksi voimaa ja taitoa sitä toteuttaa. Tarvitsemme sellaista vaatimattomuutta, jossa Jumala saa kunnian ja me olemme ansiottomia, paljossa rikkoneita ja puutteellisia palvelijoita.

    Oikea evankeliumi antaa kunnian Jumalalle. Sitä kautta tulee korjatuksi se kunnianryöstö, joka tapahtui ihmisen langetessa syntiin. Rakkaudessaan, ihmisten sitä ansaitsematta, Jumala teki pelastussuunnitelman ja lähetti ainoan Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Me syntiset emme pystyneet korvaamaan yhtäkään syntiämme saati koko turmelustamme. Sen teki yksin Kristus meidän edestämme ja meidän hyväksemme. Me emme pystyneet kääntymään emmekä uskomaan, vaan Pyhä Henki yksin sen vaikutti.

    Silloin kun näin opetetaan ja näin uskotaan, Jumala saa kunnian, ja se tapahtuu yksin Jumalan vaikutuksesta. Kaikki vastakkainen opetus, kaikki opetus, joka rakentaa ihmisen luulotellulle vapaalle tahdolle, ihmisen ratkaisulle, ihmisen hengellisille kyvyille, ihmisen oikealle suhtautumistavalle, lankeemuksen jälkeen ihmiseen muka jääneelle hyvyydelle, kaikki se ryöstää kunnian Isältä Jumalalta, Hänen Pojaltaan ja Pyhältä Hengeltä. Rukoilemme: "Pyhitetty olkoon Sinun nimesi" ja päätämme: "Sillä Sinun on valtakunta, voima ja kunnia iankaikkisesti" ja sanomme siihen: "Amen."

    Se, että olemme Jumalan lapsia ja hänen kirkkautensa valtakunnan perillisiä, on puhdasta armoa, ja se lahjoitetaan meille ilmaiseksi. Ja niin myös se virsi, jota taivaassa veisaamme on ylistysvirsi Herrallemme: "Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen." (Ilm. 5:10)

    Nouskoon tämä kiitos jo nyt meidän sydämistämme. Amen.

    Markku Särelä

  • Kestävä perustus (Saarna, Matt. 7:21-29)

    Teol. kand. Vesa Hautalan saarna 29.7.2012 Siitamajalla

  • Ketä Sinä pelkäät?

    Vikaari Dani Puolimatkan saarna Siitamajalla 17.5.2015

  • Ketkä kuuluvat Jumalan valittuun kansaan?

    Matt. 22:1–14: Ja Jeesus rupesi taas puhumaan heille vertauksilla ja sanoi: "Taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka laittoi häät pojallensa. Ja hän lähetti palvelijansa kutsumaan häihin kutsuvieraita, mutta nämä eivät tahtoneet tulla. Vielä hän lähetti toisia palvelijoita lausuen: 'Sanokaa kutsutuille: Katso, minä olen valmistanut ateriani, minun härkäni ja syöttilääni ovat teurastetut, ja kaikki on valmiina; tulkaa häihin'. Mutta he eivät siitä välittäneet, vaan menivät pois, mikä pellolleen, mikä kaupoilleen; ja toiset ottivat kiinni hänen palvelijansa, pitelivät pahoin ja tappoivat. Mutta kuningas vihastui ja lähetti sotajoukkonsa ja tuhosi nuo murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. Sitten hän sanoi palvelijoillensa: 'Häät ovat valmistetut, mutta kutsutut eivät olleet arvollisia. Menkää siis teiden risteyksiin ja kutsukaa häihin, keitä tapaatte.' Ja palvelijat menivät ulos teille ja kokosivat kaikki, keitä vain tapasivat, sekä pahat että hyvät, ja häähuone tuli täyteen pöytävieraita. Mutta kun kuningas meni katsomaan pöytävieraita, näki hän siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteisiin. Ja hän sanoi hänelle: 'Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?' Mutta hän jäi sanattomaksi. Silloin kuningas sanoi palvelijoille: 'Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet ulos pimeyteen'. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut."

    Tekstissämme puhutaan Jumalan Pojan hääjuhlista. Siinä puhutaan myös tietystä murrosvaiheesta, kun Vanha liitto vaihtui uuteen. Kysymys liittyy myös siihen, ketkä kuuluvat Jumalan valittuun kansaan. Kun puhumme Jumalan valitusta kansasta, seurakunnasta, Kirkosta, sanan varsinaisessa merkityksessä, ja siitä, ketkä siihen kuuluvat, niin silloin vastaus Vanhan ja Uuden liiton aikana on sama. Mutta kun puhumme Jumalan kirkosta sanan epävarsinaisessa merkityksessä, silloin vastaus on eri. Tutkimme tänään tekstimme pohjalta, ketkä kuuluvat Jumalan seurakuntaan sanan varsinaisessa merkityksessä, ja myös Uuden ja Vanhan liiton välistä eroa, mitä tulee Jumalan seurakuntaan sanan epävarsinaisessa merkityksessä.

    1. Jumalan seurakunta oli ulkoisesti eri Vanhassa ja Uudessa liitossa

    On tietenkin aluksi hyvä todeta, mitä tarkoitamme, kun puhumme kirkosta varsinaisessa ja epävarsinaisessa merkityksessä. C.F.W. Walther kirjoittaa kirjassaan Kirkko ja virka, että ”Kirkko sanan varsinaisessa merkityksessä on pyhien yhteisö, so. kaikki ne, jotka Pyhä Henki on evankeliumilla kutsunut kadotetusta, kirotusta ihmissuvusta, ne jotka todella uskovat Kristukseen ja jotka tämän uskon kautta ovat pyhitetyt ja yhdistetyt Kristukseen.”

    Samoin hän kirjoittaa, että ”Epävarsinaisessa merkityksessä kutsutaan Raamatun mukaan myös kaikkien kutsuttujen näkyvää, sekä hyvistä että pahoista koostuva, yhteisöä kirkoksi, so. kaikkien niiden yhteisöä, jotka tunnustautuvat ja pitäytyvät saarnattuun Jumalan Sanaan ja käyttävät pyhiä sakramentteja.”

    Toisin sanoen, sanan varsinaisessa merkityksessä kirkolla tarkoitetaan niitä, jotka uskovat Jeesukseen, ja epävarsinaisessa merkityksessä kirkolla tarkoitetaan sitä näkyvää joukkoa, joka ulkoisesti tunnustautuu Jumalan sanaan ja käyttää sakramentteja. Kun nyt puhumme aluksi kirkosta sanan epävarsinaisessa merkityksessä, niin voimme Raamatusta havaita, että Vanhassa ja Uudessa liitossa se joukko, joka ulkoisesti on tunnustautunut Jumalan sanaan ja armonvälineisiin, on ollut eri. Vanhassa liitossa Jumalan valittu kansa oli Israelin kansa. Jumala uskoi sanansa Israelin kansalle, niin kuin Paavali kirjoittaa: ”Mitä etuuksia on siis juutalaisilla, tai mitä hyötyä ympärileikkauksesta? Paljonkin, kaikin tavoin; ennen kaikkea se, että heille on uskottu, mitä Jumala on puhunut.” (Room. 3:1–2) Jumala teki heidän kanssaan liiton Siinain vuorella. Edelleen Paavali kirjoittaa: ”heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta.”  (Room. 9:4–5) Vanhassa liitossa Jumalan sana oli Israelin kansan keskellä, heille annettiin ohjeet juhla-ajoista, jumalanpalveluksesta ja uhreista. Heidän keskellään oli Vanhan liiton sakramentit. Näin siis Vanhassa liitossa Israelin kansa oli Jumalan kansa, Jumalan Kirkko, sanan epävarsinaisessa merkityksessä.

    Niin myös Jeesus, kun hän lähetti maanpäällisen toimintansa aikana opetuslapset julistamaan ilosanomaa, sanoi: ”Älköön tienne viekö pakanain luokse, älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin, vaan menkää ennemmin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö. Ja missä kuljette, saarnatkaa ja sanokaa: 'Taivasten valtakunta on tullut lähelle'.” (Matt. 10:5–7)

    Päivän tekstissämme puhutaan kutsuvieraista, joille kutsut ensin lähetettiin. Juutalaiset olivat näitä päivän tekstimme kutsuvieraita, jotka oli kutsuttu häihin. Heille oli julistettu Jumalan sana. Kerta toisensa jälkeen he olivat kuitenkin kääntäneet selkänsä Jumalalle ja hänen sanalleen. He tappoivat ne profeetat, jotka Jumala lähetti heidän luokseen. Nyt itse Kuninkaan Poika oli tullut ihmiseksi. Juutalaisia kutsuttiin Jumalan Pojan hääaterialle, mutta Israel hylkäsi Messiaansa. Jeesus ”tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.” (Joh. 1:11), niin kuin apostoli Johannes kirjoittaa. Vielä sen jälkeenkin, kun Jeesus oli astunut ylös taivaaseen, Israel hylkäsi ja vainosi niitä, jotka kutsuivat Israelia kääntymykseen ja uskomaan Jeesukseen. Tästä kertookin tekstimme, kun se sanoo, että kutsuvieraat ”ottivat kiinni hänen palvelijansa, pitelivät pahoin ja tappoivat.”

    Jeesus sanoo hieman myöhemmin Matteuksen evankeliumissa: ”Sen tähden, katso, minä lähetän teidän tykönne profeettoja ja viisaita ja kirjanoppineita. Muutamat heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, ja toisia heistä te ruoskitte synagogissanne ja vainoatte kaupungista kaupunkiin; että teidän päällenne tulisi kaikki se vanhurskas veri, joka maan päällä on vuodatettu vanhurskaan Aabelin verestä Sakariaan, Barakiaan pojan, vereen asti, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välillä. Totisesti minä sanon teille: tämä kaikki on tuleva tämän sukupolven päälle. Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niin kuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi'.” (Matt. 23:34–38)

    Israelin kansa hylkäsi liiton, jonka Jumala oli tehnyt sen kanssa. Kun Messias tuli, he hylkäsivät myös hänet. Jumala yritti uudestaan ja uudestaan kutsua Israelin kansaa parannukseen, mutta uudestaan ja uudestaan se tappoi Jumalan lähettämät profeetat. Niinpä vuonna 70 jKr. roomalaiset sotilaat tuhosivat Jerusalemin kaupungin ja temppelin ja juutalaiset hajotettiin kaikkialle maailmaan. Juuri tähän viittaa tekstimme sanat: ”Mutta kuningas vihastui ja lähetti sotajoukkonsa ja tuhosi nuo murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa.” Vanha liitto oli rauennut. Tämä sama asia käy ilmi välittömästi ennen vertausta jota käsittelemme. Siinä Jeesus kertoo ylipapeille ja fariseuksille toisen vertauksen, josta käy ilmi kuinka heidän käy sen tähden, että he hylkäävät Jeesuksen. ”Sen tähden minä sanon teille: Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä.” (Matt. 21:43)

    Niin Israelin kansa ei enää Uudessa liitossa ole se ulkoinen näkyvä joukko, joka on Jumalan kirkko sanan epävarsinaisessa merkityksessä. Jeesus lähetti ylösnousemuksensa jälkeen apostolit tekemään opetuslapsiksi kaikki kansat, kastamalla ja opettamalla. Tästä kertoo päivän tekstimme, kun kuningas lähetti palvelijansa kutsumaan häihin keitä vain tapasivat. Apostolit lähtivät julistamaan evankeliumia Kristuksesta kaikille, keitä vain tapasivat. Ja tähän joukkoon kuuluvat tietysti myös juutalaiset. Eivät juutalaiset joutuneet pelastuksen ulkopuolelle, myös juutalaiset pelastuvat uskon kautta Kristukseen, ja Paavali puhuukin roomalaiskirjeessä, kuinka Israelin kansaa on kohdannut osaksi paatumus. Tämä tarkoittaa sitä, että aina on myös niitä juutalaisia, jotka evankeliumin sanan kautta tulevat uskoon ja turvaavat Jeesukseen omana Messiaanaan ja Jumalanaan.

    Tänäkin päivänä evankeliumi leviää ja kutsuu yhä uusia ihmisiä kaikista kansoista tulemaan Jumalan Pojan hääaterialle. Niin nyt kaikki ne Uuden liiton seurakunnat, joiden keskuudessa julistetaan Jumalan sanaa, joissa kaikuu evankeliumi Jeesuksesta, ja jonka keskuudessa on käytössä Uuden liiton sakramentit, kaste ja ehtoollinen, nämä ovat Jumalan kirkko sanan epävarsinaisessa merkityksessä. Jos haluat tietää, mistä voit löytää Jumalan kansan maan päällä, niin Jumalan sana ja sakramentit ovat kirkon pettämättömät tuntomerkit. Missä armonvälineet ovat, siellä on varmasti myös Jumalan kansaan kuuluvia.

    Tänä päivänä kristillinen kirkko on myös samankaltaisessa tilanteessa kuin Israelin kansa Vanhan liiton aikaan. Moni israelilainen lankesi epäjumalanpalvelukseen, vaikka heidän keskellään oli Jumalan sana ja sakramentit. Tänä päivänä puolestaan moni, joka on kasvanut kristillisen kirkon keskellä jättää kirkon yhteyden ja luopuu uskosta. Moni on saanut lapsesta asti kasvaa Jumalan sanan ja sakramenttien keskellä. Mutta aivan niin kuin tekstissämme sanotaan, että ”he eivät siitä välittäneet, vaan menivät pois, mikä pellolleen, mikä kaupoilleen”, niin on moni lähtenyt pois pitäen jotain muuta tärkeämpänä kuin Jumalan sanaa ja sakramentteja. Olkoot tämä ja myös Israelin kansa meille varoittavina esimerkkeinä, että emme halveksisi Jumalan kutsua tulla Jumalan Pojan hääaterialle. Että emme halveksisi armonvälineitä, joiden kautta meille lahjoitetaan syntien anteeksiantamus, pelastus ja iankaikkinen elämä. Olkoon tämä myös meille kutsuna rukoilla niiden puolesta, jotka ovat jättäneet armonvälineiden yhteyden.

    2. Jumalan kansaan on varsinaisesti kuulunut aina vain uskovat

    Sitten pääsemme toiseen kohtaamme. Nimittäin siihen, ketkä kuuluvat Jumalan kansaan, Jumalan Kirkkoon, sanan varsinaisessa merkityksessä. Vaikka Vanhassa liitossa Jumalan kansa oli Israel, niin eivät silti kaikki israelilaiset kuuluneet Jumalan Kirkkoon sanan varsinaisessa merkityksessä. Paavali kirjoittaa: ”Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel, eivät kaikki ole lapsia sen tähden, että ovat Aabrahamin siementä, vaan: "Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset"; se on: eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi.” (Room. 9:6–8)

    Se, että joku oli ulkonaisesti israelilainen, ei tarkoittanut sitä, että hän oli todellisesti osa Jumalan valittua kansaa, niin kuin Paavali edelleen kirjoittaa: ”Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.” (Room. 2:28–29) Vanhassa liitossakin vain ne, jotka todella uskoivat Jumalaan, jotka eivät yrittäneet pelastua omien tekojensa kautta vaan panivat turvansa tulevaan Messiaaseen, vain he kuuluivat Jumalan Kirkkoon sanan varsinaisessa merkityksessä.

    Tämä sama koskee myös Uutta liittoa. Eivät ne, jotka ulkoisesti ovat kristillisen seurakunnan jäseniä, kuulu automaattisesti Kristuksen Kirkkoon sanan varsinaisessa merkityksessä. Luther sanoo Schmalkaldenin opinkohdissa, ketkä todella kuuluvat Jumalan seurakuntaan: ”Sillä Jumalan kiitos, seitsenvuotias poikanen tietää näinä aikoina, mikä seurakunta on, nimittäin uskovaiset, pyhät, lampaat, jotka kuulevat paimenensa äänen.” Ainoastaan ne, jotka sydämessään uskovat ja turvaavat Jeesukseen, kuuluvat todella Kristuksen ruumiiseen, Kristuksen Kirkkoon.

    Tätä opettaa myös päivän tekstimme kun siinä kerrotaan miehestä, joka oli kyllä tullut häihin, mutta jolle ei ollut kelvannut juhlapuku. Tuohon aikaan oli tavallista, että kuningas antoi vieraille juhlapuvun. Kyse ei siis ollut siitä, että miehellä ei esimerkiksi ollut varaa hankkia juhlapukua. Hänelle ei ollut kelvannut se vaate, jonka kuningas oli hänelle antanut. Hänet heitettiin pois hääjuhlista ulos pimeyteen. Tämä kertoo meille sen, että kristillisen kirkonkin keskellä on niitä, jotka kyllä ulkoisesti ovat jäseniä ja ovat armonvälineiden yhteydessä, mutta joille ei kelpaa se juhlapuku, jonka Jumala heille antaa armonvälineiden kautta, nimittäin Kristuksen vanhurskaus. He haluavat tulla omin vaattein, toisin sanoen, omin teoin, taivaan hääaterialle. Heille ei kelpaa lahjavanhurskaus, vaan he haluavat tulla omaan vanhurskauteensa puettuna.

    Ethän sinä vain kuvittele, että voisit tulla taivaan hääjuhlaan omissa ryysyissäsi? Omassa vanhurskaudessasi, joka Jumalan edessä on kuin saastainen vaate? Kaikki sellaiset heitetään pois hääjuhlasta ulos pimeyteen, jossa on itku ja hammasten kiristys.

    Niin, itsessämme me todella olemme sellaisia, että emme voisi käydä taivaan hääjuhliin. Ei meillä ole sellaista juhlapukua, jota tarvitsemme. Mutta Jumala antaakin tarvitsemamme juhlapuvun täysin ilmaiseksi. Tämä puku on Jeesuksen vanhurskaus. Jeesus täytti Jumalan lain täydellisesti kaikkien puolesta. Hän sovitti koko maailman synnin ristillä. Jeesuksella on täydellisen puhdas juhlapuku. Ja tämä juhlapuku lahjoitetaan kaikille uskon kautta Jeesukseen. 

    Jo pyhässä kasteessa päällesi on puettu Kristuksen vanhurskaus, niin kuin Paavali kirjoittaa: ”Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.” (Gal. 3:27) Siinä olet saanut omaksesi täydellisen juhlapuvun, jossa voit astua taivaan hääjuhlaan. Sen puvun voit pukea joka päivä uudestaan ja uudestaan, kun joka päivä tunnustat Jumalalle syntisi ja turvaat siihen, mitä Jeesus on puolestasi tehnyt, kun turvaat niihin lupauksiin, mitkä Jumala on kasteeseen liittänyt. Kun Kristuksen vanhurskaus on puettu päällesi, ei Jumala näe sinun syntejäsi. Kristuksen juhlapuku, hänen lahjavanhurskautensa, peittää kaiken sinun syntisi ja saastaisuutesi. Niin sinä olet Jumalan silmissä puhdas ja pyhä. Näin sinä kuulut uskon kautta Kristuksen ruumiiseen, hänen todelliseen Kirkkoonsa. Niin sinäkin, kaikkien muiden Jeesukseen uskovien kanssa, pääset kerran Kristuksen vanhurskauteen puettuna Jumalan Pojan hääaterialle, joka ei pääty koskaan. Aamen.

  • Ketkä ovat autuaita

    Pyhäinpäivän pyhä evankeliumi

    Nähdessään kansanjoukot hän nousi vuorelle; ja kun hän oli istuutunut, hänen opetuslapsensa tulivat hänen luokseen, ja hän avasi suunsa ja opetti heitä sanoen: "Autuaita ovat hengessä köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen. Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat periä maan. Autuaita ovat ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano, sillä heidät ravitaan. Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden. Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan. Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heitä sanotaan Jumalan lapsiksi. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat, vainoavat ja valehdellen puhuvat teistä kaikenlaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä. Matt. 5:1-12

    Armon Armonruhtinaalta, rauhaa Rauhanruhtinaalta.

    Millä paikalla olet? Kallis Kuulija, millaisena tulet tänään näiden Jeesuksen vuorisaarnan sanojen äärelle? Tuletko itsevarmoin ja itseesi tyytyväisin ajatuksin? Vai tuletko aroin ja kaipaavin toivein ja haet paikkaasi läheltä Herraa, jonka sanat haluat kuulla? Pienelle paikalle käyvälle on lohdullisia uutisia, sillä huomaathan miten Vapahtajamme sääli kansaa nähtyään, miten paljon heitä tuli Hänen luokseen. Jeesus ei opettanut tuomarina eikä käskijänä, vaan Hän puhui lempein ja ymmärtävin sanoin. Hän istuutui opetuslastensa ja muiden kuulijoittensa keskelle, heidän vierelleen, heidän tasolleen.

    Sitten Jeesus kuulutti sanansa avoimen taivaan alla ja kertoi armon viestinsä kaikille. Kaikkia Hän kutsui ja kutsuu edelleen pelastukseen, taivasten valtakunnan iankaikkiseen iloon. Hän ei vaadi mitään, vaan pyytää edelleen vierelleen, mistä tahansa tulemmekin, ja jättämään pois ylpeät ajatukset ja itseriittoisen mielen, vain kuulemaan, uskomaan ja ottamaan vastaan. Tästä ovat myös aikaisemmat sukupolvet meille kertoneet ja meitä opettaneet. Vietämme tänään Pyhäinpäivää ja muistamme autuaasti poisnukkuneita. Kiitämme Jumalaa pyhien antamasta esikuvasta. Esimerkillään he vahvistavat meitä uskontaistelussamme ja kannustavat meitäkin luottamaan siihen, että Herramme on kaiken aikaa tukenamme ja turvanamme. Näiden Jeesuksen vuorisaarnan sanojen eteen pysähtyneelle kuulijalle avautuu niissä neljän näkökulman polku.

    Ensimmäisenä on tyhjän astian paikka. Jos tarkoituksesi on nostaa vettä kaivosta, on sinulla oltava ämpäri tai muu astia, jolla saat nostettua veden. Tämä astia olet sinä ja kaivo on Jumalan sana. Olemme erilaisia astioita, mutta kaikkia yhdistää se, että olemme Jumalan tekemiä, kukin arvokkaita, koska Kaikkivaltias on meidät luonut. Ja Hän tuo Raamatun sanassaan ja muissa armonvälineissään ehtymättömän kaivonsa lähellemme. Ammenna, nosta ja ota sanastani runsaasti ja päivittäin omaksesi, Hän kutsuu. Astia pitää täyttää. Se on Jumalan tahto ja uskontiellemme tarpeen. Mutta, millaisen astian lasket kaivoon? Yritätkö laskea sinne sellaisen, joka on jo valmiiksi täynnä omahyväisyyttä ja itseriittoisuutta eli kaikkea mitä sinulla jo on tai mitä kuvittelet sinulta löytyvän? Vai tunnistatko, että itsessämme olemme vain tyhjiä itsekkyyden ja synnin onttoutta kumisevia astioita?

    Itseensä pettyneet ja tyhjät astiat kaipaavat täyttämistä. Heillä on todellinen vanhurskauden nälkä ja jano. Niinpä Rakas Ystävä, kun tulet tyhjänä astiana Kristuksen luokse, Hän haluaa täyttää sen armollaan, anteeksiantamuksellaan ja laupeudellaan. Sama toteutuu tällä vuorisaarnan paikalla. Sillä jos käy tämän sanan äärelle sydän täynnä, on mahdotonta ottaa mitään vastaan. Täyttä kun ei voi tehdä täydemmäksi. Jumala sanoo Jesajan näyn sanoin: ”Katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto sanani edessä.” (Jes. 66:2)

    Tällä saarnapolkumme ensimmäisellä paikalla tunnustamme, ettemme ole omassa varassamme autuaita. Tätä muistamme tänään myös Uskonpuhdistusjuhlassamme, kun kiitämme Jumalaa siitä suuresta armotyöstä, jonka Hän teki uskonpuhdistajamme Martti Lutherin kautta torjuen Raamatun sanalla teko-opin, opilliset harhat ja monet väärinkäytökset. Elämämme ei täytä Jumalan sanan mittaa, sen käskyjä ja edellytyksiä. Jumalan sana ilmoittaa: ”Sillä se, joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, on syypää kaikissa kohdin.” (Jaak. 2:10) Ja: ”Kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet. Ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään.” (Room. 3:12) Näin kiistatta osoittaa Jumalan pyhä sana. Joka muuta luulottelee tai esittää, valehtelee itselleen ja Jumalalle.

    Oletko puhdassydäminen? Polun ensimmäiselle askelmalle emme siis voi jäädä, vaan jatkamme matkaa. Seuraavalla paikalla meille julistetaan: ”Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.” Tällä askelmalla paikkamme on edellistäkin pienempi: Tiedämme, ettei elämämme täytä synnittömyyden mittaa, mutta samalla kuulemme iankaikkiseen elämään tarvittavan täydellisyyttä – ikuisuuteen, joka saattaa koittaa hetkenä minä hyvänsä. Minua on usein surettanut Johanneksen evankeliumin kuudennen luvun kohta, jossa kerrotaan: ”monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssaan.” (Joh. 6:67–69) Osa kansasta loukkaantui Jeesuksen nuhtelevaan puheeseen. He jäivät katsomaan omaa elämäänsä, eivätkä turvautuneet Jeesukseen ja luottaneet Häneen. He kääntyivät polullamme takaisin, pois Jeesuksen luota. Mutta mihin nuo pois lähteneet menivät? Minne kulkea ihmiselämän tyhjässä autiomaassa ilman Vapahtajaa? Heitä on myös meidän ympärillämme paljon, ja meidän tulee heitä muistaa ja heitä lähestyä evankeliumin sanalla. Tässä surussa on kuitenkin suuresti lohduttanut heti tuossa tilanteessa kuultu Herran Jeesuksen kysymys lähimmille opetuslapsilleen. Hän kysyi: "Tahdotteko tekin mennä pois?" Jo tämä kysymys osoittaa vuoren varmasti, ettei Hän aja ketään luotaan pois. Hän ei halua kenenkään lähtevän ja jättävän Häntä. Ja siksi vastaamme tällä polkumme toisella askelmalla Vapahtajallemme Simon Pietarin sanoin: "Herra, kenen luo menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat, ja olemme uskoneet ja ymmärtäneet, että sinä olet Jumalan Pyhä."

    Ethän siis Rakas Ystävä käänny pois, etkä sulje korviasi ja sydäntäsi. Vaan kuulkaamme Paimentaan seuraavina lampaina Hänen sanansa: ”autuaita ovat hengessä köyhät”. Tässä käytetty Uuden testamentin alkukielen sana (ptōkhoi) tarkoittaa rutiköyhiä, ihmisiä, joilla ei ole mitään. Heidän elämisensä ja olemisensa perustuu sille, että he saavat kaiken mitä elääkseen tarvitsevat itsensä ulkopuolelta. Herra Jeesus tarkoittaa sellaista köyhyyttä hengessä, joka ei valmiiksi omista mitään, joka ei ole itsessään mitään. – Ja miten Hän jatkaa? – ”Autuaita ovat hengessä köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.” Jeesus ei sano: voisi olla tai ehkä on tai saattaa joskus tulevaisuudessa olla. Ei, vaan Hän toteaa ja vakuuttaa: ”heidän on taivasten valtakunta.” Juuri tässä ja nyt, tällä hetkellä ja aina. Kaikki on valmista ja polkumme on tähän asti selvä: Tunnustamme olevamme tyhjiä ja itsessämme kelvottomia astioita, jotka ovat hengessä köyhiä. Mutta taivasosa onkin luvattu juuri köyhille, joilla ei ole itsessään, ilman Auttajaansa, mitään.

    Jeesus on Autuas

    Mutta vielä jää iso kysymys: Missä me täytämme sydämemme tällä köyhyydellä, joka on suurinta rikkautta taivasten valtakunnassa? Miten saadaan tyhjästä täysi? Miten köyhästä tulee rikas? Kuka täyttää astiamme ja nostaa sen kaivosta? Seuratkaamme edelleen rohkeasti ja tarkasti tämän evankeliumin sanoja: Kuulethan Rakas Ystävä, miten lisäksi autuasta kuvataan: Hän on murheellinen, hiljainen, laupias, rauhantekijä, vainottu ja solvattu. Kuka tähän kuvaukseen sopii? Tänään vietettävän Uskonpuhdistusjuhlamme teemana on: ”Jeesus kirjoitusten selittäjänä.” Jeesus avaa Raamatun sanan todistuksen Itsestään. – Niinpä Herramme Jeesus Kristus on perusta kaikelle autuudelle. Hän itki, armahti, rakensi rauhaa, paransi ja oli pilkattu ja vainottu aina ristinkuolemaan asti. Hänessä avautuu tämäkin Raamatun kohta, sillä vuorisaarna ei ole erillinen osa Raamatussa, ei mikään inhimillinen korkeakoulu, eikä elämän mitta uudestisyntyneillekään. Jeesuksessa järjestys ja perusteet ovat kaiken aikaa oikein. Itsekäs ihmisluontomme kun lukee ja kuulee helposti sanat: Autuaita ovat hengessä köyhät, siksi heidän on taivasten valtakunta… Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sen tähden heidän on taivasten valtakunta. Näin Jeesus ei kuitenkaan sano, vaan Hän osoittaa oikean järjestyksen ja perustuksen:

    "Autuaita ovat hengessä köyhät, SILLÄ heidän on taivasten valtakunta. Autuaita ovat murheelliset, SILLÄ he saavat lohdutuksen.” Lisäksi Jeesus sanoo: ”Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden.” He eivät ole autuaita sen vuoksi, että he olisivat ensin laupiaita, vaan sen tähden, että he saavat Herralta laupeuden. Ja niin uskon ja pelastuksen lahjan saatuaan myös heillä on laupias ja armahtava sydän. Kuulemme näin kaikissa autuaaksijulistuksissa lopputuloksen, joka kuitenkin saa voimansa autuaitten ulkopuolelta. Jeesus osoittaa näin kaiken autuuden perustuvan Hänen uhrityölleen, joka otetaan uskossa vastaan. Jeesus ei siis laadi tässä mitään vaatimuslistaa, vaan auttaa suuntaamaan uskon katseen oikein. Taivasten valtakunta, pelastus ja Jumalan lohdutus ovat ensin. Kaikki muu seuraa niistä. Jeesus lohduttaa omiaan elämän tuskien keskellä kaiken aikaa Hänessä avautuneella pelastusvarmuudella. Niinpä tällä polkumme kolmannella paikalla Autuas-sana saa uskossamme uuden kirjoitusasun: se saa ison alkukirjaimen – tarkoittaen sillä Luvattua Messiasta, ihmiskunnan Vapahtajaa ja Lunastajaa, Herraamme ja Vapahtajaamme Jeesusta Kristusta.

    Tiemme saa siis Hänen kanssaan varman suunnan ja turvan. Vain Hänessä kuljemme eteenpäin polulla, jolle paistaa jo taivaan rauha, autuus ja ilo. Lisäksi tässä avautuu oikea järjestys sille, että kristittyinä kannamme huolta ja vastuuta myös luomisen todellisuuteen liittyvistä asioista. Kristuksessa rikkaiksi tulleina annamme aikaamme, voimavarojamme ja maallista hyväämme sitä tarvitseville ja elämme valona ja suolana Herramme meille antamissa tehtävissä.

    Apostoli Paavali opettaa Toisen korinttolaiskirjeensä ensimmäisessä luvussa, jakeissa 3 ja 4: ”Kiitetty olkoon Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikessa ahdistuksessa ovat.” Näin apostoli Paavali. Ehtymätön voimanlähteemme on Hän, joka on Ainoa Todellinen Vanhurskas, ja jolta saamme taivaassa kelpaavan lahjavanhurskauden, kun Taivaallinen Isä on hyväksilukenut meille Hänen tähtensä pyhyyden, autuuden ja taivaskelpoisuuden. Tähän lupaukseen uskomme tarttuu ja sen varassa se lepää. Tämä Jumalan Kallis Uhrikaritsa sanoo vanhurskautensa perusteella omistaan: ”Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.” Jeesus ei lupaa helppoa eikä kivutonta loppupolkua, vaan jatkaa: ”Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat, vainoavat ja valehdellen puhuvat teistä kaikenlaista pahaa.” Jeesus sallii omiaan riisuttavan, jotta Hän saa antaa paljon enemmän. Siksi avainsanat tässä ovat: ”minun tähteni”. Hän vahvistaa omiaan ja vakuuttaa olevansa heidän kanssaan kärsimyksissä läsnä. Hän pitää heidät uskossa kestävinä. Siitä pelastetut antavat Hänelle kunnian. Maailman pilkasta huolimatta Jeesus kesti kaiken kivun ja kuoleman. Hänen kanssaan uskon polkumme on turvattu.

    Jeesuksessa olet Autuas

    Isän meille lähettämän Poikansa suojissa me kuljemme tämän evankeliumin polun neljännelle ja viimeiselle askelmalle. Tänään muistaessamme poisnukkuneita omaisia ja läheisiä ymmärrämme, että saattelemme vielä tällä viimeisellä polun paikalla omaisiamme iankaikkisuuteen. Ja kuten tiemme on kulkenut tähänkin asti Herramme kanssa, on siltä levollista lähettää eteenkin päin Hänen turvissaan. Siten odotamme uskollisina Herramme paluuta. Siksi Kallis Kuulija, tartuthan ja turvaathan Hänen sanoihinsa: ”Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa.” Kaiken ihmiselämän kivun keskellä meille kuuluu kehotus iloita ja riemuita, sillä Jeesuksessa meillä on jo iankaikkinen palkka. Hän Itse on Se Suuri Palkka, joka meitä taivaan kodissa odottaa. Hänen katselemisensa ja ylistämisensä on se kaiken olemisemme tarkoitus ja huipentuma, johon meidät luotiin. Polku Hänen seurassaan täällä johtaa Hänen lepoonsa siellä.

    *****

    Kallis Kuulija, kysyin alussa, millaisena tulit näiden vuorisaarnan sanojen äärelle. Kysyn sinulta nyt, millaisena lähdet niiden ääreltä? Painathan tarkasti ja rohkeasti sydämeesi seuraavat sanat: Jeesuksessa Kristuksessa olet autuas! Niinpä saat lähteä paikaltasi armahdettuna ja anteeksisaaneena! Saat lähteä autuaana! Saat nyt sanoa itsellesi: Jeesuksessa olen Autuas! Ja näe ja usko mielessäsi edelleen tuo Autuas-sana isolla alkukirjaimella, niin aina muistat, ettet omassa voimassasi, et omilla teoillasi, etkä millään elämässäsi ole ilman Vapahtajaasi autuas, vaan tuo pelastava Autuus on lahja-autuus, lahjapelastus, lahja-armo. Ja niin tuossa kahden Jeesusta kuvaavan arvokkaimman sanan: Hänen Pyhän Kalliin nimensä ja Hänen armollisen ja muuttumattoman pelastus- ja armotahtonsa välissä sinun on autuaallista olla. Siinä sinulla on jo taivaan koti ja lepo, Herramme turva ja varmuus: ensin on Jeesus, sitten sinä, ja lopuksi pelastuksesi ilmoittava ja vahvistava sinetti. Siksi Rakas Ystävä, Jeesuksessa olet Autuas.

    Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

    Aamen.

     Marko Kailasmaa Lahdessa 5.11.2022

  • Ketkä pääsevät taivaalliseen hääjuhlaan? (Saarna, Matt. 22:1-14)

    TM Dani Puolimatkan saarna 20.10.2013 Tampereella

  • Kiitän Jumalaani teistä

    Pastori Markku Särelän saarna 1.11.2020

  • Kiitosmielin uuteen vuoteen (Saarna, Ps. 103:1-5)

    Pastori Markku Särelä saarna 30.12.2012 Siitamajalla

  • Kiittämättömyys ja kiitollisuus

    Pastori Dani Puolimatka lukee STLK:n saksalaisen sisarseurakunan Immanuel Gemeinden pastori Martin Blechschmidtin saarnan käännöksen Syysjuhlassa 25.9.2016 Siitamajalla

  • Kirkkaus pimeydessä

    Pastori Vesa Hautalan saarna Orivedellä 30.7.2017

  • Kiusauksia autiomaassa

    Pastori Dani Puolimatkan saarna 14.2.2016 Tampereella

  • Kolme koettelemusta ja hellittämätön usko

    Matt. 15:21–28Ja Jeesus lähti sieltä ja vetäytyi Tyyron ja Siidonin tienoille. Ja katso, kanaanilainen vaimo tuli niiltä seuduilta ja huusi sanoen: "Herra, Daavidin poika, armahda minua. Riivaaja vaivaa kauheasti minun tytärtäni". Mutta hän ei vastannut hänelle sanaakaan. Niin hänen opetuslapsensa tulivat ja rukoilivat häntä sanoen: "Päästä hänet menemään, sillä hän huutaa meidän jälkeemme". Hän vastasi ja sanoi: "Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö". Mutta vaimo tuli ja kumarsi häntä ja sanoi: "Herra, auta minua". Mutta hän vastasi ja sanoi: "Ei ole soveliasta ottaa lasten leipää ja heittää penikoille". Mutta vaimo sanoi: "Niin, Herra; mutta syöväthän penikatkin niitä muruja, jotka heidän herrainsa pöydältä putoavat". Silloin Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Oi vaimo, suuri on sinun uskosi, tapahtukoon sinulle, niinkuin tahdot". Ja hänen tyttärensä oli siitä hetkestä terve.

    Johdanto: painia Jumalan kanssa

    Patriarkka Jaakob oli peloissaan. Hän oli lähettänyt palvelijoitaan edeltä veljensä Eesaun luo. Nämä olivat palanneet ja kertoneet, että Eesau oli lähestymässä 400 miehen kanssa. Jaakob pelkäsi pahinta, koska oli kavaltanut veljensä esikoisoikeuden. Hän päätti antaa osan omaisuudestaan veljelleen lepyttääkseen tätä. Hän jakoi suunnittelemansa lahjan kolmeen osaan ja lähetti palvelijat viemään sitä edellään.

    Seuraavana yönä, kun Jaakob oli aivan yksin, eräs mies kävi hänen kimppuunsa ja he kamppailivat aamuun asti. Kun aamu oli koittamassa, hyökännyt sanoi: ”Päästä minut, sillä päivä koittaa.” (1 Moos. 32:26). Jaakob ei kuitenkaan suostunut tähän, vaan sanoi: ”En päästä sinua, ellet siunaa minua”. Mies siunasi Jaakobin sanoen ennen sitä: ”Sinun nimesi älköön enää olko Jaakob, vaan Israel, sillä sinä olet taistellut Jumalan ja ihmisten kanssa ja olet voittanut” (1 Moos. 32:28). Jaakob nimesi paikan Penueliksi, koska hän oli nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin ja silti pelastunut. Eesaun kohtaaminen sujui hyvin, kun Jaakob tapasi hänet heti tuon kamppailun jälkeen.

    Jaakobin ja Jumalan kohtaaminen on merkillinen. Jumalan Poika otti ihmishahmon ja kamppaili patriarkan kanssa. Tuo kamppailu oli hyvin konkreettista ja Jaakob ontui koko loppuelämänsä sen seurauksena.

    Päivän evankeliumissa kohtaamme myös ihmisen, joka kamppailee Jumalan kanssa. Hänen koettelemuksensa on kuitenkin sikäli erilainen kuin Jaakobin, ettei siihen liity fyysistä painia. Henkisesti ja hengellisesti kyseessä on kuitenkin kova ottelu. Nainen ei ole ainoastaan pakana, vaan vieläpä kanaanilainen eli Israelin muinaisen viholliskansan jäsen, ja hän turvautuu juutalaisten Messiaaseen. Hän kohtaa kolme koettelemusta, joissa hän kestää urhoollisesti.

    Jeesus on hiljaa

    ”Herra, Daavidin poika, armahda minua. Riivaaja vaivaa kauheasti minun tytärtäni". Mutta hän ei vastannut hänelle sanaakaan.” Nainen esitti liikuttavan pyynnön. Rakkaus tytärtä kohtaan sai hänet huutamaan Jeesusta avuksi. Nainen nimitti Jeesusta jopa Herraksi ja Daavidin pojaksi osoittaen, että hän ymmärsi, kuka Jeesus oli. Tällä ei kuitenkaan näyttänyt olevan mitään vaikutusta. Jeesus ei sanonut sanaakaan, vaikka hätä oli todella suuri.

    Kuulostaako tutulta? On vaikea ajatella, että kokemus siitä, että Jeesus on hiljaa, ei olisi tuttu. Jo psalmeissa on kuultavissa monen sydämen ahdistunutta vaikerrusta, miksi Jumala ei vastaa, kun häntä huudetaan avuksi: ”Kuinka kauan, Herra, minut yhä unhotat, kuinka kauan kätket minulta kasvosi?” (Ps. 13:2), ”Jumala, älä ole niin ääneti, älä ole vaiti, älä ole, Jumala, niin hiljaa. ” (Ps. 83:1).

    Ehkä olet rukoillut pitkään jonkun tärkeän asian puolesta. Olet pyytänyt, että Jumala vastaisi, mutta mitään ei ole kuulunut. On tuntunut siltä, että rukousvastausta ei olisi tullut ollenkaan. Olet esimerkiksi pyytänyt Jumalalta jonkun läheisesi pelastumista, mutta mitään ei ole tapahtunut. Jos tätä on jatkunut vuosien ajan, rukous on voinut hiljentyä ja tilalle tulla välinpitämättömyys. Sen sijaan, että olisit rohkeasti luottanut siihen, että kaikkien pelastusta tahtova Jumala on luvannut kuulla mielensä mukaiset rukoukset, olet ajatellut, ettei Jumalaa ehkä sittenkään kiinnostaisi läheisesi iankaikkinen kohtalo; eihän hän olisi muuten hiljaa.

    Mutta kanaanilainen nainen ei vaiennut, vaikka Jeesus ei mitään vastannutkaan. Hän jatkoi avuksi huutamistaan eikä hellittänyt. Tästä oli seurauksena se, että Jeesuksen hiljaisuus oli niin mykistävää naisen hädän edessä, että opetuslapsetkin ihmettelivät sitä. He päättivät ruveta ajamaan naisen asiaa.

    Armo kuuluu muille

    He sanoivat: ”Päästä hänet menemään, sillä hän huutaa meidän jälkeemme.” He pyysivät tai oikeastaan pyytelivät, että Jeesus vastaisi naisen hätään myönteisesti, jotta he voisivat jatkaa matkaansa rauhassa. Jeesus kuitenkin kieltäytyi auttamasta naista ja sanoi: ”Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö”.

    Jeesus sanoi siis vasten naisen kasvoja, ettei hän kuulu naiselle. Jeesus on lähetetty Israelille, ei pakanoille. Voisiko kuulla mitään hirveämpää! Vapahtaja vaikuttaa fariseukselta. Tuolle lahkollehan oli tärkeää rajata sovitus Israeliin ja senkin sisällä vain tarpeeksi hurskaisiin yksilöihin. Kristus ei vaikuta ollenkaan sellaiselta, millaiseksi hänet miellämme. Ehkäpä ympärillä olijatkin hämmästelivät, miten Jeesus, joka yleensä oli niin armollinen, oli nyt niin kova.

    Tässäkin koettelemuksessa kohtaamme jotain hyvin tuttua. Syntisen sydänhän usein on taipuvainen uskomaan rajattuun sovitukseen, siis siihen, että kyllä Jeesus on koko maailman syntien sovittaja, paitsi minun. Kyllä Jeesus on armollinen ja hyvä, mutta muille. Kuinka ihmeellinen ja suuri on Jumalan hyvyys ja armollisuus, muttei minulle. Ja nyt Jeesus vaikuttaa sanovan aivan samoin päivän evankeliumissa.

    Kelvottomuus

    Mutta mikä ihmeellinen usko! Nainen ei vieläkään lopettanut rukoiluaan: ”Mutta vaimo tuli ja kumarsi häntä ja sanoi: ’Herra, auta minua”’. Nyt Jeesus ei pysynyt enää hiljaa, vaan hän vastasi naiselle: ”Ei ole soveliasta ottaa lasten leipää ja heittää penikoille”. Vapahtaja oikeastaan sanoi: et ole arvollinen saamaan sitä, mitä voin antaa. Koiraahan pidetään vielä tänäkin päivänä Lähi-idässä saastaisena eläimenä ja se, että Jeesus vertasi naista pieneen koiranpentuun, oli varmasti loukkaavan kuuloista.

    ”Et kelpaa, et ole arvollinen, minä en kuulu sinulle”, näitä ääniä vielä tänäkin päivänä herää omissatunnoissamme, kun joudumme Jumalan lain puhutteluun. Mitä muuta Jumala laissaan tekeekään, kun julistaa, ettei ”ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä, ei yhden yhtäkään” (Room. 3:12). Kukaan ei ole kelvollinen hänelle, koska kaikki ovat rikkoneet häntä vastaan. Yksikin paha oletus lähimmäisestä, niin hän ei kuulu sinulle. Yksikin paha ikävä juoru toisesta ihmisestä, niin et ole arvollinen. Yksikin jumalanpalvelus, jolloin et kuule hartaasti Jumalan sanaa, niin olet penikka, jolla ei ole paikkaa Herran pöydässä.

    Puhuessaan Vapahtaja teki kuitenkin suuren ”virheen”. Nainen ei näet vieläkään antanut periksi, vaan nyt hän vangitsi Jeesuksen tämän sanoihin: ”Niin, Herra; mutta syöväthän penikatkin niitä muruja, jotka heidän herrainsa pöydältä putoavat”. Alkukielessä ei ole edes tuota sanaa ”mutta”, vaan nainen toteaa vain myöntävästi: ”Niin, Herra; syöväthän penikatkin niitä muruja, jotka heidän herrojensa pöydältä putoavat”. Näin korostuu vielä enemmän se, että Jeesuksen sanoihin kätkeytyy pieni toivo, ja tuohon toivoon tytärtään rakastava äiti tarttui!

    Hellittämätön usko ja onnellinen loppu

    Nyt Vapahtaja ei vaiennut. Hänen suustaan ei kuulunut enää tylyä vastausta. Hän ylisti naista sanoen: ”Oi vaimo, suuri on sinun uskosi, tapahtukoon sinulle, niinkuin tahdot” Nainen kesti koettelemukset ja Kristus kirkasti todellisen luonteensa. Ei hän ollut missään vaiheessa halunnut naiselle pahaa, mutta hän oli halunnut koetella tukalassa tilanteessa ollutta äitiä. Rukouksiin vastattiin ja kohtaus sai onnellisen lopun.

    Mutta vaikka Raamatun kertomus päättyy näin onnellisesti, meille ei välttämättä jää siitä hyvä mieli. Voihan kanaanilainen nainen vaikuttaa niin ihmeelliseltä, että häneen on vaikea samaistua. Ehkä mieleen nousee kysymys: voisinko minä olla koskaan niin kuin hän?

    Palataan siihen, että nainen tiesi Jeesuksen olevan Messias. Hän oli kuullut Jeesuksesta aiemmin. Hän oli vakuuttunut siitä, että Jeesus voisi auttaa. Matteuksen evankeliumissa ei asiaa mainita, mutta evankelista Markus kertoo, että ”heti kun eräs vaimo, jonka pienessä tyttäressä oli saastainen henki, kuuli hänestä. Ja se vaimo oli kreikatar, syntyään syyrofoinikialainen; ja hän pyysi häntä ajamaan ulos riivaajan hänen tyttärestään.” (Mark. 7:25). Markus ei tarkemmin kerro, kuuliko nainen vain sen, että Jeesus oli tullut heidän keskuuteensa, vai saiko hän kuulla myös, kuka Jeesus oli. Selvää on kuitenkin se, että juuri se, että Jeesus on Daavidin poika, kannatteli naista noissa kolmessa koettelemuksessa. Hän pitäytyi siihen, mitä oli kuullut ja kesti sen, että Jeesus vaikutti olevan aivan toista kuin se, mitä hänestä oli kerrottu. Se, mitä nainen oli kuullut, oli ratkaisevaa, sillä kanaanilainen vaimo oli aivan samanlainen syntinen kuin mekin. Ei hänellä ollut mitään yli-inhimillisiä voimia, vaan hän sai voimansa Jumalalta. Hän sai sen sanasta.

    Vain sana antaa koetuksia kestävän uskon. Siksi on tärkeä kuunnella tarkasti päivän evankeliumia ja sen sanomaa. Se julistaa meille, että vaikka Jeesus vaikuttaisi olevan hiljaa, vaikka hän vaikuttaisi sanovan, ettei hän kuulu sinulle, vaikka kokisit, että olet liian suuri syntinen, että hän voisi katsoa laupiaasti puoleesi, niin hänen sydämessään on koko ajan sinun sielusi pelastus. Ei hän halua sinulle pahaa, vaan koettelee, jotta vahvistuisit hänen tuntemisessaan.

    Seuraa siis kanaanilaista naista ja sido Jeesus tämän sanoihin! Kun hän vaikuttaa olevan hiljaa etkä koe, että hän vastaa rukouksiisi, rukoile kuitenkin ja sano sydämessäsi esimerkiksi näin: ”Herra, olet käskenyt minun rukoilla ja siksi nyt lähestyn sinua rukouksessa. Olet myös luvannut vastata lastesi pyyntöihin ja ilmoittanut, että tahdot jokaisen pelastusta. Siksi tuon tämän läheiseni jälleen eteesi ja rukoilen, että antaisit hänelle uskon lahjan.” Kun sinusta tuntuu siltä, että Herramme armo ei kuulu sinulle, muista, mitä sana sanoo: ”hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.” (1 Joh. 2:2). Kun koet, että olet liian suuri syntinen, jotta voisit olla Jeesuksen oma, heittäydy Jumalan sanan varaan: ”Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.” (1 Tim. 1:15).

    Näin tehdessäsi pidä mielessäsi Raamatun sana: ”meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä, mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa; mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.” (Room. 5:3–5). Jeesus haluaa, että riiput kiinni sanassa silloinkin kuin tunteesi tai kokemuksesi vakuuttavat sitä vastaan. Hän haluaa, ettet luota omaan voimaasi, vaan lepäät siinä, että Jumala on antanut sinulle Pyhän Hengen. Hän ylläpitää sinussa toivoa silloinkin, kun elämä vaikuttaa toivottomalta.

    Usein kristityn elämä on suoranaista Jaakobin painia, mutta kun meillä on sana ja Pyhä Henki, meillä ei ole mitään hätää. Jos joskus emme kestäisikään koetusta, Jumala kutsuu meitä aina takaisin. Hän antaa Jeesuksen tähden anteeksi. Ja kun me näin sanassa riippuen seuraamme kanaanilaisen äidin esimerkkiä, saamme olla varmoja, että meidänkin kertomuksellamme on onnellinen loppu.