Saarna
  • Jeesus armahtaa omakseen vääristä vaatimuksista

    Heidän vaeltaessaan hän meni erääseen kylään. Eräs nainen, nimeltä Martta, otti hänet kotiinsa. Hänellä oli sisar, nimeltään Maria, joka asettui istumaan Jeesuksen jalkojen juureen ja kuunteli hänen sanaansa. Mutta Martta puuhasi monissa palvelustoimissa, tuli ja sanoi: "Herra, etkö sinä välitä siitä, että sisareni on jättänyt minut yksin palvelemaan? Sano siis hänelle, että hän auttaisi minua." Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Martta, Martta, monista asioista huolehdit ja hätäilet, mutta vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei oteta häneltä pois. Luuk. 10:38–42

    Herra kuulee ja kutsuu

    ”Herra, etkö sinä välitä…?” Tämä Martan kysymys on monen huulilla myös nykyisin. Kohdatessamme kipuja ja vastoinkäymisiä kysymme luonnostamme helposti niin. Silloin on kuitenkin vaarana, ettemme huomaa Jumalan vastauksia Hänen sanassaan ja Hänen johdatustaan elämässämme. Sillä ihmiselämässä valitettavan usein ajalliset asiat peittävät iankaikkiset. Synti, välinpitämättömyys ja kaikesta maanpäällisestä täynnä oleva elämä uhkaavat tukahduttaa Jumalan sanan ja sen kaitselmuksen elämässämme.

    Evankeliumimme antaa tästä puhuttelevan esimerkin ja kuitenkin samalla rohkaisun sanan. Annamme Jumalan sanan opettaa kysymällä tekstiltämme kolme kysymystä: Ensimmäiseksi: Mikä oli Martan elämän tärkeysjärjestys? Toiseksi: Millainen oli Marian osa? Ja kolmanneksi: Mikä ihmiselämässä on ensisijaisesti tarpeen?

    Ensimmäisenä käymme siis Martan elämän tärkeysjärjestyksen pariin. Jeesus oli tässä vierailulla Martan, Marian ja heidän veljensä Lasaruksen kodissa Betaniassa. Se on eräs pieni kylä Öljymäen rinteellä noin kolmen kilometrin päässä Jerusalemista. Tämä Betanian sisarusparvi oli harvinainen siksi, että aikuisiästään huolimatta kenenkään heistä ei kerrota olleen naimisissa. Jokaisella heistä oli siis paljon tekemistä kodissaan. Heillä saattoi olla monellakin tapaa vaikeaa ja ehkä juuri siksi Jeesus rakasti heitä paljon ja vieraili usein heidän luonaan. Näiden sisarusten kodissa oli varmasti Jeesuksella hyvä olla. Sieltä olivat kaukana fariseusten kiusa ja epäuskoisten pilkka. Siellä Hänen opetustaan kuunneltiin ja otettiin vastaan.

    Ja nyt meille kerrotaan, että Martta puuhasi monissa kodin tehtävissä. Hän oli selvästi tottunut huolehtimaan kodista ja sen toimista. Jeesus ei tuomitse palvelustoimia. Hän kyllä tietää, että ne ovat tarpeen. Kuulemme Raamatussa muuallakin miten monet naiset auttoivat Jeesusta ja opetuslapsia varoillaan ja osaamisellaan. Siksi Jeesus ei kieltänytkään Marttaa tekemästä työtä. Tarvittiinhan nytkin terveellistä syötävää ja juotavaa, sillä läsnä olivat varmasti myös Jeesuksen opetuslapset, joihin viittaavat alun ”heidän vaeltaessaan” -sanat. Paikalla saattoi olla myös muita Jeesukseen uskovia. Ja nyt taloon tullutta Kunniavierasta tuli perinteen ja hyvien tapojen mukaan kestitä ruokineen ja juomineen. Se oli Martalle tilaisuus osoittaa taitavuutensa ja ahkeruutensa.

    Emännän tehtävänsä lisäksi hän kuitenkin yritti olla isäntä talossa. Martta-nimi on jopa naista tarkoittava feminiinimuoto hepreankielen sanasta ’isäntä’. Martan oli vaikea luopua pieneksi hetkeksikään puuhailustaan ja polvistua sisarensa rinnalla Vapahtajamme eteen. Siitä kertoo Uuden testamentin alkukielen sana, joka kuvaa Martan touhuamista tarkoittaen ’hosumista joka suuntaan’ ja ’kykenemättömyyttä keskittyä mihinkään’. Tällä sanalla on sama juuri alkukielen ”mellakka”-sanan kanssa ja siten se viittaa myös alkavaan kapinaan ja levottomuuksiin.

    Martta esitti jopa syyttävän kysymyksen ja käskyn Jeesukselle, vaikkei meille varsinaisesti kerrota Marian laiminlyöneen kotitöitä. Martta sanoi: ”Herra, etkö sinä välitä siitä, että sisareni on jättänyt minut yksin palvelemaan? Sano siis hänelle, että hän auttaisi minua." Kysymme siis mitä Martta piti tärkeimpänä elämässään.Martalle oli hänen oma palveluksensa ja sen kautta oma elämänsä kallisarvoisempaa kuin Jeesus ja Tämän opetukset. Tärkeysjärjestystä ei muuttanut edes ilo sisaren löytämästä uskosta, sillä Martta olisi vetänyt sisarensa pois jopa Jeesuksen luota.

    Martalla oli vääriä vaatimuksia toisia ja omaa elämäänsä kohtaan. Hän oli ymmärtänyt, ettei hänellä olisi paikkaa Jeesuksen luona, ellei hän jatkuvasti puuhaisi jotakin. Juuri tällaiselle ajattelulle on usein ominaista kysyä tuo alussa esittämäni kysymys: ”Herra, etkö sinä välitä…?” Kallis kuulija, onko tämä sinulle tuttua? Niin monessa asiassa ja monella tapaa me nostamme oman osaamisemme ja asiamme muiden edelle. Entä onko tämä vaarana kirkossamme? On kyllä täysin selvää, etteivät seurakuntamme pärjää ilman ahkeria seurakuntalaisia, mutta omaa osaamistamme emme saa koskaan tuoda ansiona Jumalamme eteen. Taivasmatkallamme myös tässä piilee omavanhurskauden vaara. Pyrkimys omavanhurskauteen on kuitenkin vakava synti. Emme voi asettaa töitämme ja toimiamme Jumalan sanan ja tahdon yläpuolelle. Emmekä saa alistaa toisiamme ja vaatia toisilta itsemme ihailua ja Jumalan paikalle asettamista.

    Jeesus kutsuu jokaista uskossa luokseen. Joskus Hän pyytää keskeyttämään kaiken muun ahkeroinnin ja vaivannäön, ja kuuntelemaan Häntä pysähtynein ja siinä levollisin mielin. Sillä kaikkeen ihmiselämän levottomuuteen Jeesus on tullut levoksi ja rauhaksi. Siksi meillä on kallis jumalanpalveluksemme, jotta meillä on paikka ja aika käydä Jumalan pyhän sanan kuuloon ja Hänen pyhän ehtoollisen sakramenttinsa viettämiseen. Evankeliumi syntien anteeksiantamuksesta kuuluu Jumalan sanan lupauksissa. Siinä Jeesus vapauttaa omantunnon. Saamme ensin kuulla Herraa ja vastaanottaa täyden anteeksiantamuksen. Ja vasta sitten toimimme Hänen antamissaan palvelutehtävissä lähimmäisiämme auttaen. Näin emme tee sitä ansiona Jumalalle.

    On kovin puhuttelevaa, että Marttakin kaipasi enemmän. Jeesus kyllä tiesi, että hänellä oli nähdyksi ja kohdatuksi tulemisen tarve. Hän kaipasi Jeesusta Vapahtajakseen. Sillä huomaathan kallis kuulija, ettei Martta olisi vaatinut Mariaa mukaan avukseen, jos hänelle olisi riittänyt vain oman palveluksensa esitteleminen. Siinä tapauksessa Martta olisi pitänyt sen kaiken visusti vain itsellään. Herramme oli kuitenkin tehnyt jo paljon työtä hänenkin kohdallaan. Jeesuksen kutsusta Martta oli avannut Herralle kotinsa oven ja kutsunut Vapahtajamme luokseen. Mutta Jeesus kolkutti myös hänen sydämensä ovella. Sinnekin Hän halusi käydä anteeksiantamuksellaan ja armollaan. Jeesuksen armo ja lempeys kuuluvat koskettavasti jo siinä miten Hän kaksi kertaa lausuu Martan nimen. Se oli tuona aikana merkki rakkaudesta, laupeudesta ja ymmärryksestä.

    Viimein Jeesuksen kutsumana Marttakin uskoi ja sai ymmärtää tärkeimmän paikkansa ja käydä nöyrtynein mielin Herramme luokse. Jeesuksesta tuli lopulta myös Martalle kaikki kaikessa. Tiedämme tämän siitä, miten veljensä Lasaruksen haudalla Martta viimein tunnusti Jeesukselle: "Uskon, Herra. Minä olen uskonut, että sinä olet Kristus, Jumalan Poika, se, joka oli tuleva maailmaan."

    Marian osa oli olla uskossa Jeesuksen oma

    Entä mikä sitten oli Marian osa, johon Jeesus viittaa? On puhuttelevaa, ettei Maria sano tässä koko aikana mitään. Hän ei huomauta siitä, ettei Martta polvistunut Jeesuksen luokse kuuntelemaan. Tämäkin kertoo siitä, että Maria sai uskossa kuunnella Jeesusta. Hänellä ei ollut tarvetta keskeyttää, ei opettaa, eikä täydentää. Maria sai hiljentyä hyvään osaansa.

    Herramme sanat eivät tarkoita, että Maria olisi voinut valita pelastustaan itse. Kukaan ei voi. Herramme oli antanut hänellekin Pyhän Henkensä kautta uskonlahjan ja kutsunut pelastukseen. Siinä Maria halusi pysyä. Ja omistaessaan tässä lahjauskossa Jeesuksen, Marian hyvä osa oli pelastus ja ylösnousemus. Kaiken muun perintöosan ihminen joutuu kuollessaan jättämään tänne aikaan, mutta Jeesusta ei kuolemakaan voi riistää.

    Kaikkeen ajalliseen ja maalliseen kiinnittyvä aikamme helposti unohtaa tai jopa kieltää ruumiillisen ylösnousemuksen. Siitä tulisikin opettaa enemmän ja rohkaista kristittyjä muistuttaen Jeesuksen ylösnousemuksesta, joka on totta tänäänkin. Elämme siis jo nyt ylösnousemuksen todellisuudessa. Se on välttämätön osa uskovien pelastusta. Ellemme usko Jeesuksen nousseen kuolleista samassa ruumiissaan, jossa Hän myös kärsi, ei meillä ole pelastustakaan. Jumala muistuttaa sanassaan, ensimmäisen korinttolaiskirjeen luvussa 15, jakeissa 16–19: ”jos kuolleita ei herätetä, ei Kristustakaan ole herätetty. Mutta jos Kristusta ei ole herätetty, teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne. Silloinhan Kristuksessa nukkuneet olisivat kadotetut. Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tätä elämää koskien, olemme kaikkia muita ihmisiä kurjemmat.”

    Uskokaamme siksi Jumalan sanan todistukset ylösnousemuksesta. Hän vakuuttaa sinullekin rakas ystävä: ”Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumalakin Jeesuksen kautta tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan.” (1 Tess. 4:14) Ja siksi tunnustamme myös Roomalaiskirjeen, 4. luvun, jakeiden 24 ja 25 sanoin: ”uskomme häneen, joka kuolleista herätti Jeesuksen, meidän Herramme, joka on alttiiksi annettu meidän [lain] rikkomisiemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden.”

    Emme tiedä mitä kaikkea Maria olikaan elämässään menettänyt, mutta sen tiedämme, että Vapahtajaa ei häneltä koskaan otettu pois. Ja kodin askareissakin Maria sai taas palvella ja auttaa kiitollisin mielin sydämessään usko Vapahtajaan, joka oli ottanut häneltäkin kaikki synnit pois ja vapauttanut hänet uskoon ja autuuteen. Ja uskossa Maria sai polvistua myöhemminkin Jeesuksen jalkojen juureen. Siksi Marian osassa on myös pöytäyhteys Jeesukseen. Siinä uskovan paikalla on uskon ja opin ykseys Kristuksen kanssa ja siksi tässä on myös Hänen pyhä ehtoollisen sakramenttinsa. Ja uskossa Marian sielu sai kerran nousta Herramme luokse taivaaseen ja viimein Mariakin saa ruumiin ylösnousemuksessa jälleen kaikille näkyvän muotonsa hänen käydessä yhdessä muiden pelastuvien kanssa lopulliseen taivaan autuuteen.

    Tärkeintä on Kristuksen palvelustehtävä

    Tulemme kolmanteen ja viimeiseen kysymykseemme: Mikä elämässä on ensisijaisesti tarpeen? Kuulemme nykyaikana paljon oppinutta puhetta tulevaisuuteen valmistautumisesta. Jeesuksen läsnäolossa kysymme kuitenkin: Kuulemmeko opetusta iankaikkisuuteen valmistautumisesta? Mitä sen rinnalla merkitsevät ajalliset ja maanpäälliset? Ja kristittyinä saamme nähdä rohkeasti, että valmistaudumme myös ajallisiin parhaiten silloin kuin uskossa valmistaudumme iankaikkiseen. Siihen emme kuitenkaan kykene ilman Jumalan antamaa uskoa. Sen Jeesus päivän evankeliumissamme vahvistaa. Sillä Kristus on meillekin tärkeintä elämässämme. Hän on hyvä osamme, jota ei meiltäkään oteta koskaan pois. Uuden testamentin alkukieli tulee tässäkin avuksemme. ”Välttämätöntä” ja ”tarpeellista” ilmaiseva sana merkitsee myös palvelutehtävää. Siis tärkein asia on samalla palvelutehtävä. Ja koska Jeesus sanoo sellaisia olevan yksi ainoa, niin Hän viittaa sillä omaan palvelutehtäväänsä. Ja niin uskomalla Häneen saamme Hänen palveluksensa täyden ansion, jonka Isä lukee meille hyväksi Poikansa tähden.

    Emme saa siksi luovuttaa emmekä peräytyä siitä mikä on raamatullisessa apostolisessa opissamme keskeistä. Muutenhan emme voi ketään auttaa ja rohkaista. Rakkautemme lähimmäisiämme kohtaan näkyy juuri siinä, ettemme luovu Raamatusta, sen puhtaasta sanasta ja sen mukaisesta luterilaisesta opistamme. Sillä eiväthän ajallisetkaan lääkärit ja terveydenhoitajat luovu välineistään ja lääkkeistään, vaikka potilaat eivät niitä kaikkia ymmärräkään, vaan sitä huolellisemmin ja ammattitaitoisemmin auttajat auttavat kaikella mitä heillä on, koska autettavilla on hätä ja tarve. Vain Jumalan sanalla voimme sen tehdä. Siksi rakkaat ystävät meidänkin tulee olla Kristuksen tähden uskollisia omilla paikoillamme ja omassa osassamme. Saamme olla lempeitä Jeesuksen lampaita, jotka seuraavat luottavaisesti Oikeaa Ylipaimentaan ja kutsuvat niin myös muita takaisin pelastuksen laumaan.

    Martankin sielunhädän Jeesus rauhoitti. Martankin vuoksi Jeesus kävi kuolemaan ja pelasti hänet päättymättömään elämään. Niin Vapahtajamme on tehnyt myös sinun tähtesi, rakas ystävä. Hän on sovittanut koko elämäsi kaikki synnit, Hän on lunastanut sinut omakseen, antanut uskon lahjan ja pitää sinut päättymättömästi armoturvissaan. Vielä häteillessäsi tai kiirehtiessäsi Kristus vakuuttaa sinulle rauhoittavasti olevansa kanssasi ja se riittää – nyt ja iankaikkisesti. Hän sanoo sinulle joka hetki rakastavasti: ”Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty eikä rauhanliittoni horju, sanoo Herra, armahtajasi.” (Jes. 54:10)

    Aamen.

    Pastori Marko Kailasmaan saarna ehtoollisjumalanpalveluksessa 17.9.2023 Helsingin seurakunnan kappelilla.

  • Jeesus ei väistänyt ristiä

    Pastori Vesa Hautalan saarna 5.3.2017 Tampereella

  • Jeesus etsii kadonneita

    Pastori Dani Puolimatkan saarna 12.6.2016 Siitamajalla

  • Jeesus huolehtii äidistään

    Mutta Jeesuksen ristin ääressä seisoivat hänen äitinsä ja hänen äitinsä sisar Maria, Kloopaan vaimo, ja Maria Magdaleena. Kun Jeesus näki äitinsä ja sen opetuslapsen, jota hän rakasti, seisovan siinä vieressä, hän sanoi äidilleen: "Nainen, katso, poikasi!" Sitten hän sanoi opetuslapselle: "Katso, äitisi!" Siitä hetkestä opetuslapsi otti hänet luokseen. Sen jälkeen, kun Jeesus tiesi, että kaikki oli jo täytetty, hän sanoi, että Raamattu kävisi toteen: "Minun on jano." Siinä oli astia täynnä hapanviiniä. Niin he täyttivät hapanviinillä sienen ja panivat sen iisoppikorren päähän ja ojensivat sen hänen suunsa eteen. Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, hän sanoi: "Se on täytetty", ja kallisti päänsä ja antoi henkensä. Joh. 19:25–30

    Jeesus huolehtii rakkaistaan

    Olemme Jeesuksen kuolinpäivän yhdeksännen tunnin vaiheilla. Hän oli kärsinyt tuolloin jo kuusi tuntia ristillä ja pimeyttä oli ympärillä kestänyt kolme tuntia. Siinä pimeydessä Herramme tiesi kuolemanhetkensä koittavan pian ja siksi Hän vielä viimeisillä voimillaan piti huolta rakkaan äitinsä hyvinvoinnista.

    Jumala käskee sanassaan, Toisen Mooseksen kirjan, luvussa 20, jakeessa 12, neljännessä käskyssään: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.”

    Uskonpuhdistajamme Martti Luther selittää käskyä Vähässä katekismuksessaan seuraavasti: ”Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa niin, ettemme halveksi emmekä vihoita vanhempiamme tai hallitusväkeämme, vaan kunnioitamme ja palvelemme heitä. Olemme heille kuuliaiset ja pidämme heitä rakkaina ja kalliina.”

    Tämänkin käskyn Jeesus täydellisesti ja viimeistä piirtoa myöden täytti antaessaan äitinsä Marian apostoli Johanneksen huolehdittavaksi ja Johanneksen Marialle ottopojaksi uskon kuuliaisuudessa. Hän tiesi tässäkin jo etukäteen, miten murhe Hänen kuolemastaan koettelisi niin Mariaa kuin Johannestakin.

    Siksi tämä siunattu adoptio oli lohtu, tuki ja turva heille molemmille. Johannes halaisi ja tukisi Mariaa äitinään, kun Jeesus ei enää siihen pystynyt käsien ja jalkojen ollessa naulittuina ristinpuuhun. Eivätkä he olleet toisilleen tuki vain ensimmäisten raskaimpien päivien ajaksi, vaan Marian koko loppuelämäksi ja kerran heidän yhteiseksi kiitoksen ja ylistyksen aiheekseen taivasten valtakunnassa. Ikuiseen kotiin, jossa Jeesus oli heitä vastassa.

    Maria ei ollut tuolloin todennäköisesti 50-vuotiaskaan ja Johannes opetuslapsista nuorimpana ehkä vasta 20 ikävuoden tietämillä, joten heillä oli vielä monia vuosia edessään täällä ajassa. Raamattu ei kerro kuinka vanhaksi Maria eli, mutta Johanneksen tiedämme eläneen korkeaan ikään.

    Jeesuksen rakkaus asettaa meidät vastaamaan Kaikkivaltiaalle, miten me huolehdimme vanhemmistamme ja lapsistamme. Annammeko heille parhaan hoivan ja huolenpidon? Kutsummeko heidät kristittyjen yhteiseen uskoon ja elämään? Saatammeko heidät Tämän kaikki pelastuvat yhdistävän Ristin Kuninkaan luokse?

    Jeesus antaa näillä sanoillaan armollisen kehotuksen kaikille. Kuulemme sen siitä, ettei Hän nimitä Mariaa ja Johannesta etunimillä. Sillä kuten Jeesus oli yhdistävä armo ja vakuus myös Marian ja Johanneksen uskolle ja heidän keskinäiselle palvelus- ja kuuliaisuussuhteelleen, aivan samoin Jeesus yhdistää kaikki kristityt ja kutsuu kaikkia lähimmistään huolehtimiseen ja rakastamiseen.

    Hänen täydellisen Uhrinsa varaan saivat myös Maria ja Johannes tuoda kaiken sen missä he olivat rikkoneet ja myös luottaa siihen, että missä heillä olisi vaikeaa, vastoinkäymisiä ja osaamattomuutta, niin kaiken senkin he saisivat myöhemminkin kertoa Jeesukselle ja Hän johdattaisi heitä. Hänessä on myös meillä kaikki armo ja anteeksiantamus. Sillä kuinka taitamattomia ja jopa välinpitämättömiä me usein olemmekaan ihmissuhteissamme, jopa kaikkein tärkeimmissä ja rakkaimmissa.

    Mutta myös kaiken sen rikkonaisuudessaan Jeesus tuli sovittamaan. Siksi Hän Itse osoitti Marian ja Johanneksen toisilleen. Sen Hän tekee yhä myös meidän ajassamme ja elämässämme. Hän näyttää sinulle rakkaimpasi, jotta saat Hänen armossaan ja anteeksiantamuksessaan palvella heitä omalla paikallasi.

    Siksi Hänen armonsa riittää myös perheisiimme ja ihmissuhteisiimme, kun perustamme elämämme, tekomme ja toimemme Hänen sanalleen ja armolliselle tahdolleen. Silloin anteeksiantamus, laupeus ja rauha saavat vallita myös kodeissamme.

    Sillä muistathan Kallis Kuulija, miten tuo Jumalan lupaus kuuluikaan: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.” Vanhempien kunnioittaminen on samalla myös merkki seuraavan sukupolven oikeinkasvattamisesta. Tällöin Jumalan siunaus saa jatkua myöhempiin polviin ja tukea osaltaan seuraavan polven pitkää ikää.

    Mutta miten täydellisesti tämä lupaus toteutuikaan Jeesuksen kohdalla, vaikkei Hän saanutkaan vaeltaa maan päällä vanhuusikään asti. Sillä Hän totisesti kunnioitti Taivaallista Isäänsä täyttäessään kaikessa Hänen tahtonsa. Hän kunnioitti ajallista kasvatusisäänsä Joosefia opettelemalla hänen ammattiinsa ja tottelemalla hänen opetustaan. Hän kunnioitti äitiään Mariaa pitämällä tästä aina huolta.

    Evankelista Luukas on saanut tallettaa evankeliuminsa toiseen lukuun, jakeisiin 51 ja 52 vakuuttavat sanat: ”Hän [Jeesus] lähti heidän kanssaan [Joosefin ja Marian], tuli Nasaretiin ja oli heille alamainen. Mutta hänen äitinsä talletti kaikki nämä sanat sydämeensä. Jeesus varttui viisaudessa, iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä.”

    Joosef ja Maria olivat syntisiä ihmisiä, mutta Jeesus totteli heitä lapsena ja oppi heiltä elämänsä aikana paljon. Tietenkin oli selvää, että missä tuli kiistaa heidän ja Jeesuksen välillä, niin Jeesus oli oikeassa. Mutta siitä huolimatta Jeesus oli kuuliainen ja nöyrä lapsi, koska niin Hän täytti Taivaallisen Isänsä tahdon.

    Maria varmasti muisti tuossa hetkessä poikansa hirvittävän ristinpuun edessä niin lupaukset Jeesuksen ihmeellisestä syntymästä kuin nuo monet Jeesuksen lapsuuden hetketkin. Marian sydämen läpi kävi miekka, kun hän joutui luopumaan kaikessa nuhteettomasti eläneestä, Rakkaasta Pojastaan.

    Täydellinen Jeesus täytti kaiken täydellisesti

    Mutta juuri siksi Jeesukselle kuuluu täydellisesti tuo Jumalan käskyn lupaus kauan elämisestä. Sillä kaiken tuo Täydellinen Herramme täydellisesti täytti. Siksi Hän tässäkin totesi vielä ”Minun on jano”, sillä Psalmissa 69 Hän Itse rukoilee Taivaalliselle Isälleen: ”Sinä tiedät häväistykseni, häpeäni ja pilkkani, edessäsi ovat julki kaikki ahdistajani. Häväistys on särkenyt sydämeni. Olen käynyt heikoksi. Odotin sääliä, mutta en saanut, ja lohduttajia, mutta en löytänyt. Koiruohoa he antoivat syödäkseni ja juottivat minulle janooni hapanviiniä.” (Ps. 69:20–22)

    Tämä Ristin Uhrikaritsamme totisesti kärsi kaiken syntimme hapanviinin. Sen maljan Hän joi viimeiseen pisaraan asti. Ja siksi Hän sanoi ylipapillisessa rukouksessaan Isälleen: ”Minä olen kirkastanut sinut maan päällä: olen täyttänyt sen työn, jonka annoit tehtäväkseni.” (Joh. 17:4) Siksi kuolema ei voinut pitää Synnitöntä ja Vanhurskasta, vaan Isä herätti Poikansa kuolleista. Ja siksi Hän totisesti elää iankaikkisesti ja kutsuu nyt kaikkia luokseen ikuiseen autuuteensa ja lepoonsa.

    Pelastuksen vakuudeksi Hän vielä sanoi maailmankaikkeuden suurimmat ja ihanimmat rakkauden sanat:
    ”Se on täytetty.” Se on täytetty, jotta meillä on armo ja anteeksiantamus kaikista rikkomuksistamme. Se on täytetty, jotta koko ihmiskunta saa olla synneistä vapaa. Se on täytetty, jotta sinulla Rakas Ystävä on ikuinen elämä ja autuus Hänessä.

    Aamen.

    Pastori Marko Kailasmaan saarna Siitamassa pääsiäisleirillä pitkäperjantaina 7.4.2023

  • Jeesus ja elämän koettelemukset

    16. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, II vuosikerran evankeliumiteksti

    Ja Martta sanoi Jeesukselle: "Herra, jos sinä olisit ollut täällä, niin minun veljeni ei olisi kuollut. Mutta nytkin minä tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken, mitä sinä Jumalalta anot." Jeesus sanoi hänelle: "Sinun veljesi on nouseva ylös." Martta sanoi hänelle: "Minä tiedän hänen nousevan ylösnousemuksessa, viimeisenä päivänä." Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?" Hän sanoi hänelle: "Uskon, Herra; minä uskon, että sinä olet Kristus, Jumalan Poika, se, joka oli tuleva maailmaan." Ja tämän sanottuaan hän meni ja kutsui salaa sisarensa Marian sanoen: "Opettaja on täällä ja kutsuu sinua." Kun Maria sen kuuli, nousi hän nopeasti ja meni hänen luoksensa. Mutta Jeesus ei ollut vielä saapunut kylään, vaan oli yhä siinä paikassa, missä Martta oli hänet kohdannut. Kun nyt juutalaiset, jotka olivat Marian kanssa huoneessa häntä lohduttamassa, näkivät hänen nopeasti nousevan ja lähtevän ulos, seurasivat he häntä, luullen hänen menevän haudalle, itkemäänsiellä. Kun siis Maria saapui sinne, missä Jeesus oli, ja näki hänet, lankesi hän hänen jalkojensa eteen ja sanoi hänelle: "Herra, jos sinä olisit ollut täällä, ei minun veljeni olisi kuollut." Kun Jeesus näki hänen itkevän ja hänen kanssaan tulleiden juutalaisten itkevän, joutui hän hengessään syvän liikutuksen valtaan ja vapisi; jahän sanoi: "Mihin te panitte hänet? "He sanoivat hänelle: "Herra, tule ja katso." Ja Jeesus itki. Niin juutalaiset sanoivat: "Katso, kuinka rakas hän oli hänelle!" Mutta muutamat heistä sanoivat: "Eikö hän, joka avasi sokean silmät, olisi voinut tehdä sitäkin, ettei tämä olisi kuollut?" Niin Jeesus joutui taas liikutuksen valtaan ja meni haudalle; ja se oli luola, ja sen suulla oli kivi. Jeesus sanoi: "Ottakaa kivi pois." Martta, kuolleen sisar, sanoi hänelle: "Herra, hän haisee jo, sillä hän on ollut haudassa neljättä päivää." Jeesus sanoi hänelle: "Enkö minä sanonut sinulle, että jos uskoisit, niin sinä näkisit Jumalan kirkkauden?" Niin he ottivat kiven pois. Ja Jeesus loi silmänsä ylös ja sanoi: "Isä, minä kiitän sinua, että olet minua kuullut. Minä kyllä tiesin, että sinä minua aina kuulet; mutta kansan tähden, joka seisoo tässä ympärillä, minä tämän sanon, että he uskoisivat sinun lähettäneen minut." Ja sen sanottuansa hän huusi suurella äänellä: "Lasarus, tule ulos!" Ja kuollut tuli ulos, jalat ja kädet siteisiin käärittyinä, ja hänen kasvojensa ympärille oli kääritty hikiliina. Jeesus sanoi heille: "Päästäkää hänet ja antakaa hänen mennä." Niin useat juutalaisista, jotka olivat tulleet Marian luokse ja nähneet, mitä Jeesus teki, uskoivat häneen. (Joh. 11:21–45)

    Näemme tekstissämme ihmisiä surun ja koettelemuksen keskellä. Martta ja Maria itkivät rakasta veljeään, samoin suuri joukko surijoita. Myös Jeesus itse liikuttuu, aivan vapisee, ja itkee rakkaan ystävänsä vuoksi. Katselemme kipeän tuttua inhimillisten tunteiden kuvaelmaa. Näemme ihmetellen, että Jumalan Poika itse on astunut siihen mukaan. Jeesus ei väistä kärsimystä, vaan on läsnä surun, koettelemusten ja kuoleman keskellä. Hän myös ottaa ristillä suurimman tuskan kantaakseen.

    Jeesus on läsnä koettelemusten keskellä

    Jokaisessa elämässä on omat surunsa ja koettelemuksensa. On vaikeuksia tärkeissä ihmissuhteissa, ongelmia työssä, sairauksia, sisäisen elämän kipuja. On luopumisen tuskaa ja läheisten kuolemia; on oman kuolevaisuuden ja rajallisuuden ahdistus. Näin on, koska me elämme langenneessa maailmassa. Kristityn tie ei ole kunnian tie, jolla välttäisimme vaikeudet. Mutta se on tie, jota kulkiessamme meillä on ihmeellinen matkakumppani. Tekstimme opettaa, että Jumalan Poika itse kulkee kanssamme, on läsnä ahdistuksissamme ja osoittaa myötätuntoa surujamme kohtaan.

    Jeesus tuli ihmiseksi, että hän ottaisi osaa murheeseemme. Jumalan Poika, joka oli kaiken kärsimyksen yläpuolella, tuli ihmiseksi kantaakseen tuskamme. Sen hän teki myötätunnosta ja rakkaudesta meitä kohtaan, voidakseen tuoda meille lohdutuksen ja avun. Hän tuntee murheemme, koska hän on ollut kaikessa kiusattu niin kuin mekin – kuitenkin ilman syntiä. Näin hän voi lohduttaa kiusattuja, niin että saamme lähestyä häntä uskalluksella ja luottamuksella. (Hebr. 4:15) Näin hän voi tuoda meille anteeksiantamuksen kaikesta synnistä, jota elämämme kamppailuihin liittyy. Se oli hänen ihmiseksitulemisensa tarkoitus. Tekstimme opettaa Jumalan Pojan lihaan tulemisen lohduttavaa, ihanaa salaisuutta: Hänessä meillä on Jumala, joka on jakanut tuskamme, Jumala, joka on kärsinyt puolestamme, jotta hän toisi meille lohdutuksen ja avun.

    Niin kuin Jeesus oli läsnä Martan ja Marian surun keskellä, niin hän on läsnä myös kaikissa meidän ahdistuksissamme ja suruissamme. Kovin helposti se unohtuu vaikeuksien keskellä. Jeesus on läsnä uskossa, ei näkemisessä, ja meidän uskomme on kovin heikko. Kuitenkin usko katsoo sanaan ja luottaa siihen, että Herra antaa heikkoutemme anteeksi. Sana vakuuttaa, että Jumalan läsnäolo ja apu on varmasti todellisuutta myös meidän kohdallamme.

    Sinäkin saat uskoa, että Jeesus on kanssasi kaikissa suruissasi ja murheissasi, olethan sinäkin hänen ystävänsä ja rakkaansa niin kuin Lasarus, Martta ja Maria olivat. Sinut on kastettu hänen opetuslapsekseen. Olet hänen kansaansa, joten sinua koskee profeetta Jesajan lupaus: ”älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi.” (Jes. 41:10) Sinunkin vuoksesi Jeesus kärsi ja kuoli, että hän voisi olla sinulle armollinen, antaa anteeksi kaikki syntisi ja olla lohduttajasi. Älä anna lihasi epäilysten, maailman ja perkeleen riistää tätä lohdutusta sinulta, vaan katso sanaan ja luota siihen, että näin asia on riippumatta siitä, miltä sinusta näyttää ja tuntuu. Jumalan lupaukset ovat varmoja ja niistä saat ammentaa lohdutusta.

    Jeesus sallii koettelemukset meidän parhaaksemme

    Näemme tekstistämme, että Jeesus ei estä koettelemusta eikä ota sitä heti pois, vaan sallii sen kohdata omiaan. Se ei ole lihalle mieluista, vaan meidän vanha ihmisemme kapinoi ristiä vastaan. Se tahtoisi kulkea helppoa tietä suoraan kunniaan. Tämä on lihan viisautta, josta tarvitsemme Herran anteeksiantoa. Armonsa kautta hän sitten opettaa meitä kärsivällisyyteen ja luottamaan Jumalan viisauteen.

    Jeesus kertoo syyn sille, että hän sallii koettelemuksia. Hän sanoi opetuslapsilleen: ”Lasarus on kuollut, ja minä iloitsen teidän tähtenne siitä, etten ollut siellä, jotta te uskoisitte.” (Joh 11:14–15) Koettelemusten kautta Herra vaikuttaa uskoa. Tekstimme kuvaamien tapahtumien vaiheissa Martta lausui jalon uskontunnustuksen. Niiden myötä useat juutalaiset uskoivat Jeesukseen.

    Jeesus sallii meidänkin joutua murheeseen ja koettelemuksiin, jotta uskoisimme. Niiden kautta hän vetää meitä luokseen. Hän kutsuu meitä etsimään lohtua sanastaan, että oppisimme yhä enemmän tuntemaan hänen armoaan ja luottamaan häneen. Hän tahtoo kärsimyksen kautta tuoda meidät sanan ja sakramenttien ääreen, että uskomme vahvistuisi. Niistä me näemme, mitä Jeesus on tehnyt, ja uskomme häneen, kuten evankeliumin juutalaiset. Se on meille ikuiseksi autuudeksi.

    Koettelemukset myös perkaavat meistä pois ylpeyttä ja maailmallisuutta. Herra vieroittaa niiden avulla meitä synnistä. Ahdistusten kautta hän murtaa väärän turvan, joka ei kestä, mutta samalla hän ohjaa meitä tuntemaan sen Jumalan lohdutuksen ja rauhan, joka ”on kaikkea ymmärrystä ylempänä” ja varjelee ”sydämemme ja ajatuksemme Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil. 4:7) Se on pysyvä, ikuinen lohdutus.

    Me emme voi täysin tuntea Jumalan suunnitelmia emmekä tiedä tarkkaan, miksi hän sallii juuri ne koettelemukset, jotka kohtaavat meitä. Mutta saamme luottaa siihen, että ”kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.” (Room 8:28) Tästä saamme uuden tarkoituksen ja merkityksen kaikkeen kärsimykseen, ja niin se on helpompi kantaa. Meillä on varma toivo siitä, että kaikki kääntyy viimein ikuiseksi parhaaksi meille.

    Jeesus sanoi oppilailleen Lasaruksen sairaudesta: ”Ei tämä tauti ole kuolemaksi, vaan Jumalan kunniaksi, että Jumalan Poika sen kautta kirkastuisi.” (Joh. 11:4)  Koettelemusten kautta Jeesus kirkastuu  myös meille ja meissä. Jumala tuo kunniansa ilmi ristin kautta ja kuljettaa kirkkauteen pimeyden läpi.

    Vastoinkäymiset opettavat, että olemme itse täysin avuttomia hengellisesti. Meissä on vain syntiä ja heikkoutta. Jumala kuitenkin opettaa meidät sanomaan Paavalin kanssa: ”Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa.” (Fil. 4:13) Kristus on annettu meille syntisille vanhurskaudeksi, tyhmille viisaudeksi ja heikoille voimaksi. (1 Kor. 1:30) Me olemme voimattomia, mutta Jumala on voimallinen. Näin Jumalan voima tulee meidän heikkoudessamme näkyviin ja toteutuu Herran sana: ”Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.” (2 Kor. 12:9) Jumala saa kunnian ja me lohdutuksen siitä, että Kristus yksin on uskomme alkaja ja täyttäjä. (Hebr. 12:2)

    Jeesus suo viimein voiton koettelemuksista

    Se, että Jumala kääntää ristin ja kärsimyksen meidän parhaaksemme, perustuu Kristuksen ristiin. Golgatan pimeydestä Jumalan armon kirkkaus loistaa elämäämme.  Meidän syntimme ansaitsevat kadotuksen ja kuoleman. Ne tuottavat meille kärsimystä. Synnin palkkaa ja seurauksia ei voi paeta ja siksi Jeesuksen oli kannettava ne. Hän kärsi, tuli Jumalan hylkäämäksi ja kuoli meidän puolestamme ristillä. Tässä pimeydessä Kristus kirkastuu Vapahtajana. (Vrt. Joh. 12:23–28) Jeesuksen kuolema on meille voitto kuolemasta, hänen hylkäämisensä vapautus kadotustuomiosta ja hänen kärsimyksensä lohdutus tuskaan.

    Koska Jeesus on sovittanut syntimme, hän voi lohduttaa ja olla läsnä koettelemuksissamme, antaa syntimme anteeksi ja viedä meidät ikuiseen elämään. Jeesuksen pelastustyön tähden meillä on jo nyt lohdutus ja Pyhän Hengen auttava voima kärsimyksissämme. Kerran meillä on myös ikuinen vapautus kaikista ahdistuksista ylösnousemuksessa.

     ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.” Uskon kautta tulemme osallisiksi Jeesuksen sovituskuolemasta ja voittoisasta ylösnousemuksesta. Elämme jo nyt uutta hengellistä elämää Jumalan yhteydessä. Se elämä ei pääty kuolemaan, vaan ruumiillisen kuoleman kautta me pääsemme Jumalan luo. Ylösnousemuksessa henkemme liittyy jälleen ruumiseen, ja saamme elää ikuisesti Jumalan kanssa kokonaisina ihmisinä. Evankeliumin ihme Lasaruksen haudalla on pilkahdus tästä. Se on vakuutus siitä, että Herra tulee samalla tavalla kerran herättämään meidätkin. Näemme välähdyksen tulevan maailmanajan voimaa.

    Sitä voimaa me saamme tänään maistaa ehtoollisen sakramentissa. Ehtoollisen nauttimisen jälkeen kuulemme sanat: ”Herramme Jeesuksen Kristuksen tosi ruumis, sinun edestäsi annettu, ja tosi veri, sinun edestäsi vuodatettu, kätkekööt sinun ruumiisi ja sielusi uskossa iankaikkiseen elämään.” Saamme Kristuksen tosi ruumiin ja veren myötä syntiemme anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän. Olemme tulleet osallisiksi tästä samasta voimasta myös kasteen kautta, kun meidät siinä haudattiin Kristuksen kanssa kuolemaan ja liitettiin hänen ylösnousemuksensa osallisuuteen. Samoin Jumala sanansa kautta antaa meille varman vakuutuksen anteeksiantamuksesta ja ylösnousemuksen toivosta.

    Ammenna sinäkin näistä armonvälineistä uskoa Kristukseen, joka on sovittanut syntisi. Hän tuntee ahdistuksesi, kulkee kanssasi ja kääntää koettelemukset ikuiseksi parhaaksesi. Hän vie sinut kerran kirkkauteen. Jeesuksen voimallaan voit myös olla läsnä toisten ihmisten koettelemuksissa ja tarjota heille lohdutusta, niin kuin hän on sinua lohduttanut.

    Vesa Hautala

  • Jeesus ja langennut nainen (Saarna, Joh 8:1-11)

    Pastori Markku Särelän saarna 17.7.2011 Siitamajalla

  • Jeesus ja Natanael

    G.A. Ahon saarna, luettu 24.7.2011 Siitamajalla

  • Jeesus kadoksissa

    Toisena sunnuntaina loppiaisesta, I vuosikerran evankeliumiteksti

    Hänen ollessaan kaksitoistavuotias he niinikään vaelsivat ylös sinne juhlan tavan mukaan. Ja kun ne päivät olivat kuluneet ja he lähtivät kotiin, jäi poikanen Jeesus Jerusalemiin, eivätkä hänen vanhempansa sitä huomanneet. He luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivänmatkan ja etsivät häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta; mutta kun eivät löytäneet, palasivat he Jerusalemiin etsien häntä. Ja kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet pyhäköstä, jossa hän istui opettajain keskellä kuunnellen heitä ja kysellen heiltä. Ja kaikki, jotka häntä kuulivat, ihmettelivät hänen ymmärrystänsä ja vastauksiansa. Ja hänet nähdessään hänen vanhempansa hämmästyivät, ja hänen äitinsä sanoi hänelle: ’Poikani, miksi meille näin teit? Katso, sinun isäsi ja minä olemme huolestuneina etsineet sinua.’ Niin hän sanoi heille: ’Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?’ Mutta he eivät ymmärtäneet sitä sanaa, jonka hän heille puhui. Ja hän lähti heidän kanssansa ja tuli Nasaretiin ja oli heille alamainen. Ja hänen äitinsä kätki kaikki nämä sanat sydämeensä. Ja Jeesus varttui viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä. (Luuk. 2:42–52)

    Onko sinulta koskaan kadonnut lapsi näkyvistä hetkeksi? Ehkä pidemmäksikin aikaa kuin vain hetkeksi? Sellaisessa paikassa, jossa näin ei pitäisi käydä, kuten kaupungilla tai suuren väenpaljouden keskellä? Varmaan jokainen, jolle näin on käynyt, on kokenut jotain siitä huolesta, mikä tällaisessa tilanteessa syntyy. Tähän ei tarvita pitkää hetkeä, jo se, että lapsi on kadoksissa pari sekuntia, riittää siihen, että vanhempi alkaa kokea jotain siitä suuresta tuskasta, kun oma lapsi on kadoksissa.

    Miten suuri tuska mahtoikaan siis Marialla olla, kun hänelle valkeni, että Jeesus ei ollutkaan mukana siinä sukulaisten ja tuttavien joukossa, joka oli palannut Jerusalemista kotiin pääsiäisjuhlilta. Toki Jeesus oli tässä vaiheessa jo kaksitoistavuotias, mutta Maria ei ollutkaan kadottanut Jeesusta pariksi sekunniksi, vaan Jeesus oli kadonnut Jerusalemin kaupunkiin ja Maria oli nyt päivänmatkan päässä Jerusalemista. Lisäksi, Maria ei tiennyt, oliko Jeesus Jerusalemissa vai oliko hänelle tapahtunut jotain esimerkiksi matkalla.

    Eikä se varmaankaan vähentänyt Marian tuskaa, että hänen poikansa, josta hänen kuului huolehtia, oli Jumalan Poika, luvattu Messias, jonka oli määrä lunastaa Israel ja koko maailma sen synneistä. Jumala oli uskonut Marian tehtäväksi huolehtia itse Jumalan Pojasta, ja nyt hän oli kadoksissa Marialta.

    Maria varmasti myös muisti esimerkiksi sen, mitä Simeon oli hänelle sanonut heidän viedessään Jeesusta temppeliin pienenä vauvana: ”Katso, tämä on pantu lankeemukseksi ja nousemukseksi monelle Israelissa ja merkiksi, jota vastaan sanotaan – ja myös sinun sielusi lävitse on miekka käyvä”. (Luuk. 2:34–35) Kenties Maria kauhuissaan mietti, onkohan nyt tämä Simeonin ennustus käynyt toteen ja jotain kauheaa tapahtunut Jeesukselle.

    Ja varmasti Marialle oli jäänyt myös unohtumattomasti mieleen, kuinka Jeesuksen ollessa vielä pieni lapsi kuningas Herodes oli tavoitellut Jeesusta tappaaksensa hänet, ja Joosefin ja Marian oli paettava Egyptiin enkelin kehotuksesta. Jeesusta ei siis uhannut ainoastaan tavalliset vaarat, vaan itse paholainen aivan erityisesti yritti tuhota Jeesuksen.

    Näin huomaamme tekstistämme, kuinka Jumala joskus sallii omilleen suuriakin koettelemuksia. Sellaisia koettelemuksia, jossa ihminen joutuu epätoivon partaalle. Näinhän Jumala koetteli esimerkiksi Joosuaa, kun Ain kaupungin asukkaat voittivat Israelin taistelussa. Raamattu kertoo meille, että silloin ”Joosua repäisi vaatteensa ja lankesi kasvoilleen maahan Herran arkin eteen ja oli siinä iltaan saakka, hän ja Israelin vanhimmat; ja he heittivät tomua päänsä päälle. Ja Joosua sanoi: ’Voi, Herra, Herra, minkä tähden toit tämän kansan Jordanin yli antaaksesi meidät amorilaisten käsiin ja tuhotaksesi meidät? Oi, jospa olisimme päättäneet jäädä tuolle puolelle Jordanin!” (Joos. 7:6–7) Näin Joosua oli joutunut niin epätoivoiseen tilanteeseen, että oli hetkellisesti unohtanut kaikki Jumalan lupaukset Kanaanin maan valloituksesta.

    Entä mikä on sinun koettelemuksesi? Mitä asioita sinä olet kohdannut elämässäsi? Milloin sinä olet ollut sellaisissa koettelemuksissa, että olet joutunut epätoivon partaalle? Kaikki ihmiset ovat erilaisia, ja kullekin ihmiselle Jumala sallii juuri sellaisia koettelemuksia, kuin on heille tarpeen. Joidenkin koettelemukset ovat suurempia kuin toisten.

    Näin Jumala tällaisten koettelemusten kautta kasvattaa omiaan vahvistaen heidän uskoaan ja toisaalta pitää heidät nöyränä, muistuttaen heitä, että heillä ei ole itsessään mitään voimaa uskoa, vaan yksin Jumala synnyttää ihmisessä uskon ja ylläpitää sen. Näin Jumala varjelee omiaan siltä, että he ylpistyisivät ja luulisivat oman itsensä tähden olevansa vahvoja uskossa. Samoin Jumala toisaalta Raamatussa olevien esikuvien kautta lohduttaa meitä, niin että kun itse olemme tällaisissa ahdistuksissa, me tiedämme, että emme ole ainoita, joita tällaiset koettelemukset ovat kohdanneet.

    Vaikka ulkoiset koettelemukset voivatkin olla hyvin suuria, niin eikö kuitenkin kaikkein suurin tuska ole ihmisellä silloin, kun hänen omatuntonsa on kauhistunut Jumalan lain edessä, eikä hän löydä rauhaa. Silloin kun näet vain oman syntisi ja syyllisyytesi, etkä pysty uskomaan Jumalan armoon Kristuksessa, silloin kaikki on yhtä pimeyttä ja synkeyttä, epätoivoa ja kuolemaa. Kun sinusta tuntuu siltä, kuin Jumala ei välittäisikään sinusta tai ei haluaisi armahtaa juuri sinua. Niin kuin myös Daavid lauloi psalmissaan: ”Minä sanoin hädässäni: ’Minä olen sysätty pois sinun silmiesi edestä.’” (Ps. 31:22) Tai niin kuin Daavid vielä laulaa: ”Armahda minua, Herra, sillä minulla on ahdistus; minun silmäni on surusta riutunut, niin myös minun sieluni ja ruumiini. Sillä minun elämäni kuluu murheessa ja minun vuoteni huokauksissa. Minun voimani on rauennut pahain tekojeni tähden, ja minun luuni ovat riutuneet.” (Ps. 31:9–10) Tältä tuntuu silloin, kun synnit piinaavat omaatuntoa päivästä päivää, vuodesta toiseen. Tältä tuntuu silloin, kun Jeesus on kadonnut näkyvistä. Kun Jeesus on kadoksissa.

    Mistä sitten Jeesus voisi löytyä? Marialtakin oli Jeesus kadoksissa. Hän ei löytänyt Jeesusta sukulaisten ja tuttavien luota. Hän löysi Jeesuksen yhdestä aivan tietystä paikasta. Kun Maria ja Joosef vihdoin löysivät Jeesuksen temppelistä, Maria sanoi Jeesukselle: ”Poikani, miksi meille näin teit? Katso, sinun isäsi ja minä olemme huolestuneina etsineet sinua.” Jeesus vastasi äidilleen: ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?” Marian ja Joosefin olisi tullut tietää, mistä Jeesus löytyy.

    Samoin mekin, kaikkien koettelemusten ja ahdistusten, epätoivon ja synkkyyden, omantunnon piinan ja kauhun keskellä, kuitenkin tiedämme, että Jeesus on aina löydettävissä, vaikka meistä ei koettelemusten keskellä siltä tuntuisikaan. Omasta sydämestäsi ja tunteistasi et voi epätoivosi keskellä Jeesusta löytää, eikä sinun Jeesusta omasta sydämestäsi tulisikaan etsiä. Mutta on yksi paikka, missä hän aina on. Yksi paikka, missä Jeesus on läsnä sinua varten, missä hän on Isänsä asialla, missä hän on niissä, mitkä hänen Isänsä ovat. Nimittäin Jumalan sanassa. Jumalan sana on se pyhäkkö, josta me voimme tänä päivänä löytää Jeesuksen aina läsnä olevana, toimittamassa Isänsä asioita, nimittäin antamassa meille syntien anteeksiantamuksen evankeliumin sanan kautta.

    Etsi siis Jeesusta aina hänen sanastaan. Sanallaan Jeesus lohduttaa ja rohkaisee sinua, sanallaan hän vahvistaa uskoasi ja ylläpitää sitä, sanallaan hän kantaa sinua kaikissa sinun koettelemuksissasi. Jos siis tänäänkin sinua vaivaa sinun syntisi, kaikki ne synnit, mitkä olet viime viikon aikana tehnyt, tai jos edelleen menneisyytesi synnit piinaavat sinun omaatuntoasi eivätkä anna sinulle rauhaa, niin tänään olet tullut paikkaan, jossa Jeesus on läsnä. Täältä voit löytää Jeesuksen, joka sanassaan ja sakramentissaan lahjoittaa sinulle syntien anteeksiantamuksen ja rauhan omalletunnollesi.

    Jeesus on kuollut ristillä kerta kaikkiaan sinun syntiesi puolesta, niin kuin Pietari kirjoittaa: ”Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä.” (1 Piet. 3:18) Tai niin kuin heprealaiskirjeessä sanotaan: ”Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa, meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.” (Hebr. 9:11–12) Ristillä Kristus kertakaikkisesti lunasti kaikki maailman ihmiset heidän synneistään. Tämä lunastus on voimassa iankaikkisesti. Niinpä sinäkin saat tänään uskolla tarttua tähän Kristuksen ansaitsemaan lunastukseen. Et sinä voi siihen tuoda mitään lisää omalla kärsimiselläsi. Yksin Kristuksen veri voi sinut puhdistaa sinun synneistäsi ja yksin Kristuksen veri riittää, niin kuin apostoli Johannes kirjoittaa: ”Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.” (1 Joh. 1:7)

    Tämä Kristuksen veri annetaan sinulle myös tänään sinun syntiesi anteeksiantamiseksi pyhässä ehtoollisessa. Siinä Kristus on sanansa kautta läsnä armollisena sinua varten. Kristus antaa sinulle tosi ruumiinsa ja tosi verensä sinun uskosi vahvistukseksi. Tule siis tänään myös ehtoolliselle ja kaikkien koettelemustesi ja omantuntosi piinan sinua vaivatessa löydä ehtoollisesta Jeesus, joka armahtaa sinua ja vahvistaa ja lohduttaa sinua. Tule ja löydä Jeesus, joka antaa sinulle rauhan ja toivon. Silloin voit myös yhdessä Daavidin kanssa laulaa: ”Kiitetty olkoon Herra, sillä hän osoitti minulle ihmeellisen armonsa piiritetyssä kaupungissa. Minä sanoin hädässäni: ’Minä olen sysätty pois sinun silmiesi edestä.’ Kuitenkin sinä kuulit minun rukousteni äänen, kun minä sinua huusin.” (Ps. 31:21–22) Aamen.

  • Jeesus kirkastuu ristillä

    Pastori Vesa Hautalan saarna 15.7.2018 Orivedellä

  • Jeesus Kristus on Herra

    Palmusunnuntaina. I vsk:n epistola

    Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. Fil. 2:5-11.

    Alkukirkon yhtenä uskontunnustuksena oli tekstimme sana "Jeesus Kristus on Herra". Ne, jotka olivat tulleet tuntemaan Jeesuksen, lausuivat tämän tunnustuksen iloisin ja kiitollisin mielin. Haluamme tänään tutkia näitä sanoja, jotta tämä olisi meidänkin riemullinen tunnustuksemme.

    1. Jeesus oli Herra silloinkin, kun hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti.

    Kun juutalaiset ja pakanat katselivat Jeesusta, he eivät nähneet hänessä mitään poikkeavaa. Hän oli näöltään samanlainen juutalainen mies kuin muutkin. Hän käveli, vaelsi paikasta toiseen, puhui, keskusteli, teki havaintoja, söi, joi, nukkui. väsyi, uupui, itki, tuli tuskaan, kärsi ja kuoli. Hänet voitiin vangita, häntä kuulusteltiin, hänet tuomittiin. Häntä voitiin halveksia, pilkata, lyödä, ruoskia, sylkeä vasten kasvoja, naulita ristille. Profeetta sanoo hänestä: "Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet." Jes. 53:2-3.

    Kuitenkin kaiken aikaa hän oli Herra. Sanoohan pyhä Raamattu, että ihmiset ristiinnaulitsivat "kirkkauden Herran" (1 Kor. 1:27). Tällä apostoli Paavalin sanalla on Vanhan testamentin tausta. Kun Salomo oli rakentanut temppelin ja oli sen vihkiäisjuhla, Salomo rukoili: "...Sinun pappisi, Herra Jumala, olkoot puetut autuuteen, ja sinun hurskaasi riemuitkoot siitä, mikä hyvä on. Herra Jumala, älä hylkää voideltuasi; muista armolupauksiasi, jotka annoit Daavidille, palvelijallesi." (2 Aik. 6:41-42). Ja sitten Raamattu jatkaa: "Kun Salomo oli lakannut rukoilemasta, tuli taivaasta tuli ja kulutti polttouhrin ja teurasuhrit, ja Herran kirkkaus täytti temppelin, niin että papit eivät voineet mennä Herran temppeliin; sillä Herran kirkkaus täytti Herran temppelin. Ja kun kaikki israelilaiset näkivät tulen tulevan alas ja näkivät temppelin päällä Herran kirkkauden, polvistuivat he kivillä lasketulla pihalla kasvoillensa maahan ja rukoilivat ja kiittivät Herraa siitä, että hän on hyvä, että hänen armonsa pysyy iankaikkisesti."

    Kun Salomo, rauhan kuningas, toimitti Jumalan säätämät uhrit uudessa temppelissä, Herran kirkkaus täytti temppelin, kansa lankesi kasvoillensa maahan ja kiitti Jumalaa hänen armostaan. Kun Kristus-kuningas uhrasi itsensä maailman syntiuhrina, silloin ristiinnaulittiin kirkkauden Herra, silloin lepytettiin Jumalan vanhurskas viha syntisiä kohtaan ja tuli rauha. Tästä rauhanteosta Raamattu sanoo: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan." (2 Kor. 5:19). Sovitus tarkoittaa tässä sovun eli rauhan aikaansaamista. Hän, itse "kirkkauden Herra", hankki iankaikkisen armon meitä syntisiä varten. Ja mitä se merkitsi hänelle?

    Tekstimme kertoo, että hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. Tekstimme korostaa erityisesti tuota häpeällistä, nöyryyttävää kuolemaa. Voi, miten vaikeata meille on, kun meitä nöyryytetään ja kun ylpeyttämme loukataan ja kolautetaan. Vaikeata se on, vaikka Kristuksen tähden joutuisimme kärsimään. Emme osaa pitää kunniana, kun Jumala katsoo meidät arvollisiksi kärsimään hänen nimensä tähden. Mutta kirkkauden Herra alentuu. Hän tulee todelliseksi ihmiseksi, ei palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä kaikkien edestä. Ihmiseksi tulo sinänsä ei merkinnyt vielä alennusta; olisihan hän voinut tosi Jumalana silti vaatia, että häntä tulee Herrana palvella. Mutta hänen ihmiseksituloonsa yhdistyi vapaaehtoinen kuuliaisuus ihmisille annettua Jumalan lakia kohtaan. Hän, lain Herra, tuli lain alaiseksi. Hän alentui rakastamaan ihmiskunnan hylkiöitä, hän alentui rakastamaan yhteiskunnan kovapintaisia itserakkaita ylpeilijöitä, meitä monenlaisia, kaikenkarvaisia ihmisiä, jotka eivät ole ansainneet hänen rakkauttaan, vaan vain vihan ja rangaistuksen. Hän, lain antaja, alentui ihmisille annetun lain alaisuuteen, osoittamaan kuuliaisuutta Jumalan pyhää lakia kohtaan, siitä riippumatta, että se johti kärsimykseen ja yhä suurempaan häväistykseen.

    Kristus alentui syvälle, jopa silloinkin, kun hän selvin ihmeteoin osoitti olevansa Jumalan Poika ja luvattu Messias. Hän alentui siihen, ettei hänellä ollut sijaa omassa temppelissään, sillä pyhällä paikalla, missä hän Salomon aikana oli näyttänyt kirkkautensa. Hän alentui siihen, että Israelin johtajat ja opettajat hylkäsivät hänet vastoin Jumalan sanan ja Kristuksen tunnustekojen todistusta. Hän kulki tiensä loppuun asti tehtävälleen uskollisena. Kun hänet ristiinnaulittiin, hän oli kuin karitsa, joka ei suutansa avannut.

    Minkä tähden? Sitä varten, että hän oli tullut meidän takaajaksemme, meidän sijaamme, että hän oli ottanut omikseen meidän syntivelkamme ja että hän maksoi ne. Sitä varten, että meidän sydämemme murtuisi, että me saisimme piston sydämeemme ja kääntyisimme sen puoleen, joka on iankaikkinen rakkaus ja panisimme sydämemme turvan Jumalan Karitsaan, joka on ottanut pois maailman synnin.

    Rakkaus toi Jumalan Pojan maailmaan. Rakkaus sai hänet olemaan kuuliainen Isän tahdolle ja Jumalan laille. Rakkaus sai hänet antamaan henkensä koko maailman edestä. "Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä", sanoo Jeesus.

    Laki, jonka Jeesus täytti lunastustyössään, ei siis voi meitä syyttää. Hän ei tullut itsensä tähden maailmaan, vaan meidän syntisten tähden, ja niin myös kaikki, mitä hän teki, tapahtui meidän tähtemme. Kun Jeesus täytti lain meidän sijassamme, laki ei voi tuomita meitä kadotukseen. Sillä ei ole siihen valtaa. Tuo lain kirjoitus on naulittu ristiin, pois meitä syyttämästä, tehottomaksi tehtynä, koska sen vaatimukset ovat tulleet Kristuksessa täytetyiksi. Kun Kristus uhrasi itsensä viattomana meidän edestämme, tämä uhri on kertakaikkinen, lopullinen, ja Jumala on sen hyväksynyt ja kuitannut herättämällä Poikansa kuolleista.

    Kristuksen syvä alennus, niin käsittämätön kuin se meille onkin, on ihana lohdutus kaikkia synnin ja lain syytöksiä vastaan. Kun se on tapahtunut koko maailman edestä, saat sinäkin olla varma siitä, että syntisi ovat anteeksiannetut ja taivas on sinulle avoin käydä sisään. Jeesus, joka alentuessaan oli kirkkauden Herra, olkoon myös sinun sydämesi Herra, hän, josta Raamattu sanoo: "Herra on hyvä ja hänen armonsa pysyy iankaikkisesti."

    2. Kristus on Herra myös korotuksen tilassa

    Tekstimme sanoo Kristuksen korotuksesta: "Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra."

    Kristuksen ihmiseksituloon ja korotukseen liittyy suuri salaisuus, jonka Raamattu meille paljastaa. Jumaluutensa puolesta Kristus oli Isän kanssa täysin yhdenvertainen, hän oli alennuksenkin tilassa kirkkauden Herra. Mutta ihmisyytensä puolesta hän oli Isää alempi. Kun hänet korotettiin, korotus koski hänen inhimillistä luontoaan; jumaluuttahan ei voi mihinkään korottaa. Nyt siis Jeesus inhimillisen luontonsa puolesta korotettiin Isän oikealle puolelle, yhtäläiseen kunniaan ja valtaan kuin Isällä. Näin siis Jumalan luona on meidän veljemme, meidän edustajamme, ylittämättömässä kunniassa ja kirkkaudessa. Hän tuntee meidän heikkoutemme, meidän tarpeemme, meidän hätämme, koska hän oli alennuksen tilassa niistä osallinen ja kantoi meidän syntimme ruumiissaan ristinpuuhun, kuitenkin siten, ettei hän itse tehnyt syntiä. "Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa." (Hebr. 2:18) "Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä." (Hebr. 4:15) Miten lohdullinen asia! Korkeimmalla paikalla on meidän edesvastaajamme, takaajamme, hän, joka on luvannut: "Kun minä tulen, otan minä teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen."

    Kun Salomon temppeli vihittiin, Herran kirkkaus täytti temppelin ja kansa kumartui maahan Herran kirkkauden edessä. Kun Kristus tulee viimeisenä päivänä, jokainen joutuu tunnustamaan, että hän on Herra. Miten ihanaa onkaan niiden, jotka ovat panneet häneen iankaikkisen elämän toivon, saada se tunnustaa. Miten hirmuista on niiden langeta elävän Jumalan eteen, jotka ovat hänet hyljänneet, häntä halveksineet eivätkä ole häneen sielunsa turvaa panneet.

    Jos jo silloin, kun Kristus oli alennuksen tilassa, hänen vastustajansa lankesivat maahan, kun Jeesus kiinniotettaessa sanoi nuo hänen jumaluudestaan todistavat sanat: "Minä olen", kuinka paljon enemmän silloin, kun hän tulee kirkkaudessaan kaikkien pyhien enkeleittensä kanssa ja kutsuu kansat haudoistaan eteensä tuomiolle, he joutuvat tunnustamaan: Sinä olet Herra, eivätkä he voi vastustaa, kun hän sanoo: "Menkää pois minun tyköäni, te kirotut," Miten suloista oli ahdistuneelle sydämelle, kun Jeesuksen armo kirkastui ja sai uskoa syntinsä anteeksi annetuiksi. Kuinka paljon suloisempaa on nähdä tämä rakas Vapahtaja kasvoista kasvoihin ja saada kuulla hänen kutsunsa: "Tulkaa minun Isäni siunatut ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti."

    Kristus on Herra: Kun hän sulkee, ei kukaan avaa. Kun hän avaa, ei kukaan sulje. Käy siis iloisin mielin autuuden porteista sisälle ja tunnusta: "Minun Herrani ja minun Jumalani."

    Amen.

    Markku Särelä

  • Jeesus lähettää opetuslapsensa

    Pastori Markku Särelän saarna 19.4.2009 Tampereella

  • Jeesus lupaa Pyhän Hengen

    Pastori Markku Särelän saarna 31.5.2020

  • Jeesus myrskyjen keskellä

    Pastori Vesa Hautalan saarna, kuultu 29.1.2018 Tampereella

  • Jeesus on maailman valo

    Pastori Vesa Hautalan saarna loppiaispäivän tekstistä.

  • Jeesus ottaa vastaan syntisiä

    Kolmantena sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran evankeliumiteksti

    Ja kaikki publikaanit ja syntiset tulivat hänen tykönsä kuulemaan häntä. Mutta fariseukset ja kirjanoppineet nurisivat ja sanoivat: "Tämä ottaa vastaan syntisiä ja syö heidän kanssaan." Niin hän puhui heille tämän vertauksen sanoen: "Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän panee sen hartioillensa iloiten. Ja kun hän tulee kotiin, kutsuu hän kokoon ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut.' Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse. Tahi jos jollakin naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän sytytä lamppua ja lakaise huonetta ja etsi visusti, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän kutsuu kokoon ystävättärensä ja naapurinaiset ja sanoo: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.' Niin myös, sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen." Luuk. 15:1-10.

    Herran kansalla on välistä riemullisia aikoja täällä maailmassa. Ne ovat aikoja, jolloin ihmiset tulevat tuntemaan syntinsä ja Jumalan vetäminä hakeutuvat turvaan Jeesuksen tykö. Tällaista tapahtui myös Jeesuksen maanpäällisen toiminnan aikana. Tekstimme sanoo: ”Ja kaikki syntiset ja publikaanit tulivat kuulemaan häntä.” Miten riemullista onkaan Jumalan kansalle, kun se saa kokea tällaista. Mekin haluamme huutaa Jumalan puoleen ja pyytää, että hän antaisi vielä tällaisia ihmeellisiä armon ja heräämisen aikoja lapsillemme, ystävillemme, kansallemme ja aivan vento vieraille, vieläpä kaikkialla maailmassa. Mutta ennen kaikkea

    1. Meidän itsemme täytyy tajuta, että Jeesus ottaa vastaan syntisiä.

    Miten usein Vapahtaja törmäsikään siihen, että Israelin opettajat eivät tajunneet sitä, että hän oli tullut etsimään kadonneita ja pelastamaan syntisiä.

    Israelissa oli Jeesuksen aikana selkeä, määrätietoinen kirkollinen organisaatio. Jerusalemissa oli upea temppeli ja siinä säädetty uhrijumalanpalvelus. Kaikilla paikkakunnilla oli synagogat, joihin tavan mukaan kokoonnuttiin säännöllisesti joka sapatti. Lisäksi tämä synagogaverkosto ulottui myös niiden keskuuteen, jotka asuivat Israelin ulkopuolella laajassa Rooman valtakunnassa. Pakanoita oli liittynyt siihen kaikkialla, ja heitä tuli myös Jerusalemiin rukoilemaan.

    Mutta jossakin vaiheessa oli hävinnyt opettajilta ja heitä seuraavalta kansalta ymmärrys siitä, miksi tuo kaikki oli olemassa ja mitä varten työtä tehtiin. Suola oli käynyt mauttomaksi, ja oli lähellä sitä, että se oli tykkänään heitettävä pois ihmisten tallattavaksi. Jeesus sanoo: ”Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi” (Matt. 7:13). Jos kirkolta häviää käsitys olemassaolonsa perusteista, se ei ole enää todellinen kirkko, vaan maailman temmellyskenttä. Niin tapahtuikin, että Jerusalem hävitettiin eikä juutalaisten uskonnollinen toiminta ole sen jälkeen palannut siihen, mistä vielä oli jotakin jäljellä Jeesuksen aikana.

    Kun Jeesus otti vastaan syntisiä ja söi heidän kanssaan, fariseukset nurisivat. Olisihan Jeesus heille kelvannut, jos hän olisi ylistänyt heidän hartauttaan, heidän näyttäviä tekojaan ja heidän lähetysintoaan. Mutta sitä he turhaan häneltä odottivat. Heidän hartauden harjoituksestaan Jeesus sanoi heitä moittien: ”He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagoogissa, ja tahtovat mielellään, että heitä tervehditään toreilla, ja että ihmiset kutsuvat heitä nimellä 'rabbi.'” (Matt. 23:5-7) Ja: ”Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä." (Matt. 15:8) Heidän teoistaan Jeesus sanoi: ”Mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee” (Matt. 23:3). Heidän lähetysinnostaan Vapahtaja lausui: ”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!” (Matt. 23:15).

    Miten me ymmärrämme kirkon tehtävän? Tajuammeko, että Jeesus ottaa ja haluaa ottaa vastaan syntisiä? Vai luulemmeko, että kirkon työssä on kysymys pintakuoren kiillottamisesta, itsekehusta, itsensä korottamisesta halveksittujen yläpuolelle ja pelastuksen hankkimisesta omilla teoilla? Jos noin kuvittelemme, millä mielellä lähestymme niitä, jotka ovat ulkopuolella, ja minkä kuvan heille välitämme Kristuksen kirkosta? Jos tuollainen on perimmäinen ajatuksemme, miten lähestymme langenneita. Emmekö silloin halua kiillottaa heidän ulkokuorensa, mutta onko meillä lohdun sanaa heidän syyttävälle ja aralle tunnolleen? Ja entä mikä siinä tapauksessa on oman sydämemme tila? Emmekö silloin kuulemalla kuule, emmekä kuitenkaan kuule?

    Kun tajuamme sen, että Jeesus ottaa vastaan syntisiä, iloitsemme siitä suuresti omasta puolestamme ja haluamme kuulla, kun hän puhuu meille iankaikkisen elämän sanoja. Silloin haluamme vetää myös toisia saman armon alle Jeesuksen uhriverellä puhdistettaviksi, jotta heidän huono, syyttävä omatuntonsa pääsisi Jumalan rauhaan ja heidän tuskaisuutensa, pelokkuutensa ja arkuutensa väistyisi ja he voisivat iloita siitä, että ovat armahdettuja ja saavat kutsua itseään Jumalan lapsiksi, joita he ovatkin.

    Omistaaksemme itsellemme Jumalan armon ja saadaksemme rauhan sydämeemme, me tarvitsemme selvän tietoisuuden siitä, että Jeesus ottaa vastaan syntisiä ja meidän tulee se uskoa pitämällä kiinni Jumalan sanasta.

     2. Vertaus kadonneesta lampaasta vahvistaa uskoamme siihen, että Jeesus ottaa vastaan syntisiä

    Jeesus kertoi vertauksen kadonneesta lampaasta tehdäkseen selvääkin selvemmäksi sen, että hän on tullut etsimään kadonneita. Jeesus sanoi: ”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän panee sen hartioillensa iloiten. Ja kun hän tulee kotiin, kutsuu hän kokoon ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut.'” Ja hän vielä lisäsi: 'Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse.”

    Taivaassa pyhät enkelit loistivat kirkkautta ja ylistivät Jumalaa. Mutta Jumalan Pojan sydämellä olivat syntiin langenneet, kadonneet lampaat. Heitä hän lähti etsimään ja antamaan henkensä heidän edestänsä, että he pelastuisivat ja löytäisivät armon. Eksyksissä oleva lammas poukkoilee hätäpäissään sinne tänne eikä löydä laumaan. Mutta Kristus tuli, että hän nostaisi meidät eksyneet olalleen ja kantaisi taivaan kotiin perille asti. Ja kun syntinen tulee tässä armonajassa mielenmuutokseen ja pääsee Hyvän paimenen tukeville hartioille hänen kannettavakseen, taivaassa iloitaan ja riemuitaan suuresti. Suuri riemu on yhdestäkin, joka kääntyy.

    Kun näin on, älä jää epätoivoon, vaan rohkaistu uskomaan. Kun näin on, rohkaise myös toisia eksyneitä uskomaan, että Jeesus juuri nyt, kun he kuulevat evankeliumia, nostaa heitä olalleen ja alkaa kuljettaa heitä kotiin.

    3. Vertaus kadonneesta rahasta kehottaa seurakuntaa etsimään kadonneita ja ottamaan heidät Jumalan armon osallisuuteen

    Jeesus kertoi vertauksen myös naisesta, joka kadotti hopearahan. Hän sanoi: ”Tahi jos jollakin naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän sytytä lamppua ja lakaise huonetta ja etsi visusti, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän kutsuu kokoon ystävättärensä ja naapurinaiset ja sanoo: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.' Niin myös, sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen.”

    Tällä vertauksella Jeesus haluaa erityisesti lähestyä paitsi naisia myös seurakuntia. Sillä seurakunta on Raamatussa Kristuksen morsian, ja seurakunta on pantu etsimään kadonneita. Raamatussa puhutellaan kaupunkeja tyttäriksi ja tarkoitetaan niiden asukkaita. Esimerkiksi ”tytär Siion” (mm. Joh. 12:15) tarkoittaa Siionin kaupungin eli Jerusalemin asukkaita, ja erityisesti Kristuksen seurakuntaa. Niin tässä vertauksessakin on Raamatun kielenkäytön mukaista ymmärtää Jeesuksen opettavan, kuinka seurakunnan tulee etsiä kadonneita.

    Seurakunnan tulisi siis oivaltaa, että eksyneet ovat arvokkaita hopearahoja, joita on tarkasti etsittävä, ja kun raha löytyy, on kaikilla uskovilla aihetta ilojuhlaan. Sillä kun enkelit iloitsevat kadonneen löytymisestä, emmekö mekin? Ihmisen sielun tekee arvokkaaksi se hinta eli ne lunnaat, mitkä siitä on maksettu. Jokainen sielu on arvokas, sillä Jeesus on kärsinyt ja kuollut jokaisen edestä. Kun meitä ei ole lunastettu kullalla eikä hopealla, vaan paljon niitä arvokkaammalla eli Jumalan Pojan viattomalla kärsimisellä ja kuolemalla, hänen pyhällä, kalliilla verellään, voihan silloin ihmistä verrata hopearahaan, vaikka hän itsessään on vain tomu ja tuhka. Näin Jumalan rakkaus on tehnyt arvottomasta kallisarvoisen. Tämän saamme ja meidän tuleekin aina muistaa, uskoa omaksi autuudeksemme evankeliumi ja pitää tarjolla elämän sanaa kaikkia varten, että he pelastuisivat.

    Markku Särelä

  • Jeesus parantaa iankaikkisesti

    Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

    Kun Jeesus tuli Pietarin kotiin, hän näki hänen anoppinsa makaavan kuumeessa. Hän koski tämän käteen, ja kuume lähti hänestä, ja hän nousi ja palveli heitä. Illan tultua hänen luokseen tuotiin monta riivattua. Hän ajoi henget ulos sanalla, ja kaikki sairaat hän paransi, jotta kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetta Jesajan kautta, joka sanoo: "Hän otti päälleen sairautemme ja kantoi tautimme." (Matt. 8:14–17)

    Aamen.

    Armo meille ja rauha Jumalalta, Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! (Gal. 1:2)

    Kalliit ystävät Vapahtajassamme Jeesuksessa Kristuksessa.

    "Hän otti päälleen sairautemme ja kantoi tautimme." Tässä profeetta Jesajan näyn lainauksessa on tärkeä lähtökohta ja perusta tähän tekstiimme. Nämä sanat ovat tunnustus Herrallemme ja Vapahtajallemme. Hän on avain tämänkin Raamatun kohdan ymmärtämiseen uskossa.

    Tarkastelkaamme päivän evankeliumia kahden sanaparin, tässä vastaparin, avulla.
    Ensimmäinen on sairaus ja terveys. Toisena on pelastuskutsusta kieltäytyminen ja Jeesuksen seuraaminen. Ensin sairaudesta ja terveydestä.

    Tekstimme vie meidät eri tavoin sairauden äärelle. On sekä ajallista että iankaikkista terveyttä ja sairautta. Täällä ajassa osamme vaihtelevat paljon. Elämässämme on sairauksia, joista kärsimme, vaikka olemme pitäneet terveydestämme huolta. Kaikki taakat ja kivut eivät poistu niin kauan kuin elämme täällä ajassa. Jotkut sairaudet saattavat aiheutua suoraan syntisistä teoista, mutta suurin osa maanpäällisen elämän sairauksista liittyy ihmiselämään yleensä.

    Kaikki ihmiskunnan ajalliset sairaudet ja kuolema johtuvat syntiinlankeemuksestamme, kapinasta Kaikkivaltiasta Jumalaa ja Hänen pyhää tahtoaan vastaan. Jokainen ihminen on syntiinlankeemuksesta osallinen ja siksi kukin kantaa sen seurauksia elämässään. Niiden määrän tai laadun osalta emme voi päätellä osaamme iankaikkisuudessa.

    Täällä maan päällä on paljon sairastavia, jotka saavat uskonlahjan myötä laittaa toivonsa edestämme Kuolleeseen Kristukseen. Ja on monin eri tavoin ajallisesti terveitä, jotka kieltävät, ainakin vielä, iankaikkisen Parantajan tarjoaman ikuisen autuuden. Ja sitten myös päinvastoin. Täällä elämämme saattaa muuttua hetkessä aivan toisenlaiseksi. Olet ehkä joutunut kokemaan tämän tai sitten seurannut läheltä tai ollut jopa paikalla, kun läheisesi elämä on kohdannut äkkimuutoksen onnettomuuden ja vastoinkäymisen myötä.

    Evankeliumimme alkukieli osoittaa Pietarin anopin kuumeen. Se oli korkea. Siitä kertoo kreikan sana pyretos, jolla on yhteys myös tuleen. Tiedämme, että kun on korkeassa kuumeessa, olo on kuin tulessa. Ja miten avuttomalta vointimme tuntuukaan myös silloin, kun rakkaamme ja läheisemme sairastavat? Samoin Herramme Jeesus kärsii meidän sairastaessamme ja kokiessamme kipua ja tuskaa. Mutta Jumalan antaman sanansa mukaisesti: Kun saamme ottaa Herramme kädestä terveyden ja hyvän päivän, niin emmekö ottaisi Hänen sallimanaan myös vaikeita aikoja.

    Lohtumme on kaiken aika siinä, että Kristus on aina läsnä elämässämme, myös kaikissa sairauksissamme, kivuissamme ja vastoinkäymisissämme. Mikä tahansa osallemme täällä tuleekin, sen kaiken kohtaamme Vapahtajamme kanssa. Hän kutsuu ja pitää luonaan, jotta myös koettelemuksissa rientäisimme pyytämään Hänen apuaan ja johdatustaan.

    Tekstimme tärkein kehotuksen sana onkin siinä, ettemme koskaan kiellä ja torju Herraamme, vaan rukoilemme Häneltä apua ja parantavaa läsnäoloa kaikkeen elämäämme. Mestarimme läsnäollessa tiedämme kärsimykselläkin olevan rajansa. Saamme luottaa siihen, että kaikki on Hänen vallassaan, ja kerran kaikki kipu ja tuska on päättyvä taivaan lepoon.

    Muistakaamme Jumalan lohdutuksen sana, apostoli Paavalin toisessa kirjeessä korinttolaisille, sen ensimmäisen luvun jakeesta 7: ”koska tiedämme, että niin kuin olette osallisia kärsimyksistä, olette samoin osallisia myös lohdutuksesta.”

    Myös evankeliumitekstimme tausta vahvistaa tämän. Se kertoo parantamisen olleen tärkeä osa Jeesuksen Isältään saamaa tehtävää. Siinäkin Hän oli tullut täyttämään Taivaallisen Isänsä tahdon. Sen mukaisesti Jeesus oli tässä edellä parantanut spitaalisen miehen ja roomalaisen sadanpäällikön palvelijan. Ja nyt Jeesus paransi Pietarin anopin tämän kodissa, joka sijaitsi Kapernaumissa.

    Hyvät ystävät, kuulkaamme huolellisesti Jumalan sanaa ja huomatkaamme, että tässä on Hänen puhutteleva kehotuksensa läheisistämme huolehtimiseen. Pietari ja hänen vaimonsa olivat ottaneet vaimon äidin luokseen, jotta voisivat huolehtia hänestä. Lähimpien rakastaminen ja hyväksyminen yhdisti. Ja niin talosta oli tullut heidän yhteinen kotinsa.  Pietari vaimoineen saattoi hoitaa anoppia kotona tämän taivaskotiin lähtöön asti, sillä myöhemmin Raamatusta kuulemme Pietarin ja hänen vaimonsa olleen yhdessä lähetysmatkoilla. Tämä pyhä kutsumus äidin hoitamisesta oli varmasti siinä vaiheessa jo päättynyt.

    Jumalan sana on tässäkin vastaansanomattoman pysäyttävä. Meiltäkin kysytään, miten me olemme huolehtineet omaisistamme? Olemmeko heitä kuulleet ja kuunnelleet, tukeneet ja kannustaneet? Olemmeko antaneet heille aikaamme ja varmistaneet heidän hyvinvointinsa? Saako kotimme olla hengellisen ja ruumiillisen terveyden asuinsija, jossa Jumalan sana saa hoitaa meitä ja rakkaitamme? Sillä huomaathan kallis kuulija, miten meille saarnataan tässä kaikkein tärkeimmästä huolenpidon tavasta, johon me ihmiset kykenemme. Pietari pyysi Jeesusta luokseen ja parantamaan anoppinsa. Siksi juuri tämä Pietarin pyyntö saada Jeesus hänen kotiinsa on erityisen opettava.

    Samoin meitä rohkaisee se, etteivät opetuslapset estelleet Jeesusta, eivätkä ylenkatsoneet ja hylänneet Pietarin anoppia. Eivät he hakeneet apua keneltäkään toiselta tai mistään muualta, vaan he pyysivät juuri Jeesuksen apua ja kutsuivat Hänet parantamaan. Jeesus sai tulla Pietarin katon alle ja tuoda kaiken siunauksensa niin anopille kuin koko kodille. Tuo perhe turvautui selvästi uskossa Jeesuksen apuun ja läsnäoloon koko elämässään.

    Jumala antaa uskon – on ihmisen valinta, jos se torjutaan

    Uskomme on vain Jeesuksen Pyhän Hengen kautta antama ihme. Sitä emme voi saavuttaa omin voimin. Samoin oli Pietarin anopin parantuminen Jeesuksen tekemä ihme. Emme siksi saa pyytää Jeesukselta vain ajallista terveyttä ja hyvinvointia, vaan ennen kaikkea uskon ja pelastuksen lahjaa myös heille, joilla ei sitä vielä ole. Meiltä siis kysytään ennen kaikkea, haluammeko saattaa lähimpämme Tämän armollisen ja rakastavan Vapahtajan luokse? Hänen, joka vapauttaa meidät uskoon ja iankaikkiseen elämään.

    Sillä paras ajallinen ja iankaikkinen terveys perustuu aina Jeesuksen tuntemiseen. Siihen, että Hän tulee uskossa kotiimme. Siihen, että Hän kaikessa parantaa ja ohjaa elämäämme. Ja jotta Hänen armossaan opimme puhumaan ja jakamaan toistemme taakkoja, auttamaan arjen askareissa ja elämän huolissa. Sillä Jeesuksen parantamat palvelevat Häntä ja lähimmäisiään kiitollisina Parantajalleen, kuten Pietarin anoppikin tässä teki.

    Tulemme toisen vastaparin äärelle. Se on pelastuskutsusta kieltäytyminen ja Jeesuksen seuraaminen. Aivan kuten tuolloin Kapernaumissa sairastettiin, sairastaa ihmiskunta vieläkin kaikkein vakavinta sairauden lajia, epäuskoa ja pelastuskutsusta kieltäytymistä. Luonnollisessa tilassaan ihmiskunta kapinoi Jumalaa vastaan. Mutta samoin kuin Jeesus tuli tuolloin Kapernaumiin parantamaan, niin samoin Hän kolkuttaa vielä myös meidän aikamme ihmisten sydänten ovella saadakseen antaa uskonlahjan.

    Tuona aikana sapattisäädökset sallivat liikkumisen vasta sapatin mentyä ohi iltapimeässä. Me taas kristittyinä valmistaudumme iankaikkiseen taivaan sapattiin, ja siksi tuomme rakkaamme Jeesuksen luokse sanan ja rukouksen valossa. Saamme siten kutsua heitä myös jumalanpalveluksiin ja hiljentymään yhdessä kanssamme Raamatun sanan äärelle. Rukoilkaamme siksi, että Kaikkivaltiaan sanaa kuultaisiin yhä myös meidän maassamme. Jotta meillä olisi Jumalan sanalle uskollisia seurakuntia, alttareita ja saarnastuoleja. Sillä käännymme aina vain Hänen, emmekä kenenkään toisen puoleen, Pelastajanamme ja Parantajanamme.

    Kristus on Ylimmäinen Pappimme, joka säälii meitä, myös heikkouksissamme. (Hepr. 4:15) Hän on vahvempi kuin kaikki syntimme ja väärät valintamme. Hän on lohtumme ja pelastuksemme, pyhyytemme ja autuutemme. Emme voi millään teoillamme muuttaa itse syntistä luontoamme ja sen aiheuttamia syntejä, vaan meidän tulee aina tuoda ja tunnustaa ne Vapahtajallemme. Juuri siksi Jeesus syntyi veljeksemme lihaan kantaakseen kaiken synnin sairautemme.

    Tässä mainittu Jesajan näyn heprean sana sairauksien ja tautien päälleottamisesta merkitsee koko ihmiskunnan ajallistenkin sairauksien kantamista. Näin tämäkin sana vakuuttaa siitä, että Jeesus otti todellisesti itselleen, kärsittäväkseen, kaikki kipumme ja tuskamme. Mutta totisesti Hän otti kannettavakseen sairauksiemme lisäksi kaikki syntimme! Jeesus toi meille ikuisen pelastuksen taivaan autuuteen, jossa ei enää mitään sairautta ole.

    Ja yhä Hän rukoilee edestämme, etteivät syntimme vieroittaisi meitä Hänestä ja aiheuttaisi meille lisää sairauksia ja turmiota. Siksi meidän on hiljennyttävä kuuntelemaan Jumalan sanan neuvoja Herramme seuraamiseksi. Jumalan sana osoittaa, että ihmisteoille lain tie on lukittu ovi. Emme pääse sitä kautta omin voimin ikuiseen elämään, sillä siihen lukkoon sopii vain synnittömän elämän avain. Mutta nyt pyhä evankeliumi lupaa ja vakuuttaa, että Herra Jeesus Ainoana on saanut täydellisellä elämällään iankaikkisen elämän avaimen omakseen. Ja Hän on jo sillä avannut meille tien taivaan kodin elämään ja terveyteen. Siksi ovi on nyt Hänessä avoin kaikille, jotka saavat ottaa pelastuksen armosta vastaan.

    Sillä huomaathan, miten upealla tavalla tekstissämme kuuluu Herran Jeesuksen parantava lääke elämäämme. Miten siitä loistaakaan armon valo! Anopin ei kerrota edes pyytäneen Jeesusta luokseen, kuitenkin Jeesus tuli ja paransi hänet Herramme halusi tehdä niin. Jeesus olisi voinut parantaa naisen kaukaa näkemättä ja koskettamatta tätä, mutta Jeesus halusi tulla vierelle ja parantaa siinä. Hän kävi lempeästi anopin luokse ja kosketti hellästi hänen kättään. Jeesus tiesi, että juuri tällaista ymmärtävää kosketusta ja parantamista tuo nainen tarvitsi. Vapahtajamme tuleminen oli täynnä armoa ja anteeksiantamusta. Uskossa Jeesukseen myös tämä anoppi sai kaikki syntinsä anteeksi ja hän sai elää uskon ilossa ja vapaudessa. Näin Jeesus otti hänet omaan pelastuksen kotiinsa. Luterilaisen oppimme mukaisesti sanomme, että tapahtui autuas vaihtokauppa. Sairastaminen ja ajallisuus vaihtuivat ikuiseksi pelastuksen terveydeksi. Samoin Jeesus tuntee meidät jokaisen läpikotaisin. Ja niin Hän parantaa meidät uskossa kokonaan ja täydellisesti. Sillä omistaessamme uskolla syntien anteeksisaamisen Kristuksessa, on tapahtunut ikuinen parantuminen eli pelastuminen iankaikkiseen elämään.

    Jeesuksen parantavan armon valoon

    Vielä täällä ajassa on iankaikkinen parantuminen synnistä ja kuolemasta silmiltä salassa. Vaellamme monien sairauksien ja vastoinkäymisten, lopulta ajallisen kuoleman kautta iankaikkiseen elämään. Mutta siellä usko vaihtuu näkemiseksi. Taivaassa ei ole enää kuolemaa, kipua, ei sairautta, eikä mitään ahdistusta. Rakas ystävä, älä siksi pelkää, vaan tule Taivaallisen Parantajasi luokse. Jeesus pyytää sinua tänäänkin tuomaan Hänelle kaikki kipusi, kaikki syntisi ja vaivasi. Tuo Hänelle myös kaikki odotuksesi, kaikki haaveesikin, koko elämäsi.

    Saat luottaa siihen, että Jeesus tulee vierellesi ja pyyhkii kaikki kyyneleesi. Hän tuo siunauksen ja avun. Siksi Häneen saa aina ja joka iässä ja elämäntilanteessa turvata ja luottaa. Hänessä kaikki sairaus vaihtuu lopulta terveydeksi, kaikki vaikeudet ja jopa onnettomuudetkin lopulta siunaukseksi, vastoinkäymiset onneksi ja autuudeksi.

    Armo tuli ihmisten pariin tässäkin evankeliumissa. Jeesuksen parantamisesta lähti kaikki muutos parempaan. Hänen armon sanansa levittyä lähestyi kansa Häntä yhä runsaammin. Ja vaikka ihmiselämän tai koko ihmiskunnan iltahämärä jo ajassamme laskeutuisi, niin vielä ei ole myöhäistä kantaa Vapahtajamme luokse taakkojamme ja omaisiamme. Vielä on armon aika.

    Vapahtajamme lahjauskossa ja sitten Hänen kanssaan ja Hänen antamansa pyhityksen myötä Herramme johdattaa omiaan kanssaan läpi elämän ja maailmanhistorian. Sillä yhä Vapahtajamme odottaa meitä sanassaan ja sakramenteissaan, ripin päästönsanoissa ja rukouksessa. Siksi meidän ei tarvitse etsiä, vaan Jeesus aina löytää meidät. Ja tällaisina, Hänen löytäminään ja parantaminaan, Hän lähettää meidät minne parhaaksi katsoo. Meitäkin kutsumaan palvelemaan Jeesusta ja Hänen tahtonsa mukaisesti muita missä tahansa elämme ja kuljemme, niin kuin Pietarin anoppikin parannuttuaan palveli Jeesusta ja Hänen seuraajiaan. Siinä kaikessa Jeesuksen seuraamisessa on Vapahtajamme Itse mukana. Jää siksi levollisesti Hänen armonsa turviin.

    Aamen.

    Pastori Marko Kailasmaan saarna 3. sunnuntai loppiaisesta 21.1.2024 Helsingissä

  • Jeesus puhdistaa

    Kiirastorstaina, II vuosikerran evankeliumiteksti 

    Mutta ennen pääsiäisjuhlaa, kun Jeesus tiesi hetkensä tulleen, että hän oli siirtyvä tästä maailmasta Isän tykö, niin hän, joka oli rakastanut omiansa, jotka maailmassa olivat, osoitti heille rakkautta loppuun asti. Ja ehtoollisella oltaessa, kun perkele jo oli pannut Juudas Iskariotin, Simonin pojan, sydämeen, että hän kavaltaisi Jeesuksen, niin Jeesus, tietäen, että Isä oli antanut kaikki hänen käsiinsä ja että hän oli lähtenyt Jumalan tyköä ja oli menevä Jumalan tykö, nousi ehtoolliselta ja riisui vaippansa, otti liinavaatteen ja vyötti sillä itsensä. Sitten hän kaatoi vettä pesumaljaan ja rupesi pesemään opetuslastensa jalkoja ja pyyhkimään niitä liinavaatteella, jolla oli vyöttäytynyt. Niin hän tuli Simon Pietarin kohdalle, ja tämä sanoi hänelle: "Herra, sinäkö peset minun jalkani?" Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Mitä minä teen, sitä et nyt käsitä, mutta vastedes sinä sen ymmärrät." Pietari sanoi hänelle: "Et ikinä sinä saa pestä minun jalkojani." Jeesus vastasi hänelle: "Ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta minun kanssani." Simon Pietari sanoi hänelle: "Herra, älä pese ainoastaan minun jalkojani, vaan myös kädet ja pää." Jeesus sanoi hänelle: "Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas; ja te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki." Sillä hän tiesi kavaltajansa; sentähden hän sanoi: "Ette kaikki ole puhtaat." Kun hän siis oli pessyt heidän jalkansa ja ottanut vaippansa ja taas asettunut aterialle, sanoi hän heille: "Ymmärrättekö, mitä minä olen teille tehnyt? Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen. Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat. Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt. Joh. 13:1-15.

    1. Olemme täysin riippuvaisia Jeesuksen puhdistuksesta

    Pestessään opetuslasten jalkoja Jeesus sanoi Pietarille: "Ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta minun kanssani." Tämän hän sanoo myös meille, ja osoittaa tällä sanalla, ettei ole sellaista ihmistä maailmassa, joka ei olisi täysin riippuvainen pelastuksen asiassa Jeesuksesta. Kun meidät pyhässä kasteessa otettiin Jumalan armoliittoon, meidät uudestisynnytettiin ja puhdistettiin.

    Kun varsin pian apostolisen ajan jälkeen evankeliumi hämärtyi eikä se enää ollut kirkas, alettiin ajatella, että kasteessa saamme anteeksi perisyntimme ja siihenastiset syntimme. Tämä oli aivan oikein. Mutta kun samalla ajateltiin, että kasteen jälkeisistä synneistä ei olisikaan anteeksiantamusta, se oli täysin väärin.

    Nyt Kristus sanoo, että "joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas; ja te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki." Näin hän osoittaa, että olemme saaneet suuret lahjat kasteessa, olemme uskon kautta puhdistuneet. Kaste pelastaa, mutta ei ilman uskoa. Niinpä Juudas, vaikka oli kastettu kuten muutkin apostolit, ei ollut puhdas, koska hän oli epäuskoinen.

    Mutta miten sitten on kasteen jälkeen tehtyjen, päivittäisten syntien. Onko niistä itse suoriuduttava? Katolinen kirkko opettaa, että Kristus antaa anteeksi vain perisynnin; itse on hyvitettävä muut synnit. Kristus sanoo sen sijaan: "Ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta minun kanssani." Yhdellä Kristuksen uhrilla meidät on puhdistettu, niin kuin sana sanoo: Hän .. "on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa... Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään." Hebr. 1:3, 7:14.

    Siis yksi Kristuksen uhri on jo aikaansaanut puhdistuksen sekä perisynnistä että muista synneistä ja usko ottaa sen vastaan autuudeksi syttyessään ensi kerran ja joka päivä myös sen jälkeen. Jeesus sanoo: "Ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta minun kanssani." Pelastuksemme riippuu joka hetki Jeesuksesta. Hän palvelee mielellään meitä ja pesee meidät puhtaiksi anteeksiantamuksella.

    2. Se on autuas puhdistus

    Kun Jeesus on meidät puhdistanut synneistämme, olemme puhtaita. Miten ihana asia. Synnit eivät paina, niiden rangaistus ei ole uhkana. Ne eivät erota meitä Jumalasta eivätkä hänen autuudestaan.

    Ja kun joka hetki tarvitsemme anteeksiantamusta periturmeluksemme tähden ja päivittäisten hairahdustemme tähden, meillä on armon lähde mistä ammentaa. Kun Jeesus pesee jalkamme, päämme ja kätemme joka päivä, meillä on osuus hänen kanssaan. Se on taivasosuus, osuus Jumalan valtakuntaan.

    Joka päivä saamme turvata kasteen armoliittoon, joka päivä elää evankeliumin sanan lupauksista. Saamme myös käydä ehtoollisen sakramentille ja kuulla nuo lohdulliset sanat: "Teidän edestänne", "syntienne anteeksisaamiseksi" ja saamme syödä Herramme tosi ruumiin ja juoda hänen tosi verensä.

    3. Se on velvoittava puhdistus

    Miten kiitollisia saamme olla siitä, että olemme armosta autuaita ja että meidät on kutsuttu autuutta omistamaan ilman tekoja, ilman omia ansioita, lahjana.

    Tällaisia armosta eläviä olemme koko Jumalan seurakunta. Jeesus on pessyt meidät kiireestä kantapäähän, ja yhä päivittäin pesee ei vain pään ja kädet, vaan myös jalat. Hän nöyrtyy palvelemaan meitä monen moninaisilla rakkauden teoilla.

    Olemme kaikki tästä palvelusta osallisia, siitä riippuvaisia yhtäläisellä tavalla. Hän sanoo: "Ymmärrättekö, mitä minä olen teille tehnyt? Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen. Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat. Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt."

    Mitä tämä tarkoittaa? Ei ainakaan Jeesuksen teon matkimista, sillä Hän kysyy: "Ymmärrättekö, mitä minä olen teille tehnyt" ja: "Minä annoin teille esikuvan", vaan sitä, kun Raamattu sanoo meille: "Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne." Room. 12:10. Ja: "... ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne", Room. 12:3. Amen.

    Markku Särelä

  • Jeesus puhdistaa saastaiset (Saarna, Luuk. 17:11-19)

    Teol. kand. Vesa Hautalan saarna 1.9.2013 Siitamajalla

  • Jeesus puhuu kuolemastaan

    Mutta Jeesus vastasi heille sanoen: "On tullut hetki, jolloin Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti sanon teille: jos ei vehnänjyvä putoa maahan ja kuole, se jää yksin, mutta jos se kuolee, se tuottaa paljon hedelmää. Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen. Mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, säilyttää sen iankaikkiseen elämään. Jos joku minua palvelee, seuratkoon minua, ja missä Minä olen, siellä on myös minun palvelijani oleva. Jos joku minua palvelee, Isä on kunnioittava häntä. Nyt minun sieluni on järkytetty, ja mitä minun pitäisi sanoa? Isä, pelasta minut tästä hetkestä. Kuitenkin: sitä varten olen tähän hetkeen tullut. Isä, kirkasta nimesi!" Niin taivaasta tuli ääni: "olen sen kirkastanut ja olen sen vielä kirkastava." Kansa, joka seisoi siinä ja kuuli sen, sanoi ukkosen jyrisseen. Toiset sanoivat: "Häntä puhutteli enkeli." Jeesus vastasi ja sanoi: "Tämä ääni ei tullut minun tähteni, vaan teidän tähtenne. Nyt tulee tuomio tälle maailmalle. Nyt tämän maailman ruhtinaan pitää tulla heitetyksi ulos. Kun minut ylennetään maasta, vedän kaikki tyköni." Mutta sen hän sanoi osoittaen, millaisella kuolemalla hän oli kuoleva.  (Joh. 12:23 - 33) Aamen.

    Armoa Armonruhtinaalta, rauhaa Rauhanruhtinaalta!

    Jeesus on runsaan sadon jyvä

    Jeesus on näissä sanoissaan ihmiselämän tärkeimmässä tienhaarassa maailman viljapellon päädyssä. Jokainen käy lopulta elämän peltomaalta tähän kahden tien risteykseen. Siitä kuljetaan ainoastaan yhtä tietä ikuisuuteen. Siksi Herramme varoittaa kadotuksen tiestä. Sillä tielle menevät rakastavat kalleimpana aarteenaan ajallista elämäänsä. Kieltäessään Kristuksen nämä jyvät jäävät kuivumaan yksin maailman kallioille ja kivikoihin. Lahjapelastuksen torjuvia ei kylvetä Herramme armon viljapeltoon, eivätkä he siksi tuota uutta hedelmää. Lavean tien loppuna on näin elämän kadottaminen.

    Saatat nyt Kallis Ystävä, kysyä, eikö maahan kylvetty jyväkin jää yksin. Näiden Herramme sanojen edessä kuitenkin huomaat, ettei se ole yksin. Sillä se on Vapahtajamme runsaan armon mullan turvissa. Tuottaakseen sadon, maa suojaa ja ympäröi jyvän joka puolelta. Armon peltomaa ravitsee, kasvattaa ja herättää jyvästä elämän. Sillä ihmisjyvä ei saa satoa aikaan, vaan tarvitsee ulkopuoleltaan tulevan lahjauskon ja lahjapelastuksen.

    Näin uskovasta jyvästä kasvaa monta jyvää ja ne tulevat Pyhän Hengen antamassa uudestisyntymisen hapatteessa yhteiseksi jauhoksi ja leiväksi. Ja siinä meillä on Kristuksen ruumis eli Hänen seurakuntansa. Siksi vain toinen tie vie elämään. Ikuinen kadotus on kyllä päättymätöntä tietoista olemista, mutta vain taivaassa on ikuinen elämä.

    Sillä niin kuin Jumala loi ajallisen elämän, joka oli paratiisissa onnea ja autuutta, niin samoin Hän on valmistanut tuon toisen tien päähän iankaikkisen autuaallisen elämän – vielä monin kertaisesti enemmän kuin mitä elämä paratiisissa oli. On totta, että jokainen jyvä kyllä kuolee. (1 Kor. 15:36) Jeesuskin vehnänjyvänä kuoli, mutta Isä herätti hänet niin kuin viljan varsi ja tähkä nousevat maahan kylvetystä ja kätketystä jyvästä. Samoin Kristus kutsuu jyvämme kuolemaan kanssaan pois maailman tien kulkemisesta täällä ajassa, jotta eläisimme ikuisesti Hänen luonaan taivaassa.

    Jeesus julistaa: "Jos joku tahtoo kulkea minun perässäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta se, joka kadottaa elämänsä minun tähteni, löytää sen.” (Matt. 16:24–25) Ylipaimenemme omat lampaat kuulevat tässä sanat ”minun perässäni” ja ”seuratkoon minua”. Elämänsä kadottaminen Jeesuksen tähden tapahtuu aina Herramme kanssa. Sen Jeesus vahvistaa päivän evankeliumin sanoissaan: ”missä Minä olen, siellä on myös minun palvelijani oleva.”

    Ja apostoli Paavali saarnaa Galatalaiskirjeensä toisessa luvussa jakeissa 19 ja 20: ”Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, jotta eläisin Jumalalle. Olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, mutta elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa, ja minkä nyt elän lihassa, sen elän uskossa Jumalan Poikaan, häneen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.” –  Näin apostoli Paavali.

    Aikamme ihmiselämän kirjon keskellä unohtuu kuitenkin helposti se, että jokaiselle jyvälle on Suuri Viljelijämme valmistanut anteeksiantamuksen ja armon. Se on tarjolla ehdoitta kaikille, jotta jokainen uudestisyntyisi ja tuottaisi runsaasti hedelmää. Tästä saarnaavat Jeesuksen sanat ”vedän kaikki tyköni”. Sillä Poikansa Kalliin Uhrin vuoksi Isä on puhdistanut syntiinlankeemuksessa pilaantuneet jyvät. Yhden Täydellisen Siemenjyvän tähden on koko sato pelastettu ja kaikilla on kutsu ottaa pelastus vastaan. Ihmeellinen on Jumalan armo ja pelastustahto! Kristuksen palveleminen ja kaikki syntyvä sato perustuvat yksin siihen, että Jumala on meille Pojassaan jo hyväksi lukenut vanhurskauden ja pelastuksen. Ja nyt Poikansa tähden Isä kunnioittaa, suojelee ja varjelee Poikaansa uskovia.

    Pyhän Hengen kautta Kristus vetää omansa luokseen. Ja siksi myös sato, jonka Herramme jyvät tuottavat muiden kristittyjen uskon heräämiseksi ja palvelemiseksi, on yksin Herramme teko ja ansio. Sillä Suuri Viljelijämme ei ole jättänyt jo pitkälle tuuleentunutta satoaan heitteille, vaan hoitaa ja kasvattaa sitä, jotta se on runsas iankaikkiseen elämään.

    Älä siis Rakas Ystävä pelkää, kun joudut luopumaan elämässäsi rakkaista ihmisistä tai sinulle tärkeistä asioista. – Se on satoa tuottavan jyvän osa. Se vie pois monilta maailman riemujen ja rientojen teiltä lihamme ja tahtomme kieltämiseen – mutta juuri siinä Herramme seuraamisen tielle. – Sillä tiellä Hän kehottaa rakastamaan iankaikkista elämää ja odottamaan kuuliaisena uskossa sen koittamista.

    Tämä on Herramme palvelemista. Se on sydämen uskoa, että Jumala on Hänet kuolleista herättänyt. Se on suulla Jeesuksen tunnustamista Herraksi. (Room. 10:9–10) Tällä Herramme palvelemisen tiellä saamme pitää huolta läheisistämme ja omastakin ajallisesta elämästämme parhaalla mahdollisella tavalla – Jumalan luomistyötä ja tahtoa kunnioittaen ja seuraten. Sillä Jeesus ei tarkoita elämän vihaamisella millään tavalla elämämme vahingoittamista eikä turmelemista, vaan elämänsä vihaaminen on täällä ajassa uskon ja Kristuksen tunnustamisen tie.

    Jeesus on kivulla kirkastettu

    Saarnatessaan tämän evankeliumimme sanat Jeesus oli ratsastanut Jerusalemiin ja julisti viimeistä kertaa maanpäällisen vaelluksensa aikana kansalle. Hän oli jo kulkemassa kohti kärsimystiensä loppua. Siksi Hän sanoi: ”Nyt minun sieluni on järkytetty.” Jeesus on täysin Jumala, mutta myös täysin ihminen. Jumalihmisenäkin Hänen edessään oleva kärsimys ja kuolema järkyttivät Häntä. Hän ei siis langennut myöskään ylimielisyyden, ylpeyden eikä itsetuhon syntiin. Siksi Vapahtajamme pyysi nytkin Kaikkivaltiaalta Isältään: ”Isä, pelasta minut tästä hetkestä.” Tässä Jeesus ei kuitenkaan millään tavalla kieltänyt tehtäväänsä eikä kuuliaisuuttaan, vaan nöyrtyen totesi: ”sitä varten olen tähän hetkeen tullut.” Kysymme mitä tarkoittavat sanat ”sitä varten”. Nämä lyhyet sanat menevät helposti ohi. Niissä on kuitenkin sisällä koko Raamatun tärkein sanoma.

    Apostoli Johannes sai kirjoittaa Jumalan pienoisevankeliumiksi kutsutun jakeen, evankeliuminsa luvussa 3, jakeessa 16: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”

    Tätä tarkoittavat tässä sanat ”sitä varten”. Sillä pelastustamme varten Lunastajamme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus syntyi ihmiseksi. Autuuttamme varten Hän eli lainkuuliaisen ja synnittömän elämän. Iankaikkista elämäämme varten Hänet ristiinnaulittiin. Ikuisuuttamme varten Isä herätti Hänet kolmantena päivänä.

    Apostoli Paavali opettaa Kirjeessään filippiläisille, sen toisen luvun, jakeissa 5–8 seuraavasti: ”Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliikseen olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ottamalla orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olemukseltaan sellaiseksi kuin ihminen. Hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, aina ristin kuolemaan asti.”

    Tämän Raamatun sanan mukaisesti Kristinoppimme opettaa Lunastajamme alennuksen tilasta seuraavasti: ”Alennuksen tilassa Lunastajamme ei aina eikä täysin käyttänyt inhimillisen luontonsa Puolesta sitä jumalallista kirkkauttaan, josta hänen inhimillinen luontonsa oli osallinen, vaan hän alensi itsensä mitä syvimmällä tavalla voidakseen lunastaa meidät kuuliaisuudellaan ja kärsimisellään. Lunastus olisi jäänyt tekemättä, jos hän olisi aina ja täydellisesti käyttänyt jumalallista kirkkauttaan.” (Kohta 186.)

    Tässä on tärkeä huomata, että Jeesus käytti toisinaan jumalallista kirkkauttaan inhimillisen luontonsa puolesta, esimerkiksi kirkastumisessaan Kirkastusvuorella. Niin Hän toimi myös tehdessään ihmeitä. Siten hän osoitti olevansa Jumalan Poika ja luvattu Vapahtaja. Ja siksi nyt kysyessään päivän evankeliumissamme ’mitä minun pitäisi sanoa’, Jeesus antoi kaiken kunnian ja ylistyksen Isälleen. Sillä kaikessa Jeesus täytti Isänsä tahdon ja turvautui yksin Häneen. Ja niin uhritiensä osaan alistuen Hän rukoili: ”Isä, kirkasta nimesi!" Ajallisen maailman valojen ja tekoloisteen keskellä ymmärrämme helposti väärin sen mitä Isän nimen kirkastaminen tarkoitti. Profeetta Jesaja ilmoitti Jumalan tahdon kirjansa luvussa 42, jakeessa 8: ”Minä, Herra, se on minun nimeni, en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille.”

    Meidän olisi hyvä varsinkin nyt alkavana paastonaika hiljentyä sekä Jumalan pyhyyden että Jeesuksen kärsimystien äärelle. Sillä Jumalan pyhyys ja vanhurskaus edellytti ihmiskunnan syntiinlankeemuksen, syntisyyden ja kaikkien syntien rankaisemista. Ei ollut mahdollista, että Jumala olisi kieltänyt Pyhän olemuksensa. Kaikkivaltiaanakin Hän on sitoutunut siihen Kuka Hän on ja mitä Hän on sanassaan tahtonut ja ilmoittanut.

    Siksi Hän tuli Itse ihmiseksi ja kantoi ihmiskunnan synnit, koska ihmiskunta ei voinut päästä synneistään. Hänen oli lunastettava ja sovitettava kaikki ihmiset Oman Pyhän vihansa alta – kärsimällä vihansa Itse. Ja niin kaikessa Kristuksen kuuliaisuudessa ja koko elämässä tapahtui Hänen kirkastamisensa. Isä Jumala kirkasti Hänet kivulla ja kärsimyksellä, häpeällä ja häväistyksellä. Sitä Jeesus pyysi ja sen alle Hän nöyrtyi. Sillä kaikessa Hän kaiken täytti (Ef. 1:23). Ja siksi tämä armon evankeliumin sana on tullut meille meidän tähtemme. Se kuuluu yhä, jotta me uskoisimme, että Hän on kuningasten Kuningas ja herrojen Herra. (Ilm. 19:16) Meidän autuutemme tähden uhrattu Kertakaikkinen Uhri.

    Viimeisessä risteyksessä

    Jeesus ilmoittaa, että tuomio on tulossa tälle maailmalle. Jeesuksen Uhrikuoleman myötä Jumala viskasi tämän maailman ruhtinaan eli paholaisen pois syyttäjän ja ihmiskunnan sielujen perijän asemastaan. Siksi paholainen riehuu nyt ulosheitettynä maan päällä kuin karjuva leijona etsien kenet voisi niellä. (1 Piet. 5:8)

    Mutta sen paholainen tekee vain siksi, koska Kristus on jo voittanut hänet. Sillä Isä korotti Jeesuksen maasta ristinpuulle voittona paholaisesta, Isä korotti Vapahtajamme herättäessään Hänet kolmantena päivänä ja Isä korotti Poikansa luokseen taivaan kunniaan. Kallis kristitty, minkä tai kenen turvissa siis kuljet tuohon jokaisen edessä olevaan viimeiseen risteykseen? Mikä kestää silloinkin, kun kaikki muu jää? Rakas Ystävä älä pelkää, sillä Vapahtajamme Voittajan sana kuuluu sinulle: Olen jo pelastanut Sinut. Täytin kaiken juuri Sinun vuoksesi. Valmistin jo leposijasi, eikä sen vuoksi kukaan tai mikään voi ryöstää sinua minun kädestäni. Hänen suojaamanaan saat olla Jumalan viljankorren jyvä – jyvä, jolla on iankaikkinen elämä.

    Ja niin Vapahtajamme Jeesus on kätkenyt Sinut pyhyytensä viitan alle. Siinä Hän kuljettaa Sinut mukanaan elämän tietään autuuteen. Hänen armon kankaansa alla Sinulla on hyvä ja levollinen osa. Hänen kanssaan edessäsi ei ole enää risteystä, vaan ainoastaan yksi tie – taivaan kotitie. Jää Herrasi kaiken kestävään suojaan ­– pelastukseen, jossa Sinutkin on jo Hänen kärsimyksessään kirkastettu. Vapahtajamme vakuuttaa lempeästi: "Älkää olko aralla mielin. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun. – En jätä teitä orvoiksi, tulen teidän luoksenne. Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää minua näe, mutta te näette minut. Koska minä elän, tekin elätte.” (Joh. 14:1, 18, 19)  Aamen.

    Pastori Marko Kailasmaa Helsingissä laskiaissunnuntaina 19.2.2023

  • Jeesus ruokkii

    Pastori Vesa Hautalan saarna 6.3.2016 Tampereella

  • Jeesus ruokkii rakkauden sanallaan

    Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: "Simon, Joonan poika, rakastatko minua enemmän kuin nämä?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra, sinä tiedät, että olet minulle rakas." Hän sanoi hänelle: "Ruoki minun karitsoitani." Hän sanoi hänelle taas toistamiseen: "Simon, Joonan poika, rakastatko minua?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra, sinä tiedät, että olet minulle rakas." Hän sanoi hänelle: "Kaitse minun lampaitani." Hän sanoi hänelle kolmannen kerran: "Simon, Joonan poika, olenko minä sinulle rakas?" Pietari tuli murheelliseksi siitä, että hän kolmannen kerran sanoi hänelle: "Rakastatko minua?" ja vastasi hänelle: "Herra, sinä tiedät kaikki. Sinä tiedät, että rakastan sinua." Jeesus sanoi hänelle: "Ruoki minun lampaitani. Totisesti, totisesti sanon sinulle: kun olit nuori, vyötit itsesi ja kuljit, minne tahdoit. Mutta kun vanhenet, ojennat kätesi, ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, minne et tahdo." Mutta sen hän sanoi osoittaen, millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Tämän sanottuaan hän lausui hänelle: "Seuraa minua." Pietari kääntyi ja näki sen opetuslapsen seuraavan, jota Jeesus rakasti ja joka myös oli aterioitaessa nojannut hänen rintaansa vasten ja sanonut: "Herra, kuka kavaltajasi on?" Kun Pietari näki hänet, hän sanoi Jeesukselle: "Herra, kuinka hänen käy?" Jeesus sanoi hänelle: "Jos tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes tulen, mitä se sinua koskee? Seuraa sinä minua." Niin sellainen puhe levisi veljien keskuuteen, ettei se opetuslapsi kuole. Mutta Jeesus ei sanonut hänelle, ettei hän kuole, vaan: "Jos tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes tulen, mitä se sinua koskee?" Tämä on se opetuslapsi, joka todistaa näistä ja on nämä kirjoittanut, ja tiedämme, että hänen todistuksensa on tosi. On paljon muutakin, mitä Jeesus teki, ja jos se kohta kohdalta kirjoitettaisiin, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa. Joh. 21:15-25.

    Armon Armonruhtinaalta, rauhaa Rauhanruhtinaalta!

    Opetuslapset olivat hiljaisia ja arkoja miehiä tuolla Genesaretinjärven hiilivalkealla. He olivat Pitkäperjantaina paenneet pois ja jättäneet Mestarinsa yksin, mutta nyt Herra oli noussut ylös ja koonnut heidät takaisin luokseen. Kuulemme tässä Pietarin nöyrtymisestä. Ylipapin talon valkealla hän oli kieltänyt kolme kertaa Herransa, mutta nyt Jeesus oli kutsunut hänet uudelle hiilivalkealle. Siinä armon lämmössä Lunastajamme kutsuu luokseen meidätkin nöyrtymään ja tarttumaan kipeisiinkin asioihin Hänen kanssaan.

    Tässä on myös tärkeä kehotuksen sana kaikille kristityille. Meidän on oltava Jeesuksen suuna ja korvina. Suuna meidän on kerrottava lähimmäisillemme se minkä Jeesus sanassaan sanoo. Se miten Hän nuhtelee ja kurittaa sekä se miten Hän armahtaa ja antaa anteeksi. Olemme Jeesuksen suuna myös rukoillessamme seurakuntalaistemme ja läheistemme puolesta. Saamme palvella Häntä jokainen omalla paikallamme, jolla myös esirukous on ensiarvoinen kristityn palvelutehtävä. Jeesuksen korvina olemme, kun sielunhoidossa kuuntelemme ja tuemme lähimmäisiämme Jumalan sanan avulla. Silloin Raamatun sana vaikuttaa sen ohjaaman omantunnon kautta.

    Jeesuksen nuhde Pietarille kuului Hänen käyttämästään puhuttelusta ”Simon, Joonan poika”. Tämä Jeesuksen kolme kertaa toistama nimi palautti Pietarin aikaan ennen Jeesuksen antamaa kutsua ja muistutti myös siitä, keneltä Pietari oli armon, anteeksiantamuksen ja apostolin virkansa saanut. Ei Jeesus tarkoittanut Pietaria miksikään sijaisekseen maan päällä, vaan julistamaan Jumalan sanaa siinä missä muutkin apostolit. Tärkeintä oli ja on julistaa Ylösnoussutta Vapahtajaa Hänen sanansa mukaisesti, vaikka moni kirkoksi itseään kutsuva toimija väittääkin, ettei ole väliä mitä tunnustusta ja oppia kristinuskon nimissä opetetaan. Silloin vääristyy myös se mikä on ja mikä ei ole Jumalan tahdon mukaista rakkautta.

    Niinpä Pietari sai nyt nousta Vapahtajamme kanssa uudelleen uskon palveluksen kalliolle. Siksi Hän käski Pietaria: ”Seuraa minua” ja antoi niin apostolin viran Pietarille takaisin. Siitä Pietari muistutti myöhemmin ensimmäisen kirjeensä ensimmäisessä luvussa todeten: ”Sillä [te] olitte "eksyksissä kuin lampaat", mutta nyt olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan luo.” (1 Piet. 1:25)

    Jeesus ei vie vertailuun

    Jeesuksen esittämän kolmen kysymyksen määrä on pysäyttävä. Jäämme helposti pohtimaan miksi Hän kysyi näin monta kertaa Pietarilta tämän rakastamisesta. Tämä on kuitenkin varma merkki siitä, että Jeesus haluaa totuutta salatuimpaan saakka. Hänen kanssaan asiat on kohdattava ja käsiteltävä niin kuin ne ovat. Jeesuksen kanssa puhumme totta, koska Hän on totuudellinen. Toiseksi Jeesuksen esittämien kysymysten määrä kertoo siitä, että Hän pitää meistä kiinni, eikä koskaan luovuta eikä luovu meistä.

    Jeesuksen ensimmäinen kysymys Pietarille on erityisen hätkähdyttävä. Hän vaikuttaa pyytävän siinä Pietaria vertailemaan rakkauttaan muiden opetuslasten kiintymykseen Jeesusta kohtaan. Jeesus muistuttaa kuitenkin tässä Pietaria tämän aikaisemmista itsevarmuutta täynnä olleista sanoistaan: "Henkeni annan edestäsi." (Joh. 13:37) sekä "Vaikka kaikki loukkaantuisivat, en kuitenkaan minä." Pietari oli vakuuttanut, että hän pysyisi Jeesuksen rinnalla, vaikka muut opetuslapset pakenisivat ja jättäisivät Jeesuksen. Ja siten Pietari oli vakuuttanut myös rakastavansa enemmän kuin muut ja nostanut samalla itsensä muiden opetuslasten yläpuolelle.

    Tähän vakuutteluun Jeesus oli todennut Pietarille: "Sinäkö annat henkesi minun edestäni? Totisesti, totisesti sanon sinulle: kukko ei laula, ennen kuin kiellät minut kolme kertaa." (Joh. 13:38) Siksi ensimmäisellä kysymyksellään Jeesus varoittaa myös meitä vertaamasta toisiamme uskon vahvuudessa, palveluksen tehtävissä tai vaelluksen asioissa. Sillä ainoastaan Jeesus tuntee sydämet läpi kotaisin. Siitä on erityisen puhuttelevana esimerkkinä alkukielen sanat näissä kysymyksissä ja vastauksissa. Näissä kolmessa kysymys- ja vastausvastaparissa vain viimeisessä ovat samat kreikan alkukielen sanat.

    Kahdessa ensimmäisessä kysymyksessään Jeesus käyttää rakastaa-sanaa, joka suomen kielessämme on käännetty kreikankielisen sanan mukaan agapee-rakkaudeksi. Se kertoo kaikkensa antavasta ja uhraavasta rakkaudesta. Se ei ole meille ihmisille mahdollista, vaan niin rakastaa ainoastaan Jumala. Siksi Jeesuksen kysymys Pietarin sydämessä vielä kuului: Rakastatko minua enemmän kuin nämä muut ja enemmän kuin mitään muuta elämässäsi. Oletko valmis luopumaan kaikesta ja heti minun vuokseni.

    Ja mitä Pietari vastasi? – Jeesuksen totuuden edessä hän tunnusti rakastavansa Herraansa ihmisen vajavaisella, lähinnä ystävyyttä tarkoittavalla sanalla, joka voitaisiin kääntää suomeksi: ”Herra, Sinä tiedät, että pidän Sinua rakkaana”, ”haluan rakastaa sinua” tai vain ”pidän sinua ystävänä”. Pietari tunnusti, ettei rakastanut niin kuin Jeesus kysyy ja niin kuin Häntä pitäisi rakastaa. Meillä kenelläkään ei ole syntisestä luonnostamme johtuen ilman uskoa sitä rakkautta Jeesusta kohtaan, joka meillä vielä oli paratiisin alkutilassa ennen syntiinlankeemustamme. Ja siksi Pietarilla ei lopulta ollut enää muuta vastausta kuin ”Herra, sinä tiedät kaikki”. Pietarin sanat kertovat kokonaisvaltaisesta Kristuksen varaan jäämisestä.

    Jeesus kaitsee Pietaria

    Vapahtajamme kolmas ja viimeinen kysymys Pietarille on kaikkein sydäntä riipaisevin. Siinä Hän ei enää kysykään ”rakastatko minua” samalla kaikkensa antavalla rakkauden sanalla kuin kahdella ensimmäisellä kerralla, vaan paljon vähemmän. Mutta samalla Hän julistaa Pietarille ja meille kaikille ihmeellisen paljon. Jeesus käyttää nyt samaa sanaa kuin Pietari vastauksissaan kahdella ensimmäisellä kerralla. Ja siksi Jeesuksen kolmas kysymys voitaisiin kääntää ”olenko sinulle ystävä?” – Saanko olla sinulle edes siten tärkeä?

    Herransa tapaamista pelänneelle Pietarille tuli vastaan Jeesuksen nöyrä pyyntö: ”Saanhan tulla takaisin Herraksesi ja Vapahtajaksesi, joka olen kaiken aikaa ollutkin.” Ja näin Jeesuksen kaikkien kysymysten takaa kuuluu Hänen kaikkein perustavin kysymyksensä meille: ”Saanko minä rakastaa sinua?”

    Jeesus vakuutti Pietarille sovittaneensa kaikki tämän synnit, lunastaneensa opetuslapsensa kuolemasta ja kadotuksesta. Jeesus kertoo näin antavansa Pietarille anteeksi myös hänen kieltämisensä. Jeesuksen armotyö kattaa senkin aivan täysin. Ja tästä Jeesuksen ensin olevasta rakkaudesta avautuu Pietarin ja kaikkien apostolien tehtävä. Vain Jeesuksen armon evankeliumilla he ruokkivat Herramme karitsoita ja ainoastaan Kaikkivaltiaan sanalla he kaitsevat Hänen lampaitaan. Ilman uskoa Jeesukseen ja Hänen sanaansa, he eivät olisi milloinkaan onnistuneet tehtävässään.

    Puhuessaan lampaista Jeesus muistutti Pietaria sanoistaan: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: Minä olen lammasten ovi… jos joku minun kauttani menee sisälle, hän pelastuu, ja hän käy sisälle ja käy ulos ja löytää laitumen.” (Joh. 10:7–9) Siitä on merkkinä juuri vyöttäminen. Jeesus muistutti Pietaria siitä, miten tämä oli nuorempana sinkoillut tahtonsa mukaan minne halusi. Kun ihminen vyöttää itsensä, hän päättää millä vyöttää eli mitä puhuu, mitä tekee ja minne menee. Mutta kun Pyhä Henki vyöttää, niin Hän antaa sen millä ja miten vyöttää. Ja silloin myös Hän vie meidät siihen suuntaan mihin tahtoo. Nyt Pietari ei enää rynnännyt Herramme edelle, vaan nöyrtyi Vapahtajamme taakse Hänen jäljessään kulkevaksi lampaaksi.

    Pyhä Henki salli Pietarin kokea myös marttyyrikuoleman. Silloin Jumalan armosta tapahtui lopulta myös Pietarin vakuuttelu siitä, että hän antaa henkensä Jeesuksen puolesta. Tämän Pietari kertoo itsekin Toisen kirjeensä ensimmäisessä luvussa: ”Sillä tiedän, että majani paneminen pois tapahtuu nopeasti, niin kuin myös meidän Herramme Jeesus Kristus sanoi minulle selvästi. (2 Piet. 1:14)

    Jeesuksen työssä katseemme on jo iankaikkisessa voittopalkinnossa. Siksi Pietarin ei tarvinnut myöskään tietää kuinka pitkä palvelusaika olisi Johanneksellakaan edessään. Liika huolehtiminen on merkki epäuskosta. Taivas on jo läsnä Jeesuksen kanssa. Sillä muistathan rakas ystävä, miten Kristus oli vastannut Pietarille jo ennen kuin tämä kielsi Hänet: "Mihin menen, sinne et voi nyt minua seurata, mutta myöhemmin seuraat minua." (Joh. 13:36) Tässä on Jumalan armon tie ja varmuus. Hän johtaa meidät perille taivaan kotiin. Mekin seuraamme sinne uskossa Herraamme ja Vapahtajaamme.

    Ja evääksi tälle matkallemme Hän antoi uuden käskynsä: ”Uuden käskyn annan teille, että rakastatte toisianne, niin kuin olen rakastanut teitä – että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tulevat tuntemaan teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskenänne rakkaus." Vain Kristuksen sana ja siinä opittava Hänen rakkautensa ruokkii lauman. Rakas ystävä, myös sinä kuulut tähän Herramme laumaan. Hän ruokkii ja kaitsee lampaansa pitäen sinusta aina huolen. Jää siis Hyvän Paimenemme turvissa Hänen hyvän omantunnon armon laumaansa. Aamen.

    Pastori Marko Kailasmaan saarna Tampereella 23.4.2023

  • Jeesus ruokkii sanansa rakkaudella

    Pastori Marko Kailasmaan saarna
    Jumalanpalveluksessa Tampereella 23.4.2023

  • Jeesus tulee

    Pastori Markku Särelän saarna 16.8.2020

  • Jeesus tulee alhaisena, mutta kuitenkin kuninkaana

    Pastori Vesa Hautalan saarna 29.11.2015 Tampereella

  • Jeesus tuo siunauksen elämään

    3. lopp. jälk. sunn. 3. vsk:n ev.

    Kun Jeesus tuli Pietarin kotiin, näki hän hänen anoppinsa makaavan sairaana kuumeessa. Niin hän koski tämän käteen, ja kuume lähti hänestä; ja hän nousi ja palveli häntä. Mutta illan tultua tuotiin hänen tykönsä monta riivattua. Ja hän ajoi henget ulos sanalla, ja kaikki sairaat hän paransi; että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetta Esaiaan kautta, joka sanoo: "Hän otti päällensä meidän sairautemme ja kantoi meidän tautimme." Matt. 8:14-17.

    Ihmiselämän kohtalot ovat usein hyvin erikoisia ja vaikeasti ymmärrettäviä. Voi tapahtua niin monenlaista. Yksi asia on kuitenkin varma: Siellä, missä sydämen turva on Kristuksen armossa ja missä teossa ja totuudessa seurataan Herraa Kristusta, saadaan kokea myös suurta varjelusta ja moninaista siunausta. Jeesus tuo siunauksen elämään. Tästä tekstimme puhuu meille tänään.

    1. Siunaus ei tule ilman koettelemuksia

    Tiedämme kahdentoista apostolin henkilökohtaisista olosuhteista huomiota herättävän vähän. Raamattu kiinnittää päähuomiomme Kristukseen ja siihen sanaan, jonka apostolit jättivät meille Pyhän Hengen johdossa. Tiedämme, että eräät apostoleista olivat Johannes Kastajan opetuslapsia, yksi oli tullimies, muutamat olivat kalastajia. Joidenkin apostoleitten isä tai äiti mainitaan. Vain Pietarista mainitaan, että hänellä oli vaimo ja anoppi. Kun Jeesus kutsui nuo kaksitoista apostoleikseen, he jättivät maallisen kutsumuksensa ja seurasivat Jeesusta. Pietarin kodista Raamattu kertoo meille lyhyesti erään tapahtuman. Ja se onkin tämän päivän tekstimme.

    Pietarin koti oli Kapernaumissa. Hän oli avioitunut ja hänellä oli oma koti, jossa oli myös hänen anoppinsa, nyt korkeassa kuumeessa. Kun Jeesus kutsui Pietarin ihmisten kalastajaksi ja käski häntä jättämään kaikki ja seuraamaan itseään, se merkitsi ajallisenkin elämän asioissa jäämistä uskon ja Jumalan siunauksen varaan. Eikä kysymys ollut vain hänestä, vaan myös hänen perheestään, siitä, miten se selviää ja tulee toimeen.

    Raamattu sanoo Kapernaumia Jeesuksen "omaksi kaupungiksi" (Matt. 9:1), jonne hän muutti Nasaretista, kun hän alkoi julkisen toimintansa. Kun Jeesuksella ei ollut omaa kotia, hän yöpyi Kapernaumissa Pietarin kodissa. Niin siitä kodista tuli paikka, joka levitti ympäristöönsä suurta siunausta.

    Jeesuksen oleskelu Kapernaumissa, jopa kahdentoista apostolin kanssa, toi Pietarin kotiin paljon työtä ja taloudellisia menoja. Kun Pietari oli jättänyt kalastajan ammattinsa, hänen ja hänen perheensä toimeentulo oli riippuvainen niistä tuloista, joita Messias sai uskovilta. Pietari oli kestänyt kaikki kiusaukset ja seurannut kuuliaisesti Jeesusta luottaen siihen, että taloudellisetkin asiat järjestyvät Messiaan seurassa. Taloudelliset vaikeudet eivät ole este Jeesuksen seuraamiselle; jos estettä on, se on epäusko.

    Ja nyt Pietarin anoppi oli sairastunut vakavasti kovaan kuumeeseen. Pietarin ja hänen perheensä usko koeteltiin, ja se kesti. Jeesus oli silloinkin tervetullut sinne opetuslapsineen. Jeesus paransi anopin, ja kohta tämä nousi ja palveli häntä. Kiitollinen ihminen palvelee auttajaansa ja hyväntekijäänsä.

    Me usein unohdamme kiitoksen. Ajattelemme, että terveys kuuluu meille ilman muuta. Ja kun selviämme sairaudesta, ehkä emme huomaa olla kiitollisia niistä vuosista ja vuosikymmenistä, jotka olemme saaneet olla terveinä.

    Kun Jeesus siunaa, hän siunaa koettelemusten avulla.

    2. Siunauksen tuo Kaikkivaltias

    Kun Jeesus paransi Pietarin anopin, vielä saman päivän iltana tuotiin hänen tykönsä paljon riivattuja ja sairaita ja hän paransi heidät sanalla. Hän ei alentunut shamaanien ja poppamiesten käyttämään suggerointiin. Hän lausui vain sanan, ja paraneminen oli tosiasia.

    Tämä kertoi kaikille läsnä oleville, että Jeesus on kaikkivaltias. Ajatelkaa, millaisen näkökulman uskolle koettelemusten keskellä ja Jeesusta seuratessa antaa se, että hän on kaikkivaltias! Tuli mitä tuli, tapahtui, mitä tapahtui Jeesusta, kun Jeesusta seuraamme, niin ei ole hätää.

    Tätä Pietari sai kokea tavan takaa Jeesuksen seurassa, usein yhdessä toisten opetuslasten kanssa. Kun Pietari heitti verkot Jeesuksen käskystä, hän sai valtavan kalansaaliin. Jeesuksen sanan voimasta hän käveli veden päällä, ja vajottuaan Jeesus pelasti hänet. Kun apostolit olivat myrskyssä aaltojen peittäessä veneen, Jeesus tyynsi myrskyn. Kun Pietari kiivastui ja iski Malkukselta korvan, Jeesus paransi tämän (Joh. 18:10 ym.). Ja kun Pietari oli heikko luullessaan olevansa vahva ja kulki kohti kurjaa kieltämistään, Jeesus kertoi hänelle etukäteen hänen lankeemuksestaan ja paluustaan. Pietari sai oppia, että Jeesukselta löytyy apu ja häneen saa ja voi turvata.

    Jopa tämän kaiken välityksellä Pietari sai oppia, ettei hänen tarvitse hätäillä hengestään ja kohtalostaan edes kuoleman edessä, vaan että hän on kuolemallaan "kirkastava Jumalaa" (Joh. 21:19). Pietari luotti siihen, että Kristus herättää kuolleet ja ettei kukaan voi ryöstää Jeesuksen lammasta Hyvän Paimenen kaikkivaltiaasta kädestä. Näin hän koettelemuksissa vahvistui siinä uskossa, että Jeesuksen luona on hyvä olla, sillä hän on Jumalan Poika ja hänellä on iankaikkisen elämän sanat.

    Muista sinäkin, että Jeesus on kaikkivaltias. Muista, että hän rakastaa sinua ja tahtoo auttaa sinua. Hän auttaa sinua silloin ja sillä tavalla kuin hän itse hyväksi näkee. Ihmiselämän vaikeuksissa ja koettelemuksissa on jo itsessään hyvän Jumalan hyvä tarkoitus; ne ovat siunausta, jotka ikään kuin kasvavat korkoa korolle. Aikanaan Jumala nostaa yltämme kurittavan kätensä ja laskee siunaavat kätensä päällemme; näin välistä tässä elämässä, mutta täysin vasta tämän päätyttyä. Ja niin on hyvä.

    3. Suurin siunaus

    Tekstimme päättyy erikoisiin sanoihin: "Ja hän ajoi henget ulos sanalla, ja kaikki sairaat hän paransi; että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetta Esaiaan kautta, joka sanoo: 'Hän otti päällensä meidän sairautemme ja kantoi meidän tautimme.'"

    Kerran eräs verenjuoksutautia sairastava nainen kosketti Jeesusta, minkä johdosta Jeesus sanoi: "Joku minuun koski; sillä minä tunsin, että voimaa lähti minusta." (Luuk. 8:46). Tämä tekstimme kertoo, että Jeesus parantaessaan sairaita otti heidän kipunsa päälleen. Näillä asioilla Raamattu haluaa kertoa meille jotakin tärkeätä.

    Sairautta ei voida kokonaan poistaa tästä maailmasta luonnollisin keinoin eli lääkkeillä ja lääketieteellä ja luonnollisella paranemisella. Tosin ne ovat tärkeä ajallisen elämän lahja, jonka Jumala on tässä maailmassa rakkaudessaan säilyttänyt. Ihmiskunta tulee aina tässä ajassa kärsimään sairauksista lääketieteen edistyksestä huolimatta.

    Mutta nuo Jeesuksen parannusihmeet olivat ikään kuin raikas tuulahdus siitä autuudesta, joka on Jumalan lapsille tuleva, kun taivaassa ei ole kipua, ei ruumiin eikä omantunnon kipua, eikä myöskään kuolemaa. Parannukset olivat samantapainen asia kuin se, kun Jeesus herätti kuolleita. Ja siihen tarvitaan aivan toinen lääke, kuin mitä luonnolliset lääkkeet ovat.

    Sairaus on oire. Se kertoo hengellisestä kuolemasta, joka Aadamin lankeemuksessa tuli maailmaan. Sillä ihminen veti yllensä Jumalan tuomion: Sinun pitää kuolemalla kuoleman. Jotta pääsisimme eroon sairaudesta, on päästävä eroon synnistä. Sitä varten Jeesus tuli, että hän sälyttäisi päällensä meidän kipumme, kärsisi meidän kuolemamme, sovittaisi meidän syntimme. Kristuksen parannusihmeet toisaalta osoittivat hänet Jumalan Pojaksi, toisaalta kertoivat siitä, että hän saattaa lunastustyönsä voitolliseen päätökseen ja sovittaa syntimme.

    Raamattu sanoo: "Hänen haavainsa kautta me olemme paratut." Parannetut syntisairaudesta, jonka oireita ovat ajalliset sairaudet. Profeetta Malakia kirjoittaa: "Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat" (Mal. 4:2). Kun omistamme uskolla syntien anteeksisaamisen Kristuksessa, tapahtuu paraneminen. Se paraneminen on syntien anteeksisaaminen uskon kautta Jeesukseen. Kun synnit ovat meille julistetut Kristuksessa anteeksi, ei synti enää kadota. Sen myötä tulee paraneminen synnin seurauksista, kivusta ja kuolemasta. Täällä ajassa se on silmiltä salassa, kuljemme monien sairauksien ja lopulta kuoleman kautta, mutta iankaikkisuudessa, näkemisessä, kuten on tapana sanoa, autuuden iloa ei mikään häiritse. "Kuolemaa ei ole enää oleva."

    Jeesuksen tekemät ihmeet olivat merkkejä Jumalan valtakunnan voitosta ja kiusaajan tappiosta. Apostolisilla ihmeillä Jumala vahvisti silloin saarnatun sanan ja meille Raamattuun kirjoitetun sanansa. Nyt Jumala antaa terveyttä ja parantaa niin kuin hyväksi näkee. Hän ei halua meidän kiinnittävän toivoamme tähän katoavaan maailmaan, vaan kun hän siunaa, hän siunaa taivaallisissa Kristuksessa ja suuntaa toivomme ylös, sinne, minne Kristus on mennyt edeltä ja jonne hän on luvannut noutaa omansa.

          Jeesuksen nimen kunniaa Raamattu julistaapi.
          Nimessä siinä saatanaa Myös heikko vastustaapi.
          Se nimi sairaat parantaa, Saa terveiks rammat voimallaan.
          Se nimi kuolleet haudoistaan Herättää eloon uuteen.

          Nimeä Herran Jeesuksen Ken huutaa avuksensa,
          Saa Herralta hän autuuden Ja taivaan omaksensa.
          Kun kerran kaikuu pasunat Ja eteen tullaan tuomion,
          Myös silloin meillä turva on Nimessä Jeesuksemme.

          Siis kiittäkäämme Jeesusta Ja hänen nimeänsä.
          On siinä turva ainoa Ja autuus yksinänsä.
          Hän kantoi syntikuormamme, Hän, Vapahtaja maailman,
          On ottanut pois kuoleman, Kun kuoli edestämme.

          VK 1938/1943 39:3-5.

    Amen.

    Markku Särelä

  • Jeesus yksin pelastaa

    2. loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina. II vsk:n ev.

    Niin hän tuli Sykar nimiseen Samarian kaupunkiin, joka on lähellä sitä maa-aluetta, minkä Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille. Ja siellä oli Jaakobin lähde. Kun nyt Jeesus oli matkasta väsynyt, istui hän lähteen reunalle. Ja oli noin kuudes hetki. Niin tuli eräs Samarian nainen ammentamaan vettä. Jeesus sanoi hänelle: 'Anna minulle juoda.' Sillä hänen opetuslapsensa olivat lähteneet kaupunkiin ruokaa ostamaan. Niin Samarian nainen sanoi hänelle: 'Kuinka sinä, joka olet juutalainen, pyydät juotavaa minulta, samarialaiselta naiselta?' Sillä juutalaiset eivät seurustele samarialaisten kanssa. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: 'Jos sinä tietäisit Jumalan lahjan, ja kuka se on, joka sinulle sanoo: 'Anna minulle juoda', niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.' Nainen sanoi hänelle: 'Herra, eipä sinulla ole ammennusastiaa, ja kaivo on syvä; mistä sinulla sitten on se elävä vesi? Et kai sinä ole suurempi kuin meidän isämme Jaakob, joka antoi meille tämän kaivon ja joi siitä, hän itse sekä hänen poikansa ja karjansa?' Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: 'Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.' Nainen sanoi hänelle: 'Herra, anna minulle sitä vettä, ettei minun tulisi jano eikä minun tarvitsisi käydä täällä ammentamassa.' Jeesus sanoi hänelle: 'Mene, kutsu miehesi ja tule tänne.' Nainen vastasi ja sanoi: 'Ei minulla ole miestä.' Jeesus sanoi hänelle: 'Oikein sinä sanoit: 'Ei minulla ole miestä', sillä viisi miestä sinulla on ollut, ja se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi; siinä sanoit totuuden.' Nainen sanoi hänelle: 'Herra, minä näen, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaen rukoilleet tällä vuorella; ja te sanotte, että Jerusalemissa on se paikka, jossa tulee kumartaen rukoilla.' Jeesus sanoi hänelle: 'Vaimo, usko minua! Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista. Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo. Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.' Nainen sanoi hänelle: 'Minä tiedän, että Messias on tuleva, hän, jota sanotaan Kristukseksi; kun hän tulee, ilmoittaa hän meille kaikki.' Jeesus sanoi hänelle: 'Minä olen se, minä, joka puhun sinun kanssasi.'" Joh. 4:5-26

    1. Jeesus paljastaa menneisyytemme ja syntimme

    Sykarin kaivolla Samariassa käytiin kerran ikimuistoinen keskustelu samarialaisen naisen ja Jeesuksen välillä. Paikka oli historiallinen. Patriarkka Jaakob oli aikanaan, lähes 2000 vuotta aikaisemmin, antanut sen pojalleen. Vanhemmat antavat mielellään lapselleen jotakin pysyvää ja toivovat, että lapset osaisivat sitä arvostaa. Jaakob oli antanut Joosefille maa-alueen, jossa oli kaivo. Se oli tuottanut iloa suvulle ja paikkakunnalle pari tuhannen vuoden ajan. Kaivosta sai elintärkeän juomaveden koko kylä, sekä ihmiset että karja. Jumala oli sallinut kutsuttavan itseään "Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaksi". Maa-alue ja kaivo olivat paikoillaan, Joosefin heimon alueella asui sekakansaa. Se tunnusti vain Mooseksen kirjat ja hylkäsi muun Vanhan testamentin sanan ja odotti Messiasta omasta joukostaan. Joosef oli aikanaan ollut uskonsa tähden kuolemanvaarassa ja vankeudessa. Hän toi poikansa Jaakobin siunattaviksi, ja hänen suurin toiveensa ja rukouksensa oli varmasti niin kuin jokaisen uskovan, että lapset vaeltaisivat oikean uskon tietä ja kuitenkin niin monet kulkivat toisille teille.

    Näin tapahtuu usein. Lapset ja jälkipolvet osaavat arvostaa ajalliseen elämään liittyviä asioita ja käyttävät hyväkseen sitä, mistä on heille hyötyä. Sen sijaan uskon siirtyminen oikeana ja puhtaana polvelta toiselle on harvinaista. Voi olla jyrkkiäkin vastakohtia. Kuningas Kustaa II Adolf antoi henkensä torjuessaan paavinuskon vyörymistä pohjoiseen. Hänen tyttärensä Kristiina kääntyi katoliseen uskoon, siihen, jota torjuessaan hänen isänsä oli kuollut. Kirkkomme perustavat jäsenet ja pastorit lähtivät Jumalan sanaan sidotun omantunnon velvoittamina opillisesti sekavasta kansankirkosta. Miten monet heidän jälkeläisistään ovatkaan halveksineeet puhdasta Jumalan sanan saarnaa, jättäneet sanankuulon ja omaksuneet kansankirkollisuuden tai loitontuneet vieläkin etäämmälle!

    Sykarin kaivolla on yksi useiden sukupolvien myötä loitontunut ihmispoloinen. Hän luulee olevansa oikeassa uskossa. Ja vaikka hän on elänyt maailmallista elämää julkisesti vastoin niitä käskyjä, jotka samarialaisillakin oli, hänen omatuntonsa uinuu. Ei kaiketi hänestä ole kirjoitettu tekstiämme sen vuoksi, että hän olisi ainutlaatuinen, eikö juuri sen vuoksi, että kaikki ihmiset ovat sellaisia siihen asti, kunnes Jumala herättää heidät synnin unesta?

    Jeesus saattaa naisen omantunnon hereille. Hän sanoo: "Mene, kutsu miehesi ja tule tänne." Nainen yrittää selvitä tilanteesta helpolla ja sanoo: "Ei minulla ole miestä." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Oikein sinä sanoit: 'Ei minulla ole miestä', sillä viisi miestä sinulla on ollut, ja se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi; siinä sanoit totuuden." Äkkiä naisen omatunto herää. Totuus on paljastunut. Hän ei voi itseään puolustaa. Eikä hän ole yksin, vaan hän on Jeesuksen edessä, hänen, joka näkee kaiken, senkin, mikä naiselta ehkä oli unohtunut.

    Kun ihminen hylkää hyvän omantunnon ja oikean, pelastavan uskon, hän ei ota huomioon yhtä asiaa. Hän ei käsitä, että hän joutuu kerran tilille luopumuksestaan ja muistakin synneistään. Ja jos jotakin käsittääkin, niin hän välttää tilintekoa tajuamatta, että se kuitenkin tulee eteen kuoleman jälkeen. Eräs vakaa veli, joka aikanaan oli ollut maailmassa, mutta joka oli tullut parannukseen, kuvasi sellaista tilaa hirvittäväksi. Jos jo tässä ajassa ihmisellä voi olla hirvittäviä tunnontuskia omatunnon herätessä, mitä sitten on odotettavissa sillä, joka on kuollut parannusta tekemättä ja joutuu tekemään tiliä viimmeisenä päivänä, jolloin ei voi enää saada anteeksi?

    Samarialaista naista kuitenkin onnesti loppujen lopuksi joutuessaan kiinni tekemisistään. Eikä tätäkään asiaa ole kerrottu sen vuoksi, että hänen tapauksensa olisi ainutlaatuinen, vaan sitä varten, että jokainen oppisi hänen esimerkistään, miten ihmeellinen on Jeesuksen rakkaus syntistä kohtaan. Onnellinen se onneton, jolle Jeesus on paljastanut hänen syntisyytensä ja kokee kovia sen tähden, sillä sielun parantaja ja lääkitsijä on lähellä.

    2. Jeesus antaa tunnonrauhan

    Miten kauniilla tavalla Jeesus johdattelikaan naista uskonasioihin. Vielä silloin, kun naisen tunto ei ollut herännyt, Jeesus kiinnitti naisen huomion siihen, että hänellä on annettavana elävää vettä. Nainen saattoi ammentaa vettä kaivosta ja tarjota sitä janoiselle, mutta Jeesuksella oli sellaista vettä, joka sammuttaa janon ikuisesti. Näin Jeesus sanoi: "Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään." Nainen, kun ei ollut uskossa eikä ymmärtänyt uskon asioita pyysi: "Herra, anna minulle sitä vettä, ettei minun tulisi jano eikä minun tarvitsisi käydä täällä ammentamassa." Tämähän on luonnollisen ihmisen ajatuksenkulku. Jeesus kelpaa, jos hänestä on hyötyä tässä elämässä.

    Sitten, kun omatunto herää syyttämään ja tuomitsemaan omat synnit, silloin tarvitaan Jeesusta myös siihen, mitä varten Jeesus varsinaisesti tuli maailmaan. Hän on itse sanonut siitä: "Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys. Minä olen hyvä paimen; Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä." Joh. 10:10-11.

    Juutalaiset eivät seurustelleet samarialaisten kanssa. Kun nyt Jeesus kuitenkin puhuu naiselle eikä tuomitse häntä, vaikka on paljastanut hänen syntirekisterinsä, vieläpä ihmeen tavoin, nainen saa elämän vettä sielunsa janoon. Nainen oppii, mikä ero on sillä vedellä, joka ammennettiin noin metrin syvyydestä Jaakobin kaivosta, ja sillä elämän vedellä, jota Jeesus antaa. Jeesuksen vesi on armorikas elämänvesi. Vesi, joka tulee ylhäältä Jumalan luota, tulee alas virvoittamaan syvimmässäkin tuskassa ja antaa iankaikkisen elämän jokaiselle, joka häneen uskoo. Niin kuin Jumala erotti luomisessa vedet, jotka olivat avaruuden päällä, vesistä, jotka olivat sen alla, niin Vapahtajammekin erottaa tässä hengelliset ja maalliset asiat toisistaan ja päästä naisen hengellisestä janosta.

    Opi siis tästä kertomuksesta, että sielun janoon ja omantunnon vaivaan on olemassa apu. Tämä apu on Jeesus, hänen sovitustyönsä ja anteeksiantamuksensa. Hän lausuu jokaiselle murheelliselle: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa... sitä, joka minun tyköni tulee, sitä minä en heitä ulos." (Joh. 6:35,37)

    3. Jeesus ohjaa uskovat oikeaan hengelliseen kotiin

    Uskova tarvitsee hengellisen kodin. Sen tarvitsi myös tämä nainen. Silloin elettiin erikoista ylimenoaikaa. Jeesus ei voinut kuitenkaan opastaa opetuslapsiaan fariseusten ja saddukeusten synagogiin, vaan joutui varottamaan niiden hapatuksesta eli väärästä opista. Samariassa tilanne oli myös pulmallinen, jopa pahempi kuin Israelissa, jossa sentään oli oikea ulkonainen jumalanpalvelus Mooseksen säätämine uhreineen.

    Jeesus irroitti samarilaisen naisen selvin sanoin samarialaisesta uskonnosta, kun hän sanoi: "Pelastus on juutalaisista." Sen lisäksi hän ohjasi naisen siihen seurakunnallisuuteen, jota Vapahtaja oli opettanut, jolle hän oli laskenut perustuksen ja joka käytännössä alkoi helluntaina ja kestää maailman loppuun asti. Hän sanoi: "Vaimo, usko minua! Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista. Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo. Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa."

    Ja vielä Jeesus ilmoitti hänelle olevansa Messias. Kun nainen sanoi hänelle: "Minä tiedän, että Messias on tuleva, hän, jota sanotaan Kristukseksi; kun hän tulee, ilmoittaa hän meille kaikki.', niin Jeesus sanoi hänelle: 'Minä olen se, minä, joka puhun sinun kanssasi.'"

    Tässä oli naiselle ja on jokaiselle meillekin hengellinen koti. Se on Jeesuksen ympärillä, hänen, joka on koko maailman Vapahtaja. Hänen ympärillään on hänen seurakuntansa. Hän on keskuksena, perustuksena ja kulmakivenä. Siinä tapahtuu oikea jumalanpalvelus Hengessä ja totuudessa. Tämä on hengellinen valtakunta, jota ei hallita maallisilla asioilla. Sen vuoksi Kristuksen kirkossa saa kaiken aikaan Jumalan sana ja sakramentit. Ne ravitsevat sielut. Niistä löydämme armollisen Jumalan. Niistä paljastuu se Kristuksen rakkaus, joka hänellä oli samarialaista naista kohtaan ja on meitäkin kohtaan. Niiden ihanat lupaukset lahjoittavat meille syntien anteeksisaamisen ja iankaikkisen elämän. Kun Kristus vakuuttaa meille, että syntimme ovat anteeksiannetut, omatunto saa rauhan ja sydämiimme tulvehtii ilo. Siellä on hengellinen kotimme, missä tämä armonsana on puhtaana, ja siinä saamme olla jatkuvasti Jeesuksen jalkain juuressa.

          Jeesus puhuu. Sydämiltä syntikuormat kirpoaa.
          Armo työtä tekeviltä, tekemiset lopettaa.
          Levon löytää väsynyt, Sielun myrsky tyyntyy nyt.
          Jeesus puhuu. Vakuutuksen saa nyt moni murheinen.
          Kuullen anteeksantamuksen kaikille jo tullehen.
          Siitä saa he riemuun syyn, Kyynel vaihtuu hymyilyyn.
          SK 1967 145:3,4.

    Markku Särelä

  • Jeesus, elämän leipä

    Pastori Markku Särelän saarna 14.3.2021

  • Joh. 20:1-10

    Vikaari Mika Bergmanin saarna Pääsiäisjuhlassa ja pastori Rupert Efraimsonin muistojuhlassa 2014 Lahdessa

  • Joh. 8:31-32, Saarna

    Pastori Rupert Efraimsonin saarna

  • Johannes Kastaja esikuvana

    Matt. 11:11-19 Totisesti minä sanon teille: ei ole vaimoista syntyneitten joukosta noussut suurempaa kuin Johannes Kastaja; mutta vähäisin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän. Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen. Sillä kaikki profeetat ja laki ovat ennustaneet Johannekseen asti; ja jos tahdotte ottaa vastaan: hän on Elias, joka oli tuleva. Jolla on korvat, se kuulkoon. Mutta mihin minä vertaan tämän sukupolven? Se on lasten kaltainen, jotka istuvat toreilla ja huutavat toisilleen sanoen: 'Me soitimme teille huilua, ja te ette karkeloineet; me veisasimme itkuvirsiä, ja te ette valittaneet'. Sillä Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja he sanovat: 'Hänessä on riivaaja'. Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja he sanovat: 'Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!' Ja viisaus on oikeaksi näytetty teoissansa."

    Johannes Kastaja oli viimeinen Vanhan liiton profeetoista. Hän seisoi ikään kuin Vanhan ja Uuden liiton rajalla. Hänellä oli etuoikeus nähdä, kuinka profetiat alkoivat toteutua. Hän sai olla todistamassa Messiaan tulemista, olla raivaamassa hänelle tietä. Parannussaarnallaan hän oli valmistamassa kansaa ottamaan Jeesuksen vastaan.

    Johanneksen kutsumus muistuttaa suuresti jokaisen kristityn tehtävää. Kukaan meistä ei ole Messias, mutta jokaisen meistä on pidettävä Jumalan sanaa esillä, jotta Jeesus voisi löytää sijan syntisten sydämissä. Siksi tänään paneudumme siihen, mitä voimme oppia Johannes Kastajasta omaa vaellustamme ajatellen.

    Johannes oli uskollinen julistaja, jonka vaellus tuki hänen julistustaan

    Vapahtaja aloittaa Johanneksen kuvaamisen sanomalla: ”ei ole vaimoista syntyneitten joukosta noussut suurempaa kuin Johannes Kastaja; mutta vähäisin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän”. Johanneksen suuruutta kuvaa se, mitä Jeesus on sanonut juuri ennen päivän evankeliumia: ”Mitä te lähditte erämaahan katselemaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa? Vai mitä lähditte katsomaan? Ihmistäkö, hienoihin vaatteisiin puettua? Katso, hienopukuiset ovat kuningasten kartanoissa. Vai mitä te lähditte? Profeettaako katsomaan? Totisesti, minä sanon teille: hän on enemmän kuin profeetta. Tämä on se, josta on kirjoitettu: 'Katso, minä lähetän enkelini sinun edelläsi, ja hän on valmistava tiesi sinun eteesi'.” (j. 7-10).

    Johannes ei ollut huojuva ruoko, vaan voimallinen Jumalan sanan julistaja, joka tinkimättömästi täytti hänelle annettua tehtävää. Hän ei havitellut maallista kunniaa saarnaten kuulijoidensa mieliksi, vaan hän eli askeettisesti erämaassa ollen uskollinen Lähettäjälleen. Hän oli suurempi kuin profeetta. Hän oli Malakian ennustama lähettiläs, joka teki tietä Herralle. Silti hän oli tavattoman nöyrä eikä tehnyt itsestään minkäänlaista numeroa. Hänen ilonsa oli Jumalan tahdon täyttäminen, ei oma kunnia. Ei ole ollenkaan ihmeellistä, että Kristus sanoo häntä suurimmaksi vaimosta syntyneitten joukossa. Joutuvathan tavalliset kuolevaiset häpeään tämän uskon sankarin rinnalla.

    Herramme sanoja: ”mutta vähäisin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän” ei tule ymmärtää Johannesta vähättelevästi tai niin, ettei Johannes olisi ollut osallinen taivasten valtakunnasta. Me olemme suurempia kuin hän siinä mielessä, että voimme sanassa nähdä, miten profetiat ovat täyttyneet Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen myötä. Meille on siten uskottu enemmän kuin Johannekselle, joka ei päässyt todistamaan näitä pelastushistoriallisia tapahtumia.

    Johannes Kastajassa näemme sen, mitä on todellinen uskollisuus Jumalan sanalle. Näemme, miten sanat ja teot tukevat toisiaan. Huomaamme myös sen, että vaikka olisi kuinka upea julistaja tahansa, sanoma ei välttämättä kelpaa kuulijoille.

    Johannes julisti uskollisesti, vaikka häntä vastaan hyökättiin

    Herra sanoo: ”Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen”. Kreikkalainen teksti on tässä monitulkintainen. Kontekstin tähden kääntäisin kyseisen jakeen hieman toisin käyttämämme käännös, tähän tapaan: ”Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään Jumalan valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät yrittävät temmata sen itselleen” Jeesus julistaa tässä, että Johanneksen uskollisesta julistuksesta ja hurskaasta elämästä seurauksena ei suinkaan ollut maallinen kunnia ja kiitos, vaan jyrkkä vastustus. Hänen julistamaansa valtakuntaan ei haluttu uskoa, vaan sitä vastaan hyökättiin. Jumalan valtakunta ja sen luonne yritettiin alistaa farisealaisille ja juutalaisille maanpäällisen paratiisin ajatuksille. Johannes Kastaja ja monet muut uskolliset julistajat hänen jälkeensä ovat joutuneet kärsimään ruumiillisestikin julistuksensa takia. Jumalattomilla ajatuksillaan ja raoilla teoillaan vastustajat yrittävät temmata valtakunnan itselleen.

    Johannes on meille erittäin esikuvallinen siinä, että hän ei masentunut, vaikka hänen julistustyönsä kohtasi vastustusta. Vaikka fariseukset halveksuivat häntä ja väittivät, että hänessä on riivaaja, koska hän eli pidättäytyen maallisista nautinnoista, hän ei lamaantunut tästä. Hän ei taipunut painostuksen eikä edes maallisten ruhtinaitten edessä, vaan julisti kovaa lain saarnaa jopa hallitsijalleen, Herodes Antipaalle. Tuskin Johannes oli tietämättä sitä, että tämä voisi maksaa hänelle hänen henkensä, mutta hän ei voinut olla hiljaa. Hän näki, että hallitsija elämällä räikeästi vastoin Jumalan tahtoa, oli matkalla iankaikkisen kadotukseen. Johannes ei pelännyt vainoa, koska hänen sydämessään vallitsi kunnioittava pelko Jumalaa kohtaan. Hänen sydämellään oli se, että mahdollisimman moni voisi kääntyä ja pelastua. Hän rakasti henkensäkin uhalla. Hän pani itsensä todella likoon.

    Rakkaus Jumalaan. Rakkaus lähimmäiseen. Nämä kaksi leimasivat Johanneksen elämää. Johanneksen esimerkin äärellä ainakin minä joudun myöntämään rakkaudettomuuteni. Pidänhän usein suuni supussa, koska pelkään ihmisten reaktioita. Jos tämä koskee sinuakin, haluan esittää meille kummallekin kysymyksen: miksi pelkäämme? Miksi meille on niin tärkeää, mitä toiset meistä ajattelevat? Hiljaa oleminen voi vaikuttaa viattomalta, mutta se on todellisuudessa itserakkautta. Hiljaisuus julistaa, että meille on tärkeämpää hyvä mieli, kun lähimmäisen iankaikkinen kohtalo. Johanneksen ehdottomuus, hänen uskollisuutensa Jumalalle kärsimyksenkin edessä, vie meiltä tekosyyt oikeuttaa se, että pidämme suumme supussa emmekä tuo Jumalan sanaa esille. Se vie meiltä oikeuden lamaantua ihmispelon edessä ja keksiä verukkeita olla tunnustamasta uskoamme.

    Se, miten Johannekseen suhtauduttiin voi olla meille toisaalta rohkaisuna: jos näet Johannekseen –suureen uskon sankariin – suhtauduttiin näin vihamielisesti, meidän ei tarvitse ottaa sitä itseemme, jos meitäkin kohdellaan nurjasti uskomme vuoksi. Jos Johannesta haukuttiin riivatuksi ja Vapahtajaa syöpöksi ja juopoksi, voimme olla varmoja siitä, että se sanoma, jota julistamme saa aikaan vihaa. Vian ei suinkaan aina tarvitse olla meissä, jos Jumalan sanaan suhtaudutaan vihamielisesti. Jos Jumalan sana ei valloita sydäntä, aina löytyy tekosyy olla uskomatta. Aina keksitään selitys sille, miksi Jeesus ei kelpaa. Me emme voi taivutella ketään uskoon. Se on Pyhän Hengen tehtävä.

    Johannes Kastaja on esikuva sanaan turvaamisessa ja iankaikkisen elämän perimisessä

    Päivän evankeliumi tuo ilmi sen, miten esikuvallinen mies Johannes Kastaja oli. Se tuo esille sen, että Johanneksen uskollisuus Jumalan tahdolle ei tuonut hänelle kiitosta, vaan vainoa. Johannes eli lyhyehkön, ankaran elämän. Maallisesti hänen 30-vuotisessa vaelluksessaan ei ollut loistoa. Pisteenä i:n päälle hänet tuomittiin epäoikeudenmukaisesti kuolemaan hallitsijan typerien lupausten ja kasvojen säilyttämisen tähden.

    Vaikka hänen loppunsa näyttää tavattoman murheelliselta, se oli kuitenkin onnellinen. Johannes tunsi sen, jota hän julisti. Hän uskoi sydämestään, että Jeesus oli todella Jumalan Karitsa, joka ottaisi pois maailman synnin. Vielä vankilassa, hän haki apua Pelastajaltaan. Hän ei pyytänyt, että hän voisi päästä vapaaksi. Hän ei pyytänyt helpotusta oloihinsa. Hän pyysi Jeesukselta vakuutusta, että tämä oli todella se, joka oli luvattu. Eikä Vapahtaja suhtautunut tähän pyyntöön moittien tai paheksuen, vaan hän käski Johanneksen opetuslapsia sanomaan lähettäjälleen: ”Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette: sokeat saavat näkönsä, ja rammat kävelevät, pitaliset puhdistuvat, ja kuurot kuulevat, ja kuolleet herätetään, ja köyhille julistetaan evankeliumia. Ja autuas on se, joka ei loukkaannu minuun.” (Matt. 11:4-6)

    Herramme ohjasi Johanneksen katseen profetioiden täyttymiseen. Jeesus ohjasi ahdistetun palvelijansa sanan kalliolle. Jumalan sanan toteutuminen sai lohduttaa Johannesta silloin, kun kaikki muu hänen elämässään oli sortunut. Ja koska hän turvautui tähän sanaan, hän pääsi varmasti taivaaseen. Hän sai käydä valtakuntaan, jota hän oli kaikki vuodet julistanut. Sinne hän pääsi yksin uskollisen Vapahtajansa tähden, ei oman hurskautensa takia.

    Näin Johannes muistuttaa meitä siitä, että suurimmatkin sankarit ovat vain heikkoja syntisiä. Kukaan meistä ei jaksa ilman sanan lohdutusta. Kukaan ei ole päässyt niin pitkälle, että voisi ottaa Messiaan paikan. Jeesus on ainoa Messias. Hän on ainoa, joka voi pelastaa synnin, kuoleman ja lain vallasta. Ja hän on todella kukistanut nämä vihollisemme: lain hän täytti edestämme. Niin se ei voi enää syyttää meitä. Synnin hän voitti kärsimällä syntiemme vuoksi. Niin ei ole enää yhtään syntiä, joka kiskoisi meitä kadotukseen. Kuoleman hän on kukistanut omalla kuolemallaan, sillä hänelle ei kuolema kuulunut. Kristuksessa Johanneksella oli kaikki, mitä hän tarvitsi. Kristuksen varaan sinäkin saat laittaa kaikkesi.

  • Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä

    Pastori Markku Särelän saarna 19.12.2010 Tampereella

  • Joonan ajankohtainen saarna (Joona 3:1-10)

    Pastori Kimmo Närhin saarna 28.10.2012 Tampereella

  • Joonan merkki

    Pastori Vesa Hautalan saarna 16.10.2016 Tampereella

  • Jotta meillä olisi runsas toivo...

    3. adv. sunn. I vsk, epistola

    Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo. Mutta kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala suokoon teille, että olisitte yksimieliset keskenänne, Kristuksen Jeesuksen mielen mukaan, niin että te yksimielisesti ja yhdestä suusta ylistäisitte Jumalaa ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isää. Hoivatkaa sentähden toinen toistanne, niinkuin Kristuskin on teidät hoivaansa ottanut Jumalan kunniaksi. Sillä minä sanon, että Kristus on tullut ympärileikattujen palvelijaksi Jumalan totuuden tähden, vahvistaaksensa isille annetut lupaukset, mutta että pakanat laupeuden tähden ovat ylistäneet Jumalaa, niinkuin kirjoitettu on: "Sentähden minä ylistän sinua pakanain seassa ja veisaan kiitosta sinun nimellesi." Ja vielä on sanottu: "Riemuitkaa, te pakanat, hänen kansansa kanssa." Ja taas: "Kiittäkää Herraa, kaikki pakanat, ja ylistäkööt häntä kaikki kansat." Ja myös Esaias sanoo: "On tuleva Iisain juurivesa, hän, joka nousee hallitsemaan pakanoita; häneen pakanat panevat toivonsa." Mutta toivon Jumala täyttäköön teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskossa, niin että teillä olisi runsas toivo Pyhän Hengen voiman kautta. Room. 15:4-13.

    Miten virkistävää onkaan saada siirtyä uuteen kirkkovuoteen siinä lujassa uskon varmuudessa, että Herramme Kristus yhä tulee seurakuntaansa kaikella lohdutuksellaan sanassa ja sakramenteissa. Jossakin ajallisessa asiassa toivomme voi tukehtua voittamattomiin vastuksiin, mutta iankaikkisissa, sielumme pelastusta koskevissa asioissa Jumala on antanut meille sellaisen toivon, joka ei sammu. Tätä toivoa Jumala haluaa ylläpitää ja vahvistaa.

    1. Jumala on antanut meille pyhän Raamatun, jotta meillä olisi runsas lohdutus ja vahva toivo

    Tekstimme lausuu meille pyhästä Raamatusta: "Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo."

    Eräs suurimpia ilon aiheita Jumalan lapselle on se, että Jumala on puhunut hänelle selvin, ymmärrettävin sanoin. Tämä puhe on pyhä Raamattu, jonka Jumala on antanut meille profeettojen, evankeliumien kirjoittajien ja apostolien välityksellä.

    Ihminen, joka on utelias ja tiedonhaluinen, haluaisi ymmärtää olevaisuuden salat ja päästä käsittämään Jumaluuden. Tässä ihminen ei kuitenkaan voi havaintojensa ja johtopäätöstensä varassa päästä kovin pitkälle. Hän voi käsittää jotakin Luojan suuruudesta ja siitä, millaista elämää Jumala ihmiseltä vaatii. Mutta ihminen ei voi luonnostaan päästä eroon pahasta omastatunnosta eikä voi saada kestävää rauhaa sydämelleen. Ihminen ei voi itse kurkottaa ylös Jumalan sydämeen ja löytää rakastavaa, anteeksiantavaa Jumalaa.

    Mutta Jumala on itse avannut meille sydämensä. Hän on puhunut meille ihmisille siellä, missä me olemme, eikä hän ole vain puhunut pelkkiä sanoja, vaan sellaisia sanoja, joihin liittyvät hänen armolliset tekonsa ja hänen lohdutuksensa. Hän on luvannut ja antanut ihmiskunnalle Lunastajan.

    Siitä tekstimme sanoo: "Ja myös Esaias sanoo: 'On tuleva Iisain juurivesa, hän, joka nousee hallitsemaan pakanoita; häneen pakanat panevat toivonsa.'" Iisain juurivesa on sama kuin Daavidin poika eli Herra Kristus, taivaan valtakunnan hyvä hallitsija, sen oikeudenmukainen kuningas.

    Kristuksen valtakunnassa ratkaisee armo, eivät ihmisten oletetut ansiot. Kun Kristus otti ihmiskunnan synnit päälleen ja maksoi niistä hyvityksen Jumalalle, hänellä on valmiiksi hankittuna syntien anteeksiantamus meitä syntisiä varten. Kun hän antaa anteeksi, hän tekee sen sijaishyvityksensä nojalla, jonka Jumala on hyväksynyt riittäväksi maksuksi herättämällä hänet kuolleista. Niin pyhä Raamattu kertoo meille Jumalan rakkaudesta Kristuksessa, ja ilmoittaa, että me saamme panna toivomme Kristukseen Jumalan edessä.

    Tällaisen rakkauden Jumala on meille Sanassaan luvannut jo ammoin. Tällaisen rakkauden Jumala on jo meille antanut Pojassaan, ja sekin on Raamattuun kirjoitettu. Ja nyt Raamattu vahvistaa meidän toivoamme tällä rakkaudella. Se sanoo: "Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi." 1 Joh. 4:9-10.

    Olemme Jumalalle kiitollisia, että hän on sanassaan meille tämän ilmoittanut. Kirjoitettu on: "... 'mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.' Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin." 1 Kor. 2:9-10. Saamme tuntea näitä Jumalan syvyyksiä, hänen rakkautensa mittaamattomuutta hänen Pojassaan. Ja tähän vetää meitä syntisiä Pyhä Henki osoittamalla meille armon tarpeen ja armon olemassaolon. Saamme rientää armolähteelle.

    Nämä ihmeelliset asiat on Jumala meille ilmoittanut, vieläpä kirjoituttanut, niin että meillä on niistä mustaa valkoisella, jotta meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo.

    Kun maailma muuttuu ja uskonnollisesti valitettavasti huonoon suuntaan, kun on uskon tähden halveksuntaa, pilkkaa ja vainoa, kun meillä on kiusaus ja taipumus ailahdella, langeta ja sortua, tarvitsemme kärsivällisyyttä ja kestävyyttä, jota yksin Jumala voi meille antaa, mutta tarvitsemme myös toivoa. Tässä pyhä Raamattu tulee meille avuksi. Sieltä löytyy suoranaisia Jumalan sanoja, joilla hän lohduttaa lapsiaan. Sieltä löytyy myös esimerkkejä Jumalan lasten kohtaloista. Miten paljon puhuvatkaan meille Raamatun kertomukset esimerkiksi Nooasta, Joosefista, Daavidista, Pietarista ja Paavalista, heidän suurista koettelemuksistaan, heidän kokemistaan vainoista, synneistäänkin, mutta erityisesti siitä, ettei Jumalan käsi ollut lyhyt auttamaan, ja siitä, että Jumalan armo Kristuksessa peitti suurimmatkin synnit.

    Pyhä Raamattu ei jätä meitä epätoivoon, vaan antaa runsaan lohdutuksen ja vahvan toivon.

    2. Hoivatkaa toinen toistanne, ettei kukaan menettäisi toivoansa, vaan että jokainen siinä päivä päivältä vahvistuisi

    Tekstimme sanoo: "Hoivatkaa sentähden toinen toistanne, niinkuin Kristuskin on teidät hoivaansa ottanut Jumalan kunniaksi."

    Kristus on Hyvä Paimen. Hänestä Daavid laulaa: "Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden." (Ps. 23:1-3)

    Kristus on ottanut hoivaansa ne, jotka ovat kastetut kolmiyhteisen Jumalan nimeen ja jotka ovat saaneet uskon lahjan. Hän hoivaa heitä seurakunnassa. Hän tahtoo, että me miellämme seurakunnan tällaiseksi hoivakodiksi, missä heikkoja taivastien kulkijoita hoivataan kaikkinaisella Jumalan armolla.

    Hoivaaminen tapahtuu aina Jumalan lohduttavalla sanalla, mutta tämä tulee osaksemme kahta tietä.

    On Jumalan säätämä saarnavirka. Sen tulee puhua kaikkien seurakunnan jäsenten sydämille lohdutuksen sanoja. On elämän tilanteita, jolloin sitä aivan erityisesti tarvitaan. On omantunnon pistoksia syntien tähden, joihin apu löytyy anteeksiantamuksen suloisesta sanasta. Ja aivan erityisesti ilon päivinä on tarpeen pitää jalat maassa, nähdä ensisijaiset asiat ensisijaisina ja pitää iloiset ajalliset asiat oikeassa suhteessa siihen valtavaan ilon aiheeseen, että nimemme ovat kirjoitetut taivaassa. Saarnaviran asiana on tuoda esiin Jumalan armon moninainen siunaus lohdutukseksi ja toivoksi.

    Jumalan sana opettaa seurakunnasta, että se on ihmisruumiiseen verrattava elävä organismi, jossa jokaisella on oma paikkansa ja merkityksensä kuten ruumiin jäsenillä ruumiissa. Siinä on hyvin erilaisia ihmisiä erilaisine lahjoineen niin kuin ruumiissakin, mutta kaikki ovat tarpeellisia ja yhdessä, toistensa yhteyteen kuuluvina ne muodostavat arvokkaan kokonaisuuden. Tämä koskee myös toinen toisensa hoivaamista. Siinä jokaisella jäsenellä on omat tarpeensa ja myös oma tehtävänsä. Välttämättä meidän ei itse tarvitse tiedostaa, mikä se on, mutta kun olemme uskollisesti mukana, kyllä se siitä hoituu.

    Miten suuri ilon aihe onkaan se, että olemme uskonveljiä ja uskonsisaria; meillä on sama evankeliumi, sama oppi, sama tunnustus, olemme saman tien kulkijoita; itsessämme olemme kaikki syntisiä, mutta Kristuksessa kaikki armahdettuja. Haluamme vahvistaa toinen toistamme säilyttääksemme lopullisen pelastuksen toivon ja siinä vahvistuaksemme.

    Erityisesti silloin, kun ihminen joutuu syviin ahdistuksiin, hänen on tarpeen rohkeasti ottaa yhteyttä pastoriin ja puhua hänen kanssaan. Jumala ei halua, että menetämme toivomme, vaan hän haluaa, että meillä on selvä kuva kärsimyksen, kuoleman ja haudan kautta kulkeneesta ylösnousseesta Kristuksesta, josta pyhä Raamattu sanoo: Hän "pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin. Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun" (Kol. 2:14-15). Häneen meidät on kastettu, hänen voittosaatossaan me kuljemme, kuten apostoli Paavali kirjoittaa: "Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun!" (2 Kor. 2:14).

    Tunne siis sinäkin Kristus, hänet ristiinnaulittuna ja ylösnousseena, ja sinulla on "runsas toivo Pyhän Hengen voiman kautta". Amen.

    "Mutta toivon Jumala täyttäköön teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskossa, niin että teillä olisi runsas toivo Pyhän Hengen voiman kautta."

    Markku Särelä

  • Joulu on siellä, missä Jeesus on

    Osa joulupäivän I vsk:n evankeliumista.

    Armoa armon ruhtinaalta, rauhaa rauhan ruhtinaalta, Herralta ja Kuninkaalta, Jeesukselta Kristukselta, seimen lapselta.

    Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut, ja minkä Herra meille ilmoitti. Luuk. 2:15b.

    Vanhaan jouluperinteeseen kuului, jos mahdollista, päästä jouluksi kotiin. Naapureissa ei käyty joulupäivänä, vasta tapanina, niin kuin ei pitkänäperjantainakaan menty kylään. Joulukirkkoon piti päästä. Olosuhteiden muuttuessa tavatkin muuttuvat, esimerkiksi pieni vierailu voi tuoda jouluiloa. Jotakin säilyykin. Beetlehemin kedon paimenten joulu oli erilainen kuin meidän perinteemme tai nykyiset joulunviettotapamme. He olivat lampaitansa kaitsemassa. Siellä luonnon helmassa arkisen työn parissa he saivat yllättäen enkelien ilmoituksen suuresta ilosta, kun koko maailmalle oli syntynyt Vapahtaja. Haluamme noudattaa heidän kutsuansa ja lähteä mukaan etsimään joulua, kun he sanovat:

    1. Menkäämme nyt Beetlehemiin, tallin seimeen!

    Paimenet uskoivat enkelien ilmoituksen, ja siinä uskossa heillä oli joulu jo kedolla ennen seimelle tuloa. Heillä oli siitä Jumalan oma sana, jonka pyhät enkelit olivat heille taivaasta julistaneet. Se sana kertoi nyt täyttyneen sen, minkä paimenet olivat pyhien Kirjoitusten nojalla uskoneet kerran tapahtuvan. Tätä sanaa he eivät lainkaan epäilleet.

    Niinpä he sanovat: "Menkäämme nyt Beetlehemiin!" Olihan enkeli sanonut: "Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa." Ja enkeli jatkoi: "Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa."

    Pitihän Jeesusta mennä katsomaan, tuota maailmankaikkeuden suurinta ihmettä. Pitihän nyt riemuita Jeesus-lasta ihaillen. Pitihän oppia hänet tuntemaan oikein tarkasti. Niin mekin haluamme rientää yhä uudestaan ja uudestaan sinne, mistä Jeesus löytyy "oppiaksemme tuntemaan hänen rakkautensa" (Ef. 3:19), "sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin" (1 Joh. 4:16) säilyäksemme uskossa ja pitääksemme toivon vahvana loppuun asti (Hebr. 3:6).

    Jumalan tiet ovat ihmeelliset. Paimenet kedolla ollessaan saavat ilmoituksen sanan - etsimättä, kysymättä. He saavat neuvot ja ohjeet, miten he sitten löytävät Jeesus-lapsen ja kuinka he pääsevät häneen tarkemmin tutustumaan. Meillekin on ensisanoma tullut toisten tuomana - jo pyhässä kasteessa. Meille on opetettu kristinuskon keskeinen sanoma rippikoulussa. Silti Pyhän Hengen on tarpeen panna meidät etsimään Jeesus-lasta oppiaksemme tuntemaan hänet sellaisena kuin hän on, sellaisena kuin pyhä Raamattu on hänet meille ilmoittanut. Muuten käy niin, että uskon asiat muuntuvat meidän onnettomassa sydämessämme pään tiedoksi ja järkeilyn kohteeksi, kadotamme pääasian ja lopulta menetämme ehkä ulkonaisenkin totuuden kehyksen.

    Jeesuksen etsiminen on toki myös mielenkiintoista, mutta nälkäinen sielu ei kysy, mikä on mielenkiintoista, vaan se kysyy: missä on leipää. Paimenet ottavat vaarin noista enkelin määrältään vähäisistä, mutta riittävistä sanoista ja lähtevät Beetlehemiin, 'leipäkaupunkiin', katsomaan lasta, sitä elämän leipää, joka on tullut alas taivaasta (Joh. 6:48-51) tullakseen ravituiksi. He löytävät sieltä yhden lapsen, joka on seimessä ja joka siten täyttää annetun tuntomerkin. Universumin arvokkain aarre on mitä halvimmissa kääreissä. Paimenet tulevat toisten uskovien seuraan, Joosefin ja Marian. He ravitsevat muita ja saavat itsekin ravintoa.

    Jeesus löytyy tänäänkin. Hänet löydämme Jumalan sanasta, pyhästä Raamatusta, ja sieltä, missä tätä sanaa julistetaan, sekä sakramenteista. Paimenet eivät menneet Jerusalemiin eivätkä lähteneet Aleksandriaan, Roomaan, Ateenaan tai Intiaan. He eivät menneet kuningasten linnoihin. He eivät menneet filosofien luo eivätkä pakanauskontojen valaistaviksi. He menivät yksinkertaisessa lapsenomaisessa uskossa sinne, minne enkeli heidät ohjasi. Mekin saamme kallisarvoisen neuvon etsiä Jeesusta Sanasta: "Mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessään" (Joh. 20:31).

          Taivaaseen, jos tahdot, katso Raamattuun!
          Jeesus kätkeytyypi Sanaan siunattuun.
          Siihen katsoville armo kirkastuu,
          Joulun salaisuus vain siitä paljastuu.  (Sk 1967 19:4)

    Löytäjä kokee löytämisen iloa. Ihmeellisellä tavalla Raamattu avautuu etsijälle, sielu saa ravintoa. Kun pyhien yhteys toimii veljellisenä keskinäisenä lohdutuksena Raamatun vanhat tutut sanat säilyttävät sanomansa, mutta sen ohella ne antavat uusia selkeitä kiinnekohtia taivaan tiellä. Saarnaaja lausuu: "Viisaitten sanat ovat kuin tutkaimet ja kootut lauseet kuin isketyt naulat; ne ovat saman Paimenen antamia." (Saarn. 12:11) Miten lujan kiinnekohdan paimenet saivatkaan enkelin sanasta, johon yhdistyi Jeesuksen näkeminen. Ja meille sanotaan: "Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat." (Joh. 20:29). Paimenet saivat nähdä todistaakseen meille, että nämä asiat ovat todet. Me uskomme nyt heidän ja muiden todistuksen, joka on pyhässä Raamatussa.

    Syntinen luontomme etsisi Jeesus-lasta muualta kuin sanasta ja sakramenteista. Se asettaa ulkonaisia ehtoja: täytyy olla tunnetta ja tunnelmaa, järjen ylevyyttä, valtiaitten suosituksia, häikäiseviä ihmeitä, ja erehtyy tykkänään. Jeesusta emme löydä omatekoisella etsimisellä, vaan Pyhän Hengen vaikuttamalla ja ohjaamalla etsinnällä. Jeesus löytyy lapsenomaisessa uskossa, ja sellainen usko löytää syntisten Ystävän.

    Haluamme yhtyä paimenten iloon, kun he kutsuvat mukaansa sanoen:

    2. "Menkäämme katsomaan sitä, mikä on tapahtunut!"

    Kun Vanhan testamentin profeetat ammoin ennustivat Kristuksesta, he puhuivat hänen tulemisestaan ikään kuin jo tapahtuneena tosiasiana. Niinpä esimerkiksi profeetta Jesaja lausuu: "Sillä lapsi on meille syntynyt, Poika on meille annettu" (Jes. 9:5). Vanhat heprean kieliopin tekijät, etevät kielimiehet, kuten Gesenius, nimittivät tätä profeetalliseksi perfektiksi. He opettivat, että oli kysymys tulevasta tapahtumasta. Jumala näki hyväksi ilmoittaa asian sillä tavalla, koska sen, mitä hän sanoi, täytyi tapahtua. Asia oli jo silloin ilmoitettaessa yhtä varma kuin jos se olisi jo tapahtunut. Uudemmat teologit ovat luopuneet tästä selitystavasta ja opettavat, että tuossa Jesajan ennustuksessa olisikin kysymyksessä joku hänen oman aikansa lapsi. He erehtyvät.

    Ennustuksen toteutuminen oli varma. Se tapahtui Jeesus-lapsen syntyessä. Ja paimenet iloissaan sanoivat toisillensa: Menkäämme katsomaan sitä mikä on tapahtunut! Sitä, mikä on tapahtunut!

    Oman aikamme epäuskoiset teologit sanovat, ettei mitään tällaista ole koskaan tapahtunutkaan. He kieltävät Jeesuksen neitseellisen syntymisen ja hänen jumaluutensa. Silloin heillä ei myöskään ole joulua sydämessä. Jumalan sanan mukaan Jeesuksen, Jumalan Pojan syntymä ihmiseksi "on tapahtunut". Se on fakta.

    Se, että uskomme sen tapahtuneeksi, faktaksi, ei vielä tee meistä autuaita. On tarpeen samalla uskoa, että tämä Jeesus on syntiemme sovittaja ja turvata hänen tuomaansa pelastukseen. Mutta jos emme usko Jumalan Pojan ihmiseksi tuloa, josta Raamattu puhuu, ei meillä ole myöskään syntien anteeksisaamista, vaikka kuinka sanoisimme siihen uskovamme, sillä pelastusta ei ole missään muussa nimessä kuin siinä Jeesuksessa, jonka Raamattu meille ilmoittaa (Apt. 4:12). Emme saa itse luoda itsellemme mieluista Messiasta.

    Fakta on myös se, että lunastuksemme ei jäänyt keskeneräiseksi, vaan Kristus oli "kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti" (Fil. 2:9), niin että hän kuollessaan saattoi sanoa: "Se on täytetty." Niinpä usko turvaa kokonaiseen, eheään Jeesuksen ansioon. Hänen lunastustyönsä oli vailla puutteita, täydellinen alusta loppuun asti. Riemuiten saamme sanoa: "On tapahtunut" ja "Se on täytetty."

    Lopuksi haluamme vielä noudattaa paimenten kutsua, kun he sanovat:

    3. "Menkäämme katsomaan sitä, minkä Herra meille ilmoitti!"

    Jo edellä puhuin siitä, että enkelien ilmoitus oli sanoma taivaasta, Herran sana. Mutta katsokaamme vielä tätä asiaa lähemmin. Eikö ole suurta ihmettä ja rakkautta, että Herra nöyrtyy puhumaan meille syntisille tällä tavalla. Herra lähestyy meitä ilosanomalla, ja lohduttaa meitä. Yön pimeyteen ja koleuteen kiirii Jumalan sana: "Älkää peljätkö, minä ilmoitan teille suuren ilon. Teille on syntynyt Vapahtaja."

    Onko sydämessäsi ehkä pahan omantunnon tuomaa kalvavaa piinaa? Onko siellä tuskaista epätietoisuutta ja epävarmuutta? Kyseletkö: Onko minulle armoa? Onko minulle paluuta Jumalan tykö? Saanko minä, näin suuri syntinen, uskoa? Saanko tarttua kiinni jouluevankeliumin lohdutukseen? Kysellessäsi, kuule paimenten kehotusta: "Menkäämme katsomaan sitä, minkä Herra meille ilmoitti." Mitä Herra on puhunut, se on tärkeätä ja se on totta ja varmaa.

    Meille ihmisille tämä on ilmoitettu. Juuri sinulle. Sillä Jumala, meidän Vapahtajamme, tahtoo, kuten Raamattu nimenomaan sanoo, "että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden" (1 Tim. 2:4).

    Paimenet todistavat, että Herra on tämän ilmoittanut meille. Tätä ei ole kirjoitettu heidän tähtensä, vaan meidän tähtemme, että mekin omistaisimme saman armon. Virressä sanotaan:

          Armo kuuluu sulle juuri, Sulle raukka kurjinkin.
          Vaikka rintaas tuska suurin Kalvaa liekein polttavin.
          Kaikkein synnit Jeesus kantoi, Kaikkein tähden itsens antoi
          Ristiin, kärsimyksihin. VK 1938/1943 68:5

    Miten iloista onkaan uskoa omalle sydämelle joulun riemuviesti! Miten lämmittävää ja rohkaisevaa havaita toistenkin siihen tunnustautuvan!

          Oi sanan rakkautta: Hän ottaa miehuuden.
          Näin etsii kadonneita ja rientää korpehen.
          En voi mä kyllin kiittää. Hän löysi minutkin.
          Kun armo vielä riittää, ken jäisi syntihin. SK 1967 17:2-3.

    Kun olet saanut armon uskolla omistaa Jeesuksen Vapahtajanasi, joulu on sinunkin sydämessäsi. Silloin tunnustamme: Olen löytänyt Jeesuksen, olen löytänyt joulun. Joulu on siellä, missä Jeesus on.

    "Toivon Jumala täyttäköön teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskossa, niin että teillä olisi runsas toivo, Pyhän Hengen voiman kautta." (Room. 15:13). Amen.

    Markku Särelä

  • Jouluevankeliumi

    Joulupäivänä. I vsk:n evankeliumi

    Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana. Ja kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua, verolle pantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana. Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli. Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa. Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa. Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti. Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa." Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat: "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!" Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: "Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti." Ja he menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Ja kun he tämän olivat nähneet, ilmoittivat he sen sanan, joka oli puhuttu heille tästä lapsesta. Ja kaikki, jotka sen kuulivat, ihmettelivät sitä, mitä paimenet heille puhuivat. Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä. Ja paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan kuin heille oli puhuttu. Luuk. 2:1-20.

    1. Jouluevankeliumi vahvistaa Raamatun totuuden: "Emme voi mitään totuutta vastaan, vaan totuuden puolesta", 2 Kor. 13:8.

    Kun Aadam, ensimmäinen ihminen, lankesi Jumalan yhteydestä ja veti päälleen kuoleman kirouksen, Jumala paljasti paratiisissa iankaikkisen pelastussuunnitelmansa: Vaimon siemen polkee rikki käärmeen pään, 1 Moos. 3:15. Siitä lähtien perkele teki kaikkensa, ettei Jumalan suunnitelma olisi koskaan toteutunut.

    Siitä asti kun Vapahtajamme voitollisen ylösnousemuksensa jälkeen antoi käskyn saarnata evankeliumia kaikille luoduille, perkele on tehnyt kaikkensa, etteivät Jumalan valitut tulisi iankaikkiseen autuuteen.

    Rauhanruhtinas oli meille luvattu, Rauhanruhtinas syntyi, hän, josta Raamattu sanoo: "Hän on meidän rauhamme", Ef.2:14. Ja silti hän itse joutui sanomaan: "Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan", Matt. 10:34.

    Vanhan liiton aikana kiusaaja pyrki tuhoamaan Vapahtajan esi-isät, ettei Jumalan lupaus voisi käydä toteen. Sitä oli Eesaun viha siunauksen saanutta veljeään Jaakobia kohtaan, sitä olivat ympäristökansojen sodat Israelia vastaan, sitä Herodeksen toimittaman Beetlehemin lasten murha.

    Uuden liiton aikana kiusaaja on kylvänyt omaa teko-oppiaan puhtaaseen armon evankeliumiin, pyrkinyt viemään luottamuksen kirjoitettuun Jumalan sanaan, kylvänyt eripuraisuutta, nostattanut lihallista mieltä, vainonnut Herran seurakuntaa milloin avoimen julmasti, milloin peitetysti ja salakavalasti.

    Profeetta Elia suri, että hän olisi jäänyt yksin jäljelle. Paavali oli välistä lähes yksin Rooman maailmanvallan edessä, lähes yksin puolustivat totuutta esimerkiksi Athanasios ja Luther. Miten mitätön on oma kirkkomme, miten heikkoja ihmisiä me olemme ja miten ankarien taistelujen läpi meidän on käytävä.

    Me kuitenkin puhkeamme ylistykseen Raamatun sanoilla: "Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!... Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti. Amen." Room. 11:33,36.

    Tässä taistelussa elää Jumalan kansa, jolla on rauha sydämessään ja joka rukoilee vihollisilleenkin hyvää ja erityisesti kääntymyksen armoa. Jouluevankeliumi vahvistaa uskoamme ja lujittaa meitä siinä totuudessa, että "kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut", Room. 8:28.

    Luvattu Vapahtaja syntyi kirjoitusten mukaan. Hän on Aabrahamin siementä ja Daavidin kuningashuoneen laillinen perijä. Hänen synnyinkaupunkinsa on Beetlehem. "Kun aika oli täyttynyt, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan", Gal. 4:4. Kaikki tapahtui niin kuin oli kirjoitettu, niin kuin Jumala oli luvannut, vieläpä täsmällisesti Jumalan määräämänä aikana.

    Tätä palveli Rooman maailmanvalta verollepanoineen ja suuren keisarin Augustuksen käsky. Sitä palveli ihmisten ahneus ja tylyys, kun köyhälle Marialle ja Joosefille ei löytynyt tallia parempaa majapaikkaa ja Jeesus oli pantava seimeen. Sitä palvelivat eläimet, jotka lämmöllään pitivät loitolla koleutta. Sitä olivat palvelleet ne monet sukupolvet, maat, kansat, sotilaat ja sodat, joiden avulla Rooman maailmanmahti oli luotu. Jumala käänsi pahankin palvelemaan tarkoituksiaan, niin että loppujen lopuksi kiusaajankin pahoine elkeineen täytyi palvella Kristusta ja hänen valtakuntaansa. Kristus syntyi, suoritti lunastustyönsä ja kun hän kuoli, hän kuolemansa kautta kukisti sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on perkeleen. Hebr. 2:14.

    Evankeliumimme tekee keisareista renkejä ja vihollisjoukoista selustavoimia. Se tapahtuu kuitenkin siten, että Kristus maan päällä ollessaan oli esivallalle kuuliainen kuten hänen uskovansakin ovat, ja niin, ettei pahaa sanota hyväksi, niin, ettei syntiä palkita, niin että paha saa ansaitun palkkansa ja rangaistuksensa, ja Jumalalle yksin tulee kunnia. Se ei kuitenkaan merkitse, että kaikesta voisimme sanoa: niin oli Jumalan tahto, vaan joudumme sanomaan: "Sen on vihamies tehnyt" (Matt. 13:28). Kristityt eivät ole fatalisteja, vaan rukoilemme: "Tapahtukoon sinun tahtosi."

    Evankeliumi saarnataan sittenkin kaikessa maailmassa. Jumalan valitut kootaan kaikista ilmansuunnista ja hänen seurakuntansa ilmestyy viimeisenä päivänä kirkkaudessa täysilukuisena. Kristukseen uskovina meillä on lupa ja uskon rohkeus lukea itsemme siihen joukkoon. Jumalan antamin voimin haluamme myös toimia ahkerasti - ei totuutta vastaan - vaan totuuden puolesta.

    2. Jouluevankeliumi vahvistaa Raamatun totuuden: "Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä", Joh. 3:16.

    Keisari antoi käskyn: "Kaikki maailma oli verolle pantava." Enkeli ilmoitti "suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle". Keisarin käsky organisoi maailmanvallan. Niin suurten kaupunkien kuin pientenkin kylien asukkaat rikkaista köyhiin ilmoittautuivat verotusta varten. Pakko ajoi liikkeelle.

    Herran enkeli seisoi paimenten edessä ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään. Paimenet pelästyivät suuresti. Mutta Herran enkeli sanoi: "Älkää pelätkö, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tullut kaikelle kansalle: Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa."

    Ei uhkauksia, ei vaatimuksia, ei edes määräystä mennä Jeesusta katsomaan.

    Ei ensiksi maan mahtaville, vaan tavallisille ihmisille heidän arkisessa työssään, lammaspaimenille kedolla.

    Ja kuitenkin se oli suuri ilosanoma, joka oli tuleva kaikelle kansalle. Aikanaan Jeesus valitsi 12 apostolia Hyvän Paimenen alipaimeniksi viemään evankeliumi kaikkeen maailmaan. Jos ei olisi ihmisten tekemiä esteitä, evankeliumi leviäisi nopeasti. Jos olisi 5 kristittyä ja jokainen heistä veisi evankeliumin vuodessa 20 muulle, ja nämä taas kukin kahdellekymmenelle jne., kuinka kauan kestäisi viedä evankeliumi nykyisen maailman noin 6 miljardille ihmiselle? Vain 7 vuotta. Jumala on tarkoittanut evankeliumin jokaiselle ihmiselle.

    Herran kirkkaus loisti enkelin ympärillä. On kuin evankeliumista tulisi kirkas valo, joka on suunnattu sinua kohti, sinun sydämeesi. Se ei ole kuin salaman valo pimeydessä, joka hetkeksi valaisee maaston, mutta samalla sokaisee, niin että sen jälkeen on vaikea nähdä. Vaan se on valo, joka etsii sinut miljardeista maailman ihmisistä ja suuntautuu sinun sydämeesi, puhuu juuri sinulle. Salama tekee vaikutuksen tuhoavalla voimallaan ja sitä seuraavalla jyrinällä. Joulun evankeliumin valo tulee lämpimänä, hiljaisena, toivoa herättävänä pelästyneelle omalletunnolle ja sanoo: "Älä pelkää. Sinulle on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa."

    Salaman leimauksessa näkyvät meidän syntisten kasvojemme juonteet, evankeliumin valossa näkyy seimen lapsi, syntisten Vapahtaja, Jumalan Karitsa, joka uhrasi itsensä meidän edestämme. Siinä näkyvät hänen haavansa, joiden kautta me olemme parannetut. Se julistaa: Syntinen, tässä on sinulle valo, tässä on sinulle armo, tässä on sinulle elämä, tässä on sinulle autuus. Se kirkastaa maailman Vapahtajan sinun omaksi Vapahtajaksesi. Se kirkastaa sen rakkauden, jolla Jumala on maailmaa rakastanut, rakkaudeksi, jolla hän on sinua rakastanut, rakkaudeksi, ettei yksikään, siis, ettet sinäkään hukkuisi, vaan että sinulla olisi iankaikkinen elämä.

    3. Jouluevankeliumi vahvistaa Raamatun totuuden: "Rakkaus on Jumalasta", 1 Joh. 4:7.

    Paimenet olivat kuulleet evankeliumin omille sydämilleen ja uskoneet sen. Nyt he rakastivat Jeesusta ja hänen evankeliumiansa. Asiasta piti saada lisää tietoa. Omasta halustaan kenenkään pakottamatta he lähtivät katsomaan Jeesusta ja menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Olihan se ainutlaatuinen kokemus, nähdä itse Herra. Tosin ilman Jumalan sanaa näky ei olisi antanut heille mitään sen kummempaa kuin jos siinä olisi ollut kuka tahansa pieni vauva. Niinpä paimenista sanotaan: "He ilmoittivat sen sanan, joka oli puhuttu tästä lapsesta."

    Kun Jumala sytyttää rakkauden sydämiimme Jeesusta kohtaan, se virittää rakkauden Jumalan sanaan. Etsimme siitä syntisten ystävää. Paimenet puhuivat läsnäoleville ihmeellisiä lohdutuksen sanoja. Kuulijat ihmettelivät, "mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä". Tuskin paimenilla oli muuta vietävää seimelle kuin enkelien julistama Jumalan sana. Mutta siinä sanassa olikin itse Vapahtaja läsnä ja uskolla omistettavissa. Vaikka hän makasi seimessä, ei kukaan voinut häntä siitä silmillään omistaa sydämeensä, vaan siihen tarvittiin Jumalan sana.

    Jumalan lapsi osoittaa mielellään rakkautta Jumalan kymmenen käskyn mukaan elämän eri aloilla lähimmäistä kohtaan. Siihen Jumalan armo antaa meille uskon myötä halua ja voimaa. Ja ennen kaikkea se antaa halun jakaa evankeliumi kaikkien kanssa. Evankeliumi on pääoma, joka jaettaessa ei vähene, vaan kasvaa.

    Niin sanomme tänä jouluna: Sinä, iankaikkinen rakkaus, kiitetty olkoon nimesi, että olet minuakin rakastanut ja vetänyt minua puoleesi armosta. Anna sinä armosi myötä minullekin rakkaus sinuun, sinun sanaasi ja lähimmäisiini. Amen.

    "Amen. Ylistys ja kirkkaus ja viisaus ja kiitos ja kunnia ja voima ja väkevyys meidän Jumalallemme aina ja iankaikkisesti, amen."

    Markku Särelä

  • Joulukirkon 2015 saarna

    Pastori Dani Puolimatkan saarna joulukirkossa 25.12.2015 Siitamajalla

  • Joulurauha

    Luuk. 2:1–20Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana. Ja kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua, verolle pantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana. Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli. Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa. Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa. Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti. Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa." Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat: "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!" Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: "Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti". Ja he menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Ja kun he tämän olivat nähneet, ilmoittivat he sen sanan, joka oli puhuttu heille tästä lapsesta. Ja kaikki, jotka sen kuulivat, ihmettelivät sitä, mitä paimenet heille puhuivat. Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä. Ja paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan kuin heille oli puhuttu.

    Paavi Franciscus sanoi eräässä saarnassaan juuri ennen adventin aikaa, että joulu on pelkkää teeskentelyä. Ihmiskunta ei ole ymmärtänyt joulun sanomaa, koska se lietsoo sotaa. Maassa ei vallitse rauha, vaikka joulussa pitäisi olla siitä kyse. Monissa uutisissa sanottiin, että paavi vaati joulun perumista, mutta kyllä Roomassa taidetaan silti joulua viettää. Tänään Vapahtajamme syntymäjuhlana on kuitenkin aiheellista kysyä, onko meidän syytä viettää rauhan juhlaa, kun maailma on sellainen kuin se on.

    Maassa ei ole rauhaa

    Kulunut vuosi on ollut murheellinen. Erityisesti Lähi-itä on kuohunut, kun Syyriaan ei ole tullut rauhaa ja Islamilainen valtio on jatkanut ”pyhää” sotaansa. Lukuisat siviilit niin Euroopassa kuin muuallakin ovat joutuneet veritekojen ja muiden hirmutöiden uhreiksi. Hallitsemattomat turvapaikanhakijavirrat ovat syöksyneet Eurooppaan. Kansat jakaantuvat leireihin ja turvattomuus lisääntyy. Ukrainan kriisin tähden myös Venäjä koetaan arvaamattomaksi. Kurjuutta lisää heikko taloudellinen tilanne ja tulevaisuuden yleinen epävarmuus. Vanhat ongelmat ovat myös pysyneet ja jopa pahentuneet. Elämän halveksunta jatkuu edelleen. Abortteja tehdään yksin Suomessa noin 10 000 vuodessa ja eduskunta vieläpä torjui omantunnon vapauden niiltä terveydenhuollon ammattilaisilta, jotka eivät haluaisi niitä suorittaa. On käynyt myös selväksi, että eutanasia on tekemässä tuloaan Suomeen, kunhan kansa totutetaan siihen.

    Kuulostaa synkältä, mutta tilanne on paljon pahempi. Maalliset ahdistuksethan ovat pientä verrattuna siihen, millaisessa hengellisessä pimeydessä joudumme elämään. Tässä voisi luetella pitkän listan jumalattomien kirkonmiesten ja uskonnollisten opettajien lausumia, mutta ne ovat vain jäävuoren huippu. Länsi on läpeensä maallistunut. Oikean Jumalan kieltäminen on johtanut nautinnonhakuiseen elämään. Kun totuutta ei tunnusteta, ainoaksi totuudeksi jää yksilön oikeus nautintoon, kunhan se ei näennäisesti vahingoita toisia. Silmät tosin halutaan peittää siltä, millaista tuhoa meidän materiaalikeskeinen elämäntapamme aiheuttaa varsinkin kolmannessa maailmassa! Kasvamme tällaiseen kurjuuteen: nuorille ja lapsille syötetään pienestä saakka itsekeskeistä kulttuuria, joka ruokkii ihmisen luontaista välinpitämättömyyttä muista. Tämä kasvatus välittyy salakavalasti nuorten pariin muun muassa suurta suosiota nauttivien muusikoiden ja elokuvatähtien kautta. Kristillisten juurien häpeäminen johtaa samalle myös sekä Islamin voittokulkuun että uususkonnollisuuden menestykseen.

    On siis tunnustettava, että puhe rauhasta kuulostaa hullunkuriselta. Kun niin maallinen kuin hengellinenkin sota vaikuttaa raivoavan, miten meillä voi olla kanttia puhua joulurauhasta?

    Rauha oli luvattu, mutta profetia ei näyttänyt toteutuvan

    Kun enkelit julistivat rauhaa, Raamattunsa tuntevat juutalaiset tiesivät, mihin tuo julistus viittasi. Profeetta Jesaja oli ennustanut rauhan valtakunnan tulemisen: ”Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa. Ja hänen päällänsä lepää Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, tiedon ja Herran pelon henki. Hän halajaa Herran pelkoa; ei hän tuomitse silmän näöltä eikä jaa oikeutta korvan kuulolta, vaan tuomitsee vaivaiset vanhurskaasti ja jakaa oikein oikeutta maan nöyrille; suunsa sauvalla hän lyö maata, surmaa jumalattomat huultensa henkäyksellä. Vanhurskaus on hänen kupeittensa vyö ja totuus hänen lanteittensa side. Silloin susi asuu karitsan kanssa, ja pantteri makaa vohlan vieressä; vasikka ja nuori leijona ja syöttöhärkä ovat yhdessä, ja pieni poikanen niitä paimentaa. Lehmä ja karhu käyvät laitumella, niiden vasikat ja pennut yhdessä makaavat, ja jalopeura syö rehua kuin raavas. Imeväinen leikittelee kyykäärmeen kololla, ja vieroitettu kurottaa kätensä myrkkyliskon luolaan. Ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta, niinkuin vedet peittävät meren. Sinä päivänä pakanat etsivät Iisain juurta, joka on kansojen lippuna, ja hänen asumuksensa on oleva kunniata täynnä.” (Jes. 11:1–10).

    Tuhatvuotisopin kannattajat ymmärtävät tällaiset kuvaukset samansuuntaisesti kuin Franciscus joulurauhan. Kummatkin ajattelevat, että todellinen rauha on maallista rauhaa. Kun menemme nyt Beetlehemiin, emme kuitenkaan näe siellä suurta ulkoista rauhaa. On pieni poika, joka joutuu nukkumaan seimessä, kun hänelle ei ole muuta paikkaa. On ahdistunut nuori nainen, joka on saanut lapsen, joka ei ole hänen miehensä. On mies, joka joutuu kantamaan häpeää siitä, että hän ei ole vakavasti otettava, kun ei hylännyt kihlattuaan. Ei vaikuttanut myöskään olevan rauhaa maassa, kun tämä perhe joutui pian lähtemään maanpakoon Herodeksen päätettyä surmauttaa kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat poikalapset maassaan. Enkelien julistus ei kuulosta kummalta ainoastaan tänään, vaan se oli sitä kyllä jo heti Jeesuksen synnyttyäkin.

    Jesaja puhuu profetiassaan kuitenkin rauhasta, joka olisi Messiaan syntymän seurausta. Alkaahan kaikenpuolista rauhaa kuvaava katkelma ennustamalla Messiaan syntymän: ”Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa”. Tekstin hämäryys poistuu, kun huomioimme, että Jesajan profetia on näkyteksti. Sitä ei tule ottaa kirjaimellisesti, vaan se maallisia kuvia käyttäen opettaa jotain suurempaa. Se puhuu rauhasta, mutta tämä rauha ei ole maallista rauhaa. Tämä rauha on se rauha, jota enkelit julistivat ja jota myös Vapahtaja julisti opetuslapsilleen ilmestyttyään heille ylösnousemuksensa jälkeen.

    Rauha maassa ja taivaassa

    Tämäkin rauha kuulostaa kummalliselta, koska syntiinlankeemuksen seurauksena ja myös omien syntiemme tähden olemme ansainneet Jumalan vihan. Raamattu sanoo: ”Jumalan viha ilmestyy taivaasta ja kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen, jota ihmiset tekevät pitäessään totuutta vääryyden vallassa.” (Room. 1:18). Tosin monet väärät profeetat vielä nykyäänkin uskottelevat, ettei ihmiskunnalla ole mitään hätää. He julistavat valheellista rauhaa sanoen: ”Rauha! Rauha!”, vaikka rauhaa ei ole. He uskottelevat, että Jumala ei ole vanhurskas tuomari. He selittelevät synnin pois järkeilemällä, miksi synnintekeminen on perusteltua. He vieläpä uskottelevat, että olisi pikkumaista, jos Jumala ei antaisi tekemiemme pahojen tekojen vain olla.

    Raamatun Jumala on kuitenkin hyvä. Hän on itse hyvyys. Siksi hän tuomitsee. Onhan hyvä asia tuomita pahuus. Tuomitsematta jättäminen kertoisi välinpitämättömyydestä. Kova tuomitseminen viestii taas sitä, että Jumala välittää syvästi luomakunnastaan. Ongelma vain meidän kannaltamme on siinä, että vaikka osaamme hienosti kauhistella maailman pahuutta, myös me itse olemme pahoja. Olemme perisyntisiä ja vielä tekosynneillämmekin antaneet Jumalalle tuhansittain perusteita tuomita meidät aivan oikeutetusti helvettiin.

    Mutta nyt Beetlehemissä enkelit kuitenkin julistavat: ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!” Jos tämä on outo sana nykyisen maailman tilanteen valossa, on se myös outo sen valossa, millaisia me olemme. Enkelit eivät julista maallista rauhaa. Sen ymmärrämme. Mutta miten he voivat julistaa taivaallista rauhaa? Vastaus kysymykseen löytyy Seimen lapsesta. Jumalan Poika tuli taivaasta luoksemme, jotta me pääsisimme lapsen asemaan. Jumala tuli ihmiseksi, jotta ihminen voisi tulla osalliseksi Jumalan armosta. Kirkkauden Herra otti orjan muodon, jotta hän voisi kärsiä rangaistuksen, jonka me, jotka olimme synnin orjia, olemme ansainneet.

    Hän sikisi puhtaasti ja syntyi pyhästi. Näin hän pyhitti meidän elämämme saastaisen alun. Hän varttui viisaudessa, iässä ja armossa eikä rikkonut Jumalan tahtoa vastaan. Hän oli kuuliainen hamaan ristinkuolemaan asti ja niin hän sai aikaan rauhan Jumalan ja syntisten ihmiskunnan välille. Hän sai aikaan rauhan, kun Golgatalla käytiin ratkaiseva taistelu Jumalan Pojan ja kaikkien pahan valtojen välillä. Perkele joukkoineen hävisi sodan, kun synnit tulivat sovitetuiksi. Vieläkin hän tosin räyhää, mutta hän on jo hävinnyt.

    Tästä Jumalan Pojan ansaitsemasta rauhasta enkelit ylistivät Jumalaa kunniallaan. Siitä Jesaja profetoi. Ja tämä rauha voi olla sinunkin omasi, kun tunnustat syntisi ja luotat siihen, että Jeesuksen tähden Isän sydämessä on nyt armo iäinen sinua varten. Raamattu sanoo Jeesuksesta, että ”hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta, asettaakseen teidät pyhinä ja nuhteettomina ja moitteettomina eteensä (Kol. 1:20–22).

    Kuka voi nyt sanoa, ettei meillä olisi syytä juhlaan! Kuka voi sanoa, että joulu on teeskentelyä! Kuka muu kuin epäuskoinen voi väittää, ettei maassa olisi rauhaa, kun Jumalan Pojan veri julistaa sulaa syntien anteeksiantamusta ja Jumalan vihan lakkaamista! Maassa on rauha. Niin syvä rauha, että se on aivan uskomatonta. Tämä rauha leviää, kun evankeliumia julistetaan. Se leviää, kun Pyhä Henki taivuttaa sydämet uskomaan Jumalan Poikaan. Epäuskoinen ei tästä rauhasta hyödy, mutta me saamme tänä ulkoisesti rauhattomana aikanakin uskossa rientää Beetlehemiin seimen äärelle katsomaan suloista Jeesus-lasta ja sydämissämme yhtyä enkelikuoron lauluun: ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!” sillä totisesti meille on syntynyt Vapahtaja.

    Tässä joulurauhassa saamme viettää tämänkin joulunaikamme. Älkäämme viettäkö sitä kauhistellen maailman pahuutta ja menehtyen murheeseen, vaan kehottakaamme muitakin Beetlehemiin seimen äärelle! Siellä on maailman pelastus seimessä. Siellä on hän, joka ei hylännyt langennutta ihmiskuntaa, vaan tuli kuolemaan tämän ruman, syntisen ja pahan maailman edessä. Siellä on hän, joka on sinun rauhasi – ainoa, joka voi antaa pysyvän omantunnon rauhan meille paljon rikkoneille.

  • Joulusaarna

    Pastori Vesa Hautalan saarna 25.12. Siitamajalla

  • Julistuksemme keskipisteen tulee olla ristiinnaulittu Kristus

    Vikaari Dani Puolimatka saarna STLK:n 45. varsinaisen kirkkokunnankokouksen avajaisjumalanpalveluksessa Siitamajalla 23.5.2015

  • Jumala kirkastuu meille Jeesuksen ristin kautta

    Vikaari Dani Puolimatkan saarna Raamattuleirin päätösjumalanpalveluksessa 19.7.2015 Siitamajalla

  • Jumala kuulee

    Pastori Vesa Hautalan saarna Tampereella 17.3.2019

  • Jumala kuulee kaikki pyyntömme

    Pastori Marko Kailasmaan saarna
    jumalanpalveluksessa Siitamajalla 11.6.2023

  • Jumala on pelastukseni ja ylistysvirteni

    Pastori Vesa Hautalan saarna 17.12.2017 Tampereella

  • Jumala on puhunut

    Joulupäivänä 2. vsk epistolateksti (toinen saarna).

    Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa, tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän. Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"? Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: "Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit." Ja enkeleistä hän sanoo: "Hän tekee enkelinsä tuuliksi ja palvelijansa tulen liekiksi"; mutta Pojasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka. Sinä rakastit vanhurskautta ja vihasit laittomuutta; sentähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä, enemmän kuin sinun osaveljiäsi." Ja: "Sinä, Herra, olet alussa maan perustanut, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja; ne katoavat, mutta sinä pysyt, ja ne vanhenevat kaikki niinkuin vaate, ja niinkuin vaipan sinä ne käärit, niinkuin vaatteen, ja ne muuttuvat; mutta sinä olet sama, eivätkä sinun vuotesi lopu.  Hebr. 1:1-12.

    Miten voimme viettää oikeata joulua? Kuinka ihmismieli voidaan kiinnittää siihen, mikä on tärkeintä? Onko olemassa jotakin keinoa, jolla huomiomme voitaisiin siirtää ulkonaisesta kapaloiden tuijottamisesta itse persoonaan, Jeesukseen, ja hänen työnsä tutkimiseen? Mikä olisi sellainen voima, joka saisi meidät joulun todellisuuden tasalle? Se todellisuus ei ole vielä siinä, että tiedämme ja tunnustamme tosiksi Raamatun kertomukset joulusta, vaan siinä, että sen lisäksi Jeesus on meidän oma Vapahtajamme ja asuu sydämissämme uskon kautta. Sellaista joulua jokainen tarvitsee, vaikka ihminen ei osaa sitä luonnostaan kaivata tai toivoa. Ja mekin, jotka tosin jo Jumalan armosta uskomme ja joilla siis Jeesus on vanhurskautena, saatamme olla heikkoja uskossamme, niin että joulun viettomme pakkaa olemaan pinnallista. Siksi vakavissamme kysymme: Miten voimme viettää oikeata joulua, ja miten joulumme voisi olla jatkuvaa?

    Jumalan kiitos, tällaisiin kysymyksiin on vastaus. Se löytyy tekstistämme, jossa sanotaan: "Jumala on puhunut." Emme ole erehtyväisten ihmisajatusten johdatettavina, vaan sanassaan pysyvän, luotettavan, totuudellisen Majesteetin edessä, joka rakkaudessaan puhuu meille siitä, mistä oikea joulu löytyy.

    1. Jumala on ilmoittanut, että hänen Poikansa tuli ihmiseksi

    Pyhä Raamattu ilmoittaa meille, ettei Jeesuksen syntymä ollut tavanomainen. Se oli poikkeava kahdessa suhteessa. Ensiksikin siinä, kenestä Jeesus syntyi ja toiseksi siinä, kuka syntyi. Vapahtajamme syntyi Jumalan erityisen asioihin puuttumisen johdosta neitsyt Mariasta Pyhän Hengen voimasta ja omaksui siten synnittömän ihmisluonnon. Jos tämä seikka on ymmärryksemme yläpuolella, vielä enemmän sitä on se, että tämä Jeesus lapsi on iankaikkinen Jumala. Tekstimme lausuu hänestä: "Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla..."

    Kristus on Jumalan "kirkkauden säteily". Jumala on kirkkaus, häikäisevä valo, jota ihminen ei kestä nähdä. Tämä kirkkaus synnyttää säteitä, ja nämä säteet ovat aivan sitä samaa valoa kuin alkulähdekin. Samoin ovat Isä ja Poika samaa jumaluutta, samaa jumalallista majesteettia. Kun Jumala sanoo: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"?, on kysymyksessä Jumalan "tänä päivänä", iankaikkisuus, jolla ei ole alkua eikä loppua.

    Kristus on myös Jumalan "olemuksen kuva". Paratiisissa ihminen oli ennen lankeemusta Jumalan kuva heijastaen hänen ominaisuuksiaan, kuten pyhyyttä ja vanhurskautta. Jumalan Poika on siinä erilainen, että hän ei ole vain kuva Jumalan ominaisuuksista, vaan Jumalan olemuksen kuva. Hän on, kuten kristikunta tunnustaa, yhtä ja samaa jumalallista olemusta Isän ja Pyhän Hengen kanssa.

    Tätä kaikkea Kristus oli silloin, kun hän syntyi Beetlehemin seimessä ja kun hän sen jälkeen vaelsi Israelin kaupunkeja, julisti evankeliumia ja silloinkin, kun orjantappurakruunu painettiin hänen päähänsä ja kun hän antoi henkensä. Hän ei missään alennuksensa vaiheessa lakannut olemasta tosi Jumala.

    Löytää todellinen joulu on samaa kuin saada uskoa, että Jumalan Poika tuli ihmiseksi, ja että hän tuli, ei itsensä tähden, vaan meidän tähtemme. Hänen kauttansa maailma on luotu. Voimakkaalla sanallaan, sanallaan, jossa on hänen jumalallinen voimansa, hän ylläpitää maailmankaikkeuden kaikkine yksityiskohtineen, sinutkin. Sitä tarkoittaa tekstimme sana: "Hän kantaa kaiken voimansa sanalla."

    Jumala on antanut pyhille enkeleilleen tehtäväksi maailman hallinnan ja meidän kaitselmuksemme. Enkelit ovat suuria, väkeviä ruhtinaita, osa Jumalan näkymätöntä maailmaa, mutta eivät verrattavissa Poikaan. Sillä kun Poika ilmestyy viimeisenä päivänä, hänestä sanotaan: "Kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit."

    Jos on jo valtava ero syntisellä ihmisellä ja pyhällä enkelillä, vielä suurempi ero on Jumalan ainosyntyisellä Pojalla ja hänen luomillaan enkeleillä.

    Etsiessäsi joulua ja löytääksesi sen kuule siis, kun Jumala puhuu ja ilmoittaa sinulle: Seimessä makaava lapsi on Jumala meidän kanssamme, Immanuel.

    2. Jumala on ilmoittanut, että hänen Poikansa alensi itsensä meidän lunastuksemme tähden

    Kun Jumalan Poika makasi seimessä pienenä ihmistaimena, hänessä ei voinut nähdä mitään muista lapsukaisista poikkeavaa. Hänen päänsä päällä ei ollut sädekehää. Hän tunsi kylmää ja nälkää niin kuin muutkin lapset. Maria hoiti häntä niin kuin muutkin äidit hoitavat omia lapsiaan. Jeesus lapsi varttui iän mukana ja kulki niiden kehitysvaiheiden läpi, jotka ovat ominaisia ihmiselle, kun lapsesta tulee aikuinen. Ainoa ero tässä oli se, että Jeesus oli synnitön. Tämä kaikki kertoo siitä, että Jumalan Poika tuli todelliseksi ihmiseksi.

    Jeesuksen elämä ei ollut kuitenkaan tavanomaisen ihmisen elämää, vaan se oli vainotun, halveksitun ja hyljätyn ihmisen elämää.

    Kun vertaamme näitä kahta asiaa, Kristuksen jumaluutta ja hänen vainonalaista elämänosaansa, olemme tekemisissä paradoksin, vastakohtien kanssa. Miksi oli näin?

    Jos Raamattu olisi ihmisten keksimä, se varmasti sisältäisi toisenlaisen sanoman ja tasoittelisi niitä vaikeuksia, joita se sanomallaan tuo ihmisjärjelle. Mutta kun se on Jumalan Sana ja kun Jumala on puhunut, se ei pyri hyväksi kaveriksi meidän filosofoivan järkemme kanssa, vaan julistaa aina: Näin sanoo Herra. Tähän ihmisen on tyytyminen. Jos Jumalan evankeliumi ei kelpaa, hänellä ei ole sinulle toista evankeliumia. Todellinen joulu ei löydy inhimillisen järkeilyn kautta, vaan Jumala tuo sen sanallaan.

    Katso paimenten ketoa. Yllättäen enkeli ilmestyy, varottamatta. Hän kertoo uutisen: "Älkää peljätkö, katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa." (Luuk. 2:10-12)

    Enkeli julisti Messiaan syntyneen, Jumalan Pojan, Herran, alentaneen itsensä. Suuri enkelijoukko viestitti, miksi näin tapahtui. "Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on mielisuosio."

    Todellinen, kestävä joulu löytyy, kun Jumala ilmoittaa meidän sydämellemme, että hänen Poikansa tuli ihmiseksi meidän lunastuksemme tähden, ja kun hän synnyttää meissä uskon. Usko ei synny ihmisen omista voimista, vaan sen saa aikaan Jumalan sana, evankeliumi.

    Tekstimme kertoo meille lyhyesti Jumalan Pojan ihmiseksi tulon tarkoituksen sanomalla: "toimitettuaan puhdistuksen synneistä". Näin se katselee koko Jeesuksen lunastustyötä yhtenä loppuun suoritettuna kokonaisuutena. Niin mekin haluamme katsella Jeesuksen työtä Beetlehemistä Golgatalle.

    Luonnostaan ihminen yrittää itse puhdistaa itsensä, mutta Jumala on puhunut, että puhdistus on jo tehty Kristuksen toimesta. Siten Jumala on saanut kunnian korkeudessa, ja me olemme saaneet valmiin armon. Meidän lunastuksestamme on maksettu riittävä hinta. Armo on kaikille hankittu, jokaista varten, sinuakin.

    Jumalan Poika tuli alas taivaasta, jotta hän voisi kerran sanoa Isälleen: "Katso, minä ja lapset, jotka Jumala on minulle antanut" (Hebr. 2:13) ja jotta sinäkin olisit tässä Jeesuksen lasten autuaassa joukossa.

    Saamme laulaa todellisen joulun löytäneinä:
          Meille on Hän syntynyt, kansaansa on etsinyt,
          Auttajaksi ehtinyt. On Jeesus-lapsi helmassa Marian.
          Gabrielin ennustus on täytetty. Eijaa, eijaa!
          Herra meitä armahti, Taivas meille aukeni. Halleluja!
          Tyydy pilttiin pienoisehen, Jeesuksehen, yksin vaan,
          Toista turvaa et sä löydä milloinkaan.
          Vaimon siemen siunattu, Immanuel,
          syntyi niinkuin ilmoitti jo Gabriel. VK 1938/1943 20:2

    Markku Särelä

  • Jumala paljastaa salaisuutensa

    Pastori Vesa Hautalan saarna 7.1.2018 Tampereella

  • Jumala säilyttää evankeliumin syntisten turvana, Apt. 16:25-34

    Pastori Kimmo Närhin saarna 25.10.2015 Tampereella

  • Jumala tahtoo, että suhteemme seurakuntaan lepää Jumalan lupausten lujalla pohjalla

    14. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, III vuosikerran epistolateksti

    Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee." Mutta suuressa talossa ei ole ainoastaan kulta- ja hopea-astioita, vaan myös puu- ja saviastioita, ja toiset ovat jaloa, toiset halpaa käyttöä varten. Jos nyt joku puhdistaa itsensä tämänkaltaisista, tulee hänestä astia jaloa käyttöä varten, pyhitetty, isännälleen hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis. 2 Tim. 2:19-21

    Rukoilemme: Rakas taivaallinen Isämme! Me kiitämme Sinua, että saamme jälleen kuulla Sinun sanaasi ja rukoilemme: Anna meille kuulevat korvat ja vastaanottava sydän, ettemme olisi vain sanasi kuulijoita, vaan myös sen tekijöitä. Anna sanankuulon koitua meille sielujemme pelastukseksi ja Sinulle kunniaksi. Amen.

    Rakkaat kristityt Herrassa!

    Johdantoa

    Kristillisen seurakunnan elämä ja vaiheet näyttävät aivan erilaisilta, riippuen siitä, mistä niitä katsellaan.

    Jos niitä katsellaan ulkopuolelta, arvioperusteena on ihmisen luonnollinen lain tuntemus, järki, toiminnan ulkonaiset tulokset, menestys, suuruus ja muut sellaiset tekijät. Arvioinnissa voi olla paljon oikeata, mutta yhtä hyvin myös paljon väärää. Tulokset, menestys ja suuruus eivät voi koskaan olla seurakunnan tuntomerkkejä, koska Nooa oli vanhurskauden saarnaaja ja vain 8 sielua pelastui arkissa. Ulkopuolelta käsin ei kuitenkaan ymmärretä kristillisen kirkon varsinaista olemusta; eikä myöskään yksityisen kristityn uskon taistelua. Ja kuinka näitä asioita voisivatkaan ymmärtää ne, jotka eivät ole Jumalan lain edessä tulleet tuntemaan syntejään ja turmeluksensa hirvittävää syvyyttä. Kuinka ne voisivat ymmärtää kristillisen kirkon vaiheita, jotka eivät tunne Kristusta eivätkä hänen lunastustyönsä merkitystä, ne, jotka eivät elä armosta, vaan jotka ovat teko-opin lumoissa ja sen vankeina, ne, jotka eivät tunne Jumalan sanan voimaa eivätkä sen arvoa ja ihanuutta.

    Jos taas kristillisen seurakunnan elämää tarkastellaan sisältä päin, meillä Jumalan armolapsina voi olla esimerkiksi seuraavia näkökulmia. Voimme tarkastella, mitenkä ne lapsukaiset, jotka ovat pyhässä kasteessa tulleet Jumalan valtakuntaan, säilyttävät uskonsa, sikäli kuin voimme tarkata sitä, heidän pitäytymisestään armonvälineisiin, kristillisestä vaelluksesta ja uskon tunnustamisesta. Miten suuri ilo onkaan vanhemmille uskoville, kun nuori selviää kuohuntavuosistaan uskon säilyttäen, tai palaa maailman poluilta, jos on niille langennut.

    Toinen näkökulma voi olla se, kuinka seurakunnan julistus tavoittaa ulkopuolella olevia ja kuinka heitä tulee mukaan uskonsa tunnustaen. Ja miten Jumalan seurakuntaa sävähdyttääkään se, kun epäuskosta tullaan uskoon tai sielun pelastusta uhkaavien harhojen keskeltä tullaan käsittämään Jumalan sanan oikea oppi ja tunnustaudutaan siihen.

    Nämä ovat oikeita asioita, vaikka ne eivät ratkaise sitä, onko kirkko oikea vai ei.

    Kolmas näkökulma voi olla se, kuinka seurakunta Jumalan armosta ja hänen sanansa johtamana varjeltuu puhtaassa opissa ja välttää kiusaajan kavalat ansat.

    Voit itse miettiä myös muita näkökulmia.

    Apostoli Paavalilla oli eräs asia aivan erityisesti mielessä, kun hän kirjoitti rakkaalle hengelliselle pojalleen Timoteukselle. Se on Jumalan näkökulma, jolla hän haluaa meidän itsekunkin katselevan seurakuntaamme ja jäsenyyttämme siinä. Apostoli lausuu: Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee." Ilmiselvästi Jumala tahtoo, että meidän suhteemme seurakuntaamme lepää rehellisesti Jumalan varmojen lupausten lujalla pohjalla.

    1. Jumalan varma lupaus: "Herra tuntee omansa"

    Apostoli Paavali lohduttaa Timoteusta ja meitä kaikkia tällä lupauksella: "Herra tuntee omansa". Itsekin tiedät, mitenkä ihana lupaus tämä on, jos olet saanut kokea armotonta, asiatonta tuomitsemista. Kun Jumalan sanan mukaisia tarkoitusperiäsi vääristellään, kun Sinulle aukaistaan eteesi helvetin ammottava kita, kun kiusaaja syyttää sinua Herran edessä kuin aikanaan ylimmäistä pappia Joosuaa (Sak. 3), kun syntisi soimaavat sinua ja kun todella tarvitset lohdutusta, miten vapauttavaa on kuulla Jumalan oma sana: "Herra tuntee omansa." Silloin olet armahdettuna Herrasi edessä. Ja kun hän kysyy: "Missä ovat tuomitsijasi", niin vaikka heitä olisi sankat parvet ympärilläsi, tiedät, että vain yksi asia ratkaisee, nimittäin Herran oma sana. Tuo sana, joka lausuu: "Mene rauhaan; en minäkään sinua tuomitse."

    Saat siirtyä ihmisten edestä Jumalan eteen, ihmistuomioista Jumalan armotuomion alle. Vapauteen, Jumalan lasten onnelliseen vapauteen.

    Monenlaisia vaiheita oli apostoli Paavali kokenut ja kertoo niistä tässä kirjeessään Timoteukselle. Hän on vankina, odottaen mestausta. Paljon ei ole hänellä aikaa. Kohta hän saa nukkua odottamaan ylösnousemuksen aamua ollakseen aina Herransa luona. Hän saa herätä viimeisenä päivänä ja hänen päähänsä painetaan vanhurskauden kuihtumaton seppele. Ja nyt hän lohduttaa Timoteusta, jonka asiana on jatkaa Paavalin jälkeen Jumalan evankeliumin julistamista: "Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat." (2 Tim. 4:8). Seppele on varattuna, valmiina kaikille tosi uskoville. Ja vanhurskas tuomari antaa sen vanhurskaille, siis niille, jotka ovat turvanneet Jumalan armoon Kristuksessa.

    Paavali oli joutunut jättämään saatanan haltuun eli poistamaan seurakunnasta synteihinsä pidätettyinä Hymeneuksen ja Filetuksen, jotka väärällä opilla turmelivat monen uskon. He opettivat ylösnousemuksen jo tapahtuneen. Vakava häiriötila oli tullut seurakuntaan, joka oli tällä toimenpiteellä parannettava. Monet seurasivat harhaopettajia ja jättivät apostolisen seurakuntayhteyden. Miten murheellista! Järkyttävää! Oikea Jumalan sana ei heille kelvannut, vaan nämä harhaopettajat olivat heidät lumonneet ja he seurasivat ihmisiä eivätkä hyvän Paimenen ääntä. Heissä oli varmasti monenlaisia. Toiset olivat sydämessäänkin omaksuneet harhan ja kadottaneet pelastavan uskon. Mutta eivät kaikki. Oli yksinkertaisia sieluja, jotka eivät olleet käsittäneet harhaopettajien oikeata olemusta ja sydämessään turvasivat armoon. Ehkä myös nuoria ja lapsia, jotka eivät kyenneet arvioimaan tapahtunutta. Paavali lohdutti: "Herra tuntee omansa."

    Paavali ei voinut nähdä, kuka noista harhaopettajien seuraajista oli uskossa, kuka ei. Mutta Herra näki. Hän ei erehdy. Ja hänen tuomionsa on ehdottoman oikea.

    Paavali selittää asiaa tarkemmin vertauksella: Mutta suuressa talossa ei ole ainoastaan kulta- ja hopea-astioita, vaan myös puu- ja saviastioita, ja toiset ovat jaloa, toiset halpaa käyttöä varten. Suuressa talossa, maailmassa, on monenlaisia astioita. Niillä on erilainen käyttötarkoitus.

    Kun Jumala kaitselmuksellaan hallitsee maailmaa, hän panee kaiken palvelemaan niiden parasta, jotka saavat autuuden periä. Epäuskoisetkin joutuvat monin tavoin palvelemaan evankeliumia.

    Kun kristillinen oikeaoppinen kirjallisuus kulkee maasta toiseen määränpäähänsä ja lukijan käteen, se voi kulkea monenlaisten, usein epäuskoisten ihmisten kuljettamana. Lentokoneet ja muut kulkuneuvot voivat olla kristinuskon vihollisten suunnittelemia ja rakentamia, ja kuitenkin evankeliumin palvelijat pääsevät niiden avulla kohteeseensa. Polttoaine, jota tarvitaan, voi olla peräisin esimerkiksi islamilaisista maista, joissa kristinusko on kielletty. Venäjällä ateismi vaikutti välillisesti ovien avautumiseen luterilaiselle opille. Se ei olisi ollut mahdollista, jos uskonnolliset olosuhteet olisivat säilyneet sellaisina kuin ne olivat vielä tämän vuosisadan alkupuolella ennen ns. suurta vallankumousta 1917. Astioita on monenlaista käyttöä varten, eikä paatuneinkaan Jumalan vihollinen tai harhaopettaja voi tehdä tyhjäksi Jumalan kaitselmusta ja hänen valtaansa. Mutta voi sitä, joka on astia halpaa käyttöä varten. Hän toteuttaa Jumalan tahtoa Jumalan kaitselmuksen alueella vastoin omaa tahtoaan, eikä tällainen ihminen saa siitä mitään etua Jumalan tuomion edessä, missä yksin armo ratkaisee. Onhan kirjoitettu: "Ilman uskoa on mahdotonta olla otollinen Jumalalle."

    Sen sijaan se, joka on uskossa ja joka siis on astia jaloa käyttöä varten, on sydämestään mukana evankeliumin asialla. Ja se, joka kääntyy epäuskosta uskoon, hänestäkin tulee astia jaloa käyttöä varten, "pyhitetty, isännälleen hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis".

    Katsokaamme siis, ettemme hylkää uskoa emmekä karkota Pyhää Henkeä, vaan päin vastoin olkaamme uskollisia sanankuulijoita, etsien Jumalan armoa armovälineistä ja pannen turvamme sielujemme kaitsijaan, Kristukseen.

    Voi kunpa me tajuaisimme, mitenkä suuret aarteet ovat Kristuksessa meitä varten. On syntien anteeksiantamus, iankaikkinen elämä ja autuus. On Jumalan kaikinpuolinen huolenpito.

    Tekstimme kehottaa meitä:

    2. "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee."

    Uskovalla on kavalia kiusauksia vaeltaessaan armon tiellä. Voisimme niputtaa nämä kiusaukset yhden nimikkeen alle. Se on epärehellisyyden kiusaus, jolla kiusaaja pyrkii saamaan uskovan tekemään itselleen luvalliseksi sen, mikä ei ole luvallista, ja silti pitämään itseään uskovana. Se on äärimmäisen vaarallinen tila. Jos joku uskova menee maailmaan, hän tietää, mistä hänen on parannus tehtävä, ja jonakin päivänä ehkä hän löytää armon ja palaa tuhlaajapoikana Herransa luo. Mutta miten sellainen voi palata, joka luulee olevansa laumassa?

    Kun Paavali vakuuttaa, että Herra tuntee omansa, hän lisää arkailematta: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee."

    Tätä samaa asiaa opettaa tämän sunnuntain Vt:n teksti: "Jumalattomalle Jumala sanoo: "Mikä sinä olet puhumaan minun käskyistäni ja ottamaan minun liittoni suuhusi? Sinä, joka vihaat kuritusta ja heität minun sanani selkäsi taakse! Jos sinä näet varkaan, niin sinä mielistyt häneen, ja sinä pidät yhtä avionrikkojain kanssa. Sinä päästät suusi puhumaan pahaa, ja sinun kielesi punoo petosta. Sinä istut ja puhut veljeäsi vastaan, sinä panettelet äitisi poikaa. Näitä sinä teet, ja minäkö olisin vaiti? Luuletko, että minä olen sinun kaltaisesi? Minä nuhtelen sinua ja asetan nämä sinun silmäisi eteen."

    Ei jumalattomilla, niillä, jotka vastoin selvää Jumalan sanaa pysyvät harhassa tai vaeltavat karkeasti vastoin Jumalan käskyjä, ole oikeutta Jumalan edessä pitää itseään pelastuvina; ei edes ottaa Jumalan nimeä suuhunsa.

    Ei se tosiasia, että harhaavissakin yhteisöissä voi olla Jumalan lapsia, anna kenellekään oikeutta seurata harhaa ja pysyä sellaisessa yhteisössä. Ei, vaan jos haluamme käydä Jumalan lapsista ja säilyttää hyvän omantunnon, on meidän uskossa kuultava Herran sanaa ja sitä seurattava. Se lausuu: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee."

    Koska Raamatun mukaan yksin Jumala on totinen, mutta jokainen ihminen valhettelija (Room. 3:4), koska Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä, koska Jumalan Henki on totuuden Henki, emme saa rakentaa uskonelämäämme emmekä oppiamme ja toimintamalliamme kirkollisesta yhteydestä omien ajatustemme varaan, vaan uskon lahjan saaneina ja Kristuksen omiksi tulleina sydämemme halusta kuulemme Hyvän Paimenen ääntä Raamatussa ja seuraamme sitä. Se on ainoa tapa pysyä oikealla tiellä ja välttää lopunajan kavalat eksytykset.

    Tarvitsemme rehellisyyttä - ei vain jokapäiväisiin lähimmäissuhteisiimme - vaan myös kirkollisen yhteyden asioihin. Kun väärät profeetat sekoittivat israelilaisten tajun oikeasta ja väärästä, profeetta Elia astui kaiken kansan eteen ja sanoi: "Kuinka kauan te onnutte molemmille puolille? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä; mutta jos Baal on Jumala, seuratkaa häntä." 1 Kun. 18:21.

    Nyt voisimme sanoa: Jos paavikirkko on oikea kirkko, menkää sinne. Jos kansankirkko on oikea kirkko, menkää sinne. Mutta jos tunnustuksellinen luterilainen kirkko on oikea kirkko, pysykää siinä rehellisesti, johdonmukaisesti ja uskollisesti.

    Kun Israelin kuninkaat liittoutuivat pakanoiden kanssa selviytyäkseen vihollisistaan, profeetat moittivat heitä siitä, etteivät he luottaneet Herraan, vaan panivat turvansa ihmisiin. Mutta oikeat israelilaiset rukoilivat: "Emme mahda mitään tätä suurta joukkoa vastaan, joka hyökkää kimppuumme, emmekä itse tiedä mitä tehdä, vaan sinuun meidän silmämme katsovat." (2 Aik. 20:12) He uskoivat ja pelastuivat.

    Luokaamme mekin silmämme uskon alkajaan ja päättäjään Herraan Kristukseen ja uskokaamme sielumme hänen kaittavikseen, sillä hän on luvannut: "Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa. Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme." (Room. 8:33-34)

    Rukoilemme: Herra, anna meille jokaiselle oikea usko, jossa ei vilppiä ole. Auta meitä totuudessa etsimään Sinun kasvojasi ja löytämään armo oikeaan aikaan. Me kiitämme Sinua siitä, että Sinä Kristuksen tähden lupauksesi mukaan olet meille armollinen ja annat anteeksi meille syntimme. Me kiitämme Sinua kasteen armoliitosta, jonka turvissa saamme tulla Sinun tykösi, muistaen, että sitä, joka Sinun tykösi tulee, Sinä et heitä ulos. Tee meistä astioita jaloa käyttöä varten, että olisimme edistämässä täällä Sinun valtakuntasi asiaa ja että Sinä, armollinen Isä, jolle kunnia kuuluu, saisit sen myös meidän keskellämme. Amen.

    Markku Särelä

  • Jumala tekee mahdottomasta mahdollisen (Mark. 10:17-27)

    Pastori Dani Puolimatkan saarna Jumalanpalveluksessa 4.10.2015 Tampereella.

  • Jumala voi tehdä pahastakin hyvää

    Jumala voi tehdä pahastakin hyvää

    Sen jälkeen kun Joosef oli haudannut isänsä, hän palasi Egyptiin, hän ja hänen veljensä sekä kaikki, jotka hänen kanssaan olivat menneet hautaamaan hänen isäänsä. Mutta Joosefin veljet pelkäsivät, kun heidän isänsä oli kuollut, ja ajattelivat: "Ehkä Joosef nyt alkaa vainota meitä ja kostaa meille kaiken sen pahan, mitä olemme hänelle tehneet." He lähettivät Joosefille tämän sanan: "Isäsi käski ennen kuolemaansa ja sanoi: 'Sanokaa Joosefille näin: Oi, anna anteeksi veljiesi rikos ja synti, sillä pahasti he ovat menetelleet sinua kohtaan.' Anna siis isäsi Jumalan palvelijoille anteeksi heidän rikoksensa." Joosef itki kuullessaan nämä heidän sanansa. Sitten tulivat Joosefin veljet itse, lankesivat maahan hänen eteensä ja sanoivat: "Katso, me olemme sinun orjiasi!" Mutta Joosef vastasi heille: "Älkää pelätkö, olenko minä Jumalan sijassa? Tosin te pyritte saamaan aikaan pahaa minua vastaan, mutta Jumala on kääntänyt sen hyväksi, että hän saisi aikaan sen, mikä nyt on tapahtunut, ja pitäisi hengissä paljon kansaa. Älkää siis pelätkö. Minä elätän teidät, vaimonne ja lapsenne." Hän lohdutti ja rauhoitti heitä.(1 Moos. 50:14–22)

    Rakkaat kristityt! Voiko pahasta tulla hyvää? Tämä teksti vastaa kysymykseen Joosefin elämänvaiheiden kautta.

    Muistatte varmasti mitä Joosefille tapahtui. Hän oli isänsä suosiossa, mutta veljet olivat hänelle kateellisia. He lavastivat Joosefin kuoleman ja myivät hänet orjaksi. Joosef joutui egyptiläisen Potifarin talouteen, missä hän kohosi vähitellen koko talouden hoitajaksi. Joosef kuitenkin joutui uudelleen vastoinkäymisiin, kun Potifarin vaimo olisi halunnut hänet rakastajakseen, mutta Joosef ei suostunut, ja Potifarin vaimo järjesti hänet kostoksi väärillä syytöksillä vankilaan. Mutta Jumala ei unohtanut Joosefia, vaan hän pääsi vankilan päällikön suosioon. Selitettyään oikein faraon ylimmän juomanlaskijan ja leipurin unet Joosef päätyi lopulta faraon eteen selittämään tämän näkemät enneunet. Joosefin viisaus teki niin suuren vaikutuksen, että farao asetti hänet koko Egyptin toiseksi ylimmäksi mieheksi, ja niin Joosef pelasti Egyptin tulevalta nälänhädältä. Nälänhädän aikaan hänen veljensä lähtivät Kanaanin maasta ostamaan elintarvikkeita ja tulivat Joosefin eteen. Joosef koetteli veljiään ja huomasi heidän sydäntensä muuttuneen. Joosef ilmaisi itsensä heille ja haetti isänsä sekä koko sukunsa asumaan Egyptiin.

    Nyt kaikkien näiden tapahtumien jälkeen Jaakob oli kuollut. Joosefin veljet pelkäsivät, että Joosef käyttäisi valtaansa kostaakseen heille, kun isä ei enää ollut näkemässä. Veljet eivät luottaneet Joosefin anteeksiantoon. Mutta Herraan turvaavan ei pidä kantaa kaunaa eikä kostaa. Siksi Joosefkaan ei niin tehnyt. Hän oli antanut veljilleen anteeksi ja niin hän nyt rohkaisi ja lohdutti heitä. ”Älkää pelätkö, olenko minä Jumalan sijassa?” Jumala oli nähnyt hyväksi tehdä Joosefin veljien pahan teon kautta hyvää, eikä ollut Joosefin asia lähteä Jumalan sijassa kostamaan veljille. Joosef on esimerkki anteeksiantamisesta.

    Mitä muuta hänen vaiheistaan voi oppia? Joosef ei katkeroitunut. Hän teki oikein, vaikka olosuhteet olivat vastaan. Hän noudatti Jumalan tahtoa ollessaan orjana Potifarin talossa eikä suostunut Potifarin vaimon viettelemäksi. Hän joutui kärsimään siitä, mutta ei hylännyt uskoaan Jumalaan.

    Vastoinkäymisten kohdatessa voi tulla kiusaus katkeroitua ja hylätä Jumala. Joosefin kohtalo näyttää kuitenkin sellaista, mikä on aina totta vaikka ei näy: Jumala on omiensa kanssa. Kaikkien kohtalo ei ole Egyptin kakkosmieheksi nouseminen, kaikkia Jumala ei näkyvällä tavalla korota, mutta kaikkien kärsivien lastensa luona Jumala on. Kaikki on hänen kädessään. Tästä seuraa se, että kaikki on lopulta hänen lastensa parhaaksi, niin Jumala on luvannut.

    Antakoon Jumala anteeksi, mitä olemme tässä rikkoneet. Jos hengelliset silmämme olisivat avoinna, emme niin helposti epäilisi hänen rakkauttaan. On syntiä vastoinkäymisen tullen unohtaa Jumala tai poiketa hänen tieltään. Valitamme turhaan ja olemme kärsimättömiä. Rikomme Jumalan käskyjä. Tämä on ilmentymää syntisestä kiittämättömyydestä ja piittaamattomuudesta Jumalaa kohtaan, joka kadottaa, ellei Jumalan armo tule avuksi.

    Mutta katuvalle, Kristukseen turvaavalle Jumala antaa anteeksi. Älä siis lannistu vaikeuksissa. Jumala ei ole unohtanut sinua. Seuraa yhä hänen tahtoaan ja jatka uskonkilvoitustasi. Jumala ei ole hylännyt sinua. ”Kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy.” (Gal. 6:9)

    Joosefin elämän suuri opetus on, että Jumala voi tehdä pahastakin hyvää. Raamattu opettaa samaan tapaan muissakin kohdissa: ”Tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen päätöksensä mukaan ovat kutsutut.” (Room. 8:28) Tästä seuraa: ”Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen”. (1 Piet. 5:7) Tämä opetus antaa meille uutta näkökulmaa elämään ja sen vaikeuksiin.

    Ei kuitenkaan aina ole helppo uskoa, että kaikki vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa. Tuskin se oli sitä Joosefillekaan. Eihän kaikki kärsimys suinkaan aina käänny tässä maailmassa hyväksi. Monesti kyllä vaikeiden asioiden kautta seuraa jotakin hyvää. Usein voi löytää kärsimyksistä jotain mielekkyyttä, hyötyä tai tarkoitusta, jos katsoo asioita oikeasta näkökulmasta. Mutta on myös paljon kärsimystä, jolla ei ole mitään havaittavaa positiivista vaikutusta, joka ei käänny paremmaksi eikä lopu. Tämän asian tunsivat jo Vanhan testamentin pyhät, jotka psalmeissa valittavat sitä, miten jumalattomat sortajat menestyvät, mutta viattomat kärsivät. Paljon jää vielä vastausta vaille.

    Lopulta jää mahdollisuus vain katsoa suureen totuuteen, josta Joosefin vaiheet ovat esikuva: Jeesukseen. Monien Vanhan testamentin henkilöiden vaiheissa voi nähdä paljon samaa kuin Kristuksessa. He ovat esikuvia Jeesuksesta. Jeesus on Jumalan lopullinen vastaus.

    Miten näemme Joosefin elämänvaiheissa Jeesuksen?

    Joosef hoiti tehtävänsä hyvin orjana Potifarin talossa eikä suostunut Potifarin vaimon viettelemäksi. Samoin Kristus oli kuuliainen alennuksen tilassaan, ”orjan muodon” ottaneena ihmisenä (Fil. 2:7), eikä suostunut perkeleen kiusauksiin.

    Kateelliset veljet kävivät Joosefin kimppuun. Jeesuksen veljet, siis hänen oman kansansa jäsenet, juonittelivat surmatakseen hänet – kateudesta, kuten evankelista kertoo. Mutta eivät ainoastaan juutalaiset, vaan koko ihmiskunta on hänen veljiään, samaa lihaa ja verta. Ja meihin kaikkiin sopii profeetan sana: ”hänet – – on runneltu meidän pahojen tekojemme tähden”. (Jes. 53:5) Kuitenkin Jeesus rukoili pahantekijöilleen armoa ja sovitti kaikkien ihmisten synnit verellään. Jeesus osoitti samanlaista anteeksiantavaisuutta kuin Joosef – tai oikeastaan Joosefin anteeksiantamuksessa näkyy jotain siitä, mitä on Kristuksen jumalallinen anteeksiantamus; niin moni asia Raamatussa (ja maailmassa) kertoo jotain Jumalan ominaisuuksista ja teoista niille, joilla on silmät nähdä. Jumala antaa anteeksi synnit ja rikokset.

    Niin kuin Joosefin veljien, ei meidänkään siis ole syytä pelätä, että Vapahtajamme anteeksiantamus vaihtuisi rankaisemiseen. Minkä hän on antanut anteeksi, sen hän on antanut anteeksi. Hän ei nosta uudelleen esiin vanhoja syntejämme, jotka hän on upottanut kuin meren syvyyksiin, kuten profeetta Miika sanoo. (Miika 7:19) Jumala ei muutu, hänen anteeksiantamuksensa ei muutu. Ihmiset voivat epäillä hänen anteeksiantamustaan tai hylätä sen kokonaan, mutta Jumala pysyy kuitenkin uskollisena, sillä hän ei voi kieltää itseään (2 Tim. 2:13): Jumala on herättäessään Kristuksen kuolleista julistanut, että uhri koko maailman syntien edestä on annettu, ja niin hän on julistanut maailman synnit Kristuksessa anteeksi annetuiksi. Tämä ei voi muuttua, sillä se on Jumalan teko.

    Jeesuksen kärsimyksen kautta Jumala on korottanut hänet korkeammalle kaikkea muuta. Farao teki Joosefista Egyptin hallitsijan, mutta Jumala korotti Jeesuksen (hänen inhimillisen luontonsa puolesta) oikealle puolelleen hallitsemaan koko maailmankaikkeutta.

    Joosefin kärsimysten kautta suuri joukko ihmisiä pelastui nälänhädältä. Jeesuksen kokeman pahan kautta Jumala on tehnyt monin verroin enemmän hyvää kuin Joosefin vastoinkäymisten. Kärsimyksensä ja kuuliaisuutensa kautta Kristus vanhurskautti monet (Jes. 53:11, Room. 5:19), siis koko maailman: se tarkoittaa, että Jeesuksessa on kaikkien syntien anteeksiantamus ja pelastus.

    Ja tässä on lopullinen, perimmäinen voitto, voitto synnistä, kuolemasta ja kaikesta pahasta. Jeesus on voittanut, ja hänen valtakuntansa tulee. Kaiken langenneen maailman pahan ja kärsimyksen jälkeen Jumala lausuu viimeisen sanansa: hän tekee kaikki uudeksi. (Ilm. 21:5) Kun ”kaikki jälleen asetetaan kohdalleen” (Apt. 3:21), löytyy lopullinen vastaus siihen, miten paha kääntyy hyväksi.

    Joutuessamme kärsimään me kärsimme, kuten Herrammekin joutui kärsimään tässä maailmassa. Mutta meitä kohtaa myös se, mikä kärsimyksen jälkeen kohtasi Kristusta: ylösnousemus ja ikuinen elämä. Kun olemme Jumalan lapsia, olemme myös ”Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että yhdessä myös kirkastuisimme.” (Room. 8:17)

    Voimme kiittää Jumalaa kaikesta, mikä meitä kohtaa: ”kiitos, sillä tämä oli sielulleni tarpeellista”. Tiedämme, että tämän elämän rosoista ja säröistä kasvaa iankaikkisuudessa jotakin kaunista. Jumala kirkastaa kärsimyksemmekin niin, että ne tulevat meille kunnian kruunuksi; ei ansiosta vaan armosta, armopalkkana. Jumala kääntää kaiken kunniakseen ja hyvyytensä ylistykseksi. Niin hän tekee varmasti myös vastoinkäymisille ja kärsimyksille, joko tässä elämässä tai sitten iankaikkisuudessa. Sellainen Jumala on.

    Tämä ei vastaa kaikkiin kysymyksiin, joita meillä nyt saattaa olla. Mutta Jeesuksen kautta tunnemme Jumalan, joka on hyvä ja joka on kanssamme kaikkina elämän hetkinä, ja joka antaa syntimme anteeksi. Ja meillä on luja toivo siitä, että kaikki kääntyy lopulta hyväksi.