Lutherin irtautuminen roomalaiskatolisesta kirkosta

Lutherin irtautuminen roomalaiskatolisesta kirkosta

Uskonpuhdistaja Martti Luther oli aluksi paaville uskollinen roomalaiskatolisen kirkon jäsen. Vuonna 1517 alkaneen uskonpuhdistuksen aikana tähän kuitenkin tuli muutos. Vakavien opillisten erimielisyyksien jälkeen paavi julisti Lutherin pannaan ja tämä omasta puolestaan irtautui roomalaiskatolisesta kirkosta. Uskonpuhdistajan opetukset ja esimerkki ovat tänään mitä ajankohtaisimpia. Monet suuret luterilaista nimeä kantavat kirkot lähentyvät roomalaiskatolista kirkkoa. Monet kysyvät, mikä on luterilainen tie kirkkokysymyksessä nyt käsillä olevissa vaiheissa. Tämän esityksen yksi tarkoitus on historiallisten tapahtumien ja Lutherin opetusten tarkastelun avulla osoittaa, että puhtaiden armonvälineiden omistaminen on ratkaiseva tekijä kirkkokysymystä ratkaistaessa. Henkilökohtaisen uskon ja pelastuksen omistamisen kysymykset liittyvät tarkasteluumme mitä läheisimmin. Omakohtaiset kysymykset armollisen Jumalan ja pelastuksen varmuuden löytämisestä ja uskon säilyttämisestä ohjaavat hylkäämään ulkonaisen mahtavuuden ja totutun tavan kirkollisen yhteyden perustana ja osoittavat, että ainoa ratkaiseva tekijä on oikean uskon ravinnon saaminen puhtaiden armonvälineiden kautta.

 

1. Johdanto

 

Kysymys siitä, miksi uskonpuhdistaja Martti Luther aikanaan erosi roomalaiskatolisesta kirkosta, on jatkuvasti ajankohtainen. Suomessa asiasta on keskusteltu ainakin 1920-luvulta lähtien. Tuolloin piispa Gummerus ja pastori E.J. Hakala toivat esiin väitteen, jonka mukaan Luther ei olisi omasta halustaan irtautunut roomalaiskatolisesta kirkosta, vaan olisi tehnyt sen ainoastaan pakon tähden. Tätä vastoin pastori A. Aijal Uppala on tuonut esiin perusteita, jotka osoittavat Lutherin lähteneen omasta halustaan ja opin - ei siis pakon - tähden roomalaiskatolisesta kirkosta (esim. Kirkkokysymys Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen valossa. 1937).

 

Sama kysymyksenasettelu on jatkunut aivan viime vuosiin saakka. Monet kansankirkolliset teologit yhä vielä opettavat, että Luther ei olisi omasta halustaan lähtenyt roomalaiskatolisesta kirkosta, ja tätä perusteena käyttäen he kehottavat kristittyjä pitäytymään Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon. Nykyaikana Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa pysyminen ja roomalaiskatolisen kirkon lähentyminen ovat toisiaan tukevia asioita, sillä mainitut kirkot ovat lähempänä toisiaan kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Osoituksena tästä ovat esimerkiksi se, että Suomen evankelisluterilainen kirkko on hyväksynyt Yhteisen julistuksen vanhurskauttamisopista sekä evankelisluterilaisen kirkon piispojen vierailut Roomassa ja siellä roomalaiskatolisten kanssa yhdessä pidetyt jumalanpalvelukset. Kun luterilainen kristitty haluaa seurata Jumalan sanaa ja uskonpuhdistajan opetusta, on hänen näiden historiallisten ja nykyaikaa koskevien havaintojen tähden tarpeen uudestaan kysyä, lähtikö Luther roomalaiskatolisesta kirkosta vastentahtoisesti ja ulkonaisen pakon edessä vai omasta halustaan opillisten syiden perusteella. Tämä onkin yksi tarkastelumme merkittävistä kysymyksistä.

 

Kun tarkastelemme Lutherin erkaantumista roomalaiskatolisesta kirkosta, emme voi välttää tarkastelemasta uskon syntymisen ja säilymisen kannalta perustavia asioita, nimittäin armonvälineitä. Tämän havainnon pohjalta voimme asettaa kysymyksen kirkosta ja sen jäsenyydestä oikeisiin raameihin. Niin Lutherin aikanaan kuin jokaisen muunkin kristityn on tehtävä itselleen seuraavat kysymykset: 1) Millä perusteella minä voin tulla autuaaksi? ja 2) Miten voin olla varma siitä, että saan syntini anteeksi? Kun tarkastelemme uskonpuhdistajan erkaantumista roomalaiskatolisesta kirkosta, havaitsemme, että nämä omakohtaiset kaikkein tärkeimmät kysymykset olivat hänelle ajankohtaisia. Jotta hän saisi niihin oikeat ja varmat vastaukset, hänen oli etsittävä puhtaita armonvälineitä. Poissa olivat kirkkopolitikointi ja valtapyyteet. Kysymyksessä olivat sen sijaan omakohtainen autuuden omistaminen ja muiden ohjaaminen samalle tielle.

 

Lutherin opetuksessa kysymys ulkonaisesta kirkosta ja sen toiminnasta on käytännöllinen. Hänen oppinsa on yhteneväinen Augsburgin tunnustuksen 7. uskonkohdan kanssa, joka kuuluu: "Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan." Tässä on kysymys käytännöllisestä asiasta, suullisesta sanasta, jota voidaan kuunnella ja sakramenteista, jotka voidaan nauttia. Kirkon tuntomerkeistä puhuessaan Luther sanoo: "Mutta me puhumme ulkonaisesta sanasta, jota ihmiset, sellaiset kuin sinä ja minä, saarnaavat julkisesti. Sillä sen on Kristus jättänyt jälkeensä ulkonaiseksi merkiksi, josta hänen kirkkonsa voidaan tuntea. Mekin puhumme sellaisesta suullisesta sanasta, kun sitä todella uskotaan ja julkisesti tunnustetaan maailman edessä, kuten hän sanoo (Matt. 10:32-33, Mark. 8:38): Joka tunnustaa minut ihmisten edessä, hänet minäkin tunnustan omakseni Isäni ja hänen enkeliensä edessä." (St. L. XVI, 2275, vuodelta 1539)

 

Tässä esityksessä, joka käsittelee ulkonaiseen kirkkoon liittyvää erityisaihetta, ei tule kovin paljon esille uskontunnustuksessa lausumamme yhden pyhän yhteisen ja kristillisen seurakunnan asia. Todettakoon lyhyesti vain, että samoin kuin kaikkien pyhien ja pelastuvien joukko elää ainoastaan oikeista armonvälineistä, niin yksin ne ovat myös näkyvän seurakunnan oikeat ja pettämättömät tuntomerkit. Puhtaat armonvälineet synnyttävät pyhän yhteisen kristillisen seurakunnan ja pitävät sitä yllä. Armonvälineiden puhtaus on myös näkyvien seurakuntien toiminnan oikeellisuuden koetinkivi. Tältä perustalta Luther arvioi roomalaiskatolista kirkkoa ja määritti suhteensa siihen.

 

Puhtaiden armonvälineiden keskeisyyden tähden meidän on syytä aloittaa tarkastelumme siitä, mitä Luther opetti niiden toteutumisesta roomalaiskatolisessa kirkossa. Ensiksi teemme huomionarvoisen havainnon:

 

2. Luther arvosti roomalaiskatolista kirkkoa siellä olevien oikeiden armonvälineiden ja kristittyjen tähden

 

Lutherin henkilöhistoriaa ajatellen on syytä pitää mielessä, että hän eli ja kasvoi roomalaiskatolisessa kirkossa. Hän tunsi sen opin ja käytännön erittäin tarkasti. Hän tuli myös näkemään sen, että siellä armonvälineet ovat käytössä ja että siellä on oikeita kristittyjä. Luther sanoo: "Me tunnustamme, että paavikunnassa on monia kristillisiä lahjoja, kaikki kristilliset lahjat, ja sieltä ne ovat tulleet meille; me nimittäin tunnustamme, että paavikunnassa on oikea pyhä Raamattu, oikea kaste, oikea alttarin sakramentti, oikeat avaimet syntien anteeksiantamiseksi, oikea saarnavirka, oikea katekismus kymmenen käskyn, uskontunnustuksen ja Isä meidän -rukouksen muodossa - - - Sanon, että paavikunnassa on tosi kristikunta, jopa oikea kristikunnan kerma ja monia suuria ja hurskaita pyhiä." (St.L. XVII, 2190-91, vuodelta 1528)

 

Siinä, että Luther totesi paavikunnassa olevan oikeat armonvälineet ja paljon kristittyjä, näkyy, kuinka hän luottaa Jumalan sanan voimaan. Jumala on armonvälineensä antanut eikä halua ottaa niitä pois. Hän on antanut ne meillekin historiallisessa mielessä roomalaiskatolisen kirkon kautta. Tässä on huomattava, ettemme tietenkään ole saaneet armonvälineitä roomalaiskatolisilta, vaan itseltään Kristukselta. Kristus on antanut ne meille ja kaikille uskoville sanansa kautta, joka sitten on kaikunut läpi vuosisatojen ja säilynyt monista harhoista huolimatta. Aina on ollut ja tulee olemaan niitä, jotka sekavissakin oloissa elävät armonvälineistä. Niinpä roomalaiskatolistakin kirkkoa voidaan kutsua kirkoksi siinä mielessä, että siellä on uskovia ihmisiä ja siksi, että kirkon tuntomerkit jossain määrin edelleen toteutuvat sen keskuudessa.

 

Voimme asettaa Lutherin suhteen roomalaiskatolisuuteen laajempiin raameihin, kun vertaamme sitä hänen suhteeseensa uudestikastajiin. Hän piti heidän oppiaan vahingollisempana kuin paavilaisten oppia, koska uudestikastajat hylkäsivät armonvälineet. Luther kirjoitti: "Sillä jos he jättäisivät sillensä kasteen ja (alttarin) sakramentin, kristityt voisivat paavinkin alaisuudessa vielä sieluineen paeta ja tulla autuaiksi, kuten tähän asti on tapahtunut. Mutta nyt kun heiltä on riistetty sakramentit, heidän täytyykin joutua kadotukseen, koska Kristus itsekin on riistetty niiden mukana." (St.L. XVII, 2192, vuodelta 1528) Luther toisin sanoen arvioi, sinänsä aivan oikein, että pelastuksen tie oli mahdollista löytää roomalaiskatolisessa kirkossa ja siellä oli mahdollista tulla autuaaksi.

 

Nämä lainaukset osoittavat selkeästi sen pohjan, jolla Lutherin suhde roomalaiskatoliseen kirkkoon alun perin lepäsi. Hän näki, että Jumalan suuret lahjat vaikuttivat siellä. Oikeat vastaukset kysymyksiin: "Miten minä voin tulla autuaaksi?" ja "Miten voin olla varma siitä, että saan syntini anteeksi?", oli mahdollista löytää roomalaiskatolisen kirkon keskuudessa. Näin ollen hänen uskonpuhdistuksellinen tarkoituksensa olikin saada väärinkäytökset poistetuksi ja oppi puhdistetuksi. Joka hyökkäsi halveksien armonvälineitä vastaan, kuten uudestikastajat tekivät, sai aikaan paljon vahinkoa, muttei todellista hyötyä. Oikea tie oli pitäytyä armonvälineisiin ja puhdistaa ne vääristymistä. Näin olisi pilkistävä esiin vanha apostolinen kirkko, jossa Jumalan sana on kunniassa. Lutherin neuvotteluasenteeseen vaikutti perustavalla tavalla se, että roomalaiskatolinenkin kirkko ulkonaisesti ymmärsi ja tunnusti Jumalan sanan arvon. Näin neuvotteluja toivottiin voitavan käydä siinä hengessä, joka on ilmaistuna luterilaisessa tunnustuksessa: "Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että Vanhan ja Uuden testamentin profeetalliset ja apostoliset kirjoitukset ovat ainoa sääntö ja ohje, jonka mukaan kaikki opit ja opettajat on koeteltava ja arvioitava." (Tunnustuskirjat 1990, 427)

 

Uskonpuhdistuksen tarkoitus oli siis palata lähteille. Oli puhdistettava historian aikana kerääntynyt kuona ja pöly, joka Lutherin päivinä pulpahti räikeästi esiin. Perustavimmat harhat olivat paavin ja tradition arvovallan hyväksyminen Raamatun arvovallan rinnalle ja sen yli, evankeliumin vääristäminen teko-opilla, vapaa ratkaisuvalta sekä väärät opit sakramenteista ja saarnavirasta. Tälle väärälle perustalle rakentui sitten monia räikeitä jokapäiväiseen elämäänkin vaikuttavia harhoja kuten anekauppa, luostarielämän ihannoiminen ja tavallisen elämänkutsumuksen halveksiminen. Kuitenkin, jos vain Jumalan sanalla tehdään työtä, on toivoa saada väärinkäytökset korjatuksi ja vanha apostolinen kirkko pilkistää näkyviin. Lutherin myönteiset arviot roomalaiskatolisesta kirkosta perustuvat siihen Jumalan sanaan ja armonvälineisiin, jotka siellä vanhastaan oli käytössä. Ne oli raivattava todelliseen käyttöön kaiken muun alta.

 

3. Jumalan sanan halventaminen ja pysyvä väärä oppi velvoittivat jättämään roomalaiskatolisen kirkon

 

Kuinka oikea ja todellisuudentajuinen Lutherin arvio roomalaiskatolisesta kirkosta ja oikeasta toimintalinjasta oli? Oikea se varmasti oli. Armonvälineiden olemassaolo ja käyttö, vaikkakin sekoittuneena oli ja on havaittavissa edelleen roomalaiskatolisessa kirkossa. Entäpä käytännössä? Oliko kirkkoa mahdollista puhdistaa Jumalan sanalla? Voitiinko jalansijaa saaneet evankeliumia sekoittava opilliset väärinkäytökset saada poistetuiksi? Vastaus tähän, uskonpuhdistuksen käytännöllistä toteutumista koskevaan kysymykseen tuli ratkaisemaan Lutherin suhteen roomalaiskatoliseen kirkkoon.

 

Kun Luther saarnasi ja opetti sekä tietenkin joutui kokemaan toimintansa seurauksia, hän tuli huomaamaan myös roomalaiskatolisen kirkon todellisen suhteen Raamattuun. Oikeaa raamattuperiaatetta ei käytännössä noudatettu. Jumalan sanan alle ei tosiasiassa alistuttu, vaan paavin ja hänen kannattajiensa sana sekä traditio painoivat enemmän kirkon elämässä kuin Jumalan sana. Roomalaiskatolinen kirkko oli traditio-oppinsa tähden jo tuolloin tosiasiassa jatkuvan ilmoituksen kirkko. Tästä oli sitten järkyttävät seurauksensa. Kristuksen sovitustyö, ainoa peruste, joka meillä on autuuden toivollemme, joutui syrjään ihmisoppien tieltä. Evankeliumin pimittämisen tähden Jumalan sanan antama varmuus ja lohtu jäivät omiltatunnoilta saamatta. Pelastusta koskevat tärkeät kysymykset jäivät vaille oikeaa vastausta.

 

Koska tilanne oli näin paha ja roomalaiskatolinen kirkko oli etääntynyt Jumalan sanasta pysyväisluonteisella tavalla, oli välttämätöntä nähdä asian todellisuus kaikessa vakavuudessaan. Tästä todellisuuden näkemisestä voimme sanoa, että Lutherin mukaan Jumalan sanan halventaminen ja pysyvä väärä oppi velvoittivat jättämään roomalaiskatolisen kirkon.

 

Oli selvästi olemassa kaksi toisilleen vastakkaista ja sovittamattomassa ristiriidassa olevaa puolta: roomalaiskatolinen kirkon auktoriteettiin vetoaminen ja Lutherin selkeä pitäytyminen Jumalan sanaan. Vastakkainasettelu tulee ilmi muun muassa seuraavasta Lutherin tekstistä vuodelta 1534: "He (paavilaiset) huutavat aina vain: Kirkko! Kirkko! Kirkko! ja kutsuvat kirkoksi myös jumalattomia ihmisiä, joilla on ja jotka laativat oppikäsityksiä ja lauselmia yli ja vastoin Raamattua - vieläpä jumalalliseen mahtiin vedoten. - - - Mutta jos meidän on kutsuttava kirkoksi sitä, jota he yhäti huutavat kirkon olevan, ja jos meidän on uskottava sitä, mitä he aina sanovat ja tekevät: mihin sitten enää Pyhää Raamattua tarvitaan, miksi sitten syntejä rangaistaan, minkätähden olemme totuuden tunnustuksen tähden kuoleman vaarassa, kun me (heidän opetuksensa mukaan) voisimme helposti selviytyä kaikesta ja ilman vaivaa vain nukkuen voisimme tulla autuaiksi, kun vain sanoisimme: uskon, että paavilaiset ovat kirkko, ja uskon, että kaikki on totuutta, mitä he opettavat? Ja kuinka tässä aiotaan neuvoa niitä hurskaita ja jumalisia sieluja, jotka ovat sidotut Raamattuun jumalallisen totuuden sanana eivätkä voi uskoa sellaista, mitä julkisesti opetetaan vastoin Raamattua? Onko meidän näille ehkä sanottava: paavia on kuultava, jotta rauha ja yksimielisyys säilyisi? Vai onko annettava heidän huojua epätietoisuudessa ja odottaa niin kauan, kunnes paavi kannattajineen on muuta päättänyt? (Ei!) Ne, jotka tätä kannattavat, olkoot sen enempää sielunsa autuudesta välittämättä ja itsestään varmoja, mutta totisesti ei kuitenkaan voida epävarmojen ja epäselvien oppien kautta rauhoittaa sellaista sydäntä, joka pelkää Jumalaa ja vakavuudella tahtoo välttää iankaikkista kadotusta ja haluaa iankaikkista elämää." (St.L. XVIII, 2010)

 

Kirkon auktoriteettiin, käytännössä varsin paljon paavin auktoriteettiin, perustuen ei voi mitenkään nojautua autuutta vaarantamatta. Tärkeä kysymys kuuluu: "Onko paavia kuultava?" Kysymys oli siitä, mihin omattunnot voidaan sitoa. Lutherin mukaan ei ollut mitään mahdollisuutta eikä oikeutta tehdä sopimusta, jonka mukaan paavin väärät opit saavat elää rauhassa. Se olisi johtanut epäselvyyteen ja epävarmuuteen kaikkein kalleimmassa asiassa. Sydän ei voi rauhoittua moniselitteisten ja toisilleen ristiriitaisten oppien avulla. Evankeliumin luonteeseen kuuluu ehdoton varmuus.

 

Kysymys evankeliumin varmuudesta vie meidät Lutherin toiminnan ja koko luterilaisen uskonpuhdistuksen keskeisimpään ytimeen. Evankeliumi on varma kahdella tavalla. Ensiksi siten, että sana itsessään on varma. Kyseessä on Jumalan sana, joka ei voi horjua eikä pettää. Vaikka taivas ja maa katoavat, ei Jumalan sana ja evankeliumi mihinkään katoa. Horjumattomalla sanalla on toinen puolensa, nimittäin sen tarkoitus ja vaikutus. Jumala antaa saarnata evankeliumin sydämellemme varmana sanana. Kun me koettelemme itseämme hänen edessään, ei meille omasta takaa jää kuin horjuva, joko suruttomuuteen tai epätoivoon kääntyvä omatunto. Tähän hätään evankeliumi tuo sitten varman avun. Jumalallinen valan sana kaikuu jokaista ihmistä koskien: "Se on täytetty", "Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi" varmana, horjumattomana taivaan avaavana sanana. Sydän, joka ei kadotusta pelätessään ja taivaaseen halutessaan voi tarttua mihinkään inhimilliseen, saakin turvaksi Jumalan pettämättömän sanan. Siihen voi todella panna turvan ja siitä elää.

 

Opin asioiden varmuuden tähden Luther opetti ensinnäkin sitä, että opista tulee päästä varmuuteen ja sitten myös toimia sen varmuuden nojalla. Epävarmuuden ja erilaisten oppien sietämisen Luther arvioi jopa pahemmaksi kuin selvän väärän opetuksen. Hän sanoi: "Se, joka pitää oppiaan, uskoaan ja tunnustustaan totena, oikeana ja varmana, ei voi seistä samassa pilttuussa niiden kanssa, jotka opettavat väärää oppia tai suosivat sitä, eikä aina vain puhua kauniita sanoja perkeleelle ja hänen tallilleen. Opettaja, joka vaikenee harhoista ja haluaa silti olla oikea opettaja, on pahempi kuin julkinen hurmahenki, ja saa teeskentelyllään aikaan suurempaa vahinkoa kuin kerettiläinen; ei häneen pidä luottaa. Hän on susi ja kettu, palkkalainen ja vatsanpalvelija, ja voi halveksia oppia, Sanaa, uskoa, sakramenttia, kirkkoa, koulua ja hylätä ne. - - - hän ei halua suututtaa ketään, ei tunnustaa Kristusta eikä satuttaa perkelettä ja maailmaa." (St.L. XVII, 1180, vuodelta 1546) Epävarmuus ja monien oppien sekoittaminen pitää yllä monenlaista opetusta ja sellaisena johdonmukaisesti ottaen turmelee kristillisen varmuuden ja sitä myötä uskon.

 

Kun Luther havaitsi roomalaiskatolisen kirkon erheen Raamatun arvovallan suhteen ja sen, että roomalaiskatolisuus hyökkää varmaa Jumalan sanaa vastaan, tuli eteen toinen kysymys: "Voiko kristitty, yksilö tai seurakunta, sallia Jumalan sanan sekoittamista." Vastaus tähän oli ehdottoman kielteinen. Kun harha on tullut ilmeiseksi ja pysyväiseksi, ei ole ehdonvallan asia pysyä sellaisessa yhteydessä. Sellaisesta menosta ja yhteydestä on erottauduttava. Luther sanoo: "Niinpä teemme nyt sen johtopäätöksen, että mistä ikinä löytyy kristillinen seurakunta, jolla on evankeliumi, sillä on, ei ainoastaan oikeus ja valta, vaan myös velvollisuus sielun autuuden menettämisen uhalla, sen velvoituksen mukaisesti, johon se on kasteessa Kristukseen nähden sitoutunut, välttämään, pakenemaan, erottamaan sekä vetäytymään pois sellaisesta esivallasta, jota nykyiset piispat, apotit, luostarit, säätykunnat ja sen sellaiset pitävät; koska kirkkaasti nähdään, että he opettavat ja hallitsevat Jumalan ja hänen sanansa vastaisesti. Niin että tämä ensiksikin on varmasti ja vahvasti perusteltu, ja että on huoletta jäätävä siihen, että tämän on jumalallinen oikeus ja että sielujen autuuden tähden on välttämätöntä poistaa sellaiset piispat, apotit, luostarit ja mitä muuta sellaista hallitusvaltaa on ja välttää niitä." (Seurakunnan Jumalan sanaan perustuvasta oikeudesta ja vallasta arvostella kaikkea oppia sekä kutsua, ottaa ja erottaa opettajia, vuodelta 1522, julkaistu kirjassa M. Särelä: Kristus meidän edestämme. STLK. 1998. s. 203.)

 

Lutherin voimakkaat sanat, erityisesti sanonta "sielun autuuden menettämisen uhalla", antaa aiheen kysyä: "Perusteliko hän kirkollista vetäytymistä lain tekona, joka ihmisen olisi täytettävä autuaaksi tullakseen, vai seuraako kirkollinen vetäytyminen evankeliumista?" Tämä on tärkeä kysymys, sillä nykyaikana monet pitävät lainomaisena sellaista opetusta, että vääristä opettajista tulee sanoutua kirkollisesti irti. Tähän meidän on vastattava: Kirkko-oppi, vetäytyminen pois vääristä opettajista ja pitäytyminen oikeisiin perustuu Jumalaan sanaan käskyyn, jota evankeliumista elävä uskova seuraa armon antamalla voimalla., jotta evankeliumi säilyisi puhtaana. Uskovat ovat saaneet autuuden ja ovat sitoutuneet Kristukseen pyhässä kasteessa. Kasteessa saatu armon osallisuus sisältää kääntymisen pois väärästä opetuksesta. Kaikki tämä on Jumalan armon vaikutusta. Hänen käskysanansa vetäytyä pois väärästä opetuksesta antaa sisällön oikealle vaellukselle ja teolle, mutta väärästä opista irtisanoutuminen ja oikeaan pitäytyminen eivät ole mitään sellaista, jolla uskova voisi Jumalan tai toisten ihmistenkään edessä kerskata.

 

Kirkollisen yhteyden vakavuudesta huolimatta tosiasiaksi jää, että roomalaiskatolisessa kirkossa ja muissakin harhaavissa kirkoissa on Jumalan lapsia siellä käytössä olevan Jumalan sanan tähden. Harhasta tietoiseksi tultuaan heidän on tosin erottauduttava harhaopettajista ja pitäydyttävä oikeaan opetukseen. Syy on se, että he näin välttyvät turmelemasta evankeliumia, toisin sanoen sitä Jumalan sanaa, joka tuo heille autuuden. Näin ollen erottautuminen väärästä opista ja oikean opin seuraaminen liittyy evankeliumiin.

 

4. Luther jätti roomalaiskatolisen kirkon omasta halustaan ja kehotti toisiakin tekemään samoin

 

Edellä on jo tullut esille, että Lutherin peruste roomalaiskatolisen kirkon jättämiselle oli pyrkimys pitäytyä puhtaaseen evankeliumiin. Tämä jo sinänsä osoittaa sen, että hänen erottautumisensa roomalaiskatolisuudesta ei perustunut henkilöhistoriallisiin asioihin tai ulkonaiseen pakkoon. Koska tämänsuuntaista opetusta kuitenkin on julkisesti esitetty, on syytä tuoda esiin näkökohtia, jotka nimenomaisesti osoittavat Lutherin itse halunneen erottautua roomalaiskatolisesta kirkosta.

 

Lutherin kirjoituksista löytyy kohta, jossa hän sanoo, että hän ei itse ole irrottautunut roomalaiskatolisesta kirkosta. Asiayhteydessään sekin osoittaa kuitenkin selkeästi, että Luther katsoo olevan itselleen ja omalletunnolleen hyväksi, että hänet on työnnetty pois paavin yhteydestä. Hän kirjoittaa: "Minulla on myös ilo ja lohdutus - eikä suinkaan pienin - etten minä itse ole lähtenyt paavikirkosta, sillä minä pysyin lujasti tuon punaisen porton luona ja osoitin tuolle murhaajalle kaikkea palvelusta ja nöyryyttä, mutta hän ei tahtonut minua kärsiä ja julisti minut pannaan ja työnsi minut pois yhteydestään. Mutta häntä on kiitettävä siitä, että hän vihallaan on auttanut minua pois murhaluolastaan ja on vapauttanut omantuntoni kaikista kauhistuksistaan, murhistaan ja pilkkaamisistaan. Sillä jos hän vielä olisi minun armollinen vaimoni ja minun pitäisi häntä vielä palvella hänen murhaluolassaan, niin täytyisi minun myöskin osallistua kantamaan hänen punaista pukuaan ja kultaista maljaansa. Sentähden tulee teidän ja jokaisen hurskaan kristityn iloita ja Jumalaa kiittää siitä, että teidät julkisesti työnnetään pois paavin joukosta, jotta Jumalan Karitsan valkoinen vaate pysyisi puhtaana ja saastuttamattomana eikä saisi päälleen tuon suuren punaisen porton veriväriä." (St.L. X, 1947, vuodelta 1533) Luther esittää tämän lohdutuksena niille Leipzigin luterilaisille, joita paavilainen herttua ahdisti ulos kaupungista. Mikä onkaan lohdutuksen sisältö! Hän iloitsi siitä, että hänet on ajettu pois niin, ettei hän enää voi osallistua paavikirkon synteihin.

 

Luther ei sano sitä, että hän ei olisi eronnut roomalaiskatolisesta kirkosta ilman paavin toimia. Nuo toimet vain antoivat hänelle varmuutta siitä, että hänen asiansa oli oikea. Missään tapauksessa kukaan ei Lutherin lausumista saa oikeaa perustetta opillisesti harhautuneessa kirkossa pysymiselle. Sellainen pysyminen on osallistumista toisten synteihin. Sellaisesta Luther varoitti ankarasti: "Niinpä siis ei tässä saa leikkiä, vaan kyseessä on joko iankaikkinen autuus tai iankaikkinen kadotus. Senpätähden erotkoon jokainen, joka tahtoo olla kristitty ja tulla autuaaksi, kiireesti ja kokonaan paavista ja hänen joukoistaan, vanhoista ja uusista, opilla ja elämällä, ruumiilla ja sielulla, ettei hän osallistuisi heidän synteihinsä eikä saisi kärsiä heidän vaivaansa." (St.L. XIX, 783, vuodelta 1525)

 

Lutherin asenne siihen, että hän lähti irralleen paavikirkosta, tulee selvästi esille hänen kirjoituksessaan "Wider Hans Wurst", vuodelta 1541. Sen lopussa ovat sanat: "Mutta koska me kartamme ja pakenemme kaikkia tuollaisia perkeleen juonia ja uutuuksia ja pitäydymme jälleen vanhaan kirkkoon, neitsyeeseen ja Kristuksen puhtaaseen morsiameen, olemme epäilemättä oikea vanha kirkko ilman mitään huoruutta ja uutuuksia - - - Sillä mekin olimme ennen tuon helvetillisen huoran, paavin uuden kirkon, takamuksissa täysin vakavissamme, ja meille tuottaa mielipahaa se, että häpeällisesti olemme kuluttaneet niin paljon aikaa ja vaivaa tuossa luolassa (Loche = paavikirkossa). Mutta ylistys ja kiitos Jumalalle, joka on vapauttanut meidät tuosta punaisesta, paheellisesta huorasta." (St.L. XVII, 1333)

 

Uskonpuhdistajan henkilöhistoriassa epäilemättä halu puhdistaa roomalaiskatolista kirkkoa oli sekä ajallisesti että asiallisesti ensisijainen paavikirkosta irtisanoutumiseen verrattuna. Tästä huolimatta myös paavikirkosta eroaminen oli asia, jonka hän teki omasta halustaan ja opillisin perustein. On nimenomaisesti syytä huomata, että Luther ei viittaa paavikirkon toimiin häntä itseään vastaan perustellessaan sitä, että hän sanoutui irti tuosta kirkosta ja sitä, että hän kehotti toisiakin tekemään samoin. Paavin toimet osoittivat hänelle tilanteen todellisen vakavuuden, jota hän kenties ei muuten olisi niin nopeasti havainnut. Lutherin peruste sanoutua irti roomalaiskatolisesta kirkosta oli väärä oppi, armonvälineiden pysyvä vääristyminen ja sille perustalle rakentuneet monet väärinkäytökset.

 

5. Yhteenveto ja ajankohtaisia johtopäätöksiä

 

Mitä saamme lopputulokseksi ja yhteenvedon omaiseksi koosteeksi tarkastelumme jälkeen ja mitä raamatunkohtia edellä olevat asiat teroittavat mieliimme? Uskonpuhdistajan todistuksia lukiessa tulee voimakkaasti esille varoitus vääristä profeetoista (Matt. 7:15: "Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia."). Vääriä profeettoja ovat hänen mukaansa myös ne, jotka eivät itse aktiivisesti edistä väärää oppia, mutta siitä huolimatta antavat tukensa harhaopettajien toiminnalle. Hän hyvin vakavasti varoitti antamasta väärälle opille olemassaolon oikeutta oikean opin rinnalla.

 

Toinen opetus, joka nousee Lutherin tekstien äärellä hyvin voimakkaana esille, on hänen varoituksensa toisten synteihin osallistumisesta ("Äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin." 1 Tim. 5:22 ja "Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi; sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa." 2 Joh. 10,11). Mikäli Luther olisi jäänyt roomalaiskatolisen kirkon yhteyteen, hän olisi sanojensa mukaan tullut osalliseksi sen opillisiin synteihin. Tämän välttämisestä hän oli iloinen ja ohjasi toisiakin samalle tielle.

 

Koska uskonpuhdistaja varoittaa erilaisten oppien sekoittamisesta ja pitää yhteyttä väärin opettaviin toisten synteihin osallistumisena, on hänen opetuksensa henki aivan erilainen kuin niillä, jotka opettavat, että kristittyjen olisi pysyttävä Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa sen pysyvistä harhoista huolimatta ja nykyisessäkin tilanteessa, jolloin kyseinen kirkko lähenee roomalaiskatolista kirkkoa. Kun toiselta puolelta muistamme, kuinka kamalana asiana Luther piti sitä, että alttarin sakramentista opetettiin reformoidulla tavalla, on aivan mahdoton ajatus etsiä uskonpuhdistajalta tukea pysymiseksi Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa nyt, kun se Porvoon sopimuksen hyväksyessään on osoittanut pitävänsä anglikaanisen kirkon reformoitua ehtoollisoppia samanarvoisena luterilaisten tunnustuskirjojen opin kanssa.

 

Yksi ajankohtaisen keskustelun kannalta korostamisen arvoinen johtopäätös on, että Jumalan sanalle uskolliset kristityt eivät odota sitä, että heidät ulkonaisesti ja väkivalloin suljetaan pois roomalaiskatolisten tai muiden väärien opettajien yhteydestä. Lutheria ja monia muita tosin kohdeltiin kaltoin ruumiinkin puolesta. Kuitenkin varsinainen peruste sille, että he vetäytyivät pois roomalaiskatolisesta kirkosta, oli tuon kirkon väärä oppi. Niin kuin sielua koskevat asiat ovat aina vakavampia ja tärkeämpiä kuin ruumista koskevat, niin on väärän opin salliminen ja edistäminen paljon pahempi asia kuin ruumiilliset rangaistukset.

 

Kuinka sitten on arvioitava neuvotteluja roomalaiskatolisen kirkon kanssa? Perustava asenne todellisen yksimielisyyden löytymiseen olkoon myönteinen. Tällainen pyrkimys tulee esille muun muassa Augsburgin tunnustuksen esipuheessa ("Samoin kuin meidän kaikkien tulee elää ja taistella yhden ainoan Kristuksen alaisina ja tunnustaa yksi ainut Kristus - - - samoin tulee meidän myös saattaa kaikki asiat Jumalan totuuden mukaisiksi."). Jo uskonpuhdistuksen aikana ja yhtä hyvin tänään on ajankohtainen kysymys, onko tämä mahdollista roomalaiskatolisen kirkon kanssa. Tähän kysymykseen joudumme vastaamaan kieltävästi, sillä roomalaiskatolinen kirkko ei tunnusta yksin Raamattua kristillisen opin ainoaksi lähteeksi. Niin kauan kuin tämä oppi on voimassa, ei sen kanssa voida toivoa saavutettavan Jumalan totuuden mukaista yksimielisyyttä. Päinvastoin, ne neuvottelut, joissa pyritään saamaan aikaan yksimielisyys vanhurskauttamisopista luterilaisten ja roomalaiskatolisten välillä, sisältävät perusteissaan vakavan virheen. Tuollainen pyrkimys ilman yksimielisyyttä "Yksin Raamattu"- periaatteesta merkitsee sen tunnustamista, että vanhurskauttamisopista voidaan olettaa päästävän yksimielisyyteen muuten kuin yksin Raamatun pohjalta. Tämä taas merkitsee uskonpuhdistuksen ja koko kristillisen uskon pääperiaatteiden "Yksin Raamattu" ja "Yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden" irrottamista toisistaan. Näistä syistä on oikein pitäytyä erossa roomalaiskatolisesta kirkosta siinäkin mielessä, että emme pyri sen kanssa yksimielisyyteen niin kauan kuin sen oppi Jumalan ilmoituksesta ei ole muuttunut. Sen sijaan todistuksen antaminen evankeliumista totuudessa roomalaiskatolisille on oikea ja tärkeä asia.

 

Edellä on ollut paljon puhetta rajauksista, siitä mitä meidän on varottava ja mitä emme saa tehdä. On kuitenkin asioita, aivan perustaviakin, joihin uskonpuhdistajan opetus ja esimerkki ohjaavat meitä. Ensimmäinen sellainen asia on pitäytyminen puhtaisiin armonvälineisiin. Uskonpuhdistajan mukaan koko kirkollisessa elämässä ja kristityn vaelluksessa on kysymys juuri niiden varassa elämisestä. Tänäänkin kaste antaa synnit anteeksi ja vaikuttaa sen, että syntinen pääsee Jumalan lapseksi. Tänäänkin on voimassa evankeliumin sana, joka on pelastukseksi itsekullekin uskovalle. Yhä vielä Jumala jakaa meille Kristuksen tosi ruumiin ja veren Herran pyhässä ehtoollisessa syntien anteeksiantamiseksi. Näistä armonvälineistä meidän on omakohtaisesti elettävä. Ne pitävät uskoa yllä ja niiden perustalle myös rakentuu oikea kristillinen yhteys. Se voi toteutua roomalaiskatolisesta kirkosta ja paavin vanhoista ja uusista joukoista erillään Jumalan sanan ja siitä otetun luterilaisen tunnustuksen mukaisessa yksimielisyydessä ja yhteisessä uskossa.
 

 

pastori Kimmo Närhi
Esitelmä Raamattu ja tunnustuspäivillä, Vaasa 24.7.1999,


Tyhjä vasen

Lue artikkeleita

    • All
    • Mika Bergman
    • Avioliitto
    • Israel
    • Jumalan Sana
    • Kaste
    • Kirkollinen Yhteys
    • Kirkollisia Uutisia
    • Kristillinen Seurakunta
    • Luominen
    • Perhe–elämä
    • Pyhä Henki
    • Raamattu
    • Uskon Perusasiat Ja Raamatunselitys
    • Vanhurskauttaminen
    • Uudestisyntyminen
    • Jeesuksen Syntymä
    • Ehtoollinen
    • Kirkkohistoria
    • Kirkkokuri
    • Saarnavirka
    • Harha
  • Oletus
  • Päivämäärä
  • Satunnainen
  • Koko Raamattu Jumalan sanana Käännös lähtee siitä, että Raamattu on Pyhän Hengen inspiroima Jumalan sana. Tämä periaate on ohjannut käännösprosessin jokaista vaihetta. Kääntämistä hallitsi pohjatekstin kunnioittaminen. Käännös on sanatarkempi kuin vuoden 1992 kirkkoraamattu. Käännettävän tekstin ajatus on pyritty välittämään suomen kielelle tinkimättä sen sanavalinnoista, mikäli tämä on ollut ymmärrettävästi mahdollista.
    Read More
    • Raamattu
  • Olen kiitollinen siitä, että minulla on tänä iltana mahdollisuus kommentoida Matti Väisäsen uutta kastekirjaa Pelastuksesta osalliseksi. Väisäsen kastekirjat ovat korostaneet hienolla tavalla kasteen luovuttamatonta arvoa ja niistä on ollut minulle henkilökohtaisesti suurta hyötyä elämäni aikana. Olen kuitenkin hyvin murheellinen Väisäsen uudesta kirjasta ja siitä, että sen ajatukset leviävät laajasti suomalaisen
    Read More
    • Harha
    • Jumalan Sana
    • Kaste
    • Mika Bergman
    • Uudestisyntyminen
  • Uuden avioliittolain myötä useampi kansankirkon pastori on ilmaissut aikeensa vihkiä homopareja avioliittoon. He mieltävät toimivansa Raamatun hengessä siunatessaan kahden samaa sukupuolta olevan liiton. Ehkä osa heistä tiedostaa sen, että Raamattu tuomitsee useassa kohdassa samaa sukupuolta olevien väliset sukupuolisuhteet, mutta he yleensä ajattelevat näiden kohtien olevan sidoksissa omaan aikaansa. Kun pohditaan
    Read More
    • Avioliitto
    • Jumalan Sana
    • Mika Bergman
  • Pyhäinpäivänä 5.11. Lahdessa vihittiin pastoriksi teologian maisteri Markus Mäkinen-Taina. Virkaanvihkimys toimitettiin uskonpuhdistusjuhlan avausjumalanpalveluksen yhteydessä Rajakadun kirkolla. Virkaanvihkimyksen toimitti kirkkokunnanjohtaja pastori Mika Bergman. Vihkimyksessä avustivat muut STLK:n pastorit ja Luterilaisen Ristin Seurakunnan pastori Risto Relander. Markus Mäkinen-Tainan oli kutsunut pastoriksi Helsingin Tunnustuksellinsen Luterilainen seurakunta. Helsingin seurakunnassa palvelevat tällä hetkellä lisäksi pastorit
    Read More
    • Kirkollisia Uutisia
  • Siitamajan leirikeskuksella pidettiin 23.–24.9. teologinen konferenssi, jonka aiheena oli saarnavirka. Konferenssin puhujina oli teologeja STLK:sta ja sisarseurakunnistamme Saksasta ja Suomesta. Osanottajia saapui näiden kirkkojen lisäksi myös muista suomalaisista kirkoista, sekä teologeja että maallikkoja. Konferenssi oli onnistunut. Se antoi eri maista oleville teologeille tilaisuuden tutustua uskonveljiinsä paremmin ja lujittaa sisarkirkkojen välisiä
    Read More
    • Kirkollisia Uutisia
  • Jeesus muslimi? Koraanissa puhutaan Jeesuksesta enemmän kuin kenestäkään toisesta henkilöstä. Koraani kertoo, että Jeesus paransi sairaita ja herätti kuolleita (3:49). Hän syntyi neitsyt Mariasta (3:45–47), julisti evankeliumia juutalaisille (3:49) ja oli Jumalan profeetta (6:85–90). Koraani liittää vain Jeesukseen sen, että Pyhä Henki tuki häntä hänen työssään (2:87, 253). Ainoastaan Jeesusta
    Read More
  • Raamatun opetus reliqua-kysymyksestä Sinä yönä, jona hänet kavallettiin, Vapahtaja asetti pyhän ehtoollisen sakramentin. Raamattu kertoo meille, että asettaessaan ehtoollisen Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsilleen ja sanoi: ”Ottakaa ja syökää; tämä on minun ruumiini” (Matt. 26:26). Sitten hän otti maljan, kiitti, antoi opetuslapsilleen ja sanoi: ”Juokaa tästä kaikki;
    Read More
    • Ehtoollinen
  • Avioliitto ei-uskovan kanssa Raamattu ei sisällä ehdotonta kieltoa naimisiin menemisestä epäuskoisen kanssa. Se sisältää kuitenkin varoittavia esimerkkejä, mm. kuningas Salomon vaimot, jotka houkuttelivat hänet hyväksymään epäjumalanpalveluksen. (1 Kun. 11:4) Vanhassa testamentissa israelilaisilta, Jumalan kansalta, oli normaalisti kiellettyä mennä toiseen kansaan kuuluvan kanssa naimisiin. Uskovan ei pidä mennä naimisiin sellaisen kumppanin
    Read More
    • Avioliitto
  • STLK:n 45. varsinaisen kirkkokunnankokouksen julkilausuma. Niin kuin Pyhä Henki liikkui alussa vetten päällä (1 Moos. 1:2), niin hän toimii myös pyhässä kasteessa luoden uutta. Sen kautta hän synnyttää synteihinsä kuolleet (Ef. 2:1) uuteen hengelliseen elämään (Joh. 3:5, Tiit. 3:5). Kasteen myötä saadaan Pyhä Henki (Apt. 2:38) sydämeen asumaan (1 Kor.
    Read More
    • Pyhä Henki
  • Teologian maisterit Mika Bergman, Vesa Hautala ja Dani Puolimatka vihittiin ja asetettiin julkisesti saarnavirkaan 31.10.2015 Lahdessa, Rajakadun kirkossa. Vihkimisen ja virkaanasetuksen toimitti pastori Markku Särelä, joka oli myös ohjannut näiden teologien opiskelua Suomen Tunnustuksellisen Luterilaisen Kirkon teologisessa koulutusohjelmassa usean vuoden ajan. Mika Bergmanin oli kutsunut saarnavirkaan Helsingin Tunnustuksellinen Luterilainen Seurakunta.
    Read More
    • Kirkollisia Uutisia
  • Jumala asetti avioliiton miehen ja naisen välille jo Paratiisissa ennen syntiinlankeemusta. Se kuuluu siis yleiseen siveyslakiin, joka koskee kaikkia ihmisiä. Näin Jumalan sana, Pyhä Raamattu, ilmoittaa. Kun Jumala loi ihmisen, hän loi heidät mieheksi ja naiseksi. Hän myös siunasi heidät. Tähän siunaukseen perustuu miehen ja naisen keskinäinen avioelämä. Sen vakiintuneena
    Read More
    • Perhe–elämä
  • Suomen Tunnustuksellisen Luterilaisen kirkon seurakunnat ovat Jumalaa kiittäen yksimielisesti todenneet, että niillä on opillinen ja kirkollinen yhteys Ylösnousemuksen Luterilaisen Augsburgin Tunnustuksen Seurakunnan kanssa (Riika, Latvia) kanssa. Seurakunnan nimi latviaksi on Augsburgas ticibas apliecibas Augšamcelšanas luteranu draudze. Tämä seurakunta totesi omasta puolestaan opillisen ja kirkollisen yhteyden seurakuntiemme kanssa helmikuussa. Latvialainen sisarseurakuntamme
    Read More
    • Kirkollisia Uutisia
  • לָכֵן יִתֵּ֙ן אֲדֹנָ֥י ה֛וּא לָכֶ֖ם א֑וֹת הִנֵּ֣ה הָעַלְמָ֗ה הָרָה֙ וְיֹלֶ֣דֶת בֵּ֔ן וְקָרָ֥את שְׁמ֖וֹ עִמָּ֥נוּ אֵֽל׃ Sen tähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel. Jes. 7:14. Selitettävä kohta on Jesajan kirjan alkupuolelta, Jes. 7:14. Ymmärtääksemme tätä jaetta meidän on katsottava
    Read More
    • Jeesuksen Syntymä
  •   Rev. Edward Brockwell asetettiin saarnavirkaanTampereen Tunnustuksellisen Luterilaisen Seurakunnan apulaispastoriksi Siitamajalla  6.7.2010   Virkaanasetustilaisuuden ohjelma (PDF) Kuuntele pääkohdat virkaanasetustilaisuudesta (23 min,  MP3)  
    Read More
    • Kirkollisia Uutisia
  • Augsburgin tunnustuksen VII:n uskonkohdan mukaisesti tunnustamme: "Sillä kristillisen kirkon todelliseen yhteyteen riittää, että siinä evankeliumi saarnataan yksimielisesti puhtaan käsityksen mukaisesti ja sakramentit Jumalan sanan mukaisesti jaetaan." (Saksalaisen tekstin mukainen käännös). Latinalainen versio kuuluu käännettynä: "Ja kirkon oikeaan yhteyteen on tarpeen (satis est) yksimielisyys evankeliumin opissa ja sakramenttien jakamisessa." Ymmärrämme "evankeliumin
    Read More
    • Kirkollinen Yhteys
  • Monet kesät ja syksyt ovat muuttuneet talviksi ja taas kevään myötä kesiksi niistä ajoista, kun Jeesus Vapahtajani tarttui minua kädestä ja sanoi: "Minä näytän sinulle elämäsi tien, jota sinun tulee käydä." Sitä tietä olen kulkenut jo hyvin pitkälle, eikä sen määränpää ole vielä saavutettu, vaikka koti onkin jo lähellä. Usein
    Read More
    • Kristillinen Seurakunta
  • Te kansankirkon papit, jotka vastustatte niin sanottua naispappeutta, olette uskonne ja käytäntönne vuoksi tulilinjalla. Teitä vastustavat kansan enemmistö, tiedotusvälineet, epäuskoinen maailma sekä kaikki kansankirkon piispat, pappien valtaenemmistö ja suuri joukko kirkkokansaa. Vaikka haluatte edelleen pysyä kansankirkossa, minun sallittaneen kuitenkin kirjoittaa teille virkakysymyksessä puolustuspuhe, Plädoyer. Olen tottunut siihen, että usein kansankirkkoon
    Read More
    • Jumalan Sana
    • Kirkollinen Yhteys
  • Kansankirkko muutti joitakin vuosia sitten käytäntöään ja jakaa myös lapsille ehtoollisen. Tätä uutta käytäntöä pyritään perustelemaan ja selittämään se luterilaiseksi. Oltiinko siis sitä ennen epäluterilaisia? Tunnustuksellinen luterilainen kirkko ei jaa ehtoollista pienille lapsille, vaan vasta niille, jotka ovat käyneet rippikoulun ja ovat konfirmoidut. Olemmeko siis epäluterilaisia?Käytäntömme perustuu seuraaviin asioihin. Kastamme
    Read More
    • Ehtoollinen
  • Yhteiskunnassa on keskusteltu jo pitkään siitä, kuinka homoseksuaaliseen suhteeseen on suhtauduttava. Nykyaikana keskustelu on entistäkin vilkkaampaa sen johdosta, että eduskunnassa on esitetty sellaisen lain säätämistä, joka johtaisi homoseksuaalisen suhteen rekisteröimiseen ja monessa suhteessa sen rinnastamiseen avioliiton kanssa. Tämän johdosta on syytä tarkastella sitä, mitä Raamattu ja sen ilmoittama luomisjärjestys asiasta
    Read More
    • Avioliitto
    • Luominen
  • Muutamia kymmeniä vuosia sitten ilmestyi englanninkielinen Raamatun käännös, jossa hebreankielinen sana, jonka oikea käännös on "neitsyt", käännettiin sanoilla "nuori nainen" (Young woman). On todennäköistä, että tämä väärä käännös johtui kääntäjien halusta kumota oppi siitä, että Jeesus syntyi neitseestä. Sillä se yhteys, jossa sana ilmenee, osoittaa selvästi, että kysymyksessä on neitsyt.
    Read More
    • Jeesuksen Syntymä
Lataa lisää pidä SHIFT pohjassa ladataksesi kaikki Lataa kaikki