Kaksi koiraa

Kaksi koiraa


koirat.jpg 

Pentuja odottava naaraskoira pyysi nöyrästi uroskoiralta, että tämä luovuttaisi koppinsa hänen käyttöönsä siksi aikaa kunnes pennut syntyvät ja hiukan varttuvat ja voimistuvat. Mielellään uroskoira tähän suostuikin ja niin muutti luvan saanut tuohon koppiin.

Pennut syntyivät ja kun ne olivat kasvaneet riittävän vahvoiksi, pyysi koppinsa luovuttanut koira asuntoaan jälleen omaan käyttöönsä. Mutta toinenpa ei antanut eikä lähtenyt mihinkään. Silloin kopin omistajakoira uhkasi tuota röyhkeää vuokralaistaan ja käski tämän viipymättä lähteä. Tämä ei kuitenkaan ollut uhkauksista tietääkseenkään ja tuumi vain: - Jos olet vihainen ja haluat meidät täältä pois, niin tule ja pure.

Mitä edellisestä opimme?

Kun sammakko paisuu, niin se ei tunne itsellään olevan mitään rajoja. Ei ole myöskään helppo päästä pahasta erilleen, kun se on kerran meissä vallan saanut. Paholainen on sievä ja mielevä, kun sitä pyydetään vieraaksi, mutta sittenpä ei siitä helpolla eroon päästäkään.