Pastori Markku Särelän saarna 13.12.2020

Pastori Dani Puolimatkan saarna Marianpäivänä 13.3.2016 Tampereella

Pastori Markku Särelän saarna 30.8.2020

Pastori Kimmo Närhin saarna Talvileirin 2009 päätosjumalanpalveluksessa Siitamajalla

Pastori Kimmo Närhin saarna Marianpäivän 3. vuosikerran evankeliumitekstistä

Pastori Kimmo Närhin saarna 10.9.2006 Helsingissä

Pastori Markku Särelän saarna 4.5.2008 Helsingissä

Pastori Rupert Efraimsonin saarna

Pastori Kimmo Närhin saarna 3.2.2008 Helsingissä

Pastori Vesa Hautalan saarna 31.7.2016 Siitamajala

Pastori Markku Särelän saarna 2.9.2018 Orivedellä

Pastori Markku Särelän saarna Lastenleirin päätösjumalanpalveluksessa 17.6.2007 Siitamajalla

Pastori Rupert Efraimsonin saarna

Vikaari Dani Puolimatkan saarna 4.5.2014 Siitamajalla

Joulupäivän I vsk:n epistolateksti

Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus. Sinä lisäät kansan, annat sille suuren ilon; he iloitsevat sinun edessäsi, niinkuin elonaikana iloitaan, niinkuin saaliinjaossa riemuitaan. Sillä heidän kuormansa ikeen, heidän olkainsa vitsan ja heidän käskijänsä sauvan sinä särjet niinkuin Midianin päivänä; ja kaikki taistelun pauhussa tallatut sotakengät ja verellä tahratut vaipat poltetaan ja tulella kulutetaan. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas. Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä. Jes. 9:1-6.

Jälleen meillä on ollut iankaikkisen Valon juhla tänä vuoden pimeimpänä aikana. On ollut rauhan juhla tässä sodan, terrorismin ja väkivallantekojen maailmassa. On ollut elämän juhla kuoleman varjon maassa, on ollut riemujuhla murheitten ja surujen keskellä. Vanhurskauden aurinko hehkuu Jumalan rakkautta kylmään maailmaan. On ollut Jumalan Pojan ihmiseksitulon, Jeesuksen Kristuksen, seimen Lapsen synnyinjuhla. Meille on koittanut valo, meille on tullut rauha, me saamme elää, on Jumalan autuaitten lasten riemujuhla.

      Nyt riemuitsen, nyt riemuitsen, Nyt kaikki hyvin on!
      On lahja taivaan, kuulen sen, Jo tullut verraton.
      On mulle kallein lahja se, Hän, Poika, rakkain veljemme,
      Hän, Poika, rakkain veljemme, Nyt syystä riemuitsen. Sk 13:1.

Loppiainen, pakanain joulu, päättää joulunpyhät. Senkin tekstit puhuvat valosta ja kirkkaudesta, joka on koittanut pakanoille, sekä tähdestä, joka johdattaa meidät Kristuksen tykö häntä kumartamaan ja häntä taivasten valtakunnan kuninkaana palvelemaan.

Mikä on se pimeys, jossa valo loistaa

Pimeässä ei ole valoa eikä varjoa. Kuinka siis se, joka pimeässä vaeltaa, voisi nähdä. Kuinka se, joka ei Jeesusta tunne, osaisi erottaa oikean evankeliumin ja valhe-evankeliumin? Kuinka se, joka ei ole kokenut oman jumalisuutensa vararikkoa, voisi löytää todellisen joulun siinä, mitä Jeesus on, eikä siinä, mitä hän itse on? Jeesus sanoo: "Jos te olisitte sokeat, ei teillä olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: 'Me näemme'; sentähden teidän syntinne pysyy." (Joh. 5:41) Päästäksemme viettämään aitoa joulunajan juhlaa, meidän on ensiksi sydämissämme käsitettävä tekstimme sana: "Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden" tai kuten evankelista Johannes kirjoittaa "Valkeus loistaa pimeydessä", siis pimeydessä, meidän pimeydessämme.

Se ei ole vain ulkoisen maailman pimeyttä, ei vain väkivaltaa, murhia, huumeita, juopottelua, haureutta ja avosuhteita, ei vain uskonnollisia ääri-ilmiöitä, ei vain pakanallista monijumalisuutta. Tämä pimeys, josta Herran profeetta puhuu, ei ole myöskään vain hurskastelevan maailman ulkokultaisuutta ja tekopyhyyttä. Se ei ole edes vain sitä hämäryyttä, missä on jonkin verran lain valoa, missä uskontoja ja aatteita verrataan toisiinsa niiden sisältämän moraalin ylevyyden perusteella tai niitä kannattavien ihmisten aikaansaannoksilla. Niin, ole aivan varma, tuo kaikki on pimeyttä, todellista pimeyttä.

Se pimeys, josta Jesaja puhuu, on jokaisen ihmisen synnynnäistä pimeyttä, sitä täydellistä pimeyttä, jonka vallassa ihmisellä ei ole aavistustakaan siitä, kuinka hän voi pelastua, jossa hänellä ei ole vähintäkään kykyä tehdä edes yhtä Jumalalle otollista tekoa saati vähimmässäkään määrin sovittaa pahoja tekojaan Jumalan edessä. Se on pimeyttä, jossa ihminen ei tunne Kristusta, pimeyttä, jossa joulun sanoma on hänelle hullutus ja pahennus. Se on pimeyttä, joka tuo Jumalan vihan ja hänen rangaistuksensa. Se on pimeyttä, jota ilmensi Vapahtajan kärsimys, kun hän oli ottanut meidän syntimme päälleen ja huusi Jumalan ankaran vihan alla: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit" ja johon luonto sanoi aamenensa, kuten Raamattu kertoo: "Ja oli jo noin kuudes hetki. Niin yli kaiken maan tuli pimeys, jota kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen, sillä aurinko oli pimentynyt." (Luuk. 23:44-45) Tämä pimeys on sinun oman sydämesi pimeys, minun sydämeni pimeys.

Tämä pimeys on niin suuri, ettei ihminen voi omasta voimastaan tai järjestään ottaa vastaan evankeliumin valoa. Johannes sanoo: "Pimeys ei sitä käsittänyt."

Minne valkeus loistaa

Kristus on valo, koko maailman valkeus. Hän tuli koko maailman Vapahtajaksi. Hän otti synnit päälleen jokaiselta ihmiseltä, ketään unohtamatta. Ja hän kutsuu kaikkia: "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus." (Joh. 8:12) Jeesuksen seurassa ei ole pimeyttä, sillä hän puhuu armon sanoja, kuten Psalmeissa sanotaan: "Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni" (Ps. 119:105).

Siellä, missä ihminen on tullut Jumalan lain tuomitsemaksi ja kiroamaksi, missä hän on joutunut maistamaan sitä pimeyttä, jossa Kristus Jumalan hylkäämänä oli, siellä loistaakin kirkkaus evankeliumista ja Kristuksen kasvoista.

Joulun valo tulee pimeyteen, syvään tuskaan ja ahdistukseen. Ja se on suuri valo, joka valaisee kuoleman varjon syvimmätkin rotkot. "Lapsi on meille syntynyt, Poika on meille annettu", meille pimeyden kansalle, meidän kuoleman varjon maahamme. Yksi pantiin meidän pimeyteemme, hänelle langetettiin meidän kuolemantuomiomme. Hän on tehnyt kaiken autuuteen tarvittavan meidän edestämme, kaiken sen, mitä me emme voineet alkuunkaan tehdä. Hän särkenyt meidän olkaimme vitsan eli kuten laulussa sanotaan: "Taakat kirpoavat", sillä Kristus on lunastustyöllään ne kirvoittanut ja voi kutsua: "Tulkaa kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon." Katso, tässä on joulurauha, sillä hän on rauhanruhtinas. Rauha on syntien anteeksiantamisessa, jonka Jeesus on meille hankkinut.

Jesaja puhuu elonkorjuujuhlasta, joka oli ilojuhla. Hän puhuu myös saaliinjaosta, sillä myös onnistuneen metsästysretken jälkeen riemuittiin. Oli, millä elää, taas pitkäksi aikaa. "Sinä lisäät kansan, annat sille suuren ilon; he iloitsevat sinun edessäsi, niinkuin elonaikana iloitaan, niinkuin saaliinjaossa riemuitaan." Olemme päässeet valmiille juhlalle, Kristuksen pöytään ja meitä on kutsuttu hääjuhlaan sanoen: "Tulkaa, sillä kaikki on valmistettu." Meille on katettu iankaikkisen elämän pitoruoat. Raadannan, nälkiintymisen ja kuoleman varjon kolkkoon, kylmään yöhön sinulle loistaa valkeus. Tässä valossa on sielun lepo, sielun ruoka ja autuas elämä - sinua varten, sinun iloksesi.

Sielun lepo on siinä, ettei tarvitse yrittää olla Jumalalle kelvollinen. Saa levätä Kristuksen haavoissa ja olla varma siitä, että on Jumalalle otollinen kasteen ja uskon kautta Kristuksessa, armosta ilman omia tekoja. Käskijän sauva on särjetty: "ei laki lainkaan tuomita voi, kaikille Jeesus armon toi". "Sillä Lapsi on meille syntynyt, Poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus."

Tässä Jeesus-nimessä löydät uuden perusteen tehdä hyviä tekoja, pyyteettömän rakkauden. "Rakkaani, en minä kirjoita teille uutta käskyä, vaan vanhan käskyn, joka teillä on alusta ollut; tämä vanha käsky on se sana, jonka te olette kuulleet. Ja kuitenkin minä kirjoitan teille uuden käskyn, sen, mikä on totta hänessä ja teissä; sillä pimeys katoaa, ja totinen valkeus jo loistaa." (1 Joh. 2:7-8). Jumalan pyhä tahto pysyy samana. Mutta sen jälkeen kun olemme tulleet tuntemaan Jumalan rakkauden Kristuksessa, teemme hyvää, emme lain pakottamina, vaan sydämemme halusta sydämessämme olevan Jumalan rakkauden antaessa meille uuden halun ja uuden voiman tehdä hyvää palkkaa pyytämättä. Vieläpä Kristuksen armo puhdistaa tekomme kaikesta siitä pahasta, jolla vanha ihmisemme sotkee ne.

Kun Jeesus antoi syntejä anteeksi, fariseukset ihmettelivät sitä, koska vain Jumala voi antaa synnit anteeksi. Mutta tämän Jeesus-lapsen hartioilla on herraus. Jumala tuli ihmiseksi, ja Kristuksella, jumalihmisellä, oli ja on valta antaa syntejä anteeksi oman nimensä tähden. Hänen nimensä on rauhanruhtinas ja Väkevä Jumala.

Miten toivoton ihminen onkaan, kun laki on murskannut hänen kaikki toiveensa päästä tekojen tietä sovintoon Jumalan kanssa. Mutta ei hätää, Ihmeellinen Neuvonantaja tulee sinulle avuksi ja neuvoo sinulle tien iankaikkiseen elämään. Saat panna turvasi ja toivosi häneen ja uskoa, että tässä ihmeellisessä nimessä syntisi ovat anteeksiannetut ja taivas on sinulle avattu. Hän on sinulle Iankaikkinen Isä. Et ole orpo ja turvaton, vaan sinulla on paras mahdollinen tuki. Saat olla Jumalan lapsi. Usko se ja sinulla on sydämessäsi rauha ja ilo. Jumalan sana valaisee sinulle Kristuksen kärsimyksen tien Beetlehemistä Egyptiin ja sieltä Nasaretiin. Sana johdattaa sinut katsomaan Kristuksen verihikeä Getsemanessa ja vie sinut Golgatan kummulle. Sana julistaa: "Se on täytetty." Siinä sanassa on pakanain valkeus, Vanhurskauden auringon VALO sinulle iankaikkiseksi elämäksi.

Amen.

Markku Särelä

Pastori Markku Särelän saarna
uskonpuhdistusjuhlan päätösjumalanpalveluksessa 31.10.2021

Pastori Dani Puolimatkan saarna Helsingissä STLK:n kirkkokunnankokouksessa 27.5.2017

Pastori Kimmo Närhin saarna Tampereella 22.3.2015

Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus saapui Betaniaan, jossa Lasarus asui, hän, jonka Jeesus oli herättänyt kuolleista. Siellä valmistettiin hänelle ateria, ja Martta palveli, mutta Lasarus oli yksi niistä, jotka aterioivat hänen kanssaan. Maria otti naulan oikeaa, kallisarvoista nardusvoidetta, voiteli Jeesuksen jalat ja pyyhki ne hiuksillaan, ja huone tuli täyteen voiteen tuoksua. Silloin sanoi yksi hänen opetuslapsistaan, Juudas Iskariot, joka oli hänet kavaltava: "Miksi tätä voidetta ei myyty kolmella sadalla denaarilla ja annettu niitä köyhille?" Mutta tätä hän ei sanonut sen tähden, että olisi pitänyt huolta köyhistä, vaan sen tähden, että hän oli varas ja että hän rahakukkaron hoitajana otti itselleen, mitä siihen oli pantu. Jeesus sanoi: "Anna hänen olla, että hän saisi toimittaa tämän hautaamispäivääni varten. Sillä köyhät teillä on aina keskuudessanne, mutta minua teillä ei ole aina."

Silloin suuri joukko juutalaisia sai tietää, että hän oli siellä. He menivät sinne, ei ainoastaan Jeesuksen tähden, vaan myös nähdäkseen Lasaruksen, jonka hän oli herättänyt kuolleista. Mutta ylipapit päättivät tappaa Lasaruksenkin, koska monet juutalaiset hänen tähtensä menivät sinne ja uskoivat Jeesukseen. Seuraavana päivänä, kun suuri kansanjoukko, joka oli saapunut juhlille, kuuli, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin, he ottivat palmujen oksia ja menivät häntä vastaan ja huusivat: "Hoosianna, siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen, Israelin kuningas!" Saatuaan nuoren aasin Jeesus istui sen selkään, kuten on kirjoitettu: "Älä pelkää, tytär Siion. Katso, sinun kuninkaasi tulee istuen aasin varsan selässä." Tätä hänen opetuslapsensa eivät aluksi ymmärtäneet, mutta kun Jeesus oli kirkastettu, silloin he muistivat, että tämä oli hänestä kirjoitettu ja että he olivat tämän hänelle tehneet. Joh. 12:1-16.

Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisessa!

Ei ansion vaan armon tähden

Kallis Kuulija, millaisten elämäntilanteiden keskeltä tänään tulet? Tuletko kysymysten tai kipujen kanssa? Tuotko mukanasi jonkin pyynnön Pyhällä Jumalalle? Myös evankeliumitekstimme ihmiset tulivat Jeesuksen luokse monista erilaisista taustoista ja tilanteista, monien erilaisten haavojen ja odotusten kanssa.

Betanian sisaruksiin kuului Martta, jonka kerrotaan palvelleen Jeesusta ja muita. Martta oli todennäköisesti sisarusparven vanhin ja heidän vanhempiensa todennäköisesti jo kuoltua, oli hän tottunut pitämään huolta nuoremmista sisaruksistaan. Siksi ruoanlaitto ja ateriajärjestelyt olivat hänen vastuullaan.

Martalla oli kuitenkin aluksi palvelutehtävässään palkkio mielessään. Hän oli varmasti kyllä kaikessa ahkera ja toimelias, mutta siinä hän ei katsonut muiden etua, vaan kiitosta, jota palveluksestaan odotti. Siksi Herramme muistutti häntä: "Martta, Martta, monista asioista huolehdit ja hätäilet, mutta vain yksi on tarpeen.” (Luuk. 10:41)

Martan tilanne kysyy meiltäkin, tulemmeko Herramme luokse ansion ajatukset mielessämme. Tarvitsemme kyllä seurakunnissamme eri paikoilla palvelevia, mutta meidän palveluksemme ei ole itsetarkoitus eikä pääasia, vaan se Ketä palvelemme.

Mutta Kristus ei hylkää meitä itsekkäisiin ajatuksiimme. Siitä on jo merkkinä se, miten Martta oli tässä edellä todennut Jeesukselle veljestään Lasaruksesta: ”Tiedän hänen nousevan ylösnousemuksessa, viimeisenä päivänä.” Jeesus vastasi Martalle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Se, joka uskoo minuun, elää, vaikka olisi kuollut, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?" (Joh. 11:25–26)

Ja tähän uskon herättävään Kristuksen sanaan Martta tunnusti: "Uskon, Herra. Minä olen uskonut, että sinä olet Kristus, Jumalan Poika, se, joka oli tuleva maailmaan." (Joh. 11:27) Tämän uskon ja tunnustuksen Martta sai vain Herraltamme ja siksi luotamme siihen, että Martta sai kulkea uskossa Herraamme myös tästä eteenpäin.

Toiseksi meille kerrotaan Martan sisaresta Mariasta. Maria tuli katumuksen, mutta myös kiitoksen ja ylistyksen ajatuksin Jeesuksen luokse. Maria sai uskossa ymmärtää oikean palvelemisen kohteen. Hän uhrasi ja vuodatti kallisarvoisen voiteen Jeesuksen jaloille ja pyyhki ne hiuksillaan osoittaen näin kunnioitusta Herrallemme.

Maria koki saaneensa anteeksi ja samalla jo uskoi ja uskossa ymmärsi, ettei syntejä soviteta, eikä ihmiskuntaa lunasteta, ilman uhria kuolemaan. Siitä on merkkinä tuo kallisarvoinen nardusvoide, jota käytettiin tuolloin yleisesti hautauksen yhteydessä. Sillä Maria valmisti Jeesusta kuolemaan.

Tämän nuoremman sisaren esimerkki kysyy: Tulemmeko me päivittäin Herramme eteen kiitollisin mielin, uhraten Hänelle kiitosta ja ajallisesta omastamme sekä pyytäen Hänen sanansa ohjausta ja Hänen armollista läsnäoloaan elämäämme? Meillä ei ole mitään mikä ei olisi jo Jumalan. Ja kaikesta siitä hyvästä mitä olemme Häneltä saaneet ja joka päivä saamme, meillä on myös varaa uhrata Hänelle.

Tiedämme Raamatun sanasta Marian elämänsuunnan, sillä Jeesus oli kutsunut hänet omakseen ja sanoi siksi: ”Maria on valinnut hyvän osan, jota ei oteta häneltä pois." (Luuk. 10:42)

Entä sitten heidän veljensä Lasarus? Hän oli saanut kokea jo omakohtaisesti Jeesuksen ihmeellisen vallan ja voiman, kun Jeesus oli herättänyt hänet kuolleista. Siksi Lasarus sai nyt tulla ja aterioida Jeesuksen vierellä levollisen uskon varassa. Siinä hän jo tiesi, ettei elämämme pääty ajalliseen kuolemaan, vaan kaikki päivämme kuin myös ikuisuutemmekin on Lunastajamme käsissä.

Lasarus on väkevä meillekin kehotus siihen, että luotamme ja turvaamme Kallisarvoiseen Vapahtajaamme. Sillä mitä Lasarus saattoi tehdä haudassaan herätäkseen eloon? Pyysikö hän heräämistä Jeesukselta? Ei, sitä hän ei voinut tehdä, vaan ainoastaan Jeesuksen käskysana herätti hänet eloon kuolemasta. Sama on Raamatullisen uskomme kanssa. Pelastava usko herää vain Vapahtajamme Pyhän Henkensä kautta antamassa käskysanassa. Jeesus sanoi Lasarukselle: ”Lasarus, tule ulos!” Tässä on pelastuksen ja autuuden sana jokaiselle kuoleman unessa nukkuvalle. Kristus kutsuu yhä ulos synnin, kadotuksen ja kuoleman alta iankaikkiseen elämään. Hän tuli synniksi ja kävi kuolemaan edestämme, jotta me saamme elää. Siksi myös Lasaruksen taivastie oli Kristuksen kanssa selvä.

Jeesus on tärkein omaisuus

Tekstissämme kerrotaan myös juutalaisista ylipapeista. Toisin kuin Lasarus, joka oli ollut ruumiillisessa kuolemassa, olivat ylipapit hengellisessä kuolemassa. Ylipapit tulivat epäuskon ja oman edun ajatuksin ylpeästä ja itseään täynnä olevasta asemastaan. Ja sinne he myös palasivat.

He olivat vihanvimmassaan päättäneet tappaa Lasaruksenkin. Näin epäuskoinen maailma vainoaa Herraamme uskovia ja Hänestä todistavia. Siksi ylimielisyyden ja itseriittoisuuden lisäksi ylipapit ovat varoitus siitä, ettemme koskaan liity Herraamme halveksiviin. Raamatun Sananlaskut kehottavat liittymään toisten uskovien seuraan sanoin: ”Vaella viisasten kanssa.” (Sananl. 13:20)

Kuitenkin heitäkin kaikkia Jeesus kutsui uskoon ja autuuteen. Siksi Hän saarnaa Matteuksen evankeliumin luvussa 23, jakeissa 37–39: ”Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat luoksesi lähetetyt, kuinka usein olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kana kokoaa poikasensa siipiensä alle! Mutta ette ole tahtoneet. Katso, 'teidän huoneenne on tuleva autioksi.' Sillä sanon teille: tästedes ette näe minua, ennen kuin sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen.'"

Entä sitten opetuslapsi Juudas? Hän näki vain omat etunsa ja apostolien yhteisen rahakukkaron. Miten vähän hän etsikään elämässään. Hän laski denaareja ja valehteli vielä tekopyhyyttään köyhien huolehtimisesta ymmärtämättä olevansa itse kaikista köyhin. Juudaskin oli saanut vaeltaa kolme vuotta Kirkkauden Herramme rinnalla, mutta hän jäi kuitenkin kiinni vain tämän ajallisen elämämme rikkauksiin. Juudas kielsi itseltään armon ja pelastuksen. Näin hän tuhlasi myös kaiken Jeesuksen rakkauden itseään kohtaan. Tässä on vakava varoituksen sana. Ensinnäkin, jotta emme koskaan hylkäisi Jeesuksen armon ja pelastuksen rakkautta. Ja toiseksi, jotta emme olisi esteenä kenenkään uskolle, emmekä tuhlaisi rakkaittemme parasta oman itsekkyytemme ja ahneutemme tähden.

Jumala asettaa kuitenkin rajat myös kaikelle pahalle. Siksi Jeesus nuhteli Juudasta sanoen: "Anna hänen olla, että hän saisi toimittaa tämän hautaamispäivääni varten. Sillä köyhät teillä on aina keskuudessanne, mutta minua teillä ei ole aina." Tuskin Betaniassakaan asuvat sisarukset rikkaita olivat. Ja siksi Jeesus kehotti niin Juudasta kuin muitakin Häneen uskovia auttamaan köyhiä. Siihen Herramme kutsuu meidätkin: Huomaamaan ja julistamaan armon evankeliumia erityisesti heille, jotka eivät ole siitä vielä osalliset.

Armon lapset veisatkaa

Armon evankeliumin julistus kuuluu myös tässä tekstissämme. Suuri joukko kansaa meni Jerusalemiin kuulemaan Jeesusta, koska heille oli ensin julistettu hyvää sanomaa Herrastamme. (Room. 10:13–15) He uskoivat Jeesukseen Luvattuna Messiaanaan ja myös ylösnousemukseen Hänen kauttaan. Ja niin kääntyneet saivat julistaa uskoaan kaikille muillekin paikallaolleille. Palmun oksat käsissään he menivät Jeesusta vastaan ja huusivat Jumalan lupauksen mukaan jo Psalmissa 118 jakeessa 26 kuullut sanat: ”Hoosianna, Siunattu olkoon Hän, joka tulee Herran nimeen, Israelin kuningas!”

Tässä on Jumalan tekemä suuri ihme, jossa toistuvasti epäilevästä ja Jeesuksen kieltäneestä kansasta löytyivätkin ”kivet, jotka huusivat” ja todistivat Jeesuksesta. Ja niin Jeesuksen ratsastaessa nuoren aasin selässä Jerusalemiin täyttyivät Vanhan testamentin lupaukset Pelastuksen Kuninkaasta, aasilla ratsastavasta vanhurskaasta ja nöyrästä Auttajasta, joka tuo palkkansa mukanaan. (Jes. 62:11; Sak. 9:9)

Hänen palkkansa on armo ja pelastus, joka on tullut meille jo uskossamme. Ja kerran se koittaa kaikessa voimassaan Hänen paluunsa kunniassa ja kirkkaudessa. Luterilaisiin Tunnustuskirjoihin kuuluvan Yksimielisyyden ohjeen kappaleessa 8, Kristuksen persoona, kohdassa 12 tunnustetaan seuraavasti: ”Me uskomme, opetamme ja tunnustamme niin ikään, että Kristuksessa oleva omaksuttu ihmisluonto yhä edelleen säilyttää luonnolliset, olemukseen kuuluvat ominaisuutensa. Sen lisäksi se on kuitenkin persoonallisessa jumaluuteen yhtymisessä ja myöhemmin kirkastamisessa (glorificatio) ylennetty majesteetin, voiman ja vallan oikealle puolelle ylemmäksi kaikkea, mikä voidaan mainita, ei ainoastaan tässä vaan (Ef. 1:21) tulevassakin maailmassa.”

Franz Pieper opettaa Kristillisessä dogmatiikassaan tähän liittyen: ”Mutta jos [Kristuksen] alennustila on sitä, että Hän osittain ei käyttänyt jumalallista majesteettiuttaan inhimillisen luontonsa puolesta, on korotus sitä, että Hän täysin käytti jumalallista majesteettiuttaan inhimillisen luontonsa puolesta.” (s. 291, v. 1995 suomennos) Ja hieman myöhemmin Pieper vielä jatkaa: ”Istuminen Jumalan oikealla puolella kuvaa pysyväistä Hallitsijan asemaa, johon Kristus taivaaseenastumuksensa kautta on tullut inhimillisen luontonsa puolesta.” (s. 303, v. 1995 suomennos)

Kysyin saarnan alussa mistä tänään tulet? Kysyn nyt: Mihin olet menossa. Mitä tahansa edessäsi onkaan, niin jää uskossa Tämän Kirkastetun Armon Kuninkaan suojiin. Kaikissa kärsimyksissään Vapahtajammekin turva oli kaiken aikaa Hänen Isässään. Sillä Kaikkivaltias Isä tuhlasi enemmän kuin kukaan koskaan voisi tuhlata. Hän antoi Ainoan Poikansa, ettei kukaan hukkuisi, vaan jotta jokaisella Häneen uskovalla olisi iankaikkinen elämä. Hän vuodatti Pojassaan armonsa ja anteeksiantamuksensa ihmiskunnan päälle, kuten Maria nardusvoiteen.

Jumalan Poika tuli taivaan autuudesta ja palasi alennuksen tilansa, kaiken kärsimyksensä, ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen takaisin Isän luokse taivaalliseen kirkkauteen. Ja nyt tuo taivaantie on Hänen vuokseen meillekin avoinna. Hänessä on meidänkin menemisiemme ja tulemisiemme turva.

Rakas ystävä, Lunastajasi sanoo sinulle levollisesti: ”Minä olen ovi: jos joku minun kauttani menee sisälle, hän pelastuu, ja hän käy sisälle ja käy ulos ja löytää laitumen.” (Joh. 10:9) Sen vuoksi Hän oli jo siellä mistä tulet, ja Hän on sinua vastassa siellä minne menet jokaisessa elämäsi päivässä ja hetkessä. Hän tukee, kantaa ja turvaa kaikki askeleesi. Vapahtajasi vakuuttaa sinulle: ”Älä pelkää. Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret.” (Joh. 12:15; 5 Moos. 33:27)

Aamen.

Pastori Marko Kailasmaan saarna Helsingissä 2.4.2023

Pastori Markku Särelän saarna 28.3.2021

Pastori Kimmo Närhin saarna laskiaissunnuntaina 22.2.2009 Helsingissä

Pastori Rupert Efraimsonin saarna Raamattuleirin 2006 päätösjumalanpalveluksessa Siitamajalla

Pastori Kimmo Närhin saarna 2. Paastonajan sunnuntaina 4.3.2007 Helsingissä

Teol. yo. Mika Bergmanin saarna 9.10.2011 Tampereella

Vikaari Vesa Hautalan saarna Helatorstain juhlassa 29.5.2014 Turussa

Pastori Kimmo Närhin saarna Pitkäperjantaina 10.4.2009

Pastori Markku Särelän saarna 26.8.2018 Orivedellä

Pastori Rupert Efraimsonin saarna Raamattuleirillä 2005 Siitamajalla

Pastori Dani Puolimatkan saarna 12.8.2018 Orivedellä

Joh. 3:22–36: Sen jälkeen Jeesus meni opetuslapsineen Juudean maaseudulle ja oleskeli siellä heidän kanssaan ja kastoi. Mutta Johanneskin kastoi Ainonissa lähellä Salimia, koska siellä oli paljon vettä; ja ihmiset tulivat ja antoivat kastaa itsensä. Sillä Johannesta ei vielä oltu heitetty vankeuteen. Niin Johanneksen opetuslapset rupesivat väittelemään erään juutalaisen kanssa puhdistuksesta. Ja he tulivat Johanneksen luo ja sanoivat hänelle: ”Rabbi, se joka oli sinun kanssasi Jordanin tuolla puolella ja josta sinä olet todistanut, katso, hän kastaa, ja kaikki menevät hänen tykönsä.” Johannes vastasi ja sanoi: ”Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta. Te olette itse minun todistajani, että minä sanoin: en minä ole Kristus, vaan minä olen hänen edellänsä lähetetty. Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi. Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä. Hän, joka ylhäältä tulee, on yli kaikkien. Joka on syntyisin maasta, se on maasta, ja maasta on, mitä hän puhuu; hän, joka taivaasta tulee, on yli kaikkien. Ja mitä hän on nähnyt ja kuullut, sitä hän todistaa; ja hänen todistustansa ei kukaan ota vastaan. Joka ottaa vastaan hänen todistuksensa, se sinetillä vahvistaa, että Jumala on totinen. Sillä hän, jonka Jumala on lähettänyt, puhuu Jumalan sanoja; sillä ei Jumala anna Henkeä mitalla. Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä. Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä.”

Johannes Kastaja oli valmistanut tietä Herrallemme. Suuret kansanjoukot olivat virranneet Jordanille ja ottaneet vastaan parannuksen kasteen. Johannes Kastaja oli ihmeellinen mies, jonka maine oli levinnyt ympäri Israelia. Hän oli jopa kerännyt ympärilleen omat seuraajansakin, jotka päivän evankeliumitekstissä sanovat hänelle: ”Rabbi, se joka oli sinun kanssasi Jordanin tuolla puolella ja josta sinä olet todistanut, katso, hän kastaa, ja kaikki menevät hänen tykönsä”. Johanneksella olisi ollut nyt loistava tilaisuus sanoutua irti Jeesuksesta ja haalia itselleen vielä lisää mainetta ja kunniaa, mutta hän ei tehnyt niin. Hän vastasi opetuslapsilleen: ”Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta. Te olette itse minun todistajani, että minä sanoin: en minä ole Kristus, vaan minä olen hänen edellänsä lähetetty. Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi. Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä.”

Johannes sanoi, että hänen pitäisi vähetä, Kristuksen kasvaa. Hän ymmärsi, kuka oli. Hän ymmärsi paikkansa. Hän tyytyi siihen osaan, joka hänelle oli annettu.

Luonnollinen ihminen haluaa kasvaa

Johanneksen mielenlaatu ei ollut sellainen kuin langenneella ihmisellä yleensä. Eihän hän sanonut ainoastaan velvollisuudesta, että hänen pitäisi vähetä ja toisen kasvaa, vaan hän iloitsi sydämestään Kristuksen tulemisesta. Luonnollinen ihminen ei näin toimi, vaan syntiselle mielelle on ominaista se, että se laittaa itsensä aina muiden edelle. Langennut mieli hahmottaa maailman ja elämän minäkeskeisesti. Olennaista on se, mitä minulle kuuluu, mitä minä hyödyn, saan, nautin, näen, koen ja tunnen.

Yksilökeskeisessä kulttuurissamme langenneisuus pääsee aivan erityisen kirkkaasti loistamaan. Nykyinen aika ajatusvirtauksineen vain vahvistaa ja kannustaa siihen, mikä on meille muutenkin niin luonnollista. Perustavana lähtökohtana on se, että hahmotamme elämämme sen kautta, mitä me saamme siitä irti. Elämässähän on kyse siitä, että me kasvamme, että me saamme toteuttaa itseämme. Meidän sydämellämme ovat harvoin sanat: ”tapahtukoon sinun tahtosi”.

Tässä kasvamisen tavoitteessa meitä ei kauheasti liikuta se, että muut voivat kärsiä. Joku ottaa avioeron, kun puoliso ei enää miellytä. Eletäänhän tässä vain kerran. Toinen jättää vanhan työnantajansa pulaan suuremman palkan toivossa. Eihän usko kuulu työelämään. Kolmas ummistaa korvansa tuntemattoman hädältä, koska ei yksi ihminen voi auttaa kaikkia.

Jokaisella meistä on peiliin katsomisen paikka. Perimmäinen ongelma ei ole avioero, työpaikan kyseenalainen vaihtaminen tai tuntemattoman hädän ohittaminen. Ne ovat vain yksittäistapauksia, jotka kertovat syvästä hengellisestä ongelmasta. Kaiken itsekeskeisyyden takana on paha sydän, aivan lohduttoman paha sydän. Sellainen sydän, jonka ainoana tavoitteena on jumaloida itseään. Sen ainoana päämääränä on, että minä saisin kasvaa. Silloinkin, kun se taipuu auttamaan muita, se tekee sen itsekeskeisistä syistä. Kyllä uhrautuvaisuutta voi osoittaa, kunhan se johtaa siihen, että minä kasvan. Eikä tämä itsekeskeisyys ole välttämättä edes vaarallisimmillaan ilmeisissä paheissa, vaan siinä yleisessä elämänasenteessa, että meidän tehtävämme on pärjätä omin voimin, uskoa itseemme ja toteuttaa unelmamme. Kaikki, sekä hyvä että paha, on siitä kiinni, mitä me teemme.

Ensimmäinen käsky sanoo kuitenkin: ”Minä olen Herra sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.” Se vaatii meiltä sitä, ettei elämämme pyörikään itsemme ympärillä, vaan että sen keskuksena tulee olla Jumala. Toisaalla Raamattu sanoo: ”tehkää kaikki Jumalan kunniaksi.” (1 Kor. 10:31) Ei siis itsemme kunniaksi. Ei sen tähden, että pääsisimme loistamaan, vaan Jumalan nimen ylistykseksi. Ja huomaa tuo sana ”kaikki”. Meidän tulee tehdä aivan kaikki Jumalan kunniaksi – ei siis vain veisata virsiä ja tunnustaa uskoa kirkossa. Koko elämämme tulee olla jumalanpalvelusta. Meidän tulee kasvaa Jumalan sanan tuntemisessa, jotta voisimme yhä enenevissä määrin nähdä maailman Jumalan tarkoittamalla tavalla. Johannes Kastajassa näemme, miten ensimmäistä käskyä toteutetaan käytännössä.

Meidät tehdään vähäksi, jotta Kristus olisi kaikki kaikessa

Jumala on arvollinen saamaan kaiken kiitoksen. Hän on rakkaus. Hän on hyvyys. Hän on siunannut meitä lukemattomilla luomisen lahjoilla. Syntymästämme saakka hän on antanut meille vain hyvyyttä hyvyyden päälle. Me emme osaa alkuunkaan nähdä, kuinka paljon meitä on siunattu. Monta hengenvetoa mekin olemme täällä kirkossa jo ottaneet emmekä ole yhdestäkään Jumalaa kiittäneet!

Ennen kaikkea hän on antanut meille Vapahtajan ja lupauksen: ”Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä” Joka uskoo Jeesukseen, on jo nyt iankaikkisesta elämästä osallinen. Me voimme olla jo nyt varmoja siitä, että taivasten valtakunta on omamme. Jeesus on pyhällä elämällään ja katkeralla kuolemallaan avannut meille tien takaisin Jumalan yhteyteen.

Voisi luulla, että kaikki nämä lahjat riittäisivät tekemään elämästämme jumalakeskeistä. Näin ei ikävä kyllä ole. Koska olemme itsepäisiä kuin aasit, emme vähene mitenkään helposti. Jumalan pitää kurittaa meitä, jotta hädässä etsisimme hänen kasvojaan. Hän antaa meille ristejä, jotta ristien alla huokaisimme hänen puoleensa. Hän vähentää meitä, jotta hän voisi enentyä sydämissämme. Mutta tätä vähennystä hän ei tee vihassa tai suuttumuksessa, vaan rakkaudessaan. Hän ei halua kiusata meitä tarkoituksettomasti, vaan hän etsii iankaikkista parastamme.

Kristillisen elämän voisikin kuvata niin, että ensin Jumala antaa suunnattoman määrän lahjoja. Hän antaa elämän, terveyden, vanhemmat, sukulaiset, ystävät, kodin, ja niin edelleen. Sitten hän alkaa ottaa noita lahjoja yksitellen pois. Hän alkaa riisua meitä. Yhdeltä hän ottaa ensin pois terveyden, toiselta vanhemmat, kolmannelta kodin. Joudumme kipeästi tuntemaan, miten alamme menettää niitä lahjoja, jotka ovat muodostuneet meille jopa itsestäänselvyyksiksi. Hätä ja ahdistus iskevät, kun elämämme tukipilarit alkavat murtua. Kun meiltä otetaan pois se, minkä olemme sulasta laupeudesta saaneet, joudumme heräämään siihen, kuinka köyhiä olemme.

Mutta aina, kun meitä riisutaan, lempeä Vapahtajamme lausuu: mutta minä olen vieläkin sinun, ja sinä olet minun. Kun voimat vähenevät, jäsenet kangistuvat ja elon ilta alkaa koittaa, hän sanoo: mutta minä olen vieläkin sinun, ja sinä olet minun. Kun lähimmäisemme menehtyvät ja tuntuu, ettei sydän kestä surua, hän sanoo: mutta minä olen vieläkin sinun, ja sinä olet minun. Kun muistimme alkaa pettää ja voimme niin huonosti, ettemme edes jaksa muistaa Jeesusta, hän sanoo: mutta minä olen vieläkin sinun, ja sinä olet minun. Ja kun tulee viimeinen päivämme, kun Jumala ottaa meidän henkemme pois, sama lupaus kuuluu yhä: mutta minä olen vieläkin sinun, ja sinä olet minun.

Silloin, kun me olemme heikkoja, silloin, kun me olemme vähäisiä, juuri silloin Vapahtajamme armo loistaa kaikkein kirkkaimmillaan. Silloin, kun meillä ei ole mitään muuta kuin Jumala, hän voi todella olla ainoa turvamme. Silloin, kun olemme täysin köyhiä itsessämme, meidän lohtunamme ovat taivaan aarteet. Jos olet maahan lyöty, murheellinen, jopa toivoton, älä uskottele itsellesi, että kaikki on kunnossa. Älä yritä pärjätä omin voimin. Heittäydy hänen varaansa, joka on kantanut sinua aina kastehetkestä saakka. Juuri sellaisena kuin olet, kaikkine taakkoinesi, olet Vapahtajan oma. Täällä ajassa ei ole sinulle luvattu helppoa tietä, mutta kerran iankaikkisuudessa saat rauhan. Silloin saat yhtyä yhtenä Jumalan lapsena muiden joukossa veisaamaan riemuvirttä: ”Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen”. (Ilm. 5:12). Silloin ei enää kenenkään tarvitse sanoa: ”Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä”, sillä silloin hän todella on kaikki kaikessa.

Pastori Vesa Hautala lukee pastori Dani Puolimatkan saarnan Raamattuleirillä 10.7.2016 Siitamajalla

Kynttilänpäivän III vsk:n evankeliumi

Vielä toisen vertauksen hän puhui heille sanoen: "Taivasten valtakunta on sinapinsiemenen kaltainen, jonka mies otti ja kylvi peltoonsa. Se on kaikista siemenistä pienin, mutta kun se on kasvanut, on se suurin vihanneskasveista ja tulee puuksi, niin että taivaan linnut tulevat ja tekevät pesänsä sen oksille." Taas toisen vertauksen hän puhui heille: "Taivasten valtakunta on hapatuksen kaltainen, jonka nainen otti ja sekoitti kolmeen vakalliseen jauhoja, kunnes kaikki happani. Matt. 13:31-33.

Kalliit kristityt Herrassa Kristuksessa!

Miten vaikeissa olosuhteissa Kristuksen seurakunta ja hänen omansa elävätkään täällä maailmassa. Kiusaaja haluaa lyödä maahan sen, mitä Kristus on Henkensä kautta sanalla ja sakramenteilla rakentanut. Kiusaaja tekee kaikkensa, ettei yksikään tulisi uskoon ja ettei yksikään uskova säilyisi uskossa. Ja miten heikkoja me ihmiset olemme. Näinä luopumuksen aikoina tilanne näyttää siltä, että useammat luopuvat kuin säilyvät. Kristus tunsi tarkalleen, millaisessa tilanteessa hänen kirkkonsa elää täällä maailmassa, ja sen vuoksi hän kertoi ne vertaukset, jotka ovat tekstinämme. Nämä vertaukset tarjoavat paljon lohdutusta ja rohkaisua Jumalan lapsille.

1. Kirkko kasvaa pienuudestaan huolimatta täyteen määräänsä

Ensimmäinen vertaus on pienestä sinapinsiemenestä. Vapahtaja vertaa taivasten valtakuntaa eli kirkkoaan täällä maailmassa sinapinsiemeneen.

Kun nyt puhumme kristillisestä kirkosta, emme tarkoita kirkkorakennusta emmekä edes mitään ulkonaista kirkkokuntaa, vaan puhumme niistä, jotka ovat Kristukseen kastettuja ja sydämessään uskovat Jeesukseen ja jotka tämän uskon kautta ovat Jumalan lapsia. Heidän sydämessään on tapahtunut vallanvaihto. Kiusaaja on menettänyt heidät vallastaan, ja he ovat siirtyneet taivasten valtakuntaan, joka on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. He eivät ole enää tästä maailmasta, vaan kolmiyhteinen Jumala on ottanut heidän sydämensä asunnokseen ja hallitsee siellä kaikella armollaan. Heillä on pukunaan Herran Kristuksen vanhurskaus. Heillä on Jumalan rauha omassatunnossa syntien anteeksisaamisessa Kristuksen nimessä. Onpa heillä vielä suuri ilo tästä kaikesta ja varsinkin siitä, kun synnit ovat anteeksiannetut ja iankaikkinen autuus odottaa heitä taivaassa.

Voi, mutta miten mitätön ja pienen pieni onkaan täällä maailmassa tämä taivasten valtakunta. Se oli pieni Jeesuksen aikana, pieni se on ollut kaikkina aikoina, ja erityisen pieni se on viimeisenä aikana juuri ennen Kristuksen tuloa. Ja kun katselemme tätä kirkkoa niiden tuntomerkkien valossa, jotka pyhä Raamattu meille siitä antaa, niin ei ole paljon niitä, jotka osoittautuvat Jeesuksen opetuslapsiksi pysymällä hänen sanassaan. Sillä Jeesuksen sanassa pysyminen on hänen opetuslastensa tunnusmerkki. Sanoihan Jeesus: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." (Joh. 8:31-32) Niitä on paljonkin, jotka sanovat olevansa uskovia, mutta jotka eivät halua pysyä pyhän Raamatun sanassa. Jumala heidän sydämensä tuntee.

Miten tällaisen pienen joukon käy? Miten käy Jumalan asian, kun se on yksinkertaisten ihmisten levitettävänä, niiden, joilla ei ole arvovaltaa tässä maailmassa? Apostolit olivat kalastajia, eivät toki tyhmiä, mutta eivät kuitenkaan kuuluisia eivätkä tämän maailman silmäätekeviä. Kaikkina aikoina Kristuksen kirkon tosi edustajilta on puuttunut arvovaltaa ja vaikutusvaltaa tämän maailman edessä.

Miten käy sinapinsiemenen? Se oli Israelissa siemenistä pienin. Mutta katso, kun se itää ja alkaa kasvaa, siitä tulee suuri vihanneskasvi, aivan suureen puuhun verrattava. Suuret linnut kuten kotkat, jotka kaartelevat korkealla taivaalla, etsivät sen suojaa.

Jumalan voima ja Jumalan viisaus on erilainen kuin ihmisten. Niin on asianlaita taivasten valtakunnassa. Evankeliumi on maailmalle hullutus ja ristin saarna pahennus. Kuitenkin Jumala on asettanut sanaansa ihmeellisen voiman. Se näet lähtee hänen suustansa ja siinä hän on itse läsnä, niin että se saa ihmeellisiä asioita aikaan. Profeetta Jesaja sanoo: "Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin." (Jes. 55:10-11) Tämän sanan voima ei riipu julistajan voimasta, arvosta, kuuluisuudesta, vaan yksin Jumalasta. Sanalla on kaikkein korkeimman majesteetin voima, arvovalta ja teho. Siellä, missä sana otetaan vastaan, se vaikuttaa katumusta, uskoa, uskon tunnustamista, rakkautta ja kaikkea hyvää. Siellä, missä sana hylätään, sana ei jää vaikutuksetta, vaan sen hylkääminen tuo tuomion mukanaan. Sitä varokaamme.

Niin kuin Jeesus tällä vertauksella ennusti, taivasten valtakuntaan on tullut paljon väkeä, ei vain enimmäkseen tavallista kansaa, vaan ruhtinaita ja kuninkaitakin. He ovat löytäneet turvapaikan Jumalan vihaa vastaan Kristukselta hänen evankeliumistaan. Ja niin kuin tavallista, toki on ollut niitäkin, jotka ovat turvautuneet väärällä tavalla pyhään evankeliumiin, esimerkiksi ne vallanpitäjät, jotka ovat oman valtansa pönkittämiseksi olleet suopeita oikealle opille, itse uskosta välittämättä.

Kun jossakin Jumala ihmeellisellä tavalla kirkastaa evankeliumin sydämelle, pienelle ihmiselle, hän saattaa sen kautta tehdä suuria. Profeetta Sakarja kirjoittaa: "Sillä kuka pitää halpana pienten alkujen päivän, kun nuo seitsemän Herran silmää, jotka tarkastavat koko maata, iloitsevat nähdessään luotilangan Serubbaabelin kädessä?" (Sak. 4:10) Tämän Sakarja sanoi hävitetyn Jerusalemin temppelin rakennustyön aloittamisesta, kun siihen ryhdyttiin pakkosiirtolaisuuden jälkeen. Pienestä se alkoi, ja komea temppeli siitä nousi. Vähäinen oli Vapahtajamme tämän maailman silmissä, vähäisiä hänen apostolinsa, ja kuitenkin siitä syntyi ihmeellinen Kristuksen seurakunta, johon tulee väkeä kaikista kansoista, kansanheimoista ja kielistä, ja jotka ilmestyvät viimeisenä päivänä Kuninkaan Pojan puhtaana morsiamena hohtavaan juhlapukuun ja häävaatteeseen puettuina.

Vähäisiä ovat purot, kun ne saavat alkunsa jostakin metsän lähteestä tai suon silmäkkeestä, kasvavat ja päätyvät mereen mahtavinakin virtoina. Mutta kuka ammentaa meren tyhjiin!

Älkäämme siis katsoko Jumalan kansan vähäisyyttä sellaisena kuin se ilmenee eri paikkakunnilla ja eri maissa täällä maailmassa, älkäämme ajatelko, että kun meitä on niin vähän, turhaa on kaikki ponnistelu. Jumala on pitkäjännitteinen ja Hän tietää lopputuloksen. Me katselemme pieniä alkuja ja näemme vain lyhyellä aikavälillä, mihin ne johtavat, ja kuitenkin niillä voi olla hyvin kauaskantoiset seuraukset. Katsokaamme, ei siis sitä, mikä on silmiemme edessä, vaan sitä, minkä Jumala tietää. Katsokaamme Jumalan varmoja lupauksia, hänen sanansa voimaa ja hänen lohduttavaa kuvaustaan hänen seurakunnastaan, kun kaikki Jumalan lapset on koottu yhteen taivaan iloon. Siitä Raamattu sanoo: "Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään, ja he huusivat suurella äänellä sanoen: 'Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta.'" (Ilm. 7:9-10)

2. Kirkko pysyy maailman loppuun asti ja leviää koko maailmaan

Miten yksinkertaista olikaan vangita taivasten valtakunnan kuningas. Vastaanpanematta hän antautui kiinniottajilleen. Vieläpä hän kielsi puolustamasta itseään miekalla. Kaikki apostolit Johannesta lukuunottamatta kärsivät kuoleman uskonsa tähden, ja Johanneskin vanhalla iällään joutui vangiksi Patmos -saarelle. Heitä oli helppo vahingoittaa, mutta evankeliumi eteni kaikesta huolimatta, ihmisiä kääntyi ja apostoli Paavali saattoi vankeudesta kirjoittaa: "Jumalan sana ei ole kahlehdittu." (2 Tim. 2:9)

Jos joku voisi kertoa, millaisia vaiheita evankeliumi on historian aikana kokenut apostoleista siihen asti, kunnes se tuli sinun sydämesi aarteeksi, ja mitä tänä aikana koki Kristuksen kirkko, jonka välityksellä evankeliumi sinulle tuli, olisi siinä monta marttyyrikuolemaa, taistelevan seurakunnan kyyneliä, paljon kestämistä vaivoissa, paljon Jumalalta avun huutamista, uskovien äitien ja isien esirukouksia monessa hädässä, myös kiusauksia, lankeemuksia, pahan raivoa, mutta evankeliumi sittenkin tuli sinulle, sinä sait uskon lahjan ja sinusta tuli Jumalan lapsi.

Niin kuin pieni määrä hapatetta tunkee läpi koko taikinan ja hapattaa kaikki, niin myös evankeliumi tunkeutuu läpi tämän maailman ja tulee kaikkien kansojen luo. Vastustusta ei puutu, ja silti niin tapahtuu. Jopa viimeisinä aikoina, kun luopumus on suurta, evankeliumi tavoittaa uusia kansoja ja uusia ihmisiä, kunnes viimeinenkin valittu Israelista ja syrjäisimmästäkin pakanakansasta on tullut sisälle.

Niin väkevät, mahtavat, arvovaltaiset, viisaat ja oppineet kuin evankeliumin vastustajat ovatkin, he eivät kykene estämään evankeliumin leviämistä kaikkeen maailmaan. Jumalan keinot avaavat suljettuja rajoja, tänä aikana internetinkin avulla. Jumalan keinot etsivät sieluja monenlaisista olosuhteista ja löytävät heitä. Pyhä Raamattu sanoo enkeleistä: "Eivätkö he kaikki ole palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä?" (Hebr. 1:14) Enkeleittensä kautta Jumala johdattaa tätä maailmaa ihmeellisellä tavalla. Jopa pahakin joutuu palvelemaan Jumalan tarkoituksia. Ihmeellinen on Jumalan kaitselmus.

Jumalan sanan voima osoittautuu erityisesti kahdessa asiassa. Se ensiksikin paljastaa ihmiselle hänen syntinsä, ja omatunto vahvistaa tämän oikeaksi. Joudumme sanomaan: Olen rikkonut Jumalaa vastaan. Olen ansainnut hänen vihansa ja rangaistuksensa. Toiseksi Jumalan sana paljastaa meille sellaisen paikan, jota ihminen ei ole voinut milloinkaan nähdä. Se paljastaa meille Jumalan sydämen, tuon syntisraukkaa rakastavan sydämen, joka on meille Poikansa tähden armollinen. Kun Kristus on jo tehnyt kaiken meidän edestämme, mitä syntien anteeksisaamiseen tarvitaan, Jumala on meille leppynyt, antanut anteeksi ja julistaa meille nyt evankeliumin sanassa ja kasteen armolupauksessa synnit anteeksi. Saamme varmuuden Jumalan armosta. Jumala ei tuomitse minua, vaan hän on antanut anteeksi. Minä syntisraukka saan uskoa syntini anteeksiannetuiksi.

Kun Jumala on antanut kirkolleen näin ihanan sanoman, herättää Jumala siihen uskovia kaikkina aikoina, ja niin kirkko pysyy, kestää vaivoissa ja taisteluissa eikä sitä voida hävittää, vaan evankeliumin täytyy levitä koko maailmaan. Tätä kuvaa meille Jeesuksen vertaus hapatteesta.

Ajattele, että sinäkin saat olla mukana tässä armahdettujen seurakunnassa, joka lopulta on valtava joukko. Saat olla mukana joukossa, jota ei voida hävittää maan päältä, vaan jonka sanoma ja usko leviää kaikkien kansojen keskuuteen. Saat olla levittämässä ilosanomaa Jeesuksesta ja kulkea hänen voittosaatossaan. Niin mitättömiä kuin itsessämme olemmekin, olemme suuren Kuninkaan palvelijoita ja hänen asiallaan. Meillä on aseenamme hänen voimallinen sanansa, ja tämä sana on totta joka aika, niin tänään kuin viimeisenäkin päivänä, eikä se ole toimeton, turha sana, vaan vaikuttava, voittava sana. Se on valo ja toivo pimeälle maailmalle.

Amen.

Markku Särelä

1. loppiaisen jälkeinen sunnuntai, vapaa teksti

Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. 2 Tim. 3:1.

Jälleen olemme saaneet kokea koko maailmaa järkyttäneen katastrofin. Se kuuluu samaan sarjaan Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden ja World Trade Centerin tuhoamisen kanssa. Tshernobyl suuntautui ihmisen insinööritaitoon liittyvää ylpeyttä vastaan, New Yorkin terrori-isku rahamaailman ylpeyttä vastaan ja Kaakkois-Aasian onnettomuus mm. maallistuneen, Jumalasta vieraantuneen, vauraan eurooppalaisen ihmisen ylpeyttä vastaan. Maailman ylpeys on saanut ankaria kolauksia. Niin on Jumala hyväksi nähnyt.

Tällaiset onnettomuudet kohtaavat yhtä hyvin sekä epäuskoisia että uskovia, ellei Jumala näe hyväksi varjella erityisen kaitselmuksensa avulla, mitä myös tapahtuu ja mistä jotkut tulevat osallisiksi. Ihminen joutuu pakon edessä tunnustamaan pienuutensa ja voimattomuutensa. Sen lisäksi Jumala tähtää syvemmälle.

Suuret katastrofit muistuttavat erityisesti kolmesta tärkeästä asiasta, nimittäin Kristuksen tulemuksen läheisyydestä ja yllätyksellisyydestä, parannuksen tekemisen tarpeesta ja lähestyvistä vainon ajoista.

1. Kristuksen tuleminen tuomiolle lähestyy: Olkaa valmiit! Valvokaa!

Jeesus sanoo: "Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin." Matt. 24:6-7. Tällaisia ilmiöitä on ollut maailman sivu. Ne eivät kuitenkaan lakkaa loppua kohden, vaan ennemminkin lisääntyvät ja tihentyvät. Ja niillä on sellainen erityispiirre, että niistä saadaan tietää. Jeesus käyttää sanontaa: "Kuulette &ldots; sanomia." Tällaisen asiaintilan Raamattu kertoo vallitsevan aikojen lopulla. Sodat ja onnettomuudet ovat siis merkkejä tämän maailman rappeutumisesta, sen vanhenemisesta ja kulkemisesta loppuaan kohden. Samalla se kertoo Kristuksen tuomiolle tulon lähestymisestä. "Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee." (Matt. 24:44) "Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä." (Matt. 25:13)

Kun Jeesus opetti näitä asioita, hän sanoi: "Älkää peljästykö." Näillä sanoilla hän lohduttaa uskovaisiaan ja haluaa vahvistaa heitä, että he säilyttävät uskon Jumalan armoon ja pelastukseen, tapahtui mitä tapahtui. Hän ei lupaa ehdotonta varjelusta ajallisissa onnettomuuksissa omilleen, mutta näillä sanoilla hän kehottaa meitä säilyttämään uskon ja uskalluksen Jumalaan. Profeetta Jesaja kirjoittaa: "Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun. Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota; jos tulen läpi käyt, et sinä kärvenny, eikä liekki sinua polta." (Jes. 43:1-2). Pahatkaan ajalliset onnettomuudet eivät hukuta uskovan sielua. Jeesus sanoo saman asian: "Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin. Eikö kahta varpusta myydä yhteen ropoon? Eikä yksikään niistä putoa maahan teidän Isänne sallimatta. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Älkää siis peljätkö; te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta." (Matt. 10:28-31). Sielun pelastuminen on suurempiarvoinen asia kuin hengissä pysyminen.

2. On uskottava evankeliumi, sillä "ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte"

Jeesuksen aikana ihmisiä oli kerran järkyttänyt kaksi asiaa. Pilatus oli sekoittanut uhriensa vereen galilealaisten verta. Siiloassa oli kaatunut torni, jolloin 18 ihmistä oli saanut surmansa. Kyseltiin, olivatko nämä surmansa saaneet ihmiset syntisempiä kuin muut. Siihen Jeesus vastasi: "Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte." (Luuk. 13:3) Onnettomuudet olivat kaikille jäljelle jääneille Jumalan kutsu mielenmuutokseen.

Myös oman aikamme järkyttävät tapahtumat ovat Jumalan armollinen kutsu parannukseen ja uskoon kaikille eloon jääneille, myös meille kaukana oleville. Ne ovat kutsu kääntyä uskomaan Herraan Kristukseen. Ne ovat kutsu hylätä epäjumalat ja ihmistekoinen jumalanpalvelus. Ne ovat jokaiselle kutsu rakentaa uskonsa pyhän Raamatun sanalle ja hylätä kaikki ihmisopit ja Sanasta poikkeamiset.

Onnettomuudet kertovat myös siitä, että Jumalan kärsivällisyydellä on rajansa. Nämä rajat tulivat vastaan niiden menehtyneiden kohdalla, jotka eivät uskoneet Jeesukseen. Ne tulevat vastaan aikanaan myös niiden kohdalle, jotka jäivät jäljelle, mutta jotka eivät usko. On varmaa, että Jumala tahtoo meidän pelastuvan ja että me hukumme iankaikkisesti, jos emme uskolla ota vastaan pelastusta Kristuksessa.

On lohdullista havaita, kuinka Jumala suuressa kärsivällisyydessään kutsuu meitä luoksensa. Hänellä on paljon anteeksiantamusta, sillä Kristus on jo ottanut kärsimyksellään ja kuolemallaan meidän päältämme Jumalan vihan. Jeesuksen nimessä saamme syntimme anteeksi, olivatpa ne miten suuria tahansa. Jumala on rakkaus. Mutta jos hylkäämme hänen armonsa, emme voi muuta kuin syyttää itseämme siitä, jos ohitamme Jumalan tarjoaman pelastuksen

Parannuksen tekeminen alkaa synnin tunnustamisesta ja armoon turvautumisesta. Mutta sillä on myös hedelmänsä. Ne näkyvät yksityisen ihmisen elämässä. Hän sanoutuu irti epäuskoisen maailman menosta ja sen moraalittomuudesta. ja kun Jumala kutsuu kirkkoja ja seurakuntia parannukseen, se koskee niiden elämää ja myös niiden luopumusta, harhoja, uusia vääriä käytäntöjä, opillista välinpitämättömyyttä, kirjoitetun Jumalan sanan, pyhän Raamatun repostelemista. Parannus vie ihmisen syntisenä Jumalan eteen, armahdetun paikalle, nöyrtyneenä Jumalan väkevän käden alle.

3. Suuret vainon ajat lähestyvät

Kun Jeesus puhui lopun aikana tapahtuvista onnettomuuksista, hän jatkoi: " Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua. Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden. Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan. Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta. Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu."

Ihmiset eivät siis yleisesti ottaen ota opikseen onnettomuuksista. He eivät halua kuulla parannuksen saarnaa, vaan he kääntyvät niitä vastaan, jotka haluavat heidän pelastuvan. Evankeliumin julistukseen he reagoivat vihalla. Tätä tapahtuu jopa niiden keskuudessa, jotka lukeutuvat uskoviin, sillä Jeesuksen sanan mukaan monet lankeavat uskosta. Lisäksi nousee suuri määrä vääriä profeettoja tuhoisin seurauksin. Ihmiset seuraavat eksytyksiä. Laittomuus valtaa monien mielet. Rakkaus kylmenee. Tästä on jo paljon esimerkkejä. Ei ole rakkautta syntymättömiin ihmistaimiin, ei vanhuksiin, ei totuuteen eikä totuuden julistajiin. Jumalan rakastamisen ja oikean lähimmäisrakkauden tilalle on tullut itserakkaus, lihalliset vietit, rakkaus rahaan, valtaan ja kunniaan. Tämän kaoottisen tilanteen edessä tarvitsemme kestäväisyyttä säilyttääksemme uskon ja tehdäksemme Jumalan tahdon ja saadaksemme sen, mikä luvattu on (Hebr. 10:33). Usko on säilyttämisen arvoinen, kultaa monin verroin arvokkaampi. Apostoli Pietari lausuu: "&ldots; että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä." (1 Piet. 1:7)

Oikeaan rakkauteen kuuluu monenlaisia asioita. Se ei jämähdä niihin asioihin, joita epäuskoiset ja pakanatkin ymmärtävät. Se ei jää pelkkään ajalliseen apuun ja inhimilliseen myötäelämiseen. Toki sydän avartuu niillekin asioille. Mutta se ajattelee myös sitä, kuinka evankeliumin lohdutus voitaisiin viedä kärsiville. Se miettii, kuinka niitä, joita tapahtumat ovat puhutelleet, voitaisiin johdattaa syntiensä tuntoon ja armon omistamiseen. Eikä se vain pohdi tätä, vaan se myös toimii. Käytä sinäkin tämä tilaisuus hyväksesi. Nyt on erinomainen tilaisuus lähetystyöhön ja todistukseen Jeesuksesta.

Varmasti löytyy joitakuita, jotka tulevat parannukseen näidenkin tapahtumien myötä. Mutta kun hyvin ilmeisesti suuri valtaenemmistö torjuu Jumalan kutsun ja paatuu, sillä on erilaisia seurauksia. Kun evankeliumi ei kelpaa, he menevät yhä syvemmälle hengelliseen pimeyteen. Uskoville tulee risti. Se kertoo heille, että Raamatun sana toteutuu. Se pitää heidät pienellä paikalla ja se panee heidät etsimään sitä, mikä ylhäällä on ja luottamaan Herraamme, joka kuolleet herättää.

Markku Särelä 9.1.2005

Mikkelinpäivänä, III vuosikerran evankeliumiteksti

Ja he saapuivat Kapernaumiin. Ja kotiin tultuaan hän kysyi heiltä: "Mistä te tiellä keskustelitte?" Mutta he olivat vaiti; sillä he olivat tiellä keskustelleet toistensa kanssa siitä, kuka oli suurin. Ja hän istuutui, kutsui ne kaksitoista ja sanoi heille: "Jos joku tahtoo olla ensimmäinen, on hänen oltava kaikista viimeinen ja kaikkien palvelija." Ja hän otti lapsen ja asetti sen heidän keskellensä; ja otettuaan sen syliinsä hän sanoi heille: "Joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut; ja joka minut ottaa tykönsä, se ei ota tykönsä minua, vaan hänet, joka on minut lähettänyt." Johannes sanoi hänelle: "Opettaja, me näimme erään, joka ei seuraa meitä, sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia; ja me kielsimme häntä, koska hän ei seurannut meitä." Mutta Jeesus sanoi: "Älkää häntä kieltäkö; sillä ei kukaan, joka tekee voimallisen teon minun nimeeni, voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa. Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme. Mark. 9:33-40

Mikä on suurinta Jumalan valtakunnassa, Kristuksen kirkossa? Mitä asioita sinä arvostat? Ihailetko paaveja, metropoliittoja, piispoja heidän komeissa virkapuvuissaan ja ajatteletko, että juuri sellainen edustaa sitä, mikä on suurta ja korkeasti pyhää? Vai onko sinulla ehkä jokin toinen malli mitä ajattelet? Jeesus ohjaa meidät tekstissämme katsomaan, mikä on ainoa tärkeä asia siinä, mitä pelastukseen tulee, ja mikä on tärkeintä siinä, mitä tulee kirkon tekoihin ja meidän elämäämme.

1. Lapsenomainen usko omistaa sen pelastuksen, minkä Kristus on meitä varten valmistanut

Pelastuksessamme on perustavan tärkeä asia se palvelus, jonka Herramme Kristus suoritti meidän hyväksemme ja meidän edestämme, ja sen vastaanottaminen uskolla. Sen vuoksi siinä palvelustoimessa, jonka Jeesus oli uskonut apostoleilleen, oli tärkeätä ymmärtää lasten arvo, noiden pienten karitsaisten, jotka uskovat Jeesukseen. Jeesus asetti apostoliensa eteen pienen lapsen ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa." (Matt. 18:3-4). Hän sanoi myös: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta. Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle." (Mark. 10:14 -15). Pieni, pyhässä kasteessa Jeesuksen luo tuotu lapsi uskoo ja on puhdas Jumalan edessä Jeesuksen vanhurskauteen pukeutuneena. Se on Pyhän Hengen työ. Siihen ei liity mitään lapsen omaa tekoa. Se vuoksi se on pyhää ja Jumalalle otollista, ja sen suuremmaksi ei kukaan meistä voi tulla taivasten valtakunnassa. Tämä suuruus on Kristuksen vanhurskautta, pyhyyttä ja puhtautta. Siinä Kristuksen kärsimys ja kuolema, sovitus ja verenvuodatus ovat kaikki kaikessa ja Kristus saa kiitoksen työstään ja Jumala kunnian armostaan ja rakkaudestaan.

Muistamme Jeesuksen sanat: "Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä monen edestä." (Mark. 10:45) Tällä sanalla hän osoitti maailmaan tulonsa tarkoituksen. Tämän ottaa vastaan usko, sellainen usko, joka on lapsella ja jollainen meilläkin tulee olla, jos mielimme pelastua. Haluathan sinäkin päästä taivaaseen? Sinne tullaan armosta, yksin Jeesuksen sijaissovituksen tähden, ilman meidän tekojamme. Kaikki on armoa, ansaitsematonta Jumalan hyvyyttä meitä suuria syntisiä kohtaan. Ja onkin suuresta, aivan korvaamattomasta merkityksestä, että niin on. Silloin voimme olla varmat pelastuksestamme, kun se perustuu Jeesuksen täytettyyn työhön ja kun uskon vaikuttaa Pyhä Henki sanallaan ja sakramenteilla. Mutta jos se riippuisi meidän teoistamme tai persoonamme suuruudesta ja arvosta, emme koskaan voisi olla varmoja sen riittävyydestä. Ja samalla vielä halveksisimme Kristuksen työtä, kun emme katsoisi sitä riittäväksi. Kulkisimme kuuroina myös ohi Jeesuksen sanan, kun hän sanoi ristillä: "Se on täytetty."

2. Suurinta elämässämme on palvelu, toimiminen toisten hyväksi, että he pelastuisivat

Kristus tuli etsimään sitä, mikä on kadonnut. Tässä hän ei halveksinut ketään, ei lasta eikä aikuista. Samalla hän osoitti apostoleilleen, etteivät he saa halveksia pieniä lapsia, vaan heidän tulee sallia heidän tuomisensa Jeesuksen tykö. Matteuksen evankeliumin 18. luvussa Jeesus asettaa ensiksi lapsen opetuslasten eteen uskovan esikuvaksi. Sitten hän kertoo vertauksen kadonneesta lampaasta ja lausuu: "Katsokaa, ettette halveksu yhtäkään näistä pienistä; sillä minä sanon teille, että heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaissa. Sillä Ihmisen Poika on tullut pelastamaan sitä, mikä on kadonnut." (Matt. 18:10-11). Sitten hän puhuu rikkoneen veljen voittamisesta kolmessa asteessa. Sitten hän vastaa kysymykseen: kuinka monta kertaa tulee antaa anteeksi, ja lopuksi kertoo vertauksen armottomasta palvelijasta. Näin hän osoittaa suuren rakkautensa ja armotahtonsa syntisiä kohtaan ja samalla esittää apostoleilleen, mikä on heidän tehtävänsä syntisen etsimisessä ja pelastamisessa. Sen tulee alkaa lapsista ja ulottua kaikkiin. Tämän etsimisen tulee olla palvelemista, itsensä alttiiksi antamista. Lähtökohtana eivät ole suuret massat, vaan yksi ihminen. Huomaa, miten Raamattu korostaa yhtä ihmistä. Näin se sanoo: "Joka viettelee yhden näistä pienimmistä..." "Jollakin ihmisellä on sata lammasta ja yksi eksyy... " "Jos sinun veljesi rikkoo sinua vastaan..." "Tuotiin hänen eteensä eräs, joka oli velkaa kymmenen tuhatta leiviskää..." "Niin eräs hänen kanssapalvelijoistaan..." Toistuvasti on puhe yhdestä, jota etsitään. Evankeliumit sisältävät monen monia kertomuksia siitä, kuinka Jeesus keskusteli yksittäisten ihmisten kanssa ja ohjasi heitä uskon tielle ja uskon tiellä. Niin myös apostolien tuli tehdä eivätkä he saaneet halveksia pientä lasta eikä yksittäistä ihmistä. Se merkitsee sitä, että samoin tulee toimia seurakunnan ja sen palvelijoiden saarnavirassa kaikkina aikoina. Kun jo yksikin on Jeesukselle tärkeä, olet sinä myös. Hän etsii sinua nostaakseen sinut olalleen ja kantaakseen sinut taivaan kotiin pyhien enkeliensä, noiden 99 luo, jotka eivät ole eksyneet.

Kun Jeesuksen mielen mukainen saarnavirka etsii palvelullaan syntisiä, se etsii heitä sen Jeesuksen tuntemiseen, joka on antanut itsensä alttiiksi kaikkien edestä. Tässä työssä ei ole mitään Jumalan asettamaa järjestystä eri työntekijöiden välillä, vaan Jeesus sanoo: Yksi on teidän Isänne ja te olette kaikki veljiä. Hän on myös sanonut: Jolle on paljon annettu, siltä sitä enemmän vaaditaan. Lahjat voivat olla erilaisia, ja siinä suhteessa on eroa palvelijoiden kesken. Ja kenelle on annettu runsaasti leivisköitä, hänen tulee niillä palvella uskollisesti toisia eikä vaatia niiden vuoksi itselleen palvelua. Jeesus sanoo: "Jos joku tahtoo olla ensimmäinen, on hänen oltava kaikista viimeinen ja kaikkien palvelija." Tällä Jeesus ei tarkoita antikristillistä matkimista, jolla annetaan se kuva kuin seurattaisiin tätä sanaa, vaikka itse asiassa tehdään päinvastoin. Kun paavi vaatii itselleen johtoasemaa maailman ruhtinaiden joukossa ja määrää asioita, jotka ovat yksin Jumalalle kuuluvia, hän ei ole viimeinen eikä kaikkien palvelija, vaikka käyttääkin itsestään nimeä "Jumalan palvelijain palvelija". Jeesuksen asettama esikuva on ylen korkea, jota yksikään omaava ihminen ei voi saavuttaa. Jäämme siihen, että Jumala vanhurskauttaa jumalattoman. Tosin olemme monessa asiassa turmeluksemme tähden viimeisiä, mutta siinä, mikä on Jumalan mielen mukaista palvelua, emme ole ensimmäisiä.

Tekstissämme kerrotaan eräästä miehestä, joka paransi sairaita Jeesuksen nimessä. Hän ei kulkenut opetuslapsijoukon mukana. Niinpä opetuslapset kielsivät häntä toimimasta. Jeesus sanoi silloin: "Älkää häntä kieltäkö; sillä ei kukaan, joka tekee voimallisen teon minun nimeeni, voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa. Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme." Tämä on harvinainen ja monessa suhteessa ihmeellinen kohta. Jeesus tunnustaa miehen toiminnan. Millä tavoin mies oli saanut kutsun toimia Jeesuksen asialla, on meille salaisuus. Tuolloin elettiin murrosvaihetta. Jeesus vasta ohjasi opetuslapsiaan kohti Uuden liiton seurakunnallisuutta, jolloin saarnavirkaan kutsuttiin seurakunnan välityksellä. Mies näyttää olleen kuin Vanhan liiton profeetta, joka oli saanut suoran kutsun Jumalalta. Markus kertoo evankeliumissaan tämän tapauksen tässä yhteydessä, jossa on kysymys siitä, kuka on suurin ja jossa Jeesus torjuu antikristillisen hengen. Niin hän osoittaa, ettei pätevään toimintaan kristillisessä kirkossa sen saarnavirassa tarvita ns. apostolista seuraantoa, kuten paavikirkko opettaa. Saarnavirkaan voidaan pätevästi tulla jopa ohi apostolien, kuten Johanneksen ja Pietarin, ja myös ohi ns. Pietarin istuimen eli paavin. Siihen ei kuitenkaan tulla siten, että ollaan Jeesusta ja apostoleja ja heidän perustukselleen rakennettua seurakuntaa vastaan. Kirkolla ei myöskään tarvitse olla yhteistä yli maapallon ulottuvaa organisaatiota, jonka päänä olisi paavi tai joku muu. Silloin, kun toimitaan oikein, palvellaan pyhällä saarnaviralla sieluja niin, että ne tulevat pimeyden vallasta Jumalan sanan valkeuteen ja armon osallisuuteen. Tämä taas tapahtuu paikallisissa seurakunnissa, joita yhdistää Hengen yhteys, kun ne ymmärtävät Jumalan sanan evankeliumin mukaiseti, mutta joilla ei välttämättä tarvitse olla yhteistä ulkonaista organisaatiota.

Kun Kristus on tullut palvelemaan meitä. mekin haluamme palvella toisiamme Kristuksen armon uskollisina huoneenhaltijoina hänen seurakuntanaan.

Markku Särelä

Pastori Markku Särelän saarna 2.10.2011 Tampereella

Vikaari Dani Puolimatkan saarna 10.8.2014 Siitamajalla

Uudenvuodenaattona. Vt:n teksti.

Miksi sallit meidän eksyä pois sinun teiltäsi, Herra, ja annoit meidän sydämemme paatua, niin ettemme sinua pelkää? Palaja takaisin palvelijaisi tähden, perintöosasi sukukuntain tähden. Vähän aikaa vain sinun pyhä kansasi sai pitää perintönsä; meidän ahdistajamme ovat tallanneet sinun pyhäkkösi. Me olemme niinkuin ne, joita sinä et ole ikinä hallinnut, olemme, niinkuin ei meitä olisi otettu sinun nimiisi. Oi, jospa sinä halkaisisit taivaat ja astuisit alas, niin että vuoret järkkyisivät sinun edessäsi, niinkuin risut leimahtavat tuleen, niinkuin vesi tulella kiehuu, että tekisit nimesi tunnetuksi vastustajillesi ja kansat vapisisivat sinun kasvojesi edessä, kun sinä teet peljättäviä tekoja, joita emme odottaa voineet! Oi, jospa astuisit alas, niin että vuoret järkkyisivät sinun edessäsi! Jes. 63:17 - 64:3.

Jumalan kansalle on ominaista eläminen parannuksessa. Jumalan omat katuvat pahoja tekojaan ja syntisyyttään, pyytävät sitä anteeksi Jeesuksen nimessä ja uskovat, että Jumala on meille armollinen Jeesuksen tähden. Samalla teemme parannusta pahoista teoista ja väärästä elämän suunnasta ja ojennamme elämämme Jumalan sanan mukaan.

Näin Jumalan armoon turvaten haluamme nyt päättää vanhan vuoden ja aloittaa uuden. Tunnemme kuitenkin itsemme kovin heikoiksi ja kaipaamme Jumalan väkevää asioihin puuttumista.

Millainen on meidän hengellinen tilamme

Profeetta Jesaja sai näyssä katsella Juudan kansan tulevia kohtaloita ja rangaistusta, mikä oli sitä kohtaava. Hän sanoo tekstissämme: "Miksi sallit meidän eksyä pois sinun teiltäsi, Herra, ja annoit meidän sydämemme paatua, niin ettemme sinua pelkää? Palaja takaisin palvelijaisi tähden, perintöosasi sukukuntain tähden." Profeetta näki Hengen silmillä kansansa hengellisen tilan. Se oli eksynyt ja joutunut pois Jumalan teiltä. Se ei seurannut Jumalan sanaa eikä kuullut Jumalan puhetta, vaan ajatteli uskon asioista oman pettävän ymmärryksensä mukaan. Eikö tämä ole liiankin tuttua meidänkin keskuudessamme? Monet elävät toisin kuin heille on Jumalan sanan mukaan opetettu. Se ei näytä heidän tuntoaan vaivaavan. On kuin he eivät olisi koskaan kuulleet mitään parannuksen teosta eikä heitä olisi varoitettu paatumuksesta.

Kun profeetta Jesaja katseli sitä kansassaan, hän ahdistuneena kysyi Herralta: "Miksi sallit meidän eksyä pois sinun teiltäsi, Herra, ja annoit meidän sydämemme paatua, niin ettemme sinua pelkää?" Oli tapahtunut, kuten Luther sanoo tämän kohdan johdosta: "Synti rangaistaan synnillä." (St. L. VI, 811) Jumalan sanan halveksunta johti paatumukseen, yhä suurempaan välinpitämättömyyteen. Emmehän me vain päätä vuottamme sellaisessa mielentilassa?

Jos ihminen säilyy uskossa, se on yksin Jumalan teko. Jos hän paatuu ja irtautuu elävästä Jumalasta, se on hänen oma syynsä. Meidän on tarpeen rukoilla, että Jumala säilyttää meidät aralla tunnolla sanansa edessä, niin ettemme paadu ja kovetu ja kulje omia teitämme.

Ihminen luulee, että hän voi itse valita sen tien, mitä hän milloinkin kulkee. Totta on, että ihminen kykenee tekemään vääriä ratkaisuja ja sellaisia valintoja, joilla hän vetää päälleen Jumalan vihan. Lisäksi ihmisellä on jonkin verran tahdon vapautta ajallisen elämän asioissa. Mutta ihminen ei voi päättää omasta voimastaan kääntyä Jumalan tykö, vaan Jumalan täytyy vaikuttaa hänessä se päätös ja toteuttaa se. Sen tähden Jesaja rukoilee: "Palaja takaisin palvelijaisi tähden, perintöosasi sukukuntain tähden."

Maailmaan meno on kohtalokasta

Maailmaan meneminen ja Jumalan teitten jättäminen on aina kohtalokasta. Ihminen ei tiedä, voiko hän koskaan niiltä palata. Hän ei tiedä, kauanko hänen armonaikansa kestää. Hän ei tiedä, paatuuko hän lopullisesti vai saako hän vielä armon palata. Hän ei tiedä, koska Kristus tulee ja pitää tuomion. Ja jos ihminen hylkää oikean Jumalan sanan, hän ei tiedä, onko se enää kuultavissa silloin, kun hän toivoisi voivansa sitä kuulla. Suurin rangaistus, mikä voi Jumalan sanaan tympääntyneitä kohdata, ovat väärät opit, kun ihminen joutuu niiden valtaan eikä enää erota oikeata evankeliumia valhe-evankeliumista. Jumalan sana tulee ottaa vastaan silloin, kun sen kuulee.

Juudan kansa hylkäsi puhtaan Jumalan sanan. Se koki hirvittävän rangaistuksen. Jerusalem ja sen temppeli hävitettiin ja kansa vietiin karkotukseen Babyloniin. Jumalan säätämä oikea jumalanpalvelus lakkasi. Pakanat nöyryyttivät Juudan kansaa. Niillä, joilla piti olla oikea jumalanpalveluspaikka, oikeat uhrit, oikea oppi ja Jumalan valinta, ei ollut maata, ei Jerusalemia, ei temppeliä eikä jumalanpalvelusta, vaan he olivat epäjumalanpalvelijain vankeja, näiden raskaan ikeen, pilkan ja häpeän alaisia.

Oletko vanki vai vapaa

Nykyisin ihmiset menevät aivan vapaaehtoisesti "babyloniseen vankeuteen" ja pysyvät siellä, vaikka pääsisivät pois, jos haluaisivat. Luther kutsui babyloniseksi vankeudeksi paavikirkossa oloa. Me voimme käyttää sitä nimeä mistä tahansa hengellisestä yhteydestä, missä väärä oppi on sallittua ja missä ihmisiä pidetään erilaisten väärien oppien ja käytäntöjen hallinnassa. Jos kaikki ne, jotka ovat saaneet pyhän kasteen kirkkomme piirissä ja voineet käydä sen rippikoulun, olisivat pysyneet puhtaan Jumalan sanan uskollisina kuulijoina, meitä olisi suuri joukko. Mutta monet ovat lähteneet vapaudesta vankilaan. Ja monet, jotka ovat vielä jossain määrin mukana, ontuvat kahtaalle. Tekstimme sanoo: "Me olemme niinkuin ne, joita sinä et ole ikinä hallinnut, olemme, niinkuin ei meitä olisi otettu sinun nimiisi." Vähäinen on uskollisten joukko. Miten monasti onkaan toteutunut profeetan sana: "Ja jos siellä on jäljellä kymmenes osa, niin hävitetään vielä sekin. Mutta niinkuin tammesta ja rautatammesta jää kaadettaessa kanto, niin siitäkin: se kanto on pyhä siemen." (Jes. 6:13)

Rakkaat ystävät, te, jotka uskotte, te, joille Jumalan sana, hänen käskynsä ja hänen evankeliuminsa ovat kalliit, pysykää uskollisina, pysykää sanassa, pysykää oikealla tiellä. Olkaa pyhä siemen, joka varjeltuu pelastukseen Jumalan armosta Kristuksen tähden ja joka välittää evankeliumin tuleville polville. Älkää pelätkö ristiä älkääkä maailman häpeää. Pelätkää sitä, että Kristuksen kalliille nimelle tuottaisitte häpeää.

Meille on annettu merkki

Profeetta katseli maailman menoa ja toivoi: "Oi, jospa sinä halkaisisit taivaat ja astuisit alas, niin että vuoret järkkyisivät sinun edessäsi, niinkuin risut leimahtavat tuleen, niinkuin vesi tulella kiehuu, että tekisit nimesi tunnetuksi vastustajillesi ja kansat vapisisivat sinun kasvojesi edessä, kun sinä teet peljättäviä tekoja, joita emme odottaa voineet! Oi, jospa astuisit alas, niin että vuoret järkkyisivät sinun edessäsi!"

Sokea maailma pitää Jumalaa heikkona, maailmasta pois vetäytyneenä tai ajattelee, ettei Jumalaa ole. Se johtuu siitä, ettei se näe Jumalan tekoja eikä tunnusta niitä. Se haluaisi nähdä toisenlaisia tekoja, toisenlaisia merkkejä. Ja kuitenkin Jumalan teot ovat nähtävissä luonnossa sekä kansojen ja yksittäisten ihmisten kohtaloissa. Lisäksi Jumalan sanassa on oma sisäinen todistuksensa ja voimansa. Evankeliumi itsessään on merkki. Jumala astui alas, mutta hän tuli heikkoudessa. Kun hän tulee seuraavan kerran, hän tulee kunniassa ja voimassa, mutta silloin armonaika on auttamattomasti ohi. Jumala ei muuta menettelytapojaan ihmisten vaatimusten tähden. Joonan merkki, ristiinnaulittu ja ylösnoussut Vapahtaja, on merkeistä väkevin, ja jos se ei kelpaa, ei muutakaan merkkiä anneta. Älä sinäkään etsiä muuta merkkiä. Usko evankeliumi, ja ole uskollinen seurakunnan jäsen siellä, missä on puhdas pelastuksen evankeliumi ja sen koko oppi.

Uusi armon vuosi aukenee eteemme

Vuosi on taas takana, syntien, heikkouksien, laiminlyöntien ja lankeemusten vuosi. Mutta se on ollut myös armovuosi, Herran avun ja suuren laupeuden vuosi. Olemme saaneet armoa armon päälle. Yhä kasteen liittomme kutsuu meitä käymään uskalluksella armoistuimen eteen. Yhä se vakuuttaa meille, että olemme Isän lapsia. Yhä Jeesus laskee siunaavan kätensä päällemme. Yhä Jumalan Henki tuo sanassa ja sakramenteissa sydämiimme uskon kautta Jumalan armon, antaa hyvän omantunnon ja autuuden ilon. Saamme kiittää Jumalaa myös profeetta Jeremian sanoilla: "Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut: se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa. Minun osani on Herra, sanoo minun sieluni; sentähden minä panen toivoni häneen." (Val. V. 3:22-24)

Rakkaat lapset, nuoret ja me kaikki, pysytään Jumalan sanassa ja hänen armossaan, ahkeroidaan säilyttää hyvä omatunto ja kuljetaan iloiten autuuden tietä.

Markku Särelä

4. lopp. jälk. sunn. I vsk:n ev.

Ja hän astui venheeseen ja hänen opetuslapsensa seurasivat häntä. Ja katso järvellä nousi kova myrsky, niin että venhe peittyi aaltoihin; mutta hän nukkui. Niin he menivät ja herättivät hänet sanoen: 'Herra, auta me hukumme.' Hän sanoi heille: 'Te vähäuskoiset, miksi olette pelkureita? Silloin hän nousi ja nuhteli tuulia ja järveä ja tuli aivan tyven. Ja ihmiset ihmettelivät ja sanoivat: 'Millainen tämä on, kun sekä tuulet että meri häntä tottelevat?' Matt. 8:23-27.

Kova myrsky raivosi ja uhkasi hukuttaa opetuslapset aaltoihin. Äkkiä Vapahtajan sanan voimasta kaikki asettui. Jeesus tyynsi sekä tuulet että meren. Hän teki ihmeteon, jonka nähdessään kansa sanoi: "Millainen tämä on, kun sekä tuulet että meri häntä tottelevat?" Teko kohdistui luontoon ja pelasti opetuslasten hengen ja varjeli heidät apostolin virkaa varten Kristuksen kirkon hyväksi. Kristityt ovat kaikkina aikoina kokeneet, miten ihmeellisellä tavalla Vapahtaja huolehtii uskovistaan ja varjelee kirkkonsa.

Veisaamme:

      Vaikka peljättääkin myrskyt,
      Vaikka aallot haahtees lyö,
      Upottaa sua ei voi tyrskyt,
      Eikä peittää kuolon yö.
      Jeesus matkassa kun on,
      Siion, ole pelvoton.
      Haahtesi hän rantaan johtaa,
      Vaikka mitkä vaiheet kohtaa. VK 1938/1943 168:2.

Kiitollisina mekin haluamme kysyä: Millainen tämä Jeesus on, joka niin ihmeellisesti varjelee kirkkonsa ja uskovansa, meidätkin?

1. Jeesus Kristus on ainutlaatuinen persoona

Toista samanlaista ei ole. Hän on tosi Jumala ja tosi ihminen, siis jumalihminen.

Tekstissämme kuvataan meille hänen ihmisyytensä selkeällä tavalla. Hän astui venheeseen, hän nukkui, hänet herätettiin, hän nousi. Hänellä oli paikka veneessä, eikä kukaan veneessä eikä rannalla olijoista asettanut kysymyksenalaiseksi hänen ihmisyyttään.

Tekstimme kuvaa meille selvästi myös hänen jumaluutensa. Se tulee ilmi hänen ihmeteostaan. Se oli sellainen teko, mitä ei voinut millään ennen koetulla selittää. Kun tuuli tyyntyy, se tapahtuu yleensä vähitellen. Ja kun lakkaa tuulemasta, aallot jatkavat matkaansa heikentyen vasta vähitellen, ja kovan myrskyn jälkeen on vielä maininkejakin. Nyt sen sijaan, kun Jeesus nuhteli tuulia ja järveä, tuli heti aivan tyven. Veneessä ja rannalla olijat havaitsivat tämän erikoisuuden, ja kansa ihmetteli: "Millainen tämä on, kun sekä tuulet että meri häntä tottelevat."

Jeesuksen muutkin ihmeteot kertoivat samaa asiaa kuin tämäkin ihme. Ne olivat saarna siitä, että suuri profeetta oli ilmestynyt kansan keskelle. Kun Vanhan testamentin Herran lähettämät profeetat toimivat, he tekivät ihmeensä Herran nimessä. Nyt sen sijaan Jeesuksen toiminta erosi heidän toiminnastaan ratkaisevasti eräässä asiassa. Jeesus ei tarvinnut ketään ylempää kehen vedota. Hän tosin saattoi todistaa, että Isä oli hänet lähettänyt. Mutta hän myös todisti, että hänen tekonsa olivat Isän tekoja ja että hän ja Isä olivat yhtä. Hän sanoi: "Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua. Mutta jos minä niitä teen, niin, vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Isässä." (Joh. 10:37-38). Niin siis Jeesuksen teot osoittivat hänet profeettoja suuremmaksi, Jumalan Pojaksi.

Jeesuksen persoona eroaa kaikista muista siinä, että yksin hän on samalla kertaa, tosi Jumala ja tosi ihminen yhdessä ja samassa persoonassa. Jeesuksen ajallisessa elämässä ei ollut sellaista hetkeä, jona hän olisi ollut vain joko pelkkä Jumala tai pelkkä ihminen. Niinpä myös kaikki ne teot, jotka hän teki, olivat samalla sekä iankaikkisen Jumalan Pojan että ajassa syntyneen Ihmisen Pojan tekoja. Vieläpä hänen jumaluutensa ja ihmisyytensä välillä oli niin likeinen yhteys, että Raamattu sanoo hänen vertansa Jumalan Pojan vereksi (1 Joh. 1:7) ja hänen kuolemaansa kirkkauden Herran ristiinnaulitsemiseksi (1 Kor. 2:8). Tämä jumalveri puhdistaa meidät kaikesta synnistä, kuten Raamattu sanoo: "Jeesuksen Kristuksen, Hänen Poikansa veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä" (1 Joh. 1:7).

2. Jeesus on ainutlaatuinen meidän lunastuksemme tähden

Pysähtykäämme hetkeksi tutkimaan, miksi Jeesus on ainutlaatuinen? Tähän on kristillinen kirkko ikivanhasta vastannut Nikaian tunnustuksessa: "... joka meidän ihmisten tähden ja meidän autuutemme tähden astui alas taivaista ja otti miehuuden Pyhän Hengen kautta neitsyt Mariassa." Tämä asia on uskoville aina ollut aivan selvä. Hän ei tullut ihmiseksi itsensä tähden, vaan meidän ihmisten autuuden tähden. Sen Jumala ilmoitti jo Joosefille: "Hänelle on annettava nimi Jeesus, sillä hän on Vapahtava kansansa heidän synneistänsä." (Matt. 1:21)

Apostoli Paavali puhuu tästä asiasta Filippiläiskirjeessään, kun hän sanoo: (Kristus Jeesus) "ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliikseen olla Jumalan kaltainen, vaan hän tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti." (Fil. 2:5-8)

Tämä merkitsee sitä, että Jeesus oli kaiken aikaa Jumala, mutta hän ei aina käyttänyt sitä kirkkautta, joka hänellä oli Jumalana. Ihmiset näkivät hänessä päällepäin vain ihmisen eivätkä he voineet tuntea häntä Jumalan Pojaksi muuta paitsi hänen teoistaan.

Kristuksen itsensä nöyryyttämiseen kuului vielä se, että hän oli kuuliainen Isän tahdolle. Raamattu puhuu Kristuksen kuuliaisuudesta, joka jatkui ihmiseksi tulosta aina ristin kuolemaan asti. Tähän kuuliaisuuteen kuului myös se, että hän välistä antoi myös jumaluutensa näkyä teoissaan ja puheissaan. Kuuliaisuus oli lainalaisena olemista, kuten Paavali lausuu: "Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan." (Gal. 4:4-5) Meidän autuutemme ja lunastuksemme vuoksi hän oli lainalainen ja kuuliainen. Hän oli kaikessa ilman syntiä.

Jotkut sanovat, että Kristuksen tuli täyttää laki itsensä tähden, koska hän oli ihminen. He unohtavat silloin, kenestä tässä oikein on kysymys. Kristus ei ole pelkkä ihminen, vaan samalla tosi Jumala. Jumala on lain yläpuolella. Meille ihmisille laki on annettu. Me olemme velvolliset sen täyttämään. Meidät Jumala on kerran asettava eteensä ja meiltä hän on vaativa tilin siitä, olemmeko täyttäneet lain. Raamattu sanoo: "Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme" (Room. 14:12). Kristuksen sen sijaan ei tarvitse viimeisenä päivänä tehdä tiliä, vaan hän on itse tuomari. Kristus on lain herra, niin kuin hän sanoo: "Ihmisen Poika on siis sapatinkin herra" (Mark. 2:28). Ei siis vain sapatin herra, vaan sapatinkin herra, siis koko lain herra.

Raamattu ei missään sano, että Kristus olisi ollut velvollinen oman persoonansa puolesta täyttämään lain. Sellainen ajatus on ihmiskeksintö ja loukkaa Kristuksen majesteettia.

Miten me sitten voimme selviytyä, kun on tili tehtävä? Jos meidän on astuttava omassa likaisessa vanhurskaudessamme Jumalan eteen, emme mitenkään selviydy, koska emme ole lakia pitäneet, vaan joudumme tuomittaviksi. Sen sijaan kun turvanamme on Herra Kristus, joka täytti lain sekä pyhästi eläen että kärsien syntiemme rangaistuksen, emme joudu tuomittaviksi, vaan olemme siirtyneet kuolemasta elämään. Niinhän Jeesus on luvannut: "Totisesti, totisesti, minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan hän on siirtynyt kuolemasta elämään." (Joh. 5:24)

Kristus on ainutlaatuinen voidaksensa olla meidän Vapahtajamme. Ihminen oli lain rikkonut, ihmisen tuli se korjata ja rangaistus siitä kärsiä. Kun kukaan ei siihen pystynyt, Jumala itse tuli ihmiseksi, meidän Vapahtajaksemme, edesvastaajaksemme ja sijaiseksemme. Ihmeellinen totuus! Kukapa voisi luodata sen syvyydet! Mutta lapsenomaisessa uskossa saamme iloita siitä, että kaikki on täytetty. Mitään ei puutu siitä, mitä autuuteemme tarvitaan, ja tämä kaikki on nyt Kristuksessa, jossa "jumaluuden koko täyteys asuu ruumiillisesti" (Kol. 2:9).

3. Kristus on ainutlaatuinen suojellakseen kirkkoaan ja viedäkseen sen taivaan rauhaan

Kun opetuslapset seurasivat Jeesusta, he joutuivat myrskyyn. Tämä on havainnollinen kuva siitä, mitä tapahtuu kun Jeesusta seurataan. Tässä elämässä uskova kokee monenlaista ahdistusta, ristiä ja vaivaa uskonsa tähden. Hän seuraa Vapahtajaansa yhdessä toisten opetuslasten kanssa ja kokee Kristuksen kirkon ristinalaisuutta. Välistä nousee myrsky, joka on upottaa laivan. Niin Vapahtaja kurittaa meidän syntistä luontoamme, ettemme luule omin voimin ja oman viisautemme turvin selviävämme. Meidän on käännyttävä Vapahtajan puoleen ja sanottava: "Herra, auta, me hukumme." Suurenmoinen asia, että saamme kääntyä hänen puoleensa ja hän auttaa meitä.

Aikansa myrsky heittelee purttamme. Hätäännymme, ehkä aiomme tehdä jo inhimillisiä ratkaisuja, joku ehkä harkitsee jättävänsä kaiken. Tosin olisi mieletöntä jättää vene, jossa Jeesus on, - silloinhan varmasti hukkuisi. Vapahtajan täytyy muistuttaa: "Te vähäuskoiset, miksi olette pelkureita?" Ja "ajalla synkimmällä hän rientää auttamaan", VK 176:1.

Tämä ei ollut ainoa kerta, kun opetuslapset joutuivat myrskyyn Jeesuksen kanssa. Pietari, tuo rohkea uskon mies, oli menettää uskonsa ja alkoi vajota. Mutta aina Jeesus heidät varjeli ja pelasti. Toteutui Raamatun sana: "Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota." (Jes. 43:2). Nytkin Herra nuhteli tuulia ja merta ja tuli aivan tyven. Hän, joka vei myrskyn keskelle, myös pelasti siitä.

Aivan eri asia on rukoilla varjelusta ja kuitenkin oma-aloitteisesti syöksyä pyörremyrskyn kitaan eli antautua kaikenlaisten eksyttävien opintuulien tai muun jumalattomuuden vietäväksi. Se on Jumalan kiusaamista. Kuka tietää, onko niiltä teiltä koskaan paluuta, vaikka monet rukoukset hurskasten sydämistä nousevat tällaisten edestä ja vaikka hyvä paimen etsii kadonneita lampaitaan. Jumala on vanhurskas Jumala. Vaviskoon jokainen, joka vähimmässäkin nousee tätä Herraa vastaan, jonka ääntä tuulet ja meri tottelevat.

Jos siis aiot olla Jeesuksen seurassa, varaudu siihen, että myrsky nousee ja Kristuksen kirkkolaiva heittelehtii aalloissa. Silloin tiedät, että sinun on pysyttävä tässä laivassa, siis Kristuksen kirkossa, joka löydetään kirkon puhtaiden tuntomerkkien perusteella, ja huudettava avuksesi Herraa Kristusta ja luotettava siihen, että laiva varjeltuu haaksirikolta ja pääsee satamaan.

Myrskyissä on hyvä olla, kun perusasiat ovat sinulla kunnossa ja selvillä. Nämä perusasiat ovat Kristuksen jumaluus ja hänen lunastustyönsä. Sinulla, joka uskot, on omantunnon rauha, koska syntisi ovat anteeksi annetut armosta, yksin Kristuksen tähden. Olet varmasti selviytyvä, koska laivan kapteenina on Kristus, Kaikkivaltias.

      Raivotkoon viha siis aaltojen,
      tai henkien taikkapa ihmisten,
      Ei hätää, kun tullut vain laivahan,
      On Valtias maan, meren, taivahan!
      Saan kaikki mä tahtooni taipumaan.
      Rauhaa vaan, rauhaa vaan!
      SK 1967 354:n kertosäkeestä.

Jeesus johdatti omansa myrskyyn. Muistakaamme, että hän vei heitä välistä myös iloitsemaan: häihin, pitoihin, kuulemaan sanoja, joita ei koskaan aikaisemmin ollut puhuttu, hän vei eräitä myös kirkastusvuorelle. Ja Jeesuksen seurassa he tulivat aina syntisen paikalle, - armahdetun syntisen paikalle. He joutuivat myös vastaansanojien pariin. Joka kerta heidän uskonsa koeteltiin ja koettelemuksissa karaistiin ja vahvistettiin. Tässä ajassa mekin saamme kokea jotakin samantapaista: juhlaa ja arkea, iloa ja murhetta, tyyntä ja tuulta. Turvallisesti saamme Jobin, tuon suuren kärsijän, kanssa lausua: "Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?" (Job 2:10).

Lopullisena määränpäänä on uskovilla kuitenkin hyvä, nimittäin Jumalan lasten autuus taivaassa, tuo ihana osa, jonne on sinullekin valmistettu pääsy. Se on valmistettu uskossa tähän ainutlaatuiseen Vapahtajaan.

      Siellä riemun maassa taivaan,
      Alta vaivan päästyä Sua kiitetään
      Siell' ei aalto uhkaa laivaa,
      Synnin vaivaa Siell' ei itke yksikään.
      VK 456:5.

Markku Särelä

4. adv. sunn. Vt:n teksti.

Nouse korkealle vuorelle, Siion, sinä ilosanoman tuoja; korota voimakkaasti äänesi, Jerusalem, sinä ilosanoman tuoja. Korota, älä pelkää, sano Juudan kaupungeille: "Katso, teidän Jumalanne!" Katso, Herra, Herra tulee voimallisena, hänen käsivartensa vallitsee. Katso, hänen palkkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä. Niinkuin paimen hän kaitsee laumaansa, kokoaa karitsat käsivarrellensa ja kantaa niitä sylissään, johdattelee imettäviä lampaita. Jes. 40:9-11.

Adventtiaikana elämme paitsi joulun odotuksessa myös erityisesti Herramme Kristuksen toisen tulemisen odotuksessa. Hän, joka kerran syntyi halpaan Beetlehemin seimeen, on tuleva suuressa kunniassa kaikkien pyhien enkeleittensä kanssa viimeisenä päivänä tuomitsemaan maailman ja viemään seurakuntansa taivaan iloon. Kun hän tulee, Raamatun mukaan hänet saavat nähdä nekin, jotka ovat hänet lävistäneet. Kaikki tunnistavat hänet siksi Jeesukseksi, joka täällä eli ja joka naulittiin ristille ja lävistettiin, sillä hänen haavansa ovat kaikkien nähtävissä. Täällä ajassa Kristuksen kirkko ilmaisi uskoaan profeetta Jesajan sanoilla: "Hänen haavainsa kautta me olemme paratut". Kun hän ilmestyy, me saamme nähdä ne haavat, jotka paransivat meidän syntisairautemme. Tutkimme nyt sydämemme turvaksi ja iloksi, millainen Vapahtaja on meille annettu.

1. Meille on annettu Vapahtaja, jonka tuleminen on ilosanoma

Tekstimme sanoo: "Nouse korkealle vuorelle, Siion, sinä ilosanoman tuoja; korota voimakkaasti äänesi, Jerusalem, sinä ilosanoman tuoja." Nämä sanat on lausuttu Siionille, Jumalan kansalle eli Kristuksen seurakunnalle. Sitä nimitetään ilosanoman tuojaksi. Kristuksen maailmaan tulo on ilosanoma, ja Kristukseen uskovat ovat kutsutut sitä kuuluttamaan. Jouluyönä Herran enkeli julisti: "Älkää peljätkö, sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle. Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa." (Luuk. 2:10-11) Kun paimenet löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä, he ilmoittivat sen sanan, joka oli puhuttu heille tästä lapsesta. Siitä lähtien Kristuksen seurakunta on julistanut ilosanomaa: "Teille on syntynyt Vapahtaja." Apostoli Pietari sanookin Kristukseen uskovista: "Mutta te olette 'valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja', joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa; te, jotka ennen 'ette olleet kansa', mutta nyt olette 'Jumalan kansa', jotka ennen 'ette olleet armahdetut', mutta nyt 'olette armahdetut'." (1 Piet. 2:9-10)

Herra kehottaa kansaansa nousemaan korkealle vuorelle julistamaan ilosanomaa ja korottamaan äänensä. Ilosanoman tulee kaikua kaikkien ihmisten tietoisuuteen, että he pelastuisivat. On kysymyksessä seurakunnan yleinen, julkinen, kaikille tarkoitettu julistustoiminta. Jeesus sanoo: "Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu." (Matt. 24:14) Tässä jokaisella uskovalla on oma paikkansa ja tehtävänsä. Varsinainen saarnatoiminta kuuluu julkiselle saarnaviralle. Yksittäinen uskova pitää osaltaan yllä saarnavirkaa, osallistuu sanankuuloon ja todistaa yksityisesti Vapahtajastaan. Tarvitaan sekä saarnaajia että kuulijoita. Jos ei olisi seurakuntia ja niillä uskollisia paimenia ja julistajia, suuret puutokset kohtaisivat uskovia. Ja jos kuulijat pysyisivät mykkinä eivätkä antaisi kristillistä todistusta Kristuksesta arkielämässään, kuulijajoukot harvenisivat ja kristillisyys näivettyisi. Kuninkaallinen papisto on uskovat. He tukevat monin tavoin julkista saarnavirkaa ja pitävät sitä yllä. He kutsuvat siihen ja he kantavat sitä rukouksillaan. Ja heidän vahva aamenensa paimenen saarnaan on sen kanssa yhtä pitävä uskon todistus. Silloin ilosanoma kaikuu voimakkaana ja kutsuvana korkealta vuorelta, vaikka se saavuttaisi kuulijan niin kuin vieno metsän humina kohtaa kulkijan sammaleisen korven kätköissä.

Maailman Vapahtaja on syntien sovittaja. Kuka ikinä häneen uskoo, saa synnit anteeksi hänen nimessään. Siinä on ilosanoman sisältö.

2. Hän on Herra, kaikkivaltias

Tekstimme lausuu Vapahtajasta: "Korota, älä pelkää, sano Juudan kaupungeille: 'Katso, teidän Jumalanne!' Katso, Herra, Herra tulee voimallisena, hänen käsivartensa vallitsee." Raamattu opettaa selvästi yhtenä ilosanoman osana sen, kuka ja millainen Vapahtajamme on. On julistettava, että hän on Jumala, Herra Sebaot ja että hänellä on kaikki valta.

Meillä ei ole todellista evankeliumia emmekä pelastu, jos pidämme Kristusta vain pelkkänä ihmisenä. Raamattu ilmoittaa meille, että Jumalan Poika, joka on Isän kanssa yhtä olemusta ja jolla on sama kunnia kuin Isällä, tuli ihmiseksi ja otti orjan muodon, niin että se lapsi, joka makasi seimessä, oli samalla tosi Jumala. Hän saattoi sanoa: "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän." (Joh. 14:9). "Minä ja Isä olemme yhtä" (Joh. 10:30). Vapahtajamme on siis jumalihminen, tosi Jumala ja tosi ihminen yhdessä ja samassa persoonassa, ja sellaisena ainutlaatuinen. Pyhä Raamattu yhdistää pelastuksemme ja syntien anteeksisaamisen tähän persoonaan, kun se sanoo: "Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. (1 Joh. 1:8). Tässä raamatunkohdassa sanotaan Jeesusta Jumalan Pojaksi ja samalla puhutaan hänestä ihmisenä, kun mainitaan hänen verensä.

Tekstimme sanoo: "Katso, Herra, Herra tulee voimallisena, hänen käsivartensa vallitsee." Käsi ja käsivarsi kuvaa Raamatussa voimaa ja valtaa. Kun Kristuksen käsivarsi vallitsee, se on samaa, minkä Jeesus sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä." Tämä on kaikkivaltiaan Jumalan voimaa ja valtaa. Se Kristuksella on aina ollut Jumalan Poikana, mutta se on annettu hänelle hänen inhimillisen luontonsa puolesta. Se oli hänellä silloinkin, kun hän eli täällä maailmassa, myös silloin, kun hän väsyi ja uupui ristin alla, mutta hän ei käyttänyt sitä aina, vaan hän alentui meidän lunastuksemme tähden. Kun hän tulee viimeisenä päivänä, silloin se näkyy ja kaikkien polvien pitää notkistuman hänen edessään ja tunnustaman, että hän on Herra.

Tunnusta, ystäväni, Kristus Herraksesi jo täällä vapaaehtoisesti ja iloiten, ettet joudu tunnustamaan hänen herrauttaan pakon edessä viimeisenä päivänä. Kun hän tulee ja kokoaa kansat eteensä, kukaan ei voi sanoa: en tule. Ja kun hän tuomitsee epäuskoiset ja julistaa heille: "Menkää pois minun tyköäni", he kaikki tottelevat. Verrattomasti parempaa on totella häntä nyt, kun hän kirvoittaa synnin taakat sydämiltä ja kutsuu: "Tulkaa minun tyköni", kuin joutua tottelemaan hänen lohdutonta sanaansa: "Menkää pois."

3. Hänen palkkansa eli ansionsa on hänen mukanansa

Kun Herramme Kristus täällä vaeltaessaan julisti evankeliumia ja päästi ihmispoloisia syntitaakoistaan, hän teki sen sanallaan. Niin hän teki myös palvelijoittensa välityksellä jo Vanhan liiton aikana ja niin hän tekee yhä. Siten hänen työnsä ansio kävi hänen edellään, ja Vanhan liiton uskovat saivat tunnonrauhan eläessään jo ennen hänen tuloaan. Ja nyt sama armo tulee meille Kristuksen mukana armonvälineissä runsaana ja lohdullisena. Vaikka Kristus ei ole enää näkyvänä keskellämme, hän tulee luoksemme evankeliumissa ja antaa meille sen, mitä varten hän tuli maailmaan ja minkä hän hankki koko maailmalle pyhällä kuuliaisuudellaan, kärsimisellään ja kuolemallaan uskolla omistettavaksi. Hän antaa meille synnit anteeksi. Saamme uskoa, että hän tekee sen nyt sanallaan aivan yhtä varmasti kuin jos hän olisi vierellämme ja laskisi siunaavan, armahtavan kätensä olallemme sanoen: "Poikani, tyttäreni, sinun syntisi ovat anteeksiannetut."

Omilla teoillaan ihminen ei pelastu, mutta Kristuksen ansio on varma tae Jumalan armosta, sillä sen osoitukseksi Isä herätti Poikansa kuolleista. Silloin maailman syntitaakka ei enää painanut Kristuksen hartioita, vaan se oli Kristuksen kuolemassa poisotettu lopullisesti ja kerta kaikkiaan.

4. Hän kaitsee laumaansa

Tekstimme sanoo: "Niinkuin paimen hän kaitsee laumaansa, kokoaa karitsat käsivarrellensa ja kantaa niitä sylissään, johdattelee imettäviä lampaita." Luther sanoo tämän johdosta: "Tämä on suuri lohdutus, että kaikki ne, jotka jollakin tavalla riippuvat sanassa miten heikkoja ovatkin, ovat otetut Kristuksen valtakuntaan, ja että vain epäuskoiset suljetaan sen ulkopuolelle; kaikkia muita Kristus haluaa ja voi kantaa. Tämä on ensimmäinen kohta arkojen rohkaisuksi mahtavia vastaan. Hän näet opettaa ja kehottaa heitä, etteivät he pelkäisi, vaan jatkuvasti opettaisivat evankeliumia. Sillä Kristus on sanan voimalla huolten raskauttamien tukena eikä jätä heitä." (Lyhyt Jesajan kirjan selitys. St. L. VI, 485)

Paimenet saivat viestin Jeesuksen syntymästä. He olivat ensimmäiset Marian ja Joosefin ohella sen kuulemaan, ja he lähtivät kiiruusti katsomaan paimenien Paimenta. Hyvä Paimenemme tuli maan päälle suuressa yksinäisyydessä. Kansan uskonnolliset johtajat ja sen ajan Jumalan sanan opettajat eivät olleet häntä vastaanottamassa, ja paimenet, jotka löysivät hänet seimestä makaamasta kuvasivat ajallisen elämänsä kutsumuksellaan vain Jeesuksen ja hänen tulevien alipaimentensa kutsumusta. Mutta niin hyvä Paimen ymmärtää yksinäisiä ja kadonneita ja etsii heitä laumaansa, sinne, missä hän itse on läsnä kaikella armollaan. Hän kokoaa karitsat käsivarrellensa ja kantaa niitä sylissään. Hän johdattelee myös imettäviä lampaita, siis niitä, jotka ruokkivat toisia, että heillä olisi itsellään hyvä laidunmaa niin, että voisivat toisiakin ravita.

Jeesus on hyvä Paimen. Hän sanoi kerran: "Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän panee sen hartioillensa iloiten. Ja kun hän tulee kotiin, kutsuu hän kokoon ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut.'" (Luuk. 15:4-6)

Kun Jumalan sana on tavoittanut sinut ja kutsuu sinua uskomaan Jeesukseen, muista ja huomaa, että nythän hyvä Paimen on löytänyt sinut, tullut luoksesi ja ottaa sinut hartioilleen ja vie kotiin. Meille on annettu tällainen etsivä, löytävä, suojaansa ottava ja kotiin kantava Paimen. Siitä iloitkaamme ja rientäkäämme iloiten hengessä Jeesuksen seimelle häntä kumartamaan Jumalanamme ja omana Vapahtajanamme. Amen.

Markku Särelä

Pastori Dani Puolimatkan saarna 29.1.2017 Tampereella

Pastori Kimmo Närhin saarna STLK:n XLIII varsinaisen kirkkokunnankokouksen avajaisjumalanpalveluksessa 28.5.2011 Siitamajalla

Pastori Marko Kailasmaan saarna 3.4.2022

Pastori Kimmo Närhin saarna STLK:n XLII Kirkkokunnankokouksen avajaisjumalanpalveluksessa 23.5.2009 Helsingissä

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Fariseusten kysyessä häneltä [Jeesukselta] milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, hän vastasi heille ja sanoi: "Jumalan valtakunta ei tule nähtävällä tavalla, eikä sanota: 'Katso, täällä se on', tai: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä." Hän sanoi opetuslapsilleen: "Tulee aika, jolloin te haluaisitte nähdä edes yhden Ihmisen Pojan päivän, mutta ette näe. Teille sanotaan: 'Katso, tuolla hän on!' 'Katso, täällä!' Älkää menkö sinne älkääkä juosko perässä. Sillä niin kuin salaman leimaus loistaa taivaan äärestä taivaan ääreen, niin on Ihmisen Poika päivänään oleva. Mutta sitä ennen pitää hänen kärsiä paljon ja joutua tämän sukupolven* hylkäämäksi. Luuk. 17:20 – 25.

Aamen.

Armo meille ja rauha Jumalalta, Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! (Gal. 1:2)

Kallis kuulija,

Oletko odottanut jotakin asiaa elämässäsi niin, että olet seurannut kalenteria päivä toisensa jälkeen ja toivonut tuon toivomasi asian ja ajankohdan tulevan pian? Näin uuden kirkkovuoden alussa ja adventtiaikana varsinkin moni lapsi odottaa jo kovin Joulua, Vapahtajamme syntymäjuhlaa. Kyllä monen aikuisenkin katseet kääntyvät jo vähitellen tulevaan juhla-aikaan ja sen sanomaan keskellemme syntyneestä Jumalan Pojasta.

Juutalaisella kansalla oli ollut ennen Jeesuksen syntymää jo pitkä odotuksen aika.
Jumalan lupaamaa Messiasta oli odotettu jo vuosisatojen ajan. Monet olivat jo unohtaneet lupauksen ja elivät miten halusivat, mutta oli vielä joitakin uskollisia, kuten vanha Simeon ja Hanna, joista kuulemme Luukkaan evankeliumin toisessa luvussa.

Meidän aikanamme on samoin. Jumalan armosta aikanamme on vielä uskollisia, jotka odottavat Vapahtajaa – nyt Hänen toista tulemistaan. Uskossa Häneen Raamatullinen odotus on ”jo nyt – ja kohta toisin” -odotusta. Sen osoittavat Jeesuksen sanat ja Hänen koko elämänsä. Hänessä Jumalan valtakunta jo tuli ja jäi ihmisten keskelle. Maan päällä vaeltaessaan Hän oli kärsivä Ihmisen Poika, Pyhästä Hengestä siinnyt ja neitsyt Mariasta syntynyt Jumalihminen – Hän, jonka otamme uskossa vastaan.

Ja kerran Jumalan valtakunta tulee yhtäkkiä kaikille näkyvällä tavalla. Silloin Herramme on Voittoisa Jumalan Poika, Kristus, joka osoittaa valtansa ja voimansa kaikille näkyvällä tavalla. Kristuksen toinen tuleminen perustuu Hänen ensimmäiselle tulemiselleen. Silloin kuitenkin armonaika on ohitse. Silloin ei tarvitse enää kertoa kenellekään Jumalan valtakunnasta, koska silloin jokainen käy ylösnousemuksessa Kaikkivaltiaan eteen viimeiselle tuomiolle.

Meidän tehtävämme ei ole ennustaa Hänen toisen tulemisensa ajankohtaa. Vaan otamme sen levollisesti uskossa vastaan Raamatun sanassa ja sakramenteissa. Ja niin saamme käydä sinne oman ajallisen vaelluksemme päättyessä tai sitten eläessämme vielä täällä ajassa Herramme palatessa.

Evankeliumitekstissämme on nähtävissä ajallemme tuttu nelikenttäopetus. Siinä on vaakasuoralla akselilla aika: vasemmalla mennyt ja oikealla tuleva. Pystyakselilla taas on sisäinen ja ulkoinen: siinä alhaalla on sisäinen eli silmiltä vielä peitetty, ja ylhäällä taas ulkoinen eli jo täällä ajassa nähtävä. Näin akselien ympärille jää neljä kenttää: kaksi ylhäällä ja kaksi alhaalla, sekä niistä vastaavasti kaksi vasemmalla ja kaksi oikealla. Tarkastelkaamme jokaista näitä kenttää tai osiota erikseen.

Mennyt ja ulkoinen – Jumalan on aika

Kun siis vaakasuoralla akselilla on aika ja pystysuoralla alla sisäinen ja ylhäällä ulkoinen, niin vasemmassa yläkulmassa on mennyt ja ulkoinen. Tätä osiota voisi kuvata sanalla tieto. Jeesus varoittaa arvioimasta uskon asioita ihmisymmärryksen mukaan. Niin tekee Jumalan kieltävä tiede. Sille Jeesus on korkeintaan kerran elänyt ihminen, ei Jumalan Poika. Pelkkä historiallinen tieto Jeesuksesta ei kuitenkaan pelasta ketään. Hän sanoo ”Jumalan valtakunta ei tule nähtävällä tavalla”. Kaikkivaltias ei alistu ihmisten tieteellisten tai muiden muuttuvien käsitysten alle, vaan antaa uskon pelastuksen vastaanottamiseksi. Tiede voi yrittää monella tavalla nähdä Jeesuksen ajallisen elämään, mutta vain uskossa Hänet nähdään Pelastajana ja Vapauttajana, ja silloin Hänen kanssaan katsotaan uskossa jo päättymättömään Ihmisen Pojan päivään.

Puhumalla Jumalan valtakunnan tulemisesta Jeesus osoittaa myös ajalla olevan loppu, kuten sillä oli alkunsakin luomisessa. Tiede ja ihmisymmärrys voivat jopa harhaisesti väittää maailman olevan ikuinen. Sen kuitenkin kumoavat jo ihmiselämän lyhyys ja muutokset luomakunnassa, jotka kiihtyvät vuosisata ja vuosikymmen toisensa jälkeen. On ylistettävä osoitus Jumalan suuresta viisaudesta, että tieteellisten löytöjen on ollut kerta toisensa jälkeen alistuttava Raamatun ilmoituksen alle. Yhä uudelleen kuulemme tunnustuksen, että kyllä tämä tai tuo totuus olikin jo Jumalan sanassa ilmoitettu aivan tarkasti ja oikein.

Jumala on sama eilen, tänään ja huomenna. Hän tietää ihmiskunnan vaiheet, niin menneet kuin tulevatkin. Niin Hän tuntee myös meidän koko elämämme. Mutta Hän on armollinen ja Hänen pelastuksensa on ollut valmistettuna jo ennen kaiken luomista. Jumala siis paitsi tietää, Hän myös johdattaa maailmanhistorian tahtonsa mukaan. Siksi kukaan ei ole myöskään toivottamassa tilassa eikä asemassa iankaikkisen pelastuksen osalta. Saamme sen tähden kutsua kaikkia pois harhauskoista ja virhekäsityksistä uskomaan vapauttavaan Raamatun evankeliumiin. Siksi meidän tulee pysyä uskollisesti Jumalan sanassa ja sen ilmoittamissa tosiasioissa. Sillä Jumalan on kaikki ajat, eikä niistä mikään ole ihmisen varassa.

Jätämme siksi tämän nurkan nelikentässämme ja jatkamme matkaa.

Mennyt ja sisäinen – Jumalan on viisaus

Seuraava nelikenttämme osio on vasemmalla ja alhaalla. Sen tunnussana on viisaus.

On vaarana, että ihmiskunta sokeutuu omalle viisaudelleen. Ajassammekin korostetaan monia itsensäkehittämis- ja parantamisoppeja. Silloin kuitenkin helposti unohtuu Jumalan sana ja Hänen Majesteettinsa. Silloin kielletään helposti myös armon ajan lyhyys ja kerran koittava viimeinen tuomio. Silloin myös Jeesus jää vain viisaaksi opettajaksi ja hyvän ajallisen elämän neuvojen antajaksi.

Jeesus sanoo, että Hän joutuu tämän sukupolven hylkäämäksi. Tässä oleva alkukielen kreikan sana ”sukupolvi” merkitsee myös sukukuntaa. Jeesuksen hylänneet juutalaiset toteuttivat ja osoittivat koko syntisen ihmiskunnan epäuskon hylättessään ja tuomitessaan Jumalan Pojan. – Se tapahtuu uudelleen myös silloin, kun ihmisviisaus yritetään nostaa Jumalan sanan yläpuolelle. Mutta Jumalan sanan viisaus ei ole vain yksi monien joukossa, vaan ainoa kaiken kestävä viisaus ja totuus. Se ei alistu ihmisfilosofioiden orjaksi, ei vain yhdeksi tietolähteeksi, vaan se on armon ja pelastuksen lähde iankaikkiseen elämään.

Toiseksi tässä nelikenttämme vasemmassa alakulmauksessa on kristittyjen parissa vaarana, että Jumalan valtakunnasta yritetään tehdä viisauskilpailu ja vääristellään pelastus jonkinlaiseen kuviteltuun ihmisymmärrykseen ja kasvuun perustuvaksi. Kilvoittelemme ainoastaan rakkauden lain toteutumiseksi lähimmäistemme parhaaksi kaikella ystävällisyydellä, avulla ja osaamisellamme, muttemme yhden yhdelläkään sydämenliikahduksella, ajatuksella eikä teolla niillä pelastuaksemme. Näin annamme sekä pelastuksen että pyhityksen olla Jumalan tehtävänä.

Tässä kohtaa on hyvä todeta Jeesuksen puhuvan sekä Jumalan valtakunnan ulkoisesta että sisäisestä tulemisesta. Ulkoisesta tulemisesta Jeesus käyttää teonsanaa ’tarkkailla’. Jumalan valtakuntaan ei voi kulkea ulkonaisesti ja pakolla, kuten voisimme kulkea johonkin ajalliseen paikkaan tai rakennukseen. Ovi Jumalan valtakuntaan ei ole siten avoinna. Tällä Jeesus ilmoittaa myös sen, ettei koko ihmiskunta pelastu.

On kuitenkin erityisenä rohkaisun sanana huomattava tässä kohtaa, että tekstimme jakeen  sana ”sisäisesti” (kreikaksi entos) voidaan kääntää myös ”keskellä, keskuudessa ja joukossa”. Eli saamme lukea: ”Jumalan valtakunta on teidän keskellänne ja sisäisesti teissä.”

Ja juuri tämä järjestys on tärkeä, sillä huomaathan rakas ystävä, että juuri Jeesus oli tuolloin kuulijoittensa keskellä, ja niin Hän on tänään täällä meidänkin keskellämme. Uskossa otamme vastaan sen, että Jumala on tahtonut vain Poikansa kautta tuoda valtakuntansa ihmisten luokse. Ja vain siten Jumalan valtakunta on sisäisesti uskovissa, että Hän sen toi ja yhä ylläpitää uskonsa heidän keskuudessaan. Perustus ja suunta on vain tämä, muuten ei Jumalan valtakunta voisi meissä ollakaan. Mitään muuta ihmissilmin tai ihmisajatuksin havaittavaa, todettavaa tai todistettavaa Jeesus ei tässä tarkoita, koska sellaista ei ole olemassa. Vain Hän tuntee valtakuntansa rajat ja syvyyden, eikä kenenkään pidä korottaa itseään sen vuoksi, että saa uskoa. Sillä sellainen on merkki siitä, ettei ole vielä alkuunkaan uskonut ja siinä käynyt nöyrälle syntisen paikalle Jumalan lain edessä.

Jeesus herättää Pyhän Henkensä kautta uskon Raamatun sanassaan ja sakramenteissaan. Ja niiden kautta Hän ylläpitää sen. Jumalan valtakuntaa ei siis voi koskaan erottaa niistä, koska niissä Kristus on Itse läsnä. Siksi Hän ei ole nyt löydettävissä tietystä maantieteellisestä paikasta, kuten Hän oli maan päällä vaeltaessaan. Nyt Hän on kaikkialla läsnä ja tulee nyt luoksemme sanassaan, kastevedessä ja ehtoollisensa viinissä ja leivässä.

Tämä on jumalallinen viisaus – Kristus, joka on suurempi kaikkia ihmisoppeja ja -ymmärrystä. Siksi Hän kutsuu myös kaikkien filosofioiden ja ajallisten oppien parista terveeseen raamatulliseen uskoon. Jätämme Herramme turvissa myös tämän nurkkauksen ja jatkamme matkaamme.

Tuleva ja ulkoinen – Jumalan on kunnia

Nelikenttämme kolmas osio on oikealla ylhäällä. Sitä voisi kuvata sanalla moraali ja jopa ulkokultaisuus. Se kuvaa tulevaa ja ulkoista. Jeesus sanoo, että Hänen mukanaan tuli Jumalan valtakunta. Se ei siis ole ihmisten valtakunta. On siksi suuri harha odottaa ihmiskunnan menestyksen nousua ja valtaa, oli se sitten verhottu talouden tai politiikan tavoitteisiin. Meidän on oltava maailmassa erityisen varovaisia, sillä Jeesus varoittaa: ”Teille sanotaan: 'Katso, tuolla hän on!' 'Katso, täällä!' Älkää menkö sinne älkääkä juosko perässä.” Jeesusta siis yritetään ottaa mukaan milloin mihinkin harhaoppiin, väärään elämäntapaan tai jopa korskeaan ihmispalvontaan. Monet päättäjät lainaavat Jeesuksen sanoja vakuuttaakseen oman asemansa ja luodakseen kuvaa kaiken jatkumisesta omassa hallinnassaan. Tätä ei pidä sekoittaa siihen, että ajallisten lakien ja hallitusten tulee hoitaa uskollisesti Jumalalta saamaansa tehtävää. Jumala sanassaan sanoo, että ”se ei kanna miekkaa turhaan, koska se on Jumalan palvelija”. (Room. 13:4)

Mutta Jeesuksen sanoja otetaan myös hallitusten ja valtojen vääräksi oikeuttamiseksi. Tällöin ei seurata Hänen koko pyhää Raamatun sanaansa ja saatetaan myös ryhtyä sille alueelle, joka kuuluu yksin kirkon tehtävään ja Jumalan sanan sanomaan. Pahimmillaan tämä näkyy Jumalan sanan vastaisten lakien säätämisenä ja Hänen tahtonsa kieltävien elämäntapojen edistämisenä yhteiskunnassa. – Sitä valitettavasti tapahtuu myös kirkkojen parissa, kun perimmäiseksi tavoitteeksi on noussut ihmisen halut ja ajallinen elämä, eikä Jumalan pelastustahto, armollisuus ja iankaikkinen elämä.

Mutta kuten mennyt oli Jumalan, on myös kaikki tuleva. Varoittamalla harhateistä Jeesus ilmoittaa ensinnäkin, että on olemassa oikea tie ja sen kautta pelastus. – Ja toiseksi Hän kertoo juuri olevansa Se Tie. Ja siksi Jeesus on läsnä tänäänkin kaikissa huolissamme ja murheissamme. Hän näkee, ymmärtää ja lohduttaa. Lunastajamme sanat ovat kaikki totta tänäänkin. Eikä Hän koskaan hylkää, koska Hän juuri sitä varten syntyi Jumalihmiseksi ja eli synnittömän ja joka hetkessä lainkuuliaisen elämän, jotta meillä Hänessä on elämä ja autuus. Eli varma pelastus, turva ja tulevaisuus.

Näin myöskään tulevaisuutemme ei ole peitetty Jumalalta. Hän ei ole voimaton sen suhteen, vaan kuljettaa meitä uskollisesti myös vaikeiden aikojen läpi luokseen iankaikkiseen valtakuntaan.

Tuleva ja sisäinen – Jumalan on pelastus

Saavumme saarnavaelluksemme viimeiseen osioon. Se on nelikenttämme oikeassa alareunassa kuvaamassa sisäistä ja tulevaa. Sellaisena se jo osoittaa Kristuksen seurakunnan nöyrän paikan – monessa asiassa viimeisenä ja hiljaisena, muttei koskaan Herransa unohtamana eikä hylkäämänä. Hän lohduttaa yhä, ettei Hän heitä yhtäkään luokseen tullutta pois.

Ja tuo nelikenttämme viimeinen piste osoittaa myös uskon sisäisen paikan. Usko ei ole kuitenkaan piilossa, vaan näkyy jo monella tavalla täällä ajassa. Usko turvautuu Vapahtajamme anteeksiantamukseen ja armoon. Ja niin se kirkastaa Kristuksen kirkkautta ja valtaa, jotka näkyivät jo Hänen kärsimyksessään ja kuolemassaan. (Fil. 2:9) Uskossa kirkastuu se, että Kristus on ottanut sovitus- ja lunastusuhrillaan jo täysin pois koko ihmiskunnan tuomion. Ja niin on Taivaallinen Isä lukenut Pyhän Poikansa synnittömyyden, pelastuksen ja autuuden meidän hyväksemme.

Täältä nelikenttämme viimeisestä osiosta julistamme kaikille, että Jeesus on koko ihmiskunnan Vapahtaja. Näin tämä nelikenttämme viimeinen kulma ei ole viimeinen eikä vähäisin nurkkaus, vaan kaikkein tärkein. Siitä säteilee armon evankeliumi kaikkiin muihinkin ihmiselämän nurkkiin ja loukkoihin. Tämä pelastuksen ilouutinen kutsuu jokaista luokseen ehdoitta ja vaatimuksitta. Sillä Jumala lohduttaa ja suostuttelee turviinsa sanoen: "nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” (Luuk. 21:28)

Siksi rakas ystävä, kun sinua vaivaavat syntisi, epävarmuus tai epäilykset, niin muista, että Kristus on anteeksiantamuksesi ja voimasi silloin kun sinä et jaksa. Hän on vahvuustesi, kun sinä olet heikko. Hän on kärsivällisyytesi, kun sinä olet kärsimätön. Ja Hän on synnittömyytesi, kun sinä lankeat. Nosta siksi pääsi ja katso. Vapahtajasi Jeesus on moninkertaisesti voimakkaampi kuin kaikki syntisi, vastoinkäymisesi ja vaikeat asiasi. Hän on sinut jo lunastanut ja sen vakuutena ovat Hänen sanansa, jotka pysyvät iankaikkisuuteen asti.

Siksi huomaa, että Kristuksella on armon valta myös jokaisessa saarnamme nelikentän osassa. Syvyyden pystyakselilla Vapahtajasi tuli taivaan autuudesta ja kävi niin alhaalla, ettei kukaan ihminen voi sen alempana käydä. Ja Hän palasi taivaiden taivaisiin, jotta jokaiselle on sinne tie avoinna.

Ajan vaaka-aksellilla Hän on Isästä ennen aikojen alkua syntynyt. Hänen kauttaan on kaikki luotu. Ja Hän elää aina ja ikuisesti. Näin Kristus on tehnyt jo kaiken valmiiksi, Hän on joka hetki vierelläsi tukemassa ja taluttamassa. Ja Hän odottaa huomisessa ja saattaa sinut taivaaseen asti.

Näethän siis rakas ystävä, miten kahden akselin risteyksessä on Jeesuksen risti. Sillä Hän uhrasi Itsensä tehden rauhan Pyhän Kaikkivaltiaan Isän kanssa jotta jokaisella, joka uskoo Häneen olisi iankaikkinen elämä.

Käy ja jää siksi uskossa Hänen turviinsa. Tänään on Ihmisen Pojan päivä. Näe, turvaa ja usko Häneen – Pelastajaasi ja Vapahtajaasi.

Aamen.

************

Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

Aamen.

Pastori Marko Kailasmaan saarna 2. adventtisunnuntaina 10.12.2023 Helsingissä

Pastori Markku Särelän saarna 10.3.2013 Siitamajalla

Toisena loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina, I vuosikerran evankeliumiteksti

Luuk. 2:41–52Ja hänen vanhempansa matkustivat joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. Hänen ollessaan kaksitoistavuotias he niinikään vaelsivat ylös sinne juhlan tavan mukaan. Ja kun ne päivät olivat kuluneet ja he lähtivät kotiin, jäi poikanen Jeesus Jerusalemiin, eivätkä hänen vanhempansa sitä huomanneet. He luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivänmatkan ja etsivät häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta; mutta kun eivät löytäneet, palasivat he Jerusalemiin etsien häntä. Ja kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet pyhäköstä, jossa hän istui opettajain keskellä kuunnellen heitä ja kysellen heiltä. Ja kaikki, jotka häntä kuulivat, ihmettelivät hänen ymmärrystänsä ja vastauksiansa. Ja hänet nähdessään hänen vanhempansa hämmästyivät, ja hänen äitinsä sanoi hänelle: "Poikani, miksi meille näin teit? Katso, sinun isäsi ja minä olemme huolestuneina etsineet sinua." Niin hän sanoi heille: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?" Mutta he eivät ymmärtäneet sitä sanaa, jonka hän heille puhui. Ja hän lähti heidän kanssansa ja tuli Nasaretiin ja oli heille alamainen. Ja hänen äitinsä kätki kaikki nämä sanat sydämeensä. Ja Jeesus varttui viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä.

Mooseksen lain mukaan jokaisen juutalaismiehen tuli matkustaa kolme kertaa vuodessa Jerusalemiin: pääsiäisen, helluntain ja lehtimajajuhlan aikaan. Nuo juhlat toivat esille Jumalan pelastushistorialliset teot ja hänen hyvyytensä kansaansa kohtaan. Ne suuntasivat Israelin katseen kohti tulevaa, kaikkien Vanhan liiton esikuvien täyttymystä. Joosefin ja Marian hurskaudesta kertoo se, että evankelista kertoo koko perheen lähteneen tavalliseen tapaan pääsiäismatkalleen! He uskoivat todelliseen Jumalaan ja tämän lupauksiin ja siksi halusivat koko perheen voimin osallistua pääsiäisjuhlan viettoon.

Jeesus ei löydy

Kun juhlaa oli sitten vietetty Mooseksen lain mukaisesti seitsemän päivää, oli paluumatkan aika. Joosef ja Maria suuntasivat kohti Nasaretia. Koska tuolloin matkaseurueet olivat usein isoja ja miehillä ja naisilla oli tapana matkustaa erikseen, vanhemmat olettivat Jeesuksen olevan mukana jossain matkajoukon seassa. Heille ei tullut heti mieleen, ettei poika olisi heidän kanssaan, vaikka heillä ei ollut pojasta havaintoja. Kun aikaa kului eikä Jeesusta vieläkään näkynyt, Joosef ja Maria alkoivat etsiä Jeesusta sukulaisten joukosta. Häntä ei kuitenkaan löytynyt.

Tässä kohden on hyvä pysähtyä ja miettiä, millaista murhetta, pelästystä ja huolta vanhemmat joutuivat kokemaan! Varmasti monet teistä vanhemmista tiedätte omakohtaisesti, millainen hätä siitä tulee, kun lapsi on yhtäkkiä kadonnut eikä häntä löydy. Suomi on kuitenkin kohtuullisen turvallinen maa ja nykyään apunamme löytämisessä ovat kännykät, kauppojen kuulutukset, sosiaalinen media ja niin edelleen. Jeesuksen ajan Palestiina oli kuitenkin hyvin toisenlainen: siellä oli muun muassa tukahduttavan kuuma ilmasto, leijonia, skorpioneja, varasjoukkoja ja lukemattomia muita vaaroja. Jeesus oli ollut nyt kadoksissa päivän ajan ja vielä menisi kolme päivää ennen kuin poika löytyisi Jerusalemista!

Ei ole siis mitenkään ihme, että kun vanhemmat löytävät Jeesuksen, Vapahtaja kohtaa äitinsä tiukan kysymyksen: ”Poikani, miksi meille näin teit? Katso, sinun isäsi ja minä olemme huolestuneina etsineet sinua.” Maria ei ollenkaan ymmärtänyt, miksi Jeesus oli jäänyt temppeliin. Hänen sanansa paljastavat, että hän piti Jeesuksen tekoa ajattelemattomana. Tämähän ei ollenkaan ottanut huomioon sitä, millaista murhetta jääminen Jerusalemin aiheuttaisi vanhemmille. Ja kun Maria ja Joosef saivat kuulla Jeesuksen vastauksen kysymykseen, Raamattu sanoo: ”Mutta he eivät ymmärtäneet sitä sanaa, jonka hän heille puhui”.

On hyvä eläytyä Marian osaan. Raamattua lukiessahan voi olla niin, että meillä on tietynlainen esiymmärrys ja sen vuoksi ohitamme monia lukemiamme asioita, kun ne eivät ole niitä, joihin kiinnitämme huomion. Esimerkiksi tämän päivän evankeliumissa ajatuksiamme voi hallita niin paljon se, että Jeesus on kaikkitietävä Jumalan Poika, ettemme ota Marian murhetta vakavasti. Vähän hymähdämme sille, että Maria ei täysin ymmärtänyt, kuka hänen Poikansa on ja mikä oli tämän tehtävä, mutta jätämme asian siihen. Äidin kysymys ei anna meille sen suurempaa pohtimisen aihetta, vaan kuvaa vain Marian tietämättömyyttä.

Marian kokemus on kuitenkin hyvin yleinen. Hänessä on paljon, mihin samaistua. Emmekö mekin ole usein kysyneet: missä Jeesus on? Missä hän on, kun synti on syyttänyt? Missä hän on, kun läheinen on kuollut, työpaikka mennyt tai jokin muu ahdistus kohdannut? Jeesus tuntuu olevan kadoksissa ja meidän tekisi mieli nuhdella häntä siitä, että hän ei ollenkaan huomioi meitä. Kuinka usein onkaan totta, että sanan lupaukset eivät vaikuta enää Jumalan sanalta silloin, kun ahdistukset iskevät! On helppo sanoa Raamattua Jumalan sanaksi. Mutta kun kaikki vaikuttaa olevan sanaa vastaan, Jeesuksen kaikkitietävyys, rakkaus ja huolenpito ei ole enää ollenkaan niin itsestään selviä asioita.

Jeesus löytyy

Murheisiimme ja tuohtumukseemme Jeesus vastaa evankeliumin sanoin: ”Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?” Joosef ja Maria löysivät Jeesuksen temppelistä, opettamassa Jumalan sanaa. Hän oli syventynyt niihin asioihin, jotka olivat hänen Isänsä. Vaikka hän oli vain 12-vuotias, hän oli ottanut opettajan paikan ja oppineet ihmettelivät hänen suurta viisauttaan. Temppeli oli hänen paikkansa, koska siellä hänellä oli mahdollisuus johtaa kuulijoita ymmärtämään Kirjoitukset. Temppeli oli hänen paikkansa, koska olihan hän syntiuhri, johon temppelin uhritoiminta osoitti. Temppeli oli hänen paikkansa, koska siellä esikuva ja täyttymys kohtasivat toisensa. Perustaisihan Jeesus kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan uuden temppelin, hänen ruumiinsa, pyhän kristillisen seurakunnan.

Kun tänään haluamme löytää Jeesuksen, meidän tulee myös löytää hänet niistä asioista, jotka ovat hänen Isänsä. Jeesus löytyy jälleen temppelistä. Hän on läsnä Kristillisen Kirkon keskellä. Hän on sitoutunut armonvälineisiin. Niissä hän on hyvin konkreettisesti läsnä pelastavassa läsnäolossaan. Ne ovat Isän meille antamat lahjat, joissa Vapahtaja tulee löydettäväksemme. Niiden kautta hän vakuuttaa sinulle, että syntisi on annettu anteeksi hänen uhrinsa tähden. Niiden kautta hän antaa lohdutusta murheeseen vakuuttaen, että hän on kanssasi niin ilossa kuin murheissakin. Niissä kuuluu vahva vakuutus: ”Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?” (Room. 8:32).

On monia, jotka etsivät Jeesusta, mutta eivät löydä häntä. Heillä on käsitys siitä, millainen Jeesuksen pitäisi olla ja koska todellinen Jeesus ei vastaa tuota kuvaa, he eivät koskaan tule tuntemaan Vapahtajaa. Älä sinä tee näin, vaan ota uskolla vastaan se, mitä Raamattu sanoo hänestä. Rauhoita sydämesi sanan lupausten äärellä. Löydä Vapahtajasi Isän antamista aarteista ja ole turvallisella mielellä! Sinulla on Jeesus. Sinulla on Jeesus, vaikka et häntä näe ja vaikka joskus kokemuskin voisi todistaa toista. Sinulla on Jeesus. Ja hänessä sinulla on rauha.

13. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran epistolateksti

Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: "Ja siemenille", ikäänkuin monesta, vaan ikäänkuin yhdestä: "Ja sinun siemenellesi", joka on Kristus. Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi. Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta. Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta. Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä. Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi. Onko sitten laki vastoin Jumalan lupauksia? Pois se! Sillä jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todella tulisi laista. Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat. Gal. 3:16-22.

I

Rakkaat kristityt!

Kun kristillinen seurakunta toimii Jumalan sanan mukaan, se voi silloin tällöin joutua hämmennyksen valtaan, kun joku, jota se on pitänyt uskonveljenä tai -sisarena kääntyy sitä vastaan. Meidän on vaikeata ymmärtää, miten se on mahdollista. Saatamme kysyä: en kai minä itse tee joskus samoin?

Apostoli Paavali joutui samanlaisten asioitten eteen kaikkialla siellä, missä hän julisti evankeliumia. Esiintyi valheveljiä, vääriä apostoleja, jopa avoimia harhaopettajia. Monet seurasivat heitä. Näin oli käynyt myös Galatian seurakunnissa. Paavali joutui tarttumaan kynään ja Jumalan sanan opetuksella selvittämään tilannetta ja kokoamaan uskovat puhtaan sanan alle pois väärien opetusten seuraamisesta. Väärän opin omaksuminen oli sielujen pelastuksen kannalta vaarallista ja tuhoisaa. Paavali joutui huudahtamaan: "Te aloititte Hengessä, lihassako nyt lopetatte." (Gal. 3:3)

Pastori A. Aijal Uppala muistutti usein siitä, että tyvestä puuhun noustaan. Hän tarkoitti sillä sitä, että ensiksi on oltava perusasiat kunnossa ennen kuin edetään pitemmälle eli ensiksi on laskettava perustus ja vasta sitten sille voidaan rakentaa.

Kristillisen uskon asia on hyvin monitahoinen, vaikka se muodostaakin yhden selkeän, uskolle ristiriidattoman kokonaisuuden. Tästä kokonaisuudesta ei tule reväistä irti jotakin yksityiskohtaa niin, että muu jää tarpeettomaksi. Esimerkiksi uskovan tekoja ja rakkautta ei saa opettaa niin, että ihmisen syntisyys ja Jumalan armo jäävät opettamatta. Asioille ei saa antaa myöskään väärää järjestystä niin, että perustus joutuisi lepäämään jonkin muun varassa. Ei siis esimerkiksi niin, että Jumalan suosio saavutetaan hyvillä teoilla tai ihmisen pyrkimyksillä ja rukoilemisella, kun asia on siten, että Jumalan suosiollisuus syntistä kohtaan perustuu Jumalan rakkauteen Kristuksen sovitusteossa ja hyvät teot ja rukouselämä perustuvat sille eikä niillä ansaita pelastusta.

Usein irtautuminen tunnustuksellisesta luterilaisesta seurakunnasta alkaa ulkonaisesti siitä, että asianomainen henkilö ihastuu johonkin vieraaseen julistajaan. Hän voi olla 'ihana ihminen', 'mukava mies', 'hyvä puhuja', 'hurskas ja harras', 'hänen kanssaan on helppo keskustella', 'hän on hyvä kuuntelija' jne. Raamattu pitää kuitenkin tällaisia seikkoja varsin toisarvoisina, ja silloin kun on kysymyksessä hajottajat ja väärän opin levittäjät se varoittaa niistä. Se nimittää sellaisia 'liehakoitsijoiksi' (2 Tess. 2:5) ja 'korvaankuiskuttelijoiksi' (Room. 1:30). Raamattu sanoo: "Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua. Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä: 'Älä tartu, älä maista, älä koske!' - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta -ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi." Kol. 2:18-23.

Sen sijaan apostoli Paavali asettaa heti Galatalaiskirjeensä alussa sen normin, jonka mukaan kaikkia uskon asioita on hoidettava. Hän lausuu: "Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu." Gal. 1:8-9. Miten vaikuttava olisikaan pyhä taivaan enkeli: hohtava, kirkas, puhdas, pyhä, jonka ylistys Jumalan valtaistuimen edessä on Herralle otollista, voimallinen sankari, jollaisen nähdessään pyhät Jumalan ihmiset ovat pelästyneet ja vavisseet. Jos nyt tällainen ilmestyisi meille ja alkaisi meitä opettamaan, eikö tällaista taivaallista näkyä olisi pakko kuunnella? Apostoli ottaa pyhän enkelin esimerkiksi, ei siinä mielessä, että enkeli todella voisi opettaa väärin, vaan apostoli puhuu mahdottomasta tapauksesta, osoittaen sen avulla, kuinka lujasti kristityt ovat sidotut apostoliseen evankeliumiin, niin lujasti, ettei edes taivaan enkelillä ole valtaa heitä siitä viedä muualle. Samalla apostoli torjuu kaikki näyt ja ilmestykset, jotka eivät pidä yhtä apostolisen opin kanssa. Ei saa olla mitään tekosyytä, jolla Raamatun sanasta saisi irrottautua. Vaikkapa itse apostolit olisivat langenneet pois siitä, minkä he Kristukselta saivat ja jota he Pyhässä Hengessä olivat julistaneet, ei heitä olisi saanut seurata.

Niin siis älkäämme kysykö, onko joku julistaja tai ryhmä 'minun makuuni', vaan kysykäämme, onko opetus todella johdonmukaisesti sopusoinnussa pyhän Raamatun kanssa.

II

Kun uskon asioissa nousemme tyvestä puuhun, lähdemme siitä, mistä apostoli puhuu tekstissämme, nimittäin synnistä ja armosta. "Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat."

"Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle", siinähän on totuus meistä, totuus siitä, että meidän on itse mahdotonta omin avuin, omin teoin, omin voimin edes vähäisimmässä määrin ponnistella kohti Jumalaa ja pelastua tai tuoda jotakin sen lisäksi pelastustamme varten, minkä Kristus ansaitsi lunastustyöllään meitä syntisiä varten.

"... että se, mikä luvattu on, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen", siinähän on se Vapahtaja, jonka Vanha testamentti lupasi ja jonka Uusi testamentti todistaa tulleen ja täyttäneen kaikki, mitä meidän autuuteemme tarvitaan. Miten paljon Paavali paneekaan painoa sille, että Jeesus on luvattu Vapahtaja! Myös tässä tekstissämme hän osoittaa, että Jeesus on luvattu "vaimon siemen". Hän myös sanoo, että tuo Vanhan testamentin sana 'siemen' on yksikössä. Niille teistä, joita kielet kiinnostavat, on lyhyt selitys tarpeen. Liberaalit eksegeetit eli Raamatun selitysteologit sanovat, että sana 'siemen' hepreassa on kollektiivinen ja merkitsee 'jälkeläisiä'. Se voikin esiintyä kollektiivisessa merkityksessä 'jälkeläiset', mutta sillä on myös yksilöä tarkoittava merkitys.

Millä perusteella sitten apostoli voi rohkeasti sanoa, että tuo sana on yksikössä? Olihan hänen lukijoissaan niitäkin, jotka osasivat hepreaa. Hän saattoi luottaa siihen, että hän esittää pätevän perusteen myös heprean taitoisille.

Yksinkertaiselle raamatunlukijalle riittää se, että Paavali kirjoittaa Pyhässä Hengessä ja Jumala tietää, miten asia on. Ja viime kädessä tämän tulee riittää myös teologille.

Olen itse löytänyt seuraavan selityksen. Laajan tekstiyhteyden valossa sana 'siemen' täytyy ymmärtää yksiköksi. Kun nimittäin Jumala antoi Aadamille lupauksen vaimon siemenestä, hän puhui tästä yksikössä ja käytti 'siemen' sanasta miehistä, maskuliinista pronominia 'hän'. Nyt Aabrahamille annettu lupaus on ymmärrettävä ensimmäisen lupauksen (1 Moos. 3:15) valossa.

Asialle löytyy varmasti useita perusteita. Apostoli Paavali olisi varmasti voinut selittää tämän asian niin, että olisimme kaikki hämmästelleet. Nyt Raamatun selityksen tarkoitus ei ole kuitenkaan herättää hämmästystä, vaan synnyttää uskoa, ja siihen apostoli pyrkii ja siksi hän opettaa tällä tavalla.

Pääasia on siis se, että Jeesus on Jumalan lupaama Messias eikä toista tai toisenlaista ole odotettava, vaan juuri häneen meidän on pantava sielumme turva. Harhaopettajat vyöryttävät esiin uusia messiaita. Se tapahtuu kolmella tavalla. Ensiksikin peitetysti niin, että he puhuvat tosin Jeesuksesta, mutta kuvaavat hänet, hänen tekonsa ja hänen oppinsa toisenlaiseksi kuin Raamattu. Se on vaikeampaa havaita, varsinkin jos ei tunne Raamattua ja sen oppia. Toiseksi vielä kavalampaa on se, että itse Raamatun sisältö muutetaan harhaavilla käännöksillä. Kolmas tapa on se, että tuodaan aivan uusia nimiä Jeesuksen tilalle.

Sitten tähän tyvestä puuhun nousemiseen kuuluu usko, ja nimenomaan usko Kristukseen eikä mikään muu usko. Mitä usko on? Luottamusta Jumalan armoon Kristuksessa. Syntien anteeksiantamuksen omistamista, joka antaa hyvän omantunnon, rauhan ja iankaikkisen elämän toivon.

Jos nämä perusasiat eivät ole kunnossa, ei ihme, jos muut asiat ratkaisevat eikä seurakuntaa koeta omaksi. Mutta jos ne ovat kunnossa, silloin oikein opettava seurakunta on rakas ja luovuttamaton.

Siis tyvestä puuhun. Kristuksen kautta uskossa taivaaseen!

Markku Särelä

Pastori Markku Särelän saarna 5.7.2020

Vikaari Vesa Hautalan saarna Pääsiäisjuhlassa 5.4.2015 Lahdessa

Pastori Vesa Hautalan saarna 26.11.2017 Tampereella