Pastori Markku Särelän saarna 21.2.2021

Pastori Markku Särelän saarna 5.4.2021

Pastori Markku Särelän saarna 14.6.2020

Ensimmäisenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, II vuosikerran epistolateksti

Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle. Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta." Room. 1:16-17.

Kun Kristus oli täyttänyt työnsä ja noussut ruumiillisesti kuolleista, hän lähetti apostolinsa julistamaan lohdullista armon evankeliumia kaikkeen maailmaan. Siitä lähtien evankeliumin julistus on ollut kristillisen kirkon maailmanlaajuinen tehtävä ja on oleva edelleen siihen asti, kunnes Kristus tulee. Tähän työhön Jeesus kutsui myös apostoli Paavalin. Hän kirjoittaa tekstimme sanat evankeliumista Roomalaiskirjeensä ensi luvussa aivan kuin koko kirjeen teemaksi.

Koko kristillisen uskomme pääkohta on se, minkä luemme niin sanotusta pikku Raamatusta: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." (Joh. 3:16) Tämä on evankeliumin sisältö, ja sen evankeliumi tarjoaa meille uskolla omistettavaksi. Sitä varten apostoli Paavali, kaikkien meidän pakanakristittyjen oma apostoli, kirjoitti kirjeensä. Ja nyt tekstinämme oleva Jumalan sana kertoo meille tästä ihmeellisestä evankeliumista ja sen voimasta.

1. Evankeliumi pelastaa

Sanoilla "minä en häpeä evankeliumia" Paavali aloittaa evankeliumin ylistämisen. Jumalan evankeliumi on niin yksinkertainen ja kuitenkin niin varma pelastuksen väline sekä juutalaiselle että pakanasyntyiselle. Jos näet Kristus olisi kuollut ristillä ihmiskunnan syntien sovitukseksi, kuten hän teki, mutta jos Jumala olisi ollut siitä vaiti eikä olisi antanut meille evankeliumia, koko ristin työ jäisi meissä vaille hedelmää eikä kukaan voisi pelastua.

Evankeliumi on yksinkertainen siinä merkityksessä, että se on pelkkä Jumalan sana tai sakramenteissa sana, joka liittyy näkyvään aineeseen. Se ei näet ole jokin ihmissuoritus, ei myöskään jokin inhimillinen ajatusrakennelma tai päätelmä, vaan vain Jumalan antama tieto tahi sanoma siitä, mitä Kristus teki ja mitä se meille merkitsee.

Evankeliumi on hyvä sanoma siitä, että Kristus sovitti koko maailman synnit ja siten lepytti vanhurskaan Jumalan vihan syntisiä kohtaan. Evankeliumi on sanoma siitä, että Kristuksen teon tähden Jumala on antanut meille kaikki syntimme anteeksi ja on meitä kohtaan aivan rakastava ja leppyinen.

Joku saattaa ajatella ja kysyä, että mitä sitten tuosta, sehän on vain sana, kuinka se voi auttaa. Mutta katso maailmaa, miten se käyttää sanaa. Katso vaikuttajia lähes millä alalla tahansa! Sanaa he käyttävät. Tai jos joku odotti sinulta asiaan vaikuttamista, mutta olit hiljaa, niin mitä hän sanoi? Eikö näin: "Olisit nyt edes sanonut jotakin?" Jos näin on jo ihmisten puheen laita, niin paljoa enemmän, kun on kysymyksessä Jumalan sana. Apostoli sanookin tekstissämme: "Evankeliumi on Jumalan voima pelastukseksi."

Sanallansa Jumala loi pienen ns. sokerimuurahaisen, jonka pää on hädin tuskin nuppineulankokoinen. Silti se tietää, mistä löytää ruokaa ja osaa tulla sisälle sitä noutamaan, kun sopivaa ruokaa on jäänyt esille. Ihmisen mittoihin sovellettuna sokerimuurahaisen ruoanhaku voisi olla samaa kuin ihminen asetettaisiin pari kilmometriä pitkän rakennuksen eteen ja hänen olisi ymmärrettävä, että rakennuksen takaseinällä olevassa kolmesataa metriä korkeassa kaapissa on oven takana syötävää. Miten niin pienessä oliossa voi olla myös kyky toimivaan sosiaaliseen yhteiselämään? Se on mahdollista, koska Jumala antoi sanallansa kuolleelle materialle monimuotoisen elämän. Sanallansa Jumala loi avaruuden kaikkine ihmeellisyyksineen. Mutta hän loi sanallaan myös näkymättömät enkelivallat ja antoi ihmiselle kuolemattoman sielun ja hengellisen elämän yhteydessään ja erotti hänet siten omaksi eläinkunnasta poikkeavaksi lajikseen.

Jumala on näyttänyt sanansa voiman sekä siinä, mikä on pientä, että siinä, mikä on suurta, sekä siinä, mikä on materiaa ilman elämää, että siinä, missä on elämä. Hän on näyttänyt sanan voiman myös ihmisen luomisessa tehdessään hänestä oman kuvansa ja tarkoittaessaan hänet elämään yhteydessään. Ja katso Jumalan ja uskovan ihmisen yhteyttä! Jumala, joka ei mahdu taivasten taivaisiin, asuu uskovan ihmisen sydämessä! Ja ihminen, joka on Jumalaan nähden mitättömän pieni ja kaiken lisäksi itsessään syntinen, heijastaa uskossa Jumalan kuvana Jumalan olemusta! Jumalan voimalla ei ole rajoja. Hänen hyvästä tahdostaan evankeliumi on Jumalan voima pelastukseksi.

Kun evankeliumi on Jumalan voima pelastukseksi, meille on annettu yksinkertainen, selkeä väline, joka tuo meille Jumalan armon Kristuksessa. Ja se merkitsee paljon. Pelastus, josta Raamattu puhuu, on iankaikkinen. Sanoihan Jeesus: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." (Mark. 16:15-16) Kysymyksessä on pelastus iankaikkiseen, taivaalliseen elämään. Se on samalla pelastus Jumalan vihasta, joka ilmestyy viimeisenä päivänä "taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan" (Room. 1:18). Suuri on evankeliumin voima. Ja vielä suurempana sen näemme, kun muistamme, että se on rauhan sanoma meille suurille syntisille.

Minulla on eräs miellyttävä kokemus evankeliumin voimasta. Poikkesin erääseen matkamuistomyymälään Israelissa. Keskustelin yhtä ja toista omistajan kanssa. Sanoin hänelle sitten Raamatun heprealla tähän tapaan: 'Kuule, Israel. Herra, Jumala, Herra, on yksi. Jeesus on tämä Jumala, Messias, joka on lunastanut meidät synneistämme. Vanhurskas on elävä uskostansa.' Ja mitä kauppias teki? Hän toisti sanat: "Vanhurskas on elävä uskostansa." Sitten hän haki minulle pienen lahjan takahuoneesta. Evankeliumilla oli voima ilahduttaa tämän eräässä muslimimaassa paljon kärsineen juutalaisen sydämen.

Kun evankeliumi on Jumalan voima pelastukseksi, tehkäämme, kuten Herra meitä käskee: "Kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon [viimeisen] päivän lähestyvän." (Hebr. 10:25.) Ja mitä kehottaisimme? Tätä: "Älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme!" (Hebr. 10:25). Ja mikä siihen on syynä? Se, että siellä julistetaan evankeliumia, sitä sanomaa, jossa on Jumalan voima sinulle pelastukseksi.

Kun seurakunnallamme on sanankuulemisen aika, niin olkoon se meille suurenmoinen hetki, jossa saamme kuulla evankeliumia ja josta emme mitenkään halua jäädä pois. Miten katkerasti saavatkaan viimeisenä päivänä katua ne, jotka armonajassaan halveksivat evankeliumin saarnaa eivätkä halunneet sitä kuulla, vieläpä estivät esimerkillään ja ehkä sanoillaankin lapsiaan ja muita sitä kuulemasta ja jotka siinä mielentilassa kuolivat. Heille ei ole oleva lohdutusta. Sen sijaan muistuttakaamme toisiamme ja pitäkäämme sellainen sielun riemuitseva vire, jossa sydämemme iloitsee: nyt saan kuulla evankeliumia, joka on Jumalan voima pelastukseksi.

2. Evankeliumissa ilmestyy vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa

Toinen syy siihen, että evankeliumi on Jumalan voima, on sen sisällössä. Olemukseltaan evankeliumi on Jumalan sanaa, kuten kuulimme, mutta se ei ole Jumalan sanaa vain mistä asiasta tahansa, vaan sillä on selkeä, rajattu sisältönsä. Se on sanoma siitä, mitä Kristus on tehnyt, ja samalla siinä on sisällä kaikki se, mitä Kristus on meidän edestämme tehnyt eli hänen meille hankkimansa Jumalan edessä kelpaava vanhurskaus. Se on samaa kuin syntien anteeksisaaminen.

Tekstimme puhuu siitä, että evankeliumissa Jumalan vanhurskaus ilmestyy. Toisin sanoen, siinä se ilmoitetaan, siinä se ilmaantuu, tulee ilmi, siitä se on löydettävissä ja ikään kuin siinä nähtävissä uskon silmille. Usko ei ole kuitenkaan ennen evankeliumia, vaan evankeliumi synnyttää uskon Jumalan edessä kelpaavaan vanhurskauteen, ja siten me näemme evankeliumissa Jumalan edessä kelpaavan vanhurskauden. Evankeliumi toisaalta edellyttää uskoa, ei kuitenkaan lakimaisena tekona, vaan sen, mitä evankeliumi edellyttää, se myös synnyttää ja antaa. Evankeliumin lahja on Kristuksen vanhurskauden omistava usko. Niinpä tekstimme sanoo, että Jumalan vanhurskaus ilmestyy "uskosta uskoon".

Sanat "uskosta uskoon" vaativat selityksen. Ne eivät tarkoita "toisen henkilön uskosta toisen henkilön uskoon", ikään kuin usko siirtyisi ihmisestä ihmiseen, vaan kysymys on seuraavasta. Ensiksikin Jumalan edessä kelpaava vanhurskaus omistetaan uskolla ja yksinomaan sillä. Toiseksi tämä vanhurskaus on ja pysyy yksistään uskolle käsillä ja on sellaiseksi tarkoitettu. "Ilman uskoa on mahdotonta olla Jumalalle otollinen" (Hebr. 11:6). Jumalan edessä kelpaava vanhurskaus on olemassa Kristuksen hankkimana jo ennen evankeliumin saarnaa ja uskoa. Mutta evankeliumi tuo sen meille, ja usko ottaa sen vastaan. Evankeliumi on armonväline, Pyhän Hengen kulkuneuvo. Sanat "uskosta uskoon" voitaisiin paremmin kääntää "uskosta uskolle". Jumalan vanhurskaus näet ilmestyy vain uskosta ja vain uskolle.

3. Evankeliumi uudestisynnyttää eli antaa elämän

Kun Raamattu puhuu evankeliumista, se ei useinkaan rajoita sitä pelkkään sanaan, vaan sisältää sakramentit, kuten esimerkiksi Markuksen evankeliumin lopussa lähetyskäskyssä ja myös tässä tekstissämme. Näillä kaikilla armonvälineillä on uutta hengellistä elämää luova, uudestisynnyttävä ja vahvistava voima. Tekstimme lausuu profeetta Habakukia lainaten: "Vanhurskas on elävä uskosta."

Myös tässä mielessä evankeliumi on ihmeellinen Jumalan voima. Kun evankeliumi tuo meille Jumalan edessä kelpaavan vanhurskauden ja synnyttää uskon, joka sen omistaa, se samalla antaa meille uuden, hengellisen elämän. Se herättää meidät hengellisestä kuolemasta. Se siirtää meidät pimeydestä valoon, saatanan vallan alta Kristuksen valtakuntaan ja Jumalan lasten vapauteen. Sikäli kuin usko on käsillä, iankaikkinen pelastus ja iankaikkinen elämä on sen välttämätön seuralainen. Joka uskoo, se pelastuu (Mark. 16:17). Joka uskoo, on siirtynyt kuolemasta elämään (Joh. 5:24). Joka uskoo, sitä ei tuomita (Joh. 3:18). "Sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme." (1 Joh. 5:4). Näin pyhä Raamattu meille vakuuttaa.

Kun siis olet saanut sen armon, että uskot Jeesukseen, sinulla on pelastus omanasi ja omistat autuudeksesi ja iankaikkiseksi elämäksi sen vanhurskauden, jonka Kristus sinulle ansaitsi. Olet Jumalan lapsi ja taivaan perillinen. Tämän lahjan on tuonut sinulle evankeliumi. Pidä evankeliumi arvossa. Älä sitä halveksi, vaan kätke iloiten se sydämeesi autuudeksesi ja tutkistele sitä siellä.

Markku Särelä

Pastori Markku Särelän hartaus Raamattuleirillä 2004 Siitamajalla

Pastori Markku Särelän iltahartaus Talvileirillä 2012 Siitamajalla

Pastori Markku Särelän saarna Raamattuleirin 2008 päätösjumalanpalveluksessa Siitamajalla

Pastori Markku Särelän saarna 18.10.2020

Kolmantena pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina, II vuosikerran epistolateksti

"Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva. Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa. Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä. Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija; eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili. Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta. Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan. Hebr. 4:9-16.

Pyhä Raamattu puhuu taivaallisesta autuudesta lepona. Kun Jumala loi maailman, hän sen jälkeen "lepäsi kaikista teoistansa" eikä siis luonut uutta maailmaa eikä myöskään uusia lajeja tähän maailmaan. Maailma jatkoi sen jälkeen menoaan Jumalan sanan varassa ja sen siunauksen varassa, jonka Jumala oli sille antanut. Hän oli sanonut: "Tuottakoon maa elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, karjaeläimet ja matelijat ja metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan.... Ja Jumala siunasi ihmiset, ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi." 1 Moos. 1:24,28. Tämä siunaus sulkee sisäänsä äitiyden ja isyyden, työnteon ja sen tulokset. Se kuuluu tähän maailmaan luonnollisena Jumalan tarkoittamana elämään liittyvänä asiana. Alunperin se sisälsi pelkkää siunausta; vasta syntiinlankeemus toi siihen kirouksen.

Kun siis ihminen asetettiin paratiisiin, hänet pantiin tekemään työtä viikkorytmissä. Oli kuusi päivää työtä; seitsemäs päivä soi lepoa niistä asioista, mistä saattoi levätä. Se antoi myös virkistystä Jumalan sanasta. Sen sijaan Jumalasta Raamattu sanoo: "Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt" (2 Moos. 2:2). Raamattu sanoo kaikista luomispäivistä: "Tuli ehtoo ja tuli aamu", mutta niin ei sanota seitsemännestä päivästä. Siten Raamattu osoittaa, että Jumalalle tämä seitsemäs päivä on loputon, iankaikkinen lepo. Tekstimme sanookin: "Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva. Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa."

1. Sapatinlepo on varmasti tuleva Jumalan kansalle

Jumalan kansalle luvataan siis pääsy Jumalan iankaikkiseen sapatinlepoon, hänen luoksensa, hänen autuuteensa.

Siitä tekstimme lausui: "Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva." Varmasti. Siinä on luja, ihana lupaus iankaikkisesta autuudesta. Apostoli Paavali sanoo: Jumala "antaa teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme, kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille", 2 Tess. 1:7-8.

Haluatko sinä tähän lepoon? Vai haluatko jäädä rangaistuksen ja koston alle? Kadotuksessa ei ole lepoa. Siitä sanotaan: "Heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti." Ilm. 20:10.

Uskovilla on täällä ajassa omat vaivansa, joista psalminkirjoittaja lausuu: "Minua vaivataan joka aika, ja minä saan joka aamu kuritusta", Ps. 73:14. Lohdutuksemme on siinä, että tämän vaivanaika kerran päättyy lopullisesti ja täydellisesti. Raamattu sanoo uskovista: "He saavat levätä vaivoistansa, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä", Ilm. 14:13.

Raamattu todistaa vielä: "Lupaus päästä hänen lepoonsa pysyy vielä varmana", Hebr. 4:1. Ja lisää: "Me pääsemme lepoon, me jotka tulimme uskoon", Hebr. 4:3.

On siis aivan varmaa, että Mooses ja Elia, Johannes ja Paavali, Daavid ja syntinen nainen, neitsyt Maria ja ristin ryöväri, Job ja Aabraham, Saara ja Raahab, Betanian Martta ja Maria, Elisabet ja Simeon, muut profeetat ja apostolit, uskovat kaikkina aikoina ja koko Jumalan autuas pyhä kansa pääsee Jumalan lepoon. Toiset siellä jo ovat ja loputkin sinne rientävät.

Tätä ei kiusaaja voi estää. Jumala toteuttaa varmasti lupauksensa.

2. Tuleeko sapatinlepo sinulle

Hebrealaiskirjeen kirjoittajalla oli suuri huoli siitä, kuinka hänen kirjeensä vastaanottajien lopulta käy. Hän muistuttaa heitä epäuskoisten israelilaisten kohtalosta, jotka eivät päässeet Jumalan lepoon, vaan jotka epäuskonsa tähden tulivat hyljätyiksi.

Kirjoittaja muistuttaa lukijoitaan Jumalan sanan kyvystä tunkeutua ihmisen sisimpään ja paljastaa, mitä siellä on. Hän sanoo: Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija." Hän osoittaa, ettemme voi Jumalalta mitään salata, sillä "ei mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili." Ihminen näkee huonosti toisen ihmisen sisälle ja tekee usein erehdyksiä. Mutta Jumala näkee kaiken aikaa aivan tarkasti ihmisen tilan, senkin, onko hän uskossa vai ei. Jumalaa emme voi pettää emmekä harhauttaa. Tullaksemme lepoon, meidän on tarpeen löytää se armo, jonka Ylimmäinen pappimme Kristus meille hankki uhratessaan itsensä kertakaikkisesti meidän edestämme. Erityisesti tätä totuutta kirjoittaja tähdentää koko kirjeessään. Ja hän osoittaa, että usko on pelastukseen välttämätön: "Ilman uskoa on mahdotonta olla otollinen Jumalalle."

Edempänä tässä kirjeessä kirjoittaja muistuttaa sanankuulemisen ja yhteisen kokoontumisen tärkeydestä ja sanoo: "Älkää jättäkö omaa seurakunnankokoustanne, niin kuin muutamien on tapana." (Hebr. 10:25). Hän tähdentää kilvoittelun merkitystä ja sanoo: "Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan, ja te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille: 'Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee'" (Hebr. 12:4-5). Hän kehottaa olemaan kuuliaisia oikealle Jumalan sanan opetukselle ja sen opettajille: "Olkaa kuuliaiset johtajillenne ja tottelevaiset, sillä he valvovat teidän sielujanne niinkuin ne, joiden on tehtävä tili, että he voisivat tehdä sitä ilolla eikä huokaillen; sillä se ei ole teille hyödyllistä." (Hebr. 13:17)

Kaikella tällä kirjoittaja tähtää siihen, että hänen lukijansa ymmärtäisivät pitää perimmäiset kysymykset ensisijaisina elämässään ja että säilyisivät uskossa ja tulisivat Jumalan lepoon.

Kun olen keskustellut ihmisten kanssa, olen saanut sen käsityksen, että on monia sellaisia, jotka eivät ole suorastaan kielteisiä uskon asioita kohtaan. He saattavat jopa sanoa, että jonkinlainen usko pitää olla. Mutta toisaalta he heti kohta vastustavat, jos uskosta pitäisi tehdä totta raamatullisella tavalla. Ne asiat, joita olen tässä ottanut Raamatusta esille, ei sovi heille. Kuinka he sitten voivat uskoa pääsevänsä perille Jumalan lepoon, jos he hylkäävät sen neuvot ja sen opetuksen, jolla Jumala haluaa meidät sinne johtaa ja varjella? Tutki siis itseäsi, millainen sinun uskosi on. Onko se yhtäpitävä sen kanssa, mitä Raamattu opettaa siitä uskosta, joka pelastaa ja joka vie Jumalan lepoon, vai onko se jotakin muuta? Kun Jumalan sana jo nyt paljastaa ihmisen sisimmän, mitä on seistä viimeisenä päivänä suuren Tuomarin edessä, jolle kaikki on alastonta ja paljastettua? Ajattele näitä asioita. tee oikeat Jumalan sanan mukaiset johtopäätökset ja suuntaa uskosi Kristukseen ja pidä silmät häneen luotuina.

Tekstimme muistuttaa meitä heikkoudestamme, mutta lohduttaa meitä sillä, että Jumala on antanut meille juuri sopivan Vapahtajan ja Ylimmäisen papin: "Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta. Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan." Nyt, kun sanaa kuulemme ja meille Kristusta kirkastetaan, on tuo oikea aika. Huomisesta emme tiedä. Eilen kuulemamme ei meitä auta, ellei se ole tänäänkin uskomme kohde. Sen tähden oikea aika on juuri nyt, siinä hetkessä, jota elät. "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa", sanotaan Hebrealaiskirjeessä.

Miten pelottava Jumala onkaan pyhyydessään syntiselle ihmiselle. Mutta synnittömät enkelit ylistävät häntä turvallisesti hänen valtaistuimensa edessä. Kun Kristus on jo hankkinut meille armon ja pääsyn kaikkein pyhimpään, saamme uskalluksella käydä armoistuimen eteen joka päivä. Kristuksessa syntimme ovat anteeksi annetut. Uskossa Kristukseen olemme Jumalalle otollisia, koska Kristus on ottanut pois syntimme ja kantanut ne ruumiissaan ristinpuuhun. Häneen pukeutuneina olemme Jumalan edessä kasteen armoliitossa puhtaaksi pestyjä ja sydämemme on vihmottu puhtaaksi pahasta omastatunnosta. Miten turvallinen, rakastava ja hellä Jumala onkaan lapsilleen! Onhan hän luvannut: "Niinkuin äiti lohduttaa lastansa, niin minä lohdutan teitä" (Jes. 66:13).

Tartu siis uskolla kiinni Jumalan ihaniin armolupauksiin ja omista ne itsellesi ja usko, että "sapatinlepo on varmasti Jumalan kansalle tuleva". Amen.

Markku Särelä

Joulupäivänä II vsk:n evankeliumi

Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt. Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa. Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan. Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut. Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta. Joh. 1:1-14.

Haluamme viettää perinteisen joulun: veisata tuttuja jouluvirsiä, kuulla saarnattavan Jeesus-lapsesta ja itämaan tietäjien tavoin kumartaa häntä. Antakoon Pyhä Henki meille Sanan kirkkautta löytääksemme oikean joulun.

Sanomme virren 14 sanoilla:

      Sua, Vapahtaja rukoilen, Sit' älä multa kiellä:
      Tää ota sydän syntinen Asuaksesi siellä
      Sen valtiaana ainiaan, Niin että murheissani saan
      Sult' avun, lohdutuksen. (VK 1938/1943 14:6)

Voidaksemme viettää perinteistä joulua meidän on tarpeen löytää kedon paimenten joulun olennaiset asiat. Onhan kysymyksessä Kristuksen syntymäjuhla, hänen, josta Jumalan sana sanoo: "Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti." (Hebr. 13:8.) Paimenten joulussa oli kysymys juuri tämän henkilön maailmaan tulosta. Enkeli sanoi: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa." (Luuk. 2:10-11.) Joulun suuri ilo sisältyy siis toisaalta siihen persoonaan, joka tuli keskellemme, ja toisaalta siihen työhön, jonka hän teki meidän hyväksemme.

1. Kuka tuli maailmaan?

Saarnatekstimme on apostoli Johanneksen evankeliumista. Johannes kirjoitti evankeliuminsa vanhalla iällään. Historiasta tiedämme, että oli noussut erilaisia hyvin vaarallisia harhoja, jotka koskivat Kristuksen persoonaa. Niiden mukaan Beetlehemin talliin syntyi vain tavallinen ihminen, ei tosi Jumala. Jos Seimen lapsi ei ole tosi Jumala, Herra, koko usko on iankaikkista pelastusta ajatellen aivan turha, sillä koko maailman syntejä ei voi sovittaa pelkkä ihminen.

Apostoli Johannes haluaa säilyttää evankeliumin kaikille ajoille todellisena ilosanomana. Kun hän kirjoittaa evankeliuminsa, hän on viimeinen elossa oleva apostoli, ja hän näkee pyhäksi tehtäväkseen varjella kristikunta oikeassa Jeesuksen tuntemisessa. Hän kirjoittaa 1. kirjeessään: Jeesus Kristus "on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä" (1 Joh. 5:20). Ja heti evankeliuminsa alussa hän kirjoittaa: "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt."

Johannes tuo esille selkeästi, kuka Jeesus on. Hän puhuu Jeesuksesta Sanana eli Logoksena. Tätä sanaa käyttivät myös harhaopettajat, mutta Johannes säilyttää tällä sanalla jo Vanhassa testamentissa olevan merkityksen. Sana on persoona, joka on ollut alussa ennen kuin mitään oli luotu. Kaikki, mikä on syntynyt, on syntynyt hänen kauttaan. Tiedemiehet, jotka eivät Jumalaa tunne, pohtivat, mistä maailma on saanut alkunsa; uskovalle se ei ole ongelma. Kaikki on luotu Jumalan Sanalla ja pysyy tämän Sanan varassa voimassa. Ja tästä sanasta apostoli sanoo: "Sana oli Jumala."

Kun vietämme perinteistä joulua, juhlimme Jumalan Pojan maailmaan tuloa. Kirjeissään apostoli Johannes sanoo sitä "lihaan tulemiseksi" (1 Joh. 4:2; 2 Joh. 7). Jumala pysyi Jumalana. Hän ei muuttunut ihmiseksi, vaan hän syntyi ihmiseksi siten, että hän koko ajan pysyi tosi Jumalana. Vapahtajamme Kristus Jeesus on siis samanaikaisesti sekä tosi Jumala että tosi ihminen. Herra otti itseensä todellisen ihmisluonnon neitsyt Mariasta siten, ettei hän omaksunut olemukseensa Marian eikä kenenkään muunkaan ihmisen syntisyyttä. Olihan Herran enkeli sanonut Marialle: "Se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi." (Luuk. 1:35.)

Tätä tapahtumaa kristikunta on viettänyt juhliessaan joulua. Kirkkoisä Ambrosius, joka eli 300-luvulla, veisasi näin:

      Jeesus Kristus meille nyt Neitseestä on syntynyt.
      Ihmiseks on Jumala Tullut tänne taivaasta.
      Isän on hän vertainen, Yhtä iankaikkinen,
      Hallitsee nyt Isänsä Oikealla kädellä. (VK 1938/1943 12:1,6)

Tämän virren saksansi Martti Luther ja suomensi Hemminki Maskulainen. Se on perinteinen, hyvä virsi.

Sillä, että Jumala tuli ihmiseksi, on meille suuri merkitys. Vaikka siihen tapahtumaan ei olisi liittynyt syntisen maailman sovittamista Jumalan kanssa, se olisi jo sinänsä juhlimisen arvoinen ja vertaansa vailla oleva tapahtuma. Apostoli Johannes kuvaa sen merkitystä sanomalla Sanaa valoksi ja elämäksi. Varmasti hänellä on mielessä Vanhan testamentin puhe tästä maailmasta kuoleman varjon maana. Jeesus on pimeän varjon ja kylmän kuoleman vastakohta; hän on valo ja elämä.

Aadamin lankeemuksen jälkeen tässä maailmassa on nyt ensimmäinen ihminen, joka olemukseltaan on valo ja elämä. Sillä koska hän on tosi Jumala, hänessä ei voi olla syntiä eikä kuolemaa. "Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt", sanoo tekstimme Jeesuksesta.

Jotta meillä olisi perinteinen joulu, tuo paimenten, Johanneksen, Ambrosiuksen, Lutherin ja Hemminki Maskulaisen joulu, meidän on tarpeen kysyä:

2. Mitä varten Jeesus tuli?

Tästä tekstimme lausuu: "Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta."

Hän tuli sitä varten, että meistä tulisi Jumalan lapsia. Lapsi on vanhempiensa huolenpidon kohde. Lapsi on osallinen kaikesta siitä, mitä hänen vanhemmillaan on. Jumalan lapsi on Jumalan silmäterä ja hänen rakkautensa kohde. Jumalan lapsella on omanaan taivasten valtakunta ja autuus. Sitä varten Jeesus tuli, että tämä kaikki olisi ikuisesti meidän omamme. Hän tuli juuri sinua varten.

Kun kirkkoisä Hieronymus noin 1600 vuotta sitten oleskeli Beetlehemissä ja katseli Jeesuksen synnyinpaikkaa, hän mielessään keskusteli Jeesuksen kanssa. Hän sanoi: "Minun täytyy antaa jotakin sinua itseäsi varten tai muuten menehdyn murheeseeni." Tähän Jeesus-lapsi vastasi: "Rakas Hieronymus, kun sinä olet noin antelias, niin tahdon sanoa sinulle, mitä voisit antaa minulle: anna minulle syntisi, paha omatuntosi ja kadotustuomiosi." Hieronymus kysyi: "Mitä sinä niillä teet?" Jeesus-lapsi vastasi: "Tahdon ottaa ne hartioilleni... tahdon kantaa syntisi ja ottaa ne pois." Silloin Hieronymus liikuttui ja sanoi: "Ah, Jeesukseni, rakas lapsonen, kuinka onkaan sydämeni heltynyt! Ajattelin, että sinä tahtoisit minulta jotakin hyvää, mutta päinvastoin sinä tahdot kaikkea sitä, mikä minussa on pahaa. Ota siis vastaan, mikä on minun omaani, ja anna minulle, mikä on sinun omaasi, niin olen vapaa synneistäni ja olen varma siitä, että perin iankaikkisen elämän." (Ks. Luterilainen 1969, s. 316.)

Tätä on perinteinen joulu: onnellinen vaihto. Jeesus tuli maailmaan ja otti päälleen meidän syntimme ja antoi meille oman vanhurskautensa eli syntien anteeksisaamisen. Jeesukselle se merkitsi kärsimyksen alaista elämää ja lopulta ristin kuolemaa. Meille se merkitsi syyllisyydestä ja rangaistuksesta vapauttamista sekä iäistä autuutta. Saamme omistaa Jumalan armon ja uskossa luottaa siihen, että kaikki syntimme ovat Kristuksessa anteeksiannetut.

Ajan myötä evankeliumin kirkkaus hävisi. Ajateltiin, että ihmisen on itse pahasta luopumalla tehtävä itsensä taivaskelpoiseksi. Jotakin avitusta siinä tosin uskottiin Jeesukselta saatavan, mutta perinteinen raamatullinen pelkkä armosta yksin uskon kautta pelastuminen oli pahasti pimentynyt. Silloin Jumala armossaan herätti kirkolleen uskonpuhdistajan, Martti Lutherin. Hän pureutui suurissa hengellisissä taisteluissa pyhän Raamatun sanaan ja löysi sieltä evankeliumin. Taas saarnattiin perinteistä joulua, omattunnot vapautuivat ja löytyi autuuden ilo.

Luther korosti Jeesuksen tekoa ja sitä, että se koski kaikkia, jokaista ihmistä. Hän sanoi: "Kristuksen, ainosyntyisen Pojan, meidän Herramme ja Vapahtajamme vanhurskaus on niin suuri, että se voisi vanhurskauttaa lukemattoman monet maailmat. 'Hän vanhurskauttaa monet', hän sanoo, se tarkoittaa kaikki. Siksi se tulee ymmärtää kaikista sanotuksi, koska hän tarjoaa vanhurskauttaan kaikille, jonka myös saavat ne kaikki, jotka Kristukseen uskovat, tämän sanan mukaan [Mark. 16:16]: 'Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.'" (Jesajan kirjan 53. luvun selitys. Jes. 53:11:n johdosta. Vuodelta 1544. St. L. VI, 720,197.)

Ja vielä: "Jos Kristus itse tuli vikapääksi kaikkiin niihin synteihin, joita me kaikki olemme tehneet, olemme me siis päästetyt kaikista synneistä, emme kuitenkaan itsemme, omien tekojemme tai ansioittemme nojalla, vaan hänen kauttansa." (Gal. 3:13:n johdosta, Galatalaiskirjeen selitys 1957, s. 337. Vuodelta 1531/1535. St. L. IX, 373.)

Tällaisesta opetuksesta löytyy sielulle turva. Kaikkien synnit on jo sovitettu, Kristus on koko maailman Vapahtaja. Hyvä on uskoa häneen, hyvä on yhä uskoa näin perinteisen turvallisesti Jeesukseen. Aivan niin kuin Hemminki Maskulainen 1600-luvun alussa veisasi suomeksi Hieronymuksen virttä, sitä samaa, mitä Luther lauloi omalla kielellään ja josta jo osan kuulimme:

      Ainut Poika Jumalan Tuli tänne vaivahan.
      Synnittä on syntynyt, Syntein tähden kärsinyt.
      Jumala ja ihminen Auttajamme armoinen,
      Rauhan ompi rakkahan, Tuonut luota Jumalan.
      Isän luota lähtenyt, Isän luona taas on nyt.
      Voitti vallat turmion, Taivaan aukaissut hän on.
      (VK 1938/1943 12:3-5)

Amen.

Markku Särelä

Joulupäivänä. III vsk:n evankeliumi

Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä. Mutta kun Joosef, hänen miehensä, oli hurskas, ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään, aikoi hän salaisesti hyljätä hänet. Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: 'Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä. Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä.' Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: 'Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel', mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme. Herättyään unesta Joosef teki, niinkuin Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä, ja otti vaimonsa tykönsä. Matt. 1:18-24.

Tämä evankeliumi on Uuden testamentin alusta. Matteus kirjoitti evankeliuminsa erityisesti juutalaisia silmällä pitäen, kuitenkin siten, että hän laajensi sen koskevan myös pakanoita. Niinpä Matteus tuo ensiksi esiin "Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan, Aabrahamin pojan syntykirjan" (Matt. 1:1). Aabraham oli juutalaisten kantaisä, ja he uskoivat Messiaan olevan Daavidin pojan.

Kuitenkin nämä samat asiat koskettavat myös meitä pakanasyntyisiäkin, sillä lupauksen mukaan Aabrahamin siemenessä tulevat siunatuiksi kaikki kansat ja ennustettu Daavidin Pojan valtakunta on iankaikkinen taivasten valtakunta, johon kutsutaan myös pakanoita teiltä ja aitovieriltä (Matt. 22:1-14) ja kootaan kaikki uskovat kaikista kansoista ja kaikista kielistä (Matt. 28:18-20). On olemassa vain yksi evankeliumi, se sama kaikille, sama sekä juutalaisille että pakanoille.

1. Kuka on Vapahtaja

Päivän evankeliumin nojalla haluamme ensiksi tutkia lähemmin, kuka se on, josta siinä sanotaan: "Hän on vapahtava kansansa heidän synneistään."

Edellä on lueteltu hänen esi-isänsä Aabrahamista Joosefiin. Ja Joosefista lausutaan: "Joosef, Marian mies, josta syntyi Jeesus, jota kutsutaan Kristukseksi." (Matt. 1:16). Näin Jeesuksella on äiti, Maria, josta hän syntyi. Hänellä on myös juridinen, laillinen isä, Joosef, jota kautta hän peri oikeuden Daavidin valtaistuimeen. Olihan hänellä se oikeus Jumalana, hänhän sen oikeuden oli Daavidillekin antanut. Mutta tultuaan ihmiseksi ja Daavidin pojaksi, hänellä oli oikeus tähän valtaistuimeen myös ihmisten edessä, Jumalan heille antaman lain mukaan. Tälläkin tavalla Kristus osoitti alentuneensa lain alaiseksi ja tulleensa täyttämään lain.

Näin jo ensi lehdellä Uusi testamentti kuvaa Jeesuksen tosi ihmiseksi, lain alaiseksi syntyneeksi vapahtamaan lain alaiset.

Mutta kun tekstimme sanoo Jeesusta Daavidin pojaksi, se samalla esittää hänet kuninkaana. Matteus kuvaakin evankeliumissaan aivan kuin kirjansa punaisena lankana, että Jeesus on kuningas. Hän kirjoittaa Itämaan tietäjistä, jotka etsivät "äsken syntynyttä juutalaisten kuningasta" (Matt. 2:2). Hän kuvaa Jeesuksen Messias-kuninkaaksi aasilla ratsastamassa Jerusalemiin (Matt. 21:1-11) ja lainaa profeettaa, joka sanoo: "Katso, sinun kuninkaasi tulee sinulle hiljaisena ja ratsastaen aasilla, ikeen alaisen aasin varsalla." Hänen evankeliumissaan on Jeesuksen puhe viimeisestä tuomiosta, jonka pitää Kuningas ja joka kutsuu valtakuntaansa Isän siunatut (Matt. 25:34). Ja vielä Matteus kirjoitti suuren joukon Jeesuksen vertauksia, jotka käsittelivät taivasten valtakuntaa. Oli tarpeen teroittaa juutalaisille, että Daavidin valtakunta, joka oli tuleva, oli hengellinen, taivaallinen valtakunta. Se antaa autuaallisen toivon myös meille pakanoille.

Raamattu ei kuitenkaan yhdistä taivasten ikuista valtakuntaa eikä sen kaikkivaltaista kuningasta pelkkään ihmiseen, vaan osoittaa että Daavidin poika on samalla jotakin paljon enemmän. Hän on Immanuel, Jumala meidän kanssamme.

Profeetta Jesaja oli lausunut ennustuksen: "Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel" (Jes. 7:14). Tämä täyttyi Jeesuksen tullessa maailmaan. Jumalan Poika tuli ihmiseksi. Ja niin tuo seimessä uinuva pieni ihmistaimi, jota Maria hoivasi ja Joosef suojasi, oli samalla tosi Jumala.

Jeesuksen jumaluus on iankaikkinen, hänen ihmisyytensä alkoi sikiämisestä. Tällainen jumalihminen on meidän Vapahtajamme. Ihmiselle käsittämätön, turmeltuneelle järjelle kompastus ja loukkauskallio, mutta vapahdusta tarvitsevalle autuuden tuoja, uskovan sielulle ilo ja riemu hänen sydämelleen.

2. Mitä vapahtaminen on ja keitä se koskee

Vapahtaminen on tavallisessa kielessä samaa kuin pelastus; pelastus vaarasta, tervehtyminen sairaudesta, vapautuminen orjuudesta, pelastuminen tuhosta ja kuolemasta. Tekstimme sanoo: "Hän on vapahtava kansansa heidän synneistään." Yhdellä sanalla Raamattu siis kuvaa tässä kaikki ne pahat asiat, joista on tarpeen pelastua. Tuo sana on synti.

Synti on tuonut hirvittävän vaaratilanteen. Ihminen on siis jo synnin turmelema ja joutunut pois Jumalan yhteydestä. Kuitenkin ihmisen tilanne on vaaranalainen siinä suhteessa, että ihminen joutuu iankaikkiseen kadotukseen, ellei hän saa voittoa synnistä. Kristus tuli tuomaan tämän voiton, ja nyt se on jokaisella, joka häneen uskoo. Sinullakin se on jo valmiina Kristuksessa. Kuka tahansa nyt häneen uskoo, hänestä tulee Jumalan lapsi ja hän kääntyy takaisin Jumalan tykö.

Synti toi myös kaikenlaisen pahan maailmaan, myös sairauden, tuon kuoleman oireen. Kun Kristus voitti kuoleman, pääsemme hänessä vapaiksi kaikesta pahasta, ja se toteutuu iankaikkisessa elämässä taivasten valtakunnassa, ei vielä täällä nähtävällä tavalla. Vaikka uskossa panemme pois vanhaa ihmistämme, se kuitenkin seuraa hautaan asti mukana. Mutta meillä on se varma toivo, että usko muuttuu näkemiseksi, ja silloin meillä ei enää ole syntiä, vaan olemme siitä täydellisesti vapaita.

Synti teki meistä orjiaan. Kun synti on Kristuksessa sovitettu ja anteeksi annettu, olemme vapaita synnin kirouksesta ja vapaaksi ostettuja Jumalan armolapsia. Kun Kristus otti orjan muodon, hän vapautti meidät synnin orjuudesta.

Keitä tämä vapahtaminen sitten koskee? Tekstimme lausuu: Hän on vapahtava kansansa heidän synneistään. Tällä se ei halua sanoa, etteikö Jeesuksen sovitustyö koskisi kaikkia ihmisiä, sillä evankeliuminsa lopussa Matteus kirjoittaa lähetyskäskyn, jossa Jeesus käski viemään evankeliumin kaikille kansoille ja muuallakin hän kuvaa taivasten valtakunnan yleisyyttä ja Jumalan kaikkia ihmisiä koskevaa armotahtoa. Kaikille on julistettava, että Jeesus on heidän Vapahtajansa, ja kaikkia on kutsuttava omistamaan joulurauha Jeesuksen nimessä syntien anteeksisaamisessa.

Mutta tekstissämme Raamattu puhuu kansan vapahtamisesta sen vuoksi, että juutalaiset olisivat käsittäneet olevansa syntisiä, siis niitä, jotka tarvitsevat syntisten Vapahtajaa. Johannes lausuu asian näin: "Hän on meidän syntiemme sovitus eikä ainoastaan meidän, vaan koko maailman syntien" (1 Joh. 2:2). Toisaalta Matteus tällä sanalla lohduttaa niitä, jotka tuntevat itsensä syntisiksi, jotta he ymmärtäisivät ja uskoisivat, että heille juuri on Vapahtaja tullut.

Meille tämä merkitsee myös näitä kahta asiaa: syntisyyttämme ja armoa. Jumalan kansa, hänen seurakuntansa, on sellaisten syntisten joukko, joilla on Vapahtaja. Häneen saamme turvata. Täällä ajassa Jumalan kansa ei ole koskaan synnittömien joukko, vaan armahdettujen joukko. Olemme samalla kertaa syntisiä ja vanhurskaita, kuten Luther opetti.

Virrentekijä veisaa:

      Jumalaansa, Auttajaansa seimeen äiti kapaloi.
      Tällaisille syntisille koitti siinä aamunkoi.
      Siitä sulle, siitä mulle joulu taaskin sanan toi.
      Juuri meille, kylmenneille Jeesus avuks tullut on.
      Kiitä, kiitä Herraa siitä. Usko, vaikk' oot mahdoton.
      Nyt on sulla, nyt on mulla Ilojuhla verraton. VK 1938/1943 28:5-6

Ja toisessa virressä:

      Armo kuuluu sulle juuri, sulle, raukka, kurjinkin,
      Vaikka rintaas tuska suuri kaivaa liekein polttavin.
      Kaikkein synnit Jeesus kantoi, kaikkein tähden itsens' antoi
      ristiin, kärsimyksihin. VK 1938/1943 68:5.

Usko siis sinäkin armo omalle kohdallesi, ja ole aivan varma siitä, että Kristuksessa olet saanut kaikki syntisi anteeksi. Älä epäröi. Älä torju evankeliumin kutsua, sillä ilman Vapahtajaa ei ole valoa, ei armoa, ei autuasta iäisyyttä, vaan vain tuomion odotus. Mutta katso, miten suloista, valmista ja täydellistä on kaikki Kristuksessa. Hänessä omatunto löytää levon ja sydän saa joulurauhan.

Amen.

Markku Särelä

Pastori Markku Särelän saarna 20.12.2020

Pastori Markku Särelän hartaus pitkäperjantaille 2020. Virret VK 38: 240:1–2. 234:1–2

Pastori Markku Särelän hartaus pääsiäisjuhlille 2020. Virret VK 38: 76:1,6,  78:1

Pyhäinpäivän virret VK 38: SK 91:1,2,5  VK 128:1,4,5  128: 1,2,4

Pastori Markku Särelän hartaus kärsimysviikon maanantaille 2020. Virret VK 38: 48:1,16. 50:1,5

Pastori Markku Särelän hartaus kärsimysviikon tiistaille 2020. Virret VK 38: 56:1–2. 56:4,6

Pastori Markku Särelän hartaus kärsimysviikon keskiviikolle 2020. Virret VK 38: 53:1–2. 53:7.

Pastori Markku Särelän hartaus kiirastorstaille 2020. Virret VK 38: 240:1-2 243:4

Pastori Markku Särelän iltahartaus Talvileirillä 2012 Siitamajalla

17. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran epistolateksti

 Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii, kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä: yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte; yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. Ef. 4:1–5.

Jumala on luonut uskoviensa välille erityisen Hengen yhteyden. Tämä yhteys ei ole vain yhteenkuuluvuuden tunnetta tunnetasolla, vaan se on paljon enemmän. Se on yhteenkuuluvuutta. Ja tällä yhteenkuuluvuudella on erityiset tunnusmerkkinsä. Tästä asiasta tekstimme puhuu. Siihen haluamme syventyä.

1. On olemassa Hengen yhteys

Kun ihminen Jumalan luomissanan voimasta syntyy tähän maailmaan, hän ei synny erakoksi, vaan äitinsä rinnoille ja perheen, kodin, suvun, maansa ja koko ihmiskunnan yhteyteen. Kun ihminen evankeliumin ja kasteen voimasta syntyy Jumalan lapseksi, hän syntyy Jumalan ja hänen perheväkensä yhteyteen. Tästä yhteydestä erillään olevaa kristittyä ei ole olemassa. Jo Isä meidän – rukous ilmentää tätä. Kaikilla tosi kristityillä on yhteinen Isä, jotka rukoilevat sanoen ”Isä meidän”. He eivät käytä sanontaa ”minun Isäni”. Vain Herra Kristus sanoi: ”Minun Isäni ja teidän Isänne”, ilmaisten sillä oman erityisen suhteensa Jumalan ainoana Poikana taivaalliseen Isäänsä. Niin kuin on suuriarvoista saada kuulua rakastavan kodin ja omaisten piiriin, vielä suurempiarvoinen on kutsumus olla Jumalan perheen jäsen.

Tämä yhteys on Pyhän Hengen synnyttämä. Se on suoranainen seuraus uskosta. Sillä uskon kautta me synnymme Jumalan lapsiksi armonvälineiden vaikutuksesta Pyhän Hengen toimesta. Usko liittää meidät taivaallisen Isämme yhteyteen. Ja kun yhteys Isään on palautunut ja tuhlaajalapsi on tullut retkiltään Isän syleilyyn, hän on samalla tullut kotiin veljien ja sisarten pariin. Tai toisin sanoen: Jeesuksen lampaat kuulevat hänen ääntänsä. Tämä ääni vetää heistä jokaisen Jeesuksen luo, mutta samalla he löytävät toisensa Jeesuksen ympäriltä hänen ääntään kuulemasta.

Isän rakastava syleily, jolla hän ottaa tuhlaajalapsen kotiin takaisin, yhdistää kaikkia uskovia. Se ei ole vain tuntemus, vaan tosiasia, josta sanan ja sakramenttien lohdulliset lupaukset meidät vakuuttavat. Ja nämä lupaukset kestävät silloinkin, kun hyvät tunteet ovat poissa ja epäilykset ahdistavat.

Jeesuksen suloinen, viheriäille niityille ja lammastarhan turvaan johdattava paimenääni, kaikuu kokoavana, lauman muodostavana. Ja niin on vain yksi lauma. On olemassa vain yksi Kristuksen Kirkko, niin kuin on olemassa vain yksi Hyvä Paimen ja hänen yksi paimenäänensä. Että tämä lauma on yksi, on tosiasia. Se on totta kaikesta ulkoisen kristikunnan rikkinäisyydestä ja lukemattomista sen piirissä vallitsevista vääristä opeista huolimatta. Sillä Kristuksen Kirkon ykseys ja siinä vallitseva Hengen yhteys, ei ole ulkonaista. Se on sisäinen, sydämissä oleva uskon yhteys. Se on sellainen yhteys, jossa jokaisella on sydämessään sama usko kolmiyhteiseen Jumalaan ja Vapahtajaan Herraan Kristukseen ja sama oppi, tuo lohdullinen armonoppi.

Meidän on tärkeätä havaita, että tämä Hengen yhteys on jo olemassa. Sitä ei vasta luoda, eikä sitä voi ihmiskeinoin saada aikaan. Tekstimme ei näet kehota sitä luomaan, vaan säilyttämään sen. Ihminen joko on tässä yhteydessä tai hän ei ole. Epäuskoiset voivat päästä tähän yhteyteen vain kääntymällä epäuskostaan elävän Jumalan tykö ja palaamalla kasteensa liittoon armon osallisuuteen Kristuksessa.

 2. Hengen yhteydellä on tunnusmerkkinsä

Kirkollinen sekavuus selittyy osaksi siitä, ettei tunneta Hengen yhteyden ja Kristuksen Kirkon tunnusmerkkejä. Ajatellaan hyvin yksinkertaistetusti, että Kristuksen Kirkko olisi kaikkien kristillisten kirkkojen jäsenten summa. Tai ajatellaan, että Suomessa sitä edustaisivat kansankirkot ja että niihin kuuluminen olisi tae Kristuksen Kirkkoon kuulumisesta, koska näillä kirkoilla olisi historiallinen jatkumo alkulähteille. Tässä ajattelussa ei tekstillämme ja sen opetuksella ole merkitystä. Tekstimme näet sanoo: ”Yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte; yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.”

Etsiessämme Hengen yhteyttä meidän on siis ensiksi kysyttävä, vallitseeko tekstimme mukainen yksimielisyys opetuksessa eli onko yksi ja sama toivo, yksi Herra, yksi usko, yksi kaste, yksi Jumala ja kaikkien Isä. Luterilainen uskonpuhdistus perusti koko oman paavikirkosta erillisen toimintansa opin yksimielisyydelle. Augsburgin tunnustus sanoo latinalaisen tekstin mukaan: ”Edelleen seurakuntamme opettavat, että yksi, pyhä kirkko on pysyvä ikuisesti. Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta.” Saksalainen teksti tuo vielä ilmi, että Kirkko on sellainen pyhien yhteisö, jossa evankeliumi julistetaan puhtaasti yksimielisesti (einträchtiglich”).

Hengen yhteydelle on siis ominaista yksimielisyys opissa. Tämä yksimielisyys ei ole mitä tahansa yksimielisyyttä, ei jotakin jonkun henkilön tai yhteisön määräämää yksimielisyyttä, jolle toisten tulee alistua pakosta tai edes vapaaehtoisesti, vaan se on raamatunmukaisuutta, evankeliumin opissa pysymistä Pyhän Hengen aikaansaamana.

Hengen yhteydellä on siis tunnusmerkkinsä, ne välineet, joilla usko Kristukseen syntyy, joista me saamme Pyhän Hengen ja Jumalan armon.

Näihin tunnusmerkkeihin uskollisesti pitäytyessämme seurakunnallisessa toiminnassa säilytämme Hengen yhteyden. Jos me sivuutamme ne, asetumme Hengen yhteyden ulkopuolelle. Seurakunta ei saa siis julistaa väärää oppia eikä sitä suvaita. Jokainen väärä oppi tekee uuden jumalan, epäjumalan. Siitä, että Jumala on yksi, seuraa, että on vain yksi usko, yksi kaste, yksi toivo.

3. Kutsumuksemme arvo vaatii meitä säilyttämään Hengen yhteyden

Apostoli Paavali vetoaa saamaamme kutsumuksen arvoon. Hän sanoo: ”Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii, kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä.”

Olemme saaneet kutsun Jumalan lapsiksi taivaallisen Isän perheväkeen Hengen yhteydessä. Tuhlaajalapsi on otettu Isän armoihin, hänen käsivartensa rakkaaseen syleilyyn ja Hyvän Paimenen lammaslaumaan, hänen, joka on sanonut: ”Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä." Tässä on kutsumuksemme ja siinä on myös sen mittaamattoman korkea arvo. Siinä on myös toivomme, se yksi ja sama toivo, jonka me uskovat kaikki kutsumuksessamme saimme.

Tämä suunnaton, iankaikkinen kutsumuksemme arvo vaatii meitä säilyttämään Hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä. Siinä tarvitsemme nöyryyttä ja hiljaisuutta ja pitkämielisyyttä. Miten usein nöyryyden puute on estänyt ihmisiä luopumasta harhoistaan ja väärästä kirkollisesta yhteydestä. Miten usein ”suuna ja päänä” olemisen halu on estänyt oppivaisella mielellä olemisen ja niiden kuulemisen, jotka Jumalan käskystä julistavat meille totuudessa Sanaa. Miten usein lihallinen äkkinäisyys pitkämielisyyden sijasta on repinyt seurakuntaa. Tässä on aina jatkuvan itsetutkistelun ja parannuksen teon paikka säilyttääksemme todellisen Hengen yhteyden.

Hengen yhteydessä on siis kysymys sellaisesta yhteydestä, joka säilyttää yhteyden Kristuksen Kirkkoon kaikkina aikoina. Tämä merkitsee yhteyttä apostoleihin ja profeettoihin, sillä Kristuksen Kirkko on rakennettu heidän perustukselleen kulmakivenä itse Herra Kristus. Hengen yhteyttä ei ole siellä, missä apostoleista ja profeetoista luovutaan ja toimitaan vastoin Raamatun sanaa.

Seuratessamme Kristuksen Kirkon puhtaita tuntomerkkejä saamme pitäytyä kirkoista suurimpaan, pyhimpään, vanhimpaan ja pysyvimpään eli siihen yhteen Kirkkoon, jonka olemassaolon tunnustamme Apostolisessa uskontunnustuksessa, kun sanomme: ”Minä uskon yhden, pyhän, kristillisen Seurakunnan.”

Mutta samalla tapahtuu uskon paradoksi: Kun pitäydymme tähän suurimpaan kirkkoon, joudumme täällä toiminnassamme hyvin ristinalaiseen ja piskuiseen joukkoon, jota turmeltunut järkemme ei voi ymmärtää tuon kunniakkaan pyhän Kirkon oikeaksi ja aidoksi edustajaksi, mitä se kuitenkin todellisuudessa on.

On siis pysyttävä Kristuksessa, hänen armossaan ja hänen sanassaan ja puhtaassa evankeliumin opissa, ja niin omasta puolestamme säilytämme sitä Hengen yhteyttä, joka Kristuksen Kirkossa vallitsee. Katse Kristukseen ristillä riippuneeseen! Sydän Jumalan puoleen ja mieli siihen, mikä ylhäällä on! Usko kiinni Sanaan! Rakkaus Jumalan Seurakuntaan ja sen pettämättömiin tuntomerkkeihin! Niin säilyköön keskellämme usko, toivo ja rakkaus sekä Hengen yhteys rauhan yhdyssiteellä. Amen.

 Markku Särelä

Virret 1938: 528:1-4; 415:1,4,5,9; 250:1-4; 334;129

Pastori Markku Särelän saarna 19.7.2020

Pastori Markku Särelän saarna 13.6.2021

Pastori Markku Särelän saarna 28.6.2020

Jouluaattona. Vanhan testamentin teksti.

Katso päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan Vesan; hän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa. Hänen päivinänsä pelastetaan Juuda ja Israel asuu turvassa. Ja tämä on hänen nimensä: "Herra on meidän vanhurskautemme. Jer. 23:5-6.

Jeesuksen, maailman Vapahtajan, synnyinjuhlan aatto on koittanut. Häneen uskovina kokoonnumme kätkemään sydämiimme ihmeellisiä salaisuuksia, jotka Herra on ilmoittanut tästä lapsesta, rukoilemaan itsellemme oikeata joulumieltä ja kiittämään häntä tästä suurimmasta joululahjasta. Tähän johdattaa meitä jouluaaton tekstimme, joka ennustaa vanhurskaudesta, jonka Kristus tuo.

1. Jumalan edessä kelpaavan vanhurskauden antaa meille elävä Jumala, joka on puhunut profeettain kautta

Nikaian uskontunnustuksessa tunnustamme koko oikeinopettavan kirkon kanssa: "Minä uskon... Pyhään Henkeen, Herraan ja virvoittajaan, joka Isästä ja Pojasta lähtee, jota yhtenä Isän ja Pojan kanssa palvellaan ja alati kunnioitetaan, joka myös on puhunut profeettain kautta."

Tänäkin jouluna haluamme tulla Pyhän Hengen virvoittamaksi ja kunnioittaa häntä. Niinpä uskomme, että elävä Jumala on itse luvannut meille Vanhan testamentin kirjoituksissa Vapahtajan, Jeesuksen. Profeetoille tuli Herran sana, ja Pyhän Hengen vaikutuksesta he ennustivat tulevista ajoista, erityisesti Jeesuksesta ja hänen tuomastaan vanhurskaudesta. Tätä uskoa elävään Jumalaan, joka on puhunut profeettojen kautta, rukoilemme niille lukemattomille, jotka ovat sen menettäneet.

Herran profeettoihin kuuluu myös tekstimme kirjoittaja Jeremia, jolle tuli tämä Herran sana: "Jo ennen kuin minä valmistin sinut äidin kohdussa, minä sinut tunsin, ja ennen kuin sinä äidistä synnyit, minä sinut pyhitin; minä asetin sinut kansojen profeetaksi." (Jer. 1:5) Jeremia julistaa meillekin tekstissämme sanoman "Herrasta, joka on meidän vanhurskautemme".

Ajassa, jossa elämme, meidän on tarpeen tiedostaa selvästi, että tarvitsemme todellisen, elävän Vapahtajan ja hänen vanhurskautensa kelvataksemme todelliselle, elävälle Jumalalle. Liberaali jumaluusoppi on tehnyt työtään meidänkin maassamme jo toistasataa vuotta hävittäen uskoa elävään Jumalaan, Jumalaan, joka on puhunut. Liberalismi on läpeensä turmellut yliopistojen harjoittaman teologian ja aiheuttanut suurta vahinkoa: monet ovat menettäneet uskonsa Jeesuksen neitseestä syntymiseen, ruumiilliseen ylösnousemukseen, taivaan ja helvetin olemassaoloon, jopa Jumalankin olemassaoloon. Maailman tapa suhtautua hengellisiin asioihin on kielteinen tai teeskentelevä, omahyväinen ja ihmisansioiden varaan rakentava. Lahkojen tapa suhtautua Jumalan ilmoitukseen on valikoiva, niin että jää sijaa myös omille väittämille. Kaikki tämä kätkee sieluilta todellisuuden, nimittäin elävän Jumalan ja hänen lahjavanhurskautensa.

Tarvitsemme jokainen sellaisen vanhurskauden, joka kelpaa Jumalan edessä. Sillä profeetta Jeremia julistaa Herran tuomion: "Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?" ja jatkaa: "Minä, Herra, tutkin sydämen" (Jer. 17:9-10). Oma vanhurskautemme ei Jumalalle kelpaa. Profeetta Jesaja näet lausuu: "Niin kuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme" (Jes. 64:6). Ja Jeremia julistaa: "Vaikka pesisit itsesi saippualla ja käyttäisit paljon lipeätä, saastaiseksi jää sittenkin sinun syntisi minun edessäni, sanoo Herra, Herra" (Jer. 2:22). Niin vaikka kuinka panisimme itseämme joulukuntoon, olisimme ystävällisiä, toivottaisimme toisillemme hyvää joulua, antaisimme lahjoja, olisimme huomaavaisia ja auttavaisia, vaikka olisimme yhtä hymyä ja vielä tekisimme tämän tosissamme ja parastamme yrittäen, sittenkin jäämme Jumalan edessä saastaisiksi, kelvottomiksi, ellei meillä ole parempaa vanhurskautta kuin omamme.

Jumalan edessä kelpaavan vanhurskauden antaa meille elävä Jumala, Hän, joka on puhunut profeettain kautta, ja yksin Hän. Kuulkaamme siis elävää Jumalaa, kuulkaamme, mitä profeetat Herran nimessä pyhässä Raamatussa julistavat.

2. Jumalan edessä kelpaava vanhurskaus on Herra Jeesus Kristus

Profeetta Jeremia julistaa: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan Vesan; hän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa." Vesa on puun kannosta kasvava uusi puu. Niin Vapahtajan oli määrä olla Daavidin sukua, todellinen ihminen, lapsesta aikuiseksi varttuva, profeetta Jesajan ennustuksen mukaan neitsyestä syntyvä Immanuel. Ja kuitenkin hän oli erilainen kuin me.

Ensiksikin hän oli vanhurskas, mitä meistä muista ihmisistä ei voida sanoa, sillä me sikiämme ja synnymme synnissä.

Toiseksi hän oli menestyvä. Luulemmehan mekin menestyvämme, kun mittaamme menestystä omilla mitoillamme ja omassa aikaperspektiivissämme suhteuttamatta sitä oikealla tavalla Jumalan eteen. Mutta luulo ei ole tietoa. Tämä vanhurskas Vesa sen sijaan hallitsee kuninkaana ilman loppua, on kaiken yläpuolella ja saa työllään kestäviä tuloksia: Hän "hankkii oikeuden ja vanhurskauden maassa", ihmeellisen oikeuden, jolla Jumalan tuomioistuimen edessä syntinen julistetaan vapaaksi syyllisyydestä Jumalan lakia loukkaamatta, ja ihmeellisen vanhurskauden, joka peittää kaiken epäkelpoisuutemme ja saastamme ja joka kelpaa siellä, missä sitä kipeimmin tarvitsemme, nimittäin Jumalan edessä.

Kolmanneksi tämä vanhurskas Vesa oli erilainen kuin kaikki muut ihmiset siinä suhteessa, että hän on Herra Sebaot, tosi Jumala, samalla kertaa tosi Jumala ja tosi ihminen. Ketään toista tällaista ei ole ollut eikä tule. Jeremia sanoo: "Ja tämä on hänen nimensä, jolla häntä kutsutaan: 'Herra on meidän vanhurskautemme'". Tällä asialla on erittäin tärkeä merkitys meidän vanhurskauttamisessamme, kuten luterilainen kirkko tunnustaa: "Meidän vanhurskautenamme ei ole Kristuksen jompikumpi luonto (siis inhimillinen tai jumalallinen) vaan Kristuksen koko persoona. Jumalana ja ihmisenä hän on meidän vanhurskautemme, koska hän yksin on täydellisesti, ehyesti kuuliainen." (Yks. ohje s. 498).

Jotta me pelastuisimme ja saisimme sellaisen vanhurskauden, joka Jumalan edessä kelpaa, Jumalan Poika tuli ihmiseksi, syntyi pieneksi lapseksi, lain alaiseksi lunastamaan meidät, lain alaiset. Toteutui profeetan sana: "Hänen päivinänsä pelastetaan Juuda ja Israel saa asua turvassa." Jumalan kansalla on Kristuksessa kaikki, mitä autuuteen tarvitaan. Ja tämä oikeus ja vanhurskaus ei ole vain niitä varten, jotka jo uskovat, vaan se on hankittu koko maailmalle, että jokainen kääntyisi, uskoisi ja pelastuisi.

3. Käykäämme viettämään joulua vanhurskauden pukuun pukeutuneina

Valkea lumi peittää maan. Auringon säteet kultaavat huurteisten puitten latvat. On jouluaatto, tuo juhlista jaloin, muistoista rakkain, lapsille odotetuin, päivistä poikkeavin, onhan se jalosukuisimman, kuningasten Kuninkaitten ja herrain Herran, Kristuksen päivä, onhan se iankaikkisen Rakkauden ihmiseksitulon päivä, onhan se päivä, jota Vanhan testamentin hurskaat odottivat neljä vuosituhatta, onhan Jeesuksen syntymäpäivä päivä, jollaista toista ei koskaan tule, koska hän on luvattu Messias, jossa kaikki on jo täyttynyt.

Tämä ei ole vain muistopäivä, vaan tämä on meidän onnenpäivämme. Tämä Jumalan sana "Herra on meidän vanhurskautemme" vakuuttaa, että meille on luettu ja yhä luetaan hyväksemme Kristuksen vanhurskaus. Kun kysymme, miten voin pelastua, millaiseksi minun on tultava, että saisin armon, tekstimme sanoo: "Herra on meidän vanhurskautemme", eivät siis omat ponnistelumme, ei oma joulumielemme, ei oma hyvityksemme tuo meille armoa, vaan aivan yksinkertaisesti: Herra on meidän vanhurskautemme. Herra itse on tullut ihmiseksi ja pyhittänyt kaiken, minkä me ihmiset olimme saastuttaneet, ja hänen nimessään meillä on nyt syntien anteeksisaaminen Jumalan armon rikkauden mukaan.

Katso valkeita, puhtaita hankia! Vielä puhtaampi on Herramme Kristuksen vanhurskaus. Valkeaa lunta puhtaampi olet sinäkin Kristuksen vanhurskauden viitta päälläsi, johon olet jo pyhässä kasteessa puettu ja jonka uskolla omistat.

Katso auringon kullankimallusta Jumalan luonnossa! Enemmän kunniaa kimmeltää Kristus-kuningas, tämä vanhurskauden aurinko, joka samalla säteilee armoa, rakkautta ja lämpöä ihmismielen pimeyteen, kylmyyteen ja tuskaan, ja tuo sinne talven tilalle kesän, kuten laulamme: No onkos tullut kesä, nyt talven keskelle. Sillä Ihmisen Pojalla on valta antaa synnit anteeksi oman nimensä tähden.

Hälvetköön siis epäuskon talvi meidän sydämistämme ja sen paukkupakkaset, nuo rakkaudettomuuden ja epäuskon tylyt teot. Me, syntiset, saamme armosta synnit anteeksi; meidät, alastomat, on vaatetettu; me, muukalaiset, jotka emme olleet kansa, olemme nyt Jumalan kansa ja saamme pyhien kansalaisina olla Daavidin Pojan valtakunnassa; me, jotka olimme pimeyden ruhtinaan lapsia, olemme nyt uskossa Jeesukseen valkeuden lapsia ja Jumalan perhettä. Astukoon sydämiimme raitis synnintunto ja samalla suuri ilo siitä, että Jumala on tällaisen, joka ei mitään ole, armahtanut ja ottanut lapsekseen. Kaikotkoon sielustamme väärä itsetunto, jossa pöyhkeilemme ja kapinoimme Jumalan ja ihmisten edessä. Käyköön sielumme syvyyksiin sen sijaan armon tunto, jossa Pyhä Henki todistaa sydämellemme: Sinulla on Vapahtaja, olet Jumalan lapsi ja sinullekin on annettu lahjaksi taivasten valtakunta. Vallitkoon sydämissämme Jumalan rauha, sillä Jumalan valtakunta on rauhaa, iloa ja vanhurskautta Pyhässä Hengessä. Ja laupeuden Jumala, joka on päästänyt meidät osallisiksi siitä rakkaudesta, jolla hän on ensiksi rakastanut meitä ja on pukenut meidät Kristuksen vanhurskauteen, vaikuttakoon myös sen, että Jumalan rakkaus pysyy meissä ja että me rakastamme teossa ja totuudessa (1 Joh. 3:17-18).

Rukoilemme:

Kristus, Sinä tulit maailmaan lupausten mukaan, tule tänä jouluna ja joka aika myös meidän sydämiimme, olethan luvannut, että sitä, joka sinun tykösi tulee, sinä et heitä ulos, ja olethan sanonut: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan" (Joh. 14:23). Amen.

Markku Särelä

Pastori Markku Särelän saarna 7.3.2021

3. lopp. jälk. sunnuntai, Vanhan testamentin teksti.

Näin sanoo Herra, Israelin kuningas, ja sen lunastaja, Herra Sebaot: Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa. Kuka on minun kaltaiseni? Hän julistakoon ja ilmoittakoon ja osoittakoon sen minulle, siitä alkaen kuin minä perustin ikiaikojen kansan. He ilmoittakoot tulevaiset, ja mitä tapahtuva on. Älkää vavisko älkääkä peljätkö. Enkö minä aikoja sitten antanut sinun kuulla ja sinulle ilmoittanut, ja te olette minun todistajani: Onko muuta Jumalaa kuin minä? Ei ole muuta pelastuskalliota, minä en ketään tunne. Jes. 44:6-8.

Kalliit kristityt Herrassa Kristuksessa!

Kaikkina aikoina on ollut tarpeen puhua siitä, että Herra Sebaot on ainoa Jumala ja että pelastusta ei ole muussa kuin hänen nimessään. Toisinaan tämä on ollut entistä välttämättömämpää. Näin oli profeetta Jesajan aikana, kun epäjumalanpalvelu pyrki sivuuttamaan oikean jumalanpalveluksen. Näin on ollut monena muuna aikana, kun pelastuksen ja armon Jumalan tilalle on nostettu ihmisten palvottavaksi ihmisajatusten muodostamia epäjumalia. Näin on tänä aikana, kun pyhän Raamatun ilmoittaman Jumalan tilalle tuodaan monenlaisia epäjumalia.

On hyvä, jos osaamme jäsentää itsellemme sen tilanteen, jossa maailma tässä suhteessa elää ja jossa mekin elämme.

Väärät jumalakuvat voidaan jakaa neljään ryhmään.

Ensiksi on sellaisia jumalakäsityksiä, jotka tulevat pakanauskonnoista, varsinkin Intian suunnalta ja muualta idästä. Ne eivät yleensä pyri esiintymään kristillisinä. Ne voivat esiintyä joko avoimesti tai peitetysti, useimmiten kuitenkin peitetysti. Ne pyrkivät saamaan vaikutusalaa kutsumalla ihmisiä erityyppisiin harrastuksiin, kuten joogan, transsendenttisen mietiskelyn ja eräiden urheilumuotojen pariin. Hyväuskoiset ihmiset menevät niihin tajuamatta, miten niillä edistetään pitkäjänteisesti niihin sisältyvää idän uskontojen ajatusmaailmaa.

Toinen ryhmä vääriä jumalakuvia on kristillisinä esiintyvät ei-kristilliset lahkot. Niitä tulee lähinnä Amerikasta, kuten esimerkiksi jehovantodistajat ja mormonit. Ne kieltävät todellisen kolmiyhteisen Jumalan, ovat lakiuskontoja, eikä kukaan voi pelastua niiden julistuksesta. Niiden kannattajat eivät ole kristittyjä, vaikka he itse niin ajattelevat.

Kolmas ryhmä vääriä jumalakuvia tulee maallistuneesta maailmasta, jonka maailmankuvaan ei kuulu kaikkivaltias Luoja ja joka panee Jumalan paikalle ihmisjärjen, tieteen ja tekniikan saavutukset, kansan, yksilön tai muuta sellaista. Jumala pyritään tekemään tarpeettomaksi ihmisen elämässä, mutta myös perimmäisten kysymysten selittämisessä. Tästä ihmispalvonnasta seuraa monia suuria moraalisia epäkohtia, kuten äärimmäistä individualismia, itsekkyyttä, vapaus perinteisestä kymmeneen käskyyn pohjautuvasta etiikasta, avosuhteet, abortit, armomurhat, homo- ja lesboliitot jne. Myös lainsäädännön kääntyminen rikollisia puolustavaksi niin, että rikoksen kohteen on vaikeata puolustaa itseään ja oikeuksiaan.

Neljäs ryhmä on ulkoisen kristikunnan sisällä olevat kielteiset ilmiöt. Ne ovat opillisia harhoja ja vääriä henkiä. Niitä on yhtä paljon kuin on harhojakin. Äärimmäisissä tapauksissa niiden meno on sellaista, että meikäläinen pitää sitä jumalanpilkkana ja kauhistuu, mutta he itse uskovat, että heillä on Pyhä Henki. Kun usko kolmiyhteiseen Jumalaan ja pelastus Kristuksen kautta niissä piireissä jollakin tavoin tunnustetaan, niistä piireistä voivat pelastua ne, jotka sydämessään sivuuttavat esiintyvät harhat ja sen sijaan panevat turvansa Jumalan armoon Kristuksessa eivätkä omiin tekoihinsa tai kokemuksiinsa. Mutta! Ja tämä on se suuri MUTTA. Monet joutuvat harhojen valtaan ja kadottavat uskon. Sen sijaan, että he säilyttäisivät silmiensä edessä heidän edestään ristiinnaulitun Kristuksen, he kadottavat hänet näkökentästään ja etsivät maallisia, ajallisia ja sielullisia tai pyrkivät Jumalan suosioon omilla teoillaan luullen kaikkea tuota oikeaksi hengellisyydeksi. Nämä ilmiöt elävät valtakirkoissa, joissa tunnetusti ei ole oppikuria, tai sitten esimerkiksi sellaisissa joukoissa, joiden erillistä olemassaoloa luonnehtii jokin tietty oppiharha.

Tekstimme ei anna meille vaihtoehtoja. Ihmisellä on joko oikea Jumala tai epäjumala, joko armon tie tai tekojen tie, joko pelastus tai kadotus, joko taivas tai helvetti. Ei ole kuin kaksi mahdollisuutta, joista toinen on iäinen autuus ja toinen loputon tuska.

Tekstimme sanoo: "Näin sanoo Herra, Israelin kuningas, ja sen lunastaja, Herra Sebaot: Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa. Kuka on minun kaltaiseni?"

Emme saa sivuuttaa Jumalan ilmoitusta

Ihmisellä on ollut ensimmäisistä ihmisistä alkaen taipumus sivuuttaa Jumalan oma ilmoitus ja luoda itselleen mielessään sellainen jumalakuva, joka vastaa hänen omia ajatuksiaan. Se on sitten saanut erilaisia ilmenemismuotoja. Väärillä uskonnoilla on aina ollut myös taipumus synnyttää väärää moraalia ja yhteiskunnallisia epäkohtia. Niillä on ollut kielteisiä vaikutuksia ihmisten elämään. Ajatellaanpa vain lasten uhraamista epäjumalille, Intian kastilaitosta tai muinaisen Rooman valtakunnan rappiota tai nykyajan yksilön individualistista vapautta, joka sivuuttaa todellisen uhrautuvan rakkauden. Raamattu sanoo: "Emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema." (Apt. 17:29) ja Profeetta Jesaja kirjoittaa: "Keneenkä siis te vertaatte Jumalan, ja minkä muotoiseksi te hänet teette? Jumalankuvanko? - Sen valaa valaja, ja kultaseppä kullalla päällystää, sepittää sille hopeaketjut. Kenellä ei ole varaa sellaiseen antimeen, se valitsee puun, joka ei lahoa, hakee taitavan tekijän pystyttämään jumalankuvan, joka ei horju." (Jes. 40:18-20)

Tietysti epäjumalanpalvelijoilla liittyy kuviinsa monenlaisia, lainausmerkeissä sanottuna "syvällisiä" ajatuksia, filosofioita ja symboleita, mutta aina ne ovat olleet ihmisen omia ja sisältäneet sen käsityksen, että jumaluus voidaan esittää inhimillisin ajatuksin ja kuvin.

Kun oikea usko perustaa Jumalan omalle ilmoitukselle eli Raamatun sanalle, niin väärä uskonto on taas ihmisperäinen. Tässä on ratkaiseva ero. Tekstimme alkaakin sanoilla: "Näin sanoo Herra." Jumala itse puhuu, hän ilmoittaa itsensä, ja ihmisen asia on kuulla, mitä Hän sanoo, omaksua se, alistaa omat ajatuksensa uskon kuuliaisuuteen Herran sanalle ja hylätä omat käsityksensä. Oikea asenne on Samuelin asenne: "Puhu, Herra, palvelijasi kuulee."

On olemassa vain yksi, ainutlaatuinen Jumala

Ja mitä Herra sanoo? Näin hän sanoo: "Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa. Kuka on minun kaltaiseni?" Tämä lyhyt sana sisältää paljon. Jumalaa ei voida verrata mihinkään. Kukaan ei ole hänen kaltaisensa. Häntä ei voida ahtaa inhimillisen ajatuksen esittämiin kaavoihin tai vertauskuviin. Sen vuoksi meidän on pysyttävä niissä sanoissa, joilla Jumala itse on itsensä ilmoittanut. Hän on ensimmäinen ja viimeinen. Hän loi maailman, Hän on sen myös tuomitseva. Hän ei siis muutu eikä kehity. Hän, joka on Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, on myös tämän päivän uskovien Jumala. Vanhan testamentin Jumala ei ole eikä voi olla erilainen kuin Uuden testamentin Jumala, vaan yksi ja sama Jumala. Koska muuta Jumalaa ei ole, kaikki muut jumalat ovat epäjumalia, sellaisia, joita todellisuudessa ei ole ja jotka ovat vain ihmisajatuksen harhakuvia riippumatta siitä, sanotaanko niitä olevan yksi tai monta.

Jumalakuva ei ole siis kehittynyt, kuten usein puhutaan. Se ei ole kehittynyt monijumalisesta yksijumaliseksi eikä ankarasta armolliseksi, vaan Jumala itse on aina ilmoittanut itsensä samaksi ja samanlaiseksi. Hän on aina ollut ankara syntiä ja synnintekijöitä kohtaan. Mutta hänen rakkautensa on myöskin iankaikkinen, ja alusta alkaen hän lupasi meille Lunastajan, joka kantoi ja lepytti Jumalan vihan meidän sijassamme. Sen sijaan, kun tästä Jumalan ilmoituksesta on luovuttu, ihmisten omasta päästä ovat syntyneet pakanauskonnot ja erilaiset filosofiset maailmankatsomukset sekä myös harhaavat käsitykset ulkoisen kristikunnan piiriin.

Oikea Jumala on pyhä Jumala, joka vaati maksun syntivelasta

"Meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli", sanoo Hebrealaiskirjeen kirjoittaja (Hebr. 12:29). Hänen eteensä ei ole syntisellä ihmisellä menemistä ilman Välimiestä, ei ilman syntien sovitusta. Kuitenkin samalla oikea, pyhä Jumala on iankaikkinen rakkaus, joka on lunastanut meidät. Sen vuoksi tekstimme sanoo häntä Lunastajaksi ja pelastuskallioksi. Me emme voineet itse maksaa lunnaitamme, vaan Kristus teki sen meidän edestämme. Ja niin meillä on armollinen Jumala. Hän on antanut meille kaikki syntimme anteeksi ja julistaa, tarjoaa ja lahjoittaa sen meille sanassa ja sakramenteissa. Saamme uskolla ottaa sen vastaan ja olla aivan varmoja, että saamme käydä Kristuksen, Välimiehemme, kautta taivaan autuuteen.

Oikea Jumala on siis armollinen kolmiyhteinen Jumala. Siitä ei kuitenkaan seuraa, että Jumala olisi armollinen miten tahansa. Jumala ei siedä ihmiseltä sellaista röyhkeyttä, että ihminen saisi päättää, millä tavoin Jumala on armollinen ja että ihminen saisi sivuuttaa Jumalan Pojan, Välimiehen, joka rakkaudessaan tuli ihmiseksi lunastaakseen meidät ja kärsi meidän edestämme syntiemme rangaistuksen. Jumala on armollinen vain Kristuksessa, ei ilman häntä. Jeesus sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani" (Joh. 14:6). "Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta." (Apt. 10:43)

On autuasta, lohdullista ja turvallista saada uskoa todelliseen, elävään Jumalaan, joka on meitä rakastanut ja antanut meille Poikansa Vapahtajaksi ja jonka sana on niin ja amen. Nouse sinäkin, ystäväni, tälle pelastuskalliolle. Amen.

Markku Särelä

Marianpäivänä. III vsk:n ev.

Ja Maria sanoi: "Minun sieluni suuresti ylistää Herraa ja minun henkeni iloitsee Jumalasta, vapahtajastani; sillä hän on katsonut palvelijansa alhaisuuteen. Katso, tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi. Sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria, ja hänen nimensä on pyhä, ja hänen laupeutensa pysyy polvesta polveen niille, jotka häntä pelkäävät. Hän on osoittanut voimansa käsivarrellaan; hän on hajottanut ne, joilla oli ylpeät ajatukset sydämessään. Hän on kukistanut valtiaat valtaistuimilta ja korottanut alhaiset. Nälkäiset hän on täyttänyt hyvyyksillä, ja rikkaat hän on lähettänyt tyhjinä pois. Hän on ottanut huomaansa palvelijansa Israelin muistaaksensa laupeuttaan Aabrahamia ja hänen siementänsä kohtaan iankaikkisesti, niin kuin hän on meidän isillemme puhunut." Luuk. 1:46-55.

Rukoilkaamme: Herra, Jeesus Kristus, niin kuin Elisabet ja Maria tavatessaan toisensa iloitsivat Sinusta ja ylistivät Sinun autuuttavaa nimeäsi Pyhässä Hengessä, niin anna meillekin sama uskon Henki, että mekin tuntisimme Sinut ja varjeltuisimme Sinun sanassasi ja Sinun ominasi. Herra, opeta meitä veisaamaan armolapsen kiitosvirttä. Amen.

Kalliisti lunastettu Jumalan seurakunta! Maria lausui niin ihanan kiitosvirren, että alkuajan kristityt lauloivat sen joka ilta, kun kokoontuivat yhteisiin rukouksiin. Ja meilläkin se on runopukuisena virsikirjassamme jo Hemminki Maskulaisen toimesta vuodelta 1614. Tekstimme nojalla haluankin puhua teille tänään aiheesta Herra, opeta meitä veisaamaan armolapsen kiitosvirttä.

Armolapsen kiitosvirttä voi veisata vain armolapsi. Armolapsi taas on vain se, joka syntisyytensä tähden armoa tarvitsee ja uskossa sen omistaa.

Sen vuoksi pyydämmekin:

1. Herra, opeta meitä tuntemaan syntiemme suuruus, että voisimme ylistää Sinun armosi valtavuutta!

Pyhä Henki oli vaikuttanut neitsyt Mariassa raittiin synnintunnon. Kun Maria sanoo: "Minun henkeni riemuitsee Jumalasta, minun Vapahtajastani... Hän on katsonut palvelijattarensa alhaisuuteen", hän tunnustaa itsensä syntiseksi, joka tarvitsee Vapahtajan. Maria ei korota itseään muiden yläpuolelle. Hän on Jumalansa edessä. Hän on sillä paikalla, missä ei auta mikään muu kuin pelkkä armo.

Aikamme suuri puute on, että ihmiset eivät ylipäätänsäkään vaella Jumalan edessä. He ajattelevat, ettei ole viimeistä tuomiota eikä tilinteon päivää. Jopa monet kieltävät Jumalan olemassaolonkin. Ateismin hyväksi ovat tehneet propagandaa erilaiset materialistiset maailmankatsomukset, jotka ovat saaneet sijaa tieteessä, politiikassa, kasvatuksessa, lehdistössä jne. Jopa Englannin anglikaanisessa kirkossa on toista sataa ateistipappia. Sitten on epäilijöitten, agnostikkojen suuri joukko, jotka eivät tiedä, onko Jumalaa vai ei. On suuri joukko sellaisia, jotka tosin sanovat Jumalan olevan olemassa, mutta ovat sitä mieltä, ettei häntä tarvitse ottaa huomioon. Sitten on väärä hengellisyys, joka ei tiedä mitään siitä, että vanha ihminen on joka päivä kuoletettava ja ettei sitä voi parannella taivaskuntoon. Monenlaista toimintaa ja touhua löytyy uskonnollisista virtauksista, mutta missä on synnintunto, missä publikaanin rukous: "Herra, ole minulle syntiselle armollinen"?

Ei meidän tarvitse ihmetellä, jos epäuskoisessa maailmassa ja epäselvissä hengellisissä piireissä puuttuu synnintuntoa ja jos ihmiset sitkeästi luulevat, etteivät he tarvitse sataprosenttista armoa. Mutta jos meiltä itseltämme puuttuu synnintunto ja armontarve, niin sitä meidän on ihmeteltävä. On kysyttävä itseltämme: Miten olen sanaa kuunnellut? Olenko antanut epäuskoisen maailman vaikuttaa sieluuni? Olenko ruokkinut sieluani epäterveellä opilla? Yritänkö ontua kahtaalle: olla Herran oma ja toimia maailman ehdoilla? Enkö olekaan Herran palvelija, vaan omien etujeni ajaja? Jos näin on, ei ihme, että synnintunto on hämärtynyt.

Tehkäämme siis parannusta siitä, missä tiedämme synnintuntomme vääräksi, ja tunnustakaamme Mispaan kokoontuneen Israelin kanssa: "Me olemme tehneet syntiä Herraa vastaan." (1 Sam. 7:6) Lopettakaamme lain tuomioitten välttely ja sanokaamme Daavidin kanssa: "Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt; tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi; mutta sinä olet oikea puheessasi ja puhdas tuomitessasi"! (Ps. 51:6)

Ja miten suuri onkaan meidän syntimme! Määräähän Jumalan pyhä, vanhurskas laki siitä kuolemanrangaistuksen, iankaikkisen tuskan loppumattomassa kadotuksen vaivassa. Joutuihan profeetta Jesajakin huudahtamaan syntisyytensä tähden: "Voi minua, sillä minä hukun", vaikka hän sai Jumalalta työkutsun ja sai nähdä Herran ylhäisellä valtaistuimella pyhien serafien ympäröimänä, mikä jo sinänsä kertoi ennemminkin Jumalan rakkaudesta kuin Jumalan tuomiosta.

Niin, Herra, opeta meitä tuntemaan syntiemme suuruus! Opeta meitä sydämessämme lausumaan kaikkien uskovien kanssa: "Herra, armahda meitä!" Kun Sinä, Herra, tämän teet, silloin Sinä olet valmistanut meidät ylistämään Sinun armosi valtavuutta yhdessä Marian kanssa.

Siksi pyydämme:

2. Herra, anna meille usko, joka luottaa yksin sinun armoosi!

Maria lausuu omatunto taakoista vapautettuna: "Minun sieluni suuresti ylistää Herraa. Ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, vapahtajastani." Marialla ei ole vain maailman Vapahtaja varttumassa sydämen alla, vaan Vapahtaja on hänen sydämessään, siellä asuen. Syntinen on saanut uskoa, että hänellä on Vapahtaja ja että hänen syntinsä ovat anteeksiannetut.

Tunnetko sinä pelkoa omassatunnossasi? Tiedät rikkoneesi Jumalaasi vastaan ja olevasi vastuussa teoistasi. Kauhistutko kohtaloasi, kun pyhä laki sanoo: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee." (Gal. 3:10) Tunnet, että olet lain rikkoja ja että lain vaatima täydellisyys puuttuu sinulta kokonaan. Et voi itseäsi millään selittelyillä tai verukkeilla puolustaa.

Luterilaiset tunnustuskirjat puhuvat usein tällaisista ihmisistä ja heidän omantunnon kauhuistaan ja osoittavat, että omatunto löytää levon Jumalan armossa, jonka Kristus on meille hankkinut. Maria oli löytänyt tämän levon. Siksi hän iloitsi Vapahtajasta. Kuuluthan sinäkin näihin löytäjiin? Tai jos et ole vielä löytänyt, niin Jumala kutsuu sinua luoksensa. Hän sanoo: "Tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi." (Jes. 1:18) Usko tämä sana, ja taakkasi kirpoavat.

Kun kysyt, saako näin alhainen, näin suuri syntinen uskoa Jeesukseen, niin usko Raamatun sanaa, jossa Jeesus kutsuu juuri sinua sanoen: "Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon." (Matt. 11:28) Tartu kiinni tähän sanaan. Pidä siitä kiinni ahdistuksessa ja riemussa, elämässä ja kuolemassa. Pyhä Henki ei valehtele, Jumala ei petä eikä hän peruuta armoliittoaan, jonka hän on vahvistanut herättämällä Poikansa kuolleista ja johon hän on ottanut sinut jo pyhässä kasteessa.

Kun siis olet lain edessä pelkkä syntinen, sinulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin armo. Ja mikä hyvä asia: armo on olemassa etkä muuta tarvitsekaan. Raamattu sanoo: "Minun armossani on sinulle kyllin."

Ajatellessamme neitsyt Marian kutsumususkollisuutta, jossa hän kesti armon voimalla ja jossa hän antoi ylistyksen kauneimmalla tavalla Herrallensa, me lausumme vielä yhden rukouspyynnön:

3. Herra, tee meidät Sinun uskollisiksi palvelijoiksesi!

Kun tunnustukselliset seurakunnat syntyivät noin 70 vuotta sitten, ne syntyivät sekavissa hengellisissä olosuhteissa. Silloin kansankirkossa oli keskeisillä armonopin ja sen omistamisen alueilla monenlaista opetusta. Tilanne ei ole tässä suhteessa parantunut, vaan huonontunut. Kuitenkin ne kristityt, jotka muodostivat seurakuntamme, olivat selvillä autuuden asiasta jo ennen seurakuntiemme syntyä. Silloin heille kirkastui Jumalan sanasta raamatullinen seurakuntaoppi. He halusivat Sanan valaisemina seurakunnat, joissa sekä autuuden asia että koko evankeliumin oppi on kohdallaan ja heillä oli lampaan korva kuulla, missä Hyvän Paimenen ääni kaikuu.

70 vuotta on sellainen ajanjakso, joka usein merkitsee käännettä joko hyvään tai huonoon. Silloin uudet polvet asettavat kysymyksenalaiseksi edellisten polvien uskon ja ajallisenkin elämän perusasiat. Kirkko kuitenkin pysyy maailman loppuun asti, mutta kirkkolaivan venhettä keikuttelevat monenlaiset myrskyt. Meillä ei ole taetta siitä, että jokin ulkonainen kirkko, esimerkiksi oma kirkkomme, säilyy oikeaoppisena kirkkona, jossa ymmärretään oikein autuuden asia ja muut uskonkohdat. Siksi me käännymmekin Herran Kristuksen puoleen ja rukoilemme, että hän kirkastaisi meille kaikille armonsa ja pitäisi meidät oikeassa autuuden omistamisessa. Edelleen pyydämme, että Helsingin seurakuntamme, joka perustettiin 70 vuotta sitten, tarkalleen sanottuna 22.5.1925, voisi olla valona ja suolana tässä maailmassa monen sielun autuudeksi.

Jumala koettelee sekä uskomme että uskollisuutemme.

Miten kovat vaiheet oli Mariallakin edessä. Ensiksi Joosef ajatteli hylätä hänet, sitten ei löytynyt paikkaa, missä Jumalan Poika saisi nähdä ihmisenä päivänvalon, sitten pakomatka Egyptiin, sitten leskeys, sitten oman lapsen kärsimys ja kuolema. Toteutui sana: "Myös sinun sielusi läpi on miekka käyvä."

Näissä ankarissa koettelemuksissa Maria kesti, ei omassa voimassaan, vaan Jumalan voimassa. Jeesuksen taivaaseen astumisen jälkeen hän pysyi uskollisesti seurakunnassa, jota apostolit johtivat ja mistä Raamattu sanoo: "Nämä kaikki pysyivät yksimielisesti rukouksessa vaimojen kanssa, ja Marian, Jeesuksen äidin, kanssa ja Jeesuksen veljien kanssa." (Apt. 1:14)

Meilläkin on Jumalan hyvä lupaus: "Hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Jeesuksen Kristuksen päivään saakka."

Jumala on laupias ja uskollinen. Haluamme häntä kiittää ja elää hänelle. Siksi rukoilemme: Herra, tee meistä Sinun uskollisia palvelijoitasi. Amen.

"Hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän, kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien aina ja iankaikkisesti" (Ef. 3:20-21). Amen.

Markku Särelä

20. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, II vuosikerran epistolateksti

Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta, ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija", niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä; pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen; ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin; älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän. Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman: kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä! Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava"; ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa." Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin. Hebr. 10:19-31.

Olemme viime viikkoina kuulleet järkyttäviä uutisia: terrori-iskuja, sotaa, lento-onnettomuuksia, bakteereja. Mutta ehkäpä vielä näitäkin järkyttävämpää oli, että oman maamme eduskunta hyväksyi lain, jolla voidaan rekisteröidä yhdessä asuvat homot ja lesbot. Useammasta kuin yhdestä suusta olen kuullut sanat: "Lopun alkua." Vanhempi polvi muistaa vielä ajan, kun homouden harjoitus oli lain edessä rangaistava teko. On tapahtunut suuri ajatustavan muutos, joka koskee moraalin perusteita. Onpa televisiossa jo esitetty sellaistakin, että pedofiilitkin tulisi hyväksyä.

Nousee kysymys: Kun ihmisten moraali muuttuu, muuttuuko sinunkin moraalisi niin, että pidät luonnollisena sitä, mikä on luonnon vastaista? Säilytäthän kristillisen, pyhään Raamattuun perustuvan ajatustavan ja elämän normiston? Pidäthän luonnollisena sen, minkä Jumala on luonut ja säätänyt luomisjärjestyksiksi?

Tässä tilanteessa on ajankohtainen tekstimme sana: "Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin." Se muistuttaa meitä siitä, että on olemassa elävä Jumala, joka ei muutu. On olemassa Jumalan muuttumaton, kaikkia koskeva, yleinen siveyslaki. On olemassa muuttumattomat luomisjärjestykset. On olemassa Jumalan rangaistus sen rikkojille. On olemassa myös Jumalan armo katuville.

1. On olemassa elävä Jumala ja hänen muuttumaton siveyslakinsa

Jumala on kirjoittanut jokaisen ihmisen sydämeen, että hän on olemassa. Yksikään ihminen ei voi olla hänestä tietämätön. Pyhä Raamattu sanoo: "Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta [asti] nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa." (Room. 1:20.) Niin, turha esittää verukkeita ja perusteluja luonnottomalle elämälle! "He eivät voi millään itseään puolustaa", sanoo Jumalan sana.

Jumala on kirjoittanut jokaisen ihmisen sydämeen yleisen siveyslakinsa. Sen nojalla ihminen tietää, mm. että hänen on tehtävä tili teoistansa Jumalalle ja että hänen on kunnioitettava Jumalaa. Ihminen tietää, että vanhempia tulee kunnioittaa, että murhaaminen, varastaminen, huorintekeminen, pahan puhuminen toisista ja toiselle kuuluvan itselleen himoitseminen on väärin. Ja kun ihminen ei ole elänyt oikein, hänellä on paha omatunto. Häntä eivät tuomitse vain ne toiset, jotka lain tuntevat, vaan myös hän itse, hänen oma omatuntonsa.

Tämä ulkonainen lain tieto oikeasta ja väärästä on yhtä hyvin pakanoilla kuin kristityilläkin. Raamattu sanoo: "Koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi. Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa, nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen." (Room. 1:21-25.)

Ei ole vähäinen asia hylätä omaantuntoon kirjoitettu Jumalan tahto. Se, joka niin tekee ja joka ei tule parannukseen, joutuu Jumalan hylkäämäksi. Ja tekstimme sanoo: "Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin."

Jumala ei ole kirjoittanut siveyslakiansa ainoastaan omaantuntoon, vaan myös pyhään Raamattuun. Siellä se on selkeänä ja täydellisenä. Jumala ei vaadi ainoastaan puhtaita tekoja, vaan myös puhdasta sydäntä jokaisen käskynsä kohdalla.

Raamattu sanoo pakanoista: "Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötätodistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä." (Room. 2:14-15) Mutta se osoittaa myös rangaistuksen sanomalla: "Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan... sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan." (Room. 2:12,16.)

Jos siis pakanatkin tuomitaan, niin paljoa ennemmin ne kristityiksi kastetut, joilla on paljon suurempi tieto, mutta jotka hylkäävät Jumalan, hänen lakinsa ja hänen evankeliuminsa. Voi niitä, jotka niin tekevät. "Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin."

Ei Jumala muutu ajan mukana. Pyhä Raamattu sanoo: Jumalan "tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa." (Jaak. 1:17.). Ja Herra vakuuttaa: "Minä olen aina sama, minä olen ensimmäinen, minä olen myös viimeinen. Minun käteni on perustanut maan, minun oikea käteni on levittänyt taivaan; minä kutsun ne, ja siinä ne ovat." (Jes. 48:12.) Ja: "Hän, joka alusta asti kutsuu sukupolvet esiin: minä, Herra, joka olen ensimmäinen ja viimeisten luona vielä sama" (Jes. 43:13).

Ei muutu myöskään toiseksi ihminen, jonka hän sanallaan loi alussa ja jonka hän käski lisääntyä ja täyttää maa. Ne luomisjärjestykset, jotka Jumala asetti ja joiden mukaan Jumala pani ihmisen elämään, pysyvät samoina. Tosin ihminen turmeli syntiinlankeemuksessa Jumalan alkuperäisen luomisteon, sen, mitä Raamattu sanoo Jumalan kuvaksi. Mutta nyt Jumala kutsuu ihmistä takaisin alkuun, uudistumaan Jumalan kuvan mukaan. Jumalan ihmiselle asettama siveyslaki on voimassa maailman loppuun asti. Ja joka sen rikkoo, tietäköön, että hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.

2. On olemassa myös Jumalan armo ja hänen kestävä armoliittonsa

Niillä, jotka ovat oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden Kristuksessa, on, kuten tekstimme sanoo, "luja luottamus siihen, että meillä on pääsy kaikkeinpyhimpään Jeesuksen veren kautta". Kaikkeinpyhin on se, missä Jumala on. Vanhan liiton aikana ylimmäinen pappi yksin sai mennä kaikkeinpyhimpään, ja hänkin vain sen jälkeen, kun oli ensin uhrannut omien syntiensä edestä. Kaikkeinpyhin oli temppelin osa, joka oli tehty puhtaasta kullasta ja joka oli kuution muotoinen (1 Kun. 6:21). Se kuvasi kolmiyhteistä Jumalaa ja hänen kunniaansa. Samalla se oli vertauskuva taivaasta, jonne pääsee koko kuninkaallinen papisto eli kaikki Kristukseen uskovat.

Kun nyt uskovilla on luja luottamus siihen, että he pääsevät kaikkeinpyhimpään Jeesuksen veren kautta, he ovat välttäneet Jumalan rankaiseviin käsiin joutumisen. Meillä on välimies, Jeesus, joka oli Jumalan hylkäämä meidän sijassamme. Niinpä meillä uskovilla on nyt vapaa pääsy taivaaseen emmekä joudu tuomittaviksi, vaan olemme siirtyneet kuolemasta elämään, kuten Raamattu sanoo (Joh. 5: 24). Kristus koki meidän edestämme sen, minkä tekstimme sanoo: "Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin."

Nyt meidän Hyvä Paimenemme ja Lunastajamme sanoo: "Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä" (Joh. 1:29). Mitä tämä merkitsee? Sitä, että emme joudu Jumalan käsiin hänen rangaistavikseen, vaan olemme turvallisessa suojassa hänen kädessään. Tässä on valtava ero epäuskoisella ja uskovalla. Sillä, joka jää epäuskoonsa, ei ole suojaa Jumalan vihalta, uskovalla on Kristus turvana.

Pyhä Henki on jo pyhässä kasteessa vihmonut meidät puhtaiksi kaikesta synnistä ja vääryydestä ja siinä Jumala on tehnyt kanssamme lujan armoliiton. Hän ei peru sanaansa, sillä hän ei voi itseään kieltää. Saamme joka hetki olla varmoja syntiemme anteeksisaamisesta sekä evankeliumin sanan, pyhän kasteen että pyhän ehtoollisen antamalla vakuutuksella.

Jumalan sana on varma. Jumalan armoliitto on pysyvä. Pyhä ehtoollinen vahvistaa uskoamme toistuvasti ja vakuuttaa pääsyämme taivaaseen lausumalla: "sinun edestäsi annettu", "sinun edestäsi vuodatettu".

Valitettavasti on niitä, jotka ovat saaneet pyhän kasteen ja kuulleet evankeliumin, mutta jotka eivät välitä Jumalan armosta Kristuksessa. Näitä epäuskoisia emme voi lohduttaa sillä, että he olisivat Isän turvaisassa kädessä, vaan meidän on sanottava heille: "Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin."

Koska Jumalan armo on olemassa ja koska hän tahtoo jokaisen ihmisen pelastuvan, maailman loppuun asti on aika tehdä lähetystyötä ja yrittää saada ihmisiä uskomaan, etteivät he synteinensä joutuisi elävän Jumalan käsiin kokemaan, kuinka hirmuinen asia se on. Raamattu sanoo: "Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet; ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut." (2 Kor. 5:14-15.)

Emme siis voi elää vain itsellemme, itsekeskeisesti pitäen evankeliumia omana aarteenamme, mutta unohtaen ne, jotka eivät sitä vielä tunne.

On tarpeen herätellä nukkuvia, että he rientäisivät Ylkää vastaan. Nukkuvat eivät voi toisia nukkuvia herättää; hereillä olevien se on tehtävä. Mitä pitemmälle aika kuluu, mitä enemmän kuulemme sanomia sodista ja veritöistä, sitä suurempi tarve on kuuluttaa: "Jos ette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte" (Luuk. 13:5).

Mutta voi sitä autuutta ja iloa, joka on sillä, joka Pyhän Hengen voimasta tulee parannukseen ja hylkää entisen epäuskoisen menonsa! Voi sitä iloa, joka syntisen pelastuksesta on myös taivaan enkeleillä! Älkäämme siis olko epäuskoisia, vaan uskovia. Kuuluttakaamme kaikkialla: "Kaikkien on kaikkialla tehtävä parannus!"

Amen.

Markku Särelä

Toisena pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina, Vanhan testamentin teksti

Sillä näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä itse etsin lampaani ja pidän niistä huolen. Niinkuin paimen pitää huolen laumastaan, kun hän on lampaittensa keskellä ja ne ovat hajallaan, niin minä pidän huolen lampaistani, ja minä pelastan ne joka paikasta, minne ne ovat hajaantuneet pilvisenä ja pimeänä päivänä. Minä vien ne pois kansojen seasta ja kokoan ne muista maista, tuon ne omaan maahansa ja kaitsen niitä Israelin vuorilla, puronotkoissa ja kaikissa maan asuttavissa paikoissa. Hyvillä ruokamailla minä niitä kaitsen, ja Israelin korkeilla vuorilla on niillä oleva laitumensa. Siellä ne saavat levätä hyvällä laitumella, ja lihava ruokamaa niillä on oleva Israelin vuorilla. Minä itse kaitsen lampaani ja vien itse ne lepäämään, sanoo Herra, Herra. Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa; mutta lihavat ja väkevät minä hävitän. Minä kaitsen niitä niin, kuin oikein on. Hes. 34:11-16.

1. Seurakunta on Herran oma

Ihmisillä on monenlaisia käsityksiä kirkosta ja seurakunnasta. Heidän käsityksiään muovaavat paljolti valtiokirkon verovaroin ylläpidetyt seurakunnat. Raamatun mukaan Kristuksen seurakunta ei ole ulkonainen laitos, vaan se on pyhien yhteisö, jonka Pyhä Henki on synnyttänyt sanallaan ja sakramenteillaan. Tunnustamme uskontunnustuksessa: "Minä uskon Pyhään Henkeen, yhden, pyhän, kristillisen seurakunnan". Tämä seurakunta on näkymätön ihmissilmälle. Se on kuitenkin löydettävissä ja tunnistettavissa. Sillä on tuntomerkkinsä. Ne ovat puhdas evankeliumin saarna ja oikein jaetut sakramentit. Nämä ovat seurakunnan pettämättömät tuntomerkit siitä syystä, että ne synnyttävät ja säilyttävät seurakunnan. Meillä on Jumalan lupaus siitä, ettei hänen sanansa palaa takaisin tyhjänä, vaan saa menestymään sen, mitä varten Jumala sen lähetti. (Jes. 55:10-11). Niin siis saamme uskoa, että siellä täytyy varmuudella olla Jumalan lapsia, missä hänen sanansa on jatkuvassa käytössä. Pyhä yhteinen seurakunta, tuo meille näkymätön pyhien yhteys, löydetään näiden tuntomerkkien perusteella. Kristuksen seurakunnan tuntomerkit ohjaavat meidät oikeinopettavan seurakunnan yhteyteen. Siihen uskollisesti pitäytyessämme pitäydymme näkymättömään seurakuntaan eli una sanctaan.

Kristuksen seurakunta on hänen kalliisti omakseen ostama. Apostoli Paavali lausuu siitä seurakunnan kaitsijoille: "Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut." Apt. 20:28. Lunnaat, jotka Kristus maksoi, eivät olleet tämän maailman aarteita, vaan ihmiseksi tulleen ja meidän syntiemme tähden kärsineen Jumalan Pojan pyhä veri. 1 Piet. 1:18-19: "... ette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan." Näin kalliilla, täysin riittävällä hinnalla olemme lunastetut eli Jumalalle ostetut. Autuutemme on lujalla perustalla. Olemme vapautetut synnistä, kuolemasta ja kiusaajan kahleista. Olemme Herran Kristuksen omia, hänen laitumensa lampaita. Onhan tämä meille suuri ilon aihe?

2. Herra kokoaa seurakuntansa

"Sillä näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä itse etsin lampaani ja pidän niistä huolen. Niinkuin paimen pitää huolen laumastaan, kun hän on lampaittensa keskellä ja ne ovat hajallaan, niin minä pidän huolen lampaistani, ja minä pelastan ne joka paikasta, minne ne ovat hajaantuneet pilvisenä ja pimeänä päivänä." Jumalalla on tarkka tieto siitä, ketkä kuuluvat valittujen täyteen lukuun. Nämä ovat hajallaan maailmassa. Mutta Jumala kokoaa heidät seurakuntaansa kaikkialta. Sen hän tekee evankeliumilla. Jumalan omat elävät monenlaisissa olosuhteissa, vaaroissa, jopa eksytysten keskellä. Tekstimme puhuu "pilvisestä ja pimeästä päivästä". Jotta Hyvän Paimenen kokoava ääni kuuluisi, Jumala on perustanut saarnaviran ja antanut lahjoja eli opettajia ja paimenia seurakunnalleen. Siellä missä on oikeita, uskollisia paimenia ja uskollisia seurakuntia, ovat Kristuksen omat koolla Jumalan tahtomalla tavalla. Kristus löysi itselleen omia myös samarialaisesta sekakansasta ja heidän lahkostaan ja ohjasi heidät Uuden liiton aikaan. Samoin viimeisinä aikoina Kristus etsii itselleen omia monenlaisten eksytysten keskeltä, ja haluaa ohjata heidät puhtaan sanansa varaan.

Mooses sanoi aikanaan kansalle: Tulkaa minun tyköni kaikki te, jotka olette Herran omia. Nyt Kristus kutsuu kansaansa ja sanoo: "Minun lampaani kuulevat minun ääntäni ja seuraavat minua." Hän myös sanoo: "vierasta ne eivät seuraa." Missä siis kuulet puhtaan ja selvän Kristuksen äänen näin kutsuvan, tiedä, että hän kokoaa lampaitansa. Haluathan olla mukana tässä kokoontumisessa? Vai sanotko: En, vaan minä haluan olla siellä, missä on kaikkien evankeliumeitten runsaus, puhukoot Herra ja apostolinsa mitä tahtovat. Jos niin sanot ja niin toimit, uskotko voivasi olla mukana oikeassa seurassa siinä suuressa kokoontumisessa, kun kansat kootaan Kristuksen tuomioistuimen eteen?

"Minä vien ne pois kansojen seasta ja kokoan ne muista maista, tuon ne omaan maahansa ja kaitsen niitä Israelin vuorilla, puronotkoissa ja kaikissa maan asuttavissa paikoissa." Tämä ei ole fyysistä siirtymistä Israelin maahan, vaan Jumalan kansaan liittymistä, kansaan, joka on hänen seurakuntansa.

3. Herra pitää seurakunnastaan hyvän huolen

Miksi sitten ihmiset eivät halua kokoontua Herran kutsusta? Miksi he ontuvat kahdelle puolelle ja yrittävät samalla kertaa tunnustautua totuuteen ja valheeseen? Monet varmaan tekevät niin siitä syystä, etteivät erota totuutta ja valhetta toisistaan. Ja se taas johtuu siitä, etteivät he tunne oikeata armon evankeliumia. Pastori Uppala kertoi prof. Franz Pieperin lausuneen luennoillaan: "Kaikki kissat ovat harmaita pimeässä." Ihminen, joka itse on pimeässä, ei osaa tehdä eroa oikean ja väärän evankeliumin välillä. Toiset taas eivät luota siihen, että Herra pitää huolen omistaan. He arvelevat, että heidän täytyy itse huolehtia itsestään ja toimia niin kuin itse viisaaksi harkitsevat. Laskelmointi on suuri virhe. Kristus kutsuu meidät seuraamaan ääntänsä laskelmoimatta, kuuliaisina opetuslapsina, niin kuin lammas seuraa paimenta, mutta karttaa vierasta.

Kristuksen ääntä seuraten saamme osaksemme ihmeellisen Kristuksen paimenhoidon. Hän lupaa: "Siellä ne saavat levätä hyvällä laitumella, ja lihava ruokamaa niillä on oleva Israelin vuorilla. Minä itse kaitsen lampaani ja vien itse ne lepäämään, sanoo Herra, Herra. Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa; mutta lihavat ja väkevät minä hävitän. Minä kaitsen niitä niin, kuin oikein on."

Tässä lampaat eivät pitäydy ihmisiin, vaan itse Herraan. Valheveljet tosin saattavat antaa joskus sellaisen kuvan ikään kuin oikeinopettavassa kirkossa seurattaisiin Lutheria, Pieperiä tai muita uskollisia opettajia ja että kun nämä pitävät kiinni opista, olisi kysymys inhimillisistä asioista. Mutta Luther ja muut oikeat opettajat vievät lampaat kuulemaan Kristuksen ääntä ja ovat - ei omia - vaan Kristuksen äänitorvia. Eivät he kasta omaan nimeensä, eivät he sido kuulijoitaan tunteen tai järjen sitein omaan persoonaansa, vaan he johdattelevat kuulijansa Kristuksen luo, häneen uskomaan.

Ja miten ihanasti Kristus kaitseekaan niitä, jotka ovat hänen hoidossaan. "Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa." Eikö tämä ole meidän itsemmekin kohdalla toteutunut mitä suurenmoisimmalla tavalla. Meidät kadonneet on löydetty, meidät eksyneet on tuotu takaisin, meidät haavoittuneet on sidottu, meitä heikkoja on vahvistettu. Herran armoa ja hänen työtään se on. Hänelle yksin siitä kiitos. Ja sitä samaa Herra tekee edelleen. Hänellä on murhe kadonneista, eksyneistä, haavoitetuista, heikoista. Heitä hän etsii, tuo takaisin ja hoivaa.

Me ihmiset vain emme ymmärrä, että Herra tekee tämän itse. Me välistä odotamme, että vanhemmat etsisivät lapsensa, ystävä ystävänsä, naapuri naapurinsa, pastorit loitontuneet jäsenet. Onhan meillä kaikilla tässä tehtävä olla Herran työtovereita, pastoreilla aivan jokapäiväisenä pyhänä kutsumuksena. Mutta välistä me unohdamme, ettei se ole ihmisen vallassa eikä voi tapahtua inhimillisesti eikä inhimillisin keinoin. Se voi tapahtua vain silloin, kun Herra itse tekee työnsä. Augsburgin tunnustuksessa sanotaan saarnavirasta: "... uskon saamista varten Jumalan on asettanut saarnaviran, antanut evankeliumin ja sakramentit, ja antaa näiden välineiden kautta Pyhän Hengen, joka vaikuttaa, missä ja milloin tahtoo, uskon niissä, jotka kuulevat evankeliumin, joka opettaa, että meillä on Kristuksen ansion eikä oman ansion vuoksi armollinen Jumala, jos sen uskomme."

Hän sanoo: Minä itse etsin lampaani. Ja kun hän etsii, niin hän sekoittaa täysin inhimilliset laskelmat. Hänellä on omat keinonsa murtaa paatumus. Hän toimii omalla ajallaan ja omalla tavallaan. Pietarilla ja Daavidilla oli suuria vaikeuksia ja jopa pahoja lankeemuksiakin lihan kurissapitämisessä. Timoteus tuli uskoon varhaisessa lapsuudessaan, Paavali vasta täydessä miehuudessa oppineena miehenä. Augustinus kääntyi aikuisena vietettyään sitä ennen hurjaa syntielämää, ristinryöväri vasta juuri ennen kuolemaansa. Ihmiset olivat voimattomia heidän lihallisuuttaan taltuttamaan ja heidän epäuskoaan murtamaan, mutta Kristus johdatti heidät ajallaan parannukseen ja uskoon.

Herra sanoo myös: "Mutta lihavat ja väkevät minä hävitän. Minä kaitsen niitä niin, kuin oikein on." Kaikki eivät ole Jeesuksen lampaita. Uskoa ja epäuskoa, Kristuksen seurakuntaa ja maailmaa, totuutta ja valetta ei voida Kristuksen valtakunnan eduksi yhdistää eikä Kristus niin tee. Kun Kristus toimii, hän suojelee seurakuntaansa. Hän kaitsee niin kuin oikein on. Herra itse on paimenemme. Se on suuren kiitoksen aihe.

Markku Särelä

Pastori Markku Särelän saarna 25.12.2020

Pastori Markku Särelän saarna 16.5.2021

26. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran epistolateksti

Me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, niinkuin oikein onkin, koska teidän uskonne runsaasti kasvaa ja keskinäinen rakkautenne lisääntyy itsekussakin, kaikissa teissä, niin että me itsekin Jumalan seurakunnissa kerskaamme teistä, teidän kärsivällisyydestänne ja uskostanne kaikissa vainoissanne ja ahdistuksissa, joita teillä on kestettävänä ja jotka ovat osoituksena Jumalan vanhurskaasta tuomiosta, että teidät katsottaisiin arvollisiksi Jumalan valtakuntaan, jonka tähden kärsittekin, koskapa Jumala katsoo oikeaksi kostaa ahdistuksella niille, jotka teitä ahdistavat, ja antaa teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme, kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille. Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta, kun hän sinä päivänä tulee, että hän kirkastuisi pyhissänsä ja olisi ihmeteltävä kaikissa uskovissa, sillä te olette uskoneet meidän todistuksemme. 2 Tess. 1:3-10.

Rakkaat Jumalan lapset!

Tänään on kirkkovuoden lähinnä viimeinen sunnuntai. Tämä aika muistuttaa meitä siitä toivosta, jossa Herran omat elävät jatkuvasti, joka pyhä ja joka arki. Odotamme nimittäin "taivaista hänen Poikaansa, jonka hän on herättänyt kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta." 1 Tess. 1:9-10.

Kun joudumme näkemään maailman jumalatonta menoa, tuota yhä yltyvää pilkkaa, rienausta ja saastaa, tiedämme, että sille tulee äkillinen loppu, kun Herra Kristus ilmestyy kirkkaudessaan ja pitää tuomion. Tulee käymään niin kuin apostoli Johannes kuvaa sitä näyssään Ilmestyskirjassa: "Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin; ja tuli suuri maanjäristys, ja aurinko meni mustaksi niinkuin karvainen säkkipuku, ja kuu muuttui kokonaan kuin vereksi, ja taivaan tähdet putosivat maahan, niinkuin viikunapuu varistaa raakaleensa, kun suuri tuuli sitä pudistaa, ja taivas väistyi pois niinkuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät sijoiltansa. Ja maan kuninkaat ja ylimykset ja sotapäälliköt ja rikkaat ja väkevät ja kaikki orjat ja vapaat kätkeytyivät luoliin ja vuorten rotkoihin ja sanoivat vuorille ja kallioille: 'Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta!'" (Ilm. 6:12-16)

Voi paatunutta, epäuskoista maailmaa, joka Lunastajansa hylkää. Se ei ole löytävä pakopaikkaa viimeisenä päivänä, vaan se on astuttava Karitsan eteen tuomiolle ja kuultava nuo ankarat, peruuttamattomat sanat: "Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä." (Matt. 25:41) Pakopaikkaa ei enää ole, koska armonaika on ohi ja vanhurskauden aurinko, Herra Kristus, ei enää ole toivona tälle maailmalle, koska kuu, pyhä saarnavirka, ei enää heijasta auringon valoa. Se ei siis enää julista pelastuksen evankeliumia, vaan on muuttunut vereksi eli julistaa Karitsan suulla epäuskoisille iankaikkisen kuoleman tuomion. Myöskään tähtiä, sananjulistajia, ei enää ole osoittamassa pelastuksen tietä.

Epäuskoista maailmaa odottaa siis tuomio, viimeinen, lohduton tuomio. Tekstimme sanoo: Hän "kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille. Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta."

Tänään haluamme tekstimme nojalla kiinnittää huomiomme siihen ihmeelliseen ja ihmeteltävään Vapahtajaan, joka tuona suurena päivänä ilmestyy pelastamaan "meidät tulevasta vihasta".

1. Herra Kristus on ihmeellinen ja ihmeteltävä persoonansa puolesta

On sanottu, että on kolme asiaa, joissa ihmismieli lepää, nimittäin tyyni järven pinta, tulen liekki ja nukkuva pikku lapsi. Sen sijaan se näky, jossa levoton omatunto löytää rauhan, on Herra Kristus. Jumalan sanasta löydämme hänet seimestä nukkumasta, sanankuulosta 12-vuotiaana temppelistä, sitten aikuisena syntisiä luokseen kutsumasta ja lopulta syntiuhrina ristiltä riippumasta. Hänen luotaan palasivat paimenet Jumalaa ylistäen työhönsä, itämaan tietäjät omalle maalleen, syntinsä anteeksi saaneet kotiseuduilleen innokkaina todistamaan hänestä. Simeon vanhus oli valmis kuolemaan rauha tunnossaan lausuen: "Nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään sanasi mukaan." Ja ristin ryöväri iloitsi keskellä kuoleman kipuja lupauksesta päästä tämän iankaikkisen Kuninkaan valtakuntaan.

Kristuksen valtakunta on rauhan valtakunta. Hän on rauhan ruhtinas. Hän, joka on tosi Jumala ja tosi ihminen yhdessä ja samassa persoonassa. Hän, joka täällä ajassa kätki suuruutensa ja kirkkautensa, mutta joka kerran on tuleva kunnialla ja kirkkaudella seppelöitynä. Silloinkin, kun hän täällä vaelsi veljenämme ja Lunastajanamme, hän oli tosi Jumala, vaikkakin "ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet" (Jes. 53:3). Jumaluutensa puolesta hänelleä oli silloinkin sama kunnia kuin Isällä, mutta meidän pelastuksemme tähden hän oli tullut ihmiseksi ja oli alentunut, niin että kaikki se kärsimys, tuska, pilkka ja kuolema oli samalla Jumalan pyhän ainokaisen Pojan kärsimystä, kuten apostoli Pietari todisti: "Te kielsitte Pyhän ja Vanhurskaan ja anoitte, että teille annettaisiin murhamies, mutta elämän ruhtinaan te tapoitte." (Apt. 3:14-15.)

Kun Herra Kristus on nyt toimittanut lunastustyönsä ja astunut taivaisiin, hän on inhimillisen luontonsakin puolesta samassa kunniassa ja kirkkaudessa, mikä on Isällä. Pyhä Raamattu kuvaa meille häntä tässä majesteettiudessa: "Ja hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi, ja hänen silmänsä niinkuin tulen liekki; hänen jalkansa olivat ahjossa hehkuvan, kiiltävän vasken kaltaiset, ja hänen äänensä oli niinkuin paljojen vetten pauhina. Ja hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, ja hänen suustaan lähti kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat niinkuin aurinko, kun se täydeltä terältä paistaa. Ja kun minä hänet näin, kaaduin minä kuin kuolleena hänen jalkojensa juureen. Ja hän pani oikean kätensä minun päälleni sanoen: 'Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.'" (Ilm. 1:14-18)

Puhuessaan tuomiolle tulostaan Jeesus sanoo: "Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle." (Matt. 25:31) Ja toisessa kohdassa: "Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suurella voimalla ja kirkkaudella.." (Luuk. 21:27) Ja apostoli Paavali lausuu hänestä: "Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra." (Fil. 2:9-11)

Jos katselemme Herran Kristuksen kaikkivaltaa ja kirkkautta lain alta, meillä ei ole rauhaa. Mutta kun katselemme sitä armon alta ja muistamme, että hän on ystävämme, veljemme ja Vapahtajamme, joka on luvannut viedä meidät taivaan iloon, niin silloin hänen voimansa on meidän suojamme ja mielellämme mekin annamme hänelle kunnian ja iloitsemme siitä, että Isä on hänet korkealle eli kaiken yläpuolelle korottanut. Niinpä Jumala voi, kuten tekstimme sanoo, "antaa teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme, kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa." Muista tämä, rakas kristitty.

2. Herra Kristus on ihmeellinen ja ihmeteltävä uskovissaan

Ennen kuin siirrymme puhumaan siitä, että Kristus on ihmeteltävä uskovissaan, palautamme lyhyesti mieliimme sen, että hän on ihmeteltävä myös Lunastajan toimessaan, vaikka lyhyessä tekstissämme ei varsinaisesti siitä puhutakaan. Hän on Kristus eli luvattu Vapahtaja, joka on lunastajantoimeensa Pyhällä Hengellä ilman määrää voideltu sikiämisestä lähtien. Hänestä enkeli lausui. "Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra." (Luuk. 2.11) Ajattele sitä, että tämä korkea valtias nöyrtyy ihmistaimeksi ja ottaa koko maailman synnit kantaakseen, ja kulkee tiensä Isälle kuuliaisena loppuun asti meidän syntisten tähden.

Asian havainnollistamiseksi voimme tehdä pienen vertailun. On tämän maailman mahtavia, jotka asuvat hienoissa kullalla koristelluissa palatseissaan. Välittäisivätkö he repaleisesta, likaisesta, syöpäläisiä kihisevästä, heitä kiroavasta, katuojassa makaavasta narkomaanista, ottaisivatko he hänet huostaansa, maksaisivat hänen velkansa, pesisivät, pukisivat ja päästäisivät palatsiinsa? Tuskinpa.

Mutta Kristus välitti meistä. Olimme kapinassa Luojaamme ja Jumalaamme vastaan. Meidän hengellinen asumme oli vähintään yhtä ryvettynyt kuin katuojassa makaavan narkomaanin pvaatteet. Profeetta Jesaja sanoo: "Koko pää on kipeä, koko sydän sairas. Kantapäästä kiireeseen asti ei ole tervettä paikkaa, ainoastaan haavoja, mustelmia ja vereksiä lyömiä." (Jes. 1:5-6) Ja toisessa paikassa: "Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme. Ja kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä niinkuin tuuli." Kuitenkaan Kristus ei katsonut meitä ylen. Hän tuli meidän veljeksemme. Hän sääli ja rakasti meitä, jotka emme sitä ansainneet. Hän vuodatti pyhän verensä maksuksi meidän synneistämme. Hän oli valmis kärsimään meidän rangaistuksemme, ja senkin hän teki ulkopuolella kaupungin, rikollisten paikalla, meidän häpeäämme kantaen.

Ihmeellinen on Jumalan rakkaus. Ihmeteltävä hänen armonsa, sillä se kohdistuu ansiottomiin ja on todellinen armo. Meidät hän pesi ja puki autuuden vaatteeseen ja kutsui hääjuhlaan.

Mutta kun Kristus tulee viimeisenä päivänä, silloin hän on oleva ihmeteltävä pyhissänsä, siis meissä uskovissa. Onhan hän sitä jo nytkin. Olemmehan jo uskon kautta häneen Jumalan lapsia, mutta vielä emme koe eivätkä epäuskoiset näe sitä, mikä viimeisenä päivänä tulee ilmi. Apostoli Johannes sanoo: "Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on." (1 Joh. 3:1-2) Ja tekstimme lausuu: "Kun hän sinä päivänä tulee, että hän kirkastuisi pyhissänsä ja olisi ihmeteltävä kaikissa uskovissa, sillä te olette uskoneet meidän todistuksemme."

Apostolinen todistus ja sana on tullut luoksemme, tuo pyhä, autuuttava evankeliumi. Pyhä Henki on antanut meille voiman uskoa se ja ottaa Kristuksessa vastaan Jumalan armo. Uskovien joukko täällä maan päällä on ulkonaisesti kirjava. Siinä ei ole monta tämän maailman mahtavaa eikä viisasta. Mutta viimeisenä päivänä nousevat ylös roviolla poltetut ja leijonien eteen syössyt marttyyrit kirkastettuina päällään iankaikkinen ilo ja sydämessään loputon rauha. Silloin nousee esiin monia, jotka täällä olivat orjia, jopa kaleeriorjia, monia ruumiiltaan rujoja ja sairaita, vajaaälyisiä, halveksittuja, myös aivan tavallista kansaa ja mekin, jotka uskomme, keitä ja millaisia sitten olemmekin, nousemme ylös mullasta terveinä, vailla kipuja, kunniassa vailla ylenkatsetta, riemuitsevina ilman huolia, ilman ristiä ja ilman minkäänlaista syrjintää.

Täällä alhaalla me kaikki saimme armon avuksemme oikeaan aikaan ja pukeuduimme Herraan Kristukseen uskon kautta. Tuona viimeisenä päivänä olemme vapaita kaikesta synnistä, myös oman kunnian tavoittelusta, itsekorotuksesta ja toisten halveksunnasta. Kristukselle tulee kunnia, ja niinpä hän on kirkastuva pyhissänsä ja ihmeteltävä kaikissa uskovissaan.

Jumala loi meidät omaksi kuvakseen, mutta me lankesimme siitä pois. Uskon kautta Jumalan kuva uudistuu meissä, ja se tulee ilmi uudella, ihmeteltävällä tavalla tuona Herran suurena päivänä, jonka ihanat lupaukset rohkaisevat meitä sanomaan: "Tule, Herra Jeesus!"

Amen.

Markku Särelä

Pastori Markku Särelän saarna 26.6.2021

Pastori Markku Särelän saarna Uskonpuhdistusjuhlassa 4.11.2006 Lahdessa

Pastori Markku Särelän saarna Joulukirkossa 25.12.2012 Siitamajalla

Pastori Markku Särelän iltahartaus STLK:n XLII Kirkkokunnankokouksessa 23.5.2009 Helsingissä

Pastori Markku Särelän iltahartaus Talvileirillä 2011 Siitamajalla

Pastori Markku Särelän iltahartaus Nuortenpäivillä 4.9.2010 Siitamajalla

Pastori Markku Särelän saarna 2.5.2021

"Mutta sinä, Beetlehem Efrata, joka olet vähäinen olemaan Juudan sukujen joukossa, sinusta minulle tulee se, joka on oleva hallitsija Israelissa, jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista. Sen tähden Herra antaa alttiiksi heidät siihen aikaan asti, jolloin synnyttäjä on synnyttänyt; silloin jäljellejääneet palajavat israelilaisten luokse. Ja hän on astuva esiin ja kaitseva Herran voimassa, Herran, Jumalansa nimen valtasuuruudessa. Ja he asuvat alaIlansa, sillä silloin hän on oleva suuri hamaan maan ääriin saakka. Ja hän on oleva rauha..." Miika 5: 1-4.

Yllä oleva raamatunkohta on lupaus tulevasta Messiaasta, Israelin kuninkaasta. Sen nojalla ylipapit ja kirjanoppineet antoivat vastauksen Herodekselle, joka halusi tietää Messiaan syntymäpaikan. Herodes käsitti väärin ennustuksen. Hän luuli Jeesuksesta tulevan hänen valtansa uhka. Vaikka Herodes ei odottanut syntisten Vapahtajaa, hän uskoi kuitenkin Raamatun pitävän paikkansa. Ja hän pani toimeen lastenmurhan Beetlehemissä. Sellainen usko ei ole pelastavaa uskoa, se vain paljastaa ihmissydämen vääristymiä. Nykyään monet uskovat Raamatun voimaan eivätkä sen vuoksi uskalla sitä lukea eivätkä anna toistenkaan lukea. Kun vallan ja rahan himo sokaisevat ihmisen, hän ei näe joulun lasta eikä ymmärrä hänen valtakuntaansa.

Mutta missä Pyhä Henki on vaikuttanut synnintuntoa, siellä sanoma Vapahtajasta antaa lohdutuksen. Miika ennusti, että Vapahtaja syntyy alhaisessa Beetlehemin kaupungissa, vaikka hänen syntyperänsä on muinaisuudesta. Näin hän toi esiin sen alennuksen tilan, johon iankaikkinen Jumalan Poika syntyi. Ei hän ollut vaarana esivallalle. Hän tuli vahvistamaan lain. Kun Pilatus häneltä tiedusteli, onko hän kuningas, Vapahtaja vastasi: "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta." Pilatus ei pitänyt Jeesusta vallankumouksellisena, vaan totesi: "Minä en löydä hänessä yhtäkään syytä." Silti Pilatus ei kieltänyt Jeesuksen kuninkuutta, vaan kirjoitti ristin ylle: "Jeesus nasaretilainen, juutalaisten kuningas."

Jumalan Poika tuli ihmiseksi. Hän on hengellisen Israelin, Jeesukseen uskovien kuningas. Hänen valtakunnassaan on rauha, se rauha, jonka hän on tehnyt ristinsä veren kautta. Se on anteeksiantamuksen rauha sydämessä uskon kautta Jeesukseen.
Tänäkin jouluna haluamme uskoa uskolliseen Vapahtajaamme, jumal'ihmiseen sillä vanhalla tavalla, jolla kristityt ovat halki vuosisatojen häneen uskoneet. Ymmärrämme hänen valtakuntansa hengellisellä tavalla. Tiedämme, ettei hänen tarvinnut tulla ihmiseksi, kärsiä ja kuolla minkään ajallisen, tähän maailmaan kuuluvan tähden. Sillä hänellä on kaikki valta ja Luojana hän hallitsee maata ja merta. Mutta hän tuli maailmaan, koska meiltä puuttui sovitus. Sen hän tuli saamaan aikaan. Sitä varten enkelit julistivat rauhaa hänen syntyessään, samoin me saarnaamme sovitusta.
Kun Pyhä Henki synnyttää sydämissämme uskon, Jeesuksesta tulee sydäntemme hallitsija.

Jumalan Poika taivaasta
Nyt on meillä vieraana,
Ja luokseen viedä autuuteen
Hän tahtoo meidät taivaaseen.
Kyrie eleison!

Hän eli täällä köyhänä,
Alhaisena, nöyränä
Rikkaiksi meidät tehdäkseen
ja kunniahan
viedäkseen.
Kyrie eleison!

Näin näkyi Herran rakkaus,
Täyttyi armolupaus.
Siis pyhät kaikki riemuitkaa
Ja häntä kunnioittakaa.
Kyrie eleison!

Virsi 17 :4-6

Markku Särelä

Luterilainen 11-12/1986

Pastori Markku Särelän iltahartaus Raamattuleirillä 2006 Siitamajalla

2. adventtisunnuntai, II vsk:n evankeliumi

Mutta sittenkuin Johannes oli pantu vankeuteen, meni Jeesus Galileaan ja saarnasi Jumalan evankeliumia ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi." Mark. 1:14-15.

Rakkaat kristityt!

Tekstimme kuvaa meille kiteytetysti yhdellä virkkeellä Jeesuksen saarnan. Hän oli valmistanut toiminnallaan tietä Jeesukselle, mutta oli pian pantu vankeuteen. Jeesus oli aloittanut julkisen toimintansa. Hän julisti saarnallaan ja teoillaan. Hän sanoi kerran teoistaan: "Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden." (Joh. 14:11) Hänen tekonsa kertoivat siitä, kuka hän oli ja mistä hän oli tullut. Kun hänen tekonsa ymmärrettiin pyhän Raamatun ennustusten ja Jeesuksen opetuksen valossa, niillä oli epäämätön todistusvoima siitä, että Jeesus oli luvattu Messias, ihmiseksi tullut Jumalan Poika.

Tänään syvennymme tekstimme nojalla Jeesuksen saarnaan. Hänestä oli ennustettu: "Ja hänen päällänsä lepää Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, tiedon ja Herran pelon henki." (Jes. 11:2) Vaikuttakoon hän Hengellään saarnansa kautta tätä meidänkin sydämissämme. Lisätköön hän meille hengellistä viisautta ja ymmärrystä. Antakoon hän meille neuvoja kulkiessamme iankaikkisen elämän tietä ja voiman noudattaa niitä. Lisätköön hän meille oikean opin tietoa, ettei meitä viskellä kaikissa kavalissa opin tuulissa. Antakoon hän meille sydämiin jumalanpelon antaaksemme kunnian iankaikkiselle Jumalalle ja kammotaksemme kaikkea sitä, mikä loukkaa Herramme pyhyyttä.

Jeesuksen saarnan ensimmäinen osa kuuluu: "Aika on täyttynyt"

Jumalan lapsen on tarpeen käsittää, mikä aika on. Jeesus opetti seuraamaan aikain merkkejä. Hän nuhteli siitä, etteivät ihmiset ymmärtäneet niitä. Ei ole olemassa historian kulussa sellaista aikaa, joka oikeuttaisi huolettomuuteen sielunsa kohtalosta. Olet sitten lapsi, nuori, työikäinen tai eläkeläinen, sinun on tarpeen olla valmis ottamaan vastaan se, mikä tulee.

Jeesuksen saarnan lähtökohta oli: "Aika on täyttynyt." Tämän piti johdattaa kuulijat kysymään, mitä nyt on tapahtunut ja kuinka se minua koskee. Oli tullut historian käännekohta. Se koski jokaista. Messias oli tullut, maailman Vapahtaja, jokaisen ihmisen Lunastaja. Tätä aikaa ei saanut hukata. Tilaisuudesta tuli ottaa vaari. Oli tullut etsikon aika.

Harvat ottavat vaarin etsikonajastaan. Jeesus joutui valittamaan: "Sillä sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta; ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut." (Luuk. 19:43-44) Tunnetko sinä etsikonaikasi? Ymmärrätkö, kuinka merkityksellinen on se aika ja hetki, kun kuulet Jumalan äänen kutsuvan ja sanovan: "Nyt on otollinen aika, nyt on pelastuksen päivä."

Jeesuksen tullessa täyttyi Messiaan odottamisen aika. Nyt meillä on viimeinen aika ja odotamme Kristusta tuomiolle muistaen tätä pyhää sanaa: "Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi" (Fil. 3:20). Messiaan tulolla oli omat merkkinsä, nyt näemme tihentyvinä maailman lopun merkit. Herramme on tuleva äkkiarvaamatta.

Jeesuksen saarnan toinen osa kuuluu: Jumalan valtakunta on tullut lähelle

Miten ihanasti Vanhan testamentin profeetat olivatkaan kuvanneet ajallisin kuvin Jumalan valtakuntaa. Ne, joiden sydämet olivat kiinni ajallisissa ja joilla ei ollut synnintuntoa eikä armon tarvetta, luulivat Jumalan valtakunnan tulevan maallisena hallintana ja nostavan Israelin maan kunniaan ja loistoon. Mutta Jeesus opetti, ettei Jumalan valtakunta ole maallinen valtakunta, vaan se on taivasten valtakunta ja ettei se tule ulkonaisella tavalla, vaan se on sisäinen, hengellinen valtakunta. Ja kun Jeesus saarnasi, hän julisti, että se oli tullut lähelle.

Vuoret, kukkulat, pellot, metsät, puutarhat, joet ja järvet olivat kuten ennenkin. Ihmiset elivät samaan tapaan kuin ennenkin, harjoittivat ammattejaan, menivät naimisiin, kasvattivat lapsiaan ja kävivät sapattina synagogassa. Toiset olivat hyvämaineisia, toiset toisenlaisia. Jumalan valtakunta oli tullut lähelle, mutta silti sitä ei voinut silmin nähdä. Vaikka Jumalan valtakunta ilmeni Jeesuksen tekemissä ihmeteoissa, sitä ei voinut havaita sen olemuksen puolesta. Sairaat, jotka Jeesus paransi, olivat senkin jälkeen kuolevaisia ihmisiä, jotka saattoivat sairastua. Järvi, jonka Jeesus tyynsi, saattoi raivota myrskyn kourissa tulevaisuudessakin. Ja Israel oli edelleen Rooman vallan alla. Yhteiskuntaelämä oli edelleen ajallisten lakien ja järjestysten alaista. Paratiisi ei ollut palannut Palestiinaan eikä taivas ollut tullut maan päälle. Mutta kun aika oli täyttynyt, oli tapahtunut jotakin suurta ja ratkaisevaa.

Mitä se oli? Oli tullut Messias, jonka työ oli päättyvä suureen voittoon meidän hengellisistä vihollisistamme. Tekstimme kertoo, että Jeesus "saarnasi Jumalan evankeliumia". Muistamme, mitä sana evankeliumi merkitsee. Sehän tarkoittaa iloista viestiä siitä, että vihollisemme ovat kukistetut ja rauha on tullut. Evankeliumi ei ole kertomus siitä, mitä ihmiset ovat tehneet tai mitä heidän täytyy tehdä, vaan se on Jumalan rauhan viesti ja armahduspäätös häntä vastaan kapinaan nousseelle, Jumalaa vailla elävälle ihmiskunnalle. Se on syntien anteeksiantamuksen ja synninpäästön sana. Tämä sana tulee meille lohdullisena, kun enkeli julistaa: "Maassa rauha". Se tyynnyttää epäröivän, ahdistuneen mielemme, kun Jeesus sanoo: "Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö." (Joh. 14:27) Se kohtaa meidät Kristuksen ristinkuoleman jälkeen, kun Ylösnoussut julistaa: "Rauha teille".

Ihana Jumalan valtakunta, tuo taivasten valtakunta, joka on rauhaa, iloa ja vanhurskautta Pyhässä Hengessä, on meitä aivan lähellä. Se tulee luoksemme evankeliumin sanassa kaikissa sen muodoissa ja sakramenteissa. Se on nyt omana kaikilla niillä, jotka uskovat, vaikka maailma heidän ympärillään olisi miten kylmä, kova ja ahdistava tahansa. Se oli Johannes Kastajankin omana, vaikka hän oli uskonsa ja todistuksensa tähden vankeudessa. Se aarre on sinullakin riippumatta niistä ulkonaisista olosuhteista, joissa elät.

Jeesuksen saarnan kolmas osa oli: Tehkää parannus

Tällä sanalla Jeesus tekee selväksi, kuinka Jumalan valtakuntaan tullaan. Tarvitaan entisen epäuskoisen elämän murtuminen, täyskäännös. Omantunnon tulee herätä toimintaan. Jumalan lain tulee sitä satuttaa ja saada aikaan synnintunto Jumalan edessä. On ihmisiä, jotka peilaavat elämäänsä toisiin ihmisiin ja joiden omatunto on orjallisesti sidoksissa siihen, mitä kasvattajat, auktoriteetit ja vallanpitäjät sanovat, mutta heidän Luojallaan ja Jumalallaan ei ikävä kyllä ole viimeistä sanaa heidän mielissään. Kun Jeesus sanoo: "Tehkää parannus", hän kutsuu jokaisen Jumalan eteen, ja hän asettaa meidät hänen eteensä sillä tavalla, että Jumalan ja meidän välissä ei ole ihmisauktoriteetteja. Silloin olemme pyhän Jumalan edessä syntisinä, pahoina, jumalattomina, ja kuulemme nuo sanat: "Tehkää parannus". Toisin sanoen: emme pelastu, ellemme käänny. Jumalan lain valossa näemme syntimme, tuntomme alkaa syyttää meitä ja meille tulee tärkeäksi, kaikkia muita asioita tärkeämmäksi kysymys: miten pelastun?

Synnintunnon kautta tullaan uskoon. Ilman oman syntisyyden tuntemista ja tunnustamista puolustelemme pahoja tekojamme, vähättelemme niitä ja katsomme niiden johtuvan huonoista olosuhteista tai muista ihmisistä. Mutta voidaksemme tulla uskoon, lain tulee tehdä tehtävänsä meissä itsessämme, kuten apostoli Paavali sanoo: "Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä; sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto." (Room. 3:19-20)

Ovatko sinun puolustelusi tulleet kumotuiksi? Onko sinulle tullut synnintunto, tuo tunto, joka synnyttää omantunnon kauhuja ja joka ei jätä sinulle mitään ansiota eikä puolusteltavaa Jumalan edessä?

Jeesuksen saarnan neljäs osa oli: Uskokaa evankeliumi

Jeesus ei jättänyt synnintuntoista ihmistä omantunnon kauhujen valtaan, vaan auttoi häntä. Hänellä oli hyvin yksinkertainen keino. Hän julisti evankeliumia ja kutsui uskomaan sen. Halvatulle miehelle hän sanoi: "Sinun syntisi ovat anteeksiannetut." Fariseusten tuomitsemalle naiselle hän lausui lohdulliset sanat: "En minäkään sinua tuomitse." Omantunnon raskasta taakkaa kantaville hän julisti: "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon." (Matt. 11:28) Hän herätti eloon hengellisesti kuolleet, sitoi haavoittuneet, nosti olalleen langenneet ja antoi kuolevalle ikuisen autuuden toivon.

Niin hän kutsuu nytkin. Kun hän sanoo: "Uskokaa evankeliumi", se on omantunnon ahdistusta kokevalle syntiselle suloinen kutsu tulla Jeesuksen tykö ja saada tunnolleen rauha ja lepo. Kun ahdistunut kysyy, saanko uskoa, vaikka olen näin huono, tuo sana on lupa saada uskoa, se on suloinen kutsu käydä sisälle Jumalan valtakuntaan, se on luja vetoomus paeta turvaan Jeesuksen tykö sitä tuomiota ja rangaistusta, joka kohtaa epäuskoisia.

Kuulethan sinäkin evankeliumin suloisen kutsun, kun Herra sanoo: "Kääntykää minun tyköni ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole." (Jes. 45:22)

Amen.

Markku Särelä

Pastori Markku Särelän saarna 29.3.2020

Pastori Markku Särelän alkuhartaus Raamattuleirillä 5.7.2011
Leirin teemana "Kristus meidän vanhurskautemme"

Pastori Markku Särelän saarna 17.7.2011 Siitamajalla

Itsenäisyyspäivän evankeliumi, hartaus

1. Totuuden tuntemista seuraa vapaus

Jeesus sanoi: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." Joh. 8:31-32. Sanassa pysyminen on merkki opetuslapseudesta. Ja kuinka toisin voisi ollakaan. Juuri sehän on opetuslapsi, joka kuuntelee opettajansa puhetta, painaa sen sydämeensä ja mieleensä saadakseen oppia itseänsä varten ja voidakseen opettaa myös toisia. Ja taas se, joka ei pysy Jeesuksen sanassa, ei ole Jeesuksen opetuslapsi, vaan hänellä on joku toinen opettaja. Vain Jeesuksen opetuslapsi voi viedä eteenpäin Jeesuksen asiaa. Muut edistävät omaa asiaansa tai jonkun muun asiaa.

Sanassa pysymistä seuraa totuuden tuntemus. On mahdollista tuntea totuus, totuus perimmäisissä asioissa, siinä, kuinka ihminen voi pelastua ja kelvata Jumalalle sekä kaikessa siinä, mikä Raamatun mukaan liittyy tähän uskon peruskohtaan. Koska Jumala sanallaan antaa meille totuuden tuntemuksen, voimme siis olla varmoja totuudesta ja kristillisestä opista. Pyhä Henki antaa meille tämän varmuuden Jumalan sanalla. Monet ovat hyvin epävarmoja uskon asioissa. Se johtuu siitä, etteivät he ole istuutuneet Jeesuksen jalkojen juureen ja kuunnelleet häntä. He ovat kuunnelleet ihmisten mielipiteitä ja seuranneet omia ajatuksiaan, ja sillä tiellä ei voi löytää varmuutta, sillä kaikki inhimillinen on autuuden asiassa epävarmaa. Mutta kun uskomme perustuu Jumalan sanaan, se on jumalallisella perustalla ja Jumala antaa meille Henkensä, joka todistaa meille Raamatun sanalla ja vakuuttaa meidät pelastuksestamme Kristuksessa ja kristillisestä evankeliumin opista.

Totuuden tuntemusta seuraa vapaus. Olemme vapaita kaikista kiusaajan kahleista: epäjumalista, saatanasta, synnin rangaistuksesta, kadotuksesta, teko-opista ja kaikista vääristä opeista, ihmisauktoriteeteista ja ihmisten mielipiteistä. Voimme uskoa vapaasti niin kuin Jumalan sana opettaa tarvitsematta ajatella, mitähän tuo ja tuokin asiasta sanoo. Olemme sidottuja Jumalan sanaan. Ja se ei orjuuta, vaan vapauttaa. Meillä on hyvä omatunto, rauha Jumalan kanssa ja autuuden ilo.

2. Apostolit pysyivät sanassa

Kristuksen kirkko on apostolinen. On hyvä havaita, että apostolit pysyivät uskollisesti Jumalan sanassa. Apostoli Paavali sanoo: "Mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä sitä tietä vaeltaen, jota he lahkoksi sanovat, niin palvelen isieni Jumalaa, että minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa, ja pidän sen toivon Jumalaan, että on oleva ylösnousemus, jota nämä itsekin odottavat, sekä vanhurskasten että vääräin. Sentähden minä myös ahkeroitsen, että minulla aina olisi loukkaamaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä." Apt. 24:14-16.

Huomaa, miten epäröimättä Paavali tunnustaa uskovansa kaiken, mitä on kirjoitettu laissa ja profeetoissa eli Vanhassa testamentissa. Hän saattoi silloin julistaa yleistä ruumiin ylösnousemusta, joka kohtaa sekä vanhurskaita että vääriä. Hän ahkeroi, että hänellä olisi aina loukkaamaton omatunto. Vertaapa siihen erään varsin konservatiivina pidetyn teologin sanaa: "Yritämme löytää vähiten omaatuntoamme loukkaavan tien omissa toimissamme." Oikea sanassa pysyminen johtaa kilvoitteluun niin, että olisi "aina loukkaamaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä". Jumalan sanassa pysyminen antaa sellaisen vapauden.

Apostoli Pietari kehottaa: "Sentähden, rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä; ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut; niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen. Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne, ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään." 1 Piet. 3:14-18.

Apostoli Pietari elää Kristuksen tulemuksen odotuksessa vartoen uusia taivaita ja uutta maata. Ja hän osoittaa, että apostoli Paavalin ja muiden kirjoitusten vääristäminen on kadottava synti. Hän kehottaa kristityitä pysymään "omalla lujalla pohjallanne", siis sanan pohjalla Kristuksessa. Se, että Raamatussa on vaikeatajuisiakin kohtia, ei anna mitään oikeutta vääntää niitä kieroon.

Apostoli Pietari kirjoittaa myös: "Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta." 2 Piet. 1:19-21. Nämä ovat selviä kehotuksen sanoja pysyä kirjoitetussa Jumalan sanassa.

Huomaamme apostoli Paavalin ja apostoli Pietarin opetuksista, että he olivat ottaneet vastaan Jeesuksen käskyn pysyä hänen sanassaan ja että he siinä hengessä opettivat edelleen syntyneitä seurakuntia. Jumalan seurakunta on rakennettu apostoleitten ja profeettojen perustukselle kulmakivenä itse Herra Kristus. Pysyäksemme siinä joukossa, meidän on pysyttävä Jumalan sanassa. Ja miksi emme pysyisi? Onhan meillä Vapahtajan lupaus löytää totuus ja tulla vapaiksi.

Amen.

Markku Särelä

Palmusunnuntaina. I vsk:n epistola

Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. Fil. 2:5-11.

Alkukirkon yhtenä uskontunnustuksena oli tekstimme sana "Jeesus Kristus on Herra". Ne, jotka olivat tulleet tuntemaan Jeesuksen, lausuivat tämän tunnustuksen iloisin ja kiitollisin mielin. Haluamme tänään tutkia näitä sanoja, jotta tämä olisi meidänkin riemullinen tunnustuksemme.

1. Jeesus oli Herra silloinkin, kun hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti.

Kun juutalaiset ja pakanat katselivat Jeesusta, he eivät nähneet hänessä mitään poikkeavaa. Hän oli näöltään samanlainen juutalainen mies kuin muutkin. Hän käveli, vaelsi paikasta toiseen, puhui, keskusteli, teki havaintoja, söi, joi, nukkui. väsyi, uupui, itki, tuli tuskaan, kärsi ja kuoli. Hänet voitiin vangita, häntä kuulusteltiin, hänet tuomittiin. Häntä voitiin halveksia, pilkata, lyödä, ruoskia, sylkeä vasten kasvoja, naulita ristille. Profeetta sanoo hänestä: "Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet." Jes. 53:2-3.

Kuitenkin kaiken aikaa hän oli Herra. Sanoohan pyhä Raamattu, että ihmiset ristiinnaulitsivat "kirkkauden Herran" (1 Kor. 1:27). Tällä apostoli Paavalin sanalla on Vanhan testamentin tausta. Kun Salomo oli rakentanut temppelin ja oli sen vihkiäisjuhla, Salomo rukoili: "...Sinun pappisi, Herra Jumala, olkoot puetut autuuteen, ja sinun hurskaasi riemuitkoot siitä, mikä hyvä on. Herra Jumala, älä hylkää voideltuasi; muista armolupauksiasi, jotka annoit Daavidille, palvelijallesi." (2 Aik. 6:41-42). Ja sitten Raamattu jatkaa: "Kun Salomo oli lakannut rukoilemasta, tuli taivaasta tuli ja kulutti polttouhrin ja teurasuhrit, ja Herran kirkkaus täytti temppelin, niin että papit eivät voineet mennä Herran temppeliin; sillä Herran kirkkaus täytti Herran temppelin. Ja kun kaikki israelilaiset näkivät tulen tulevan alas ja näkivät temppelin päällä Herran kirkkauden, polvistuivat he kivillä lasketulla pihalla kasvoillensa maahan ja rukoilivat ja kiittivät Herraa siitä, että hän on hyvä, että hänen armonsa pysyy iankaikkisesti."

Kun Salomo, rauhan kuningas, toimitti Jumalan säätämät uhrit uudessa temppelissä, Herran kirkkaus täytti temppelin, kansa lankesi kasvoillensa maahan ja kiitti Jumalaa hänen armostaan. Kun Kristus-kuningas uhrasi itsensä maailman syntiuhrina, silloin ristiinnaulittiin kirkkauden Herra, silloin lepytettiin Jumalan vanhurskas viha syntisiä kohtaan ja tuli rauha. Tästä rauhanteosta Raamattu sanoo: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan." (2 Kor. 5:19). Sovitus tarkoittaa tässä sovun eli rauhan aikaansaamista. Hän, itse "kirkkauden Herra", hankki iankaikkisen armon meitä syntisiä varten. Ja mitä se merkitsi hänelle?

Tekstimme kertoo, että hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. Tekstimme korostaa erityisesti tuota häpeällistä, nöyryyttävää kuolemaa. Voi, miten vaikeata meille on, kun meitä nöyryytetään ja kun ylpeyttämme loukataan ja kolautetaan. Vaikeata se on, vaikka Kristuksen tähden joutuisimme kärsimään. Emme osaa pitää kunniana, kun Jumala katsoo meidät arvollisiksi kärsimään hänen nimensä tähden. Mutta kirkkauden Herra alentuu. Hän tulee todelliseksi ihmiseksi, ei palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä kaikkien edestä. Ihmiseksi tulo sinänsä ei merkinnyt vielä alennusta; olisihan hän voinut tosi Jumalana silti vaatia, että häntä tulee Herrana palvella. Mutta hänen ihmiseksituloonsa yhdistyi vapaaehtoinen kuuliaisuus ihmisille annettua Jumalan lakia kohtaan. Hän, lain Herra, tuli lain alaiseksi. Hän alentui rakastamaan ihmiskunnan hylkiöitä, hän alentui rakastamaan yhteiskunnan kovapintaisia itserakkaita ylpeilijöitä, meitä monenlaisia, kaikenkarvaisia ihmisiä, jotka eivät ole ansainneet hänen rakkauttaan, vaan vain vihan ja rangaistuksen. Hän, lain antaja, alentui ihmisille annetun lain alaisuuteen, osoittamaan kuuliaisuutta Jumalan pyhää lakia kohtaan, siitä riippumatta, että se johti kärsimykseen ja yhä suurempaan häväistykseen.

Kristus alentui syvälle, jopa silloinkin, kun hän selvin ihmeteoin osoitti olevansa Jumalan Poika ja luvattu Messias. Hän alentui siihen, ettei hänellä ollut sijaa omassa temppelissään, sillä pyhällä paikalla, missä hän Salomon aikana oli näyttänyt kirkkautensa. Hän alentui siihen, että Israelin johtajat ja opettajat hylkäsivät hänet vastoin Jumalan sanan ja Kristuksen tunnustekojen todistusta. Hän kulki tiensä loppuun asti tehtävälleen uskollisena. Kun hänet ristiinnaulittiin, hän oli kuin karitsa, joka ei suutansa avannut.

Minkä tähden? Sitä varten, että hän oli tullut meidän takaajaksemme, meidän sijaamme, että hän oli ottanut omikseen meidän syntivelkamme ja että hän maksoi ne. Sitä varten, että meidän sydämemme murtuisi, että me saisimme piston sydämeemme ja kääntyisimme sen puoleen, joka on iankaikkinen rakkaus ja panisimme sydämemme turvan Jumalan Karitsaan, joka on ottanut pois maailman synnin.

Rakkaus toi Jumalan Pojan maailmaan. Rakkaus sai hänet olemaan kuuliainen Isän tahdolle ja Jumalan laille. Rakkaus sai hänet antamaan henkensä koko maailman edestä. "Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä", sanoo Jeesus.

Laki, jonka Jeesus täytti lunastustyössään, ei siis voi meitä syyttää. Hän ei tullut itsensä tähden maailmaan, vaan meidän syntisten tähden, ja niin myös kaikki, mitä hän teki, tapahtui meidän tähtemme. Kun Jeesus täytti lain meidän sijassamme, laki ei voi tuomita meitä kadotukseen. Sillä ei ole siihen valtaa. Tuo lain kirjoitus on naulittu ristiin, pois meitä syyttämästä, tehottomaksi tehtynä, koska sen vaatimukset ovat tulleet Kristuksessa täytetyiksi. Kun Kristus uhrasi itsensä viattomana meidän edestämme, tämä uhri on kertakaikkinen, lopullinen, ja Jumala on sen hyväksynyt ja kuitannut herättämällä Poikansa kuolleista.

Kristuksen syvä alennus, niin käsittämätön kuin se meille onkin, on ihana lohdutus kaikkia synnin ja lain syytöksiä vastaan. Kun se on tapahtunut koko maailman edestä, saat sinäkin olla varma siitä, että syntisi ovat anteeksiannetut ja taivas on sinulle avoin käydä sisään. Jeesus, joka alentuessaan oli kirkkauden Herra, olkoon myös sinun sydämesi Herra, hän, josta Raamattu sanoo: "Herra on hyvä ja hänen armonsa pysyy iankaikkisesti."

2. Kristus on Herra myös korotuksen tilassa

Tekstimme sanoo Kristuksen korotuksesta: "Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra."

Kristuksen ihmiseksituloon ja korotukseen liittyy suuri salaisuus, jonka Raamattu meille paljastaa. Jumaluutensa puolesta Kristus oli Isän kanssa täysin yhdenvertainen, hän oli alennuksenkin tilassa kirkkauden Herra. Mutta ihmisyytensä puolesta hän oli Isää alempi. Kun hänet korotettiin, korotus koski hänen inhimillistä luontoaan; jumaluuttahan ei voi mihinkään korottaa. Nyt siis Jeesus inhimillisen luontonsa puolesta korotettiin Isän oikealle puolelle, yhtäläiseen kunniaan ja valtaan kuin Isällä. Näin siis Jumalan luona on meidän veljemme, meidän edustajamme, ylittämättömässä kunniassa ja kirkkaudessa. Hän tuntee meidän heikkoutemme, meidän tarpeemme, meidän hätämme, koska hän oli alennuksen tilassa niistä osallinen ja kantoi meidän syntimme ruumiissaan ristinpuuhun, kuitenkin siten, ettei hän itse tehnyt syntiä. "Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa." (Hebr. 2:18) "Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä." (Hebr. 4:15) Miten lohdullinen asia! Korkeimmalla paikalla on meidän edesvastaajamme, takaajamme, hän, joka on luvannut: "Kun minä tulen, otan minä teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen."

Kun Salomon temppeli vihittiin, Herran kirkkaus täytti temppelin ja kansa kumartui maahan Herran kirkkauden edessä. Kun Kristus tulee viimeisenä päivänä, jokainen joutuu tunnustamaan, että hän on Herra. Miten ihanaa onkaan niiden, jotka ovat panneet häneen iankaikkisen elämän toivon, saada se tunnustaa. Miten hirmuista on niiden langeta elävän Jumalan eteen, jotka ovat hänet hyljänneet, häntä halveksineet eivätkä ole häneen sielunsa turvaa panneet.

Jos jo silloin, kun Kristus oli alennuksen tilassa, hänen vastustajansa lankesivat maahan, kun Jeesus kiinniotettaessa sanoi nuo hänen jumaluudestaan todistavat sanat: "Minä olen", kuinka paljon enemmän silloin, kun hän tulee kirkkaudessaan kaikkien pyhien enkeleittensä kanssa ja kutsuu kansat haudoistaan eteensä tuomiolle, he joutuvat tunnustamaan: Sinä olet Herra, eivätkä he voi vastustaa, kun hän sanoo: "Menkää pois minun tyköäni, te kirotut," Miten suloista oli ahdistuneelle sydämelle, kun Jeesuksen armo kirkastui ja sai uskoa syntinsä anteeksi annetuiksi. Kuinka paljon suloisempaa on nähdä tämä rakas Vapahtaja kasvoista kasvoihin ja saada kuulla hänen kutsunsa: "Tulkaa minun Isäni siunatut ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti."

Kristus on Herra: Kun hän sulkee, ei kukaan avaa. Kun hän avaa, ei kukaan sulje. Käy siis iloisin mielin autuuden porteista sisälle ja tunnusta: "Minun Herrani ja minun Jumalani."

Amen.

Markku Särelä

Pastori Markku Särelän saarna 19.4.2009 Tampereella

Pastori Markku Särelän saarna 31.5.2020