Markku Särelä
  • Jumalanpalvelus 27.9.2020

    Nauhajumalanpalvelus 27.9.2020. Virret VK38: 319:1,3,8  414:5-8  315  330:1-3  332

  • Jumalanpalvelus 28.6.2020

    Nauhajumalanpalvelus 28.6.2020. Virret VK38: 321:1,3,4  395:1–2  319:1,5,7,8  487  201

  • Jumalanpalvelus 29.11.2020

    Nauhajumalanpalvelus 29.11.2020. Virret VK38: 2:1,4,5  Hoosianna  1:1,7,9,10  3:1,2,4,7  5:1,5,7,8. Huom. Liturgiassa Herra armahda.

  • Jumalanpalvelus 29.3.2020

    Virret VK38: 49:1,4,6,  57:5,8,  63:3,4,5,  65:1,3,5,  68:1-3,5

  • Jumalanpalvelus 3.1.2021

    Nauhajumalanpalvelus 3.1.2021. Virret VK38: 33:1.4,5  405:1,8  38  36:1-4  40  Huom. Alku- ja loppusoittona: Vuosi vanha vaipui hautaan  sekä liturgiassa Herra armahda.

  • Jumalanpalvelus 30.8.2020

    Nauhajumalanpalvelus 30.8.2020. Virret VK38: 153:1-4,7  305:4  279:1,2,4,7 (säv. 390)  296  347 (säv. 160)

  • Jumalanpalvelus 31.5.2020

    Nauhajumalanpalvelus 31.5.2020. Virret VK38: 104:1,3,8  395:1,2,4  557:1-3  105:1–3,6  417:1,3,4.

  • Jumalanpalvelus 5.4.2020

    Virret VK38: 47:1-3,  117,  177,  168:1,3,5,  405:1,5,8

  • Jumalanpalvelus 5.7.2020

    Nauhajumalanpalvelus 5.7.2020. Virret VK38: 103:1,2,6,7  504:4  432:1,5,8  296:1,4-6  292

  • Jumalanpalvelus 6.9.2020

    Nauhajumalanpalvelus 6.9.2020. Virret VK38: 531:1,6,10  425:1,5,6  389  416  408

  • Jumalanpalvelus 7.6.2020

    Nauhajumalanpalvelus 7.6.2020. Virret VK38: 111  112  113  115  117

  • Jumalanpalvelus 8.11.2020

    Nauhajumalanpalvelus 8.11.2020. Virret VK38: 215  113  618:1,3,8,9  123  615:1,5,7 ja Mun kanteleeni   Huom. Liturgiassa Herra armahda.

  • Jumalanpalvelus 9.5.2021

    Nauhajumalanpalvelus 9.5.2021. Virret VK38: 164:1,3,6,7  115  165:1,3,5,6  168:1,6,7  152 (ei laulettu). Liturgiassa Herra armahda.

  • Jumalanpalvelus 9.8.2020

    Nauhajumalanpalvelus 9.8.2020. Virret VK38: 330:1–3  117  365  354:1–4  357  198

  • Kaikille pyhille ovat yhteistä ahdistus, Karitsan veri ja iankaikkinen elämä

    Pyhäinpäivänä, I vsk:n epistolateksti

    Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: "Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?" Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen." Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Sentähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään, ja hän, joka valtaistuimella istuu, on levittävä telttamajansa heidän ylitsensä. Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano, eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle, sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä. Ilm. 7:13-17.

    Tämän pyhäinpäivän saarnateksti tuo eteemme kolme asiaa, jotka väistämättä kuuluvat kristilliseen elämään. Nämä asiat ovat ahdistus, Karitsan veri ja iankaikkinen elämä. Raamatun mukaan nämä asiat kuuluvat kaikille kristityille. Kaikki pyhät ovat olleet ahdistettuja. Kaikki ovat uskoneet Karitsan veren perusteella syntinsä anteeksi. Kaikki ovat myös iankaikkisesta elämästä osallisia. Tässä saarnassa on tarkoituksena tarkastella, mitä merkitsee, että olemme osallisia ahdistuksesta, Karitsan verestä ja iankaikkisesta elämästä.

    1. Ahdistus

    Arkipäivän kielenkäytössä sana "ahdistus" on hyvin tavallinen. Sillä voidaan tarkoittaa monia asioita. Se on usein yleisnimi, jota käytetään ihmisen pahasta olosta silloin, kun sen syytä ei tiedetä. Tyypillistä sille on, että monet ongelmat kasaantuvat ihmisen mielessä kimpuksi, jota on hyvin vaikea selvittää. Tässä Ilmestyskirjan kohdassa, kuten Raamatussa yleensäkin, ahdistus merkitsee jotain muuta.

    Kun Jeesus puhui maailmanlopun ennusmerkeistä, hän puhui myös ahdistuksesta: "Silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti, eikä milloinkaan tule. Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään." (Matt. 24:21-22) Näihin aikoihin liittyvät vakavat ihmiskuntaa koskevat vaikeudet. Vapahtaja sanoo: "Te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin." (Matt.24:6-7) On huomattava, että voimme sekä menneisyydessä että nykyisyydessä havaita näiden ennustusten toteutumista. Meidän ei tule pyrkiä laatimaan tulevaisuutta koskevia ennustuksia ahdistuksen tulosta ja yksityiskohdista. Olennaista on, että joka hetki olemme Vapahtajan yhteydessä, valmiina siirtymään iankaikkiseen iloon. Ahdistukseen, josta Kristus puhuu, kuuluu myös väärien Kristusten esiintyminen. Hän sanoo: "Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta." (Matt. 24:5) Tällaista kirkon historia tuntee. Joidenkin lahkojen johtajat ovat väittäneet itseään Kristukseksi. Roomalaiskatolisen kirkon oppi paavin asemasta liittyy myös tähän. Sen mukaan paavi ei ole ainoastaan Pietarin vaan myös Kristuksen sijainen maan päällä. Tämän huomaamme karkeaksi harhaksi jo sillä perusteella, että Kristus on luvannut olla omiensa kanssa joka päivä maailman loppuun asti. Meidän kanssamme oleva Vapahtaja ei tarvitse eikä hänellä voi olla sijaista. Tunnustuskirjoissa osoitetaan, kuinka paavius vääristää evankeliumin ja loukkaa Jumalan kunniaa: "... paavin oppi on monin kerroin ristiriidassa evankeliumin kanssa, ja kolmella tavalla hän esiintyy röyhkeästi jumalallisen arvovallan haltijana: 1) Hän ottaa itselleen oikeuden muuttaa Kristuksen opin ja Jumalan asettamat jumalanpalveluksen muodot; hän vaatii, että hänen oppiaan ja kulttejaan on tarkoin noudatettava kuten jumalallisia ainakin. 2) Hän ottaa vallan päästää ja sitoa, ei vain eläviä vaan myös vainajien sieluja. 3) Paavi ei salli kirkon eikä kenenkään häntä arvostella, vaan asettaa oman arvovaltansa kirkolliskokousten ja koko kirkon tuomion yläpuolelle. Mutta se, ettei alistu kirkon eikä kenenkään tuomittavaksi, se juuri on itsensä jumalaksi tekemistä." (Paavin valta ja yliherruus, Tunnustuskirjat 1990, s. 290) Ihmisiä, jotka joko salatusti tai avoimesti korottavat itsensä Kristukseksi, on esiintynyt jo pitkään. Tämä on osa ahdistusta, joka maailmaa kohtaa ennen viimeistä päivää. Monia muitakin kristillistä oppia vääristäviä ja elämää vaikeuttavia vaikeuksia liittyy tämän ajan tapahtumiin. Kaikkina aikoina eläneet kristityt ovat joutuneet tällaisten asioiden kanssa tekemisiin. Kuitenkin juuri ennen Kristuksen paluuta ahdistus voimistuu ja saavuttaa huippunsa. Me emme tiedä, kuinka kaukana se aika on.

    Vaikka Raamattu ei tarkoita sanalla "ahdistus" epämääräistä pahaa oloa, joutuvat kristityt kokemaan myös sisäistä pahaa oloa. Perisynnin tähden me jokainen kannamme sydämessämme kristillistä oppia vääristäviä ja elämää vaikeuttavia asioita. Oma syntisyytemme saa aikaan pahaa oloa, kun se vaikuttaa pahan omantunnon ja vaikeuttaa suhteita toisiin ihmisiin ja ohjaa meitä luottamaan itseemme Jumalan sijasta. Meistä lähtöisin olevaa hurskautta kuvaa Jes. 64:6: "Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme. Ja kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä kuin tuuli." Tällainen täysin kieroutunut hurskaus asuu yhä meidän sydämessämme. Se pyrkii ottamaan meidät valtaansa. Apostoli Paavali tunsi itsessään synnin valtavan vaikutuksen. Hän kirjoitti itsestään: "Minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen." (Room. 7:18-19) Tämä on totta jokaisen kristityn kohdalla. Paavali ei elänyt karkeissa synneissä, mutta silti hän tunnusti näin. Samanlaisia asioita ovat joutuneet kaikki muutkin kristityt kokemaan. Meidänkin elämässämme on asioita, joissa havaitsemme tekevämme väärin. Pahoista teoistamme on joskus myös seurauksena ikäviä asioita. Tästä syystä mieli usein masentuu. Jumalan laki osoittaa, että omassa varassamme emme voi päästä iankaikkiseen iloon. Tarvitsemme jatkuvasti turvaksemme evankeliumin, josta kaikki pyhät kaikkina aikoina ovat eläneet. Sen evankeliumin perustana on Karitsan veri.

    2. Karitsan veri

    Kaikille kristityille on yhteistä, että he ovat valkaisseet vaatteensa Karitsan veressä. He tuntevat syntinsä ja tietävät tarvitsevansa puhdistuksen. He uskovat, että heidän kaikki syntinsä ovat anteeksi annetut Jeesuksen tähden. Jeesuksen veri puhdistaa synneistä siksi, että Jeesus kärsi pelkästään toisten ihmisten puolesta. Hän täytti kokonaan Jumalan lain. Hänen laintäyttämyksensä luetaan meidän hyväksemme. Apostoli Paavali kirjoittaa: "... yhden (Jeesuksen) kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi." (Room. 5:19) Tässä sana "monet" merkitsee yhden vastakohtaa, suurta ihmisjoukkoa, kaikkia. Näin ollen hänen kuolemansa on todellinen armon lähde, ja me olemme vapaat lain orjuudesta. Heprealaiskirjeessä sanotaan: "Kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän... meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkein pyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen. Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen, kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa." (Hebr. 9:11-14) Iankaikkinen lunastus on tapahtunut. Puhdistuslähde on avoinna. Meidän kannaltamme puhdistautuminen ei ole ajankohtainen vasta sitten, kun kuolemme tai Kristus palaa. Sen sijaan vaatteiden valkaiseminen Karitsan veressä on jokapäiväinen asia tässä ajassa. Vaatteiden valkaiseminen Karitsan veressä on samaa kuin uskoa, että kaikki syntimme ovat anteeksi annetut Kristuksen tähden. Jotta osaamme elää armosta joka päivä, meidän on tarpeen tietää, missä pääsemme puhdistuksesta osallisiksi.

    Eräs mies oli tullut uskoon. Hän iloitsi Karitsan verestä ja kertoi siitä työpaikallaankin. Kerran eräs työtoveri kysyi häneltä, mistä sitä Karitsan verta saa. Kysymys voidaan asettaa myös toisin: "Mistä usko syntyy ja mistä se saa vahvistusta?" Silloin mies ei vielä osannut vastata, mutta myöhemmin asia selvisi. Vapahtajan puhdistava veri, syntien anteeksiantamus, tulee omaksemme sanassa ja sakramenteissa. Tämä tieto on meille tärkeä, jotta itse löydämme tien puhdistuslähteelle ja osaamme neuvoa sinne toisiakin.

    Apostoli Paavali kirjoittaa, kuinka Jumalan sana tuo Jeesuksen veren kautta puhdistuksen ja syntien anteeksiantamuksen: "Mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä. Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden, kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan, ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden. Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö." (Ef. 2:13-18) Tässä osoitetaan, että Kristuksen armotyö on ainoa pelastuksen perusta sekä juutalaisille että muille. Kun tekstissä esiintyy sana "molemmat", on kyse juutalaisista ja muista kansoista. Jeesuksen veri on pelastuksen lähde kaikkien kansojen kaikille uskoville. Vapahtajan veri on saanut aikaan sen, että meillä on pääsy Isän luo iankaikkiseen elämään. Käskyjen laki säädöksineen on tehty tehottomaksi. Jumalan laki osoittaa synnin. Se osoittaa, että ihmisperäinen hurskaus on kuin saastainen vaate. Kristuksen sovitustyön tähden olemme vapaat tuosta hirvittävästä lain orjuudesta. Kun Vapahtaja oli maan päällä, hän julisti evankeliumia. Hänen opetuslapsensa kuulivat sitä ja uskoivat. Heille Kristus sanoi: "Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut." (Joh. 15:3) Nyt sama rauhan julistus on ulottuvillamme Raamatussa ja julistetussa Jumalan sanassa.

    Karitsan veren puhdistava voima kohtaa ihmisen myös pyhässä kasteessa: "Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta." (Ef. 5:25-26) Pyhässä kasteessa on Vapahtaja pessyt meidät puhtaiksi synneistämme. Siitä muistuttavana vertauskuvana luultavasti useimmilla meistä on ollut valkoinen puku yllä kastehetkellä. Ulkonaisella merkillä ei tosin ole merkitystä kasteen sisällön kannalta, mutta valkoinen puku kauniilla tavalla muistuttaa meitä Vapahtajan armotyöstä. Kasteessa vaeltaminen merkitsee jokapäiväisessä katumuksessa ja uskossa palaamista kasteen liittoon.

    Vapahtajan veri tulee osaksemme myös pyhässä ehtoollisessa. Kristus sanoo ehtoollisleivästä: "Tämä on minun ruumiini." (Matt. 26:26) Viinistä hän sanoo: "Tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi." (Matt. 26:28) Vapahtaja ei rajoita anteeksiantamusta niin, että se kuuluisi monille mutta ei kaikille. Tässäkin sana "monet" merkitsee rajoittamatonta ihmisjoukkoa, kaikkia. Ehtoollispöydässä Jumalan Pojan pyhä ruumis ja veri tuovat anteeksiannon omaksemme.

    Jumalan sanan, kasteen ja ehtoollisen varassa elivät ne kristityt, jotka ennen meitä ovat päässeet taivaan iloon. Armonvälineisiin he turvautuivat. Niiden kautta Kristus antoi rauhan heidän sydämeensä. Sen rauhan varassa he siirtyivät iankaikkiseen iloon. Kun me käytämme armonvälineitä, olemme yhtä joukkoa kaikkien pyhien kanssa. Meillä on sama lohdutus. Tie iankaikkiseen elämään on auki myös meille. Koska Jumala on antanut armonvälineet meille pelastukseksi, on meidän tarpeen käyttää niitä ahkerasti. Samoin on tarpeen, että Jumalan armon avulla säilytämme ne aivan puhtaina. Kun Martti Luther alkoi julkisesti taistella roomalaiskatolisessa kirkossa esiintyviä harhoja vastaan, hän korosti, kuinka tärkeää on, että puhdas evankeliumi on kaikkien ulottuvilla. Yksi hänen laatimistaan teeseistä kuuluu: "Kirkon todellinen aarre on Jumalan kunnian ja armon kaikkein pyhin evankeliumi." (62. teesi) Tätä aarretta vastaan on hyökätty monella tavalla. Keskiajalla opetettiin, että kirkon aarre on pyhimysten hyvät työt, joita kirkko myi ihmisille. Nykyisin esitetään usein, että kirkon aarre olisi tarjota ihmisille tilaisuus tehdä uskonratkaisu ja päättää tulla uskovaksi. Tällä tavoin ihmisiä kuitenkin ohjataan etsimään aarretta omista tai toisten ihmisten teoista ja ajatuksista. Tämä johtaa väistämättä armonvälineiden halveksimiseen ja vääristelyyn. Koko kirkon kaksituhatvuotisen historian ajan on keskeisin kysymys ollut armonvälineiden puhtauden säilyminen. Kaikkia armonvälineitä, sanaa, kastetta ja ehtoollista vastaan on hyökätty ja edelleen hyökätään. Mutta armonvälineiden puhtaus on mitä tärkein asia. Se on tärkeää itsemme kannalta. Tarvitsemme oikean lohdutuksen. Samoin se on tarpeen muiden ihmisten kannalta. On tärkeää, että puhdas Jumalan sana ja oikein toimitetut sakramentit ovat ihmisten ulottuvilla. Niiden yhteyteen voimme iloisin mielin kutsua toisia. Kun pyrimme pitämään armonvälineet puhtaina, on kaikkein keskeisintä, että itse elämme niiden varassa. Se merkitsee elämistä yksin armosta, uskomista syntien anteeksisaamiseen yksin Kristuksen tähden. Tämä johdattaa meidät pitämään arvossa kastettamme. Se johdattaa meidät sanan äärelle lukemaan ja kuulemaan evankeliumia. Samoin Kristuksen ruumis ja veri, jotka ehtoollisessa saamme, ovat meille tärkeitä. Tämä merkitsee yhteyttä niihin lahjoihin, jotka Jumala on omilleen antanut. Jumalan armo on meidän ainoa turvamme. Siitä pääsemme osallisiksi armonvälineissä. Siksi armonvälineiden säilyttäminen puhtaina on mitä riemullisin asia. Keskeisintä on, että me jokainen itse elämme Jumalan armon varassa. Tämä merkitsee osallisuutta syntien anteeksiantamuksesta, joka antaa ilon ja rauhan. Olemme Karitsan veren puhdistamia.

    3. Iankaikkinen elämä

    Valkeisiin vaatteisiin puettu joukko pääsee iankaikkiseen iloon. He tulevat suuresta ahdistuksesta. Iankaikkisuudessa ei ole enää minkäänlaista ahdistusta. Sinne ovat päässeet uskossa Vapahtajaan kuolleet rakkaamme. Mutta kuten huomasimme, Karitsan veri ja puhdistus synneistä on omanamme jo täällä, keskellä ahdistusta. Siksi voimme sanoa elävämme uskossa iankaikkista elämää jo nyt. Ne, jotka ovat jo kirkkaudessa, ovat päässeet sinne armon turvin. Samasta armosta saamme mekin elää. Jo täällä saamme juoda iankaikkisen elämän lähteestä.

    Kun pääsemme iankaikkisuuteen, loppuvat kaikki murhetta tuottavat asiat. Tämän vakuuttaa lupaus: "Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano, eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle, sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistään." (Ilm. 7:16-17) Mitkään murheet eivät vaivaa. Poissa ovat toisten tuottamat vaivat. Omien puutteidenkaan tuomat hankaluudet eivät seuraa mukana. Siellä on pelkkää iloa, jota kuvataan näin: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt." (Ilm. 21:3-4) Mitkään murheet eivät enää edes muistu mieleen. On vain täydellinen ilo. Siinä ilossa ovat meitä ennen perille päässeet Vapahtajan omat. Heidän jäljissään, armon varassa, saamme mekin kulkea jäljellä olevan taipaleemme.

    Paitsi että iankaikkisuudessa loppuvat kaikki vaivat, siellä saamme nähdä kirkkaana ja kasvoista kasvoihin sen, mitä nyt katsomme kuin usvan takaa. Se, mitä sana ja sakramentit lahjoittavat jo nyt, on kaikessa loistossaan silmiemme edessä iankaikkisuudessa. Täällä ajassa näemme vain hämärästi. Apostoli Paavali kirjoittaa: "Nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan." (1 Kor.13:12) Tässä ajassa meillä on esteitä, joiden tähden emme voi nähdä Jumalan kirkkautta täydessä loistossaan. Syntiemme tähden emme voisi elää, jos näkisimme Jumalan kirkkauden ilman mitään estettä. Iankaikkisuudessa kaikki synnit ovat poissa. Siellä saamme katsoa Jumalaa kasvoista kasvoihin. On huomattava, että arvoituksen tavoin näkeminen ei merkitse epävarmuutta syntien anteeksisaamisesta tai Vapahtajan luokse pääsemisestä. Ei, Jumalan sanan perusteella näemme aivan tarkasti sen, mitä meidän on tarpeen nähdä. Aivan tarkasti tiedämme, että kaikki syntimme ovat anteeksi annetut. Vapahtaja on ottanut pois syntimme ja puhdistanut meidät armollaan. Tämän armon varassa eläminen on iankaikkista elämää. Anteeksiantamus tuo jo nyt iloisen mielen. Saamme jo nyt jättää kaikki taakkamme ja aavistaa, miltä tuntuu, kun Jumala pyyhkii kaikki kyyneleet silmistämme.

    Rukoilemme: Rakas taivaallinen Isämme. Varjele meitä, ettemme masentuisi ahdistuksista, vaan entistä lujemmin luottaisimme sinun apuusi. Varjele armonvälineet puhtaina keskellämme ja auta meitä ahkerasti käyttämään niitä autuudeksemme. Kiitos ennen meitä eläneistä uskovista, joiden esimerkki rohkaisee meitä. Kiitos, että Kristus on puhdistanut meidät synneistämme ja että saamme armon varassa tulla luoksesi iankaikkiseen iloon. Amen.

    Markku Särelä

  • Kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta

    Laskiaissunnuntaina, I vuosikerran evankeliumi

    Ja hän otti tykönsä ne kaksitoista ja sanoi heille: "Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta. Sillä hänet annetaan pakanain käsiin, ja häntä pilkataan ja häväistään ja syljetään; ja ruoskittuaan he tappavat hänet, ja kolmantena päivänä hän nousee ylös." Mutta he eivät ymmärtäneet tästä mitään, ja tämä puhe oli heiltä niin salattu, etteivät he käsittäneet, mitä sanottiin. Ja hänen lähestyessään Jerikoa eräs sokea istui tien vieressä kerjäten. Ja kuullessaan, että siitä kulki kansaa ohi, hän kyseli, mitä se oli. He ilmoittivat hänelle Jeesuksen, Nasaretilaisen, menevän ohitse. Niin hän huusi sanoen: "Jeesus, Daavidin poika, armahda minua!" Ja edelläkulkijat nuhtelivat häntä saadakseen hänet vaikenemaan; mutta hän huusi vielä enemmän: "Daavidin poika, armahda minua!" Silloin Jeesus seisahtui ja käski taluttaa hänet tykönsä. Ja hänen tultuaan lähelle Jeesus kysyi häneltä: "Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?" Hän sanoi: "Herra, että saisin näköni jälleen." Niin Jeesus sanoi hänelle: "Saa näkösi; sinun uskosi on sinut pelastanut." Ja heti hän sai näkönsä ja seurasi häntä ylistäen Jumalaa. Ja sen nähdessään kaikki kansa kiitti Jumalaa. Luuk. 18:31-43.

    Kalliit kristityt Herrassa Kristuksessa!

    Olemme paastonajan kynnyksellä. On laskiaissunnuntai. Tämän päivän evankeliumimme johdattaa meidät Jeesuksen matkaan, kun hänelle oli tullut aika siirtyä kohti julkisen toimintansa päätepistettä, Jerusalemia ja Golgataa. Hänen oli mentävä Israelin pyhään kaupunkiin; sinne missä oli temppeli; sinne, missä toimitettiin ne uhrit, jotka kuvasivat sitä uhria, jonka hän tuli antamaan; sinne, jonka temppelin Herra hän itse oli; sinne, josta hänen oli ristiä, häpeällistä kuolinpuuta kantaen kuljettava Golgatalle ristiinnaulittavaksi.

    Oli tullut aivan lähelle tuo hetki, jolloin Jeesuksen oli lähdettävä viimeiselle matkalleen Jerusalemiin. Sen vuoksi hän kutsui opetuslapset luokseen ja halusi puhua heille ja valmistaa heitä siihen, minkä täytyi tapahtua. Jeesus sanoi heille: "Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta." Tähän haluamme syventyä tekstimme nojalla.

    1. Pyhä Raamattu on toteutuneiden ja toteutuvien ennustusten kirja

    Tekstissämme Jeesus vakuuttaa, että kaikki on täysin toteutuva, mitä hänestä on kirjoitettu profeettain kautta. Jo heti alussa, kun hän oli valinnut opetuslapsensa, hän sanoi heille vuorisaarnassa: "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut." (Matt. 5:17-18). Ja kun hänen suuri kärsimyksensä oli päättymässä, hän saattoi lausua: "Se on täytetty", minkä jälkeen hän kallisti päänsä ja antoi henkensä Isän käteen. Kaiken Jeesuksen elämässä piti tapahtua, niin kuin tapahtui, koska niin oli kirjoitettu.

    Jeesuksen Raamattu on täyttyneiden ja täyttyvien ennustusten Raamattu. Ja kun kiusaukset kohtasivat häntä, hän otti käyttöön Raamatun sanan ja lausui: "Kirjoitettu on" ja voitti kiusaajan.

    Onhan sinullakin sama Jumalan sana, sama, yhtä varma, yhtä luotettava, samoin toteutunut ja toteutuva Raamattu kuin Jeesuksella. Jos sitä alat epäillä, teet syntiä, ja olet vaarassa joutua pois Jeesuksen seurasta ja uskon tieltä. Raamatun epäileminen on kiusaajan kavala juoni. Kun kerran olet kastettu Jeesuksen opetuslapseksi, niin pysy siinä, mikä Raamatussa on kirjoitettuna. Jeesus sanoo meille: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." (Joh. 8:31-32).

    Kaikki se, mitä Raamattu Vanhassa testamentissa ennusti Jeesuksen kärsimyksestä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta on jo toteutunut. Se, mikä koskee hänen tuloaan tuomiolle ja hänen morsiamensa, pyhän seurakunnan, iäistä hääjuhlaa, on vielä edessäpäin, ja se toteutuu sinä hetkenä, jonka Jumala on määrännyt ja jonka hän yksin tietää. Sitä hetkeä hänen seurakuntansa odottaa, mutta maailmalle se on yllätys ja kauhistus.

    Raamattu on totta kaikissa sanoissaan. Onhan se syntynyt Kristuksen Hengen vaikutuksesta. On suurenmoista, että meillä on tällainen kirja, joka erehtymättömästi ja luotettavasti puhuu meille, joka ottaa meidät mukaansa Jeesuksen kärsimystielle ja lopulta vie meidät taivaan autuuteen. "Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni." (Ps. 119:105)

    Käytä siis Raamattuasi. Lue sitä. Tutki sitä. Löydä sieltä Kristus ja taivaan tie. Ojenna uskosi Raamatun mukaan. Silloin olet sillä samalla perustuksella, jolla on koko muukin Kristuksen seurakunta, josta Raamattu sanoo: "Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä." (Ef. 2:19-22)

    2. Pyhä Raamattu vie meidät Jeesuksen kärsimystielle

    Olethan, ystäväni, selvillä siitä, mikä on Raamatun tärkein asia? Toivottavasti se ei ole peitossa keneltäkään, joka saarnojamme kuulee tai lukee. Jopa monen teologin ja piispan Raamatusta puuttuu risti ja syntien sovitus. Aikanaan arkkipiispa Mikko Juva esitti eräässä tv-ohjelmassa Raamatun pääasiaksi seuraavan Raamatun kohdan: "Ja niinkuin te tahdotte ihmisten teille tekevän, niin tehkää tekin heille." (Luuk. 6:31) Onhan tämä kootusti sanottuna pyhän Raamatun sisältö, mitä lakiin tulee, mutta ei sikäli, mitä evankeliumiin tulee.

    Jeesus ei tullut vain sitä varten, että hän opettaisi meille lakia, eikä hän tullut myöskään vain sitä varten, että hän opettaisi meille evankeliumia. Onhan hän toki "hyvä Opettaja" ja ainoa Mestari, kaikista muista opettajista erottuva. Opettihan hän niin kuin se, jolla on valta. Silti Jeesus on paljon, paljon enemmän kuin pelkkä opettaja. Hän on uhri koko maailman ja siis myös meidän syntiemme edestä. Sen vuoksi Jeesus sanoo opetuslapsilleen: "Kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta. Sillä hänet annetaan pakanain käsiin, ja häntä pilkataan ja häväistään ja syljetään; ja ruoskittuaan he tappavat hänet, ja kolmantena päivänä hän nousee ylös." Eihän tässä asiassa sinulla ole epäselvyyttä?

    On täysin toteutunut se, mitä Raamattu oli ennustanut meille Kristuksen kärsimyksestä. Vanhassa testamentissa on siitä monia ennustuksia. Koko Israelin uhrijumalanpalvelus oli siitä esikuva. Jo ympärileikkaus kertoi siitä, että Jumalan armoliitto perustuu verelle; ei ole syntien anteeksiantamusta ilman verenvuodatusta. Mooses ylensi käärmeen erämaassa niin kuin Kristus ylennettiin ristille. Israelin kansa marssi Egyptistä Kanaaniin tietyssä, ristin muotoisessa järjestyksessä (4 Moos. 2), Ilmestysmajan ja leeviläisten ollessa keskellä. Vuorilta ylhäältäpäin nähtiin Jumalan kansan kulkevan ristimuodostelmassa. Psalmien kirjassa on monia messiaanisia psalmeja, jotka puhuvat meille Kristuksen kärsimyksestä. Ehkäpä psalmi 22 on niistä meille tunnetuin. Siinä kuvataan Jeesuksen kärsimystä ristillä ja siinä ovat nuo kuuluisat sanat: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit." Jesajan kirjan 53. luku kuvaa Kristuksen meidän sijaiskärsijänämme ja sanoo: "Hänet on haavoitettu meidän syntiemme tähden ja runneltu meidän pahain tekojemme tähden, että meillä rauha olisi." Vanhassa hepreassa taw-kirjain oli ristinmuotoinen. Se oli erityinen merkki, jota käytettiin merkitsemiseen. Jumalan kansa on ristillä merkitty. Se kulkee ristin alla ja sen suojassa. Psalmeissa, monien muiden Vt:n kohtien ohella, ennustetaan myös Jeesuksen voitto ja ylösnousemus: "Sinä et anna hurskaasi nähdä kuolemaa." (Ps. 16:10)

    Pyhän Raamatun tärkein ja keskeisin opetus on Jeesuksen suorittama syntien sovitus. Kun kysyt, kuinka voit saada syntisi anteeksi, Raamattu vastaa: Voit saada anteeksi, koska sinulla on Vapahtaja Jeesus, joka on jo syntisi sovittanut. Usko häneen ja ole aivan varma. Torju epäilykset ja pidä kiinni siitä, mitä Raamattu sanoo, kun se todistaa: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa." (2 Kor. 5:19-21)

    Ei ole toteutunut vain se, että Jeesus meni Jerusalemiin ja että hänet ristiinnaulittiin, vaan toteutui myös se, minkä tähden tämä kaikki tapahtui, siis sen tähden, että "meillä rauha olisi ja hänen haavainsa kautta me olemme parannetut" (Jes. 53:5).

    3. Koska syntien sovitus on toteutunut, voimme olla turvallisella mielellä ja luottaa Jumalaan kaikessa hädässämme

    Tästä meillä on esimerkkinä tekstimme sokea mies. Hän kuulee, että Jeesus on tulossa. Ja hän huutaa, vaikka häntä estetään: "Jeesus, Daavidin poika, armahda minua." Sokea mies oli tarkasti kuullut Vanhan testamentin kirjoituksia ja osasi yhdistää niiden ennustukset Jeesukseen. Siellä Messias oli kuvattu Daavidin pojaksi. Olihan Daavidille luvattu: "Sinun valtaistuimesi on oleva iäti vahva" (2 Sam. 7:16), ja olihan hän kirjoittanut psalmissa 110:1: "Herra sanoi minun Herralleni: 'Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi.'" Varmasti sokea tunsi myös Jesajan ennustuksen: Messias on lähetetty "avaaman sokeat silmät." (Jes. 42:7) Mies uskoo Jeesuksen Messiaaksi ja esittää hänelle uskon rukouksen, joka pitää yhtä näiden Raamatun ennustusten kanssa ja pyytää saada näkönsä takaisin.

    Kun Jeesus parantaa hänet, tapahtuu suuri ihme. Se ei ole kertomus vain terveyden palaamisesta, vaan se on kertomus Jeesuksen voitosta, todiste hänen ylösnousemuksestaan. Tällä teollaan Jeesus osoittaa, että hän on juuri se, miksi sokea mies häntä sanoi, "Daavidin poika", Messias. Mutta se sisälsi myös Jeesuksen voiton, asian, joka silloin oli opetuslapsiltakin niin kovin salattuna. Sillä sairaus yleisesti otettuna on seurausta syntiinlankeemuksesta ja kiusaajan vallasta, joka tekee elämän täällä vaikeaksi. Kun Kristus paransi sokean, hän osoitti olevansa kaiken Herra, ja vielä enemmän, koska synti oli turmellut maailman, parantaminen oli osoitus siitä voitosta, jonka Kristus saa aikaan sovittamalla synnin ja kukistamalla kiusaajan. Kristuksen voitto oli niin varma, että hän saattoi sen nojalla jo parantaa sokean miehen. Kun opetuslapset olivat parantaneet riivattuja hänen nimessään, Jeesus sanoi: "Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman." (Luuk. 10:18)

    Kun meillä on usko Kristukseen syntien sovittajana, tiedämme samalla turvallisesti, että hänellä on voitto kaikesta pahasta ja voimme luottaa häneen kaikissa elämämme vaiheissa. Siitä ei seuraa, että olisimme vapaita sairaudesta ja aina paranisimme, kun sitä häneltä pyydämme, mutta siitä seuraa kyllä se, että tiedämme olevamme vapaita kaikesta pahasta taivaassa, ja olemme varmoja myös siitä, etteivät ahdistukset ja tuskat tässä elämässä ole verrattavissa siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin. Siitä seuraa, että sairauden ja muidenkin koettelemusten alla olemme Jumalan lapsia kasteen ja uskon kautta.

    On siis myös toteutuva se Raamatun lupaus, että Kristus vie seurakuntansa taivaan autuuteen, ja että saamme sanoa Raamatun sanoilla: "Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." (Room. 8:37-39)

    Amen.

    Markku Särelä

  • Kalassa Jeesuksen kanssa

    Ensimmäisenä pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina, II vuosikerran evankeliumiteksti

    Sen jälkeen Jeesus taas ilmestyi opetuslapsilleen Tiberiaan järven rannalla; ja hän ilmestyi näin: Simon Pietari ja Tuomas, jota sanottiin Didymukseksi, ja Natanael, joka oli Galilean Kaanasta, ja Sebedeuksen pojat sekä kaksi muuta hänen opetuslapsistaan olivat yhdessä. Simon Pietari sanoi heille: "Minä menen kalaan." He sanoivat hänelle: "Me lähdemme myös sinun kanssasi." Niin he lähtivät ja astuivat venheeseen; mutta eivät sinä yönä saaneet mitään. Ja kun jo oli aamu, seisoi Jeesus rannalla. Opetuslapset eivät kuitenkaan tienneet, että se oli Jeesus. Niin Jeesus sanoi heille: "Lapset, onko teillä mitään syötävää?" He vastasivat hänelle: "Ei ole." Hän sanoi heille: "Heittäkää verkko oikealle puolelle venhettä, niin saatte." He heittivät verkon, mutta eivät jaksaneet vetää sitä ylös kalojen paljouden tähden. Silloin se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti, sanoi Pietarille: "Se on Herra." Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, vyötti hän vaippansa ympärilleen, sillä hän oli ilman vaatteita, ja heittäytyi järveen. Mutta muut opetuslapset tulivat venheellä ja vetivät perässään verkkoa kaloineen, sillä he eivät olleet maasta kauempana kuin noin kahdensadan kyynärän päässä. Kun he astuivat maalle, näkivät he siellä hiilloksen ja kalan pantuna sen päälle, sekä leipää. Jeesus sanoi heille: "Tuokaa tänne niitä kaloja, joita nyt saitte." Niin Simon Pietari astui venheeseen ja veti maalle verkon, täynnä suuria kaloja, sata viisikymmentä kolme. Ja vaikka niitä oli niin paljon, ei verkko revennyt. Jeesus sanoi heille: "Tulkaa einehtimään." Mutta ei kukaan opetuslapsista uskaltanut kysyä häneltä: "Kuka sinä olet?", koska he tiesivät, että se oli Herra. Niin Jeesus meni ja otti leivän ja antoi heille, ja samoin kalan. Tämä oli jo kolmas kerta, jolloin Jeesus noustuaan kuolleista ilmestyi opetuslapsillensa. Joh. 21:1-14.

    Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus ilmestyi useita kertoja opetuslapsilleen. Tekstimme kertoo meille tapauksen Genetsaretin järven rannalta Tiberiasta. Pietari, joka oli ollut Galilean kalastajia, päätti lähteä kalaan. "Minä menen kalaan", hän sanoi. Ja toiset opetuslapset, kuusi muuta paikalla ollutta, päättivät lähteä myös. He sanoivat: "Me lähdemme myös sinun kanssasi." Niin he lähtivät, mutta eivät saaneet sinä yönä mitään.

    Jumalan valtakunnan työtä ei tehdä ihmisvoimin

    Siinä on meillä kuva seitsemästä uurastajasta, jotka tekevät koko yön kovaa, mutta tuloksetonta työtä. Jumalan valtakunnassa ei saada mitään aikaan ihmisvoimin, ei suurimmallakaan tarmolla, ei parhaimmallakaan inhimillisellä asiantuntemuksella. Saalista Jumalan valtakunnan nuottaan tulee vain Ylösnousseen voimalla, hänen sanansa mukaan toimittaessa, hänen siunatessaan työmme.

    Pietari toimii itsenäisesti, muista riippumatta. Mutta toiset lähtevät hänen mukaansa omasta halustaan. Pietari jää ilman saalista, niin myös muut. Siinä ei auta Pietarin persoona eikä toisten apu. Ihminen on voimaton, olkoon kuka hyvänsä. Vuosituhannet eivät ole tilannetta muuttaneet. Ihmiset ovat ihmisiä, vajavaisia, lankeavia, erehtyviä, voimattomia, taitamattomia. Tosin Pietarista tuli uudelleen apostoli. Ensimmäinen tuli viimeiseksi, ja hän saarnasi totuuden sanaa; mutta sitä hän ei tehnyt omassa voimassaan ja viisaudessaan, vaan Kristuksen voimassa ja Hengessä. Ja kun hän kirjoitti kirjeensä, hän kirjoitti ne Pyhän Hengen johdatuksessa, niin että ne kuuluvat pyhään Raamattuun ja ovat luotettavia oppaita, erehtymätöntä Jumalan sanaa kuten koko muukin Raamattu.

    "Ei ihminen voi mitään, ellei hänelle anneta taivaasta", Johannes Kastaja sanoi. Jumalan valtakuntaan kuuluu sellainen lainalaisuus, että ihmisen tulee vähetä ja Kristuksen kasvaa. Tätä Vapahtajamme opetti opetuslapsilleen, kun he eivät ahkerasta yrityksestä huolimatta saaneet lainkaan kalaa.

    Meidän on myös valvottava, ettemme yritä tehdä Jumalan valtakunnan työtä omin voimin ja oman viisautemme varassa. Jumala on antanut siihen välineet, sanan ja sakramentit. Niihin meidän tulee luottaa ja pitää niitä uskollisesti esillä.

    Jeesus antaa meille syödä

    Apostoleitten ahkeroidessa Jeesus seuraa tapahtumia ja kysyy heiltä aamun koittaessa: "Lapset, onko teillä mitään syötävää?" Ja he joutuvat vastaamaan: "Ei ole." Elämän leipää ja elämän kalaa ei saada omilla teoilla. Mutta se kala, joka tuo Joonan syvistä vesistä ja syntisen pahan omantunnon kurimuksista elämän rannalle, on siinä heitä rakkaasti turvaan vetämässä. Tämä maailma oli hiillostanut Pietaria kieltämään Lunastajansa lämmittelyvalkean ääressä, mutta Ylösnoussut oli valmistanut lämpimän aterian hiillokselle anivarhaisen kevätaamun viileyteen, jotta opetuslapset uskoisivat, että Jeesus on taivaasta tullut elämän leipä ja että he muistaisivat hänen sanansa: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa." (Joh. 6:35).

    Millä tulilla sinä olet ollut? Oletko kulkenut maailman polkuja, vai ovatko ajallisen elämän työt ja harrastukset rauhoittaneet tuntosi? Näillä viimemainituilla on oma merkityksensä tätä aikaa varten, mutta niitä ei ole tarkoitettu omantunnon lääkkeeksi. Siihen kelpaa yksin Jeesus. Tarvitset Armonruhtinaan rakkautta, leipää ja lämpöä tässä kuoleman varjon kolkossa ja kylmässä maailmassa. Ja tämä kaikki on sinulle valmiina tarjolla sanassa ja sakramenteissa, niin kuin tuolloin hiilloksella olivat leipä ja kala, ja Jeesus kutsui: "Tulkaa einehtimään." Niin Jeesus kutsuu sinua nytkin.

    Saarna on kuin heittoverkolla kalastamista

    Opetuslapset kalastivat heittoverkolla. Jeesus sanoi heille: "Heittäkää verkko oikealle puolelle venhettä." Kalastus heittoverkolla tapahtui siten, että verkko heitettiin veneestä tai rannalta veteen ja sen silmiin tarttui kaloja. Samalla tavalla evankeliumin verkko heitetään ihmismereen ja se kerää kaloja. Jeesus oli sanonut opetuslapsilleen: "Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia." (Mark. 1:17) Kun Jumalan sanaa opetetaan ja julistetaan, se laskeutuu kuin verkko kuulijoiden ylle. Onhan Uuden liiton ajasta luvattu: "Minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle." Vanhassa testamentissa käytetään kevätsateesta ja opetuksesta samaa sanaa. Jumalan sanan opetus on virvoittavan, viheriöitsevän kasvun alkuun panevan kevätsateen kaltainen. Siksi on niin siunaavaa olla Jumalan sanan alla.

    Työtä on tehtävä tarkasti Jeesuksen käskyn mukaan

    Jeesus antoi yksityiskohtaisen käskyn. Verkko piti heittää veneen oikealle puolelle. Ei olisi luullut olevan eroa sillä, mihin veneestä sen heitti. Samanlaista vesi oli joka puolella. Yhtä hyvin olisi voinut saada saalista miltä puolelta venettä tahansa. Mutta Jeesuksen käsky oli täsmällinen ja sitä seuraten opetuslapset saivat jättisaaliin. Evankeliumin verkkokalastuksessa hän on sitonut meidät yhtä tarkasti sanaansa. Hän ei ole jättänyt sen sisältöä ja julistusta meidän harkintaamme. Hän on sanonut: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." Joh. 8:31-32. Ja toisessa paikassa: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." Matt. 28:19-20. Näin hän on sitonut meidät valtakuntansa työssä sanaansa. Vain sanaan pitäytyvää toimintaa koskee hänen siunaava läsnäolonsa.

    Varmasti tiedätte, että Jumalan valtakunnan työtä yritetään tehdä monella tavalla. Olette myös selvillä siitä, etteivät kaikki edes yritä opettaa pyhän Raamatun mukaan, ja että monet ottavat itselleen vapauden siitä poiketa. Sillä on kahtalaisia seurauksia. Toisaalta kirkot tyhjenevät. Toisaalta ne voivat kerätä joukkoja, joilla ei ole suurtakaan käsitystä siitä, mitä kristilliseen uskoon kuuluu. Ja lopulta ehkä ihmiset kyllästyvät kaikkeen hengellisluontoiseen toimintaan. Olennaista ei kuitenkaan ole se, millaisia väkimääriä mikin julistus saa taakseen, vaan se, mitä sielulle tapahtuu. Oikea evankeliumi on Jumalan voima uskovalle pelastukseksi. Kun sitä julistetaan, edes joitakuita pelastuu. Kaikki eivät pelastu siitä syystä, että monet hylkäävät evankeliumin ja monelle tämä maailma on rakkaampi kuin Jeesus. Harha taas ei pelasta ketään. Ja totuuden ja harhan sekoitus on aina sielulle vaarallinen. Se on myös ristiriitainen, sillä totuus vetää Jumalan puoleen, harha taas vetää pois Jumalasta.

    Jokainen sielu on Jeesukselle rakas

    Kun apostolit toimivat Jeesuksen käskyn mukaan, he saivat valtavan saaliin. Suuria kaloja oli 153. Jokainen kala evankeliumin verkossa on suuri kala, Jeesukselle tärkeä ja merkitsevä. Se ei ole sitä sen vuoksi, että me olisimme jotakin tai että Jeesus meitä tarvitsisi, vaan sen vuoksi, että Jeesus rakastaa meitä suuresti ja on antanut henkensä meidän edestämme. Ihmisen arvo Jumalan valtakunnassa mitataan sillä hinnalla, minkä Jeesus on hänestä maksanut, ei sillä, mitä ihminen itsessään on. Niin älä sinäkään epäile Jumalan armoa omalla kohdallasi, vaan ole siitä täysin varma. Vaikka olet suuri syntinen, niin Jumala ei ole sinua syntiesi tähden hylännyt, vaan on antanut Poikansa sinunkin edestäsi ja haluaa vetää sinut nuotassaan iankaikkisen elämän rantaan.

    Kalojen lukumäärä laskettiin ja ilmoitetaan tarkasti. Niitä oli 153. Niitä ei voitu jakaa tasan kalassa olleitten seitsemän apostolin kanssa. Kun Jumalan lapset toimivat Kristuksen käskyn mukaan, saatuja tuloksia ei voi jakaa siten, että kalastajat voisivat sanoa: "Tämän minä sain. Se on minun kalani" Kalastamme Jeesukselle. Kalat ovat hänen. Kysymyksessä on yhteistyö Jeesuksen siunauksen alla.

    Tuosta tarkasta lukumäärästä huomaat myös, että Jumalan silmissä kukaan ei huku suureen massaan, vaan jokainen on tarkasti luvussa mukana eli kullakin elävällä kivellä on oma paikkansa Herran temppelissä. Yksikään ei unohdu Jumalalta. Tätä huolenpitoa saamme koko elämämme aikana. Herra lohduttaa murheellisia: "Katso, onneksi muuttui minulle katkera murhe: sinä rakastit minun sieluani, nostit sen kadotuksen kuopasta, sillä sinä heitit kaikki minun syntini selkäsi taa." (Jes. 38:17) Ja apostoli Pietari kehottaa: "Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." (1 Piet. 5:7) Jeesus sanoo ristinkantajille: "Eikö viittä varpusta myydä kahteen ropoon? Eikä Jumala ole yhtäkään niistä unhottanut. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Älkää peljätkö; te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta." (Luuk. 12:6-7)

    Tekstimme kertoo meille ylösnousseesta Jeesuksesta, joka ilmestyi opetuslapsilleen, jotka Ylösnousseen sanan voimasta saivat suuren, täsmälukuisen kalansaaliin. Tämä tapahtuma kuvaa osuvasti sitä, että valittujen tarkka luku tulee ajallaan täyteen. Jeesus elää yhä, ja edelleen hänen sanansa voimasta hänen seurakuntansa kasvaa. Jeesus toteuttaa lupauksensa: "Minä olen teidän kassanne joka päivä maailman loppuun asti."

    Jeesuksen vertaus nuotasta, joka vedetään rannalle ja jonka keräämät kalat lajitellaan, kuvaa taas sitä, että evankeliumin nuotta kerää täällä sekä uskovia että teeskentelijöitä. Uskovat pelastuvat armosta ja tulevat iankaikkiseen elämään, teeskentelijät taas hylätään. Se kehottaa meitä ottamaan vastaan Jumalan armon, niin ettei se jää kohdallamme turhaksi (2 Kor. 6:1). - Amen.

    Markku Särelä

  • Kaste pelastaa

    Viidentenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran epistolateksti

    Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä, jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta. Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta, hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella; ja hänen allensa ovat enkelit ja vallat ja voimat alistetut. 1 Piet. 3:18-22.

    Pyhä kaste on ihmeellinen Jumalan armotoimi meitä syntisiä kohtaan. Apostoli Pietari lausuu: "Vesi nyt teidätkin pelastaa kasteena." Otamme nyt kokoavasti esille kasteeseen liittyvistä lohdullisista asioista neljä. Nämä ovat kasteen kertakaikkisuus, kasteessa annetut objektiiviset, uskosta riippumattomat lahjat, lapseus ja uudestisyntyminen.

    Kasteen kertakaikkisuus

    Pyhä Jumalan sana sanoo: "Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste" (Ef. 4:6). Ihminen voi siis saada elämänsä aikana vain yhden pätevän kasteen. Kristillistä kastetta ei voida toimittaa monta kertaa samalle ihmiselle, vaan vain kerran. Tämän, että kaste on yksi, ilmaisee ja vahvistaa paitsi yllä lainattu raamatunkohta, myös se tosiasia, että pyhä Raamattu käyttää kastetuksi tulemisesta sellaista kieliopin muotoa, aoristia, joka ilmaisee kertakaikkista tekemistä. Kun siis ihminen on kastettu, hän on tullut kertakaikkisesti kastetuksi, ja tämä tilanne kastetun kohdalla jatkuu pysyvänä hautaan ja iankaikkisuuteen asti miksikään muuttumatta.

    Kun ihminen on saanut oikean kasteen eli hänet on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen vettä käyttäen, niin kaikki sen jälkeiset muut "kasteet" on hylättävä syntinä ja jumalanpilkkana.

    Kasteen kertakaikkisuutta Raamattu ei kytke uskon käsilläoloon. Esimerkkinä on Simon noita. Filippus oli hänet kastanut (Apt. 8:13). Simon ei ollut kuitenkaan ottanut kastetta vastaan oikealla mielellä, vaan oli jäänyt epäuskoonsa. Tosin hän oli uskonut Filippusta (Apt. 8:12-13), kuten Raamattu sanoo ja oli sen seurauksena mennyt kasteelle kuten toisetkin, mutta hän ei ollut löytänyt sydämensä aarteeksi Kristusta, vaan halusi sijoittaa rahansa kykyyn välittää muille taidon tehdä ihmeitä. Silloin apostoli Pietari sanoi hänelle: "Menkööt rahasi sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa. Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tähän sanaan, sillä sinun sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä. Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa - jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan. Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä." (Apt. 8:20-23.) Pietari kehotti Simonia siis tekemään parannuksen eli muuttamaan mielensä, mutta ei käskenyt häntä menemään uudelle kasteelle. Kaste oli siis Jumalan kertakaikkisena tekona voimassa.

    Voimassa on myös meidän kasteemme. Jos olemme lapsenuskosta langenneet, tulee meidän tehdä parannus ja palata siihen, mitä kerran kasteessa saimme. Kaste on Jumalan puolelta näet yhä voimassa.

    Kasteen objektiiviset lahjat

    Pyhä kaste on sellainen vesi, johon yhdistyy Jumalan sana eli Kristuksen asetus. Se ei ole siis pelkkää vettä, vaan se on, kuten Luther sanoo, "armorikas elämän vesi". Siinä on itse Kristus, ihmiskunnan Vapahtaja, kaikkine armoinensa persoonallisesti läsnä. Sanotaanhan Raamatussa, että "kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette hänet päällenne pukeneet" (Gal. 3:27).

    Nyt on tarkka paikka se, mikä liittää Kristuksen kasteeseen.

    Toiset ajattelevat, että se on ihmisen usko, mutta silloinhan usko saisi kasteen aikaan ja kaikki kasteen lahjat lepäisivät uskon varassa ja itse asiassa kaste olisi tarpeeton, jos kaikki, mitä kaste antaa, tulisi kasteeseen uskosta. Silloinhan ihminen ei saisi mitään kasteesta, vaan hänellä olisi jo ennen kastetta kaikki niin, että hän voisi tuon kaiken panna uskostaan kasteeseen.

    Se, mikä liittää Kristuksen kasteeseen, ei siis ole meidän uskomme, vaan se on Kristuksen sana. Sen vuoksi kasteessa ovat läsnä Jumalan armon objektiiviset, uskosta riippumattomat lahjat.

    Näin kaste tuo meille Kristuksen kaikkine armonsa lahjoineen, ja kaste on taivaallinen aarreaitta. Mutta mikä paikka tässä on uskolla?

    Usko on Pyhän Hengen synnyttämä toiminto, jolla ihminen ottaa omakohtaisesti vastaan nuo kasteen objektiiviset lahjat. Tällainen usko syntyy ilman ihmisen myötävaikutusta, yksin Jumalasta. Usko ei tee kastetta, ei perusta sitä, vaan usko perustuu kasteelle. Olemme jumalallisen salaisuuden edessä: kaste ei pelasta ilman uskoa ja kuitenkin se voidakseen pelastaa edellyttää uskoa. Kaste ei pelasta tehtynä tekona, kuten Simon noita uskoi, vaan vain silloin, jos kastettu uskolla ottaa vastaan kasteen lahjat. Sen uskon, mitä kaste edellyttää, se myös vaikuttaa tai vahvistaa sitä uskoa, joka on syntynyt ennen kastetta evankeliumin sanasta. Simon noita on esimerkki siitä, että ihminen voi ottaa oikean kasteen vastaan väärällä, epäuskoisella mielellä.

    Siis kaikki, jotka ovat saaneet oikean kasteen, ovat kasteessa saaneet siihen sisältyvät objektiiviset lahjat eli Kristuksen ja hänen armonsa, mikä sisältää syntien anteeksiantamuksen, ruumiin ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän. Tämä kaikki on kasteessa, ja siinä kasteessa, minkä kastettu on jo saanut. Pyhä kaste on pelastuksen lähde. Siitä usko ammentaa armoa armon päälle, mutta epäusko jättää nämä taivaalliset lahjat käyttämättä.

    Vaikka kaikki kastetut ovat kasteessaan saaneet tämän kaiken, niin vain ne pelastuvat, jotka sen uskolla omistavat. Ei ole näet mitään muuta tapaa ottaa vastaan omakohtainen pelastus kuin usko. "Joka uskoo ja on kastettu, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." (Mark. 16:16.)

    Asian havainnollistamiseksi voimme verrata kastetta eteemme asetettuun ja katettuun juhlapöytään. Tämä pöytä ei ole vain Golgatalla Kristuksessa, vaan tämä kaikki on asetettu eteemme valmiina iankaikkisen elämän ateriana ja meille sanotaan, kuten Herran enkeli sanoi Elialle ja raamattu siitä kertoo: "'Nouse ja syö, sillä muutoin käy matka sinulle liian pitkäksi.' Niin hän nousi ja söi ja joi. Ja hän kulki sen ruuan voimalla neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä Jumalan vuorelle, Hoorebille, asti." (1 Kun. 19:7-8) Kasteemme liiton varassa jaksamme kulkea koko lopun elämäämme, samalla kuitenkin saaden ravintoa myös muista armonvälineistä.

    Lapseus ja liitto

    Pyhä Raamattu puhuu lapseudesta eri merkityksissä, ja on tärkeätä osata erottaa ne toisistaan.

    Olemme Jumalan lapsia luomisen nojalla. Ef. 3:15 lausuu Jumalasta: "... josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä." Niin siis luomisen nojalla Jumala on jokaisen ihmisen Isä. Mutta koska me olemme syntiin langenneita, me emme ole enää sitä, miksi Jumala meidät loi. Olemme kadottaneet Jumalan kuvan. Jeesus sanoikin aikansa juutalaisista, jotka eivät häneen uskoneet: "Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt." (Joh. 8:42)

    Olemme lapsia myös lunastuksen nojalla. "Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan." (Gal. 4:4-5) Kristuksen lunastustyö on hankkinut meille lapsenoikeuden.

    Israelilaisista lihan puolesta apostoli Paavali lausuu: "Heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!" (Room. 9:4-5) Heillä oli siis monta etuisuutta pakanoihin verrattuna; niiden joukossa oli myös lapseus. Tämä lapseus koski Israelin kansaa sen nojalla, että Jumala oli ottanut sen kansakseen. Israel oli Jumalan "esikoispoika" (2 Moos. 4:22-23), Jumalan "omaisuus ennen kaikkia muita kansoja" (2 Moos. 19:5). Kuitenkin tämä suhde perustui Jumalan tekemään liittoon eikä se ilman uskoa pelastanut.

    Se ei tehnyt israelilaisista sydämeltään Jumalan lapsia. Apostoli Paavali sanookin: "Eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi." (Room. 9:8) Ja apostoli Pietari sanoo kastetta "hyvän omantunnon liitoksi" (1 Piet. 3:21). Luterilainen jumaluusoppinut Johannes Gerhard sanoo tästä: Tässä oleva kreikan sana eperooteema tarkoittaa "kysymystä ja vastausta, kuten niitä oli tapana käyttää sopimuksissa ja liitoissa, että toinen osapuoli kysyy ja toinen vastaa, minkä jälkeen liitto solmitaan. Tätä sanaa käytetään myös Vt:n septuaginta-käännöksessä, kun he halusivat sanoa tietyissä tapauksissa kysytyn Jumalan suulta; tähän tähtää myös pyhä Pietari, kun hän nimittää kastetta sellaiseksi kysymykseksi ja näin opettaa, että voimme kasteessa olla varmoja Jumalan armosta ja siis vastakin omistaa hyvän omantunnon." (Taufe, s. 57).

    Samalla tavalla kuin oli ero epäuskoisen ja uskovan israelilaisen välillä, mitä lapseuteen tulee, on myös ero epäuskoisen kastetun ja uskovan kastetun välillä. Ihminen voi olla Jumalan lapseksi kastettu, hänen kansaansa eli seurakuntaansa kasteessa ulkonaisesti liitetty, niin että hänellä on lapseus ja liitot samaan tapaan kuin juutalaisilla oli, mutta jos hän ei usko, niin epäuskonsa tähden hän ei ole sydämeltään Jumalan lapsi eikä pelastu. Parannuksessa tällainen ihminen palaa uskossa kasteensa liittoon.

    Varsinaisia Jumalan lapsia, niitä, jotka perivät iankaikkisen elämän, siis lapsia hengellisen syntymän perusteella, ovat vain ne, jotka uskovat.

    Uudestisyntyminen

    Jotkut, jotka tässä kysymyksessä ovat muuten aivan oikeassa opissa, tarkoittavat uudestisyntymisellä kasteen kertakaikkisuutta ja sen objektiivisia, uskosta riippumattomia lahjoja sekä lapseutta edellä mainitussa merkityksessä, siinä merkityksessä, mikä epäuskoisilla juutalaisillakin oli. Tällöin he katsovat, että uudestisyntyminen voi tapahtua vain kerran. Kantansa tueksi he viittaavat tuhlaajapoikavertaukseen; tuhlaajapoika oli isänsä poika silloinkin, kun ei ollut kotona, vaan oli vieraalla maalla. Tämä kanta on muuten oikea, mutta termi "uudestisyntyminen" ei ole oikea tästä asiasta.

    Raamattu, Luther ja luterilainen tunnustus käyttää sanaa uudestisyntyminen toisessa merkityksessä sisällyttäen siihen eloon virkoamisen uskon kautta, puhuuhan Raamattu myös evankeliumin sanan kautta tapahtuvasta uudestisyntymisestä.

    Ne, jotka rajaavat uudestisyntymisen pelkäksi kastetuksi tulemiseksi ilman eloon virkoamista uskon kautta, joutuvat sitten päättelemään, ettei evankeliumin sana uudestisynnytä. Sekin on tietyssä määrin johdonmukaista sen kanssa, ettei pelkän evankeliumin saarnan kautta, mikäli kaste ei ole edeltänyt sanaa tai seuraa sitä, tapahdu Jumalan kansaan liittämistä sellaisella ulkonaisella, objektiivisella tavalla, että voitaisiin sanoa kuten juutalaisista, että heidän on lapseus ja liitot jne. Kun kaste on saatu, voidaan osoittaa sekä muille ulospäin että itselle omalle sydämelle kuuluminen Jumalan kansaan. Tässä suhteessa kaste eroaa muista armonvälineistä. Liittäminen seurakunnan jäsenyyteen tapahtuu kasteessa. Siten kuvaa Apostolien teot lähetystyötä. Ja vanhat ovat nimittäneet kastetta alkamisen sakramentiksi antaen täten kasteelle erityisen painon tultaessa Jumalan seurakuntaan ja siinä elettäessä. Tällaisena välineenä ja peruuttamattomana, pysyvänä liittona kaste tarjoaa erityistä lohdutusta varsinkin ahdistuksen tilassa olevalle.

    Paneudutaanpa hieman tarkemmin kysymykseen, mitä pyhä Raamattu tarkoittaa uudestisyntymisellä? Tämähän on ratkaisevan tärkeä asia.

    Jeesus sanoo Nikodeemukselle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa... Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan." (Joh. 3:5) Jeesus puhuu sellaisesta uudestisyntymisestä, joka vie sisälle Jumalan valtakuntaan. Sillä, joka siis on uudestisyntynyt, on omanaan iankaikkinen elämä; hän on käynyt sisälle Jumalan valtakuntaan; ei vain ulkonaisesti ulkonaisen seurakunnan jäsenyyteen, vaan sisäisesti, hengellisesti. Luterilainen tunnustus samaistaa uskonvanhurskauden ja uudestisyntymisen ja sanoo, että me saamme Pyhän Hengen ja uuden elämän uskon kautta armonvälineiden vaikutuksesta: (TK 1948, s. 72,74,75,76,83,101,113-114. Puolustus IV,45-46,61,64-65,68,72,78; TK 1990, s. 97,99,107,124,135s. Puolustus IV,61,64,100,101,125,247, 249-251, 311.)

    Tuhlaajapoika vieraalla maalla ollessaan oli kuollut isän kannalta. Sanoohan isä: "Tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.' (Luuk. 15:24.) "Minun poikani", siis isän lapsi, hän oli, mutta "kuollut", kunnes "virkosi eloon". Epäuskoiset ovat Jumalan lapsia luomisen ja lunastuksen nojalla, myös liiton nojalla,mikäli ovat kastettuja, mutta silti "synteihinsä kuolleita", joilla ei ole iankaikkista elämää itsessään, vaan joiden täytyy pelastuakseen saada uusi elämä Jumalalta eli uudestisyntyä. Nyt uudestisyntyminen raamatullisessa merkityksessä on juuri "eloon virkoamista". Kaste virvoittaa kuolleen eloon; onhan se armorikas elämänvesi, kuten Luther sanoo. Kaste ei vaikuta sitä kuitenkaan ilman uskoa, vaan uskon kautta. Epäuskossa elävää kastettua ei voida sanoa eloon vironneeksi, vaan häntä on pidettävä kuolleena.

    Tuhlaajapojan eloon virkoaminen tapahtui, kun hän muisti, kuinka hyvä oli olla kotona. Isän rakkaus veti hänet takaisin kotiin ja antoi voiman paluuseen. Vertaus ei yksilöi, millä perusteella tuhlaajapoika näin muisti. Vt:ssa ei ollut kastetta, mutta oli muita armonvälineitä. Ut:ssa meillä on kaste, evankeliumin sana ja ehtoollinen. UT:n aikana tuhlaajapoika saa rohkeuden palata kotiin muistaessaan entistä osallisuuttaan näihin, ja hän voi vedota sekä kasteeseen ja sanaan, ja tultuaan takaisin kotiin osallistua myös ehtoollisen aterialle.

    Kun kaste vaikuttaa uudestisyntymisen, se tekee kaksi asiaa. Ensiksi se hautaa meidät Kristuksen kanssa, sitten se herättää eloon hänen kanssaan (Room. 6:1ss). Jos ihminen epäuskollaan estää eloon heräämisen, ei ihminen ole tullut sisälle Jumalan valtakuntaan eikä hänellä ole elämää, vaan hän on hengellisesti kuollut. Vaikka kaikki paavilaiset munkit ja nunnat olivat oikealla kasteella kastettuja, mutta Kristukseen pukeutumisen sijasta luottivat kaapuihinsa, Luther sanoo, etteivät he ole uudestisyntyneitä. Sama meidän on sanottava oman maamme epäuskoisista kastetuista.

    Luther määrittelee uudestisyntymisen Jumalan kuvan palautumiseksi. Kun ihminen menetti Jumalan kuvan, hän "kuolemalla kuoli". Kun hän saa sen takaisin, hän 'elämällä elää', hän virkoaa eloon. Hengellisesti kuollut ei ole Jumalan kuva, sillä Jumala ei ole kuollut, vaan meidän Jumalamme on iankaikkisesti elävä Jumala. Niin siis se, jonka Jumala uudesti luo eli uudesti synnyttää, on vironnut kuolemasta elämään. Ja tämä tapahtuu kasteessa, ei kuitenkaan vain kasteessa.

    Ymmärtääksemme paremmin tätä asiaa, verratkaamme apostolien toimintaa ja Raamatun sanaa kasteesta "uudestisyntymisen pesona" (Tiit. 3:5). Apostolit alkoivat toimintansa kullakin paikkakunnalla saarnalla. Ja ne, jotka ottivat sanan vastaan, kastettiin. Apostoli Paavali kertoo, että korinttolaisilla ei ole monta isää, vaan hän sanoo: "Minä teidät synnytin evankeliumin kautta Jeesuksessa Kristuksessa" (1 Kor. 4:15). Paavali käyttää synnyttämisestä samaa kreikan sanaa kuin Jeesus Joh. 3:5:ssä (gennaoo). Lisäksi tämä sana on aoristissa. Apostoli tuo esille kirjeessään sen, ettei hän kastanut Korintossa kuin muutaman. Väline, jolla apostoli synnytti useimmat korintolaiset, oli siis evankeliumin sana.

    Näin oli kaikkialla, missä apostolit saarnasivat ja missä seurakuntia syntyi. Silti apostoli Paavali voi muitta mutkitta sanoa kristityistä, että he ovat "pelastetut uudestisyntymisen peson kautta" (Tiit. 3:5). Siis heillekin, jotka jo ennen kastetta olivat sanasta uudestisyntyneitä, kaste oli uudestisyntymisen peso. Tässä voi olla ihmisjärjelle ristiriitaista, mutta se on Jumalan sanan opetus. Asia on helpompi ymmärtää, jos muistamme, että kaikkien armonvälineiden vaikutus on sama. Luterilainen tunnustus sanoo sanasta ja sakramentista: "Kummankin vaikutus on siis sama." (TK 1990, s. 186, 5).

    Kastetta edeltävä evankeliumin sana ei vähennä eikä kumoa mitään kasteen voimasta eikä kasteen lahjasta. Myöskään kaste ei vähennä eikä kumoa mitään evankeliumin sanan voimasta eikä sen vaikutuksesta, vaan vaikuttaessaan samaa kumpikin vahvistaa toinen toisensa vaikutusta. Sillä tavoin Jumalan moninainen armo tulvailemalla tulvailee meille uudestisynnyttävällä, elämää antavalla voimallaan. Sanan luonteeseen kuuluu toistaminen, kaste toimitetaan vain kerran.

    Jos kastettu lankeaa uskosta, hänestä kaikkoaa hengellinen elämä. Hän kuolee hengellisesti. Kun hän Jumalan armosta tulee parannukseen, hän virkoaa uudestaan eloon eli uudestisyntyy; toisin sanoen hän palaa siihen, mistä oli langennut, siis kasteensa varaan ja siihen sisällöltään samaan ja kasteessa tapahtuneeseen uudestisyntymiseen, mistä hän oli välillä joutunut kuoleman tilaan.

    Apostoli Pietari kirjoittaa: "Olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta." (1 Piet. 1:23) Jotkut yrittävät selittää tämänkin kasteeksi sanan poissulkien - apostolin selvistä sanoista ja niiden tekstiyhteydestä välittämättä. Toiset katsovat, että tämä uudestisyntyminen on jotakin olemukseltaan erilaista kuin kasteen kautta uudestisyntyminen, koska tässä verbi ei ole nyt aoristissa, vaan perfektissä. He taas eivät tunne riittävästi kreikan kielioppia. Perfekti näet tuo esille joskus tapahtuneen asian ja esittää tämän asiantilan edelleen jatkuvana. Kun aoristi kiinnittää huomion tapahtuman kertakaikkisuuteen, niin perfekti kertoo asiantilan jatkumisesta. Pietari siis opettaa, että uskovat eivät ole vain joskus uudestisyntyneet ja tulleet uskoon, vaan heissä uskontila ja kerran saatu hengellinen elämä jatkuu. On myös huomattava, että Pietari ei tässä ulossulje asiasta kastetta; onhan siinäkin sana mukana ja kasteen lohdullinen, hyvä, elämää antava vaikutus pysyy sekin kautta koko elämän, mistä Pietari puhuu kirjeensä kolmannessa luvussa sanoen veden pelastavan kasteena (1 Piet. 3:21).

    Markku Särelä

  • Kaste pelastaa

    Pyhä kaste on ihmeellinen Jumalan armotoimi meitä syntisiä kohtaan. Apostoli Pietari lausuu: "Vesi nyt teidätkin pelastaa kasteena." Otan nyt kokoavasti esille kasteeseen liittyvistä lohdullisista asioista neljä. Nämä ovat kasteen kertakaikkisuus, kasteessa annetut objektiiviset, uskosta riippumattomat lahjat, lapseus ja uudestisyntyminen.

    Kasteen kertakaikkisuus

    Pyhä Jumalan sana sanoo: "Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste" (Ef. 4:6). Ihminen voi siis saada elämänsä aikana vain yhden pätevän kasteen. Kristillistä kastetta ei voida toimittaa monta kertaa samalle ihmiselle, vaan vain kerran. Tämän, että kaste on yksi, ilmaisee ja vahvistaa paitsi yllä lainattu raamatunkohta, myös se tosiasia, että pyhä Raamattu käyttää kastetuksi tulemisesta sellaista kieliopin muotoa, aoristia,joka ilmaisee kertakaikkista tekemistä. Kun siis ihminen on kastettu, hän on tullut kertakaikkisesti kastetuksi, ja tämä tilanne kastetun kohdalla jatkuu pysyvänä hautaan ja iankaikkisuuteen asti miksikään muuttumatta.

    Kun ihminen on saanut oikean kasteen eli hänet on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen vettä käyttäen, niin kaikki senjälkeiset muut "kasteet" on hylättävä syntinä ja jumalanpilkkana.

    Kasteen kertakaikkisuutta Raamattu ei kytke uskon käsilläoloon. Esimerkkinä on Simon noita. Filippus oli hänet kastanut (Apt. 8: 13). Simon ei ollut kuitenkaan ottanut kastetta vastaan oikealla mielellä, vaan oli jäänyt epäuskoonsa. Tosin hän oli uskonut Filippusta (Apt. 8:12-13), kuten Raamattu sanoo ja oli sen seurauksena mennyt kasteelle kuten toisetkin, mutta hän ei ollut löytänyt sydämensä aarteeksi Kristusta, vaan halusi sijoittaa rahansa saadakseen lahjan antaa toisille ihmeiden tekemisen taidon. Silloin apostoli Pietari sanoi hänelle: "Menkööt rahasi, sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa. Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tähän sanaan, sillä sinun sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä. Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa - jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan. Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä." (Apt. 8:20-23.) Pietari kehotti Simonia tekemään parannuksen eli muuttamaan mielensä, mutta ei käskenyt häntä menemään uudelle kasteelle. Kaste oli siis Jumalan kertakaikkisena tekona voimassa.

    Voimassa on myös meidän kasteemme, Jos olemme lapsenuskosta langenneet, tulee meidän tehdä parannus ja palata siihen, mitä kerran kasteessa saimme ja joka nyt yhä on Jumalan puolelta voimassa.

    Kasteen objektiiviset lahjat

    Pyhä kaste on sellainen vesi, johon yhdistyy Jumalan sana eli Kristuksen asetus. Se ei ole siis pelkkää vettä, vaan se on kuten Luther sanoo "armorikas elämän vesi ". Siinä on itse Kristus, ihmiskunnan Vapahtaja, kaikkine armoinensa persoonallisesti läsnä. Sanotaanhan Raamatussa, että "kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette hänet päällenne pukeneet" (Gal. 3:27).

    Nyt on tarkka paikka se, mikä liittää Kristuksen kasteeseen.

    Toiset ajattelevat, että se on ihmisen usko, mutta silloinhan usko saisi kasteen aikaan ja kaikki kasteen lahjat lepäisivät uskon varassa ja itse asiassa kaste olisi tarpeeton, jos kaikki, mitä kaste antaa, tulisi kasteeseen uskosta. Silloinhan ihminen ei saisi mitään kasteesta, vaan hänellä olisi jo ennen kastetta kaikki niin, että hän voisi tuon kaiken panna uskostaan kasteeseen.

    Se, mikä liittää Kristuksen kasteeseen, ei siis ole meidän uskomme, vaan se on Kristuksen sana. Sen vuoksi kasteessa ovat läsnä Jumalan armon objektiiviset, uskosta riippumattomat lahjat.

    Näin kaste tuo meille Kristuksen kaikkine armonsa lahjoineen, ja sellaisena saatu kaste on taivaallinen aarreaitta. Mutta mikä paikka tässä on uskolla?

    Usko on se yksin Pyhän Hengen synnyttämä toiminto, jolla ihminen ottaa omakohtaisesti vastaan nuo kasteen objektiiviset lahjat. Usko ei tee kastetta, ei perusta sitä, vaan usko perustuu kasteelle. Olemme jumalallisen salaisuuden edessä: kaste ei pelasta ilman uskoa ja kuitenkin se voidakseen pelastaa edellyttää uskoa. Kaste ei pelasta tehtynä tekona, kuten Simon noita uskoi, vaan vain silloin, jos kastettu uskolla ottaa vastaan kasteen lahjat. Sitä uskoa, mitä kaste edellyttää, se myös vaikuttaa tai vahvistaa jo ennen kastetta evankeliumin sanalla syntynyttä uskoa. Simon noita on esimerkki siitä, että ihminen voi ottaa oikean, uusimattoman kasteen vastaan väärällä, epäuskoisella mielellä.

    Siis kaikki, jotka ovat saaneet oikean kasteen, ovat kasteessa saaneet siihen sisältyvät objektiiviset ahjat eli Kristuksen ja hänen armonsa, mikä sisältää syntien anteeksiantamuksen, ruumiin ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän. Tämä kaikki on kasteessa, ja siinä kasteessa, minkä kastettu on jo saanut. Pyhä kaste on pelastuksen lähde. Siitä usko ammentaa armoa armon päälle, mutta epäusko jättää nämä taivaalliset lahjat käyttämättä.

    Vaikka kaikki kastetut ovat kasteessaan saaneet tämän kaiken, niin vain ne pelastuvat, jotka sen uskolla omistavat. Ei ole näet mitään muuta tapaa ottaa vastaan omakohtainen pelastus kuin usko. "Joka uskoo ja on kastettu, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." (Mark. 16: ] 6. )

    Asian havainnollistamiseksi voimme verrata kastetta eteemme asetettuun ja katettuun juhlapöytään. Tämä pöytä ei ole vain Golgatalla Kristuksessa, vaan tämä on asetettu eteemme valmiina iankaikkisen elämän ateriana.ia meille sanotaan, kuten Herran enkeli sanoi Elialle: " 'Nouse ja syö, sillä muutoin käy matka sinulle liian pitkäksi. ' Niin hän nousi ja söi ja joi. Ja hän kulki sen ruuan voimalla neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä Jumalan vuorelle, Hoorebille, asti." (I Kun. 19:7-8) Kasteemme liiton varassa saamme kulkea koko lopun elämäämme, samalla kuitenkin saaden ravintoa myös muista armonvälineistä.

    Lapseus ja liitto

    Pyhä Raamattu puhuu lapseudesta eri merkityksissä, ja on tärkeätä osata erottaa ne toisistaan.

    Olemme Jumalan lapsia luomisen nojalla. Ef. 3:15 lausuu Jumalasta: "... josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä. " Niin siis luomisen nojalla Jumala onjokaisen ihmisen Isä. Mutta koska me olemme syntiin langenneita, me emme ole enää sitä, miksi Jumala meidät loi. Olemme kadottaneet Jumalan kuvan. Jeesus sanoikin aikansa juutalaisista, jotka eivät häneen uskoneet: "Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt." (Joh. 8:42)

    Olemme lapsia lunastuksen nojalla. "Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan. " (Gal. 4:4-5) Kristuksen lunastustyö on hankkinut meille lapsen-oikeuden.

    Olemme lapsia liiton nojalla. Israelilaisista lihan puolesta apostoli Paavali lausuu: "Heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!" (Room. 9:4-5) Heillä oli siis monta etuisuutta pakanoihin verrattuna; niiden joukossa lapseus. Tämä lapseus koski Israelin kansaa sen nojalla, että Jumala oli ottanut sen kansakseen. Israel oli Jumalan poika, ( "poikani", Hoos. II: I), Jumalan "esikoispoika" (2 Moos. 4:22-23), Jumalan "omaisuus ennen kaikkia muita kansoja" (2 Moos. 19:5). Kuitenkin tämä suhde perustui Jumalan tekemään liittoon eikä se ilman uskoa pelastanut. Se ei tehnyt israelilaisista sydämeltään Jumalan lapsia. Apostoli Paavali sanookin: .'Eivät ne,jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi." (Room. 9:8) Ja apostoli Pietari sanoo kastetta " hyvän omantunnon liitoksi " ( 1 Piet. 3:21). Luterilainen jumaluusoppinut Johannes Gerhard sanoo tästä: Tässä oleva kreikan sana (eperooteema) tarkoittaa "kysymystä ja vastausta, kuten niitä oli tapana käyttää sopimuksissa ja liitoissa, että toinen osapuoli kysyy ja toinen vastaa, minkä jälkeen liitto solmitaan. Tätä sanaa käytetään myös Vt:n septuaginta-käännöksessä, kun he halusivat sanoa tietyissä tapauksissa kysytyn Jumalan suulta; tähän tähtää myös pyhä Pietari, kun hän nimittää kastetta sellaiseksi kysymykseksi ja näin opettaa, että voimme kasteessa olla varmoja Jumalan armosta ja siis vastakin omistaa hyvän omantunnon." (Taufe, s. 57).

    Samalla tavalla kuin oli ero epäuskoisen ja uskovan israelilaisen välillä, mitä lapseuteen tulee, on myös ero epäuskoisen kastetun ja uskovan kastetun välillä. Ihminen voi olla Jumalan lapseksi kastettu, hänen kansaansa eli seurakuntaansa kasteessa ulkonaisesti liitetty, niin että hänellä on lapseus ja liitot samaan tapaan kuin juutalaisilla oli, mutta jos hän ei usko, niin epäuskonsa tähden hän ei ole sydämeltään jumalan lapsi eikä pelastu. Parannuksessa tällainen ihminen palaa uskossa kasteensa liittoon.

    Varsinaisia jumalan lapsia, niitä, jotka perivät iankaikkisen elämän, siis lapsia hengellisen syntymän perusteella, ovat ne, jotka uskovat.

    Uudestisyntyminen

    Jotkut, jotka tässä kysymyksessä ovat muuten aivan oikeassa opissa, tarkoittavat uudestisyntymisellä kasteen kertakaikkisuutta ja sen objektiivisia, uskosta riippumattomia lahjoja sekä lapseutta edellä mainitussa merkityksessä, siinä merkityksessä, mikä lapseus epäuskoisilla juutalaisillakin oli. Tällöin he katsovat, että uudestisyntyminen voi tapahtua vain kerran. Kantansa tueksi he viittaavat tuhlaajapoikavertaukseen; tuhlaajapoika oli isänsä poika silloinkin, kun ei ollut kotona, vaan oli vieraalla maalla. Tämä kanta on muuten oikea, mutta termi "uudestisyntyminen" ei ole oikea tästä asiasta.

    Raamattu, Luther ja luterilainen tunnustus käyttävät sanaa uudestisyntyminen toisessa merkityksessä sisälIyttäen siihen eloon virkoamisen uskon kautta, ja sen vuoksi Raamattu puhuu myös evankeliumin sanan kautta tapahtuvasta uudestisyntymisestä.

    Ne, jotka rajaavat uudestisyntymisen pelkäksi kastetuksi tulemiseksi ilman eloon virkoamista uskon kautta, joutuvat sitten päättelemään, ettei evankeliumin sana uudestisynnytä. Sekin on tietyssä määrin johdonmukaista sen kanssa, ettei pelkän evankeliumin saarnan kautta, mikäli kaste ei ole edeltänyt sanaa tai seuraa sitä, tapahdu Jumalan kansaan liittämistä sellaisella ulkonaisella, objektiivisella tavalla, että voitaisiin sanoa kuten juutalaisista, että heidän on lapseus ja liitot jne. Kun kaste on saatu, voidaan osoittaa sekä muille ulospäin että itselle omalle sydämelle kuuluminen Jumalan kansaan. Tässä suhteessa kaste eroaa muista armonvälineistä. Liittäminen seurakunnan jäsenyyteen tapahtuu kasteessa. Siten kuvaa Apostolien teot lähetystyötä. ja vanhat ovat nimittäneet kastetta alkamisen sakramentiksi antaen täten kasteelle erityisen painon tultaessa Jumalan seurakuntaan ja siinä elettäessä. Tällaisena välineenä ja peruuttamattomana, pysyvänä liittona kaste tarjoaa erityistä lohdutusta varsinkin ahdistuksen tilassa olevalle.

    Paneudutaanpa hieman tarkemmin kysymykseen, mitä pyhä Raamattu tarkoittaa uudestisyntymisellä. Tämähän on ratkaisevan tärkeä asia.

    Jeesus sanoo Nikodeemukselle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa... Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. "

    (Joh. 3:5) Jeesus puhuu sellaisesta uudestisyntymisestä, joka vie sisälle Jumalan valtakuntaan. Sillä, joka siis on uudestisyntynyt, on omanaan iankaikkinen elämä; hän on käynyt sisälle Jumalan valtakuntaan; ei vain ulkonaisesti ulkonaisen seurakunnan jäsenyyteen, vaan sisäisesti, hengellisesti. Luterilainen tunnustus samaistaa uskonvanhurskauden ja uudestisyntymisen ja sanoo, että me saamme Pyhän Hengen ja uuden elämän uskon kautta armonvälineiden vaikutuksesta: (Tunnustuskirjat 1948, s. 72,74,75,76,83,101,113-114. Puolustus IV,45-46,61,64-65,68, 72, 78; TK 1990, s. 97,99, 107, 124, 135s. Puolustus IV,61,64,100,101, 125, 247, 249-251, 311.)

    Tuhlaajapoika vieraalla maalla ollessaan oli kuollut isän kannalta. Sanoohan isä: "Tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon. hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt. " (Luuk. 15 :24. ) "Minun poikani", siis isän lapsi, hän oli, mutta "kuollut", kunnes "virkosi eloon". Epäuskoiset ovat jumalan lapsia luomisen ja lunastuksen nojalla, myös liiton nojalla, mutta silti "synteihinsä kuolleita", joilla ei ole iankaikkista elämää itsessään, vaan joiden täytyy pelastuakseen saada uusi elämä Jumalalta eli uudestisyntyä. Nyt uudestisyntyminen raamatullisessa merkityksessä on juuri "eloon virkoamista". Kaste virvoittaa kuolleen eloon; onhan se armorikas elämänvesi, kuten Luther sanoo. Kaste ei vaikuta sitä kuitenkaan ilman uskoa, vaan uskon kautta. Epäuskossa elävää kastettua ei voida sanoa eloon vironneeksi, vaan häntä on pidettävä kuolleena.

    Tuhlaajapojan eloon virkoaminen tapahtui, kun hän muisti, kuinka hyvä oli olla kotona. Isän rakkaus veti hänet takaisin kotiin ja antoi voiman paluuseen. Vertaus ei yksilöi, millä perusteella tuhlaajapoika näin muisti. Vt:ssa ei ollut kastetta, mutta oli muita armonvälineitä. Ut:ssa meillä on kaste, evankeliumin sana ja ehtoollinen. UT:n aikana tuhlaajapoika saa rohkeuden palata kotiin muistaessaan entistä osallisuuttaan näihin armonvälineihin ja niiden kautta Kristukseen, ja hän voi vedota sekä kasteeseen että sanaan, ja tultuaan takaisin kotiin osallistua myös ehtoollisen aterialIe.

    Kun kaste vaikuttaa uudestisyntymisen, se tekee kaksi asiaa. Ensiksi se hautaa Kristuksen kanssa, sitten se herättää eloon hänen kanssaan (Room. 6: I ss ). jos ihminen epäuskollaan estää eloon heräämisen, ei ihminen ole tullut sisälle Jumalan valtakuntaan eikä hänellä ole elämää, vaan hän on hengellisesti kuollut. Vaikka kaikki paavilaiset munkit ja nunnat olivat oikealla kasteella kastettuja, mutta Kristukseen pukeutumisen sijasta luottivat kaapuihinsa, Luther sanoo, etteivät he ole uudestisyntyneitä. Sama meidän on sanottava oman maamme epäuskoisista kastetuista.

    Luther määrittelee uudestisyntymisen jumalan kuvan palautumiseksi. Kun ihminen menetti Jumalan kuvan, hän "kuolemalla kuoli". Kun hän saa sen takaisin, hän 'elämällä elää " hän virkoaa eloon. Hengellisesti kuollut ei ole Jumalan kuva, sillä Jumala ei ole kuollut, vaan meidän Jumalamme on iankaikkisesti elävä Jumala. Niin siis se ,jonka Jumala uudesti luo eli uudesti synnyttää, on vironnut kuolemasta elämään. ja tämä tapahtuu kasteessa, ei kuitenkaan vain kasteessa.

    Ymmärtääksemme paremmin tätä asiaa, verratkaamme apostolien toimintaa ja Raamatun sanaa kasteesta "uudestisyntymisen pesona" (Tiit. 3:5). Apostolit alkoivat toimintansa kullakin paikkakunnalla saamalla. ja ne,jotka ottivat sanan vastaan, kastettiin. Apostoli Paavali kertoo, että korinttolaisilla ei ole monta isää, vaan hän sanoo: "Minä teidät synnytin evankeliumin kautta Jeesuksessa Kristuksessa" ( I Kor.4: 15). Paavali käyttää synnyttämisestä samaa kreikan sanaa kuin Jeesus Joh. 3:5:ssä (gennaoo ). Lisäksi tämä sana on aoristissa. Apostoli tuo esille kirjeessään sen, ettei hän kastanut Korintossa kuin muutaman. Väline, jolla apostoli synnytti korintolaiset, oli siis evankeliumin sana.

    Näin oli kaikkialla, missä apostolit saamasivat ja missä seurakuntia syntyi. Silti apostoli Paavali voi muitta mutkitta sanoa kristityistä, että he ovat "pelastetut uudestisyntymisen peson kautta " (Tiit. 3:5). Siis heillekin, jotka jo ennen kastetta olivat sanasta uudestisyntyneitä, kaste oli uudestisyntymisen peso. Tässä voi olla ihmisjärjelle ristiriitaa, mutta se on Jumalan sanan opetus. Asia on helpompi ymmärtää, jos muistamme, että armonvälineiden vaikutus on sama. Luterilainen tunnustus sanoo sanasta ja sakramentista: "Kummankin vaikutus on siis sama." (TK 1990, s. 186, 5).

    Kastetta edeltävä evankeliumin sana ei vähennä eikä kumoa mitään kasteen voimasta eikä kasteen lahjasta. Myöskään kaste ei vähennä eikä kumoa mitään evankeliumin sanan voimasta eikä sen vaikutuksesta, vaan vaikuttaessaan samaa kumpikin vahvistaa toinen toisensa vaikutusta. Sillä tavoin Jumalan moninainen armo tulvailemalla tulvailee meille uudestisynnyttävällä, elämää antavalla voimallaan. Sanan luonteeseen kuuluu toistaminen, kaste toimituksena on kerran tapahtuva.

    Jos kastettu lankeaa uskosta, hänestä kaikkoaa hengellinen elämä. Hän kuolee hengellisesti. Kun hän jumalan armosta tulee parannukseen, hän virkoaa uudestaan eloon eli uudestisyntyy; toisin sanoen hän palaa siihen, mistä oli langennut, siis kasteensa varaan ja siihen sisällöltään samaan ja kasteessa tapahtuneeseen uudestisyntymiseen, mistä hän oli välillä joutunut kuoleman tilaan.

    Apostoli Pietari kirjoittaa: "Olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasa siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta. " ( 1 Piet. l :23) Jotkut yrittävät selittää tämänkin kasteeksi sanan poissulkien apostolin selvistä sanoista ja niiden tekstiyhteydestä välittämättä. Toiset katsovat, että tämä uudestisyntyminen on jotakin olemukseltaan erilaista kuin kasteen kautta uudestisyntyminen, koska tässä verbi ei ole nyt aoristissa, vaan perfektissä. He taas eivät tunne riittävästi kreikan kielioppia. Perfekti näet tuo esille joskus tapahtuneen asian ja esittää tämän asiantilan edelleenjatkuvana. Kun aoristi kiinnittää huomion tapahtuman kertakaikkisuuteen, niin perfekti kertoo kerran alkaneen asiantilan jatkumisesta. Pietari siis opettaa, että uskovat eivät ole vain joskus uudesti-syntyneet ja tulleet uskoon, vaan heissä uskontila ja kerran saatu hengellinen elämä jatkuu. On myös huomattava, että Pietari ei tässä ulossulje asiasta kastetta; onhan siinäkin sana mukana ja kasteen lohdullinen, hyvä, elämää antava vaikutus pysyy sekin kautta koko elämän, mistä Pietari puhuu kirjeensä kolmannessa luvussa sanoen veden pelastavan kasteena ( l Piet. 3 :21 ).

    Markku Särelä 23.2.2001

  • Katso Jumalan luomistekoja

    Pastori Markku Särelän puhe Hämeenlinnassa 18.4.2021

  • Kenelle Herra ei lue syntiä

    Pastori Markku Särelän saarna 20.6.2021

  • Kenen kunniaa tavoittelemme

    Seksagesimasunnuntaina II vuosikerta, evankeliumi

    Niin Jeesus sanoi heille: "Vielä vähän aikaa valkeus on teidän keskuudessanne. Vaeltakaa, niin kauan kuin teillä valkeus on, ettei pimeys saisi teitä valtaansa. Joka pimeässä vaeltaa, se ei tiedä, mihin hän menee. Niin kauan kuin teillä valkeus on, uskokaa valkeuteen, että te valkeuden lapsiksi tulisitte." Tämän Jeesus puhui ja meni pois ja kätkeytyi heiltä. Ja vaikka hän oli tehnyt niin monta tunnustekoa heidän nähtensä, eivät he uskoneet häneen, että kävisi toteen profeetta Esaiaan sana, jonka hän on sanonut: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme, ja kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?" Sentähden he eivät voineet uskoa, koska Esaias on vielä sanonut: "Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, että he eivät näkisi silmillään eivätkä ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi." Tämän Esaias sanoi, kun hän näki hänen kirkkautensa ja puhui hänestä. Kuitenkin useat hallitusmiehistäkin uskoivat häneen, mutta fariseusten tähden he eivät sitä tunnustaneet, etteivät joutuisi synagoogasta erotetuiksi. Sillä he rakastivat ihmiskunniaa enemmän kuin Jumalan kunniaa. Joh. 12:35-43.

    On erikoista, kuinka Kristuksen evankeliumi on tässä maailmassa syrjään sysättynä kuin jokin häpeällinen asia, mutta samanaikaisesti eräät hyväntekijät saavat suurta kunniaa.

    Mainitsen pari esimerkkiä.

    Albert Schweizer, saksalainen teologi ja lääkäri, perusti sairaalan Afrikkaan Lambareneen ja tuli sikäläisten hyväntekijäksi. Hän sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1952. Hän kielsi kaikki tärkeimmät kristinuskon perusopit, kuten Kolmiykseyden, Kristuksen neitseellisen syntymän ja ruumiillisen ylösnousemuksen. Hän katsoi Kristuksen erehtyneen mm. opetuksissaan viimeisistä ajoista. Häntä pidetään lähinnä panteistina.

    Äiti Teresa, Intian köyhien auttaja, oli hurskas paavilainen ja neitsyt Marian palvoja. Eräässä TV-haastattelussa hän ilmaisi uskonsa päästä taivaaseen omilla teoillaan, koska hän oli ruokkinut nälkäisiä, vedoten Jeesuksen sanaan: "Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä." Ei siinä Kristus eikä hänen ristinkuolemansa saanut kunniaa.

    Maailman silmissä hurskasta on ihmishurskaus, ja sille se antaa arvon. Todellinen usko sen sijaan on maailman silmissä hullutus. Tekstimme kehottaa meitä säilyt-tämään uskon ja antamaan kunnian Jumalalle.

    1. Säilyttäkää usko eli vaeltakaa valkeudessa

    Tekstissämme Jeesus sanoo: "Vielä vähän aikaa valkeus on teidän keskuudessanne. Vaeltakaa, niin kauan kuin teillä valkeus on, ettei pimeys saisi teitä valtaansa. Joka pimeässä vaeltaa, se ei tiedä, mihin hän menee. Niin kauan kuin teillä valkeus on, uskokaa valkeuteen, että te valkeuden lapsiksi tulisitte." Vaikka Kristus teki paljon hyvää, se ei tuottanut hänelle mainetta Israelin johtajien keskuudessa, ja he saattoivat taivutella helposti kansankin puolelleen Jeesusta vastaan. Se, joka seurasi Jeesusta tai tunnusti uskonsa häneen, oli merkitty. Sen monet hyvin käsittivät. Tekstimme lausuu: "Kuitenkin useat hallitusmiehistäkin uskoivat häneen, mutta fariseusten tähden he eivät sitä tunnustaneet, etteivät joutuisi synagoogasta erotetuiksi." Jeesuksen teot kertoivat hänen sanansa voimasta. Eikä Jeesuksen saarna ollut tyhjää puhetta, vaan Pyhä Henki vaikutti siinä voimallaan ja vakuutti omattunnot siitä, että se todella oli Jumalan sana.

    Tänäkin päivänä oikeassa, puhtaassa Jumalan sanassa on läsnä Jumalan voima. Ja meille kuuluu Jeesuksen kehotus: "Niin kauan kuin teillä valkeus on, uskokaa val-keuteen, että te valkeuden lapsiksi tulisitte."

    Kun Jeesus tätä puhui, hänen kuulijoillaan oli erityinen etsikon aika. Maailman Vapahtaja oli heidän keskellään ja julisti heille ihanaa armonevankeliumia kutsuen luokseen työtätekeväiset ja raskautetut, antaen synnit anteeksi syntiensä tähden murheellisille ja katuville ja avaten heille taivaan portit. Todellinen valo loisti kuoleman varjon maassa. Tämä valo loisti vielä sen jälkeen apostolien sanassa, mutta tuomion aika tuli. Jerusalem hävitettiin vuonna 70, ja juutalaiset joutuivat hajaantu-maan eri puolille maailmaa. Sen jälkeen heidän keskuu-dessaan ei ole vastaavalla tavalla ollut vapaata evankeliumin saarnaa. Etsikon aika, kun puhdas armonoppi kaikuu, ei ole ikuinen. Se voi olla hyvin lyhyt. Tuolloin se oli noin 40 vuotta. Ja miten lyhyt aika se on! Kun katsomme sitä elämässämme taaksepäin, se on kiitämällä kulkenut. Ja kuitenkin, tuo aika on aivan riittävän pitkä pelastuksen omistamiseen ja siitä todistamiseen toiselle ja kolmannellekin polvelle.

    Kun meille julistetaan pelastusta yksin armosta, yksin Kristuksen sovitustyön tähden, yksin uskon kautta Kristukseen, ottakaamme se uskolla vastaan. Annetaan sille se arvo, mikä sille kuuluu. Kysymyksessä on näet aivan erityinen Jumalan armo ja laupeus meitä kohtaan, jota emme ole ansainneet millään tavoin.

    Jeesus sanoo: "Vielä vähän aikaa valkeus on teidän keskuudessanne. Vaeltakaa, niin kauan kuin teillä valkeus on, ettei pimeys saisi teitä valtaansa. Joka pimeässä vaeltaa, se ei tiedä, mihin hän menee." Näillä sanoilla Jeesus osoittaa meille riippuvuutemme valkeudesta. Epäuskoinen ihminen elää pimeydessä eikä tunne tietä taivaaseen. Kuinka ihminen voisi löytää pimeässä tien, jota hän ei tunne? Kuinka hän voi päästä päämäärään, jos hän ei ole sinne johtavalla tiellä? Se on mahdotonta. Tullaksemme taivaaseen tarvitsemme valon, joka näyttää meille tien. "Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni", sanoo psalmi. Siitä on pidettävä kiinni. Sanan valossa on uskoen katsottava Jeesukseen, häneen, joka sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä, ei kukaan tulo isän tykö muutoin kuin minun kauttani."

    Pimeydellä on oma vetovoimansa. Se ei vetoa uskoon eikä uuteen ihmiseen, vaan vanhaan ihmiseen ja syntiseen lihaan. Sen vuoksi liha on kuoletettava. Jeesus varoittaa: "... ettei pimeys saisi teitä valtaansa."

    Pimeyden piiriin kuuluu ihmiskunnian tavoittelu. Monet, jopa useat hallitusmiehetkin, Jeesuksen aikana uskoivat, että Jeesus oli luvattu Messias, mutta pimeyden vetovoima sai heidät salaamaan uskonsa ja menemään enemmistön ja voimakkaampien mukana. Raamattu sanoo heistä: "Mutta fariseusten tähden he eivät sitä tunnustaneet, etteivät joutuisi synagoogasta erotetuiksi. Sillä he rakastivat ihmiskunniaa enemmän kuin Jumalan kunniaa." He eivät halunneet elää ulkopuolella kansallisen synagogalaitoksen, aivan samaan tapaan kuin tänään monet haluavat pitäytyä valtakirkkoon. Tämä pimeyden ruhtinaan juoni on tukkinut monta suuta, turruttanut omiatuntoja ja aiheuttanut suunnatonta vahinkoa evankeliumin asialle. Tässäkään suhteessa ei ole mitään uutta auringon alla. Jeesus sanoo: "Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne." (Joh. 15:24) Merkillinen, meille aivan uskomaton ja kuitenkin tosi on tämä Jeesuksen rinnastus. Asiaan ei vaikuta se, puhuuko Jeesus näkyvänä keskellämme vai puhuuko hän palvelijoidensa suulla, jos vain on kysymys hänen sanastaan.

    Olkaamme siis tarkkoja, valppaita ja valvovia. Niin kauan kuin valkeus on keskuudessamme, olkaamme uskollisia sanankuulijoita. Maailman loppua kohden sen kuuleminen vain vaikeutumistaan vaikeutuu. Jos ymmärrämme, että yö on jo pitkälle kulunut ja iäisen aamun koitto on lähellä, valo tässä säkkipimeydessä on meille arvokasta arvokkaampaa.

    Mitä tuo valo on? Se on anteeksiantamuksen valoa Jeesuksen kalliissa nimessä. Se on autuuden valoa. Se on iankaikkisen elämän valoa. Se on aamun koitto korkeudesta, Jumalan tyköä, kuoleman varjon maahan. Kuule siis, kun Herra sanoo: "Herää sinä, joka nukut, niin Kristus sinua valaisee." Usko siis häneen ja säilytä uskosi Pyhän Hengen voimassa.

    2. Anna kunnia Jumalalle

    Usein ennen vanhaan vanhat hengelliset kirjat päättyivät sanoihin "Jumalalle yksin kunnia". Ikivanhasta on jumalanpalveluksessa veisattu: "Kunnia olkoon Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, niin kuin alusta ollut on, nyt on ja aina iankaikkisesta iankaikkiseen." Kun apostoli Paavali aloittaa Galatalaiskirjettään, jolla hän pelastaa galatalaisille puhtaan armon evankeliumin, hän sanoo jakeessa 5: "Hänen olkoon kunnia aina ja iankaikkisesti!" Ja hän lisää sen jälkeen tuon uskon varmuutta uhkuvan sana: "Amen."

    Kiusaaja ei halua antaa kunniaa Jumalalle. Mutta Jumala ei luovu siitä kunniasta, joka hänelle kuuluu. Jo luojana kunnia on hänen, mutta se on hänen myös lunastajana ja pyhittäjänä. Ja Herra sanoo: "Minä, Herra, se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille" (Jes. 42:8) ja toisessa paikassa: "Oman nimeni tähden minä olen pitkämielinen, ylistykseni tähden minä hillitsen vihani, etten sinua tuhoaisi. Katso, minä olen sinua sulattanut, hopeata saamatta, minä olen sinua koetellut kärsimyksen pätsissä. Itseni, itseni tähden minä sen teen; sillä kuinka onkaan minun nimeäni häväisty! Kunniaani en minä toiselle anna." (Jes. 48:9-11)

    Paha ihmisluonto nauttii kunnian saamisesta ja tuntee itsensä imarrelluksi silloinkin, kun ihminen ei sitä ansaitse. Näin on jo ajallisenkin elämän asioissa. Miten oppisimme sanomaan: Kunnia yksin Jumalalle. Kunpa osaisimme noudattaa Jeesuksen sanaa: "Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sa-nokaa: 'Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.'" (Luuk. 17:10) Hän itse antakoon meille siihen ensiksikin halua ja toiseksi voimaa ja taitoa sitä toteuttaa. Tarvitsemme sellaista vaatimattomuutta, jossa Jumala saa kunnian ja me olemme ansiottomia, paljossa rikkoneita ja puutteellisia palvelijoita.

    Oikea evankeliumi antaa kunnian Jumalalle. Sitä kautta tulee korjatuksi se kunnianryöstö, joka tapahtui ihmisen langetessa syntiin. Rakkaudessaan, ihmisten sitä ansaitsematta, Jumala teki pelastussuunnitelman ja lähetti ainoan Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Me syntiset emme pystyneet korvaamaan yhtäkään syntiämme saati koko turmelustamme. Sen teki yksin Kristus meidän edestämme ja meidän hyväksemme. Me emme pystyneet kääntymään emmekä uskomaan, vaan Pyhä Henki yksin sen vaikutti.

    Silloin kun näin opetetaan ja näin uskotaan, Jumala saa kunnian, ja se tapahtuu yksin Jumalan vaikutuksesta. Kaikki vastakkainen opetus, kaikki opetus, joka rakentaa ihmisen luulotellulle vapaalle tahdolle, ihmisen ratkaisulle, ihmisen hengellisille kyvyille, ihmisen oikealle suhtautumistavalle, lankeemuksen jälkeen ihmiseen muka jääneelle hyvyydelle, kaikki se ryöstää kunnian Isältä Jumalalta, Hänen Pojaltaan ja Pyhältä Hengeltä. Rukoilemme: "Pyhitetty olkoon Sinun nimesi" ja päätämme: "Sillä Sinun on valtakunta, voima ja kunnia iankaikkisesti" ja sanomme siihen: "Amen."

    Se, että olemme Jumalan lapsia ja hänen kirkkautensa valtakunnan perillisiä, on puhdasta armoa, ja se lahjoitetaan meille ilmaiseksi. Ja niin myös se virsi, jota taivaassa veisaamme on ylistysvirsi Herrallemme: "Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen." (Ilm. 5:10)

    Nouskoon tämä kiitos jo nyt meidän sydämistämme. Amen.

    Markku Särelä

  • Ketkä ovat Jumalan seurakunta

    Rippipuhe.

    Kuka saa astua Herran vuorelle, kuka seisoa hänen pyhässä paikassansa? Se, jolla on viattomat kädet ja puhdas sydän, joka ei halaja turhuutta eikä vanno väärin. Hän saa siunauksen Herralta ja vanhurskauden pelastuksensa Jumalalta. Tämä on se suku, joka häntä kysyy, joka etsii sinun kasvojasi, - tämä on Jaakob. Sela. Ps. 24:3-6..

    Kaikkina aikoina on ollut suuri kysymys, ketkä ovat oikea Jumalan seurakunta. Siitä oli kysymys Jeesuksen aikana, kun juutalaiset vetosivat siihen, että he ovat Aabrahamin lapsia, mutta Jeesus sanoi heidän olevan perkeleen lapsia, koska he tekivät kiusaajan tekoja, jollaisia taas Aabraham ei tehnyt. Siitä on kysymys nykyisin sekä ekumeenisissa keskusteluissa että aivan oman seurakuntamme jokapäiväisessä elämässä.

    Tekstissämme Daavid sanoo Jumalan kansaksi eli Jaakobiksi niitä, jotka Jumala on pelastanut ja joilla on viattomat kädet ja puhdas sydän.

    Keitä nämä ovat?

    Se, mitä tekstimme sanoo niistä, joilla on puhdas sydän, jotka Jumalaa etsivät ja jotka siis ovat hänen kansansa, on ymmärrettävä Raamatun esittämissä laajoissa yhteyksissä.

    Katsokaamme ensiksi, miten tekstiämme ei saa ymmärtää

    Emme saa käsittää tekstiämme siten, ettei syntinen, syvälle langennut, esimerkiksi kätensä vereen tahrinut ihminen, saisi katumuksen ja uskon kautta käydä sisälle Jumalan valtakuntaan. Tiedämme pyhästä Jumalan sanasta, että Daavid lankesi ja kuitenkin sai armon. Ryöväri pelastui. Sauluksen, seurakunnan vainoojan synnit pestiin pois kasteessa, hänen, joka myöhemmin toimi Herran apostolina Paavali -nimisenä. Kieltäjä-Pietari sai anteeksi. Keltäpä pahoja tekoja ei puuttuisi, kuka voisi pitää itseään puhtaana siinä, mitä hän teoissaan ja olemuksessaan on? Ei yksikään. "Kaikki ovat tyynni kelvottomiksi käyneet", on Raamatun todistus ihmisestä sellaisena kuin hän itsessään on.

    Emme saa käsittää tekstiämme siten, että ihminen voisi itse puhdistaa itsensä ja tehdä itsensä kelvolliseksi Jumalalle. Se on täysin toivotonta ja mahdotonta. Se on osittainkin mahdotonta.

    Emme saa käsittää tekstiämme myöskään siten, että ihminen pelastuu, jos hän täällä ajassa tulee olemuksensa puolesta synnittömäksi, tai että hän voisi pyhittyä siten, että hän olisi puoliksi pyhä ja puoliksi syntinen, vaan uskova on samalla kertaa sekä syntinen että vanhurskas.

    Emme myöskään saa käsittää tekstiämme siten, että ne, jotka elävät karkeissa lihan teoissa ja julkisissa paheissa, olisivat niiden vallassa ollessaan Jumalan kansaa ja pelastuisivat. Daavid haluaakin tekstissämme torjua sellaisen ajatuksen, että Jumalan seurakunta olisivat ne, jotka rakentavat uskonsa sydämensä petollisille ajatuksille ohi Jumalan sanan ja elävät lihan teoissa, vaikka sanovatkin olevansa Jumalan omia.

    Mutta katsokaamme nyt, mitenkä tekstimme tulee oikein ymmärtää.

    "Herran vuori" on jumalanpalveluspaikka, jossa kuuluu julistaa Herran sanaa, ei ihmisen omia ajatuksia, näkyjä tai unia. Se on "pyhä paikka", jossa on riisuttava jaloista sellaiset kengät, joilla ei ole alttiutta sille rauhan evankeliumille, joka julistaa Kristusta ainoana tienä taivaaseen.

    "Jaakob" eli Israel Hengen mukaan on Jumalan kansa ja hänen seurakuntansa, joka on saanut synnit anteeksi yksin Kristuksen tähden uskon kautta häneen ilman lain tekoja.

    Tämä seurakunta on "totuuden pylväs ja perustus", se "ei halaja turhuutta eikä vanno väärin", toisin sanoen, se ei pystytä itse keksimäänsä turhaa jumalanpalvelusta, josta Jeesus varoitti eikä käytä Jumalan nimeä väärän opin kaunistukseksi, vaan se pysyy siinä, mitä Jumala on sanonut ja säätänyt. Toisin sanoen sen keskuudessa evankeliumi saarnataan puhtaasti ja sakramentit jaetaan Kristuksen asetuksen mukaan. Kun se näin tehden samalla opettaa sakramenteista oikein, niiden lohdullinen sanoma säilyy ja me uskovina saamme joka päivä lohduttautua pyhän kasteen lujalla armoliitolla ja käydä usein Herran pöydässä Kristuksen ruumiin ja veren armoaterialla ravittavina.

    "Puhdas sydän" on niillä, jotka Jumala on puhdistanut. Se on tapahtunut siten, että he ovat uskolla omistaneet sen suuren puhdistuksen, kun Kristus toimitti puhdistuksen koko maailman synneistä (Hebr. 1:3). He eivät rakenna omaa pelastustaan eivätkä toisten pelastusta muulle kuin yksin Kristuksen varaan. Jos he rakentaisivat omille teoille, he eivät olisi puhdassydämisiä. Jos he julistaisivat sekä oikeata Jumalan sanaa että väärääkin oppia, he eivät olisi puhdassydämisiä.

    Käydessämme ehtoolliselle saamme tulla siis armollisen Jumalan kasvojen eteen, hänen puhdistettavikseen. Tekstimme ei siis työnnä yhtäkään syntisyytensä tuntevaa pois, vaan kutsuu Kristuksen luo. Niin mekin saamme käydä ilolla Jumalan kasvojen eteen ja ammentaa pelastuksen lähteistä. Tunnustakaamme siis syntimme hänen edessään ja rukoilkaamme syntien anteeksiantamusta Kristuksen nimessä.

    Markku Särelä

  • Kiitän Jumalaani teistä

    Pastori Markku Särelän saarna 1.11.2020

  • Kiitosmielin uuteen vuoteen (Saarna, Ps. 103:1-5)

    Pastori Markku Särelä saarna 30.12.2012 Siitamajalla

  • Koko kirkon ja sen kaikkien opettajien tulee pysyä oikeassa opissa (2 Tim. 3:14)

    Pastori Markku Särelän iltahartaus Raamattuleirillä 2005 Siitamajalla

  • Kolossan seurakunta

    Kolossan seurakunta, Markku Särelä, Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko

    Kolossan seurakunta

    Teol. tri h.c., pastori Markku Särelä

    Lue kirja PDF-muodossa  (403 kt)

  • Konfirmaatiojumalanpalveluksen saarna, Jes 42:1-10

    Pastori Markku Särelän saarna Rippileirin päätösjumalanpalveluksessa 26.6.2010 Siitamajalla

  • Kristillinen mieli

    Kolmantena loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina, I vuosikerran epistolateksti

    Olkaa keskenänne yksimieliset. Älkää korkeita mielitelkö, vaan tyytykää alhaisiin oloihin. Älkää olko itse mielestänne viisaita. Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä. Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa. Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: "Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra." Vaan "jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle." Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä. Room. 12:16-21.

    Rakkaat kristityt!

    "Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee", Sananl. 4:23. Tähän pyhän Raamatun kehotukseen tähtää tämän sunnuntain teksti. Se sisältää monia kehotuksia kristityille. Näissä ei ole kysymys vain tiedosta, vaan ennen kaikkea sydämen laadusta ja asenteista. Kysymys on siitä, millaisella mielellä kristityt käyttäytyvät toisiansa ja myös ulkopuolisia kohtaan ja millaisiin tekoihin oikea mieli johdattaa.

    Usein meille jää ihmisistä mieleen heidän sydämellisyytensä. Alkukirkon aikana ulkopuoliset, siis pakanat, antoivat kristityistä sen tunnustuksen, että he rakastivat toisiansa. Ja kohdatessamme sydämellistä, kristillistä rakkautta sanomme mielessämme: entä minä itse, edustanko minä käytökselläni Herrani Kristuksen asiaa hänelle kunniaksi? Ja kun illalla nukkumaan mennessä luemme Isämeitää ja sanomme: "Anna meille anteeksi meidän syntimme niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet", tunnemme piston omassatunnossamme niiden suurten puutosten tähden, joita meillä on ollut sydämemme asenteissa lähimmäisiimme. Mutta saamme myös iloita siitä, että Jumalalla on paljon anteeksiantamusta. Sen vuoksi haluaisimme olla parempia kristittyjä kuin mitä olemme.

    Tekstimme ei ole helpoimpia saarnaajalle. Nopeastihan tosin on sanottu, mitä siinä lukee, mutta saada sydämet herätetyiksi ilolla yhtymään tähänkin Jumalan sanaan ja sitä toteuttamaan ei ole helposti tehty. Eikä sitä voida ihmistaidolla saada aikaan. Siihen tarvitaan Pyhän Hengen työ. Tekstimme kehotusten vastaanottaminen edellyttää uskon synnyttämää oikeata mielenvirettä, halua ja tahtoa olla taivaallisen Isämme lapsia tässäkin asiassa. Sen Jumala meille suokoon.

    1. Suhteemme uskonveljiin ja -sisariin

    Ensimmäinen tekstimme kehotus kuuluu: "Olkaa keskenänne yksimieliset." Kristityt ovat tulleet, kuten apostoli sanoo, sydämestään "kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut" (Room. 5:17). Kun meillä on yhteinen, Raamattuun perustuva tunnustus ja sille rakentuva sydämen usko, on olemassa keskinäisen yksimielisyyden perusedellytys seurakuntaelämässä. Kun muistamme sen, että olemme itse Jumalan edessä suuria syntisiä, jotka ovat saaneet armon osakseen, toivomme, että myös uskonveljemme ja -sisaremme osoittavat meitä kohtaan armahtavaisuutta sekä epätäydellisyytemme, heikkoutemme ja syntiemme kärsimistä ja anteeksi antamista. Mutta myös toista päin: Sitä, mitä me itse odotamme muilta itseämme kohtaan, saavat lähimmäisemme odottaa myös meiltä, ja me itse olemme velvolliset osoittamaan samaa heille.

    Seurakuntaelämän yksimielisyyden hyvin tärkeä kannattava tukipylväs on asia, jota ei useinkaan ajatella eikä tiedosteta. Raamattu ilmaisee sen näin: "Mutta kaikki tapahtukoon säädyllisesti ja järjestyksessä." (1 Kor. 14:40). "Sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala." (1 Kor. 14:33). Tämä asia on siis järjestys. Se ylläpitää yksimielisyyttä ja rauhaa. Tähän järjestykseen kuuluu kahdenlaisia asioita. Ensiksikin siihen kuuluvat ne asiat, jotka Jumala on Sanassaan säätänyt. Ne ovat pysyviä ja muuttumattomia. Sellaisia ovat esimerkiksi sana ja sakramentit sekä niiden käyttö, sekä seurakunta ja saarnavirka. Toiseksi niitä, joista kristityt tietyssä järjestyksessä sopivat tai joista on ajan myötä tullut hyviä tapoja. Ne kuuluvat vapaan harkintavallan asioihin ja niitä voidaan yhteisesti sopien muuttaa, kun olosuhteet ja rakkaus niin vaativat. Sellaisia ovat esimerkiksi jumalanpalveluksen päivät ja kellonajat, pitopaikat, kokouspaikan sisustus symboleineen ja koristeineen ja niin edelleen lähes loputtomiin. Näistä ehdonvallan asioista toiset ovat sellaisia, joita ilman emme tule toimeen. Jossakin täytyy kokoontua ja johonkin aikaan. Mutta Jumala suo iloksemme myös sellaisia asioita, joita ilmankin hätätilassa selviämme. Kristityt ovat joutuneet kokoontumaan esimerkiksi sateessa ja pakkasessa hautausmailla ja metsissä. Monella paikkakunnalla meillä ei ole kirkkoja eikä edes vuokrattavia tiloja, vaan kokoonnumme kodikkaasti kodeissa.

    Tekstimme toinen kehotus laajentaa näköpiirin seurakuntaelämästä yksityisen ihmisen koko elämään sen kaikilla alueilla. "Älkää korkeita mielitelkö, tyytykää alhaisiin oloihin." Tämän kohdan käännös ei anna oikeaa kuvaa alkutekstistä. Alkukielessä kehotetaan meitä olemaan ylpeilemättä ja asettumaan kulkemaan samaa tietä yhdessä alhaisten kanssa. Luterilainen vanhamissourilainen teologi Georg Stoeckhardt sanoo sen merkitsevän asettumista heikkojen tasalle, mitä heidän tilaansa, tarpeisiinsa ja käsityskykyynsä tulee. Siltä, jolle ei ole paljon annettu, ei pidä paljoa vaatia, vaan meidän tulee iloita siitä, että Jumalan seurakunnassa on erilaisia ihmisiä. Lahjat ovat palvelemista varten, ei ylpeilemistä ja itsensä korottamista varten. Hyvä on myös nähdä, että Jumala on jakanut lahjoja siten, että eri ihmisillä on erilaisia lahjoja, niin kuin ruumiissa on monta jäsentä. Kaikkia kuitenkin tarvitaan ja kaikista saamme kiittää Jumalaa. Raamattu sanoo: "Syntiä tekee, joka lähimmäistään halveksii, mutta autuas se, joka kurjia armahtaa!" (Snl. 14:25).

    Kolmas kehotus kuuluu: "Älkää olko itse mielestänne viisaita." Sananlaskujen kirjassa puhutaan paljon tästä asiasta ja kiinnitetään huomio siihen, että ihminen usein erehtyy luullessaan olevansa viisas ja oikeassa. Siellä sanotaan mm. näin: "Kaikki miehen tiet ovat hänen omissa silmissään oikeat, mutta Herra tutkii sydämet." (Snl. 21:2; vrt. 16:2)) "Käräjissä on kukin ensiksi oikeassa, mutta sitten tulee hänen riitapuolensa ja ottaa hänestä selvän." (Snl.18:17). Näillä sanoilla Raamattu kehottaa meitä asettumaan toisten kristittyjen arvioitaviksi ja koeteltaviksi, että pysyisimme oikealla tiellä. Apostolin kehotusta "Älkää olko omasta mielestänne viisaita" on teoriassa helppo noudattaa, mutta käytännön tilanteissa me kaikki voimme havaita syntiturmeluksemme pohjattoman syvyyden.

    2. Suhteemme kaikkiin

    Kun edellä olevat kehotukset soveltuivat lähinnä suhteisiimme uskonveljiin ja -sisariin, niin seuraavat kehotukset tähtäävät asenteisiimme kaikkiin ihmisiin. Tekstimme jatkuu: "Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä. Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa. Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: 'Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra.' Vaan 'jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle.' Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä."

    Tässä maailmassa uskova tulee tekemisiin monenlaisten ihmisten kanssa. Toisten kanssa on helppo tulla toimeen, toisten kanssa se on vaikeampaa. Riippumatta siitä, millaisia ihmiset ovat, miellyttäviä vai töykeitä, sydämellisiä vai vihamielisiä, kristityn tulee noudattaa sitä, mistä apostoli tässä puhuu. Ja tämä on vaikeata. On helppoa näyttää loukkaantuneisuutensa, mutta antaa heti välittömästi anteeksi, unohtaa töykeys ja kärkevyys ja sen sijaan voittaa paha hyvällä, on hyvin vaikeata. Kuitenkin Jumalan tahdon mukaan meidän tulee olla rauhantekijöitä ja elää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa, mikäli se meistä riippuu. On tosin asioita, jotka vaativat kostoa, kuten rikokset, mutta niiden kostamisen Jumala on jättänyt itselleen ja niille, joille hän on sen erikseen uskonut, eli esivallalle. Sen sijaan uskovan asiana on rukoilla vihamiestensä puolesta ja osoittaa heille rakkautta tilaisuuden tullen teoilla, varsinkin kun he ovat puutteenalaisia. Jos näin on jo katkeriin vihamiehiin nähden, kuinka paljoa ennemmin meidän tulee antaa anteeksi rakkaillemme kotona ja veljillemme seurakunnassa ja ahkeroida elää rauhassa heidän kanssaan.

    Kun kristityt toimivat apostolin kehottamalla tavalla, he kokoavat tulisia hiiliä vihollistensa pään päälle. Tätä sanaa tulisista hiilistä on selitetty kahdella tavalla, jotka molemmat sisältävät varteenotettavan näkökohdan ja itse asiassa tähtäävät samaan. Toinen selitys ymmärtää asian siten, että uskovien hyvät teot ovat kuin hiiliä pään päällä. Ne alkavat polttaa eli herättävät vihamiehen omantunnon toimintaan ja johdattavat häntä katumukseen ja siten valmistavat evankeliumille maaperää. Toisen selityksen mukaan tulisia hiiliä kannettiin astiassa pään päällä seuraavaa matkan pysähdyspaikkaa varten, jotta voitiin sytyttää tuli ja laittaa ruokaa. Samalla tavalla uskovien hyvät teot auttavat vihamiestä selviytymään elämän vaikeuksissa, jolloin hän muistaa hyvillä mielin hyväntekijäänsä ja voi kiinnostua evankeliumista. Kun Raamattu itse ei selitä sitä, mitä se tarkoittaa "tulisilla hiilillä pään päällä", emme mekään siitä väittele. Joka tapauksessa ne ovat asioita, joilla on tuntuva vaikutus. Ja koska evankeliumi tähtää mielenmuutokseen, on niidenkin vaikutus sitä edesauttava. Näin suurenmoisessa asiassa voit olla mukana hillitsemällä kostonhalusi ja osoittamalla rakkautta ja hyväntahtoisuutta.

    Aivan juuri luin eräästä lehdestä artikkelin, jossa tarjottiin joukko mielenkiintoisia kysymyksiä itsetutkistelua varten. Kysymykset olivat: Voinko tunnustaa virheeni? Voinko myöntää syyllisyyteni? Voinko seurata saamiani ohjeita ja neuvoja? Voinko tehdä enemmän kuin vaaditaan? Voinko tehdä minulle annetun työn valmiiksi, niin etten jätä sitä kesken? Voinko työskennellä uskollisesti ilman että joku valvoo tekemistäni? Voinko tehdä myös epämiellyttävät työt, jotka täytyy tehdä? Käsittelenkö toisten omaa samalla huolella kuin omaa omaisuuttani? Voinko kohdata ristiriitoja malttiani menettämättä? Voinko ottaa vastaan arvostelua kaunaa kantamatta? Voinko pidättyä toisten arvostelusta, kunnes tosiasiat on selvitetty? Voinko välttää kiusausta tehdä kärkeviä huomautuksia? Näenkö hyviä ominaisuuksia niissä, jotka ovat kanssani eri mieltä? Nämä olivat aivan hyviä kysymyksiä. Kristitty ei pysähdy kuitenkaan itsetutkistelussaan pelkkien tekojen tasolle, vaan näkee syntisyytensä myös ajatustensa valossa, vaikka hän sitten kuolettaisikin pahat ajatuksensa. Ja ihmeitten ihme: "Missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi."

    Kun tutkimme itseämme tekojemme, asenteittemme ja mielemme suuntauksen valossa ja kun Jumalan sana ja armo saa sydämissämme vaikuttaa, tapahtuu eräs ihmeellinen asia. Ennen olimme muita kohtaan kovia, itseämme kohtaan pehmeitä. Nyt otamme vakavasti omat virheemme ja tuomitsemme ne, mutta olemme lempeitä toisia kohtaan, koska Jumala on ollut niin kärsivällinen ja laupias meitä kohtaan. Tällä mielellä haluamme ottaa vastaan myös tämän sunnuntain tekstimme kehotukset ja rukoilla: Herra, vaikuta minussa sitä, mistä tämän päivän tekstissä minulle puhuit. Amen.

    Markku Särelä

  • Kristillinen mieli

    Pastori Markku Särelän saarna 17.1.2021

  • Kristuksen seurakunta elää sanasta ja sakramenteista (Saarna, Apt. 2:40-47)

    Pastori Markku Särelän saarna STLK:n XLIV kirkkokunnankokouksen avajaisjumalanpalveluksessa 25.5.2013 Lahdessa

  • Kristuksen ylösnousemuksen ihana merkitys

    Pastori Markku Särelän saarna 4.4.2021

  • Kristus on joulun keskus

    4. adv. sunn. II vsk:n evankeliumi.

    Sen jälkeen Jeesus meni opetuslapsineen Juudean maaseudulle ja oleskeli siellä heidän kanssaan ja kastoi. Mutta Johanneskin kastoi Ainonissa lähellä Salimia, koska siellä oli paljon vettä; ja ihmiset tulivat ja antoivat kastaa itsensä. Sillä Johannesta ei vielä oltu heitetty vankeuteen. Niin Johanneksen opetuslapset rupesivat väittelemään erään juutalaisen kanssa puhdistuksesta. Ja he tulivat Johanneksen luo ja sanoivat hänelle: "Rabbi, se, joka oli sinun kanssasi Jordanin tuolla puolella ja josta sinä olet todistanut, katso, hän kastaa, ja kaikki menevät hänen tykönsä." Johannes vastasi ja sanoi: "Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta. Te olette itse minun todistajani, että minä sanoin: en minä ole Kristus, vaan minä olen hänen edellänsä lähetetty. Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi. Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä. Hän, joka ylhäältä tulee, on yli kaikkien. Joka on syntyisin maasta, se on maasta, ja maasta on, mitä hän puhuu; hän, joka taivaasta tulee, on yli kaikkien. Ja mitä hän on nähnyt ja kuullut, sitä hän todistaa; ja hänen todistustansa ei kukaan ota vastaan. Joka ottaa vastaan hänen todistuksensa, se sinetillä vahvistaa, että Jumala on totinen. Sillä hän, jonka Jumala on lähettänyt, puhuu Jumalan sanoja; sillä ei Jumala anna Henkeä mitalla. Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä. Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä." Joh. 3:22-36.

    Johdantoa

    Valmistaudumme jouluun viettämällä adventtiaikana seurakunnissa erityisiä joulujuhlia. Onhan juhlan aihe sen arvoinen ja olihan Vapahtajallamme erityinen edelläkävijänsä, airuensa. Hän oli Johannes Kastaja, jonka toiminnasta ja julistuksesta tekstimme puhuu. Sopii siis hyvin, että me Johannes Kastajan antaman esikuvan tavoin valmistaudumme jouluun. Hänen julistuksensa valmistaa siihen meitäkin.

    1. Jouluun valmistaudumme ottamalla vaarin Johannes Kastajan kehotuksesta: "Tehkää parannus"

    Kristuksen syntymään ja hänen koko toimintaansa liittyy niin monia meidän turmeltuneen järkemme vastaisia asioita, ettei niitä voida ymmärtää ja omaksua muuta kuin uskolla.

    Uskoa taas ei voi muu kuin se, joka on tullut tuntemaan Jumalan pyhyyden ja oman syntisyytensä. Meidän on tarpeen omassatunnossamme kokea, mitenkä hirvittävä, tuomittava ja paha asia synti on Jumalan silmissä. Meidän on tarpeen tuntea se, ei vain teoriana, vaan siten, että minun oma syntisyyteni ja yksittäiset syntini ovat hirvittäviä, tuomittavia ja pahoja, niin että olen niillä loukannut pyhää Jumalaa ja vierittänyt ylleni hänen oikeutetun vihansa ja olen ansainnut - en vähempää kuin - helvetin iankaikkisen vaivan. Kun Johannes Kastaja valmisti tietä Jeesukselle ja sanoi: "Tehkää parannus", hän sai ihmiset tuntemaan syntisyytensä. Heille tuli tarve saada syntinsä anteeksi.

    Kun meillä on syntien anteeksisaamisen tarve, silloin meille kelpaa ainoana mahdollisena pelastustienä joulunsanoma: Jumala lähetti Poikansa lunastajaksemme. Kun Kastaja saarnaa: "Hän, joka ylhäältä tulee, on yli kaikkien" ja kun hän osoittaa Kristusta: "Katso, Jumalan Karitsa, joka kantaa maailman synnin", Pyhä Henki osoittaa meille turvan. Sellaisina, niin pahoina kuin olemme, saamme tulla Jumalan armahtamiksi. Johannes Kastaja kutsui syntisiä parannuksen kasteelle, siis kasteelle, jolla he tunnustivat syntinsä ja saivat panna turvansa Jumalan laupeuteen. Hänen kasteensa oli kaste syntien anteeksisaamiseksi. Nämä olennaiset asiat ovat meidänkin kasteessamme, jossa meille on lahjoitettu Kristus ja hänen armonsa. Siinä meidät on puettu Kristuksen vanhurskauteen, joka peittää syntimme ja jossa kelpaamme Jumalalle.

    Kun olemme uudestisyntyneet uskon kautta, elämme uutta elämää Kristuksessa. Silloin entinen syntinen elämänmeno ja turmeltuneelle järjelle ominainen inttäminen totuutta vastaan kuuluvat niihin asioihin, joita häpeämme ja joista joka päivä teemme parannusta, muistaen Kastajan opetusta, että minun tulee vähetä ja Kristuksen kasvaa.

    2. Valmistaudumme jouluun uskomalla Jeesukseen

    Johannes Kastajan valmistava toiminta oli mittasuhteiltaan valtavaa. Tosin se kesti vain vähän aikaa, tosin ihmiset näyttivät valtaosaltaan sen pian unohtaneen, mutta todistus Kristuksesta tuli annetuksi ja edelläkävijän virka hoidetuksi ja sillä oli suuri merkitys apostoleille ja monille muille. Johannes Kastaja alkoi toimintansa ennen kuin Jeesus. Hänelläkin oli opetuslapsia ja lisäksi kansaa tuli sankoin joukoin hänen kastettavakseen. Kun sitten Jeesus alkoi julkisen toimintansa, tultiin Johannes Kastajalle kertomaan: "Kaikki menevät hänen tykönsä."

    Siihen Kastaja vastasi: "Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta. Te olette itse minun todistajani, että minä sanoin: en minä ole Kristus, vaan minä olen hänen edellänsä lähetetty. Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä."

    Kuuntelepa tätä. Johannes Kastaja ei kerää pisteitä omaan pussiinsa, hän ei kokoa omaa joukkoansa. On yksin Kristuksen asia koota itselleen seurakunta. Eriseurainen ihminen taas ottaa itselleen Kristuksen paikan. Sellainen ei ole Johannes Kastaja. Tässä onkin tärkeä syy, miksi kristillinen kirkko on hylännyt eriseuraisuuden eli skismaattisuuden eli eron oikeinopettavasta kirkosta henkilökohtaisin perustein tai muista ei-opillisista syistä johtuen. Kirkollinen ero on oikea silloin, kun erotaan toisoppisesta kirkosta ja liitytään oikein opettavaan kirkkoon.

    Johannes Kastaja valmistaa tietä Jeesukselle siis siten, että hän liittää julistuksellaan ihmiset Kristukseen ja sitoo heidät seuraamaan häntä. Näin mekin valmistaudumme jouluun, kun sydämemme on kiinni Kristuksessa ja kuuntelemme hänen ääntänsä ja seuraamme sitä. Silloin emme ole seurakunnan jäseniä sen vuoksi, että se muodostaa meille mukavan sosiaalisen ihmisyhteisön, emme sen vuoksi, että pastori on ihmisenä sellainen, joka on meidän makuumme, vaan perusteemme ovat aivan toisaalla. Tietysti kiitämme Jumalaa myös siitä, mikä on inhimillisesti meitä miellyttävää, mutta kun olemme Kristuksen ympärillä kuulemassa hänen sanaansa, silloin jaksamme kantaa ja kärsiä myös toistemme vajavaisuuksia ja rohkenemme omista heikkouksistamme huolimatta itsekin olla mukana, kun tiedämme, että olemme seurakuntina olemassa etsiäksemme ja omistaaksemme Jumalan armon emmekä tuomassa itseämme esille.

    Johannes Kastaja voikin jatkaa ja sanoa, kun hän huomaa ihmisten pitäytyvän Kristukseen ja menevän hänen tykönsä: "Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi. Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä. Hän, joka ylhäältä tulee, on yli kaikkien. Joka on syntyisin maasta, se on maasta, ja maasta on, mitä hän puhuu; hän, joka taivaasta tulee, on yli kaikkien. Ja mitä hän on nähnyt ja kuullut, sitä hän todistaa; ja hänen todistustansa ei kukaan ota vastaan. Joka ottaa vastaan hänen todistuksensa, se sinetillä vahvistaa, että Jumala on totinen. Sillä hän, jonka Jumala on lähettänyt, puhuu Jumalan sanoja; sillä ei Jumala anna Henkeä mitalla."

    Joulun lahja on iankaikkinen elämä

    Johannes Kastaja sanoo: "Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä. Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."

    Lapsen syntymä kertoo elämästä, uudesta ihmistaimesta. Lapsen varttuminen viestii ihmeellisistä Jumalan luomisvoimista. Kristuksen syntymä kertoo aivan uudesta valtakunnasta ja uudesta elämästä, jonka Jeesus toi ja jonka me saamme lahjana uskon kautta. "Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä." Usko saa ihmeellisiä aikaan, koska se kohdistuu Kristukseen, joka on sekä persoonaltaan että teoiltaan ihmeellinen. Usko saa suuria aikaan kohteensa eli Kristuksen tähden, sillä se omistaa kaiken sen, mitä Kristus on meitä varten hankkinut ja valmistanut.

    Näitä asioita ovat ensiksikin syntien anteeksiantamus. Kuka muu kuin Jumala voi tajuta ja sanoin kertoa, miten paljon pahaa synti on saanut aikaan, saati kuka - paitsi Jumala - voi ilmaista, mitä Kristus on saanut aikaan, kun Hän maksoi kärsimisellään ja kuolemallaan syntivelkamme ja lepytti Jumalan vanhurskaan vihan ja sai aikaan rauhan Jumalan ja ihmiskunnan välille. Niin on nyt olemassa syntien anteeksisaaminen ja rauha Kristuksessa, ja Pyhän Hengen vaikuttama usko omistaa sen. Mikä uskon voima! Se puettaa meidät Kristuksen vanhurskauteen, niin että olemme Jumalan edessä aivan puhtaita ja hänelle otollisia.

    Toinen suurenmoinen asia, minkä usko vaikuttaa, on iankaikkinen elämä, sillä uskon kautta Kristukseen olemme siirtyneet kuolemasta elämään. Elämme todella nyt uskossa uutta, iankaikkista elämää. Pelastava usko ei ole vain Raamatussa ilmoitettujen asioiden totena pitämistä, vaan se uudestisynnyttää ihmisen, antaa hänelle toisen mielen ja toisenlaisen sydämen kuin hänellä oli ennen uskoon tuloaan. Usko saa uskovissa aikaan todellista hengellistä elämää. Luterilainen tunnustus sanoo: "Eihän tämä usko ole toimetonta tietoa, eikä se voi pysyä kuolemansynnin rinnalla, vaan se on Pyhän Hengen vaikutusta, joka vapauttaa meidät kuolemasta sekä rohkaisee ja tekee eläviksi kauhistuksen valtaan joutuneet sydämet" (Puolustus, IV, 115, s. 106/1990). Kristuksen lunastusteko on kaikki kaikessa.

    3. Joulun oikeaan odottamiseen kuuluu myös "pyhä mieliala"

    Mitä kertovatkaan meille Johannes kastajan sanat: "Hänen (Kristuksen) tulee kasvaa ja minun vähetä." Ne kertovat siitä pyhästä mielialasta, joka vallitsi hänen sydämessään. Tämä pyhä mieliala kertoo taas uskosta. Usko näet "uudistaa sydämet", kuten tunnustuksemme lausuu (Puolustus s. IV,47. s. 97/1990). Ja millainen mieli Johanneksella oli. Hän ei ollut kuin ruoko, jota tuuli huojuttaa. Vaan hän pysyi sanassa ja suoraselkäisesti todisti totuuden puolesta aina kuolemaan asti. Tällainen sydämen uudistuminen on uskosta vanhurskauttamisen seuraus. Usko antaa siis myös oikean joulumielen, rakkauden lähimmäistä kohtaan, karkottaa vihan ja muiden parjaamisen ja tekee rohkeaksi oikeissa asioissa. Tästä tunnustuksemme lausuu: "Kun olemme tulleet uskosta vanhurskaiksi ja syntyneet uudesti, me alamme pelätä Jumalaa ja rakastaa häntä, pyytää ja odottaa Häneltä apua, kiittää ja ylistää Häntä ja kaikissa ahdingoissa olla Hänelle kuuliaisia. Me alamme myös rakastaa lähimmäisiämme, koska kerran sydämissämme vallitsee hengellinen ja pyhä mieliala." (Puolustus IV,125, s. 107/1990).

    Usko ei siis pelasta siitä syystä, että sitä välttämättömästi seuraa uudestisyntyminen ja hyvät teot eli rakkaus, vaan sen tähden, että se tarttuu armolupaukseen Kristuksessa ja omistaa hänet.

    Ohjatkoon meitä Johannes Kastajan todistus valmistautumaan oikealla tavalla jouluun parannuksen tiellä katumuksessa, uskossa ja rakkaudessa.

    Markku Särelä

  • Kristus on kuollut ja ylösnoussut kaikkien edestä

    Toisena pääsiäispäivänä, II vuosikerran epistolateksti

    Ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut. Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne. Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi. 2 Kor. 5:15-21

    Pääsiäisen sanoma on riemullinen viesti siitä, että koko maailman synti on nyt sovitettu ja poisotettu Jumalan edessä, kuten tekstimme sanoo: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan." Tämä ilosanoma tarjotaan meille nyt sanassa ja sakramenteissa uskolla vastanotettavaksi ilman meidän tekojamme. Sinäkin, rakas kuulijani, herkistä korvasi kuulemaan ja vastaanottamaan tämä sana, kun tekstimme kehottaa meitä: "Antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa." Sillä nyt on jokaisen, sinunkin, mahdollista päästä pois Jumalan vihan ja tuomion alta hänen armonsa alle sangen yksinkertaisella tavalla, toisin sanoen vain panemalla turvasi Kristuksen sovitukseen ja pitämällä siitä lujasti kiinni uskolla ahdistusten ja kiusaustenkin keskellä. Eikä tämä ole sellainen mahdollisuus, jollaisia liikemaailma tarjoaa saadakseen sinusta asiakkaan, vaan se on todellinen tilaisuus ja todella vastaanotettavaksi tarkoitettu Jumalan kutsu, jotta sinä pelastuisit autuaalliseen iankaikkiseen elämään. Se on sovituksen sana, siis sellainen oppi ja saarna, joka kertoo siitä, että Jumalan viha on jo lepytetty ja että Jumala itse on julistanut rauhan itsensä ja maailman välille Kristuksessa, niin että kuka ikinä nyt häneen uskoo, se pelastuu ja saa syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä.

    Tarkastelkaamme nyt tarkemmin tätä sovituksen sanaa, sillä usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

    1. Sovituksen sana kertoo siitä, että Kristus tehtiin synniksi

    Tekstimme sanoo Jeesuksesta: "Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi."

    Vanhan testamentin syntiuhreista käytetään alkukielessä termiä "synnin tähden", koska ne toimitettiin synnin tähden. Ne olivat Vanhan liiton sakramentteja, jotka eivät voineet ottaa pois syntiä, vaan ne julistivat syntien anteeksiantamusta sen uhrin nojalla, mitä ne kuvasivat, siis Kristuksen uhrin nojalla. Mutta vain Kristuksen syntiuhri otti pois synnit, kuten Johannes Kastaja oli lausunut: "Katso Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin." (Joh. 1:29)

    Kun nyt tekstimme lausuu, että Kristus tehtiin synniksi, se esittää meille hyvin syvällisen ja erityisen tärkeän asian. Kristuksen uhri oli jotakin aivan toisenlaista kuin Vanhan liiton aikaiset uhrit. Hän ei vain kärsinyt vakaumuksensa tähden tai pelkästään sen tähden, että ymmärtämättömät ja raa'at ihmiset ristiinnaulitsivat hänet, vaan hänet tehtiin synniksi, ei syntiseksi, vaan synniksi. Hän oli Raamatun mukaan erotettu syntisistä (Hebr. 7:26). Hän oli ilman syntiä eikä synnistä mitään tiennyt. Hän oli siis Jumalan edessä pyhä, puhdas, vanhurskas, kuuliainen, jota ihmistenkään edessä ei voitu näyttää syypääksi mihinkään syntiin. Kun hänet tehtiin synniksi, hän ei siis persoonansa puolesta ollut syntinen eikä synti saanut hänen ruumiissaan ja sielussaan mitään sijaa.

    Se, että Jeesus tehtiin synniksi, meidän on ymmärrettävä muun Raamatun todistuksen valossa. Raamattu todistaa, että Kristukselle luettiin syyksi koko maailman syntitaakka, se sälytettiin hänen kannettavakseen ja Jumala tuomitsi hänet maailman synnin tähden kärsimykseen ja kuolemaan meidän ihmisten sijassa. Profeetta Jesaja kuvaa sitä näillä sanoilla: "Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme." (Jes. 53:4-6) Siis kaikki meidän syntimme heitettiin hänen päällensä. Jos ajattelemme, että jokaisen ihmisen synti on kuin valtava kivenjärkäle, joka singottiin hänen päälleen, niin koko maailman kaikki synnit hänen päällään olivat suurempi vuori kuin tulta syöksevä ja järisevä Siinain vuori eikä tämä syntivuori ollut ikään kuin erillisenä hänen päällään vaan niin likeisesti hänessä, että tekstimme sanoo: Hänet tehtiin synniksi. Siitä Pietari sanoo: Hän "'itse kantoi meidän syntimme' ruumiissansa ristinpuuhun" (1 Piet. 2:24)

    Niin siis Kristus kärsi maailman syntien tähden, aivan kuin nuo synnit olisivat olleet hänen itsensä tekemiä. Hän otti vastatakseen niistä Jumalan edessä ja suoritti täyden vaaditun maksun ja lepytti Jumalan vihan. Ja koska hänellä itsellään ei ollut syntiä, hän ei kärsinyt itsensä tähden, vaan meidän tähtemme, meidän sijassamme ja meidän hyväksemme.

    Koska Kristus tehtiin synniksi, seurasi siitä hänelle se rangaistus, mikä synnistä Jumalan lain mukaan kuuluu synnintekijälle. Tämä rangaistus oli hirvittävä kärsimys ja kuolema. Tekstimme todistaa: "Ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut." Hän kuoli kaikkien edestä. Tämä sana osoittaa selvästi, etteivät yhdenkään ihmisen synnit ole jääneet sovittamatta. Siis kaikki sinun pahat ajatuksesi, ilkeät, kierot ja valheelliset sanasi, väärät tekosi sekä koko turmeltuneisuutesi on ollut julkisesti Jumalan pyhien kasvojen edessä tuomiolla ja niiden tähden Kristus tuomittiin, koska hän oli tullut sinun sijaasi, sinun Vapahtajaksesi ja sinun edesvastaajaksesi. Ja Kristus kärsi sen, mikä sinun olisi ollut kärsittävä, jotta sinä pääsisit vapaaksi ja pelastuisit.

    Tämän kaiken, mitä sinä itse et alkuunkaan pysty tekemään, Kristus on jo tehnyt sinun edestäsi. Olet tuomiosta ja rangaistuksesta vapaa.

    2. Sovituksen sana kertoo siitä, että Jumala on hyväksynyt Poikansa uhrin

    Tekstimme ei ainoastaan sano, että Kristus on kuollut kaikkien edestä, vaan myös että hän on ylösnoussutkin meidän tähtemme ja että se on tapahtunut sitä varten, että me eläisimme Jumalalle eli että meillä olisi uskossa Jeesukseen uusi hengellinen elämä vanhan hengellisen kuoleman sijaan. Kun meille kirkastuu, että Kristus on kuollut kaikkien edestä ja siis myös sinun ja jokaisen edestä, uudestisynnymme elävään toivoon. Meistä tulee uusia luomuksia. Jumalan kuva uudistuu meissä. Yhteys Jumalaan palautuu.

    Kristuksen ruumiillinen ylösnousemus on Jumalan puolelta julkinen merkki siitä rauhasta, minkä Kristus oli saanut aikaan Jumalan ja ihmiskunnan välille. Kun hän oli ottanut pois maailman synnin, hän nousi ylös kuolleista ilman syntiä, kirkastettuna ja julisti syntien anteeksiantamuksen ja rauhan sanomaa ja lähetti kirkkonsa sitä kaikessa maailmassa julistamaan. Oli vietävä kaikkialle rauhan viesti, sillä Jumalan viha oli lepytetty ja syntisellä oli nyt vapaa pääsy Kristuksessa armon valtakuntaan. Oli kuulutettava: "Antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa." Toisin sanoen: Tulkaa nyt sen sovinnon osallisuuteen, minkä Kristus on tehnyt. Uskokaa Pyhän Hengen voimasta evankeliumi ja ottakaa se vastaan. Tämä kaikki on valmista. Käykää ilojuhlaan aterioimaan siitä pöydästä, jonka Kristus on valmistanut eteenne. "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan."

    Anteeksiantamus on siis jo Jumalan julistama. Nyt meitä kehotetaan se uskomaan, ettei se jää kohdallamme turhaksi. Jumala on jopa uskon syntymiseksi asettanut sovituksen viran, pyhän saarna- ja paimenviran, että meitä kehotettaisiin uskoon ja siinä ravittaisiin suloisilla iankaikkisen elämän sanoilla.

    Kristus tehtiin synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi, niin että meillä Jumalan edessä, koska Kristuksen vanhurskaus luetaan armosta hyväksemme, ei olisi mitään muuta kuin pelkkää vanhurskautta. Siis vastaavalla tavalla, niin kuin Kristuksen päällä oli koko maailman syntikuorma, meillä taas on kaikki hänen vanhurskautensa, pyhyytensä, rakkautensa ja kuuliaisuutensa, niin että me olemme pelkkää vanhurskautta niin kuin Kristus on vanhurskaus. Tämän omistamme nyt uskossa. Taivaassa se on näkemisessä. Siellä ruumiimme loistaa kirkkautta eikä meissä ole enää syntiä.

    Maailma tuntee Kristuksen lihan mukaan. Se ajattelee hänestä luonnollisen, epäuskoisen ihmisen tavalla. Niin maailma ajattelee myös niistä, jotka ovat uskovia. Kristukseen uskovat sen sijaan tuntevat Kristuksen "ei lihan mukaan", vaan hengellisellä tavalla ymmärtäen hänet Vapahtajaksi. Samoin tunnemme toinen toisemme nyt uusiksi luomuksiksi, armosta pelastetuiksi, joille tärkeimpiä asioita ovat uskon asiat ja joille Kristuksen kirkon kohtalo täällä maailmassa on rakas. Tiedämme myös epäuskoisen maailman sovitetuksi maailmaksi ja ymmärrämme, että kristillisen kirkon tulee tuoda heille elämän sana, jotta he uskoisivat ja pelastuisivat. Se on kirkon päätehtävä uskovien ruokkimisen ohella.

    Koska Kristus on kuolleista noussut, meillä on evankeliumi. Kun sanomme: Kristus on totisesti noussut kuolleista, todistamme, että evankeliumi on varma ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen.

    Amen

    Markku Särelä

  • Kristus on valmiina tulemaan tuomiolle

    Pastori Markku Särelän saarna 13.5.2021

  • Kristus pyhän Raamatun selittäjänä

    Kristus pyhän Raamatun selittäjänä, Kristus opettaa niin kuin se, jolla on valta, Markku Särelä, Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko

    Kristus pyhän Raamatun selittäjänä

    Teol. tri h.c., pastori Markku Särelä 

    Lue kirja PDF-muodossa (277 kt)

  • Kristus Raamatun selittäjänä, osa 1

    Pastori Markku Särelän oppitunti Raamattuleirillä 2013 Siitamajalla

  • Kristus valtaistuimellaan

    Pastori Markku Särelän oppitunti Helatorstain juhlassa 29.5.2014 Turussa

  • Kukaan ei voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä

    Kahdeksantena sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, II vuosikerran evankeliumiteksti

    Ja Jeesus käyskeli pyhäkössä, Salomon pylväskäytävässä. Niin juutalaiset ympäröivät hänet ja sanoivat hänelle: "Kuinka kauan sinä pidät meidän mieltämme kiihdyksissä? Jos sinä olet Kristus, niin sano se meille suoraan." Jeesus vastasi heille: "Minä olen sanonut sen teille, ja te ette usko. Ne teot, joita minä teen Isäni nimessä, ne todistavat minusta. Mutta te ette usko, sillä te ette ole minun lampaitani. Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä." Niin juutalaiset ottivat taas kiviä maasta kivittääksensä hänet. Jeesus vastasi heille: "Minä olen näyttänyt teille monta hyvää tekoa, jotka ovat Isästä; mikä niistä on se, jonka tähden te tahdotte minut kivittää?" Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi." Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'? Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli - ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin - niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'? Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua. Mutta jos minä niitä teen, niin, vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Isässä." Joh. 10:23-38.

    "Kenen te sanotte minun olevan"

    Kun Jeesus kysyi opetuslapsiltaan: "Kenen te sanotte minun olevan", Pietari tunnusti kaikkien puolesta: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika." (Matt. 16:15-16). Jeesus vahvisti tämän tunnustuksen oikeaksi sanomalla: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan" eli helvetin, "portit eivät sitä voita." (Matt. 16:17-18). Tällä Kristus-uskolla lepää siis koko Kristuksen seurakunta, ja sille, joka niin uskoo, on annettu lupaus kaikkien pahan voimien voittamisesta ja autuuteen pääsemisestä. uskothan sinäkin Jeesuksen luvatuksi Messiaaksi ja Jumalan Pojaksi. Kun Pietari tunnusti Jeesuksen Kristukseksi, se tarkoitti sitä, että hän uskoi, että Jeesus oli Vanhassa testamentissa luvattu Messias, jota uskovat Israelissa olivat odottaneet. Kun sinä tunnustat Jeesuksen Kristukseksi, merkitsee se sitä, ettet etsi pelastusta ja apua hengelliseen hyvinvointiisi mistään muualta kuin Jeesukselta Kristukselta. Et pälyile sinne tänne, jos ehkä voisit löytää jotakin virkistystä muualtakin, vaan juokset silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään Jeesukseen hellittämättä katsettasi hänestä, joka sinun edestäsi ristiinnaulittiin.

    Eikö Jeesus puhu selvästi?


    Tekstimme kertoo meille keskustelusta, jonka Jeesus kävi kerran juutalaisten kanssa Salomon pylväskäytävässä. Perustavaksi ydinkysymykseksi siinä nousi kuka Jeesus on. Tämä askarrutti juutalaisia niin paljon, että he sanoivat: "Kuinka kauan sinä pidät meidän mieltämme kiihdyksissä? Jos sinä olet Kristus, niin sano se meille suoraan." On kuin he haluaisivat sysätä syyn epäuskostaan Jeesukselle. He antavat ymmärtää, etteivät he voi uskoa, koska Jeesus ei puhu selvästi.

    Jeesus on Messias

    Uskoville on aivan selvä ja varma asia se, että Jeesus on se, joka oli tuleva, ja ettei toista pidä odottaa ja etteivät mitkään tämän maailman filosofiat, uskonnot ja järkeilyt voi korvata Jeesusta eikä täydentää sitä, mitä hän on. Kun olemme löytäneet Jeesus-aarteen, olemme panneet pois kaikki muut aarteet ja panneet sielumme turvan yksin häneen. Onhan Sinullekin usko Jeesukseen varma ja ainoa tie iankaikkiseen elämään?

    Varmasti törmäät toisenlaisiin ajatusmalleihin tässä maailmassa. Niitä kuulet tämän maailman viisailta ja heidän seuraajiltaan. Niitä tapaat yksinkertaisen kansan parista ja korpifilosofeilta. Niille on yhteistä se, ettei Jeesusta tunnusteta Jumalan Pojaksi eikä Välimieheksi ja Vapahtajaksi Jumalan ja ihmisten välille. Luonnolliselle ihmiselle on pahennus se, että Jumalan Poika tuli ihmiseksi kärsimään meidän rangaistuksemme ja että hän on ainoa Vapahtaja, jonka rinnalle tai tilalle ei saa asettaa ketään muuta tai mitään muuta. Pahan omantunnon ongelmaa mitkään muut messiaat eivät ole voineet ratkaista eivätkä voi ratkaista.

    Juutalaiset, jotka eivät uskoneet Jeesusta Messiaaksi, olivat ulkonaisesti hurskaita ihmisiä. He noudattivat Mooseksen lakia, kävivät synagoogassa joka sapatti, tunnustivat Herran Sebaotin nimeä ja odottivat Jumalan valtakunnan ilmestymistä. He vain käsittivät sen niin, ettei se sopinut yhteen Jeesuksen opetuksen ja tekojen kanssa. Emme mekään kiellä tämän nykyisen maailman ulkonaista uskonnollisuutta, kun sitä ilmenee, emme sen edustajien toisinaan uhrautuviakin tekoja, mutta joudumme sanomaan: heidän uskonsa ei ole se usko, mikä meillä on, eikä heidän tarjoamansa pelastus ole sama, minkä Kristus antaa. He ovat harhan vallassa ja perkeleen petoksen uhreja. Ihminen ei pelastu uskonnollisuudellaan eikä teoillaan, ei suurimmallakaan uhrautumisella. Sen tilalle on pantava todellinen Messias, Jeesus Kristus.

    Jeesuksen tunnustus itsestään

    Kyseleville juutalaisille Jeesus vastasi: "Minä olen sanonut sen teille, ja te ette usko. Ne teot, joita minä teen Isäni nimessä, ne todistavat minusta. Mutta te ette usko, sillä te ette ole minun lampaitani. Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä."

    Tässä on kaiken avain. Ne, jotka eivät ole Jeesuksen lampaita, eivät usko; mutta ne uskovat, jotka ovat hänen omiaan. Uskon ja epäuskon välistä rajaa ei voida hävittää. Joko ihmisellä on autuuttava, pelastava usko tai sitä ei hänellä ole. Ne, jotka uskovat, kuulevat Jeesuksen ääntä ja saavat selvän hänen puheestaan, niin että seuraavat häntä ja karttavat muita messiaita. He eivät ole itse käännyttäneet itseään, vaan taivaallinen Isä on antanut heidät Jeesukselle. Jeesus antaa heille iankaikkisen elämän. Hän on antanut sen heille jo silloin, kun he tulivat uskoon, ja hän antaa sen heille jatkuvasti uskon kautta, niin että he pysyvät alati Isän kädessä. Näin he saavat kaikki hengelliset tarpeensa Jumalalta Kristuksessa eivätkä itse tuota niitä. On kysymyksessä armon uskonto, lahja.

    Iloitsemme armosta

    Juuri siitä uskova iloitsee, että hän on saanut ja yhä saa armosta, lahjana synnit anteeksi Kristuksen nimessä, sen hyvän Paimenen nimessä, joka on antanut henkensä lammasten edestä. Tätä eivät mitkään muut opit ja uskot voi tarjota, vaan ne jättävät ihmisen omien suoritustensa varaan ja suureen epävarmuuteen. Mutta Jeesus voi luvata: "Ei kukaan ryöstä heitä minun Isäni kädestä."

    Ja Jeesus osoittaa, että hän voi tämän luvata, kun hän sanoo: "Isä ja minä olemme yhtä." Kun olemme Isän kädessä, olemme Jeesuksen kädessä, ja päinvastoin. Miten valtavan turvallisuuden tämä antaakaan. Jeesus on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä. Silloin hänen uhrinsa on pyhä uhri ja riittävä uhri. Jeesus ei ollut tehnyt syntiä eikä voinut tehdä syntiä. Kun itse Jumalan Poika on annettu maksuksi meidän synneistämme, voiko pyhempää uhria enää olla? Kun hän maksoi syntivelkamme, kuka voi epäillä, etteikö kaikki tullut maksetuksi? Ei ole niin suurta syntistä, etteikö Jeesuksen veri pese häntä puhtaaksi.

    Kun Jeesus on tosi Jumala, saat luottaa siihen, että hän voi toteuttaa lupauksensa: "Ei kukaan ryöstä heitä minun Isäni kädestä." Kun Jeesus on tosi Jumala, hän on turvallinen tie iankaikkiseen autuuteen.

    Ja siitä seuraa vielä se, ettei "Raamattu voi raueta tyhjiin". Juutalaiset aluksi syyttivät Jeesusta siitä, ettei hän puhunut heille suoraan. Nyt he syyttävät häntä siitä, että hän, joka oli ihminen, teki itsensä Jumalaksi. Oivallisesti he olivat käsittäneet Jeesuksen opin ulkonaisesti, mutta he eivät olleet sitä uskoneet eivätkä sisäistäneet. Heidän edessään oli todellinen ihminen, joka sanoi olevansa Jumala. Sen he ymmärsivät. Kyllä nykyäänkin monet näin käsittävät kristillisen opin. He voivat sanoa, että sen mukaan Jumalan Poika tuli ihmiseksi ja että Jeesus on tosi ihminen ja tosi Jumala. Vika on vain siinä, etteivät he usko sitä ja että se enemmänkin raivostuttaa kuin ilahduttaa heitä.

    Raamattu ei voi raueta tyhjiin

    Nyt Jeesus osoittaa lähtien vähäisimmästä asiasta ja edeten suurempaan, että Raamattu, jota juutalaiset pitivät ohjeellisena, sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli, mutta että nyt heidän edessään on se, jonka teot osoittavat hänen puheensa oikeaksi ja hänet Jumalaksi, ja että Raamattu ei voi raueta tyhjiin. Siis kaikki se, mitä Jeesus nyt opettaa, on sopusoinnussa sen kanssa, mitä Vanha testamentti on ennustanut tulevasta Messiaasta.

    Kristus on Raamatun sisältö

    Miten uskoa vahvistava asia, että Raamattu ei raukene tyhjiin ja että juuri sieltä löydämme lupauksen sellaisesta Kristuksesta kuin Jeesus on. Miten lohdullista, että Jeesus ei ollut jokin uusi opettaja, joka julisti jotakin uutta oppia, vaan hän on turvallinen opettaja, joka on sekä Vanhan että Uuden testamentin sisältö, joka on täyttänyt kirjoitukset ja joka apostolien ja profeettojen sanalla kaitsee seurakuntaansa.

    Maailmalle Kristus on ongelma. Sille on ongelma myös pyhä Raamattu. Uskoville Raamattu ei ole ongelma, vaan se on elämän kirja, kirja Kristuksesta. Heille se on rikas, tyhjiin ammentamaton aarreaitta, josta löytyy uutta ja vanhaa, kuitenkin siten, ettei kristillisen kirkon oppi muutu eikä meille tule Raamatusta toista, uutta Kristusta, vaan saamme kasvaa sen Kristuksen tuntemisessa, johon Jumalan kansa on aina uskonut, mutta johon maailma on aina pahentunut.

    Uskothan Raamatun ilmoittamaan Jeesukseen? Iloitsethan siitä, että hän on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä? Haluathan pysyä hänen omanaan, hänen kädessään ja tulla perille? Kun häneen uskot, et ole turhaan uskonut. Olet saanut hänessä syntisi anteeksi ja olet osallinen iankaikkisesta elämästä. Kuulet hänen äänensä sanassa ja sakramenteissa. Saat olla virvoittavien vetten äärellä ja viheriöitsevillä laitumilla. Olet saanut ja yhä saat armoa armon päälle. Saat kokea päivittäin, kuinka totta on Jeesuksen sana: "Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys." (Joh. 10:10)

    Markku Särelä

  • Kun kaikki muu pettää, Kristus jää

    Pastori Markku Särelän puhe uskonpuhdistusjuhlassa Lahdessa 3.11.2018

  • Kun Pyhä Henki vuodatettiin pakanoiden päälle

    Pastori Markku Särelän saarna 1.6.2020

  • Kun suru koskettaa

    16. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran evankeliumiteksti

    Sen jälkeen hän vaelsi Nain nimiseen kaupunkiin, ja hänen kanssaan vaelsivat hänen opetuslapsensa ynnä suuri kansanjoukko. Kun hän nyt lähestyi kaupungin porttia, katso, silloin kannettiin ulos kuollutta, äitinsä ainokaista poikaa. Ja äiti oli leski, ja hänen kanssaan kulki paljon kaupungin kansaa. Ja hänet nähdessään Herra armahti häntä ja sanoi hänelle: "Älä itke." Ja hän meni ja kosketti paareja; niin kantajat seisahtuivat. Ja hän sanoi: "Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse." Niin kuollut nousi istualleen ja rupesi puhumaan. Ja hän antoi hänet hänen äidillensä. Ja heidät kaikki valtasi pelko, ja he ylistivät Jumalaa sanoen: "Suuri profeetta on noussut meidän keskellemme", ja: "Jumala on katsonut kansansa puoleen." Ja tämä puhe hänestä levisi koko Juudeaan ja kaikkiin ympärillä oleviin seutuihin. Luuk. 7:11–17.

    1. Elämä koettelee

    Millainen käsitys sinulla on elämästä? Ajatteletko, että huominen päivä on aina parempi kuin eilinen? Ajatteletko, että kun itsenäistyt kodin ja vanhempien holhouksesta ja saat itse päättää elämästäsi, kaikki on nykyistä paremmin? Tekstimme ja usein myös elämänkohtalot opettavat meille kuitenkin, että kaikki riippuu Jumalan siunauksesta ja varjeluksesta ja siitä, mitä hän suo. Elämä ei ole meidän varassamme.

    Nain oli pieni kaupunki halveksitussa Galilean maakunnassa. Siellä eli tekstimme nainen. Hän oli tuolloin verrattain nuori, varmaankin vielä alle neljänkymmenen, ehkä vai siinä kolmenkymmenen. Hän oli aikoinaan mennyt avioliittoon, mutta jäänyt leskeksi. Israelissa tytöt naitettiin hyvin nuorina, usein reilusti alle parikymppisinä. Nyt tämän tekstimme naisen ainoa poika oli kuollut. Syvä suru rakkaan omaisen menetyksestä oli kohdannut häntä kaksi kertaa. Menetykset olivat myös kodin turvaa ja elatusta koskevia. Kun poika oli varttumassa mieheksi, hän olisi lähivuosina voinut ottaa äitinsä hoiviinsa tulevaan kotiinsa, kuten oli tapana. Mutta nyt leskiäiti oli yksin.

    2. Tarvitsemme uskon kestäväisyyttä

    Elämässä voi tapahtua ikäviä yllätyksiä. Osaammeko ottaa ne Jumalan kädestä, hänen salliminaan? Miten on? Luotammeko koettelemustenkin keskellä Jumalan rakkauteen? Olemmeko oppineet Raamatun totuuden: ”Sitä, jota Herra rakastaa, hän kurittaa.” (Hebr. 12:6) Nämä ovat vaikeasti opittavia asioita. Tarvitsemme koettelemuksia, mutta emme saa katkeroitua.

    Kuulkaa, kuinka apostoli Pietari kirjoittaa uskoville tästä aiheesta: Te ”Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana. Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä. Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla.” (1 Piet. 1:5-8).

    Tarvitsemme koetuksissa uskon kestäväisyyttä. Meidän on pidettävä kiinni siitä, että Jumala on rakkaus. Ja kun tunnemme hänen rakkautensa meitä kohtaan, silloin mekin rakastamme häntä ja osoitamme sen koettelemusten keskellä säilyttäen uskon ja etsien sitä, mikä ylhäällä on.

     3. Jeesus näkee hätämme

    Nainin leskivaimosta ei kerrota, että hän olisi pyytänyt apua Jeesukselta. Se johtui varmaan siitä, että tämä tapahtui Jeesuksen toiminnan alkuaikoina eikä maine Jeesuksesta ollut vielä levinnyt. Meille vain kerrotaan tekstissämme, että Jeesus näki hänet ja armahti häntä. Jeesus näkee myös meidän hätämme, ja ennen kuin ehdimme mitään häneltä pyytää, hän on jo meitä auttamassa, vaikka ehkä meistä ei siltä tuntuisikaan. Jeesuksen halu auttaa kannustaa meitä anomaan häneltä apua. Onpa hän nimenomaan sanonut: ”Anokaa, niin teille annetaan.”

    Vaikka meille ei kerrota, että Nainin leski olisi rukoillut, voimme pitää sitä varmana. Uskoivathan israelilaiset Jumalaan ja olivat varmasti selvillä Psalmin 50 sanasta: ”Avuksesi huuda minua hädän päivänä, ja minä tahdon auttaa sinua ja sinä olet kunnioittava minua.” Ja varmaankin hätä oli häntä siihen pakottanut, jo miehensä kuoltua ja nyt vielä enemmän, kun myös poika oli kuollut.

    Jeesus näki naisen hädän. Hän tahtoi auttaa ja hän auttoi. Hän herätti pojan kuolleista.

    Aika, jona Jeesus kulki täällä ihmisten keskellä, oli lyhyt. Hänen julkinen toimintansa kesti noin kolme vuotta. Mutta sinä aikana moni kärsivä sai avun. Nainin lesken pojan herättäminen osui, kuten jo puhuimme, hänen toimintansa alkupuoleen. Tämänkin ihmeteon kautta maine Jeesuksesta levisi ja moni sen jälkeen osasi hakea häneltä apua.

    Meille kerrotaan myös useista tapauksista, kun Jeesus näki ihmisten omantunnon hädän ja auttoi antamalla synnit anteeksi. Näissä tapauksissa Raamattu ei kerro, että syntien anteeksi antaminen olisi lisännyt hänen mainettaan samalla tavalla kuin parannusihmeet. Tästä huomaamme, etteivät ihmiset osaa arvostaa iankaikkista paranemista ja pelastusta, mutta ajallisen terveyden he ovat valmiita ottamaan vastaan. Kuitenkin sairaus on vain kuoleman oire, mutta synti langettaa ihmiselle iankaikkisen kuoleman rangaistuksen ja tuskan. Jeesus tuli tekemään tyhjäksi perkeleen teot. Siinä on ensisijalla synnin sovittaminen ja sen anteeksiantaminen. Sairaus kuuluu sekin niihin samoihin kiusaajan Jumalan hyvien tekojen turmelemisiin kuten kuolema ja synti, mutta se ei ole pääasia. Synti sen sijaan on se, mikä toi Jumalan vihan sekä ajallisen ja iankaikkisen kuoleman. Sairaus on taas oire kuolevaisuudestamme. Kun Vapahtajamme on hankkinut meille pääsyn synneistä, sen seurauksena saamme lahjana iankaikkisen elämän, eikä taivaassa ole kipua eikä tuskaa. Syntien anteeksisaaminen on siis kaikkein tärkein asia. Se rakentaa uudelleen Jumala-suhteemme. Se uudestisynnyttää ja tuo meille iankaikkisen elämän. Se pelastaa. Se hävittää aikanaan ylösnousemuksessa kuoleman ja sairauden, kivun ja tuskan.

    Jos etsimme apua vain sairauksiimme, mutta emme syntisairauteen, emme anna sitä arvoa Jeesuksen lunastustyölle kuin meidän tulisi. Jos käsitämme Jeesuksen vain parantajaksi, mutta emme lunastajaksi, etsimme häneltä apua vain tätä elämää varten ja olemme kaikkia muita surkuteltavammat.

    Jeesus näkee meidän syntihätämme, ja hänellä on apu siihen. Mikä tämä apu on, sen kertoo meille Jeesuksen risti. Hän on kantanut Jumalan vihan meidän edestämme. Maailman synti on sovitettu. Rauha on rakennettu Jumalan ja ihmiskunnan välille Kristuksessa, niin että jokainen joka häneen turvaa, pelastuu. Sairauksienkin keskellä voimme iloita syntiemme anteeksisaamisesta. Siihen Jumala antakoon meille Pyhän Henkensä.

    Ja kun suru koskettaa, olemme onnellisessa asemassa, jos poisnukkuneella on ollut turva Jeesuksessa. Kaipaamme poisnukkunutta, mutta jälleennäkemisen ihanassa toivossa. Saamme uskossa Kristukseen odottaa toivomme täyttymistä tietäen, että taivaassa ”Jumala itse on… pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt." (Ilm. 21:3-4)

    Amen.

     Markku Särelä

  • Kunnian Kuningas tulee

    1. adventtisunnuntain II vsk:n epistolateksti

    Nostakaa päänne, te portit, nostakaa päänne, te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan käydä sisälle! Kuka on se kunnian kuningas? Hän on Herra, väkevä ja voimallinen, Herra, voimallinen sodassa. Nostakaa päänne, te portit, nostakaa päänne, te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan käydä sisälle! Kuka on se kunnian kuningas? Hän on Herra Sebaot, hän on kunnian kuningas. Sela Ps. 24.

    Kallis Kristuksen seurakunta!

    On koittanut adventtiaika ja alkanut uusi kirkkovuosi uuden vuosituhannen taitteessa. Tekstimme kuuluttaa meille: "Nostakaa päänne, te portit, nostakaa päänne, te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan käydä sisälle!" Mihin tämä Raamatun sana meitä kutsuu?

    1. Kuka on tulossa?

    Tekstimme kertoo meille, että kunnian kuningas on tulossa. Lisäksi se selittää, kuka on tämä kunnian kuningas. Se lausuu: "Hän on Herra Sebaot, hän on kunnian kuningas."

    Katsokaamme, mitä nimi Herra Sebaot pitää sisällään.

    Nimeä Herra Sebaot käyttää Vanha testamentti, mutta sitä ei ole mainittu Uudessa testamentissa, vaan Uusi testamentti ilmaisee saman toisin sanoin, osoittaen siten, ettei pääasia ole ulkonainen nimi, vaan sen sisältö. Tämän nimen ensimmäinen osa on Raamatussa kirjoitettu hepreaksi neljällä kirjaimella JHWH [tetragramma] ja sitä käytetään tunnuksena mm. Luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen etulehdellä. Se on paljon puhuva tunnus, samaan tapaan ja samassa merkityksessä kuin sanat "Jeesuksen nimessä", joilla välistä hurskaat Jumalan miehet aloittivat hengellisen kirjoituksensa. Ei olla aivan varmoja siitä, kuinka nuo neljä kirjainta piti alun perin lukea, koska juutalaiset eivät rohjenneet lausua tätä Jumalan nimeä, vaan sanoivat sillä paikalla joko 'shem' eli 'nimi' tai 'adonaj' eli 'Herra'. Viime vuosisadalle asti nämä neljä kirjainta luettiin teologien piirissä 'Jehowa', nykyisin 'Jahve'. Olennaista ei ole, kuinka nimi on luettava, vaan tärkeintä on nimen merkitys. Uusi testamentti käyttää kaikkialla siitä kreikaksi nimeä 'Kyrios', suomeksi 'Herra'.

    Tämä nimi on paljon puhuva mm. seuraavista syistä.

    1. Se on taivaan ja maan luojan nimi, hänen, jota Raamattu sanoo myös "taivaan ja maan Herraksi" (Matt. 11:25; Apt. 17:24). Hän on kaiken Luoja, jota ilman ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on, ja jolta kaikki hyvä tulee, kuten Jaakob kirjoittaa: "Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa." (Jaak. 1:17.)

    2. Samalla hän on kaiken Herra eli valtias, jota jokaisen tulee palvella ja kumartaa. Apostoli Paavali kirjoittaa: "- - kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra." (Fil. 2:10-11.)

    3. Tätä nimeä Vanha testamentti käyttää yhteyksissä, joissa tulee kysymykseen Jumalan ja ihmisen välinen suhde; siis silloin, kun Jumala loi ihmisen, puhui hänelle, antoi hänelle lupauksen Vapahtajasta ja asetti armoliittonsa ihmisen hyväksi. Siis joka kerta, kun Vanha testamentti käyttää nimeä Herra eli Jahve, siinä on viittaus armolliseen Jumalaan, joka tahtoo, että jumalaton kääntyy epäuskon tieltään hänen tykönsä ja pelastuu.

    4. Tämä nimi ei kerro vain siitä, että Jumala on armollinen, vaan myös siitä, että Herra itse tulee meidän Vapahtajaksemme eli että Vapahtaja Jeesus on itse Herra Sebaot. Jo Jeremia ennusti Messiaasta sanoen: "Ja tämä on hänen nimensä, jolla häntä kutsutaan: 'Herra (=JHWH) on meidän vanhurskautemme.'" (Jer. 23:5)

    5. Kun Vanha testamentti puhuu siitä, että Herra on tuleva Vapahtajaksi, Uusi testamentti Ilmestyskirjassa puhuu hänen tulostaan tuomiolle ja sanoo hänestä: "Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen." Sitten Ilmestyskirja jatkaa: "'Minä olen A ja O', sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias." (Ilm. 1:7-8.) Ja samassa luvussa Jeesus sanoo asian vielä näin: "Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti." (Ilm. 1:17-18.) Nämä sanat ilmaisevat sen merkityksen, mikä liittyy tuohon ylevään sanaan Jahve, sillä se sana johtuu olemista merkitsevästä sanasta. Herra itse selitti nimensä merkityksen Moosekselle. Mooses sanoi: "Kun he kysyvät minulta: 'Mikä hänen nimensä on?' niin mitä minä heille vastaan?" Jumala vastasi Moosekselle: "Minä olen se, joka minä olen." Ja hän sanoi vielä: "Sano israelilaisille näin: 'Minä olen' lähetti minut teidän luoksenne." (2 Moos. 3:13-14.)

    Sinun kuninkaasi, jonka tuloa nyt kuulutamme, on siis tämä Herra, hän, jolla ei ole alkua eikä loppua ja joka elää aina ja iankaikkisesti, joka on taivaan ja maan Herra, jota kukaan ei voi syöstä valtaistuimelta, jota vastaan on turha nousta kapinaan. Hän on samalla se, joka on sinua rakastanut, tullut sijaasi ihmiseksi ja antanut henkensä sinun edestäsi. Hän on iankaikkinen rakkaus.

    Hänellä on myös nimi "Herra Sebaot" eli "sotajoukkojen Herra".

    Vanhan testamentin aikana käytiin Jumalan kansaa vastaan sotia. Oli luonnollista, että kiusaaja pyrki fyysisin voimakeinoin hävittämään Israelin, josta Messias oli syntyvä, tuhotakseen hänen esi-isänsä ja tehdäkseen siten mahdottomaksi lupauksen toteutumisen. Hengen aseinhan kiusaaja saattoi sinä aikana hyökätä vain Jumalan kansaa vastaan siten yrittäen saattaa sen uskottomaksi Herralle; niillä aseilla hän ei voinut kuitenkaan hyökätä luvatun Vapahtajan maailmaan tuloa vastaan, vaan hän tarvitsi siihen fyysiset aseet.

    Nyt kun Messias eli Kristus on jo tullut ja tehnyt työnsä eikä enää ole täällä alennuksen tilassa, kiusaaja ei voi ahdistaa suoraan häntä. Sen sijaan kiusaaja ahdistaa Kristuksen kirkkoa ja pyrkii estämään sielujen pelastuksen ja käyttää siihen nyt erityisesti sellaisia aseita, joilla hän voisi estää uskoon tulemisen ja langettaa Jumalan omat pois uskosta. Saavuttaakseen tavoitteensa kiusaaja pyrkii viemään uskovien sydämestä ja käytöstä pois oikean, puhtaan Jumalan sanan. Taistelut ovat nyt hengellisiä, silloinkin, kun kristityt joutuvat fyysisen vainon kohteeksi. Kiusaaja käyttää kaikenlaisia aseita, sekä voimakeinoja ja väkivaltaa että henkisiä keinoja, mutta uskovat eivät Uuden liiton aikana puolustaudu voimakeinoin.

    Toisin oli Vanhan liiton aikana, jolloin Jumalan kansa kävi pyhiä sotia. Kuitenkin silloinkin heidän menestymisensä riippui siitä, että Herra soti heidän puolestansa ja antoi heille voittoja, välistä suoranaisen ihmeen kautta. Ja Herralla oli suuret sotajoukot, eivät miesvoimat, jotka hän välistä supisti lähes olemattomiin, vaan näkymättömät enkelien joukot.

    Niistä Raamattu kertoo mm. profeetta Elisan tapauksessa, kun vihollisen sotajoukot piirittivät kaupunkia. Hän sanoi palvelijalleen: "Älä pelkää, sillä niitä, jotka ovat meidän kanssamme, on enemmän kuin niitä, jotka ovat heidän kanssansa." Ja Elisa rukoili ja sanoi: "Herra, avaa hänen silmänsä, että hän näkisi." Ja Raamattu kertoo: "Herra avasi palvelijan silmät, ja hän näki, ja katso: vuori oli täynnä tulisia hevosia ja tulisia vaunuja Elisan ympärillä." (2 Kun. 6:16-17.) Ja Herran ympärillä olevista enkeleistä Raamattu sanoo: "Tuhannen tuhatta palveli häntä, ja kymmenen tuhatta kertaa kymmenen tuhatta seisoi hänen edessänsä." (Dan. 7:10.)

    Jeesus sanoi miekan voimaan turvautuneelle Pietarille: "Vai luuletko, etten voisi rukoilla Isääni, niin että hän lähettäisi heti minulle enemmän kuin kaksitoista legioonaa enkeleitä?" (Matt. 26:53.) Kun legioonaan kuului 3-7000 miestä, olisi kullekin apostolille riittänyt tuhansia enkeleitä.

    Herra, joka saapuu, on sotajoukkojen Jumala, Herra Sebaot. Ja tällä ylipäälliköllä on valta lähettää enkeleitä sinun ja seurakuntansa turvaksi tästä suunnattomasta enkelijoukosta niin paljon kuin hän huolehtivassa rakkaudessaan hyväksi näkee. Raamatun esimerkit kertovat siitä, että Jumala kaikkine joukkoineen on valmis aina taistelemaan seurakuntansa, silmäteränsä, puolesta, ja myös taistelee, sillä tämä taistelu kestää siihen asti, kunnes Kristus saapuu kunniassaan ja saattaa vastustajansa häpeän alaisiksi.

    Kiusaajallakin on mahtavat voimat, joita emme saa aliarvioida, niin että ryhtyisimme vastustamaan niitä ilman Jumalaa ja ilman hänen voimallista sanaansa. Mutta Jumalalle ne eivät mitään mahda.

    Vielä tekstimme sanoo, että Herramme on kuningas, jopa kunnian kuningas. Hänellä on siis valtakunta, ja se on iankaikkinen, katoamaton, kukistamaton, vanhurskauden, ilon ja rauhan valtakunta. Hänelle kuuluu kunnia. Sanoohan Raamattu: "Mutta iankaikkiselle kuninkaalle, katoamattomalle, näkymättömälle, ainoalle Jumalalle, kunnia ja kirkkaus aina ja iankaikkisesti!" ja lisää tähän vielä sanan "amen", "totisesti". (1 Tim. 1:17.)

    Siis kunnian kuningas, Herra Sebaot, joka tulee, on kaikkein korkein Valtias, pyhyydessä, kunniassa ja rakkaudessa puutteeton, ylittämätön ja ainutlaatuinen.

    2. Minne hän on tulossa?

    Mutta minne sitten tämä kunnian Kuningas ja herrain Herra on tulossa. Tekstimme lausuu: "Nostakaa päänne, te portit, nostakaa päänne, te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan käydä sisälle." Tekstimme puhuu porteista ja ovista sisälle käymisestä. Mitähän portteja ja ovia ne ovat? Tietysti kaupungin portteja ja temppelin ovia. Hän tulee Siioniin, pyhälle vuorelle ja pyhien kaupunkiin, eli Jerusalemiin, siihen, joka "on ylhäällä" ja "joka on meidän äitimme" (Gal. 4:26). Luther lausuu tästä: "Se Jerusalem siis, joka ylhäällä on, toisin sanoen, taivaallinen, on tämä ajallinen seurakunta. Se ei ole se isänmaa - - joka on tulevassa elämässä, eli riemuitseva seurakunta." (Gal. sel. s. 522) Herra Sebaot tulee siis samalla temppeliinsä, joka on aivan sama kuin tuo kaupunkikin. Raamattu sanoo: "Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: 'Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellänsä ja oleva heidän Jumalansa ja he ovat minun kansani'" (2 Kor. 6:16). Ja toisessa paikassa: "Mutta Kristus on uskollinen Poikana, hänen huoneensa haltijana; ja hänen huoneensa olemme me, jos loppuun asti pidämme vahvana toivon, rohkeuden ja kerskauksen" (Hebr. 3:6).

    Kristus, Herra Sebaot, tulee siis seurakuntaansa, uskoviensa luo, meidän luoksemme. Tällaisella viestillä on hyvä alkaa kirkkovuosi. Ne, jotka aikanaan valitsivat tämän tekstin kirkkovuoden alkuun, ovat oivaltaneet asian aivan oikein.

    Kristuksen valtakunta ei ole täällä ajassa ulkonainen, maallinen valtakunta, vaan se on sydämissä oleva uskon valtakunta. Kun Kristus tulee seurakuntaansa, hän ei tule jonnekin ikään kuin ilmaan leijailemaan, vaan hän tulee sydämiin, erikseen aivan jokaisen seurakuntansa jäsenen sydämeen. Tätä ajattele ilolla. Saat vieraan ja millaisen vieraan ja millaisilla armon runsailla antimilla ja lahjoilla varustetun vieraan?

    Joka kerta kun Jumalan seurakunta kokoontuu sanan ja sakramenttien äärelle, olkoon meillä kaikilla se pyhä tunto, että kunnian kuningas tulee meidän keskellemme, ei niin kuin istumaan kirkon penkkiin tai seisomaan alttarille tai muualle kirkkotilaan, vaan hän on läsnä sanassa ja sakramenteissa ja tulee niiden välityksellä aivan meidän sydämiimme. Olkoon meillä myös se rauhaisa ja mielenkiintoa ilmentävä odotus, joka kerran kun tulemme sanankuuloon, mitenkä ihmeellisesti hän taas mahtaakaan meitä siunata. Onhan hän myös sanonut: "Katso, minä olen joka päivä teidän kanssanne maailman loppuun asti" (Matt. 28:20). "Joka paikassa, mihin minä säädän nimeni muiston, minä tulen sinun tykösi ja siunaan sinua." (2 Moos. 20:24.)

    Herra Sebaot tulee "pyhään paikkaan" (Ps. 24:3). Uuden testamentin aikana ei ole olemassa mitään erityistä ulkonaista pyhää paikkaa. Jumalanpalveluksemme ei riipu siitä, onko paikka jolloinkin vihitty kirkoksi vai ei, vaan kaikkialla, missä on käytössä Jumalan sana totuudessa, on pyhä paikka, sillä sana pyhittää paikan eikä paikka pyhitä sanaa. Vaikka jokin rakennus olisi jolloinkin Jumalan sanaa käyttäen otettu jumalanpalveluskäyttöön eli vihitty kirkoksi, ei se ole pyhä, jos siellä julistetaan väärää oppia. Ja jos taas missä hyvänsä tilassa kuuluu oikea Jumalan sana, on siinä taivaan portti ja Jumalan huone, vaikkei tilaa olisi erityisesti erotettukaan pyhään käyttöön. Tästä on hyvänä esimerkkinä patriarkka Jaakob, joka erämaassa Beetelissä luonnon keskellä, missä ei ollut minkäänlaista rakennusta, sanoi: "Tässä on varmasti Jumalan huone ja taivaan portti." (1 Moos. 28:17.)

    Ja kun meillä on taistelu henkivaltoja vastaan ja moninaiset kiusaukset, on hyvä muistaa, että nuo viholliset ovat jo lyödyt, ja Voittaja on kanssamme, joka ikinen päivä, ja puolustaa meitä moninaisin tavoin: Isän edessä vanhurskaudellaan ja esirukouksillaan, kiusauksissamme antaen meille turvaksi armonsa ja sanansa, sekä johdattaen ja varjellen meidän elämänkulkuamme pyhien enkeleittensä avulla. Emme ole yksin taistelussamme, vaan meillä on mahdollisimman hyvä ja vahva puolustaja.

    3. Millä tavoin hän tulee?

    Meidän on tarpeen olla selvillä siitä, millä tavoin kunnian Kuningas tulee seurakuntaansa. Aika, jota elämme, on nimittäin tässä asiassa täynnä harhoja ja paavikirkon vaikutuksen lisääntyessä ne sen kuin kasvavat.

    Tunnettua on ollut, että reformoidut suunnat opettavat, ettei Jumala tarvitse "kulkuneuvoja" tullakseen ihmissydämeen, vaan hän voi vaikuttaa uskon välittömästi ilman sanaa ja sakramentteja. Kun Luther ja luterilaiset puhuvat ulkonaisesta sanasta, he puhuvat sisäisestä sanasta. Niin he ymmärtävät monta asiaa väärin. Rukouksesta tulee heille armonväline. He tavoittelevat rukouksella jotakin muuta kuin, mikä Jumalan tarkoitus on, kun hän on käskenyt meitä rukoilemaan. Sisäiset kokemukset he asettavat Raamatun rinnalle ja yläpuolelle ja heillä on erikoinen kiinnostus ennustuksiin ja ihmelahjoihinsa, jotka he ymmärtävät oman oppinsa valossa, siis toisin kuin, mitä Raamattu niistä puhuu, ja joista he uskovat, että ne vahvistavat heidän uskoaan. Kysymyksessä ei ole kuitenkaan vahvistuminen siinä uskossa, että Jumala on meille armollinen Poikansa tähden, vaan vahvistuminen omissa käsityksissä ja niiden mukaisen kokemuksen saamisessa.

    Paavikirkko ihannoi yksinäisyyttä, luostari- ja erakkoelämää, hiljaisuutta, paastoja ja pyhiinvaellusmatkoja Israeliin ja erityisesti omiin paikkoihinsa, joissa he sanovat ihmeitä tapahtuneen. Näistä teoista odotetaan saatavan hengellistä rakentumista. Järkyttävää on nähdä, mitenkä harhaanjohdetut ihmiset haltioissaan suutelevat noita paikkoja. Tämä kaikki on turhaa jumalanpalvelusta, joka ei ihmistä auta ja jota Jumala ei ole käskenyt eikä hyväksy. Taustalla ovat harhakäsitykset siitä, että hengellisyys olisi jotakin mitä ihminen tekee ja mihin ihminen vakavissaan pyrkii, ei siis lahjaa tulla osalliseksi armosta, jonka Jumala antaa, ja että noista paikoista välittyisi meille jotakin erityistä siitä syystä, että Vapahtaja on niissä liikkunut tai että uskotaan jotakin ihmettä niissä tapahtuneen. Eihän edes neitsyt Maria tullut synnittömäksi sen kautta, että Jumalan Poika varttui ihmistaimena hänessä, vaan Mariakin tarvitsi uskon saadakseen syntinsä anteeksi ja seurakuntayhteyden (Ks. Apt. 1). Ja vaikka epäuskoinen nauttii ehtoollisessa Kristuksen tosi ruumiin ja veren, hän ei siitä pyhity, vaan nauttii ne tuomiokseen.

    Kristus sen sijaan tulee meidän tykömme sanan ja sakramenttien kautta. Asia on näin yksinkertainen ja sen perustelut ovat yksinkertaiset, koska Kristus lähetyskäskyssään (Matt. 28 ja Mark. 16) antoi nämä välineet, kun hän lähetti opetuslapsensa maailmaan ja lupasi olla heidän kanssaan, kun he niitä käyttävät.

    Luther sanoo: "Jerusalem, vapaa äitimme, on siis juuri seurakunta, Kristuksen morsian, josta me kaikki synnymme; ja hän synnyttää lakkaamatta lapsia maailman loppuun asti sanan palvelustoimella, toisin sanoen opettamalla ja levittämällä evankeliumia." (Gal. sel. s. 523.)

    4. Miten otamme hänet vastaan?

    Lopuksi tulemme vielä meille elintärkeään kysymykseen, miten otamme tämän kunnian Kuninkaan vastaan. Tekstimme sanoo: "Nostakaa päänne, te portit, nostakaa päänne, te ikuiset ovet." Porttien ja ovien pitää olla avoinna, selkoselällään. Niitä ei saa kaventaa eikä tehdä mataliksi. Kunnian kuninkaalla tulee olla vapaa, esteetön pääsy kaupunkiinsa ja temppeliinsä. Tässä tekstimme puhuu erityisesti niille, jotka ovat kutsutut hoitamaan saarnavirkaa. Saarnaviran tehtävänä on julistaa Kristusta, häntä ristiinnaulittuna, ja kokonaista Jumalan sanaa, siitä mitään vähentämättä ja siihen mitään lisäämättä. Sanan ovesta on Kristus laskettava sisään, kokonaisena, täydessä kunniassaan, voimassaan ja vallassaan, mutta myös ennen kaikkea kaikessa suloudessaan ja kaikella lohdutuksellaan, niin että syntisparka voi turvallisesti panna häneen luottamuksensa ja tietää olevansa hyvässä hoidossa hänen paimenäänensä kaikuessa.

    Niin kauan kuin elämme täällä ajassa, meidän elintärkeä kysymyksemme on kysymys syntien anteeksisaamisesta. Sen vuoksi on tarpeen saarnata meille, että tämä kunnian kuningas kruunattiin orjantappuroilla, että me saisimme syntimme anteeksi, että meidät laskettaisiin sisälle pyhien kaupunkiin ja meidän päähämme voitaisiin kerran laskea voitonseppele. Eikö ole lohdullista tätä kaikkea ajatella ja panna siihen sielunsa turva? Luota aivan lapsenomaisesti Jumalan haluun auttaa sinua, hänen voimaansa ja kykyynsä auttaa, hänen armollisuuteensa ja hänen Poikansa uhrin riittävyyteen. Saamme uskossa ilolla sanoa psalmistan kanssa: "Meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa, ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa." (Ps. 68:21.)

    Haluamme ottaa Kristuksen vastaan niin kuin Jumalan seurakunta eli Kristuksen morsian ottaa Ylkänsä vastaan. Jumalan seurakunnassa otamme Kristuksen vastaan kolmella tavalla.

    1. Otamme Kristuksen vastaan Pyhän Hengen vaikuttamalla uskolla vanhurskaudeksemme ja pelastukseksemme. Usko syntyy sanasta ja sakramenteista. Tällöin kavahdamme sanan halveksimista ja yhteisen jumalanpalveluksen laiminlyömistä.

    2. Otamme Kristuksen vastaan säilyttäen saarnaviran Kristuksen virkana ja hänen asetuksensa mukaisena, sellaisena, jolla hän kaitsee lampaitaan ja ohjaa heitä ja huolehtii heidän sieluistaan paimenäänellään. Kun saarnaviran kautta kaikuu Kristuksen selvä, puhdas ääni, sielut löytävät pelastuksen ja varjeltuvat Isän kädessä iankaikkiseen elämään. Tällöin pakenemme ja kavahdamme kaikkea Jumalan sanan ja evankeliumin vastaista opetusta ja käytäntöä.

    3. Seurakunta ottaa Kuninkaansa vastaan sydämen nöyrällä kunnioituksella, kiitoksella ja rakkauden teoilla. Haluamme soveltaa arkeen ja pyhään sitä, kun lapset ja muut uskovat levittivät vaatteita ja palmunoksia Kristuksen tielle hänen ratsastaessaan julkisesti armon valtakunnan kuninkaana ja luvattuna Messiaana Jerusalemiin.

    * * *

    Suuri Valtias, iankaikkinen Rakkaus on tullut ja yhä tulee keskellemme. Ottakaamme vastaan tämä Armonruhtinas lohdullisin mielin, ilolla ja hänelle kunniaa tehden. Siis: "Nostakaa päänne, te portit, nostakaa päänne, te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan käydä sisälle!" Amen.

    Markku Särelä

  • Kutsu Karitsan hääaterialle (Ilm. 19:5-9)

    Pastori Markku Särelän saarna 30.11.2014 Tampereella

  • Lain ja evankeliumin väärinkäytöstä

    Pastori Markku Särelän oppitunti Laki ja evankeliumi -seminaarissa 14.5.2011 Siitamajalla

  • Lapset ja nuoret Jeesukselle (Saarna, Luuk. 2:41-52)

    Pastori Markku Särelän saarna 13.1.2013 Tampereella

  • Lapset kuuluvat kirkonpenkkiin

    Mikkelinpäivänä, II:n vuosikerran evankeliumiteksti

    Ja he toivat hänen tykönsä lapsia, että hän koskisi heihin; mutta opetuslapset nuhtelivat tuojia. Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta. Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle." Ja hän otti heitä syliinsä, pani kätensä heidän päällensä ja siunasi heitä. Mark. 10:13-16

    Lapset ovat rakkaita vanhemmille ja isovanhemmille sekä kummeille, tädeille, sedille ja muille läheisille, mutta aivan erityisesti Jeesukselle. Omaisilla ja muilla läheisillä on erityinen syy tuoda lapset Jeesuksen luo ja auttaa, että lapset pienestä pitäen olisivat kuulemassa Jeesuksen puhetta ja ottamassa uskolla vastaan hänen siunauksensa. Lapset kuuluvat kirkonpenkkiin. Tämä on tämänkertaisen saarnamme aiheena.

    1. Lapset tulee tuoda Jeesuksen luo?

    Evankeliumimme kertoo: "He toivat hänen tykönsä lapsia, että hän koskisi heihin" ja Luukas sanoo: "He toivat hänen tykönsä myös pieniä lapsia" (Luuk. 18:15). Ihmisiä oli kokoontunut Jeesuksen ympärille kuulemaan hänen opetustaan. Aikuiset saattoivat tulla kuulemaan häntä useimmiten vain, jos he ottivat vastuullaan olevat lapset mukaansa. Nyt he olivat itse saaneet kuulla Jeesuksen opetusta, mm. avioliittoon kuuluvista kysymyksistä (Mark. 10:2-12). Mutta oli aikuisia, jotka eivät tyytyneet siihen, että he itse saivat opetusta, vaan myös lapset olivat heidän sydämellään. Olivathan avioasiat, joista jeesus oli puhunut, vielä etäällä pienen lapsen ajatusmaailmasta. He toivat lapsiaan Jeesuksen luo, että hän koskisi heihin ja siunaisi heitä.

    Huomaamme, että Jeesus täysin hyväksyy tuojien toiminnan. Hän nuhtelee ankarasti estelijöitä ja ottaa lapset vastaan ja antaa heille siunauksensa. Tästä havaitsemme, että ihminen tarvitsee Jeesuksen siunauksen jo pienenä lapsena, jo ennen kuin hän itse voi päättää tulemisestaan Jeesuksen luo. Tarkoituksena on saattaa lapsi sisälle Jumalan valtakuntaan, eli kuten Jeesus sanoo Matteuksen evankeliumissa: "Sillä Ihmisen Poika on tullut pelastamaan sitä, mikä on kadonnut... Niin ei myöskään teidän taivaallisen Isänne tahto ole, että yksikään näistä pienistä joutuisi kadotukseen." (Matt. 18:11,14) Kysymys on siitä, että lapset välttäisivät kadotuksen ja tulisivat taivaan iloon, sinne, missä heidän enkelinsäkin ovat. On kysymys Jeesuksen rakkaudesta kaikkia meitä ihmisiä kohtaan. Jeesus haluaa, että me tulemme osallisiksi hänen rakkaudestaan jo elämämme ensi päivistä alkaen. Silloin on siihen kaikkein otollisin aika.

    Lapsella on perisynti ja siksi hän tarvitsee anteeksiantamusta. Nyt kun Jeesus ei ole enää täällä kävelemässä keskellämme ja ottamassa syliinsä, meidän on tuotava lapset Jeesuksen luo siellä, minne hän on säätänyt nimensä muiston ja luvannut siunata meitä. Tämä tapahtuu pyhässä kasteessa. Siinä Jeesus tekee saman, mitä hän teki tuolloin välittömästi. Siinä hän ottaa lapsen syliinsä, laskee kätensä hänen päälleen ja siunaa häntä.

    Meidän on hyvä palauttaa mieliimme, että me itsekin olimme noita Jeesuksen pieniä, kun meidät lapsena tuotiin pyhässä kasteessa Jeesuksen siunattaviksi. Meitäkin, jotka nyt olemme isoja, koskee yhä Jeesuksen sana: "Sillä Ihmisen Poika on tullut pelastamaan sitä, mikä on kadonnut... Niin ei myöskään teidän taivaallisen Isänne tahto ole, että yksikään näistä pienistä joutuisi kadotukseen." Ja jotta siunaus ei jäisi vain lyhyeksi aikaa lapsuutemme ensí vuosiin, vaan tuottaisi satoa iankaikkiseen elämään ja säilyttäisi meidät uskossa loppuun asti, Jeesus käski opettaa meille Jumalan sanaa, niin että hänen hoitava ja ruokkiva paimenäänensä veisi meitä päivällä viheriäille niityille ja yöksi suojaan lammastarhaan ja pitäisi meidät myös tietoisina siitä siunauksesta, jonka kasteessamme kerran saimme.. Sitä varten hän on antanut meille seurakunnan ja pastorin. Kun meille opetetaan, että kasteessa olemme uudestisyntyneet Jumalan lapsiksi ja päässeet Jumalan kanssamme tekemään lujaan armoliittoon, kasteemme lohduttaa meitä. Ja kun se on Jumalan puolelta vahva, sitä ei voida meiltä riistää koko elämämme aikana, vaan saamme siihen parannuksessa aina palata.

    On kuitenkin oma taistelunsa lasten tuomisessa Jeesuksen tykö. Estelijöitä on, koska juuri tähän asiaan kiusaaja haluaa puuttua ja estää sen. On murheellista nähdä, että on vaikeata saada pyhäkoulunopettajia, että lapsia ei tuoda mukaan, vaikka heille järjestetään opetusta ja että heidät jätetään pois, kun seurakunta kokoontuu jumalanpalvelukseen. Sillä, joka estää lapsia tulemasta, on oleva kova tilinteko. Onhan Jeesus sanonut: "Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen." (Matt. 18:6) Viettelemisen ei tarvitse olla aktiivista ollakseen tehokasta. Passiivisuus tekee aivan saman. Lapsi nääntyy nälkään, vaikka muu perhe söisi kuinka, jos lapselle ei anneta ruokaa. Lapsen paikka on kirkonpenkissä, oman seurakunnan pyhäkoulussa, leireillä ja muissa tilaisuuksissa.

    Niillä, joiden kotiin tai lähipiiriin Jumala on uskonut lapsia, on oivallinen tilaisuus olla Jeesuksen työtovereita viedessään lapsia Jeesuksen siunattaviksi, ei vain kasteessa, vaan myös sen jälkeen Jumalan sanalla. Se on paljon iloa antava tilaisuus.

    Vanhuudessa tulee mieleen lapsuus. Kun sen paljon puhuviin mielikuviin kuuluvat kauniit, turvalliset muistot Jeesuksesta, hänen rakkauttaan julistavat Raamatun kertomukset, sitä ylistävät herkät, puhuttelevat laulut ja virret, vanhus voi kokea turvallisuutta, rauhaa ja autuuden iloa Jeesuksen tähden, joka antoi henkensä hänen edestään ja sovitti hänenkin syntinsä.

    Jos Jeesus puuttuu lapsuuden muistoista, puuttuu jotakin hyvin tärkeätä.

    2. Mitä tapahtuu, jos lapsia ei tuoda Jeesuksen luo

    Jos lapsia ei tuoda kirkonpenkkiin, sillä on omat vaaralliset seurauksensa. Sen näemme Jeesuksen sanasta: "Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle." Taivaaseen pääsemme vain, jos meillä on lapsenomainen usko. Jeesus osoittaa, että taivas on suljettu niiltä, jotka järkeilevät uskonasioissa. Usko, joka pelastaa ja jonka Pyhä Henki vaikuttaa, on lapsenomainen. Se ottaa vastaan Jumalan lahjan sellaisena kuin se on. Jos emme kanna huolta lastemme hengellisestä hyvinvoinnista ja jos torjumme lapset kirkonpenkistä, emme ole lapsenomaisia Jeesuksen opetuslapsia. Korkeitten apostoleittenkin oli palattava lasten tasolle uskon asioissa ja sallittava lasten tuominen Jeesuksen tykö. Emme ole poikkeus.

    Jos kuitenkin jäämme järkeilymme vangeiksi, meiltä häviää lapsenomainen luottamus Jumalan armoon Kristuksessa ja me itse olemme suuressa vaarassa menettää ne vähäisetkin uskon rippeet, mitä vielä ehkä on jäljellä, ja jos emme tee parannusta, usko häviää ja jäljelle jää jokin merkityksetön aivousko. Lapset ja nuoret kirkonpenkissä on merkki seurakunnasta, jolla on vielä näinä luopumuksenkin aikoina tulevaisuutta. Heidän puuttumisensa on lähestyvän lopun merkki.

    Seurakunnalle on annettu iankaikkisen elämän sana, tuo lohdullinen anteeksiantamuksen evankeliumi. Jokainen Jumalan lapsi tarvitsee sitä. Jokainen saa sen itselleen uskolla omistaa. Jumalan kunnian ja armon evankeliumi on kirkon korkein aarre, kuten Luther lausui 62. teesissään. Pitäkäämme se käytössä ja samalla arvossa ja kunniassa. Tarjotkaamme ja välittäkäämme se lapsille, nuorille ja keille hyvänsä saamme tilaisuuden sitä julistaa. Muistakaamme, että Jumala on pitkämielinen, armollinen ja laupias Jumala, joka ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat tuntemaan totuuden ja pelastuvat. Pitäkäämme samalla mielissämme, että Jumalan kärsivällisyydellä on rajansa, joiden määrittäminen ei ole meidän vallassamme.

    Markku Särelä 5.10.2003

  • Lapsikaste on raamatullinen

    Lapsikaste on raamatullinen, Markku Särelä, Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko

    Lapsikaste on Raamatullinen

    Teol. tri h.c., pastori Markku Särelä, 
    kuvitus Kimmo Pälikkö, Julkaisija STLK

    Lue kirja PDF-muodossa  (1,35 MB)

  • Laskiaissunnuntain saarna, Gal 3:1

    Pastori Markku Särelän saarna Laskiaissunnuntaina 14.2.2010 Tampereella

  • Liejuisesta kuopasta kestävälle kalliolle

    Pastori Markku Särelän saarna 31.1.2021