Kansankirkko muutti joitakin vuosia sitten käytäntöään ja jakaa myös lapsille ehtoollisen. Tätä uutta käytäntöä pyritään perustelemaan ja selittämään se luterilaiseksi. Oltiinko siis sitä ennen epäluterilaisia?

Tunnustuksellinen luterilainen kirkko ei jaa ehtoollista pienille lapsille, vaan vasta niille, jotka ovat käyneet rippikoulun ja ovat konfirmoidut. Olemmeko siis epäluterilaisia?

Käytäntömme perustuu seuraaviin asioihin. Kastamme pienet lapset, koska kasteen kautta tullaan uskossa Jumalan lapseksi ja saadaan Kristus omaksi, ja Jeesus on käskenyt kastamaan kaikkia kansoja, siis myös lapsia. Raamatussa ei ole mitään rajoitusta tai ehtoa, joka estäisi pieniä lapsia kastamasta. Ehtoollisesta sen sijaan sanotaan: "Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta, sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa." (1 Kor. 11:28-29). Tämän lauseen mukaan meidän tulee nauttiessamme erottaa Herran ruumis muusta. Tämän seikan kansankirkolliset papit sivuuttavat asiaan huomiota kiinnittämättä. Näin mm. past. Jouko Heikkinen Sanansaattajassa (9.9.1982). Emme pääse noista Raamatun sanoista mihinkään siitä, että ehtoollisen nauttijan tulee tunnustaa Kristuksen ruumiin ja veren todellinen läsnäolo ehtoollisessa ja juuri siinä mielessä erottaa se muusta syötävästä ja juotavasta. Tästä luterilaisesta uskonkohdasta kansankirkko on etääntynyt johonkin ylimalkaiseen Kristuksen läsnäoloon ehtoollisessa. Pienellä lapsella on kaikki armoaarteet kasteen kautta ja hän omistaa ne uskossa ilman älyllisiä selvittelyjä. Mutta ehtoollinen edellyttää myös uskossa vastaanotettua tietoa siitä, mitä siunatussa leivässä ja viinissä meille annetaan. Sen vuoksi annamme tämän tiedon lapsille ennen kuin he tulevat ehtoolliselle. Lisäksi opetamme heille muunkin, että he voivat itseään koetella laaja-alaisesti, koska ovat varttuneet ja tarvitsevat muutakin koettelemista.

Pientä lasta kiinnostaa, miltä ehtoollinen maistuu. Se on lapsen luonto, ja siitä lapsen on kasvettava ensin asian oikeaan ymmärtämiseen. Tämä ei ole järkeilyä eikä uskon tekemistä järjestä riippuvaksi, vaan Raamatun sanassa pysymistä, ettemme ottaisi siitä pois, mitä siinä on.

Ja mitä sanoikaan uskonpuhdistaja Martti Luther: "Böömiläisten, jotka jakavat ehtoollista lapsille, en voi myöntää olevan oikeassa." (Kirjeessä Hausmannille vuodelta 1523).

Siis jos Luther oli luterilainen, olemme mekin. Ja silloin kansankirkon käytäntö on epäluterilainen.

pastori Markku Särelä, Luterilainen n:o 10 / 1982, s.204-205