Lahjojen availua ja odottelua

Seimikuva

Marraskuu läheni loppuaan. Eevi odotti jo innokkaana joulua. Hän kyllä tiesi, että joulukuutakin elettäisiin vielä pitkään, ennen kuin juhla vihdoin koittaisi. Sen vuoksi Eevi aikoikin keksiä kaikenlaista tekemistä saadakseen ajan kulumaan nopeammin. Hän piti eniten sellaisista askareista, jotka myös liittyivät jollain tavalla jouluun. Siten hänestä tuntui, että joulukin olisi aina hieman lähempänä – vai oliko se hänen joulumielensä, joka lisääntyi? Eevi päätti, että kyse oli molemmista yhtä aikaa, ja ajatus tuntui hyvältä.

Nyt Eevi oli päättänyt pitää pikkuveljelleen Otsolle pyhäkoulua. Hän opetti joulusta. Otso oli vielä sen verran pieni, että Eevi piti häntä sylissä, kun hän näytti tälle kuvia lastenraamatusta. Kuvat olivatkin Otson mieleen. Varsinkin isokokoinen kuva, jossa oli kuvattuna Jeesus-lapsi seimessä neitsyt Marian, Joosefin ja paimenten ympäröimänä. Eevistä tuntui, että Otso kuunteli mielellään ja hän yritti parhaansa mukaan kuulostaa opettajalta.

– Ajattele, Otso, että joulu on Jeesuksen syntymäpäiväjuhla. – Kuinkahan monta vuotta Jeesus tänä jouluna täyttää? – Varmaan ainakin 2000 vuotta, Eevi jutteli. – Tuo ole totta. Miron ääni keskeytti Eevin opetuksen. – Ai mikä? Eevi kysyi yllättyneenä isoveljensä väitteestä, ja että tämä oli tullut paikalle kuuntelemaan. – Eihän Jeesuksella voi olla syntymäpäivää, koska hän on Jumala – Jumala on aina ollut olemassa, Miro selitti. – Sen takia ei voi tietää, kuinka vanha Jeesus on. Eevi oli aivan ihmeissään. Häntä harmitti se, että Miro oli tullut pilaamaan hänen opetuksensa, mutta myös se, ettei hän osannut vastata Miron outoon väitteeseen. – Kylläpäs voi, hän sai suustaan. Samassa hän näki isän käytävässä. – Iskä! Miro väittää, ettei Jeesuksella ole syntymäpäivää! hän huusi. – Mitämitämitä? isä tuli iloisena paikalle. – Kinataanko täällä Jeesuksesta? – No eihän Jumalalla ole ikää, Miro piti kiinni tiedostaan. – Miksi me sitten vietetään joulua? Eevi pisti takaisin.

– Rauhoitutaanpa nyt, isä sanoi ja otti Otson istumaan polvelleen. – Minulla on nyt ilo ilmoittaa teille, että olette molemmat oikeassa. – Miten niin muka? Eihän kenelläkään voi olla syntymäpäivää niin, että samalla ei ole, Eevi vastasi epäuskoisena. – Olet oikeassa, niin on meidän ihmisten laita ja samoin Jeesuskin syntyi ihmiseksi ja kasvoi vauvasta aikuiseksi. Siitä meille kerrotaan Raamatussa Luukkaan jouluevankeliumissa (Luuk. 2:1-18). Miro aikoi juuri sanoa jotain, mutta isä ehti ensin: – Pitää kuitenkin muistaa, niin kuin Miro huomautti, että Jeesus ei ole vain ihminen, vaan Jumalan Poika. Hän on ikuinen Jumala Jumalasta, joka on ollut ennen aikojen alkua – ennen koko luomakuntaa.

– Eli onko joulu Jumalan syntymäpäiväjuhla? Eevi yritti ymmärtää. – Niin, isä pohti, Jeesus on jumal-ihminen. Jumaluuden puolesta hänellä ei ole syntymäpäivää, mutta ihmisenä on. Näitä ei voi erottaa. Siksi joulu on Jumalan syntymäpäiväjuhla. – Mitähän Jeesus toivoo synttärilahjaksi? Eevi mietti ääneen. Miron mielestä Jumalalla oli jo kaikkea, ja siitä oli alkaa uusi väittely. Mutta isän onneksi hän sai lapset vielä rauhoittumaan. – Siinähän Jeesuksen syntymän kauneus onkin, ettei Jumala tullut vaatimaan meiltä lahjoja, vaan tuli antamaan meille itsensä. Jeesus tuli kuolemaan ristillä, että me saamme synnit anteeksi. Se maksoi hänelle kaiken, mutta me saamme sen lahjana. Eevi ja Miro olivat hiljaa, mutta yhtäkkiä isän polvelta kuului iloinen ääni: – Laa-ja, laa-ja! Oskari osoitti kuvaraamatusta Jeesus-lasta seimivuoteellaan.

– Niin on, Oskari! isä hymyili. Jeesus on meillä se kallein lahja taivaan Isältä. Kiitos, Eevi, että opetat pikkuveljellesi Jeesuksesta. –  Niin, Eevi mietti, en kyllä taida osata tuota selittää niin että Oskari sen ymmärtäisi. – Voi kuule, isä huokasi, ei sitä kukaan ihminen voikaan ymmärtää, mutta siksi Jumala antaakin meille uskon. Sen kautta Oskari ja sinä ja me kaikki otamme vastaan kaikki Jumalan joululahjat.

– Niitä on varmaan aika paljon, Miro mietti. – Elämän joka päivälle, sanoi isä.

Teksti pastori Markus Mäkinen-Taina, kuva Kimmo Pälikkö, julkaistu Luterilainen-lehdessä 7-8/2017