Kolmisin keinulla

Keinulla

Kolmisin keinuilla

Yöllä jäätynyt tien pinta ratisi valittaen joka askeleen alla. Oli aikainen aamu ja Eevi oli tavallista aiemmin koulutiellä, mutta häntä ei väsyttänyt enää lainkaan. Kirpeä pakkassää oli karistanut viimeisetkin unihiekat silmistä. Eevi oli herännyt ajoissa, että ehtisi valmistella vielä ylimääräisen tyhjän maitopurkin kouluun vietäväksi. Jokaisen oppilaan piti tuoda omansa, mutta Eevi halusi aina tuoda toisenkin, sillä isossa luokassa oli usein joku, jolta purkki oli jäänyt kotiin. Opettajakaan ei katsonut pahalla tätä Eevin laupeudentyötä. Sitä paitsi heidän perheessään kului maitoa niin paljon, että Eevin mielestä hän olisi voinut tuoda viikon aikana purkit koko luokalle. Oli taas aika kylvää rairuohot pääsiäiskoristeeksi. Eevin luokka teki niin joka vuosi. Ennen kylvöä oppilaat saisivat koristella kasvualustoina käyttämät purkkinsa. Samalla käynnistyi äänetön, mutta jännittävä kilpailu siitä, kenen purkissa siemenet alkaisivat itää ensimmäiseksi.

Opettaja oli kertonut ympäristöopin tunnilla, että rairuoho tunnetaan myös nimellä luste. Nimi oli Eeville tuttu pyhäkoulusta. Raamatussa on Jeesuksen vertaus, jossa hän vertaa lusteeseen niitä ihmisiä, jotka eivät usko Jeesukseen. Isä oli kuitenkin opettanut, että lusteen kylväminen koristeeksi on ihan eri asia. Jeesus opettaa uskosta ja epäuskosta, ei kasvinviljelystä. Eeviä hymyilytti, kun hän muisti nuo sanat.

Koulun pihaan kääntyessä Eevi huomasi, että hän ei ollut ainoa aamuvirkku. Rengaskeinussa istui toinen tyttö. Se oli Linda Eevin rinnakkaisluokalta. Lindan koti oli ihan Eevin kodin lähellä, mutta

jostain syystä he eivät olleet juurikaan leikkineet yhdessä. Linda nosti katseensa, kun kuuli Eevin tervehdyksen, mutta hymyn häive katosi pian ja tytön katse painui takaisin kengänkärkiin. Aluksi Eevi epäili kehtaisiko hän jutella Lindan kanssa, mutta sitten hän muisti miten monesti opettaja oli rohkaissut olemaan kaikkien kanssa.

"Säkin olet jo täällä", Eevi sanoi ja istui renkaaseen. "Joo", kuului vaisu vastaus. "Onko sulla paha mieli", Eevi kysyi hetken päästä. Linda oli ensin hiljaa, mutta sanoi sitten: "Mulla on ikävä mun Ukkia, joka kuoli viikonloppuna." "Anteeksi", sanoi Eevi ensin, ja korjasi sitten: "Olen pahoillani." Muuta hän ei suustaan saanut sanottuakaan, mutta se taisi riittää Lindalle, joka jatkoikin puhumista: "Me tehtiin Ukin kanssa aina kaikenlaista. Pelattiin pelejä ja luettiin. Joskus Ukki ja Mummo vei meitä tosi hauskoihinkin paikkoihin, mutta yleensä me vain oltiin." Eevi kuunteli, eikä tiennyt mitä sanoa. Hän ei ollut aiemmin puhunut kavereiden kanssa kuolemasta ja surusta. Tai kyllä oli, mutta ei tällä tavalla. Mikään sana ei tuntunut oikealta. Sitten hän muisti, että kirkossa rukoillaan aina kaikkien murheellistenkin puolesta. Eevi risti kädet hiljaa polviensa välissä ja rukoili mielessään: "Auta Jeesus Lindaa. Ja Lindan Mummoa – ja Ukkia." Eevi ei tiennyt, voiko kuolleelle pyytää apua, mutta hän ajatteli että Jeesus tietää paremmin.

"Rukoiletko sä?" Lindan kysymys hätkäytti Eevin ajatuksestaan. "Joo..." Eevi vastasi miettien, miten Linda oli huomannut ja mitä hän sanoisi. Linda kuitenkin jatkoi: "Ukkikin rukoili aina iltaisin ja aamulla. Ukki kävi kirkossakin ja mä sain mennä mukaan jouluna ja pääsiäisenä. Tänä pääsiäisenä me ei mennä..." Kyyneleet nousivat Lindan silmiin. "Sun ukki kuitenkin uskoi Jeesukseen?", Eevi kysyi. "Uskoi, siksi me välillä luettiin Raamattuakin." "Mun isä sanoo, että silläkin on välillä ikävä omaa isäänsä, "Eevi sanoi, "mutta että kuolema on uskovalle vain uni, josta Jeesus herättää ikuiseen elämään." "Herättääkö Jeesus mun Ukinkin?", Linda ihmetteli? "Kyllä, ja sinutkin, kun uskot Jeesukseen." Linda oli taas hiljaa, mutta ei enää itkenyt. "Ukki sanoi, että taivaassa nähdään. Mutta mistä tietää, että se on totta?" Eevi mietti, ja sanoi sitten: "Jeesus kuoli ristillä meidän puolesta ja nousi kuolleista pääsiäisenä. Ei hän tehnyt sitä itsensä vuoksi, vaan meidän." Tytöt istuivat pitkään hiljaa. Muitakin lapsia oli jo alkanut saapua koulun pihaan.

"Aikooko teidän luokka kasvattaa rairuohoa?", Eevi kysyi. "Joo. Mun ruoho alkaa kai kohta jo itää." Linda hymyili ja katsoi Eeviä: "Kiitos, kun tulit juttelemaan, Eevi." Eevi hymyili takaisin, ja pukkasi alkuvauhdit keinulla. Linda teki saman perässä. Eevi mietti, miten hän oli osannut vastata Lindalle, mutta sitten hän muisti: rukous. Oliko Jeesus auttanut Lindaa hänen kauttaan? Vauhti kiihtyi pian. Eevin olo oli kevyt ja helpottunut. Pakkasilma puri tyttöjä poskipäihin. Heitä alkoi naurattaa: oli tulossa hieno päivä Jeesuksen kanssa!

Teksti pastori Markus Mäkinen, julkaistu Luterilainen-lehdessä 2/2018, kuva Kimmo Pälikkö.