Markku Särelä
  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 29

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 3

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 30

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 31

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 32

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 33

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 34

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 35

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 36

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 37

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 38

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 39

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 4

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 5

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 6

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 7

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 8

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 9

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raikasta vettä saatavana

    "Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä."

    Jes. 12:3

    Emme tule toimeen ilman kunnollista vettä. Saastunut vesi ei pidä yllä elämää. Tarvitsemme raikasta vettä.

    Jeesus antaa meille vettä, josta lähtee iankaikkinen elämä. Me olemme luonnostamme lähteitä, joista kumpuaa saastunutta vettä. Se tuhoaa elämää, kadottaa. Meille syntiemme taakan painamille kuuluu iloinen sanoma: "Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä" (Jes. 12:3).

    Eikö meistä useinkin tunnu, ettemme ole ollenkaan kelvolliset Jumalan armoon? Emmekä me kelvollisia olekaan. Mutta me helposti ajattelemme, ettemme saisi uskoa syntejämme anteeksi annetuiksi. 

    Ajattelemme, että olemme niin huonoja. Tällainen ajatus on meissä luonnostamme. Se on vaarallinen ajatus. Siihen sisältyy kaksi kavalaa harhakäsitystä. Ensiksikin se, että meidän täytyisi ensiksi tulla paremmiksi, ennen kuin saamme syntimme anteeksi. Toiseksi se, että Jumalan armo ei peittäisikään huonojen rikkomuksia, niin huonojen kuin me olemme.

    Jumala kutsuu meitä ilolla ammentamaan vettä pelastuksen lähteistä. Miksi siis murehtisimme, miksi huokailisimme? Onhan Jumalan kutsu enemmän kuin meidän heikkoutemme. Onhan Jeesuksen veri vuotanut meidän syntiemme edestä. Emme kai voi epäillä, ettei Jeesuksen veri voisi puhdistaa meitä synneistämme. Heittäkäämme pois epäuskon ajatukset ja ammentakaamme vain ilolla. Toisin sanoen, uskokaamme Jeesukseen. Hän on "avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan".

    Pelastuksen lähde ei ole saastunut. Eikä se saastu siitäkään, että syntinen pesee siinä itsensä puhtaaksi, vaan se pulppuaa aina yhtä raikkaana. Sen tähden elämän veden tulee pysyä raikkaana myös julistuksessa. Jos muutamme evankeliumia maailman mielen mukaan, tarjoamme saastunutta vettä. "Kuin sekoitettu lähde ja turmeltu kaivo on vanhurskas, joka horjuu jumalattoman edessä" (Snl. 25:26).

    Markku Särelä
    (Kirjasta Sana on elämän lähde)

  • Rauha Jumalan kanssa

    Kymmenentenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, II vuosikerran epistolateksti

    Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo. Eikä ainoastaan se, vaan meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä, mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa; mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu. Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä. Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut; emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet. Room. 5:1-11.

    Hyvä omatunto ja rauha Jumalan kanssa ovat suuri siunaus, kun taas paha omatunto on raskas taakka. Kun ihminen on päässyt rauhaan Jumalan kanssa, silloin hän voi elää onnellisena. Silloin voi myös kerran autuaasti kuolla ja nukahtaa levollisena Kristuksen haavojen suojaan. Mutta jos omatunto soimaa eikä ihminen löydä suojaa Jumalan lain tuomioita vastaan, silloin on tuskallista elää ja hirvittävää kuolla, kuten Raamattu sanoo: "Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin." Hebr. 10:31. Tekstimme osoittaa meille, keillä on rauha Jumalan kanssa, mihin se perustuu ja miten se saadaan.

    1. Keillä on rauha Jumalan kanssa

    "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa", apostoli kirjoittaa ja osoittaa siten, että tämä rauha on uskovilla. Maailma on täynnään erilaisia uskovia, mutta Paavali ei tarkoita heitä kaikkia. Maailmassa on monenlaisia uskontoja ja lahkoja, joiden kannattajat yrittävät löytää sisäisen rauhan ponnisteluillaan, mutta eivät löydä. Ja jos ajaksi kuvittelevatkin, että se löytyi, niin se ei kestä, sillä omatekoinen rauha ei kestä pahan omantunnoin tosiasian edessä. Apostoli Paavali ei ole sitä mieltä, että jokainen tulee uskollaan autuaaksi riippumatta siitä, millainen tämä usko on, vaan hän määrittelee tarkasti sen uskon sisällön, joka antaa todellisen rauhan Jumalan kanssa. Rauha on niillä, jotka ovat uskosta vanhurskaiksi tulleet. Vanhurskas on se, joka on Jumalalle otollinen, hänelle kelpaava, sellainen, joka ei joudu tuomittavaksi Jumalan pyhän ja vanhurskaan tuomioistuimen edessä, sellainen, jonka synnit oivat anteeksiannetut Kristuksen nimessä. Tällaisia syntiset ihmiset eivät voi olla ilman syntien anteeksiantamusta, vaan tekstimme sanoo, että he ovat tulleet vanhurskaiksi. He ovat siis ennen uskoon tuloaan olleet epävanhurskaita, sellaisia, jotka eivät kelvollisia Jumalalle, mutta nyt he ovat vanhurskaita.

    Tämän tärkeän muutoksen toi mukanaan usko Kristukseen Jeesukseen. "Koska me olemme siis uskosta vanhurskaiksi tulleet", sanoo apostoli. Usko on ihmisen omien yritysten, ponnistelujen ja tekojen vastakohta. Raamattu asettaa pelastumisen uskon kautta teoista pelastumisen vastakohdaksi. Se sanoo: "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi." Ef. 2:8-9. Ja toisessa paikassa: "Mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista." Gal. 2:16. Näissä kohdissa monin sanoin osoitetaan, että pelastus on Jumalan lahja ja että se on pelkkää armoa eikä ihmisen ansiota. Ja samalla apostoli tuo esille, että tämä lahja on Kristuksessa Jeesuksessa. usko kohdistuu häneen. Tuossa lyhyessä kohdassa apostoli sanoo kolme eri kertaa uskon kohdistuvan Kristukseen.

    Haluathan omata rauhan Jumalan kanssa? Sen saadaksesi sinun tarvitsee siis uskoa Jeesukseen Kristukseen. Mutta ehkä kysyt, mitä tämä uskominen on. Meille onkin tärkeätä, että tiedämme, mistä uskomisessa on kysymys.

    Uskossa on kaksi puolta: turvautuminen ja vastaanottaminen. Ensiksikin usko on turvautumista siihen, että Jumala on leppynyt vihassaan meitä kohtaan ja on antanut syntimme anteeksi Jeesuksen sovitustyön tähden. Samalla usko etsii ja löytää lohdutuksen ja rauhan Jeesuksen suorittamasta sovitustyöstä.

    Samalla kun usko turvautuu Kristuksen ansioon, se ottaa vastaan ne hengelliset lahjat, jotka Kristus on meille ansainnut. Jumala tarjoaa ja antaa ne armossaan meille evankeliumissa. Nämä lahjat ovat syntien anteeksiantamus eli vanhurskaaksi lukeminen Jumalan edessä, iankaikkinen elämä ja autuus. Niihin kuuluvat myös ne lahjat, jotka liittyvät uskoon sen aivan välittöminä seurauksina eli syntyminen Jumalan lapseksi, omantunnon rauha ja autuuden ilo.

    Usko kohdistuu siis evankeliumiin eli siihen riemulliseen ilosanomaan, että Kristus on jo tehnyt meidän edestämme kaiken, mitä syntiemme sovitus vaati. Evankeliumi tarkoittaa Jumalan armollisia, ehdottomia lupauksia sanassa ja sakramenteissa, siis myös kastetta ja ehtoollista.

    Se usko, josta tulemme vanhurskaiksi Jumalan edessä, ei siis tarkoita jotakin tietynlaista kampausta ja pukeutumista tai ruumiillisen terveyden ja hyvien päivien etsimistä ihmeistä, vaan kysymys on siitä, kuinka syntinen ihminen pääsee rauhaan pyhän Jumalan kanssa, eli siitä, kuinka saamme pahan omantunnon tilalle hyvän omantunnon. Usko koskee jumalasuhdetta, omaatuntoa. Uskon kautta syntyy yhteys Jumalaan ja omaantuntoon tulee Jumalan rauha. Tämä hengellinen, taivaallinen hyvä annetaan meille yksin uskosta Jeesukseen Kristukseen, ei millään muulla tavalla.

    Katsokaamme nyt tarkemmin,

    2. Mihin rauha Jumalan kanssa perustuu


    Tekstimme sanoo tästä: "Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme." Synti oli tuonut päällemme Jumalan vanhurskaan, oikeutetun vihan. Kuitenkin Jumala rakasti meitä, mutta hänen vanhurskautensa esti häntä antamasta meille anteeksi syntejämme ja tuota kaikenaikaista syntisyyttämme ilman synnin sovittamista. Me emme sitä pystyneet itse tekemään, koska olimme, kuten tekstimme sanoo, syntisiä, jumalattomia ja siihen voimattomia eli heikkoja.

    Kun tekstimme käyttää meistä sanoja 'syntinen', 'jumalaton' ja 'heikko', se puhuu yleispätevästi. Se ei puhu meistä suhteessa toisiimme, vaan se puhuu meistä kaikista Jumalan edessä. 'Syntisiä' ovat ne, jotka ovat rikkoneet Jumalan tahdon, hänen käskynsä. 'Jumalattomia' ovat ne, joilla ei ole yhteyttä Jumalaan, vaan jotka ovat luonnostaan kapinassa Luojaansa vastaan. 'Heikkoja' eli voimattomia ovat ne, joilta itseltään puuttuu kokonaan voima itse lunastaa itsensä ja maksaa syntivelkansa. Nämä sanat tässä yhteydessä eivät tarkoita siis erityisen syntisiä ja jumalattomia ihmisiä eivätkä heikot ihmiset ole tässä vahvojen ihmisten vastakohta, vaan nämä sanat tarkoittavat kaikkia ihmisiä sellaisina kuin he ovat Jumalan edessä.

    Tässä oli meille ihmisille ratkaisematon ongelma. Kuinka Jumala, joka toisaalta sanoo olevansa ihmisiä kohtaan rakkaus, voi antaa anteeksi, kun hän sanoo olevansa myös vanhurskas ja vihaavansa syntiä ja synnin tekijää? Eihän hän voi toimia omaa olemustaan vastaan? Jos hän rakkaudessaan antaisi anteeksi ilman että synti sovitetaan, hän ei olisi vanhurskas. Ja jos hän ei säälisi ihmisraukkaa ja antaisi anteeksi, hän ei olisi rakkaus.

    Tämän ongelman Jumala itse ratkaisi. Hän lähetti oman pyhän, vanhurskaan, synnittömän Poikansa meidän edesvastaajaksemme, meidän sijaamme, veljeksemme ja Välimieheksemme kärsimään meidän rangaistuksemme ja kantamaan vanhurskaan vihansa meidän edestämme. Näin Jumala rakasti meitä ja oli samalla vanhurskas tinkimättä mitään pyhän tahtonsa vaatimuksista.

    Rauha Jumalan kanssa perustuu siis sekä Jumalan rakkauteen Kristuksessa että hänen vanhurskauteensa, jonka vaatimukset tulivat täysin täytetyiksi vanhurskaan Kristuksen sovitustyössä. Kun nyt tulemme uskosta Jeesukseen vanhurskaiksi, se on samaa kuin että meille luetaan hyväksi Kristuksen vanhurskaus, joka peittää kaikki meidän syntimme. Tämä on sulaa Jumalan armoa ja puhdasta rakkautta syntistä, jumalatonta, voimatonta ihmisparkaa kohtaan.

    Kristuksen sovitustyö lepytti Jumalan vihan, ja niin syntyi rauha Jumalan ja ihmiskunnan välille, kuten pyhä Raamattu sanoo: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan." 2 Kor. 5:19. Ja toisessa kohdassa se sanoo Kristuksesta: "Sillä hän on meidän rauhamme." Ef. 2:14. Evankeliumin julistus on itse asiassa sen sanoman saarnaamista uskottavaksi, että Jumala on jo tehnyt rauhan meidän ihmisten kanssa Kristuksessa.

    Haluamme vielä kertauksen omaisesti puhua siitä, miten me saamme tämän rauhan.

    3. Miten rauha saadaan

    Siihen on vain yksi tie, hyvin yksinkertainen tie. Se tie on usko, usko kaiken ihmisen omien tekojen ja ponnistelujen vastakohtana. Tämä tie on niin yksinkertainen, että ihminen pitää sitä mahdottomana eikä halua uskoa. Ihmisellä on piintynyt luulo siitä, että hänen itsekin täytyisi tehdä jotakin. Sen vuoksi Raamattu puhuu siitä, että Jumalan valtakunta tulee ottaa vastaan lapsenomaisella uskolla, estelemättä, järkeilemättä, epäilemättä, mitään Kristuksen tekoon lisäämättä, mitään siitä poisottamatta.

    Jos pelastukseen vaadittaisiin jotakin ihmiseltä, se ei enää olisi ihmiselle mahdollinen tie. Saamme olla kiitollisia siitä, että tämä tie on niin yksinkertainen.

    Jotta usko olisi mahdollista, Jumala tukkii meiltä kaikki muut tiet. Kun Jumala ilmaisee suuruutensa, pyhyytensä ja ankaruutensa niitä kohtaan, jotka ovat rikkoneet hänen pyhän tahtonsa, hän tavoittaa meidän omantuntomme ja saa sen soimaamaan ja syyttämään meitä synneistämme. Mutta ei riitä se, että Jumala jyrisee meille, vaan hän tekee meille selväksi samalla, millaisen rangaistuksen olemme ansainneet. Jumalan laki ei uhkaa meitä vain nuhteilla, sakoilla, muutaman vuoden vankeudella tai lyhytaikaisella piinalla, vaan olemme ansainneet iankaikkisen helvetin tulen. Saamme kokea todeksi sen, minkä Raamattu sanoo seuraavasti: "Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä; sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto." Room. 3.19-20. Näin meillä ei ole millä puolustautua. Suumme suljetaan. Meidän on alistuminen lain tuomioon. Sillä laki tuomitsee meidät siitä, mikä on meidän omaa syntiämme, pahuuttamme ja kapinaamme Jumalaa vastaan sekä samalla myös omaa rakkaudettomuuttamme lähimmäisiämme kohtaan. Selittelyt, puolustelut eivät auta.

    Kun olemme maistaneet tätä Jumalan vihan ankaruutta, niin evankeliumi tuo meille jotakin päinvastaista, nimittäin Jumalan rakkauden, hänen armonsa ja hänen anteeksiantonsa Kristuksessa. Evankeliumi tarjoaa sen meille uskottavaksi, vastaanotettavaksi Pyhän Hengen voimasta. Kutsuen, houkutellen ja maanitellen se julistaa: "Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita." Se myös varoittaa epäuskosta: "Mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen." Joh. 3:18. Sitä, joka uskoo Jeesukseen, ei tuomita kadotukseen, ei tänään eikä tuomiopäivänä.

    Lauluntekijä veisaa ihanasti:
    Saako tällainen, heikko vaivainen
    tulla Jeesus, yhteyteesi?
    Saa, kun itse tällaisen Sä lunastit,
    kalliin veres tähteni kun vuodatit!
    SK 1967 535:3.

    Tällaisen vanhurskaan, kaikki syntimme aivan puhtaiksi pesseen Kristuksen, rakkaan Vapahtajamme, kalliin sovintoveren varaan saamme uskossa jäädä ja omistaa rauhan, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi. Amen.

    Herramme Kristuksen armo olkoon teidän kaikkien kanssa. Amen.

    Markku Särelä

  • Rauha teille, Saarnakirja osa 1

    Rauha teille, Saarnakirja, Osa 1, Markku Särelä, Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko

    Rauha teille, Saarnakirja osa 1

    Teologian tohtori h.c. Markku Särelä

    Lue kirjaa

  • Rauha teille, saarnakirja osa 2: Kevät

    Rauha teille, Saarnakirja, Osa 2, Markku Särelä, Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko

    Rauha teille, saarnakirja osa 2: Kevät

    Teologian tohtori h.c. Markku Särelä

    Lue kirjaa PDF-muodossa (480 s, 3.3 MB)

  • Rauha teille, saarnakirja osa 3: Kesä

    Rauha teille, Saarnakirja, Osa 3, Markku Särelä, Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko

    Rauha teille, saarnakirja osa 3: Kesä

    Teologian tohtori h.c. Markku Särelä

    Lue kirjaa PDF-muodossa (480 s, 3.3 MB)

  • Rauha teille, saarnakirja osa 4: Syksy

    Rauha teille, Saarnakirja, Osa 4, Markku Särelä, Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko

    Rauha teille, saarnakirja osa 4: Syksy

    Teologian tohtori h.c. Markku Särelä

    Lue kirjaa PDF-muodossa (512 s, 3.9 MB)

  • Riemuitkaa, kaikki te Jerusalemin rauniot!

    Kynttilänpäivänä. laajennettu Vanhan Testamentin teksti.

    Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa pelastusta, sanoo Siionille: "Sinun Jumalasi on kuningas!" Kuule! Vartijasi korottavat äänensä, kaikki he riemuitsevat, sillä he näkevät silmästä silmään, kuinka Herra palajaa Siioniin. Huutakaa ilosta, riemuitkaa, kaikki te Jerusalemin rauniot, sillä Herra lohduttaa kansansa, lunastaa Jerusalemin. Herra paljastaa pyhän käsivartensa kaikkien kansojen nähden, ja kaikki maan ääret saavat nähdä meidän Jumalamme autuuden. Pois, pois! Lähtekää sieltä, älkää koskeko saastaiseen; lähtekää sen keskeltä, puhdistautukaa, te Herran aseenkantajat. Jes. 52:7-11.

    Rakkaat kristityt!

    Jumalan sanassa verrataan Jumalan seurakuntaa Jerusalemin kaupunkiin, joka oli rakennettu Siionin vuorelle. Usein profeetat valittavat tämän kaupungin kurjaa kohtaloa ja itkevät sen raunioilla. Jeesus on sanonut: "Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa? Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" (Luuk. 18:7-8.) Tämä Vapahtajamme sana ilmaisee toisaalta sen, etteivät hänen omansa ole koskaan ilman hänen apuansa, jopa Herra toimittaa heille oikeuden nopeasti, pian. Silti on olemassa erityisiä ahdistuksen aikoja, varsinkin ennen Kristuksen tulemusta tuomiolle. Koemme, että usko käy maailmassa vähiin ja sen mukana myös uskollisuus Jumalan sanalle, Jumalan tahdolle ja hänen asettamilleen järjestyksille. Se usko, jolla tänä päivänä on jotakin julkisuusarvoa, on niin pinnallista, ettei elävällä Jumalalla ole siinä paikkaa. Ihminen asettaa rajat Jumalalle, Jumala ei saa asettaa rajoja ihmiselle. Ihminen sanoo, mitä hän uskoo, Jumala ei saa sanoa, mitä ihmisen tulee uskoa. Ihmisen mielestä Jumalalla ei ole oikeutta vaatia parannusta eikä ole mitään erityisiä kristillisiä elämänmalleja. Jumalanpelko on hävinnyt. Jumalan käskyjä ei kunnioiteta Jumalan käskyinä. Eläminen syntien anteeksisaamisesta jokapäiväisessä mielenmuutoksessa on tuntematonta. Sanalla sanoen: olemme Jerusalemin raunioilla. On kuin profeetta Jeremia kuvaa: "Siionin tiet surevat, sillä juhlilletulijoita ei ole. Kaikki sen portit ovat autioina, sen papit huokailevat, sen neitsyet ovat murheissaan, ja sillä itsellään on katkera mieli." Val.v. 1:4.

    Onko jotakin lohdutuksen sanaa niille, jotka tuntevat elävänsä aivan viimeisiä aikoja, niille, jotka ovat raunioitten keskellä, niille, jotka surevat Jumalan seurakunnan tilaa ja läheistensä epäuskoa? Katsokaamme, minkä lohdutuksen tekstimme antaa.

    1. Herra lohduttaa kansaansa rauhan sanomalla

    "Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa pelastusta, sanoo Siionille: 'Sinun Jumalasi on kuningas!'" Profeetta Jesaja näki Hengessä vuorilla ilosanoman tuojan eli evankeliumin julistajan, jolla oli rauhan ja pelastuksen sanoma. Vanhan testamentin aikana Israel joutui monasti taistelemaan ympäristökansoja vastaan, jotka tahtoivat valloittaa heidän maansa, orjuuttaa kansan, hävittää heidän jumalanpalveluksensa ja pystyttää tilalle epäjumalanpalveluksen. Kun taistelu Herran avulla oli päättynyt voittoon, asiasta saapui kertomaan ensimmäisenä ilosanoman tuoja. Voitto vihollisista merkitsi rauhaa ja pelastusta Israelille. Se oli valtavan ilon aihe.

    Tällaiseen voittoon rinnastaa profeetta Jesaja Kristuksen saaman voiton. Evankeliumi kuuluttaa voittoa, joka on jo saatu. Se julistaa rauhaa, joka on jo koittanut. Meidän ei tarvitse emmekä saakaan yrittää itse voittaa vihollisiamme, vaan Kristus on saanut voiton synnistä, kuolemasta ja kiusaajasta. Kristus on tehnyt rauhan. Raamattu sanoo: "Sillä hän (Kristus) on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden, kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan, ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden. Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö." Ef. 2:14-18.

    Muistattehan Jeesuksen rauhanjulistuksen? Kun hän oli noussut kuolleista, hän sanoi opetuslapsilleen: "Rauha teille." Se oli ilosanoman julistus Jerusalemin raunioilla. Se on se sana, jonka me saamme antaa toisillemme rohkaisuksi ja lohdutukseksi. Sillä, joka tämän sanan uskoo, on rauha.

    Kun olemme evankeliumin sanasta löytäneet rauhan, osaamme antaa arvoa evankeliumin julistukselle. "Vuoria", joilla ilosanoman julistajan jalat ovat, ovat nyt paikalliset seurakunnat, ja niiden paimenet ovat rauhan julistajia. Niinpä onkin ikivanha tapa, että pastori aloittaa saarnansa armoa ja rauhaa Jumalalta toivottaen.

    Niin kauan kuin puhdas evankeliumi kaikuu seurakunnassa, on aihetta riemuun. Jumala ei ole hylännyt kansaansa, vaan tekee työtänsä sen keskellä ja kerää valittujansa iankaikkiseen autuuteen. Saamme kokoontua hyvällä omallatunnolla sanankuuloon ja kutsua toisiakin.

    2. Vartijat korottavat äänensä

    Tekstimme sanoo: "Kuule! Vartijasi korottavat äänensä, kaikki he riemuitsevat, sillä he näkevät silmästä silmään, kuinka Herra palajaa Siioniin. Huutakaa ilosta, riemuitkaa, kaikki te Jerusalemin rauniot, sillä Herra lohduttaa kansansa, lunastaa Jerusalemin. Herra paljastaa pyhän käsivartensa kaikkien kansojen nähden, ja kaikki maan ääret saavat nähdä meidän Jumalamme autuuden." Jumala on asettanut kaupunkiinsa vartijoita eli hän on asettanut seurakuntiinsa kaitsijoita. Niin kuin jouluyönä paimenet olivat vartioimassa laumaansa, niin myös seurakuntien paimenten tehtävänä on valvoa ja olla valppaita toimintaan. Heiltä kysytään: "Vartija, mikä hetki yöstä on?" Vartija vastaa: "Aamu on tullut, mutta silti on yö." Jes. 21:11-12.

    Lyhytkin yö on pitkä vartiossa. Hetkeksikään ei saa herpaantua. Ja silti vihamies tekee yöllä omaa kylvöään. Jeesuksen sana on tarpeellinen: "Valvokaa, sillä ette tiedä, minä hetkenä Ihmisen Poika tulee." Kun vartijalta kysyttiin, mikä hetki yöstä on, hän vastasi ihmeellisellä tavalla: "Aamu on tullut, mutta silti on yö." Niin, ihana pääsiäisaamu on koittanut. Koko maailmalle Jumala jätti lukematta sen synnit herättämällä Poikansa kuolleista. Kuka tahansa nyt uskoo Jeesukseen, pelastuu eikä joudu tuomittavaksi. Ei tämä ole yötä, vaan kirkas aamunkoitto korkeudesta. "Huutakaa ilosta, riemuitkaa, kaikki te Jerusalemin rauniot, sillä Herra lohduttaa kansansa, lunastaa Jerusalemin." Tämä on jo tapahtunut, lunastus on valmis. Herran Jerusalem ei ole rauniokaupunki, vaan se on Kristus -perustukselle rakennettu ihana Herran asuinsija, jonka kadut ovat puhdasta kultaa ja jonka helmiportit säihkyvät kaikissa sateenkaaren väreissä.

          "Helmiportit meitä johtaa, Meitä johtaa
          Tuonne taivaan kaupunkiin, Kaupunkiin.
          Siellä säihkyin helmet hohtaa, Pyhät kohtaa,
          Häihin päästään taivaisiin!

          Niistä kulkee Herran kansa, Herran kansa
          Vaattehissa valkeissa, Valkeissa.
          Kruunut, palmut, harput heillä.
          Kultateillä Pyhät saavat astua.

          Voitonvirsi Karitsalle, Karitsalle
          Sieltä sitten helkkyin soi, Helkkyin soi,
          Jeesukselle rakkahalle, kalleimmalle,
          Kun hän meille armon toi."   Sk 1967 90:1-3

    Profeetta lausuu: "Avatkaa portit vanhurskaan kansan käydä sisälle, joka uskollisena pysyy. Vakaamieliselle sinä talletat rauhan, rauhan, sillä hän turvaa sinuun. Turvatkaa Herraan ainiaan, sillä Herra, Herra on iankaikkinen kallio." Jes. 26:2-4.

    Ja kuitenkin täällä on yö: tämän maailman epäuskon yö, raivoavien pimeyden voimien yö. Yö keskellä kirkasta päivää, ja sittenkin päivä, autuuden päivä, keskellä pimeintä yötä.

    Tässä yössä vartijoitten tulee korottaa äänensä siihen asti, kunnes Kristus tulee ja iankaikkisuuden aamunkoi yhtäkkiä rävähtää iäiseksi päiväksi. Silloin "yötä ei enää ole oleva" (Ilm. 22:5), ja Herra Jumala itse on meidän valomme.

    Niin pyhä, niin puhdas, niin valoisa on Jumalan kaupunki, sillä se on Herran itsensä rakentama. Samoin kuin pelastus on yksin armosta, yksin Jumalan lahja ja hänen tekonsa, niin on myös hänen seurakuntansa yksin Pyhän Hengen luomus. "Jos Herra ei huonetta rakenna, niin sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät. Jos Herra ei kaupunkia varjele, niin turhaan vartija valvoo." Ps. 127:1. Sitä ei voida rakentaa ihmisopilla, vaan vain sillä ilosanomalla, joka tuo meille Jumalan rauhan Kristuksessa jo hankitussa syntiemme anteeksiantamisessa.

    3. Riemun kansa, tehkää ero oikean ja väärän välillä

    Tekstimme sanoo meille: "Pois, pois! Lähtekää sieltä, älkää koskeko saastaiseen; lähtekää sen keskeltä, puhdistautukaa, te Herran aseenkantajat."

    Mistä on lähdettävä pois? Minne on mentävä? On lähdettävä pois, ei tästä ulkonaisesta maailmasta, vaan epäuskon ja epäjumalanpalvelun harjoituksesta, osallistumisesta väärään kirkolliseen yhteyteen, Jumalan sanan vähättelystä ja halveksimisesta. On puhdistauduttava siitä, mikä on saastaista, ja saastaista Jumalan silmissä on kaikki se, millä hänen valtakuntansa työtä yritetään tehdä sekoittamalla oikeata ja väärää toisiinsa.

    On tärkeätä ymmärtää se, ettei epäuskoisella ihmisellä ole voimaa kääntyä Jumalan tykö ja ettei hän ymmärrä parannuksessa vaeltamisen tarvetta.

    Mutta ne, jotka ovat tulleet tuntemaan ilosanoman eli evankeliumin, heidän osakseen on tullut jotakin sellaista ihmeellistä, mitä he eivät osanneet odottaa eivätkä kaivata edes unissaan. Pääsimme irti koko syntitaakastamme, koska Kristus otti syntimme pois ristinkuolemassaan. Tämän valmiin pelastuksen saimme uskossa omistaa. Ei tarvinnut etsiä pelastusta omasta parannuksesta, omista teoista, omista ratkaisuista ja suhtautumisista. Kaikki oli pelkkää ansaitsematonta lahjaa, suloista armoa. Silloin oli helppo ottaa vastaan Herran sana: "Pois, pois! Lähtekää sieltä, älkää koskeko saastaiseen; lähtekää sen keskeltä, puhdistautukaa, te Herran aseenkantajat." Olihan se tosin lihalle vaikeata, sillä Jumalan tiet ovat lihalle aina vastenmielisiä; toisin ei voi olla. Mutta kun uskon asia kirkastui, aloimme vaeltaa Hengessä, kuolettaa lihaamme ja seurata Hyvän paimenemme ääntä. Lapsenomaiselle uskolle kirkkokysymys ei ole vaikea asia.

    Kun nyt Suomen kansankirkon kristikansa elää kirkollisessa yhteydessä Anglikaanisen kirkon kanssa ja hyväksyy kirkkonsa kanssa paavikirkon vanhurskauttamisopin, se voi johtua vain yhdestä syystä. Tietämättömyyttä se ei ole - kuin ehkä vain ani harvoilla hyvin, hyvin yksinkertaisilla. Se voi johtua vain siitä syystä, että itse evankeliumi on hukattu. Evankeliumista on heillä jäljellä vanhoja sanontoja, mutta kun väärä evankeliumi tulee rinnalle, sitä ei eroteta oikeasta tuomittavana ja hyljättävänä, vaan sille annetaan olemassaolonoikeutus. Toisin sanoen, vanhoilla sanonnoilla heillä ei ole sama sisältö kuin Raamatun evankeliumilla, joka ei sietänyt vähäisintäkään harhaa rinnallaan. Franz Pieperillä oli tapana sanoa: "Hämärässä kaikki kissat ovat harmaita." Meidän ei siis tarvitse kummeksua sitä, että suuret joukot pysyvät kansankirkossa sen luopumuksesta riippumatta. Jos evankeliumi on hukattu, ihmisellä ei ole tarvetta lähteä sieltä eikä hänellä ole myöskään uskon voimaa lähteä.

    Muistathan, että sinä, joka uskot, olet riemun kansaa - viimeisinäkin, näinä suuren ahdistuksen päivinä. Sillä riemu tulee sielun osaksi uskossa ja lujassa toivossa, koska taivaan portit pysyvät auki Kristuksessa. Ahdistus, joka uskovia kohtaa, taas ei ole helvetin pelkoa, vaan se on surua toisten sieluntilan tähden. Se johtaa sanankylvöön ja rukoukseen ja sillä on lupaus: "Herra itse on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä." (Ilm. 7:17.)

    Markku Särelä

  • Rikas mies ja Lasarus (Saarna, Luuk 16:19-31)

    Pastori Markku Särelän saarna 26.6.2011 Siitamajalla

  • Room. 16:17-20

    Pastori Markku Särelän saarna 17.2.2008 Helsingissä

  • Room. 5:1-11

    Pastori Markku Särelän saarna

  • Saamme anoa Jeesuksen nimessä

    Pastori Markku Särelän saarna Siitamajalla 10.5.2015

  • Saanko syntini anteeksi

    Kymmenentenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, II vuosikerran epistolateksti

    Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä. Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut; emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet.  Room. 5:6-11.

    Koko Raamattu on kirja Jumalan armollisesta tahdosta pelastaa ihminen, ihminen, joka kaikilla tahtonsa, järkensä ja tunteensa voimilla panee vastaan ja pyrkii tekemään mitättömäksi Jumalan rakkauden meitä kohtaan. Niinpä Jumala kootakseen autuaitten lauman veisaamaan pelastettujen kiitosvirttä taivaan kirkkauteen, on antanut meille sekä Lunastajan Jeesuksen että Pyhittäjän Pyhän Hengen.

    Lunastajamme on sanonut: "Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi.'" Matt. 23:37-38. Hän myös lupasi Pyhän Hengen ja sanoi hänen virastaan: "Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion: synnin, koska he eivät usko minuun; vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe; ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu." Joh. 16:8-11.

    Näistä sanoista käy ilmi, mitenkä rakkaasti Vapahtajamme haluaa koota jokaisen suojaansa, antaa meille syntimme anteeksi ja vaikuttaa sydämissämme pelastava usko. Sitä varten Hän haluaa kiinnittää mielemme siihen lunastustyöhön, jonka hän on tehnyt meitä varten. Siitä tekstimme puhuu meille, ja erityisesti sen valossa haluammekin vastata kysymykseen: Saanko minäkin syntini anteeksi.

    1. Tekstimme osoittaa, että Kristus tuli syntisiä pelastamaan

    Kun ihminen joutuu Jumalan eteen tilille synneistään, hänellä on syyttävä, paha omatunto. Jumala asettaa ihmisen eteensä ja kysyy: "Mitä olet tehnyt?" (1 Moos. 3:13) Ihminen esittää omat puolustelunsa toiminnalleen, mutta Jumala sanoo: "Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?" (1 Moos. 3:11). Jumala asettaa ihmisen sen lain eteen, jonka hän on antanut ihmiselle. Jumalan kysymys, etkö tehnyt toisin kuin minä Sanassani ja käskyissäni sanoin, asettaa ihmisen syntisen paikalle ja tekee kaikki hänen puolustelunsa tyhjän arvoisiksi. Siinä Jumalan puhuttelussa, kun omatunto on herännyt toimintaan, ihminen tuntee, ettei hän kelpaa Jumalalle ja hän pitää syntisyyttään niin suurena ja rikkomuksiaan niin lukuisina, että hän päättelee: 'Armo ei kuulu minulle. Olen liian huono. Minun on ensiksi tultava paremmaksi.' Ja kun hän yrittää tulla paremmaksi, hän pettyy yhä uudestaan ja uudestaan, kun se ei onnistu. Ja kuitenkin Jumala haluaa, että juuri tällainen ihminen, siinä tilassa missä hän on, uskoo rohkeasti Jeesukseen ja turvaa hänen pelastustekoonsa.

    Ihminen ei voi kuitenkaan uskoa omasta voimastaan. Siksi syyttävälle tunnolle on osoitettava Jumalan armollisuus Jumalan sanasta, jonka kautta Pyhä Henki vakuuttaa sydämen, antaa uskon ja vahvistaa sitä. Katsokaamme siis tekstiämme ja kuulkaamme kuulevin korvin ja uskovin sydämin, mitä se sanoo, sillä se ei esitä meille erehtyvän ihmisen ajatuksia, vaan se tuo meille Jumalan oman, luotettavan sanan.

    Tekstimme puhuu sekä Kristuksesta että meistä. Meitä se sanoo "syntisiksi", "heikoiksi" ja "jumalattomiksi". Lisäksi se kertoo, että olimme "Jumalan vihollisia" silloin, kun tulimme sovitetuiksi Jumalan Pojan kuoleman kautta. Emme siis pystyneet itse itseämme lunastamaan emmekä paremmaksi tekemään.

    Mutta vaikka olimme näin onnettomia, pahoja ja kurjia, Kristus kuitenkin suoritti lunastustyönsä ja teki sen meitä varten.

    Mitä hän teki?

    Siitä tekstimme lausuu seuraavat kolme seikkaa:

    - "Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä."

    - "Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme."

    - "... silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta."

    Kun siis tunnet itsesi Jumalan pyhän lain edessä aivan kelvottomaksi, huomaat, että juuri tällaisia kelvottomia varten Kristus tuli ja juuri heidän tähtensä hän antoi henkensä syntiemme sovitukseksi ja juuri heitä hän kutsuu luokseen. Jumalan rakkaus Kristuksessa on edellytyksetöntä. Raamattu sanoo Jeesuksesta: "Sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on." Luuk. 19:10. "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä." Mark. 2:17.

    2. Tekstimme kertoo meille myös, mitä Kristus teki syntisten hyväksi


    Tekstimme sanoo Kristuksen työstä: "Kuoli syntisten edestä", "kuoli meidän edestämme", "olemme vanhurskautetut hänen veressään", "tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta" ja edempänä samassa luvussa sanotaan, että Yhden eli Kristuksen kuuliaisuuden kautta monet eli kaikki tulevat vanhurskaiksi (j. 19).

    Mitä tämä kaikki nyt sitten meille kertoo ja mitä se tarkoittaa?

    Se kertoo meille siitä aivan ihmeellisestä Jumalan rakkaudesta, joka hänellä on ollut ja on yhä edelleen syntisiä kohtaan. Ihminen oli ansainnut Jumalan vihan, sen, joka ilmestyy viimeisenä päivänä, ja iankaikkisen kadotuksen. Jumala kuitenkin halusi pelastaa ihmiset, kaikki, jokaisen, sinutkin, ketään pois sulkematta. Sillä Jumala tahtoo, kuten Raamattu sanoo, että "kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden" (1 Tim. 2:4). Niinpä hän lähetti oman Poikansa meille Vapahtajaksi, ihmiseksi meidän ihmisten sijaan, lain alle, täyttämään lain ja kärsimään sen määräämän rangaistuksen aina kuolemaan asti. Katso Kristusta ristin puulla! Kuka hän on? Tekstimme sanoo: "tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta", siis Jumalan Pojan kuoleman kautta. Kristus, syntiemme sovittaja, oli Jumalan Poika sikiämisestä kuolemaan asti, oli sitä myös iankaikkisuudessa ennen sikiämistään, on sitä nyt ja on oleva Jumalan Poika aina ja iankaikkisesti. Tämän pyhän, viattoman Poikansa, taivaallisen Majesteetin, jumaluuden toisen persoonan, päälle sälytettiin ihmiskunnan kaikki synnit ja hänet pantiin hankkimaan niistä hyvitys. Sen hän teki vapaaehtoisesti rakkaudesta meihin.

    Minulla on ollut ilo olla erään vanhan uskovan maanviljelijän pastori. Hän oli Mattilan isäntä Kalle Järvinen Koskenpäältä. Hänellä oli ollut yksi lapsi, poika, joka kuoli aikuisena. Hän tiesi kokemuksesta, mitä on menettää ainoa poika. Kun hänen oma lähtönsä noin 85 vuotiaana oli jo lähellä, mitenkä aidosti ja lapsenomaisesti hän iloitsikaan kyynel silmäkulmassa siitä, että Jumala rakkaudessaan antoi ainoan Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi kuolemaan ja rakasti meitä niin paljon.

    Todella suuri oli Jumalan rakkaus. Suuri oli myös se tulos, jonka ihmiseksi tullut Jumalan Poika sai aikaan. Hän maksoi meidän syntivelkamme, niin että tekstimme sanoo: "olemme vanhurskautetut hänen veressään". Olemme vanhurskautetut eli syntimme ovat anteeksiannetut, tuossa pyhässä, kalliissa sovintoveressä. Se veri on viaton veri, ja sisältää koko Kristuksen työn, myös lain täyttämyksen meidän sijassamme.

    Kun Kristus on tehnyt tämän meidän edestämme, se merkitsee sitä, että meidän ei tarvitse sitä itse tehdä, ei edes osaksi. Olisikin loukkaus Jumalan Poikaa kohtaan ja hänen tekonsa halventamista, jos itse ryhtyisimme syntejämme sovittamaan tai Kristuksen tekoon jotakin lisäämään. Kaikki on jo tehty. Valmiiksi asti. Kristus on sanonut: "Se on täytetty." Ja hän on myös sanonut: "Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja yltäkyllin." Ja Jumala sanoo apostolin kautta: "... (Kristuksessa) meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan." Ef. 1:7.

    Yritä lisätä piripinnassa olevaan lasiin lisää vettä. Se ei onnistu. Niin täynnä myös on Jumalan laupeuden malja, ettei siihen voi mitään lisätä. Ja se on valmiina sinua varten. Saat "ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä" (Jes. 12:12:3).

    Mitä siis Kristus sai aikaan? Hän sai aikaan täydellisen sovituksen jokaisen ihmisen jokaisesta synnistä, myös sinun synneistäsi, myös sinua varten..

    3. Tekstimme tähtää siihen, että me uskoisimme

    Mitä siis vastaamme kysymykseemme: Saanko minäkin syntini anteeksi? Vastaamme: Olet jo saanut! Sinut on jo julistettu vanhurskaaksi Kristuksen veressä!

    Lisäksi Jumala on jo ottanut sinut armoliittoonsa pyhässä kasteessa ja kutsuu sinua tänään ja joka päivä siihen palaamaan. Samoin kuin et voinut tehdä mitään silloin, kun Kristus hankki sinulle sovituksen, et voinut silloinkaan tehdä, kun sinut kannettiin Kristuksen syliin hänen siunattavakseen kasteen sakramentissa ja siinä sait syntyä Jumalan lapseksi. Tämän liiton alla on vain yksi allekirjoitus, nimittäin Jumalan. Ihminen ei ollut mukana neuvottelemassa liiton ehtoja eikä siinä mielessä voinut sitä allekirjoittaa. Se merkitsee silloin myös sitä, että liitto ei kaadu ihmisen lankeemukseen, vaan on voimassa Jumalan puolelta, ja langennut saa parannuksessa siihen palata. Sinäkin saat muistaa Katekismuksen sanoja, että kaste on armorikas elämänvesi. Se antaa siis elämän eli uudestisynnyttää. Kun Daniel rukoili kansan syntejä anteeksi, hän vetosi siihen, että heidät oli otettu Jumalan nimiin (Dan. 9:19). Uuden liiton kansa on otettu Jumalan nimiin pyhässä kasteessa, ja siihen vedoten mekin saamme palata joka päivä Jumalan tykö ja uskoa.

    Evankeliumin suloinen sana tuo eteesi tänäkin päivänä Kristuksen ristiinnaulittuna, ja Herra itse kutsuu ja sanoo: "Joka minun tyköni tulee, sitä en minä heitä ulos." Joh. 6:37.

    Mitä muuta tämä on kuin Jumalan oma vastaus ja vakuutus epäilijälle: Saat anteeksi. Saat uskoa. Älä epäile. Ja Raamattu sanoo: "Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita." Joh. 3:18. Tekstimme lausuu asian näin: "Pelastumme hänen kauttansa vihasta."

    Jotkut ajattelevat, että ihmisen täytyy ruikuttamalla ruikuttaa Jumalalle ja kerjätä armoa voidaksensa taivuttaa Jumalan armolliseksi. Ei asia niin ole. Vaan se on päinvastoin: Jumala kutsumalla kutsuu hääjuhlaansa kaikenlaista väkeä, vakuuttamalla vakuuttaa, jopa valan tehden (Luuk. 1:72-75), olevansa armollinen ja tuo meille armonsa runsaissa armonvälineissä: kasteessa, evankeliumin sanassa ja henkilökohtaisessa synninpäästössä eli ripissä sekä ehtoollisessa, vieläpä käskee, kehottaa ja vaatii uskomaan, että hän on armollinen.

    Älä sinäkään epäile, vaan rohkeasti Pyhän Hengen kutsumana ja vetämänä usko sinäkin Herraan ja omista hänessä anteeksiantamus kaikista synneistäsi ja Jumalan valtakunta.

    Muut asiat ovat sivuasioita. Älä niistä huolehdi. Vaan etsi Jumalan valtakuntaa ja jätä kaikki muu hänen huomaansa, kyllä hän kaiken järjestää sinulle iankaikkiseksi parhaaksi hyvän tahtonsa mukaan.

    Markku Särelä

  • Saarna, Joh 5:22-29

    Pastori Markku Särelän saarna 14.11.2010 Tampereella

  • Saarna, Matt 5:1-12

    Pastori Markku Särelän saarna 9.10.2010 Tampereella
  • Saarna, Psalmi 2

    Pastori Markku Särelän saarna Joulukirkossa 25.12.2009 Siitamajalla

  • Saarna, Psalmi 86

    Pastori Markku Särelän saarna Syysjuhlilla 2009 Siitamajalla

  • Saarnavirka on Kristuksen käsky

    saarnavirka on Kristuksen kasky Markku Sarela Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko

    Saarnavirka on Kristuksen käsky

    Markku Särelä

    Kirjan voi ostaa Tilaa-osiosta

  • Sana on elämän lähde

    Sana on elämän lähde, Markku Särelä, Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko

    Sana on elämän lähde

    Teol. tri h.c., pastori Markku Särelä

    Lue kirja PDF-muodossa  (786 kt)

  • Sana tuli lihaan

    Joulupäivän toisen vsk:n ev. teksti

    Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt. Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa. Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan. Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut. Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta. Joh. 1:1-14

    Apostoli Paavali tunnusti: "Minä tunnen hänet, johon minä uskon, ja olen varma siitä, että hän on voimallinen siihen päivään asti säilyttämään sen, mikä minulle on uskottu." (2 Tim. 1:12) Ihmeellinen usko! Tällaista uskoa tarvitsemme mekin. Uskoa, joka antaa meille Jumalan tuntemuksen, uskoa, joka antaa meille varmuuden. Varmuuden siitä, että Jumalan viha on lepytetty. Varmuuden syntien anteeksi saamisesta. Varmuuden pelastuksesta. Varmuuden siitä, että tulemme kerran perille taivaan iloon. Tähän liittyy tärkeänä osana joulun sanoma Sanan lihaan tulosta.

    1. Mitä Sanan lihaan tuleminen merkitsee?

    Nykyaikaa vaivaa Jumalan olemassaoloa koskeva hämäryys, jopa suorastaan pimeys. Emme ehkä ole pohjia myöten tiedostaneet, millaisen aivopesun kohteina olemme me kaikki sanankäyttäjien toimesta eli niiden toimesta, jotka esimerkiksi kasvattavat, opettavat, kouluttavat, sivistävät, kirjoittavat ja tiedottavat. Todellisen, elävän Jumalan he salaavat tai sulkevat esitystensä ulkopuolelle ja samalla he antavat sellaisen kuvan kuin hänellä ei olisi mitään tekemistä kasvatuksen, sivistyksen, tieteen ja median kanssa, saati yksityisen ihmisen tai kansakunnan arkisen elämän kanssa.

    Tämä Jumalan ulkopuolelle rajaaminen ei pysähdy tähän, vaan hänet halutaan rajata myös omantunnon ulkopuolelle. Sanotaan: ei saa syyllistää. Ja kun ei ole syntiä, ei armollakaan ole paikkaa. Joulusta jää pois sen varsinainen sanoma: "Teille on syntynyt Vapahtaja." Usko vääristyy tämänpuoleisten etsimiseksi.

    Kuunneltuani aikanani yliopiston teologisen tiedekunnan luentoja ja luettuani tutkintovaatimusten edellyttämiä teoksia, havaitsin, että Raamatun Kristuksella ei ollut siellä sijaa ns. tieteellisessä teologian harjoituksessa, puhumattakaan, että hänet olisi tunnustettu Herraksi. "Ei Jeesus ollut koskaan tutkinut tieteellistä johdanto-oppia, ei hän ymmärtänyt näistä asioista mitään", sanottiin minulle.

    Tekstimme puhuu toisin, se sanoo: "Sana tuli lihaksi." Ymmärräthän tämän oikein? Apostoli Johannes puhuu siitä Sanasta, joka oli alussa, Isän tykönä ja joka oli Jumala. Hän puhuu iankaikkisesta, persoonallisesta elämän Sanasta, Jumalan Pojasta. Kun "Sana tuli lihaksi", se ei tarkoita, että Sana olisi muuttunut lihaksi, niin ettei Hän sen jälkeen enää olisi ollutkaan Sana. Ei niin, vaan Hän oli ja on yhä edelleen persoonallinen Sana, Jumalan Poika, josta Johannes todisti: "Me katselimme Hänen kirkkauttansa, sen kaltaista kirkkautta kuin ainokaisella Pojalla on Isältä." Hän oli siis lihaan tulleena edelleen Jumalan Poika, hänellä oli edelleen jumalallinen doksa eli kirkkaus, kunnia. Mutta kun Hän tuli lihaan, Hän lihaan tulleena oli ja yhä edelleen on samalla kerralla sekä tosi Jumala että tosi ihminen. Niinhän jouluevankeliumi kertoo, että hän on nimeltäänkin "JUMALA MEIDÄN KANSSAMME".

    Joulun tapahtuma Beetlehemissä tulee merkitykselliseksi ihmiselle, jos hän tajuaa, että silloin elävä, todellinen Jumala ilmestyi lihassa (1 Tim. 3:16). Tajuaa!? - ei sitä voi ihminen järjellänsä tajuta - se on mahdollista tajuta vain uskon kautta. Silloin on tähän yhdistettävä myös se Raamatun opetus, että tämä sama Poika tulee takaisin kirkkaudessaan ja tuomitsee maailman. Tämä kaikki on totta, ja se on todellisuutta, jonka kanssa meistä jokainen kerran tulee tekemisiin, ehkä hyvinkin pian. Silloin ei ole sama, mikä on suhteemme tähän Lapseen, uskommeko Häneen vai hylkäämmekö Hänet. Silloin ei ole sama, siirrämmekö parannuksen tekoa epämääräiseen tulevaisuuteen, vai tulemmeko nyt ja joka aika katumuksessa Jeesuksen eteen ja sanomme uskon rukouksen: Anna anteeksi kaikki syntini nimesi tähden.

    2. Ketkä ovat tämän todistajat?

    Johannes Kastaja todisti Jeesuksesta. Tekstimme sanoo: "Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa. Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan." Apostoli Johannes todistaa yhdessä toisten apostolien kanssa: "Me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta." Johannes Kastajan todistus on vahvistettu hänen marttyyrikuolemallaan, samoin monien apostoleitten todistus. Vaikka apostoli Johannes kuoli ns. luonnollisen kuoleman, hänkin pysyi uskollisena vankeudessa ja vainoissa kuolemaan asti. Nyt meillä on heidän todistuksensa apostolisessa sanassa, josta Vapahtaja itse sanoo: "Joka kuulee teitä, se kuulee minua; joka hylkää teidät, hylkää minut." Tämä todistus ei ole kuollut kirjain, vaan se on Pyhän Hengen sana ja todistus, Hänen, josta Jeesus sanoi, että Hän johtaa teidät kaikkeen totuuteen. Ja kun Pyhä Henki todistaa, Hän puhuu sydämelle, omalletunnolle ja antaa sisäisen vakuuden ja vakuuttumisen siitä, että tämä on jumalallinen totuus. Heidän todistukseensa ennustusten muodossa yhtyvät Vanhan testamentin profeetat. Vanha testamentti sanoo: "Tämä on Herran sana" ja Uusi testamentti lausuu siihen aamenensa sanoen: "Kaiken piti käymän toteen, mikä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa." Ja Jumalan seurakunta sanoo Herraansa ylistäen: "Amen."

    3. Mitä varten Sana tuli lihaan?

    Mikä sitten on kaiken tarkoitus? Miksi Sana tuli lihaan.

    Atanasioksen uskontunnustus lausuu sen lyhyesti: "meidän autuutemme, pelastuksemme tähden." Sitähän tekstimme meille julistaa, kun se sanoo Sanaa elämäksi ja valoksi ja lisää: "Hän oli täynnä armoa ja totuutta." Johannes Kastajan todistuksen tarkoituksena oli, että kaikki uskoisivat. Uskoisivat Häneen, jonka kengän pauloja emme ole arvolliset edes maahan kumartuneina päästämään. Uskoisimme kaikki, jokainen - siis sinäkin.

    Katso Sanan mahtia! Kaikki on luotu hänen kauttansa. Katso luomistekoja! Mikä valtava voima on ne saanut aikaan! Ja tämä Sana kantaa maailmankaikkeutta sanalla, jossa on voima (Hebr. 1:3). Hän on tullut ihmiseksi, ja kutsuu sinua uskomaan, turvaamaan Häneen Pyhän Hengen antamalla voimalla. Jumalasta sanotaan: "Katso taivasten taivaisiin Sinä et mahdu." Ja kuitenkin Elisabet sanoo neitsyt Marian odottamaa lasta Herraksi, ja tietäjät toivat Lapsukaiselle lahjoja, kultaa, mirhaa ja suitsuketta siten tunnustaen Hänet Jumalaksi. Niin Ääretön tulee ihmiseksi ja kutsuu meitä uskomaan.

    Jumalan Pojan lihaan tuloon liittyi se, että hän meidän autuutemme tähden teki kaiken, mitä autuuden saamiseen tarvittiin. Tarvittiinhan siihen paljon, koska syntimme oli kapinaa Jumalaa ja Hänen hyvyyttään vastaan, koska turmeluksemme oli niin syvä ja perinjuurinen, koska syntimme olivat niin lukuisat. Tarvittiin viaton Välimies, Hänen laintäyttämyksensä, Hänen verenvuodatuksensa, Hänen kuolemansa, tarvittiin Jumalan vanhurskaan vihan lepyttäminen ja kaikkien hänen pyhän lakinsa vaatimusten täyttäminen. Sitä ei voinut tehdä muu kuin tämä jumalihminen, mutta hän teki sen sitten aivan täydellisesti. Nyt koko autuus on pelkkää lahjaa, yksin Jumalan suurta armoa ja rakkautta meitä kohtaan. Synnit on sovitettu, anteeksiantamus on jo meille hankittu. Meille ilman valoa oleville, pimeyteen eksyneille on loistanut ja yhä loistaa valo Kristuksen seimeltä ja julistaa: Teille on syntynyt Vapahtaja, teidän syntinne ovat anteeksiannetut. Tämä kutsuu uskomaan: Pane turvasi tähän Herraan, joka tuli tänne alas sinun veljeksesi, jotta sinä saisit syntisi anteeksi.

    Kutsu uskomiseen on aivan yleinen, kaikille tarkoitettu. Ja samalla se on aivan henkilökohtainen, juuri sinulle osoitettu. Sillä Kristus on koko maailman Vapahtaja ja sinunkin Vapahtajasi.

    Voi olla monenlaisia verukkeita, miksi ihminen torjuu kutsun uskoa. Mutta kaikki ne kaatuvat siihen tosiasiaan, että meitä kutsuu uskomaan taivaan ja maan Herra, joka itse on rakastanut meitä Beetlehemistä Golgatan ristin kuolemaan asti.

    Voi olla myös arkuutta uskoa. Joku voi kysyä: saanko minä, näin suuri syntinen, uskoa, että Jeesus on minunkin syntieni sovitus. Rakas ystävä, kuule Raamatun sana: "Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi: minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä." Jes. 41:10. Kukapa ei olisi suuri syntinen! Jos suuri syntinen ei voisi saada anteeksi, ei kukaan voisi saada anteeksi. Mutta kun syntien sovittaja on iankaikkinen Sana, ainokainen Poika, niin tämä sovitus pätee ja kelpaa Jumalalle. Sen Jumala osoitti herättämällä Hänet kuolleista. Rohkaistu siis uskomaan. Veisaahan Jumalan seurakunta:

          Tuhatta jos suuremmaksi, oisi luotu maailma
          Ja sen synti painavaksi kuormaks' päälles' koottuna,
          Eipä Herra armoaan kieltäis' sulta silloinkaan.
          Herran laupeus sua kohtaan Niin kuin liekki palaa, hohtaa.
          VK 1938/1943 307:8

    Joku toinen voi taas tuntea itsensä kylmenneeksi. Uskon asiat eivät tahdo olla niin eläviä kuin toivoisi, ja ihminen tuntee sen tähden levottomuutta, pelkoa ja kyselee omia kysymyksiään. Mikä neuvoksi? Sanasta vain kiinni, kiinni joulun sanomasta!

          Juuri meille kylmenneille Jeesus avuks' tullut on.
          Kiitä, kiitä Herraa siitä, usko vaikk' oot mahdoton.
          Nyt on sulla, nyt on mulla ilojuhla verraton. (VK 28:6)

    Markku Särelä

  • Seurakunnan olemassaolo perustuu Vapahtajan sovitustyölle

    Pastori Markku Särelän oppitunti Raamattuleirillä 2004 Siitamajalla

  • Siinä on rakkaus

    4. pääs. jälk. sunn. II vsk:n epistola

    Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä. Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä, että hän on antanut meille Henkeänsä. Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi. Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa. Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. 1 Joh. 4:10-16.

    Mikä on keskeistä kristillisessä uskossa? Tähän kysymykseen voi vastata yhdellä sanalla. Se sana on rakkaus. Tähän monet yhtyvät.

    Kuitenkin jos kysymme edelleen, mitä tämä rakkaus on, niin vastaajien tiet eroavat niin kuin tiet eroavat täällä siinäkin suhteessa, että toiset kulkevat laveata tietä kadotukseen ja toiset kaitaa tietä taivaaseen. Jotkut näet ajattelevat, että keskeistä kristillisessä uskossa on lähimmäisiä koskeva rakkauden käsky, joka Raamatusta löytyy: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Mutta apostoli Johannes sanoo tässä meille: "Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi." Tässä puhutaan Jumalan rakkaudesta meihin. Ja juuri tämä on kristillisen uskon keskeinen sanoma.

    Jumala on rakastanut syntistä maailmaa. Jumala on rakastanut sitä maailmaa, joka on ollut kapinassa korkeata majesteettia kohtaan ja joka edelleenkin epäuskonsa tähden jatkaa samaa kapinaa. Luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on eikä myöskään ymmärrä mikä on se sanoma, jonka Jumala on meille ilmoittanut ja halunnut meille välittää.

    Jos me alamme vähänkin Jumalan lain edessä käsittää, että meiltä puuttuu rakkaus Jumalaa ja lähimmäistämme kohtaan, niin meidän omatuntomme alkaa syyttää ja soimata meitä. Jumala nimittäin kyllä laissansa vaatii meiltä rakkautta. Onhan hänen oma sanansa: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi." (Mark. 12:30). Mutta ihminen on itsekäs. Hän haluaakin rakastaa itseänsä yli kaiken, hän haluaa poistaa Jumalan elämästänsä ja tehdä hänet tarkoituksettomaksi ja merkityksettömäksi. Ihminen ei halua antaa kunniaa Jumalalle ja rakastaa häntä, vaan meitä lähinnä ovat omat tarpeemme, omat ajatuksemme, oma tahtomme ja omat himomme. Niiden mukaan haluamme elää. Se on vastoin Jumalan tahtoa. Itsekkyydessämme emme rakasta Jumalaa emmekä myöskään lähimmäistämme.

    Me olemme siis syntisiä, Jumalan tahdon rikkoneita. Jumala on vanhurskas ja vihaa syntiä ja sitä, joka syntiä tekee. Tätä voimme jossakin määrin luonnostamme käsittää. Samalla Jumalassa on tuo toinen piirre, rakkaus. Vaikka me olemme tällaisia, niin siitä huolimatta hän on rakastanut meitä ja antanut meille oman Poikansa, joka on sovittanut meidät kanssaan ja näin meille on hankittu syntien anteeksiantamus. Apostoli sanoo siitä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.

    Emme löydä Jumalalle kelpaavaa rakkautta omasta sydämestämme, rakkautta, joka Jumalan edessä olisi riittävä ja puhdas. Sen sijaan rakkaus löytyy Jumalasta. "Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme" (Room. 5:10). Jumala on rakastanut meitä, ja nyt vapiseva omatunto löytää rauhan tässä rakkaudessa. "Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." (Joh. 3:16). Tämä Jumalan rakkaus meitä kurjia syntisiä kohtaan on kristillisen uskon sydän, sen keskus.

    Päästyämme osallisiksi Jumalan armosta ja rakkaudesta, "mekin olemme velvolliset rakastamaan" Jumalaa ja toinen toistamme. Se, joka elää epäuskossa, yrittää rakastaa niillä voimilla ja sillä käsityksellä, mikä hänellä luonnostansa on. Kun ihmisellä suhde Jumalaan ei ole kunnossa, hän ei ole osallinen Jumalan rakkaudesta eikä hänellä ole myöskään voimaa rakkauteen. Mutta siitä, että usko on syttynyt sydämeemme ja olemme oppineet tuntemaan Kristuksen, seuraa välttämättä, että sydämessämme on olemassa rakkaus Jumalaa kohtaan ja sen myötä myös rakkaus lähimmäistä kohtaan.

    Uskon synnyttämä rakkaus ulottuu yli tavanomaisten rajojen. On näet rakkautta vihollisiakin kohtaan. Ajatelkaamme vaikkapa Stefanusta, ensimmäistä marttyyriä, joka rukoili Jumalaa antamaan kivittäjilleen anteeksi. Käytännön ilmentymänä rakkaudesta vihollista kohtaan on usein esirukous. Jumalan seurakunta ei voisi koskaan kasvaa eikä tehdä ulospäin suuntautuvaa työtä, lähetystyötä, jos sillä ei olisi rakkautta vihollisiansa kohtaan. Onhan tietyssä mielessä jokainen epäuskoinen ihminen Jumalan ja uskon vihollinen, vaikka hän olisi meille inhimillisesti läheinen ja rakas. Jumala panee seurakuntansa tekemään työtä levittämällä sanaa seurakunnan vihollistenkin keskuuteen, ja jokainen Kristukseen uskova ilolla tekee tätä työtä ja odottaa sekä toivoo, että ihmiset kääntyisivät ja pelastuisivat.

    Rakkaus lähimmäistä kohtaan voi olla vaikea asia ymmärtää oikein. Sydämessä tätä rakkautta uskovalla on, mutta miten sen tulee ilmetä. Epäuskoinen ihminen ajattelee asiaa järkensä ja tunteittensa mukaan. Uskovallakin on suuri vaara toimia oman henkilökohtaisen tunteensa varassa.

    Rakkaus on muutakin kuin sisäistä tunnetta. Kristillistä rakkautta ohjaa nimittäin Jumalan sana. Jeesus sanoo siitä: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani ja minun Isäni rakastaa häntä ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan." (Joh. 14:23) Sitten hän sanoo vielä: "Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani ja se sana, jonka te kuulette ei ole minun vaan Isän, joka on minut lähettänyt." Rakkaus pitäytyy siis Jeesuksen sanaan ja tämä sana antaa sille sisällön.

    Nykyaikana, joka on hyvin tunnepohjaista, on syytä nähdä tämä. Ihmisethän ajattelevat, että jos heidän sisällään on niin sanottu rakkaus, niin he saavat tehdä niin kuin tämä rakkaus heitä vaatii. Seurauksena avioliittoja hajoaa, aviouskollisuutta lyödään laimin ja eletään miten hyvänsä. Kuka voi mitata sen kärsimyksen, mikä näin on aiheutunut juuri niille, joita kohtaan ennen muuta olisi tullut osoittaa oikeata rakkautta. Pelkän ulkonaisen tunteen seuraaminen johtaa siihen, että on paljon kyyneleitä, paljon kärsimystä ja että elämä ajautuu umpikujaan. Ei voida korjata sitä pahaa, mikä on aiheutettu. Tuloksena on tavaton rikkinäisyys.

    Koska Jumalan käskyjen sisältö on rakkaus, tulee kristityn ohjata tunteensa niiden mukaiseksi, eikä ajatella, että hän voi pettävällä tunteellaan tulkita Jumalan käskyjä ja antaa niille uuden, vääristyneen sisällön.

    Kun Jumalan sana antaa rakkaudelle sisällön, niin siihen kuuluu myös oikeita tunteita, lämpöä, sydämellisyyttä, laupeutta ja muuta senkaltaista. Sitä saamme osoittaa luonteenlaatumme mukaan. Luonnehan on hyvin henkilökohtainen asia. Mutta jos tämä henkilökohtainen tunne irroitetaan Jumalan sanasta ja seurataan pelkkää tunnetta, ajaudutaan väärille raiteille, pois todellisesta rakkaudesta ja aiheutetaan kärsimystä. Mutta jos sen sijaan tunne yhdistyy Jumalan sanaan niin, että ensimmäisenä on Jumalan sana, jota seurataan, silloin syntyy harmoninen tilanne.

    Esimerkiksi voisimme ottaa kysymyksen lasten kristillisestä kasvatuksesta. Sehän on käytännössä on niitä vaikeimpia. Jos menettelemme vinoutuneen tunteemme mukaan, voi tapahtua kahdenlaista. Jos lapsi tekee väärin, emme ojenna häntä, vaan annamme hänen elää vapaasti. Meistä voi tuntua vaikealta rangaista lasta, mutta seurauksena on kurittomuus ja yksilön ja kansakunnan kasvaminen vinoon. Jumalan sana sen sijaan sanoo: "Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan." Hempeämielinen rakkaus on käytännössä vihaa. Ei tuo raamatunkohta tarkoita, että kurin tulisi olla ankaraa, vaan sellaista, että on olemassa järjestys ja asiallinen meno ja lapsi tuntee olonsa turvalliseksi. Toinen väärä tapa seurata tunteitansa on purkaa vihansa lapseen. Jumalan sana sanoo : "Niin kuin isä armahtaa lapsiansa, niin Jumalakin armahtaa pelkääväisiänsä". Näin kasvatukseen kuuluu armollisuus ja kohtuus, niin että lapselle välittyy tunne, että hänestä välitetään. Kun rakkaus saa sisältönsä Jumalan sanasta, henkilökohtainen tunne ei pääse, olkoon se sitten hempeyttä tai vihaa, ohi Jumalan sanan määräämän Jumalan lasten tekoja.

    Rakkaus katsoo pidemmälle kuin siihen hetkeen jossa ollaan. Hyvin suuri vaara on, että kristityt ovat liian lyhytnäköisiä rakkaudessaan. Tämä merkitsee sitä, että erilaisissa vaikeissa asioissa annetaan neuvoja tai tehdään ratkaisuja, joilla tilanteesta selviydytään sillä hetkellä, mutta samanaikaisesti kerätään vaikeuksia myöhemmille ajoille. Rakkaus ottaa huomioon eri näkökohtia eikä kulje hetken mielijohteen mukana. Jumala on meille tässä suuri esimerkki. Vaikka emme kykene käsittämään Jumalan hallintaa, niin näemme yhtä ja toista siitä, mitenkä Jumalalla on aikaa ja kärsivällisyyttä, mitenkä hänellä on omat tapansa kasvattaa. Tätä taustaa vasten meidän on helpompi ymmärtää kaikkea sitä mitä tapahtuu. Mitenkä monta kertaa Jumala osoittaa hyvyyttänsä ja rakkauttansa kaikkia ihmisiä kohtaan havaittavalla tavalla. Toisaalta taas voimme nähdä, että hän on valmis kuljettamaan ihmisiä, kokonaisia kansakuntia ja koko maailmaa monien vaikeitten vaiheitten kautta vetääksensä heitä tykönsä ja valmistaaksensa heitä evankeliumin sanalle. Jumalalla on suuret linjat. Tämä merkitsee myös, ettei meillä ole oikeutta pahentua siihen tapaan, jolla hän rakastaa eikä meillä ole oikeutta vaatia häntä toimimaan lyhytnäköisesti meidän tavallamme.

    Rakkaus, rakkaus Jumalaa kohtaan ja rakkaus lähimmäistä kohtaan on se, johon meidät on kutsuttu, mutta kaiken yläpuolella on se rakkaus, joka Jumalalla on ollut meihin. Se on ihmeellinen, edellytyksetön rakkaus, josta jo profeetta Jeremia lausui nuo ikimuistoiset sanat: "Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut ja vetänyt sinua puoleeni armosta." Siellä missä tämä Jumalan rakkaus on synnyttänyt meidät uudesti elävään toivoon, siellä myös meidän sydämissämme on rakkaus. Tämä rakkaus saa voimansa Jumalan evankeliumista. Se rakkaus pitää yhtä Jumalan lain kanssa. Se ei asetu Jumalan käskyjä vastaan, vaan sanoo niihin aamenensa. Mutta voima toteuttaa tätä rakkautta ei lähde laista, koska laista tulee synnintunto ja laki kuolettaa, vaan voima tulee evankeliumista, siitä kun katselemme Herraa Jeesusta Kristusta meidän edestämme kärsinyttä ja kuollutta.

    Ajatelkaamme mistä ristin ryöväri löysi rakkauden. Hän joutui toteamaan: "Me kärsimme oikeuden mukaan". Hän tunnusti, että rangaistus, jonka hän oli saanut, oli oikea. Hänen syntinsä olivat sen hänelle tuottaneet. Mutta kun hän katselee Kristusta ristillä, hän näkee sen rakkauden, joka meidän edestämme on uhrautunut. Se antaa hänelle uskon, jonka varassa hän voi rukoilla: "Muista minua, kun tulet valtakuntaasi", uskon, joka näkee yli omien pahojen tekojen, uskon, joka turvautuu siihen, että on olemassa Jumalan armo, on olemassa Kristuksen iankaikkinen valtakunta ja iäinen elämä. Kuoleman edessä ja oman synnin hedelmän selvästi nähdessänsä ristillä riippuessansa ryöväri näkee iankaikkisen elämän. Kristus, joka uhrasi itsensä meidän edestämme, on se rakkaus, jonka varassa on meidän elämämme. Kun hän synnyttää meissä uskon, niin silloin tämä usko omistaa anteeksiantamuksen ja saa aikaan rakkautta.

    Rakkautta ei voida pakottaa eikä pusertaa meistä irti. Sitä ei voida saada aikaan käskemällä, vaan se lähtee pakottamatta Jumalan synnyttämänä uskovasta sydämestä. Sisältönsä se saa kylläkin laista, sillä mitään muunlaista todellista rakkautta ei ole kuin se minkä Jumala on laissansa sanonut. "Sillä rakkaus on lain täyttämys." Sen tähden kristitty rakastaessaan ei asetu lakia vastaan, vaan tunnustaa, että se on vanhurskas, hyvä ja pyhä. Tällaisen rakkauden me tarvitsemme, rakkauden, joka on rakkautta Jumalaan, joka antaa hänelle sen kunnian, mikä hänelle kuuluu, joka kunnioittaa hänen sanaansa, rakastaa hänen lakiansa ja joka sitten myös suhteessamme lähimmäisiimme kohdistuu kaikkialle, vihollisiimmekin. Me ilmennämme tätä rakkautta kukin luonteen laatumme mukaan. Se, jolla on sellainen luonne ja sellaiset luontaiset ominaisuudet, että voi hymyillä, nauraa ja laskea leikkiä, olla mukava ihminen, ilmentää rakkauttaan oman luonteensa läpi. Jörö, ehkä harvasanainen luonne ilmentää rakkautta omalla tavallaan. Kukin sillä tavoin millaisiksi meidät on luotu ja mitä meille on annettu. Emme voi mennä sanomaan sitä, että jöröllä on enemmän rakkautta kuin lupsakalla ihmisellä tai päinvastoin. Kuka sen mittaa? Jumala yksin sen tietää. Ei olekaan tarpeellista näin verrata ja näin katsella, vaan se on tarpeen, että itse pyydämme, että Jumala antaisi meille itsellemme rakkautta.

    Markku Särelä

  • Sinun kuninkaasi tulee sinulle

    1. adv. sunn. I vsk:n evankeliumi

    Ja kun he lähestyivät Jerusalemia ja saapuivat Beetfageen, Öljymäelle, silloin Jeesus lähetti kaksi opetuslasta ja sanoi heille: "Menkää kylään, joka on edessänne, niin te kohta löydätte aasintamman sidottuna ja varsan sen kanssa; päästäkää ne ja tuokaa minulle. Ja jos joku teille jotakin sanoo, niin vastatkaa: 'Herra tarvitsee niitä'; ja kohta hän lähettää ne." Mutta tämä tapahtui, että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetan kautta, joka sanoo: "Sanokaa tytär Siionille: 'Katso, sinun kuninkaasi tulee sinulle hiljaisena ja ratsastaen aasilla, ikeenalaisen aasin varsalla.'" Niin opetuslapset menivät ja tekivät, niinkuin Jeesus oli heitä käskenyt, ja toivat aasintamman varsoineen ja panivat niiden selkään vaatteensa, ja hän istuutui niiden päälle. Ja suurin osa kansasta levitti vaatteensa tielle, ja toiset karsivat oksia puista ja hajottivat tielle. Ja kansanjoukot, jotka kulkivat hänen edellään ja jotka seurasivat, huusivat sanoen: "Hoosianna Daavidin pojalle! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen. Hoosianna korkeuksissa! Matt. 21:1-9.

    Rakas Herran seurakunta tänä adventtina!

    "Iloitse suuresti, tytär Siion, riemuitse, tytär Jerusalem, sillä sinun kuninkaasi tulee sinulle. Vanhurskas ja auttaja hän on, on nöyrä ja ratsastaa aasilla, aasintamman varsalla." (Sak. 9:9) Näin profeetta Sakarja kutsui Vanhan testamentin Herran kansaa riemuitsemaan tulevasta Messiaasta. Näin Raamattu kehottaa Uudenkin liiton seurakuntaa iloitsemaan tänä adventtiaikana, uuden kirkkovuoden alkaessa. Saamme astua uuteen kirkkovuoteen riemuiten.

    1. Saamme iloita, koska kuninkaallamme on valta

    Kuningas, jolla ei ole valtaa, ei voi kansaansa auttaa. Ja taas sellainen hallitsija, jolla vaikka hänellä olisi tosin suurikin valta, mutta jolla ei ole rakkautta kansaansa, orjuuttaa kansaa omien itsekkäitten pyyteittensä hyväksi. Mutta Kristus on kuningas, jolla on sekä valta että rakkaus. Sanoohan tekstimme: 'Katso, sinun kuninkaasi tulee sinulle hiljaisena ja ratsastaen aasilla, ikeenalaisen aasin varsalla.'

    Se, että hän tuli hiljaisena, kertoo hänen suuresta rakkaudestaan syntisiä kohtaan. Itämaan tietäjät tulivat kumartamaan "juutalaisten kuningasta" (Matt. 2:2). Saavuttuaan Israeliin heidän matkansa kulki vallan keskuksesta Jerusalemista pieneen Beetlehemin kaupunkiin, maallisen hallitsijan Herodeksen palatsista siihen vaatimattomaan rakennukseen, josta Joosef ja Maria olivat saaneet toistaiseksi vuokrata Jeesus-lapselle ja itselleen majapaikan. Jumalan Poika tuli rakkaudessaan ihmiseksi meidän lunastuksemme tähden, ja siksi hän alentui niin syvästi. Kuningas hän oli jo silloin, kun itämaan tietäjät häntä kumarsivat ja toivat hänelle lahjoja. Kuningas hän oli silloin, kun hän puhui opetuslapsilleen vertauksia Jumalan valtakunnasta. Kuningas hän oli silloin, kun hän synninpäästöllä avasi taivasten valtakunnan portit halvautuneelle miehelle. Kuningas hän oli silloin, kun hän käveli pois niiden keskitse, jotka halusivat työntää hänet jyrkänteeltä alas. Kuningas hän oli silloin, kun hän herätti Nainin lesken pojan kuolleista ja antoi hänet äidilleen. Kuningas hän oli silloin, kun hän ratsasti Messiaana aasilla Jerusalemiin. Kuningas hän oli silloin, kun orjantappurakruunu painettiin hänen päähänsä. Kuningas hän oli silloin, kun ristin ryöväri rukoili: "Muista minua, kun tulet valtakuntaasi." Kuningas hän oli silloin, kun hän sanoi: "Se on täytetty" ja kallisti päänsä ja antoi henkensä Isänsä käsiin. Kuningas hän oli silloin, kun hän nousi kuolleista kalliopaasien estämättä. Kuningas hän oli silloin, kun hän sanoi: "Saul, Saul, miksi vainoat minua." Kuningas hän on ollut kaiken aikaa, kun hän on evankeliumillaan lahjoittanut valtakuntansa uskovilleen vuosisadasta toiseen. Kuningas hän oli silloin, kun hän kirkasti sinulle armonsa ja teki sinusta taivasten valtakunnan asukkaan. Kuningas hän oli juuri äsken, kun hän pyhässä kasteessa otti valtakuntaansa nämä pikku kaksosvauvat. Kuningas hän on silloin, kun hän tulee suuressa kunniassa ja kokoaa kaikki kansat eteensä tuomiolle.

    Ja millainen kuningas? Kuningas, jolla on valta ja jolla on rakkaus syntisiin. Tekstimme kertoo hänestä, että hän tiesi täsmälleen, mistä ja miten hän saa itselleen aasin ratsuksi ilmestyäkseen kuningas-Messiaana Jerusalemiin. Evankelista Matteus kertoo Jeesuksen lausuman: "Menkää kylään, joka on edessänne, niin te kohta löydätte aasintamman sidottuna ja varsan sen kanssa; päästäkää ne ja tuokaa minulle. Ja jos joku teille jotakin sanoo, niin vastatkaa: 'Herra tarvitsee niitä'; ja kohta hän lähettää ne."

    Ja evankelista Luukas kertoo lisäksi erään erikoisen yksityiskohdan: "Ja lähetetyt menivät ja havaitsivat niin olevan, kuin hän oli heille sanonut. Ja heidän päästäessään varsaa sen omistajat sanoivat heille: 'Miksi te päästätte varsan?' Niin he sanoivat: 'Herra tarvitsee sitä.'" (Luuk. 19:32-34). Kaikki tapahtui niin kuin Jeesus oli sanonut. Jopa Kristus osoitti tällä ihmeteollaan, ettei hän ollut lain alainen pakosta, vaan meidän hyväksemme, vapaaehtoisesti, kun aasin omistajat kyselevät aasiensa perään ja saavat kuulla: "Herra tarvitsee niitä." ja uskovina ihmisinä myöntyvät siihen. Kuningas Kristus on nöyrä ja hiljainen, alennuksen tilassa, käyttäen kirkkauttaan vain sikäli kuin se oli tarpeen lunastustyön kannalta. Näemme siis hänessä, yhdessä ja samassa persoonassa, jumalallisen kaikkivallan ja kaikkitietävyyden, ja nämä yhdistyneinä itsensä koko maailman syntien tähden uhraavaan rakkauteen.

    Millainen on sinun adventtikuninkaasi? Onko hän tämä valkeuden kuningas ja rauhan ruhtinas? Oi sinua onnellista, jos sinulla on Kristus kuninkaana. Hän on iankaikkinen kuningas ja hänen valtakuntansa on horjumaton. Silloin sinun asiasi ovat iankaikkisesti hyvin. Itse olet kurja syntinen. Mutta muista, että Kristus on jo ottanut pois sinun syntisi ja hyvittänyt ne Jumalalle ja lepyttänyt hänen vihansa. Kristus on armon ruhtinas.

    On olemassa myös toinen ruhtinas ja toinen valtakunta. Se on pimeyden ruhtinas ja hänen valtansa orjiinsa nähden. Se on kammottava valta, rakkaudeton valta. Se on sen valta, joka on ollut murhaaja alusta asti ja joka on valheen isä. Voi sitä, joka jää tuon ruhtinaan jyrän alle.

    Mutta Kristus tuli, tehdäkseen tyhjäksi perkeleen teot ja kukistaakseen hänen valtansa. Sen hän teki alennuksen ja kärsimyksen tietä. Ja "vanhurskas ja auttaja hän on", kuten hänestä oli ennustettu. Hänellä on halu, valta ja keinot auttaa meitä. Ja kaikkein tärkein apu on jo tullut: Lunastus on jo toimitettu. Nyt tarvitsemme vain jatkuvasti uskon, joka omistaa sen, mitä Kristus on meidän edestämme tehnyt.

          Herraasi voit sä luottaa, Ah sielu, ainiaan.
          Epäillen älä kysy, Tuleeko auttamaan.
          Hän rakkaudessansa, Sun rientää avukses
          Ja poistaa tuskas, vaivas Ja kaiken kurjuutes,

          Miks epäilet, vaikk onkin Niin suuret syntisi
          Ne armostansa aivan Pois pyyhkii Herrasi.
          Hän syntisiä tullut On pelastamahan
          Ja auttamahan heitä Lapsiksi Jumalan. VK 1938/1943 5:7-8

    2. Saamme iloita, koska kuninkaamme tulee jatkuvasti luoksemme

    Evankeliumimme on suorasanainen kertomus siitä, mitä tapahtui. Samalla se sisältää havainnollisen kuvan Kristuksen valtakunnasta ja opettaa meille erityisesti sitä, kuinka Kristus tulee luoksemme.

    Ratsastaessaan Jerusalemiin Messias-kuninkaana, aasit kuljettivat Jeesusta ja tavallinen kansa levitti vaatteita ja palmunoksia hänen eteensä. "Aaseja" tarvitaan vieläkin Jeesuksen kuljettamiseen. Vaikka aasi muuten luonnoltaan on itsepäinenkin, kun niikseen tulee, niin nämä aasit taipuvat vastustamatta Herran tahtoon. Nuorella varsalla Vapahtaja ratsastaa ja sen emä seuraa sivulla. Samoin Herra kutsuu työmiehiä eloonsa saarnavirkaan. Ja tämän viran tulee kuljettaa Jeesusta ihmisten sydämiin evankeliumin suloisella saarnalla ja pyhillä sakramenteilla. Me pastorit olemme Jeesuksen aaseja. Kysymys ei ole oman tahdon noudattamisesta, vaan Jeesuksen kuljettamisesta sinne, minne hän on kulloinkin matkalla. Se tarkoittaa sitä, että pysymme puhtaassa Jumalan sanassa ja alttiisti vaivoja pelkäämättä viemme Jeesusta hänen sanallaan ja sakramenteillaan ihmissydämiin.

    Tuolloin Jeesus ratsasti Jerusalemiin ja esiintyi ensi kerran avoimesti Messiaana. Niin myös saarnaviran tulee julistaa, että Jeesus on Kristus, luvattu Vapahtaja, ja että jokaisen tulee uskoa häneen. Ja että kaikki muut messiaat, jotka tulevat hänen jälkeensä ja ottavat hänen paikkansa tai jotka hänen sijaansa lupaavat jotakin parempaa, ovat vääriä messiaita ja vääriä profeettoja. Yksin Kristus Jeesus on tie, totuus ja elämä. Vain hänen kauttaan päästään Isän tykö. Mutta hän onkin varma ja luotettava tie.

    Jerusalemista Jeesuksen tie kulki muutaman päivän kuluttua kaupungin ulkopuolelle, Golgatalle. Niin myös saarnaviran tulee kuvata kuulijoiden silmäin eteen Jeesus Kristus ristiinnaulittuna (Gal. 3:1). Sellaisessa saarnassa Kristus tulee jatkuvasti luoksemme ja siitä me saamme Pyhän Hengen ja uskon lahjan. Kiitä Jumalaa sydämessäsi aina, kun kuulet häntä selvästi ja puhtaasti julistettavan. Syntinen voi pelastua vain armosta. Siksi me tarvitsemme armonruhtinaan, Herran Jeesuksen Kristuksen, vanhurskaudeksemme.

    Vapahtajamme ratsasti hiljaisena, kuitenkin kansa ylisti häntä Hoosianna-hymnein. Niin Kristus tulee sydämiimmekin ulkonaista julkisuutta ja hälinää karttaen, kuin salaa, hiljaisesti. Ja hän on valinnut itselleen tien tulla sanan ja sakramenttien välityksellä. Mutta siellä, missä hän on sydämiin käynyt, kaikuvat kiitosvirret muidenkin kuulla ja tämän kuninkaan kulkua juhlistetaan ja autetaan uskovien hyvillä teoilla ja uhrimielellä. Palmunoksamme ja vaatteemme eli risumme ja ryysymme hän sallii levitettävän eteensä, sillä hän ei etsi ulkonaista loistoa, vaan syntisen pelastusta, ja sen saatuaan aikaan hänelle kelpaa pelastetun köyhä kiitos. Ja se on hänelle arvokkaampi kuin upeat juhlasalit ja hienot konsertit ammattiesiintyjineen.

    Miten suuri ilo onkaan avuttomalle syntiselle, että Jeesus on tullut kuninkaana hänenkin tykönsä ja antanut hänellekin valtakuntansa. Onhan hän sanonut: "Älä pelkää, sinä piskuinen lauma, sillä teidän taivaallinen Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan." (Luuk. 12:32) Kuoleman vakavan tosiasian edessä ristin ryöväri rukoili: "Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi." Ja kuningas, orjantappuroin kruunattu, lupasi valalla vannoen: "Totisesti minä sanon sinulle: Tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa." (Luuk. 23:42-43) Synti oli tuonut kirouksen, kirous kuoleman, iankaikkinen kuolema helvetin piinan. Kristus toi siunauksen, siunaus anteeksiantamuksen, anteeksiantamus iankaikkisen elämän, iankaikkinen elämä iäisen autuuden. Tyhjiksi on Kristuksessa tehty kaikki perkeleen teot. Tämä kaikki tarjotaan ja tuodaan sinulle uskossa omistettavaksi uutena kirkkovuotena. Se annetaan lahjana, ilmaiseksi, ketään pois erottelematta, jokaiselle, joka uskoo.

    Ota se uskolla vastaan, ja niin se myös sinulla on.

    Kristuksen valtakunta on kuningaskunta. Se ei ole tasavalta. Ja kuitenkaan se ei ole diktatuuri, kylmä ja tyly saneluvalta. Kuninkaamme on kunnian kuningas, ja kuitenkin niin erilainen. Hän on kunniassaan niin korkea, että kaikkien polvien pitää notkistuman hänen edessään. Jopa kun hän tulee tuomiolle, Jumala sanoo: "Kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit." (Hebr. 1:6) Vertaapa nyt hänen korkeaan jumalalliseen majesteettiinsa sitä, että hän on tehnyt uskovansa hengellisiksi kuninkaiksi ja papeiksi ja kutsuu heitä ystävikseen. "Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä. Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä. En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni." (Joh. 15:13-15)

    Tällainen ystävä sinulla on alkaneena uutena kirkkovuotena. Hänelle voi uskoutua. Häneen voi luottaa. Hän ei petä. Hän ei jätä.

          Se autuas, ken Jeesukseen, Jos kuinka käypi luottaa.
          En ystävähän sellaiseen, Mä koskaan turvaa suotta.
          Hän ystävä on parahin. Hän auttaa voi ja tahtookin
          Suruissa, iloissakin.

          Hän on niin hyvä, laupias, Niin altis auttamahan,
          Tarvitsijalle armias Lahjoistaan jakamahan,
          Hän, hallitsija taivahan, Käy veljeks kaikkein halvimman,
          Kuin ois se vertaisensa. VK 1938/1943 130:1,3

    Häntä saamme rukoilla saman virren sanoilla:

          Myös minun köyhän luokseni Käy, Jeesus, armahainen.
          Tee sydän asunnoksesi, Tää halpa, vajavainen.
          Sua ilman on se iloton, Vaan siinä kun sun majas on,
          On siellä juhlariemu. VK 1938/1943 130:5.

    Amen.

    Markku Särelä

  • STLK:n ja LRS:n opin yksimielisyys ja kirkollinen yhteys

  • Suuri kärsijä Job julistaa: "Minä tiedän lunastajani elävän"

    24. Kolm. jälk. sunn. = 6. lopp. jälk. sunn.

    Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, jospa ne piirrettäisiin kirjaan, rautataltalla ja lyijyllä hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi! Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä. Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä [ruumiissani ollen] nähdä Jumalan. Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet - eikä vieraana. Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni. Job. 19:23.27.

    Jobin kirjan aihe

    Tekstimme on eräästä pyhän Raamatun ehkä kaikkein ihmeellisimmästä kirjasta, Jobin kirjasta. Pyhässä Raamatussa ei ole mitään liikaa eikä mitään liian vähän, kun sitä tarkastellaan siltä kannalta, mikä on välttämätöntä ja hyödyllistä pelastuksemme kannalta. Jumalalla on antanut meille tämän kirjan erityisellä tarkoituksella. Jobin kirja ei käsittele kärsimyksen ongelmaa yleensä, vaan aivan erityistä kysymystä. Tätä: Kuinka vanhurskas Jumala voi sallia hurskaittensa kärsivän, jopa aivan ylen määrin? Onko Jumala epäoikeudenmukainen, kun hän sen sallii? Tekeekö Jumala väärin?

    Eikö meillekin ole tuttua tuollainen kysely? Kun meitä kohtaa sisimpäämme ravisteleva elämän vaikeus tai onnettomuus, eikö mieleemme nouse kysymys: Miksi? Miksi minulle? Mitä pahaa olen tehnyt, että tämä tapahtuu minulle?

    Nämä kysymykset ovat ikivanhoja. Elihän Job jo patriarkka Jaakobin ja Mooseksen välisenä aikana ja oli nähtävästi Eesaun pojanpojanpoika. Job taistelee ystäviensä kanssa näiden kysymysten parissa.

    Runoasu kärsimystä ilmentämässä

    Kirja saa ahdistusten puserruksessa runollisen asun. Heprealainen runous ei ole muodon runoutta. Sen rytmi ei nojaa mittaan, ei tavujen määrään, ei loppusointuihin, vaan ajatuskulkuun, sanojen painoon ja asioiden toistoon. Kärsivällä ihmisellä ei ole apua ulkonaisesta muodosta. Häntä ei auteta sanahelinällä. Hän tarvitsee vahvemman avun. Sanoohan Raamattu: "Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen." 1 Kor. 13:1. Jumalan rakkaus kärsivää kohtaan pukeutuu sanoihin ja asioihin, joihin voi tarttua.

    Menestystä seuraa kärsimys Jobilla

    Job oli mahtava, huomattavassa asemassa oleva mies, jolla oli suuri omaisuus. Monet pitävät häntä Idumean eli Edomin kuninkaana. Hän oli nuhteeton ja rehellinen mies, joka pelkäsi Jumalaa ja karttoi pahaa (Job 1:8). Hän oli hurskaudessaan esikuvallinen, sillä Jumala itse antoi hänestä sen tunnustuksen, ettei ollut hänen vertaistaan maan päällä. Silloin saatana sanoi Jumalalle: "Suottako Job pelkää Jumalaa? Olethan itse kaikilta puolin suojannut hänet, hänen talonsa ja kaiken, mitä hänellä on; olet siunannut hänen kättensä työn, ja hänen karjalaumansa ovat levinneet ympäri maata. Mutta ojennapa kätesi ja koske kaikkeen, mitä hänellä on: varmaan hän kiroaa sinua vasten kasvojasi." (Job 1:9-11) Kiusaajan ajatus oli, ettei Jobin hurskaus ja rakkaus Jumalaan ollut pyyteetöntä ja aitoa. Siis Jobin kannatti pelätä Herraa, ja kiusaajan mielestä saamansa siunauksen tähden Job olisi ollut hurskas.

    Paholainen ei voi sietää hurskaita uskovia, sillä heidän esikuvallaan ja toiminnallaan on suuri merkitys. Sen vuoksi hän ahdistaa heitä monella vaivalla. Usein nämä hyökkäykset saavat muodon kateellisten ihmisten toiminnassa. Koulu- ja työpaikkakiusaaminen johtuu usein kateudesta, ja se suuntautuu varsinkin uskonsa tunnustavia ihmisiä kohtaan. Ja kun uskovaa kohtaavat onnettomuudet, saatetaan häntä syyttää joko vasten kasvoja tai takanapäin ja tulkita onnettomuudet taikauskoisesti Jumalan rangaistuksiksi.

    Jumalan sallimus

    Jumala salli kiusaajan tehdä pahaa Jobille. Jumala asetti sille kuitenkin rajat. Job menetti omaisuutensa, lapsensa ja terveytensä ja joutui suuriin ahdistuksiin, mutta ahdistustenkin keskellä Job säilytti uskonsa eikä halunnut syyttää Jumalaa siitä, mitä hänelle tapahtui.

    Ylösnousemususko kantaa kärsimyksissä

    Tekstimme on ihana todistus Jobin uskosta ja lohdutus jokaiselle, joka joutuu kärsimyksiin. Job panee turvansa Lunastajaan ja tämän voittoon kuolemasta ja kaikesta pahasta. Job tunnustaa uskonsa: "Minä tiedän Lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä."

    Toisin sanoen: Jos Lunastajani elää, hän, joka on minun Lunastajani, silloin minäkin elän hänen kanssaan. Jos hän kerran seisoo multien päällä, kun kaikki muut ovat haudatut, turhaan häntä vastaan nousevat ihmiset. Hän on voittamaton. Jos kerran Lunastajani, joka on ottanut syntini sovittaakseen ja niistä lunnaat maksaakseen, elää, on synnin valta nujerrettu, synnin kirous, tuo sairauttakin kovempi kuolema, voitettu, ja minäkin saan elää. Ovathan silloin syntini anteeksiannetut, ja minäkin nousen ylös Vapahtajani kanssa.

    Mikä ihana lohdutus! Meiltä voidaan viedä kaikki muu, mutta ei Jumalaa. Voidaan viedä koti, perhe, omaiset, ystävät, terveys, maine ja lopulta henkikin. Mutta Jumalaa ei voi tehdä olemattomaksi. Hänen lupauksiaan ja sakramenttejaan eivät ihmiset voi peruuttaa. Niin kuin Jumala on, niin ovat myös hänen lupauksensa niin ja amen. Toivomme ei ole tässä elämässä, vaan tulevassa. Toivomme ei ole maan päällä, vaan taivaassa on kotimaamme. Sinne suuntaamme katseemme. Siellä on perintömme, josta apostoli Pietari sanoo, että se on turmeltumaton ja katoamaton.

    Apostoli Paavali joutui suuriin koettelemuksiin. Saatanan enkeli rusikoi häntä. Valheveljet puhuivat hänestä pahaa. Häntä ruoskittiin, pahoinpideltiin. Hän koki suuria vaaroja. Hänet vangittiin. Häntä syytettiin oikeudessa valheellisesti. Kun Paavalilla oli vaikeata, hänellä oli sama lohdutus kuin Jobilla. Hän sanoi keskellä elämän ahdistuksia: "Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto" (Fil. 1:21) Ja kun lähdön aika oli jo käsillä, hän joutui valittamaan, että monet ystävät jättivät hänet peläten omaa nahkaansa ja että eräs vaskiseppä Aleksanteri oli tehnyt hänelle paljon pahaa. Mutta tietäen tulevansa teloitetuksi, hän käänsi katseensa ylös ja ylisti Jumalaa sanoen: "Ja Herra on vapahtava minut kaikesta ilkivallasta ja pelastava minut taivaalliseen valtakuntaansa; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen." (2 Tim. 4:18).

    Usko kaikissa olosuhteissa

    Kärsimystensä keskellä Job nöyrtyi ja tunnusti, että Jumala on vanhurskas, joka ei tee vääryyttä.

    Tekstimme kehottaa meitä kaikissa olosuhteissa säilyttämään uskon, uskon Kristuksen tähden armolliseen Jumalaan, uskon ruumiin ylösnousemukseen ja taivaalliseen iankaikkiseen elämään, jolloinka paha on saanut palkkansa, ja uskon Jumalan oikeudenmukaisuuteen. Tapahtuu maailmassa mitä tahansa pahuutta ja vääryyttä, kohtaa ketä tahansa millainen kärsimys hyvänsä, syy ei ole Jumalassa. Hän on vanhurskas. Hän tekee aina oikein, ja hän on iankaikkinen rakkaus.

    Sen sijaan kiusaaja on tuonut synnin maailmaan ja villitsee ihmisiä ja kokonaisia kansoja ja valtajärjestelmiä toteuttamaan omaa pahaa tahtoaan.

    Onnettomuudet voivat johtua monista syistä

    Kun yksittäistä ihmistä kohtaavat onnettomuudet, se voi johtua eri syistä. Ahneus voi johtaa taloudellisiin riskeihin ja häviöihin. Paheellinen elämä voi aiheuttaa ansaituksi rangaistukseksi murheellisia seurauksia. On olemassa Jumalan tuomioita, kun hän nousee kiivaudessaan niitä vastaan, jotka hänet hylkäävät. On myös koettelemuksia, joiden kautta Jumala vetää tykönsä, ettemme pysyisi valvomattomina epäuskossa tai liukuisi väärälle tielle. Mutta on myös kärsimyksiä, jotka eivät johdu jostakin erityisestä synnistä, vaan jotka kohtaavat kaikkein vakavimpiakin ja hurskaimpiakin uskovia, kun Jumala sallii kiusaajan heitä ahdistaa. Sellainen oli Job, sellainen sokeana syntynyt mies, sellainen oli se sairas nainen, jossa oli ollut heikkouden henki 18 vuotta, jonka Jeesus paransi ja jota Jeesus kutsui Aabrahamin tyttäreksi, siis uskovaksi. Sellaisia on aina ollut jokaisessa sukupolvessa.

    Kun itse joudumme ahdistuksiin, koetelkaamme itseämme Jumalan sanan valossa. Jos olemme väärin tehneet, ottakaamme Jumalan nuhde vastaan. Jos kuljemme epäuskon tietä, palatkaamme oikealle tielle. Jos kärsimme syyttä Kristuksen tähden, kantakaamme ristimme katsoen sen kunniaksi ja olkaamme osaamme tyytyväiset.

    Jos taas onnettomuudet kohtaavat muita, olkaamme varovaisia, ettemme tulkitse väärin niiden syitä ja aiheuta murhetta niille, joilla jo muutenkin on vaikeata.

    Muista sinäkin: Lunastajasi elää

    Muistakaamme tämän ajan ahdistuksissa tämä: "Minä tiedän Lunastajani elävän." Saamme sanoa pyhän Raamatun sanoilla: "Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: 'Kuolema on nielty ja voitto saatu.' 'Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?' Mutta kuoleman ota on synti, ja synnin voima on laki. Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!" 1 Kor. 15:54-57.

    Amen.

    Markku Särelä

  • Suurten katastrofien sanoma (Iltahartaus, 2 Tim 3:1)

    Pastori Markku Särelän iltahartaus Talvileirillä 2011 Siitamajalla

  • Syntinen ei voi omin voimin tulla vanhurskaaksi

    Pastori Markku Särelän raamattutunti Raamattuleirillä 5.7.2011
    Leirin teemana "Kristus meidän vanhurskautemme"

  • Syysjuhlan alkuhartaus, 2 Kor. 5:1-10

    Pastori Markku Särelän alkuhartaus Syysjuhlassa 2010 Siitamajalla

  • Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani

    Ensimmäisenä paastonajan sunnuntaina, osa II vuosikerran evankeliumitekstiä

     Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita.Matt. 16:18.

    Oletko saanut sen kalliin uskon, että saat olla elävänä kivenä Kristuksen temppelissä ja rakentua siinä toisten kanssa Jumalan asumukseksi Hengessä? Silloin löydät tässä Jumalamme ja Herramme Kristuksen sanassa mitä lohduttavimman ja riemastuttavimman kiinnekohdan uskollesi. Haluamme nyt ammentaa tästä lupauksen sanasta sydämillemme lohdutusta ja riemua.

    Olemme varmasti yksimielisiä siitä, että tämä nykyinen maailmanaika on paha ja että se loppua kohden käy yhä pahemmaksi. Paikallisesti voi jossakin, missä Jumala kokoaa valittujansa seurakuntaansa, tapahtua ilahduttavia käänteitä parempaan, mutta kokonaistilanne ei maailmanlaajuisesti näytä paranevan. Omassa maassamme koemme suurta luopumusta, mikä erityisesti murehduttaa mieliämme. Ehkä kyselemme, mitä on edessäpäin ja mitä olisi tehtävä. Vaikka Pyhä Henki tulee murheelliseksi uskovien sydämissä ja huokaa syvään, Jumala on kuitenkin järjestänyt asiat siten, että uskoville löytyy Jumalan sanasta saman Hengen lohdutusta ja virvoitusta Kristuksen Kirkon kovimpiinkin vaiheisiin.

     1. Mikä on se kallio, jolle Kristus rakentaa seurakuntansa

    Tekstimme on siitä erittäin tärkeästä keskustelusta, jonka rakas Vapahtajamme kävi opetuslastensa kanssa siitä, kuka hän on. Hän kysyi: ”Kenen te sanotte minun olevan?” Siihen Pietari ehätti vastaamaan kuin kaikkien nimissä: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.” Tämän vastauksen Jeesus hyväksyi sanomalla: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.” Ja Jeesus jatkoi: ”Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja helvetin portit eivät sitä voita.” Toisin sanoen, Pietari, sinä olet mies kalliolla, ja sille samalle kalliolle, jolla sinä olet, minä rakennan koko seurakuntani.

    Alkutekstissä on kalliosta käytetty sanaa petra, ja Pietarista sanaa Petros. Samaan tapaan voisi joku, joka on kotoisin Kallion kaupunginosasta Helsingissä, saada nimekseen Kalliola, siis mies, joka asuu Kalliossa. Nimi Pietari tahtoo siis ilmaista, että Simon Joonaan Poika on kalliolla.

    Kun tutkimme tätä Jeesuksen sanaa, niin huomaamme, että hän ylistää Pietaria autuaaksi sen johdosta, että hän on sillä kalliolla, jolla kaikki muutkin autuaat, hänen koko Kirkkonsa, tulevat olemaan. Pietari ei ole siis jokin harvinainen poikkeus. Hän on tässä kohden jokaisen uskovan, jokaisen pelastuvan perikuva, prototyyppi. Olennaista on, että hän on kalliolla ja että taivaallinen Isä on ilmoittanut hänelle, kuka Jeesus on. Tämä on totta jokaisesta uskovasta, koko Kristuksen Seurakunnasta.

    Mikä tämä kallio sitten on? Se on Pietarin tunnustus: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.” Se ei ole inhimillisen järjen kehitelmä. Se ei ole Pietarin nerokas oivallus. Vaan se on Pietarin Kristus- tunnustus, taivaallisen Isän antama ja ilmoittama. Se on Jumalan oma sana Jeesuksesta. Se on elävän Jumalan antama sana ja tieto jokaiselle uskottavaksi ja omistettavaksi.

    Tässä ei ole olennaista niinkään se, että juuri apostoli Pietari lausui tuon tunnustuksen. Yhtä hyvin se olisi voinut olla joku toinenkin apostoli. Mutta merkityksellistä tässä yhteydessä on se, että Pietari aivan heti kohta tämän jälkeen alkoi puhua omiaan ja tahtoa Jeesusta pois kärsimyksen tieltä. Tämä osoittaa sen, ettei Jeesus rakenna Kirkkoaan Pietarin heikolle lihalle, hänen lankeilevalle persoonalleen, vaan että se kallio, jolle Kristus Kirkkonsa rakentaa, on jotakin muuta. Jos Kirkko olisi rakennettu Pietarille, kuten paavikirkko opettaa, se ei voisi vastustaa helvetin voimia ja kavaluutta eikä Jeesuksen sana voittavasta Kirkosta voisi toteutua.

    Niin, mikä siis on se kallio, jolle Seurakunta on rakennettu? Se on se Pietarin tunnustus, jossa yhdistyy kaksi asiaa. Nämä asiat ovat Jumalan ilmoitus ja Kristus. Tämän asian lausuu Raamattu itse uskovista näin: ”Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.” Ef. 2:19–22. Tämä kaikki merkitsee sitä, että Jumala antaa meille voiton sen uskon kautta, joka turvaa Raamatun ilmoittamaan Kristukseen ja ammentaa uskonsa ja oppinsa siitä sekä karkottaa kiusaajan Sanalla. Tämä merkitsee edelleen sitä, että Jumalan seurakunnalle Raamattu ei ole lakikirja tai säädöskokoelma, vaan ennen kaikkea kirja Kristuksesta ja hänen tuomastaan voitosta. Jumalan Kirkko ei suinkaan hylkää lakia, vaan vahvistaa sen, mutta se ei rakenna pelastustaan oman lain täyttämisensä, vaan armon varaan Kristuksessa.

    Kun helvetin portit eivät voita Jumalan seurakuntaa, silloin kestää se perustus, jolle seurakunta on rakennettu. Kestää Raamattu ja kestää Kristus. Jumalan sanaa vastaan on kiusaaja maailman alusta asti marssittanut epäuskon joukkonsa. Monia voittoja kiusaaja onkin saavuttanut epäuskoisissa, mutta aina Raamattu on kestänyt ja ratkaisutaistelu on jo käyty. Sen voitti meidän veljemme ja Vapahtajamme Herra Kristus täyttämällä viimeistä piirtoa myöten pyhän Raamatun ennustukset ja pitämällä kiinni kirjoitetusta Sanasta. ”Se on täytetty!”. Täytetty on kaikki lain vaatimukset, loppuun suoritettu koko lunastustyö. Velkamme on kokonaan maksettu. On uskon, autuuden omistamisen ja ilon otollinen aika.

    Kiusaaja on kaikkina aikoina pyrkinyt sysäämään Kristuksen paikaltaan Seurakunnan päänä, kulmakivenä ja perustuksena. Se on tapahtunut karkealla tavalla kieltämällä tykkänään hänen jumaluutensa, kuten juutalaisuus, islam ja modernit teologit tekevät, ja hieman peitetymmällä, salakavalammalla tavalla rajoittamalla hänen lunastustyötänsä, kuten tekevät esimerkiksi paavikirkko, synergistit ja itse asiassa kaikki ne, jotka kieltävät yleisen vanhurskauttamisen. On muistettava, että jääminen lain alle yhdessä kohdassa, on kokonaan armosta lankeamista ja koko lain tuomittavaksi jäämistä. Sanoohan apostoli: ”Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain” (Gal. 5:3).

    Se kallio, jolle Jeesus rakentaa Kirkkonsa, on pyhän Raamatun sana sekä Kristus ja hänen lunastustyönsä. Raamatun Kristus sanassa ja sakramenteissa meille aivan henkilökohtaisesti ojennettuna ja jaettuna on kallio, jota helvetin portit eivät voita. Se kallio on kestävä ja vankkumaton. Se kallio ei ole väärin, turmeltuneella järjellä käsitetty Raamattu, vaan Kristuksesta käsin ymmärretty Jumalan sana. Autuas olet siis myös sinä, jolla on Raamattuun perustuva usko Kristukseen. Mutta jos sivuutat Raamatun ilmoituksen ja Kristuksen työn, sinulle käy kuin hairahtuneelle Pietarille, joka sai kuulla Jeesuksen sanan: "Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten." (Matt. 16:23). Silloin et ole Jumalan sanan kalliolla, vaan ihmisajatuksissa. Niistä, jos niihin olet joutunut, sinun, rakas ystävä, on palattava parannuksessa oikealle, kestävälle perustalle, ilmoitetun Kristuksen varaan pyhän kasteesi armoliittoon. Muuten et pelastu.

     2. Kristus itse rakentaa Hengellään Kirkkonsa

    Herra Kristus sanoo: ”Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani.” Kuka siis rakentaa Kirkon? Kristus, hän itse.

    Miten suuri lohdutus tämä totuus mahtoikaan olla apostoleille, kun he Jeesuksen käskystä lähtivät monenlaisten vaarojen ja vastustuksen tielle julistamaan evankeliumia kaikkeen maailmaan! He saivat lähteä tietoisina siitä, että työ sittenkin onnistuu. Ja eikö paljoa ennemmin tämä ole valtava lohdutus meille, kun me näemme enimmäkseen pyrkimystä vain raunioittaa Kirkkoa eikä sitä rakentaa. Meillä on syvä huoli ja sydämen rukous Kristuksen Kirkon tulevaisuudesta ja läheistemme uskoon tulemisesta. Mutta meitä lohduttaa tieto, että Kristus itse rakentaa Kirkkonsa. Ja hän voi tehdä monin verroin enemmän kuin mitä me voimme ja ymmärrämme. Meidän on oltava uskollisia siinä, mikä meille on uskottu, mutta itse työn hedelmät on jätettävä Herran käsiin. Niin on hyvä.

    Vaikka Herra itse rakentaa Kirkkonsa, hän kuitenkin käyttää tässä työssä meitä uskovia ihmisiä. Niin kuin hän lupasi antaa Pietarille, tuolle uskovalle, kalliolla seisovalle miehelle, taivasten valtakunnan avaimet, niin hän on antanut ne koko Kirkollensa, kaikille, jotka ovat samalla kalliolla Kristuksessa Jumalan sanan perustalla. Niitä, jotka ovat julkisessa saarnavirassa ja jotka julistavat apostolis-profeetallista sanaa, pyhä Raamattu kutsuu Kristuksen ”työtovereiksi” (2 Kor. 6:1), mutta se myös sanoo kaikkia uskovia ”kuninkaalliseksi papistoksi”, jonka tehtävänä on julistaa Jumalan jaloja tekoja (1 Piet. 2:9). Kun siis uskovat toimivat täällä maailmassa evankeliumin asialla Kristuksen käskyn mukaisesti, silloin Kristus itse rakentaa Kirkkoansa. Tämä työ tapahtuu taivaaseen astuneen Kristuksen siunaavien kätten alla (Luuk. 24:51) ja hänen lohdullisen lupauksensa suojassa: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt. 28:20).

    Kirkkonsa rakennustyöhön Kristus lupasi meille Puolustajan, Pyhän Henkensä, joka ottaa hänen omastaan ja julistaa meille (Joh. 16:14). Niin tämä rakentaminen on laadultaan hengellistä, kuten apostoli Paavali sanoo: Kristuksessa ”tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä” (Ef. 2:22). Tuloksena on hengellinen Kirkko, jokaiselta kiveltään ja jäseneltään, Kirkko, jota emme voi fyysisin silmin täällä nähdä. Uskomme ja tunnustamme sen olemassaolon: ”Minä uskon yhden, pyhän, kristillisen Seurakunnan.”

    Tämä hengellinen temppeli on Pyhän Hengen luomus, ja koska Pyhä Henki on Kristuksen Henki, se on Kristuksen rakentama. Jumaluuden persoonat eivät vedä eri suuntiin, vaan toimivat yhdessä samaan suuntaan. Samalla kun ymmärrämme Kristuksen Seurakunnan hengelliseksi temppeliksi, on meidän tarkasti pitäydyttävä pyhän Raamatun opetukseen Pyhän Hengen toiminnasta. Hän ottaessaan Kristuksen omasta ja jakaessaan sen uskoville, ei tee sitä ilman välineitä. Pyhä Henki jakaa meille Jumalan armoa sanalla ja sakramenteilla, kuten Jeesus sanoo: ”ottaa minun omastani ja julistaa teille”.

    Jotta Kristuksen Kirkko voisi rakentua Jumalan tahtomalla tavalla hengelliseksi huoneeksi, siihen tarvitaan armonvälineet ja niiden asiallinen, Raamatun opettama käyttö. Luterilainen tunnustus sanoo tämän kokoavasti Augsburgin tunnustuksen 7. uskonkohdassa: ”Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan.” Tämä tapahtuu paikallisseurakunnassa.

    Tämä yksinkertainen totuus on maassamme sitä mukaa hämärtynyt kuin puhdas Jumalan sana ja evankeliumin oikea ymmärrys on seurakuntien omasta julistuksesta hävinnyt. Oikeaan seurakunnalliseen toimintaan Kristus on antanut uskovilleen vallan ja valtuudet suoraan jo kasteessa saatuna lahjana.

    Helvetin portilla ei ole jumalallista oikeutta tunkeutua Kristuksen ja hänen seurakuntansa väliin ja estää Kirkolta puhtaiden armonvälineiden käyttö. Uskovilla on aina niihin oikeus, ja jos vainonalaisissa tai täysin yksinäisissä olosuhteissa seurakunnallinen kokoontuminen ei ole mahdollista, Kristus huolehtii sanallaan yksinäisestäkin uskovasta niin kuin parannukseen tulleesta Joonasta meripedon vatsassa. Siinä ulkonaisessa toivottomuudessa, ahtaudessa ja pimeydessä Joona tunnusti: ”Herrassa on pelastus” (Joona 2:10).

     3. Jumalan Seurakunta on rakennus

    Kiinnitämme nyt huomiotamme siihen, että Kristuksen Kirkko on rakennus, jota nyt rakennetaan täällä ajassa. Olemme selvillä siitä, että rakentaminen vaatii rakennuspaikan, varoja, piirustukset ja suunnitelmat, rakennusluvan sekä paljon työtä ja valmiiksi saattamisen, vieläpä lopputarkastuksenkin. Kun nyt uskovat ovat mukana tässä Kristuksen rakennustyössä, on meidän tarpeen tuntea, miten se tapahtuu. Toisin sanoen meidän on tarpeen tuntea se, millä tavoin Jumala kokoaa valittujensa täyden luvun iankaikkiseen elämään.

    Rakennuspaikka on koko maailma, missä ikinä ihmisiä on. ”Menkää kaikkeen maailmaan”, Jeesus sanoi. Varat rakentamiseen ovat jo koossa yhden miehen ansaitsemina. Ne ovat Jeesuksen antamat lunnaat. Apostoli Pietari sanoo: ”Ette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan” (1 Piet. 1:18–19). Piirustukset on Jumala jo tehnyt ja hän on antanut kaikki tarvittavat, aivan selvät rakennusohjeet Sanassaan. Hän on ilmoittanut suunnitelmansa saada rakennus täysin valmiiksi viimeiseen päivään mennessä. Hänen suunnitelmaansa kuuluu, että evankeliumi on saarnattava kaikessa maailmassa kaikille kansoille. Siihen kuuluu edelleen se, että evankeliumi kokoaa eri paikkakunnilla uskovat Jumalan ja Kristuksen seurakunniksi ja että niissä julkisen saarnaviran välityksellä hoidetaan sielut sanan saarnalla ja sakramenteilla ja että tämä jatkuu totuudessa polvesta toiseen, edellisen polven siirtäessä nousevalle polvelle sen, mihin itse on uskonut. Virrentekijä sanoo: ”Ja meidän polkuamme saa Taas lapsemmekin taivaltaa. He kyntää kerran peltomme ja uskoo kuin me uskomme.”
    (VK 1938 462:4). Ajalliset olosuhteet, kuten kyntäminen ja muu elinkeinoelämä, ovat paljon muuttuneet ja yhä muuttuvat. Joudumme ja saamme niihin mukautua, vaikka se voi tehdä kipeääkin. Mutta uskon asia on tarkoitettu pysyväiseksi. Sitä varten tarvitsemme itsellemme ja lapsillemme seurakunnan, jossa luterilainen tunnustus toteutuu, niin että Jumalan sana saarnataan puhtaasti ja sakramentit jaetaan oikein Kristuksen asetuksen mukaan ja että se tapahtuu yksimielisesti koko opissa ja kaikissa sen kohdissa. Tämän puutteeseen ei ole mukautuminen. Meidän on muistettava, että Kristus on antanut uskovilleen täyden avaintenvallan, paimenten kutsumisoikeuden ja kokoontumisvapauden kuulemaan hänen ääntänsä. Sen hän teki jo kasteessa, kun hän synnytti meidät uudesti ja teki meidät kuninkaalliseksi papistokseen.

    Kristus kysyy: ”Kenen ihmiset sanovat minun olevan?” Toisin sanoen, hän kysyy meiltä: ’Olettehan selvillä kirkollisesta tilanteesta? Tiedättehän missä mennään?’ Ja hän kysyy myös meiltä: ”Kenenkä te sanotte minun olevan?” Ja kun hän kuulee vastauksen: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika”, hän heti ennättää vakuuttamaan soveltaen tuota Pietarille lausumaansa sanaa tähän tapaan: ’Sinä olet minun sanani ja työni lujalla kalliolla. Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani ja helvetin portit eivät sitä voita.’ Ja sen jälkeen hän heti lisää: ’Minä olen antanut sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa.’ Jeesus ikään kuin sanoo: Ryhdy rakennustyöhön. Sinulla on kaikki, mitä tarvitset. Sinulla on rakennuslupa, varat, tarvikkeet ja ohjeet. Älä loukkaa minua äläkä halveksi minun antamaani lupaa, valtaa ja käskyä. Älä kysy neuvoa lihalta ja vereltä (vrt. Gal. 1:16).

    Paavali ei kysynyt neuvoa ”lihalta ja vereltä” saatuaan Kristukselta kutsun apostoliksi evankeliumin työhön. Hän ei kysynyt neuvoa edes Jerusalemissa olevilta arvostetuilta pyhiltä ja suurilta apostoleilta (Gal. 1:17). Niin älä sinäkään kysy ihmisten, heistä parhaimpienkaan, inhimillistä neuvoa, kun on kysymyksessä Jumalan tahto Kristuksen Kirkon rakentamisessa, vielä vähemmän älä pyydä lupaa tai hae oikeutta helvetin porteista toteuttaaksesi minun tahtoani. Seuraa vain Vapahtajan ja hänen apostoliensa käskyjä ja ohjeita Jumalan seurakunnan rakentamisessa.

    Aivan eri asia on kysyä Jumalan sanan neuvoa ja ohjausta niiltä, jotka sen tuntevat. Pyysihän Etiopian hoviherrakin ohjausta evankelista Filippukselta Raamatun ymmärtämisessä ja pääsi sillä opetuksella Vanhasta liitosta Uuteen liittoon ja sen kasteen riemulliseen osallisuuteen.

    Jumalan muuttumaton tahto on, että on olemassa totuudessa pysyviä seurakuntia ja niillä oikea saarnavirka maailman loppuun asti. Tätä tahtoa emme saa vastustaa, ettemme olisi helvetin porttien asialla. Tällaisten seurakuntien olemassaolon ja työn edistäminen on Kristuksen Kirkon rakentamista sen oikeiden tuntomerkkien mukaan.

    Kristus hallitsee vihollistensakin keskellä ja vie myös sieltä voittosaalista. Meidän asiamme ei ole kuitenkaan tieten liittoutua hänen vihollisiinsa ja edistää millään tavoin heidän työtään.

    Kun loppukatselmus tulee, silloin kootaan koko Kristuksen Seurakunta, tuo Ylkänsä vanhurskaudella vaatetettu morsion hääjuhlaan, ja tässä seurakunnassa ei ole oleva tahraa eikä ryppyä eikä muuta sen kaltaista, vaan se on oleva ihana ja kaikin tavoin moitteeton hääasussaan.

     4. Kristuksen Kirkkoon käydään sisälle armon portista

    Yleensä kristillisen kirkkorakennuksen voi helposti tunnistaa sen päätuntomerkistä, rististä. Myös Kristuksen Kirkolla on pettämättömät tuntomerkkinsä, joiden nojalla se voidaan löytää ja siihen pitäytyä. Ne ovat ne armonvälineet, joilla Pyhä Henki ottaa Kristuksen omasta ja jakaa meille. On monenlaisia muitakin tuntomerkkejä, kuten esimerkiksi rukous ja vainonalaisuus, mutta ne eivät ole pettämättömiä, koska niitä voi olla myös ulkokultailijoilla ja harhauskoisilla. Mutta missä sana ja sakramentit eli armonvälineet ovat puhtaina ja oikeina jatkuvassa käytössä, siellä täytyy olla Jumalan seurakunta sen pettämättömän lupauksen mukaan, että Jumalan sana ei palaa tyhjänä takaisin (Jes. 55:8–11). Ja koska Pyhä Henki on totuuden Henki, tulee näiden välineiden olla totuudessa puhtaat. Jos niihin sekaantuu valhetta, se on merkki helvetin porttien hävittävästä toiminnasta, mitä todellinen Kristuksen Kirkko ei saa koskaan sallia eikä koskaan salli. Se tuntee kiusaajan juonet ja uskoo todeksi Raamatun sanan: ”Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan” (Gal. 5:9).

    Kaupunkiin käytiin portista. Siinä hoidettiin monenlaisia virallisia ja epävirallisia asioita, käytiin myös oikeutta. Jos vihollinen onnistui valtaamaan portin, sen katsottiin saaneen kaupungin valtaansa. Jumalan kaupungin portti on siinä, missä Jumala ilmoittaa itsensä ja ilmestyy meille armoinensa, kuten patriarkka Jaakob sanoi: ”Tässä on varmasti Jumalan huone ja taivaan portti” (1 Moos. 28:17). Toisin sanoen, missä on Jumalan sana ja pyhä evankeliumi, siinä on taivaan portti avoinna meidän syntisten käydä sisälle synneistä päästettyinä. Tälle portille tulemme jo tässä elämässä, emme vasta kuoleman jälkeen. Tulemme joka kerta, kun saamme kuulla ja uskoa synninpäästön sanan evankeliumin sanassa ja ehtoollisen sakramentissa. Sille portille ja siitä sisään meidät kannettiin, kun meidät tuotiin pyhälle kasteelle, tuolle virkistävälle, armorikkaalle elämän lähteelle. Tästä portista käymme sisälle Jumalan kaupunkiin ja hänen pyhään temppeliinsä rukoillen publikaanin uskon rukousta: ”Jumala ole minulle syntiselle armollinen”. Siitä portista käymme uskon kautta vanhurskaina sisälle ja rakennumme elävän Jumalan huoneeksi Hengessä.

    On myös toisia portteja, helvetin portteja. Kun taivaan portilla jaetaan oikeutta Jumalan hyvän, armollisen tahdon ja totuuden mukaan, niin helvetin porteilla vallitsee valheen voima ja kiusaajan kadottava vimma, vaikka rakkaudesta puhuttaisiinkin. Taivaan portilla Jumala sanoo: ”Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi” (Jes. 1:18). Helvetin porteilla on monenlaisia oppeja ja vaatimuksia pelastuksen saavuttamiseksi, ja niillä vääristetään kaikella perkeleen juonikkuudella Kristuksen hankkima oikeus syntisen käydä sisään armon porteista. Yhteistä kaikille noille on valheen valta ja vaatimus, että ihmisen on ansaittava itse autuus teoillaan.

    Valheen valta on siinä, ettei pyhän Raamatun sana saa olla uskon ja opin ainoa ohje ja tuomari, eikä Kristus ”lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo” (Room. 10:4).

    Kristuksen laumaan tullaan vain yhdestä ovesta, kuten Kristus sanoo: ”Minä olen lammasten ovi” (Joh. 10:7). Siihen tullaan vain yhden opin opettamina, kuten Jeesus sanoo: ”Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.” (Joh. 10:27–28). Tai: ”He tulevat kaikki Jumalan opettamiksi” (Joh. 6:45). Helvettiin taas käydään monista ovista ja porteista.

    Nyt nämä, taivaan portti ja helvetin portit, ovat toisiaan vastaan. Ne käyvät oikeutta aivan erilaisin perustein. Helvetin portit ryntäävät Jumalan porttia vastaan. Jeesus kuvaa sitä näin: ”Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu” (Matt. 7:25). Taistelussa valheen, epäuskon ja teko-opin moninaisia hyökkäyksiä ja totuuden vääristelyä vastaan Jumalan Seurakunnalla on Jeesuksen luja, lohdullinen ja riemullinen lupaus: ”Helvetin portit eivät sitä voita”.

     Markku Särelä. 23.8.2005.

     

  • Tärkeimpiä Raamatun selitysperiaatteita

    Puuttuu

    Tärkeimpiä Raamatun selitysperiaatteita

    Teol. tri h.c., pastori Markku Särelä

    Lue kirja pdf-muodossa (387.12 KB)

  • Täynnä armoa ja totuutta (Joulukirkon saarna, Joh. 1:1-14)

    Pastori Markku Särelän saarna Joulukirkossa 25.12.2013 Siitamajalla

  • Täysi, valmis vanhurskaus uskolla omistettavaksi (Hartaus, 2 Kor. 5:19-21)

    Pastori Markku Särelän hartaus Pääsiäisjuhlassa 8.4.2012 Lahdessa

  • Te löydätte lapsen

    Jouluna, Luuk. 2

    Joulu on lapsenmielisten juhla, sillä joulun sanoma voidaan omaksua ainoastaan lapsenomaisella uskolla. Niin kuin Jumalan rauha on kaikkea ymmärrystä ylempi, niin sellainen on myös joulun rauhan sanoma.

    Ihmisviisaus voi tämän maailman asioissa olla huikaiseva, mutta se ei voi auttaa ihmistä taivaan valtakunnan asioissa. Ajallinen viisaus näet suuntautuu tähän maailmaan ja sillä on merkitystä vain tämän maailman asioissa, mutta evankeliumi Kristuksesta nostaa mielemme Jumalan luo taivaallisiin ja sen merkitys on yliajallinen.

    Aina kun ihminen on yrittänyt älyllään ratkaista tuonpuoleisia ja luoda kuvan Jumalasta ja pelastustiestä, hän on rakentanut epäjumalan ja ihmistekoihin perustuvan pelastuksen. Ihmisen itse muovaama jumala ei ole ihmisen ajatusta korkeampi, mutta se ilmoituksen Jumala, johon Kristuksen Kirkko uskoo, sanoo: "Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne." (Jes. 55:8-9) Todellinen Jumala on paljon, paljon suurempi kuin mitä me ymmärrämme. Niin ovat myös Jumalan ominaisuudet ja teot.

    Murskaava on Jumalan viha hänen evankeliuminsa halveksijoita kohtaan. Raamattu sanoo: "Katso, Herran myrsky, kiivastus, puhkeaa, pyörremyrsky vyöryy kohti jumalattomien päätä. Eikä Herran viha asetu, ennenkuin hän on toteuttanut ja täyttänyt sydämensä aivoitukset. Aikojen lopulla te tulette sen hyvin ymmärtämään." (Jer. 23: 19-20)

    Ja ennen kaikkea, katso Jumalan rakkauden suunnitelmaa Kristuksessa ja sen toteutumista hänen ihmiseksi tulossaan ja suuressa kärsimyksessään tunteaksesi sen leveyden ja pituuden, sen syvyyden ja korkeuden. Ihmeellinen on meidän Jumalamme, joka niin suurresti on rakastanut meitä syntisiä.

    Sen vuoksi tarvitsemme lapsenomaista, Jumalan lahjoittamaa, hänen alkamaansa ja päättämäänsä uskoa. Tässä mielessä haluamme tutkia jouluevankeliumin sanaa: "Te löydätte lapsen."

    1. Löydä Jeesuksen avulla ihmislapsi

    Jumalan suunnitelmiin ei kuulunut lisätä ihmiskuntaa tuottamalla aikuisia ilman, että he varttuvat sikiövaiheen, lapsuuden ja nuoruuden kautta täysi-ikäisyyteen. Samanlaisen tien hän antoi myös oman Poikansa kuljettavaksi. Kun Jumalan Poika tuli lunastamaan meidät, hän tuli tällaiseen elämänosaamme. Kun neitsyt Maria kantoi rintansa alla sitä, mikä oli siinnyt Pyhästä Hengestä, Elisabet sanoi: "Kuinka minulle tapahtuu tämä, että minun Herrani äiti tulee minun tyköni?" (Luuk. 1:43). Elisabet kutsui Herrakseen tuota muutaman päivän tai korkeintaan jonkin viikon ikäistä ihmistainta Marian kohdussa. Näin huomaamme, että Jumala antaa suuren merkityksen sille, mikä on lasta, kehittyvää ja varttuvaa. Hän antaa sille niin suuren arvon, että hän panee Poikansa kulkemaan saman tien, mikä meidän ihmisyyteemme kuuluu. Lapsi, jopa jo ennen syntymäänsä, on Jumalan rakkauden ja Kristuksen lunastustyön kohde. Jumala on toteuttanut lupauksensa: "Minä olen sinun ja sinun siemenesi Jumala,"

    Kun löydämme Jeesus-lapsen seimessä, löydämme myös yleensä lapsen Jumalan luomana ja todellisena ihmisenä. Aikamme on suureksi osaksi hukannut Jeesus-lapsen seimessä makaamassa, mutta eikö se ole hukannut ylipäätänsäkin lapsen? Lapsi ei saa kypsymisensä mukaan varttua itsenäisiin tahdonratkaisuihin, vaan hänen annetaan tehdä omia ratkaisuja ilman vanhempien vastuullista ohjausta ennen kuin hän ymmärtää seurauksia. Kun lapsi ei opi kunnioitusta ja kuuliaisuutta vanhempiaan kohtaan, hän ei opi kuuliaisuutta myöskään Jumalan käskyjä kohtaan. Hänestä ei tule isonakaan aikuista, vaan suuri lapsi, jota kuljettavat omat itsekkäät mieliteot. Jeesuksesta sen sijaan Raamattu sanoo, että hän oli vanhemmilleen alamainen ja että hän varttui viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä (Luuk. 2:51-52).

    Kun lapsi menettää lapsuutensa itsekkyytensä uhrialttarille, hän ei kasva kasteen armon osallisuudessa ja uskossa, vaan varsin varhain hän kulkee maailmaan. Kristuksen Kirkkoa tulevat kohtaamaan vaikeat ajat. Jos lapsi ei saa olla lapsi, ei toteudu Jeesuksen sana: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni." On herättävä huomaamaan Jeesuksen seimen äärellä kaksi asiaa. Ensiksikin: Lapsuus on Jumalan luomistekoja. Taistelkaa sen puolesta, että lapsi saa varttua lapsena turvallisesti kuuliaisuudessa Jumalan asettamille auktoriteeteille kohti aikuisuutta ja että hän saa säilyttää lapsenuskonsa. Toiseksi: Löytäkää Seimen Lapsi, hän. joka meidän sijassamme oli kuuliainen hamaan ristin kuolemaan asti.

    2. Löytäkää Seimen Lapsi Jumalan sanasta

    Paimenet menivät Beetlehemin seimelle enkeliltä saamansa sanan neuvomina. Paimenet sanoivat: "Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti." Mikä suoraviivainen lapsenomainen usko! Se, mitä enkelit heille kertoivat, oli Herran sana. Se oli tapahtunut, siis tosiasia, fakta. Heidän ei tarvitse mennä seimelle uskoakseen, vaan he lähtevät sinne, koska he uskovat. Ota sinäkin vastaan joulun evankeliumi samanlaisella uskolla. Sinulle on syntynyt Vapahtaja. Hän tuli tekemään sinun hyväksesi kaiken sen, mitä syntiesi sovitus vaati. Kun koko elämäsi sikiämisestä kuolemaasi asti asetetaan Jumalan lain tuomion alle, et voi Jumalalle kelvata ja kestää hänen edessään ilman Välimiestä. Mutta kun elämäsi päälle asetetaan Kristuksen kuuliaisuus ja pyhyys sikiämisestä Golgatan ristinkuolemaan asti, olet turvassa tuomiolta.

    Kristuksen syntyminen sai jatkokseen lapsuuden, nuoruuden ja miehuuden. Näin Jumalan rakkaus säteilee sinun elämäsi joka vaiheeseen sen ensi alusta lähtien. Raamattu sanoo: "Kuulkaa minua, te Jaakobin heimo, te kaikki Israelin heimon tähteet, te, joita on pitänyt kantaa äidinkohdusta asti, nostaa hamasta äidinhelmasta. Teidän vanhuuteenne asti minä olen sama, hamaan harmaantumiseenne saakka minä kannan; niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan." (Jes. 46:3-4)

    Näin lapsenomainen usko käsittää ihmisen Jumalan luomisteoksi. Synti ei ole osa alun perin Jumalan luomaa ihmistä, vaan se on perästäpäin syntiinlankeemuksessa tullut turmelus, mikä ei ihmisyyteen kuulu. Se on meissä sikiämisestä hautaan asti, mutta sen Kristus tuli sovittamaan. Nyt meillä on hänessä syntien anteeksi saaminen Jumalan armon rikkauden mukaan.

    Jouluna syntyi Vapahtaja maailmalle. Se on suuri ilo jokaiselle uskovalle. Usko sinäkin Raamatun sana ja lausu iloiten profeetta Jesajan kanssa: "Lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas." (Jes. 9:5)

    Markku Särelä 25.12. 2004