2. adventtisunnuntain I vuosikerran epistola

Rippipuhe

Niin pitäköön jokainen meitä Kristuksen käskyläisinä ja Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijoina. Sitä tässä huoneenhaltijoilta ennen muuta vaaditaan, että heidät havaitaan uskollisiksi. (1 Kor. 4:1-2)

Tässä tekstissä apostoli Paavali puhuu meille julkisesta saarnavirasta, paimenista eli pastoreista. Hän nimittää heitä huoneenhaltijoiksi. Kristus jo käytti sitä nimeä heistä opettaessaan apostoleja. Hän sanoi: "Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen huoneenhaltija, jonka hänen herransa asettaa pitämään huolta hänen palvelusväestään, antamaan heille ajallaan heidän ruokaosansa?" (Luuk. 12:42)

Huoneenhaltijat pitivät huolta jonkin talon tai jopa kokonaisen kaupungin rahavaroista, aarteista ja koko omaisuudesta. He eivät olleet näiden varojen omistajia, vaan he olivat toisen palveluksessa. Heidän oli uskollisesti pidettävä huolta heille uskotusta omaisuudesta, käytettävä sitä talonväen tai kaupungin asukkaitten hyväksi ja heidän oli tehtävä tili viranhoidostaan. Pastorit ovat hengellisessä talossa eli seurakunnassa hengellisten aarteiden hoitajia. Näillä aarteilla heidän tulee ruokkia seurakuntaa. Apostoli Pietari sanoo heitä "Jumalan moninaisen armon hyviksi huoneenhaltijoiksi" (1 Piet. 4:10) ja Paavali kutsuu heitä tekstissämme "Kristuksen käskyläisiksi ja Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijoiksi".

Huoneenhaltijoilla oli suuri valta, mutta samalla ehdoton tilintekovelvollisuus. Huoneenhaltija ei ollut itsenäinen. Hän ei voinut omapäisesti käyttää omaisuutta, vaan ankaran rangaistuksen uhalla hänen oli hoidettava taloutta isännän tahdon mukaan. Niin myös pastorille on uskottu hoitoon Jumalan moninainen armo, jotta hän sillä ruokkisi seurakunnan, ei vain kerran, vaan toistuvasti ja jatkuvasti koko viranhoitonsa ajan. Seurakunnalla on siis oikeus odottaa sielunruokaa ja elämän leipää pastoriltaan. Hänen tulee uskollisesti sitä jakaa ja voimiensa mukaan rakkaudessa huolehtia seurakunnasta.

Nyt sitten apostoli sanoo, että pastori on "Jumalan salaisuuksien huoneenhaltija". Mitä nämä salaisuudet ovat? Jotkut ajattelevat, että ne ovat sakramentteja. Niitäkin ne ovat, mutta eivät yksinomaan niitä. Pietari sanoo niitä "Jumalan moninaiseksi armoksi". Kysymyksessä on siis sana ja sakramentit. Niillä Jumalan moninainen armo meille jaetaan. Pyhä ehtoollinen kuuluu niihin.

Pastorin asiana on pitää huoli niistä, jotka ovat hänen osallensa tulleet ja jotka ovat hänen hoitoonsa uskotut. Ehtoollinen edellyttää nauttijalta myös itsensä koettelemista, ja pastorin tulee sitä opettaa seurakunnalle. Siitä seuraa, että pyhällä ehtoollisella käyminen edellyttää sille tulevalta sielunhoitosuhdetta pastoriin eli seurakunnan jäsenyyttä.

Näiden asioiden vuoksi meillä on käytössä sisäinen ehtoollinen, kuten kansankirkossakin oli pitkään aina 1900-luvulle asti käytössä rippikirjoitus. Seurakunnan jäseninä haluamme rakkaudessa noudattaa tätä järjestystä ja antaa sille tukemme. Hebrealaiskirjeessä sanotaan: "Olkaa kuuliaiset johtajillenne ja tottelevaiset, sillä he valvovat teidän sielujanne niinkuin ne, joiden on tehtävä tili, että he voisivat tehdä sitä ilolla eikä huokaillen; sillä se ei ole teille hyödyllistä." (Hebr. 13:17)

Käydessämme ehtoolliselle muistamme, että siinä saamme "Jumalan moninaisen armon", syntimme anteeksi ja samalla siitä johtuvat ihanat seuraukset. Olemme Jumalan lapsia ja taivaan perillisiä. Pääsemme osallisiksi Kristuksen tosi ruumiista ja tosi verestä, ateriasta, joka ravitsee iankaikkiseen elämään, Kristuksen pyhästä ja pyhittävästä ruumiista sekä Kristuksen verestä, joka valkaisee vaatteemme taivaskuntoon ja pukee meidät Kristuksen morsiamen häävaatteeseen. Näillä odotuksilla saamme käydä Herran pöytään. Ja kun olemme vastaanottaneet Kristuksen tosi ruumiin ja veren siunatussa leivässä ja viinissä, saamme nousta ja lähteä paikallemme varmoina siitä, että saimme sen, mitä Kristus lupasi.

Markku Särelä