Koira ja lammas

Koira ja lammas

Kateus

villat.jpg

Koira haastoi lampaan oikeuteen leivästä, jonka lammas muka oli lainannut ja jättänyt lainansa maksamatta. Kun tällaista ei kuitenkaan ollut tapahtunut, niin lammas tietysti kielsi asian, jolloin koira turvautui vieraisiin miehiin. Heidät kutsuttiin todistajina oikeuden eteen.

Ensimmäisenä todistajana oli susi, joka sanoi: Minä kyllä tiedän koiran lainanneen lampaalle leipää.

Ilmojen haukka oli niin röyhkeä, että sanoi: Minä olin silloin paikan päällä kun tämä tapahtui.

Kaiken kukkuraksi korppi vielä kähisi lampaalle: Kuinkas julkeat noin hävyttömästi kieltää kaiken.

Ja niin siinä sitten kävi, että viaton lammas joutui oikeuden päätöksellä luovuttamaan päältään villansa maksuksi leivästä, jota hän ei ollut koskaan lainannut.

 

Mitä edellisestä opimme?

Varo ja karta pahoja naapureita tai muita pahoja ihmisiä. Jos aiot asua ihmisten joukossa, niin varustaudu kärsivällisyyteen, sillä maailman meno on usein sellaista, ettei toinen suo toiselle mitään hyvää.