1. sunnuntai loppiaisesta
  • Jeesuksen oppi

    Joh. 7:14–18 Mutta kun jo puoli juhlaa oli kulunut, meni Jeesus ylös pyhäkköön ja opetti. Niin juutalaiset ihmettelivät ja sanoivat: Kuinka tämä osaa kirjoituksia, vaikkei ole oppia saanut?» Jeesus vastasi heille ja sanoi: ”Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani. Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä.

    Jotkut uskomukset elävät ilman, että niiden olemassaoloa tiedostetaan. Meidän länsimaalaisten ihmisten ajattelua värittää monta myyttiä, yksi keskeisimmistä on edistyksen myytti. Tämän myytin kaikuja kuulee, esimerkiksi silloin, kun sanotaan, ettemme elä enää keskiajalla, vaan 2000-luvulla. Taustaoletuksena tokaisussa on se, että ihmisen moraali ja ymmärrys kehittyisivät vuosisatojen varrella.

    Edistyksen myytti heijastuu siihen, miten kristillistä uskoa arvioidaan. On hyvin tyypillistä ajatella, että uskon pitää kehittyä, jotta se voi puhutella tämän päivän ihmistä; meidän tulee jättää taaksemme entisaikojen ahdasmielisyyden kahleet, jotta Jeesuksen evankeliumi voisi levitä. Nämä oman aikamme kysymykset ja kehitysideat on hyvä pitää mielessä, kun käymme nyt tutkimaan päivän evankeliumia.

    Jeesuksen opin alkuperä on taivaallinen

    Jerusalemissa vietettiin lehtimajajuhlaa, ja Jeesuksella oli kansalle asiaa. Niinpä hän päätti nousta Jerusalemin temppeliin opettamaan. Se profeetta, jota kaikki profeetat olivat ennustaneet, oli saapunut sinne, minne hän kuului. Jeesus opetti temppelissä Jumalan sanaa niin syvällisesti ja Raamatun hyvin tuntien, että se herätti suurta ihmetystä.

    Juutalaisilla oli tuolloin lukuisia koulukuntia Vanhan testamentin tulkintaperinteineen. Oli kuuluisten rabbien kuten Hillelin tai Gamalielin koulua. Tiedettiin kuitenkin, että Jeesus oli galilealainen maalainen, joka ei ollut saanut korkeaa koulutusta keneltäkään. Siksi kummeksuttiin sitä, kuinka hän tunsi Kirjoitukset niin hyvin. Juutalaiset sanoivatkin ihmetellen: ”Kuinka tämä osaa kirjoituksia, vaikkei ole oppia saanut?”

    Jeesus vastasi ihmettelyyn: ”Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt.” Tämä vastaus on tavattoman rohkea. Hän sanoo, että hän on saanut sanomansa suoraan Jumalalta. Hän ei julista mitään omaansa, vaan ainoastaan sen, minkä on saanut Isältä jo ennen maailman luomista. Hänen oppinsa on oikea, koska se on alkuperältään taivaallinen.

    Kun pohdimme, pitäisikö meidän alkaa sorvata oppia uusiksi, meidän tulee muistaa se, mitä Jeesus tässä sanoo. Koska Jeesus on saanut oppinsa taivaasta, se on aina ajankohtainen. Se on varmasti totta kaikkina aikoina, koska Jumala on totuus. Oikean opin alkuperä velvoittaa meitä pitäytymään siihen sellaisena kuin se on. Oppi ei kehity eikä muutu. Jos edistymme siitä, mitä Jeesus on antanut meille uskottavaksi, olemme langenneet pois totuudesta emmekä enää palvele oikeaa Herraa.

    Jeesuksen oppi vakuuttaa itsestään

    Kuinka sitten tämän päivän ihmiset, joilla ei ole juuri mitään yhteistä ajanlaskun alussa eläneiden kanssa, voivat vakuuttua kristinuskosta? Kuinka tänä monien totuuksien aikana kukaan voi sitoutua siihen, että vain yksi uskonto olisi oikeassa oppeineen? Jeesus jatkaa tekstissämme: ”Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.” Vapahtaja sanoo aivan suoraan, että voimme tietää, onko hänen oppinsa Jumalasta vai ei. Koettelemisen kriteeriksi hän sanoo sen, että teemme taivaallisen Isämme tahdon.

    Tämä tahto kiteytyy Raamatun sanoissa: Jumala ”tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.” (1 Tim. 2:4). Se tekee Jumalan tahdon, joka heittäytyy Jeesuksen varaan. Jumalan suurimpana haluna on se, että epätoivoisina siitä, mitä itse olemme, laitamme sydämemme turvan siihen, mitä Jeesus teki edestämme. Hän ei halua, että yksikään kuolisi synneissään, vaan että jokainen voisi tunnustaa Jeesuksen Vapahtajaksi. Tämä on sen taivaallisen sanoman ydin, jota Jumalan Poika tuli tuomaan, ja se, joka ottaa tämän sanoman uskolla vastaan, tietää opin olevan Jumalasta.

    Joku voi väittää vastaan: ”Jeesus vaatii uskoa sen ehtona, että hänen sanomaansa pidetään totena. Tällaisilla kriteereillä mitä tahansa voi väittää todeksi!” Mutta nyt keskeinen ero on siinä, että kukaan muu ei voi antaa samaa, mitä Jeesus. Kukaan ei voi antaa samanlaista varmuutta kuin hän. Jokainen muu uskonnollinen opettaja jättää meidät rauhattomuuteen siitä, olemmeko totuudessa. Niin kauan kuin omatunto ei voi levätä siinä, mitä Jeesus on jo tehnyt edestämme, se on hirveässä tekojen vankeudessa etsimässä yhä uusia keinoja vakuuttuakseen siitä, että kaikki on hyvin.

    Se vakuuttuneisuus, jonka saamme, perustuu siihen, että uskon vaelluksen myötä, meillä syventyy ymmärrys omasta pahuudestamme ja Jeesuksen armon suuruudesta. Jos kristillisen vaelluksen haluaa jotenkin lyhyesti tiivistää, se on juuri sitä, että me näemme itsemme yhä raadollisemmin, mutta Jeesuksen armon aina suurempana. Ja tämä uskossa kasvaminen vie kaiken uskottavuuden muilta vapahtajilta ja totuuksilta. Kaikki muuthan vaativat meiltä hyveellistä elämää autuuden ehtona. Mutta kun ymmärrämme, ettei meistä kerta kaikkiaan ole pelastamaan itseämme, tiedämme, että vain Jeesuksen julistama ehdottoman armon sanoma voi pelastaa. Vain se voi olla totta.

    Jeesuksen oppi antaa kaiken kunnian Jumalalle

    Evankeliumitekstin lopussa Jeesus antaa vielä toisen oikean julistajan ja oikean opetuksen tuntomerkin. Hän sanoo: ”Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä.” Oikea oppi antaa kunnian yksin Jumalalle. Oikea julistaja ei etsi mitään muuta kuin Lähettäjänsä kunniaa.

    Pyyteettömän rakkauden Jumalaan tulee leimata kaikkea julistustyötä. Tässä Jeesus on kaikkein korkein esikuva, jonka jäljessä me muut kompuroimme. Hänen lisäkseen ei ole yhtään, jolla olisi täysin puhtaat motiivit työnsä takana. Ihmisellä on suuri halu loistaa. On tarve esitellä taitojaan. Tämä koskee niin saarnaajia kuin kaikkia muitakin. Tämä loistamisen halu nousee siitä, että perustamme sen, keitä me olemme, siihen, mitä muut sanovat meistä. Haluamme saada ylistystä, koska se korostaa arvoamme. Jos noudattaisimme ensimmäistä käskyä uskollisesti, meidän arvomme kuitenkin perustuisi siihen, mitä Jumala sanoo meistä Poikansa tähden eikä siihen, mitä olemme itsessämme.

    Siksi meidän tulee muistaa, että juuri silloin, kun haemme Jeesukselta apua syyllisyyteemme, Jumala saa kaiken kiitoksen. Silloin, kun etsimme Jeesukselta apua vaelluksemme ongelmiin, Jumalan uskollisuus kirkastuu. Silloin, kun haemme Jeesukselta taivaallista viisautta, Jumala saa kaiken kunnian. Apostoli Paavali kirjoittaa: ”hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: ’Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra’.” (1 Kor. 1:30-31) Huomatkaa, että Jeesuksessa meillä on alusta loppuun kaikki, mitä tarvitsemme, jotta voimme olla Jumalan omia ja varjeltua iankaikkiseen elämään! Kun olemme täysin riippuvaisia Jumalasta, Lähettäjämme saa kaiken kunnian. Meidän ei tule kerskata mistään muusta kuin hänestä.

    Kaikki muu oppi kuin se, mitä Jeesus julisti, etsii ihmiskunniaa. Tämä on totta niiden oppien kohdalla, joita julistetaan kristikunnan ulkopuolella, mutta myös niiden ei-raamatullisten oppien suhteen, joita julistetaan kristikunnan sisällä. Raamattu sanoo: ”pitäkää silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä. Sillä sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta, vaan omaa vatsaansa, ja he pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet.” (Room. 16:17-18). Tuimia sanoja. Huomaamme, että apostoli sanoo aivan yleisesti, että missä tahansa kohdassa poikkeavat palvelevat julistuksessaan omaa vatsaansa, eli siis omia halujaan. Kristillisten julistajien kohdalla tämä on totta tietysti sikäli kuin he julistavat väärää oppia.

    Nämä vakavat sanat muistuttavat meitä siitä, kuinka paha ihmisen liha on ja millaista hulluutta Kristuksen oppi on sille. Siksi ne kehottavat meitä turvaamaan sanaan ja lapsenmielellä ottamaan vastaan sen opin, joka siitä löytyy. Kun otamme uskoen vastaan Kristuksen julistuksen, voimme olla varmoja siitä, että opillamme on taivaallinen alkuperä, sillä on voima vakuuttaa itsensä totuudellisuudesta ja se antaa kaiken kunnian Jumalalle.

  • Jumalanpalvelus 10.1.2021

    Nauhajumalanpalvelus 10.1.2021. Virret VK38: 42:1,2,4  215  43:1,5,6  45:1-3 (säv. 620)  124:1,3,10 (säv. 168). Huom. Liturgiassa Herra armahda.

  • Mikä on pyhän Raamatun mukaan suurten katastrofien sanoma

    1. loppiaisen jälkeinen sunnuntai, vapaa teksti

    Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. 2 Tim. 3:1.

    Jälleen olemme saaneet kokea koko maailmaa järkyttäneen katastrofin. Se kuuluu samaan sarjaan Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden ja World Trade Centerin tuhoamisen kanssa. Tshernobyl suuntautui ihmisen insinööritaitoon liittyvää ylpeyttä vastaan, New Yorkin terrori-isku rahamaailman ylpeyttä vastaan ja Kaakkois-Aasian onnettomuus mm. maallistuneen, Jumalasta vieraantuneen, vauraan eurooppalaisen ihmisen ylpeyttä vastaan. Maailman ylpeys on saanut ankaria kolauksia. Niin on Jumala hyväksi nähnyt.

    Tällaiset onnettomuudet kohtaavat yhtä hyvin sekä epäuskoisia että uskovia, ellei Jumala näe hyväksi varjella erityisen kaitselmuksensa avulla, mitä myös tapahtuu ja mistä jotkut tulevat osallisiksi. Ihminen joutuu pakon edessä tunnustamaan pienuutensa ja voimattomuutensa. Sen lisäksi Jumala tähtää syvemmälle.

    Suuret katastrofit muistuttavat erityisesti kolmesta tärkeästä asiasta, nimittäin Kristuksen tulemuksen läheisyydestä ja yllätyksellisyydestä, parannuksen tekemisen tarpeesta ja lähestyvistä vainon ajoista.

    1. Kristuksen tuleminen tuomiolle lähestyy: Olkaa valmiit! Valvokaa!

    Jeesus sanoo: "Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin." Matt. 24:6-7. Tällaisia ilmiöitä on ollut maailman sivu. Ne eivät kuitenkaan lakkaa loppua kohden, vaan ennemminkin lisääntyvät ja tihentyvät. Ja niillä on sellainen erityispiirre, että niistä saadaan tietää. Jeesus käyttää sanontaa: "Kuulette &ldots; sanomia." Tällaisen asiaintilan Raamattu kertoo vallitsevan aikojen lopulla. Sodat ja onnettomuudet ovat siis merkkejä tämän maailman rappeutumisesta, sen vanhenemisesta ja kulkemisesta loppuaan kohden. Samalla se kertoo Kristuksen tuomiolle tulon lähestymisestä. "Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee." (Matt. 24:44) "Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä." (Matt. 25:13)

    Kun Jeesus opetti näitä asioita, hän sanoi: "Älkää peljästykö." Näillä sanoilla hän lohduttaa uskovaisiaan ja haluaa vahvistaa heitä, että he säilyttävät uskon Jumalan armoon ja pelastukseen, tapahtui mitä tapahtui. Hän ei lupaa ehdotonta varjelusta ajallisissa onnettomuuksissa omilleen, mutta näillä sanoilla hän kehottaa meitä säilyttämään uskon ja uskalluksen Jumalaan. Profeetta Jesaja kirjoittaa: "Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun. Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota; jos tulen läpi käyt, et sinä kärvenny, eikä liekki sinua polta." (Jes. 43:1-2). Pahatkaan ajalliset onnettomuudet eivät hukuta uskovan sielua. Jeesus sanoo saman asian: "Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin. Eikö kahta varpusta myydä yhteen ropoon? Eikä yksikään niistä putoa maahan teidän Isänne sallimatta. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Älkää siis peljätkö; te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta." (Matt. 10:28-31). Sielun pelastuminen on suurempiarvoinen asia kuin hengissä pysyminen.

    2. On uskottava evankeliumi, sillä "ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte"

    Jeesuksen aikana ihmisiä oli kerran järkyttänyt kaksi asiaa. Pilatus oli sekoittanut uhriensa vereen galilealaisten verta. Siiloassa oli kaatunut torni, jolloin 18 ihmistä oli saanut surmansa. Kyseltiin, olivatko nämä surmansa saaneet ihmiset syntisempiä kuin muut. Siihen Jeesus vastasi: "Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte." (Luuk. 13:3) Onnettomuudet olivat kaikille jäljelle jääneille Jumalan kutsu mielenmuutokseen.

    Myös oman aikamme järkyttävät tapahtumat ovat Jumalan armollinen kutsu parannukseen ja uskoon kaikille eloon jääneille, myös meille kaukana oleville. Ne ovat kutsu kääntyä uskomaan Herraan Kristukseen. Ne ovat kutsu hylätä epäjumalat ja ihmistekoinen jumalanpalvelus. Ne ovat jokaiselle kutsu rakentaa uskonsa pyhän Raamatun sanalle ja hylätä kaikki ihmisopit ja Sanasta poikkeamiset.

    Onnettomuudet kertovat myös siitä, että Jumalan kärsivällisyydellä on rajansa. Nämä rajat tulivat vastaan niiden menehtyneiden kohdalla, jotka eivät uskoneet Jeesukseen. Ne tulevat vastaan aikanaan myös niiden kohdalle, jotka jäivät jäljelle, mutta jotka eivät usko. On varmaa, että Jumala tahtoo meidän pelastuvan ja että me hukumme iankaikkisesti, jos emme uskolla ota vastaan pelastusta Kristuksessa.

    On lohdullista havaita, kuinka Jumala suuressa kärsivällisyydessään kutsuu meitä luoksensa. Hänellä on paljon anteeksiantamusta, sillä Kristus on jo ottanut kärsimyksellään ja kuolemallaan meidän päältämme Jumalan vihan. Jeesuksen nimessä saamme syntimme anteeksi, olivatpa ne miten suuria tahansa. Jumala on rakkaus. Mutta jos hylkäämme hänen armonsa, emme voi muuta kuin syyttää itseämme siitä, jos ohitamme Jumalan tarjoaman pelastuksen

    Parannuksen tekeminen alkaa synnin tunnustamisesta ja armoon turvautumisesta. Mutta sillä on myös hedelmänsä. Ne näkyvät yksityisen ihmisen elämässä. Hän sanoutuu irti epäuskoisen maailman menosta ja sen moraalittomuudesta. ja kun Jumala kutsuu kirkkoja ja seurakuntia parannukseen, se koskee niiden elämää ja myös niiden luopumusta, harhoja, uusia vääriä käytäntöjä, opillista välinpitämättömyyttä, kirjoitetun Jumalan sanan, pyhän Raamatun repostelemista. Parannus vie ihmisen syntisenä Jumalan eteen, armahdetun paikalle, nöyrtyneenä Jumalan väkevän käden alle.

    3. Suuret vainon ajat lähestyvät

    Kun Jeesus puhui lopun aikana tapahtuvista onnettomuuksista, hän jatkoi: " Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua. Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden. Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan. Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta. Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu."

    Ihmiset eivät siis yleisesti ottaen ota opikseen onnettomuuksista. He eivät halua kuulla parannuksen saarnaa, vaan he kääntyvät niitä vastaan, jotka haluavat heidän pelastuvan. Evankeliumin julistukseen he reagoivat vihalla. Tätä tapahtuu jopa niiden keskuudessa, jotka lukeutuvat uskoviin, sillä Jeesuksen sanan mukaan monet lankeavat uskosta. Lisäksi nousee suuri määrä vääriä profeettoja tuhoisin seurauksin. Ihmiset seuraavat eksytyksiä. Laittomuus valtaa monien mielet. Rakkaus kylmenee. Tästä on jo paljon esimerkkejä. Ei ole rakkautta syntymättömiin ihmistaimiin, ei vanhuksiin, ei totuuteen eikä totuuden julistajiin. Jumalan rakastamisen ja oikean lähimmäisrakkauden tilalle on tullut itserakkaus, lihalliset vietit, rakkaus rahaan, valtaan ja kunniaan. Tämän kaoottisen tilanteen edessä tarvitsemme kestäväisyyttä säilyttääksemme uskon ja tehdäksemme Jumalan tahdon ja saadaksemme sen, mikä luvattu on (Hebr. 10:33). Usko on säilyttämisen arvoinen, kultaa monin verroin arvokkaampi. Apostoli Pietari lausuu: "&ldots; että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä." (1 Piet. 1:7)

    Oikeaan rakkauteen kuuluu monenlaisia asioita. Se ei jämähdä niihin asioihin, joita epäuskoiset ja pakanatkin ymmärtävät. Se ei jää pelkkään ajalliseen apuun ja inhimilliseen myötäelämiseen. Toki sydän avartuu niillekin asioille. Mutta se ajattelee myös sitä, kuinka evankeliumin lohdutus voitaisiin viedä kärsiville. Se miettii, kuinka niitä, joita tapahtumat ovat puhutelleet, voitaisiin johdattaa syntiensä tuntoon ja armon omistamiseen. Eikä se vain pohdi tätä, vaan se myös toimii. Käytä sinäkin tämä tilaisuus hyväksesi. Nyt on erinomainen tilaisuus lähetystyöhön ja todistukseen Jeesuksesta.

    Varmasti löytyy joitakuita, jotka tulevat parannukseen näidenkin tapahtumien myötä. Mutta kun hyvin ilmeisesti suuri valtaenemmistö torjuu Jumalan kutsun ja paatuu, sillä on erilaisia seurauksia. Kun evankeliumi ei kelpaa, he menevät yhä syvemmälle hengelliseen pimeyteen. Uskoville tulee risti. Se kertoo heille, että Raamatun sana toteutuu. Se pitää heidät pienellä paikalla ja se panee heidät etsimään sitä, mikä ylhäällä on ja luottamaan Herraamme, joka kuolleet herättää.

    Markku Särelä 9.1.2005

  • Mistä löydät Jeesuksen?

    Toisena loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina, I vuosikerran evankeliumiteksti

    Luuk. 2:41–52Ja hänen vanhempansa matkustivat joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. Hänen ollessaan kaksitoistavuotias he niinikään vaelsivat ylös sinne juhlan tavan mukaan. Ja kun ne päivät olivat kuluneet ja he lähtivät kotiin, jäi poikanen Jeesus Jerusalemiin, eivätkä hänen vanhempansa sitä huomanneet. He luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivänmatkan ja etsivät häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta; mutta kun eivät löytäneet, palasivat he Jerusalemiin etsien häntä. Ja kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet pyhäköstä, jossa hän istui opettajain keskellä kuunnellen heitä ja kysellen heiltä. Ja kaikki, jotka häntä kuulivat, ihmettelivät hänen ymmärrystänsä ja vastauksiansa. Ja hänet nähdessään hänen vanhempansa hämmästyivät, ja hänen äitinsä sanoi hänelle: "Poikani, miksi meille näin teit? Katso, sinun isäsi ja minä olemme huolestuneina etsineet sinua." Niin hän sanoi heille: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?" Mutta he eivät ymmärtäneet sitä sanaa, jonka hän heille puhui. Ja hän lähti heidän kanssansa ja tuli Nasaretiin ja oli heille alamainen. Ja hänen äitinsä kätki kaikki nämä sanat sydämeensä. Ja Jeesus varttui viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä.

    Mooseksen lain mukaan jokaisen juutalaismiehen tuli matkustaa kolme kertaa vuodessa Jerusalemiin: pääsiäisen, helluntain ja lehtimajajuhlan aikaan. Nuo juhlat toivat esille Jumalan pelastushistorialliset teot ja hänen hyvyytensä kansaansa kohtaan. Ne suuntasivat Israelin katseen kohti tulevaa, kaikkien Vanhan liiton esikuvien täyttymystä. Joosefin ja Marian hurskaudesta kertoo se, että evankelista kertoo koko perheen lähteneen tavalliseen tapaan pääsiäismatkalleen! He uskoivat todelliseen Jumalaan ja tämän lupauksiin ja siksi halusivat koko perheen voimin osallistua pääsiäisjuhlan viettoon.

    Jeesus ei löydy

    Kun juhlaa oli sitten vietetty Mooseksen lain mukaisesti seitsemän päivää, oli paluumatkan aika. Joosef ja Maria suuntasivat kohti Nasaretia. Koska tuolloin matkaseurueet olivat usein isoja ja miehillä ja naisilla oli tapana matkustaa erikseen, vanhemmat olettivat Jeesuksen olevan mukana jossain matkajoukon seassa. Heille ei tullut heti mieleen, ettei poika olisi heidän kanssaan, vaikka heillä ei ollut pojasta havaintoja. Kun aikaa kului eikä Jeesusta vieläkään näkynyt, Joosef ja Maria alkoivat etsiä Jeesusta sukulaisten joukosta. Häntä ei kuitenkaan löytynyt.

    Tässä kohden on hyvä pysähtyä ja miettiä, millaista murhetta, pelästystä ja huolta vanhemmat joutuivat kokemaan! Varmasti monet teistä vanhemmista tiedätte omakohtaisesti, millainen hätä siitä tulee, kun lapsi on yhtäkkiä kadonnut eikä häntä löydy. Suomi on kuitenkin kohtuullisen turvallinen maa ja nykyään apunamme löytämisessä ovat kännykät, kauppojen kuulutukset, sosiaalinen media ja niin edelleen. Jeesuksen ajan Palestiina oli kuitenkin hyvin toisenlainen: siellä oli muun muassa tukahduttavan kuuma ilmasto, leijonia, skorpioneja, varasjoukkoja ja lukemattomia muita vaaroja. Jeesus oli ollut nyt kadoksissa päivän ajan ja vielä menisi kolme päivää ennen kuin poika löytyisi Jerusalemista!

    Ei ole siis mitenkään ihme, että kun vanhemmat löytävät Jeesuksen, Vapahtaja kohtaa äitinsä tiukan kysymyksen: ”Poikani, miksi meille näin teit? Katso, sinun isäsi ja minä olemme huolestuneina etsineet sinua.” Maria ei ollenkaan ymmärtänyt, miksi Jeesus oli jäänyt temppeliin. Hänen sanansa paljastavat, että hän piti Jeesuksen tekoa ajattelemattomana. Tämähän ei ollenkaan ottanut huomioon sitä, millaista murhetta jääminen Jerusalemin aiheuttaisi vanhemmille. Ja kun Maria ja Joosef saivat kuulla Jeesuksen vastauksen kysymykseen, Raamattu sanoo: ”Mutta he eivät ymmärtäneet sitä sanaa, jonka hän heille puhui”.

    On hyvä eläytyä Marian osaan. Raamattua lukiessahan voi olla niin, että meillä on tietynlainen esiymmärrys ja sen vuoksi ohitamme monia lukemiamme asioita, kun ne eivät ole niitä, joihin kiinnitämme huomion. Esimerkiksi tämän päivän evankeliumissa ajatuksiamme voi hallita niin paljon se, että Jeesus on kaikkitietävä Jumalan Poika, ettemme ota Marian murhetta vakavasti. Vähän hymähdämme sille, että Maria ei täysin ymmärtänyt, kuka hänen Poikansa on ja mikä oli tämän tehtävä, mutta jätämme asian siihen. Äidin kysymys ei anna meille sen suurempaa pohtimisen aihetta, vaan kuvaa vain Marian tietämättömyyttä.

    Marian kokemus on kuitenkin hyvin yleinen. Hänessä on paljon, mihin samaistua. Emmekö mekin ole usein kysyneet: missä Jeesus on? Missä hän on, kun synti on syyttänyt? Missä hän on, kun läheinen on kuollut, työpaikka mennyt tai jokin muu ahdistus kohdannut? Jeesus tuntuu olevan kadoksissa ja meidän tekisi mieli nuhdella häntä siitä, että hän ei ollenkaan huomioi meitä. Kuinka usein onkaan totta, että sanan lupaukset eivät vaikuta enää Jumalan sanalta silloin, kun ahdistukset iskevät! On helppo sanoa Raamattua Jumalan sanaksi. Mutta kun kaikki vaikuttaa olevan sanaa vastaan, Jeesuksen kaikkitietävyys, rakkaus ja huolenpito ei ole enää ollenkaan niin itsestään selviä asioita.

    Jeesus löytyy

    Murheisiimme ja tuohtumukseemme Jeesus vastaa evankeliumin sanoin: ”Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?” Joosef ja Maria löysivät Jeesuksen temppelistä, opettamassa Jumalan sanaa. Hän oli syventynyt niihin asioihin, jotka olivat hänen Isänsä. Vaikka hän oli vain 12-vuotias, hän oli ottanut opettajan paikan ja oppineet ihmettelivät hänen suurta viisauttaan. Temppeli oli hänen paikkansa, koska siellä hänellä oli mahdollisuus johtaa kuulijoita ymmärtämään Kirjoitukset. Temppeli oli hänen paikkansa, koska olihan hän syntiuhri, johon temppelin uhritoiminta osoitti. Temppeli oli hänen paikkansa, koska siellä esikuva ja täyttymys kohtasivat toisensa. Perustaisihan Jeesus kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan uuden temppelin, hänen ruumiinsa, pyhän kristillisen seurakunnan.

    Kun tänään haluamme löytää Jeesuksen, meidän tulee myös löytää hänet niistä asioista, jotka ovat hänen Isänsä. Jeesus löytyy jälleen temppelistä. Hän on läsnä Kristillisen Kirkon keskellä. Hän on sitoutunut armonvälineisiin. Niissä hän on hyvin konkreettisesti läsnä pelastavassa läsnäolossaan. Ne ovat Isän meille antamat lahjat, joissa Vapahtaja tulee löydettäväksemme. Niiden kautta hän vakuuttaa sinulle, että syntisi on annettu anteeksi hänen uhrinsa tähden. Niiden kautta hän antaa lohdutusta murheeseen vakuuttaen, että hän on kanssasi niin ilossa kuin murheissakin. Niissä kuuluu vahva vakuutus: ”Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?” (Room. 8:32).

    On monia, jotka etsivät Jeesusta, mutta eivät löydä häntä. Heillä on käsitys siitä, millainen Jeesuksen pitäisi olla ja koska todellinen Jeesus ei vastaa tuota kuvaa, he eivät koskaan tule tuntemaan Vapahtajaa. Älä sinä tee näin, vaan ota uskolla vastaan se, mitä Raamattu sanoo hänestä. Rauhoita sydämesi sanan lupausten äärellä. Löydä Vapahtajasi Isän antamista aarteista ja ole turvallisella mielellä! Sinulla on Jeesus. Sinulla on Jeesus, vaikka et häntä näe ja vaikka joskus kokemuskin voisi todistaa toista. Sinulla on Jeesus. Ja hänessä sinulla on rauha.

  • Te olette Jumalan perhettä

    1 lopp. jälk. s. III vsk:n ev.

    Hänen [Jeesuksen] vielä puhuessaan kansalle, katso, hänen äitinsä ja veljensä seisoivat ulkona, tahtoen häntä puhutella. Niin joku sanoi hänelle: "Katso, sinun äitisi ja veljesi seisovat ulkona ja tahtovat sinua puhutella." Mutta hän vastasi ja sanoi sille, joka sen hänelle ilmoitti: "Kuka on minun äitini, ja ketkä ovat minun veljeni?" Ja hän ojensi kätensä opetuslastensa puoleen ja sanoi: "Katso, minun äitini ja veljeni! Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini." Matt. 12:46-50.

    Tekstissämme Jeesus opettaa meille aiheesta, jonka apostoli Paavali pukee sanoihin: "Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä." (Ef. 2:19) On hyvin lohdullista, että Jeesus tunnustaa uskovansa omaksi perheväekseen.

    1. Jumala ei tunnusta meitä uskoviaan omikseen luonnollisen syntyperämme mukaan

    Kesken Jeesuksen saarnan hänen äitinsä ja veljensä tahtoivat puhutella häntä. Raamattu ei kerro meille siihen syytä, mutta sen täytyi olla heistä jokin hyvin tärkeä asia, niin tärkeä, että Jeesuksen olisi ollut syytä keskeyttää puheensa ja kuunnella heitä. Joku tulee sanomaan Jeesukselle: "Katso, sinun äitisi ja veljesi seisovat ulkona ja tahtovat sinua puhutella."

    Maria oli uskova, hurskas ihminen, mutta nyt hän teki pahan erehdyksen yhdessä Jeesuksen veljien kanssa. Sukulaisuuteen vedoten he halusivat päästä Jeesuksen puheille ja keskeyttivät hänet hänen kaikkein tärkeimmässä tehtävässään.

    Marian ja Jeesuksen veljien käytöksestä havaitsemme muun muassa seuraavat synnit, jotka vaikeuttavat yllättävän usein Jumalan seurakunnan elämää. 1. Kun pastori julistaa Jumalan sanaa tai jos hän saarnan ulkopuolella yrittää tuoda sitä esille, häntä ei kuunnella, vaan puhutaan omia ja tämän maailman asioita. Jotkut jouduttuaan pahan omantunnon valtaan ovat varsin taitaviakin ohjaamaan keskustelua heitä miellyttävämmille raiteille. 2. Katsotaan, että omat maalliset asiat ovat tärkeysjärjestyksessä ensi sijalla, ja Jeesuksen asia tulee vasta sen jälkeen. Tai mikä vielä pahempaa, seurakunnan olisi muutettava toimintatapansa. Se ei saisi pitää pääasianaan evankeliumin julistamista, vaan sen täytyisi olla tukena ja ymmärtäjänä ihmisten elämässä ja ottaa heidän tarpeensa huomioon. Nämä tarpeet eivät kuitenkaan olisi sielun tarpeita ja omantunnon hoitamista Jumalan armolla. 3. Seurakunnan ja pastorin tulisi ymmärtää, kuinka tärkeä henkilö asianomainen on. Olisi ymmärrettävä hänen yhteiskunnallinen asemansa, kunniakas sukunsa tai se, että hänen omaisissaan on ollut koko seurakunnassa kunnioitettuja uskon miehiä ja naisia. 4. Kun seurakunta valitsee luottamushenkilöitä tai pastoria, jotkut panevat enemmän painoa asianomaisen kotitaustalle kuin hänen omalle tunnustukselleen. 5. Mariasta, Jeesuksen äidistä on tehty epäjumala ja rukousten kohde.

    Tämäntapaista olen kohdannut niiden yli 40 vuoden aikana, jotka olen ollut saarnavirassa. Eikä niitä ole esiintynyt vain meillä, vaan kaikkialla maailmassa. Ongelma, jonka tekstimme tuo meille esiin, ei ollut vain Marian ja Jeesuksen veljien pulma, vaan yleisinhimillinen taipumus tuntea Jeesus ja hänen omansa lihan eikä Hengen mukaan. Meidän tulisi osata tiedostaa tämä vääräksi ja synnilliseksi sekä karttaa sitä Kristuksen todellisina opetuslapsina.

    Apostoli Paavali murehti heimolaistensa tähden, kun he eivät olleet ottaneet vastaan evankeliumia. Hän sanoi: "Sillä minä soisin itse olevani kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat minun sukulaisiani lihan puolesta." (Room. 9:3) He olivat veljiä lihan mukaan, mutta eivät Hengen mukaan. Kaikkina aikoina on Kristukseen uskovilla ollut suuri murhe sen takia, että heidän rakkaat omaisensa eivät ole olleet veljiä ja sisaria Hengen mukaan. Me emme voi tätä ristiriitaa poistaa. Se ei ole meidän vallassamme. Raamattu sanoo: "Usko ei ole joka miehen." (2 Tess. 3:2) Toisin sanoen, kaikki eivät usko. Mitä voimme tehdä, on antaa lapsillemme kristillinen kasvatus ja opetus silloin, kun he vielä ovat pieniä. Sitten jos he menevät maailmaan, kodin esikuva puhuttelee edelleen ja esirukouksessa voimme viedä asian Jumalan eteen.

    2. Olemme Jumalan lapsia vain uudestisyntymisen nojalla

    Raamatun totuus on, ettei Jumala tunne meitä lapsikseen luonnollisen syntymämme nojalla, vaan yksinomaan uudestisyntymisen perusteella. Tosin olemme hänen lapsiaan luomisen nojalla. Mutta koska olemme syntiinlangenneita ja perisynnin turmelemia, suhteemme Jumalaan ei ole lapsen suhde Isään. Uudestisyntymisessä hän on antanut meille paljon kunniakkaamman ja korkeamman aseman kuin mitä maallinen syntymämme voi meille antaa. Luonnollinen syntyperämme liittää meidät Jumalan edessä perisynninalaiseen sukuun ja Jumalan vihan ja iankaikkisen häpeän ansainneeseen ihmiskuntaan. Jumalasta syntyminen kasteesta ja sanasta sen sijaan liittää meidät uskon kautta iankaikkiseen Jumalaan, taivaan valtakuntaan, syntien anteeksisaamiseen, ruumiin ylösnousemiseen, ansaitsemattomaan kirkkauteen ja kaikkiin niihin muihin hengellisiin aarteisiin, jotka Kristus on meille ansainnut. Raamattu sanoo: "Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella. Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä." (Kol. 3:1-2)

    Tekstissämme Jeesus osoittaa, ketkä kuuluvat hänen perhekuntaansa, hänen seurakuntaansa. Jeesus kysyi: "Kuka on minun äitini, ja ketkä ovat minun veljeni?" Ja sen jälkeen hän ojensi kätensä opetuslastensa puoleen ja sanoi: "Katso, minun äitini ja veljeni! Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini." Rinnakkaistekstissä Luukkaan evankeliumissa on asia lausuttu hieman pidemmästi: "Minun äitini ja veljeni ovat nämä, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sen mukaan tekevät." (Luuk. 8:21)

    Jos siis haluat kuulua Jeesuksen perheväkeen, sinun tulee kuulla Jumalan sana ja tehdä sen mukaan. Jos et sitä kuule etkä sitä seuraa, et kuulu Jumalan perheeseen etkä voi lohduttautua sillä, että Jumala on Isäsi.

    Tässä yhteydessä emme saa ymmärtää Jumalan sanan kuulemista ja sen noudattamista lain mukaan, ei siis siten, että tarkastelisimme sitä Kristuksen, Jumalan armon ja uskon ulkopuolella. Eihän kukaan syntinen voi täyttää Jumalan lakia eikä kukaan voi omilla voimillaan liittyä Jumalan perheväkeen.

    Jumalan sanan kuuleminen tässä yhteydessä tarkoittaa sen vastaanottamista, sen uskomista ja sitä, että panee sielunsa turvan Kristukseen. Se tekee taivaallisen Isän tahdon, joka uskoo hänen Poikaansa. Raamattu sanoo: "Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut." (1 Joh. 3:23) Näin taivaallisen Isämme tahto lapsiinsa nähden on kahtalainen. 1. evankeliumin kannalta lausuttuna: Se, että me uskomme Kristukseen ja pelastumme hänen kauttaan armosta ilman lain tekoja. 2. Lain toteuttamisen eli "uuden käskyn" (1 Joh. 2:7,8) kannalta lausuttuna: Se, että me uskon hedelmänä, uusina ihmisinä, hänen lapsinaan, pelastuksen lahjaksi saaneina rakastamme toisiamme. Tällaiset Jeesus tunnustaa veljikseen ja sisarikseen.

    Taivaallisen Isän tahdon teemme uskon kautta. Sillä usko omistaa Kristuksen täydellisen laintäyttämyksen, joka luetaan meidän hyväksemme. Ja ilman uskoa ei kukaan voi täyttää Jumalan lakia, ei kokonaan eikä edes vähäisintä osaa. Mutta kun uskomme Jeesukseen, meillä on täydellinen laintäyttämys Jumalan edessä eikä Jumala katsele meitä sen mukaan, mitä olemme itsessämme, vaan hän näkee meidät Kristuksessa oleviksi ja itselleen otollisiksi.

    Siinä, että olemme pyhässä kasteessa syntyneet Jumalan lapsiksi ja olemme Kristuksen päällemme pukeneet, on suuri lohdutus. Jokainen normaali isä ja äiti rakastaa lapsiaan ja pitää heistä huolta. Eikö paljoa ennemmin taivaallinen Isä rakasta meitä, kun hän rakasti koko maailmaa lähettämällä Poikansa lunastukseksi? Aivan varmasti. Jumalan rakkauden ketju on pitkä: iankaikkisuudessa hän jo teki pelastussuunnitelman, toteutti sen ajassa Poikansa kautta, lähetti evankeliumin sanan kaikkeen maailmaan ja kokoaa perheväkensä Henkensä toimesta sanalla ja sakramenteilla ja vie sen taivaan iloon.

    On suuri kunnia saada olla Jumalan perheväkeä ja Jeesuksen veljiä ja sisaria. Antakaamme mekin kunnia hänelle tekemällä taivaallisen Isämme tahdon.

    Markku Särelä

  • Tunnustuksemme apostoli ja ylipappi

    Pastori Markku Särelän saarna 10.1.2021