Seksageesimasunnuntain II vuosikerran epistola

Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi? Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta, me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset. 1 Kor. 1:20-25.

Kysyin kerran nuoruudessani eräältä mieheltä: "Uskotko Jumalaan." Hän vastasi: "En ole oppinut häntä tuntemaan." Tunnetko sinä Jumalan? Voitko auttaa toisia häntä tuntemaan. Tekstimme osoittaa meille toisaalta sen, minkä avulla Jumalaa ei opita tuntemaan, ja toisaalta sen, miten hänet tullaan tuntemaan.

1. Mistä Jumalaa ei opita tuntemaan

Tekstimme sanoo meille aluksi: "Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?" Näillä sanoilla se osoittaa, ettei Jumalaa opita tuntemaan järjen ja siihen pohjautuvan viisauden avulla, ei edes kirjanoppineisuuden eli teologisen tieteen avulla. Päinvastoin uskovat ovat havainneet, että pahimmat eksyttäjät tulevat joko niin sanotun tieteen piiristä tai sieltä, missä tavoitellaan merkkejä. Sanoohan tekstimme: "Juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta." Ihminen ei voi omasta järjestään Jeesukseen Kristukseen uskoa eikä hänen tykönsä tulla. Se tie on tukossa.

Jumala on kuitenkin antanut tietoa itsestään. Hän on kirjoittanut jokaisen ihmiseen sydämeen jo luomisessa sen, että hän on, ja myös tahtonsa eli yleisen siveyslain. Tätä tietoa on vielä jossain määrin - joskin himmentyneenä, mutta kuitenkin todella olemassa olevana - syntiinlankeemuksen jälkeenkin jäljellä. Lisäksi Jumalan olemassaolo on pääteltävissä ja tiedettävissä hänen luomisteoistaan, jotka kertovat hänen ihmeellisestä viisaudestaan ja suuresta voimastaan. Tekstimme sanoo: "Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa." Tämä Jumalan viisaus on nähtävissä, ja kuitenkaan ihminen ei siitä oppinut tuntemaan Jumalaa.

Nyt meidän pitäisi osata tehdä tästä kaikesta oikeat johtopäätökset. Kun tuomme esiin luonnon todistuksia Jumalan luomisteoista ja hänen olemassaolostaan, hänen suuresta viisaudestaan ja voimastaan, voimme herätellä omaatuntoa toimintaan. Sellaisella tiedolla voimme myös varjella uskovia, etteivät he mene tämän maailman viisauden mukana harhaan. Mutta se ei sinänsä saata vielä ketään Jumalan tuntemiseen.

Vain Jumala itse voi saattaa meidät tuntemaan itsensä. Hän sanoo: "Minä olen Herra, eikä toista ole, paitsi minua ei ole yhtään jumalaa. Minä vyötän sinut, vaikka sinä et minua tunne, jotta tiedettäisiin auringon noususta sen laskemille asti, että paitsi minua ei ole yhtäkään: minä olen Herra, eikä toista ole, minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän." Jes. 45:5-7.

Perisynnin turmelemassa ihmisessä on merkillinen väärä taipumus etsiä todistusta Jumalasta ja hänen suosiostaan merkeistä ja ihmeellisistä kokemuksista. Vieläpä se tapahtuu siten, että ihmiselle eivät kelpaa Jumalan antamat merkit ja kokemukset, vaan hän tivaa sellaisia merkkejä, jotka vastaavat hänen toiveitaan. Miten paljon Kristus tekikään merkkejä. Ne herättivät kuitenkin juutalaisissa närkästystä. Milloin hän paransi sapattina tai milloin seurusteli syntisten kanssa. Aina oli jotakin vikaa. He kysyivät: "Minkä merkin sinä näytät meille" (Joh. 2:18) ja "Minkä tunnusteon sinä teet, että me näkisimme sen ja uskoisimme sinua? Minkä teon sinä teet?" (Joh. 6:30). Ja Jeesus lupasi heille merkin, sen, että hän nousee ruumiillisesti kuolleista. Siitä oli todistuksena heille tyhjä hauta käärinliinoineen ja hänen uskoviensa silminnäkijätodistus, mutta ennen muuta apostolinen Kristus-saarna. Merkin tämä maailma on saanut, mutta ei sellaista merkkiä, mitä se itse pyysi.

Merkkejä tavoittelevan ihmisen suuri erehdys on siinä, että hän sulkee sydämensä siltä todistukselta, jonka Jumala hänelle antaa. Jumalan sanassa ja Kristus-saarnassa on läsnä Pyhän Hengen todistus. Jeesus sanoi Pyhästä Hengestä: Isä antaa teille "totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva." Joh. 14:17. Maailma hyväksyisi sellaisen Pyhän Hengen, jonka se voisi nähdä ja aisteillaan tuntea. Tätä maailmallisuutta ruokkivat hurmoksellinen kristillisyys ja ihmeparantajat. Sellaisen avulla Jumalaa ei opita tuntemaan.

Haluamme tehdä Jumalan valtakunnan työtä ja voittaa ihmisiä Kristukselle. Sitä varten meidän on hyvä tietää, millä tavoin tätä työtä on tehtävä, niin että voimme myös saada tuloksia. Raamattu osoittaa selvästi, että maailman viisauden ja ihmemerkkien tavoittelu eivät ole oikea tie eikä niiden avulla tulla Jumalaa tuntemaan. Tekstimme sanoo, että Jumala on "tehnyt maailman viisauden hullutukseksi". Tarvitsemme siis toisenlaisen viisauden.

2. Miten tulemme Jumalan tuntemaan

Tekstimme sanoo: "Niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat." Raamattu nimittää Kristus-saarnaa hullutukseksi, koska maailma ei arvosta sitä, vaan pitää sitä hullutuksena, siis sellaisena mielettömänä asiana, jolle ei kannata korviansa loksauttaa. Tästä näemme, ettei Jumala pyri mielistelemään maailmaa eikä viemään evankeliumia eteenpäin maailman ehdoilla. Emme mekään saa sellaiseen sortua. Vaan mitä meidän on tehtävä?

On saarnattava, ei siis kyseltävä eikä neuvoteltava, ei mukautettava sanomaa sellaiseksi, että se kelpaisi, vaan julistettava evankeliumia sellaisena kuin Jumala on sen meille antanut. Sellaisessa saarnassa on tehoa. Vanhan testamentin profeetat julistivat: "Kuulkaa, kaikki kansat; ota korviisi, maa, ja kaikki, mitä maassa on." Miika 1:2. Jumala puhuu. Avaa siis korvasi kuulemaan ja sydämesi kätkemään Jumalan voimasta, mitä Herralla on sinulle asiaa. Hänellä on sinulle pelastuksen sanoma.

Tekstimme sanoo: "Me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus."

Järkeisopilla synnytetään epäilijöitä ja vastaansanojia, mutta ei uskovia. Merkkien tavoittelulla saadaan aikaan levottomia ihmisiä, joilla ei ole sielunrauhaa eikä varmuutta syntien anteeksisaamisesta, ihmisiä, jotka tavoittelevat kokemusta kokemuksen perään ja joiden on vaikeata tyytyä siihen elämänosaan, jonka Jumala on heille antanut, ja joiden toivo ei suuntaudu taivaaseen, vaan tänne alas toivoen saavansa täällä paremman osan. Kristus-saarna taas pelastaa ja antaa rauhan Jumalan kanssa. Meitä vahvistaa Raamatun sana: "Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä" (Room. 8:25). Raamattu myös varoittaa väärästä toivosta: "Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat." 1 Kor. 15:19.

Paavali sanoo: "Me saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta." Kun apostoli sanoo näin, hän tietää, että hänellä on sellainen sanoma, jossa on voima, joka todella pelastaa ja auttaa ihmistä hengellisesti Jumalan tahtomalla tavalla. Paavalin sanoissa on jotakin hyvin määrätietoista. Koko apostolisella kirkolla oli selvä, horjumaton työnäky julistaa evankeliumia pelastukseksi koko maailmalle. He julistivat, että "kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus" ja uskottava evankeliumi (Apt. 17:30).

Galatalaiskirjeessä apostoli Paavali lausuu niille galatalaisille, jotka olivat alkaneet etsiä autuutta juhlapäivien vietosta ja muista teoistaan: "Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?" (Gal. 3:1). Seurakunnat olivat syntyneet, kun Paavali oli julistanut ristiinnaulittua Kristusta. Hän oli saarnallaan aivan kuvannut heidän silmiensä eteen Kristuksen ristiinnaulittuna. Mutta nyt heiltä oli kadonnut tämä selkeä kuva Golgatalla kärsineestä Jumalan Pojasta. Heidän katseensa oli siirretty toisaalle. Heidät oli lumottu. Juuri tämä on harhan ominaisuus.

Mikä ristiinnaulitussa Kristuksessa oli niin suurenmoista? Sanoma hänestä kertoi monia asioita. Ensiksikin ristillä ei kärsinyt kuka tahansa ihminen, vaan ihmiseksi tullut Jumalan Poika, jolla ei syntiä ollut, ei opissa eikä elämässä, niin kuin Raamattu sanoo: Joka "ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut" (1 Piet. 2:22). Toiseksi Kristus kärsi Jumalan vihan alla, kuten hän sanoi tuskassaan: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit!" Hän ei kuitenkaan kärsinyt itsensä tähden, vaan hänelle luetun maailman syntivelan tähden. Hänen kärsimyksensä oli siis sijaiskärsimystä. Kun se oli samalla Jumalan Pojan kärsimys, siitä seurasi myös hyvä tulos: koko maailman syntien sovitus. Kolmanneksi se kertoo siitä, että Kristus tuli syntisiä varten, rakasti heitä kuolemaan saakka ja että hän on syntisten ystävä. Raamattu sanoo: "Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi" (1 Joh. 4:10).

Kun siis pyhä Raamattu kuvaa eteemme Jumalan Pojan ihmiseksi tulleena ja ristin kärsimykseen alistuneena maailman Vapahtajana, se julistaa meille, että syntimme ovat sovitetut ja anteeksiannetut, ei meidän tekonamme, vaan Kristuksen teossa. Kaikki on lahjaa ja armoa. Siinä onkin Kristus-saarnan lohdullisuus. Meille, jotka emme kyenneet itseämme pelastamaan, on pelastus tuotu lahjana ja valmiina.

Sinunkin eteesi on kuvattu Kristus ristiinnaulittuna. Pidä tämä kuva silmiesi edessä aina, elämässä ja kuolemassa, ja sinulla on oleva turva tänään ja tuomiopäivänä.

Jumalan tuntemus perustuu uskoon syntien anteeksiantamiseen. Raamattu sanoo: "Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Ja silloin ei enää kukaan opeta kansalaistaan eikä veli veljeään sanoen: 'Tunne Herra'; sillä he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut. Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä." Hebr. 8:10-11.

Kun uskot ristiinnaulittuun Kristukseen, tunnet Jumalan rakastavana Isänä. Saat lähestyä häntä uskon rukouksessa sekä ajallisissa että ennen muuta hengellisissä tarpeissasi ja tiedät, että hän mielellään kuulee rukouksesi ja antaa sinulle sitä, mitä todella tarvitset ja mikä on hänen hyvän tahtonsa mukaista. Amen.

Markku Särelä