17. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran epistolateksti
Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii, kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä: yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte; yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. Ef. 4:1–5.
Jumala on luonut uskoviensa välille erityisen Hengen yhteyden. Tämä yhteys ei ole vain yhteenkuuluvuuden tunnetta tunnetasolla, vaan se on paljon enemmän. Se on yhteenkuuluvuutta. Ja tällä yhteenkuuluvuudella on erityiset tunnusmerkkinsä. Tästä asiasta tekstimme puhuu. Siihen haluamme syventyä.
1. On olemassa Hengen yhteys
Kun ihminen Jumalan luomissanan voimasta syntyy tähän maailmaan, hän ei synny erakoksi, vaan äitinsä rinnoille ja perheen, kodin, suvun, maansa ja koko ihmiskunnan yhteyteen. Kun ihminen evankeliumin ja kasteen voimasta syntyy Jumalan lapseksi, hän syntyy Jumalan ja hänen perheväkensä yhteyteen. Tästä yhteydestä erillään olevaa kristittyä ei ole olemassa. Jo Isä meidän – rukous ilmentää tätä. Kaikilla tosi kristityillä on yhteinen Isä, jotka rukoilevat sanoen ”Isä meidän”. He eivät käytä sanontaa ”minun Isäni”. Vain Herra Kristus sanoi: ”Minun Isäni ja teidän Isänne”, ilmaisten sillä oman erityisen suhteensa Jumalan ainoana Poikana taivaalliseen Isäänsä. Niin kuin on suuriarvoista saada kuulua rakastavan kodin ja omaisten piiriin, vielä suurempiarvoinen on kutsumus olla Jumalan perheen jäsen.
Tämä yhteys on Pyhän Hengen synnyttämä. Se on suoranainen seuraus uskosta. Sillä uskon kautta me synnymme Jumalan lapsiksi armonvälineiden vaikutuksesta Pyhän Hengen toimesta. Usko liittää meidät taivaallisen Isämme yhteyteen. Ja kun yhteys Isään on palautunut ja tuhlaajalapsi on tullut retkiltään Isän syleilyyn, hän on samalla tullut kotiin veljien ja sisarten pariin. Tai toisin sanoen: Jeesuksen lampaat kuulevat hänen ääntänsä. Tämä ääni vetää heistä jokaisen Jeesuksen luo, mutta samalla he löytävät toisensa Jeesuksen ympäriltä hänen ääntään kuulemasta.
Isän rakastava syleily, jolla hän ottaa tuhlaajalapsen kotiin takaisin, yhdistää kaikkia uskovia. Se ei ole vain tuntemus, vaan tosiasia, josta sanan ja sakramenttien lohdulliset lupaukset meidät vakuuttavat. Ja nämä lupaukset kestävät silloinkin, kun hyvät tunteet ovat poissa ja epäilykset ahdistavat.
Jeesuksen suloinen, viheriäille niityille ja lammastarhan turvaan johdattava paimenääni, kaikuu kokoavana, lauman muodostavana. Ja niin on vain yksi lauma. On olemassa vain yksi Kristuksen Kirkko, niin kuin on olemassa vain yksi Hyvä Paimen ja hänen yksi paimenäänensä. Että tämä lauma on yksi, on tosiasia. Se on totta kaikesta ulkoisen kristikunnan rikkinäisyydestä ja lukemattomista sen piirissä vallitsevista vääristä opeista huolimatta. Sillä Kristuksen Kirkon ykseys ja siinä vallitseva Hengen yhteys, ei ole ulkonaista. Se on sisäinen, sydämissä oleva uskon yhteys. Se on sellainen yhteys, jossa jokaisella on sydämessään sama usko kolmiyhteiseen Jumalaan ja Vapahtajaan Herraan Kristukseen ja sama oppi, tuo lohdullinen armonoppi.
Meidän on tärkeätä havaita, että tämä Hengen yhteys on jo olemassa. Sitä ei vasta luoda, eikä sitä voi ihmiskeinoin saada aikaan. Tekstimme ei näet kehota sitä luomaan, vaan säilyttämään sen. Ihminen joko on tässä yhteydessä tai hän ei ole. Epäuskoiset voivat päästä tähän yhteyteen vain kääntymällä epäuskostaan elävän Jumalan tykö ja palaamalla kasteensa liittoon armon osallisuuteen Kristuksessa.
2. Hengen yhteydellä on tunnusmerkkinsä
Kirkollinen sekavuus selittyy osaksi siitä, ettei tunneta Hengen yhteyden ja Kristuksen Kirkon tunnusmerkkejä. Ajatellaan hyvin yksinkertaistetusti, että Kristuksen Kirkko olisi kaikkien kristillisten kirkkojen jäsenten summa. Tai ajatellaan, että Suomessa sitä edustaisivat kansankirkot ja että niihin kuuluminen olisi tae Kristuksen Kirkkoon kuulumisesta, koska näillä kirkoilla olisi historiallinen jatkumo alkulähteille. Tässä ajattelussa ei tekstillämme ja sen opetuksella ole merkitystä. Tekstimme näet sanoo: ”Yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte; yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.”
Etsiessämme Hengen yhteyttä meidän on siis ensiksi kysyttävä, vallitseeko tekstimme mukainen yksimielisyys opetuksessa eli onko yksi ja sama toivo, yksi Herra, yksi usko, yksi kaste, yksi Jumala ja kaikkien Isä. Luterilainen uskonpuhdistus perusti koko oman paavikirkosta erillisen toimintansa opin yksimielisyydelle. Augsburgin tunnustus sanoo latinalaisen tekstin mukaan: ”Edelleen seurakuntamme opettavat, että yksi, pyhä kirkko on pysyvä ikuisesti. Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta.” Saksalainen teksti tuo vielä ilmi, että Kirkko on sellainen pyhien yhteisö, jossa evankeliumi julistetaan puhtaasti yksimielisesti (einträchtiglich”).
Hengen yhteydelle on siis ominaista yksimielisyys opissa. Tämä yksimielisyys ei ole mitä tahansa yksimielisyyttä, ei jotakin jonkun henkilön tai yhteisön määräämää yksimielisyyttä, jolle toisten tulee alistua pakosta tai edes vapaaehtoisesti, vaan se on raamatunmukaisuutta, evankeliumin opissa pysymistä Pyhän Hengen aikaansaamana.
Hengen yhteydellä on siis tunnusmerkkinsä, ne välineet, joilla usko Kristukseen syntyy, joista me saamme Pyhän Hengen ja Jumalan armon.
Näihin tunnusmerkkeihin uskollisesti pitäytyessämme seurakunnallisessa toiminnassa säilytämme Hengen yhteyden. Jos me sivuutamme ne, asetumme Hengen yhteyden ulkopuolelle. Seurakunta ei saa siis julistaa väärää oppia eikä sitä suvaita. Jokainen väärä oppi tekee uuden jumalan, epäjumalan. Siitä, että Jumala on yksi, seuraa, että on vain yksi usko, yksi kaste, yksi toivo.
3. Kutsumuksemme arvo vaatii meitä säilyttämään Hengen yhteyden
Apostoli Paavali vetoaa saamaamme kutsumuksen arvoon. Hän sanoo: ”Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii, kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä.”
Olemme saaneet kutsun Jumalan lapsiksi taivaallisen Isän perheväkeen Hengen yhteydessä. Tuhlaajalapsi on otettu Isän armoihin, hänen käsivartensa rakkaaseen syleilyyn ja Hyvän Paimenen lammaslaumaan, hänen, joka on sanonut: ”Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä." Tässä on kutsumuksemme ja siinä on myös sen mittaamattoman korkea arvo. Siinä on myös toivomme, se yksi ja sama toivo, jonka me uskovat kaikki kutsumuksessamme saimme.
Tämä suunnaton, iankaikkinen kutsumuksemme arvo vaatii meitä säilyttämään Hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä. Siinä tarvitsemme nöyryyttä ja hiljaisuutta ja pitkämielisyyttä. Miten usein nöyryyden puute on estänyt ihmisiä luopumasta harhoistaan ja väärästä kirkollisesta yhteydestä. Miten usein ”suuna ja päänä” olemisen halu on estänyt oppivaisella mielellä olemisen ja niiden kuulemisen, jotka Jumalan käskystä julistavat meille totuudessa Sanaa. Miten usein lihallinen äkkinäisyys pitkämielisyyden sijasta on repinyt seurakuntaa. Tässä on aina jatkuvan itsetutkistelun ja parannuksen teon paikka säilyttääksemme todellisen Hengen yhteyden.
Hengen yhteydessä on siis kysymys sellaisesta yhteydestä, joka säilyttää yhteyden Kristuksen Kirkkoon kaikkina aikoina. Tämä merkitsee yhteyttä apostoleihin ja profeettoihin, sillä Kristuksen Kirkko on rakennettu heidän perustukselleen kulmakivenä itse Herra Kristus. Hengen yhteyttä ei ole siellä, missä apostoleista ja profeetoista luovutaan ja toimitaan vastoin Raamatun sanaa.
Seuratessamme Kristuksen Kirkon puhtaita tuntomerkkejä saamme pitäytyä kirkoista suurimpaan, pyhimpään, vanhimpaan ja pysyvimpään eli siihen yhteen Kirkkoon, jonka olemassaolon tunnustamme Apostolisessa uskontunnustuksessa, kun sanomme: ”Minä uskon yhden, pyhän, kristillisen Seurakunnan.”
Mutta samalla tapahtuu uskon paradoksi: Kun pitäydymme tähän suurimpaan kirkkoon, joudumme täällä toiminnassamme hyvin ristinalaiseen ja piskuiseen joukkoon, jota turmeltunut järkemme ei voi ymmärtää tuon kunniakkaan pyhän Kirkon oikeaksi ja aidoksi edustajaksi, mitä se kuitenkin todellisuudessa on.
On siis pysyttävä Kristuksessa, hänen armossaan ja hänen sanassaan ja puhtaassa evankeliumin opissa, ja niin omasta puolestamme säilytämme sitä Hengen yhteyttä, joka Kristuksen Kirkossa vallitsee. Katse Kristukseen ristillä riippuneeseen! Sydän Jumalan puoleen ja mieli siihen, mikä ylhäällä on! Usko kiinni Sanaan! Rakkaus Jumalan Seurakuntaan ja sen pettämättömiin tuntomerkkeihin! Niin säilyköön keskellämme usko, toivo ja rakkaus sekä Hengen yhteys rauhan yhdyssiteellä. Amen.
Markku Särelä
Virret 1938: 528:1-4; 415:1,4,5,9; 250:1-4; 334;129
