Markku Särelä
  • Kristus Raamatun selittäjänä, osa 2

    Pastori Markku Särelän oppitunti Raamattuleirillä 2013 Siitamajalla

  • Kristus Raamatun selittäjänä, osa 3

    Pastori Markku Särelän oppitunti Raamattuleirillä 2013 Siitamajalla

  • "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.

    Pastori Markku Särelän saarna Joulukirkossa 25.12.2010 Siitamajalla

  • "Eikö Raamattu sano, että Kristus on oleva Daavidin jälkeläisiä ja tuleva pienestä Beetlehemin kaupungista, jossa Daavid oli?"

    Pastori Markku Särelän saarna 11.10.2009 Tampereella

  • "Etsikää Herraa, niin te saatte elää."

    Pastori Markku Särelän saarna 20.9.2009 Siitamajalla

  • "Hetki on tullut, että Ihmisen Poika kirkastetaan."

    Pastori Markku Särelän saarna 6.3.2011 Tampereella

  • "Katso, minä itse etsin lampaani ja pidän niistä huolen."

    Pastori Markku Särelän saarna 8.5.2011 Siitamajalla

  • "Kuolema on nielty ja voitto saatu."

    Pastori Markku Särelän saarna Pääsiäisjuhlassa 2011 Lahdessa

  • "Muinoin sinä perustit maan, ja taivaat ovat sinun käsialasi. Ne katoavat, mutta sinä pysyt."

    Pastori Markku Särelän saarna 17.1.2010 Tampereella

  • "mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti"

    Pastori Markku Särelä saarna 18.4.2010 Tampereella

  • "Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa"

    Pastori Markku Särelän saarna Uskonpuhdistusjuhlassa 6.11.2010 Lahdessa

  • "Samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse."

    Pastori Markku Särelän saarna Lastenleirin päätösjumalanpalveluksessa 20.6.2010 Siitamajalla

  • "Sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä."

    Pastori Markku Särelän saarna 8.11.2009 Tampereella

  • "Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."

    Pastori Markku Särelän lukema G.A. Ahon saarna Talvileirin päätösjumalanpalveluksessa 14.3.2010 Siitamajalla

  • "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon."

    Pastori Markku Särelän saarna 6.9.2009 Siitamaja

  • "Vaeltakaa Kristuksessa, hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen."

    Pastori Markku Särelän saarna Joulukirkossa 2011 Siitamajalla

  • 1 Kor. 2:1-5

    Pastori Markku Särelän iltahartaus Raamattuleirillä 2006 Siitamajalla

  • 1 Kor.1:4-9

     Pastori Markku Särelän iltahartaus Raamattuleirillä 2008 Siitamajalla

  • 1 Moos. 28

    Pastori Markku Särelän saarna 1.10.2006 Siitamajalla

  • 1.Piet.2 4,5

    Pastori Markku Särelän iltahartaus Raamattuleirillä 2004 Siitamajalla

  • 1Piet 3:15

    Pastori Markku Särelän hartaus Raamattuleirillä 2010 Siitamajalla

  • 2 Kor. 10:5

    Pastori Markku Särelän iltahartaus Talvileirillä 2012 Siitamajalla

  • 2 Kor. 1: 3-11

    Pastori Markku Särelän iltahartaus Raamattuleirillä 2007 Siitamajalla

  • 2 Kor. 4:7-14

    Pastori Markku Särelän iltahartaus Raamattuleirillä 2008 Siitamajalla

  • 5 Moos. 8:1-6

    Pastori Markku Särelän saarna Talvileirin 2013 päätösjumalanpalveluksessa Siitamajalla

  • Aikain merkit (Saarna, Matt. 16:1-4)

    Pastori Markku Särelän saarna 13.11.2011 Tampereella

  • Ainutlaatuinen joulu löytyy tänäänkin

    Joulupäivänä. III vsk:n evankeliumi.

    Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä. Mutta kun Joosef, hänen miehensä, oli hurskas, ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään, aikoi hän salaisesti hyljätä hänet. Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä. Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä." Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme. Herättyään unesta Joosef teki, niinkuin Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä. Matt. 1:18-24.

    Tämäkin joulu kutsuu meidät Vapahtajan luo, joka on sanonut: "Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." (Joh. 14:6)

    Joulun sanomassa on jotakin hyvin poikkeuksellista ja ainutlaatuista, samalla mukaansa tempaavaa ja kiehtovaa.

    1. Joulun sanoma on ainutlaatuinen, koska se kertoo Jumalan rientäneen ihmistä auttamaan

    Ihmisen omaantuntoon on kirjoitettu, että Jumala on ja että ihminen on hänelle tilivelvollinen ja syntiensä tähden velallinen. Tästä johtuu, että ihminen pakenee Jumalaa ja yrittää löytää keinoja päästä piiloon. Raamattu ei puhu ainoastaan ensimmäisten ihmisten paosta ja piiloutumisesta paratiisin puiden sekaan, vaan Johannes Kastaja kysyy: "Kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa?" (Matt. 3:7). Vapahtaja itse lausuu: "Kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?" Hebrealaiskirjeen kirjoittaja asettaa saman kysymyksen: "Kuinka me voisimme päästä pakoon, jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta" (Hebr. 2:3).

    Lopun ajan epäuskoisten tuskaa Ilmestyskirja kuvaa seuraavasti: "Maan kuninkaat ja ylimykset ja sotapäälliköt ja rikkaat ja väkevät ja kaikki orjat ja vapaat kätkeytyivät vuoriin ja vuorten rotkoihin ja sanoivat vuorille ja kallioille: 'Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta'" (Ilm. 6:15-16).

    Paossa, vihaa peläten, ilman rauhaa. Ja miten moninaisia selityksiä ihminen onkaan keksinyt vapautuakseen kohtaamasta todellista Jumalaa. Omaatuntoa rauhoittamaan tai turruttamaan on pakanauskontoja, ideologioita, elämänfilosofioita, kehitysoppia, viihdettä, rockia, jopa hyväntekeväisyyttä. Kaikessa tässä yrityksessä on vikana: Jumalaa ei pääse pakoon. Ihminen ei voi itse ansaita pelastustaan. Jeesus sanoo: "Jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi", Joh. 3:20. Tässä syy pakenemiseen: ettei saisi nuhteita pahoista teoistaan.

    Miten vastakkainen onkaan joulun sanoma. Kun ihminen luonnostaan pyrkii itse lepyttämään Jumalan päästäkseen hänen vihaansa pakoon, niin joulu kertoo meille Jumalan rakkaudesta: hän lähetti Poikansa maailmaan, että me voisimme tulla valkeuteen nuhdeltaviksi pahoista teoistamme, ei sitä varten, että Jumala kostaisi meille ansiomme mukaan, vaan sitä varten, että hän julistaisi meille synninpäästön. Tässä on kolme suurta vastakohtaa. 1. Ihminen pelkää vihaa, Jumala kuitenkin rakastaa häntä tässä armonajassa. 2. Ihminen itse tahtoo ansaita autuuden itselleen, Jumala antaa sen armosta, lahjana. 3. Ihminen yrittää itse päästä ylös Jumalan luo, Jumala tuleekin alas ihmisen luo.

    Tekstimme sanoo, että lapselle oli annettava nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistään. Samalla hänen nimensä oli Immanuel, Jumala meidän kanssamme. Jumala ihmiseksi tulleena, alhaalla, meidän luonamme, syntien sovittajana, syntisten Vapahtajana. Tällaista sanomaa ei yksikään ihminen ole keksinyt. Jumala on sen ilmoittanut. Raamattu sanoo evankeliumia sellaiseksi, "mitä silmä ei ole nähnyt, eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut". Näin joulun evankeliumi on niin suurta Jumalan viisautta, ettei meidän järkemme kykene sitä käsittämään. Kuitenkin lapsenomainen usko omistaa sen ja löytää turvapaikan. Turvan pahaa omaatuntoa, Jumalan lain syytöksiä, kiusaajan ahdistelua, jopa Jumalan vihaa vastaan.

    Kun Jumala itse riensi avuksemme, meillä ei ole mitään hätää.

    2. Joulun sanoma on ainutlaatuinen, koska Jumalan Poika tuli auttamaan meitä ainutlaatuisella tavalla

    Kun ihminen ei halua tulla joulun valkeuteen, vaan jäädä syntinsä pimeyteen, hän ei halua uskoa myöskään sitä tapaa, jolla Jumala tuli ihmiseksi.

    On jotakin hämmästyttävää siinä, että evankeliumi piti julistaa koko maailmassa, kaikille ihmisille: rikkaille, köyhille, järkeville, tyhmille, oppineille, oppimattomille. Ja siitä huolimatta, se on sellainen kuin se on: Jumalan Poika tuli ihmiseksi sikiämällä Pyhästä Hengestä ja syntymällä neitsyt Mariasta. Kysy keneltä järkimieheltä tahansa, olisiko tällainen sopiva sanoma, jolla lähestyä maailmaa ja saavuttaa suuria voittoja Kristukselle. Kysy tämän päivän hienostolta tai kadun mieheltä: Onko tämä se sanoma, joka antaa toivon maailmalle siirryttäessä toiselta vuosituhannelta kolmannelle ja saat vastaukseksi: kaikkea muuta voi edes kokeilla, tämä taas ei ole edes kokeilun arvoinen. Ja siitä huolimatta Jumalan vastaus on joulun evankeliumi, Jumalan Pojan neitseellinen syntymä, Kristuksen kärsimys, kuolema ja ylösnousemus. Eikä tämä ole vain siitä huolimatta oikea vastaus, vaan juuri siksi, että se ei ole ihmisten mielen mukainen, se on oikea.

    "Evankeliumi on Jumalan voima itsekullekin uskovalle pelastukseksi." Juuri siinä, että joulun evankeliumi on niin erilainen kuin ihmisen omat ajatukset, juuri siinä, että se on niin mahdoton, se osoittautuu alkuperältään jumalalliseksi. Kaikki vastaväitteet, mitä ihminen keksiikään, kaatuvat hänen huonon omantuntonsa tosiasiaan. Ne kaatuvat myös hänen voimattomuuteensa itse auttaa itseään. Mutta evankeliumi osoittaa voimansa, kun se lohduttaa avuttomia, ahdistuneita, pelokkaita, synnin murjomia ja sanoo: "Maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto." Se tuo rauhan valoa tähän pimeyteen. Jumalalla ei ole koston ajatukset, vaan hyvän tahdon, anteeksiantamuksen ajatukset. Kristus on tehnyt kaikki, mitä pelastukseen tarvitaan. Usko häneen, ja se rauha on sinullakin, ainutlaatuinen joulurauha.

    "Älkää peljätkö, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuileva kaikelle kansalle: teille on syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa." (Luuk. 2:10-11).

    Markku Särelä

  • Älä pelkää, sinä piskuinen lauma!

    Joulun jälkeisenä sunnuntaina. II vsk:n evankeliumi.

    Älä pelkää sinä piskuinen lauma, sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan. Luuk. 12:32.

    Kun Jeesus oli kutsunut itselleen 12 apostolia, hän opetti heitä katselemaan kedon kukkia ja taivaan lintuja ja uskomaan, että taivaallinen Isä pitää heistä hyvän huolen. Hän oli kutsunut heidät saarnavirkaan ja heidän oli määrä lähteä aikanaan kaikkeen maailmaan, jolloinka heillä ei olisi hyvätuloista virkaa, vaan he joutuisivat elämään sen varassa, kuinka ihmiset uhraisivat Herralle. Silti Jeesus sanoi heille: "Antakaa almuja ja jakakaa omastanne." Heidän tuli olla hyviä esikuvia kaikille siinäkin asiassa. Tällaisista asioista puhuessaan Jeesus sanoi tekstimme sanat: "Älä pelkää sinä piskuinen lauma, sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan." Luuk. 12:32.

    Rakkaat joululeiriläiset ja te kaikki, olettehan tekin piskuinen lauma. Elättehän maailmassa, jossa teidän ulkopuolellanne on suuri lauma epäuskoisia ja toisuskoisia, jotka eivät ymmärrä uskon, Jumalan sanan ja luterilaisen tunnustuksen merkitystä. Miten te tarvitsettekaan rohkaisua! Hyvä Paimenemme tulee sanassaan teidänkin tykönne ja sanoo: "Älä pelkää, sinä piskuinen lauma."

    Olette piskuinen lauma

    Kristityn ei tule koskaan unohtaa, että hän kuuluu piskuiseen laumaan, eikä sitä, että hän voittaa. Mistä tiedämme, että kuulumme piskuiseen laumaan? Tiedämme sen osaksi kokemuksesta. Niin monet ovat toista mieltä. Niin monet elävät maailman menon mukaan epäuskoisesti. Aivan erityisesti tiedämme sen Raamatun todistuksesta. Jeesus sanoi kerran opetuslapsilleen: "Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät." Matt. 7:13-14. Taivaan tien kulkijoita on siis vähemmän kuin niitä, jotka kulkevat helvetin kärsimyksiin ja kauhuihin. Kun siis olet matkalla taivaaseen, kuulut vähemmistöön, kuulut piskuiseen laumaan.

    Ei ole mitään häpeällistä siinä, että kuuluu vähemmistöön. Ajatellaanpa esimerkiksi urheilijoita. Jotakin olympialajia harjoitetaan yli sadassa maassa. Kussakin maassa voi olla hurja määrä jonkin lajin harrastajia. Heistä voi päästä olympialaisiin vain kolme parasta, jos ovat selviytyneet tulosrajasta. Ja kisoissa joukko vain pienenee; loppukilpailuun pääsevät vain parhaat, ja kultamitalin saa vain yksi. Eikä siinä ole mitään häpeällistä, että tämä paras, vain tämä yksi saa lajinsa kultamitalin.

    Jeesuksen piskuiseen laumaan kuuluminen on vielä paljon suurempi kunnia. Se ei ole kuitenkaan ansio, vaan se on Jumalan lahjaa ja armoa. Se on kunnia, jota epäuskoiset eivät ymmärrä kunniaksi. Mutta älä siitä säikähdy. Ole vain kestävä uskossasi. Ja yritä voittaa muitakin samaan Jumalan lasten joukkoon Herraa Kristusta seuraamaan.

    Teillä on taivaallinen Isä

    Maailmassa on paljon isiä, jotka eivät elä yhdessä lasten ja äidin kanssa ja joista lapsilla ei ole turvaa eikä iloa. On kuitenkin myös isiä, jotka tekevät työtä yhteisen kodin hyväksi, rakastavat perhettään ja ovat sille suuresta merkityksestä. Jumalan lapsilla on erityisen hyvä Isä, taivaan Isä, joka on rakkaus, joka pitää lapsistaan hyvän huolen ja suojelee heitä heidän kaikilla teillään ja matkoillaan sekä kaikissa elämän vaiheissa. Häneen Jeesus kiinnittää opetuslasten huomion, kun hän sanoo: "Älä pelkää, sinä piskuinen lauma, sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan." "Teidän Isänne"! Hän ei olekaan kuka tahansa. Mitä ovat hänen rinnallaan suurimmatkaan ihmisjoukot? Raamattu sanoo: "Katso, taivasten taivaisiin sinä et mahdu." Ja: "Katso, kansakunnat ovat kuin pisara vesisangon uurteessa, ovat kuin tomuhiukkanen vaa'assa. Katso, merensaaret hän nostaa kuin hiekkajyvän... Kaikki kansakunnat ovat niinkuin ei mitään hänen edessään, ne ovat hänelle kuin olematon ja tyhjä."

    Joskus voi tuntua siltä kuin Jumala olisi unohtanut meidät, mutta mitä taivaan Isä itse sanoo? Hän lausuu Jes. 40:14-17: "Mutta Siion sanoo: 'Herra on minut hyljännyt, Herra on minut unhottanut.' Unhottaako vaimo rintalapsensa, niin ettei hän armahda kohtunsa poikaa? Ja vaikka he unhottaisivatkin, minä en sinua unhota."

    Olemme siis Isän suojassa. Miten hän pitää meistä huolta. Hän hoitaa meitä välikappaleitten avulla. Näitä ovat ajallisessa elämässä pyhät enkelit, toiset ihmiset ja kaikki muutkin ajallisen elämän piiriin kuuluvat asiat. Taivaan tiellä hän hoivaa meitä sanalla ja sakramenteilla. Siihen kuuluu myös oikea seurakuntayhteys puhtaan Jumalan sanan alla.

    Vielä Vapahtaja sanoo taivaallisesta Isästämme: "Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä." Joh. 10:27-30. Eivätkö nämä ole turvalliset, lohduttavat sanat!

    Teillä on valtakunta

    Usein Jumalan lapset ovat kuin toisen luokan kansalaisia, vähän noin niin kuin halveksien syrjäsilmällä katsottuja. Kun seurakuntamme syntyivät 1920-luvulla, Suomi oli itsenäisenä kansakuntana vielä nuori, ensimmäisen seurakunnan syntyessä vasta 6-vuotias. Nuorella kansallamme oli paljon vihollisia. Seurakuntiemme jäsenet olivat kuitenkin hyvin isänmaallisia. Heitä loukkasi syvästi, että heitä pidettiin epäisänmaallisina siitä syystä, etteivät he kuuluneet kansankirkkoon. He kuitenkin kantoivat kärsivällisinä tätä ristiä, koska heille oli tärkeätä pysyä uskollisesti siinä, minkä tiesivät oikeaksi. He ymmärsivät, että jos he tekevät vastoin omaatuntoaan, he menettävät sen valtakunnan, jonka taivaan Isä on heille antanut.

    Kun Jeesus puhui tekstimme sanat opetuslapsilleen, Israelin kansa oli vieraan vallan, roomalaisten alainen. Jumala oli luvannut Daavidille noin tuhat vuotta ennen Jeesuksen syntymää hallitsijan, jonka valtakunta ei järky. Nyt tämä hallitsija oli tullut. Hän oli Jeesus. Hänen mukanaan tuli myös valtakunta, Jumalan valtakunta eli taivasten valtakunta. Se oli niillä, jotka uskoivat Jeesukseen. Mutta niillä, jotka eivät häneen uskoneet, sitä ei ollut. Juutalaiset, jotka eivät ymmärtäneet Jeesuksen valtakunnan hengellistä, taivaallista luonnetta, eivät uskoneet, että Jeesus oli luvattu Messian eivätkä he lainkaan ymmärtäneet, että Jumalan valtakunta voisi olla hengellinen. Siksi he naulitsivat Jeesuksen ristille ja panivat hänen päähänsä orjantappurakruunun, pilkkakruunun.

    Ethän, rakas ystäväni, odota tänne maailmaan jotakin mahtavaa ulkonaista kirkkoa tai uskon valtakuntaa? Jos sellainen tulee, se on varmasti väärä kirkko ja väärän uskon valtakunta. Sinulle on annettu valtakunta, joka on taivasten valtakunta. Se on sinulla uskossa, ei näkemisessä. Valtakunnassa on Jeesus kuninkaana. Hän hallitsee sanalla. Hän pitää huolta valtakuntansa kansalaisista antaen heille paljon hyvää: synnit anteeksi joka päivä armonsa rikkauden mukaan, omantunnon rauhan, autuuden ilon ja varmuuden siitä, että kerran pääsemme taivaaseen. Hänen valtakuntansa ilmestyy kerran kunniassa ja kirkkaudessa, kun Jeesus tulee ja vie omansa taivaaseen. Tämä on iankaikkinen valtakunta, joka ei koskaan sorru. Sen onni on loputon. Sen autuus on niin suurta, ettemme voi sitä täällä käsittää. Siellä Jumalalle annetaan kunnia. Siellä ei ole kenelläkään minkäänlaista ahdistusta eikä pahaa oloa.

    Kun sinulla on valtakunta, sinulla on paras kuningas ja sinä olet kansalainen. On ihmisiä, joilla ei ole minkään valtakunnan kansalaisuutta eikä passia. He ovat kodittomia, maattomia, pakolaisia, turvattomia. Sinun, joka uskot Jeesukseen, sinun nimesi on kirjoitettuna taivaan kirkonkirjoihin, ja kuningas Kristus tunnustaa sinut veljekseen ja valtakuntansa kansalaiseksi. Kuninkaan veljet ja sisaret eivät ole vain kansalaisia, vaan myös prinssejä ja prinsessoja. Muista tätä silloin, kun maailma sinua pilkkaa äläkä luovu uskostasi äläkä anna pois taivaallista valtakuntaasi.

    Amen.

    Markku Särelä

  • Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan.

    Pastori Markku Särelän saarna 4.12.2010 Tampereella

  • Apostoli Paavalin pääsiäissaarna

    I pääs. jälk. sunn., III vsk:n epistolateksti

    Miehet, veljet, te Aabrahamin suvun lapset, ja te, jotka Jumalaa pelkäätte, meille on tämän pelastuksen sana lähetetty. Sillä koska Jerusalemin asukkaat ja heidän hallitusmiehensä eivät Jeesusta tunteneet, niin he tuomitessaan hänet myös toteuttivat profeettain sanat, joita kunakin sapattina luetaan; ja vaikka he eivät löytäneet mitään, mistä hän olisi kuoleman ansainnut, anoivat he Pilatukselta, että hänet surmattaisiin. Ja kun he olivat täyttäneet kaiken, mikä hänestä on kirjoitettu, ottivat he hänet alas puusta ja panivat hautaan. Mutta Jumala herätti hänet kuolleista. Ja hän ilmestyi useina päivinä niille, jotka olivat tulleet hänen kanssansa Galileasta Jerusalemiin ja jotka nyt ovat hänen todistajansa kansan edessä. Ja me julistamme teille sen hyvän sanoman, että Jumala on isille annetun lupauksen täyttänyt meidän lapsillemme, herättäen Jeesuksen, niinkuin myös toisessa psalmissa on kirjoitettu: 'Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä olen sinut synnyttänyt.' Ja että hän herätti hänet kuolleista, niin ettei hän enää palaja katoavaisuuteen, siitä hän on sanonut näin: 'Minä annan teille pyhät ja lujat Daavidin armot.' Sentähden hän myös toisessa paikassa sanoo: 'Sinä et salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta.' Sillä kun Daavid oli aikanansa Jumalan tahtoa palvellut, nukkui hän ja tuli otetuksi isiensä tykö ja näki katoavaisuuden. Mutta hän, jonka Jumala herätti, ei nähnyt katoavaisuutta. Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla. Kavahtakaa siis, ettei teitä kohtaa se, mikä on puhuttu profeetoissa: 'Katsokaa, te halveksijat, ja ihmetelkää ja hukkukaa; sillä minä teen teidän päivinänne teon, teon, jota ette uskoisi, jos joku sen kertoisi teille.'" Apt. 13:26-41.

    Kun Paavali oli ensimmäisellä lähetysmatkallaan, synagogan esimiehet Pisidian Antiokiassa pyysivät häntä puhumaan. Niin Paavali nousi ja alkoi puhua. Tämä puhe on meillä nyt saarnatekstinä. Se on sisällöltään pääsiäissaarna, puhe Kristuksen valtakunnasta ja hänen ylösnousemuksestaan. Se ei ollut Paavalin ensimmäinen saarna, mutta se on hänen ensimmäinen puheensa, jota Raamattu seikkaperäisesti lainaa. Hän piti sen juutalaisseurakunnalle, joka tavan mukaan kokoontui sanan ympärille joka sapatti. Tälle joukolle oli vielä varsin uusi asia se, että Kristus, luvattu Messias, oli tullut. Varmastikin he olivat asiasta jotakin kuulleet, mutta vasta nyt heille tuli tilaisuus saada siitä tarkka selko. Nyt apostoli Paavali ilmoitti heille tämän asian ja selitti sen merkityksen.

    Mekin tarvitsemme tarkan selon siitä, millainen on Kristuksen valtakunta ja mitä se meille merkitsee. Ja vaikka meillä on paljonkin tietoa siitä, uskomme tarvitsee jatkuvasti vahvistusta, jotta oikealla tavalla ymmärtäisimme Kristuksen valtakunnan ja ylösnousemuksen lohdullisen merkityksen.

    1. Kristuksen ylösnousemus perustuu Vanhan testamentin lupauksiin ja varsinkin Daavidille annettuihin lupauksiin

    Apostoli Paavali lausuu ensimmäiseksi: "Miehet, veljet, te Aabrahamin suvun lapset, ja te, jotka Jumalaa pelkäätte, meille on tämän pelastuksen sana lähetetty." Hän lähestyy kunnioittavasti heimoveljiään ja pakanakäännynnäisiä, joita heitäkin oli paikalla, ja kiirehtii heti kertomaan, että hänellä on julistettavana "pelastuksen sana".

    Samaa sukua olemme mekin, emme tosin Aabrahamista, vaan hänen esi-isistään Aadamista ja Nooasta polveutuvia. Ihmiskunnalla on yhteinen alku. Koko ihmiskunnalle on annettu sama, yhteinen Vapahtaja. Jumala lupasi Aabrahamille, että hänen Siemenessään kaikki kansat tulevat siunatuiksi. "Pelastuksen sanaa" ei tuoda meille täällä ylhäältä käsin, parempien taholta, vaan samasta rivistä, samasta syntisten joukosta. Niin on Jumala hyväksi nähnyt. Hän ei ole uskonut sananjulistusta pyhille enkeleilleen, vaan antanut sen seurakuntansa tehtäväksi. Vain hyvin poikkeuksellisesti enkelit toivat viestin Jumalalta.

    Kun olin sairaalassa saamassa syöpähoitoja, minulle tuli tilaisuus lausua huone- ja kohtalotovereilleni eri käynneillä lohdutukseksi jokin Jumalan sana ja useat ottivat sen hyvin kiitollisina vastaan. Jopa he ottivat vastaan senkin, kun sanoin, että sairaus on siunaus, ja perustelin sen sillä, että Jumala sen kautta vetää meitä itseään lähemmäksi ja tekee meille tunnetuksi ja rakkaaksi armonsa. Kun itse olin samassa elämän tilanteessa, saatoin puhua paljon rohkeammin kuin mitä olisin voinut sanoa, jos olisin terveenä astunut sinne ovesta sisään.

    Mutta nyt ei vain apostoli ole samaa joukkoa kuulijainsa kanssa, vaan meidän Herramme tuli ihmiseksi, meidän veljeksemme, yhdeksi meistä, ilman omaa syntiä, mutta meidän syntimme päälleen ottaen ja ne sovittaen ollen samalla kaikessa kiusattu niin kuin mekin voidaksensa meitä kiusattuja ymmärtää ja auttaa. Ja hänestä apostoli Paavali meille nyt saarnaa.

    Apostoli kuvaa tekstissämme Jeesuksen täyttäneen Kirjoitukset kärsimyksellään ja kuolemallaan ja sanoo: "Mutta Jumala herätti hänet kuolleista." Ja Paavali lausuu edelleen: "Ja me julistamme teille sen hyvän sanoman, että Jumala on isille annetun lupauksen täyttänyt meidän lapsillemme, herättäen Jeesuksen, niinkuin myös toisessa psalmissa on kirjoitettu: 'Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä olen sinut synnyttänyt.' Ja että hän herätti hänet kuolleista, niin ettei hän enää palaja katoavaisuuteen, siitä hän on sanonut näin: 'Minä annan teille pyhät ja lujat Daavidin armot.' Sentähden hän myös toisessa paikassa sanoo: 'Sinä et salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta.'

    Apostoli lausuu painavia sanoja. Jumala oli luvannut isille, että hänen oma pyhä Poikansa tulee Vapahtajaksi, joka kuolee ihmiskunnan syntiuhrina, mutta jonka hän herättää kuolleista. Se kaikki oli kirjoitettuna Vanhassa testamentissa. Mitään sinänsä uutta sanomaa Paavalilla ei ollut. Uutta oli vain se, että se, mitä oli ennustettu ja luvattu, oli nyt toteutunut. Se toki oli valtava iloinen uutinen.

    Ilouutisella mekin tahdomme lähestyä kuulijoitamme ja toivomme, että kaikki rientäisivät sitä kuulemaan.

    Profeetta Jesaja oli kirjoittanut: "Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni; kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää. Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot." (Jes. 55:3) Jumala oli siis profeetan kautta luvannut elämän uskossa häneen. Hän oli luvannut tehdä iankaikkisen liiton ja antaa lujat Daavidin armot. Tämä liitto ei ole vain sitä, että hän on armollinen langenneelle niin kuin hän antoi armonsa Daavidille, vaan myös sitä, että hän tekee iankaikkisen liiton. Hän lupaa oikealle Daavidin valtaistuimen perilliselle iankaikkisen valtakunnan, ja niin myös se liitto, jonka hän tekee, on iankaikkinen.

    Salomosta tuli Daavidin valtaistuimen perillinen, mutta hänen valtakuntansa ei ollut iankaikkinen. Hänestä tuli Kristus-kuninkaan esikuva, mutta hän ei itse ollut se, josta Daavid sai lupauksen. Se täyttyi vasta Kristuksessa. Koska Messiaan valtakunnan oli määrä olla iankaikkinen, Kristus ei voinut jäädä hautaan, vaan hän nousi ylös.

    Ilman Kristuksen ylösnousemusta ei olisi kristillistä saarnaa, ei uskoa, ei toivoa, ei pelastusta, vaan me olisimme vielä synneissämme ja vankeina kuoleman kahleissa. Mutta nyt on toisin, koska Kristus on kuolleista noussut, ei vain jollakin henkisellä tavalla, ei opetuslasten mielessä, vaan ruumiillisesti, todellisesti, niin että hänen ylösnousemuksensa jälkeen hänen kuollutta ruumistaan ei ollut haudassa eikä missään muuallakaan, vaan hän eli.

    Tämän Jumala oli ennalta luvannut. Sen täytyi täyttyä, koska Jumala oli niin sanonut. Ja niin myös tapahtui. Ja tähän täyttyneeseen lupaukseen perustuu nyt koko meidän uskomme. Kristuksella on iankaikkinen valtakunta, hän on tehnyt iankaikkisen armoliiton, olemme saaneet lujat Daavidin armot, kaikki syntimme ovat anteeksiannetut ja sen vuoksi meillä on iankaikkinen elämä ja ruumiimmekin nousee kerran kirkastettuna haudasta. Tämä sana on varma. Sen takeena on Jumalan tekemä liitto, sanan, kasteen ja ehtoollisen lupaukset.

    2. Tulemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen

    Apostoli lausuukin tekstissämme: "Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla."

    Kuka tietää ne kärsimykset, joita ihmisillä voi olla, kun he eivät tiedä, kuinka synnit saadaan anteeksi? Kerran minut oli kutsuttu erään tuttavani kuolinvuoteelle. Mies oli virkeä, vaikka hän ei elänytkään kuin ehkä pari päivää käyntini jälkeen. Syöpä eteni nopeasti. Kerroin hänelle Jeesuksesta ja siitä, että Jeesus on sovittanut hänen syntinsä ja hänkin pelastuu, kun uskoo Jeesukseen. Mies kuunteli tarkkaavaisesti ja sanoi sitten: "Niin, eivät sitä kaikki tiedä." "Olkoon teille tiettävä", sanoo apostoli. Tarvitaan selkeä, varma tieto siitä, kuinka ihminen saa synnit anteeksi. Ja kun Jumalan sana antaa meille tämän tiedon, se samalla kutsuu meidät sen uskomaan. Älköön tämä tieto olko vain pään tietoa, vaan sellaista tietoa, johon sydän turvautuu.

    Evankeliumi julistaa pelastusta Kristuksessa kaikille. Evankeliumi ei erottele ihmisiä. Se sanoo: "Jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi. Omien tekemisten tietä, lain kautta ihminen ei tullut vapaaksi orjuudesta. Ihminen ei pysty itse riisumaan synnin kahleita. Hän ei pääse irti omin voimin pahasta omastatunnosta. Hän ei vapaudu kiusaajan otteesta, vaan pysyy synnin ja kiusaajan talutusnuorassa, orjuudessa. Mutta evankeliumi päästää meidät vapauteen antamalla lahjaksi Kristuksen tähden syntimme anteeksi. Jeesus sanoo: "Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi." (Joh. 8:36) Tämä vapaus on onnellista vapautta. Se ei ole kirottua vapautta Jumalasta, vaan siunattua vapautta Jumalassa.

    Kun evankeliumi kutsuu meitä omistamaan syntien anteeksiantamuksen Kristuksessa, kiusaaja haluaa sen estää. Sen tähden kiusaaja nostattaa lihamme vastustukseen, jotta hukkuisimme. On Jumalan suurta huolehtimista ja rakkautta, että hän sanoo: "Kavahtakaa siis, ettei teitä kohtaa se, mikä on puhuttu profeetoissa: 'Katsokaa, te halveksijat, ja ihmetelkää ja hukkukaa; sillä minä teen teidän päivinänne teon, teon, jota ette uskoisi, jos joku sen kertoisi teille.'"

    Kristuksen ylösnousemus on valtava Jumalan armoteko. Siinä uusi maailma murtautui esiin, se Jumalan valtakunta, joka ei ole syömistä eikä juomista, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Silloin koitti evankeliumin aika. Oli julistettava evankeliumia, syntien anteeksiantamuksen sanomaa kaikkialla maailmassa kaikille ihmisille. Ja niin tässä näkyväisessä, tuhoutuvassa maailmassa kaikuu sellainen sanoma, jossa meidän luoksemme tulee näkymätön todellisuus: Kristuksen kuninkuus, hänen iankaikkinen valtakuntansa, se valtakunta, jonka perustana eivät ole ihmisteot, vaan Kristuksen teko, jossa eivät tule kysymykseen ihmisansiot, vaan Jumalan armo, se valtakunta, jonne ei kutsuta hyviä ja täydellisiä, vaan syntisiä ja kelvottomia. Koska Kristus elää, hän on meille tie, totuus ja elämä. Uskothan, ystäväni, sen autuudeksesi?

    Markku Särelä

  • Apt. 13: 38, 39

    Pastori Markku Särelän saarna 20.1.2008 Helsingissä

  • Apt. 26: 14-18 _2

    Pastori Markku Särelän iltahartaus Raamattuleirillä 2007 Siitamajalla

  • Armoa armon päälle

    Kynttilänpäivänä. II vsk:n evankeliumi.

    Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle. Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta. Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut. Joh. 1:16-18.

    Uskonasiat kirkastuvat aivan kuin uudella tavalla sille, joka on saanut armon oppia tuntemaan lain ja evankeliumin välisen eron. Tämä asia ei kuulu vain teologeille ja sananjulistajille - toki heillekin ja aivan erityisesti heille - mutta se kuuluu jokaiselle uskovalle. Sanoohan Raamattu kaikista uskovista: "ette ole lain alla, vaan armon alla" (Room. 6:14). Onhan tärkeä asia tietää, missä olemme. Kaiken lisäksi näiden kahden asian oikea erottaminen vapauttaa omantunnon ristiriidoista ja avaa meille uudella lohdullisella tavalla pyhän Raamatun. On tärkeätä, että osaamme erottaa lain ja evankeliumin sydämessämme. Tarkastelkaamme nyt siis sitä, minkä tekstimme lausuu sanoilla:

    1. "Laki on annettu."

    Laki on Jumalan pyhä tahto, hänen käskynsä, nuo ehdottomat, vaativat kymmenen käskyä, jotka olemme Katekismuksestamme oppineet. Jumala antoi meille lain Mooseksen kautta. Laki oli kirjoitettu tosin ihmisen omaantuntoonkin. Se vaikutti siellä ja vaikuttaa yhä jollakin tavoin niidenkin sisällä, jotka eivät ole kristittyjä. Jos tekisit jotakin ilmeisen väärin, kyllä he pian sanoisivat, että olet tehnyt väärin. Laki käskee meitä tekemään hyviä, oikeita asioita, sellaisia, jotka ovat Jumalalle kunniaksi ja lähimmäisellemme hyväksi. Ihmisten käsitys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, oli kuitenkin heikentynyt, ja Jumala piti tarpeellisena antaa se uudestaan kirjallisena. Aivan kuin hän olisi sanonut: Tuossa se on. Lukekaa. Kopioikaa. Painakaa mieleenne. Kirjoittakaa talonne pihtipieliin ja seinille. Toistakaa ääneen, kun teette töitänne, tiellä kulkiessanne, ylösnoustessanne, maata pannessanne. Tuntekaa, mikä on Jumalan tahto. Olkaa sellaisia kuin hän sanoo. Tehkää mitä hän käskee. Vaeltakaa hänen edessään. Peljätkää Herraa. Muistakaa, että lain rikkomisesta seuraa Jumalan viha ja rangaistus.

    Kun Jumala antoi lakinsa, hän käytti välimiestä, Moosesta. Laki voitiin antaa taivaasta ihmiselle ihmisen kautta, toisen syntisen välittämänä. Siihen ei tarvittu uhria, ei Kristuksen lihaantuloa. Laki ihmisenkin kautta annettuna oli täysin pätevä ja voimallinen sanomaan, mikä on oikein, mikä väärin ja julistamaan ihmisen syntiseksi, lain rikkojaksi ja rangaistuksen ansainneeksi ja kiroamaan hänet.

    Lain tehtävänä on sanoa omalletunnolle, mikä on oikein ja mikä väärin. Se julistaa syylliseksi jokaisen, joka on sen rikkonut. Ja tässä se ei jätä ketään ihmistä rauhaan, koska me kaikki olemme lainrikkojia. Mutta se ei sano vain, että me olemme syyllisiä, vaan se määrää myös rangaistuksen. Jumalan lain rangaistusasteikko alkaa iankaikkisesta karkotuksesta pois Jumalan kasvojen edestä, pois kaikista hänen siunauksistaan ja rakkaudestaan. Tässä rangaistuksessa on sitten erilaisia asteita rikosten suuruuden mukaan. Rangaistuksen suuruus määräytyy, ei inhimillisen mittapuun mukaan, vaan jumalallisen mittapuun mukaan. Ja olkaa varmoja, että sillä mitalla mitattuina ovat suurimpia rikollisia sananjulistajista eksyttäjät ja harhaoppiset, kansasta ne, jotka halveksivat puhdasta Jumalan sanaa, kääntyvät valistetuiksi tultuansa pois totuudesta ja hylkäävät tahallisesti Jumalan armon.

    Miten hirvittävä on ihmisen syntisyys, miten raskas Jumalan tuomio asteikon keveimmässäkin päässä! Niin raskas, niin ankara, että sitä on sanoin vaikea kuvata. Eikä riitä, että Jumala tuomitsee, vaan lisäksi perkele ilkkuu ja oma sydänkin joutuu myöntämään, että lain määräämä rangaistus on aivan oikea, ei liian lempeä, ei liian ankara. Raamattu sanoo: "Laki on annettu sitä varten, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä." Kaiken tämän seurauksena ovat omantunnon kauhut, sanoinkuvaamaton hätä ja tuska.

    On kuitenkin niitä, jotka eivät päästä Jumalan lakia tuomitsemaan itseään, vaan torjuvat sen ja luulevat kelpaavansa omilla teoillaan Jumalalle. He ajattelevat kaikkia uhrauksiaan, tekojaan toisten hyväksi, osoittamaansa ryhtiä ja kansalaiskuntoisuutta elämässään ja ajattelevat, että lain tuomiot koskevat vain huonomaineisia ihmisiä, yhteiskunnan pohjasakkaa, juomareita ja rikollisia. Ettemme näin ajattelisi ja erehtyisi noin pahasti, Jumala on pannut sanaansa tällaisenkin kohdan: "Mutta jos te henkilöön katsotte, niin teette syntiä, ja laki näyttää teille, että olette lainrikkojia. Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin." Jaak. 2:9-10.

    On ollut vain yksi, jonka sydäntä, rakkautta, mielenliikkeitä, tekoja, vaellusta kohtaan lailla ei ollut huomauttamista, nimittäin ihmiseksi tullut Jumalan Poika. Me kaikki muut olemme lain tuomitsemia.

    Mitä on olla lain alla? Se on samaa kuin olla lain tuomion alainen. Sitä on jokainen, joka yrittää lain avulla pelastua. Siis jos yritämme pelastua sen nojalla, että olemme ystävällisiä, rakkaudellisia, teemme hyviä tekoja, yritämme parhaamme, jos niin teemme, olemme lainalaisia, ja teemme hirveätä syntiä. Silloin nimittäin hylkäämme Kristuksen pelastustienä.

    Millaista on olla lain alla? Raskasta, lohdutonta.

    Huomatkaamme, ettei lakia ole annettu sitä varten, että me sitä noudattamalla pääsisimme taivaaseen, sillä se on mahdotonta, koska olemme lain rikkojia.

    Onko syntiselle sitten olemassa muuta paikkaa kuin olla lain alla? On, Jumalan kiitos, on olemassa paikka armon alla. Tästä tekstimme lausuu:

    2. "Armo on tullut".

    Laki annettiin, armo tuli. Erilainen sananvalinta ei ole tyylikeino, vaan se ilmaisee sen valtavan eron, mikä on lailla ja evankeliumilla. Jeesusta Kristusta ei tarvittu syntisen syyllistämiseen. Siihen ei tarvittu hänen kuuliaisuuttaan, hänen uhriaan. Syyllistämiseen riitti pelkkä lain sana, sana, joka jo luomisessa oli kirjoitettu ihmissydämeen, mutta joka vielä annettiin Mooseksen kautta kymmenessä käskyssä.

    Armon saamista varten tarvittiin Jumalan Pojan lihaantulemus, hänen sovitustyönsä. Lailta piti viedä tuomiovoima, valta tuomita, teho. Ei sitä voinut syntinen ihminen tehdä, lakihan on pyhän, muuttumattoman Jumalan laki. Lailta voitiin viedä tuomiovalta, voima vain siten, että kaikki sen vanhurskaat vaatimukset tulivat täytetyiksi, lain määräämä rangaistus kärsityksi kaikkien niiden osalta, jotka olivat sen rikkoneet, siis koko maailman puolesta. Tähän tarvittiin Jumalan Poika, Kristus. Hän tuli lainalaiseksi, hänen syykseen luettiin koko maailman synti. Vaikka laki ei löytänyt mitään vikaa Kristuksen persoonassa eikä voinut häntä tuomita, koska hän oli puhdas ja viaton, mutta kun Jumala luki Kristuksen syyksi meidän syntimme, niin silloin laki kävi Kristuksen kimppuun, tuomitsi hänet Jumalan vihan alle maailman syntien vuoksi. Ihmisetkin hänet tuomitsivat, mutta he eivät voineet tuomita häntä syystä eikä heillä ollut valtaa tuomita häntä Jumalan vihan alle. Mutta Jumalan lailla oli valta, koska synnit olivat luetut hänen syykseen. Raamattu sanoo: "Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme." Jes. 53. Apostoli Paavali sanoo siitä: "... hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä." Ef. 2:15. Ja Kolossalaiskirjeessä: "Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset, ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin. Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun." Kol. 2:13-15.

    Miten ihana ilosanoma tämän onkaan! Laki kaikkine säädöksineen oli meitä vastaan. Mutta Kristus naulitsi sen ristiin, ja sen päällä on kuin velkakirjan kuittauksena: "Se on täytetty." Tekstimme sanoin: "Armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta." Huomaa: ei vain armo, armahdus, vaan myös totuus, totuus, joka kestää Jumalan edessä, myös tuomiolla.

    On totuus, että maailman synti on sovitettu. Uhri sen edestä on annettu. On totuus, että näin armo on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta. On totuus, että laki ei voi kirota eikä tuomita sitä, joka on armon alla. On totuus, että armo on tullut sinulle eikä sinua tuomita, kun olet armon alla. Siis sitä, joka uskoo Poikaan, ei tuomita, vaan hän on siirtynyt kuolemasta elämään. Lain alla emme ole suojassa lain kiroukselta, mutta armon alla olemme.

    Laki, joka on naulittu ristille, ei voi kirota sitä, joka on armon alla.

    Saat siis olla aivan huojentunut. Kristus on ottanut pois taakan tunnoltasi. Hän on päästänyt sinut lain kirouksesta. Syntisi ovat anteeksiannetut.

    Mikä neuvoksi, kun kuulet Jumalan sanaa tai luet Raamattua ja löydät monia kohtia, jotka osoittavat sinut syntiseksi ja kun omatuntosi syyttää sinua ja alat kysyä, mitenkä tässä nyt oikein käy. Muista silloin, että ne kohdat ovat lakia. Ne on tarkoitettu sitä varten, että tuntisit syntisyytesi etkä pitäisi itseäsi tekoinesi vanhurskaana. Mutta kun laki on sen saanut aikaan, niin älä jää lain alle, vaan tule rohkeasti armon alle. Kaikki ne Raamatun kohdat, jotka puhuvat Jumalan armosta Kristuksessa, ovat evankeliumia ja ne lupaavat meille synnit anteeksi armosta Kristuksen tähden, ilman meidän tekojamme. Pane turvasi näihin kohtiin, ja tule sillä tavalla pois lain alta armon alle, ja jää armon alle. Silloin sinun ei tarvitse olla kirottuna, vaan saat olla siunattuna. Sinun ei tarvitse olla tuomittuna, vaan saat olla armahdettu. Sinun ei tarvitse voihkia ja valittaa kuormasi alla, vaan saat iloita ja riemuita taakan alta kirvotettuna. Saat levätä Kristuksen haavoissa.

    Puhukaamme vielä jotakin myös uskovan teoista. Lainalaisen, epäuskoisen ihmisen teot eivät ole Jumalalle otollisia, sillä ne eivät ole uskossa tehtyjä, ja kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä. Armon alla olevan teot kelpaavat Jumalalle, vaikka ne ovat epätäydellisiä, koska armo peittää niiden vajavaisuuden ja puhdistaa ne. Armon omistamisesta ei seuraa lihallinen, suruton elämänasenne. Vaan Raamattu sanoo: "Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla. Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!" Jaak. 2:14-15. Kun olemme päässeet armon alle, teemme mielellämme hyviä tekoja, rakastamme Jumalaa ja lähimmäistämme. Koska Jumala on meitä niin suuresti rakastanut, että hän antoi meille ainoan Poikansa ja syntimme anteeksi, koska hän antoi tämän kaiken armosta, lahjaksi, haluamme kiittää häntä ja elää hänelle, vaikka olemmekin tällaisia vajavaisia, heikkoja; olemmehan kuitenkin suuren, ihanan armon saaneita.

    Käy siis pois lain alta armon alle, Kristuksen haavojen suojaan ja ole aivan varma, että Kristus on sinutkin lunastanut ja olet taivaan perillinen.

    Markku Särelä

  • Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle

    Ensimmäisenä adventtisunnuntaina, III vsk:n epistolateksti.

    Ja valtaistuimelta lähti ääni, joka sanoi: "Ylistäkää meidän Jumalaamme, kaikki hänen palvelijansa, te, jotka häntä pelkäätte, sekä pienet että suuret." Ja minä kuulin ikäänkuin kansan paljouden äänen ja ikäänkuin paljojen vetten pauhinan ja ikäänkuin suuren ukkosenjylinän sanovan: "Halleluja! Sillä Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut hallituksen. Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut. Ja hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: se liina on pyhien vanhurskautus." Ja hän sanoi minulle: "Kirjoita: Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!" Vielä hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat." Ilm. 19:5-9.

    Jumalan sana puhuu kaksista häistä, joihin Herra kutsuu: kuninkaan pojan häistä ja Karitsan hääateriasta.

    Jeesus kertoi vertauksen kuninkaan pojan häistä, joihin kutsutaan kaikkia, sekä valtakunnan lapsia että teitten ja aitovierten kulkijoita. Nämä häät tapahtuvat tässä maailmassa ennen Kristuksen tuloa tuomiolle. Kutsu häihin on evankeliumin saarna, joka on tarkoitettu kaikille vietäväksi ja jokaisen noudatettavaksi. Kaikki kuitenkaan eivät ota kutsua vastaan, vaan useat torjuvat sen. On myös niitä, jotka tosin lähtevät häihin, mutta eivät pukeudu kuninkaan lähettämään lahjapukuun, vaan menevät sinne omissa vaatteissaan ja tulevat suljetuiksi pois häistä.

    Toiset häät, joista Raamattu puhuu, on tekstimme tarkoittamat häät, tuo taivaallinen Karitsan hääateria. Siinä morsian ja häävieraat ovat sama asia, Kristuksen kirkko. Kun kuninkaan pojan häihin kutsuttiin kaikkia, näihin häihin saa kutsun tuomiopäivänä vain ne, jotka erkanivat tästä elämästä Kristukseen turvaten, eli ne, jotka olivat hääpuvussa kuninkaan pojan häissä.

    Olet saanut kutsun kuninkaan pojan häihin. Sinut on kastettu ja olet sen jälkeen kuullut Jumalan sanaa, ja nytkin olet sitä kuulemassa. Kutsutaanko sinut myös Karitsan taivaalliselle hääaterialle? Tämän tärkeän kysymyksen tekstimme asettaa meille kaikille tänään.

    1. Karitsan hääaterialla Jumala on ottanut vallan

    Ilmestyskirjan kirjoittaja, apostoli Johannes, sai profeetallisessa näyssä katsella sitä Kristuksen kirkon odottamaa hetkeä, kun se saa astua taivaan iloon ja alkaa viettää häitä Ylkänsä kanssa.

    Täällä armonajassa Jumala osoittaa kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä maailmaa kohtaan tahtoessaan pelastaa kaikki ihmiset, ettei yksikään hukkuisi, vaan että kaikki kääntyisivät ja tulisivat tuntemaan totuuden. Kun ihmiset eivät ymmärrä tätä, he kyselevät tähän tapaan: Jos Jumala on olemassa ja jos hän on kaikkivaltias, miksi hän ei estä pahaa? Todellakin tässä maailmassa pahalla on hallitusvaltaa. Raamattu sanoo: "Koko maailma on pahan vallassa" [alkukieli sananmukaisesti: 'makaa pahassa'] (Joh. 5:19). Pahalla on kuitenkin rajat, joiden yli se ei pääse ja jotka Jumala on sille asettanut. Ja Jumala kääntää pahankin palvelemaan tarkoituksiaan niin, että "kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut" (Room. 8:28).

    Mutta silloin kun koittaa se hetki, jolloin Kristus vie seurakuntansa taivaallisiin häihin, "Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut hallituksen". Silloin pahan valta on lopullisesti kukistettu. Silloin kiusaaja joukkoineen ja kaikki paha on täydellisesti eristetty Kristuksen seurakunnasta. Siihen asti tarvitsemme uskoa ja kärsivällisyyttä. Vaikka meillä on taipumus olla kärsimättömiä, niin ei ole sopivaa, että Jumalan lapsi napisee taivaallista Isäänsä vastaan.

    Tekstimme sanoo: "Ja valtaistuimelta lähti ääni, joka sanoi: 'Ylistäkää meidän Jumalaamme, kaikki hänen palvelijansa, te, jotka häntä pelkäätte, sekä pienet että suuret." Ja minä kuulin ikäänkuin kansan paljouden äänen ja ikäänkuin paljojen vetten pauhinan ja ikäänkuin suuren ukkosenjylinän sanovan: Halleluja!'" Nyt taivaallisen hääjuhlan alkaessa näkyy, että Herra, meidän Jumalamme, on kaikkivaltias ja että hänellä on hallitus ja valta. Täällä ajassa Jumalan kansa uskoi sen, taivaassa se nähdään ja koetaan, ja Jumalan kansa, sekä pienet että suuret, ylistää siitä Jumalaa. Täällä ylistys on usein heikkoa ja vaimeata, kun pyhiä on harvassa ja kokoontuvat joukot ovat pieniä, mutta siellä on toisin. Tekstimme vertaa taivaallista ylistystä kansan paljouden ääneen, paljojen vetten pauhinaan ja suureen ukkosen jylinään. Näin Jumala vahvistaa meitä uskoviaan, että kiinnittäisimme katseemme tulevaan emmekä masentuisi eläessämme täällä alhaalla ristinalaisissa olosuhteissa.

    2. Karitsan häissä morsian on pukeutunut hääpukuun

    Kuninkaan pojan häissä oli vieras, jolla ei ollut häävaatteita, ja kuninkaan palvelijat joutuivat poistamaan hänet hääsalista. Tämäkin kertoo niistä ristinalaisista olosuhteista ja sangen ikävistäkin asioista, jotka kohtaavat Kristuksen seurakuntaa täällä ajassa. Täällä Jumalan kansan joukossa on ikävä kyllä myös ulkokullailijoita, jotka yrittävät pystyttää omaa vanhurskauttaan kelvatakseen Jumalalle, ja kun heidän väärä uskonsa paljastuu, he saattavat tuottaa paljon harmia Herran omille. Täällä joudumme kuitenkin elämään tällaisten asioiden kanssa, hoitamaan niitä Jumalan sanalla ja kärsimään sitä ristiä, mikä siitä tulee. Myös rukoilemme, että nekin ystävät, jotka eivät vielä ole ottaneet evankeliumia vastaan, lopulta voisivat sen uskoa ja pelastua.

    Taivaassa ei ole enää minkäänlaisia huolia eikä murheita. Se seurakunta, tuo taivaallinen Kristuksen morsian, on täällä ajassa saanut puhdistuksen. Siitä Raamattu sanoo: "Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta, saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton" (Ef. 5:25-27). Taivaassa tämä on totta näkemisessä. Siitä riemullisesta asiasta tekstimme sanoo: "Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut. Ja hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: se liina on pyhien vanhurskautus."

    Täällä ajassa Jumalan seurakunta puhdistettiin Kristuksen uhrilla, joka tuli omaksemme kasteen ja uskon kautta. Meidät vanhurskautettiin eli meille luettiin hyväksi Kristuksen vanhurskaus. Taivaassa saamme pukeutua tähän samaan vanhurskauteen, minkä täällä uskossa omistimme, mutta siellä se tapahtuu näkemisessä. Täällä meidät päästettiin kaikista synneistämme Kristuksen sovintotyön nojalla ja saimme uskoa sen Pyhän Hengen vaikuttamalla uskolla. Taivaassa olemme kirkastetussa ruumiissa vapaita vanhasta ihmisestä ja kaikesta synnistä. Täällä tunsimme syntisyytemme painoa ja huokailimme kuoleman ruumiissa (Room. 7:24). Taivaassa olemme pukeutuneet hohtavaan ja puhtaaseen liinavaatteeseen, ei vain vanhurskaiksi luettuina, vaan täydellisesti vanhurskaiksi tehtyinä.

    Taivaassa koko Kristuksen seurakunta ilman yhtään poikkeusta on puhdas. Niin kuin on ollut ikiaikainen tapa, että morsian pukeutuu valkeaan, puhtaaseen hääpukuun, miehellensä kaunistettuna, niin myös Kristuksen seurakunta, hänen morsiamensa, ilmestyy taivaassa Ylkänsä eteen puhtaana, viattomana ja riemujuhlaan valmistettuna.

    3. Kutsutaanko sinut Karitsan hääaterialle

    Kun täällä saarnataan evankeliumia, kaikkia kutsutaan kuninkaan pojan häihin. Kutsua aivan tyrkytetään ja sanotaan: "Kaikki on valmiina; tulkaa häihin." (Matt. 22:4). Mutta viimeisenä päivänä, silloin, kun Kristus saapuu tuomiolle kirkkaudessaan kaikkien pyhien enkeleittensä kanssa, kutsu Karitsan iankaikkiseen hääjuhlaan osoitetaan vain niille, jotka jo täällä ajassa olivat lähteneet kuninkaan pojan häihin, eli niille, jotka olivat uskoneet evankeliumin. Sen sijaan kaikki ne, jotka hylkäsivät kutsun, saavat kuulla tuomion sanan: "Menkää pois!" (Matt. 25:41). Ystäväni, varo, ettet vain ole sitä joukkoa.

    Mutta miten ihanaa on tuomiolla kuulla tuo suurenmoinen taivaskutsu: "Tulkaa, minun Isäni siunatut" (Matt. 25:34). Tekstimme sanoo: "'Kirjoita: Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!' Vielä hän sanoi minulle: 'Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat.'" Tuo suurenmoinen kutsu on peruuttamaton, lopullinen. Autuas se, joka saa sen kuulla. Autuas se, jolla on paikka Karitsan hääaterialla.

    Voithan sinäkin ilolla odottaa tuota suurta päivää ja kutsua käydä valmiiksi katettuun hääpöytään? Jos olet tästä epävarma, etsi siitä varmuus Jumalan sanasta ja taistele Jumalasi kanssa, kunnes hän on siunannut sinut ja sinä olet saanut voiton Jumalasta kietomalla hänet hänen omiin armolupauksiinsa Kristuksessa. Älä jää epävarmuuteen, vaan usko. Ole varma asiasta Jumalan sanan nojalla. Jo nyt saat iloita siitä, että viimeisenä päivänä saat kuulla kutsun Karitsan hääaterialle.

    Herra käski Johannesta kirjoittamaan nuo sanat ja vakuutti vielä: "Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat". Tällä tavoin Jumala haluaa synnyttää meissä taivaskaipuuta ja vahvistaa uskoamme, että meillä olisi varma ja luja iankaikkisen elämän autuaallinen taivastoivo.

    Amen.

    Markku Särelä

  • Autuaitten ihana osa

    Pyhäinpäivänä, I vsk:n evankeliumiteksti

    Kun hän näki kansanjoukot, nousi hän vuorelle; ja kun hän oli istuutunut, tulivat hänen opetuslapsensa hänen tykönsä. Niin hän avasi suunsa ja opetti heitä ja sanoi: "Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen. Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä. Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan. Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden. Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan. Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä. Matt. 5:1-12.

    Rakkaat kristityt, autuaat Jumalan lapset!

    Meillä on tänään pyhäinpäivä ja samalla vietämme uskonpuhdistusjuhlaa.

    Pyhäinpäivänä muistelemme autuaasti poisnukkuneita kiittäen Jumalaa omaa uskontaisteluamme tukevasta ja meitä niin monin tavoin kannustavasta esikuvasta, siitä, minkä virsi kuvaa näin:

          Sä voima olit heidän taistossaan
         Ja kallio, kun riehui myrskyt maan.
         Sä yössä olit valkeutenaan. Halleluja!
         VK 1938/1943 129:2.

    Saman tuen ja voiman Jumala on luvannut meillekin.

    Uskonpuhdistusjuhlassa taas muistelemme sitä Jumalan suurta armotyötä, jonka hän teki Martti Lutherin kautta, kun hän Jumalan sanalla puhdisti kirkon teko-opista, erilaisista väärinkäytöksistä ja harhoista.

    Nämä kaksi juhlamme aihetta sopivatkin hyvin yhteen.

    Tekstimme vie meidät Jeesuksen jalkojen juureen vuorelle kuulemaan hänen saarnaansa autuaitten ihanasta osasta.

    1. Autuaita ovat armahdetut

    Eikö olisi ihanaa, jos mekin voisimme olla rinteellä ja kuulla Jeesuksen sanovan meille: "Autuaita olette te"? Mutta niinhän me olemmekin. Tämä kirkko on vuori, jossa Jeesus puhuu. Ja hänen sanansa kaikuu tässä kirjassa, pyhässä Raamatussa. Mutta kysymme: koskevatko hänen autuaaksijulistuksensa meitäkin? Katsokaamme tekstistämme, keille hän puhuu.

    Jeesus sanoo puheensa alussa: "Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta." Jeesus puhuu tässä sekä yleisesti että rajoittavasti: Yleisesti siten, että hän puhuu kaikista hengellisistä köyhistä, ketään heistä poissulkematta. Rajoittavasti siten, että hän sulkee pois kaikki, jotka eivät ole hengellisesti köyhiä.

    Näin hän jakaa ihmiset kahteen ryhmään: Autuaihin, näihin ikionnellisiin ja onniteltaviin, sekä niihin, joiden yli kaikuu Jumalan ankara syytös ja tuomio: "Voi teitä, - -, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa! - - kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?" Matt. 23:27,33.

    Tekstissämme Jeesus ei tällä kerralla puhu siitä, että kaikki ovat luonnostaan hengellisesti köyhiä, sellaisia, joilta puuttuu kaikki oma kelvollisuus Jumalan edessä, vaan hän puhuu ihmisistä heidän sieluntilansa kannalta, siitä, mitä he sydämessään tuntevat ja itsestään ajattelevat, niin kuin seuraavat sanat osoittavat: "Autuaita ovat murheelliset - - autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat - -"

    Julistaako Jeesus nyt tänään sinut riemullisesti autuaaksi? Vai julistaako hän sinulle itkien voi-huutonsa?

    Jos olet hengellisesti köyhä, murheellinen syntiesi tähden ja lohdutuksen tarpeessa, hiljainen, nälkäinen ja janoinen, olet autuas, ikionnellinen.

    Hengellisesti köyhä on se, jolla ei ole ansioita Jumalan edessä, vaan joka on kurja syntisäkki, Jumalan pyhän lain ankarasti tuomitsema ja joka tuntee Jumalan vihaa ja tunnustaa syyllisyytensä Daavidin sanoin: "Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt, sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi." Tällainen sielu on murheellinen. Tästä murheesta apostoli Paavali sanoo: "Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman." (2 Kor. 7:10.)

    Syntiensä tähden murheellinen ei voi kerskata teoistaan Jumalan edessä, sillä Jumalan laki on tehnyt tyhjiksi hänen vastaväitteensä ja puolustelunsa. "Minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä" (Room. 3:19). Näin tehdessään laki synnyttää vihaa Jumalaa kohtaan, koska laki vaatii vanhurskautta, jota ihmisellä ei ole. Niin ihmisellä on karmiva nälkä ja polttava jano, mutta ei keinoa sen sammuttamiseen. Laki aiheuttaa nälän, mutta se ei kerro, miten nälkä saadaan poistetuksi. Evankeliumi sen sijaan tyydyttää nälän ja sammuttaa janon, sillä se lahjoittaa meille Kristuksen puutteettoman vanhurskauden.

    Nälkäisiä on kahdenlaisia.


    On nälkäisiä, jotka eivät tiedä, millä nälkä tyydytetään, ja niitä, jotka sen jo tietävät, siis niitä, joille evankeliumi on jo tullut. Ihminen ei voi luonnostaan osata kaivata evankeliumia, vaikka hänellä lain satuttamana olisi nälkä eli syyttävä omatunto, sielun ahdistus ja paha olo. On tarve päästä siitä eroon, mutta ei ole oikeata tietoa eikä oikeita keinoja eikä voimaa. Ihmiskeinot ovat johtaneet monenlaiseen epäjumalanpalveluun ja jopa ateismiin.

    On nälkäisiä, jotka ovat kuulleet evankeliumin ja sen Jumalan armosta ja voimasta uskoneet. Heillä on tietoa ja kokemusta siitä, mikä tyydyttää nälän. He astuvat Kristuksen ravittaviksi sanan ja sakramenttien äärelle ja viljelevät muillakin tavoin Jumalan sanaa.

    Löydätkö itsesi nälkäisten joukosta? Jos et löydä, ei Jeesus sinua lohduta. Sinä olet saanut jo lohdutuksesi. Mutta toivottavasti sinulle vielä tulee nälkä.

    Sinä, joka olet nälkäinen, köyhä, syntiesi tähden murheellinen, kuule mitä Jeesus sinulle lupaa.

    Köyhille hän sanoo: "Heidän on taivasten valtakunta." Missä nyt siis on köyhyytesi? Olet upporikas. Tässä lupauksen sanassa on sinulla jo nyt, jo tällä hetkellä taivasten valtakunta. Valtakunta, joka on vanhurskautta, iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä. Valtakunta, joka on iankaikkinen. Valtakunta, jossa sinulla on aarteista korkein, itse kolmiyhteinen Jumala, hänen armonsa, hänen anteeksiantamuksensa kaikista synneistäsi, hänen autuutensa, hänen turvansa, hänen lapseutensa, jopa osallisuus Jumalan kirkkauteen ja hänen kunniaansa. Raamattu sanoo: "- - kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa, häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan. Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen." (Kol. 1:12-14).

    Ajan rahtusen kestää tämä ulkonainen synnin alainen köyhyyden tila, mutta sisäisesti olemme jo rikkaita. Iäti kestää se autuus, joka jo nyt on uskossa alkanut ja joka kirkkaudessa jatkuu ilman tätä synnin ruumista iankaikkisesti. Raamattu sanoo: "Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte." (2 Kor. 8:9.) Jeesus lohduttaa: "Älä pelkää sinä piskuinen lauma, sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan." (Luuk. 12:32.) Sinä murheellinen, rohkaistu uskomaan nämä sanat omalle kohdallesi. Lupaahan Jeesus: "He saavat lohdutuksen." Tällaiset lohdulliset lupaukset ottavat pois murheen syyt. Niissä on läsnä kaikki se, mistä Raamattu sanoo: "Ihmisen Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot." (1 Joh. 3:8.) Noiden kiusaajan tekojen vuoksi tosin koemme erilaista kärsimystä, mutta voitto on jo Kristuksessa saatu. Se annetaan meille Jumalan sanassa ja usko omistaa sen. Raamattu sanoo: "Sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?" (1 Joh. 5:4-5.)

    2. Autuaita tekemisessä

    Edellä Jeesus julisti autuaiksi niitä, joille Jumala armosta ilman heidän tekojansa antaa armonsa ja taivasten valtakunnan kaikkine aarteineen. Sitten hän puhuu myös niistä, jotka ovat autuaita tekemisissään. Hän ei tarkoita sitä, että he teoillaan ansaitsivat autuuden, vaan hän tarkoittaa sitä, että heillä on autuas, onniteltava osa siinä, millaisia he ovat ja mitä he tekevät, ei sen vuoksi, mitä he tekevät, vaan sen vuoksi, mitä Jumala armosta ilman heidän ansiotaan heille lupaa ja antaa. Jeesus sanoo: "Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden. Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan. Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman."

    Laupeus on uskon hedelmä. Se on sellainen sydämen asenne, joka tulee sen seurauksena, että ihminen on saanut nuo suuret miljardivelkansa Jumalalta anteeksi. Sellainen ihminen, joka sen uskoo, käsittää, että lähimmäinen on hänelle vain vähän velkaa, ja hän antaa mielellään sen hänelle anteeksi ja toivoo kaikkea hyvää hänelle. Laupias tekee mielellään myös hyvää lähimmäiselleen, jopa vihollisilleen. Ja Vapahtajamme sanoo, että laupiaat ovat autuaita, sillä he saavat laupeuden. Huomaa tarkoin: He eivät ole autuaita sen tähden, että he ovat laupiaita, vaan sen tähden, että he saavat laupeuden. Nyt kun he ovat saaneet uskon lahjan, heidän sydämensä on uudistunut ja heillä on laupias sydän. Se taas, joka ei ole eikä halua olla laupias, ei ole uskonut Jumalan armoa omalle kohdalleen. Jaakob sanoo: "Tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi." (Jaak. 2:13.)

    Sitten Jeesus puhuu puhdassydämisistä. Puhdassydäminen voi olla vain se, jonka sydämen Jeesus on puhdistanut anteeksiantamuksellaan. Armon omistamisen kannalta tämä puhdistus on täydellinen, sillä se nojaa Kristuksen toimittamaan puhdistukseen. Elämän kannalta ajateltuna se on epätäydellinen, koska vanha ihminen ja periturmelus pysyy meissä kuolemaan asti. Uudistus on alulla. Kuitenkin tämä alulla oleva uudistus on Jumalalle otollista, sillä Jumala puhdistaa uskovan jäljelle jääneestä syntisyydestä anteeksiantamuksellaan. Sydän, jonka Jumala on puhdistanut, kysyy ja etsii sitä, mikä Jumalan on, mitä Jumala on sanonut ja käskenyt, ja panee pois omat ajatukset ja luulot siitä, mikä on oikein ja mikä on luvallista ja sallittua. Luther sanoo: "Puhdas sydän taas on se, joka katsoo siihen, mitä Jumala sanoo, ja sitä ajattelee sekä asettaa Jumalan sanan omien ajatustensa paikalle. Sillä sana yksin on puhdas Jumalan edessä, niin se on itse puhtaus, niin että kaikki mikä sen varassa riippuu ja sen kautta tapahtuu, tulee ja sanotaan puhtaaksi." (St. L. VIII, 382.) Puhdassydäminen pitää siis Jumalan pyhät kymmenen käskyä kunniassa ja ojentaa elämäänsä niiden mukaan. Puhdassydäminen suuntaa uskonsa kokonaisen Jumalan sanan mukaan sallimatta syntiselle lihalleen poikkeuksia.

    Vielä Luther sanoo: "Se, joka tarttuu kiinni Jumalan sanaan ja pysyy uskossa, voi kestää Jumalan edessä ja katsoa häneen armollisena Isänään. Hänen ei tarvitse pelätä, että Jumala seisoisi hänen takanaan kurikka kädessä. Hän on varma, että Jumala katsoo häneen armollisesti ja ystävällisesti nauraen kaikkien taivaassa olevien enkeleitten ja pyhien kanssa. Katso, tätä Kristus tarkoittaa tällä sanalla, että vain puhdassydämiset näkevät Jumalan." (Luther, St. L. VIII, 388.)

    Vielä teoista puhuessaan Jeesus mainitsee rauhantekijät.

    Kristus itse on suurin rauhantekijä. Siitä Raamattu sanoo: "Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden, kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan, ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden. Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö." (Ef. 2:14-18.)

    Kun olemme Kristuksen kautta päässeet sovintoon ja rauhaan Jumalan kanssa, haluamme levittää Jumalan rauhaa toistenkin sydämiin ja olla rauhantekijöitä sanan tässäkin merkityksessä. Haluamme myös elää sovinnossa lähimmäistemme kanssa ja muistaa Raamatun sanaa: "Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa." (Room. 12:18.)

    3. Autuaita vainoissa

    Epäuskoinen maailma, erityisesti ne, jotka ovat mielestään hurskaimpia uskovia, mutta jotka eivät todella tunne evankeliumia, nostattavat kuitenkin riidan ja vainon rauhantekijöitä kohtaan. Ja kun uskovat pitävät kiinni Jumalan sanasta ja oikeasta vanhurskauttamisopista eivätkä luovu siitä, heitä pidetään riidan nostattajina ja hajottajina. Jeesus rientää kuitenkin heidän tuekseen ja sanoo lohdullisesti: "Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä."

    Varsinaista ristiä elämässä on se, mikä johtuu uskosta Jeesukseen, ja siitä Jeesus tässä puhuu. Hän puhuu vainosta vanhurskauden tähden ja itsensä tähden. Helposti nämä vainotut saisivat ihmisten suosion, jos he luopuisivat Jumalan sanan opista. Mutta he eivät voi siitä luopua menettämättä taivasosuuttaan, sillä se on heille paljon kallisarvoisempi kuin katoava ihmissuosio. Ja minkä lohdutuksen Jeesus heille antaa. Hän sanoo: "Heidän on taivasten valtakunta." Tässä lahjassa on heidän autuutensa. Kannattaa kestää vainoakin, ettei tätä lahjaa vain menetä.

    Oikeat uskovat eivät halua menettää sitä, minkä Kristus on heille kalliilla uhrillaan hankkinut ja josta he ovat tulleet osallisiksi ja jota he ovat saaneet maistaa pyhässä kasteessa, evankeliumin sanassa ja ehtoollisessa. Sen säilyttääkseen heillä on halu sanankuuloon, halu, joka voittaa monenlaiset esteet. Vaarallinen on sellaisen ihmisen sieluntila, joka ei sanasta välitä, tai joka heppoisin perustein voi jäädä pois sanankuulosta.

    Emme tunnusta Kristuksen nimeä palkan toivossa. Vaikeankaan ristin alla emme rohkenisi ajatella palkituksi tulemista, koska tiedämme, miten heikkoja tunnustajia, saamattomia työntekijöitä ja rohkeuden puutteesta kärsiviä olemme ja kuinka vanha ihmisemme kaiken likaa ja tahrii. Katseemme suuntautuu Kristukseen ja hänen armoonsa, jonka turvissa olemme Isälle otollisia. Apostoli Paavali sanoo: "Sillä siitä, että julistan evankeliumia, ei minulla ole kerskaamista; minun täytyy se tehdä. Voi minua, ellen evankeliumia julista!" (1 Kor. 9:16.) Jumalan sana saa kaiken hyvän aikaan. Se yksin pelastaa sieluja.

    Palkka, josta Jeesus puhuu, on siis sellainen, ettei sitä makseta ansiosta, vaan pelkästä armosta, pelkästä Jumalan hyvyydestä. Ne, jotka tavoittelevat ansiota ja vaativat palkkaa, eivät sitä saa, vaan tulevat rangaistukseen. Ne, jotka eivät sitä vaadi, ne, jotka eivät ole sitä ansainneet, saavat sen, jopa suuren armopalkan taivaissa. Tätä asiaa ei voi järjellä käsittää eikä sitä epäuskoinen ymmärrä.

    Kuitenkin kun Jeesus kutsui apostolinsa eturivin taisteluun ja puhui heitä kohtaavasta vainosta, hän varusti heitä kohtaamaan sen, mikä kohdata täytyy, sanomalla: "Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä."

    Risti meilläkin on ollut kannettavana. Emme kuitenkaan voi verrata sitä suuruudessa veritodistajien kärsimyksiin, mutta laadultaan se on samaa. Se on Kristukselle vihamielisen maailman vainoa hänen nimensä ja oppinsa tunnustajia kohtaan. Se on Jeesus-vihaa. Ja saman sanan, minkä Jeesus antoi lohdutukseksi apostoleilleen, apostolit ovat vuorostaan kirjoittaneet Pyhässä Hengessä meitä varten.

    Risti eli vaino on merkki siitä, että kuulumme Jeesuksen joukkoon. Miten mitättömiä olemmekin, emme kuitenkaan ole yksin, vaan olemme vähäisen ristimme kanssa sitä samaa joukkoa, jota suuret kärsijät, profeetat, apostolit ja kaikkien aikojen veritodistajat edustavat. Tämä joukko kiittää Kristusta pelastuksestaan ja antaa kunnian hänelle kestämisestään ja varjeltumisestaan.

    Siihen kiitokseen mekin yhdymme ja sanomme Raamatun sanoilla: "Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen." (Ef. 3:20-21.)

    Markku Särelä

  • CATECHISM NA NKỌ WA YA OKWUKWE NKE NDỊ KRAỊST Sitere na Catechism Nta Dọkịta Martin Luther

    Catechism NTA na Nkowa nke Ozizi NDI Kraist, Martin Luther, The Confessional Lutheran Church of Finland

    CATECHISM NA NKỌ WA YA OKWUKWE NKE NDỊ KRAỊST Sitere na Catechism Nta Dọkịta Martin Luther

    Onye ndezi bụ Markku Särelä Nkpuchi na Ngosiputa ya si n'aka Kimmo Pälikkọ na Sylverster Chukwubuike Nwokoro,tughariri ya, na asusu, IGBO.

    -Agụ akwụkwọ

  • Ef. 4: 1-6

    Pastori Markku Särelän iltahartaus Raamattuleirillä 2008 Siitamajalla

  • Eihän vain Kristuksen kirkkauden evankeliumi ole sinulta peitossa?

    Loppiaisena. II vuosikerran epistola.

    Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat, niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva. Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden. Sillä Jumala, joka sanoi: "Loistakoon valkeus pimeydestä", on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa. 2 Kor. 4:3-6.

    Evankeliumi on suurenmoinen valo, koko uskomme pääasia. Siitä Kristuksen toiminta sai otsikkonsa Markuksen evankeliumissa. Markus näet alkaa evankeliuminsa sanoilla: "Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, evankeliumin alku." (Mark. 1:1) Tuolla sanalla Vapahtaja luonnehti kristillisen kirkon koko opetus- ja julistustoimintaa, kun hän sanoi: "Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu" (Matt. 24:14). Ja toisessa kohdassa: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille" (Mark. 16:15).

    Miksi evankeliumi on näin suuriarvoinen asia, että koko kristillinen sanoma saa siitä nimensä? Osaathan, ystäväni, tähän vastata ja ehkäpä selvittää asiaa muillekin? Olethan selvillä siitä, mitä evankeliumi on? Eihän tämä asia ole jäänyt sinulta pimentoon?

    Kokemuksia 40 vuoden ajalta

    Olen niiden neljänkymmenen vuoden aikana, joina olen Jumalan sanaa saarnannut, tavannut ilokseni paljon sellaisia ihmisiä, jotka ovat saaneet armon oppia tuntemaan kirkkaasti evankeliumin ja jotka ovat siihen selkeästi tunnustautuneet. He ovat seurakunnan elämälle ja toiminnalle suuriarvoinen Jumalan lahja. Ilman heitä työ olisi hyvin vaikeata. Olen tavannut myös paljon niitä, joilla ei ole lahjaa puhua paljon uskon asioista, mutta jotka uskollisesti pitäytyvät puhtaaseen evankeliumiin.

    On myös niitä, joiden uskontunnustusta ei juuri kuule ja joiden sanankuulossa käyminen on harvaa ja satunnaista. Heistä pastorilla on suuri huoli; ovatkohan omaksuneet evankeliumia sielunsa autuudeksi?

    Mutta evankeliumin ympärille kerääntyy valitettavasti toisenlaistakin väkeä.

    On tunnollisia sanankuulijoita, jotka säännöllisesti tukevat seurakuntaa taloudellisesti. Päällepäin näyttää siltä kuin he olisivat mitä parhaimpia jäseniä. Mutta sitten joskus heidän suustaan lipsahtaa jotakin, joka kertoo, etteivät he ole käsittäneet alkuakaan evankeliumista. Kristitystä, joka tuli täällä matkansa päähän, he saattavat sanoa, että hän ansaitsi päästä taivaaseen, koska oli niin hyvä ihminen. He voivat paheksua pastoria, joka ojentaa seurakuntalaista, joka tosin muuten on kiltti, mutta ei käy sanankuulossa. He ovat saattaneet saada kristillisen kasvatuksen, mutta ovat omaksuneet siitä vain lakia. Evankeliumi ei ole avautunut heille. Ja usein heidän käykin sitten niin, että he kyllästyvät lainalaiseen puurtamiseensa, loukkaantuvat jostakin asiasta sen vuoksi, etteivät ymmärrä evankeliumia, ja jättävät seurakunnan.

    Ethän sinä vain elä siinä luulossa, että tunnollisuus, uskollisuus, kiltteys tai mikä muu teko tahansa avaa taivaan? Jos olet, mihin sitten Kristusta tarvitset? Jos olet, et ole matkalla taivaaseen, vaan sinun on aika herätä ja havahtua näkemään tilasi ja kääntyä pois kadotuksen tieltä.

    On sitten myös eräitä sellaisia sanankuulijoita, jotka aivan kerskuvat evankeliumista ja taitavat siitä suloisesti puhua - siltä ainakin ensi näkemältä vaikuttaa. Mutta sitten käy ilmi, että he vetävät evankeliumin verhoksi paheellisen elämänsä ylle. He eivät ole niitä, jotka heikkoudesta usein lankeavat, vaan he ovat sellaisia, jotka eivät kadu paheellista elämäänsä, eivät edes yritä parantaa sitä, vaan puolustelevat sitä ja ajattelevat, että evankeliumi antaa heille luvan elää niin kuin elävät ja ettei heillä ole hätää; saavathan he syntinsä anteeksi. Mutta tämä luulo on suuri erehdys.

    On niitäkin, jotka sanovat, että he tietävät jo uskon asiat ja ettei heidän tarvitse joka kerta lähteä Jumalan sanaa kuulemaan. On kuin he olisivat niin pyhiä, etteivät tarvitse synninpäästön sanaa, sen antamaa lohdutusta ja rohkaisua. Tuskin he ovat uskoneet itseään syntisiksi, kun ei ole tarvetta armon sanan kuulemiseen.

    Sitten on suuri joukko välinpitämättömiä, joilla ei ole hätää sielunsa kohtalosta, ei tarvetta sanankuuloon, ei synnintuntoa, ei autuuden iloa. He ovat kuin pystyyn kuivaneita kuusia, jotka levittävät kankeat oksansa luotaan työntävästi ja lähelleen päästämättä, ollen vailla vehreyttä, vailla elämää. Eivätkö he ole koskaan kuulleet Jumalan lakia? Eikö pyhä, suloinen evankeliumi merkitse heille mitään? Jumala heitä armahtakoon ja herättäköön heidät kuoleman unesta! Ethän halua kuulua heidän joukkoonsa?

    Apostoli Paavali lausuu tekstissämme: "Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat, niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva." Kuka on syyllinen noiden tilaan? He itse. Heidän silmänsä ovat sokaistut. Heidän sydämensä on kiinni maallisissa. Evankeliumi loistaa kirkkaalla valollaan, mutta he itse peittävät sen ja estävät, ettei se pääse valaisemaan heidän pimeitä sydämiään.

    Eräässä konferenssissa, kun sen osanottajat olivat nähneet Berliinin muurin ja katselleet itäblokin elämää, eräs osanottaja sanoi: "Kommunisteille ei pidä julistaa evankeliumia." Siihen toinen vastasi: "Jos olet tosiaan sitä mieltä, olet kerettiläinen." Evankeliumi on julistettava kaikille, jotta he kääntyisivät ja pelastuisivat. Se, joka tuntee evankeliumin ja omistaa sen itseään varten, haluaa viedä sen muillekin suurille syntisille.

    Kerran tuli kirkkoon - tämä tapahtui ulkomailla - itkevä nainen etsimään lohdutusta syntihätäänsä. Seurakunnan esimies sanoi hänelle tähän tapaan: "Mitä sitä tänne tulee valittamaan, tarvitseeko elää sillä tavalla." Olikohan tuo toimelias esimies ajatellut, mitä varten seurakunta on olemassa ja mitä varten sillä on evankeliumi?

    Mistä sitten evankeliumissa on kysymys?

    Jotta voisimme siihen vastata, meidän on ensiksi katsottava itseämme peilistä, sellaisesta peilistä, joka näyttää meille, millaisia olemme luonnostamme Jumalan edessä. Tämän Jumala näyttää meille lain sanassa. Olemme tehneet paljon syntiä, vieläpä olemme läpikotaisin turmeltuneita, niin että kysymys ei ole pelkästään irrallisista pahoista teoista. Herra sanoo: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään." (Room. 3:10-12)

    Katso, millainen on ollut suhteesi Jumalaan? Oletko häntä rakastanut yli kaiken? Onko hän ollut elämässäsi ensimmäisellä sijalla? Katso, millainen on ollut suhteesi lähimmäiseesi? Oletko elänyt Jumalan käskyjen mukaan? Oletko kunnioittanut vanhempiasi ja esivaltaa? Oletko noudattanut käskyjä, jotka kieltävät tappamisen, aviorikoksen ja muun huoruuden, varastamisen, lähimmäisen maineen vahingoittamisen, himoitsemisen? Oletko noudattanut niitä teoissasi, sanoillasi ja ajatuksillasi? Ja jos sinulla on huono muisti tai vajavainen kyky käsittää omaa luontoasi, niin kuule, mitä apostoli Jaakob sanoo: "Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin" (Jaak. 2:10).

    Jumalan laki osoittaa siis sinut, niin kuin meidät kaikki muutkin, syyllisiksi Jumalan edessä. Ymmärrätkö, mitä on olla syyllinen Jumalan edessä? Se on samaa kuin olla ikuiseen rangaistukseen, Jumalan vanhurskaan vihan alle ja tuskaan tuomittu. Kunpa tämän käsittäisimme tunnossamme, ettemme ylvästeli ja olisi välinpitämättömiä!

    Jos meillä on synnintunto, Pyhä Henki on luonut sydämeemme tarpeen kuulla evankeliumia, tuota ihmeellistä lohduttavaa sanomaa, jota yksikään ihminen ei voi itse keksiä.

    Evankeliumi on Jumalan iloinen, lohdullinen viesti lain tuomitsemalle ihmiselle. Se on näet sanoma siitä, että Kristus otti päälleen meidän syntimme, kantoi niiden tähden Jumalan vihan sen lepyttäen ja hankki meille syntien anteeksisaamisen sekä teki rauhan Jumalan ja ihmisten välillä. Raamattu sanoo tästä Kristuksen toimittamasta sovituksesta: "Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme" (Jes. 53:5-6). Evankeliumi kertoo siis sinulle, että syntisi on sinun puolestasi jo sovitettu, sinun syntivelkasi on maksettu. Eikä se kerro sitä vain pelkäksi tiedoksi, vaan lohdutukseksi, uskottavaksi ja vastaanotettavaksi. Evankeliumi julistaa sinulle synninpäästön. Tässä syntien anteeksiantamuksessa taivas on sinulle avoin, ja saat uskossa Kristukseen astua taivaan porteista sisälle. Sisälle taivaan porteista! Tosin vielä täällä alhaalla jäät uskon varaan, mutta taivaallinen autuus on jo omasi uskon kautta. Sillä pyhän Raamatun mukaan se, joka uskoo, ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on siirtynyt kuolemasta elämään (Joh. 5:24).

    Koko se ihanuus, jonka kerran tulet taivaassa omistamaan, on jo täällä uskon kautta sinun. Taivaassa ei sinulla tule olemaan mitään, mitä et täällä jo uskossa Kristukseen olisi omistanut.

    Miten suurenmoinen sanoma onkaan evankeliumi! Se on kirkas valo oman sydämensä pimeydessä olevalle, Jumalan vihaa tuntevalle syntisparalle. Se on pääsy lain alta armon alle. Se on taakan kirpoaminen uupuneen harteilta. Se on lepo Kristuksen haavoissa. Se on armahdus tuomitulle. Se on synninpäästö. Se on Kristuksen ansio ansiottoman hyväksi. Se on taivaan portti kadotuksen kuiluun syöksyneelle. Se on sana pelastuksesta hukkuvalle. Se on kutsu ilojuhlaan tämän elämän ankeudesta. Etkö riemuitsisi sen kuullessasi? Etkö ottaisi sitä vastaan? Sanothan Raamatun kanssa: "Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin" (1 Tim. 1.15).

    Onko tämä evankeliumi sinulta piilossa?

    Välistä käy niin, että joku oltuaan seurakunnassa kymmeniä vuosia, tulee evankeliumin käsittämään. Ehkä seurakunta on saanut uuden pastorin, ja evankeliumi kirkastuu hänelle tämän julistuksesta. Hän saattaa sanoa: nyt kuulin evankeliumia. Kyllä hän oli sitä aikaisemminkin kuullut, kuten muukin seurakunta, mutta hänen korvansa olivat olleet sille kuurot. Tämän maailman jumala oli sokaissut hänet niin, ettei hän ollut nähnyt valoa. Mutta kiittäköön Jumalaa, jos nyt näkee.

    Toisinaan ihmiset sekoittavat tunteet ja uskon, ja ajattelevat silloin evankeliumia julistettavan, kun he saavat voimakkaan tunnekokemuksen, vaikka saarnassa itse asiassa olisi piilotettu tunnekuohun alle Herramme meille jättämä perintö. Evankeliumi ei ole meidän ylistämistämme, ei meidän uskonnollisuutemme kiittelemistä, vaan se antaa synnintuntoiselle lohdutuksen, omantunnon kauhuja kokevalle tunnon rauhan. Se asettaa eteemme Kristuksen meidän edestämme ristiinnaulittuna ja kutsuu: usko häneen, niin sinä pelastut. Se vapauttaa meidät siitä harhaluulosta, että meidän olisi itse tehtävä itsemme kelvollisiksi Jumalalle. Se vain yksinkertaisesti julistaa: poikani, tyttäreni, sinun syntisi ovat anteeksiannetut Kristuksen Jeesuksen nimessä.

    Lähetystyö

    Loppiainen, pakanain joulu, on lähetystyön juhla. Evankeliumia Kristus käski saarnata kaikille kansoille. Hänen käskystään se on tullut meillekin, ja on koonnut meidät Jumalan seurakunnaksi tekemään hänen valtakuntansa työtä. Evankeliumi ei ole peitossa uskovilta, vaan he saavat elää sen kirkkaassa valossa. Kun itse olemme päässeet pimeydestä valkeuteen, haluamme sen leviävän myös niille, jotka vielä ovat siitä osattomia. Siksi teemme lähetystyötä ja sitä tuemme.

    Tässä työssä tarvitsemme jatkuvasti sitä, että oma sielumme on hyvin ruokittu ja ravittu suloisella, lohdullisella evankeliumilla. Tarvitsemme itse esirukouksia ja Jumalan puoleen huutamista toistenkin puolesta, että hän avaisi ovia sanalleen ja estäisi pahan kavalat juonet.

    Evankeliumi tuo sydämiimme Jumalan autuaan rauhan, mutta se tuo välttämättä myös ristin ja taistelun. Amen.

    Markku Särelä

  • Eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa

    Pastori Markku Särelän iltahartaus Talvileirillä 2013 Siitamajalla

  • Elämä on minulle Kristus

    16. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, III vuosikerran epistolateksti

    Sillä minä tiedän, että tämä on päättyvä minulle pelastukseksi teidän rukoustenne kautta ja Jeesuksen Kristuksen Hengen avulla, minun hartaan odotukseni ja toivoni mukaan, etten ole missään häpeään joutuva, vaan että Kristus nytkin, niinkuin aina, on tuleva ylistetyksi minun ruumiissani kaikella rohkeudella, joko elämän tai kuoleman kautta. Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto. Mutta jos minun on eläminen täällä lihassa, niin siitä koituu hedelmää työlleni, ja silloin en tiedä, minkä valitsisin. Ahtaalla minä olen näiden kahden välissä: halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi; mutta teidän tähtenne on lihassa viipymiseni tarpeellisempi. Ja kun olen tästä varma, niin minä tiedän jääväni eloon ja viipyväni kaikkien teidän luonanne teidän edistymiseksenne ja iloksenne uskossa, että teidän kerskaamisenne minusta olisi yhä runsaampi Kristuksessa Jeesuksessa, kun minä taas tulen teidän tykönne. Fil. 1:19-26.

    Ihmiselämään kuuluvat arvot. Kaikilla niitä on, mutta ne voivat olla hyvin erilaisia. Kristityllä on kristilliset arvot, maailmassa olevalla maailmalliset arvot. Tekstissämme apostoli Paavali lausuu julki keskeisen arvomaailmansa sanomalla: "Elämä on minulle Kristus ja kuolema on voitto". Näin hän kohottaa kaiken keskukseksi Kristuksen, jossa hänellä on elämä niin, että jopa kuolema on hänelle voitto. Tämä on ihana, suurenmoinen asia.

    1. Mitä merkitsee, että elämä on uskovalle Kristus?

    Jotta ymmärtäisimme mistä tässä on kysymys, on tarpeen tutkia mitä apostoli tässä tarkoittaa elämällä. Jos joku sanoo, että elämä on hänelle raha, ymmärrämme, että tällaisen ihmisen koko elämä pyörii rahan ympärillä niin, että jos hän sen menettäisi, elämä ilman rahaa ei olisi hänelle minkään arvoista. Kun apostoli sanoo elämän olevan hänelle Kristus, merkitsee se sitä, että hänen koko elämänsä on Kristuksessa. Ja jos hän Kristuksen menettäisi, hänellä olisi pelkkää kuolemaa. Onko Kristus sinulle näin arvokas?

    Kuinka Kristus voi merkitä niin paljon?

    Pyhä Raamattu todistaa meille, että Jumala on kaiken elämän lähde. Hän on kaiken luonut. Hän on myös se, joka antaa elämän hengellisesti kuolleelle uudestisynnyttämällä hänet niin, että hän todella elää uutta hengellistä elämää eikä ole enää hengellisesti kuollut. Hänellä on elävä, todellinen yhteys Jumalaan. Jumala ei vain anna elämää, vaan hän on itse elämä. Jeesus sanoo: "Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä." (Joh. 3:36). Ja: "Minä olen ylösnousemus ja elämä" (Joh. 11:25). Ja hän jatkaa: "Joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole" (Joh. 11:25b-26). Toisessa paikassa Jeesus sanoo: "Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä" (Joh. 6:40).

    Kristus antaa meille iankaikkisen elämän, koska hän on kukistanut synnin mahdin ja voittanut kuoleman lunastamalla meidät. Kun uskomme Kristukseen, omistamme hänessä sen elämän, josta apostoli puhuu. Pääsemme osallisiksi siitä elämästä, joka on Jumalalla. Se on laadultaan hengellistä niin kuin Jumala on henki. Niinpä meillä jo nyt on omanamme iankaikkinen elämä ja elämme sitä jo nyt, vaikkakin uskon varassa. Iankaikkinen elämä ei siis ala vasta sitten, kun pääsemme taivaaseen, vaan se alkaa jo täällä.

    Tätä elämää emme saa keneltäkään muulta kuin Kristukselta emmekä mistään muualta kuin armonvälineistä, sanasta ja sakramenteista. Sanoohan Kristus: "Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä" (Joh. 6:63). Kaikki armonvälineet, sana, kaste ja ehtoollinen, antavat meille hengellistä elämää.

    Pyhä Jumalan sana sanoo Kristusta "meidän elämäksemme" (Kol. 3:4). Tämä elämä ei ole esillä, se ei ole näytteillä, vaan Raamattu sanoo siitä, että se on "kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa" (Kol. 3:3).Emme voi siis ihmisiä katselemalla ehdottomalla varmuudella päätellä, kenellä tämä elämä on.

    Kun apostoli Paavali puhuu siitä, että elämä on hänelle Kristus, hän puhuu lahjasta, jonka hän on saanut. Hän ei puhu teoista, joita hän tekee, ei ominaisuuksista, joita hänellä on, ei hänessä ilmenevistä uskon hedelmistä, ei hyvistä teoista. Apostoli ei tässä julista lakia, vaan evankeliumia, ei vaatimuksia, vaan Jumalan suurinta lahjaa; ei meidän rakkauttamme Jumalaan ja lähimmäisiin, vaan Jumalan rakkautta meihin syntisiin; ei itseään, vaan Kristusta.

    Miten helposti meidän mielemme kääntyy katsomaan ja tutkailemaan sitä, millaisia me olemme; eikä mielemme käänny katsomaan vain meitä itseämme, vaan myös toisia uskovia ja odottamaan heiltä runsaampaa rakkautta, enemmän tekoja. Luulemme saavamme Hengen laista ja lain teoista. Luulemme lain vaatimuksin voivamme olla parempia uskovia ja saada toisetkin sellaisiksi. Siinä on jotakin aivan nurinkurista. Ei niin, vaan on katsottava Kristukseen, uskottava häneen ja riennettävä armonvälineiden vaikutuksen alle. Sieltä saamme Pyhän Hengen, sieltä saamme elämän. Sanoohan apostoli Johannes: "Siinä on rakkaus - ei siinä, että me ensin rakastimme Jumalaa, vaan siinä että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi" (1 Joh. 4:10). Meidän on siis pantava pois lakimaisuus, tuo väärä, vahingollinen tapa käyttää Jumalan lakia; meidän on tarpeen tulla lain alta armon alle. Kun Jumala sanoo: "Laupeutta minä tahdon enkä uhria", hän haluaa kirkkonsa julistavan armonevankeliumia sen sijaan, että ihmiset ohjataan omilla uhreillaan lepyttämään Jumalaa tai hankkimaan itselleen iankaikkista elämää.

    Kun syntiselle kirkastuu Jumalan armo Kristuksessa eli kun usko syttyy hänen sydämessään, Kristus asettuu asumaan hänen sydämeensä ja vaikuttaa siellä hyviä tekoja. Näin tapahtuu aina. Toki tietomme vajavuuden tähden meille täytyy opettaa, mitä hyvät teot ovat, ja vanhan ihmisemme tähden meitä tulee kehottaa apostoli Johanneksen tavoin: "Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme" (1 Joh. 4:11). Tällöinkin meidän on pidettävä katseemme kiinteästi luotuna uskomme alkajaan ja päättäjään, Jeesukseen Kristukseen. Meidän on tarpeen jäädä armon alle ja pysyä siellä. Niin hengellisiä meistä ei täällä tule, että voisimme kömpiä pois armon alta. Oikea hengellisyys on armon alla olemista. Väärä hengellisyys ei viihdy puhtaan, pelkän armon alla. Jos olet lain alla, olet tuomittu. Jos olet armon alla, olet tuomiosta vapaa.

    Jumala vanhurskauttaa jumalattoman, sanoo Raamattu (Room. 4:5). Se tapahtuu armosta, lahjana, yksin Kristuksen tähden, yksin uskon kautta häneen, ilman lain tekoja. Jumala lukee meille hyväksi Kristuksen vanhurskauden. Hän vanhurskauttaa sen, jolla on usko Kristukseen. Ja Luterilaiset tunnustuskirjat sanovat tästä: "Me puhumme sellaisesta uskosta, joka ei ole mikään joutava aate, vaan joka vapauttaa kuolemasta, synnyttää sydämissä uuden elämän ja on Pyhän Hengen työtä." (Puolustus IV,64 [ks. myös IV,72]. TK 1990, s. 99)

    Kun siis Jumala lukee meidät vanhurskaiksi, mitä tapahtuu? Onko niin, että kun Jumala taivaassa julistaa meidät vanhurskaiksi Kristuksen tähden uskon kautta häneen, täällä maan päällä ei tapahdu mitään? Jos näin olisi, kuollut olisi edelleenkin kuollut, omatunto olisi yhä kauhujen vallassa Jumalan vihan alla eikä ihmisellä olisi mitään tietoa armontilastaan. Kun Jumala julistaa meidät uskosta vanhurskaiksi, hän ei julista sitä vain enkeleille taivaassa, vaan hän julistaa sen täällä maan päällä kauhistuneelle omalletunnolle, kuten Kristus lausui halvatulle miehelle: "Sinun syntisi ovat anteeksiannetut" tai syntiselle naiselle: "En minäkään sinua tuomitse". Niin hän lausuu myös sinulle, lain tuomitsemalle, ahdistuneelle syntisparalle: "Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun... Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi." (Jes. 43;1; 54:10)

    Ja silloin tapahtuu. Tapahtuu täällä maan päällä, tapahtuu sinun sydämessäsi. Tunnustuskirjat sanovat siitä: "Tästä syystä me päättelemme, että meidät vanhurskauttaa Jumalan edessä, sovittaa Jumalan kanssa ja uudestisynnyttää usko, joka katumuksessa tarttuu armolupaukseen ja tekee todella eläväksi kauhistuneen ihmisen. Tällainen usko on varma siitä, että Jumala on meille leppyinen ja suopea Kristuksen tähden. Tämän uskon kautta me varjellumme pelastukseen." (Puolustus IV,386. TK 1990, s. 145.) Profeetta Habakuk sanoo tästä: "Vanhurskas on elävä uskostansa" (Hab. 2:4). Kuoleman tilalle tulee elämä. Kauhun tilalle tulee rauha, murheen tilalle ilo, kirouksen tilalle siunaus, helvetin tilalle autuus. Kristus tulee meille omakohtaisesti vanhurskaudeksi ja elämäksi. Silloin voimme sanoa: "Elämä on minulle Kristus" ja "Minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni" (Gal. 2:20). Kun Jumala vanhurskauttaa uskosta, hän siis herättää kuolleen eloon ja tekee hänestä Jumalan lapsen.

    Tämä elämä, josta nyt puhumme, tämä lahjana Kristuksen tähden meille annettu elämä on sellainen, ettei se häviä kuolemassa, vaan se on kätkettynä Kristuksessa ja odottaa ilmituloaan kirkkaudessa. Se edellyttää ruumiin ylösnousemista, kuten Kristus sanoo: "Ei hän ole kuolleitten Jumala, vaan elävien, sillä kaikki hänelle elävät" (Luuk. 20:38). Tämä elämä ei ole samaa kuin meidän vaelluksemme tai meidän tekemisemme.

    2. Kun Kristus on elämämme, kuolema on meille voitto

    Apostoli Paavali kirjoitti tämän Filippiläiskirjeensä vankeudesta. Häntä odotti joko vapautus tai telotus. Vaikka Paavali on varma eloonjäämisestään, koska hänellä on vielä kesken Kristuksen hänelle antama työ, hän arvioi tilannetta myös siltä pohjalta, että hänet teloitettaisiin. Ja esikuvaksi kaikille uskoville hän lausuu: "Kuolema on voitto."

    Hän lausuu näin, koska hän tietää kuolemassa siirtyvänsä Kristuksen luo, mikä on monin verroin parempi olotila kuin jäädä tänne. Paavali sanoo: "Halu minulla on täältä eritä, ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi."

    Kuolemassa uskovan sielu ei siis häivy olemattomiin, vaan siirtyy Kristuksen luo. Ruumis pannaan hautaan, odottamaan ylösnousemusta, jolloin sielu yhdistyy siihen. Ei ole olemassa ns. välitilaa, jolla tarkoitetaan sitä, että sielut olisivat jossain epämääräisessä tuonelan tapaisessa paikassa odottamassa tuomiota. Pyhän Raamatun mukaan epäuskossa kuolleet sielut menevät vankilaan, siis rangaistuksen paikkaan, uskovien sielut taas paratiisiin eli Kristuksen luo. Epäuskoisilla on vaiva, uskovilla autuus. Kuoleman jälkeen ei ole kiirastulta, vaan ihminen on joko erossa Jumalasta vaivassa tai Kristuksen luona taivaassa. Ihmisen lopullinen kohtalo määräytyy kuolemassa.

    Joskus läheisen omaisen tai ystävän kuolema koskettaa meitä syvästi. Meillä on taipumus ajatella, että hän on nyt meiltä poissa. Lohdullisempaa olisi kuitenkin ajatella uskossa kuolleista, että nyt heillä on monin verroin parempi. He ovat nyt siellä, minne he olivat matkalla. He pääsivät perille. Tämä aika täällä alhaalla on armonaikaa, jotta oppisimme tuntemaan Jumalan armon ja pelastuisimme. Elämämme tarkoituksena ei ole elää täällä ikuisesti. Määränpäämme on taivas. Kun siis sinne riennämme, niin iloitkaamme kaivatessamme meidän luotamme poisnukkuneita uskovia omaisiamme siitä, että he ovat tulleet perille. Sitä ennen rakkaan omaisemme paikka oli siellä tyhjä, mutta nyt se on täyttynyt. Kun eräs iäkäs seurakuntamme jäsen, Vihtori Niemi Koskenpäältä, oli kuolinvuoteellaan ja lapset tulivat häntä hyvästelemään, hän sanoi: "Tulkaa perässä." Siis tyytykäämme siihen, että päiviemme määrä täällä on rajallinen, mutta iloitkaamme siitä. että siellä on monin verroin parempi. Moni sinne on jo päässyt. Aikanaan tulee meidänkin vuoromme. Pääsemme perille. Pääsemme telttamatkalta pysyvään kotiin.

    Apostolin sana "kuolema on voitto" auttaa meitä voittamaan omaa kuoleman pelkoamme. Kuolema itsessään on synnin seuraus ja rangaistus. Mutta Jumala, joka voi pahankin panna palvelemaan omia tarkoituksiaan, on Kristuksessa tehnyt uskovalle kuoleman voitoksi. Koska Kristus on voittanut kuoleman, se ei enää niele eikä saa kauhistaa meitä. Siitä on tullut meille autuuden portti. Sillä Kristus, johon olemme kastetut ja jossa kasteessa meidät on hänen kanssaan haudattu, on ylösnoussut ja mennyt Isän tykö. Näin hän on tullut meille tieksi iankaikkiseen elämään, ja niin kuin hän elää, mekin elämme hänen kanssaan, eikä kukaan voi ryöstää meitä hänen kädestään. Tässä uskossa sanomme: "Herra on minun paimeneni; ei minulta mitään puutu." Ja muistamme Jeesuksen sanat: "Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys." (Joh. 10:10).

    Amen.

    Markku Särelä

  • Ennustukset ovat täyttyneet

    Joulupäivänä, II vuosikerta, epistola

    Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa, tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän. Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"? Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: "Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit." Ja enkeleistä hän sanoo: "Hän tekee enkelinsä tuuliksi ja palvelijansa tulen liekiksi"; mutta Pojasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka. Sinä rakastit vanhurskautta ja vihasit laittomuutta; sentähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä, enemmän kuin sinun osaveljiäsi." Ja: "Sinä, Herra, olet alussa maan perustanut, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja; ne katoavat, mutta sinä pysyt, ja ne vanhenevat kaikki niinkuin vaate, ja niinkuin vaipan sinä ne käärit, niinkuin vaatteen, ja ne muuttuvat; mutta sinä olet sama, eivätkä sinun vuotesi lopu." Hebr. 1:1-12.

    Rakkaat kristityt Herran Jeesuksen nimessä!

    Joulun sanoma on niin yksinkertainen, että pikku lapsetkin sen ymmärtävät. Samalla se on niin korkea, ettei oppineinkaan voi sitä järjellänsä käsittää, niin ylevä, että sen rinnalla kalpenevat parhaimmatkin inhimillisen taiteen saavutukset, niin jalo, puhdas ja viaton, ettei kukaan ihminen tai edes enkeli voi tulla mainituksi siihen verrattavana. Joulu joululta Jumalan kansa haluaa sitä ihailla ja yhä uudestaan ja uudestaan ottaa sen vastaan suloisena sielun lääkkeenä ja omantunnon lohdutuksena.

    Haluamme pyytää virren sanoilla:

          Sua, Vapahtaja, rukoilen, Sit älä multa kiellä:
          Tää ota sydän syntinen Asuaksesi siellä
          Sen valtiaana ainiaan, Näin että murheissani saan
          Sult' avun, lohdutuksen. VK 1938/1943 14:6

    1. Jumala on puhunut meille

    Tekstimme alkaa sanoilla: "Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta." Osaammekohan me tätä oikein arvostaa? Jumala on puhunut meille. Taivaan ja maan Herra on puhunut niille, jotka ovat tomu ja tuhka, niille, jotka ovat hänen tahtonsa rikkoneet ja luonnostaan hengellisesti kuolleita. Hän on puhunut heille, että he saisivat elämän ja paranisivat syntisairaudestaan.

    Ehkä olet joskus osunut sellaiselle lääkärille, joka ei juuri puhua pukahtanut, ei ilmoittanut diagnoosia, ei määrännyt lääkkeitä eikä hoitoa, mutta otti kyllä maksun. Varmaan lähdit hänen luotaan harmistuneena. Jumala ei ole sellainen sielun lääkäri. Hän on sanonut täsmällisesti, mikä sinua vaivaa. Sinua vaivaa sama asia kuin kaikkia muitakin ihmisiä. Synti ja sen tuoma kirous meitä kaikkia vaivaa. Jotta et joutuisi iankaikkisen kuoleman valtaan Jumala määräsi sinulle myös tautiisi sopivan lääkkeen. Tämä lääke on syntien anteeksiantamus. Hän määräsi sinut myös sairaalaan hoidettavaksi. Tämä sairaala on seurakunta, jossa Herra Kristus parhaana sielun lääkärinä ja suurena parantajana hoivaa sinua armollaan. Laskun sijaan hän kirjoitti kaikki maksetuksi. Tämä kuitti on meillä nyt pyhässä Raamatun sanassa. Se on ilmaistu monessa paikassa. Tekstissämme se lausutaan meille näillä lohdullisilla sanoilla: "Toimitettuaan puhdistuksen synneistä hän on istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa." Joulun evankeliumi sanoo sen näin: "Sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä." (Matt. 1:21) Jeesus itse ilmaisi sen näillä sanoilla: "Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä." (Matt. 20:28) Apostoli Paavali sanoo: "Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä" (1 Tim. 2:5-6). Apostoli Pietari kirjoittaa: "Ette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan" (1 Piet. 1:18-19). Lunastus on syntivelasta annettu sovitusmaksu. Kun Jumalan Poika tuli ihmiseksi meidän lunastuksemme tähden ja kun hän maksoi lunnaat, ei niitä enää meiltä vaadita. Ymmärräthän miten suuri lohdutus siihen sisältyy? Meiltä ei enää vaadita maksua synneistämme! Se on jo annettu!

    Niinhän veisaamme:

          Jo syntyi ennustettu Meille Messias,

          Tuo kauan odotettu Kristus kuningas.

          Eijaa laulakaa!

          Lunastetut olemme Kuolon kahlehista.VK 24:2

    Tästä meillä on vakuutena Jumalan sana, sovituksen sana. Raamattu sanoo: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan." (2 Kor. 5:19). Uskon asia on näin yksinkertainen: Jumalan Poika tuli ihmiseksi ja maksoi lunnaat meidän edestämme. Uskon kautta Jeesukseen saamme synnit anteeksi, kaikki synnit.

    Tätä ihminen ei helpolla usko. Ei hän itse pystykään sitä uskomaan, vaan Pyhä Henki vaikuttaa sen. Kun ihminen epäilee ja vastustelee, niin Pyhä Henki vakuuttaa meille toistuvasti, että tämä asia on tosi ja uskomisen, vastaanottamisen arvoinen ja että se koskee koko maailmaa, siis sinuakin. Jumalalla on meihin, ei turmion, vaan rauhan ajatukset. Ja jotta me sen uskoisimme, hän tekstissämme osoittaa, ettei syntien anteeksiantamus lepää tyhjän päällä, vaan se on sen teon varassa, jonka Jeesus tuli tekemään meidän edestämme, sen sovituksen varassa, jonka hän suoritti. Tässä on valtava lohdutus. pelastuksemme ei ole meidän heikkojen, syntisten varassa, vaan Jeesuksen kestävän työn varassa, työn, jota ei voi peruuttaa.

    2. Jumala on toiminut meidän hyväksemme

    Kun kedon paimenten kanssa riennämme Beetlehemiin seimen äärelle, näemme silmillämme tavallisen pienokaisen, jonka ulkonäöstä ei voi tunnistaa häntä Messiaaksi ja käsittää, että tässä on se, josta tekstimme sanoo, että hänen kauttaan Jumala myös on maailman luonut, ja että hän on hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaa koko maailman kaikkeuden voimallisella sanallaan. Tämän totuuden ymmärtämiseksi tarvitaan Jumalan ilmoitus ja usko, joka ottaa sen vastaan. Sen vuoksi joulu on erityisesti lasten ja kaikkien lapsenomaisten juhla. Vakuuttavimmatkaan järjen todistukset eivät näet auta. Vain uskon kautta me voimme sen ymmärtää. Ja siksi meidän on tarpeen tulla lapsiksi sydämissämme ja uskoa se, mitä Jumala sanoo.

    Ja Jumala kertoo meille Sanassaan siitä, mitä hän on tehnyt meidän hyväksemme. Hän sanoo: "Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan." (Gal. 4:4-5)

    Kiinnitäpä, ystävä, ensiksi huomiosi taivaallisen Isän rakkauteen, siihen, että hän antaa ainoan, rakkaan Poikansa tänne maailmaan, kärsimykseen, alennuksen tilaan ja lopulta ristin kuolemaan, - meidän tähtemme. Raamattu korostaa sitä, millaisten edestä Kristus antoi itsensä alttiiksi. Se sanoo: "Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme." (Room. 5:8) Suuri oli Jumalan rakkaus. Apostoli Johannes sanoo: "Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi." (1 Joh. 4:10)

    Kiinnitäpä sitten huomiosi siihen, kuka tuli ihmiseksi eli millainen persoona oli se lapsi, joka alentui tallin seimeen pimeänä jouluyönä ja sitten suoritti niin paljon vaivaa ja kärsimystä vaatineen lunastustyönsä loppuun asti. Hän on Jumala Jumalasta, valkeus Valkeudesta, iankaikkinen Jumalan Poika, jolla on sama kunnia ja kirkkaus kuin Isällä, joka käskee enkeliarmeijoita ja ne tottelevat häntä. Hän on Isän kirkkauden säteily.

    Mitä se tarkoittaa? Pieni vertaus on paikallaan. Kun aurinko paistaa lämpimästi kevään puhjetessa, saatamme sanoa: Lähdenpä täältä sisältä aurinkoon. Se ei tarkoita, että lennämme raketilla aurinkoon, vaan sitä, että siirrymme ulkosalle auringon paisteeseen eli säteilyyn. Siten tunnustamme, että auringon säteily on sitä samaa mitä itse aurinkokin. Kun Jumalan Poika on Isänsä kirkkauden säteily, tarkoittaa se, että hänellä on sama kirkkaus ja kunnia kuin Isällä. Hänen valonsa ei ole jotakin eri valoa, vaan Isän valoa. Hän on samaa olemusta Isän kanssa. Hän itse sanoi: "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän." Vielä hän on Isän olemuksen kuva. Hänessä siis heijastuu Isän jumalallinen olemus. Jeesus sanoi: "Minä ja Isä olemme yhtä."

    Kun luemme tarkasti tekstiämme, huomaamme, että siinä Kristus samaistetaan Jumalan kanssa ja häntä sanotaan Jumalaksi. Esimerkiksi näin: "Ja enkeleistä hän sanoo: 'Hän tekee enkelinsä tuuliksi ja palvelijansa tulen liekiksi'; mutta Pojasta: 'Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti'." Siis se lapsi, joka seimessä makasi, varttui, alkoi julkisen toimintansa ja vei päätökseen lunastustyönsä, on tosi Jumala. Hänestä apostoli Johannes sanoo: "Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä. Lapsukaiset, kavahtakaa epäjumalia." (1 Joh. 5:20-21)

    Tunnustamme siis Jeesuksen todellisen jumaluuden. Ja tällä on suuri merkitys lunastuksemme kannalta.

    Kristus toimitti puhdistuksen. Jos joku yrittäisi pestä tahriintuneen valkoisen vaatteen pesemättömillä käsillä jonkin likaisen työn jälkeen, ei hän saisi puhdasta. Niin ei myöskään synnin likaama ihminen voi pestä itseään puhtaaksi synneistään. Mutta koska Jeesus on tosi Jumala ja Isän kirkkauden säteily, hän oli puhdas, pyhä, aivan kirkas, ja sellaisia olivat myös hänen tekonsa. Jeesus, koska hän oli tosi Jumala, kykeni toimittamaan täydellisen puhdistuksen meidän hyväksemme. Sen saamme uskolla omistaa, ja niin olemme mekin aivan puhtaat, Jeesuksen puhdistamat. Emme puhdistu omilla teoillamme, vaan uskomalla siihen puhdistukseen, jonka Jeesus valmisti.

    Jumala on siis toiminut. Poika teki kaiken, mitä lunastukseemme tarvittiin. Ja Pyhä Henki tuo sen meille armonvälineissä.

    3. Jumala saakoon meiltä ylistyksen

    Mitä me voimme tehdä? Lunastusta varten ei tarvitse tehdä mitään. Täydelliseen ei voi lisätä. Emmekä pystyisikään mitään tekemään. Lunastuksen saamme omaksemme Pyhän Hengen vaikuttamalla uskolla. Tämäkin on täydellinen lahja. On kuitenkin jotakin, mitä me voimme tehdä ja mitä meidän tuleekin tehdä ja mitä jokainen uskova haluaa tehdä. Kun Jumala on voittanut meidät omaksensa, me haluamme olla hänen, kiittää häntä ja tehdä hänen tahtonsa ansiota tavoittelematta, palkkaa pyytämättä, vain sen tähden, että Jeesus on meille rakas. Haluamme tuoda olkemme hänen seimelleen, puun oksat hänen tielleen ja ylistyksen hänen nimelleen. Kun hän on suuressa armossaan puhdistanut sydämemme anteeksiantamuksen sanalla ja asettunut sinne asumaan, se aivan varmasti on tehnyt meidät uusiksi ihmisiksi. Se vaikuttaa jumalanpelkoa niin, että meidän arvomaailmamme on kristillinen eli Jumalan sanan mukainen. Se panee meidät taistelemaan itsekkyyttämme vastaan ja kuolettamaan sitä. Se tekee uskonveljet ja -sisaret meille rakkaiksi, ja saattaa meidät muistamaan ja toteuttamaan Raamatun sanaa: Meidän ei tule "elää itsellemme mieliksi". Ja: "Olkoon kukin meistä lähimmäiselleen mieliksi hänen parhaaksensa, että hän rakentuisi." (Room. 15:1-2) Tähän kehottaa ja velvoittaa meitä Jeesuksen esikuva ja hänen rakkautensa meihin. Tehkäämme sitä, sillä onhan Jeesus meille rakas.

    Amen.

    Markku Särelä

  • Et ole yksin

    Toisena pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina, II:n vuosikerran epistolateksti

    Vanhimpia teidän joukossanne minä siis kehoitan, minä, joka myös olen vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja ja osallinen myös siihen kirkkauteen, joka vastedes on ilmestyvä: kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta, ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina, niin te, ylipaimenen ilmestyessä, saatte kirkkauden kuihtumattoman seppeleen. 1 Piet. 5:1-4.

    Tänä Hyvän paimenen sunnuntaina kiinnitämme huomiomme siihen Jumalan laupeuteen, ettemme ole täällä karussa maailmassa yksin kulkemassa uskon tietä, vaan hän, Ylipaimen, itse on meidän kanssamme. Hän on liittänyt meidät laumaansa, jossa meillä on toisia saman tien kulkijoita, uskonveljiä ja -sisaria. Vieläpä hän on antanut meille oman pastorin, joka huolehtii meidän hengellisestä parhaastamme.

    1. Meillä on Ylipaimen

    Kun Herramme oli noussut kuolleista, hän uskoi evankeliumin julistamisen valitsemilleen apostoleille kaikessa maailmassa. Hän oli kouluttanut heitä siihen kolme vuotta. Ylösnousemisensa jälkeen hän ilmestyi heille 40 päivän aikana ja lähetti heidät suureen tehtäväänsä. Heidän oli vain vielä odotettava joitakin päiviä Pyhän Hengen vuodatusta. Jeesuksen taivaaseen astuminen ei kuitenkaan merkinnyt sitä, että hän olisi jättänyt seurakuntansa vaille huolenpitoaan ja itse sulkeutunut omaan kammioonsa taivaaseen. Ei suinkaan, vaan hän lupasi: "Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." (Matt. 28:20) Hän nousi Isän oikealle puolelle ja hallitsee siellä jumlallisessa kunniassa ja kaikkivallassa inhimillisenkin luontonsa puolesta iankaikkisesti. Meidän Vapahtajamme on siis yhtäläisessä kunniassa ja kirkkaudessa Isän ja Pyhän Hengen kanssa. Isän oikea puoli ei ole jokin suljettu tila, vaan se on siellä, missä Isäkin on. Hän on kaikkialla; ei ole paikkaa, missä ei Jumala olisi. "Katso, taivaisiin ja taivasten taivaisiin sinä et mahdu" (1 Kun. 8:27; 2 Aik. 6:18).

    Kun Jeesus astui taivaaseen, hän nosti kätensä ja siunasi opetuslapsensa. Näiden siunaavien kätten alla hänen omansa elävät tänäänkin, sillä Kristus ei ole laskenut käsiään.

    Tekstimme puhuu meille tästä Herrasta ja sanoo häntä ylipaimeneksi. Hän on yhä edelleenkin paimen. Toteutuu Jeesuksen lohdullinen opetus: "Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä."

    Samalla toteutuu profeetta Hesekielin yhtä lohdullinen ennustus, kun hän kirjoittaa Herran sanan: "Katso, minä itse etsin lampaani ja pidän niistä huolen. Niinkuin paimen pitää huolen laumastaan, kun hän on lampaittensa keskellä ja ne ovat hajallaan, niin minä pidän huolen lampaistani, ja minä pelastan ne joka paikasta, minne ne ovat hajaantuneet pilvisenä ja pimeänä päivänä... Minä itse kaitsen lampaani ja vien itse ne lepäämään, sanoo Herra, Herra. Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa; mutta lihavat ja väkevät minä hävitän. Minä kaitsen niitä niin, kuin oikein on. " (Hes. 34:11-12,15-16)

    Hyvä on olla tällaisen Paimenen hoidossa. Saamme sanoa: "Kun Herra vain mua paimentaa, ei multa mitään puutu."

    2. Meillä on seurakunta

    Voidakseen kaita meitä tahtomallaan tavalla Jumala on koonnut meidät laumaksi, jolla on paimen, pastori. Hän on Kristuksen, tuon Ylipaimenen, alipaimen. Tekstimme puhuu meille Jumalan laumasta, joka on uskottu tällaisten alipaimenten huostaan. Apostoleista lähtien on ollut Herran tahto ja yleinen käytäntö koko kristikunnassa, että uskovat muodostavat kiinteitä laumoja, joilla kullakin on omat paimenensa. Mekin kuulumme tällaiseen laumaan eli seurakuntaan.

    Seurakunnassa olemme osallisia uskovan oikeuksista, noista yhteisistä kuninkaallisen papiston oikeuksista. Niistä kaikkein tärkein on osallisuus evankeliumiin, niin että saamme uskoa syntimme anteeksi annetuiksi Kristuksen nimessä. Samalla osallisuus evankeliumiin on osallisuutta seurakunnan julistukseen, siis saarnaan ja sakramentteihin, joissa meille tarjotaan ja annetaan Jumalan armo. On suuri etuoikeus, kun Jumalan sana julistetaan meille puhtaasti ja sakramentit jaetaan Kristuksen säätämyksen mukaan, niin että saamme olla autuaita armosta Kristuksen tähden ilman lain tekoja. Se on Jumalan armoteko, jota emme ole ansainneet. Rakkaat kristityt, kun hän sen meille suo, emmehän halveksi sitä?

    Kuninkaallinen pappeus tuo mukanaan oikeuksia ja etuisuuksia. Niihin kuuluu se, että Kristuksen kirkko on Kristuksen kaittavana. Se tarkoittaa sitä, etteivät epä- ja harhauskoiset saa määrätä sitä, mitä uskovat kuuntelevat ja millaisia paimenia he itselleen kutsuvat. Kristus ei ole käskenyt omiaan kysymään lupaa toimintaansa niiltä, jotka eivät kaitse lampaita oikealla Jumalan sanalla. Uskovat ovat sidoksissa suoraan Hyvän Paimenen ääneen ja karttavat vierasta ääntä. Vain sillä tavalla Kristuksen kaitsenta voi oikealla tavalla toteutua.

    Kristus on uskonut uskovilleen opin arvioimisen. Hän on antanut heille uskon myötä lampaankorvan, jolla he tunnistavat Vapahtajan äänen. Sen tunnistaminen on mahdollista, sillä uskovat tuntevat autuuden tien ja heillä on pyhän Raamatun tuntemusta. Kun Raamattu julistaa kaikkialla samaa oppia, oikea Raamatun opin tuntemus saadaan uskon pääkohdassa jo silloin, kun autuuden asia kirkastuu. Ja sikäli kuin tulee esiin uusia asioita, niin meillä on berealaisten esimerkki. He tutkivat joka päivä Kirjoituksista, oliko asia niin kuin heille oli puhuttu. Tämä asia ei ole vaikea, kunhan vain olemme oikealla tiellä. Mutta opin arvioiminen on vaikeata, jos emme tukahduta turmeltuneen järkemme vaatimuksia. Apostoli Paavali opettaa meitä tässä asiassa sanoen: "Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle." (2 Kor. 10:5) Ja opin arvioiminen on aivan mahdotonta, jos emme ole koskaan autuuden tietä tunteneet ja jos elämme teko-opin lumoissa.

    Sinulle on suuresta merkityksestä, että kuulut laumaan, jossa sinulla on uskonveljiä ja -sisaria. Heidän kanssaan voit keskustella rakentavasti uskonasioista, saada ja neuvoja, lohdutusta, kehotusta ja tukea. Voit antaa sitä myös toisille. Sama usko ja oppi yhdistävät uskovia ihmeellisellä tavalla.

    Kun sinulla uskovana on suuret hengelliset oikeudet, niin samalla ne merkitsevät myös pyhiä velvollisuuksia. Sinun tulee käyttää oikeuksiasi nöyrästi Jumalan tahdon mukaan. Tahtonsa hän on ilmoittanut pyhän Raamatun muuttumattomassa sanassa. Kun pysyt Raamatun sanassa ja olet joissakin asioissa niin sanotusti vanhanaikainen, niin kanna ristisi ja häpeäsi Kristuksen tähden ja katso se kunniaksesi. Samalla muista, että kun kerran Ylipaimen ilmestyy, tuomio pidetään kirjoitetun Raamatun sanan mukaan ja se sana on sinä päivänä täysin voimassa. Siitä apostoli lausuu: "Sinä päivänä... Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan." (Room. 2:16) Silloin se, mikä epäuskoisen maailman mielestä on ollut häpeällistä ja halveksittua, on saava suuren kunnian. Jumala ei näet luovuta kunniaansa toisille eikä ylistystänsä epäjumalille (Jes. 42:8).

    3. Meillä on pastori

    Tekstimme on varsinaisesti osoitettu seurakuntien kaitsijoille. Apostoli kehottaa heitä ottamaan vaarin laumasta, joka on heille uskottu. Tämä on lakia pastorille, mutta evankeliumia laumalle. Ja pastorinkin tulee ottaa tämä vastaan oikealla tavalla, ei lainomaisesti, vaan uudestisyntyneen mielensä mukaisesti niin kuin se, jolla on rakkaus Kristuksen seurakuntaan. Siitä apostoli Johannes kirjoittaa: "Rakkaani, en minä kirjoita teille uutta käskyä, vaan vanhan käskyn, joka teillä on alusta ollut; tämä vanha käsky on se sana, jonka te olette kuulleet. Ja kuitenkin minä kirjoitan teille uuden käskyn, sen, mikä on totta hänessä ja teissä; sillä pimeys katoaa, ja totinen valkeus jo loistaa." (1 Joh. 2:7-8) Apostoli Paavali sanoo siitä: "Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet." (2 Kor. 5:14) Sille, joka on oppinut tuntemaan Jumalan rakkauden, Jumalan sanan käskyt ja kehotukset eivät ole raskaita.

    On suuri Jumalan armoteko, että on oikea, vaikka edes pieni seurakunta ja sillä uskollinen paimen, joka on sitoutunut julistamaan autuuden sanomaa kokonaisena ja puhtaana. Normaali tilanne on se, että seurakunta voi luottavaisin mielin kuunnella saarnaa eikä sen tarvitse joka hetki pelätä joutuvansa harhaan johdetuksi. Rakkaat kristityt, kiittäkää tästä Jumalaa, ja rukoilkaa voimia paimenellenne sekä anokaa, että elon Herra lähettäisi lisää työmiehiä elonkorjuuseensa.

    Osoittakaa kiitollisuutenne teossa niin, ettette laiminlyö yhteistä jumalanpalvelusta sikäli kuin Jumala antaa teille siihen terveyttä, voimia ja mahdollisuuksia. Kuunnelkaa tarkasti ja painakaa sana sydämiinne. Pitäkää jokaista sanan kuulemisen tilaisuutta suurena Jumalan armon osoituksena ja juhlahetkenä. Ottakaa myös lapset ja nuoret mukaan. Tutkikaa Raamatun kirjoituksia. Käyttäkää hyväksi uskollisia, luotettavia opettajia, jotka ovat jo autuuteen päässeet, mutta jotka kirjojensa opetuksilla yhä ovat meidänkin opettajiamme. Erityisesti syventykää uskonpuhdistaja Martti Lutherin kirjoituksiin, joka perkasi kirkon vääristä opeista, mutta jotka nyt ovat ryminällä palaamassa takaisin.

    Julkinen saarnavirka on Jumalan tahtoma ja asettama. Kun Kristus kutsui apostolinsa, hän sillä teollaan perusti Uuden liiton saarnaviran. Kun hän opetti heitä ja kun hän antoi heille lähetyskäskyn, hän edellytti, että saarnavirka on voimassa maailman loppuun asti. Hän sanoi tietoisena siitä, mitä aikojen myötä on tuleva, ja opettaessaan apostoleilleen julkisen saarnaviran asioita mm.: "Niin olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee... Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän!" (Luuk. 12:40,43) Pastorit ovat palvelijoita ja heidän tulee olla valppaita ja valvovia viranhoidossaan.

    Tällä julkisella paimenviralla on muun muassa seuraavat erityiset ominaisuudet. Jumala kutsuu siihen miehiä, jotka ovat opettamaan kykeneviä ja tehtävään soveltuvia, niin että he voivat olla laumalle esikuvina. Paimenen on huolehdittava niistä, jotka kuten tekstimme sanoo, "ovat teidän osallenne tulleet" tai kuten Apt. 20:28 sanoo: "Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut." (Apt. 20:28)

    Kullakin paimenella on siis tietty lauma, seurakunta, josta hänen on yksin tai toisten paimenten kanssa yhdessä pidettävä huolta, ja tämän huolenpidon tulee kohdistua heille uskottuun koko laumaan. Silloin myös jokainen seurakunnan jäsen voi kääntyä paimenensa puoleen sielunsa asioissa. Pastorissa hänellä on ammattiauttaja ja asiantuntija. Sielunhoitajaa eivät voi korvata tämän maailman ammattiauttajat, kuten lääkärit, psykologit ynnä muut sellaiset. Heillä on omat alueensa. Heille ei kuulu hengellinen sielunhoito, johon heillä ei myöskään ole koulutusta ja johon heidän ammattinsa ei anna kutsumusta eikä heidän asianaan ole yrittää muuttaa asiakkaittensa kristillistä uskoa ja moraalia. Pastori hoitaa sieluja Jumalan sanalla, lailla ja evankeliumilla. Hän tuo armon sielun haavojen hoitoon ja ohjaa omantunnon taakoista vapautetut Jumalan käskyjen mukaiseen elämään. Tätä Jumalan lapsella on oikeus ja kohtuus odottaa sielunhoitajaltaan.

    Vielä meillä on näiden kolmen asian lisäksi, nimittäin Ylipaimenen, seurakunnan ja alipaimenten lisäksi, Jumalan enkelit, jotka varjelevat meitä kaikilla teillämme. He tekevät sen usein hyvin ihmeellisellä, meille näkymättömällä tavalla. Kun olemme saaneet Vapahtajan, syntisten ystävän, emme ole yksin. Olemme Jumalan valtakunnassa, siellä, missä kolmiyhteinen Jumala on iankaikkinen Isämme ja Herra Jeesus Kristus Vapahtajamme. Olemme siellä, missä Herran Sebaotin enkelijoukot tekevät meille palvelusta. Olemme siellä, missä profeetat ja apostolit opettavat meille sekä jo autuaasti poisnukkuneitten että nyt elävien paimenten suulla pelastuksen tien ja Jumalan armoneuvon. Olemme yhtä joukkoa koko Kristuksen seurakunnan kanssa, joka kerran suuressa autuudessa ja kirkkaudessa viettää Karitsan iankaikkista hääjuhlaa.

    Markku Särelä

  • Ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi...

    14. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, II vuosikerran evankeliumiteksti

    Sen jälkeen oli juutalaisten juhla, ja Jeesus meni ylös Jerusalemiin. Ja Jerusalemissa on Lammasportin luona lammikko, jonka nimi hebreankielellä on Betesda, ja sen reunalla on viisi pylväskäytävää. Niissä makasi suuri joukko sairaita, sokeita, rampoja ja näivetystautisia, jotka odottivat veden liikuttamista. Ajoittain astui näet enkeli alas lammikkoon ja kuohutti veden. Joka silloin veden kuohuttamisen jälkeen ensimmäisenä siihen astui, se tuli terveeksi, sairastipa mitä tautia tahansa. Ja siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentä kahdeksan vuotta. Kun Jeesus näki hänen siinä makaavan ja tiesi hänen jo kauan aikaa sairastaneen, sanoi hän hänelle: "Tahdotko tulla terveeksi?" Sairas vastasi hänelle: "Herra, minulla ei ole ketään, joka veisi minut lammikkoon, kun vesi on kuohutettu; ja kun minä olen menemässä, astuu toinen sinne ennen minua." Jeesus sanoi hänelle: "Nouse, ota vuoteesi ja käy." Ja mies tuli kohta terveeksi ja otti vuoteensa ja kävi. Mutta se päivä oli sapatti. Sentähden juutalaiset sanoivat parannetulle: "Nyt on sapatti, eikä sinun ole lupa kantaa vuodetta." Hän vastasi heille: "Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: 'Ota vuoteesi ja käy'." He kysyivät häneltä: "Kuka on se mies, joka sanoi sinulle: 'Ota vuoteesi ja käy'?" Mutta parannettu ei tiennyt, kuka se oli; sillä Jeesus oli poistunut, kun siinä paikassa oli paljon kansaa. Sen jälkeen Jeesus tapasi hänet pyhäkössä ja sanoi hänelle: "Katso, sinä olet tullut terveeksi; älä enää syntiä tee, ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi."  Joh. 5:1-14.

    Israelin keskelle asetettu merkki

    Jumala oli laupeudessaan valinnut Israelin siksi kansaksi, jonka keskuuteen hän lähetti oman Poikansa koko maailman Vapahtajaksi. Hän oli asettanut heidän keskelleen erityisen merkin kertomaan tulevasta Messiaasta, josta oli kirjoitettu: "Meidän kipumme hän sälytti päällensä." (Jes. 53:4). Tämä merkki oli Betesdan lammikko. Aina kun enkeli astui alas ja kuohutti lammikon, se, joka ensiksi astui siihen, parani, sairasti hän mitä tautia tahansa. Kysymyksessä ei ollut tavanomainen terveyslähde. Betesdan lammikko näet paransi vain yhden kerrallaan, mutta valikoimatta sen, joka ehti siihen ensiksi. Niinpä sitä kutsuttiin Betesdan eli armohuoneen lammikoksi. Paraneminen käsitettiin siis Jumalan armon osoitukseksi.

    Paraneminen Messiaan valtakunnassa

    Ihmeet eivät ole koskaan olleet mikään itsetarkoitus, vaan niiden oli määrä kertoa jostakin vielä suuremmasta asiasta. Raamattu nimittääkin niitä merkeiksi. Betesdan ihme ennusti siitä suuresta paranemisesta, mikä tapahtuu Messiaan valtakunnassa. Malakia oli ennustanut: "Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat." (Mal. 4:2). Tämä vanhurskauden aurinko on Herra Kristus, ja parantuminen on lopulta täydellinen. Armon huoneessa eli Kristuksen seurakunnassa tulemme ensiksi osallisiksi syntien anteeksisaamisesta ja sitten ylösnousemuksessa olemme ruumiinemme ja sieluinemme kokonaan vapaita synnistä ja kaikista sen seurauksista, kuten sairayksista ja kuolemasta. Nyt kun Messias on jo tullut ja saamme kokea evankeliumin alla Jumalan armon parantavaa voimaa, kun se herättää meitä hengellisesti kuolleita ja uudestisynnyttää lahjoittaen iankaikkisen elämän, saamme paljon, paljon enemmän kuin nuo, jotka muinoin paranivat sairaudestaan Betesdan lammikolla. Saamme omaksemme sen, mistä noiden parantuminen oli pelkkä merkki. Silloin parani vain muutamia, nyt koko maailma on vanhurskauden auringon siipien alla, kun evankeliumi kutsuu sitä uskolla omistamaan Jumalan armon ja palaamaan Jumalan tykö, sinne, missä kerran ei ole oleva itkua eikä parkua eikä kuolemaa. Tosin kaikki eivät usko ja ota vastaan tätä paranemista, vaan heidän omasta syystään jää heidän osakseen, se mitä Raamattu sanoo: "Heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle" (Jes. 66:24). Mutta kaikille sitä tarjotaan ja jokaista varten se on jo Kristuksessa olemassa.

    Jumalan salatut tiet ja pääasia


    Lammikon reunalla oli viisi pylväskäytävää. Niissä makasi suuri joukko sairaita, sokeita, rampoja ja näivetystautisia, jotka odottivat veden liikuttamista. Siitä, ettei heitä kaikkia parannettu, aukenevat eteemme toisaalta Jumalan salatut tiet, toisaalta se pakottaa meidät kiinnittämään huomiomme pääasiaan.

    Emme voi yksittäistapauksissa selittää, miksi toiset joutuvat sairastamaan koko ikänsä, toiset nuoresta lähtien, toiset kestämään hyvin kivulloisia ja rajoittavia sairauksia pitkiäkin aikoja. Vaikka ehkä jotakin ajan kanssa ymmärrämmekin, emme kuitenkaan kaikkea. Aina jää vastaamattomia kysymyksiä. Emme myöskään käsitä, miksi jotkut pääsevät vähillä sairauksilla ja miksi he saavat olla terveitä lähes koko elämänsä. Jumalan kaitselmuksen perusteet on meiltä peitetty. Betesdan lammikolla opiskelemme tyytymistä Jumalan tahtoon ja omaan elämänosaan. Siihen on paljon helpompaa tyytyä, jos olemme parantuneet vanhurskauden auringon siipien alla syntisairaudestamme ja saaneet armon uskoa hänessä syntimme anteeksiannetuiksi. Sairauden kestäminen katkeroitumatta kysyy uskoa Jumalan rakkauteen ja sen odottamista kärsivällisyydellä, mistä sanotaan: "Katso, uudeksi minä teen kaikki" (Ilm. 21:5).

    Merkki sekin, että Jeesus paransi sapattina


    Jeesus paransi tämän 38 vuotta sairastaneen miehen sapattina. Lähes kaksituhatta kivuliasta sapattia, lähes 12000 yhtä vaikeata arkea, ja nyt tuli siitä lepo, todellinen sapatti fyysisessä merkityksessä. Sitä eivät evankeliumin viholliset voineet ymmärtää, he kun tekivät sapatinvietostaan itselleen ansion, mutta eivät voineet suoda sapattia eli lepoa kärsiville. Kun Jeesus paransi tämän miehen sapattina, siinä oli jälleen merkki. Se oli merkki siitä, että sapatin Herra oli paikalla ja että hän antaa levon, niin ruumiille kuin sielulle. Se oli merkki erityisesti siitä, että sapatinlepo on varmasti tuleva Jumalan kansalle, ja että se on iankaikkinen lepo.

    Sunnuntaina, maailman ensimmäisenä päivänä, Jumala loi taivaan ja maan. Sapattina hän lepäsi kaikesta luomistyöstään. Elämänsä pitkänä arkena Kristus teki sen, mitä lunastuksemme vaati, ja lauantaina hän lepäsi haudassa. Sunnuntaina, viikon ensimmäisenä päivänä, hän nousi kuolleista kirkastetussa ruumiissa sen takeena, että hän on uuden, hengellisen maailman, uuden luomisen esikoinen, alku ja Herra ja että hänen kansalleen on loputon autuas sapatinlepo varmasti tuleva. Hän kutsuu ja lupaa jo nyt: "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon" (Matt. 11:28). Minkä hän sanoo, sen hän voi täyttää.

    Jumalan seurakunta on pari tuhatta vuotta kokoontunut erityisesti sunnuntaisin kuulemaan evankeliumia iankaikkisesta sapatinlevosta. Pyhä kaste on siirtänyt meidät Jumalan valtakuntaan, siihen uuteen maailmaan, jossa Kristus armollaan hallitsee uskoviaan ja joka tulee ilmeiseksi ylösnousemuksen suurena päivänä, ja evankeliumin suloinen sana ja pyhä ehtoollinen säilyttävät meidät tässä valtakunnassa. Sielumme on ankkuroitu lujasti iankaikkisen elämän autuaaseen toivoon, Hebr. 6:19.

    Lain tarkoitus

    Juutalaisten kirjanoppineitten perinnäissääntöjen mukaan vuoteen kantaminen sapattina oli kielletty. Köyhän, sairaan ihmisen vuode oli vaippa, jota saattoi kantaa kainalossa. Jeesus kuitenkin käski miestä ottamaan vuoteensa ja lähtemään. Ja mies teki kuten Jeesus oli hänelle sanonut. Jeesus ei ollut muotomenojen tähdentäjä, formalisti, joka olisi vaatinut lain kirjaimen muodollista täyttämistä, vaan hän kiinnitti huomionsa lain sisältöön ja tarkoitukseen. Laissa oli kysymys rakkaudesta ja laupeudesta, eikä laki tullut täytetyksi, jos näitä rikottiin. Jeesus vetosi opetuksissaan mm. Raamatun sanoihin: "Laupeutta minä tahdon enkä uhria." ja: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Ihminen ei ansaitse teoillaan Jumalan suosiota. Sillä tavoin ei tule selittää lain tarkoitusta, vaan laissa on kysymys rakkaudesta Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan. Myöskään rakkautta ei saa selittää sellaiseksi, joka itse asiassa palvelee ihmisen synnillisiä himoja, itsekkyyttä ja on kapinaa vanhempia ja yhteiskuntaa kohtaan. Se, joka on parantunut vanhurskauden auringon siipien alla, ahkeroi elää Jumalalle mieliksi rakkaudesta häneen, ei palkan toivossa eikä myöskään rangaistuksen pelosta, vaan vapaaehtoisesti, sydämen halusta, sillä "pelkoa ei rakkaudessa ole", 1 Joh. 4:18.

    Älä enää syntiä tee

    Myöhemmin Jeesus tapasi miehen pyhäkössä. Mies oli nyt ruumiiltaan terve, mutta hänellä ei ollut kiirettä omille asioilleen, vaan hän oli pyhäkössä. Jeesus sanoi hänelle: "Katso, sinä olet tullut terveeksi; älä enää syntiä tee, ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi."

    Jumala johtaa kaitselmuksellaan meidänkin elämäämme ja varjelee meitä enkeleillään. Varmaan jokaisen ihmisen elämään sisältyy asioita, jotka voimme nähdä Jumalan hyvänä johdatuksena.: pahojen onnettomuuksien välttämistä, varjeltumista pahemmalta, paranemista vaikeista sairauksista ja muuta sellaista. Tämän hyvyyden kautta Jumala vetää meitä parannukseen. Välistä hän antaa vaikeita aikoja niin kuin tuolle Betesdan lammikon äärellä viruneelle miehelle. Niidenkin tarkoitus on saada meidät näkemään oma tilamme ja parannuksen teon tarve. Ja kun olemme saaneet apua, silloin erityisesti meitä muistutetaan: "Älä enää syntiä tee, ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi." Toisin sanoen, älä kulje epäuskon teitä, vaan käänny armollisen Jumalan puoleen ja elä tästälähin hänen kasvojensa edessä, ettet epäuskosi tähden joudu kadotukseen.

    Tämä on armon aikaa


    Elämämme on armon aikaa. Ja Jumalan hyvä armollinen tahto on, että tulemme tuntemaan hänen rakkautensa Kristuksessa. Hän haluaa, ettei yksikään hukkuisi, vaan että kaikki tulisivat tuntemaan totuuden ja pelastuisivat. Tämä totuus ei ole filosofinen, vaan se on pelastuksen tie, kysymys on siitä, kuinka syntinen ihminen voi Jumalalle kelvata. Se on mahdollista vain armosta, vain uskossa Kristukseen, kun Jumala lukee meille uskon kautta Kristuksen pyhyyden ja vanhurskauden, kun hän antaa lahjaksi meille syntimme anteeksi. Kaikki on sitä varten jo valmista. Lunastuksestamme ei puutu mitään. Kristus otti päälleen meidän syntitaakkamme, kantoi sen ruumiissaan ristin puuhun, ja maksoi kaiken mitä tarvittiin meidän pelastukseemme. Turvaa siis Herraan Kristukseen. Älä epäröi, vaan jää uskossa hänen varaansa ja ole varma pelastuksestasi. ja kun olet saanut lahjan uskoa hänen, ota vakavasti hänen sanansa, kun hän lausuu: "Älä enää syntiä tee, ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi:" Älä palaa maailmaan, älä käänny epäuskon tielle, vaan sano Pietarin kanssa: "Herra, minne me menisimme, sinulla on iankaikkisen elämän sanat."

    Markku Särelä

  • Evankeliumin ihmeellinen voima

    Ensimmäisenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, II vuosikerran epistolateksti

    Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle. Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta." Room. 1:16-17.

    Kun Kristus oli täyttänyt työnsä ja noussut ruumiillisesti kuolleista, hän lähetti apostolinsa julistamaan lohdullista armon evankeliumia kaikkeen maailmaan. Siitä lähtien evankeliumin julistus on ollut kristillisen kirkon maailmanlaajuinen tehtävä ja on oleva edelleen siihen asti, kunnes Kristus tulee. Tähän työhön Jeesus kutsui myös apostoli Paavalin. Hän kirjoittaa tekstimme sanat evankeliumista Roomalaiskirjeensä ensi luvussa aivan kuin koko kirjeen teemaksi.

    Koko kristillisen uskomme pääkohta on se, minkä luemme niin sanotusta pikku Raamatusta: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." (Joh. 3:16) Tämä on evankeliumin sisältö, ja sen evankeliumi tarjoaa meille uskolla omistettavaksi. Sitä varten apostoli Paavali, kaikkien meidän pakanakristittyjen oma apostoli, kirjoitti kirjeensä. Ja nyt tekstinämme oleva Jumalan sana kertoo meille tästä ihmeellisestä evankeliumista ja sen voimasta.

    1. Evankeliumi pelastaa

    Sanoilla "minä en häpeä evankeliumia" Paavali aloittaa evankeliumin ylistämisen. Jumalan evankeliumi on niin yksinkertainen ja kuitenkin niin varma pelastuksen väline sekä juutalaiselle että pakanasyntyiselle. Jos näet Kristus olisi kuollut ristillä ihmiskunnan syntien sovitukseksi, kuten hän teki, mutta jos Jumala olisi ollut siitä vaiti eikä olisi antanut meille evankeliumia, koko ristin työ jäisi meissä vaille hedelmää eikä kukaan voisi pelastua.

    Evankeliumi on yksinkertainen siinä merkityksessä, että se on pelkkä Jumalan sana tai sakramenteissa sana, joka liittyy näkyvään aineeseen. Se ei näet ole jokin ihmissuoritus, ei myöskään jokin inhimillinen ajatusrakennelma tai päätelmä, vaan vain Jumalan antama tieto tahi sanoma siitä, mitä Kristus teki ja mitä se meille merkitsee.

    Evankeliumi on hyvä sanoma siitä, että Kristus sovitti koko maailman synnit ja siten lepytti vanhurskaan Jumalan vihan syntisiä kohtaan. Evankeliumi on sanoma siitä, että Kristuksen teon tähden Jumala on antanut meille kaikki syntimme anteeksi ja on meitä kohtaan aivan rakastava ja leppyinen.

    Joku saattaa ajatella ja kysyä, että mitä sitten tuosta, sehän on vain sana, kuinka se voi auttaa. Mutta katso maailmaa, miten se käyttää sanaa. Katso vaikuttajia lähes millä alalla tahansa! Sanaa he käyttävät. Tai jos joku odotti sinulta asiaan vaikuttamista, mutta olit hiljaa, niin mitä hän sanoi? Eikö näin: "Olisit nyt edes sanonut jotakin?" Jos näin on jo ihmisten puheen laita, niin paljoa enemmän, kun on kysymyksessä Jumalan sana. Apostoli sanookin tekstissämme: "Evankeliumi on Jumalan voima pelastukseksi."

    Sanallansa Jumala loi pienen ns. sokerimuurahaisen, jonka pää on hädin tuskin nuppineulankokoinen. Silti se tietää, mistä löytää ruokaa ja osaa tulla sisälle sitä noutamaan, kun sopivaa ruokaa on jäänyt esille. Ihmisen mittoihin sovellettuna sokerimuurahaisen ruoanhaku voisi olla samaa kuin ihminen asetettaisiin pari kilmometriä pitkän rakennuksen eteen ja hänen olisi ymmärrettävä, että rakennuksen takaseinällä olevassa kolmesataa metriä korkeassa kaapissa on oven takana syötävää. Miten niin pienessä oliossa voi olla myös kyky toimivaan sosiaaliseen yhteiselämään? Se on mahdollista, koska Jumala antoi sanallansa kuolleelle materialle monimuotoisen elämän. Sanallansa Jumala loi avaruuden kaikkine ihmeellisyyksineen. Mutta hän loi sanallaan myös näkymättömät enkelivallat ja antoi ihmiselle kuolemattoman sielun ja hengellisen elämän yhteydessään ja erotti hänet siten omaksi eläinkunnasta poikkeavaksi lajikseen.

    Jumala on näyttänyt sanansa voiman sekä siinä, mikä on pientä, että siinä, mikä on suurta, sekä siinä, mikä on materiaa ilman elämää, että siinä, missä on elämä. Hän on näyttänyt sanan voiman myös ihmisen luomisessa tehdessään hänestä oman kuvansa ja tarkoittaessaan hänet elämään yhteydessään. Ja katso Jumalan ja uskovan ihmisen yhteyttä! Jumala, joka ei mahdu taivasten taivaisiin, asuu uskovan ihmisen sydämessä! Ja ihminen, joka on Jumalaan nähden mitättömän pieni ja kaiken lisäksi itsessään syntinen, heijastaa uskossa Jumalan kuvana Jumalan olemusta! Jumalan voimalla ei ole rajoja. Hänen hyvästä tahdostaan evankeliumi on Jumalan voima pelastukseksi.

    Kun evankeliumi on Jumalan voima pelastukseksi, meille on annettu yksinkertainen, selkeä väline, joka tuo meille Jumalan armon Kristuksessa. Ja se merkitsee paljon. Pelastus, josta Raamattu puhuu, on iankaikkinen. Sanoihan Jeesus: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." (Mark. 16:15-16) Kysymyksessä on pelastus iankaikkiseen, taivaalliseen elämään. Se on samalla pelastus Jumalan vihasta, joka ilmestyy viimeisenä päivänä "taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan" (Room. 1:18). Suuri on evankeliumin voima. Ja vielä suurempana sen näemme, kun muistamme, että se on rauhan sanoma meille suurille syntisille.

    Minulla on eräs miellyttävä kokemus evankeliumin voimasta. Poikkesin erääseen matkamuistomyymälään Israelissa. Keskustelin yhtä ja toista omistajan kanssa. Sanoin hänelle sitten Raamatun heprealla tähän tapaan: 'Kuule, Israel. Herra, Jumala, Herra, on yksi. Jeesus on tämä Jumala, Messias, joka on lunastanut meidät synneistämme. Vanhurskas on elävä uskostansa.' Ja mitä kauppias teki? Hän toisti sanat: "Vanhurskas on elävä uskostansa." Sitten hän haki minulle pienen lahjan takahuoneesta. Evankeliumilla oli voima ilahduttaa tämän eräässä muslimimaassa paljon kärsineen juutalaisen sydämen.

    Kun evankeliumi on Jumalan voima pelastukseksi, tehkäämme, kuten Herra meitä käskee: "Kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon [viimeisen] päivän lähestyvän." (Hebr. 10:25.) Ja mitä kehottaisimme? Tätä: "Älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme!" (Hebr. 10:25). Ja mikä siihen on syynä? Se, että siellä julistetaan evankeliumia, sitä sanomaa, jossa on Jumalan voima sinulle pelastukseksi.

    Kun seurakunnallamme on sanankuulemisen aika, niin olkoon se meille suurenmoinen hetki, jossa saamme kuulla evankeliumia ja josta emme mitenkään halua jäädä pois. Miten katkerasti saavatkaan viimeisenä päivänä katua ne, jotka armonajassaan halveksivat evankeliumin saarnaa eivätkä halunneet sitä kuulla, vieläpä estivät esimerkillään ja ehkä sanoillaankin lapsiaan ja muita sitä kuulemasta ja jotka siinä mielentilassa kuolivat. Heille ei ole oleva lohdutusta. Sen sijaan muistuttakaamme toisiamme ja pitäkäämme sellainen sielun riemuitseva vire, jossa sydämemme iloitsee: nyt saan kuulla evankeliumia, joka on Jumalan voima pelastukseksi.

    2. Evankeliumissa ilmestyy vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa

    Toinen syy siihen, että evankeliumi on Jumalan voima, on sen sisällössä. Olemukseltaan evankeliumi on Jumalan sanaa, kuten kuulimme, mutta se ei ole Jumalan sanaa vain mistä asiasta tahansa, vaan sillä on selkeä, rajattu sisältönsä. Se on sanoma siitä, mitä Kristus on tehnyt, ja samalla siinä on sisällä kaikki se, mitä Kristus on meidän edestämme tehnyt eli hänen meille hankkimansa Jumalan edessä kelpaava vanhurskaus. Se on samaa kuin syntien anteeksisaaminen.

    Tekstimme puhuu siitä, että evankeliumissa Jumalan vanhurskaus ilmestyy. Toisin sanoen, siinä se ilmoitetaan, siinä se ilmaantuu, tulee ilmi, siitä se on löydettävissä ja ikään kuin siinä nähtävissä uskon silmille. Usko ei ole kuitenkaan ennen evankeliumia, vaan evankeliumi synnyttää uskon Jumalan edessä kelpaavaan vanhurskauteen, ja siten me näemme evankeliumissa Jumalan edessä kelpaavan vanhurskauden. Evankeliumi toisaalta edellyttää uskoa, ei kuitenkaan lakimaisena tekona, vaan sen, mitä evankeliumi edellyttää, se myös synnyttää ja antaa. Evankeliumin lahja on Kristuksen vanhurskauden omistava usko. Niinpä tekstimme sanoo, että Jumalan vanhurskaus ilmestyy "uskosta uskoon".

    Sanat "uskosta uskoon" vaativat selityksen. Ne eivät tarkoita "toisen henkilön uskosta toisen henkilön uskoon", ikään kuin usko siirtyisi ihmisestä ihmiseen, vaan kysymys on seuraavasta. Ensiksikin Jumalan edessä kelpaava vanhurskaus omistetaan uskolla ja yksinomaan sillä. Toiseksi tämä vanhurskaus on ja pysyy yksistään uskolle käsillä ja on sellaiseksi tarkoitettu. "Ilman uskoa on mahdotonta olla Jumalalle otollinen" (Hebr. 11:6). Jumalan edessä kelpaava vanhurskaus on olemassa Kristuksen hankkimana jo ennen evankeliumin saarnaa ja uskoa. Mutta evankeliumi tuo sen meille, ja usko ottaa sen vastaan. Evankeliumi on armonväline, Pyhän Hengen kulkuneuvo. Sanat "uskosta uskoon" voitaisiin paremmin kääntää "uskosta uskolle". Jumalan vanhurskaus näet ilmestyy vain uskosta ja vain uskolle.

    3. Evankeliumi uudestisynnyttää eli antaa elämän

    Kun Raamattu puhuu evankeliumista, se ei useinkaan rajoita sitä pelkkään sanaan, vaan sisältää sakramentit, kuten esimerkiksi Markuksen evankeliumin lopussa lähetyskäskyssä ja myös tässä tekstissämme. Näillä kaikilla armonvälineillä on uutta hengellistä elämää luova, uudestisynnyttävä ja vahvistava voima. Tekstimme lausuu profeetta Habakukia lainaten: "Vanhurskas on elävä uskosta."

    Myös tässä mielessä evankeliumi on ihmeellinen Jumalan voima. Kun evankeliumi tuo meille Jumalan edessä kelpaavan vanhurskauden ja synnyttää uskon, joka sen omistaa, se samalla antaa meille uuden, hengellisen elämän. Se herättää meidät hengellisestä kuolemasta. Se siirtää meidät pimeydestä valoon, saatanan vallan alta Kristuksen valtakuntaan ja Jumalan lasten vapauteen. Sikäli kuin usko on käsillä, iankaikkinen pelastus ja iankaikkinen elämä on sen välttämätön seuralainen. Joka uskoo, se pelastuu (Mark. 16:17). Joka uskoo, on siirtynyt kuolemasta elämään (Joh. 5:24). Joka uskoo, sitä ei tuomita (Joh. 3:18). "Sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme." (1 Joh. 5:4). Näin pyhä Raamattu meille vakuuttaa.

    Kun siis olet saanut sen armon, että uskot Jeesukseen, sinulla on pelastus omanasi ja omistat autuudeksesi ja iankaikkiseksi elämäksi sen vanhurskauden, jonka Kristus sinulle ansaitsi. Olet Jumalan lapsi ja taivaan perillinen. Tämän lahjan on tuonut sinulle evankeliumi. Pidä evankeliumi arvossa. Älä sitä halveksi, vaan kätke iloiten se sydämeesi autuudeksesi ja tutkistele sitä siellä.

    Markku Särelä

  • Fil. 2:14-16 (2004)

    Pastori Markku Särelän hartaus Raamattuleirillä 2004 Siitamajalla

  • Fil. 2:14-16 (2012)

    Pastori Markku Särelän iltahartaus Talvileirillä 2012 Siitamajalla

  • Gal. 5:1-14

    Pastori Markku Särelän saarna Raamattuleirin 2008 päätösjumalanpalveluksessa Siitamajalla

  • Haluatko Jumalan lepoon

    Kolmantena pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina, II vuosikerran epistolateksti

    "Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva. Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa. Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä. Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija; eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili. Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta. Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan. Hebr. 4:9-16.

    Pyhä Raamattu puhuu taivaallisesta autuudesta lepona. Kun Jumala loi maailman, hän sen jälkeen "lepäsi kaikista teoistansa" eikä siis luonut uutta maailmaa eikä myöskään uusia lajeja tähän maailmaan. Maailma jatkoi sen jälkeen menoaan Jumalan sanan varassa ja sen siunauksen varassa, jonka Jumala oli sille antanut. Hän oli sanonut: "Tuottakoon maa elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, karjaeläimet ja matelijat ja metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan.... Ja Jumala siunasi ihmiset, ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi." 1 Moos. 1:24,28. Tämä siunaus sulkee sisäänsä äitiyden ja isyyden, työnteon ja sen tulokset. Se kuuluu tähän maailmaan luonnollisena Jumalan tarkoittamana elämään liittyvänä asiana. Alunperin se sisälsi pelkkää siunausta; vasta syntiinlankeemus toi siihen kirouksen.

    Kun siis ihminen asetettiin paratiisiin, hänet pantiin tekemään työtä viikkorytmissä. Oli kuusi päivää työtä; seitsemäs päivä soi lepoa niistä asioista, mistä saattoi levätä. Se antoi myös virkistystä Jumalan sanasta. Sen sijaan Jumalasta Raamattu sanoo: "Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt" (2 Moos. 2:2). Raamattu sanoo kaikista luomispäivistä: "Tuli ehtoo ja tuli aamu", mutta niin ei sanota seitsemännestä päivästä. Siten Raamattu osoittaa, että Jumalalle tämä seitsemäs päivä on loputon, iankaikkinen lepo. Tekstimme sanookin: "Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva. Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa."

    1. Sapatinlepo on varmasti tuleva Jumalan kansalle

    Jumalan kansalle luvataan siis pääsy Jumalan iankaikkiseen sapatinlepoon, hänen luoksensa, hänen autuuteensa.

    Siitä tekstimme lausui: "Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva." Varmasti. Siinä on luja, ihana lupaus iankaikkisesta autuudesta. Apostoli Paavali sanoo: Jumala "antaa teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme, kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille", 2 Tess. 1:7-8.

    Haluatko sinä tähän lepoon? Vai haluatko jäädä rangaistuksen ja koston alle? Kadotuksessa ei ole lepoa. Siitä sanotaan: "Heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti." Ilm. 20:10.

    Uskovilla on täällä ajassa omat vaivansa, joista psalminkirjoittaja lausuu: "Minua vaivataan joka aika, ja minä saan joka aamu kuritusta", Ps. 73:14. Lohdutuksemme on siinä, että tämän vaivanaika kerran päättyy lopullisesti ja täydellisesti. Raamattu sanoo uskovista: "He saavat levätä vaivoistansa, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä", Ilm. 14:13.

    Raamattu todistaa vielä: "Lupaus päästä hänen lepoonsa pysyy vielä varmana", Hebr. 4:1. Ja lisää: "Me pääsemme lepoon, me jotka tulimme uskoon", Hebr. 4:3.

    On siis aivan varmaa, että Mooses ja Elia, Johannes ja Paavali, Daavid ja syntinen nainen, neitsyt Maria ja ristin ryöväri, Job ja Aabraham, Saara ja Raahab, Betanian Martta ja Maria, Elisabet ja Simeon, muut profeetat ja apostolit, uskovat kaikkina aikoina ja koko Jumalan autuas pyhä kansa pääsee Jumalan lepoon. Toiset siellä jo ovat ja loputkin sinne rientävät.

    Tätä ei kiusaaja voi estää. Jumala toteuttaa varmasti lupauksensa.

    2. Tuleeko sapatinlepo sinulle

    Hebrealaiskirjeen kirjoittajalla oli suuri huoli siitä, kuinka hänen kirjeensä vastaanottajien lopulta käy. Hän muistuttaa heitä epäuskoisten israelilaisten kohtalosta, jotka eivät päässeet Jumalan lepoon, vaan jotka epäuskonsa tähden tulivat hyljätyiksi.

    Kirjoittaja muistuttaa lukijoitaan Jumalan sanan kyvystä tunkeutua ihmisen sisimpään ja paljastaa, mitä siellä on. Hän sanoo: Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija." Hän osoittaa, ettemme voi Jumalalta mitään salata, sillä "ei mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili." Ihminen näkee huonosti toisen ihmisen sisälle ja tekee usein erehdyksiä. Mutta Jumala näkee kaiken aikaa aivan tarkasti ihmisen tilan, senkin, onko hän uskossa vai ei. Jumalaa emme voi pettää emmekä harhauttaa. Tullaksemme lepoon, meidän on tarpeen löytää se armo, jonka Ylimmäinen pappimme Kristus meille hankki uhratessaan itsensä kertakaikkisesti meidän edestämme. Erityisesti tätä totuutta kirjoittaja tähdentää koko kirjeessään. Ja hän osoittaa, että usko on pelastukseen välttämätön: "Ilman uskoa on mahdotonta olla otollinen Jumalalle."

    Edempänä tässä kirjeessä kirjoittaja muistuttaa sanankuulemisen ja yhteisen kokoontumisen tärkeydestä ja sanoo: "Älkää jättäkö omaa seurakunnankokoustanne, niin kuin muutamien on tapana." (Hebr. 10:25). Hän tähdentää kilvoittelun merkitystä ja sanoo: "Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan, ja te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille: 'Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee'" (Hebr. 12:4-5). Hän kehottaa olemaan kuuliaisia oikealle Jumalan sanan opetukselle ja sen opettajille: "Olkaa kuuliaiset johtajillenne ja tottelevaiset, sillä he valvovat teidän sielujanne niinkuin ne, joiden on tehtävä tili, että he voisivat tehdä sitä ilolla eikä huokaillen; sillä se ei ole teille hyödyllistä." (Hebr. 13:17)

    Kaikella tällä kirjoittaja tähtää siihen, että hänen lukijansa ymmärtäisivät pitää perimmäiset kysymykset ensisijaisina elämässään ja että säilyisivät uskossa ja tulisivat Jumalan lepoon.

    Kun olen keskustellut ihmisten kanssa, olen saanut sen käsityksen, että on monia sellaisia, jotka eivät ole suorastaan kielteisiä uskon asioita kohtaan. He saattavat jopa sanoa, että jonkinlainen usko pitää olla. Mutta toisaalta he heti kohta vastustavat, jos uskosta pitäisi tehdä totta raamatullisella tavalla. Ne asiat, joita olen tässä ottanut Raamatusta esille, ei sovi heille. Kuinka he sitten voivat uskoa pääsevänsä perille Jumalan lepoon, jos he hylkäävät sen neuvot ja sen opetuksen, jolla Jumala haluaa meidät sinne johtaa ja varjella? Tutki siis itseäsi, millainen sinun uskosi on. Onko se yhtäpitävä sen kanssa, mitä Raamattu opettaa siitä uskosta, joka pelastaa ja joka vie Jumalan lepoon, vai onko se jotakin muuta? Kun Jumalan sana jo nyt paljastaa ihmisen sisimmän, mitä on seistä viimeisenä päivänä suuren Tuomarin edessä, jolle kaikki on alastonta ja paljastettua? Ajattele näitä asioita. tee oikeat Jumalan sanan mukaiset johtopäätökset ja suuntaa uskosi Kristukseen ja pidä silmät häneen luotuina.

    Tekstimme muistuttaa meitä heikkoudestamme, mutta lohduttaa meitä sillä, että Jumala on antanut meille juuri sopivan Vapahtajan ja Ylimmäisen papin: "Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta. Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan." Nyt, kun sanaa kuulemme ja meille Kristusta kirkastetaan, on tuo oikea aika. Huomisesta emme tiedä. Eilen kuulemamme ei meitä auta, ellei se ole tänäänkin uskomme kohde. Sen tähden oikea aika on juuri nyt, siinä hetkessä, jota elät. "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa", sanotaan Hebrealaiskirjeessä.

    Miten pelottava Jumala onkaan pyhyydessään syntiselle ihmiselle. Mutta synnittömät enkelit ylistävät häntä turvallisesti hänen valtaistuimensa edessä. Kun Kristus on jo hankkinut meille armon ja pääsyn kaikkein pyhimpään, saamme uskalluksella käydä armoistuimen eteen joka päivä. Kristuksessa syntimme ovat anteeksi annetut. Uskossa Kristukseen olemme Jumalalle otollisia, koska Kristus on ottanut pois syntimme ja kantanut ne ruumiissaan ristinpuuhun. Häneen pukeutuneina olemme Jumalan edessä kasteen armoliitossa puhtaaksi pestyjä ja sydämemme on vihmottu puhtaaksi pahasta omastatunnosta. Miten turvallinen, rakastava ja hellä Jumala onkaan lapsilleen! Onhan hän luvannut: "Niinkuin äiti lohduttaa lastansa, niin minä lohdutan teitä" (Jes. 66:13).

    Tartu siis uskolla kiinni Jumalan ihaniin armolupauksiin ja omista ne itsellesi ja usko, että "sapatinlepo on varmasti Jumalan kansalle tuleva". Amen.

    Markku Särelä

  • Haluatko kuulla perinteisen joulun sanoman

    Joulupäivänä II vsk:n evankeliumi

    Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt. Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa. Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan. Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut. Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta. Joh. 1:1-14.

    Haluamme viettää perinteisen joulun: veisata tuttuja jouluvirsiä, kuulla saarnattavan Jeesus-lapsesta ja itämaan tietäjien tavoin kumartaa häntä. Antakoon Pyhä Henki meille Sanan kirkkautta löytääksemme oikean joulun.

    Sanomme virren 14 sanoilla:

          Sua, Vapahtaja rukoilen, Sit' älä multa kiellä:
          Tää ota sydän syntinen Asuaksesi siellä
          Sen valtiaana ainiaan, Niin että murheissani saan
          Sult' avun, lohdutuksen. (VK 1938/1943 14:6)

    Voidaksemme viettää perinteistä joulua meidän on tarpeen löytää kedon paimenten joulun olennaiset asiat. Onhan kysymyksessä Kristuksen syntymäjuhla, hänen, josta Jumalan sana sanoo: "Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti." (Hebr. 13:8.) Paimenten joulussa oli kysymys juuri tämän henkilön maailmaan tulosta. Enkeli sanoi: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa." (Luuk. 2:10-11.) Joulun suuri ilo sisältyy siis toisaalta siihen persoonaan, joka tuli keskellemme, ja toisaalta siihen työhön, jonka hän teki meidän hyväksemme.

    1. Kuka tuli maailmaan?

    Saarnatekstimme on apostoli Johanneksen evankeliumista. Johannes kirjoitti evankeliuminsa vanhalla iällään. Historiasta tiedämme, että oli noussut erilaisia hyvin vaarallisia harhoja, jotka koskivat Kristuksen persoonaa. Niiden mukaan Beetlehemin talliin syntyi vain tavallinen ihminen, ei tosi Jumala. Jos Seimen lapsi ei ole tosi Jumala, Herra, koko usko on iankaikkista pelastusta ajatellen aivan turha, sillä koko maailman syntejä ei voi sovittaa pelkkä ihminen.

    Apostoli Johannes haluaa säilyttää evankeliumin kaikille ajoille todellisena ilosanomana. Kun hän kirjoittaa evankeliuminsa, hän on viimeinen elossa oleva apostoli, ja hän näkee pyhäksi tehtäväkseen varjella kristikunta oikeassa Jeesuksen tuntemisessa. Hän kirjoittaa 1. kirjeessään: Jeesus Kristus "on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä" (1 Joh. 5:20). Ja heti evankeliuminsa alussa hän kirjoittaa: "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt."

    Johannes tuo esille selkeästi, kuka Jeesus on. Hän puhuu Jeesuksesta Sanana eli Logoksena. Tätä sanaa käyttivät myös harhaopettajat, mutta Johannes säilyttää tällä sanalla jo Vanhassa testamentissa olevan merkityksen. Sana on persoona, joka on ollut alussa ennen kuin mitään oli luotu. Kaikki, mikä on syntynyt, on syntynyt hänen kauttaan. Tiedemiehet, jotka eivät Jumalaa tunne, pohtivat, mistä maailma on saanut alkunsa; uskovalle se ei ole ongelma. Kaikki on luotu Jumalan Sanalla ja pysyy tämän Sanan varassa voimassa. Ja tästä sanasta apostoli sanoo: "Sana oli Jumala."

    Kun vietämme perinteistä joulua, juhlimme Jumalan Pojan maailmaan tuloa. Kirjeissään apostoli Johannes sanoo sitä "lihaan tulemiseksi" (1 Joh. 4:2; 2 Joh. 7). Jumala pysyi Jumalana. Hän ei muuttunut ihmiseksi, vaan hän syntyi ihmiseksi siten, että hän koko ajan pysyi tosi Jumalana. Vapahtajamme Kristus Jeesus on siis samanaikaisesti sekä tosi Jumala että tosi ihminen. Herra otti itseensä todellisen ihmisluonnon neitsyt Mariasta siten, ettei hän omaksunut olemukseensa Marian eikä kenenkään muunkaan ihmisen syntisyyttä. Olihan Herran enkeli sanonut Marialle: "Se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi." (Luuk. 1:35.)

    Tätä tapahtumaa kristikunta on viettänyt juhliessaan joulua. Kirkkoisä Ambrosius, joka eli 300-luvulla, veisasi näin:

          Jeesus Kristus meille nyt Neitseestä on syntynyt.
          Ihmiseks on Jumala Tullut tänne taivaasta.
          Isän on hän vertainen, Yhtä iankaikkinen,
          Hallitsee nyt Isänsä Oikealla kädellä. (VK 1938/1943 12:1,6)

    Tämän virren saksansi Martti Luther ja suomensi Hemminki Maskulainen. Se on perinteinen, hyvä virsi.

    Sillä, että Jumala tuli ihmiseksi, on meille suuri merkitys. Vaikka siihen tapahtumaan ei olisi liittynyt syntisen maailman sovittamista Jumalan kanssa, se olisi jo sinänsä juhlimisen arvoinen ja vertaansa vailla oleva tapahtuma. Apostoli Johannes kuvaa sen merkitystä sanomalla Sanaa valoksi ja elämäksi. Varmasti hänellä on mielessä Vanhan testamentin puhe tästä maailmasta kuoleman varjon maana. Jeesus on pimeän varjon ja kylmän kuoleman vastakohta; hän on valo ja elämä.

    Aadamin lankeemuksen jälkeen tässä maailmassa on nyt ensimmäinen ihminen, joka olemukseltaan on valo ja elämä. Sillä koska hän on tosi Jumala, hänessä ei voi olla syntiä eikä kuolemaa. "Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt", sanoo tekstimme Jeesuksesta.

    Jotta meillä olisi perinteinen joulu, tuo paimenten, Johanneksen, Ambrosiuksen, Lutherin ja Hemminki Maskulaisen joulu, meidän on tarpeen kysyä:

    2. Mitä varten Jeesus tuli?

    Tästä tekstimme lausuu: "Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta."

    Hän tuli sitä varten, että meistä tulisi Jumalan lapsia. Lapsi on vanhempiensa huolenpidon kohde. Lapsi on osallinen kaikesta siitä, mitä hänen vanhemmillaan on. Jumalan lapsi on Jumalan silmäterä ja hänen rakkautensa kohde. Jumalan lapsella on omanaan taivasten valtakunta ja autuus. Sitä varten Jeesus tuli, että tämä kaikki olisi ikuisesti meidän omamme. Hän tuli juuri sinua varten.

    Kun kirkkoisä Hieronymus noin 1600 vuotta sitten oleskeli Beetlehemissä ja katseli Jeesuksen synnyinpaikkaa, hän mielessään keskusteli Jeesuksen kanssa. Hän sanoi: "Minun täytyy antaa jotakin sinua itseäsi varten tai muuten menehdyn murheeseeni." Tähän Jeesus-lapsi vastasi: "Rakas Hieronymus, kun sinä olet noin antelias, niin tahdon sanoa sinulle, mitä voisit antaa minulle: anna minulle syntisi, paha omatuntosi ja kadotustuomiosi." Hieronymus kysyi: "Mitä sinä niillä teet?" Jeesus-lapsi vastasi: "Tahdon ottaa ne hartioilleni... tahdon kantaa syntisi ja ottaa ne pois." Silloin Hieronymus liikuttui ja sanoi: "Ah, Jeesukseni, rakas lapsonen, kuinka onkaan sydämeni heltynyt! Ajattelin, että sinä tahtoisit minulta jotakin hyvää, mutta päinvastoin sinä tahdot kaikkea sitä, mikä minussa on pahaa. Ota siis vastaan, mikä on minun omaani, ja anna minulle, mikä on sinun omaasi, niin olen vapaa synneistäni ja olen varma siitä, että perin iankaikkisen elämän." (Ks. Luterilainen 1969, s. 316.)

    Tätä on perinteinen joulu: onnellinen vaihto. Jeesus tuli maailmaan ja otti päälleen meidän syntimme ja antoi meille oman vanhurskautensa eli syntien anteeksisaamisen. Jeesukselle se merkitsi kärsimyksen alaista elämää ja lopulta ristin kuolemaa. Meille se merkitsi syyllisyydestä ja rangaistuksesta vapauttamista sekä iäistä autuutta. Saamme omistaa Jumalan armon ja uskossa luottaa siihen, että kaikki syntimme ovat Kristuksessa anteeksiannetut.

    Ajan myötä evankeliumin kirkkaus hävisi. Ajateltiin, että ihmisen on itse pahasta luopumalla tehtävä itsensä taivaskelpoiseksi. Jotakin avitusta siinä tosin uskottiin Jeesukselta saatavan, mutta perinteinen raamatullinen pelkkä armosta yksin uskon kautta pelastuminen oli pahasti pimentynyt. Silloin Jumala armossaan herätti kirkolleen uskonpuhdistajan, Martti Lutherin. Hän pureutui suurissa hengellisissä taisteluissa pyhän Raamatun sanaan ja löysi sieltä evankeliumin. Taas saarnattiin perinteistä joulua, omattunnot vapautuivat ja löytyi autuuden ilo.

    Luther korosti Jeesuksen tekoa ja sitä, että se koski kaikkia, jokaista ihmistä. Hän sanoi: "Kristuksen, ainosyntyisen Pojan, meidän Herramme ja Vapahtajamme vanhurskaus on niin suuri, että se voisi vanhurskauttaa lukemattoman monet maailmat. 'Hän vanhurskauttaa monet', hän sanoo, se tarkoittaa kaikki. Siksi se tulee ymmärtää kaikista sanotuksi, koska hän tarjoaa vanhurskauttaan kaikille, jonka myös saavat ne kaikki, jotka Kristukseen uskovat, tämän sanan mukaan [Mark. 16:16]: 'Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.'" (Jesajan kirjan 53. luvun selitys. Jes. 53:11:n johdosta. Vuodelta 1544. St. L. VI, 720,197.)

    Ja vielä: "Jos Kristus itse tuli vikapääksi kaikkiin niihin synteihin, joita me kaikki olemme tehneet, olemme me siis päästetyt kaikista synneistä, emme kuitenkaan itsemme, omien tekojemme tai ansioittemme nojalla, vaan hänen kauttansa." (Gal. 3:13:n johdosta, Galatalaiskirjeen selitys 1957, s. 337. Vuodelta 1531/1535. St. L. IX, 373.)

    Tällaisesta opetuksesta löytyy sielulle turva. Kaikkien synnit on jo sovitettu, Kristus on koko maailman Vapahtaja. Hyvä on uskoa häneen, hyvä on yhä uskoa näin perinteisen turvallisesti Jeesukseen. Aivan niin kuin Hemminki Maskulainen 1600-luvun alussa veisasi suomeksi Hieronymuksen virttä, sitä samaa, mitä Luther lauloi omalla kielellään ja josta jo osan kuulimme:

          Ainut Poika Jumalan Tuli tänne vaivahan.
          Synnittä on syntynyt, Syntein tähden kärsinyt.
          Jumala ja ihminen Auttajamme armoinen,
          Rauhan ompi rakkahan, Tuonut luota Jumalan.
          Isän luota lähtenyt, Isän luona taas on nyt.
          Voitti vallat turmion, Taivaan aukaissut hän on.
          (VK 1938/1943 12:3-5)

    Amen.

    Markku Särelä

  • Hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä

    Joulupäivänä. III vsk:n evankeliumi

    Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä. Mutta kun Joosef, hänen miehensä, oli hurskas, ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään, aikoi hän salaisesti hyljätä hänet. Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: 'Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä. Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä.' Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: 'Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel', mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme. Herättyään unesta Joosef teki, niinkuin Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä, ja otti vaimonsa tykönsä. Matt. 1:18-24.

    Tämä evankeliumi on Uuden testamentin alusta. Matteus kirjoitti evankeliuminsa erityisesti juutalaisia silmällä pitäen, kuitenkin siten, että hän laajensi sen koskevan myös pakanoita. Niinpä Matteus tuo ensiksi esiin "Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan, Aabrahamin pojan syntykirjan" (Matt. 1:1). Aabraham oli juutalaisten kantaisä, ja he uskoivat Messiaan olevan Daavidin pojan.

    Kuitenkin nämä samat asiat koskettavat myös meitä pakanasyntyisiäkin, sillä lupauksen mukaan Aabrahamin siemenessä tulevat siunatuiksi kaikki kansat ja ennustettu Daavidin Pojan valtakunta on iankaikkinen taivasten valtakunta, johon kutsutaan myös pakanoita teiltä ja aitovieriltä (Matt. 22:1-14) ja kootaan kaikki uskovat kaikista kansoista ja kaikista kielistä (Matt. 28:18-20). On olemassa vain yksi evankeliumi, se sama kaikille, sama sekä juutalaisille että pakanoille.

    1. Kuka on Vapahtaja

    Päivän evankeliumin nojalla haluamme ensiksi tutkia lähemmin, kuka se on, josta siinä sanotaan: "Hän on vapahtava kansansa heidän synneistään."

    Edellä on lueteltu hänen esi-isänsä Aabrahamista Joosefiin. Ja Joosefista lausutaan: "Joosef, Marian mies, josta syntyi Jeesus, jota kutsutaan Kristukseksi." (Matt. 1:16). Näin Jeesuksella on äiti, Maria, josta hän syntyi. Hänellä on myös juridinen, laillinen isä, Joosef, jota kautta hän peri oikeuden Daavidin valtaistuimeen. Olihan hänellä se oikeus Jumalana, hänhän sen oikeuden oli Daavidillekin antanut. Mutta tultuaan ihmiseksi ja Daavidin pojaksi, hänellä oli oikeus tähän valtaistuimeen myös ihmisten edessä, Jumalan heille antaman lain mukaan. Tälläkin tavalla Kristus osoitti alentuneensa lain alaiseksi ja tulleensa täyttämään lain.

    Näin jo ensi lehdellä Uusi testamentti kuvaa Jeesuksen tosi ihmiseksi, lain alaiseksi syntyneeksi vapahtamaan lain alaiset.

    Mutta kun tekstimme sanoo Jeesusta Daavidin pojaksi, se samalla esittää hänet kuninkaana. Matteus kuvaakin evankeliumissaan aivan kuin kirjansa punaisena lankana, että Jeesus on kuningas. Hän kirjoittaa Itämaan tietäjistä, jotka etsivät "äsken syntynyttä juutalaisten kuningasta" (Matt. 2:2). Hän kuvaa Jeesuksen Messias-kuninkaaksi aasilla ratsastamassa Jerusalemiin (Matt. 21:1-11) ja lainaa profeettaa, joka sanoo: "Katso, sinun kuninkaasi tulee sinulle hiljaisena ja ratsastaen aasilla, ikeen alaisen aasin varsalla." Hänen evankeliumissaan on Jeesuksen puhe viimeisestä tuomiosta, jonka pitää Kuningas ja joka kutsuu valtakuntaansa Isän siunatut (Matt. 25:34). Ja vielä Matteus kirjoitti suuren joukon Jeesuksen vertauksia, jotka käsittelivät taivasten valtakuntaa. Oli tarpeen teroittaa juutalaisille, että Daavidin valtakunta, joka oli tuleva, oli hengellinen, taivaallinen valtakunta. Se antaa autuaallisen toivon myös meille pakanoille.

    Raamattu ei kuitenkaan yhdistä taivasten ikuista valtakuntaa eikä sen kaikkivaltaista kuningasta pelkkään ihmiseen, vaan osoittaa että Daavidin poika on samalla jotakin paljon enemmän. Hän on Immanuel, Jumala meidän kanssamme.

    Profeetta Jesaja oli lausunut ennustuksen: "Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel" (Jes. 7:14). Tämä täyttyi Jeesuksen tullessa maailmaan. Jumalan Poika tuli ihmiseksi. Ja niin tuo seimessä uinuva pieni ihmistaimi, jota Maria hoivasi ja Joosef suojasi, oli samalla tosi Jumala.

    Jeesuksen jumaluus on iankaikkinen, hänen ihmisyytensä alkoi sikiämisestä. Tällainen jumalihminen on meidän Vapahtajamme. Ihmiselle käsittämätön, turmeltuneelle järjelle kompastus ja loukkauskallio, mutta vapahdusta tarvitsevalle autuuden tuoja, uskovan sielulle ilo ja riemu hänen sydämelleen.

    2. Mitä vapahtaminen on ja keitä se koskee

    Vapahtaminen on tavallisessa kielessä samaa kuin pelastus; pelastus vaarasta, tervehtyminen sairaudesta, vapautuminen orjuudesta, pelastuminen tuhosta ja kuolemasta. Tekstimme sanoo: "Hän on vapahtava kansansa heidän synneistään." Yhdellä sanalla Raamattu siis kuvaa tässä kaikki ne pahat asiat, joista on tarpeen pelastua. Tuo sana on synti.

    Synti on tuonut hirvittävän vaaratilanteen. Ihminen on siis jo synnin turmelema ja joutunut pois Jumalan yhteydestä. Kuitenkin ihmisen tilanne on vaaranalainen siinä suhteessa, että ihminen joutuu iankaikkiseen kadotukseen, ellei hän saa voittoa synnistä. Kristus tuli tuomaan tämän voiton, ja nyt se on jokaisella, joka häneen uskoo. Sinullakin se on jo valmiina Kristuksessa. Kuka tahansa nyt häneen uskoo, hänestä tulee Jumalan lapsi ja hän kääntyy takaisin Jumalan tykö.

    Synti toi myös kaikenlaisen pahan maailmaan, myös sairauden, tuon kuoleman oireen. Kun Kristus voitti kuoleman, pääsemme hänessä vapaiksi kaikesta pahasta, ja se toteutuu iankaikkisessa elämässä taivasten valtakunnassa, ei vielä täällä nähtävällä tavalla. Vaikka uskossa panemme pois vanhaa ihmistämme, se kuitenkin seuraa hautaan asti mukana. Mutta meillä on se varma toivo, että usko muuttuu näkemiseksi, ja silloin meillä ei enää ole syntiä, vaan olemme siitä täydellisesti vapaita.

    Synti teki meistä orjiaan. Kun synti on Kristuksessa sovitettu ja anteeksi annettu, olemme vapaita synnin kirouksesta ja vapaaksi ostettuja Jumalan armolapsia. Kun Kristus otti orjan muodon, hän vapautti meidät synnin orjuudesta.

    Keitä tämä vapahtaminen sitten koskee? Tekstimme lausuu: Hän on vapahtava kansansa heidän synneistään. Tällä se ei halua sanoa, etteikö Jeesuksen sovitustyö koskisi kaikkia ihmisiä, sillä evankeliuminsa lopussa Matteus kirjoittaa lähetyskäskyn, jossa Jeesus käski viemään evankeliumin kaikille kansoille ja muuallakin hän kuvaa taivasten valtakunnan yleisyyttä ja Jumalan kaikkia ihmisiä koskevaa armotahtoa. Kaikille on julistettava, että Jeesus on heidän Vapahtajansa, ja kaikkia on kutsuttava omistamaan joulurauha Jeesuksen nimessä syntien anteeksisaamisessa.

    Mutta tekstissämme Raamattu puhuu kansan vapahtamisesta sen vuoksi, että juutalaiset olisivat käsittäneet olevansa syntisiä, siis niitä, jotka tarvitsevat syntisten Vapahtajaa. Johannes lausuu asian näin: "Hän on meidän syntiemme sovitus eikä ainoastaan meidän, vaan koko maailman syntien" (1 Joh. 2:2). Toisaalta Matteus tällä sanalla lohduttaa niitä, jotka tuntevat itsensä syntisiksi, jotta he ymmärtäisivät ja uskoisivat, että heille juuri on Vapahtaja tullut.

    Meille tämä merkitsee myös näitä kahta asiaa: syntisyyttämme ja armoa. Jumalan kansa, hänen seurakuntansa, on sellaisten syntisten joukko, joilla on Vapahtaja. Häneen saamme turvata. Täällä ajassa Jumalan kansa ei ole koskaan synnittömien joukko, vaan armahdettujen joukko. Olemme samalla kertaa syntisiä ja vanhurskaita, kuten Luther opetti.

    Virrentekijä veisaa:

          Jumalaansa, Auttajaansa seimeen äiti kapaloi.
          Tällaisille syntisille koitti siinä aamunkoi.
          Siitä sulle, siitä mulle joulu taaskin sanan toi.
          Juuri meille, kylmenneille Jeesus avuks tullut on.
          Kiitä, kiitä Herraa siitä. Usko, vaikk' oot mahdoton.
          Nyt on sulla, nyt on mulla Ilojuhla verraton. VK 1938/1943 28:5-6

    Ja toisessa virressä:

          Armo kuuluu sulle juuri, sulle, raukka, kurjinkin,
          Vaikka rintaas tuska suuri kaivaa liekein polttavin.
          Kaikkein synnit Jeesus kantoi, kaikkein tähden itsens' antoi
          ristiin, kärsimyksihin. VK 1938/1943 68:5.

    Usko siis sinäkin armo omalle kohdallesi, ja ole aivan varma siitä, että Kristuksessa olet saanut kaikki syntisi anteeksi. Älä epäröi. Älä torju evankeliumin kutsua, sillä ilman Vapahtajaa ei ole valoa, ei armoa, ei autuasta iäisyyttä, vaan vain tuomion odotus. Mutta katso, miten suloista, valmista ja täydellistä on kaikki Kristuksessa. Hänessä omatunto löytää levon ja sydän saa joulurauhan.

    Amen.

    Markku Särelä