Jumalan rakkaus
  • "Rakastatko sinä minua?"

    Pastori Vesa Hautalan saarna 30.4.2017 Orivedellä

  • Jumalan rakkaus

    Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.(Joh. 3:16)

    Kristillisessä kirkossa puhutaan paljon Jumalasta. Mutta mikä merkitys Hänellä on meille? Onko Jumala kaukana meistä? Kuka Jumala on ja miten hän kohtaa meidät? Tekstimme opettaa meille, että Jumala rakastaa maailmaa. Hän rakastaa antamalla ainokaisen Poikansa. Jeesuksen kautta Jumala lähestyy meitä armollisena. Kohtaamme hänet rakastavana Isänä, joka antoi ainokaisensa meidän pelastamiseksemme.

    Jo luodessaan ihmisen Jumala osoitti rakkautta. Koko olemassaolomme on hänen lahjaansa. Jumala on kaiken hyvän lähde. Kaikki, mitä meillä on, on peräisin häneltä. Hän on antanut meille kaiken sen ilon, onnen, rakkauden ja kauneuden, mitä elämässämme on. Jumala rakastaa ihmisiä. Siksi hän tahtoo meidän aina elävän hänen yhteydessään. Se on suurin onni, mikä ihmisellä voi olla.

    Jumala antoi ihmiselle lakinsa. Siinä hän ilmoittaa, mikä on oikeaa, hyvää ja hänen tahtonsa mukaista. Laki on Jumalan hyvä, rakastava tahto meitä kohtaan. Jumalan laki on kirjoitettu jokaisen ihmisen sisimpään ja ilmenee omantunnon toiminnassa. Ihmisen omatunto saattaa kuitenkin olla synnin seurauksena paatunut tai hämääntynyt. Siksi Jumala on omantunnon lisäksi ilmoittanut lakinsa selkeästi Raamatussa. Kymmenen käskyä ja rakkauden kaksoiskäsky – ”rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” – tiivistävät lain sisällön.

    Mutta luonnostaan me olemme Jumalan rakkaudesta luopuneita, syntisiä. Vaikka laki on hyvä ja sen tarkoitus on hyvä, me emme noudata sitä. Teemme syntiä eli pahoja, Jumalan tahdon vastaisia asioita. Jokainen meistä on pahoilla ajatuksillaan, sanoillaan ja teoillaan erottanut itsensä Jumalan yhteydestä. Niitä tekemällä olemme luopuneet Jumalasta ja nousseet kapinaan häntä vastaan. Rakkauden sijasta olemme valinneet itsekkyyden ja Jumalan tahdon noudattamisen sijasta oman tahtomme noudattamisen.

    Tämä on koko syntiin langenneen ihmiskunnan synnynnäinen tila. Tätä kaikkea tarkoittaa tekstimme sana maailma. Se tarkoittaa Jumalasta erossa olevaa, häntä vastaan kapinoivaa ihmiskuntaa. Ja ilman Jumalan armoa jokainen ihminen kuuluu tähän pahaan maailmaan.

    Synnillä on seurauksensa. Se vie lopulta kadotukseen, joka on iankaikkisuus erossa Jumalan hyvyydestä. Sitä tarkoittaa tekstissämme mainittu hukkuminen. Ilman Jumalan hyvyyttä on vain tuskaa ja ahdistusta. Pahuus saa silloin ansaitsemansa rangaistuksen.

    Mutta Jumala etsii ihmistä. Hän ei ole jättänyt meitä. Syntimme erottaa meidät hänestä, mutta hän haluaa meidät takaisin yhteyteensä. Me olimme synneillämme hylänneet sen rakkauden, jota Jumala luomisessa osoitti meitä kohtaan. Mutta Jumala osoitti meitä kohtaan pelastavan rakkautensa lähettämällä Poikansa. Jumala rakasti häntä vastaan kääntynyttä maailmaa. Jumala rakastaa sitä, missä ei itsessään ole mitään rakastettavaa. Hän tahtoo sulkea armoonsa sen, mikä itsessään on pahaa. Siksi meillä kaikilla syntisillä on toivo!

    Jumala teki äärettömän suuren uhrauksen edestämme. Hän ”antoi ainokaisen Poikansa”. Pelastaakseen meidät Jumala lähetti Poikansa ihmiseksi maksamaan syntivelkamme ja kärsimään meidän edestämme. Jumalan Poika eli ihmiselämän sen kaikkine vaikeuksineen ja vaivoineen.

    Jeesus oli synnitön ja täysin hyvä. Hän täytti Jumalan tahdon täydellisesti meidän puolestamme. Lisäksi Jeesus otti päällensä kaikki meidän syntimme niin kuin ne olisivat olleet hänen omiaan ja kärsi niiden seuraukset sijastamme. Kun Jeesus ristiinnaulittiin, hän kärsi Jumalan hylkäämäksi tulemisen sanoinkuvaamattoman tuskan. Hän kärsi kadotuksen puolestamme, ettei meidän tarvitsisi koskaan kärsiä sitä. Jumala Jumalan hylkäämänä, pyhä syntisten sijaiskärsijänä – tällainen on se rakkaus, joka Jumalan sydämessä palaa meitä jokaista kohtaan. ”Niin on Jumala maailmaa rakastanut.”

    Elämällään ja kuolemallaan Jeesus on sovittanut koko maailman synnit. Niin hän on hankkinut pelastuksen jokaiselle ja avannut meille pääsyn Jumalan yhteyteen. Yksikään, joka häneen uskoo, ei huku, vaan hänellä on iankaikkinen elämä. Jokainen, joka uskoo häneen, saa syntinsä anteeksi ja tulee Jumalan omaksi. Epäusko on Jumalan tarjoamasta pelastuksesta kieltäytymistä. Usko taas on Kristukseen luottamista, häneen turvautumista Pelastajana ja anteeksiantamuksen lupauksen soveltamista itseen. Mitään ihmisen omia tekoja tai ponnistuksia ei vaadita pelastuksen vastaanottamiseen. Vain usko, jonka Jumala vaikuttaa meissä, ottaa pelastuksen vastaan.

    Jumalan pelastava rakkaus tulvii meidän ylitsemme armonvälineissä. Ne ovat Jumalan sana, kaste ja ehtoollinen. Niiden kautta Jumala välittää ja lahjoittaa meille armonsa. Jumalan Pyhä Henki kohtaa meidät armonvälineiden välityksellä. Kun käytämme niitä, hän synnyttää ja ylläpitää meissä uskoa.

    Kun kuulemme evankeliumin sanaa, Jumala puhuu meille rakkaudestaan: Hän kertoo meille Jeesuksesta ja pelastuksesta. Jumalan sanan saarnassa kuulemme Pyhän Hengen julistavan juuri meidän sydämellemme evankeliumia: Jumala antoi ainokaisen Poikansa sinunkin edestäsi. Ja synninpäästön sanassa tuo evankeliumi lausutaan erityisesti meihin soveltaen: sinun syntiesi tähden myös Kristus on annettu, sinä saat ne kaikki anteeksi. Ja Herran pyhä ehtoollinen vakuuttaa meitä samasta armosta. Annetaanhan siinä meille Kristuksen tosi ruumis ja veri, jotka hän antoi ja vuodatti meidän puolestamme, meidän syntiemme anteeksi antamiseksi. Niin sakramentti vakuuttaa meille, että Jumalan rakkaus koskee meitäkin, meidänkin syntimme on annettu anteeksi.

    Kristuksen Kirkko on olemassa pitääkseen armonvälineitä esillä. Jumala tahtoo näin Kirkkonsa kautta kutsua kaikkia ihmisiä pelastukseen. Hän haluaa kohdata meidät sanan ja sakramenttien kautta auttaen ja vahvistaen uskoamme. Emme myöskään ole yksin matkallamme, vaan saamme kulkea uskon tiellä yhdessä toisten kanssa toinen toistamme tukien, saman Isän lapsina.

    Kun Jumala on meitä näin rakastanut, saamme mekin osoittaa rakkautta lähimmäisellemme. Jumala sääli meitä kurjuudessamme ja auttoi meitä. Kun olemme saaneet häneltä osaksemme niin suurta rakkautta, auttakaamme ja hoivatkaamme mekin lähimmäistämme, niillä keinoin kuin se meille on mahdollista.

    Jääkäämme tämän sanan turviin: ”Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” Se sana kantaa meidät iankaikkiseen elämään. Jumala antoi Poikansa kuolemaan meidän puolestamme, että me saisimme elää yhdessä hänen kanssaan. Kristus nousi kuolleista sovitettuaan syntimme ja astui Isänsä luo taivaan autuuteen. Niin myös kaikki Kristukseen uskovat herätetään viimeisenä päivän ikuiseen iloon. Meillä on jo nyt uskossa iankaikkinen elämä omanamme, ja pian saamme nähdä sen täydellisenä, kaikessa kirkkaudessaan. Olkoon kiitos Jumalalle, joka on näin meitä syntisiä ja ansiottomia rakastanut antamalla ainokaisen Poikansa meille, että meillä olisi syntien anteeksiantamus ja ikuinen elämä!

  • Oikea lähimmäisen rakkaus ja sen ruumiillistuma

    Luuk. 10:25-37Ja katso, eräs lainoppinut nousi ja kysyi kiusaten häntä: "Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?" Niin hän sanoi hänelle: "Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?" Hän vastasi ja sanoi: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". Hän sanoi hänelle: "Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää". Mutta hän tahtoi näyttää olevansa vanhurskas ja sanoi Jeesukselle: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?" Jeesus vastasi ja sanoi: "Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti ja löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi. Niin vaelsi sattumalta eräs pappi sitä tietä ja näki hänet ja meni ohitse. Samoin leeviläinenkin: kun hän tuli sille paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse. Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä. Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä. Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan'. Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?" Hän sanoi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta". Niin Jeesus sanoi hänelle: "Mene ja tee sinä samoin".

    On erilaisia tapoja tehdä katuevankeliointityötä. Netissä surffatessani törmäsin miehen, joka ottaa rohkeasti ja suoraan ihmisiin kontaktia kertoessaan Jeesuksesta. Hän yleensä kysyy aluksi tapaamaltaan henkilöltä, onko tämä hyvä ihminen. Usein vastaaja sanoo olevansa ihan kelvollinen, koska pyrkii tekemään parhaansa ja yrittää olla satuttamatta ketään. Julistaja alkaa sitten vyöryttää kysymyksiä, kuten ”oletko koskaan valehdellut?”, ”oletko katsonut naista himoiten?”, ”oletko vihastunut toiseen ihmiseen?”, ja niin edelleen. Sitten hän tuo esille sen, että Raamatun mukaan valehtelijat, haureelliset ja murhaajat joutuvat helvettiin – siis ne, jotka ovat edes ajatuksissaan syyllistyneet näihin synteihin. Tämän perään hän kertoo lyhyesti Jeesuksesta.

    Tietyllä tavalla kaikkein mielenkiintoisin on se hetki, kun kadulla kohdattu selittää, millainen ihminen hän on. Usein videolla käy vielä niin, että lain edessä ihminen haluaa selitellä parhain päin sitä, miksi hän on esimerkiksi valehdellut.

    Syntiselle sopiva laki

    Päivän evankeliumissa näemme myös syntisen, jolla on suuri tarve antaa itsestään hyvä kuva. Evankelista kertoo, että lainoppinut lähestyi Jeesusta ja kiusasi tätä kysyen: ”Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?” Hän koettelee Jeesusta ja katsoo, vastaako Jeesus kysymykseen oikein. Jeesus kysyi vastakysymyksen. Hän tiesi lainoppineen tuntevan oppineisuutensa perusteella oikean vastauksen: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi” Vastaus oli aivan oikea: iankaikkisen elämän saa, jos täyttää kaksi käskyä, joihin tiivistyy koko Jumalan laki. Siksi Jeesus sanoikin: ”Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää”.

    Olisi voinut olettaa, että lainoppinut olisi jatkanut matkaansa saatuaan oikean vastauksen. Mutta hän ei tehnyt niin, koska halusi osoittaa olevansa vanhurskas. Hän ilmeisesti ajatteli rakastavansa Jumalaa täydellisesti, koska ei kysynyt siihen liittyen tarkennuksia. Lähimmäisen rakkauden käskyn suhteen häntä kuitenkin askarrutti se, kuka oli hänen lähimmäisensä. Siksi hän tiedusteli tätä Jeesukselta.

    Huomaatteko, mitä lainoppinut haluaa tehdä! Hän haluaa kuulla Jeesuksen suusta sellaisen lähimmäisen määritelmän, jonka perusteella hän voisi täyttää käskyn. Hän varmaankin odottaa kuulevansa, että juuri lainoppineet ja fariseukset ovat todellisia lähimmäisiä. Eihän julkisyntisille ja pakanoille rakkaus varmasti kuuluu. Silloinhan käsky ei olisi edes vaikea noudattaa! Olisihan helppo rakastaa samanlaisia ihmisiä kuin itse on.

    No, itseasiassa on aivan varmaa, ettei tuo lainoppinut edes tuollaisella määritelmällä täyttäisi käskyä. Mutta tällaisia me ihmiset olemme Jumalan lain edessä. Haluamme pistää lain täyttämisen riman niin matalaksi, että kuvittelemme selviytyvämme sen tuomasta haasteesta.

    Jumalan vaatimukset lähimmäisen rakkaudesta

    Nyt Jeesus kuitenkin kertomuksen kautta paljastaa, millaista rakkautta lähimmäiseen Jumala vaatii laissaan. Hän kertoo juutalaismiehestä, joka oli matkalla Jerusalemista kohti Jerikoa. Reitti oli mutkitteleva ja vaarallinen. Mutkiin piiloutui usein rosvolaumoja, jotka kävivät pahaa-aavistamattomien matkalaisten kimppuun. Näin kävi myös vertauksen miehelle, jonka omaisuus vietiin ja joka jätettiin puolikuolleena makaamaan tien varteen.

    Paikalle tuli pappi. Hän oli todennäköisesti matkalla juhdan kanssa. Papit olivat tuolloin erittäin varakkaita ja hänellä olisi ollut mahdollisuus auttaa haavoittunutta, mutta hän päätti jatkaa matkaa auttamatta pahoinpideltyä miestä. Voi hyvin olla, että pappi pohti mielessään sitä, että hänellä olisi ollut pitkä paluumatka Jerusalemiin, jos olisi tullut saastutetuksi ruumista. Hän ei halunnut ottaa riskejä ja päätti siksi hylätä hädässä olevan. Seuraavaksi paikalle saapui leeviläinen, mies, joka siis auttoi pappeja temppelipalveluksessa. Häneltäkään ei saatu apua. Ehkä leeviläinen näki, miten pappi oli ohittanut hakatun miehen ja päätti ottaa mallia arvovaltaisemmasta miehestä.

    Mutta sitten paikalle tuli samarialainen, halveksitun sekakansan jäsen. Kaikista viimeiseksi lainoppinut, jolle vertaus esitettiin, olisi samaistunut häneen. Olihan samarialaisten veressä pakanallista verta. Lisäksi heillä oli omalaatuiset jumalanpalvelustavat, jotka eivät olleet Mooseksen lain mukaisia. Samarialainen on kuitenkin Jeesuksen vertauksessa se, joka osoittaa Jumalan lain mukaista rakkautta: ensiksi hän tekee paikan päällä kaiken mahdollisen auttaakseen miestä, eli sitoo ja puhdistaa haavat. Sitten hän nostaa haavoittuneen juhtansa selkään ja vie tämän todennäköisesti Jerikoon. Ei ole näet arkeologisia todisteita siitä, että tuolloin olisi ollut majataloja kaupunkien ulkopuolella ja lähin kaupunki oli todennäköisesti Jeriko. Majatalossa hän aluksi itse hoiti miestä yön yli ja sitten, kun hän ei enää pystynyt siihen, hän piti huolta siitä, että pahoinpidelty kuitenkin sai tarvitsemansa hoidon. Samarialainen lupasi maksaa siitä kaikki kulut.

    Millaisia tekosyitä meillä on, että toimimme niin kuin pappi ja leeviläinen emmekä niin kuin samarialainen? Aina on helppo keksiä selityksiä sille, miksi ei tarvitsisi auttaa. Olisihan samarialainenkin voinut perustella päinvastaista käytöstä, esimerkiksi ajattelemalla: ”En tunne häntä ollenkaan ja hän on viholliskansan jäsen. Hän ei edes tunnusta samaa uskoa kanssani! Miksi minun pitäisi piitata hänestä?” tai: ”Jos käytän öljyni ja siteeni tämän tuntemattoman auttamiseen, minulle itselleni ei riitä. Vieläpä rosvot voivat yllättää minut, jos kiinnitän huomioni täysin hänen hoitamiseensa. En vain voi auttaa häntä.” tai: ”Mitä jos juutalaiset luulisivat minun pahoinpidelleen hänet, jos veisin hänet kaupunkiin hoidettavaksi? Siitä en selviä elossa.” Samarialaisella olisi siis ollut liuta vallan järkevän oloisia syitä olla auttamatta, mutta rakkaus pakotti hänet laittamaan oman henkensäkin alttiiksi tuntemattoman edestä.

    Kun kertomus oli kerrottu, Jeesus kysyi lainoppineelta: ”Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?” Huomatkaa, että Jeesus ei tässä suoranaisesti toista alkuperäistä kysymystä, vaan hän ohittaa sen. Hän ei halua, että huomio on sen määritellyssä, kuka on lähimmäinen, vaan siinä, millaista todellisen rakkauden tulee olla. Jeesuksen kysymykseen lainoppinut sanoi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta”. Ja niin Jeesus sanoi hänelle: ”Mene ja tee sinä samoin”. Kohtaus päättyy tähän käskyyn, joka osoittaa, millaista rakkautta lähimmäiseen Jumala laissaan vaatii.

    Olisi mielenkiintoista tietää, mitä lainoppineen mielessä liikkui Jeesuksen sanojen jälkeen. Miten hän päätti käytännössä toimia? Ottiko hän Jeesuksen sanasta vaarin ja yritti rakastaa täydellisesti lähimmäistä? Ja jos hän näin teki, veikö avuttomuus käskyn edessä ja siitä syntynyt synnintunto hänet turvaamaan Jeesukseen, vai fariseusten selityksiin, jotka tekivät lainkäskyt turhiksi.

    Rakas ystävä, jos sinä tänään luulet periväsi iankaikkisen elämän sen perusteella, että rakastat Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, niin ei ole muuta sanottavaa kuin: mene ja täytä laki. Ole täydellinen rakkaudessa. Ja jos epäonnistunut rakastamisessa, älä syytä lakia, vaan itseäsi. Ei laissa ole mitään vikaa. Se lupaa elämän jokaiselle sen täyttävälle. Vika on sinussa ja minussa.

    Jeesus on lähimmäisen rakkauden ruumiillistuma

    Ei olekaan mitenkään ihmeellistä, että varhaiskirkosta asti vertauksemme samarialainen on nähty Jeesuksena. Onhan Jeesus ainoa, johon sopii täysin samarialaisen kuvaus. Hän osoitti maanpäällisen vaelluksensa aikana täydellistä rakkautta lähimmäistä kohtaan. Hän täytti Jumalan lain kokonaan. Hän täytti nuo kaksi meille mahdotonta käskyä: täydellisen Jumalan rakastamisen ja lähimmäisen rakkauden.

    Kun perkele ja pahan vallat olivat runnelleet meidät ja jättäneet meidät hengelliseen kuolemaan eikä laista ja vajavaisista uhreista ollut apua, Jumalan Poika alentui ja tuli pelastamaan meidät. Hän ei laittanut henkeään vain alttiiksi, vaan hän antoi sen edestämme. Hänet leimattiin samarialaiseksi (Joh. 8:48) ja tuomittiin kuolemaan. Ja hän kärsi kivuliaan, kirotun kuoleman, jotta me synteihimme kuolleet voisimme elää. Hän on vieläpä kantanut meidät majataloon, jossa meistä pidetään huolta, kunnes hän tulee takaisin. Hän on jo suorittanut kaikki maksut. Meidän ei tarvitse maksaa hoidostamme yhtään mitään. Me emme saa maksaa siitä mitään, koska se olisi Samarialaisemme armon halveksimista.

    Kalliit kristityt, me olemme tänään tuossa majatalossa. Emme ole vieläkään täysin terveitä, vaikka Jeesus on löytänyt meidät. Olemme syntisten sairaalassa. Meitä vaivaa kauhea tauti, mutta sanan ja sakramenttien kautta me saamme sitä hoitoa, jota sielumme tarvitsee. Ja toisin kuin vertauksessa Herra Jeesus on itse täällä läsnä, vaikka hän ei ole tullut vielä kunniassaan takaisin. Hän ei ole jättänyt meitä, vaan hoitaa omiatuntojamme vakuuttamalla, että meidän kaikki syntimme on annettu anteeksi. Hän katkoo perkeleen siteet meihin. Hän lohduttaa meitä ihanalla armollaan.

    Muista, ettei sinun tarvitse pinnistellä ollaksesi terve. Sinä et saa parannettua itseäsi. Mutta sinulla on taivaallinen lääkäri, joka saa. Hän löysi sinut aivan kuolleena. Täysin kykenemättömänä auttamaan itseäsi. Viruit synneissäsi saatanan vankina. Yhä tänä päivänäkin oirehdit niin, että sydämessäsi on pahoja haluja, ajatuksissasi hirveitä mielikuvia ja teoissasi julmuutta. Mutta Herra Jeesus tietää juuri sen hoidon, jota tarvitset. Hän löysi sinut, kun olit matkalla helvettiin. Hän otti sinut omakseen. Peitti sinun haavasi vanhurskautensa vaatteella ja vuodatti niihin ihanaa evankeliumin lohdutusta. Nytkin hän hoitaa sinua noilla kahdella denaarilla, hänen pyhällä sanallaan ja sakramenteilla. Lepää vain hänen armossaan ja omista omaksesi se pelastus, jonka hän on sinulle hankkinut. Silloin voit olla varma siitä, että nouset kerran haudastasi täysin parantuneena. Silloin synti on poissa, tämän ajan vaivat ovat poissa ja meidän ryövärimme on täysin kukistettu.

    Menemme ja teemme samoin

    Kun olet tänään taas saanut olla Vapahtajasi hoidettavana, hän lähettää sinut uuteen viikkoon sanoen: ”Mene ja tee sinä samoin”. Hän haluaa, että osoitat lähellä olevillesi samanlaista rakkautta kuin hän on osoittanut sinua kohtaan. Hän ei halua, että keksit tekosyitä olla auttamatta, vaan hän haluaa meiltä uhrautuvaisuutta. Esikuvanamme on Jeesus, joka antoi kaikkensa edestämme. Eikö meiltä siis riittäisi aikaa, voimia ja varojakin niille, jotka ovat hädässä? Älkäämme kuitenkaan, auttako jotta voisimme periä taivasten valtakunnan lakia täyttämällä, vaan siksi, että meillä on varma perintö, koska olemme Isän lapsia Jeesuksen tähden. Älkäämme myöskään olko rakastamatta ajatellen, että evankeliumin tähden ei tarvitsisi rakastaa. Jumalan tahto se on silti, vaikka sillä ei ansaitakaan pelastusta. Me saamme heijastaa maailmalle sitä ehdotonta rakkautta, jota olemme itse saaneet kokea.

  • Siinä on rakkaus

    4. pääs. jälk. sunn. II vsk:n epistola

    Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä. Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä, että hän on antanut meille Henkeänsä. Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi. Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa. Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. 1 Joh. 4:10-16.

    Mikä on keskeistä kristillisessä uskossa? Tähän kysymykseen voi vastata yhdellä sanalla. Se sana on rakkaus. Tähän monet yhtyvät.

    Kuitenkin jos kysymme edelleen, mitä tämä rakkaus on, niin vastaajien tiet eroavat niin kuin tiet eroavat täällä siinäkin suhteessa, että toiset kulkevat laveata tietä kadotukseen ja toiset kaitaa tietä taivaaseen. Jotkut näet ajattelevat, että keskeistä kristillisessä uskossa on lähimmäisiä koskeva rakkauden käsky, joka Raamatusta löytyy: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Mutta apostoli Johannes sanoo tässä meille: "Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi." Tässä puhutaan Jumalan rakkaudesta meihin. Ja juuri tämä on kristillisen uskon keskeinen sanoma.

    Jumala on rakastanut syntistä maailmaa. Jumala on rakastanut sitä maailmaa, joka on ollut kapinassa korkeata majesteettia kohtaan ja joka edelleenkin epäuskonsa tähden jatkaa samaa kapinaa. Luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on eikä myöskään ymmärrä mikä on se sanoma, jonka Jumala on meille ilmoittanut ja halunnut meille välittää.

    Jos me alamme vähänkin Jumalan lain edessä käsittää, että meiltä puuttuu rakkaus Jumalaa ja lähimmäistämme kohtaan, niin meidän omatuntomme alkaa syyttää ja soimata meitä. Jumala nimittäin kyllä laissansa vaatii meiltä rakkautta. Onhan hänen oma sanansa: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi." (Mark. 12:30). Mutta ihminen on itsekäs. Hän haluaakin rakastaa itseänsä yli kaiken, hän haluaa poistaa Jumalan elämästänsä ja tehdä hänet tarkoituksettomaksi ja merkityksettömäksi. Ihminen ei halua antaa kunniaa Jumalalle ja rakastaa häntä, vaan meitä lähinnä ovat omat tarpeemme, omat ajatuksemme, oma tahtomme ja omat himomme. Niiden mukaan haluamme elää. Se on vastoin Jumalan tahtoa. Itsekkyydessämme emme rakasta Jumalaa emmekä myöskään lähimmäistämme.

    Me olemme siis syntisiä, Jumalan tahdon rikkoneita. Jumala on vanhurskas ja vihaa syntiä ja sitä, joka syntiä tekee. Tätä voimme jossakin määrin luonnostamme käsittää. Samalla Jumalassa on tuo toinen piirre, rakkaus. Vaikka me olemme tällaisia, niin siitä huolimatta hän on rakastanut meitä ja antanut meille oman Poikansa, joka on sovittanut meidät kanssaan ja näin meille on hankittu syntien anteeksiantamus. Apostoli sanoo siitä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.

    Emme löydä Jumalalle kelpaavaa rakkautta omasta sydämestämme, rakkautta, joka Jumalan edessä olisi riittävä ja puhdas. Sen sijaan rakkaus löytyy Jumalasta. "Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme" (Room. 5:10). Jumala on rakastanut meitä, ja nyt vapiseva omatunto löytää rauhan tässä rakkaudessa. "Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." (Joh. 3:16). Tämä Jumalan rakkaus meitä kurjia syntisiä kohtaan on kristillisen uskon sydän, sen keskus.

    Päästyämme osallisiksi Jumalan armosta ja rakkaudesta, "mekin olemme velvolliset rakastamaan" Jumalaa ja toinen toistamme. Se, joka elää epäuskossa, yrittää rakastaa niillä voimilla ja sillä käsityksellä, mikä hänellä luonnostansa on. Kun ihmisellä suhde Jumalaan ei ole kunnossa, hän ei ole osallinen Jumalan rakkaudesta eikä hänellä ole myöskään voimaa rakkauteen. Mutta siitä, että usko on syttynyt sydämeemme ja olemme oppineet tuntemaan Kristuksen, seuraa välttämättä, että sydämessämme on olemassa rakkaus Jumalaa kohtaan ja sen myötä myös rakkaus lähimmäistä kohtaan.

    Uskon synnyttämä rakkaus ulottuu yli tavanomaisten rajojen. On näet rakkautta vihollisiakin kohtaan. Ajatelkaamme vaikkapa Stefanusta, ensimmäistä marttyyriä, joka rukoili Jumalaa antamaan kivittäjilleen anteeksi. Käytännön ilmentymänä rakkaudesta vihollista kohtaan on usein esirukous. Jumalan seurakunta ei voisi koskaan kasvaa eikä tehdä ulospäin suuntautuvaa työtä, lähetystyötä, jos sillä ei olisi rakkautta vihollisiansa kohtaan. Onhan tietyssä mielessä jokainen epäuskoinen ihminen Jumalan ja uskon vihollinen, vaikka hän olisi meille inhimillisesti läheinen ja rakas. Jumala panee seurakuntansa tekemään työtä levittämällä sanaa seurakunnan vihollistenkin keskuuteen, ja jokainen Kristukseen uskova ilolla tekee tätä työtä ja odottaa sekä toivoo, että ihmiset kääntyisivät ja pelastuisivat.

    Rakkaus lähimmäistä kohtaan voi olla vaikea asia ymmärtää oikein. Sydämessä tätä rakkautta uskovalla on, mutta miten sen tulee ilmetä. Epäuskoinen ihminen ajattelee asiaa järkensä ja tunteittensa mukaan. Uskovallakin on suuri vaara toimia oman henkilökohtaisen tunteensa varassa.

    Rakkaus on muutakin kuin sisäistä tunnetta. Kristillistä rakkautta ohjaa nimittäin Jumalan sana. Jeesus sanoo siitä: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani ja minun Isäni rakastaa häntä ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan." (Joh. 14:23) Sitten hän sanoo vielä: "Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani ja se sana, jonka te kuulette ei ole minun vaan Isän, joka on minut lähettänyt." Rakkaus pitäytyy siis Jeesuksen sanaan ja tämä sana antaa sille sisällön.

    Nykyaikana, joka on hyvin tunnepohjaista, on syytä nähdä tämä. Ihmisethän ajattelevat, että jos heidän sisällään on niin sanottu rakkaus, niin he saavat tehdä niin kuin tämä rakkaus heitä vaatii. Seurauksena avioliittoja hajoaa, aviouskollisuutta lyödään laimin ja eletään miten hyvänsä. Kuka voi mitata sen kärsimyksen, mikä näin on aiheutunut juuri niille, joita kohtaan ennen muuta olisi tullut osoittaa oikeata rakkautta. Pelkän ulkonaisen tunteen seuraaminen johtaa siihen, että on paljon kyyneleitä, paljon kärsimystä ja että elämä ajautuu umpikujaan. Ei voida korjata sitä pahaa, mikä on aiheutettu. Tuloksena on tavaton rikkinäisyys.

    Koska Jumalan käskyjen sisältö on rakkaus, tulee kristityn ohjata tunteensa niiden mukaiseksi, eikä ajatella, että hän voi pettävällä tunteellaan tulkita Jumalan käskyjä ja antaa niille uuden, vääristyneen sisällön.

    Kun Jumalan sana antaa rakkaudelle sisällön, niin siihen kuuluu myös oikeita tunteita, lämpöä, sydämellisyyttä, laupeutta ja muuta senkaltaista. Sitä saamme osoittaa luonteenlaatumme mukaan. Luonnehan on hyvin henkilökohtainen asia. Mutta jos tämä henkilökohtainen tunne irroitetaan Jumalan sanasta ja seurataan pelkkää tunnetta, ajaudutaan väärille raiteille, pois todellisesta rakkaudesta ja aiheutetaan kärsimystä. Mutta jos sen sijaan tunne yhdistyy Jumalan sanaan niin, että ensimmäisenä on Jumalan sana, jota seurataan, silloin syntyy harmoninen tilanne.

    Esimerkiksi voisimme ottaa kysymyksen lasten kristillisestä kasvatuksesta. Sehän on käytännössä on niitä vaikeimpia. Jos menettelemme vinoutuneen tunteemme mukaan, voi tapahtua kahdenlaista. Jos lapsi tekee väärin, emme ojenna häntä, vaan annamme hänen elää vapaasti. Meistä voi tuntua vaikealta rangaista lasta, mutta seurauksena on kurittomuus ja yksilön ja kansakunnan kasvaminen vinoon. Jumalan sana sen sijaan sanoo: "Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan." Hempeämielinen rakkaus on käytännössä vihaa. Ei tuo raamatunkohta tarkoita, että kurin tulisi olla ankaraa, vaan sellaista, että on olemassa järjestys ja asiallinen meno ja lapsi tuntee olonsa turvalliseksi. Toinen väärä tapa seurata tunteitansa on purkaa vihansa lapseen. Jumalan sana sanoo : "Niin kuin isä armahtaa lapsiansa, niin Jumalakin armahtaa pelkääväisiänsä". Näin kasvatukseen kuuluu armollisuus ja kohtuus, niin että lapselle välittyy tunne, että hänestä välitetään. Kun rakkaus saa sisältönsä Jumalan sanasta, henkilökohtainen tunne ei pääse, olkoon se sitten hempeyttä tai vihaa, ohi Jumalan sanan määräämän Jumalan lasten tekoja.

    Rakkaus katsoo pidemmälle kuin siihen hetkeen jossa ollaan. Hyvin suuri vaara on, että kristityt ovat liian lyhytnäköisiä rakkaudessaan. Tämä merkitsee sitä, että erilaisissa vaikeissa asioissa annetaan neuvoja tai tehdään ratkaisuja, joilla tilanteesta selviydytään sillä hetkellä, mutta samanaikaisesti kerätään vaikeuksia myöhemmille ajoille. Rakkaus ottaa huomioon eri näkökohtia eikä kulje hetken mielijohteen mukana. Jumala on meille tässä suuri esimerkki. Vaikka emme kykene käsittämään Jumalan hallintaa, niin näemme yhtä ja toista siitä, mitenkä Jumalalla on aikaa ja kärsivällisyyttä, mitenkä hänellä on omat tapansa kasvattaa. Tätä taustaa vasten meidän on helpompi ymmärtää kaikkea sitä mitä tapahtuu. Mitenkä monta kertaa Jumala osoittaa hyvyyttänsä ja rakkauttansa kaikkia ihmisiä kohtaan havaittavalla tavalla. Toisaalta taas voimme nähdä, että hän on valmis kuljettamaan ihmisiä, kokonaisia kansakuntia ja koko maailmaa monien vaikeitten vaiheitten kautta vetääksensä heitä tykönsä ja valmistaaksensa heitä evankeliumin sanalle. Jumalalla on suuret linjat. Tämä merkitsee myös, ettei meillä ole oikeutta pahentua siihen tapaan, jolla hän rakastaa eikä meillä ole oikeutta vaatia häntä toimimaan lyhytnäköisesti meidän tavallamme.

    Rakkaus, rakkaus Jumalaa kohtaan ja rakkaus lähimmäistä kohtaan on se, johon meidät on kutsuttu, mutta kaiken yläpuolella on se rakkaus, joka Jumalalla on ollut meihin. Se on ihmeellinen, edellytyksetön rakkaus, josta jo profeetta Jeremia lausui nuo ikimuistoiset sanat: "Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut ja vetänyt sinua puoleeni armosta." Siellä missä tämä Jumalan rakkaus on synnyttänyt meidät uudesti elävään toivoon, siellä myös meidän sydämissämme on rakkaus. Tämä rakkaus saa voimansa Jumalan evankeliumista. Se rakkaus pitää yhtä Jumalan lain kanssa. Se ei asetu Jumalan käskyjä vastaan, vaan sanoo niihin aamenensa. Mutta voima toteuttaa tätä rakkautta ei lähde laista, koska laista tulee synnintunto ja laki kuolettaa, vaan voima tulee evankeliumista, siitä kun katselemme Herraa Jeesusta Kristusta meidän edestämme kärsinyttä ja kuollutta.

    Ajatelkaamme mistä ristin ryöväri löysi rakkauden. Hän joutui toteamaan: "Me kärsimme oikeuden mukaan". Hän tunnusti, että rangaistus, jonka hän oli saanut, oli oikea. Hänen syntinsä olivat sen hänelle tuottaneet. Mutta kun hän katselee Kristusta ristillä, hän näkee sen rakkauden, joka meidän edestämme on uhrautunut. Se antaa hänelle uskon, jonka varassa hän voi rukoilla: "Muista minua, kun tulet valtakuntaasi", uskon, joka näkee yli omien pahojen tekojen, uskon, joka turvautuu siihen, että on olemassa Jumalan armo, on olemassa Kristuksen iankaikkinen valtakunta ja iäinen elämä. Kuoleman edessä ja oman synnin hedelmän selvästi nähdessänsä ristillä riippuessansa ryöväri näkee iankaikkisen elämän. Kristus, joka uhrasi itsensä meidän edestämme, on se rakkaus, jonka varassa on meidän elämämme. Kun hän synnyttää meissä uskon, niin silloin tämä usko omistaa anteeksiantamuksen ja saa aikaan rakkautta.

    Rakkautta ei voida pakottaa eikä pusertaa meistä irti. Sitä ei voida saada aikaan käskemällä, vaan se lähtee pakottamatta Jumalan synnyttämänä uskovasta sydämestä. Sisältönsä se saa kylläkin laista, sillä mitään muunlaista todellista rakkautta ei ole kuin se minkä Jumala on laissansa sanonut. "Sillä rakkaus on lain täyttämys." Sen tähden kristitty rakastaessaan ei asetu lakia vastaan, vaan tunnustaa, että se on vanhurskas, hyvä ja pyhä. Tällaisen rakkauden me tarvitsemme, rakkauden, joka on rakkautta Jumalaan, joka antaa hänelle sen kunnian, mikä hänelle kuuluu, joka kunnioittaa hänen sanaansa, rakastaa hänen lakiansa ja joka sitten myös suhteessamme lähimmäisiimme kohdistuu kaikkialle, vihollisiimmekin. Me ilmennämme tätä rakkautta kukin luonteen laatumme mukaan. Se, jolla on sellainen luonne ja sellaiset luontaiset ominaisuudet, että voi hymyillä, nauraa ja laskea leikkiä, olla mukava ihminen, ilmentää rakkauttaan oman luonteensa läpi. Jörö, ehkä harvasanainen luonne ilmentää rakkautta omalla tavallaan. Kukin sillä tavoin millaisiksi meidät on luotu ja mitä meille on annettu. Emme voi mennä sanomaan sitä, että jöröllä on enemmän rakkautta kuin lupsakalla ihmisellä tai päinvastoin. Kuka sen mittaa? Jumala yksin sen tietää. Ei olekaan tarpeellista näin verrata ja näin katsella, vaan se on tarpeen, että itse pyydämme, että Jumala antaisi meille itsellemme rakkautta.

    Markku Särelä

  • Spontaania rakkautta

    Joh. 12:1–16 Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus saapui Betaniaan, jossa Lasarus asui, hän, jonka Jeesus oli herättänyt kuolleista. Siellä valmistettiin hänelle ateria, ja Martta palveli, mutta Lasarus oli yksi niistä, jotka olivat aterialla hänen kanssaan. Niin Maria otti naulan oikeata, kallisarvoista nardusvoidetta ja voiteli Jeesuksen jalat ja pyyhki ne hiuksillaan; ja huone tuli täyteen voiteen tuoksua. Silloin sanoi yksi hänen opetuslapsistaan, Juudas Iskariot, joka oli hänet kavaltava: "Miksi ei tätä voidetta myyty kolmeensataan denariin ja niitä annettu köyhille?" Mutta tätä hän ei sanonut sentähden, että olisi pitänyt huolta köyhistä, vaan sentähden, että hän oli varas ja että hän rahakukkaron hoitajana otti itselleen, mitä siihen oli pantu. Niin Jeesus sanoi: "Anna hänen olla, että hän saisi toimittaa tämän minun hautaamispäiväni varalle. Sillä köyhät teillä aina on keskuudessanne, mutta minua teillä ei ole aina." Silloin suuri joukko juutalaisia sai tietää, että hän oli siellä; ja he menivät sinne, ei ainoastaan Jeesuksen tähden, vaan myöskin nähdäkseen Lasaruksen, jonka hän oli herättänyt kuolleista. Mutta ylipapit päättivät tappaa Lasaruksenkin, koska monet juutalaiset hänen tähtensä menivät sinne ja uskoivat Jeesukseen. Seuraavana päivänä, kun suuri kansanjoukko, joka oli saapunut juhlille, kuuli, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin, ottivat he palmupuiden oksia ja menivät häntä vastaan ja huusivat: "Hoosianna, siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen, Israelin kuningas!" Ja saatuansa nuoren aasin Jeesus istui sen selkään, niinkuin kirjoitettu on: "Älä pelkää, tytär Siion; katso, sinun kuninkaasi tulee istuen aasin varsan selässä". Tätä hänen opetuslapsensa eivät aluksi ymmärtäneet; mutta kun Jeesus oli kirkastettu, silloin he muistivat, että tämä oli hänestä kirjoitettu ja että he olivat tämän hänelle tehneet.

    Olemme käyneet pitkän matkaa Jeesuksen kanssa kohti Golgataa. Nyt alkaa viikko, jona huipentuu Vapahtajamme kärsimys. Päivän evankeliumi on ikään kuin pieni valonpilkahdus pimeyden keskellä, vaikka toki siinäkin näemme ylipappien juonet Jeesuksen ja Lasaruksen päivien päättämiseksi. Tekstissä olisi paljon, mihin tarttua, mutta syvennymme nyt Marian rakkauteen ja Juudaksen reaktioon sitä kohtaan.

    Marian yllättävä rakkauden osoitus sekä Juudaksen moitteet ja motiivit

    Miten suhtautuisit siihen, jos joku ostaisi 40 000 eurolla hajusteita ja käyttäisi kaiken samalla kertaa? Tämän kysymyksen valossa Juudasta on aika helppo ymmärtää. Naisen 300 denaarin nardusvoide oli vuoden työmiehen palkan arvoinen ja nyt kaikki meni yhdellä kertaa. Oliko ihme, että Juudas sanoi närkästyneenä: ”Miksi ei tätä voidetta myyty kolmeensataan denariin ja niitä annettu köyhille?”. Jokainen järkevä, vastuuntuntoisesti rahaan suhtautuvahan reagoisi samalla tavalla. Silkkaa haaskausta. Ei todellakaan rahan arvoista.

    Mutta kaikki ei ole sitä, miltä näyttää: Juudas ei nimittäin moittinut naista rakkaudesta köyhiin. Evankelista kertoo, että Juudas oli ahne ja kavalsi rahaa itselleen. Kauniiden sanojen taakse kätkeytyi surullinen todellisuus; naisen rakkaudenosoitus oli tarjonnut tilaisuuden peitellä yhteisestä kukkarosta varastamista, eikä Juudas malttanut olla käyttämättä sitä hyväkseen. Ei häntä kiinnostanut se, miltä naisesta tuntui, kun tämä nolattiin julkisesti. Pääasia, että hän sai antaa itsestään hyvän kuvan köyhien verukkeella.

    Juudas osoittaa, kuinka paha ihminen voi olla, kuinka äärettömän itsekeskeinen ja kavala. Muistakaa, että tämä sama mies myi lopulta Herransa kymmenysosalla siitä, minkä Maria käytti Vapahtajan jalkojen voiteluun!

    Monenlaista juudasta mekin joudumme kohtaamaan. He ovat vakuuttavia ja järkeviä, mutta sisältä jumalattomia. Kun kukaan ei katso, heidän todellinen luonteensa paljastuu. Silloin ei sido Jumalan laki, eivät yhteiset säännöt, ei hyvä maku. Mutta kun valokeila kääntyy heihin, he ovat yhtä äkkiä moittimassa muita ja kuuluttamassa omien ajatustensa erinomaisuutta. Juudas polkee toisia ja turruttaa omaatuntoaan. Hän ei ole selvillä siitä, missä jamassa on, koska omakuva on ihanteellinen.

    Juudaksen löytäminen ei ole ollenkaan vaikeaa; kun menisi tuonne kadulle kysymään ihmisiltä, pääsevätkö he taivaaseen, Juudaksen ääni alkaisi kuulua: selitystä siitä, miten on elänyt kunnollista elämää eikä ole niin kuin karkeat rikolliset tai pahantekijät. Omavanhurskaus ja itsensä ylentäminen toisten kustannuksella ovat juudaksen pääsynnit vielä tänäänkin.

    Mutta turha juudaksia on paheksua ikään kuin heillä ei olisi mitään tekemistä kanssamme. Juudaksen taipumus korostaa arvoaan ja suhtautua vähätellen toisiin on kaikille syntisille ominainen. Tästähän on kyse, kun puhumme toisista pahaa heidän selkänsä takana. Tästä on kyse, kun joku osoittaa spontaania rakkautta Jeesukseen tavalla, joka ei ole meille ominainen ja haluamme ampua sen alas. Juudaksen ajattelutapa näkyy, kun Kristuksen seurakuntaruumis tarvitsisi voitelua, Jumalan sanan saarnaa ja sakramentteja, mutta olemme saitoja tuomitsijoita: me annamme liiastamme ja paheksumme niitä, jotka antavat koko elämänsäkin. Olemme ahneita varkaita emmekä huomaa tätä. Osaamme kätkeä kaikenlaisen jumalattomuuden vastuullisen ulkokuoren alle.

    Mutta nyt Juudas joutuu häpeään, kun Jeesus sanoo: ”Anna hänen olla, että hän saisi toimittaa tämän minun hautaamispäiväni varalle.” Naisen hämmästyttävä rakkaudenosoitus ei saa Vapahtajalta ainoastaan kiitosta, vaan hän osoittaa, että se oli profeetallinen teko. Näin Jeesus antaa siunauksen tuhlailevaisuudelle, jonka taustalla on rakkaus häntä kohtaan. Hän ei seiso samassa rintamassa Juudaksen, vaan Marian kanssa.

    Sanottakoon selvennykseksi, etten halua mitätöidä uhrialttiuttanne. Meillä on paljon kiitettävää siitä, mitä Jumala on Pyhän Henkensä kautta vaikuttanut seurakunnassamme. Haluan vain herätellä itse kutakin näkemään vanhan ihmisen itsessään. Meissä asustaa Juudas, ihan jokaisessa. Ja meidän pitää olla tietoinen tästä kahdesta syystä: ensiksi siksi, että muistaisimme, mihin me Jeesusta tarvitsemme. Toiseksi, jotta jokapäiväisessä kilvoituksessa kuolettaisimme tuon vanhan ihmisen.

    Marian rakkautta vain Jeesukselta

    Juudaksen mielenlaatu on meille tuttu luonnostaan, mutta Marian rakkaus ei. Kun huomaamme tämän, meidän luonnollinen reaktiomme on se, että mietimme, miten voisimme alkaa muistuttaa Mariaa enemmän. Meillä on halu olla kuin hän, mutta emme tiedä, miten pääsemme tavoitteeseen. Juudas alkaa nyt vakuuttaa, että meidän pitää ottaa Marian teosta mallia. Meidän pitää alkaa jäljitellä Mariaa. Tarvitsemme viiden kohdan listan, miten saamme hankittua Marian rakkauden. Mutta tämä on todella Juudaksen puhetta. Siinä oletuksena on se, että ulkoisilla korjauksilla tilanteemme paranisi olennaisesti.

    Raamattu sanoo tällaisesta ulkoisesta hurskaudesta: ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.” (1 Kor. 13:1–3). Todellinen rakkaus Jeesukseen ei ole ulkoista tuhlailevaisuutta. Se on sydämestä kumpuavaa uhrautuvaisuutta. Sydämen pitää uudistua, jotta sitä voi olla.

    Marian rakkauden lähteille pääsemme, kun hyppäämme Johanneksen evankeliumin luvusta 12 lukuun 11. Tuossa luvussa kuvataan Lasaruksen kuolleista herättäminen. Ennen ihmettä Maria oli sanonut Jeesukselle: ”Herra, jos sinä olisit ollut täällä, ei minun veljeni olisi kuollut” (Joh. 11:32). Kun Jeesus sitten herätti hänen veljensä kuolleista, miten Maria olisi voinut olla ratkeamatta riemusta! Jeesus osoitti hänelle voimallisesti olevansa se, joka luvattu oli. Maria sai uskoa, että tässä oli todella se vaimon siemen, joka oli luvattu. Tässä oli hän, joka murskaisi käärmeen pään. Tässä oli hän, jonka sovitustyö kumoaisi kaikki lankeemuksen seuraukset. Jeesuksen oikea tunteminen johti rakkauteen. Se johti tarpeeseen osoittaa kiitollisuutta.

    Ehkä ajattelet, että kertomus on tosin kaunis, mutta se ei anna oikein mitään eväitä siihen, että sinä voisit saada rakkauden Jeesukseen. Eihän ole ihme, että Maria rakasti, kun sai todistaa ihmettä. Mutta nykyään tällaisia ihmeitä ei enää ole. Eikä sitä käy kieltämään, ettemme voi kokea täsmällisesti samaa kuin Maria. Mutta ymmärrä toisaalta se, että epäuskolle löytyy aina selityksiä. Haudallakin moni olisi voinut keksiä järkeviä selityksiä sille, miksi Jeesuksen sana ei oikeasti herättänyt Lasarusta: ehkä oli vain sattumaa, että Lasaruksen haudasta tulemisen ja Jeesuksen sanojen välillä vaikutti olevan yhteys. Uskon Jeesukseen synnytti hänen sanansa. Ja tämä sana meillä on vieläkin.

    Todellisen, spontaanin rakkauden – ensimmäisen rakkauden – Vapahtajaa kohtaan saat hänen sanastaan. Kun sana saa kirkastaa sinulle, että Jeesus on sinun syntisi ja kuolemasi voittaja, sydämessäsi alkaa viritä rakkaus. Mutta tämä on Juudakselle hulluutta. Hän ei ymmärrä syntisyyttään. Siksi hän ei myöskään ymmärrä armon suuruutta ja Jeesuksen merkitystä.

    Näin muuten juuri viime viikolla erään videon, jossa kuuluisa amerikkalainen julistaja sanoi, että hänen seurakuntalaisensa ovat ottaneet Jeesuksen vastaan. Siksi heidän ei tarvitse enää kuulla Jeesuksesta. Hän haluaa keskittyä antamaan käytännön neuvoja, jotta heidän elämänsä olisi mahdollisimman hyvää täällä ajassa. Julistajala ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, että Jeesus ei ole vain uskomme alkaja, vaan hän on myös sen varjelija ja täyttäjä. Emme koskaan voi jättää ristiä taaksemme ja ajatella, että nyt pitäisi keskittyä johonkin olennaisempaan.

    Apostoli Paavali kirjoittaa: ”me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.” (2 Koe. 3:18). Tässä meillä on tekemistä koko loppuelämäksi. Tässä on myös ihmeellinen lupaus. Vakuuttaahan Pyhä Henki meille, että jos pidämme katseen Herrassamme Jeesuksessa, me uudistumme hänen kuvansa kaltaisiksi. Katselemisella en muuten tarkoita kylmää pääntietoa hänestä, vaan sitä, että hengessä tutkimme sitä, miten Vapahtajamme vuotaa vertaa meidän tähtemme. Tämä katseleminen ei siis keskity siihen, mitä Jeesus voi vaikuttaa sinussa, vaan siihen, mitä hän on tehnyt edestäsi, kun hän ei katsonut saaliikseen Jumalan muotoa, vaan alentui ihmisen kaltaiseksi, nöyryytti itsensä ja kärsi tähtesi aina hamaan ristin kuolemaan asti. Tämän katselemisen myötä sydämeemme piirtyy se, miten suuri on Jeesuksen rakkaudenteko meitä kohtaan.

    Ja kun katselemme tätä Jeesusta, olemme kuin Maria. Hän teki Jeesukselle hyvää, koska Jeesus oli vallannut hänet. Hän ei miettinyt sitä, osoittaisiko teko hänet hyväksi uskovaksi. Hän ei miettinyt, mitä muut ajattelivat. Hän näki vain Vapahtajan ja halusi ilmaista kiitollisuutensa ja rakkautensa. Niin päivän evankeliumi julistaa sinulle ennen kaikkea: katso armahtajaasi. Katso Herraasi. Katso pelastajaasi. Kun sydämeesi painuu se, kuinka paljon Jeesus uhrasi edestäsi, silloin alat rakastaa tuhlaavasti.