Pastori Markku Särelän saarna 28.2.2021

Pastori Dani Puolimatkan saarna 13.12.2015 Tampereella

Pastori Markku Särelän saarna 25.4.2021

Pastori Dani Puolimatkan saarna 15.5.2016 Siitamajalla

Pastori Vesa Hautalan saarna lasten ja nuorten joululeirin päätösjumalanpalveluksessa 31.12.2017 Orivedellä

Pastori Markku Särelän saarna 14.2.2021

Pastori Markku Särelän saarna 10.5.2020

Pastori Mika Bergmanin saarna uskonpuhdistusjuhlassa 31.10.2015 Lahdessa

TM Dani Puolimatkan saarna 9.2.2014 Tampereella

5. lopp. jälk. sunnuntaina. II vuosikerta, evankeliumi

Tämän kaiken Jeesus puhui kansalle vertauksilla, ja ilman vertausta hän ei puhunut heille mitään; että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetan kautta, joka sanoo: 'Minä avaan suuni vertauksiin, minä tuon ilmi sen, mikä on ollut salassa maailman perustamisesta asti. Sitten hän laski luotaan kansanjoukot ja meni asuntoonsa. Ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä ja sanoivat: 'Selitä meille vertaus pellon lusteesta.' Niin hän vastasi ja sanoi: 'Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika. Pelto on maailma; hyvä siemen ovat valtakunnan lapset, mutta lusteet ovat pahan lapset. Vihamies, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailman loppu, ja leikkuumiehet ovat enkelit. Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa. Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon.' Matt.13:34-43,

Jeesus kertoi opetuslapsilleen kaksi eri kylväjävertausta.

Toisessa vertauksessa kylväjä kylvää siementä ja siemenet putoilevat eri paikkoihin: tien oheen, kallioperälle, orjantappuroihin ja hyvään maahan. Tässä vertauksessa siemen on Jumalan sana. Toiset hylkäävät sen heti kohta, toiset uskovat vain ajaksi, mutta on myös niitä, jotka uskovat sen jääden sen varaan ja pelastuen iankaikkiseen elämään.

Toisessa vertauksessa Jeesus kertoo miehestä, joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa, mutta ihmisten nukkuessa hänen vihamiehensä tuli ja kylvi lustetta nisun sekaan ja meni pois. Ja kun laiho kasvoi, lustekin tuli näkyviin. Tämä aiheutti hämmästystä palvelijoiden keskuudessa, jotka kyselivät: "Herra, etkö kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen sitten on tullut lustetta?" Tätä vertausta Jeesus nyt selittää meille tekstissämme. Kuinka on mahdollista, että oikeasta kylvöstä huolimatta pelto kasvaa oikean vehnän ohella valhevehnääkin ja mitä sille on tehtävä? Näihin asioihin Vapahtajamme antaa meille vastaukset.

1. Kuinka on mahdollista, että siellä, missä on oikea Jumalan sana ja uskovien seurakunta, on myös epäuskoisia kaikenlaisine epäuskoisine käsityksineen ja harhoineen

Kun Jeesus selitti tämän vertauksen hän selvästi sanoi, että pelto on maailma. Se ei ole siis tässä vertauksessa seurakunta, eikä Jeesus sano, että valhevehnä saa vapaasti rehottaa seurakunnassa. Muilla opetuksillaan Jeesus toi esiin, kuinka on toimittava katumattomien julkisyntisten ja harhaoppisten suhteen. He eivät ole seurakuntaa, vaan he ovat sen ulkopuolella. Palaamme tähän asiaan lähemmin myöhemmin.

Kun Jumalan sanaa puhtaasti saarnataan, se kokoaa ympärilleen Jumalan seurakunnan, joka toistuvasti, jatkuvasti, polvesta toiseen käyttää sanaa ja sakramentteja.

Mutta nyt tapahtuu, että kristittyjen kodeissa, joissa lapset kasvatetaan Jumalan pelkoon ja joissa he antavat ihania uskon tunnustuksiakin, heistä osa menee maailmaan, toiset loppuiäkseen, toiset lyhyemmäksi tai pitemmäksi ajaksi. Heistä jotkut omaksuvat jopa mitä oudompia kristillisen uskon vastaisia pakanallisia ajatuksia. Toiset tulevat kiedotuiksi himoihinsa elämään paheellisesti, toisten ajatusmaailma pimenee niin, että he uskovat valheen ja pitävät sitä suurena viisautena.

Tapahtuu myös, että sellaisetkin, jotka käyvät säännöllisesti sanankuulossa ja tunnustavat uskonsa, jättävät puhtaan sanan ja mieltyvät johonkin muuhun, kuka mihinkäkin, tai tekevät tekoja, jotka murehduttavat uskovien mielet, mutta eivät kadu tekemisiään, vaan puolustelevat niitä.

Lustetta eli valhevehnää on vehnäpellossa. Se ei johdu Jumalasta eikä hänen sanastaan. Sitä eivät ole kylväneet oikeauskoisen seurakunnan uskolliset paimenet, vaan Vapahtajamme sanoo selvästi, että sen on tehnyt vihamies, tuo kiusaaja, joka ärjyvän leijonan tavoin kulkee ympäriinsä etsien kenet saisi raateleviin hampaisiinsa.

Kunpa uskovat ymmärtäisivät, kuinka voimakas vihollinen meillä on, vihollinen, jolla ei ole todellista rakkautta, vaan joka on täynnä vihaa, vihollinen, joka naamioituu valkeuden enkeliksi ja ymmärtäväiseksi ja rakastavaksi hengeksi, mutta joka on ollut alusta asti valhettelija ja murhaaja, joka turmelee ja tappaa sekä mielen että ruumiin ja hävittää jumalanpelon ja oikean rakkauden!

Vihamies kylvää lustetta yöllä ihmisten nukkuessa. Yö on siellä, minne Jumalan sanan kirkas valo ei tuo päivää. Pahin, tuhoisin kylvö tapahtuu sellaisissa olosuhteissa, kun Jumalan seurakunta, sen uskolliset jäsenet ja paimenet eivät ole tai edes voi olla paikalla pahan kylvöä estämässä. Tilaisuuksia pahan kylvölle kyllä löytyy. Elämä on kerta kaikkiaan sellaista, ettei ulkoapäin voida ketään varjella sen varjopuolilta. Itsekunkin on valvottava, kammottava pahaa ja pidettävä kiinni Jumalan sanasta sekä torjuttava omantunnon ja sydämen tasolla pahan kylvö. Jokainen on itse vastuussa siitä, mitä ottaa vastaan. Jumala ei ole epäuskoon syyllinen, vaan vihamies ja ihminen itse, joka antaa itseään petkuttaa.

2. Mitä valhevehnälle on tehtävä

Vertauksessa palvelijat sanoivat perheenisännälle: "'Tahdotko, että menemme ja kokoamme sen?' Mutta hän sanoi: 'En, ettette lustetta kootessanne nyhtäisi sen mukana nisuakin. Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.' "

Jumala, joka Vanhan testamentin ajan Israeliin oli säätänyt miekankäytön ja kivittämisen harhaoppisten ja jumalattomien hävittämiseksi, sääti toisen järjestyksen Uuteen liittoon. Nyt Kristuksen kirkko ei saa tarttua miekkaan eikä käyttää maallisia rangaistuksia. Niiden käyttö kuuluu maalliselle esivallalle ajallisen elämän asioissa. Sen sijaan kristillisen kirkon tulee torjua ja kumota harhaoppiset Jumalan sanalla ja sulkea katumattomat ja lihan mukaan julkeasti vaeltavat syntiset pois seurakunnasta ja synninpäästön sijaan sitoa heidät synteihinsä, jotta he katuisivat ja kääntyisivät. Tämän tulee tapahtua ilmitulleiden tosiasioiden perusteella. Kristuksen lampaan tulee seurata Kristuksen ääntä, mutta paeta vierasten ääntä.

Se peruste, jolla Kristus kieltää valhevehnän hävittämisen, on se, ettei sen mukana menisi myös oikeata vehnää. Meidän ihmisten on näet mahdotonta nähdä sydämiin emmekä voi tietää, mikä kunkin lopullinen kohtalo on. Vasta viimeisenä päivänä tulee ilmi, ketkä ovat vehnää, ketkä valhevehnää, ja silloin vasta on erottelun aika. "Elonaika on maailman loppu, ja leikkuumiehet ovat enkelit. Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa. Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."

Mitään epäpyhää ei pääse taivaaseen, ja niin on hyvä.

Täällä alhaalla uskovien kunnia ei näkynyt. Mutta silloin on toisin, kun synnin ruumis on riisuttu ja olemme pukeutuneet lopullisesti näkemisessä sekä ruumiin että sielun puolesta Kristuksen kirkkauden pukuun. Kristus sanoo siitä: "Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon."

Olet Kristuksen lunastama. Olet pyhässä kasteessa erotettu tämän maailman saastutuksesta Kristuksen pyhien joukkoon. Sinä, joka nyt huokaat synnin ruumiissa, mutta panet turvasi Jumalan armoon, kerran loistat niin kuin aurinko taivaallisen Isäsi valtakunnassa. Tämä kaikki on omaasi armosta uskon kautta ja se tulee ilmi sinä päivänä, kun Vapahtajasi ilmestyy. Ota siis suunnaksesi taivas. Pysy sillä tiellä ja karta vihamiehen kylvöä kuten myrkkyä ainakin.

      Armoon, armoon ainoastaan, suojaan suuren sovinnon.
      Jeesus rakas, otat vastaan; Annoit armotuomion,
      Siihen tahdon turvata, Jeesus, muista minua.
      Juho Valve SK 1967 238:3

Amen.

Markku Särelä

Pastori Kimmo Närhin saarna 25.8.2013 Siitamajalla

Pastori Markku Särelän saarna 11.9.2011 Siitamajalla

13. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, III vuosikerran epistolateksti

Minä kiitän häntä, joka minulle on voimaa antanut, Kristusta Jeesusta, meidän Herraamme, siitä, että hän katsoi minut uskolliseksi ja asetti palvelukseensa minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa; ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin. Mutta sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi. Mutta iankaikkiselle kuninkaalle, katoamattomalle, näkymättömälle, ainoalle Jumalalle, kunnia ja kirkkaus aina ja iankaikkisesti! Amen. 1 Tim. 1:12-17.

Taivas ja maa katoavat, mutta Jumalan sana ei katoa.

Rukoilemme: Rakas taivaallinen Isämme! Pyhitä meidät totuudessa. Sinun sanasi on totuus. Amen.

Ihmisellä on eriskummallinen taipumus omaksi vahingokseen tehdä varmoista uskon asioista epävarmoja. Tämä vika juontaa alkunsa siitä, että ihminen meni kiusaajan asettamaan kavalaan ansaan ja alkoi epäillä, onko Jumala tosiaankin sanansa takana. "Onko Jumala todella sanonut", on kiusaajan kysymys. Kristuksen kirkko puolestaan julistaa: "Näin sanoo Herra" (1 Sam. 2:27).

Jumala puhuu selvästi ja yksinkertaisesti. Vaikka Jumalan viisaus on niin laajaa, niin syvällistä ja niin korkeata, ettemme voi koskaan päästä sille tasolle, hän on kuitenkin puhunut meille selkeästi ja ymmärrettävästi pyhässä Raamatussa. Sen kuin siitä luemme. Rikkaalle nuorukaiselle Jeesus sanoi: "Kuinkas luet" (Luuk. 10:26). Fariseuksille hän lausui: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa" (Matt. 22:29). Apostoli Paavali tähdensi: "Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän" (2 Kor. 1:13).

Kun Martti Lutherille selvisi evankeliumi ja koko sen oppi, hän joutui suureen taisteluun kiusaajan kylvämiä epävarmuusoppeja vastaan ja korostamaan sitä, että pyhä Raamattu on selkeä ja että Jumalan teot ja lupaukset ovat varmoja. Niinpä hän päättää jokaisen uskonkappaleen sanoihin: "Tämä on totisesti totta." Nämäkin sanat kuuluvat luterilaisen kristityn uskontunnustukseen.

Haluamme nyt tekstimme nojalla perehtyä tarkemmin pelastuksemme varmaan sanaan.

1. Kristuksen täytetty työ antaa pelastusvarmuuden

Tekstimme sanoo: "Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan." Kun Paavali haluaa vahvistaa nuorta Timoteusta uskossa ja virkansa hoidossa, hän tuo esiin Kristuksen sovitustyön. Jos sinäkin haluat vahvistua uskossa, Kristukseen sinun on katseesi kiinnitettävä eikä minnekään muualle. Tässä kirjeessään apostoli sanoo Kristusta "meidän toivoksemme" (1 Tim. 1:1) ja lausuu hänestä: "Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa" (1 Tim. 2:5-6). Paavali siis korostaa voimakkaasti Jumalan Pojan ihmiseksituloa ja hänen tuloaan maailmaan. Se ei ollut jokin turistimatka, vaan aivan toisenlainen matka. Sillä matkalla hän omaksui itseensä ihmisluonnon syntisen lihan kaltaisuudessa, mutta ilman syntiä. Sillä matkalla hän sälytti päälleen ihmiskunnan synnit. Sillä matkalla hän maksoi lunnaat koko maailman syntien edestä. Sillä matkalla hän ihmissilmin näki ja koki, kuinka poislangenneita, perisynnin tyystin turmelemia ihmiset ovat. Hän näki heidän paatumuksensa ja itki. Hän koki heidän ivansa, ruoskintansa, ristinnaulitsemisensa, ja hän kärsi - hän kärsi, koska hänen piti kärsimän Jumalan vihan alla suorittaessaan lunnaat meidän synneistämme Jumalalle. Siltä matkalta hän vei ihmisluonnon taivaaseen nousten esikoisena kuoloon nukkuneista ja tullen meille tieksi Jumalan tykö. Ja niin hän on meidän välimiehemme, jonka kautta meillä on pääsy Jumalan tykö.

Tämä kaikki on nyt tehty. Sitä ei voi poistaa, ei muuksi muuttaa. Se on ja pysyy. Se on todellinen asia. Jumalan Poika on tosi ihminen, lunastustyön kaikkien edestä täyttänyt, ja sellaisena hän on meidän puolustajamme ja välimiehemme Jumalan edessä.

Kun haluat päästä uskon varmuuteen, katso Kristusta, katso hänen täytettyä tekoaan. "Hän antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä", vakuuttaa Raamattu (1 Tim. 2:6). Kun synnit ovat sovitetut ja Kristus on kuolleista herätetty vapaana maailman syntitaakasta, on myös maailma päästetty synneistä. Siinä on myös sinunkin synninpäästösi. Olemme lunastetut eli vapaiksi ostetut. Kun kalvava epävarmuus ja epäily tahtoo tunkeutua sisimpääsi, katso kiireesti, hellittämättä Kristukseen. katso häneen sanan ja sakramenttien lupauksissa.

Jos Kristuksen lunastustyössä olisi jotakin puutteellista, jotakin korjattavaa, jotakin täydennettävää, emme voisi koskaan olla varmoja syntiemme anteeksisaamisesta. Mutta nyt tuo teko ei ole vain ihmisen Jeesuksen teko, vaan samalla Jumalan Pojan teko. Kun hän on siitä sanonut: "Se on täytetty" (Joh. 19:30), ei asiassa ole mitään epävarmaa. Ja kun hän jätettyään tuolle hirvittävälle kärsimyksen ja kuoleman tielle maailman syntitaakan nousi kirkastettuna, syntien painosta vapaana kuolleista Isän herättämänä, lunastuksemme on Jumalan sinetöimä varmalla, vertaamattomalla tavalla.

2. Saamme pelastusvarmuuden, koska pelastuksen varma sana koskee suurimpiakin syntisiä

Apostoli Paavalilla oli sydämessä hyvin kipeä muisto. Hän oli vainonnut Jumalan seurakuntaa. Sen vuoksi hän tunnusti itsensä syntisistä suurimmaksi. Ja sehän jos mikä on suuri synti, että nousee sitä vastaan, minkä Jumala on asettanut kaikkein korkeimmaksi asiaksi tässä maailmassa, nimittäin Kristuksen tuntemista vastaan. Saulus halusi tukahduttaa evankeliumin, sen, minkä ainoan asian tähden maailma vielä on pystyssä. Mutta Jumala käänsi asioiden kulun. Sauluksesta tuli Paavali, jonka Jumala pani evankeliumin asialle. Ja kun Paavali sanoo: "Hän katsoi minut uskolliseksi ja asetti palvelukseensa minut, entisen pilkkaajan", hän kiinnittää huomion siihen, että apostolin työ vaati uskollisuutta niin kuin jokaisen sananpalvelijan työ vaatii. Sanotaanhan siitä Raamatussa saman apostoli Paavalin kirjoittamana: "Sitä tässä huoneenhaltijoilta ennen muuta vaaditaan, että heidät havaitaan uskollisiksi" (1 Kor. 4:2). Mutta kun apostolien tehtävänä oli välittää meille varma Jumalan sana, Paavali kiinnittää huomiomme vielä suurempaan asiaan. Jumala on antanut sanansa varmana ja taattuna uskollisen apostolin kautta, jonka Jumala itse teki kykeneväksi virkaansa ja uskolliseksi siinä. Lukiessamme pyhää Raamattua, emme siis kiinnitä huomiotamme sen kirjoittajien inhimillisiin heikkouksiin ja lankeemuksiin, vaan kiinnitämme huomiomme siihen ihmeeseen, että Jumala on antanut meille syntisten ihmisten välittämänä, kun he olivat Pyhän Hengen inspiraation alaisia, oman erehtymättömän, varman ja taatun sanansa. Raamatun kirjoittajien omat henkilökohtaiset puutokset, heikkoudet ja synnit eivät koske sitä sanaa, jonka Jumala on meille heidän kauttansa antanut. Apostoli sanoo: "Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan." Pidä siis sydämessäsi tämä sana varmana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoisena äläkä siinä horju, sanovat kiusaajan epäilevät opetuslapset mitä tahansa.

Tekstimme kiinnittää sitten huomiota apostoli Paavalin syntisyyteen, mutta aivan tietyssä tarkoituksessa; ei sitä varten, että epäilisimme pelastuksen varmaa sanaa, vaan sitä varten, että ymmärtäisimme tämän sanan koskevan juuri meitäkin. Näinhän saamme lukea: "Mutta sentähden minä" - syntisistä suurin - "sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi."

Oletko sinä suuri syntinen? Miten sen mittaisit? Jos katsot muita ihmisiä ja vertaat itseäsi heihin, syntisyytesi suuruus riippuu siitä, miten elävästi tunnet syntisi. Se mittari pettää, ellei sinulla ole samalla tarkempaa mittaria. Jos katsot yhteiskunnallista lakia ja kansalaiskuntoasi, saatat olla ihmisten edessä hyvä ihminen. Mutta jos asetut Jumalan eteen ja katsot itseäsi hänen lakinsa kuvastimesta, niin syntisyytesi paljastuu suureksi, hävettäväksi, inhottavaksi, niin että on aivan vaikeata kuvata sen suuruutta niin, ettei sitä vähättelisi. Ja kun katsot syntisyyttäsi sen rangaistuksen valossa, minkä Jumalan laki siitä määrää, ei todellakaan ole kysymys mistään vähäisestä asiasta. Sillä Jumalan laki katsoo jokaisen ihmisen niin suureksi syntiseksi, että hän on ansainnut Jumalan iankaikkisen vihan ja armottomuuden. Kun tämä kirkastuu sydämellemme, olemme suuria syntisiä. Emme silloin kysele, onko ehkä joku toinen suurempi syntinen kuin minä itse, vaan kysymme: miten saan syntini anteeksi, kuinka pelastun.

Nyt apostoli Paavali sanoo itseään syntisistä suurimmaksi ja kuitenkin hän sanoo saaneensa armon itsellensä iankaikkiseksi elämäksi. Hän ottaa oman syntisyytensä esille sitä varten, että mekin uskoisimme, että Jumala on suurille syntisille armollinen Poikansa tähden. Pelastuksen varma sana koskee siis suurimpiakin syntisiä. Tässä Paavali on meille esikuva.

Kun apostoli Paavali oli vakuuttanut Timoteuksen näillä valtavilla armon sanoilla, hän puhkesi kiitokseen ja ylisti Jumalaa: "Mutta iankaikkiselle kuninkaalle, katoamattomalle, näkymättömälle, ainoalle Jumalalle, kunnia ja kirkkaus aina ja iankaikkisesti! Amen." Hän päättää ylistyksensä Pyhän Hengen antamaa varmuutta uhkuvaan sanaan: "Amen." Niin mekin sanomme: Amen, totisesti, kiitetty olkoon Jumalan pyhä ja kallis nimi varmasta pelastuksen sanasta. Amen.

Markku Särelä

Teol. kand. Vesa Hautalan saarna 18.11.2012 Tampereella

Pastori Markku Särelän saarna 9.8.2020

Pastori Markku Särelän saarna 27.12.2020

Kynttilänpäivänä. Vanhan testamentin teksti.

Veisatkaa Herralle uusi virsi, veisatkaa Herralle, kaikki maa. Veisatkaa Herralle, ylistäkää hänen nimeänsä. Julistakaa päivästä päivään hänen pelastustekojansa, ilmoittakaa pakanain seassa hänen kunniaansa, hänen ihmeitänsä kaikkien kansojen seassa. Sillä Herra on suuri ja sangen ylistettävä, hän on peljättävä yli kaikkien jumalain. Sillä kaikki kansojen jumalat ovat epäjumalia, mutta Herra on tehnyt taivaat. Herraus ja kunnia on hänen kasvojensa edessä, kiitos ja ylistys hänen pyhäkössänsä. Antakaa Herralle, te kansojen sukukunnat, antakaa Herralle kunnia ja väkevyys. Antakaa Herralle hänen nimensä kunnia, tuokaa lahjoja, tulkaa hänen esikartanoihinsa. Kumartakaa Herraa pyhässä kaunistuksessa, vaviskaa hänen kasvojensa edessä, kaikki maa. Ps. 96:1-9.

Tekstimme käskee meitä veisaamaan Herralle uuden virren. Se ei tarkoita sitä, että meidän olisi ryhdyttävä virsirunoilijoiksi ja sepitettävä vanhojen virsien lisäksi tai niiden tilalle uusi virsi. Se ei tarkoita sitä, etteivät ne vanhat virret, joita kirkko on ikiajoista veisannut, kelpaisi. Se ei tarkoita sitä, että kristillisessä kirkossa pitäisi olla aina kaikkea uudistamassa ja hylätä edellisten sukupolvien ajan laulut ja usko ja osoittautua moderneiksi nykyajan ihmisiksi. Haluamme nyt uskomme lujitukseksi tänä kynttilänpäivänä tutkia tekstistämme, mitä on uuden virren veisuu.

1. Veisaamme uutta virttä, kun tunnemme Jumalan pelastusteot

Päivän tekstimme sanoo: "Veisatkaa Herralle uusi virsi, veisatkaa Herralle, kaikki maa. Veisatkaa Herralle, ylistäkää hänen nimeänsä. Julistakaa päivästä päivään hänen pelastustekojansa, ilmoittakaa pakanain seassa hänen kunniaansa, hänen ihmeitänsä kaikkien kansojen seassa." Tästä huomaat, että uusi virsi on kaikille kuuluva. Koko maan tulee sitä julistaa. Se ei ole aikasidonnainen. Se ei ole vain jonkin yhden kansan asia, vaan tätä virttä tulee veisata kaikkien kansojen seassa. On siis kysymyksessä yleispätevä, yleismaailmallinen, globaali ja universaali, yli aikain ulottuva, vanhentumaton, kulumaton, aina uutena pysyvä virsi.

Tämä virsi julistaa Jumalan pelastustekoja ja antaa kunnian Jumalalle. Se on Kristus-virsi, evankeliumivirsi, Jumalan armon ja omantunnon rauhan virsi. Se on kiitosvirsi pelastuksen lahjasta.

Se on ikiaikainen virsi, jota Jumalan lapset ovat veisanneet siitä lähtien, kun Jumala lupasi Vapahtajan, ja jota he veisaavat siihen saakka, kunnes valittujen täysi luku on tullut sisälle, ja joka sitten jatkuu Karitsan ylistyksenä iankaikkisuuksien iankaikkisuuksiin taivaan autuudessa.

Virsi on uusi, koska evankeliumi on sellainen asia, "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat" (1 Kor. 2:9). Jumala on sen ilmoittanut (1 Kor. 2:10). Ihminen ei ole sitä keksinyt eikä voi keksiä.

Luonnollinen ihminen voi veisata uuden virren sanoja ulkonaisesti, mutta se ei ole uuden virren todellista veisuuta. Kun tekstimme sanoo: "Veisatkaa Herralle uusi virsi", se tarkoittaa sellaista veisuuta, joka on Jumalalle otollista, ja se voi tapahtua vain uskossa sydämen sisäisenä asiana.

Tekstimme on itse asiassa parannussaarna. Koko maailman kaikkina aikoina tulee kääntyä epäuskosta uskoon, teko-opista armon oppiin, vanhan virren veisuusta uuden virren veisaamiseen. vieraista jumalista todellisen, elävän Jumalan puoleen, "sillä kaikki kansojen jumalat ovat epäjumalia, mutta Herra on tehnyt taivaat". Vain se, joka tuntee evankeliumin ja omistaa sydämessään sen lohdutuksen, veisaa uutta virttä. Kaikkien tulisi sitä veisata, mutta kaikki eivät kykene sitä veisaamaan.

Mutta mikäpä sinun on veisata uutta virttä! Kristus on ottanut pois syntisi. Sinun ei tarvitse niitä itse sovittaa. Olet saanut ne anteeksi, ja Jumalan armo kestää iankaikkisesti ja on uusi joka aamu. Sellaisena kuin olet, saat uskoa Jeesukseen ja olla aivan varma pyhän kasteen ja evankeliumin sanan kuten myös pyhän ehtoollisen sakramentin nojalla syntiesi anteeksisaamisesta, Jumalan lapseudesta ja iankaikkisesta elämästä.

Epäuskoinen maailma veisaa vanhaa virttä, vaikka se uusisi laulunsa joka ikinen päivä. Maailman virsi ei tunne Kristusta eikä hänen sovitustyötään. Se on ihmiskeskeistä toivotonta ujellusta, vaikuttakoon miten virkeältä tahansa. Se ei anna toivoa kenellekään synnin syytteissä eikä kuoleman ja tuomion edessä. Vanhan virren veisuusta on tehtävä parannus. Myös ulkokullatut veisaavat sydämessään vanhaa virttä, vaikka he laulaisivat Raamatun sanoilla tai veisaisivat moniäänisesti mitä sointuvammin kristikunnan ylevimpiä, Kristuksen armoa ylistäviä virsirunouden tuotteita. Uuden virren veisuu edellyttää kääntymystä, uudestisyntymistä, kasteessa vaeltamista, uutta ihmistä ja vanhan kuolettamista.

Uusi virsi nousee huojentuneesta, iloisesta sydämestä, vapaaehtoisesti, pakottamatta. Se on armon löytäneen sydämen spontaani vastaus saatuun synninpäästöön. Vain armosta elävä sydän voi veisata uutta virttä. Vaikka käskemättäkin sitä veisaamme, kehotus siihen on meille hyvin tarpeellinen. Meitä näet käsketään siihen, jotta tukahduttaisimme vanhan ihmisemme estelyt ja tietäisimme, että se on Herralle otollinen uskossa tehtynä, ja ymmärtäisimme, että Jumalan lasten asiana on viedä evankeliumia eteenpäin.

2. Veisaamme uutta virttä, kun levitämme evankeliumia

Kristus antoi kirkolleen käskyn viedä evankeliumi kaikkeen maailmaan. Apostoleille oli täysin selvää, että evankeliumi on totuus, joka sulkee pois kaiken ihmisperäisen uskon asioissa. Niiden juutalaisten, jotka olivat hylänneet Jeesuksen Messiaana, oli käännyttävä. Pietari julisti heimolaisilleen: "Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte" (Apt. 2:36). Yhdellekään juutalaiselle hän ei antanut toivoa selviytyä ilman Jeesusta. "Koko Israelin huoneen" oli tiedettävä, että hän oli Messias. Ja kun apostolit menivät pakanain luo, he julistivat: "Kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus" (Apt. 17:30).

Uutta virttä ei veisata siellä, missä ajatellaan ihmisten pelastuvan ilman uskoa Jeesukseen, ovatpa nämä juutalaisia, islamin uskoisia, buddhalaisia tai muita ei-kristittyjä. Vaikka kristinusko on suvaitsevainen siinä mielessä, että se lähestyy ihmisiä ystävällisesti eikä käytä pakkokäännytystä, se on kuitenkin ehdoton. Totuus on yksi, ja pakanauskonnot, juutalaisuus ja islam eivät edusta totuutta eikä niiden varassa voi pelastua. Rakkaus niiden edustajiin edellyttää tätä ehdottomuutta. Kristus-uskon ja muiden uskontojen välille ei voida rakentaa siltaa eikä tehdä niiden kanssa kompromissia.

Tekstimme sanoo: "Herraus ja kunnia on hänen kasvojensa edessä, kiitos ja ylistys hänen pyhäkössänsä. Antakaa Herralle, te kansojen sukukunnat, antakaa Herralle kunnia ja väkevyys." Herran pyhäkkö on hänen seurakuntansa, se joukko, joka uskoo Jeesukseen. Tämä joukko antaa kunnian Jumalalle. Hän voi saada kunnian meiltä vain sitä tietä, että uskomme Jeesukseen maailman Vapahtajana ja panemme sielumme turvan Pyhän Hengen voimasta yksin armoon. Hänelle tulee väkevyys ja voima sitä kautta, ettemme kuvittele voivamme itse pelastaa itseämme emmekä vaikuttaa itse kääntymystämme, vaan uskomme, että Jumala yksin vaikuttaa kaiken.

Koska Jumala vaikuttaa kääntymyksen ja saa aikaan uuden virren veisaamisen, Jumalan seurakunta julistaa evankeliumia puhtaana, sellaisena, jollaisena Jumala on sen meille antanut pyhässä Raamatussa. Tekstimme sanoo: "Antakaa Herralle hänen nimensä kunnia". Jumalan nimi on Jumala sellaisena, kuin hän on itse itsensä ilmoittanut sanassaan ja teoissaan. Sen tähden Jumala saa kunnian silloin, kun hänen nimensä pyhitetään, eli "kun Jumalan sana opetetaan selvästi ja puhtaasti ja myös me, Jumalan lapsina, sen mukaan pyhästi elämme". Jumalalta taas riistää kunnian ja hänen nimensä häpäisee se, "joka opettaa ja elää toisin kuin Jumalan Sana opettaa". Tämän olemme oppineet jo Katekismuksesta.

Uuden virren veisuu merkitsee paitsi pelastuksen omistamista Jeesuksessa myös valtavaa tehtävää Kristuksen omille täällä maailmassa. Tekstimme kehottaa: "Tuokaa lahjoja, tulkaa hänen esikartanoihinsa. Kumartakaa Herraa pyhässä kaunistuksessa, vaviskaa hänen kasvojensa edessä, kaikki maa." Käymme Herran eteen pyhässä kaunistuksessa, Kristuksen vanhurskauteen pukeutuneina. Kumarramme häntä taivaan ja maan Luojana ja Herrana. Kun tulemme hänen esikartanoihinsa, hänen paikallisseurakuntansa keskuuteen, sinne, missä kuulemme autuuden sanaa ja osallistumme Herran pöytään, emme tule tyhjin käsin. Meille on rakas Herramme asia ja haluamme sitä edistää ja olla mukana tässä työssä. Olemme oppineet itämaan tietäjiltä, millä tavoin tulemme kumartamaan Israelin kuningasta. Kristukseen kastettuina ja uskovina mekin olemme pappeja ja kuninkaita, kuten Raamatustamme olemme saaneet lukea. Mutta tämän pyhän asemamme olemme saaneet kuningasten Kuninkaalta ja sen osoitamme kumartamalla häntä ja tuomalla hänelle lahjoja. Hänen sanansa opastaa meitä: "Kunkin viikon ensimmäisenä päivänä pankoon jokainen teistä kotonaan jotakin talteen, säästäen menestymisensä mukaan" (2 Kor. 16:2). "Antakoon kukin, niinkuin hänen sydämensä vaatii, ei surkeillen eikä pakosta; sillä iloista antajaa Jumala rakastaa" (2 Kor. 9:7). Tämäkin on uuden virren veisaamista, kun se tapahtuu tällä tavalla ilolla armon alla.

Kun Jumalan seurakunta veisaa uutta virttä, se on turvallista eloa armossa ja iloista Herran Jeesuksen ylistämistä. Jotta emme käsittäisi tätä itsetyytyväisellä ja lihallisella tavalla, Jumalan sana tekstissämme liittää tähän hyvin tärkeän näkökohdan. Se sanoo: "Vaviskaa hänen kasvojensa edessä, kaikki maa."

Oikea usko ei ole kevytmielisyyttä eikä myöskään kepeäkenkäisyyttä, vaan se on jumalanpelkoa, johon liittyy turvallisuuden ohella oman syntisyyden syvä tunto ja käsitys vaaranalaisuudesta kiusaajan kierrellessä saalista etsivän ärjyvän leijonan tavoin. Raamattu muistuttaa meitä tästä monin paikoin eikä turhaan. Se sanoo: "Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niinkuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte; sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi" (Fil. 2:12-13). "Sentähden, koska me saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla" (Hebr. 12:28). Ottakaamme tämä sydämellemme ja niin veisatkaamme uutta virttä jo täällä ajassa muistaen sitä, minkä virren tekijä lausuu:

      Ah, siellä toisin soitellaan Ja uutta virttä veisataan,
      Kun urut uudet pauhaa. Kas, siellä luona Kristuksen
      Mä jälkeen matkan myrskyisen Saan tuta taivaan rauhaa.
      Soittain, Laulain Voiton virttä Saan sua kiittää, Jeesukseni,
      Joka voitit sydämeni. VK 1938/1943 31:6.

Markku Särelä

3. paast. aik. sunn. III vsk:n epistola.

Ja minä näin ikäänkuin lasisen meren, tulella sekoitetun, ja niiden, jotka olivat saaneet voiton pedosta ja sen kuvasta ja sen nimen luvusta, seisovan sillä lasisella merellä, ja heillä oli Jumalan kanteleet. Ja he veisasivat Mooseksen, Jumalan palvelijan, virttä ja Karitsan virttä, sanoen: "Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias; vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas. Kuka ei pelkäisi, Herra, ja ylistäisi sinun nimeäsi? Sillä sinä yksin olet Pyhä; sillä kaikki kansat tulevat ja kumartavat sinua, koska sinun vanhurskaat tuomiosi ovat julki tulleet. Ilm. 15:2-4.

Rakkaat Jumalan lapset!

Jumalan lapsen on lohdullista olla selvillä siitä, että hänen asiansa eivät ole niin kurjasti, kuin miltä ne näyttävät. Tätä erityisesti Ilmestyskirja monine näkyineen korostaa. Se kuvaa, kuinka Jumalan lapset tosin kärsivät täällä maailmassa ja pahan voimat ryntäävät raivoisasti uskollisia Kristuksen todistajia vastaan, mutta voitto on Kristuksen ja hänen evankeliuminsa, se on Jumalan ja hänen omiensa. Raamattu sanoo: "Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa." (2 Kor. 2:14). Aina - voittosaatossa!

1. Saamme voiton, koska kaikki elämämme vaiheet ovat Jumalan rakastavissa käsissä

Kiinnitämme huomiomme tekstimme perusteella ensiksi siihen, että kaikki elämämme vaiheet ovat Jumalan hellissä, rakastavissa käsissä.

On totta, kuten tekstimme sanoo, että Jumalan viha täyttyy. Johannes näki taivaassa seitsemän enkeliä, joilla oli seitsemän viimeistä vitsausta. Niillä Jumala rankaisee jumalatonta maailmaa. Nämä vitsaukset olivat paiseet, meren muuttuminen vereksi, jokien ja lähteiden muuttuminen vereksi, auringon paahde, pedon valtakunta pimenee ja he pureskelevat kielensä rikki tuskissansa, koko maanpiirin kuninkaat nousevat sotaan Kristusta vastaan ja lopulta tulee maailman loppu. Kaikissa näissä vaiheissa seurakunta varjeltuu taivaan autuuteen, mutta jumalattomat kokevat Jumalan vihan ja hänen tuomionsa. Kysymyksessä ovat hengelliset taistelut, joista Ilmestyskirja kertoo vertauskuvin. Paha nostattaa kannattajansa kaikkea sitä hyvää vastaan, joka on lähtöisin Jumalasta. Tulee harhaoppeja, hyökätään puhdasta evankeliumia vastaan, hylätään totuus, luovutaan myös ulkonaisesta moraalista ja maallinen lainsäädäntö kääntyy tarkoitustaan vastaan suojaamaan ja edistämään pahaa. Mutta kaikki tämä tuottaa tuskaa kannattajilleen eikä anna heille sisäistä lepoa eikä rauhaa.

Apostoli Johannes näki "ikään kuin lasisen meren, tulella sekoitetun, ja niiden, jotka olivat saaneet voiton pedosta ja sen kuvasta ja sen nimen luvusta, seisovan sillä lasisella merellä, ja heillä oli Jumalan kanteleet". Taivaassa myrskyinen maailman meri on tyyntynyt ja välkkyy kirkkaana kuin kristalli. Tulella tuo meri oli sekoitettu, monella vaivalla, ahdistuksella ja vainolla, joista Jumalan kansa kärsi täällä eläessään. Mutta he seisovat voittajina sen päällä ja soittavat voittajien riemuvirttä.

Miten hyvä onkaan katsoa Jumalan kansan tilaa täyttymyksestä käsin. Silloin valkenee meille myös tämän hetken ahdistusten tarkoitus. Jumala johdattaa kansaansa niin, että hän tekee heille toivotuksi taivaan autuuden. Hän johdattaa kansaansa siten, ettei heidän sydämensä pääse kiintymään tähän maailmaan, vaan että he tietävät voivansa odottaa jotakin parempaa. Vaikka Isä kurittaakin ja antaa vaikeita aikoja, hän antaa myös voiton, lopullisen voiton, jonka jälkeen ei enää ole muuta kuin pelkkää autuutta. Taivaallinen Isämme kääntää pahatkin asiat palvelemaan valittujensa iankaikkista parasta.

Tämän saat turvallisesti uskoa omalle ja rakkaitten uskonveljiesi ja -sisartesi kohdalle.

2. Taivaassa kaikuu voiton virsi, - miksi ei siis jo nyt?

Miten monia tappioita Jumalan lapset kokevatkaan matkalla taivaaseen. Oma elämä ei ole ryhdikästä. Taistelussa kiusauksia vastaan tulee tappioita. Jokapäiväisessä elämässä on suurta raihnaisuutta. Kysymme laulun sanoin: "Saako tällainen, heikko, vaivainen, tulla, Jeesus, yhteyteesi?" Mutta aina usko vakuuttaa: "Saa, kun itse tällaisen sä lunastit, kalliin veres tähteni kun vuodatit!" (Sk 1967 535:3)

Jeesuksen armon voimin ja sen kantamina teemme matkaamme. Aina sittenkin saamme nousta tappioista hänen voittonsa varaan. Ja kun olemme perillä, viritämme voiton virren. Miten usein täällä joudummekaan laulamaan ahdistetun, heikon ihmisen virttä, mutta siellä kaikuu voiton virsi.

Täällä alhaalla Jumalan seurakunta kokee myös sellaisia tappioita, että harhat saavat jalansijaa ja uskovia menee maailmaan tai siirtyy harhojen valtaan. Mutta Johannes näkee taivaassa valittujen täyden luvun, ne, jotka olivat saaneet voiton pedosta ja sen kuvasta ja sen nimen luvusta. Sittenkin Kristuksen seurakunta tulee perille. Vain ne, jotka eivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, vaan kumarsivat petoa, joutuvat sinne, minne petokin. Jumala varjelee omansa, mutta hän varjelee heidät totuuden sanallaan. Ne, jotka siitä luopuvat, joutuvat tappiolle, mutta Jumalan sana kestää ja hänen kansansa kestää sen varassa.

Siellä perillä veisataan Mooseksen virttä. Se on voiton virsi. Se on virsi Karitsan voitosta, virsi hänen kiitoksekseen. "Ja he veisasivat Mooseksen, Jumalan palvelijan, virttä ja Karitsan virttä, sanoen: 'Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias; vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas. Kuka ei pelkäisi, Herra, ja ylistäisi sinun nimeäsi? Sillä sinä yksin olet Pyhä; sillä kaikki kansat tulevat ja kumartavat sinua, koska sinun vanhurskaat tuomiosi ovat julki tulleet.'"

Kun Mooses oli saanut kansan turvaan faraon sotajoukoilta Punaisen meren yli, hän viritti kiitosvirren. Jo nyt on aihetta veisata kiitosvirttä sen johdosta, että Kristus on voittanut sijaiskärsimyksellään kaikki vihollisemme ja että hän on noussut ylös Isän luo ja hallitsee voimassa ja kunniassa. Me emme ole kuitenkaan vielä perillä lopullisessa turvassa. Mutta sekin koittaa, ja silloin kaikuu lopullisen voiton virsi. Enää sen jälkeen ei tule yhtään tappiota, ei yhtään menetystä. Jumala saa sen kunnian, mikä hänelle kuuluu, ja me saamme häiriintymättömän rauhan ja ikuisen onnen.

Koska olet viimeksi virittänyt voiton virren? Saamme toki jo nyt veisata sitä; kuljemmehan jo nyt voittosaatossa; onhan Kristus jo kuolemallaan kukistanut vihollisemme ja ylösnoussut hallitakseen iankaikkisesti. Syntimme ovat sovitetut, kuolema on kukistettu, kiusaajan pää on murskattu. Raamattu sanoo: "Tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?" (1 Joh. 5:4-5). Ja: "Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun!" (2 Kor. 2:14).

Voitto saadaan täällä ajassa. Sitä juhlitaan, vaikkakin vaimeasti, jo nyt. Mutta kerran me laulamme voiton virttä pidäkkeittä, kun toteamme: Tätä on olla Kristuksen verellä puhtaaksi pesty pyhässä kasteessa. Tätä on olla armosta autuas. Tätä on saada olla aina Herran kanssa ja katsella häntä kasvoista kasvoihin. Tätä on yhtyä toisten autuaitten kanssa Kristuksen ylistykseen.

Veisaamme: "Oi suuri Voitonruhtinas, Sä Juudan jalopeura,
Sua kiittää aina voitostas Sun pyhiesi seura.
Sä kuolon kahleet katkaisit Ja portit taivaan aukaisit,
On päässäs voiton kruunu.(VK 1938/1943 75;5)
Ja kun täältä lähteissäni Olet sydämessäni,
Viimeisessä hädässäni Voitan viholliseni.
Turvaksi kun sinut saan, Pääsen luokses kunniaan.
Haavais turvissa kun lähden, Perin ilon niiden tähden.
(VK 1938/1943 56:6)

Ah, siellä toisin soitellaan Ja uutta virttä veisataan,
Kun urut uudet pauhaa. Kas, siellä luona Kristuksen
Mä jälkeen matkan myrskyisen Saan tuta taivaan rauhaa.
Soittain, Laulain Voiton virttä Saan sua kiittää, Jeesukseni,
Joka voitit sydämeni. (VK 1938/1943 31:6)

Amen.

Markku Särelä

Pastori Kimmo Närhin saarna Joululeirin 2011 päätösjumalanpalveluksessa Siitamajalla

Pastori Vesa Hautalan saarna 26.6.2016 Siitamajalla

Matt. 25:31-46 Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne; minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.' Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda? Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut? Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?' Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'. Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä. Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda; minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.' Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?' Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'. Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

Raamatussa yksikään sana ei ole turha. Se on Pyhän Hengen kirja. Tämä meidän tulee muistaa tänäänkin, kun kirkkovuoden päätteeksi olemme tekstin äärellä, joka voi aiheuttaa luterilaisissa mielissä monenlaista ihmetystä. Nopeasti luettunahan se vaikuttaa opettavan, että pelastumme teoista. No, ehkä monelle teistä on jo entuudestaan tuttua, miten me luterilaiset selitämme tämän Vapahtajamme kertoman kuvauksen. Meillä on tänään edessämme oikeastaan kaksi haastetta: toisaalta olla joutumatta lain alle ajatellen, että perimme tekojemme tähden Jumalan valtakunnan, toisaalta olla ohittamatta sitä suurta painoarvoa, jonka Vapahtajamme laittaa sille, että teemme hyviä tekoja ennen viimeistä päivää.

Isän valitsemat lampaat perivät heille valmistetun valtakunnan

Lähdetään liikkeelle siitä, missä kuvauksessa voimme nähdä viittauksia Jumalan armon. Nostan esille kolme näkökohtaa: ensiksi, tullessaan kunniassaan ja asettuessaan tuomitsemaan kansat, Vapahtaja erottaa toisistaan lampaat ja vuohet. Lähtötilanne on se, että on lampaita ja on vuohia. Lampaista ei tule lampaita vasta tuomiolla eikä vuohista vuohia. Perustava jako on tapahtunut aikaisemmin.

Vuohista Raamatussa ei puhuta kauheasti muualla, mutta lampaista sitäkin enemmän, esimerkiksi Vanhassa testamentissa Israel kuvataan lammaslaumana ja Herra sen paimenena. Viimeisen tuomion ymmärtämisen kannalta on olennaista painaa mieleen se, että Jeesus sanoo omia opetuslapsiaan, Uuden liiton jäseniä, lampaiksi, jotka kuulevat paimenensa äänen (Joh. 10:27). Lampaana olemiseen toki liittyy Jumalan tahdon mukainen vaellus, mutta lampaat ovat lampaita sen takia, että he uskovat Jeesukseen. Uskon kautta päästään Uuden liiton lammaslaumaan, pyhään kristilliseen seurakuntaan. Tämä muualta Raamatusta nouseva näkökulma on ensimmäinen seikka, joka viittaa siihen, että viimeisen tuomion kuvaus ei opeta teoilla pelastumista.

Toinen näkökohta on se, että Jeesus sanoo omilleen: ”Tulkaa, minun Isäni siunatut”. Alkukielessä sana ”siunatut” on perfektimuodossa. Tämä paljastaa sen, että toiminta on alkanut menneisyydessä ja jatkuu yhä. Nämä lampaat ovat siis jo tuomiolle tullessaan Isän siunaamia. Mutta mikä tämä siunaus on? Ainoa varteenotettava vaihtoehto on se, että kyseessä on Aabrahamin siunaus. Aabrahamillehan oli luvattu, että kaikki kansat tulevat siunatuiksi hänen Siemenessään, eli Kristuksessa. Paavali kirjoittaa: ”Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia. Ja koska Raamattu edeltäpäin näki, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta, julisti se Aabrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman: ’Sinussa kaikki kansat tulevat siunatuiksi’. Niinmuodoin ne, jotka perustautuvat uskoon, siunataan uskovan Aabrahamin kanssa. Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: ’Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee". Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska ’vanhurskas on elävä uskosta’. Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: ’Joka ne täyttää, on niistä elävä’. Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme-sillä kirjoitettu on: ’Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu’ - että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa pakanain osaksi ja me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen.” (Gal. 3:7-14).

Kolmanneksi, Kristus käskee lampaitaan: ”omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti”. Huomatkaa, että tämä valtakunta on valmistettu hänen omilleen maailman perustamisesta asti! Lampaat kuvataan Jumalan valittuina ja se, että valtakunta on valmistettu jo ennen heidän elämäänsä, korostaa sitä, että valtakunta peritään armosta. Tätä muistuttava ajatustapa on nähtävissä toisaalla Raamatussa, kun Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessään, että Jaakob valittiin Eesaun sijaan: ”ennenkuin kaksoset olivat syntyneetkään ja ennenkuin olivat tehneet mitään, hyvää tai pahaa, niin - että Jumalan valinnan mukainen aivoitus pysyisi, ei tekojen tähden, vaan kutsujan tähden - sanottiin hänelle: ’Vanhempi on palveleva nuorempaa’.” (Room.9:11-12). Koska valtakunta on valmistettu meille jo maailman perustamisesta asti, perintö ei perustu tekoihin.

Mielenkiintoisen vastakohdan lampaille valmistetulle valtakunnalle muodostaa se, että helvetistä Jeesus sanoo, että se on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleilleen, ei siis ihmisille. Näin kuvaus korostaa sitä, että valinta iankaikkiseen elämään on yksin Jumalan armosta, tuomio helvettiin ei taas perustu Jumalan valintaan, vaan vuohien syntiin.

Lampaat ovat tehneet hyvää, vuohet laiminlyöneet rakkauden

Ehkä monet luterilaiset ajattelevat tässä vaiheessa, että Vapahtajan sanat on nyt selitetty ja voidaan siirtyä saarnan jälkeiseen virteen. Olemme kuitenkin päässeet vasta neljänteen jakeeseen kuudestatoista. Päivän evankeliumin loppu korostaakin vahvasti hyvien tekojen tekemistä. Pyhä Henki haluaa tällä tavoin painaa sydämiimme sen, että hyvät teot ovat luovuttamaton osa kristillistä elämää.

Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ”minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne; minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.” ja vasemmalla oleville: ”minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda; minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.”

Kummankin luettelon Kuningas aloittaa sanalla ”sillä”. Tämä tarkoittaa sitä, että esitetyt asiat ovat perusteita sille, miksi tuomio on sellainen kuin on. Tuomio tapahtuu tekojen ja tekemättä jättämisten mukaan.

On tarpeen kiinnittää huomiota siihen, mitä ovat ne hyvät teot, joihin Kuningas kiinnittää huomionsa. Ne eivät ole suuria ja näyttäviä uskon sankaritekoja. Tässä mainitut teot eivät myöskään liity uskon sanalliseen tunnustamiseen, vaikka toki muun Raamatun opetuksen valossa tiedämme, että myös se on olennaista. Jeesus luettelee hyvin konkreettisia ja ehkä vaatimattomiakin tapoja, joilla lähimmäistä on rakastettu: nälkäiselle annettiin ruokaa, janoavalle juotavaa, alastomalle vaatteet, sairaalle huolenpitoa, ja niin edelleen. Voisi ajatella, että onpa helppoa! Ei tarvitse sen kummempaa tehdä kuin tällaisia pieniä rakkauden tekoja. Ne ovat todisteita siitä, että me uskomme Kristukseen. Aiemmin Vapahtaja oli Matteuksen evankeliumissa vieläpä luvannut: ”kuka hyvänsä antaa yhdelle näistä pienistä maljallisen kylmää vettä, hänen juodaksensa, opetuslapsen nimen tähden, totisesti minä sanon teille: hän ei jää palkkaansa vaille” (Matt. 10:42).

Veljet ja sisaret, kuinka helppoa onkaan tehdä hyvää. Miksi emme nyt ottaisi päivän evankeliumin kuvauksesta vaarin ja palvelisi niitä, jotka Jumala on uskonut elämäämme? Huomaamme näistä suurista lupauksista, joita Vapahtaja liittää hyviin tekoihin, että ne ovat hänelle hyvin tärkeitä. Hän haluaa, että me ahkeroitsemme niissä. Emmekö tekisi niin, kun hän ei tehnyt vain jotain vaatimatonta edestämme, vaan antoi henkensäkin tähtemme kärsien kirotun kuoleman?

Mutta katsokaa myös toki, mitä hyvien tekojen vastakohdaksi tuodaan. Vastaamme tulee suorastaan järkyttävää tekstiä. Kuningas ei nimittäin syytä vuohia murhasta, aviorikoksesta, uskon julkisesta kieltämisestä tai mistään muusta vastaavasta karkeasta synnistä. Vuohet eivät tässä kuvauksessa ole menossa helvettiin sen tähden, että he olisivat määrätietoisesti tehneet pahaa jollekin, vaan sen takia, että he ovat jättäneet tekemättä hyvää. He ovat laiminlyöneet vähimmät veljet ja siksi he saavat osakseen iankaikkisen tulen. Tämä pysäyttäköön meidät kaikki. On aiheellista kysyä: olenko minä tehnyt hyvää lampaiden esimerkin mukaisesti, vai olenko kulkenut hädässä olevien ohi? Jos emme rakasta, kiellämme uskomme.

Lampaat ovat kahdessa mielessä sokeita eläimiä

Sekä lampaat että vuohet reagoivat Kuninkaan sanoihin ihmetyksellä. Kummatkaan eivät ymmärrä, milloin he ovat palvelleet tai olleet palvelematta Kristusta. Vastaus löytyy siitä, että mitä on tehty tai jätetty tekemättä uskonveljille ja –sisarille, on tehty tai jätetty tekemättä Kristukselle.

On selvää, etteivät vuohet ole ollenkaan ymmärtäneet tätä näkökulmaa. He ovat laiminlyöneet Vapahtajan rakkaudettomuudessaan. Mielenkiintoisempaa on oikeastaan se, miksi lampaat ihmettelevät. Siihen on nähdäkseni kaksi vaihtoehtoa: joko se, että he ovat tehneet kyllä hyvää, mutteivat ole ymmärtäneet palvelleensa Kristusta hyvillä teoillaan tai sitten he tiesivät palvelleensa Vapahtajaansa, mutta olivat sokeita hyville teoilleen.

Ensimmäinen vaihtoehto olettaa sen, että viimeisen tuomion kuvaus on opettavainen kertomus, joka haluaa painaa kuulijoidensa sydämiin sen, että uskonveljelle tai -sisarelle tehty hyvä teko on Kristukselle tehty. Kyse ei olisi kirjaimellisesta kuvauksesta siitä, miten lampaat reagoivat tuomiolla, vaan se haluaa innostaa meitä hyviin tekoihin antamalla tällaisen valtavan näköalan: me saamme palvella Kristusta tekemällä hyvää hänen omilleen.

Toinen vaihtoehto saa tukensa siitä, että Jeesus on aikaisemmin Matteuksen evankeliumin vuorisaarnassa opettanut: ”kun sinä almua annat, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee” (Matt. 6:3). Voi olla niin, että lampaat kuvataan tätä sanaa noudattaviksi. He eivät ole kiinnittäneet huomiotaan hyviin tekoihinsa. He eivät ole laittaneet jumalasuhdettaan niiden varaan. He ovat sokeita sille, mitä ovat tehneet. Ajattelisin, että esittämäni kaksi näkökulmaa ovat oikeastaan toisiaan täydentäviä. Kumpikin niistä tuo esille tärkeän sanoman. Kumpikin haluaa opettaa oikeanlaista suhdetta hyviin tekoihin täällä ajassa ennen tuomiota: meillä tulee olla ymmärrys siitä, että tekemämme hyvän teemme Kristukselle, mutta samalla kilvoittelemme ollaksemme sokeita sille, mitä teemme.

Hyvistä teoistaan tietämättömät lampaat ovat myös lohduttava kuva meille, jotka vapisemme viimeisen tuomion edessä. Kun katsomme elämäämme emmekä näe siinä mitään, mitä voisimme kerran esitellä tuomiolla, meidän ei tarvitse joutua epätoivoon. Lampaat eivät ole tietoisia siitä, että he olisivat tehneet Kristukselle mitään. Meidän tulee ennen kaikkea muistaa, että kunhan meillä on Paimen, me olemme lampaita, ja saat olla varma siitä, että sinulla on tämä Paimen, sillä onhan sinut kastettu. Kasteessa Kristus on ottanut sinut lammaslaumaan täysin siitä riippumatta siitä, millainen sinä olet. Siksi olet Isän siunattu. Siksi sinulle on valmistettu valtakunta. Ole sen tähden sokea sille, mitä teet, mutta tee hyvää kuitenkin. Ei siksi, että tulisit Jeesuksen lampaaksi, vaan koska olet hänen lampaansa.

Ensimmäisenä pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina, II vuosikerran epistolateksti

Mutta näin on Jumala täyttänyt sen, minkä hän oli edeltä ilmoittanut kaikkien profeettain suun kautta, että nimittäin hänen voideltunsa piti kärsimän. Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi teille hänet, joka on teille edeltä määrätty, Kristuksen, Jeesuksen. Apt. 3:18-20.

Kalliit kristityt Vapahtajassamme Jeesuksessa Kristuksessa!

Tekstimme puhuu meille virvoituksen ajoista. Varmasti me kaikki odotamme virvoituksen aikoja. Monella meistä on mielessämme aikoja, jolloin Jumalan sana tuli meidän sydämellemme kalliiksi ja rakkaaksi ja kuinka sitä meille saarnattiin, opetettiin ja selitettiin. Tunsimme sieluissamme, että me virvoittauduimme. Olimme hengellisellä levähdyspaikalla. Rohkaistuina ja iloisina saimme lähteä koteihimme ja siellä elää siitä samasta evankeliumista, minkä olimme kuulleet.

Tänäänkin tarvitsemme tällaista virvoituksen aikaa. Tarvitsemme sitä vielä huomisellekin päivälle, sitä mukaa kuin Jumala vielä huomisen päivän antaa meille tulla. Haluamme kysyä tänään, ensiksikin, että miten täällä ajassa nämä virvoituksen ajat meille tulevat. Voi olla, että meillä on erilaisia ajatuksia, kuvitelmiakin siitä, millaisia ne olisivat ja kuinka ne tulisivat. Sen tähden meidän on syytä kiinnittää huomiomme siihen, mitä tekstimme meille sanoo. Se puhuu meille siitä, mitä profeetat olivat puhuneet, kaikki profeetat. Jumala oli nimittäin nyt täyttänyt sen, minkä kaikki profeetat olivat edeltä ilmoittaneet, että nimittäin hänen Voideltunsa piti kärsimän --- hänen Voideltunsa piti kärsimän.

Jeesuksen aikana odotettiin virvoituksen aikoja. Ja monet ymmärsivät, että kun Messias tulee, niin silloin nuo ajat koittavat ja että ne ajat ovat aivan erilaisia kuin kaikki muut ajat, mitä siihen mennessä on ollut. He ajattelivat, että silloin Israel pääsee kunniaan, silloin kaikki pakanakansat tunnustavat, että se on oikea Jumalan kansa, palvelevat sitä, tekevät työtä sen hyväksi, ja Israel pääsee eroon Rooman valtakunnan rasittavasta ja häpeällisestä ikeestä ja kaikki on toisin. Kristus tuli, mutta tätä aikaa ei tullut. Ja kun hän olikin toisenlainen, mitä odotettiin, niin juutalaiset pahentuivat häneen. He ristiinnaulitsivat Jeesuksen Kristuksen. Mutta nyt tekstimme julistaa meille: Jumalan Voidellun piti kärsimän. Ei hän tullut tänne tekemään maanpäällistä kunniakasta valtakuntaa ja luomaan Israelille uutta tulevaisuutta, vaan hän tuli lunastamaan maailman. Hän tuli kulkemaan kärsimyksen tien, ristinalaisuuden, pilkan ja häpeän tien. Ja siinä, tässä Kristuksessa, tuli meille Jumalan valtakunta. Kunnian tietä ihminen lihallisessa mielessään etsii. Siinä samassa lihallisessa mielessä ihmiset ovat keksineet ja ujuttanet Raamatun totuuden sekaan omia ajatuksiaan Jumalan valtakunnasta ja ajatelleet, että sitten joskus kuitenkin nuo ajatukset toteutuvat ja täällä maan päällä epäuskoinen maailma saa nähdä, että kristityt olivat oikeassa ja että he ovat kunniakas Jumalan kansa.

Mutta kun apostoli saarnaa kuulijoillensa, hän sanoo: "Hänen Voideltunsa piti kärsimän." Näin hän asettaa meidätkin etsimään virvoitusta aivan toisaalta kuin mistä meidän lihamme sitä etsii. Sen tähden hän sanoo: "Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois." Tässä ajassa virvoituksen ajat tulevat parannuksen saarnasta. Teille on opetettu, mitä parannus on. Siinä on kaksi osaa, toinen on katumusta omien syntiensä tähden ja toinen on uskoa siihen, että Kristus on synnit kantanut ja sovittanut ja että hänessä ne ovat anteeksiannetut. Jos siis etsit virvoituksen aikoja, etsi silloin parannuksen saarnaa. Kuule sitä kuulevin korvin ja kätke se sydämeesi uskolla. Ja tämä saarna on saarna synnistä ja saarna armosta, saarna sinun synneistäsi, ja saarna Jumalan armosta sinua kohtaan. Katumussaarna edeltää lohdutussaarnaa.

Tänä aikana me aivan erityisesti tarvitsemme Jumalan tahdon opettamista, tarvitsemme kymmentä käskyä, jotka sanovat meille, mikä on oikein, mikä on väärin. Jumala on kansallensa antanut nuo käskyt, ei sitä varten, että me polkisimme ne maahan, ei sitä varten, että me lihallisessa mielessämme ajattelisimme, että me voimme toisinkin tehdä ja ottaa itsellemme vapauden, vaan kyllä meille kuuluvat käskyt, jotka sanovat meille, miten meidän on rakastettava Jumalaa yli kaiken, kaikesta sydämestämme, kaikesta mielestämme ja kaikesta sielustamme. Ja meille kuuluvat myös ne käskyt, jotka viittaavat lähimmäisiimme alkaen neljännestä käskystä kymmenenteen asti. Vaikka tämä maailma on täynnä milloin minkäkinlaista lihallista pyydettä ja himoa, niin Jumalan käskyt ovat niin ja amen tänä päivänä ja viimeisenä päivänä. Ne sanovat meille, millaisia me olemme. Ne sanovat meille, mitä meidän pitää tehdä. Ne sanovat meille, mitä me olemme ansainneet. Ne julistavat, että olet syntinen, Jumalan tahdon rikkoja, ja että sinulla omilla voimillasi, teoillasi, ei ole mitään menemistä Jumalan eteen, niin että autuuteen tulisit. Et voi tekoihisi vedota, vaan kadotuksen olet ansainnut, ja sinne olet matkalla, mikäli epäuskossa olet.

"Tehkää siis parannus ja kääntykää", sanoo apostoli Pietari. Juutalaiset, joille hän tässä tekstissämme puhuu, olivat hylänneet Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Voidellun. He odottivat virvoituksen aikoja, mutta eivät niitä voineet löytää sieltä, mistä he luulivat niiden tulevan. Tämä sama sana koskettaa meitä samalla tavalla. Emme voi löytää virvoituksen aikoja omilla ansioillamme ja omilla teoillamme. Jumalan laki on annettu sitä varten, että jokainen suu tukittaisiin, ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä. Tässä näkyy, missä on synnintunto, missä sitä ei ole. Sydämessä, jossa on synnintunto, ei puolustauduta Jumalan edessä, eikä myöskään Jumalan seurakunnan edessä, vaan tunnustetaan, että me olemme hänen tahtonsa rikkojia. Mutta missä tullaan Jumalan kasvojen eteen erilaisin itsepuolustuksin, ehkäpä valheellisin syytöksin lähimmäistä kohtaan, siellä ei ole todellista synnintuntoa. Jotta virvoituksen ajat voivat tulla sydämiimme, tarvitsemme synnintuntoa, jossa tunnustamme itsemme Jumalan käskyjen rikkojiksi ja kadotuksen ansainneiksi.

On tarpeen tulla uskoon. Usko tulee lohdutussaarnasta. Se tulee siitä saarnasta, joka meille kertoo, että Kristuksen piti kärsimän, piti kärsimän meidän syntisten, langenneitten, poispoikenneittein tähden. Muuten meille ei voitu anteksiantamusta hankkia. Mutta tämä Kristuksen kärsimys sai sen aikaan ja nyt anteeksiantamus on jo hankittu. Rauha Jumalan ja maailman välille on solmittu Kristuksen kuolemassa. Sitä Jumalan sana meille julistaa, ja se myöskin kutsuu meitä Jumalan tykö, Kristuksen tykö. Miten sydämellisesti Vapahtajamme puhuikaan niille, jotka olivat tulleet synnintuntoon. Hän lausui heille: "Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekeväiset ja raskautetut niin minä annan teille levon". Tai hän saattoi sanoa: "Missä ovat sinun tuomitsijasi? En minäkään sinua tuomitse". Sille, joka ei mitään ole, jonka laki on murjonut, painanut alas syvimpään helvettiin ja kadotuksen syövereihin, sinne alas tulee Kristus armollaan, ja hän lohduttaa, auttaa ja vakuuttaa, että synnit ovat anteeksiannetut. Ja silloin myöskin virvoitus tulee sydämeen, virvoituksen aika, sillä uskon kautta pyhään evankeliumiin me uudestisynnymme, rakentuu jälleen yhteys Jumalan ja ihmisen välille, me pelastumme ja meillä on rauha sydämessämme.

Erityisesti nykyaikana meidän on korostettava ja teroitettava sitä, että tämä lohdutus löytyy juuri Kristus-saarnasta, joka on anteeksiantamuksen saarna. Sitä ei pidä etsiä valhe-evankeliumeista. Niitä on paljonkin tarjolla nykypäivinä ja on aina ollut. Jotkut julistavat ns. sosiaalista evankeliumia. Sillä ymmärretään sitä, että ihmisten elinolosuhteiden parantaminen olisi varsinaista evankeliumia ja kirkon varsinaista työtä. Mutta eihän se ole evankeliumia, sehän on lakia, eikä sillä tiellä saada hyvää omaatuntoa eikä syntien anteeksiantamusta.

Toiset taas yrittävät auttaa ihmisiä erilaisilla ihmeillä, lupaamalla heille terveyttä ja ihmeparannuksia. Ei tämäkään ole evankeliumia, kaukana siitä. Kysymyksessä ovat ajallisen elämän asiat eivätkä iankaikkiset. Kyllähän me Jumalalle saamme rukouksessa esittää tarpeemme ja jäädä siihen, mikä on hänen tahtonsa ja sopeutua siihen, mitä hän antaa. Saamme pyytää häneltä myös terveyttä, ja velvollisuutemmekin on rukoilla sairaitten puolesta. Mutta aina meidän tulee muistaa, että tämä on kuitenkin ajallista. Kaikkien meidän on kerran kuoltava, ja silloin tulee tuomio. Ja siinä ei auta, onko elämämme ollut terveen vai sairaan ihmisen elämää täällä. Mutta jokaisella, jolla on usko Herraan Kristukseen, on turva sinä päivänä ja siinä hetkessä.

Maailmassa on liikkeellä evankeliumia, joka etsii tunnekuohua ja erilaista hurmosta, ihanaa oloa, niinkuin jotkut sanovat. Mutta eihän sekään ole evankeliumia eikä se ole mikään todiste siitä, että olisi todellinen usko. Se on ihmisessä olevaa. Mutta se, mihinkä usko nojaa, on Kristus. Usko nojaa siihen, mikä on meidän ulkopuolellamme, siihen vanhurskauteen, jonka Kristus on meille hankkinut, siihen uhriin, jonka hän on meidän edestämme antanut. Kristillinen kirkko julistaa Kristusta, ja hänet on korkealle korotettava ja häntä saarnattava, että hänestä tulisivat nämä virvoituksen ajat. Hän on se syntisten ystävä, joka kutsuu luokseen taakankantajat ja hän on se, joka masentuneelle, syyttävälle sydämelle antaa virvoituksen, kun hän julistaa oman rauhansa.

Ehkä usein meitä häiritsee ajatus, jonka mukaan virvoituksen ajat ovat käsillä, kun uskovia on paljon. Ajattelemme, että jos meidän kirkkomme täyttyisi ääriään myöten, meidän toimintamme menisi eteenpäin, niin että seurakuntia voitaisiin perustaa joka paikkakunnalle, kirkkoja rakentaa, niin siinä olisi virvoituksen aika. Eikä se huono aika olisikaan, jos nämä ihmiset tulisivat totuuden tuntoon, ja näin tapahtuisi. Olisihan se heille virvoituksen aikaa. Mutta entä nyt, silloin kun Jumalan seurakunta kulkee vähäisenä joukkona, kun elämme aikakautta, jolloinka ihmiset luopuvat uskosta, ja jolloinka kääntymystä näyttää tapahtuvan varsin vähän, miten silloin? Virvoituksen aika on ihmisen sydämessä, sen ihmisen, joka uskoo. Silloin se on käsillä jokaisella uskovalla, vaikka hän olisi yksin tässä maailmassa, koska virvoitus on syntien anteeksiantamuksen omistamisesta johtuvaa, ja kun meillä tämä armo on, kyllä me silloin olemme myös virvoituksen saaneita.

Meidän on siis nähtävä, että virvoituksen ajat tulevat tässä ajassa parannuksen saarnasta ja ovat niillä, jotka uskovat. Sen tähden parannuksen saarnaa tulee pitää yllä. Jotta tämä parannuksen saarna kaikuisi ja virvoituksen ajat jatkuisivat me rukoilemme Herraa lähettämään uskollisia työmiehiä eloonsa.

Virvoituksen ajat tulevat vielä toisellakin tavalla. Meille sanotaan, että ne "tulisivat Herran kasvoista, ja että hän lähettäisi teille hänet, joka on edeltä määrätty, Kristuksen Jeesuksen". Apostolit olivat kysyneet ennen Jeesuksen taivaaseen astumista: "Tälläkö ajalla sinä rakennat Israelille valtakunnan?" He olivat saaneet vastaukseksi, että heidän ei tule tietää aikoja eikä määrähetkiä, vaan että he ovat Kristuksen todistajia alkaen Jerusalemista maan ääriin asti. Israelille rakennetaan valtakunta. Mutta milloin? Sitä samaa sanaa, toisin vain käännettynä, käytetään tässä tekstimme yhteydessä, kun sanotaan: "Taivaan piti omistaman hänet niihin aikoihin asti, jolloin kaikki jälleen kohdallensa asetetaan." --- Sanoilla "jolloin kaikki kohdallensa asetetaan" viitataan siihen, kun Kristus tulee toisen kerran, kun hän tulee tuomiolle. Silloin tapahtuu kohdallensa asettaminen eli rakentaminen. Silloin Jumalan valtakunta näyttäytyy kirkkaudessa. Niin saamme säilyttää toivon, että kerran virvoituksen ajat tulevat Herran kasvoista, kun kaikki asetetaan kohdallensa. Ne tulevat silloin todelliselle Israelille, toisin sanoen Kristuksen seurakunnalle, sille, joka on Israel, ei lihan mukaan, vaan hengen mukaan, sille Israelille, johon mekin, pakanakristityt, olemme ympätyt. Ja mikä virvoitus se silloin on! Se on häiriintymätön, iankaikkinen autuus. Se on todellinen pyhien yhteys. Se on Kristuksen valta, jota mikään ei siellä häiritse eikä vastusta. Se on taivaallista elämää ilman syntiä, kiusaajaa, sairautta, tuskaa, kuolemaa. Saamme "ravita itsemme hänen muotonsa katselemisella".

Niin siis meitä lohdutetaan tänä päivänä sillä, että me saamme virvoittautua syntiemme anteeksisaamisesta Kristuksessa, ja että meitä odottaa sitten täydellinen virvoitus kun Herramme Jeesus Kristus tulee. Amen.

Markku Särelä

Pastori Markku Särelän saarna Uskonpuhdistusjuhlassa 2.11.2013 Lahdessa

Mika Bergmanin saarna Lahdessa pääsiäisjuhlassa ensimmäisenä pääsiäispäivänä 16.4.2017

Teol. kand. Vesa Hautalan saarna 10.8.2013 Hämeenlinnassa

19. Kolminaisuudenpäivän jälkeisen sunnuntain ensimmäisen vuosikerran pyhä evankeliumi.

Sitten hän astui veneeseen, meni jälleen toiselle rannalle ja tuli omaan kaupunkiinsa. Katso, hänen luokseen tuotiin halvaantunut mies, joka makasi vuoteella. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: "Poikani, ole turvallisella mielellä; sinun syntisi ovat sinulle anteeksiannetut." Katso, muutamat kirjanoppineista sanoivat mielessään: "Tämä pilkkaa." Mutta Jeesus ymmärsi heidän ajatuksensa ja sanoi: "Miksi ajattelette pahaa sydämessänne? Sillä kumpi on helpompaa sanoa: 'Syntisi ovat sinulle anteeksiannetut', vai sanoa: 'Nouse ja kävele'? Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa synnit anteeksi, niin" – hän sanoi halvaantuneelle – "nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi." Hän nousi ja lähti kotiinsa. Mutta kun kansanjoukot sen näkivät, he ihmettelivät ja ylistivät Jumalaa, joka oli antanut sellaisen vallan ihmisille. Matt. 9:1 – 8.

 Armoa Armonruhtinaalta, rauhaa Rauhanruhtinaalta.

Isänmaamme sodissa monet urhoolliset sotilaat vetivät ja kantoivat kaatuneita sankarivainajia ja haavoittuneita taistelutovereitaan pois kovimpienkin taistelujen keskeltä. Aseveljeä ei jätetty kuoleman, vammautumisen tai vangitsemisen uhriksi, vaikka kantajien oma henki ja terveys olivat uhattuja. Huoli toisista ja isänmaasta oli yhteinen.

Näillä evankeliumitekstin halvaantuneen kantajilla oli vielä suurempi huoli ystävästään. Hänen hätänsä ja kaipuunsa Jumalan puoleen sai heidät liikkeelle. Jeesuksen heissä herättämä usko antoi voimia kantaa tuo halvaantunut kansanjoukkojen katsellessa Herramme luokse. Halvaantuminen ei välttämättä ollut synnin seurausta, mutta halvaantuneella oli joka tapauksessa synninhätä ja pelastuksen kaipuu. Siitä kertoo kantajien kiirehtiminen.

Ohitamme liian helposti tämän tärkeän kantajien tehtävän. Se oli voimia vaativa teko kansanpaljouden vuoksi: ensinnäkin löytää tie ja pääsy Jeesuksen eteen. Mutta vielä enemmän se oli hengellistä rohkeutta vaativa työ, koska kirjanoppineet ja muut valtaapitävät ylenkatsoivat Jeesuksen lisäksi myös kaikkia Hänen seuraajiaan ja Häneen uskovia. Siitä kaikesta huolimatta nämä halvaantuneet auttajat toivat ystävänsä Jeesukselle.

Heidän uskon määrätietoisuutensa kysyy sinulta Kallis Kristitty, kenet sinun tulee kantaa Jeesuksen luokse – rukouksessa, sanoissa ja teoissa. Ketkä sinä saat saattaa Jeesuksen turviin ja kertoa heille armollisesta ja anteeksiantavasta Vapahtajastamme?

Armon evankeliumin tehtävässä eivät aluksi suurilta tuntuvat vaikeudet ole kuitenkaan lopulta esteitä, koska Herramme on Itse mukanamme sanassaan ja evankeliumin ilouutisessaan. Niinpä meille suomalaisille ominainen jäyhyys ja vain omista asioistaan huolehtiminenkaan eivät ole esteitä Kristukselle. Sen on moni saanut huomata, kun ilo uskosta ja iankaikkisesta osasta onkin osoittautunut yhteiseksi. Tämän rinnalla, Rakas Ystävä, Sinun on tärkeä huomata myös ne asiat, jotka sinun on omasta elämästäsi tuotava Herralle Jeesukselle. Mitkä ovat ne synnit, joista Kristus nuhtelee sinua, ja jotka sinun on siksi tarpeen saada Vapahtajamme valoon ja anteeksiannettaviksi? Entä mitkä ovat ne pyynnöt, joita olet jo pitkään pitänyt mielessäsi? Kerrothan nekin Vapahtajallemme. Ne kaikki Jeesus haluaa luokseen – kohdattavakseen, hoidettavakseen ja parannettavakseen.

Sillä nämäkään saattajat eivät kantaessaan kaiken aikaa nähneet Jeesusta kansanjoukkojen keskellä, mutta he päättelivät suunnan Jeesuksen sanojen perusteella ja luottivat Häneen. Sen Jeesus sai aikaan, sillä Hän näki heidät koko ajan ja veti heidät puoleensa. Tällaista määrätietoisuutta mekin tarvitsemme kristittyinä ja kirkossamme kaikkina aikoina.

Jeesus on tullut sinua varten

Taustaksi tässä evankeliumissa kerrotaan, kuinka Jeesus tuli veneellä gadaralaisten alueelta Genesaretinjärven pohjoisrannalle. Hän asui tuolloin apostoli Pietarin kodissa Kapernaumin kaupungissa. Sanoma Jeesuksen herättämästä uskosta ja Hänen tekemistään parantamisista oli kiirinyt laajalle ja väkijoukkoja tuli runsain määrin Jeesuksen luokse minne tahansa Hän menikin. Jeesus opetti isojakin kansanjoukkoja, mutta kohtasi jokaisen juuri hänen kärsimysten ja hätänsä keskellä. Vapahtajamme kutsuu aina henkilökohtaisesti omakseen.

Hän tuli maailmaan juuri sinua ja juuri minua varten. Sinä et pyytänyt Häntä luoksesi, vaan Hän tuli vierellesi. Sinä et valinnut Häntä, vaan Hän valitsi sinut ja otti sinut omakseen. Jeesus syntyi maailmaan, eli täydellisen elämän, kuoli ristillä ja ylösnousi juuri sinun vuoksesi. Tälle Jeesuksessa avautuneella ja Pyhän Hengen voimassa edistyvällä taivastiellä Jeesus haluaa, että ajattelemme hyvää sydämissämme. Sen Hän julisti myös kirjanoppineille kysymällä heiltä: ”Miksi ajattelette pahaa sydämissänne?” Pahan ajatteleminen peitti kirjanoppineiden sielunkaipuun kuulla omalle osalleen Jeesuksen anteeksiantamuksen. Sen Hän antoi tässäkin kuin merkkiviiriksi, jonka alle Hän kutsuu kaikki syntiensä haavoittamat, oman erinomaisuutensa hylkäävät, kaikki armoa ja anteeksiantamusta janoavat. Siksi Jeesus sanoi halvaantuneelle: ”Syntisi ovat sinulle anteeksiannetut.” Ja niin nämä varmat, Jeesuksen Uhriin perustuvat sanat mullistivat koko maailmanhistorian ja kaiken nämä sanat vastaanottaneiden elämässä.

Kirjanoppineiden epäuskon tähden ja kutsuakseen heitäkin pelastukseen Jeesus joutui kysymään heiltä: ”Kumpi on helpompaa sanoa: 'Syntisi ovat sinulle anteeksiannetut', vai sanoa: 'Nouse ja kävele'?” Jeesus ei siis kysynyt kumpi on helpompaa tehdä, vaan kumpi on helpompaa sanoa. Hän kysyy totuudellisia sanoja ja siten rehellistä omaatuntoa Jumalan sanan edessä. Samalla Hän antaa tässä vakuutuksen siitä, että kaikki on Hänen vallassaan. Sanojen ”sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi” todenperäisyyttä ei kukaan ihminen voinut tuossa hetkessä tarkistaa, vaan ne oli otettava ainoastaan uskossa vastaan. Sen sijaan kehotuksen ”nouse ja kävele” toteutumisen ihmiset näkivät. Ja siksi rohkaisuksi epäuskoisille Jeesus teki tämän ulkoisen ihmeen, jotta Häneen turvauduttaisiin myös syntien anteeksisaamisen ihmeessä ja uskon lahjassa.

Fariseukset pitivät kuitenkin epäuskossaan Jeesuksen synninpäästön sanoja katteettomina ja osa kansasta ruumiillista parantumista vain suurena ihmeenä. Mitä siis kansanjoukot lopulta ihmettelivät? Mistä he ylistivät Jumalaa, joka oli antanut sellaisen vallan ihmisille? Tässä on sekä varoitus epäuskosta että kehotus Jumalan tahdon seuraamiseen Kristuksen seurakuntaruumiissa. Varoitus epäuskosta on siinä, että kirjanoppineet eivät uskoneet Jeesuksella olevan valta antaa syntejä anteeksi, koska he eivät uskoneet Jeesuksen olevan Jumalan Poika, Luvattu Messias. He syyttivät ajatuksissaan Jeesusta jumalanpilkasta, koska syntien anteeksiantamisella Hän ilmoitti olevansa Luvattu Messias. Heidän syytöksensä oli vakava, sillä Mooseksen lain rangaistus jumalanpilkasta oli teloituskuolema. (3. Moos. 24:16) Tämän he lopulta Jeesuksen ristinkuolemassa toteuttivat Jumalan suuren pelastussuunnitelman mukaisesti. Kirjanoppineiden vihaa lisäsi myös se, ettei tässä tilanteessa annettu Mooseksen lain mukaista syntiuhria. Kirjanoppineiden hengellinen sokeus paljastui siinä, etteivät he nähneet Jeesuksen olevan Tuo Luvattu Kertakaikkinen Syntiuhri koko ihmiskunnan puolesta. Uhri oli siis heidän silmiensä edessä kaiken aikaa. Näiden kirjanoppineiden ymmärrys ihmisen syntivelasta ja siten myös anteeksiantamuksesta eivät olleet Jumalan tahdon mukaisia. He toki tunsivat Jesajan näyn kohdat: Luvussa 43, jakeessa 25: ”Minä pyyhin pois rikoksesi itseni tähden enkä syntejäsi muista.” Ja luvussa 44, jakeessa 22: ”Pyyhin pois rikoksesi kuin pilven ja syntisi kuin sumun. Palaa luokseni, sillä lunastan sinut.” Juutalaiset uskonjohtajat kielsivät sijaisuhrin ja hyväksiluetun armon pitäen Jumalan anteeksiantamusta ainoastaan ihmisen hyviin tekoihin ja ansioihin perustuvana. Niiden myötä sitten Jumala hyväksyisi oikein toimineet. Tämä on synergistinen eli Jumalan ja ihmisen yhteistyöhön perustuva pelastusoppi, joka on Jumalan ilmoituksen ja tahdon vastainen.

Osa kansasta jäi vain ihastelemaan halvaantuneen parantumista kuin taikurin temppua. He pitivät sanoja ”nouse ja kävele” kaikkein vaikeimpina ja taas sanoja ”syntisi ovat sinulle anteeksiannetut” merkityksettöminä. Heidän ajatuksena, kaipuuna ja toiveensa olivat vain tässä ajallisessa elämässä. Kansaa kuvataan kuitenkin myös kreikankielisellä alkutekstin sanalla ’pelästyivät’. Tässä on Jumalan laki ja nuhde, jonka ainakin osa kansasta tunsi omassatunnossaan nähdessään sen vallan, jonka Jumala oli antanut Jeesuksessa ihmisten keskelle. Jeesus ei halua meidän jäävän pelon valtaan. Johanneksen evankeliumin luvussa 20, jakeissa 21–23 meille saarnataan seuraavasti: ”Niin Jeesus sanoi heille jälleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät." Tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päälleen ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit annatte anteeksi, niille ne ovat anteeksi annetut. Joiden synnit pidätätte, niille ne ovat pidätetyt."

Vapahtajamme haluaa kaiken aikaa kääntää katseemme uskossa Häneen ja Hänen avaamaan iankaikkisuuteen. Siksi Hän saarnaa, että vaikeinta kaikista on vakuuttaa syntien olevan anteeksiannetut. Se vaati synnittömän elämän ja Uhrin koko ihmiskunnan puolesta. Ja juuri se Jeesuksessa toteutui! Tämän kautta avautuu oikea Jumalan tahdon mukainen ylistys Hänen puoleensa. Pyhä Jumalan Poika ei voi valehdella. Siispä sanoessaan syntien olevan anteeksiannetut olivat halvaantuneen synnit anteeksi juuri tuolla hetkellä. Jeesuksella oli jo tuolloin valta antaa synnit anteeksi ennakoivasti sovituskuolemaansa perustuen. Synninpäästö on Jeesuksen evankeliumi. Siitä saarnaavat myös Hänen sanansa Ihmisen Pojasta, jolla on valta antaa synnit anteeksi. Tämä on viittaus Jeesuksen tehtävään Herran kärsivänä palvelijana ja siten osoitus myös Hänen kärsimysmuodostaan täysin ihmisenä ja Täysin Jumalana. Tämän perustansa varassa Jeesus myös paransi halvaantuneen ja lähetti hänet matkaan.  Mikään parantuminen ei olisi ollut mahdollista ilman Kristuksen Isältään saaman tehtävän täyttämistä.

Kristuksessa meillä on rauha, josta saamme ylistää Taivaallista Isäämme. Koska Isä on lähettänyt Poikansa, niin Poika lähetti apostolit ja kaikki myöhemmät Jeesuksen sanan ja opin uskolliset saarnaviran palvelijat Pyhän Hengen voimassa. Tässä meillä on Jumalan ihmisille antama taivaan valtakunnan avaintenvalta sitoa ja päästää synneistä. Se on kristillisellä seurakunnalla, joka uskoo sen saarnaviran haltijoilleen. Näin neljäs kristillisen kirkon seitsemästä tuntomerkistä ei ole rippi, vaan laajemmin ja perustavammin avainten valta, joka toteutuu ripissä julistettuna Jumalan anteeksiantamuksena. Tämä anteeksiantamus tulee meidän ulkopuoleltamme ja perustuu vain ja ainoastaan Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen täydelliselle ja kaikenkattavalle sovitus- ja lunastustyölle, jonka Pyhä Jumala lukee meidän hyväksemme.

Monet huolehtivat tänä päivänä ylenpalttisesti vaatteittensa puhtaudesta, kotinsa siisteydestä ja pesettävät jopa autonsa usein. Eikä niissä sinänsä ole mitään pahaa, mutta älkäämme unohtako tärkeintä tai jopa ainoaa tärkeää: iankaikkista autuuttamme ja sen edellyttämää armon evankeliumin pesua ja puhtautta. Luterilaisiin Tunnustuskirjoihin sisältyvässä Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa todetaan seuraavasti: ”Jos ei avainten valta suo lohdutusta Jumalan edessä, mikä sitten voi rauhoittaa meidän omantuntomme?” Siis jos tämä Jumalan ihmisille antama avainten valta ei toteudu syntien anteeksiantamisena, niin meillä ei ole missään eikä minkään perusteella rauhaa Jumalan kanssa. Sillä mitään omaa tekoa, työtä tai ansiota meillä ei ole Pyhälle Jumalalle tuotavana.

Mutta Jeesuksen ihmeellisen ihana ja suurenmoinen valta on tänään täälläkin keskellämme toteutunut synnintunnustuksessa ja synninpäästössä. Tämä on valta, josta Jeesus tässä evankeliumissa julistaa, jotta kaikki tietäisivät, että Hänellä on valta maan päällä antaa synnit anteeksi. Ja tämä Jeesuksen valta on viimeisen päivän tuomarin valtaa – armon valtaa, joka kutsuu luokseen ja omakseen päivittäisessä katumuksessa ja anteeksiantamuksessa, kiitoksessa ja ylistyksessä – niin kauan kuin armon aikaa on jäljellä.

Tässä on kehotus ja lepo elää osana Kristuksen seurakuntaruumista. Sitä kuvaa evankeliumitekstin Jumalaa uskossa ylistävä kansanosa – ne kaikki, jotka saivat uskoa ja turvata Jeesukseen Vapahtajanaan.

Jeesus ymmärtää ajatuksemme

Evankeliumitekstin näljäs jae kertoo Jeesuksen ymmärtäneen kirjanoppineitten ajatukset. Samoin Jeesus ymmärtää kaikkien ihmisten ajatukset. Tässä Hän ymmärsi eli tiesi ja tunsi fariseusten pahoista sydämenajatuksista nousevan epäuskon. Ainoa jumalanpilkka tässä oli vain se, että kirjanoppineet eivät uskoneet Jumalan Poikaan ja Hänen evankeliumiinsa. Kuitenkin heidänkin pilkkansa Jeesus sovitti kärsimällä kaiken sen kuolemanrangaistuksen, joka olisi kuulunut meille. Suomeksi käännetty ’ymmärsi’-sana saa hoitaa ja suojella Jeesukseen uskovia lohdullisella ja armollisella tavalla. Sen ilmaisu kreikankielisessä alkutekstissä voidaan kääntää laajemmin sanoilla ”nähden ja tietäen” eli Jeesus Kaikkivaltiaana näki ja tiesi kaikki heidän ajatuksensa ja koko heidän elämänsä – niin menneen kuin tulevankin. Nämä sanat kuvaavat ihmiselämän kokonaisvaltaista ymmärtämistä, sääliä ja rakastamista. Sillä Jeesus totisesti kuulee kaikki armoa ja pelastusta kaipaavat ajatukset. Ne tuottavat Hänelle iloa. Ensimmäisen kuninkaiden kirjan luvussa kahdeksan, jakeessa 39 kuultava lupaus ylistää Jumalaa sanoilla: ”sinä yksin tunnet kaikkien ihmislasten sydämet.”

Kuulethan Kallis Ystävä, kuinka Jeesus näillä sanoillaan vakuuttaa sinulle ymmärtävänsä jokaisen kysymyksesi, kaikki huolesi ja hätäsi. Hän tuntee sinut läpikotaisin ja elämäsi eilen, tänään kuin huomenna. Olet Hänelle tuttu joka soluasi myöden. Ja vielä enemmän: olet Hänelle rakas, ainutlaatuinen ja tärkeä! Siksi Sinullekin Kallis Kristitty kuuluu Jeesuksen armolliset sanat: ”Poikani, Tyttäreni, ole turvallisella mielellä; sinun syntisi ovat sinulle anteeksiannetut."

Amen.

Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

 Marko Kailasmaa 23.10.2022