Saarna
  • Rukoilemme Isää Pojan kautta Pyhässä Hengessä

    Pastori Vesa Hautalan saarna 1.5.2016 Tampereella

  • Saamme anoa Jeesuksen nimessä

    Pastori Markku Särelän saarna Siitamajalla 10.5.2015

  • Saanko syntini anteeksi

    Kymmenentenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, II vuosikerran epistolateksti

    Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä. Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut; emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet.  Room. 5:6-11.

    Koko Raamattu on kirja Jumalan armollisesta tahdosta pelastaa ihminen, ihminen, joka kaikilla tahtonsa, järkensä ja tunteensa voimilla panee vastaan ja pyrkii tekemään mitättömäksi Jumalan rakkauden meitä kohtaan. Niinpä Jumala kootakseen autuaitten lauman veisaamaan pelastettujen kiitosvirttä taivaan kirkkauteen, on antanut meille sekä Lunastajan Jeesuksen että Pyhittäjän Pyhän Hengen.

    Lunastajamme on sanonut: "Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi.'" Matt. 23:37-38. Hän myös lupasi Pyhän Hengen ja sanoi hänen virastaan: "Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion: synnin, koska he eivät usko minuun; vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe; ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu." Joh. 16:8-11.

    Näistä sanoista käy ilmi, mitenkä rakkaasti Vapahtajamme haluaa koota jokaisen suojaansa, antaa meille syntimme anteeksi ja vaikuttaa sydämissämme pelastava usko. Sitä varten Hän haluaa kiinnittää mielemme siihen lunastustyöhön, jonka hän on tehnyt meitä varten. Siitä tekstimme puhuu meille, ja erityisesti sen valossa haluammekin vastata kysymykseen: Saanko minäkin syntini anteeksi.

    1. Tekstimme osoittaa, että Kristus tuli syntisiä pelastamaan

    Kun ihminen joutuu Jumalan eteen tilille synneistään, hänellä on syyttävä, paha omatunto. Jumala asettaa ihmisen eteensä ja kysyy: "Mitä olet tehnyt?" (1 Moos. 3:13) Ihminen esittää omat puolustelunsa toiminnalleen, mutta Jumala sanoo: "Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?" (1 Moos. 3:11). Jumala asettaa ihmisen sen lain eteen, jonka hän on antanut ihmiselle. Jumalan kysymys, etkö tehnyt toisin kuin minä Sanassani ja käskyissäni sanoin, asettaa ihmisen syntisen paikalle ja tekee kaikki hänen puolustelunsa tyhjän arvoisiksi. Siinä Jumalan puhuttelussa, kun omatunto on herännyt toimintaan, ihminen tuntee, ettei hän kelpaa Jumalalle ja hän pitää syntisyyttään niin suurena ja rikkomuksiaan niin lukuisina, että hän päättelee: 'Armo ei kuulu minulle. Olen liian huono. Minun on ensiksi tultava paremmaksi.' Ja kun hän yrittää tulla paremmaksi, hän pettyy yhä uudestaan ja uudestaan, kun se ei onnistu. Ja kuitenkin Jumala haluaa, että juuri tällainen ihminen, siinä tilassa missä hän on, uskoo rohkeasti Jeesukseen ja turvaa hänen pelastustekoonsa.

    Ihminen ei voi kuitenkaan uskoa omasta voimastaan. Siksi syyttävälle tunnolle on osoitettava Jumalan armollisuus Jumalan sanasta, jonka kautta Pyhä Henki vakuuttaa sydämen, antaa uskon ja vahvistaa sitä. Katsokaamme siis tekstiämme ja kuulkaamme kuulevin korvin ja uskovin sydämin, mitä se sanoo, sillä se ei esitä meille erehtyvän ihmisen ajatuksia, vaan se tuo meille Jumalan oman, luotettavan sanan.

    Tekstimme puhuu sekä Kristuksesta että meistä. Meitä se sanoo "syntisiksi", "heikoiksi" ja "jumalattomiksi". Lisäksi se kertoo, että olimme "Jumalan vihollisia" silloin, kun tulimme sovitetuiksi Jumalan Pojan kuoleman kautta. Emme siis pystyneet itse itseämme lunastamaan emmekä paremmaksi tekemään.

    Mutta vaikka olimme näin onnettomia, pahoja ja kurjia, Kristus kuitenkin suoritti lunastustyönsä ja teki sen meitä varten.

    Mitä hän teki?

    Siitä tekstimme lausuu seuraavat kolme seikkaa:

    - "Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä."

    - "Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme."

    - "... silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta."

    Kun siis tunnet itsesi Jumalan pyhän lain edessä aivan kelvottomaksi, huomaat, että juuri tällaisia kelvottomia varten Kristus tuli ja juuri heidän tähtensä hän antoi henkensä syntiemme sovitukseksi ja juuri heitä hän kutsuu luokseen. Jumalan rakkaus Kristuksessa on edellytyksetöntä. Raamattu sanoo Jeesuksesta: "Sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on." Luuk. 19:10. "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä." Mark. 2:17.

    2. Tekstimme kertoo meille myös, mitä Kristus teki syntisten hyväksi


    Tekstimme sanoo Kristuksen työstä: "Kuoli syntisten edestä", "kuoli meidän edestämme", "olemme vanhurskautetut hänen veressään", "tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta" ja edempänä samassa luvussa sanotaan, että Yhden eli Kristuksen kuuliaisuuden kautta monet eli kaikki tulevat vanhurskaiksi (j. 19).

    Mitä tämä kaikki nyt sitten meille kertoo ja mitä se tarkoittaa?

    Se kertoo meille siitä aivan ihmeellisestä Jumalan rakkaudesta, joka hänellä on ollut ja on yhä edelleen syntisiä kohtaan. Ihminen oli ansainnut Jumalan vihan, sen, joka ilmestyy viimeisenä päivänä, ja iankaikkisen kadotuksen. Jumala kuitenkin halusi pelastaa ihmiset, kaikki, jokaisen, sinutkin, ketään pois sulkematta. Sillä Jumala tahtoo, kuten Raamattu sanoo, että "kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden" (1 Tim. 2:4). Niinpä hän lähetti oman Poikansa meille Vapahtajaksi, ihmiseksi meidän ihmisten sijaan, lain alle, täyttämään lain ja kärsimään sen määräämän rangaistuksen aina kuolemaan asti. Katso Kristusta ristin puulla! Kuka hän on? Tekstimme sanoo: "tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta", siis Jumalan Pojan kuoleman kautta. Kristus, syntiemme sovittaja, oli Jumalan Poika sikiämisestä kuolemaan asti, oli sitä myös iankaikkisuudessa ennen sikiämistään, on sitä nyt ja on oleva Jumalan Poika aina ja iankaikkisesti. Tämän pyhän, viattoman Poikansa, taivaallisen Majesteetin, jumaluuden toisen persoonan, päälle sälytettiin ihmiskunnan kaikki synnit ja hänet pantiin hankkimaan niistä hyvitys. Sen hän teki vapaaehtoisesti rakkaudesta meihin.

    Minulla on ollut ilo olla erään vanhan uskovan maanviljelijän pastori. Hän oli Mattilan isäntä Kalle Järvinen Koskenpäältä. Hänellä oli ollut yksi lapsi, poika, joka kuoli aikuisena. Hän tiesi kokemuksesta, mitä on menettää ainoa poika. Kun hänen oma lähtönsä noin 85 vuotiaana oli jo lähellä, mitenkä aidosti ja lapsenomaisesti hän iloitsikaan kyynel silmäkulmassa siitä, että Jumala rakkaudessaan antoi ainoan Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi kuolemaan ja rakasti meitä niin paljon.

    Todella suuri oli Jumalan rakkaus. Suuri oli myös se tulos, jonka ihmiseksi tullut Jumalan Poika sai aikaan. Hän maksoi meidän syntivelkamme, niin että tekstimme sanoo: "olemme vanhurskautetut hänen veressään". Olemme vanhurskautetut eli syntimme ovat anteeksiannetut, tuossa pyhässä, kalliissa sovintoveressä. Se veri on viaton veri, ja sisältää koko Kristuksen työn, myös lain täyttämyksen meidän sijassamme.

    Kun Kristus on tehnyt tämän meidän edestämme, se merkitsee sitä, että meidän ei tarvitse sitä itse tehdä, ei edes osaksi. Olisikin loukkaus Jumalan Poikaa kohtaan ja hänen tekonsa halventamista, jos itse ryhtyisimme syntejämme sovittamaan tai Kristuksen tekoon jotakin lisäämään. Kaikki on jo tehty. Valmiiksi asti. Kristus on sanonut: "Se on täytetty." Ja hän on myös sanonut: "Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja yltäkyllin." Ja Jumala sanoo apostolin kautta: "... (Kristuksessa) meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan." Ef. 1:7.

    Yritä lisätä piripinnassa olevaan lasiin lisää vettä. Se ei onnistu. Niin täynnä myös on Jumalan laupeuden malja, ettei siihen voi mitään lisätä. Ja se on valmiina sinua varten. Saat "ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä" (Jes. 12:12:3).

    Mitä siis Kristus sai aikaan? Hän sai aikaan täydellisen sovituksen jokaisen ihmisen jokaisesta synnistä, myös sinun synneistäsi, myös sinua varten..

    3. Tekstimme tähtää siihen, että me uskoisimme

    Mitä siis vastaamme kysymykseemme: Saanko minäkin syntini anteeksi? Vastaamme: Olet jo saanut! Sinut on jo julistettu vanhurskaaksi Kristuksen veressä!

    Lisäksi Jumala on jo ottanut sinut armoliittoonsa pyhässä kasteessa ja kutsuu sinua tänään ja joka päivä siihen palaamaan. Samoin kuin et voinut tehdä mitään silloin, kun Kristus hankki sinulle sovituksen, et voinut silloinkaan tehdä, kun sinut kannettiin Kristuksen syliin hänen siunattavakseen kasteen sakramentissa ja siinä sait syntyä Jumalan lapseksi. Tämän liiton alla on vain yksi allekirjoitus, nimittäin Jumalan. Ihminen ei ollut mukana neuvottelemassa liiton ehtoja eikä siinä mielessä voinut sitä allekirjoittaa. Se merkitsee silloin myös sitä, että liitto ei kaadu ihmisen lankeemukseen, vaan on voimassa Jumalan puolelta, ja langennut saa parannuksessa siihen palata. Sinäkin saat muistaa Katekismuksen sanoja, että kaste on armorikas elämänvesi. Se antaa siis elämän eli uudestisynnyttää. Kun Daniel rukoili kansan syntejä anteeksi, hän vetosi siihen, että heidät oli otettu Jumalan nimiin (Dan. 9:19). Uuden liiton kansa on otettu Jumalan nimiin pyhässä kasteessa, ja siihen vedoten mekin saamme palata joka päivä Jumalan tykö ja uskoa.

    Evankeliumin suloinen sana tuo eteesi tänäkin päivänä Kristuksen ristiinnaulittuna, ja Herra itse kutsuu ja sanoo: "Joka minun tyköni tulee, sitä en minä heitä ulos." Joh. 6:37.

    Mitä muuta tämä on kuin Jumalan oma vastaus ja vakuutus epäilijälle: Saat anteeksi. Saat uskoa. Älä epäile. Ja Raamattu sanoo: "Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita." Joh. 3:18. Tekstimme lausuu asian näin: "Pelastumme hänen kauttansa vihasta."

    Jotkut ajattelevat, että ihmisen täytyy ruikuttamalla ruikuttaa Jumalalle ja kerjätä armoa voidaksensa taivuttaa Jumalan armolliseksi. Ei asia niin ole. Vaan se on päinvastoin: Jumala kutsumalla kutsuu hääjuhlaansa kaikenlaista väkeä, vakuuttamalla vakuuttaa, jopa valan tehden (Luuk. 1:72-75), olevansa armollinen ja tuo meille armonsa runsaissa armonvälineissä: kasteessa, evankeliumin sanassa ja henkilökohtaisessa synninpäästössä eli ripissä sekä ehtoollisessa, vieläpä käskee, kehottaa ja vaatii uskomaan, että hän on armollinen.

    Älä sinäkään epäile, vaan rohkeasti Pyhän Hengen kutsumana ja vetämänä usko sinäkin Herraan ja omista hänessä anteeksiantamus kaikista synneistäsi ja Jumalan valtakunta.

    Muut asiat ovat sivuasioita. Älä niistä huolehdi. Vaan etsi Jumalan valtakuntaa ja jätä kaikki muu hänen huomaansa, kyllä hän kaiken järjestää sinulle iankaikkiseksi parhaaksi hyvän tahtonsa mukaan.

    Markku Särelä

  • Saarna Luuk. 24:36–49

    Pastori Dani Puolimatkan saarna 8.4.2018 Tampereella

  • Saarna Luuk. 8:1–8

    Pastori Kimmo Närhin saarna raamattuleirin päätösjumalanpalveluksessa 8.7.2018 Orivedellä

  • Saarna Matt. 16:24–27

    Pastori Dani Puolimatkan saarna Orivedellä 3.6.2018

  • Saarna ristiinnaulitusta Kristuksesta (1 Kor. 1:20-25)

    Pastori Kimmo Närhin saarna 23.2.2014 Tampereella

  • Saarna Room. 5:1–6

    Pastori Kimmo Närhin saarna kirkkokunnankokouksen avajaisjumalanpalveluksessa 20.8.2017 Orivedellä

  • Saarna, aikuisten leirin päätösjumalanpalvelus

    Pastori Kimmo Närhin saarna Raamattuleirin 2009 päätösjumalanpalveluksessa Siitamajalla

  • Saarna, Joh 5:22-29

    Pastori Markku Särelän saarna 14.11.2010 Tampereella

  • Saarna, Joh 7:14-18

    Teol. yo. Mika Bergmanin saarna 9.1.2011 Tampereella

  • Saarna, Joh. 15:10-17

    Teol. yo. Mika Bergmanin saarna 12.6.2011 Siitamajalla

  • Saarna, Luuk4:16-22

    Pastori Kimmo Närhin saarna 27.11.2011 Hämeenlinnassa

  • Saarna, Matt 15:21-28

    Pastori Kimmo Närhin saarna 28.2.2010 Tampereella

  • Saarna, Matt 16:21-23

    Teol. yo. Vesa Hautalan saarna Talvileirin päätösjumalanpalveluksessa 13.3.2011 Siitamajalla

  • Saarna, Matt 5:1-12

    Pastori Markku Särelän saarna 9.10.2010 Tampereella
  • Saarna, Matt 5:17-19

    Teol. yo. Vesa Hautalan saarna 3.8.2011 Helsingissä

  • Saarna, Psalmi 2

    Pastori Markku Särelän saarna Joulukirkossa 25.12.2009 Siitamajalla

  • Saarna, Psalmi 86

    Pastori Markku Särelän saarna Syysjuhlilla 2009 Siitamajalla

  • Salattua kirkkautta!

    22. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, III vuosikerran evankeliumiteksti

    Ja hän sanoi heille: "Eihän lamppua oteta esiin, pantavaksi vakan alle tai vuoteen alle? Eiköhän lampunjalkaan pantavaksi? Sillä ei mikään ole salattuna muuta varten, kuin että se tulisi ilmi, eikä kätkettynä muuta varten, kuin tullakseen julki. Jos jollakin on korvat kuulla, hän kuulkoon." Ja hän sanoi heille: "Ottakaa vaari siitä, mitä kuulette; millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan, vieläpä teille lisätäänkin. Sillä sille jolla on, sille annetaan; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on." (Mark. 4:21–25)

    Millainen on suhteesi Jeesukseen? Tämän kysymyksen päivän evankeliumi esittää jokaiselle kuulijalleen. Vastauksemme ratkaisee iankaikkisen kohtalomme.

    Jeesus kätki kirkkautensa

    Jeesus on juuri ennen päivän evankeliumia kertonut tutun vertauksen kylväjästä. Päivän tekstin jälkeen hän kertoo muun muassa vertauksen siitä, miten Jumalan valtakunta on kuin sinapinsiemen. Näiden tuttujen vertausten välissä ovat Jeesuksen sanat, joiden ymmärtäminen ei ole ihan helppoa. Puhe lampun laittamisesta vakan alle vie varmaan monen ajatukset vuorisaarnan sanoihin: ”eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.” (Matt. 5:15–16). Samoin evankeliumin lopun sanat: ”sille jolla on, sille annetaan; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on” voivat tuoda ajatuksiin vertauksen palvelijoista, joille isäntä antoi leivisköjä. Ne, jotka käyttivät leivisköitä uskollisesti, saivat niitä lisää, mutta se, joka hautasi omansa maahan, menetti kaiken. Niin tuttu ja tarpeellinen kuin näiden opetusten sanoma onkin, on todettava, että Jeesus ei puhu päivän evankeliumissa kristittyjen hyvistä teoista.

    Markuksen evankeliumin kohta sanoo aivan suoraan, että Jeesuksen julistaessa lamppu on vakan tai vuoteen alla. Sen valo ei pääse näkymään kaikessa loistossaan. Se odottaa julkitulemistaan. Tutussa psalmin jakeessa sanotaan: ”Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni.” (Ps. 119:105), mutta tekstiyhteyden ja myös muun Raamatun todistuksen valossa on selvää, että tässä lampulla tarkoitetaan Jeesusta. Hän on maailman valo ja Ilmestyskirjan mukaan uudessa taivaassa ja maassa se lamppu, josta loistaa Jumalan kirkkaus. Kristuksen kirkkaus oli kätkettyä, koska hän ei yleensä näyttänyt jumalallista voimaansa eikä tuhonnut kaikkivaltiudellaan saatanaa ja tämän joukkoja. Varsinkin Markuksen evankeliumissa korostuu se, että Jeesus toistuvasti kielsi parantamiaan kertomasta ihmeistä muille. Kirkkaus oli kätkettyä, jotta se voisi tulla oikeaan aikaan esille. Se oli kätkettyä, jotta syntiset voisivat kohdata lihassa Jumalan, joka on itsessään kuluttava tuli. Jeesus sanoi: ”Jos jollakin on korvat kuulla, hän kuulkoon” ja kehotti näin kuulijoitaan ymmärtämään, että heidän ei tulisi pahentua hänen halpaan ulkomuotoonsa, vaan nähdä siinä Jumalan suunnitelman toteutuminen.

    Jeesus kutsui kuulijoitaan uskoon ja siihen liittyvät myös päivän evankeliumin lopun sanat: ”Ottakaa vaari siitä, mitä kuulette; millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan, vieläpä teille lisätäänkin. Sillä sille jolla on, sille annetaan; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on.” Jeesus kehottaa kuulemaan tarkasti ja ottamaan vastaan sanansa. Joka mittaa Jeesuksen hänen ulkomuotoonsa vedoten vähäiseksi, se mitataan Jumalan edessä vähäiseksi. Mutta joka ottaa hänen sanansa vastaan ja tunnustaa hänet Herraksi ja Vapahtajaksi, hänellä on yltäkyllin: iankaikkinen elämä, kaikki taivaan aarteet. Jolla on usko, hän saa kaiken muunkin lahjaksi Jumalalta. Jolta taas usko puuttuu, se menettää aivan kaiken.

    Jeesus kätkee kirkkautensa

    Vasta Kristuksen kuoltua lamppu asetettiin oikealle paikalleen. Kristus luopui orjan muodosta, joka hänellä oli syntejä sovittaessaan. Nyt hänen ihmisyytensäkin loisti jumalallista kirkkautta ja hän nousi Isän oikealle puolelle hallitsemaan Kirkkoaan. Kerran hän on tuleva takaisin tuomitsemaan elävät ja kuolleet. Silloin hän ilmestyy koko luomakunnalleen kunniassaan. Mutta hän ei ole vielä ilmestynyt. Vaikka hän on siis luopunut siitä alhaisuudesta, joka hänellä oli ennen, Kristuksen kirkkaus on vieläkin meiltä kätkettyä. Hän peittää kunniansa, jotta me syntiset voisimme lähestyä häntä turvallisesti. Vapahtaja ei ilkeyttään kätke kunniaansa, vaan hän tekee sen rakkaudesta meitä kohtaan. Nyt Jumala pelastaa armonvälineiden kautta. Taaskin Jumalalla on siis selvä suunnitelma, jonka mukaan hän toimii, vaikka ihmisten on sitä vaikea ymmärtää.

    Uskomme keskuksessa ovat suuret salaisuudet: kirkkauden Herra kätkee kunniansa, ääretön tulee äärelliseen, kuolematon kuolee. Kaikki tämä on inhimilliselle järjelle aivan käsittämätöntä ja siksi apostoli Paavali kirjoittaakin, että evankeliumi on ”juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus” (1 Kor. 1:16). Jumala toimii juuri päinvastaisella tavalla kuin inhimillinen järki olettaisi. Ja siksi meidänkään ei ole helppo uskoa Raamatun Kristukseen. Ei ole helppo uskoa Jumalaan, joka kätkee itsensä. Ei ole mitenkään vaikeaa saada itseään kiinni ajatuksista, joista paheksuisi epäuskoisia. Mielessä voi syntyä kyyninen kertomus siitä, miten Jumala ei välitä minusta. Hän ei anna tuntea läsnäoloaan ja voimaansa, koska häntä ei kiinnosta. Hän tahallaan kiusaa eikä ymmärrä, miten kovalta elämä voi tuntua. Iankaikkiseen elämäänkin hän vaikuttaa ottavan hampaat irvessä eikä sydämen halusta. Tällaiselta Jumala vaikuttaa, jos luotamme omaan ymmärrykseemme.

    Ihminen kaipaisi kunniaa jo nyt, mutta sitä Jumala ei ole määrännyt omiensa osaksi. Kutsu seurata Kristusta on kutsu liittyä kuolemaantuomittujen joukkoon. Niitähän ristinkantajat olivat. Se on kutsu kuolla itselle, omille himoille ja haluille, ja seurata Jumalan Poikaa – vaikka kuolemaan asti. Tässäkin on uskon salaisuus: Jumalan lapset näyttävät siltä kuin Jumala olisi hylännyt heidät.

    Salattu kirkkaus johtaa meidät iankaikkiseen kirkkauteen

    Meidän tulee luottaa sanaan ja riippua siinä kiinni. Se ilmoittaa meille erityisesti kaksi asiaa, jotka saavat lohduttaa meitä, kun seuraamme Vapahtajamme jälkiä: ensiksi, Kristus on kokenut saman kuin mekin. Hän tietää, mitä on olla pilkattu, hakattu, kiusattu, epäoikeudenmukaisesti tuomittu ja hylätty. Hän omakohtaisesti tietää, miltä tuntuu todellinen Jumalan hylkäämäksi tuleminen ja se, että joutuu kuolemaan kirottuna. Hän on kokenut kaikkea samaa kuin mekin ja vielä enemmän. Hän on kärsinyt Jumalalta sellaistakin, mitä meidän ei koskaan tarvitse kärsiä, koska hän kärsi puolestamme. Hän tietää, millaista on olla heikko ristinkantaja ja siksi hän myös säälii meidän heikkouksiamme ja osaa auttaa meitä.

    Toiseksi, hänen ylösnousemuksensa julistaa meille, että kokemamme ahdistukset eivät ole Jumalan vihan merkkejä. Ylösnousemus todistaa, että kaikki synnit on annettu anteeksi. Ja sana ”kaikki” tarkoittaa todella kaikki. Tämä sana kattaa ihan pienetkin synnit, joita teet joka päivä. Mutta se koskee myös niitä, jotka ovat vahingoittaneet monia ihmisiä ja joista voidaan kantaa sinulle kaunaa. Jumala on unohtanut ne ja heittänyt ne pois kasvojensa edestä. Jumalan eteen saatkin käydä puettuna siihen, mitä Poika on tehnyt edestäsi. Niin olet täysin puhdas ja kaikki syntisi on pyyhitty pois. Ja vielä ylösnousemus vakuuttaa sinulle, että niin kuin Kristus nousi kirkastettuna iankaikkiseen iloon, niin sinäkin saat nousta haudastasi ikuiseen juhlaan. Silloin murhe, kipu ja tuska ovat poissa. Jumala pyyhkii kaikki kyyneleet silmistämme. Silloin vihdoin saamme nähdä kirkkauden. Laskemme ristimme ja meidät kruunataan. Silloin saamme heittää nuo kruunumme Ilmestyskirjan vanhinten tavoin Jumalan valtaistuimen eteen ja tunnustaa, että Jumala on arvollinen saamaan kaiken kunnian! Hänen viisautensa on johdattanut meidät perille. Täällä ajassa hänen kirkkautensa oli kätkettyä, mutta siellä tuon kirkkauden katseleminen on suurin riemumme. Jos jollakin on korvat kuulla, hän kuulkoon!

  • Sana kantaa satoa

    Pastori Vesa Hautalan saarna 4.2.2018 Tampereella

  • Sana tuli lihaan

    Joulupäivän toisen vsk:n ev. teksti

    Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt. Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa. Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan. Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut. Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta. Joh. 1:1-14

    Apostoli Paavali tunnusti: "Minä tunnen hänet, johon minä uskon, ja olen varma siitä, että hän on voimallinen siihen päivään asti säilyttämään sen, mikä minulle on uskottu." (2 Tim. 1:12) Ihmeellinen usko! Tällaista uskoa tarvitsemme mekin. Uskoa, joka antaa meille Jumalan tuntemuksen, uskoa, joka antaa meille varmuuden. Varmuuden siitä, että Jumalan viha on lepytetty. Varmuuden syntien anteeksi saamisesta. Varmuuden pelastuksesta. Varmuuden siitä, että tulemme kerran perille taivaan iloon. Tähän liittyy tärkeänä osana joulun sanoma Sanan lihaan tulosta.

    1. Mitä Sanan lihaan tuleminen merkitsee?

    Nykyaikaa vaivaa Jumalan olemassaoloa koskeva hämäryys, jopa suorastaan pimeys. Emme ehkä ole pohjia myöten tiedostaneet, millaisen aivopesun kohteina olemme me kaikki sanankäyttäjien toimesta eli niiden toimesta, jotka esimerkiksi kasvattavat, opettavat, kouluttavat, sivistävät, kirjoittavat ja tiedottavat. Todellisen, elävän Jumalan he salaavat tai sulkevat esitystensä ulkopuolelle ja samalla he antavat sellaisen kuvan kuin hänellä ei olisi mitään tekemistä kasvatuksen, sivistyksen, tieteen ja median kanssa, saati yksityisen ihmisen tai kansakunnan arkisen elämän kanssa.

    Tämä Jumalan ulkopuolelle rajaaminen ei pysähdy tähän, vaan hänet halutaan rajata myös omantunnon ulkopuolelle. Sanotaan: ei saa syyllistää. Ja kun ei ole syntiä, ei armollakaan ole paikkaa. Joulusta jää pois sen varsinainen sanoma: "Teille on syntynyt Vapahtaja." Usko vääristyy tämänpuoleisten etsimiseksi.

    Kuunneltuani aikanani yliopiston teologisen tiedekunnan luentoja ja luettuani tutkintovaatimusten edellyttämiä teoksia, havaitsin, että Raamatun Kristuksella ei ollut siellä sijaa ns. tieteellisessä teologian harjoituksessa, puhumattakaan, että hänet olisi tunnustettu Herraksi. "Ei Jeesus ollut koskaan tutkinut tieteellistä johdanto-oppia, ei hän ymmärtänyt näistä asioista mitään", sanottiin minulle.

    Tekstimme puhuu toisin, se sanoo: "Sana tuli lihaksi." Ymmärräthän tämän oikein? Apostoli Johannes puhuu siitä Sanasta, joka oli alussa, Isän tykönä ja joka oli Jumala. Hän puhuu iankaikkisesta, persoonallisesta elämän Sanasta, Jumalan Pojasta. Kun "Sana tuli lihaksi", se ei tarkoita, että Sana olisi muuttunut lihaksi, niin ettei Hän sen jälkeen enää olisi ollutkaan Sana. Ei niin, vaan Hän oli ja on yhä edelleen persoonallinen Sana, Jumalan Poika, josta Johannes todisti: "Me katselimme Hänen kirkkauttansa, sen kaltaista kirkkautta kuin ainokaisella Pojalla on Isältä." Hän oli siis lihaan tulleena edelleen Jumalan Poika, hänellä oli edelleen jumalallinen doksa eli kirkkaus, kunnia. Mutta kun Hän tuli lihaan, Hän lihaan tulleena oli ja yhä edelleen on samalla kerralla sekä tosi Jumala että tosi ihminen. Niinhän jouluevankeliumi kertoo, että hän on nimeltäänkin "JUMALA MEIDÄN KANSSAMME".

    Joulun tapahtuma Beetlehemissä tulee merkitykselliseksi ihmiselle, jos hän tajuaa, että silloin elävä, todellinen Jumala ilmestyi lihassa (1 Tim. 3:16). Tajuaa!? - ei sitä voi ihminen järjellänsä tajuta - se on mahdollista tajuta vain uskon kautta. Silloin on tähän yhdistettävä myös se Raamatun opetus, että tämä sama Poika tulee takaisin kirkkaudessaan ja tuomitsee maailman. Tämä kaikki on totta, ja se on todellisuutta, jonka kanssa meistä jokainen kerran tulee tekemisiin, ehkä hyvinkin pian. Silloin ei ole sama, mikä on suhteemme tähän Lapseen, uskommeko Häneen vai hylkäämmekö Hänet. Silloin ei ole sama, siirrämmekö parannuksen tekoa epämääräiseen tulevaisuuteen, vai tulemmeko nyt ja joka aika katumuksessa Jeesuksen eteen ja sanomme uskon rukouksen: Anna anteeksi kaikki syntini nimesi tähden.

    2. Ketkä ovat tämän todistajat?

    Johannes Kastaja todisti Jeesuksesta. Tekstimme sanoo: "Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa. Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan." Apostoli Johannes todistaa yhdessä toisten apostolien kanssa: "Me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta." Johannes Kastajan todistus on vahvistettu hänen marttyyrikuolemallaan, samoin monien apostoleitten todistus. Vaikka apostoli Johannes kuoli ns. luonnollisen kuoleman, hänkin pysyi uskollisena vankeudessa ja vainoissa kuolemaan asti. Nyt meillä on heidän todistuksensa apostolisessa sanassa, josta Vapahtaja itse sanoo: "Joka kuulee teitä, se kuulee minua; joka hylkää teidät, hylkää minut." Tämä todistus ei ole kuollut kirjain, vaan se on Pyhän Hengen sana ja todistus, Hänen, josta Jeesus sanoi, että Hän johtaa teidät kaikkeen totuuteen. Ja kun Pyhä Henki todistaa, Hän puhuu sydämelle, omalletunnolle ja antaa sisäisen vakuuden ja vakuuttumisen siitä, että tämä on jumalallinen totuus. Heidän todistukseensa ennustusten muodossa yhtyvät Vanhan testamentin profeetat. Vanha testamentti sanoo: "Tämä on Herran sana" ja Uusi testamentti lausuu siihen aamenensa sanoen: "Kaiken piti käymän toteen, mikä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa." Ja Jumalan seurakunta sanoo Herraansa ylistäen: "Amen."

    3. Mitä varten Sana tuli lihaan?

    Mikä sitten on kaiken tarkoitus? Miksi Sana tuli lihaan.

    Atanasioksen uskontunnustus lausuu sen lyhyesti: "meidän autuutemme, pelastuksemme tähden." Sitähän tekstimme meille julistaa, kun se sanoo Sanaa elämäksi ja valoksi ja lisää: "Hän oli täynnä armoa ja totuutta." Johannes Kastajan todistuksen tarkoituksena oli, että kaikki uskoisivat. Uskoisivat Häneen, jonka kengän pauloja emme ole arvolliset edes maahan kumartuneina päästämään. Uskoisimme kaikki, jokainen - siis sinäkin.

    Katso Sanan mahtia! Kaikki on luotu hänen kauttansa. Katso luomistekoja! Mikä valtava voima on ne saanut aikaan! Ja tämä Sana kantaa maailmankaikkeutta sanalla, jossa on voima (Hebr. 1:3). Hän on tullut ihmiseksi, ja kutsuu sinua uskomaan, turvaamaan Häneen Pyhän Hengen antamalla voimalla. Jumalasta sanotaan: "Katso taivasten taivaisiin Sinä et mahdu." Ja kuitenkin Elisabet sanoo neitsyt Marian odottamaa lasta Herraksi, ja tietäjät toivat Lapsukaiselle lahjoja, kultaa, mirhaa ja suitsuketta siten tunnustaen Hänet Jumalaksi. Niin Ääretön tulee ihmiseksi ja kutsuu meitä uskomaan.

    Jumalan Pojan lihaan tuloon liittyi se, että hän meidän autuutemme tähden teki kaiken, mitä autuuden saamiseen tarvittiin. Tarvittiinhan siihen paljon, koska syntimme oli kapinaa Jumalaa ja Hänen hyvyyttään vastaan, koska turmeluksemme oli niin syvä ja perinjuurinen, koska syntimme olivat niin lukuisat. Tarvittiin viaton Välimies, Hänen laintäyttämyksensä, Hänen verenvuodatuksensa, Hänen kuolemansa, tarvittiin Jumalan vanhurskaan vihan lepyttäminen ja kaikkien hänen pyhän lakinsa vaatimusten täyttäminen. Sitä ei voinut tehdä muu kuin tämä jumalihminen, mutta hän teki sen sitten aivan täydellisesti. Nyt koko autuus on pelkkää lahjaa, yksin Jumalan suurta armoa ja rakkautta meitä kohtaan. Synnit on sovitettu, anteeksiantamus on jo meille hankittu. Meille ilman valoa oleville, pimeyteen eksyneille on loistanut ja yhä loistaa valo Kristuksen seimeltä ja julistaa: Teille on syntynyt Vapahtaja, teidän syntinne ovat anteeksiannetut. Tämä kutsuu uskomaan: Pane turvasi tähän Herraan, joka tuli tänne alas sinun veljeksesi, jotta sinä saisit syntisi anteeksi.

    Kutsu uskomiseen on aivan yleinen, kaikille tarkoitettu. Ja samalla se on aivan henkilökohtainen, juuri sinulle osoitettu. Sillä Kristus on koko maailman Vapahtaja ja sinunkin Vapahtajasi.

    Voi olla monenlaisia verukkeita, miksi ihminen torjuu kutsun uskoa. Mutta kaikki ne kaatuvat siihen tosiasiaan, että meitä kutsuu uskomaan taivaan ja maan Herra, joka itse on rakastanut meitä Beetlehemistä Golgatan ristin kuolemaan asti.

    Voi olla myös arkuutta uskoa. Joku voi kysyä: saanko minä, näin suuri syntinen, uskoa, että Jeesus on minunkin syntieni sovitus. Rakas ystävä, kuule Raamatun sana: "Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi: minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä." Jes. 41:10. Kukapa ei olisi suuri syntinen! Jos suuri syntinen ei voisi saada anteeksi, ei kukaan voisi saada anteeksi. Mutta kun syntien sovittaja on iankaikkinen Sana, ainokainen Poika, niin tämä sovitus pätee ja kelpaa Jumalalle. Sen Jumala osoitti herättämällä Hänet kuolleista. Rohkaistu siis uskomaan. Veisaahan Jumalan seurakunta:

          Tuhatta jos suuremmaksi, oisi luotu maailma
          Ja sen synti painavaksi kuormaks' päälles' koottuna,
          Eipä Herra armoaan kieltäis' sulta silloinkaan.
          Herran laupeus sua kohtaan Niin kuin liekki palaa, hohtaa.
          VK 1938/1943 307:8

    Joku toinen voi taas tuntea itsensä kylmenneeksi. Uskon asiat eivät tahdo olla niin eläviä kuin toivoisi, ja ihminen tuntee sen tähden levottomuutta, pelkoa ja kyselee omia kysymyksiään. Mikä neuvoksi? Sanasta vain kiinni, kiinni joulun sanomasta!

          Juuri meille kylmenneille Jeesus avuks' tullut on.
          Kiitä, kiitä Herraa siitä, usko vaikk' oot mahdoton.
          Nyt on sulla, nyt on mulla ilojuhla verraton. (VK 28:6)

    Markku Särelä

  • Sanoma Kristuksesta on rauhan evankeliumi

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna Tampereella 12.4.2015

  • Sanoma vapautuksesta

    Vikaari Vesa Hautalan saarna Syysjuhlan päätösjumalanpalveluksessa 27.9.2015 Siitamajalla.

  • Siinä on rakkaus

    4. pääs. jälk. sunn. II vsk:n epistola

    Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä. Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä, että hän on antanut meille Henkeänsä. Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi. Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa. Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. 1 Joh. 4:10-16.

    Mikä on keskeistä kristillisessä uskossa? Tähän kysymykseen voi vastata yhdellä sanalla. Se sana on rakkaus. Tähän monet yhtyvät.

    Kuitenkin jos kysymme edelleen, mitä tämä rakkaus on, niin vastaajien tiet eroavat niin kuin tiet eroavat täällä siinäkin suhteessa, että toiset kulkevat laveata tietä kadotukseen ja toiset kaitaa tietä taivaaseen. Jotkut näet ajattelevat, että keskeistä kristillisessä uskossa on lähimmäisiä koskeva rakkauden käsky, joka Raamatusta löytyy: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Mutta apostoli Johannes sanoo tässä meille: "Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi." Tässä puhutaan Jumalan rakkaudesta meihin. Ja juuri tämä on kristillisen uskon keskeinen sanoma.

    Jumala on rakastanut syntistä maailmaa. Jumala on rakastanut sitä maailmaa, joka on ollut kapinassa korkeata majesteettia kohtaan ja joka edelleenkin epäuskonsa tähden jatkaa samaa kapinaa. Luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on eikä myöskään ymmärrä mikä on se sanoma, jonka Jumala on meille ilmoittanut ja halunnut meille välittää.

    Jos me alamme vähänkin Jumalan lain edessä käsittää, että meiltä puuttuu rakkaus Jumalaa ja lähimmäistämme kohtaan, niin meidän omatuntomme alkaa syyttää ja soimata meitä. Jumala nimittäin kyllä laissansa vaatii meiltä rakkautta. Onhan hänen oma sanansa: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi." (Mark. 12:30). Mutta ihminen on itsekäs. Hän haluaakin rakastaa itseänsä yli kaiken, hän haluaa poistaa Jumalan elämästänsä ja tehdä hänet tarkoituksettomaksi ja merkityksettömäksi. Ihminen ei halua antaa kunniaa Jumalalle ja rakastaa häntä, vaan meitä lähinnä ovat omat tarpeemme, omat ajatuksemme, oma tahtomme ja omat himomme. Niiden mukaan haluamme elää. Se on vastoin Jumalan tahtoa. Itsekkyydessämme emme rakasta Jumalaa emmekä myöskään lähimmäistämme.

    Me olemme siis syntisiä, Jumalan tahdon rikkoneita. Jumala on vanhurskas ja vihaa syntiä ja sitä, joka syntiä tekee. Tätä voimme jossakin määrin luonnostamme käsittää. Samalla Jumalassa on tuo toinen piirre, rakkaus. Vaikka me olemme tällaisia, niin siitä huolimatta hän on rakastanut meitä ja antanut meille oman Poikansa, joka on sovittanut meidät kanssaan ja näin meille on hankittu syntien anteeksiantamus. Apostoli sanoo siitä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.

    Emme löydä Jumalalle kelpaavaa rakkautta omasta sydämestämme, rakkautta, joka Jumalan edessä olisi riittävä ja puhdas. Sen sijaan rakkaus löytyy Jumalasta. "Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme" (Room. 5:10). Jumala on rakastanut meitä, ja nyt vapiseva omatunto löytää rauhan tässä rakkaudessa. "Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." (Joh. 3:16). Tämä Jumalan rakkaus meitä kurjia syntisiä kohtaan on kristillisen uskon sydän, sen keskus.

    Päästyämme osallisiksi Jumalan armosta ja rakkaudesta, "mekin olemme velvolliset rakastamaan" Jumalaa ja toinen toistamme. Se, joka elää epäuskossa, yrittää rakastaa niillä voimilla ja sillä käsityksellä, mikä hänellä luonnostansa on. Kun ihmisellä suhde Jumalaan ei ole kunnossa, hän ei ole osallinen Jumalan rakkaudesta eikä hänellä ole myöskään voimaa rakkauteen. Mutta siitä, että usko on syttynyt sydämeemme ja olemme oppineet tuntemaan Kristuksen, seuraa välttämättä, että sydämessämme on olemassa rakkaus Jumalaa kohtaan ja sen myötä myös rakkaus lähimmäistä kohtaan.

    Uskon synnyttämä rakkaus ulottuu yli tavanomaisten rajojen. On näet rakkautta vihollisiakin kohtaan. Ajatelkaamme vaikkapa Stefanusta, ensimmäistä marttyyriä, joka rukoili Jumalaa antamaan kivittäjilleen anteeksi. Käytännön ilmentymänä rakkaudesta vihollista kohtaan on usein esirukous. Jumalan seurakunta ei voisi koskaan kasvaa eikä tehdä ulospäin suuntautuvaa työtä, lähetystyötä, jos sillä ei olisi rakkautta vihollisiansa kohtaan. Onhan tietyssä mielessä jokainen epäuskoinen ihminen Jumalan ja uskon vihollinen, vaikka hän olisi meille inhimillisesti läheinen ja rakas. Jumala panee seurakuntansa tekemään työtä levittämällä sanaa seurakunnan vihollistenkin keskuuteen, ja jokainen Kristukseen uskova ilolla tekee tätä työtä ja odottaa sekä toivoo, että ihmiset kääntyisivät ja pelastuisivat.

    Rakkaus lähimmäistä kohtaan voi olla vaikea asia ymmärtää oikein. Sydämessä tätä rakkautta uskovalla on, mutta miten sen tulee ilmetä. Epäuskoinen ihminen ajattelee asiaa järkensä ja tunteittensa mukaan. Uskovallakin on suuri vaara toimia oman henkilökohtaisen tunteensa varassa.

    Rakkaus on muutakin kuin sisäistä tunnetta. Kristillistä rakkautta ohjaa nimittäin Jumalan sana. Jeesus sanoo siitä: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani ja minun Isäni rakastaa häntä ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan." (Joh. 14:23) Sitten hän sanoo vielä: "Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani ja se sana, jonka te kuulette ei ole minun vaan Isän, joka on minut lähettänyt." Rakkaus pitäytyy siis Jeesuksen sanaan ja tämä sana antaa sille sisällön.

    Nykyaikana, joka on hyvin tunnepohjaista, on syytä nähdä tämä. Ihmisethän ajattelevat, että jos heidän sisällään on niin sanottu rakkaus, niin he saavat tehdä niin kuin tämä rakkaus heitä vaatii. Seurauksena avioliittoja hajoaa, aviouskollisuutta lyödään laimin ja eletään miten hyvänsä. Kuka voi mitata sen kärsimyksen, mikä näin on aiheutunut juuri niille, joita kohtaan ennen muuta olisi tullut osoittaa oikeata rakkautta. Pelkän ulkonaisen tunteen seuraaminen johtaa siihen, että on paljon kyyneleitä, paljon kärsimystä ja että elämä ajautuu umpikujaan. Ei voida korjata sitä pahaa, mikä on aiheutettu. Tuloksena on tavaton rikkinäisyys.

    Koska Jumalan käskyjen sisältö on rakkaus, tulee kristityn ohjata tunteensa niiden mukaiseksi, eikä ajatella, että hän voi pettävällä tunteellaan tulkita Jumalan käskyjä ja antaa niille uuden, vääristyneen sisällön.

    Kun Jumalan sana antaa rakkaudelle sisällön, niin siihen kuuluu myös oikeita tunteita, lämpöä, sydämellisyyttä, laupeutta ja muuta senkaltaista. Sitä saamme osoittaa luonteenlaatumme mukaan. Luonnehan on hyvin henkilökohtainen asia. Mutta jos tämä henkilökohtainen tunne irroitetaan Jumalan sanasta ja seurataan pelkkää tunnetta, ajaudutaan väärille raiteille, pois todellisesta rakkaudesta ja aiheutetaan kärsimystä. Mutta jos sen sijaan tunne yhdistyy Jumalan sanaan niin, että ensimmäisenä on Jumalan sana, jota seurataan, silloin syntyy harmoninen tilanne.

    Esimerkiksi voisimme ottaa kysymyksen lasten kristillisestä kasvatuksesta. Sehän on käytännössä on niitä vaikeimpia. Jos menettelemme vinoutuneen tunteemme mukaan, voi tapahtua kahdenlaista. Jos lapsi tekee väärin, emme ojenna häntä, vaan annamme hänen elää vapaasti. Meistä voi tuntua vaikealta rangaista lasta, mutta seurauksena on kurittomuus ja yksilön ja kansakunnan kasvaminen vinoon. Jumalan sana sen sijaan sanoo: "Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan." Hempeämielinen rakkaus on käytännössä vihaa. Ei tuo raamatunkohta tarkoita, että kurin tulisi olla ankaraa, vaan sellaista, että on olemassa järjestys ja asiallinen meno ja lapsi tuntee olonsa turvalliseksi. Toinen väärä tapa seurata tunteitansa on purkaa vihansa lapseen. Jumalan sana sanoo : "Niin kuin isä armahtaa lapsiansa, niin Jumalakin armahtaa pelkääväisiänsä". Näin kasvatukseen kuuluu armollisuus ja kohtuus, niin että lapselle välittyy tunne, että hänestä välitetään. Kun rakkaus saa sisältönsä Jumalan sanasta, henkilökohtainen tunne ei pääse, olkoon se sitten hempeyttä tai vihaa, ohi Jumalan sanan määräämän Jumalan lasten tekoja.

    Rakkaus katsoo pidemmälle kuin siihen hetkeen jossa ollaan. Hyvin suuri vaara on, että kristityt ovat liian lyhytnäköisiä rakkaudessaan. Tämä merkitsee sitä, että erilaisissa vaikeissa asioissa annetaan neuvoja tai tehdään ratkaisuja, joilla tilanteesta selviydytään sillä hetkellä, mutta samanaikaisesti kerätään vaikeuksia myöhemmille ajoille. Rakkaus ottaa huomioon eri näkökohtia eikä kulje hetken mielijohteen mukana. Jumala on meille tässä suuri esimerkki. Vaikka emme kykene käsittämään Jumalan hallintaa, niin näemme yhtä ja toista siitä, mitenkä Jumalalla on aikaa ja kärsivällisyyttä, mitenkä hänellä on omat tapansa kasvattaa. Tätä taustaa vasten meidän on helpompi ymmärtää kaikkea sitä mitä tapahtuu. Mitenkä monta kertaa Jumala osoittaa hyvyyttänsä ja rakkauttansa kaikkia ihmisiä kohtaan havaittavalla tavalla. Toisaalta taas voimme nähdä, että hän on valmis kuljettamaan ihmisiä, kokonaisia kansakuntia ja koko maailmaa monien vaikeitten vaiheitten kautta vetääksensä heitä tykönsä ja valmistaaksensa heitä evankeliumin sanalle. Jumalalla on suuret linjat. Tämä merkitsee myös, ettei meillä ole oikeutta pahentua siihen tapaan, jolla hän rakastaa eikä meillä ole oikeutta vaatia häntä toimimaan lyhytnäköisesti meidän tavallamme.

    Rakkaus, rakkaus Jumalaa kohtaan ja rakkaus lähimmäistä kohtaan on se, johon meidät on kutsuttu, mutta kaiken yläpuolella on se rakkaus, joka Jumalalla on ollut meihin. Se on ihmeellinen, edellytyksetön rakkaus, josta jo profeetta Jeremia lausui nuo ikimuistoiset sanat: "Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut ja vetänyt sinua puoleeni armosta." Siellä missä tämä Jumalan rakkaus on synnyttänyt meidät uudesti elävään toivoon, siellä myös meidän sydämissämme on rakkaus. Tämä rakkaus saa voimansa Jumalan evankeliumista. Se rakkaus pitää yhtä Jumalan lain kanssa. Se ei asetu Jumalan käskyjä vastaan, vaan sanoo niihin aamenensa. Mutta voima toteuttaa tätä rakkautta ei lähde laista, koska laista tulee synnintunto ja laki kuolettaa, vaan voima tulee evankeliumista, siitä kun katselemme Herraa Jeesusta Kristusta meidän edestämme kärsinyttä ja kuollutta.

    Ajatelkaamme mistä ristin ryöväri löysi rakkauden. Hän joutui toteamaan: "Me kärsimme oikeuden mukaan". Hän tunnusti, että rangaistus, jonka hän oli saanut, oli oikea. Hänen syntinsä olivat sen hänelle tuottaneet. Mutta kun hän katselee Kristusta ristillä, hän näkee sen rakkauden, joka meidän edestämme on uhrautunut. Se antaa hänelle uskon, jonka varassa hän voi rukoilla: "Muista minua, kun tulet valtakuntaasi", uskon, joka näkee yli omien pahojen tekojen, uskon, joka turvautuu siihen, että on olemassa Jumalan armo, on olemassa Kristuksen iankaikkinen valtakunta ja iäinen elämä. Kuoleman edessä ja oman synnin hedelmän selvästi nähdessänsä ristillä riippuessansa ryöväri näkee iankaikkisen elämän. Kristus, joka uhrasi itsensä meidän edestämme, on se rakkaus, jonka varassa on meidän elämämme. Kun hän synnyttää meissä uskon, niin silloin tämä usko omistaa anteeksiantamuksen ja saa aikaan rakkautta.

    Rakkautta ei voida pakottaa eikä pusertaa meistä irti. Sitä ei voida saada aikaan käskemällä, vaan se lähtee pakottamatta Jumalan synnyttämänä uskovasta sydämestä. Sisältönsä se saa kylläkin laista, sillä mitään muunlaista todellista rakkautta ei ole kuin se minkä Jumala on laissansa sanonut. "Sillä rakkaus on lain täyttämys." Sen tähden kristitty rakastaessaan ei asetu lakia vastaan, vaan tunnustaa, että se on vanhurskas, hyvä ja pyhä. Tällaisen rakkauden me tarvitsemme, rakkauden, joka on rakkautta Jumalaan, joka antaa hänelle sen kunnian, mikä hänelle kuuluu, joka kunnioittaa hänen sanaansa, rakastaa hänen lakiansa ja joka sitten myös suhteessamme lähimmäisiimme kohdistuu kaikkialle, vihollisiimmekin. Me ilmennämme tätä rakkautta kukin luonteen laatumme mukaan. Se, jolla on sellainen luonne ja sellaiset luontaiset ominaisuudet, että voi hymyillä, nauraa ja laskea leikkiä, olla mukava ihminen, ilmentää rakkauttaan oman luonteensa läpi. Jörö, ehkä harvasanainen luonne ilmentää rakkautta omalla tavallaan. Kukin sillä tavoin millaisiksi meidät on luotu ja mitä meille on annettu. Emme voi mennä sanomaan sitä, että jöröllä on enemmän rakkautta kuin lupsakalla ihmisellä tai päinvastoin. Kuka sen mittaa? Jumala yksin sen tietää. Ei olekaan tarpeellista näin verrata ja näin katsella, vaan se on tarpeen, että itse pyydämme, että Jumala antaisi meille itsellemme rakkautta.

    Markku Särelä

  • Simonin talossa

    Luuk. 7:36–50 Niin eräs fariseuksista pyysi häntä ruualle kanssaan; ja hän meni fariseuksen taloon ja asettui aterialle. Ja katso, siinä kaupungissa oli nainen, joka eli syntisesti; ja kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen talossa, toi hän alabasteripullon täynnä hajuvoidetta ja asettui hänen taakseen hänen jalkojensa kohdalle, itki ja rupesi kastelemaan hänen jalkojansa kyynelillään ja kuivasi ne päänsä hiuksilla ja suuteli hänen jalkojaan ja voiteli ne hajuvoiteella. Mutta kun fariseus, joka oli hänet kutsunut, sen näki, ajatteli hän mielessään näin: "Jos tämä olisi profeetta, tietäisi hän, mikä ja millainen tuo nainen on, joka häneen koskee: että hän on syntinen." Niin Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Simon, minulla on jotakin sanomista sinulle". Hän virkkoi: "Opettaja, sano". "Lainanantajalla oli kaksi velallista; toinen oli velkaa viisisataa denaria, toinen viisikymmentä. Kun heillä ei ollut, millä maksaa, antoi hän molemmille velan anteeksi. Kumpi heistä siis rakastaa häntä enemmän?" Simon vastasi ja sanoi: "Minun mielestäni se, jolle hän antoi enemmän anteeksi". Hän sanoi hänelle: "Oikein sinä ratkaisit". Ja naiseen kääntyen hän sanoi Simonille: "Näetkö tämän naisen? Minä tulin sinun taloosi; et sinä antanut vettä minun jaloilleni, mutta tämä kasteli kyynelillään minun jalkani ja kuivasi ne hiuksillaan. Et sinä antanut minulle suudelmaa, mutta tämä ei ole lakannut suutelemasta minun jalkojani siitä asti, kuin tulin sisään. Et sinä voidellut öljyllä minun päätäni, mutta tämä voiteli hajuvoiteella minun jalkani. Sentähden minä sanon sinulle: tämän paljot synnit ovat anteeksi annetut: hänhän näet rakasti paljon; mutta jolle vähän anteeksi annetaan, se rakastaa vähän." Sitten hän sanoi naiselle: "Sinun syntisi ovat anteeksi annetut". Niin ateriakumppanit rupesivat ajattelemaan mielessänsä: "Kuka tämä on, joka synnitkin anteeksi antaa?" Mutta hän sanoi naiselle: "Sinun uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan".

    Miltä sinusta tuntuisi, jos olisit kutsuttu juhlaan, mutta kukaan ei olisi tervehtimässä sinua ovella, kukaan ei olisi auttamassa sinulta takkia päältä, kukaan ei olisi kutsumassa käymään pöytään? Olisit ihan ajoissa paikalla, mutta jostain syystä ketään ei vaikuttaisi kiinnostavan se, että olet saapunut.

    Kylmä ja lämmin vastaanotto

    Jotain tämänkaltaista Herramme joutui kohtaamaan fariseus Simonin talossa. Juutalaisen perinteen mukaan isännän olisi pitänyt ottaa vieraansa lämpimästi vastaan suudelman kera. Sitten hänen olisi pitänyt antaa vettä käsien ja jalkojen pesua varten ja öljyä voitelemiseen. Simon kyllä puhutteli Jeesusta kunnioittavasti opettajaksi, eli rabbiksi, mutta hänen käytöksensä kertoo, ettei hän arvostanut Jeesusta ollenkaan. Hänen laiminlyöntinsä vaikuttavat jopa laskelmoidun piittaamattomilta. Juuri sen, että Jeesus oli rabbi, olisi pitänyt herättää aivan erityistä kunnioitusta Vapahtajaa kohtaan.

    Näyttää siltä, että Simon oli kutsunut Jeesukseen luokseen, koska hänellä oli epäilyksiä tämän suhteen. Hän halusi pitää Jeesusta silmällä ja katsella, millainen mies tämä oikein oli. Jo lähtöasetelma oli kriittinen ja Simon oli heti valmis tarttumaan ensimmäiseen seikkaan, joka puhuisi sitä vastaan, että Jeesus oli todellinen profeetta. Tähän tarjoutui tilaisuus, kun syntinen nainen alkoi osoittaa Jeesukselle sellaista vieraanvaraisuutta, jota olisi pitänyt saada isännältä. Luukas kirjoittaa: ”siinä kaupungissa oli nainen, joka eli syntisesti; ja kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen talossa, toi hän alabasteripullon täynnä hajuvoidetta ja asettui hänen taakseen hänen jalkojensa kohdalle, itki ja rupesi kastelemaan hänen jalkojansa kyynelillään ja kuivasi ne päänsä hiuksilla ja suuteli hänen jalkojaan ja voiteli ne hajuvoiteella.” Kun Simon näki, mitä nainen teki, hän ajatteli mielessään: ”Jos tämä olisi profeetta, tietäisi hän, mikä ja millainen tuo nainen on, joka häneen koskee: että hän on syntinen.”

    Jos Simon on kylmä ja arvosteleva hahmo, syntinen nainen on kaikkea muuta. Hän on niin rakkautta täynnä, ettei hän tule huomioineeksi sopivia tapoja. Ensimmäinen rike on se, että hän pesi ja voiteli Jeesuksen jalat – siis hyvin saastaisena pidetyn ruumiinosan. Tämä teko on aivan tavattoman alentava, suorastaan kauhistava, vaikka Simon tosin ajatteli, ettei edes se ollut naisen arvoinen. Toiseksi, hän pesi jalat kyynelillään ja pyyhki ne hiuksillaan. Hiuksia nainen ei saanut missään nimessä pitää avoimina. Se oli juutalaisessa ajattelussa peruste jopa avioerolle. Mutta nyt nainen ei piittaa näistä aikansa käsityksistä, koska hänen huomionsa on vienyt se, miten Jeesusta on kohdeltu. Hän haluaa osoittaa tälle rakkautta ja unohtaa kaiken muun.

    Näin syntinen nainen ja Simon muodostavat ikään kuin vastaparit: on kunniallinen fariseus, joka kohtelee Jeesusta tylysti ja etsii kritiikin aihetta ja toisaalta tunnettu julkisyntinen, joka osoittaa ylitsevuotavaa rakkautta Jeesusta kohtaan.

    Jeesus ojentaa Simonia

    Simon oletti, että Jeesus olisi järkyttynyt naisen teoista ja käskenyt syntisen pois talosta, mutta niin ei käynyt. Jeesus ottaa vastaan rakkaudenosoitukset ja päättää opettaa Simonia. Hän nimittäin tiesi tarkalleen Simonin tuomitsevat ajatukset ja päätti kertoa hänelle, miksi hän salli naisen osoittaa poikkeuksellista rakkautta. Vapahtaja sanoi: ”Lainanantajalla oli kaksi velallista; toinen oli velkaa viisisataa denaria, toinen viisikymmentä. Kun heillä ei ollut, millä maksaa, antoi hän molemmille velan anteeksi. Kumpi heistä siis rakastaa häntä enemmän?” Kun Simon vastasi, että se, joka sai enemmän anteeksi, Jeesus sanoi hänelle: ”Oikein sinä ratkaisit”.

    Simon on nyt ahdistettu nurkkaan, ja niin Jeesus soveltaa esittämäänsä vertausta siihen, mitä fariseuksen talossa oli tapahtunut: ”Näetkö tämän naisen? Minä tulin sinun taloosi; et sinä antanut vettä minun jaloilleni, mutta tämä kasteli kyynelillään minun jalkani ja kuivasi ne hiuksillaan. Et sinä antanut minulle suudelmaa, mutta tämä ei ole lakannut suutelemasta minun jalkojani siitä asti, kuin tulin sisään. Et sinä voidellut öljyllä minun päätäni, mutta tämä voiteli hajuvoiteella minun jalkani. Sentähden minä sanon sinulle: tämän paljot synnit ovat anteeksi annetut: hänhän näet rakasti paljon; mutta jolle vähän anteeksi annetaan, se rakastaa vähän.”

    Tämä on järisyttävää puhetta. On aivan uskomatonta, että vieras hyökkää isäntää kohtaan. Ja vielä käsittämättömämpää on se, että Jeesus asettuu julkisyntisen puolelle kunniallista miestä vastaan. Jeesus luettelee kaikkien kuullen sen, miten häntä on laiminlyöty ja sitten hän vuorostaan ylistää naisen rakkautta. Hän vie huomion siihen, mikä on käytöksen taustalla: koska Simon on omahyväinen fariseus hän ei ymmärrä, kuinka paljon hän tarvitsee anteeksiantamusta. Siksi hän myös rakastaa vähän. Sen sijaan tämä syntinen nainen on joutunut kohtaamaan syntisyytensä syvästi ja saanut kaiken tekemänsä pahan anteeksi. Siitä johtui syntisen poikkeuksellinen käytös.

    Onko seurakuntamme fariseuksen huone?

    Tällaisen kohtauksen äärellä on tarpeen peilata omaa elämää sitä vasten. Raamatun kertomukset eivät aja asiaansa, jos ne eivät ravistele meitä. Minun on ainakin vaikea olla ajattelematta, etten olisi aivan ensimmäisten joukossa paheksumassa syntisen naisen toimintaa. Kun sovinnaisia rajoja rikotaan, harvoin oletukset ovat hyvät niiden rikkojasta. Mutta nyt Jeesus osoittaa äärimmäistä solidaarisuutta tälle naiselle, jota me olisimme varmaankin ainakin ajatuksissamme nuhdelleet.

    Nainen muistuttaa meitä siitä, että Kristuksen laumaan kuuluu monenlaista lammasta. Kertomus paljastaa meille, että jos jokin on outoa, niin se, jos seurakunnassa on esimerkiksi vain korkeasti koulutettuja ja älykkäitä ihmisiä. Jos jokin on outoa niin se, että olemme jonkin sortin pyhimyskerho, jossa kaikilla pyyhkii hyvin. Siinä on jotain hämmentävää, jos seurakunnassa paikan löytävät vain ne, jotka pystyvät pitämään elämänsä ulkoisesti kunnossa. Ja ikävä kyllä sitä joutuu kohtaamaan niitä, joiden elämä on mennyt pahasti pieleen eivätkä siksi uskalla tulla seurakuntaan. He kokevat olevansa liian huonoja tulemaan. Ehkä he pelkäävät halveksivia katseita, pilkkaavia kuiskauksia tai vain painostavaa hiljaisuutta.

    Mutta mitä jos seurakunta olisikin paikka, jossa syntinsä kohdanneet väkivallantekijät, avionrikkojat ja vaikkapa huumeidenkäyttäjät voisivat löytää kotinsa? Mitä, jos seurakunta olisi sellainen paikka, jonne kaikki he kokisivat olevansa sydämestään tervetulleita? Mitä jos me osoittaisimme heille samanlaista ehdotonta rakkautta kuin Vapahtajamme tälle syntiselle naiselle? Miten valtava sanaton todistus se olisikaan Herramme ehdottomasta armosta!

    Se, että tämä seurakunta ei ole fariseusten huone, on jokapäiväisen kilvoituksen aihe. Meidän tulee joka päivä ristiinnaulita meissä oleva vanha ihminen kaikkine synteineen ja pahoine himoineen. Kilvoituksessa farisealaisuutta vastaan emme koskaan saavuta täydellisyyttä, mutta se ei tarkoita sitä, ettei meidän pitäisi edes yrittää.

    Simon ja syntinen nainen samassa persoonassa

    Mutta mitä tehdä, kun ei pääse tuomitsevista ajatuksista eroon? Mitä tehdä, kun haluaisi olla tuomitsematta, mutta huomaa itsellään Simonin mielenlaadun? Oikeastaan tuo tila on aivan loistava lähtökohta terveelle hengelliselle elämälle. Nimittäin silloin, kun näemme itsemme Simonina, voimme saada katumuksen kyyneleet. Silloin, kun näemme fariseuksen sydämessämme, silloin Simon kaikkoaa meistä. Kun ymmärrämme velkamme ja Vapahtajamme armon mittaamattomuuden, silloin alkaa viritä rakkaus. Paradoksaalisesti: nähdessämme itsemme suurena fariseuksena, muistutamme kaikkein eniten syntistä naista.

    Ei jokaisen meistä ole täytynyt viettää sellaista elämää kuin tuo julkisyntisen naisen ollaksemme kuin hän. Jumalan edessä jokainen on aivan läpeensä turmeltunut ja tuomittu, sillä vaikka et olisi murhannut, mutta olet vihastunut veljeesi, olet elämän riistäjä. Vaikka et olisi tehnyt huorin, mutta olet katsonut himoiten toisen puolisoa, olet avionrikkoja. Vaikka et olisi anastanut toisen omaisuutta, mutta olet himoinnut sitä, olet varas. Näe siis syntisen naisen kanssa itsesi oikein, mutta usko myös se sana, jonka Vapahtaja sanoo meille niin kuin syntiselle naiselle: ”Sinun syntisi ovat anteeksi annetut”. Ja vaikka tämän maailman fariseukset kummastelisivat, kuka sinä muka olet uskomaan syntejäni anteeksi tai kuinka joku Jeesus voisi niitä anteeksi antaa, saamme silti jäädä Jumalan Pojan sanojen varaan: ”Sinun syntisi ovat anteeksi annetut”.

    Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi. Koko sinun syntivelkasi on maksettu. Sitä ei maksettu hopealla eikä kullalla, vaan Jumalan Karitsan verellä. Älä häpäise tätä verta uskomalla omaatuntoasi, joka vakuuttaa sinulle, ettei tämä veri vuotanut sinua varten. Anna omantuntosi vain horista äläkä välitä sen puheesta. Kuuntele enemmin Vapahtajaasi, joka vakuuttaa sinulle: ”Sinun syntisi ovat anteeksi annetut.” Ja huomaa nyt, ettei hän sano, että ne olivat anteeksi annetut. Hän ei sano myöskään antaneensa anteeksi vain yhtä tai muutamaa syntiä, vaan hän sanoo yksinkertaisesti, että ne ovat anteeksi annetut – siis aina ensimmäisestä synnistä viimeiseen saakka. Jopa kaikki ne synnit, joita et ole vielä tehnyt ovat jo anteeksi annetut, koska Jumalan Pojan veri vuoti niiden kaikkien tähden.

    Ainoa, mikä voi pitää sinut poissa tämän anteeksiantamuksen osallisuudesta, on epäusko, joten älä anna sille sijaa. Vapahtajasi ei todellakaan halua tuomita sinua. Eihän hän tahtonut tuomita julkisyntistä naistakaan. Ota siksi päivän evankeliumi Jumalan vastauksena sydämesi kysymykseen: ”Vapahtaja, riittääkö armosi vieläkin minulle?” Kuule hänen vastauksensa: ”Sinun uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan”.

  • Sinun kuninkaasi tulee sinulle

    1. adv. sunn. I vsk:n evankeliumi

    Ja kun he lähestyivät Jerusalemia ja saapuivat Beetfageen, Öljymäelle, silloin Jeesus lähetti kaksi opetuslasta ja sanoi heille: "Menkää kylään, joka on edessänne, niin te kohta löydätte aasintamman sidottuna ja varsan sen kanssa; päästäkää ne ja tuokaa minulle. Ja jos joku teille jotakin sanoo, niin vastatkaa: 'Herra tarvitsee niitä'; ja kohta hän lähettää ne." Mutta tämä tapahtui, että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetan kautta, joka sanoo: "Sanokaa tytär Siionille: 'Katso, sinun kuninkaasi tulee sinulle hiljaisena ja ratsastaen aasilla, ikeenalaisen aasin varsalla.'" Niin opetuslapset menivät ja tekivät, niinkuin Jeesus oli heitä käskenyt, ja toivat aasintamman varsoineen ja panivat niiden selkään vaatteensa, ja hän istuutui niiden päälle. Ja suurin osa kansasta levitti vaatteensa tielle, ja toiset karsivat oksia puista ja hajottivat tielle. Ja kansanjoukot, jotka kulkivat hänen edellään ja jotka seurasivat, huusivat sanoen: "Hoosianna Daavidin pojalle! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen. Hoosianna korkeuksissa! Matt. 21:1-9.

    Rakas Herran seurakunta tänä adventtina!

    "Iloitse suuresti, tytär Siion, riemuitse, tytär Jerusalem, sillä sinun kuninkaasi tulee sinulle. Vanhurskas ja auttaja hän on, on nöyrä ja ratsastaa aasilla, aasintamman varsalla." (Sak. 9:9) Näin profeetta Sakarja kutsui Vanhan testamentin Herran kansaa riemuitsemaan tulevasta Messiaasta. Näin Raamattu kehottaa Uudenkin liiton seurakuntaa iloitsemaan tänä adventtiaikana, uuden kirkkovuoden alkaessa. Saamme astua uuteen kirkkovuoteen riemuiten.

    1. Saamme iloita, koska kuninkaallamme on valta

    Kuningas, jolla ei ole valtaa, ei voi kansaansa auttaa. Ja taas sellainen hallitsija, jolla vaikka hänellä olisi tosin suurikin valta, mutta jolla ei ole rakkautta kansaansa, orjuuttaa kansaa omien itsekkäitten pyyteittensä hyväksi. Mutta Kristus on kuningas, jolla on sekä valta että rakkaus. Sanoohan tekstimme: 'Katso, sinun kuninkaasi tulee sinulle hiljaisena ja ratsastaen aasilla, ikeenalaisen aasin varsalla.'

    Se, että hän tuli hiljaisena, kertoo hänen suuresta rakkaudestaan syntisiä kohtaan. Itämaan tietäjät tulivat kumartamaan "juutalaisten kuningasta" (Matt. 2:2). Saavuttuaan Israeliin heidän matkansa kulki vallan keskuksesta Jerusalemista pieneen Beetlehemin kaupunkiin, maallisen hallitsijan Herodeksen palatsista siihen vaatimattomaan rakennukseen, josta Joosef ja Maria olivat saaneet toistaiseksi vuokrata Jeesus-lapselle ja itselleen majapaikan. Jumalan Poika tuli rakkaudessaan ihmiseksi meidän lunastuksemme tähden, ja siksi hän alentui niin syvästi. Kuningas hän oli jo silloin, kun itämaan tietäjät häntä kumarsivat ja toivat hänelle lahjoja. Kuningas hän oli silloin, kun hän puhui opetuslapsilleen vertauksia Jumalan valtakunnasta. Kuningas hän oli silloin, kun hän synninpäästöllä avasi taivasten valtakunnan portit halvautuneelle miehelle. Kuningas hän oli silloin, kun hän käveli pois niiden keskitse, jotka halusivat työntää hänet jyrkänteeltä alas. Kuningas hän oli silloin, kun hän herätti Nainin lesken pojan kuolleista ja antoi hänet äidilleen. Kuningas hän oli silloin, kun hän ratsasti Messiaana aasilla Jerusalemiin. Kuningas hän oli silloin, kun orjantappurakruunu painettiin hänen päähänsä. Kuningas hän oli silloin, kun ristin ryöväri rukoili: "Muista minua, kun tulet valtakuntaasi." Kuningas hän oli silloin, kun hän sanoi: "Se on täytetty" ja kallisti päänsä ja antoi henkensä Isänsä käsiin. Kuningas hän oli silloin, kun hän nousi kuolleista kalliopaasien estämättä. Kuningas hän oli silloin, kun hän sanoi: "Saul, Saul, miksi vainoat minua." Kuningas hän on ollut kaiken aikaa, kun hän on evankeliumillaan lahjoittanut valtakuntansa uskovilleen vuosisadasta toiseen. Kuningas hän oli silloin, kun hän kirkasti sinulle armonsa ja teki sinusta taivasten valtakunnan asukkaan. Kuningas hän oli juuri äsken, kun hän pyhässä kasteessa otti valtakuntaansa nämä pikku kaksosvauvat. Kuningas hän on silloin, kun hän tulee suuressa kunniassa ja kokoaa kaikki kansat eteensä tuomiolle.

    Ja millainen kuningas? Kuningas, jolla on valta ja jolla on rakkaus syntisiin. Tekstimme kertoo hänestä, että hän tiesi täsmälleen, mistä ja miten hän saa itselleen aasin ratsuksi ilmestyäkseen kuningas-Messiaana Jerusalemiin. Evankelista Matteus kertoo Jeesuksen lausuman: "Menkää kylään, joka on edessänne, niin te kohta löydätte aasintamman sidottuna ja varsan sen kanssa; päästäkää ne ja tuokaa minulle. Ja jos joku teille jotakin sanoo, niin vastatkaa: 'Herra tarvitsee niitä'; ja kohta hän lähettää ne."

    Ja evankelista Luukas kertoo lisäksi erään erikoisen yksityiskohdan: "Ja lähetetyt menivät ja havaitsivat niin olevan, kuin hän oli heille sanonut. Ja heidän päästäessään varsaa sen omistajat sanoivat heille: 'Miksi te päästätte varsan?' Niin he sanoivat: 'Herra tarvitsee sitä.'" (Luuk. 19:32-34). Kaikki tapahtui niin kuin Jeesus oli sanonut. Jopa Kristus osoitti tällä ihmeteollaan, ettei hän ollut lain alainen pakosta, vaan meidän hyväksemme, vapaaehtoisesti, kun aasin omistajat kyselevät aasiensa perään ja saavat kuulla: "Herra tarvitsee niitä." ja uskovina ihmisinä myöntyvät siihen. Kuningas Kristus on nöyrä ja hiljainen, alennuksen tilassa, käyttäen kirkkauttaan vain sikäli kuin se oli tarpeen lunastustyön kannalta. Näemme siis hänessä, yhdessä ja samassa persoonassa, jumalallisen kaikkivallan ja kaikkitietävyyden, ja nämä yhdistyneinä itsensä koko maailman syntien tähden uhraavaan rakkauteen.

    Millainen on sinun adventtikuninkaasi? Onko hän tämä valkeuden kuningas ja rauhan ruhtinas? Oi sinua onnellista, jos sinulla on Kristus kuninkaana. Hän on iankaikkinen kuningas ja hänen valtakuntansa on horjumaton. Silloin sinun asiasi ovat iankaikkisesti hyvin. Itse olet kurja syntinen. Mutta muista, että Kristus on jo ottanut pois sinun syntisi ja hyvittänyt ne Jumalalle ja lepyttänyt hänen vihansa. Kristus on armon ruhtinas.

    On olemassa myös toinen ruhtinas ja toinen valtakunta. Se on pimeyden ruhtinas ja hänen valtansa orjiinsa nähden. Se on kammottava valta, rakkaudeton valta. Se on sen valta, joka on ollut murhaaja alusta asti ja joka on valheen isä. Voi sitä, joka jää tuon ruhtinaan jyrän alle.

    Mutta Kristus tuli, tehdäkseen tyhjäksi perkeleen teot ja kukistaakseen hänen valtansa. Sen hän teki alennuksen ja kärsimyksen tietä. Ja "vanhurskas ja auttaja hän on", kuten hänestä oli ennustettu. Hänellä on halu, valta ja keinot auttaa meitä. Ja kaikkein tärkein apu on jo tullut: Lunastus on jo toimitettu. Nyt tarvitsemme vain jatkuvasti uskon, joka omistaa sen, mitä Kristus on meidän edestämme tehnyt.

          Herraasi voit sä luottaa, Ah sielu, ainiaan.
          Epäillen älä kysy, Tuleeko auttamaan.
          Hän rakkaudessansa, Sun rientää avukses
          Ja poistaa tuskas, vaivas Ja kaiken kurjuutes,

          Miks epäilet, vaikk onkin Niin suuret syntisi
          Ne armostansa aivan Pois pyyhkii Herrasi.
          Hän syntisiä tullut On pelastamahan
          Ja auttamahan heitä Lapsiksi Jumalan. VK 1938/1943 5:7-8

    2. Saamme iloita, koska kuninkaamme tulee jatkuvasti luoksemme

    Evankeliumimme on suorasanainen kertomus siitä, mitä tapahtui. Samalla se sisältää havainnollisen kuvan Kristuksen valtakunnasta ja opettaa meille erityisesti sitä, kuinka Kristus tulee luoksemme.

    Ratsastaessaan Jerusalemiin Messias-kuninkaana, aasit kuljettivat Jeesusta ja tavallinen kansa levitti vaatteita ja palmunoksia hänen eteensä. "Aaseja" tarvitaan vieläkin Jeesuksen kuljettamiseen. Vaikka aasi muuten luonnoltaan on itsepäinenkin, kun niikseen tulee, niin nämä aasit taipuvat vastustamatta Herran tahtoon. Nuorella varsalla Vapahtaja ratsastaa ja sen emä seuraa sivulla. Samoin Herra kutsuu työmiehiä eloonsa saarnavirkaan. Ja tämän viran tulee kuljettaa Jeesusta ihmisten sydämiin evankeliumin suloisella saarnalla ja pyhillä sakramenteilla. Me pastorit olemme Jeesuksen aaseja. Kysymys ei ole oman tahdon noudattamisesta, vaan Jeesuksen kuljettamisesta sinne, minne hän on kulloinkin matkalla. Se tarkoittaa sitä, että pysymme puhtaassa Jumalan sanassa ja alttiisti vaivoja pelkäämättä viemme Jeesusta hänen sanallaan ja sakramenteillaan ihmissydämiin.

    Tuolloin Jeesus ratsasti Jerusalemiin ja esiintyi ensi kerran avoimesti Messiaana. Niin myös saarnaviran tulee julistaa, että Jeesus on Kristus, luvattu Vapahtaja, ja että jokaisen tulee uskoa häneen. Ja että kaikki muut messiaat, jotka tulevat hänen jälkeensä ja ottavat hänen paikkansa tai jotka hänen sijaansa lupaavat jotakin parempaa, ovat vääriä messiaita ja vääriä profeettoja. Yksin Kristus Jeesus on tie, totuus ja elämä. Vain hänen kauttaan päästään Isän tykö. Mutta hän onkin varma ja luotettava tie.

    Jerusalemista Jeesuksen tie kulki muutaman päivän kuluttua kaupungin ulkopuolelle, Golgatalle. Niin myös saarnaviran tulee kuvata kuulijoiden silmäin eteen Jeesus Kristus ristiinnaulittuna (Gal. 3:1). Sellaisessa saarnassa Kristus tulee jatkuvasti luoksemme ja siitä me saamme Pyhän Hengen ja uskon lahjan. Kiitä Jumalaa sydämessäsi aina, kun kuulet häntä selvästi ja puhtaasti julistettavan. Syntinen voi pelastua vain armosta. Siksi me tarvitsemme armonruhtinaan, Herran Jeesuksen Kristuksen, vanhurskaudeksemme.

    Vapahtajamme ratsasti hiljaisena, kuitenkin kansa ylisti häntä Hoosianna-hymnein. Niin Kristus tulee sydämiimmekin ulkonaista julkisuutta ja hälinää karttaen, kuin salaa, hiljaisesti. Ja hän on valinnut itselleen tien tulla sanan ja sakramenttien välityksellä. Mutta siellä, missä hän on sydämiin käynyt, kaikuvat kiitosvirret muidenkin kuulla ja tämän kuninkaan kulkua juhlistetaan ja autetaan uskovien hyvillä teoilla ja uhrimielellä. Palmunoksamme ja vaatteemme eli risumme ja ryysymme hän sallii levitettävän eteensä, sillä hän ei etsi ulkonaista loistoa, vaan syntisen pelastusta, ja sen saatuaan aikaan hänelle kelpaa pelastetun köyhä kiitos. Ja se on hänelle arvokkaampi kuin upeat juhlasalit ja hienot konsertit ammattiesiintyjineen.

    Miten suuri ilo onkaan avuttomalle syntiselle, että Jeesus on tullut kuninkaana hänenkin tykönsä ja antanut hänellekin valtakuntansa. Onhan hän sanonut: "Älä pelkää, sinä piskuinen lauma, sillä teidän taivaallinen Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan." (Luuk. 12:32) Kuoleman vakavan tosiasian edessä ristin ryöväri rukoili: "Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi." Ja kuningas, orjantappuroin kruunattu, lupasi valalla vannoen: "Totisesti minä sanon sinulle: Tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa." (Luuk. 23:42-43) Synti oli tuonut kirouksen, kirous kuoleman, iankaikkinen kuolema helvetin piinan. Kristus toi siunauksen, siunaus anteeksiantamuksen, anteeksiantamus iankaikkisen elämän, iankaikkinen elämä iäisen autuuden. Tyhjiksi on Kristuksessa tehty kaikki perkeleen teot. Tämä kaikki tarjotaan ja tuodaan sinulle uskossa omistettavaksi uutena kirkkovuotena. Se annetaan lahjana, ilmaiseksi, ketään pois erottelematta, jokaiselle, joka uskoo.

    Ota se uskolla vastaan, ja niin se myös sinulla on.

    Kristuksen valtakunta on kuningaskunta. Se ei ole tasavalta. Ja kuitenkaan se ei ole diktatuuri, kylmä ja tyly saneluvalta. Kuninkaamme on kunnian kuningas, ja kuitenkin niin erilainen. Hän on kunniassaan niin korkea, että kaikkien polvien pitää notkistuman hänen edessään. Jopa kun hän tulee tuomiolle, Jumala sanoo: "Kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit." (Hebr. 1:6) Vertaapa nyt hänen korkeaan jumalalliseen majesteettiinsa sitä, että hän on tehnyt uskovansa hengellisiksi kuninkaiksi ja papeiksi ja kutsuu heitä ystävikseen. "Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä. Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä. En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni." (Joh. 15:13-15)

    Tällainen ystävä sinulla on alkaneena uutena kirkkovuotena. Hänelle voi uskoutua. Häneen voi luottaa. Hän ei petä. Hän ei jätä.

          Se autuas, ken Jeesukseen, Jos kuinka käypi luottaa.
          En ystävähän sellaiseen, Mä koskaan turvaa suotta.
          Hän ystävä on parahin. Hän auttaa voi ja tahtookin
          Suruissa, iloissakin.

          Hän on niin hyvä, laupias, Niin altis auttamahan,
          Tarvitsijalle armias Lahjoistaan jakamahan,
          Hän, hallitsija taivahan, Käy veljeks kaikkein halvimman,
          Kuin ois se vertaisensa. VK 1938/1943 130:1,3

    Häntä saamme rukoilla saman virren sanoilla:

          Myös minun köyhän luokseni Käy, Jeesus, armahainen.
          Tee sydän asunnoksesi, Tää halpa, vajavainen.
          Sua ilman on se iloton, Vaan siinä kun sun majas on,
          On siellä juhlariemu. VK 1938/1943 130:5.

    Amen.

    Markku Särelä

  • Spontaania rakkautta

    Joh. 12:1–16 Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus saapui Betaniaan, jossa Lasarus asui, hän, jonka Jeesus oli herättänyt kuolleista. Siellä valmistettiin hänelle ateria, ja Martta palveli, mutta Lasarus oli yksi niistä, jotka olivat aterialla hänen kanssaan. Niin Maria otti naulan oikeata, kallisarvoista nardusvoidetta ja voiteli Jeesuksen jalat ja pyyhki ne hiuksillaan; ja huone tuli täyteen voiteen tuoksua. Silloin sanoi yksi hänen opetuslapsistaan, Juudas Iskariot, joka oli hänet kavaltava: "Miksi ei tätä voidetta myyty kolmeensataan denariin ja niitä annettu köyhille?" Mutta tätä hän ei sanonut sentähden, että olisi pitänyt huolta köyhistä, vaan sentähden, että hän oli varas ja että hän rahakukkaron hoitajana otti itselleen, mitä siihen oli pantu. Niin Jeesus sanoi: "Anna hänen olla, että hän saisi toimittaa tämän minun hautaamispäiväni varalle. Sillä köyhät teillä aina on keskuudessanne, mutta minua teillä ei ole aina." Silloin suuri joukko juutalaisia sai tietää, että hän oli siellä; ja he menivät sinne, ei ainoastaan Jeesuksen tähden, vaan myöskin nähdäkseen Lasaruksen, jonka hän oli herättänyt kuolleista. Mutta ylipapit päättivät tappaa Lasaruksenkin, koska monet juutalaiset hänen tähtensä menivät sinne ja uskoivat Jeesukseen. Seuraavana päivänä, kun suuri kansanjoukko, joka oli saapunut juhlille, kuuli, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin, ottivat he palmupuiden oksia ja menivät häntä vastaan ja huusivat: "Hoosianna, siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen, Israelin kuningas!" Ja saatuansa nuoren aasin Jeesus istui sen selkään, niinkuin kirjoitettu on: "Älä pelkää, tytär Siion; katso, sinun kuninkaasi tulee istuen aasin varsan selässä". Tätä hänen opetuslapsensa eivät aluksi ymmärtäneet; mutta kun Jeesus oli kirkastettu, silloin he muistivat, että tämä oli hänestä kirjoitettu ja että he olivat tämän hänelle tehneet.

    Olemme käyneet pitkän matkaa Jeesuksen kanssa kohti Golgataa. Nyt alkaa viikko, jona huipentuu Vapahtajamme kärsimys. Päivän evankeliumi on ikään kuin pieni valonpilkahdus pimeyden keskellä, vaikka toki siinäkin näemme ylipappien juonet Jeesuksen ja Lasaruksen päivien päättämiseksi. Tekstissä olisi paljon, mihin tarttua, mutta syvennymme nyt Marian rakkauteen ja Juudaksen reaktioon sitä kohtaan.

    Marian yllättävä rakkauden osoitus sekä Juudaksen moitteet ja motiivit

    Miten suhtautuisit siihen, jos joku ostaisi 40 000 eurolla hajusteita ja käyttäisi kaiken samalla kertaa? Tämän kysymyksen valossa Juudasta on aika helppo ymmärtää. Naisen 300 denaarin nardusvoide oli vuoden työmiehen palkan arvoinen ja nyt kaikki meni yhdellä kertaa. Oliko ihme, että Juudas sanoi närkästyneenä: ”Miksi ei tätä voidetta myyty kolmeensataan denariin ja niitä annettu köyhille?”. Jokainen järkevä, vastuuntuntoisesti rahaan suhtautuvahan reagoisi samalla tavalla. Silkkaa haaskausta. Ei todellakaan rahan arvoista.

    Mutta kaikki ei ole sitä, miltä näyttää: Juudas ei nimittäin moittinut naista rakkaudesta köyhiin. Evankelista kertoo, että Juudas oli ahne ja kavalsi rahaa itselleen. Kauniiden sanojen taakse kätkeytyi surullinen todellisuus; naisen rakkaudenosoitus oli tarjonnut tilaisuuden peitellä yhteisestä kukkarosta varastamista, eikä Juudas malttanut olla käyttämättä sitä hyväkseen. Ei häntä kiinnostanut se, miltä naisesta tuntui, kun tämä nolattiin julkisesti. Pääasia, että hän sai antaa itsestään hyvän kuvan köyhien verukkeella.

    Juudas osoittaa, kuinka paha ihminen voi olla, kuinka äärettömän itsekeskeinen ja kavala. Muistakaa, että tämä sama mies myi lopulta Herransa kymmenysosalla siitä, minkä Maria käytti Vapahtajan jalkojen voiteluun!

    Monenlaista juudasta mekin joudumme kohtaamaan. He ovat vakuuttavia ja järkeviä, mutta sisältä jumalattomia. Kun kukaan ei katso, heidän todellinen luonteensa paljastuu. Silloin ei sido Jumalan laki, eivät yhteiset säännöt, ei hyvä maku. Mutta kun valokeila kääntyy heihin, he ovat yhtä äkkiä moittimassa muita ja kuuluttamassa omien ajatustensa erinomaisuutta. Juudas polkee toisia ja turruttaa omaatuntoaan. Hän ei ole selvillä siitä, missä jamassa on, koska omakuva on ihanteellinen.

    Juudaksen löytäminen ei ole ollenkaan vaikeaa; kun menisi tuonne kadulle kysymään ihmisiltä, pääsevätkö he taivaaseen, Juudaksen ääni alkaisi kuulua: selitystä siitä, miten on elänyt kunnollista elämää eikä ole niin kuin karkeat rikolliset tai pahantekijät. Omavanhurskaus ja itsensä ylentäminen toisten kustannuksella ovat juudaksen pääsynnit vielä tänäänkin.

    Mutta turha juudaksia on paheksua ikään kuin heillä ei olisi mitään tekemistä kanssamme. Juudaksen taipumus korostaa arvoaan ja suhtautua vähätellen toisiin on kaikille syntisille ominainen. Tästähän on kyse, kun puhumme toisista pahaa heidän selkänsä takana. Tästä on kyse, kun joku osoittaa spontaania rakkautta Jeesukseen tavalla, joka ei ole meille ominainen ja haluamme ampua sen alas. Juudaksen ajattelutapa näkyy, kun Kristuksen seurakuntaruumis tarvitsisi voitelua, Jumalan sanan saarnaa ja sakramentteja, mutta olemme saitoja tuomitsijoita: me annamme liiastamme ja paheksumme niitä, jotka antavat koko elämänsäkin. Olemme ahneita varkaita emmekä huomaa tätä. Osaamme kätkeä kaikenlaisen jumalattomuuden vastuullisen ulkokuoren alle.

    Mutta nyt Juudas joutuu häpeään, kun Jeesus sanoo: ”Anna hänen olla, että hän saisi toimittaa tämän minun hautaamispäiväni varalle.” Naisen hämmästyttävä rakkaudenosoitus ei saa Vapahtajalta ainoastaan kiitosta, vaan hän osoittaa, että se oli profeetallinen teko. Näin Jeesus antaa siunauksen tuhlailevaisuudelle, jonka taustalla on rakkaus häntä kohtaan. Hän ei seiso samassa rintamassa Juudaksen, vaan Marian kanssa.

    Sanottakoon selvennykseksi, etten halua mitätöidä uhrialttiuttanne. Meillä on paljon kiitettävää siitä, mitä Jumala on Pyhän Henkensä kautta vaikuttanut seurakunnassamme. Haluan vain herätellä itse kutakin näkemään vanhan ihmisen itsessään. Meissä asustaa Juudas, ihan jokaisessa. Ja meidän pitää olla tietoinen tästä kahdesta syystä: ensiksi siksi, että muistaisimme, mihin me Jeesusta tarvitsemme. Toiseksi, jotta jokapäiväisessä kilvoituksessa kuolettaisimme tuon vanhan ihmisen.

    Marian rakkautta vain Jeesukselta

    Juudaksen mielenlaatu on meille tuttu luonnostaan, mutta Marian rakkaus ei. Kun huomaamme tämän, meidän luonnollinen reaktiomme on se, että mietimme, miten voisimme alkaa muistuttaa Mariaa enemmän. Meillä on halu olla kuin hän, mutta emme tiedä, miten pääsemme tavoitteeseen. Juudas alkaa nyt vakuuttaa, että meidän pitää ottaa Marian teosta mallia. Meidän pitää alkaa jäljitellä Mariaa. Tarvitsemme viiden kohdan listan, miten saamme hankittua Marian rakkauden. Mutta tämä on todella Juudaksen puhetta. Siinä oletuksena on se, että ulkoisilla korjauksilla tilanteemme paranisi olennaisesti.

    Raamattu sanoo tällaisesta ulkoisesta hurskaudesta: ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.” (1 Kor. 13:1–3). Todellinen rakkaus Jeesukseen ei ole ulkoista tuhlailevaisuutta. Se on sydämestä kumpuavaa uhrautuvaisuutta. Sydämen pitää uudistua, jotta sitä voi olla.

    Marian rakkauden lähteille pääsemme, kun hyppäämme Johanneksen evankeliumin luvusta 12 lukuun 11. Tuossa luvussa kuvataan Lasaruksen kuolleista herättäminen. Ennen ihmettä Maria oli sanonut Jeesukselle: ”Herra, jos sinä olisit ollut täällä, ei minun veljeni olisi kuollut” (Joh. 11:32). Kun Jeesus sitten herätti hänen veljensä kuolleista, miten Maria olisi voinut olla ratkeamatta riemusta! Jeesus osoitti hänelle voimallisesti olevansa se, joka luvattu oli. Maria sai uskoa, että tässä oli todella se vaimon siemen, joka oli luvattu. Tässä oli hän, joka murskaisi käärmeen pään. Tässä oli hän, jonka sovitustyö kumoaisi kaikki lankeemuksen seuraukset. Jeesuksen oikea tunteminen johti rakkauteen. Se johti tarpeeseen osoittaa kiitollisuutta.

    Ehkä ajattelet, että kertomus on tosin kaunis, mutta se ei anna oikein mitään eväitä siihen, että sinä voisit saada rakkauden Jeesukseen. Eihän ole ihme, että Maria rakasti, kun sai todistaa ihmettä. Mutta nykyään tällaisia ihmeitä ei enää ole. Eikä sitä käy kieltämään, ettemme voi kokea täsmällisesti samaa kuin Maria. Mutta ymmärrä toisaalta se, että epäuskolle löytyy aina selityksiä. Haudallakin moni olisi voinut keksiä järkeviä selityksiä sille, miksi Jeesuksen sana ei oikeasti herättänyt Lasarusta: ehkä oli vain sattumaa, että Lasaruksen haudasta tulemisen ja Jeesuksen sanojen välillä vaikutti olevan yhteys. Uskon Jeesukseen synnytti hänen sanansa. Ja tämä sana meillä on vieläkin.

    Todellisen, spontaanin rakkauden – ensimmäisen rakkauden – Vapahtajaa kohtaan saat hänen sanastaan. Kun sana saa kirkastaa sinulle, että Jeesus on sinun syntisi ja kuolemasi voittaja, sydämessäsi alkaa viritä rakkaus. Mutta tämä on Juudakselle hulluutta. Hän ei ymmärrä syntisyyttään. Siksi hän ei myöskään ymmärrä armon suuruutta ja Jeesuksen merkitystä.

    Näin muuten juuri viime viikolla erään videon, jossa kuuluisa amerikkalainen julistaja sanoi, että hänen seurakuntalaisensa ovat ottaneet Jeesuksen vastaan. Siksi heidän ei tarvitse enää kuulla Jeesuksesta. Hän haluaa keskittyä antamaan käytännön neuvoja, jotta heidän elämänsä olisi mahdollisimman hyvää täällä ajassa. Julistajala ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, että Jeesus ei ole vain uskomme alkaja, vaan hän on myös sen varjelija ja täyttäjä. Emme koskaan voi jättää ristiä taaksemme ja ajatella, että nyt pitäisi keskittyä johonkin olennaisempaan.

    Apostoli Paavali kirjoittaa: ”me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.” (2 Koe. 3:18). Tässä meillä on tekemistä koko loppuelämäksi. Tässä on myös ihmeellinen lupaus. Vakuuttaahan Pyhä Henki meille, että jos pidämme katseen Herrassamme Jeesuksessa, me uudistumme hänen kuvansa kaltaisiksi. Katselemisella en muuten tarkoita kylmää pääntietoa hänestä, vaan sitä, että hengessä tutkimme sitä, miten Vapahtajamme vuotaa vertaa meidän tähtemme. Tämä katseleminen ei siis keskity siihen, mitä Jeesus voi vaikuttaa sinussa, vaan siihen, mitä hän on tehnyt edestäsi, kun hän ei katsonut saaliikseen Jumalan muotoa, vaan alentui ihmisen kaltaiseksi, nöyryytti itsensä ja kärsi tähtesi aina hamaan ristin kuolemaan asti. Tämän katselemisen myötä sydämeemme piirtyy se, miten suuri on Jeesuksen rakkaudenteko meitä kohtaan.

    Ja kun katselemme tätä Jeesusta, olemme kuin Maria. Hän teki Jeesukselle hyvää, koska Jeesus oli vallannut hänet. Hän ei miettinyt sitä, osoittaisiko teko hänet hyväksi uskovaksi. Hän ei miettinyt, mitä muut ajattelivat. Hän näki vain Vapahtajan ja halusi ilmaista kiitollisuutensa ja rakkautensa. Niin päivän evankeliumi julistaa sinulle ennen kaikkea: katso armahtajaasi. Katso Herraasi. Katso pelastajaasi. Kun sydämeesi painuu se, kuinka paljon Jeesus uhrasi edestäsi, silloin alat rakastaa tuhlaavasti.

  • Suuri kärsijä Job julistaa: "Minä tiedän lunastajani elävän"

    24. Kolm. jälk. sunn. = 6. lopp. jälk. sunn.

    Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, jospa ne piirrettäisiin kirjaan, rautataltalla ja lyijyllä hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi! Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä. Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä [ruumiissani ollen] nähdä Jumalan. Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet - eikä vieraana. Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni. Job. 19:23.27.

    Jobin kirjan aihe

    Tekstimme on eräästä pyhän Raamatun ehkä kaikkein ihmeellisimmästä kirjasta, Jobin kirjasta. Pyhässä Raamatussa ei ole mitään liikaa eikä mitään liian vähän, kun sitä tarkastellaan siltä kannalta, mikä on välttämätöntä ja hyödyllistä pelastuksemme kannalta. Jumalalla on antanut meille tämän kirjan erityisellä tarkoituksella. Jobin kirja ei käsittele kärsimyksen ongelmaa yleensä, vaan aivan erityistä kysymystä. Tätä: Kuinka vanhurskas Jumala voi sallia hurskaittensa kärsivän, jopa aivan ylen määrin? Onko Jumala epäoikeudenmukainen, kun hän sen sallii? Tekeekö Jumala väärin?

    Eikö meillekin ole tuttua tuollainen kysely? Kun meitä kohtaa sisimpäämme ravisteleva elämän vaikeus tai onnettomuus, eikö mieleemme nouse kysymys: Miksi? Miksi minulle? Mitä pahaa olen tehnyt, että tämä tapahtuu minulle?

    Nämä kysymykset ovat ikivanhoja. Elihän Job jo patriarkka Jaakobin ja Mooseksen välisenä aikana ja oli nähtävästi Eesaun pojanpojanpoika. Job taistelee ystäviensä kanssa näiden kysymysten parissa.

    Runoasu kärsimystä ilmentämässä

    Kirja saa ahdistusten puserruksessa runollisen asun. Heprealainen runous ei ole muodon runoutta. Sen rytmi ei nojaa mittaan, ei tavujen määrään, ei loppusointuihin, vaan ajatuskulkuun, sanojen painoon ja asioiden toistoon. Kärsivällä ihmisellä ei ole apua ulkonaisesta muodosta. Häntä ei auteta sanahelinällä. Hän tarvitsee vahvemman avun. Sanoohan Raamattu: "Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen." 1 Kor. 13:1. Jumalan rakkaus kärsivää kohtaan pukeutuu sanoihin ja asioihin, joihin voi tarttua.

    Menestystä seuraa kärsimys Jobilla

    Job oli mahtava, huomattavassa asemassa oleva mies, jolla oli suuri omaisuus. Monet pitävät häntä Idumean eli Edomin kuninkaana. Hän oli nuhteeton ja rehellinen mies, joka pelkäsi Jumalaa ja karttoi pahaa (Job 1:8). Hän oli hurskaudessaan esikuvallinen, sillä Jumala itse antoi hänestä sen tunnustuksen, ettei ollut hänen vertaistaan maan päällä. Silloin saatana sanoi Jumalalle: "Suottako Job pelkää Jumalaa? Olethan itse kaikilta puolin suojannut hänet, hänen talonsa ja kaiken, mitä hänellä on; olet siunannut hänen kättensä työn, ja hänen karjalaumansa ovat levinneet ympäri maata. Mutta ojennapa kätesi ja koske kaikkeen, mitä hänellä on: varmaan hän kiroaa sinua vasten kasvojasi." (Job 1:9-11) Kiusaajan ajatus oli, ettei Jobin hurskaus ja rakkaus Jumalaan ollut pyyteetöntä ja aitoa. Siis Jobin kannatti pelätä Herraa, ja kiusaajan mielestä saamansa siunauksen tähden Job olisi ollut hurskas.

    Paholainen ei voi sietää hurskaita uskovia, sillä heidän esikuvallaan ja toiminnallaan on suuri merkitys. Sen vuoksi hän ahdistaa heitä monella vaivalla. Usein nämä hyökkäykset saavat muodon kateellisten ihmisten toiminnassa. Koulu- ja työpaikkakiusaaminen johtuu usein kateudesta, ja se suuntautuu varsinkin uskonsa tunnustavia ihmisiä kohtaan. Ja kun uskovaa kohtaavat onnettomuudet, saatetaan häntä syyttää joko vasten kasvoja tai takanapäin ja tulkita onnettomuudet taikauskoisesti Jumalan rangaistuksiksi.

    Jumalan sallimus

    Jumala salli kiusaajan tehdä pahaa Jobille. Jumala asetti sille kuitenkin rajat. Job menetti omaisuutensa, lapsensa ja terveytensä ja joutui suuriin ahdistuksiin, mutta ahdistustenkin keskellä Job säilytti uskonsa eikä halunnut syyttää Jumalaa siitä, mitä hänelle tapahtui.

    Ylösnousemususko kantaa kärsimyksissä

    Tekstimme on ihana todistus Jobin uskosta ja lohdutus jokaiselle, joka joutuu kärsimyksiin. Job panee turvansa Lunastajaan ja tämän voittoon kuolemasta ja kaikesta pahasta. Job tunnustaa uskonsa: "Minä tiedän Lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä."

    Toisin sanoen: Jos Lunastajani elää, hän, joka on minun Lunastajani, silloin minäkin elän hänen kanssaan. Jos hän kerran seisoo multien päällä, kun kaikki muut ovat haudatut, turhaan häntä vastaan nousevat ihmiset. Hän on voittamaton. Jos kerran Lunastajani, joka on ottanut syntini sovittaakseen ja niistä lunnaat maksaakseen, elää, on synnin valta nujerrettu, synnin kirous, tuo sairauttakin kovempi kuolema, voitettu, ja minäkin saan elää. Ovathan silloin syntini anteeksiannetut, ja minäkin nousen ylös Vapahtajani kanssa.

    Mikä ihana lohdutus! Meiltä voidaan viedä kaikki muu, mutta ei Jumalaa. Voidaan viedä koti, perhe, omaiset, ystävät, terveys, maine ja lopulta henkikin. Mutta Jumalaa ei voi tehdä olemattomaksi. Hänen lupauksiaan ja sakramenttejaan eivät ihmiset voi peruuttaa. Niin kuin Jumala on, niin ovat myös hänen lupauksensa niin ja amen. Toivomme ei ole tässä elämässä, vaan tulevassa. Toivomme ei ole maan päällä, vaan taivaassa on kotimaamme. Sinne suuntaamme katseemme. Siellä on perintömme, josta apostoli Pietari sanoo, että se on turmeltumaton ja katoamaton.

    Apostoli Paavali joutui suuriin koettelemuksiin. Saatanan enkeli rusikoi häntä. Valheveljet puhuivat hänestä pahaa. Häntä ruoskittiin, pahoinpideltiin. Hän koki suuria vaaroja. Hänet vangittiin. Häntä syytettiin oikeudessa valheellisesti. Kun Paavalilla oli vaikeata, hänellä oli sama lohdutus kuin Jobilla. Hän sanoi keskellä elämän ahdistuksia: "Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto" (Fil. 1:21) Ja kun lähdön aika oli jo käsillä, hän joutui valittamaan, että monet ystävät jättivät hänet peläten omaa nahkaansa ja että eräs vaskiseppä Aleksanteri oli tehnyt hänelle paljon pahaa. Mutta tietäen tulevansa teloitetuksi, hän käänsi katseensa ylös ja ylisti Jumalaa sanoen: "Ja Herra on vapahtava minut kaikesta ilkivallasta ja pelastava minut taivaalliseen valtakuntaansa; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen." (2 Tim. 4:18).

    Usko kaikissa olosuhteissa

    Kärsimystensä keskellä Job nöyrtyi ja tunnusti, että Jumala on vanhurskas, joka ei tee vääryyttä.

    Tekstimme kehottaa meitä kaikissa olosuhteissa säilyttämään uskon, uskon Kristuksen tähden armolliseen Jumalaan, uskon ruumiin ylösnousemukseen ja taivaalliseen iankaikkiseen elämään, jolloinka paha on saanut palkkansa, ja uskon Jumalan oikeudenmukaisuuteen. Tapahtuu maailmassa mitä tahansa pahuutta ja vääryyttä, kohtaa ketä tahansa millainen kärsimys hyvänsä, syy ei ole Jumalassa. Hän on vanhurskas. Hän tekee aina oikein, ja hän on iankaikkinen rakkaus.

    Sen sijaan kiusaaja on tuonut synnin maailmaan ja villitsee ihmisiä ja kokonaisia kansoja ja valtajärjestelmiä toteuttamaan omaa pahaa tahtoaan.

    Onnettomuudet voivat johtua monista syistä

    Kun yksittäistä ihmistä kohtaavat onnettomuudet, se voi johtua eri syistä. Ahneus voi johtaa taloudellisiin riskeihin ja häviöihin. Paheellinen elämä voi aiheuttaa ansaituksi rangaistukseksi murheellisia seurauksia. On olemassa Jumalan tuomioita, kun hän nousee kiivaudessaan niitä vastaan, jotka hänet hylkäävät. On myös koettelemuksia, joiden kautta Jumala vetää tykönsä, ettemme pysyisi valvomattomina epäuskossa tai liukuisi väärälle tielle. Mutta on myös kärsimyksiä, jotka eivät johdu jostakin erityisestä synnistä, vaan jotka kohtaavat kaikkein vakavimpiakin ja hurskaimpiakin uskovia, kun Jumala sallii kiusaajan heitä ahdistaa. Sellainen oli Job, sellainen sokeana syntynyt mies, sellainen oli se sairas nainen, jossa oli ollut heikkouden henki 18 vuotta, jonka Jeesus paransi ja jota Jeesus kutsui Aabrahamin tyttäreksi, siis uskovaksi. Sellaisia on aina ollut jokaisessa sukupolvessa.

    Kun itse joudumme ahdistuksiin, koetelkaamme itseämme Jumalan sanan valossa. Jos olemme väärin tehneet, ottakaamme Jumalan nuhde vastaan. Jos kuljemme epäuskon tietä, palatkaamme oikealle tielle. Jos kärsimme syyttä Kristuksen tähden, kantakaamme ristimme katsoen sen kunniaksi ja olkaamme osaamme tyytyväiset.

    Jos taas onnettomuudet kohtaavat muita, olkaamme varovaisia, ettemme tulkitse väärin niiden syitä ja aiheuta murhetta niille, joilla jo muutenkin on vaikeata.

    Muista sinäkin: Lunastajasi elää

    Muistakaamme tämän ajan ahdistuksissa tämä: "Minä tiedän Lunastajani elävän." Saamme sanoa pyhän Raamatun sanoilla: "Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: 'Kuolema on nielty ja voitto saatu.' 'Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?' Mutta kuoleman ota on synti, ja synnin voima on laki. Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!" 1 Kor. 15:54-57.

    Amen.

    Markku Särelä

  • Synninpäästö Jumalan lapsen ja seurakunnan turvana

    Ensimmäisenä pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina, I vuosikerran evankeliumiteksti

    Joh. 20:19-31: ”Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, myöhään illalla, kun opetuslapset olivat koolla lukittujen ovien takana, juutalaisten pelosta, tuli Jeesus ja seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: "Rauha teille!" Ja sen sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Niin opetuslapset iloitsivat nähdessään Herran. Niin Jeesus sanoi heille jälleen: "Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät." Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt." Mutta Tuomas, jota sanottiin Didymukseksi, yksi niistä kahdestatoista, ei ollut heidän kanssansa, kun Jeesus tuli. Niin muut opetuslapset sanoivat hänelle: "Me näimme Herran." Mutta hän sanoi heille: "Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani naulojen sijoihin ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en minä usko." Ja kahdeksan päivän perästä hänen opetuslapsensa taas olivat huoneessa, ja Tuomas oli heidän kanssansa. Niin Jeesus tuli, ovien ollessa lukittuina, ja seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!" Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen." Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!" Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!" Paljon muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan, Jeesus teki opetuslastensa nähden; mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.”

    Kalliit kristityt! Pääsiäisriemu valtaa vielä mielemme. Onhan nyt kulunut vain viikko siitä, kun juhlimme Herran ylösnousemusta. Mutta millä tavoin iloitsemme pääsiäisestä oikein? Olemme kuulleet Raamatun todistuksia siitä, että hauta oli tyhjä. Ehkä olet pääsiäisaikana tutustunut Raamatussa ilmoitettuihin todisteisiin ylösnousemuksesta tarkemmin kuin muina aikoina. Tämä on hyvä, uskoa vahvistava asia. Onhan koko Jumalan sana kirjoitettu meille uskon vahvistukseksi.

     Tämänkertainen tekstimme tuo eteemme ylösnousemuksen suuren lohdutuksen. Herramme antaa tässä opetuslapsille ja heidän myötään koko Uuden liiton seurakunnalle vallan antaa syntejä anteeksi. Tämä anteeksiantamuksen sana tulee osaksemme jumalanpalveluksessa ja yksityisessä synninpäästössä. Tuo asia: ”Sinun syntisi on sinulle anteeksi annettu” on myös kasteen ja Herran Pyhän Ehtoollisen ydin.

     Syntien anteeksiantamuksen varmuus perustuu Vapahtajan sovitustyöhön meidän edestämme. Sen asian Isä vahvisti, kun hän herätti Kristuksen kuolleista. Sillä teollaan hän osoitti, että koko maailman syntivelka on sovitettu. Siksi pääsiäisen jälkeen on soveliasta tarkastella synninpäästöä Jumalan lapsen ja seurakunnan turvana.

    1. Valta pidättää ja päästää syntejä perustuu Jumalan selviin sanoihin

    Jumalan sanassa on monia kohtia, jotka osoittavat, että Uuden liiton seurakunnalla on valta pidättää ja päästää syntejä. Tekstissämme ovat sanat: ”Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt."

    Vapahtaja oli myös aiemmin lausunut opetuslapsilleen: ”Totisesti minä sanon teille: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa.” (Matt. 18:18) Nyt ylösnousemuksen jälkeen hän uudisti tämän lupauksensa. Se oli hyvin tarpeellista. Opetuslapset olivat langenneet pelkoon ja epäuskoon, Pietari jopa kielsi Herransa. Nyt Vapahtaja tuli heidän luoksensa, sanoi ensin ”Rauha teille” ja sitten jälleen kutsui heidät sanansa julistajiksi. Ja juuri tässä yhteydessä hän antoi myös vallan pidättää ja päästää syntejä. Näin tämä asia siis on mitä tärkein seurakunnan elämässä.

    Miksi Vapahtaja puhui syntien pidättämisestä? Taustalla on se tosiasia, että kukaan, joka elää katumatta synnissä, ei voi periä autuutta. Apostoli Paavali kirjoitti: ”Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.” (1 Kor. 6:6-8) Katumattomille ei saa julistaa synninpäästöä, vaan heidät seurakunta sitoo synteihinsä. Tarkoitus on, että he tulisivat katumukseen, uskoisivat evankeliumin ja perisivät taivaan.

    Näin Jumalan varoituksenkin sanan tarkoitus on palvella ihmisten autuutta. Jokaiselle katuvalle julistetaan synninpäästö, ja hän näin tulee vapaaksi synneistään ja lain tuomiosta. Näin Jumalan sana saarnaa synninpäästöä meillekin. Lain rikkoneena ja sen tuomitsemana saat uskoa syntisi anteeksi annetuiksi Jeesuksen nimessä.

    Ne oikeudet, jotka Jumala on antanut seurakunnalleen, kuuluvat sille kokonaisuudessaan. Niinpä yksityisesti lausuttu synninpäästö on pätevä. Niin on myös sellainen kaste pätevä, joka olosuhteiden tähden joudutaan toimittamaan niin, ettei pastori ole paikalla. Järjestyneissä oloissa seurakunta kuitenkin säännönmukaisesti käyttää armonvälineitä ja näin myös synninpäästöä kutsuttujen palvelijoidensa välityksellä.

    2. Synninpäästö perustuu kaikkia koskevaan armotekoon

    Paitsi että synninpäästö perustuu selviin Jumalan sanoihin, se perustuu myös siihen, että Kristus on sovittanut koko maailman syntivelan. Tästä olemme kuulleet pääsiäisenä. On hyvä, että muistamme sitä koskevia Raamatun sanoja, esimerkiksi: ”Hän on alttiiksi annettu meidän rikkomustemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden.” (Room. 4:25) Hyödyllistä on muistaa vaikkapa C.F.W. Waltherin pääsiäissaarnan otsikko: ”Kristus herätetty kuolleista, maailma päästetty synneistä.”

         Tekstimme on osoitus siitä, että Kristuksen armotyö tuo syntisille lohdun. Opetuslapset olivat pelon tähden lukittujen ovien takana. Omien päätelmiensä varassa he olisivat olleet ilman toivoa. Kieltämisillään ja pakenemisillaan he olivat tehneet raskaan synnin. Nyt ylösnoussut Vapahtaja tuli heidän luoksensa ja sanoi: ”Rauha teille.” Tässä Jeesus osoitti päteväksi sen lupauksen, jonka hän ennen oli sanonut: ”Rauhan minä jätän teille, minun rauhani.” Nyt hän tuli ja julisti rauhaa, syntien anteeksiantamuksen rauhaa pelokkaille ja langenneille opetuslapsilleen. Tämä oli enemmän kuin maailma voi antaa. Se tarjosi vain valheita ja vainoa Jeesuksen ylösnousemusta vastaan. Opetuslapsille kuitenkin ilmestyi itse Herra ylösnousseena. Hän oli hankkinut kaikkien syntien sovituksen ja toi sen omiensa turvaksi.

    Samalla tavoin kaikkien syntien sovitus on seurakunnan ydinasia tänä päivänä. Se synninpäästön sana, jonka kuulet ja josta elät, perustuu siihen armotekoon, jota varten Jumalan Poika tuli maailmaan ja jota apostolinen seurakunta on aina julistanut. ”Hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.” (Apt. 13:38,39) Kristuksen kautta, eli juuri sillä perusteella, että hän sovitti synnit ja nousi kuolleista, julistetaan seurakunnassa syntien anteeksiantamus.

    3. Synninpäästö on uskovan varma turva

    Sana ja Kristuksen armotyö ovat synninpäästön perustus. Mikä on sitten sen seuraus? Se on, että uskova saa olla varma autuudestaan. Tekstissämme tämä tulee erityisesti esille Tuomaan tapauksessa. Hän ei ensi kerralla ollut paikalla eikä uskonut, kun toiset sanoivat nähneensä Jeesuksen. Toisella kerralla hän oli paikalla. Silloin tapahtui seuraavasti: ”Jeesus sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen." Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"

    Tuomas oli epäilyksissään tehnyt syntiä. Herra tiesi sen. Hän näytti Tuomaalle itsensä ja kehotti tätä uskomaan. Mihin Tuomas uskoi? Siihen, että Jeesus on hänen Herransa ja Jumalansa. Hän uskoi synninpäästön sanan. Hän tunsi Jumalan oikein ja oli nyt turvassa.

    Apostoli Johannes, joka myös oli paikalla, kirjoitti meitäkin koskien: ”Nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.” Nämä sanat koskevat koko evankeliumia ja Jumalan sanaa. Aivan erityisesti tulee kuitenkin ilmi sanan tarkoitus: että sinäkin uskoisit Jeesuksen Vapahtajanasi ja omistaisit iankaikkisen elämän hänen tähtensä. Tämä kallis lahja sinulla juuri on, kun uskossa turvaat synninpäästön sanaan, siihen, että sinulla Jeesuksen tähden on anteeksiantamus kaikista synneistäsi. Näin pääsiäisilosi perustuu Jumalan sanaan, Vapahtajan kaikkia koskevaan armotyöhön ja antaa sinulle elämässä ja kuolemassa kestävän autuuden varmuuden. Amen.

  • Taivasten valtakunnan kätketty aarre

    Pastori Dani Puolimatkan saarna 29.10.2017 Tampereella

  • Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani

    Ensimmäisenä paastonajan sunnuntaina, osa II vuosikerran evankeliumitekstiä

     Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita.Matt. 16:18.

    Oletko saanut sen kalliin uskon, että saat olla elävänä kivenä Kristuksen temppelissä ja rakentua siinä toisten kanssa Jumalan asumukseksi Hengessä? Silloin löydät tässä Jumalamme ja Herramme Kristuksen sanassa mitä lohduttavimman ja riemastuttavimman kiinnekohdan uskollesi. Haluamme nyt ammentaa tästä lupauksen sanasta sydämillemme lohdutusta ja riemua.

    Olemme varmasti yksimielisiä siitä, että tämä nykyinen maailmanaika on paha ja että se loppua kohden käy yhä pahemmaksi. Paikallisesti voi jossakin, missä Jumala kokoaa valittujansa seurakuntaansa, tapahtua ilahduttavia käänteitä parempaan, mutta kokonaistilanne ei maailmanlaajuisesti näytä paranevan. Omassa maassamme koemme suurta luopumusta, mikä erityisesti murehduttaa mieliämme. Ehkä kyselemme, mitä on edessäpäin ja mitä olisi tehtävä. Vaikka Pyhä Henki tulee murheelliseksi uskovien sydämissä ja huokaa syvään, Jumala on kuitenkin järjestänyt asiat siten, että uskoville löytyy Jumalan sanasta saman Hengen lohdutusta ja virvoitusta Kristuksen Kirkon kovimpiinkin vaiheisiin.

     1. Mikä on se kallio, jolle Kristus rakentaa seurakuntansa

    Tekstimme on siitä erittäin tärkeästä keskustelusta, jonka rakas Vapahtajamme kävi opetuslastensa kanssa siitä, kuka hän on. Hän kysyi: ”Kenen te sanotte minun olevan?” Siihen Pietari ehätti vastaamaan kuin kaikkien nimissä: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.” Tämän vastauksen Jeesus hyväksyi sanomalla: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.” Ja Jeesus jatkoi: ”Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja helvetin portit eivät sitä voita.” Toisin sanoen, Pietari, sinä olet mies kalliolla, ja sille samalle kalliolle, jolla sinä olet, minä rakennan koko seurakuntani.

    Alkutekstissä on kalliosta käytetty sanaa petra, ja Pietarista sanaa Petros. Samaan tapaan voisi joku, joka on kotoisin Kallion kaupunginosasta Helsingissä, saada nimekseen Kalliola, siis mies, joka asuu Kalliossa. Nimi Pietari tahtoo siis ilmaista, että Simon Joonaan Poika on kalliolla.

    Kun tutkimme tätä Jeesuksen sanaa, niin huomaamme, että hän ylistää Pietaria autuaaksi sen johdosta, että hän on sillä kalliolla, jolla kaikki muutkin autuaat, hänen koko Kirkkonsa, tulevat olemaan. Pietari ei ole siis jokin harvinainen poikkeus. Hän on tässä kohden jokaisen uskovan, jokaisen pelastuvan perikuva, prototyyppi. Olennaista on, että hän on kalliolla ja että taivaallinen Isä on ilmoittanut hänelle, kuka Jeesus on. Tämä on totta jokaisesta uskovasta, koko Kristuksen Seurakunnasta.

    Mikä tämä kallio sitten on? Se on Pietarin tunnustus: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.” Se ei ole inhimillisen järjen kehitelmä. Se ei ole Pietarin nerokas oivallus. Vaan se on Pietarin Kristus- tunnustus, taivaallisen Isän antama ja ilmoittama. Se on Jumalan oma sana Jeesuksesta. Se on elävän Jumalan antama sana ja tieto jokaiselle uskottavaksi ja omistettavaksi.

    Tässä ei ole olennaista niinkään se, että juuri apostoli Pietari lausui tuon tunnustuksen. Yhtä hyvin se olisi voinut olla joku toinenkin apostoli. Mutta merkityksellistä tässä yhteydessä on se, että Pietari aivan heti kohta tämän jälkeen alkoi puhua omiaan ja tahtoa Jeesusta pois kärsimyksen tieltä. Tämä osoittaa sen, ettei Jeesus rakenna Kirkkoaan Pietarin heikolle lihalle, hänen lankeilevalle persoonalleen, vaan että se kallio, jolle Kristus Kirkkonsa rakentaa, on jotakin muuta. Jos Kirkko olisi rakennettu Pietarille, kuten paavikirkko opettaa, se ei voisi vastustaa helvetin voimia ja kavaluutta eikä Jeesuksen sana voittavasta Kirkosta voisi toteutua.

    Niin, mikä siis on se kallio, jolle Seurakunta on rakennettu? Se on se Pietarin tunnustus, jossa yhdistyy kaksi asiaa. Nämä asiat ovat Jumalan ilmoitus ja Kristus. Tämän asian lausuu Raamattu itse uskovista näin: ”Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.” Ef. 2:19–22. Tämä kaikki merkitsee sitä, että Jumala antaa meille voiton sen uskon kautta, joka turvaa Raamatun ilmoittamaan Kristukseen ja ammentaa uskonsa ja oppinsa siitä sekä karkottaa kiusaajan Sanalla. Tämä merkitsee edelleen sitä, että Jumalan seurakunnalle Raamattu ei ole lakikirja tai säädöskokoelma, vaan ennen kaikkea kirja Kristuksesta ja hänen tuomastaan voitosta. Jumalan Kirkko ei suinkaan hylkää lakia, vaan vahvistaa sen, mutta se ei rakenna pelastustaan oman lain täyttämisensä, vaan armon varaan Kristuksessa.

    Kun helvetin portit eivät voita Jumalan seurakuntaa, silloin kestää se perustus, jolle seurakunta on rakennettu. Kestää Raamattu ja kestää Kristus. Jumalan sanaa vastaan on kiusaaja maailman alusta asti marssittanut epäuskon joukkonsa. Monia voittoja kiusaaja onkin saavuttanut epäuskoisissa, mutta aina Raamattu on kestänyt ja ratkaisutaistelu on jo käyty. Sen voitti meidän veljemme ja Vapahtajamme Herra Kristus täyttämällä viimeistä piirtoa myöten pyhän Raamatun ennustukset ja pitämällä kiinni kirjoitetusta Sanasta. ”Se on täytetty!”. Täytetty on kaikki lain vaatimukset, loppuun suoritettu koko lunastustyö. Velkamme on kokonaan maksettu. On uskon, autuuden omistamisen ja ilon otollinen aika.

    Kiusaaja on kaikkina aikoina pyrkinyt sysäämään Kristuksen paikaltaan Seurakunnan päänä, kulmakivenä ja perustuksena. Se on tapahtunut karkealla tavalla kieltämällä tykkänään hänen jumaluutensa, kuten juutalaisuus, islam ja modernit teologit tekevät, ja hieman peitetymmällä, salakavalammalla tavalla rajoittamalla hänen lunastustyötänsä, kuten tekevät esimerkiksi paavikirkko, synergistit ja itse asiassa kaikki ne, jotka kieltävät yleisen vanhurskauttamisen. On muistettava, että jääminen lain alle yhdessä kohdassa, on kokonaan armosta lankeamista ja koko lain tuomittavaksi jäämistä. Sanoohan apostoli: ”Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain” (Gal. 5:3).

    Se kallio, jolle Jeesus rakentaa Kirkkonsa, on pyhän Raamatun sana sekä Kristus ja hänen lunastustyönsä. Raamatun Kristus sanassa ja sakramenteissa meille aivan henkilökohtaisesti ojennettuna ja jaettuna on kallio, jota helvetin portit eivät voita. Se kallio on kestävä ja vankkumaton. Se kallio ei ole väärin, turmeltuneella järjellä käsitetty Raamattu, vaan Kristuksesta käsin ymmärretty Jumalan sana. Autuas olet siis myös sinä, jolla on Raamattuun perustuva usko Kristukseen. Mutta jos sivuutat Raamatun ilmoituksen ja Kristuksen työn, sinulle käy kuin hairahtuneelle Pietarille, joka sai kuulla Jeesuksen sanan: "Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten." (Matt. 16:23). Silloin et ole Jumalan sanan kalliolla, vaan ihmisajatuksissa. Niistä, jos niihin olet joutunut, sinun, rakas ystävä, on palattava parannuksessa oikealle, kestävälle perustalle, ilmoitetun Kristuksen varaan pyhän kasteesi armoliittoon. Muuten et pelastu.

     2. Kristus itse rakentaa Hengellään Kirkkonsa

    Herra Kristus sanoo: ”Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani.” Kuka siis rakentaa Kirkon? Kristus, hän itse.

    Miten suuri lohdutus tämä totuus mahtoikaan olla apostoleille, kun he Jeesuksen käskystä lähtivät monenlaisten vaarojen ja vastustuksen tielle julistamaan evankeliumia kaikkeen maailmaan! He saivat lähteä tietoisina siitä, että työ sittenkin onnistuu. Ja eikö paljoa ennemmin tämä ole valtava lohdutus meille, kun me näemme enimmäkseen pyrkimystä vain raunioittaa Kirkkoa eikä sitä rakentaa. Meillä on syvä huoli ja sydämen rukous Kristuksen Kirkon tulevaisuudesta ja läheistemme uskoon tulemisesta. Mutta meitä lohduttaa tieto, että Kristus itse rakentaa Kirkkonsa. Ja hän voi tehdä monin verroin enemmän kuin mitä me voimme ja ymmärrämme. Meidän on oltava uskollisia siinä, mikä meille on uskottu, mutta itse työn hedelmät on jätettävä Herran käsiin. Niin on hyvä.

    Vaikka Herra itse rakentaa Kirkkonsa, hän kuitenkin käyttää tässä työssä meitä uskovia ihmisiä. Niin kuin hän lupasi antaa Pietarille, tuolle uskovalle, kalliolla seisovalle miehelle, taivasten valtakunnan avaimet, niin hän on antanut ne koko Kirkollensa, kaikille, jotka ovat samalla kalliolla Kristuksessa Jumalan sanan perustalla. Niitä, jotka ovat julkisessa saarnavirassa ja jotka julistavat apostolis-profeetallista sanaa, pyhä Raamattu kutsuu Kristuksen ”työtovereiksi” (2 Kor. 6:1), mutta se myös sanoo kaikkia uskovia ”kuninkaalliseksi papistoksi”, jonka tehtävänä on julistaa Jumalan jaloja tekoja (1 Piet. 2:9). Kun siis uskovat toimivat täällä maailmassa evankeliumin asialla Kristuksen käskyn mukaisesti, silloin Kristus itse rakentaa Kirkkoansa. Tämä työ tapahtuu taivaaseen astuneen Kristuksen siunaavien kätten alla (Luuk. 24:51) ja hänen lohdullisen lupauksensa suojassa: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt. 28:20).

    Kirkkonsa rakennustyöhön Kristus lupasi meille Puolustajan, Pyhän Henkensä, joka ottaa hänen omastaan ja julistaa meille (Joh. 16:14). Niin tämä rakentaminen on laadultaan hengellistä, kuten apostoli Paavali sanoo: Kristuksessa ”tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä” (Ef. 2:22). Tuloksena on hengellinen Kirkko, jokaiselta kiveltään ja jäseneltään, Kirkko, jota emme voi fyysisin silmin täällä nähdä. Uskomme ja tunnustamme sen olemassaolon: ”Minä uskon yhden, pyhän, kristillisen Seurakunnan.”

    Tämä hengellinen temppeli on Pyhän Hengen luomus, ja koska Pyhä Henki on Kristuksen Henki, se on Kristuksen rakentama. Jumaluuden persoonat eivät vedä eri suuntiin, vaan toimivat yhdessä samaan suuntaan. Samalla kun ymmärrämme Kristuksen Seurakunnan hengelliseksi temppeliksi, on meidän tarkasti pitäydyttävä pyhän Raamatun opetukseen Pyhän Hengen toiminnasta. Hän ottaessaan Kristuksen omasta ja jakaessaan sen uskoville, ei tee sitä ilman välineitä. Pyhä Henki jakaa meille Jumalan armoa sanalla ja sakramenteilla, kuten Jeesus sanoo: ”ottaa minun omastani ja julistaa teille”.

    Jotta Kristuksen Kirkko voisi rakentua Jumalan tahtomalla tavalla hengelliseksi huoneeksi, siihen tarvitaan armonvälineet ja niiden asiallinen, Raamatun opettama käyttö. Luterilainen tunnustus sanoo tämän kokoavasti Augsburgin tunnustuksen 7. uskonkohdassa: ”Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan.” Tämä tapahtuu paikallisseurakunnassa.

    Tämä yksinkertainen totuus on maassamme sitä mukaa hämärtynyt kuin puhdas Jumalan sana ja evankeliumin oikea ymmärrys on seurakuntien omasta julistuksesta hävinnyt. Oikeaan seurakunnalliseen toimintaan Kristus on antanut uskovilleen vallan ja valtuudet suoraan jo kasteessa saatuna lahjana.

    Helvetin portilla ei ole jumalallista oikeutta tunkeutua Kristuksen ja hänen seurakuntansa väliin ja estää Kirkolta puhtaiden armonvälineiden käyttö. Uskovilla on aina niihin oikeus, ja jos vainonalaisissa tai täysin yksinäisissä olosuhteissa seurakunnallinen kokoontuminen ei ole mahdollista, Kristus huolehtii sanallaan yksinäisestäkin uskovasta niin kuin parannukseen tulleesta Joonasta meripedon vatsassa. Siinä ulkonaisessa toivottomuudessa, ahtaudessa ja pimeydessä Joona tunnusti: ”Herrassa on pelastus” (Joona 2:10).

     3. Jumalan Seurakunta on rakennus

    Kiinnitämme nyt huomiotamme siihen, että Kristuksen Kirkko on rakennus, jota nyt rakennetaan täällä ajassa. Olemme selvillä siitä, että rakentaminen vaatii rakennuspaikan, varoja, piirustukset ja suunnitelmat, rakennusluvan sekä paljon työtä ja valmiiksi saattamisen, vieläpä lopputarkastuksenkin. Kun nyt uskovat ovat mukana tässä Kristuksen rakennustyössä, on meidän tarpeen tuntea, miten se tapahtuu. Toisin sanoen meidän on tarpeen tuntea se, millä tavoin Jumala kokoaa valittujensa täyden luvun iankaikkiseen elämään.

    Rakennuspaikka on koko maailma, missä ikinä ihmisiä on. ”Menkää kaikkeen maailmaan”, Jeesus sanoi. Varat rakentamiseen ovat jo koossa yhden miehen ansaitsemina. Ne ovat Jeesuksen antamat lunnaat. Apostoli Pietari sanoo: ”Ette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan” (1 Piet. 1:18–19). Piirustukset on Jumala jo tehnyt ja hän on antanut kaikki tarvittavat, aivan selvät rakennusohjeet Sanassaan. Hän on ilmoittanut suunnitelmansa saada rakennus täysin valmiiksi viimeiseen päivään mennessä. Hänen suunnitelmaansa kuuluu, että evankeliumi on saarnattava kaikessa maailmassa kaikille kansoille. Siihen kuuluu edelleen se, että evankeliumi kokoaa eri paikkakunnilla uskovat Jumalan ja Kristuksen seurakunniksi ja että niissä julkisen saarnaviran välityksellä hoidetaan sielut sanan saarnalla ja sakramenteilla ja että tämä jatkuu totuudessa polvesta toiseen, edellisen polven siirtäessä nousevalle polvelle sen, mihin itse on uskonut. Virrentekijä sanoo: ”Ja meidän polkuamme saa Taas lapsemmekin taivaltaa. He kyntää kerran peltomme ja uskoo kuin me uskomme.”
    (VK 1938 462:4). Ajalliset olosuhteet, kuten kyntäminen ja muu elinkeinoelämä, ovat paljon muuttuneet ja yhä muuttuvat. Joudumme ja saamme niihin mukautua, vaikka se voi tehdä kipeääkin. Mutta uskon asia on tarkoitettu pysyväiseksi. Sitä varten tarvitsemme itsellemme ja lapsillemme seurakunnan, jossa luterilainen tunnustus toteutuu, niin että Jumalan sana saarnataan puhtaasti ja sakramentit jaetaan oikein Kristuksen asetuksen mukaan ja että se tapahtuu yksimielisesti koko opissa ja kaikissa sen kohdissa. Tämän puutteeseen ei ole mukautuminen. Meidän on muistettava, että Kristus on antanut uskovilleen täyden avaintenvallan, paimenten kutsumisoikeuden ja kokoontumisvapauden kuulemaan hänen ääntänsä. Sen hän teki jo kasteessa, kun hän synnytti meidät uudesti ja teki meidät kuninkaalliseksi papistokseen.

    Kristus kysyy: ”Kenen ihmiset sanovat minun olevan?” Toisin sanoen, hän kysyy meiltä: ’Olettehan selvillä kirkollisesta tilanteesta? Tiedättehän missä mennään?’ Ja hän kysyy myös meiltä: ”Kenenkä te sanotte minun olevan?” Ja kun hän kuulee vastauksen: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika”, hän heti ennättää vakuuttamaan soveltaen tuota Pietarille lausumaansa sanaa tähän tapaan: ’Sinä olet minun sanani ja työni lujalla kalliolla. Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani ja helvetin portit eivät sitä voita.’ Ja sen jälkeen hän heti lisää: ’Minä olen antanut sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa.’ Jeesus ikään kuin sanoo: Ryhdy rakennustyöhön. Sinulla on kaikki, mitä tarvitset. Sinulla on rakennuslupa, varat, tarvikkeet ja ohjeet. Älä loukkaa minua äläkä halveksi minun antamaani lupaa, valtaa ja käskyä. Älä kysy neuvoa lihalta ja vereltä (vrt. Gal. 1:16).

    Paavali ei kysynyt neuvoa ”lihalta ja vereltä” saatuaan Kristukselta kutsun apostoliksi evankeliumin työhön. Hän ei kysynyt neuvoa edes Jerusalemissa olevilta arvostetuilta pyhiltä ja suurilta apostoleilta (Gal. 1:17). Niin älä sinäkään kysy ihmisten, heistä parhaimpienkaan, inhimillistä neuvoa, kun on kysymyksessä Jumalan tahto Kristuksen Kirkon rakentamisessa, vielä vähemmän älä pyydä lupaa tai hae oikeutta helvetin porteista toteuttaaksesi minun tahtoani. Seuraa vain Vapahtajan ja hänen apostoliensa käskyjä ja ohjeita Jumalan seurakunnan rakentamisessa.

    Aivan eri asia on kysyä Jumalan sanan neuvoa ja ohjausta niiltä, jotka sen tuntevat. Pyysihän Etiopian hoviherrakin ohjausta evankelista Filippukselta Raamatun ymmärtämisessä ja pääsi sillä opetuksella Vanhasta liitosta Uuteen liittoon ja sen kasteen riemulliseen osallisuuteen.

    Jumalan muuttumaton tahto on, että on olemassa totuudessa pysyviä seurakuntia ja niillä oikea saarnavirka maailman loppuun asti. Tätä tahtoa emme saa vastustaa, ettemme olisi helvetin porttien asialla. Tällaisten seurakuntien olemassaolon ja työn edistäminen on Kristuksen Kirkon rakentamista sen oikeiden tuntomerkkien mukaan.

    Kristus hallitsee vihollistensakin keskellä ja vie myös sieltä voittosaalista. Meidän asiamme ei ole kuitenkaan tieten liittoutua hänen vihollisiinsa ja edistää millään tavoin heidän työtään.

    Kun loppukatselmus tulee, silloin kootaan koko Kristuksen Seurakunta, tuo Ylkänsä vanhurskaudella vaatetettu morsion hääjuhlaan, ja tässä seurakunnassa ei ole oleva tahraa eikä ryppyä eikä muuta sen kaltaista, vaan se on oleva ihana ja kaikin tavoin moitteeton hääasussaan.

     4. Kristuksen Kirkkoon käydään sisälle armon portista

    Yleensä kristillisen kirkkorakennuksen voi helposti tunnistaa sen päätuntomerkistä, rististä. Myös Kristuksen Kirkolla on pettämättömät tuntomerkkinsä, joiden nojalla se voidaan löytää ja siihen pitäytyä. Ne ovat ne armonvälineet, joilla Pyhä Henki ottaa Kristuksen omasta ja jakaa meille. On monenlaisia muitakin tuntomerkkejä, kuten esimerkiksi rukous ja vainonalaisuus, mutta ne eivät ole pettämättömiä, koska niitä voi olla myös ulkokultailijoilla ja harhauskoisilla. Mutta missä sana ja sakramentit eli armonvälineet ovat puhtaina ja oikeina jatkuvassa käytössä, siellä täytyy olla Jumalan seurakunta sen pettämättömän lupauksen mukaan, että Jumalan sana ei palaa tyhjänä takaisin (Jes. 55:8–11). Ja koska Pyhä Henki on totuuden Henki, tulee näiden välineiden olla totuudessa puhtaat. Jos niihin sekaantuu valhetta, se on merkki helvetin porttien hävittävästä toiminnasta, mitä todellinen Kristuksen Kirkko ei saa koskaan sallia eikä koskaan salli. Se tuntee kiusaajan juonet ja uskoo todeksi Raamatun sanan: ”Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan” (Gal. 5:9).

    Kaupunkiin käytiin portista. Siinä hoidettiin monenlaisia virallisia ja epävirallisia asioita, käytiin myös oikeutta. Jos vihollinen onnistui valtaamaan portin, sen katsottiin saaneen kaupungin valtaansa. Jumalan kaupungin portti on siinä, missä Jumala ilmoittaa itsensä ja ilmestyy meille armoinensa, kuten patriarkka Jaakob sanoi: ”Tässä on varmasti Jumalan huone ja taivaan portti” (1 Moos. 28:17). Toisin sanoen, missä on Jumalan sana ja pyhä evankeliumi, siinä on taivaan portti avoinna meidän syntisten käydä sisälle synneistä päästettyinä. Tälle portille tulemme jo tässä elämässä, emme vasta kuoleman jälkeen. Tulemme joka kerta, kun saamme kuulla ja uskoa synninpäästön sanan evankeliumin sanassa ja ehtoollisen sakramentissa. Sille portille ja siitä sisään meidät kannettiin, kun meidät tuotiin pyhälle kasteelle, tuolle virkistävälle, armorikkaalle elämän lähteelle. Tästä portista käymme sisälle Jumalan kaupunkiin ja hänen pyhään temppeliinsä rukoillen publikaanin uskon rukousta: ”Jumala ole minulle syntiselle armollinen”. Siitä portista käymme uskon kautta vanhurskaina sisälle ja rakennumme elävän Jumalan huoneeksi Hengessä.

    On myös toisia portteja, helvetin portteja. Kun taivaan portilla jaetaan oikeutta Jumalan hyvän, armollisen tahdon ja totuuden mukaan, niin helvetin porteilla vallitsee valheen voima ja kiusaajan kadottava vimma, vaikka rakkaudesta puhuttaisiinkin. Taivaan portilla Jumala sanoo: ”Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi” (Jes. 1:18). Helvetin porteilla on monenlaisia oppeja ja vaatimuksia pelastuksen saavuttamiseksi, ja niillä vääristetään kaikella perkeleen juonikkuudella Kristuksen hankkima oikeus syntisen käydä sisään armon porteista. Yhteistä kaikille noille on valheen valta ja vaatimus, että ihmisen on ansaittava itse autuus teoillaan.

    Valheen valta on siinä, ettei pyhän Raamatun sana saa olla uskon ja opin ainoa ohje ja tuomari, eikä Kristus ”lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo” (Room. 10:4).

    Kristuksen laumaan tullaan vain yhdestä ovesta, kuten Kristus sanoo: ”Minä olen lammasten ovi” (Joh. 10:7). Siihen tullaan vain yhden opin opettamina, kuten Jeesus sanoo: ”Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.” (Joh. 10:27–28). Tai: ”He tulevat kaikki Jumalan opettamiksi” (Joh. 6:45). Helvettiin taas käydään monista ovista ja porteista.

    Nyt nämä, taivaan portti ja helvetin portit, ovat toisiaan vastaan. Ne käyvät oikeutta aivan erilaisin perustein. Helvetin portit ryntäävät Jumalan porttia vastaan. Jeesus kuvaa sitä näin: ”Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu” (Matt. 7:25). Taistelussa valheen, epäuskon ja teko-opin moninaisia hyökkäyksiä ja totuuden vääristelyä vastaan Jumalan Seurakunnalla on Jeesuksen luja, lohdullinen ja riemullinen lupaus: ”Helvetin portit eivät sitä voita”.

     Markku Särelä. 23.8.2005.

     

  • Tavallisen taivaallista (Luuk. 4:23-30)

    Vikaari Dani Puolimatkan saarna 6.9.2015 Siitamajalla

  • Täynnä armoa ja totuutta (Joulukirkon saarna, Joh. 1:1-14)

    Pastori Markku Särelän saarna Joulukirkossa 25.12.2013 Siitamajalla

  • Te löydätte lapsen

    Jouluna, Luuk. 2

    Joulu on lapsenmielisten juhla, sillä joulun sanoma voidaan omaksua ainoastaan lapsenomaisella uskolla. Niin kuin Jumalan rauha on kaikkea ymmärrystä ylempi, niin sellainen on myös joulun rauhan sanoma.

    Ihmisviisaus voi tämän maailman asioissa olla huikaiseva, mutta se ei voi auttaa ihmistä taivaan valtakunnan asioissa. Ajallinen viisaus näet suuntautuu tähän maailmaan ja sillä on merkitystä vain tämän maailman asioissa, mutta evankeliumi Kristuksesta nostaa mielemme Jumalan luo taivaallisiin ja sen merkitys on yliajallinen.

    Aina kun ihminen on yrittänyt älyllään ratkaista tuonpuoleisia ja luoda kuvan Jumalasta ja pelastustiestä, hän on rakentanut epäjumalan ja ihmistekoihin perustuvan pelastuksen. Ihmisen itse muovaama jumala ei ole ihmisen ajatusta korkeampi, mutta se ilmoituksen Jumala, johon Kristuksen Kirkko uskoo, sanoo: "Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne." (Jes. 55:8-9) Todellinen Jumala on paljon, paljon suurempi kuin mitä me ymmärrämme. Niin ovat myös Jumalan ominaisuudet ja teot.

    Murskaava on Jumalan viha hänen evankeliuminsa halveksijoita kohtaan. Raamattu sanoo: "Katso, Herran myrsky, kiivastus, puhkeaa, pyörremyrsky vyöryy kohti jumalattomien päätä. Eikä Herran viha asetu, ennenkuin hän on toteuttanut ja täyttänyt sydämensä aivoitukset. Aikojen lopulla te tulette sen hyvin ymmärtämään." (Jer. 23: 19-20)

    Ja ennen kaikkea, katso Jumalan rakkauden suunnitelmaa Kristuksessa ja sen toteutumista hänen ihmiseksi tulossaan ja suuressa kärsimyksessään tunteaksesi sen leveyden ja pituuden, sen syvyyden ja korkeuden. Ihmeellinen on meidän Jumalamme, joka niin suurresti on rakastanut meitä syntisiä.

    Sen vuoksi tarvitsemme lapsenomaista, Jumalan lahjoittamaa, hänen alkamaansa ja päättämäänsä uskoa. Tässä mielessä haluamme tutkia jouluevankeliumin sanaa: "Te löydätte lapsen."

    1. Löydä Jeesuksen avulla ihmislapsi

    Jumalan suunnitelmiin ei kuulunut lisätä ihmiskuntaa tuottamalla aikuisia ilman, että he varttuvat sikiövaiheen, lapsuuden ja nuoruuden kautta täysi-ikäisyyteen. Samanlaisen tien hän antoi myös oman Poikansa kuljettavaksi. Kun Jumalan Poika tuli lunastamaan meidät, hän tuli tällaiseen elämänosaamme. Kun neitsyt Maria kantoi rintansa alla sitä, mikä oli siinnyt Pyhästä Hengestä, Elisabet sanoi: "Kuinka minulle tapahtuu tämä, että minun Herrani äiti tulee minun tyköni?" (Luuk. 1:43). Elisabet kutsui Herrakseen tuota muutaman päivän tai korkeintaan jonkin viikon ikäistä ihmistainta Marian kohdussa. Näin huomaamme, että Jumala antaa suuren merkityksen sille, mikä on lasta, kehittyvää ja varttuvaa. Hän antaa sille niin suuren arvon, että hän panee Poikansa kulkemaan saman tien, mikä meidän ihmisyyteemme kuuluu. Lapsi, jopa jo ennen syntymäänsä, on Jumalan rakkauden ja Kristuksen lunastustyön kohde. Jumala on toteuttanut lupauksensa: "Minä olen sinun ja sinun siemenesi Jumala,"

    Kun löydämme Jeesus-lapsen seimessä, löydämme myös yleensä lapsen Jumalan luomana ja todellisena ihmisenä. Aikamme on suureksi osaksi hukannut Jeesus-lapsen seimessä makaamassa, mutta eikö se ole hukannut ylipäätänsäkin lapsen? Lapsi ei saa kypsymisensä mukaan varttua itsenäisiin tahdonratkaisuihin, vaan hänen annetaan tehdä omia ratkaisuja ilman vanhempien vastuullista ohjausta ennen kuin hän ymmärtää seurauksia. Kun lapsi ei opi kunnioitusta ja kuuliaisuutta vanhempiaan kohtaan, hän ei opi kuuliaisuutta myöskään Jumalan käskyjä kohtaan. Hänestä ei tule isonakaan aikuista, vaan suuri lapsi, jota kuljettavat omat itsekkäät mieliteot. Jeesuksesta sen sijaan Raamattu sanoo, että hän oli vanhemmilleen alamainen ja että hän varttui viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä (Luuk. 2:51-52).

    Kun lapsi menettää lapsuutensa itsekkyytensä uhrialttarille, hän ei kasva kasteen armon osallisuudessa ja uskossa, vaan varsin varhain hän kulkee maailmaan. Kristuksen Kirkkoa tulevat kohtaamaan vaikeat ajat. Jos lapsi ei saa olla lapsi, ei toteudu Jeesuksen sana: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni." On herättävä huomaamaan Jeesuksen seimen äärellä kaksi asiaa. Ensiksikin: Lapsuus on Jumalan luomistekoja. Taistelkaa sen puolesta, että lapsi saa varttua lapsena turvallisesti kuuliaisuudessa Jumalan asettamille auktoriteeteille kohti aikuisuutta ja että hän saa säilyttää lapsenuskonsa. Toiseksi: Löytäkää Seimen Lapsi, hän. joka meidän sijassamme oli kuuliainen hamaan ristin kuolemaan asti.

    2. Löytäkää Seimen Lapsi Jumalan sanasta

    Paimenet menivät Beetlehemin seimelle enkeliltä saamansa sanan neuvomina. Paimenet sanoivat: "Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti." Mikä suoraviivainen lapsenomainen usko! Se, mitä enkelit heille kertoivat, oli Herran sana. Se oli tapahtunut, siis tosiasia, fakta. Heidän ei tarvitse mennä seimelle uskoakseen, vaan he lähtevät sinne, koska he uskovat. Ota sinäkin vastaan joulun evankeliumi samanlaisella uskolla. Sinulle on syntynyt Vapahtaja. Hän tuli tekemään sinun hyväksesi kaiken sen, mitä syntiesi sovitus vaati. Kun koko elämäsi sikiämisestä kuolemaasi asti asetetaan Jumalan lain tuomion alle, et voi Jumalalle kelvata ja kestää hänen edessään ilman Välimiestä. Mutta kun elämäsi päälle asetetaan Kristuksen kuuliaisuus ja pyhyys sikiämisestä Golgatan ristinkuolemaan asti, olet turvassa tuomiolta.

    Kristuksen syntyminen sai jatkokseen lapsuuden, nuoruuden ja miehuuden. Näin Jumalan rakkaus säteilee sinun elämäsi joka vaiheeseen sen ensi alusta lähtien. Raamattu sanoo: "Kuulkaa minua, te Jaakobin heimo, te kaikki Israelin heimon tähteet, te, joita on pitänyt kantaa äidinkohdusta asti, nostaa hamasta äidinhelmasta. Teidän vanhuuteenne asti minä olen sama, hamaan harmaantumiseenne saakka minä kannan; niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan." (Jes. 46:3-4)

    Näin lapsenomainen usko käsittää ihmisen Jumalan luomisteoksi. Synti ei ole osa alun perin Jumalan luomaa ihmistä, vaan se on perästäpäin syntiinlankeemuksessa tullut turmelus, mikä ei ihmisyyteen kuulu. Se on meissä sikiämisestä hautaan asti, mutta sen Kristus tuli sovittamaan. Nyt meillä on hänessä syntien anteeksi saaminen Jumalan armon rikkauden mukaan.

    Jouluna syntyi Vapahtaja maailmalle. Se on suuri ilo jokaiselle uskovalle. Usko sinäkin Raamatun sana ja lausu iloiten profeetta Jesajan kanssa: "Lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas." (Jes. 9:5)

    Markku Särelä 25.12. 2004

  • Te olette Jumalan perhettä

    1 lopp. jälk. s. III vsk:n ev.

    Hänen [Jeesuksen] vielä puhuessaan kansalle, katso, hänen äitinsä ja veljensä seisoivat ulkona, tahtoen häntä puhutella. Niin joku sanoi hänelle: "Katso, sinun äitisi ja veljesi seisovat ulkona ja tahtovat sinua puhutella." Mutta hän vastasi ja sanoi sille, joka sen hänelle ilmoitti: "Kuka on minun äitini, ja ketkä ovat minun veljeni?" Ja hän ojensi kätensä opetuslastensa puoleen ja sanoi: "Katso, minun äitini ja veljeni! Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini." Matt. 12:46-50.

    Tekstissämme Jeesus opettaa meille aiheesta, jonka apostoli Paavali pukee sanoihin: "Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä." (Ef. 2:19) On hyvin lohdullista, että Jeesus tunnustaa uskovansa omaksi perheväekseen.

    1. Jumala ei tunnusta meitä uskoviaan omikseen luonnollisen syntyperämme mukaan

    Kesken Jeesuksen saarnan hänen äitinsä ja veljensä tahtoivat puhutella häntä. Raamattu ei kerro meille siihen syytä, mutta sen täytyi olla heistä jokin hyvin tärkeä asia, niin tärkeä, että Jeesuksen olisi ollut syytä keskeyttää puheensa ja kuunnella heitä. Joku tulee sanomaan Jeesukselle: "Katso, sinun äitisi ja veljesi seisovat ulkona ja tahtovat sinua puhutella."

    Maria oli uskova, hurskas ihminen, mutta nyt hän teki pahan erehdyksen yhdessä Jeesuksen veljien kanssa. Sukulaisuuteen vedoten he halusivat päästä Jeesuksen puheille ja keskeyttivät hänet hänen kaikkein tärkeimmässä tehtävässään.

    Marian ja Jeesuksen veljien käytöksestä havaitsemme muun muassa seuraavat synnit, jotka vaikeuttavat yllättävän usein Jumalan seurakunnan elämää. 1. Kun pastori julistaa Jumalan sanaa tai jos hän saarnan ulkopuolella yrittää tuoda sitä esille, häntä ei kuunnella, vaan puhutaan omia ja tämän maailman asioita. Jotkut jouduttuaan pahan omantunnon valtaan ovat varsin taitaviakin ohjaamaan keskustelua heitä miellyttävämmille raiteille. 2. Katsotaan, että omat maalliset asiat ovat tärkeysjärjestyksessä ensi sijalla, ja Jeesuksen asia tulee vasta sen jälkeen. Tai mikä vielä pahempaa, seurakunnan olisi muutettava toimintatapansa. Se ei saisi pitää pääasianaan evankeliumin julistamista, vaan sen täytyisi olla tukena ja ymmärtäjänä ihmisten elämässä ja ottaa heidän tarpeensa huomioon. Nämä tarpeet eivät kuitenkaan olisi sielun tarpeita ja omantunnon hoitamista Jumalan armolla. 3. Seurakunnan ja pastorin tulisi ymmärtää, kuinka tärkeä henkilö asianomainen on. Olisi ymmärrettävä hänen yhteiskunnallinen asemansa, kunniakas sukunsa tai se, että hänen omaisissaan on ollut koko seurakunnassa kunnioitettuja uskon miehiä ja naisia. 4. Kun seurakunta valitsee luottamushenkilöitä tai pastoria, jotkut panevat enemmän painoa asianomaisen kotitaustalle kuin hänen omalle tunnustukselleen. 5. Mariasta, Jeesuksen äidistä on tehty epäjumala ja rukousten kohde.

    Tämäntapaista olen kohdannut niiden yli 40 vuoden aikana, jotka olen ollut saarnavirassa. Eikä niitä ole esiintynyt vain meillä, vaan kaikkialla maailmassa. Ongelma, jonka tekstimme tuo meille esiin, ei ollut vain Marian ja Jeesuksen veljien pulma, vaan yleisinhimillinen taipumus tuntea Jeesus ja hänen omansa lihan eikä Hengen mukaan. Meidän tulisi osata tiedostaa tämä vääräksi ja synnilliseksi sekä karttaa sitä Kristuksen todellisina opetuslapsina.

    Apostoli Paavali murehti heimolaistensa tähden, kun he eivät olleet ottaneet vastaan evankeliumia. Hän sanoi: "Sillä minä soisin itse olevani kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat minun sukulaisiani lihan puolesta." (Room. 9:3) He olivat veljiä lihan mukaan, mutta eivät Hengen mukaan. Kaikkina aikoina on Kristukseen uskovilla ollut suuri murhe sen takia, että heidän rakkaat omaisensa eivät ole olleet veljiä ja sisaria Hengen mukaan. Me emme voi tätä ristiriitaa poistaa. Se ei ole meidän vallassamme. Raamattu sanoo: "Usko ei ole joka miehen." (2 Tess. 3:2) Toisin sanoen, kaikki eivät usko. Mitä voimme tehdä, on antaa lapsillemme kristillinen kasvatus ja opetus silloin, kun he vielä ovat pieniä. Sitten jos he menevät maailmaan, kodin esikuva puhuttelee edelleen ja esirukouksessa voimme viedä asian Jumalan eteen.

    2. Olemme Jumalan lapsia vain uudestisyntymisen nojalla

    Raamatun totuus on, ettei Jumala tunne meitä lapsikseen luonnollisen syntymämme nojalla, vaan yksinomaan uudestisyntymisen perusteella. Tosin olemme hänen lapsiaan luomisen nojalla. Mutta koska olemme syntiinlangenneita ja perisynnin turmelemia, suhteemme Jumalaan ei ole lapsen suhde Isään. Uudestisyntymisessä hän on antanut meille paljon kunniakkaamman ja korkeamman aseman kuin mitä maallinen syntymämme voi meille antaa. Luonnollinen syntyperämme liittää meidät Jumalan edessä perisynninalaiseen sukuun ja Jumalan vihan ja iankaikkisen häpeän ansainneeseen ihmiskuntaan. Jumalasta syntyminen kasteesta ja sanasta sen sijaan liittää meidät uskon kautta iankaikkiseen Jumalaan, taivaan valtakuntaan, syntien anteeksisaamiseen, ruumiin ylösnousemiseen, ansaitsemattomaan kirkkauteen ja kaikkiin niihin muihin hengellisiin aarteisiin, jotka Kristus on meille ansainnut. Raamattu sanoo: "Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella. Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä." (Kol. 3:1-2)

    Tekstissämme Jeesus osoittaa, ketkä kuuluvat hänen perhekuntaansa, hänen seurakuntaansa. Jeesus kysyi: "Kuka on minun äitini, ja ketkä ovat minun veljeni?" Ja sen jälkeen hän ojensi kätensä opetuslastensa puoleen ja sanoi: "Katso, minun äitini ja veljeni! Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini." Rinnakkaistekstissä Luukkaan evankeliumissa on asia lausuttu hieman pidemmästi: "Minun äitini ja veljeni ovat nämä, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sen mukaan tekevät." (Luuk. 8:21)

    Jos siis haluat kuulua Jeesuksen perheväkeen, sinun tulee kuulla Jumalan sana ja tehdä sen mukaan. Jos et sitä kuule etkä sitä seuraa, et kuulu Jumalan perheeseen etkä voi lohduttautua sillä, että Jumala on Isäsi.

    Tässä yhteydessä emme saa ymmärtää Jumalan sanan kuulemista ja sen noudattamista lain mukaan, ei siis siten, että tarkastelisimme sitä Kristuksen, Jumalan armon ja uskon ulkopuolella. Eihän kukaan syntinen voi täyttää Jumalan lakia eikä kukaan voi omilla voimillaan liittyä Jumalan perheväkeen.

    Jumalan sanan kuuleminen tässä yhteydessä tarkoittaa sen vastaanottamista, sen uskomista ja sitä, että panee sielunsa turvan Kristukseen. Se tekee taivaallisen Isän tahdon, joka uskoo hänen Poikaansa. Raamattu sanoo: "Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut." (1 Joh. 3:23) Näin taivaallisen Isämme tahto lapsiinsa nähden on kahtalainen. 1. evankeliumin kannalta lausuttuna: Se, että me uskomme Kristukseen ja pelastumme hänen kauttaan armosta ilman lain tekoja. 2. Lain toteuttamisen eli "uuden käskyn" (1 Joh. 2:7,8) kannalta lausuttuna: Se, että me uskon hedelmänä, uusina ihmisinä, hänen lapsinaan, pelastuksen lahjaksi saaneina rakastamme toisiamme. Tällaiset Jeesus tunnustaa veljikseen ja sisarikseen.

    Taivaallisen Isän tahdon teemme uskon kautta. Sillä usko omistaa Kristuksen täydellisen laintäyttämyksen, joka luetaan meidän hyväksemme. Ja ilman uskoa ei kukaan voi täyttää Jumalan lakia, ei kokonaan eikä edes vähäisintä osaa. Mutta kun uskomme Jeesukseen, meillä on täydellinen laintäyttämys Jumalan edessä eikä Jumala katsele meitä sen mukaan, mitä olemme itsessämme, vaan hän näkee meidät Kristuksessa oleviksi ja itselleen otollisiksi.

    Siinä, että olemme pyhässä kasteessa syntyneet Jumalan lapsiksi ja olemme Kristuksen päällemme pukeneet, on suuri lohdutus. Jokainen normaali isä ja äiti rakastaa lapsiaan ja pitää heistä huolta. Eikö paljoa ennemmin taivaallinen Isä rakasta meitä, kun hän rakasti koko maailmaa lähettämällä Poikansa lunastukseksi? Aivan varmasti. Jumalan rakkauden ketju on pitkä: iankaikkisuudessa hän jo teki pelastussuunnitelman, toteutti sen ajassa Poikansa kautta, lähetti evankeliumin sanan kaikkeen maailmaan ja kokoaa perheväkensä Henkensä toimesta sanalla ja sakramenteilla ja vie sen taivaan iloon.

    On suuri kunnia saada olla Jumalan perheväkeä ja Jeesuksen veljiä ja sisaria. Antakaamme mekin kunnia hänelle tekemällä taivaallisen Isämme tahdon.

    Markku Särelä

  • Te olette Jumalan temppeli

    Septuagesimasunnuntaina. II vsk:n epistola.

    Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa. Mutta istuttaja ja kastelija ovat yhtä; kuitenkin on kumpikin saava oman palkkansa oman työnsä mukaan. Sillä me olemme Jumalan työtovereita; te olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan rakennus. Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa. Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus. Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on. Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan; mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi. Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette. Älköön kukaan pettäkö itseään. Jos joku teidän joukossanne luulee olevansa viisas tässä maailmassa, tulkoon hän tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas. Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä. Sillä kirjoitettu on: "Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa"; ja vielä: "Herra tuntee viisasten ajatukset, hän tietää ne turhiksi." Älköön siis kukaan kerskatko ihmisistä; sillä kaikki on teidän, teidän on Paavali ja Apollos ja Keefas, teidän on maailma ja elämä ja kuolema, nykyiset ja tulevaiset, kaikki on teidän. Mutta te olette Kristuksen, ja Kristus on Jumalan. 1 Kor. 3: 7-23.

    1. Suuri kunnia

    Kun usko Kristukseen syntyy ihmissydämessä, tapahtuu ihmeellisiä asioita. Ihminen, joka aikaisemmin pelkäsi joutuvansa helvetin vaivaan syntiensä tähden, oppi tuntemaan evankeliumin ja luottamaan siihen, että Kristus oli hänen puolestansa kärsinyt hänen syntiensä rangaistuksen ja että nyt hänen syntinsä ovat anteeksiannetut. Pelon ja ahdistuksen tilalle tuli Jumalan ihmeellinen rauha. Ei tarvinnut pelätä kadotukseen joutumista. Sai olla varma syntiensä anteeksisaamisesta, varma siitä, että pääsee taivaaseen, että on Jumalan lapsi ja Vapahtajan oma, että olemme uskosta vanhurskaita. Olethan sinäkin, ystäväni, kokenut jotakin tällaista? Olet saanut omistaa omalle kohdallesi Jumalan suuren armon.

    Uskosta vanhurskauttamisen seurauksena aivan välittömästi kolmiyhteinen Jumala asettui asumaan sydämiimme. Tästä tekstimme sanoo: "Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä." Tästä asiasta on kristikunnassa ollut kiistoja, jotka luterilainen tunnustus on ratkaissut opettamalla selkeästi, mitä Jumalan asuminen meissä tarkoittaa. Se lausuu: "On totta, että Jumala - Isä, Poika ja Pyhä Henki, iankaikkinen olemuksellinen vanhurskaus - asuu uskon kautta niissä, jotka on valittu ja jotka Kristus on vanhurskauttanut ja sovittanut Jumalan kanssa. Ovathan kaikki kristityt Jumalan eli Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen temppeleitä; Pyhä Henki saa heidät tekemään sitä, mikä on oikein. Mutta tämä Jumalan asuminen uskovissa ei ole samaa kuin se uskonvanhurskaus, jota Paavali tähdentää, josta hän käyttää nimitystä Jumalan vanhurskaus ja jonka takia meidät julistetaan Jumalan edessä vanhurskaiksi. Jumalan asuminen uskovissa on uskonvanhurskauden seuraus; uskonvanhurskaus ei taas ole mitään muuta kuin sitä, että synnit annetaan anteeksi ja kurja syntinen armahdetaan ja otetaan Jumalan omaksi yksin Kristuksen kuuliaisuuden ja ansion perusteella."

    Näin luterilainen tunnustus siis opettaa Raamatun mukaan, että Jumala asuu uskovassa, mutta emme pelastu tämän Jumalan meissä asumisen tähden, vaan yksin Kristuksen tähden, uskon kautta häneen.

    Asialla on suuri merkitys uskovalle. Onhan jo aivan ihmeellinen asia, että Jumala tekee asumasijansa ihmisen sydämeen. Kun sydän on puhdistettu Jumalan armolla Kristuksen ansion hyväksilukemisen kautta, kertoo Jumalan meissä asuminen todella siitä, miten puhtaiksi uskon kautta olemme tulleet, vaikka itsessämme olemme vain syntisäkkejä. Kaikkein pyhin Vanhan liiton temppelissä oli puhtaalla kullalla sivelty. Niin todella puhtaita siis olemme Kristuksen ansion hyväksilukemisen tähden, että sydämemme kelpaa kolmiyhteiselle Jumalalle asumasijaksi ja temppeliksi.

    Tällaista kunniaa emme osanneet lainkaan odottaa, kun kamppailimme synnintunnossa ja omantunnontuskissa ja kyselimme, kuinka voimme pelastua ja voimmeko saada syntimme anteeksi. Emmekä nytkään tunne tätä pyhyyttämme emmekä kelvollisuuttamme Jumalalle aisteillamme, vaan sanan ja kasteemme nojalla saamme sen uskoa ja todella uskommekin.

    2. Velvoittava asia

    Ymmärrämme, että temppeli on pyhä paikka, paikka missä julistetaan ja kuullaan Jumalan sanaa. Siellä Jumala on läsnä, hän itse ja myös hänen enkelinsä. Hän on läsnä sanassa ja sakramenteissa ja puhuu niiden kautta kuulijoille ja tulee jokaisen sydämeen, joka sanan uskoo ja armon omistaa.

    Kun hän tulee sydämeemme, siitäkin tulee pyhä paikka, jumalanpalveluspaikka, jossa Jumala palvelee meitä jatkuvasti armollaan ja jossa me myös palvelemme häntä rukouksin ja uhrein.

    Se, että olemme Jumalan temppeli, ei ole ainoastaan suuri kunnia, vaan se on myös pyhä velvoite. Olemme Jumalan temppeli yksityisinä uskovina, mutta myös yhdessä Kristuksen seurakuntana. Yksittäisessä uskovassa Jumala asuu uskon kautta, seurakunnassa hän on läsnä sanassaan ja sakramenteissaan. Velvollisuutemme on pitää sekä sydämemme että seurakunta puhtaana.

    Olemme hyvin perillä siitä, että sydämessämme on paljon pahaa. Sydämemme voi olla puhdas vain uskon kautta. Jos usko häviää sieltä, Kristuksen veri ei sitä puhdista. Olemme myös tietoisia siitä, ettei tänne maailmaan voi muodostaa puhdasta seurakuntaa siinä mielessä, että siinä olisi varmuudella vain pelkkiä uskovia, koska teeskentely on mahdollista. Eikä Jumala edellytäkään meiltä kykyä nähdä sydämiin. Mutta hän käskee meitä harjoittamaan veljellistä kuria niin, ettei seurakunta hyväksy katumatonta mielialaa, ei ilmeistä jumalattomuutta eikä Jumalan käskyjen polkemista keskuudessaan. Heikkoutta vaelluksessa seurakunta joutuu sietämään jokaisen jäsenen kohdalla. Jumala on antanut sanassaan myös käskyn, ettei seurakunta saa suvaita evankeliumin vastaista opetusta eikä poikkeamista missään kohden evankeliumin opista. Seurakunnan tulee olla siis puhdasoppinen.

    Temppelin likaamisesta apostoli lausuu: "Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette."

    Mitä meidän olisi otettava huomioon, ettemme turmelisi Jumalan temppeliä?

    Meidän on siis torjuttava Jumalan sanan kanssa ristiriidassa oleva viisaus. Meidän on oltava nöyriä Jumalan sanan edessä ja taivuttava sen alle.

    Meidän tulee sanoutua irti eriseuraisuudesta, klikeistä, lahkoista, väärästä opista ja väärästä hengellisyydestä. Emme saa olla niihin osallisia. Raamattu tuntee osallisuussynnit. Se sanoo: "Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika. Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi; sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa." 2 Joh. 1:9-10.

    Edelleen meidän tulee vaeltaa Jumalan käskyjen mukaan 1 Kor. 6:18-19: "Paetkaa haureutta. Kaikki muu synti, mitä ikinä ihminen tekee, on ruumiin ulkopuolella; mutta haureuden harjoittaja tekee syntiä omaa ruumistansa vastaan. Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat? Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne."

    Ja meidän on tarpeen koetella itseämme, ettei väärä henki saa sijaa meidän sydämissämme eikä meidän seurakunnassamme. Apostoli kirjoittaa: "Sillä vaikka hänet ristiinnaulittiin, kun hän oli heikko, elää hän kuitenkin Jumalan voimasta; olemmehan mekin hänessä heikot, mutta me elämme hänen kanssaan Jumalan voimasta teitä kohtaan. Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta." 2 Kor. 13:4-5.

    Mistä sitten tunnemme, että Kristus on meissä? Siitä on varma merkki se, että meillä on raamatullinen usko: pelastumme yksin armosta, yksin Kristuksen tähden, yksin uskon kautta Kristukseen, ilman lain tekoja. Tästä uskosta pitäkäämme kiinni ja olkaamme varmoja siitä, ettemme joudu uskossamme häpeään, sillä siitä on takeena Jumalan varma ja luotettava sana. Amen.

    Markku Särelä

  • Te olette maan suola ja maailman valkeus (Matt. 5:13-16)

    Vikaari Dani Puolimatkan saarna Uskonpuhdistusjuhlassa 1.11.2014 Lahdessa

  • Tehkää parannus ja kääntykää!

    Ensimmäisenä pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina, II vuosikerran epistolateksti

    Sen nähdessään Pietari rupesi puhumaan kansalle ja sanoi: "Israelin miehet, mitä te tätä ihmettelette, tai mitä te meitä noin katselette, ikäänkuin me omalla voimallamme tai hurskaudellamme olisimme saaneet hänet kävelemään. Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin Jumala, meidän isiemme Jumala, on kirkastanut Poikansa Jeesuksen, jonka te annoitte alttiiksi ja kielsitte Pilatuksen edessä, kun tämä oli päättänyt hänet päästää. Te kielsitte Pyhän ja Vanhurskaan ja anoitte, että teille annettaisiin murhamies, mutta elämän ruhtinaan te tapoitte; hänet Jumala on herättänyt kuolleista, ja me olemme sen todistajat. Ja uskon kautta hänen nimeensä on hänen nimensä vahvistanut tämän miehen, jonka te näette ja tunnette, ja usko, jonka Jeesus vaikuttaa, on hänelle antanut hänen jäsentensä terveyden kaikkien teidän nähtenne. Ja nyt, veljet, minä tiedän, että te olette tietämättömyydestä sen tehneet, te niinkuin teidän hallitusmiehennekin. Mutta näin on Jumala täyttänyt sen, minkä hän oli edeltä ilmoittanut kaikkien profeettain suun kautta, että nimittäin hänen Voideltunsa piti kärsimän. Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty [Biblia: josta teille ennen saarnattu on], Kristuksen Jeesuksen." Apt. 3:12-20.

    Kalliit kristityt!

    Tekstissämme apostoli Pietari todistaa meille, että "elämän ruhtinas" oli meidän keskellämme, mutta hänet me tapoimme. Tämä on Raamatun todistus syntiinlangenneesta, Jumalasta pois kääntyneestä, luulohurskaasta maailmasta. Kuoleman varjon maassa sukupolvet elävät, väistyvät pois ja haudataan. Se on jokaisen sukupolven ankara kokemus, mutta kun meidän ihmisten keskelle tuli se, jossa oli elämä ja jolla oli kaikki elämään liittyvät salat tiedossaan, niin hänet me tapoimme.

    Tämä olisi ollut onnettomuuksien onnettomuus, ellei kuitenkin ihmisen pahuudesta ja tyhmyydestä huolimatta olisi toteutunut Jumalan iankaikkinen rakkauden suunnitelma. Pietari julistaa: "Hänet Jumala on herättänyt kuolleista, ja me olemme sen todistajat." Kuolema ei voinut kahlita elämän ruhtinasta eikä kiusaaja saada häntä saaliikseen. Meidän sijaiskärsijämme Kristus voitti kuoleman vallan, siis myös meidän kuolemamme. Hän edusti meitä ja koko maailmaa, kun hän kärsi, kuoli ja nousi kuolleista.

    Mitä tästä nyt seuraa? Apostoli Pietari lausuu sen tekstissämme: "Tehkää siis parannus ja kääntykää!"

    1. Parannus on välttämätön, että syntimme pyyhittäisiin pois

    Kun Pietari julisti, ihmiset tiesivät, mistä heidän oli tehtävä parannus. He olivat vähät välittäneet Jeesuksesta. He eivät olleet uskoneet häneen, vaan olivat häntä halveksineet, vainonneet ja pilkanneet. Oli tehtävä parannus epäuskosta, Jeesuksen hylkäämisestä ja koko siitä väärästä uskonnollisuudesta, jonka vallassa he olivat. Lisäksi itse kullakin oli omat epäuskon hedelmänsä, jotka oli hylättävä.

    Jos lähestymme jotakuta ja hän kääntää meille selkänsä, tiedämme, mitä se merkitsee. Kun Jumala lähestyy meitä ja jos me käännämme hänelle selkämme, on tästä tehtävä parannus. Siis mistä? Mistä käännyttävä ja mihin päin? Vastaus riippuu siitä, oletko uskossa vai epäuskon vallassa.

    Jos olet epäuskossa, sinun on tehtävä parannus epäuskostasi ja sen hedelmistä. Ei puolinaista kääntymystä, vaan täyskäännös. On tultava Jumalan eteen hänen armahdettavakseen, seuraamaan Vapahtajan suloista paimenääntä, kun hän kuljettaa laumaansa taivaan ihanuuteen.

    Jos olet uskossa, sinun on vaellettava jatkuvassa parannuksessa: vanha ihminen on upotettava jokapäiväisen parannuksen kautta. Sitä ei saa laiminlyödä yhdeksikään päiväksi, ja kun lihan heikkouden tähden vanha ihmisemme saa meissä vallan, se on kiiruusti kuoletettava.

    Miksi parannus on niin välttämätön. Tekstimme vastaa: "että teidän syntinne pyyhittäisiin pois." Synti on se paha asia. Se loukkaa Jumalaa. Se tuo kirouksen tekijälleen. Se tekee lähimmäisen elämän raskaaksi. Parannuksessa synti pyyhitään pois. Ihminen ei itse pyyhi sitä pois, vaan Jumala tekee sen. Tämä synnin pois pyyhkiminen saattaa kuntoon välit Jumalan kanssa ja tekee ihmisestä taivaskelpoisen. Tämä poispyyhkiminen on synnin anteeksiantamista. Se tapahtuu sen nojalla, mitä elämän ruhtinaamme Jeesus on tehnyt. Hänen sovitustyönsä nojalla meille annetaan synnit anteeksi, Pyhä Henki asettuu meidän sydämiimme ja todistaa meille kasteemme armoliiton nojalla ja muilla evankeliumin ihanilla lupauksilla, että olemme Jumalan lapsia. Syyttävän omantunnon sijalle astuu sydämiimme Jumalan rauha. Turvaamme Jeesukseen. Uskomme häneen. Olemme siunattuja, emme enää kirottuja.

    Katumus ja usko muodostavat parannuksen. Niiden seurauksena kaikki on nyt aivan uutta. Tunnemme Jumalan, joka on meitä niin rakastanut, että antoi alttiiksi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

    Kun olemme löytäneet rakastavan Isän, meillä on nyt uusi suhde lähimmäisiimmekin. Löydämme heidätkin uudella tavalla, rakkaina kanssalunastettuina, joiden pelastumista rukoilemme.

    Silloin meille ovat tulleet virvoituksen ajat Jumalan armolupauksista. Meille on käynyt niin kuin kävi Emmauksen tien kulkijoille, kun Jeesus selitti heille kirjoituksia. He eivät edes vielä tajunneet, että Jeesus puhui heille. Ja silti he saattoivat perästä päin todistaa: "Eikö sydämemme ollut meissä palava, kun hän puhui meille tiellä ja selitti meille kirjoitukset?" (Luuk. 24:32).

    2. Parannus on välttämätön, jotta meillekin tulisivat virvoituksen ajat Herran kasvoista

    Toiseksi syyksi, miksi meidän on tehtävä parannus, Pietari sanoo seuraavan: "että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista".

    Pietari ei puhu virvoituksesta, joka tulee armonvälineistä, siitä, kun "häntä nyt edeltä julistetaan", vaan Pietari puhuu nyt siitä virvoituksesta, joka tulee suoraan Herran kasvoista. Hän puhuu taivaallisesta kirkkaudesta, kun saamme katsella Herraa kasvoista kasvoihin ja kuten psalmissa sanotaan (Ps. 17:15): "Mutta minä saan nähdä sinun kasvosi vanhurskaudessa, herätessäni ravita itseni sinun muotosi katselemisella." Jotta Kristuksen tulemus tuomiolle koittaisi meille virvoittavana, on kääntymys täällä armonajassa välttämätön, sillä Isän tykö ei ole muuta kuin yksi tie. Ja se tie on tämä, minkä Jeesus on sanonut: "Minä olen tie, totuus ja elämä, ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani" (Joh. 14:6).

    Kun Kristus tulee kunniassaan ja me saamme hänet nähdä, koemme sen vielä valtavampaa, kuin mitä patriarkka Jaakob koki, kun Herra ilmestyi hänelle. Jaakob sanoi: "Minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin, ja kuitenkin on minun henkeni pelastunut" (1 Moos. 32:30). Sillä sen jälkeen aikaa ei ole enää oleva eikä siis paluuta tähän raadolliseen elämään, on vain autuas, ikionnellinen iäisyys ja rauha, jota ei mikään riko. Silloin Kristus hallitsee "seppelöitynä kunnialla ja kirkkaudella" (Ps. 8:6).

    Yhdythän sinäkin tähän virrentekijän toivomukseen:

          "Oi jos mä sinne pääsisin
          Ja kunniasi näkisin,
          Oi Herra Sebaot." Virsi 615:3.

    On kuitenkin tarpeen, ettei tämä jää sellaiseksi toiveeksi, jonka alla ihminen elää hirvittävässä epävarmuudessa ja kadotuksen pelossa. Jumala haluaa antaa meille lohdullisen ja varman iankaikkisen elämän toivon.

    Pelastusvarmuus tulee siitä, että omistamme itsellemme ne lohdulliset Jumalan sanat, jotka kertovat, että Kristus on koko maailman syntien sovitus (1 Joh. 2:2) ja että Jumalalle ei ole mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että hän kääntyy ja elää (Hes. 33:11). Jumala tahtoo jokaisen pelastuvan, ja jokaisen synnit Jeesus on jo sovittanut. Pane siis turvasi Kristukseen, aivan rohkeasti, ja omista itsellesi Jumalan armolupaukset. Siitä saat varmuuden iankaikkisesta autuudesta.

    Silloin voit yhtyä tuon saman virrentekijän Laurentius Laurinus vanhemman kauniiseen, uskon varmuutta henkivään säkeistöön:

          "Ah, siihen iloon taivahan mua, Jeesus, auttaos.
          Sun kuolos kautta katkeran mua sinne saattaos.
          Mä siihen sanon aamenen ja luotan sinuun, Armoinen,
          Oi Herra Sebaot." (Virsi 615:7)

    Amen.

    Markku Särelä

  • Teot, jotka todistavat (Joh. 11:47-57)

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna 18.5.2014 Siitamajalla

  • Tielle

    Luuk. 18:31–43Ja hän otti tykönsä ne kaksitoista ja sanoi heille: "Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta. Sillä hänet annetaan pakanain käsiin, ja häntä pilkataan ja häväistään ja syljetään; ja ruoskittuaan he tappavat hänet, ja kolmantena päivänä hän nousee ylös." Mutta he eivät ymmärtäneet tästä mitään, ja tämä puhe oli heiltä niin salattu, etteivät he käsittäneet, mitä sanottiin. Ja hänen lähestyessään Jerikoa eräs sokea istui tien vieressä kerjäten. Ja kuullessaan, että siitä kulki kansaa ohi, hän kyseli, mitä se oli. He ilmoittivat hänelle Jeesuksen, Nasaretilaisen, menevän ohitse. Niin hän huusi sanoen: "Jeesus, Daavidin poika, armahda minua!" Ja edelläkulkijat nuhtelivat häntä saadakseen hänet vaikenemaan; mutta hän huusi vielä enemmän: "Daavidin poika, armahda minua!" Silloin Jeesus seisahtui ja käski taluttaa hänet tykönsä. Ja hänen tultuaan lähelle Jeesus kysyi häneltä: "Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?" Hän sanoi: "Herra, että saisin näköni jälleen". Niin Jeesus sanoi hänelle: "Saa näkösi; sinun uskosi on sinut pelastanut". Ja heti hän sai näkönsä ja seurasi häntä ylistäen Jumalaa. Ja sen nähdessään kaikki kansa kiitti Jumalaa.

    Jeesuksen tie suuntasi kohti Jerusalemia

    Vapahtajan kärsimystie alkaa. Pyhän teema ”Jumalan rakkauden uhritie” paljastaa sen luonteen. Askel askeleelta ja päivä päivältä lähestyy hetki, kun ainoa viaton joutuisi kärsimään kirotun kuoleman. Rakkaudestaan meihin syntisiin Kristus antaa suurimman mahdollisimman uhrin – itsensä. Hän menee Jerusalemiin sitä varten, että hänet annettaisiin pakanoiden käsiin, että häntä pilkattaisiin, häväistäisiin, syljettäisiin ja että he ruoskittuaan tappaisivat hänet.

    Tämä on aivan järkyttävän kuuloista – suorastaan hullua! Jeesus toimii päinvastoin kuin ihminen yleensä. Eihän kukaan etsi kuolemaa. Ei kukaan halua kärsimystä. Jo pienet lapset pelkäävät rokotuksia ja aikuiset leikkauksia, koska normaalisti kukaan ei pidä kivusta. Kukaan ei pidä kivusta, vaikka tietäisi, että sillä on tarkoitus, että joutuu hetken kärsimään. Ja nyt Jeesus ei kokenut mitään pientä pistoa ihollaan. Hänen jäseniään ei puudutettu eikä häntä vaivutettu uneen. Hän joutui kokemaan aivan suunnatonta tuskaa, kun ruoskat repivät hänen ihonsa rikki ja naulat tunkeutuivat hänen käsiensä ja jalkojensa läpi. Hän joutui kokemaan henkistä järkytystä, kun kaikki kääntyivät häntä vastaan ja hänen omansa hylkäsivät hänet. Vielä hän joutui kantamaan Jumalan vihan päällään. Hän ei tullut ainoastaan kansan ja opetuslasten hylkäämäksi, vaan itse Jumalan! Hän kuoli aivan yksin.

    Ei ole siis ihme, etteivät opetuslapset ymmärtäneet Jeesuksen sanoja. Eivät ne sinällään ole mitenkään vaikeita käsittää, mutta niiden sanoma on niin perin kummallinen, ettei kukaan voikaan uskoa siihen oman järkensä ja ymmärryksenä valossa! Kuka voisikaan ajatella, että Jumala tulisi ihmiseksi ja kärsisi tämän kaiken meidän tähtemme. Ja kun tämä ei opetuslapsille vielä kirkastunut, eivät he voineet käsittää myöskään ylösnousemusta. Vielä sokeina matkansa tarkoitukselle he lähtivät Jeesuksen kanssa tekemään matkaa kohti Jerusalemia.

    Bartimeus lähti tielle

    Jeesus lähestyi opetuslapsineen Jerikoa. Tien laidalla, jota he kulkivat, istui sokea kerjäläinen nimeltä Bartimeus. Kansaa kulki kerjäläisen ohi, oli meteliä ja hämminkiä. Bartimeusta alkoi kiinnostaa, mistä oli kyse. Kun hän kysyi asiasta, hän sai tietää, että Jeesus Nasaretilainen oli kulkemassa ohi.

    Jeesus oli jostain tuttu Bartimeukselle. Sokea kerjäläinen oli varmaankin kuullut nasaretilaisesta parantavasta profeetasta. Ehkä hän oli jopa saanut tietää, että Jeesus oli julistanut Nasaretin synagogassa: ”Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta” (Luuk. 4:18–19). On kuitenkin todennäköistä, että kerjäläinen tiesi vieläkin enemmän. Hän ymmärsi, mihin nimitys ”nasaretilainen” viittasi, koska hän alkoi huutaa Jeesusta avukseen puhutellen tätä Daavidin poikana. Hän ymmärsi, että Messias oli kulkemassa hänen ohitseen. Hän ymmärsi, että Jesaja viittasi Jeesuksen sanoessaan: ”Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa.” (Jes. 11:1). Heprean vesaa tarkoittava sana näet muistuttaa sanaa ”nasaretilainen”.

    Jumalan sanan perusteella Bartimeuksella oli varmuus siitä, että Jeesus voisi parantaa hänet. Hän oli tästä varma, vaikka hän oli yhteiskunnallisesti halveksittu ja häntä pidettiin sellaisena, jonka olisi mahdotonta saada syntinsä anteeksi. Hän oli parantumisen mahollisuudesta varma, vaikkei voinut nähdä Jeesusta ja sitä, miten tämä kohteli muita. Hänellä oli vain sana ja sen perusteella hän huusi Messiasta avuksi.

    Bartimeusta moitittiin. Kerjäämistä pidettiin yleensä ottaen säälittävänä ja nyt tällainen säälittävä kerjäläinen kerjäsi vierailevan profeetan huomiota! Mutta vaikka häntä nuhdeltiin, hänellä oli otsaa jatkaa sopimatonta käytöstään! Bartimeus tuhlasi vain kaikkien aikaa ja kiristi kaikkien hermoja. Olisihan hänellä pitänyt nyt sentään sen verran olla ymmärrystä, että olisi käsittänyt, että Jeesuksella olisi parempaakin tekemistä kuin vastata hänen pyyntöihinsä! Olihan Jeesuksella varmasti tärkeämpää tekemistä kuin kuunnella sokean itsekeskeisiä hourailuja. Olihan hänellä varmasti tärkeämpiä ihmisiä tavattavana.

    Vaikka väkijoukon seassa olikin ärtyneitä ajatuksia kerjäläistä kohtaan, Jeesus reagoi lempeästi kerjäläisen huutoon. Hän ei sulkenut sydäntään avunpyynnöiltä. Vapahtaja pysähtyi ja kun Bartimeus talutettiin hänen luokseen, hän tiedusteli, mitä voisi tehdä kerjäläiselle. Kuultuaan vastauksen Vapahtaja lausui: ”Saa näkösi; sinun uskosi on sinut pelastanut”. Niin sokea parantui. Mikä riemu täyttikään Bartimeuksen sydämen! Mikä riemu siitä, että hän oli saanut näkönsä takaisin, mutta ennen kaikkea siitä, että Jeesus oli armahtanut! Bartimeukselle tapahtunut ihme ja hänen riemunsa herättivät uskoa muissakin. Ihme julisti, että ne, jotka ovat aivan toivottomassa tilassa, voivat saada avun: ne, jotka ovat sokeita, voivat saada näön. Ne, joiden luullaan olevan Jumalan anteeksiantamuksen ulottumattomissa, voivatkin saada aivan kaiken anteeksi! Messiaan seuraan ja seuraajiksi pääsee kuka tahansa. Ja niin Bartimeus lähti kulkemaan armahtajansa askelissa yhteistä tietä.

    Lähdetkö sinäkin samalle tielle Jeesuksen kanssa?

    Kun kristillinen Kirkko syntyi, kristityt tunnettiin tien seuraajina. Tämä käy ilmi esimerkiksi Apostolien teoista, jossa Paavalista sanotaan ennen hänen kääntymystään, että hän ”pyysi häneltä kirjeitä Damaskon synagoogille, että keitä hän vain löytäisi sen tien vaeltajia, miehiä tai naisia, ne hän saisi tuoda sidottuina Jerusalemiin.” (Apt. 9:2). Päivän evankeliumissa sekä Jeesus että Bartimeus lähtivät tielle. Jeesus lähti kuolemaan, Bartimeus seuraamaan tätä kohti kuolemaa. Jeesus julisti, että hänen opetuslastensa tulisi kunkin ottaa ristinsä ja seurata häntä. Opetuslasten piti liittyä kuolemaantuomittujen ketjuun. Vielä tänäänkin Jeesus kutsuu joukkoon mukaan. Edelleen kuuluu kutsu: ”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua.” (Luuk. 9:23).

    Jeesuksen opetuslapsena olemiseen liittyykin suuri paradoksi: se ei maksa mitään, mutta se maksaa kaiken. Jokaiselle Jeesus tarjoaa täyttä anteeksiantamusta. Niin kuin hän auttoi Bartimeusta tämän hädässä, hän haluaa auttaa meitä siinä suurimassa hädässä, joka meillä on: synnin hädässä. Hän ei vaadi mitään syntien anteeksiantamuksen ehtona, vaan hän haluaa lahjoittaa meille aivan ilmaiseksi pyhän kuuliaisuutensa ja katkeran kärsimyksensä. Suurinta pilkkaa olisi se, että yrittäisimme tuoda jotain omaamme näiden pyhien lahjojen rinnalle! Mutta samalla, kun saamme tämän kaiken lahjana, opetuslapseus johtaa itsekieltäymykseen. Se johtaa elämän menettämiseen. Se johtaa itselle kuolemiseen. Kristityn matka on matkaa ristiinnaulittavaksi. Kirjoittaahan Paavali: ”ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.” (Gal. 5:24).

    Vaikka tämä kuulostaakin synkältä, voimme kokea tiellämme samanlaista riemua kuin Bartimeus. Silloin matka ei tunnu niin raskaalta. Bartimeuksen riemu syntyi siitä, että oman sairautensa ja syntisyytensä tuntemisen kautta, tilanne vaikutti aivan toivottomalta, mutta juuri tuohon tilanteeseen tuli Jeesuksen armahtava sana. Niin myös meilläkään ei voi olla oikeaa pelastuksen riemua, ellemme näe itseämme ensin oikein. Meillä pitää olla ymmärrys siitä, millaisessa hengellisessä sokeudessa olemme luonnostamme. Meillä pitää olla kirkkaana, kuinka toivoton tilamme on pyhä Jumalan edessä. Meillä tulee olla selkeä käsitys siitä, että vain Jeesus voi auttaa meitä. Ja kun koemme, että olemme näin aivan kadoksissa ja Jumalan armon ulottumattomissa, mikä ilo siitä syntyykään, kun kaikesta huolimatta kuulemme Jeesuksen sanat: ”sinun uskosi on sinut pelastanut”. Usko pelastaa, koska usko ottaa vastaan sen, mitä Jeesus teki edestämme.

    Jeesus jatkoi matkaansa Jerikosta kohti Jerusalemia. Jossain vaiheessa Bartimeus jäi pois matkasta. Hengessään hän varmasti seurasi Vapahtajaa, mutta tie Golgatalle Herramme oli kuljettava lopulta yksin. Se tie oli pitkä, lohduton ja raskas. Mutta siksi meille taas kuuluvat Jesajan sanat: ”Minä johdatan sokeat tietä, jota he eivät tunne; polkuja, joita he eivät tunne, minä kuljetan heidät. Minä muutan pimeyden heidän edellään valkeudeksi ja koleikot tasangoksi. Nämä minä teen enkä niitä tekemättä jätä.” (Jes. 42:16). Vielä vähemmän kuin Bartimeuksen, meidän tulee epäillä, katsooko Jeesus armahtaen puoleemme. Vielä vähemmän tarvitsee meidän murehtia, kelpaammeko häntä seuraamaan. Hän antaa anteeksi ja kulkee rinnalla, kun hänen omansa tekevät matkaansa ristejään kantaen. Lähdethän sinäkin tällä tielle!

  • Todistus Kristuksesta (Saarna, Joh. 15:26-27)

    Teol. kand. Vesa Hautalan saarna 12.5.2013 Siitamajalla

  • Töistään usko tunnetaan

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna Siitamajalla 12.7.2015

  • Tosi Jumalana Jeesus varjelee omansa iankaikkiseen elämään

    18. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, II vuosikerran evankeliumiteksti

    Ja Jeesus käyskeli pyhäkössä, Salomon pylväskäytävässä. Niin juutalaiset ympäröivät hänet ja sanoivat hänelle: "Kuinka kauan sinä pidät meidän mieltämme kiihdyksissä? Jos sinä olet Kristus, niin sano se meille suoraan." Jeesus vastasi heille: "Minä olen sanonut sen teille, ja te ette usko. Ne teot, joita minä teen Isäni nimessä, ne todistavat minusta. Mutta te ette usko, sillä te ette ole minun lampaitani. Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä." Niin juutalaiset ottivat taas kiviä maasta kivittääksensä hänet. Jeesus vastasi heille: "Minä olen näyttänyt teille monta hyvää tekoa, jotka ovat Isästä; mikä niistä on se, jonka tähden te tahdotte minut kivittää?" Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi". Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'? Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli – ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin – niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'? Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua. Mutta jos minä niitä teen, niin, vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Isässä."(Joh. 10:23–38)

    ”Jos sinä olet Kristus, niin sano se meille suoraan.”, vaativat juutalaiset kiihdyksissään. Jeesus oli kyllä moneen kertaan osoittanut, että hän on Jumalan lupaama Kristus, eli Messias, mutta juutalaiset eivät halunneet uskoa häntä. Kyse ei ollut siitä, että Jeesuksen opetus olisi ollut epäselvää, vaan haluttomuudesta tunnustaa totuutta.

    Meidän aikanamme sana ”Kristus” on vakiinnuttanut paikkansa nimen ”Jeesus” perässä eikä siitä ole kauheasti kiistelyä, väittikö Jeesus olevansa Kristus vai ei. Kuuma kysymys Jeesuksen persoonaan liittyen on enneminkin se, väittikö hän olevansa tosi Jumala. Olen esimerkiksi kuullut useamman muslimin sanovan: Näytä minulle evankeliumeista edes yksi kohta, jossa Jeesus sanoo: ”Minä olen Jumala. Palvokaa minua.”.

    Jeesus on tosi Jumala

    Väite, että Jeesus ei olisi opettanut olevansa Jumala, on jo pelkästään Johanneksen evankeliumin valossa käsittämätön. Sanotaanhan evankeliumin ensimmäisessä jakeessa: ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.” (Joh. 1:1). Kun juutalaiset syyttivät Herraamme sapatin rikkomisesta hänen parannettuaan sairaan sapattina, hän rinnasti itsensä Isään sanoessaan: ”Minun Isäni tekee yhäti työtä, ja minä myös teen työtä” (Joh. 5:17). Sitten evankelista toteaa: ”Sentähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi.” (Joh. 5:18). Juutalaiset yrittivät raivoissaan kivittää hänet myös silloin, kun Jeesus lausui: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi, olen minä ollut".” (Joh. 8:58). Käyttämämme raamatunkäännös kääntää Jeesuksen sanat epätarkasti. Itse asiassa Jeesus sanoi heille: ”ennen kuin Aabraham syntyi, minä olen”. Raamatunkäännös kääntää väärin myös samassa luvussa aikaisemmin Jeesuksen lausumat sanat: ”Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne.” (j. 24). Alkutekstin mukaan: ”ellette usko, että minä olen, niin te kuolette synteihinne.” Vielä raamatunkäännöksemme kääntää erään vastaavan kohdan väärin: kun Juudas Iskariot oli johdattanut joukon sotilaita Getsemaneen vangitsemaan Jeesuksen, Vapahtaja astui esiin ja kysyi heiltä, ketä nämä etsivät. Kun he olivat sanoneet etsivänsä Jeesus Nasaretilaista, raamatunkäännöksessämme sanotaan: ”Jeesus sanoi heille: ’Minä se olen’. – – Kun hän siis sanoi heille: ’Minä se olen’, peräytyivät he ja kaatuivat maahan.” (Joh. 8:5-6). Vaikuttava kohtaus – mutta vielä vaikuttavampi, kun huomioimme, että Jeesus ei sanonut ”minä se olen”, vaan ”minä olen”. Juuri tämän tähden joukot kaatuivat maahan.

    Jo näistä esimerkeistä huomaamme, että Jeesus väittää selvästi olevansa Jumala ja vaatii uskoa jumaluuteensa pelastuksen ehtona. Hän on Jumala, joka lausui Moosekselle palavasta pensaasta: ”’Minä olen se, joka minä olen’. – – ‘Sano israelilaisille näin: 'Minä olen' lähetti minut teidän luoksenne’.” (2 Moos. 3:14). Päivän evankeliumissa Jeesus lausuu vielä aivan suoraan, että hän ja Isä ovat yhtä. Sen lisäksi hän julistaa, että hänen tekonsa ovat Isän tekoja. Jeesusta kuunnelleet juutalaiset ymmärsivät aivan oikein, että Jeesus väitti olevansa tosi Jumala, koska he poimivat jälleen kiviä maasta kivittääkseen Jeesuksen. He sanoivat: ”Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi”. He siis käsittivät sen, että Jeesus väitti olevansa Jumala, mutta he eivät ymmärtäneet, että Jumala on kolmiyhteinen.

    Jeesus varjelee omansa iankaikkiseen elämään

    Mutta miksi on niin oleellista, että Jeesus on tosi Jumala? Siksi, että vain Jumala kykenee pelastamaan ihmisen. Profeetta Jesajan kirjassa sanotaan: ”Minä, minä olen Herra, eikä ole muuta pelastajaa, kuin minä.” (Jes. 43:11). Siksi sanoihin ”Jeesus pelastaa” sisältyy jo hänen jumaluutensa tunnustaminen. Vain hän voi pelastaa meidät, koska me olemme Aadamin lapsina langenneet niin syvälle. Syntimme taakka on niin suuri, että emme voi päästä siitä omin voimin vapaaksi. Olemme niin kietoutuneita sen kahleisiin, että emme voi rimpuilla niistä irti. Me tarvitsemme Vapahtajan, koska ”kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa. Sillä hänen sielunsa lunastus on ylen kallis ja jää [häneltä] iäti suorittamatta, että hän saisi elää iankaikkisesti eikä kuolemaa näkisi.” (Ps. 49:7–9). Tämän takia päivän evankeliumi on niin suunnattoman lohdullinen. Sehän julistaa meille, että meillä on juuri sellainen Vapahtaja, jota tarvitsemme – ei pelkkä ihminen, josta ei olisi ollut lunastamaan meitä, vaan tosi Jumala! Hänen verensä vuoti ristillä maksuksi meidän synneistämme. Niin hän on lunastanut meidät itselleen. Me olemme hänen omiaan.

    Jeesuksen jumaluuden tunnustaminen oli 300-luvulla suuri kiistakysymys. Aleksandrian piispa Athanasios Suuri oli oikean uskon tinkimätön puolustaja tuolloin ja oikeaa oppia edustaneen rintaman johtohahmo. Hän ymmärsi tarkasti sen, että jos Jeesus ei olisi tosi Jumala, kristillinen pelastusoppi menettäisi perustansa, koska silloin Jeesuksen merkitys ihmisen pelastuksessa kaventuisi vain esikuvan antamiseen. Athanasios joutui oikeaan oppiin tunnustautumisen tähden viettämään neljästäkymmenestäviidestä vuodestaan piispana yhteensä seitsemäntoista viidessä eri maanpaossa. Syntyikin sanonta ”Athanasios vastaan maailma”, kun lähes kaikki muut piispat olivat omaksuneet Jeesuksen jumaluuden kieltäneen harhan, areiolaisuuden. Athanasios kuitenkin jaksoi taistella, koska hän tiesi, ettei hänellä ollut muuta vaihtoehtoa: jos Jumalan sanan opetus Jeesuksen jumaluudesta kiellettäisiin, koko kristillinen usko menettäisi perustansa. Siksi me tarvitsemme samanlaista ehdottomuutta kuin Athanasios pitäessämme kiinni Jeesuksen jumaluuden tunnustamisesta!

    Voi hyvin olla, että emme useinkaan tiedollisella tasolla epäile Jeesuksen jumaluutta, mutta elämän erilaisten ahdistusten keskellä on vaarana unohtaa se, että aivan kaikki on Kristuksen käsissä. On hyvin helppo unohtaa, mitä käytännössä tarkoittaa, että Jeesus on tosi Jumala. On monenlaisia tilanteita, joissa päivän evankeliumi voi auttaa meitä kiinnittämään huomiomme siihen, että meidän Vapahtajamme on Jumala: ehkä uskonelämäsi on harmaata ja Jumala tuntuu kaukaiselta. Siksi katso tähän ihmiseksi tulleeseen Jumalan Poikaan, jossa voit nähdä Isän, koska Poika on Isässä ja Isä Pojassa! Ehkä sinusta tuntuu siltä, että et vain kerta kaikkiaan pääse eroon omantuntosi syytöksistä, samat synnit painavat aina uudestaan ja uudestaan, mutta katso, tässä on Vapahtaja, joka on kärsinyt ja kuollut edestäsi ja lupaa antaa sinulle iankaikkisen elämän! Ehkä koet olevasi horjuva uskossasi ja pelkäät, että et kestä siinä loppuun saakka, mutta kuule, mitä Jeesus, kaikkivaltias Jumala, vakuuttaa sinulle, joka olet hänen omansa: ”he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni”. Voimme olla varmoja siitä, että Kristus on voimallinen pitämään meistä huolta, koska Isä ja Poika ovat olemuksellisesti yhtä: ”Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yksi.

    Jeesus on jo moneen kertaan näyttänyt sanansa kautta meille olevansa Jumala. Hän tekee niin jatkossakin, jotta me, hänen lampaansa, säilyisimme siinä rauhassa, jota maailma ei voi antaa. Me olemme hänen omiaan, koska hän on kasteessa lahjoittanut meille kristillisen uskon ja niin ottanut meidät lammaslaumansa jäseniksi. Hän on antanut meille lampaan korvat, joilla kuulemme, mikä opetus on häneltä ja mikä ei. Kun pitäydymme siihen, mitä hän on antanut apostoleilleen julistettaviksi, varjellumme uskossa. Jumalan Poika on Hyvä Paimenemme. Hän antoi henkensä lammastensa edestä. Hän johdattaa meidät kaikkivaltiaalla kädellään tämän elämän pimeiden laaksojen läpi iankaikkisille laitumille.

  • Totuus ja harha

    Matt. 7:15–21Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.

    Harhaa ja hedelmää

    Viimeisten viiden vuoden aikana oveani on koputettu moneen kertaan. Sisään on tullut jehovan todistajia ja mormoneja. Kummankin lahkot edustajat ovat todistelleet sitä, että ulkonainen kristikunta on vaipunut syvään luopumukseen ja että vain heidän liikkeellään on totuus. Olen kuullut, mitä erinäisimpiä syitä sille, miksi juuri mormonit tai jehovan todistajat ovat oikeassa, mutta yksi peruste on toistunut usein: hyvät hedelmät.

    Lahkolaiset eivät väsy painottamasta sitä, miten suuri keskinäinen rakkaus heidän liikkeessään vallitsee. He eivät myöskään kyllästy kertomasta, kuinka nopeasti liike on levinnyt maailmanlaajuisesti. Sekä jehovan todistajien että mormonien liikkeiden synty sijoittuu 1800-luvulle. Kasvu on ollut vajaan parin sadan vuoden aikana huimaa, koska nykyään maailmanlaajuisesti mormoneja on noin 15 miljoonaa ja jehovan todistajia 8 miljoonaa. Liikkeiden kannattajat näkevät tällaisen kasvun kertovan siitä, että heidän oppinsa on oikea. Tässä on hedelmää, joka todistaa, että työssä on ollut Jumalan siunaus. Kasvu on merkki siitä, millaisen rakkauden Jumala on antanut heidän sydämissään kadonneita sieluja kohtaan.

    Lahkolaisten puhe hedelmistä voi herättää epäilystä ja ihmetystä – varsinkin, jos meidän kirkkomme koko on murheena. Siksi perehdymme nyt ensin siihen, mitä oikeastaan ovat Jeesuksen mainitsemat hedelmät ennen kuin käymme läpi muuta tekstimme opetusta.

    Profeettojen hedelmät

    Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että Raamatussa hyviin tekoihin viitataan hedelmänä, esimerkiksi galatalaiskirjeessään apostoli Paavali mainitsee joukon Hengen hedelmiä, joita Pyhä Henki vaikuttaa kristityissä. Kaikki nämä ovat hyveitä, joista lähimmäisemme hyötyy. Johanneksen evankeliumissa Vapahtaja kuvaa itsensä viinipuuksi ja opetuslapsensa oksiksi, joiden tulee tuottaa hyvää hedelmää, eli hyviä tekoja. Jos oksa ei tuota hedelmää, se katkaistaan pois ja heitetään tuleen. Näin korostuu hyvien tekojen luovuttamaton merkitys uskovan elämässä.

    Mutta nyt käsitellessämme Matteuksen evankeliumin seitsemättä lukua, haluaisin tuoda huomionne sanoihin: ”Heidän hedelmistään te tunnette heidät”. Kristus ei sano vain, että tunnemme profeetat hedelmistä, vaan, että tunnemme heidät heidän hedelmistään. Jeesus puhuu tässä hedelmistä, jotka ovat profeetoille ominaisia.

    No, mitä ovat profeettojen hedelmät? Ne ovat tietysti heidän julistustaan. Olivathan oikeat profeetat niitä, joille Jumala oli uskonut ilmoitusta julistettavaksi ja kun he toimivat tässä Lähettäjänsä tahdon mukaan, he tuottivat hedelmää. Vain profeetta, joka julistaa sen, minkä on saanut Jumalalta julistettavaksi, tekee taivaallisen Isän tahdon. Niin profeettojen ennen kuin sananjulistajien nykyäänkin tulee ennen kaikkea kirkastaa Kristusta. Heidän tulee tuoda taivaallista sanomaa siitä, mitä Jumalan Poika on tehnyt meidän syntisten edestä. Heidän pitää julistaa koko Jumalan sanan totuutta mitään siihen lisäämättä ja mitään ottamatta pois.

    Jumalan rakkaudesta kertoo se, että hän käskee tutkimaan profeettojen hedelmiä. Hän ei halua, että uskomme, mitä tahansa. Hän tahtoo, että tänäänkin me synnin ja monenlaisten elämänvaivojen rasittamat saamme kuulla: Jumalan Poika tuli ihmiseksi, kärsi ja kuoli edestäsi. Hän sovitti kaikki syntisi. Luota vain siihen, mitä Jeesus teki edestäsi, niin saat kaiken tekemäsi pahan anteeksi. Kaikki sinun syntisi pyyhitään pois, kun lepäät vain siinä, että Jeesus oli uskollinen edestäsi. Hän riittää sinulle. Hän on luvannut kantaa sinut iankaikkiseen elämään armonsa turvissa. Tämän Jumala haluaa sinun kuulevan ja painavan sydämeesi. Älä anna minkään riistää tätä lohdutusta sinulta! Jos joku niin yrittää tehdä, hän ei ole Isästä, vaan perkeleestä. Häntä Kristus ei tunne. Hän on väärä profeetta. Hänellä voi olla ihmeellinen ulkokuori, hyveellinen elämä ja suunnaton maine, mutta ne kaikki ovat vain raatelevan suden lampaan vaatteita, ellei suusta kuulu raamatullinen julistus.

    Harhaa tulee kammota

    Herramme korostaa väärien profeettojen vaarallisuutta, kun hän käskee meitä: ”Kavahtakaa vääriä profeettoja”. Heidän opetukseensa sopii mainiosti myös se, mistä apostoli Paavali kirjoittaa toisaalla: ”kammokaa pahaa” (Room. 12:9). Meitä käsketään kavahtamaan ja kammoamaan. Kristus ei odota sitä, että suhtaudumme neutraalisti tai välinpitämättömästi harhaan, vaan hän haluaa, että suorastaan inhoamme sitä emmekä ole minkäänlaisessa hengellisessä kanssakäymisessä sitä opettavien kanssa. Meidän tulee todella vihata sitä, mitä Jumala vihaa. Meidän tulee vihata väärää oppia palavasti minkäänlaisia kompromisseja tekemättä.

    Niin pyhä Raamattu siis torjuu meiltä täysin sellaisen asenteen, että pahoittelisimme sitä, mitä Jumala sanassaan opettaa. Kiusaus tällaiseen on silloin, kun on jokin emotionaalisesti ladattu aihe ja joudumme olemaan tiukkoja: jos esimerkiksi avoliittoon aikova selittää meille, että hän haluaa vain rakastaa toista ihmistä ja elää tämän rinnalla eikä voi syystä tai toisesta mennä juuri nyt naimisiin, emme saa reagoida sanomalla hänelle, että mielellämme sallisimme hänelle tuon synnin, mutta Jumala on ankea emmekä hänen tähtensä voi sitä tehdä. Ei, vaan meidän tulee ymmärtää syvemmin se, että Jumalan käskyjen takana on aina rakkaus ja ihmiselämän paras. Siksi kaikki hänen tahtonsa vastainen on elämää tuhoavaa ja kammottavaa.

    Jeesuksen sanat haastavat meitä pohtimaan sitä, rakastammeko oikeaa oppia, sillä oikea kavahtaminen ja kammoaminen nousee vain siitä, että totuus on meille rakas. Kuulin kerran erään tuttavani sanovan, että jos hän asuisi Etelä-Saksassa, hän liittyisi varmaankin roomalaiskatoliseen kirkkoon. On hyvä kysyä: voisitko sanoa samaa? Mikä estäisi sinua? Oletko tapatunnustuksellinen luterilainen? Oletko ehdoton uskosi suhteen? Vai luotatko siihen, että pastori tuntee opinkohdat oikein eikä sinun tarvitse olla niistä niin tietoinen? Ovatko Jumalan sanan totuudet sinun sydämesi ilo? Kammoatko sitä, mikä on harhaa ja rakastatko sitä, mikä on totta?

    En kerro tuttavastani sen takia, että voisimme olla ylemmyydentuntoisia. Minua suretti suuresti, kun kuulin nuo sanat. Jos hän todella tuntee roomalaiskatolisen opin, silloinhan ne kertovat siitä, ettei hänelle ole kirkastunut ollenkaan se, miksi uskonpuhdistus oli välttämätön. Ne viittaavat siihen suuntaan, että hän ei ole ollut sellaisissa omantunnon kauhuissa, että hänelle olisi valjennut se, että jos Jeesus ei riitä, olemme hukassa. Toisaalta on mormoneja ja jehovan todistajia, jotka ovat kääntyneet kristityiksi ja menettäneet maineensa ja perheensä. On kristityiksi kääntyneitä muslimeja, jotka menettävät henkensä Vapahtajamme nimen vuoksi. Onko sinulla tällaista ehdottomuutta Jeesuksen tähden, vai oletko enemmän kuin tuo tuttuni?

    Teot kertovat, onko totuus harhaa rakkaampaa

    Kysymyksiin vastaus löytyy teoista. Onhan vaivatonta vakuuttaa, että Jeesus menee yli kaiken muun, mutta suuri kysymys on, meneekö oikeasti. Näkisin, että suuri koetinkivi totuuden rakastamiselle ovat sosiaaliset suhteemme. Kun vaarana on se, että saisimme ystävä- tai tuttavapiirissämme oudon tai ankean ihmisen leiman siitä, jos pitäytyisimme näkyvästi totuuteen, pistämme lampun mieluummin vakan alle.

    Konkretisoidaan tätä: jos näet ystäviäsi ja joku käyttää Jumalan nimeä väärin hokien herranjumalaa tai jotain muuta vastaavaa, reagoitko tähän mitenkään. En sano, että tarvitsisi jyrkästi ärähtää, vaan ihan vain sanoa, että tuo tuntuu sinusta pahalta, koska Jumalan nimi on sinulle rakas. Tai jos jotain läheistäsi haukutaan hänen selkänsä takanaan ilkeämielisesti, nousetko puolustamaan totuutta etkä anna asian olla? Onko totuus ja kahdeksas käsky sinulle niin tärkeä, että haluat olla ”vähän ikävä tyyppi”, kunhan saat puolustettua sitä, minkä tiedät oikeaksi? Tai oletko kertomatta Jeesuksesta kenellekään, koska pelkäät liikaa? Onko sinulle mukavuudenhaluisuutesi ja pelossa rypemisesi tärkeämpää kuin se, että kadoksissa olevat voisivat tulla tuntemaan evankeliumin Jeesuksesta kauttasi?

    Ainakin omassa suussani on huokaus: Herra armahda. Ei ole mitään, mistä ylpeillä. Ainoana kerskauksen on vain Jeesus, jolta löydämme sen uskollisuuden, mitä itsellämme ei ole. Meidän kerskauksenamme voi olla vain tuo risti, jolla syntimme sovitettiin. Kerskauksenamme on Totuus, joka toi pelastavan sanoman meille suurille syntisille, jotta me saisimme elää.

    Pietari kirjoittaa: ”olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla” (1 Piet. 3:15). Tutut sanat, jotka korostavat sitä, miten jokaisen meistä tulee vastata kyselijöillä. Ehkä nämä sanat voivat ahdistaa heikkoutemme edessä, mutta toisaalta ne ovat hyvin lohduttavia. Ensinäkin ne puhuvat varmasta toivosta, joka meillä on. Hän on Jeesus. Toiseksi, huomaamme, miten kaikkien tuntemasta kieltäjästä, voi tulla Jeesuksesta todistamiseen kehottaja. Jeesus voi tehdä sinustakin rohkean, niin ettet häpeä uskoasi, vaan rohkaiset muitakin kertomaan Jeesuksesta toisille. Tämä käy vain sitä kautta, että evankeliumi antaa rauhan mielellesi ja Jeesus tulee asumaan sinuun ja avaa siten huulesi puhumaan Jumalasi suurista teoista.

    Lopuksi

    Totuus ja harha. Totuus tekee vapaaksi, mutta harha vie orjuuteen. Harha asettaa eteemme helpon tien ja vakuuttaa, että on perusteltua kulkea sitä pitkin kohti iankaikkista elämää. Se asettaa eteemme järkevän tien, jolta ei puutu hyviä hetkiä ja ihmiskunniaa. Kuitenkin on mahdotonta, että harha tuottaisi koskaan Jumalan mielenmukaista hedelmää ja veisi perille taivasten valtakuntaan. Sanoohan Vapahtaja: ”Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?” Totuus taas kutsuu kuolemaan. Hän kutsuu kunkin ottamaan ristinsä ja seuraamaan itseään. Hän kutsuu tielle, joka on kaita ja ankara, mutta sen lopussa ei kuulu tuomio: ”Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät” (Matt. 7:23), vaan ihana kutsu: ”Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.” (Matt. 25:34).

    Jeesus kutsuu sinua tänään seuraamaan itseään. Hän kutsuu sinua uskomaan totuuteen. Hän kutsuu sinua rakastamaan itseään ja sanaansa. Lähde jälleen seuraamaan häntä. Lähde iloiten, sillä mitä ikinä kohtaatkaan, hän kulkee rinnallasi. Lähde rauhassa, sillä kaikki syntisi, heikkoutesi ja puutteesi hän peittää omalla vanhurskaudellaan. Lähde seuraamaan, sillä hän vakuuttaa: pysy sanani totuudessa, niin se tekee sinut vapaaksi. Se tekee sinut vapaaksi synneistäsi, se tekee sinut vapaaksi ahdistuksistasi, se tekee sinut vapaaksi perkeleestä, kuolemasta ja helvetistä. Se tekee sinut todella vapaaksi. Kun sinulla on Jeesus ja hänen sanansa, elät totuudessa ja kuulet kerran Vapahtajasi kutsuvan sinut taivaan iloon.

  • Tuhlaajapojan odottamaton isä

    Pastori Vesa Hautalan saarna Orivedellä 2.7.2017

  • Tule työhön Herran viinitarhaan!

    Pastori Vesa Hautalan saarna 24.1.2016 Tampereella

  • Tule, sillä hän tulee pian!

    Pastori Vesa Hautalan saarna 6.12.2015 Tampereella

  • Tulkaa järkiinne!

    Joulun jälkeisenä sunnuntaina II vuosikerran evankeliumi

    Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat? Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan: "Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä." Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä. Kerran hän on puhuva heille vihassansa, peljättävä heitä hirmuisuudessaan: "Minä olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni." Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi. Rautaisella valtikalla sinä heidät muserrat, niinkuin saviastian sinä särjet heidät." Tulkaa siis järkiinne, kuninkaat, maan tuomarit, ottakaa nuhteesta vaari. Palvelkaa Herraa pelolla ja iloitkaa vavistuksella. Antakaa suuta pojalle, ettei hän vihastuisi ettekä te hukkuisi tiellänne. Sillä hänen vihansa syttyy äkisti. Autuaat ovat kaikki, jotka häneen turvaavat. Ps. 2.

    Kalliit kristityt, erityisesti te lapset ja nuoret, jotka olette olleet täällä Siitamajan joululeirillä. Vuosi on kohta kulunut ja pois on pian vierähtänyt kohta koko ajallinen elämämmekin. Tarvitsemme viisautta käyttääksemme aikamme oikein. Tekstimme sanoo meille tänään: "Tulkaa... järkiinne."

    1. Menettelemme tyhmästi, jos vastustamme Jumalan pelastussuunnitelmaa

    Meidän on hyvä tietää jo lapsesta lähtien, että täällä maailmassa on kova taistelu. Siinä on kaksi osapuolta, Jumala ja paholainen. Jumala on hyvän ja oikean puolella. Jumala haluaa pelastaa meidät taivaan iloon. Paholainen sen sijaan vastustaa Jumalaa ja hänen hyviä aikomuksiaan. Hän haluaa tuhota kaiken hyvän, minkä Jumala on luonut ja minkä Jumala on säätänyt oikeiksi elämän arvoiksi. Paholainen haluaa estää evankeliumin julistamisen ja sen kuulemisen, ettei kukaan pelastuisi. Siksi tämä vihollinen viettelee ihmisiä epäuskoon ja moniin muihin suuriin synteihin. Hän haluaa vahingoittaa meidän ajallista elämäämme ja aivan erityisesti sieluamme saadakseen meidät kanssaan loputtomaan iankaikkiseen tuskaan.

    Tekstimme kertoo meille tästä taistelusta. Se puhuu meille siitä, että on olemassa Jumalan vihollisia, jotka aivan tietoisesti ja harkiten häntä vastustavat. Tekstimme sanoo: "Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat? Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan: 'Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä.'"

    Elämme tällaista aikaa, jolloinka aito kristillinen usko pyritään hävittämään maailmasta. Sen tilalle halutaan tuoda jotakin muuta. On käynnissä kiivas propagandasota, jossa selitetään maailman synty niin, ettei Luojaa tarvita. Olisi muka vain kehitystä, sattumaa, vuosimiljoonia. Tämän saman asian kääntöpuoli on ihmisen rajaton vapaus. Ei olisi viimeistä tuomiota, ei vastuuta teoista, ei taivasta, ei helvettiä. Vaaditaan suvaitsevaisuutta. Loppujen lopuksi ateistinen enemmistö sanelisi elämän ja etiikan ehdot ja vaatisi niihin mukautumaan.

    Onko sitten kaikki yhdentekevää? Onko kaikki vapaata. Saako jokainen tehdä, mitä haluaa? Eikö pahasta saa nuhdella? Eikö väärintekijöitä saa rangaista? Pitäisikö kristillisessä kirkossa saada julistaa harhoja? Pitäisikö suvaita sitä, että ihmiset vietellään pois Kristuksen turvasta hurmoksellisuuteen tai järkeilyyn? Tätä kaikkea kiusaaja vaatii. Ja maailman mahtavat ja viisaat kokoontuvat, lyövät päänsä yhteen miettiäkseen suunnitelmia, kuinka vastustaa Jumalaa.

    Epäuskoiset ihmiset kokevat, että Jumala on heidän toiveittensa ja pyrkimystensä tiellä ja että uskovat pyrkivät kahlehtimaan heidän vapauttaan. He sanovat: "Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä."

    Mutta mitä siitä sanoo Jumala? Näin: "Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä. Kerran hän on puhuva heille vihassansa, peljättävä heitä hirmuisuudessaan." Kaikella on aikansa. Armonaika on vielä käsillä, ja Jumala on pitkämielinen. Hän ei tahdo yhdenkään hukkuvan, vaan että jokainen syntinen kääntyy väärältä tieltään. Kuitenkin jo nyt Herra pilkkaa epäuskoisten tyhmää ylimielisyyttä ja uhmaa. Hän nauraa heille. Kun he nauravat Jumalalle ja kääntävät hänelle selkänsä, Herrakin nauraa heille, ja kerran hän on kääntävä heistä pois armolliset kasvonsa lopullisesti. Herra sanoo: "Tulkaa siis järkiinne!" On tyhmää paaduttaa sydämensä. On suorastaan järjetöntä nousta Jumalaansa ja Luojaansa vastaan. Lapset, nuoret ja me kaikki, painetaan tämä syvälle sydämeemme!

    2. Menettelemme tyhmästi, jos emme käytä hyväksemme meille annettua armonaikaa

    Kaikki epäuskoiset eivät kuitenkaan nouse avoimeen, julkiseen kapinaan, vaan monet elävät elämäänsä omalla epäkristillisellä tavallaan sen kummemmin liittoutumatta ja suunnitelmia tekemättä Jumalaa vastaan. Heillä voi olla monenlaisia henkilökohtaisia syitä ja verukkeita, miksi he eivät usko. Heidän omatuntonsa voi olla jonkin verran rauhatonkin, mutta pakottavaa tarvetta parannukseen ja sanankuuloon heillä ei ole. Jotkut ajattelevat, että ehtiihän sitä myöhemmin. Ensiksi pitäisi nauttia tämän elämän iloista. Ja tuntuu kuin uskon asiasta olisi vain haittaa tässä vaiheessa. Toiset kokoavat omaisuutta, rahaa ja osakkeita. Mutta kun heidän aikansa tulee lähteä, tuolla ei ole mitään arvoa. Eivät he voi ottaa sitä mukaansa, eikä heitä edes lasketa taivaan portille kolkuttelemaan, vaan suoraan heidän on mentävä sinne, missä on itku ja hammasten kiristys. Tyhmää on jättää armonaikansa käyttämättä. Tyhmää on jättää Jumalan armo silloin vastaanottamatta, kun se tulee luo. Raamattu sanoo: "Sinä mieletön, tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois; kenelle sitten joutuu se, minkä sinä olet hankkinut?'" (Luuk. 12:20) ja vielä: "Kun sanotaan: 'Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne.'" (Hebr. 3:15)

    Olen ollut saarnavirassa neljäkymmentä vuotta. Sinä aikana olen nähnyt monenlaisia ihmiskohtaloita. Toiset ovat olleet uskossa ehkäpä lähes koko ikänsä, kasteensa hetkestä lähtien. Toiset ovat tulleet kääntymykseen kuolinvuoteellaan ja saaneet ryövärin armon. Toiset ovat nuoruudessaan palanneet itkien ja syvästi katuen maailman teiltä. Mutta on ollut myös niitä, joille Jumalan armo ei ole kelvannut ja jotka ovat lähteneet täältä pois, ilman että jäljelle jääneet olisivat saaneet mitään merkkiä heidän kääntymyksestään. On ollut niitä, jotka elämänsä parhaissa voimissa on temmattu pois, äkkiarvaamatta. Kukaan ei tiedä elämänsä hyvinä päivinä, millä tavalla hänen pitää täältä lähteä, eikä sitä, milloin se tapahtuu. Muuta neuvoa ei ole, kuin että meidän tulee aina valvoa ja olla valmiit.

    On tyhmää olla välinpitämätön evankeliumin sanalle. On tyhmää jäädä pois sitä kuulemasta. On tyhmää viettää epäuskoista elämää. Lapset, nuoret ja me kaikki: Jumalaa ei voi palvella puolinaisella sydämellä. Kuningas Daavid neuvoi poikaansa Salomoa: "Ja sinä, minun poikani Salomo, opi tuntemaan isäsi Jumala ja palvele häntä ehyellä sydämellä ja alttiilla mielellä, sillä Herra tutkii kaikki sydämet ja ymmärtää kaikki ajatukset ja aivoitukset. Jos häntä etsit, niin sinä löydät hänet, mutta jos luovut hänestä, niin hän hylkää sinut iankaikkisesti." (1 Aik. 28:9) Tämä on hyvä, tuiki tarpeellinen neuvo.

    3. Menettelemme viisaasti, kun tervehdämme uskossa ja rakkaudessa Jumalan Poikaa

    Jeesus Kristus, syntiemme sovittaja, on ainoa tie Jumalan tykö. Jos sitä tietä kuljemme, tulemme varmasti perille. Jos käännymme pois siltä tieltä lavealle maailman tielle, emme pelastu. Tekstimme sanoo: "Palvelkaa Herraa pelolla ja iloitkaa vavistuksella. Antakaa suuta pojalle, ettei hän vihastuisi ettekä te hukkuisi tiellänne. Sillä hänen vihansa syttyy äkisti. Autuaat ovat kaikki, jotka häneen turvaavat."

    Tekstimme julistaa autuaiksi ne, jotka Herraan turvaavat. Kun syntimme ovat anteeksiannetut Jeesuksen nimessä, on onnellista ja autuasta elää. Kun hän on sielumme turva, meillä ei ole hätää, ei edes silloin, kun ajallinen elämämme päättyy kuolemaan. Tulemme Jeesuksen tykö taivaaseen, meillä on osa vanhurskaitten ylösnousemuksessa eikä meitä tuomita.

    Se on todella ymmärtäväinen ja viisas, joka uskoo Jeesukseen ja jolle Jeesus on rakas Vapahtaja ja ystävä. Jo vanhassa Israelissa oli tapana, että läheiset tervehtivät toisiaan suudelmalla. Apostolisessa kirkossa se tapa jatkui uskonveljien kesken ja sitä sanottiin "pyhäksi suunannoksi" (Room. 16:16). Se oli läheisen yhteenkuuluvuuden merkki. He olivat rakkaita ystäviä ja samaan uskon perhettä. Tekstissämme kehotetaan antamaan suuta Pojalla. Se tarkoittaa sitä, että tunnustamme rakkaaksi veljeksi, joka tuli yhdeksi meistä ihmisistä ja lunasti meidät.

    Uskon asia on sydämen asia. Se on myös vakava asia, jonka kanssa ei tule olla leväperäinen, ei omahyväinen, ei itseensä luottava. Sen vuoksi tekstimme sanoo: "Palvelkaa Herraa pelolla ja iloitkaa vavistuksella." Uskoon liittyy vakaa Herran pelko. Siihen liittyy myös autuuden ilo, suuri kiitollisuus siitä, että Vapahtaja on nostanut olalleen minut heikon, eksyneen lampaansa ja kantaa minut taivaan kotiin. Koska tunnemme oman vajavuutemme, iloitsemme vavistuksella.

    On suurta viisautta uskoa Jeesukseen, turvata häneen ja rakastaa Häntä ja Hänen armoaan. Se on viisautta, joka tulee Jumalalta. Ottakaamme sydämellemme Herran sana. "Tulkaa siis järkiinne."

    Amen.

    Markku Särelä

  • Tulkaa pitoihin!

    Pastori Markku Särelän saarna 1. adventtisunnuntaina 1.12.2013 Tampereella