Saarna
  • Oikea parannus

    Pastori Vesa Hautalan saarna 14.2.2016 Porissa

  • Ole uskollinen (Luuk. 16:10-17)

    Vikaari Dani Puolimatkan saarna 2.8.2015 Siitamajalla

  • Ole uskollinen Jumalan lahjojen käytössä

    Pastori Vesa Hautalan saarna 24.7.2016 Siitamajalla

  • Ole uskollinen taloudenhoitaja!

    Pastori Vesa Hautalan saarna 29.7.2018 Orivedellä

  • Olemme ihmeellisessä seurassa

    1. paastonaikainen sunnuntai. III vsk:n epistola.

    Te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö, taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö, ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö, ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri. Katsokaa, ettette torju luotanne häntä, joka puhuu; sillä jos nuo, jotka torjuivat luotaan hänet, joka ilmoitti Jumalan tahdon maan päällä, eivät voineet päästä pakoon, niin paljoa vähemmän me, jos käännymme pois hänestä, joka ilmoittaa sen taivaista. Hebr. 12:22-25.

    Tämä on eräs Raamatun riemullisimpia tekstejä. Siinä tuodaan mitä lohduttavimmalla tavalla esille, minne ja millaiseen seuraan itse asiassa uskovat ovat jo täällä ajassa tulleet, kun he ovat saaneet panna sielunsa turvan Herraan Kristukseen.

    Usein olemme arkoja ajatellessamme omaa syntisyyttämme ja Jumalan ankaraa vihaa, koska olemme kokeneet jotakin siitä, minkä Israelin kansa sai kokea, kun Jumala antoi sille lakinsa. Silloin Siinain vuori järkkyi, maa tärisi jalkojen alla, vuori syöksi tulta ja omatunto todisti ihmisen syylliseksi Jumalan edessä. Kansa pyysi järkyttyneenä, ettei Jumala enää puhuisi heille vihassaan. Kun Jumalan laki koskettaa ihmissydäntä, se voi ilman ulkonaisia tehosteitakin näyttää meille mitä olemme. Välistä siihen liittyy elämän kovia kokemuksia. Mutta tekstimme tulee aran ja pelästyneen omantunnon avuksi ja kertoo, ettemme ole tulleet Siinain vuorelle, vaan Siionin vuoren tykö.

    Sen ohella, että meillä on vaara jäädä pelästyneinä Siinain vuorelle, meillä on myös aivan toisenlainen vaara, nimittäin vaara unohtaa se ihmeellinen asema, jonka olemme armosta Jumalalta saaneet, ja kääntyä kohti maailmaa ja sen ajatustapoja. Maailmalla on omat arvostuksensa siitä, mikä on tavoittelemisen arvoista. Kristityillä on alituinen vaara muokata arvostuksensa maailman mukaisiksi ja etsiä sitä, mikä alhaalla on. Tekstimme tulee meille avuksi ja sanoo: Katsopa, mikä on todella tavoittelemisen arvoista. Katsopa, mitä sinä olet jo saanut. Katsohan, missä seurassa olet. Katso, mikä sinua odottaa.

    Olemme käyneet Siionin vuoren tykö

    Siitä minne olemme tulleet, kun olemme saaneet kasteen ja uskon kautta syntimme anteeksi, tekstimme sanoo ensiksi: "Te olette käyneet Siionin vuoren tykö." Siionin vuorella uskon isä, Aabraham, uhrasi poikansa Iisakin sijasta oinaan esikuvana siitä uhrista, jonka taivaallinen Isä toimitti, kun hän uhrasi ainoan Poikansa maailman syntien edestä. Siinain vuorella jyrisi Israelin kansalle lain tuomio, mutta Siionin vuorella Jumalan viha oli Karitsan päällä. Jumala oli pannut hänet vastaamaan lakinsa edessä meidän rikoksistamme ja häntä rangaistiin meidän sijastamme, jotta me vapautuisimme syntiemme rangaistuksesta. Siionin vuori on sekin oikeudenkäynnin ja tuomion vuori. Mutta siellä tuomio kohdistui meidän edesvastaajaamme Kristukseen ja siellä meidät julistettiin tuomiosta vapaiksi. Sillä vuorella sijaiskärsijämme rukoili meidän edestämme: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät." Sillä vuorella ryöväri kaikkien lain rikkojien tyyppiesimerkkinä sai kuulla nuo ihanat sanat: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa." (Luuk. 23:43) Mekin, jotka uskomme, olemme käyneet tälle vuorelle ja myös me saamme kuulla nuo lohdulliset sanat. Miten moni onkaan lähtenyt täältä ajan alhosta noiden sanojen turvissa katsomaan sitä, minkä nuo sanat lupasivat, ja miten monille nuo sanat ovat antaneet lohdutusta, kun synti on painanut ja tunto soimannut. Siionin vuorelle käyminen on samaa kuin tulla hengessä sovituksen paikalle kuulemaan Jumalan armahduspäätös ja saamaan silmiensä eteen kuvatuksi Ristiinnaulittu ja kuulla pyhät Raamatun sanat: "Hänen haavainsa kautta me olemme paratut."

    Olemme käyneet elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö

    Tekstimme sanoo toiseksi, että olemme käyneet "elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö". Jerusalemin kaupungilla oli erityinen merkitys Vanhan liiton Israelille. Se oli Jumalan kaupunki, mitä mistään muusta kaupungista ei sanota. Siellä näet oli temppeli, jossa Jumala asui ja johon koko Israelin jumalanpalveluselämä oli keskitetty. Niinpä Jeesuskin, kun oli täyttänyt kaksitoista vuotta, tuli kaukaa Nasaretista Jerusalemiin pääsiäisjuhlille, ja hänen vanhemmistaan mainitaan, että he kävivät näillä juhlilla joka vuosi (Luuk. 2:41). Kun Jeesus poikasena oli siellä temppelissä, hän lausui häntä etsiville: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?" (Luuk. 2:49) Jumala asui Jerusalemissa, koska siellä oli hänen säätämänsä jumalanpalvelus, joka esikuvan tavoin kertoi siitä uhrista, jonka Kristus oli antava. Nyt Uuden liiton aikana olemme tulleet taivaallisen Jerusalemin tykö, siis Jumalan seurakuntaan. Siinä on näet evankeliumin saarna, saarna ristiinnaulitusta Herrasta Kristuksesta. Tässä saarnassa Jumala lähestyy meitä, puhuu meille, ilmoittaa meille itsensä, antaa armonsa ja päästää synneistä. Siinä on Jumalan huone ja taivaan portti. Siinä on meidän äitimme, joka kasteella ja evankeliumin sanalla on uudestisynnyttänyt meidät elävän Jumalan lapsiksi elävään toivoon, kuten on kirjoitettu: "Mutta se Jerusalem, joka ylhäällä on, on vapaa, ja se on meidän äitimme." (Gal. 4:26) Emme elä lain orjuudessa, vaan kuten Raamattu sanoo: "sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi, mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa" (Hebr. 7:19). Olemme vapaita armolapsia, niin kuin taivaallinen äitimmekin on vapaa. Koska olemme tulleet Jumalan kaupungin tykö, olemme tulleet itsensä elävän Jumalan tykö. Hän lähestyy meitä verhoutuneena sanaan ja sakramentteihin, niin että hänen läsnäolonsa on meille - ei pelottava - vaan kaikin tavoin hyvä ja myönteinen asia.

    Olemme tulleet kymmenien tuhansien enkelien tykö

    Kolmanneksi Raamattu sanoo, että olemme tulleet "kymmenien tuhansien enkelien tykö". Enkelit ovat Jumalan lähettiläitä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä. Raamattu kertoo pyhistä enkeleistä, heiden suuresta lukumäärästään ja voimastaan ja siitä, kuinka he ovat olleet Jumalan lasten suojana ja turvana ja pelastaneet heidät monesta vaarasta. Kun Jumalan kansa oli suuressa vaarassa vihollisten ahdistamana profeetta Elisan aikana, hänen palvelijansa kysyi: "Voi, herrani, mitä me nyt teemme?" Elisa sanoi: "Älä pelkää, sillä niitä, jotka ovat meidän kanssamme, on enemmän kuin niitä, jotka ovat heidän kanssansa." Ja Elisa rukoili ja sanoi: "Herra, avaa hänen silmänsä, että hän näkisi." Ja Herra avasi palvelijan silmät, ja hän näki, ja katso: vuori oli täynnä tulisia hevosia ja tulisia vaunuja Elisan ympärillä.(2 Kun. 6:15-16). Rakkaat ystävät, olemme tulleet kymmenien tuhansien enkelien tykö. He ovat sinunkin turvanasi. Jumalan käskystä he suojelevat sinua sillä tiellä, jolle Jumala on jalkasi asettanut. Kun tunnet yksinäisyyttä ja voimattomuutta, kun maailma pilkkaa ja ahdistaa, muista tämä tukalimmassakin paikassa.

    Olemme tulleet taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon tykö

    Neljänneksi tekstimme sanoo, että olemme tulleet "taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö". He ovat niitä, jotka paikkakunnillaan ensiksi omistivat Jumalan armon. Nyt he ovat jo perillä. Taivaassa on jo armosta autuaitten joukko. Taivas on siellä, missä Jumala on. Täällä ajassa se on uskon varassa. Siellä ylhäällä se on näkemisessä. Se on samaa kuin olla Kristuksen kanssa paratiisissa. Siellä on ristin ryöväri, siellä ovat monet muut. He ovat juhlajoukko, Karitsan morsian ja hänen häävieraitansa ja aterioivat Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Ihminen etsii ja arvostaa sitä, mikä on suurta, kuuluisaa, viisasta ja kunnioitettua. Sinä, joka uskot, kuulut siihen joukkoon, vaikka et esikoisena, kuitenkin heidän jälkeensä. Tosin tämä joukko ei ole suurta maailman mittapuun mukaan, mutta kylläkin sen mittapuun mukaan, jolla kaikki loppujen lopuksi arvioidaan. Mikään ole minkään arvoista, ellei jumalallinen Majesteetti anna sille edes ripausta omaa kunniaansa. Mutta Kristuksen omille on luvattu kirkkauden kuihtumaton seppele (1 Piet. 5:4). Tähän juhlajoukkoon sinäkin kuulut, joka uskot, oletpa miten halpa tahansa tämän maailman silmissä. Sinutkin kruunataan. Silloin ylistät täysin rinnoin Jumalan armoa ja rakkautta, hänen viisauttaan ja pelastussuunnitelmaansa. Pilkatkoon onneton maailma Jumalaa ja hänen evankeliumiaan todetakseen kerran, että alhaisinkin uskova oli suurempi, viisaampi ja kunniakkaampi kuin yksikään maailman mahtavista, sillä uskovat ovat tulleet "taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö".

    Olemme tulleet "tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala"

    Viidenneksi tekstimme sanoo, että olemme tulleet "tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala". Näillä sanoilla tekstimme muistuttaa siitä, että uskovat ovat tulleet Jumalan luo, joka on kaikki tuomitseva. Se tapahtuu ennalta ilmoitetulla perusteella: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." (Mark. 16:16) Kristuksessa olemme saaneet käydä koko maan Tuomarin tykö, jota syntinen ei saa eikä voi lähestyä ilman Kristuksen lahjavanhurskautta. Jos on jo suuri ja ihmeellinen asia, että olemme tulleet Jumalan pyhien luo ja itsekin saamme heihin lukeutua, niin vielä enemmän on se, että olemme saaneet tulla Jumalan tykö, joka on kaikkien tuomari. Jumala, joka on kuluttavainen tuli, ilmestyi Moosekselle palavassa pensaassa, joka ei kulunut tulen voimasta. Mekin olemme tulleet Jumalan, kuluttavaisen tulen, luo, ja katso me elämme, eikä kuitenkaan liekki meitä polta. Niin meillä on myös varmuus siitä, etteivät vihan liekit koskaan meihin yllä, vaan että Kristuksen vanhurskaus suojaa meitä, sillä syntimme ovat jo poisotetut.

    Olemme tulleet "täydellisiksi tulleitten henkien tykö"

    Viidenneksi tekstimme sanoo, että olemme tulleet "täydellisiksi tulleitten henkien tykö". Nämä ovat niitä, jotka jo ovat päättäneet onnellisesti uskon kilvoituksensa Jumalan kutsuttua heidät luoksensa. Taivaan juhlajoukon ja maan päällä taistelevan seurakunnan välillä ei ole erottavaa juopaa. On yksi Kristuksen seurakunta. Mutta koska olemme tulleet niiden tykö, joiden usko on jo osoittautunut voimaksi viemällä heidät perille, täytyy meidänkin uskomme, koska se on sama kuin heillä, tuottaa saman tuloksen. Muista poisnukkuneita. Uskosi ei ole turha. Älä siis heitä pois uskallustasi äläkä toivoasi, vaan kilvoittele hyvä uskon kilvoitus.

    Olemme tulleet "uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö"

    Kuudenneksi tekstimme muistuttaa meitä siitä, että olemme tulleet "uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö". Jumalan luo ei ole astumista omissa synnin ryysyissä. Tarvitsemme syntien sovittajan, välimiehen ja puolestapuhujan. Jeesus on tämä välimies. Täällä opettaessaan hän kutsui syntisiä tykönsä ja sanoi: "Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos." (Joh. 6:37) Taivaallinen Isämme on antanut meidätkin Jeesukselle eikä Jeesus ole meitä hyljännyt, vaan hän on pukenut meidät vanhurskaudellaan ja ottanut meidät vastaan omaan laumaansa. Niin hän teki jo silloin, kun saimme kasteen, ja niin hän tekee yhä uudestaan joka päivä kasteen liiton ja sanansa nojalla. Hänen luonaan saamme jatkuvasti kokea, kuinka hän kuljettaa meitä viheriäisille niityille ja johdattaa meitä paimenäänellään. Jeesus, Välimiehemme, on hyvä paimenemme, joka on antanut henkensä lammasten edestä.

    Samalla olemme tulleet vihmontaveren tykö

    Seitsemänneksi tekstimme sanoo, että olemme tulleet "vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri".

    Se veri, joka kerran vuosi koko maailman syntien edestä, on päivittäinen vihmontaveri. Se vihmoi meidät puhtaiksi silloin, kun meidät kastettiin, ja se vihmoo yhä, niin että joka ilta ja aamu saamme puhdistautua tämän veren voimalla. Sillä tämä veri on puhdistava, synneistä päästävä, laupeuden ja armon veri. Kun Kain vuodatti Aabelin veren, se huusi kostoa taivaaseen asti. Kun me teemme syntiä lähimmäisiämme vastaan, kärsimys, jota tuotamme lähimmäisillemme, huutaa kostoa. Mutta Kristuksessa kaikki pyhän lain vaatimukset ovat tulleet täytetyiksi. Kristus on kärsinyt sen vaatiman koston. Ja niin Kristuksen veri huutaa kaikkialle: "se on täytetty". Se kutsuu meitä uskomaan ja omistamaan pääsyn kaikista synneistämme.

    Loppukehotus

    Kun olemme saaneet kuulla nämä riemulliset asiat, niin ottakaamme vastaan myös kirjeemme vakava kehotus, joka päättää tämän päivän tekstimme: "Katsokaa, ettette torju luotanne häntä, joka puhuu; sillä jos nuo, jotka torjuivat luotaan hänet, joka ilmoitti Jumalan tahdon maan päällä, eivät voineet päästä pakoon, niin paljoa vähemmän me, jos käännymme pois hänestä, joka ilmoittaa sen taivaista."

    Hebrealaiskirje alkaa sanoilla: "Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut." (Hebr. 1:1-2) Se muistuttaa edelleen Jumalan sanan mahdista, jolla Jumalan Poika pitää yllä maailmankaikkeutta. Se varoittaa sanan torjumisesta: "Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat." (Hebr. 4:2) Ja taas: "Älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän." (Hebr. 10:25) Ja tässä tekstissämme hän osoittaa, että se, joka hylkää Jumalan sanan, hylkää Jumalan.

    Jumala on alentunut ja tullut meidän luoksemme ja puhunut meille. Älkäämme me ylpeydessämme ylentäkö itseämme hänen tasalleen tai yläpuolelleen, vaan kuulkaamme, kun hän saarnaa meille autuuden sanaa, ja iloitkaamme siitä, että olemme saaneet käydä hänen ja hänen pyhiensä tykö. Amen.

    Markku Särelä

  • Oletko hengellisesti elävä

    Kolmantena sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, III vuosikerran epistolateksti

    Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne, joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa, joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin; mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut, on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut - ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa, osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme. Ef. 2:1-10.

    Jumalan sanan kuuleminen on lohdullinen, mutta myös vakava asia. Se on lohdullinen silloin, kun meille seurakunnassa kaikuu Hyvän Paimenen kutsuva, hoitava ja ravitseva ääni sieluja ruokkivana, omiatuntoja lääkitsevänä ja taivaaseen johdattavana. Se on vakava asia ensiksikin siitä syystä, että on kysymys meidän iankaikkisesta kohtalostamme, ja toiseksi siitä syystä, että seurakunnan pastorin eli paimenen on tehtävä tili siitä, kuinka hän on hoitanut hänelle uskotut sielut, siis siitä, onko hän totuudessa julistanut heille pelastuksen evankeliumin.

    Tekstissämme apostoli Paavali lohduttaa uskovia sillä tosiasialla, että Jumala on tehnyt heidät hengellisesti eläviksi ja että he ovat pelastetut uskon kautta. Tämä esittää meille tärkeän kysymyksen: Olemmeko me hengellisesti eläviä vai kuolleita? Olemmeko osallisia pelastuksesta vai kuljemmeko kohti iankaikkista kadotusta?

    Elämällämme on ajallinen tarkoitus ja iankaikkinen päämäärä. Ajallisen elämämme tarkoitus riippuu ajallisesta kutsumuksestamme. Sen avulla emme saavuta iankaikkista määränpäätämme. Vaikka sekin on tärkeä ja omantunnon mukaan hyvin hoidettava ja vaikka uskossa eläessämme palvelemme sillä Jumalaa, se ei kuitenkaan pelasta meitä eikä vie meitä Jumalaa lähemmäksi eikä anna meille hengellistä elämää. Toisin on asianlaita Jumalan meille antaman taivaskutsun. Tarkastelemme sitä nyt tekstimme valossa.

    1. Jumala tekee eläväksi

    Jokainen ihminen on luonnostaan hengellisesti kuollut. Tätä ihminen ei tahdo ymmärtää, vaan sen käsittämiseen tarvitaan Pyhän Hengen valaiseminen. Pakanauskonnot lähtevät siitä, että ihminen voi omilla pyrkimyksillään päästä Jumalan yhteyteen tai saavuttaa jonkinlaisen onnellisuuden tilan. Sekä roomalaiskatolinen että kreikkalaiskatolinen kirkko ovat hyvin kiihkeästi sillä kannalla, että ihminen ei ole luonnostaan hengellisesti kuollut ja että ihminen voi myötävaikuttaa kääntymisessään, koska hänellä on vapaa tahto. Reformoidut uudestikastajapiirit korostavat ihmisen vapaata tahtoa ja ratkaisua eivätkä pidä luonnollista ihmistä perisynnin alaisena eikä hengellisesti kuolleena. Raamatun todistus on kuitenkin selvä: "Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne, joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan." Tämä on tekstimme todistus. Se on lukemattomien raamatunkohtien todistus. Ja sen vahvistaa oikea kristillinen kokemuskin.

    Miten paljon tuskaa monet ovatkaan kokeneet sen tähden, että julistajat ovat panneet heidät tekemään omaa ratkaisua, jota he eivät ole voineet tehdä. Kristuksesta ja hänen armostaan he ovat hyvinkin voineet puhua, mutta ovat panneet sen ihmisen oman ratkaisun taakse eivätkä ole saarnanneet sitä vapaasti uskolla omistettavaksi.

    Muista, rakas kuulijani, Jumala tekee eläväksi. Kuollut ei herätä itseään henkiin. Se on evankeliumia, että Jumala kääntää ihmisen. Se, että ihmisen olisi itse itsensä käännettävä, on vääristynyttä lakia eikä lainkaan evankeliumia. Jumala lähetti kirkkonsa julistamaan sellaista sanomaa, jossa ihminen löytää levon sielulleen.

    Jos olet joutunut painimaan tämän asian kanssa, niin selvitä itsellesi Raamatun oppi perisynnistä ja usko, ettet sinä itse voi itseäsi kääntää. Tekstimme lausuu: "Me olimme vihan lapsia niinkuin muutkin." Siis kaikki ovat suljetut saman tuomion alle. Kaikki olivat luonnostaan synteihinsä kuolleita ja sen tähden vihan lapsia. Pelastuksemme ei ole siinä, että me itse käännämme itsemme, vaan tässä: "Mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut, on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa." Jumala tekee eläväksi. Hän kääntää ihmisen. Hän antaa uskon. Hän säilyttää uskossa. Hän vie perille. Tästä löytää rauhan, kuten laulussa sanotaan:

    Se tieto sielun rauhoittaa Ja rinnan tuskat lientää;

    Hän yksin lohdun varman saa, Ken Sanan luokse rientää. SK 1967 98:4.

    Apostoli ylistää Jumalan armoa siksi vaikuttavaksi syyksi, jonka ansiosta uskovat ovat tulleet eläviksi ja pelastuneet. Hän sanoo: "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi."

    Ihmeellinen on Jumalan armo. Se antaa rauhan. Se tekee eläväksi. Se ei vaadi. Se vain lahjoittaa sen, minkä Kristus on meille hankkinut.

    2. Eläväksi tekeminen tapahtuu armonvälineiden vaikutuksesta

    Jumala on asettanut erityisen järjestelmän, jolla hän tekee hengellisesti kuolleista hengellisesti eläviä. Tämä järjestelmä on armonvälineet, evankeliumin sana ja sakramentit. Missä ne ovat käytössä, siellä Pyhä Henki toimii, saa hengellisesti kuolleet virkoamaan ja säilyttää heitä hengissä. Se on hyvin erikoinen järjestelmä. Ihminen voi paaduttaessaan sydämensä elämän sanalta jäädä hengelliseen kuolemaansa ja epäuskoonsa ja joutua omasta syystään kadotukseen. Mutta evankeliumi voi tunkeutua ihmeellisiä teitä mitä ihmeellisimpiin paikkoihin ja Jumalalla voi olla omia sielläkin, mistä me emme ehkä voi odottaa heitä löytyvän. Kuitenkin Jumala haluaa, että hänen ilosanomaansa julistetaan avoimesti ja julkisesti kaikkialla kaikkien uskottavaksi ja että sitä varten Jumalan lapset kokoontuvat seurakuntina ja ylläpitävät julkista saarnavirkaa, todistavat itse uskostaan ja kutsuvat toisiakin kuulemaan eläväksi tekevää sanaa.

    Mitäpä kristikunta olisi ilman kastetta? Mitä ilman rippiä ja ehtoollista? Mitä ilman säännöllisiä jumalanpalveluksia ja sananjulistusta? Ja kun nämä käyvät vähiin tai vääristyvät, häämöttää loppu. Silloin ei vanhurskauden aurinkoa, Kristusta, näy taivaalla, silloin kuu, Kristus-valoa heijastava evankeliumi valaise yötä ja tähdet, sananjulistajat, tippuvat taivaalta eivätkä siis tee sitä mitä pitäisi, vaan häärivät maallisissa ja puhuvat omiaan. Herätäksemme kuolleista ja pysyäksemme elossa tarvitsemme sanan ja sakramentit. Luterilainen kristitty on oppinut antamaan niille arvon.

    Saarnatekstissämme apostoli Paavali ei varsinaisesti käsittele sanaa ja sakramentteja. Mutta hän puhuu siitä erityisesti kirjeensä neljännessä luvussa. Hän todistaa siinä, että niin kuin Jumala on yksi, kastekin on yksi. Hän puhuu apostoleista, profeetoista, evankelistoista, paimenista ja opettajista, jotka Jumala on antanut seurakunnan rakentamiseen. Ja monin muinkin sanoin hän tuo tässäkin kirjeessään tämän esiin.

    Kun Jumala tekee eläväksi, tarvitaan sitä varten Jumalan toiminta ja hän toimii lupauksensa mukaan sanassa ja sakramenteissa. Kun seurakunnan toiminta tapahtuu niiden alla, silloin olemme Pyhän Hengen vaikutuspiirissä. Jumalan sanalla on se lupaus, ettei tule takaisin Jumalan tykö tyhjänä, vaan se menestymään sen, mitä varten Jumala sen lähetti. Näin profeetta Jesaja todistaa kirjansa 55. luvussa.

    Ne, jotka halveksivat sanaa ja sakramentteja, ja ne, jotka muuttavat niitä joksikin toiseksi, eivät voi toivoa pelastuvansa. Kristus sanoo: "Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä." (Joh. 6:63). Ja kun tämä ei kaikille kelpaa ja Vapahtaja kysyy meiltä: "Tahdotteko tekin mennä pois", tähän me ja koko Jumalan seurakunta vastaa uskovan Pietarin kanssa: "Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat; ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä." (Joh. 6:68-69). Amen.

    Markku Särelä

  • Oletko viisas vai tyhmä rakentaja?

    Pastori Vesa Hautalan saarna 22.7.2018 Orivedellä

  • Öljyä lamppuun!

    Matt. 25:1-13 "Silloin on taivasten valtakunta oleva kymmenen neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät ylkää vastaan. Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi ymmärtäväistä. Tyhmät ottivat lamppunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa. Mutta ymmärtäväiset ottivat öljyä astioihinsa ynnä lamppunsa. Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat. Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.' Silloin kaikki nämä neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa kuntoon. Ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille: 'Antakaa meille öljyänne, sillä meidän lamppumme sammuvat'. Mutta ymmärtäväiset vastasivat ja sanoivat: 'Emme voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan itsellenne.' Mutta heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli; ja ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin. Ja myöhemmin toisetkin neitsyet tulivat ja sanoivat: 'Herra, Herra, avaa meille!' Mutta hän vastasi ja sanoi: 'Totisesti minä sanon teille: minä en tunne teitä'. Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.

    On melko hullunkurista, että valvomisen sunnuntaina on evankeliumiteksti, jossa kaikki nukahtavat. Niin viisaat kuin tyhmät neitsyet odottavat ylkää, mutta tämän viipyessä vaipuvat uneen. Kun lopulta kuului huuto, joka ilmoitti sulhasen tulevan, silloin vasta tapahtui erotus: toiset pääsivät häihin, toiset jäivät ulkopuolelle.

    Kun ylkä tulee, öljy ratkaisee kohtalon

    Jeesus kertoo vertauksen, jonka asetelma rakentuu hänen aikansa hääkäytännön varaan. 10 neitsyttä ovat morsiamen ystävättäriä, jotka on kutsuttu kantamaan lamppuja häissä. He lähtivät ylkää vastaan. Tarkoituksena oli ilmeisesti mennä yhdessä yljän kanssa morsiamen luo. Mutta ennen lähtöään ymmärtäväiset ottivat kukin mukaan astiallisen öljyä lampussa olevan öljyn lisäksi. He varautuivat siihen, että häiden alkamisessa voisi kestää eivätkä ottaneet riskejä asian kanssa. Tyhmät neitsyt eivät taas tehneet näin, vaan he luottivat siihen, että lampussa valmiiksi oleva öljy riittäisi juhlintaan. Varmasti kaikki neitsyet olettivat, että juhla alkaisi pian, mutta lopulta ylkä viipyi niin kauan, että kaikki vaipuivat uneen.

    Mutta sitten neitsyet heräävät huutoon. Viisaat laittavat lamppunsa kuntoon, mutta tyhmät eivät voi tehdä niin, koska heillä ei ole öljyä. Vain ne, joiden lamput palavat pääsevät häihin. Viisaat neitseet eivät voi antaa omaa öljyään toisille, koska sen tulee riittää heille itselleen. Tyhmät lähtevät ostamaan öljyä, mutta juuri sillä aikaa ylkä tulee. Viisaat menevät häihin. Ovi menee kiinni. Tyhmät jäävät ulkopuolelle ja saavat kuulla lohduttoman lausahduksen oven toiselta puolelta: ”Totisesti minä sanon teille: minä en tunne teitä”. Vapahtaja päättää sanoen, että meidän tulee aina valvoa, koska emme tiedä hetkeä, jolloin ylkä tulee.

    Koska kaikki nukahtavat, on ilmeistä, ettei valvominen liity vertauksessa siihen, kuka pysyy kirjaimellisesti hereillä. Valvominen liittyy siihen, että kun uni tulee, on öljyä, jotta voi ottaa kelvollisesti vastaan yljän tämän tullessa. Vaikuttaa siltä, että nukahtamisella kuvataan kuolemaa. Näin ollen vertaus sanoisi, että me kaikki kuolemme kerran. Ratkaisevaa on se, onko meillä tuolloin kuollessamme tarpeeksi öljyä, koska käskyhuudon kuuluessa on liian myöhäistä hankkia sitä lisää. Kohtalomme on siinä vaiheessa lyöty lukkoon, kun vaivumme täällä ajassa uneen. Meillä on vain tämä elämä aikaa pitää huolta siitä, että olemme valmiit, kun Herra saapuu.

    Mutta mitä tämä öljy on? Sitä ei suoraan vertauksessa sanota. Raamatussa öljy liittyy voitelemiseen, muun muassa kuninkaiden ja pappien voiteluun. Muistamme myös sen, että Jumala oli luvannut lähettää Voideltunsa pelastamaan kansansa sen synneistä. Messias, eli Kristus, tarkoittaa voideltua. Mutta mikä on se öljy, jolla Messias on voideltu? Jeesus todisti Nasaretin synagogassa itsestään: ”Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille” (Luuk. 4:18) Pietari julisti aikoinaan: ”te tiedätte, kuinka Jumala Pyhällä Hengellä ja voimalla oli voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen” (Apt. 10:38). Jeesuksen ihmisyys voideltiin Pyhällä Hengellä. Näin Jeesuksessa ihmisyys tuli jälleen voidelluksi Pyhällä Hengellä. Osallisina Vapahtajasta mekin tulemme Pyhällä Hengellä voidelluiksi. Silloin meidän sydämissämme on todellista öljyä, joka pitää uskon liekkiä yllä. Paavali kirjoittaa: ”Mutta se, joka lujittaa meidät yhdessä teidän kanssanne Kristukseen ja joka on voidellut meidät, on Jumala, joka myös on painanut meihin sinettinsä ja antanut Hengen vakuudeksi meidän sydämiimme.” (2 Kor. 1:21-22) ja Johannes julistaa: ”Teillä on voitelu Pyhältä, ja kaikilla teillä on tieto.” (1 Joh. 2:20)

    Öljyä pitää olla lampussa yljän tullessa

    Päivän evankeliumin vertaus on suunnattu nimenomaan meille, kristityille. Me kaikki olemme neitsyitä, jotka on kutsuttu häihin. Kaikki me odotamme ylkää tulevaksi. Kaikilla meillä on voitelu, mutta kysymys on: kenellä meistä on vielä silloin öljyä, kun ylkä tulee? Kenen lamppu yhä palaa, kun sulhanen saapuu?

    Kuinka lukuisat ovatkaan ne, jotka ovat lähteneet uskon tielle, mutta Herran viipyessä, öljy on loppunut. Kuinka moni onkaan päätellyt, että koska Jeesuksen oletetusta taivaaseen astumisesta on jo melkein 2000 vuotta, on aivan turha odottaa, että hän tulisi enää takaisin. Pelkkää satua koko juttu. Kuinka monen taivaallinen toivo on unohtunut, kun tämä maailma on tukahduttanut sen. Epäiletkö sinä Jeesuksen takaisin tulemista? Onko se sinulle elävää todellisuutta? Rakastatko Herrasi tulemusta vai tätä ajallista maailmaa?

    Jeesus piirtää eteemme hyvin jyrkän ajallisen rajan ja lopullisen jaon kahteen ryhmään. Sen sijaan ennen sitä, kun neitsyet lähtevät kohti ylkää ja nukahtavat, tilanne vaikuttaa olevan kaikilla sama: kaikilla on mahdollisuus saada öljyä. Kaikilla on mahdollisuus varautua siihen, että ylkä viipyy. Kukaan ei ole etukäteen syrjityssä asemassa. Herrahan viipyy juuri sen vuoksi, että mahdollisimman moni voisi olla valmis hänen tuloonsa. Pietari kirjoittaa päivän epistolassa: ”Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.” (2 Piet. 3:9). Olkoon tämä Jumalan sana mielessäsi, jos Kristuksen viipyminen aiheuttaa sydämessäsi epäilyksiä. Älä vaivu uneen, vaan pidä huoli siitä, että sinulla on varmasti öljyä, sillä nyt on öljyn aika. Juuri nyt on se hetki, kun meidän tulee olla ymmärtäväisiä ja varautua siihen, että ylkä voi viipyä.

    Öljyä on tarjolla kaikille

    Rakkaat ystävät, tänään öljyä on yllin kyllin tarjolla! Tänäänkin tämä kirkkosali suorastaan tulvii öljyä, kun Pyhä Henki tulee sanassa ja ehtoollisen sakramentissa luoksemme. Meillä on tilaisuus täyttää astiamme ja odottaa innolla Vapahtajamme tuloa luottaen siihen, että olemme tervetulleita häihin. Suitsevat kynttilät voivat nyt syttyä nyt ilmiliekkiin.

    Mutta voi sitä, joka suhtautuu penseästi tähän Pyhän Hengen öljyyn! Hän on öljyn äärellä, muttei täytä astiaansa. Hän on siellä, missä on kaikki mahdollisuudet varautua sulhasen saapumiseen, muttei ymmärrä, että astia pitäisi todella täyttää. On helppo nähdä, että ne, jotka eivät tule sanankuuloon, ovat tällaisia ihmisiä. Heitä ei liikuta se, onko heillä varmasti tarpeeksi öljyä. Tärkeämpää on nukkua pitempään, käydä harrastuksissa, viettää perheen kanssa vapaapäivää. On helppo nähdä, että ne, jotka eivät koe tarvetta nauttia ehtoollista, suhtautuvat penseästi Hengen öljyyn. Onhan ilmeistä, etteivät he näe ehtoollisen arvoa. Mutta kysy myös ennen kaikkea itseltäsi: olenko minä tänään täällä öljyn äärellä, mutta itsetyytyväisyydessäni en täytä astiaani? Olenko minä täällä esittämässä, etten jaksa valvoa ilman Pyhää Henkeä, mutta sydämessäni olen penseä sanankuulija? Onko minulle kirkko vain suurta teatteria?

    Kolmannen käskyn selityksessään Luther lausuu: ”Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa niin, ettemme halveksi saarnaa ja Jumalan sanaa, vaan pidämme sen pyhänä. Mielellämme sitä kuulemme ja opimme.” Luonnehtiiko tämän käskyn positiivinen kuvaus sinun suhdettasi Jumalan sanan öljyyn?

    Mutta kuten jo sanoin: täällä on öljyä. Sitä on täällä täysin meidän kelvollisuudestamme riippumatta. Onhan Jumalan Henki sitoutunut sanaansa. Astiamme täyttyvät, kun otamme uskoen vastaan sen sanan, jota varten Kristus lähetti Henkensä. Nyt on tärkeää uskoa, jotta meillä on öljyä. Se ei hyödytä, että käyt vain ulkoisesti kirkossa. Se ei hyödytä, että kuulet muodon vuoksi sanaa. Siitä ei ole mitään apua, että polvistut tavan takia ehtoollispöytään. Usko pelastaa. Uskon kautta saamme Pyhän Hengen, mutta toisaalta Pyhä Henki juuri pitää uskon liekin yllä.

    Johannes korostaa tätä, kun hän kirjoittaa siitä, miten voitelu pysyy meissä: ”En minä ole kirjoittanut teille sentähden, ettette totuutta tiedä, vaan sentähden, että te tiedätte sen ja ettei mikään valhe ole totuudesta. Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan. Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä. Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä. Ja tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: iankaikkinen elämä. Tämän minä olen kirjoittanut teille niistä, jotka teitä eksyttävät. Mutta te-teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.” (1 Joh. 2:21-27).

    Uskoen Kristukseen meillä on Jumalan Hengen voitelu. Tunnustamalla, että Jeesus on Kristus, Voideltu, voimme olla varmoja siitä, että öljy riittää. Tämä iloinen sanoma koskee myös sinua, jonka öljy on vähissä ja lamppu ehtinyt jo moneen kertaan sammua. Sinullakin on vielä aikaa! Usko nyt siihen, että Jeesuksen tähden olet saanut kaikki syntisi anteeksi. Niin sinun lamppusi sekä sydämen astiasi tulee täyteen öljyä ja voit odottaa Herrasi tulemista riemuiten. Vaikka ylkäsi vaikuttaisi viipyvän, pidä kiinni siitä tunnustuksesta, joka sinulla on. Käy aina uudestaan täyttämässä astiaasi, jotta uskosi tulee Pyhän Hengen vahvistamaksi. Niin voit olla varma siitä, että pääset kerran ikuisiin häihin.

  • Olkaa armahtavaiset

    Neljäntenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran evankeliumiteksti

    Olkaa armahtavaiset, niinkuin teidän Isänne on armahtavainen. Älkääkä tuomitko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan. Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin." Hän sanoi heille myös vertauksen: "Eihän sokea voi sokeaa taluttaa? Eivätkö molemmat lankea kuoppaan? Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi; täysin oppineena jokainen on oleva niinkuin hänen opettajansa. Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? Kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Veljeni, annas, minä otan pois rikan, joka on silmässäsi', sinä, joka et näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä. Luuk. 6:36 – 42.

    Ihminen, joka ei tunne evankeliumia ja Jumalan armoa, on lain alla ja katselee lähimmäisiään lain kautta. Joko hän on tuomitsevainen tai suvaitsevainen tai jotakin siltä väliltä. Mutta kaikessa hänen mittansa on laki.

    Se taas, jolle Jumala on kirkastanut evankeliumin ja suuren armonsa, katselee lähimmäisiään evankeliumin valossa. Hän toivoo kaikesta sydämestään, että hänen lähimmäisensä uskoisivat Jeesukseen ja omistaisivat hänessä syntien anteeksiantamuksen. Hän ei hyväksy lähimmäistensä epäuskoista elämää eikä heidän syntejään. Mutta hän käsittää, etteivät epäuskoiset voi ajatella asioita muuta kuin lain kannalta. He eivät näet tunne armoa. Ja kun he eivät elä armon alla, he elävät ja toimivat parhaillaan niin kuin mihin kunniallinen ihminen omin voimin pystyy ja edellyttävät tietysti samaa lähimmäiseltään.

    Nämä kaksi suhtautumistapaa ovat toistensa vastakohtia. Nyt Vapahtaja opettaa meille tekstissämme oikeata suhtautumistapaa lähimmäisiimme.

    1. Uskovatkin tarvitsevat opetusta armahtavaisuudesta

    Tekisimme suuren erehdyksen, jos ajattelisimme, etteivät uskovat tarvitse opetusta armahtavaisuudesta. Jeesus puhui näistä asioista opetuslapsilleen. He olivat uskovia. Lisäksi he olivat Kirkon tulevia opettajia. Erityisesti Kirkon opettajien tulee tuntea nämä asiat. Sanoohan Jeesus tekstissämme: "Eihän sokea voi sokeaa taluttaa? Eivätkö molemmat lankea kuoppaan? Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi; täysin oppineena jokainen on oleva niinkuin hänen opettajansa.” Pastoreiden tulee siis olla elämässään tässä hyviä esikuvia, ja sen lisäksi heidän tulee oikein opettaa toisia. Jos Jeesuksen opetus armahtavaisuudesta ei ohjaa seurakunnassa sen jäsenten sydämiä, seurakunta ajautuu lakimaiseen ajatteluun.

    Kun Vapahtaja puhui armahtamisesta, hän asetti ratkaisevaksi asiaksi aivan jonkin muun asian kuin mihin oli totuttu. Opetuslapset kyselivät, kuinka monta kertaa tulee antaa anteeksi, ihanko seitsemän kertaa. Heillä oli jokin käsitys siitä, että heidän tulee antaa anteeksi. Mutta he halusivat jotenkin rajoittaa sen määrää. He ajattelivat, ettei voi antaa anteeksi loputtomiin. He kai varmaan pelkäsivät, että sillä olisi huonot seuraukset.

    Jeesus taas ei laskenut kertoja, vaan hän kiinnitti huomionsa aivan toisaalle, syntiä tehneen ihmisen sydämeen. Hän sanoi: ”Ja jos hän seitsemän kertaa päivässä tekee syntiä sinua vastaan ja seitsemän kertaa kääntyy sinun puoleesi ja sanoo: 'Minä kadun', niin anna hänelle anteeksi." (Luuk. 17:4). Ja toisella kerralla hän vastasi kysymykseen, kuinka monta kertaa on annettava anteeksi: "Minä sanon sinulle: ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.” (Matt. 18:22) Siis ratkaisevaa ei ole anteeksi antamisen lukumäärä, vaan syntiä tehneen ihmisen sydämen tila. Jos hän katuu, hänelle on aina annettava anteeksi.

    Katumus ei ole teko, jolla Jumalan armo ansaitaan. Armoa ei voi ihminen itse ansaita. Jeesus yksin on sen meille ansainnut. Mutta jos ihminen ei kadu syntejään, hän ei voi uskoa. Vain sillä, joka katuu, on todellinen armon tarve. Armon soveltaminen katumattomalle, omahyväiselle, itsetyytyväiselle ihmiselle on samaa kuin helmien heittäminen sikojen eteen. Jos katumattomalle julistetaan synnit anteeksi, hän kysyy: ’Mitkä synnit?’ ja ajattelee: ’En ole tehnyt mitään niin pahaa. Olen tehnyt hyvääkin. Jos nyt jossakin olen vähän hairahtunut, kyllä se sen pahan korvaa.’ Katumaton ei parahda Jumalan edessä syntiensä tähden omassatunnossaan. Hänellekään emme saa julistaa kadotustuomiota, sillä vaikka hän siinä tilassa on lavealla tiellä, meidän tulee rukoilla hänelle kääntymystä. Mutta heti kun Jumalan laki on vaikuttanut hänessä omantunnon kauhuja ja kadotuksen pelkoa, häneen tulee soveltaa lohdullista evankeliumia.

    On niitä, jotka syntiensä tähden ovat murheellisia Jumalan edessä. Heidät tulee auttaa pois taakan alta Jumalan lasten iloon. Jeesus on jo ottanut pois heidän syntinsä ristinsä veren kautta. Heille tulee julistaa synninpäästö. Siinä emme saa ajatella sitä, kuinka monta kertaa niin on jo tapahtunut, vaan vain noudattaa Jeesuksen käskyä ja iloita siitä, että Jumala ei laske kertoja.

    2. Jos emme anna anteeksi,  meillekään ei anneta anteeksi

    Jeesus sanoo: ”Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin." Tällä Jeesus haluaa muistuttaa meille, että jos olemme anteeksi antamattomia, meidän käy huonosti. Jos annamme anteeksi, meillekin annetaan anteeksi. Tässäkään ei ole kysymys ansiosta Jumalan edessä, vaan vain tietystä lainalaisuudesta. Jos en armahda, ei minuakaan armahdeta. Jos armahdan, saan minäkin armon. Tätä opettelemme päivittäin Isä meidän rukouksessa, kun pyydämme: ”Anna meille anteeksi meidän syntimme, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.”

    Tätä opetusta tarvitsemme kipeästi. Sillä kovin usein helposti vihastumme, mutta hitaasti lepymme. Kun mielemme katkeroituu, on vaikeata ja lopulta mahdotonta antaa anteeksi. Sen vuoksi Raamattu muistuttaa: ”Pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, ’ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä’, ja monet sen kautta tule saastutetuiksi”, Hebr. 12:15. On Pyhän Hengen vaikuttama suuri ihme saada armahtava sydän.

    3. Millainen asenne meillä tulee olla uskonveljiimme, jos he rikkovat

    Lopuksi Jeesus vielä muistuttaa oikeasta asenteesta uskonveljiimme, jos he rikkovat meitä vastaan. Hän sanoo: ”Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? Kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Veljeni, annas, minä otan pois rikan, joka on silmässäsi', sinä, joka et näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä.”

    Näillä sanoilla Jeesus osoittaa selvästi, ettemme näe rikkaa veljemme silmässä, jos meillä on iso puu omassa silmässämme. Jos me itse emme elä armosta, vaan ylpeydessämme elättelemme hurskaudestamme suuria luuloja, erehdymme ryhtyessämme ojentamaan veljeämme. Voimme silloin erehtyä ensiksikin vian määrittelyssä. Saatamme suurennella toisen vikaa. Voimme pitää häntä epäuskoisena, vaikka hän ei sitä ole. Emme arvioi tapahtumia ja asioita Jumalan sanalla, vaan järjellämme ja tunteillamme. Toiseksi voimme erehtyä asenteessamme. Asetumme veljemme yläpuolelle ja niin lähestymme häntä. Kolmanneksi voimme erehtyä tavoitteissa. Emme pyri voittamaan häntä Jeesukselle, vaan vain syyttämään ja tuomitsemaan. Neljänneksi voimme erehtyä työtavoissa. Emme paranna asiaa, vaan pahennamme sitä. Silmä on arka elin ja tarvitsee sille sopivan hoidon.

    Kun Jeesus puhuu meille näistä asioista, hän tuo esille sen, että vain ne, jotka tuntevat oikealla tavalla Jumalan armon, voivat auttaa erehtyvää ja rikkovaa. Vain heillä on edellytykset ymmärtää uskovan ihmisen heikkoutta ja ajatella asioita evankeliumin kannalta. Se ei tarkoita sitä, että Jumalan sana saisi tehonsa julistajan uskosta. Sana on tehoisa julistajan uskosta riippumatta. Jos epäuskoinen vain julistaa oikein Jumalan sanaa ja jakaa asetuksen mukaan sakramentteja, se kaikki on tehoisaa eikä meidän tarvitse emmekä me saa epäillä sen voimaa. Mutta sielun lääkärinä epäuskoinen tekee vääriä diagnooseja ja käyttää vääriä hoitomenetelmiä. Jos hän soveltaisi oikein Jumalan sanaa, lakia ja evankeliumia, se vaikuttaisi hänen epäuskostaan huolimatta. Tilanne on sama, jos joku kouluttamaton ryhtyisi tekemään silmäleikkausta.

    4. On kysymys seurakunnassa myös meistä itsestämme

    On suuri Jumalan hyvä teko, kun hän suo seurakuntaamme sellaiset olosuhteet, joissa tämä Jeesuksen opetus toteutuu. Sehän tarkoittaa myös sitä, että me jokainen saamme Jeesuksen tahtoman sielunhoidon. Kun lankeamme, meitä autetaan nousemaan. Kun erehdymme, meitä ohjataan oikeaan. Emme elä yksin erämaassa, vaan toisten kanssa Jumalan seurakunnassa. Meillä on esirukoilijoita. Meillä on lohduttajia ja rohkaisijoita. Meillä on myös lihamme heikkouden ymmärtäjiä. On näkeviä taluttajia. On saman tien kulkijoita. On toisiakin armahdettuja.

    On suuri Jumalan siunaus, kun sydämessämme ymmärrämme lain ja evankeliumin eron ja kun se tulee esiin seurakunnan elämässä ja opetuksessa.

    Markku Särelä 19.6. 2005

  • Olkaa armahtavaiset! (Saarna, Luuk. 6:36-42)

    Pastori Markku Särelän saarna 21.7.2013 Siitamajalla

  • Olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti

    2. adv. sunn. III vsk:n epistola.

    Niin olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti. Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen. Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä. Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella. Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä. Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet; Jobin kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja lopun, jonka Herra antaa, te olette nähneet. Sillä Herra on laupias ja armahtavainen. Jaak. 5:7-11.

    Elämä kysyy kärsivällisyyttä ja kestäväisyyttä, ja uskonelämä kysyy sitä aivan erityisesti. Me ihmiset, uskovatkin, olemme niin kovin lyhytjännitteisiä, ja nykyaikana olemme sitä aivan erityisesti. Jumala näki jo apostoli Jaakobin kautta tarpeelliseksi kehottaa uskovia kärsivällisyyteen. Tämän kehotuksen haluamme laskea tänään sydämillemme.

    1. Kuinka kauan tulee olla kärsivällisiä

    "Niin olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti", sanoo tekstimme.

    Joulun edellä lapset kyselevät, milloin joulu tulee. Kyselemmekö me, milloin Kristus tulee. Jos käsittäisimme, kuinka valtava asia seurakunnan Yljän ilmestyminen on, odottaisimme innolla hänen tuloaan. Alkuseurakunta odotti Kristuksen tuloa paljon palavammin kuin myöhemmät polvet, sillä he olivat eläneet hänen kanssaan, kuulleet hänen opetuksensa, uskoneet hänet luvatuksi Messiaaksi ja nähneet hänet ylösnousseena. He, jos ketkä, tiesivät, miten hyvä oli olla Herran kanssa. He olivat tottuneet odottamaan häneltä vain hyvää. Ja jos he hänen seurassaan joutuivatkin vaarain teille, koskaan Jeesus ei jättänyt heitä pulaan. Kuolemankin edessä heillä oli Vapahtajan lupaus: "Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen." Joh. 14:2.

    Apostoli Paavali muistuttaakin meitä valvomisen tärkeydestä sanoen: "Sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme", Room. 13:11. Ja apostoli Johannes lausuu Ilmestyskirjansa lopussa kuvattuaan sitä ennen Jumalan lasten kärsimyksiä, taisteluita ja lopullisen voiton: "Amen, tule, Herra Jeesus!" (Ilm. 21: 20). Siihen asti on siis meidän oltava kärsivällisiä. Se ei ole kuitenkaan kaukana, sillä Karitsa lausuu nuo lohduttavat sanat: "Totisesti, minä tulen pian" (Ilm. 21:20).

    Kokemuksesta tiedämme, että odottavan aika on pitkä; muilla aika rientää nopeaan. Tiedämme myös, että kärsivän aika on pitkä. Mutta tekstimme haluaa vahvistaa meitä, ettemme kävisi kärsimättömiksi, vaan että meillä olisi selvä päämäärä: Jumalan armon avulla kestämme Herran tulemukseen asti. Katsokaamme nyt tekstistämme,

    2. Millä tavoin meidän tulee varustautua, jotta voisimme pysyä niin kauan kärsivällisinä

    Ensiksikin apostoli Jaakob ottaa kärsivällisyyden esikuvaksi maanviljelijän. Hän tietää, ettei satoa voi korjata ennen kuin on aika. Hän tietää myös, että maatyöt ja sato ovat riippuvaisia säistä. "Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen." Kuinka paljoa ennemmin näin on Jumalan valtakunnassa. Olemme täysin riippuvaisia Jumalan hyvyydestä, hänen armostaan Kristuksessa, hänen lahjoistaan sanassa ja sakramenteissa. Tässä ajassa Jumala kokoaa lyhteet taivaan aittoihin sanansa kylvöllä. Ja kun pakanain täysi luku on sisälle tullut (Room. 11:25), silloin tulee loppu. Ei yhtään aikaisemmin. Ja se päivä on yksin Jumalan tiedossa, ja kaikilta meiltä salassa.

    Kuitenkin on totta se, mitä apostoli Pietari sanoo uskovista: Te "odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista" (2 Piet. 3:12). Tämä auttaa meitä pysymään kärsivällisinä, onhan meillä paljon tekemistä. Meidän on samalla, kun odotamme Herran päivän tulemista, joudutettava sen tulemista. Miten se tapahtuu? Koska Kristuksen tulo riippuu pelastuvien joukon täyttymisestä, uskovat jouduttavat Kristuksen päivän tulemista julistamalla evankeliumia.

    Niin kuin lapselle, joka ei tiedä mitä tekisi, joulun odotus on pitkää, mutta äidille moninaisten puuhien keskellä se tulee niin kovin äkkiä, niin samoin on uskovien viimeisen päivän odotuksen laita. Ne, jotka ovat hyvässä ja oikeassa toimettomia, piankin kyllästyvät odottamiseen ja keksivät jotakin kiellettyä, minkä parissa pian aika kuluu, mutta myös menettävät otollisen armonajan. Ne taas, jotka Jumalan armon voimin ahkeroivat toimia evankeliumin asian edistämiseksi, löytävät niin paljon kaikenlaista mielenkiintoista tekemistä kuin vain ehtivät ja jaksavat tehdä.

    Tässä odottamisessa on kuitenkin tärkeintä se, että sydän on kunnossa. Tekstimme sanoo: "Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä." Jos sydän ei ole oikeassa suhteessa Jumalaan, kaikki puuhamme on väärällä pohjalla. Tässä on muistettava, mitä Raamattu sanoo: "Älkää antako monenlaisten ja vieraiden oppien itseänne vietellä; sillä on hyvä, että sydän saa vahvistusta armosta eikä ruuista, joista ne, jotka niitä menoja ovat noudattaneet, eivät ole mitään hyötyneet" (Hebr. 13:9). Sydän saa vahvistusta armosta. Siitähän me elämme. Armosta olemme saaneet syntimme anteeksi ja joka päivä saamme. Armosta pelastumme. Armolla tulee siis meidän sydämemme vahvistaa kestäväksi, loppuun asti kestäväksi.

    Kun siis odotamme Kristuksen tulemusta, on tarpeen, että olemme aivan varmoja Jumalan armosta ja pelastuksen tiestä emmekä lainkaan epäröi, vaan rohkeasti panemme turvamme Kristukseen. Kun tämä asia on meille kirkas ja selvä, silloin voimme myös toimia Herran vainiolla. Emme tee työtä taivasta ansaitaksemme, vaan armosta pelastettuina, armon voimin ja Jumalan armon kiitokseksi.

    Silloin otamme vastaan ilolla ja rohkaisuksemme myös tekstimme sanat: "Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä. Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet; Jobin kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja lopun, jonka Herra antaa, te olette nähneet. Sillä Herra on laupias ja armahtavainen." Raamatun pyhien esikuva on rohkaiseva.

    3. Koska Tuomari on ovella, on säilytettävä keskinäinen rakkaus

    Tekstimme sanoo: "Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella."

    Aikamme on kasvattanut meistä ylpeitä, itsetietoisia, arvonsatuntevia ja arvostamme arkoja ihmisiä. Korostamme yksilön oikeuksia, mutta emme näe riippuvuuttamme toisiin ihmisiin, emme tiedosta velvollisuuksiamme perhettä, seurakuntaa ja yhteiskuntaa kohtaan.

    Tekstimme kirjoittajalla on huoli siitä, että Jumalan lapset täällä ajassa rakastaisivat oikealla tavalla toisiansa. Seurakuntaelämä on yhteisöelämää. Seurakunta on kuin ruumis, jossa on monta jäsentä ja jossa jäsenet tarvitsevat toisiansa. Vaikka uskovat ovat pyhiä Kristuksessa, jonka vanhurskauteen heidät on kasteessa puettu ja johon he ovat panneet sielunsa turvan, heillä on kuitenkin heidän syntinen lihansa ja paha luontonsa. Emme suinkaan aina muista Raamatun kehotusta: "Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne" (Room. 12:10). Tai tätä apostoli Paavalin kehotusta: "Niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne" (Fil. 2:2-3). Ja apostoli Pietari lausuu: "Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu" (1 Piet. 2:1).

    Koska tämä pahuus on meissä luonnostamme, meidän vanhassa ihmisessämme, se on jatkuvasti pois pantava. Raamattu ei anna lupaa minkäänlaiselle pahan hellimiselle. "Pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu." On meillä tässä vanhassa aatussamme kuolettamista!

    Tekstimme tekee asian vielä hyvin vakavaksi. Se sanoo: "Sillä tuomari on ovella." Koska Kristuksen tulemus on lähellä, meidän on kärsivällisesti elettävä uskon elämää. Toisin sanoen, syntiselle lihallemme kuuluu laki, kuolettaminen, kasteen veteen hautaaminen, pois riisuminen.

    Mutta saamme toki myös pukeutua. Jumalan seurakunnasta sanotaan: "Hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: se liina on pyhien vanhurskautus." (Ilm. 19:8)

    Näin kärsivällisesti joka päivä, Kristuksen tulemukseen asti, muistaen apostolin sanan: "Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet."

    Amen.

    Markku Särelä

  • Olkaa pyhät!

    4. adventtisunnuntaina III vsk:n epistola.

    Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen. Sitä pelastusta ovat etsineet ja tutkineet profeetat, jotka ovat ennustaneet teidän osaksenne tulevasta armosta, ovat tutkineet, mihin tai millaiseen aikaan heissä oleva Kristuksen Henki viittasi, edeltäpäin todistaessaan Kristusta kohtaavista kärsimyksistä ja niiden jälkeen tulevasta kunniasta. Ja heille, koska he eivät palvelleet itseänsä, vaan teitä, ilmoitettiin se, mikä nyt on teille julistettu niiden kautta, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat teille evankeliumia julistaneet; ja siihen enkelitkin halajavat katsahtaa. Vyöttäkää sentähden mielenne kupeet ja olkaa raittiit; ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille tarjotaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä. Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte, vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi. Sillä kirjoitettu on: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä." 1 Piet. 1:8-16.

    Kaikkina aikoina on ollut tarpeen opettaa kristityille hurskasta ja jumalista elämää. Niin tekivät Mooses ja profeetat Vanhan liiton aikana, niin tekivät Vapahtajamme ja hänen apostolinsa ja niin on tehnyt Kristuksen kirkko sen jälkeen. Myös Kristuksen kirkon ulkopuolella on kiinnitetty huomiota tapoihin ja moraaliin, ja jopa pakanoiden ulkonainen elämä on saattanut olla moraalisempaa kuin tämän päivän niin sanottujen kristittyjen esimerkiksi vanhempien kunnioittamisessa, aviouskollisuudessa ja yleisessä häveliäisyydessä. Elämme aikaa, jolloin ihmisten moraali on muuttumassa omalaatuisella tavalla. Kun ennen tuomittiin tietyntyyppinen elämä moraalittomana, niin nyt sen tuomitsemista Jumalan sanalla pidetään vääränä, jopa rikoksena. Tarvitsemme oikean moraalin ja tiedämme, että se pitää yhtä Jumalan kymmenen käskyn kanssa.

    Elämämme ei kuitenkaan ole vielä sillä oikeissa uomissa, että meillä on tieto oikeasta ja väärästä. Ei meitä auta vielä sekään, että meillä on halu elää oikein ja että vakavasti ja vilpittömästi sitä yritämme. Moraalisimmatkaan pakanat eivät pelastu moraalisella elämällään eikä kukaan muukaan hyvillä teoillaan. Oikeaan kristillisyyteen tarvitaan näet usko Kristukseen ja uudestisyntyminen. Usko asettaa elämän ja moraalin oikealle, sille kuuluvalle paikalle. Usko antaa halun ja voimaa Jumalan mielen mukaiseen elämään ja varjelee meidät joutumasta teko-opin salakavaliin syövereihin. Se varjelee meitä myös vetämästä evankeliumia pahuuden peitteeksi, jonka suojassa harjoittaisimme kuka mitäkin kauhistusta. Otamme siis tänään sydämellemme Herran sanan: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä."

    Otamme sen sydämellemme sen tähden, että

    1. Olemme jo pyhitetyt

    Adventtiajan sanoma on: Kristus tulee, pitää tuomion ja vie seurakuntansa taivaan iloon. Odottaessamme hänen pikaista ilmestymistään, vaellamme täällä uskossa. Tekstimme sanoo: "... häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen." Olemme asettaneet sielumme turvan häneen. Olemme oppineet tuntemaan evankeliumin ja uskoneet, että pelastus on yksin armosta ilman lain tekoja. Siitä sanomasta olemme saaneet turvan Jumalan edessä. Kirkkoisä Polykarpos lainaa mainittuja apostoli Pietarin sanoja ja sanoo: "Tehän tiedätte, että armosta te olette pelastetut, ette teoista, vaan Jumalan tahdosta Jeesuksen Kristuksen kautta." (Apostoliset isät, sivu 120). Usko armosta pitää silmiemme edessä Kristuksen meidän edestämme ristiinnaulittuna ja tuo eteemme myös uskon päämäärän, sielumme iankaikkisen pelastuksen, ja niin se antaa meille sanomattoman ilon. Eläessämme täällä uskossa turvamme on Kristuksessa, hänen sovitustyössään, hänen armossaan, ja samalla odottaessamme hänen ilmestymistään iloitsemme autuudesta ja siitä mikä tuleva on. Näin meillä on puhdistettu omatunto, Jumalan edessä kelpaava vanhurskaus ja aivan turvallinen olo, jopa iloa ja riemua odottaessamme Kristuksen ilmestymistä. Onhan tämä kaikki sinulle tuttua ja sinun uskosi mukaista?

    Jos sen sijaan turvamme olisi siinä, mitä itse teemme ja kuinka pyhitymme, emme voisi koskaan olla levollisia, sillä emme voi milloinkaan tehdä kylliksi emmekä kyllin hyvin. Sen tähden ne, jotka opettavat, että ihminen ei pelastu yksin uskosta, vaan myös teoista, eivät voi milloinkaan päästää syntistä varmuuteen pelastuksestaan. He, kuten paavilaiset, julistavatkin epävarmuuden oppia. Siitä seuraa myös se, että heillä on eri motiivit hyville teoille ja pyhitykselle kuin raamatullisesti uskovilla. Heidän motiivinsa on ansion tavoittelu. Uskovien motiivi on kiitollisuus siitä, että ovat jo saaneet armon.

    Keille Jumala sanoo: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä."? Hän sanoo sen omalle kansalleen, kutsumilleen, rakkaille lapsilleen, jotka hän on uudestisynnyttänyt elävään toivoon. Luemme tekstistämme: "Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte, vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi. Sillä kirjoitettu on: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä." Jeesus sanoi: "Joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tahi tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi; sillä hedelmästä puu tunnetaan." (Matt. 12:33) Ja: "Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä." (Matt. 7:17-18.) Tuottaaksemme hyviä hedelmiä eli vaeltaaksemme pyhästi ja hurskaasti, meidän täytyy ensiksi olla kasteen ja uskon kautta uudestisyntyneitä, olla taivaallisen Isämme lapsia, muuten oikea elämä ei ole mahdollista.

    Jos sanomme epäuskoiselle: "tee hyviä tekoja, ole pyhä" ja jos hän ryhtyy noudattamaan kehotustamme, hän toimii väärin motiivein. Häntä ei vedä ja kannusta siihen Jumalan rakkaus Kristuksessa, vaan hän etsii itselleen siitä ansiota Jumalan ja ihmisten edessä. Hän toivoo Jumalan ottavan sen huomioon kuolemansa jälkeen ja palkitsevan häntä niin, ettei hän joudu tuomittavaksi. Tai hän toivoo, että hän saa siitä ihmisiltä kiitosta, kunniaa ja tunnustusta tai itselleen hyvää mieltä ja omantunnon puhdistusta. Sellainen on ihmisluonto, tuo vanha ihminen. Se on uskovissakin, hurskaimmissakin, mutta se ei ole uskovilla päällimmäisenä, hallitsevana, vaan joka päivä kasteen veteen upotettuna ja kuoletettavana, mutta aina henkiin virkoamassa, ylös nousemassa ja valtaan pyrkimässä.

    Muistakaamme siis kuullessamme käskyn: "Olkaa pyhät", että olemme jo Isän lapsia, ja että olemme sitä lahjana, armosta, uskon kautta Jeesukseen, ilman lain tekoja, vanhurskaiksi ja pyhiksi luettuja Jeesuksen nimessä. Pitäkäämme samalla mielessämme pelastuksemme autuas päämäärä, Herramme ilmestyminen viimeisenä päivänä ja se riemullinen osa, minkä Kristus on ansainnut ja varannut meille omalla työllään ilman meidän tekojamme.

    On aivan mahdotonta, että ihminen voisi pyhittyä elämässään ilman, että hän uskoo Jeesukseen ja omistaa syntien anteeksisaamisen hänessä.

    Toiseksi ottakaamme sydämellemme Herran sana: "Olkaa pyhät"

    2. halukkaasti, palkkaa pyytämättä ja toivomatta

    Kun lapset osallistuvat tavanomaisiin kodin töihin, vanhemmilla ei ole velvollisuutta maksaa heille siitä. He kuuluvat perheeseen myös riippumatta siitä mitä he kykenevät tekemään. Lapseutta kodissa ei lunasteta teoilla. Samaan tapaan on Jumalan perheväessä.

    Jos asiat ovat oikealla tolalla, perheessä puolisot rakastavat toisiaan ja lapsiaan sekä lapset vanhempiaan ja sisaruksiaan. Jumala taas on rakkaudessaan synnyttänyt meidät lapsikseen ja yhä osoittaa meille suurta rakkautta. Ja me hänen lapsensa rakastamme häntä sekä myös toisiamme. Tämä on selviö eli luonnollinen olotila Jumalan lapsilla. Tekstimme sanoo: "Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet."

    Raamattu sanoo: "Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat" (1 Joh. 5:3). Siten oikea rakkaus on sekä oikea sydämen asenne Jumalaan että sitä seuraavat oikeat teot. Koska Jumalan käskyt eivät ole raskaat, Jumalan lapsi noudattaa niitä mielellään ja hyvällä omallatunnolla. Ne olisivat raskaat, jos hänen täytyisi ansaita niillä jotakin ja jos hänen päästäkseen Jumalan suosioon tarvitsisi saavuttaa täydellisyys ja päästä irti vanhasta ihmisestään. Mutta kun käskyjen täyttäminen lähtee armon saaneesta sydämestä ja kiitollisuudesta, palkkaa pyytämättä ja vaatimatta, Jumalan käskyjen tiellä kulkeminen ei ole raskasta puurtamista. Tosin katsoessamme itseämme lain peilistä, parahdamme Paavalin kanssa: "Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?" (Room. 7:24). Mutta saamme hänen kanssaan myös vastata tähän kysymykseemme: "Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta!" ja lisätä: "Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia." (Room. 7:25). Mielen tasapaino löytyy armon varassa. Miten lohdullista tämä onkaan! Olemme samalla kertaa vanhurskaita ja syntisiä, kuten uskonpuhdistaja Martti Luther usein korosti. Olemme vanhurskaita Kristuksessa, syntisiä itsessämme. Olemme vanhurskaita vanhurskaiksi luettuina, syntisiä lihamme puolesta. Lihalle luemme lain ja siten kuoletamme sitä. Raamattu sanoo: "Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille, älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle. Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla. Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!" (Room. 6:12-15). Sielullemme luemme siis Kristuksen armon, ja siitä se löytää elämän.

    Kun pyrimme pyhitykseen Jumalan mielen mukaan, on tärkeätä, suorastaan aivan välttämätöntä, että se tapahtuu omatunto puhtaaksi pestynä Karitsan viattomalla verellä. Sillä huonolla omallatunnolla se on raskasta ja aivan toivotonta puurtamista. On lain ja evankeliumin sekoittamista, kun ihmisiä syyllistetään Jumalan lailla ja heidät heti sen jälkeen ohjataan hyviin tekoihin. Ei niin, vaan ensiksi on rauhoitettava sydän Jumalan armolla ja vasta sitten se tulee ohjata hyviin tekoihin. Kun Jumala on päästänyt meidät synneistämme antamalla ne anteeksi Jeesuksen nimessä, silloin meillä on aito halu pyhityselämään ja meillä on siihen myös voimaa ja jopa saavutamme jonkinmoista tulostakin vaikka inhimillisessä vajavuudessa ja heikkoudessa. Sen, että tulosta syntyy, näemme mm. siitä, että Raamattu kertoo uskovien hyvistä teoista ja esittää niitä meille seurattavaksi. On parempi katsella toisten hyviä tekoja ja iloita niistä kuin kiinnittää huomiota omiin tekoihinsa, ettemme masentuisi, kun tekomme ovat synnin tahrimia ja niitä on vähän, tai ettemme myöskään paisuisi ja ajattelisi itsestämme liikaa, kun unohdamme, että Jumala on pyhä ja että hänen lakinsa vaatii täydellisyyttä. Itse asiassa uskova näkee itsensä aina vain syntisempänä, mutta Jumalan armon sitä suurempana. "Missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi." Pyhitys ei ole sitä, että pyhyytemme olisi jossakin 0 ja 100 %:n välillä, vaan syntisyytemme on 100 % ja armo on myös 100 %. Vanha ihmisemme ei pyhity.

    Elääksemme oikeata pyhityselämää tarvitsemme ensiksi uskon, sitten sen myötä rakkauden Jumalaan ja halun elää hurskaasti ja jumalisesti Jumalan ja ihmisten edessä. Samalla meidän tulee rajata pois uskonelämästämme kaikki ansion tavoittelu ja huolehtia siitä, että motiivina teoillemme on kiitollinen rakkaus Jumalaan, joka ei pyydä palkkaa eikä kiitosta.

    Apostoli Pietari antaa meille tällaisen elämän ohjeen: "Vyöttäkää sentähden mielenne kupeet ja olkaa raittiit; ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille tarjotaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä." Olkaamme siis aina lähtövalmiita turvanamme ja toivonamme Jumalan armo ja yksin se. Amen.

    Markku Särelä

  • Olkaa siis Jumalan seuraajia, niinkuin rakkaat lapset, ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme Ef. 5:1,2

    Pastori Rupert Efraimsonin saarna 2.7.2008 Helsingissä

  • Onko jumalanpalveluksemme aitoa?

    Kuudentena sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, Vanhan testamentin teksti

    Silloin Samuel sanoi: "Haluaako Herra polttouhreja ja teurasuhreja yhtä hyvin kuin kuuliaisuutta Herran äänelle? Katso, kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja tottelevaisuus parempi kuin oinasten rasva. Sillä tottelemattomuus on taikuuden syntiä, ja niskoittelu on valhetta ja kuin kotijumalain palvelusta. Koska sinä olet hyljännyt Herran sanan, on myös hän hyljännyt sinut, etkä sinä enää saa olla kuninkaana." Saul sanoi Samuelille: "Minä olen tehnyt syntiä, kun olen rikkonut Herran käskyn ja sinun sanasi; sillä minä pelkäsin kansaa ja kuulin heidän ääntänsä. Anna nyt minulle syntini anteeksi ja palaja minun kanssani, niin minä kumartaen rukoilen Herraa." Samuel sanoi Saulille: "Minä en palaja sinun kanssasi; sillä sinä olet hyljännyt Herran sanan, ja Herra on myös hyljännyt sinut, niin että et enää saa olla Israelin kuninkaana." Kun sitten Samuel kääntyi menemään pois, tarttui Saul hänen viittansa liepeeseen, niin että se repesi. Ja Samuel sanoi hänelle: "Herra on tänä päivänä reväissyt Israelin kuninkuuden sinulta ja antanut sen toiselle, joka on sinua parempi. Ja hän, joka on Israelin kunnia, ei valhettele eikä kadu; sillä hän ei ole ihminen, että hän katuisi." 1 Sam. 15:22-29.

    Jumalanpalveluun ei sovi vilppi

    Tämän päivän tekstimme varoittaa meitä vilpillisestä jumalanpalveluksesta, johon kuningas Saul syyllistyi. Se ei ole ainoa tämänkaltainen varoitus Jumalan sanassa. Puhuuhan Raamattu Kainista ja Eesausta; puhuuhan se Ahabista, Iisebelistä ja monista muista Juudan ja Israelin mahtavista; se puhuu Herodeksesta, Juudaasta, Aleksanderista ja Hymeneuksesta; se puhuu lukemattomista vääristä profeetoista ja harhaopettajista. Jeesus kuvasi monin vertauksin, etteivät kaikki ne, jotka ulkonaisesti ovat mukana seurakuntaelämässä, tule kuitenkaan epäuskonsa tähden perille taivaan autuuteen, vaan menevät vaivan paikkaan. Maailma on täynnä kaikenlaista uskonnollisuutta, mutta vähän on sitä uskoa, joka pelastaa.

    Miksi Raamattu varoittaa vilpistä

    Raamattu puhuu näistä asioista monestakin syystä. Ensiksikin Jumala etsii sanallansa ja elämänkohtaloilla kadonneita ja haluaa palauttaa heidät takaisin oikeaan, pelastavaan uskoon. Toiseksi Jumala opettaa uskoville, millaisia kiusauksia on ja millaisiin tekoihin ei saa ryhtyä. Kolmanneksi Jumala varoittaa uskovia, että nämä osaisivat varoa kiusauksia ja lihansa heikkoutta. Neljänneksi Jumala opettaa meitä tunnistamaan vilpillisen jumalanpalveluksen, ettemme joutuisi sen viettelemäksi. Viidenneksi Jumala osoittaa, että hän rankaisee väärän jumalanpalveluksen.

    Usein vilpilliseen jumalanpalvelukseen ajautunut ihminen on uskonnollisesti hyvin aktiivinen. Hänen on kaiken aikaa osoitettava itselleen ja muille, että hänen vilppinsä kannatti. Häntä ei kuljeta Jumalan Henki, vaan jokin muu henki.

    Jumalan kärsivällisyydellä on loppunsa

    Oli kulunut lähes 400 vuotta siitä, kun Israel oli taistellut amalekilaisia vastaan Refidimissä. Nämä olivat asettuneet estämään Jumalan kansan kulkua kohti luvattua maata, vaikka Herra valtavin ihmein oli osoittanut olevansa tosi Jumala ja valinneensa Israelin kansan. Jumala oli silloin säätänyt tuomion amalekilaisille. Hän oli sanonut: "Minä pyyhin pois amalekilaisten muiston taivaan alta" (2 Moos. 17:14). Kauan Jumala oli ollut kärsivällinen tuota jumalatonta kansaa kohtaan, mutta kun se ei tehnyt parannusta, sille tuli perikato (4 Moos. 24:20). Kuningas Saulin oli nyt määrä se toteuttaa.

    On olemassa Jumalan vanhurskaita tuomioita. Hän ei siedä epäuskoa. Hän kostaa niille, jotka vastustavat evankeliumia ja sen kulkua. Tässä armonajassa hän on pitkämielinen ja kärsivällinen, mutta silläkin on päätepisteensä. Jumalan rangaistustuomiot ovat ennekuvia viimeisen päivän kadotustuomiosta, joka saavuttaa jokaisen epäuskossa kuolleen. Raamattu sanoo: "Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin" (Hebr. 10:31).

    Jumalan tuomio ei kohtaa vain ilmeisiä pakanoita, vaan myös niitä, jotka ulkonaisesti tunnustautuvat uskoviksi, mutta jotka ovat uskossaan vilpillisiä ja hylkäävät Jumalan sanan. Usein näyttää siltä, ettähe hylkäävät sen vain osaksi, mutta sydämessään he hylkäävät sen kokonaan. Kuningas Saul on tästä esimerkki.

    Saul ja Herran käsky

    Jumala oli antanut Saulille käskyn tuhota amalekilaiset. Siitä Raamattu kertoo näin: "Mutta Samuel sanoi Saulille: "Minut Herra lähetti voitelemaan sinut kansansa Israelin kuninkaaksi. Kuule siis Herran ääntä. Näin sanoo Herra Sebaot: Minä kostan Amalekille sen, mitä hän teki Israelille asettumalla hänen tielleen, kun hän tuli Egyptistä. Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä säästä heitä, vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit." (1 Sam. 15:1-3.) Raamattu kertoo tämän jälkeen, kuinka Saul toteutti Herran käskyä. Se sanoo: "Ja hän otti Agagin, Amalekin kuninkaan, elävänä vangiksi, mutta kaiken kansan hän vihki tuhon omaksi miekan terällä. Mutta Saul ja väki säästivät Agagin sekä parhaimmat lampaat, lihavimmat raavaat ja karitsat, kaiken, mikä oli arvokasta; sitä he eivät tahtoneet vihkiä tuhon omaksi. Mutta kaiken karjan, mikä oli halpaa ja arvotonta, he vihkivät tuhon omaksi." (1 Sam. 15:8-9.)

    Saul katsoi täyttäneensä Herran käskyn. Hän sanoi Samuelille: "Herra siunatkoon sinua! Minä olen täyttänyt Herran käskyn." (1 Sam. 15:13.) Totta olikin, että amalekilaiset olivat kärsineet murskaavan tuhon. Vain kuningas oli jäljellä ja karjastakin vain osa, joskin paras osa. Kuitenkin noissa Saulin sanoissa on mielistelyn ja itsekehun maku. Hän mielistelee Samuelia, koska hän tietää hänet Herran profeetaksi, jonka kätten kautta hän on saanut kuninkuuden, jota kansa kunnioittaa ja jolla on Jumalalta saatua valtaa. Hän ei kiitä Jumalaa saadusta voitosta, vaan korostaa sitä, mitä hän itse on tehnyt. Olihan Saul pystyttänyt itselleen voiton johdosta muistomerkin Gilgaliin. Samalla Saul haluaa salata sen, minkä hän on jättänyt tekemättä. Niinpä Samuel kysyy häneltä: "Mitä tämä lammasten määkiminen sitten on, joka kuuluu minun korviini, ja tämä raavaiden ammuminen, jonka kuulen?" (1 Sam. 15:14.)

    Saul piti kiinni siitä, että hän oli täyttänyt Herran käskyn, vaikka Jumalan edessä asia oli toisin. Säästetyt eläimet olivat tarkoitetut uhreiksi Herralle. Jumalan tuomio oli kuitenkin selkeä. Herra sanoi: "Koska sinä olet hyljännyt Herran sanan, on myös hän hyljännyt sinut, etkä sinä enää saa olla kuninkaana." Jumala oli ilmoittanut profeetan kautta tahtonsa Saulille. Nyt Saulin asia oli noudattaa sitä eikä tulkita uudelleen Herran sanaa tilanteeseen sopivaksi.

    Paremmat toimintamahdollisuudet?

    Nykyäänkin toimitaan paljon Saulin tapaan? Uhrataan, pidetään jumalanpalveluksia, toimitaan, mutta samalla luovutaan Jumalan sanasta, milloin mistäkin kohdasta. Eräs "luterilainen" kirkon johtomies oli sanonut tähän tapaan: "Kyllä minä tiedän, ettei kristillisessä kirkossa ole ollut ennen viime aikoja naispappeutta, mutta nykyään sitä ei voida välttää. Uskon, että Jumala antaa meille tämän anteeksi." Ehkä samaan tapaan ajattelevat monet niistä, jotka jäävät luopiokirkkoihin olettamiensa parempien toimintamahdollisuuksien tähden ja mukautuvat kirkkonsa luopumukseen ja haluavat muidenkin mukautuvan.

    Jumala ei antanut anteeksi Saulille eikä hän anna anteeksi muillekaan, jotka toimivat samoin perustein ja hylkäävät Herran sanan. Heitä ei auta heidän ulkonainen hurskautensa eikä näennäistunnustuksellisuutensa. Herra sanoo: "Haluaako Herra polttouhreja ja teurasuhreja yhtä hyvin kuin kuuliaisuutta Herran äänelle? Katso, kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja tottelevaisuus parempi kuin oinasten rasva. Sillä tottelemattomuus on taikuuden syntiä, ja niskoittelu on valhetta ja kuin kotijumalain palvelusta. Koska sinä olet hyljännyt Herran sanan, on myös hän hyljännyt sinut, etkä sinä enää saa olla kuninkaana." Tuollaisen niskoittelijan Herra poistaa kuninkaallisesta papistostaan eli seurakunnastaan. Eikä sellaista tule pitää myöskään saarnavirassa.

    Ihmispelko on väärä motiivi

    Kun Saul sai kuulla Herran tuomion, hän hätääntyi. Silloin paljastui myös eräs hänen motiiveistaan. Hän sanoi: "Minä pelkäsin kansaa ja kuulin heidän ääntänsä." Hänen tekojaan ei ohjannut Herran pelko, vaan ihmispelko; ei Herran sana, vaan ihmissana.

    Miten suuri siunaus onkaan Jumalan kansalle se, kun Herra puuttuu asioihin ja poistaa tällaiset paatuneet jumalattomat Herran seurakunnasta ja varsinkin saarnavirasta. Se ei kuitenkaan ole aina aivan yksinkertaista, sillä ne, jotka ovat olleet pitkään seurakunnan yhteydessä, osaavat tehdä temppujaan ja johtaa harhaan. Eivätkä kaikki seurakunnan jäsenet osaa koetella henkiä eivätkä tehdä oikeita johtopäätöksiä.

    Saul sanoi Samuelille: "Minä olen tehnyt syntiä, kun olen rikkonut Herran käskyn ja sinun sanasi; sillä minä pelkäsin kansaa ja kuulin heidän ääntänsä. Anna nyt minulle syntini anteeksi ja palaja minun kanssani, niin minä kumartaen rukoilen Herraa." Tämä on kauniilta kuulostava synnintunnustus, mutta se ei ole kuitenkaan aito. Saul ei todella katunut syntiään, vaan vain sen seurauksia haluten säilyttää valtansa ja asemansa. Siihen hän tarvitsi Samuelin seuraa ja uskonnollisuutta. Jos Saul olisi todella katunut, se olisi näkynyt hänen teoissaan; hän olisi määrännyt tuhottaviksi kaiken sen, mikä oli jäänyt tuhoamatta.

    Uskovat eivät ole maailmasta

    Kun Jumala johtaa ihmisen katumukseen ja uskoon, hänen koko elämäntyylinsä muuttuu. Syntielämä ja lihalliset harrastukset saavat jäädä. Alkaa uskossa kilvoittelu. Pyhän kasteen tarkoituksen mukaisesti vanha ihminen riisutaan ja kuoletetaan päivittäin ja uusi ihminen nousee esiin. Uskova ei elä maailman tapaan. Olemme tässä maailmassa, mutta emme maailmasta. Apostoli Johannes sanoo epäuskoisista, vääristä opettajista: "He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä" (1 Joh. 4:5). Mutta apostoleista ja oikeista uskovista hän sanoo: "Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen." (1 Joh. 4:6.) Ja Jeesus itse sanoo apostoleistaan ja uskovistaan: "Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole. En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta. He eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole." (Joh. 14:14-16.)

    Tuhlaajapoika ei palaa kuninkaantietä

    Samuel oli voidellut Saulin kuninkaaksi. Kun hän sai tietää Saulin tottelemattomuudesta ja Herran tuomiosta, hän murehtui sielussaan ja rukoili Herraa koko yön. Kun Herra lähetti hänet viemään tuomion sanan Saulille, hän teki sen, vaikka se oli hänen sydämelleen raskas asia.

    Mikä onkaan sen raskaampaa kuin menettää uskonveli tai -sisar! Mikä sen tuskallisempaa kuin nähdä kaikki ne peittelyt ja kuulla kaikki ne verukkeet, joilla entinen rakas uskonveli yrittää salata epäuskon tilansa. Se, joka tulee oikeaan parannukseen, tunnustaa reilusti syntinsä ja erehtymisensä eikä yritä neuvotella ehdoista, joilla hän palaa. Tuhlaajapojan paluu ei kulje kuninkaantietä eikä hän saavu kotiin kuninkaana tai opettajana, vaan näin hän sanoo: "Minä en ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan."

    Ihana armo

    Mutta miten ihana onkaan taivaallisen Isän armo katuvalle syntiselle. Hän ottaa hänet armoihinsa lapsena, joka oli kuollut, mutta joka virkosi eloon, Kristuksen täytetyn työn tähden. Hän ei ota häntä vastaan orjana, jonka on työllään hankittava paikka itsellensä pyhien seurakunnassa.

    Saulin seuraaja Daavidkin erehtyi laskelmointiin ja karkeisiin synteihin. Miten tuskaista olikaan hänen elämänsä sinä aikana, kun hän yritti peitellä syntiään. Siitä ajasta hän sanoo: "Kun minä siitä vaikenin, riutuivat minun luuni jokapäiväisestä valituksestani." Ps. 31:3. Ja hän lausuu: "Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue hänen pahoja tekojansa ja jonka hengessä ei ole vilppiä!" Ps. 31:2. Autuus saadaan siten, että Herra jättää lukematta meille syyksi pahat tekomme Kristuksen sovitustyön tähden. Autuutta ei saada siten, että yritämme selittää, ettemme me niin kovin pahoja olekaan, tai että se, mitä olemme väärin tehneet, olisi meille sallittua.

    Kiusaaja ja ihmisen oma paha henki vievät ihmisen liukkaille poluille ja turmioon. Pyhä Henki antaa oikean parannuksen hengen, ja hän asettaa meidän jalkamme käymään suoraan totuuden tietä. Amen.

    Markku Särelä

  • Onko uskollasi hedelmiä?

    17. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran evankeliumiteksti

    Ja kun hän sapattina tuli erään fariseusten johtomiehen taloon aterialle, pitivät he häntä silmällä. Ja katso, siellä oli vesitautinen mies hänen edessään. Niin Jeesus rupesi puhumaan lainoppineille ja fariseuksille ja sanoi: "Onko luvallista parantaa sapattina, vai eikö?" Mutta he olivat vaiti. Ja hän koski mieheen, paransi hänet ja laski menemään. Ja hän sanoi heille: "Jos joltakin teistä putoaa poika tai härkä kaivoon, eikö hän heti vedä sitä ylös sapatinpäivänäkin?" Eivätkä he kyenneet vastaamaan tähän. Ja huomatessaan, kuinka kutsutut valitsivat itselleen ensimmäisiä sijoja, hän puhui heille vertauksen ja sanoi heille: "Kun joku on kutsunut sinut häihin, älä asetu aterioimaan ensimmäiselle sijalle; sillä, jos hän on kutsunut jonkun sinua arvollisemman, niin hän, joka on sinut ja hänet kutsunut, ehkä tulee ja sanoo sinulle: 'Anna tälle sija', ja silloin sinä saat häveten siirtyä viimeiselle paikalle. Vaan kun olet kutsuttu, mene ja asetu viimeiselle sijalle, ja niin on se, joka on sinut kutsunut, sisään tullessaan sanova sinulle: 'Ystäväni, astu ylemmäksi.' Silloin tulee sinulle kunnia kaikkien pöytäkumppaniesi edessä. Sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, ja joka itsensä alentaa, se ylennetään." Ja hän sanoi myös sille, joka oli hänet kutsunut: "Kun laitat päivälliset tai illalliset, älä kutsu ystäviäsi, älä veljiäsi, älä sukulaisiasi äläkä rikkaita naapureita, etteivät hekin vuorostaan kutsuisi sinua, ja ettet sinä siten saisi maksua. Vaan kun laitat pidot, kutsu köyhiä, raajarikkoja, rampoja, sokeita; niin sinä olet oleva autuas, koska he eivät voi maksaa sinulle; sillä sinulle maksetaan vanhurskasten ylösnousemuksessa." Luuk. 14:1-14.

    Tekstimme asettaa meille tänään kysymyksen: Onko uskollasi hedelmiä? Toisin sanoen, vaikuttaako uskosi siihen, mitä teet ja mitenkä käyttäydyt? Osaammeko soveltaa kristillisen opin tuntemustamme elämään?

    1.

    Ensiksi tekstimme kertoo meille Jeesuksesta, fariseuksista ja vesitautisesta miehestä eräänä sapatinpäivänä. Mies sairasti tautia, jossa nestettä kertyi kohtuuttomasti hänen ruumiiseensa, mutta joka ei merkinnyt välitöntä hengenvaaraa. Fariseukset pitivät Jeesusta silmällä, parantaisiko hän sapattina vai siirtäisikö hän ehkä parantamisen tuonnemmaksi. Tässä tapaamme farisealaisen uskonnollisuuden. Sille on tunnusomaista, että he etsivät muista vikoja voidaksensa syyttää ja tuomita heitä ja vastaavasti voidaksensa ylpeillen sanoa: minä en ole niin kuin tuo. He ajattelevat, että oikea elämä on käskyjen ulkonaista pitämistä. He eivät ole päästäneet Jumalan pyhää lakia tuomitsemaan itseään eivätkä omavanhurskauttaan. He eivät tunne syntisyyttään eivätkä syynalaisuuttaan. Jos he sen tuntisivat, he eivät pitäisi itseään eturivin uskovina ja teoissaan Jumalalle otollisina. Tästä asenteesta nousee tarve olla toisten paimenia. He eivät tunne myöskään lain oikeata, todellista sisältöä. Heidän mielestään riittää, kun noudattaa lakia ulkonaisesti. Tällä asenteella ei mennä itse sisälle Jumalan valtakuntaan eikä anneta sinne muidenkaan mennä. Sillä asenteella ei voida nostaa langennutta, ei voittaa sieluja eikä tehdä lähetystyötä syntisten parissa. Tämä asenne julistaa ulospäin synnintekijöille: teillä ei ole mitään toivoa. Tämä asenne ei osaa tehdä eroa sallitun ja kielletyn välillä, ei käsketyn eikä ehdonvallan asian välillä. Jumalan sana ei ratkaise, vaan oma käsitys siitä, mikä on hurskasta ja jumalista.

    Jeesus ilmentää sen sijaan aivan päinvastaista asennetta. Erään toisen kerran Jeesus torjui fariseusten sapattikäsityksiä sanoen: "Kuka teistä on se mies, joka ei, jos hänen ainoa lampaansa putoaa sapattina kuoppaan, tartu siihen ja nosta sitä ylös? Kuinka paljon suurempiarvoinen onkaan ihminen kuin lammas! Sentähden on lupa tehdä sapattina hyvää." (Matt. 12:11-12) Tällä sanalla Jeesus osoitti, että sapattina sai tehdä "hyvää", ei siis ainoastaan sitä, mikä myöhemmin olisi mahdotonta. Ja niin Jeesus paransi kärsivän. Jeesus ymmärsi lain tarkoituksen siten, kuin meidänkin tulisi se ymmärtää. Laki ei ole ulkokohtaisia määräyksiä ja pykäliä, vaan sillä on sisältönä rakkaus. Niinhän myös Herramme apostoli, pyhä Paavali kirjoittaa: "Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. Sillä nämä: 'Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse', ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.' Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys. Ja tehkää tämä, koska tunnette tämän ajan, että jo on hetki teidän unesta nousta; sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme." (Room. 13:8-11) Kun Jeesus paransi sairaan sapattina, hän ei tehnyt kenellekään mitään pahaa.

    Kristillistä rakkautta ei tosin aina ymmärretä oikein. Tiukkuus, jyrkkyys, ehdottomuus ja nuhde voivat olla rakkautta oikeassa paikassa oikeisiin asioihin sovellettuna. Rakkaus voi sitä edellyttää. Lepsuus, kaiken hyväksyminen, pään silitys, kun tehdään pahaa, sen sijaan eivät ole rakkautta. Rakkauteen kuuluvat myös lempeys, armahtavaisuus ja ymmärtämys inhimillistä heikkoutta kohtaan. Jos emme ole armahtavia muita kohtaan, kuinka voimme itseämme armahtaa, kuinka voimme rukoilla: "Isä, anna meille anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet"? On siis tarpeen olla aralla tunnolla, ettemme käy toisaalta välinpitämättömiksi Jumalan tahdosta ja toisaalta tylyiksi, koviksi ja anteeksiantamattomiksi. On tarpeen pitää silmiensä edessä ristiinnaulittu Herra Kristus, joka kovien kärsimystensä alla rukoili meidänkin edestämme: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät."

    2.

    Toinen tekstimme sisältämä opetus koskee meidän tyhmää omanarvontuntoamme. Jeesus oli saanut kutsun fariseusten johtomiehen kotiin, jossa vieraanvaraisesti tarjoiltiin ateria. Se oli huomattava tapahtuma. Kutsutut katsoivat, minne sijoittuivat ja pyrkivät pääsemään parhaille, arvostetuimmille paikoille. Tekstimme kertoo: "Ja huomatessaan, kuinka kutsutut valitsivat itselleen ensimmäisiä sijoja, hän puhui heille vertauksen ja sanoi heille: 'Kun joku on kutsunut sinut häihin, älä asetu aterioimaan ensimmäiselle sijalle; sillä, jos hän on kutsunut jonkun sinua arvollisemman, niin hän, joka on sinut ja hänet kutsunut, ehkä tulee ja sanoo sinulle: 'Anna tälle sija', ja silloin sinä saat häveten siirtyä viimeiselle paikalle. Vaan kun olet kutsuttu, mene ja asetu viimeiselle sijalle, ja niin on se, joka on sinut kutsunut, sisään tullessaan sanova sinulle: 'Ystäväni, astu ylemmäksi.' Silloin tulee sinulle kunnia kaikkien pöytäkumppaniesi edessä. Sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, ja joka itsensä alentaa, se ylennetään."

    Oikeaan kristillisyyteen kuuluu aina tiettyä vaatimattomuutta. Kunniankipeys, turhamaisuus, itsensä toisen yläpuolelle asettaminen, kopeus ja tärkeily ovat sille vieraita. Kun niihin syyllistymme, on syytä hätkähtää, ja kysyä, mikä on sydämemme tila. Paitsi sitä, että olemme saman Jumalan luomia ja lunastamia, olemme myös saman syntisen Aadamin jälkeläisiä, emme Jumalan edessä toinen toistamme parempia. Ja kun olemme saaneet omistaa Jumalan armon Kristuksessa, ei se ole tehnyt meistä muita parempia, vaan vain parempiosaisia, jotta voisimme auttaa toisiakin saman armon osallisuuteen.

    Vaikka yhteiskunnassa on omat tapansa ja protokollansa ja vaikka kristitty kunnioittaa niitä maallisessa regimentissä, se ei saa merkitä toisten halveksuntaa tai aliarvioimista. Raamattu sanoo: "Kenelle kunnia, sille kunnia." Jokaisella on oma arvonsa. Muistakaamme, että Kristus nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. Niin hän sääli ja rakasti meitä syntisiä. Rakastakaamme mekin lähimmäistämme pannen pois vanhan ihmisemme kopeus ja diivailu.

    Muistakaamme myös, että se nöyryys, jota pyhä Raamattu meille opettaa, ei ole nöyristelyä. Se ei ole ylikorostunutta vaatimattomuutta sitä varten, että muutkin sen huomaisivat, vaan sydämen toista kunnioittava asenne. Raamattu sanoo: "Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne." Tätä ilmentäköön käytöksemme.

    3.

    Kolmanneksi tekstimme kiinnittää huomiomme siihen, kuinka harjoitamme hyväntekeväisyyttä ja vieraanvaraisuutta. Se sanoo: "Ja hän (Jeesus) sanoi myös sille, joka oli hänet kutsunut: "Kun laitat päivälliset tai illalliset, älä kutsu ystäviäsi, älä veljiäsi, älä sukulaisiasi äläkä rikkaita naapureita, etteivät hekin vuorostaan kutsuisi sinua, ja ettet sinä siten saisi maksua. Vaan kun laitat pidot, kutsu köyhiä, raajarikkoja, rampoja, sokeita; niin sinä olet oleva autuas, koska he eivät voi maksaa sinulle; sillä sinulle maksetaan vanhurskasten ylösnousemuksessa." Tällä puheella Jeesus ei rajoita normaalia sosiaalista kanssakäymistä ystävien, sukulaisten ja tuttavien kanssa, vaan hän tähtää siihen, että kun harjoitamme hyvän tekemistä, emme tee sitä silmän lumeeksi omaa etuamme ajaen, emme vastavuoroisuusperiaatteella emmekä palkitsemisen toivossa. Hyvän tekemisellä emme ansaitse itsellemme taivasosuutta. Onhan se aivan mahdotonta jo siitä syystä, että olemme velvolliset tekemään hyvää, ja jos sitä teemme, emme ole siis mitään ansainneet Jumalan edessä. Jeesus sanoo: "Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: 'Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään." (Luuk. 17:10) Toiseksi ansio on mahdotonta myös siitä syystä, ettemme uskovinakaan pysty tekemään täydellisiä tekoja ja monasti emme ymmärrä tehdä mitään, vaikka tarvetta olisi. Olemme siis - emme ansiollisia - vaan velallisia, emme saamassa, vaan maksamassa. Mutta kun Herra Kristus on hoitanut maksupuolen, tehkäämme hyvää kiitollisin mielin palkkaa toivomatta tai pyytämättä.

    Oikeat uskovat eivät pyydä Jumalan edessä töistään palkkaa, vaan kauhistuvat jo sellaista ajatustakin ja kuolettavat sen vanhan ihmisen turmeltuneena tekona. Kun Kristus ottaa uskovien teot esille viimeisellä tuomiolla ja osoittaa heidät niistä armon saaneiksi, he ovat ymmällä ja kyselevät: Missä me näimme sinut nälkäisenä, koska me kävimme sinua katsomassa jne. On totta, että hyvistä teoista Kristus maksaa palkan vanhurskasten ylösnousemuksessa, siis vain vanhurskaille ja siis vain vanhurskailla on hyviä tekoja, koska ne ovat Kristuksen verellä puhdistetut uskon kautta, mutta se on palkka armosta, ei ansiosta.

    Sanomme laulun tekijän sanoilla: "Armoon, armoon ainoastaan, suojaan suuren sovinnon." Tämä usko tuottaa hedelmää ja asettaa asiat oikeaan järjestykseen. Amen.

    Markku Särelä

  • Osallisina kolmiykseydestä

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna Siitamajalla 23.5.2015

  • Osallisuus kolmiyhteisen Jumalan iankaikkiseen rakkautaan

    Joh. 15:1–9: "Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän. Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä. Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat. Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen. Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni. Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani.

    Kolminaisuusoppia käsitellään usein pinnallisesti, suorastaan laiskasti. Sanotaan, että Jumalassa on yksi olemus ja kolme persoonaa, muttei tämän enempää. Toki on niin, että kyseessä on suuri salaisuus, ja inhimillisen ymmärryksen rajat tulevat vastaan, mutta toisaalta on niin, että mitä syvemmin opimme tuntemaan kolminaisuusoppia, sitä rakkaammaksi se tulee meille. Oppi ei näyttäydy meille enää teoreettisina korulauseina, vaan näemme sen kauneuden ja syvyyden. Kyseessä on ihana ihme, suoranainen aarre.

    Viime viikkojen saarnoissa olen pitänyt esillä sitä, miten syvempi Kristuksen tuntemiseen kasvaminen vaikuttaa hedelmää. Siksi ohitan tänään viinipuuvertauksen ja keskityn evankeliumitekstimme viimeiseen jakeeseen: ”Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani.” Nämä sanat vievät meidät syvälle kolminaisuusoppiin.

    Risti paljastaa Jumalan rakkauden luonteen

    Jeesus tuo ilmi yhteyden, joka on Isän rakkaudella häneen ja hänen rakkaudellaan opetuslapsiin. Kun haluamme tunkeutua Jumalan salaisuuksiin, on luontevaa aloittaa siitä, mikä meille on tuttua: Jeesuksen rakkaudesta meitä kohtaan. Hänen rakkautensa luonne avautuu oikein vain, kun huomioimme ihmiskunnan langenneen tilan. Lankeemuksen seurauksena koko ihmiskunta oli joutunut eroon Jumalasta. Me olimme päätyneet Jumalan oikeudenmukaisen vihan alle. Me kaikki olimme kuolleita synteihimme ja rikoksiimme eikä kukaan edes halunnut tuntea elävää Jumalaa. Vallitsi lohduton, hengellinen pimeys ja ihmiskunnan määränpäänä oli iankaikkinen kadotus.

    Kun meistä ei ollut pelastamaan itseämme, Jumalan Poika alentui. Hän tuli ihmiseksi, otti orjan muodon, täytti Jumalan lain puolestamme ja kärsi ristillä syntiemme rangaistuksen. Me emme olleet niin ihmeellisiä ja ihania, että Jeesuksen oli pakko tehdä tämä, vaan hän uhrasi itsensä edestämme suunnattoman rakkautensa tähden. Hänen rakkautensa meihin on ehdotonta. Se on itsensä uhraavaa. Se on täydellistä itsestään luopumista meidän hyväksemme.

    Tekstimme sanoo, että niin kuin Isä on rakastanut Poikaa, niin Poika on rakastanut meitä. Jeesuksen rakkaudessa näemme näin ollen sen, miten Isä on rakastanut Poikaansa iankaikkisesti. Jeesuksen uhrautuva rakkaus paljastaa meille, että Jumalan persoonien keskinäisessä rakkaudessa on kyse samankaltaisesta itsensä antamisesta. Mutta mitä tämä tarkoittaa?

    Kolmiyhteisen Jumalan persoonat lahjoittavat itsensä toisilleen rakkaudessa

    Kolminaisuusopin mukaan Poika syntyy Isästä iankaikkisuudessa. Pojan syntymisessä on kyse siitä, että Isä antaa kaikkensa Pojalle. Kaiken, mitä Isällä on, Poika saa. Isä lahjoittaa itsensä kokonaan Pojalle kuitenkin säilyttäen kaiken omansa. Isän ja Pojan erottaa toisistaan vain se, että Isä on Isä ja Poika on Poika. Isä synnyttää Pojan, mutta Poika syntyy Isästä. Muuten he jakavat aivan kaiken, kuten hyvyyden, viisauden, kaikkitietävyyden, kaikkivaltiuden ja kaikkialla läsnä olemisen. Se, mitä Jeesus teki ajassa rakastaessaan meitä hamaan ristinkuolemaan asti, avaa meille ikään kuin ikkunan nähdä se, miten Isä on antanut itsensä Pojan elämäksi iankaikkisuudessa.

    Pojan syntyminen Isästä ei tarkoita Pojan alamaisuutta Isälle, ikään kuin Poika olisi jokin puolijumala. Isä ja Poika jakavat saman kunnian, vallan ja majesteetin. Vielä on niin, ettei Isää voisi olla ilman Poikaa. Sanoilla ”Isä” ja ”Poika” kuvataan kahden eri persoonan välistä suhdetta: eihän ole lapsetonta isää. Näin ollen Isän ja Pojan olemassaolo on sidoksissa toisiinsa.

    Päivän evankeliumiteksti ei puhu Pyhän Hengen lähtemisestä Isästä ja Pojasta, mutta siinäkin on kyse samasta kuin Isän ja Pojan suhteessa. Ero on vain se, että sekä Isä että Poika antavat kaikkensa Pyhälle Hengelle. He luopuvat kaikesta, mitä heillä on, ja näin Pyhä Henki lähtee heistä.

    Isän ja Pojan suhteen hahmottaminen Pyhään Henkeen oli pitkään ongelma teologien keskuudessa. On helppo nähdä, ettei Isää ole ilman Poikaa, mutta miten Isän tai Pojan olemassaolo olisi sidoksissa Pyhän Hengen olemassaoloon? Vasta keskiajalla löydettiin ratkaisu: Pyhän Hengen lähteminen Isästä ja Pojasta on kuin hengittämistä. Siihenhän sana Henki viittaa. Näin ollen Isä ja Poika ymmärretään Pyhän Hengen hengittäjiksi tai henkäyttäjiksi ja he eivät voi olla tätä ilman Pyhää Henkeä.

    Jeesuksen sanat: ”Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä”, paljastavat meille sen, että kolmiyhteinen Jumalamme on rakkauden ”yhteisö”; iankaikkiset jumalalliset persoonat lahjoittavat itsensä toisilleen ikuisessa rakkaudessa. Isä on jumaluuden perimmäinen lähde, mutta jokaisen Jumalan persoonan olemassaolo on sidoksissa toisten persoonien olemassaoloon. Joskus sanotaan, ettei Koraanissa Allahia voida määritellä rakkaudeksi sen takia, että hän on vain yksi persoona. Tämän takia hän ei ole voinut rakastaa iankaikkisesti ketään toista persoonaa. Koska oikea Jumala on kuitenkin kolme toisiaan rakastavaa persoonaa, hän on iankaikkinen, itsensä uhraava rakkaus, joka on ilmoittanut ristillä luonteensa meille.

    Meidän tulee pysyä siinä ihmeellisessä rakkaudessa, josta olemme osallisia

    Tästä kolmiyhteisen Jumalan sisäisestä rakkaudesta meidät on tehty osallisiksi pyhässä kasteessa. Kun kasteessa meille annettiin uskon lahja, meistä tuli Jumalan adoptiolapsia. Saimme syntimme anteeksi, menneisyytemme pyyhittiin pois ja meidät otettiin perheeseen, johon emme luonnostamme kuulu. Jumalan lapsina olemme osallisia taivaallisen Isän rakkauteen, joka on myös Pojan ja Pyhän Hengen rakkautta.

    Nyt Jeesus sanoo meille: ”pysykää minun rakkaudessani”. Kristillinen elämä on sitä, että pysymme tässä rakkaudessa, jonka osallisuuteen olemme päässeet Jumalan armotekojen kautta. Meidän ei tarvitse puurtaa ja nähdä vaivaa, jotta Jumala katsoisi armollisesti meidän puoleemme, vaan hän on jo osoittanut ehdotonta rakkauttaan meitä kohtaan tehden meidät siitä osallisiksi.

    Pysymme Jumalan rakkaudessa tulemalla siitä aina uudestaan osallisiksi. Jumalan sanan tutkimisen, kasteen muistamisen ja ehtoollisen nauttimisen kautta yhteytemme Jumalan rakkauteen vahvistuu, koska Jumala on läsnä armonvälineissä lahjoittamassa itsensä aina uudestaan meille. Tänään meillä on juhlapäivä, koska emme saa ainoastaan kuulla uskomme pelastavista salaisuuksista, vaan tulemme niistä omakohtaisesti osallisiksi. Jumala, jonka edessä inhimillinen järki joutuu kohtaamaan rajansa, tulee luoksemme ja yhdistää Poikansa ruumiin ja veren kautta meidät rakkauteensa.

  • ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.

    Pastori Markku Särelän saarna 23.10.2010 Tampereella

  • Ovi elämään

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna Tampereella 19.4.2015

  • Pääsiäissunnuntain saarna, Mark 16:1-8

    Pastori Markku Särelän saarna Pääsiäisjuhlassa 4.4.2010 Lahdessa

  • Paimen ja lauma (Saarna, Joh. 10:1-10)

    Pastori Kimmo Närhin saarna 22.4.2012 Tampereella

  • Painia Jumalan kanssa

    1 Moos. 32:24–31 Ja Jaakob jäi yksinänsä toiselle puolelle. Silloin painiskeli hänen kanssaan muuan mies päivän koittoon saakka. Ja kun mies huomasi, ettei hän häntä voittanut, iski hän häntä lonkkaluuhun, niin että Jaakobin lonkka nyrjähti hänen painiskellessaan hänen kanssaan. Ja mies sanoi: "Päästä minut, sillä päivä koittaa". Mutta hän vastasi: "En päästä sinua, ellet siunaa minua". Ja hän sanoi hänelle: "Mikä sinun nimesi on?" Hän vastasi: "Jaakob". Silloin hän sanoi: "Sinun nimesi älköön enää olko Jaakob, vaan Israel, sillä sinä olet taistellut Jumalan ja ihmisten kanssa ja olet voittanut". Ja Jaakob kysyi ja sanoi: "Ilmoita nimesi". Hän vastasi: "Miksi kysyt minun nimeäni?" Ja hän siunasi hänet siinä. Ja Jaakob antoi sille paikalle nimen Penuel, "sillä", sanoi hän, "minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin, ja kuitenkin on minun henkeni pelastunut". Ja kun hän oli kulkenut Penuelin ohitse, nousi aurinko; mutta hän ontui lonkkaansa.

    Toivon, että tämänvuotinen pääasiaisaika on teille suurta juhlaa. Toivon, että sydämenne riemuitsee siitä, että teillä on Vapahtaja, joka on noussut kuolleista. Onko elämässä mitään, mistä iloita enemmän kuin tyhjän haudan sanomasta?

    Painiskelua nykyään, painiskelua Jaakobin aikana

    Kaikille pääsiäisaika ei kuitenkaan ole juhlaa. Ehkä nytkin joukossamme on niitä, joita vaivaavat murheet, ahdistukset ja suru. Miten yksinäistä ja kolkkoa on, kun ympärillä riemuitaan, mutta omassa sydämessä iloa ei ole. Ehkä synti murehduttaa omaatuntoa. Ehkä epäilykset eivät jätä rauhaan. Ehkä omainen on kuollut, sairaus vaivaa tai perheessä on vaikeuksia. Pääsiäistervehdykset eivät ilahduta, vaan ne syyllistävät. Ne eivät kaiu korviin ilosanomana, vaan moitteina, että nyt pitäisi iloita etkä iloitse. Jumala tuntuu kaukaiselta ja Kristuksen ylösnousemus etäiseltä. Mutta Jumala ei halua jättää meitä yksin murheidemme kanssa.

    Tämän päivän Vanhan testamentin teksti on puhuttu juuri meille, jotka joudumme painiskelemaan tänä ilon aikana. Siinä kuvataan merkillinen kohtaaminen Jaakobin ja Jumalan kanssa. Tapaaminen edeltää Jaakobin ja Eesaun kohtaamista. Jaakob oli aiemmin vienyt vanhemman veljen esikoisoikeuden, ja Eesaun mielen olivat vallanneet murha-aikeet. Nyt oli heidän ensimmäisen kohtaamisensa aika kavalluksen jälkeen.

    Jaakob oli syvästi ahdistunut ja varautunut kaikin mahdollisin tavoin veljensä tapaamiseen. Hän päätti viettää viimeisen yön yksin varmaankin kootakseen ajatuksiaan ja rukoillakseen. Tuona yönä ihmeellinen mies, joka paljastuu Jumalaksi, saapuu kamppailemaan Jaakobin kanssa. Jaakob sai kokea sekä ruumiin että sielun kamppailua. Hän joutuu painimaan sekä Jumalan että ihmisten kanssa. Hän loukkaantuu painissa ja joutuu sen seurauksena ontumaan lopun elämäänsä. Kamppailun tuloksena hän saa kuitenkin kuulla ihmeellisiä Jumalan sanoja: ”Sinun nimesi älköön enää olko Jaakob, vaan Israel, sillä sinä olet taistellut Jumalan ja ihmisten kanssa ja olet voittanut”. Vielä mies siunasi Jaakobin. Ahdistunut Jaakob ymmärsi kamppailun päätyttyä, että hän oli nähnyt Jumalan ja selvinnyt hengissä.

    Jaakobin paini on kirjoitettu meille lohdutukseksi. Tässä on mies, joka joutui painimaan sekä maallisten että hengellisten murheiden kanssa. Hän ei päästänyt Jumalasta irti ennen kuin sai siunauksen. Niin Jaakobin kamppailu todistaa meille, että kun maalliset ja hengelliset murheet ahdistavat, kun olemme rauhattomia ja uupuneita, meidän ei pidä luovuttaa. Meidän tulee sanoa Jumalalle: ”En päästä sinua, ellet siunaa minua”.

    Rukous voi vaikuttaa röyhkeältä. Mitä me olemme Jumalalta vaatimaan siunausta? Mutta juuri tällaiseen röyhkeyteen raamatunkertomus meitä patistaa. Jumala on tarkoituksella laittanut sen Raamattuun. Ja koska se on Raamatussa, voimme olla luottavaisia, että uskalias Jumalan varaan heittäytyminen, on hänen mieleensä. Hän haluaa, että suurimmissakin kamppailuissa uskomme hänen hyvyyteensä ja hellittämättä huudamme häneltä apua. Kun näin teemme, voimme olla varmoja siitä, että vaikka ontuisimme tämän ajallisen elämän kamppailujen haavoittamana, meidät kerran siunataan ja saamme nähdä Jumalan kasvoista kasvoihin.

    Luther kirjoittaa Jaakobin painista: ”Tätä kohtaa pidetään kaikista hämärimpänä Vanhan Testamentin paikkana. Se ei olekaan ihme, koska siinä on kysymys huikeasta koettelemuksesta, jossa kantaisä Jaakob ei joutunut taistelemaan lihaa ja verta tai Perkelettä, vaan itse Jumalaa vastaan. Se onkin hirvittävä taistelu, kun Jumala itse taistelee ja käy päin vihamielisesti taistellen kuin tahtoisi viedä hengen. Sen, joka tässä kamppailussa tahtoo kestää ja voittaa, täytyy varmastikin olla pyhä mies ja tosi kristitty.” (Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys 32–40, s.43. Luther-säätiö 2007).

    Painiskelua salattua Jumalaa vastaan Jumalan lupausten varassa

    Vanhan testamentin tekstimme antaa meille ihanan lohdutuksen painiskeluumme kertomalla, mikä onnellinen lopputulos sillä on, kun emme päästä Jumalasta irti. Silti voi tuntua, ettei voima riitä. Luottamus Jumalaan ei ole samanlainen kuin Jaakobilla ja paini tuntuu ylivoimaisen raskaalta. Jos kaikki, mitä meillä olisi, olisi vain esikuva siitä, miten painia oikein, se ei vielä kantaisi ahdistunutta ihmistä.

    Mutta meillä on enemmän: meillä on Israel, joka paini meidän edestämme. Jaakobin paini viittaa esikuvallisesti siihen taisteluun, jonka Herramme Jeesus kävi sekä Jumalan että ihmisten kanssa. Se viittaa siihen painiin, jonka seurauksena tämä todellinen Israel ei vain ontunut, vaan hänen kätensä lävistettiin, hänen kylkensä puhkaistiin ja hän joutui kuolemaan Jumalan hylkäämänä. Hänen luottamuksensa Jumalaan ei kuitenkaan loppunut. Hän taisteli voitollisesti viimeisen hengenvetoonsa asti. Hänen paininsa ainoa päämäärä oli se, että me voisimme saada syntimme anteeksi, omantunnon rauhan ja luottamuksen Jumalaan.

    Meidän elinikäinen kilvoituksemme on siinä, että näemme Jumalan Kristuksen kautta. Kun Raamatun sanat syyttävät, kun elämän ahdingot painavat, kun on jäänyt yksin, silloin meitä kehotetaan nostamaan katseemme Jumalan rakkauteen, joka näkyy ristillä. Tämän rakkauden näkeminen murtaa kaikki ne kahleet, jotka sitovat meitä. Se antaa ilon, vapauden ja onnen. Kristukseen ulkopuolella on vain tuomiota, helvettiä ja ahdistusta, mutta hänessä meillä on kaiken ymmärryksen ylittävä rauha.

    Meillä on Jumala, joka kätkeytyy, Jumala, joka painii kanssamme. Kristityn suuri kamppailu on siinä, että kun itse Jumala ahdistaa häntä, hän ei anna kokemustensa sanella, millainen Jumala todella on. Hän ei yritä ymmärtää Jumalan salattua toimintaa ja Jumalaa sellaisena kuin tämä on Jumalan lupausten ulkopuolella. Painimme on siinä, että pidämme kiinni Jumalasta, joka on ilmoittanut itsensä meille, vastoin kaikkea sitä, mikä todistaa tuota ilmoitusta vastaan. Tällä tavoin Jumala haluaa johdattaa meidät itsensä luo. Hän haluaa, että riipumme hänen sanassaan, vastoin kaikkea, mikä todistaa sitä vastaan. Hän haluaa, että ahdistukset johtavat meitä etsimään häntä sieltä, missä hän on luvannut olla armollisesti läsnä.

    Luther neuvoo meitä lohduttautumaan monissa paineissamme sanomalla itsellemme: ”olen kastettu Jumalan Pojan verellä, syönyt ruoakseni Kristuksen ruumiin ja veren. Tästä pidän lujasti kiinni, tässä lohdutuksessa löydän levon, vaikka itse Jumalakin muuta sanoisi.” (Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys 32-40, s. 50)

    Tänään Jumala on löydettävissä. Tänään saat tulla kaikkine taakkoinesi, joita kannat hänen luokseen, joka on luvannut antaa levon työtätekeville ja raskautetuille. Tule rauhassa, tule iloiten, tule kaikista ahdistuksistasi huolimatta ottamaan vastaan pelastajasi vedoten hänen sanaansa: ”En päästä sinua, ellet siunaa minua”. Niin tämä pääsiäisaika voi olla sinulle syvän ilon aikaa, vaikka olisitkin monella tavalla ahdistettu.

  • Palatkaa kiittämään! Palatkaa saamaan hoitoa parantavista sanoista!

    14. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseden päivästä, I vuosikerran evankeliumiteksti

    Ja kun hän oli matkalla Jerusalemiin, kulki hän Samarian ja Galilean välistä rajaa. Ja hänen mennessään erääseen kylään kohtasi häntä kymmenen pitalista miestä, jotka jäivät seisomaan loitommaksi; ja he korottivat äänensä ja sanoivat: "Jeesus, mestari, armahda meitä!" Ja heidät nähdessään hän sanoi heille: "Menkää ja näyttäkää itsenne papeille". Ja tapahtui heidän mennessään, että he puhdistuivat. Mutta yksi heistä, kun näki olevansa parannettu, palasi takaisin ja ylisti Jumalaa suurella äänellä ja lankesi kasvoilleen hänen jalkojensa juureen ja kiitti häntä; ja se mies oli samarialainen. Niin Jeesus vastasi ja sanoi: "Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän ovat? Eikö ollut muita, jotka olisivat palanneet Jumalaa ylistämään, kuin tämä muukalainen?" Ja hän sanoi hänelle: "Nouse ja mene; sinun uskosi on sinut pelastanut".  Luuk. 17:11-19

     Luopumus on meitä kaikkia uhkaava asia, luopumus kristillisestä uskosta. Monet niistä, jotka ovat saaneet kokea Herran hyvyyttä, eivät ole palanneet kiittämään häntä, vaan ovat lähteneet maailman teille. Ihminen unohtaa nopeasti kaiken hyvän, mitä hänelle on osoitettu. Olemme myös taipuvaisia panemaan meitä kohdanneet hyvät asiat omiksi ansioiksemme tai jollakin muulla tavalla unohtamaan sen, että Jumalahan on se, joka päivittäin antaa meille lukemattomia lahjoja.

    Sairautensa tuntevat saavat parannuksen sanasta

    Kymmenen spitaalia sairastavaa miestä jäi seisomaan loitommalle ja he huusivat Jeesusta avukseen. He jäivät loitommalle, koska he tiesivät olevansa sairaita. Heidän sairautensa teki heistä Mooseksen lain mukaan rituaalisesti epäpuhtaita ja siksi he visusti varoivat lähestymästä puhdasta ja pyhää Jeesusta. He olivat sairaita ja kaikkien ihmisten hylkimiä, mutta samalla he uskoivat, että Messias olisi kykeneväinen parantamaan heidät ja he lujasti luottivat siihen, että Parantaja olisi heitä kohtaan armollinen. Siksi he huusivat ja rukoilivat uskon varmuudessa: "Jeesus, mestari, armahda meitä!" (j. 13).

    Tässä kohden tämä spitaalisten joukko on aivan valtavan hieno esikuva meille. Meidän tulisi tuntea syntisairautemme ja toivottavasti teemmekin niin myös ajatuksissamme emmekä vain huulillamme. Oletteko huomanneet, että spitaalisten armon pyyntö on päässyt jumalanpalvelukseemme? Kun synnintunnustuksessa olemme pohtineet sitä, kuinka olemme rikkoneet Jumalaa ja lähimmäisiämme vastaan ja olemme mielissämme käyneet läpi omia pahoja ajatuksia, sanoja ja tekojamme, jotka todistavat meille siitä, että meillä on sairaus, perisynti, sen jälkeen pyydämme Jeesukselta armoa. Laulamme: ”Herra armahda meitä, Kristus armahda meitä, Herra armahda meitä”.

    Spitaalisten rukoiltua Jeesus antoi heille parantavan sanan ja matkalla pappien luokse kaikki paranivat. ”Herra armahda”- hymnin jälkeen pastori julistaa meille Kristuksen valtuuttamana lähettiläänä synneistä päästön. Hän välittää meille parantavan sanan sairauttamme vastaan. Sana lahjoittaa meille Jeesuksen valmistaman sovitustyön, Hänen kärsimyksensä ja kuuliaisuutensa meidän puolestamme, ja tuo Jumalan asumaan meihin, niin että meissä alkaa taistelu meissä vaikuttavaa sairautta vastaan. Saamme jo nyt lievitystä tautiimme ja saamme Kristuksen turvassa lähestyä pyhää Jumalaa, vaikka olemmekin vielä sairaita. Kristuksessa puettuina Jumala näkee meidät terveinä ja synneistä puhtaana. Kuoltuamme, me uskovat, pääsemme vihdoinkin vaivaamastamme taudista täysin eroon ja saamme täysin terveenä palvoa Herraamme iankaikkisesti.

    Kiittämään palaaminen ja uskossa pysyminen

    Kun spitaalisten joukko oli parantunut vain yksi heistä palasi Jeesuksen luokse ja ylisti Jumalaa. Vain yksi! Eikö meidän kaikkien murheellinen kysymys ole, minne ne muut jäivät! Tekstimme ei anna meille mitään selvää vastausta, mutta jos tutkimme seurakuntiemme tai läheistemme elämää, ehkä jopa omaa elämäämme, voimme saada vastauksen kysymykseemme. Huomaamme, että monet jäsenemme ovat tulleet uskoon ja ovat saaneet hyvää hengellistä opetusta, he ovat saaneet kuulla Jeesuksen parantavia sanoja, mutta ovat lopulta luopuneet eivätkä ole palanneet kiittämään Jumalaa siitä, että Hän oli parantanut heidät. He eivät ole palanneet kuulemaan Jumalan sanaa, jotta Jumala voisi ylläpitää parantavaa työtään. Minullekin kävi rippikouluni jälkeen niin, että vaikka olin tullut uskoon, luovuin siitä, koska en palannut Jeesuksen luokse. Onneksi Jumala kutsui minut kuitenkin sanansa kautta takaisiin omakseen samoin kuin monet muutkin. Mekin, jotka olemme luopuneet, voimme turvallisin mielin luottaa siihen, että Jeesus ei luopunut ja vain sillä on väliä. Jeesus on elämällään valmistanut meille täydellisen pelastuksen. Tämä pelastus riittää peittämään kaikki meidän syntimme oli kyse mistä tahansa. Minulle tapahtuneen takia uskon tietäväni ainakin jotain siitä, kuinka tärkeää on osallistua jumalanpalveluksiin ja muuhun seurakunnan toimintaan. Tiedän, että jos en niin tee tai jos sinä et tee niin, olemme pian kuin ne yhdeksän spitaalista, jotka olivat unohtaneet mestarinsa luullessaan pärjäävänsä ilman Häntä.

    On valtavan hienoa, että olette täällä tänään! Se ei ole teidän omaa ansiotanne, vaan Jumala on sen vaikuttanut. On todella ihanaa nähdä, kuinka jotkut jotka ovat luopuneet palaavat takaisin taistelemaan meidän rinnallemme! Maailma yrittää koko ajan vetää meitä matkaansa. Meillä voi usein olla syntisiä haluja elää maailman mukaan. Jumalanpalvelus voi tuntua joskus vähän kuivalta. Ehkä joskus voi tuntua siltä, että sunnuntain voisi paremminkin viettää. Meillä ei ole uusinta musiikkia, ei bändiä eikä täällä ole niin vauhdikasta menoa kuin muualla voi ehkä olla. Meillä on kuitenkin jotakin paljon arvokkaampaa: Jumalan sana ja ehtoollinen. Jeesus on aivan yhtä todellisella tavalla läsnä täällä meidän kanssamme kuin hän oli niiden spitaalisten kanssa, jotka Hän kohtasi. Hänen sanansa on aivan yhtä vahva ja vaikuttava kuin Luukkaan kuvailemassa tapahtumassa. Jos me tekisimme kyltin, jossa lukisi ”Jumala on täällä” ja pistäisimme sen tuohon pihalle, se ei olisi missään mielessä liioittelua tai valehtelua.

    Sekään ei näyttänyt mitenkään ihmeelliseltä kun Jeesus paransi spitaaliset. Hänhän sanoi vain, että menkää näyttäytymään papeille. Jumala toimii tässä maailmassa meistä usein oudolta vaikuttavalla tavalla. Jeesuksesta ei lähtenyt parantavia säteitä eikä maa järissyt. Hän ei kaatanut sairaita ”Jeesuksen nimessä” ja vaivuttanut väkeä hurmioon vaan Hän antoi vain kehotuksen ja tämä vaatimattomalta vaikuttanut kehotus teki kaiken. Tämä voi vahvistaa meitä siinä, jos epäilemme, voiko Jumala todella olla täällä meidän kanssamme sanansa välityksellä. Voimme nähdä kaikkialla Raamatussa sen, että Jumala toimii tässä maailmassa yleensä hyvin vaatimattomilta vaikuttavien asioiden kautta.

    Lain ja evankeliumin ääreen

    Eräs yksityiskohta tekstissä kertoo meille siitä, miksi vain yksi palasi ja miksi juuri hän oli ainoa kymmenestä, joka palasi. Palannut oli tekstimme mukaan samarialainen. Oletettavaa on, että muut eivät olleet, koska Luukas erikseen mainitsee tämän asian. Tämä huomio on tärkeä sen tähden, että samarialainen sai varmasti kuulla usein, että hän saastainen ja roskakansaa. Juutalaiset halveksivat ja inhosivat samarialaisia. Jotkut jopa rukoilivat, että samarialaiset eivät pelastuisi. Kun yhdeksän juutalaista oli unohtanut, että spitaalin parantumisesta huolimatta, he tarvitsevat Jeesusta pelastuakseen, koska he olivat syntisiä, samarialaisen oli helppo muistaa oma syntisyytensä juutalaisten muistuttaessa häntä jatkuvasti siitä.

    Laki on meidän syyttäjämme. Se osaa kertoa hyvin, miksi olemme saastaista roskasakkia. Tulemme jumalanpalvelukseen, jotta pääsisimme vapaiksi lain syytösten alta ja jotta Jumala voisi hoitaa meitä. Tulemme vahvistumaan siinä anteeksiannossa, jonka jo uskon kautta omistamme. Tulemme kiittämään Jumalaa Hänen ihmeellisestä armostaan. Suurimman kiitoksen Jumala saa, kun me syntejämme katuvina tulemme tänne, jotta saisimme vahvistusta uskollemme. Jumala synnyttäköön meissä sellaista mieltä, että meistä tuntuu siltä, että emme jaksa kohdata tulevaa viikkoa ellemme saa ensin olla Hänen hoidettavanaan jumalanpalveluksessa! Silloin meillä on edes vähän ymmärrystä sen suhteen, millainen aarre meillä täällä on. Jeesus sanoi takaisin palanneelle: "Nouse ja mene; sinun uskosi on sinut pelastanut". Tämän saman Hän sanoo meille jumalanpalveluksen lopuksi. Hän antaa kaikki synnit anteeksi työnsä tähden ja vakuuttaa, että kun uskossa omistamme Hänet olemme pelastuneet ja lähettää meidät siunauksen kanssa matkaan.

     Mika Bergman, Siitamaja 5.9.2010

  • Palatkaamme Herran tykö

    Ensimmäisenä pääsiäispäivänä, Vanhan testamentin teksti

    Tulkaa, palatkaamme Herran tykö, sillä hän on raadellut meitä, ja parantaa meidät, hän on lyönyt meitä, ja sitoo meidät. Hän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä hän meidät herättää, ja me saamme elää hänen edessänsä. Niin tuntekaamme, pyrkikäämme tuntemaan Herra: hänen nousunsa on varma kuin aamurusko, hän tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan. Hoos. 6:1-3.

    Kallis ja autuas Jumalan seurakunta Herramme Kristuksen ylösnousemuksen muistopäivänä!

    Tekstimme on lohdutussaarna, jonka Hoosea piti Samarian valloituksen jälkeen hävitetylle Israelille. Kansa oli ollut jumalaton ja Jumala oli rangaissut sitä ankarasti. Mutta vielä kaikui Jumalan armollinen kutsu palata Herran tykö. Mutta tulkaamme lähes kolmen vuosituhannen takaa omaan aikaamme ja nähkäämme, kuinka autioitunut on tämän päivän Herran Israel. Viholliset ovat hävittäneet ja tuhonneet sen? Missä ovat Herran temppelit, joissa puhdas evankeliumi kaikuu ja lohduttaa ahdistuneita sydämiä? Missä annetaan kunnia Jumalalle ja uskotaan, että hän ei ole sanassaan puhunut perättömiä? Missä veisataan ylistystä sen armon kiitokseksi, jonka Herramme Kristus meille hankki katkeralla kärsimyksellään, kuolemallaan ja veren vuodatuksellaan? Missä ovat nuoret, jotka kulkevat uskon kaitaa tietä? Missä ovat lapset, joita vanhemmat tuovat Jeesuksen siunattaviksi hänen tuntemuksellaan? Missä ovat aikuiset, joille hyvä, Kristuksen verellä puhdistettu omatunto on tärkeämpi kuin ura ja raha? Missä on Herran seurakunta, joka tuntee Raamatun ja katekismuksen sekä uskoo ja elää Herran opettamana? Missä ovat niiden joukot, jotka päivittäin elävät Ylösnousseen seurassa ja odottavat Hänen tuloaan? Emme elä seurakunnan kukoistuksen aikoja, vaan vihoviimeisiä lakastumisen ja kuivuuden aikoja. Olemme raunioilla. Herra on lyönyt ja rangaissut tottelemattomuuden ja epäuskon tähden.

    Jumalan sana pysyy kuitenkin samana, niin kuin Jumala on muuttumaton. Hänen luonaan ei ole vaihteen varjoa. Niin kuin Jumala löi Hoosean aikana, hän lyö nytkin. Niin kuin hän kutsui silloin palaamaan tykönsä, hän kutsuu nytkin. Niin kuin hän lohdutti silloin, hän lohduttaa nytkin. Yli sata vuotta Hoosean jälkeen profeetta Jeremia itki Jerusalemin raunioilla, mutta käänsi uskon katseensa ylös Jumalan puoleen ja sanoi: "Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut: se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa." (Valit. 3:22-23)

    Tästä mekin kiitämme Jumalaa ja uskomme, että hänen seurakuntansa on oleva täällä ajassa, vaikka tosin vähäisenä ja ristinalaisena, hänen tulemukseensa asti.

    Tekstimme sisältää suuren vastakohdan Jumalan kurituksen ja hänen armotekojensa välillä. Onhan suuri vastakohtaisuus lain ja evankeliumin saarnojen välillä. Hän kurittaa meitä, jotta me näkisimme syntimme ja kurjuutemme. Hän tekee sen sitä varten, että hän armahtaisi meitä. Miten palavasti Jeesus halusikaan aikansa fariseusten kääntyvän. Mutta he sanoivat: "Me näemme." Sen johdosta Jeesus sanoi heille: "Niin myös teidän syntinne pysyy." Kunpa oppisimme tunnustamaan: olemme sokeita, tarvitsemme sinulta, Jeesus, silmävoidetta, nähdäksemme. Kunpa parahtaisimme publikaanin rukouksen: Jumala, ole minulle syntiselle armollinen. Tähän Herra tähtää, kun hän kurittaa meitä. Hän haluaa meidän palaavan, kääntyvän, tulevan parannukseen ja sitä, että turvaudumme hänen armoonsa.

    Raunioilla ihmissilmä näkee sitä, mitä kiusaaja on saanut aikaan vimmassaan ja mihin paha ihmissydän on taipunut ja osallistunut. Näiltä raunioilta emme pääse pois, niin kauan kuin maailmassa elämme. Raunioiden näkymät ovat lohduttomia. Kuitenkaan emme saa sulkea silmiämme, mutta ne on suunnattava raunioista Jumalan sanan osoittamiin asioihin, niihin asioihin, mitä Jumala on tehnyt. Näin profeetta tekee ja sanoo: "Hän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä hän meidät herättää, ja me saamme elää hänen edessänsä."

    Golgatalla näemme kiusaajan raivon ja tihutyön suuruuden. Koko ihmiskunta oli synnin turmelema, vain yksi oli puhdas. Hänen kimppuunsa kiusaaja kävi kaikella voimallaan ja kavaluudellaan. Mutta toteutui Jeesuksen sana: "Minussa hänellä ei ole mitään." Kuitenkin tämä ainoa viaton, ainoa olemukseltaan ja sydämen syvimmiltäkin sopukoilta pyhä häväistiin, runneltiin ja tapettiin.

    Mutta katso pääsiäispäivän aamunkoittoa! Edustajamme eli se, joka teki kaiken mitä teki sikiämisestään Isän Jumalan oikealle puolelle astumiseen saakka meidän sijassamme ja meidän hyväksemme, on noussut ylös kuolleista. Hän elää. Ihmisruumis, jonka hän oli saanut neitsyt Marian kautta maasta, ei tullut maaksi jälleen, ja hän seisoo ensimmäisenä ja viimeisenä multien päällä!

    Kiinnitä katseesi tähän näkyyn. Katso ylösnousseeseen Kristukseen, häneen, jota mitkään pimeyden mahdit eivät voineet voittaa eivätkä ikinä voi voittaa! Ratkaisutaistelu on jo käyty ja voitto saatu. Meidän taistelumme on jo käyty, voitto on jo meille hankittu. Nyt on evankeliumin, voiton ja rauhan sanoman aika. Sitten tulee tilinteon ja Jumalan seurakunnalle lopullisen vapautuksen päivä, kun hän ilmestyy kunniassaan ja hänen voittonsa tulee silminnähtäväksi.

    Jumalan sanasta tulee eteemme katseltavaksi mahtava näky, nimittäin itse ylösnoussut Herra Kristus, kirkkauden Herra, tämän maailman raunioilla. Mutta näky on vieläkin mahtavampi.

    Raamatun mukaan silloin, kun Jeesus kuoli, kaikki kuolivat, ja kun hän nousi haudasta, kaikki nousivat. Jeesuksen osalta se on jo tapahtunut näkemisessä, meidän osaltamme sen näkeminen vielä odottaa. Mutta katso Sanasta pyhien suurta joukkoa ylösnousseen Jeesuksen ympärillä. Siinä on koko Jumalan seurakunta, patriarkat, profeetat, apostolit ja marttyyrit sekä me, jotka vielä täällä kilvoittelemme että ne, jotka meidän jälkeemme tulevat uskomaan. Tässä seurakunnassa ei ole tahraa eikä ryppyä, ei vikaa eikä moitetta, vaan kaikkien synnit on otettu pois Kristuksen kuolemassa ja anteeksi annettu. Kristuksen seurakunta Kristuksen pyhyydessä ja puhtaudessa on se, minkä Jumala on rakentanut ja mitä kiusaaja ei voinut eikä voi tuhota. Usko näkee iankaikkisen elämän ja sanomattoman kirkkauden Jumalan pyhissä Kristuksen ympärillä silloinkin, kun epäuskon tuhovoimat täällä myllertävät ja oma syntisyytemme painaa meitä tomuun. Raamatun mukaan meidän elämämme on kätkettynä Kristuksessa. Ja Kristusta sanotaan "meidän elämäksemme", joka on ilmestyvä. Olemme siis Kristuksen kanssa ylösnousseet, vaikka se ei ole vielä käynyt ilmi, kuten Luther tästä huomauttaa. Tämän ihmeellisen voiton profeetta kuvaa meille sanoillaan: "Hän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä hän meidät herättää, ja me saamme elää hänen edessänsä."

    Olemme päässeet osallisiksi Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta jo pyhässä kasteessa.

    Kuinka sitten Kristuksen ylösnousemus voi olla niin merkitsevä? Sen tähden, että Kristus otti pois synnin ja sen nojalla Jumala vanhurskautti maailman herättämällä Kristuksen kuolleista. Kuolema on synnin palkka, mutta kun syntivelka on maksettu, ei synti voi enää kahlita kuolemaan. Joka uskoo ja on kastettu, se pelastuu. On siis olemassa sekä yleinen sovitus että yleinen vanhurskautus, ja silloin, kuka tahansa uskoo Jeesukseen, pelastuu eikä joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.

    Profeetta ei puhu vain kolmesta päivästä, vaan myös kahdesta. Luther selittää sen siten, että se sisältäisi Kristuksen astumisen alas helvettiin julistamaan voittonsa vihollisvoimille. Onkin suuri lohdutus tämän elämän raunioilla, että helvetin voimat ovat kukistetut eivätkä ne voi kukistaa Kristusta ja hänen seurakuntaansa.

    Näitä iloisia asioita kuvattuaan profeetta kehottaa: "Niin tuntekaamme, pyrkikäämme tuntemaan Herra: hänen nousunsa on varma kuin aamurusko, hän tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan." "Niin tuntekaamme, pyrkikäämme tuntemaan Herra", toisin sanoen, koska Jumala on tehnyt näin suuria asioita meidän hyväksemme, niin olkaamme innokkaita tuntemaan hänet. Älkäämme jääkö oman viisautemme varaan. Sillä meidän käsityskykymme ei yllä lakia korkeammalle ja on lainkin tuntemisessa vajavainen. Katsokaamme sen sijaan pyhään Kristuksen evankeliumiin, josta meille aukenee Isän rakastava sydän ja uskokaamme, ihmetelkäämme ja riemuitkaamme. Jumala on armollinen ja aivan erilainen, mitä ihminen pahan omantunnon vallassa kuvittelee. Hän on armollinen ja laupias suurimmallekin syntiselle, sinullekin. Sen saat uskoa.

    Iloiten saamme sanoa: Kristus on totisesti ylösnoussut!

          Ah, kun mä kerran saan herätä kuvanansa
          ja kirkastetuin silmin nähdä Jumalan!
          Ei sitten milloinkaan oo sielu janoissansa,
          Kun häissä valmis morsian on Karitsan.
          Saan kruunun siellä ja puvun vielä,
          Tuon pyhäin vaatteen, Kristuksen vanhurskauden.
          Mun syntisyyteni, syyn kyyneleihini,
          saan siellä vaihtaa kunniaan ja pyhyyteen
          ja kyyneleeni kiitosvirteen iäiseen. VK 1938 623:2

    Amen.

     Lopuksi tervehdän ja siunaan teitä Ps. 118 sanoilla kolmiyhteisen Jumalan nimessä:

          "Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt;
          riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä.
          Oi Herra, auta, oi Herra, anna menestys!
          Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen;
          me siunaamme teitä Herran huoneesta." Ps. 118:24-26.

    Amen.

    Markku Särelä Siitamajalla 27.3.2005 pääsiäisenä

  • Palveltuina palvelemaan (Saarna, Mark. 10:35-45)

    Teol. yo. Vesa Hautalan saarna 19.2.2012 Tampereella

  • Pelastuksemme on Kristuksen sydämellä (Matt. 6:19-23)

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna 13.9.2015 Siitamajalla

  • Pelastuksen evankeliumi

    Pastori Dani Puolimatkan saarna 7.8.2016 Siitamajalla

  • Pelastus yksin armosta

    Pastori Dani Puolimatkan saarna Nuortenpäivillä 22.5.2016 Siitamajalla

  • Pitkäperjantain saarna, Matt 27:46

    Pastori Markku Särelän Pitkäperjantain saarna 2.4.2010 Tampereella

  • Ps. 23

    Pastori Kimmo Närhin saarna 6.4.2008 Helsingissä

  • Psalmi 50:14-23

    Pastori Kimmo Närhin saarna 14. Kolminaisuudenpäivän jälkeisenä sunnuntaina

  • Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu! (Ef. 6:11-17)

    Pastori Markku Särelän saarna 9.11.2014 Tampereella

  • Pyhä henki tekee sydämen eläväksi

    Pastori Vesa Hautalan saarna 4.6.2017 Orivedellä

  • Pyhä Henki tuo meille Kristuksen

    Ensimmäisenä helluntaipäivänä, III vuosikerran evankeliumiteksti

    Kristus sanoi opetuslapsilleen: 
    "Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni. Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva. En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne. Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää minua näe, mutta te näette minut; koska minä elän, niin tekin saatte elää. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä. Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa, mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle." Joh. 14:15-21.

    Ennen kuolemaansa Jeesus valmisti opetuslapsiaan siihen, ettei hän enää olisi täällä maailmassa näkyvässä muodossa eikä hänen puoleensa voisi kääntyä samalla tavalla kuin ennen. Meistäkin voi välistä tuntua siltä, että uskonelämällemme olisi hyväksi, jos olisi jotakin näkyvää ja konkreettista, mille voisi uskonsa rakentaa. Se ei ole kuitenkaan Jumalan meille antama tie, sillä usko tähyää näkymättömiin eikä pane turvaansa näkyväisiin. Koska tämä asia on meille niin vaikeasti opittavissa, Jeesus on nähnyt tarpeelliseksi opettaa sitä uskovilleen. Sen sijaan, että hän olisi näkyvänä keskellämme, hän lupasi meille Puolustajan, Pyhän Hengen.

    Pyhä Henki vuodatettiin ensimmäisenä helluntaina näkyvin merkein ja niin täyttyi profeetta Jooelin ennustus. Sen jälkeen Pyhä Henki toimii täällä maailmassa sanan ja sakramenttien kautta, sydämissä, näkymättömällä tavalla. Tässäkin joudumme opiskelemaan sitä, mitä Jeesus sanoi Tuomaalle: "Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!" (Joh. 19:29.)

    1. Tiedämme, että meillä on Pyhä Henki, koska rakastamme Jeesusta ja hänen sanaansa

    Mistä sitten voimme tietää, että meillä on Pyhä Henki, jos emme voi häntä nähdä? Tiedämme sen Pyhän Hengen vaikutuksesta. Jeesus sanoo: "Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni." Mitkä käskyt? Kaikki käskyt, jotka Jeesus on antanut. Hän ei sano: niin te pidätte minun käskyjäni; ei niin, vaan "minun käskyni". Alkukielen tarkoituksen voisimme ilmaista selvällä suomella: 'kaikki minun käskyni'. Se, jolla on Pyhä Henki ei valikoi Jeesuksen sanoja, vaan hän on eheästi Jeesuksen opetuslapsi ja kuuntelee tarkasti Hyvän Paimenen ääntä ja seuraa häntä kaikessa.

    Mitkä sitten ovat Jeesuksen käskyt ja mitä käskyjen pitäminen tarkoittaa? Apostoli Johannes kirjoittaa: "Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut." (1 Joh. 3:23.) Näin pyhä Raamattu jakaa nämä Jeesuksen käskyt kahteen osaan eli toisaalta siihen, mikä kuuluu uskon, ja toisaalta siihen, mikä kuuluu rakkauden piiriin. Se, jolla on Pyhä Henki, haluaa tulla Jeesuksen kautta autuaaksi ja panee turvansa hänen nimeensä. Se, jolla ei ole Pyhää Henkeä, luottaa taas omiin tekoihinsa. Pyhä Henki on tehnyt sydämellemme rakkaaksi Jeesuksen ja hänen sovitustyönsä. Pyhä Henki on tehnyt meille rakkaiksi myös lähimmäisemme, ja aivan erityisesti uskonveljemme ja -sisaremme. Vaikka meissä on yhä jatkuvasti syntiturmeluksemme, elämme kuitenkin kaikesta heikkoudestamme huolimatta kristillistä elämää ja jos siitä lankeamme, tiedämme, että lankeemuksesta on parannuksessa Jumalan voimalla noustava. Uskon alueella pidämme Jeesuksen käskyt pysymällä oikeassa opissa ja uskomalla sen mukaan. Niin Kristus säilyy ainoana sielumme turvana ja tienä taivaaseen. Elämän alueella pidämme hänen käskynsä jättämällä Jumalan lain voimaan, antaen sen tuomita itsemme ja kilvoitellen armon antamin voimin, niin että teemme hyviä tekoja palkkaa toivomatta ja tekoihimme turvautumatta. Niin Jumalan sana antaa sisällön sekä uskolle että kristilliselle rakkaudelle.

    Joka näin uskoo ja näin elää, se voi tällaisesta päätellä omistavansa Pyhän Hengen, sillä ilman Pyhän Hengen vaikutusta ihminen ei voi siihen päästä. Sellaisen uskon ja sellaisen mielen vaikuttaa Pyhä Henki evankeliumilla ilman meidän myötävaikutustamme niin, että kunnia siitä kuuluu yksin Jumalalle.

    Mutta entä, jos tunnet, ettei sinulla ole Pyhää Henkeä eikä autuuden varmuutta ja asia painaa sinua. Tiedä silloin, että Pyhä Henki kutsuu sinua ja vetää sinua Kristuksen luo. Pane vain turvasi Kristukseen sellaisena kuin olet. Kun niin teet, et sinä itse sitä saa aikaan, vaan se on Pyhän Hengen vaikutusta sinussa.

    2. Tunnemme Pyhän Hengen siitä, että hän puolustaa meitä

    Paha henki tunnetaan siitä, ettei hän halua kenenkään tulevan autuaaksi. Toki kiusaajakin haluaa, että ihminen väärin perustein uskoisi olevansa pelastettu. Sellaisessa itsevarmuudessa ihminen näet ei etsi oikeata autuuden perustetta ja kulkee tilaansa tuntematta kadotukseen. Usein kuitenkin kiusaaja lähestyy ihmistä toisella tavalla. Kun ihminen Jumalan lain vaikutuksesta menettää itsevarman olotilansa ja hänen omatuntonsa todistaa hänet syylliseksi, kiusaaja haluaa peittää häneltä evankeliumin lohdutuksen ja syyttää häntä tähän tapaan: katso mitä kaikkea pahaa olet tehnyt, katso, kuinka paha ja pimeä on sinun sydämesi, ethän sinä voi olla Jumalan lapsi, ei noin syntiselle kuulu armo. Ja vielä kiusaaja voi sanoa: Ellet tule paremmaksi, et voi kelvata Jumalalle. Tällaisesta syyttämisestä kiusaaja on saanut nimensäkin. Saatana merkitsee syyttäjää ja vastustajaa.

    Jeesus, joka itsekin on meidän puolustajamme, lupasi meille noita syytöksiä vastaan toisen Puolustajan, totuuden Hengen: "Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva. En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne."

    Mitä Jeesus tekee, kun hän puolustaa meitä? Raamattu sanoo: "Jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien." (1 Joh. 2:1-2.) Jeesus puolustaa meitä vanhurskaudellaan, syntiemme sovituksella, jonka hän on koko maailmaa varten hankkinut. Hän puolustaa meitä Isän edessä, ja niin saatana on heitetty pois Jumalan kasvojen edestä meitä syyttämästä. Raamattu sanoo: "Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos." (Ilm. 12:10.)

    Kun Jeesus on noussut ylös taivaaseen eikä ole enää täällä näkyvässä muodossa, hän on antanut meille toisen Puolustajan, totuuden Hengen, joka todistaa meidän sydämillemme ja meidän sydämissämme Jumalan sanan kautta siitä, että Jeesus on jo hankkinut meille täydellisen sovituksen synneistämme ja että me saamme synnit anteeksi armosta ilman tekoja yksin Kristuksen tähden. Näin toteutuu Jeesuksen sana: "Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille." (Joh. 16:14.) Näin Pyhä Henki tekee sanassa ja sakramenteissa. Ja vaikka sakramentit itse ovat näkyviä, niin se lahja, jonka ne antavat, on näkymätön; nehän tuovat meille Kristuksen ja hänen anteeksiantamuksensa kaikista synneistämme.

    Maailma, epäuskoiset, käsittävät vain sellaista, mikä näkyy, mikä on aistein järjelle ja tunteille näytettävissä. Pyhää Henkeä ei kuitenkaan voi nähdä eikä aistein todeta hänen läsnäoloaan. Sen vuoksi maailma ei voi ottaa häntä vastaan. Kääntymys jää aina ihmeeksi, koska se on yksin Pyhän Hengen työ.

    Maailma on täynnä sellaista uskonnollisuutta ja vääristynyttä kristillisyyttä, jossa Pyhä Henki yritetään tehdä aistein havaittavaksi. Sillä tiellä ei tulla tuntemaan Kristusta, vaan ajaudutaan hänestä ohi eikä löydetä tunnolle sellaista rauhaa, joka voi kestää ahdistuksissa ja jopa kuolemassa. Ihana on Jeesuksen lupaus totuuden Hengestä: "Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva. En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne." Kun Pyhä Henki puolustaa meitä kaikkia kiusaajan syytöksiä vastaan Jumalan kaikkia koskevalla armotahdolla ja Jeesuksen sovitustyöllä, emme ole orpoja, vaan Herra Kristus kaikkine armoineen tulee tykömme. Vieläpä Vapahtaja lupasi, että Pyhä Henki on oleva puolustajamme "iankaikkisesti", siis apostolien aikana, kaikkina aikoina myös sen jälkeen, jopa viimeisenä suuren ahdistuksenkin aikana.

    Jeesus nimittää tekstissämme Pyhää Henkeä totuuden Hengeksi. Pyhän Raamatun todistuksen mukaan jokainen ihminen on valhettelija. Niin myös kaikki se, mitä luonnollinen ihminen ajattelee pelastuksesta, on valhetta. Sen sijaan se, mitä Pyhä Henki, Raamatun Henki, todistaa, on totta. Tämä totuus ei ole vain jokin tietoteoreettinen asia, vaan siihen liittyy Kristus ja elämä. Sanoohan Kristus tekstissämme: "Koska minä elän, niin tekin saatte elää." Tästä on kysymys, iankaikkisesta elämästä, jonka rinnalla ihmisen ajallinen elämä on kuin kämmenen leveys, ajan rahtu. Mutta sellaisena se on jokaiselle tärkeä armonaika oppiaksemme tuntemaan Kristuksen.

    Koska Pyhä Henki on totuuden Henki, hän varjelee Kristuksen omat totuuden sanalla, ja siinä valossa kaikki väärät opit ovat vaarallisia, sillä niihin kätkeytyy paitsi valhe, myös erilaisia kiusaajan syytöksiä ja ansoja. Jeesus ei koskaan vähätellyt väärää oppia, vaan aina varoitti siitä ja kehotti sitä karttamaan.

    Olkoon helluntai meille todellisen Pyhän Hengen juhla, totuuden Hengen juhla, sen Hengen juhla, joka puolustaa meitä Kristuksen armolla ja tuo sydämiimme Jumalan rauhan syntiemme anteeksisaamisessa.

    Markku Särelä

  • Pyhä Henki vanhassa ja uudessa liitossa

    Vikaari Dani Puolimatkan saarna Siitamajalla 3.5.2015

  • Pyhällä hengellä ja tulella

    Vikaari Vesa Hautala lukee vikaari Dani Puolimatkan saarnan Tampereella 4.1.2015

  • Pyhän Hengen autuaallinen virka

    Ensimmäisenä helluntaipäivänä, II vsk:n epistolateksti

    Ja hän [Kristus] tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö. Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä. Ef. 2:17-22.

    Helluntai on Pyhän Hengen vuodattamisen muistojuhla. Pyhä Henki on jumaluuden kolmas persoona, joka lähtee Isästä ja Pojasta ja jota Isän ja Pojan kanssa yhdessä kumarretaan ja kunnioitetaan. Meidät on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Raamattu kutsuu Pyhää Henkeä "Kristuksen Hengeksi" (1 Piet. 1:11). Pyhä Kolmiykseys ja Pyhän Hengen toiminta ovat suuria salaisuuksia. Ymmärrämme ne syvemmin vasta taivaan autuudessa, missä kaikki arvoitukset ratkeavat. Siihen asti meidän on toistettava Raamatun sanoja ja uskottava ne sellaisinaan, vaikka emme kaikkea ymmärryksellämme tajuaisikaan.

    Tekstissämme tulee esille kaksi syytä, minkä vuoksi me ansiottomat syntiset saamme suurella ilolla ja kiitollisuudella viettää helluntaijuhlaa. Ensiksikin Pyhä Henki on kirkastanut meille Kristuksen ja yhä häntä kirkastaa. Toiseksi Pyhä Henki on liittänyt meidät jäseniksi Kristuksen seurakuntaan ja pitää meitä siinä sekä tuo siihen yhä myös uusia jäseniä.

    1. Pyhä Henki kirkastaa Kristusta ja vie Isän tykö

    Tekstimme sanoo: "Ja hän [Kristus] tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö." Näillä sanoilla Raamattu ilmaisee, kuinka pelastumme eli pääsemme taivaallisen Isän tykö. Se tapahtuu Hengessä, siis hänen työnään, hänen vaikutuksestaan ja hänen voimastaan.

    Mutta siitä, mikä Pyhän Hengen virka on ja kuinka hän sitä toteuttaa, ihmisillä ei ole käsitystä, elleivät he ole oppineet sitä Raamatusta. Luonnollinen ihminen näet yleensä pitää koko Pyhän Hengen tointa tarpeettomana tai luulee sen koskevan ajallisia asioita. Ajatellaan, että ihmisellä on asiat riittävän hyvin, jos hänellä on terveyttä ja hyvinvointia sekä jos ulkonainen rauha vallitsee maailmassa. Mutta siinä ei ole sinänsä mitään hengellistä. Siihen ei tarvittu Jumalan Pojan ihmiseksituloa eikä Pyhää Henkeä vuodatettu sitä varten. Tosin Vapahtajamme teki ruokkimisihmeitä, paransi sairaita ja herätti kuolleita ja hänen apostolinsa puhuivat vierailla kielillä ja parantumisia tapahtui Pyhän Hengen toimesta. Mutta niiden tarkoitus ei ollut vapauttaa työstä ja ruoanlaitosta eikä tehdä tarpeettomaksi lääkärintointa ja terveyshuoltoa. Niillä vahvistettiin tuona suurena murrosaikana Jumalan sana, kun ahtaista juutalaisista oloista siirryttiin maailmanlaajuiseen evankeliumin julistukseen. Ihmeiden tarkoitus ei ollut tehdä ihmisistä ihmeiden tavoittelijoita, vaan saada heidät kuulemaan apostolista julistusta siitä, että Messiaan aika oli tullut ja että vanha juutalaisen synagogakirkollisuuden aika oli ohi, uusi kristillisen seurakunnallisen kokoontumisen aika apostoleitten saarnan ympärille oli koittanut.

    Tekstimme puhuu nimenomaan meille Jumalan sanan julistuksesta Pyhän Hengen toiminnan välineenä. Se sanoo, että Kristus "tuli ja julisti rauhaa" ja että Kristuksen seurakunta on apostoleitten ja profeettojen perustukselle rakennettuja. Tämä kaikki on tapahtunut ja tapahtuu "Hengessä". Muissa kirjeissään ja myös tässä Efesolaiskirjeessä apostoli on perusteellisesti opettanut Kristuksen työstä. Lyhyessä tekstikohdassamme hän ilmaisee vain hänen työnsä lopputuloksen, rauhan. Tällä hän ei tarkoita maallista rauhaa, vaan sitä rauhaa, jonka Kristus sai aikaan Jumalan ja ihmiskunnan välille lepyttämällä ja sovittamalla ihmisten synnistä johtuneen Jumalan vihan. Kun Kristus tuli, hän ei ainoastaan uhrannut itseään sovitusuhriksi, vaan hän myös opetti eli julisti evankeliumia. Hän kuulutti, että otollinen aika ja riemuvuosi oli koittanut. Hän hankki meille vangituille vapauden, meille tuomituille armahduksen ja meille Jumalan vihollisille rauhan Jumalan kanssa. Sitä, minkä hän lunastustyöllään hankki meille syntisille, hän myös julisti. Tätä rauhaa julistivat enkelit jouluyönä. Ja kun Kristus aloitti julkisen toimintansa, hän saarnasi Herran otollista vuotta eli evankeliumia taivasten valtakunnasta.

    Kun sodassa oli saavutettu voitto, sanansaattaja lähti taistelutantereelta kuuluttamaan kansalle, että voitto oli saatu ja rauhan aika oli koittanut. Tätä viestiä sanottiin ilosanomaksi eli evankeliumiksi. Näin profeetta Naahum kirjoittaa: "Katso, jo ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa." (Naah. 1:15). Ja profeetta Jesaja kirjoittaa: "Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa pelastusta, sanoo Siionille: 'Sinun Jumalasi on kuningas!'" (Jes. 52:7) Evankeliumi on siis sanoma jo saavutetusta voitosta ja jo koittaneesta rauhasta.

    Kristuksen voitto oli niin varma, että hän saattoi julistaa sitä jo koko julkisen toimintansa ajan. Jopa se oli niin varma, että kaikki edeltäneet sukupolvet saivat uskoa syntinsä anteeksi annetuiksi tulevan Messiaan nimessä.

    On hyvin tärkeä havainto, että Pyhä Henki vaikuttaa siinä sananjulistuksessa, jossa ilosanomana julistetaan Kristuksen jo saamaa voittoa ja jo koittanutta rauhaa ihmiskunnan ja Jumalan välillä. Me emme siis saa tätä rauhaa aikaan teoillamme. Se on jo tehty. Jumalan viha on jo sovitettu ja Jumala on jo meille leppynyt. Me emme lepytä Jumalaa katumusharjoituksilla, pyhiinvaelluksilla emmekä muillakaan teoillamme. On vain yksi teko, joka on lepyttänyt Jumalan vihan, ja se on Kristuksen sovitusteko. Missä tätä Kristuksen tekoa julistetaan ja ihmisteot torjutaan, siellä toimii Pyhä Henki. Niin hän ottaa Kristuksen omasta ja jakaa meille. Missä tälle Kristuksen teolle ei anneta täyttä arvoa ja merkitystä, vaan missä pelastukseen sekoitetaan ihmisen omiakin tekoja, sellaisessa julistuksessa ei toimi totuuden Henki, vaan paha henki.

    Tätä valmista, kertakaikkista pelastusta Kristus julisti juutalaisille ja sitä hän julistaa sanassaan myös meille pakanasyntyisille. On vain yksi evankeliumi, sama kaikille kansoille. Siinä Pyhä Henki todistaa voimallisesti ja vaikuttaa uskoa Kristukseen ja rakkautta. Tähän evankeliumin todistukseen kuuluvat sen kaikki muodot: sana luettuna, kuultuna, muisteltuna, laulettuna ja ripissä, pyhä kaste ja pyhä ehtoollinen. Kaikki nämä julistavat ja lahjoittavat meille sen rauhan, jonka Kristus teki ja joka on kaikkea ymmärrystä ylempi. Ja tässä evankeliumissa vaikuttaa Pyhä Henki, niin ettei se valu heti pois kuten hanhen selkään kaadettu vesi, vaan vaikuttaa sydämissä uskoa ja luottamusta Jumalan armoon, vieläpä todella uudistaa sydämemme oikeaan kristilliseen rakkauteen Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan.

    2. Pyhä Henki liittää meidät jäseniksi Kristuksen seurakuntaan

    Tekstimme sanoo: "Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä." Koko tämän suurenmoisen asian tekstimme sanoo tapahtuneen "Hengessä". On Pyhän Hengen työ, että saamme yhdessä toisten uskovien kanssa kuulua Kristuksen seurakuntaan.

    Vanhan liiton aikana pakanat olivat vieraita ja muukalaisia. He olivat Jumalan seurakunnan ulkopuolella. Mutta ensimmäisestä helluntaista lähtien alkoivat "pakanain ajat" (Luuk. 21:24), jolloin heille oli julistettava Jumalan sana. Apostoli Pietari oppi tämän Korneliuksen luona. Siitä Apostolien teot kertovat näin: "Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat. Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin, sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi: 'Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?' Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen." (Apt. 10:45-48) Pietari puhui heille Kristuksesta ja sanoi: "Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta." (Apt. 10:43).

    Tällä tavoin Pyhä Henki osoitti Pietarille ja muille, että uusi aikakausi oli koittanut, kun Kristus oli saattanut työnsä päätökseen ja käskenyt julistaa evankeliumia kaikille kansoille lähtien Jerusalemista. Mekin saamme olla varmoja tämän Korneliuksen tapauksen nojalla siitä, että siellä missä evankeliumin ilosanoma Kristuksen täytetystä työstä ja syntien anteeksisaamisesta hänen nimessään kaikuu puhtaana ja täytenä, siellä Pyhä Henki toimii. Hän tuo meidät ennen vieraat ja muukalaiset, ei vain jonnekin pakanain esipihaan lähettyville, vaan itse Jumalan temppelin rakennukseen sen eläviksi kiviksi eli todellisiksi jäseniksi Kristuksen seurakuntaan.

    Kun Kristus lähetti apostolinsa julistamaan syntien anteeksisaamista nimessään, hän puhalsi Hengen merkkinä heidän päällensä ja sanoi: "Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt." (Joh. 20:23) Ja jotta opetuslapset ymmärtäisivät Pyhän Hengen hengeksi eivätkä etsisi häntä jonakin kouriintuntuvana, ulkonaisena, ajallisena, aistittavana asiana, hän sanoi: "Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!" (Joh. 20:29)

    Kun uskomme Herraan Kristukseen Jeesukseen, olemme "pyhien kansalaisia" ja "Jumalan perhettä". Pyhä Henki antaa meille täydet kansalaisoikeudet taivasten valtakuntaan. Emme ole hengellisiä venepakolaisia ilman minkään maan passia, vaan Pyhä Henki on jo pyhässä kasteessa sinetöinyt meille taivasten valtakunnan kaikki kansalaisoikeudet. Ne eivät ole vähäiset. Jo nyt olemme uskon kautta siinä valtakunnassa ja meillä on pääsy sinne myös näkemisessä viimeisenä päivänä. Kun olemme Jumalan perhettä, meillä on koti siellä, missä Jumala asuu. Ja hän asuu toisaalta ylhäisessä taivaassaan kirkkaudessa ja toisaalta myös temppelissään täällä maailmassa eli seurakunnassaan. Niin meillä toisaalta on taivaskoti, jonne saamme kuollessamme siirtyä, ja meillä on myös hengellinen koti täällä maailmassa, Kristuksen seurakunta, jossa taivaan Isä pitää meistä erityisesti hengellistä huolta.

    Vaikka Pyhä Henki on näkymätön, jota emme voi aistein tavoittaa, ja vaikka Kristuksen seurakuntakin on näkymätön, niin Pyhän Hengen toiminnalla ja Kristuksen seurakunnalla on varmat ulkonaiset tuntomerkit, joiden perusteella tiedämme, mistä voimme etsiä seurakuntaa, tuota Pyhän Hengen luomusta, ja mistä sen varmuudella löydämme. Nämä tuntomerkit ovat ne välineet, joilla Pyhä Henki vaikuttaa ja ylläpitää uskon, siis sana ja sakramentit.

    Pyhä Henki on totuuden Henki, joka ei rakasta valhetta, väärää oppia eikä viihdy sen seurassa. Mutta missä evankeliumi puhtaasti saarnataan ja sakramentit jaetaan Kristuksen asetuksen mukaan, siellä on varmasti Kristuksen seurakunta. Löytääksemme tämän Pyhän Hengen luomuksen ja siihen uskollisesti pitäytyäksemme, meidän tulee etsiä puhdasta Jumalan sanaa ja oikeita sakramentteja ja karttaa kaikkea väärää oppia. Tällainen oikein opettava kirkko oli apostolien aikana se kirkko, johon apostolit kuuluivat. Sitten varsin nopeasti, mutta ei kuitenkaan taisteluitta, kirkkoon pesiytyi monenlaisia vääriä oppeja ja tarvittiin luterilainen uskonpuhdistus, jotta voitiin palata apostoliseen seurakunnallisuuteen. Sitten luterilaiset kirkot turmeltuivat ja syntyi tunnustuksellisia luterilaisia kirkkoja, jotka palasivat luterilaiseen perintöön.

    Aina suuret massat ovat jääneet puhdistuksen ulkopuolelle. Apostolisena aikana juutalaisten perinteinen synagogakirkollisuus oli apostolisia seurakuntia kooltaan merkittävämpi ja käsitti pääosan juutalaisista. Sitten paavikirkko oli sekä alueellisesti että jäsenmäärältään huomattavasti suurempi kirkko kuin ne kirkot, joihin uskonpuhdistus tuli. Taasen ns. luterilaiset valtio- ja kansankirkot olivat moninkertaisesti tunnustuksellisia luterilaisia kirkkoja suuremmat. Toteutui Jeesuksen sana laveasta ja kaidasta tiestä. Laveaa tietä kulkevat suuret massat, kaidan tien löytävät vain harvat. Pyhä Henki vie kaidalle tielle ja johdattaa totuuden löytämiseen ja erottamaan totuuden ja valheen, armon opin ja teko-opin. Ihmisen oma henki pitää lavealla tiellä ja tekee hänet kaikkiruokaiseksi ja kumman suvaitsevaiseksi ja saa hänet panemaan syrjään siihen kuuluvan Raamatun opetuksen.

    Kun Pyhä Henki johdattaa meidät totuuden tuntoon, hän ennen kaikkea johdattaa Kristuksen tuntemiseen. Opimme tuntemaan hänen kärsimyksensä ja kuolemansa meidän syntiemme sovituksena. Hän on kulmakivi, pääasia, rakentuessamme Jumalan huoneeksi, hänen pyhäksi temppelikseen. Häneen turvaamme. Hänessä olemme löytäneet omantunnon rauhan syntiemme anteeksisaamisessa. Pyhän Hengen virka on johdattaa meidät tuntemaan Hyvä Paimen ja pitää meidät hänen seurassaan. Pyhää Henki asettaa uskollemme Kristuksen perustukseksi. Muuta perustusta ei ole eikä voi olla.

    Ymmärtäkäämme siis Pyhän Hengen virka siten, että Kristus pysyy uskomme perustuksena apostolien ja profeettojen opettamana.

    Markku Särelä

  • Pyhän Hengen pelastava työ (Saarna, Joh. 7:37-39)

    Teol. yo. Vesa Hautalan saarna 6.5.2012 Siitamajalla

  • Pyri rauhaan ja pyhyyteen

     Pastori Kimmo Närhin saarna Raamattuleirin 2013 päätösjumalanpalveluksessa Siitamajalla

  • Rakkaudesta osalliset (Joh. 15:10-17)

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna Rippileirin avajaisjumalanpalveluksessa 8.6.2014 Siitamajalla

  • Rauha Jumalan kanssa

    Kymmenentenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, II vuosikerran epistolateksti

    Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo. Eikä ainoastaan se, vaan meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä, mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa; mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu. Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä. Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut; emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet. Room. 5:1-11.

    Hyvä omatunto ja rauha Jumalan kanssa ovat suuri siunaus, kun taas paha omatunto on raskas taakka. Kun ihminen on päässyt rauhaan Jumalan kanssa, silloin hän voi elää onnellisena. Silloin voi myös kerran autuaasti kuolla ja nukahtaa levollisena Kristuksen haavojen suojaan. Mutta jos omatunto soimaa eikä ihminen löydä suojaa Jumalan lain tuomioita vastaan, silloin on tuskallista elää ja hirvittävää kuolla, kuten Raamattu sanoo: "Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin." Hebr. 10:31. Tekstimme osoittaa meille, keillä on rauha Jumalan kanssa, mihin se perustuu ja miten se saadaan.

    1. Keillä on rauha Jumalan kanssa

    "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa", apostoli kirjoittaa ja osoittaa siten, että tämä rauha on uskovilla. Maailma on täynnään erilaisia uskovia, mutta Paavali ei tarkoita heitä kaikkia. Maailmassa on monenlaisia uskontoja ja lahkoja, joiden kannattajat yrittävät löytää sisäisen rauhan ponnisteluillaan, mutta eivät löydä. Ja jos ajaksi kuvittelevatkin, että se löytyi, niin se ei kestä, sillä omatekoinen rauha ei kestä pahan omantunnoin tosiasian edessä. Apostoli Paavali ei ole sitä mieltä, että jokainen tulee uskollaan autuaaksi riippumatta siitä, millainen tämä usko on, vaan hän määrittelee tarkasti sen uskon sisällön, joka antaa todellisen rauhan Jumalan kanssa. Rauha on niillä, jotka ovat uskosta vanhurskaiksi tulleet. Vanhurskas on se, joka on Jumalalle otollinen, hänelle kelpaava, sellainen, joka ei joudu tuomittavaksi Jumalan pyhän ja vanhurskaan tuomioistuimen edessä, sellainen, jonka synnit oivat anteeksiannetut Kristuksen nimessä. Tällaisia syntiset ihmiset eivät voi olla ilman syntien anteeksiantamusta, vaan tekstimme sanoo, että he ovat tulleet vanhurskaiksi. He ovat siis ennen uskoon tuloaan olleet epävanhurskaita, sellaisia, jotka eivät kelvollisia Jumalalle, mutta nyt he ovat vanhurskaita.

    Tämän tärkeän muutoksen toi mukanaan usko Kristukseen Jeesukseen. "Koska me olemme siis uskosta vanhurskaiksi tulleet", sanoo apostoli. Usko on ihmisen omien yritysten, ponnistelujen ja tekojen vastakohta. Raamattu asettaa pelastumisen uskon kautta teoista pelastumisen vastakohdaksi. Se sanoo: "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi." Ef. 2:8-9. Ja toisessa paikassa: "Mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista." Gal. 2:16. Näissä kohdissa monin sanoin osoitetaan, että pelastus on Jumalan lahja ja että se on pelkkää armoa eikä ihmisen ansiota. Ja samalla apostoli tuo esille, että tämä lahja on Kristuksessa Jeesuksessa. usko kohdistuu häneen. Tuossa lyhyessä kohdassa apostoli sanoo kolme eri kertaa uskon kohdistuvan Kristukseen.

    Haluathan omata rauhan Jumalan kanssa? Sen saadaksesi sinun tarvitsee siis uskoa Jeesukseen Kristukseen. Mutta ehkä kysyt, mitä tämä uskominen on. Meille onkin tärkeätä, että tiedämme, mistä uskomisessa on kysymys.

    Uskossa on kaksi puolta: turvautuminen ja vastaanottaminen. Ensiksikin usko on turvautumista siihen, että Jumala on leppynyt vihassaan meitä kohtaan ja on antanut syntimme anteeksi Jeesuksen sovitustyön tähden. Samalla usko etsii ja löytää lohdutuksen ja rauhan Jeesuksen suorittamasta sovitustyöstä.

    Samalla kun usko turvautuu Kristuksen ansioon, se ottaa vastaan ne hengelliset lahjat, jotka Kristus on meille ansainnut. Jumala tarjoaa ja antaa ne armossaan meille evankeliumissa. Nämä lahjat ovat syntien anteeksiantamus eli vanhurskaaksi lukeminen Jumalan edessä, iankaikkinen elämä ja autuus. Niihin kuuluvat myös ne lahjat, jotka liittyvät uskoon sen aivan välittöminä seurauksina eli syntyminen Jumalan lapseksi, omantunnon rauha ja autuuden ilo.

    Usko kohdistuu siis evankeliumiin eli siihen riemulliseen ilosanomaan, että Kristus on jo tehnyt meidän edestämme kaiken, mitä syntiemme sovitus vaati. Evankeliumi tarkoittaa Jumalan armollisia, ehdottomia lupauksia sanassa ja sakramenteissa, siis myös kastetta ja ehtoollista.

    Se usko, josta tulemme vanhurskaiksi Jumalan edessä, ei siis tarkoita jotakin tietynlaista kampausta ja pukeutumista tai ruumiillisen terveyden ja hyvien päivien etsimistä ihmeistä, vaan kysymys on siitä, kuinka syntinen ihminen pääsee rauhaan pyhän Jumalan kanssa, eli siitä, kuinka saamme pahan omantunnon tilalle hyvän omantunnon. Usko koskee jumalasuhdetta, omaatuntoa. Uskon kautta syntyy yhteys Jumalaan ja omaantuntoon tulee Jumalan rauha. Tämä hengellinen, taivaallinen hyvä annetaan meille yksin uskosta Jeesukseen Kristukseen, ei millään muulla tavalla.

    Katsokaamme nyt tarkemmin,

    2. Mihin rauha Jumalan kanssa perustuu


    Tekstimme sanoo tästä: "Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme." Synti oli tuonut päällemme Jumalan vanhurskaan, oikeutetun vihan. Kuitenkin Jumala rakasti meitä, mutta hänen vanhurskautensa esti häntä antamasta meille anteeksi syntejämme ja tuota kaikenaikaista syntisyyttämme ilman synnin sovittamista. Me emme sitä pystyneet itse tekemään, koska olimme, kuten tekstimme sanoo, syntisiä, jumalattomia ja siihen voimattomia eli heikkoja.

    Kun tekstimme käyttää meistä sanoja 'syntinen', 'jumalaton' ja 'heikko', se puhuu yleispätevästi. Se ei puhu meistä suhteessa toisiimme, vaan se puhuu meistä kaikista Jumalan edessä. 'Syntisiä' ovat ne, jotka ovat rikkoneet Jumalan tahdon, hänen käskynsä. 'Jumalattomia' ovat ne, joilla ei ole yhteyttä Jumalaan, vaan jotka ovat luonnostaan kapinassa Luojaansa vastaan. 'Heikkoja' eli voimattomia ovat ne, joilta itseltään puuttuu kokonaan voima itse lunastaa itsensä ja maksaa syntivelkansa. Nämä sanat tässä yhteydessä eivät tarkoita siis erityisen syntisiä ja jumalattomia ihmisiä eivätkä heikot ihmiset ole tässä vahvojen ihmisten vastakohta, vaan nämä sanat tarkoittavat kaikkia ihmisiä sellaisina kuin he ovat Jumalan edessä.

    Tässä oli meille ihmisille ratkaisematon ongelma. Kuinka Jumala, joka toisaalta sanoo olevansa ihmisiä kohtaan rakkaus, voi antaa anteeksi, kun hän sanoo olevansa myös vanhurskas ja vihaavansa syntiä ja synnin tekijää? Eihän hän voi toimia omaa olemustaan vastaan? Jos hän rakkaudessaan antaisi anteeksi ilman että synti sovitetaan, hän ei olisi vanhurskas. Ja jos hän ei säälisi ihmisraukkaa ja antaisi anteeksi, hän ei olisi rakkaus.

    Tämän ongelman Jumala itse ratkaisi. Hän lähetti oman pyhän, vanhurskaan, synnittömän Poikansa meidän edesvastaajaksemme, meidän sijaamme, veljeksemme ja Välimieheksemme kärsimään meidän rangaistuksemme ja kantamaan vanhurskaan vihansa meidän edestämme. Näin Jumala rakasti meitä ja oli samalla vanhurskas tinkimättä mitään pyhän tahtonsa vaatimuksista.

    Rauha Jumalan kanssa perustuu siis sekä Jumalan rakkauteen Kristuksessa että hänen vanhurskauteensa, jonka vaatimukset tulivat täysin täytetyiksi vanhurskaan Kristuksen sovitustyössä. Kun nyt tulemme uskosta Jeesukseen vanhurskaiksi, se on samaa kuin että meille luetaan hyväksi Kristuksen vanhurskaus, joka peittää kaikki meidän syntimme. Tämä on sulaa Jumalan armoa ja puhdasta rakkautta syntistä, jumalatonta, voimatonta ihmisparkaa kohtaan.

    Kristuksen sovitustyö lepytti Jumalan vihan, ja niin syntyi rauha Jumalan ja ihmiskunnan välille, kuten pyhä Raamattu sanoo: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan." 2 Kor. 5:19. Ja toisessa kohdassa se sanoo Kristuksesta: "Sillä hän on meidän rauhamme." Ef. 2:14. Evankeliumin julistus on itse asiassa sen sanoman saarnaamista uskottavaksi, että Jumala on jo tehnyt rauhan meidän ihmisten kanssa Kristuksessa.

    Haluamme vielä kertauksen omaisesti puhua siitä, miten me saamme tämän rauhan.

    3. Miten rauha saadaan

    Siihen on vain yksi tie, hyvin yksinkertainen tie. Se tie on usko, usko kaiken ihmisen omien tekojen ja ponnistelujen vastakohtana. Tämä tie on niin yksinkertainen, että ihminen pitää sitä mahdottomana eikä halua uskoa. Ihmisellä on piintynyt luulo siitä, että hänen itsekin täytyisi tehdä jotakin. Sen vuoksi Raamattu puhuu siitä, että Jumalan valtakunta tulee ottaa vastaan lapsenomaisella uskolla, estelemättä, järkeilemättä, epäilemättä, mitään Kristuksen tekoon lisäämättä, mitään siitä poisottamatta.

    Jos pelastukseen vaadittaisiin jotakin ihmiseltä, se ei enää olisi ihmiselle mahdollinen tie. Saamme olla kiitollisia siitä, että tämä tie on niin yksinkertainen.

    Jotta usko olisi mahdollista, Jumala tukkii meiltä kaikki muut tiet. Kun Jumala ilmaisee suuruutensa, pyhyytensä ja ankaruutensa niitä kohtaan, jotka ovat rikkoneet hänen pyhän tahtonsa, hän tavoittaa meidän omantuntomme ja saa sen soimaamaan ja syyttämään meitä synneistämme. Mutta ei riitä se, että Jumala jyrisee meille, vaan hän tekee meille selväksi samalla, millaisen rangaistuksen olemme ansainneet. Jumalan laki ei uhkaa meitä vain nuhteilla, sakoilla, muutaman vuoden vankeudella tai lyhytaikaisella piinalla, vaan olemme ansainneet iankaikkisen helvetin tulen. Saamme kokea todeksi sen, minkä Raamattu sanoo seuraavasti: "Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä; sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto." Room. 3.19-20. Näin meillä ei ole millä puolustautua. Suumme suljetaan. Meidän on alistuminen lain tuomioon. Sillä laki tuomitsee meidät siitä, mikä on meidän omaa syntiämme, pahuuttamme ja kapinaamme Jumalaa vastaan sekä samalla myös omaa rakkaudettomuuttamme lähimmäisiämme kohtaan. Selittelyt, puolustelut eivät auta.

    Kun olemme maistaneet tätä Jumalan vihan ankaruutta, niin evankeliumi tuo meille jotakin päinvastaista, nimittäin Jumalan rakkauden, hänen armonsa ja hänen anteeksiantonsa Kristuksessa. Evankeliumi tarjoaa sen meille uskottavaksi, vastaanotettavaksi Pyhän Hengen voimasta. Kutsuen, houkutellen ja maanitellen se julistaa: "Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita." Se myös varoittaa epäuskosta: "Mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen." Joh. 3:18. Sitä, joka uskoo Jeesukseen, ei tuomita kadotukseen, ei tänään eikä tuomiopäivänä.

    Lauluntekijä veisaa ihanasti:
    Saako tällainen, heikko vaivainen
    tulla Jeesus, yhteyteesi?
    Saa, kun itse tällaisen Sä lunastit,
    kalliin veres tähteni kun vuodatit!
    SK 1967 535:3.

    Tällaisen vanhurskaan, kaikki syntimme aivan puhtaiksi pesseen Kristuksen, rakkaan Vapahtajamme, kalliin sovintoveren varaan saamme uskossa jäädä ja omistaa rauhan, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi. Amen.

    Herramme Kristuksen armo olkoon teidän kaikkien kanssa. Amen.

    Markku Särelä

  • Riemuitkaa, kaikki te Jerusalemin rauniot!

    Kynttilänpäivänä. laajennettu Vanhan Testamentin teksti.

    Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa pelastusta, sanoo Siionille: "Sinun Jumalasi on kuningas!" Kuule! Vartijasi korottavat äänensä, kaikki he riemuitsevat, sillä he näkevät silmästä silmään, kuinka Herra palajaa Siioniin. Huutakaa ilosta, riemuitkaa, kaikki te Jerusalemin rauniot, sillä Herra lohduttaa kansansa, lunastaa Jerusalemin. Herra paljastaa pyhän käsivartensa kaikkien kansojen nähden, ja kaikki maan ääret saavat nähdä meidän Jumalamme autuuden. Pois, pois! Lähtekää sieltä, älkää koskeko saastaiseen; lähtekää sen keskeltä, puhdistautukaa, te Herran aseenkantajat. Jes. 52:7-11.

    Rakkaat kristityt!

    Jumalan sanassa verrataan Jumalan seurakuntaa Jerusalemin kaupunkiin, joka oli rakennettu Siionin vuorelle. Usein profeetat valittavat tämän kaupungin kurjaa kohtaloa ja itkevät sen raunioilla. Jeesus on sanonut: "Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa? Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" (Luuk. 18:7-8.) Tämä Vapahtajamme sana ilmaisee toisaalta sen, etteivät hänen omansa ole koskaan ilman hänen apuansa, jopa Herra toimittaa heille oikeuden nopeasti, pian. Silti on olemassa erityisiä ahdistuksen aikoja, varsinkin ennen Kristuksen tulemusta tuomiolle. Koemme, että usko käy maailmassa vähiin ja sen mukana myös uskollisuus Jumalan sanalle, Jumalan tahdolle ja hänen asettamilleen järjestyksille. Se usko, jolla tänä päivänä on jotakin julkisuusarvoa, on niin pinnallista, ettei elävällä Jumalalla ole siinä paikkaa. Ihminen asettaa rajat Jumalalle, Jumala ei saa asettaa rajoja ihmiselle. Ihminen sanoo, mitä hän uskoo, Jumala ei saa sanoa, mitä ihmisen tulee uskoa. Ihmisen mielestä Jumalalla ei ole oikeutta vaatia parannusta eikä ole mitään erityisiä kristillisiä elämänmalleja. Jumalanpelko on hävinnyt. Jumalan käskyjä ei kunnioiteta Jumalan käskyinä. Eläminen syntien anteeksisaamisesta jokapäiväisessä mielenmuutoksessa on tuntematonta. Sanalla sanoen: olemme Jerusalemin raunioilla. On kuin profeetta Jeremia kuvaa: "Siionin tiet surevat, sillä juhlilletulijoita ei ole. Kaikki sen portit ovat autioina, sen papit huokailevat, sen neitsyet ovat murheissaan, ja sillä itsellään on katkera mieli." Val.v. 1:4.

    Onko jotakin lohdutuksen sanaa niille, jotka tuntevat elävänsä aivan viimeisiä aikoja, niille, jotka ovat raunioitten keskellä, niille, jotka surevat Jumalan seurakunnan tilaa ja läheistensä epäuskoa? Katsokaamme, minkä lohdutuksen tekstimme antaa.

    1. Herra lohduttaa kansaansa rauhan sanomalla

    "Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa pelastusta, sanoo Siionille: 'Sinun Jumalasi on kuningas!'" Profeetta Jesaja näki Hengessä vuorilla ilosanoman tuojan eli evankeliumin julistajan, jolla oli rauhan ja pelastuksen sanoma. Vanhan testamentin aikana Israel joutui monasti taistelemaan ympäristökansoja vastaan, jotka tahtoivat valloittaa heidän maansa, orjuuttaa kansan, hävittää heidän jumalanpalveluksensa ja pystyttää tilalle epäjumalanpalveluksen. Kun taistelu Herran avulla oli päättynyt voittoon, asiasta saapui kertomaan ensimmäisenä ilosanoman tuoja. Voitto vihollisista merkitsi rauhaa ja pelastusta Israelille. Se oli valtavan ilon aihe.

    Tällaiseen voittoon rinnastaa profeetta Jesaja Kristuksen saaman voiton. Evankeliumi kuuluttaa voittoa, joka on jo saatu. Se julistaa rauhaa, joka on jo koittanut. Meidän ei tarvitse emmekä saakaan yrittää itse voittaa vihollisiamme, vaan Kristus on saanut voiton synnistä, kuolemasta ja kiusaajasta. Kristus on tehnyt rauhan. Raamattu sanoo: "Sillä hän (Kristus) on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden, kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan, ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden. Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö." Ef. 2:14-18.

    Muistattehan Jeesuksen rauhanjulistuksen? Kun hän oli noussut kuolleista, hän sanoi opetuslapsilleen: "Rauha teille." Se oli ilosanoman julistus Jerusalemin raunioilla. Se on se sana, jonka me saamme antaa toisillemme rohkaisuksi ja lohdutukseksi. Sillä, joka tämän sanan uskoo, on rauha.

    Kun olemme evankeliumin sanasta löytäneet rauhan, osaamme antaa arvoa evankeliumin julistukselle. "Vuoria", joilla ilosanoman julistajan jalat ovat, ovat nyt paikalliset seurakunnat, ja niiden paimenet ovat rauhan julistajia. Niinpä onkin ikivanha tapa, että pastori aloittaa saarnansa armoa ja rauhaa Jumalalta toivottaen.

    Niin kauan kuin puhdas evankeliumi kaikuu seurakunnassa, on aihetta riemuun. Jumala ei ole hylännyt kansaansa, vaan tekee työtänsä sen keskellä ja kerää valittujansa iankaikkiseen autuuteen. Saamme kokoontua hyvällä omallatunnolla sanankuuloon ja kutsua toisiakin.

    2. Vartijat korottavat äänensä

    Tekstimme sanoo: "Kuule! Vartijasi korottavat äänensä, kaikki he riemuitsevat, sillä he näkevät silmästä silmään, kuinka Herra palajaa Siioniin. Huutakaa ilosta, riemuitkaa, kaikki te Jerusalemin rauniot, sillä Herra lohduttaa kansansa, lunastaa Jerusalemin. Herra paljastaa pyhän käsivartensa kaikkien kansojen nähden, ja kaikki maan ääret saavat nähdä meidän Jumalamme autuuden." Jumala on asettanut kaupunkiinsa vartijoita eli hän on asettanut seurakuntiinsa kaitsijoita. Niin kuin jouluyönä paimenet olivat vartioimassa laumaansa, niin myös seurakuntien paimenten tehtävänä on valvoa ja olla valppaita toimintaan. Heiltä kysytään: "Vartija, mikä hetki yöstä on?" Vartija vastaa: "Aamu on tullut, mutta silti on yö." Jes. 21:11-12.

    Lyhytkin yö on pitkä vartiossa. Hetkeksikään ei saa herpaantua. Ja silti vihamies tekee yöllä omaa kylvöään. Jeesuksen sana on tarpeellinen: "Valvokaa, sillä ette tiedä, minä hetkenä Ihmisen Poika tulee." Kun vartijalta kysyttiin, mikä hetki yöstä on, hän vastasi ihmeellisellä tavalla: "Aamu on tullut, mutta silti on yö." Niin, ihana pääsiäisaamu on koittanut. Koko maailmalle Jumala jätti lukematta sen synnit herättämällä Poikansa kuolleista. Kuka tahansa nyt uskoo Jeesukseen, pelastuu eikä joudu tuomittavaksi. Ei tämä ole yötä, vaan kirkas aamunkoitto korkeudesta. "Huutakaa ilosta, riemuitkaa, kaikki te Jerusalemin rauniot, sillä Herra lohduttaa kansansa, lunastaa Jerusalemin." Tämä on jo tapahtunut, lunastus on valmis. Herran Jerusalem ei ole rauniokaupunki, vaan se on Kristus -perustukselle rakennettu ihana Herran asuinsija, jonka kadut ovat puhdasta kultaa ja jonka helmiportit säihkyvät kaikissa sateenkaaren väreissä.

          "Helmiportit meitä johtaa, Meitä johtaa
          Tuonne taivaan kaupunkiin, Kaupunkiin.
          Siellä säihkyin helmet hohtaa, Pyhät kohtaa,
          Häihin päästään taivaisiin!

          Niistä kulkee Herran kansa, Herran kansa
          Vaattehissa valkeissa, Valkeissa.
          Kruunut, palmut, harput heillä.
          Kultateillä Pyhät saavat astua.

          Voitonvirsi Karitsalle, Karitsalle
          Sieltä sitten helkkyin soi, Helkkyin soi,
          Jeesukselle rakkahalle, kalleimmalle,
          Kun hän meille armon toi."   Sk 1967 90:1-3

    Profeetta lausuu: "Avatkaa portit vanhurskaan kansan käydä sisälle, joka uskollisena pysyy. Vakaamieliselle sinä talletat rauhan, rauhan, sillä hän turvaa sinuun. Turvatkaa Herraan ainiaan, sillä Herra, Herra on iankaikkinen kallio." Jes. 26:2-4.

    Ja kuitenkin täällä on yö: tämän maailman epäuskon yö, raivoavien pimeyden voimien yö. Yö keskellä kirkasta päivää, ja sittenkin päivä, autuuden päivä, keskellä pimeintä yötä.

    Tässä yössä vartijoitten tulee korottaa äänensä siihen asti, kunnes Kristus tulee ja iankaikkisuuden aamunkoi yhtäkkiä rävähtää iäiseksi päiväksi. Silloin "yötä ei enää ole oleva" (Ilm. 22:5), ja Herra Jumala itse on meidän valomme.

    Niin pyhä, niin puhdas, niin valoisa on Jumalan kaupunki, sillä se on Herran itsensä rakentama. Samoin kuin pelastus on yksin armosta, yksin Jumalan lahja ja hänen tekonsa, niin on myös hänen seurakuntansa yksin Pyhän Hengen luomus. "Jos Herra ei huonetta rakenna, niin sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät. Jos Herra ei kaupunkia varjele, niin turhaan vartija valvoo." Ps. 127:1. Sitä ei voida rakentaa ihmisopilla, vaan vain sillä ilosanomalla, joka tuo meille Jumalan rauhan Kristuksessa jo hankitussa syntiemme anteeksiantamisessa.

    3. Riemun kansa, tehkää ero oikean ja väärän välillä

    Tekstimme sanoo meille: "Pois, pois! Lähtekää sieltä, älkää koskeko saastaiseen; lähtekää sen keskeltä, puhdistautukaa, te Herran aseenkantajat."

    Mistä on lähdettävä pois? Minne on mentävä? On lähdettävä pois, ei tästä ulkonaisesta maailmasta, vaan epäuskon ja epäjumalanpalvelun harjoituksesta, osallistumisesta väärään kirkolliseen yhteyteen, Jumalan sanan vähättelystä ja halveksimisesta. On puhdistauduttava siitä, mikä on saastaista, ja saastaista Jumalan silmissä on kaikki se, millä hänen valtakuntansa työtä yritetään tehdä sekoittamalla oikeata ja väärää toisiinsa.

    On tärkeätä ymmärtää se, ettei epäuskoisella ihmisellä ole voimaa kääntyä Jumalan tykö ja ettei hän ymmärrä parannuksessa vaeltamisen tarvetta.

    Mutta ne, jotka ovat tulleet tuntemaan ilosanoman eli evankeliumin, heidän osakseen on tullut jotakin sellaista ihmeellistä, mitä he eivät osanneet odottaa eivätkä kaivata edes unissaan. Pääsimme irti koko syntitaakastamme, koska Kristus otti syntimme pois ristinkuolemassaan. Tämän valmiin pelastuksen saimme uskossa omistaa. Ei tarvinnut etsiä pelastusta omasta parannuksesta, omista teoista, omista ratkaisuista ja suhtautumisista. Kaikki oli pelkkää ansaitsematonta lahjaa, suloista armoa. Silloin oli helppo ottaa vastaan Herran sana: "Pois, pois! Lähtekää sieltä, älkää koskeko saastaiseen; lähtekää sen keskeltä, puhdistautukaa, te Herran aseenkantajat." Olihan se tosin lihalle vaikeata, sillä Jumalan tiet ovat lihalle aina vastenmielisiä; toisin ei voi olla. Mutta kun uskon asia kirkastui, aloimme vaeltaa Hengessä, kuolettaa lihaamme ja seurata Hyvän paimenemme ääntä. Lapsenomaiselle uskolle kirkkokysymys ei ole vaikea asia.

    Kun nyt Suomen kansankirkon kristikansa elää kirkollisessa yhteydessä Anglikaanisen kirkon kanssa ja hyväksyy kirkkonsa kanssa paavikirkon vanhurskauttamisopin, se voi johtua vain yhdestä syystä. Tietämättömyyttä se ei ole - kuin ehkä vain ani harvoilla hyvin, hyvin yksinkertaisilla. Se voi johtua vain siitä syystä, että itse evankeliumi on hukattu. Evankeliumista on heillä jäljellä vanhoja sanontoja, mutta kun väärä evankeliumi tulee rinnalle, sitä ei eroteta oikeasta tuomittavana ja hyljättävänä, vaan sille annetaan olemassaolonoikeutus. Toisin sanoen, vanhoilla sanonnoilla heillä ei ole sama sisältö kuin Raamatun evankeliumilla, joka ei sietänyt vähäisintäkään harhaa rinnallaan. Franz Pieperillä oli tapana sanoa: "Hämärässä kaikki kissat ovat harmaita." Meidän ei siis tarvitse kummeksua sitä, että suuret joukot pysyvät kansankirkossa sen luopumuksesta riippumatta. Jos evankeliumi on hukattu, ihmisellä ei ole tarvetta lähteä sieltä eikä hänellä ole myöskään uskon voimaa lähteä.

    Muistathan, että sinä, joka uskot, olet riemun kansaa - viimeisinäkin, näinä suuren ahdistuksen päivinä. Sillä riemu tulee sielun osaksi uskossa ja lujassa toivossa, koska taivaan portit pysyvät auki Kristuksessa. Ahdistus, joka uskovia kohtaa, taas ei ole helvetin pelkoa, vaan se on surua toisten sieluntilan tähden. Se johtaa sanankylvöön ja rukoukseen ja sillä on lupaus: "Herra itse on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä." (Ilm. 7:17.)

    Markku Särelä

  • Rikas mies ja Lasarus

    Pastori Vesa Hautalan saarna 29.5.2016 Siitamajalla

  • Rikas mies ja Lasarus (Saarna, Luuk 16:19-31)

    Pastori Markku Särelän saarna 26.6.2011 Siitamajalla

  • Risti ja Jumalan viisaus (Saarna, 1 Kor. 2:1-11)

    Teol. kand. Vesa Hautalan saarna 26.8.2012 Siitamajalla

  • Room. 16:17-20

    Pastori Markku Särelän saarna 17.2.2008 Helsingissä

  • Room. 5:1-11

    Pastori Markku Särelän saarna

  • Rukoilemme Isää Pojan kautta Pyhässä Hengessä

    Pastori Vesa Hautalan saarna 1.5.2016 Tampereella

  • Saamme anoa Jeesuksen nimessä

    Pastori Markku Särelän saarna Siitamajalla 10.5.2015

  • Saanko syntini anteeksi

    Kymmenentenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, II vuosikerran epistolateksti

    Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä. Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut; emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet.  Room. 5:6-11.

    Koko Raamattu on kirja Jumalan armollisesta tahdosta pelastaa ihminen, ihminen, joka kaikilla tahtonsa, järkensä ja tunteensa voimilla panee vastaan ja pyrkii tekemään mitättömäksi Jumalan rakkauden meitä kohtaan. Niinpä Jumala kootakseen autuaitten lauman veisaamaan pelastettujen kiitosvirttä taivaan kirkkauteen, on antanut meille sekä Lunastajan Jeesuksen että Pyhittäjän Pyhän Hengen.

    Lunastajamme on sanonut: "Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi.'" Matt. 23:37-38. Hän myös lupasi Pyhän Hengen ja sanoi hänen virastaan: "Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion: synnin, koska he eivät usko minuun; vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe; ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu." Joh. 16:8-11.

    Näistä sanoista käy ilmi, mitenkä rakkaasti Vapahtajamme haluaa koota jokaisen suojaansa, antaa meille syntimme anteeksi ja vaikuttaa sydämissämme pelastava usko. Sitä varten Hän haluaa kiinnittää mielemme siihen lunastustyöhön, jonka hän on tehnyt meitä varten. Siitä tekstimme puhuu meille, ja erityisesti sen valossa haluammekin vastata kysymykseen: Saanko minäkin syntini anteeksi.

    1. Tekstimme osoittaa, että Kristus tuli syntisiä pelastamaan

    Kun ihminen joutuu Jumalan eteen tilille synneistään, hänellä on syyttävä, paha omatunto. Jumala asettaa ihmisen eteensä ja kysyy: "Mitä olet tehnyt?" (1 Moos. 3:13) Ihminen esittää omat puolustelunsa toiminnalleen, mutta Jumala sanoo: "Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?" (1 Moos. 3:11). Jumala asettaa ihmisen sen lain eteen, jonka hän on antanut ihmiselle. Jumalan kysymys, etkö tehnyt toisin kuin minä Sanassani ja käskyissäni sanoin, asettaa ihmisen syntisen paikalle ja tekee kaikki hänen puolustelunsa tyhjän arvoisiksi. Siinä Jumalan puhuttelussa, kun omatunto on herännyt toimintaan, ihminen tuntee, ettei hän kelpaa Jumalalle ja hän pitää syntisyyttään niin suurena ja rikkomuksiaan niin lukuisina, että hän päättelee: 'Armo ei kuulu minulle. Olen liian huono. Minun on ensiksi tultava paremmaksi.' Ja kun hän yrittää tulla paremmaksi, hän pettyy yhä uudestaan ja uudestaan, kun se ei onnistu. Ja kuitenkin Jumala haluaa, että juuri tällainen ihminen, siinä tilassa missä hän on, uskoo rohkeasti Jeesukseen ja turvaa hänen pelastustekoonsa.

    Ihminen ei voi kuitenkaan uskoa omasta voimastaan. Siksi syyttävälle tunnolle on osoitettava Jumalan armollisuus Jumalan sanasta, jonka kautta Pyhä Henki vakuuttaa sydämen, antaa uskon ja vahvistaa sitä. Katsokaamme siis tekstiämme ja kuulkaamme kuulevin korvin ja uskovin sydämin, mitä se sanoo, sillä se ei esitä meille erehtyvän ihmisen ajatuksia, vaan se tuo meille Jumalan oman, luotettavan sanan.

    Tekstimme puhuu sekä Kristuksesta että meistä. Meitä se sanoo "syntisiksi", "heikoiksi" ja "jumalattomiksi". Lisäksi se kertoo, että olimme "Jumalan vihollisia" silloin, kun tulimme sovitetuiksi Jumalan Pojan kuoleman kautta. Emme siis pystyneet itse itseämme lunastamaan emmekä paremmaksi tekemään.

    Mutta vaikka olimme näin onnettomia, pahoja ja kurjia, Kristus kuitenkin suoritti lunastustyönsä ja teki sen meitä varten.

    Mitä hän teki?

    Siitä tekstimme lausuu seuraavat kolme seikkaa:

    - "Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä."

    - "Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme."

    - "... silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta."

    Kun siis tunnet itsesi Jumalan pyhän lain edessä aivan kelvottomaksi, huomaat, että juuri tällaisia kelvottomia varten Kristus tuli ja juuri heidän tähtensä hän antoi henkensä syntiemme sovitukseksi ja juuri heitä hän kutsuu luokseen. Jumalan rakkaus Kristuksessa on edellytyksetöntä. Raamattu sanoo Jeesuksesta: "Sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on." Luuk. 19:10. "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä." Mark. 2:17.

    2. Tekstimme kertoo meille myös, mitä Kristus teki syntisten hyväksi


    Tekstimme sanoo Kristuksen työstä: "Kuoli syntisten edestä", "kuoli meidän edestämme", "olemme vanhurskautetut hänen veressään", "tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta" ja edempänä samassa luvussa sanotaan, että Yhden eli Kristuksen kuuliaisuuden kautta monet eli kaikki tulevat vanhurskaiksi (j. 19).

    Mitä tämä kaikki nyt sitten meille kertoo ja mitä se tarkoittaa?

    Se kertoo meille siitä aivan ihmeellisestä Jumalan rakkaudesta, joka hänellä on ollut ja on yhä edelleen syntisiä kohtaan. Ihminen oli ansainnut Jumalan vihan, sen, joka ilmestyy viimeisenä päivänä, ja iankaikkisen kadotuksen. Jumala kuitenkin halusi pelastaa ihmiset, kaikki, jokaisen, sinutkin, ketään pois sulkematta. Sillä Jumala tahtoo, kuten Raamattu sanoo, että "kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden" (1 Tim. 2:4). Niinpä hän lähetti oman Poikansa meille Vapahtajaksi, ihmiseksi meidän ihmisten sijaan, lain alle, täyttämään lain ja kärsimään sen määräämän rangaistuksen aina kuolemaan asti. Katso Kristusta ristin puulla! Kuka hän on? Tekstimme sanoo: "tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta", siis Jumalan Pojan kuoleman kautta. Kristus, syntiemme sovittaja, oli Jumalan Poika sikiämisestä kuolemaan asti, oli sitä myös iankaikkisuudessa ennen sikiämistään, on sitä nyt ja on oleva Jumalan Poika aina ja iankaikkisesti. Tämän pyhän, viattoman Poikansa, taivaallisen Majesteetin, jumaluuden toisen persoonan, päälle sälytettiin ihmiskunnan kaikki synnit ja hänet pantiin hankkimaan niistä hyvitys. Sen hän teki vapaaehtoisesti rakkaudesta meihin.

    Minulla on ollut ilo olla erään vanhan uskovan maanviljelijän pastori. Hän oli Mattilan isäntä Kalle Järvinen Koskenpäältä. Hänellä oli ollut yksi lapsi, poika, joka kuoli aikuisena. Hän tiesi kokemuksesta, mitä on menettää ainoa poika. Kun hänen oma lähtönsä noin 85 vuotiaana oli jo lähellä, mitenkä aidosti ja lapsenomaisesti hän iloitsikaan kyynel silmäkulmassa siitä, että Jumala rakkaudessaan antoi ainoan Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi kuolemaan ja rakasti meitä niin paljon.

    Todella suuri oli Jumalan rakkaus. Suuri oli myös se tulos, jonka ihmiseksi tullut Jumalan Poika sai aikaan. Hän maksoi meidän syntivelkamme, niin että tekstimme sanoo: "olemme vanhurskautetut hänen veressään". Olemme vanhurskautetut eli syntimme ovat anteeksiannetut, tuossa pyhässä, kalliissa sovintoveressä. Se veri on viaton veri, ja sisältää koko Kristuksen työn, myös lain täyttämyksen meidän sijassamme.

    Kun Kristus on tehnyt tämän meidän edestämme, se merkitsee sitä, että meidän ei tarvitse sitä itse tehdä, ei edes osaksi. Olisikin loukkaus Jumalan Poikaa kohtaan ja hänen tekonsa halventamista, jos itse ryhtyisimme syntejämme sovittamaan tai Kristuksen tekoon jotakin lisäämään. Kaikki on jo tehty. Valmiiksi asti. Kristus on sanonut: "Se on täytetty." Ja hän on myös sanonut: "Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja yltäkyllin." Ja Jumala sanoo apostolin kautta: "... (Kristuksessa) meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan." Ef. 1:7.

    Yritä lisätä piripinnassa olevaan lasiin lisää vettä. Se ei onnistu. Niin täynnä myös on Jumalan laupeuden malja, ettei siihen voi mitään lisätä. Ja se on valmiina sinua varten. Saat "ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä" (Jes. 12:12:3).

    Mitä siis Kristus sai aikaan? Hän sai aikaan täydellisen sovituksen jokaisen ihmisen jokaisesta synnistä, myös sinun synneistäsi, myös sinua varten..

    3. Tekstimme tähtää siihen, että me uskoisimme

    Mitä siis vastaamme kysymykseemme: Saanko minäkin syntini anteeksi? Vastaamme: Olet jo saanut! Sinut on jo julistettu vanhurskaaksi Kristuksen veressä!

    Lisäksi Jumala on jo ottanut sinut armoliittoonsa pyhässä kasteessa ja kutsuu sinua tänään ja joka päivä siihen palaamaan. Samoin kuin et voinut tehdä mitään silloin, kun Kristus hankki sinulle sovituksen, et voinut silloinkaan tehdä, kun sinut kannettiin Kristuksen syliin hänen siunattavakseen kasteen sakramentissa ja siinä sait syntyä Jumalan lapseksi. Tämän liiton alla on vain yksi allekirjoitus, nimittäin Jumalan. Ihminen ei ollut mukana neuvottelemassa liiton ehtoja eikä siinä mielessä voinut sitä allekirjoittaa. Se merkitsee silloin myös sitä, että liitto ei kaadu ihmisen lankeemukseen, vaan on voimassa Jumalan puolelta, ja langennut saa parannuksessa siihen palata. Sinäkin saat muistaa Katekismuksen sanoja, että kaste on armorikas elämänvesi. Se antaa siis elämän eli uudestisynnyttää. Kun Daniel rukoili kansan syntejä anteeksi, hän vetosi siihen, että heidät oli otettu Jumalan nimiin (Dan. 9:19). Uuden liiton kansa on otettu Jumalan nimiin pyhässä kasteessa, ja siihen vedoten mekin saamme palata joka päivä Jumalan tykö ja uskoa.

    Evankeliumin suloinen sana tuo eteesi tänäkin päivänä Kristuksen ristiinnaulittuna, ja Herra itse kutsuu ja sanoo: "Joka minun tyköni tulee, sitä en minä heitä ulos." Joh. 6:37.

    Mitä muuta tämä on kuin Jumalan oma vastaus ja vakuutus epäilijälle: Saat anteeksi. Saat uskoa. Älä epäile. Ja Raamattu sanoo: "Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita." Joh. 3:18. Tekstimme lausuu asian näin: "Pelastumme hänen kauttansa vihasta."

    Jotkut ajattelevat, että ihmisen täytyy ruikuttamalla ruikuttaa Jumalalle ja kerjätä armoa voidaksensa taivuttaa Jumalan armolliseksi. Ei asia niin ole. Vaan se on päinvastoin: Jumala kutsumalla kutsuu hääjuhlaansa kaikenlaista väkeä, vakuuttamalla vakuuttaa, jopa valan tehden (Luuk. 1:72-75), olevansa armollinen ja tuo meille armonsa runsaissa armonvälineissä: kasteessa, evankeliumin sanassa ja henkilökohtaisessa synninpäästössä eli ripissä sekä ehtoollisessa, vieläpä käskee, kehottaa ja vaatii uskomaan, että hän on armollinen.

    Älä sinäkään epäile, vaan rohkeasti Pyhän Hengen kutsumana ja vetämänä usko sinäkin Herraan ja omista hänessä anteeksiantamus kaikista synneistäsi ja Jumalan valtakunta.

    Muut asiat ovat sivuasioita. Älä niistä huolehdi. Vaan etsi Jumalan valtakuntaa ja jätä kaikki muu hänen huomaansa, kyllä hän kaiken järjestää sinulle iankaikkiseksi parhaaksi hyvän tahtonsa mukaan.

    Markku Särelä