Vesa Hautala
  • "että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta"

    Teol. yo Vesa Hautala saarna 21.11.2010 Tampereella

  • "Jeesus sanoi heille: Minä olen elämän leipä."

    Teol. yo. Vesa Hautalan saarna 3.4.2011 Tampereella

  • "Jeesus, auta!"

    Pastori Vesa Hautalan saarna 21.2.2016 Tampereella

  • "Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös"

    Teol. yo Vesa Hautalan saarna 6.6.2010 Siitamajalla

  • "Maailmassa, mutta ei maailmasta"

    Pastori Vesa Hautalan saarna Orivedellä 21.5.2017

  • "Niin kuin mekin annamme anteeksi niille..."

    Pastori Vesa Hautalan saarna 23.10.2016 Tampereella

  • "Parempi on luottaa Herraan kuin turvata ihmisiin"

    Pastori Vesa Hautalan saarna Orivedellä 14.7.2019

  • "Rakastatko sinä minua?"

    Pastori Vesa Hautalan saarna 30.4.2017 Orivedellä

  • "Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima."

    Teol. yo. Vesa Hautalan saarna 13.2.2011 Tampereella

  • "Sinä tutkit minua ja tunnet minut"

    Pastori Vesa Hautalan saarna 16.7.2017 Orivedellä

  • "Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa"

    Teol. yo. Vesa Hautalan iltahartaus Raamattuleirillä 2010 Siitamajalla

  • "Tulkaa, sillä kaikki on jo valmiina"

    Teol. yo Vesa Hautalan saarna 13.6.2010 Siitamajalla

  • "Vaan vaikka saisittekin kärsiä vanhurskauden tähden, olette kuitenkin autuaita."

    Teol. yo. Vesa Hautalan saarna 5.6.2011 Siitamajalla

  • "Vähän aikaa, niin te näette minut"

    Pastori Vesa Hautalan saarna 17.4.2016 Tampereella

  • “Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne”

    Teol. yo Vesa Hautalan iltahartaus Raamattuleirillä 5.7.2011
    Leirin teemana "Kristus meidän vanhurskautemme"

  • “Kukin tuokoon lahjana sen, minkä voi, sen siunauksen mukaan, minkä Herra, sinun Jumalasi, on sinulle antanut.”

    Teol. yo Vesa Hautala aamuhartaus Raamattuleirillä 2012
    Teema Jumalanpalvelus

  • ”Kaikki, mitä olette tehneet yhdelle vähäisistä veljistäni…”

    Pastori Vesa Hautalan saarna 20.11.2016 Tampereella

  • 1 Kor. 11:23-25

    Teol. kand. Vesa Hautalan hartaus Syysjuhlilla 28.9.2013 Siitamajalla

  • 1 Piet. 2:9-10

    Teol. yo. Vesa Hautalan aamuhartaus Talvileirillä 2012 Siitamajalla

  • 3. uskonkappale, pyhitys

    Pastori Vesa Hautalan puhe Uskonpuhdistusjuhlassa 5.11.2016 Lahdessa

  • Aamuhartaus, 2. Kor. 6:1-2

    Teol. yo. Vesa Hautalan aamuhartaus Talvileirillä 2010 Siitamajalla

  • Älä taivu ihmisten edessä

    Pastori Vesa Hautalan saarna 24.6.2018 Orivesi

  • Älä torju Jeesusta (Saarna, Luuk 4:22-30)

    Teol. yo. Vesa Hautalan saarna 28.8.2011 Siitamajalla

  • Alkuhartaus, Ef 4:8

    Vikaari Vesa Hautalan alkuhartaus Syysjuhlassa 26.9.2015 Siitamajalla.

  • Arjen haasteet hengelliselle elämälle

    Pastori Vesa Hautalan oppitunti Raamattuleirillä 9.7.2016 Siitamajalla

  • Auta minua epäuskossani

    Pastori Vesa Hautalan saarna 25.2.2018 Tampereella.

  • Autuas se, jonka rikokset ovat anteeksi annetut!

    19. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, Vanhan testamentin teksti

    Daavidin mietevirsi. Autuas se, jonka rikokset ovat anteeksi anne­tut, jonka synti on peitetty! Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue hänen pahoja tekojansa ja jonka hengessä ei ole vilppiä! Kun minä siitä vaikenin, riutuivat minun luuni jokapäiväisestä valituksesta­ni. Sillä yötä päivää oli sinun kätesi raskaana minun päälläni; minun nesteeni kuivui niinkuin kesän helteessä. Sela. Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin: "Minä tunnustan Her­ralle rikokseni", ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani. Se­la. Sentähden rukoilkoot sinua kaikki hurskaat aikana, jona sinut löy­tää voidaan. Vaikka suuret vedet tulvisivat, eivät ne heihin ulotu. Sinä olet minun suojani, sinä varjelet minut hädästä, sinä ympäröitset minut pelastuksen riemulla. Sela. (Psalmi 32:1–7)

    Rakkaat kristityt! Oli eräs mies, joka oli tehnyt hirveitä rikoksia. Hän oli tehnyt murhan. Hän oli rikkonut toisen ihmisen avioliiton. Hän teki nämä asiat väärinkäyttämällä yhteiskunnallista asemaansa. Sen turvin hän pystyi salaamaan rikoksensa. Hän jatkoi elämäänsä kunnioi­tet­tuna henkilönä.

    Sisimmässään mies kuitenkin tiesi tehneensä todella väärin. Omatunto vaivasi ja hän kärsi suuresti. Kuitenkaan hän ei suostunut tunnusta­maan syntiään. Hän riutui tunnon­tuskissaan vuoden ajan. Viimein eräs sananjulistaja nuhteli häntä, ja Jumala mursi hänen sydämensä, niin että hän tunnusti syntinsä. Ja heti hän sai synninpäästön. Hän joutui vielä kärsimään syntinsä takia, mutta synninpäästöstä hän sai tunnon­rauhan ja autuuden ilon, joista hän sitten kertoi riemuiten toisille.

    Se mies oli kuningas Daavid, tämän psalmin kirjoittaja. Psalminsa aluksi hän julistaa varmasti: autuas, onnellinen, se jonka rikokset on annettu anteeksi ja jolle Herra ei lue syyksi hänen pahoja tekojaan. Sen jälkeen hän siirtyy kuvailemaan tunnonvaivojaan aikana, jolloin oli tehnyt aviorikoksen Batseban kanssa ja tapattanut tämän miehen Uurian. Sitten hän kertoo siitä, kun tunnusti syntinsä ja Jumala antoi ne anteeksi profeetta Naatanin kautta. Tämä psalmi opettaa meille todella tärkeitä asioita synnin tunnustamisesta ja anteeksi saamisesta.

    Tunnusta syntisi!

    Joskus syntiä on vaikea tunnustaa. Ihminen voi jättää jonkin asian pitkäksi aikaa omalletunnolleen. Hän saattaa oikeuttaa tekojaan itsel­leen erilaisilla selityksillä. Hän voi kieltäytyä myöntä­mäs­tä, että on toiminut väärin, vaikka Jumalan sana ja omatunto todis­tai­si­vat toisin. Näin oli kuningas Daavidin kohdalla. Voimme kuvitella, minkälaisia ajatuksia hänen sydämessään liikkui sinä aikana, kun hän salasi syntiään. Erityi­sen kammottavaksi Daavidin tilanteen teki se, että hän oli aikaisemmin hurskas ja peloton Jumalan mies. Ihmisen kyky itsensä pettämiseen ja paaduttamiseen on pelottavan suuri. ”Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen, kuka taitaa sen tuntea?” (Jer. 17:9) Kenenkään kristityn ei pidä tuudittautua väärään, lihalliseen turvalli­suuteen ja itsetyytyväisyyteen. Meidän tulee jatku­vas­ti tur­vau­tua nöyrästi Jumalan armoon. Raamattu kehottaa myös valvomaan ja koettele­maan itse­ämme, olemmeko uskossa (2 Kor. 13:5).

    On ehdottoman tärkeää, että kristitty heti nousee, jos hän on lan­gen­nut. Se on Jumalan rakkaudellinen tahto. Erityisesti tämä koskee ras­kaita lankeemuksia, jotka vaarantavatuskon ja pelastuksen. Jeesus vakuuttaa: ”Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.” (Joh. 6:37) Sellainenkin, joka on lan­gen­nut niin, että on menettänyt uskon ja Pyhän Hengen, saa aina palata. Vapahtajan armosyli on auki myös kaikkein syvimmälle langenneelle, niin kuin se oli auki Daavidille, Pietarille, joka oli hänet kieltänyt ja Saulus Paavalille, joka oli häntä vainonnut.

    Jokapäiväisetkin synnit on tärkeä tunnustaa, vaikka emme aina tiedä­kään, millä kaikilla tavoilla päivittäin rikom­me Jumalaa vastaan. Vapah­taja opetti meitä rukoilemaan: ”anna meille anteeksi meidän syntimme.” Näin me tunnustamme Jumalalle päivittäin nekin synnit, joista emme itse ole tietoisia.

    Jos synti jää omalletunnolle, se kalvaa ihmistä. Tunnontuskat voivat viedä ilon, rauhan ja jopa terveyden. Daavid kuvailee psal­mi­tekstis­sämme, miten hänen ruumiinsakin riutui sydämen tu­kah­dutetusta tuskasta: ”Kun minä siitä vaikenin, riutuivat minun luuni joka­päiväisestä valituksestani. Sillä yötä päivää oli sinun kätesi ras­kaana minun päälläni; minun nesteeni kuivui niinkuin kesän hel­tees­sä.”

    Kuitenkin Daavidin omantunnon tuska oli Jumalan Hengen vaikutus­ta: Jumala ajoi häntä parannukseen. ”Yötä päivää oli sinun kätesi ras­kaana minun päälläni”: kurittamassa Daavidia, että hän kääntyisi. Pyhä Henki vaikuttaa synnin­tunnon Jumalan lailla. Hän tekee sen, että ihminen voisi turvautua armoon ja saada syntinsä anteeksi. Mutta jos ihminen vastustaa Pyhää Henkeä, joka Jumalan lain kautta paljastaa hänen syntinsä, on vaarana, että hän lakkaa kokonaan kuulemasta Hengen nuhtelua ja paatuu. Jos kristitty tekee niin, hän voi joutua tilaan, jossa kuvittelee olevansa uskossa, mutta hänen uskonsa ei ole oikeaa, koska hän elää synnissä – siitä Jumala meitä varjelkoon! Kui­ten­kin Jumala voi sellaisenkin ihmisen omalle­tunnolle vielä näyttää hänen syntinsä ja kirkastaa armonsa. Jumala ei koskaan kiellä ketään to­della uskomasta – aina saat uskoa armoon! – mutta Jumalan sana varoit­taa, että ihminen voi paaduttaa itsensä niin, että estää itse itseään uskomasta.

    Jos sinua, rakas kuulija, painaa jokin asia, saat juuri nyt sydämessäsi tunnustaa syntisi Jumalalle ja uskaltaa hänen armoonsa. Hän on armol­linen, tahtoo antaa sinulle anteeksi ja hän tahtoo auttaa sinua eteen­päin. ”Joka rikko­muksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tun­nus­taa ja hylkää, se saa armon.” (Snl. 28:13) Saat luottaa siihen, että Jeesus on sovittanut koko maailman synnit ja tahtoo kaikkien ihmisten pelastuvan.

    Kun puhutaan synnintunnosta, on syytä muistaa, että on myös paljon kristit­ty­jä, joilla on yliherkkä omatunto. Se syyttää jatkuvasti siitäkin, mikä ei ole syntiä, ja muistuttaa sellaisesta, mikä on jo annettu anteek­si. Joskus ihminen lamaantuu mietti­essään tarpeettomasti, rik­koi­ko hän nyt siinä ja siinä asi­assa ja onko hänellä nyt tunnollaan jokin tunnustamaton synti. Sil­loin kristitty ei voi olla rohkea ja iloinen, vaan hän on ahdistunut ja lain alainen.

    Mutta se ei ole Juma­lan tahto. Kristityn ei pidä antautua tällaisen ahdistuksen vietä­väksi, sillä Hen­gen hedelmää on ilo ja rauha, ei pelokkuus ja ahdistus. Kuitenkaan Ju­mala ei tahdo ajaa tällaisten taipu­musten kanssa kamppailevaa kris­tittyä syvemmälle lain alle. Oma­tunto vahvistuu ja saa rauhan evan­keli­umista: ”Jumala lähetti Poikansa lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen ase­maan”. (Gal. 4:5) Evankeliumi julistaa, että Jumala on armollinen ja tahtoo lapsilleen hyvää. Se vakuuttaa, ettei Jumala yritä kadottaa meitä, vaan pelastaa. Hän ei ole ilkeämielinen vastustaja, joka etsii meistä vikoja syyttääkseen, vaan rakastava Isä, joka tahtoo auttaa lap­si­aan tunnon­rauhaan ja autuuteen.On hyvä myös muistaa Daavidin sanat erääs­sä hänen toisessa psalmissaan: ”Erhe­tykset kuka ymmär­tää? Anna an­teek­si minun salai­set syntini.” (Ps. 19:13) Kaikkia rik­ko­muk­si­amme emme edes voi tuntea, mutta Jumala tahtoo silti olla meille armollinen. Saamme jäädä hänen ar­mon­sa varaan.

    Synnin tunnustaminen voi tapahtua monella tavalla. Tärkeintä on syn­­nin tunnustaminen Jumalalle. Se voi tapahtua sydämessä ilman ääneen lausuttuja sanojakin. Jos kristitty on loukannut lähim­mäistään, hänen kuuluu tunnustaa se tälle ja pyytää anteeksi, kun tulee asiasta tietoiseksi. On tärkeää, ettei ihmisten välille jäisi pahoja väli­rikkoja, joissa toinen on loukannut toista ja omaatuntoa vastaan on toimittu jättämällä asia sikseen, niin ettei ole suostuttu katumaan ja sopimaan.

    Jumala on antanut seurakunnalleen avaintenvallan päästämään syn­neis­tä. (Matt. 18:18, Joh. 20:23) Se tarkoittaa, että seurakunnan kut­su­ma pastori voi julistaa synnit anteeksi. Tämä tapahtuu Jumalan käskystä ja Jeesuksen sovi­tustyön nojalla. Koska Jeesus on sovittanut kaikkien ihmisten kaikki synnit, voi pastori julistaa synnit anteeksi. Ja se on Jumalan oma synninpäästö.

    Synninpäästö on seurakunnassa julkisena ja yksityisenä. Julkisena se tapahtuu jokaisessa jumalanpalveluksessa. Sen lisäksi on olemassa yksityisrippi. Seurakuntalainen saa siinä pastorin kuullen tunnustaa syntinsä Jumalalle ja kuulla pastorilta synninpäästön. Samalla hän voi saada pastorilta sielunhoidollisia neuvoja Jumalan sanasta. Tämä on suureksi siunaukseksi varsinkin vakavampien ja toistuvien lankee­musten kohdalla. Yksityisrippi on hyödyllinen käytäntö, jota luteri­lai­nen uskonpuhdistus arvosti suuresti.

    Usko anteeksiantamukseen!

    Tunnonvaivojensa jälkeen Daavid kuvaa psalmissa synnin­tunnustus­taan ja Jumalalta saamaansa synninpäästöä. Toinen Samuelin kirja kertoo, miten Daavid tunnusti syntinsä profeetta Naatanille, kun tämä oli nuhdellut häntä. Daavidin tunnustus kuvataan hyvin yksin­kertai­sesti: ”minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaan”. Yksinkertainen on myös Naatanin välittömästi lausuma synninpäästö: ”niin on myös Herra antanut sinun syntisi anteeksi, sinä et kuole.” (2 Sam. 12:13)

    Meistä saattaa joskus tuntua, että synnintunnustuksemme pitää olla tarpeeksi katkera tai katumuksemme riittävän ankara, että voisimme vastaanottaa anteeksiantamuksen. Synninpäästö ei kuitenkaan perustu meidän tunnontuskiimme, vaan Jumalan armoon. Oikea synnin­tunto­kin on Pyhän Hengen sanan kautta vaikuttamaa. Se ei siis ole jotain sellaista, jota me puristaisimme väkisin itsestämme, vaan se syntyy Jumalan sanan kautta. Jumala ei myöskään aseta synnintunnon voi­mak­kuutta anteeksiantamuksen ehdoksi. Synnin­päästössäkin rat­kai­sevaa on Jumalan sana, jonka nojalla synnit julistetaan anteeksi.

    Syntien anteeksiantaminen on syntien lukematta jättämistä, kuten psal­mi­teksti sanoo. Se merkitsee, että Jumala ei lue ihmiselle syyksi hänen pahoja tekojaan. Sen hän tekee Jeesuksen tähden. Jeesus otti meidän syntimme päällensä. Ne luettiin hänelle. Hän oli viaton, mutta joutui kärsimään, kuin olisi tehnyt kaikki meidän syn­timme, kaikkien ihmisten kaikki synnit. ”Sen, joka ei synnistä mitään tiennyt, Jumala meidän tähtemme teki synniksi”, kirjoitti apostoli Paavali. (2 Kor. 5:21) Näin todellisella ja läheisellä tavalla Jeesus otti syntimme omik­seen. Meidän syntiemme rangaistus kohtasi häntä. ”Hän tuli ki­rouk­seksi meidän edestämme”. (Gal. 3:13) Näin Jeesus sovitti synnit. Hän voitti synnin ristinkuolemallaan ja ylös­nouse­muk­sel­laan. Niin kuin hänet tehtiin meidän tähtemme synniksi, niin me tulemme hä­nes­sä Jumalan vanhurskaudeksi (2 Kor. 5:21), meidät siis luetaan pyhiksi ja puhtaiksi hänen tähtensä. Evankeliumi on hyvä uutinen koko maailman sovituksesta Jumalan kanssa.

    Psalmi kehottaa: ”Sen tähden rukoilkoot sinua kaikki hurskaat aikana, jona sinut löytää voidaan.” Jumala on armollinen ja anteeksi­anta­vainen. Juuri nyt on armon aika, aika turvautua Jumalan laupeuteen. Paavali kirjoitti: ”Nyt on otollinen aika, nyt on pelastuksen päivä”. (2 Kor. 6:2) Jumala on läsnä ja Jumala on löydettävissä, evankeliumin sanan kaut­ta. Saat nyt ja aina uskoa evankeliumin, jota Jumala sanas­saan sinulle julistaa: ”Jeesus Kristus on meidän syntiemme sovitus”. (1 Joh. 2:2) Raamattu lupaa: ”Jokai­nen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelas­tuu.” (Room. 10:13) Juuri nyt on siis kaikkien syntisten aika turvautua uskossa Kris­tukseen ja omistaa pelastus, jota Jumala sanassaan tarjo­aa. Nyt on myös uskovien aika rukoilla ja turvautua Jumalaan ja vaeltaa hänen armonsa voimin uudessa elämässä.

    Psalmi lupaa: ”vaikka suuret vedet tulvisivat, eivät ne heihin ulotu.” Veden kuohunta kuvaa usein psalmeissa ahdistuksia ja hätää. Mutta Jeesukseen uskovat ovat turvassa. He ovat Jeesuksen haavoissa kät­kössä vihan ja tuomion hyökyaallolta. He ovat turvassa myös kaikkien elä­män ahdistusten keskellä. Jumalan rakkaus ympäröi heitä. Jumala on lähellä vaikeuksissakin. Mitään paha ei tapahdu hänen sallimattaan. Jumala on luvannut, että ”kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut”. (Room. 8:28) Jumala kuljettaa heidät perille sinne, missä synti on lopullisesti poissa. Siellä mikään ei erota meitä Jumalan hyvyydestä, joka koittaa ylitsemme kuin keski­päivän aurinko. Autuas se, jonka rikokset ovat anteeksi annetut Kris­tuksen tähden!

  • Ef 2:8

    Teol. yo. Vesa Hautalan iltahartaus Raamattuleirillä 2010 Siitamajalla

  • Ehtoollinen kirkon tuntomerkkinä

    Teol. yo. Vesa Hautalan oppitunti Talvileirillä 2011 Siitamajalla

  • Ei ole tässä miestä eikä naista (Gal. 3:28)

    Vikaari Vesa Hautalan aamuhartaus Raamattuleirillä 17.7.2015 Siitamajalla

  • Elämän mittainen parannus

    Pastori Vesa Hautalan puhe Lutherin ensimmäisen teesin pohjalta uskonpuhdistusjuhlassa Lahdessa 4.11.2017

  • Elävän veden lähteelle

    Joh. 4:5–26: Niin hän tuli Sykar nimiseen Samarian kaupunkiin, joka on lähellä sitä maa-aluetta, minkä Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille. Ja siellä oli Jaakobin lähde. Kun nyt Jeesus oli matkasta väsynyt, istui hän lähteen reunalle. Ja oli noin kuudes hetki. Niin tuli eräs Samarian nainen ammentamaan vettä. Jeesus sanoi hänelle: "Anna minulle juoda". Sillä hänen opetuslapsensa olivat lähteneet kaupunkiin ruokaa ostamaan. Niin Samarian nainen sanoi hänelle: "Kuinka sinä, joka olet juutalainen, pyydät juotavaa minulta, samarialaiselta naiselta?" Sillä juutalaiset eivät seurustele samarialaisten kanssa. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos sinä tietäisit Jumalan lahjan, ja kuka se on, joka sinulle sanoo: 'Anna minulle juoda', niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä." Nainen sanoi hänelle: "Herra, eipä sinulla ole ammennusastiaa, ja kaivo on syvä; mistä sinulla sitten on se elävä vesi? Et kai sinä ole suurempi kuin meidän isämme Jaakob, joka antoi meille tämän kaivon ja joi siitä, hän itse sekä hänen poikansa ja karjansa?" Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään". Nainen sanoi hänelle: "Herra, anna minulle sitä vettä, ettei minun tulisi jano eikä minun tarvitsisi käydä täällä ammentamassa". Jeesus sanoi hänelle: "Mene, kutsu miehesi ja tule tänne". Nainen vastasi ja sanoi: "Ei minulla ole miestä". Jeesus sanoi hänelle: "Oikein sinä sanoit: 'Ei minulla ole miestä', sillä viisi miestä sinulla on ollut, ja se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi; siinä sanoit totuuden." Nainen sanoi hänelle: "Herra, minä näen, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaen rukoilleet tällä vuorella; ja te sanotte, että Jerusalemissa on se paikka, jossa tulee kumartaen rukoilla." Jeesus sanoi hänelle: "Vaimo, usko minua! Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista. Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo. Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa." Nainen sanoi hänelle: "Minä tiedän, että Messias on tuleva, hän, jota sanotaan Kristukseksi; kun hän tulee, ilmoittaa hän meille kaikki". Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen se, minä, joka puhun sinun kanssasi".

    Rakkaat kristityt! Kuiva aavikko väreilee keskipäivän kuumuudessa. On kesä Välimeren itäreunalla. Sisämaasta puhaltaa polttava tuuli, joka ei tuo helpotusta helteeseen. Maa halkeilee, kasvillisuus on lakastunut. On jano.

    Israelilaiset tiesivät, mitä on kuivuus. Kuivuutta käytetään Raamatussa kuvauksena sielun Jumalan-tarpeesta. ”Sinua[, Jumala,] minun sieluni janoaa, sinua halajaa minun ruumiini kuivassa ja nääntyvässä, vedettömässä maassa.” (Ps. 63:2) Ilman Jumalan armoa sielu jää hengellisesti hedelmättömäksi aavikoksi. Se jää ikuisesti autioksi ja kuivaksi, ja lopulta kadotuksen korventavaan kuumuuteen. Meillä on hengellinen janotiesimme sen tai emme.

    Janoinen oli myös meidän Herramme, kun hän tekstissämme saapui matkasta väsyneenä Sykarin kaivolle. Jumalan Poika on tullut todelliseksi ihmiseksi, joka janoaa niin kuin me. Mutta hänen sielunsa ei ollut janoinen. Hän tuntee Isän ja hänellä on annettavana yllin kyllin elämän vettä.

    Jeesus kohtasi kaivolla naisen, jota hän omasta janostaan huolimatta alkaa johdatella elävän veden ääreen. Huomatkaa, että tekstimme ei missään vaiheessa sano Jeesuksen saaneen pyytämäänsä vettä. Ensin nainen ihmettelee, miten juutalainen pyytää samarialaiselta juotavaa, sitten hän keskustelee Jeesuksen kanssa ja lopuksi hän jättää vesiastiansa rientäessään kaupunkiin. Oletko sinä ollut valmis jättämään syrjään omat tarpeesi todistaaksesi Kristuksesta? Oletko luopunut jostain omastasi evankeliumin tähden? Jeesus luopui kaikesta ja oli valmis kärsimään janoa meidän pelastamiseksemme. Vertaa itseäsi Jeesuksen esikuvaan: olet ollut valmis kovin vähään.

    Myös ristillä Jeesus oli janoinen. Hän sanoi: ”minun on jano”; kreikassa vain neljä pientä kirjainta, mutta niihin ikään kuin tiivistyy koko Jumalan Pojan mittaamaton kärsimys. Eikä hän silloinkaan saanut juotavaa, vain etikkaa. Mutta siinä janossa sammutettiin meidän janomme. Jeesus kärsi syntiemme sovitukseksi.

    Kuolleen Kristuksen kyljestä pulppusi verta ja vettä. Niillä kasteltuna kuollut ja kuiva sielu puhkeaa viheriöimään ja aavikolle versoo paratiisin puutarha. Se, joka ottaa uskolla vastaan Jeesuksen pelastustyön, syntyy uudesti ja saa iankaikkisen elämän. Jeesuksen pelastustyö on elävä vesi, joka sammuttaa janomme.

    Sitä elävää vettä Jeesus tarjoaa jo tekstissämme Sykarin naiselle. Jeesus ylittää etniset ja uskonnolliset rajat: juutalainen mies puhuu samarialaiselle naiselle. Evankeliumi on kaikkia ihmisiä varten, myös niitä, jotka vaikuttavat kaikkein epätodennäköisimmin sen uskovan.

    Jeesuksen olemuksessa ja sanoissa on jotain, mikä saa naisen puhuttelemaan häntä kunnioittavasti herraksi. Nainen myös ymmärtää, että Jeesus ei tarjoa ihan tavallisia asioita: ”et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob…”, hän ihmettelee. Mutta kun Jeesus sanoo elävän veden sammuttavan ihmisen janon, nainen ymmärtää tämän vielä lihallisesti, ruumiillisella tavalla. Hänellä on kunnioitus Jeesusta kohtaan, käsitys siitä, että Jeesus tarjoaa jotain erityistä, ja kiinnostus saada sitä. Hän ei kuitenkaan vielä ymmärrä, että se on luonteeltaan hengellistä.

    Suomalaisista suurempi osa sanoo uskovansa Jumalaan kuin siihen, että Jeesus on Jumalan Poika. Monella on jonkinlainen kunnioitus Jeesusta ja kristillistä kirkkoa kohtaan. Monet uskovat Jumalaan, joka täyttää heidän ruumiilliset tarpeensa, suojelee ja varjelee ja johdattaa, mutta eivät vielä tunne hänen Poikaansa oikein. Heille kelpaa Jumala, jos hänestä on ajallista hyötyä ja lohtua. He ovat samantapaisessa tilanteessa kuin tekstimme samarialainen nainen. Heidät kuuluu johtaa eteenpäin todelliseen uskoon niin kuin hänet. Isä tunnetaan todella vain Pojan kautta; vain Kristuksen tuntemisessa eli uskossa häneen ihminen juo pelastuksen elävää vettä. Näille ihmisille meidät on kutsuttu todistamaan Kristuksesta ja opettamaan heidät ymmärtämään, mitä elävä vesi todella on. Rakkaat seurakuntalaiset, älköön kukaan teistä olko niitä, jotka ovat kuulleet elävästä vedestä, mutta eivät juo sitä. Onhan teidät kaikki kastettu ja olette saaneet sitä vettä ylin kylin. Ja niitä, joiden usko on vielä alkava, Jeesus tahtoo vahvistaa selkeämpään ja vahvempaan Jumalan Pojan tuntemiseen uskossa.

    Seuraavaksi Jeesus johdattaa naisen todella tuntemaan hänen hengellisen janonsa. Nainen oli sammuttanut janoaan väärillä lähteillä. Jumalan sijaan hän oli täyttänyt elämänsä haureudella. Sen seurauksena hänestä oli tullut hylkiö, joka tuli kaivolle yksin eikä toisten naisten seurassa, ja outoon aikaan keskipäivän helteessä.

    Oli tullut aika johtaa nainen tuntemaan syntinsä.”Mene, kutsu miehesi ja tule tänne.” Mutta nainen sanoo: ”Ei minulla ole miestä.” ”Oikein sanoit”, vastaa Jeesus, ja sitten hän kertoo naiselle tämän synnit. Ennen kuin naisesta tuli evankeliumin todistaja muille, hänen oli itse tunnettava evankeliumin tarpeensa.

    Onko laki saanut näyttää sinulle syntisi? Oletko antanut Jeesuksen kertoa sinulle, millä tavoin sinä olet juonut maailman lähteistä? Jeesus ei ole kuvitteellisten syntisten Vapahtaja. Jos et halua suostua samarialaisen huorintekijän kanssa tuomittavaksi – ja yhtä lailla armosta pelastettavaksi –, et ole vielä ymmärtänyt, mitä synti on. Me olemme kaikki todellisia syntisiä, samalla viivalla tekstimme naisen kanssa, olimmepa sitten niin sanottuja siivosyntisiä tai olipa meillä raskaita (ulkoisia) lankeemuksia. Kaikki synti kadottaa ilman Jumalan armoa. Tarvitsemme yhtä lailla elävää vettä, jota Jeesus antaa. Levoton on meidänkin sielumme, kunnes se löytää levon Jumalassa. Mutta juuri sinulle, todelliselle syntiselle, Jeesus on tullut Vapahtajaksi. Hän on tullut antamaan anteeksi sinun konkreettiset syntisi, mitä ikinä ne kohdallasi ovat, ei ainoastaan jotain epämääräistä yleistä syntisyyttä. Ja tästä tietoisuudesta käsin voit viedä sanomaa myös toisille syntisille.

    Nainen kysyy, kummat ovat oikeassa, samarialaiset vai juutalaiset; kysymys oikeasta palvontapaikasta oli tärkeä heitä erottava tekijä. Jeesus erottaa naisen samarialaisesta uskonnosta ja ohjaa hänet oikeauskoiseen yhteyteen opettaessaan, että pelastus on juutalaisista – samarialaiset kiistivät suuren osan VT:n ilmoituksesta, koska he tunnustivat VT:n Kirjoituksista vain Mooseksen kirjat. Mutta samalla hän suuntaa naisen katseen Uuteen liittoon, jossa ei enää ole temppelipalvelusta, ei samarialaisten vuorella eikä Jerusalemissakaan. Siinä liitossa kristityt itse ovat Jumalan temppeli, joka rakentuu Kristuksen Hengessä. (Ef. 2:22)

    Totiset rukoilijat rukoilevat Isää Hengessä ja totuudessa. Myöhemmin Johanneksen evankeliumissa opimme, että Jeesus on totuus ja häneltä saadaan Pyhä Henki. Oikea jumalanpalvelus tapahtuu uskossa Jeesukseen. Se on hänen totuutensa mukaista. Oikea rukous Isälle tapahtuu Pojan kautta ja Pyhässä Hengessä. Kasteen elävästä vedestä uudestisyntyneinä ja Pyhän Hengen saaneina voimme tulla Jumalan luo. Jeesukseen uskovina meidän kuuluu seurata hänen totuuttaan kaikessa, ja niin jumalanpalveluksemme tapahtuu kaikilta osin Hengessä ja totuudessa.

    Nainen tunnustaa nyt Jeesukselle uskonsa tulevaan Messiaaseen: ja Jeesus paljastaa, että Messias on tullut ja puhuu hänen kanssaan! Ja nyt, nyt naisella on todella elämän vettä: pelastus, jonka Jeesus antaa. Ja hän juo innokkaasti: hän uskoo, että Jeesus on Kristus.

    Sinäkin olet saanut elämän vettä. Se kumpuaa sisimmästäsi iankaikkiseen elämään: sinut on kastettu, olet kuullut evankeliumin, olet nauttinut ehtoollisen sakramentin. Kaikki ne lupaavat ja ilmoittavat sinulle Kristuksen ja antavat uskon, joka tarttuu evankeliumiin ikuiseksi elämäksi. Ihmeellinen lahja!

    Ja nainen lähtee niin kiireesti, että jättää vesiastiansa kaivolle. Mutta hän ei lähde pakoon, vaan kertomaan ilosanomaa muille. Messias on täällä! Nainen ei ajattele itseään, ei mainettaan, ei hylkiön asemaansa. Sanoma on saanut hänet niin valtaansa. Hänen mielessään on vain Jeesus, ja siksi hänellä on kiire kertomaan Jeesuksesta muille. Suo, Herra, meille sama mieli! Auta, ettemme katso itseemme, omiin mahdollisuuksiimme tai mahdottomuuteem­me, vaan sinuun, niin että haluamme ja uskallamme jakaa sanoman sinusta muille! Älä anna meidän hävetä todistusta sinusta. Anna meidän olla aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka kysyy meiltä toivomme perustusta. (1 Piet. 3:15)

    Kun olet saanut juoda elävää vettä, kutsu toisia lähteelle. Sitä ei voi juoda kuiviin, vaan mitä enemmän ihmiset siitä ammentavat, sitä enemmän siitä juoksee – elävän veden virrat pulppuavat heidän sisimmästään.

    Ammenna itse aina uutta. Jumalan armo Jeesuksessa on rikas ja ehtymätön. Sitä voit aina oppia tuntemaan paremmin ja voit aina uudella tavalla soveltaa sitä elämääsi. Jää sen armon varaan! Aamen.

  • Elävän veden lähteelle

    Pastori Vesa Hautalan saarna 15.1.2017

    Lue saarna tästä

  • Emmauksen tiellä ylösnousseen kanssa

    Pastori Vesa Hautalan saarna 3.4.2016 Tampereella

  • Esirukous

    Kymmenentenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, Vanhan testamentin teksti

    Niin Herra sanoi: ”Valitushuuto Sodoman ja Gomorran tähden on suuri, ja heidän syntinsä ovat ylen raskaat. Sentähden minä menen alas katsomaan, ovatko he todella tehneet kaiken sen, josta huuto on minun eteeni tullut, vai eivätkö; minä tahdon sen tietää.” Ja miehet kääntyivät sieltä ja kulkivat Sodomaan päin, mutta Aabraham jäi vielä seisomaan Herran eteen. Ja Aabraham lähestyi häntä ja sanoi: ”Aiotko siis hukuttaa vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa? Entä jos kaupungissa on viisikymmentä vanhurskasta; aiotko hukuttaa heidät etkä säästä paikkaa siellä olevain viidenkymmenen vanhurskaan tähden? Pois se, että sinä näin tekisit: surmaisit vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa, niin että vanhurskaan kävisi samoin kuin jumalattoman! Pois se sinusta! Eikö kaiken maan tuomari tekisi oikeutta?” Ja Herra sanoi: ”Jos löydän Sodoman kaupungista viisikymmentä vanhurskasta, niin minä heidän tähtensä säästän koko paikan”. Aabraham vastasi ja sanoi: ”Katso, olen rohjennut puhua Herralleni, vaikka olen tomu ja tuhka. Entä jos viidestäkymmenestä vanhurskaasta puuttuu viisi; hävitätkö viiden tähden koko kaupungin?” Hän sanoi: ”En hävitä, jos löydän sieltä neljäkymmentä viisi”. Ja hän puhui vielä hänelle sanoen: ”Entä jos siellä on neljäkymmentä?” Hän vastasi: ”Niiden neljänkymmenen tähden jätän sen tekemättä”. Aabraham sanoi: ”Älköön Herrani vihastuko, että vielä puhun. Entä jos siellä on kolmekymmentä?” Hän vastasi: ”En tee sitä, jos löydän sieltä kolmekymmentä”. Mutta hän sanoi: ”Katso, minä olen rohjennut puhua Herralleni. Entä jos siellä on kaksikymmentä?” Hän vastasi: ”Niiden kahdenkymmenen tähden jätän hävittämättä”. Ja hän sanoi: ”Älköön Herrani vihastuko, että puhun vielä tämän ainoan kerran. Entä jos siellä on kymmenen?” Hän vastasi: ”Niiden kymmenen tähden jätän hävittämättä”. Ja Herra lähti pois, senjälkeen kuin hän oli lakannut puhumasta Aabrahamin kanssa, ja Aabraham palasi kotiinsa. (1 Moos. 18:20–33)

    Miksi rukoilemme

    Sodoma ja Gomorra olivat pahuudestaan tunnettuja kaupunkeja. Niitä käytetään Raamatussa monta kertaa esimerkkeinä jumalattomuudesta (Jes. 1:10, 3:9; Jer. 23:14) ja varoittavina esikuvina Jumalan tuomiosta. (5 Moos. 19:23, Jes. 13:19, Jer. 49:18, 50:40, 2 Piet. 2:6, Juuda 1:7) Näin teki myös Jeesus päivän evankeliumissa. Sodomaa ja Gomorraa uhannut rangaistus on esikuvana tuomiosta, joka kohtaa Jumalasta pois kääntynyttä maailmaa viimeisenä päivänä. Valitushuuto Sodoman ja Gomorran harjoittaman pahuuden tähden oli tullut Jumalan korviin. Samoin maailman synti vaatii nykyään rangaistusta. Sorto, riisto ja väkivalta, piittaamattomuus Jumalasta ja lähimmäisestä, Jumalan luomisjärjestyksen rikkominen – ne huutavat kaikki Jumalaa puuttumaan asiaan ja lopettamaan pahan vallan. Raamattu todistaa, että kukaan ei ole viaton eikä ”ole ketään vanhurskasta” (Room. 3:10). Kyse ei ole siitä, että osa maailman ihmisistä olisi pahoja hyväksikäyttäjiä ja sortajia, osa viattomia uhreja. Raamatun mukaan koko epäuskoinen maailma on pahan vallassa (1 Joh. 5:19), vaan niin sorretut kuin sortajatkin ovat luonnostaan Jumalan vihollisia ja synteihinsä kuolleita. (Ef. 2:1)

    Miksi sitten rukoilemme maailman puolesta? Siksi, että olemme itse luonnostamme aivan samanlaisia. Emme voi pitää itseämme parempina ja katsella maailman syntiä kuin olisimme synnittömiä. Ainoa, mikä erottaa meidät epäuskoisesta maailmasta, on Jumalan armo, jonka olemme saaneet lahjaksi ilman mitään omaa ansiotamme. Meidät saa rukoilemaan se rakkaus, jota Jumala meille ansiottomille osoitti. Koska hän rakasti meitä ja antoi Poikansa meidän edestämme pelastaakseen meidät tuomiosta, mekin osoitamme rakkautta niitä kohtaan, jotka vielä elävät synnissä tuntematta Jumalaa. Yksi tämän rakkauden osoittamisen muoto on esirukous epäuskoisten puolesta. Rukoilemme myös evankeliumin leviämisen puolesta, jotta Jumalan sana kääntäisi mahdollisimman monet.

    Aabraham, joka rukoili Jumalaa Sodoman ja Gomorran puolesta, on esikuva Kristuksesta, joka hankki tuomitulle maailmalle armahduksen Isältä. Jumala on kutsunut meidät ilman omaa ansiotamme evankeliumilla omikseen tuomitusta maailmasta, kuten hän kutsui Aabrahamin. Niin kuin Aabraham, mekin uskomme Jumalaan, joka vanhurskauttaa jumalattoman (Room. 4:5), ja niin meille luetaan usko vanhurskaudeksi. Niin kuin Aabraham, mekin olemme matkalla kohti taivaallista luvattua maata. Jeesus on kuolleista nousseena ja pelastustyönsä päättäneenä mennyt edellämme sinne. Siellä hän rukoilee omiensa puolesta, (Hebr. 7:25) että mekin pääsisimme perille ja Jumala niin saattaisi meissä autuaaseen päätökseen hyvän työn, jonka hän on meissä alkanut. (Fil. 1:6)

    Kun nyt kuljemme tällä matkallamme maailmassa, tahdomme kutsua toisia kulkemaan kanssamme taivaaseen. Emmekö me, jotka Jumalan armosta olemme oppineet tuntemaan hänen ylitsevuotavan rakkautensa, tahtoisi toisenkin tuntevan sen ja pelastuvan? Kuinka siis voisimme olla rukoilematta kaikkien, sekä uskovien että epäuskoisten, puolesta! Rukoilemme epäuskoisten puolesta, että he tulisivat tuntemaan Jumalan armon. Rukoilemme uskonveljiemme ja -sisartemme puolesta, että he pysyisivät ja vahvistuisivat siinä. Jumala on kutsunut meidät maailmasta kuninkaalliseksi papistoksi, kuten Pietari kirjoittaa (1 Piet. 2:9). Toteutamme papillista tehtäväämme esirukouksella. Se on jokaisen kristityn kutsumus.

    Meitä ajaa rukoukseen oma ja toistemme hätä. Näemme omat vaikeutemme ja uskonveljiemme kamppailut. Tiedämme myös maailmaa painavan kauhean synnin taakan ja sen iankaikkiset seuraukset, ja haluamme auttaa. Samalla kuitenkin tyydymme Jumalan tahtoon ja siihen, että hän tuomitsee vanhurskaasti.

    Rukous perustuu Jumalan käskyyn. On siunattu asia, että Jumala käskee rukoilla. Kristityillä on vielä liha, syntinen luonto, joka on laiska rukoilemaan, ja tarvitsemme Jumalan käskyjä pitämään sitä kurissa. Toisaalta käsky rukoilla antaa meille luottamuksen lähestyä Jumalaa: ”sinähän olet itse käskenyt minun rukoilla”. Voimme olla varmoja, että on Jumalan tahdon mukaista rukoilla.

    Rukous perustuu lisäksi Jumalan lupaukseen siitä, että hän kuulee rukouksemme. Tiedämme, että voimme tuoda oman ja toistemme hädän hänelle. Näitä asioita näemme Aabrahamissa: hän rukoili, koska hän oli uskosta vanhurskas ja Jumalan ystävä. Häntä kauhistutti Jumalan ankara tuomio Sodomalle ja Gomorralle, erityisesti jos siellä olisi hurskaita jumalattomien seassa. Kuitenkin hän tyytyi Jumalan tahtoon ja jätti asiansa hänelle. Aabraham rukoili luottaen Jumalaan.

    Miten rukoilemme

    Aabraham on esikuva myös siinä, miten lähestymme Jumalaa rukouksessa. Aabraham lähestyi Jumalaa nöyrästi. ”Katso, olen rohjennut puhua Herralleni, vaikka olen tomu ja tuhka”. Hän tunnusti, ettei hän eivätkä hänen pyyntönsä olleet mitään Jumalan edessä ja luotti yksin Jumalan armoon. Kun rukoilet, muista, kenelle puhut: taivaan ja maan luojalle, kaikkivaltiaalle, äärettömälle ja iankaikkiselle Jumalalle. Sitä suurempaa armoa on, että saat lähestyä häntä pyyntöinesi ja Jumala on vieläpä luvannut kuulla sinua!

    Voimme nähdä Aabrahamissa esikuvan myös rukouksen kestävyydestä. Raamatussa kehotetaan rukoilemaan lakkaamatta ja hellittämättä. Jaakob asettaa esikuvaksemme Elian, joka ”rukoili rukoilemalla” (Jaak. 5:17) ja muistuttaa, että ”vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras” (Jaak. 5:16).

    Aabraham rukoili rohkeasti. Hän saattaa kuulostaa meistä melkein röyhkeältä, kun hän tekstissämme toistaa pyyntönsä kerta kerran jälkeen. Raamattu kuitenkin kehottaa uskosta nousevaan, rohkeaan rukoukseen. Saamme lähestyä häntä Jumalaa yhtä luottavaisesti kuin lapsi isäänsä. Aabrahamin rukouksen rohkeus perustui tietysti siihen, että hän oli ”Jumalan ystävä”, uskosta vanhurskas niiden suurten lupausten nojalla, jotka oli Jumalalta saanut. Me olemme samojen lupausten perillisiä, joten saamme lähestyä Jumalaa yhtä rohkeasti.

    Muinaisessa maailmassa kuninkaalla oli neuvonantajansa. Kuninkaalle läheisillä ihmisillä oli pääsy kuninkaan puheille. He saattoivat kertoa asiansa kuninkaalle ja pyytää kuningasta ottamaan ne huomioon päätöksenteossaan. Meillä on tällainen pääsy Jeesuksen luo. ”En minä enää sano teitä palvelijoiksi – – vaan ystäviksi.” (Joh. 15:15) Olemme Jeesuksen, maailman hallitsijan ystäviä. Hän lupaa meille: ”mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, sen minä annan teille”. (Joh. 15:16) Saamme tuoda pyyntömme Jumalalle Jeesuksen kautta, ja hän lupaa kuulla ne.

    Uskovat osallistuvat Jeesuksen maailmanhallintaan rukoustensa kautta. He kantavat maailmaa rukouksillaan. Onkin sanottu, että maailma pysyy kristittyjen rukouksen voimasta.

    Keiden puolesta rukoilemme

    Keiden puolesta Raamattu kehottaa rukoilemaan? Edellä oli puhe epäuskoisesta maailmasta ja uskovista, ja nämä kaksi ryhmää sisältävät jo koko ihmiskunnan. Raamattu nimeää kuitenkin lisäksi erityisesti tiettyjä ihmisryhmiä, joiden puolesta kehotetaan rukoilemaan.

    ”Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa.” (1 Tim. 2:1–2) Rukoilemme kaikkien ihmisten puolesta, mutta myös erityisesti esivallan puolesta. Esivalta on Jumalan asettama ja sen kautta hän pitää yllä järjestystä maailmassa. Johtoasemassa olevilla ihmisillä on kuitenkin kiusaus käyttää asemaansa väärin ja valitettavan usein näin tapahtuu. Siksi rukoilemme heille viisautta ja Jumalan varjelusta, että he hallitsisivat oikein ja Jumalan tahdon mukaan eivätkä käyttäisi valtaansa väärin.

    Aabrahamin rukous Sodoman ja Gomorran kansan puolesta kutsuu meitä rukoilemaan kansakuntien puolesta. Meitä ympäröivä yhteiskunta etääntyy jatkuvasti kauemmas Jumalan luomisjärjestyksistä ja hänen sanastaan, joten se tarvitsee rukoustamme. Meidän yhteiskunnalliset vaikutusmahdollisuutemme ovat rajalliset, mutta Jumalan mahdollisuudet ovat rajattomat. Siksi vaikutamme asioihin parhaiten antamalla ne Jumalan haltuun.

    Lisäksi tulevat läheiset ihmiset. Rukoilemme erityisesti niiden ihmisten puolesta, jotka Jumala on elämäämme antanut. Heitä ovat varsinkin perhe ja sukulaiset, oma seurakunta ja sen pastori. Kullakin on oma ainutlaatuinen rukoustehtävänsä omien läheistensä esirukoilijana.

    Valvomalla rukouksessa seisomme Kristuksen sotilaina vartiossa kukin omalla paikallamme. Rukouksillamme käymme hengellistä taistelua vihollisen joukkoja vastaan. Jos näemme pahan tunkeutuvan jonkun läheisemme elämään tai pitävän häntä vallassaan, taistelemme sitä vastaan rukouksella. Kun teemme näin, emme yritä vastustaa pahaa omalla voimallamme – se olisi mahdotonta – vaan viemme asian Herralle, joka voi auttaa. Jeesus on kaikkien pahan valtojen voittaja. Hän on sovittanut synnin, kukistanut kuoleman ja sitonut saatanan.

    Pahan hyökkäys ei useinkaan tarkoita avointa, saatanallista hyökkäystä. Kyse on yleensä paljon arkisemmista asioista: epäuskosta, synneistä, koettelemuksista, kiusauksista. Liha, perkele ja maailma hyökkäävät uskovia vastaan ja pyrkivät riistämään heiltä heidän uskonsa. Taistelumme on puolustussotaa, jossa seisomme vartiossa kukin omalla paikallamme.

    Paavali kirjoitti efesolaisille: ”Ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä. Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska, ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille. Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet, ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana. Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta” (Ef. 6:13–18)

    Rukouksen kautta siis varustaudumme taisteluun. Kun rukoilemme Jumalan lupauksiin luottaen ja hänen sanaansa muistaen, uskomme vahvistuu. Esirukouksilla autamme toinen toistamme. Kirkon esirukoukset puolestaan kantavat meitä. Näin me tuemme toisiamme, kun elämme muukalaisina matkalla luvattuun maahan, ettei kukaan jäisi matkalle. Voimme rukoilla toistemme puolesta luottaen siihen, että Kristus on meidän kaikkien taivaallinen esirukoilija. Hän on mennyt taivaaseen edellämme ja anoo Isältä, että pääsisimme perille. Tähän hänen rukoukseensa me liitämme omat rukouksemme. Sen, mikä niissä on epätäydellistä, täydentää Kristuksen täydellinen rukous.

    Rukouksemme on usein heikkoa. Se on seurausta meissä vielä olevasta synnistä ja epäuskosta. Lähimmäisemme hätä ei aina liikuta meitä esirukoukseen. Emme aina tottele Jumalan omaksi parhaaksemme antamaa käskyä rukoilla lakkaamatta. Luottamuksemme siihen, että Jumala kuulee rukouksen, voi olla heikkoa. Tällaisten asioiden huomaaminen voi masentaa ja saada rukoilemisen tuntumaan entistä vaikeammalta. Mutta Jumala haluaa armahtaa meitä. Hän tahtoo antaa meille anteeksi ja auttaa meitä. Hän on luvannut kuulla heikonkin rukouksen. Armollaan hän maanittelee meitä rukoukseen. Oman heikkouden huomaaminen ajaa meitä etsimään voimaa häneltä, joka yksin voi sitä antaa: Herralta Jeesukselta, joka antaa heikkoutemme anteeksi. Hän on täydellinen rukoilija, meidän heikkoutemme sovittaja ja myös taivaallinen esirukoilijamme. Hänen armonsa suojassa voimme ja uskallamme rukoilla. Rukoile siis: pyydä epäuskoisten kääntymistä ja evankeliumin leviämistä. Muista rukouksissa esivaltaa ja isänmaata. Rukoile uskonveljiesi ja sisartesi, koko Jumalan Kirkon puolesta. Muista seurakuntaasi ja sen pastoria, kanna omaiset ja läheiset rukouksessa Jumalan eteen. Näin täytät jokaisen kristityn arvokasta kutsumusta esirukoilijana, olitpa nuori tai vanha, mies tai nainen, ja taistelet omalla paikallasi Jumalan valtakunnan puolesta. Rukous on siunattu Jumalan lahja, käytä siis sitä ahkerasti!

    Vesa Hautala

  • Esirukous (1 Moos. 18:20-33)

    Vikaari Vesa Hautalan saarna 9.8.2015 Siitamajalla

  • Evankeliumi kuuluu kaikille kansoille Vanhan liiton lupausten perusteella

    Teol. yo. Vesa Hautalan oppitunti Talvileirillä 2012 Siitamajalla

  • Fil. 2:2-12, iltahartaus

    Vikaari Vesa Hautalan iltahartaus Raamattuleirillä 14.7.2015 Siitamajalla

  • Galatalaiskirje 2:15-3:18

    Pastori Vesa Hautalan raamattutunti raamattuleirillä Orivedellä 6.7.2017

  • Galatalaiskirje: kertaus

    Pastori Vesa Hautalan raamattutunti Dani Puolimatkan muistiinpanojen pohjalta raamattuleirillä Orivedellä 8.7.2017

  • Hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva

    Vikaari Vesa Hautalan iltahartaus Raamattuleirillä 2014 Siitamajalla

  • Hän otti päälleen sairautemme ja kantoi tautimme

    Pastori Vesa Hautalan saarna pastori Mika Bergmanin tekstin pohjalta Tampereella 21.12.2018

  • Hartaus, Ilm 5:9-10

     Teol. yo. Vesa Hautalan hartaus Uskonpuhdistusjuhlassa 6.11.2010 Lahdessa

  • Hengelliset vastasyntyneet

    Teol. kand. Vesa Hautalan iltahartaus Raamattuleirillä 2013 Siitamajalla

  • Herran palvelijan kärsimys ja menestys

    Pastori Vesa Hautalan saarna 7.2.2016 Tampereella

  • Hullun viisas Jumala

    Pastori Vesa Hautalan saarna 19.2.2017 Tampereella

  • Hyvä osa

    Pastori Vesa Hautalan saarna 24.9.2017 Orivedellä

  • Hyvä osa (Saarna, Luuk 10:38-42)

    Teol. yo. Vesa Hautalan saarna Syysjuhlassa 25.9.2011 Siitamajalla

  • Hyvän tekeminen lähimmäiselle viidennen käskyn valossa

    Teol. kand. Vesa Hautalan oppitunti Talvileirillä 2013 Siitamajalla

  • Ihmisen paatumus ja Jumalan armo

    10. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran evankeliumiteksti

    Ja kun hän tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, itki hän sitä ja sanoi: "Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu. Sillä sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta; ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut." Ja hän meni pyhäkköön ja rupesi ajamaan myyjiä ulos ja sanoi heille: "Kirjoitettu on: 'Minun huoneeni on oleva rukoushuone', mutta te olette tehneet siitä ryövärien luolan." Ja hän opetti joka päivä pyhäkössä. Mutta ylipapit ja kirjanoppineet sekä kansan ensimmäiset miettivät, miten saisivat hänet surmatuksi. Luuk. 19:41-47

     Tekstimme varoittaa meitä vakavasti paatumuksesta, Jumalan sanan tietoisesta torjumisesta. Kun ihminen torjuu Jumalan sanan, Jumalan kutsun kuuleminen tulee hänelle jatkuvasti vaikeammaksi. Jeesus on matkalla Jerusalemiin, jonka asukkaista suurin osa elää paatumuksessa. Hän julistaa sille tulevan rangaistuksen Jumalan sanan hylkäämisestä. Saavuttuaan kaupunkiin hän puhdistamalla pyhäkön julistaa tuomion paatuneelle ja tekopyhälle jumalanpalvelukselle. Näemme tekstissä kuitenkin myös Jumalan suuren, armahtavan rakkauden kaikkia ihmisiä kohtaan. Tullessaan kaupunkiin Jeesus itkee sen puolesta. Hän tulee hylkääjiensä luo ja tahtoisi armahtaa paatuneitakin, vaikka he torjuvat hänet.

    Miksi paatumus on niin kauhea asia? Miksi Jeesus varoittaa siitä niin vakavasti sanoilla ja teoilla? Sen tähden, että paatuessaan ihminen hylkää armollisen Jumalan.

    Jumala on suuri, pyhä ja hyvä. Hän on Luojamme, joka on antanut meille elämän ja kaiken mitä meillä on, ja vielä pitää sen yllä. Kaikki hyvä on hänen lahjaansa. Koko olemassaolomme on Jumalan rakkauden osoitus meitä kohtaan, ja olemme sen velkaa hänelle. Siksi meidän tulee elää Luojamme yhteydessä hänen tahtonsa mukaan; se on myös parasta elämää, mitä on, koska siihen ihminen on luotu. Jumala on ilmoittanut ihmisille tahtonsa laissaan, jonka hän on antanut meille ensin sydämeen luomisessa ja sen lisäksi selkeänä Raamatun sanassa.

    Ihmiset kuitenkin rikkovat Jumalan tahtoa. He tekevät syntiä ja erottavat sillä itsensä Jumalan yhteydestä. Meissä kaikissa asuva synti on kauhea asia: Koska se on nousemista Jumalaa vastaan, se on kaiken hyvän ja oikean hylkäämistä. Jumala on pyhä ja horjumattoman oikeudenmukainen, eikä hän voi lopullisesti sallia pahaa. Synti tuottaa lopulta ansionsa mukaisen rangaistuksen: kadotuksen tuskan, joka on kauhea, iankaikkinen ero Jumalan armosta ja rakkaudesta. Helvetissä ei ole mitään hyvää.

    Jumala kuitenkin etsi kadotuksen ansaitsevia syntisiä ihmisiä. Hän lähetti ihmiskunnalle sanoman pelastuksesta. Ennen Jeesusta se oli lupaus tulevasta Pelastajasta, Jeesuksen jälkeen sanoma täyttyneestä armon lupauksesta kaikille ihmisille. Jeesus eli pyhän elämän ja kuoli viattoman kuoleman ihmisten sijaisena. Näin hän sovitti koko maailman synnit ja hankki ihmisille pääsyn takaisin Jumalan yhteyteen. Tähän sanomaan Jumala kehottaa meitä kaikkia uskomaan. Jokainen, joka uskoo sen, pelastuu! Sanansa kautta Jumala lähestyy meitä. Sana sisältää Jumalan lain julistusta, jotta näkisimme kauhean syntisen tilamme ja tietäisimme tarvitsevamme pelastusta. Pääsisältönä siinä on kuitenkin lohdutus ja armo: Jumala rakasti syntisiä ihmisiä niin paljon, että antoi ainoan Poikansa pelastamaan heidät. Pelastus otetaan vastaan uskolla, ja siksi sanan vastaanottaminen on äärimmäisen tärkeää.

    Ihminen, joka kuulee Jumalan sanan eikä ota sitä vastaan, paaduttaa itseään. Hän ei ota vastaan Pyhän Hengen todistusta sydämessään. Vähitellen tuon todistuksen kuuleminen tulee yhä vaikeammaksi. Näin oli tapahtunut Jerusalemin asukkaiden keskuudessa. Heillä oli ollut etsikkoaikansa, jolloin Jumala erityisesti etsi ja lähestyi heitä, ikään kuin tarkastaakseen heidät ja tarjotakseen armoaan – tämä on etsikkoaika-sanan varsinainen merkitys. Jerusalem oli ollut Israelin kansan hengellisen elämän keskus vuosisatoja. Siellä Vanhan Testamentin monet profeetat olivat julistaneet sanomaansa. Siellä oli Herran temppeli, jossa uhrijumalanpalvelusta ja muita seremonioita toimitettiin. Uskon sisältö oli kuitenkin unohtunut monelta. Profeettojen sanomaa ei ollut ennenkään otettu vastaan, vaan usein heidät oli suorastaan tapettu. Jeesus sanoo Jerusalemista: "Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt".

    Temppelistä oli tullut ryövärien luola. Näin sanoessaan Jeesus viittaa Jeremian profetiaan (Jer. 7:1-11). Se on varoitus kansalle, joka eli synnissä Jumalasta piittaamatta, mutta tuli kuitenkin temppeliin uhraamaan. Jeremian profetiassa ihmiset kuvittelivat pelastuvansa ulkonaisten temppelimenojen takia. Tästä Jeesus syytti myös aikansa Jerusalemia. Usko ja Jumalan tahdon noudattaminen olivat unohtuneet ja pelkkä ulkokohtainen jumalanpalvelus oli ottanut niiden paikan. Temppeliä ryöstettiin hyödyntämällä sitä taloudellisesti uskon todellinen sisältö unohtaen.

    Jeesus tuomitsi temppelin puhdistamisella tekopyhyyden ja kaupallistetun hengellisyyden, joka oli kadottanut todellisen sisältönsä. Uskon todellisen sisällön unohtuminen, tekopyhyys ja hengellisyyden tekeminen markkinatavaraksi uhkaavat myös nykyään. Temppelin puhdistuksessa on vakava varoitus meidän ajallemme, samoin hävityksessä, jonka Jeesus julisti Jerusalemille sen paatumuksen tähden. Noin neljäkymmentä vuotta myöhemmin Jeesuksen sanat kaupungin hävityksestä toteutuivat, kun Roomalaiset valtasivat ja ryöstivät Jerusalemin, polttivat sen temppelin ja hävittivät sen lähes maan tasalle ensimmäisen juutalaissodan aikaan. Jumala voi rangaista paatumuksesta ja muistakin synneistä myös tässä ajassa varoitukseksi muille ja sitä varten, että paatuneet näkisivät tilansa ja ottaisivat Jumalan sanan vastaan katumuksessa ja uskossa Kristukseen, joka on heillekin hankkinut pelastuksen.

    Mutta kuinka on meidän laitamme? Otammeko tämän kallisarvoisen sanan aina vastaan niin halukkaasti kuin meidän pitäisi? Emme. Vaikka juuri sanan kautta Jumala osoittaa armonsa ja haluaa pelastaa meidät, usein kuitenkin olemme vastahakoisia kuulemaan sitä. Varsinkin Jumalan lain julistus on ihmisille luonnostaan epämieluisaa. Emme kuule sanaa niin halukkaasti kuin meidän pitäisi, emmekä tee aina sen mukaan. Näin meissä kaikissa on paatumuksen siemen. Omasta voimastamme emme voi tulla paremmiksi, sillä tällainen syntinen luontomme kerta kaikkiaan on.

    Onneksi kuitenkin Kristus tuli juuri tällaisia syntisiä varten. Meidän heikkoutemme ja vastahakoisuutemme eivät estäneet Jumalaa, kun hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan kuolemaan meidän puolestamme. Kristus on tullut kaikkia syntisiä, paatuneimpiakin, pelastamaan. Jumala rakasti luomaansa ihmiskuntaa niin paljon, että antoi itsensä Pojassaan meille pelastukseksi. Hän haluaa olla kaikille syntisille armollinen: ”Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää” (Hes. 33:11), kirjoittaa profeetta Hesekiel. Tekstissämme Jeesus säälii itkien paatumuksessa eläviä Jerusalemin asukkaita. Toisaalla hän sanoo heistä jopa näin: ”Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.” (Luuk. 13:34) Esimerkkejä Jumalan tahdosta olla armollinen kaikkia kohtaan on monia muitakin, mutta jo nämä riittävät osoittamaan, että Jumala tahtoo olla armollinen kaikille ihmisille.

    Kristus eli pyhän elämän ja kärsi viattoman kuoleman jokaisen puolesta. Jeesus Kristus, Jumala ja ihminen samassa persoonassa, tuli meidän sijaiseksemme. Hänessä Jumala itse tuli ihmiseksi voidakseen ihmisten puolesta täyttää Jumalan lain. Kristus eli koko elämänsä Jumalan tahdon mukaan. Hän oli täynnä rakkautta ja toimi oikein pienimmässäkin asiassa. Ihmisluontonsa puolesta Jeesus myös otti Jumalan sanan aina halukkaasti vastaan. Tämä kaikki on meille lohdutuksena, kun uskomme häneen: silloin Kristuksen kuuliaisuus luetaan meidän hyväksemme! Jumala katsoo uskovaa ikään kuin Kristuksen läpi, hänen kauttansa. Näin Jumala ei enää näe meissä tuomion ansaitsevaa lakinsa rikkojaa, vaan oman rakkaan Poikansa pyhyyden ja viattomuuden. Me emme ole rakastaneet Jumalaa yli kaiken emmekä lähimmäistämme niin kuin itseämme, emmekä ole ottaneet Jumalan sanaa aina vastaan halukkaasti. Kristus kuitenkin teki tämän kaiken meidän puolestamme. Kun uskomme häneen, hänen lain täyttämisensä luetaan meidän hyväksemme!

    Vapahtaja myös kuoli puolestamme ristillä ottaakseen pois rangaistuksemme. Hän kärsi käsittämättömät tuskansa meidän edestämme. Kristuksen kärsimys ei ollut vain ruumiillista tuskaa, vaan hän kantoi myös päällään Jumalan rangaistusta ja vihaa. Tämä viha olisi kuulunut meille, mutta meidät pelastaakseen Jumala salli Poikansa kärsiä sen puolestamme. Syntiemme ansaitsema kadotustuomio on siis kokonaan kärsitty. Synti ja sen seuraukset, helvetti ja kuolema, on kukistettu. Kristus on noussut haudastaan ylös synnin voittajana. Kasteessa meidät on kastettu hänen kuolemaansa ja herätetty uskon kautta yhdessä hänen kanssaan. Uskossa olemme osallisia Kristuksen kuolemaan ja elämään, niin että laki on puolestamme täytetty, rangaistus kärsitty ja uusi elämä alkanut. Uusi elämä Jumalan lapsena alkaa meissä jo maan päällä. Taivaassa se tulee täydelliseksi, kun Jumala puhdistaa meidät kaikesta meissä vielä jäljellä olevasta synnistä.

    Vaikka kristityt jäävät itsessään syntisiksi, Jumala vaikuttaa heissä uuttaa kuuliaisuutta ja sanansa halukasta vastaanottamista. Tahdomme osoittaa hänelle kiitollista vastarakkautta Vapahtajamme armon voimalla ja pysyä hänen sanassaan, joka antaa meille elämän. Herra haluaa meidän olevan sanansa uskollisia kuulijoita, niin että oman aikamme tavalla tulemme temppeliin uhraamaan puhtain sydämin. Jerusalemin temppeliä ei enää ole, mutta Jumala haluaa edelleen, että hänen huoneensa on kaikkien kansojen rukoushuone: Hän tahtoo, että me kaikki tulemme säännöllisesti seurakuntaan Jumalan sanan äärelle saamaan vahvistusta uskossamme sekä kiittämään ja rukoilemaan häntä.

    Liittäkäämme tähän myös se, että pyrimme kaikilla elämämme osa-alueilla kristilliseen elämään. Edellä mainitusta profeetta Jeremian tekstistä opimme, että kun teemme näin, emme tee pyhäköstä ryövärien luolaa. Kun uskovat pyrkivät jatkuvasti katumuksessa ja uskossa, anteeksiantamuksen armon voimalla, Jumalan käskyjen noudattamiseen, kirkosta ei tule tekopyhien hurskastelijoiden pesäpaikkaa. Pyrkikäämme Jumalan pelastavan armon avulla noudattamaan hänen tahtoaan elämässämme, ja eläkäämme sanan ja sakramenttien yhteydessä. Itsessämme meillä ei ole mitään, mutta Kristuksen tuntemisen kautta Jumala on hänessä lahjoittanut meille pelastuksen ja kaiken, mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan. (2. Piet. 1:3) Hänen armonsa kantaa heikkouden ja vastahakoisuuden läpi. Kaikissa koetuksissa Jumala sanansa kautta vahvistaa meitä. Hän on aina läsnä elämässämme, vakka meistä ei siltä tuntuisikaan.

    Paina siis sydämeesi, että Jumala tahtoo olla juuri sinulle armollinen Kristuksessa. Pysy hänen sanassaan ja tutustu yhä syvemmin Jumalan rakkauteen ja armoon. Ojenna sen avulla elämääsi Jumalan rakkauden mukaiseksi. Jokainen voi myös omalla tavallaan viedä sanaa eteenpäin, että se saisi voittaa puolelleen myös niitä, jotka vielä elävät synnissä ja paatumuksessa. Tähän kaikkeen Jumala meitä auttakoon Jeesuksen kautta! Aamen.

    Vesa Hautala 8.8.2010