Joulun jälkeinen sunnuntai
  • Älä pelkää, sinä piskuinen lauma!

    Joulun jälkeisenä sunnuntaina. II vsk:n evankeliumi.

    Älä pelkää sinä piskuinen lauma, sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan. Luuk. 12:32.

    Kun Jeesus oli kutsunut itselleen 12 apostolia, hän opetti heitä katselemaan kedon kukkia ja taivaan lintuja ja uskomaan, että taivaallinen Isä pitää heistä hyvän huolen. Hän oli kutsunut heidät saarnavirkaan ja heidän oli määrä lähteä aikanaan kaikkeen maailmaan, jolloinka heillä ei olisi hyvätuloista virkaa, vaan he joutuisivat elämään sen varassa, kuinka ihmiset uhraisivat Herralle. Silti Jeesus sanoi heille: "Antakaa almuja ja jakakaa omastanne." Heidän tuli olla hyviä esikuvia kaikille siinäkin asiassa. Tällaisista asioista puhuessaan Jeesus sanoi tekstimme sanat: "Älä pelkää sinä piskuinen lauma, sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan." Luuk. 12:32.

    Rakkaat joululeiriläiset ja te kaikki, olettehan tekin piskuinen lauma. Elättehän maailmassa, jossa teidän ulkopuolellanne on suuri lauma epäuskoisia ja toisuskoisia, jotka eivät ymmärrä uskon, Jumalan sanan ja luterilaisen tunnustuksen merkitystä. Miten te tarvitsettekaan rohkaisua! Hyvä Paimenemme tulee sanassaan teidänkin tykönne ja sanoo: "Älä pelkää, sinä piskuinen lauma."

    Olette piskuinen lauma

    Kristityn ei tule koskaan unohtaa, että hän kuuluu piskuiseen laumaan, eikä sitä, että hän voittaa. Mistä tiedämme, että kuulumme piskuiseen laumaan? Tiedämme sen osaksi kokemuksesta. Niin monet ovat toista mieltä. Niin monet elävät maailman menon mukaan epäuskoisesti. Aivan erityisesti tiedämme sen Raamatun todistuksesta. Jeesus sanoi kerran opetuslapsilleen: "Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät." Matt. 7:13-14. Taivaan tien kulkijoita on siis vähemmän kuin niitä, jotka kulkevat helvetin kärsimyksiin ja kauhuihin. Kun siis olet matkalla taivaaseen, kuulut vähemmistöön, kuulut piskuiseen laumaan.

    Ei ole mitään häpeällistä siinä, että kuuluu vähemmistöön. Ajatellaanpa esimerkiksi urheilijoita. Jotakin olympialajia harjoitetaan yli sadassa maassa. Kussakin maassa voi olla hurja määrä jonkin lajin harrastajia. Heistä voi päästä olympialaisiin vain kolme parasta, jos ovat selviytyneet tulosrajasta. Ja kisoissa joukko vain pienenee; loppukilpailuun pääsevät vain parhaat, ja kultamitalin saa vain yksi. Eikä siinä ole mitään häpeällistä, että tämä paras, vain tämä yksi saa lajinsa kultamitalin.

    Jeesuksen piskuiseen laumaan kuuluminen on vielä paljon suurempi kunnia. Se ei ole kuitenkaan ansio, vaan se on Jumalan lahjaa ja armoa. Se on kunnia, jota epäuskoiset eivät ymmärrä kunniaksi. Mutta älä siitä säikähdy. Ole vain kestävä uskossasi. Ja yritä voittaa muitakin samaan Jumalan lasten joukkoon Herraa Kristusta seuraamaan.

    Teillä on taivaallinen Isä

    Maailmassa on paljon isiä, jotka eivät elä yhdessä lasten ja äidin kanssa ja joista lapsilla ei ole turvaa eikä iloa. On kuitenkin myös isiä, jotka tekevät työtä yhteisen kodin hyväksi, rakastavat perhettään ja ovat sille suuresta merkityksestä. Jumalan lapsilla on erityisen hyvä Isä, taivaan Isä, joka on rakkaus, joka pitää lapsistaan hyvän huolen ja suojelee heitä heidän kaikilla teillään ja matkoillaan sekä kaikissa elämän vaiheissa. Häneen Jeesus kiinnittää opetuslasten huomion, kun hän sanoo: "Älä pelkää, sinä piskuinen lauma, sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan." "Teidän Isänne"! Hän ei olekaan kuka tahansa. Mitä ovat hänen rinnallaan suurimmatkaan ihmisjoukot? Raamattu sanoo: "Katso, taivasten taivaisiin sinä et mahdu." Ja: "Katso, kansakunnat ovat kuin pisara vesisangon uurteessa, ovat kuin tomuhiukkanen vaa'assa. Katso, merensaaret hän nostaa kuin hiekkajyvän... Kaikki kansakunnat ovat niinkuin ei mitään hänen edessään, ne ovat hänelle kuin olematon ja tyhjä."

    Joskus voi tuntua siltä kuin Jumala olisi unohtanut meidät, mutta mitä taivaan Isä itse sanoo? Hän lausuu Jes. 40:14-17: "Mutta Siion sanoo: 'Herra on minut hyljännyt, Herra on minut unhottanut.' Unhottaako vaimo rintalapsensa, niin ettei hän armahda kohtunsa poikaa? Ja vaikka he unhottaisivatkin, minä en sinua unhota."

    Olemme siis Isän suojassa. Miten hän pitää meistä huolta. Hän hoitaa meitä välikappaleitten avulla. Näitä ovat ajallisessa elämässä pyhät enkelit, toiset ihmiset ja kaikki muutkin ajallisen elämän piiriin kuuluvat asiat. Taivaan tiellä hän hoivaa meitä sanalla ja sakramenteilla. Siihen kuuluu myös oikea seurakuntayhteys puhtaan Jumalan sanan alla.

    Vielä Vapahtaja sanoo taivaallisesta Isästämme: "Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä." Joh. 10:27-30. Eivätkö nämä ole turvalliset, lohduttavat sanat!

    Teillä on valtakunta

    Usein Jumalan lapset ovat kuin toisen luokan kansalaisia, vähän noin niin kuin halveksien syrjäsilmällä katsottuja. Kun seurakuntamme syntyivät 1920-luvulla, Suomi oli itsenäisenä kansakuntana vielä nuori, ensimmäisen seurakunnan syntyessä vasta 6-vuotias. Nuorella kansallamme oli paljon vihollisia. Seurakuntiemme jäsenet olivat kuitenkin hyvin isänmaallisia. Heitä loukkasi syvästi, että heitä pidettiin epäisänmaallisina siitä syystä, etteivät he kuuluneet kansankirkkoon. He kuitenkin kantoivat kärsivällisinä tätä ristiä, koska heille oli tärkeätä pysyä uskollisesti siinä, minkä tiesivät oikeaksi. He ymmärsivät, että jos he tekevät vastoin omaatuntoaan, he menettävät sen valtakunnan, jonka taivaan Isä on heille antanut.

    Kun Jeesus puhui tekstimme sanat opetuslapsilleen, Israelin kansa oli vieraan vallan, roomalaisten alainen. Jumala oli luvannut Daavidille noin tuhat vuotta ennen Jeesuksen syntymää hallitsijan, jonka valtakunta ei järky. Nyt tämä hallitsija oli tullut. Hän oli Jeesus. Hänen mukanaan tuli myös valtakunta, Jumalan valtakunta eli taivasten valtakunta. Se oli niillä, jotka uskoivat Jeesukseen. Mutta niillä, jotka eivät häneen uskoneet, sitä ei ollut. Juutalaiset, jotka eivät ymmärtäneet Jeesuksen valtakunnan hengellistä, taivaallista luonnetta, eivät uskoneet, että Jeesus oli luvattu Messian eivätkä he lainkaan ymmärtäneet, että Jumalan valtakunta voisi olla hengellinen. Siksi he naulitsivat Jeesuksen ristille ja panivat hänen päähänsä orjantappurakruunun, pilkkakruunun.

    Ethän, rakas ystäväni, odota tänne maailmaan jotakin mahtavaa ulkonaista kirkkoa tai uskon valtakuntaa? Jos sellainen tulee, se on varmasti väärä kirkko ja väärän uskon valtakunta. Sinulle on annettu valtakunta, joka on taivasten valtakunta. Se on sinulla uskossa, ei näkemisessä. Valtakunnassa on Jeesus kuninkaana. Hän hallitsee sanalla. Hän pitää huolta valtakuntansa kansalaisista antaen heille paljon hyvää: synnit anteeksi joka päivä armonsa rikkauden mukaan, omantunnon rauhan, autuuden ilon ja varmuuden siitä, että kerran pääsemme taivaaseen. Hänen valtakuntansa ilmestyy kerran kunniassa ja kirkkaudessa, kun Jeesus tulee ja vie omansa taivaaseen. Tämä on iankaikkinen valtakunta, joka ei koskaan sorru. Sen onni on loputon. Sen autuus on niin suurta, ettemme voi sitä täällä käsittää. Siellä Jumalalle annetaan kunnia. Siellä ei ole kenelläkään minkäänlaista ahdistusta eikä pahaa oloa.

    Kun sinulla on valtakunta, sinulla on paras kuningas ja sinä olet kansalainen. On ihmisiä, joilla ei ole minkään valtakunnan kansalaisuutta eikä passia. He ovat kodittomia, maattomia, pakolaisia, turvattomia. Sinun, joka uskot Jeesukseen, sinun nimesi on kirjoitettuna taivaan kirkonkirjoihin, ja kuningas Kristus tunnustaa sinut veljekseen ja valtakuntansa kansalaiseksi. Kuninkaan veljet ja sisaret eivät ole vain kansalaisia, vaan myös prinssejä ja prinsessoja. Muista tätä silloin, kun maailma sinua pilkkaa äläkä luovu uskostasi äläkä anna pois taivaallista valtakuntaasi.

    Amen.

    Markku Särelä

  • Tulkaa järkiinne!

    Joulun jälkeisenä sunnuntaina II vuosikerran evankeliumi

    Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat? Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan: "Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä." Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä. Kerran hän on puhuva heille vihassansa, peljättävä heitä hirmuisuudessaan: "Minä olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni." Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi. Rautaisella valtikalla sinä heidät muserrat, niinkuin saviastian sinä särjet heidät." Tulkaa siis järkiinne, kuninkaat, maan tuomarit, ottakaa nuhteesta vaari. Palvelkaa Herraa pelolla ja iloitkaa vavistuksella. Antakaa suuta pojalle, ettei hän vihastuisi ettekä te hukkuisi tiellänne. Sillä hänen vihansa syttyy äkisti. Autuaat ovat kaikki, jotka häneen turvaavat. Ps. 2.

    Kalliit kristityt, erityisesti te lapset ja nuoret, jotka olette olleet täällä Siitamajan joululeirillä. Vuosi on kohta kulunut ja pois on pian vierähtänyt kohta koko ajallinen elämämmekin. Tarvitsemme viisautta käyttääksemme aikamme oikein. Tekstimme sanoo meille tänään: "Tulkaa... järkiinne."

    1. Menettelemme tyhmästi, jos vastustamme Jumalan pelastussuunnitelmaa

    Meidän on hyvä tietää jo lapsesta lähtien, että täällä maailmassa on kova taistelu. Siinä on kaksi osapuolta, Jumala ja paholainen. Jumala on hyvän ja oikean puolella. Jumala haluaa pelastaa meidät taivaan iloon. Paholainen sen sijaan vastustaa Jumalaa ja hänen hyviä aikomuksiaan. Hän haluaa tuhota kaiken hyvän, minkä Jumala on luonut ja minkä Jumala on säätänyt oikeiksi elämän arvoiksi. Paholainen haluaa estää evankeliumin julistamisen ja sen kuulemisen, ettei kukaan pelastuisi. Siksi tämä vihollinen viettelee ihmisiä epäuskoon ja moniin muihin suuriin synteihin. Hän haluaa vahingoittaa meidän ajallista elämäämme ja aivan erityisesti sieluamme saadakseen meidät kanssaan loputtomaan iankaikkiseen tuskaan.

    Tekstimme kertoo meille tästä taistelusta. Se puhuu meille siitä, että on olemassa Jumalan vihollisia, jotka aivan tietoisesti ja harkiten häntä vastustavat. Tekstimme sanoo: "Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat? Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan: 'Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä.'"

    Elämme tällaista aikaa, jolloinka aito kristillinen usko pyritään hävittämään maailmasta. Sen tilalle halutaan tuoda jotakin muuta. On käynnissä kiivas propagandasota, jossa selitetään maailman synty niin, ettei Luojaa tarvita. Olisi muka vain kehitystä, sattumaa, vuosimiljoonia. Tämän saman asian kääntöpuoli on ihmisen rajaton vapaus. Ei olisi viimeistä tuomiota, ei vastuuta teoista, ei taivasta, ei helvettiä. Vaaditaan suvaitsevaisuutta. Loppujen lopuksi ateistinen enemmistö sanelisi elämän ja etiikan ehdot ja vaatisi niihin mukautumaan.

    Onko sitten kaikki yhdentekevää? Onko kaikki vapaata. Saako jokainen tehdä, mitä haluaa? Eikö pahasta saa nuhdella? Eikö väärintekijöitä saa rangaista? Pitäisikö kristillisessä kirkossa saada julistaa harhoja? Pitäisikö suvaita sitä, että ihmiset vietellään pois Kristuksen turvasta hurmoksellisuuteen tai järkeilyyn? Tätä kaikkea kiusaaja vaatii. Ja maailman mahtavat ja viisaat kokoontuvat, lyövät päänsä yhteen miettiäkseen suunnitelmia, kuinka vastustaa Jumalaa.

    Epäuskoiset ihmiset kokevat, että Jumala on heidän toiveittensa ja pyrkimystensä tiellä ja että uskovat pyrkivät kahlehtimaan heidän vapauttaan. He sanovat: "Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä."

    Mutta mitä siitä sanoo Jumala? Näin: "Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä. Kerran hän on puhuva heille vihassansa, peljättävä heitä hirmuisuudessaan." Kaikella on aikansa. Armonaika on vielä käsillä, ja Jumala on pitkämielinen. Hän ei tahdo yhdenkään hukkuvan, vaan että jokainen syntinen kääntyy väärältä tieltään. Kuitenkin jo nyt Herra pilkkaa epäuskoisten tyhmää ylimielisyyttä ja uhmaa. Hän nauraa heille. Kun he nauravat Jumalalle ja kääntävät hänelle selkänsä, Herrakin nauraa heille, ja kerran hän on kääntävä heistä pois armolliset kasvonsa lopullisesti. Herra sanoo: "Tulkaa siis järkiinne!" On tyhmää paaduttaa sydämensä. On suorastaan järjetöntä nousta Jumalaansa ja Luojaansa vastaan. Lapset, nuoret ja me kaikki, painetaan tämä syvälle sydämeemme!

    2. Menettelemme tyhmästi, jos emme käytä hyväksemme meille annettua armonaikaa

    Kaikki epäuskoiset eivät kuitenkaan nouse avoimeen, julkiseen kapinaan, vaan monet elävät elämäänsä omalla epäkristillisellä tavallaan sen kummemmin liittoutumatta ja suunnitelmia tekemättä Jumalaa vastaan. Heillä voi olla monenlaisia henkilökohtaisia syitä ja verukkeita, miksi he eivät usko. Heidän omatuntonsa voi olla jonkin verran rauhatonkin, mutta pakottavaa tarvetta parannukseen ja sanankuuloon heillä ei ole. Jotkut ajattelevat, että ehtiihän sitä myöhemmin. Ensiksi pitäisi nauttia tämän elämän iloista. Ja tuntuu kuin uskon asiasta olisi vain haittaa tässä vaiheessa. Toiset kokoavat omaisuutta, rahaa ja osakkeita. Mutta kun heidän aikansa tulee lähteä, tuolla ei ole mitään arvoa. Eivät he voi ottaa sitä mukaansa, eikä heitä edes lasketa taivaan portille kolkuttelemaan, vaan suoraan heidän on mentävä sinne, missä on itku ja hammasten kiristys. Tyhmää on jättää armonaikansa käyttämättä. Tyhmää on jättää Jumalan armo silloin vastaanottamatta, kun se tulee luo. Raamattu sanoo: "Sinä mieletön, tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois; kenelle sitten joutuu se, minkä sinä olet hankkinut?'" (Luuk. 12:20) ja vielä: "Kun sanotaan: 'Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne.'" (Hebr. 3:15)

    Olen ollut saarnavirassa neljäkymmentä vuotta. Sinä aikana olen nähnyt monenlaisia ihmiskohtaloita. Toiset ovat olleet uskossa ehkäpä lähes koko ikänsä, kasteensa hetkestä lähtien. Toiset ovat tulleet kääntymykseen kuolinvuoteellaan ja saaneet ryövärin armon. Toiset ovat nuoruudessaan palanneet itkien ja syvästi katuen maailman teiltä. Mutta on ollut myös niitä, joille Jumalan armo ei ole kelvannut ja jotka ovat lähteneet täältä pois, ilman että jäljelle jääneet olisivat saaneet mitään merkkiä heidän kääntymyksestään. On ollut niitä, jotka elämänsä parhaissa voimissa on temmattu pois, äkkiarvaamatta. Kukaan ei tiedä elämänsä hyvinä päivinä, millä tavalla hänen pitää täältä lähteä, eikä sitä, milloin se tapahtuu. Muuta neuvoa ei ole, kuin että meidän tulee aina valvoa ja olla valmiit.

    On tyhmää olla välinpitämätön evankeliumin sanalle. On tyhmää jäädä pois sitä kuulemasta. On tyhmää viettää epäuskoista elämää. Lapset, nuoret ja me kaikki: Jumalaa ei voi palvella puolinaisella sydämellä. Kuningas Daavid neuvoi poikaansa Salomoa: "Ja sinä, minun poikani Salomo, opi tuntemaan isäsi Jumala ja palvele häntä ehyellä sydämellä ja alttiilla mielellä, sillä Herra tutkii kaikki sydämet ja ymmärtää kaikki ajatukset ja aivoitukset. Jos häntä etsit, niin sinä löydät hänet, mutta jos luovut hänestä, niin hän hylkää sinut iankaikkisesti." (1 Aik. 28:9) Tämä on hyvä, tuiki tarpeellinen neuvo.

    3. Menettelemme viisaasti, kun tervehdämme uskossa ja rakkaudessa Jumalan Poikaa

    Jeesus Kristus, syntiemme sovittaja, on ainoa tie Jumalan tykö. Jos sitä tietä kuljemme, tulemme varmasti perille. Jos käännymme pois siltä tieltä lavealle maailman tielle, emme pelastu. Tekstimme sanoo: "Palvelkaa Herraa pelolla ja iloitkaa vavistuksella. Antakaa suuta pojalle, ettei hän vihastuisi ettekä te hukkuisi tiellänne. Sillä hänen vihansa syttyy äkisti. Autuaat ovat kaikki, jotka häneen turvaavat."

    Tekstimme julistaa autuaiksi ne, jotka Herraan turvaavat. Kun syntimme ovat anteeksiannetut Jeesuksen nimessä, on onnellista ja autuasta elää. Kun hän on sielumme turva, meillä ei ole hätää, ei edes silloin, kun ajallinen elämämme päättyy kuolemaan. Tulemme Jeesuksen tykö taivaaseen, meillä on osa vanhurskaitten ylösnousemuksessa eikä meitä tuomita.

    Se on todella ymmärtäväinen ja viisas, joka uskoo Jeesukseen ja jolle Jeesus on rakas Vapahtaja ja ystävä. Jo vanhassa Israelissa oli tapana, että läheiset tervehtivät toisiaan suudelmalla. Apostolisessa kirkossa se tapa jatkui uskonveljien kesken ja sitä sanottiin "pyhäksi suunannoksi" (Room. 16:16). Se oli läheisen yhteenkuuluvuuden merkki. He olivat rakkaita ystäviä ja samaan uskon perhettä. Tekstissämme kehotetaan antamaan suuta Pojalla. Se tarkoittaa sitä, että tunnustamme rakkaaksi veljeksi, joka tuli yhdeksi meistä ihmisistä ja lunasti meidät.

    Uskon asia on sydämen asia. Se on myös vakava asia, jonka kanssa ei tule olla leväperäinen, ei omahyväinen, ei itseensä luottava. Sen vuoksi tekstimme sanoo: "Palvelkaa Herraa pelolla ja iloitkaa vavistuksella." Uskoon liittyy vakaa Herran pelko. Siihen liittyy myös autuuden ilo, suuri kiitollisuus siitä, että Vapahtaja on nostanut olalleen minut heikon, eksyneen lampaansa ja kantaa minut taivaan kotiin. Koska tunnemme oman vajavuutemme, iloitsemme vavistuksella.

    On suurta viisautta uskoa Jeesukseen, turvata häneen ja rakastaa Häntä ja Hänen armoaan. Se on viisautta, joka tulee Jumalalta. Ottakaamme sydämellemme Herran sana. "Tulkaa siis järkiinne."

    Amen.

    Markku Särelä