usko
  • Auta minua epäuskossani

    Pastori Vesa Hautalan saarna 25.2.2018 Tampereella.

  • EIhän vain meistä kenelläkään ole paha, epäuskoinen sydän?

    10. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, III vuosikerran epistolateksti

    Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta, vaan kehottakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: "tänä päivänä", ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi. Sillä olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme luottamuksessa, joka meillä oli alussa, vahvoina loppuun asti. Sanotaanhan: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne, niin kuin silloin, kun vihoititte hänet." Ketkä sitten, vaikka kuulivat, vihoittivat hänet? Eivätkö kaikki, jotka olivat Mooseksen johdolla lähteneet Egyptistä? Mutta keihin hän oli vihastunut neljäkymmentä vuotta? Eikö niihin, jotka olivat syntiä tehneet, joiden kuolleet ruumiit kaatuivat erämaahan? Keille hän vannoi, etteivät he pääse hänen lepoonsa? Eikö tottelemattomille? Havaitsemme, etteivät he epäuskon tähden voineet siihen päästä. Hepr. 3:12-19

     

    Kalliit kristityt!

    Joskus nuoruudessani oli minulle suuri kysymys uskoon tuleminen. Se oli heränneelle omalletunnolleni hyvin tärkeä asia. Mitä uskoon tuleminen olisi ja miten siihen voisin päästä? Näihin kysymyksiin ei tuntunut olevan selvää vastausta. Silloin en tajunnut, mistä se johtui. En ymmärtänyt, että se johtui epäselvästä julistuksesta, kun evankeliumiin sotkettiin lakia eikä sanaa julistettu puhtaana. Mutta Raamatussa uskoa ei esitetä vaikeana asiana, vaan se asettaa kirkkaan evankeliumin silmiemme eteen ja kehottaa sen uskomaan. Raamattu sanoo: "Joka uskoo ja tulee kastetuksi, se pelastuu, mutta se, joka ei usko, tuomitaan kadotukseen." (Mark. 16:16) Näin Raamattu ohjaa meidät armovälineissä meille tarjolla olevan Jumalan armon varaan ja sen uskomaan. Se, joka ei usko tätä valmista armoa eli joka ei ota sitä vastaan uskolla, ei pelastu. Näin yksikertainen tämä asia on.

    Tekstimme kehottaa meitä uskomaan omalle kohdallemme Jumalan armon. Se lausuu: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne." Jumala on asettanut meille tärkeän määräpäivän, jona meidän tulee uskoa evankeliumi. Se on se päivä, jona kuulemme evankeliumin suloisen kutsun. Se on elämämme tärkein hetki. Juuri silloin meidän tulee uskoa evankeliumi. Jumala voi toki rakkaudessaan toistaa kutsunsa, mutta emme tiedä, tekeekö hän niin. Sen vuoksi meidän on seurattava hänen kutsuansa silloin, kun sen kuulemme. Emme saa paaduttaa sydäntämme Jumalan kutsuessa. Jumala ei kutsu meitä omistamaan jotakin pahaa, vaan ainoastaan hyvää. Kannattaa uskoa evankeliumi. Jeesus Kristus on maksanut täysin syntivelkasi ja Jumala on hyväksynyt Poikansa sovitustyön herättämällä hänet kuolleista. Syntisi ovat anteeksiannetut. Taivas on sinulle avoin. Olet autuas Jumalan lapsi uskossa Jeesukseen. Tästä saat olla varma.

    Uskossa vaeltamiseen kuuluu jatkuva uskominen. Joka aika sinun on tarpeen tarttua evankeliumiin ja omistaa se itsellesi. Ei riitä, että me vain kerran sen uskomme. Raamattu kehottaa näet uskovia: "Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi, teeskentely ja kateus sekä kaikki panettelu, ja halutkaa kuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, jotta siitä kasvaisitte, jos 'olette maistaneet, että Herra on hyvä'. Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset tosin ovat hylänneet, mutta joka on Jumalan edessä valittu, kallis, ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia. Sillä Raamatussa sanotaan: 'Katso, minä lasken Siioniin valitun, kallisarvoisen kulmakiven. Se, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.'" (1 Piet. 2:1-6) Näin Jumalan sana ohjaa meidät jatkuvaan uskossa kilvoitteluun.

    Uskossa säilyminen edellyttää jatkuvaa yhteyttä armonvälineisiin. Raamattu kehottaa: "Älkäämme jättäkö omaa seurakunnan kokoontumistamme, niin kuin muutamien on tapana, vaan kehottakaamme toisiamme, sitä enemmän, mitä enemmän näette tuon päivän lähestyvän." (Hepr. 10:25) Tuo päivä lähestyy, nimittäin tuomiopäivä. Jumala haluaa meidän olevan valveilla silloin, kun Kristus tulee. Sitä varten hän on antanut sen lähestymisestä kertovia merkkejä. Vaikka emme tiedäkään nimenomaista hetkeä, jolloin hän saapuu, voimme olla kuitenkin varmoja siitä, että se päivä lähestyy. Apostoli Johannes kirjoittaa: "Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika." (1 Joh. 1:18). Tämän viimeisen ajan merkit ovat olleet näkyvissä jo apostoleista lähtien, mutta nyt niitä on tihentyvästi. On samanaikaisesti monia merkkejä. Ja eräs merkki on se, että maailma elää tiedostamatta näitä merkkejä lähestyvän lopun merkeiksi ja elää paatuneena epäuskossaan. On maailmanlaajuinen ruttoon verrattava koronavirus, on sotia, monenlaisia onnettomuuksia, luonnonkatastrofeja, kuten rankkasateita, tulvia, kuivuutta, ennenkuulumattomia helteitä, maastopaloja ja muita paloja. Olen näistä aikaisemmin hiljan maininnut, mutta sanottakoon asia vielä taaskin, ettemme jäisi uskosta osattomiksi, vaan ymmärtäisimme uskomisen tärkeyden ja eläisimme yhteydessä armonvälineisiin. Ottakaamme siis vaari Raamatun kehotuksesta: "Älkäämme jättäkö omaa seurakunnan kokoustamme." Muistakaamme, että meidän tulee pyhittää lepopäivä, joka on kerran viikossa. Jos meillä ei olekaan vaikeissa nykyoloissamme seurakunnan tilaisuutta joka sunnuntai, meillä on hyvää kirjallisuutta, jota voimme lukea ja tutkia taajemminkin kuin kerran viikossa. Ja sitä suuremmalla syyllä meidän tulee käyttää ne tilaisuudet, jolloin meillä on yhteinen tilaisuus.

    Epäusko estää perille pääsemisen. Raamattu kutsuu epäuskoisen sydäntä pahaksi. Hänen sydämensä voi olla ihmisten mielestä hyväkin, mutta Jumalan edessä asia on toisin. Epäuskoinen näet hylkää Jumalan rakkauden itseään kohtaan ja halveksii sitä. Kuinka sellainen sydän voisi siis olla hyvä? Jumalan edessä eivät päde inhimilliset mittarit. Hän mittaa omalla mitallaan. Jumalan mittari on hänen sanansa. Hän on sanonut: "Joka uskoo, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."

    Koska Jumala haluaa rakkaudessaan pelastaa ihmisen, hän lähestyy armokutsullaan ihmistä vielä hänen viimeisillä hetkilläänkin ja hän voi pelastaa ihmisen vielä tämän lähtöhetkelläkin. Jumala varoittaa kuitenkin meitä jättämästä kääntymystämme omaan varaamme ja viime hetkeemme, vaan meidän tulee uskoa silloin, kun kuulemme Jumalan äänen. Profeetta Jesaja kirjoittaa: "Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on." (Jes. 55:6) Jumala on läsnä silloin, kun julistetaan evankeliumia. Hän tulee luoksemme sanassaan, ja silloin voimme hänet löytää. Miten arvokkaaksi tuleekaan jokainen tilaisuus, kun hänen sanansa kaikuu korviemme kuulla. Jumala, jota emme voi nähdä, tulee luoksemme sanassaan ja ilmoittaa meille itsensä! Hän kirkastaa meille armonsa ja rakkautensa ja asettuu asumaan sydämeemme! Me ehkä kuvittelimme etsivämme häntä, mutta hän etsikin meitä. Sitä varten hän lähetti apostolinsa maailmaan ja antoi heille evankeliumin.

    Kun Jumala löytää meidät ja lahjoittaa meille uskon, me alamme elää uskon elämää ja etsimme uskossa Jumalaa, etsimme häntä sieltä, missä hän on, nimittäin sanasta ja sakramenteista ja Jumalan Pyhä Henki auttaa meitä löytämään hänet.

    Veisaamme virressä 322: 

    Muistan päivää autuasta, jolloin Jeesus löysi mun, Syntein tähden tuomitun. Tilastani kauheasta Nosti minut olalleen, Otti aivan omakseen…

    Hän on minun paimeneni, Minä hänen lampaansa, Hänen voittosaaliinsa. Häntä kaipaa sydämeni. Ehtoollistaan nauttien Löydän hyvän laitumen. (Virsi 322:1,6)

    Amen.

     Markku Särelä, 8.8.2021

  • Kaste pelastaa

    Pyhä kaste on ihmeellinen Jumalan armotoimi meitä syntisiä kohtaan. Apostoli Pietari lausuu: "Vesi nyt teidätkin pelastaa kasteena." Otan nyt kokoavasti esille kasteeseen liittyvistä lohdullisista asioista neljä. Nämä ovat kasteen kertakaikkisuus, kasteessa annetut objektiiviset, uskosta riippumattomat lahjat, lapseus ja uudestisyntyminen.

    Kasteen kertakaikkisuus

    Pyhä Jumalan sana sanoo: "Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste" (Ef. 4:6). Ihminen voi siis saada elämänsä aikana vain yhden pätevän kasteen. Kristillistä kastetta ei voida toimittaa monta kertaa samalle ihmiselle, vaan vain kerran. Tämän, että kaste on yksi, ilmaisee ja vahvistaa paitsi yllä lainattu raamatunkohta, myös se tosiasia, että pyhä Raamattu käyttää kastetuksi tulemisesta sellaista kieliopin muotoa, aoristia,joka ilmaisee kertakaikkista tekemistä. Kun siis ihminen on kastettu, hän on tullut kertakaikkisesti kastetuksi, ja tämä tilanne kastetun kohdalla jatkuu pysyvänä hautaan ja iankaikkisuuteen asti miksikään muuttumatta.

    Kun ihminen on saanut oikean kasteen eli hänet on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen vettä käyttäen, niin kaikki senjälkeiset muut "kasteet" on hylättävä syntinä ja jumalanpilkkana.

    Kasteen kertakaikkisuutta Raamattu ei kytke uskon käsilläoloon. Esimerkkinä on Simon noita. Filippus oli hänet kastanut (Apt. 8: 13). Simon ei ollut kuitenkaan ottanut kastetta vastaan oikealla mielellä, vaan oli jäänyt epäuskoonsa. Tosin hän oli uskonut Filippusta (Apt. 8:12-13), kuten Raamattu sanoo ja oli sen seurauksena mennyt kasteelle kuten toisetkin, mutta hän ei ollut löytänyt sydämensä aarteeksi Kristusta, vaan halusi sijoittaa rahansa saadakseen lahjan antaa toisille ihmeiden tekemisen taidon. Silloin apostoli Pietari sanoi hänelle: "Menkööt rahasi, sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa. Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tähän sanaan, sillä sinun sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä. Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa - jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan. Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä." (Apt. 8:20-23.) Pietari kehotti Simonia tekemään parannuksen eli muuttamaan mielensä, mutta ei käskenyt häntä menemään uudelle kasteelle. Kaste oli siis Jumalan kertakaikkisena tekona voimassa.

    Voimassa on myös meidän kasteemme, Jos olemme lapsenuskosta langenneet, tulee meidän tehdä parannus ja palata siihen, mitä kerran kasteessa saimme ja joka nyt yhä on Jumalan puolelta voimassa.

    Kasteen objektiiviset lahjat

    Pyhä kaste on sellainen vesi, johon yhdistyy Jumalan sana eli Kristuksen asetus. Se ei ole siis pelkkää vettä, vaan se on kuten Luther sanoo "armorikas elämän vesi ". Siinä on itse Kristus, ihmiskunnan Vapahtaja, kaikkine armoinensa persoonallisesti läsnä. Sanotaanhan Raamatussa, että "kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette hänet päällenne pukeneet" (Gal. 3:27).

    Nyt on tarkka paikka se, mikä liittää Kristuksen kasteeseen.

    Toiset ajattelevat, että se on ihmisen usko, mutta silloinhan usko saisi kasteen aikaan ja kaikki kasteen lahjat lepäisivät uskon varassa ja itse asiassa kaste olisi tarpeeton, jos kaikki, mitä kaste antaa, tulisi kasteeseen uskosta. Silloinhan ihminen ei saisi mitään kasteesta, vaan hänellä olisi jo ennen kastetta kaikki niin, että hän voisi tuon kaiken panna uskostaan kasteeseen.

    Se, mikä liittää Kristuksen kasteeseen, ei siis ole meidän uskomme, vaan se on Kristuksen sana. Sen vuoksi kasteessa ovat läsnä Jumalan armon objektiiviset, uskosta riippumattomat lahjat.

    Näin kaste tuo meille Kristuksen kaikkine armonsa lahjoineen, ja sellaisena saatu kaste on taivaallinen aarreaitta. Mutta mikä paikka tässä on uskolla?

    Usko on se yksin Pyhän Hengen synnyttämä toiminto, jolla ihminen ottaa omakohtaisesti vastaan nuo kasteen objektiiviset lahjat. Usko ei tee kastetta, ei perusta sitä, vaan usko perustuu kasteelle. Olemme jumalallisen salaisuuden edessä: kaste ei pelasta ilman uskoa ja kuitenkin se voidakseen pelastaa edellyttää uskoa. Kaste ei pelasta tehtynä tekona, kuten Simon noita uskoi, vaan vain silloin, jos kastettu uskolla ottaa vastaan kasteen lahjat. Sitä uskoa, mitä kaste edellyttää, se myös vaikuttaa tai vahvistaa jo ennen kastetta evankeliumin sanalla syntynyttä uskoa. Simon noita on esimerkki siitä, että ihminen voi ottaa oikean, uusimattoman kasteen vastaan väärällä, epäuskoisella mielellä.

    Siis kaikki, jotka ovat saaneet oikean kasteen, ovat kasteessa saaneet siihen sisältyvät objektiiviset ahjat eli Kristuksen ja hänen armonsa, mikä sisältää syntien anteeksiantamuksen, ruumiin ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän. Tämä kaikki on kasteessa, ja siinä kasteessa, minkä kastettu on jo saanut. Pyhä kaste on pelastuksen lähde. Siitä usko ammentaa armoa armon päälle, mutta epäusko jättää nämä taivaalliset lahjat käyttämättä.

    Vaikka kaikki kastetut ovat kasteessaan saaneet tämän kaiken, niin vain ne pelastuvat, jotka sen uskolla omistavat. Ei ole näet mitään muuta tapaa ottaa vastaan omakohtainen pelastus kuin usko. "Joka uskoo ja on kastettu, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." (Mark. 16: ] 6. )

    Asian havainnollistamiseksi voimme verrata kastetta eteemme asetettuun ja katettuun juhlapöytään. Tämä pöytä ei ole vain Golgatalla Kristuksessa, vaan tämä on asetettu eteemme valmiina iankaikkisen elämän ateriana.ia meille sanotaan, kuten Herran enkeli sanoi Elialle: " 'Nouse ja syö, sillä muutoin käy matka sinulle liian pitkäksi. ' Niin hän nousi ja söi ja joi. Ja hän kulki sen ruuan voimalla neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä Jumalan vuorelle, Hoorebille, asti." (I Kun. 19:7-8) Kasteemme liiton varassa saamme kulkea koko lopun elämäämme, samalla kuitenkin saaden ravintoa myös muista armonvälineistä.

    Lapseus ja liitto

    Pyhä Raamattu puhuu lapseudesta eri merkityksissä, ja on tärkeätä osata erottaa ne toisistaan.

    Olemme Jumalan lapsia luomisen nojalla. Ef. 3:15 lausuu Jumalasta: "... josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä. " Niin siis luomisen nojalla Jumala onjokaisen ihmisen Isä. Mutta koska me olemme syntiin langenneita, me emme ole enää sitä, miksi Jumala meidät loi. Olemme kadottaneet Jumalan kuvan. Jeesus sanoikin aikansa juutalaisista, jotka eivät häneen uskoneet: "Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt." (Joh. 8:42)

    Olemme lapsia lunastuksen nojalla. "Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan. " (Gal. 4:4-5) Kristuksen lunastustyö on hankkinut meille lapsen-oikeuden.

    Olemme lapsia liiton nojalla. Israelilaisista lihan puolesta apostoli Paavali lausuu: "Heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!" (Room. 9:4-5) Heillä oli siis monta etuisuutta pakanoihin verrattuna; niiden joukossa lapseus. Tämä lapseus koski Israelin kansaa sen nojalla, että Jumala oli ottanut sen kansakseen. Israel oli Jumalan poika, ( "poikani", Hoos. II: I), Jumalan "esikoispoika" (2 Moos. 4:22-23), Jumalan "omaisuus ennen kaikkia muita kansoja" (2 Moos. 19:5). Kuitenkin tämä suhde perustui Jumalan tekemään liittoon eikä se ilman uskoa pelastanut. Se ei tehnyt israelilaisista sydämeltään Jumalan lapsia. Apostoli Paavali sanookin: .'Eivät ne,jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi." (Room. 9:8) Ja apostoli Pietari sanoo kastetta " hyvän omantunnon liitoksi " ( 1 Piet. 3:21). Luterilainen jumaluusoppinut Johannes Gerhard sanoo tästä: Tässä oleva kreikan sana (eperooteema) tarkoittaa "kysymystä ja vastausta, kuten niitä oli tapana käyttää sopimuksissa ja liitoissa, että toinen osapuoli kysyy ja toinen vastaa, minkä jälkeen liitto solmitaan. Tätä sanaa käytetään myös Vt:n septuaginta-käännöksessä, kun he halusivat sanoa tietyissä tapauksissa kysytyn Jumalan suulta; tähän tähtää myös pyhä Pietari, kun hän nimittää kastetta sellaiseksi kysymykseksi ja näin opettaa, että voimme kasteessa olla varmoja Jumalan armosta ja siis vastakin omistaa hyvän omantunnon." (Taufe, s. 57).

    Samalla tavalla kuin oli ero epäuskoisen ja uskovan israelilaisen välillä, mitä lapseuteen tulee, on myös ero epäuskoisen kastetun ja uskovan kastetun välillä. Ihminen voi olla Jumalan lapseksi kastettu, hänen kansaansa eli seurakuntaansa kasteessa ulkonaisesti liitetty, niin että hänellä on lapseus ja liitot samaan tapaan kuin juutalaisilla oli, mutta jos hän ei usko, niin epäuskonsa tähden hän ei ole sydämeltään jumalan lapsi eikä pelastu. Parannuksessa tällainen ihminen palaa uskossa kasteensa liittoon.

    Varsinaisia jumalan lapsia, niitä, jotka perivät iankaikkisen elämän, siis lapsia hengellisen syntymän perusteella, ovat ne, jotka uskovat.

    Uudestisyntyminen

    Jotkut, jotka tässä kysymyksessä ovat muuten aivan oikeassa opissa, tarkoittavat uudestisyntymisellä kasteen kertakaikkisuutta ja sen objektiivisia, uskosta riippumattomia lahjoja sekä lapseutta edellä mainitussa merkityksessä, siinä merkityksessä, mikä lapseus epäuskoisilla juutalaisillakin oli. Tällöin he katsovat, että uudestisyntyminen voi tapahtua vain kerran. Kantansa tueksi he viittaavat tuhlaajapoikavertaukseen; tuhlaajapoika oli isänsä poika silloinkin, kun ei ollut kotona, vaan oli vieraalla maalla. Tämä kanta on muuten oikea, mutta termi "uudestisyntyminen" ei ole oikea tästä asiasta.

    Raamattu, Luther ja luterilainen tunnustus käyttävät sanaa uudestisyntyminen toisessa merkityksessä sisälIyttäen siihen eloon virkoamisen uskon kautta, ja sen vuoksi Raamattu puhuu myös evankeliumin sanan kautta tapahtuvasta uudestisyntymisestä.

    Ne, jotka rajaavat uudestisyntymisen pelkäksi kastetuksi tulemiseksi ilman eloon virkoamista uskon kautta, joutuvat sitten päättelemään, ettei evankeliumin sana uudestisynnytä. Sekin on tietyssä määrin johdonmukaista sen kanssa, ettei pelkän evankeliumin saarnan kautta, mikäli kaste ei ole edeltänyt sanaa tai seuraa sitä, tapahdu Jumalan kansaan liittämistä sellaisella ulkonaisella, objektiivisella tavalla, että voitaisiin sanoa kuten juutalaisista, että heidän on lapseus ja liitot jne. Kun kaste on saatu, voidaan osoittaa sekä muille ulospäin että itselle omalle sydämelle kuuluminen Jumalan kansaan. Tässä suhteessa kaste eroaa muista armonvälineistä. Liittäminen seurakunnan jäsenyyteen tapahtuu kasteessa. Siten kuvaa Apostolien teot lähetystyötä. ja vanhat ovat nimittäneet kastetta alkamisen sakramentiksi antaen täten kasteelle erityisen painon tultaessa Jumalan seurakuntaan ja siinä elettäessä. Tällaisena välineenä ja peruuttamattomana, pysyvänä liittona kaste tarjoaa erityistä lohdutusta varsinkin ahdistuksen tilassa olevalle.

    Paneudutaanpa hieman tarkemmin kysymykseen, mitä pyhä Raamattu tarkoittaa uudestisyntymisellä. Tämähän on ratkaisevan tärkeä asia.

    Jeesus sanoo Nikodeemukselle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa... Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. "

    (Joh. 3:5) Jeesus puhuu sellaisesta uudestisyntymisestä, joka vie sisälle Jumalan valtakuntaan. Sillä, joka siis on uudestisyntynyt, on omanaan iankaikkinen elämä; hän on käynyt sisälle Jumalan valtakuntaan; ei vain ulkonaisesti ulkonaisen seurakunnan jäsenyyteen, vaan sisäisesti, hengellisesti. Luterilainen tunnustus samaistaa uskonvanhurskauden ja uudestisyntymisen ja sanoo, että me saamme Pyhän Hengen ja uuden elämän uskon kautta armonvälineiden vaikutuksesta: (Tunnustuskirjat 1948, s. 72,74,75,76,83,101,113-114. Puolustus IV,45-46,61,64-65,68, 72, 78; TK 1990, s. 97,99, 107, 124, 135s. Puolustus IV,61,64,100,101, 125, 247, 249-251, 311.)

    Tuhlaajapoika vieraalla maalla ollessaan oli kuollut isän kannalta. Sanoohan isä: "Tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon. hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt. " (Luuk. 15 :24. ) "Minun poikani", siis isän lapsi, hän oli, mutta "kuollut", kunnes "virkosi eloon". Epäuskoiset ovat jumalan lapsia luomisen ja lunastuksen nojalla, myös liiton nojalla, mutta silti "synteihinsä kuolleita", joilla ei ole iankaikkista elämää itsessään, vaan joiden täytyy pelastuakseen saada uusi elämä Jumalalta eli uudestisyntyä. Nyt uudestisyntyminen raamatullisessa merkityksessä on juuri "eloon virkoamista". Kaste virvoittaa kuolleen eloon; onhan se armorikas elämänvesi, kuten Luther sanoo. Kaste ei vaikuta sitä kuitenkaan ilman uskoa, vaan uskon kautta. Epäuskossa elävää kastettua ei voida sanoa eloon vironneeksi, vaan häntä on pidettävä kuolleena.

    Tuhlaajapojan eloon virkoaminen tapahtui, kun hän muisti, kuinka hyvä oli olla kotona. Isän rakkaus veti hänet takaisin kotiin ja antoi voiman paluuseen. Vertaus ei yksilöi, millä perusteella tuhlaajapoika näin muisti. Vt:ssa ei ollut kastetta, mutta oli muita armonvälineitä. Ut:ssa meillä on kaste, evankeliumin sana ja ehtoollinen. UT:n aikana tuhlaajapoika saa rohkeuden palata kotiin muistaessaan entistä osallisuuttaan näihin armonvälineihin ja niiden kautta Kristukseen, ja hän voi vedota sekä kasteeseen että sanaan, ja tultuaan takaisin kotiin osallistua myös ehtoollisen aterialIe.

    Kun kaste vaikuttaa uudestisyntymisen, se tekee kaksi asiaa. Ensiksi se hautaa Kristuksen kanssa, sitten se herättää eloon hänen kanssaan (Room. 6: I ss ). jos ihminen epäuskollaan estää eloon heräämisen, ei ihminen ole tullut sisälle Jumalan valtakuntaan eikä hänellä ole elämää, vaan hän on hengellisesti kuollut. Vaikka kaikki paavilaiset munkit ja nunnat olivat oikealla kasteella kastettuja, mutta Kristukseen pukeutumisen sijasta luottivat kaapuihinsa, Luther sanoo, etteivät he ole uudestisyntyneitä. Sama meidän on sanottava oman maamme epäuskoisista kastetuista.

    Luther määrittelee uudestisyntymisen jumalan kuvan palautumiseksi. Kun ihminen menetti Jumalan kuvan, hän "kuolemalla kuoli". Kun hän saa sen takaisin, hän 'elämällä elää " hän virkoaa eloon. Hengellisesti kuollut ei ole Jumalan kuva, sillä Jumala ei ole kuollut, vaan meidän Jumalamme on iankaikkisesti elävä Jumala. Niin siis se ,jonka Jumala uudesti luo eli uudesti synnyttää, on vironnut kuolemasta elämään. ja tämä tapahtuu kasteessa, ei kuitenkaan vain kasteessa.

    Ymmärtääksemme paremmin tätä asiaa, verratkaamme apostolien toimintaa ja Raamatun sanaa kasteesta "uudestisyntymisen pesona" (Tiit. 3:5). Apostolit alkoivat toimintansa kullakin paikkakunnalla saamalla. ja ne,jotka ottivat sanan vastaan, kastettiin. Apostoli Paavali kertoo, että korinttolaisilla ei ole monta isää, vaan hän sanoo: "Minä teidät synnytin evankeliumin kautta Jeesuksessa Kristuksessa" ( I Kor.4: 15). Paavali käyttää synnyttämisestä samaa kreikan sanaa kuin Jeesus Joh. 3:5:ssä (gennaoo ). Lisäksi tämä sana on aoristissa. Apostoli tuo esille kirjeessään sen, ettei hän kastanut Korintossa kuin muutaman. Väline, jolla apostoli synnytti korintolaiset, oli siis evankeliumin sana.

    Näin oli kaikkialla, missä apostolit saamasivat ja missä seurakuntia syntyi. Silti apostoli Paavali voi muitta mutkitta sanoa kristityistä, että he ovat "pelastetut uudestisyntymisen peson kautta " (Tiit. 3:5). Siis heillekin, jotka jo ennen kastetta olivat sanasta uudestisyntyneitä, kaste oli uudestisyntymisen peso. Tässä voi olla ihmisjärjelle ristiriitaa, mutta se on Jumalan sanan opetus. Asia on helpompi ymmärtää, jos muistamme, että armonvälineiden vaikutus on sama. Luterilainen tunnustus sanoo sanasta ja sakramentista: "Kummankin vaikutus on siis sama." (TK 1990, s. 186, 5).

    Kastetta edeltävä evankeliumin sana ei vähennä eikä kumoa mitään kasteen voimasta eikä kasteen lahjasta. Myöskään kaste ei vähennä eikä kumoa mitään evankeliumin sanan voimasta eikä sen vaikutuksesta, vaan vaikuttaessaan samaa kumpikin vahvistaa toinen toisensa vaikutusta. Sillä tavoin Jumalan moninainen armo tulvailemalla tulvailee meille uudestisynnyttävällä, elämää antavalla voimallaan. Sanan luonteeseen kuuluu toistaminen, kaste toimituksena on kerran tapahtuva.

    Jos kastettu lankeaa uskosta, hänestä kaikkoaa hengellinen elämä. Hän kuolee hengellisesti. Kun hän jumalan armosta tulee parannukseen, hän virkoaa uudestaan eloon eli uudestisyntyy; toisin sanoen hän palaa siihen, mistä oli langennut, siis kasteensa varaan ja siihen sisällöltään samaan ja kasteessa tapahtuneeseen uudestisyntymiseen, mistä hän oli välillä joutunut kuoleman tilaan.

    Apostoli Pietari kirjoittaa: "Olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasa siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta. " ( 1 Piet. l :23) Jotkut yrittävät selittää tämänkin kasteeksi sanan poissulkien apostolin selvistä sanoista ja niiden tekstiyhteydestä välittämättä. Toiset katsovat, että tämä uudestisyntyminen on jotakin olemukseltaan erilaista kuin kasteen kautta uudestisyntyminen, koska tässä verbi ei ole nyt aoristissa, vaan perfektissä. He taas eivät tunne riittävästi kreikan kielioppia. Perfekti näet tuo esille joskus tapahtuneen asian ja esittää tämän asiantilan edelleenjatkuvana. Kun aoristi kiinnittää huomion tapahtuman kertakaikkisuuteen, niin perfekti kertoo kerran alkaneen asiantilan jatkumisesta. Pietari siis opettaa, että uskovat eivät ole vain joskus uudesti-syntyneet ja tulleet uskoon, vaan heissä uskontila ja kerran saatu hengellinen elämä jatkuu. On myös huomattava, että Pietari ei tässä ulossulje asiasta kastetta; onhan siinäkin sana mukana ja kasteen lohdullinen, hyvä, elämää antava vaikutus pysyy sekin kautta koko elämän, mistä Pietari puhuu kirjeensä kolmannessa luvussa sanoen veden pelastavan kasteena ( l Piet. 3 :21 ).

    Markku Särelä 23.2.2001

  • Ketkä ovat autuaita

    Pyhäinpäivän pyhä evankeliumi

    Nähdessään kansanjoukot hän nousi vuorelle; ja kun hän oli istuutunut, hänen opetuslapsensa tulivat hänen luokseen, ja hän avasi suunsa ja opetti heitä sanoen: "Autuaita ovat hengessä köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen. Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat periä maan. Autuaita ovat ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano, sillä heidät ravitaan. Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden. Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan. Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heitä sanotaan Jumalan lapsiksi. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat, vainoavat ja valehdellen puhuvat teistä kaikenlaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä. Matt. 5:1-12

    Armon Armonruhtinaalta, rauhaa Rauhanruhtinaalta.

    Millä paikalla olet? Kallis Kuulija, millaisena tulet tänään näiden Jeesuksen vuorisaarnan sanojen äärelle? Tuletko itsevarmoin ja itseesi tyytyväisin ajatuksin? Vai tuletko aroin ja kaipaavin toivein ja haet paikkaasi läheltä Herraa, jonka sanat haluat kuulla? Pienelle paikalle käyvälle on lohdullisia uutisia, sillä huomaathan miten Vapahtajamme sääli kansaa nähtyään, miten paljon heitä tuli Hänen luokseen. Jeesus ei opettanut tuomarina eikä käskijänä, vaan Hän puhui lempein ja ymmärtävin sanoin. Hän istuutui opetuslastensa ja muiden kuulijoittensa keskelle, heidän vierelleen, heidän tasolleen.

    Sitten Jeesus kuulutti sanansa avoimen taivaan alla ja kertoi armon viestinsä kaikille. Kaikkia Hän kutsui ja kutsuu edelleen pelastukseen, taivasten valtakunnan iankaikkiseen iloon. Hän ei vaadi mitään, vaan pyytää edelleen vierelleen, mistä tahansa tulemmekin, ja jättämään pois ylpeät ajatukset ja itseriittoisen mielen, vain kuulemaan, uskomaan ja ottamaan vastaan. Tästä ovat myös aikaisemmat sukupolvet meille kertoneet ja meitä opettaneet. Vietämme tänään Pyhäinpäivää ja muistamme autuaasti poisnukkuneita. Kiitämme Jumalaa pyhien antamasta esikuvasta. Esimerkillään he vahvistavat meitä uskontaistelussamme ja kannustavat meitäkin luottamaan siihen, että Herramme on kaiken aikaa tukenamme ja turvanamme. Näiden Jeesuksen vuorisaarnan sanojen eteen pysähtyneelle kuulijalle avautuu niissä neljän näkökulman polku.

    Ensimmäisenä on tyhjän astian paikka. Jos tarkoituksesi on nostaa vettä kaivosta, on sinulla oltava ämpäri tai muu astia, jolla saat nostettua veden. Tämä astia olet sinä ja kaivo on Jumalan sana. Olemme erilaisia astioita, mutta kaikkia yhdistää se, että olemme Jumalan tekemiä, kukin arvokkaita, koska Kaikkivaltias on meidät luonut. Ja Hän tuo Raamatun sanassaan ja muissa armonvälineissään ehtymättömän kaivonsa lähellemme. Ammenna, nosta ja ota sanastani runsaasti ja päivittäin omaksesi, Hän kutsuu. Astia pitää täyttää. Se on Jumalan tahto ja uskontiellemme tarpeen. Mutta, millaisen astian lasket kaivoon? Yritätkö laskea sinne sellaisen, joka on jo valmiiksi täynnä omahyväisyyttä ja itseriittoisuutta eli kaikkea mitä sinulla jo on tai mitä kuvittelet sinulta löytyvän? Vai tunnistatko, että itsessämme olemme vain tyhjiä itsekkyyden ja synnin onttoutta kumisevia astioita?

    Itseensä pettyneet ja tyhjät astiat kaipaavat täyttämistä. Heillä on todellinen vanhurskauden nälkä ja jano. Niinpä Rakas Ystävä, kun tulet tyhjänä astiana Kristuksen luokse, Hän haluaa täyttää sen armollaan, anteeksiantamuksellaan ja laupeudellaan. Sama toteutuu tällä vuorisaarnan paikalla. Sillä jos käy tämän sanan äärelle sydän täynnä, on mahdotonta ottaa mitään vastaan. Täyttä kun ei voi tehdä täydemmäksi. Jumala sanoo Jesajan näyn sanoin: ”Katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto sanani edessä.” (Jes. 66:2)

    Tällä saarnapolkumme ensimmäisellä paikalla tunnustamme, ettemme ole omassa varassamme autuaita. Tätä muistamme tänään myös Uskonpuhdistusjuhlassamme, kun kiitämme Jumalaa siitä suuresta armotyöstä, jonka Hän teki uskonpuhdistajamme Martti Lutherin kautta torjuen Raamatun sanalla teko-opin, opilliset harhat ja monet väärinkäytökset. Elämämme ei täytä Jumalan sanan mittaa, sen käskyjä ja edellytyksiä. Jumalan sana ilmoittaa: ”Sillä se, joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, on syypää kaikissa kohdin.” (Jaak. 2:10) Ja: ”Kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet. Ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään.” (Room. 3:12) Näin kiistatta osoittaa Jumalan pyhä sana. Joka muuta luulottelee tai esittää, valehtelee itselleen ja Jumalalle.

    Oletko puhdassydäminen? Polun ensimmäiselle askelmalle emme siis voi jäädä, vaan jatkamme matkaa. Seuraavalla paikalla meille julistetaan: ”Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.” Tällä askelmalla paikkamme on edellistäkin pienempi: Tiedämme, ettei elämämme täytä synnittömyyden mittaa, mutta samalla kuulemme iankaikkiseen elämään tarvittavan täydellisyyttä – ikuisuuteen, joka saattaa koittaa hetkenä minä hyvänsä. Minua on usein surettanut Johanneksen evankeliumin kuudennen luvun kohta, jossa kerrotaan: ”monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssaan.” (Joh. 6:67–69) Osa kansasta loukkaantui Jeesuksen nuhtelevaan puheeseen. He jäivät katsomaan omaa elämäänsä, eivätkä turvautuneet Jeesukseen ja luottaneet Häneen. He kääntyivät polullamme takaisin, pois Jeesuksen luota. Mutta mihin nuo pois lähteneet menivät? Minne kulkea ihmiselämän tyhjässä autiomaassa ilman Vapahtajaa? Heitä on myös meidän ympärillämme paljon, ja meidän tulee heitä muistaa ja heitä lähestyä evankeliumin sanalla. Tässä surussa on kuitenkin suuresti lohduttanut heti tuossa tilanteessa kuultu Herran Jeesuksen kysymys lähimmille opetuslapsilleen. Hän kysyi: "Tahdotteko tekin mennä pois?" Jo tämä kysymys osoittaa vuoren varmasti, ettei Hän aja ketään luotaan pois. Hän ei halua kenenkään lähtevän ja jättävän Häntä. Ja siksi vastaamme tällä polkumme toisella askelmalla Vapahtajallemme Simon Pietarin sanoin: "Herra, kenen luo menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat, ja olemme uskoneet ja ymmärtäneet, että sinä olet Jumalan Pyhä."

    Ethän siis Rakas Ystävä käänny pois, etkä sulje korviasi ja sydäntäsi. Vaan kuulkaamme Paimentaan seuraavina lampaina Hänen sanansa: ”autuaita ovat hengessä köyhät”. Tässä käytetty Uuden testamentin alkukielen sana (ptōkhoi) tarkoittaa rutiköyhiä, ihmisiä, joilla ei ole mitään. Heidän elämisensä ja olemisensa perustuu sille, että he saavat kaiken mitä elääkseen tarvitsevat itsensä ulkopuolelta. Herra Jeesus tarkoittaa sellaista köyhyyttä hengessä, joka ei valmiiksi omista mitään, joka ei ole itsessään mitään. – Ja miten Hän jatkaa? – ”Autuaita ovat hengessä köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.” Jeesus ei sano: voisi olla tai ehkä on tai saattaa joskus tulevaisuudessa olla. Ei, vaan Hän toteaa ja vakuuttaa: ”heidän on taivasten valtakunta.” Juuri tässä ja nyt, tällä hetkellä ja aina. Kaikki on valmista ja polkumme on tähän asti selvä: Tunnustamme olevamme tyhjiä ja itsessämme kelvottomia astioita, jotka ovat hengessä köyhiä. Mutta taivasosa onkin luvattu juuri köyhille, joilla ei ole itsessään, ilman Auttajaansa, mitään.

    Jeesus on Autuas

    Mutta vielä jää iso kysymys: Missä me täytämme sydämemme tällä köyhyydellä, joka on suurinta rikkautta taivasten valtakunnassa? Miten saadaan tyhjästä täysi? Miten köyhästä tulee rikas? Kuka täyttää astiamme ja nostaa sen kaivosta? Seuratkaamme edelleen rohkeasti ja tarkasti tämän evankeliumin sanoja: Kuulethan Rakas Ystävä, miten lisäksi autuasta kuvataan: Hän on murheellinen, hiljainen, laupias, rauhantekijä, vainottu ja solvattu. Kuka tähän kuvaukseen sopii? Tänään vietettävän Uskonpuhdistusjuhlamme teemana on: ”Jeesus kirjoitusten selittäjänä.” Jeesus avaa Raamatun sanan todistuksen Itsestään. – Niinpä Herramme Jeesus Kristus on perusta kaikelle autuudelle. Hän itki, armahti, rakensi rauhaa, paransi ja oli pilkattu ja vainottu aina ristinkuolemaan asti. Hänessä avautuu tämäkin Raamatun kohta, sillä vuorisaarna ei ole erillinen osa Raamatussa, ei mikään inhimillinen korkeakoulu, eikä elämän mitta uudestisyntyneillekään. Jeesuksessa järjestys ja perusteet ovat kaiken aikaa oikein. Itsekäs ihmisluontomme kun lukee ja kuulee helposti sanat: Autuaita ovat hengessä köyhät, siksi heidän on taivasten valtakunta… Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sen tähden heidän on taivasten valtakunta. Näin Jeesus ei kuitenkaan sano, vaan Hän osoittaa oikean järjestyksen ja perustuksen:

    "Autuaita ovat hengessä köyhät, SILLÄ heidän on taivasten valtakunta. Autuaita ovat murheelliset, SILLÄ he saavat lohdutuksen.” Lisäksi Jeesus sanoo: ”Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden.” He eivät ole autuaita sen vuoksi, että he olisivat ensin laupiaita, vaan sen tähden, että he saavat Herralta laupeuden. Ja niin uskon ja pelastuksen lahjan saatuaan myös heillä on laupias ja armahtava sydän. Kuulemme näin kaikissa autuaaksijulistuksissa lopputuloksen, joka kuitenkin saa voimansa autuaitten ulkopuolelta. Jeesus osoittaa näin kaiken autuuden perustuvan Hänen uhrityölleen, joka otetaan uskossa vastaan. Jeesus ei siis laadi tässä mitään vaatimuslistaa, vaan auttaa suuntaamaan uskon katseen oikein. Taivasten valtakunta, pelastus ja Jumalan lohdutus ovat ensin. Kaikki muu seuraa niistä. Jeesus lohduttaa omiaan elämän tuskien keskellä kaiken aikaa Hänessä avautuneella pelastusvarmuudella. Niinpä tällä polkumme kolmannella paikalla Autuas-sana saa uskossamme uuden kirjoitusasun: se saa ison alkukirjaimen – tarkoittaen sillä Luvattua Messiasta, ihmiskunnan Vapahtajaa ja Lunastajaa, Herraamme ja Vapahtajaamme Jeesusta Kristusta.

    Tiemme saa siis Hänen kanssaan varman suunnan ja turvan. Vain Hänessä kuljemme eteenpäin polulla, jolle paistaa jo taivaan rauha, autuus ja ilo. Lisäksi tässä avautuu oikea järjestys sille, että kristittyinä kannamme huolta ja vastuuta myös luomisen todellisuuteen liittyvistä asioista. Kristuksessa rikkaiksi tulleina annamme aikaamme, voimavarojamme ja maallista hyväämme sitä tarvitseville ja elämme valona ja suolana Herramme meille antamissa tehtävissä.

    Apostoli Paavali opettaa Toisen korinttolaiskirjeensä ensimmäisessä luvussa, jakeissa 3 ja 4: ”Kiitetty olkoon Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikessa ahdistuksessa ovat.” Näin apostoli Paavali. Ehtymätön voimanlähteemme on Hän, joka on Ainoa Todellinen Vanhurskas, ja jolta saamme taivaassa kelpaavan lahjavanhurskauden, kun Taivaallinen Isä on hyväksilukenut meille Hänen tähtensä pyhyyden, autuuden ja taivaskelpoisuuden. Tähän lupaukseen uskomme tarttuu ja sen varassa se lepää. Tämä Jumalan Kallis Uhrikaritsa sanoo vanhurskautensa perusteella omistaan: ”Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.” Jeesus ei lupaa helppoa eikä kivutonta loppupolkua, vaan jatkaa: ”Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat, vainoavat ja valehdellen puhuvat teistä kaikenlaista pahaa.” Jeesus sallii omiaan riisuttavan, jotta Hän saa antaa paljon enemmän. Siksi avainsanat tässä ovat: ”minun tähteni”. Hän vahvistaa omiaan ja vakuuttaa olevansa heidän kanssaan kärsimyksissä läsnä. Hän pitää heidät uskossa kestävinä. Siitä pelastetut antavat Hänelle kunnian. Maailman pilkasta huolimatta Jeesus kesti kaiken kivun ja kuoleman. Hänen kanssaan uskon polkumme on turvattu.

    Jeesuksessa olet Autuas

    Isän meille lähettämän Poikansa suojissa me kuljemme tämän evankeliumin polun neljännelle ja viimeiselle askelmalle. Tänään muistaessamme poisnukkuneita omaisia ja läheisiä ymmärrämme, että saattelemme vielä tällä viimeisellä polun paikalla omaisiamme iankaikkisuuteen. Ja kuten tiemme on kulkenut tähänkin asti Herramme kanssa, on siltä levollista lähettää eteenkin päin Hänen turvissaan. Siten odotamme uskollisina Herramme paluuta. Siksi Kallis Kuulija, tartuthan ja turvaathan Hänen sanoihinsa: ”Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa.” Kaiken ihmiselämän kivun keskellä meille kuuluu kehotus iloita ja riemuita, sillä Jeesuksessa meillä on jo iankaikkinen palkka. Hän Itse on Se Suuri Palkka, joka meitä taivaan kodissa odottaa. Hänen katselemisensa ja ylistämisensä on se kaiken olemisemme tarkoitus ja huipentuma, johon meidät luotiin. Polku Hänen seurassaan täällä johtaa Hänen lepoonsa siellä.

    *****

    Kallis Kuulija, kysyin alussa, millaisena tulit näiden vuorisaarnan sanojen äärelle. Kysyn sinulta nyt, millaisena lähdet niiden ääreltä? Painathan tarkasti ja rohkeasti sydämeesi seuraavat sanat: Jeesuksessa Kristuksessa olet autuas! Niinpä saat lähteä paikaltasi armahdettuna ja anteeksisaaneena! Saat lähteä autuaana! Saat nyt sanoa itsellesi: Jeesuksessa olen Autuas! Ja näe ja usko mielessäsi edelleen tuo Autuas-sana isolla alkukirjaimella, niin aina muistat, ettet omassa voimassasi, et omilla teoillasi, etkä millään elämässäsi ole ilman Vapahtajaasi autuas, vaan tuo pelastava Autuus on lahja-autuus, lahjapelastus, lahja-armo. Ja niin tuossa kahden Jeesusta kuvaavan arvokkaimman sanan: Hänen Pyhän Kalliin nimensä ja Hänen armollisen ja muuttumattoman pelastus- ja armotahtonsa välissä sinun on autuaallista olla. Siinä sinulla on jo taivaan koti ja lepo, Herramme turva ja varmuus: ensin on Jeesus, sitten sinä, ja lopuksi pelastuksesi ilmoittava ja vahvistava sinetti. Siksi Rakas Ystävä, Jeesuksessa olet Autuas.

    Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

    Aamen.

     Marko Kailasmaa Lahdessa 5.11.2022

  • Mitä usko saa aikaan?

    III lopp. jälk. sunn. II vsk, epistola.

    Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä. Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain, ja uskon kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas, kun Jumala antoi todistuksen hänen uhrilahjoistaan; ja uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu. Uskon kautta otettiin Eenok pois, näkemättä kuolemaa, "eikä häntä enää ollut, koska Jumala oli ottanut hänet pois." Sillä ennen poisottamistaan hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen Jumalalle. Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät. Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi; ja uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee. Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva. Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niinkuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä; sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala. Hebr. 11:1-10.

    Johdantoa

    Mitä usko on? Mistä tiedämme, että meillä on oikea usko? Voisiko sen jollakin tavoin määritellä? Tekstimme sanoo meille, mitä usko on. Se lausuu: "Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy." Usko on siis luottamusta, vieläpä lujaa luottamusta. Toiseksi se on "ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy". Se kohdistuu siis näkymättömiin. Ja nämä näkymättömät asiat antavat sitten suunnan koko uskovan elämälle, niin että ojentaudumme niiden mukaan. Ja ne ovat niin varmoja, pettämättömiä ja luotettavia asioita, että niiden varaan voi rakentaa uskonsa ja elämänsä.

    Tässähän olikin jo joukko tärkeitä asioita.

    Tekstimme avulla haluamme kuitenkin mennä syvemmälle asiaan ja ottaa siitä esille kolme perusasiaa: ensiksikin uskon Jumalan olemassaoloon ja luomiseen, toiseksi uskon syntien anteeksisaamiseen ja kolmanneksi sen, että usko tekee kuuliaiseksi Jumalan tahdolle.

    1. Uskon kautta ymmärrämme, että Jumala on ja että maailma on syntynyt tyhjästä Jumalan sanan kautta.

    Tekstimme sanoo: "Sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on."

    Tarvitsemmeko siis uskoa siihen, että Jumala on? Eikö se ole itsestään selvä asia, joka on kirjoitettu jokaisen ihmisen omaantuntoon? Eikö maailman olemassaolo jo sinänsä todista siitä, että sillä on luoja? Varmasti näin on. Sanotaanhan tässä samassa Hebrealaiskirjeessä, mistä tekstimme on: "Sillä jokainen huone on jonkun rakentama, mutta kaiken rakentaja on Jumala." (Hebr. 3:4.) Ja Psalmien kirjassa on lausuttu: "Hullu sanoo sydämessään: 'Ei ole Jumalaa.'" (Ps. 14:1) Psalmeissa myös selitetään, miksi jotkut noin sanovat. "Jumalaton sanoo ylvästellen: 'Ei hän kosta.' 'Ei Jumalaa ole.'" Jumalankielteisyys johtuu ihmisen ylvästelystä, kapinasta, itsensä tärkeäksi ja riippumattomaksi tekemisestä. Raamattu kuitenkin sanoo, ettei ihminen voi millään itseään puolustaa jumalattomuudessaan ja vääryydessään. Se lausuu näin: "Sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa." (Room. 1:19-20.) Jumalan luomisteot todistavat suuren Majesteetin olemassaolosta.

    Ateistisella kasvatuksella voidaan himmentää tietoisuutta Jumalan olemassaolosta ja vaikuttaa siihen, että ihminen suostuisi uskomaan Jumalan olemassaolon vain, jos se todistetaan hänelle hänen ehdoillaan. Tapahtuu siis paatumista Jumalan antaman ilmoituksen edessä. Tätä paatumuksen tilaansa ihminen sitten erehtyy luulemaan oikeutetuksi edellytykseksi. On kuitenkin turha luulla, että ihmisellä olisi oikeus vaatia Jumalaa, joka on jo ilmoittanut olemassaolonsa teoissaan, tekemään sama asia uudestaan jollakin toisella tavalla vain siksi, ettei ylpeälle ihmiselle kelpaa Majesteetin alkuperäinen ilmoitus. Välistä Jumala kuitenkin hyvyydessään suo esimerkiksi jonkin hyvin puhuttelevan onnettomuuden ja ihmeellisen varjeltumisen kautta ihmisen tulla toisiin ajatuksiin Jumalan olemassaolosta.

    Vaikka Jumalan olemassaolo on jokaisen ihmisen omaantuntoon kirjoitettu Jumalan ilmoitus ja vaikka sitä voidaan perustella järkisyin, on kysymys kuitenkin uskosta siinä merkityksessä, että me emme voi nähdä Jumalaa, ainoastaan hänen tekonsa. Kristillinen usko Jumalan olemassaoloon on myös paljon syvempää kuin vain hänen olemassaolonsa tunnustaminen. Jaakob kirjoittaa: "Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat." (Jaak. 2:19.) Uskomme Jumalan olemassaoloon antaa meille elämänsisältöä ja turvallisuutta. Emme elä kohtalon oikusta, vaan olemme Jumalan luomia. Hän on Isämme, joka huolehtii meistä: varjelee ja siunaa. Hän on antanut elämällemme tarkoituksen.

    Raamattu ilmoittaa myös meille selvin sanoin, millä tavoin tämä maailma on syntynyt. Tekstimme sanoo: "Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä." Kun järjellä yritetään selvittää ottamatta Jumalan olemassaoloa huomioon, mitenkä maailma on syntynyt, päädytään umpikujaan. Aina on tarvinnut olla jotakin, mistä kaikki olisi saanut alkunsa. Mutta vastauksia kysymyksiin, mistä se sitten tuli, mistä kaikki sai alkunsa, tai mistä se oli tullut, mikä räjähti, ei ole. Raamattu sen sijaan ilmoittaa meille kaiken synnyn perimmäiset asiat. Maailma on saanut syntynsä Jumalan sanan kautta tyhjästä, ei näkyväisestä. "Jumala kutsuu olemattomat olemaan" (Room. 4:17 alkukielen mukainen käännös). Luominen on Jumalan kaikkivallan teko. Usko ottaa vastaan tämän Jumalan ilmoituksen ja niin me ymmärrämme tämän asian uskon kautta, vaikka järjellemme se on käsittämättömän korkea viisaus. Emmehän itse pysty samaan. Sitä ymmärrystä ja valtaa meillä ei ole. Luomisvoima on Jumalan sanassa. Se myös pitää kaiken pystyssä. Hebrealaiskirjeessä sanotaan: "Hän kantaa kaikki voimansa sanalla" (Hebr. 1:3) eli "Hän kantaa kaikkeuden sanalla, jossa on hänen voimansa."

    2. Usko tekee otolliseksi Jumalalle

    Tekstimme sanoo: "Uskon kautta otettiin Eenok pois, näkemättä kuolemaa, 'eikä häntä enää ollut, koska Jumala oli ottanut hänet pois.' Sillä ennen poisottamistaan hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen Jumalalle. Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen." Eenok eli Haanok eli ennen vedenpaisumusta. Jumala otti hänet tykönsä, niin ettei hän nähnyt kuolemaa. Tämä tapahtui uskon kautta. Hän oli saanut todistuksen, että hän oli Jumalalle otollinen.

    Usko tekee meidät Jumalalle otolliseksi. Usko antaa meille voiton kuolemasta ja se tuo meille iankaikkisen elämän. Mitenkä usko voi saada tällaisia aikaan, siitä Raamattu puhuu paljon. Uskolla on näet selvä kohteensa. Tämä kohde on Kristus ja hänen sovitustyönsä. Kristus on kärsinyt meidän syyllisyytemme ja kantanut meidän syntiemme rangaistuksen. Tämän Kristuksen teon nojalla Jumalan viha on sovitettu, synnin valta murrettu ja kuolema kukistettu, niin että kuka ikinä uskoo Poikaan, hänellä on syntien anteeksisaaminen Jumalan armon rikkauden mukaan ja hän on siirtynyt kuolemasta elämään eikä hän joudu tuomittavaksi.

    Kristuksessa kelpaamme siis Jumalalle eli olemme hänelle otollisia. Meitä Jumala ei ota pois niin kuin hän otti Eenokin, vaan meidän pitää kuolla, mutta hän on luvannut herättää meidät viimeisenä päivänä ja ottaa meidät silloin tykönsä kirkastettuina. Usko omistaa tämän lupauksen ja odottaa sen täyttymistä. Lopputuloksen kannalta meidänkin uskomme kautta toteutuu sama kuin Haanokin uskon kautta eli tulemme perille taivaan autuuteen.

    Tekstimme lausuu sekä Aabelista että Nooasta, että he tulivat uskon kautta vanhurskaiksi.

    Aabelista tekstimme sanoo: "Uskon kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas." ja Nooasta: "Uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee." Vanhurskas on se, jonka synnit on anteeksiannettu. Usko ottaa vastaan valmiin, jo olemassaolevan armon Kristuksessa. Sitä meidän ei tarvitse ansaita omilla teoillamme emmekä saa sitä yrittääkään. Se häpäisisi sitä työtä, minkä Kristus on jo sijassamme tehnyt. Kun syntimme ovat anteeksi annetut, olemme otollisia Jumalalle. Olemme yhtä kelvollisia kuin hänen oma rakas Poikansa Jeesus Kristus, sillä meidän hyväksemme luetaan Kristuksen vanhurskaus ja pyhyys.

    Jos mieleesi nousee kysymys: kelpaanko Jumalalle, mitä silloin sinun pitäisi tehdä, löytääksesi oikean vastauksen. Tee vastakysymys: Kelpasiko Kristus taivaalliselle Isälle? Isä itse antoi siihen vastauksen sekä silloin, kun Jeesus kastettiin, että silloin, kun hän nousi ylös kuolleista. Kastettaessa taivaasta kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt." Kristuksen ylösnousemuksesta todisti apostoli Pietari helluntaina: "Daavid sanoo hänestä: Sinä... et salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta... Te miehet, veljet, on lupa teille rohkeasti sanoa, mitä kantaisäämme Daavidiin tulee, että hän on sekä kuollut että haudattu; onhan hänen hautansa meidän keskellämme vielä tänäkin päivänä. Koska hän nyt oli profeetta ja tiesi, että Jumala oli valalla vannoen hänelle luvannut asettavansa hänen kupeittensa hedelmän hänen valtaistuimelleen, niin hän edeltä nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta, sanoen, ettei Kristus ollut jäävä hyljätyksi tuonelaan eikä hänen ruumiinsa näkevä katoavaisuutta. Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt, minkä todistajia me kaikki olemme." (Apt. 2:25-32.) Tässä on kaksi tärkeätä asiaa. Raamattu kutsuu häntä tässä Jumalan Pyhäksi ja sanoo Isän herättäneen hänet kuolleista. Todistaahan tämä sen, että Jeesus oli otollinen ja että hänen uhrinsa oli riittävä. Olihan hänen päälleen sälytetty maailman syntitaakka kannettavaksi ja hän kärsi sen rangaistuksen, minkä Jumala oli määrännyt syntisille. Kun nyt Jumala herätti hänet, se oli merkki siitä, että Kristuksen uhri oli täysin lepyttänyt Jumalan vanhurskaan vihan. Kristus oli siis otollinen Jumalalle. Ja kun meillä on Kristus vanhurskautemme pukuna, mekin olemme otollisia, yhtä otollisia kuin Kristus. Kristukseen uskovina olemme Jumalan edessä, emme omaan vanhurskauteemme pukeutuneita, vaan Kristuksen vanhurskauteen pukeutuneita.

    Uskossa Kristukseen kelpaamme Jumalalle. Persoonamme on hänelle otollinen. Mutta miten on uskossa tehtyjen tekojemme laita?

    3. Usko tekee kuuliaiseksi Jumalan tahdolle ja johdattaa uskon tekoihin

    Aabelin uhri oli Jumalalle otollinen, Kainin uhri ei ollut. Aabel uhrasi uskossa ilman ansiotavoittelua. Kain uhrasi epäuskossa päästäkseen Jumalan suosioon. Aabel pani turvansa tulevaan Lunastajaan, Kain nojasi omaan uskonnollisuuteensa. Siinä ero. Aabel uskoi näkymättömiin. Hänellä oli se sana, jonka hänen isänsä Aadam oli hänelle kertonut, lupaus vaimon siemenestä, lupaus, joka odotti täyttymystään kaukana tulevaisuudessa. Sen sanan varaan hän rakensi uskonsa eikä pettynyt, vaan oli Jumalalle otollinen.

    Nooa oli saanut Jumalalta ilmoituksen tulevasta vedenpaisumuksesta. Kuuliaisena Jumalan tahdolle hän rakensi arkin pyhässä pelossa perhekuntansa pelastukseksi. Nooallakin oli vain Jumalan sana, ei mitään näkyvää, toimintansa lähtökohtana. Se, mitä Jumala oli sanonut ja luvannut, johti hänet toimintaan.

    Aabraham sai käskyn jättää kotimaansa ja muuttaa vieraalle maalle. Hän sai myös lupauksen siemenestä, Kristuksesta. Hän siirtyi vakinaisista oloista kierteleväksi paimentolaiseksi asuen teltoissa. Talvella kävi kylmä viima, kesällä oli kuuma, olosuhteet olivat alkeelliset. Siinä Aabraham ja Saara vanhenivat, eikä perillistä, jonka tulosta heidän uskonsa oli riippuvainen, kuulunut. Ajalliset asiat olivat huonommin kuin heidän lähtiessään. Pelastuksen asia edellytti järjenvastaista tapahtumaa. Kuitenkin Aabraham pysyi oikeassa uskossa ja oikealla tiellä. "Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva. Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niinkuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä; sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala."

    Usko katsoo näkymättömiin kaikkina aikoina. Sellainen usko tekee kuuliaiseksi Jumalan tahdolle, sillä se ei odota palkkaa eikä tarvitse näkyviä tukirakenteita. Kun persoona on otollinen Kristuksen tähden uskon kautta, ovat teotkin otollisia, sillä sama armo, joka puhdistaa persoonan, saa teot aikaan ja puhdistaa ne vanhan aadamin saastutuksesta.

    Kun omatunto löytää levon Kristuksessa, ihminen on vapaa tekemään hyviä tekoja ja olemaan kuuliainen. Silloin ihminen on päässyt siitä ahdistusta aiheuttavasta kierteestä, jossa hän yhä uudestaan ja uudestaan elämän epäonnistumisten jälkeen ponnistelee tullakseen otolliseksi. Kyllähän uskon kautta otollinenkin ihminen erehtyy ja hairahtuu monenlaisiin vääriin asioihin heikkoudessaan, mutta hän ei yritä ansaita itselleen armoa itseänsä parantamalla, vaan turvaa sellaisena kuin on Vapahtajaansa ja palaa kasteen liittoonsa päivittäisessä parannuksessa.

    Usko johdattaa uskon tekoihin. Mitä oikeisiin tekoihin tulee, ne ovat uskovilla uskon hedelmää. Jonkun uskoa voidaan luonnehtia heikoksi uskoksi, jonkun toisen uskoa vahvaksi uskoksi ja jonkun jopa sankarilliseksi uskoksi. Teot ovat heillä sitten heidän uskonsa laadun mukaisia. Mutta niillä on yhteisiä tuntomerkkejä. Ensiksikin ne eivät ole ansiollisia, vaan ne lähtevät armon saaneen kiitollisesta mielenlaadusta ja luottamuksesta Jumalaan ja hänen lupauksiinsa. Toiseksi ne ovat kuuliaisuutta Jumalan tahtoa kohtaan. Kolmanneksi ne ovat Jumalalle otollisia uskon kautta Kristuksen tähden. Neljänneksi ne tehdään hyvällä omallatunnolla, sydämellä, joka on jo löytänyt levon Kristuksessa. Usko näkymättömiin saa ne aikaan.

    Lopuksi

    Jos sinulla on tällainen näkymättömiin pitäytyvä usko, josta olemme tänään puhuneet, sinulla on oikea, pelastava usko, on se sitten heikko, vahva tai sankarillinen. Jos tunnet, ettei sinun uskosi ole sellainen, kuin Raamattu meille kuvaa pelastavan uskon, ota asia esille pastorisi kanssa löytääksesi tarvitsemasi avun. Usko on luottamusta varmoihin, jumalallisiin asioihin. Usko pelastaa. Usko antaa pelastusvarmuuden. "Se on Jumalan teko, että te uskotte." Usko on kallis lahja.

    Amen.

    Markku Särelä

  • Nykyajan Johannes Kastaja?

    Pastori Vesa Hautalan saarna Orivedellä 25.6.2017

  • Puettuna taivasta varten

    Aamukävelylläni tapaan jatkuvasti filmausryhmiä autoineen. Kuvaajat laittavat välineensä katujen varrelle ja filmaavat mannekiineja - sekä miehiä että naisia - puettuna jotakin määrättyä mainosta varten. Muoti on hyvin tärkeää suurelle osalle maailman kansoista. Täytyy olla puettuna ajanmukaisesti. Muotinäytöksiä seurataan, muotijulkaisu tutkitaan. Nuorisolla on myös omat pukeutumissääntönsä. Täytyy olla puettuna määrätyllä tavalla, mikä tapa milloinkin on muodissa.

    Jospa maailman kansat osaisivat samalla innolla etsiä itselleen sitä pukua, jonka Jeesus on heitä varten hankkinut. Siihen Jeesus kehottaa. Hän sanoo: "Katso, minä tulen niin kuin varas; autuas se, joka valvoo ja pitää vaatteistansa vaarin, ettei hän kulkisi alastomana." (llm. 16: 15) Kun Jeesus, Jumalan Poika, tuli ihmiseksi ja täytti käskyt puolestamme, kärsi rangaistuksemme ja antoi henkensä edestämme, hän hankki meille ja kaikille ihmisille sellaisen puvun, joka peittää kaikki syntimme Jumalan silmissä. Kun me kasteen ja uskon kautta omistamme tämän puvun, Jumala katsoo meihin ja näkee meissä Jeesuksen vanhurskauden ja pyhyyden. Emme ole alastomia hänen silmissään. Syntimme ovat peitossa.

    Jeesus sanoo tulevansa niin kuin varas ja kehottaa meitä valvomaan ja pitämään vaarin vaatteistamme. Hänen ansaitsemansa puku näet voidaan menettää. Näin tapahtuu, jos me hylkäämme ne välineet, jotka meille on annettu juuri sitä varten, että voisimme jatkuvasti olla puettuina hänen vanhurskautensa pukuun. Nämä välineet ovat Sana ja sakramentit. Niiden kautta Pyhä Henki vahvistaa uskoamme ja antaa meille voimaa taistelemaan vihollisiamme vastaan ja kestämään tämän kylmän maailman kiusaukset ja ahdistukset.

    Emme tiedä, millä hetkellä lähtömme täältä maailmasta tapahtuu. Kiitä Jumalaa, ystävä, kun olet saanut uskon lahjan, ja näin ollen saat astua Jumalan eteen puettuna pukuun, jolla kelpaat taivaaseen, jossa saat olla niiden joukossa, joista sanotaan: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä." (llm. 7:14)

    "Sua Jeesus, aina kiittelen sun lahjapuvussas !
    Sä ristinpuussa ostit sen, Oi kiitos armostas! "

    SK 252:7

    Pastori Rupert Efraimson

  • Rohkea Todistaja

    Pieni poika lähti omin neuvoin kulkemaan pois kotinsa pihalta, jossa hän oli ollut leikkimässä. Pian hän oli kulkenut niin kauas, ettei osannut palata kotiin. Eräs pariskunta huomasi hänet yksin kävelemässä kadulla ja otti hänet kotiinsa. Poika osasi sanoa heille etunimensä, mutta ei sukunimeään. "Kenen poika sinä olet'?" he kysyivät häneltä. "Olen Jeesuksen poika.", vastasi poika rohkeasti. Pariskunta huomasi, etteivät he muita tietoja pojalta saa. Koska poika sanoi olevansa Jeesuksen poika, he päättivät kääntyä lähellä olevan seurakunnan pastorin puoleen. Sillä tavoin pian löytyivät pojan vanhemmat, jotka kuuluivat seurakuntaan. Kun poika palautettiin heille, vanhemmat kiittivät Jumalaa kyynelsilmin siitä, että poika oli löytynyt ja että hän oli niin ja]olla tavalla tunnustanut uskoaan.

    Pojan uskontunnustus puhui paljon. Se osoitti, ettei häntä ollut ainoastaan kastettu, vaan että hänelle oli myös opetettu kasteen merkitys" hänestä oli kasteessa tullut Jumalan lapsi, "Jeesuksen poika". Onnellisia ne lapset, jotka kasteensa jälkeen saavat jatkuvasti Jumalan sanan opetusta. Näin kasteessa syntynyt usko voi säilyä ja kasvaa, ja missä usko säilyy ja vahvistuu, siellä myös Jeesusta tunnustetaan.

    Pieni poika on meille kaikille jalo esimerkki. Tavattuaan hänet pariskunta sai pian tietää, että heidän pieni vieraansa oli Jeesukseen uskova Jumalan lapsi.

    Vapahta.ja sanoo: "Sentähden.jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan lsäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka kieltää minut ihmisten cdessä, sen minäkin kiellän lsäni edessä, .joka on taivaissa." (Matt.10:32,33 )

    Sielunvihollinen tekee kaikkensa. ettemme tunnustaisi uskoamme ihmisten edessä. Eiköhän meidän jokaisen täydy surullisina tunnustaa, että on ollut aikoja elämässämme, jolloin olemme vaitiolollamme salanneet ihmisiltä sen tosiasian, että olemme Jumalan lapsia. Sen sijaan, että olemme mainitun pienen pojan tavoin rohkeasti tunnustaneet olevamme Jeesukseen uskovia, olemme olleet hiljaa. 0n ollut helpompaä olla herättämättä huomiota, ja näin olemme samalla säästyneet joutumasta mahdollisen pilkan kohteeksi.

    Kun sinä. ystävä, suret sitä, että olet niin heikosti tunnustanut uskoasi ihmisten edessä, olkoon lohdutuksenasi tämä Raamatun lupaus: " Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä." ( 1 Joh. 1:9). Kun uskossa otat vastaan sen anteeksiantamuksen, jonka Jumala tässä lupaa sinuIle, saat uutta voimaa tunnustamaan uskoasi ihmisten edessä

    Pastori Rupert Efraimson

  • Saanko syntini anteeksi

    Kymmenentenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, II vuosikerran epistolateksti

    Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä. Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut; emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet.  Room. 5:6-11.

    Koko Raamattu on kirja Jumalan armollisesta tahdosta pelastaa ihminen, ihminen, joka kaikilla tahtonsa, järkensä ja tunteensa voimilla panee vastaan ja pyrkii tekemään mitättömäksi Jumalan rakkauden meitä kohtaan. Niinpä Jumala kootakseen autuaitten lauman veisaamaan pelastettujen kiitosvirttä taivaan kirkkauteen, on antanut meille sekä Lunastajan Jeesuksen että Pyhittäjän Pyhän Hengen.

    Lunastajamme on sanonut: "Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi.'" Matt. 23:37-38. Hän myös lupasi Pyhän Hengen ja sanoi hänen virastaan: "Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion: synnin, koska he eivät usko minuun; vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe; ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu." Joh. 16:8-11.

    Näistä sanoista käy ilmi, mitenkä rakkaasti Vapahtajamme haluaa koota jokaisen suojaansa, antaa meille syntimme anteeksi ja vaikuttaa sydämissämme pelastava usko. Sitä varten Hän haluaa kiinnittää mielemme siihen lunastustyöhön, jonka hän on tehnyt meitä varten. Siitä tekstimme puhuu meille, ja erityisesti sen valossa haluammekin vastata kysymykseen: Saanko minäkin syntini anteeksi.

    1. Tekstimme osoittaa, että Kristus tuli syntisiä pelastamaan

    Kun ihminen joutuu Jumalan eteen tilille synneistään, hänellä on syyttävä, paha omatunto. Jumala asettaa ihmisen eteensä ja kysyy: "Mitä olet tehnyt?" (1 Moos. 3:13) Ihminen esittää omat puolustelunsa toiminnalleen, mutta Jumala sanoo: "Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?" (1 Moos. 3:11). Jumala asettaa ihmisen sen lain eteen, jonka hän on antanut ihmiselle. Jumalan kysymys, etkö tehnyt toisin kuin minä Sanassani ja käskyissäni sanoin, asettaa ihmisen syntisen paikalle ja tekee kaikki hänen puolustelunsa tyhjän arvoisiksi. Siinä Jumalan puhuttelussa, kun omatunto on herännyt toimintaan, ihminen tuntee, ettei hän kelpaa Jumalalle ja hän pitää syntisyyttään niin suurena ja rikkomuksiaan niin lukuisina, että hän päättelee: 'Armo ei kuulu minulle. Olen liian huono. Minun on ensiksi tultava paremmaksi.' Ja kun hän yrittää tulla paremmaksi, hän pettyy yhä uudestaan ja uudestaan, kun se ei onnistu. Ja kuitenkin Jumala haluaa, että juuri tällainen ihminen, siinä tilassa missä hän on, uskoo rohkeasti Jeesukseen ja turvaa hänen pelastustekoonsa.

    Ihminen ei voi kuitenkaan uskoa omasta voimastaan. Siksi syyttävälle tunnolle on osoitettava Jumalan armollisuus Jumalan sanasta, jonka kautta Pyhä Henki vakuuttaa sydämen, antaa uskon ja vahvistaa sitä. Katsokaamme siis tekstiämme ja kuulkaamme kuulevin korvin ja uskovin sydämin, mitä se sanoo, sillä se ei esitä meille erehtyvän ihmisen ajatuksia, vaan se tuo meille Jumalan oman, luotettavan sanan.

    Tekstimme puhuu sekä Kristuksesta että meistä. Meitä se sanoo "syntisiksi", "heikoiksi" ja "jumalattomiksi". Lisäksi se kertoo, että olimme "Jumalan vihollisia" silloin, kun tulimme sovitetuiksi Jumalan Pojan kuoleman kautta. Emme siis pystyneet itse itseämme lunastamaan emmekä paremmaksi tekemään.

    Mutta vaikka olimme näin onnettomia, pahoja ja kurjia, Kristus kuitenkin suoritti lunastustyönsä ja teki sen meitä varten.

    Mitä hän teki?

    Siitä tekstimme lausuu seuraavat kolme seikkaa:

    - "Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä."

    - "Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme."

    - "... silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta."

    Kun siis tunnet itsesi Jumalan pyhän lain edessä aivan kelvottomaksi, huomaat, että juuri tällaisia kelvottomia varten Kristus tuli ja juuri heidän tähtensä hän antoi henkensä syntiemme sovitukseksi ja juuri heitä hän kutsuu luokseen. Jumalan rakkaus Kristuksessa on edellytyksetöntä. Raamattu sanoo Jeesuksesta: "Sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on." Luuk. 19:10. "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä." Mark. 2:17.

    2. Tekstimme kertoo meille myös, mitä Kristus teki syntisten hyväksi


    Tekstimme sanoo Kristuksen työstä: "Kuoli syntisten edestä", "kuoli meidän edestämme", "olemme vanhurskautetut hänen veressään", "tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta" ja edempänä samassa luvussa sanotaan, että Yhden eli Kristuksen kuuliaisuuden kautta monet eli kaikki tulevat vanhurskaiksi (j. 19).

    Mitä tämä kaikki nyt sitten meille kertoo ja mitä se tarkoittaa?

    Se kertoo meille siitä aivan ihmeellisestä Jumalan rakkaudesta, joka hänellä on ollut ja on yhä edelleen syntisiä kohtaan. Ihminen oli ansainnut Jumalan vihan, sen, joka ilmestyy viimeisenä päivänä, ja iankaikkisen kadotuksen. Jumala kuitenkin halusi pelastaa ihmiset, kaikki, jokaisen, sinutkin, ketään pois sulkematta. Sillä Jumala tahtoo, kuten Raamattu sanoo, että "kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden" (1 Tim. 2:4). Niinpä hän lähetti oman Poikansa meille Vapahtajaksi, ihmiseksi meidän ihmisten sijaan, lain alle, täyttämään lain ja kärsimään sen määräämän rangaistuksen aina kuolemaan asti. Katso Kristusta ristin puulla! Kuka hän on? Tekstimme sanoo: "tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta", siis Jumalan Pojan kuoleman kautta. Kristus, syntiemme sovittaja, oli Jumalan Poika sikiämisestä kuolemaan asti, oli sitä myös iankaikkisuudessa ennen sikiämistään, on sitä nyt ja on oleva Jumalan Poika aina ja iankaikkisesti. Tämän pyhän, viattoman Poikansa, taivaallisen Majesteetin, jumaluuden toisen persoonan, päälle sälytettiin ihmiskunnan kaikki synnit ja hänet pantiin hankkimaan niistä hyvitys. Sen hän teki vapaaehtoisesti rakkaudesta meihin.

    Minulla on ollut ilo olla erään vanhan uskovan maanviljelijän pastori. Hän oli Mattilan isäntä Kalle Järvinen Koskenpäältä. Hänellä oli ollut yksi lapsi, poika, joka kuoli aikuisena. Hän tiesi kokemuksesta, mitä on menettää ainoa poika. Kun hänen oma lähtönsä noin 85 vuotiaana oli jo lähellä, mitenkä aidosti ja lapsenomaisesti hän iloitsikaan kyynel silmäkulmassa siitä, että Jumala rakkaudessaan antoi ainoan Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi kuolemaan ja rakasti meitä niin paljon.

    Todella suuri oli Jumalan rakkaus. Suuri oli myös se tulos, jonka ihmiseksi tullut Jumalan Poika sai aikaan. Hän maksoi meidän syntivelkamme, niin että tekstimme sanoo: "olemme vanhurskautetut hänen veressään". Olemme vanhurskautetut eli syntimme ovat anteeksiannetut, tuossa pyhässä, kalliissa sovintoveressä. Se veri on viaton veri, ja sisältää koko Kristuksen työn, myös lain täyttämyksen meidän sijassamme.

    Kun Kristus on tehnyt tämän meidän edestämme, se merkitsee sitä, että meidän ei tarvitse sitä itse tehdä, ei edes osaksi. Olisikin loukkaus Jumalan Poikaa kohtaan ja hänen tekonsa halventamista, jos itse ryhtyisimme syntejämme sovittamaan tai Kristuksen tekoon jotakin lisäämään. Kaikki on jo tehty. Valmiiksi asti. Kristus on sanonut: "Se on täytetty." Ja hän on myös sanonut: "Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja yltäkyllin." Ja Jumala sanoo apostolin kautta: "... (Kristuksessa) meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan." Ef. 1:7.

    Yritä lisätä piripinnassa olevaan lasiin lisää vettä. Se ei onnistu. Niin täynnä myös on Jumalan laupeuden malja, ettei siihen voi mitään lisätä. Ja se on valmiina sinua varten. Saat "ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä" (Jes. 12:12:3).

    Mitä siis Kristus sai aikaan? Hän sai aikaan täydellisen sovituksen jokaisen ihmisen jokaisesta synnistä, myös sinun synneistäsi, myös sinua varten..

    3. Tekstimme tähtää siihen, että me uskoisimme

    Mitä siis vastaamme kysymykseemme: Saanko minäkin syntini anteeksi? Vastaamme: Olet jo saanut! Sinut on jo julistettu vanhurskaaksi Kristuksen veressä!

    Lisäksi Jumala on jo ottanut sinut armoliittoonsa pyhässä kasteessa ja kutsuu sinua tänään ja joka päivä siihen palaamaan. Samoin kuin et voinut tehdä mitään silloin, kun Kristus hankki sinulle sovituksen, et voinut silloinkaan tehdä, kun sinut kannettiin Kristuksen syliin hänen siunattavakseen kasteen sakramentissa ja siinä sait syntyä Jumalan lapseksi. Tämän liiton alla on vain yksi allekirjoitus, nimittäin Jumalan. Ihminen ei ollut mukana neuvottelemassa liiton ehtoja eikä siinä mielessä voinut sitä allekirjoittaa. Se merkitsee silloin myös sitä, että liitto ei kaadu ihmisen lankeemukseen, vaan on voimassa Jumalan puolelta, ja langennut saa parannuksessa siihen palata. Sinäkin saat muistaa Katekismuksen sanoja, että kaste on armorikas elämänvesi. Se antaa siis elämän eli uudestisynnyttää. Kun Daniel rukoili kansan syntejä anteeksi, hän vetosi siihen, että heidät oli otettu Jumalan nimiin (Dan. 9:19). Uuden liiton kansa on otettu Jumalan nimiin pyhässä kasteessa, ja siihen vedoten mekin saamme palata joka päivä Jumalan tykö ja uskoa.

    Evankeliumin suloinen sana tuo eteesi tänäkin päivänä Kristuksen ristiinnaulittuna, ja Herra itse kutsuu ja sanoo: "Joka minun tyköni tulee, sitä en minä heitä ulos." Joh. 6:37.

    Mitä muuta tämä on kuin Jumalan oma vastaus ja vakuutus epäilijälle: Saat anteeksi. Saat uskoa. Älä epäile. Ja Raamattu sanoo: "Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita." Joh. 3:18. Tekstimme lausuu asian näin: "Pelastumme hänen kauttansa vihasta."

    Jotkut ajattelevat, että ihmisen täytyy ruikuttamalla ruikuttaa Jumalalle ja kerjätä armoa voidaksensa taivuttaa Jumalan armolliseksi. Ei asia niin ole. Vaan se on päinvastoin: Jumala kutsumalla kutsuu hääjuhlaansa kaikenlaista väkeä, vakuuttamalla vakuuttaa, jopa valan tehden (Luuk. 1:72-75), olevansa armollinen ja tuo meille armonsa runsaissa armonvälineissä: kasteessa, evankeliumin sanassa ja henkilökohtaisessa synninpäästössä eli ripissä sekä ehtoollisessa, vieläpä käskee, kehottaa ja vaatii uskomaan, että hän on armollinen.

    Älä sinäkään epäile, vaan rohkeasti Pyhän Hengen kutsumana ja vetämänä usko sinäkin Herraan ja omista hänessä anteeksiantamus kaikista synneistäsi ja Jumalan valtakunta.

    Muut asiat ovat sivuasioita. Älä niistä huolehdi. Vaan etsi Jumalan valtakuntaa ja jätä kaikki muu hänen huomaansa, kyllä hän kaiken järjestää sinulle iankaikkiseksi parhaaksi hyvän tahtonsa mukaan.

    Markku Särelä

  • Usko kohdistuu näkymättömiin, mutta näkyy pyhissä

    Pastori Vesa Hautalan saarna 22.1.2016

  • Usko, joka antaa rauhan

    Ensimmäisenä pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina, I vuosikerran evankeliumiteksti

    Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, myöhään illalla, kun opetuslapset olivat koolla lukittujen ovien takana, juutalaisten pelosta, tuli Jeesus ja seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: "Rauha teille!" Ja sen sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Niin opetuslapset iloitsivat nähdessään Herran. Niin Jeesus sanoi heille jälleen: "Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät." Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt." Mutta Tuomas, jota sanottiin Didymukseksi, yksi niistä kahdestatoista, ei ollut heidän kanssansa, kun Jeesus tuli. Niin muut opetuslapset sanoivat hänelle: "Me näimme Herran." Mutta hän sanoi heille: "Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani naulojen sijoihin ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en minä usko." Ja kahdeksan päivän perästä hänen opetuslapsensa taas olivat huoneessa, ja Tuomas oli heidän kanssansa. Niin Jeesus tuli, ovien ollessa lukittuina, ja seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!" Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen." Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!" Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!" Paljon muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan, Jeesus teki opetuslastensa nähden; mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä. Joh. 20:19-31

    Pääsiäisen suuren sanoman Raamattu ilmaisee lyhyesti kahdella tavalla. Emmauksen tien kulkijat ilmoittivat sen apostoleille sanoilla: "Herra on totisesti noussut ylös" (Luuk. 24:). Ja ylösnoussut Vapahtaja itse ilmaisi sen sanoen: "Rauha teille!" Tämä Ylösnousseen Kristuksen rauhanjulistus synnyttää ja vahvistaa uskoa, joka antaa rauhan. Tästä haluamme tänään puhua tekstimme valossa.

    1. Usko, joka antaa rauhan, perustuu jo tehtyyn rauhaan

    Ihmisen syntikuorma oli kuin korkea, tultasyöksevä tulivuori Jumalan edessä, jonka yli hän ei voinut päästä Jumalan tykö. Mutta se ei ollut vain este tulla Jumalan tykö, vaan merkitsi myös ansaittua omantunnon kärsimystä ja tuskaa. Ihmisellä itsellään ei ollut mitään keinoa siirtää pois tuota vuorta, vaan yrittäessäänkin niin tehdä hän vain lisäsi syntiään eikä päässyt yhtään lähemmäksi Jumalaa eikä saanut rauhaa.

    Pyhä Raamattu, Jumalan sana, lausuu meille: "Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden, kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan, ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden. Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö." Kol. 2:14-18. Tämä sana lausuu, että Kristus on meidän rauhamme, että hän teki rauhan ja että hän julisti rauhaa.

    Tämä rauhanteko ei lähde meistä, vaan kysymyksessä on rauha, jonka Kristus on jo tehnyt Jumalan ja ihmiskunnan välille. Hän lepytti Jumalan ankaran vihan syntisiä kohtaan maksamalla meidän syntivelkamme ja hyvittämällä sen Jumalalle. Ensiksi on siis Jumalan vihan lepyttäminen. Vasta sitä seuraa rauhantila meidän sydämiimme ja pahasta omastatunnosta vapautuminen.

    Paavilainen hurskauskäsitys lähtee siitä, että ihmisen on itse lepytettävä Jumala tai se on toisten tehtävä huonompien puolesta, nimittäin niiden, jotka ovat siihen teoillaan kyenneet, tai sitten se, mikä vielä jää jäljelle, on hyvitettävä kiirastulessa. Tämä on täysi vastakohta sille, mistä Raamattu puhuu.

    Kristus on jo tehnyt rauhan. Ja tämä rauhanteko on tapahtunut Jumalan edessä, ja Jumala on hyväksynyt Poikansa täydellisen kuuliaisuuden, katkeran kärsimyksen ja sijaiskuoleman ihmiskunnan syntien sovituksena ja Hänen vihansa lepyttämisenä. Jumala on saanut sen hyvityksen, minkä hänen vanhurskautensa vaati. Ja niin syntyi eheä, särötön rauha.

    Se usko, joka antaa rauhan meidän omalletunnollemme, perustuu siis Kristuksen jo tekemään rauhaan. Miten hyvä onkaan uskoa valmiiseen rauhaan. Tämän rauhanteon varaan Kristus perusti saarnaviran toiminnan. Hänhän sanoi: "'Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät.' Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: 'Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt.'"

    2. Usko, joka antaa rauhan, uskoo apostoleitten todistuksen

    Apostolit lähtivät julistamaan evankeliumia kaikkeen maailmaan. Alun perin sana evankeliumi tarkoitti ilosanomaa saavutetusta voitosta. Kun Israel kävi herran sotia ja Jumala antoi heille voiton, ilosanoman tuoja lähti kuuluttamaan vuorilta, että voitto oli saatu ja rauha tullut. "Kuinka suloiset ovat ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa."

    Nyt Uuden liiton aikana Kristuksen noustua kuolleista, näitä rauhan sanoman tuojia ovat apostolit ja muut sananjulistajat, jotka kertovat, että Kristus on voittanut vihollisemme, synnin, kuoleman ja kiusaajan, ja että nyt on rauhan aika, Jumalan viha on lepytetty ja me saamme panna turvamme Kristukseen ja uskoa sellaisina kuin olemme, että syntimme ovat anteeksiannetut. Tämä oli apostoleitten tehtävä. Tähän työhön he saivat Pyhän Hengen, kun Kristus puhalsi heidän päälleen ja antoi heille vallan antaa syntejä anteeksi. Saarnavirka ei ole siis jokin hengetön virka, vaan se on hengellinen virka. Sen tehtävänä on antaa synnit anteeksi Kristuksen täytetyn työn nojalla katuville, mutta pidättää anteeksiantamus katumattomilta siihen asti, kunnes katuvat.

    Kun Kristus puhalsi opetuslastensa päälle ja antoi heille Pyhän Hengen, se ei koskenut heidän omaa uskoansa eikä myöskään helluntaina annettuja erityisiä ihmelahjoja eli Pyhän Hengen näkyvää vuodattamista, vaan se koski kristilliselle kirkolle annettua saarnavirkaa eli evankeliumin julistamisen virkaa. Siten Kristus ei kytkenyt syntien anteeksisaamista julistajan uskoon, vaan synninpäästön sanaan. Niinpä luterilaiset tunnustukset korostavatkin sitä, että saarnaviran toimitusten pätevyys ei riipu julistajan henkilökohtaisesta uskontilasta, vaan jumalattomatkin voivat toimittaa oikeat sakramentit. Jos siis kuka hyvänsä, uskova tai epäuskoinen, kirkon nimissä julistaa oikein Jumalan sanaa, antaa synninpäästön ja toimittaa hänen asetuksensa mukaisen sakramentin, se on Jumalan edessä pätevä, ja tämän työn kohde saa uskoa saaneensa siinä synninpäästön Jumalalta ja hänen tulee olla myös varma, että sen sai.

    Tästä meillä on apostoleitten todistus heidän sanassaan. He olivat koolla, kun Jeesus ilmestyi heidän keskelleen ylösnousseena ja antoi heille tämän vallan ja lähetti heidät tähän tehtävään. Apostolit ovat sen meille kertoneet, ja heidän sanansa varaan on apostolinen kirkko rakennettu.

    Luther sanoo tämän kohdan johdosta: "... jos en saa syntiäni anteeksi, ellei rippi-isällä ole Pyhää Henkeä (eikä kukaan saata olla varma toisesta, onko hänellä Henki), milloin voisin olla synneistäpäästöstä varma ja saada levollisen omantunnon? Silloin laitani olisi aivan niin kuin ennenkin."

    Luther jatkaa: "Vastaus: otin tämän esille, niin että tällä asialla olisi oikea perustus. Ei ole mitään epäilystä, että syntiä ei sido eikä anna anteeksi kukaan muu kuin vain se, jolla on Pyhä Henki niin varmasti, että sinä ja minä sen tiedämme, kuten nämä Kristuksen sanat vakuuttavasti todistavat. Mutta se ei ole kukaan muu kuin kristillinen kirkko, so. kaikkien Kristukseen uskovien yhteisö; yksin sillä on nämä avaimet, sitä ei sinun pidä epäillä. Ja joka sen ohella omii avaimet itselleen, on oikea paatunut kirkonryöstäjä, olipa hän sitten paavi tai kuka hyvänsä. Juuri kirkosta on jokainen varma, että sillä on Pyhä Henki - - Siitä seuraa, että paavin tulee olla virassaan kaikkien palvelijoiden palvelija, kuten hän kehuukin olevansa, vaikka ei toimikaan siten, ja että kehtolapsellakin niin kuin kaikilla, joilla on Pyhä Henki, on suurempi oikeus avaimiin kuin hänellä."

    Avaimet on annettu koko kirkolle, ja seurakunnan paimen hoitaa niitä seurakunnan nimessä. On siis lohdullista uskoa, että hänen saarnansa, synninpäästönsä ja sakramenttinsa ovat Jumalan edessä päteviä, kunhan kaikki tapahtuu apostolisen Sanan mukaan. Saamme niistä Jumalan rauhan sydämiimme uskon kautta aivan kuin Jeesus itse seisoisi ylösnousseena keskellämme ja sanoisi meille: "Rauha teille!"

    Kolmanneksi kiinnitämme tekstissämme huomion siihen, että

    3. Usko, joka antaa rauhan, ei etsi näkyväisiä

    Pitkänäperjantaina apostolit olivat hajaantuneet, mutta sen jälkeen he kokoontuivat yhteen lukittujen ovien taakse. Silloin Jeesus ilmestyi heille ja antoi heille käskyn antaa syntejä anteeksi.

    Tuomas ei kuitenkaan ollut heidän kanssaan, kun Jeesus ensi kerran ilmestyi heille. Kun Tuomas kuuli siitä, hän sanoi: "Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani naulojen sijoihin ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en minä usko." Tuomas halusi varmuuden asiasta voidakseen uskoa. Tämän varmuuden hän halusi perustaa näkemiselle ja koskettamiselle. Hän oli tottunut siihen, että Jeesus oli aistein nähtävissä ja käsin kosketeltavissa, kuten apostoli Johannes hänestä sanoo: "Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta." 1 Joh. 1:1. Jos kerran Jeesus oli noussut ylös, asia ei voinut olla toisin. Kun kerran todellinen ihminen oli pantu hautaan, todellisen ihmisen oli tarvinnut nousta sieltä ylös, jos kerran hän oli ylösnoussut. Tämä päättely oli oikea. Mutta oliko oikein olla uskomatta toisten apostolien todistusta?

    Ei ollut, ja sen vuoksi Jeesus nuhteli Tuomasta. Koko myöhempi kirkko on tässä asiassa apostolien todistuksen varassa. Tämä todistus ei ole kuitenkaan ilman siihen liittyvää Pyhän Hengen todistusta, joka sanaan ja sakramentteihin liittyvänä todistaa sydämillemme todeksi tämän asian.

    Niinpä Jeesus nuhtelee Tuomasta ja jokaisen epäuskoa ja todisteluvaatimuksia, kun hän sanoo: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!"

    Tuomaalla oli kolme syytä uskoa apostolien todistus. Ensiksikin se piti yhtä Vanhan testamentin ennustusten kanssa. Toiseksi Kristus oli sanonut sen opetuslapsille etukäteen. Ja kolmanneksi Kristus oli liittänyt apostoleitten todistukseen Pyhän Henkensä, kun hän oli sanonut: "Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt." Ja nyt Pyhä Henki todisti apostolien sanassa, kun he kertoivat Tuomaalle, että he olivat nähneet Jeesuksen. Tuomaan järkeily aiheutti hänessä hengellisen pimeyden, ja Jeesuksen oli saatava hänet uskon pohjalle.

    Todellinen usko, se usko, joka pelastaa ja antaa rauhan, uskoo Kristuksen ylösnousseeksi. Heitä sinäkin pois lihasi vaatimukset näkemisestä ja tuntemisista ja usko sanan ja sakramenttien todistus.

    Mutta miksi sitten Tuomas sai koskettaa Jeesusta? Tuomaksen oli määrä olla yksi apostoleista, yksi Jeesuksen elämän ja ylösnousemuksen silminnäkijätodistajista. Jumalan suunnitelmiin kuului, että Jeesuksen ylösnousemuksella oli todisteet myös siinä havaintomaailmassa, jossa aistein tehdään havaintoja. Siten Jumala käänsi Tuomaan epäuskon palvelemaan tätä näkökohtaa. Mies, johon mitkä tahansa puheet eivät tehonneet, vakuuttui siitä, että hänen edessään oli se mies, jonka seurassa hän oli ollut kolme vuotta. Ja Tuomas lausui kauniin ja oikean tunnustuksen: "Minun Herrani ja minun Jumalani." Tuomaan oli uskottava asia myös ja nimenomaan niillä perusteilla, joilla sukupolvet myöhemmin hänen jälkeensä uskovat Kristukseen.

    Usko, joka antaa tunnolle rauhan, ei etsi näkyväisiä, vaan suuntautuu Sanassa ilmoitettuun Kristukseen ja tähyää kohden iankaikkista rauhan valtakuntaa taivaissa.

    Amen.

    Markku Särelä

  • Uskon voitto koettelemuksissa

    2. paastonaikainen sunnuntai I vuosikerran evankeliumi

    Ja Jeesus lähti sieltä ja vetäytyi Tyyron ja Siidonin tienoille. Ja katso, kanaanilainen vaimo tuli niiltä seuduilta ja huusi sanoen: "Herra, Daavidin poika, armahda minua. Riivaaja vaivaa kauheasti minun tytärtäni." Mutta hän ei vastannut hänelle sanaakaan. Niin hänen opetuslapsensa tulivat ja rukoilivat häntä sanoen: "Päästä hänet menemään, sillä hän huutaa meidän jälkeemme." Hän vastasi ja sanoi: "Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö." Mutta vaimo tuli ja kumarsi häntä ja sanoi: "Herra, auta minua." Mutta hän vastasi ja sanoi: "Ei ole soveliasta ottaa lasten leipää ja heittää penikoille." Mutta vaimo sanoi: "Niin, Herra; mutta syöväthän penikatkin niitä muruja, jotka heidän herrainsa pöydältä putoavat." Silloin Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Oi vaimo, suuri on sinun uskosi, tapahtukoon sinulle, niinkuin tahdot." Ja hänen tyttärensä oli siitä hetkestä terve. Matt. 15:21-28. Vertaa myös rinnakkaistekstiä Mark. 7:24-31.

    On suuri Jumalan siunaus ja varjelus, jos elämä voi kulkea ilman suuria järkytyksiä. Kun niin tapahtuu, me emme useinkaan osaa olla siitä kiitollisia Jumalalle, kaiken hyvän antajalle, vaan meillä on kiusaus ajatella, että kaikki hyvä on vain meidän omaa ansiotamme. Niinpä Jumala näkee hyväksi järkyttää meitä välistä ankarilla koettelemuksilla, jotta ymmärtäisimme oman tilamme, kääntyisimme uskossa hänen puoleensa, pyytäisimme häneltä apua ja uskoisimme elämämme hänen haltuunsa. Kanaanilainen vaimo on meille oivana esimerkkinä siitä, että usko voittaa koettelemuksissa.

    1. Koettelemusten kourissa

    Jeesus kulki matkallaan Tyyron ja Siidonin seuduilla, siis Välimeren rannikolla. Tällä kanaanilaisten alueella asui eräs syntyään syyrofoinikialainen kreikatar, siis pakana. Häntä oli kohdannut tavaton järkytys. Hänen pientä rakasta tytärtään vaivasi kovasti riivaaja. Kukapa voisi ymmärtää äidin tuskan, kuka tyttären ahdistuksen?

    Usein ihmiset suurten koettelemusten kohdatessa kyselevät: Miksi tämä tapahtuu minulle? Mitä pahaa olen tehnyt, että Jumala minua näin rankaisee? Toiset tuntevat sekä tuskaa että häpeää. On myös tarjolla auttajia, sellaisiakin, jotka tekevät asian pahemmaksi ja lopulta lisäävät kärsivien tuskaa.

    Vaimo on kuullut Jeesuksesta. Tieto Israelin uskosta ja myös Jeesuksen toiminnasta oli levinnyt laajalle, jopa pakanain keskuuteen. Varmasti vaimo oli kuullut Jeesuksesta, ja hänellä oli ehkä jo sitä ennen ollut tietoa Israelin uskosta ja messiasodotuksesta. Nyt hän saa jostakin tietää, että Jeesus on tullut sinne, missä hän asuu. Ja hän päättää mennä Jeesuksen luo ja pyytää häneltä apua.

    Mutta...

    Niin, Jeesus kätkeytyy. Jeesus menee erääseen taloon eikä tahdo, "että kukaan saisi sitä tietää" (Mark. 1:24). Se oli kuin merkki siitä, että hän halusi olla rauhassa ja ettei häntä häirittäisi. Evankelista Markus kertoo: "Mutta hän ei saanut olla salassa, vaan heti kun eräs vaimo, jonka pienessä tyttäressä oli saastainen henki, kuuli hänestä, tuli hän ja lankesi hänen jalkojensa juureen." (Mark. 7:24-25.) Nainen tunkeutuu Jeesuksen luo kaikista estelyistä huolimatta, tuo vihoviimeinen pakana, jota ihmiset pitivät kuin Jumalan kiroamana.

    Nainen huutaa tuskassaan: "Herra, Daavidin poika, armahda minua. Riivaaja vaivaa kauheasti minun tytärtäni." Ensiksi Jeesus kätkeytyi, nyt hän vaikenee.

    Oletko kokenut koettelemuksissasi jotakin samanlaista? On kuin Jeesus olisi piilossa. On kuin Jumala vaikenisi eikä kuulisi. On kuin Jumala ei olisikaan rakkaus. On kuin Jeesus kohtelisi sinua tylysti.

    Opetuslapsetkin rukoilevat Jeesusta: "Päästä hänet menemään, sillä hän huutaa meidän jälkeemme." He näkevät äidin tuskan ja hellittämättömyyden. Mutta Jeesus sanoo: "Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö." Tässä on vielä ankarampi isku. Jeesus vetoaa kutsumukseensa ja sanoo sen rajoittuvan Israelin heimoon. Mutta vaimo tulee hänen luokseen, kumartuu maahan hänen edessään ja sanoo: "Herra, auta minua." Eli: Herra, vastaa minun huutooni ja auta. Mitä Jeesus tekee? Jos jo edellinen isku oli kova, nyt seuraa vielä kovempi: "Ei ole soveliasta ottaa lasten leipää ja heittää penikoille." On kuin hän sanoisi: Sinä olet jaloissa pyörivä koiranpenikka. Otettaisiinko leipä lapsilta ja annettaisiin sinulle?

    Ehkäpä olet kokenut samankaltaista. Näyttää kuin mikään ei auttaisi, eivät toisten esirukoukset, eivät omat rukoukset.

    2. Usko löytää lohdun sanan lupauksista

    On kuitenkin yksi asia, joka auttaa vaikeuksissa eteenpäin. Se on hellittämätön usko. Katsokaamme uskon valossa nyt uudestaan Jeesuksen sanoja ja menettelyä.

    Ennen kuin menemme niihin lähemmin, kerron erään tapauksen, jonka pastori A. Aijal Uppala kertoi. Eräs nuorehko mies oli taistellut perustavan uskon kysymyksen kanssa, saako hän olla varma siitä, että hänen syntinsä ovat anteeksiannetut. Päästäkseen tästä varmuuteen, hän ajatteli tarvitsevansa jonkin todisteen eli merkin. Hän päätti mielessään, että jos hän saa heitetyksi kiven niin ja niin pitkälle, se olisi merkki siitä, että hänkin saa uskoa. Mies epäonnistui. Se tuntui silloin tosi pahalta, mutta myöhemmin hän oli kiitollinen Jumalalle siitä, ettei hän ollut sallinut hänen onnistua. Jos hän olisi onnistunut, hän olisi rakentanut uskonsa väärälle pohjalle. Jumala johdattikin hänet sitten Sanan perustalle Kristuksen varaan, ja siitä löytyi autuuden varmuus. Kanaanilaisen vaimon usko ohjaa meitä tarkastelemaan asioita tältä, oikealta kannalta.

    Kun Jeesus kätkeytyy meidän silmiltämme ja tunteiltamme, hän on silti löydettävissä. Hän on opetuslastensa kanssa seurakunnassaan, siellä, missä hänen sanansa oikein julistetaan ja sakramentit jaetaan hänen asetuksensa mukaan. Hän on läsnä täydellä armollaan. Sanassaan hän tulee luoksemme myös silloin, kun kammiossamme yksinäisyydessä häntä avuksi huudamme. Mutta jos tahallisesti hylkäämme oikean seurakuntayhteyden ja Jumalan sanan, hän pysyy meiltä kätkössä. Kanaanilainen vaimo tunsi Jeesuksen Daavidin pojaksi eli Messiaaksi. Vaimo tunsi Raamatun ennustukset, ja niin hän saattoi kääntyä sen puoleen, jonka ihmeellisestä terveeksi tekevästä voimasta oli ennustettu.

    Kun Jeesus viittaa siihen, ettei häntä ole lähetetty muuta kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö, hän ei sulje kanaanilaista naista pois armon piiristä. Vaimon on vain kuuluminen Israelin huoneeseen ja hänen on oltava kadonnut lammas. Vanhassa testamentissa oli säädökset siitä, kuinka pakanat pääsivät Israelin kansan yhteyteen. Se ei siis ollut tykkänään poissuljettua. Siellä Israelin huoneessa tämä nainen sanoo olevansa, kun hän syö muruja, jotka hänen herrainsa pöydältä putoavat. Nainen lukee itsensä kadonneisiin kuuluvaksi, vieläpä koiranpenikaksi. Ei hän ole herra eikä herrojen lapsi, mutta siitä ei päästä mihinkään, etteikö hän ole heidän huoneessaan ja etteikö hän saa syödä lattialle tippuvia murusia ja elää niistä. Nainen on niin vahva Sanassa ja uskossa, että hän helposti hädän pakottamana löytää Jeesuksen koettelevista sanoista ne kohdat, jotka usko ymmärtää avun lupauksiksi. Hän kietoo Jeesuksen tämän omiin sanoihin. Kun kerran noin sanot, silloinhan sinun täytyy auttaa minua, ei minun pyyntöni tähden, vaan oman lupauksesi tähden.

    Nainen ei pyydä Jeesusta kotiinsa, jotta voisi parantaa hänen tyttärensä, vaan uskoo, että Jeesus voi tehdä sen kaukaakin.

    Jeesus sanoo: "Oi vaimo, suuri on sinun uskosi, tapahtukoon sinulle, niinkuin tahdot." Ja Raamattu kertoo: "Ja hänen tyttärensä oli siitä hetkestä terve."

    Meille on kerrottu tämä erikoinen tapahtuma Jeesuksesta ja kanaanilaisesta naisesta lohdutukseksi, ettemme avun viipyessä menettäisi luottamustamme Jumalan rakkauteen Kristuksessa. Tärkeintä on olla Israelin huoneessa, siis olla Jumalan kansaa, olla Jumalan lapsi ja elää päivittäin syntien anteeksisaamisessa Jeesuksen nimessä. Kristus on koko maailman Vapahtaja, sinunkin rakas Vapahtajasi.

    Ajallisen elämän koettelemuksissa voimme kokea Jumalan moninaista apua ja johdatusta, mutta myös sitä, että hän viivyttää apuaan. Silti hän pysyy rakkautena. Ja vaikka joutuisimme koko elämämme kulkemaan raskasta ja vaivalloista tietä, hän pysyy rakkautena silloinkin. Usko katsoo yli ajan. Se katsoo tuonpuoleisiin ja kestää sen lupauksen varassa, että kerran kaikki on hyvin.

    Jeesuksen maallinen matka päättyi Golgatan ristille. Kuitenkin hän perusti iankaikkisen valtakunnan ja hallitsee ylösnousseena ja taivaaseen astuneena iankaikkisesti. Autuas on se, joka uskoo, vaikka ei näe.

    Amen.

    Markku Särelä

  • Yksin armosta, yksin uskon kautta

    Pastori Vesa Hautalan oppitunti raamattuleirillä 7.7.2017

  • Ystävä on saatava turvaan

    19. Kolminaisuudenpäivän jälkeisen sunnuntain ensimmäisen vuosikerran pyhä evankeliumi.

    Sitten hän astui veneeseen, meni jälleen toiselle rannalle ja tuli omaan kaupunkiinsa. Katso, hänen luokseen tuotiin halvaantunut mies, joka makasi vuoteella. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: "Poikani, ole turvallisella mielellä; sinun syntisi ovat sinulle anteeksiannetut." Katso, muutamat kirjanoppineista sanoivat mielessään: "Tämä pilkkaa." Mutta Jeesus ymmärsi heidän ajatuksensa ja sanoi: "Miksi ajattelette pahaa sydämessänne? Sillä kumpi on helpompaa sanoa: 'Syntisi ovat sinulle anteeksiannetut', vai sanoa: 'Nouse ja kävele'? Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa synnit anteeksi, niin" – hän sanoi halvaantuneelle – "nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi." Hän nousi ja lähti kotiinsa. Mutta kun kansanjoukot sen näkivät, he ihmettelivät ja ylistivät Jumalaa, joka oli antanut sellaisen vallan ihmisille. Matt. 9:1 – 8.

     Armoa Armonruhtinaalta, rauhaa Rauhanruhtinaalta.

    Isänmaamme sodissa monet urhoolliset sotilaat vetivät ja kantoivat kaatuneita sankarivainajia ja haavoittuneita taistelutovereitaan pois kovimpienkin taistelujen keskeltä. Aseveljeä ei jätetty kuoleman, vammautumisen tai vangitsemisen uhriksi, vaikka kantajien oma henki ja terveys olivat uhattuja. Huoli toisista ja isänmaasta oli yhteinen.

    Näillä evankeliumitekstin halvaantuneen kantajilla oli vielä suurempi huoli ystävästään. Hänen hätänsä ja kaipuunsa Jumalan puoleen sai heidät liikkeelle. Jeesuksen heissä herättämä usko antoi voimia kantaa tuo halvaantunut kansanjoukkojen katsellessa Herramme luokse. Halvaantuminen ei välttämättä ollut synnin seurausta, mutta halvaantuneella oli joka tapauksessa synninhätä ja pelastuksen kaipuu. Siitä kertoo kantajien kiirehtiminen.

    Ohitamme liian helposti tämän tärkeän kantajien tehtävän. Se oli voimia vaativa teko kansanpaljouden vuoksi: ensinnäkin löytää tie ja pääsy Jeesuksen eteen. Mutta vielä enemmän se oli hengellistä rohkeutta vaativa työ, koska kirjanoppineet ja muut valtaapitävät ylenkatsoivat Jeesuksen lisäksi myös kaikkia Hänen seuraajiaan ja Häneen uskovia. Siitä kaikesta huolimatta nämä halvaantuneet auttajat toivat ystävänsä Jeesukselle.

    Heidän uskon määrätietoisuutensa kysyy sinulta Kallis Kristitty, kenet sinun tulee kantaa Jeesuksen luokse – rukouksessa, sanoissa ja teoissa. Ketkä sinä saat saattaa Jeesuksen turviin ja kertoa heille armollisesta ja anteeksiantavasta Vapahtajastamme?

    Armon evankeliumin tehtävässä eivät aluksi suurilta tuntuvat vaikeudet ole kuitenkaan lopulta esteitä, koska Herramme on Itse mukanamme sanassaan ja evankeliumin ilouutisessaan. Niinpä meille suomalaisille ominainen jäyhyys ja vain omista asioistaan huolehtiminenkaan eivät ole esteitä Kristukselle. Sen on moni saanut huomata, kun ilo uskosta ja iankaikkisesta osasta onkin osoittautunut yhteiseksi. Tämän rinnalla, Rakas Ystävä, Sinun on tärkeä huomata myös ne asiat, jotka sinun on omasta elämästäsi tuotava Herralle Jeesukselle. Mitkä ovat ne synnit, joista Kristus nuhtelee sinua, ja jotka sinun on siksi tarpeen saada Vapahtajamme valoon ja anteeksiannettaviksi? Entä mitkä ovat ne pyynnöt, joita olet jo pitkään pitänyt mielessäsi? Kerrothan nekin Vapahtajallemme. Ne kaikki Jeesus haluaa luokseen – kohdattavakseen, hoidettavakseen ja parannettavakseen.

    Sillä nämäkään saattajat eivät kantaessaan kaiken aikaa nähneet Jeesusta kansanjoukkojen keskellä, mutta he päättelivät suunnan Jeesuksen sanojen perusteella ja luottivat Häneen. Sen Jeesus sai aikaan, sillä Hän näki heidät koko ajan ja veti heidät puoleensa. Tällaista määrätietoisuutta mekin tarvitsemme kristittyinä ja kirkossamme kaikkina aikoina.

    Jeesus on tullut sinua varten

    Taustaksi tässä evankeliumissa kerrotaan, kuinka Jeesus tuli veneellä gadaralaisten alueelta Genesaretinjärven pohjoisrannalle. Hän asui tuolloin apostoli Pietarin kodissa Kapernaumin kaupungissa. Sanoma Jeesuksen herättämästä uskosta ja Hänen tekemistään parantamisista oli kiirinyt laajalle ja väkijoukkoja tuli runsain määrin Jeesuksen luokse minne tahansa Hän menikin. Jeesus opetti isojakin kansanjoukkoja, mutta kohtasi jokaisen juuri hänen kärsimysten ja hätänsä keskellä. Vapahtajamme kutsuu aina henkilökohtaisesti omakseen.

    Hän tuli maailmaan juuri sinua ja juuri minua varten. Sinä et pyytänyt Häntä luoksesi, vaan Hän tuli vierellesi. Sinä et valinnut Häntä, vaan Hän valitsi sinut ja otti sinut omakseen. Jeesus syntyi maailmaan, eli täydellisen elämän, kuoli ristillä ja ylösnousi juuri sinun vuoksesi. Tälle Jeesuksessa avautuneella ja Pyhän Hengen voimassa edistyvällä taivastiellä Jeesus haluaa, että ajattelemme hyvää sydämissämme. Sen Hän julisti myös kirjanoppineille kysymällä heiltä: ”Miksi ajattelette pahaa sydämissänne?” Pahan ajatteleminen peitti kirjanoppineiden sielunkaipuun kuulla omalle osalleen Jeesuksen anteeksiantamuksen. Sen Hän antoi tässäkin kuin merkkiviiriksi, jonka alle Hän kutsuu kaikki syntiensä haavoittamat, oman erinomaisuutensa hylkäävät, kaikki armoa ja anteeksiantamusta janoavat. Siksi Jeesus sanoi halvaantuneelle: ”Syntisi ovat sinulle anteeksiannetut.” Ja niin nämä varmat, Jeesuksen Uhriin perustuvat sanat mullistivat koko maailmanhistorian ja kaiken nämä sanat vastaanottaneiden elämässä.

    Kirjanoppineiden epäuskon tähden ja kutsuakseen heitäkin pelastukseen Jeesus joutui kysymään heiltä: ”Kumpi on helpompaa sanoa: 'Syntisi ovat sinulle anteeksiannetut', vai sanoa: 'Nouse ja kävele'?” Jeesus ei siis kysynyt kumpi on helpompaa tehdä, vaan kumpi on helpompaa sanoa. Hän kysyy totuudellisia sanoja ja siten rehellistä omaatuntoa Jumalan sanan edessä. Samalla Hän antaa tässä vakuutuksen siitä, että kaikki on Hänen vallassaan. Sanojen ”sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi” todenperäisyyttä ei kukaan ihminen voinut tuossa hetkessä tarkistaa, vaan ne oli otettava ainoastaan uskossa vastaan. Sen sijaan kehotuksen ”nouse ja kävele” toteutumisen ihmiset näkivät. Ja siksi rohkaisuksi epäuskoisille Jeesus teki tämän ulkoisen ihmeen, jotta Häneen turvauduttaisiin myös syntien anteeksisaamisen ihmeessä ja uskon lahjassa.

    Fariseukset pitivät kuitenkin epäuskossaan Jeesuksen synninpäästön sanoja katteettomina ja osa kansasta ruumiillista parantumista vain suurena ihmeenä. Mitä siis kansanjoukot lopulta ihmettelivät? Mistä he ylistivät Jumalaa, joka oli antanut sellaisen vallan ihmisille? Tässä on sekä varoitus epäuskosta että kehotus Jumalan tahdon seuraamiseen Kristuksen seurakuntaruumiissa. Varoitus epäuskosta on siinä, että kirjanoppineet eivät uskoneet Jeesuksella olevan valta antaa syntejä anteeksi, koska he eivät uskoneet Jeesuksen olevan Jumalan Poika, Luvattu Messias. He syyttivät ajatuksissaan Jeesusta jumalanpilkasta, koska syntien anteeksiantamisella Hän ilmoitti olevansa Luvattu Messias. Heidän syytöksensä oli vakava, sillä Mooseksen lain rangaistus jumalanpilkasta oli teloituskuolema. (3. Moos. 24:16) Tämän he lopulta Jeesuksen ristinkuolemassa toteuttivat Jumalan suuren pelastussuunnitelman mukaisesti. Kirjanoppineiden vihaa lisäsi myös se, ettei tässä tilanteessa annettu Mooseksen lain mukaista syntiuhria. Kirjanoppineiden hengellinen sokeus paljastui siinä, etteivät he nähneet Jeesuksen olevan Tuo Luvattu Kertakaikkinen Syntiuhri koko ihmiskunnan puolesta. Uhri oli siis heidän silmiensä edessä kaiken aikaa. Näiden kirjanoppineiden ymmärrys ihmisen syntivelasta ja siten myös anteeksiantamuksesta eivät olleet Jumalan tahdon mukaisia. He toki tunsivat Jesajan näyn kohdat: Luvussa 43, jakeessa 25: ”Minä pyyhin pois rikoksesi itseni tähden enkä syntejäsi muista.” Ja luvussa 44, jakeessa 22: ”Pyyhin pois rikoksesi kuin pilven ja syntisi kuin sumun. Palaa luokseni, sillä lunastan sinut.” Juutalaiset uskonjohtajat kielsivät sijaisuhrin ja hyväksiluetun armon pitäen Jumalan anteeksiantamusta ainoastaan ihmisen hyviin tekoihin ja ansioihin perustuvana. Niiden myötä sitten Jumala hyväksyisi oikein toimineet. Tämä on synergistinen eli Jumalan ja ihmisen yhteistyöhön perustuva pelastusoppi, joka on Jumalan ilmoituksen ja tahdon vastainen.

    Osa kansasta jäi vain ihastelemaan halvaantuneen parantumista kuin taikurin temppua. He pitivät sanoja ”nouse ja kävele” kaikkein vaikeimpina ja taas sanoja ”syntisi ovat sinulle anteeksiannetut” merkityksettöminä. Heidän ajatuksena, kaipuuna ja toiveensa olivat vain tässä ajallisessa elämässä. Kansaa kuvataan kuitenkin myös kreikankielisellä alkutekstin sanalla ’pelästyivät’. Tässä on Jumalan laki ja nuhde, jonka ainakin osa kansasta tunsi omassatunnossaan nähdessään sen vallan, jonka Jumala oli antanut Jeesuksessa ihmisten keskelle. Jeesus ei halua meidän jäävän pelon valtaan. Johanneksen evankeliumin luvussa 20, jakeissa 21–23 meille saarnataan seuraavasti: ”Niin Jeesus sanoi heille jälleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät." Tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päälleen ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit annatte anteeksi, niille ne ovat anteeksi annetut. Joiden synnit pidätätte, niille ne ovat pidätetyt."

    Vapahtajamme haluaa kaiken aikaa kääntää katseemme uskossa Häneen ja Hänen avaamaan iankaikkisuuteen. Siksi Hän saarnaa, että vaikeinta kaikista on vakuuttaa syntien olevan anteeksiannetut. Se vaati synnittömän elämän ja Uhrin koko ihmiskunnan puolesta. Ja juuri se Jeesuksessa toteutui! Tämän kautta avautuu oikea Jumalan tahdon mukainen ylistys Hänen puoleensa. Pyhä Jumalan Poika ei voi valehdella. Siispä sanoessaan syntien olevan anteeksiannetut olivat halvaantuneen synnit anteeksi juuri tuolla hetkellä. Jeesuksella oli jo tuolloin valta antaa synnit anteeksi ennakoivasti sovituskuolemaansa perustuen. Synninpäästö on Jeesuksen evankeliumi. Siitä saarnaavat myös Hänen sanansa Ihmisen Pojasta, jolla on valta antaa synnit anteeksi. Tämä on viittaus Jeesuksen tehtävään Herran kärsivänä palvelijana ja siten osoitus myös Hänen kärsimysmuodostaan täysin ihmisenä ja Täysin Jumalana. Tämän perustansa varassa Jeesus myös paransi halvaantuneen ja lähetti hänet matkaan.  Mikään parantuminen ei olisi ollut mahdollista ilman Kristuksen Isältään saaman tehtävän täyttämistä.

    Kristuksessa meillä on rauha, josta saamme ylistää Taivaallista Isäämme. Koska Isä on lähettänyt Poikansa, niin Poika lähetti apostolit ja kaikki myöhemmät Jeesuksen sanan ja opin uskolliset saarnaviran palvelijat Pyhän Hengen voimassa. Tässä meillä on Jumalan ihmisille antama taivaan valtakunnan avaintenvalta sitoa ja päästää synneistä. Se on kristillisellä seurakunnalla, joka uskoo sen saarnaviran haltijoilleen. Näin neljäs kristillisen kirkon seitsemästä tuntomerkistä ei ole rippi, vaan laajemmin ja perustavammin avainten valta, joka toteutuu ripissä julistettuna Jumalan anteeksiantamuksena. Tämä anteeksiantamus tulee meidän ulkopuoleltamme ja perustuu vain ja ainoastaan Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen täydelliselle ja kaikenkattavalle sovitus- ja lunastustyölle, jonka Pyhä Jumala lukee meidän hyväksemme.

    Monet huolehtivat tänä päivänä ylenpalttisesti vaatteittensa puhtaudesta, kotinsa siisteydestä ja pesettävät jopa autonsa usein. Eikä niissä sinänsä ole mitään pahaa, mutta älkäämme unohtako tärkeintä tai jopa ainoaa tärkeää: iankaikkista autuuttamme ja sen edellyttämää armon evankeliumin pesua ja puhtautta. Luterilaisiin Tunnustuskirjoihin sisältyvässä Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa todetaan seuraavasti: ”Jos ei avainten valta suo lohdutusta Jumalan edessä, mikä sitten voi rauhoittaa meidän omantuntomme?” Siis jos tämä Jumalan ihmisille antama avainten valta ei toteudu syntien anteeksiantamisena, niin meillä ei ole missään eikä minkään perusteella rauhaa Jumalan kanssa. Sillä mitään omaa tekoa, työtä tai ansiota meillä ei ole Pyhälle Jumalalle tuotavana.

    Mutta Jeesuksen ihmeellisen ihana ja suurenmoinen valta on tänään täälläkin keskellämme toteutunut synnintunnustuksessa ja synninpäästössä. Tämä on valta, josta Jeesus tässä evankeliumissa julistaa, jotta kaikki tietäisivät, että Hänellä on valta maan päällä antaa synnit anteeksi. Ja tämä Jeesuksen valta on viimeisen päivän tuomarin valtaa – armon valtaa, joka kutsuu luokseen ja omakseen päivittäisessä katumuksessa ja anteeksiantamuksessa, kiitoksessa ja ylistyksessä – niin kauan kuin armon aikaa on jäljellä.

    Tässä on kehotus ja lepo elää osana Kristuksen seurakuntaruumista. Sitä kuvaa evankeliumitekstin Jumalaa uskossa ylistävä kansanosa – ne kaikki, jotka saivat uskoa ja turvata Jeesukseen Vapahtajanaan.

    Jeesus ymmärtää ajatuksemme

    Evankeliumitekstin näljäs jae kertoo Jeesuksen ymmärtäneen kirjanoppineitten ajatukset. Samoin Jeesus ymmärtää kaikkien ihmisten ajatukset. Tässä Hän ymmärsi eli tiesi ja tunsi fariseusten pahoista sydämenajatuksista nousevan epäuskon. Ainoa jumalanpilkka tässä oli vain se, että kirjanoppineet eivät uskoneet Jumalan Poikaan ja Hänen evankeliumiinsa. Kuitenkin heidänkin pilkkansa Jeesus sovitti kärsimällä kaiken sen kuolemanrangaistuksen, joka olisi kuulunut meille. Suomeksi käännetty ’ymmärsi’-sana saa hoitaa ja suojella Jeesukseen uskovia lohdullisella ja armollisella tavalla. Sen ilmaisu kreikankielisessä alkutekstissä voidaan kääntää laajemmin sanoilla ”nähden ja tietäen” eli Jeesus Kaikkivaltiaana näki ja tiesi kaikki heidän ajatuksensa ja koko heidän elämänsä – niin menneen kuin tulevankin. Nämä sanat kuvaavat ihmiselämän kokonaisvaltaista ymmärtämistä, sääliä ja rakastamista. Sillä Jeesus totisesti kuulee kaikki armoa ja pelastusta kaipaavat ajatukset. Ne tuottavat Hänelle iloa. Ensimmäisen kuninkaiden kirjan luvussa kahdeksan, jakeessa 39 kuultava lupaus ylistää Jumalaa sanoilla: ”sinä yksin tunnet kaikkien ihmislasten sydämet.”

    Kuulethan Kallis Ystävä, kuinka Jeesus näillä sanoillaan vakuuttaa sinulle ymmärtävänsä jokaisen kysymyksesi, kaikki huolesi ja hätäsi. Hän tuntee sinut läpikotaisin ja elämäsi eilen, tänään kuin huomenna. Olet Hänelle tuttu joka soluasi myöden. Ja vielä enemmän: olet Hänelle rakas, ainutlaatuinen ja tärkeä! Siksi Sinullekin Kallis Kristitty kuuluu Jeesuksen armolliset sanat: ”Poikani, Tyttäreni, ole turvallisella mielellä; sinun syntisi ovat sinulle anteeksiannetut."

    Amen.

    Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

     Marko Kailasmaa 23.10.2022