kaste
  • Iltahartaus Luuk. 1:67–70, 76–77

    Pastori Dani Puolimatkan iltahartaus joululeirillä Siitamajalla 28.12.2016

  • Kaste pelastaa

    Viidentenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran epistolateksti

    Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä, jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta. Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta, hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella; ja hänen allensa ovat enkelit ja vallat ja voimat alistetut. 1 Piet. 3:18-22.

    Pyhä kaste on ihmeellinen Jumalan armotoimi meitä syntisiä kohtaan. Apostoli Pietari lausuu: "Vesi nyt teidätkin pelastaa kasteena." Otamme nyt kokoavasti esille kasteeseen liittyvistä lohdullisista asioista neljä. Nämä ovat kasteen kertakaikkisuus, kasteessa annetut objektiiviset, uskosta riippumattomat lahjat, lapseus ja uudestisyntyminen.

    Kasteen kertakaikkisuus

    Pyhä Jumalan sana sanoo: "Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste" (Ef. 4:6). Ihminen voi siis saada elämänsä aikana vain yhden pätevän kasteen. Kristillistä kastetta ei voida toimittaa monta kertaa samalle ihmiselle, vaan vain kerran. Tämän, että kaste on yksi, ilmaisee ja vahvistaa paitsi yllä lainattu raamatunkohta, myös se tosiasia, että pyhä Raamattu käyttää kastetuksi tulemisesta sellaista kieliopin muotoa, aoristia, joka ilmaisee kertakaikkista tekemistä. Kun siis ihminen on kastettu, hän on tullut kertakaikkisesti kastetuksi, ja tämä tilanne kastetun kohdalla jatkuu pysyvänä hautaan ja iankaikkisuuteen asti miksikään muuttumatta.

    Kun ihminen on saanut oikean kasteen eli hänet on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen vettä käyttäen, niin kaikki sen jälkeiset muut "kasteet" on hylättävä syntinä ja jumalanpilkkana.

    Kasteen kertakaikkisuutta Raamattu ei kytke uskon käsilläoloon. Esimerkkinä on Simon noita. Filippus oli hänet kastanut (Apt. 8:13). Simon ei ollut kuitenkaan ottanut kastetta vastaan oikealla mielellä, vaan oli jäänyt epäuskoonsa. Tosin hän oli uskonut Filippusta (Apt. 8:12-13), kuten Raamattu sanoo ja oli sen seurauksena mennyt kasteelle kuten toisetkin, mutta hän ei ollut löytänyt sydämensä aarteeksi Kristusta, vaan halusi sijoittaa rahansa kykyyn välittää muille taidon tehdä ihmeitä. Silloin apostoli Pietari sanoi hänelle: "Menkööt rahasi sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa. Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tähän sanaan, sillä sinun sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä. Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa - jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan. Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä." (Apt. 8:20-23.) Pietari kehotti Simonia siis tekemään parannuksen eli muuttamaan mielensä, mutta ei käskenyt häntä menemään uudelle kasteelle. Kaste oli siis Jumalan kertakaikkisena tekona voimassa.

    Voimassa on myös meidän kasteemme. Jos olemme lapsenuskosta langenneet, tulee meidän tehdä parannus ja palata siihen, mitä kerran kasteessa saimme. Kaste on Jumalan puolelta näet yhä voimassa.

    Kasteen objektiiviset lahjat

    Pyhä kaste on sellainen vesi, johon yhdistyy Jumalan sana eli Kristuksen asetus. Se ei ole siis pelkkää vettä, vaan se on, kuten Luther sanoo, "armorikas elämän vesi". Siinä on itse Kristus, ihmiskunnan Vapahtaja, kaikkine armoinensa persoonallisesti läsnä. Sanotaanhan Raamatussa, että "kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette hänet päällenne pukeneet" (Gal. 3:27).

    Nyt on tarkka paikka se, mikä liittää Kristuksen kasteeseen.

    Toiset ajattelevat, että se on ihmisen usko, mutta silloinhan usko saisi kasteen aikaan ja kaikki kasteen lahjat lepäisivät uskon varassa ja itse asiassa kaste olisi tarpeeton, jos kaikki, mitä kaste antaa, tulisi kasteeseen uskosta. Silloinhan ihminen ei saisi mitään kasteesta, vaan hänellä olisi jo ennen kastetta kaikki niin, että hän voisi tuon kaiken panna uskostaan kasteeseen.

    Se, mikä liittää Kristuksen kasteeseen, ei siis ole meidän uskomme, vaan se on Kristuksen sana. Sen vuoksi kasteessa ovat läsnä Jumalan armon objektiiviset, uskosta riippumattomat lahjat.

    Näin kaste tuo meille Kristuksen kaikkine armonsa lahjoineen, ja kaste on taivaallinen aarreaitta. Mutta mikä paikka tässä on uskolla?

    Usko on Pyhän Hengen synnyttämä toiminto, jolla ihminen ottaa omakohtaisesti vastaan nuo kasteen objektiiviset lahjat. Tällainen usko syntyy ilman ihmisen myötävaikutusta, yksin Jumalasta. Usko ei tee kastetta, ei perusta sitä, vaan usko perustuu kasteelle. Olemme jumalallisen salaisuuden edessä: kaste ei pelasta ilman uskoa ja kuitenkin se voidakseen pelastaa edellyttää uskoa. Kaste ei pelasta tehtynä tekona, kuten Simon noita uskoi, vaan vain silloin, jos kastettu uskolla ottaa vastaan kasteen lahjat. Sen uskon, mitä kaste edellyttää, se myös vaikuttaa tai vahvistaa sitä uskoa, joka on syntynyt ennen kastetta evankeliumin sanasta. Simon noita on esimerkki siitä, että ihminen voi ottaa oikean kasteen vastaan väärällä, epäuskoisella mielellä.

    Siis kaikki, jotka ovat saaneet oikean kasteen, ovat kasteessa saaneet siihen sisältyvät objektiiviset lahjat eli Kristuksen ja hänen armonsa, mikä sisältää syntien anteeksiantamuksen, ruumiin ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän. Tämä kaikki on kasteessa, ja siinä kasteessa, minkä kastettu on jo saanut. Pyhä kaste on pelastuksen lähde. Siitä usko ammentaa armoa armon päälle, mutta epäusko jättää nämä taivaalliset lahjat käyttämättä.

    Vaikka kaikki kastetut ovat kasteessaan saaneet tämän kaiken, niin vain ne pelastuvat, jotka sen uskolla omistavat. Ei ole näet mitään muuta tapaa ottaa vastaan omakohtainen pelastus kuin usko. "Joka uskoo ja on kastettu, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." (Mark. 16:16.)

    Asian havainnollistamiseksi voimme verrata kastetta eteemme asetettuun ja katettuun juhlapöytään. Tämä pöytä ei ole vain Golgatalla Kristuksessa, vaan tämä kaikki on asetettu eteemme valmiina iankaikkisen elämän ateriana ja meille sanotaan, kuten Herran enkeli sanoi Elialle ja raamattu siitä kertoo: "'Nouse ja syö, sillä muutoin käy matka sinulle liian pitkäksi.' Niin hän nousi ja söi ja joi. Ja hän kulki sen ruuan voimalla neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä Jumalan vuorelle, Hoorebille, asti." (1 Kun. 19:7-8) Kasteemme liiton varassa jaksamme kulkea koko lopun elämäämme, samalla kuitenkin saaden ravintoa myös muista armonvälineistä.

    Lapseus ja liitto

    Pyhä Raamattu puhuu lapseudesta eri merkityksissä, ja on tärkeätä osata erottaa ne toisistaan.

    Olemme Jumalan lapsia luomisen nojalla. Ef. 3:15 lausuu Jumalasta: "... josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä." Niin siis luomisen nojalla Jumala on jokaisen ihmisen Isä. Mutta koska me olemme syntiin langenneita, me emme ole enää sitä, miksi Jumala meidät loi. Olemme kadottaneet Jumalan kuvan. Jeesus sanoikin aikansa juutalaisista, jotka eivät häneen uskoneet: "Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt." (Joh. 8:42)

    Olemme lapsia myös lunastuksen nojalla. "Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan." (Gal. 4:4-5) Kristuksen lunastustyö on hankkinut meille lapsenoikeuden.

    Israelilaisista lihan puolesta apostoli Paavali lausuu: "Heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!" (Room. 9:4-5) Heillä oli siis monta etuisuutta pakanoihin verrattuna; niiden joukossa oli myös lapseus. Tämä lapseus koski Israelin kansaa sen nojalla, että Jumala oli ottanut sen kansakseen. Israel oli Jumalan "esikoispoika" (2 Moos. 4:22-23), Jumalan "omaisuus ennen kaikkia muita kansoja" (2 Moos. 19:5). Kuitenkin tämä suhde perustui Jumalan tekemään liittoon eikä se ilman uskoa pelastanut.

    Se ei tehnyt israelilaisista sydämeltään Jumalan lapsia. Apostoli Paavali sanookin: "Eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi." (Room. 9:8) Ja apostoli Pietari sanoo kastetta "hyvän omantunnon liitoksi" (1 Piet. 3:21). Luterilainen jumaluusoppinut Johannes Gerhard sanoo tästä: Tässä oleva kreikan sana eperooteema tarkoittaa "kysymystä ja vastausta, kuten niitä oli tapana käyttää sopimuksissa ja liitoissa, että toinen osapuoli kysyy ja toinen vastaa, minkä jälkeen liitto solmitaan. Tätä sanaa käytetään myös Vt:n septuaginta-käännöksessä, kun he halusivat sanoa tietyissä tapauksissa kysytyn Jumalan suulta; tähän tähtää myös pyhä Pietari, kun hän nimittää kastetta sellaiseksi kysymykseksi ja näin opettaa, että voimme kasteessa olla varmoja Jumalan armosta ja siis vastakin omistaa hyvän omantunnon." (Taufe, s. 57).

    Samalla tavalla kuin oli ero epäuskoisen ja uskovan israelilaisen välillä, mitä lapseuteen tulee, on myös ero epäuskoisen kastetun ja uskovan kastetun välillä. Ihminen voi olla Jumalan lapseksi kastettu, hänen kansaansa eli seurakuntaansa kasteessa ulkonaisesti liitetty, niin että hänellä on lapseus ja liitot samaan tapaan kuin juutalaisilla oli, mutta jos hän ei usko, niin epäuskonsa tähden hän ei ole sydämeltään Jumalan lapsi eikä pelastu. Parannuksessa tällainen ihminen palaa uskossa kasteensa liittoon.

    Varsinaisia Jumalan lapsia, niitä, jotka perivät iankaikkisen elämän, siis lapsia hengellisen syntymän perusteella, ovat vain ne, jotka uskovat.

    Uudestisyntyminen

    Jotkut, jotka tässä kysymyksessä ovat muuten aivan oikeassa opissa, tarkoittavat uudestisyntymisellä kasteen kertakaikkisuutta ja sen objektiivisia, uskosta riippumattomia lahjoja sekä lapseutta edellä mainitussa merkityksessä, siinä merkityksessä, mikä epäuskoisilla juutalaisillakin oli. Tällöin he katsovat, että uudestisyntyminen voi tapahtua vain kerran. Kantansa tueksi he viittaavat tuhlaajapoikavertaukseen; tuhlaajapoika oli isänsä poika silloinkin, kun ei ollut kotona, vaan oli vieraalla maalla. Tämä kanta on muuten oikea, mutta termi "uudestisyntyminen" ei ole oikea tästä asiasta.

    Raamattu, Luther ja luterilainen tunnustus käyttää sanaa uudestisyntyminen toisessa merkityksessä sisällyttäen siihen eloon virkoamisen uskon kautta, puhuuhan Raamattu myös evankeliumin sanan kautta tapahtuvasta uudestisyntymisestä.

    Ne, jotka rajaavat uudestisyntymisen pelkäksi kastetuksi tulemiseksi ilman eloon virkoamista uskon kautta, joutuvat sitten päättelemään, ettei evankeliumin sana uudestisynnytä. Sekin on tietyssä määrin johdonmukaista sen kanssa, ettei pelkän evankeliumin saarnan kautta, mikäli kaste ei ole edeltänyt sanaa tai seuraa sitä, tapahdu Jumalan kansaan liittämistä sellaisella ulkonaisella, objektiivisella tavalla, että voitaisiin sanoa kuten juutalaisista, että heidän on lapseus ja liitot jne. Kun kaste on saatu, voidaan osoittaa sekä muille ulospäin että itselle omalle sydämelle kuuluminen Jumalan kansaan. Tässä suhteessa kaste eroaa muista armonvälineistä. Liittäminen seurakunnan jäsenyyteen tapahtuu kasteessa. Siten kuvaa Apostolien teot lähetystyötä. Ja vanhat ovat nimittäneet kastetta alkamisen sakramentiksi antaen täten kasteelle erityisen painon tultaessa Jumalan seurakuntaan ja siinä elettäessä. Tällaisena välineenä ja peruuttamattomana, pysyvänä liittona kaste tarjoaa erityistä lohdutusta varsinkin ahdistuksen tilassa olevalle.

    Paneudutaanpa hieman tarkemmin kysymykseen, mitä pyhä Raamattu tarkoittaa uudestisyntymisellä? Tämähän on ratkaisevan tärkeä asia.

    Jeesus sanoo Nikodeemukselle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa... Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan." (Joh. 3:5) Jeesus puhuu sellaisesta uudestisyntymisestä, joka vie sisälle Jumalan valtakuntaan. Sillä, joka siis on uudestisyntynyt, on omanaan iankaikkinen elämä; hän on käynyt sisälle Jumalan valtakuntaan; ei vain ulkonaisesti ulkonaisen seurakunnan jäsenyyteen, vaan sisäisesti, hengellisesti. Luterilainen tunnustus samaistaa uskonvanhurskauden ja uudestisyntymisen ja sanoo, että me saamme Pyhän Hengen ja uuden elämän uskon kautta armonvälineiden vaikutuksesta: (TK 1948, s. 72,74,75,76,83,101,113-114. Puolustus IV,45-46,61,64-65,68,72,78; TK 1990, s. 97,99,107,124,135s. Puolustus IV,61,64,100,101,125,247, 249-251, 311.)

    Tuhlaajapoika vieraalla maalla ollessaan oli kuollut isän kannalta. Sanoohan isä: "Tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.' (Luuk. 15:24.) "Minun poikani", siis isän lapsi, hän oli, mutta "kuollut", kunnes "virkosi eloon". Epäuskoiset ovat Jumalan lapsia luomisen ja lunastuksen nojalla, myös liiton nojalla,mikäli ovat kastettuja, mutta silti "synteihinsä kuolleita", joilla ei ole iankaikkista elämää itsessään, vaan joiden täytyy pelastuakseen saada uusi elämä Jumalalta eli uudestisyntyä. Nyt uudestisyntyminen raamatullisessa merkityksessä on juuri "eloon virkoamista". Kaste virvoittaa kuolleen eloon; onhan se armorikas elämänvesi, kuten Luther sanoo. Kaste ei vaikuta sitä kuitenkaan ilman uskoa, vaan uskon kautta. Epäuskossa elävää kastettua ei voida sanoa eloon vironneeksi, vaan häntä on pidettävä kuolleena.

    Tuhlaajapojan eloon virkoaminen tapahtui, kun hän muisti, kuinka hyvä oli olla kotona. Isän rakkaus veti hänet takaisin kotiin ja antoi voiman paluuseen. Vertaus ei yksilöi, millä perusteella tuhlaajapoika näin muisti. Vt:ssa ei ollut kastetta, mutta oli muita armonvälineitä. Ut:ssa meillä on kaste, evankeliumin sana ja ehtoollinen. UT:n aikana tuhlaajapoika saa rohkeuden palata kotiin muistaessaan entistä osallisuuttaan näihin, ja hän voi vedota sekä kasteeseen ja sanaan, ja tultuaan takaisin kotiin osallistua myös ehtoollisen aterialle.

    Kun kaste vaikuttaa uudestisyntymisen, se tekee kaksi asiaa. Ensiksi se hautaa meidät Kristuksen kanssa, sitten se herättää eloon hänen kanssaan (Room. 6:1ss). Jos ihminen epäuskollaan estää eloon heräämisen, ei ihminen ole tullut sisälle Jumalan valtakuntaan eikä hänellä ole elämää, vaan hän on hengellisesti kuollut. Vaikka kaikki paavilaiset munkit ja nunnat olivat oikealla kasteella kastettuja, mutta Kristukseen pukeutumisen sijasta luottivat kaapuihinsa, Luther sanoo, etteivät he ole uudestisyntyneitä. Sama meidän on sanottava oman maamme epäuskoisista kastetuista.

    Luther määrittelee uudestisyntymisen Jumalan kuvan palautumiseksi. Kun ihminen menetti Jumalan kuvan, hän "kuolemalla kuoli". Kun hän saa sen takaisin, hän 'elämällä elää', hän virkoaa eloon. Hengellisesti kuollut ei ole Jumalan kuva, sillä Jumala ei ole kuollut, vaan meidän Jumalamme on iankaikkisesti elävä Jumala. Niin siis se, jonka Jumala uudesti luo eli uudesti synnyttää, on vironnut kuolemasta elämään. Ja tämä tapahtuu kasteessa, ei kuitenkaan vain kasteessa.

    Ymmärtääksemme paremmin tätä asiaa, verratkaamme apostolien toimintaa ja Raamatun sanaa kasteesta "uudestisyntymisen pesona" (Tiit. 3:5). Apostolit alkoivat toimintansa kullakin paikkakunnalla saarnalla. Ja ne, jotka ottivat sanan vastaan, kastettiin. Apostoli Paavali kertoo, että korinttolaisilla ei ole monta isää, vaan hän sanoo: "Minä teidät synnytin evankeliumin kautta Jeesuksessa Kristuksessa" (1 Kor. 4:15). Paavali käyttää synnyttämisestä samaa kreikan sanaa kuin Jeesus Joh. 3:5:ssä (gennaoo). Lisäksi tämä sana on aoristissa. Apostoli tuo esille kirjeessään sen, ettei hän kastanut Korintossa kuin muutaman. Väline, jolla apostoli synnytti useimmat korintolaiset, oli siis evankeliumin sana.

    Näin oli kaikkialla, missä apostolit saarnasivat ja missä seurakuntia syntyi. Silti apostoli Paavali voi muitta mutkitta sanoa kristityistä, että he ovat "pelastetut uudestisyntymisen peson kautta" (Tiit. 3:5). Siis heillekin, jotka jo ennen kastetta olivat sanasta uudestisyntyneitä, kaste oli uudestisyntymisen peso. Tässä voi olla ihmisjärjelle ristiriitaista, mutta se on Jumalan sanan opetus. Asia on helpompi ymmärtää, jos muistamme, että kaikkien armonvälineiden vaikutus on sama. Luterilainen tunnustus sanoo sanasta ja sakramentista: "Kummankin vaikutus on siis sama." (TK 1990, s. 186, 5).

    Kastetta edeltävä evankeliumin sana ei vähennä eikä kumoa mitään kasteen voimasta eikä kasteen lahjasta. Myöskään kaste ei vähennä eikä kumoa mitään evankeliumin sanan voimasta eikä sen vaikutuksesta, vaan vaikuttaessaan samaa kumpikin vahvistaa toinen toisensa vaikutusta. Sillä tavoin Jumalan moninainen armo tulvailemalla tulvailee meille uudestisynnyttävällä, elämää antavalla voimallaan. Sanan luonteeseen kuuluu toistaminen, kaste toimitetaan vain kerran.

    Jos kastettu lankeaa uskosta, hänestä kaikkoaa hengellinen elämä. Hän kuolee hengellisesti. Kun hän Jumalan armosta tulee parannukseen, hän virkoaa uudestaan eloon eli uudestisyntyy; toisin sanoen hän palaa siihen, mistä oli langennut, siis kasteensa varaan ja siihen sisällöltään samaan ja kasteessa tapahtuneeseen uudestisyntymiseen, mistä hän oli välillä joutunut kuoleman tilaan.

    Apostoli Pietari kirjoittaa: "Olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta." (1 Piet. 1:23) Jotkut yrittävät selittää tämänkin kasteeksi sanan poissulkien - apostolin selvistä sanoista ja niiden tekstiyhteydestä välittämättä. Toiset katsovat, että tämä uudestisyntyminen on jotakin olemukseltaan erilaista kuin kasteen kautta uudestisyntyminen, koska tässä verbi ei ole nyt aoristissa, vaan perfektissä. He taas eivät tunne riittävästi kreikan kielioppia. Perfekti näet tuo esille joskus tapahtuneen asian ja esittää tämän asiantilan edelleen jatkuvana. Kun aoristi kiinnittää huomion tapahtuman kertakaikkisuuteen, niin perfekti kertoo asiantilan jatkumisesta. Pietari siis opettaa, että uskovat eivät ole vain joskus uudestisyntyneet ja tulleet uskoon, vaan heissä uskontila ja kerran saatu hengellinen elämä jatkuu. On myös huomattava, että Pietari ei tässä ulossulje asiasta kastetta; onhan siinäkin sana mukana ja kasteen lohdullinen, hyvä, elämää antava vaikutus pysyy sekin kautta koko elämän, mistä Pietari puhuu kirjeensä kolmannessa luvussa sanoen veden pelastavan kasteena (1 Piet. 3:21).

    Markku Särelä

  • Kaste pelastaa

    Pyhä kaste on ihmeellinen Jumalan armotoimi meitä syntisiä kohtaan. Apostoli Pietari lausuu: "Vesi nyt teidätkin pelastaa kasteena." Otan nyt kokoavasti esille kasteeseen liittyvistä lohdullisista asioista neljä. Nämä ovat kasteen kertakaikkisuus, kasteessa annetut objektiiviset, uskosta riippumattomat lahjat, lapseus ja uudestisyntyminen.

    Kasteen kertakaikkisuus

    Pyhä Jumalan sana sanoo: "Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste" (Ef. 4:6). Ihminen voi siis saada elämänsä aikana vain yhden pätevän kasteen. Kristillistä kastetta ei voida toimittaa monta kertaa samalle ihmiselle, vaan vain kerran. Tämän, että kaste on yksi, ilmaisee ja vahvistaa paitsi yllä lainattu raamatunkohta, myös se tosiasia, että pyhä Raamattu käyttää kastetuksi tulemisesta sellaista kieliopin muotoa, aoristia,joka ilmaisee kertakaikkista tekemistä. Kun siis ihminen on kastettu, hän on tullut kertakaikkisesti kastetuksi, ja tämä tilanne kastetun kohdalla jatkuu pysyvänä hautaan ja iankaikkisuuteen asti miksikään muuttumatta.

    Kun ihminen on saanut oikean kasteen eli hänet on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen vettä käyttäen, niin kaikki senjälkeiset muut "kasteet" on hylättävä syntinä ja jumalanpilkkana.

    Kasteen kertakaikkisuutta Raamattu ei kytke uskon käsilläoloon. Esimerkkinä on Simon noita. Filippus oli hänet kastanut (Apt. 8: 13). Simon ei ollut kuitenkaan ottanut kastetta vastaan oikealla mielellä, vaan oli jäänyt epäuskoonsa. Tosin hän oli uskonut Filippusta (Apt. 8:12-13), kuten Raamattu sanoo ja oli sen seurauksena mennyt kasteelle kuten toisetkin, mutta hän ei ollut löytänyt sydämensä aarteeksi Kristusta, vaan halusi sijoittaa rahansa saadakseen lahjan antaa toisille ihmeiden tekemisen taidon. Silloin apostoli Pietari sanoi hänelle: "Menkööt rahasi, sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa. Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tähän sanaan, sillä sinun sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä. Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa - jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan. Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä." (Apt. 8:20-23.) Pietari kehotti Simonia tekemään parannuksen eli muuttamaan mielensä, mutta ei käskenyt häntä menemään uudelle kasteelle. Kaste oli siis Jumalan kertakaikkisena tekona voimassa.

    Voimassa on myös meidän kasteemme, Jos olemme lapsenuskosta langenneet, tulee meidän tehdä parannus ja palata siihen, mitä kerran kasteessa saimme ja joka nyt yhä on Jumalan puolelta voimassa.

    Kasteen objektiiviset lahjat

    Pyhä kaste on sellainen vesi, johon yhdistyy Jumalan sana eli Kristuksen asetus. Se ei ole siis pelkkää vettä, vaan se on kuten Luther sanoo "armorikas elämän vesi ". Siinä on itse Kristus, ihmiskunnan Vapahtaja, kaikkine armoinensa persoonallisesti läsnä. Sanotaanhan Raamatussa, että "kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette hänet päällenne pukeneet" (Gal. 3:27).

    Nyt on tarkka paikka se, mikä liittää Kristuksen kasteeseen.

    Toiset ajattelevat, että se on ihmisen usko, mutta silloinhan usko saisi kasteen aikaan ja kaikki kasteen lahjat lepäisivät uskon varassa ja itse asiassa kaste olisi tarpeeton, jos kaikki, mitä kaste antaa, tulisi kasteeseen uskosta. Silloinhan ihminen ei saisi mitään kasteesta, vaan hänellä olisi jo ennen kastetta kaikki niin, että hän voisi tuon kaiken panna uskostaan kasteeseen.

    Se, mikä liittää Kristuksen kasteeseen, ei siis ole meidän uskomme, vaan se on Kristuksen sana. Sen vuoksi kasteessa ovat läsnä Jumalan armon objektiiviset, uskosta riippumattomat lahjat.

    Näin kaste tuo meille Kristuksen kaikkine armonsa lahjoineen, ja sellaisena saatu kaste on taivaallinen aarreaitta. Mutta mikä paikka tässä on uskolla?

    Usko on se yksin Pyhän Hengen synnyttämä toiminto, jolla ihminen ottaa omakohtaisesti vastaan nuo kasteen objektiiviset lahjat. Usko ei tee kastetta, ei perusta sitä, vaan usko perustuu kasteelle. Olemme jumalallisen salaisuuden edessä: kaste ei pelasta ilman uskoa ja kuitenkin se voidakseen pelastaa edellyttää uskoa. Kaste ei pelasta tehtynä tekona, kuten Simon noita uskoi, vaan vain silloin, jos kastettu uskolla ottaa vastaan kasteen lahjat. Sitä uskoa, mitä kaste edellyttää, se myös vaikuttaa tai vahvistaa jo ennen kastetta evankeliumin sanalla syntynyttä uskoa. Simon noita on esimerkki siitä, että ihminen voi ottaa oikean, uusimattoman kasteen vastaan väärällä, epäuskoisella mielellä.

    Siis kaikki, jotka ovat saaneet oikean kasteen, ovat kasteessa saaneet siihen sisältyvät objektiiviset ahjat eli Kristuksen ja hänen armonsa, mikä sisältää syntien anteeksiantamuksen, ruumiin ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän. Tämä kaikki on kasteessa, ja siinä kasteessa, minkä kastettu on jo saanut. Pyhä kaste on pelastuksen lähde. Siitä usko ammentaa armoa armon päälle, mutta epäusko jättää nämä taivaalliset lahjat käyttämättä.

    Vaikka kaikki kastetut ovat kasteessaan saaneet tämän kaiken, niin vain ne pelastuvat, jotka sen uskolla omistavat. Ei ole näet mitään muuta tapaa ottaa vastaan omakohtainen pelastus kuin usko. "Joka uskoo ja on kastettu, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." (Mark. 16: ] 6. )

    Asian havainnollistamiseksi voimme verrata kastetta eteemme asetettuun ja katettuun juhlapöytään. Tämä pöytä ei ole vain Golgatalla Kristuksessa, vaan tämä on asetettu eteemme valmiina iankaikkisen elämän ateriana.ia meille sanotaan, kuten Herran enkeli sanoi Elialle: " 'Nouse ja syö, sillä muutoin käy matka sinulle liian pitkäksi. ' Niin hän nousi ja söi ja joi. Ja hän kulki sen ruuan voimalla neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä Jumalan vuorelle, Hoorebille, asti." (I Kun. 19:7-8) Kasteemme liiton varassa saamme kulkea koko lopun elämäämme, samalla kuitenkin saaden ravintoa myös muista armonvälineistä.

    Lapseus ja liitto

    Pyhä Raamattu puhuu lapseudesta eri merkityksissä, ja on tärkeätä osata erottaa ne toisistaan.

    Olemme Jumalan lapsia luomisen nojalla. Ef. 3:15 lausuu Jumalasta: "... josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä. " Niin siis luomisen nojalla Jumala onjokaisen ihmisen Isä. Mutta koska me olemme syntiin langenneita, me emme ole enää sitä, miksi Jumala meidät loi. Olemme kadottaneet Jumalan kuvan. Jeesus sanoikin aikansa juutalaisista, jotka eivät häneen uskoneet: "Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt." (Joh. 8:42)

    Olemme lapsia lunastuksen nojalla. "Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan. " (Gal. 4:4-5) Kristuksen lunastustyö on hankkinut meille lapsen-oikeuden.

    Olemme lapsia liiton nojalla. Israelilaisista lihan puolesta apostoli Paavali lausuu: "Heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!" (Room. 9:4-5) Heillä oli siis monta etuisuutta pakanoihin verrattuna; niiden joukossa lapseus. Tämä lapseus koski Israelin kansaa sen nojalla, että Jumala oli ottanut sen kansakseen. Israel oli Jumalan poika, ( "poikani", Hoos. II: I), Jumalan "esikoispoika" (2 Moos. 4:22-23), Jumalan "omaisuus ennen kaikkia muita kansoja" (2 Moos. 19:5). Kuitenkin tämä suhde perustui Jumalan tekemään liittoon eikä se ilman uskoa pelastanut. Se ei tehnyt israelilaisista sydämeltään Jumalan lapsia. Apostoli Paavali sanookin: .'Eivät ne,jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi." (Room. 9:8) Ja apostoli Pietari sanoo kastetta " hyvän omantunnon liitoksi " ( 1 Piet. 3:21). Luterilainen jumaluusoppinut Johannes Gerhard sanoo tästä: Tässä oleva kreikan sana (eperooteema) tarkoittaa "kysymystä ja vastausta, kuten niitä oli tapana käyttää sopimuksissa ja liitoissa, että toinen osapuoli kysyy ja toinen vastaa, minkä jälkeen liitto solmitaan. Tätä sanaa käytetään myös Vt:n septuaginta-käännöksessä, kun he halusivat sanoa tietyissä tapauksissa kysytyn Jumalan suulta; tähän tähtää myös pyhä Pietari, kun hän nimittää kastetta sellaiseksi kysymykseksi ja näin opettaa, että voimme kasteessa olla varmoja Jumalan armosta ja siis vastakin omistaa hyvän omantunnon." (Taufe, s. 57).

    Samalla tavalla kuin oli ero epäuskoisen ja uskovan israelilaisen välillä, mitä lapseuteen tulee, on myös ero epäuskoisen kastetun ja uskovan kastetun välillä. Ihminen voi olla Jumalan lapseksi kastettu, hänen kansaansa eli seurakuntaansa kasteessa ulkonaisesti liitetty, niin että hänellä on lapseus ja liitot samaan tapaan kuin juutalaisilla oli, mutta jos hän ei usko, niin epäuskonsa tähden hän ei ole sydämeltään jumalan lapsi eikä pelastu. Parannuksessa tällainen ihminen palaa uskossa kasteensa liittoon.

    Varsinaisia jumalan lapsia, niitä, jotka perivät iankaikkisen elämän, siis lapsia hengellisen syntymän perusteella, ovat ne, jotka uskovat.

    Uudestisyntyminen

    Jotkut, jotka tässä kysymyksessä ovat muuten aivan oikeassa opissa, tarkoittavat uudestisyntymisellä kasteen kertakaikkisuutta ja sen objektiivisia, uskosta riippumattomia lahjoja sekä lapseutta edellä mainitussa merkityksessä, siinä merkityksessä, mikä lapseus epäuskoisilla juutalaisillakin oli. Tällöin he katsovat, että uudestisyntyminen voi tapahtua vain kerran. Kantansa tueksi he viittaavat tuhlaajapoikavertaukseen; tuhlaajapoika oli isänsä poika silloinkin, kun ei ollut kotona, vaan oli vieraalla maalla. Tämä kanta on muuten oikea, mutta termi "uudestisyntyminen" ei ole oikea tästä asiasta.

    Raamattu, Luther ja luterilainen tunnustus käyttävät sanaa uudestisyntyminen toisessa merkityksessä sisälIyttäen siihen eloon virkoamisen uskon kautta, ja sen vuoksi Raamattu puhuu myös evankeliumin sanan kautta tapahtuvasta uudestisyntymisestä.

    Ne, jotka rajaavat uudestisyntymisen pelkäksi kastetuksi tulemiseksi ilman eloon virkoamista uskon kautta, joutuvat sitten päättelemään, ettei evankeliumin sana uudestisynnytä. Sekin on tietyssä määrin johdonmukaista sen kanssa, ettei pelkän evankeliumin saarnan kautta, mikäli kaste ei ole edeltänyt sanaa tai seuraa sitä, tapahdu Jumalan kansaan liittämistä sellaisella ulkonaisella, objektiivisella tavalla, että voitaisiin sanoa kuten juutalaisista, että heidän on lapseus ja liitot jne. Kun kaste on saatu, voidaan osoittaa sekä muille ulospäin että itselle omalle sydämelle kuuluminen Jumalan kansaan. Tässä suhteessa kaste eroaa muista armonvälineistä. Liittäminen seurakunnan jäsenyyteen tapahtuu kasteessa. Siten kuvaa Apostolien teot lähetystyötä. ja vanhat ovat nimittäneet kastetta alkamisen sakramentiksi antaen täten kasteelle erityisen painon tultaessa Jumalan seurakuntaan ja siinä elettäessä. Tällaisena välineenä ja peruuttamattomana, pysyvänä liittona kaste tarjoaa erityistä lohdutusta varsinkin ahdistuksen tilassa olevalle.

    Paneudutaanpa hieman tarkemmin kysymykseen, mitä pyhä Raamattu tarkoittaa uudestisyntymisellä. Tämähän on ratkaisevan tärkeä asia.

    Jeesus sanoo Nikodeemukselle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa... Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. "

    (Joh. 3:5) Jeesus puhuu sellaisesta uudestisyntymisestä, joka vie sisälle Jumalan valtakuntaan. Sillä, joka siis on uudestisyntynyt, on omanaan iankaikkinen elämä; hän on käynyt sisälle Jumalan valtakuntaan; ei vain ulkonaisesti ulkonaisen seurakunnan jäsenyyteen, vaan sisäisesti, hengellisesti. Luterilainen tunnustus samaistaa uskonvanhurskauden ja uudestisyntymisen ja sanoo, että me saamme Pyhän Hengen ja uuden elämän uskon kautta armonvälineiden vaikutuksesta: (Tunnustuskirjat 1948, s. 72,74,75,76,83,101,113-114. Puolustus IV,45-46,61,64-65,68, 72, 78; TK 1990, s. 97,99, 107, 124, 135s. Puolustus IV,61,64,100,101, 125, 247, 249-251, 311.)

    Tuhlaajapoika vieraalla maalla ollessaan oli kuollut isän kannalta. Sanoohan isä: "Tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon. hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt. " (Luuk. 15 :24. ) "Minun poikani", siis isän lapsi, hän oli, mutta "kuollut", kunnes "virkosi eloon". Epäuskoiset ovat jumalan lapsia luomisen ja lunastuksen nojalla, myös liiton nojalla, mutta silti "synteihinsä kuolleita", joilla ei ole iankaikkista elämää itsessään, vaan joiden täytyy pelastuakseen saada uusi elämä Jumalalta eli uudestisyntyä. Nyt uudestisyntyminen raamatullisessa merkityksessä on juuri "eloon virkoamista". Kaste virvoittaa kuolleen eloon; onhan se armorikas elämänvesi, kuten Luther sanoo. Kaste ei vaikuta sitä kuitenkaan ilman uskoa, vaan uskon kautta. Epäuskossa elävää kastettua ei voida sanoa eloon vironneeksi, vaan häntä on pidettävä kuolleena.

    Tuhlaajapojan eloon virkoaminen tapahtui, kun hän muisti, kuinka hyvä oli olla kotona. Isän rakkaus veti hänet takaisin kotiin ja antoi voiman paluuseen. Vertaus ei yksilöi, millä perusteella tuhlaajapoika näin muisti. Vt:ssa ei ollut kastetta, mutta oli muita armonvälineitä. Ut:ssa meillä on kaste, evankeliumin sana ja ehtoollinen. UT:n aikana tuhlaajapoika saa rohkeuden palata kotiin muistaessaan entistä osallisuuttaan näihin armonvälineihin ja niiden kautta Kristukseen, ja hän voi vedota sekä kasteeseen että sanaan, ja tultuaan takaisin kotiin osallistua myös ehtoollisen aterialIe.

    Kun kaste vaikuttaa uudestisyntymisen, se tekee kaksi asiaa. Ensiksi se hautaa Kristuksen kanssa, sitten se herättää eloon hänen kanssaan (Room. 6: I ss ). jos ihminen epäuskollaan estää eloon heräämisen, ei ihminen ole tullut sisälle Jumalan valtakuntaan eikä hänellä ole elämää, vaan hän on hengellisesti kuollut. Vaikka kaikki paavilaiset munkit ja nunnat olivat oikealla kasteella kastettuja, mutta Kristukseen pukeutumisen sijasta luottivat kaapuihinsa, Luther sanoo, etteivät he ole uudestisyntyneitä. Sama meidän on sanottava oman maamme epäuskoisista kastetuista.

    Luther määrittelee uudestisyntymisen jumalan kuvan palautumiseksi. Kun ihminen menetti Jumalan kuvan, hän "kuolemalla kuoli". Kun hän saa sen takaisin, hän 'elämällä elää " hän virkoaa eloon. Hengellisesti kuollut ei ole Jumalan kuva, sillä Jumala ei ole kuollut, vaan meidän Jumalamme on iankaikkisesti elävä Jumala. Niin siis se ,jonka Jumala uudesti luo eli uudesti synnyttää, on vironnut kuolemasta elämään. ja tämä tapahtuu kasteessa, ei kuitenkaan vain kasteessa.

    Ymmärtääksemme paremmin tätä asiaa, verratkaamme apostolien toimintaa ja Raamatun sanaa kasteesta "uudestisyntymisen pesona" (Tiit. 3:5). Apostolit alkoivat toimintansa kullakin paikkakunnalla saamalla. ja ne,jotka ottivat sanan vastaan, kastettiin. Apostoli Paavali kertoo, että korinttolaisilla ei ole monta isää, vaan hän sanoo: "Minä teidät synnytin evankeliumin kautta Jeesuksessa Kristuksessa" ( I Kor.4: 15). Paavali käyttää synnyttämisestä samaa kreikan sanaa kuin Jeesus Joh. 3:5:ssä (gennaoo ). Lisäksi tämä sana on aoristissa. Apostoli tuo esille kirjeessään sen, ettei hän kastanut Korintossa kuin muutaman. Väline, jolla apostoli synnytti korintolaiset, oli siis evankeliumin sana.

    Näin oli kaikkialla, missä apostolit saamasivat ja missä seurakuntia syntyi. Silti apostoli Paavali voi muitta mutkitta sanoa kristityistä, että he ovat "pelastetut uudestisyntymisen peson kautta " (Tiit. 3:5). Siis heillekin, jotka jo ennen kastetta olivat sanasta uudestisyntyneitä, kaste oli uudestisyntymisen peso. Tässä voi olla ihmisjärjelle ristiriitaa, mutta se on Jumalan sanan opetus. Asia on helpompi ymmärtää, jos muistamme, että armonvälineiden vaikutus on sama. Luterilainen tunnustus sanoo sanasta ja sakramentista: "Kummankin vaikutus on siis sama." (TK 1990, s. 186, 5).

    Kastetta edeltävä evankeliumin sana ei vähennä eikä kumoa mitään kasteen voimasta eikä kasteen lahjasta. Myöskään kaste ei vähennä eikä kumoa mitään evankeliumin sanan voimasta eikä sen vaikutuksesta, vaan vaikuttaessaan samaa kumpikin vahvistaa toinen toisensa vaikutusta. Sillä tavoin Jumalan moninainen armo tulvailemalla tulvailee meille uudestisynnyttävällä, elämää antavalla voimallaan. Sanan luonteeseen kuuluu toistaminen, kaste toimituksena on kerran tapahtuva.

    Jos kastettu lankeaa uskosta, hänestä kaikkoaa hengellinen elämä. Hän kuolee hengellisesti. Kun hän jumalan armosta tulee parannukseen, hän virkoaa uudestaan eloon eli uudestisyntyy; toisin sanoen hän palaa siihen, mistä oli langennut, siis kasteensa varaan ja siihen sisällöltään samaan ja kasteessa tapahtuneeseen uudestisyntymiseen, mistä hän oli välillä joutunut kuoleman tilaan.

    Apostoli Pietari kirjoittaa: "Olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasa siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta. " ( 1 Piet. l :23) Jotkut yrittävät selittää tämänkin kasteeksi sanan poissulkien apostolin selvistä sanoista ja niiden tekstiyhteydestä välittämättä. Toiset katsovat, että tämä uudestisyntyminen on jotakin olemukseltaan erilaista kuin kasteen kautta uudestisyntyminen, koska tässä verbi ei ole nyt aoristissa, vaan perfektissä. He taas eivät tunne riittävästi kreikan kielioppia. Perfekti näet tuo esille joskus tapahtuneen asian ja esittää tämän asiantilan edelleenjatkuvana. Kun aoristi kiinnittää huomion tapahtuman kertakaikkisuuteen, niin perfekti kertoo kerran alkaneen asiantilan jatkumisesta. Pietari siis opettaa, että uskovat eivät ole vain joskus uudesti-syntyneet ja tulleet uskoon, vaan heissä uskontila ja kerran saatu hengellinen elämä jatkuu. On myös huomattava, että Pietari ei tässä ulossulje asiasta kastetta; onhan siinäkin sana mukana ja kasteen lohdullinen, hyvä, elämää antava vaikutus pysyy sekin kautta koko elämän, mistä Pietari puhuu kirjeensä kolmannessa luvussa sanoen veden pelastavan kasteena ( l Piet. 3 :21 ).

    Markku Särelä 23.2.2001

  • Mihin pelastusvarmuus perustuu?

    Vieraillessani eräällä paikkakunnalla päätin käydä katsomassa paikkakunnan kirkkoa. Kirkko oli luterilainen kirkko. Poistuessani kirkosta huomasin, että kirkon eteisessä oli kirjallisuutta, jota kehotettiin ottamaan mukaan. Huomasin lehtisen nimeltä "Pelastusvarmuus". Valitsin sen ajatellen, että ainahan on hyvä saada lisää vakuutusta pelastuksen varmuudesta, koska laki syytteineen on aina valmis vierailemaan sydämessäni.

    Lehtisellä ei kuitenkaan ollut odotettua vaikutusta. Sen ensimmäisessä kappaleessa sanottiin: "Moni luulee olevansa Jumalan lapsi lapsena suoritetun kasteen perusteella. Raamattu opettaa kuitenkin, että Jumalan lapseksi tullaan uudestisyntymisen kautta." Vaikka asia on tietysti niin, että kastettu ihminen ei pelastu, jos hän on luopunut uskosta, kuitenkin Raamatun mukaan kaste on uudestisyntymisen peso. Näin on aina, kun kaste toimitetaan Jeesuksen käskyn mukaisesti, myös silloin, kun kastettava on pieni lapsi. Apostoli Pietari sanoi helluntaina pitämässään saarnassa: "Ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille,jotka kaukana ovat, ketkä ikinäHerra, meidän Jumalamme, kutsuu." (Apt. 2:38,39) Kun kasteessa tapahtuva uudestisyntyminen kielletään, tämä johtuu siitä, että kaste käsitetään pelkkänä ihmistekona. Mutta Raamattu sanoo: "Kasteessa te myös olette hänen kanssaan herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala." (KoI. 2: 12)

    Oli ikävä todeta, että lehtisessä neuvottiin lukijoita pitämään kastettaan pelkkänä ihmistekona eikä Pyhän Hengen välineenä, jonka kautta Jumala lahjoittaa kastetulle Jeesuksen ansaitseman vanhurskauden, kuten Sana opettaa. Apostoli Paavali sanoo kirjeessään galatalaisille (3:27): "Kaikki te,jotka olette Jeesukseen Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet." Kun olemme Kristuksen päällemme pukeneet, silloin on meillä omanamme syntien anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä eli ne lahjat, jotka hän hankki koko maailmalle lain täyttämisellään ja viattomalla kärsimisellään ja kuolemallaan.

    Lehtisessä sanottiin myös: "Pelastusvarmuus... on Jumalan lahja, jonka hän antaa jokaisen sydämeen, joka ottaa tietoisesti Jeesuksen vastaan." (kursivointi kirjoittajan) Sen tekstissä luvattiin pelastusvannuutta, mutta sitä ei siinä tarjottu. Todellisesti pelastusvarmuus syntyy, kun ihmisen katse käännetään pois omasta sydämestä ja omista, myös tietoisista teoista Jumalan muuttumattomiin Sanan lupauksiin ja kehotetaan häntä uskossa niihin turvaamaan. Juuri kasteesta annetut lupaukset ovat tällaista varmuutta synnyttäviä lupauksia.

    Kun Lutherin nimeä käytetään, täytyy ihmetellä, miksi lehtisessä olevaa oppia levitetään. Selittäessään Jeesuksen sanoja Nikodeemukselle: "Jos joku ei synny vedestä ja hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan." (Joh. 3:5) Luther sanoo: "Kuinka voikaan tämä kaste (lapsikaste) olla kelvoton, kun Kristus säätää veden välineeksi uudestisyntymiseen Pyhän Hengen myötävaikutuksen kautta? Kun lastenkin tarvitsee syntyä uudesti voidakseen Jumalan valtakuntaa nähdä, niin minkä tähden kiellettäisiin heiltä kastetta? Ja kuinka voidaan ajatella, ettei kasteen vesi, joka on Jumalan sanaan suljettuja Jumalan sanan kanssa yhdistetty, muka kelpaisi heitä uudesti synnyttämään?"

    Iloitse, ystävä, siitä, että kun sinut lapsena kastettiin, sait omaksesi Jeesuksen ansaitseman vanhurskauden puvun. Muista, että Jumalan puolelta kaste ja kaikki siihen liittyvät lupaukset pysyy aina voimassa. Kasteen laivasta voidaan hypätä pois, mutta laiva ei sen tähden uppoa. Kun siihen uskossa palataan, se kantaa, ja omanamme ovat jälleen kaikki sen kautta annetut lahjat.

    Pastori Rupert Efraimson

  • Rippisaarna 1 Piet. 3:21

    Markus Mäkinen-Tainan rippisaarna Lahdessa pääsiäisjuhlassa ensimmäisenä pääsiäispäiävänä 16.4.2017

  • Sakramentit Jumalan voimana elämän varrella

    Pastori Markus Mäkisen puhe uskonpuhdistusjuhlassa Lahdessa 3.11.2018

  • Uudestisyntyminen

    Johdantoa

    Kristillisessä kirkossa saa opettaa vain pyhän Raamatun ilmoittamaa oppia. ”Ei pidä järkeillä yli sen, mikä on kirjoitettu.” (1 Kor. 4:6) Jokaiselle opille tulee olla selvä raamattunäyttö. Pyhä Raamattu on ainoa opin lähde. Se on myös itsessään selvä: ”Sinun sanasi on jalkojeni lamppu ja valo tielleni.” (Ps. 119:105) Se on Pyhän Hengen inspiroima, eli ”henkeyttämä” Jumalan ilmoitus meille iankaikkiseksi elämäksi. Jos jollekin opille ei ole raamattunäyttöä, sellainen oppi ei ole kristillinen, vaan se on harhaa, syntiin langenneen, perisynnin alaisen ihmisen järkeilyä ja haaveilua, eikä se sido omaatuntoa.

    Jos siis esimerkiksi joku opettaa, että ainoastaan kaste on se väline, jolla Jumala uudestisynnyttää ihmisen, hänen tulee esittää sille selkeä raamattunäyttö. Hänen tulee joko esittää sellainen raamatunkohta, joka sanoo uudestisyntymisen tapahtuvan ainoastaan kasteen kautta, tai osoittaa, ettei Raamattu yhdistä uudestisyntymistä mihinkään muuhun välineeseen kuin kasteeseen. Sitä ennen hänen täytyy määritellä, mitä uudestisyntyminen on Raamatun mukaan. Kukaan ei ole kyennyt eikä kykene esittämään sellaista raamatunkohtaa.

    Mikä sitten riittää raamattunäytöksi? Joskus ajateltiin, että raamattunäyttöön tarvitaan vähintään kaksi raamatunkohtaa. Sitä perusteltiin sillä, että Raamatun mukaan jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla. Jeesus kuitenkin usein perusteli asian vain yhdellä kohdalla ja sitä hän edellyttää myös meiltä. ”Kuinka luet?”, hän kysyi lainoppineelta. (Luuk. 10:26) Kun lainoppinut vastasi Raamatun mukaan, Jeesus sanoi: ”Oikein vastasit.” (Luuk. 10:28) Vaatimus vähintään kahdesta todistajasta koskee meitä ihmisiä ihmisten välisissä asioissa, ei Raamatun sanaa, joka on Jumalan sana. Jos nimittäin Jumala on sanonut jotakin yhdessäkin kohdassa, on meidän se uskottava. Siinä, että sekä evankeliumin sana että kaste uudestisynnyttävät, emme ole kuitenkaan vain yhden raamatunkohdan varassa, vaan molempiin on lukuisia kohtia.

    Jeesus ja Nikodeemus

    Sana ’uudestisyntyä’ esiintyy ensimmäisen kerran Joh. 3:3:ssa, kun Jeesus sanoo Nikodeemukselle: ”Totisesti, totisesti sanon sinulle: joka ei synny uudesti ylhäältä, ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.”  Jeesus halusi siis jostakin syystä käyttää aivan uutta käsitettä tehdäkseen Nikodeemukselle selväksi, miten Jumalan valtakuntaan tullaan sisälle. C.F.W. Walther lausuu: ”Uudestisyntyminen on peitesana, jolla Kristus haluaa herättää tarkkaavaisuutemme, eikä se käsitä mitään muuta kuin uuden, todellisen uskonelämän sydämissämme. Sen, minkä Kristus lausui peitetyllä tavalla puhuessaan uudesta syntymästä iankaikkiseen elämään, hän ilmaisi selvin, peittämättömin sanoin tekstissämme näin: ’Niin kuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin täytyy Ihmisen Poika ylentää, jotta jokaisella, joka uskoo häneen, olisi iankaikkinen elämä.’” (Kolmiykseydenpäivän evankeliumisaarnassa.)  Nikodeemus oli fariseuksia. Heistä Raamattu sanoo: ”Mutta fariseukset ja lainoppineet hylkäsivät Jumalan tarkoituksen itseään kohtaan eivätkä ottaneet häneltä (Johannekselta) kastetta.” (Luuk. 7:30) Nikodeemus oli kysynyt Jeesukselta: ”Kuinka ihminen voi vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?” Tähän Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesi sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.” (Joh. 3:5)

    Nikodeemuksen kysymys sisälsi hänen urautuneen järkensä päätelmän ihmisen omasta ratkaisusta ja tekemisestä pelastuksen asiassa. Tämän Vapahtaja halusi torjua puhuessaan syntymisestä ”vedestä ja Hengestä”, mikä ei tapahdu ihmisen omin ponnisteluin. Syntyminen jo sinänsä pelkkänä sananakin torjuu ihmisen oman ratkaisun. Mutta Jeesuksen tarkoitus meni vieläkin syvemmälle. Kun Nikodeemus oli asiasta ymmällä, Jeesus nuhteli häntä ja sanoi: ”Sinä olet Israelin opettajia etkä tätä tiedä!” (Joh. 3:10) Nikodeemuksen olisi pitänyt olla selvillä uudestisyntymisestä, koska hän oli Israelin opettajia. Hänen olisi pitänyt tuntea Vanhan testamentin kirjoitusten nojalla, kuinka Jumalan valtakuntaan tullaan sisälle ja mitä uudestisyntyminen on. Jeesus sanoi: ”Lihasta syntynyt on liha, ja Hengestä syntynyt on henki. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä ylhäältä. Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen äänen, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Niin on jokaisen laita, joka on syntynyt Hengestä.”

    Sanalla ”liha” Jeesus viittaa jokaisen ihmisen luonnolliseen syntymään. Ilman Hengen uudeksiluovaa toimintaa lihasta syntyy vain liha, ei siis yhteyttä Jumalaan ja hänen valtakuntaansa. Lihasta syntynyt ei ole Jumalan lapsi, vaan ihminen tarvitsee tullakseen Jumalan lapseksi uuden, erilaisen syntymisen. Näin Jeesus johdattaa Nikodeemuksen ajattelemaan sitä, mitä ihmiselle ja koko ihmiskunnalle on tapahtunut, kun kenelläkään ei ole luonnollisen syntymisen nojalla yhteyttä Jumalaan eikä hänen valtakuntaansa. Ihminen on kuoleman alainen eikä hänellä ole itsessään iankaikkista elämää. Apostoli Pietari perustelee uudestisyntymisen tarpeen samalla, kun hän puhuu uudestisyntymästä. Hän sanoo: ”Olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja iäti pysyvän sanan kautta. Sillä: ’kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki ihmiskunnia kuin ruohon kukka. Ruoho kuivuu ja sen kukka varisee, mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti.’ Tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.” (1 Piet. 1:23–25) Profeetta Jesaja oli kirjoittanut: ”Kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin kedon kukkanen: ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, muuta Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti. ” (Jes. 40:6,7)

    Koska siis lihasta syntyy vain liha, ihmiseltä puuttuu kaikki hengellinen. Jumalan luomana hänellä on tosin vielä vähän aikaa tämä ajallinen elämä, mutta siihen ei sisälly mitään hengellistä. Hän on synteihinsä kuollut, täysin ilman kykyä kääntyä Jumalan puoleen ja synnyttää itseensä iankaikkista elämää.

    Kun Jeesus puhuu Nikodeemukselle uudestisyntymisen tarpeesta ja nuhtelee häntä siitä, ettei hän tunne Raamattua, hän ei viittaa ainoastaan Hesekielin ennustuksiin Hengen saamisesta (Hes. 36:25ss.), vaan paljon laajemmin koko Vanhan testamentin sanomaan ja erityisesti syntiinlankeemuskertomukseen.

    Luomisessa saatu elämä

    Kun Jumala oli luonut ihmisen, Raamattu sanoo siitä: ”Herra Jumala oli tehnyt maan tomusta ihmisen ja puhaltanut hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä oli tullut elävä sielu.” (1 Moos. 2:7) Ihminen oli luotu eläimistä poikkeavalla tavalla Jumalan kuvaksi, hengelliseksi olennoksi, jolla oli eläimistä poikkeava erityinen suhde Jumalaan. Ihminen ei ollut ainoastaan maasta, vaan hän oli saanut myös ylhäältä, Jumalasta, hengellisen elämän. Alkutilassaan ihminen oli synnitön Jumalan kuva. ”Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän loi hänet.” (1 Moos. 1:26.)

    Ihmisen lankeemuksen aiheuttama kuolema oli kahtalainen. Ensiksikin se oli välitön yhteyden katkeaminen Jumalaan eli hengellinen kuolema. Tämä oli pääkuolema. Se näkyi mm. siinä, että ihminen pakeni Jumalaa, jonka kanssa hän oli sitä ennen seurustellut aivan turvallisesti. Toiseksi oli ajan kuluttua tapahtuva kuolema eli ruumiillinen kuolema. Tätä kuolemaa Jumala ei toteuttanut heti, vaan hän jätti ihmiselle armonajan ja halusi rakkaudessaan toteuttaa iankaikkisuudessa tekemänsä lunastuspäätöksen. Tätä syntiin langenneen ihmisen kuoleman tilaa Nikodeemus ei ollut lainkaan käsittänyt, vaikka hän oli Israelin opettajia. Siitä kuoleman tilasta Nikodeemuksen tuli herätä henkiin eli uudestisyntyä ylhäältä, Hengestä. Sillä Jumala ”ei ole kuolleiden Jumala, vaan elävien” (Matt. 22:32). Nikodeemuksen tuli päästäkseen Jumalan valtakuntaan saada hengellinen syntymä eli tulla hengellisesti eläväksi. Ihmiskunnan lankeemus Aadamissa hengelliseen kuoleman tilaan on uudestisyntymisen tarpeen lähtökohta.

    Uudestisyntymisessä lahjoitetaan uusi, hengellinen elämä

    Uudestisyntynyttä ihmistä sanotaankin Raamatussa uudeksi luomukseksi. ”Siis jos joku on Kristuksessa, hän on uusi luomus.” (2 Kor. 5:17) ”Ympärileikkaus ei ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus.” (Gal. 5:16) Kristus on ”Jumalan luomakunnan alku” (Ilm. 3:14). Hän on myös uuden luomakunnan alku, sen esikoinen (Kol. 1:18), ja hän asettuu jo täällä ajassa uskon kautta ihmisen sydämeen. Niin ihminen saa uuden hengellisen elämän ja hän tulee liitetyksi Jumalan valtakuntaan. Daavid rukoilee: ”Jumala, luo minuun puhdas sydän, ja anna minulle uusi, vahva henki.” (Ps. 51:12) ”Uusi luomus” palauttaa meille sen, mitä menetimme syntiinlankeemuksessa. Uudestisyntyminen palauttaa meille yhteyden Jumalaan, mutta se ei palauta meitä vielä täällä ajassa alkutilaan, sillä meihin jää vanha ihminen, ”synnin ruumis” (Room. 6:6). Mutta ”siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella (Matt. 19:28), meidät asetetaan luomisessa saatua alkutilaa korkeammalle, kirkkauden tilaan, niin ettemme enää voi langeta. ”Kristus… on muuttava alennustilamme ruumiin olemuksen kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi.” (Fil. 3:21) ”Kun Kristus, meidän elämämme ilmestyy, silloin tekin ilmestytte hänen kanssaan kirkkaudessa.” (Kol. 3:4)

    Uudestisyntymistä merkitseviä käsitteitä

    Raamatun käyttämä käsite- ja kuvamaailma uudestisyntymisen tapahtumasta on erittäin monipuolinen. Se ei siis rajoitu vain yhteen käsitteeseen. Niitä on monia. Mainitsen niistä seuraavat:

    Uusi luominen. ”Sillä olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten” (Ef. 2:10).

    Henkiin herättäminen ja eläväksi tekeminen uskon kautta. ”Ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa myös olette hänen kanssaan herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista. Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan antaen teille anteeksi kaikki rikokset.” (Kol. 2:12–13). ”Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne.” (Ef. 2:1) ”Jos siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä ylhäällä on.” (Kol. 3:1)

    Unesta herääminen ja kuolleista nouseminen uuteen elämään. ”Herää sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee” (Ef. 5:14) ”Olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että kuten Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, mekin samalla tavalla vaeltaisimme uudessa elämässä.” (Room. 6:4) ”… olet kuollut. Herää valvomaan.” (Ilm. 3:1-2)

    Siirtyminen kuolemasta elämään. ”Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään” (1 Joh. 3:14)

    Sanan vastaanottaminen ja Jumalan lapseksi tuleminen. "Mutta kaikille, jotka ottivat hänen sanansa vastaan, hän antoi vallan tulla Jumalan lapsiksi" (Joh. 1:12)

    Synnistä vapauttaminen. "Olette synnistä vapautetut" (Room. 6:22).

    Paluu eksyksistä sielujen Paimenen luo. "Sillä [te] olitte eksyksissä kuin lampaat, mutta nyt olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan luo" (1 Piet. 2:25).

    Silmien avaaminen ja kääntymys pimeydestä valkeuteen. "Avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen" (Apt. 26:18)

    Usko. "Mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, ja että teillä uskoessanne olisi elämä hänen nimessään." (Joh. 20:31) "Sillä te olette kaikki Jumalan lapsia uskon kautta Jeesuksessa Kristuksessa" (Gal. 3:26) "Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt." (1 Joh. 5:1) "Vanhurskas on elävä uskosta." (Hepr. 10:38, Hab. 2:4) "Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessään… jolla on Poika, sillä on elämä." (1 Joh. 5:10,11)

    Kristuksen eläminen uskovissa. "Olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, mutta elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa, ja minkä nyt elän lihassa, sen elän uskossa Jumalan Poikaan, häneen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. (Gal. 2:20)

    Hengen antaminen ja saaminen. ”Joka siis antaa teille Hengen, saako hän sen aikaan lailla vai uskon saarnalla?” ”Lain teoistako saitte Hengen vai uskon saarnasta?” (Gal. 3:2,5) ”… uskon kautta saisimme luvatun Hengen.” (Gal. 3:14) ”Hän on antanut meille Henkensä.” (1 Joh. 4:13)

    Vanhurskaaksi julistaminen. ”Selvää on, että ketään ei julisteta vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska ’vanhurskas on elävä uskosta’.” (Gal. 3:11)

    Kristuksen päälle pukeminen. ”Sillä kaikki te, jotka olette kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.” (Gal. 3:27)

    Jumalan tuntemus. "Olette tulleet tuntemaan Jumalan – paremminkin, kun Jumala tuntee teidät…" (Gal. 4:9)

    Uudestaan synnyttäminen. "Lapsukaiseni, jotka minun täytyy uudestaan synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä." (Gal. 4:19)

    Armoihin ottaminen ja elämä kuolleista. "Mitä heidän armoihin ottamisensa on muuta kuin elämä kuolleista?" (Room. 11:15) "Olette kaikki kanssani armosta osallisia." (Fil. 1:7)

    Armosta pelastaminen uskon kautta. "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta. Se ei ole teistä. Se on Jumalan lahja." (Ef. 2:8.)

    Pääsy Isän luo. Meillä "on pääsy yhdessä Hengessä Isän luo." Ef. 2:18.

    Rakentuminen Jumalan asumukseksi Hengessä. "Hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä." (Ef. 2:22.)

    Kristuksen asuminen uskon kautta sydämissä. "Että hän antaisi Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne." (Ef. 3:16,17)

    Uuden ihmisen päälleen pukeminen. "Teidän tulee… pukea päällenne uusi ihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen." (Ef. 4:24)

    Osalliseksi tuleminen evankeliumista. "Kiitän siitä, että olette osallisia evankeliumiin sen ensi päivästä alkaen:" (Fil. 1:5)

    Elämän saaminen sanasta. "Tarjolla pitäessänne elämän sanaa." (Fil. 2:16)

    Vanhurskauden omistaminen. "Omistavan sen vanhurskauden, joka tulee… uskon kautta Kristukseen." (Fil. 3:9). "Vanhurskas on elävä uskosta." (Hepr. 10:38, Hab. 2:4)

    Evankeliumin hedelmä. "Josta jo ennen olette kuulleet sen evankeliumin totuuden sanassa, joka… kantaa hedelmää… josta kuulitte ja opitte tuntemaan Jumalan armon totuudessa." (Kol. 1:5,6)

    Soveliaiksi tekeminen pyhien perintöosaan. "Kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi pyhien perintöosaan valkeudessa." (Kol. 1:12)

    Kristus uskovissa. "Kristus teissä, kirkkauden toivo." (Kol. 1:27)

    Kristuksen omaksi ottaminen. "Niin kuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran." (Kol. 2: 6)

    Pukeutuminen uuteen. "Olette pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan." (Kol. 3:10)

    Evankeliumin tuleminen. "Evankeliumimme tuli luoksenne, ei ainoastaan sanana, vaan myös voimana ja Pyhässä Hengessä." (1 Tess. 1:5)

    Sanan vastaanottaminen. "Otitte sanan vastaan Pyhän Hengen vaikuttamalla ilolla." (1 Tess. 1:6) "Saatuanne saarnaamamme Jumalan sanan otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan niin kuin se totisesti on, Jumalan sanana." (1 Tess. 2:13) "Ottakaa hiljaisuudella vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi sielunne pelastaa." (Jaak. 1:21)

    Kääntymys. "Kuinka te epäjumalista käännyitte Jumalan luo palvelemaan elävää ja oikeaa Jumalaa." (1 Tess. 1:9)

    Puhuminen pelastumiseksi. "… estävät meitä puhumasta pakanoille heidän pelastumisekseen." (1 Tess. 2:16)

    Kutsu evankeliumilla. "Siihen hän on myös kutsunut teidät evankeliumillamme omistamaan Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden." ( 2 Tess. 2:14)

    Pesu. "Hän pelasti meidät. laupeutensa mukaan uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta." (Tiit. 3:5) "Hän on pessyt meidät synneistämme verellään." (Ilm. 1:5)

    Valaistuminen, osalliseksi tuleminen Pyhästä Hengestä ja Jumalan sanan ja taivaallisten voimien maistaminen. "… jotka kerran ovat valaistut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja tulleet osallisiksi Pyhästä Hengestä ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailman voimia." (Hepr. 6:4-5)

    Uusi liitto. "…solmin… uuden liiton… Panen lakini heidän sydämeensä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä, ja olen heidän Jumalansa." (Hepr. 8:8,10. Ks. myös Hepr. 10:16)

    Puhtaaksi vihmominen pahasta omastatunnosta.".. sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä." (Hepr. 10:22)

    Valaistuksi tuleminen. "Tultuanne valaistuksi…" (Hepr. 10:32)

    Uudestisyntyminen sanan kautta. ”Hän on… uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta… te olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta… Tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.” (1 Piet. 1:3,23,25) ”Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, että olisimme hänen luotujensa ensi hedelmä.” (Jaak. 1:18)

    Kutsuminen. ”… joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa.” (1 Piet. 2.9)

    Pelastuminen evankeliumin kautta kasteessa."… Vesi pelastaa nyt meidätkin kasteena… Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta." (1 Piet. 3:21)

    – "Sitä varten kuolleillekin on julistettu evankeliumi… että heillä olisi hengessä elämä, kuten Jumala elää." (1 Piet. 4:6)

    Osallisuus jumalallisesta luonnosta lupausten kautta. "Hän on lahjoittanut meille mitä suurimmat ja kalliit lupaukset, että niiden kautta olisitte jumalallisesta luonnosta osallisia…" (2 Piet. 1:4)

    Voitelu Pyhältä. "Teillä on voitelu Pyhältä" (1 Joh. 2:20).

    Mitä uudestisyntyminen on

    Näistä kohdista näemme, että uudestisyntyminen on hengellinen henkiin virkoaminen, hengellisen elämän saaminen. Se saadaan ja siinä pysytään uskon kautta. Raamattu kytkee hengellisen elämän uudestisyntymiseen. Juuri hengellinen elämä eli yhteys Jumalaan puuttui Nikodeemukselta. Ilman hengellistä elämää ei voi puhua uudestisyntymisestä. Uudestisyntyneen ihmisen vastakohta on ihminen, joka elää synnynnäisessä kuoleman tilassaan ja Jumalan vihan alla (Joh. 3:36). Raamattu ei puhu teoreettisesti uudestisyntymisestä, vaan yhdistää siihen aina Pyhän Hengen osallisuuden ja todellisen hengellisen elämän. Sille, joka on uudestisyntynyt, on palautunut yhteys Luojaansa ja hän elää todellista hengellistä elämää.

    Nikodeemus ei tuntenut sitä, miten hengellinen elämä tulee hengellisesti kuolleeseen ihmiseen, eikä edes koko asian tarpeellisuutta. Hän oli Israelin opettajia, jonka olisi pitänyt tuntea asia Vanhan testamentin nojalla. Vanha testamentti ei käytä lainkaan uudestisyntymissanaa, mutta puhuu itse asiasta. Meidän ei tulekaan tutkia vain itse sanaa uudestisyntyminen, vaan sitä koskevaa asiaa. Kysymys siis kuuluu: Mikä antaa synteihinsä kuolleelle ihmiselle hengellisen elämän? Mikä palauttaa ihmiseen Jumalan kuvan, johon hänet luotiin, mutta jonka ihminen kadotti syntiinlankeemuksessa? Hengellisen elämän saaminen oli mahdollista Vanhan liitonkin aikana. Se voitiin siis saada ilman kastetta, sillä vasta Johannes Kastaja aloitti kastetoiminnan.

    Jos uudestisyntyminen ja pelastus kytketään ainoastaan kasteeseen, unohdetaan Mooses ja Elia, jotka olivat kirkastusvuorella ja jotka siis kuuluivat pelastettuihin. Samalla unohdetaan suuri joukko muita pyhiä, jotka elivät ennen Kristuksen tuloa. Myöskään ristin ryöväri ei kuuluisi pelastuneisiin. Hänen aikanaan kaste oli jo käytössä, mutta kääntymisensä jälkeen häntä ei voitu kastaa.

    Apostoli Pietari puhuu selvästi evankeliumin sanan uudestisynnyttävästä voimasta. Hän kirjoittaa Herran sanasta: ”Olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja iäti pysyvän sanan kautta. Sillä: ”kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki ihmiskunnia kuin ruohon kukka. Ruoho kuivuu ja sen kukka varisee, mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti.´ Tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.” (1 Piet. 1:23–25) Sanan uudestisynnyttävää voimaa ei saa siis kieltää!

    Kaste taas on välttämätön pelastukseen niille, jotka elävät Uuden liiton aikana, jos heidän on mahdollista saada kaste (Matt. 28:19-20. Joh. 3:5). Vanha sanonta on pätevä: Ei kasteen puute, vaan sen halveksiminen, kadottaa.

    Sanan eläväksitekevä voima

    Kaiken eläväksitekemisen lähtökohta on Jumalan sana. Sanalla Jumala loi maailman ja antoi ihmiselle elämän, sekä ajallisen että hengellisen.

    Jeesus sanoi: ”Totisesti, totisesti sanon teille: sillä, joka uskoo minuun, on iankaikkinen elämä.” (Joh. 6:47) Tätä ennen Jeesus sanoi: ”Profeetoissa on kirjoitettuna: ’He tulevat kaikki Jumalan opettamiksi.’ Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee tyköni.” Uusi hengellinen elämä on siis niillä, jotka ovat Jumalan opettamia, niillä, joissa Jumalan sana on vaikuttanut uskon. Jeesus sanoi samassa yhteydessä: ”Henki on se, joka tekee eläväksi, liha ei mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä puhun teille, ovat henki ja ovat elämä.” (Joh. 6:63) Edellisessä luvussa Jeesus sanoi: ”Totisesti, totisesti sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän mene tuomiolle, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.” (Joh. 5:24). Vielä Jeesus sanoi: ”Minä olen elämän leipä. Sille, joka tulee minun tyköni, ei tule koskaan nälkä, eikä sille, joka uskoo minuun, tule koskaan jano.” Sananlaskujen kirjassa sanotaan: ”Poikani, kuuntele sanoja, kallista korvasi kuulemaan puhettani. Älkööt ne väistykö silmistäsi, kätke ne sydämeesi, sillä ne ovat elämä sille, joka ne löytää.” (Sananl. 4:20–22) Ei ole epäselvää, mikä on elämän lähde, eikä se, mikä sen meille välittää ja miten siitä tullaan osalliseksi. Kolmiyhteinen Jumala on elämän lähde, mutta meille, syntisille, Jeesus, elämänruhtinas, on se, joka on ansainnut meille sovitusteollaan elämän. Tämän elämän, iankaikkisen elämän, omistamme yksinomaan uskon kautta. Tämä oli totta jo Vanhankin liiton aikana.

    Kaste ja uudestisyntyminen

    Uskonpuhdistaja Martti Luther sanoo Vähässä katekismuksessa kasteesta, että se on ”Jumalan sanan yhteydessä … armorikas elämän vesi ja uudestisyntymisen pesu Pyhässä Hengessä” ja perustelee sen Raamatulla: ”Hän pelasti meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta.” (Tiit. 3:5) Kaste on asetettu Jumalan sanalla, ja sana on antanut sille elämää antavan uudestisynnyttävän voiman. Tämä oli ennustettu jo Vanhassa testamentissa. Hesekiel kirjoittaa: ”Vihmon päällenne puhdasta vettä, niin että puhdistutte. Kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista epäjumalistanne teidät puhdistan. Annan teille uuden sydämen, ja uuden Hengen annan teidän sisimpäänne. Poistan ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen. Henkeni annan sisimpäänne ja vaikutan sen, että vaellatte käskyjeni mukaan, noudatatte oikeuksiani ja pidätte ne.” (Hes. 36:25–27)

    Ei ole siis mitään epäilystä siitä, etteikö kaste vaikuta uudestisyntymistä. Asia on yhtä kiistaton kuin se, että sana vaikuttaa uudestisyntymisen. Eräille on tuottanut vaikeutta, miten nämä kaksi asiaa sopivat yhteen. Raamattu ei näe asiassa mitään ongelmaa. Se puhuu molemmista aivan vapaasti.

    Pietari kirjoittaa hajalla asuville valituille muukalaisille, että he olivat saaneet kasteessa pelastuksen Kristuksen ylösnousemisen kautta (1 Piet. 3:21). Se taas on uudestisyntymisen tae iankaikkiseen elämään. Sama apostoli kirjoittaa sanasta: ”Te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja iäti pysyvän sanan kautta… Tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.” (1 Piet. 1:23–25). Tässä kohdassa hän puhuu julistetusta sanasta.

    On olemassa sääntö: Jos Raamattu puhuu yhdestä asiasta kahdella tavalla, on kumpikin jätettävä voimaan. Muussa tapauksessa Raamattu ei ole uskomme ohjeena, kuten sen pitäisi olla, vaan menemme järkeilyllämme yli sen, mikä on kirjoitettu vastoin apostolin sanaa: ”Ei pidä järkeillä yli sen, mikä on kirjoitettu.” (1 Kor. 4:6) Seurakunnat noilla alueilla eivät olleet kovin vanhoja, joten kirjeiden saajilla oli tuoreessa muistissa sekä heidän kuulemansa sananjulistus että heidän kasteensa. Seurakunnissa oli myös pieniä lapsia. On huomattava, että sekä sanan että kasteen vaikutus tähtää samaan eli uudestisyntymiseen ja lopulliseen pelastumiseen eli Jumalan valtakunnan näkemiseen. Toista ei pidä erottaa toisesta vaikutuksensa puolesta, vaikka niillä olisikin ajallista eroa. Ne vahvistavat toisiaan. Toista ei saa hylätä sen takia, että on jo toisesta osallinen.

    Usko ja uudestisyntyminen

    Ilman Kristusta ja ilman Kristuksen omistavaa uskoa ihminen ei ole otollinen Jumalalle, sillä ”ilman uskoa on mahdotonta olla otollinen” (Hepr. 11:6). Jos ihmisellä ei ole uskoa, hänellä ei ole myöskään hengellistä elämää. Hän on synteihinsä kuollut, vaikka olisi kastettu. Uudestisyntyessään kasteessa ihminen ei saa sellaista uutta ihmistä, joka olisi olemassa silloinkin, kun kastettu lankeaa uskosta. Uudestisyntyminen on todellisuutta vain uskon yhteydessä. Hengellistä elämää ei ole irrallaan uskosta. Jos taas kastamaton ihminen sanoo uskovansa, mutta kieltäytyy ottamasta vastaan kastetta, hän siten osoittaa, ettei ole todellisessa uskossa eikä myöskään uudestisyntynyt.

    Mikäli uudestisyntymisen katsotaan tapahtuvan ja olevan todellisuutta ilman uskoa, se johtaa kahteen kohtalokkaaseen harhaan, nimittäin lihanpyhyysoppiin ja Kristuksen sovitusteon syrjäyttämiseen ja sen riittävyyden väheksymiseen.

    Tunnetusti uskonpuhdistaja Martti Luther opettaa uudestisyntymisen tapahtuvan armonvälineiden vaikutuksesta. Hän ei sulje pois evankeliumin eikä kasteen vaikutusta. Hän jopa lausuu aikansa munkeista, että he eivät ole uudestisyntyneitä.

    Markku Särelä