Ensimmäisenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, II vuosikerran epistolateksti

Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle. Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta." Room. 1:16-17.

Kun Kristus oli täyttänyt työnsä ja noussut ruumiillisesti kuolleista, hän lähetti apostolinsa julistamaan lohdullista armon evankeliumia kaikkeen maailmaan. Siitä lähtien evankeliumin julistus on ollut kristillisen kirkon maailmanlaajuinen tehtävä ja on oleva edelleen siihen asti, kunnes Kristus tulee. Tähän työhön Jeesus kutsui myös apostoli Paavalin. Hän kirjoittaa tekstimme sanat evankeliumista Roomalaiskirjeensä ensi luvussa aivan kuin koko kirjeen teemaksi.

Koko kristillisen uskomme pääkohta on se, minkä luemme niin sanotusta pikku Raamatusta: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." (Joh. 3:16) Tämä on evankeliumin sisältö, ja sen evankeliumi tarjoaa meille uskolla omistettavaksi. Sitä varten apostoli Paavali, kaikkien meidän pakanakristittyjen oma apostoli, kirjoitti kirjeensä. Ja nyt tekstinämme oleva Jumalan sana kertoo meille tästä ihmeellisestä evankeliumista ja sen voimasta.

1. Evankeliumi pelastaa

Sanoilla "minä en häpeä evankeliumia" Paavali aloittaa evankeliumin ylistämisen. Jumalan evankeliumi on niin yksinkertainen ja kuitenkin niin varma pelastuksen väline sekä juutalaiselle että pakanasyntyiselle. Jos näet Kristus olisi kuollut ristillä ihmiskunnan syntien sovitukseksi, kuten hän teki, mutta jos Jumala olisi ollut siitä vaiti eikä olisi antanut meille evankeliumia, koko ristin työ jäisi meissä vaille hedelmää eikä kukaan voisi pelastua.

Evankeliumi on yksinkertainen siinä merkityksessä, että se on pelkkä Jumalan sana tai sakramenteissa sana, joka liittyy näkyvään aineeseen. Se ei näet ole jokin ihmissuoritus, ei myöskään jokin inhimillinen ajatusrakennelma tai päätelmä, vaan vain Jumalan antama tieto tahi sanoma siitä, mitä Kristus teki ja mitä se meille merkitsee.

Evankeliumi on hyvä sanoma siitä, että Kristus sovitti koko maailman synnit ja siten lepytti vanhurskaan Jumalan vihan syntisiä kohtaan. Evankeliumi on sanoma siitä, että Kristuksen teon tähden Jumala on antanut meille kaikki syntimme anteeksi ja on meitä kohtaan aivan rakastava ja leppyinen.

Joku saattaa ajatella ja kysyä, että mitä sitten tuosta, sehän on vain sana, kuinka se voi auttaa. Mutta katso maailmaa, miten se käyttää sanaa. Katso vaikuttajia lähes millä alalla tahansa! Sanaa he käyttävät. Tai jos joku odotti sinulta asiaan vaikuttamista, mutta olit hiljaa, niin mitä hän sanoi? Eikö näin: "Olisit nyt edes sanonut jotakin?" Jos näin on jo ihmisten puheen laita, niin paljoa enemmän, kun on kysymyksessä Jumalan sana. Apostoli sanookin tekstissämme: "Evankeliumi on Jumalan voima pelastukseksi."

Sanallansa Jumala loi pienen ns. sokerimuurahaisen, jonka pää on hädin tuskin nuppineulankokoinen. Silti se tietää, mistä löytää ruokaa ja osaa tulla sisälle sitä noutamaan, kun sopivaa ruokaa on jäänyt esille. Ihmisen mittoihin sovellettuna sokerimuurahaisen ruoanhaku voisi olla samaa kuin ihminen asetettaisiin pari kilmometriä pitkän rakennuksen eteen ja hänen olisi ymmärrettävä, että rakennuksen takaseinällä olevassa kolmesataa metriä korkeassa kaapissa on oven takana syötävää. Miten niin pienessä oliossa voi olla myös kyky toimivaan sosiaaliseen yhteiselämään? Se on mahdollista, koska Jumala antoi sanallansa kuolleelle materialle monimuotoisen elämän. Sanallansa Jumala loi avaruuden kaikkine ihmeellisyyksineen. Mutta hän loi sanallaan myös näkymättömät enkelivallat ja antoi ihmiselle kuolemattoman sielun ja hengellisen elämän yhteydessään ja erotti hänet siten omaksi eläinkunnasta poikkeavaksi lajikseen.

Jumala on näyttänyt sanansa voiman sekä siinä, mikä on pientä, että siinä, mikä on suurta, sekä siinä, mikä on materiaa ilman elämää, että siinä, missä on elämä. Hän on näyttänyt sanan voiman myös ihmisen luomisessa tehdessään hänestä oman kuvansa ja tarkoittaessaan hänet elämään yhteydessään. Ja katso Jumalan ja uskovan ihmisen yhteyttä! Jumala, joka ei mahdu taivasten taivaisiin, asuu uskovan ihmisen sydämessä! Ja ihminen, joka on Jumalaan nähden mitättömän pieni ja kaiken lisäksi itsessään syntinen, heijastaa uskossa Jumalan kuvana Jumalan olemusta! Jumalan voimalla ei ole rajoja. Hänen hyvästä tahdostaan evankeliumi on Jumalan voima pelastukseksi.

Kun evankeliumi on Jumalan voima pelastukseksi, meille on annettu yksinkertainen, selkeä väline, joka tuo meille Jumalan armon Kristuksessa. Ja se merkitsee paljon. Pelastus, josta Raamattu puhuu, on iankaikkinen. Sanoihan Jeesus: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." (Mark. 16:15-16) Kysymyksessä on pelastus iankaikkiseen, taivaalliseen elämään. Se on samalla pelastus Jumalan vihasta, joka ilmestyy viimeisenä päivänä "taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan" (Room. 1:18). Suuri on evankeliumin voima. Ja vielä suurempana sen näemme, kun muistamme, että se on rauhan sanoma meille suurille syntisille.

Minulla on eräs miellyttävä kokemus evankeliumin voimasta. Poikkesin erääseen matkamuistomyymälään Israelissa. Keskustelin yhtä ja toista omistajan kanssa. Sanoin hänelle sitten Raamatun heprealla tähän tapaan: 'Kuule, Israel. Herra, Jumala, Herra, on yksi. Jeesus on tämä Jumala, Messias, joka on lunastanut meidät synneistämme. Vanhurskas on elävä uskostansa.' Ja mitä kauppias teki? Hän toisti sanat: "Vanhurskas on elävä uskostansa." Sitten hän haki minulle pienen lahjan takahuoneesta. Evankeliumilla oli voima ilahduttaa tämän eräässä muslimimaassa paljon kärsineen juutalaisen sydämen.

Kun evankeliumi on Jumalan voima pelastukseksi, tehkäämme, kuten Herra meitä käskee: "Kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon [viimeisen] päivän lähestyvän." (Hebr. 10:25.) Ja mitä kehottaisimme? Tätä: "Älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme!" (Hebr. 10:25). Ja mikä siihen on syynä? Se, että siellä julistetaan evankeliumia, sitä sanomaa, jossa on Jumalan voima sinulle pelastukseksi.

Kun seurakunnallamme on sanankuulemisen aika, niin olkoon se meille suurenmoinen hetki, jossa saamme kuulla evankeliumia ja josta emme mitenkään halua jäädä pois. Miten katkerasti saavatkaan viimeisenä päivänä katua ne, jotka armonajassaan halveksivat evankeliumin saarnaa eivätkä halunneet sitä kuulla, vieläpä estivät esimerkillään ja ehkä sanoillaankin lapsiaan ja muita sitä kuulemasta ja jotka siinä mielentilassa kuolivat. Heille ei ole oleva lohdutusta. Sen sijaan muistuttakaamme toisiamme ja pitäkäämme sellainen sielun riemuitseva vire, jossa sydämemme iloitsee: nyt saan kuulla evankeliumia, joka on Jumalan voima pelastukseksi.

2. Evankeliumissa ilmestyy vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa

Toinen syy siihen, että evankeliumi on Jumalan voima, on sen sisällössä. Olemukseltaan evankeliumi on Jumalan sanaa, kuten kuulimme, mutta se ei ole Jumalan sanaa vain mistä asiasta tahansa, vaan sillä on selkeä, rajattu sisältönsä. Se on sanoma siitä, mitä Kristus on tehnyt, ja samalla siinä on sisällä kaikki se, mitä Kristus on meidän edestämme tehnyt eli hänen meille hankkimansa Jumalan edessä kelpaava vanhurskaus. Se on samaa kuin syntien anteeksisaaminen.

Tekstimme puhuu siitä, että evankeliumissa Jumalan vanhurskaus ilmestyy. Toisin sanoen, siinä se ilmoitetaan, siinä se ilmaantuu, tulee ilmi, siitä se on löydettävissä ja ikään kuin siinä nähtävissä uskon silmille. Usko ei ole kuitenkaan ennen evankeliumia, vaan evankeliumi synnyttää uskon Jumalan edessä kelpaavaan vanhurskauteen, ja siten me näemme evankeliumissa Jumalan edessä kelpaavan vanhurskauden. Evankeliumi toisaalta edellyttää uskoa, ei kuitenkaan lakimaisena tekona, vaan sen, mitä evankeliumi edellyttää, se myös synnyttää ja antaa. Evankeliumin lahja on Kristuksen vanhurskauden omistava usko. Niinpä tekstimme sanoo, että Jumalan vanhurskaus ilmestyy "uskosta uskoon".

Sanat "uskosta uskoon" vaativat selityksen. Ne eivät tarkoita "toisen henkilön uskosta toisen henkilön uskoon", ikään kuin usko siirtyisi ihmisestä ihmiseen, vaan kysymys on seuraavasta. Ensiksikin Jumalan edessä kelpaava vanhurskaus omistetaan uskolla ja yksinomaan sillä. Toiseksi tämä vanhurskaus on ja pysyy yksistään uskolle käsillä ja on sellaiseksi tarkoitettu. "Ilman uskoa on mahdotonta olla Jumalalle otollinen" (Hebr. 11:6). Jumalan edessä kelpaava vanhurskaus on olemassa Kristuksen hankkimana jo ennen evankeliumin saarnaa ja uskoa. Mutta evankeliumi tuo sen meille, ja usko ottaa sen vastaan. Evankeliumi on armonväline, Pyhän Hengen kulkuneuvo. Sanat "uskosta uskoon" voitaisiin paremmin kääntää "uskosta uskolle". Jumalan vanhurskaus näet ilmestyy vain uskosta ja vain uskolle.

3. Evankeliumi uudestisynnyttää eli antaa elämän

Kun Raamattu puhuu evankeliumista, se ei useinkaan rajoita sitä pelkkään sanaan, vaan sisältää sakramentit, kuten esimerkiksi Markuksen evankeliumin lopussa lähetyskäskyssä ja myös tässä tekstissämme. Näillä kaikilla armonvälineillä on uutta hengellistä elämää luova, uudestisynnyttävä ja vahvistava voima. Tekstimme lausuu profeetta Habakukia lainaten: "Vanhurskas on elävä uskosta."

Myös tässä mielessä evankeliumi on ihmeellinen Jumalan voima. Kun evankeliumi tuo meille Jumalan edessä kelpaavan vanhurskauden ja synnyttää uskon, joka sen omistaa, se samalla antaa meille uuden, hengellisen elämän. Se herättää meidät hengellisestä kuolemasta. Se siirtää meidät pimeydestä valoon, saatanan vallan alta Kristuksen valtakuntaan ja Jumalan lasten vapauteen. Sikäli kuin usko on käsillä, iankaikkinen pelastus ja iankaikkinen elämä on sen välttämätön seuralainen. Joka uskoo, se pelastuu (Mark. 16:17). Joka uskoo, on siirtynyt kuolemasta elämään (Joh. 5:24). Joka uskoo, sitä ei tuomita (Joh. 3:18). "Sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme." (1 Joh. 5:4). Näin pyhä Raamattu meille vakuuttaa.

Kun siis olet saanut sen armon, että uskot Jeesukseen, sinulla on pelastus omanasi ja omistat autuudeksesi ja iankaikkiseksi elämäksi sen vanhurskauden, jonka Kristus sinulle ansaitsi. Olet Jumalan lapsi ja taivaan perillinen. Tämän lahjan on tuonut sinulle evankeliumi. Pidä evankeliumi arvossa. Älä sitä halveksi, vaan kätke iloiten se sydämeesi autuudeksesi ja tutkistele sitä siellä.

Markku Särelä

Pastori Markku Särelän saarna 7.6.2020

Nauhajumalanpalvelus 7.6.2020. Virret VK38: 111  112  113  115  117

Joh. 15:1–9: "Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän. Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä. Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat. Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen. Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni. Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani.

Kolminaisuusoppia käsitellään usein pinnallisesti, suorastaan laiskasti. Sanotaan, että Jumalassa on yksi olemus ja kolme persoonaa, muttei tämän enempää. Toki on niin, että kyseessä on suuri salaisuus, ja inhimillisen ymmärryksen rajat tulevat vastaan, mutta toisaalta on niin, että mitä syvemmin opimme tuntemaan kolminaisuusoppia, sitä rakkaammaksi se tulee meille. Oppi ei näyttäydy meille enää teoreettisina korulauseina, vaan näemme sen kauneuden ja syvyyden. Kyseessä on ihana ihme, suoranainen aarre.

Viime viikkojen saarnoissa olen pitänyt esillä sitä, miten syvempi Kristuksen tuntemiseen kasvaminen vaikuttaa hedelmää. Siksi ohitan tänään viinipuuvertauksen ja keskityn evankeliumitekstimme viimeiseen jakeeseen: ”Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani.” Nämä sanat vievät meidät syvälle kolminaisuusoppiin.

Risti paljastaa Jumalan rakkauden luonteen

Jeesus tuo ilmi yhteyden, joka on Isän rakkaudella häneen ja hänen rakkaudellaan opetuslapsiin. Kun haluamme tunkeutua Jumalan salaisuuksiin, on luontevaa aloittaa siitä, mikä meille on tuttua: Jeesuksen rakkaudesta meitä kohtaan. Hänen rakkautensa luonne avautuu oikein vain, kun huomioimme ihmiskunnan langenneen tilan. Lankeemuksen seurauksena koko ihmiskunta oli joutunut eroon Jumalasta. Me olimme päätyneet Jumalan oikeudenmukaisen vihan alle. Me kaikki olimme kuolleita synteihimme ja rikoksiimme eikä kukaan edes halunnut tuntea elävää Jumalaa. Vallitsi lohduton, hengellinen pimeys ja ihmiskunnan määränpäänä oli iankaikkinen kadotus.

Kun meistä ei ollut pelastamaan itseämme, Jumalan Poika alentui. Hän tuli ihmiseksi, otti orjan muodon, täytti Jumalan lain puolestamme ja kärsi ristillä syntiemme rangaistuksen. Me emme olleet niin ihmeellisiä ja ihania, että Jeesuksen oli pakko tehdä tämä, vaan hän uhrasi itsensä edestämme suunnattoman rakkautensa tähden. Hänen rakkautensa meihin on ehdotonta. Se on itsensä uhraavaa. Se on täydellistä itsestään luopumista meidän hyväksemme.

Tekstimme sanoo, että niin kuin Isä on rakastanut Poikaa, niin Poika on rakastanut meitä. Jeesuksen rakkaudessa näemme näin ollen sen, miten Isä on rakastanut Poikaansa iankaikkisesti. Jeesuksen uhrautuva rakkaus paljastaa meille, että Jumalan persoonien keskinäisessä rakkaudessa on kyse samankaltaisesta itsensä antamisesta. Mutta mitä tämä tarkoittaa?

Kolmiyhteisen Jumalan persoonat lahjoittavat itsensä toisilleen rakkaudessa

Kolminaisuusopin mukaan Poika syntyy Isästä iankaikkisuudessa. Pojan syntymisessä on kyse siitä, että Isä antaa kaikkensa Pojalle. Kaiken, mitä Isällä on, Poika saa. Isä lahjoittaa itsensä kokonaan Pojalle kuitenkin säilyttäen kaiken omansa. Isän ja Pojan erottaa toisistaan vain se, että Isä on Isä ja Poika on Poika. Isä synnyttää Pojan, mutta Poika syntyy Isästä. Muuten he jakavat aivan kaiken, kuten hyvyyden, viisauden, kaikkitietävyyden, kaikkivaltiuden ja kaikkialla läsnä olemisen. Se, mitä Jeesus teki ajassa rakastaessaan meitä hamaan ristinkuolemaan asti, avaa meille ikään kuin ikkunan nähdä se, miten Isä on antanut itsensä Pojan elämäksi iankaikkisuudessa.

Pojan syntyminen Isästä ei tarkoita Pojan alamaisuutta Isälle, ikään kuin Poika olisi jokin puolijumala. Isä ja Poika jakavat saman kunnian, vallan ja majesteetin. Vielä on niin, ettei Isää voisi olla ilman Poikaa. Sanoilla ”Isä” ja ”Poika” kuvataan kahden eri persoonan välistä suhdetta: eihän ole lapsetonta isää. Näin ollen Isän ja Pojan olemassaolo on sidoksissa toisiinsa.

Päivän evankeliumiteksti ei puhu Pyhän Hengen lähtemisestä Isästä ja Pojasta, mutta siinäkin on kyse samasta kuin Isän ja Pojan suhteessa. Ero on vain se, että sekä Isä että Poika antavat kaikkensa Pyhälle Hengelle. He luopuvat kaikesta, mitä heillä on, ja näin Pyhä Henki lähtee heistä.

Isän ja Pojan suhteen hahmottaminen Pyhään Henkeen oli pitkään ongelma teologien keskuudessa. On helppo nähdä, ettei Isää ole ilman Poikaa, mutta miten Isän tai Pojan olemassaolo olisi sidoksissa Pyhän Hengen olemassaoloon? Vasta keskiajalla löydettiin ratkaisu: Pyhän Hengen lähteminen Isästä ja Pojasta on kuin hengittämistä. Siihenhän sana Henki viittaa. Näin ollen Isä ja Poika ymmärretään Pyhän Hengen hengittäjiksi tai henkäyttäjiksi ja he eivät voi olla tätä ilman Pyhää Henkeä.

Jeesuksen sanat: ”Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä”, paljastavat meille sen, että kolmiyhteinen Jumalamme on rakkauden ”yhteisö”; iankaikkiset jumalalliset persoonat lahjoittavat itsensä toisilleen ikuisessa rakkaudessa. Isä on jumaluuden perimmäinen lähde, mutta jokaisen Jumalan persoonan olemassaolo on sidoksissa toisten persoonien olemassaoloon. Joskus sanotaan, ettei Koraanissa Allahia voida määritellä rakkaudeksi sen takia, että hän on vain yksi persoona. Tämän takia hän ei ole voinut rakastaa iankaikkisesti ketään toista persoonaa. Koska oikea Jumala on kuitenkin kolme toisiaan rakastavaa persoonaa, hän on iankaikkinen, itsensä uhraava rakkaus, joka on ilmoittanut ristillä luonteensa meille.

Meidän tulee pysyä siinä ihmeellisessä rakkaudessa, josta olemme osallisia

Tästä kolmiyhteisen Jumalan sisäisestä rakkaudesta meidät on tehty osallisiksi pyhässä kasteessa. Kun kasteessa meille annettiin uskon lahja, meistä tuli Jumalan adoptiolapsia. Saimme syntimme anteeksi, menneisyytemme pyyhittiin pois ja meidät otettiin perheeseen, johon emme luonnostamme kuulu. Jumalan lapsina olemme osallisia taivaallisen Isän rakkauteen, joka on myös Pojan ja Pyhän Hengen rakkautta.

Nyt Jeesus sanoo meille: ”pysykää minun rakkaudessani”. Kristillinen elämä on sitä, että pysymme tässä rakkaudessa, jonka osallisuuteen olemme päässeet Jumalan armotekojen kautta. Meidän ei tarvitse puurtaa ja nähdä vaivaa, jotta Jumala katsoisi armollisesti meidän puoleemme, vaan hän on jo osoittanut ehdotonta rakkauttaan meitä kohtaan tehden meidät siitä osallisiksi.

Pysymme Jumalan rakkaudessa tulemalla siitä aina uudestaan osallisiksi. Jumalan sanan tutkimisen, kasteen muistamisen ja ehtoollisen nauttimisen kautta yhteytemme Jumalan rakkauteen vahvistuu, koska Jumala on läsnä armonvälineissä lahjoittamassa itsensä aina uudestaan meille. Tänään meillä on juhlapäivä, koska emme saa ainoastaan kuulla uskomme pelastavista salaisuuksista, vaan tulemme niistä omakohtaisesti osallisiksi. Jumala, jonka edessä inhimillinen järki joutuu kohtaamaan rajansa, tulee luoksemme ja yhdistää Poikansa ruumiin ja veren kautta meidät rakkauteensa.

Pastori Dani Puolimatkan saarna Nuortenpäivillä 22.5.2016 Siitamajalla

Pastori Vesa Hautalan rippisaarna Nuortenpäivillä 22.5.2016 Siitamajalla