Palmusunnuntai
  • Jeesus Kristus on Herra

    Palmusunnuntaina. I vsk:n epistola

    Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. Fil. 2:5-11.

    Alkukirkon yhtenä uskontunnustuksena oli tekstimme sana "Jeesus Kristus on Herra". Ne, jotka olivat tulleet tuntemaan Jeesuksen, lausuivat tämän tunnustuksen iloisin ja kiitollisin mielin. Haluamme tänään tutkia näitä sanoja, jotta tämä olisi meidänkin riemullinen tunnustuksemme.

    1. Jeesus oli Herra silloinkin, kun hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti.

    Kun juutalaiset ja pakanat katselivat Jeesusta, he eivät nähneet hänessä mitään poikkeavaa. Hän oli näöltään samanlainen juutalainen mies kuin muutkin. Hän käveli, vaelsi paikasta toiseen, puhui, keskusteli, teki havaintoja, söi, joi, nukkui. väsyi, uupui, itki, tuli tuskaan, kärsi ja kuoli. Hänet voitiin vangita, häntä kuulusteltiin, hänet tuomittiin. Häntä voitiin halveksia, pilkata, lyödä, ruoskia, sylkeä vasten kasvoja, naulita ristille. Profeetta sanoo hänestä: "Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet." Jes. 53:2-3.

    Kuitenkin kaiken aikaa hän oli Herra. Sanoohan pyhä Raamattu, että ihmiset ristiinnaulitsivat "kirkkauden Herran" (1 Kor. 1:27). Tällä apostoli Paavalin sanalla on Vanhan testamentin tausta. Kun Salomo oli rakentanut temppelin ja oli sen vihkiäisjuhla, Salomo rukoili: "...Sinun pappisi, Herra Jumala, olkoot puetut autuuteen, ja sinun hurskaasi riemuitkoot siitä, mikä hyvä on. Herra Jumala, älä hylkää voideltuasi; muista armolupauksiasi, jotka annoit Daavidille, palvelijallesi." (2 Aik. 6:41-42). Ja sitten Raamattu jatkaa: "Kun Salomo oli lakannut rukoilemasta, tuli taivaasta tuli ja kulutti polttouhrin ja teurasuhrit, ja Herran kirkkaus täytti temppelin, niin että papit eivät voineet mennä Herran temppeliin; sillä Herran kirkkaus täytti Herran temppelin. Ja kun kaikki israelilaiset näkivät tulen tulevan alas ja näkivät temppelin päällä Herran kirkkauden, polvistuivat he kivillä lasketulla pihalla kasvoillensa maahan ja rukoilivat ja kiittivät Herraa siitä, että hän on hyvä, että hänen armonsa pysyy iankaikkisesti."

    Kun Salomo, rauhan kuningas, toimitti Jumalan säätämät uhrit uudessa temppelissä, Herran kirkkaus täytti temppelin, kansa lankesi kasvoillensa maahan ja kiitti Jumalaa hänen armostaan. Kun Kristus-kuningas uhrasi itsensä maailman syntiuhrina, silloin ristiinnaulittiin kirkkauden Herra, silloin lepytettiin Jumalan vanhurskas viha syntisiä kohtaan ja tuli rauha. Tästä rauhanteosta Raamattu sanoo: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan." (2 Kor. 5:19). Sovitus tarkoittaa tässä sovun eli rauhan aikaansaamista. Hän, itse "kirkkauden Herra", hankki iankaikkisen armon meitä syntisiä varten. Ja mitä se merkitsi hänelle?

    Tekstimme kertoo, että hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. Tekstimme korostaa erityisesti tuota häpeällistä, nöyryyttävää kuolemaa. Voi, miten vaikeata meille on, kun meitä nöyryytetään ja kun ylpeyttämme loukataan ja kolautetaan. Vaikeata se on, vaikka Kristuksen tähden joutuisimme kärsimään. Emme osaa pitää kunniana, kun Jumala katsoo meidät arvollisiksi kärsimään hänen nimensä tähden. Mutta kirkkauden Herra alentuu. Hän tulee todelliseksi ihmiseksi, ei palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä kaikkien edestä. Ihmiseksi tulo sinänsä ei merkinnyt vielä alennusta; olisihan hän voinut tosi Jumalana silti vaatia, että häntä tulee Herrana palvella. Mutta hänen ihmiseksituloonsa yhdistyi vapaaehtoinen kuuliaisuus ihmisille annettua Jumalan lakia kohtaan. Hän, lain Herra, tuli lain alaiseksi. Hän alentui rakastamaan ihmiskunnan hylkiöitä, hän alentui rakastamaan yhteiskunnan kovapintaisia itserakkaita ylpeilijöitä, meitä monenlaisia, kaikenkarvaisia ihmisiä, jotka eivät ole ansainneet hänen rakkauttaan, vaan vain vihan ja rangaistuksen. Hän, lain antaja, alentui ihmisille annetun lain alaisuuteen, osoittamaan kuuliaisuutta Jumalan pyhää lakia kohtaan, siitä riippumatta, että se johti kärsimykseen ja yhä suurempaan häväistykseen.

    Kristus alentui syvälle, jopa silloinkin, kun hän selvin ihmeteoin osoitti olevansa Jumalan Poika ja luvattu Messias. Hän alentui siihen, ettei hänellä ollut sijaa omassa temppelissään, sillä pyhällä paikalla, missä hän Salomon aikana oli näyttänyt kirkkautensa. Hän alentui siihen, että Israelin johtajat ja opettajat hylkäsivät hänet vastoin Jumalan sanan ja Kristuksen tunnustekojen todistusta. Hän kulki tiensä loppuun asti tehtävälleen uskollisena. Kun hänet ristiinnaulittiin, hän oli kuin karitsa, joka ei suutansa avannut.

    Minkä tähden? Sitä varten, että hän oli tullut meidän takaajaksemme, meidän sijaamme, että hän oli ottanut omikseen meidän syntivelkamme ja että hän maksoi ne. Sitä varten, että meidän sydämemme murtuisi, että me saisimme piston sydämeemme ja kääntyisimme sen puoleen, joka on iankaikkinen rakkaus ja panisimme sydämemme turvan Jumalan Karitsaan, joka on ottanut pois maailman synnin.

    Rakkaus toi Jumalan Pojan maailmaan. Rakkaus sai hänet olemaan kuuliainen Isän tahdolle ja Jumalan laille. Rakkaus sai hänet antamaan henkensä koko maailman edestä. "Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä", sanoo Jeesus.

    Laki, jonka Jeesus täytti lunastustyössään, ei siis voi meitä syyttää. Hän ei tullut itsensä tähden maailmaan, vaan meidän syntisten tähden, ja niin myös kaikki, mitä hän teki, tapahtui meidän tähtemme. Kun Jeesus täytti lain meidän sijassamme, laki ei voi tuomita meitä kadotukseen. Sillä ei ole siihen valtaa. Tuo lain kirjoitus on naulittu ristiin, pois meitä syyttämästä, tehottomaksi tehtynä, koska sen vaatimukset ovat tulleet Kristuksessa täytetyiksi. Kun Kristus uhrasi itsensä viattomana meidän edestämme, tämä uhri on kertakaikkinen, lopullinen, ja Jumala on sen hyväksynyt ja kuitannut herättämällä Poikansa kuolleista.

    Kristuksen syvä alennus, niin käsittämätön kuin se meille onkin, on ihana lohdutus kaikkia synnin ja lain syytöksiä vastaan. Kun se on tapahtunut koko maailman edestä, saat sinäkin olla varma siitä, että syntisi ovat anteeksiannetut ja taivas on sinulle avoin käydä sisään. Jeesus, joka alentuessaan oli kirkkauden Herra, olkoon myös sinun sydämesi Herra, hän, josta Raamattu sanoo: "Herra on hyvä ja hänen armonsa pysyy iankaikkisesti."

    2. Kristus on Herra myös korotuksen tilassa

    Tekstimme sanoo Kristuksen korotuksesta: "Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra."

    Kristuksen ihmiseksituloon ja korotukseen liittyy suuri salaisuus, jonka Raamattu meille paljastaa. Jumaluutensa puolesta Kristus oli Isän kanssa täysin yhdenvertainen, hän oli alennuksenkin tilassa kirkkauden Herra. Mutta ihmisyytensä puolesta hän oli Isää alempi. Kun hänet korotettiin, korotus koski hänen inhimillistä luontoaan; jumaluuttahan ei voi mihinkään korottaa. Nyt siis Jeesus inhimillisen luontonsa puolesta korotettiin Isän oikealle puolelle, yhtäläiseen kunniaan ja valtaan kuin Isällä. Näin siis Jumalan luona on meidän veljemme, meidän edustajamme, ylittämättömässä kunniassa ja kirkkaudessa. Hän tuntee meidän heikkoutemme, meidän tarpeemme, meidän hätämme, koska hän oli alennuksen tilassa niistä osallinen ja kantoi meidän syntimme ruumiissaan ristinpuuhun, kuitenkin siten, ettei hän itse tehnyt syntiä. "Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa." (Hebr. 2:18) "Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä." (Hebr. 4:15) Miten lohdullinen asia! Korkeimmalla paikalla on meidän edesvastaajamme, takaajamme, hän, joka on luvannut: "Kun minä tulen, otan minä teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen."

    Kun Salomon temppeli vihittiin, Herran kirkkaus täytti temppelin ja kansa kumartui maahan Herran kirkkauden edessä. Kun Kristus tulee viimeisenä päivänä, jokainen joutuu tunnustamaan, että hän on Herra. Miten ihanaa onkaan niiden, jotka ovat panneet häneen iankaikkisen elämän toivon, saada se tunnustaa. Miten hirmuista on niiden langeta elävän Jumalan eteen, jotka ovat hänet hyljänneet, häntä halveksineet eivätkä ole häneen sielunsa turvaa panneet.

    Jos jo silloin, kun Kristus oli alennuksen tilassa, hänen vastustajansa lankesivat maahan, kun Jeesus kiinniotettaessa sanoi nuo hänen jumaluudestaan todistavat sanat: "Minä olen", kuinka paljon enemmän silloin, kun hän tulee kirkkaudessaan kaikkien pyhien enkeleittensä kanssa ja kutsuu kansat haudoistaan eteensä tuomiolle, he joutuvat tunnustamaan: Sinä olet Herra, eivätkä he voi vastustaa, kun hän sanoo: "Menkää pois minun tyköäni, te kirotut," Miten suloista oli ahdistuneelle sydämelle, kun Jeesuksen armo kirkastui ja sai uskoa syntinsä anteeksi annetuiksi. Kuinka paljon suloisempaa on nähdä tämä rakas Vapahtaja kasvoista kasvoihin ja saada kuulla hänen kutsunsa: "Tulkaa minun Isäni siunatut ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti."

    Kristus on Herra: Kun hän sulkee, ei kukaan avaa. Kun hän avaa, ei kukaan sulje. Käy siis iloisin mielin autuuden porteista sisälle ja tunnusta: "Minun Herrani ja minun Jumalani."

    Amen.

    Markku Särelä

  • Spontaania rakkautta

    Joh. 12:1–16 Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus saapui Betaniaan, jossa Lasarus asui, hän, jonka Jeesus oli herättänyt kuolleista. Siellä valmistettiin hänelle ateria, ja Martta palveli, mutta Lasarus oli yksi niistä, jotka olivat aterialla hänen kanssaan. Niin Maria otti naulan oikeata, kallisarvoista nardusvoidetta ja voiteli Jeesuksen jalat ja pyyhki ne hiuksillaan; ja huone tuli täyteen voiteen tuoksua. Silloin sanoi yksi hänen opetuslapsistaan, Juudas Iskariot, joka oli hänet kavaltava: "Miksi ei tätä voidetta myyty kolmeensataan denariin ja niitä annettu köyhille?" Mutta tätä hän ei sanonut sentähden, että olisi pitänyt huolta köyhistä, vaan sentähden, että hän oli varas ja että hän rahakukkaron hoitajana otti itselleen, mitä siihen oli pantu. Niin Jeesus sanoi: "Anna hänen olla, että hän saisi toimittaa tämän minun hautaamispäiväni varalle. Sillä köyhät teillä aina on keskuudessanne, mutta minua teillä ei ole aina." Silloin suuri joukko juutalaisia sai tietää, että hän oli siellä; ja he menivät sinne, ei ainoastaan Jeesuksen tähden, vaan myöskin nähdäkseen Lasaruksen, jonka hän oli herättänyt kuolleista. Mutta ylipapit päättivät tappaa Lasaruksenkin, koska monet juutalaiset hänen tähtensä menivät sinne ja uskoivat Jeesukseen. Seuraavana päivänä, kun suuri kansanjoukko, joka oli saapunut juhlille, kuuli, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin, ottivat he palmupuiden oksia ja menivät häntä vastaan ja huusivat: "Hoosianna, siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen, Israelin kuningas!" Ja saatuansa nuoren aasin Jeesus istui sen selkään, niinkuin kirjoitettu on: "Älä pelkää, tytär Siion; katso, sinun kuninkaasi tulee istuen aasin varsan selässä". Tätä hänen opetuslapsensa eivät aluksi ymmärtäneet; mutta kun Jeesus oli kirkastettu, silloin he muistivat, että tämä oli hänestä kirjoitettu ja että he olivat tämän hänelle tehneet.

    Olemme käyneet pitkän matkaa Jeesuksen kanssa kohti Golgataa. Nyt alkaa viikko, jona huipentuu Vapahtajamme kärsimys. Päivän evankeliumi on ikään kuin pieni valonpilkahdus pimeyden keskellä, vaikka toki siinäkin näemme ylipappien juonet Jeesuksen ja Lasaruksen päivien päättämiseksi. Tekstissä olisi paljon, mihin tarttua, mutta syvennymme nyt Marian rakkauteen ja Juudaksen reaktioon sitä kohtaan.

    Marian yllättävä rakkauden osoitus sekä Juudaksen moitteet ja motiivit

    Miten suhtautuisit siihen, jos joku ostaisi 40 000 eurolla hajusteita ja käyttäisi kaiken samalla kertaa? Tämän kysymyksen valossa Juudasta on aika helppo ymmärtää. Naisen 300 denaarin nardusvoide oli vuoden työmiehen palkan arvoinen ja nyt kaikki meni yhdellä kertaa. Oliko ihme, että Juudas sanoi närkästyneenä: ”Miksi ei tätä voidetta myyty kolmeensataan denariin ja niitä annettu köyhille?”. Jokainen järkevä, vastuuntuntoisesti rahaan suhtautuvahan reagoisi samalla tavalla. Silkkaa haaskausta. Ei todellakaan rahan arvoista.

    Mutta kaikki ei ole sitä, miltä näyttää: Juudas ei nimittäin moittinut naista rakkaudesta köyhiin. Evankelista kertoo, että Juudas oli ahne ja kavalsi rahaa itselleen. Kauniiden sanojen taakse kätkeytyi surullinen todellisuus; naisen rakkaudenosoitus oli tarjonnut tilaisuuden peitellä yhteisestä kukkarosta varastamista, eikä Juudas malttanut olla käyttämättä sitä hyväkseen. Ei häntä kiinnostanut se, miltä naisesta tuntui, kun tämä nolattiin julkisesti. Pääasia, että hän sai antaa itsestään hyvän kuvan köyhien verukkeella.

    Juudas osoittaa, kuinka paha ihminen voi olla, kuinka äärettömän itsekeskeinen ja kavala. Muistakaa, että tämä sama mies myi lopulta Herransa kymmenysosalla siitä, minkä Maria käytti Vapahtajan jalkojen voiteluun!

    Monenlaista juudasta mekin joudumme kohtaamaan. He ovat vakuuttavia ja järkeviä, mutta sisältä jumalattomia. Kun kukaan ei katso, heidän todellinen luonteensa paljastuu. Silloin ei sido Jumalan laki, eivät yhteiset säännöt, ei hyvä maku. Mutta kun valokeila kääntyy heihin, he ovat yhtä äkkiä moittimassa muita ja kuuluttamassa omien ajatustensa erinomaisuutta. Juudas polkee toisia ja turruttaa omaatuntoaan. Hän ei ole selvillä siitä, missä jamassa on, koska omakuva on ihanteellinen.

    Juudaksen löytäminen ei ole ollenkaan vaikeaa; kun menisi tuonne kadulle kysymään ihmisiltä, pääsevätkö he taivaaseen, Juudaksen ääni alkaisi kuulua: selitystä siitä, miten on elänyt kunnollista elämää eikä ole niin kuin karkeat rikolliset tai pahantekijät. Omavanhurskaus ja itsensä ylentäminen toisten kustannuksella ovat juudaksen pääsynnit vielä tänäänkin.

    Mutta turha juudaksia on paheksua ikään kuin heillä ei olisi mitään tekemistä kanssamme. Juudaksen taipumus korostaa arvoaan ja suhtautua vähätellen toisiin on kaikille syntisille ominainen. Tästähän on kyse, kun puhumme toisista pahaa heidän selkänsä takana. Tästä on kyse, kun joku osoittaa spontaania rakkautta Jeesukseen tavalla, joka ei ole meille ominainen ja haluamme ampua sen alas. Juudaksen ajattelutapa näkyy, kun Kristuksen seurakuntaruumis tarvitsisi voitelua, Jumalan sanan saarnaa ja sakramentteja, mutta olemme saitoja tuomitsijoita: me annamme liiastamme ja paheksumme niitä, jotka antavat koko elämänsäkin. Olemme ahneita varkaita emmekä huomaa tätä. Osaamme kätkeä kaikenlaisen jumalattomuuden vastuullisen ulkokuoren alle.

    Mutta nyt Juudas joutuu häpeään, kun Jeesus sanoo: ”Anna hänen olla, että hän saisi toimittaa tämän minun hautaamispäiväni varalle.” Naisen hämmästyttävä rakkaudenosoitus ei saa Vapahtajalta ainoastaan kiitosta, vaan hän osoittaa, että se oli profeetallinen teko. Näin Jeesus antaa siunauksen tuhlailevaisuudelle, jonka taustalla on rakkaus häntä kohtaan. Hän ei seiso samassa rintamassa Juudaksen, vaan Marian kanssa.

    Sanottakoon selvennykseksi, etten halua mitätöidä uhrialttiuttanne. Meillä on paljon kiitettävää siitä, mitä Jumala on Pyhän Henkensä kautta vaikuttanut seurakunnassamme. Haluan vain herätellä itse kutakin näkemään vanhan ihmisen itsessään. Meissä asustaa Juudas, ihan jokaisessa. Ja meidän pitää olla tietoinen tästä kahdesta syystä: ensiksi siksi, että muistaisimme, mihin me Jeesusta tarvitsemme. Toiseksi, jotta jokapäiväisessä kilvoituksessa kuolettaisimme tuon vanhan ihmisen.

    Marian rakkautta vain Jeesukselta

    Juudaksen mielenlaatu on meille tuttu luonnostaan, mutta Marian rakkaus ei. Kun huomaamme tämän, meidän luonnollinen reaktiomme on se, että mietimme, miten voisimme alkaa muistuttaa Mariaa enemmän. Meillä on halu olla kuin hän, mutta emme tiedä, miten pääsemme tavoitteeseen. Juudas alkaa nyt vakuuttaa, että meidän pitää ottaa Marian teosta mallia. Meidän pitää alkaa jäljitellä Mariaa. Tarvitsemme viiden kohdan listan, miten saamme hankittua Marian rakkauden. Mutta tämä on todella Juudaksen puhetta. Siinä oletuksena on se, että ulkoisilla korjauksilla tilanteemme paranisi olennaisesti.

    Raamattu sanoo tällaisesta ulkoisesta hurskaudesta: ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.” (1 Kor. 13:1–3). Todellinen rakkaus Jeesukseen ei ole ulkoista tuhlailevaisuutta. Se on sydämestä kumpuavaa uhrautuvaisuutta. Sydämen pitää uudistua, jotta sitä voi olla.

    Marian rakkauden lähteille pääsemme, kun hyppäämme Johanneksen evankeliumin luvusta 12 lukuun 11. Tuossa luvussa kuvataan Lasaruksen kuolleista herättäminen. Ennen ihmettä Maria oli sanonut Jeesukselle: ”Herra, jos sinä olisit ollut täällä, ei minun veljeni olisi kuollut” (Joh. 11:32). Kun Jeesus sitten herätti hänen veljensä kuolleista, miten Maria olisi voinut olla ratkeamatta riemusta! Jeesus osoitti hänelle voimallisesti olevansa se, joka luvattu oli. Maria sai uskoa, että tässä oli todella se vaimon siemen, joka oli luvattu. Tässä oli hän, joka murskaisi käärmeen pään. Tässä oli hän, jonka sovitustyö kumoaisi kaikki lankeemuksen seuraukset. Jeesuksen oikea tunteminen johti rakkauteen. Se johti tarpeeseen osoittaa kiitollisuutta.

    Ehkä ajattelet, että kertomus on tosin kaunis, mutta se ei anna oikein mitään eväitä siihen, että sinä voisit saada rakkauden Jeesukseen. Eihän ole ihme, että Maria rakasti, kun sai todistaa ihmettä. Mutta nykyään tällaisia ihmeitä ei enää ole. Eikä sitä käy kieltämään, ettemme voi kokea täsmällisesti samaa kuin Maria. Mutta ymmärrä toisaalta se, että epäuskolle löytyy aina selityksiä. Haudallakin moni olisi voinut keksiä järkeviä selityksiä sille, miksi Jeesuksen sana ei oikeasti herättänyt Lasarusta: ehkä oli vain sattumaa, että Lasaruksen haudasta tulemisen ja Jeesuksen sanojen välillä vaikutti olevan yhteys. Uskon Jeesukseen synnytti hänen sanansa. Ja tämä sana meillä on vieläkin.

    Todellisen, spontaanin rakkauden – ensimmäisen rakkauden – Vapahtajaa kohtaan saat hänen sanastaan. Kun sana saa kirkastaa sinulle, että Jeesus on sinun syntisi ja kuolemasi voittaja, sydämessäsi alkaa viritä rakkaus. Mutta tämä on Juudakselle hulluutta. Hän ei ymmärrä syntisyyttään. Siksi hän ei myöskään ymmärrä armon suuruutta ja Jeesuksen merkitystä.

    Näin muuten juuri viime viikolla erään videon, jossa kuuluisa amerikkalainen julistaja sanoi, että hänen seurakuntalaisensa ovat ottaneet Jeesuksen vastaan. Siksi heidän ei tarvitse enää kuulla Jeesuksesta. Hän haluaa keskittyä antamaan käytännön neuvoja, jotta heidän elämänsä olisi mahdollisimman hyvää täällä ajassa. Julistajala ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, että Jeesus ei ole vain uskomme alkaja, vaan hän on myös sen varjelija ja täyttäjä. Emme koskaan voi jättää ristiä taaksemme ja ajatella, että nyt pitäisi keskittyä johonkin olennaisempaan.

    Apostoli Paavali kirjoittaa: ”me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.” (2 Koe. 3:18). Tässä meillä on tekemistä koko loppuelämäksi. Tässä on myös ihmeellinen lupaus. Vakuuttaahan Pyhä Henki meille, että jos pidämme katseen Herrassamme Jeesuksessa, me uudistumme hänen kuvansa kaltaisiksi. Katselemisella en muuten tarkoita kylmää pääntietoa hänestä, vaan sitä, että hengessä tutkimme sitä, miten Vapahtajamme vuotaa vertaa meidän tähtemme. Tämä katseleminen ei siis keskity siihen, mitä Jeesus voi vaikuttaa sinussa, vaan siihen, mitä hän on tehnyt edestäsi, kun hän ei katsonut saaliikseen Jumalan muotoa, vaan alentui ihmisen kaltaiseksi, nöyryytti itsensä ja kärsi tähtesi aina hamaan ristin kuolemaan asti. Tämän katselemisen myötä sydämeemme piirtyy se, miten suuri on Jeesuksen rakkaudenteko meitä kohtaan.

    Ja kun katselemme tätä Jeesusta, olemme kuin Maria. Hän teki Jeesukselle hyvää, koska Jeesus oli vallannut hänet. Hän ei miettinyt sitä, osoittaisiko teko hänet hyväksi uskovaksi. Hän ei miettinyt, mitä muut ajattelivat. Hän näki vain Vapahtajan ja halusi ilmaista kiitollisuutensa ja rakkautensa. Niin päivän evankeliumi julistaa sinulle ennen kaikkea: katso armahtajaasi. Katso Herraasi. Katso pelastajaasi. Kun sydämeesi painuu se, kuinka paljon Jeesus uhrasi edestäsi, silloin alat rakastaa tuhlaavasti.