23. sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden päivästä
  • Keisari ja Jumala

    Matt. 22:15-22 Silloin fariseukset menivät ja neuvottelivat, kuinka saisivat hänet sanoissa solmituksi. Ja he lähettivät hänen luoksensa opetuslapsensa herodilaisten kanssa sanomaan: "Opettaja, me tiedämme, että sinä olet totinen ja opetat Jumalan tietä totuudessa, kenestäkään välittämättä, sillä sinä et katso henkilöön. Sano siis meille: miten arvelet? Onko luvallista antaa keisarille veroa vai ei?" Mutta Jeesus ymmärsi heidän pahuutensa ja sanoi: "Miksi kiusaatte minua, te ulkokullatut? Näyttäkää minulle veroraha." Niin he toivat hänelle denarin. Hän sanoi heille: "Kenen kuva ja päällekirjoitus tämä on?" He vastasivat: "Keisarin". Silloin hän sanoi heille: "Antakaa siis keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on". Kun he sen kuulivat, ihmettelivät he ja jättivät hänet ja menivät pois.

    On kysymyksiä, joihin vastaamalla ei voi voittaa. Kysyjä tarjoaa kaksi vaihtoehtoa, joista kummankaan valitsemisesta ei seuraa hyvää. Jeesus oli itseasiassa esittänyt tällaisen kysymyksen aiemmin fariseuksille kysyessään heiltä, oliko Johanneksen kaste taivaasta vai ihmisistä. Jos fariseukset olisivat vastanneet taivaasta, heidän toimintansa olisi joutunut kyseenalaiseen valoon, kun he eivät olleet uskoneet Johannesta, jos ihmisistä, kansa olisi suuttunut heille, koska se piti Johannesta profeettana.

    Ehkäpä jonkinlaisena kostona aiemmasta fariseukset lähestyvät Jeesusta nyt oman kysymyksensä kanssa. Yleensä fariseukset ja vallanpitäjää liehittelevät herodilaiset olivat toistensa vihollisia. Mutta nyt fariseukset ovat ottaneet herodilaiset mukaan. Yhteinen vihollinen on saanut vanhat veriviholliset yhdistämään voimansa.

    Keisarille keisarille kuuluva, Jumalalle Jumalalle kuuluva

    Fariseukset alustavat kysymyksensä suurella imartelulla: ”Opettaja, me tiedämme, että sinä olet totinen ja opetat Jumalan tietä totuudessa, kenestäkään välittämättä, sillä sinä et katso henkilöön.” He tulevat Jeesuksen luo esittäen vilpittömiä ja hyväntahtoisia. He puhuttelevat häntä kunnioittavasti opettajana, joka opettaa oikeaa Jumalan lain mukaista tietä ja korostavat hänen puolueettomuuttaan. Vasta sitten he esittävät kysymyksensä: ”miten arvelet? Onko luvallista antaa keisarille veroa vai ei?” Ansa on nyt viritetty, ja he tuntevat sydämessään pahanilkistä iloa siitä, että Jeesus on saatu ahdistettua nurkkaan. Hänhän ei voisi millään vastata kysymykseen niin, ettei vastauksesta koituisi hänelle harmia.

    Fariseukset olivat päätelleet, että jos Jeesus vastaisi, että keisarille pitäisi maksaa veroa, häntä voitaisiin syyttää vihollisvallan kanssa veljeilijäksi. Juutalaisille oli nimittäin tuolloin hyvin tärkeää temppeliveron maksaminen. Tuolla verolla ylläpidettiin temppelin toimintaa. Se oli juutalaiseen kansaan kuulumisen merkki. Sillä tunnustettiin, että Jumala oli lunastanut Israelin Egyptistä ja antanut sille lupaamansa maan. Temppelivero oli Jumalan kuninkuuden tunnustamista. Tämän valossa veron maksaminen keisarille vaikutti Jumalan kuninkuuden kieltämiseltä. Se oli solidaarisuuden osoittamista vieraalle vallalle, joka oli ryövännyt juutalaisilta maan, jonka Jumala oli heille antanut. Verorahoissa oli tuolloin vieläpä keisarin jumaluutta korostava kuva ja teksti: keisari Tiberius Augustus, jumalallisen Augustuksen poika. Kolikkoa ei ollut vaikea nähdä epäjumalanpalveluksen välineenä. Jos Jeesus olisi taas julistanut, ettei veroa tule maksaa, herodilaiset olisivat saman tien kannelleet hallitsijalle, että kansan keskuudessa on kapinoitsija.

    Jumalan Poika aloitti vastauksensa osoittamalla, että hän näkee sydämeen: ”Miksi kiusaatte minua, te ulkokullatut?” Vaikka fariseukset olivat parhaansa mukaan yrittäneet peittää suunnitelmiaan, tosi Jumalana Jeesus tiesi koko ajan, mitä he aikoivat. Hän näki ulkoisen hyväntahtoisuuden takana vilpillisen, pahan sydämen. Alustamalla vastauksensa tällä tavoin hän osoitti, että tiesi kyllä, millaiset juonet kätkeytyivät fariseusten imartelun ja kysymyksen taakse.

    Sitten Jeesus käski: ”Näyttäkää minulle veroraha.” Saatuaan fariseuksilta denaarin Jeesus kysyi heiltä, kenen kuva rahassa on. He sanoivat: keisarin. Tämän perusteella Jeesus antoi mykistävän vastauksensa: ”Antakaa siis keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on”. Hän vältti ansan osoittaen, että kuuliaisuus keisarille ja Jumalalle oli samaan aikaan mahdollista. Se, missä oli keisarin kuva, kuului luonnollisesti keisarille. Ihminen taas alun perin luotiin Jumalan kuvaksi ja vaikka lankeemus on turmellut tuon kuvan, meidät kutsuttu Kristuksessa jälleen uudistumaan Jumalan kaltaiseksi. Kaikki, mitä meillä on, kuuluu hänelle.

    Jeesus erottaa kaksi eri hallintavaltaa, eli regimenttiä. Kummallekin kuuluu kunnioituksemme eikä meidän tarvitse lähtökohtaisesti valita jompaakumpaa. Ristiriitaa näiden kahden välillä ei tarvitse olla, koska esivalta on Jumalan asettama. Sillä on oikeus kerätä veroja ja rangaista rikollisia. Sen tehtävänä on maallisen rauhan ylläpitäminen. Jumala itse toimii esivallan kautta, ja kuuliaisuus esivallalle silloin, kun se toimii valtansa mukaan, on kuuliaisuutta Jumalalle. Neljäs käsky velvoittaa meitä osoittamaan kunnioitusta esivallalle. Siksi kristityn suuhun ei sovi hallitsijoiden pilkkaaminen tai muu vastaava käytös, joka sotii neljättä käskyä vastaan. Keisarilla ei ole kuitenkaan absoluuttista oikeutta meihin. Jumala ei ole esimerkiksi antanut sille valtaa hallita sielujamme.

    Augsburgin tunnustuksen puolustus kiteyttää hienosti evankeliumitekstin ajatuksen: ”tunnustamme, että kristityn on lupa toimia esivallan viroissa, käyttää tuomiovaltaa keisarillisten lakien tai muiden voimassa olevien lakien mukaisesti, langettaa oikeuden perusteella kuolemantuomioita, käydä oikeutettuja sotia ja olla asepalveluksessa, tehdä laillisia sopimuksia, omistaa yksityistä omaisuutta, vannoa vala esivallan sitä vaatiessa, solmia avioliitto, sanalla sanoen: yhteiskunnan lailliset järjestykset ovat Jumalan hyvää luomistekoa ja jumalallista järjestystä, ja niitä kristitty voi turvallisesti käyttää hyväkseen.

    Koko tätä Kristuksen valtakunnan ja maallisen valtakunnan välistä eroa koskevaa uskonkohtaa on meikäläisten teoksissa valaistu kaikkien hyödyksi. Siitä opetetaan, että Kristuksen valtakunta on hengellinen, toisin sanoen valtakunta, joka panee sydämessä alulle Jumalan tuntemuksen, jumalanpelon ja uskon, iäisen vanhurskauden ja iäisen elämän. Tämän elämän kestäessä meidän on kuitenkin sallittua tässä maailmassa käyttää hyväksemme sitä laillista yhteiskuntajärjestystä, joka on voimassa sen kansan keskuudessa, jonka parissa me elämme” (Apologia XVI. TK 1990.)

    Jumala ennen keisaria

    Meillä Suomessa on vahva luterilainen esivaltaan luottamisen perinne. Kuitenkin voimme esimerkiksi Saksan 1900-luvun tapahtumien valossa huomata, mihin sokea kuuliaisuus esivaltaa kohtaan voi johtaa. Ristiriitaa ei siis välttämättä ole mallisen ja hengellisen vallan välillä, mutta voi kyllä olla. Meidänkin on nykyisten ajatusvirtausten tähden totuttava siihen, että ei ole enää itsestäänselvyys, että kuuliaisuus keisarille olisi Jumalan tahto. Elämme monessa mielessä jälkikristillistä aikaa. Ohjeenamme tulee siksi olla ennen kaikkea Raamatun sana: ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” (Apt. 5:29).

    Jos esivalta esimerkiksi kieltäisi meitä kristillisen uskon levittämisen, meidän tulisi uhmata sitä. Jos se uhkaisi rangaista meitä Jumalan sanan koko totuuden opettamisesta, meidän pitäisi tehdä sitä kuitenkin lähetyskäskyn velvoittamana. Jos se vaatisi meiltä ehdotonta kuuliaisuutta Jumalan tahdon vastaisia arvoja ja ajatuksia kohtaan, meidän pitäisi sitäkin tiukemmin riippua kiinni Jumalan sanassa.

    Takana meillä on pitkä rauhanjakso. Vielä muutama vuosikymmenen sitten kristillisiä arvoja kunnioitettiin yleisesti. Mutta ilmapiiri on muuttunut merkittävästi. Tulevaisuus näyttää synkältä. Kristus ei luvannut, että ennen loppua kirkko nauttisi leppoisista päivistä, vaan Vapahtaja päinvastoin kysyy: ”kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä” (Luuk. 18:8). Ei ole ihme, jos edessä ovat vainot: keltä riistetään maine, keltä lapset, keltä henki. Ne, jotka vainoavat meitä, luulevat toimivansa hyvyyden ja ihmisarvon nimissä, mutta he eksyvät, koska eivät tunne häntä, joka on totuus. Meidän on varauduttava siihen, että me kristityt olemme vainottu vähemmistö länsimaissakin.

    Toisaalta: autuaat ovat ne päivät, kun kirkko on vaivan alla! Milloinkaan kirkko ei voi niin huonosti kuin silloin, kun se voi ulkoisesti hyvin. Omahyväinen kirkko, jolla on kaikki maailman resurssit käytössään, on itsetyytyväisyydessään kaikkea muuta kuin valo pimeydessä. Ollessaan ulkoisesti vahva, se on sisältä heikko. Sen luottamus on sen ulkoisessa voimassa eikä ristiinnaulitussa Herrassa. Ja se tekee kaikkensa pitääkseen kiinni tuosta mahtavasta asemasta, joka sillä on. Koosta ja voimasta on tullut itseisarvo. Ei sitä kiinnosta, vaikka suurin osa sen jäsenistä olisi menossa helvettiin, kunhan jäsenrekisteri näyttää hyvältä. Ei se halua julistaa parannusta, koska se voisi pahoittaa nimikristittyjen mielen. Ei sitä liikuta taivaallisen kuninkaan tahto, kun se on keisarin nöyrä oppipoika.

    Mutta kun Jumala ahdistusten kautta laittaa meidät polvillemme huutamaan apua, kun hän vainojen kautta suuntaa kyynelehtivät katseemme kohti Vapahtajaa, kun hänen kirkkonsa pahan vallan voimistuessa kuulee jo tulevan maailman äänen, niin autuas on se aika! Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita ovat ne, jotka ovat muukalaisia tässä maailmassa, sillä heidän todellinen isänmaansa on taivaassa. Autuaita ovat ne, joiden sydämissä soi alati uusi virsi Karitsalle!

    Vainojen ajat ovat puhdistumisen aikaa. Silloin käy ilmi, ketkä ovat Jumalan omia, ketkä eivät; ketkä Jeesus on niin valloittanut, että he ovat valmiita kärsimään hänen tähtensä, ketkä luopuvat hänestä. Ei kristitty voi olla ilman ristiä. Vain uskosi kieltämällä ja piilottamalla voit välttää kärsimyksen. Mutta kuinka autuasta onkaan kärsiä Kristuksen tähden! Sen voit tehdä hyvällä omallatunnolla tietäen, että he voivat kyllä tappaa ruumiisi, mutta sieluasi he eivät voi saada riistettyä Vapahtajasi hellistä käsistä. Aika voi olla paha, mutta Jumalan lupaus on vieläkin sama: mikään ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Jeesuksessa. Meidän toivomme on siinä, että Kristus hallitsee. Hän on voittanut ristillä synnin, kuoleman ja perkeleen vallan. Siksi meitä ei kohtaa mikään hänen sallimattaan. Viekööt he henkemme, osamme ja onnemme, kunhan meidän vain on Jumalan valtakunta.

    Rakas ystävä, meidän tehtävämme ei ole voivotella maailman pahuutta. Meidän tehtäväämme ei ole haikailla takaisin nimikristillisempää aikaa. Jokaisen meistä on tarpeen keskittyä omaan jumalasuhteeseen. On luovuttamatonta, että olet varma siitä, että sinulla on rauha taivaallisen Kuninkaan kanssa. Kun suhteemme keisarin huonontuu huonontumistaan, on tärkeää, että suhde kuninkaiden Kuninkaaseen on kunnossa. Kauhein kohtalo ei ole kärsiä Kristuksen tähden, vaan luulla olevansa kristitty ja mennä helvettiin.

    Onko sinulla rauha Jumalan kanssa? Mistä voit ylipäätään tietä sen? Raamattu sanoo selkeästi: ”Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.” (Room. 5:1-2). Uskon kautta Jeesukseen pääsemme rauhaan Jumalan kanssa. Ja tuossa rauhassa meillä on kerskauksenamme tuleva kirkkaus, koska sydämemme saa levätä siinä, että Jeesus on tehnyt kaiken tarvittavan edestämme: hän on osoittanut täydellistä kuuliaisuutta Jumalan lakia kohtaan, ja hyvittänyt näin meidän laittomuutemme. Hän on kärsinyt ristillä iankaikkisen kadotuksen piinan ja niin me voimme periä taivasten valtakunnan.

    Vielä Raamattu vakuuttaa meille, että koska Jumala on antanut rakkaimpansa meidän edestämme, hän antaa meille hänen kanssaan myös kaiken, mitä tarvitsemme. Jos sinua ahdistaa tulevaisuus etkä tiedä kuinka kestät, heittäydy Jeesuksen varaan. Oman voimasi loppuessa sinua kantavat edelleen iankaikkiset kädet. Hän, joka on aloittanut sinussa hyvän työn, on täyttävä sen Kristuksen Jeesuksen päivään saakka. Täällä ajassa joudut ehkä elämään monen ristin alla. Monien taakkojen rasittamana kilvoitellet antaen keisarille sen, mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle sen, mikä Jumalalle kuuluu. Kerran kuitenkin kaikki keisarit joutuvat väistymään ja Kuningas tulee kunniassaan. Jumalan viholliset joutuvat hämmästymään, mutta meille koittaa iankaikkinen elämä. Kyllä – voi olla, että joudumme elämään marginaalissa, mutta juuri siellä kirkko on kukoistanut.

  • Keisarille, mikä keisarin on

    Pastori Vesa Hautalan saarna 30.10.2016 Tampereella

  • Oikea valuutta oikealle omistajalle

    Silloin fariseukset menivät ja neuvottelivat, kuinka saisivat hänet sanoissa kiedotuksi. He lähettivät hänen luokseen opetuslapsensa herodeslaisten kanssa sanomaan: "Opettaja, tiedämme, että olet totuudellinen ja opetat Jumalan tietä totuudessa kenestäkään välittämättä, sillä et katso henkilöön. Sano siis meille: miten arvelet? Onko luvallista antaa keisarille veroa vai ei?" Mutta Jeesus ymmärsi heidän pahuutensa ja sanoi: "Miksi kiusaatte minua, te tekopyhät? Näyttäkää minulle veroraha." Niin he toivat hänelle denaarin. Hän sanoi heille: "Kenen kuva ja päällekirjoitus tämä on?" He vastasivat: "Keisarin." Silloin hän sanoi heille: "Antakaa siis keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on." Kun he sen kuulivat, he ihmettelivät ja jättivät hänet ja menivät pois. (Matt. 22:15–22)

     

    Armo lisääntyköön teille, ja rauha, Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta!

    Tämän pyhän evankeliumitekstimme tilanne ei liene outo kenellekään, joka on lukenut Raamatusta Vapahtajamme elämästä ja toiminnasta. Jeesuksen aikana ulkonaisen elämänsä perusteella hurskaina pidetyt fariseukset ovat jälleen haastamassa Jeesusta hänen opetuksestaan. Aiheena on kysymys siitä, mikä on Vapahtajamme opetus siitä, kuinka uskovaisen olisi suhtauduttava toisaalta maalliseen.

    Raamatusta luemme, kuinka Jumala Mooseksen aikaan erotti Israelin kansan muista kansoista ja pyhitti sen palvelemaan häntä. Israelin jälkeläisistä tuli siten yhteiskunta, jonka hallitsija oli Jumala. Kyseessä oli siis teokratia – Jumalan hallitsema yhteiskunta. Sillä oli muiden Jumalan ilmoittamien lakien lisäksi erityiset yhteiskuntasäädökset. Tämän kansan oli tarkoitus toimia valtiona, mutta toisin kuin suuri osa israelilaisista ja myöhemmin juutalaisista päätteli, sen perimmäinen tarkoitus ei ollut Jumalan maanpäällinen hallinta, vaan ennalta kuvastaa Kristuksen tulevaa autuuden valtakuntaa. Jumalan sanan saarna ja profeettojen julistus myös valmistivat tuota kansaa odottamaan ja vastaanottamaan Messiasta, Kristusta, kun hän olisi tuleva. Kuten Raamattu meille ilmoittaa, Kristus Jeesus tuli ja täytti kaikki Vanhan liiton lupaukset, jotka hänestä oli profeettojen kautta lausuttu. Viattomalla kärsimisellään ja kuolemallaan hän myös sovitti iankaikkisesti koko maailman, siis sinunkin syntisi. Näin vanhan liiton uhrijumalanpalvelus tuli päätökseensä, mistä erityisesti Heprealaiskirjeessä Raamattu meitä opettaa. (Hepr. 8:13) Samalla koko maailman sovitus tuli julistettavaksi kaikille kansoille. Kristuksessa vanhan liiton teokraattisen yhteiskunnan aika tuli päätökseen ja uudessa liitossa Jumala on edelleen hallitsija, mutta nyt me tunnemme hallitsijanamme Kristuksen, seurakunta on siis kristokratia, koska kukaan ei tule Isän tykö muutoin kuin Jeesuksen kautta.

    Tekstimme fariseuksista huomaamme, että heilläkin oli oma farisealainen yhteisönsä. He tahtoivat erottautua muista ei-niin-pyhistä ihmisistä. He tahtoivat pyhityselämällään valmistaa itseään Messiasta varten. Tämä on sinänsä harras ajatus. Heidän ongelmansa oli kuitenkin, että he luulivat olevansa itsessään kelvolliset Jumalalle ja siten myös se että he kuvittelivat Kristuksen hyväksyvän heidän oppinsa. He ajattelivat että Kristus olisi myös farisealainen. Näin ei kuitenkaan ollut. Sen vuoksi sille, joka tahtoi heidän oppiinsa pitäytyä, oli mahdotonta samaan aikaan seurata Jeesusta. Ihmiset kuitenkin kuuntelivat Jeesusta ja he itsekin näkivät Jeesuksen tunnusteot. Niinpä fariseukset halusivat osoittaa, että Jeesus on väärä opettaja, eikä mikään Messias. He aivan kokoontuvat yhteen laatimaan suunnitelmaa kuinka Jeesus kampitettaisiin puheissaan. Huomaamme jo tästä tuon nurjan mielenlaadun: heille ei ollut lainkaan tärkeää ottaa selvää puhuuko Jeesus totta ja opettaako hän jotain, joka heiltä olisi jäänyt huomaamatta.He eivät edes halua esittää asiallisia ja vilpittömiä kysymyksiä, joiden kautta totuus tulisi esiin ja siten muillekin selviäisi. Jumalahan on totuuden Henki.

    Onkin tärkeä huomata, että vaikka kysymys keisarille maksettavasta verosta oli kiperä kysymys juutalaisille, ei fariseuksilla ollut aikomustakaan todella selvittää tuota asiaa, vaan saada Jeesus ansaan – kiedotuksi sanoissaan. Ehkä he ajattelivat, että koska hekään eivät tuota asiaa ole saaneet selvitettyä, niin ei varmasti Jeesuskaan.

    Tällaista epäuskoista henkeä meidän tulee aina varoa mitä tarkimmin. Me emme nimittäin ole millään tavalla immuuneja, vailla tarttumapintaa, fariseusten mielenlaadulle. Ei. Me olemme syntyjään farisealaisen hengen saastuttamia. Huomaamme tämän Jumalan sanasta Paavali kirjoittaa 1. Korinttolaiskirjeessä: ”[L]uonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on. Sillä se on hänelle hulluutta”(1 Kor. 2:14). Ja Efesolaiskirjeessä.”[M]ekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja järjen tahtoa, ja olimme luonnostamme vihan lapsia kuten muutkin.”(Ef. 2:3) On hirveä asia, että me olemme syntyneet syntisinä, Jumalaa ja hänen sanaansa vastustavina. Tämä kauhea sairaus on yhä meissä kristityissäkin läsnä lihassamme. Se asuu meissä ja jatkuvasti taistelee Jumalan sanaa vastaan. Se ei ole Kristuksen ystävä, vaan perkeleen ystävä – vanha Aadam. Et voi tehdä sen kanssa sopua, etkä kompromissia. Jumalan suuresta armosta sinä olet Kristuksen sovintoveren sovittama ja sanan kautta tullut uskovaiseksi ja kasteen armovedessä uudestisyntynyt. Sinussa on uusi elämä joka elää Jumalalle. Mutta sen tulee myös taistella vanhaa ihmistä vastaan, joka aina uudestaan hyökkää ja vastustaa ja tahtoo tehdä Jeesuksen vastenmieliseksi ja hylättäväksi.

     Näin nuo fariseuksetkin tuon vanhan aadamin täyttäminä jälleen käyvät Jeesusta haastamaan. Nyt kuitenkin esiintyen hänelle suosiollisina ja puhuen kauniisti, aivan kuin heillä olisi hyvät aikomukset. Mutta Vapahtajaa ei käy huijaaminen - hän näkee sydämeen. Hän näkee onko sinulla vilpitön ja etsivä ja nöyrä sydän, vai paatunut ja katkera sydän, joka ei todella välitä Jumalan sanan vastauksesta. Tällaisen kaikkitietävän ja -näkevän Jumalan edessä me olemme nyt tänään ja joka hetki elämämme aikana. Tutki siis sanaa rukoillen ja vailla vilppiä Jumala tahtoo sinua kyllä johdattaa ja suojella. Ei hänellä ole sinua vastaan turmion, vaan rauhan ajatukset. Hän tahtoo sanallaan parantaa sinun sydämesi ja sinun haavasi silloinkin, kun se sana kirvelee lakina ja aivan pistää omaatuntoa, niin evankeliumia varten Vapahtaja sen on antanut. Että hän saisi murskata vanhan aadamin ja tuomita sen teot, mutta sinut sovintoverensä lupauksilla uudistaa ja antaa sinulle voiman uskon kautta.

     ”Miksi te kiusaatte minua, te tekopyhät?” Jeesus vastaa vakavasti näille kysyjille. Hän puhuu totuudessa ja paljastaa näiden aikeet ja aikomusperät. Hän ei tee sitä vain toisten kuulijoiden tähden, vaan todistukseksi näille kysyjillekin. Muistamme Jeesuksen vastanneet vakavasti myös Nikodeemukselle, joka myös oli fariseus, mutta erilainen fariseus. Hän oli vilpitön. Hän kysyi Jeesukselta vailla vilppiä, ja kun Jeesus häntä nuhteli sanoen: ”Sinä olet Israelin opettaja, etkä tätä tiedä!” (Joh. 3:10) Nikodeemus otti nuhteen vastaan. Hän oli aivan Jeesuksen haudalla asti saattamassa Vapahtajaa.

     Veronkanto Roomalle oli jokaisen tuon valtakunnan provinssin velvollisuus. Näillä veroilla ylläpidettiin Rooman valtakuntaa ja siksi se oli vaikea pala juutalaisille, koska 1. käsky kielsi kaiken epäjumalanpalvonnan. Rooman keisari Augustus oli julistautunut jumalalliseksi valtiaaksi, minkä tähden veronalaisuus Roomalle nähtiin epäjumalanpalveluksena. Se oli kuitenkin pakko. Se kannettiin roomalaisena valuuttana, johon oli isketty keisarin leima. Jeesus käskee kiusaajiensa näyttää hänelle tällaisen verorahan, denaarin. Ja sellainen löytyy. Tässäkin huomaamme kaksinaisen mielen. He aikoivat syyttää Jeesusta keisarinpalvonnasta, mutta itse kuitenkin kantavat mukanaan roomalaista valuuttaa.

     "Kenen kuva ja päällekirjoitus tämä on?"  Jeesus kysyy He vastaavat: "Keisarin." Kuva ja päällekirjoitus oli siis rahassa. Esine itsessään oli metallia, mutta siinä oli sen varsinaisen omistajan leima. Meidän rahayksikkömme on tätä nykyä euro. Ennen se oli markka ja sitä ennen on ollut muita yksikköjä kulloisenkin hallitusvallan hyväksymiä. Milloin rupla, milloin kruunu. Rahayksikön täytyy olla kelpaavaa valuuttaa. Rooman keisarille kelpasi vain hänen hyväksymänsä, jossa oli hänen leimansa. Sen perusteella Jeesus julistaa: "Antakaa siis keisarille, mikä keisarin on”. Raha on pala metallia tai paperilappu, tai merkkirivi, jolle ihminen on antanut tietyn arvon. Sellaisella meillä on lupa toimia maailmassa toinen toisemme hyväksi ja Jumalan kunniaksi. Tämän Vapahtajan sana meille kirkkaasti lupaa. Saamme osoittaa kuuliaisuutta esivallalle, ja meidän tuleekin, sillä Raamattu sanoo ettei se turhaan miekkaa kanna.

     Mutta Jeesus lisää vielä tähän vastaukseensa toisen sanan, joka on vielä tärkeämpi ja painokkaampi sana: ja [antakaa] Jumalalle, mikä Jumalan on." Jumalan valtakunnassa, pelastuksen asiassa ei maallisella valuutalla ole mitään arvoa. Tuossa Jeesukselle näytetyssä denaarissa luki päällekirjoitus: ”Tiberius, jumalallinen keisari, Augustuksen poika.” Se siis menköön Roomalle ja kauppiaille maailmassa, Jumalan edessä ei kelpaa kuin yksi valuutta, ja sitä on isketty vain yksi ainoa kappale: hän on Jeesus Kristus, Jumalan Poika. Vain hän kelpaa ja hän yksin. Älä koskaan erehdy ajattelemaan että mikään raha, tai mammona, ihmiskunnia tai viisaus, menestys tai kärsimys voisi kelvata Jumalan edessä pelastukseen. Ei voi.

     Jeesus Kristus, Jumalan Poika on toimittanut täyden sovitusmaksun, iankaikkisen veromätkyn Jumalalle sinun syntiesti edestä. Ota tämä sana vastaan ja usko evankeliumi. Uskon kautta pyhässä kasteessa on sinuun isketty leima, jossa lukee: ”Jumalan oma”. Se on verraton lahja. Saat omistaa Jeesuksessa taivaanvaltakunnan ja mikä tärkeintä: Kristus omistaa sinut. Älä siis anna itseäsi maailmalle, joka ei sinun sielustasi mitään välitä. Älä tee niin kuin nuo fariseukset, jotka lähtivät pois Jeesuksen luota, vaan pysy aina Kristuksessa, sanan kuulossa ja sakramenttien hoidettavana ja uskossa. Pysy kalliina aarteena Herran kukkarossa. Hän on pyhällä ristiverellään sinut kalliisti omakseen ostanut.

    Aamen.