13. sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden päivästä
  • Matt. 11:25–30

    Pastori Markku Särelän saarna 26.8.2018 Orivedellä

  • Mistä uskon asiassa on kysymys?

    13. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran epistolateksti

    Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: "Ja siemenille", ikäänkuin monesta, vaan ikäänkuin yhdestä: "Ja sinun siemenellesi", joka on Kristus. Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi. Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta. Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta. Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä. Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi. Onko sitten laki vastoin Jumalan lupauksia? Pois se! Sillä jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todella tulisi laista. Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat. Gal. 3:16-22.

    I

    Rakkaat kristityt!

    Kun kristillinen seurakunta toimii Jumalan sanan mukaan, se voi silloin tällöin joutua hämmennyksen valtaan, kun joku, jota se on pitänyt uskonveljenä tai -sisarena kääntyy sitä vastaan. Meidän on vaikeata ymmärtää, miten se on mahdollista. Saatamme kysyä: en kai minä itse tee joskus samoin?

    Apostoli Paavali joutui samanlaisten asioitten eteen kaikkialla siellä, missä hän julisti evankeliumia. Esiintyi valheveljiä, vääriä apostoleja, jopa avoimia harhaopettajia. Monet seurasivat heitä. Näin oli käynyt myös Galatian seurakunnissa. Paavali joutui tarttumaan kynään ja Jumalan sanan opetuksella selvittämään tilannetta ja kokoamaan uskovat puhtaan sanan alle pois väärien opetusten seuraamisesta. Väärän opin omaksuminen oli sielujen pelastuksen kannalta vaarallista ja tuhoisaa. Paavali joutui huudahtamaan: "Te aloititte Hengessä, lihassako nyt lopetatte." (Gal. 3:3)

    Pastori A. Aijal Uppala muistutti usein siitä, että tyvestä puuhun noustaan. Hän tarkoitti sillä sitä, että ensiksi on oltava perusasiat kunnossa ennen kuin edetään pitemmälle eli ensiksi on laskettava perustus ja vasta sitten sille voidaan rakentaa.

    Kristillisen uskon asia on hyvin monitahoinen, vaikka se muodostaakin yhden selkeän, uskolle ristiriidattoman kokonaisuuden. Tästä kokonaisuudesta ei tule reväistä irti jotakin yksityiskohtaa niin, että muu jää tarpeettomaksi. Esimerkiksi uskovan tekoja ja rakkautta ei saa opettaa niin, että ihmisen syntisyys ja Jumalan armo jäävät opettamatta. Asioille ei saa antaa myöskään väärää järjestystä niin, että perustus joutuisi lepäämään jonkin muun varassa. Ei siis esimerkiksi niin, että Jumalan suosio saavutetaan hyvillä teoilla tai ihmisen pyrkimyksillä ja rukoilemisella, kun asia on siten, että Jumalan suosiollisuus syntistä kohtaan perustuu Jumalan rakkauteen Kristuksen sovitusteossa ja hyvät teot ja rukouselämä perustuvat sille eikä niillä ansaita pelastusta.

    Usein irtautuminen tunnustuksellisesta luterilaisesta seurakunnasta alkaa ulkonaisesti siitä, että asianomainen henkilö ihastuu johonkin vieraaseen julistajaan. Hän voi olla 'ihana ihminen', 'mukava mies', 'hyvä puhuja', 'hurskas ja harras', 'hänen kanssaan on helppo keskustella', 'hän on hyvä kuuntelija' jne. Raamattu pitää kuitenkin tällaisia seikkoja varsin toisarvoisina, ja silloin kun on kysymyksessä hajottajat ja väärän opin levittäjät se varoittaa niistä. Se nimittää sellaisia 'liehakoitsijoiksi' (2 Tess. 2:5) ja 'korvaankuiskuttelijoiksi' (Room. 1:30). Raamattu sanoo: "Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua. Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä: 'Älä tartu, älä maista, älä koske!' - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta -ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi." Kol. 2:18-23.

    Sen sijaan apostoli Paavali asettaa heti Galatalaiskirjeensä alussa sen normin, jonka mukaan kaikkia uskon asioita on hoidettava. Hän lausuu: "Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu." Gal. 1:8-9. Miten vaikuttava olisikaan pyhä taivaan enkeli: hohtava, kirkas, puhdas, pyhä, jonka ylistys Jumalan valtaistuimen edessä on Herralle otollista, voimallinen sankari, jollaisen nähdessään pyhät Jumalan ihmiset ovat pelästyneet ja vavisseet. Jos nyt tällainen ilmestyisi meille ja alkaisi meitä opettamaan, eikö tällaista taivaallista näkyä olisi pakko kuunnella? Apostoli ottaa pyhän enkelin esimerkiksi, ei siinä mielessä, että enkeli todella voisi opettaa väärin, vaan apostoli puhuu mahdottomasta tapauksesta, osoittaen sen avulla, kuinka lujasti kristityt ovat sidotut apostoliseen evankeliumiin, niin lujasti, ettei edes taivaan enkelillä ole valtaa heitä siitä viedä muualle. Samalla apostoli torjuu kaikki näyt ja ilmestykset, jotka eivät pidä yhtä apostolisen opin kanssa. Ei saa olla mitään tekosyytä, jolla Raamatun sanasta saisi irrottautua. Vaikkapa itse apostolit olisivat langenneet pois siitä, minkä he Kristukselta saivat ja jota he Pyhässä Hengessä olivat julistaneet, ei heitä olisi saanut seurata.

    Niin siis älkäämme kysykö, onko joku julistaja tai ryhmä 'minun makuuni', vaan kysykäämme, onko opetus todella johdonmukaisesti sopusoinnussa pyhän Raamatun kanssa.

    II

    Kun uskon asioissa nousemme tyvestä puuhun, lähdemme siitä, mistä apostoli puhuu tekstissämme, nimittäin synnistä ja armosta. "Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat."

    "Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle", siinähän on totuus meistä, totuus siitä, että meidän on itse mahdotonta omin avuin, omin teoin, omin voimin edes vähäisimmässä määrin ponnistella kohti Jumalaa ja pelastua tai tuoda jotakin sen lisäksi pelastustamme varten, minkä Kristus ansaitsi lunastustyöllään meitä syntisiä varten.

    "... että se, mikä luvattu on, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen", siinähän on se Vapahtaja, jonka Vanha testamentti lupasi ja jonka Uusi testamentti todistaa tulleen ja täyttäneen kaikki, mitä meidän autuuteemme tarvitaan. Miten paljon Paavali paneekaan painoa sille, että Jeesus on luvattu Vapahtaja! Myös tässä tekstissämme hän osoittaa, että Jeesus on luvattu "vaimon siemen". Hän myös sanoo, että tuo Vanhan testamentin sana 'siemen' on yksikössä. Niille teistä, joita kielet kiinnostavat, on lyhyt selitys tarpeen. Liberaalit eksegeetit eli Raamatun selitysteologit sanovat, että sana 'siemen' hepreassa on kollektiivinen ja merkitsee 'jälkeläisiä'. Se voikin esiintyä kollektiivisessa merkityksessä 'jälkeläiset', mutta sillä on myös yksilöä tarkoittava merkitys.

    Millä perusteella sitten apostoli voi rohkeasti sanoa, että tuo sana on yksikössä? Olihan hänen lukijoissaan niitäkin, jotka osasivat hepreaa. Hän saattoi luottaa siihen, että hän esittää pätevän perusteen myös heprean taitoisille.

    Yksinkertaiselle raamatunlukijalle riittää se, että Paavali kirjoittaa Pyhässä Hengessä ja Jumala tietää, miten asia on. Ja viime kädessä tämän tulee riittää myös teologille.

    Olen itse löytänyt seuraavan selityksen. Laajan tekstiyhteyden valossa sana 'siemen' täytyy ymmärtää yksiköksi. Kun nimittäin Jumala antoi Aadamille lupauksen vaimon siemenestä, hän puhui tästä yksikössä ja käytti 'siemen' sanasta miehistä, maskuliinista pronominia 'hän'. Nyt Aabrahamille annettu lupaus on ymmärrettävä ensimmäisen lupauksen (1 Moos. 3:15) valossa.

    Asialle löytyy varmasti useita perusteita. Apostoli Paavali olisi varmasti voinut selittää tämän asian niin, että olisimme kaikki hämmästelleet. Nyt Raamatun selityksen tarkoitus ei ole kuitenkaan herättää hämmästystä, vaan synnyttää uskoa, ja siihen apostoli pyrkii ja siksi hän opettaa tällä tavalla.

    Pääasia on siis se, että Jeesus on Jumalan lupaama Messias eikä toista tai toisenlaista ole odotettava, vaan juuri häneen meidän on pantava sielumme turva. Harhaopettajat vyöryttävät esiin uusia messiaita. Se tapahtuu kolmella tavalla. Ensiksikin peitetysti niin, että he puhuvat tosin Jeesuksesta, mutta kuvaavat hänet, hänen tekonsa ja hänen oppinsa toisenlaiseksi kuin Raamattu. Se on vaikeampaa havaita, varsinkin jos ei tunne Raamattua ja sen oppia. Toiseksi vielä kavalampaa on se, että itse Raamatun sisältö muutetaan harhaavilla käännöksillä. Kolmas tapa on se, että tuodaan aivan uusia nimiä Jeesuksen tilalle.

    Sitten tähän tyvestä puuhun nousemiseen kuuluu usko, ja nimenomaan usko Kristukseen eikä mikään muu usko. Mitä usko on? Luottamusta Jumalan armoon Kristuksessa. Syntien anteeksiantamuksen omistamista, joka antaa hyvän omantunnon, rauhan ja iankaikkisen elämän toivon.

    Jos nämä perusasiat eivät ole kunnossa, ei ihme, jos muut asiat ratkaisevat eikä seurakuntaa koeta omaksi. Mutta jos ne ovat kunnossa, silloin oikein opettava seurakunta on rakas ja luovuttamaton.

    Siis tyvestä puuhun. Kristuksen kautta uskossa taivaaseen!

    Markku Särelä

  • Oikea lähimmäisen rakkaus ja sen ruumiillistuma

    Luuk. 10:25-37Ja katso, eräs lainoppinut nousi ja kysyi kiusaten häntä: "Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?" Niin hän sanoi hänelle: "Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?" Hän vastasi ja sanoi: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". Hän sanoi hänelle: "Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää". Mutta hän tahtoi näyttää olevansa vanhurskas ja sanoi Jeesukselle: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?" Jeesus vastasi ja sanoi: "Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti ja löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi. Niin vaelsi sattumalta eräs pappi sitä tietä ja näki hänet ja meni ohitse. Samoin leeviläinenkin: kun hän tuli sille paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse. Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä. Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä. Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan'. Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?" Hän sanoi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta". Niin Jeesus sanoi hänelle: "Mene ja tee sinä samoin".

    On erilaisia tapoja tehdä katuevankeliointityötä. Netissä surffatessani törmäsin miehen, joka ottaa rohkeasti ja suoraan ihmisiin kontaktia kertoessaan Jeesuksesta. Hän yleensä kysyy aluksi tapaamaltaan henkilöltä, onko tämä hyvä ihminen. Usein vastaaja sanoo olevansa ihan kelvollinen, koska pyrkii tekemään parhaansa ja yrittää olla satuttamatta ketään. Julistaja alkaa sitten vyöryttää kysymyksiä, kuten ”oletko koskaan valehdellut?”, ”oletko katsonut naista himoiten?”, ”oletko vihastunut toiseen ihmiseen?”, ja niin edelleen. Sitten hän tuo esille sen, että Raamatun mukaan valehtelijat, haureelliset ja murhaajat joutuvat helvettiin – siis ne, jotka ovat edes ajatuksissaan syyllistyneet näihin synteihin. Tämän perään hän kertoo lyhyesti Jeesuksesta.

    Tietyllä tavalla kaikkein mielenkiintoisin on se hetki, kun kadulla kohdattu selittää, millainen ihminen hän on. Usein videolla käy vielä niin, että lain edessä ihminen haluaa selitellä parhain päin sitä, miksi hän on esimerkiksi valehdellut.

    Syntiselle sopiva laki

    Päivän evankeliumissa näemme myös syntisen, jolla on suuri tarve antaa itsestään hyvä kuva. Evankelista kertoo, että lainoppinut lähestyi Jeesusta ja kiusasi tätä kysyen: ”Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?” Hän koettelee Jeesusta ja katsoo, vastaako Jeesus kysymykseen oikein. Jeesus kysyi vastakysymyksen. Hän tiesi lainoppineen tuntevan oppineisuutensa perusteella oikean vastauksen: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi” Vastaus oli aivan oikea: iankaikkisen elämän saa, jos täyttää kaksi käskyä, joihin tiivistyy koko Jumalan laki. Siksi Jeesus sanoikin: ”Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää”.

    Olisi voinut olettaa, että lainoppinut olisi jatkanut matkaansa saatuaan oikean vastauksen. Mutta hän ei tehnyt niin, koska halusi osoittaa olevansa vanhurskas. Hän ilmeisesti ajatteli rakastavansa Jumalaa täydellisesti, koska ei kysynyt siihen liittyen tarkennuksia. Lähimmäisen rakkauden käskyn suhteen häntä kuitenkin askarrutti se, kuka oli hänen lähimmäisensä. Siksi hän tiedusteli tätä Jeesukselta.

    Huomaatteko, mitä lainoppinut haluaa tehdä! Hän haluaa kuulla Jeesuksen suusta sellaisen lähimmäisen määritelmän, jonka perusteella hän voisi täyttää käskyn. Hän varmaankin odottaa kuulevansa, että juuri lainoppineet ja fariseukset ovat todellisia lähimmäisiä. Eihän julkisyntisille ja pakanoille rakkaus varmasti kuuluu. Silloinhan käsky ei olisi edes vaikea noudattaa! Olisihan helppo rakastaa samanlaisia ihmisiä kuin itse on.

    No, itseasiassa on aivan varmaa, ettei tuo lainoppinut edes tuollaisella määritelmällä täyttäisi käskyä. Mutta tällaisia me ihmiset olemme Jumalan lain edessä. Haluamme pistää lain täyttämisen riman niin matalaksi, että kuvittelemme selviytyvämme sen tuomasta haasteesta.

    Jumalan vaatimukset lähimmäisen rakkaudesta

    Nyt Jeesus kuitenkin kertomuksen kautta paljastaa, millaista rakkautta lähimmäiseen Jumala vaatii laissaan. Hän kertoo juutalaismiehestä, joka oli matkalla Jerusalemista kohti Jerikoa. Reitti oli mutkitteleva ja vaarallinen. Mutkiin piiloutui usein rosvolaumoja, jotka kävivät pahaa-aavistamattomien matkalaisten kimppuun. Näin kävi myös vertauksen miehelle, jonka omaisuus vietiin ja joka jätettiin puolikuolleena makaamaan tien varteen.

    Paikalle tuli pappi. Hän oli todennäköisesti matkalla juhdan kanssa. Papit olivat tuolloin erittäin varakkaita ja hänellä olisi ollut mahdollisuus auttaa haavoittunutta, mutta hän päätti jatkaa matkaa auttamatta pahoinpideltyä miestä. Voi hyvin olla, että pappi pohti mielessään sitä, että hänellä olisi ollut pitkä paluumatka Jerusalemiin, jos olisi tullut saastutetuksi ruumista. Hän ei halunnut ottaa riskejä ja päätti siksi hylätä hädässä olevan. Seuraavaksi paikalle saapui leeviläinen, mies, joka siis auttoi pappeja temppelipalveluksessa. Häneltäkään ei saatu apua. Ehkä leeviläinen näki, miten pappi oli ohittanut hakatun miehen ja päätti ottaa mallia arvovaltaisemmasta miehestä.

    Mutta sitten paikalle tuli samarialainen, halveksitun sekakansan jäsen. Kaikista viimeiseksi lainoppinut, jolle vertaus esitettiin, olisi samaistunut häneen. Olihan samarialaisten veressä pakanallista verta. Lisäksi heillä oli omalaatuiset jumalanpalvelustavat, jotka eivät olleet Mooseksen lain mukaisia. Samarialainen on kuitenkin Jeesuksen vertauksessa se, joka osoittaa Jumalan lain mukaista rakkautta: ensiksi hän tekee paikan päällä kaiken mahdollisen auttaakseen miestä, eli sitoo ja puhdistaa haavat. Sitten hän nostaa haavoittuneen juhtansa selkään ja vie tämän todennäköisesti Jerikoon. Ei ole näet arkeologisia todisteita siitä, että tuolloin olisi ollut majataloja kaupunkien ulkopuolella ja lähin kaupunki oli todennäköisesti Jeriko. Majatalossa hän aluksi itse hoiti miestä yön yli ja sitten, kun hän ei enää pystynyt siihen, hän piti huolta siitä, että pahoinpidelty kuitenkin sai tarvitsemansa hoidon. Samarialainen lupasi maksaa siitä kaikki kulut.

    Millaisia tekosyitä meillä on, että toimimme niin kuin pappi ja leeviläinen emmekä niin kuin samarialainen? Aina on helppo keksiä selityksiä sille, miksi ei tarvitsisi auttaa. Olisihan samarialainenkin voinut perustella päinvastaista käytöstä, esimerkiksi ajattelemalla: ”En tunne häntä ollenkaan ja hän on viholliskansan jäsen. Hän ei edes tunnusta samaa uskoa kanssani! Miksi minun pitäisi piitata hänestä?” tai: ”Jos käytän öljyni ja siteeni tämän tuntemattoman auttamiseen, minulle itselleni ei riitä. Vieläpä rosvot voivat yllättää minut, jos kiinnitän huomioni täysin hänen hoitamiseensa. En vain voi auttaa häntä.” tai: ”Mitä jos juutalaiset luulisivat minun pahoinpidelleen hänet, jos veisin hänet kaupunkiin hoidettavaksi? Siitä en selviä elossa.” Samarialaisella olisi siis ollut liuta vallan järkevän oloisia syitä olla auttamatta, mutta rakkaus pakotti hänet laittamaan oman henkensäkin alttiiksi tuntemattoman edestä.

    Kun kertomus oli kerrottu, Jeesus kysyi lainoppineelta: ”Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?” Huomatkaa, että Jeesus ei tässä suoranaisesti toista alkuperäistä kysymystä, vaan hän ohittaa sen. Hän ei halua, että huomio on sen määritellyssä, kuka on lähimmäinen, vaan siinä, millaista todellisen rakkauden tulee olla. Jeesuksen kysymykseen lainoppinut sanoi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta”. Ja niin Jeesus sanoi hänelle: ”Mene ja tee sinä samoin”. Kohtaus päättyy tähän käskyyn, joka osoittaa, millaista rakkautta lähimmäiseen Jumala laissaan vaatii.

    Olisi mielenkiintoista tietää, mitä lainoppineen mielessä liikkui Jeesuksen sanojen jälkeen. Miten hän päätti käytännössä toimia? Ottiko hän Jeesuksen sanasta vaarin ja yritti rakastaa täydellisesti lähimmäistä? Ja jos hän näin teki, veikö avuttomuus käskyn edessä ja siitä syntynyt synnintunto hänet turvaamaan Jeesukseen, vai fariseusten selityksiin, jotka tekivät lainkäskyt turhiksi.

    Rakas ystävä, jos sinä tänään luulet periväsi iankaikkisen elämän sen perusteella, että rakastat Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, niin ei ole muuta sanottavaa kuin: mene ja täytä laki. Ole täydellinen rakkaudessa. Ja jos epäonnistunut rakastamisessa, älä syytä lakia, vaan itseäsi. Ei laissa ole mitään vikaa. Se lupaa elämän jokaiselle sen täyttävälle. Vika on sinussa ja minussa.

    Jeesus on lähimmäisen rakkauden ruumiillistuma

    Ei olekaan mitenkään ihmeellistä, että varhaiskirkosta asti vertauksemme samarialainen on nähty Jeesuksena. Onhan Jeesus ainoa, johon sopii täysin samarialaisen kuvaus. Hän osoitti maanpäällisen vaelluksensa aikana täydellistä rakkautta lähimmäistä kohtaan. Hän täytti Jumalan lain kokonaan. Hän täytti nuo kaksi meille mahdotonta käskyä: täydellisen Jumalan rakastamisen ja lähimmäisen rakkauden.

    Kun perkele ja pahan vallat olivat runnelleet meidät ja jättäneet meidät hengelliseen kuolemaan eikä laista ja vajavaisista uhreista ollut apua, Jumalan Poika alentui ja tuli pelastamaan meidät. Hän ei laittanut henkeään vain alttiiksi, vaan hän antoi sen edestämme. Hänet leimattiin samarialaiseksi (Joh. 8:48) ja tuomittiin kuolemaan. Ja hän kärsi kivuliaan, kirotun kuoleman, jotta me synteihimme kuolleet voisimme elää. Hän on vieläpä kantanut meidät majataloon, jossa meistä pidetään huolta, kunnes hän tulee takaisin. Hän on jo suorittanut kaikki maksut. Meidän ei tarvitse maksaa hoidostamme yhtään mitään. Me emme saa maksaa siitä mitään, koska se olisi Samarialaisemme armon halveksimista.

    Kalliit kristityt, me olemme tänään tuossa majatalossa. Emme ole vieläkään täysin terveitä, vaikka Jeesus on löytänyt meidät. Olemme syntisten sairaalassa. Meitä vaivaa kauhea tauti, mutta sanan ja sakramenttien kautta me saamme sitä hoitoa, jota sielumme tarvitsee. Ja toisin kuin vertauksessa Herra Jeesus on itse täällä läsnä, vaikka hän ei ole tullut vielä kunniassaan takaisin. Hän ei ole jättänyt meitä, vaan hoitaa omiatuntojamme vakuuttamalla, että meidän kaikki syntimme on annettu anteeksi. Hän katkoo perkeleen siteet meihin. Hän lohduttaa meitä ihanalla armollaan.

    Muista, ettei sinun tarvitse pinnistellä ollaksesi terve. Sinä et saa parannettua itseäsi. Mutta sinulla on taivaallinen lääkäri, joka saa. Hän löysi sinut aivan kuolleena. Täysin kykenemättömänä auttamaan itseäsi. Viruit synneissäsi saatanan vankina. Yhä tänä päivänäkin oirehdit niin, että sydämessäsi on pahoja haluja, ajatuksissasi hirveitä mielikuvia ja teoissasi julmuutta. Mutta Herra Jeesus tietää juuri sen hoidon, jota tarvitset. Hän löysi sinut, kun olit matkalla helvettiin. Hän otti sinut omakseen. Peitti sinun haavasi vanhurskautensa vaatteella ja vuodatti niihin ihanaa evankeliumin lohdutusta. Nytkin hän hoitaa sinua noilla kahdella denaarilla, hänen pyhällä sanallaan ja sakramenteilla. Lepää vain hänen armossaan ja omista omaksesi se pelastus, jonka hän on sinulle hankkinut. Silloin voit olla varma siitä, että nouset kerran haudastasi täysin parantuneena. Silloin synti on poissa, tämän ajan vaivat ovat poissa ja meidän ryövärimme on täysin kukistettu.

    Menemme ja teemme samoin

    Kun olet tänään taas saanut olla Vapahtajasi hoidettavana, hän lähettää sinut uuteen viikkoon sanoen: ”Mene ja tee sinä samoin”. Hän haluaa, että osoitat lähellä olevillesi samanlaista rakkautta kuin hän on osoittanut sinua kohtaan. Hän ei halua, että keksit tekosyitä olla auttamatta, vaan hän haluaa meiltä uhrautuvaisuutta. Esikuvanamme on Jeesus, joka antoi kaikkensa edestämme. Eikö meiltä siis riittäisi aikaa, voimia ja varojakin niille, jotka ovat hädässä? Älkäämme kuitenkaan, auttako jotta voisimme periä taivasten valtakunnan lakia täyttämällä, vaan siksi, että meillä on varma perintö, koska olemme Isän lapsia Jeesuksen tähden. Älkäämme myöskään olko rakastamatta ajatellen, että evankeliumin tähden ei tarvitsisi rakastaa. Jumalan tahto se on silti, vaikka sillä ei ansaitakaan pelastusta. Me saamme heijastaa maailmalle sitä ehdotonta rakkautta, jota olemme itse saaneet kokea.

  • Varma pelastuksen sana

    13. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, III vuosikerran epistolateksti

    Minä kiitän häntä, joka minulle on voimaa antanut, Kristusta Jeesusta, meidän Herraamme, siitä, että hän katsoi minut uskolliseksi ja asetti palvelukseensa minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa; ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin. Mutta sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi. Mutta iankaikkiselle kuninkaalle, katoamattomalle, näkymättömälle, ainoalle Jumalalle, kunnia ja kirkkaus aina ja iankaikkisesti! Amen. 1 Tim. 1:12-17.

    Taivas ja maa katoavat, mutta Jumalan sana ei katoa.

    Rukoilemme: Rakas taivaallinen Isämme! Pyhitä meidät totuudessa. Sinun sanasi on totuus. Amen.

    Ihmisellä on eriskummallinen taipumus omaksi vahingokseen tehdä varmoista uskon asioista epävarmoja. Tämä vika juontaa alkunsa siitä, että ihminen meni kiusaajan asettamaan kavalaan ansaan ja alkoi epäillä, onko Jumala tosiaankin sanansa takana. "Onko Jumala todella sanonut", on kiusaajan kysymys. Kristuksen kirkko puolestaan julistaa: "Näin sanoo Herra" (1 Sam. 2:27).

    Jumala puhuu selvästi ja yksinkertaisesti. Vaikka Jumalan viisaus on niin laajaa, niin syvällistä ja niin korkeata, ettemme voi koskaan päästä sille tasolle, hän on kuitenkin puhunut meille selkeästi ja ymmärrettävästi pyhässä Raamatussa. Sen kuin siitä luemme. Rikkaalle nuorukaiselle Jeesus sanoi: "Kuinkas luet" (Luuk. 10:26). Fariseuksille hän lausui: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa" (Matt. 22:29). Apostoli Paavali tähdensi: "Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän" (2 Kor. 1:13).

    Kun Martti Lutherille selvisi evankeliumi ja koko sen oppi, hän joutui suureen taisteluun kiusaajan kylvämiä epävarmuusoppeja vastaan ja korostamaan sitä, että pyhä Raamattu on selkeä ja että Jumalan teot ja lupaukset ovat varmoja. Niinpä hän päättää jokaisen uskonkappaleen sanoihin: "Tämä on totisesti totta." Nämäkin sanat kuuluvat luterilaisen kristityn uskontunnustukseen.

    Haluamme nyt tekstimme nojalla perehtyä tarkemmin pelastuksemme varmaan sanaan.

    1. Kristuksen täytetty työ antaa pelastusvarmuuden

    Tekstimme sanoo: "Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan." Kun Paavali haluaa vahvistaa nuorta Timoteusta uskossa ja virkansa hoidossa, hän tuo esiin Kristuksen sovitustyön. Jos sinäkin haluat vahvistua uskossa, Kristukseen sinun on katseesi kiinnitettävä eikä minnekään muualle. Tässä kirjeessään apostoli sanoo Kristusta "meidän toivoksemme" (1 Tim. 1:1) ja lausuu hänestä: "Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa" (1 Tim. 2:5-6). Paavali siis korostaa voimakkaasti Jumalan Pojan ihmiseksituloa ja hänen tuloaan maailmaan. Se ei ollut jokin turistimatka, vaan aivan toisenlainen matka. Sillä matkalla hän omaksui itseensä ihmisluonnon syntisen lihan kaltaisuudessa, mutta ilman syntiä. Sillä matkalla hän sälytti päälleen ihmiskunnan synnit. Sillä matkalla hän maksoi lunnaat koko maailman syntien edestä. Sillä matkalla hän ihmissilmin näki ja koki, kuinka poislangenneita, perisynnin tyystin turmelemia ihmiset ovat. Hän näki heidän paatumuksensa ja itki. Hän koki heidän ivansa, ruoskintansa, ristinnaulitsemisensa, ja hän kärsi - hän kärsi, koska hänen piti kärsimän Jumalan vihan alla suorittaessaan lunnaat meidän synneistämme Jumalalle. Siltä matkalta hän vei ihmisluonnon taivaaseen nousten esikoisena kuoloon nukkuneista ja tullen meille tieksi Jumalan tykö. Ja niin hän on meidän välimiehemme, jonka kautta meillä on pääsy Jumalan tykö.

    Tämä kaikki on nyt tehty. Sitä ei voi poistaa, ei muuksi muuttaa. Se on ja pysyy. Se on todellinen asia. Jumalan Poika on tosi ihminen, lunastustyön kaikkien edestä täyttänyt, ja sellaisena hän on meidän puolustajamme ja välimiehemme Jumalan edessä.

    Kun haluat päästä uskon varmuuteen, katso Kristusta, katso hänen täytettyä tekoaan. "Hän antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä", vakuuttaa Raamattu (1 Tim. 2:6). Kun synnit ovat sovitetut ja Kristus on kuolleista herätetty vapaana maailman syntitaakasta, on myös maailma päästetty synneistä. Siinä on myös sinunkin synninpäästösi. Olemme lunastetut eli vapaiksi ostetut. Kun kalvava epävarmuus ja epäily tahtoo tunkeutua sisimpääsi, katso kiireesti, hellittämättä Kristukseen. katso häneen sanan ja sakramenttien lupauksissa.

    Jos Kristuksen lunastustyössä olisi jotakin puutteellista, jotakin korjattavaa, jotakin täydennettävää, emme voisi koskaan olla varmoja syntiemme anteeksisaamisesta. Mutta nyt tuo teko ei ole vain ihmisen Jeesuksen teko, vaan samalla Jumalan Pojan teko. Kun hän on siitä sanonut: "Se on täytetty" (Joh. 19:30), ei asiassa ole mitään epävarmaa. Ja kun hän jätettyään tuolle hirvittävälle kärsimyksen ja kuoleman tielle maailman syntitaakan nousi kirkastettuna, syntien painosta vapaana kuolleista Isän herättämänä, lunastuksemme on Jumalan sinetöimä varmalla, vertaamattomalla tavalla.

    2. Saamme pelastusvarmuuden, koska pelastuksen varma sana koskee suurimpiakin syntisiä

    Apostoli Paavalilla oli sydämessä hyvin kipeä muisto. Hän oli vainonnut Jumalan seurakuntaa. Sen vuoksi hän tunnusti itsensä syntisistä suurimmaksi. Ja sehän jos mikä on suuri synti, että nousee sitä vastaan, minkä Jumala on asettanut kaikkein korkeimmaksi asiaksi tässä maailmassa, nimittäin Kristuksen tuntemista vastaan. Saulus halusi tukahduttaa evankeliumin, sen, minkä ainoan asian tähden maailma vielä on pystyssä. Mutta Jumala käänsi asioiden kulun. Sauluksesta tuli Paavali, jonka Jumala pani evankeliumin asialle. Ja kun Paavali sanoo: "Hän katsoi minut uskolliseksi ja asetti palvelukseensa minut, entisen pilkkaajan", hän kiinnittää huomion siihen, että apostolin työ vaati uskollisuutta niin kuin jokaisen sananpalvelijan työ vaatii. Sanotaanhan siitä Raamatussa saman apostoli Paavalin kirjoittamana: "Sitä tässä huoneenhaltijoilta ennen muuta vaaditaan, että heidät havaitaan uskollisiksi" (1 Kor. 4:2). Mutta kun apostolien tehtävänä oli välittää meille varma Jumalan sana, Paavali kiinnittää huomiomme vielä suurempaan asiaan. Jumala on antanut sanansa varmana ja taattuna uskollisen apostolin kautta, jonka Jumala itse teki kykeneväksi virkaansa ja uskolliseksi siinä. Lukiessamme pyhää Raamattua, emme siis kiinnitä huomiotamme sen kirjoittajien inhimillisiin heikkouksiin ja lankeemuksiin, vaan kiinnitämme huomiomme siihen ihmeeseen, että Jumala on antanut meille syntisten ihmisten välittämänä, kun he olivat Pyhän Hengen inspiraation alaisia, oman erehtymättömän, varman ja taatun sanansa. Raamatun kirjoittajien omat henkilökohtaiset puutokset, heikkoudet ja synnit eivät koske sitä sanaa, jonka Jumala on meille heidän kauttansa antanut. Apostoli sanoo: "Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan." Pidä siis sydämessäsi tämä sana varmana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoisena äläkä siinä horju, sanovat kiusaajan epäilevät opetuslapset mitä tahansa.

    Tekstimme kiinnittää sitten huomiota apostoli Paavalin syntisyyteen, mutta aivan tietyssä tarkoituksessa; ei sitä varten, että epäilisimme pelastuksen varmaa sanaa, vaan sitä varten, että ymmärtäisimme tämän sanan koskevan juuri meitäkin. Näinhän saamme lukea: "Mutta sentähden minä" - syntisistä suurin - "sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi."

    Oletko sinä suuri syntinen? Miten sen mittaisit? Jos katsot muita ihmisiä ja vertaat itseäsi heihin, syntisyytesi suuruus riippuu siitä, miten elävästi tunnet syntisi. Se mittari pettää, ellei sinulla ole samalla tarkempaa mittaria. Jos katsot yhteiskunnallista lakia ja kansalaiskuntoasi, saatat olla ihmisten edessä hyvä ihminen. Mutta jos asetut Jumalan eteen ja katsot itseäsi hänen lakinsa kuvastimesta, niin syntisyytesi paljastuu suureksi, hävettäväksi, inhottavaksi, niin että on aivan vaikeata kuvata sen suuruutta niin, ettei sitä vähättelisi. Ja kun katsot syntisyyttäsi sen rangaistuksen valossa, minkä Jumalan laki siitä määrää, ei todellakaan ole kysymys mistään vähäisestä asiasta. Sillä Jumalan laki katsoo jokaisen ihmisen niin suureksi syntiseksi, että hän on ansainnut Jumalan iankaikkisen vihan ja armottomuuden. Kun tämä kirkastuu sydämellemme, olemme suuria syntisiä. Emme silloin kysele, onko ehkä joku toinen suurempi syntinen kuin minä itse, vaan kysymme: miten saan syntini anteeksi, kuinka pelastun.

    Nyt apostoli Paavali sanoo itseään syntisistä suurimmaksi ja kuitenkin hän sanoo saaneensa armon itsellensä iankaikkiseksi elämäksi. Hän ottaa oman syntisyytensä esille sitä varten, että mekin uskoisimme, että Jumala on suurille syntisille armollinen Poikansa tähden. Pelastuksen varma sana koskee siis suurimpiakin syntisiä. Tässä Paavali on meille esikuva.

    Kun apostoli Paavali oli vakuuttanut Timoteuksen näillä valtavilla armon sanoilla, hän puhkesi kiitokseen ja ylisti Jumalaa: "Mutta iankaikkiselle kuninkaalle, katoamattomalle, näkymättömälle, ainoalle Jumalalle, kunnia ja kirkkaus aina ja iankaikkisesti! Amen." Hän päättää ylistyksensä Pyhän Hengen antamaa varmuutta uhkuvaan sanaan: "Amen." Niin mekin sanomme: Amen, totisesti, kiitetty olkoon Jumalan pyhä ja kallis nimi varmasta pelastuksen sanasta. Amen.

    Markku Särelä