Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko

Luuk. 2:1–20 Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana. Ja kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua, verolle pantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana. Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli. Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa. Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa. Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti. Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa." Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat: "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!" Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: "Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti". Ja he menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Ja kun he tämän olivat nähneet, ilmoittivat he sen sanan, joka oli puhuttu heille tästä lapsesta. Ja kaikki, jotka sen kuulivat, ihmettelivät sitä, mitä paimenet heille puhuivat. Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä. Ja paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan kuin heille oli puhuttu.

Paavi Franciscus sanoi eräässä saarnassaan juuri ennen adventin aikaa, että joulu on pelkkää teeskentelyä. Ihmiskunta ei ole ymmärtänyt joulun sanomaa, koska se lietsoo sotaa. Maassa ei vallitse rauha, vaikka joulussa pitäisi olla siitä kyse. Monissa uutisissa sanottiin, että paavi vaati joulun perumista, mutta kyllä Roomassa taidetaan silti joulua viettää. Tänään Vapahtajamme syntymäjuhlana on kuitenkin aiheellista kysyä, onko meidän syytä viettää rauhan juhlaa, kun maailma on sellainen kuin se on.

Maassa ei ole rauhaa

Kulunut vuosi on ollut murheellinen. Erityisesti Lähi-itä on kuohunut, kun Syyriaan ei ole tullut rauhaa ja Islamilainen valtio on jatkanut ”pyhää” sotaansa. Lukuisat siviilit niin Euroopassa kuin muuallakin ovat joutuneet veritekojen ja muiden hirmutöiden uhreiksi. Hallitsemattomat turvapaikanhakijavirrat ovat syöksyneet Eurooppaan. Kansat jakaantuvat leireihin ja turvattomuus lisääntyy. Ukrainan kriisin tähden myös Venäjä koetaan arvaamattomaksi. Kurjuutta lisää heikko taloudellinen tilanne ja tulevaisuuden yleinen epävarmuus. Vanhat ongelmat ovat myös pysyneet ja jopa pahentuneet. Elämän halveksunta jatkuu edelleen. Abortteja tehdään yksin Suomessa noin 10 000 vuodessa ja eduskunta vieläpä torjui omantunnon vapauden niiltä terveydenhuollon ammattilaisilta, jotka eivät haluaisi niitä suorittaa. On käynyt myös selväksi, että eutanasia on tekemässä tuloaan Suomeen, kunhan kansa totutetaan siihen.

Kuulostaa synkältä, mutta tilanne on paljon pahempi. Maalliset ahdistuksethan ovat pientä verrattuna siihen, millaisessa hengellisessä pimeydessä joudumme elämään. Tässä voisi luetella pitkän listan jumalattomien kirkonmiesten ja uskonnollisten opettajien lausumia, mutta ne ovat vain jäävuoren huippu. Länsi on läpeensä maallistunut. Oikean Jumalan kieltäminen on johtanut nautinnonhakuiseen elämään. Kun totuutta ei tunnusteta, ainoaksi totuudeksi jää yksilön oikeus nautintoon, kunhan se ei näennäisesti vahingoita toisia. Silmät tosin halutaan peittää siltä, millaista tuhoa meidän materiaalikeskeinen elämäntapamme aiheuttaa varsinkin kolmannessa maailmassa! Kasvamme tällaiseen kurjuuteen: nuorille ja lapsille syötetään pienestä saakka itsekeskeistä kulttuuria, joka ruokkii ihmisen luontaista välinpitämättömyyttä muista. Tämä kasvatus välittyy salakavalasti nuorten pariin muun muassa suurta suosiota nauttivien muusikoiden ja elokuvatähtien kautta. Kristillisten juurien häpeäminen johtaa samalle myös sekä Islamin voittokulkuun että uususkonnollisuuden menestykseen.

On siis tunnustettava, että puhe rauhasta kuulostaa hullunkuriselta. Kun niin maallinen kuin hengellinenkin sota vaikuttaa raivoavan, miten meillä voi olla kanttia puhua joulurauhasta?

Rauha oli luvattu, mutta profetia ei näyttänyt toteutuvan

Kun enkelit julistivat rauhaa, Raamattunsa tuntevat juutalaiset tiesivät, mihin tuo julistus viittasi. Profeetta Jesaja oli ennustanut rauhan valtakunnan tulemisen: ”Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa. Ja hänen päällänsä lepää Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, tiedon ja Herran pelon henki. Hän halajaa Herran pelkoa; ei hän tuomitse silmän näöltä eikä jaa oikeutta korvan kuulolta, vaan tuomitsee vaivaiset vanhurskaasti ja jakaa oikein oikeutta maan nöyrille; suunsa sauvalla hän lyö maata, surmaa jumalattomat huultensa henkäyksellä. Vanhurskaus on hänen kupeittensa vyö ja totuus hänen lanteittensa side. Silloin susi asuu karitsan kanssa, ja pantteri makaa vohlan vieressä; vasikka ja nuori leijona ja syöttöhärkä ovat yhdessä, ja pieni poikanen niitä paimentaa. Lehmä ja karhu käyvät laitumella, niiden vasikat ja pennut yhdessä makaavat, ja jalopeura syö rehua kuin raavas. Imeväinen leikittelee kyykäärmeen kololla, ja vieroitettu kurottaa kätensä myrkkyliskon luolaan. Ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta, niinkuin vedet peittävät meren. Sinä päivänä pakanat etsivät Iisain juurta, joka on kansojen lippuna, ja hänen asumuksensa on oleva kunniata täynnä.” (Jes. 11:1–10).

Tuhatvuotisopin kannattajat ymmärtävät tällaiset kuvaukset samansuuntaisesti kuin Franciscus joulurauhan. Kummatkin ajattelevat, että todellinen rauha on maallista rauhaa. Kun menemme nyt Beetlehemiin, emme kuitenkaan näe siellä suurta ulkoista rauhaa. On pieni poika, joka joutuu nukkumaan seimessä, kun hänelle ei ole muuta paikkaa. On ahdistunut nuori nainen, joka on saanut lapsen, joka ei ole hänen miehensä. On mies, joka joutuu kantamaan häpeää siitä, että hän ei ole vakavasti otettava, kun ei hylännyt kihlattuaan. Ei vaikuttanut myöskään olevan rauhaa maassa, kun tämä perhe joutui pian lähtemään maanpakoon Herodeksen päätettyä surmauttaa kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat poikalapset maassaan. Enkelien julistus ei kuulosta kummalta ainoastaan tänään, vaan se oli sitä kyllä jo heti Jeesuksen synnyttyäkin.

Jesaja puhuu profetiassaan kuitenkin rauhasta, joka olisi Messiaan syntymän seurausta. Alkaahan kaikenpuolista rauhaa kuvaava katkelma ennustamalla Messiaan syntymän: ”Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa”. Tekstin hämäryys poistuu, kun huomioimme, että Jesajan profetia on näkyteksti. Sitä ei tule ottaa kirjaimellisesti, vaan se maallisia kuvia käyttäen opettaa jotain suurempaa. Se puhuu rauhasta, mutta tämä rauha ei ole maallista rauhaa. Tämä rauha on se rauha, jota enkelit julistivat ja jota myös Vapahtaja julisti opetuslapsilleen ilmestyttyään heille ylösnousemuksensa jälkeen.

Rauha maassa ja taivaassa

Tämäkin rauha kuulostaa kummalliselta, koska syntiinlankeemuksen seurauksena ja myös omien syntiemme tähden olemme ansainneet Jumalan vihan. Raamattu sanoo: ”Jumalan viha ilmestyy taivaasta ja kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen, jota ihmiset tekevät pitäessään totuutta vääryyden vallassa.” (Room. 1:18). Tosin monet väärät profeetat vielä nykyäänkin uskottelevat, ettei ihmiskunnalla ole mitään hätää. He julistavat valheellista rauhaa sanoen: ”Rauha! Rauha!”, vaikka rauhaa ei ole. He uskottelevat, että Jumala ei ole vanhurskas tuomari. He selittelevät synnin pois järkeilemällä, miksi synnintekeminen on perusteltua. He vieläpä uskottelevat, että olisi pikkumaista, jos Jumala ei antaisi tekemiemme pahojen tekojen vain olla.

Raamatun Jumala on kuitenkin hyvä. Hän on itse hyvyys. Siksi hän tuomitsee. Onhan hyvä asia tuomita pahuus. Tuomitsematta jättäminen kertoisi välinpitämättömyydestä. Kova tuomitseminen viestii taas sitä, että Jumala välittää syvästi luomakunnastaan. Ongelma vain meidän kannaltamme on siinä, että vaikka osaamme hienosti kauhistella maailman pahuutta, myös me itse olemme pahoja. Olemme perisyntisiä ja vielä tekosynneillämmekin antaneet Jumalalle tuhansittain perusteita tuomita meidät aivan oikeutetusti helvettiin.

Mutta nyt Beetlehemissä enkelit kuitenkin julistavat: ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!” Jos tämä on outo sana nykyisen maailman tilanteen valossa, on se myös outo sen valossa, millaisia me olemme. Enkelit eivät julista maallista rauhaa. Sen ymmärrämme. Mutta miten he voivat julistaa taivaallista rauhaa? Vastaus kysymykseen löytyy Seimen lapsesta. Jumalan Poika tuli taivaasta luoksemme, jotta me pääsisimme lapsen asemaan. Jumala tuli ihmiseksi, jotta ihminen voisi tulla osalliseksi Jumalan armosta. Kirkkauden Herra otti orjan muodon, jotta hän voisi kärsiä rangaistuksen, jonka me, jotka olimme synnin orjia, olemme ansainneet.

Hän sikisi puhtaasti ja syntyi pyhästi. Näin hän pyhitti meidän elämämme saastaisen alun. Hän varttui viisaudessa, iässä ja armossa eikä rikkonut Jumalan tahtoa vastaan. Hän oli kuuliainen hamaan ristinkuolemaan asti ja niin hän sai aikaan rauhan Jumalan ja syntisten ihmiskunnan välille. Hän sai aikaan rauhan, kun Golgatalla käytiin ratkaiseva taistelu Jumalan Pojan ja kaikkien pahan valtojen välillä. Perkele joukkoineen hävisi sodan, kun synnit tulivat sovitetuiksi. Vieläkin hän tosin räyhää, mutta hän on jo hävinnyt.

Tästä Jumalan Pojan ansaitsemasta rauhasta enkelit ylistivät Jumalaa kunniallaan. Siitä Jesaja profetoi. Ja tämä rauha voi olla sinunkin omasi, kun tunnustat syntisi ja luotat siihen, että Jeesuksen tähden Isän sydämessä on nyt armo iäinen sinua varten. Raamattu sanoo Jeesuksesta, että ”hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta, asettaakseen teidät pyhinä ja nuhteettomina ja moitteettomina eteensä (Kol. 1:20–22).

Kuka voi nyt sanoa, ettei meillä olisi syytä juhlaan! Kuka voi sanoa, että joulu on teeskentelyä! Kuka muu kuin epäuskoinen voi väittää, ettei maassa olisi rauhaa, kun Jumalan Pojan veri julistaa sulaa syntien anteeksiantamusta ja Jumalan vihan lakkaamista! Maassa on rauha. Niin syvä rauha, että se on aivan uskomatonta. Tämä rauha leviää, kun evankeliumia julistetaan. Se leviää, kun Pyhä Henki taivuttaa sydämet uskomaan Jumalan Poikaan. Epäuskoinen ei tästä rauhasta hyödy, mutta me saamme tänä ulkoisesti rauhattomana aikanakin uskossa rientää Beetlehemiin seimen äärelle katsomaan suloista Jeesus-lasta ja sydämissämme yhtyä enkelikuoron lauluun: ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!” sillä totisesti meille on syntynyt Vapahtaja.

Tässä joulurauhassa saamme viettää tämänkin joulunaikamme. Älkäämme viettäkö sitä kauhistellen maailman pahuutta ja menehtyen murheeseen, vaan kehottakaamme muitakin Beetlehemiin seimen äärelle! Siellä on maailman pelastus seimessä. Siellä on hän, joka ei hylännyt langennutta ihmiskuntaa, vaan tuli kuolemaan tämän ruman, syntisen ja pahan maailman edessä. Siellä on hän, joka on sinun rauhasi – ainoa, joka voi antaa pysyvän omantunnon rauhan meille paljon rikkoneille.