Matt. 18:23-35 Sentähden taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka vaati palvelijoiltansa tiliä. Ja kun hän rupesi tilintekoon, tuotiin hänen eteensä eräs, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta leiviskää. Mutta kun tällä ei ollut, millä maksaa, niin hänen herransa määräsi myytäväksi hänet ja hänen vaimonsa ja lapsensa ja kaikki, mitä hänellä oli, ja velan maksettavaksi. Silloin palvelija lankesi maahan ja rukoili häntä sanoen: 'Ole pitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle kaikki'. Niin herran kävi sääliksi sitä palvelijaa, ja hän päästi hänet ja antoi hänelle velan anteeksi. Mutta mentyään ulos se palvelija tapasi erään kanssapalvelijoistaan, joka oli hänelle velkaa sata denaria; ja hän tarttui häneen, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: 'Maksa, minkä olet velkaa'. Niin hänen kanssapalvelijansa lankesi maahan ja pyysi häntä sanoen: 'Ole pitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle'. Mutta hän ei tahtonut, vaan meni ja heitti hänet vankeuteen, kunnes hän maksaisi velkansa. Kun nyt hänen kanssapalvelijansa näkivät, mitä tapahtui, tulivat he kovin murheellisiksi ja menivät ja ilmoittivat herrallensa kaiken, mitä oli tapahtunut. Silloin hänen herransa kutsui hänet eteensä ja sanoi hänelle: 'Sinä paha palvelija! Minä annoin sinulle anteeksi kaiken sen velan, koska sitä minulta pyysit; eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa kanssapalvelijaasi, niinkuin minäkin sinua armahdin?' Ja hänen herransa vihastui ja antoi hänet vanginvartijan käsiin, kunnes hän maksaisi kaiken, minkä oli hänelle velkaa. Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi."
Varmaan muistatte, miten patriarkka Jaakob yritti välttää veljensä Eesaun vihan, kun tämä oli lähtenyt tulemaan sotajoukkojen kanssa hänen luokseen. Taustalla oli se, että Jaakob oli vuosia aiemmin vienyt Eesaulta esikoisoikeuden, ja vanhempi veli oli puhkunut raivoa. Kun Jaakob sai kuulla isoveljensä lähestyvän sotilaiden kanssa, hän yritti kaikin mahdollisin keinoin lepyttää tätä. Hän lähetti kolme joukollista suuria lahjoja edeltään ja kävi vasta sitten perheineen Eesauta vastaan. Jumalan varjeluksesta ja siunauksesta kohtauksella oli onnellinen loppu: Eesau antoi kaiken anteeksi ja sulki veljensä syliinsä. Hän ei edes halunnut lahjoja. Hän oli antanut todella anteeksi.
Jaakobin käytöksestä huomaa sen, että hän ymmärsi, millaisia ihmiset yleensä ovat. Anteeksi antaminen on meille vaikeaa. Lausahdus: ”Anteeksi annan, mutten koskaan unohda”, ilmentää tätä vaikeutta. Ihmisen on helppo sanoa: ”Saat anteeksi”, mutta kuitenkin vielä jälkeen päin oikeuttaa syntinsä sillä, että kun toinen teki silloin ja silloin minua vastaan, niin on ihan oikeutettua kohdella häntä kaltoin. Erityisen suuri kiusaus tällaiseen ajatteluun on, kun lähimmäinen on tehnyt saman synnin useamman kerran. Silloin hän voi ajatuksissamme vaikuttaa paatuneelta rikkojalta eikä sellaiselle kuulu mikään armo. Päivän evankeliumi ei nyt kuitenkaan vaadi meiltä ainoastaan anteeksi sanomista, vaan se käskee meitä antamaan sydämestämme kaiken anteeksi.
Anteeksiantamuksen rajattomuus
Syntien anteeksiantaminen on keskeinen aihe Matteuksen evankeliumin 18. luvussa, josta päivän evankeliumitekstin vertaus löytyy. Juuri ennen tänään käsiteltävää jaksoa on puhuttu muun muassa kirkkokurista ja sen eri asteista. Kun Jeesus oli kertonut opetuslapsilleen, kuinka loppuun saakka katumattomat tulisi sulkea pois seurakunnan yhteydestä, Pietari oli kysynyt Vapahtajalta: ”Herra, kuinka monta kertaa minun on annettava anteeksi veljelleni, joka rikkoo minua vastaan? Ihanko seitsemän kertaa?” (j. 21) Kysymyksen taustalla voimme nähdä langenneen ihmisen ajattelutavan: anteeksiannolla tulee olla selkeät ja määrätyt rajat. Seitsemän kertaa on paljon! Mutta Jeesus oli vastannut hänelle: ”Minä sanon sinulle: ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän” (j. 22). Sanoillaan Jeesus ei tietystikään tarkoita sitä, että 490 kertaa anteeksiannettuaan voi olla antamatta anteeksi. Seitsemän on täydellisyyden luku ja niin sen kerronnaiset kertovat siitä, ettei anteeksiantamuksella tule olla rajoja. Aina, kun toinen tulee luoksemme katuen ja pyytää saada anteeksi, meillä on Kristuksen käsky antaa hänelle anteeksi.
Havainnollistaakseen tätä Jeesus esittää vertauksen kuninkaasta ja kahdesta velallisesta. Kuningas vaati velalliset tilille veloistaan. Niin hänen luokseen tuotiin eräs velallinen, joka oli velkaa 10 000 leiviskää. Se ei välttämättä kuulosta meidän korvissamme juuri miltään, mutta se oli aivan suunnaton summa: ainakin 60 miljoonaa denaaria. Työläisen päiväpalkka taas oli yksi denaari. Summa on niin huikean iso, ettei velallisella ollut mitään mahdollisuuksia maksaa sitä. Siksi hänelle oltiin määräämässä orjan osaa, samoin kuin hänen vaimolleen ja lapsilleen. Kuningas suhtautuu hyvin jyrkästi palvelijansa velkoihin: tässä ei kyselty sitä, mitä Mooseksen laki sanoo orjien vapautumisesta sapattivuosina tai riemuvuosina. Ei minkäänlaista armeliaisuutta. Velallisen uskottomuus on koitumassa sekä hänen että hänen koko perheensä turmioksi. Ei ole vaikea arvella, millaisen kohtalon hän voi jo nähdä mielessään vaimollaan ja lapsillaan, kun nämä joutuvat toisten riistettäviksi. Kaikki on hänen syytään.
Kauhuissaan palvelija lankesi maahan ja rukoili armoa: ”Ole pitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle kaikki” Palvelija vakuuttaa tekevänsä, mihin ei koskaan pystyisi. Mutta nyt kuninkaasta paljastuu uusi puoli: hän antaakin kaiken anteeksi. Ankaruus vaihtuu sääliin. Ratkaisu on aivan häkellyttävä: suunnattomat velat ovat poissa. Kuningas ei vaadi enää niistä tilille. Palvelija on armosta täysin vapaa.
Kun me kristityt kuulemme tällaisen kuvauksen, mielemme rientävät heti sen ääreen, miten Jumala on meitä säälinyt, kun hän antoi ainoan Poikansa syntiemme sovitukseksi. Laissaan hän jyrisi meille iankaikkisen kadotuksen orjuutta, mutta rakkaudessaan hän otti velkamme maksettavakseen ja naulitsi sen ristinpuuhun. Niin meidän syntimme tulivat kertakaikkisesti anteeksiannetuiksi. 60 miljoonaa denaaria on pieni summa verrattuna siihen iankaikkiseen velkaan, jonka me olemme synneillämme kartuttaneet. Mutta kaikki on annettu anteeksi. Kertakaikkisesti. Riittävästi. Lopullisesti. Meidän ei tarvitse maksaa mitään, vaan saamme uskoa, että Jeesus on maksanut kaiken. Raamattu vakuuttaa teille: ”ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan” (1 Piet. 1:18-19).
Anteeksiantamattomuus tuo tuomion
Jeesus ei kerro, miten palvelija reagoi heti kuultuaan kuninkaan armahduksen. Veloista vapautuneen käytös kuitenkin julistaa selkein sanoin, ettei anteeksiantamus ollut lähtemättömästi valloittanut hänen sydäntään: ”Mutta mentyään ulos se palvelija tapasi erään kanssapalvelijoistaan, joka oli hänelle velkaa sata denaaria; ja hän tarttui häneen, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: 'Maksa, minkä olet velkaa'” Nytkin on palvelija, joka on velkaa, mutta ensinäkin hän on velkaa kanssapalvelijalle eikä kuninkaalle ja toiseksi hän on paljon vähemmän velkaa. 100 denaariahan on vain kolmannes vuoden palkasta. Se on kyllä ihan tuntuva summa, mutta kuitenkin aivan mitätön verrattuna 60 miljoonaan denaariin. Paljon velkaa ollut on nyt niin vihainen, että hän käy toiseen käsiksi ja vaatii rahoja.
Toistuu sama kuin aiemmin: on velallinen, joka lankeaa maahan ja pyytää: ”Ole pitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle” Mutta nyt 100 denaarin velallinen ei saa armoa, vaan hänet heitetään 100 denaarin takia vankilaan kärsimään rangaistusta. Näin toimimalla paljon anteeksisaanut ei sinällään tehnyt mitään väärää. Olihan velallinen tehnyt väärin jättäessään velat maksamatta. Tällä ei ollut mitään oikeutta valittaa tuomiosta. Ankara palvelija toimi muodollisesti ihan oikein.
Mutta kun kuningas sai kuulla anteeksiantamansa kovasydämisyydestä, hän raivostui. Hän jyrisi armahtamalleen: ”Sinä paha palvelija! Minä annoin sinulle anteeksi kaiken sen velan, koska sitä minulta pyysit; eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa kanssapalvelijaasi, niinkuin minäkin sinua armahdin?” Jeesus päättää kohti käyviin sanoihin: ”Ja hänen herransa vihastui ja antoi hänet vanginvartijan käsiin, kunnes hän maksaisi kaiken, minkä oli hänelle velkaa. Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi.”
Näin Jeesus varoittaa meitä vakavasti anteeksiantamattomuudesta. Varotus on aiheellinen, koska anteeksiantamattomuus on erittäin vaarallinen ja salakavala synti. Anteeksiantamattomuuden taustalla on ihan oikeutettu kokemus siitä, että minua vastaan on rikottu. Tuntuu perustellulta kantaa kaunaa, kun joku on tehnyt syntiä meitä kohtaan ja siten ”jäänyt velkaa”. Raamattu kuitenkin nimenomaisesti käskee meitä: ”pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, ’ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä’, ja monet sen kautta tule saastutetuiksi” (Hepr. 12:15) ja päivän vertauksessa Vapahtaja tekee selväksi, että jos emme anna anteeksi niin kuin meille on annettu anteeksi, me emme saa syntejämme anteeksi, kun kuningas kerran tulee ja meidän pitää tehdä tiliä elämästämme.
Anteeksiantamuksen epääminen on Jeesuksen sovitustyön kieltämistä
Miksi Jeesus on näin tiukka anteeksiantamattomuuden suhteen? No, mikä tahansa synti, johon pitäydytään vastoin Jumalan selkeää sanaa, on hyvin vaarallinen. Jokainen synti, jota harjoitetaan tietoisesti vastoin omaatuntoa ja katumatta, vie kadotukseen. Anteeksiantamattomuus on tietyssä mielessä kuitenkin ihan omassa luokassaan, koska anteeksiantamaton antaa käytöksellään ymmärtää, ettei kaikista synneistä ole anteeksiantamusta. Hän tekee turhaksi evankeliumin ytimen, eli sen, että Jumalan Poika kuoli kaikkien ihmisten kaikkien syntien tähden ja nousi haudastaan niiden voittajana. Anteeksiantamaton kieltää Vapahtajamme armotyön. Kun koko maailman kaikista synneistä on annettu riittävä maksu, anteeksiantamaton vaatii 100 denaariaan ja häpäisee siten Kristusta.
Jos uskot Jumalan lupausten perusteella siihen, että Jeesus on sovittanut koko maailman synnin, et voi evätä anteeksiantamusta katuvalta, joka tulee pyytämään sinulta anteeksi tekemäänsä pahaa. Jos niin teet, kiellät oikean uskon ja sinut tuomitaan kerran oman näennäisen kristillisen uskosi mukaan. Voit tässä ajassa varmasti vakuutta monet siitä, että vihasi on oikeutettua, mutta et voi väittää, ettei kuninkaiden Kuningas olisi jo ilmoittanut sinulle, miten hän suhtautuu katkeruuteesi ja kaunaasi, kun hän tulee kunniassaan. Painukoon tämä, joka kerta sydämeesi, kun lausut sanat: ”ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.”
Täydellinen anteeksiantavaisuus ei ole pelastuksen ehto, Jeesuksen armo on
Näiden jyrkkien sanojen rinnalle tulee kuitenkin tuoda se, ettemme ole tässä elämässä täydellisiä anteeksiantajia. Toisten pahat teot jäävät hautamaan mieleemme emmekä saa rauhaa. Helposti pyörittelemme mielessämme uudestaan ja uudestaan sitä, miten meitä vastaan on rikottu ja siten toisen paha teko vain paisuu. Ja vaikka joskus tekisimme päätöksen antaa anteeksi meitä vastaan rikkoneelle, voimme olla pitkään loukkaantuneita ja kärsiä tunteista, jotka koemme olevan ristiriidassa anteeksiantamuksen kanssa.
Päivän vertaus antaa meille hyödyllisen kuvan synnistä: se on velkaa. Kun henkilö antaa anteeksi, hän antaa velan anteeksi. Kreikan anteeksiantamusta tarkoittava sana viittaa tällaiseen irti päästämiseen. Anteeksiantaminen on sitä, että luovumme oikeudesta syyttää toista siitä, mitä hän on tehnyt meitä vastaan. Usein voi olla niin, että tunteet eivät heti rauhoitu, kun olemme tehneet päätöksen antaa anteeksi, vaan ne muuttuvat pikkuhiljaa perässä. Keskeistä on kilvoitella, että tällä tavalla tietoisesti päästäisimme irti toisten synneistä, vaikka olisimmekin heikkoja antamaan anteeksi.
Tähän suureen tehtävään antakoon meille siunauksensa rakas Vapahtajamme! Ristillä pilkkaajiensa puolesta rukoilevassa Jeesuksessa näemme syntiemme sovituksen. Hänen ehdoton anteeksiantamuksensa antaa anteeksi myös meidän heikkoutemme anteeksiantamisessa. Ja tuo anteeksiantamus antaa meille iloisen ja anteeksiantavan mielen, jotta voimme antaa anteeksi ne 100 denaarit, jotka meille ollaan velkaa.
