Notice: Undefined offset: 1 in /var/www/luterilaicom/public_html/components/com_content/router.php on line 338
Matkalla

Auton ikkunassa 19

Eevi katseli maisemaa auton ikkunasta. Pilvet olivat matalalla ja peittivät koko taivaan. Metsät näkyivät sinivihreinä mattoina sinapinkeltaisten peltojen takana. Jos Eevillä olisi ollut edes

jotain mielenkiintoista tekemistä, mitä hän ei vielä olisi kolmeen kertaan jo tehnyt, hän ehkä olisi viitsinyt siirtää katseensa ikkunasta. Apea sadepäivän matkamaisema sentään vaihtui hiljalleen. Matka tuntui taittuvan ennätyksellisen hitaasti, vaikka Eevi tiesi kyllä tarkalleen, kuinka kauan matka kesäleirille kestäisi. Hän oli käynyt seurakunnan leirillä niin monena vuonna kuin

muisti. Siinäpä myös syy, miksi oli turha kysyä isältä jäljellä olevan matkan pituutta.

Takapenkillä oli hiljaista. Miro istui penkin toisessa päässä, luki sarjakuvaa ja kuunteli musiikkia korvanapeilla. Stiina oli nukahtanut jo alkumatkasta. Pikkusiskon hengitys rohisi syvään. Hyvänä päivänä Eevi olisi ehkä jaksanut viritellä jonkin väittelynpoikasen sisarustensa kanssa, mutta ei tänään. Hän ei halunnut ottaa selvää, voisivatko pilvet tuntua roikkuvan vieläkin alhaammalla.

Jos totta puhutaan, niin Eevillä ei ollut tavallisesti mitään erityistä sadepäiviä vastaan. Niiden jälkeen auringonpaiste tuntui hänestä entistä ihanampana. Nyt Eevillä oli kuitenkin paha mieli

ja harmaa sää tuntui ikävältä, koska Eevi näki siinä sen, miltä tuntui hänen sisällään. Autossa paikallaan istuminen oli kuin kurjuuden huipentuma.

Leirille oli kiva mennä, se oli selvä. Mutta matkalle lähdettäessä Eeville oli tullut riita äidin kanssa. Hän oli sen itse aloittanut. Uudet housut, jotka hän oli ajatellut ottaa mukaan leirille olivatkin jääneet edellisenä iltana pyykistä (koska olivat Eevin jalassa) ja aamulla Eevi oli purkanut kiukkunsa asiasta äidille, joka oli ottanut asian epäreilun rauhallisesti. Äiti oli selittänyt tilanteen ja oli vielä auttanut etsimään toiseksi kivoimmat housutkin. Kiitokseksi Eevi oli vihoissaan paiskannut mennessään oven kiinni niin, että pikkuveli Otso oli säikähtänyt ja ruvennut itkemään. Autossa isä oli sitten antanut Eevin kuulla kunniansa. Ärsytti, miten oikeassa isä oli. Eevi oli käyttäytynyt typerästi ja itsekkäästi. Kaiken kukkuraksi pahoittanut kaikkien muidenkin mielen – ja vielä leirimatka-aamuna! – Kukaan ei varmasti ajattele minusta hyvää, ajatus hiipi Eevin mieleen. Koko päivä oli ihan pilalla. Eevi olisi rukoillut, mutta Jumala tuntui jotenkin kaukaiselta. Niin kuin sadepilvet olisivat peittäneet jokaisen ajatuksen rakkaasta Jeesuksesta. – Kuinka Jeesus voisi antaa minulle anteeksi, kun olen tahallaan ollut paha äidille ja isälle? Eevi mietti surullisena.

Hän katsoi taas ulos ikkunasta. Paha olo painoi kurkkua. Sitten hän huomasi, miten yksi vesinoro valui ikkunan ylälaidasta alas muodostaen hetkeksi ristin ikkunan poikki viistävän vesinauhan kanssa. – Risti ja vesi... vesi ja risti, Eevi tuumi. Samassa jostain tuli Eevin mieleen pyhäkoulussa opittu lause “kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut”. Siitä oli Topi-pappi opettanut, että Jeesus kuoli ristillä ihan kaikkien syntien edestä. – Ei vain pikkusyntien, vaan ihan hirveiden ja törkeiden, tahallisten syntienkin edestä. Ryöväri ristilläkin sai anteeksi ja pääsi taivaaseen, Topi oli sanonut. Eevi risti nopeasti kätensä ja rukoili ennen kuin huomasikaan: – Rakas Jeesus, tein tosi tuhmasti äidille – ja kaikille. Anna mulle anteeksi, niin kuin annoit ryövärillekin. Aamen.

Kohta isä kuuli hennon tytönäänen olkansa takaa: – Annatko anteeksi, isi, kun olen ollut ilkeä? Isä katsoi pienestä kurkistuspeilistään Eeviä, joka istui suoraan hänen takanaan. Hän vastasi:  – Tottakai annan anteeksi, Eevi. Kaikki on anteeksi annettu, kultapieni. Soitetaan perillä äidillekin, niin kaikki järjestyy.

Isän silmät hymyilivät Eeville, hän näki peilistä. Sade jatkui yhä ja pilvet roikkuivat alhaalla. Mutta Eevin mielestä autossa oli jo ihan aurinkoista. Ei sadepilvet voi Jeesusta estää.

Muistilause: Kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut. Paavalin kirje roomalaisille kuudes luku, jae 3 (Room. 6:3).

Teksti pastori Markus Mäkinen, kuva Kimmo Pälikkö. Julkaistu Luterilainen-lehdessä nro 4/2018.