Pitkäperjantai
 
PitkäperjantaiJeesus antoi henkensämeidän puolestamme
Luuk. 22:66-23:56.

Kun kirkkovuosi kuluu joulusta eteenpäin, tulee pian pääsiäisaika. Pääsiäisen pyhinä on kaksi suurta juhlaa, nimittäin pitkäperjantai ja varsinainen pääsiäinen. Nämä juhlat toki liittyvät läheisesti toisiinsa. Koska molempien juhlien aihe on hyvin tärkeä, tarkastelemme niitä erikseen.

Pitkänäperjantaina Jeesus täytti lunastustyönsä. Hän antoi henkensä tuona päivänä koko maailman syntien edestä. Vapahtajan virka, jonka tähden hän oli maailmaan tullut, tuli täytetyksi. Jeesus kuoli sen tähden, että koko maailman syntivelka oli hänen päällään. Tämä on lohdullinen asia meillekin. Olihan näin ollen myös kaikki meidänkin syntimme Vapahtajan päällä. Kun hän on henkensä niiden tähden antanut, on se varma todistus siitä, että me saamme syntimme anteeksi uskon kautta häneen. Tästä syystä pitkäperjantai on suuri ilon juhla, vaikka itse tapahtumissa ihmisten synnit ja vääryys näkyvät hyvinkin voimakkaasti.
Pitkäperjantain tapahtumat alkoivat siitä, että juutalaiset veivät Jeesuksen neuvoston eteen. Jotta Jeesus saataisiin tuomituksi, tarvittiin todisteita häntä vastaan. Väärän tuomion perusteena oli kaksi asiaa. Syyttäjät saivat haalituksi väärää todistajaa. He sanoivat, että Jeesus oli sanonut voivansa hajoittaa temppelin ja rakentaa sen kolmessa päivässä. Jeesus oli kyllä sanonut niin, mutta hän tarkoitti temppelillä ruumistaan. Kun hänet surmataan, hän nousee kolmantena päivänä ylös. Se oli siis todellinen asia eikä mikään rangaistava rikos. Toinen tuomitsemisen syy oli, että Jeesus myöntyi toisten sanaan siitä, että hän on Jumalan Poika. Tässäkin Jeesus puhui totta. Hän oli tehnyt monia ihmetöitä, jotka osoittivat hänen olevan Jumalan Poika. Väärin tekivät ne, jotka eivät uskoneet häneen.

Juutalaisten neuvostolla oli valtaa monissa asioissa, mutta se ei voinut määrätä kenellekään kuolemanrangaistusta. Sen voivat määrätä vain roomalaiset maaherrat. Tästä syystä Jeesus vietiin Pontius Pilatuksen eteen. Hän ei löytänyt Jeesuksesta mitään syytä. Samoin totesi Herodes, joka oli maaherrana siinä osassa maata, josta Jeesus oli kotoisin. Kuitenkin juutalaiset johtajiensa yllytyksestä vaativat Jeesuksen ristiinnaulitsemista.

Tapana oli, että pääsiäisjuhlan aikana päästettiin yksi juutalainen vanki vapaaksi. Pontius Pilatus kysyi kansalta, haluaisiko se Jeesuksen päästettäväksi. Sitä kansa ei halunnut, vaan pyysi, että todellisen pahantekijä, Barabbas, vapautettaisiin.

Pontius Pilatus joutui vaikeaan tilanteeseen. Hän tiesi, että Jeesuksen tuomitseminen oli väärin. Myös hänen vaimonsa varoitti häntä tuomitsemasta Jeesusta. Kuitenkin hän painostuksen alla suostui väärään tekoon ja luovutti Jeesuksen ruoskittavaksi ja ristiinnaulittavaksi. Pilatuksen esimerkki varoittaa siitä, että tekisimme toisten painostuksesta jotain sellaista, minkä tiedämme vääräksi.

Mistä syystä Jeesus loppujen lopuksi kuoli? Hän kuoli siitä syystä, että hän kantoi meidän syntimme. Tätä asiaa voimme käsittää sillä perusteella, että hän ristillä riippuessaan antoi katuvalle ryövärille synnit anteeksi ja lupasi, että hän pääsee paratiisiin. Tuo mies, joka oli tehnyt todella paljon suuria pahoja tekoja, sai syntinsä anteeksi uskon kautta Jeesukseen. Tämä sama asia koskee meitä kaikkia. Jeesuksen syyksi luettiin meidänkin syntimme. Profeetta Jesaja ennusti hänestä: "Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut." (Jes. 53:5)

Kun Jeesus kuoli, temppelin esirippu repesi kahtia. Esirippu oli kangas, joka erotti tavallisen kansan niin sanotusta Kaikkeinpyhimmästä. Sinne ylipappi meni kerran vuodessa uhraamaan syntien edestä. Kaikkeinpyhimmässä tapahtunut uhraaminen oli esikuva Jeesuksen tuomasta täydellisestä syntien anteeksiantamuksesta. Kun esirippu repesi, se osoittaa, että nyt on anteeksiantamus hankittu. Jokainen Jeesukseen uskova on yhteydessä Jumalaan ja hän saa omistaa armon sydämelleen.

Tehtäviä:

1. Mistä syystä pitkäperjantai on iloinen päivä?
2. Miksi Pontius Pilatus on varoittava esimerkki?
3. Mitä tapahtui katuvalle ryövärille?
4. Mikä repesi Jeesuksen kuollessa?
5. Mitä voimme päätellä siitä?