Evankeliumi Kristuksesta

"Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan."

1 Kor. 15:3–4

Ihmiskunnan perusongelma on se, että kaikki ovat synnin alla. Jokainen ihminen on Jumalan edessä syntinen ja ansainnut kadotuksen. Kaikki ovat rikkoneet Jumalan lakia vastaan ja ovat täysin kykenemättömiä pelastamaan itseään.

Siksi Jumala tuli ihmiseksi ja kärsi ristinkuoleman. Jeesus sovitti ristillä koko maailman synnin. Hän kärsi sen rangaistuksen, minkä jokainen maailman ihminen on ansainnut. Kolmantena päivänä Jeesus nousi kuolleista. Nyt kaikille maailman ihmisille julistetaan, että Jeesus on sovittanut kaikkien synnit ja ansainnut kaikille syntien anteeksiantamuksen. Tämä on evankeliumi Kristuksesta. Siihen saat sinäkin uskoa. Sen kautta sinäkin saat omaksesi syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän.