Joulu on siellä, missä Jeesus on

Joulu on siellä, missä Jeesus on

Osa joulupäivän I vsk:n evankeliumista.

Armoa armon ruhtinaalta, rauhaa rauhan ruhtinaalta, Herralta ja Kuninkaalta, Jeesukselta Kristukselta, seimen lapselta.

Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut, ja minkä Herra meille ilmoitti. Luuk. 2:15b.

Vanhaan jouluperinteeseen kuului, jos mahdollista, päästä jouluksi kotiin. Naapureissa ei käyty joulupäivänä, vasta tapanina, niin kuin ei pitkänäperjantainakaan menty kylään. Joulukirkkoon piti päästä. Olosuhteiden muuttuessa tavatkin muuttuvat, esimerkiksi pieni vierailu voi tuoda jouluiloa. Jotakin säilyykin. Beetlehemin kedon paimenten joulu oli erilainen kuin meidän perinteemme tai nykyiset joulunviettotapamme. He olivat lampaitansa kaitsemassa. Siellä luonnon helmassa arkisen työn parissa he saivat yllättäen enkelien ilmoituksen suuresta ilosta, kun koko maailmalle oli syntynyt Vapahtaja. Haluamme noudattaa heidän kutsuansa ja lähteä mukaan etsimään joulua, kun he sanovat:

1. Menkäämme nyt Beetlehemiin, tallin seimeen!

Paimenet uskoivat enkelien ilmoituksen, ja siinä uskossa heillä oli joulu jo kedolla ennen seimelle tuloa. Heillä oli siitä Jumalan oma sana, jonka pyhät enkelit olivat heille taivaasta julistaneet. Se sana kertoi nyt täyttyneen sen, minkä paimenet olivat pyhien Kirjoitusten nojalla uskoneet kerran tapahtuvan. Tätä sanaa he eivät lainkaan epäilleet.

Niinpä he sanovat: "Menkäämme nyt Beetlehemiin!" Olihan enkeli sanonut: "Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa." Ja enkeli jatkoi: "Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa."

Pitihän Jeesusta mennä katsomaan, tuota maailmankaikkeuden suurinta ihmettä. Pitihän nyt riemuita Jeesus-lasta ihaillen. Pitihän oppia hänet tuntemaan oikein tarkasti. Niin mekin haluamme rientää yhä uudestaan ja uudestaan sinne, mistä Jeesus löytyy "oppiaksemme tuntemaan hänen rakkautensa" (Ef. 3:19), "sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin" (1 Joh. 4:16) säilyäksemme uskossa ja pitääksemme toivon vahvana loppuun asti (Hebr. 3:6).

Jumalan tiet ovat ihmeelliset. Paimenet kedolla ollessaan saavat ilmoituksen sanan - etsimättä, kysymättä. He saavat neuvot ja ohjeet, miten he sitten löytävät Jeesus-lapsen ja kuinka he pääsevät häneen tarkemmin tutustumaan. Meillekin on ensisanoma tullut toisten tuomana - jo pyhässä kasteessa. Meille on opetettu kristinuskon keskeinen sanoma rippikoulussa. Silti Pyhän Hengen on tarpeen panna meidät etsimään Jeesus-lasta oppiaksemme tuntemaan hänet sellaisena kuin hän on, sellaisena kuin pyhä Raamattu on hänet meille ilmoittanut. Muuten käy niin, että uskon asiat muuntuvat meidän onnettomassa sydämessämme pään tiedoksi ja järkeilyn kohteeksi, kadotamme pääasian ja lopulta menetämme ehkä ulkonaisenkin totuuden kehyksen.

Jeesuksen etsiminen on toki myös mielenkiintoista, mutta nälkäinen sielu ei kysy, mikä on mielenkiintoista, vaan se kysyy: missä on leipää. Paimenet ottavat vaarin noista enkelin määrältään vähäisistä, mutta riittävistä sanoista ja lähtevät Beetlehemiin, 'leipäkaupunkiin', katsomaan lasta, sitä elämän leipää, joka on tullut alas taivaasta (Joh. 6:48-51) tullakseen ravituiksi. He löytävät sieltä yhden lapsen, joka on seimessä ja joka siten täyttää annetun tuntomerkin. Universumin arvokkain aarre on mitä halvimmissa kääreissä. Paimenet tulevat toisten uskovien seuraan, Joosefin ja Marian. He ravitsevat muita ja saavat itsekin ravintoa.

Jeesus löytyy tänäänkin. Hänet löydämme Jumalan sanasta, pyhästä Raamatusta, ja sieltä, missä tätä sanaa julistetaan, sekä sakramenteista. Paimenet eivät menneet Jerusalemiin eivätkä lähteneet Aleksandriaan, Roomaan, Ateenaan tai Intiaan. He eivät menneet kuningasten linnoihin. He eivät menneet filosofien luo eivätkä pakanauskontojen valaistaviksi. He menivät yksinkertaisessa lapsenomaisessa uskossa sinne, minne enkeli heidät ohjasi. Mekin saamme kallisarvoisen neuvon etsiä Jeesusta Sanasta: "Mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessään" (Joh. 20:31).

      Taivaaseen, jos tahdot, katso Raamattuun!
      Jeesus kätkeytyypi Sanaan siunattuun.
      Siihen katsoville armo kirkastuu,
      Joulun salaisuus vain siitä paljastuu.  (Sk 1967 19:4)

Löytäjä kokee löytämisen iloa. Ihmeellisellä tavalla Raamattu avautuu etsijälle, sielu saa ravintoa. Kun pyhien yhteys toimii veljellisenä keskinäisenä lohdutuksena Raamatun vanhat tutut sanat säilyttävät sanomansa, mutta sen ohella ne antavat uusia selkeitä kiinnekohtia taivaan tiellä. Saarnaaja lausuu: "Viisaitten sanat ovat kuin tutkaimet ja kootut lauseet kuin isketyt naulat; ne ovat saman Paimenen antamia." (Saarn. 12:11) Miten lujan kiinnekohdan paimenet saivatkaan enkelin sanasta, johon yhdistyi Jeesuksen näkeminen. Ja meille sanotaan: "Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat." (Joh. 20:29). Paimenet saivat nähdä todistaakseen meille, että nämä asiat ovat todet. Me uskomme nyt heidän ja muiden todistuksen, joka on pyhässä Raamatussa.

Syntinen luontomme etsisi Jeesus-lasta muualta kuin sanasta ja sakramenteista. Se asettaa ulkonaisia ehtoja: täytyy olla tunnetta ja tunnelmaa, järjen ylevyyttä, valtiaitten suosituksia, häikäiseviä ihmeitä, ja erehtyy tykkänään. Jeesusta emme löydä omatekoisella etsimisellä, vaan Pyhän Hengen vaikuttamalla ja ohjaamalla etsinnällä. Jeesus löytyy lapsenomaisessa uskossa, ja sellainen usko löytää syntisten Ystävän.

Haluamme yhtyä paimenten iloon, kun he kutsuvat mukaansa sanoen:

2. "Menkäämme katsomaan sitä, mikä on tapahtunut!"

Kun Vanhan testamentin profeetat ammoin ennustivat Kristuksesta, he puhuivat hänen tulemisestaan ikään kuin jo tapahtuneena tosiasiana. Niinpä esimerkiksi profeetta Jesaja lausuu: "Sillä lapsi on meille syntynyt, Poika on meille annettu" (Jes. 9:5). Vanhat heprean kieliopin tekijät, etevät kielimiehet, kuten Gesenius, nimittivät tätä profeetalliseksi perfektiksi. He opettivat, että oli kysymys tulevasta tapahtumasta. Jumala näki hyväksi ilmoittaa asian sillä tavalla, koska sen, mitä hän sanoi, täytyi tapahtua. Asia oli jo silloin ilmoitettaessa yhtä varma kuin jos se olisi jo tapahtunut. Uudemmat teologit ovat luopuneet tästä selitystavasta ja opettavat, että tuossa Jesajan ennustuksessa olisikin kysymyksessä joku hänen oman aikansa lapsi. He erehtyvät.

Ennustuksen toteutuminen oli varma. Se tapahtui Jeesus-lapsen syntyessä. Ja paimenet iloissaan sanoivat toisillensa: Menkäämme katsomaan sitä mikä on tapahtunut! Sitä, mikä on tapahtunut!

Oman aikamme epäuskoiset teologit sanovat, ettei mitään tällaista ole koskaan tapahtunutkaan. He kieltävät Jeesuksen neitseellisen syntymisen ja hänen jumaluutensa. Silloin heillä ei myöskään ole joulua sydämessä. Jumalan sanan mukaan Jeesuksen, Jumalan Pojan syntymä ihmiseksi "on tapahtunut". Se on fakta.

Se, että uskomme sen tapahtuneeksi, faktaksi, ei vielä tee meistä autuaita. On tarpeen samalla uskoa, että tämä Jeesus on syntiemme sovittaja ja turvata hänen tuomaansa pelastukseen. Mutta jos emme usko Jumalan Pojan ihmiseksi tuloa, josta Raamattu puhuu, ei meillä ole myöskään syntien anteeksisaamista, vaikka kuinka sanoisimme siihen uskovamme, sillä pelastusta ei ole missään muussa nimessä kuin siinä Jeesuksessa, jonka Raamattu meille ilmoittaa (Apt. 4:12). Emme saa itse luoda itsellemme mieluista Messiasta.

Fakta on myös se, että lunastuksemme ei jäänyt keskeneräiseksi, vaan Kristus oli "kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti" (Fil. 2:9), niin että hän kuollessaan saattoi sanoa: "Se on täytetty." Niinpä usko turvaa kokonaiseen, eheään Jeesuksen ansioon. Hänen lunastustyönsä oli vailla puutteita, täydellinen alusta loppuun asti. Riemuiten saamme sanoa: "On tapahtunut" ja "Se on täytetty."

Lopuksi haluamme vielä noudattaa paimenten kutsua, kun he sanovat:

3. "Menkäämme katsomaan sitä, minkä Herra meille ilmoitti!"

Jo edellä puhuin siitä, että enkelien ilmoitus oli sanoma taivaasta, Herran sana. Mutta katsokaamme vielä tätä asiaa lähemmin. Eikö ole suurta ihmettä ja rakkautta, että Herra nöyrtyy puhumaan meille syntisille tällä tavalla. Herra lähestyy meitä ilosanomalla, ja lohduttaa meitä. Yön pimeyteen ja koleuteen kiirii Jumalan sana: "Älkää peljätkö, minä ilmoitan teille suuren ilon. Teille on syntynyt Vapahtaja."

Onko sydämessäsi ehkä pahan omantunnon tuomaa kalvavaa piinaa? Onko siellä tuskaista epätietoisuutta ja epävarmuutta? Kyseletkö: Onko minulle armoa? Onko minulle paluuta Jumalan tykö? Saanko minä, näin suuri syntinen, uskoa? Saanko tarttua kiinni jouluevankeliumin lohdutukseen? Kysellessäsi, kuule paimenten kehotusta: "Menkäämme katsomaan sitä, minkä Herra meille ilmoitti." Mitä Herra on puhunut, se on tärkeätä ja se on totta ja varmaa.

Meille ihmisille tämä on ilmoitettu. Juuri sinulle. Sillä Jumala, meidän Vapahtajamme, tahtoo, kuten Raamattu nimenomaan sanoo, "että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden" (1 Tim. 2:4).

Paimenet todistavat, että Herra on tämän ilmoittanut meille. Tätä ei ole kirjoitettu heidän tähtensä, vaan meidän tähtemme, että mekin omistaisimme saman armon. Virressä sanotaan:

      Armo kuuluu sulle juuri, Sulle raukka kurjinkin.
      Vaikka rintaas tuska suurin Kalvaa liekein polttavin.
      Kaikkein synnit Jeesus kantoi, Kaikkein tähden itsens antoi
      Ristiin, kärsimyksihin. VK 1938/1943 68:5

Miten iloista onkaan uskoa omalle sydämelle joulun riemuviesti! Miten lämmittävää ja rohkaisevaa havaita toistenkin siihen tunnustautuvan!

      Oi sanan rakkautta: Hän ottaa miehuuden.
      Näin etsii kadonneita ja rientää korpehen.
      En voi mä kyllin kiittää. Hän löysi minutkin.
      Kun armo vielä riittää, ken jäisi syntihin. SK 1967 17:2-3.

Kun olet saanut armon uskolla omistaa Jeesuksen Vapahtajanasi, joulu on sinunkin sydämessäsi. Silloin tunnustamme: Olen löytänyt Jeesuksen, olen löytänyt joulun. Joulu on siellä, missä Jeesus on.

"Toivon Jumala täyttäköön teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskossa, niin että teillä olisi runsas toivo, Pyhän Hengen voiman kautta." (Room. 15:13). Amen.

Markku Särelä


Tyhjä vasen

Lue saarnoja

    • All
    • Mika Bergman
    • Vesa Hautala
    • Kimmo Närhi
    • Dani Puolimatka
    • Markku Särelä
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
    • Rippisaarna
    • Puhe
    • Hartaus
    • Matt. 5:1 12
    • Matt. 7:13 14
    • Matt. 7:15 21
    • Matt. 21:1 9
    • Luuk. 16:1 9
    • Luuk. 17:11 19
    • Luuk. 19:41 47
    • Joh. 4:5 26
    • Anteeksiantamus
    • Armonvälineet
    • Evankeliumi
    • Ilo
    • Ikuinen Elämä
    • Israel
    • Jaakob
    • Jeesuksen Kärsimys
    • Jeesuksen Ylösnousemus
    • Job
    • Jumala
    • Jumalan Poika
    • Jumalan Rakkaus
    • Jumalan Sana
    • Kadotus
    • Kaksiluonto–oppi
    • Kaste
    • Katumus
    • Kiitos
    • Kiusaukset
    • Kristillinen Elämä
    • Kristillinen Seurakunta
    • Kristityn Risti
    • Kärsimys
    • Lohdutus
    • Lopunajat
    • Lähimmäisenrakkaus
    • Oikea Oppi
    • Omaisuus
    • Pyhä Henki
    • Raamattu
    • Rauha
    • Sovitus
    • Suru
    • Synti
    • Usko
    • Vanhurskauttaminen
    • Koettelemukset
    • Synninpäästö
    • Kristuksen Taivaaseen Astuminen
    • Johannes Kastaja
    • Rukous
    • Pääsiäissunnuntai
    • Toinen Pääsiäispäivä
    • 1. Sunnuntai Pääsiäisestä (Quasi Modo Geniti)
    • 2. Sunnuntai Pääsiäisestä (Misericordias Domini)
    • 3. Sunnuntai Pääsiäisestä (Jubilate)
    • 4. Sunnuntai Pääsiäisestä (Cantate)
    • 6. Sunnuntai Pääsiäisestä (Exaudi)
    • Marianpäivä
    • Laskiaissunnuntai (Esto Mihi)
    • 1. Paastonajan Sunnuntai (Invocavit)
    • 2. Paastonajan Sunnuntai (Reminiscere)
    • 3. Paastonajan Sunnuntai (Oculi)
    • 4. Paastonajan Sunnuntai (Laetare)
    • 5. Paastonajan Sunnuntai (Judica)
    • Palmusunnuntai
    • Kiirastorstai
    • Pitkäperjantai
    • 1. Adventtisunnuntai
    • 2. Adventtisunnuntai
    • 3. Adventtisunnuntai
    • 4. Adventtisunnuntai
    • Jouluaatto
    • Ensimmäinen Joulupäivä
    • Joulun Jälkeinen Sunnuntai
    • Uudenvuodenaatto
    • Uudenvuoden Päivän Jälkeinen Sunnuntai
    • Septuagesimasunnuntai
    • Seksagesimasunnuntai
    • Loppiainen
    • 1. Sunnuntai Loppiaisesta
    • 2. Sunnuntai Loppiaisesta
    • 3. Sunnuntai Loppiaisesta
    • 4. Sunnuntai Loppiaisesta
    • 5. Sunnuntai Loppiaisesta
    • 6. Sunnuntai Loppiaisesta
    • Kynttilänpäivä
    • Helluntai
    • Pyhän Kolmiykseyden Päivä
    • 2. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 3. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 4. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 5. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 6. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 8. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 9. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 10. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Helatorstai
    • 13. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 14. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 15. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 16. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 17. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 18. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 19. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Mikkelinpäivä
    • 20. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 21. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 22. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 23. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 26. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Pyhäinpäivä
    • Kirkkovuoden Lähinnä Viimeinen Sunnuntai
    • Tuomiosunnuntai
    • Maallinen Ja Hengellinen Uskovan Elämässä
    • Pyhä Saarnavirka
    • Harha
    • Antaminen
    • Etsikkoaika
    • Lähimmäinen
    • Kiitollisuus
    • 22.Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 1. Vuosikerta
    • Kristuksen Ylimmäispapillinen Virka
    • Luuk. 5:1 11
  • Oletus
  • Päivämäärä
  • Satunnainen
  • Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Fariseusten kysyessä häneltä [Jeesukselta] milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, hän vastasi heille ja sanoi: "Jumalan valtakunta ei tule nähtävällä tavalla, eikä sanota: 'Katso, täällä se on', tai: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä." Hän sanoi opetuslapsilleen: "Tulee aika, jolloin te haluaisitte
    Read More
    • 2. Adventtisunnuntai
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kun Jeesus tuli Pietarin kotiin, hän näki hänen anoppinsa makaavan kuumeessa. Hän koski tämän käteen, ja kuume lähti hänestä, ja hän nousi ja palveli heitä. Illan tultua hänen luokseen tuotiin monta riivattua. Hän ajoi henget ulos sanalla, ja kaikki sairaat hän paransi, jotta
    Read More
    • 3. Sunnuntai Loppiaisesta
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Armoa Armonruhtinaalta, rauhaa Rauhanruhtinaalta! Kalliit kristityt, Isäni opetti minut naulaamaan vasaralla, kun olin lapsi. Poika ei kuitenkaan oikein taitoa oppinut. Milloin löin ohi, milloin taas naula meni vinoon ja joskus napautin sormeenikin. Kärsivällisesti isä kuitenkin neuvoi kerta toisensa jälkeen. Ja joutuipa hän joskus
    Read More
    • Marko Kailasmaa
    • Puhe
    • Pyhäinpäivä
  • Rakkaat ystävät, veljet ja sisaret, Kristuksessa Jeesuksessa, erityisesti te, jotka tänään aiotte nauttia Herran pyhän ehtoollisen sakramentin. – Painakaamme sydämiimme Jumalan sana, joka on kirjoitettu Jesajan näyn luvussa 6, jakeissa 1–7: ”Kuningas Ussian kuolinvuotena minä näin Herran istuvan korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin. Serafit seisoivat hänen
    Read More
    • Marko Kailasmaa
    • Pyhäinpäivä
    • Rippisaarna
  • Te olette maan suola, mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi. Te olette maailman valo. Ylhäällä vuorella oleva kaupunki ei voi olla piilossa, eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja loistamaan kaikille huoneessa
    Read More
    • Marko Kailasmaa
    • Pyhäinpäivä
    • Saarna
  • Jeesus sanoi hänelle: "Jospa voisit uskoa. Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo." Heti lapsen isä huusi ja sanoi kyynelin: "Minä uskon, auta minua epäuskossani." Mark. 9:23-24 Erästä poikaa riivasi mykkä henki. Pojan isä oli ymmärrettävästi tuskainen ja hädissään poikansa tilanteesta. Mutta tässäkin Jeesus toimi ensin ja määrätietoisesti. Herramme antoi tällekin
    Read More
    • 15. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Marko Kailasmaa
    • Rippisaarna
  • Heidän vaeltaessaan hän meni erääseen kylään. Eräs nainen, nimeltä Martta, otti hänet kotiinsa. Hänellä oli sisar, nimeltään Maria, joka asettui istumaan Jeesuksen jalkojen juureen ja kuunteli hänen sanaansa. Mutta Martta puuhasi monissa palvelustoimissa, tuli ja sanoi: "Herra, etkö sinä välitä siitä, että sisareni on jättänyt minut yksin palvelemaan? Sano siis
    Read More
    • 15. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Sen tähden, kaikki, mitä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille, sillä tämä on Laki ja Profeetat. Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie leveä, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät. Mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka
    Read More
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Mutta tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu niille, jotka ovat lain alla, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä, sen tähden, ettei mitään lihaa julisteta hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista, sillä lain kautta tulee synnintunto. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta Laki ja Profeetat
    Read More
    • 5. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Kun helluntaipäivä oli tullut, he olivat kaikki yksimielisesti yhdessä. Silloin tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niin kuin olisi käynyt kova tuulenpuuska, ja se täytti koko talon, jossa he istuivat. He näkivät ikään kuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itse kunkin päälle. He tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat
    Read More
    • Helluntai
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Jos maailma teitä vihaa, tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä. Jos te maailmasta olisitte, maailma omaansa rakastaisi. Mutta koska ette ole maailmasta, vaan minä olen valinnut teidät maailmasta, sen tähden maailma teitä vihaa. Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi.' Jos he
    Read More
    • 6. Sunnuntai Pääsiäisestä (Exaudi)
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kalliit ystävät, Nykyisin jotkut varttuneemmatkin suomalaiset kysyvät: miksi maassamme vietetään kirkollisia juhlapyhiä. Niihin liittyvät vapaapäivät ansiotyöstä kyllä kelpaavat, mutta vain harva etsiytyy silloin Jumalan sanan kuuloon ja ehtoolliselle. Aikaisemmin pyhäkoulu- ja rippikoulutyö piti suurimman osan kansaa edes tietoisina pyhäpäivien merkityksistä. Jo suomen kielessämme
    Read More
    • Helatorstai
    • Jeesuksen Ylösnousemus
    • Marko Kailasmaa
    • Puhe
  • Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: "Simon, Joonan poika, rakastatko minua enemmän kuin nämä?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra, sinä tiedät, että olet minulle rakas." Hän sanoi hänelle: "Ruoki minun karitsoitani." Hän sanoi hänelle taas toistamiseen: "Simon, Joonan poika, rakastatko minua?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra, sinä tiedät,
    Read More
    • 2. Sunnuntai Pääsiäisestä (Misericordias Domini)
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Mutta jos Kristuksesta saarnataan, että hän on noussut kuolleista, kuinka eräät teistä sanovat, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole? Mutta jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, Kristuskaan ei ole noussut ylös. Mutta jos Kristus ei ole noussut ylös, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne. Silloin meidät myös havaitaan vääriksi Jumalan
    Read More
    • Marko Kailasmaa
    • Pääsiäissunnuntai
    • Saarna
  • Mutta Jeesuksen ristin ääressä seisoivat hänen äitinsä ja hänen äitinsä sisar Maria, Kloopaan vaimo, ja Maria Magdaleena. Kun Jeesus näki äitinsä ja sen opetuslapsen, jota hän rakasti, seisovan siinä vieressä, hän sanoi äidilleen: "Nainen, katso, poikasi!" Sitten hän sanoi opetuslapselle: "Katso, äitisi!" Siitä hetkestä opetuslapsi otti hänet luokseen. Sen jälkeen,
    Read More
    • Marko Kailasmaa
    • Pitkäperjantai
    • Saarna
  • Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus saapui Betaniaan, jossa Lasarus asui, hän, jonka Jeesus oli herättänyt kuolleista. Siellä valmistettiin hänelle ateria, ja Martta palveli, mutta Lasarus oli yksi niistä, jotka aterioivat hänen kanssaan. Maria otti naulan oikeaa, kallisarvoista nardusvoidetta, voiteli Jeesuksen jalat ja pyyhki ne hiuksillaan, ja huone tuli täyteen voiteen
    Read More
    • Marko Kailasmaa
    • Palmusunnuntai
    • Saarna
  • Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Pyhä ja Tosi, jolla on Daavidin avain, se, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa: Tiedän tekosi. Katso, olen pannut eteesi avoimen oven, eikä kukaan voi sitä sulkea, sillä voimasi on vähäinen, ja olet pitänyt sanani etkä ole kieltänyt nimeäni.
    Read More
    • 5. Paastonajan Sunnuntai (Judica)
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Niin eräs fariseuksista pyysi häntä syömään kanssaan. Hän meni fariseuksen taloon ja asettui aterialle. Katso, siinä kaupungissa oli nainen, joka oli syntinen; ja kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen talossa, hän toi mukanaan alabasteripullon, asettui hänen taakseen hänen jalkojensa kohdalle, itki ja rupesi kastelemaan hänen jalkojaan kyynelillään,
    Read More
    • 2. Paastonajan Sunnuntai (Reminiscere)
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Mutta Jeesus vastasi heille sanoen: "On tullut hetki, jolloin Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti sanon teille: jos ei vehnänjyvä putoa maahan ja kuole, se jää yksin, mutta jos se kuolee, se tuottaa paljon hedelmää. Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen. Mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, säilyttää sen iankaikkiseen elämään. Jos
    Read More
    • Laskiaissunnuntai (Esto Mihi)
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Niinpä hän tuli Syykar-nimiseen Samarian kaupunkiin, joka on lähellä Jaakobin pojalleen Joosefille antamaa maa-aluetta*. Siellä oli Jaakobin lähde. Kun nyt Jeesus oli matkasta väsynyt, hän istuutui lähteen reunalle. Oli noin kuudes tunti. Eräs Samarian nainen tuli ammentamaan vettä. Jeesus sanoi hänelle: "Anna minulle juoda." Sillä hänen opetuslapsensa olivat lähteneet kaupunkiin
    Read More
    • 2. Sunnuntai Loppiaisesta
    • Joh. 4:5 26
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
Lataa lisää pidä SHIFT pohjassa ladataksesi kaikki Lataa kaikki

Muista myös saarnakirjat

    • All
    • G. A. Aho
    • Rupert Efraimson
    • Markku Särelä
    • C. F. W. Walther
    • Saarnakirjat
    • Hartauskirjat
  • Oletus
  • Otsikko
  • Päivämäärä
  • Satunnainen