Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle

Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle

Ensimmäisenä adventtisunnuntaina, III vsk:n epistolateksti.

Ja valtaistuimelta lähti ääni, joka sanoi: "Ylistäkää meidän Jumalaamme, kaikki hänen palvelijansa, te, jotka häntä pelkäätte, sekä pienet että suuret." Ja minä kuulin ikäänkuin kansan paljouden äänen ja ikäänkuin paljojen vetten pauhinan ja ikäänkuin suuren ukkosenjylinän sanovan: "Halleluja! Sillä Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut hallituksen. Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut. Ja hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: se liina on pyhien vanhurskautus." Ja hän sanoi minulle: "Kirjoita: Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!" Vielä hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat." Ilm. 19:5-9.

Jumalan sana puhuu kaksista häistä, joihin Herra kutsuu: kuninkaan pojan häistä ja Karitsan hääateriasta.

Jeesus kertoi vertauksen kuninkaan pojan häistä, joihin kutsutaan kaikkia, sekä valtakunnan lapsia että teitten ja aitovierten kulkijoita. Nämä häät tapahtuvat tässä maailmassa ennen Kristuksen tuloa tuomiolle. Kutsu häihin on evankeliumin saarna, joka on tarkoitettu kaikille vietäväksi ja jokaisen noudatettavaksi. Kaikki kuitenkaan eivät ota kutsua vastaan, vaan useat torjuvat sen. On myös niitä, jotka tosin lähtevät häihin, mutta eivät pukeudu kuninkaan lähettämään lahjapukuun, vaan menevät sinne omissa vaatteissaan ja tulevat suljetuiksi pois häistä.

Toiset häät, joista Raamattu puhuu, on tekstimme tarkoittamat häät, tuo taivaallinen Karitsan hääateria. Siinä morsian ja häävieraat ovat sama asia, Kristuksen kirkko. Kun kuninkaan pojan häihin kutsuttiin kaikkia, näihin häihin saa kutsun tuomiopäivänä vain ne, jotka erkanivat tästä elämästä Kristukseen turvaten, eli ne, jotka olivat hääpuvussa kuninkaan pojan häissä.

Olet saanut kutsun kuninkaan pojan häihin. Sinut on kastettu ja olet sen jälkeen kuullut Jumalan sanaa, ja nytkin olet sitä kuulemassa. Kutsutaanko sinut myös Karitsan taivaalliselle hääaterialle? Tämän tärkeän kysymyksen tekstimme asettaa meille kaikille tänään.

1. Karitsan hääaterialla Jumala on ottanut vallan

Ilmestyskirjan kirjoittaja, apostoli Johannes, sai profeetallisessa näyssä katsella sitä Kristuksen kirkon odottamaa hetkeä, kun se saa astua taivaan iloon ja alkaa viettää häitä Ylkänsä kanssa.

Täällä armonajassa Jumala osoittaa kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä maailmaa kohtaan tahtoessaan pelastaa kaikki ihmiset, ettei yksikään hukkuisi, vaan että kaikki kääntyisivät ja tulisivat tuntemaan totuuden. Kun ihmiset eivät ymmärrä tätä, he kyselevät tähän tapaan: Jos Jumala on olemassa ja jos hän on kaikkivaltias, miksi hän ei estä pahaa? Todellakin tässä maailmassa pahalla on hallitusvaltaa. Raamattu sanoo: "Koko maailma on pahan vallassa" [alkukieli sananmukaisesti: 'makaa pahassa'] (Joh. 5:19). Pahalla on kuitenkin rajat, joiden yli se ei pääse ja jotka Jumala on sille asettanut. Ja Jumala kääntää pahankin palvelemaan tarkoituksiaan niin, että "kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut" (Room. 8:28).

Mutta silloin kun koittaa se hetki, jolloin Kristus vie seurakuntansa taivaallisiin häihin, "Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut hallituksen". Silloin pahan valta on lopullisesti kukistettu. Silloin kiusaaja joukkoineen ja kaikki paha on täydellisesti eristetty Kristuksen seurakunnasta. Siihen asti tarvitsemme uskoa ja kärsivällisyyttä. Vaikka meillä on taipumus olla kärsimättömiä, niin ei ole sopivaa, että Jumalan lapsi napisee taivaallista Isäänsä vastaan.

Tekstimme sanoo: "Ja valtaistuimelta lähti ääni, joka sanoi: 'Ylistäkää meidän Jumalaamme, kaikki hänen palvelijansa, te, jotka häntä pelkäätte, sekä pienet että suuret." Ja minä kuulin ikäänkuin kansan paljouden äänen ja ikäänkuin paljojen vetten pauhinan ja ikäänkuin suuren ukkosenjylinän sanovan: Halleluja!'" Nyt taivaallisen hääjuhlan alkaessa näkyy, että Herra, meidän Jumalamme, on kaikkivaltias ja että hänellä on hallitus ja valta. Täällä ajassa Jumalan kansa uskoi sen, taivaassa se nähdään ja koetaan, ja Jumalan kansa, sekä pienet että suuret, ylistää siitä Jumalaa. Täällä ylistys on usein heikkoa ja vaimeata, kun pyhiä on harvassa ja kokoontuvat joukot ovat pieniä, mutta siellä on toisin. Tekstimme vertaa taivaallista ylistystä kansan paljouden ääneen, paljojen vetten pauhinaan ja suureen ukkosen jylinään. Näin Jumala vahvistaa meitä uskoviaan, että kiinnittäisimme katseemme tulevaan emmekä masentuisi eläessämme täällä alhaalla ristinalaisissa olosuhteissa.

2. Karitsan häissä morsian on pukeutunut hääpukuun

Kuninkaan pojan häissä oli vieras, jolla ei ollut häävaatteita, ja kuninkaan palvelijat joutuivat poistamaan hänet hääsalista. Tämäkin kertoo niistä ristinalaisista olosuhteista ja sangen ikävistäkin asioista, jotka kohtaavat Kristuksen seurakuntaa täällä ajassa. Täällä Jumalan kansan joukossa on ikävä kyllä myös ulkokullailijoita, jotka yrittävät pystyttää omaa vanhurskauttaan kelvatakseen Jumalalle, ja kun heidän väärä uskonsa paljastuu, he saattavat tuottaa paljon harmia Herran omille. Täällä joudumme kuitenkin elämään tällaisten asioiden kanssa, hoitamaan niitä Jumalan sanalla ja kärsimään sitä ristiä, mikä siitä tulee. Myös rukoilemme, että nekin ystävät, jotka eivät vielä ole ottaneet evankeliumia vastaan, lopulta voisivat sen uskoa ja pelastua.

Taivaassa ei ole enää minkäänlaisia huolia eikä murheita. Se seurakunta, tuo taivaallinen Kristuksen morsian, on täällä ajassa saanut puhdistuksen. Siitä Raamattu sanoo: "Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta, saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton" (Ef. 5:25-27). Taivaassa tämä on totta näkemisessä. Siitä riemullisesta asiasta tekstimme sanoo: "Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut. Ja hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: se liina on pyhien vanhurskautus."

Täällä ajassa Jumalan seurakunta puhdistettiin Kristuksen uhrilla, joka tuli omaksemme kasteen ja uskon kautta. Meidät vanhurskautettiin eli meille luettiin hyväksi Kristuksen vanhurskaus. Taivaassa saamme pukeutua tähän samaan vanhurskauteen, minkä täällä uskossa omistimme, mutta siellä se tapahtuu näkemisessä. Täällä meidät päästettiin kaikista synneistämme Kristuksen sovintotyön nojalla ja saimme uskoa sen Pyhän Hengen vaikuttamalla uskolla. Taivaassa olemme kirkastetussa ruumiissa vapaita vanhasta ihmisestä ja kaikesta synnistä. Täällä tunsimme syntisyytemme painoa ja huokailimme kuoleman ruumiissa (Room. 7:24). Taivaassa olemme pukeutuneet hohtavaan ja puhtaaseen liinavaatteeseen, ei vain vanhurskaiksi luettuina, vaan täydellisesti vanhurskaiksi tehtyinä.

Taivaassa koko Kristuksen seurakunta ilman yhtään poikkeusta on puhdas. Niin kuin on ollut ikiaikainen tapa, että morsian pukeutuu valkeaan, puhtaaseen hääpukuun, miehellensä kaunistettuna, niin myös Kristuksen seurakunta, hänen morsiamensa, ilmestyy taivaassa Ylkänsä eteen puhtaana, viattomana ja riemujuhlaan valmistettuna.

3. Kutsutaanko sinut Karitsan hääaterialle

Kun täällä saarnataan evankeliumia, kaikkia kutsutaan kuninkaan pojan häihin. Kutsua aivan tyrkytetään ja sanotaan: "Kaikki on valmiina; tulkaa häihin." (Matt. 22:4). Mutta viimeisenä päivänä, silloin, kun Kristus saapuu tuomiolle kirkkaudessaan kaikkien pyhien enkeleittensä kanssa, kutsu Karitsan iankaikkiseen hääjuhlaan osoitetaan vain niille, jotka jo täällä ajassa olivat lähteneet kuninkaan pojan häihin, eli niille, jotka olivat uskoneet evankeliumin. Sen sijaan kaikki ne, jotka hylkäsivät kutsun, saavat kuulla tuomion sanan: "Menkää pois!" (Matt. 25:41). Ystäväni, varo, ettet vain ole sitä joukkoa.

Mutta miten ihanaa on tuomiolla kuulla tuo suurenmoinen taivaskutsu: "Tulkaa, minun Isäni siunatut" (Matt. 25:34). Tekstimme sanoo: "'Kirjoita: Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!' Vielä hän sanoi minulle: 'Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat.'" Tuo suurenmoinen kutsu on peruuttamaton, lopullinen. Autuas se, joka saa sen kuulla. Autuas se, jolla on paikka Karitsan hääaterialla.

Voithan sinäkin ilolla odottaa tuota suurta päivää ja kutsua käydä valmiiksi katettuun hääpöytään? Jos olet tästä epävarma, etsi siitä varmuus Jumalan sanasta ja taistele Jumalasi kanssa, kunnes hän on siunannut sinut ja sinä olet saanut voiton Jumalasta kietomalla hänet hänen omiin armolupauksiinsa Kristuksessa. Älä jää epävarmuuteen, vaan usko. Ole varma asiasta Jumalan sanan nojalla. Jo nyt saat iloita siitä, että viimeisenä päivänä saat kuulla kutsun Karitsan hääaterialle.

Herra käski Johannesta kirjoittamaan nuo sanat ja vakuutti vielä: "Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat". Tällä tavoin Jumala haluaa synnyttää meissä taivaskaipuuta ja vahvistaa uskoamme, että meillä olisi varma ja luja iankaikkisen elämän autuaallinen taivastoivo.

Amen.

Markku Särelä


Tyhjä vasen

Lue saarnoja

    • All
    • Mika Bergman
    • Vesa Hautala
    • Kimmo Närhi
    • Dani Puolimatka
    • Markku Särelä
    • Saarna
    • Rippisaarna
    • Hartaus
    • Matt. 7:13 14
    • Matt. 7:15 21
    • Matt. 21:1 9
    • Luuk. 16:1 9
    • Luuk. 17:11 19
    • Luuk. 19:41 47
    • Anteeksiantamus
    • Armonvälineet
    • Evankeliumi
    • Ilo
    • Ikuinen Elämä
    • Israel
    • Jaakob
    • Jeesuksen Kärsimys
    • Jeesuksen Ylösnousemus
    • Job
    • Jumala
    • Jumalan Poika
    • Jumalan Rakkaus
    • Jumalan Sana
    • Kadotus
    • Kaksiluonto–oppi
    • Kaste
    • Katumus
    • Kiitos
    • Kiusaukset
    • Kristillinen Elämä
    • Kristillinen Seurakunta
    • Kristityn Risti
    • Kärsimys
    • Lohdutus
    • Lopunajat
    • Lähimmäisenrakkaus
    • Oikea Oppi
    • Omaisuus
    • Pyhä Henki
    • Raamattu
    • Rauha
    • Sovitus
    • Suru
    • Synti
    • Usko
    • Vanhurskauttaminen
    • Koettelemukset
    • Synninpäästö
    • Kristuksen Taivaaseen Astuminen
    • Johannes Kastaja
    • Pääsiäissunnuntai
    • Toinen Pääsiäispäivä
    • 1. Sunnuntai Pääsiäisestä (Quasi Modo Geniti)
    • 2. Sunnuntai Pääsiäisestä (Misericordias Domini)
    • 3. Sunnuntai Pääsiäisestä (Jubilate)
    • 4. Sunnuntai Pääsiäisestä (Cantate)
    • Marianpäivä
    • Laskiaissunnuntai (Esto Mihi)
    • 1. Paastonajan Sunnuntai (Invocavit)
    • 2. Paastonajan Sunnuntai (Reminiscere)
    • 3. Paastonajan Sunnuntai (Oculi)
    • 4. Paastonajan Sunnuntai (Laetare)
    • Palmusunnuntai
    • Kiirastorstai
    • 1. Adventtisunnuntai
    • 2. Adventtisunnuntai
    • 3. Adventtisunnuntai
    • 4. Adventtisunnuntai
    • Jouluaatto
    • Ensimmäinen Joulupäivä
    • Joulun Jälkeinen Sunnuntai
    • Uudenvuodenaatto
    • Uudenvuoden Päivän Jälkeinen Sunnuntai
    • Septuagesimasunnuntai
    • Seksagesimasunnuntai
    • Loppiainen
    • 1. Sunnuntai Loppiaisesta
    • 2. Sunnuntai Loppiaisesta
    • 3. Sunnuntai Loppiaisesta
    • 4. Sunnuntai Loppiaisesta
    • 5. Sunnuntai Loppiaisesta
    • 6. Sunnuntai Loppiaisesta
    • Kynttilänpäivä
    • Helluntai
    • Pyhän Kolmiykseyden Päivä
    • 2. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 3. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 4. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 5. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 6. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 8. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 9. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 10. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Helatorstai
    • 13. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 14. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 16. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 17. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 18. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 19. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Mikkelinpäivä
    • 20. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 21. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 22. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 23. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 26. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Pyhäinpäivä
    • Kirkkovuoden Lähinnä Viimeinen Sunnuntai
    • Tuomiosunnuntai
    • Maallinen Ja Hengellinen Uskovan Elämässä
    • Pyhä Saarnavirka
    • Harha
    • Antaminen
    • Etsikkoaika
    • Lähimmäinen
    • Kiitollisuus
    • 22.Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
  • Oletus
  • Päivämäärä
  • Satunnainen
  • 3. loppiaisen jälkeinen sunnuntai 3vsk. 2. Kor. 1:3–11 Kiitetty olkoon Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikessa ahdistuksessa ovat. Sillä samoin kuin Kristuksen kärsimykset tulevat osaksemme runsaina,
    Read More
    • 3. Sunnuntai Loppiaisesta
    • Dani Puolimatka
    • Lohdutus
    • Saarna
  • Luuk. 10:17–22: Niin ne seitsemänkymmentä palasivat iloiten ja sanoivat: "Herra, riivaajatkin ovat meille alamaiset sinun nimessäsi." Hän sanoi heille: "Minä näin saatanan lankeavan taivaasta kuin salaman. Katso, olen antanut teille vallan tallata käärmeitä, skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava. Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat
    Read More
    • 1. Paastonajan Sunnuntai (Invocavit)
    • Ilo
    • Mika Bergman
    • Saarna
  • Luuk. 17:7–10: Jos jollakulla teistä on palvelija kyntämässä tai paimentamassa, sanooko hän tälle tämän tullessa pellolta: 'Käy heti aterialle'? Eikö hän pikemminkin sano hänelle: 'Valmista minulle ateria, vyöttäydy ja palvele minua, sillä aikaa kun syön ja juon; ja sitten syö ja juo sinä'? Eihän hän kiitä palvelijaa siitä, että tämä
    Read More
    • Mika Bergman
    • Saarna
    • Septuagesimasunnuntai
  • Luuk. 12:42–48: Ja Herra sanoi: "Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen huoneenhaltija, jonka hänen herransa asettaa pitämään huolta hänen palvelusväestään, antamaan heille ajallaan heidän ruokaosansa? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän! Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi. Mutta jos palvelija sanoo
    Read More
    • 9. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Mika Bergman
    • Pyhä Saarnavirka
    • Saarna
  • Uskollinen ja ymmärtäväinen huoneenhaltijaLuuk. 12:42–48 Pastori Vesa Hautalan saarna Orivedellä 13.8.2017
    Read More
    • 9. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Saarna
    • Vesa Hautala
  • Luuk. 14:25–35: Ja hänen mukanaan kulki paljon kansaa; ja hän kääntyi ja sanoi heille: "Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni. Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se
    Read More
    • 2. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Kristillinen Elämä
    • Kristityn Risti
    • Mika Bergman
    • Saarna
  • Joh. 15:1–9: "Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän. Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut. Pysykää minussa, niin minä pysyn
    Read More
    • Mika Bergman
    • Pyhän Kolmiykseyden Päivä
    • Saarna
  • Joh. 17:6–10 Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka sinä annoit minulle maailmasta. He olivat sinun, ja sinä annoit heidät minulle, ja he ovat ottaneet sinun sanastasi vaarin. Nyt he tietävät, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on sinulta. Sillä ne sanat, jotka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille;
    Read More
    • 3. Sunnuntai Pääsiäisestä (Jubilate)
    • Mika Bergman
    • Saarna
  • 1 Moos. 32:24–31 Ja Jaakob jäi yksinänsä toiselle puolelle. Silloin painiskeli hänen kanssaan muuan mies päivän koittoon saakka. Ja kun mies huomasi, ettei hän häntä voittanut, iski hän häntä lonkkaluuhun, niin että Jaakobin lonkka nyrjähti hänen painiskellessaan hänen kanssaan. Ja mies sanoi: "Päästä minut, sillä päivä koittaa". Mutta hän vastasi:
    Read More
    • 1. Sunnuntai Pääsiäisestä (Quasi Modo Geniti)
    • Mika Bergman
    • Saarna
  • Joh. 12:1–16 Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus saapui Betaniaan, jossa Lasarus asui, hän, jonka Jeesus oli herättänyt kuolleista. Siellä valmistettiin hänelle ateria, ja Martta palveli, mutta Lasarus oli yksi niistä, jotka olivat aterialla hänen kanssaan. Niin Maria otti naulan oikeata, kallisarvoista nardusvoidetta ja voiteli Jeesuksen jalat ja pyyhki ne hiuksillaan;
    Read More
    • Antaminen
    • Jumalan Rakkaus
    • Mika Bergman
    • Palmusunnuntai
    • Saarna
  • Joh. 6:24–36 Kun siis kansa näki, ettei Jeesus ollut siellä eivätkä hänen opetuslapsensa, astuivat hekin venheisiin ja menivät Kapernaumiin ja etsivät Jeesusta. Ja kun he löysivät hänet järven toiselta puolelta, sanoivat he hänelle: "Rabbi, milloin tulit tänne?" Jeesus vastasi heille ja sanoi: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ette te minua
    Read More
    • 4. Paastonajan Sunnuntai (Laetare)
    • Mika Bergman
    • Omaisuus
    • Saarna
  • Luuk. 7:36–50 Niin eräs fariseuksista pyysi häntä ruualle kanssaan; ja hän meni fariseuksen taloon ja asettui aterialle. Ja katso, siinä kaupungissa oli nainen, joka eli syntisesti; ja kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen talossa, toi hän alabasteripullon täynnä hajuvoidetta ja asettui hänen taakseen hänen jalkojensa kohdalle, itki
    Read More
    • 2. Paastonajan Sunnuntai (Reminiscere)
    • Anteeksiantamus
    • Mika Bergman
    • Saarna
    • Synti
  • Matt. 16: 21–23 Siitä lähtien Jeesus alkoi ilmoittaa opetuslapsilleen, että hänen piti menemän Jerusalemiin ja kärsimän paljon vanhimmilta ja ylipapeilta ja kirjanoppineilta ja tuleman tapetuksi ja kolmantena päivänä nouseman ylös. Silloin Pietari otti hänet erilleen ja rupesi nuhtelemaan häntä sanoen: "Jumala varjelkoon, Herra, älköön se sinulle tapahtuko." Mutta hän kääntyi
    Read More
    • 1. Paastonajan Sunnuntai (Invocavit)
    • Kiusaukset
    • Mika Bergman
    • Saarna
  • Joh. 4:5–26: Niin hän tuli Sykar nimiseen Samarian kaupunkiin, joka on lähellä sitä maa-aluetta, minkä Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille. Ja siellä oli Jaakobin lähde. Kun nyt Jeesus oli matkasta väsynyt, istui hän lähteen reunalle. Ja oli noin kuudes hetki. Niin tuli eräs Samarian nainen ammentamaan vettä. Jeesus sanoi hänelle:
    Read More
    • 2. Sunnuntai Loppiaisesta
    • Saarna
    • Vesa Hautala
  • Joh. 7:14–18 Mutta kun jo puoli juhlaa oli kulunut, meni Jeesus ylös pyhäkköön ja opetti. Niin juutalaiset ihmettelivät ja sanoivat: Kuinka tämä osaa kirjoituksia, vaikkei ole oppia saanut?» Jeesus vastasi heille ja sanoi: ”Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa,
    Read More
    • 1. Sunnuntai Loppiaisesta
    • Mika Bergman
    • Oikea Oppi
    • Saarna
  • Joh. 3:22–36: Sen jälkeen Jeesus meni opetuslapsineen Juudean maaseudulle ja oleskeli siellä heidän kanssaan ja kastoi. Mutta Johanneskin kastoi Ainonissa lähellä Salimia, koska siellä oli paljon vettä; ja ihmiset tulivat ja antoivat kastaa itsensä. Sillä Johannesta ei vielä oltu heitetty vankeuteen. Niin Johanneksen opetuslapset rupesivat väittelemään erään juutalaisen kanssa puhdistuksesta.
    Read More
    • 4. Adventtisunnuntai
    • Kristillinen Elämä
    • Kristityn Risti
    • Lohdutus
    • Mika Bergman
    • Saarna
  • Matt. 11:11-19 Totisesti minä sanon teille: ei ole vaimoista syntyneitten joukosta noussut suurempaa kuin Johannes Kastaja; mutta vähäisin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän. Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen. Sillä kaikki profeetat ja laki ovat ennustaneet Johannekseen asti; ja jos
    Read More
    • 3. Adventtisunnuntai
    • Johannes Kastaja
    • Mika Bergman
    • Saarna
  • Matt. 25:31-46 Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa,
    Read More
    • Mika Bergman
    • Saarna
    • Tuomiosunnuntai
  • Matt. 25:1-13 "Silloin on taivasten valtakunta oleva kymmenen neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät ylkää vastaan. Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi ymmärtäväistä. Tyhmät ottivat lamppunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa. Mutta ymmärtäväiset ottivat öljyä astioihinsa ynnä lamppunsa. Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat. Mutta
    Read More
    • Kirkkovuoden Lähinnä Viimeinen Sunnuntai
    • Lopunajat
    • Mika Bergman
    • Pyhä Henki
    • Saarna
  • Matt. 22:15-22 Silloin fariseukset menivät ja neuvottelivat, kuinka saisivat hänet sanoissa solmituksi. Ja he lähettivät hänen luoksensa opetuslapsensa herodilaisten kanssa sanomaan: "Opettaja, me tiedämme, että sinä olet totinen ja opetat Jumalan tietä totuudessa, kenestäkään välittämättä, sillä sinä et katso henkilöön. Sano siis meille: miten arvelet? Onko luvallista antaa keisarille veroa
    Read More
    • 23. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Maallinen Ja Hengellinen Uskovan Elämässä
    • Mika Bergman
    • Saarna
Lataa lisää pidä SHIFT pohjassa ladataksesi kaikki Lataa kaikki

Muista myös saarnakirjat

    • All
    • G. A. Aho
    • Rupert Efraimson
    • Markku Särelä
    • C. F. W. Walther
    • Saarnakirjat
    • Hartauskirjat
  • Oletus
  • Otsikko
  • Päivämäärä
  • Satunnainen