Seurakunnan sisäinen ehtoollinen

Seurakunnan sisäinen ehtoollinen

Tunnustuksellisissa luterilaisissa seurakunnissa jaetaan ehtoollista vain seurakuntaan tai sen uskonyhteyteen kuuluville ehtoolliselle oikeutetuille jäsenille. Tämä käytäntö poikkeaa siitä yleisestä käytännöstä, joka vallitsee reformoidussa kirkoissa, joissa kaikkia kehotetaan osallistumaan ehtoolliselle. Monissa luterilaista nimeä kantavissa seurakunnissa on sama käytäntö.

Noudattaessaan tällaista käytäntöä tunnustukselliset luterilaiset seurakunnat toimivat Jumalan sanan mukaisesti. Tämä käytäntö on myös Evankelis-Luterilaisen Kirkon Tunnustuskirjojen mukainen. Augsburgin Tunnustuksessa sanotaan: " Meillä näet säilytetään se tapa, ettei anneta sakramenttia niille, joita sitä ennen ei ole kuulusteltu ja synneistä päästetty" (Aug.Tunn. 25).

Miksi tulee seurakunnan näin toimia? Sen tähden, että Raamattu sanoo ehtoollisen nauttimisesta seuraavasti: "Koetelkoon siis ihminen itsensä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta; sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa" 1. Kor. 11:28, 29. Jos epäuskoinen ihminen osallistuisi ehtoolliselle seurakunnissamme, hän saisi Kristuksen tosi ruumiin ja veren leivän ja viinin kanssa. (1. Kor.11:27) Mutta nämä eivät olisi hänelle hyödyksi vaan tuomioksi. Avoin ehtoollispöytä reformoiduissa kirkoissa on luonnollinen seuraus siitä, että nämä kirkot eivät usko ja opeta, että Kristuksen tosi ruumis ja veri todella saadaan leivän ja viinin mukana.

Jotkut sanovat: "Me kyllä uskomme ja opetamme ehtoollisesta Luterilaisen Kirkon Tunnustuskirjojen mukaisesti, mutta kun olemme julistaneet ehtoollisvieraille tämän raamatullisen opin, me jätämme jokaisen omantunnon asiaksi, tuleeko hän ehtoolliselle vai ei. Emme aseta itseämme kenenkään tuomareiksi." Ne, jotka omaksuvat tämän kannan eivät pidä ehtoolliselle ilmoittautumista tarpeellisena. Tunnustukselliset luterilaiset seurakunnat sen sijaan noudattavat tätä tapaa.

On totta, että Jeesus sanoi: "Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita" Lk. 6:37. Mutta sanoessansa näin, hän tarkoitti, ettei tule fariseusten tavoin etsiä malkaa veljen silmästä ja olla huomaamatta malkaa, joka on omassa silmässä. Toisaalta Kristus antoi kristilliselle seurakunnalle vallan osoittaa ja jopa vihdoin erottaa seurakunnasta katumattoman syntisen. Apostoli Paavali kirjoittaa: "Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella?" 1. Kor. 5:12. Jeesus sanoo uskovaisille: "Totisesti minä sanon teille: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä päästätte maan päällä on oleva päästetty taivaassa" Matt. 18:18. Tämän mukaan kristillisen seurakunnan tulee kieltää ehtoollinen ( koska ehtoollinen on yksityinen synninpäästö) katumattomilta, jos heidän katumattomuutensa on tullut julki. tehdessämme näin me emme tuomitse. Jumala on jo tuominnut. Kristillinen seurakunta uskoo tämän tehtävän seurakunnan paimenelle, joka on "Jumalan salaisuuksien huoneenhaltija". Hänen tulee ottaa "itsestään vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on hänet pannut kaitsijaksi paimentamaan Herran seurakuntaa" Apt. 20:28. Seurakunnan paimenen täytyy kerran tehdä tili jokaisesta sielusta, joka on uskottu hänen hoitoonsa. Eipä kumma, että hän tahtoo, ettei kukaan syö ja juo tuomioksensa.

"Mutta miksi te tunnustukselliset luterilaiset seurakunnat laskette ehtoolliselle ainoastaan niiden kirkkojen jäseniä, jotka ovat yhtä mieltä kanssanne kaikissa opin asioissa?", meiltä kysytään. "Miksi ette laske ehtoolliselle kaikkia niitä, jotka katuvaisina syntisinä uskossa turvaavat Jeesukseen ansioon huolimatta siitä, mihin kirkkoon he kuuluvat?" Tähän vastaamme: Harjoittaessamme seurakunnan sisäistä ehtoollista me emme lainkaan tahdo tehdä kyseenalaiseksi seurakuntiemme ulkopuolella olevien kristittyjen uskoa. Mutta omatuntomme vaatii, että kieltäydymme laskemasta ehtoolliselle niiden kirkkojen jäseniä, jotka eivät kaikessa tunnusta ja noudata sitä Raamatun mukaista oppia, joka esitetään Evankelis-Luterilaisen Kirkon Tunnustuskirjoissa. Jos sallisimme näiden kirkkojen jäsenten nauttia ehtoollista kanssamme, antaisimme sen kuvan, että heidän kirkkonsa Raamatusta poikkeavat opit ja käytäntö ovat vaarattomia. Näin ei asia kuitenkaan ole. Jeesus sanoo: "(Opettakaa) heitä pitämään KAIKKI, mitä minä olen käskenyt teidän pitää." Matt. 28:20. Raamatussa on paljon kohtia, joissa selvästi kielletään meitä välinpitämättömyydestä, kun on kyse Raamatun opista. (1. Kor. 1:10; 2. Kor. 6:14; 1. Tim.3:5,6, Room. 16:17) Laskiessamme ehtoolliselle henkilön, joka kuuluu kirkkoon, jossa opetetaan ja sallitaan Raamatusta poikkeavaa oppia, me osallistuisimme mainitun henkilön syntiin, nimittäin siihen, että hän hyväksyy tai sallii väärän opin oikean opin rinnalla. 1. Tim. 5:22

Raamatun mukaan ehtoollisen tarkoituksena ei ole ainoastaan syntien anteeksiantamus ja uskon vahvistaminen, vaan sen tarkoituksena on myös todistaa, että olemme yhtä uskossa niiden kanssa, joiden kanssa nautimme ehtoollista. (1. Kor. 10:17,18,21). Ei ole olemassa sen läheisempää yhteyttä kuin se, mikä tapahtuu ehtoollisessa. Ainoastaan hätätapauksessa jaamme ehtoollisen seurakuntiemme ulkopuolella olevalle, ja silloinkin vasta kun on otettu selvää siitä, mitä hän uskoo ja tunnustaa.

Sanotaan: "Mutta eikö rakkaus vaadi, että ehtoollispöytä on avoinna kaikille?" Tosi rakkaus ei ole sitä, että annamme jonkun tehdä sitä, mikä on hänelle itselleen tai evankeliumin asialle vahingollista. Juuri tosi rakkaus vaatii, että me Raamatun opetuksen mukaan valvomme, ketkä nauttivat ehtoollista alttariemme ääressä. Tehdessään näin me noudatamme Kristuksen ja apostolien esikuvaa. He julistivat evankeliumia kaikille, mutta ehtoollista jaettiin vain uskovaisten piirissä. Ensimmäistä ehtoollista Kristus vietti ainoastaan opetuslastensa kanssa ( Luuk.22:11,14; Matt. 26:18,20). Samoin apostolisessa kirkossa ne, jotka pysyivät apostolien opissa, yhdessä osallistuivat "leivän murtamiseen" (Apt. 2.42; 1. Kor. 11:20)

Me sanomme kaikille: Me ilomielin tahdomme nauttia ehtoollista kanssanne ja tahdomme, että te nautitte sitä meidän kanssamme, mutta ainoastaan silloin, kun tämä voi tapahtua Kristuksen Raamatussa olevien käskyjen perusteella. Jos joku uskoo niinkuin mekin, hän on tervetullut liittymään joukkoomme ja käymään yhteiseen ehtoollispöytään. Ehtoollinen on kallis Jumalan antama lahja, armonväline, jonka kautta me Jumalan lapset saamme vahvistusta heikolle uskollemme. Siinä Kristus antaa meille tosi ruumiinsa ja verensä pantiksi ja sinetiksi siitä, että hän on hankkinut meille syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän viattomalla kärsimisellään ja kuolemallaan. Jumala auttakoon meitä kaikki oikein käyttämään tätä kallista lahjaa.

Rupert Efraimsson
Luterilainen 2/1969

 


Tyhjä vasen

Lue artikkeleita

    • All
    • Mika Bergman
    • Markku Särelä
    • Avioliitto
    • Israel
    • Jumalan Sana
    • Kaste
    • Kirkollinen Yhteys
    • Kirkollisia Uutisia
    • Kristillinen Seurakunta
    • Luominen
    • Perhe–elämä
    • Pyhä Henki
    • Raamattu
    • Uskon Perusasiat Ja Raamatunselitys
    • Vanhurskauttaminen
    • Uudestisyntyminen
    • Jeesuksen Syntymä
    • Ehtoollinen
    • Kirkkohistoria
    • Kirkkokuri
    • Saarnavirka
  • Oletus
  • Päivämäärä
  • Satunnainen
  • Etsimme nuoria miehiä ja varttuneempiakin, jotka ovat halukkaita pyhään saarnavirkaan Kuten tiedätte, kirkkomme on joutunut pastoripulaan. Sen vuoksi etsimme sellaisia nuoria miehiä ja jo varttuneitakin, jotka tuntevat sydämessään kutsumusta ja kiinnostusta pyhään saarnavirkaan. He voivat olla nuoriakin ja vasta rippikouluun tulevia. Mutta he voivat olla vanhempiakin, yli kolmekymmentävuotiaita. Pääasia on,
    Read More
  • Johdantoa Kristillisessä kirkossa saa opettaa vain pyhän Raamatun ilmoittamaa oppia. ”Ei pidä järkeillä yli sen, mikä on kirjoitettu.” (1 Kor. 4:6) Jokaiselle opille tulee olla selvä raamattunäyttö. Pyhä Raamattu on ainoa opin lähde. Se on myös itsessään selvä: ”Sinun sanasi on jalkojeni lamppu ja valo tielleni.” (Ps. 119:105) Se on
    Read More
    • Kaste
    • Markku Särelä
    • Uudestisyntyminen
  • Koko Raamattu Jumalan sanana Käännös lähtee siitä, että Raamattu on Pyhän Hengen inspiroima Jumalan sana. Tämä periaate on ohjannut käännösprosessin jokaista vaihetta. Kääntämistä hallitsi pohjatekstin kunnioittaminen. Käännös on sanatarkempi kuin vuoden 1992 kirkkoraamattu. Käännettävän tekstin ajatus on pyritty välittämään suomen kielelle tinkimättä sen sanavalinnoista, mikäli tämä on ollut ymmärrettävästi mahdollista.
    Read More
    • Raamattu
  • Uuden avioliittolain myötä useampi kansankirkon pastori on ilmaissut aikeensa vihkiä homopareja avioliittoon. He mieltävät toimivansa Raamatun hengessä siunatessaan kahden samaa sukupuolta olevan liiton. Ehkä osa heistä tiedostaa sen, että Raamattu tuomitsee useassa kohdassa samaa sukupuolta olevien väliset sukupuolisuhteet, mutta he yleensä ajattelevat näiden kohtien olevan sidoksissa omaan aikaansa. Kun pohditaan
    Read More
    • Avioliitto
    • Jumalan Sana
    • Mika Bergman
  • STLK:n 45. varsinaisen kirkkokunnankokouksen julkilausuma. Niin kuin Pyhä Henki liikkui alussa vetten päällä (1 Moos. 1:2), niin hän toimii myös pyhässä kasteessa luoden uutta. Sen kautta hän synnyttää synteihinsä kuolleet (Ef. 2:1) uuteen hengelliseen elämään (Joh. 3:5, Tiit. 3:5). Kasteen myötä saadaan Pyhä Henki (Apt. 2:38) sydämeen asumaan (1 Kor.
    Read More
    • Pyhä Henki
  • Jumala asetti avioliiton miehen ja naisen välille jo Paratiisissa ennen syntiinlankeemusta. Se kuuluu siis yleiseen siveyslakiin, joka koskee kaikkia ihmisiä. Näin Jumalan sana, Pyhä Raamattu, ilmoittaa. Kun Jumala loi ihmisen, hän loi heidät mieheksi ja naiseksi. Hän myös siunasi heidät. Tähän siunaukseen perustuu miehen ja naisen keskinäinen avioelämä. Sen vakiintuneena
    Read More
    • Perhe–elämä
  • Suomen Tunnustuksellisen Luterilaisen kirkon seurakunnat ovat Jumalaa kiittäen yksimielisesti todenneet, että niillä on opillinen ja kirkollinen yhteys Ylösnousemuksen Luterilaisen Augsburgin Tunnustuksen Seurakunnan kanssa (Riika, Latvia) kanssa. Seurakunnan nimi latviaksi on Augsburgas ticibas apliecibas Augšamcelšanas luteranu draudze. Tämä seurakunta totesi omasta puolestaan opillisen ja kirkollisen yhteyden seurakuntiemme kanssa helmikuussa. Latvialainen sisarseurakuntamme
    Read More
    • Kirkollisia Uutisia
  • לָכֵן יִתֵּ֙ן אֲדֹנָ֥י ה֛וּא לָכֶ֖ם א֑וֹת הִנֵּ֣ה הָעַלְמָ֗ה הָרָה֙ וְיֹלֶ֣דֶת בֵּ֔ן וְקָרָ֥את שְׁמ֖וֹ עִמָּ֥נוּ אֵֽל׃ Sen tähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel. Jes. 7:14. Selitettävä kohta on Jesajan kirjan alkupuolelta, Jes. 7:14. Ymmärtääksemme tätä jaetta meidän on katsottava
    Read More
    • Jeesuksen Syntymä
  • Augsburgin tunnustuksen VII:n uskonkohdan mukaisesti tunnustamme: "Sillä kristillisen kirkon todelliseen yhteyteen riittää, että siinä evankeliumi saarnataan yksimielisesti puhtaan käsityksen mukaisesti ja sakramentit Jumalan sanan mukaisesti jaetaan." (Saksalaisen tekstin mukainen käännös). Latinalainen versio kuuluu käännettynä: "Ja kirkon oikeaan yhteyteen on tarpeen (satis est) yksimielisyys evankeliumin opissa ja sakramenttien jakamisessa." Ymmärrämme "evankeliumin
    Read More
    • Kirkollinen Yhteys
  • Monet kesät ja syksyt ovat muuttuneet talviksi ja taas kevään myötä kesiksi niistä ajoista, kun Jeesus Vapahtajani tarttui minua kädestä ja sanoi: "Minä näytän sinulle elämäsi tien, jota sinun tulee käydä." Sitä tietä olen kulkenut jo hyvin pitkälle, eikä sen määränpää ole vielä saavutettu, vaikka koti onkin jo lähellä. Usein
    Read More
    • Kristillinen Seurakunta
  • Te kansankirkon papit, jotka vastustatte niin sanottua naispappeutta, olette uskonne ja käytäntönne vuoksi tulilinjalla. Teitä vastustavat kansan enemmistö, tiedotusvälineet, epäuskoinen maailma sekä kaikki kansankirkon piispat, pappien valtaenemmistö ja suuri joukko kirkkokansaa. Vaikka haluatte edelleen pysyä kansankirkossa, minun sallittaneen kuitenkin kirjoittaa teille virkakysymyksessä puolustuspuhe, Plädoyer. Olen tottunut siihen, että usein kansankirkkoon
    Read More
    • Jumalan Sana
    • Kirkollinen Yhteys
  • Kansankirkko muutti joitakin vuosia sitten käytäntöään ja jakaa myös lapsille ehtoollisen. Tätä uutta käytäntöä pyritään perustelemaan ja selittämään se luterilaiseksi. Oltiinko siis sitä ennen epäluterilaisia? Tunnustuksellinen luterilainen kirkko ei jaa ehtoollista pienille lapsille, vaan vasta niille, jotka ovat käyneet rippikoulun ja ovat konfirmoidut. Olemmeko siis epäluterilaisia?Käytäntömme perustuu seuraaviin asioihin. Kastamme
    Read More
    • Ehtoollinen
  • Yhteiskunnassa on keskusteltu jo pitkään siitä, kuinka homoseksuaaliseen suhteeseen on suhtauduttava. Nykyaikana keskustelu on entistäkin vilkkaampaa sen johdosta, että eduskunnassa on esitetty sellaisen lain säätämistä, joka johtaisi homoseksuaalisen suhteen rekisteröimiseen ja monessa suhteessa sen rinnastamiseen avioliiton kanssa. Tämän johdosta on syytä tarkastella sitä, mitä Raamattu ja sen ilmoittama luomisjärjestys asiasta
    Read More
    • Avioliitto
    • Luominen
  • Muutamia kymmeniä vuosia sitten ilmestyi englanninkielinen Raamatun käännös, jossa hebreankielinen sana, jonka oikea käännös on "neitsyt", käännettiin sanoilla "nuori nainen" (Young woman). On todennäköistä, että tämä väärä käännös johtui kääntäjien halusta kumota oppi siitä, että Jeesus syntyi neitseestä. Sillä se yhteys, jossa sana ilmenee, osoittaa selvästi, että kysymyksessä on neitsyt.
    Read More
    • Jeesuksen Syntymä
  • Olemme kiinnittäneet lehdessämme huomiota moniin vakaviin asioihin, joilla kansankirkko on luopunut pyhästä Raamatun sanasta ja luterilaisesta opista. Näihin asioihin kuuluvat mm. opit vanhurskauttamisesta, Raamatun erehtymättömyydestä ja sen arvovallasta, kirkosta, julkisesta saarnavirasta sekä opin yksimielisyyteen perustuvasta kirkollisesta yhteydestä. Kansankirkko hyväksyi ns. yhteisen julistuksen paavikirkon kanssa, mikä seikka osoitti suurta piittaamattomuutta luterilaisen
    Read More
  • Rakkaudellinen kirkko ei ole ryhditön Raamatussa ei esiinny sanaa kirkkokuri, vaan se on myöhemman ajan teologinen termi. Haluamme antaa sille raamatullisen sisällön ja siirtää ajatuksistamme sivuun ne monet vaarinkaytökset, joita kirkon historian aikana inkvisiitioineen ja jalkapuineen on tähän sanaan sisällytetty. Kirkko, joka harjoittaa asiallisesti kirkkokuria, ei ajelehdi opin tuulissa ja
    Read More
    • Kirkkokuri
  • Luterilaisen ja reformoidun raamatunselityksen välillä on merkitsevä ero. Jokaiselle rivikristitylle ei ole kuitenkaan itsestään selvää, mikä tämä ero on. Yhteistä Luterilaisen opin mukaan Raamattu on syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta. Pyhä Henki on johtanut Raamatun kirjoittajia siten, että kaikki heidän kirjoittamansa on Jumalan erityisestä henkivaikutuksesta kirjoitettua. Sitä sanomme inspiraatioksi eli innoitukseksi.
    Read More
    • Raamattu
  • 1. Uskomme, opetamme ja tunnustamme yhdessä kaikkien aikojen koko Kristuksen kirkon kanssa, että pyhän Raamatun, sekä Vanhan että Uuden testamentin, kaikki kanoniset kirjat ovat Pyhän Hengen vaikutuksesta syntynyt Jumalan sana ja ilmoitus ja kristillisessä kirkossa opin ja elämän ylin ohje, jonka mukaan kaikkea opetusta ja kaikkia muita kirjallisia, jopa parhaimpien
    Read More
    • Raamattu
  • Apostoli Paavali opettaa Israelista perusteellisesti Roomalaiskirjeessä luvuissa 9-11. Jos haluamme päästä selville, mikä Israelin asema on Uuden Testamentin aikana, meidän on erityisesti tutkittava näitä lukuja. Vanha Testamentti sisältää paljon ennustuksia ja opetuksia Israelista. Mutta useat ennustukset ovat toteutuneet jo Vanhan Testamentin aikana. Lisäksi useat ennustukset sisältävät värikästä kuvakieltä: On ajallisesta
    Read More
    • Israel
  • 1. Avioliiton säätäminen ja tarkoitus Raamatussa Avioliitto on Jumalan järjestys, joka jo luomisessa on säädetty yhteiskunnan perustaksi. Kun Jumala oli luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi, hän sääsi avioliiton suvun jatkumisen ja säilymisen tavaksi, 1 Moos. 1 :27-28: "Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksen, ja, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja
    Read More
    • Avioliitto
Lataa lisää pidä SHIFT pohjassa ladataksesi kaikki Lataa kaikki