Hän oli kerran pieni poika

Hän oli kerran pieni poika

kuva2
Jeesus varttui viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä. Luuk. 2:52.

Erkki ja Pertti ovat veljekset. Eräänä päivänä he olivat matkalla koulusta kotiin. Tien varrella istui puussa punaturkkinen orava. Pertti sieppasi oitis kiven maasta ja heitti sillä oravaa, joka hädissään hyppeli oksalta toiselle osaamatta paeta. Erkki suuttui veljelleen ja kävi nyrkein hänen kimppuunsa. Yrmeinä he tulivat kotiin. Illalla Erkki sanoi äidille: "En voi lukea iltarukoustani, kun olen lyönyt Perttiä". "No mutta Erkki", sanoi äiti, "pyydä toki heti anteeksi". Erkki pyysi. "No olkoon", sanoi Pertti, ja äiti kiitti häntä ja toivotti hyvää yötä.

Kumpihan näistä kahdesta pojasta nyt nukkui hyvällä omallatunnolla? Ei se tainnut olla ainakaan Pertti. Sillä hänhän oli riidan alkuunpanija tehdessään pahaa pienelle, turvattomalle eläimelle.

Jeesuskin oli kerran pieni poika. Hän kasvoi kuten muutkin lapset, hän oppi uusia asioita - lukemaankin hän oppi. Näin Jumala itse alistui ihmisten opetettavaksi ollakseen kaikessa meidän kaltaisemme. Mutta oliko hän kaltaisemme aivan kaikessa? Ei, synnissä hän ei ollut kaltaisemme, sillä Raamattu sanoo hänestä, että hän oli ilman syntiä. Itse synnittömänä hän kärsi meidän syntiemme tähden.

Jeesuksesta sanotaan, että hän "varttui viisaudessa, iässä ja armossa". Tämä tarkoittaa, että hän oli vanhemmilleen hyvä ja kuuliainen lapsi ja että hän oli myös oppivainen ja viisas poika. Sen lisäksi hän oli hurskas. Toisin sanoen hän eli esimerkillistä elämää.

Sellaisia lapsia me emme ole olleet. Me olemme laiskoja, ylpeitä, pahansuopia, helposti kiivastuvia, valheellisia ja tottelemattomia. Emme me tosin haluaisi sellaisia olla, mutta syntinen sydämemme aina saa meidät tekemään toisin, kuin tahtoisimme. Mitä siis tulee meidän tehdä? Meidän tulee tehdä, kuten Erkki teki tuossa kertomuksessamme. Meidän tulee pyytää anteeksi.

Ensinnä meidän tulee pyytää anteeksi rakkaalta Jeesukselta, kun niin usein pahoilla teoillamme teemme hänet murheelliseksi. Toiseksi tulee meidän pyytää anteeksi jokaiselta, jota vastaan olemme rikkoneet. Kuinka pieni sana onkaan tuo "anteeksi", mutta kuinka kallisarvoinen se on, kun se lähtee katuvaisesta sydämestä.

Entä mitä me teemme, kun joku tovereistamme pyytää meiltä anteeksi. Sanommeko, kuten Pertti: "No olkoon", vaikka itse olisimme olleetkin alkuunpanijoina välien rikkoontumiselle. Niin tehden emme tee oikein. Meidän tulee myöntää oma virheemme ja pyytää anteeksi omaa rikkomustamme, jos siihen olemme syypäät, ja vasta sitten on oikea sovinto tehty. Jeesus, joka täällä kasvoi ja varttui synnittömänä, pyyhki pois meidän syntimme. Hän, joka kaikessa noudatti Jumalan pyhää tahtoa, on nyt Isän edessä meidän välimiehenämme. Hän maksoi ne synnit, jotka muuten olisivat sulkeneet meiltä taivaan ovet. Meillä on siis Ystävä Jumalan luona ja tähän ystävään me voimme varmasti luottaa.

Ajatelkaamme usein pientä Jeesusta, joka oli kuuliainen vanhemmilleen ja yrittäkäämme mekin parhaamme noudattaaksemme omien vanhempiemme toivomuksia. Kuulkaamme Jumalan sanaa, voidaksemme mekin kasvaa armossa ja viisaudessa. Olkaamme aina nopeita pyytämään anteeksi ja antamaan anteeksi.