Paavali oli ollut matkalla yli kaksi vuotta. Oli aika palata. Hän hyvästeli Korintton seurakunnan ja matkusti Akylaan ja Priskillan kanssa.  Matkalla hän pysähtyi Kenkreassa leikkauttamassa tukkansa, sillä hän oli tehnyt lupauksen. Paavalilla oli mielessään Jerusalem ja pääsiäisjuhla. Akylas ja Priskilla jäivät Efesoon. Siellä he jatkoivat telttojen tekemistä mutta varmaan myös aloittivat lähetystyötä. Paavali ei viipynyt kauan, hän kävi synagoogassa ja vaikka juutalaiset halusivat keskustella hänen kanssaan, hän tahtoi lähteä. "Minä palaan jälleen teidän tykönne, jos Jumala suo," hän sanoi. Paavali jätti Efeson ja purjehti Kesareaan. Sieltä hän vaelsi ylös Jerusalemiin.

Tutut paikat toivat mieleen nuoruusvuodet. Jerusalemissa hän kerran nuorena lainoppineena oli kiivaillut isien perinnäissääntöjen puolesta. Ja täällä hän oli myös vainonnut Jumalan seurakuntaa. Kun Paavali nyt meni tervehtimään Jerusalemin seurakuntaa, ei hän mennyt sinne ylpeänä saavutuksistaan. Nöyrästi hän kertoi, millaisia ihmeitä Jumala oli tehnyt hänen pitkän matkansa aikana. Monesti hän oli joutunut vainon kohteeksi, mutta aina Jumala oli hänet pelastanut. Iloisesti hän myös saattoi kertoa kaikista ystävistään ja työtovereistaan, jotka olivat hänen kanssaan työtä tehneet.  Varmaankaan hän ei unohtanut Timoteusta, Lyydiaa, Filipin vanginvartijan perhettä ja Akylasta ja Priskillaa. Lääkäri Luukas oli ollut mukana osan matkasta, hän jäi Filippiin. Silas oli kotoisin Jerusalemista ja oli tullut mukaan lähetysmatkalle alusta alkaen. Kaikilta Paavali toi rakkaat terveiset Jerusalemin seurakunnalle.