Lähetysmatka alkaa

Antiokiassa evankeliumi meni eteenpäin. Siellä oli useita profeettoja ja opettajia kuten Barnabas ja Saulus, joista olemme kertoneet aikaisemmin, Simeon, jota sanottiin Nigeriksi ja kyreneläinen Lukius ja Manaen, joka oli ollut Herodeksen kasvinkumppani. Siellä oli myös nuori Johannes Markus, joka oli tullut Jerusalemista Barnabaan ja Sauluksen mukana. Niin Jumala antoi seurakunnalle käskyn erottaa Saulus ja Barnabas erityiseen lähetystyöhön. He paastosivat, rukoilivat ja siunasivat Barnabaan ja Sauluksen kättenpäällepanolla. Nuori Johannes Markus tahtoi myös tulla mukaan, vaikkei hänestä ollutkaan erityistä Jumalan käskyä. Niinpä hän sai seurata palvelijana. Pyhä Henki lähetti heidät ensin satamakaupunkiin Seleukiaan ja sieltä he purjehtivat Kyproon.

 

Pa13.jpg

 

Kypro oli Barnabaan kotisaari. Hän tunsi sen hyvin ja saattoi toimia matkan johtajana. Tällä saarella oli runsaat kuparikaivokset, jopa niin että kupari on saanut nimensäkin saaren mukaan. Siellä oli myös runsaasti viininviljelystä. Asukkaat tunnettiin nautinnonhaluisina. Epäjumalista palveltiin eniten Astartea, jonka temppeli oli Pafossa.

Salamiin kaupungissa lähetyssaarnaajat menivät juutalaisten synagoogiin ja saarnasivat siellä. Pafoon tullessaan he tapasivat noidan, jonka nimi oli Barjeesus eli Elymas. Hän oli juutalainen mies, joka oli väärä profeetta. Käskynhaltija Sergius Paulus oli kiinnostunut uskonnoista ja kuunteli Barjeesuksen puheita. Kun Barjeesus sanoi tavanneensa uuden uskon julistajia, halusi Sergius Paulus kuulla heitä. Niin hän kutsui heidät luokseen. Saulus ja Barnabas julistivat Jumalan Sanaa ja käskynhaltija kuunteli mielellään. Mutta siitä noita Barjeesus suuttui ja vastusti heitä kääntääkseen käskynhaltijan pois uskosta. Silloin Saulus täynnä Pyhää Henkeä katsoi noitaa ja sanoi: "Voi sinua, joka olet kaikkea vilppiä ja kavaluutta täynnä, sinä perkeleen sikiö, kaiken vanhurskauden vihollinen, etkö lakkaa vääristelemästä Herran suoria teitä?" Ja vielä Saulus ennusti, että Barjeesus tulisi sokeaksi säädettyyn aikaan asti. Niin heti kävikin. Barjeesus alkoi hapuillen etsiä itselleen taluttajaa. Sergius Paulus ihmetteli ja uskoi Jumalan sanan.

Täällä Kyprossa Saulus alkoi käyttää nimeä Paulus eli Paavali. Ehkä siksi, että Paavali oli roomalaista perua oleva nimi ja siten muistutti siitä, että Paavali oli Rooman kansalainen. Tällä ensimmäisellä lähetysmatkallaanhan hän joutui tekemisiin paljon myös muiden kuin juutalaisten kanssa. Olihan Sergius Pauluskin roomalainen käskynhaltija.