Saarna
  • Lohdutuksen Jumala lohduttaa kaikessa ahdistuksessa

    3. lopp. jälk. sunnuntaina. III vsk:n ep.

    Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat. Sillä samoin kuin Kristuksen kärsimykset runsaina tulevat meidän osaksemme, samoin tulee meidän osaksemme myöskin lohdutus runsaana Kristuksen kautta. Mutta jos olemme ahdistuksessa, niin tapahtuu se teille lohdutukseksi ja pelastukseksi; jos taas saamme lohdutusta, niin tapahtuu sekin teille lohdutukseksi, ja se vaikuttaa, että te kestätte samat kärsimykset, joita mekin kärsimme; ja toivomme teistä on vahva, koska me tiedämme, että samoin kuin olette osalliset kärsimyksistä, samoin olette osalliset myöskin lohdutuksesta. Sillä me emme tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä ahdistuksesta, jossa me olimme Aasiassa, kuinka ylenpalttiset, yli voimiemme käyvät, meidän rasituksemme olivat, niin että jo olimme epätoivossa hengestämmekin, ja itse me jo luulimme olevamme kuolemaan tuomitut, ettemme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka kuolleet herättää. Ja hän pelasti meidät niin suuresta kuolemanvaarasta, ja yhä pelastaa, ja häneen me olemme panneet toivomme, että hän vielä vastakin pelastaa, kun tekin autatte meitä rukouksillanne, että monesta suusta meidän tähtemme kohoaisi runsas kiitos siitä armosta, joka on osaksemme tullut. 2 Kor. 1:3-11.

    Jumalan sana kieltää meitä tekemästä Jumalan kuvaa. Meidän asiamme ei ole filosofoida, millainen Jumala on, eikä meidän pidä muovata ajatuksillamme ja kättemme teoilla itsellemme kuvaa Jumalasta. Jumala on ilmoittanut meille itsensä, ja nyt meidän tulee uskoa se, mitä Jumala itse sanoo meille itsestänsä pyhässä Raamatussa. Tosin Jumala on ilmoittanut meille suuren voimansa ja viisautensa luomisteoissaan. Kun tarkkaamme niitä, voimme päätellä jotakin Jumalan majesteetillisesta valtasuuruudesta. Jumala on myös kirjoittanut lakinsa sydämiimme, niin että meillä on jokin käsitys Jumalan tahdosta lain alueella. Mutta tämä tieto on syntiinlankeemuksen tähden himmentynyt. Jos näiden seikkojen nojalla luomme itsellemme kuvan Jumalasta, se ei kerro meille mitään siitä rakkaudesta, mitä Jumala on tehnyt Kristuksessa meidän lunastuksestamme. Emme saa siten oikeata kuvaa Jumalasta. Saadaksemme oikean kuvan Jumalasta ja hänen tahdostaan me tarvitsemme kaksi asiaa. Ensiksikin tarvitsemme Jumalan tuomitsevan lain sen koko ankaruudessa ja terävyydessä käsittääksemme, ettemme voi omilla teoillamme kelvata Jumalalle. Toiseksi tarvitsemme evankeliumin ymmärtääksemme, että Jumala on rakkaus ja että hän on rakastanut tällaista näin kurjaa syntistä ja antanut ainosyntyisen Poikansa koko maailman syntien edestä, ettei yksikään hukkuisi, vaan saisi Kristuksessa syntinsä anteeksi ja iankaikkisen elämän. Ja vasta silloin, kun tulemme tuntemaan evankeliumin, opimme tuntemaan Jumalan oikealla tavalla ja ymmärrämme, että hän on meidän taivaallinen Isämme, joka haluaa antaa meille armonsa ja kaikkea hyvää.

    1. Jumalan lapsen elämässä on ahdistuksia

    Jumalan tarkoituksiin ei kuulu, että hän poistaisi kokonaan ihmisen ajallisesta elämästä vaikeudet ja ahdistukset. Viisaudessaan hän sallii niitä. Ne ovat omiaan estämään meitä valvomattomuudesta. Jos nimittäin meillä menee hyvin, me helposti ajattelemme, että olemme itse saaneet sen aikaan ja itse sen ansainneet. Ja siinä mielentilassa sekä synnintunto että armontunto heikkenevät, Kristus käy tarpeettomaksi ja ihminen ylpistyy. Mutta kun Jumala sallii meille vaikeuksia, ne pakottavat meitä huutamaan Jumalan puoleen, turvaamaan häneen ja panemaan toivomme iankaikkisiin asioihin. Tekstimme puhuu niistä, jotka ovat kaikkinaisessa ahdistuksessa. Se mainitsee erikseen ahdistukset, jotka tulevat Kristuksen tähden, jopa kuoleman vaaran. Ihmistä kohtaavat ahdistukset ovat niin moninaisia, että niitä on mahdotonta yksityiskohtaisesti luetella.

    Apostoli Paavalilla oli ahdistuksia apostolinvirkansa tähden. Itse työ oli raskasta. Oli paljon matkustamista ja siinäkin vaaroja. Hän joutui esimerkiksi haaksirikkoon. Oli monenlaisia olosuhteita, kaikenlaisia ihmisiä, paljon työtä, sekä apostolin viran hoitoon että toimeentuloonkin liittyvää, välistä yöaikaankin (1 Tess. 2:9). Oli terveydellisiä pulmia, suoranaista ruumiillista heikkoutta. Oli huolta seurakunnista, niin että hän saattoi jopa sanoa: "Sentähden olemme teidän uskostanne, veljet, saaneet lohdutusta teihin nähden kaikessa hädässämme ja ahdistuksessamme; sillä nyt me elämme, jos te seisotte lujina Herrassa" (1 Tess. 3:7-8). Oli evankeliumin vastustajia. Heitä oli kaikkialla. Toiset nousivat seurakunnan piiristä, eräät ulkopuolelta. He olivat usein kiihkeitä asiansa puolesta. Toiset olivat lakihenkisiä vaatien pakanakristityiltä juutalaisen seremonialain noudattamista, toiset olivat vapaamielisiä ja suvaitsevaisia, sen ajan liberaaleja, jotka vetivät pyhän armon paheellisen elämänsä peitteeksi, josta eivät halunneet tehdä parannusta. He käyttivät kaikenlaisia keinoja, muun muassa juonia, vääristelyä ja valehtelua, voidaksensa vahingoittaa evankeliumin asiaa. Olen usein ihmetellyt, kuinka apostolinen kirkko jäi seuraamaan apostoleja ja selvisi valheenpuhujista ja juonitteluista. Ihmettelyni on johtunut siitä, että niin monet ovat aikanamme seuranneet valheenpuhujia. Tosin Paavalikin joutui Roomassa valittamaan: "Ensi kertaa puolustautuessani ei kukaan tullut avukseni, vaan kaikki jättivät minut; älköön sitä heille syyksi luettako" (2 Tim. 4:16). Jumala varjeli kirkkonsa tuolloin; hän varjelee sen myös tänään. Hän yksin sen tekee.

    Tekstissämme apostoli tuo ilmi, että hänen ja muiden julistajien ahdistukset ja heidän saamansa lohdutus palvelevat sitä, että he voivat lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat. Rakkaat kristityt, älkäämme eksykö! Kristillisyys ei ole nauruherätystä, ei jatkuvaa onnen huumaa, ei hurmoksellista hallelujan huutamista, vaan silloinkin kun anteeksisaamisen rauhaa seuraavat ihanat tunteet, on käsillä syvä oman vajavuuden ja syntisyyden tunto ja lähellä monet ahdistukset, jotka pian kohtaavat itseä tai toisia. Ja kun Jumalan seurakunta veisaa kunniaa ja ylistystä Kolmiykseydelle, se samalla lausuu: "Herra, armahda meitä", ja tunnustaa, ettei ole arvollinen tekemään edes alhaisimman palvelijan palvelusta Herralleen. Autuuden tuntoa ja iloa voivat kokea aidosti vain ne, joilla se on seurausta armon alle pääsemisestä. Olla armon alla on samaa kuin olla syntinen, mutta armahdettu.

    Kun pastori kulkee seurakuntansa parissa, hän tapaa monenlaisia ihmisiä. Toiset ovat onnellisia Jumalan armossa ja odottavat iloisella jännityksellä, milloin pääsevät täältä näkemään sen, minkä ovat uskoneet. Mutta tuskinpa heidän joukossaan on ketään, jolla ei olisi jotakin vaivaa, huolta tai ahdistusta ja jolle ei olisi mieleen Jumalan sanan ja sakramentin antama lohdutus. Olen tavannut myös joitakuita sellaisia, joille kuolinvuoteella tulee kova ahdistus, mutta eivät enää pysty lausumaan asiaansa ymmärrettävästi. Silloin pastori joutuu vain kehottamaan turvautumaan Jumalan armoon ja jättämään huolensa hänelle, oli kysymys mistä tahansa. Olisi hyvä, että kukin selvittäisi mahdolliset asiansa silloin, kun vielä on voimia ja kyky puhua. On myös sellaisia, joiden on vaikeata avautua ja etsiä apua ahdistukseensa. Vaikka sielunhoitaja voi joskus arvatakin, mikä toista vaivaa, niin ei kukaan paitsi Jumala voi tietää mitä toisessa on. "Sillä" Raamattu sanoo, "kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on?... mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan." (1 Kor. 2:11,15)

    Monenlaiset ahdistukset kohtaavat täällä uskovia. Ne koskevat terveyttä, koulunkäyntiä ja opiskelua, työtä, puolison etsimistä ja avioliittoa, vanhempia, lapsia, ystäviä, isänmaata ja seurakuntaa. On ahdistuksia, jotka lähentävät toisiin ihmisiin, ja on ahdistuksia, jotka taas vaikeuttavat lähimmäissuhteita ja eristävät muista. On ahdistuksia, joille toiset osoittavat myötätuntoa, mutta on myös ahdistuksia, joiden tähden odotetun myötätunnon sijaan saa kuulla ivaa ja tuomitsemista.

    2. Jumala on lohdutuksen Jumala

    Tekstimme sanoo Jumalaa "lohdutuksen Jumalaksi". Saarnaviran ihana tehtävä on tuoda Jumalan sanan lohdutus ahdistuneille. Se on paljon enemmän kuin psykologinen ymmärtäminen ja myötäeläminen. Se on Jumalan sana ahdistuneelle, elämän sana kuolevalle ihmiselle.

    Kunpa voisimme sanoa toinen toisestamme: Hän on lohdutuksen uskonveli tai uskonsisar. lohdutuksen isä tai äiti, lohdutuksen ystävä. Tätä taitoa ei kaikilla ole eikä kenelläkään niin kuin Jumalalla. Mutta Jumala sallii kutsua itseään lohdutuksen Jumalaksi. Koskaan ihmistekoinen jumalakuva ei ole sisältänyt tätä Jumalan piirrettä. Jumalan seurakunta saa sanoa Jumalaansa lohdutuksen Jumalaksi, ja tämä lohdutus ei ole kaupan. Se ei ole ostettavissa, vaan se on lahjaa ja sitä yksinomaan. Ja koska se on lahja, se tulee lohdutuksen tarpeessa olevalle, se tulee syntiselle.

    Jeesus tapasi aikanaan niitä, joiden hartioille oli sälytetty paitsi heidän oma syntitaakkansa, niin myös näiden syntien sovittamisen taakka omilla teoilla. Vaadittiin farisealaiseen tapaan, että ihmisen piti ansaita itselleen Jumalan suosio erilaisilla teoilla. Kun Jeesus näki heidän ahdistuksensa, hän sanoi: "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon" (Matt. 11:38). Tästä taakasta on helppo päästä. Jeesus on ottanut pois meidän syntimme ja julistaa meille armonsa. Omatunto löytää levon, kun ihminen tulee Jeesuksen luo eli panee häneen sielunsa turvan ja uskoo häneen. Millään muulla tavalla emme pääsekään syntitaakastamme. Sen voi vain Jeesus kirvoittaa. Mutta hän sen tekee. Siitä saat olla varma. Hän on jo vienyt syntisi ruumiissaan ristinpuulle ja kärsinyt niistä Jumalan rangaistuksen. Ilomielin hän näkee, että sinä uskot häneen ja omistat itsellesi armon.

    Ihmisellä on sitten myös muita taakkoja ja ahdistuksia. Ne liittyvät häneen itseensä sekä hänen lähimmäissuhteisiinsa. Näissä saamme menetellä Raamatun ohjeen mukaan: "Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi, ja "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen" (1 Piet. 5:6-7). Toiset vaivat Jumala ottaa pois jo täällä eläessämme, toiset vasta ylösnousemuksessa. On ahdistuksia, joista voimme vapautua Jumalan antamin keinoin käyttäessämme hyväksi lääketiedettä ja muuta Jumalan ihmisille antamaa viisautta. On ahdistuksia, joita joudumme sietämään ja joista emme pääse vapaiksi. Mutta kaikissa niissä lohduttaa lohdutuksen Jumalan sana. Erityisesti se, että saamme jättää kaiken Jumalan huomaan. Hän pitää meistä huolen. Kun me emme itse pysty siihen, niin ei tarvitsekaan. Siinä on vahva lohdutus. Saamme sanoa tekstimme sanoin: "Sillä samoin kuin Kristuksen kärsimykset runsaina tulevat meidän osaksemme, samoin tulee meidän osaksemme myöskin lohdutus runsaana Kristuksen kautta."

    Etsiessämme Jumalan lapsina lohdutusta elämämme ahdistuksiin huomaamme tekstistämme, että Jumala, joka antaa ahdistuksia, antaa myös runsasta lohdutusta. Hän antaa sitä erityisesti niille, jotka ovat saarnavirassa, sitä varten, että he sitten osaisivat lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat.

    Kun apostoli Paavali oli kuolemanvaarassa, hän jatkoi kaikesta huolimatta kutsumuksensa hoitamista ja lausuu siitä: "Sillä me emme tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä ahdistuksesta, jossa me olimme Aasiassa, kuinka ylenpalttiset, yli voimiemme käyvät, meidän rasituksemme olivat, niin että jo olimme epätoivossa hengestämmekin, ja itse me jo luulimme olevamme kuolemaan tuomitut, ettemme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka kuolleet herättää." Ahdistukset varjelivat heitä itseensä luottamiselta. Jumala näytti Paavalille ja hänen tovereilleen, että heitä kohdanneet rasitukset ja ahdistukset olivat suuremmat kuin heidän voimansa. He olivat niiden edessä voimattomia. Mutta he panivat turvansa Jumalaan, jolta apu tulee.

    Tekstissämme on eräs asia, johon haluaisin teidän kiinnittävän tarkan huomionne. Siinä sanotaan: "Ja itse me jo luulimme olevamme kuolemaan tuomitut, ettemme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka kuolleet herättää." Kun he olivat mitä ilmeisimmässä kuolemanvaarassa, lohdutus löytyi siitä, että Jumala herättää kuolleet. Joskus me tulemme viimeiselle rajalle. Silloin meiltä ei kysytä asiasta meidän mielipidettämme. Kun päiviemme määrä on tullut täyteen, meidät viedään tuon rajan yli, josta emme enää palaa elämään tätä elämää. Jumalan lapsella on kuitenkin varma, turvallinen ylösnousemustoivo. Löydämme lohdutuksen kuoleman edessä. Jumala herättää kuolleet. Elämä ei pääty kuolemaan, vaan "elimmepä tai kuolimme, olemme Herran omat" (Room. 14:8), ja hänelle emme ole kuolleita, vaan hänelle me elämme.

    Ylösnousemustoivo on lohduttanut marttyyreja, kun heitä vietiin petojen raadeltaviksi tai polttoroviolle. He kävivät kuolemaan siinä lujassa uskossa, että hetken kestävä ahdistus päättyy ja sitten on Jumalan lasten rauha ja ilo Kristuksen, heidän Vapahtajansa, luona. Tässä uskossa kilvoittele sinäkin uskonkilvoittelusi ja kestä Jumalan voimalla. "Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää" (1 Kor. 10:13). Koska Kristus on ottanut pois synnit, taivas on auki meille.

    Amen.

    Markku Särelä

  • Lohdutus Kristuksessa

    3. loppiaisen jälkeinen sunnuntai 3vsk. 2. Kor. 1:3–11

    Kiitetty olkoon Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikessa ahdistuksessa ovat. Sillä samoin kuin Kristuksen kärsimykset tulevat osaksemme runsaina, samoin on myös lohdutuksemme runsas Kristuksen kautta. Mutta jos olemme ahdistuksessa, se on teille lohdutukseksi ja pelastukseksi sekä vaikuttaa, että kestätte samat kärsimykset, joita mekin kärsimme, ja toivomme teistä on vahva. Jos taas saamme lohdutusta, tapahtuu sekin teille lohdutukseksi, koska tiedämme, että niin kuin olette osallisia kärsimyksistä, olette samoin osallisia myös lohdutuksesta. Sillä emme tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä ahdistuksesta, jossa olimme Aasiassa, kuinka hyvin suuret, yli voimiemme käyvät, rasituksemme olivat, niin että olimme jo epätoivoisia hengestämmekin, ja itse me jo luulimme olevamme kuolemaan tuomittuja, ettemme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka kuolleet herättää. Hän pelasti meidät niin suuresta kuolemanvaarasta, ja yhä pelastaa, ja häneen olemme panneet toivomme, että hän vielä vastakin pelastaa, kun tekin autatte meitä esirukouksillanne, että monien joukosta meidän tähtemme lähtisi runsas kiitos siitä armolahjasta, joka on tullut osaksemme. (2. Kor. 1:3–11)

    Paavali joutui kokemaan elämänsä aikana paljon monenlaista ahdistusta ja kärsimystä. Tekstissämme Paavali viittaa Aasiassa kokemaansa ahdistukseen. Se oli niin suurta, että Paavali oli jo epätoivoinen hengestään, Paavali luuli kuolevansa. Muualta Raamatusta saamme tietää tarkemmin, minkälaisia ahdistuksia Paavalilla oli. Korinttolaiskirjeessä Paavali kirjoittaa, että Efesossa hänelle on avautunut ovi hedelmälliseen työhön, mutta tällä työllä on paljon vastustajia. Apostolien teoista luemme, kuinka Paavalin julistus Efesossa sai aikaan mellakan, niin että koko Efeson kaupunki oli kuohuksissa Paavalin tähden.

    Myöhemmin toisessa korinttolaiskirjeessä Paavali kuvaileekin laajemmin kokemiaan ahdistuksia hänen lähetysmatkoillaan: ”Juutalaisilta olen viidesti saanut neljäkymmentä lyöntiä, yhtä vaille, kolme kertaa olen saanut raippoja, kerran minua kivitettiin, kolme kertaa olen joutunut haaksirikkoon, vuorokauden olen meressä ajelehtinut, olen usein ollut matkoilla, vaaroissa virtojen vesillä, vaaroissa rosvojen keskellä, vaaroissa heimoni puolelta, vaaroissa pakanoiden puolelta, vaaroissa kaupungeissa, vaaroissa erämaassa, vaaroissa merellä, vaaroissa valheveljien keskellä, ollut työssä ja vaivannäössä, paljon valvonut, kärsinyt nälkää ja janoa, paljon paastonnut, kärsinyt kylmää ja vaatteiden puutetta. Kaiken muun lisäksi [minulla on ollut] jokapäiväistä tunkeilua luonani, huolta kaikista seurakunnista.” (2. Kor. 11:24–28)

    Paavalilta ei siis puuttunut ahdistuksia. Varmasti meilläkin on se kokemus, että joskus joku tietty ahdistus toistuu useaan otteeseen, ja mietimme, miksi taas. Mitäköhän mahtoi Paavali ajatella kun hän oli kolmannen kerran joutunut haaksirikkoon? Se ei kuitenkaan ehkä ole se ihan yleisin asia, mitä joutuu kokemaan, mutta Paavali koki sen kolmesti.

    Niin, Paavalin elämä kertoo siitä, kuinka kaikki kristityt ovat osallisia ahdistuksesta ja kärsimyksestä. Sanoohan Paavali tekstissämme että Kristuksen kärsimykset tulevat osaksemme runsaina. Paljon on meilläkin kärsimyksiä ja ahdistuksia elämässämme. Tänään puhummekin tekstimme mukaisesti siitä kärsimyksestä, joka meillä kaikilla on, mutta myös siitä lohdutuksesta, josta kaikki Kristuksen omat ovat osallisia.

    1. Kristus on lohdutuksemme ahdistuksissa

    Me joudumme kestämään elämässämme monenlaisia ahdistuksia, aivan niin kuin Paavali. Tuskin tosin kenenkään meidän elämämme on ollut yhtä värikäs kuin Paavalilla, mutta siitä olen varma, että ahdistuksia ja kärsimyksiä ei ole puuttunut kenenkään meidän elämästämme. Toki, jollakin on enemmän kärsimyksiä kuin toisella. Mutta kaikilla on kyllä kärsimyksiä ja ahdistuksia. Sellainen opetus, että kristityn ei enää täällä maan päällä tarvitsisi kärsiä mistään, on hyvin vaarallista väärää opetusta, joka antaa ihmisille väärän toivon ja usein saa heidät loukkaantumaan kristinuskoon. Näin tällainen opetus, että kristityn ei esimerkiksi tarvitsisi sairastaa tai kärsiä mistään muusta eksyttää monet, jotka laittava toivonsa vain tämän maailman onneen ja menestykseen.

    Jeesus sen sijaan sanoo omilleen, että ”maailmassa teillä on ahdistus”. Me emme pääse siitä mihinkään, että me joudumme kärsimään täällä maan päällä. Me joudumme kokemaan monenlaisia ahdistuksia, minkälaisia ne sitten kenellä ovatkaan. Jollain on enemmän ruumiillisia sairauksia, toinen kärsii ehkä enemmän henkisistä vaivoista, toiselle tulee enemmän ulkoisia ahdistuksia, talousvaikeuksia, onnettomuuksia, vaikeuksia töissä, työttömyyttä, paljon on maailmassa erilaisia ahdistuksia ja vaikeuksia, eikä niitä voi kaikkia luetella. Kaikilla meistä on ikään kuin oma sekoituksemme näitä erilaisia ahdistuksia.

    Ahdistukset ja kärsimykset eivät tietenkään ole mukavia kokea. Jotkut vastoinkäymiset saatamme kestää hyvin, mutta toiset saattavat meidät epätoivon partaalle. Näinhän kävi jopa apostoli Paavalille, hän sanoo tekstissämme, että ne ahdistukset joita hän koki Aasiassa, olivat sellaiset, jotka kävivät yli hänen voimiensa, sellaiset, jotka saattoivat hänet epätoivoon hengestään. Niin, ei Paavalillakaan aina ollut vahva usko, joka kaikessa luotti Jumalan huolenpitoon. Vaikka apostolina hän oli opissa erehtymätön, niin kuitenkin elämässä hän ei ollut täydellinen, hänkin oli syntinen, hänelläkin oli omat heikot hetkensä, kun hänen kokemansa ahdistukset saattoivat hänet epätoivoon.

    Niin mekin saatamme jonain hetkenä kestää hyvin kokemiamme ahdistuksia, mutta toisena taas olemme suorastaan epätoivoisia hengestämme. Emme näe mitään ulospääsyä ahdistuksestamme, näemme edessämme vain toivottomalta näyttävän tilanteen, johon ei ole mitään ratkaisua. Ahdistukset käyvät yli voimiemme, ne ovat enemmän, kuin voimme kestää.

    Miksi Jumala näin sallii meidän kokea ahdistusta jopa enemmän, kuin voimme kestää? Enemmän, kuin voimme kantaa? Miksi joudumme sellaisiin ahdistuksiin, jotka saattavat meidät epätoivoon? Juuri siksi. Sillä kun olemme epätoivon partaalla, silloin juuri voimme ymmärtää, kuinka kaikki on Jumalan kädessä. Kun olemme tilanteessa, jossa emme itse näe mitään poispääsyä, johon meillä ei ole ratkaisua, olemme silloin tilanteessa, jossa emme voi itse auttaa itseämme. Olemme tilanteessa, jossa meidän täytyy tunnustaa: en voi tehdä mitään, joka saattaisi minut pois tästä tilanteesta. Olen kykenemätön auttamaan itseäni. En voi luottaa itseeni.

    Niinpä Paavali kirjoittaa tekstissämme, että Jumala saattaa meidät näin suureen ahdinkoon, ”ettemme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka kuolleet herättää. Hän pelasti meidät niin suuresta kuolemanvaarasta, ja yhä pelastaa, ja häneen olemme panneet toivomme, että hän vielä vastakin pelastaa.”

    Kun olemme epätoivoisessa tilanteessa, ei meillä ole muuta mahdollisuutta, kuin luottaa Jumalaan. Meidän on pakko luottaa Jumalaan, koska mitään muutakaan apua ei ole näköpiirissä. Näin Jumala ahdistusten kautta kasvattaa meitä, hän opettaa meitä luottamaan aina yhä enemmän häneen ja hänen huolenpitoonsa. Me opimme aina enemmän luottamaan siihen, että kaikki on Jumalan kädessä, hän tietää, mikä on meille parhaaksi, ja jos hän niin hyväksi näkee, hän pelastaa meidät siitä ahdistuksesta, johon olemme joutuneet, niin kuin Paavalillakin oli luottamus Jumalaan, että hän yhä pelastaa. Niin Paavali laittoi toivonsa Jumalaan.

    Joskus Jumalan tarkoitus voi olla se, että me aivan särjymme. Että tulemme sellaiseen pisteeseen, että emme voi jatkaa elämää entisellään. Joutuihan Paavalikin lopulta kärsimään marttyyrikuoleman. Sillä kerralla Jumala ei enää pelastanut Paavalia kuolemanvaarasta, sillä se oli se hetki, jolloin Jumala näki hyväksi ottaa Paavalin ajasta ikuisuuteen. Niin meillekin saattaa tulla ahdistus, josta Jumala ei ainakaan inhimillisestä näkökulmasta pelasta. Mutta silloinkin saamme luottaa siihen, mitä Paavali kirjoittaa: ”Mutta tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen päätöksensä mukaan ovat kutsutut.” (Room. 8:28)

    Monta kertaa olen tämän kohdan ottanut esille tämän aiheen yhteydessä, mutta en väsy sitä esille ottamaan, päinvastoin, meidän tulisi opetella se ulkoa ja painaa se sydämiimme, niin että ahdistuksen koittaessa voisimme aina saada siitä lohdun. Sillä juuri siinä on lohdutus, että vaikka emme itse aina kärsimyksemme syytä ymmärrä, niin Jumala sen tietää ja hän vaikuttaa kaiken meidän iankaikkiseksi parhaaksemme. Niin me voimme kaiken ahdistuksen keskellä toistaa tätä jaetta itsellemme: kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, kaikki, aivan kaikki, vaikuttaa yhdessä niiden parhaaksi. Näillä sanoilla Jumalan sana lohduttaa meitä uudestaan ja uudestaan.

    Tai niin kuin apostoli Pietari kirjoittaa: ”heittäkää kaikki murheenne hänen päälleen, sillä hän pitää teistä huolen.” (1. Piet. 5:7) Me saamme lohduttautua sillä, että Jumala pitää meistä huolen. Mitä ikinä elämässämme tulee vastaan, saamme aina kaikki rukouksessa tuoda Jumalan eteen, ja hänelle saamme jättää kaikki murheemme. Meidän ei enää tarvitse niitä murehtia, sillä Jumala pitää meistä huolen. Hän vaikuttaa kaiken parhaaksemme. Meillä ei tarvitse olla elämämme langat omissa käsissämme, sillä ne ovat Jumalan käsissä, ja hän liikuttaa niitä juuri niin, kuin on meidän parhaaksemme. Tämä lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme.

    2. Kristus on lohdutuksemme syntihädässä

    Niin, meillä on todella lohdutuksen Jumala, niin kuin Paavali tekstimme alussa kirjoittaa. Tai niin kuin edelleen tekstissämme sanotaan: ”Sillä samoin kuin Kristuksen kärsimykset tulevat osaksemme runsaina, samoin on myös lohdutuksemme runsas Kristuksen kautta.” Suuri on ahdistuksemme, mutta suuri on myös lohdutus Kristuksessa.

    Ja nimenomaan Kristuksessa, sillä tähän mennessä kuvattujen ahdistusten lisäksi meillä on vielä toisenlaistakin ahdistusta, nimittäin synnin ahdistusta. Me joudumme huomaamaan, kuinka heikkoja syntisiä vielä olemme. Monesti tämänkin takia Jumala sallii elämäämme kärsimystä. Sillä silloin kun kaikki menee hyvin, on myös helpompaa unohtaa oma syntinsä ja tulla ylpeäksi, silloin on myös helpompaa lakata turvaamasta evankeliumiin. Mutta ahdistusten keskellä monesti omat synnitkin tulevat selkeänä näkyviin, ja silloin myös evankeliumi kelpaa, kun omatuntomme piinaa niistä pahoista teoista, joita olemme tehneet.

    Paavali ei ollut tästäkään ahdistuksesta vapaa, kirjoittaahan hän roomalaiskirjeessä: ”Sillä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahtoa minussa on, mutta hyvän toteuttamista en itsestäni löydä, sillä sitä hyvää, mitä tahdon, en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, teen. – – Huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha on minussa läsnä, sillä sisäisen ihmiseni puolesta iloitsen Jumalan laista, mutta jäsenissäni näen toisen lain, joka sotii mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka on jäsenissäni. Minä kurja ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?” (Room. 7:18–24) Näin täytyi Paavalinkin huudahtaa, minä kurja ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista.

    Näinhän me olemme myös suhteessa syntiimme täysin epätoivoisessa tilanteessa. Emme pääse synnistämme eroon, emme voi syntiämme sovittaa. Olemme täysin kykenemättömiä auttamaan itseämme. Mutta Paavali jatkaakin: ”Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta!” (Room. 7:25) Tässä lohdutus löytyy nimenomaan Kristuksesta. Sillä se synnin taakka, jota sinä et jaksa kantaa, jota minä en jaksa kantaa, sen on Kristus kantanut ristinpuulle. Hän on kärsinyt sen rangaistuksen, joka oli tuleva osaksemme. Hän on ansainnut meille anteeksiantamuksen. Hän on saanut aikaan rauhan. Meillä on rauha Jumalan kanssa. Meidän ei tarvitse pelätä Jumalan vihaa.

    Ja niin meillä on Kristuksessa mitä suurin lohdutus. Hän on syntiemme sovitus. Hänessä meillä on armo ja iankaikkinen elämä. Ja kaikki, mikä meitä täällä elämässä kohtaa, kaiken Kristus kääntää ja vaikuttaa niin, että ne ovat meidän iankaikkiseksi parhaaksemme. Kaikkia niitä ahdistuksia ja kärsimyksiä, joita joudumme kohtaamaan, Kristus käyttää meidän parhaaksemme niin, että hän niiden kautta suorastaan varmistaa sen, että me pääsemme iankaikkiseen iloon taivaan kirkkauteen. Niiden kautta hän vahvistaa uskoamme, opettaa meitä luottamaan Jumalaan niin syntihädässämme kuin kaikessa muussakin hädässä, niiden kautta hän aina muistuttaa meitä, kuinka turvamme on Jumalassa, kuinka tarvitsemme Jumalaa, kuinka emme itse pysty itseämme auttamaan. Eikö olekin ihmeellistä, että Kristus käyttää kärsimyksiä ja ahdistuksia niiden omalta osaltaan saattaakseen meidät taivaan riemuun! Olkoon tämä meille lohdutuksena ahdistustemme keskellä.

    Niin saamme myös lohdun näistä Paavalin sanoista, jotka hän muutamaa lukua päivän tekstimme jälkeen kirjoittaa: ”Olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomia, mutta emme toivottomia, vainottuja, mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä, mutta emme tuhottuja. Kannamme aina Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme, että Jeesuksen elämäkin tulisi ruumiissamme näkyviin. Sillä me, jotka elämme, olemme alati annetut kuolemaan Jeesuksen tähden, että Jeesuksen elämäkin tulisi ilmi kuolevaisessa lihassamme. Niinpä siis kuolema tekee työtään meissä, mutta elämä teissä. Mutta koska meillä on sama uskon Henki, niin kuin kirjoitettu on: ’Uskon, sen tähden puhun’, niin mekin uskomme, ja sen tähden myös puhumme, tietäen, että hän, joka herätti Herran Jeesuksen, on herättävä meidätkin Jeesuksen kanssa ja asettava esiin yhdessä teidän kanssanne. Sillä kaikki tapahtuu teidän tähtenne, että aina enenevä armo yhä useampien kautta saisi aikaan yhä runsaampaa kiitosta Jumalan kunniaksi. Sen tähden emme lannistu, vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, sisäinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu. Sillä tämä hetken kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti, meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä, sillä näkyvät ovat ohimeneviä, mutta näkymättömät iankaikkisia.” (2. Kor. 4:8–18) Aamen.

  • Loistava lamppu pimeydessä

    3. adventtisunnuntaina. II vuosikerran epistola

    Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta. 2 Piet. 1:19-21.

    Näin joulun alla elämme vuoden pimeintä aikaa. Myös luonnollisen ihmisen sydämessä vallitsee synkkä pimeys. Se lain valo, mikä siellä on, ei valaise syntiselle taivaan tietä. Luonnollisella ihmisellä on hänen luontoonsa piintyneenä aivan väärä käsitys siitä, miten hän voi pelastua. Ihminen luonnollisessa tilassaan, kun siis Jumalan Pyhä Henki ei ole häntä valaissut, luulee ansaitsevansa teoillaan Jumalan suosion tai ainakin kuvittelee, että hänen olisi se omilla teoillaan hankittava. Tämä on suurta hengellistä pimeyttä. Vapahtaja lausuu: "Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!" (Matt. 6:23.) ja toisessa paikassa: "Jos te olisitte sokeat, ei teillä olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: 'Me näemme'; sentähden teidän syntinne pysyy." (Joh. 9:41.) Niin, suuri on tuo luontomme synnin pimeys. Se on iäisen kuoleman ja loputtoman piinan pimeyttä, joka tulee niiden osaksi, jotka jäävät epäuskonsa pimeyteen, kuten apostoli Juuda sanoo: "Pimeyden synkeys on (heille) ikuisiksi ajoiksi varattu" (Juuda 13).

    Tähän toivottomaan pimeyteen loistaa kuitenkin toivon valo. Apostoli Johannes kirjoittaa iankaikkisesta Sanasta, Kristuksesta Jeesuksesta: "Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt." (Joh. 1:4-5.) Jeesus kulki läpi meidän pimeytemme, kun hän sälytti meidän syntimme päälleen ja kantoi niistä tulevan Jumalan vihan. Sitä kuvasi koko luonto, sitä kuvasi Kristuksen tuskan huuto. Tästä Raamattu sanoo: "Mutta kuudennesta hetkestä alkaen tuli pimeys yli kaiken maan, ja sitä kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen. Ja yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: 'Eeli, Eeli, lama sabaktani?' Se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?" (Matt. 27:45.)

    Tässä Kristuksen teossa on toivomme. Sitä julistaa meille uskottavaksi ja omistettavaksi Jumalan pyhä ja luja sana eli Raamattu. Se tuo autuuden ja Kristuksen tuntemisen valon sydämiimme.

    Tänään haluammekin tekstimme ohjaamina tutkia, millainen tämä Raamatun sana on, mitä se meille antaa ja miten sitä on tutkittava ja selitettävä.

    1. Luja sana

    Apostoli Pietarilla oli hyvin erikoinen muisto. Hän oli yksi niistä Jeesuksen kolmesta apostolista, jotka saivat olla mukana kirkastusvuorella. Se oli ikimuistoinen tilaisuus. Evankeliumi kuvaa sitä näin: "Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään, ja hänen kasvonsa loistivat niinkuin aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkoisiksi niinkuin valo. Ja katso, heille ilmestyivät Mooses ja Elias, jotka puhuivat hänen kanssansa." (Matt. 17:2-3.) Se oli kuin taivas maan päällä, niin että opetuslapset halusivat rakentaa sinne majat ja viipyä siellä pitkään.

    Tämä tapahtuma opetti erään asian Pietarille, jonka hän haluaa jakaa jokaisen kanssa. Tekstimme edellä hän viittaa tähän tapahtumaan ja sanoo: "Sillä me emme seuranneet viekkaasti sommiteltuja taruja tehdessämme teille tiettäväksi Herramme Jeesuksen Kristuksen voimaa ja tulemusta, vaan me olimme omin silmin nähneet hänen valtasuuruutensa. Sillä hän sai Isältä Jumalalta kunnian ja kirkkauden, kun tältä ylhäisimmältä kirkkaudelta tuli hänelle tämä ääni: 'Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt.' Ja tämän äänen me kuulimme tulevan taivaasta, kun olimme hänen kanssaan pyhällä vuorella." (1 Piet. 1:16-18.)

    Mikähän se asia mahtoi olla, jonka Pietari haluaa meille erityisesti ilmoittaa?

    Pietari oli Johanneksen ja Jaakobin kanssa nähnyt vanhurskauden auringon kirkkaudessaan, vieläpä kuullut taivaasta "ylhäisimmän kirkkauden" äänen, jopa Mooses ja Elia olivat heille ilmestyneet ja puhuneet Jeesuksen kanssa. Olipa siinä näkyä kerrassaan.

    Mitä Pietari oppi? Oppiko hän sen, miten tällaisia ilmestyksiä ja näkyjä saadaan? Oppiko hän ottamaan yhteyttä täältä pois nukkuneihin? Antaako hän nyt meille jonkin salaisen tiedon, jolla me pääsemme kokemaan samaa?

    Ei sinne päinkään, rakkaat ystävät! Ei Pietari tee meistä hurmahenkiä eikä hän itsekään ryhdy sellaiseksi. Hänen kokemuksensa oli ainutkertainen. Jumala ei sitä toista. Se on kerrottu meille opiksi ja todistukseksi Raamatussa, ja se riittää.

    Pietari opettaa meille näkynsä opettamana seuraavan asian, minkä hän lausuu tekstimme alussa: "Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne." Hän vie siis meidät profeetallisen sanan, Raamatun sanan oppilaiksi, ja sanoo siitä, että se on nyt "sitä lujempi". Koko Vanha testamentti on kertomus siitä, että Jumalan sana toteutuu, että sen täytyy käydä toteen jumalallisella pakolla. Toisin ei voi olla. Väärät profeetat, kuten Baalin profeetat profeetta Elian aikana, joutuivat häpeään. Jumalan tahtoa vastustanut Egyptin farao ei voinut estää Jumalan kansan lähtöä Kanaanin maahan. Vapahtaja tuli ja syntyi Beetlehemissä sekä täytti Kirjoitukset viimeistä piirtoa myöten. Hänen kirkastumisensa ja taivaallinen ääni vahvistivat, että hän on ihmiseksi tullut Jumalan Poika. Ja apostolin tehtävänä oli olla tämän silminnäkijätodistaja. Ja hän todistaa: "Sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana."

    Se, mikä on jumalallista, on lujaa. Se on myös valoa. Se, mikä on ihmisistä, on heikkoa, sortuvaa ja pettävää sekä myös pimeyttä. "Olkoon Jumala totinen, mutta jokainen ihminen valhettelija", sanoo Raamattu. Mutta Raamatun sanasta se lausuu: "Sinun sanasi on kokonansa totuus, ja kaikki sinun vanhurskautesi oikeudet pysyvät iankaikkisesti." (Ps. 119:160.) "Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni." (Ps. 119:105.) Vapahtajamme vertaa Jumalan sanaa myös kallioon. Hän sanoo: "Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi." (Matt. 7:24.)

    Kun siis rakennat uskosi Jumalan sanalle, olet kestävällä perustalla. Jos sen hylkäät, rakennat hiekalle ja huoneesi sortuu. Hiekkaa ovat ihmisten ajatukset, heidän unensa ja ilmestyksensä. Kalliopohja on kirjoitettu Jumalan sana eli pyhä Raamattu. Jumalan seurakunnan jäsenhän haluat olla. Rakenna siis apostoleitten ja profeettojen perustukselle pitäen kulmakivenä itse Herran Kristuksen.

    2. Raamattu antaa meille Kristuksen

    Mitä sitten tämä varma ja luja Jumalan sana meille antaa? Apostoli Johannes lausuu sen hyvin selvästi evankeliumissaan heti sen jälkeen, kun hän oli kuvannut epäilevän Tuomaan ja Jeesuksen välisen keskustelun. Jeesus oli sanonut Tuomaalle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!" Sitten Johannes jatkaa: "Paljon muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan, Jeesus teki opetuslastensa nähden; mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä. " (Joh. 20:29-31.) Johanneskin siirtyi tunnusteoista kirjoitettuun sanaan ja jätti kirkon sen varaan, sillä tässä sanassa tuodaan meille Vapahtaja, Jeesus Kristus, ja kaikki on kirjoitettu sitä varten, että me uskoisimme Jeesukseen.

    Pietari lausuu tästä asiasta tekstissämme: "Ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne."

    Uskonpuhdistaja Martti Luther selittää tätä kohtaa näin: "Tämä on Jumalan sana, evankeliumi, että Kristus on lunastanut meidät kuolemasta, synnistä ja helvetistä. Joka tämän kuulee, se on sytyttänyt sydämessään valon ja lampun, jonka avulla voimme nähdä, joka meitä valaisee ja joka opettaa meille, mitä meidän tulee tietää. Mutta missä sitä ei ole, siellä halutaan omatekoisella opilla ja teoilla löytää tie taivaaseen. Sitä kaikkea voit arvostella valollasi ja havaita sen pimeydeksi... Tämä valo opettaa meille kaiken, mikä meidän tulee tietää ja mikä on tarpeen tietää autuuteen, jota maailma viisaudellaan ja järjellään ei tunne. Ja meillä tulee olla tämä valo ja meidän tulee siitä pitää kiinni viimeiseen päivään asti. Silloin emme enää tarvitse Sanaa, samoin kuin muut valot sammuvat päivän koittaessa." (2 Piet. saarnattuna ja selitettynä. Vuodelta 1523. St. L. IX, 1361.)

    Eikö Jumalan sana ja pyhä evankeliumi olekin suurenmoinen, loistava valo tässä kuoleman varjon maassa, kun se ei opeta tekojen tuskaista, toivotonta tietä taivaaseen päästäksemme, vaan lahjoittaa meille Kristuksen, jossa meillä on kaikkien syntien täydellinen anteeksiantamus Jumalan armon rikkauden mukaan. Meidän ei tarvitse itse tehdä Jumalaa suopeaksi meitä kohtaan ja armahtavaiseksi, vaan Kristus on tehnyt sen meidän edestämme ja meidän hyväksemme ja tarjoaa sen nyt aivan ilmaiseksi, lahjana uskolla vastaanotettavaksi sanassa ja sakramenteissa.

    Pietari ylistää uskoa, joka ottaa vaarin Jumalan sanasta, sanoen: "Te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niin kuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta." Älä mene tämän maailman viisaiden ja oppineiden virittämiin ansoihin, kun he selittävät järkensä vangeille, mitenkä heidän toisaalta ei tarvitse uskoa kirjaimellisesti eli niin kuin lukee Raamattuun ja kuinka he voivat vapaasti minkään opin sitomatta harjoittaa tiedettään ja kuitenkin samalla kirkon jäsenenä ja paimenviran haltijoina jollakin tavoin uskoakin Raamattuun.

    Jumalan Poika ja hänen profeettansa ja apostolinsa tuntevat vain yhden tavan suhtautua Raamattuun. Ja se tapa on usko. Raamatusta on etsittävä Kristusta, syntien sovittajaa ja sitä on pidettävä Jumalan sanana, joka ei raukea tyhjiin eikä valhettele missään asiassa. Vapahtaja on lausunut: "Jos ette usko, kun minä puhun teille maallisista, kuinka te uskoisitte, jos minä puhun teille taivaallisista?" (Joh. 3:12.) Näitä taivaallisia pyydämme saada etsiä, ja siksi tunnustamme apostoli Paavalin kanssa: "Minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa." (Apt. 24:14.)

    Raamatun armolupaukset antavat meille varmuuden syntien anteeksisaamisesta ja taivaaseen pääsemisestä. Pietari päättää kirjeensä näihin sanoihin: "Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne, ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään." (2 Piet. 3:17-18.) Raamatulle perustuva usko on "lujalla pohjalla". Siinä on hyvä kasvaa Kristuksen armossa ja tuntemisessa.

    Jo profeetta Jesaja oli ennustanut: "Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot." (Jes. 55:3.) Ja apostoli Paavali yhdistää tämän ennustuksen Kristuksen ylösnousemukseen sanoen: "Ja että hän herätti hänet kuolleista, niin ettei hän enää palaja katoavaisuuteen, siitä hän on sanonut näin: 'Minä annan teille pyhät ja lujat Daavidin armot.'" (Apt. 13:34.)

    Tässä se on: luja sana, luja pohja, lujat armot.

    3. Miten Raamattua on tutkittava ja selitettävä

    Mistä johtuu, että on niin monenlaisia suuntia, lahkoja ja käsityksiä, kun kaikki kuitenkin vetoavat Raamattuun?

    Pietari joutui taistelemaan tämän kysymyksen kanssa. Hän sanoo: "Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon. Ja moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi; ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä; mutta jo ammoisista ajoista heidän tuomionsa valvoo, eikä heidän perikatonsa torku." (2 Piet. 2:1-2.) Se on selvää tekstiä.

    Miten nuo valheen opettajat olivat sitten päätyneet tuollaisiin vääriin oppeihin? He selittivät Raamattua omin neuvoin.

    Kuinka sitten Raamattua on tutkittava ja selitettävä? Pyhä Henki on sen antanut, ja se on ymmärrettävä hengellisesti Pyhän Hengen opastamana. Mutta eivätkö monet lahkot sano, että heillä on Pyhä Henki? Niinhän nuo tekevät, vieläpä kerskaavatkin hengestään ja ilmestyksistään. Apostoli sen sijaan vähät välittää ihmisten itsekehusta ja osoittaa, millainen selitys on Pyhän Hengen selitys. Hän sanoo tekstimme lopussa: "Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta."

    Raamatun profetia eli se, mitä Raamattuun on kirjoitettu, on saatu Jumalalta ja kirjoitettu Pyhän Hengen vaikutuksesta. Paavali lausuu, että koko Raamattu on syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta, 2 Tim. 3:16. Kaikki ihmisestä nouseva selitys, sellainen, mikä on toisten, selvien raamatunkohtien kanssa ristiriidassa, on väärää, näyttäköön miten hurskaalta ja hengelliseltä hyvänsä. Kun Pyhä Henki on koko Raamatun Henki ja sen synnyttäjä, seuraa siitä, ettei Raamattu ole keskenään ristiriitainen. Raamattu ei opeta samasta asiasta monella tavalla niin, että toinen kohta kumoaisi toisen, vaan Raamattu on opiltaan yhtenäinen. Niinpä kaikki selitykset, jotka ovat ristiriidassa jonkin selvän raamatunkohdan kanssa, ovat vääriä ja hylättäviä. Nyt lahkot selittävät Raamattua siten, että ne eivät ota huomioon, mitä Raamattu sanoo siitä opinkohdasta, josta ne tekevät itselleen erikoisopin väärällä tulkinnalla. Lahkon tunnusmerkki on se, että se joko ei pidä Raamattua opiltaan yhtenäisenä tai pyrkii sen yhtenäistämiseen Raamatulle väkivaltaa tehden.

    Jotta Pyhä Henki olisi Raamatun selittäjä, Raamattua on selitettävä Raamatulla ja meille hämäriä kohtia on valaistava selvillä kohdilla. Näin harhaopettajat eivät toimi, ja sen vuoksi lahkoja ja selityksiä on niin monenlaisia.

    Asia on näin yksinkertainen. Kun selitämme Raamattua Raamatulla ja sen vaikeita kohtia selkeillä kohdilla ja rakennamme uskomme ja oppimme selville kohdille, toteutuu Jeesuksen sanat: "Minun lampaani kuulevat minun ääntäni." (Joh. 10:27.) Ja: "Mutta vierasta ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä." (Joh. 10:5.)

    Luther sanoo tämänpäiväisen tekstimme johdosta: "Pietari käy nyt käsiksi vääriin opettajiin. Koska tiedätte, hän sanoo, että meillä on Jumalan sana, niin pysykää siinä älkääkä salliko toisten, väärien opettajien vietellä itseänne, vaikka he sanoisivat omistavansa Pyhän Hengen. Sillä teidän tulee ensiksikin tietää tämä (...), ettei yksikään profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä. Ojentautukaa sen mukaan älkääkä kuvitelko voivanne selittää Raamattua oman järkenne ja viisautenne varassa. Näin on nyt kaikkien isien omat raamatunselitykset kumottu ja lyöty maahan sekä kielletty rakentamasta sellaisten varaan. Vaikka selityksen olisi laatinut itse Hieronymus, Augustinus tai kuka muu kirkkoisä tahansa, niin emme halua seurata sitä. Pietari on kieltänyt meitä itse laatimasta selityksiä. Pyhän Hengen tulee olla itse selittäjänä, tai jääköön kohta selittämättä."

    Luther jatkaa: "Jos nyt joku pyhistä isistä voi osoittaa selityksensä olevan Raamatusta, niin selitys on oikea; jos ei, ei minun pidä häntä uskoa. Raamatun tulee vahvistaa, millä tavoin kohta on selitettävä. Pietari käy siis käsiksi myös rohkeimpiin ja parhaisiin opettajiin. Sen vuoksi meidän tulee olla varmoja, ettemme saa ketään uskoa, vaikka hän esittäisi Raamattua, jos hän sitä itse tulkitsee ja selittää. Sillä oikeata merkitystä ei tavoiteta itse selittämällä. Tässä ovat nyt hairahtuneet kaikki opettajat ja isät, kuinka paljon heitä liekin, jotka ovat selittäneet Raamattua. Kun paavilaiset ovat selittäneet Kristuksen sanan Pietarille: 'Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani' [Matt. 16:18] tarkoittavan paavia, he ovat esittäneet inhimillisen, itse keksimänsä selityksen. Siksi heitä ei pidä uskoa. Sillä he eivät voi näyttää Raamatusta toteen, että Pietaria milloinkaan sanottaisiin paaviksi. Mutta sen me voimme osoittaa, että kallio on Kristus ja usko, kuten Paavali sanoo. Tämä selitys on oikea. Sillä me olemme varmoja, ettei se ole ihmisten keksimä, vaan se on otettu Jumalan sanasta." (Die zweite Epistel St. Petri gepredigt und ausgelegt. St.L. IX, 1361-1363. Saarnattu v. 1523, painettu 1524.)

    Vielä Luther sanoo: "Koko pyhällä Raamatulla on se ominaisuus, että se itse selittää itsensä kaikin puolin yhtäpitävillä kohdillaan ja haluaa tulla ymmärretyksi uskonsääntönsä avulla. Kaikkein varmin tapa tutkia Raamatun merkitystä on ahkeroida päästä käsittämään sitä vertaamalla keskenään useita raamatunkohtia ja ottamalla niistä vaarin." (Zu 5. Mos. 1:19-26. St.L. III, 1386.)

    Ja vielä: "Paavilaiset valehtelevat, kun he sanovat isien, Augustinuksen, Ambrosiuksen, Hieronymuksen ja muiden, valaisseen Raamattua. Eiväthän he ole sitä valaisseet, vaan he ovat selittäneet Raamattua sen omalla valolla ja vertaamalla toista kohtaa toiseen, niin että toinen kohta on tehnyt toisen aivan selväksi ja kirkkaaksi. Näin on hyvin, kun Raamattu selittää itse itseään. Sen vuoksi älä usko paavin valeita, vaan pidä pimeänä kaikkea, mitä ei selvin raamatunkohdin osoiteta oikeaksi.

    Niinpä me olemme joutuneet ensin poistamaan tieltämme tämän harhan. Sillä se, että Raamattu olisi hämärä ja että sitä täytyisi valaista ihmisopilla, on painunut melko syvään. Se on kuitenkin suurta harhaa ja jumalanpilkkaa. Se on itse asiassa samaa kuin taluttaisi Pyhää Henkeä kouluun tai opettaisi häntä vasta puhumaan. Mutta siitä, että Raamattu näyttää meistä hämärältä, seuraa - - että haluamme selittää sitä myös oman päämme mukaan. Se ei käy lainkaan päinsä." (Kirchenpostille, Eevangelien-Theil, am Tage Jacobi. St.L. XI, 2335-2336.)

    Jumala on antanut meille tähän synnin valottomaan kaamosyöhön loistavan lampun, oman sanansa, pyhän Raamatun. Sieltä armolupauksissaan ja sakramenteissaan Kristus tulee meidän luoksemme, jopa asettuu aivan asumaan sydämiimme ja tekee sen varmaksi lujasta Jumalan armosta ja taivastiestä.

    Pysy siis Jumalan sanassa ja sana on varjeleva sinut totuudessa ja johdattava perille asti iankaikkiseen elämään.

    Markku Särelä

  • Loukkaannutko lapsikasteeseen? (Mark. 10:13-16)

    Vikaari Dani Puolimatkan saarna 5.10.2014 Tampereella

  • Luja luottamus (Saarna, Heb. 11:1-10)

    Pastori Markku Särelän saarna Tampereella 26.1.2014

  • Luota Jumalan sanaan!

    Pastori Dani Puolimatkan saarna Marianpäivänä 13.3.2016 Tampereella

  • Luuk 4:31-37

    Pastori Kimmo Närhin saarna Talvileirin 2009 päätosjumalanpalveluksessa Siitamajalla

  • Luuk. 1:46-55

    Pastori Kimmo Närhin saarna Marianpäivän 3. vuosikerran evankeliumitekstistä

  • Luuk. 10:38-42

    Pastori Kimmo Närhin saarna 10.9.2006 Helsingissä

  • Luuk. 12: 13-21

    Pastori Markku Särelän saarna 4.5.2008 Helsingissä

  • Luuk. 16:10-13, Saarna

    Pastori Rupert Efraimsonin saarna

  • Luuk. 18: 31-43

    Pastori Kimmo Närhin saarna 3.2.2008 Helsingissä

  • Luuk. 19:41-47

    Pastori Vesa Hautalan saarna 31.7.2016 Siitamajala

  • Luuk. 4:23–30

    Pastori Markku Särelän saarna 2.9.2018 Orivedellä

  • Luuk. 9: 51-62

    Pastori Markku Särelän saarna Lastenleirin päätösjumalanpalveluksessa 17.6.2007 Siitamajalla

  • Luuk.9:28-36, Saarna

    Pastori Rupert Efraimsonin saarna

  • Luuletko itsestäsi liikoja? (Joh. 21:15-25)

    Vikaari Dani Puolimatkan saarna 4.5.2014 Siitamajalla

  • Maailman Valkeus

    Joulupäivän I vsk:n epistolateksti

    Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus. Sinä lisäät kansan, annat sille suuren ilon; he iloitsevat sinun edessäsi, niinkuin elonaikana iloitaan, niinkuin saaliinjaossa riemuitaan. Sillä heidän kuormansa ikeen, heidän olkainsa vitsan ja heidän käskijänsä sauvan sinä särjet niinkuin Midianin päivänä; ja kaikki taistelun pauhussa tallatut sotakengät ja verellä tahratut vaipat poltetaan ja tulella kulutetaan. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas. Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä. Jes. 9:1-6.

    Jälleen meillä on ollut iankaikkisen Valon juhla tänä vuoden pimeimpänä aikana. On ollut rauhan juhla tässä sodan, terrorismin ja väkivallantekojen maailmassa. On ollut elämän juhla kuoleman varjon maassa, on ollut riemujuhla murheitten ja surujen keskellä. Vanhurskauden aurinko hehkuu Jumalan rakkautta kylmään maailmaan. On ollut Jumalan Pojan ihmiseksitulon, Jeesuksen Kristuksen, seimen Lapsen synnyinjuhla. Meille on koittanut valo, meille on tullut rauha, me saamme elää, on Jumalan autuaitten lasten riemujuhla.

          Nyt riemuitsen, nyt riemuitsen, Nyt kaikki hyvin on!
          On lahja taivaan, kuulen sen, Jo tullut verraton.
          On mulle kallein lahja se, Hän, Poika, rakkain veljemme,
          Hän, Poika, rakkain veljemme, Nyt syystä riemuitsen. Sk 13:1.

    Loppiainen, pakanain joulu, päättää joulunpyhät. Senkin tekstit puhuvat valosta ja kirkkaudesta, joka on koittanut pakanoille, sekä tähdestä, joka johdattaa meidät Kristuksen tykö häntä kumartamaan ja häntä taivasten valtakunnan kuninkaana palvelemaan.

    Mikä on se pimeys, jossa valo loistaa

    Pimeässä ei ole valoa eikä varjoa. Kuinka siis se, joka pimeässä vaeltaa, voisi nähdä. Kuinka se, joka ei Jeesusta tunne, osaisi erottaa oikean evankeliumin ja valhe-evankeliumin? Kuinka se, joka ei ole kokenut oman jumalisuutensa vararikkoa, voisi löytää todellisen joulun siinä, mitä Jeesus on, eikä siinä, mitä hän itse on? Jeesus sanoo: "Jos te olisitte sokeat, ei teillä olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: 'Me näemme'; sentähden teidän syntinne pysyy." (Joh. 5:41) Päästäksemme viettämään aitoa joulunajan juhlaa, meidän on ensiksi sydämissämme käsitettävä tekstimme sana: "Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden" tai kuten evankelista Johannes kirjoittaa "Valkeus loistaa pimeydessä", siis pimeydessä, meidän pimeydessämme.

    Se ei ole vain ulkoisen maailman pimeyttä, ei vain väkivaltaa, murhia, huumeita, juopottelua, haureutta ja avosuhteita, ei vain uskonnollisia ääri-ilmiöitä, ei vain pakanallista monijumalisuutta. Tämä pimeys, josta Herran profeetta puhuu, ei ole myöskään vain hurskastelevan maailman ulkokultaisuutta ja tekopyhyyttä. Se ei ole edes vain sitä hämäryyttä, missä on jonkin verran lain valoa, missä uskontoja ja aatteita verrataan toisiinsa niiden sisältämän moraalin ylevyyden perusteella tai niitä kannattavien ihmisten aikaansaannoksilla. Niin, ole aivan varma, tuo kaikki on pimeyttä, todellista pimeyttä.

    Se pimeys, josta Jesaja puhuu, on jokaisen ihmisen synnynnäistä pimeyttä, sitä täydellistä pimeyttä, jonka vallassa ihmisellä ei ole aavistustakaan siitä, kuinka hän voi pelastua, jossa hänellä ei ole vähintäkään kykyä tehdä edes yhtä Jumalalle otollista tekoa saati vähimmässäkään määrin sovittaa pahoja tekojaan Jumalan edessä. Se on pimeyttä, jossa ihminen ei tunne Kristusta, pimeyttä, jossa joulun sanoma on hänelle hullutus ja pahennus. Se on pimeyttä, joka tuo Jumalan vihan ja hänen rangaistuksensa. Se on pimeyttä, jota ilmensi Vapahtajan kärsimys, kun hän oli ottanut meidän syntimme päälleen ja huusi Jumalan ankaran vihan alla: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit" ja johon luonto sanoi aamenensa, kuten Raamattu kertoo: "Ja oli jo noin kuudes hetki. Niin yli kaiken maan tuli pimeys, jota kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen, sillä aurinko oli pimentynyt." (Luuk. 23:44-45) Tämä pimeys on sinun oman sydämesi pimeys, minun sydämeni pimeys.

    Tämä pimeys on niin suuri, ettei ihminen voi omasta voimastaan tai järjestään ottaa vastaan evankeliumin valoa. Johannes sanoo: "Pimeys ei sitä käsittänyt."

    Minne valkeus loistaa

    Kristus on valo, koko maailman valkeus. Hän tuli koko maailman Vapahtajaksi. Hän otti synnit päälleen jokaiselta ihmiseltä, ketään unohtamatta. Ja hän kutsuu kaikkia: "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus." (Joh. 8:12) Jeesuksen seurassa ei ole pimeyttä, sillä hän puhuu armon sanoja, kuten Psalmeissa sanotaan: "Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni" (Ps. 119:105).

    Siellä, missä ihminen on tullut Jumalan lain tuomitsemaksi ja kiroamaksi, missä hän on joutunut maistamaan sitä pimeyttä, jossa Kristus Jumalan hylkäämänä oli, siellä loistaakin kirkkaus evankeliumista ja Kristuksen kasvoista.

    Joulun valo tulee pimeyteen, syvään tuskaan ja ahdistukseen. Ja se on suuri valo, joka valaisee kuoleman varjon syvimmätkin rotkot. "Lapsi on meille syntynyt, Poika on meille annettu", meille pimeyden kansalle, meidän kuoleman varjon maahamme. Yksi pantiin meidän pimeyteemme, hänelle langetettiin meidän kuolemantuomiomme. Hän on tehnyt kaiken autuuteen tarvittavan meidän edestämme, kaiken sen, mitä me emme voineet alkuunkaan tehdä. Hän särkenyt meidän olkaimme vitsan eli kuten laulussa sanotaan: "Taakat kirpoavat", sillä Kristus on lunastustyöllään ne kirvoittanut ja voi kutsua: "Tulkaa kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon." Katso, tässä on joulurauha, sillä hän on rauhanruhtinas. Rauha on syntien anteeksiantamisessa, jonka Jeesus on meille hankkinut.

    Jesaja puhuu elonkorjuujuhlasta, joka oli ilojuhla. Hän puhuu myös saaliinjaosta, sillä myös onnistuneen metsästysretken jälkeen riemuittiin. Oli, millä elää, taas pitkäksi aikaa. "Sinä lisäät kansan, annat sille suuren ilon; he iloitsevat sinun edessäsi, niinkuin elonaikana iloitaan, niinkuin saaliinjaossa riemuitaan." Olemme päässeet valmiille juhlalle, Kristuksen pöytään ja meitä on kutsuttu hääjuhlaan sanoen: "Tulkaa, sillä kaikki on valmistettu." Meille on katettu iankaikkisen elämän pitoruoat. Raadannan, nälkiintymisen ja kuoleman varjon kolkkoon, kylmään yöhön sinulle loistaa valkeus. Tässä valossa on sielun lepo, sielun ruoka ja autuas elämä - sinua varten, sinun iloksesi.

    Sielun lepo on siinä, ettei tarvitse yrittää olla Jumalalle kelvollinen. Saa levätä Kristuksen haavoissa ja olla varma siitä, että on Jumalalle otollinen kasteen ja uskon kautta Kristuksessa, armosta ilman omia tekoja. Käskijän sauva on särjetty: "ei laki lainkaan tuomita voi, kaikille Jeesus armon toi". "Sillä Lapsi on meille syntynyt, Poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus."

    Tässä Jeesus-nimessä löydät uuden perusteen tehdä hyviä tekoja, pyyteettömän rakkauden. "Rakkaani, en minä kirjoita teille uutta käskyä, vaan vanhan käskyn, joka teillä on alusta ollut; tämä vanha käsky on se sana, jonka te olette kuulleet. Ja kuitenkin minä kirjoitan teille uuden käskyn, sen, mikä on totta hänessä ja teissä; sillä pimeys katoaa, ja totinen valkeus jo loistaa." (1 Joh. 2:7-8). Jumalan pyhä tahto pysyy samana. Mutta sen jälkeen kun olemme tulleet tuntemaan Jumalan rakkauden Kristuksessa, teemme hyvää, emme lain pakottamina, vaan sydämemme halusta sydämessämme olevan Jumalan rakkauden antaessa meille uuden halun ja uuden voiman tehdä hyvää palkkaa pyytämättä. Vieläpä Kristuksen armo puhdistaa tekomme kaikesta siitä pahasta, jolla vanha ihmisemme sotkee ne.

    Kun Jeesus antoi syntejä anteeksi, fariseukset ihmettelivät sitä, koska vain Jumala voi antaa synnit anteeksi. Mutta tämän Jeesus-lapsen hartioilla on herraus. Jumala tuli ihmiseksi, ja Kristuksella, jumalihmisellä, oli ja on valta antaa syntejä anteeksi oman nimensä tähden. Hänen nimensä on rauhanruhtinas ja Väkevä Jumala.

    Miten toivoton ihminen onkaan, kun laki on murskannut hänen kaikki toiveensa päästä tekojen tietä sovintoon Jumalan kanssa. Mutta ei hätää, Ihmeellinen Neuvonantaja tulee sinulle avuksi ja neuvoo sinulle tien iankaikkiseen elämään. Saat panna turvasi ja toivosi häneen ja uskoa, että tässä ihmeellisessä nimessä syntisi ovat anteeksiannetut ja taivas on sinulle avattu. Hän on sinulle Iankaikkinen Isä. Et ole orpo ja turvaton, vaan sinulla on paras mahdollinen tuki. Saat olla Jumalan lapsi. Usko se ja sinulla on sydämessäsi rauha ja ilo. Jumalan sana valaisee sinulle Kristuksen kärsimyksen tien Beetlehemistä Egyptiin ja sieltä Nasaretiin. Sana johdattaa sinut katsomaan Kristuksen verihikeä Getsemanessa ja vie sinut Golgatan kummulle. Sana julistaa: "Se on täytetty." Siinä sanassa on pakanain valkeus, Vanhurskauden auringon VALO sinulle iankaikkiseksi elämäksi.

    Amen.

    Markku Särelä

  • Maailman viha ja rakkaus ja Jumalan viha ja rakkaus

    Pastori Dani Puolimatkan saarna Helsingissä STLK:n kirkkokunnankokouksessa 27.5.2017

  • Maria Jumalan sanan omistajana ja opettajana

    Pastori Kimmo Närhin saarna Tampereella 22.3.2015

  • Mark. 10: 32-45

     

    Pastori Kimmo Närhin saarna laskiaissunnuntaina 22.2.2009 Helsingissä

  • Mark. 16:15,16, saarna

    Pastori Rupert Efraimsonin saarna Raamattuleirin 2006 päätösjumalanpalveluksessa Siitamajalla

  • Mark. 9: 14-29

    Pastori Kimmo Närhin saarna 2. Paastonajan sunnuntaina 4.3.2007 Helsingissä

  • Martta, Maria ja elämän sanat (Saarna, Joh. 11:21-45)

    Teol. yo. Mika Bergmanin saarna 9.10.2011 Tampereella

  • Matkalla Kristuksen kirkkautta katselemaan

    Vikaari Vesa Hautalan saarna Helatorstain juhlassa 29.5.2014 Turussa

  • Matt 27:45-54

    Pastori Kimmo Närhin saarna Pitkäperjantaina 10.4.2009

  • Matt. 11:25–30

    Pastori Markku Särelän saarna 26.8.2018 Orivedellä

  • Matt. 15:21-28

    Pastori Rupert Efraimsonin saarna Raamattuleirillä 2005 Siitamajalla

  • Matt. 23:1–12

    Pastori Dani Puolimatkan saarna 12.8.2018 Orivedellä

  • Me vähenemme, Kristus kasvaa

    Joh. 3:22–36: Sen jälkeen Jeesus meni opetuslapsineen Juudean maaseudulle ja oleskeli siellä heidän kanssaan ja kastoi. Mutta Johanneskin kastoi Ainonissa lähellä Salimia, koska siellä oli paljon vettä; ja ihmiset tulivat ja antoivat kastaa itsensä. Sillä Johannesta ei vielä oltu heitetty vankeuteen. Niin Johanneksen opetuslapset rupesivat väittelemään erään juutalaisen kanssa puhdistuksesta. Ja he tulivat Johanneksen luo ja sanoivat hänelle: ”Rabbi, se joka oli sinun kanssasi Jordanin tuolla puolella ja josta sinä olet todistanut, katso, hän kastaa, ja kaikki menevät hänen tykönsä.” Johannes vastasi ja sanoi: ”Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta. Te olette itse minun todistajani, että minä sanoin: en minä ole Kristus, vaan minä olen hänen edellänsä lähetetty. Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi. Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä. Hän, joka ylhäältä tulee, on yli kaikkien. Joka on syntyisin maasta, se on maasta, ja maasta on, mitä hän puhuu; hän, joka taivaasta tulee, on yli kaikkien. Ja mitä hän on nähnyt ja kuullut, sitä hän todistaa; ja hänen todistustansa ei kukaan ota vastaan. Joka ottaa vastaan hänen todistuksensa, se sinetillä vahvistaa, että Jumala on totinen. Sillä hän, jonka Jumala on lähettänyt, puhuu Jumalan sanoja; sillä ei Jumala anna Henkeä mitalla. Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä. Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä.”

    Johannes Kastaja oli valmistanut tietä Herrallemme. Suuret kansanjoukot olivat virranneet Jordanille ja ottaneet vastaan parannuksen kasteen. Johannes Kastaja oli ihmeellinen mies, jonka maine oli levinnyt ympäri Israelia. Hän oli jopa kerännyt ympärilleen omat seuraajansakin, jotka päivän evankeliumitekstissä sanovat hänelle: ”Rabbi, se joka oli sinun kanssasi Jordanin tuolla puolella ja josta sinä olet todistanut, katso, hän kastaa, ja kaikki menevät hänen tykönsä”. Johanneksella olisi ollut nyt loistava tilaisuus sanoutua irti Jeesuksesta ja haalia itselleen vielä lisää mainetta ja kunniaa, mutta hän ei tehnyt niin. Hän vastasi opetuslapsilleen: ”Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta. Te olette itse minun todistajani, että minä sanoin: en minä ole Kristus, vaan minä olen hänen edellänsä lähetetty. Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi. Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä.”

    Johannes sanoi, että hänen pitäisi vähetä, Kristuksen kasvaa. Hän ymmärsi, kuka oli. Hän ymmärsi paikkansa. Hän tyytyi siihen osaan, joka hänelle oli annettu.

    Luonnollinen ihminen haluaa kasvaa

    Johanneksen mielenlaatu ei ollut sellainen kuin langenneella ihmisellä yleensä. Eihän hän sanonut ainoastaan velvollisuudesta, että hänen pitäisi vähetä ja toisen kasvaa, vaan hän iloitsi sydämestään Kristuksen tulemisesta. Luonnollinen ihminen ei näin toimi, vaan syntiselle mielelle on ominaista se, että se laittaa itsensä aina muiden edelle. Langennut mieli hahmottaa maailman ja elämän minäkeskeisesti. Olennaista on se, mitä minulle kuuluu, mitä minä hyödyn, saan, nautin, näen, koen ja tunnen.

    Yksilökeskeisessä kulttuurissamme langenneisuus pääsee aivan erityisen kirkkaasti loistamaan. Nykyinen aika ajatusvirtauksineen vain vahvistaa ja kannustaa siihen, mikä on meille muutenkin niin luonnollista. Perustavana lähtökohtana on se, että hahmotamme elämämme sen kautta, mitä me saamme siitä irti. Elämässähän on kyse siitä, että me kasvamme, että me saamme toteuttaa itseämme. Meidän sydämellämme ovat harvoin sanat: ”tapahtukoon sinun tahtosi”.

    Tässä kasvamisen tavoitteessa meitä ei kauheasti liikuta se, että muut voivat kärsiä. Joku ottaa avioeron, kun puoliso ei enää miellytä. Eletäänhän tässä vain kerran. Toinen jättää vanhan työnantajansa pulaan suuremman palkan toivossa. Eihän usko kuulu työelämään. Kolmas ummistaa korvansa tuntemattoman hädältä, koska ei yksi ihminen voi auttaa kaikkia.

    Jokaisella meistä on peiliin katsomisen paikka. Perimmäinen ongelma ei ole avioero, työpaikan kyseenalainen vaihtaminen tai tuntemattoman hädän ohittaminen. Ne ovat vain yksittäistapauksia, jotka kertovat syvästä hengellisestä ongelmasta. Kaiken itsekeskeisyyden takana on paha sydän, aivan lohduttoman paha sydän. Sellainen sydän, jonka ainoana tavoitteena on jumaloida itseään. Sen ainoana päämääränä on, että minä saisin kasvaa. Silloinkin, kun se taipuu auttamaan muita, se tekee sen itsekeskeisistä syistä. Kyllä uhrautuvaisuutta voi osoittaa, kunhan se johtaa siihen, että minä kasvan. Eikä tämä itsekeskeisyys ole välttämättä edes vaarallisimmillaan ilmeisissä paheissa, vaan siinä yleisessä elämänasenteessa, että meidän tehtävämme on pärjätä omin voimin, uskoa itseemme ja toteuttaa unelmamme. Kaikki, sekä hyvä että paha, on siitä kiinni, mitä me teemme.

    Ensimmäinen käsky sanoo kuitenkin: ”Minä olen Herra sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.” Se vaatii meiltä sitä, ettei elämämme pyörikään itsemme ympärillä, vaan että sen keskuksena tulee olla Jumala. Toisaalla Raamattu sanoo: ”tehkää kaikki Jumalan kunniaksi.” (1 Kor. 10:31) Ei siis itsemme kunniaksi. Ei sen tähden, että pääsisimme loistamaan, vaan Jumalan nimen ylistykseksi. Ja huomaa tuo sana ”kaikki”. Meidän tulee tehdä aivan kaikki Jumalan kunniaksi – ei siis vain veisata virsiä ja tunnustaa uskoa kirkossa. Koko elämämme tulee olla jumalanpalvelusta. Meidän tulee kasvaa Jumalan sanan tuntemisessa, jotta voisimme yhä enenevissä määrin nähdä maailman Jumalan tarkoittamalla tavalla. Johannes Kastajassa näemme, miten ensimmäistä käskyä toteutetaan käytännössä.

    Meidät tehdään vähäksi, jotta Kristus olisi kaikki kaikessa

    Jumala on arvollinen saamaan kaiken kiitoksen. Hän on rakkaus. Hän on hyvyys. Hän on siunannut meitä lukemattomilla luomisen lahjoilla. Syntymästämme saakka hän on antanut meille vain hyvyyttä hyvyyden päälle. Me emme osaa alkuunkaan nähdä, kuinka paljon meitä on siunattu. Monta hengenvetoa mekin olemme täällä kirkossa jo ottaneet emmekä ole yhdestäkään Jumalaa kiittäneet!

    Ennen kaikkea hän on antanut meille Vapahtajan ja lupauksen: ”Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä” Joka uskoo Jeesukseen, on jo nyt iankaikkisesta elämästä osallinen. Me voimme olla jo nyt varmoja siitä, että taivasten valtakunta on omamme. Jeesus on pyhällä elämällään ja katkeralla kuolemallaan avannut meille tien takaisin Jumalan yhteyteen.

    Voisi luulla, että kaikki nämä lahjat riittäisivät tekemään elämästämme jumalakeskeistä. Näin ei ikävä kyllä ole. Koska olemme itsepäisiä kuin aasit, emme vähene mitenkään helposti. Jumalan pitää kurittaa meitä, jotta hädässä etsisimme hänen kasvojaan. Hän antaa meille ristejä, jotta ristien alla huokaisimme hänen puoleensa. Hän vähentää meitä, jotta hän voisi enentyä sydämissämme. Mutta tätä vähennystä hän ei tee vihassa tai suuttumuksessa, vaan rakkaudessaan. Hän ei halua kiusata meitä tarkoituksettomasti, vaan hän etsii iankaikkista parastamme.

    Kristillisen elämän voisikin kuvata niin, että ensin Jumala antaa suunnattoman määrän lahjoja. Hän antaa elämän, terveyden, vanhemmat, sukulaiset, ystävät, kodin, ja niin edelleen. Sitten hän alkaa ottaa noita lahjoja yksitellen pois. Hän alkaa riisua meitä. Yhdeltä hän ottaa ensin pois terveyden, toiselta vanhemmat, kolmannelta kodin. Joudumme kipeästi tuntemaan, miten alamme menettää niitä lahjoja, jotka ovat muodostuneet meille jopa itsestäänselvyyksiksi. Hätä ja ahdistus iskevät, kun elämämme tukipilarit alkavat murtua. Kun meiltä otetaan pois se, minkä olemme sulasta laupeudesta saaneet, joudumme heräämään siihen, kuinka köyhiä olemme.

    Mutta aina, kun meitä riisutaan, lempeä Vapahtajamme lausuu: mutta minä olen vieläkin sinun, ja sinä olet minun. Kun voimat vähenevät, jäsenet kangistuvat ja elon ilta alkaa koittaa, hän sanoo: mutta minä olen vieläkin sinun, ja sinä olet minun. Kun lähimmäisemme menehtyvät ja tuntuu, ettei sydän kestä surua, hän sanoo: mutta minä olen vieläkin sinun, ja sinä olet minun. Kun muistimme alkaa pettää ja voimme niin huonosti, ettemme edes jaksa muistaa Jeesusta, hän sanoo: mutta minä olen vieläkin sinun, ja sinä olet minun. Ja kun tulee viimeinen päivämme, kun Jumala ottaa meidän henkemme pois, sama lupaus kuuluu yhä: mutta minä olen vieläkin sinun, ja sinä olet minun.

    Silloin, kun me olemme heikkoja, silloin, kun me olemme vähäisiä, juuri silloin Vapahtajamme armo loistaa kaikkein kirkkaimmillaan. Silloin, kun meillä ei ole mitään muuta kuin Jumala, hän voi todella olla ainoa turvamme. Silloin, kun olemme täysin köyhiä itsessämme, meidän lohtunamme ovat taivaan aarteet. Jos olet maahan lyöty, murheellinen, jopa toivoton, älä uskottele itsellesi, että kaikki on kunnossa. Älä yritä pärjätä omin voimin. Heittäydy hänen varaansa, joka on kantanut sinua aina kastehetkestä saakka. Juuri sellaisena kuin olet, kaikkine taakkoinesi, olet Vapahtajan oma. Täällä ajassa ei ole sinulle luvattu helppoa tietä, mutta kerran iankaikkisuudessa saat rauhan. Silloin saat yhtyä yhtenä Jumalan lapsena muiden joukossa veisaamaan riemuvirttä: ”Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen”. (Ilm. 5:12). Silloin ei enää kenenkään tarvitse sanoa: ”Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä”, sillä silloin hän todella on kaikki kaikessa.

  • Meidän tulee kuulla Jumalan rakasta Poikaa

    Pastori Vesa Hautala lukee pastori Dani Puolimatkan saarnan Raamattuleirillä 10.7.2016 Siitamajalla

  • Mikä lohdutus kätkeytyy siihen, että taivasten valtakunta on sinapinsiemenen ja hapatuksen kaltainen

    Kynttilänpäivän III vsk:n evankeliumi

    Vielä toisen vertauksen hän puhui heille sanoen: "Taivasten valtakunta on sinapinsiemenen kaltainen, jonka mies otti ja kylvi peltoonsa. Se on kaikista siemenistä pienin, mutta kun se on kasvanut, on se suurin vihanneskasveista ja tulee puuksi, niin että taivaan linnut tulevat ja tekevät pesänsä sen oksille." Taas toisen vertauksen hän puhui heille: "Taivasten valtakunta on hapatuksen kaltainen, jonka nainen otti ja sekoitti kolmeen vakalliseen jauhoja, kunnes kaikki happani. Matt. 13:31-33.

    Kalliit kristityt Herrassa Kristuksessa!

    Miten vaikeissa olosuhteissa Kristuksen seurakunta ja hänen omansa elävätkään täällä maailmassa. Kiusaaja haluaa lyödä maahan sen, mitä Kristus on Henkensä kautta sanalla ja sakramenteilla rakentanut. Kiusaaja tekee kaikkensa, ettei yksikään tulisi uskoon ja ettei yksikään uskova säilyisi uskossa. Ja miten heikkoja me ihmiset olemme. Näinä luopumuksen aikoina tilanne näyttää siltä, että useammat luopuvat kuin säilyvät. Kristus tunsi tarkalleen, millaisessa tilanteessa hänen kirkkonsa elää täällä maailmassa, ja sen vuoksi hän kertoi ne vertaukset, jotka ovat tekstinämme. Nämä vertaukset tarjoavat paljon lohdutusta ja rohkaisua Jumalan lapsille.

    1. Kirkko kasvaa pienuudestaan huolimatta täyteen määräänsä

    Ensimmäinen vertaus on pienestä sinapinsiemenestä. Vapahtaja vertaa taivasten valtakuntaa eli kirkkoaan täällä maailmassa sinapinsiemeneen.

    Kun nyt puhumme kristillisestä kirkosta, emme tarkoita kirkkorakennusta emmekä edes mitään ulkonaista kirkkokuntaa, vaan puhumme niistä, jotka ovat Kristukseen kastettuja ja sydämessään uskovat Jeesukseen ja jotka tämän uskon kautta ovat Jumalan lapsia. Heidän sydämessään on tapahtunut vallanvaihto. Kiusaaja on menettänyt heidät vallastaan, ja he ovat siirtyneet taivasten valtakuntaan, joka on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. He eivät ole enää tästä maailmasta, vaan kolmiyhteinen Jumala on ottanut heidän sydämensä asunnokseen ja hallitsee siellä kaikella armollaan. Heillä on pukunaan Herran Kristuksen vanhurskaus. Heillä on Jumalan rauha omassatunnossa syntien anteeksisaamisessa Kristuksen nimessä. Onpa heillä vielä suuri ilo tästä kaikesta ja varsinkin siitä, kun synnit ovat anteeksiannetut ja iankaikkinen autuus odottaa heitä taivaassa.

    Voi, mutta miten mitätön ja pienen pieni onkaan täällä maailmassa tämä taivasten valtakunta. Se oli pieni Jeesuksen aikana, pieni se on ollut kaikkina aikoina, ja erityisen pieni se on viimeisenä aikana juuri ennen Kristuksen tuloa. Ja kun katselemme tätä kirkkoa niiden tuntomerkkien valossa, jotka pyhä Raamattu meille siitä antaa, niin ei ole paljon niitä, jotka osoittautuvat Jeesuksen opetuslapsiksi pysymällä hänen sanassaan. Sillä Jeesuksen sanassa pysyminen on hänen opetuslastensa tunnusmerkki. Sanoihan Jeesus: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." (Joh. 8:31-32) Niitä on paljonkin, jotka sanovat olevansa uskovia, mutta jotka eivät halua pysyä pyhän Raamatun sanassa. Jumala heidän sydämensä tuntee.

    Miten tällaisen pienen joukon käy? Miten käy Jumalan asian, kun se on yksinkertaisten ihmisten levitettävänä, niiden, joilla ei ole arvovaltaa tässä maailmassa? Apostolit olivat kalastajia, eivät toki tyhmiä, mutta eivät kuitenkaan kuuluisia eivätkä tämän maailman silmäätekeviä. Kaikkina aikoina Kristuksen kirkon tosi edustajilta on puuttunut arvovaltaa ja vaikutusvaltaa tämän maailman edessä.

    Miten käy sinapinsiemenen? Se oli Israelissa siemenistä pienin. Mutta katso, kun se itää ja alkaa kasvaa, siitä tulee suuri vihanneskasvi, aivan suureen puuhun verrattava. Suuret linnut kuten kotkat, jotka kaartelevat korkealla taivaalla, etsivät sen suojaa.

    Jumalan voima ja Jumalan viisaus on erilainen kuin ihmisten. Niin on asianlaita taivasten valtakunnassa. Evankeliumi on maailmalle hullutus ja ristin saarna pahennus. Kuitenkin Jumala on asettanut sanaansa ihmeellisen voiman. Se näet lähtee hänen suustansa ja siinä hän on itse läsnä, niin että se saa ihmeellisiä asioita aikaan. Profeetta Jesaja sanoo: "Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin." (Jes. 55:10-11) Tämän sanan voima ei riipu julistajan voimasta, arvosta, kuuluisuudesta, vaan yksin Jumalasta. Sanalla on kaikkein korkeimman majesteetin voima, arvovalta ja teho. Siellä, missä sana otetaan vastaan, se vaikuttaa katumusta, uskoa, uskon tunnustamista, rakkautta ja kaikkea hyvää. Siellä, missä sana hylätään, sana ei jää vaikutuksetta, vaan sen hylkääminen tuo tuomion mukanaan. Sitä varokaamme.

    Niin kuin Jeesus tällä vertauksella ennusti, taivasten valtakuntaan on tullut paljon väkeä, ei vain enimmäkseen tavallista kansaa, vaan ruhtinaita ja kuninkaitakin. He ovat löytäneet turvapaikan Jumalan vihaa vastaan Kristukselta hänen evankeliumistaan. Ja niin kuin tavallista, toki on ollut niitäkin, jotka ovat turvautuneet väärällä tavalla pyhään evankeliumiin, esimerkiksi ne vallanpitäjät, jotka ovat oman valtansa pönkittämiseksi olleet suopeita oikealle opille, itse uskosta välittämättä.

    Kun jossakin Jumala ihmeellisellä tavalla kirkastaa evankeliumin sydämelle, pienelle ihmiselle, hän saattaa sen kautta tehdä suuria. Profeetta Sakarja kirjoittaa: "Sillä kuka pitää halpana pienten alkujen päivän, kun nuo seitsemän Herran silmää, jotka tarkastavat koko maata, iloitsevat nähdessään luotilangan Serubbaabelin kädessä?" (Sak. 4:10) Tämän Sakarja sanoi hävitetyn Jerusalemin temppelin rakennustyön aloittamisesta, kun siihen ryhdyttiin pakkosiirtolaisuuden jälkeen. Pienestä se alkoi, ja komea temppeli siitä nousi. Vähäinen oli Vapahtajamme tämän maailman silmissä, vähäisiä hänen apostolinsa, ja kuitenkin siitä syntyi ihmeellinen Kristuksen seurakunta, johon tulee väkeä kaikista kansoista, kansanheimoista ja kielistä, ja jotka ilmestyvät viimeisenä päivänä Kuninkaan Pojan puhtaana morsiamena hohtavaan juhlapukuun ja häävaatteeseen puettuina.

    Vähäisiä ovat purot, kun ne saavat alkunsa jostakin metsän lähteestä tai suon silmäkkeestä, kasvavat ja päätyvät mereen mahtavinakin virtoina. Mutta kuka ammentaa meren tyhjiin!

    Älkäämme siis katsoko Jumalan kansan vähäisyyttä sellaisena kuin se ilmenee eri paikkakunnilla ja eri maissa täällä maailmassa, älkäämme ajatelko, että kun meitä on niin vähän, turhaa on kaikki ponnistelu. Jumala on pitkäjännitteinen ja Hän tietää lopputuloksen. Me katselemme pieniä alkuja ja näemme vain lyhyellä aikavälillä, mihin ne johtavat, ja kuitenkin niillä voi olla hyvin kauaskantoiset seuraukset. Katsokaamme, ei siis sitä, mikä on silmiemme edessä, vaan sitä, minkä Jumala tietää. Katsokaamme Jumalan varmoja lupauksia, hänen sanansa voimaa ja hänen lohduttavaa kuvaustaan hänen seurakunnastaan, kun kaikki Jumalan lapset on koottu yhteen taivaan iloon. Siitä Raamattu sanoo: "Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään, ja he huusivat suurella äänellä sanoen: 'Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta.'" (Ilm. 7:9-10)

    2. Kirkko pysyy maailman loppuun asti ja leviää koko maailmaan

    Miten yksinkertaista olikaan vangita taivasten valtakunnan kuningas. Vastaanpanematta hän antautui kiinniottajilleen. Vieläpä hän kielsi puolustamasta itseään miekalla. Kaikki apostolit Johannesta lukuunottamatta kärsivät kuoleman uskonsa tähden, ja Johanneskin vanhalla iällään joutui vangiksi Patmos -saarelle. Heitä oli helppo vahingoittaa, mutta evankeliumi eteni kaikesta huolimatta, ihmisiä kääntyi ja apostoli Paavali saattoi vankeudesta kirjoittaa: "Jumalan sana ei ole kahlehdittu." (2 Tim. 2:9)

    Jos joku voisi kertoa, millaisia vaiheita evankeliumi on historian aikana kokenut apostoleista siihen asti, kunnes se tuli sinun sydämesi aarteeksi, ja mitä tänä aikana koki Kristuksen kirkko, jonka välityksellä evankeliumi sinulle tuli, olisi siinä monta marttyyrikuolemaa, taistelevan seurakunnan kyyneliä, paljon kestämistä vaivoissa, paljon Jumalalta avun huutamista, uskovien äitien ja isien esirukouksia monessa hädässä, myös kiusauksia, lankeemuksia, pahan raivoa, mutta evankeliumi sittenkin tuli sinulle, sinä sait uskon lahjan ja sinusta tuli Jumalan lapsi.

    Niin kuin pieni määrä hapatetta tunkee läpi koko taikinan ja hapattaa kaikki, niin myös evankeliumi tunkeutuu läpi tämän maailman ja tulee kaikkien kansojen luo. Vastustusta ei puutu, ja silti niin tapahtuu. Jopa viimeisinä aikoina, kun luopumus on suurta, evankeliumi tavoittaa uusia kansoja ja uusia ihmisiä, kunnes viimeinenkin valittu Israelista ja syrjäisimmästäkin pakanakansasta on tullut sisälle.

    Niin väkevät, mahtavat, arvovaltaiset, viisaat ja oppineet kuin evankeliumin vastustajat ovatkin, he eivät kykene estämään evankeliumin leviämistä kaikkeen maailmaan. Jumalan keinot avaavat suljettuja rajoja, tänä aikana internetinkin avulla. Jumalan keinot etsivät sieluja monenlaisista olosuhteista ja löytävät heitä. Pyhä Raamattu sanoo enkeleistä: "Eivätkö he kaikki ole palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä?" (Hebr. 1:14) Enkeleittensä kautta Jumala johdattaa tätä maailmaa ihmeellisellä tavalla. Jopa pahakin joutuu palvelemaan Jumalan tarkoituksia. Ihmeellinen on Jumalan kaitselmus.

    Jumalan sanan voima osoittautuu erityisesti kahdessa asiassa. Se ensiksikin paljastaa ihmiselle hänen syntinsä, ja omatunto vahvistaa tämän oikeaksi. Joudumme sanomaan: Olen rikkonut Jumalaa vastaan. Olen ansainnut hänen vihansa ja rangaistuksensa. Toiseksi Jumalan sana paljastaa meille sellaisen paikan, jota ihminen ei ole voinut milloinkaan nähdä. Se paljastaa meille Jumalan sydämen, tuon syntisraukkaa rakastavan sydämen, joka on meille Poikansa tähden armollinen. Kun Kristus on jo tehnyt kaiken meidän edestämme, mitä syntien anteeksisaamiseen tarvitaan, Jumala on meille leppynyt, antanut anteeksi ja julistaa meille nyt evankeliumin sanassa ja kasteen armolupauksessa synnit anteeksi. Saamme varmuuden Jumalan armosta. Jumala ei tuomitse minua, vaan hän on antanut anteeksi. Minä syntisraukka saan uskoa syntini anteeksiannetuiksi.

    Kun Jumala on antanut kirkolleen näin ihanan sanoman, herättää Jumala siihen uskovia kaikkina aikoina, ja niin kirkko pysyy, kestää vaivoissa ja taisteluissa eikä sitä voida hävittää, vaan evankeliumin täytyy levitä koko maailmaan. Tätä kuvaa meille Jeesuksen vertaus hapatteesta.

    Ajattele, että sinäkin saat olla mukana tässä armahdettujen seurakunnassa, joka lopulta on valtava joukko. Saat olla mukana joukossa, jota ei voida hävittää maan päältä, vaan jonka sanoma ja usko leviää kaikkien kansojen keskuuteen. Saat olla levittämässä ilosanomaa Jeesuksesta ja kulkea hänen voittosaatossaan. Niin mitättömiä kuin itsessämme olemmekin, olemme suuren Kuninkaan palvelijoita ja hänen asiallaan. Meillä on aseenamme hänen voimallinen sanansa, ja tämä sana on totta joka aika, niin tänään kuin viimeisenäkin päivänä, eikä se ole toimeton, turha sana, vaan vaikuttava, voittava sana. Se on valo ja toivo pimeälle maailmalle.

    Amen.

    Markku Särelä

  • Mikä on pyhän Raamatun mukaan suurten katastrofien sanoma

    1. loppiaisen jälkeinen sunnuntai, vapaa teksti

    Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. 2 Tim. 3:1.

    Jälleen olemme saaneet kokea koko maailmaa järkyttäneen katastrofin. Se kuuluu samaan sarjaan Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden ja World Trade Centerin tuhoamisen kanssa. Tshernobyl suuntautui ihmisen insinööritaitoon liittyvää ylpeyttä vastaan, New Yorkin terrori-isku rahamaailman ylpeyttä vastaan ja Kaakkois-Aasian onnettomuus mm. maallistuneen, Jumalasta vieraantuneen, vauraan eurooppalaisen ihmisen ylpeyttä vastaan. Maailman ylpeys on saanut ankaria kolauksia. Niin on Jumala hyväksi nähnyt.

    Tällaiset onnettomuudet kohtaavat yhtä hyvin sekä epäuskoisia että uskovia, ellei Jumala näe hyväksi varjella erityisen kaitselmuksensa avulla, mitä myös tapahtuu ja mistä jotkut tulevat osallisiksi. Ihminen joutuu pakon edessä tunnustamaan pienuutensa ja voimattomuutensa. Sen lisäksi Jumala tähtää syvemmälle.

    Suuret katastrofit muistuttavat erityisesti kolmesta tärkeästä asiasta, nimittäin Kristuksen tulemuksen läheisyydestä ja yllätyksellisyydestä, parannuksen tekemisen tarpeesta ja lähestyvistä vainon ajoista.

    1. Kristuksen tuleminen tuomiolle lähestyy: Olkaa valmiit! Valvokaa!

    Jeesus sanoo: "Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin." Matt. 24:6-7. Tällaisia ilmiöitä on ollut maailman sivu. Ne eivät kuitenkaan lakkaa loppua kohden, vaan ennemminkin lisääntyvät ja tihentyvät. Ja niillä on sellainen erityispiirre, että niistä saadaan tietää. Jeesus käyttää sanontaa: "Kuulette &ldots; sanomia." Tällaisen asiaintilan Raamattu kertoo vallitsevan aikojen lopulla. Sodat ja onnettomuudet ovat siis merkkejä tämän maailman rappeutumisesta, sen vanhenemisesta ja kulkemisesta loppuaan kohden. Samalla se kertoo Kristuksen tuomiolle tulon lähestymisestä. "Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee." (Matt. 24:44) "Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä." (Matt. 25:13)

    Kun Jeesus opetti näitä asioita, hän sanoi: "Älkää peljästykö." Näillä sanoilla hän lohduttaa uskovaisiaan ja haluaa vahvistaa heitä, että he säilyttävät uskon Jumalan armoon ja pelastukseen, tapahtui mitä tapahtui. Hän ei lupaa ehdotonta varjelusta ajallisissa onnettomuuksissa omilleen, mutta näillä sanoilla hän kehottaa meitä säilyttämään uskon ja uskalluksen Jumalaan. Profeetta Jesaja kirjoittaa: "Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun. Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota; jos tulen läpi käyt, et sinä kärvenny, eikä liekki sinua polta." (Jes. 43:1-2). Pahatkaan ajalliset onnettomuudet eivät hukuta uskovan sielua. Jeesus sanoo saman asian: "Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin. Eikö kahta varpusta myydä yhteen ropoon? Eikä yksikään niistä putoa maahan teidän Isänne sallimatta. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Älkää siis peljätkö; te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta." (Matt. 10:28-31). Sielun pelastuminen on suurempiarvoinen asia kuin hengissä pysyminen.

    2. On uskottava evankeliumi, sillä "ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte"

    Jeesuksen aikana ihmisiä oli kerran järkyttänyt kaksi asiaa. Pilatus oli sekoittanut uhriensa vereen galilealaisten verta. Siiloassa oli kaatunut torni, jolloin 18 ihmistä oli saanut surmansa. Kyseltiin, olivatko nämä surmansa saaneet ihmiset syntisempiä kuin muut. Siihen Jeesus vastasi: "Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte." (Luuk. 13:3) Onnettomuudet olivat kaikille jäljelle jääneille Jumalan kutsu mielenmuutokseen.

    Myös oman aikamme järkyttävät tapahtumat ovat Jumalan armollinen kutsu parannukseen ja uskoon kaikille eloon jääneille, myös meille kaukana oleville. Ne ovat kutsu kääntyä uskomaan Herraan Kristukseen. Ne ovat kutsu hylätä epäjumalat ja ihmistekoinen jumalanpalvelus. Ne ovat jokaiselle kutsu rakentaa uskonsa pyhän Raamatun sanalle ja hylätä kaikki ihmisopit ja Sanasta poikkeamiset.

    Onnettomuudet kertovat myös siitä, että Jumalan kärsivällisyydellä on rajansa. Nämä rajat tulivat vastaan niiden menehtyneiden kohdalla, jotka eivät uskoneet Jeesukseen. Ne tulevat vastaan aikanaan myös niiden kohdalle, jotka jäivät jäljelle, mutta jotka eivät usko. On varmaa, että Jumala tahtoo meidän pelastuvan ja että me hukumme iankaikkisesti, jos emme uskolla ota vastaan pelastusta Kristuksessa.

    On lohdullista havaita, kuinka Jumala suuressa kärsivällisyydessään kutsuu meitä luoksensa. Hänellä on paljon anteeksiantamusta, sillä Kristus on jo ottanut kärsimyksellään ja kuolemallaan meidän päältämme Jumalan vihan. Jeesuksen nimessä saamme syntimme anteeksi, olivatpa ne miten suuria tahansa. Jumala on rakkaus. Mutta jos hylkäämme hänen armonsa, emme voi muuta kuin syyttää itseämme siitä, jos ohitamme Jumalan tarjoaman pelastuksen

    Parannuksen tekeminen alkaa synnin tunnustamisesta ja armoon turvautumisesta. Mutta sillä on myös hedelmänsä. Ne näkyvät yksityisen ihmisen elämässä. Hän sanoutuu irti epäuskoisen maailman menosta ja sen moraalittomuudesta. ja kun Jumala kutsuu kirkkoja ja seurakuntia parannukseen, se koskee niiden elämää ja myös niiden luopumusta, harhoja, uusia vääriä käytäntöjä, opillista välinpitämättömyyttä, kirjoitetun Jumalan sanan, pyhän Raamatun repostelemista. Parannus vie ihmisen syntisenä Jumalan eteen, armahdetun paikalle, nöyrtyneenä Jumalan väkevän käden alle.

    3. Suuret vainon ajat lähestyvät

    Kun Jeesus puhui lopun aikana tapahtuvista onnettomuuksista, hän jatkoi: " Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua. Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden. Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan. Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta. Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu."

    Ihmiset eivät siis yleisesti ottaen ota opikseen onnettomuuksista. He eivät halua kuulla parannuksen saarnaa, vaan he kääntyvät niitä vastaan, jotka haluavat heidän pelastuvan. Evankeliumin julistukseen he reagoivat vihalla. Tätä tapahtuu jopa niiden keskuudessa, jotka lukeutuvat uskoviin, sillä Jeesuksen sanan mukaan monet lankeavat uskosta. Lisäksi nousee suuri määrä vääriä profeettoja tuhoisin seurauksin. Ihmiset seuraavat eksytyksiä. Laittomuus valtaa monien mielet. Rakkaus kylmenee. Tästä on jo paljon esimerkkejä. Ei ole rakkautta syntymättömiin ihmistaimiin, ei vanhuksiin, ei totuuteen eikä totuuden julistajiin. Jumalan rakastamisen ja oikean lähimmäisrakkauden tilalle on tullut itserakkaus, lihalliset vietit, rakkaus rahaan, valtaan ja kunniaan. Tämän kaoottisen tilanteen edessä tarvitsemme kestäväisyyttä säilyttääksemme uskon ja tehdäksemme Jumalan tahdon ja saadaksemme sen, mikä luvattu on (Hebr. 10:33). Usko on säilyttämisen arvoinen, kultaa monin verroin arvokkaampi. Apostoli Pietari lausuu: "&ldots; että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä." (1 Piet. 1:7)

    Oikeaan rakkauteen kuuluu monenlaisia asioita. Se ei jämähdä niihin asioihin, joita epäuskoiset ja pakanatkin ymmärtävät. Se ei jää pelkkään ajalliseen apuun ja inhimilliseen myötäelämiseen. Toki sydän avartuu niillekin asioille. Mutta se ajattelee myös sitä, kuinka evankeliumin lohdutus voitaisiin viedä kärsiville. Se miettii, kuinka niitä, joita tapahtumat ovat puhutelleet, voitaisiin johdattaa syntiensä tuntoon ja armon omistamiseen. Eikä se vain pohdi tätä, vaan se myös toimii. Käytä sinäkin tämä tilaisuus hyväksesi. Nyt on erinomainen tilaisuus lähetystyöhön ja todistukseen Jeesuksesta.

    Varmasti löytyy joitakuita, jotka tulevat parannukseen näidenkin tapahtumien myötä. Mutta kun hyvin ilmeisesti suuri valtaenemmistö torjuu Jumalan kutsun ja paatuu, sillä on erilaisia seurauksia. Kun evankeliumi ei kelpaa, he menevät yhä syvemmälle hengelliseen pimeyteen. Uskoville tulee risti. Se kertoo heille, että Raamatun sana toteutuu. Se pitää heidät pienellä paikalla ja se panee heidät etsimään sitä, mikä ylhäällä on ja luottamaan Herraamme, joka kuolleet herättää.

    Markku Särelä 9.1.2005

  • Mikä on suurinta Jumalan valtakunnassa

    Mikkelinpäivänä, III vuosikerran evankeliumiteksti

    Ja he saapuivat Kapernaumiin. Ja kotiin tultuaan hän kysyi heiltä: "Mistä te tiellä keskustelitte?" Mutta he olivat vaiti; sillä he olivat tiellä keskustelleet toistensa kanssa siitä, kuka oli suurin. Ja hän istuutui, kutsui ne kaksitoista ja sanoi heille: "Jos joku tahtoo olla ensimmäinen, on hänen oltava kaikista viimeinen ja kaikkien palvelija." Ja hän otti lapsen ja asetti sen heidän keskellensä; ja otettuaan sen syliinsä hän sanoi heille: "Joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut; ja joka minut ottaa tykönsä, se ei ota tykönsä minua, vaan hänet, joka on minut lähettänyt." Johannes sanoi hänelle: "Opettaja, me näimme erään, joka ei seuraa meitä, sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia; ja me kielsimme häntä, koska hän ei seurannut meitä." Mutta Jeesus sanoi: "Älkää häntä kieltäkö; sillä ei kukaan, joka tekee voimallisen teon minun nimeeni, voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa. Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme. Mark. 9:33-40

    Mikä on suurinta Jumalan valtakunnassa, Kristuksen kirkossa? Mitä asioita sinä arvostat? Ihailetko paaveja, metropoliittoja, piispoja heidän komeissa virkapuvuissaan ja ajatteletko, että juuri sellainen edustaa sitä, mikä on suurta ja korkeasti pyhää? Vai onko sinulla ehkä jokin toinen malli mitä ajattelet? Jeesus ohjaa meidät tekstissämme katsomaan, mikä on ainoa tärkeä asia siinä, mitä pelastukseen tulee, ja mikä on tärkeintä siinä, mitä tulee kirkon tekoihin ja meidän elämäämme.

    1. Lapsenomainen usko omistaa sen pelastuksen, minkä Kristus on meitä varten valmistanut

    Pelastuksessamme on perustavan tärkeä asia se palvelus, jonka Herramme Kristus suoritti meidän hyväksemme ja meidän edestämme, ja sen vastaanottaminen uskolla. Sen vuoksi siinä palvelustoimessa, jonka Jeesus oli uskonut apostoleilleen, oli tärkeätä ymmärtää lasten arvo, noiden pienten karitsaisten, jotka uskovat Jeesukseen. Jeesus asetti apostoliensa eteen pienen lapsen ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa." (Matt. 18:3-4). Hän sanoi myös: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta. Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle." (Mark. 10:14 -15). Pieni, pyhässä kasteessa Jeesuksen luo tuotu lapsi uskoo ja on puhdas Jumalan edessä Jeesuksen vanhurskauteen pukeutuneena. Se on Pyhän Hengen työ. Siihen ei liity mitään lapsen omaa tekoa. Se vuoksi se on pyhää ja Jumalalle otollista, ja sen suuremmaksi ei kukaan meistä voi tulla taivasten valtakunnassa. Tämä suuruus on Kristuksen vanhurskautta, pyhyyttä ja puhtautta. Siinä Kristuksen kärsimys ja kuolema, sovitus ja verenvuodatus ovat kaikki kaikessa ja Kristus saa kiitoksen työstään ja Jumala kunnian armostaan ja rakkaudestaan.

    Muistamme Jeesuksen sanat: "Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä monen edestä." (Mark. 10:45) Tällä sanalla hän osoitti maailmaan tulonsa tarkoituksen. Tämän ottaa vastaan usko, sellainen usko, joka on lapsella ja jollainen meilläkin tulee olla, jos mielimme pelastua. Haluathan sinäkin päästä taivaaseen? Sinne tullaan armosta, yksin Jeesuksen sijaissovituksen tähden, ilman meidän tekojamme. Kaikki on armoa, ansaitsematonta Jumalan hyvyyttä meitä suuria syntisiä kohtaan. Ja onkin suuresta, aivan korvaamattomasta merkityksestä, että niin on. Silloin voimme olla varmat pelastuksestamme, kun se perustuu Jeesuksen täytettyyn työhön ja kun uskon vaikuttaa Pyhä Henki sanallaan ja sakramenteilla. Mutta jos se riippuisi meidän teoistamme tai persoonamme suuruudesta ja arvosta, emme koskaan voisi olla varmoja sen riittävyydestä. Ja samalla vielä halveksisimme Kristuksen työtä, kun emme katsoisi sitä riittäväksi. Kulkisimme kuuroina myös ohi Jeesuksen sanan, kun hän sanoi ristillä: "Se on täytetty."

    2. Suurinta elämässämme on palvelu, toimiminen toisten hyväksi, että he pelastuisivat

    Kristus tuli etsimään sitä, mikä on kadonnut. Tässä hän ei halveksinut ketään, ei lasta eikä aikuista. Samalla hän osoitti apostoleilleen, etteivät he saa halveksia pieniä lapsia, vaan heidän tulee sallia heidän tuomisensa Jeesuksen tykö. Matteuksen evankeliumin 18. luvussa Jeesus asettaa ensiksi lapsen opetuslasten eteen uskovan esikuvaksi. Sitten hän kertoo vertauksen kadonneesta lampaasta ja lausuu: "Katsokaa, ettette halveksu yhtäkään näistä pienistä; sillä minä sanon teille, että heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaissa. Sillä Ihmisen Poika on tullut pelastamaan sitä, mikä on kadonnut." (Matt. 18:10-11). Sitten hän puhuu rikkoneen veljen voittamisesta kolmessa asteessa. Sitten hän vastaa kysymykseen: kuinka monta kertaa tulee antaa anteeksi, ja lopuksi kertoo vertauksen armottomasta palvelijasta. Näin hän osoittaa suuren rakkautensa ja armotahtonsa syntisiä kohtaan ja samalla esittää apostoleilleen, mikä on heidän tehtävänsä syntisen etsimisessä ja pelastamisessa. Sen tulee alkaa lapsista ja ulottua kaikkiin. Tämän etsimisen tulee olla palvelemista, itsensä alttiiksi antamista. Lähtökohtana eivät ole suuret massat, vaan yksi ihminen. Huomaa, miten Raamattu korostaa yhtä ihmistä. Näin se sanoo: "Joka viettelee yhden näistä pienimmistä..." "Jollakin ihmisellä on sata lammasta ja yksi eksyy... " "Jos sinun veljesi rikkoo sinua vastaan..." "Tuotiin hänen eteensä eräs, joka oli velkaa kymmenen tuhatta leiviskää..." "Niin eräs hänen kanssapalvelijoistaan..." Toistuvasti on puhe yhdestä, jota etsitään. Evankeliumit sisältävät monen monia kertomuksia siitä, kuinka Jeesus keskusteli yksittäisten ihmisten kanssa ja ohjasi heitä uskon tielle ja uskon tiellä. Niin myös apostolien tuli tehdä eivätkä he saaneet halveksia pientä lasta eikä yksittäistä ihmistä. Se merkitsee sitä, että samoin tulee toimia seurakunnan ja sen palvelijoiden saarnavirassa kaikkina aikoina. Kun jo yksikin on Jeesukselle tärkeä, olet sinä myös. Hän etsii sinua nostaakseen sinut olalleen ja kantaakseen sinut taivaan kotiin pyhien enkeliensä, noiden 99 luo, jotka eivät ole eksyneet.

    Kun Jeesuksen mielen mukainen saarnavirka etsii palvelullaan syntisiä, se etsii heitä sen Jeesuksen tuntemiseen, joka on antanut itsensä alttiiksi kaikkien edestä. Tässä työssä ei ole mitään Jumalan asettamaa järjestystä eri työntekijöiden välillä, vaan Jeesus sanoo: Yksi on teidän Isänne ja te olette kaikki veljiä. Hän on myös sanonut: Jolle on paljon annettu, siltä sitä enemmän vaaditaan. Lahjat voivat olla erilaisia, ja siinä suhteessa on eroa palvelijoiden kesken. Ja kenelle on annettu runsaasti leivisköitä, hänen tulee niillä palvella uskollisesti toisia eikä vaatia niiden vuoksi itselleen palvelua. Jeesus sanoo: "Jos joku tahtoo olla ensimmäinen, on hänen oltava kaikista viimeinen ja kaikkien palvelija." Tällä Jeesus ei tarkoita antikristillistä matkimista, jolla annetaan se kuva kuin seurattaisiin tätä sanaa, vaikka itse asiassa tehdään päinvastoin. Kun paavi vaatii itselleen johtoasemaa maailman ruhtinaiden joukossa ja määrää asioita, jotka ovat yksin Jumalalle kuuluvia, hän ei ole viimeinen eikä kaikkien palvelija, vaikka käyttääkin itsestään nimeä "Jumalan palvelijain palvelija". Jeesuksen asettama esikuva on ylen korkea, jota yksikään omaava ihminen ei voi saavuttaa. Jäämme siihen, että Jumala vanhurskauttaa jumalattoman. Tosin olemme monessa asiassa turmeluksemme tähden viimeisiä, mutta siinä, mikä on Jumalan mielen mukaista palvelua, emme ole ensimmäisiä.

    Tekstissämme kerrotaan eräästä miehestä, joka paransi sairaita Jeesuksen nimessä. Hän ei kulkenut opetuslapsijoukon mukana. Niinpä opetuslapset kielsivät häntä toimimasta. Jeesus sanoi silloin: "Älkää häntä kieltäkö; sillä ei kukaan, joka tekee voimallisen teon minun nimeeni, voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa. Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme." Tämä on harvinainen ja monessa suhteessa ihmeellinen kohta. Jeesus tunnustaa miehen toiminnan. Millä tavoin mies oli saanut kutsun toimia Jeesuksen asialla, on meille salaisuus. Tuolloin elettiin murrosvaihetta. Jeesus vasta ohjasi opetuslapsiaan kohti Uuden liiton seurakunnallisuutta, jolloin saarnavirkaan kutsuttiin seurakunnan välityksellä. Mies näyttää olleen kuin Vanhan liiton profeetta, joka oli saanut suoran kutsun Jumalalta. Markus kertoo evankeliumissaan tämän tapauksen tässä yhteydessä, jossa on kysymys siitä, kuka on suurin ja jossa Jeesus torjuu antikristillisen hengen. Niin hän osoittaa, ettei pätevään toimintaan kristillisessä kirkossa sen saarnavirassa tarvita ns. apostolista seuraantoa, kuten paavikirkko opettaa. Saarnavirkaan voidaan pätevästi tulla jopa ohi apostolien, kuten Johanneksen ja Pietarin, ja myös ohi ns. Pietarin istuimen eli paavin. Siihen ei kuitenkaan tulla siten, että ollaan Jeesusta ja apostoleja ja heidän perustukselleen rakennettua seurakuntaa vastaan. Kirkolla ei myöskään tarvitse olla yhteistä yli maapallon ulottuvaa organisaatiota, jonka päänä olisi paavi tai joku muu. Silloin, kun toimitaan oikein, palvellaan pyhällä saarnaviralla sieluja niin, että ne tulevat pimeyden vallasta Jumalan sanan valkeuteen ja armon osallisuuteen. Tämä taas tapahtuu paikallisissa seurakunnissa, joita yhdistää Hengen yhteys, kun ne ymmärtävät Jumalan sanan evankeliumin mukaiseti, mutta joilla ei välttämättä tarvitse olla yhteistä ulkonaista organisaatiota.

    Kun Kristus on tullut palvelemaan meitä. mekin haluamme palvella toisiamme Kristuksen armon uskollisina huoneenhaltijoina hänen seurakuntanaan.

    Markku Särelä

  • Mikä on suurinta Jumalan valtakunnassa? (Saarna, Mark. 9:33-40)

    Pastori Markku Särelän saarna 2.10.2011 Tampereella

  • Miksi portti on ahdas ja tie kaita? (Matt. 7:12-14)

    Vikaari Dani Puolimatkan saarna 10.8.2014 Siitamajalla

  • Miksi sallit meidän eksyä pois teiltäsi, Herra?

    Uudenvuodenaattona. Vt:n teksti.

    Miksi sallit meidän eksyä pois sinun teiltäsi, Herra, ja annoit meidän sydämemme paatua, niin ettemme sinua pelkää? Palaja takaisin palvelijaisi tähden, perintöosasi sukukuntain tähden. Vähän aikaa vain sinun pyhä kansasi sai pitää perintönsä; meidän ahdistajamme ovat tallanneet sinun pyhäkkösi. Me olemme niinkuin ne, joita sinä et ole ikinä hallinnut, olemme, niinkuin ei meitä olisi otettu sinun nimiisi. Oi, jospa sinä halkaisisit taivaat ja astuisit alas, niin että vuoret järkkyisivät sinun edessäsi, niinkuin risut leimahtavat tuleen, niinkuin vesi tulella kiehuu, että tekisit nimesi tunnetuksi vastustajillesi ja kansat vapisisivat sinun kasvojesi edessä, kun sinä teet peljättäviä tekoja, joita emme odottaa voineet! Oi, jospa astuisit alas, niin että vuoret järkkyisivät sinun edessäsi! Jes. 63:17 - 64:3.

    Jumalan kansalle on ominaista eläminen parannuksessa. Jumalan omat katuvat pahoja tekojaan ja syntisyyttään, pyytävät sitä anteeksi Jeesuksen nimessä ja uskovat, että Jumala on meille armollinen Jeesuksen tähden. Samalla teemme parannusta pahoista teoista ja väärästä elämän suunnasta ja ojennamme elämämme Jumalan sanan mukaan.

    Näin Jumalan armoon turvaten haluamme nyt päättää vanhan vuoden ja aloittaa uuden. Tunnemme kuitenkin itsemme kovin heikoiksi ja kaipaamme Jumalan väkevää asioihin puuttumista.

    Millainen on meidän hengellinen tilamme

    Profeetta Jesaja sai näyssä katsella Juudan kansan tulevia kohtaloita ja rangaistusta, mikä oli sitä kohtaava. Hän sanoo tekstissämme: "Miksi sallit meidän eksyä pois sinun teiltäsi, Herra, ja annoit meidän sydämemme paatua, niin ettemme sinua pelkää? Palaja takaisin palvelijaisi tähden, perintöosasi sukukuntain tähden." Profeetta näki Hengen silmillä kansansa hengellisen tilan. Se oli eksynyt ja joutunut pois Jumalan teiltä. Se ei seurannut Jumalan sanaa eikä kuullut Jumalan puhetta, vaan ajatteli uskon asioista oman pettävän ymmärryksensä mukaan. Eikö tämä ole liiankin tuttua meidänkin keskuudessamme? Monet elävät toisin kuin heille on Jumalan sanan mukaan opetettu. Se ei näytä heidän tuntoaan vaivaavan. On kuin he eivät olisi koskaan kuulleet mitään parannuksen teosta eikä heitä olisi varoitettu paatumuksesta.

    Kun profeetta Jesaja katseli sitä kansassaan, hän ahdistuneena kysyi Herralta: "Miksi sallit meidän eksyä pois sinun teiltäsi, Herra, ja annoit meidän sydämemme paatua, niin ettemme sinua pelkää?" Oli tapahtunut, kuten Luther sanoo tämän kohdan johdosta: "Synti rangaistaan synnillä." (St. L. VI, 811) Jumalan sanan halveksunta johti paatumukseen, yhä suurempaan välinpitämättömyyteen. Emmehän me vain päätä vuottamme sellaisessa mielentilassa?

    Jos ihminen säilyy uskossa, se on yksin Jumalan teko. Jos hän paatuu ja irtautuu elävästä Jumalasta, se on hänen oma syynsä. Meidän on tarpeen rukoilla, että Jumala säilyttää meidät aralla tunnolla sanansa edessä, niin ettemme paadu ja kovetu ja kulje omia teitämme.

    Ihminen luulee, että hän voi itse valita sen tien, mitä hän milloinkin kulkee. Totta on, että ihminen kykenee tekemään vääriä ratkaisuja ja sellaisia valintoja, joilla hän vetää päälleen Jumalan vihan. Lisäksi ihmisellä on jonkin verran tahdon vapautta ajallisen elämän asioissa. Mutta ihminen ei voi päättää omasta voimastaan kääntyä Jumalan tykö, vaan Jumalan täytyy vaikuttaa hänessä se päätös ja toteuttaa se. Sen tähden Jesaja rukoilee: "Palaja takaisin palvelijaisi tähden, perintöosasi sukukuntain tähden."

    Maailmaan meno on kohtalokasta

    Maailmaan meneminen ja Jumalan teitten jättäminen on aina kohtalokasta. Ihminen ei tiedä, voiko hän koskaan niiltä palata. Hän ei tiedä, kauanko hänen armonaikansa kestää. Hän ei tiedä, paatuuko hän lopullisesti vai saako hän vielä armon palata. Hän ei tiedä, koska Kristus tulee ja pitää tuomion. Ja jos ihminen hylkää oikean Jumalan sanan, hän ei tiedä, onko se enää kuultavissa silloin, kun hän toivoisi voivansa sitä kuulla. Suurin rangaistus, mikä voi Jumalan sanaan tympääntyneitä kohdata, ovat väärät opit, kun ihminen joutuu niiden valtaan eikä enää erota oikeata evankeliumia valhe-evankeliumista. Jumalan sana tulee ottaa vastaan silloin, kun sen kuulee.

    Juudan kansa hylkäsi puhtaan Jumalan sanan. Se koki hirvittävän rangaistuksen. Jerusalem ja sen temppeli hävitettiin ja kansa vietiin karkotukseen Babyloniin. Jumalan säätämä oikea jumalanpalvelus lakkasi. Pakanat nöyryyttivät Juudan kansaa. Niillä, joilla piti olla oikea jumalanpalveluspaikka, oikeat uhrit, oikea oppi ja Jumalan valinta, ei ollut maata, ei Jerusalemia, ei temppeliä eikä jumalanpalvelusta, vaan he olivat epäjumalanpalvelijain vankeja, näiden raskaan ikeen, pilkan ja häpeän alaisia.

    Oletko vanki vai vapaa

    Nykyisin ihmiset menevät aivan vapaaehtoisesti "babyloniseen vankeuteen" ja pysyvät siellä, vaikka pääsisivät pois, jos haluaisivat. Luther kutsui babyloniseksi vankeudeksi paavikirkossa oloa. Me voimme käyttää sitä nimeä mistä tahansa hengellisestä yhteydestä, missä väärä oppi on sallittua ja missä ihmisiä pidetään erilaisten väärien oppien ja käytäntöjen hallinnassa. Jos kaikki ne, jotka ovat saaneet pyhän kasteen kirkkomme piirissä ja voineet käydä sen rippikoulun, olisivat pysyneet puhtaan Jumalan sanan uskollisina kuulijoina, meitä olisi suuri joukko. Mutta monet ovat lähteneet vapaudesta vankilaan. Ja monet, jotka ovat vielä jossain määrin mukana, ontuvat kahtaalle. Tekstimme sanoo: "Me olemme niinkuin ne, joita sinä et ole ikinä hallinnut, olemme, niinkuin ei meitä olisi otettu sinun nimiisi." Vähäinen on uskollisten joukko. Miten monasti onkaan toteutunut profeetan sana: "Ja jos siellä on jäljellä kymmenes osa, niin hävitetään vielä sekin. Mutta niinkuin tammesta ja rautatammesta jää kaadettaessa kanto, niin siitäkin: se kanto on pyhä siemen." (Jes. 6:13)

    Rakkaat ystävät, te, jotka uskotte, te, joille Jumalan sana, hänen käskynsä ja hänen evankeliuminsa ovat kalliit, pysykää uskollisina, pysykää sanassa, pysykää oikealla tiellä. Olkaa pyhä siemen, joka varjeltuu pelastukseen Jumalan armosta Kristuksen tähden ja joka välittää evankeliumin tuleville polville. Älkää pelätkö ristiä älkääkä maailman häpeää. Pelätkää sitä, että Kristuksen kalliille nimelle tuottaisitte häpeää.

    Meille on annettu merkki

    Profeetta katseli maailman menoa ja toivoi: "Oi, jospa sinä halkaisisit taivaat ja astuisit alas, niin että vuoret järkkyisivät sinun edessäsi, niinkuin risut leimahtavat tuleen, niinkuin vesi tulella kiehuu, että tekisit nimesi tunnetuksi vastustajillesi ja kansat vapisisivat sinun kasvojesi edessä, kun sinä teet peljättäviä tekoja, joita emme odottaa voineet! Oi, jospa astuisit alas, niin että vuoret järkkyisivät sinun edessäsi!"

    Sokea maailma pitää Jumalaa heikkona, maailmasta pois vetäytyneenä tai ajattelee, ettei Jumalaa ole. Se johtuu siitä, ettei se näe Jumalan tekoja eikä tunnusta niitä. Se haluaisi nähdä toisenlaisia tekoja, toisenlaisia merkkejä. Ja kuitenkin Jumalan teot ovat nähtävissä luonnossa sekä kansojen ja yksittäisten ihmisten kohtaloissa. Lisäksi Jumalan sanassa on oma sisäinen todistuksensa ja voimansa. Evankeliumi itsessään on merkki. Jumala astui alas, mutta hän tuli heikkoudessa. Kun hän tulee seuraavan kerran, hän tulee kunniassa ja voimassa, mutta silloin armonaika on auttamattomasti ohi. Jumala ei muuta menettelytapojaan ihmisten vaatimusten tähden. Joonan merkki, ristiinnaulittu ja ylösnoussut Vapahtaja, on merkeistä väkevin, ja jos se ei kelpaa, ei muutakaan merkkiä anneta. Älä sinäkään etsiä muuta merkkiä. Usko evankeliumi, ja ole uskollinen seurakunnan jäsen siellä, missä on puhdas pelastuksen evankeliumi ja sen koko oppi.

    Uusi armon vuosi aukenee eteemme

    Vuosi on taas takana, syntien, heikkouksien, laiminlyöntien ja lankeemusten vuosi. Mutta se on ollut myös armovuosi, Herran avun ja suuren laupeuden vuosi. Olemme saaneet armoa armon päälle. Yhä kasteen liittomme kutsuu meitä käymään uskalluksella armoistuimen eteen. Yhä se vakuuttaa meille, että olemme Isän lapsia. Yhä Jeesus laskee siunaavan kätensä päällemme. Yhä Jumalan Henki tuo sanassa ja sakramenteissa sydämiimme uskon kautta Jumalan armon, antaa hyvän omantunnon ja autuuden ilon. Saamme kiittää Jumalaa myös profeetta Jeremian sanoilla: "Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut: se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa. Minun osani on Herra, sanoo minun sieluni; sentähden minä panen toivoni häneen." (Val. V. 3:22-24)

    Rakkaat lapset, nuoret ja me kaikki, pysytään Jumalan sanassa ja hänen armossaan, ahkeroidaan säilyttää hyvä omatunto ja kuljetaan iloiten autuuden tietä.

    Markku Särelä

  • Millainen tämä on, kun sekä tuulet että meri häntä tottelevat!

    4. lopp. jälk. sunn. I vsk:n ev.

    Ja hän astui venheeseen ja hänen opetuslapsensa seurasivat häntä. Ja katso järvellä nousi kova myrsky, niin että venhe peittyi aaltoihin; mutta hän nukkui. Niin he menivät ja herättivät hänet sanoen: 'Herra, auta me hukumme.' Hän sanoi heille: 'Te vähäuskoiset, miksi olette pelkureita? Silloin hän nousi ja nuhteli tuulia ja järveä ja tuli aivan tyven. Ja ihmiset ihmettelivät ja sanoivat: 'Millainen tämä on, kun sekä tuulet että meri häntä tottelevat?' Matt. 8:23-27.

    Kova myrsky raivosi ja uhkasi hukuttaa opetuslapset aaltoihin. Äkkiä Vapahtajan sanan voimasta kaikki asettui. Jeesus tyynsi sekä tuulet että meren. Hän teki ihmeteon, jonka nähdessään kansa sanoi: "Millainen tämä on, kun sekä tuulet että meri häntä tottelevat?" Teko kohdistui luontoon ja pelasti opetuslasten hengen ja varjeli heidät apostolin virkaa varten Kristuksen kirkon hyväksi. Kristityt ovat kaikkina aikoina kokeneet, miten ihmeellisellä tavalla Vapahtaja huolehtii uskovistaan ja varjelee kirkkonsa.

    Veisaamme:

          Vaikka peljättääkin myrskyt,
          Vaikka aallot haahtees lyö,
          Upottaa sua ei voi tyrskyt,
          Eikä peittää kuolon yö.
          Jeesus matkassa kun on,
          Siion, ole pelvoton.
          Haahtesi hän rantaan johtaa,
          Vaikka mitkä vaiheet kohtaa. VK 1938/1943 168:2.

    Kiitollisina mekin haluamme kysyä: Millainen tämä Jeesus on, joka niin ihmeellisesti varjelee kirkkonsa ja uskovansa, meidätkin?

    1. Jeesus Kristus on ainutlaatuinen persoona

    Toista samanlaista ei ole. Hän on tosi Jumala ja tosi ihminen, siis jumalihminen.

    Tekstissämme kuvataan meille hänen ihmisyytensä selkeällä tavalla. Hän astui venheeseen, hän nukkui, hänet herätettiin, hän nousi. Hänellä oli paikka veneessä, eikä kukaan veneessä eikä rannalla olijoista asettanut kysymyksenalaiseksi hänen ihmisyyttään.

    Tekstimme kuvaa meille selvästi myös hänen jumaluutensa. Se tulee ilmi hänen ihmeteostaan. Se oli sellainen teko, mitä ei voinut millään ennen koetulla selittää. Kun tuuli tyyntyy, se tapahtuu yleensä vähitellen. Ja kun lakkaa tuulemasta, aallot jatkavat matkaansa heikentyen vasta vähitellen, ja kovan myrskyn jälkeen on vielä maininkejakin. Nyt sen sijaan, kun Jeesus nuhteli tuulia ja järveä, tuli heti aivan tyven. Veneessä ja rannalla olijat havaitsivat tämän erikoisuuden, ja kansa ihmetteli: "Millainen tämä on, kun sekä tuulet että meri häntä tottelevat."

    Jeesuksen muutkin ihmeteot kertoivat samaa asiaa kuin tämäkin ihme. Ne olivat saarna siitä, että suuri profeetta oli ilmestynyt kansan keskelle. Kun Vanhan testamentin Herran lähettämät profeetat toimivat, he tekivät ihmeensä Herran nimessä. Nyt sen sijaan Jeesuksen toiminta erosi heidän toiminnastaan ratkaisevasti eräässä asiassa. Jeesus ei tarvinnut ketään ylempää kehen vedota. Hän tosin saattoi todistaa, että Isä oli hänet lähettänyt. Mutta hän myös todisti, että hänen tekonsa olivat Isän tekoja ja että hän ja Isä olivat yhtä. Hän sanoi: "Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua. Mutta jos minä niitä teen, niin, vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Isässä." (Joh. 10:37-38). Niin siis Jeesuksen teot osoittivat hänet profeettoja suuremmaksi, Jumalan Pojaksi.

    Jeesuksen persoona eroaa kaikista muista siinä, että yksin hän on samalla kertaa, tosi Jumala ja tosi ihminen yhdessä ja samassa persoonassa. Jeesuksen ajallisessa elämässä ei ollut sellaista hetkeä, jona hän olisi ollut vain joko pelkkä Jumala tai pelkkä ihminen. Niinpä myös kaikki ne teot, jotka hän teki, olivat samalla sekä iankaikkisen Jumalan Pojan että ajassa syntyneen Ihmisen Pojan tekoja. Vieläpä hänen jumaluutensa ja ihmisyytensä välillä oli niin likeinen yhteys, että Raamattu sanoo hänen vertansa Jumalan Pojan vereksi (1 Joh. 1:7) ja hänen kuolemaansa kirkkauden Herran ristiinnaulitsemiseksi (1 Kor. 2:8). Tämä jumalveri puhdistaa meidät kaikesta synnistä, kuten Raamattu sanoo: "Jeesuksen Kristuksen, Hänen Poikansa veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä" (1 Joh. 1:7).

    2. Jeesus on ainutlaatuinen meidän lunastuksemme tähden

    Pysähtykäämme hetkeksi tutkimaan, miksi Jeesus on ainutlaatuinen? Tähän on kristillinen kirkko ikivanhasta vastannut Nikaian tunnustuksessa: "... joka meidän ihmisten tähden ja meidän autuutemme tähden astui alas taivaista ja otti miehuuden Pyhän Hengen kautta neitsyt Mariassa." Tämä asia on uskoville aina ollut aivan selvä. Hän ei tullut ihmiseksi itsensä tähden, vaan meidän ihmisten autuuden tähden. Sen Jumala ilmoitti jo Joosefille: "Hänelle on annettava nimi Jeesus, sillä hän on Vapahtava kansansa heidän synneistänsä." (Matt. 1:21)

    Apostoli Paavali puhuu tästä asiasta Filippiläiskirjeessään, kun hän sanoo: (Kristus Jeesus) "ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliikseen olla Jumalan kaltainen, vaan hän tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti." (Fil. 2:5-8)

    Tämä merkitsee sitä, että Jeesus oli kaiken aikaa Jumala, mutta hän ei aina käyttänyt sitä kirkkautta, joka hänellä oli Jumalana. Ihmiset näkivät hänessä päällepäin vain ihmisen eivätkä he voineet tuntea häntä Jumalan Pojaksi muuta paitsi hänen teoistaan.

    Kristuksen itsensä nöyryyttämiseen kuului vielä se, että hän oli kuuliainen Isän tahdolle. Raamattu puhuu Kristuksen kuuliaisuudesta, joka jatkui ihmiseksi tulosta aina ristin kuolemaan asti. Tähän kuuliaisuuteen kuului myös se, että hän välistä antoi myös jumaluutensa näkyä teoissaan ja puheissaan. Kuuliaisuus oli lainalaisena olemista, kuten Paavali lausuu: "Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan." (Gal. 4:4-5) Meidän autuutemme ja lunastuksemme vuoksi hän oli lainalainen ja kuuliainen. Hän oli kaikessa ilman syntiä.

    Jotkut sanovat, että Kristuksen tuli täyttää laki itsensä tähden, koska hän oli ihminen. He unohtavat silloin, kenestä tässä oikein on kysymys. Kristus ei ole pelkkä ihminen, vaan samalla tosi Jumala. Jumala on lain yläpuolella. Meille ihmisille laki on annettu. Me olemme velvolliset sen täyttämään. Meidät Jumala on kerran asettava eteensä ja meiltä hän on vaativa tilin siitä, olemmeko täyttäneet lain. Raamattu sanoo: "Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme" (Room. 14:12). Kristuksen sen sijaan ei tarvitse viimeisenä päivänä tehdä tiliä, vaan hän on itse tuomari. Kristus on lain herra, niin kuin hän sanoo: "Ihmisen Poika on siis sapatinkin herra" (Mark. 2:28). Ei siis vain sapatin herra, vaan sapatinkin herra, siis koko lain herra.

    Raamattu ei missään sano, että Kristus olisi ollut velvollinen oman persoonansa puolesta täyttämään lain. Sellainen ajatus on ihmiskeksintö ja loukkaa Kristuksen majesteettia.

    Miten me sitten voimme selviytyä, kun on tili tehtävä? Jos meidän on astuttava omassa likaisessa vanhurskaudessamme Jumalan eteen, emme mitenkään selviydy, koska emme ole lakia pitäneet, vaan joudumme tuomittaviksi. Sen sijaan kun turvanamme on Herra Kristus, joka täytti lain sekä pyhästi eläen että kärsien syntiemme rangaistuksen, emme joudu tuomittaviksi, vaan olemme siirtyneet kuolemasta elämään. Niinhän Jeesus on luvannut: "Totisesti, totisesti, minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan hän on siirtynyt kuolemasta elämään." (Joh. 5:24)

    Kristus on ainutlaatuinen voidaksensa olla meidän Vapahtajamme. Ihminen oli lain rikkonut, ihmisen tuli se korjata ja rangaistus siitä kärsiä. Kun kukaan ei siihen pystynyt, Jumala itse tuli ihmiseksi, meidän Vapahtajaksemme, edesvastaajaksemme ja sijaiseksemme. Ihmeellinen totuus! Kukapa voisi luodata sen syvyydet! Mutta lapsenomaisessa uskossa saamme iloita siitä, että kaikki on täytetty. Mitään ei puutu siitä, mitä autuuteemme tarvitaan, ja tämä kaikki on nyt Kristuksessa, jossa "jumaluuden koko täyteys asuu ruumiillisesti" (Kol. 2:9).

    3. Kristus on ainutlaatuinen suojellakseen kirkkoaan ja viedäkseen sen taivaan rauhaan

    Kun opetuslapset seurasivat Jeesusta, he joutuivat myrskyyn. Tämä on havainnollinen kuva siitä, mitä tapahtuu kun Jeesusta seurataan. Tässä elämässä uskova kokee monenlaista ahdistusta, ristiä ja vaivaa uskonsa tähden. Hän seuraa Vapahtajaansa yhdessä toisten opetuslasten kanssa ja kokee Kristuksen kirkon ristinalaisuutta. Välistä nousee myrsky, joka on upottaa laivan. Niin Vapahtaja kurittaa meidän syntistä luontoamme, ettemme luule omin voimin ja oman viisautemme turvin selviävämme. Meidän on käännyttävä Vapahtajan puoleen ja sanottava: "Herra, auta, me hukumme." Suurenmoinen asia, että saamme kääntyä hänen puoleensa ja hän auttaa meitä.

    Aikansa myrsky heittelee purttamme. Hätäännymme, ehkä aiomme tehdä jo inhimillisiä ratkaisuja, joku ehkä harkitsee jättävänsä kaiken. Tosin olisi mieletöntä jättää vene, jossa Jeesus on, - silloinhan varmasti hukkuisi. Vapahtajan täytyy muistuttaa: "Te vähäuskoiset, miksi olette pelkureita?" Ja "ajalla synkimmällä hän rientää auttamaan", VK 176:1.

    Tämä ei ollut ainoa kerta, kun opetuslapset joutuivat myrskyyn Jeesuksen kanssa. Pietari, tuo rohkea uskon mies, oli menettää uskonsa ja alkoi vajota. Mutta aina Jeesus heidät varjeli ja pelasti. Toteutui Raamatun sana: "Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota." (Jes. 43:2). Nytkin Herra nuhteli tuulia ja merta ja tuli aivan tyven. Hän, joka vei myrskyn keskelle, myös pelasti siitä.

    Aivan eri asia on rukoilla varjelusta ja kuitenkin oma-aloitteisesti syöksyä pyörremyrskyn kitaan eli antautua kaikenlaisten eksyttävien opintuulien tai muun jumalattomuuden vietäväksi. Se on Jumalan kiusaamista. Kuka tietää, onko niiltä teiltä koskaan paluuta, vaikka monet rukoukset hurskasten sydämistä nousevat tällaisten edestä ja vaikka hyvä paimen etsii kadonneita lampaitaan. Jumala on vanhurskas Jumala. Vaviskoon jokainen, joka vähimmässäkin nousee tätä Herraa vastaan, jonka ääntä tuulet ja meri tottelevat.

    Jos siis aiot olla Jeesuksen seurassa, varaudu siihen, että myrsky nousee ja Kristuksen kirkkolaiva heittelehtii aalloissa. Silloin tiedät, että sinun on pysyttävä tässä laivassa, siis Kristuksen kirkossa, joka löydetään kirkon puhtaiden tuntomerkkien perusteella, ja huudettava avuksesi Herraa Kristusta ja luotettava siihen, että laiva varjeltuu haaksirikolta ja pääsee satamaan.

    Myrskyissä on hyvä olla, kun perusasiat ovat sinulla kunnossa ja selvillä. Nämä perusasiat ovat Kristuksen jumaluus ja hänen lunastustyönsä. Sinulla, joka uskot, on omantunnon rauha, koska syntisi ovat anteeksi annetut armosta, yksin Kristuksen tähden. Olet varmasti selviytyvä, koska laivan kapteenina on Kristus, Kaikkivaltias.

          Raivotkoon viha siis aaltojen,
          tai henkien taikkapa ihmisten,
          Ei hätää, kun tullut vain laivahan,
          On Valtias maan, meren, taivahan!
          Saan kaikki mä tahtooni taipumaan.
          Rauhaa vaan, rauhaa vaan!
          SK 1967 354:n kertosäkeestä.

    Jeesus johdatti omansa myrskyyn. Muistakaamme, että hän vei heitä välistä myös iloitsemaan: häihin, pitoihin, kuulemaan sanoja, joita ei koskaan aikaisemmin ollut puhuttu, hän vei eräitä myös kirkastusvuorelle. Ja Jeesuksen seurassa he tulivat aina syntisen paikalle, - armahdetun syntisen paikalle. He joutuivat myös vastaansanojien pariin. Joka kerta heidän uskonsa koeteltiin ja koettelemuksissa karaistiin ja vahvistettiin. Tässä ajassa mekin saamme kokea jotakin samantapaista: juhlaa ja arkea, iloa ja murhetta, tyyntä ja tuulta. Turvallisesti saamme Jobin, tuon suuren kärsijän, kanssa lausua: "Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?" (Job 2:10).

    Lopullisena määränpäänä on uskovilla kuitenkin hyvä, nimittäin Jumalan lasten autuus taivaassa, tuo ihana osa, jonne on sinullekin valmistettu pääsy. Se on valmistettu uskossa tähän ainutlaatuiseen Vapahtajaan.

          Siellä riemun maassa taivaan,
          Alta vaivan päästyä Sua kiitetään
          Siell' ei aalto uhkaa laivaa,
          Synnin vaivaa Siell' ei itke yksikään.
          VK 456:5.

    Markku Särelä

  • Millainen Vapahtaja meille on annettu?

    4. adv. sunn. Vt:n teksti.

    Nouse korkealle vuorelle, Siion, sinä ilosanoman tuoja; korota voimakkaasti äänesi, Jerusalem, sinä ilosanoman tuoja. Korota, älä pelkää, sano Juudan kaupungeille: "Katso, teidän Jumalanne!" Katso, Herra, Herra tulee voimallisena, hänen käsivartensa vallitsee. Katso, hänen palkkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä. Niinkuin paimen hän kaitsee laumaansa, kokoaa karitsat käsivarrellensa ja kantaa niitä sylissään, johdattelee imettäviä lampaita. Jes. 40:9-11.

    Adventtiaikana elämme paitsi joulun odotuksessa myös erityisesti Herramme Kristuksen toisen tulemisen odotuksessa. Hän, joka kerran syntyi halpaan Beetlehemin seimeen, on tuleva suuressa kunniassa kaikkien pyhien enkeleittensä kanssa viimeisenä päivänä tuomitsemaan maailman ja viemään seurakuntansa taivaan iloon. Kun hän tulee, Raamatun mukaan hänet saavat nähdä nekin, jotka ovat hänet lävistäneet. Kaikki tunnistavat hänet siksi Jeesukseksi, joka täällä eli ja joka naulittiin ristille ja lävistettiin, sillä hänen haavansa ovat kaikkien nähtävissä. Täällä ajassa Kristuksen kirkko ilmaisi uskoaan profeetta Jesajan sanoilla: "Hänen haavainsa kautta me olemme paratut". Kun hän ilmestyy, me saamme nähdä ne haavat, jotka paransivat meidän syntisairautemme. Tutkimme nyt sydämemme turvaksi ja iloksi, millainen Vapahtaja on meille annettu.

    1. Meille on annettu Vapahtaja, jonka tuleminen on ilosanoma

    Tekstimme sanoo: "Nouse korkealle vuorelle, Siion, sinä ilosanoman tuoja; korota voimakkaasti äänesi, Jerusalem, sinä ilosanoman tuoja." Nämä sanat on lausuttu Siionille, Jumalan kansalle eli Kristuksen seurakunnalle. Sitä nimitetään ilosanoman tuojaksi. Kristuksen maailmaan tulo on ilosanoma, ja Kristukseen uskovat ovat kutsutut sitä kuuluttamaan. Jouluyönä Herran enkeli julisti: "Älkää peljätkö, sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle. Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa." (Luuk. 2:10-11) Kun paimenet löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä, he ilmoittivat sen sanan, joka oli puhuttu heille tästä lapsesta. Siitä lähtien Kristuksen seurakunta on julistanut ilosanomaa: "Teille on syntynyt Vapahtaja." Apostoli Pietari sanookin Kristukseen uskovista: "Mutta te olette 'valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja', joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa; te, jotka ennen 'ette olleet kansa', mutta nyt olette 'Jumalan kansa', jotka ennen 'ette olleet armahdetut', mutta nyt 'olette armahdetut'." (1 Piet. 2:9-10)

    Herra kehottaa kansaansa nousemaan korkealle vuorelle julistamaan ilosanomaa ja korottamaan äänensä. Ilosanoman tulee kaikua kaikkien ihmisten tietoisuuteen, että he pelastuisivat. On kysymyksessä seurakunnan yleinen, julkinen, kaikille tarkoitettu julistustoiminta. Jeesus sanoo: "Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu." (Matt. 24:14) Tässä jokaisella uskovalla on oma paikkansa ja tehtävänsä. Varsinainen saarnatoiminta kuuluu julkiselle saarnaviralle. Yksittäinen uskova pitää osaltaan yllä saarnavirkaa, osallistuu sanankuuloon ja todistaa yksityisesti Vapahtajastaan. Tarvitaan sekä saarnaajia että kuulijoita. Jos ei olisi seurakuntia ja niillä uskollisia paimenia ja julistajia, suuret puutokset kohtaisivat uskovia. Ja jos kuulijat pysyisivät mykkinä eivätkä antaisi kristillistä todistusta Kristuksesta arkielämässään, kuulijajoukot harvenisivat ja kristillisyys näivettyisi. Kuninkaallinen papisto on uskovat. He tukevat monin tavoin julkista saarnavirkaa ja pitävät sitä yllä. He kutsuvat siihen ja he kantavat sitä rukouksillaan. Ja heidän vahva aamenensa paimenen saarnaan on sen kanssa yhtä pitävä uskon todistus. Silloin ilosanoma kaikuu voimakkaana ja kutsuvana korkealta vuorelta, vaikka se saavuttaisi kuulijan niin kuin vieno metsän humina kohtaa kulkijan sammaleisen korven kätköissä.

    Maailman Vapahtaja on syntien sovittaja. Kuka ikinä häneen uskoo, saa synnit anteeksi hänen nimessään. Siinä on ilosanoman sisältö.

    2. Hän on Herra, kaikkivaltias

    Tekstimme lausuu Vapahtajasta: "Korota, älä pelkää, sano Juudan kaupungeille: 'Katso, teidän Jumalanne!' Katso, Herra, Herra tulee voimallisena, hänen käsivartensa vallitsee." Raamattu opettaa selvästi yhtenä ilosanoman osana sen, kuka ja millainen Vapahtajamme on. On julistettava, että hän on Jumala, Herra Sebaot ja että hänellä on kaikki valta.

    Meillä ei ole todellista evankeliumia emmekä pelastu, jos pidämme Kristusta vain pelkkänä ihmisenä. Raamattu ilmoittaa meille, että Jumalan Poika, joka on Isän kanssa yhtä olemusta ja jolla on sama kunnia kuin Isällä, tuli ihmiseksi ja otti orjan muodon, niin että se lapsi, joka makasi seimessä, oli samalla tosi Jumala. Hän saattoi sanoa: "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän." (Joh. 14:9). "Minä ja Isä olemme yhtä" (Joh. 10:30). Vapahtajamme on siis jumalihminen, tosi Jumala ja tosi ihminen yhdessä ja samassa persoonassa, ja sellaisena ainutlaatuinen. Pyhä Raamattu yhdistää pelastuksemme ja syntien anteeksisaamisen tähän persoonaan, kun se sanoo: "Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. (1 Joh. 1:8). Tässä raamatunkohdassa sanotaan Jeesusta Jumalan Pojaksi ja samalla puhutaan hänestä ihmisenä, kun mainitaan hänen verensä.

    Tekstimme sanoo: "Katso, Herra, Herra tulee voimallisena, hänen käsivartensa vallitsee." Käsi ja käsivarsi kuvaa Raamatussa voimaa ja valtaa. Kun Kristuksen käsivarsi vallitsee, se on samaa, minkä Jeesus sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä." Tämä on kaikkivaltiaan Jumalan voimaa ja valtaa. Se Kristuksella on aina ollut Jumalan Poikana, mutta se on annettu hänelle hänen inhimillisen luontonsa puolesta. Se oli hänellä silloinkin, kun hän eli täällä maailmassa, myös silloin, kun hän väsyi ja uupui ristin alla, mutta hän ei käyttänyt sitä aina, vaan hän alentui meidän lunastuksemme tähden. Kun hän tulee viimeisenä päivänä, silloin se näkyy ja kaikkien polvien pitää notkistuman hänen edessään ja tunnustaman, että hän on Herra.

    Tunnusta, ystäväni, Kristus Herraksesi jo täällä vapaaehtoisesti ja iloiten, ettet joudu tunnustamaan hänen herrauttaan pakon edessä viimeisenä päivänä. Kun hän tulee ja kokoaa kansat eteensä, kukaan ei voi sanoa: en tule. Ja kun hän tuomitsee epäuskoiset ja julistaa heille: "Menkää pois minun tyköäni", he kaikki tottelevat. Verrattomasti parempaa on totella häntä nyt, kun hän kirvoittaa synnin taakat sydämiltä ja kutsuu: "Tulkaa minun tyköni", kuin joutua tottelemaan hänen lohdutonta sanaansa: "Menkää pois."

    3. Hänen palkkansa eli ansionsa on hänen mukanansa

    Kun Herramme Kristus täällä vaeltaessaan julisti evankeliumia ja päästi ihmispoloisia syntitaakoistaan, hän teki sen sanallaan. Niin hän teki myös palvelijoittensa välityksellä jo Vanhan liiton aikana ja niin hän tekee yhä. Siten hänen työnsä ansio kävi hänen edellään, ja Vanhan liiton uskovat saivat tunnonrauhan eläessään jo ennen hänen tuloaan. Ja nyt sama armo tulee meille Kristuksen mukana armonvälineissä runsaana ja lohdullisena. Vaikka Kristus ei ole enää näkyvänä keskellämme, hän tulee luoksemme evankeliumissa ja antaa meille sen, mitä varten hän tuli maailmaan ja minkä hän hankki koko maailmalle pyhällä kuuliaisuudellaan, kärsimisellään ja kuolemallaan uskolla omistettavaksi. Hän antaa meille synnit anteeksi. Saamme uskoa, että hän tekee sen nyt sanallaan aivan yhtä varmasti kuin jos hän olisi vierellämme ja laskisi siunaavan, armahtavan kätensä olallemme sanoen: "Poikani, tyttäreni, sinun syntisi ovat anteeksiannetut."

    Omilla teoillaan ihminen ei pelastu, mutta Kristuksen ansio on varma tae Jumalan armosta, sillä sen osoitukseksi Isä herätti Poikansa kuolleista. Silloin maailman syntitaakka ei enää painanut Kristuksen hartioita, vaan se oli Kristuksen kuolemassa poisotettu lopullisesti ja kerta kaikkiaan.

    4. Hän kaitsee laumaansa

    Tekstimme sanoo: "Niinkuin paimen hän kaitsee laumaansa, kokoaa karitsat käsivarrellensa ja kantaa niitä sylissään, johdattelee imettäviä lampaita." Luther sanoo tämän johdosta: "Tämä on suuri lohdutus, että kaikki ne, jotka jollakin tavalla riippuvat sanassa miten heikkoja ovatkin, ovat otetut Kristuksen valtakuntaan, ja että vain epäuskoiset suljetaan sen ulkopuolelle; kaikkia muita Kristus haluaa ja voi kantaa. Tämä on ensimmäinen kohta arkojen rohkaisuksi mahtavia vastaan. Hän näet opettaa ja kehottaa heitä, etteivät he pelkäisi, vaan jatkuvasti opettaisivat evankeliumia. Sillä Kristus on sanan voimalla huolten raskauttamien tukena eikä jätä heitä." (Lyhyt Jesajan kirjan selitys. St. L. VI, 485)

    Paimenet saivat viestin Jeesuksen syntymästä. He olivat ensimmäiset Marian ja Joosefin ohella sen kuulemaan, ja he lähtivät kiiruusti katsomaan paimenien Paimenta. Hyvä Paimenemme tuli maan päälle suuressa yksinäisyydessä. Kansan uskonnolliset johtajat ja sen ajan Jumalan sanan opettajat eivät olleet häntä vastaanottamassa, ja paimenet, jotka löysivät hänet seimestä makaamasta kuvasivat ajallisen elämänsä kutsumuksellaan vain Jeesuksen ja hänen tulevien alipaimentensa kutsumusta. Mutta niin hyvä Paimen ymmärtää yksinäisiä ja kadonneita ja etsii heitä laumaansa, sinne, missä hän itse on läsnä kaikella armollaan. Hän kokoaa karitsat käsivarrellensa ja kantaa niitä sylissään. Hän johdattelee myös imettäviä lampaita, siis niitä, jotka ruokkivat toisia, että heillä olisi itsellään hyvä laidunmaa niin, että voisivat toisiakin ravita.

    Jeesus on hyvä Paimen. Hän sanoi kerran: "Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän panee sen hartioillensa iloiten. Ja kun hän tulee kotiin, kutsuu hän kokoon ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut.'" (Luuk. 15:4-6)

    Kun Jumalan sana on tavoittanut sinut ja kutsuu sinua uskomaan Jeesukseen, muista ja huomaa, että nythän hyvä Paimen on löytänyt sinut, tullut luoksesi ja ottaa sinut hartioilleen ja vie kotiin. Meille on annettu tällainen etsivä, löytävä, suojaansa ottava ja kotiin kantava Paimen. Siitä iloitkaamme ja rientäkäämme iloiten hengessä Jeesuksen seimelle häntä kumartamaan Jumalanamme ja omana Vapahtajanamme. Amen.

    Markku Särelä

  • Millainen viikunapuu olet?

    Pastori Dani Puolimatkan saarna 29.1.2017 Tampereella

  • Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon (Saarna, Jer 29:11)

    Pastori Kimmo Närhin saarna STLK:n XLIII varsinaisen kirkkokunnankokouksen avajaisjumalanpalveluksessa 28.5.2011 Siitamajalla

  • Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.

    Pastori Kimmo Närhin saarna STLK:n XLII Kirkkokunnankokouksen avajaisjumalanpalveluksessa 23.5.2009 Helsingissä

  • Mistä ihminen voi elää (Saarna, 5 Moos. 8:1-6)

    Pastori Markku Särelän saarna 10.3.2013 Siitamajalla

  • Mistä löydät Jeesuksen?

    Toisena loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina, I vuosikerran evankeliumiteksti

    Luuk. 2:41–52Ja hänen vanhempansa matkustivat joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. Hänen ollessaan kaksitoistavuotias he niinikään vaelsivat ylös sinne juhlan tavan mukaan. Ja kun ne päivät olivat kuluneet ja he lähtivät kotiin, jäi poikanen Jeesus Jerusalemiin, eivätkä hänen vanhempansa sitä huomanneet. He luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivänmatkan ja etsivät häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta; mutta kun eivät löytäneet, palasivat he Jerusalemiin etsien häntä. Ja kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet pyhäköstä, jossa hän istui opettajain keskellä kuunnellen heitä ja kysellen heiltä. Ja kaikki, jotka häntä kuulivat, ihmettelivät hänen ymmärrystänsä ja vastauksiansa. Ja hänet nähdessään hänen vanhempansa hämmästyivät, ja hänen äitinsä sanoi hänelle: "Poikani, miksi meille näin teit? Katso, sinun isäsi ja minä olemme huolestuneina etsineet sinua." Niin hän sanoi heille: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?" Mutta he eivät ymmärtäneet sitä sanaa, jonka hän heille puhui. Ja hän lähti heidän kanssansa ja tuli Nasaretiin ja oli heille alamainen. Ja hänen äitinsä kätki kaikki nämä sanat sydämeensä. Ja Jeesus varttui viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä.

    Mooseksen lain mukaan jokaisen juutalaismiehen tuli matkustaa kolme kertaa vuodessa Jerusalemiin: pääsiäisen, helluntain ja lehtimajajuhlan aikaan. Nuo juhlat toivat esille Jumalan pelastushistorialliset teot ja hänen hyvyytensä kansaansa kohtaan. Ne suuntasivat Israelin katseen kohti tulevaa, kaikkien Vanhan liiton esikuvien täyttymystä. Joosefin ja Marian hurskaudesta kertoo se, että evankelista kertoo koko perheen lähteneen tavalliseen tapaan pääsiäismatkalleen! He uskoivat todelliseen Jumalaan ja tämän lupauksiin ja siksi halusivat koko perheen voimin osallistua pääsiäisjuhlan viettoon.

    Jeesus ei löydy

    Kun juhlaa oli sitten vietetty Mooseksen lain mukaisesti seitsemän päivää, oli paluumatkan aika. Joosef ja Maria suuntasivat kohti Nasaretia. Koska tuolloin matkaseurueet olivat usein isoja ja miehillä ja naisilla oli tapana matkustaa erikseen, vanhemmat olettivat Jeesuksen olevan mukana jossain matkajoukon seassa. Heille ei tullut heti mieleen, ettei poika olisi heidän kanssaan, vaikka heillä ei ollut pojasta havaintoja. Kun aikaa kului eikä Jeesusta vieläkään näkynyt, Joosef ja Maria alkoivat etsiä Jeesusta sukulaisten joukosta. Häntä ei kuitenkaan löytynyt.

    Tässä kohden on hyvä pysähtyä ja miettiä, millaista murhetta, pelästystä ja huolta vanhemmat joutuivat kokemaan! Varmasti monet teistä vanhemmista tiedätte omakohtaisesti, millainen hätä siitä tulee, kun lapsi on yhtäkkiä kadonnut eikä häntä löydy. Suomi on kuitenkin kohtuullisen turvallinen maa ja nykyään apunamme löytämisessä ovat kännykät, kauppojen kuulutukset, sosiaalinen media ja niin edelleen. Jeesuksen ajan Palestiina oli kuitenkin hyvin toisenlainen: siellä oli muun muassa tukahduttavan kuuma ilmasto, leijonia, skorpioneja, varasjoukkoja ja lukemattomia muita vaaroja. Jeesus oli ollut nyt kadoksissa päivän ajan ja vielä menisi kolme päivää ennen kuin poika löytyisi Jerusalemista!

    Ei ole siis mitenkään ihme, että kun vanhemmat löytävät Jeesuksen, Vapahtaja kohtaa äitinsä tiukan kysymyksen: ”Poikani, miksi meille näin teit? Katso, sinun isäsi ja minä olemme huolestuneina etsineet sinua.” Maria ei ollenkaan ymmärtänyt, miksi Jeesus oli jäänyt temppeliin. Hänen sanansa paljastavat, että hän piti Jeesuksen tekoa ajattelemattomana. Tämähän ei ollenkaan ottanut huomioon sitä, millaista murhetta jääminen Jerusalemin aiheuttaisi vanhemmille. Ja kun Maria ja Joosef saivat kuulla Jeesuksen vastauksen kysymykseen, Raamattu sanoo: ”Mutta he eivät ymmärtäneet sitä sanaa, jonka hän heille puhui”.

    On hyvä eläytyä Marian osaan. Raamattua lukiessahan voi olla niin, että meillä on tietynlainen esiymmärrys ja sen vuoksi ohitamme monia lukemiamme asioita, kun ne eivät ole niitä, joihin kiinnitämme huomion. Esimerkiksi tämän päivän evankeliumissa ajatuksiamme voi hallita niin paljon se, että Jeesus on kaikkitietävä Jumalan Poika, ettemme ota Marian murhetta vakavasti. Vähän hymähdämme sille, että Maria ei täysin ymmärtänyt, kuka hänen Poikansa on ja mikä oli tämän tehtävä, mutta jätämme asian siihen. Äidin kysymys ei anna meille sen suurempaa pohtimisen aihetta, vaan kuvaa vain Marian tietämättömyyttä.

    Marian kokemus on kuitenkin hyvin yleinen. Hänessä on paljon, mihin samaistua. Emmekö mekin ole usein kysyneet: missä Jeesus on? Missä hän on, kun synti on syyttänyt? Missä hän on, kun läheinen on kuollut, työpaikka mennyt tai jokin muu ahdistus kohdannut? Jeesus tuntuu olevan kadoksissa ja meidän tekisi mieli nuhdella häntä siitä, että hän ei ollenkaan huomioi meitä. Kuinka usein onkaan totta, että sanan lupaukset eivät vaikuta enää Jumalan sanalta silloin, kun ahdistukset iskevät! On helppo sanoa Raamattua Jumalan sanaksi. Mutta kun kaikki vaikuttaa olevan sanaa vastaan, Jeesuksen kaikkitietävyys, rakkaus ja huolenpito ei ole enää ollenkaan niin itsestään selviä asioita.

    Jeesus löytyy

    Murheisiimme ja tuohtumukseemme Jeesus vastaa evankeliumin sanoin: ”Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?” Joosef ja Maria löysivät Jeesuksen temppelistä, opettamassa Jumalan sanaa. Hän oli syventynyt niihin asioihin, jotka olivat hänen Isänsä. Vaikka hän oli vain 12-vuotias, hän oli ottanut opettajan paikan ja oppineet ihmettelivät hänen suurta viisauttaan. Temppeli oli hänen paikkansa, koska siellä hänellä oli mahdollisuus johtaa kuulijoita ymmärtämään Kirjoitukset. Temppeli oli hänen paikkansa, koska olihan hän syntiuhri, johon temppelin uhritoiminta osoitti. Temppeli oli hänen paikkansa, koska siellä esikuva ja täyttymys kohtasivat toisensa. Perustaisihan Jeesus kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan uuden temppelin, hänen ruumiinsa, pyhän kristillisen seurakunnan.

    Kun tänään haluamme löytää Jeesuksen, meidän tulee myös löytää hänet niistä asioista, jotka ovat hänen Isänsä. Jeesus löytyy jälleen temppelistä. Hän on läsnä Kristillisen Kirkon keskellä. Hän on sitoutunut armonvälineisiin. Niissä hän on hyvin konkreettisesti läsnä pelastavassa läsnäolossaan. Ne ovat Isän meille antamat lahjat, joissa Vapahtaja tulee löydettäväksemme. Niiden kautta hän vakuuttaa sinulle, että syntisi on annettu anteeksi hänen uhrinsa tähden. Niiden kautta hän antaa lohdutusta murheeseen vakuuttaen, että hän on kanssasi niin ilossa kuin murheissakin. Niissä kuuluu vahva vakuutus: ”Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?” (Room. 8:32).

    On monia, jotka etsivät Jeesusta, mutta eivät löydä häntä. Heillä on käsitys siitä, millainen Jeesuksen pitäisi olla ja koska todellinen Jeesus ei vastaa tuota kuvaa, he eivät koskaan tule tuntemaan Vapahtajaa. Älä sinä tee näin, vaan ota uskolla vastaan se, mitä Raamattu sanoo hänestä. Rauhoita sydämesi sanan lupausten äärellä. Löydä Vapahtajasi Isän antamista aarteista ja ole turvallisella mielellä! Sinulla on Jeesus. Sinulla on Jeesus, vaikka et häntä näe ja vaikka joskus kokemuskin voisi todistaa toista. Sinulla on Jeesus. Ja hänessä sinulla on rauha.

  • Mistä uskon asiassa on kysymys?

    13. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran epistolateksti

    Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: "Ja siemenille", ikäänkuin monesta, vaan ikäänkuin yhdestä: "Ja sinun siemenellesi", joka on Kristus. Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi. Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta. Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta. Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä. Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi. Onko sitten laki vastoin Jumalan lupauksia? Pois se! Sillä jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todella tulisi laista. Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat. Gal. 3:16-22.

    I

    Rakkaat kristityt!

    Kun kristillinen seurakunta toimii Jumalan sanan mukaan, se voi silloin tällöin joutua hämmennyksen valtaan, kun joku, jota se on pitänyt uskonveljenä tai -sisarena kääntyy sitä vastaan. Meidän on vaikeata ymmärtää, miten se on mahdollista. Saatamme kysyä: en kai minä itse tee joskus samoin?

    Apostoli Paavali joutui samanlaisten asioitten eteen kaikkialla siellä, missä hän julisti evankeliumia. Esiintyi valheveljiä, vääriä apostoleja, jopa avoimia harhaopettajia. Monet seurasivat heitä. Näin oli käynyt myös Galatian seurakunnissa. Paavali joutui tarttumaan kynään ja Jumalan sanan opetuksella selvittämään tilannetta ja kokoamaan uskovat puhtaan sanan alle pois väärien opetusten seuraamisesta. Väärän opin omaksuminen oli sielujen pelastuksen kannalta vaarallista ja tuhoisaa. Paavali joutui huudahtamaan: "Te aloititte Hengessä, lihassako nyt lopetatte." (Gal. 3:3)

    Pastori A. Aijal Uppala muistutti usein siitä, että tyvestä puuhun noustaan. Hän tarkoitti sillä sitä, että ensiksi on oltava perusasiat kunnossa ennen kuin edetään pitemmälle eli ensiksi on laskettava perustus ja vasta sitten sille voidaan rakentaa.

    Kristillisen uskon asia on hyvin monitahoinen, vaikka se muodostaakin yhden selkeän, uskolle ristiriidattoman kokonaisuuden. Tästä kokonaisuudesta ei tule reväistä irti jotakin yksityiskohtaa niin, että muu jää tarpeettomaksi. Esimerkiksi uskovan tekoja ja rakkautta ei saa opettaa niin, että ihmisen syntisyys ja Jumalan armo jäävät opettamatta. Asioille ei saa antaa myöskään väärää järjestystä niin, että perustus joutuisi lepäämään jonkin muun varassa. Ei siis esimerkiksi niin, että Jumalan suosio saavutetaan hyvillä teoilla tai ihmisen pyrkimyksillä ja rukoilemisella, kun asia on siten, että Jumalan suosiollisuus syntistä kohtaan perustuu Jumalan rakkauteen Kristuksen sovitusteossa ja hyvät teot ja rukouselämä perustuvat sille eikä niillä ansaita pelastusta.

    Usein irtautuminen tunnustuksellisesta luterilaisesta seurakunnasta alkaa ulkonaisesti siitä, että asianomainen henkilö ihastuu johonkin vieraaseen julistajaan. Hän voi olla 'ihana ihminen', 'mukava mies', 'hyvä puhuja', 'hurskas ja harras', 'hänen kanssaan on helppo keskustella', 'hän on hyvä kuuntelija' jne. Raamattu pitää kuitenkin tällaisia seikkoja varsin toisarvoisina, ja silloin kun on kysymyksessä hajottajat ja väärän opin levittäjät se varoittaa niistä. Se nimittää sellaisia 'liehakoitsijoiksi' (2 Tess. 2:5) ja 'korvaankuiskuttelijoiksi' (Room. 1:30). Raamattu sanoo: "Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua. Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä: 'Älä tartu, älä maista, älä koske!' - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta -ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi." Kol. 2:18-23.

    Sen sijaan apostoli Paavali asettaa heti Galatalaiskirjeensä alussa sen normin, jonka mukaan kaikkia uskon asioita on hoidettava. Hän lausuu: "Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu." Gal. 1:8-9. Miten vaikuttava olisikaan pyhä taivaan enkeli: hohtava, kirkas, puhdas, pyhä, jonka ylistys Jumalan valtaistuimen edessä on Herralle otollista, voimallinen sankari, jollaisen nähdessään pyhät Jumalan ihmiset ovat pelästyneet ja vavisseet. Jos nyt tällainen ilmestyisi meille ja alkaisi meitä opettamaan, eikö tällaista taivaallista näkyä olisi pakko kuunnella? Apostoli ottaa pyhän enkelin esimerkiksi, ei siinä mielessä, että enkeli todella voisi opettaa väärin, vaan apostoli puhuu mahdottomasta tapauksesta, osoittaen sen avulla, kuinka lujasti kristityt ovat sidotut apostoliseen evankeliumiin, niin lujasti, ettei edes taivaan enkelillä ole valtaa heitä siitä viedä muualle. Samalla apostoli torjuu kaikki näyt ja ilmestykset, jotka eivät pidä yhtä apostolisen opin kanssa. Ei saa olla mitään tekosyytä, jolla Raamatun sanasta saisi irrottautua. Vaikkapa itse apostolit olisivat langenneet pois siitä, minkä he Kristukselta saivat ja jota he Pyhässä Hengessä olivat julistaneet, ei heitä olisi saanut seurata.

    Niin siis älkäämme kysykö, onko joku julistaja tai ryhmä 'minun makuuni', vaan kysykäämme, onko opetus todella johdonmukaisesti sopusoinnussa pyhän Raamatun kanssa.

    II

    Kun uskon asioissa nousemme tyvestä puuhun, lähdemme siitä, mistä apostoli puhuu tekstissämme, nimittäin synnistä ja armosta. "Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat."

    "Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle", siinähän on totuus meistä, totuus siitä, että meidän on itse mahdotonta omin avuin, omin teoin, omin voimin edes vähäisimmässä määrin ponnistella kohti Jumalaa ja pelastua tai tuoda jotakin sen lisäksi pelastustamme varten, minkä Kristus ansaitsi lunastustyöllään meitä syntisiä varten.

    "... että se, mikä luvattu on, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen", siinähän on se Vapahtaja, jonka Vanha testamentti lupasi ja jonka Uusi testamentti todistaa tulleen ja täyttäneen kaikki, mitä meidän autuuteemme tarvitaan. Miten paljon Paavali paneekaan painoa sille, että Jeesus on luvattu Vapahtaja! Myös tässä tekstissämme hän osoittaa, että Jeesus on luvattu "vaimon siemen". Hän myös sanoo, että tuo Vanhan testamentin sana 'siemen' on yksikössä. Niille teistä, joita kielet kiinnostavat, on lyhyt selitys tarpeen. Liberaalit eksegeetit eli Raamatun selitysteologit sanovat, että sana 'siemen' hepreassa on kollektiivinen ja merkitsee 'jälkeläisiä'. Se voikin esiintyä kollektiivisessa merkityksessä 'jälkeläiset', mutta sillä on myös yksilöä tarkoittava merkitys.

    Millä perusteella sitten apostoli voi rohkeasti sanoa, että tuo sana on yksikössä? Olihan hänen lukijoissaan niitäkin, jotka osasivat hepreaa. Hän saattoi luottaa siihen, että hän esittää pätevän perusteen myös heprean taitoisille.

    Yksinkertaiselle raamatunlukijalle riittää se, että Paavali kirjoittaa Pyhässä Hengessä ja Jumala tietää, miten asia on. Ja viime kädessä tämän tulee riittää myös teologille.

    Olen itse löytänyt seuraavan selityksen. Laajan tekstiyhteyden valossa sana 'siemen' täytyy ymmärtää yksiköksi. Kun nimittäin Jumala antoi Aadamille lupauksen vaimon siemenestä, hän puhui tästä yksikössä ja käytti 'siemen' sanasta miehistä, maskuliinista pronominia 'hän'. Nyt Aabrahamille annettu lupaus on ymmärrettävä ensimmäisen lupauksen (1 Moos. 3:15) valossa.

    Asialle löytyy varmasti useita perusteita. Apostoli Paavali olisi varmasti voinut selittää tämän asian niin, että olisimme kaikki hämmästelleet. Nyt Raamatun selityksen tarkoitus ei ole kuitenkaan herättää hämmästystä, vaan synnyttää uskoa, ja siihen apostoli pyrkii ja siksi hän opettaa tällä tavalla.

    Pääasia on siis se, että Jeesus on Jumalan lupaama Messias eikä toista tai toisenlaista ole odotettava, vaan juuri häneen meidän on pantava sielumme turva. Harhaopettajat vyöryttävät esiin uusia messiaita. Se tapahtuu kolmella tavalla. Ensiksikin peitetysti niin, että he puhuvat tosin Jeesuksesta, mutta kuvaavat hänet, hänen tekonsa ja hänen oppinsa toisenlaiseksi kuin Raamattu. Se on vaikeampaa havaita, varsinkin jos ei tunne Raamattua ja sen oppia. Toiseksi vielä kavalampaa on se, että itse Raamatun sisältö muutetaan harhaavilla käännöksillä. Kolmas tapa on se, että tuodaan aivan uusia nimiä Jeesuksen tilalle.

    Sitten tähän tyvestä puuhun nousemiseen kuuluu usko, ja nimenomaan usko Kristukseen eikä mikään muu usko. Mitä usko on? Luottamusta Jumalan armoon Kristuksessa. Syntien anteeksiantamuksen omistamista, joka antaa hyvän omantunnon, rauhan ja iankaikkisen elämän toivon.

    Jos nämä perusasiat eivät ole kunnossa, ei ihme, jos muut asiat ratkaisevat eikä seurakuntaa koeta omaksi. Mutta jos ne ovat kunnossa, silloin oikein opettava seurakunta on rakas ja luovuttamaton.

    Siis tyvestä puuhun. Kristuksen kautta uskossa taivaaseen!

    Markku Särelä

  • Mitä Jumala vaikuttaa kristityissä sillä voimalla, 
jolla hän herätti Kristuksen kuolleista (Ef. 1:15-23)  

    Vikaari Vesa Hautalan saarna Pääsiäisjuhlassa 5.4.2015 Lahdessa

  • Mitä tapahtuu aikojen lopulla?

    Pastori Vesa Hautalan saarna 26.11.2017 Tampereella

  • Mitä usko saa aikaan?

    III lopp. jälk. sunn. II vsk, epistola.

    Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä. Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain, ja uskon kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas, kun Jumala antoi todistuksen hänen uhrilahjoistaan; ja uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu. Uskon kautta otettiin Eenok pois, näkemättä kuolemaa, "eikä häntä enää ollut, koska Jumala oli ottanut hänet pois." Sillä ennen poisottamistaan hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen Jumalalle. Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät. Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi; ja uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee. Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva. Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niinkuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä; sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala. Hebr. 11:1-10.

    Johdantoa

    Mitä usko on? Mistä tiedämme, että meillä on oikea usko? Voisiko sen jollakin tavoin määritellä? Tekstimme sanoo meille, mitä usko on. Se lausuu: "Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy." Usko on siis luottamusta, vieläpä lujaa luottamusta. Toiseksi se on "ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy". Se kohdistuu siis näkymättömiin. Ja nämä näkymättömät asiat antavat sitten suunnan koko uskovan elämälle, niin että ojentaudumme niiden mukaan. Ja ne ovat niin varmoja, pettämättömiä ja luotettavia asioita, että niiden varaan voi rakentaa uskonsa ja elämänsä.

    Tässähän olikin jo joukko tärkeitä asioita.

    Tekstimme avulla haluamme kuitenkin mennä syvemmälle asiaan ja ottaa siitä esille kolme perusasiaa: ensiksikin uskon Jumalan olemassaoloon ja luomiseen, toiseksi uskon syntien anteeksisaamiseen ja kolmanneksi sen, että usko tekee kuuliaiseksi Jumalan tahdolle.

    1. Uskon kautta ymmärrämme, että Jumala on ja että maailma on syntynyt tyhjästä Jumalan sanan kautta.

    Tekstimme sanoo: "Sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on."

    Tarvitsemmeko siis uskoa siihen, että Jumala on? Eikö se ole itsestään selvä asia, joka on kirjoitettu jokaisen ihmisen omaantuntoon? Eikö maailman olemassaolo jo sinänsä todista siitä, että sillä on luoja? Varmasti näin on. Sanotaanhan tässä samassa Hebrealaiskirjeessä, mistä tekstimme on: "Sillä jokainen huone on jonkun rakentama, mutta kaiken rakentaja on Jumala." (Hebr. 3:4.) Ja Psalmien kirjassa on lausuttu: "Hullu sanoo sydämessään: 'Ei ole Jumalaa.'" (Ps. 14:1) Psalmeissa myös selitetään, miksi jotkut noin sanovat. "Jumalaton sanoo ylvästellen: 'Ei hän kosta.' 'Ei Jumalaa ole.'" Jumalankielteisyys johtuu ihmisen ylvästelystä, kapinasta, itsensä tärkeäksi ja riippumattomaksi tekemisestä. Raamattu kuitenkin sanoo, ettei ihminen voi millään itseään puolustaa jumalattomuudessaan ja vääryydessään. Se lausuu näin: "Sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa." (Room. 1:19-20.) Jumalan luomisteot todistavat suuren Majesteetin olemassaolosta.

    Ateistisella kasvatuksella voidaan himmentää tietoisuutta Jumalan olemassaolosta ja vaikuttaa siihen, että ihminen suostuisi uskomaan Jumalan olemassaolon vain, jos se todistetaan hänelle hänen ehdoillaan. Tapahtuu siis paatumista Jumalan antaman ilmoituksen edessä. Tätä paatumuksen tilaansa ihminen sitten erehtyy luulemaan oikeutetuksi edellytykseksi. On kuitenkin turha luulla, että ihmisellä olisi oikeus vaatia Jumalaa, joka on jo ilmoittanut olemassaolonsa teoissaan, tekemään sama asia uudestaan jollakin toisella tavalla vain siksi, ettei ylpeälle ihmiselle kelpaa Majesteetin alkuperäinen ilmoitus. Välistä Jumala kuitenkin hyvyydessään suo esimerkiksi jonkin hyvin puhuttelevan onnettomuuden ja ihmeellisen varjeltumisen kautta ihmisen tulla toisiin ajatuksiin Jumalan olemassaolosta.

    Vaikka Jumalan olemassaolo on jokaisen ihmisen omaantuntoon kirjoitettu Jumalan ilmoitus ja vaikka sitä voidaan perustella järkisyin, on kysymys kuitenkin uskosta siinä merkityksessä, että me emme voi nähdä Jumalaa, ainoastaan hänen tekonsa. Kristillinen usko Jumalan olemassaoloon on myös paljon syvempää kuin vain hänen olemassaolonsa tunnustaminen. Jaakob kirjoittaa: "Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat." (Jaak. 2:19.) Uskomme Jumalan olemassaoloon antaa meille elämänsisältöä ja turvallisuutta. Emme elä kohtalon oikusta, vaan olemme Jumalan luomia. Hän on Isämme, joka huolehtii meistä: varjelee ja siunaa. Hän on antanut elämällemme tarkoituksen.

    Raamattu ilmoittaa myös meille selvin sanoin, millä tavoin tämä maailma on syntynyt. Tekstimme sanoo: "Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä." Kun järjellä yritetään selvittää ottamatta Jumalan olemassaoloa huomioon, mitenkä maailma on syntynyt, päädytään umpikujaan. Aina on tarvinnut olla jotakin, mistä kaikki olisi saanut alkunsa. Mutta vastauksia kysymyksiin, mistä se sitten tuli, mistä kaikki sai alkunsa, tai mistä se oli tullut, mikä räjähti, ei ole. Raamattu sen sijaan ilmoittaa meille kaiken synnyn perimmäiset asiat. Maailma on saanut syntynsä Jumalan sanan kautta tyhjästä, ei näkyväisestä. "Jumala kutsuu olemattomat olemaan" (Room. 4:17 alkukielen mukainen käännös). Luominen on Jumalan kaikkivallan teko. Usko ottaa vastaan tämän Jumalan ilmoituksen ja niin me ymmärrämme tämän asian uskon kautta, vaikka järjellemme se on käsittämättömän korkea viisaus. Emmehän itse pysty samaan. Sitä ymmärrystä ja valtaa meillä ei ole. Luomisvoima on Jumalan sanassa. Se myös pitää kaiken pystyssä. Hebrealaiskirjeessä sanotaan: "Hän kantaa kaikki voimansa sanalla" (Hebr. 1:3) eli "Hän kantaa kaikkeuden sanalla, jossa on hänen voimansa."

    2. Usko tekee otolliseksi Jumalalle

    Tekstimme sanoo: "Uskon kautta otettiin Eenok pois, näkemättä kuolemaa, 'eikä häntä enää ollut, koska Jumala oli ottanut hänet pois.' Sillä ennen poisottamistaan hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen Jumalalle. Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen." Eenok eli Haanok eli ennen vedenpaisumusta. Jumala otti hänet tykönsä, niin ettei hän nähnyt kuolemaa. Tämä tapahtui uskon kautta. Hän oli saanut todistuksen, että hän oli Jumalalle otollinen.

    Usko tekee meidät Jumalalle otolliseksi. Usko antaa meille voiton kuolemasta ja se tuo meille iankaikkisen elämän. Mitenkä usko voi saada tällaisia aikaan, siitä Raamattu puhuu paljon. Uskolla on näet selvä kohteensa. Tämä kohde on Kristus ja hänen sovitustyönsä. Kristus on kärsinyt meidän syyllisyytemme ja kantanut meidän syntiemme rangaistuksen. Tämän Kristuksen teon nojalla Jumalan viha on sovitettu, synnin valta murrettu ja kuolema kukistettu, niin että kuka ikinä uskoo Poikaan, hänellä on syntien anteeksisaaminen Jumalan armon rikkauden mukaan ja hän on siirtynyt kuolemasta elämään eikä hän joudu tuomittavaksi.

    Kristuksessa kelpaamme siis Jumalalle eli olemme hänelle otollisia. Meitä Jumala ei ota pois niin kuin hän otti Eenokin, vaan meidän pitää kuolla, mutta hän on luvannut herättää meidät viimeisenä päivänä ja ottaa meidät silloin tykönsä kirkastettuina. Usko omistaa tämän lupauksen ja odottaa sen täyttymistä. Lopputuloksen kannalta meidänkin uskomme kautta toteutuu sama kuin Haanokin uskon kautta eli tulemme perille taivaan autuuteen.

    Tekstimme lausuu sekä Aabelista että Nooasta, että he tulivat uskon kautta vanhurskaiksi.

    Aabelista tekstimme sanoo: "Uskon kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas." ja Nooasta: "Uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee." Vanhurskas on se, jonka synnit on anteeksiannettu. Usko ottaa vastaan valmiin, jo olemassaolevan armon Kristuksessa. Sitä meidän ei tarvitse ansaita omilla teoillamme emmekä saa sitä yrittääkään. Se häpäisisi sitä työtä, minkä Kristus on jo sijassamme tehnyt. Kun syntimme ovat anteeksi annetut, olemme otollisia Jumalalle. Olemme yhtä kelvollisia kuin hänen oma rakas Poikansa Jeesus Kristus, sillä meidän hyväksemme luetaan Kristuksen vanhurskaus ja pyhyys.

    Jos mieleesi nousee kysymys: kelpaanko Jumalalle, mitä silloin sinun pitäisi tehdä, löytääksesi oikean vastauksen. Tee vastakysymys: Kelpasiko Kristus taivaalliselle Isälle? Isä itse antoi siihen vastauksen sekä silloin, kun Jeesus kastettiin, että silloin, kun hän nousi ylös kuolleista. Kastettaessa taivaasta kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt." Kristuksen ylösnousemuksesta todisti apostoli Pietari helluntaina: "Daavid sanoo hänestä: Sinä... et salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta... Te miehet, veljet, on lupa teille rohkeasti sanoa, mitä kantaisäämme Daavidiin tulee, että hän on sekä kuollut että haudattu; onhan hänen hautansa meidän keskellämme vielä tänäkin päivänä. Koska hän nyt oli profeetta ja tiesi, että Jumala oli valalla vannoen hänelle luvannut asettavansa hänen kupeittensa hedelmän hänen valtaistuimelleen, niin hän edeltä nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta, sanoen, ettei Kristus ollut jäävä hyljätyksi tuonelaan eikä hänen ruumiinsa näkevä katoavaisuutta. Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt, minkä todistajia me kaikki olemme." (Apt. 2:25-32.) Tässä on kaksi tärkeätä asiaa. Raamattu kutsuu häntä tässä Jumalan Pyhäksi ja sanoo Isän herättäneen hänet kuolleista. Todistaahan tämä sen, että Jeesus oli otollinen ja että hänen uhrinsa oli riittävä. Olihan hänen päälleen sälytetty maailman syntitaakka kannettavaksi ja hän kärsi sen rangaistuksen, minkä Jumala oli määrännyt syntisille. Kun nyt Jumala herätti hänet, se oli merkki siitä, että Kristuksen uhri oli täysin lepyttänyt Jumalan vanhurskaan vihan. Kristus oli siis otollinen Jumalalle. Ja kun meillä on Kristus vanhurskautemme pukuna, mekin olemme otollisia, yhtä otollisia kuin Kristus. Kristukseen uskovina olemme Jumalan edessä, emme omaan vanhurskauteemme pukeutuneita, vaan Kristuksen vanhurskauteen pukeutuneita.

    Uskossa Kristukseen kelpaamme Jumalalle. Persoonamme on hänelle otollinen. Mutta miten on uskossa tehtyjen tekojemme laita?

    3. Usko tekee kuuliaiseksi Jumalan tahdolle ja johdattaa uskon tekoihin

    Aabelin uhri oli Jumalalle otollinen, Kainin uhri ei ollut. Aabel uhrasi uskossa ilman ansiotavoittelua. Kain uhrasi epäuskossa päästäkseen Jumalan suosioon. Aabel pani turvansa tulevaan Lunastajaan, Kain nojasi omaan uskonnollisuuteensa. Siinä ero. Aabel uskoi näkymättömiin. Hänellä oli se sana, jonka hänen isänsä Aadam oli hänelle kertonut, lupaus vaimon siemenestä, lupaus, joka odotti täyttymystään kaukana tulevaisuudessa. Sen sanan varaan hän rakensi uskonsa eikä pettynyt, vaan oli Jumalalle otollinen.

    Nooa oli saanut Jumalalta ilmoituksen tulevasta vedenpaisumuksesta. Kuuliaisena Jumalan tahdolle hän rakensi arkin pyhässä pelossa perhekuntansa pelastukseksi. Nooallakin oli vain Jumalan sana, ei mitään näkyvää, toimintansa lähtökohtana. Se, mitä Jumala oli sanonut ja luvannut, johti hänet toimintaan.

    Aabraham sai käskyn jättää kotimaansa ja muuttaa vieraalle maalle. Hän sai myös lupauksen siemenestä, Kristuksesta. Hän siirtyi vakinaisista oloista kierteleväksi paimentolaiseksi asuen teltoissa. Talvella kävi kylmä viima, kesällä oli kuuma, olosuhteet olivat alkeelliset. Siinä Aabraham ja Saara vanhenivat, eikä perillistä, jonka tulosta heidän uskonsa oli riippuvainen, kuulunut. Ajalliset asiat olivat huonommin kuin heidän lähtiessään. Pelastuksen asia edellytti järjenvastaista tapahtumaa. Kuitenkin Aabraham pysyi oikeassa uskossa ja oikealla tiellä. "Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva. Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niinkuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä; sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala."

    Usko katsoo näkymättömiin kaikkina aikoina. Sellainen usko tekee kuuliaiseksi Jumalan tahdolle, sillä se ei odota palkkaa eikä tarvitse näkyviä tukirakenteita. Kun persoona on otollinen Kristuksen tähden uskon kautta, ovat teotkin otollisia, sillä sama armo, joka puhdistaa persoonan, saa teot aikaan ja puhdistaa ne vanhan aadamin saastutuksesta.

    Kun omatunto löytää levon Kristuksessa, ihminen on vapaa tekemään hyviä tekoja ja olemaan kuuliainen. Silloin ihminen on päässyt siitä ahdistusta aiheuttavasta kierteestä, jossa hän yhä uudestaan ja uudestaan elämän epäonnistumisten jälkeen ponnistelee tullakseen otolliseksi. Kyllähän uskon kautta otollinenkin ihminen erehtyy ja hairahtuu monenlaisiin vääriin asioihin heikkoudessaan, mutta hän ei yritä ansaita itselleen armoa itseänsä parantamalla, vaan turvaa sellaisena kuin on Vapahtajaansa ja palaa kasteen liittoonsa päivittäisessä parannuksessa.

    Usko johdattaa uskon tekoihin. Mitä oikeisiin tekoihin tulee, ne ovat uskovilla uskon hedelmää. Jonkun uskoa voidaan luonnehtia heikoksi uskoksi, jonkun toisen uskoa vahvaksi uskoksi ja jonkun jopa sankarilliseksi uskoksi. Teot ovat heillä sitten heidän uskonsa laadun mukaisia. Mutta niillä on yhteisiä tuntomerkkejä. Ensiksikin ne eivät ole ansiollisia, vaan ne lähtevät armon saaneen kiitollisesta mielenlaadusta ja luottamuksesta Jumalaan ja hänen lupauksiinsa. Toiseksi ne ovat kuuliaisuutta Jumalan tahtoa kohtaan. Kolmanneksi ne ovat Jumalalle otollisia uskon kautta Kristuksen tähden. Neljänneksi ne tehdään hyvällä omallatunnolla, sydämellä, joka on jo löytänyt levon Kristuksessa. Usko näkymättömiin saa ne aikaan.

    Lopuksi

    Jos sinulla on tällainen näkymättömiin pitäytyvä usko, josta olemme tänään puhuneet, sinulla on oikea, pelastava usko, on se sitten heikko, vahva tai sankarillinen. Jos tunnet, ettei sinun uskosi ole sellainen, kuin Raamattu meille kuvaa pelastavan uskon, ota asia esille pastorisi kanssa löytääksesi tarvitsemasi avun. Usko on luottamusta varmoihin, jumalallisiin asioihin. Usko pelastaa. Usko antaa pelastusvarmuuden. "Se on Jumalan teko, että te uskotte." Usko on kallis lahja.

    Amen.

    Markku Särelä

  • Miten Jumalan valtakunta kasvaa

    Helatorstaina, I vuosikerran evankeliumiteksti

    Apt. 1:1-11: ”Edellisessä kertomuksessani kirjoitin, oi Teofilus, kaikesta, mitä Jeesus alkoi tehdä ja opettaa, hamaan siihen päivään asti, jona hänet otettiin ylös, sittenkuin hän Pyhän Hengen kautta oli antanut käskynsä apostoleille, jotka hän oli valinnut, ja joille hän myös kärsimisensä jälkeen moninaisten epäämättömien todistusten kautta osoitti elävänsä, ilmestyen heille neljänkymmenen päivän aikana ja puhuen Jumalan valtakunnasta. Ja kun hän oli yhdessä heidän kanssansa, käski hän heitä ja sanoi: "Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan odottakaa Isältä sen lupauksen täyttymistä, jonka te olette minulta kuulleet. Sillä Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä, ei kauan näitten päivien jälkeen." Niin he ollessansa koolla kysyivät häneltä sanoen: "Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelille valtakunnan?" Hän sanoi heille: "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut, vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka." Kun hän oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään. Ja kun he katselivat taivaalle hänen mennessään, niin katso, heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa; ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."

    Kalliit kristityt Vapahtajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelille valtakunnan? Näin kysyivät opetuslapset Jeesukselta vain hieman ennen hänen taivaaseen astumistaan. Tämä kysymys nousee ihmisen luontaisesta uteliaisuudesta ja lihallisesta mielestä. Opetuslapset vielä, tällä aivan erityisen suurella hetkellä, olivat kiinnostuneita maallisesta valtakunnasta.

         Kysymys siitä, miten maallisten valtakuntien käy, on ihmiselle hyvin tavallinen. Sitä kysytään, kun on pienempi tai varsinkin isompi taloudellinen kriisi. Mutta sitä kysyvät monet myös siitä syystä, että kuvittelevat maan päälle tulevaksi jotain hienoa valtakuntaa. Vapahtaja kuitenkin ohjasi omiensa ajatukset pois tällaisista asioista: ”Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut.”

         Opetuslasten tehtävä oli aivan toinen kuin arvella maallisia asioita. Niin on meidänkin asiamme aivan toinen. Tekstimme tuo esiin kaksi asiaa, joihin meidän on kiinnitettävä erityinen huomiomme: ensiksi: ”Kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka.” toiseksi: ”Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän.”

    Jumalan valtakunta kasvaa evankeliumin saarnasta

    Kun maallinen kuningas kuolee, hänen merkityksensä vähitellen pienenee ja lakkaa. Häntä tosin voidaan muistella. Hyvän hallitsijan esimerkkiä voivat toiset seurata. Kuitenkaan hän ei voi enää kuolemansa jälkeen auttaa ketään. Näin oli myös Israelin merkkihenkilöiden laita. Daavidin hauta oli ihmisten keskuudessa. Kantaisiä muisteltiin. Kuitenkin piti paikkansa sana: ”Aabraham ei meistä tiedä eikä Israel meitä tunne.” (Jes. 63:16)

         Kristuksen taivaaseen astuminen oli kuitenkin aivan erilainen asia kuin maallisen kuninkaan pois meneminen. Hän astui ylös taivaaseen, Isän oikealle puolelle. Nyt hän hallitsee kaikkea ja erityisesti seurakuntaansa maan päällä. Tämä on tärkeä asia, sillä tunnustammehan tämän asian apostolisessa uskontunnustuksessa. Kristuksen taivaaseen astuminen on erityisen tärkeä asia ajatellessamme hänen valtakuntansa luonnetta.

         Jumalan valtakunta kasvaa evankeliumin saarnasta. Apostolien tehtäväksi tuli julistaa Kristuksesta. Vapahtaja sanoi ensiksi: Jerusalemissa. Evankeliumia piti julistaa niille, jotka olivat vaatineet Kristusta ristiinnaulittavaksi. Sitä piti julistaa Jerusalemiin muuttaneille pakanoille, jotka elivät omien tapojensa mukaan. Kristuksen valtakunta oli kasvava juuri näin: hänen vihollisilleen ja niille, joita juutalaiset olivat tottuneet halveksimaan, koska he eivät noudattaneet Vanhan liiton sääntöjä.

         Evankeliumia piti julistaa Samariassa. Tuo kansa oli sekakansaa. Tiedämme, että juutalaiset eivät yleensä seurustelleet heidän kanssaan. Jumalan valtakunta kasvoi siten, että evankeliumi saatettiin tällaisten tietoon.

         Evankeliumi piti saattaa kaikkeen maailmaan, maan ääriin saakka. Kaikkia kansoja koski lähetyskäsky, jonka opetuslapset olivat saaneet vain vähän aikaisemmin. Tähän liittyi Vapahtajan lupaus: ”Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.”

         Näetkö nyt, sinä joka olet huolissasi maailman menosta, kuinka kansojen vaiheet etenevät, kuinka oma elämäsi täällä sujuu, mikä on todella tärkeää? Se on evankeliumin eteneminen. Sillä tavoin Jumalan valtakunta kasvaa.

         Kuinka usein joudutkaan huomaamaan, kuinka maalliset asiat ovat mielessäsi tärkeämpiä kuin hengelliset! Opetuslapset miettivät Israelin maallista osaa. Sinun mielessäsi voi olla monenlaisia asioita, jotka liittyvät maalliseen hyvinvointiin tai muuten ulkonaisiin asioihin, niin kuin aikanaan Martalla. Ne asiat eivät voi sinua pelastaa, vaan päinvastoin, joka maallisiin kiinnittää sydämensä, on matkalla kadotukseen niiden asioiden kanssa. Ne kaikki häviävät eivätkä anna pysyvää turvaa.

         Vapahtaja kiinnittää huomiosi todella tärkeään asiaan: hänen evankeliuminsa saarna leviää ja näin hänen valtakuntansa kasvaa. Tämä sana on tullut sinullekin. Sinut on lähetyskäskyn mukaisesti kastettu. Olet saanut ja jatkuvasti saat Jumalan sanan opetusta. Vapahtaja on kutsunut sinut todistamaan hänen armollisista teoistaan toisillekin.

         Näin se Vapahtaja, joka on kantanut syntisi ruumiissaan ristinpuuhun ja on noussut kuolleista, on noussut myös taivaaseen ja hallitsee kaikkea. Olet yksin armosta tullut hänen valtakuntansa jäseneksi. Se valtakunta, jonka kuningas Kristus on ja jota hän hallitsee taivaassa ja omiensa luona aina läsnä ollen, on kasvanut ja kasvaa. Vapahtajan valtaistuin on Isän oikealla puolella ja hän kaikkivaltiudessaan pitää valtakuntaansa yllä. Tämä hänen kaikkivaltiutensa on tullut sinun autuudeksesi, kun uskossa turvaat häneen. Näin Vapahtajan astuminen ylös taivaaseen saattaa asiat sydämessämme oikeaan järjestykseen. Hänen valtakuntansa on kaikkein tärkein asia. Se kasvaa hengellisesti sanan voimasta, mutta ei maallisin keinoin.

    Odotamme Kristus toivomme täyttäjäksi

    Opetuslapset saivat myös tiedon siitä, että Kristus on kerran tuleva takaisin. Näillä sanoilla heille ja koko Uuden liiton seurakunnalle opetettiin odottamaan Vapahtajan paluuta. Tiedämme jo, että yksi osa tätä odottamista on, että uskossa turvaamme Kristuksen sanaan ja annamme hänestä todistuksen toisillekin.

         Vapahtajan odottaminen on toivon täyttymisen odottamista. Tästäkin meitä vakuuttaa Kristuksen taivaaseen astuminen. Kun hänellä nyt on kaikki valta taivaassa ja maan päällä, se tarkoittaa sitä, että kaikki vihollisen valta on hänelle alistettu. Tämä on todellisuutta jo nyt. Kun Vapahtaja palaa, tämä todellisuus ja autuus tulevat näkyväksi.

         Näin Jumalan valtakunnassa oleminen on todellisessa rauhan ja ilon valtakunnassa olemista täällä ja toivon täyttymisen odotusta. Hyvä on Jumalan lapsen osa!

         C.F.W. Walther puhuu neljästä asiasta, joista Kristus on jo saanut voiton. Nyt tarkastelemme näitä asioita, kuinka Jumalan sanan kautta nyt omistamme Vapahtajan saaman voiton ja kuinka odotamme lopullista voittoa hänen tullessaan.

         Ensiksi Vapahtaja on saanut voiton synnistä. Hän on sovittanut synnit niin, että voimme sanoa, synti, missä on sinun otasi. Se ei voi uskovaa kadottaa. Täällä ajassa synti tosin vaivaa, houkuttelee ja saattaa jopa lankeemukseen. Mutta uskossa Kristukseen omistat anteeksiantamuksen ja voiton taistelussasi. Kun Vapahtaja palaa, ei mikään synti enää sinua vaivaa.

         Toiseksi Vapahtaja voitti kuoleman. Uskon kautta Vapahtajaan omistat nyt voiton kuolemasta. Voit lausua apostolin kanssa: ”Halu minulla on täältä eritä ja olla aina Kristuksen kanssa. Kuolema on minulle voitto.” Koska synti on voitettu, on voitettu myös kuolema. Näin Kristuksen valtakunnassa nautit autuaallista voittoa kuolemasta ja ajallisen kuoleman kautta siirryt iankaikkiseen elämään.

         Kolmanneksi Kristuksen taivaaseen astuminen merkitsee voittoa laista. Laki ei enää voi tuomita uskovaa. Syytöksillään se kyllä näyttää todeksi synnin ja näin ajaa entistä lujemmin turvaamaan Kristukseen. Hänessä on voitto kaikesta lain syytöksestä.

         Vieläpä Kristuksen taivaaseen astuminen merkitsee voittoa saatanasta. Kyllä kiusaaja vielä raivoaa ja uskovia kiusaa. Mutta Kristuksella on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Niinpä hänen armolupauksessaan on voima niin, että yksi sana kaataa kiusaajan syytöksineen.

    Näin Kristuksen taivaaseen astuminen tuo uskovalle pysyvän lohdun. Hänen sanansa antaa sielulle varmuuden syntien anteeksiantamuksesta. Se, että Vapahtaja on nyt taivaassa, on varma vakuus siitä, että hän on voittanut viholliset, antaa turvan uskovalle ja vie perille autuuteen. Amen.

     

  • Miten käytät leiviskäsi?

    Kirkkovuoden lähinnä viimeisenä sunnuntaina, III vuosikerran evankeliumiteksti

    Sillä tapahtuu, niinkuin tapahtui, kun mies matkusti muille maille: hän kutsui palvelijansa ja uskoi heille omaisuutensa; yhdelle hän antoi viisi leiviskää, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykynsä mukaan, ja lähti muille maille. Se, joka oli saanut viisi leiviskää, meni kohta ja asioitsi niillä ja voitti toiset viisi leiviskää. Samoin kaksi leiviskää saanut voitti toiset kaksi. Mutta yhden leiviskän saanut meni pois ja kaivoi kuopan maahan ja kätki siihen herransa rahan. Pitkän ajan kuluttua näiden palvelijain herra palasi ja ryhtyi tilintekoon heidän kanssansa. Silloin tuli se, joka oli saanut viisi leiviskää, ja toi toiset viisi leiviskää ja sanoi: 'Herra, viisi leiviskää sinä minulle uskoit, katso, toiset viisi leiviskää minä olen voittanut'. Hänen herransa sanoi hänelle: 'Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.' Myös se, joka oli saanut kaksi leiviskää, tuli ja sanoi: 'Herra, kaksi leiviskää sinä minulle uskoit, katso, toiset kaksi leiviskää minä olen voittanut'. Hänen herransa sanoi hänelle: 'Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.' Sitten myös se, joka oli saanut yhden leiviskän, tuli ja sanoi: 'Herra, minä tiesin sinut kovaksi mieheksi; sinä leikkaat sieltä, mihin et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, missä et ole eloa viskannut. Ja peloissani minä menin ja kätkin sinun leiviskäsi maahan; katso, tässä on omasi.'  Mutta hänen herransa vastasi ja sanoi hänelle: 'Sinä paha ja laiska palvelija! Sinä tiesit minun leikkaavan sieltä, mihin en ole kylvänyt, ja kokoavan sieltä, missä en ole viskannut. Sinun olisi siis pitänyt jättää minun rahani rahanvaihtajille, niin minä tultuani olisin saanut omani takaisin korkoineen. Ottakaa sentähden leiviskä häneltä pois ja antakaa sille, jolla on kymmenen leiviskää. Sillä jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on. Ja heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.' (Matt. 25:14–30)

    I.

    Rakkaat kristityt! Kirkkovuoden lopulla ajatuksemme suuntautuvat kohti tämän maailman loppua ja tulevan alkua Jeesuksen palatessa. Tämä vertaus puhuu siitä, miten meidän on käytettävä aikamme ennen Herran paluuta. Vertauksen isäntä, joka matkustaa muille maille ja palaa pitkän ajan kuluttua, kuvaa Jeesusta, joka tulee tuomitsemaan maailman. Palvelijoille uskotut leiviskät ovat lahjoja, joita kristityille on annettu, että he käyttäisivät niitä uskollisesti Herransa paluuta odottaessaan.

    Leiviskät ovat erilaisia kykyjä, voimavaroja ja mahdollisuuksia, joita olemme saaneet Jumalalta. Ne ovat kaikkea sitä, mitä voimme käyttää lähimmäisen palvelemiseen ja Kris­tuk­sen valtakunnan hyväksi. Jumala antaa jokaiselle hänen oman osansa. Hän antaa kul­lekin niin kuin tahtoo, toiselle enemmän, toiselle vähemmän, mutta aina juuri sen verran kuin on ihmiselle sopivaa ja Kirkolle tarpeen. Eikä hän vaadi meiltä sellaista, mihin hän ei ole antanut meille kykyä, eikä sellaista, mitä tekemään hän ei ole meitä kutsunut. Mutta uskol­lisuutta hän edellyttää, sitä, että käytämme hänen tahton­sa mukaan sen, mitä olemme saaneet.

    Kristitty käyttää leiviskänsä oikein, kun hän toimii Jumalan tahdon mukaan siinä toimintapiirissä, johon Jumala on hänet asettanut. Se tarkoittaa uskollisuutta niissä kutsumuksissa, jotka Jumala on anta­nut, sekä maallisissa että hengellisissä. Monet selittäjät näkevät tekstimme painopisteenä kykyjen käytön Jumalan valtakunnan työssä. Voimme ajatella myös uskollisuutta Jumalan sanan, kirkon yhteisen aarteen, käytössä ja tarjolla pitämisessä. Sen kauttahan Jumalan valtakunta leviää.

    Kun kristitty elää uskonsa mukaan, hän edistää Jumalan valtakunnan asiaa maallisissakin toimissaan. Toteuttaahan hän Jumalan hyvää tahtoa maailmassa ja todistaa vaelluksellaan Herrastaan. Mutta kristityllä on erityinen kutsumuksensa Kristuksen Kirkossa. Meidät on kutsuttu työhön Herran viini­tarhaan. Töitä on tarjolla yhden­teen­toista hetkeen saakka, mutta se ei ole syy viivytellä, vaan päinvastoin rientää juuri nyt armollisen ja hyvän Jumalan palvelukseen, että tuot­taisimme hänelle voittoa.

    Jumalan valtakunnan asiaa voi palvella monin tavoin. Seura­kunta­ruumiissa on monta jäsentä ja jokaisella oma tehtävänsä. On monen­laisia töitä ja toimia, joita seurakunta tarvitsee. Kukin voi käyttää omaa aikaansa, osaamistaan ja voimiaan niihin sen mukaan kuin kykenee ja seurakunta tarvitsee. Omaisuudesta voi uhrata. Kukin voi suullaan todistaa Kristuksesta, lohduttaa, ojentaa ja rakentaa Jumalan sanan mukaan. On monia eri tapoja osoittaa rakkautta Jumalan perheväelle ja muille. Tulemalla seura­kunnan tilaisuuksiin kristitty tunnustaa uskoaan ja on rohkaisuksi toisille uskoville, kun he näkevät, etteivät ole yksin. Ja vaikka mitään muuta ei voisi tehdä, niin uskova saa aina Kristuksen kuninkaallisen papiston jäsenenä lähestyä Jumalaa rukouksessa ja anoa häneltä kaikkea, mitä ihmisten pelastukseen tarvitaan. Näin hän taistelee Jumalan valtakunnan puolesta.

    Vertauksen yksikin leiviskä on valtava summa: puhutaan suuruusluokaltaan työmiehen viidentoista vuoden palkkaa vastaavasta rahamäärästä. Meillä on mah­dollisuus tehdä paljon hyvää! Mutta Jumala arvostelee mahdolli­suutemme eri tavalla kuin ihminen – ja samoin tuloksemme. Moni meistä vähäiseltä näyttävä asia on hänen silmissään suuri. Jumala edellyttää meiltä ennen muuta uskollisuutta. Työmme tulos on hänen kädessään.

    II.

    Vertauksen palvelija, joka kaivoi leiviskänsä maahan, heitettiin ulos pimeyteen. Tämä on vakava varoitus, ettemme jättäisi Jumalalta saa­maamme käyttämättä. Jumalan laki tuomitsee ankarasti pahojen tekojen lisäksi myös tekemättä jättämiset. Lähimmäisenrakkauden käsky edellyttää paitsi sitä, ettemme vahingoita toista, myös sitä, että edis­tämme hänen parastaan. Viidennen käskyn selitys katekismuks­essa käskee auttamaan ja hoivaamaan lähimmäistä kaikissa elämän tarpeis­sa, ja seitsemännen käskyn selitys auttamaan häntä enentä­mään ja varjelemaan omaisuuttaan ja elatustaan. Lisäksi Raamatussa on monia kehotuksia toimia evankeliumin työn hyväksi seura­kunnas­sa uhreilla, töillä ja rukouksilla. Lahjaksi olemme saaneet, ja lahjaksi meidän tulee myös antaa.

    Se, joka jättää lahjansa käyttämättä, halveksii Herraansa. Evankeli­umi­tekstin vertaus on ankara lain saarna niille, joilla ei ole todellista uskoa, mut­ta jotka kuvittelevat olevansa kristittyjä. Se, joka ei tee hyvää hedelmää, on kuiva ja kuollut oksa, joka hakataan irti ja heitetään tuleen. (Joh. 15:2,6) Hyvät teot ovat merkki pelastuksesta, jonka kristitty omistaa uskon kautta. Teot eivät ansaitse pelastusta. Mei­dät on pelastettu armosta, uskon kautta, Jumalan lahjana, ei te­ko­jen kautta, kuten Paavali kirjoittaa. Mutta hän jatkaa: meidät on luotu Kristuk­sessa hyviä tekoja varten, että me niissä vaeltai­sim­me. (Ef. 2:8–10) Tekstimme on uskoville vakava va­roi­tus ja kehotus aina valvoa uskossa ja Jumalan armossa, etteivät he tulisi pen­seik­si ja menettäisi pelas­tus­taan synnissä elämällä.

    Kun tutkimme itseämme, näemme paljon puutteita. Olemmeko aina olleet innokkaita käyttämään kykyjämme ja omaisuuttamme hyvään? Onko meillä ollut aina halu palvella Jumalaa ja lähimmäistä sillä, mi­tä meillä on, vai olemmeko hukanneet tai käyttäneet väärin sitä, min­kä Jumala on antanut? Onko meillä ollut itsekkäitä pyrkimyksiä toimissamme? Olemmeko käyttäneet aikaamme väärin ja voimiamme asioihin, jotka eivät ole hyviä eivätkä rakentavia? Jumalan laki näyt­tää, että paha palvelija on meidän kaikkien sydämessä. Kristitty tah­toi­si olla hyvä ja uskollinen palvelija, joka tekee voittoa isännäl­leen, mutta hän näkee, että paha riippuu vielä hänessä kiinni. (Room. 7:21) Niinpä rukoilemme: ”Herra, älä käy tuomiolle palvelijasi kanssa, sillä ei yksikään elävä ole vanhurskas sinun edessäsi” (Ps. 143:2) Jos Ju­ma­la tuomitsee meidät ankaruutensa mukaan, ei kukaan voi kestää, sillä olemme kaikki tehneet syntiä.

    Jeesus käytti oikein sitä, mitä hän oli ihmisenä Isältä saanut. Hänen kuuliaisuutensa on meille vanhurskaudeksi. Hän hankki omallaan voittoa, ei kaksin­kertaisesti eikä edes kymmenkertaisesti, vaan suorastaan äärettömän paljon: kuuliaisuudellaan ja uhrillaan hän hankki pelastuksen kaikille ihmisille. Hän voitti Isänsä omiksi meidät syntiset, jotka olimme perkeleen vallan alla. Ja hän kärsi myös laimin­lyöntiemme rangaistuksen. Ristillä Jeesus sovitti kaik­ki syn­tim­me, siis paitsi pahat tekomme myös tekemättä jättämi­sem­me. Näin pahim­mallekin palvelijalle on anteeksiantamus. Mikään laiminlyönti ei ole niin suuri, ettei sitä olisi hyvitetty, eikä mikään synnin haava niin syvä, ettei Jeesus sitä parantaisi. Kymmenen tuhannen leiviskän velkakin annetaan anteeksi.

    Usko siis sinäkin kaikki syntisi anteeksi! Älä jää pelkäämään Herrasi tuomiota, kun tarjolla on ehdoton armahdus Kristuksen tähden! Ja kun siihen tartut, saat Jumalan armosta myös voimaa käyttää leiviskäsi oikein. Jumalan rakkaus vaikuttaa sinussa rakkautta niin, että tahdot palvella isäntääsi ja tuottaa hänelle voittoa, sillä hän on sinulle hyvä. Etkä palvele yksin, omalla voimallasi, vaan Jeesus on kanssasi, elää sinussa ja tekee työtään kauttasi.

    Kristuksen vanhurskaus on täydellinen. Kun omistamme sen sanasta ja sakramenteista uskon kautta omak­semme, olemme Jeesuksessa täydellisen vanhurskaita. Olemme Jumalan silmissä pyhiä ja puhtaita niin kuin hänen Poikansa. Isä katsoo meitä niin kuin häntä ja sanoo: ”Tämä on minun rakas poikani, rakas tyttäreni, johon minä olen mielistynyt.” Olemmehan jo kasteessa häneen puettuja ja häneen liitettyjä. (Gal. 3:27)

    Mutta meidän oma uusi kuuliaisuutemme, uusi elämän vanhurskaus, jonka Jumala on laittanut uskovissa alulle, on vielä vajavaista. Siinä meillä on jatkuvasti kasvun varaa. Sen suhteen emme ole vielä täy­del­lisen pyhiä, vaan vasta tulossa pyhiksi, emme ole vielä saavutta­neet täydellisyyttä, vaan olemme matkalla siihen. Kristuksen armon aarteisiin emme voi lisätä mitään, mutta omia leivisköjämme voimme käyttää paremmin.

    Käytön myötä lahja enentyvät. Yksilötasolla se ilmenee siten, että käyttämällä kykyjään ihminen kehittää niitä ja oppii käyttä­mään paremmin sitä, mitä hänellä on – kaikki tämä Jumalan armosta ja johdatuksesta. Kun ihminen kasvaa uskossa ja pyhityksessä, Hengen hedelmät (Gal. 5:22) lisääntyvät hänessä. Toisaalta lahjojemme käytön kautta Jumala tekee työtään ja tuo ihmisiä valtakuntaansa. Näillä ihmisillä on vuorostaan omat kykynsä ja lahjansa, jotka tulevat Kristuksen Kirkon käyttöön.

    III.

    Isännän uskolliset palvelijat saavat käydä Herransa iloon. Ne, jotka ovat pysyneet uskollisina Jeesukselle, säilyttäneet uskon evankeli­umiin, saavat tulla autuuteen Kristuksen luona. Heidän silmistään pyyhitään viimeinenkin kyynel ja kaikki entinen on vihdoin mennyt. Elämän rasitukset, vaivat ja kipuilut, yksinäisyys, ikävä ja kaipuu hälvenevät kuin pieni puronen, joka laskee ikuisen rauhan valta­mereen. Sielumme löytävät viimein levon Jumalassa. Jo täällä saamme jättää kaikki murheet Jumalan huomaan. Siellä vapaudumme niistä lopullisesti ja täydellisesti. Sinä päivänä näemme, miten kaikki on Jumalan armosta ollut johta­massa meitä siihen siunattuun hetkeen. Näemme sen, mitä nyt uskom­me: ”Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat ja jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.” (Room. 8:28)

    ”Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi.” Herra nimittää ”vähäksi” meidän mielestämme suuria ja vaikeitakin tekoja ja tehtäviämme: koko elämämme kilvoi­tus­ta ja kaikkea vaivan­näköämme hänen valtakuntansa hyväksi. Hänelle ne ovat pientä, sillä vaikka hyvät tekomme olisivat kuinka lukuisat, ne ovat silti vähäiset palkkaamme verrattuna. Emme ansaitse pelastusta teoillamme, vaan pääsemme autuuteen armosta. Mutta Herra on luvannut mak­saa omilleen runsaan armopalkan heidän vaivoistaan. Tullessaan hän korvaa moninkertaisesti täällä kärsimämme vaivan. Hän kruunaa meissä omat tekonsa, jotka hän itse on meissä vaikuttanut, kuten kirkkoisä Augustinus sanoi.

    Pian Herra palaa. Silloin kilvoituksemme päättyy ja saamme aina olla hänen kanssaan. Saamme armosta tulla hänen ikuiseen iloonsa. Nyt on aika valvoa ja odottaa häntä uskossa. Teh­kääm­me uskollisesti työtä hänen valtakuntansa hyväksi, kun vielä on aikaa, kutsuen kaikkia tulemaan hänen valtakuntaansa.