Saarna
  • Gal. 5:1-14

    Pastori Markku Särelän saarna Raamattuleirin 2008 päätösjumalanpalveluksessa Siitamajalla

  • Häät ovat valmistetut, tulkaa häihin!

    Pastori Markku Särelän saarna 18.10.2020

  • Haluatko Jumalan lepoon

    Kolmantena pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina, II vuosikerran epistolateksti

    "Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva. Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa. Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä. Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija; eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili. Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta. Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan. Hebr. 4:9-16.

    Pyhä Raamattu puhuu taivaallisesta autuudesta lepona. Kun Jumala loi maailman, hän sen jälkeen "lepäsi kaikista teoistansa" eikä siis luonut uutta maailmaa eikä myöskään uusia lajeja tähän maailmaan. Maailma jatkoi sen jälkeen menoaan Jumalan sanan varassa ja sen siunauksen varassa, jonka Jumala oli sille antanut. Hän oli sanonut: "Tuottakoon maa elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, karjaeläimet ja matelijat ja metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan.... Ja Jumala siunasi ihmiset, ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi." 1 Moos. 1:24,28. Tämä siunaus sulkee sisäänsä äitiyden ja isyyden, työnteon ja sen tulokset. Se kuuluu tähän maailmaan luonnollisena Jumalan tarkoittamana elämään liittyvänä asiana. Alunperin se sisälsi pelkkää siunausta; vasta syntiinlankeemus toi siihen kirouksen.

    Kun siis ihminen asetettiin paratiisiin, hänet pantiin tekemään työtä viikkorytmissä. Oli kuusi päivää työtä; seitsemäs päivä soi lepoa niistä asioista, mistä saattoi levätä. Se antoi myös virkistystä Jumalan sanasta. Sen sijaan Jumalasta Raamattu sanoo: "Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt" (2 Moos. 2:2). Raamattu sanoo kaikista luomispäivistä: "Tuli ehtoo ja tuli aamu", mutta niin ei sanota seitsemännestä päivästä. Siten Raamattu osoittaa, että Jumalalle tämä seitsemäs päivä on loputon, iankaikkinen lepo. Tekstimme sanookin: "Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva. Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa."

    1. Sapatinlepo on varmasti tuleva Jumalan kansalle

    Jumalan kansalle luvataan siis pääsy Jumalan iankaikkiseen sapatinlepoon, hänen luoksensa, hänen autuuteensa.

    Siitä tekstimme lausui: "Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva." Varmasti. Siinä on luja, ihana lupaus iankaikkisesta autuudesta. Apostoli Paavali sanoo: Jumala "antaa teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme, kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille", 2 Tess. 1:7-8.

    Haluatko sinä tähän lepoon? Vai haluatko jäädä rangaistuksen ja koston alle? Kadotuksessa ei ole lepoa. Siitä sanotaan: "Heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti." Ilm. 20:10.

    Uskovilla on täällä ajassa omat vaivansa, joista psalminkirjoittaja lausuu: "Minua vaivataan joka aika, ja minä saan joka aamu kuritusta", Ps. 73:14. Lohdutuksemme on siinä, että tämän vaivanaika kerran päättyy lopullisesti ja täydellisesti. Raamattu sanoo uskovista: "He saavat levätä vaivoistansa, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä", Ilm. 14:13.

    Raamattu todistaa vielä: "Lupaus päästä hänen lepoonsa pysyy vielä varmana", Hebr. 4:1. Ja lisää: "Me pääsemme lepoon, me jotka tulimme uskoon", Hebr. 4:3.

    On siis aivan varmaa, että Mooses ja Elia, Johannes ja Paavali, Daavid ja syntinen nainen, neitsyt Maria ja ristin ryöväri, Job ja Aabraham, Saara ja Raahab, Betanian Martta ja Maria, Elisabet ja Simeon, muut profeetat ja apostolit, uskovat kaikkina aikoina ja koko Jumalan autuas pyhä kansa pääsee Jumalan lepoon. Toiset siellä jo ovat ja loputkin sinne rientävät.

    Tätä ei kiusaaja voi estää. Jumala toteuttaa varmasti lupauksensa.

    2. Tuleeko sapatinlepo sinulle

    Hebrealaiskirjeen kirjoittajalla oli suuri huoli siitä, kuinka hänen kirjeensä vastaanottajien lopulta käy. Hän muistuttaa heitä epäuskoisten israelilaisten kohtalosta, jotka eivät päässeet Jumalan lepoon, vaan jotka epäuskonsa tähden tulivat hyljätyiksi.

    Kirjoittaja muistuttaa lukijoitaan Jumalan sanan kyvystä tunkeutua ihmisen sisimpään ja paljastaa, mitä siellä on. Hän sanoo: Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija." Hän osoittaa, ettemme voi Jumalalta mitään salata, sillä "ei mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili." Ihminen näkee huonosti toisen ihmisen sisälle ja tekee usein erehdyksiä. Mutta Jumala näkee kaiken aikaa aivan tarkasti ihmisen tilan, senkin, onko hän uskossa vai ei. Jumalaa emme voi pettää emmekä harhauttaa. Tullaksemme lepoon, meidän on tarpeen löytää se armo, jonka Ylimmäinen pappimme Kristus meille hankki uhratessaan itsensä kertakaikkisesti meidän edestämme. Erityisesti tätä totuutta kirjoittaja tähdentää koko kirjeessään. Ja hän osoittaa, että usko on pelastukseen välttämätön: "Ilman uskoa on mahdotonta olla otollinen Jumalalle."

    Edempänä tässä kirjeessä kirjoittaja muistuttaa sanankuulemisen ja yhteisen kokoontumisen tärkeydestä ja sanoo: "Älkää jättäkö omaa seurakunnankokoustanne, niin kuin muutamien on tapana." (Hebr. 10:25). Hän tähdentää kilvoittelun merkitystä ja sanoo: "Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan, ja te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille: 'Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee'" (Hebr. 12:4-5). Hän kehottaa olemaan kuuliaisia oikealle Jumalan sanan opetukselle ja sen opettajille: "Olkaa kuuliaiset johtajillenne ja tottelevaiset, sillä he valvovat teidän sielujanne niinkuin ne, joiden on tehtävä tili, että he voisivat tehdä sitä ilolla eikä huokaillen; sillä se ei ole teille hyödyllistä." (Hebr. 13:17)

    Kaikella tällä kirjoittaja tähtää siihen, että hänen lukijansa ymmärtäisivät pitää perimmäiset kysymykset ensisijaisina elämässään ja että säilyisivät uskossa ja tulisivat Jumalan lepoon.

    Kun olen keskustellut ihmisten kanssa, olen saanut sen käsityksen, että on monia sellaisia, jotka eivät ole suorastaan kielteisiä uskon asioita kohtaan. He saattavat jopa sanoa, että jonkinlainen usko pitää olla. Mutta toisaalta he heti kohta vastustavat, jos uskosta pitäisi tehdä totta raamatullisella tavalla. Ne asiat, joita olen tässä ottanut Raamatusta esille, ei sovi heille. Kuinka he sitten voivat uskoa pääsevänsä perille Jumalan lepoon, jos he hylkäävät sen neuvot ja sen opetuksen, jolla Jumala haluaa meidät sinne johtaa ja varjella? Tutki siis itseäsi, millainen sinun uskosi on. Onko se yhtäpitävä sen kanssa, mitä Raamattu opettaa siitä uskosta, joka pelastaa ja joka vie Jumalan lepoon, vai onko se jotakin muuta? Kun Jumalan sana jo nyt paljastaa ihmisen sisimmän, mitä on seistä viimeisenä päivänä suuren Tuomarin edessä, jolle kaikki on alastonta ja paljastettua? Ajattele näitä asioita. tee oikeat Jumalan sanan mukaiset johtopäätökset ja suuntaa uskosi Kristukseen ja pidä silmät häneen luotuina.

    Tekstimme muistuttaa meitä heikkoudestamme, mutta lohduttaa meitä sillä, että Jumala on antanut meille juuri sopivan Vapahtajan ja Ylimmäisen papin: "Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta. Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan." Nyt, kun sanaa kuulemme ja meille Kristusta kirkastetaan, on tuo oikea aika. Huomisesta emme tiedä. Eilen kuulemamme ei meitä auta, ellei se ole tänäänkin uskomme kohde. Sen tähden oikea aika on juuri nyt, siinä hetkessä, jota elät. "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa", sanotaan Hebrealaiskirjeessä.

    Miten pelottava Jumala onkaan pyhyydessään syntiselle ihmiselle. Mutta synnittömät enkelit ylistävät häntä turvallisesti hänen valtaistuimensa edessä. Kun Kristus on jo hankkinut meille armon ja pääsyn kaikkein pyhimpään, saamme uskalluksella käydä armoistuimen eteen joka päivä. Kristuksessa syntimme ovat anteeksi annetut. Uskossa Kristukseen olemme Jumalalle otollisia, koska Kristus on ottanut pois syntimme ja kantanut ne ruumiissaan ristinpuuhun. Häneen pukeutuneina olemme Jumalan edessä kasteen armoliitossa puhtaaksi pestyjä ja sydämemme on vihmottu puhtaaksi pahasta omastatunnosta. Miten turvallinen, rakastava ja hellä Jumala onkaan lapsilleen! Onhan hän luvannut: "Niinkuin äiti lohduttaa lastansa, niin minä lohdutan teitä" (Jes. 66:13).

    Tartu siis uskolla kiinni Jumalan ihaniin armolupauksiin ja omista ne itsellesi ja usko, että "sapatinlepo on varmasti Jumalan kansalle tuleva". Amen.

    Markku Särelä

  • Haluatko kuulla perinteisen joulun sanoman

    Joulupäivänä II vsk:n evankeliumi

    Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt. Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa. Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan. Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut. Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta. Joh. 1:1-14.

    Haluamme viettää perinteisen joulun: veisata tuttuja jouluvirsiä, kuulla saarnattavan Jeesus-lapsesta ja itämaan tietäjien tavoin kumartaa häntä. Antakoon Pyhä Henki meille Sanan kirkkautta löytääksemme oikean joulun.

    Sanomme virren 14 sanoilla:

          Sua, Vapahtaja rukoilen, Sit' älä multa kiellä:
          Tää ota sydän syntinen Asuaksesi siellä
          Sen valtiaana ainiaan, Niin että murheissani saan
          Sult' avun, lohdutuksen. (VK 1938/1943 14:6)

    Voidaksemme viettää perinteistä joulua meidän on tarpeen löytää kedon paimenten joulun olennaiset asiat. Onhan kysymyksessä Kristuksen syntymäjuhla, hänen, josta Jumalan sana sanoo: "Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti." (Hebr. 13:8.) Paimenten joulussa oli kysymys juuri tämän henkilön maailmaan tulosta. Enkeli sanoi: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa." (Luuk. 2:10-11.) Joulun suuri ilo sisältyy siis toisaalta siihen persoonaan, joka tuli keskellemme, ja toisaalta siihen työhön, jonka hän teki meidän hyväksemme.

    1. Kuka tuli maailmaan?

    Saarnatekstimme on apostoli Johanneksen evankeliumista. Johannes kirjoitti evankeliuminsa vanhalla iällään. Historiasta tiedämme, että oli noussut erilaisia hyvin vaarallisia harhoja, jotka koskivat Kristuksen persoonaa. Niiden mukaan Beetlehemin talliin syntyi vain tavallinen ihminen, ei tosi Jumala. Jos Seimen lapsi ei ole tosi Jumala, Herra, koko usko on iankaikkista pelastusta ajatellen aivan turha, sillä koko maailman syntejä ei voi sovittaa pelkkä ihminen.

    Apostoli Johannes haluaa säilyttää evankeliumin kaikille ajoille todellisena ilosanomana. Kun hän kirjoittaa evankeliuminsa, hän on viimeinen elossa oleva apostoli, ja hän näkee pyhäksi tehtäväkseen varjella kristikunta oikeassa Jeesuksen tuntemisessa. Hän kirjoittaa 1. kirjeessään: Jeesus Kristus "on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä" (1 Joh. 5:20). Ja heti evankeliuminsa alussa hän kirjoittaa: "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt."

    Johannes tuo esille selkeästi, kuka Jeesus on. Hän puhuu Jeesuksesta Sanana eli Logoksena. Tätä sanaa käyttivät myös harhaopettajat, mutta Johannes säilyttää tällä sanalla jo Vanhassa testamentissa olevan merkityksen. Sana on persoona, joka on ollut alussa ennen kuin mitään oli luotu. Kaikki, mikä on syntynyt, on syntynyt hänen kauttaan. Tiedemiehet, jotka eivät Jumalaa tunne, pohtivat, mistä maailma on saanut alkunsa; uskovalle se ei ole ongelma. Kaikki on luotu Jumalan Sanalla ja pysyy tämän Sanan varassa voimassa. Ja tästä sanasta apostoli sanoo: "Sana oli Jumala."

    Kun vietämme perinteistä joulua, juhlimme Jumalan Pojan maailmaan tuloa. Kirjeissään apostoli Johannes sanoo sitä "lihaan tulemiseksi" (1 Joh. 4:2; 2 Joh. 7). Jumala pysyi Jumalana. Hän ei muuttunut ihmiseksi, vaan hän syntyi ihmiseksi siten, että hän koko ajan pysyi tosi Jumalana. Vapahtajamme Kristus Jeesus on siis samanaikaisesti sekä tosi Jumala että tosi ihminen. Herra otti itseensä todellisen ihmisluonnon neitsyt Mariasta siten, ettei hän omaksunut olemukseensa Marian eikä kenenkään muunkaan ihmisen syntisyyttä. Olihan Herran enkeli sanonut Marialle: "Se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi." (Luuk. 1:35.)

    Tätä tapahtumaa kristikunta on viettänyt juhliessaan joulua. Kirkkoisä Ambrosius, joka eli 300-luvulla, veisasi näin:

          Jeesus Kristus meille nyt Neitseestä on syntynyt.
          Ihmiseks on Jumala Tullut tänne taivaasta.
          Isän on hän vertainen, Yhtä iankaikkinen,
          Hallitsee nyt Isänsä Oikealla kädellä. (VK 1938/1943 12:1,6)

    Tämän virren saksansi Martti Luther ja suomensi Hemminki Maskulainen. Se on perinteinen, hyvä virsi.

    Sillä, että Jumala tuli ihmiseksi, on meille suuri merkitys. Vaikka siihen tapahtumaan ei olisi liittynyt syntisen maailman sovittamista Jumalan kanssa, se olisi jo sinänsä juhlimisen arvoinen ja vertaansa vailla oleva tapahtuma. Apostoli Johannes kuvaa sen merkitystä sanomalla Sanaa valoksi ja elämäksi. Varmasti hänellä on mielessä Vanhan testamentin puhe tästä maailmasta kuoleman varjon maana. Jeesus on pimeän varjon ja kylmän kuoleman vastakohta; hän on valo ja elämä.

    Aadamin lankeemuksen jälkeen tässä maailmassa on nyt ensimmäinen ihminen, joka olemukseltaan on valo ja elämä. Sillä koska hän on tosi Jumala, hänessä ei voi olla syntiä eikä kuolemaa. "Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt", sanoo tekstimme Jeesuksesta.

    Jotta meillä olisi perinteinen joulu, tuo paimenten, Johanneksen, Ambrosiuksen, Lutherin ja Hemminki Maskulaisen joulu, meidän on tarpeen kysyä:

    2. Mitä varten Jeesus tuli?

    Tästä tekstimme lausuu: "Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta."

    Hän tuli sitä varten, että meistä tulisi Jumalan lapsia. Lapsi on vanhempiensa huolenpidon kohde. Lapsi on osallinen kaikesta siitä, mitä hänen vanhemmillaan on. Jumalan lapsi on Jumalan silmäterä ja hänen rakkautensa kohde. Jumalan lapsella on omanaan taivasten valtakunta ja autuus. Sitä varten Jeesus tuli, että tämä kaikki olisi ikuisesti meidän omamme. Hän tuli juuri sinua varten.

    Kun kirkkoisä Hieronymus noin 1600 vuotta sitten oleskeli Beetlehemissä ja katseli Jeesuksen synnyinpaikkaa, hän mielessään keskusteli Jeesuksen kanssa. Hän sanoi: "Minun täytyy antaa jotakin sinua itseäsi varten tai muuten menehdyn murheeseeni." Tähän Jeesus-lapsi vastasi: "Rakas Hieronymus, kun sinä olet noin antelias, niin tahdon sanoa sinulle, mitä voisit antaa minulle: anna minulle syntisi, paha omatuntosi ja kadotustuomiosi." Hieronymus kysyi: "Mitä sinä niillä teet?" Jeesus-lapsi vastasi: "Tahdon ottaa ne hartioilleni... tahdon kantaa syntisi ja ottaa ne pois." Silloin Hieronymus liikuttui ja sanoi: "Ah, Jeesukseni, rakas lapsonen, kuinka onkaan sydämeni heltynyt! Ajattelin, että sinä tahtoisit minulta jotakin hyvää, mutta päinvastoin sinä tahdot kaikkea sitä, mikä minussa on pahaa. Ota siis vastaan, mikä on minun omaani, ja anna minulle, mikä on sinun omaasi, niin olen vapaa synneistäni ja olen varma siitä, että perin iankaikkisen elämän." (Ks. Luterilainen 1969, s. 316.)

    Tätä on perinteinen joulu: onnellinen vaihto. Jeesus tuli maailmaan ja otti päälleen meidän syntimme ja antoi meille oman vanhurskautensa eli syntien anteeksisaamisen. Jeesukselle se merkitsi kärsimyksen alaista elämää ja lopulta ristin kuolemaa. Meille se merkitsi syyllisyydestä ja rangaistuksesta vapauttamista sekä iäistä autuutta. Saamme omistaa Jumalan armon ja uskossa luottaa siihen, että kaikki syntimme ovat Kristuksessa anteeksiannetut.

    Ajan myötä evankeliumin kirkkaus hävisi. Ajateltiin, että ihmisen on itse pahasta luopumalla tehtävä itsensä taivaskelpoiseksi. Jotakin avitusta siinä tosin uskottiin Jeesukselta saatavan, mutta perinteinen raamatullinen pelkkä armosta yksin uskon kautta pelastuminen oli pahasti pimentynyt. Silloin Jumala armossaan herätti kirkolleen uskonpuhdistajan, Martti Lutherin. Hän pureutui suurissa hengellisissä taisteluissa pyhän Raamatun sanaan ja löysi sieltä evankeliumin. Taas saarnattiin perinteistä joulua, omattunnot vapautuivat ja löytyi autuuden ilo.

    Luther korosti Jeesuksen tekoa ja sitä, että se koski kaikkia, jokaista ihmistä. Hän sanoi: "Kristuksen, ainosyntyisen Pojan, meidän Herramme ja Vapahtajamme vanhurskaus on niin suuri, että se voisi vanhurskauttaa lukemattoman monet maailmat. 'Hän vanhurskauttaa monet', hän sanoo, se tarkoittaa kaikki. Siksi se tulee ymmärtää kaikista sanotuksi, koska hän tarjoaa vanhurskauttaan kaikille, jonka myös saavat ne kaikki, jotka Kristukseen uskovat, tämän sanan mukaan [Mark. 16:16]: 'Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.'" (Jesajan kirjan 53. luvun selitys. Jes. 53:11:n johdosta. Vuodelta 1544. St. L. VI, 720,197.)

    Ja vielä: "Jos Kristus itse tuli vikapääksi kaikkiin niihin synteihin, joita me kaikki olemme tehneet, olemme me siis päästetyt kaikista synneistä, emme kuitenkaan itsemme, omien tekojemme tai ansioittemme nojalla, vaan hänen kauttansa." (Gal. 3:13:n johdosta, Galatalaiskirjeen selitys 1957, s. 337. Vuodelta 1531/1535. St. L. IX, 373.)

    Tällaisesta opetuksesta löytyy sielulle turva. Kaikkien synnit on jo sovitettu, Kristus on koko maailman Vapahtaja. Hyvä on uskoa häneen, hyvä on yhä uskoa näin perinteisen turvallisesti Jeesukseen. Aivan niin kuin Hemminki Maskulainen 1600-luvun alussa veisasi suomeksi Hieronymuksen virttä, sitä samaa, mitä Luther lauloi omalla kielellään ja josta jo osan kuulimme:

          Ainut Poika Jumalan Tuli tänne vaivahan.
          Synnittä on syntynyt, Syntein tähden kärsinyt.
          Jumala ja ihminen Auttajamme armoinen,
          Rauhan ompi rakkahan, Tuonut luota Jumalan.
          Isän luota lähtenyt, Isän luona taas on nyt.
          Voitti vallat turmion, Taivaan aukaissut hän on.
          (VK 1938/1943 12:3-5)

    Amen.

    Markku Särelä

  • Hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä

    Joulupäivänä. III vsk:n evankeliumi

    Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä. Mutta kun Joosef, hänen miehensä, oli hurskas, ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään, aikoi hän salaisesti hyljätä hänet. Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: 'Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä. Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä.' Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: 'Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel', mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme. Herättyään unesta Joosef teki, niinkuin Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä, ja otti vaimonsa tykönsä. Matt. 1:18-24.

    Tämä evankeliumi on Uuden testamentin alusta. Matteus kirjoitti evankeliuminsa erityisesti juutalaisia silmällä pitäen, kuitenkin siten, että hän laajensi sen koskevan myös pakanoita. Niinpä Matteus tuo ensiksi esiin "Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan, Aabrahamin pojan syntykirjan" (Matt. 1:1). Aabraham oli juutalaisten kantaisä, ja he uskoivat Messiaan olevan Daavidin pojan.

    Kuitenkin nämä samat asiat koskettavat myös meitä pakanasyntyisiäkin, sillä lupauksen mukaan Aabrahamin siemenessä tulevat siunatuiksi kaikki kansat ja ennustettu Daavidin Pojan valtakunta on iankaikkinen taivasten valtakunta, johon kutsutaan myös pakanoita teiltä ja aitovieriltä (Matt. 22:1-14) ja kootaan kaikki uskovat kaikista kansoista ja kaikista kielistä (Matt. 28:18-20). On olemassa vain yksi evankeliumi, se sama kaikille, sama sekä juutalaisille että pakanoille.

    1. Kuka on Vapahtaja

    Päivän evankeliumin nojalla haluamme ensiksi tutkia lähemmin, kuka se on, josta siinä sanotaan: "Hän on vapahtava kansansa heidän synneistään."

    Edellä on lueteltu hänen esi-isänsä Aabrahamista Joosefiin. Ja Joosefista lausutaan: "Joosef, Marian mies, josta syntyi Jeesus, jota kutsutaan Kristukseksi." (Matt. 1:16). Näin Jeesuksella on äiti, Maria, josta hän syntyi. Hänellä on myös juridinen, laillinen isä, Joosef, jota kautta hän peri oikeuden Daavidin valtaistuimeen. Olihan hänellä se oikeus Jumalana, hänhän sen oikeuden oli Daavidillekin antanut. Mutta tultuaan ihmiseksi ja Daavidin pojaksi, hänellä oli oikeus tähän valtaistuimeen myös ihmisten edessä, Jumalan heille antaman lain mukaan. Tälläkin tavalla Kristus osoitti alentuneensa lain alaiseksi ja tulleensa täyttämään lain.

    Näin jo ensi lehdellä Uusi testamentti kuvaa Jeesuksen tosi ihmiseksi, lain alaiseksi syntyneeksi vapahtamaan lain alaiset.

    Mutta kun tekstimme sanoo Jeesusta Daavidin pojaksi, se samalla esittää hänet kuninkaana. Matteus kuvaakin evankeliumissaan aivan kuin kirjansa punaisena lankana, että Jeesus on kuningas. Hän kirjoittaa Itämaan tietäjistä, jotka etsivät "äsken syntynyttä juutalaisten kuningasta" (Matt. 2:2). Hän kuvaa Jeesuksen Messias-kuninkaaksi aasilla ratsastamassa Jerusalemiin (Matt. 21:1-11) ja lainaa profeettaa, joka sanoo: "Katso, sinun kuninkaasi tulee sinulle hiljaisena ja ratsastaen aasilla, ikeen alaisen aasin varsalla." Hänen evankeliumissaan on Jeesuksen puhe viimeisestä tuomiosta, jonka pitää Kuningas ja joka kutsuu valtakuntaansa Isän siunatut (Matt. 25:34). Ja vielä Matteus kirjoitti suuren joukon Jeesuksen vertauksia, jotka käsittelivät taivasten valtakuntaa. Oli tarpeen teroittaa juutalaisille, että Daavidin valtakunta, joka oli tuleva, oli hengellinen, taivaallinen valtakunta. Se antaa autuaallisen toivon myös meille pakanoille.

    Raamattu ei kuitenkaan yhdistä taivasten ikuista valtakuntaa eikä sen kaikkivaltaista kuningasta pelkkään ihmiseen, vaan osoittaa että Daavidin poika on samalla jotakin paljon enemmän. Hän on Immanuel, Jumala meidän kanssamme.

    Profeetta Jesaja oli lausunut ennustuksen: "Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel" (Jes. 7:14). Tämä täyttyi Jeesuksen tullessa maailmaan. Jumalan Poika tuli ihmiseksi. Ja niin tuo seimessä uinuva pieni ihmistaimi, jota Maria hoivasi ja Joosef suojasi, oli samalla tosi Jumala.

    Jeesuksen jumaluus on iankaikkinen, hänen ihmisyytensä alkoi sikiämisestä. Tällainen jumalihminen on meidän Vapahtajamme. Ihmiselle käsittämätön, turmeltuneelle järjelle kompastus ja loukkauskallio, mutta vapahdusta tarvitsevalle autuuden tuoja, uskovan sielulle ilo ja riemu hänen sydämelleen.

    2. Mitä vapahtaminen on ja keitä se koskee

    Vapahtaminen on tavallisessa kielessä samaa kuin pelastus; pelastus vaarasta, tervehtyminen sairaudesta, vapautuminen orjuudesta, pelastuminen tuhosta ja kuolemasta. Tekstimme sanoo: "Hän on vapahtava kansansa heidän synneistään." Yhdellä sanalla Raamattu siis kuvaa tässä kaikki ne pahat asiat, joista on tarpeen pelastua. Tuo sana on synti.

    Synti on tuonut hirvittävän vaaratilanteen. Ihminen on siis jo synnin turmelema ja joutunut pois Jumalan yhteydestä. Kuitenkin ihmisen tilanne on vaaranalainen siinä suhteessa, että ihminen joutuu iankaikkiseen kadotukseen, ellei hän saa voittoa synnistä. Kristus tuli tuomaan tämän voiton, ja nyt se on jokaisella, joka häneen uskoo. Sinullakin se on jo valmiina Kristuksessa. Kuka tahansa nyt häneen uskoo, hänestä tulee Jumalan lapsi ja hän kääntyy takaisin Jumalan tykö.

    Synti toi myös kaikenlaisen pahan maailmaan, myös sairauden, tuon kuoleman oireen. Kun Kristus voitti kuoleman, pääsemme hänessä vapaiksi kaikesta pahasta, ja se toteutuu iankaikkisessa elämässä taivasten valtakunnassa, ei vielä täällä nähtävällä tavalla. Vaikka uskossa panemme pois vanhaa ihmistämme, se kuitenkin seuraa hautaan asti mukana. Mutta meillä on se varma toivo, että usko muuttuu näkemiseksi, ja silloin meillä ei enää ole syntiä, vaan olemme siitä täydellisesti vapaita.

    Synti teki meistä orjiaan. Kun synti on Kristuksessa sovitettu ja anteeksi annettu, olemme vapaita synnin kirouksesta ja vapaaksi ostettuja Jumalan armolapsia. Kun Kristus otti orjan muodon, hän vapautti meidät synnin orjuudesta.

    Keitä tämä vapahtaminen sitten koskee? Tekstimme lausuu: Hän on vapahtava kansansa heidän synneistään. Tällä se ei halua sanoa, etteikö Jeesuksen sovitustyö koskisi kaikkia ihmisiä, sillä evankeliuminsa lopussa Matteus kirjoittaa lähetyskäskyn, jossa Jeesus käski viemään evankeliumin kaikille kansoille ja muuallakin hän kuvaa taivasten valtakunnan yleisyyttä ja Jumalan kaikkia ihmisiä koskevaa armotahtoa. Kaikille on julistettava, että Jeesus on heidän Vapahtajansa, ja kaikkia on kutsuttava omistamaan joulurauha Jeesuksen nimessä syntien anteeksisaamisessa.

    Mutta tekstissämme Raamattu puhuu kansan vapahtamisesta sen vuoksi, että juutalaiset olisivat käsittäneet olevansa syntisiä, siis niitä, jotka tarvitsevat syntisten Vapahtajaa. Johannes lausuu asian näin: "Hän on meidän syntiemme sovitus eikä ainoastaan meidän, vaan koko maailman syntien" (1 Joh. 2:2). Toisaalta Matteus tällä sanalla lohduttaa niitä, jotka tuntevat itsensä syntisiksi, jotta he ymmärtäisivät ja uskoisivat, että heille juuri on Vapahtaja tullut.

    Meille tämä merkitsee myös näitä kahta asiaa: syntisyyttämme ja armoa. Jumalan kansa, hänen seurakuntansa, on sellaisten syntisten joukko, joilla on Vapahtaja. Häneen saamme turvata. Täällä ajassa Jumalan kansa ei ole koskaan synnittömien joukko, vaan armahdettujen joukko. Olemme samalla kertaa syntisiä ja vanhurskaita, kuten Luther opetti.

    Virrentekijä veisaa:

          Jumalaansa, Auttajaansa seimeen äiti kapaloi.
          Tällaisille syntisille koitti siinä aamunkoi.
          Siitä sulle, siitä mulle joulu taaskin sanan toi.
          Juuri meille, kylmenneille Jeesus avuks tullut on.
          Kiitä, kiitä Herraa siitä. Usko, vaikk' oot mahdoton.
          Nyt on sulla, nyt on mulla Ilojuhla verraton. VK 1938/1943 28:5-6

    Ja toisessa virressä:

          Armo kuuluu sulle juuri, sulle, raukka, kurjinkin,
          Vaikka rintaas tuska suuri kaivaa liekein polttavin.
          Kaikkein synnit Jeesus kantoi, kaikkein tähden itsens' antoi
          ristiin, kärsimyksihin. VK 1938/1943 68:5.

    Usko siis sinäkin armo omalle kohdallesi, ja ole aivan varma siitä, että Kristuksessa olet saanut kaikki syntisi anteeksi. Älä epäröi. Älä torju evankeliumin kutsua, sillä ilman Vapahtajaa ei ole valoa, ei armoa, ei autuasta iäisyyttä, vaan vain tuomion odotus. Mutta katso, miten suloista, valmista ja täydellistä on kaikki Kristuksessa. Hänessä omatunto löytää levon ja sydän saa joulurauhan.

    Amen.

    Markku Särelä

  • Hän otti päälleen sairautemme ja kantoi tautimme

    Pastori Vesa Hautalan saarna pastori Mika Bergmanin tekstin pohjalta Tampereella 21.12.2018

  • Häntä kuulkaa

    Pastori Markku Särelän saarna 20.12.2020

  • Hengen yhteys

    17. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran epistolateksti

     Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii, kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä: yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte; yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. Ef. 4:1–5.

    Jumala on luonut uskoviensa välille erityisen Hengen yhteyden. Tämä yhteys ei ole vain yhteenkuuluvuuden tunnetta tunnetasolla, vaan se on paljon enemmän. Se on yhteenkuuluvuutta. Ja tällä yhteenkuuluvuudella on erityiset tunnusmerkkinsä. Tästä asiasta tekstimme puhuu. Siihen haluamme syventyä.

    1. On olemassa Hengen yhteys

    Kun ihminen Jumalan luomissanan voimasta syntyy tähän maailmaan, hän ei synny erakoksi, vaan äitinsä rinnoille ja perheen, kodin, suvun, maansa ja koko ihmiskunnan yhteyteen. Kun ihminen evankeliumin ja kasteen voimasta syntyy Jumalan lapseksi, hän syntyy Jumalan ja hänen perheväkensä yhteyteen. Tästä yhteydestä erillään olevaa kristittyä ei ole olemassa. Jo Isä meidän – rukous ilmentää tätä. Kaikilla tosi kristityillä on yhteinen Isä, jotka rukoilevat sanoen ”Isä meidän”. He eivät käytä sanontaa ”minun Isäni”. Vain Herra Kristus sanoi: ”Minun Isäni ja teidän Isänne”, ilmaisten sillä oman erityisen suhteensa Jumalan ainoana Poikana taivaalliseen Isäänsä. Niin kuin on suuriarvoista saada kuulua rakastavan kodin ja omaisten piiriin, vielä suurempiarvoinen on kutsumus olla Jumalan perheen jäsen.

    Tämä yhteys on Pyhän Hengen synnyttämä. Se on suoranainen seuraus uskosta. Sillä uskon kautta me synnymme Jumalan lapsiksi armonvälineiden vaikutuksesta Pyhän Hengen toimesta. Usko liittää meidät taivaallisen Isämme yhteyteen. Ja kun yhteys Isään on palautunut ja tuhlaajalapsi on tullut retkiltään Isän syleilyyn, hän on samalla tullut kotiin veljien ja sisarten pariin. Tai toisin sanoen: Jeesuksen lampaat kuulevat hänen ääntänsä. Tämä ääni vetää heistä jokaisen Jeesuksen luo, mutta samalla he löytävät toisensa Jeesuksen ympäriltä hänen ääntään kuulemasta.

    Isän rakastava syleily, jolla hän ottaa tuhlaajalapsen kotiin takaisin, yhdistää kaikkia uskovia. Se ei ole vain tuntemus, vaan tosiasia, josta sanan ja sakramenttien lohdulliset lupaukset meidät vakuuttavat. Ja nämä lupaukset kestävät silloinkin, kun hyvät tunteet ovat poissa ja epäilykset ahdistavat.

    Jeesuksen suloinen, viheriäille niityille ja lammastarhan turvaan johdattava paimenääni, kaikuu kokoavana, lauman muodostavana. Ja niin on vain yksi lauma. On olemassa vain yksi Kristuksen Kirkko, niin kuin on olemassa vain yksi Hyvä Paimen ja hänen yksi paimenäänensä. Että tämä lauma on yksi, on tosiasia. Se on totta kaikesta ulkoisen kristikunnan rikkinäisyydestä ja lukemattomista sen piirissä vallitsevista vääristä opeista huolimatta. Sillä Kristuksen Kirkon ykseys ja siinä vallitseva Hengen yhteys, ei ole ulkonaista. Se on sisäinen, sydämissä oleva uskon yhteys. Se on sellainen yhteys, jossa jokaisella on sydämessään sama usko kolmiyhteiseen Jumalaan ja Vapahtajaan Herraan Kristukseen ja sama oppi, tuo lohdullinen armonoppi.

    Meidän on tärkeätä havaita, että tämä Hengen yhteys on jo olemassa. Sitä ei vasta luoda, eikä sitä voi ihmiskeinoin saada aikaan. Tekstimme ei näet kehota sitä luomaan, vaan säilyttämään sen. Ihminen joko on tässä yhteydessä tai hän ei ole. Epäuskoiset voivat päästä tähän yhteyteen vain kääntymällä epäuskostaan elävän Jumalan tykö ja palaamalla kasteensa liittoon armon osallisuuteen Kristuksessa.

     2. Hengen yhteydellä on tunnusmerkkinsä

    Kirkollinen sekavuus selittyy osaksi siitä, ettei tunneta Hengen yhteyden ja Kristuksen Kirkon tunnusmerkkejä. Ajatellaan hyvin yksinkertaistetusti, että Kristuksen Kirkko olisi kaikkien kristillisten kirkkojen jäsenten summa. Tai ajatellaan, että Suomessa sitä edustaisivat kansankirkot ja että niihin kuuluminen olisi tae Kristuksen Kirkkoon kuulumisesta, koska näillä kirkoilla olisi historiallinen jatkumo alkulähteille. Tässä ajattelussa ei tekstillämme ja sen opetuksella ole merkitystä. Tekstimme näet sanoo: ”Yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte; yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.”

    Etsiessämme Hengen yhteyttä meidän on siis ensiksi kysyttävä, vallitseeko tekstimme mukainen yksimielisyys opetuksessa eli onko yksi ja sama toivo, yksi Herra, yksi usko, yksi kaste, yksi Jumala ja kaikkien Isä. Luterilainen uskonpuhdistus perusti koko oman paavikirkosta erillisen toimintansa opin yksimielisyydelle. Augsburgin tunnustus sanoo latinalaisen tekstin mukaan: ”Edelleen seurakuntamme opettavat, että yksi, pyhä kirkko on pysyvä ikuisesti. Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta.” Saksalainen teksti tuo vielä ilmi, että Kirkko on sellainen pyhien yhteisö, jossa evankeliumi julistetaan puhtaasti yksimielisesti (einträchtiglich”).

    Hengen yhteydelle on siis ominaista yksimielisyys opissa. Tämä yksimielisyys ei ole mitä tahansa yksimielisyyttä, ei jotakin jonkun henkilön tai yhteisön määräämää yksimielisyyttä, jolle toisten tulee alistua pakosta tai edes vapaaehtoisesti, vaan se on raamatunmukaisuutta, evankeliumin opissa pysymistä Pyhän Hengen aikaansaamana.

    Hengen yhteydellä on siis tunnusmerkkinsä, ne välineet, joilla usko Kristukseen syntyy, joista me saamme Pyhän Hengen ja Jumalan armon.

    Näihin tunnusmerkkeihin uskollisesti pitäytyessämme seurakunnallisessa toiminnassa säilytämme Hengen yhteyden. Jos me sivuutamme ne, asetumme Hengen yhteyden ulkopuolelle. Seurakunta ei saa siis julistaa väärää oppia eikä sitä suvaita. Jokainen väärä oppi tekee uuden jumalan, epäjumalan. Siitä, että Jumala on yksi, seuraa, että on vain yksi usko, yksi kaste, yksi toivo.

    3. Kutsumuksemme arvo vaatii meitä säilyttämään Hengen yhteyden

    Apostoli Paavali vetoaa saamaamme kutsumuksen arvoon. Hän sanoo: ”Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii, kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä.”

    Olemme saaneet kutsun Jumalan lapsiksi taivaallisen Isän perheväkeen Hengen yhteydessä. Tuhlaajalapsi on otettu Isän armoihin, hänen käsivartensa rakkaaseen syleilyyn ja Hyvän Paimenen lammaslaumaan, hänen, joka on sanonut: ”Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä." Tässä on kutsumuksemme ja siinä on myös sen mittaamattoman korkea arvo. Siinä on myös toivomme, se yksi ja sama toivo, jonka me uskovat kaikki kutsumuksessamme saimme.

    Tämä suunnaton, iankaikkinen kutsumuksemme arvo vaatii meitä säilyttämään Hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä. Siinä tarvitsemme nöyryyttä ja hiljaisuutta ja pitkämielisyyttä. Miten usein nöyryyden puute on estänyt ihmisiä luopumasta harhoistaan ja väärästä kirkollisesta yhteydestä. Miten usein ”suuna ja päänä” olemisen halu on estänyt oppivaisella mielellä olemisen ja niiden kuulemisen, jotka Jumalan käskystä julistavat meille totuudessa Sanaa. Miten usein lihallinen äkkinäisyys pitkämielisyyden sijasta on repinyt seurakuntaa. Tässä on aina jatkuvan itsetutkistelun ja parannuksen teon paikka säilyttääksemme todellisen Hengen yhteyden.

    Hengen yhteydessä on siis kysymys sellaisesta yhteydestä, joka säilyttää yhteyden Kristuksen Kirkkoon kaikkina aikoina. Tämä merkitsee yhteyttä apostoleihin ja profeettoihin, sillä Kristuksen Kirkko on rakennettu heidän perustukselleen kulmakivenä itse Herra Kristus. Hengen yhteyttä ei ole siellä, missä apostoleista ja profeetoista luovutaan ja toimitaan vastoin Raamatun sanaa.

    Seuratessamme Kristuksen Kirkon puhtaita tuntomerkkejä saamme pitäytyä kirkoista suurimpaan, pyhimpään, vanhimpaan ja pysyvimpään eli siihen yhteen Kirkkoon, jonka olemassaolon tunnustamme Apostolisessa uskontunnustuksessa, kun sanomme: ”Minä uskon yhden, pyhän, kristillisen Seurakunnan.”

    Mutta samalla tapahtuu uskon paradoksi: Kun pitäydymme tähän suurimpaan kirkkoon, joudumme täällä toiminnassamme hyvin ristinalaiseen ja piskuiseen joukkoon, jota turmeltunut järkemme ei voi ymmärtää tuon kunniakkaan pyhän Kirkon oikeaksi ja aidoksi edustajaksi, mitä se kuitenkin todellisuudessa on.

    On siis pysyttävä Kristuksessa, hänen armossaan ja hänen sanassaan ja puhtaassa evankeliumin opissa, ja niin omasta puolestamme säilytämme sitä Hengen yhteyttä, joka Kristuksen Kirkossa vallitsee. Katse Kristukseen ristillä riippuneeseen! Sydän Jumalan puoleen ja mieli siihen, mikä ylhäällä on! Usko kiinni Sanaan! Rakkaus Jumalan Seurakuntaan ja sen pettämättömiin tuntomerkkeihin! Niin säilyköön keskellämme usko, toivo ja rakkaus sekä Hengen yhteys rauhan yhdyssiteellä. Amen.

     Markku Särelä

    Virret 1938: 528:1-4; 415:1,4,5,9; 250:1-4; 334;129

  • Herra haluaa kuuliaisuutta sanalleen

    Pastori Markku Särelän saarna 19.7.2020

  • Herra itse on lampaittensa paimen

    Pastori Markku Särelän saarna 13.6.2021

  • Herra itse pitää meistä huolen

    Pastori Markku Särelän saarna 28.6.2020

  • Herra on meidän vanhurskautemme

    Jouluaattona. Vanhan testamentin teksti.

    Katso päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan Vesan; hän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa. Hänen päivinänsä pelastetaan Juuda ja Israel asuu turvassa. Ja tämä on hänen nimensä: "Herra on meidän vanhurskautemme. Jer. 23:5-6.

    Jeesuksen, maailman Vapahtajan, synnyinjuhlan aatto on koittanut. Häneen uskovina kokoonnumme kätkemään sydämiimme ihmeellisiä salaisuuksia, jotka Herra on ilmoittanut tästä lapsesta, rukoilemaan itsellemme oikeata joulumieltä ja kiittämään häntä tästä suurimmasta joululahjasta. Tähän johdattaa meitä jouluaaton tekstimme, joka ennustaa vanhurskaudesta, jonka Kristus tuo.

    1. Jumalan edessä kelpaavan vanhurskauden antaa meille elävä Jumala, joka on puhunut profeettain kautta

    Nikaian uskontunnustuksessa tunnustamme koko oikeinopettavan kirkon kanssa: "Minä uskon... Pyhään Henkeen, Herraan ja virvoittajaan, joka Isästä ja Pojasta lähtee, jota yhtenä Isän ja Pojan kanssa palvellaan ja alati kunnioitetaan, joka myös on puhunut profeettain kautta."

    Tänäkin jouluna haluamme tulla Pyhän Hengen virvoittamaksi ja kunnioittaa häntä. Niinpä uskomme, että elävä Jumala on itse luvannut meille Vanhan testamentin kirjoituksissa Vapahtajan, Jeesuksen. Profeetoille tuli Herran sana, ja Pyhän Hengen vaikutuksesta he ennustivat tulevista ajoista, erityisesti Jeesuksesta ja hänen tuomastaan vanhurskaudesta. Tätä uskoa elävään Jumalaan, joka on puhunut profeettojen kautta, rukoilemme niille lukemattomille, jotka ovat sen menettäneet.

    Herran profeettoihin kuuluu myös tekstimme kirjoittaja Jeremia, jolle tuli tämä Herran sana: "Jo ennen kuin minä valmistin sinut äidin kohdussa, minä sinut tunsin, ja ennen kuin sinä äidistä synnyit, minä sinut pyhitin; minä asetin sinut kansojen profeetaksi." (Jer. 1:5) Jeremia julistaa meillekin tekstissämme sanoman "Herrasta, joka on meidän vanhurskautemme".

    Ajassa, jossa elämme, meidän on tarpeen tiedostaa selvästi, että tarvitsemme todellisen, elävän Vapahtajan ja hänen vanhurskautensa kelvataksemme todelliselle, elävälle Jumalalle. Liberaali jumaluusoppi on tehnyt työtään meidänkin maassamme jo toistasataa vuotta hävittäen uskoa elävään Jumalaan, Jumalaan, joka on puhunut. Liberalismi on läpeensä turmellut yliopistojen harjoittaman teologian ja aiheuttanut suurta vahinkoa: monet ovat menettäneet uskonsa Jeesuksen neitseestä syntymiseen, ruumiilliseen ylösnousemukseen, taivaan ja helvetin olemassaoloon, jopa Jumalankin olemassaoloon. Maailman tapa suhtautua hengellisiin asioihin on kielteinen tai teeskentelevä, omahyväinen ja ihmisansioiden varaan rakentava. Lahkojen tapa suhtautua Jumalan ilmoitukseen on valikoiva, niin että jää sijaa myös omille väittämille. Kaikki tämä kätkee sieluilta todellisuuden, nimittäin elävän Jumalan ja hänen lahjavanhurskautensa.

    Tarvitsemme jokainen sellaisen vanhurskauden, joka kelpaa Jumalan edessä. Sillä profeetta Jeremia julistaa Herran tuomion: "Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?" ja jatkaa: "Minä, Herra, tutkin sydämen" (Jer. 17:9-10). Oma vanhurskautemme ei Jumalalle kelpaa. Profeetta Jesaja näet lausuu: "Niin kuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme" (Jes. 64:6). Ja Jeremia julistaa: "Vaikka pesisit itsesi saippualla ja käyttäisit paljon lipeätä, saastaiseksi jää sittenkin sinun syntisi minun edessäni, sanoo Herra, Herra" (Jer. 2:22). Niin vaikka kuinka panisimme itseämme joulukuntoon, olisimme ystävällisiä, toivottaisimme toisillemme hyvää joulua, antaisimme lahjoja, olisimme huomaavaisia ja auttavaisia, vaikka olisimme yhtä hymyä ja vielä tekisimme tämän tosissamme ja parastamme yrittäen, sittenkin jäämme Jumalan edessä saastaisiksi, kelvottomiksi, ellei meillä ole parempaa vanhurskautta kuin omamme.

    Jumalan edessä kelpaavan vanhurskauden antaa meille elävä Jumala, Hän, joka on puhunut profeettain kautta, ja yksin Hän. Kuulkaamme siis elävää Jumalaa, kuulkaamme, mitä profeetat Herran nimessä pyhässä Raamatussa julistavat.

    2. Jumalan edessä kelpaava vanhurskaus on Herra Jeesus Kristus

    Profeetta Jeremia julistaa: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan Vesan; hän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa." Vesa on puun kannosta kasvava uusi puu. Niin Vapahtajan oli määrä olla Daavidin sukua, todellinen ihminen, lapsesta aikuiseksi varttuva, profeetta Jesajan ennustuksen mukaan neitsyestä syntyvä Immanuel. Ja kuitenkin hän oli erilainen kuin me.

    Ensiksikin hän oli vanhurskas, mitä meistä muista ihmisistä ei voida sanoa, sillä me sikiämme ja synnymme synnissä.

    Toiseksi hän oli menestyvä. Luulemmehan mekin menestyvämme, kun mittaamme menestystä omilla mitoillamme ja omassa aikaperspektiivissämme suhteuttamatta sitä oikealla tavalla Jumalan eteen. Mutta luulo ei ole tietoa. Tämä vanhurskas Vesa sen sijaan hallitsee kuninkaana ilman loppua, on kaiken yläpuolella ja saa työllään kestäviä tuloksia: Hän "hankkii oikeuden ja vanhurskauden maassa", ihmeellisen oikeuden, jolla Jumalan tuomioistuimen edessä syntinen julistetaan vapaaksi syyllisyydestä Jumalan lakia loukkaamatta, ja ihmeellisen vanhurskauden, joka peittää kaiken epäkelpoisuutemme ja saastamme ja joka kelpaa siellä, missä sitä kipeimmin tarvitsemme, nimittäin Jumalan edessä.

    Kolmanneksi tämä vanhurskas Vesa oli erilainen kuin kaikki muut ihmiset siinä suhteessa, että hän on Herra Sebaot, tosi Jumala, samalla kertaa tosi Jumala ja tosi ihminen. Ketään toista tällaista ei ole ollut eikä tule. Jeremia sanoo: "Ja tämä on hänen nimensä, jolla häntä kutsutaan: 'Herra on meidän vanhurskautemme'". Tällä asialla on erittäin tärkeä merkitys meidän vanhurskauttamisessamme, kuten luterilainen kirkko tunnustaa: "Meidän vanhurskautenamme ei ole Kristuksen jompikumpi luonto (siis inhimillinen tai jumalallinen) vaan Kristuksen koko persoona. Jumalana ja ihmisenä hän on meidän vanhurskautemme, koska hän yksin on täydellisesti, ehyesti kuuliainen." (Yks. ohje s. 498).

    Jotta me pelastuisimme ja saisimme sellaisen vanhurskauden, joka Jumalan edessä kelpaa, Jumalan Poika tuli ihmiseksi, syntyi pieneksi lapseksi, lain alaiseksi lunastamaan meidät, lain alaiset. Toteutui profeetan sana: "Hänen päivinänsä pelastetaan Juuda ja Israel saa asua turvassa." Jumalan kansalla on Kristuksessa kaikki, mitä autuuteen tarvitaan. Ja tämä oikeus ja vanhurskaus ei ole vain niitä varten, jotka jo uskovat, vaan se on hankittu koko maailmalle, että jokainen kääntyisi, uskoisi ja pelastuisi.

    3. Käykäämme viettämään joulua vanhurskauden pukuun pukeutuneina

    Valkea lumi peittää maan. Auringon säteet kultaavat huurteisten puitten latvat. On jouluaatto, tuo juhlista jaloin, muistoista rakkain, lapsille odotetuin, päivistä poikkeavin, onhan se jalosukuisimman, kuningasten Kuninkaitten ja herrain Herran, Kristuksen päivä, onhan se iankaikkisen Rakkauden ihmiseksitulon päivä, onhan se päivä, jota Vanhan testamentin hurskaat odottivat neljä vuosituhatta, onhan Jeesuksen syntymäpäivä päivä, jollaista toista ei koskaan tule, koska hän on luvattu Messias, jossa kaikki on jo täyttynyt.

    Tämä ei ole vain muistopäivä, vaan tämä on meidän onnenpäivämme. Tämä Jumalan sana "Herra on meidän vanhurskautemme" vakuuttaa, että meille on luettu ja yhä luetaan hyväksemme Kristuksen vanhurskaus. Kun kysymme, miten voin pelastua, millaiseksi minun on tultava, että saisin armon, tekstimme sanoo: "Herra on meidän vanhurskautemme", eivät siis omat ponnistelumme, ei oma joulumielemme, ei oma hyvityksemme tuo meille armoa, vaan aivan yksinkertaisesti: Herra on meidän vanhurskautemme. Herra itse on tullut ihmiseksi ja pyhittänyt kaiken, minkä me ihmiset olimme saastuttaneet, ja hänen nimessään meillä on nyt syntien anteeksisaaminen Jumalan armon rikkauden mukaan.

    Katso valkeita, puhtaita hankia! Vielä puhtaampi on Herramme Kristuksen vanhurskaus. Valkeaa lunta puhtaampi olet sinäkin Kristuksen vanhurskauden viitta päälläsi, johon olet jo pyhässä kasteessa puettu ja jonka uskolla omistat.

    Katso auringon kullankimallusta Jumalan luonnossa! Enemmän kunniaa kimmeltää Kristus-kuningas, tämä vanhurskauden aurinko, joka samalla säteilee armoa, rakkautta ja lämpöä ihmismielen pimeyteen, kylmyyteen ja tuskaan, ja tuo sinne talven tilalle kesän, kuten laulamme: No onkos tullut kesä, nyt talven keskelle. Sillä Ihmisen Pojalla on valta antaa synnit anteeksi oman nimensä tähden.

    Hälvetköön siis epäuskon talvi meidän sydämistämme ja sen paukkupakkaset, nuo rakkaudettomuuden ja epäuskon tylyt teot. Me, syntiset, saamme armosta synnit anteeksi; meidät, alastomat, on vaatetettu; me, muukalaiset, jotka emme olleet kansa, olemme nyt Jumalan kansa ja saamme pyhien kansalaisina olla Daavidin Pojan valtakunnassa; me, jotka olimme pimeyden ruhtinaan lapsia, olemme nyt uskossa Jeesukseen valkeuden lapsia ja Jumalan perhettä. Astukoon sydämiimme raitis synnintunto ja samalla suuri ilo siitä, että Jumala on tällaisen, joka ei mitään ole, armahtanut ja ottanut lapsekseen. Kaikotkoon sielustamme väärä itsetunto, jossa pöyhkeilemme ja kapinoimme Jumalan ja ihmisten edessä. Käyköön sielumme syvyyksiin sen sijaan armon tunto, jossa Pyhä Henki todistaa sydämellemme: Sinulla on Vapahtaja, olet Jumalan lapsi ja sinullekin on annettu lahjaksi taivasten valtakunta. Vallitkoon sydämissämme Jumalan rauha, sillä Jumalan valtakunta on rauhaa, iloa ja vanhurskautta Pyhässä Hengessä. Ja laupeuden Jumala, joka on päästänyt meidät osallisiksi siitä rakkaudesta, jolla hän on ensiksi rakastanut meitä ja on pukenut meidät Kristuksen vanhurskauteen, vaikuttakoon myös sen, että Jumalan rakkaus pysyy meissä ja että me rakastamme teossa ja totuudessa (1 Joh. 3:17-18).

    Rukoilemme:

    Kristus, Sinä tulit maailmaan lupausten mukaan, tule tänä jouluna ja joka aika myös meidän sydämiimme, olethan luvannut, että sitä, joka sinun tykösi tulee, sinä et heitä ulos, ja olethan sanonut: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan" (Joh. 14:23). Amen.

    Markku Särelä

  • Herra opettaa nöyrille tiensä

    Pastori Markku Särelän saarna 7.3.2021

  • Herra Sebaot, ainoa tosi Jumala ja pelastuskallio

    3. lopp. jälk. sunnuntai, Vanhan testamentin teksti.

    Näin sanoo Herra, Israelin kuningas, ja sen lunastaja, Herra Sebaot: Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa. Kuka on minun kaltaiseni? Hän julistakoon ja ilmoittakoon ja osoittakoon sen minulle, siitä alkaen kuin minä perustin ikiaikojen kansan. He ilmoittakoot tulevaiset, ja mitä tapahtuva on. Älkää vavisko älkääkä peljätkö. Enkö minä aikoja sitten antanut sinun kuulla ja sinulle ilmoittanut, ja te olette minun todistajani: Onko muuta Jumalaa kuin minä? Ei ole muuta pelastuskalliota, minä en ketään tunne. Jes. 44:6-8.

    Kalliit kristityt Herrassa Kristuksessa!

    Kaikkina aikoina on ollut tarpeen puhua siitä, että Herra Sebaot on ainoa Jumala ja että pelastusta ei ole muussa kuin hänen nimessään. Toisinaan tämä on ollut entistä välttämättömämpää. Näin oli profeetta Jesajan aikana, kun epäjumalanpalvelu pyrki sivuuttamaan oikean jumalanpalveluksen. Näin on ollut monena muuna aikana, kun pelastuksen ja armon Jumalan tilalle on nostettu ihmisten palvottavaksi ihmisajatusten muodostamia epäjumalia. Näin on tänä aikana, kun pyhän Raamatun ilmoittaman Jumalan tilalle tuodaan monenlaisia epäjumalia.

    On hyvä, jos osaamme jäsentää itsellemme sen tilanteen, jossa maailma tässä suhteessa elää ja jossa mekin elämme.

    Väärät jumalakuvat voidaan jakaa neljään ryhmään.

    Ensiksi on sellaisia jumalakäsityksiä, jotka tulevat pakanauskonnoista, varsinkin Intian suunnalta ja muualta idästä. Ne eivät yleensä pyri esiintymään kristillisinä. Ne voivat esiintyä joko avoimesti tai peitetysti, useimmiten kuitenkin peitetysti. Ne pyrkivät saamaan vaikutusalaa kutsumalla ihmisiä erityyppisiin harrastuksiin, kuten joogan, transsendenttisen mietiskelyn ja eräiden urheilumuotojen pariin. Hyväuskoiset ihmiset menevät niihin tajuamatta, miten niillä edistetään pitkäjänteisesti niihin sisältyvää idän uskontojen ajatusmaailmaa.

    Toinen ryhmä vääriä jumalakuvia on kristillisinä esiintyvät ei-kristilliset lahkot. Niitä tulee lähinnä Amerikasta, kuten esimerkiksi jehovantodistajat ja mormonit. Ne kieltävät todellisen kolmiyhteisen Jumalan, ovat lakiuskontoja, eikä kukaan voi pelastua niiden julistuksesta. Niiden kannattajat eivät ole kristittyjä, vaikka he itse niin ajattelevat.

    Kolmas ryhmä vääriä jumalakuvia tulee maallistuneesta maailmasta, jonka maailmankuvaan ei kuulu kaikkivaltias Luoja ja joka panee Jumalan paikalle ihmisjärjen, tieteen ja tekniikan saavutukset, kansan, yksilön tai muuta sellaista. Jumala pyritään tekemään tarpeettomaksi ihmisen elämässä, mutta myös perimmäisten kysymysten selittämisessä. Tästä ihmispalvonnasta seuraa monia suuria moraalisia epäkohtia, kuten äärimmäistä individualismia, itsekkyyttä, vapaus perinteisestä kymmeneen käskyyn pohjautuvasta etiikasta, avosuhteet, abortit, armomurhat, homo- ja lesboliitot jne. Myös lainsäädännön kääntyminen rikollisia puolustavaksi niin, että rikoksen kohteen on vaikeata puolustaa itseään ja oikeuksiaan.

    Neljäs ryhmä on ulkoisen kristikunnan sisällä olevat kielteiset ilmiöt. Ne ovat opillisia harhoja ja vääriä henkiä. Niitä on yhtä paljon kuin on harhojakin. Äärimmäisissä tapauksissa niiden meno on sellaista, että meikäläinen pitää sitä jumalanpilkkana ja kauhistuu, mutta he itse uskovat, että heillä on Pyhä Henki. Kun usko kolmiyhteiseen Jumalaan ja pelastus Kristuksen kautta niissä piireissä jollakin tavoin tunnustetaan, niistä piireistä voivat pelastua ne, jotka sydämessään sivuuttavat esiintyvät harhat ja sen sijaan panevat turvansa Jumalan armoon Kristuksessa eivätkä omiin tekoihinsa tai kokemuksiinsa. Mutta! Ja tämä on se suuri MUTTA. Monet joutuvat harhojen valtaan ja kadottavat uskon. Sen sijaan, että he säilyttäisivät silmiensä edessä heidän edestään ristiinnaulitun Kristuksen, he kadottavat hänet näkökentästään ja etsivät maallisia, ajallisia ja sielullisia tai pyrkivät Jumalan suosioon omilla teoillaan luullen kaikkea tuota oikeaksi hengellisyydeksi. Nämä ilmiöt elävät valtakirkoissa, joissa tunnetusti ei ole oppikuria, tai sitten esimerkiksi sellaisissa joukoissa, joiden erillistä olemassaoloa luonnehtii jokin tietty oppiharha.

    Tekstimme ei anna meille vaihtoehtoja. Ihmisellä on joko oikea Jumala tai epäjumala, joko armon tie tai tekojen tie, joko pelastus tai kadotus, joko taivas tai helvetti. Ei ole kuin kaksi mahdollisuutta, joista toinen on iäinen autuus ja toinen loputon tuska.

    Tekstimme sanoo: "Näin sanoo Herra, Israelin kuningas, ja sen lunastaja, Herra Sebaot: Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa. Kuka on minun kaltaiseni?"

    Emme saa sivuuttaa Jumalan ilmoitusta

    Ihmisellä on ollut ensimmäisistä ihmisistä alkaen taipumus sivuuttaa Jumalan oma ilmoitus ja luoda itselleen mielessään sellainen jumalakuva, joka vastaa hänen omia ajatuksiaan. Se on sitten saanut erilaisia ilmenemismuotoja. Väärillä uskonnoilla on aina ollut myös taipumus synnyttää väärää moraalia ja yhteiskunnallisia epäkohtia. Niillä on ollut kielteisiä vaikutuksia ihmisten elämään. Ajatellaanpa vain lasten uhraamista epäjumalille, Intian kastilaitosta tai muinaisen Rooman valtakunnan rappiota tai nykyajan yksilön individualistista vapautta, joka sivuuttaa todellisen uhrautuvan rakkauden. Raamattu sanoo: "Emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema." (Apt. 17:29) ja Profeetta Jesaja kirjoittaa: "Keneenkä siis te vertaatte Jumalan, ja minkä muotoiseksi te hänet teette? Jumalankuvanko? - Sen valaa valaja, ja kultaseppä kullalla päällystää, sepittää sille hopeaketjut. Kenellä ei ole varaa sellaiseen antimeen, se valitsee puun, joka ei lahoa, hakee taitavan tekijän pystyttämään jumalankuvan, joka ei horju." (Jes. 40:18-20)

    Tietysti epäjumalanpalvelijoilla liittyy kuviinsa monenlaisia, lainausmerkeissä sanottuna "syvällisiä" ajatuksia, filosofioita ja symboleita, mutta aina ne ovat olleet ihmisen omia ja sisältäneet sen käsityksen, että jumaluus voidaan esittää inhimillisin ajatuksin ja kuvin.

    Kun oikea usko perustaa Jumalan omalle ilmoitukselle eli Raamatun sanalle, niin väärä uskonto on taas ihmisperäinen. Tässä on ratkaiseva ero. Tekstimme alkaakin sanoilla: "Näin sanoo Herra." Jumala itse puhuu, hän ilmoittaa itsensä, ja ihmisen asia on kuulla, mitä Hän sanoo, omaksua se, alistaa omat ajatuksensa uskon kuuliaisuuteen Herran sanalle ja hylätä omat käsityksensä. Oikea asenne on Samuelin asenne: "Puhu, Herra, palvelijasi kuulee."

    On olemassa vain yksi, ainutlaatuinen Jumala

    Ja mitä Herra sanoo? Näin hän sanoo: "Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa. Kuka on minun kaltaiseni?" Tämä lyhyt sana sisältää paljon. Jumalaa ei voida verrata mihinkään. Kukaan ei ole hänen kaltaisensa. Häntä ei voida ahtaa inhimillisen ajatuksen esittämiin kaavoihin tai vertauskuviin. Sen vuoksi meidän on pysyttävä niissä sanoissa, joilla Jumala itse on itsensä ilmoittanut. Hän on ensimmäinen ja viimeinen. Hän loi maailman, Hän on sen myös tuomitseva. Hän ei siis muutu eikä kehity. Hän, joka on Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, on myös tämän päivän uskovien Jumala. Vanhan testamentin Jumala ei ole eikä voi olla erilainen kuin Uuden testamentin Jumala, vaan yksi ja sama Jumala. Koska muuta Jumalaa ei ole, kaikki muut jumalat ovat epäjumalia, sellaisia, joita todellisuudessa ei ole ja jotka ovat vain ihmisajatuksen harhakuvia riippumatta siitä, sanotaanko niitä olevan yksi tai monta.

    Jumalakuva ei ole siis kehittynyt, kuten usein puhutaan. Se ei ole kehittynyt monijumalisesta yksijumaliseksi eikä ankarasta armolliseksi, vaan Jumala itse on aina ilmoittanut itsensä samaksi ja samanlaiseksi. Hän on aina ollut ankara syntiä ja synnintekijöitä kohtaan. Mutta hänen rakkautensa on myöskin iankaikkinen, ja alusta alkaen hän lupasi meille Lunastajan, joka kantoi ja lepytti Jumalan vihan meidän sijassamme. Sen sijaan, kun tästä Jumalan ilmoituksesta on luovuttu, ihmisten omasta päästä ovat syntyneet pakanauskonnot ja erilaiset filosofiset maailmankatsomukset sekä myös harhaavat käsitykset ulkoisen kristikunnan piiriin.

    Oikea Jumala on pyhä Jumala, joka vaati maksun syntivelasta

    "Meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli", sanoo Hebrealaiskirjeen kirjoittaja (Hebr. 12:29). Hänen eteensä ei ole syntisellä ihmisellä menemistä ilman Välimiestä, ei ilman syntien sovitusta. Kuitenkin samalla oikea, pyhä Jumala on iankaikkinen rakkaus, joka on lunastanut meidät. Sen vuoksi tekstimme sanoo häntä Lunastajaksi ja pelastuskallioksi. Me emme voineet itse maksaa lunnaitamme, vaan Kristus teki sen meidän edestämme. Ja niin meillä on armollinen Jumala. Hän on antanut meille kaikki syntimme anteeksi ja julistaa, tarjoaa ja lahjoittaa sen meille sanassa ja sakramenteissa. Saamme uskolla ottaa sen vastaan ja olla aivan varmoja, että saamme käydä Kristuksen, Välimiehemme, kautta taivaan autuuteen.

    Oikea Jumala on siis armollinen kolmiyhteinen Jumala. Siitä ei kuitenkaan seuraa, että Jumala olisi armollinen miten tahansa. Jumala ei siedä ihmiseltä sellaista röyhkeyttä, että ihminen saisi päättää, millä tavoin Jumala on armollinen ja että ihminen saisi sivuuttaa Jumalan Pojan, Välimiehen, joka rakkaudessaan tuli ihmiseksi lunastaakseen meidät ja kärsi meidän edestämme syntiemme rangaistuksen. Jumala on armollinen vain Kristuksessa, ei ilman häntä. Jeesus sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani" (Joh. 14:6). "Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta." (Apt. 10:43)

    On autuasta, lohdullista ja turvallista saada uskoa todelliseen, elävään Jumalaan, joka on meitä rakastanut ja antanut meille Poikansa Vapahtajaksi ja jonka sana on niin ja amen. Nouse sinäkin, ystäväni, tälle pelastuskalliolle. Amen.

    Markku Särelä

  • Herra, opeta meitä veisaamaan armolapsen kiitosvirttä!

    Marianpäivänä. III vsk:n ev.

    Ja Maria sanoi: "Minun sieluni suuresti ylistää Herraa ja minun henkeni iloitsee Jumalasta, vapahtajastani; sillä hän on katsonut palvelijansa alhaisuuteen. Katso, tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi. Sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria, ja hänen nimensä on pyhä, ja hänen laupeutensa pysyy polvesta polveen niille, jotka häntä pelkäävät. Hän on osoittanut voimansa käsivarrellaan; hän on hajottanut ne, joilla oli ylpeät ajatukset sydämessään. Hän on kukistanut valtiaat valtaistuimilta ja korottanut alhaiset. Nälkäiset hän on täyttänyt hyvyyksillä, ja rikkaat hän on lähettänyt tyhjinä pois. Hän on ottanut huomaansa palvelijansa Israelin muistaaksensa laupeuttaan Aabrahamia ja hänen siementänsä kohtaan iankaikkisesti, niin kuin hän on meidän isillemme puhunut." Luuk. 1:46-55.

    Rukoilkaamme: Herra, Jeesus Kristus, niin kuin Elisabet ja Maria tavatessaan toisensa iloitsivat Sinusta ja ylistivät Sinun autuuttavaa nimeäsi Pyhässä Hengessä, niin anna meillekin sama uskon Henki, että mekin tuntisimme Sinut ja varjeltuisimme Sinun sanassasi ja Sinun ominasi. Herra, opeta meitä veisaamaan armolapsen kiitosvirttä. Amen.

    Kalliisti lunastettu Jumalan seurakunta! Maria lausui niin ihanan kiitosvirren, että alkuajan kristityt lauloivat sen joka ilta, kun kokoontuivat yhteisiin rukouksiin. Ja meilläkin se on runopukuisena virsikirjassamme jo Hemminki Maskulaisen toimesta vuodelta 1614. Tekstimme nojalla haluankin puhua teille tänään aiheesta Herra, opeta meitä veisaamaan armolapsen kiitosvirttä.

    Armolapsen kiitosvirttä voi veisata vain armolapsi. Armolapsi taas on vain se, joka syntisyytensä tähden armoa tarvitsee ja uskossa sen omistaa.

    Sen vuoksi pyydämmekin:

    1. Herra, opeta meitä tuntemaan syntiemme suuruus, että voisimme ylistää Sinun armosi valtavuutta!

    Pyhä Henki oli vaikuttanut neitsyt Mariassa raittiin synnintunnon. Kun Maria sanoo: "Minun henkeni riemuitsee Jumalasta, minun Vapahtajastani... Hän on katsonut palvelijattarensa alhaisuuteen", hän tunnustaa itsensä syntiseksi, joka tarvitsee Vapahtajan. Maria ei korota itseään muiden yläpuolelle. Hän on Jumalansa edessä. Hän on sillä paikalla, missä ei auta mikään muu kuin pelkkä armo.

    Aikamme suuri puute on, että ihmiset eivät ylipäätänsäkään vaella Jumalan edessä. He ajattelevat, ettei ole viimeistä tuomiota eikä tilinteon päivää. Jopa monet kieltävät Jumalan olemassaolonkin. Ateismin hyväksi ovat tehneet propagandaa erilaiset materialistiset maailmankatsomukset, jotka ovat saaneet sijaa tieteessä, politiikassa, kasvatuksessa, lehdistössä jne. Jopa Englannin anglikaanisessa kirkossa on toista sataa ateistipappia. Sitten on epäilijöitten, agnostikkojen suuri joukko, jotka eivät tiedä, onko Jumalaa vai ei. On suuri joukko sellaisia, jotka tosin sanovat Jumalan olevan olemassa, mutta ovat sitä mieltä, ettei häntä tarvitse ottaa huomioon. Sitten on väärä hengellisyys, joka ei tiedä mitään siitä, että vanha ihminen on joka päivä kuoletettava ja ettei sitä voi parannella taivaskuntoon. Monenlaista toimintaa ja touhua löytyy uskonnollisista virtauksista, mutta missä on synnintunto, missä publikaanin rukous: "Herra, ole minulle syntiselle armollinen"?

    Ei meidän tarvitse ihmetellä, jos epäuskoisessa maailmassa ja epäselvissä hengellisissä piireissä puuttuu synnintuntoa ja jos ihmiset sitkeästi luulevat, etteivät he tarvitse sataprosenttista armoa. Mutta jos meiltä itseltämme puuttuu synnintunto ja armontarve, niin sitä meidän on ihmeteltävä. On kysyttävä itseltämme: Miten olen sanaa kuunnellut? Olenko antanut epäuskoisen maailman vaikuttaa sieluuni? Olenko ruokkinut sieluani epäterveellä opilla? Yritänkö ontua kahtaalle: olla Herran oma ja toimia maailman ehdoilla? Enkö olekaan Herran palvelija, vaan omien etujeni ajaja? Jos näin on, ei ihme, että synnintunto on hämärtynyt.

    Tehkäämme siis parannusta siitä, missä tiedämme synnintuntomme vääräksi, ja tunnustakaamme Mispaan kokoontuneen Israelin kanssa: "Me olemme tehneet syntiä Herraa vastaan." (1 Sam. 7:6) Lopettakaamme lain tuomioitten välttely ja sanokaamme Daavidin kanssa: "Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt; tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi; mutta sinä olet oikea puheessasi ja puhdas tuomitessasi"! (Ps. 51:6)

    Ja miten suuri onkaan meidän syntimme! Määräähän Jumalan pyhä, vanhurskas laki siitä kuolemanrangaistuksen, iankaikkisen tuskan loppumattomassa kadotuksen vaivassa. Joutuihan profeetta Jesajakin huudahtamaan syntisyytensä tähden: "Voi minua, sillä minä hukun", vaikka hän sai Jumalalta työkutsun ja sai nähdä Herran ylhäisellä valtaistuimella pyhien serafien ympäröimänä, mikä jo sinänsä kertoi ennemminkin Jumalan rakkaudesta kuin Jumalan tuomiosta.

    Niin, Herra, opeta meitä tuntemaan syntiemme suuruus! Opeta meitä sydämessämme lausumaan kaikkien uskovien kanssa: "Herra, armahda meitä!" Kun Sinä, Herra, tämän teet, silloin Sinä olet valmistanut meidät ylistämään Sinun armosi valtavuutta yhdessä Marian kanssa.

    Siksi pyydämme:

    2. Herra, anna meille usko, joka luottaa yksin sinun armoosi!

    Maria lausuu omatunto taakoista vapautettuna: "Minun sieluni suuresti ylistää Herraa. Ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, vapahtajastani." Marialla ei ole vain maailman Vapahtaja varttumassa sydämen alla, vaan Vapahtaja on hänen sydämessään, siellä asuen. Syntinen on saanut uskoa, että hänellä on Vapahtaja ja että hänen syntinsä ovat anteeksiannetut.

    Tunnetko sinä pelkoa omassatunnossasi? Tiedät rikkoneesi Jumalaasi vastaan ja olevasi vastuussa teoistasi. Kauhistutko kohtaloasi, kun pyhä laki sanoo: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee." (Gal. 3:10) Tunnet, että olet lain rikkoja ja että lain vaatima täydellisyys puuttuu sinulta kokonaan. Et voi itseäsi millään selittelyillä tai verukkeilla puolustaa.

    Luterilaiset tunnustuskirjat puhuvat usein tällaisista ihmisistä ja heidän omantunnon kauhuistaan ja osoittavat, että omatunto löytää levon Jumalan armossa, jonka Kristus on meille hankkinut. Maria oli löytänyt tämän levon. Siksi hän iloitsi Vapahtajasta. Kuuluthan sinäkin näihin löytäjiin? Tai jos et ole vielä löytänyt, niin Jumala kutsuu sinua luoksensa. Hän sanoo: "Tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi." (Jes. 1:18) Usko tämä sana, ja taakkasi kirpoavat.

    Kun kysyt, saako näin alhainen, näin suuri syntinen uskoa Jeesukseen, niin usko Raamatun sanaa, jossa Jeesus kutsuu juuri sinua sanoen: "Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon." (Matt. 11:28) Tartu kiinni tähän sanaan. Pidä siitä kiinni ahdistuksessa ja riemussa, elämässä ja kuolemassa. Pyhä Henki ei valehtele, Jumala ei petä eikä hän peruuta armoliittoaan, jonka hän on vahvistanut herättämällä Poikansa kuolleista ja johon hän on ottanut sinut jo pyhässä kasteessa.

    Kun siis olet lain edessä pelkkä syntinen, sinulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin armo. Ja mikä hyvä asia: armo on olemassa etkä muuta tarvitsekaan. Raamattu sanoo: "Minun armossani on sinulle kyllin."

    Ajatellessamme neitsyt Marian kutsumususkollisuutta, jossa hän kesti armon voimalla ja jossa hän antoi ylistyksen kauneimmalla tavalla Herrallensa, me lausumme vielä yhden rukouspyynnön:

    3. Herra, tee meidät Sinun uskollisiksi palvelijoiksesi!

    Kun tunnustukselliset seurakunnat syntyivät noin 70 vuotta sitten, ne syntyivät sekavissa hengellisissä olosuhteissa. Silloin kansankirkossa oli keskeisillä armonopin ja sen omistamisen alueilla monenlaista opetusta. Tilanne ei ole tässä suhteessa parantunut, vaan huonontunut. Kuitenkin ne kristityt, jotka muodostivat seurakuntamme, olivat selvillä autuuden asiasta jo ennen seurakuntiemme syntyä. Silloin heille kirkastui Jumalan sanasta raamatullinen seurakuntaoppi. He halusivat Sanan valaisemina seurakunnat, joissa sekä autuuden asia että koko evankeliumin oppi on kohdallaan ja heillä oli lampaan korva kuulla, missä Hyvän Paimenen ääni kaikuu.

    70 vuotta on sellainen ajanjakso, joka usein merkitsee käännettä joko hyvään tai huonoon. Silloin uudet polvet asettavat kysymyksenalaiseksi edellisten polvien uskon ja ajallisenkin elämän perusasiat. Kirkko kuitenkin pysyy maailman loppuun asti, mutta kirkkolaivan venhettä keikuttelevat monenlaiset myrskyt. Meillä ei ole taetta siitä, että jokin ulkonainen kirkko, esimerkiksi oma kirkkomme, säilyy oikeaoppisena kirkkona, jossa ymmärretään oikein autuuden asia ja muut uskonkohdat. Siksi me käännymmekin Herran Kristuksen puoleen ja rukoilemme, että hän kirkastaisi meille kaikille armonsa ja pitäisi meidät oikeassa autuuden omistamisessa. Edelleen pyydämme, että Helsingin seurakuntamme, joka perustettiin 70 vuotta sitten, tarkalleen sanottuna 22.5.1925, voisi olla valona ja suolana tässä maailmassa monen sielun autuudeksi.

    Jumala koettelee sekä uskomme että uskollisuutemme.

    Miten kovat vaiheet oli Mariallakin edessä. Ensiksi Joosef ajatteli hylätä hänet, sitten ei löytynyt paikkaa, missä Jumalan Poika saisi nähdä ihmisenä päivänvalon, sitten pakomatka Egyptiin, sitten leskeys, sitten oman lapsen kärsimys ja kuolema. Toteutui sana: "Myös sinun sielusi läpi on miekka käyvä."

    Näissä ankarissa koettelemuksissa Maria kesti, ei omassa voimassaan, vaan Jumalan voimassa. Jeesuksen taivaaseen astumisen jälkeen hän pysyi uskollisesti seurakunnassa, jota apostolit johtivat ja mistä Raamattu sanoo: "Nämä kaikki pysyivät yksimielisesti rukouksessa vaimojen kanssa, ja Marian, Jeesuksen äidin, kanssa ja Jeesuksen veljien kanssa." (Apt. 1:14)

    Meilläkin on Jumalan hyvä lupaus: "Hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Jeesuksen Kristuksen päivään saakka."

    Jumala on laupias ja uskollinen. Haluamme häntä kiittää ja elää hänelle. Siksi rukoilemme: Herra, tee meistä Sinun uskollisia palvelijoitasi. Amen.

    "Hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän, kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien aina ja iankaikkisesti" (Ef. 3:20-21). Amen.

    Markku Särelä

  • Herran palvelijan kärsimys ja menestys

    Pastori Vesa Hautalan saarna 7.2.2016 Tampereella

  • Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin

    20. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, II vuosikerran epistolateksti

    Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta, ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija", niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä; pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen; ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin; älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän. Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman: kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä! Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava"; ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa." Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin. Hebr. 10:19-31.

    Olemme viime viikkoina kuulleet järkyttäviä uutisia: terrori-iskuja, sotaa, lento-onnettomuuksia, bakteereja. Mutta ehkäpä vielä näitäkin järkyttävämpää oli, että oman maamme eduskunta hyväksyi lain, jolla voidaan rekisteröidä yhdessä asuvat homot ja lesbot. Useammasta kuin yhdestä suusta olen kuullut sanat: "Lopun alkua." Vanhempi polvi muistaa vielä ajan, kun homouden harjoitus oli lain edessä rangaistava teko. On tapahtunut suuri ajatustavan muutos, joka koskee moraalin perusteita. Onpa televisiossa jo esitetty sellaistakin, että pedofiilitkin tulisi hyväksyä.

    Nousee kysymys: Kun ihmisten moraali muuttuu, muuttuuko sinunkin moraalisi niin, että pidät luonnollisena sitä, mikä on luonnon vastaista? Säilytäthän kristillisen, pyhään Raamattuun perustuvan ajatustavan ja elämän normiston? Pidäthän luonnollisena sen, minkä Jumala on luonut ja säätänyt luomisjärjestyksiksi?

    Tässä tilanteessa on ajankohtainen tekstimme sana: "Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin." Se muistuttaa meitä siitä, että on olemassa elävä Jumala, joka ei muutu. On olemassa Jumalan muuttumaton, kaikkia koskeva, yleinen siveyslaki. On olemassa muuttumattomat luomisjärjestykset. On olemassa Jumalan rangaistus sen rikkojille. On olemassa myös Jumalan armo katuville.

    1. On olemassa elävä Jumala ja hänen muuttumaton siveyslakinsa

    Jumala on kirjoittanut jokaisen ihmisen sydämeen, että hän on olemassa. Yksikään ihminen ei voi olla hänestä tietämätön. Pyhä Raamattu sanoo: "Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta [asti] nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa." (Room. 1:20.) Niin, turha esittää verukkeita ja perusteluja luonnottomalle elämälle! "He eivät voi millään itseään puolustaa", sanoo Jumalan sana.

    Jumala on kirjoittanut jokaisen ihmisen sydämeen yleisen siveyslakinsa. Sen nojalla ihminen tietää, mm. että hänen on tehtävä tili teoistansa Jumalalle ja että hänen on kunnioitettava Jumalaa. Ihminen tietää, että vanhempia tulee kunnioittaa, että murhaaminen, varastaminen, huorintekeminen, pahan puhuminen toisista ja toiselle kuuluvan itselleen himoitseminen on väärin. Ja kun ihminen ei ole elänyt oikein, hänellä on paha omatunto. Häntä eivät tuomitse vain ne toiset, jotka lain tuntevat, vaan myös hän itse, hänen oma omatuntonsa.

    Tämä ulkonainen lain tieto oikeasta ja väärästä on yhtä hyvin pakanoilla kuin kristityilläkin. Raamattu sanoo: "Koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi. Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa, nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen." (Room. 1:21-25.)

    Ei ole vähäinen asia hylätä omaantuntoon kirjoitettu Jumalan tahto. Se, joka niin tekee ja joka ei tule parannukseen, joutuu Jumalan hylkäämäksi. Ja tekstimme sanoo: "Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin."

    Jumala ei ole kirjoittanut siveyslakiansa ainoastaan omaantuntoon, vaan myös pyhään Raamattuun. Siellä se on selkeänä ja täydellisenä. Jumala ei vaadi ainoastaan puhtaita tekoja, vaan myös puhdasta sydäntä jokaisen käskynsä kohdalla.

    Raamattu sanoo pakanoista: "Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötätodistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä." (Room. 2:14-15) Mutta se osoittaa myös rangaistuksen sanomalla: "Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan... sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan." (Room. 2:12,16.)

    Jos siis pakanatkin tuomitaan, niin paljoa ennemmin ne kristityiksi kastetut, joilla on paljon suurempi tieto, mutta jotka hylkäävät Jumalan, hänen lakinsa ja hänen evankeliuminsa. Voi niitä, jotka niin tekevät. "Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin."

    Ei Jumala muutu ajan mukana. Pyhä Raamattu sanoo: Jumalan "tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa." (Jaak. 1:17.). Ja Herra vakuuttaa: "Minä olen aina sama, minä olen ensimmäinen, minä olen myös viimeinen. Minun käteni on perustanut maan, minun oikea käteni on levittänyt taivaan; minä kutsun ne, ja siinä ne ovat." (Jes. 48:12.) Ja: "Hän, joka alusta asti kutsuu sukupolvet esiin: minä, Herra, joka olen ensimmäinen ja viimeisten luona vielä sama" (Jes. 43:13).

    Ei muutu myöskään toiseksi ihminen, jonka hän sanallaan loi alussa ja jonka hän käski lisääntyä ja täyttää maa. Ne luomisjärjestykset, jotka Jumala asetti ja joiden mukaan Jumala pani ihmisen elämään, pysyvät samoina. Tosin ihminen turmeli syntiinlankeemuksessa Jumalan alkuperäisen luomisteon, sen, mitä Raamattu sanoo Jumalan kuvaksi. Mutta nyt Jumala kutsuu ihmistä takaisin alkuun, uudistumaan Jumalan kuvan mukaan. Jumalan ihmiselle asettama siveyslaki on voimassa maailman loppuun asti. Ja joka sen rikkoo, tietäköön, että hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.

    2. On olemassa myös Jumalan armo ja hänen kestävä armoliittonsa

    Niillä, jotka ovat oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden Kristuksessa, on, kuten tekstimme sanoo, "luja luottamus siihen, että meillä on pääsy kaikkeinpyhimpään Jeesuksen veren kautta". Kaikkeinpyhin on se, missä Jumala on. Vanhan liiton aikana ylimmäinen pappi yksin sai mennä kaikkeinpyhimpään, ja hänkin vain sen jälkeen, kun oli ensin uhrannut omien syntiensä edestä. Kaikkeinpyhin oli temppelin osa, joka oli tehty puhtaasta kullasta ja joka oli kuution muotoinen (1 Kun. 6:21). Se kuvasi kolmiyhteistä Jumalaa ja hänen kunniaansa. Samalla se oli vertauskuva taivaasta, jonne pääsee koko kuninkaallinen papisto eli kaikki Kristukseen uskovat.

    Kun nyt uskovilla on luja luottamus siihen, että he pääsevät kaikkeinpyhimpään Jeesuksen veren kautta, he ovat välttäneet Jumalan rankaiseviin käsiin joutumisen. Meillä on välimies, Jeesus, joka oli Jumalan hylkäämä meidän sijassamme. Niinpä meillä uskovilla on nyt vapaa pääsy taivaaseen emmekä joudu tuomittaviksi, vaan olemme siirtyneet kuolemasta elämään, kuten Raamattu sanoo (Joh. 5: 24). Kristus koki meidän edestämme sen, minkä tekstimme sanoo: "Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin."

    Nyt meidän Hyvä Paimenemme ja Lunastajamme sanoo: "Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä" (Joh. 1:29). Mitä tämä merkitsee? Sitä, että emme joudu Jumalan käsiin hänen rangaistavikseen, vaan olemme turvallisessa suojassa hänen kädessään. Tässä on valtava ero epäuskoisella ja uskovalla. Sillä, joka jää epäuskoonsa, ei ole suojaa Jumalan vihalta, uskovalla on Kristus turvana.

    Pyhä Henki on jo pyhässä kasteessa vihmonut meidät puhtaiksi kaikesta synnistä ja vääryydestä ja siinä Jumala on tehnyt kanssamme lujan armoliiton. Hän ei peru sanaansa, sillä hän ei voi itseään kieltää. Saamme joka hetki olla varmoja syntiemme anteeksisaamisesta sekä evankeliumin sanan, pyhän kasteen että pyhän ehtoollisen antamalla vakuutuksella.

    Jumalan sana on varma. Jumalan armoliitto on pysyvä. Pyhä ehtoollinen vahvistaa uskoamme toistuvasti ja vakuuttaa pääsyämme taivaaseen lausumalla: "sinun edestäsi annettu", "sinun edestäsi vuodatettu".

    Valitettavasti on niitä, jotka ovat saaneet pyhän kasteen ja kuulleet evankeliumin, mutta jotka eivät välitä Jumalan armosta Kristuksessa. Näitä epäuskoisia emme voi lohduttaa sillä, että he olisivat Isän turvaisassa kädessä, vaan meidän on sanottava heille: "Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin."

    Koska Jumalan armo on olemassa ja koska hän tahtoo jokaisen ihmisen pelastuvan, maailman loppuun asti on aika tehdä lähetystyötä ja yrittää saada ihmisiä uskomaan, etteivät he synteinensä joutuisi elävän Jumalan käsiin kokemaan, kuinka hirmuinen asia se on. Raamattu sanoo: "Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet; ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut." (2 Kor. 5:14-15.)

    Emme siis voi elää vain itsellemme, itsekeskeisesti pitäen evankeliumia omana aarteenamme, mutta unohtaen ne, jotka eivät sitä vielä tunne.

    On tarpeen herätellä nukkuvia, että he rientäisivät Ylkää vastaan. Nukkuvat eivät voi toisia nukkuvia herättää; hereillä olevien se on tehtävä. Mitä pitemmälle aika kuluu, mitä enemmän kuulemme sanomia sodista ja veritöistä, sitä suurempi tarve on kuuluttaa: "Jos ette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte" (Luuk. 13:5).

    Mutta voi sitä autuutta ja iloa, joka on sillä, joka Pyhän Hengen voimasta tulee parannukseen ja hylkää entisen epäuskoisen menonsa! Voi sitä iloa, joka syntisen pelastuksesta on myös taivaan enkeleillä! Älkäämme siis olko epäuskoisia, vaan uskovia. Kuuluttakaamme kaikkialla: "Kaikkien on kaikkialla tehtävä parannus!"

    Amen.

    Markku Särelä

  • Hullun viisas Jumala

    Pastori Vesa Hautalan saarna 19.2.2017 Tampereella

  • Huoneenhaltijan esimerkki (Saarna, Luuk. 16:1-11)

    Teol. kand. Mika Bergmanin saarna 28.7.2013 Siitamajalla

  • Hyvä osa

    Pastori Vesa Hautalan saarna 24.9.2017 Orivedellä

  • Hyvä osa (Saarna, Luuk 10:38-42)

    Teol. yo. Vesa Hautalan saarna Syysjuhlassa 25.9.2011 Siitamajalla

  • Hyvä paimen

    Pastori Dani Puolimatkan saarna 10.4.2016 Tampereella

  • Hyvä Paimen pitää huolen lampaistaan

    Toisena pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina, Vanhan testamentin teksti

    Sillä näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä itse etsin lampaani ja pidän niistä huolen. Niinkuin paimen pitää huolen laumastaan, kun hän on lampaittensa keskellä ja ne ovat hajallaan, niin minä pidän huolen lampaistani, ja minä pelastan ne joka paikasta, minne ne ovat hajaantuneet pilvisenä ja pimeänä päivänä. Minä vien ne pois kansojen seasta ja kokoan ne muista maista, tuon ne omaan maahansa ja kaitsen niitä Israelin vuorilla, puronotkoissa ja kaikissa maan asuttavissa paikoissa. Hyvillä ruokamailla minä niitä kaitsen, ja Israelin korkeilla vuorilla on niillä oleva laitumensa. Siellä ne saavat levätä hyvällä laitumella, ja lihava ruokamaa niillä on oleva Israelin vuorilla. Minä itse kaitsen lampaani ja vien itse ne lepäämään, sanoo Herra, Herra. Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa; mutta lihavat ja väkevät minä hävitän. Minä kaitsen niitä niin, kuin oikein on. Hes. 34:11-16.

    1. Seurakunta on Herran oma

    Ihmisillä on monenlaisia käsityksiä kirkosta ja seurakunnasta. Heidän käsityksiään muovaavat paljolti valtiokirkon verovaroin ylläpidetyt seurakunnat. Raamatun mukaan Kristuksen seurakunta ei ole ulkonainen laitos, vaan se on pyhien yhteisö, jonka Pyhä Henki on synnyttänyt sanallaan ja sakramenteillaan. Tunnustamme uskontunnustuksessa: "Minä uskon Pyhään Henkeen, yhden, pyhän, kristillisen seurakunnan". Tämä seurakunta on näkymätön ihmissilmälle. Se on kuitenkin löydettävissä ja tunnistettavissa. Sillä on tuntomerkkinsä. Ne ovat puhdas evankeliumin saarna ja oikein jaetut sakramentit. Nämä ovat seurakunnan pettämättömät tuntomerkit siitä syystä, että ne synnyttävät ja säilyttävät seurakunnan. Meillä on Jumalan lupaus siitä, ettei hänen sanansa palaa takaisin tyhjänä, vaan saa menestymään sen, mitä varten Jumala sen lähetti. (Jes. 55:10-11). Niin siis saamme uskoa, että siellä täytyy varmuudella olla Jumalan lapsia, missä hänen sanansa on jatkuvassa käytössä. Pyhä yhteinen seurakunta, tuo meille näkymätön pyhien yhteys, löydetään näiden tuntomerkkien perusteella. Kristuksen seurakunnan tuntomerkit ohjaavat meidät oikeinopettavan seurakunnan yhteyteen. Siihen uskollisesti pitäytyessämme pitäydymme näkymättömään seurakuntaan eli una sanctaan.

    Kristuksen seurakunta on hänen kalliisti omakseen ostama. Apostoli Paavali lausuu siitä seurakunnan kaitsijoille: "Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut." Apt. 20:28. Lunnaat, jotka Kristus maksoi, eivät olleet tämän maailman aarteita, vaan ihmiseksi tulleen ja meidän syntiemme tähden kärsineen Jumalan Pojan pyhä veri. 1 Piet. 1:18-19: "... ette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan." Näin kalliilla, täysin riittävällä hinnalla olemme lunastetut eli Jumalalle ostetut. Autuutemme on lujalla perustalla. Olemme vapautetut synnistä, kuolemasta ja kiusaajan kahleista. Olemme Herran Kristuksen omia, hänen laitumensa lampaita. Onhan tämä meille suuri ilon aihe?

    2. Herra kokoaa seurakuntansa

    "Sillä näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä itse etsin lampaani ja pidän niistä huolen. Niinkuin paimen pitää huolen laumastaan, kun hän on lampaittensa keskellä ja ne ovat hajallaan, niin minä pidän huolen lampaistani, ja minä pelastan ne joka paikasta, minne ne ovat hajaantuneet pilvisenä ja pimeänä päivänä." Jumalalla on tarkka tieto siitä, ketkä kuuluvat valittujen täyteen lukuun. Nämä ovat hajallaan maailmassa. Mutta Jumala kokoaa heidät seurakuntaansa kaikkialta. Sen hän tekee evankeliumilla. Jumalan omat elävät monenlaisissa olosuhteissa, vaaroissa, jopa eksytysten keskellä. Tekstimme puhuu "pilvisestä ja pimeästä päivästä". Jotta Hyvän Paimenen kokoava ääni kuuluisi, Jumala on perustanut saarnaviran ja antanut lahjoja eli opettajia ja paimenia seurakunnalleen. Siellä missä on oikeita, uskollisia paimenia ja uskollisia seurakuntia, ovat Kristuksen omat koolla Jumalan tahtomalla tavalla. Kristus löysi itselleen omia myös samarialaisesta sekakansasta ja heidän lahkostaan ja ohjasi heidät Uuden liiton aikaan. Samoin viimeisinä aikoina Kristus etsii itselleen omia monenlaisten eksytysten keskeltä, ja haluaa ohjata heidät puhtaan sanansa varaan.

    Mooses sanoi aikanaan kansalle: Tulkaa minun tyköni kaikki te, jotka olette Herran omia. Nyt Kristus kutsuu kansaansa ja sanoo: "Minun lampaani kuulevat minun ääntäni ja seuraavat minua." Hän myös sanoo: "vierasta ne eivät seuraa." Missä siis kuulet puhtaan ja selvän Kristuksen äänen näin kutsuvan, tiedä, että hän kokoaa lampaitansa. Haluathan olla mukana tässä kokoontumisessa? Vai sanotko: En, vaan minä haluan olla siellä, missä on kaikkien evankeliumeitten runsaus, puhukoot Herra ja apostolinsa mitä tahtovat. Jos niin sanot ja niin toimit, uskotko voivasi olla mukana oikeassa seurassa siinä suuressa kokoontumisessa, kun kansat kootaan Kristuksen tuomioistuimen eteen?

    "Minä vien ne pois kansojen seasta ja kokoan ne muista maista, tuon ne omaan maahansa ja kaitsen niitä Israelin vuorilla, puronotkoissa ja kaikissa maan asuttavissa paikoissa." Tämä ei ole fyysistä siirtymistä Israelin maahan, vaan Jumalan kansaan liittymistä, kansaan, joka on hänen seurakuntansa.

    3. Herra pitää seurakunnastaan hyvän huolen

    Miksi sitten ihmiset eivät halua kokoontua Herran kutsusta? Miksi he ontuvat kahdelle puolelle ja yrittävät samalla kertaa tunnustautua totuuteen ja valheeseen? Monet varmaan tekevät niin siitä syystä, etteivät erota totuutta ja valhetta toisistaan. Ja se taas johtuu siitä, etteivät he tunne oikeata armon evankeliumia. Pastori Uppala kertoi prof. Franz Pieperin lausuneen luennoillaan: "Kaikki kissat ovat harmaita pimeässä." Ihminen, joka itse on pimeässä, ei osaa tehdä eroa oikean ja väärän evankeliumin välillä. Toiset taas eivät luota siihen, että Herra pitää huolen omistaan. He arvelevat, että heidän täytyy itse huolehtia itsestään ja toimia niin kuin itse viisaaksi harkitsevat. Laskelmointi on suuri virhe. Kristus kutsuu meidät seuraamaan ääntänsä laskelmoimatta, kuuliaisina opetuslapsina, niin kuin lammas seuraa paimenta, mutta karttaa vierasta.

    Kristuksen ääntä seuraten saamme osaksemme ihmeellisen Kristuksen paimenhoidon. Hän lupaa: "Siellä ne saavat levätä hyvällä laitumella, ja lihava ruokamaa niillä on oleva Israelin vuorilla. Minä itse kaitsen lampaani ja vien itse ne lepäämään, sanoo Herra, Herra. Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa; mutta lihavat ja väkevät minä hävitän. Minä kaitsen niitä niin, kuin oikein on."

    Tässä lampaat eivät pitäydy ihmisiin, vaan itse Herraan. Valheveljet tosin saattavat antaa joskus sellaisen kuvan ikään kuin oikeinopettavassa kirkossa seurattaisiin Lutheria, Pieperiä tai muita uskollisia opettajia ja että kun nämä pitävät kiinni opista, olisi kysymys inhimillisistä asioista. Mutta Luther ja muut oikeat opettajat vievät lampaat kuulemaan Kristuksen ääntä ja ovat - ei omia - vaan Kristuksen äänitorvia. Eivät he kasta omaan nimeensä, eivät he sido kuulijoitaan tunteen tai järjen sitein omaan persoonaansa, vaan he johdattelevat kuulijansa Kristuksen luo, häneen uskomaan.

    Ja miten ihanasti Kristus kaitseekaan niitä, jotka ovat hänen hoidossaan. "Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa." Eikö tämä ole meidän itsemmekin kohdalla toteutunut mitä suurenmoisimmalla tavalla. Meidät kadonneet on löydetty, meidät eksyneet on tuotu takaisin, meidät haavoittuneet on sidottu, meitä heikkoja on vahvistettu. Herran armoa ja hänen työtään se on. Hänelle yksin siitä kiitos. Ja sitä samaa Herra tekee edelleen. Hänellä on murhe kadonneista, eksyneistä, haavoitetuista, heikoista. Heitä hän etsii, tuo takaisin ja hoivaa.

    Me ihmiset vain emme ymmärrä, että Herra tekee tämän itse. Me välistä odotamme, että vanhemmat etsisivät lapsensa, ystävä ystävänsä, naapuri naapurinsa, pastorit loitontuneet jäsenet. Onhan meillä kaikilla tässä tehtävä olla Herran työtovereita, pastoreilla aivan jokapäiväisenä pyhänä kutsumuksena. Mutta välistä me unohdamme, ettei se ole ihmisen vallassa eikä voi tapahtua inhimillisesti eikä inhimillisin keinoin. Se voi tapahtua vain silloin, kun Herra itse tekee työnsä. Augsburgin tunnustuksessa sanotaan saarnavirasta: "... uskon saamista varten Jumalan on asettanut saarnaviran, antanut evankeliumin ja sakramentit, ja antaa näiden välineiden kautta Pyhän Hengen, joka vaikuttaa, missä ja milloin tahtoo, uskon niissä, jotka kuulevat evankeliumin, joka opettaa, että meillä on Kristuksen ansion eikä oman ansion vuoksi armollinen Jumala, jos sen uskomme."

    Hän sanoo: Minä itse etsin lampaani. Ja kun hän etsii, niin hän sekoittaa täysin inhimilliset laskelmat. Hänellä on omat keinonsa murtaa paatumus. Hän toimii omalla ajallaan ja omalla tavallaan. Pietarilla ja Daavidilla oli suuria vaikeuksia ja jopa pahoja lankeemuksiakin lihan kurissapitämisessä. Timoteus tuli uskoon varhaisessa lapsuudessaan, Paavali vasta täydessä miehuudessa oppineena miehenä. Augustinus kääntyi aikuisena vietettyään sitä ennen hurjaa syntielämää, ristinryöväri vasta juuri ennen kuolemaansa. Ihmiset olivat voimattomia heidän lihallisuuttaan taltuttamaan ja heidän epäuskoaan murtamaan, mutta Kristus johdatti heidät ajallaan parannukseen ja uskoon.

    Herra sanoo myös: "Mutta lihavat ja väkevät minä hävitän. Minä kaitsen niitä niin, kuin oikein on." Kaikki eivät ole Jeesuksen lampaita. Uskoa ja epäuskoa, Kristuksen seurakuntaa ja maailmaa, totuutta ja valetta ei voida Kristuksen valtakunnan eduksi yhdistää eikä Kristus niin tee. Kun Kristus toimii, hän suojelee seurakuntaansa. Hän kaitsee niin kuin oikein on. Herra itse on paimenemme. Se on suuren kiitoksen aihe.

    Markku Särelä

  • Iankaikkinen sana meidän keskellämme

    Pastori Markku Särelän saarna 25.12.2020

  • Iankaikkinen ylipappi

    Pastori Markku Särelän saarna 16.5.2021

  • Ihmeellinen ja ihmeteltävä Kristus, koko maailman ja uskovien Vapahtaja

    26. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran epistolateksti

    Me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, niinkuin oikein onkin, koska teidän uskonne runsaasti kasvaa ja keskinäinen rakkautenne lisääntyy itsekussakin, kaikissa teissä, niin että me itsekin Jumalan seurakunnissa kerskaamme teistä, teidän kärsivällisyydestänne ja uskostanne kaikissa vainoissanne ja ahdistuksissa, joita teillä on kestettävänä ja jotka ovat osoituksena Jumalan vanhurskaasta tuomiosta, että teidät katsottaisiin arvollisiksi Jumalan valtakuntaan, jonka tähden kärsittekin, koskapa Jumala katsoo oikeaksi kostaa ahdistuksella niille, jotka teitä ahdistavat, ja antaa teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme, kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille. Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta, kun hän sinä päivänä tulee, että hän kirkastuisi pyhissänsä ja olisi ihmeteltävä kaikissa uskovissa, sillä te olette uskoneet meidän todistuksemme. 2 Tess. 1:3-10.

    Rakkaat Jumalan lapset!

    Tänään on kirkkovuoden lähinnä viimeinen sunnuntai. Tämä aika muistuttaa meitä siitä toivosta, jossa Herran omat elävät jatkuvasti, joka pyhä ja joka arki. Odotamme nimittäin "taivaista hänen Poikaansa, jonka hän on herättänyt kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta." 1 Tess. 1:9-10.

    Kun joudumme näkemään maailman jumalatonta menoa, tuota yhä yltyvää pilkkaa, rienausta ja saastaa, tiedämme, että sille tulee äkillinen loppu, kun Herra Kristus ilmestyy kirkkaudessaan ja pitää tuomion. Tulee käymään niin kuin apostoli Johannes kuvaa sitä näyssään Ilmestyskirjassa: "Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin; ja tuli suuri maanjäristys, ja aurinko meni mustaksi niinkuin karvainen säkkipuku, ja kuu muuttui kokonaan kuin vereksi, ja taivaan tähdet putosivat maahan, niinkuin viikunapuu varistaa raakaleensa, kun suuri tuuli sitä pudistaa, ja taivas väistyi pois niinkuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät sijoiltansa. Ja maan kuninkaat ja ylimykset ja sotapäälliköt ja rikkaat ja väkevät ja kaikki orjat ja vapaat kätkeytyivät luoliin ja vuorten rotkoihin ja sanoivat vuorille ja kallioille: 'Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta!'" (Ilm. 6:12-16)

    Voi paatunutta, epäuskoista maailmaa, joka Lunastajansa hylkää. Se ei ole löytävä pakopaikkaa viimeisenä päivänä, vaan se on astuttava Karitsan eteen tuomiolle ja kuultava nuo ankarat, peruuttamattomat sanat: "Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä." (Matt. 25:41) Pakopaikkaa ei enää ole, koska armonaika on ohi ja vanhurskauden aurinko, Herra Kristus, ei enää ole toivona tälle maailmalle, koska kuu, pyhä saarnavirka, ei enää heijasta auringon valoa. Se ei siis enää julista pelastuksen evankeliumia, vaan on muuttunut vereksi eli julistaa Karitsan suulla epäuskoisille iankaikkisen kuoleman tuomion. Myöskään tähtiä, sananjulistajia, ei enää ole osoittamassa pelastuksen tietä.

    Epäuskoista maailmaa odottaa siis tuomio, viimeinen, lohduton tuomio. Tekstimme sanoo: Hän "kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille. Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta."

    Tänään haluamme tekstimme nojalla kiinnittää huomiomme siihen ihmeelliseen ja ihmeteltävään Vapahtajaan, joka tuona suurena päivänä ilmestyy pelastamaan "meidät tulevasta vihasta".

    1. Herra Kristus on ihmeellinen ja ihmeteltävä persoonansa puolesta

    On sanottu, että on kolme asiaa, joissa ihmismieli lepää, nimittäin tyyni järven pinta, tulen liekki ja nukkuva pikku lapsi. Sen sijaan se näky, jossa levoton omatunto löytää rauhan, on Herra Kristus. Jumalan sanasta löydämme hänet seimestä nukkumasta, sanankuulosta 12-vuotiaana temppelistä, sitten aikuisena syntisiä luokseen kutsumasta ja lopulta syntiuhrina ristiltä riippumasta. Hänen luotaan palasivat paimenet Jumalaa ylistäen työhönsä, itämaan tietäjät omalle maalleen, syntinsä anteeksi saaneet kotiseuduilleen innokkaina todistamaan hänestä. Simeon vanhus oli valmis kuolemaan rauha tunnossaan lausuen: "Nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään sanasi mukaan." Ja ristin ryöväri iloitsi keskellä kuoleman kipuja lupauksesta päästä tämän iankaikkisen Kuninkaan valtakuntaan.

    Kristuksen valtakunta on rauhan valtakunta. Hän on rauhan ruhtinas. Hän, joka on tosi Jumala ja tosi ihminen yhdessä ja samassa persoonassa. Hän, joka täällä ajassa kätki suuruutensa ja kirkkautensa, mutta joka kerran on tuleva kunnialla ja kirkkaudella seppelöitynä. Silloinkin, kun hän täällä vaelsi veljenämme ja Lunastajanamme, hän oli tosi Jumala, vaikkakin "ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet" (Jes. 53:3). Jumaluutensa puolesta hänelleä oli silloinkin sama kunnia kuin Isällä, mutta meidän pelastuksemme tähden hän oli tullut ihmiseksi ja oli alentunut, niin että kaikki se kärsimys, tuska, pilkka ja kuolema oli samalla Jumalan pyhän ainokaisen Pojan kärsimystä, kuten apostoli Pietari todisti: "Te kielsitte Pyhän ja Vanhurskaan ja anoitte, että teille annettaisiin murhamies, mutta elämän ruhtinaan te tapoitte." (Apt. 3:14-15.)

    Kun Herra Kristus on nyt toimittanut lunastustyönsä ja astunut taivaisiin, hän on inhimillisen luontonsakin puolesta samassa kunniassa ja kirkkaudessa, mikä on Isällä. Pyhä Raamattu kuvaa meille häntä tässä majesteettiudessa: "Ja hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi, ja hänen silmänsä niinkuin tulen liekki; hänen jalkansa olivat ahjossa hehkuvan, kiiltävän vasken kaltaiset, ja hänen äänensä oli niinkuin paljojen vetten pauhina. Ja hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, ja hänen suustaan lähti kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat niinkuin aurinko, kun se täydeltä terältä paistaa. Ja kun minä hänet näin, kaaduin minä kuin kuolleena hänen jalkojensa juureen. Ja hän pani oikean kätensä minun päälleni sanoen: 'Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.'" (Ilm. 1:14-18)

    Puhuessaan tuomiolle tulostaan Jeesus sanoo: "Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle." (Matt. 25:31) Ja toisessa kohdassa: "Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suurella voimalla ja kirkkaudella.." (Luuk. 21:27) Ja apostoli Paavali lausuu hänestä: "Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra." (Fil. 2:9-11)

    Jos katselemme Herran Kristuksen kaikkivaltaa ja kirkkautta lain alta, meillä ei ole rauhaa. Mutta kun katselemme sitä armon alta ja muistamme, että hän on ystävämme, veljemme ja Vapahtajamme, joka on luvannut viedä meidät taivaan iloon, niin silloin hänen voimansa on meidän suojamme ja mielellämme mekin annamme hänelle kunnian ja iloitsemme siitä, että Isä on hänet korkealle eli kaiken yläpuolelle korottanut. Niinpä Jumala voi, kuten tekstimme sanoo, "antaa teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme, kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa." Muista tämä, rakas kristitty.

    2. Herra Kristus on ihmeellinen ja ihmeteltävä uskovissaan

    Ennen kuin siirrymme puhumaan siitä, että Kristus on ihmeteltävä uskovissaan, palautamme lyhyesti mieliimme sen, että hän on ihmeteltävä myös Lunastajan toimessaan, vaikka lyhyessä tekstissämme ei varsinaisesti siitä puhutakaan. Hän on Kristus eli luvattu Vapahtaja, joka on lunastajantoimeensa Pyhällä Hengellä ilman määrää voideltu sikiämisestä lähtien. Hänestä enkeli lausui. "Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra." (Luuk. 2.11) Ajattele sitä, että tämä korkea valtias nöyrtyy ihmistaimeksi ja ottaa koko maailman synnit kantaakseen, ja kulkee tiensä Isälle kuuliaisena loppuun asti meidän syntisten tähden.

    Asian havainnollistamiseksi voimme tehdä pienen vertailun. On tämän maailman mahtavia, jotka asuvat hienoissa kullalla koristelluissa palatseissaan. Välittäisivätkö he repaleisesta, likaisesta, syöpäläisiä kihisevästä, heitä kiroavasta, katuojassa makaavasta narkomaanista, ottaisivatko he hänet huostaansa, maksaisivat hänen velkansa, pesisivät, pukisivat ja päästäisivät palatsiinsa? Tuskinpa.

    Mutta Kristus välitti meistä. Olimme kapinassa Luojaamme ja Jumalaamme vastaan. Meidän hengellinen asumme oli vähintään yhtä ryvettynyt kuin katuojassa makaavan narkomaanin pvaatteet. Profeetta Jesaja sanoo: "Koko pää on kipeä, koko sydän sairas. Kantapäästä kiireeseen asti ei ole tervettä paikkaa, ainoastaan haavoja, mustelmia ja vereksiä lyömiä." (Jes. 1:5-6) Ja toisessa paikassa: "Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme. Ja kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä niinkuin tuuli." Kuitenkaan Kristus ei katsonut meitä ylen. Hän tuli meidän veljeksemme. Hän sääli ja rakasti meitä, jotka emme sitä ansainneet. Hän vuodatti pyhän verensä maksuksi meidän synneistämme. Hän oli valmis kärsimään meidän rangaistuksemme, ja senkin hän teki ulkopuolella kaupungin, rikollisten paikalla, meidän häpeäämme kantaen.

    Ihmeellinen on Jumalan rakkaus. Ihmeteltävä hänen armonsa, sillä se kohdistuu ansiottomiin ja on todellinen armo. Meidät hän pesi ja puki autuuden vaatteeseen ja kutsui hääjuhlaan.

    Mutta kun Kristus tulee viimeisenä päivänä, silloin hän on oleva ihmeteltävä pyhissänsä, siis meissä uskovissa. Onhan hän sitä jo nytkin. Olemmehan jo uskon kautta häneen Jumalan lapsia, mutta vielä emme koe eivätkä epäuskoiset näe sitä, mikä viimeisenä päivänä tulee ilmi. Apostoli Johannes sanoo: "Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on." (1 Joh. 3:1-2) Ja tekstimme lausuu: "Kun hän sinä päivänä tulee, että hän kirkastuisi pyhissänsä ja olisi ihmeteltävä kaikissa uskovissa, sillä te olette uskoneet meidän todistuksemme."

    Apostolinen todistus ja sana on tullut luoksemme, tuo pyhä, autuuttava evankeliumi. Pyhä Henki on antanut meille voiman uskoa se ja ottaa Kristuksessa vastaan Jumalan armo. Uskovien joukko täällä maan päällä on ulkonaisesti kirjava. Siinä ei ole monta tämän maailman mahtavaa eikä viisasta. Mutta viimeisenä päivänä nousevat ylös roviolla poltetut ja leijonien eteen syössyt marttyyrit kirkastettuina päällään iankaikkinen ilo ja sydämessään loputon rauha. Silloin nousee esiin monia, jotka täällä olivat orjia, jopa kaleeriorjia, monia ruumiiltaan rujoja ja sairaita, vajaaälyisiä, halveksittuja, myös aivan tavallista kansaa ja mekin, jotka uskomme, keitä ja millaisia sitten olemmekin, nousemme ylös mullasta terveinä, vailla kipuja, kunniassa vailla ylenkatsetta, riemuitsevina ilman huolia, ilman ristiä ja ilman minkäänlaista syrjintää.

    Täällä alhaalla me kaikki saimme armon avuksemme oikeaan aikaan ja pukeuduimme Herraan Kristukseen uskon kautta. Tuona viimeisenä päivänä olemme vapaita kaikesta synnistä, myös oman kunnian tavoittelusta, itsekorotuksesta ja toisten halveksunnasta. Kristukselle tulee kunnia, ja niinpä hän on kirkastuva pyhissänsä ja ihmeteltävä kaikissa uskovissaan.

    Jumala loi meidät omaksi kuvakseen, mutta me lankesimme siitä pois. Uskon kautta Jumalan kuva uudistuu meissä, ja se tulee ilmi uudella, ihmeteltävällä tavalla tuona Herran suurena päivänä, jonka ihanat lupaukset rohkaisevat meitä sanomaan: "Tule, Herra Jeesus!"

    Amen.

    Markku Särelä

  • Ihmeellinen Jumalan valtakunta

    Vikaari Dani Puolimatkan saarna Syysjuhlan päätösjumalanpalveluksessa 28.9.2014 Siitamassa.

  • Ihmeiden Jeesus

    Pastori Dani Puolimatkan saarna 14.8.2016 Siitamajalla

  • Ihmisen järkyttävä piirre, Kristuksen käsittämätön armo

    Pastori Markku Särelän saarna 26.6.2021

  • Ihmisen paatumus ja Jumalan armo

    10. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran evankeliumiteksti

    Ja kun hän tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, itki hän sitä ja sanoi: "Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu. Sillä sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta; ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut." Ja hän meni pyhäkköön ja rupesi ajamaan myyjiä ulos ja sanoi heille: "Kirjoitettu on: 'Minun huoneeni on oleva rukoushuone', mutta te olette tehneet siitä ryövärien luolan." Ja hän opetti joka päivä pyhäkössä. Mutta ylipapit ja kirjanoppineet sekä kansan ensimmäiset miettivät, miten saisivat hänet surmatuksi. Luuk. 19:41-47

     Tekstimme varoittaa meitä vakavasti paatumuksesta, Jumalan sanan tietoisesta torjumisesta. Kun ihminen torjuu Jumalan sanan, Jumalan kutsun kuuleminen tulee hänelle jatkuvasti vaikeammaksi. Jeesus on matkalla Jerusalemiin, jonka asukkaista suurin osa elää paatumuksessa. Hän julistaa sille tulevan rangaistuksen Jumalan sanan hylkäämisestä. Saavuttuaan kaupunkiin hän puhdistamalla pyhäkön julistaa tuomion paatuneelle ja tekopyhälle jumalanpalvelukselle. Näemme tekstissä kuitenkin myös Jumalan suuren, armahtavan rakkauden kaikkia ihmisiä kohtaan. Tullessaan kaupunkiin Jeesus itkee sen puolesta. Hän tulee hylkääjiensä luo ja tahtoisi armahtaa paatuneitakin, vaikka he torjuvat hänet.

    Miksi paatumus on niin kauhea asia? Miksi Jeesus varoittaa siitä niin vakavasti sanoilla ja teoilla? Sen tähden, että paatuessaan ihminen hylkää armollisen Jumalan.

    Jumala on suuri, pyhä ja hyvä. Hän on Luojamme, joka on antanut meille elämän ja kaiken mitä meillä on, ja vielä pitää sen yllä. Kaikki hyvä on hänen lahjaansa. Koko olemassaolomme on Jumalan rakkauden osoitus meitä kohtaan, ja olemme sen velkaa hänelle. Siksi meidän tulee elää Luojamme yhteydessä hänen tahtonsa mukaan; se on myös parasta elämää, mitä on, koska siihen ihminen on luotu. Jumala on ilmoittanut ihmisille tahtonsa laissaan, jonka hän on antanut meille ensin sydämeen luomisessa ja sen lisäksi selkeänä Raamatun sanassa.

    Ihmiset kuitenkin rikkovat Jumalan tahtoa. He tekevät syntiä ja erottavat sillä itsensä Jumalan yhteydestä. Meissä kaikissa asuva synti on kauhea asia: Koska se on nousemista Jumalaa vastaan, se on kaiken hyvän ja oikean hylkäämistä. Jumala on pyhä ja horjumattoman oikeudenmukainen, eikä hän voi lopullisesti sallia pahaa. Synti tuottaa lopulta ansionsa mukaisen rangaistuksen: kadotuksen tuskan, joka on kauhea, iankaikkinen ero Jumalan armosta ja rakkaudesta. Helvetissä ei ole mitään hyvää.

    Jumala kuitenkin etsi kadotuksen ansaitsevia syntisiä ihmisiä. Hän lähetti ihmiskunnalle sanoman pelastuksesta. Ennen Jeesusta se oli lupaus tulevasta Pelastajasta, Jeesuksen jälkeen sanoma täyttyneestä armon lupauksesta kaikille ihmisille. Jeesus eli pyhän elämän ja kuoli viattoman kuoleman ihmisten sijaisena. Näin hän sovitti koko maailman synnit ja hankki ihmisille pääsyn takaisin Jumalan yhteyteen. Tähän sanomaan Jumala kehottaa meitä kaikkia uskomaan. Jokainen, joka uskoo sen, pelastuu! Sanansa kautta Jumala lähestyy meitä. Sana sisältää Jumalan lain julistusta, jotta näkisimme kauhean syntisen tilamme ja tietäisimme tarvitsevamme pelastusta. Pääsisältönä siinä on kuitenkin lohdutus ja armo: Jumala rakasti syntisiä ihmisiä niin paljon, että antoi ainoan Poikansa pelastamaan heidät. Pelastus otetaan vastaan uskolla, ja siksi sanan vastaanottaminen on äärimmäisen tärkeää.

    Ihminen, joka kuulee Jumalan sanan eikä ota sitä vastaan, paaduttaa itseään. Hän ei ota vastaan Pyhän Hengen todistusta sydämessään. Vähitellen tuon todistuksen kuuleminen tulee yhä vaikeammaksi. Näin oli tapahtunut Jerusalemin asukkaiden keskuudessa. Heillä oli ollut etsikkoaikansa, jolloin Jumala erityisesti etsi ja lähestyi heitä, ikään kuin tarkastaakseen heidät ja tarjotakseen armoaan – tämä on etsikkoaika-sanan varsinainen merkitys. Jerusalem oli ollut Israelin kansan hengellisen elämän keskus vuosisatoja. Siellä Vanhan Testamentin monet profeetat olivat julistaneet sanomaansa. Siellä oli Herran temppeli, jossa uhrijumalanpalvelusta ja muita seremonioita toimitettiin. Uskon sisältö oli kuitenkin unohtunut monelta. Profeettojen sanomaa ei ollut ennenkään otettu vastaan, vaan usein heidät oli suorastaan tapettu. Jeesus sanoo Jerusalemista: "Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt".

    Temppelistä oli tullut ryövärien luola. Näin sanoessaan Jeesus viittaa Jeremian profetiaan (Jer. 7:1-11). Se on varoitus kansalle, joka eli synnissä Jumalasta piittaamatta, mutta tuli kuitenkin temppeliin uhraamaan. Jeremian profetiassa ihmiset kuvittelivat pelastuvansa ulkonaisten temppelimenojen takia. Tästä Jeesus syytti myös aikansa Jerusalemia. Usko ja Jumalan tahdon noudattaminen olivat unohtuneet ja pelkkä ulkokohtainen jumalanpalvelus oli ottanut niiden paikan. Temppeliä ryöstettiin hyödyntämällä sitä taloudellisesti uskon todellinen sisältö unohtaen.

    Jeesus tuomitsi temppelin puhdistamisella tekopyhyyden ja kaupallistetun hengellisyyden, joka oli kadottanut todellisen sisältönsä. Uskon todellisen sisällön unohtuminen, tekopyhyys ja hengellisyyden tekeminen markkinatavaraksi uhkaavat myös nykyään. Temppelin puhdistuksessa on vakava varoitus meidän ajallemme, samoin hävityksessä, jonka Jeesus julisti Jerusalemille sen paatumuksen tähden. Noin neljäkymmentä vuotta myöhemmin Jeesuksen sanat kaupungin hävityksestä toteutuivat, kun Roomalaiset valtasivat ja ryöstivät Jerusalemin, polttivat sen temppelin ja hävittivät sen lähes maan tasalle ensimmäisen juutalaissodan aikaan. Jumala voi rangaista paatumuksesta ja muistakin synneistä myös tässä ajassa varoitukseksi muille ja sitä varten, että paatuneet näkisivät tilansa ja ottaisivat Jumalan sanan vastaan katumuksessa ja uskossa Kristukseen, joka on heillekin hankkinut pelastuksen.

    Mutta kuinka on meidän laitamme? Otammeko tämän kallisarvoisen sanan aina vastaan niin halukkaasti kuin meidän pitäisi? Emme. Vaikka juuri sanan kautta Jumala osoittaa armonsa ja haluaa pelastaa meidät, usein kuitenkin olemme vastahakoisia kuulemaan sitä. Varsinkin Jumalan lain julistus on ihmisille luonnostaan epämieluisaa. Emme kuule sanaa niin halukkaasti kuin meidän pitäisi, emmekä tee aina sen mukaan. Näin meissä kaikissa on paatumuksen siemen. Omasta voimastamme emme voi tulla paremmiksi, sillä tällainen syntinen luontomme kerta kaikkiaan on.

    Onneksi kuitenkin Kristus tuli juuri tällaisia syntisiä varten. Meidän heikkoutemme ja vastahakoisuutemme eivät estäneet Jumalaa, kun hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan kuolemaan meidän puolestamme. Kristus on tullut kaikkia syntisiä, paatuneimpiakin, pelastamaan. Jumala rakasti luomaansa ihmiskuntaa niin paljon, että antoi itsensä Pojassaan meille pelastukseksi. Hän haluaa olla kaikille syntisille armollinen: ”Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää” (Hes. 33:11), kirjoittaa profeetta Hesekiel. Tekstissämme Jeesus säälii itkien paatumuksessa eläviä Jerusalemin asukkaita. Toisaalla hän sanoo heistä jopa näin: ”Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.” (Luuk. 13:34) Esimerkkejä Jumalan tahdosta olla armollinen kaikkia kohtaan on monia muitakin, mutta jo nämä riittävät osoittamaan, että Jumala tahtoo olla armollinen kaikille ihmisille.

    Kristus eli pyhän elämän ja kärsi viattoman kuoleman jokaisen puolesta. Jeesus Kristus, Jumala ja ihminen samassa persoonassa, tuli meidän sijaiseksemme. Hänessä Jumala itse tuli ihmiseksi voidakseen ihmisten puolesta täyttää Jumalan lain. Kristus eli koko elämänsä Jumalan tahdon mukaan. Hän oli täynnä rakkautta ja toimi oikein pienimmässäkin asiassa. Ihmisluontonsa puolesta Jeesus myös otti Jumalan sanan aina halukkaasti vastaan. Tämä kaikki on meille lohdutuksena, kun uskomme häneen: silloin Kristuksen kuuliaisuus luetaan meidän hyväksemme! Jumala katsoo uskovaa ikään kuin Kristuksen läpi, hänen kauttansa. Näin Jumala ei enää näe meissä tuomion ansaitsevaa lakinsa rikkojaa, vaan oman rakkaan Poikansa pyhyyden ja viattomuuden. Me emme ole rakastaneet Jumalaa yli kaiken emmekä lähimmäistämme niin kuin itseämme, emmekä ole ottaneet Jumalan sanaa aina vastaan halukkaasti. Kristus kuitenkin teki tämän kaiken meidän puolestamme. Kun uskomme häneen, hänen lain täyttämisensä luetaan meidän hyväksemme!

    Vapahtaja myös kuoli puolestamme ristillä ottaakseen pois rangaistuksemme. Hän kärsi käsittämättömät tuskansa meidän edestämme. Kristuksen kärsimys ei ollut vain ruumiillista tuskaa, vaan hän kantoi myös päällään Jumalan rangaistusta ja vihaa. Tämä viha olisi kuulunut meille, mutta meidät pelastaakseen Jumala salli Poikansa kärsiä sen puolestamme. Syntiemme ansaitsema kadotustuomio on siis kokonaan kärsitty. Synti ja sen seuraukset, helvetti ja kuolema, on kukistettu. Kristus on noussut haudastaan ylös synnin voittajana. Kasteessa meidät on kastettu hänen kuolemaansa ja herätetty uskon kautta yhdessä hänen kanssaan. Uskossa olemme osallisia Kristuksen kuolemaan ja elämään, niin että laki on puolestamme täytetty, rangaistus kärsitty ja uusi elämä alkanut. Uusi elämä Jumalan lapsena alkaa meissä jo maan päällä. Taivaassa se tulee täydelliseksi, kun Jumala puhdistaa meidät kaikesta meissä vielä jäljellä olevasta synnistä.

    Vaikka kristityt jäävät itsessään syntisiksi, Jumala vaikuttaa heissä uuttaa kuuliaisuutta ja sanansa halukasta vastaanottamista. Tahdomme osoittaa hänelle kiitollista vastarakkautta Vapahtajamme armon voimalla ja pysyä hänen sanassaan, joka antaa meille elämän. Herra haluaa meidän olevan sanansa uskollisia kuulijoita, niin että oman aikamme tavalla tulemme temppeliin uhraamaan puhtain sydämin. Jerusalemin temppeliä ei enää ole, mutta Jumala haluaa edelleen, että hänen huoneensa on kaikkien kansojen rukoushuone: Hän tahtoo, että me kaikki tulemme säännöllisesti seurakuntaan Jumalan sanan äärelle saamaan vahvistusta uskossamme sekä kiittämään ja rukoilemaan häntä.

    Liittäkäämme tähän myös se, että pyrimme kaikilla elämämme osa-alueilla kristilliseen elämään. Edellä mainitusta profeetta Jeremian tekstistä opimme, että kun teemme näin, emme tee pyhäköstä ryövärien luolaa. Kun uskovat pyrkivät jatkuvasti katumuksessa ja uskossa, anteeksiantamuksen armon voimalla, Jumalan käskyjen noudattamiseen, kirkosta ei tule tekopyhien hurskastelijoiden pesäpaikkaa. Pyrkikäämme Jumalan pelastavan armon avulla noudattamaan hänen tahtoaan elämässämme, ja eläkäämme sanan ja sakramenttien yhteydessä. Itsessämme meillä ei ole mitään, mutta Kristuksen tuntemisen kautta Jumala on hänessä lahjoittanut meille pelastuksen ja kaiken, mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan. (2. Piet. 1:3) Hänen armonsa kantaa heikkouden ja vastahakoisuuden läpi. Kaikissa koetuksissa Jumala sanansa kautta vahvistaa meitä. Hän on aina läsnä elämässämme, vakka meistä ei siltä tuntuisikaan.

    Paina siis sydämeesi, että Jumala tahtoo olla juuri sinulle armollinen Kristuksessa. Pysy hänen sanassaan ja tutustu yhä syvemmin Jumalan rakkauteen ja armoon. Ojenna sen avulla elämääsi Jumalan rakkauden mukaiseksi. Jokainen voi myös omalla tavallaan viedä sanaa eteenpäin, että se saisi voittaa puolelleen myös niitä, jotka vielä elävät synnissä ja paatumuksessa. Tähän kaikkeen Jumala meitä auttakoon Jeesuksen kautta! Aamen.

    Vesa Hautala 8.8.2010

  • Ihmisen valinnat ja Jumalan päätökset

    Joh. 17:6–10 Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka sinä annoit minulle maailmasta. He olivat sinun, ja sinä annoit heidät minulle, ja he ovat ottaneet sinun sanastasi vaarin. Nyt he tietävät, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on sinulta. Sillä ne sanat, jotka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille; ja he ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät totisesti minun lähteneen sinun tyköäsi ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt. Minä rukoilen heidän edestänsä; en minä maailman edestä rukoile, vaan niiden edestä, jotka sinä olet minulle antanut, koska he ovat sinun – ja kaikki minun omani ovat sinun, ja sinun omasi ovat minun-ja minä olen kirkastettu heissä.

    Johdanto: ihmisen vapaus ja sen rajat

    Valinnanvapaus on suuri asia. Emme ehkä osaa ajatellakaan, kuinka hienoa on, että saamme päättää, esimerkiksi mitä syömme, laitamme päällemme tai ketä äänestämme. Meidän kulttuurimme voi sanoa suorastaan ihannoivan valinnanvapautta ja hahmottavan koko todellisuutta yksilön ja hänen valintojensa kautta. Viime vuosikymmeninä on yleistynyt ajatus, että ihminen luo oman maailmansa. Mitään lopullista totuutta ei ole. Jokaisella on vapaus uskoa ja ajatella, mitä lystää. Sanottakoon muuten, että väite, ettei mitään lopullista totuutta ole, on itsensä kumoava, koska se väittää olevansa lopullinen totuus tuosta asiasta. Väitteen itsensä kumoavuus ei tosin näytä estävän siihen uskomista.

    Luterilaisina kristittyinä me ajattelemme, että ihmisellä on todellista vapautta. Luomisessa Jumala antoi luomakunnan ihmisen viljeltäväksi ja varjeltavaksi. Näin ollen se on ihmisen vallan alla, ja me voimme tehdä valintoja maallisiin asioihin liittyen. Mutta kun käännytään taivaallisiin, ihmisen vapauden mahdollisuuksissa tapahtuu suuri muutos. Raamatun opetuksen mukaan luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on (1 Kor. 2:14). Ihmisellä ei ole hengellisissä asioissa vapautta lankeemuksen jälkeen.

    Ihminen ei valitse Jumalaa, vaan Jumala on valinnut meidät ja hän varjelee meidät

    Päivän evankeliumi puhuu siitä lohduttomasta tilasta, jossa jokainen Aadamin lapsi syntymästään on, kun siinä sanotaan Kristuksen omista: ”jotka sinä annoit minulle maailmasta”. Jokainen ihminen kuuluu syntyessään maailmaan. Tässä yhteydessä maailmalla ei tarkoiteta Jumalan hyvää luomakuntaa, vaan langennutta, syntistä ihmiskuntaa. Raamatussa sanotaan: ”Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta.” (1 Joh. 2:15–16).

    Ainoa tapa, jolla voimme siirtyä Jumalan vihan alta armon alle, on se, että Jumala tekee tuon siirron. Kristus sanookin evankeliumitekstissä: ”Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka sinä annoit minulle maailmasta. He olivat sinun, ja sinä annoit heidät minulle, ja he ovat ottaneet sinun sanastasi vaarin. Nyt he tietävät, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on sinulta.” Jumala on ottanut valitut pyhät maailmasta ja antanut heidät Kristukselle. Tämän ottamisen juuret menevät Jumalan iankaikkiseen valintaan. Varsinainen siirtyminen vihan alta armon alle tapahtuu uskoon tulon myötä. Uskossa oleva tietää sydämessään, että Kristuksen oppi on peräisin Isältä. Kyseessä on yliluonnollinen vakuuttuminen, jota ihminen ei voi saada omin voimin aikaan.

    Ajatus toivottomasta tilastamme on luonnolliselle ihmiselle kauheaa kuultavaa. Epäuskoinen pitää mielettömyytenä sitä, ettei usko olisi omissa käsissä. Koetaan suunnattoman epäoikeutena se, että Jumala on se, joka siirtää pimeydestä valoon eikä ihminen itse. Inhimilliselle järjelle tilanne vaikuttaa vastenmieliseltä. Jos keskustelette aiheesta Jehovan todistajan, muslimin tai ateistin kanssa, huomaatte kyllä. Mutta Kristuksen omille tämä ei ole mielettömyyttä, vaan suuri lohtu. Jos pelastuksesta osalliseksi tuleminen olisi meistä kiinni, me kaikki ryntäisimme iankaikkiseen kadotukseen. Ei ole ketään, joka etsii Jumalaa, ei yhden yhtäkään. Mutta nyt sulasta armosta Jumala on ottanut meidät maailmasta ja antanut Kristukselle.

    Tässä ei ole vielä kaikki: ainoastaan uskon alku ei ole otettu pois meidän käsistämme, vaan Vapahtajamme tekee jatkuvasti työtä taivaassa sen eteen, jotta se, mitä hän on kääntymyksessä aloittanut meissä, johtaisi meidät perille iankaikkiseen iloon. Me emme pysy uskossa omin voimin, vaan Vapahtajamme taivaallisen esirukouksen kautta. Kristus sanoo päivän tekstissä tähän liittyen: ”Minä rukoilen heidän edestänsä” Niin uskonelämämme on alusta loppuun saakka armoa, kuten Raamattu sanookin toisaalla: ”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.” (Ef. 2:8–9).

    Ihminen ei päätä uskon sisältöä, vaan Jumala on määrännyt uskomme sisällön

    Kun olemme selvillä siitä, että uskoon tulossa ja siinä varjeltumisessa ei ole kyse meidän päätöksestämme, vaan Jumalan vaikutuksesta ja säätämyksestä, voimme syventyä siihen, ettei uskon sisältökään ole meidän päätettävissämme; Jumala on määrittänyt, mitä meidän tulee uskoa. Meillä ei ole lupaa uskoa, miten haluamme, vaan Jumala on tuonut ilmi sanassaan tahtonsa uskomme sisällöstä.

    Tämä kaikki kuulostaa jälleen aivan kauhealta aikamme yksilökeskeisen ihmisen näkökulmasta. Jos jossain pitää olla vapaus niin siinä, mihin uskoo. On suorastaan hengellistä väkivaltaa, jos ihmiselle sanellaan, mitä hänen pitää uskoa ja mitä ei. Ihmisenhän tulee olla oman elämänsä herra.

    Vaikka vapautta korostava ajattelu voi kuulostaa ihanteelliselta ja oikealta, se jättää ihmisen omien ajatustensa vangiksi. Ne ovat hänen jumalansa, ja hän elää itsekeskeisessä orjuudessa. Siksi on Jumalan suurta rakkautta, että hän on selvästi kertonut meille sanassaan tahtonsa uskomme sisällöstä – varsinkin, kun tuon tahdon ytimenä on niin vapauttava sanoma. Tuosta sanomasta kertovat evankeliumitekstin sanat: ”ja tietävät totisesti minun lähteneen sinun tyköäsi ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt.”

    Kristillisen uskon keskuksessa on Jumalan Poika, jonka Isä lähetti maailmaan pelastamaan syntisiä. Tämä sanoma on aivan uskottoman ihana, mutta epäuskoiselle naurettava. Vain syntinsä kohdannut voi ymmärtää, mistä Jeesuksen työssä on kyse. Kristuksen merkitys ei aukea sille, joka ajattelee olevansa hyvä ihminen. Se ei aukea sille, joka ajattelee olevansa kuoleman jälkeen turvassa, olipa Jumalan sitten olemassa tai ei. Se ei aukea sille, joka oikeuttaa syntinsä eikä näe armon tarvettaan.

    Mutta hengellisesti köyhälle ei ole lohdullisempaa kuultavaa kuin se, että on Jumalan tahto, että uskot Jeesuksen sovittaneen kaikki syntisi. On hänen tahtonsa, että luotat siihen, että Jumalan Poika tuli ihmiseksi ja teki kaiken pelastukseen vaadittavan edestäsi. On hänen tahtonsa, että jos omatuntosi yrittää vakuuttaa sinulle muuta, et tee siitä jumalaasi etkä anna sen sanella sinulle uskosi sisältöä, vaan uskot Raamattua, joka sanoo: ”Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa sydämemme sillä, että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki.” (1 Joh. 3:19–20)

    Lopuksi: oikea oppi kirkastaa Jumalan

    Lopuksi Vapahtaja sanoo: ”kaikki minun omani ovat sinun, ja sinun omasi ovat minun – ja minä olen kirkastettu heissä.” Kun tunnemme Vapahtajamme armon, silloin olemme taivaallisen Isän lapsia. Kristus kirkastuu meissä, kun hän pitää meistä huolta. Meidän Vapahtajamme ja Jumalamme luonne käy ilmi siitä, että hän on jo iankaikkisuudessa valinnut meidät omikseen, tullut tänne yhdeksi meistä ja sovittanut meidän syntimme. Vielä hän on antanut meille uskon lahjan ja lupauksen, että hän on varjeleva meidät perille iankaikkiseen iloon. Se, että ihmisen vapaudella on rajansa, ei ole yhtään hullumpi asia, kun tiedämme, että Jumalan valinnat ylittävät kaiken sen, mistä voimme ikinä haaveillakaan.

    Jumalan tahdon toteutuminen voi kyllä tuntua usein pahalta. Hän johdattaa meitä iankaikkiseen elämään mutkittelevia ja raskaita reittejä, mutta hänen armonsa vakuuttaa meille, että kaikki vaikuttaa meidän parhaaksemme. Kaikella on tarkoituksensa. Kaiken päämääränä on se, että me voimme iankaikkisuudessa ylistää häntä, joka on antanut itsensä edestämme ristin kuolemaan ja varjellut meidät pelastuksen osallisuudessa uuteen taivaaseen ja uuteen maahan. Hänen kauttaan ja hänen kanssaan olkoon kunnia Isälle yhdessä Pyhän Hengen kanssa iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

  • Ihmisten tuomio ja Jumalan tuomio

    Pastori Dani Puolimatkan saarna 22.11.2015 Tampereella

  • Ilm. 5: 9-14

    Pastori Markku Särelän saarna Uskonpuhdistusjuhlassa 4.11.2006 Lahdessa

  • Ilman Jeesusta emme saa aikaan mitään

    Vesa Hautalan saarna Tampereella 23.4.2017

  • Iloitkaa aina Herrassa, älkääkä mistään murehtiko

    Pastori Vesa Hautalan saarna 20.12.2015 Tampereella

  • Iloitkaa vavistuksella (Joulukirkon saarna, Ps. 2:6-12)

    Pastori Markku Särelän saarna Joulukirkossa 25.12.2012 Siitamajalla

  • Isä, varjele ristinalainen kirkkosi pahasta

    Pastori Markku Särelän saarna 2.5.2021

  • Jäseninä Kristuksen ruumiissa

    Pastori Vesa Hautalan saarna 17.1.2016 Tampereella

  • Jeesuksen julistus ja meidän julistuksemme (Saarna, Luuk. 4:23-30)

    Teol. yo. Mika Bergmanin saarna 9.9.2012 Siitamajalla

  • Jeesuksen nimi

    Pastori Dani Puolimatkan saarna joululeirin päätösjumalanpalveluksessa Siitamajalla 31.12.2016

  • Jeesuksen oppi

    Joh. 7:14–18 Mutta kun jo puoli juhlaa oli kulunut, meni Jeesus ylös pyhäkköön ja opetti. Niin juutalaiset ihmettelivät ja sanoivat: Kuinka tämä osaa kirjoituksia, vaikkei ole oppia saanut?» Jeesus vastasi heille ja sanoi: ”Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani. Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä.

    Jotkut uskomukset elävät ilman, että niiden olemassaoloa tiedostetaan. Meidän länsimaalaisten ihmisten ajattelua värittää monta myyttiä, yksi keskeisimmistä on edistyksen myytti. Tämän myytin kaikuja kuulee, esimerkiksi silloin, kun sanotaan, ettemme elä enää keskiajalla, vaan 2000-luvulla. Taustaoletuksena tokaisussa on se, että ihmisen moraali ja ymmärrys kehittyisivät vuosisatojen varrella.

    Edistyksen myytti heijastuu siihen, miten kristillistä uskoa arvioidaan. On hyvin tyypillistä ajatella, että uskon pitää kehittyä, jotta se voi puhutella tämän päivän ihmistä; meidän tulee jättää taaksemme entisaikojen ahdasmielisyyden kahleet, jotta Jeesuksen evankeliumi voisi levitä. Nämä oman aikamme kysymykset ja kehitysideat on hyvä pitää mielessä, kun käymme nyt tutkimaan päivän evankeliumia.

    Jeesuksen opin alkuperä on taivaallinen

    Jerusalemissa vietettiin lehtimajajuhlaa, ja Jeesuksella oli kansalle asiaa. Niinpä hän päätti nousta Jerusalemin temppeliin opettamaan. Se profeetta, jota kaikki profeetat olivat ennustaneet, oli saapunut sinne, minne hän kuului. Jeesus opetti temppelissä Jumalan sanaa niin syvällisesti ja Raamatun hyvin tuntien, että se herätti suurta ihmetystä.

    Juutalaisilla oli tuolloin lukuisia koulukuntia Vanhan testamentin tulkintaperinteineen. Oli kuuluisten rabbien kuten Hillelin tai Gamalielin koulua. Tiedettiin kuitenkin, että Jeesus oli galilealainen maalainen, joka ei ollut saanut korkeaa koulutusta keneltäkään. Siksi kummeksuttiin sitä, kuinka hän tunsi Kirjoitukset niin hyvin. Juutalaiset sanoivatkin ihmetellen: ”Kuinka tämä osaa kirjoituksia, vaikkei ole oppia saanut?”

    Jeesus vastasi ihmettelyyn: ”Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt.” Tämä vastaus on tavattoman rohkea. Hän sanoo, että hän on saanut sanomansa suoraan Jumalalta. Hän ei julista mitään omaansa, vaan ainoastaan sen, minkä on saanut Isältä jo ennen maailman luomista. Hänen oppinsa on oikea, koska se on alkuperältään taivaallinen.

    Kun pohdimme, pitäisikö meidän alkaa sorvata oppia uusiksi, meidän tulee muistaa se, mitä Jeesus tässä sanoo. Koska Jeesus on saanut oppinsa taivaasta, se on aina ajankohtainen. Se on varmasti totta kaikkina aikoina, koska Jumala on totuus. Oikean opin alkuperä velvoittaa meitä pitäytymään siihen sellaisena kuin se on. Oppi ei kehity eikä muutu. Jos edistymme siitä, mitä Jeesus on antanut meille uskottavaksi, olemme langenneet pois totuudesta emmekä enää palvele oikeaa Herraa.

    Jeesuksen oppi vakuuttaa itsestään

    Kuinka sitten tämän päivän ihmiset, joilla ei ole juuri mitään yhteistä ajanlaskun alussa eläneiden kanssa, voivat vakuuttua kristinuskosta? Kuinka tänä monien totuuksien aikana kukaan voi sitoutua siihen, että vain yksi uskonto olisi oikeassa oppeineen? Jeesus jatkaa tekstissämme: ”Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.” Vapahtaja sanoo aivan suoraan, että voimme tietää, onko hänen oppinsa Jumalasta vai ei. Koettelemisen kriteeriksi hän sanoo sen, että teemme taivaallisen Isämme tahdon.

    Tämä tahto kiteytyy Raamatun sanoissa: Jumala ”tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.” (1 Tim. 2:4). Se tekee Jumalan tahdon, joka heittäytyy Jeesuksen varaan. Jumalan suurimpana haluna on se, että epätoivoisina siitä, mitä itse olemme, laitamme sydämemme turvan siihen, mitä Jeesus teki edestämme. Hän ei halua, että yksikään kuolisi synneissään, vaan että jokainen voisi tunnustaa Jeesuksen Vapahtajaksi. Tämä on sen taivaallisen sanoman ydin, jota Jumalan Poika tuli tuomaan, ja se, joka ottaa tämän sanoman uskolla vastaan, tietää opin olevan Jumalasta.

    Joku voi väittää vastaan: ”Jeesus vaatii uskoa sen ehtona, että hänen sanomaansa pidetään totena. Tällaisilla kriteereillä mitä tahansa voi väittää todeksi!” Mutta nyt keskeinen ero on siinä, että kukaan muu ei voi antaa samaa, mitä Jeesus. Kukaan ei voi antaa samanlaista varmuutta kuin hän. Jokainen muu uskonnollinen opettaja jättää meidät rauhattomuuteen siitä, olemmeko totuudessa. Niin kauan kuin omatunto ei voi levätä siinä, mitä Jeesus on jo tehnyt edestämme, se on hirveässä tekojen vankeudessa etsimässä yhä uusia keinoja vakuuttuakseen siitä, että kaikki on hyvin.

    Se vakuuttuneisuus, jonka saamme, perustuu siihen, että uskon vaelluksen myötä, meillä syventyy ymmärrys omasta pahuudestamme ja Jeesuksen armon suuruudesta. Jos kristillisen vaelluksen haluaa jotenkin lyhyesti tiivistää, se on juuri sitä, että me näemme itsemme yhä raadollisemmin, mutta Jeesuksen armon aina suurempana. Ja tämä uskossa kasvaminen vie kaiken uskottavuuden muilta vapahtajilta ja totuuksilta. Kaikki muuthan vaativat meiltä hyveellistä elämää autuuden ehtona. Mutta kun ymmärrämme, ettei meistä kerta kaikkiaan ole pelastamaan itseämme, tiedämme, että vain Jeesuksen julistama ehdottoman armon sanoma voi pelastaa. Vain se voi olla totta.

    Jeesuksen oppi antaa kaiken kunnian Jumalalle

    Evankeliumitekstin lopussa Jeesus antaa vielä toisen oikean julistajan ja oikean opetuksen tuntomerkin. Hän sanoo: ”Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä.” Oikea oppi antaa kunnian yksin Jumalalle. Oikea julistaja ei etsi mitään muuta kuin Lähettäjänsä kunniaa.

    Pyyteettömän rakkauden Jumalaan tulee leimata kaikkea julistustyötä. Tässä Jeesus on kaikkein korkein esikuva, jonka jäljessä me muut kompuroimme. Hänen lisäkseen ei ole yhtään, jolla olisi täysin puhtaat motiivit työnsä takana. Ihmisellä on suuri halu loistaa. On tarve esitellä taitojaan. Tämä koskee niin saarnaajia kuin kaikkia muitakin. Tämä loistamisen halu nousee siitä, että perustamme sen, keitä me olemme, siihen, mitä muut sanovat meistä. Haluamme saada ylistystä, koska se korostaa arvoamme. Jos noudattaisimme ensimmäistä käskyä uskollisesti, meidän arvomme kuitenkin perustuisi siihen, mitä Jumala sanoo meistä Poikansa tähden eikä siihen, mitä olemme itsessämme.

    Siksi meidän tulee muistaa, että juuri silloin, kun haemme Jeesukselta apua syyllisyyteemme, Jumala saa kaiken kiitoksen. Silloin, kun etsimme Jeesukselta apua vaelluksemme ongelmiin, Jumalan uskollisuus kirkastuu. Silloin, kun haemme Jeesukselta taivaallista viisautta, Jumala saa kaiken kunnian. Apostoli Paavali kirjoittaa: ”hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: ’Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra’.” (1 Kor. 1:30-31) Huomatkaa, että Jeesuksessa meillä on alusta loppuun kaikki, mitä tarvitsemme, jotta voimme olla Jumalan omia ja varjeltua iankaikkiseen elämään! Kun olemme täysin riippuvaisia Jumalasta, Lähettäjämme saa kaiken kunnian. Meidän ei tule kerskata mistään muusta kuin hänestä.

    Kaikki muu oppi kuin se, mitä Jeesus julisti, etsii ihmiskunniaa. Tämä on totta niiden oppien kohdalla, joita julistetaan kristikunnan ulkopuolella, mutta myös niiden ei-raamatullisten oppien suhteen, joita julistetaan kristikunnan sisällä. Raamattu sanoo: ”pitäkää silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä. Sillä sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta, vaan omaa vatsaansa, ja he pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet.” (Room. 16:17-18). Tuimia sanoja. Huomaamme, että apostoli sanoo aivan yleisesti, että missä tahansa kohdassa poikkeavat palvelevat julistuksessaan omaa vatsaansa, eli siis omia halujaan. Kristillisten julistajien kohdalla tämä on totta tietysti sikäli kuin he julistavat väärää oppia.

    Nämä vakavat sanat muistuttavat meitä siitä, kuinka paha ihmisen liha on ja millaista hulluutta Kristuksen oppi on sille. Siksi ne kehottavat meitä turvaamaan sanaan ja lapsenmielellä ottamaan vastaan sen opin, joka siitä löytyy. Kun otamme uskoen vastaan Kristuksen julistuksen, voimme olla varmoja siitä, että opillamme on taivaallinen alkuperä, sillä on voima vakuuttaa itsensä totuudellisuudesta ja se antaa kaiken kunnian Jumalalle.

  • Jeesuksen rakkaus (Saarna, Matt. 9:9-13)

    Teol. kand. Vesa Hautalan saarna Lastenleirin 2012 päätösjumalanpalveluksessa Siitamajalla

  • Jeesuksen risti ja meidän ristimme

    Vikaari Dani Puolimatkan saarna Tampereella 15.2.2015

  • Jeesuksen saarna

    2. adventtisunnuntai, II vsk:n evankeliumi

    Mutta sittenkuin Johannes oli pantu vankeuteen, meni Jeesus Galileaan ja saarnasi Jumalan evankeliumia ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi." Mark. 1:14-15.

    Rakkaat kristityt!

    Tekstimme kuvaa meille kiteytetysti yhdellä virkkeellä Jeesuksen saarnan. Hän oli valmistanut toiminnallaan tietä Jeesukselle, mutta oli pian pantu vankeuteen. Jeesus oli aloittanut julkisen toimintansa. Hän julisti saarnallaan ja teoillaan. Hän sanoi kerran teoistaan: "Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden." (Joh. 14:11) Hänen tekonsa kertoivat siitä, kuka hän oli ja mistä hän oli tullut. Kun hänen tekonsa ymmärrettiin pyhän Raamatun ennustusten ja Jeesuksen opetuksen valossa, niillä oli epäämätön todistusvoima siitä, että Jeesus oli luvattu Messias, ihmiseksi tullut Jumalan Poika.

    Tänään syvennymme tekstimme nojalla Jeesuksen saarnaan. Hänestä oli ennustettu: "Ja hänen päällänsä lepää Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, tiedon ja Herran pelon henki." (Jes. 11:2) Vaikuttakoon hän Hengellään saarnansa kautta tätä meidänkin sydämissämme. Lisätköön hän meille hengellistä viisautta ja ymmärrystä. Antakoon hän meille neuvoja kulkiessamme iankaikkisen elämän tietä ja voiman noudattaa niitä. Lisätköön hän meille oikean opin tietoa, ettei meitä viskellä kaikissa kavalissa opin tuulissa. Antakoon hän meille sydämiin jumalanpelon antaaksemme kunnian iankaikkiselle Jumalalle ja kammotaksemme kaikkea sitä, mikä loukkaa Herramme pyhyyttä.

    Jeesuksen saarnan ensimmäinen osa kuuluu: "Aika on täyttynyt"

    Jumalan lapsen on tarpeen käsittää, mikä aika on. Jeesus opetti seuraamaan aikain merkkejä. Hän nuhteli siitä, etteivät ihmiset ymmärtäneet niitä. Ei ole olemassa historian kulussa sellaista aikaa, joka oikeuttaisi huolettomuuteen sielunsa kohtalosta. Olet sitten lapsi, nuori, työikäinen tai eläkeläinen, sinun on tarpeen olla valmis ottamaan vastaan se, mikä tulee.

    Jeesuksen saarnan lähtökohta oli: "Aika on täyttynyt." Tämän piti johdattaa kuulijat kysymään, mitä nyt on tapahtunut ja kuinka se minua koskee. Oli tullut historian käännekohta. Se koski jokaista. Messias oli tullut, maailman Vapahtaja, jokaisen ihmisen Lunastaja. Tätä aikaa ei saanut hukata. Tilaisuudesta tuli ottaa vaari. Oli tullut etsikon aika.

    Harvat ottavat vaarin etsikonajastaan. Jeesus joutui valittamaan: "Sillä sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta; ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut." (Luuk. 19:43-44) Tunnetko sinä etsikonaikasi? Ymmärrätkö, kuinka merkityksellinen on se aika ja hetki, kun kuulet Jumalan äänen kutsuvan ja sanovan: "Nyt on otollinen aika, nyt on pelastuksen päivä."

    Jeesuksen tullessa täyttyi Messiaan odottamisen aika. Nyt meillä on viimeinen aika ja odotamme Kristusta tuomiolle muistaen tätä pyhää sanaa: "Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi" (Fil. 3:20). Messiaan tulolla oli omat merkkinsä, nyt näemme tihentyvinä maailman lopun merkit. Herramme on tuleva äkkiarvaamatta.

    Jeesuksen saarnan toinen osa kuuluu: Jumalan valtakunta on tullut lähelle

    Miten ihanasti Vanhan testamentin profeetat olivatkaan kuvanneet ajallisin kuvin Jumalan valtakuntaa. Ne, joiden sydämet olivat kiinni ajallisissa ja joilla ei ollut synnintuntoa eikä armon tarvetta, luulivat Jumalan valtakunnan tulevan maallisena hallintana ja nostavan Israelin maan kunniaan ja loistoon. Mutta Jeesus opetti, ettei Jumalan valtakunta ole maallinen valtakunta, vaan se on taivasten valtakunta ja ettei se tule ulkonaisella tavalla, vaan se on sisäinen, hengellinen valtakunta. Ja kun Jeesus saarnasi, hän julisti, että se oli tullut lähelle.

    Vuoret, kukkulat, pellot, metsät, puutarhat, joet ja järvet olivat kuten ennenkin. Ihmiset elivät samaan tapaan kuin ennenkin, harjoittivat ammattejaan, menivät naimisiin, kasvattivat lapsiaan ja kävivät sapattina synagogassa. Toiset olivat hyvämaineisia, toiset toisenlaisia. Jumalan valtakunta oli tullut lähelle, mutta silti sitä ei voinut silmin nähdä. Vaikka Jumalan valtakunta ilmeni Jeesuksen tekemissä ihmeteoissa, sitä ei voinut havaita sen olemuksen puolesta. Sairaat, jotka Jeesus paransi, olivat senkin jälkeen kuolevaisia ihmisiä, jotka saattoivat sairastua. Järvi, jonka Jeesus tyynsi, saattoi raivota myrskyn kourissa tulevaisuudessakin. Ja Israel oli edelleen Rooman vallan alla. Yhteiskuntaelämä oli edelleen ajallisten lakien ja järjestysten alaista. Paratiisi ei ollut palannut Palestiinaan eikä taivas ollut tullut maan päälle. Mutta kun aika oli täyttynyt, oli tapahtunut jotakin suurta ja ratkaisevaa.

    Mitä se oli? Oli tullut Messias, jonka työ oli päättyvä suureen voittoon meidän hengellisistä vihollisistamme. Tekstimme kertoo, että Jeesus "saarnasi Jumalan evankeliumia". Muistamme, mitä sana evankeliumi merkitsee. Sehän tarkoittaa iloista viestiä siitä, että vihollisemme ovat kukistetut ja rauha on tullut. Evankeliumi ei ole kertomus siitä, mitä ihmiset ovat tehneet tai mitä heidän täytyy tehdä, vaan se on Jumalan rauhan viesti ja armahduspäätös häntä vastaan kapinaan nousseelle, Jumalaa vailla elävälle ihmiskunnalle. Se on syntien anteeksiantamuksen ja synninpäästön sana. Tämä sana tulee meille lohdullisena, kun enkeli julistaa: "Maassa rauha". Se tyynnyttää epäröivän, ahdistuneen mielemme, kun Jeesus sanoo: "Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö." (Joh. 14:27) Se kohtaa meidät Kristuksen ristinkuoleman jälkeen, kun Ylösnoussut julistaa: "Rauha teille".

    Ihana Jumalan valtakunta, tuo taivasten valtakunta, joka on rauhaa, iloa ja vanhurskautta Pyhässä Hengessä, on meitä aivan lähellä. Se tulee luoksemme evankeliumin sanassa kaikissa sen muodoissa ja sakramenteissa. Se on nyt omana kaikilla niillä, jotka uskovat, vaikka maailma heidän ympärillään olisi miten kylmä, kova ja ahdistava tahansa. Se oli Johannes Kastajankin omana, vaikka hän oli uskonsa ja todistuksensa tähden vankeudessa. Se aarre on sinullakin riippumatta niistä ulkonaisista olosuhteista, joissa elät.

    Jeesuksen saarnan kolmas osa oli: Tehkää parannus

    Tällä sanalla Jeesus tekee selväksi, kuinka Jumalan valtakuntaan tullaan. Tarvitaan entisen epäuskoisen elämän murtuminen, täyskäännös. Omantunnon tulee herätä toimintaan. Jumalan lain tulee sitä satuttaa ja saada aikaan synnintunto Jumalan edessä. On ihmisiä, jotka peilaavat elämäänsä toisiin ihmisiin ja joiden omatunto on orjallisesti sidoksissa siihen, mitä kasvattajat, auktoriteetit ja vallanpitäjät sanovat, mutta heidän Luojallaan ja Jumalallaan ei ikävä kyllä ole viimeistä sanaa heidän mielissään. Kun Jeesus sanoo: "Tehkää parannus", hän kutsuu jokaisen Jumalan eteen, ja hän asettaa meidät hänen eteensä sillä tavalla, että Jumalan ja meidän välissä ei ole ihmisauktoriteetteja. Silloin olemme pyhän Jumalan edessä syntisinä, pahoina, jumalattomina, ja kuulemme nuo sanat: "Tehkää parannus". Toisin sanoen: emme pelastu, ellemme käänny. Jumalan lain valossa näemme syntimme, tuntomme alkaa syyttää meitä ja meille tulee tärkeäksi, kaikkia muita asioita tärkeämmäksi kysymys: miten pelastun?

    Synnintunnon kautta tullaan uskoon. Ilman oman syntisyyden tuntemista ja tunnustamista puolustelemme pahoja tekojamme, vähättelemme niitä ja katsomme niiden johtuvan huonoista olosuhteista tai muista ihmisistä. Mutta voidaksemme tulla uskoon, lain tulee tehdä tehtävänsä meissä itsessämme, kuten apostoli Paavali sanoo: "Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä; sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto." (Room. 3:19-20)

    Ovatko sinun puolustelusi tulleet kumotuiksi? Onko sinulle tullut synnintunto, tuo tunto, joka synnyttää omantunnon kauhuja ja joka ei jätä sinulle mitään ansiota eikä puolusteltavaa Jumalan edessä?

    Jeesuksen saarnan neljäs osa oli: Uskokaa evankeliumi

    Jeesus ei jättänyt synnintuntoista ihmistä omantunnon kauhujen valtaan, vaan auttoi häntä. Hänellä oli hyvin yksinkertainen keino. Hän julisti evankeliumia ja kutsui uskomaan sen. Halvatulle miehelle hän sanoi: "Sinun syntisi ovat anteeksiannetut." Fariseusten tuomitsemalle naiselle hän lausui lohdulliset sanat: "En minäkään sinua tuomitse." Omantunnon raskasta taakkaa kantaville hän julisti: "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon." (Matt. 11:28) Hän herätti eloon hengellisesti kuolleet, sitoi haavoittuneet, nosti olalleen langenneet ja antoi kuolevalle ikuisen autuuden toivon.

    Niin hän kutsuu nytkin. Kun hän sanoo: "Uskokaa evankeliumi", se on omantunnon ahdistusta kokevalle syntiselle suloinen kutsu tulla Jeesuksen tykö ja saada tunnolleen rauha ja lepo. Kun ahdistunut kysyy, saanko uskoa, vaikka olen näin huono, tuo sana on lupa saada uskoa, se on suloinen kutsu käydä sisälle Jumalan valtakuntaan, se on luja vetoomus paeta turvaan Jeesuksen tykö sitä tuomiota ja rangaistusta, joka kohtaa epäuskoisia.

    Kuulethan sinäkin evankeliumin suloisen kutsun, kun Herra sanoo: "Kääntykää minun tyköni ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole." (Jes. 45:22)

    Amen.

    Markku Särelä

  • Jeesuksen sana niille, jotka hylkäsivät hänet

    Pastori Markku Särelän saarna 29.3.2020

  • Jeesuksen seuraamisen hinta

    Luuk. 14:25–35: Ja hänen mukanaan kulki paljon kansaa; ja hän kääntyi ja sanoi heille: "Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni. Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni. Sillä jos joku teistä tahtoo rakentaa tornin, eikö hän ensin istu laskemaan kustannuksia, nähdäkseen, onko hänellä varoja rakentaa se valmiiksi, etteivät, kun hän on pannut perustuksen, mutta ei kykene saamaan rakennusta valmiiksi, kaikki, jotka sen näkevät, rupeaisi pilkkaamaan häntä sanoen: 'Tuo mies ryhtyi rakentamaan, mutta ei kyennyt saamaan valmiiksi'? Tahi jos joku kuningas tahtoo lähteä sotimaan toista kuningasta vastaan, eikö hän ensin istu ja pidä neuvoa, kykeneekö hän kymmenellä tuhannella kohtaamaan sitä, joka tulee häntä vastaan kahdellakymmenellä tuhannella? Ja ellei kykene, niin hän, toisen vielä ollessa kaukana, lähettää hänen luoksensa lähettiläät hieromaan rauhaa. Niin ei myös teistä yksikään, joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, voi olla minun opetuslapseni. Suola on hyvä; mutta jos suolakin käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa maahan eikä lantaan; se heitetään pois. Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon!"

    Sanoma Jeesuksesta oli levinnyt muinaisessa Palestiinan maakunnassa. Sairauksien ja ahdistusten vaivaamat olivat kuulleet ihmeellisestä parantajasta. Jeesuksen ihmeet olivat keskeinen syy sille, että suuret kansanjoukot olivat alkaneet kulkea Vapahtajan matkassa. Moni julistaja olisi ollut innoissaan huomiosta, mutta Jeesukselle väkimäärää tärkeämpää oli se, että hänen matkaansa lähteneet ymmärtäisivät, mitä hänen seuraamisensa vaati.

    Mitä Jeesuksen seuraaminen maksaa meille?

    Jeesus päätti antaa kansalle tärkeän oppitunnin. Hän kääntyi ihmisjoukkoon päin ja sanoi: ”Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni. Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni.”

    Nämä sanat voivat herättää ihmetystä. Vaikuttaa siltä, että Jeesus hyökkäisi neljättä käskyä vastaan. On kuitenkin huomioitava, että Jeesus puhuu tässä heprealaisille ominaiseen tapaan siitä, että tulee pitää jotakin asiaa toista parempana. Hän ei halua, että kirjaimellisesti vihaamme kaikkea muuta paitsi häntä. Mutta hän haluaa olla sydämemme kallein aarre. Hän sanoo opetuslapseuden ehdoksi sen, että vihaamme kaikkea muuta hänen rinnallaan. Hänen pitää mennä kaiken muun edelle.

    Perustava näkökulma, joka aukeaa Vapahtajan sanoista, on se, että elämämme ei kuulu itsellemme, vaan hänelle. Elämässä ei ole kyse siitä, mitä me haluamme, vaan siitä, mitä Kristus haluaa. Hänen tahtonsa tulee määrittää vaelluksemme, ei oman tahtomme. Raamattu sanoo Kristuksesta, että ”hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.” (2 Kor. 5:15)

    Ei ole yhtään elämän osa-aluetta, jonka ei tulisi olla Kristukselle alistettu: ruumiimme, sielumme, aikamme, ihmissuhteemme, asuinpaikkamme, työmme – kaikki on Kristusta varten. Elämämme on tarkoitettu hänelle. Meidän tulee kuolla, hänen elää meissä.

    Nyt tornin rakentajan tavoin meidän tulee arvioida, mitä tornin valmiiksi saaminen edellyttää. Nyt sotaan lähtevän kuninkaan tavoin meidän tulee laskea joukkomme ymmärtääksemme, onko meistä taisteluun vai ei. Kristus kysyy: oletko vain muodollisesti opetuslapseni, vai näetkö opetuslapseuden hinnan oikein? Oletko valmis laittamaan kaiken alttiiksi minun nimeni tähden?

    Otetaan muutama esimerkki havainnollistamaan, mitä kaiken menettäminen Kristuksen tähden tarkoittaa. Käsitellään ensiksi aikaa: sinun suustasi ei pidä enää koskaan kuulua lausahdusta: ”Tämä on minun elämäni. Teen sillä täsmälleen, mitä haluan.” Sinun aikasi ei kuulu enää itsellesi, vaan Herralle. Sunnuntaisin sinun tehtäväsi on Jumalan tahdon mukaisesti olla jumalanpalveluksessa. Arkisin sinun tulee viettää kotihartautta pyhittääksesi päiväsi Jumalan sanalla ja rukouksella. Arkisin sinun aikasi tulee olla myös omistettu lähimmäistesi palvelemiseen. Jopa käyttäessäsi aikaa lepoon, sinua motivoi siinä lähimmäisen rakkaus, koska ymmärrät, että rajallisena olentona tarvitset lepoa, jotta voit rakastaa toisia. Laiskotteluun sinulla ei ole lupaa.

    Toisena esimerkkinä olkoon mielemme ja ajatuksemme. Mieleesi eivät enää kuulu kauna, viha, ahneus, ylpeys, kateus ja kovuus. Sinun pitää kilvoitella, jotta mieltäsi hallitsisi se, mikä on Jumalan tahto. Sinulla tulee olla anteeksiantava, mutta totuudessa pysyvä mieli. Sinun tulee ruokkia ajatuksiasi sillä, mikä on Jumalan tahdon mukaista, hyvää, otollista ja täydellistä. Asian kääntöpuolena on se, että vältät sitä, mikä ruokkii pahoja ajatuksia ja himoja. Mieti esimerkiksi sitä, miten mielesi voi, jos altistat sen elokuville, joissa mässäillään väkivallalla tai alastonkohtauksilla, lehdille, joissa pengotaan toisten yksityisasioita juorumielessä tai vanhoissa riidoissa vellomiselle. Raamattu kehottaa: ”Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.” (Kol. 3:2).

    Kolmanneksi, suhdettamme maalliseen omaisuuteen tulee määrittää sanat: ”kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin.” (1 Tim. 6:8). Ei sanaakaan nopeasta internetistä, merkkivaatteista, autosta, kesämökistä, etelänmatkoista, juoksevasta vedestä ja monesta muusta itsestäänselvyydestämme. Vaikka näissä Jumalan lahjoissa ei ole sinällään mitään pahaa, vaan ne ovat hyviä ja kiitokselle vastaanotettavia, meidän äärimmäisen vaurauden keskellä elävien pitää muistaa, ettei elämämme tavoitteena tule olla rikastuminen. Omaisuus, jota meille on suotu, on tarkoitettu perheestä huolehtimiseen, seurakunnalle ja köyhien auttamiseen. Luther sanoi aikansa suurimmaksi epäjumalaksi rahaa, eikä tuo jumala ole minnekään kadonnut. Mutta näin ei saa olla: jos olemme Kristuksen omia, omaisuutemme ei enää kuulu meille, vaan sitä tulee käyttää Jumalan tahdon mukaan.

    Nämä kolme esimerkkiä ovat vain pintaraapaisu siitä, mitä Kristuksen rakastaminen tarkoittaa käytännössä. Ehkä tämä oli jo niin kovaa tekstiä, että voi herää kysymys, miksi kukaan haluaisi menettää elämänsä. Kuka voi jaksaa sitä, ettei saa toimia missään oman tahtonsa mukaan? Miksi Kristus olisi niin suuri aarre, että meidän tulisi pitää hänen rinnallaan kaikkea muuta roskana?

    Miksi maksaa kaikkensa?

    Vain se voi olla Kristuksen opetuslapsi, joka osaa nähdä tornin rakentamisen hinnan ja sotajoukkojen määrät oikein. Vain se voi olla Kristuksen opetuslapsi, joka näkee varattomuutensa ja suunnattoman velkansa. Ilman elävää synnintuntoa opetuslapseuden hinta vaikuttaa mielettömältä. Mutta sille, joka näkee itsensä oikein, tilanne on toinen. Kristuksen seuraamisen hinta on mitätön verrattuna siihen syntivelkaan, joka meillä oli. Mitä sitten, jos joudumme tässä elämässä vähän kärsimään välttäessämme helvetin iankaikkisen piinan?

    Jeesuksen seuraaminen voi olla vieläpä ilo ja maailmalle kuoleminen mieluista, kun ymmärrämme, että Herramme on maksanut velkamme. Hän on päästänyt meidän vapaiksi iankaikkisen kadotuksen alta vuodattamalla verensä tähtemme. Hän tuli yhdeksi meistä, otti päällensä rangaistuksemme, kävi Golgatalle ristiä kantaen ja kärsi siellä syntiemme vuoksi. Hänen verensä tähden me olemme vapaita: vapaita tuomiosta, vapaita synnin orjuudesta – vapaita palvelemaan Jumalaa.

    Koko Jeesuksen 30-vuotinen maanpäällinen vaellus oli omistettu meidän pelastukseemme. Hän ei tuhlannut aikaansa laiskotteluun, vaan hänen elämänsä oli Jumalan sanan täyttämää kadotuksenalaisen ihmiskunnan rakastamista. Hän ei kantanut kaunaa meitä kohtaan synneistämme eikä hän himoinnut maailman kiitosta, vaan hänen ilonaan oli Isän tahdon täyttäminen. Eikä hän havitellut maallista kunniaa ja ajallisia aarteita, vaan hän luopui taivaan aarteista ansaitakseen meille iankaikkisen elämän. Hänen uskollisuutensa tähden, me saamme uskottomuutemme anteeksi. Tänään me heikot opetuslapset saamme jälleen nousta ja turvautua Herramme armoon. Vain silloin, kun Vapahtajamme hyvyys valloittaa sydämemme, hänestä voi tulla omaa elämäämmekin rakkaampi, kallein aarteemme.

    Lopuksi

    Armo on täysin ilmaista, mutta se maksaa kaiken. Se ei maksa siksi, että meidän pitäisi sovittaa syntimme, mutta se maksaa maailman, perkeleen ja lihamme tähden. Niin kuin ne eivät sietäneet Herraamme, eivät ne siedä hänen opetuslapsiaankaan. Ahdistuksia on luvassa. Kärsimystä on luvassa. Oman elämän menettämistä on luvussa. ”Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut.” (Room. 8:37).

    Maailman vihan kantaminen ja omista mielihaluista luopuminen ei ole kuitenkaan suurinta itselleen kuolemista. Kun näet tunnustamme syntimme ja luotamme Vapahtajaan, kadotamme elämämme kaikkein syvällisemmällä tavalla. Sanomme, että olemme täydellisessä hengellisessä vararikossa, mutta Herramme tähden iankaikkisesti rikkaita. Olemme epätoivoisia itsestämme, mutta lohdutettuja sillä, millainen Vapahtaja meillä on. Opetuslapseuden hinta on kova, mutta Herramme tuntemisen rinnalla mitätön. Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon!

  • Jeesuksen suuri julistus

    Pastori Vesa Hautalan saarna 3.12.2017 Tampereella

  • Jeesuksessa rikas ja köyhä

    Pastori Marko Kailasmaan saarna 19.6.2022

  • Jeesus – odotusten pettäjä ja ylittäjä!

    Matt. 21:1-9Ja kun he lähestyivät Jerusalemia ja saapuivat Beetfageen, Öljymäelle, silloin Jeesus lähetti kaksi opetuslasta ja sanoi heille: "Menkää kylään, joka on edessänne, niin te kohta löydätte aasintamman sidottuna ja varsan sen kanssa; päästäkää ne ja tuokaa minulle. Ja jos joku teille jotakin sanoo, niin vastatkaa: 'Herra tarvitsee niitä'; ja kohta hän lähettää ne." Mutta tämä tapahtui, että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetan kautta, joka sanoo: "Sanokaa tytär Siionille: 'Katso, sinun kuninkaasi tulee sinulle hiljaisena ja ratsastaen aasilla, ikeenalaisen aasin varsalla'." Niin opetuslapset menivät ja tekivät, niinkuin Jeesus oli heitä käskenyt, ja toivat aasintamman varsoineen ja panivat niiden selkään vaatteensa, ja hän istuutui niiden päälle. Ja suurin osa kansasta levitti vaatteensa tielle, ja toiset karsivat oksia puista ja hajottivat tielle. Ja kansanjoukot, jotka kulkivat hänen edellään ja jotka seurasivat, huusivat sanoen: "Hoosianna Daavidin pojalle! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen. Hoosianna korkeuksissa!"

    Juuda odotti kuningasta. Se odotti vapauttajaa. Se odotti Daavidin jälkeläistä kuninkaaksi, joka toisi rauhan ja vapauden ajan. Hieman vajaa 2000 vuotta sitten Jerusalemin kaduilla alkoi kuulua huuto: ”Hoosianna Daavidin pojalle! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen. Hoosianna korkeuksissa!”. Kuningas oli vihdoin saapunut. Vanhan testamentin profetiat siitä, että heidän kuninkaansa tulisi hiljaisena ja ratsastaen aasilla, täyttyivät nyt aivan heidän silmiensä edessä. Riemu täytti väkijoukon. Odotukset olivat suuret, mutta tämä Daavidin poika pettäisi ne kaikki.

    Jeesus petti kaikki odotukset

    Oletko koskaan miettinyt, minkä takia kansa otti Jeesuksen Jerusalemissa vastaan niin innokkaasti kuninkaana? Jeesuksen julistustyö kyllä tavoitti paljon juutalaisia ja joistain tuli hänen opetuslapsiaan, mutta tässä on jotain erityislaatuista. Olihan niin, että vaikka Jeesuksen sanoma vakuuttikin monia ja häntä lähettiin seuraamaan, myös useat luopuivat hänestä hänen julkisensa julistustyönsä aikana. Kun Jeesus oli aikaisemmin opettanut, ettei kukaan voi tulla hänen luokseen, ellei Isä anna heitä hänelle, monet opetuslapset loukkaantuivat tästä ja jättivät Jeesuksen (Joh. 6:65–66). Jotain merkillistä on siis tapahtunut, että Jeesuksella on yhtä äkkiä näin paljon kannattajia! Tuo merkillinen asia on Lasaruksen kuolleista herättäminen.

    Se oli ”lopun alkua” Jeesuksen maalliselle elämälle. Se oli niin valtava ihmeteko, että se herätti kansassa ihastusta ja hämmästystä, mutta Jeesuksen vastustajissa sellaista raivoa, että nämä päättivät yrittää surmata Lasaruksenkin! Ihmeteko sai kansan liikkeelle. Heissä oli herännyt usko siihen, että tässä olisi Daavidin poika, joka kukistaisi vieraan vallan. Herättihän hän äsken juuri ihmisen kuolleista, joten luulisi, että hän pystyisi mihin tahansa! Hän varmasti pystyisi murskaamaan kaikki viholliset ja rakentamaan vieläpä uuden temppelin Jerusalemiin, jossa Jumalan läsnäolo ja kirkkaus taas vallitsisivat. Olihan hän Daavidin poika, eli uusi Salomo, temppelin rakentaja.

    Ja kun nyt ymmärrämme, millaista Messiasta kansa halusi, ei ole vaikea käsittää, miten hoosianna-huudot vaihtuivat niin nopeasti ristiinnaulitse-huudoiksi. Ylistys vaihtui kiroukseen ja murhaavaan mieleen. Ei ollut tullutkaan vapauttajaa, jota kansa halusi, vaan vain heikko mies, joka oli kyllä ajanut kiivaasti rahanvaihtajat ulos temppelistä, mutta hänen urotekonsa vaikuttivat jäävän siihen. Kansa ei saanut messiasta, jota se halusi ja niin se tahtoi päästä eroon tästä valhemessiaasta, jolla oli otsaa väittää olevansa heidän odottamansa kuningas. Ja niin kansan painotuksesta Pontius Pilatus taipui mielivaltaan ja viaton Jeesus koki häpeällisen ristinkuoleman. Hänet naulittiin kirouksen puuhun Jumalan hylkäämänä ja tämä nyt oli ainakin varma merkki siitä, että tämä ei ollut se Daavidin jälkeläinen, jonka Raamattu oli ennustanut tulevan!

    Kuinka lohdutonta ja synkkää onkaan se, mitä Jeesus joutui kokemaan ihmisen pahuuden tähden! Kuinka mielivaltaiselta vaikuttaakaan se, miten häntä kohdeltiin, kun jumalattomuus pääsi valtaan! Miten nopeasti ihmisen ajatukset muuttuivatkaan ylistyksestä murhaksi! Mutta kaikki tämä, mitä kansasta sanotaan, löytyy myös sinun sydämestäsi. Olethan sinäkin ihminen: paha, langennut ihminen, jolla on varmat ajatukset siitä, millainen Jeesus saa olla. Kuinka usein me näet saammekaan itsemme kiinni siitä, että emme tyydy Raamatun Jeesukseen, vaan haluamme enemmän! Emme halua Vapahtajaa, joka vaikuttaa heikolta. Haluamme voimakkaan kuninkaan, joka voisi vapauttaa meidät jo nyt kaikista ajallisista vaivoista. Sellaista langenneen ihmisen sydän toivoo. Se on mieltynyt ihmeisiin ja kunniaan, mutta ei ristiin ja kärsimykseen. Vain Jumalan Henki voi antaa meille uskon lahjan, jonka antaa hengelliset silmät nähdä asiat syvemmin kuin maalliset silmämme näkevät.

    Jeesus ylitti valheelliset haaveet

    Kun olemme, mitä olemme, on sitäkin lohdullisempaa, että Jeesus petti kansan odotukset. Mitä se näet meitä liikuttaisi, jos Jeesus olisi ollut maallinen ruhtinas, joka olisi tullut vain vapauttamaan maallisen Israelin sortajiensa alta ja rakentamaan Jerusalemiin uuden hienon temppelin. Me olisimme vielä synneissämme ja tuomion alla eikä juutalaisten maallinen menestys lohduttaisi meitä pätkän vertaa. Mutta nyt Jeesus on jotain suurempaa kuin maallinen valloittaja. Hän on hengellinen kuningas, joka tuli kukistamaan paljon suurempia vihollisia kuin Rooman vallan eikä hän tullut ainoastaan juutalaisia varten. Häntä vastassaan olivat perkele, synti ja kuolema ja hänen tehtävänään ei ollut kukistaa niitä ainoastaan juutalaisia, vaan koko maailmaa varten.

    Antautumalla heikkouteen, häpeään ja kuolemaan Jeesus taisteli voitokkaasti. Tappioon kätkeytyikin voitto. Kun ainoa viaton kantoi meidän kirouksemme ristinpuulle, synti tuli sovitetuksi, perkeleen suu tukituksi ja kuoleman mahti menetetyksi. Riemullisesti Raamattu julistaa: ”’Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?’ Mutta kuoleman ota on synti, ja synnin voima on laki. Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta! (1 Kor. 15:55–57). Kuolemaa seurasi korotus. Nousemalla kuolleista Kristus saattoi häpeään kaikki pimeyden vallat ja mursi kuoleman kahleet! Herättämällä Poikansa kuolleista Isä todisti, että Jeesuksen sovitustyö on riittävä maksu kaikista synneistä ja että kaikki, mitä Jeesus oli sanonut, oli totta. Vapahtaja nousi ylös taivaisiin ja istuu nyt kirkastettuna Isän oikealla puolella hallitsemassa taivaallisena kuninkaanamme.

    Kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta Jeesus osoittautui todelliseksi Daavidin pojaksi, uuden temppelin rakentajaksi. Tuo temppeli ei ole kivistä rakennettu, vaan se on Kristuksen ruumis. Nyt Jumalan erityinen läsnäolo ei ole enää sidottu mihinkään yhteen maantieteelliseen paikkaan, vaan se on kaikkialla, missä on Jumalan omia. Jumala itse asuu meissä, temppelissään. Kristuksen istuminen Isän oikealla puolella ei tarkoita sitä, että hän olisi kaukana meistä. Se viittaa hänen suureen valta-asemaansa. Luther sanoo lohdullisesti, että Vapahtaja on lähempänä meitä kuin oma ihomme. Kaikkivaltias kuninkaamme on siis kanssamme ja hän on voimallinen pitämään meistä huolta ja varjelemaan meidät iankaikkiseen elämään.

    Luther kirjoittaa lohdullisesti: ”tämä kuningas on elämän ja kuoleman, synnin ja armon, helvetin ja taivaan Herra, ja että kaikki on hänen kädessään. Juuri sitä varten hän on tullut kuninkaaksemme ja meidän luoksemme että vapahtaisi meidät kaikista noista ahdistavista hirmuvaltiaista ja itse yksin hallitsisi meitä. Sitä joka on tämän kuninkaan alaisena ja vahvassa uskossa pitäytyy häneen, ei voi vahingoittaa synti, ei kuolema, ei helvetti, ei perkele, eivät ihmiset eikä mikään muu luotu, vaan samoin kuin hänen kuninkaansa elää vailla syntiä ja autuaana, samoin täytyy hänenkin säilyä hänen kauttaan ilman kuolemaa ja vailla syntiä, elävänä ja autuaana iankaikkisesti.” (Kirkkopostilla. Ensimmäinen osa, s. 44. Suom. A. E. Koskenniemi. Helsinki: Kustannusyhtiö Arkki 2009).

    Kuninkaamme elää ja on vieläkin kanssamme. Hän ei edelleenkään toimi syntisen mielemme toiveiden mukaan, vaan paljon vaatimattomammin. Hän kätkee läsnäolonsa Raamatun sanaan, kasteeseen ja ehtoolliseen. Silti hän on todellisesti läsnä. Kun käymme tänään ehtoollisenviettoon, saamme tervehtiä kuningastamme hoosianna-huudoin. Maallisen silmin näemme jotain hyvin vaatimatonta, mutta uskon silmin näemme leivässä ja viinissä Kristuksen ruumiin ja veren, kuninkaiden Kuninkaan todellisen läsnäolon. Eikä hän tule luoksesi piiska kädessä. Ei hän tule vihaisena ja ankarana. Ei hän tule tuomiten ja rangaisten. Hän tulee hiljaisena, sävyisänä ja anteeksi antavana. Katso, sinun kuninkaasi tulee sinulle!

  • Jeesus antaa uskon ja herättää ylösnousemukseen

    Pastori Marko Kailasmaan saarna
    syysjuhlan päätösjumalanpalveluksessa Siitamajalla 24.9.2023