Mika Bergman
  • Totuus ja harha

    Matt. 7:15–21Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.

    Harhaa ja hedelmää

    Viimeisten viiden vuoden aikana oveani on koputettu moneen kertaan. Sisään on tullut jehovan todistajia ja mormoneja. Kummankin lahkot edustajat ovat todistelleet sitä, että ulkonainen kristikunta on vaipunut syvään luopumukseen ja että vain heidän liikkeellään on totuus. Olen kuullut, mitä erinäisimpiä syitä sille, miksi juuri mormonit tai jehovan todistajat ovat oikeassa, mutta yksi peruste on toistunut usein: hyvät hedelmät.

    Lahkolaiset eivät väsy painottamasta sitä, miten suuri keskinäinen rakkaus heidän liikkeessään vallitsee. He eivät myöskään kyllästy kertomasta, kuinka nopeasti liike on levinnyt maailmanlaajuisesti. Sekä jehovan todistajien että mormonien liikkeiden synty sijoittuu 1800-luvulle. Kasvu on ollut vajaan parin sadan vuoden aikana huimaa, koska nykyään maailmanlaajuisesti mormoneja on noin 15 miljoonaa ja jehovan todistajia 8 miljoonaa. Liikkeiden kannattajat näkevät tällaisen kasvun kertovan siitä, että heidän oppinsa on oikea. Tässä on hedelmää, joka todistaa, että työssä on ollut Jumalan siunaus. Kasvu on merkki siitä, millaisen rakkauden Jumala on antanut heidän sydämissään kadonneita sieluja kohtaan.

    Lahkolaisten puhe hedelmistä voi herättää epäilystä ja ihmetystä – varsinkin, jos meidän kirkkomme koko on murheena. Siksi perehdymme nyt ensin siihen, mitä oikeastaan ovat Jeesuksen mainitsemat hedelmät ennen kuin käymme läpi muuta tekstimme opetusta.

    Profeettojen hedelmät

    Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että Raamatussa hyviin tekoihin viitataan hedelmänä, esimerkiksi galatalaiskirjeessään apostoli Paavali mainitsee joukon Hengen hedelmiä, joita Pyhä Henki vaikuttaa kristityissä. Kaikki nämä ovat hyveitä, joista lähimmäisemme hyötyy. Johanneksen evankeliumissa Vapahtaja kuvaa itsensä viinipuuksi ja opetuslapsensa oksiksi, joiden tulee tuottaa hyvää hedelmää, eli hyviä tekoja. Jos oksa ei tuota hedelmää, se katkaistaan pois ja heitetään tuleen. Näin korostuu hyvien tekojen luovuttamaton merkitys uskovan elämässä.

    Mutta nyt käsitellessämme Matteuksen evankeliumin seitsemättä lukua, haluaisin tuoda huomionne sanoihin: ”Heidän hedelmistään te tunnette heidät”. Kristus ei sano vain, että tunnemme profeetat hedelmistä, vaan, että tunnemme heidät heidän hedelmistään. Jeesus puhuu tässä hedelmistä, jotka ovat profeetoille ominaisia.

    No, mitä ovat profeettojen hedelmät? Ne ovat tietysti heidän julistustaan. Olivathan oikeat profeetat niitä, joille Jumala oli uskonut ilmoitusta julistettavaksi ja kun he toimivat tässä Lähettäjänsä tahdon mukaan, he tuottivat hedelmää. Vain profeetta, joka julistaa sen, minkä on saanut Jumalalta julistettavaksi, tekee taivaallisen Isän tahdon. Niin profeettojen ennen kuin sananjulistajien nykyäänkin tulee ennen kaikkea kirkastaa Kristusta. Heidän tulee tuoda taivaallista sanomaa siitä, mitä Jumalan Poika on tehnyt meidän syntisten edestä. Heidän pitää julistaa koko Jumalan sanan totuutta mitään siihen lisäämättä ja mitään ottamatta pois.

    Jumalan rakkaudesta kertoo se, että hän käskee tutkimaan profeettojen hedelmiä. Hän ei halua, että uskomme, mitä tahansa. Hän tahtoo, että tänäänkin me synnin ja monenlaisten elämänvaivojen rasittamat saamme kuulla: Jumalan Poika tuli ihmiseksi, kärsi ja kuoli edestäsi. Hän sovitti kaikki syntisi. Luota vain siihen, mitä Jeesus teki edestäsi, niin saat kaiken tekemäsi pahan anteeksi. Kaikki sinun syntisi pyyhitään pois, kun lepäät vain siinä, että Jeesus oli uskollinen edestäsi. Hän riittää sinulle. Hän on luvannut kantaa sinut iankaikkiseen elämään armonsa turvissa. Tämän Jumala haluaa sinun kuulevan ja painavan sydämeesi. Älä anna minkään riistää tätä lohdutusta sinulta! Jos joku niin yrittää tehdä, hän ei ole Isästä, vaan perkeleestä. Häntä Kristus ei tunne. Hän on väärä profeetta. Hänellä voi olla ihmeellinen ulkokuori, hyveellinen elämä ja suunnaton maine, mutta ne kaikki ovat vain raatelevan suden lampaan vaatteita, ellei suusta kuulu raamatullinen julistus.

    Harhaa tulee kammota

    Herramme korostaa väärien profeettojen vaarallisuutta, kun hän käskee meitä: ”Kavahtakaa vääriä profeettoja”. Heidän opetukseensa sopii mainiosti myös se, mistä apostoli Paavali kirjoittaa toisaalla: ”kammokaa pahaa” (Room. 12:9). Meitä käsketään kavahtamaan ja kammoamaan. Kristus ei odota sitä, että suhtaudumme neutraalisti tai välinpitämättömästi harhaan, vaan hän haluaa, että suorastaan inhoamme sitä emmekä ole minkäänlaisessa hengellisessä kanssakäymisessä sitä opettavien kanssa. Meidän tulee todella vihata sitä, mitä Jumala vihaa. Meidän tulee vihata väärää oppia palavasti minkäänlaisia kompromisseja tekemättä.

    Niin pyhä Raamattu siis torjuu meiltä täysin sellaisen asenteen, että pahoittelisimme sitä, mitä Jumala sanassaan opettaa. Kiusaus tällaiseen on silloin, kun on jokin emotionaalisesti ladattu aihe ja joudumme olemaan tiukkoja: jos esimerkiksi avoliittoon aikova selittää meille, että hän haluaa vain rakastaa toista ihmistä ja elää tämän rinnalla eikä voi syystä tai toisesta mennä juuri nyt naimisiin, emme saa reagoida sanomalla hänelle, että mielellämme sallisimme hänelle tuon synnin, mutta Jumala on ankea emmekä hänen tähtensä voi sitä tehdä. Ei, vaan meidän tulee ymmärtää syvemmin se, että Jumalan käskyjen takana on aina rakkaus ja ihmiselämän paras. Siksi kaikki hänen tahtonsa vastainen on elämää tuhoavaa ja kammottavaa.

    Jeesuksen sanat haastavat meitä pohtimaan sitä, rakastammeko oikeaa oppia, sillä oikea kavahtaminen ja kammoaminen nousee vain siitä, että totuus on meille rakas. Kuulin kerran erään tuttavani sanovan, että jos hän asuisi Etelä-Saksassa, hän liittyisi varmaankin roomalaiskatoliseen kirkkoon. On hyvä kysyä: voisitko sanoa samaa? Mikä estäisi sinua? Oletko tapatunnustuksellinen luterilainen? Oletko ehdoton uskosi suhteen? Vai luotatko siihen, että pastori tuntee opinkohdat oikein eikä sinun tarvitse olla niistä niin tietoinen? Ovatko Jumalan sanan totuudet sinun sydämesi ilo? Kammoatko sitä, mikä on harhaa ja rakastatko sitä, mikä on totta?

    En kerro tuttavastani sen takia, että voisimme olla ylemmyydentuntoisia. Minua suretti suuresti, kun kuulin nuo sanat. Jos hän todella tuntee roomalaiskatolisen opin, silloinhan ne kertovat siitä, ettei hänelle ole kirkastunut ollenkaan se, miksi uskonpuhdistus oli välttämätön. Ne viittaavat siihen suuntaan, että hän ei ole ollut sellaisissa omantunnon kauhuissa, että hänelle olisi valjennut se, että jos Jeesus ei riitä, olemme hukassa. Toisaalta on mormoneja ja jehovan todistajia, jotka ovat kääntyneet kristityiksi ja menettäneet maineensa ja perheensä. On kristityiksi kääntyneitä muslimeja, jotka menettävät henkensä Vapahtajamme nimen vuoksi. Onko sinulla tällaista ehdottomuutta Jeesuksen tähden, vai oletko enemmän kuin tuo tuttuni?

    Teot kertovat, onko totuus harhaa rakkaampaa

    Kysymyksiin vastaus löytyy teoista. Onhan vaivatonta vakuuttaa, että Jeesus menee yli kaiken muun, mutta suuri kysymys on, meneekö oikeasti. Näkisin, että suuri koetinkivi totuuden rakastamiselle ovat sosiaaliset suhteemme. Kun vaarana on se, että saisimme ystävä- tai tuttavapiirissämme oudon tai ankean ihmisen leiman siitä, jos pitäytyisimme näkyvästi totuuteen, pistämme lampun mieluummin vakan alle.

    Konkretisoidaan tätä: jos näet ystäviäsi ja joku käyttää Jumalan nimeä väärin hokien herranjumalaa tai jotain muuta vastaavaa, reagoitko tähän mitenkään. En sano, että tarvitsisi jyrkästi ärähtää, vaan ihan vain sanoa, että tuo tuntuu sinusta pahalta, koska Jumalan nimi on sinulle rakas. Tai jos jotain läheistäsi haukutaan hänen selkänsä takanaan ilkeämielisesti, nousetko puolustamaan totuutta etkä anna asian olla? Onko totuus ja kahdeksas käsky sinulle niin tärkeä, että haluat olla ”vähän ikävä tyyppi”, kunhan saat puolustettua sitä, minkä tiedät oikeaksi? Tai oletko kertomatta Jeesuksesta kenellekään, koska pelkäät liikaa? Onko sinulle mukavuudenhaluisuutesi ja pelossa rypemisesi tärkeämpää kuin se, että kadoksissa olevat voisivat tulla tuntemaan evankeliumin Jeesuksesta kauttasi?

    Ainakin omassa suussani on huokaus: Herra armahda. Ei ole mitään, mistä ylpeillä. Ainoana kerskauksen on vain Jeesus, jolta löydämme sen uskollisuuden, mitä itsellämme ei ole. Meidän kerskauksenamme voi olla vain tuo risti, jolla syntimme sovitettiin. Kerskauksenamme on Totuus, joka toi pelastavan sanoman meille suurille syntisille, jotta me saisimme elää.

    Pietari kirjoittaa: ”olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla” (1 Piet. 3:15). Tutut sanat, jotka korostavat sitä, miten jokaisen meistä tulee vastata kyselijöillä. Ehkä nämä sanat voivat ahdistaa heikkoutemme edessä, mutta toisaalta ne ovat hyvin lohduttavia. Ensinäkin ne puhuvat varmasta toivosta, joka meillä on. Hän on Jeesus. Toiseksi, huomaamme, miten kaikkien tuntemasta kieltäjästä, voi tulla Jeesuksesta todistamiseen kehottaja. Jeesus voi tehdä sinustakin rohkean, niin ettet häpeä uskoasi, vaan rohkaiset muitakin kertomaan Jeesuksesta toisille. Tämä käy vain sitä kautta, että evankeliumi antaa rauhan mielellesi ja Jeesus tulee asumaan sinuun ja avaa siten huulesi puhumaan Jumalasi suurista teoista.

    Lopuksi

    Totuus ja harha. Totuus tekee vapaaksi, mutta harha vie orjuuteen. Harha asettaa eteemme helpon tien ja vakuuttaa, että on perusteltua kulkea sitä pitkin kohti iankaikkista elämää. Se asettaa eteemme järkevän tien, jolta ei puutu hyviä hetkiä ja ihmiskunniaa. Kuitenkin on mahdotonta, että harha tuottaisi koskaan Jumalan mielenmukaista hedelmää ja veisi perille taivasten valtakuntaan. Sanoohan Vapahtaja: ”Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?” Totuus taas kutsuu kuolemaan. Hän kutsuu kunkin ottamaan ristinsä ja seuraamaan itseään. Hän kutsuu tielle, joka on kaita ja ankara, mutta sen lopussa ei kuulu tuomio: ”Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät” (Matt. 7:23), vaan ihana kutsu: ”Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.” (Matt. 25:34).

    Jeesus kutsuu sinua tänään seuraamaan itseään. Hän kutsuu sinua uskomaan totuuteen. Hän kutsuu sinua rakastamaan itseään ja sanaansa. Lähde jälleen seuraamaan häntä. Lähde iloiten, sillä mitä ikinä kohtaatkaan, hän kulkee rinnallasi. Lähde rauhassa, sillä kaikki syntisi, heikkoutesi ja puutteesi hän peittää omalla vanhurskaudellaan. Lähde seuraamaan, sillä hän vakuuttaa: pysy sanani totuudessa, niin se tekee sinut vapaaksi. Se tekee sinut vapaaksi synneistäsi, se tekee sinut vapaaksi ahdistuksistasi, se tekee sinut vapaaksi perkeleestä, kuolemasta ja helvetistä. Se tekee sinut todella vapaaksi. Kun sinulla on Jeesus ja hänen sanansa, elät totuudessa ja kuulet kerran Vapahtajasi kutsuvan sinut taivaan iloon.

  • Tuomitse Kristillisesti!

    Vikaari Mika Bergmanin saarna Siitamajalla 28.6.2015

  • Turvaamme Kristukseen iankaikkista elämää varten

    Vikaari Mika Bergmanin oppitunti Raamattuleirillä 2014 Siitamajalla

  • Uskollinen ja ymmärtäväinen huoneenhaltija

    Luuk. 12:42–48: Ja Herra sanoi: "Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen huoneenhaltija, jonka hänen herransa asettaa pitämään huolta hänen palvelusväestään, antamaan heille ajallaan heidän ruokaosansa? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän! Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi. Mutta jos palvelija sanoo sydämessään: 'Herrani tulo viivästyy', ja rupeaa lyömään palvelijoita ja palvelijattaria sekä syömään ja juomaan ja päihdyttämään itseänsä, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin uskottomille. Ja sitä palvelijaa, joka tiesi herransa tahdon, mutta ei tehnyt valmistuksia eikä toiminut hänen tahtonsa mukaan, rangaistaan monilla lyönneillä. Sitä taas, joka ei tiennyt, mutta teki semmoista, mikä lyöntejä ansaitsee, rangaistaan vain muutamilla lyönneillä. Sillä jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan; ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään.

    Tänään on mielenkiintoinen evankeliumiteksti, koska se käsittelee pääasiassa saarnavirkaa. Jumalan sanan perusteella perehdymme siihen, mistä virassa on kyse ja miten pastorien tulee hoitaa virkansa tehtävät. Käsittelemme ohessa, mitä Jumala olettaa seurakuntalaisilta, mutta päähuomio on virassa. Voi ehkä tuntua siltä, ettei teidän ole syytä kuulla opetusta viran tehtävistä, vaan niiden pohtiminen kuuluu pastoreille. Raamattu opettaa kuitenkin paljon virasta ja sen velvollisuuksista. Aihe on täten Jumalan sydämellä ja hän haluaa, että se on jokaiselle meistä tuttu.

    Huoneenhaltija, joka ruokkii palvelusväen Jumalan käskystä

    Ennen viran velvollisuuksia, haluan kiinnittää huomionne siihen, miten viran luonnetta kuvataan. Herramme sanoo: ”Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen huoneenhaltija”. Toisaallakin Raamattu kuvaa saarnavirassa olevia huoneenhaltijoiksi. Paavali kirjoittaa: ”Niin pitäköön jokainen meitä Kristuksen käskyläisinä ja Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijoina.” (1 Kor. 4:1)

    Huoneenhaltija on mainio nimitys pastorista. Se kiteyttää sen, mistä virassa on kyse: viralle kuuluu huolenpitäminen niistä salaisuuksista, jotka Jumala on uskonut seurakunnalle. Kristuksen morsiamena seurakunta on osallinen kaikkiin sulhasensa armon aarteisiin. Pastorin tehtävä huoneenhaltijana on käyttää yhteisiä aarteita sielujen parhaaksi. Kuvaavaa onkin se, että päivän evankeliumissa huoneenhaltijasta käytetään myös nimitystä ”palvelija”, koska palvelemisesta on juuri kyse. Pastorin elämäntyönä on palvella seurakuntalaisia niillä aarteilla, jotka morsiamelle kuuluvat.

    Viran perustehtäväksi hahmottuu seurakuntalaisten ruokkiminen, kun Vapahtaja mainitsee ruokaosan antamisen ajallaan. Pastorin tulee pitää esillä elämän sanaa, jotta hänelle uskottu lauma saisi tarvitsemansa ravinnon. Virka ei tuo Jumalan lahjoihin mitään lisää. Armonvälineiden pätevyys tai vaikuttavuus ei ole sidoksissa virkaan, vaan Jumalan sanalla itsellään on elämää antava voima. Sanoohan Vapahtaja: ”Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.” (Joh. 6:63).

    Saarnavirka on kuitenkin tärkeä seurakunnan elämän kannalta. Jumala ei ole jättänyt pastorin kutsumista vapaaehtoiseksi asiaksi, vaan meillä on Raamatussa selkeä sana, joka velvoittaa nykyäänkin. Paavali kirjoittaa Tiitukselle: ”Minä jätin sinut Kreettaan sitä varten, että järjestäisit, mitä vielä jäi järjestämättä, ja että asettaisit, niinkuin minä sinulle määräsin, joka kaupunkiin vanhimmat” (Tiit. 1:5). Tästä huomaamme, että jos jokaisessa paikallisseurakunnassa ei ole pastoria, jotakin on jäänyt järjestämättä. Meillä on täten määräys huolehtia siitä, että asia laitetaan kuntoon. Jumalan käskyn taustalla vaikuttaa rakkaus syntisiin: hän haluaa, että jokainen meistä saa nauttia sekä Jumalan sanan maitoa että vahvempaa ruokaa sielujemme autuudeksi.

    Huoneenhaltija antaa ruokaa ajallaan kunkin tarpeen mukaan

    Mennään viran velvollisuuksiin. Vapahtaja kertoo, kuinka virkaa pitää hoitaa: ”Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen huoneenhaltija, jonka hänen herransa asettaa pitämään huolta hänen palvelusväestään, antamaan heille ajallaan heidän ruokaosansa? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän!”. Herra korostaa sitä, että palvelusväen tulee saada ruoka ajallaan. Uskollinen huoneenhaltija on valmis aina Herran takaisin tulemiseen saakka antamaan ruokaa, kun palvelusväki sitä tarvitsee. Hän tekee pitkäjänteisesti ja hellittämättä työtä, jotta kenenkään ei tarvitsisi olla vailla ravintoa.

    Herää kysymys: mitä tarkoittaa se, että ruoka tulee saada ajallaan? On helppo ymmärtää, että jos seurakuntalainen painii pahan omantunnon kanssa, häntä pitää lohduttaa sillä, että kaikki hänen syntinsä on anteeksiannettu. Hän tarvitsee paljon sielua hoitavaa ravintoa. Ei ole tilaa aikailulle, vaan siinä hädässä, jossa hän on, hänen pitää kuulla, että hänellä on Vapahtaja Jeesus.

    Toisaalta saattaa olla niin, että on suuri nälkä, muttei näläntunnetta. Näinhän käy maallisenkin ruoan kanssa: jos ei syö, syömättömyyteen voi tottua eikä nälkä tule. On hurjaa edes ajatella, että ihminen luulee selviytyvänsä ilman Jumalan sanan ravintoa. Hän elää elämäänsä tyytyväisenä ajattelematta sitä, että saatana ja kaikki pahuuden vallat yrittävät koko ajan kiskoa jokaista Aadamin lasta syvälle helvettiin. Ehkä tällainen ihminen käy silloin tällöin kirkossa, mutta hän ei katso todellisuutta Jumalan sanan antamin silmin. Hänelle uskonto on myönteinen asia, kunhan se ei käy rasitteeksi saakka. Jumalan sana on virike, mukava elämän rikastuttaja, mutta ei se, minkä varassa elämä on.

    Tällaisen ihmisen on herättävä näkemään puutostilansa. Lain tulee kirkastaa hänelle, että tämä elämä on väliaikainen. Sen jälkeen tulee tuomio. Kirjat avataan ja kaikki tekemämme tutkitaan. Edes yksi rikos lakia vastaan – paha ajatus, sana tai teko – ja tuomiona on iankaikkisen kadotuksen piina. Tuomio on ikuinen, lohduton kärsimys, jossa inhimillistä kieltä käyttäen voisi sanoa, että sadat tuhannet vuodet eivät ole edes kärsimyksen alku. Kärsimys alkaa aina uudestaan eikä loppua ole.

    Ilman Jumalan evankeliumia, joka ilmoittaa Kristuksen, jokainen on hengellisesti kuollut ja Jumalan vihan alla. Päämääränä on kadotus, sillä ”Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.” (Room. 3:10–12). Vain silloin, kun Jumalan sana lahjoittaa elämän, lain rikkonut voi välttää ikuisen kuoleman.

    Joku voi tehdä tästä johtopäätöksen, että onneksi ei ole kuin nuo syntiset, jotka laiminlyövät jumalanpalveluksen eivätkä ymmärrä, mihin ovat matkalla! Onneksi me olemme uskollisesti koolla sanan äärellä! Mutta meidän jumalanpalveluksessa istuvien ei tule turruttua siihen, että sielumme voi hyvin, kunhan vain olemme täällä läsnä. Kuinka surkeaa on, jos menemme pitoihin runsaiden ruokien ääreen, mutta emme syö. Ajattelemme, että pelkkä juhlissa oleminen riittää ravitsemaan. Ruoka jää pöytään, ja me lähdemme pois yhtä nälissämme kuin tänne tullessamme.

    Huoneenhaltija ei ruoki seurakuntalaisia väkisin. Hän kattaa pöydän. Hän rohkaisee työtätekeviä ja raskautettuja tulemaan aterialle, mutta uskoon hän ei pysty ketään pakottamaan. Palvelusväen tehtävänä on uskolla nauttia niitä aarteita, jotka Jumala on kattanut huoneenhaltijansa kautta.

    Millainen uskollinen huoneenhaltija ei ole

    Hyvän huoneenhaltijan vastakohta hahmottuu Jeesuksen sanoista: ”Mutta jos palvelija sanoo sydämessään: 'Herrani tulo viivästyy', ja rupeaa lyömään palvelijoita ja palvelijattaria sekä syömään ja juomaan ja päihdyttämään itseänsä, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin uskottomille.”

    Pahan huoneenhaltijan toimintaa luonnehtii se, että hän on unohtanut Herransa paluun. Lopun ajan näkökulman jääminen pois johtaa siihen, että hänen ymmärryksensä virastaan vääristyy myös. Kun ei ole käsitystä siitä, että sanaa pitäisi julistaa kuulijoiden iankaikkiseksi autuudeksi, viran hoidolta putoaa pohja. Kelvoton huoneenhaltija käsittää asemansa vallankäytön paikaksi. Hänellä ei ole rakkautta hänelle uskottuun laumaan, koska hän ei itse tunne Ylipaimenen hellää rakkautta. Siksi hän alkaakin piestä niitä sieluja, joista hänen tulisi pitää huolta. Hänen elämänsä ilot keskittyvät tähän maailmaan eikä hän saa niistä tarpeekseen. Siksi hän käyttää aikansa syömiseen ja juopotteluun. ”Syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme” (Jes. 22:13).

    Teoillaan kelvoton huoneenhaltija osoittaa luopumuksensa ja niin hän saa saman osan kuin uskottomat. Hänet heitetään tuskaan, johon hän on ollut johdattamassa muita. Siellä hän saa viettää hirveän iankaikkisuuden tietäen, että hänen viranhoitonsa on johtanut monet muut hänen kanssaan kärsimykseen.

    Oikea näkökulma huoneenhaltijan toimintaan

    Tällä tavoin päivän evankeliumi opettaa, mitä meidän tulee odottaa huoneenhaltijalta. Hän ei saa olla rakkaudeton herra. Hän ei saa olla syöppö eikä juoppo. Jos paimen on kelvoton, seurakuntalaisilla on kaikki oikeudet todeta, ettei hän ole Jumalan kutsuma ja erottaa hänet virasta. Palvelusväen räikeästi laiminlyövä ei ole Jumalan lähettämä kaitsija.

    Toisaalta, meidän tulee olla valmiita siihen, että uskollinen huoneenhaltija jakaa määrätietoisesti Jumalan sanaa tietäen, että Herra kutsuu hänet kerran tilille viranhoidostaan. Hän hoitaa virkaansa tuomiopäivä silmiensä edessä. Huoneenhaltijaan tulee suhtautua siten, että hän pyrkii parhaansa mukaan antamaan kullekin sitä ruokaa, jonka hän näkee tarpeelliseksi. Tämän näkökulman mielessä pitäminen on tärkeää erityisesti silloin, jos pastori joutuu puuttumaan johonkin asiaan jonkun lampaan elämässä. Silloin tulee pitää mielessä se, että hänen toimintansa takana on huoli sieluista. Hän ei ilkeyttään huomauta tai nuhtele. Joskus voi olla niin, että pastori näkee nälän oikein siellä, missä näläntunnetta ei ole.

    Huoneenhaltija on Jumalan rakkauden osoitus. Huoneenhaltija kertoo siitä, että meidän sielumme ovat Jumalalle tärkeitä. Jumala on antanut hänet seurakuntalaisille, koska Jumala haluaa jokaisen syntisen pelastusta. Raamatussa kuulemme Isämme ihanan äänen: ”Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa” (Ps. 34:16). Pastori on merkki tämän lupauksen toteutumisesta. Hänen esillä pitämien armonvälineiden kautta Jumala haluaa lahjoittaa meille Poikansa ja hänessä syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän.

    Paljon on annettu, paljon vaaditaan

    Evankeliumi päättyy hurjaan uhkaukseen: ”sitä palvelijaa, joka tiesi herransa tahdon, mutta ei tehnyt valmistuksia eikä toiminut hänen tahtonsa mukaan, rangaistaan monilla lyönneillä. Sitä taas, joka ei tiennyt, mutta teki semmoista, mikä lyöntejä ansaitsee, rangaistaan vain muutamilla lyönneillä. Sillä jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan; ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään.”

    Jumala uhkaa huoneenhaltijoita kauhealla tuomiolla. Näin hän tuo ilmi sen, mikä vastuu tehtävään liittyy. Toisaalla Raamattu sanoo: ”Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion.” (Jaak. 3:1). Uhkauksen takana on Jumalan rakkaus: hän ei ole välinpitämätön siitä, mitä saarnastuolista kuuluu. Hän vaatii sitä, että huoneenhaltijat kilvoittelevat ollakseen uskollisia, jotta sielut saisivat parasta mahdollista hoitoa.

    Lopun lausahdus: ”jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan”, soveltuu meihin kaikkiin. Seurakunnissamme on tärkeää muistaa, että meille on uskottu tavattomasti. Koska saamme kuulla viikosta toiseen puhdasta Jumalan sanan julistusta, sitä palavampia meidän tulisi olla uskossa ja rakkaudessa. On perin kummallista, jos Jumalan voimallinen sana ei ole meidän suurin aarteemme.

    Kylmyytemme ajokoon meidät ruoan ääreen. Penseytemme olkoon johtamassa meitä armon aarteita nauttimaan. Juuri meidän syntisyytemme tähden Jumala on antanut huoneenhaltijan. Tänään pöytä on katettu teille. Jumalan Poika tulee armonvälineissä luoksenne, jotta te saisitte elää. Ottakaa vastaan taivaan herkut: Jeesuksen viattomuus, syntien anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä! Niin teitä ei tuomita viimeisenä päivänä, vaan pääsette Vapahtajanne armon suojissa iankaikkiseen iloon.

  • Uusi raamatunkäännös

    Pastori Mika Bergmanin puhe STLK:n julkaisemasta uudesta raamatunkäännöksestä uskonpuhdistusjuhlassa Lahdessa 4.11.2017

  • Vain Joosua vie luvattuun maahan

    Pastori Mika Bergmanin saarna uskonpuhdistusjuhlassa 31.10.2015 Lahdessa

  • Valkeus loistaa pimeyden keskellä

    Teol. kand. Mika Bergmanin iltahartaus Raamattuleirillä 2013 Siitamajalla

  • Vanhurskauttaminen Uuden testamentin teologian keskeisenä oppina

    Pastori Mika Bergmanin teologinen esitelmä teologipäivässä 20.1.2018 Helsingissä

  • Viimeinen tuomio

    Matt. 25:31-46 Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne; minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.' Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda? Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut? Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?' Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'. Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä. Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda; minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.' Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?' Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'. Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

    Raamatussa yksikään sana ei ole turha. Se on Pyhän Hengen kirja. Tämä meidän tulee muistaa tänäänkin, kun kirkkovuoden päätteeksi olemme tekstin äärellä, joka voi aiheuttaa luterilaisissa mielissä monenlaista ihmetystä. Nopeasti luettunahan se vaikuttaa opettavan, että pelastumme teoista. No, ehkä monelle teistä on jo entuudestaan tuttua, miten me luterilaiset selitämme tämän Vapahtajamme kertoman kuvauksen. Meillä on tänään edessämme oikeastaan kaksi haastetta: toisaalta olla joutumatta lain alle ajatellen, että perimme tekojemme tähden Jumalan valtakunnan, toisaalta olla ohittamatta sitä suurta painoarvoa, jonka Vapahtajamme laittaa sille, että teemme hyviä tekoja ennen viimeistä päivää.

    Isän valitsemat lampaat perivät heille valmistetun valtakunnan

    Lähdetään liikkeelle siitä, missä kuvauksessa voimme nähdä viittauksia Jumalan armon. Nostan esille kolme näkökohtaa: ensiksi, tullessaan kunniassaan ja asettuessaan tuomitsemaan kansat, Vapahtaja erottaa toisistaan lampaat ja vuohet. Lähtötilanne on se, että on lampaita ja on vuohia. Lampaista ei tule lampaita vasta tuomiolla eikä vuohista vuohia. Perustava jako on tapahtunut aikaisemmin.

    Vuohista Raamatussa ei puhuta kauheasti muualla, mutta lampaista sitäkin enemmän, esimerkiksi Vanhassa testamentissa Israel kuvataan lammaslaumana ja Herra sen paimenena. Viimeisen tuomion ymmärtämisen kannalta on olennaista painaa mieleen se, että Jeesus sanoo omia opetuslapsiaan, Uuden liiton jäseniä, lampaiksi, jotka kuulevat paimenensa äänen (Joh. 10:27). Lampaana olemiseen toki liittyy Jumalan tahdon mukainen vaellus, mutta lampaat ovat lampaita sen takia, että he uskovat Jeesukseen. Uskon kautta päästään Uuden liiton lammaslaumaan, pyhään kristilliseen seurakuntaan. Tämä muualta Raamatusta nouseva näkökulma on ensimmäinen seikka, joka viittaa siihen, että viimeisen tuomion kuvaus ei opeta teoilla pelastumista.

    Toinen näkökohta on se, että Jeesus sanoo omilleen: ”Tulkaa, minun Isäni siunatut”. Alkukielessä sana ”siunatut” on perfektimuodossa. Tämä paljastaa sen, että toiminta on alkanut menneisyydessä ja jatkuu yhä. Nämä lampaat ovat siis jo tuomiolle tullessaan Isän siunaamia. Mutta mikä tämä siunaus on? Ainoa varteenotettava vaihtoehto on se, että kyseessä on Aabrahamin siunaus. Aabrahamillehan oli luvattu, että kaikki kansat tulevat siunatuiksi hänen Siemenessään, eli Kristuksessa. Paavali kirjoittaa: ”Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia. Ja koska Raamattu edeltäpäin näki, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta, julisti se Aabrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman: ’Sinussa kaikki kansat tulevat siunatuiksi’. Niinmuodoin ne, jotka perustautuvat uskoon, siunataan uskovan Aabrahamin kanssa. Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: ’Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee". Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska ’vanhurskas on elävä uskosta’. Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: ’Joka ne täyttää, on niistä elävä’. Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme-sillä kirjoitettu on: ’Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu’ - että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa pakanain osaksi ja me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen.” (Gal. 3:7-14).

    Kolmanneksi, Kristus käskee lampaitaan: ”omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti”. Huomatkaa, että tämä valtakunta on valmistettu hänen omilleen maailman perustamisesta asti! Lampaat kuvataan Jumalan valittuina ja se, että valtakunta on valmistettu jo ennen heidän elämäänsä, korostaa sitä, että valtakunta peritään armosta. Tätä muistuttava ajatustapa on nähtävissä toisaalla Raamatussa, kun Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessään, että Jaakob valittiin Eesaun sijaan: ”ennenkuin kaksoset olivat syntyneetkään ja ennenkuin olivat tehneet mitään, hyvää tai pahaa, niin - että Jumalan valinnan mukainen aivoitus pysyisi, ei tekojen tähden, vaan kutsujan tähden - sanottiin hänelle: ’Vanhempi on palveleva nuorempaa’.” (Room.9:11-12). Koska valtakunta on valmistettu meille jo maailman perustamisesta asti, perintö ei perustu tekoihin.

    Mielenkiintoisen vastakohdan lampaille valmistetulle valtakunnalle muodostaa se, että helvetistä Jeesus sanoo, että se on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleilleen, ei siis ihmisille. Näin kuvaus korostaa sitä, että valinta iankaikkiseen elämään on yksin Jumalan armosta, tuomio helvettiin ei taas perustu Jumalan valintaan, vaan vuohien syntiin.

    Lampaat ovat tehneet hyvää, vuohet laiminlyöneet rakkauden

    Ehkä monet luterilaiset ajattelevat tässä vaiheessa, että Vapahtajan sanat on nyt selitetty ja voidaan siirtyä saarnan jälkeiseen virteen. Olemme kuitenkin päässeet vasta neljänteen jakeeseen kuudestatoista. Päivän evankeliumin loppu korostaakin vahvasti hyvien tekojen tekemistä. Pyhä Henki haluaa tällä tavoin painaa sydämiimme sen, että hyvät teot ovat luovuttamaton osa kristillistä elämää.

    Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ”minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne; minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.” ja vasemmalla oleville: ”minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda; minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.”

    Kummankin luettelon Kuningas aloittaa sanalla ”sillä”. Tämä tarkoittaa sitä, että esitetyt asiat ovat perusteita sille, miksi tuomio on sellainen kuin on. Tuomio tapahtuu tekojen ja tekemättä jättämisten mukaan.

    On tarpeen kiinnittää huomiota siihen, mitä ovat ne hyvät teot, joihin Kuningas kiinnittää huomionsa. Ne eivät ole suuria ja näyttäviä uskon sankaritekoja. Tässä mainitut teot eivät myöskään liity uskon sanalliseen tunnustamiseen, vaikka toki muun Raamatun opetuksen valossa tiedämme, että myös se on olennaista. Jeesus luettelee hyvin konkreettisia ja ehkä vaatimattomiakin tapoja, joilla lähimmäistä on rakastettu: nälkäiselle annettiin ruokaa, janoavalle juotavaa, alastomalle vaatteet, sairaalle huolenpitoa, ja niin edelleen. Voisi ajatella, että onpa helppoa! Ei tarvitse sen kummempaa tehdä kuin tällaisia pieniä rakkauden tekoja. Ne ovat todisteita siitä, että me uskomme Kristukseen. Aiemmin Vapahtaja oli Matteuksen evankeliumissa vieläpä luvannut: ”kuka hyvänsä antaa yhdelle näistä pienistä maljallisen kylmää vettä, hänen juodaksensa, opetuslapsen nimen tähden, totisesti minä sanon teille: hän ei jää palkkaansa vaille” (Matt. 10:42).

    Veljet ja sisaret, kuinka helppoa onkaan tehdä hyvää. Miksi emme nyt ottaisi päivän evankeliumin kuvauksesta vaarin ja palvelisi niitä, jotka Jumala on uskonut elämäämme? Huomaamme näistä suurista lupauksista, joita Vapahtaja liittää hyviin tekoihin, että ne ovat hänelle hyvin tärkeitä. Hän haluaa, että me ahkeroitsemme niissä. Emmekö tekisi niin, kun hän ei tehnyt vain jotain vaatimatonta edestämme, vaan antoi henkensäkin tähtemme kärsien kirotun kuoleman?

    Mutta katsokaa myös toki, mitä hyvien tekojen vastakohdaksi tuodaan. Vastaamme tulee suorastaan järkyttävää tekstiä. Kuningas ei nimittäin syytä vuohia murhasta, aviorikoksesta, uskon julkisesta kieltämisestä tai mistään muusta vastaavasta karkeasta synnistä. Vuohet eivät tässä kuvauksessa ole menossa helvettiin sen tähden, että he olisivat määrätietoisesti tehneet pahaa jollekin, vaan sen takia, että he ovat jättäneet tekemättä hyvää. He ovat laiminlyöneet vähimmät veljet ja siksi he saavat osakseen iankaikkisen tulen. Tämä pysäyttäköön meidät kaikki. On aiheellista kysyä: olenko minä tehnyt hyvää lampaiden esimerkin mukaisesti, vai olenko kulkenut hädässä olevien ohi? Jos emme rakasta, kiellämme uskomme.

    Lampaat ovat kahdessa mielessä sokeita eläimiä

    Sekä lampaat että vuohet reagoivat Kuninkaan sanoihin ihmetyksellä. Kummatkaan eivät ymmärrä, milloin he ovat palvelleet tai olleet palvelematta Kristusta. Vastaus löytyy siitä, että mitä on tehty tai jätetty tekemättä uskonveljille ja –sisarille, on tehty tai jätetty tekemättä Kristukselle.

    On selvää, etteivät vuohet ole ollenkaan ymmärtäneet tätä näkökulmaa. He ovat laiminlyöneet Vapahtajan rakkaudettomuudessaan. Mielenkiintoisempaa on oikeastaan se, miksi lampaat ihmettelevät. Siihen on nähdäkseni kaksi vaihtoehtoa: joko se, että he ovat tehneet kyllä hyvää, mutteivat ole ymmärtäneet palvelleensa Kristusta hyvillä teoillaan tai sitten he tiesivät palvelleensa Vapahtajaansa, mutta olivat sokeita hyville teoilleen.

    Ensimmäinen vaihtoehto olettaa sen, että viimeisen tuomion kuvaus on opettavainen kertomus, joka haluaa painaa kuulijoidensa sydämiin sen, että uskonveljelle tai -sisarelle tehty hyvä teko on Kristukselle tehty. Kyse ei olisi kirjaimellisesta kuvauksesta siitä, miten lampaat reagoivat tuomiolla, vaan se haluaa innostaa meitä hyviin tekoihin antamalla tällaisen valtavan näköalan: me saamme palvella Kristusta tekemällä hyvää hänen omilleen.

    Toinen vaihtoehto saa tukensa siitä, että Jeesus on aikaisemmin Matteuksen evankeliumin vuorisaarnassa opettanut: ”kun sinä almua annat, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee” (Matt. 6:3). Voi olla niin, että lampaat kuvataan tätä sanaa noudattaviksi. He eivät ole kiinnittäneet huomiotaan hyviin tekoihinsa. He eivät ole laittaneet jumalasuhdettaan niiden varaan. He ovat sokeita sille, mitä ovat tehneet. Ajattelisin, että esittämäni kaksi näkökulmaa ovat oikeastaan toisiaan täydentäviä. Kumpikin niistä tuo esille tärkeän sanoman. Kumpikin haluaa opettaa oikeanlaista suhdetta hyviin tekoihin täällä ajassa ennen tuomiota: meillä tulee olla ymmärrys siitä, että tekemämme hyvän teemme Kristukselle, mutta samalla kilvoittelemme ollaksemme sokeita sille, mitä teemme.

    Hyvistä teoistaan tietämättömät lampaat ovat myös lohduttava kuva meille, jotka vapisemme viimeisen tuomion edessä. Kun katsomme elämäämme emmekä näe siinä mitään, mitä voisimme kerran esitellä tuomiolla, meidän ei tarvitse joutua epätoivoon. Lampaat eivät ole tietoisia siitä, että he olisivat tehneet Kristukselle mitään. Meidän tulee ennen kaikkea muistaa, että kunhan meillä on Paimen, me olemme lampaita, ja saat olla varma siitä, että sinulla on tämä Paimen, sillä onhan sinut kastettu. Kasteessa Kristus on ottanut sinut lammaslaumaan täysin siitä riippumatta siitä, millainen sinä olet. Siksi olet Isän siunattu. Siksi sinulle on valmistettu valtakunta. Ole sen tähden sokea sille, mitä teet, mutta tee hyvää kuitenkin. Ei siksi, että tulisit Jeesuksen lampaaksi, vaan koska olet hänen lampaansa.

  • Ylösnousemus: historiallisesti luotettava, luovuttamaton uskontotuus

    Mika Bergmanin saarna Lahdessa pääsiäisjuhlassa ensimmäisenä pääsiäispäivänä 16.4.2017