Pastori Markku Särelän saarna 6.1.2021

Loppiaisena. II vuosikerran epistola.

Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat, niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva. Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden. Sillä Jumala, joka sanoi: "Loistakoon valkeus pimeydestä", on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa. 2 Kor. 4:3-6.

Evankeliumi on suurenmoinen valo, koko uskomme pääasia. Siitä Kristuksen toiminta sai otsikkonsa Markuksen evankeliumissa. Markus näet alkaa evankeliuminsa sanoilla: "Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, evankeliumin alku." (Mark. 1:1) Tuolla sanalla Vapahtaja luonnehti kristillisen kirkon koko opetus- ja julistustoimintaa, kun hän sanoi: "Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu" (Matt. 24:14). Ja toisessa kohdassa: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille" (Mark. 16:15).

Miksi evankeliumi on näin suuriarvoinen asia, että koko kristillinen sanoma saa siitä nimensä? Osaathan, ystäväni, tähän vastata ja ehkäpä selvittää asiaa muillekin? Olethan selvillä siitä, mitä evankeliumi on? Eihän tämä asia ole jäänyt sinulta pimentoon?

Kokemuksia 40 vuoden ajalta

Olen niiden neljänkymmenen vuoden aikana, joina olen Jumalan sanaa saarnannut, tavannut ilokseni paljon sellaisia ihmisiä, jotka ovat saaneet armon oppia tuntemaan kirkkaasti evankeliumin ja jotka ovat siihen selkeästi tunnustautuneet. He ovat seurakunnan elämälle ja toiminnalle suuriarvoinen Jumalan lahja. Ilman heitä työ olisi hyvin vaikeata. Olen tavannut myös paljon niitä, joilla ei ole lahjaa puhua paljon uskon asioista, mutta jotka uskollisesti pitäytyvät puhtaaseen evankeliumiin.

On myös niitä, joiden uskontunnustusta ei juuri kuule ja joiden sanankuulossa käyminen on harvaa ja satunnaista. Heistä pastorilla on suuri huoli; ovatkohan omaksuneet evankeliumia sielunsa autuudeksi?

Mutta evankeliumin ympärille kerääntyy valitettavasti toisenlaistakin väkeä.

On tunnollisia sanankuulijoita, jotka säännöllisesti tukevat seurakuntaa taloudellisesti. Päällepäin näyttää siltä kuin he olisivat mitä parhaimpia jäseniä. Mutta sitten joskus heidän suustaan lipsahtaa jotakin, joka kertoo, etteivät he ole käsittäneet alkuakaan evankeliumista. Kristitystä, joka tuli täällä matkansa päähän, he saattavat sanoa, että hän ansaitsi päästä taivaaseen, koska oli niin hyvä ihminen. He voivat paheksua pastoria, joka ojentaa seurakuntalaista, joka tosin muuten on kiltti, mutta ei käy sanankuulossa. He ovat saattaneet saada kristillisen kasvatuksen, mutta ovat omaksuneet siitä vain lakia. Evankeliumi ei ole avautunut heille. Ja usein heidän käykin sitten niin, että he kyllästyvät lainalaiseen puurtamiseensa, loukkaantuvat jostakin asiasta sen vuoksi, etteivät ymmärrä evankeliumia, ja jättävät seurakunnan.

Ethän sinä vain elä siinä luulossa, että tunnollisuus, uskollisuus, kiltteys tai mikä muu teko tahansa avaa taivaan? Jos olet, mihin sitten Kristusta tarvitset? Jos olet, et ole matkalla taivaaseen, vaan sinun on aika herätä ja havahtua näkemään tilasi ja kääntyä pois kadotuksen tieltä.

On sitten myös eräitä sellaisia sanankuulijoita, jotka aivan kerskuvat evankeliumista ja taitavat siitä suloisesti puhua - siltä ainakin ensi näkemältä vaikuttaa. Mutta sitten käy ilmi, että he vetävät evankeliumin verhoksi paheellisen elämänsä ylle. He eivät ole niitä, jotka heikkoudesta usein lankeavat, vaan he ovat sellaisia, jotka eivät kadu paheellista elämäänsä, eivät edes yritä parantaa sitä, vaan puolustelevat sitä ja ajattelevat, että evankeliumi antaa heille luvan elää niin kuin elävät ja ettei heillä ole hätää; saavathan he syntinsä anteeksi. Mutta tämä luulo on suuri erehdys.

On niitäkin, jotka sanovat, että he tietävät jo uskon asiat ja ettei heidän tarvitse joka kerta lähteä Jumalan sanaa kuulemaan. On kuin he olisivat niin pyhiä, etteivät tarvitse synninpäästön sanaa, sen antamaa lohdutusta ja rohkaisua. Tuskin he ovat uskoneet itseään syntisiksi, kun ei ole tarvetta armon sanan kuulemiseen.

Sitten on suuri joukko välinpitämättömiä, joilla ei ole hätää sielunsa kohtalosta, ei tarvetta sanankuuloon, ei synnintuntoa, ei autuuden iloa. He ovat kuin pystyyn kuivaneita kuusia, jotka levittävät kankeat oksansa luotaan työntävästi ja lähelleen päästämättä, ollen vailla vehreyttä, vailla elämää. Eivätkö he ole koskaan kuulleet Jumalan lakia? Eikö pyhä, suloinen evankeliumi merkitse heille mitään? Jumala heitä armahtakoon ja herättäköön heidät kuoleman unesta! Ethän halua kuulua heidän joukkoonsa?

Apostoli Paavali lausuu tekstissämme: "Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat, niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva." Kuka on syyllinen noiden tilaan? He itse. Heidän silmänsä ovat sokaistut. Heidän sydämensä on kiinni maallisissa. Evankeliumi loistaa kirkkaalla valollaan, mutta he itse peittävät sen ja estävät, ettei se pääse valaisemaan heidän pimeitä sydämiään.

Eräässä konferenssissa, kun sen osanottajat olivat nähneet Berliinin muurin ja katselleet itäblokin elämää, eräs osanottaja sanoi: "Kommunisteille ei pidä julistaa evankeliumia." Siihen toinen vastasi: "Jos olet tosiaan sitä mieltä, olet kerettiläinen." Evankeliumi on julistettava kaikille, jotta he kääntyisivät ja pelastuisivat. Se, joka tuntee evankeliumin ja omistaa sen itseään varten, haluaa viedä sen muillekin suurille syntisille.

Kerran tuli kirkkoon - tämä tapahtui ulkomailla - itkevä nainen etsimään lohdutusta syntihätäänsä. Seurakunnan esimies sanoi hänelle tähän tapaan: "Mitä sitä tänne tulee valittamaan, tarvitseeko elää sillä tavalla." Olikohan tuo toimelias esimies ajatellut, mitä varten seurakunta on olemassa ja mitä varten sillä on evankeliumi?

Mistä sitten evankeliumissa on kysymys?

Jotta voisimme siihen vastata, meidän on ensiksi katsottava itseämme peilistä, sellaisesta peilistä, joka näyttää meille, millaisia olemme luonnostamme Jumalan edessä. Tämän Jumala näyttää meille lain sanassa. Olemme tehneet paljon syntiä, vieläpä olemme läpikotaisin turmeltuneita, niin että kysymys ei ole pelkästään irrallisista pahoista teoista. Herra sanoo: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään." (Room. 3:10-12)

Katso, millainen on ollut suhteesi Jumalaan? Oletko häntä rakastanut yli kaiken? Onko hän ollut elämässäsi ensimmäisellä sijalla? Katso, millainen on ollut suhteesi lähimmäiseesi? Oletko elänyt Jumalan käskyjen mukaan? Oletko kunnioittanut vanhempiasi ja esivaltaa? Oletko noudattanut käskyjä, jotka kieltävät tappamisen, aviorikoksen ja muun huoruuden, varastamisen, lähimmäisen maineen vahingoittamisen, himoitsemisen? Oletko noudattanut niitä teoissasi, sanoillasi ja ajatuksillasi? Ja jos sinulla on huono muisti tai vajavainen kyky käsittää omaa luontoasi, niin kuule, mitä apostoli Jaakob sanoo: "Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin" (Jaak. 2:10).

Jumalan laki osoittaa siis sinut, niin kuin meidät kaikki muutkin, syyllisiksi Jumalan edessä. Ymmärrätkö, mitä on olla syyllinen Jumalan edessä? Se on samaa kuin olla ikuiseen rangaistukseen, Jumalan vanhurskaan vihan alle ja tuskaan tuomittu. Kunpa tämän käsittäisimme tunnossamme, ettemme ylvästeli ja olisi välinpitämättömiä!

Jos meillä on synnintunto, Pyhä Henki on luonut sydämeemme tarpeen kuulla evankeliumia, tuota ihmeellistä lohduttavaa sanomaa, jota yksikään ihminen ei voi itse keksiä.

Evankeliumi on Jumalan iloinen, lohdullinen viesti lain tuomitsemalle ihmiselle. Se on näet sanoma siitä, että Kristus otti päälleen meidän syntimme, kantoi niiden tähden Jumalan vihan sen lepyttäen ja hankki meille syntien anteeksisaamisen sekä teki rauhan Jumalan ja ihmisten välillä. Raamattu sanoo tästä Kristuksen toimittamasta sovituksesta: "Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme" (Jes. 53:5-6). Evankeliumi kertoo siis sinulle, että syntisi on sinun puolestasi jo sovitettu, sinun syntivelkasi on maksettu. Eikä se kerro sitä vain pelkäksi tiedoksi, vaan lohdutukseksi, uskottavaksi ja vastaanotettavaksi. Evankeliumi julistaa sinulle synninpäästön. Tässä syntien anteeksiantamuksessa taivas on sinulle avoin, ja saat uskossa Kristukseen astua taivaan porteista sisälle. Sisälle taivaan porteista! Tosin vielä täällä alhaalla jäät uskon varaan, mutta taivaallinen autuus on jo omasi uskon kautta. Sillä pyhän Raamatun mukaan se, joka uskoo, ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on siirtynyt kuolemasta elämään (Joh. 5:24).

Koko se ihanuus, jonka kerran tulet taivaassa omistamaan, on jo täällä uskon kautta sinun. Taivaassa ei sinulla tule olemaan mitään, mitä et täällä jo uskossa Kristukseen olisi omistanut.

Miten suurenmoinen sanoma onkaan evankeliumi! Se on kirkas valo oman sydämensä pimeydessä olevalle, Jumalan vihaa tuntevalle syntisparalle. Se on pääsy lain alta armon alle. Se on taakan kirpoaminen uupuneen harteilta. Se on lepo Kristuksen haavoissa. Se on armahdus tuomitulle. Se on synninpäästö. Se on Kristuksen ansio ansiottoman hyväksi. Se on taivaan portti kadotuksen kuiluun syöksyneelle. Se on sana pelastuksesta hukkuvalle. Se on kutsu ilojuhlaan tämän elämän ankeudesta. Etkö riemuitsisi sen kuullessasi? Etkö ottaisi sitä vastaan? Sanothan Raamatun kanssa: "Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin" (1 Tim. 1.15).

Onko tämä evankeliumi sinulta piilossa?

Välistä käy niin, että joku oltuaan seurakunnassa kymmeniä vuosia, tulee evankeliumin käsittämään. Ehkä seurakunta on saanut uuden pastorin, ja evankeliumi kirkastuu hänelle tämän julistuksesta. Hän saattaa sanoa: nyt kuulin evankeliumia. Kyllä hän oli sitä aikaisemminkin kuullut, kuten muukin seurakunta, mutta hänen korvansa olivat olleet sille kuurot. Tämän maailman jumala oli sokaissut hänet niin, ettei hän ollut nähnyt valoa. Mutta kiittäköön Jumalaa, jos nyt näkee.

Toisinaan ihmiset sekoittavat tunteet ja uskon, ja ajattelevat silloin evankeliumia julistettavan, kun he saavat voimakkaan tunnekokemuksen, vaikka saarnassa itse asiassa olisi piilotettu tunnekuohun alle Herramme meille jättämä perintö. Evankeliumi ei ole meidän ylistämistämme, ei meidän uskonnollisuutemme kiittelemistä, vaan se antaa synnintuntoiselle lohdutuksen, omantunnon kauhuja kokevalle tunnon rauhan. Se asettaa eteemme Kristuksen meidän edestämme ristiinnaulittuna ja kutsuu: usko häneen, niin sinä pelastut. Se vapauttaa meidät siitä harhaluulosta, että meidän olisi itse tehtävä itsemme kelvollisiksi Jumalalle. Se vain yksinkertaisesti julistaa: poikani, tyttäreni, sinun syntisi ovat anteeksiannetut Kristuksen Jeesuksen nimessä.

Lähetystyö

Loppiainen, pakanain joulu, on lähetystyön juhla. Evankeliumia Kristus käski saarnata kaikille kansoille. Hänen käskystään se on tullut meillekin, ja on koonnut meidät Jumalan seurakunnaksi tekemään hänen valtakuntansa työtä. Evankeliumi ei ole peitossa uskovilta, vaan he saavat elää sen kirkkaassa valossa. Kun itse olemme päässeet pimeydestä valkeuteen, haluamme sen leviävän myös niille, jotka vielä ovat siitä osattomia. Siksi teemme lähetystyötä ja sitä tuemme.

Tässä työssä tarvitsemme jatkuvasti sitä, että oma sielumme on hyvin ruokittu ja ravittu suloisella, lohdullisella evankeliumilla. Tarvitsemme itse esirukouksia ja Jumalan puoleen huutamista toistenkin puolesta, että hän avaisi ovia sanalleen ja estäisi pahan kavalat juonet.

Evankeliumi tuo sydämiimme Jumalan autuaan rauhan, mutta se tuo välttämättä myös ristin ja taistelun. Amen.

Markku Särelä

Pastori Vesa Hautalan saarna loppiaispäivän tekstistä.

Pastori Vesa Hautalan saarna 7.1.2018 Tampereella

Loppiaisena, Vanhan testamentin teksti

Sana, jonka Jesaja Aamoksen poika näki Juudasta ja Jerusalemista: Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana, ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: 'Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa. Sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana.' Ja hän tuomitsee pakanakansojen kesken, säätää oikeutta monille kansoille. Niin he takovat miekkansa vantaiksi (aurankärjiksi) ja keihäänsä vesureiksi (viinivesoimiksi); kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan eivätkä he enää opettele sotimaan. Jaakobin heimo, tulkaa, vaeltakaamme HERRAN valkeudessa.'  Jes. 2:1-5.

Kalliit luterilaiset kristityt!

Varmasti olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että kristikunnassa eletään luopumuksen aikaa ja että Raamatun ennustamat Kristuksen toisen tulemisen merkit esiintyvät yhä tiheämpinä. Tällaisena aikana kristityt tarvitsevat erityisesti tukea, kannustusta ja Jumalan sanan lohdutusta. Profeetta Jesaja mainitsee tekstissämme erityisesti neljä lopun ajan tunnusmerkkiä: 1. Siionin vuori on korkein. 2. Pakanoita tulee suurin joukoin Jumalan valtakuntaan. 3. He kutsuvat sinne kaikkia muitakin, myös juutalaisia. 4. Tässä valtakunnassa vallitsevat rauha ja rauhantyöt. Etsimme nyt näistä asioista tukea, kannustusta ja lohdutusta.

1. Siionin vuori on korkein

Millaisessa arvossa meille on Kristuksen kirkko, se kirkko, jonka Kristus-Ylkä vie Karitsan iäisiin häihin ja johon täällä pitäydymme kirkon puhtaiden tuntomerkkien mukaan? Jos emme sitä arvosta emmekä sitä rakasta, helppoahan silloin on siitä luopua. Jos se ei merkitse meille paljoakaan, miksi silloin olisimme Jumalan työtovereina sitä edistämässä ja miksi siihen muita kutsuisimme? Jos ymmärrämme Kristuksen kirkon korkean arvon, silloin emme halua mistään hinnasta sitä jättää. Jumalan seurakunta saa arvonsa Jumalalta eikä ihmisiltä. Sen arvo ei ole sen jäsenissä, vaan sen päässä, Kristuksessa, ja siinä suuressa aarteessa, joka siihen kätkeytyy ja joka aarre Kristus on syntiselle. Katsokaamme siis, mitä Jumala itse lausuu seurakunnastaan tekstissämme.

Hän sanoo näin: "Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana." Tässä puhutaan aikojen lopusta. Voisimme tämän kohdan kääntää selvemmin: "Näin tapahtuu aikojen lopulla: HERRAN huoneen vuori on vahvasti perustettu, ylimmäisenä (kaikista) vuorista, kukkuloista korkeimpana."

Juudan pääkaupunki, Jerusalem, temppeleineen oli Siionin vuorella. Israelissa oli muitakin vuoria ja kukkuloita, joille oli rakennettu temppeleitä ja uhripaikkoja, mutta HERRA ei ollut niitä käskenyt eikä hyväksynyt niiden menoja. Ne olivat synnin harjoituksen paikkoja, sillä kaikki, mihin ryhdytään hengellisissä asioissa ilman Jumalan sanaa, on syntiä. Juuda sen sijaan edusti Vanhan liiton aikana oikeata kirkkoa ja Jerusalem oikeata jumalanpalvelusta. Vieläpä Jerusalem oli ainoa paikka, jonne Jumala oli säätänyt uhrijumalanpalveluksen. Sen temppelivuori oli Jumalan silmissä muita uhrikukkuloita verrattomasti ylempänä, niin kuin taivas on korkeampi Gehennan, helvetin, kuiluja. Metreissä mitattuna Siion ei ole kuitenkaan edes Palestiinan, saati sitten koko maailman korkein vuori. Pakanat eivät antaneet arvoa Siionin vuoren jumalanpalvelusmenoille eikä Herralle. Jopa Juudassakin syyllistyttiin epäjumalanpalvelukseen, jolloinka Siion ei ollut korkea edes israelilaisten omissa silmissä. Lopulta Herra karkotti Juudan Babyloniin (v. 598 eKr. ja v. 586 eKr.), temppeli hävitettiin (v. 586 eKr.) ja jumalanpalvelus Jerusalemissa lakkasi. Temppelin kohtalo oli uskoville suuri murhe karkotuksessa.

Nyt Jesaja ennustaa tulevien polvien lohdutukseksi, että kerran kaikki on toisin kuin heidän aikanaan. Herran huoneen eli temppelin vuori on silloin luja. Sitä eivät maanjäristykset järkytä eikä sota tuhoa. Se on myös korkein - ei enää halveksittu. Kun ennen pakanat valloittivat sen ja hävittivät sitä, he nyt aivan suurena virtana rientävät sinne Herraa palvelemaan. He kutsuvat toinen toisiansa nousemaan sinne suuren innostuksen vallassa ja haluavat oppia tuntemaan Jumalan tiet ja Jumalan sanan. Nyt he tunnustavat: "Siionista lähtee laki ja Jerusalemista HERRAN sana."

Vapahtajamme lausui tästä ajasta: "Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella (Samariassa) ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista. Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää Hengessä ja totuudessa" (Joh. 4:21-23).

Jumalan seurakunta, Uuden liiton Siion, on Kristus?kalliolla eivätkä helvetin portitkaan sitä voita (Matt. 16:18). Kristus on seurakunnan kallioperustus. Hän on sitä koko viimeisten päivien ajan, vielä viimeisenäkin päivänä ja iäisesti. Miten lujan turvan tämä antaakaan meille kaiken luopumuksen keskellä. Kristus-kallio ei murru. Se kestää, ja tämän mukana pysyy voimassa, lujana ja varmana koko Kristuksen lunastustyö ja toivo, joka sen varaan rakentuu.

Siionin vuori on kaikkia muita vuoria korkeampi, verrattomasti ylempänä kaikkia ihmisajatuksia ja uskontoja. 1 Kor. 2:7-9: "Me puhumme salattua Jumalan viisautta... sitä... mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat." Jes. 55:8,9: "Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne."

Siionin vuori on muita ylempänä - riippumatta saamastaan arvostuksesta - todellisen arvonsa tähden. Armonevankeliumi on asia, jota eivät pakanauskonnot eivätkä ideologiat tunne. Ne voivat parhaimmillaankin opettaa vain tekoja ja ihmiseltä vaadittavaa rakkautta. Ne ovat kylmiä ja lohduttomia. Kristus sen sijaan on täynnä rakkautta - uhrautunutta rakkautta, ja tämä rakkaus antaa lohtua, lämpöä, toivoa ja kestäväisyyttä.

2. Pakanoita tulee suurin joukoin Jumalan valtakuntaan

Profeetta Jesaja lausuu: "Ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: 'Tulkaa nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa, sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana.'"

Muistamme, että Jesaja tähyää näyssään Uuteen liittoon. Silloin pakanat tulevat kuin valtavana virtana HERRAN temppelin vuorelle. Alhaalta, laaksoista, syövereistä, pohjamudista, maailman merestä nöyryytettyjen mahtava virta kulkee ylös korkeimman vuoren huipulle. "Te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö ja kymmenientuhansien enkelien tykö", Hebrealaiskirje sanoo uskovista (Hebr. 12:22). Saman vuoren tykö tulevat uskovat, ovat he sitten juutalaisia tai pakanoita. Kysymyksessä ei ole fyysinen siirtyminen ja muuttoliike Palestiinaan, vaan usko, joka tuo Siionin vuoren meille sinne, missä olemme, sillä Kristus ei ole vain yhdessä paikassa, vaan kaikkialla ja hänen tykönsä tullaan sanan ja sakramenttien kautta. Usko nostaa syntisen ylös perisynnin upottavista syövereistä ja pahojen tekojen pohjamudista ja tekee hänet pyhien kansalaiseksi ja Jumalan perheen jäseneksi. Ja sen se tekee yksin Kristuksen tähden tuomalla meille anteeksiantamuksen, ilman meidän ansioitamme tai kykyjämme. Se on Jumalan lahja.

Tämä päivä, loppiainen on pakanain joulu, meidän juhlapäivämme Jumalan armon kiitokseksi. Itämaan tietäjät olivat ensimmäiset pakanat, jotka tulivat Jeesusta kumartamaan. Sen jälkeen on käynyt paisuva virta kaikkialta maailmasta hänen tykönsä ja yhä käy viimeiseen päivään asti, kunnes viimeinenkin valituista on koottu. Jesaja näkee näyssään tämän kuin yhtenä jatkuvana suurena virtana. Me ehkä tuijotamme liikaa siihen, mitä juuri nyt tapahtuu meidän seurakunnassamme ja ajassamme. Jesaja kehottaa meitä katsomaan, miten Uuden liiton aikana kaikista kansoista tullaan pyhään temppeliin Herraa kumartamaan. Innostunut kansain virta nousee Herran vuorelle. Omantunnon taakat on jätetty. Päällimmäisenä on autuuden ilo.

3. Pakanakristityt kutsuvat sinne kaikkia muitakin, myös juutalaisia.

Tekstimme sanoo: "Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: 'Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa. Sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana. Jaakobin heimo, tulkaamme, vaeltakaamme Herran valkeudessa.'"

Mikä saa innostuksen nousemaan, niin että kansat liikehtivät ja ihmiset sanovat toisilleen: Tulkaa mukaan! Innostus johtuu tärkeästä löydöstä. On löydetty Jumalan sana, tuo omistamisen arvoinen aarrearkku, joka pitää sisällään syntisten Vapahtajan Kristuksen, tuo sana, joka neuvoo tien iankaikkiseen elämään, Herran sana, joka varjelee eksymyksiltä ja perkeleen petokselta. Omantunnon taakasta vapautunut sanoo toisillekin: Tulkaa mukaan!

Armon osaksensa saanut tietää, ettei perimmäisten kysymysten äärellä auta filosofia, tiede, ihmisäly eivätkä suurimmatkaan uhraukset, vaan yksin Herra. Ja hänen apunsa on siellä, missä on hänen sanansa. Herran oma tunnustautuu Jumalan sanaan sellaisena kuin se on lähtenyt Siionista ja Jerusalemista, toisin sanoen apostolis?profeetalliseen Raamatun sanaan. Ja siellä missä on hänen sanansa käytössä, siellä on hänen seurakuntansakin, se armahdettujen joukko, joka kuuluttaa: Tulkaa mukaan!

Jumalamme on kärsivällinen. Yhä uudestaan ja uudestaan, sukupolvi toisensa jälkeen, monasti samallekin ihmiselle useita kertoja Jumala uudistaa kutsunsa. Näin hän tekee pakanakansojen keskellä, niin hän tekee myös juutalaisille, joille tekstimme sanoo: "Jaakobin heimo, tulkaamme, vaeltakaamme Herran valkeudessa." Sillekin sanotaan: Tulkaa mukaan!

Pakanat kutsuvat Jaakobin heimoa liittymään lopun ajan seurakuntaan ja vaeltamaan Herran valossa. Aluksi juutalaiset apostolit kutsuivat pakanoita liittymään hengelliseen Israeliin, mutta pian osat vaihtuivat. Toteutui Jumalan sana: "Minä herätän heidän kiivautensa kansalla, joka ei ole kansa, vihoitan heidät houkalla pakanakansalla" (5 Moos. 32:21). Uuden liiton seurakunta seuraa Herraansa Kristusta ja kutsuu myös juutalaisia uskomaan häneen.

Tässä Herra kuvataan säteileväksi valoksi, joka näyttää tietä vaeltajalle edellä kulkien. Kuva oli israelilaisille tuttu jo autiomaavaelluksen ajoilta, kun Herra kulki yöllä tulenpatsaassa kansan edellä (2 Moos. 13:21). Jesaja puhuu muuallakin kirjassaan Herrasta valona: Jes. 42:6: "Minä, Herra, olen... pannut sinut kansoille liitoksi, pakanoille valkeudeksi." Jes. 49:6: "Minä panen sinut pakanain valkeudeksi." Jes. 60:3: "Kansat vaeltavat sinun valkeuttasi kohti, kuninkaat sinun koitteesi kirkkautta kohti." Johannes puhuu Sanasta, joka tuli lihaksi ja telttamajaili meidän keskellämme ja joka on valo (Joh. 1:1?14; 8:12). Pakanat kutsuvat siis juutalaisia seuraamaan Jeesusta, Valoa. Emme siis vaella pimeässä, haparoiden tietä tuntematta, vaan kuljemme turvallisesti Herramme askelissa, Sanan valossa.

Kutsu esitetään "Jaakobin heimolle". Sananvalinta korostaa Israelin lankeemusta. Jaakob oli Israelin kantaisän alkuperäinen nimi. Sitä hän ei ollut saanut uskonsa mukaan, vaan se kuvasi häntä petturina. "Oikeinpa häntä kutsutaankin Jaakobiksi, sillä hän on minut kahdesti pettänyt", Eesau sanoi (1 Moos. 27:36). Kutsu osoittaa, ettei lihallinen Israel vaella totuudessa, vaan sen tulee kääntyä Herran valoon. Nimi Israel olisi kuvannut Jaakobia uskon taistelijana, mikä ei sovi lihalliseen Israeliin.

Niin siis meillekin kaiku kutsu: Tulkaa mukaan! Ja me kutsumme edelleen toisia: Tulkaa mukaan! Tulkaa mukaan tekemään lähetystyötä - omassa maassa, vierailla mailla, sen mukaan kuin Jumala avaa ovia ja antaa voimia. Maahan kylvetään pieni siemen, mitätön. Mutta jos se tuottaa 30 jyvää, ja nämä kylvetään seuraavana kesänä, ja jatketaan kylväen joka kesä edellisen kesän sato, niin viidentenä kesänä jyviä on niin paljon kuin ihmisiä Pohjoismaissa ja seitsemäntenä kesänä neljä kertaa niin paljon kuin ihmisiä on maailmassa. Turhaan Jumalan sana ei sano: "Kuka pitää halpana pienten alkujen päivän" (Sak. 4:10). Evankeliumi lähti kaikkialle maailmaan 12 apostolin viemänä, ja levisi nopeasti hyvin laajalle. Tänään kylvetty sanan siemen, voi tuottaa suuren sadon, vaikka me emme tiedä, milloin ja missä. Toisin paikoin sanaa vastustetaan ja se hylätään, mutta aina jostakin löytyy sydämiä, joissa se itää, kasvaa ja tuottaa runsaan hedelmän. "Olkaa aina innokkaat Herran työssä, sillä teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa." (1 Kor. 15:58)

4. Kristuksen valtakunnassa vallitsevat rauha ja rauhantyöt

HERRA on opettaja. Mutta hän on myös tuomari, oikeuden jakaja. Tekstimme sanoo: "Ja hän tuomitsee pakanakansojen kesken, säätää oikeutta monille kansoille. Niin he takovat miekkansa vantaiksi (aurankärjiksi) ja keihäänsä vesureiksi (viinivesoimiksi); kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan eivätkä he enää opettele sotimaan." Mooseksella samoin kuin Israelin tuomareilla ja kuninkailla oli tehtävänä oikeuden jakaminen. Nyt tämä esikuva toteutuu hengellisesti. Jeesus sanoutui irti maallisesta oikeuden jakamisesta, kun hän sanoi eräälle miehelle, joka pyysi häntä hoitamaan perinnönjakoa: "Ihminen, kuka on asettanut minut teille tuomariksi tai jakomieheksi" (Luuk. 12:14), mutta Jeesus on luvannut olla joka päivä seurakuntansa kanssa, kun se harjoittaa avaintenvaltaa päästäen katuvat synneistä ja sitoen katumattomat synteihinsä, kunnes katuvat. Vihan ja koston mieliala kaikkoaa ja tilalle tulevat esirukous, siunausta toivottava mieli ja rakentava työ. Auralla muokataan maa hedelmälliseksi ja viinivesoimella pidetään köynnös tuottavana. Tämä tapahtuu oikean lain ja evankeliumin saarnan ja sen mukaisen sielunhoidon kautta seurakunnassa.

Vanhassa liitossa Israel joutui maallisin sodin puolustamaan maata, jonka Herra oli sille antanut ja jossa Vapahtajan oli määrä syntyä ja toimittaa lunastustyönsä. Väärät profeetat piti Mooseksen lain mukaan tappaa, kuten profeetta Elia teki. Myös julkijumalattomille oli säädetty kuolemanrangaistus. Mutta Uuteen liittoon Jeesus asetti uuden toimintatavan (ks. esim. Matt. 13:28?30: nisu ja valhevehnä; 18:15?20: veljen ojentaminen; Joh. 8:3?11: syntinen nainen; Tiit. 3:10: harhaoppisen karttaminen). Rikkojia tuli ojentaa Jumalan sanalla, ei ulkonaisilla rangaistuksilla. Nyt on "maassa rauha", kuten enkelit jo jouluyönä lauloivat, - rauha Kristuksessa. Tätä hengellistä rauhaa ilmentävät myös Jumalan sanan mukaiset seurakunnan toimintatavat. Niihin ei sovi maallinen valtapolitiikka eikä miekkalähetys. Jesajan ennustus on käsitettävä hengellisesti eikä ulkonaiseksi maailman rauhaksi.

Saamme olla mukana rauhan työssä, - omassa sydämessä Jumalan rauha ja Hänen rauhan ajatuksensa.

Saamme sanoa Lina Sandellin kanssa:

            Sun sanas', Jeesus, säilyy vain, Sun valtakuntas kestää,
            Vaikk' valheen valta raivokkain Sen voiman tahtoo estää.
            Sun valtakuntas', voittava vanhurskaudella, rauhalla,
            Ain' halki aikain säilyy.

            Oi joskus näyttää kuin se sais' Jo turman kerrassansa
            Kuin myrskyn puuska puhaltais Sen maahan mahdillansa.
            Se näyttää sellaiselta vaan, Mut järkkyessä taivaan, maan,
            Se kestää järkkymättä.

            Ja maailma jos raivoissaan Sun istuintasi uhkaa,
            Se turhaan syytää valheitaan, On kaikki vastus tuhkaa.
            On valtas' iankaikkinen; Jo jonkun vuoden jälkehen

            Muut valtakunnat hukkuu.
            Sun, Jeesus, olkoon kiitos ain', Sä kuninkaista parhain,
            Kun valtakuntas' nähdä sain Mä kurja jälkeen harhain
            Ja vihdoin kansalaisna sen Saan siihen aina kuuluen
            Vain ihmeistäsi laulaa. SK 1967 128:1-3,6.

Amen.

Markku Särelä